Annual Report • Feb 28, 2012
Annual Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
TRAINERS' HOUSE lVUOSIKERTOMUS 2011
VUOSIKERTOMUS 2011
TRAINERS' HOUSE lVUOSIKERTOMUS 2011
Työmme ytimessä on asiakkaidemme tulevaisuuden näkymien parantaminen asiakkaan toimeksiannon mukaisesti.
Usein yritysten johto käyttää paljon aikaa tulevaisuuden visioiden ja strategioiden pohtimiseen. Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaitamme viemään haluttu muutos osaksi arkea - että henkilökunta tekee sekä oman että yhtiön menestymisen kannalta oikeita asioita joka päivä.
Kuluneena vuonna toteutimme noin 950 asiakasprojektia. Sovimme 32 500 asiakastapaamista, ja teimme noin 5 000 auditointisoittoa.
Asiakkaamme arvostavat erityisesti tuloksellista toimintaamme, osaavia ihmisiämme sekä monipuolista, käytännönläheistä ja nopeaa toimintatapaamme.
Hankkeissamme vaikutamme asiakkaan kannalta keskeisiin menestystekijöihin:
VOIMAA
LÄPIVIENTI-
Trainers' House on perustettu vuonna 1990 ja sen palveluksessa oli vuoden 2011 päättyessä 125 henkilöä. Yhtiön toimipiste on Espoossa.
Trainers' Housen vuoden 2011 liikevaihto oli 15,7 miljoonaa euroa, ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 1,6 miljoonaa euroa, 10,1% liikevaihdosta. Liikevoitto näiden erien jälkeen oli -16,7 miljoonaa euroa, -106,8% liikevaihdosta.
Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on kannattava kasvu.
Hallitus esittää, että tilikaudelta 2011 ei jaeta osinkoa.
Trainers' Housen osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä kaupankäyntitunnuksella TRH1V toimialaluokassa Teknologia.
Toimintavuonna 2011 yhtiön osakkeiden vaihto Helsingin pörssissä oli 9,5 miljoonaa osaketta, 14,0% osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä (16,0 miljoonaa osaketta, 23,6%), ja 2,6 miljoonaa euroa (6,8 miljoonaa euroa. Ylin noteeraus oli 0,36 euroa (0,53 euroa), alin 0,17 euroa (0,33 euroa), ja päätöskurssi 0,18 euroa (0,36 euroa). Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla 31.12.2011 oli 12,2 miljoonaa euroa (24,5 miljoonaa euroa).
Ihminen oppii vähän, jos ollenkaan, etukäteen. Varsinainen oppiminen tapahtuu jälkikäteen. Näin on käynyt myös meille. Viimeisten neljän vuoden kokemusten jälkeen olemme taas vähän viisaampia, ja kykenemme myös tuottamaan entistä enemmän arvoa asiakkaillemme.
Vuosi 2011 oli muutosten vuosi Trainers' Housessa. Loppukesästä 2010 palasimme juurillemme myytyämme IT-projektiliiketoiminnan atBusinekselle. Nyt olemme vahva muutosyhtiö. Saamme toistuvasti tunnustusta siitä, että olemme erinomainen kumppani merkittävien muutoshankkeiden läpiviemisessä asiakasyrityksissämme. Vahvuutemme on siinä, että tarjoamme käytännönläheiset työkalut strategian toteuttamiseen arjessa.
Vertailukelpoinen liiketoiminta pysyi volyymiltaan samana kuin vuonna 2010, mutta operatiivinen tulos parani.
Työkyvyn johtaminen on ollut yksi vuoden 2011 tärkeimmistä painopisteistämme. Olemme hyvällä menestyksellä tuoneet markkinoille uudenlaisen tavan pureutua työssä jaksamiseen ja työurien pidentämiseen liittyviin kysymyksiin.
Tänä vuonna olemme myös liittäneet auditointipalvelut entistä kiinteämmin asiakastyöhömme. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaamme saa käyttöönsä konkreettiset tulokset siitä, miten toiminnassa on onnistuttu. Auditointipalvelut auttavat asiakkaitamme tietämään entistä paremmin, mitä heidän arjessaan todella tapahtuu.
Vaikka elämme epävarmuuden aikaa, on syytä muistaa, että pidemmällä tähtäimellä suunta on ylöspäin. Ihmiskunta pyrkii eteenpäin, ja on tähän asti onnistunut siinä noin 50 000 vuotta, vieläpä niin, että myönteisen kehityksen vauhti on kiihtynyt. Luotan siihen, että trendi jatkuu yhä edelleen. Uskotaan siis parempaan tulevaisuuteen ja tehdään jokainen oma osuutemme!
Kiitos teille, hyvät asiakkaat ja kumppanit! Vuoden kohokohdat ovat syntyneet juuri teidän kanssanne.
Kiitos upeaa työtä tekevälle, alati kehittyvälle henkilökunnallemme.
Vesa Honkanen
YRITYS
Tahdomme olla maailmanluokan muutosyhtiö. Meillä on alan parhaat asiantuntijat, toimintaympäristöstä erottuvat menetelmät ja työkalut sekä intohimo auttaa asiakasta onnistumaan muutosten läpiviemisessä.
Onnistunut muutos syntyy sitoutuneista ihmisistä ja konkreettisesta tekemisen muutoksesta. Tulokset muuttuvat, kun tekeminen muuttuu. Tekeminen muuttuu, kun ihminen haluaa parempia tuloksia. Vahvistamme asiakasprojekteissamme arjen johtajuutta käytännönläheisesti ja tarvittaessa jokaisella organisaatiotasolla.
Legendaarinen asiakaskeskeisyys. Asiakas on kaiken työmme keskiössä. Tämä koskee jokaista yhtiössämme työskentelevää ihmistä.
Lähdemme aina liikkeelle asiakkaan todellisuudesta käsin. Asetamme työllemme realistiset, saavutettavat tavoitteet. Käytämme henkilökuntaa osallistavia metodeja.
Rakennamme asiakkaalle paremman tarinan nykytodellisuuden mahdollisuuksista.
Järjestämme asiakkaalle tilaisuudet toteuttaa tarinaa – totuuden hetket.
Oppiminen avullamme perustuu tositilanteiden palautteeseen sekä tekemisen ohjaamiseen.
Varmistamme tulokset johtamisjärjestelmiemme avulla. Niiden ydinajatuksena on se, että ne ohjaavat ihmisiä tekemään sekä oman että yhtiön menestymisen kannalta oikeita asioita.
Me uskomme, että ihmisten vahvistaminen, yhteiset onnistumiset, mielekäs työ ja näkemyksellinen johtaminen muodostavat perustan menestyksekkäälle liiketoiminnalle.
IHMINEN on arvoistamme tärkein. Teemme töitä asiakasyrityksissämme työskentelevien ihmisten kanssa ja heidän tarpeistaan käsin.
ROHKEUS tarkoittaa meille sitä, että teemme kulloinkin sen työn, mikä asiakkaan menestymiseksi on tehtävä. Emme kaunistele havaintojamme. Emme kainostele vaikeidenkaan asioiden läpikäymistä.
Uskomme kaikessa tekemisessämme riittävään NOPEUTEEN. Hätäily ei ole hyve, mutta hommat hoidetaan huolellisesti ja niin nopeasti kuin on mahdollista.
Kurotamme kohti KASVUA. Haastamme itsemme ja asiakkaamme yhä parempiin suorituksiin ihmisinä, ammattilaisina ja yrityksinä.
TULOKSET ratkaisevat. Tulokset antavat asiakkaillemme syyn tehdä yhteistyötä kanssamme. Tulokset antavat meille syyn jatkaa työtämme.
Trainers' Housen kaikki palvelut tähtäävät kulloinkin halutun muutoksen onnistuneeseen läpivientiin asiakasorganisaatiossa. Tarjoamme käytännönläheiset työkalut strategisen toiminnan tueksi sekä muutosten jalkauttamiseen eri organisaatiotasoilla.
Arjen totuuden hetket määrittävät toiminnan tulokset. Myynti kasvaa, kun myyjä tapaa riittävästi asiakkaita, tapaamisten laatua nostetaan systemaattisesti asiakkaiden palautteiden perustella ja myyntiprosessia johdetaan kokonaisuutena.
Autamme asiakkaitamme selvittämään toiminnan nykytilan sekä tarjoamme asiantuntemusta, tukea ja tekijöitä myynnille.
Käynnistimme vuoden 2011 aikana asiakkaidemme asiakkaiden palvelukokemusten auditoinnit. Uusi palvelumme auttaa asiakkaitamme nostamaan oman työskentelynsä laatua. Palaute palvelustamme on ollut erinomaista.
Toimintamme ytimessä on valmennus- ja konsultointitoiminta, joka keskittyy erilaisten muutosprosessien onnistuneeseen läpivientiin asiakasorganisaatiossa. Kokonaisuudet rakennetaan aina asiakasyrityksen tarpeiden pohjalta. Lähdemme liikkeelle yrityksessä vallitsevasta tilanteesta realistisin tavoittein ja osallistavin metodein. Muutoksen tueksi rakennamme tarvittaessa sisäisen valmentajaverkoston jatkamaan muutoksen ankkuroimista organisaatioon. 950
Toteutimme vuoden 2011 aikana noin 950 yrityskohtaista muutosprojektia. Saadut tulokset ja asiakaspalaute osoittavat, että toimintatapamme ovat tehokkaita.
