Annual Report • Feb 19, 2016
Annual Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015
Solteq Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona, 16. päivänä maaliskuuta 2016 klo 12.00 Sokos Hotelli Ilveksessä, Hatanpään Valtatie 1, Tampere. Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on viimeistään 4.3.2016 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakeluetteloon.
Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on ilmoitettava osallistumisestaan yhtiön pääkonttoriin viimeistään keskiviikkona, 9.3.2016 klo 16.00 mennessä. Ilmoittautuminen voidaan tehdä puhelimitse 040 8444 202, telefaxilla 0201444 222 tai sähköpostilla [email protected].
PÄIVÄMÄÄRÄ TIEDOTE
| 18.12.2015 SOLTEQIN TALOUSTIEDOTUS VUONNA 2016 | |
|---|---|
| 27.11.2015 MUUTOKSIA SOLTEQ OYJ:N JOHTORYHMÄSSÄ | |
| 26.11.2015 SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS | |
| 13.11.2015 SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS | |
| 4.11.2015 SOLTEQ OYJ:N AIEMMAN HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKKIOIDEN MAKSAMINEN YHTIÖN HALLUSSA OLEVILLA OSAKKEILLA | |
| 30.10.2015 SOLTEQ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–30.9.2015 (IFRS) | |
| 19.10.2015 SOLTEQ OYJ: YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET | |
| 1.10.2015 UUSI JOHTORYHMÄ JA MUUTOKSIA SEGMENTTEIHIN | |
| 28.9.2015 SOLTEQ OYJ: SOLTEQIN REKISTERÖINTIASIAKIRJA JA ARVOPAPERILIITTEET ON HYVÄKSYTTY | |
| 24.9.2015 YHTIÖKOKOUSKUTSU | |
| 23.9.2015 SOLTEQ OYJ: ESITYS YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN JÄRJESTÄMISEKSI | |
| 8.9.2015 SOLTEQ YKSINKERTAISTAA KONSERNIRAKENNETTAAN | |
| 12.8.2015 SOLTEQ LOPETTAA LP-MARKKINATAKAUKSEN | |
| 17.7.2015 SOLTEQ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–30.6.2015 (IFRS) | |
| 17.7.2015 MUUTOS SOLTEQ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1-9/2015 JULKISTAMISAJANKOHTAAN | |
| 6.7.2015 SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS | |
| 6.7.2015 SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS | |
| 6.7.2015 SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS 3.7.2015 SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS |
|
| 3.7.2015 SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS | |
| 3.7.2015 SOLTEQ OYJ:N SUUNNATUSSA OSAKEANNISSA MERKITYT UUDET OSAKKEET REKISTERÖITY KAUPPAREKISTERIIN | |
| 2.7.2015 SOLTEQ OYJ: DESCOM GROUP OY:N OSAKEKANNAN JA PÄÄOMALAINOJEN OSTO PÄÄTÖKSEEN, SUUNNATTU OSAKEANTI | |
| 24.6.2015 SOLTEQ LASKEE LIIKKEESEEN 27 MILJOONAN EURON JOUKKOVELKAKIRJALAINAN | |
| 22.6.2015 | SOLTEQ SUUNNITTELEE JVK-LAINAN LIIKKEESEEN LASKUA JA ESITTÄÄ ALUSTAVIA PRO FORMA-TALOUDELLISIA |
| 18.6.2015 | JA MUITA TIETOJA LIITTYEN DESCOM GROUPIN HANKINTAAN |
| 17.6.2015 | SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 5 §:n MUKAINEN ILMOITUS SOLTEQ JA DESCOM GROUP YHDISTYVÄT DIGITAALISEN KAUPANKÄYNNIN KOKONAISPALVELUTALOKSI |
| 24.4.2015 | SOLTEQ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2015 (IFRS) |
| 13.4.2015 | SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS |
| 19.3.2015 | SOLTEQ OYJ: ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10§:N MUKAINEN ILMOITUS |
| 19.3.2015 | SOLTEQ OSTAA JOHDON OMISTUSYHTIÖIDEN OSAKEKANNAT - OSAKEPOHJAINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ PÄÄTTYY |
| 16.3.2015 | SOLTEQ OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET |
| 9.3.2015 | SOLTEQ OYJ:N HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKKIOIDEN MAKSAMINEN YHTIÖN HALLUSSA OLEVILLA OSAKKEILLA |
| 13.2.2015 | SOLTEQ OYJ:N TILINPÄÄTÖS ON ILMESTYNYT |
| 13.2.2015 | KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN |
| 13.2.2015 | SOLTEQ OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.–31.12.2014 (IFRS) |
SOLTEQ OYJ TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 1.1.2015–31.12.2015
Solteq tarjoaa asiakkailleen ratkaisuosaamista kaupan, palveluiden ja teollisuuden toimialoilla ollen monikanavaisen ja digitaalisen kaupankäynnin näkemyksellinen asiantuntija ja palvelukumppani. Solteqin asiantuntijuus kattaa niin hankinnan, myymäläratkaisut kuin verkkoliiketoiminnankin.
