AI assistant
Raute Oyj — Interim / Quarterly Report 2009
Apr 29, 2009
3335_10-q_2009-04-29_78979145-cd8a-4253-b4c0-06dbd722f535.pdf
Interim / Quarterly Report
Open in viewerOpens in your device viewer
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2009
RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2009
- Konsernin liikevaihto 11,4 Me (23,9 Me) laski voimakkaasti.
- Liiketulos -2,2 Me (1,2 Me) ja tulos ennen veroja -2,1 Me (1,3 Me) olivat tappiollisia.
- Osakekohtainen tulos oli -0,47 euroa (0,24 e).
- Uusien tilausten määrä oli erittäin alhainen 4 Me (33 Me) ja tilauskanta katsauskauden lopussa oli 17 Me (65 Me).
- Liikevaihto laskee merkittävästi vuonna 2009 ja liiketulos jää tappiolliseksi sopeutustoimenpiteistä huolimatta.
TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: VAIKEA MARKKINATILANNE HEIKENSI KANNATTAVUUTTA MERKITTÄVÄSTI
Vaikean markkinatilanteen takia asiakkaidemme tehtaiden käyttöasteet ovat alentuneet voimakkaasti loppuvuoden 2008 aikana. Tämä heijastui niin asiakkaidemme investointipäätöksiin kuin käyttöasteesta riippuvaisten teknologiapalveluidenkin tarpeeseen. Markkinajohtajana Raute ei ole voinut kompensoida näin suurta kysynnän pienenemistä kasvattamalla markkinaosuuttaan. Uusien tilausten määrä jäi erittäin alhaiseksi.
Vuoden 2008 alun hyvä tilauskanta ja sen jälkeen saadut uudet tilaukset on nyt pääosin toimitettu. Alhainen tilauskantamme vaatii jatkossakin sopeutustoimenpiteitä, joista on pääosin jo sovittu. Olemme käyttäneet viime vuosina kehitetyn toiminnallisen rakenteemme mahdollistamia joustoja parhaalla mahdollisella tavalla sekä sopeuttaneet omaa toimintaamme alhaista työkuormaa vastaavaksi. Tästä huolimatta liikevaihdon lasku on ollut niin voimakas, että tuloksemme jäi tappiolle.
Osana sopeutumistamme vallitsevaan markkinatilanteeseen olemme suunnanneet tuotekehitystämme viime syksystä alkaen erityisesti tuotteisiin, joilla asiakkaamme voivat kapasiteetin kasvattamisen sijasta parantaa
lyhyelläkin tähtäimellä kilpailukykyään ja kannattavuuttaan. Uskon näiden tuotteiden ja sovellutusten tuovan meille vielä tämän vuoden aikana uusia kauppoja ja vahvistavan asiakassuhteitamme tulevaisuudessa.
Olemme valinneet strategiamme kulmakiviksi kyvyn palvella asiakkaitamme maailmanlaajuisesti, laajan teknologiatarjonnan ja kokonaispalvelukonseptin sekä toimintamme pitkäjänteisen kehittämisen. Näistä pidämme kiinni tällaisina huonoinakin aikoina. Haluamme säilyttää kykymme vastata markkinoiden tarjoamiin mahdollisuuksiin heti kun taloustilanne alkaa parantua. Tästä syystä kiinteitä kustannuksia aiheuttavien resurssien osuus toiminnastamme on suuri. Osalla asiakkaistamme on vastaava strategia ja uskon, että asiakkaamme vielä tämän vuoden aikana tekevät investointipäätöksiä, joilla he varmistavat kilpailukykyään markkinoiden elpyessä. Näiden hankkeiden valmistelu yhdessä näiden asiakkaidemme kanssa tuo molemmille osapuolille nopean lähdön paalupaikalta, kun seuraavassa markkinanousussa kilpaillaan voitosta. Tämän paalupaikan voittaminen tulee kuitenkin maksamaan Rautelle sen, että liiketulos on tänä vuonna tappiollinen.
RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2009
MARKKINATILANNE
Asiakasteollisuuksien markkinatilanne
Rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden heikko tilanne pitää edelleen vanerin ja LVL:n (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki)
kysynnän alhaisella tasolla kaikilla markkinaalueilla. Lähes kaikki vaneri- ja LVL-tehtaat ovat joutuneet sopeuttamaan tuotantonsa määrän alentuneeseen kysyntään.
Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä
Vaikea markkinatilanne on viivyttänyt vanerija LVL-teollisuuden investointipäätöksiä edelleen ja pitänyt puutuoteteknologian ja modernisointien kysynnän alhaisella tasolla. Tehtaiden sulkeminen ja alentunut kapasiteetin käyttöaste ovat pitäneet myös huolto- ja varaosapalveluiden kysynnän alhaisella tasolla. Suunnitteluvaiheessa on edelleen tehdaslaajuisia investointeja eri markkina-alueilla. Vaikean markkinatilanteen lisäksi näiden hankkeiden käynnistymistä hidastaa rahoitusmarkkinoiden epävarmuus.
UUDET TILAUKSET JA KILPAILUASEMA
Liikevaihto muodostuu kokonaisuudessaan puutuoteteknologiasegmenttiin kuuluvista projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Projektitoimitukset kattavat kokonaiset tehtaat, tuotantolinjat sekä yksittäiset koneet ja laitteet. Teknologiapalveluihin kuuluvat kunnossapito, varaosapalvelut, modernisoinnit, konsultointi, koulutus ja kunnostettujen koneiden kauppa.
Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana saatujen uusien tilausten määrä 4 miljoonaa euroa (33 Me) oli poikkeuksellinen alhaisella tasolla. Teknologiapalveluiden osuus uusista tilauksista oli katsauskaudella 2 miljoonaa euroa (6 Me).
Tilausten määrän jääminen alhaiselle tasolle johtui asiakasteollisuuksien vaikeasta markkinatilanteesta, tuotantolaitosten alhaisesta käyttöasteesta sekä suurten, tehdaslaajuisten hankkeiden investointipäätösten siirtymisestä edelleen.
Rauten kilpailuasemassa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta ja Rauten kilpailukyky on kysynnän elpyessä vahva. Asiakkaat arvostavat toimitus- ja palvelukyvyn varmistamiseen tähtäävissä strategisissa investoinneissa kokonaisosaamista ja vahvaa teknologian kehitystä. Asiakkaiden toimittajavalinnoissa Rauten teknologian tarjoamilla kilpailueduilla on suuri merkitys.
Vahvan rahoitusaseman ansiosta Rauten kyky selvitä talouden taantumasta on hyvä. Vahvan markkina-aseman ja tehtyjen kehityspanostusten ansiosta Rauten kyky
vastata kasvavaan kysyntään markkinoiden elpyessä on erinomainen.