PALVELUT
B2B- JA B2C-MYYNNIN KASVATTAMINEN UUDEN TOIMINTAMALLIN KÄYTTÖÖNOTTO KRIITTISEN TOIMINNAN HARMONISOINTI KANSAINVÄLISISSÄ YRITYKSISSÄ STRATEGIAN TOTEUTUMISEN VAUHDITTAMINEN PALVELUMUOTOILU TYÖKYVYN JA TYÖNILON JOHTAMINEN IHMISTEN KÄYTTÄYTYMISEN JA YRITYKSEN KULTTUURIN MUUTOS
PALVELUT
Henkilökohtaiset valmennusohjelmamme ovat olleet menestys jo lähes 20 vuoden ajan. Ne ovat siivittäneet mukana olleita ammattilaisia yhä parempiin suorituksiin ja tehtäviin työmarkkinoilla. Ohjelmat tarjoavat ammatillisen, henkilökohtaisen ja henkisen kasvun lisäksi myös erinomaisen verkostoitumismahdollisuuden. Työskentelemme käytännönläheisten asioiden parissa, ja esimerkiksi Myynnin Valmennusohjelmaan osallistuvat henkilöt työstävät valmennuksissa todellisia, omaan työhönsä liittyviä caseja.
"Johtajan Polku -valmennuksen seurauksena olen energisempi ja itseensä luottava yksilö. Valmennuksen myötä fyysinen harjoittelu on lisääntynyt ja tullut suunnitelmallisemmaksi. Aiemmin treenasin fiilispohjalta, nyt tarkan mutta joustavan suunnitelman mukaan. Tarkastelen itseäni säännöllisesti aika raadollisesti. Joskus huomaan, että olen valumassa vanhaan systeemiin, että tekosyyt vievät miestä. Silloin ohjaan itseni äkkiä takaisin polulle.
Elän ehkä työelämäni kiivainta ja haasteellisinta aikaa, mutta tuntuu vaan virtaa riittävän. "
Ilpo Harju, Toimitusjohtaja, Sachtleben Pigments Oy
"Ensimmäinen valmennus kolahti kunnolla. Kahden päivän aikana läpikäydyt asiat laittoivat minut miettimään toden teolla omaa tilannettani. Valmennus tarjosi minulle erittäin paljon uusia asioita ja ideoita oman myynninjohtamisen parantamiseen ja kehittämiseen. Erityisesti kaikki ajattelutapaan, työkaluihin, taitoihin ja systematiikkaan liittyvät asiat antoivat minulle aivan uusia näkökulmia myynnin ja sen johtamisen maailmaan."
Petteri Aaltonen, Depot General Manager, TNT Suomi Oy
PALVELUT
Johtajan Polku on esimiehille suunnattu johtajavalmennus. Ohjelman tavoitteena on, että osallistujat muuttavat niin työ- kuin henkilökohtaisiakin asioita tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.
Ammattilaisen Polku on asiantuntijoille ja keskijohdolle suunnattu itsensä johtamisen valmennuskokonaisuus. Valmennusohjelman tavoitteena on vahvistaa ammattilaisen ajattelu- ja työtaitoja sekä synnyttää inspiraatiota ja ideoita sekä osallistujan että organisaation hyödyksi.
Myyntijohtajan valmennusohjelma tarjoaa osallistujille uutta näkökulmaa myynnin ja myyjien johtamisen ajattelutapaan, työkaluihin, taitoihin ja systematiikkaan. Hyvin käytännönläheisen valmennuksen aikana pureudutaan myyntijohtajan omaan todelliseen tilanteeseen ja tehdään tuloksekkaita toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.
Äärimmäisen konkreettinen Myynnin Valmennusohjelma on suunnattu kasvuhaluisille myyjille. Ohjelman aikana myyjä paneutuu omaan myyntityöhönsä, sen mahdollisuuksiin ja kapeikkoihin, tavoitteenaan merkittävä tasonnosto muutamassa kuukaudessa.
Trainers' House on edelläkävijä SaaS-palveluina verkon ylitse tarjottavien sähköisten johtamisjärjestelmien kehittämisessä. Järjestelmien merkitys on valtavassa kasvussa: ne mahdollistavat ajan hermolla pysymisen ja oleelliseen tekemiseen keskittymisen.
Tuotannon ohjausjärjestelmät ovat arkipäivää. Seuraava suuri työn tekemisen muutos liittyy siihen, että yksittäinen ihminen tietää tekevänsä oikeita asioita ja tunnistaa omat onnistumisensa arjessa.
Johtamisjärjestelmämme vievät halutut muutokset asiakkaidemme arkeen. Ne lisäävät tuottavuutta, auttavat strategian toteuttamisessa ja synnyttävät mitattavia tuloksia: kasvanutta myyntiä ja tehostunutta yhteistyötä. Hyvät työvälineet helpottavat työtä sekä lisäävät työn tuottavuutta ja johdon ymmärrystä.
Kaikkia johtamisjärjestelmiämme yhdistää nopea ja kustannustehokas käyttöönotto sekä alhaiset elinkaarikustannukset perinteisiin järjestelmiin verrattuna. Kuukausimaksun vastineeksi asiakkaat saavat jatkuvasti kehittyvän ja säännöllisesti päivitettävän järjestelmän, jonka kehitykseen he voivat itse vaikuttaa.
SaaS-palveluitamme käyttää yli 200 asiakasorganisaatiota ja yli 20 000 loppukäyttäjää. Teknisesti palvelut on toteutettu Microsoftin tuotteilla.
PALVELUT
Virta on myynnin johtamisjärjestelmä, joka ohjaa yksittäisen myyjän ajankäyttöä tulosten kannalta olennaisiin asioihin ja tarjoaa myynnin johdolle reaaliaikaisen näkymän myynnin tilanteeseen ja aktiviteetteihin useista eri näkökulmista. Ohjelma perustuu Microsoftin Dynamics CRM -tuotteeseen ja on helposti liitettävissä muihin tietojärjestelmiin.
| -A-Pulssi- | ٠ | Countries of Country Countries | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Trainers House European |
Independent | |||||||||||||||||
| Academy $\overline{a}$ plasters passions all Personal |
CONTRACTOR | Mayer | Scientific Andyle Are 1 | the control of the control of | $\rightarrow$ 12 Ladiel Please backs in Thirds Associated in |
|||||||||||||
| Professional Systematic |
o Alternation detections |
Trailmi KTM |
٠ | $\sim$ | Tarretti $\sim$ |
I crisha | INSERTAS | Tolica | TIV1 | and an | ||||||||
| All a literature | ||||||||||||||||||
| 1.74 si. THE |
m. | |||||||||||||||||
| × $\sim$ |
--- | |||||||||||||||||
| o. done. |
||||||||||||||||||
| $\alpha$ Base |
INCLU | COLLEGE | ||||||||||||||||
| ö Sec. |
||||||||||||||||||
| ٠ Minima |
- | . . | -- | |||||||||||||||
| ä AM |
||||||||||||||||||
| $\sim$ $-$ |
||||||||||||||||||
| ö Hart |
State State | |||||||||||||||||
| Patter. u COLLEGE |
. | -- |
Pulssi on yksinkertainen tekemisen seurannan järjestelmä, jolla mitataan asetettujen tavoitteiden toteutumista arjessa. Viikoittaista etenemistä voidaan tarkastella numeerisesti, yleiskuvan tarjoavana liikennevalonäkymänä sekä graafisesti yli ajan tapahtuneena kehityksenä. Yhteisten tavoitteiden läpinäkyvyydellä aikaansaadaan kannustava ja terveen kilpailuhenkinen tekemisen ilmapiiri. Pulssia käytetään osana Trainers' Housen muutoshankkeita.