Solteq Oyj:n raportoitavat segmentit ovat Päivittäis- ja erikoiskauppa, HoReCa; Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut sekä Palveluiden toiminnanohjaus. 2.7.2015 toteutetussa yrityskaupassa hankittu kokonaan omistettu tytäryhtiö Descom Group Oy esitetään yhtenä raportoitavana segmenttinä.
1.1.2016 alkaen Solteq Oyj:llä on kaksi raportoitavaa segmenttiä: Asiakasratkaisut –segmentti sekä Digitaaliset ratkaisut –segmentti. Kyseinen segmenttijako on otettu käyttöön osana organisaatiomuutosta, mikä heijastaa Solteqin kasvua digitaalisen kaupankäynnin palvelutaloksi.
Solteqin Digitaaliset ratkaisut -segmentti tarjoaa asiakkailleen
Solteq Asiakasratkaisut -segmentti tarjoaa asiakkailleen
Segmenttijako kuvastaa asiakkaidemme kysyntää kokonaisuuden eri osa-alueista.
Solteqin liikevaihto oli 54.215 tuhatta euroa, jossa on nousua 32,5 % prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Solteqin liiketulos ilman yrityshankinnasta ja integraatiosta aiheutuneita kertaluonteisia kuluja nousi 2.990 tuhanteen euroon vertailutilikauden 2.490 tuhannesta eurosta. Yhtiön liiketulosprosentti oli 2,4 % (6,1 % vuonna 2014). Hankinnasta ja integraatiosta aiheutuneet kertaluonteiset kulut olivat 1.702 tuhatta euroa ja liiketulos kertaluonteiset kulut huomioiden oli 1.288 tuhatta euroa (2.490 tuhatta euroa), laskua 48,3 %
Solteq –konsernin liikevaihdon arvioidaan kasvavan merkittävästi vuoden 2015 tasosta. Liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan kasvavan vuoden 2015 tasosta.
Pääosan liikevaihdon ja –tuloksen arvioidusta kasvusta selittää vertailukauden puolessa välissä toteutettu yrityskauppa. Lisäksi yrityskaupan integraatiosta syntyneiden kustannussynergioiden arvioidaan realisoituvan pääosin vuoden 2016 aikana.
Solteqin Päivittäis- ja erikoistavarakauppa -segmentti tarjoaa kaupan alan yrityksille kokonaisratkaisuja, joiden avulla kauppa voi tehostaa liiketoimintaansa niin logistiikan, myymälätoiminnan, asiakaspalvelun, rahastuksen kuin kanta-asiakkuuden hallinnankin osalta.
Kaupan alan ratkaisujen avulla kauppa voi optimoida valikoimien, tilan, toimitusten, logistiikan ja asiakastyytyväisyyden hallintaa sekä samalla kasvattaa myyntiä ja tulosta. Solteqin ratkaisut auttavat kauppaa nopeuttamaan perustoimintojaan, nostamaan toimitusvarmuutta, laskemaan varastoarvoa, lisäämään varaston kiertonopeutta sekä parantamaan ennustettavuutta. Näin myymälässä on aina tarjolla oikeita tuotteita oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla hinnalla.