LIIKEVAIHTO JA TILAUSKANTA
Katsauskauden liikevaihto 11,4 miljoonaa euroa (23,9 Me) laski 52 prosenttia vertailujaksosta. Liikevaihdon lasku johtui vaikeasta markkinatilanteesta.
Teknologiapalveluiden osuus katsauskauden liikevaihdosta oli 30 prosenttia (22 %). Euroopan osuus liikevaihdosta oli 58 prosenttia (50 %), Venäjän osuus 19 prosenttia (31 %), Pohjois-Amerikan osuus 6 prosenttia (13 %) ja muiden markkina-alueiden osuus 17 prosenttia (6 %).
Tilauskanta heikkeni katsauskaudella 7 miljoonalla eurolla johtuen alhaisesta uusien tilausten määrästä. Tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 17 miljoonaa euroa (65 Me).
TULOS JA KANNATTAVUUS
Liiketulos oli 2,2 miljoonaa euroa tappiollinen (1,2 Me voitollinen) ja -19 prosenttia liikevaihdosta (5,0 %). Katsauskauden heikko kannattavuus aiheutui liikevaihdon jäämisestä erittäin alhaiseksi.
Konsernissa on aikaisempina vuosina toteutettu rakenteellisia muutoksia, joilla on lisätty sopeutumiskykyä projektiliiketoiminnalle tyypillisiin kysynnän vaihteluihin. Poikkeuksellisen heikkoon markkinatilanteen on lisäksi sopeuduttu toteuttamalla toiminnan ja henkilöstön sopeutuksia. Johtuen strategisista valinnoista toimia maailmanlaajuisesti sekä kokonaistoimittajana tehdaslaajuisissa hankkeissa on merkittävä osa konsernin kustannuksista luonteeltaan kiinteitä. Tämä heikentää Rauten kykyä sopeuttaa kustannuksiaan näin nopeasti ja voimakkaasti alentuneen kysynnän olosuhteissa ja siten heikentää liiketulosta vallitsevassa poikkeuksellisessa markkinatilanteessa.
Katsauskauden tulos ennen veroja oli 2,1 miljoonaa euroa tappiollinen (1,3 Me voitollinen) ja tulos oli 1,9 miljoonaa euroa tappiollinen (1,0 Me voitollinen). Tulos osaketta kohti oli laimentamattomana -0,47 euroa (0,24 e).
RAHOITUS
Konsernin rahoitusasema on hyvä. Gearing oli katsauskauden lopussa -35,5 prosenttia
(-76,0 %) ja omavaraisuusaste 60,2 prosenttia (65,7 %). Taseen erien ja niistä laskettavien tunnuslukujen vaihtelu johtuu projektiliiketoiminnalle luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja projektitoimitusten kustannuskertymien eriaikaisuudesta.
Likvidit varat olivat katsauskauden lopussa 21,8 miljoonaa euroa (27,0 Me). Liiketoiminnan rahavirta oli 1,0 miljoonaa euroa positiivinen (16,5 Me). Investointien rahavirta oli -0,2 miljoonaa euroa (-0,9 Me). Rahoituksen rahavirta oli -0,1 miljoonaa euroa (-0,0 Me).
Korollinen vieras pääoma oli katsauskauden lopussa 10,3 miljoonaa euroa (0,5 Me), josta TyEL-lainan osuus oli 10,0 miljoonaa euroa (0,0 Me). Käyttämättömät pitkäaikaiset luottolimiitit olivat 14 miljoonaa euroa (15 Me). Lisäksi yhtiöllä on käyttämätön 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma (10 Me).
TUTKIMUS- JA KEHITYSMENOT SEKÄ INVESTOINNIT
Tutkimus- ja kehitysmenot olivat katsauskaudella yhteensä 0,8 miljoonaa euroa (1,0 Me) ja 6,6 prosenttia (4,0 %) liikevaihdosta.
Investointien kokonaismäärä oli 0,2 miljoonaa euroa (0,9 Me) sisältäen aktivoituja kehitysmenoja 0,1 miljoonaa euroa (0,2 Me).
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 547 (578). Ulkomaisten konserniyhtiöiden osuus henkilöstöstä oli 23 prosenttia (24 %). Henkilöstön määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna oli keskimäärin 465 (568).
Konsernissa on katsauskaudella käyty Yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut sopeutustoimenpiteistä koskien Suomen yksiköiden toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä sekä Jyväskylän yksikön tuotannon työntekijöitä. Neuvottelun tuloksista on annettu pörssitiedote 16.3.2009. Aikaisempi, 18.11.2008 saavutettu neuvotteluratkaisu koskee konsernin muuta henkilöstöä Suomessa.
OSAKKEET
Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli 4.004.758 kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli 991.161 kappaletta ja A-sarjan osakkeita (1 ääni/osake) oli 3.013.597 kappaletta. Osakkeiden nimellisarvo on kaksi euroa.
K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälässä esitetyin ehdoin. K-sarjan osakkeen siirtyessä Ksarjan ulkopuoliselle uudelle omistajalle muilla Ksarjan osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä esitetyin ehdoin.
Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Raute Oyj:llä on NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus Nordea Pankki Suomi Oyj:n kanssa.
Koko osakekannan markkina-arvo oli katsauskauden lopussa 28,3 miljoonaa euroa (60,0 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen 31.3.2009 päätöskurssin 7,06 euroa (14,97 e) mukaisesti.
OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMINEN JA LUOVUTUKSET
Raute Oyj:n hallitus on käyttänyt varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2008 antamaa valtuutusta hankkia ja luovuttaa yhtiön omia A-sarjan osakkeita.
Yhtiö hankki ajalla 19.2.-17.3.2009 yhteensä 18.900 yhtiön A-sarjan osaketta käytettäviksi yhtiön avainhenkilöiden palkitsemisjärjestelmissä.
Yhtiö luovutti hankitut osakkeet konsernin osakepohjaisen kannustusjärjestelmän ansaintajaksolta 2006-2008 maksettavan palkkion osakeosuutena ohjelman piirissä olleille 17 avainhenkilölle 27.3.2009.
Katsauskauden päättyessä yhtiöllä ei ole hallussaan tai panttina omia osakkeitaan.
Muut osakekohtaiset tiedot on esitetty tämän tiedotteen numero-osassa.
OSAKKEENOMISTAJAT
Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa 1.528 ja katsauskauden lopussa 1.667. K-sarjan osakkeita omistaa 46 yksityishenkilöä (46). Johdon omistusosuus oli 5,0 prosenttia (4,7 %) yhtiön osakkeista ja 9,1 prosenttia (9,1 %) äänimäärästä. Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 1,6 prosenttia (2,0 %).
Yhtiö ei saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.
