Remuneration Information • Feb 15, 2024
Remuneration Information
Open in ViewerOpens in native device viewer
Palkitsemisraportti 2023 1

Kojamo Oyj (jäljempänä "Kojamo") noudattaa Hallinnointikoodia 2020, joka on tullut voimaan 1.1.2020. Tämä palkitsemisraportti on laadittu Hallinnointikoodin 2020 toimielinten palkitsemisraporttia koskevien ohjeiden mukaisesti. Palkitsemisraportti sisältää tiedot hallituksen, toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen palkitsemisesta vuonna 2023.
Kojamon palkitsemispolitiikka oli ensi kerran yhtiökokouksen käsiteltävänä varsinaisessa yhtiökokouksessa 12.3.2020. Yhtiökokous päätti kannattaa esitettyä palkitsemispolitiikkaa.
Kojamon toimielinten palkitsemisessa on noudatettu yhtiön palkitsemispolitiikkaa. Kojamo ei ole poikennut palkitsemispolitiikasta vuonna 2023. Yhtiö ei ole myöskään vuonna 2023 käyttänyt palkitsemispolitiikan mukaista mahdollisuutta periä palkkioita takaisin.

Toimitusjohtajan kokonaisvuosipalkkio

Toimiva ja kilpailukykyinen palkitseminen on tärkeä keino pätevien hallitusjäsenten, avainhenkilöiden ja työntekijöiden saamiseksi ja sitouttamiseksi Kojamoon, mikä puolestaan edistää yhtiön liiketoimintastrategian toteutumista ja pitkän aikavälin taloudellista menestystä. Palkitsemisperiaatteiden lähtökohtana on Kojamon strategian ja liiketoiminnan tavoitteiden toteutuminen.
Kojamon yhtiökokous 16.3.2023 hyväksyi sille esitetyn vuotta 2022 koskevan palkitsemisraportin. Tämän raportin esitystapa on yhdenmukainen edellisen vuoden raportin kanssa.
Hallituksen, toimitusjohtajan ja yhtiön työntekijöiden palkitsemisen kehitys sekä yhtiön liikevaihdon kehitys ilmenevät oheisista taulukoista.



Kojamon hallituksen jäsenille maksettavista hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä maksettavista palkkioista ja niiden määräytymisperusteista päättää yhtiökokous. Yhtiökokouksessa 16.3.2023 päätettiin, että hallituksen jäsenille maksetaan vuoden 2024 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvältä toimikaudelta seuraavaa vuosipalkkiota:
| Rooli | Vuosipalkkio EUR |
|---|---|
| hallituksen puheenjohtaja | 72 500 |
| hallituksen varapuheenjohtaja | 43 000 |
| hallituksen jäsen | 36 000 |
| tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja | 43 000 |
Hallituksen jäsenille maksetaan ainoastaan yksi vuosipalkkio roolin mukaisesti eli päällekkäisiä palkkioita ei makseta. Lisäksi päätettiin, että hallituksen kokouspalkkio on 700 euroa, ja että myös valiokuntien kokouspalkkio on 700 euroa. Sellaisille hallituksen tai sen valiokunnan jäsenille, jotka asuvat ulkomailla ja joilla ei ole vakituista osoitetta Suomessa, maksetaan kokouspalkkio kaksinkertaisena (1 400 euroa) kultakin sellaiselta kokoukselta, johon osallistuminen edellyttää matkustamista Suomeen.
Yhtiökokous päätti myös, että vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että vuosipalkkiosta noin 40 prosenttia maksetaan Kojamo Oyj:n osakkeina ja loppuosa maksetaan rahana.
Osakkeet hankitaan hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista transaktiokuluista ja osakekauppoihin liittyvistä varainsiirtoveroista. Näin hankittuja osakkeita ei voi luovuttaa ennen kuin ostopäivästä on kulunut kaksi vuotta tai ennen kuin hallituksen jäsenen jäsenyys hallituksessa on päättynyt riippuen siitä, kumpi ajankohdista on aiempi.
Hallituksen jäsenet eivät ole työ- tai toimisuhteessa Kojamoon tai sen tytäryhtiöihin, eivätkä kuulu työsuhdeperusteisten palkkiojärjestelmien piiriin. Hallituksen jäsenet eivät myöskään kuulu Kojamon kannustin- tai eläkejärjestelmien piiriin.