Päivittäis- ja erikoistavarakauppa -segmentin liikevaihto tilikaudella oli 19,3 miljoonaa euroa (20,5 miljoonaa euroa). Segmentin liiketulos oli 0,9 miljoonaa euroa (1,2 miljoonaa euroa).
Liikevaihdon lasku johtui pääosin uusmyyntiin perustuvien asiakashankkeiden päätöksentekoon liittyvistä aikataulusiirtymistä katsauskauden alkupuolella. Katsauskauden lopulla iso osa hankkeista on lähtenyt toteutusvaiheeseen. Katsauskauden tulokseen vaikuttivat asiashankkeiden toteutusaikataulujen venymät.
Solteqin Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut -segmentti tarjoaa asiakkailleen toiminnan- ja taloudenohjauksen järjestelmiä sekä niitä tukevia optimointi-, integraatio- ja raportointiratkaisuja.
Segmentin ratkaisut auttavat asiakkaita ohjaamaan toimintaansa ja tehostamaan ostoja, myyntiä, varaston ohjausta sekä raportointia. Järjestelmien avulla voidaan mm. nostaa toimitusvarmuutta, laskea varastoarvoa, lisätä varaston kiertonopeutta sekä parantaa ennustettavuutta. Tavaravirtojen hallinnalla puolestaan varmistetaan, että oikeat tavarat ovat oikeaan aikaan asiakkaalla optimaalisesti pakattuina.
Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut -segmentin tarjoamat järjestelmät tehostavat kaupan toimintaa ja antavat mahdollisuuden palvella asiakkaita entistä joustavammin ja monipuolisemmin. Samalla yrityksen sisäinen toiminta tehostuu toimitusketjun tietojenkäsittelyn automatisoinnin myötä. Solteqin ratkaisuja käyttää päivittäin laaja joukko asiakkaita mm. tukkukaupan, kaupan, teollisuuden ja julkishallinnon toimialoilta.
Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut -segmentin liikevaihto tilikaudella oli 12,0 miljoonaa euroa (15,4 miljoonaa euroa). Segmentin liiketulos oli 0,8 miljoonaa euroa (0,6 miljoonaa euroa).
Liikevaihdon kehittymiseen vaikuttivat merkittävien asiakashankkeiden kaupankäyntiin liittyvä päätöksenteon hitaus sekä segmentin henkilöresurssien keskittyminen käynnissä olevien hankkeiden läpivientiin. Liiketuloksen paraneminen johtui pääosin kustannusrakenteen kehittämisestä sekä resursoinnin tehostamisesta.
Solteqin Palveluiden toiminnanohjaus – segmentti tarjoaa asiakkailleen palveluiden toiminnanohjausratkaisuja sekä masterdatan hallinnan ratkaisuja.
Palveluprosessien hallintaan ja optimointiin kehitetty palveluiden toiminnanohjaus auttaa
asiakkaita ohjaamaan toimintaansa ja tehostamaan esimerkiksi tuotantolaitosten käyntivarmuutta, töiden- ja resurssienhallintaa, kenttätyötä, myyntiä ja asiakaspalvelua, kumppaniverkoston hallintaa sekä materiaalihallintaa. Ratkaisuja käyttää laaja joukko asiakkaita mm. teollisuuden ja energiatuotannon palveluissa, kunnossapito- ja huoltopalveluissa, elinkaaripalveluissa, kaupunkien ja kuntien teknisessä toimessa, kiinteistöpalveluissa sekä koti- ja hoivapalveluissa.