HALLINNOINTI
Raute Oyj noudattaa 1.1.2009 alkaen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 20.10.2008 antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Raute Oyj:n hallinnoinnin pääpiirteet on julkaistu yhtiön verkkosivuilla www.raute.fi.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Yhtiökokous 2009
Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 2.4.2009. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2008 tilinpäätöksen, myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden sekä päätti jakaa osinkona 0,70 euroa osaketta kohti.
Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka kestäväksi toimikaudeksi. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi tutkija Sinikka Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Risto Hautamäki, DI Ilpo Helander, KTM Mika Mustakallio ja DI Panu Mustakallio.
Tilintarkastajiksi valittiin KHT-tilintarkastajat Anna-Maija Simola ja Antti Unkuri sekä varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö Ernst & Young Oy.
Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot ovat puheenjohtajalle 40.000 euroa ja hallituksen varapuheenjohtajalle sekä jäsenelle 20.000 euroa toimikaudelta ja että hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan. Tilintarkastajien palkkiot korvataan kohtuullisen laskun mukaan.
Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestystä pääasiassa 1.9.2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla sekä päättämään yhtiön omia A-sarjan osakkeita koskevasta suunnatusta osakeannista 400.000 kappaleen enimmäismäärään saakka.
Yhtiökokouksen päätösten yksityiskohtaisemmasta sisällöstä on annettu pörssitiedote 2.4.2009.
Osingot tilivuodelta 2008
Varsinainen yhtiökokous 2.4.2009 päätti maksaa tilivuodelta 2008 osinkoa 0,70 euroa osaketta kohti. Osinkojen määrä on yhteensä 2,8 miljoonaa euroa, josta A-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 2.109.517,90 euroa (3.013.597 euroa) ja K-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 693.812,70 euroa (991.161,00 euroa). Osinkojen maksupäivä oli 16.4.2009.
LIIKETOIMINTARISKIT
Rahoituskriisin jatkuminen ja epävarmuus maailmantalouden kehityksestä ylläpitävät lähiajan riskejä. Ennustettavuus on oleellisesti normaaliolosuhteita heikompaa. Rauten osalta merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät tilauskannan edelleen heikkenemiseen sekä liikevaihdon ja kannattavuuden kehittymiseen. Muissa vuoden 2008 toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä kuvatuissa liiketoiminnan riskeissä ei ole katsauskaudella tapahtunut oleellisia muutoksia.
NÄKYMÄT VUODELLE 2009
Maailmantalouden epävarmuuden ja rahoituskriisin johdosta Rauten
asiakastoimialojen markkinatilanteen arvioidaan jatkuvan vaikeana koko vuoden 2009. Puutuoteteollisuuden investointien ja palveluiden kysynnän ennakoidaan säilyvän heikkona kaikilla markkina-alueilla. Poikkeuksen muodostavat yksittäiset tehdaslaajuiset hankkeet, joilla asiakkaat varautuvat jo nykyisen taantuman jälkeiseen aikaan ja joita on useita suunnitteluvaiheessa eri markkina-alueilla.
Vahvan rahoitusaseman, markkina-aseman ja tehtyjen kehityspanostusten ansiosta Rauten kyky selvitä talouden taantumasta sekä vastata kasvavaan kysyntään markkinoiden elpyessä on erinomainen.
Alhaisen tilauskannan, heikkona jatkuvan kysynnän ja tehdaslaajuisten hankkeiden päätösten siirtymisen johdosta Rauten liikevaihto laskee merkittävästi vuonna 2009. Liiketulos jää tappiolliseksi sopeutustoimenpiteistä huolimatta.
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
Osavuosikatsauksessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia lukuun ottamatta vertailukauden ja tilinpäätöksen 2008 lukuja. (1 000 euroa)
| KONSERNIN TULOSLASKELMA | Liitetieto | 1.1.–31.3. 2009 |
2008 | 1.1.–31.3. 1.1.–31.12. 2008 |
|---|---|---|---|---|
| Jatkuvat toiminnot | ||||
| LIIKEVAIHTO | 2, 3, 4 | 11 366 | 23 910 | 98 466 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 32 | 27 | 95 | |
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden | ||||
| lisäys (+) tai vähennys (-) | 252 | 196 | 404 | |
| Materiaalit ja palvelut | 5 171 | 11 661 | 50 906 | |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | 9 | 6 132 | 7 131 | 28 592 |
| Poistot | 674 | 641 | 2 751 | |
| Liiketoiminnan muut kulut | 1 851 | 3 497 | 10 375 | |
| Liiketoiminnan kulut yhteensä | 7 | 13 828 | 22 931 | 92 624 |
| LIIKETULOS | -2 179 | 1 202 | 6 341 | |
| % liikevaihdosta | -19 | 5 | 6 | |
| Rahoitustuotot | 250 | 453 | 1 268 | |
| Rahoituskulut | -204 | -330 | -729 | |
| TULOS ENNEN VEROJA | -2 132 | 1 325 | 6 880 | |
| % liikevaihdosta | -19 | 6 | 7 | |
| Tuloverot | 6 | 236 | -373 | -2 157 |
| KAUDEN TULOS JATKUVISTA TOIMINNOISTA | -1 895 | 952 | 4 723 | |
| % liikevaihdosta | -17 | 4 | 5 | |
| Muut laajan tuloksen erät: | ||||
| Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | 10 | 631 | 247 | |
| Muuntoeroihin liittyvät verot | 0 | 0 | 0 | |
| Kauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen |
10 | 631 | 247 | |
| KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | -1 885 | 1 583 | 4 970 | |
| Kauden tuloksen jakautuminen | ||||
| Emoyhtiön omistajille | -1 895 | 952 | 4 723 | |
| Kauden laajan tuloksen jakautuminen | ||||
| Emoyhtiön omistajille | -1 885 | 1 583 | 4 970 | |
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta | ||||
| laskettu osakekohtainen tulos, euroa | ||||
| Laimentamaton osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot | -0,47 | 0,24 | 1,18 | |
| Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen | ||||
| tulos, jatkuvat toiminnot | -0,47 | 0,24 | 1,18 | |
| Osakkeet, 1 000 kpl | ||||
| Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | 3 998 | 4 005 | 4 005 | |
| Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | ||||
| laimennettuna | 3 998 | 4 005 | 4 005 |
| KONSERNIN TASE | Liitetieto | 31.3. 2009 |
31.3. 2008 |
31.12. 2008 |
|---|---|---|---|---|
| VARAT | ||||
| Pitkäaikaiset varat | ||||
| Aineettomat hyödykkeet | 2 385 | 3 046 | 2 482 | |
| Aineelliset hyödykkeet | 11 097 | 10 979 | 11 175 | |
| Muut rahoitusvarat | 499 | 449 | 499 | |
| Laskennallinen verosaaminen | 120 | 570 | 334 | |