Hallituksen ja valiokuntien jäsenille maksetut palkkiot vuodelta 2023 olivat seuraavat:
| Hallituksen jäsen | Vuosi palkkio yhteensä EUR1 |
Rahana 60 %, EUR |
Osakkeina 40 %, EUR |
Varain siirtovero osakkeista EUR2 |
Hankittujen osakkeiden lukumäärä3 |
Osakkeiden hankinta päivä |
Osakkeiden hankinta hinta, EUR |
Hallituksen kokous palkkiot, EUR |
Tarkastus valiokunnan kokouspalk kiot, EUR |
Palkitsemis valiokunnan kokouspalk kiot, EUR |
Kokonais palkkio EUR4 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Mikael Aro | 72 500,00 | 43 502,90 | 28 997,10 | 436,95 | 2 871 | 16.5.2023 | 10,10 | 6 900 | 2 700 | 80 525,00 | |
| Mikko Mursula | 43 000,00 | 25 809,80 | 17 190,20 | 275,04 | 1 702 | 16.5.2023 | 10,10 | 6 900 | 3 300 | 52 125,00 | |
| Matti Harjuniemi | 600 | 600 | 8 750,00 | ||||||||
| Kari Kauniskangas | 36 000,00 | 21 607,50 | 14 392,50 | 230,28 | 1 425 | 16.5.2023 | 10,10 | 6 900 | 3 300 | 47 050,00 | |
| Anne Koutonen | 43 000,00 | 25 809,80 | 17 190,20 | 275,04 | 1 702 | 16.5.2023 | 10,10 | 6 900 | 3 300 | 52 125,00 | |
| Reima Rytsölä | 600 | 600 | 9 950,00 | ||||||||
| Catharina von Stackelberg-Hammarén |
36 000,00 | 21 607,50 | 14 392,50 | 230,28 | 1 425 | 16.5.2023 | 10,10 | 6 900 | 1 200 | 2 100 | 45 250,00 |
| Andreas Segal | 36 000,00 | 21 607,50 | 14 392,50 | 230,28 | 1 425 | 16.5.2023 | 10,10 | 9 100 | 3 500 | 38 200,00 | |
| Annica Ånäs | 36 000,00 | 21 607,50 | 14 392,50 | 230,28 | 1 425 | 16.5.2023 | 10,10 | 7 700 | 2 800 | 36 100,00 |
Hallituksen jäsenet ja heidän määräysvaltayhteisönsä omistivat yhtiön osakkeita ja osakeperusteisia oikeuksia yhtiössä ja yhtiön kanssa samaan konserniin kuuluvissa yhtiöissä 31.12.2023 seuraavasti:
| Hallituksen jäsen | Osakkeiden omistus 31.12.2023 |
|---|---|
| Mikael Aro | 34 785 |
| Mikko Mursula | 5 853 |
| Kari Kauniskangas | 2 239 |
| Anne Koutonen | 5 853 |
| Catharina von Stackelberg-Hammarén | 6 203 |
| Andreas Segal | 1 425 |
| Annica Ånäs | 1 425 |
1 Vuosipalkkio on jaksotettu tilikaudelle
2 Varainsiirtoveron määrää ei ole jaksotettu tilikaudelle
3 Hankittujen osakkeiden lukumäärää ei ole jaksotettu tilikaudelle
4 Kokonaispalkkio on jaksotettu tilikaudelle

