AGM Information • Dec 14, 2018
AGM Information
Open in ViewerOpens in native device viewer
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Stora Enso Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle 2019
STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.12.2018 klo 17.00
Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaan asetettu osakkeenomistajien
nimitystoimikunta esittää 14.3.2019 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että yhtiön
hallitukseen valitaan yhdeksän (9) jäsentä.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön
hallitukseen valitaan uudelleen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun
saakka nykyisistä jäsenistä Jorma Eloranta, Elisabeth Fleuriot, Hock Goh,
Christiane Kuehne, Antti Mäkinen, Richard Nilsson, Göran Sandberg ja Hans
Stråberg, ja että Mikko Helander valitaan uudeksi hallituksen jäseneksi
vastaavalle toimikaudelle.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää, että Jorma Eloranta valitaan
hallituksen puheenjohtajaksi ja Hans Stråberg hallituksen varapuheenjohtajaksi.
Anne Brunila on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä hallituksen jäseniä
valittaessa.
“Anne Brunila on toiminut hallituksen jäsenenä vuodesta 2013 lähtien ja on
hallituskausiensa aikana vaikuttanut myönteisesti Stora Enson kehitykseen. Anne
on toiminut vastuullisuus- ja yritysetiikkavaliokunnan puheenjohtajana sen
perustamisvuodesta 2013 lähtien ja antanut arvokkaan panoksensa valiokunnan
työskentelyyn sekä Stora Enson myönteiseen kehitykseen vastuullisena yrityksenä.
Esitän Annelle lämpimät kiitokset Stora Enson hyväksi tehdystä kallisarvoisesta
työstä”, sanoo Stora Enson hallituksen puheenjohtaja ja osakkeenomistajien
nimitystoimikunnan jäsen Jorma Eloranta.
Mikko Helander, dipl.ins., syntynyt 1960, Suomen kansalainen, omaa vahvan
teollisen sekä kaupan alan operatiivisen taustan ja hän toimii tammikuusta 2015
alkaen Kesko Oyj:n pääjohtajana. Ennen nykyistä asemaansa Helander on toiminut
Metsä Board Oyj:n (2006–2014) sekä Metsä Tissue Oyj:n toimitusjohtajana
(2003–2006). Aikaisempaan työkokemukseen kuuluvat lisäksi useat roolit Valmet
Oyj:ssä (1984–1990, 1993–2003), jossa Helander on muun muassa toiminut
operatiivisen toiminnan johtajana Italiassa sekä Valmet Converting -ryhmän
toimitusjohtajana Britanniassa. Helander on myös toiminut Kasten Hövik Oy:n
toimitusjohtajana (1990–1993). Helander on riippumaton yhtiöstä ja sen
merkittävistä osakkeenomistajista.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että hallituksen
puheenjohtajan vuosipalkkiota korotetaan noin 9,7 prosenttia, hallituksen
varapuheenjohtajan vuosipalkkiota noin 5,7 prosenttia ja hallituksen muiden
jäsenten palkkioita noin 2,7 prosenttia ja ne olisivat siten seuraavat:
Hallitus
Puheenjohtaja 192 000 euroa (2018: 175 000 euroa)
Varapuheenjohtaja 109 000 euroa (2018: 103 000 euroa)
Jäsenet 74 000 euroa (2018: 72 000 euroa)
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää myös, että hallituksen jäsenten
vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että 40 %:lla
vuosipalkkiosta hankitaan hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun Stora Enson R
-osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan, ja
loput vuosipalkkiosta maksetaan rahana. Osakkeet hankitaan kahden viikon
kuluessa siitä kun osavuosikatsaus kaudelta 1.1.2019–31.3.2019 on julkistettu
tai ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se soveltuvan lainsäädännön mukaan
on mahdollista. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista ja
varainsiirtoverosta.
Lisäksi osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää, että hallituksen talous-
ja tarkastusvaliokunnan, palkitsemisvaliokunnan ja vastuullisuus- ja
yritysetiikkavaliokunnan jäsenten vuosipalkkiot säilytetään vuoden 2018 tasolla
ja ne olisivat siten seuraavat:
Talous- ja tarkastusvaliokunta
Puheenjohtaja 20 600 euroa
Jäsenet 14 400 euroa
Palkitsemisvaliokunta
Puheenjohtaja 10 300 euroa
Jäsenet 6 200 euroa
Vastuullisuus- ja yritysetiikkavaliokunta
Puheenjohtaja 10 300 euroa
Jäsenet 6 200 euroa
Osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan kuului neljä jäsentä vuonna 2018: Jorma
Eloranta (hallituksen puheenjohtaja), Hans Stråberg (hallituksen
varapuheenjohtaja) ja kahden suurimman osakkeenomistajan nimittämät jäsenet,
Harri Sailas (Solidium Oy) ja Marcus Wallenberg (FAM AB). Marcus Wallenberg
valittiin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi.
Toimikunnan päätehtävänä oli valmistella vuoden 2019 varsinaiselle
yhtiökokoukselle esitys hallituksen jäsenistä ja heidän palkkioistaan.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta kokoontui kolme (3) kertaa toimikaudellaan
2018–2019 ja jokainen jäsen osallistui kaikkiin kokouksiin.
Lisätietoja:
Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 832 7458
Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 763 8767
Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden
uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme,
että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan
huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 26 000 henkilöä yli
30 maassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 10 miljardia euroa. Stora Enson
osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm
AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään
kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com
STORA ENSO OYJ
Lisätietoja:
Satu Härkönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 832 7458
Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.