| Yhteensä | 14 101 | 15 044 | 14 491 | |
| Lyhytaikaiset varat | ||||
| Vaihto-omaisuus | 4 211 | 5 207 | 4 310 | |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 4 | 16 810 | 28 430 | 20 270 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | ||||
| kirjattavat rahoitusvarat | 0 | 2 099 | 0 | |
| Rahavarat | 21 817 | 24 853 | 21 109 | |
| Yhteensä | 42 838 | 60 590 | 45 689 | |
| VARAT YHTEENSÄ | 2 | 56 939 | 75 634 | 60 180 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | ||||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | ||||
| Osakepääoma | 8 010 | 8 010 | 8 010 | |
| Ylikurssirahasto | 6 498 | 6 498 | 6 498 | |
| Muut rahastot | 9 | 294 | -340 | 287 |
| Muuntoerot | 158 | 1 154 | 283 | |
| Kertyneet voittovarat | 19 275 | 18 524 | 14 520 | |
| Kauden tulos | -1 895 | 952 | 4 723 | |
| Emoyhtiön omistajien osuus omasta | ||||
| pääomasta | 32 340 | 34 798 | 34 321 | |
| Oma pääoma yhteensä | 32 340 | 34 798 | 34 321 | |
| Pitkäaikaiset velat | ||||
| Varaukset | 142 | 392 | 289 | |
| Laskennalliset verovelat | 652 | 662 | 599 | |
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 8 231 | 277 | 8 232 | |
| Yhteensä | 9 025 | 1 331 | 9 120 | |
| Lyhytaikaiset velat | ||||
| Varaukset | 2 100 | 1 825 | 2 251 | |
| Eläkevelvoitteet | 166 | 240 | 173 | |
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 2 100 | 214 | 2 225 | |
| Saadut ennakkomaksut | 4 | 3 234 | 22 631 | 3 475 |
| Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat | 0 | 1 179 | 79 | |
| Ostovelat ja muut velat | 7 975 | 13 416 | 8 536 | |
| Yhteensä | 15 574 | 39 504 | 16 739 | |
| Velat yhteensä | 24 600 | 40 835 | 25 859 | |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 56 939 | 75 633 | 60 180 |
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 1.1.–31.3. 2009 2008 |
1.1.–31.3. 1.1.–31.12. |
|---|---|
| 2008 | |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |
| Myynnistä saadut maksut 15 203 37 619 |
100 611 |
| Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut 29 |
24 65 |
| Maksut liiketoiminnan kuluista -13 758 -20 890 |
-90 988 |
| Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 1 474 16 753 |
9 688 |
| Maksetut korot ja maksut muista | |
| liiketoiminnan rahoituskuluista -102 -340 |
-224 |
| Saadut korot ja muut tuotot liiketoiminnasta 171 464 |
828 |
| Saadut osingot liiketoiminnasta 75 |
18 133 |
| Maksetut välittömät verot -614 -372 |
-3 522 |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) 1 005 16 522 |
6 903 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | |
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin | |
| hyödykkeisiin -175 -852 |
-3 201 |
| Investoinnit myytävissä oleviin sijoituksiin 0 |
0 -50 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden | |
| luovutustulot 4 |
0 171 |
| -171 -852 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) |
-3 080 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | |
| Pitkäaikaisten ja lyhytaikaisten | |
| 0 lainasaamisten takaisinmaksut |
-2 0 |
| 0 Lyhytaikaisten lainojen lisäys |
0 1 |
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -125 |
0 -63 |
| Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 |
0 10 069 |
| Maksetut osingot 0 |
0 -4 005 |
| -125 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) |
-1 6 001 |
| 709 15 669 RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C) |
9 824 |
| lisäys (+)/vähennys (-) | |
| RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA* 21 109 11 284 |
11 284 |
| RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA* 21 817 26 953 |
21 109 |
| RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT | |
| TASEESSA KAUDEN LOPUSSA | |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | |
| 0 2 099 kirjattavat rahoitusvarat |
0 |
| Rahavarat 21 817 24 853 |
21 109 |
| YHTEENSÄ 21 817 26 953 |
21 109 |
* Rahavaroihin luetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat sekä rahat ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät kolmen kuukauden sisällä.
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Osake- | Ylikurssi- | Muut | Muunto- | Kertyneet | |
| voittovarat | |||||
| 8 010 | 6 498 | 287 | 283 | 19 242 | |
| -138 | |||||
| 36 | |||||
| 7 | |||||
| 10 | -1 895 | ||||
| 293 | 17 244 | ||||
| pääoma 8 010 |
rahasto 6 498 |
rahastot 294 |
erot |
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (jatkuu) | |||
|---|---|---|---|
| Emoyhtiön | Vähemmistön | OMA | |
| osakkaille | osuus | PÄÄOMA | |
| kuuluva | YHTEENSÄ | ||
| osuus | |||
| OMA PÄÄOMA 1.1.2009 | 34 321 | 0 | 34 321 |
| Omien osakkeiden hankinta | -138 | -138 | |
| Omien osakkeiden luovutus, verovaikutus | 36 | 36 | |
| Omana pääomana suoritettavat | |||
| osakeperusteiset liiketoimet | 7 | 7 | |
| Kauden laaja tulos yhteensä | -1 885 | -1 885 | |
| OMA PÄÄOMA 31.3.2009 | 32 339 | 0 | 32 339 |
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Osake- | Ylikurssi- | Muut | Muunto- | Kertyneet | |
| pääoma | rahasto | rahastot | erot | voittovarat | |
| OMA PÄÄOMA 1.1.2008 | 8 010 | 6 498 | 125 | 36 | 18 524 |
| Omana pääomana suoritettavat | |||||
| osakeperusteiset liiketoimet | 22 | ||||
| Kauden laaja tulos yhteensä | -487 | 1 118 | 952 | ||
| OMA PÄÄOMA 31.3.2008 | 8 010 | 6 498 | -340 | 1 154 | 19 476 |
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (jatkuu) | |||
|---|---|---|---|
| Emoyhtiön | Vähemmistön | OMA | |
| osakkaille | osuus | PÄÄOMA | |
| kuuluva | YHTEENSÄ | ||
| osuus | |||
| OMA PÄÄOMA 1.1.2008 | 33 194 | 0 | 33 194 |
| Omana pääomana suoritettavat | |||
| osakeperusteiset liiketoimet | 22 | 22 | |
| Kauden laaja tulos yhteensä | 1 583 | 1 583 | |
| OMA PÄÄOMA 31.3.2008 | 34 799 | 0 | 34 799 |
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
LIITETIEDOT
Perustiedot
Raute-konserni (myöhemmin 'konserni') on maailmanlaajuisesti toimiva teknologiayritys, jonka liiketoiminnan ydinalueen muodostavat viilupohjaisten puutuotteiden tuotantoprosessit. Projektitoimitukset käsittävät kokonaisia tehtaita, tuotantolinjoja sekä yksittäisiä koneita. Kokonaispalvelukonseptin teknologiapalveluihin kuuluvat varaosa-, kunnossapito- ja modernisointipalvelut sekä asiakkaan liiketoiminnan kehittämiseen liittyvät palvelut.
