Governance Information • Sep 11, 2018
Governance Information
Open in ViewerOpens in native device viewer
Disclosure 364556
Pörssitiedote 11.9.2018 klo 12.30 Kojamo Oyj:n nimitystoimikunnan kokoonpano Kojamo Oyj:n kolme suurinta osakkeenomistajaa ovat nimittäneet osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan seuraavat edustajat: * Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen * Risto Murto, toimitusjohtaja, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma * Timo Korpijärvi, sijoituspäällikkö, Teollisuusliitto ry Lisäksi Kojamon hallituksen puheenjohtaja toimii nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on vuosittain niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin kunkin syyskuun 1. työpäivänä. Nimeämiseen oikeutetut yhtiön suurimmat osakkeenomistajat määräytyvät Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän yhtiön osakasluettelon mukaisesti. Nimitystoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan järjestäytymiskokouksessaan. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta on yhtiökokouksen perustama yhtiön osakkeenomistajista koostuva toimielin, jonka tehtävänä on vuosittain valmistella ja esitellä yhtiökokoukselle tehtävät ehdotukset hallituksen jäsenten lukumääräksi, hallituksen kokoonpanoksi, hallituksen puheenjohtajaksi, hallituksen jäsenten palkitsemiseksi ja hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemiseksi. Lisätietoa: Erik Hjelt, Kojamon talousjohtaja, +358 20 508 3225 Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö ja vuokra-asumisen rohkea uudistaja. Tehtävämme on luoda parempaa kaupunkiasumista. Toimimme Suomen merkittävimmissä kasvukeskuksissa ja Lumo-brändimme tarjoaa vuokra-asumista sekä uudenlaisia palveluita kaupunkiasumiseen. Kehitämme aktiivisesti sijoituskiinteistöjemme arvoa ja määrää rakennuttamalla uutta ja kehittämällä olemassa olevaa kiinteistökantaa. Haluamme olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta. Kojamon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla. www.kojamo.fi []
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.