| The Challena Advancements - [Audulus Voluntiale | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| m Mond |
Aniskan | Moriti | Hallman | LÄHDE | ||||||
| Tianne L. Autubist L. Kiledad L. | ||||||||||
| [email protected] Box |
v Tapahtumat ASSIST |
militie (1). Taiweread (1) | $25 + 1$ | |||||||
| $180+$ | Landar W | m | Vetter / Kentakty | $\frac{1}{2}$ | ||||||
| Tunnuskwat, Q4, 2011 | Value. | 26.08.3010 | Unio riffats Taristan |
Amazing Alles, www.amazingtakes.com, San Diego Middle Halling - 05 Steering - 197111 |
SILL Avail | |||||
| 18.87.2010 | works swings. Services |
Die Step, febalis Halls Holksbaner - Statistics |
WIN Hydromy | |||||||
| Links Southe topsachert |
0.7020 ALC 91010 Ma |
11.06.2010 | they gotes asiakamplectum cadmission bis manufacturers and pay had |
After Carbon www.arthursches.com, Italia, www.arthursches.com, Callas Herbert Outstand (1234) |
BBB Publicated and | |||||
| ABAARREN | $+7010$ MA |
04.02.2010 | Partieta terutase |
Outfields All - Jesse Motors / LEMBER |
SSS Distriction | |||||
| 04.85.3016 | Crukke Teles |
Altist Catlery, www.activecatlery.com, Callai, www.activecatlery.com, Collan Herbert Cultures - 12343 |
NEW Technology souths | |||||||
| Longest Dall 4 Libets Infriedostos |
06.11.2009 | Kelluria A Due levy |
Superbear Out Satu Hollanen - (CFRA) |
Tacaminer sorts | ||||||
| 06.11.2008 | Artistole Idris |
Sawheat Out Eimy Philanen's \$234507 |
Tapaminer south | |||||||
| 06.11.0006 | Artista rang CARACTER PER NEW YORK Months educated and couler leon tubano Ad |
Sainheat Ou Early Hostendor, LTS-EAT |
Tappenings and fully | |||||||
| 03.51.0006 | thesis hardfelts inclustoming. Kinnelly on piloffyrod, tertotean usele footballa. |
Atha Cicles James July 2011 - 155-2000 |
Tanagrinar south. | |||||||
| 11.08.3008 | Bike around services Most needed |
Bank Sation Show Mark Juhrson - 424347029 |
ER El fonsomeur | |||||||
| 11.08.2006 | Row lead for Seat Days of the lead |
Artist Circless Januar Advenue - 115-2000 |
Tapaminer asimu | |||||||
| At a badison | ≖ | Storages a Can- | ||||||||
| Sieu LZA |
Lähde on työkalu myyntiprosessin alkupään – prospektoinnin ja kontaktoinnin – systemaattiseen johtamiseen. Lähde sisältää työvälineet liidien keräämiseen ja laadullistamiseen sekä asiakaskontaktoinnin hallintaan. Monipuolisten raportointi- ja seurantatyökalujen ansiosta prospektointiprosessi voidaan tavoitteellistaa ja sitä voidaan johtaa tehokkaasti: Reaaliaikainen tieto kontaktoinnista edesauttaa toimenpiteiden kohdentamista sinne, missä tulokset ovat parhaita. Lähde on olennainen osa projekteja, joissa Trainers' Housen tytäryhtiö Ignis sopii tapaamisia asiakkaidensa myyjille.
Sydän on sähköinen työympäristö, jota tavallisesti käytetään intranet- ja extranet-ratkaisuna. Järjestelmä yhdistää sadoista asiakasprojekteista saadun kokemuksen Trainers' Housen näkemykseen sosiaalisesta mediasta yritysympäristössä. Sydämen yhteisölliset toiminnallisuudet vahvistavat yrityksen kulttuuria. Se myös kasvattaa yrityksen tuottavuutta ohjaamalla henkilöstön ajankäyttöä strategisesti tärkeisiin asioihin ja tehostamalla tiedon ja osaamisen löytämistä.
Työkyvyn johtaminen on merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Siksi haastoimme perinteiset työhyvinvointimallit tuomalla markkinoille yrityskohtaiset ohjelmat, joiden tavoitteena on edistää työssä jaksamista ja pidentää työikää.
Oman tehtävän ymmärtäminen, liikunnan lisääminen ja terveellisemmän ruokavalion noudattaminen sekä oman ajattelun muuttaminen ovat keskeisiä keinoja nostaa henkilöstön työkykyä. Kun tähän yhdistetään laadukas esimiestyö ja hyvin rakennettu ja toteutettu varhaisen välittämisen malli, on mahdollista saavuttaa erinomaisia tuloksia. Kohdentamalla panostukset oikeisiin henkilöihin ja toimimalla riittävän pitkäjänteisesti saavutetaan myös liiketaloudellisesti mitattavia säästöjä. Ihmisiin investointi tuottaa voittoa niin yksilö-, yritys- kuin yhteiskuntatasolla.
Rakensimme Finnair Tekniikkaan yrityskohtaisen Fitstyökykyohjelman. Ohjelman onnistumisen mittasi puolueeton UKK Terveyspalvelut Oy. Tulokset olivat erinomaisia. 47 osallistujalle määritellyt fyysiset tavoitteet ylittyivät merkittävästi jo puolivälin testeissä. Osallistujien kehon ikä laski kuudessa kuukaudessa keskimäärin 5,6 vuotta. Lisäksi ryhmän hapenottokyky parani 40 %:lla, jalkojen lihaskunto puolella ja vatsalihasten kunto kolmanneksella. Notkeus lisääntyi viidenneksellä. Ohjelmalla saatiin tutkitusti aikaan poikkeuksellisen suuri muutos ravintotottumuksissa ja osallistujat pudottivat painoa yhteensä 100 kg puolen vuoden kuluessa.
Resepti on lopultakin yksinkertainen. Jos aiemmin passiivinen ihminen lisää liikunnan määrää selkeästi ja tekee korjauksia ravitsemukseen, johtavat muutokset vääjäämättä siihen, että kunto nousee, kehonkoostumus muuttuu ja rasva- ja sokeriaineenvaihdunnassa tapahtuu positiivisia muutoksia. "
Hankkeessa erityisen arvokasta oli se, että se osoitti mitä tapahtuu, kun organisaatio haluaa panostaa työkykyyn ja työterveyshuolto kannustaa ja tukee prosessia.
Oli myös hyvä, että ohjelman vaikuttavuutta haluttiin mitata, ja arviointi annettiin ammattilaisten käsiin."
UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari
Henkilökohtainen vahvistumisohjelmamme Fight Club jatkui menestyksekkäänä. Takana on nyt
Ohjelma auttaa muutamaan elämää, ajattelua ja kehoa mitattavasti ja merkittävästi. Se tähtää fyysisten, henkisten ja sosiaalisten voimavarojen vahvistumiseen ja sopii kenelle tahansa arkitaistelijalle. Jokainen osallistuja sitoutuu omiin, yhdessä asiantuntijoiden kanssa asettamiinsa tavoitteisiin.
PALVELUT
Kaikki pärjäävät mukana ja saavat valtavaa tukea muulta porukalta. Aamulla olen työpaikalla energisenä ja treenanneena kun muut vasta mönkivät paikalle. Tähän on syntynyt ehdottoman positiivinen riippuvuus."
Maija Kuusi, myyntijohtaja Otava
TRAINERS' HOUSE lVUOSIKERTOMUS 2011
ASIAKKAAN
TOIMEKSIANTO
PALVELUT
lähtötilanteen huolellisesti.
Simuloimme ratkaisuvaihtoehdot ja niiden tulosvaikutukset.
Konseptoimme muutosohjelman.
Tulokset muuttuvat, kun tekeminen muuttuu. Rakennamme asiakkaan tarpeiden mukaisen valmennusohjelman haluttua ajattelun ja käyttäytymisen muutosta tukemaan ja vauhdittamaan.
Huolehdimme siitä, että asiakkaamme henkilökunta käy riittävän tiivistä kaupallista vuoropuhelua asiakkaidensa kanssa.
Tehtävämme on saada porukka viihtymään hommissaan, edistää työssä jaksamista, pidentää työikää ja vähentää sairaspoissaoloja. Suunnittelemme ja toteutamme toimivat ja käytännönläheiset yrityskohtaiset ratkaisut yhdessä työterveyshuollon kanssa.
Käyttäytymisen ja ajattelun muutoksen vieminen osaksi arkea tarvitsee lähes poikkeuksetta tukea. Varmistamme halutun muutoksen toteutumisen auditoimalla asiakas- ja henkilökuntakokemuksia muutoksen etenemisestä, järjestelmätuella sekä luovan sisäisen viestinnän ja markkinoinnin avulla.
Volkswagen-maahantuoja Baltian ykköseksi
Auto Group Baltic on nyt markkinaosuudeltaan Baltian ykkönen ja vuoden 2011 tulos on yrityksen kaikkien aikojen ennätys. Yhteistyölle määritellyt tavoitteet saavutettiin ja tulostavoitteet ylitettiin reilusti.
Yhteistyö alkoi tammikuussa 2009 tilanteessa, jossa Baltian uusien autojen markkinat olivat romahtaneet edelliseen vuoteen verrattuna ja epävarmuus liiketoiminnan jatkumisesta oli käsin kosketeltavaa. Perusasiat olivat huonolla tolalla, yt-neuvottelut painoivat niskassa, henkilöstöllä ei ollut yhteisiä kirkkaita tavoitteita, toimintatavat olivat kirjavia ja lojaliteetit kaiken kaikkiaan epämääräisiä.
Tavoitteenamme oli kääntää liiketoiminta kannattavaan kasvuun: auttaa liiketoiminta yli pahimman, varmistaa toiminnan jatkuvuus ja valmistautua uuteen nousuun. Kahden ja puolen vuoden aikana saimme yhdessä aikaan seuraavaa:
• Valoimme uskoa henkilöstöön sekä nostimme johtajuuden tasoa muun muassa siirtämällä keskittymistä menneisyyden sijaan tulevaisuuteen ja tuloksiin johtavaan tekemiseen.
• Valmensimme jälleenmyyjien johtajia. Vastaavantyyppistä strategista sparrausta ihmisten johtamisessa ei oltu yrityksessä ennen tehty. Samalla syvensimme suhteita näihin tärkeisiin ihmisiin.