Konsernin emoyhtiö on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö Raute Oyj (Y-tunnus FI01490726), jonka A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ryhmässä Teollisuustuotteet ja -palvelut. Raute Oyj:n kotipaikka on Lahti. Rekisteröity käyntiosoite on Rautetie 2, 15550 Nastola ja postiosoite on PL 69, 15551 Nastola.
Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa Internet-osoitteesta www.raute.fi tai konsernin emoyhtiön päätoimipaikasta, Rautetie 2, 15550 Nastola.
Raute Oyj:n hallitus on 29.4.2009 käsitellyt konsernin osavuosikatsauksen ajalta 1.1.–31.3.2009 ja päättänyt julkistaa Raute Oyj:n osavuosikatsauksen 1.1.–31.3.2009 tämän tiedotteen mukaisena.
1. Laatimisperiaatteet
Raute Oyj:n osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 -standardin vaatimuksia.
Osavuosikatsaukseen sisältyvä Raute-konsernin välitilinpäätös 1.1.–31.3.2009 ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisenä, joten osavuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuodelta 2008 julkaistun tilinpäätöksen kanssa.
Osavuosikatsauksessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia lukuunottamatta vertailukauden ja tilinpäätöksen 2008 lukuja. Suluissa esitetyillä luvuilla viitataan vastaaviin lukuihin vertailukaudelta. Kaikki osavuosikatsauksen luvut esitetään tuhansina euroina, jollei toisin ole todettu. Pyöristyksistä johtuen osavuosikatsauksen taulukoissa esitettyjen yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa esitetystä summaluvusta.
Osavuosikatsauksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää konsernin johdolta tiettyjen arvioiden tekemistä ja harkintaa laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Koska arviot ja olettamukset perustuvat osavuosikatsaushetken näkemyksiin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat tämän vuoksi poiketa näistä arvioista.
Konserni on soveltanut 1.1.2009 alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja:
- IFRS 8, Toiminnalliset segmentit
- IAS 1, Tilinpäätöksen esittäminen, muutos standardiin.
Muilta osin konserni on soveltanut osavuosikatsauksen laatimisessa vuoden 2008 tilinpäätöksessä kuvattuja laatimisperiaatteita.
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
2. Segmenttitiedot
Liiketoimintasegmentti
Raute-konsernin jatkuvat toiminnot kuuluvat kokonaisuudessaan puutuoteteknologiasegmenttiin.
| 31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Puutuoteteknologia | 2009 | 2008 | 2008 | |||
| Liikevaihto | 11 366 | 23 910 | 98 466 | |||
| Liiketulos | -2 179 | 1 202 | 6 341 | |||
| Varat | 56 939 | 75 634 | 60 180 | |||
| Velat | 24 600 | 40 835 | 25 859 | |||
| Investoinnit | 174 | 852 | 3 242 | |||
| Puutuoteteknologiasegmentin | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.12. | |||
| varat maantieteellisesti | 2009 | % | 2008 | % | 2008 | % |
| Eurooppa | 53 086 | 93 | 68 914 | 91 | 55 616 | 92 |
| Venäjä | 425 | 1 | 1 058 | 1 | 782 | 1 |
| Pohjois-Amerikka | 2 452 | 4 | 4 024 | 5 | 2 730 | 5 |
| Etelä-Amerikka | 43 | 0 | 40 | 0 | 36 | 0 |
| Muut | 933 | 2 | 1 598 | 3 | 1 016 | 2 |
| YHTEENSÄ | 56 939 | 100 | 75 634 | 100 | 60 180 | 100 |
| Puutuoteteknologiasegmentin | ||||||
| investoinnit maantieteellisesti | ||||||
| Eurooppa | 169 | 97 | 553 | 65 | 2 775 | 86 |
| Venäjä | 2 | 1 | 1 | 0 | 2 | 0 |
| Pohjois-Amerikka | 3 | 2 | 3 | 0 | 75 | 2 |
| Etelä-Amerikka | 0 | 0 | 5 | 1 | 19 | 1 |
| Muut | 0 | 0 | 290 | 34 | 371 | 11 |
| YHTEENSÄ | 174 | 100 | 852 | 100 | 3 242 | 100 |
| 3. Myyntituotot | ||||||
| Liikevaihdon jakauma | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.12. | |||
| markkina-alueittain | 2009 | % | 2008 | % | 2008 | % |
| Muu Eurooppa | 3 782 | 33 | 8 741 | 37 | 31 909 | 32 |
| Suomi | 2 795 | 25 | 3 145 | 13 | 15 800 | 16 |
| Venäjä | 2 163 | 19 | 7 429 | 31 | 34 359 | 35 |
| Aasia | 858 | 8 | 74 | 0 | 1 241 | 1 |
| Etelä-Amerikka | 840 | 7 | 1 258 | 5 | 4 311 | 4 |
| Pohjois-Amerikka | 686 | 6 | 3 035 | 13 | 9 832 | 10 |
| Oseania | 226 | 2 | 142 | 1 | 701 | 1 |
| Muut | 16 | 0 | 86 | 0 | 313 | 1 |
| YHTEENSÄ | 11 366 | 100 | 23 910 | 100 | 98 466 | 100 |
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
| 4. Pitkäaikaishankkeet | 31.3. | 31.3. | 31.12. |
|---|---|---|---|
| 2009 | 2008 | 2008 | |
| Liikevaihto | |||
| Valmistusasteen mukainen liikevaihto | 9 088 | 20 315 | 80 749 |
| Muu liikevaihto | 2 278 | 3 595 | 17 717 |
| YHTEENSÄ | 11 366 | 23 910 | 98 466 |
| Valmistusasteen mukaan tuloutettujen mutta luovuttamatta olevien | |||
| pitkäaikaishankkeiden osalta tuotoksi kirjattu määrä | 65 247 | 112 011 | 85 487 |
| Pitkäaikaishankkeiden tuotoksi kirjaamatta oleva määrä | 15 200 | 61 297 | 22 817 |
| Erittely yhdistellyistä vastaavien ja vastattavien eristä: | |||
| Valmistusasteen mukaisia tuottoja vastaavat siirtosaamiset | 65 673 | 111 356 | 85 328 |
| Hankkeiden tilaajilta saadut ennakot | -56 549 | -95 477 | -73 509 |
| Taseen lyhytaikaisiin saamisiin sisältyvät hankesaamiset | 9 124 | 15 879 | 11 819 |
| Taseen ennakkomaksut | 3 234 | 22 631 | 3 475 |
| 5. Henkilöstön määrä, henkilöä | 31.3. | 31.3. | 31.12. |
| 2009 | 2008 | 2008 | |
| - tehollinen keskimäärin | 465 | 568 | 538 |
| - kirjoilla keskimäärin | 556 | 580 | 585 |
| - kirjoilla kauden lopussa | 547 | 578 | 573 |
| - joista ulkomailla työskentelevien osuus | 128 | 140 | 136 |
6. Tuloverot
Konsernin tuloslaskelmassa on tuloveroina esitetty konserniyhtiöiden kauden tuloksia vastaavat verot ja aikaisempien tilikausien verot sekä laskennallisten verojen muutos. Verotettavaan tuloon perustuva vero on laskettu verotettavasta tulosta kunkin maan voimassaolevan verokannan mukaan.