Toimitusjohtajan palkitsemisesta sekä hänelle maksettavista muista korvauksista päättää yhtiön hallitus yhtiökokouksessa esitetyn palkitsemispolitiikan puitteissa. Palkitsemisvaliokunta valmistelee hallitukselle toimitusjohtajan palkitsemista ja yhtiön noudattamia palkitsemisen periaatteita koskevat asiat.
Toimitusjohtajan palkitseminen jakautuu kiinteään palkitsemiseen ja muuttuvaan palkitsemiseen. Kiinteä palkitseminen muodostuu säännöllisestä kokonaispalkasta sisältäen rahapalkan sekä tavanomaiset luontoisedut (puhelinetu ja autoetu). Muuttuva palkitseminen muodostuu lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmästä sekä pitkän aikavälin kannustinjärjestelmästä.
Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän tarkoituksena on kannustaa ja palkita yhtiön vuosittaisten taloudellisten tai
operatiivisten tavoitteiden saavuttamisesta. Lyhyen aikavälin palkitseminen toteutetaan vuosittaisen tulospalkkiojärjestelmän puitteissa.
Yhtiön hallitus päättää kullekin vuodelle lyhyen aikavälin palkitsemisen kriteerit ja ansaintamahdollisuudet aina edellisen vuoden lopussa. Hallitus arvioi palkitsemisvaliokunnan avustuksella lyhyen aikavälin palkitsemisen suoritusperusteiden toteutumista suhteessa tavoitteisiin yhtiön raportoinnin perusteella.
Toimitusjohtajalle vuotta 2022 koskevan, vuonna 2023 maksetun, lyhyen aikavälin palkitsemisen määräytymisperusteet ja niiden soveltaminen ilmenevät oheisesta taulukosta.
| Painoarvo % | Mittari | Soveltaminen / tulos |
|---|---|---|
| 100 | Yritystason mittarit (konsernin liikevaihto, konsernin FFO, konsernin hallintokulut liikevaihdosta, NPS ja konserniin hankitut sijoituskiinteistöt) |
87 % |
| lisäksi maksimis saan 5 % |
Henkilötason mittari | 100 %5 |
Vuodelta 2023 maksettava lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän mukainen mahdollinen palkkio maksetaan seuraavana vuonna kokonaisuudessaan rahana.
Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän tarkoituksena on yhdistää Kojamon omistajien ja toimitusjohtajan tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä ja sitouttaa toimitusjohtaja toteuttamaan yhtiön strategiaa ja tarjota hänelle kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen perustuva palkkiojärjestelmä.
Hallitus päättää kunkin ansaintajakson ansaintakriteerit ja kullekin kriteerille asetettavat tavoitteet sekä ansaintamahdollisuudet rahana ja/tai Kojamon osakkeiden lukumääränä ennen kunkin ansaintajakson alkua. Käynnissä olevien järjestelmien ansaintajaksojen pituus on kolme vuotta.
Hallitus arvioi palkitsemisvaliokunnan avustuksella pitkän aikavälin palkitsemisen suoritusperusteiden täyttymistä yhtiön tilinpäätöslukujen perusteella kunkin ansaintajakson alkaessa vahvistettujen tavoitematriiseihin nähden.
Käynnissä olevien pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien määräytymisperusteet ja kriteerien saavuttamisaste ilmenevät oheisesta taulukosta.
| Ansaintajakso 2020–2022 |
Ansaintajakso 2021–2023 |
Ansaintajakso 2022–2024 |
Ansaintajakso 2023–2025 |
|
|---|---|---|---|---|
| Ansaintakriteerit (painoarvo) |
konsernin liikevaihto (50 %) konsernin FFO per osake (50 %) |
konsernin liike vaihto (50 %) konsernin FFO per osake (50 %) |
konsernin liikevaihto (40 %) konsernin FFO per osake (50 %) asuntokohtainen CO2-päästö vähennys, kg (10 %) (min 96 / tavoite 141 / max 186) |
konsernin liikevaihto (30 %) konsernin FFO per osake (30 %) konsernin LTV% (30 %) asuntokohtainen CO2-päästö vähennys, kg (10 %) (min 96 / tavoite 141 / max 186) |
| Toimitusjohtajalle luovutet tavien osakkeiden enim mäismäärä6 |
5 716 | 0 | 35 000 | 40 000 |
| Ansaintakriteerien saavuttamisaste |
16,33 % | 0,00 % | N/A | N/A |
5 Arvioitu erikseen hallituksen toimesta.
6 Kyseessä on osakkeiden bruttomäärä, sisältäen siten myös rahana maksettavan osuuden pitkän aikavälin kannustinjärjestelmästä. Ansaintajakson 2020-2022 ja 2021-2023 osalta kyseessä on toteuma, ansaintajaksojen 2022-2024 ja 2023-2025 osalta kyseessä on enimmäismäärä.

Mahdollinen palkkio kultakin ansaintajaksolta maksetaan ansaintajakson päättymistä seuraavana vuonna osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta toimitusjohtajalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Jos toimitusjohtajan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.
Toimitusjohtajan on omistettava 50 prosenttia koko järjestelmän perustella hänelle maksetuista nettomääräisistä osakkeista, kunnes hänen osakeomistuksensa yhtiössä yhteensä vastaa hänen bruttovuosipalkkansa arvoa. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin toimitusjohtajan toimisuhde yhtiössä jatkuu.
Toimitusjohtaja on mukana johtoryhmän jäsenille otetussa ryhmäeläkevakuutuksessa ja heidän osaltaan noudatetaan maksuperusteista käytäntöä, jossa ryhmäeläkevakuutukseen maksetaan vuodessa kahden kuukauden kuukausipalkkaa vastaava vakuutusmaksu.
Toimitusjohtajalle vuonna 2023 maksetut palkat ja muut etuudet ilmenevät oheisesta taulukosta:
| Palkitsemisen muoto | Maksettu palkkio | Suhteellinen osuus % |
|---|---|---|
| Kiinteä palkitseminen | 69,5 | |
| Rahapalkka, EUR | 409 016,04 | |
| Luontoisedut, EUR | 25 946,68 | |
| Muuttuva palkitseminen | 30,5 | |
| Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän mukainen palkkio, EUR7 | 115 098,21 | |
| Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän mukainen palkkio (ansaintajakso 2020–2022): | ||
| Rahana, EUR | 37 411,22 | |
| Osakkeina, EUR | 37 411,22 | |
| Hankittujen osakkeiden lukumäärä | 2 858 | |
| Osakkeiden hankintapäivä | 17.2.2023 | |
| Osakkeiden hankintahinta, EUR | 13,09 | |
| Kokonaispalkkio EUR | 625 423,37 | |
| Muut taloudelliset etuudet | ||
| Lisäeläkemaksut EUR | 69 554,50 |
7 Vuodelta 2022 maksettu tulospalkkio.