Yhteistyön tulokset ovat rohkaisevat. Henkilöstö on poikkeuksellisen yhtenäinen. Henki on erinomainen kovista ajoista ja suuresta epävarmuudesta huolimatta. Suhteet jälleenmyyjiin ovat parantuneet merkittävästi. Määritellyt tavoitteet saavutettiin ja tulostavoitteet ylitettiin reilusti. Auto Group Baltic on nyt markkinaosuudeltaan Baltian ykkönen ja vuoden 2011 tulos on yrityksen kaikkien aikojen ennätys.
Auto Group Baltic on norjalaisen Möller Groupin omistama Volkswagenin maahantuoja ja tukkukauppias. Jokainen Baltiassa myyty uusi Volkswagen kulkee yhtiön kautta. Sen tärkeimmät sidosryhmät ovat Volkswagenin autotehdas sekä Baltian VWautoja myyvät ja niitä huoltavat jälleenmyyjät.
Jari Kohonen Toimitusjohtaja
21
Terveystalo on kasvanut vauhdilla. Palveluita on tarjolla jo yli sadassa toimipaikassa. Myös yhtiön tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Terveystalo haluaa olla ykkönen asiakaskokemuksessa – jotta potilaat todella kokisivat olevansa parhaissa käsissä heti ensimmäisestä kontaktista lähtien.
Yhteistyön tavoitteiksi asetettiin asiakastyytyväisyyden ja -lojaliteetin kasvattaminen. Lisäksi tavoitteina oli kasvattaa työntekijöiden ammattiylpeyttä, lisätä henkilöstötyytyväisyyttä sekä antaa työkaluja arjen asiakaspalvelu- ja esimiestyöhön. Onnistumisen mittareiksi valittiin asiakasja henkilöstötyytyväisyyden kasvu.
Ensimmäisessä työvaiheessa määriteltiin erottuva vastaanoton asiakaspalvelukonsepti. Sen jälkeen valmennettiin sekä esimiehet että asiakaspalveluhenkilökunta toimimaan yhdessä rakennetun mallin mukaisesti. Erikseen koulutettujen sisäisten valmentajien tehtävänä on pitää yllä muutosta. Niinpä heille rakennettiin työkalut ja menetelmät myös muiden strategisten muutosten jalkauttamiseen koko ketjussa.
Tulokset olivat erinomaisia. Rakensimme yhdessä kilpailijoista erottuvan ja toimipaikasta toiseen ulottuvan tavan palvella asiakkaat vastaanotossa. Sisäiset valmentajat veivät muutosta rivakasti eteenpäin arjessa. Asiakaspalveluhenkilöstö innostui työstään uudestaan. Esimiesten osaaminen erityisesti tekemisen laadun ja palvelun johtamisessa kasvoi. Koko joukkueen tyytyväisyys työhön lisääntyi merkittävästi, ja porukka syttyi yhdessä asiakaskokemuksen jatkuvaan parantamiseen.
Työn vaikutukset näkyivät nopeasti asiakastyössä. Asiakkaat kokivat, että heistä välitettiin, heitä kuunneltiin ja heidät huomioitiin poikkeuksellisella tavalla. Asiakaspalvelun saama yleisarvosana nousi huippulukemiin, 4,86/5,00.
ASIAKASPALVELUN YLEISARVOSANA HUIPPULUKEMIIN 4,86 ASTEIKOLLA 1 - 5
"Terveystalon tavoitteena on tarjota asiakkailleen odotukset ylittävä palvelukokemus. Yhteistyö Trainers' Housen kanssa on ollut erittäin antoisaa. Apunamme ovat olleet palvelukokemuksen kehittämisen ja valmentamisen ammattilaiset. Työn hedelmät ovat näkyneet niin asiakas- kuin henkilöstötyytyväisyyden tuloksissa. Hankkeen myötä asiakaspalvelu ymmärretään Terveystalossa aiempaa selvästi laajemmin. Asiakaspalvelu on kaikkien terveystalolaisten yhteinen asia!"
Asiakaspalvelujohtaja Anne Riska
Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja yli 60 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt ja julkinen sektori. Terveystalossa työskentelee yli 2 500 työntekijää ja yli 2 000 itsenäistä ammatinharjoittajaa. Terveystalon kokonaismyynti vuonna 2010 oli 308 miljoonaa euroa. Terveystalon omistaa pääomasijoitusyhtiö Bridgepoint.
Rakentamisen vuokraus- ja työmaapalveluita Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä tarjoava Cramo tarvitsi toimintamallin parhaiden käytäntöjen jakamiseksi yli maiden rajojen sekä apua tiettyjen avainprosessien saattamisessa koko ketjun käyttöön. Tulokset ovat olleet huikeita.
Baltian vuokrausliiketoiminnan kehittämisen pitkän aikavälin tavoitteena oli parantaa kaluston liikkuvuutta ja optimoida Cramon käyttöpääomaa. Lyhyen aikavälin tavoitteena oli rakentaa toimipisteille paikallisiin markkinoihin ja kulttuuriin sopiva toimintamalli Ruotsin mallia soveltaen. Lisäksi tehtävänä oli rakentaa toimintatapa Cramon parhaiden käytäntöjen tunnistamiseen ja jalkauttamiseen. Yhteistyötä ohjasi avainhenkilöiden muodostama monikansallinen projektiryhmä.
Tavoitteet asetettiin korkealle. Kartoitimme lähtötilanteen huolella. Tunnistimme nykytilan ja tavoitteiden välisen kuilun. Määrittelimme paikallisesti sovellettavissa olevat parhaat käytännöt sekä varmistimme, että Baltiassa käytössä oleva tietojärjestelmä tukee arjen uusia toimintatapoja. Paikalliselle johdolle luotiin myös työkalut muutoksen läpiviennin helpottamiseksi, ja avainasemassa olevat vuokraustoimipisteiden esimiehet raportoivat operaation etenemisestä Trainers' Housen tiimille säännöllisesti.
Tulokset ovat olleet huikeita niin Liettuan, Latvian kuin Viron toimipisteissä.
Toimipisteiden esimiehillä on nyt käytössään huomattavasti parempaa ja ajankohtaisempaa tietoa kaluston käyttöasteesta ja he voivat siten johtaa toimipisteidensä toimintaa ja ihmisiä systemaattisemmin ja tarkemman tiedon pohjalta.
Asiakas saa nopeampaa palvelua ja oikeaa tietoa kaluston tilasta. Asiakaspalvelun virheiden määrä on laskenut. Projektin myötä kaluston tuottavuus on parantunut, sen hallinta on kokonaisuutena helpottunut ja näkyvyys epäkohtiin parantunut. Tämä mahdollistaa toiminnan paremman suunnittelun ja nopeamman päätöksenteon, myös pääkonttorin taholta.
Parhaat harjoittelevat koko ajan. Työ jatkuu Cramolle luodun parhaiden käytäntöjen tunnistamisen ja jalkauttamisen toimintamallin avulla.
CASE
Helsingin Pörssissä listattu Cramo Oyj tarjoaa vuokraus- ja työmaapalveluita niin yksityisille rakentajille, rakennusliikkeille, teollisuudelle kuin julkiselle sektorillekin. Yhtiöllä on yli 250 toimipistettä Skandinaviassa, Suomessa, Baltiassa, Venäjällä, Tsekin tasavallassa ja Puolassa.
Jarmo Laasanen Johtaja, Cramo
Vaativan työelämän ja yksityiselämän yhdistäminen on tämän päivän huippuammattilaisen haaste. Oracle Finlandin johtoryhmä halusi virittää itsensä parempaan iskuun.
Tavoitteena oli parantaa jäsenten kokonaiskuntoa sekä ennaltaehkäistä työkyvyn häiriöitä. Lisäksi osallistujat halusivat tunnistaa nykyistä paremmin stressi- ja väsymysoireet sekä yksilö- että yhteisötasolla.
Rakensimme kuuden kuukauden pituisen energiaohjelman, joka otti kokonaisvaltaisesti kantaa oman ja alaisten työkyvyn johtamiseen - ihmisten kykyyn oivaltaa hyvinvoinnin merkitys ja keinot vaikuttaa siihen itse.
Keskityimme kahteen pääasiaan; johtoryhmäläisten kykyyn sovittaa oma elämän- ja työrytmi työkykyä tukevaksi sekä johtoryhmän kykyyn nähdä kanssaihmisten työkyvyn tilanne ja puuttua siihen.
Liikkeelle lähdettiin tosiasioihin perustuen. Osallistujille tehtiin Firstbeat Hyvinvointikartoitus ennen ohjelmaa ja sen jälkeen. Fyysinen kunto ja kehonkoostumus mitattiin valmennuskokonaisuuden alussa, puolivälissä ja lopussa. Kuuden kuukauden pituisella liikuntaohjelmalla vahvistettiin henkilökohtaisen kunnon lisäksi ryhmän yhteisöllisyyttä sekä varmistettiin oman työkyvyn parantamisen systemaattisuus. Ohjelman osana toteutetut valmennukselliset osuudet tukivat ravitsemus-, uni- ja liikuntatottumusten muokkaamista tavoitteiden mukaiseen suuntaan.
"Johtoryhmän kokemukset ohjelmasta olivat niin positiiviset, että se päätettiin laajentaa kattamaan koko henkilöstö. Henkilöstön ohjelman toteutus alkaa helmikuussa 2012."