| 7. Tutkimus- ja kehitysmenot | 31.3. | 31.3. | 31.12. |
|---|---|---|---|
| 2009 | 2008 | 2008 | |
| Katsauskauden tutkimus- ja kehitysmenot | 755 | 862 | 4 375 |
| Aktivoitujen kehitysmenojen poistot | 129 | 92 | 549 |
| Kehitysmenoista aktivoitu taseeseen | -123 | -226 | -667 |
| Kaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehitysmenot | 761 | 728 | 4 257 |
| 8. Aineellisten hyödykkeiden muutokset | 31.3. | 31.3. | 31.12. |
| 2009 | 2008 | 2008 | |
| Hankintameno kauden alussa | 40 447 | 40 008 | 40 008 |
| Muuntoero valuuttamuutoksista | 173 | -130 | -1 484 |
| Lisäykset | 16 | 587 | 2 170 |
| Vähennykset | 0 | 0 | -90 |
| Siirrot erien välillä | 0 | 0 | -157 |
| Hankintameno kauden lopussa | 40 635 | 40 465 | 40 447 |
| Kertyneet poistot kauden alussa | -29 272 | -29 014 | -29 014 |
| Muuntoero valuuttamuutoksista | -142 | -71 | 1 375 |
| Kauden poisto | -411 | -401 | -1 632 |
| Kertyneet poistot kauden lopussa | -29 825 | -29 487 | -29 272 |
| Kirjanpitoarvo kauden alussa | 11 175 | 10 993 | 10 993 |
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 10 811 | 10 979 | 11 175 |
9. Osakeperusteiset maksut
Katsauskauden aikana Raute Oyj luovutti 27.3.2009 vastikkeetta 18 900 kappaletta yhtiön hallussa olevaa A-sarjan osaketta konsernin osakepohjaisen kannustusjärjestelmän ansaintajaksolta 2006-2008 maksettavan palkkion osakeosuutena ohjelman piirissä olleille 17 avainhenkilölle. Katsauskaudella osakepalkkioiden kuluvaikutus Raute-konsernin tulokseen oli 110 tuhatta euroa (49 tuhatta).
| 10. Muut vuokrasopimukset ja käyttöleasingvelat | 31.3. | 31.3. | 31.12. |
|---|---|---|---|
| Konserni vuokralleottajana | 2009 | 2008 | 2008 |
| Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten perusteella | |||
| maksettavat vähimmäisvuokrat: | |||
| - Yhden vuoden kuluessa | 274 | 120 | 273 |
| - Vuotta pitemmän ajan ja enintään viiden vuoden kuluttua | 465 | 343 | 464 |
| YHTEENSÄ | 739 | 463 | 737 |
| Konserni on vuokrannut osan käyttämistään toimisto- ja tuotantotiloista. Vuokrasopimukset ovat toistaiseksi voimassaolevia sekä määräaikaisia. Määräaikaisiin sopimuksiin sisältyy mahdollisuus jatkaa sopimusta alkuperäisen päättymispäivän jälkeen. |
|||
| Ei-purettavissa olevien käyttöleasingsopimusten perusteella maksettavat vähimmäiskäyttöleasingvuokrat: |
|||
| - Alle 1 vuosi | 12 | 58 | 12 |
| - 1–5 vuotta | 2 | 46 | 2 |
| YHTEENSÄ | 14 | 104 | 14 |
11. Vakuudet ja vastuusitoumukset
Konsernilla on yhteensä 17 miljoonan euron (15 Me) kahdenkeskiset pitkäaikaiset luottojärjestelysopimukset, joista luottolimiitteinä 31.3.2009 oli nostettavissa 14 miljoonaa euroa (15 Me).
Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron (10 Me) kotimainen yritystodistusohjelma, jonka järjestäjänä toimii Nordea Pankki Suomi Oyj. Ohjelman puitteissa yhtiö voi laskea liikkeelle alle vuoden mittaisia yritystodistuksia.
| 31.3. | 31.3. | 31.12. | |
|---|---|---|---|
| Annetut vakuudet | 2009 | 2008 | 2008 |
| Velkojen ja vastuusitoumusten vakuudeksi on annettu kiinnityksiä | |||
| - Kiinteistökiinnityksiä (Rauten sairauskassa) | 134 | 134 | 134 |
| - Yrityskiinnityksiä (luottolimiitit) | 10 000 | 10 000 | 10 000 |
| Vastuusitoumukset ja muut vastuut | |||
| Emo- ja tytäryhtiöiden puolesta annetut | |||
| - Pankkitakaukset | 9 688 | 17 685 | 8 928 |
| Muut omat vastuut | |||
| Leasing- ja vuokravastuut | |||
| - Kuluvalta kaudelta | 286 | 178 | 285 |
| - Seuraavilta tilikausilta | 467 | 389 | 466 |
Johdon ja osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia. Johdolle ja osakkaille ei ole annettu rahalainoja.
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
| 12. Valuuttajohdannaiset | 31.3. | 31.3. | 31.12. |
|---|---|---|---|
| 2009 | 2008 | 2008 | |
| Valuuttajohdannaisia käytetään suojaustarkoituksessa. | |||
| Valuuttatermiinien nimellisarvot | |||
| Taloudellinen suojaus | |||
| - Rahoitukseen liittyvät | 3 425 | 3 245 | 3 186 |
| - Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | 111 | 2 598 | 532 |
| Valuuttatermiinien käyvät arvot | |||
| Taloudellinen suojaus | |||
| - Rahoitukseen liittyvät | 142 | 330 | 170 |
| - Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | -2 | 65 | -8 |
13. Omat osakkeet
Yhtiö on ostanut tilikauden aikana 18 900 omaa osaketta yhtiökokouksen 2.4.2008 valtuutuksen nojalla. Osakkeiden hankintahintana on ollut hankintahetken pörssikurssi. Omien osakkeiden hankinnalla ei ollut merkittävää vaikutusta omistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. Kaikki yhtiön hallussa olleet omat osakkeet on luovutettu osakepalkkiojärjestelmään kuuluville henkilöille 27.3.2009.