Toimitusjohtajan sijaisen palkitsemiseen on sovellettu samoja palkitsemisen periaatteita kuin, mitä on mainittu toimitusjohtajan osalta kohdassa 3, kuitenkin jäljempänä mainituin poikkeuksin.
Toimitusjohtajan sijaiselle vuotta 2022 koskevan, vuonna 2023 maksetun, lyhyen aikavälin palkitsemisen määräytymisperusteet ja niiden soveltaminen ilmenevät oheisesta taulukosta.
| Painoarvo % | Mittari | Soveltaminen / tulos |
|---|---|---|
| 70 | Yritystason mittarit (konsernin liikevaihto, konsernin FFO, konsernin hallintokulut liikevaih dosta, NPS ja konserniin hankitut sijoituskiinteistöt) |
87 % |
| 10 | Henkilöstökulut | 100 % |
| 10 | Digitaalinen työntekijäkokemus | 0 % |
| 10 | Henkilötason mittari | 100 % |
Käynnissä olevien pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien määräytymisperusteet ja kriteerien saavuttamisaste toimitusjohtajan sijaisen osalta ilmenevät oheisesta taulukosta.
| Ansaintajakso | Ansaintajakso | Ansaintajakso | Ansaintajakso | |
|---|---|---|---|---|
| 2020–2022 | 2021–2023 | 2022–2024 | 2023–2025 | |
| Ansaintakriteerit | konsernin liikevaihto | konsernin liikevaihto | konsernin liikevaihto | konsernin liikevaihto |
| (painoarvo) | (50 %) | (50 %) | (40 %) | (30 %) |
| konsernin FFO per osake | konsernin FFO per osake | konsernin FFO per osake | konsernin FFO per osake | |
| (50 %) | (50 %) | (50 %) | (30 %) | |
| asuntokohtainen CO2- päästövähennys, kg (10 %) (min 93 / tavoite 140 / max 186) |
konsernin LTV% (30 %) asuntokohtainen CO2- päästövähennys, kg (10 %) (min 96 / tavoite 141 / max 186) |
|||
| Toimitusjohtajan sijaiselle luovutettavien osakkeiden enimmäismäärä8 |
2 613 | 0 | 16 000 | 20 000 |
| Ansaintakriteerien saavuttamisaste |
16,33 % | 0,00 % | N/A | N/A |
Toimitusjohtajan sijaisen on omistettava 50 prosenttia koko järjestelmän perusteella osallistujalle maksetuista nettomääräisistä osakkeista, kunnes hänen osakeomistuksensa yhtiössä
yhteensä vastaa 50 prosenttia bruttovuosipalkan arvosta. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin toimitusjohtajan sijaisen työsuhde yhtiössä jatkuu.
8 Kyseessä on osakkeiden bruttomäärä, sisältäen siten myös rahana maksettavan osuuden pitkän aikavälin kannustinjärjestelmästä. Ansaintajakson 2020–2022 ja 2021–2023 osalta kyseessä on toteuma, ansaintajaksojen 2022–2024 ja 2023–2025 osalta kyseessä on enimmäismäärä.

Toimitusjohtajan sijaiselle vuonna 2023 maksetut palkat ja muut etuudet olivat seuraavat:
| Palkitsemisen muoto | Maksettu palkkio | Suhteellinen osuus % |
|---|---|---|
| Kiinteä palkitseminen | 76,9 | |
| Rahapalkka, EUR | 225 512,45 | |
| Luontoisedut, EUR | 25 972,44 | |
| Muuttuva palkitseminen | 23,1 | |
| Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän mukainen palkkio EUR9 | 41 623,14 | |
| Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän mukainen palkkio (ansaintajakso 2020-2022): | ||
| Rahana EUR | 17 108,63 | |
| Osakkeina EUR | 17 108,63 | |
| Hankittujen osakkeiden lukumäärä | 1 307 | |
| Osakkeiden hankintapäivä | 17.2.2023 | |
| Osakkeiden hankintahinta | 13,09 | |
| Kokonaispalkkio EUR | 327 865,29 | |
| Muut taloudelliset etuudet | ||
| Lisäeläkemaksut EUR | 40 213,90 |
9 Vuodelta 2022 maksettu tulospalkkio.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.