Oraclen henkilöstöjohtaja Erkki Lehto
Yhteiset valmennukset, fyysisen kunnon parantaminen, tehokkaammat stressinhallintakeinot ja terveellisten elämäntapojen huomiointi toivat haastavaa johtoryhmätyötä tekevien työskentelyyn lisää myönteistä energiaa.
Voimavarojen palautuminen lisääntyi selvästi. Heikosti palauttavien vuorokausien osuus väheni ohjelman aikana 12 prosenttiyksiköllä. Lihaskunto parani lähes neljänneksellä, ja kestävyyskunto koheni yli 15 prosenttia.
Tavoitteenamme oli rakentaa Tuusulan Kodin Terraan johtamismalli, jonka myötä myymälä saataisiin uuteen nousuun. Sekä myymälän myynti että henkilöstön työtyytyväisyys ovat oleellisesti parantuneet vuoden kestäneen hankkeen aikana.
Uuden liikeidean tai konseptin käynnistys on aina haasteellinen tehtävä ja vie valtavasti energiaa.
Alkuinnostuksen jälkeen hankkeesta vastaava työryhmä ei aina jaksa omin voimin kehittää ja jalostaa toimintamallia tarvittavalla tarmolla. HOK-Elannon uuden Terran kohdalla kasassa oli hyvät perusvälineet ja ammattitaitoinen porukka, mutta ensimmäisen vuoden jälkeen henkilöstön puhti hiipui reippaan alun jälkeen. Tämä oli selvästi havaittavissa mm. työyhteisötutkimuksen tuloksissa.
Tavoitteenamme oli rakentaa Tuusulan Kodin Terraan johtamismalli, jonka myötä myymälä saataisiin uuteen nousuun.
Työt lähtivät ripeästi liikkeelle. Analysoimme lähtötilanteen huolellisesti. Kirkastimme tahtotilan. Rakensimme toimivan johtamismallin. Konseptoimme myynnin toimintatavan sekä mittarointi- ja seurantamallin. Varmistimme muutoksen läpiviennin säännöllisillä War Room -esimiespalavereilla sekä viikoittaisella Pulssi-seurannalla (kts. s. 15, Pulssi).
Välttämättömät korjaavat toimenpiteet ja työtavat pilkottiin, aikataulutettiin ja vastuutettiin niin esimiesten kuin henkilökunnan päivittäisiksi tekemisiksi. Uudet johtamiskäytännöt ja toimintamallit alkoivat näkyä nopeasti myymälän arjessa. Oli myös silmin havaittavaa, että innostus alkoi tarttua yhä uusiin ihmisiin.
Sekä myymälän myynti että henkilöstön työtyytyväisyys ovat oleellisesti parantuneet vuoden kestäneen hankkeen aikana. Tuusulan myymälä otti omista edellisen vuoden tuloksistaan selvän irtioton. Erityisesti esimiestoiminnan kehittyminen oli ottanut ison laukan eteenpäin. Toiminnan tavoitteellisuus, työn mielekkyys, yhteistyö ja tiedonkulku sekä kehittyminen ja oppiminen arvostettiin samoin Tuusulassa merkittävästi edellisvuotta paremmaksi.
"Ammattilaiset tarvitsevat taustatukea uusien hankkeiden tai muutosten läpiviemisessä. Itse on jokaisen hommansa hoidettava, mutta rinnalla kulkeva mentori tai tässä tapauksessa Trainers' Housen konsultti on ollut korvaamaton apu tavoitteiden saavuttamisessa"
Antero Levänen, HR-johtaja, HOK-Elanto
Kodin Terra on S-ryhmän rautakauppa, jossa on laaja puutarhaosasto. Keskitymme rakentamiseen, remontointiin, sisustamiseen sekä pihaan ja puutarhaan. Tarjoamme asiakasomistajille edullisia ja monipuolisia ratkaisuja kotiin, puutarhaan, piharakentamiseen ja vapaa-ajan asuntoon.
Antero Levänen HR-johtaja, HOK-Elanto
Finnair päivitti strategiansa sekä aloitti brändiuudistuksen vuosina 2009-2010. Asiakas on palautettu oikealle paikalleen – ajattelun ja toiminnan keskiöön. Tavoitteena on synnyttää hektisessä matkustus- ja työympäristössä mielenrauhaa jokaisessa kohtaamisessa niin ulkoisen kuin sisäisenkin asiakkaan kanssa.
Yhteistyömme tavoitteena oli asiakkuuteen liittyvien strategioiden muuntaminen osaksi henkilökunnan arkea. Palveluidentiteetiksi muodostui Peace of Mind. Sen tavoitteena on synnyttää hektisessä matkustus- ja työympäristössä mielenrauhaa jokaisessa kohtaamisessa niin ulkoisen kuin sisäisenkin asiakkaan kanssa.
Yhdessä henkilökunnan kanssa synnytetty finnairilainen tapa kohdata asiakas sai jatkoa vuonna 2011. Kuluneena vuonna tehtävänämme oli liittää syntynyt palveluidentiteetti osaksi asiakkaan koko matkustusprosessia sekä jalkauttaa se osaksi Finnairin asiakaspalveluhenkilökunnan että reittikohteiden kenttien maapalvelukumppaneiden arkea.
Loppuvuonna tehtävänämme oli siirtää kulttuurimuutoksen johtaminen ja edelleen työstäminen Finnairin omalle henkilökunnalle.
Valitsimme kohderyhmiksi kaikki asiakaspalveluun vaikuttavat esimiehet sekä koko asiakaspalveluhenkilökunnan.
Työtä leimasivat voimakas henkilökunnan osallistaminen, läpinäkyvyys ja nopea päätöksenteko. Työ tehtiin asiakkaan tiloissa, joissa oli mahdollisuus tavata runsaasti henkilökuntaa.
Projektiryhmä aloitti jokaisen työviikon yhteiskokouksella, päätti jokaisen viikon kirjalliseen viikkoraporttiin sekä piti päivittäisen puhelinpalaverin. Finnairissa päätökset tehtiin vauhdikkaasti. Työtä johdettiin etulinjasta, ja oikeat ihmiset ja yksiköt otettiin aktiivisesti mukaan. Onnistumista vauhditti myös luova ja innostava sisäinen viestintä.
Projektiohjaus siirrettiin Trainers' Housesta Finnairiin syksyllä 2011 samalla tehokkuudella.
Lähes 90 % kaikista asiakaspalveluhenkilöistä oli vuoden 2011 aikana valmennettu tavoiteltuun palvelukulttuuriin. Peace of Mind on palvelutavoitteena ja terminä tuttu koko asiakaspalveluhenkilökunnalle. Myönteisten asiakaspalautteiden määrä on prosessin aikana nelinkertaistunut. Kielteisten palautteiden määrä on laskenut noin kuudenneksen. Lisäksi palvelukulttuurimuutos on sisällytetty kaikkiin Finnairissa toteutettaviin koulutusohjelmiin, ja palvelukokemuksen johtaminen on selvästi parantunut. Asiakas on palautettu oikealle paikalleen – ajattelun ja toiminnan keskiöön.
Kulttuurimuutoksen toteuttaminen ja sisäistäminen kestää tyypillisesti 3-5 vuotta. Ensimmäisen vuoden jälkeen tulokset ovat todella rohkaisevia. Työtä on kuitenkin jatkettava systemaattisesti.
Trainers' House tukee muutostyötä myös vuoden 2012 aikana. Palvelukulttuurimuutosta syvennetään yhtiön omien toimien lisäksi myös päivittämällä palvelukonseptit henkilökunnan ja sisäisten valmentajien kanssa.
CASE
Finnair is a boutique airline specialised in fast connections between Europe and Asia via Helsinki. The airline carries more than eight million passengers annually and flies to more than 65 destinations in Asia, Europe and the Americas.
Anssi Komulainen Johtaja, Finnair
Uskomme ihmisten potentiaaliin. Organisaation suorituskyky riippuu yksittäisten ihmisten kyvystä kohdata haastavat tilanteet rohkeasti, rakentavasti ja energisesti. Kun kasvava joukko hyviä ihmisiä onnistuu antamaan parastaan vaikeissa paikoissa ja rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuutta, menestys seuraa lopulta vääjäämättä.
Tehtävämme on auttaa niin asiakkaitamme kuin itseämme nousemaan uudelle tasolle. Siksi haluamme kehittyä ihmisinä, ammattilaisina ja työyhteisönä.
Koko henkilökunnalle suunnattujen kuukausittaisten TH–akatemioiden avulla lisätään henkilöstön tietämystä kulloinkin ajankohtaisista asioista niin talon sisällä, asiakkaissa kuin markkinoilla.
Lisäksi tarjoamme kannustuksena henkilöstöllemme mahdollisuuden osallistua asiakkaillemme suunnattuihin, henkilökohtaisiin valmennusohjelmiin.
Uusi perehdytyskäytäntömme on osoittautunut varsin toimivaksi, ja sen avulla pystymme varmistamaan paremmin uusien ihmisten onnistumisen omassa työssään.