Emoyhtiö on kauden aikana ostanut
| omia osakkeita seuraavasti: | |
|---|---|
| Ajanjakso | 19.2.-28.2.2009 | 1.3.-17.3.2009 |
|---|---|---|
| Määrä, kpl | 8 800 | 10 100 |
| Nimellisarvo, euroa | 2,00 | 2,00 |
| Suoritettu vastike, euroa (keskiarvo) | 7,00 | 7,12 |
| Suoritettu vastike, euroa (vaihteluväli) | 6,90 - 7,15 | 7,00 - 7,20 |
14. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Raute Oyj:n 2.4.2009 pidetty yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,70 euroa A- ja K -sarjan osaketta kohti.
| TUNNUSLUVUT | 1.1.–31.3. 2009 |
2008 | 1.1.–31.3. 1.1.–31.12. 2008 |
|---|---|---|---|
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | -17,6 | 19,2 | 19,4 |
| Oman pääoman tuotto (ROE), % | -22,7 | 11,2 | 14,0 |
| Gearing, % | -35,5 | -76,0 | -31,0 |
| Omavaraisuusaste , % | 60,2 | 65,7 | 60,5 |
| Tilauskanta, Me | 17 | 65 | 24 |
| Uudet tilaukset, Me | 4 | 33 | 67 |
| Viennin osuus liikevaihdosta, % | 75,4 | 86,8 | 84,0 |
| Liikevaihdon muutos, % | -52,5 | -17,2 | -11,1 |
| Bruttoinvestoinnit, Me | 0,2 | 0,9 | 3,2 |
| % liikevaihdosta | 1,5 | 3,6 | 3,3 |
| Tutkimus- ja kehittämismenot, Me | 0,8 | 1,0 | 4,9 |
| % liikevaihdosta | 6,6 | 4,0 | 5,0 |
| Osakekohtainen tulos (EPS), euroa | |||
| - laimentamaton | -0,47 | 0,24 | 1,18 |
| - laimennusvaikutuksella oikaistu | -0,47 | 0,24 | 1,18 |
| Oma pääoma/osake, euroa | 8,08 | 8,69 | 8,57 |
| Osinko/K-sarjan osake, euroa | 0,70 | ||
| Osinko/A-sarjan osake, euroa | 0,70 | ||
| Osinko/tulos, % | 59,4 | ||
| Efektiivinen osinkotuotto, % | 10,9 | ||
| Osakkeen kurssi katsauskauden lopussa, euroa | 7,06 | 14,97 | 6,40 |
| Osakkeiden lukumäärä | |||
| - painotettu keskiarvo, 1 000 kpl | 3 998 | 4 005 | 4 005 |
| - laimennettuna, 1 000 kpl | 3 998 | 4 005 | 4 005 |
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
Tunnuslukujen laskentakaavat
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % = | Tulos ennen veroja + rahoituskulut x 100 Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (kauden keskiarvo) |
|
|---|---|---|
| Oman pääoman tuotto (ROE), % = | Voitto/tappio | x 100 |
| Oma pääoma (kauden keskiarvo) | ||
| Korolliset nettovelat = | Korolliset velat ./. (rahavarat + käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat) |
|
| Omavaraisuusaste, % = | Oma pääoma | x 100 |
| Taseen loppusumma ./. saadut ennakot | ||
| Laimentamaton tulos/osake, euroa = | Kauden tulos | |
| Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin kauden aikana | ||
| Laimennusvaikutuksella oikaistu | Laimennusvaikutuksella oikaistu kauden tulos | |
| tulos/osake, euroa = | Laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden osakeantikorjattu | |
| keskimääräinen lukumäärä | ||
| Oma pääoma/osake, euroa = | Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma | |
| Osakkeiden laimentamaton lukumäärä kauden lopussa | ||
| Osinko/osake, euroa = | Kauden osingonjako | |
| Osakkeiden laimentamaton lukumäärä kauden lopussa | ||
| Osinko/tulos, % = | Osinko/osake | x 100 |
| Tulos/osake | ||
| Efektiivinen osinkotuotto, % = | Osinko/osake | x 100 |
| Kauden päätöskurssi | ||
| Hinta/voitto-suhde (P/E-luku) = | Kauden päätöskurssi | |
| Tulos/osake | ||
| Osakkeiden vaihdon kehitys | Osakkeiden vaihdon kehitys ilmoitetaan kauden aikana vaihdettujen osakkeiden | |
| lukumääränä ja prosentteina | lukumääränä sekä sen prosentuaalisena osuutena osakesarjan kaikkien osakkeiden | |
| (A-sarjan osakkeet) = | laimentamattomasta keskimääräisestä lukumäärästä kauden aikana. | |
| Osakekannan markkina-arvo = | Osakkeiden (A- + K -sarjan osakkeet) laimentamaton lukumäärä kauden lopussa | |
| x kauden viimeinen kaupantekokurssi | ||
| Gearing, % = | Korolliset nettorahoitusvelat | x 100 |
| Oma pääoma |
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
| TULOSKEHITYS | Q 1 | Q 4 | Q 3 | Q 2 | Liukuva | Liukuva |
|---|---|---|---|---|---|---|
| VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | 2009 | 2008 | 2008 | 2008 | 1.4.2008 – |
1.4.2007 – |
| 31.3.2009 | 31.3.2008 | |||||
| LIIKEVAIHTO | 11 366 | 18 619 | 25 227 | 30 710 | 85 922 | 105 827 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 32 | 14 | 29 | 26 | 101 | 450 |
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden | ||||||
| lisäys (+) tai vähennys (-) | 252 | -108 | -65 | 381 | 460 | -8 |
| Materiaalit ja palvelut | 5 171 | 8 218 | 13 735 | 17 293 | 44 416 | 55 663 |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | 6 132 | 7 062 | 6 541 | 7 858 | 27 592 | 28 999 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 674 | 692 | 699 | 720 | 2 785 | 2 642 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 1 851 | 2 347 | 1 988 | 2 543 | 8 729 | 11 045 |
| Liiketoiminnan kulut yhteensä | 13 828 | 18 318 | 22 962 | 28 413 | 83 522 | 98 350 |
| LIIKETULOS | -2 179 | 206 | 2 228 | 2 704 | 2 960 | 7 919 |
| % liikevaihdosta | -19 | 1 | 9 | 9 | 3 | 7 |
| Rahoitustuotot | 250 | 550 | 75 | 190 | 1 065 | 801 |
| Rahoituskulut | -204 | -448 | 26 | 22 | -603 | -570 |
| TULOS ENNEN VEROJA | -2 132 | 309 | 2 329 | 2 916 | 3 422 | 8 150 |
| % liikevaihdosta | -19 | 2 | 9 | 9 | 4 | 8 |
| Tuloverot | 236 | -131 | -733 | -920 | -1 547 | -2 231 |
| KAUDEN TULOS | -1 895 | 177 | 1 597 | 1 996 | 1 875 | 5 919 |
| % liikevaihdosta | -17 | 1 | 6 | 6 | 2 | 6 |
| Jakautuminen | ||||||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva osuus tuloksesta | -1 895 | 177 | 1 597 | 1 996 | 1 875 | 5 919 |
| Osakekohtainen tulos, euroa | ||||||
| Laimentamaton osakekohtainen tulos | -0,47 | 0,04 | 0,40 | 0,50 | ||
| Laimennettu osakekohtainen tulos | -0,47 | 0,04 | 0,40 | 0,50 | ||
| Osakkeet, 1 000 kpl | ||||||
| Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | 3 998 | 4 005 | 4 005 | 4 005 | ||
| Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä |
laimennettuna 3 998 4 005 4 005 4 005
| SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.3.2009 | K-sarjan | A-sarjan | Osakkeiden |
|---|---|---|---|
| osakkeet | osakkeet | määrä | |
| (20 ääntä | (1 ääni | yhteensä | |
| osaketta | osaketta | ||
| kohti) | kohti) | ||
| 1. Sundholm Göran | 525 000 | 525 000 | |
| 2. Hietala Pekka Tapani | 181 900 | 181 900 | |
| 3. Suominen Jussi Matias | 48 000 | 74 759 | 122 759 |
| 4. Mustakallio Kari Pauli | 60 480 | 60 009 | 120 489 |
| 5. Suominen Pekka Matias | 48 000 | 64 159 | 112 159 |
| 6. Suominen Tiina Sini-Maria | 48 000 | 62 316 | 110 316 |
| 7. Kirmo Kaisa Marketta | 50 280 | 58 362 | 108 642 |
| 8. Siivonen Osku Pekka | 50 640 | 53 539 | 104 179 |
| 9. Keskiaho Kaija Leena | 33 600 | 51 116 | 84 716 |
| 10. Särkijärvi Riitta | 60 480 | 22 009 | 82 489 |
| 11. Mustakallio Mika | 39 750 | 42 670 | 82 420 |
| 12. Mustakallio Risto | 42 240 | 35 862 | 78 102 |
| 13. Mustakallio Ulla Sinikka | 47 240 | 30 862 | 78 102 |
| 14. Sr Arvo Finland Value | 63 042 | 63 042 | |
| 15. Mustakallio Marja Helena | 42 240 | 20 662 | 62 902 |
| 16. Kirmo Lasse Antti | 30 000 | 26 200 | 56 200 |
| 17. Särkijärvi Timo Juha | 12 000 | 43 256 | 55 256 |
| 18. Särkijärvi-Martinez Anu Riitta | 12 000 | 43 256 | 55 256 |
| 19. Mustakallio Kai Henrik | 47 420 | 6 994 | 54 414 |
| 20. Suominen Jukka Matias | 24 960 | 27 964 | 52 924 |
| YHTEENSÄ | 697 330 | 1 493 937 | 2 191 267 |
| Osuus osakkeiden kokonaismäärästä, % | 70,4 | 49,6 | 54,7 |
| Osuus osakkeiden kokonaisäänimäärästä, % | 70,4 | 49,6 | 67,6 |
| Hallintarekisteröidyt | 64 647 | 64 647 | |
| Muut osakkaat | 293 831 | 1 455 013 | 1 748 844 |
| YHTEENSÄ | 991 161 | 3 013 597 | 4 004 758 |
| JOHDON OMISTUS | 98 990 | 102 738 | 201 728 |
| Osuus osakkeiden kokonaismäärästä, % | 10,0 | 3,4 | 5,0 |
| Osuus osakkeiden kokonaisäänimäärästä, % | 10,0 | 3,4 | 9,1 |
KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2009
| OSAKEKOHTAISET TIEDOT | 31.3. | 31.3. | 31.12. |
|---|---|---|---|
| 2009 | 2008 | 2008 | |
| Osakemäärät | |||
| - K-sarja, kantaosakkeet (20 ääntä/osake) | 991 161 | 991 161 | 991 161 |
| - A-sarjan osakkeet (1 ääni/osake) | 3 013 597 | 3 013 597 | 3 013 597 |
| Yhteensä | 4 004 758 | 4 004 758 | 4 004 758 |
| Osakkeiden vaihdon kehitys (A-sarjan osakkeet) | |||
| Osakkeiden vaihto, kpl | 144 473 | 102 557 | 392 693 |
| Osakkeiden vaihto, Me | 1,0 | 1,4 | 4,9 |
| A-sarjan osakkeen kurssi | |||
| Katsauskauden lopussa, euroa | 7,06 | 14,97 | 6,40 |
| Korkein noteeraus katsauskaudella, euroa | 7,61 | 14,98 | 15,20 |
| Alin noteeraus katsauskaudella, euroa | 6,50 | 12,80 | 6,24 |
| Keskikurssi katsauskaudella, euroa | 6,97 | 14,06 | 12,37 |
| Osakekannan markkina-arvo | |||
| - K-sarjan osakkeet, Me* | 7,0 | 14,8 | 6,3 |
| - A-sarjan osakkeet, Me | 21,3 | 45,1 | 19,3 |
| Yhteensä, Me | 28,3 | 60,0 | 25,6 |
*K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen katsauskauden lopun kurssilla.
RAUTE OYJ Hallitus
TIEDOTUSTILAISUUS 29.4.2009 KLO 14.00
Tiedotustilaisuus analyytikoille ja tiedotusvälineille järjestetään 29.4.2009 klo 14.00 Hotelli Scandic Simonkentän Roba-kabinetissa, os. Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuudessa osavuosikatsauksen esittelevät toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja talousjohtaja Arja Hakala.
SEURAAVA OSAVUOSIKATSAUS
Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2009 julkaistaan 4.8.2009.
LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, 03 829 3560, matkapuhelin 0400 814 148 Talousjohtaja Arja Hakala, Raute Oyj, 03 829 3293, matkapuhelin 0400 710 387
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.fi
RAUTE LYHYESTI:
Raute on puutuotetoimialaa maailmanlaajuisesti palveleva teknologiayritys, jonka tärkeimmät asiakasteollisuudet ovat vaneri- ja LVL-teollisuus. Yrityksellä on johtava markkina-asema maailmassa näiden asiakasteollisuuksien tehdaslaajuisten projektien toimittajana. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat myös teknologiapalvelut, joiden avulla Raute tukee asiakkaitaan näiden investointien koko elinkaaren ajan. Rauten päätoimipiste sijaitsee Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa sekä Jyväskylässä ja Kajaanissa. Rauten liikevaihto vuonna 2008 oli 98,5 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 573. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.fi.