Kuluneena vuonna jatkoimme menestyksellisesti opiskelijoille räätälöityä Growth Academy -valmennusohjelmaa 72 uuden opiskelijan kanssa. Trainers' House Growth Academy on opiskelujen ohessa suoritettava vuoden kestävä valmennus- ja työskentelyohjelma. Valmennusohjelmaan osallistuvat nuoret saavat 11 huipputason businessvalmennusta vuoden aikana ja tilaisuuden työskennellä markkinoijan tehtävissä erilaisten asiakashankkeiden parissa.
Trainers' House Oyj:n hallitus nimitti yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi DI Vesa Honkasen 25.1.2011 lukien.
Yhtiön palveluksessa oli vuoden 2011 lopussa 125 (133) työntekijää. Heistä suurin osa työskenteli valmennuskonsultin, projektijohdon ja markkinoinnin tehtävissä.
Vuonna 2011 yhtiöön palkattiin yhteensä 15 uutta henkilöä vakituiseen työsuhteeseen.
"Hakeuduin Trainers' Houseen töihin, koska täällä toteutuivat mielestäni parhaiten asiat joita etsin - jatkuva oppiminen, asiakkaiden palveleminen, työn syvällinen merkitys, terveet arvot ja tekemisen meininki. Porukka on mahtavaa: lahjakkaat, rakastettavat ja innostuneet työkaverit auttavat toisiaan tiukoissakin tilanteissa. Olen innostuneempi työstäni kuin vuosiin."
Risto Pyykkönen, valmennuskonsultti vuosimallia 2011
Everestinkin valloittanut Mikko Vermas on työskennellyt valmennuskonsulttina Trainers' Housessa vuodesta 2002 lähtien.
YRITYS Henkilöstö
HALLINTOKÄYTÄNTÖ
Trainers' House Oyj:n hallitus nimittää yhtiön toimitusjohtajan ja päättää hänelle maksettavista korvauksista, eduista, sekä toimisuhteen ehdoista. Toimitusjohtaja ei ole hallituksen jäsen. Hän vastaa yhtiön operatiivisesta hallinnosta lainsäädännön sekä hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti ja sen määräysvallan alaisuudessa.
Toimitusjohtaja vastaa suoraan strategian suunnittelusta, toteutuksesta ja sen mukaisista investoinneista sekä siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavasti järjestetty. Hänen vastuullaan ovat myös kirjanpidon, laskennan ja raportoinnin järjestäminen käytännössä. Näiden lisäksi toimitusjohtajan suorassa alaisuudessa toimivat Trainers' Housen sijoittajasuhdeviestintä- ja markkinointifunktiot. Toimitusjohtaja valvoo johtotason henkilöitä koskevia päätöksiä, sekä tärkeitä operatiivisia päätöksiä. Hän valvoo myös, että konsernin tytäryhtiöissä toimitaan emoyhtiön etujen mukaisesti ja toteutetaan konsernin strategiaa.
Operatiivisesta liiketoiminnasta huolehtii toimitusjohtaja johtoryhmän avulla. Johtoryhmä valmistelee ja tekee päätöksiä toimitusjohtajan päätösvaltaan kuuluvissa asioissa.
Hallitus hyväksyy toimitusjohtajan palkkaustason. Trainers' House Oyj:n toimitusjohtaja Vesa Honkasella on rahapalkan lisäksi yhtiön kulloinkin voimassa olevien käytäntöjen mukaisesti seuraavat luontoisedut: autoetu, lounasetu sekä yhtiön politiikan mukainen työterveyshuolto. Tämän lisäksi Honkanen on vuonna 2010 saanut yhtiön 25.3.2010 yhtiökokouksen päättämän henkilöstöoptio-ohjelman mukaisia optioita 2010A 75 000 kpl ja 2010 B 75 000 kpl.
Toimitusjohtajasopimus voidaan irtisanoa ilman erityistä perustetta molempien sopijapuolten toimesta noudattaen kahdentoista (12) kuukauden irtisanomisaikaa. Toimitusjohtajalla on irtisanomisaikana työntekovelvollisuudesta riippumatta oikeus rahapalkkaan ja luontoisetuihin tai Yhtiön valinnan mukaan rahapalkkaan ja luontoisetujen verotusmäärää vastaavaan rahakorvaukseen.
Toimitusjohtajan eläkeikä on lain mukainen. Toimitusjohtajalla ei ole lakisääteisen TyEL:n ylittäviä eläke-etuja.
Syntymävuosi: 1956 Koulutus: DI
Keskeinen työkokemus
Trainers' House Oyj Toimitusjohtaja, 2011–
Trainers' House Oyj Varatoimitusjohtaja, 2008–2010
Trainers' House Oy Toimitusjohtaja 2003–2007 Varatoimitusjohtaja, 2002
Aston R5 Toimitusjohtaja 1998–2002
Trainers' House Oy Valmentaja 1997–1998
Tiedonhallinta Oy (nyk. Solteq Oyj) Myyntijohtaja 1988–1997
Oy International Business Machines Ab Myynti 1983–1988
Nokia Oyj Kehitysinsinööri 1981–1983
Muut samanaikaisetluottamustoimet
FIM Oyj Hallituksen jäsen, 2006–
FIM Pankki Oy Hallituksen jäsen, 2007–
Omistukset yhtiössä: osakkeet 1 165 984 kpl HALLINTOKÄYTÄNTÖ
Johtoryhmän tehtäviin kuuluu strategian suunnittelu ja toteuttaminen, liiketoiminnan ohjaus, tulosseuranta, vuosisuunnittelu sekä investointien, yritysostojen ja toiminnan muutossuunnitelmien käsittely. Johtoryhmä kokoontuu viikoittain.
Hallitus määrittelee muun johdon palkkauksen ja kannustusjärjestelmien periaatteet sekä optiojärjestelmien allokaatiot. Tavoiteasetanta perustuu yrityksen tulokseen, myyntitavoitteisiin, asiakastyytyväisyyteen, henkilöstön kehittämiseen, sekä joihinkin henkilökohtaisiin laatutavoitteisiin.
Toimitusjohtajan ja operatiivisen johdon esittelyt sekä heidän osakeomistuksensa yhtiössä on esitetty sivuilla 35 ja 37.
Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous valitsee Trainers' Housen tilintarkastajat. Valittavan tilintarkastusyhteisön on oltava Keskuskauppakamarin hyväksymä tarkastusyhteisö.
Vuoden 2011 varsinainen yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö Ernst & Young Oy:n. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Harri Pärssinen.
Tilintarkastajan tehtävä on tarkastaa yhtiön kirjanpito, tilikauden tilit ja hallinto sinä vuonna, jona hänet on valittu. Toimeksianto päättyy valintaa seuraavaan yhtiökokoukseen. Käytännön tarkastustoiminta toteutetaan tilikauden aikana liiketoimintaan ja hallintoon kohdistuvina tarkistuksina ja varsinaisena tilinpäätöstarkastuksena tilikauden päätyttyä.
Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaan.
Vuonna 2011 Trainers' House-konsernin tilintarkastajille maksettiin tilintarkastustehtävistä 69 733 euroa ja muina palkkioina 17 000 euroa.
Syntymävuosi: 1961 Koulutus: yo-merkonomi MTT
Keskeinen työkokemus
Trainers' House Oyj Talousjohtaja, 2008–
Trainers' House Oy Talousjohtaja, 2006–2007
Trainers' House Oy Talouspäällikkö, 2001–2006
Muut samanaikaisetluottamustoimet
Ei luottamustoimia
Omistukset yhtiössä: osakkeet 210 895 kpl
HALLINTOKÄYTÄNTÖ
Trainers' House Oyj on Suomessa rekisteröity ja Helsingissä kotipaikkaansa pitävä julkinen osakeyhtiö. Konsernin johtamista ohjaavat Suomen lait ja yhtiöjärjestys, joiden mukaisesti valvonta ja hallinto on jaettu yhtiökokouksen, hallituksen ja toimitusjohtajan kesken.
Trainers' House soveltaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n laatimaa 1.10.2010 voimaantullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia, jossa on määritelty hyvä hallintotapa suomalaiselle pörssiyhtiölle.
Osakkeenomistajat käyttävät yhtiökokouksessa päättämisvaltaansa yhtiön asioissa.
Varsinainen yhtiökokous pidetään kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle ja päättää sen pitämispaikasta ja -ajasta. Kutsu yhtiökokoukseen annetaan osakkeenomistajille tiedoksi yhtiön internet -sivuilla aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta. Kutsu on kuitenkin toimitettava vähintään yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.
Yhtiökokous valitsee Trainers' Housen hallituksen ja tilintarkastajat, päättää näiden palkkioista ja myöntää yhtiön johdolle vastuuvapauden. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja osakkaiden osallistumisoikeus määritellään Trainers' Housen yhtiöjärjestyksessä ja yhtiökokouskutsussa.
Hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, kun katsoo siihen olevan aihetta tai kun laki sitä edellyttää.
Trainers' House Oyj:n varsinainen yhtiökokous vuonna 2011 pidettiin 23.3.2011. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen vuodelta 2010 ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden.
Yhtiöjärjestyksen mukaan varsinainen yhtiökokous valitsee Trainers' Housen hallitukseen kolmesta kahdeksaan jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Toimikaudella 2011- 12 jäseniä on kuusi.
Vuodesta 2007 hallituksen puheenjohtajana on toiminut Aarne Aktan. Hallitustyöskentely järjestetään kulloinkin voimassa olevan hallituksen työjärjestyksen mukaisesti. Hallituksen jäsenet ja osakeomistukset yhtiössä esitellään sivuilla 39-49.
Hallitus kokoontui 13 kertaa vuonna 2011. Jäsenten läsnäoloprosentti hallituksen kokouksissa oli 97.
Yhtiöllä ei ole erillisiä valiokuntia, jonka johdosta hallitus hoitaa myös hallinnointi-koodissa suosituksessa 27 mainitut tarkastusvaliokunnan tehtävät.
Vuoden 2011 varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 3.500 euroa kuukaudessa ja hallituksen jäsenten palkkioksi 1.500 euroa kuukaudessa. Erillistä kokouspalkkiota ei makseta.
Hallituksen jäsen vuodesta 2006
Syntymävuosi: 1973 Koulutus: KTK Päätoimi: Toimitusjohtaja, Talentum Oyj
Keskeinen työkokemus
Quartal Oy, toimitusjohtaja 1998–2011
Aarne Aktan on suomalaisen internetteknologian pioneereja. Hänellä on vankka omakohtainen kokemus it-yrityksen kasvattamisesta sekä orgaanisesti että yritysostoilla Eurooppalaiseksi menestystarinaksi.
Muut samanaikaisetluottamustoimet
Aldata Solution Oyj Hallituksen jäsen, 2008-
AtBusiness Group Oy Hallituksen jäsen, 2010-
Fondia Tools Oy Hallituksen jäsen, 2010-
Great Expectations Capital Oy Hallituksen puheenjohtaja, 2007-
Investis LTD UK Hallituksen jäsen, 2008-
Investis Flife OY Hallituksen puheenjohtaja, 2004-
Investis Flife AG Hallituksen puheenjohtaja, 2008-
Protie Oy Hallituksen jäsen
Quartal Financial Solutions AG Hallituksen jäsen, 2008-
Quartal OY Hallituksen jäsen, 2011-
Omistukset yhtiössä: Suoraan ja määräysvaltayhtiön kautta; osakkeet 3 026 000 kpl
Työjärjestyksen mukaan osakeyhtiölaissa, muussa lainsäädännössä ja yhtiöjärjestyksessä määriteltyjen asioiden lisäksi hallitus mm.:
• hyväksyy merkittävät yrityskaupat sekä investoinnit sekä muut erityisen merkittävät päätökset,
• hyväksyy osingonjakopolitiikan ja tekee yhtiökokoukselle ehdotuksen osingon jakamisesta,
Työjärjestyksessä määritellään lisäksi tarkemmin mm. hallituksen puheenjohtajan tehtävät, hallituksen jäsenten perehdyttäminen, riippumattomuus ja hallituksen toiminnan arviointi sekä hallituksen kokousten järjestäminen.
vuodesta 2011
Syntymävuosi: 1965 Koulutus: MBA
Keskeinen työkokemus
Smartum Oy Toimitusjohtaja, 2003–2007
Partus Oy Hallituksen puheenjohtaja, 2008–2011
Partus Oy Hallituksen jäsen, 1999–2008
Muut samanaikaisetluottamustoimet
The Orange Company Oy Hallituksen jäsen, 2011-
Smartum Oy Hallituksen jäsen, 2011-
AinoActive Oy Hallituksen jäsen 2011-
TOC Private Oy Hallituksen jäsen 2011-
Bonafit Oy Hallituksen puheenjohtaja, 2011-
Myvision Oy Hallituksen puheenjohtaja, 1990-
Perheyritysten liitto ry valtuuston jäsen, 2009–
Omistukset yhtiössä: määräysvaltayhtiön kautta osakkeet 225 000 kpl;
The Orange Company Oy osakkeet 4 250 000 kpl.
Trainers' Housen sisäinen johtamis- ja valvontamenettely perustuu osakeyhtiölakiin, arvopaperimarkkinalakiin, yhtiön yhtiöjärjestykseen sekä yhtiön omiin sisäisiin toimintatapoihin. Yhtiö noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n laatimaa 1.10.2010 voimaantullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia, jossa on määritelty hyvä hallintotapa suomalaiselle pörssiyhtiölle. Yhtiön johto ja valvonta jakautuvat yhtiökokouksen, hallituksen ja toimitusjohtajan kesken. Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kaikkia niitä toimintatapoja, järjestelmiä ja menetelmiä, joiden avulla yhtiön johto pyrkii varmistamaan tehokkaan, taloudellisen ja luotettavan toiminnan.
Vastuu sisäisen valvonnan järjestämisestä on Trainers' Housen hallituksella. Hallitukselle kuuluu ylin vastuu yrityksen visiosta, strategisista tavoitteista ja niiden pohjalta asetetuista liiketoiminnallista tavoitteista. Hallitukselle kuuluu myös ylin vastuu kirjanpidon ja varainhoidon valvonnasta sekä toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus hyväksyy yhteiset suuntaviivat koko konsernin sisäiselle valvonnalle.
Toimitusjohtaja vastaa suoraan strategian toteutuksesta ja sen mukaisista investoinneista sekä siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavasti järjestetty. Operatiivisesta liiketoiminnasta huolehtii toimitusjohtaja johtoryhmän avulla. Sisäisestä valvonnasta vastaa yhtiön ylin johto, ulkoisesta tarkastuksesta vastaavat tilintarkastajat ja sisäisestä tarkastuksesta vastaavat hallituksen nimeämät sisäiset tarkastajat. Vuoden 2011 aikana ei tehty erillisiä sisäisen tarkastuksen läpikäyntejä.
Toimitusjohtajan tehtävänä on järjestää käytännössä kirjanpito- ja valvontamekanismit. Toimitusjohtaja valvoo johtotason henkilöitä koskevia päätöksiä sekä tärkeitä operatiivisia päätöksiä. Toimitusjohtaja valvoo, että konsernin tytäryhtiöissä toimitaan emoyhtiön etujen mukaisesti ja toteutetaan konsernin strategiaa. Konsernin johtoryhmä toteuttaa liiketoiminnan ohjausta ja hallinnon valvontaa konsernin päivittäisessä toiminnassa.
Konsernissa on määritelty selkeät valtuudet sekä investointien että henkilöstöä koskevien asioiden hyväksymisestä. Konsernin johtoryhmän päätehtävät ovat:
vuodesta 2008, riippumaton sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista
Syntymävuosi: 1970 Koulutus: KTM Päätoimi: Toimitusjohtaja Hill & Knowlton Finland Oy
Keskeinen työkokemus
Hill & Knowlton Finland Oy toimitusjohtaja, 2002–
Muut samanaikaiset luottamustoimet
Hill & Knowlton Finland Oy Hallituksen jäsen, 2002-
Gambit Hill &Knowlton A/S Hallituksen jäsen, 2002-
MTL Hallituksen jäsen, 2007–
Pro Filharmonia -yhdistys Hallituksen jäsen, 2005–
Omistukset yhtiössä: Ei omistuksia.
Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on järjestelmällistä lähestymistapaa käyttäen arvioida Trainers' House -konsernin riskienhallinta-, valvonta- sekä johtamis- ja hallintoprosesseja ja edistää niiden kehittämistä.
Sisäisen tarkastuksen tulee arvioida niitä yrityksen johtamis- ja hallintojärjestelmiin, toimintoihin sekä tietojärjestelmiin liittyviä riskiasemia sekä valvontamenettelyiden riittävyyttä ja tehokkuutta, jotka koskevat:
Sisäinen tarkastus voi kohdistua kaikkiin Trainers' Housen yksiköihin ja toimintoihin. Hallitus vastaa siitä, että sisäinen tarkastus on tarkoituksenmukainen ja voi toimia riippumattomasti.
Trainers' House soveltaa Nasdaq OMX Helsingin sisäpiiriohjetta. Trainers' House -konsernissa ns. suljettu ikkuna (aika ennen tulostiedotteiden julkistamista, jona pysyvät sisäpiiriläiset eivät käy kauppaa yhtiön osakkeilla) on 21 vuorokautta. Trainers' Housen sisäpiiriohjeisto edellyttää, että pysyvät sisäpiirirekisteriin kuuluvat ilmoittavat etukäteen kaupankäyntiaikeistaan yhtiön sisäpiirivastaavalle. Ohjeisto suosittaa hankkimaan yhtiön osakkeita vain pitkäaikaisiksi sijoituksiksi ja ajoittamaan mahdollisen kaupankäynnin yhtiön osakkeella mahdollisimman pian osavuosi- ja tilinpäätöskatsausten julkistamisen jälkeen.
Säännöllisten rajoitusten ohella yhtiö asettaa tarvittaessa hankekohtaisia kaupankäyntirajoituksia, joissa merkittäviin osakkeen arvoon mahdollisesti vaikuttaviin hankkeisiin (kuten yrityskaupat) ja niiden suunnitteluun ja valmisteluun osallistuvat henkilöt merkitään hankekohtaisiksi sisäpiiriläisiksi. Trainers' House seuraa sisäpiiriin kuuluvien henkilöiden kaupankäyntiä säännöllisesti ja järjestää koulutusta sisäpiiriasioissa.
Trainers' Housen julkiseen sisäpiiriin kuuluvat hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, talousjohtaja sekä päävastuullinen tilintarkastaja. Trainers' House pitää pysyvää ei-julkista sisäpiirirekisteriä yhtiön palveluksessa olevista tai muun sopimuksen perusteella yhtiölle työskentelevistä henkilöistä, jotka asemansa tai tehtäviensä johdosta saavat säännöllisesti sisäpiirintietoa. Yhteensä konsernin pysyvien sisäpiiriläisten määrä on vajaat 20 henkilöä.
Trainers' Housen sisäpiirivastaava on talousjohtaja Mirkka Vikström. Sisäpiirirekisteriä ylläpidetään Euroclear Finland Oy:n SIRE-järjestelmässä.
vuodesta 2011
Syntymävuosi: 1965 Koulutus: Kauppatieteiden Ylioppilas Päätoimi: Valmentaja, Trainers' House Oyj
Keskeinen työkokemus
Trainers' House Oyj Toimitusjohtaja, 2008–2010
Trainers' House Oy Hallituksen puheenjohtaja, 1990–2007
Länsiväylä, Uusi Suomi, Suomen Kuvalehti, Kymmenen Uutiset, Radio City, Contactor –lehti, toimittaja
Writers' Studio, esimiestehtävät
Hyvät, Pahat ja Rumat, Minä ja Sarasvuo, Diili –televisio-ohjelmat
Yrittäjänä vuodesta 1990
Muut samanaikaisetluottamustoimet
GSP-Group Oy Hallituksen jäsen, 2007-
Omistukset yhtiössä: Suoraan ja määräysvaltayhtiön kautta; osakkeet 20 396 600 kpl
Trainers' House pyrkii omistaja-arvon kasvattamiseen lainsäädännön ja yhteiskunnallisten velvoitteiden asettamissa puitteissa.
Trainers' House jakaa liiketoimintaan, tulokseen ja pörssiarvoon vaikuttavat riskitekijät viiteen pääkategoriaan: Markkina- ja liiketoimintariskit, henkilöstöön liittyvät riskit, teknologia- ja tietoturvariskit, rahoitusriskit sekä juridiset riskit.
Muiden riskien haitallista vaikutusta vastaan Trainers' House on pyrkinyt suojautumaan kattavilla vakuutussopimuksilla. Näitä ovat esimerkiksi lakisääteiset vakuutukset, vastuu- sekä omaisuusvakuutukset ja oikeusturvavakuutukset. Vakuutusten kattavuus, vakuutusarvot sekä omavastuut tarkistetaan vuosittain yhdessä vakuutusyhtiön kanssa.
Alla esiteltävä selostus mahdollisista riskeistä ei ole kattava. Trainers' House tekee operatiiviseen toimintaansa liittyen jatkuvaa riskikartoitusta ja pyrkii suojautumaan tunnistetuilta riskitekijöiltä parhaalla mahdollisella tavalla.
Konsernissa on liiketoiminnan tehokkaan seurannan edellyttämät raportointijärjestelmät. Sisäinen valvonta kytkeytyy yrityksen visioon, strategisiin tavoitteisiin ja niiden pohjalta asetettuihin liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. Liiketoiminnan tavoitteiden toteutumista ja konsernin taloudellista kehitystä seurataan kuukausittain koko konsernin kattavan ohjausjärjestelmän avulla. Olennaisena osana ohjausjärjestelmää toteumatiedot ja ajantasaiset ennusteet käydään läpi kuukausittain konsernin johtoryhmässä. Ohjausjärjestelmä sisältää mm. kattavan myynnin raportoinnin, tuloslaskelman, rullaavan liikevaihto- ja tulosennusteen sekä toiminnalle tärkeitä tunnuslukuja.
Trainers' House on asiantuntijaorganisaatio. Markkina- ja liiketoiminnan riskit kuuluvat liiketoimintaan ja niiden suuruutta on vaikea määrittää. Tyypilliset riskit tällä alueella liittyvät esimerkiksi yleiseen taloudelliseen kehitykseen, asiakasjakaumaan, teknologiavalintoihin, kilpailutilanteen kehittymiseen sekä henkilöstökulujen kehitykseen.
Riskejä hallitaan tehokkaalla myynnin, henkilöresurssien sekä liikekulujen suunnittelulla ja säännöllisellä seurannalla, mikä mahdollistaa nopeat toimenpiteet olosuhteiden muuttuessa.
31.12.2007 alkaen, riippumaton sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista.
Syntymävuosi: 1965 Koulutus: KTM Päätoimi: Toimitusjohtaja, Okmetic Oyj
Keskeinen työkokemus
HKScan Oyj Toimitusjohtaja, 2006-2009
Hasan & Partners Oy Toimitusjohtaja, 1999-2005
McCann-Erickson, Maajohtaja, 2002-2005
The Boston Consulting Group (Tukholma, Helsinki), 1993-1999
SIAR-Bossard 1991-1993
Muut samanaikaisetluottamustoimet
Alma Media Oyj Hallituksen jäsen, 2006-
Omistukset yhtiössä: Osakkeet 204 446 kpl
Trainers' Housen rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on turvata oman ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen saatavuus kilpailukykyisin ehdoin sekä vähentää markkinoiden haitallisten liikkeiden vaikutuksia yhtiön toiminnassa.
Rahoitusriskit on jaettu neljään kategoriaan, joita ovat maksuvalmius, korkoriskit, valuuttariskit sekä luottoriskit. Jokaista riskiä seurataan erikseen. Maksuvalmiusriskiä vähennetään riittävillä kassavaroilla, sitovilla luottolimiiteillä ja saatavien tehokkaalla perinnällä. Korkoriskiä hallitaan vaihtuva- ja kiinteäkorkoisten lainojen suhteella. Lisäksi voidaan käyttää koronvaihtosopimuksia tai muita johdannaissopimuksia. Valuuttariskit ovat vähäisiä, koska Trainers' House toimii pääasiallisesti euromarkkinoilla.
Trainers' Housen menestys asiantuntijaorganisaationa riippuu sen kyvystä houkutella ja pitää palveluksessaan osaavaa henkilökuntaa. Henkilöstöriskejä hallitaan kilpailukykyisen palkan lisäksi kannustusjärjestelmillä ja panostuksilla henkilöstön koulutukseen, uramahdollisuuksiin sekä yleiseen viihtyvyyteen.
Teknologia on keskeinen osa Trainer's Housen liiketoimintaa. Teknologiariskeihin kuuluvat mm. toimittajariski, sisäisiin järjestelmiin liittyvät riskit, teknologiamuutosten tuomat haasteet sekä tietoturvariskit. Riskejä vastaan suojaudutaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä teknologiatoimittajien kanssa, asianmukaisilla tietoturvajärjestelmillä, henkilöstön koulutuksella ja säännöllisillä tietoturva – auditoinneilla
Trainers' Housen juridiset riskit painottuvat pääosin yhtiön ja asiakkaiden välisiin sopimussuhteisiin. Tyypillisimmillään ne liittyvät toimitusvastuuseen ja immateriaalioikeuksien hallintaan.
Sopimussuhteen ulkopuolisista vastuukysymyksistä keskeisimpiä ovat immateriaalioikeuksiin liittyvät riskit. Sopimuksiin ja immateriaalioikeuksiin liittyvien riskien hallitsemiseksi yhtiössä on sisäinen sopimusmenettelyohjeisto. Yhtiön käsityksen mukaan sopimusriskit eivät poikkea tavanomaisesta.
vuodesta 2006, riippumaton sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista
Syntymävuosi: 1960
Koulutus: Ekonomi
Päätoimi: Toimitusjohtaja, Scandinavian Biogas Fuels International AB
Keskeinen työkokemus
ResCus Partners Oy Managing Partner 2009-
Ruukki Group Oyj Toimitusjohtaja 2007–2008
Elisa Oyj Johtaja henkilöasiakasliiketoiminta 2006–2007
Saunalahti Group Oyj Toimitusjohtaja 2001–2007
PriceWaterhouseCoopers Partneri 1998–2001
Mecrastor Oy & Mecrastor Coopers & Lybrand Oy, 1994–1998
Fenestra Group Oy Hallituksen jäsen, 2009
Kristina Cruises Oy Hallituksen puheenjohtaja, 2002-
ITaito Oy Hallituksen puheenjohtaja, 2009-
Efore Oyj Hallituksen puheenjohtaja, 2010-
Omistukset yhtiössä: määräysvaltayhteisön kautta osakkeet 800 000 kpl
SIJOITTAJILLE
OSINGONMAKSU
vuodelta 2011 ei jaeta osinkoa.
Trainers' House Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 21.3.2012 klo 12.00.
Vuoden 2012 osavuosikatsaukset julkaistaan seuraavasti:
Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että
Saamiemme tietojen mukaan seuraavat analyytikot laativat oma-aloitteisesti analyyseja Trainers' Housesta:
puh. 09 8866 6038 [email protected]
puh. 09 165 59943 [email protected]
Voit liittyä postituslistallemme ja tilata materiaaleja osoitteessa www.trainershouse.fi – Sijoittajille.
Mirkka Vikström, talousjohtaja, puh. 050-376 1115, sähköposti: [email protected]
ESPOO
Trainers' House Oyj Niittymäentie 7 02200 Espoo
Puh. 0306 888 500
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.