Palveluiden toiminnanohjaus -segmentti vastaa myös asiakasyritysten liiketoimintakriittiseen tietoon eli masterdataan liittyvistä palveluista ja tuotteista, ja tarjoaa asiakkailleen masterdatan laadun parantamisprojekteja, masterdata-palvelukeskukselle ulkoistettua tiedon ylläpitopalvelua, masterdatan hallinnassa hyödynnettäviä ohjelmistoteknologioita sekä konsultointipalveluja. Näiden palveluiden tavoitteena on varmistaa, että asiakkaiden toiminnanohjausta ja päätöksentekoa tukevien järjestelmien sisältämät tiedot ovat laadukkaita ja keskenään yhdenmukaisia sekä ajan tasalla. Solteqin masterdatan hallinnan ratkaisuja käyttävät asiakkaat yli toimialarajojen.
Palveluiden toiminnanohjaus -segmentin liikevaihto tilikaudella oli 4,9 miljoonaa euroa (5,0 miljoonaa euroa). Segmentin liiketulos oli 0,3 miljoonaa euroa (0,7 miljoonaa euroa).
Segmentin pääasiallinen liiketoiminta perustuu muista segmenteistä poiketen omien ohjelmistotuotteiden kehittämiseen, toimittamiseen ja markkinointiin. Segmentti on kuitenkin liiketoiminnan luonteesta johtuen muita segmenttejä riippuvaisempi asiakastoimialojen uusinvestoinneista.
Segmentin liiketoiminnan kasvua ja kannattavuutta parannetaan kehittämällä asiakassegmenttien käyttöön yhä paremmin soveltuvia tuotteita sekä etsimällä uusia markkina-alueita ja – kanavia. Segmentin liiketoiminnan yhtiöittäminen vuoden vaihteessa johti ja mahdollisti tuotealueen oman ja erikoistuneen strategian kehittämisen vuoden 2015 aikana.
Segmentti sisältää 2.7.2015 toteutetulla osakekaupalla hankitun Descom Group –konsernin liiketoiminnan. Solteq Oyj on julkaissut kauppaan liittyen kolme pörssitiedotetta (17.6.2015, 22.6.2015 ja 2.7.2015). Descom Group –konserni on yhdistelty Solteq Oyj:n lukuihin 2.7.2015 alkaen.
Descom -segmentin pääliiketoiminnat keskittyvät monikanavaisen myynnin ratkaisuihin ja asiakkaiden sähköisen markkinoinnin kehittämiseen. Descom Group-konserniin kuuluvat emoyhtiö Descom Group Oy:n lisäksi Descom Oy, joka sisältää konsernin Suomen liiketoiminnot, sekä ulkomaiset tytäryhtiöt Ruotsissa, Puolassa ja Tanskassa.
Monikanavaisen myynnin alueella yhtiö toimittaa monikanavaisia verkkokauppa- ja myymäläjärjestelmiä sekä tilausten- ja tuotetiedonhallintaratkaisuja. Monikanavaisen myynnin tehtävänä ei ole vain myymälän ja digitaalisten kanavien yhdistäminen: sen avulla luodaan täysin uutta liiketoimintaa ja erilaisia tapoja palvella asiakkaita.
Sähköisessä markkinoinnissa yhtiön ydinratkaisut koostuvat hakukoneoptimoinnista ja -mainonnasta, konversio-optimoinnista sekä analytiikka- ja asiakaskokemusratkaisuista. Sähköisen markkinoinnin palveluiden avulla mm. parannetaan verkkosivujen löydettävyyttä ja hyödynnetään asiakkaasta saatua dataa ja
analytiikkaa esimerkiksi verkkokaupan ostoskorin koon kasvattamisessa.
Lisäksi Descom tarjoaa asiakkailleen sovelluskehitys-, integraatio- ja – ylläpitopalveluita.
Descom–segmentin liikevaihto oli tilikaudella (yhdistelty 2.7.-31.12.2015) 18,1 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta 2,8 miljoonaa euroa syntyi Ruotsin tytäryhtiössä. Segmentin liiketulos oli 1,1 miljoonaa euroa.
Descom-hankintaa koskeva integraatiotyö saatiin päätökseen alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Toiminnallinen sulautuminen toteutui vuodenvaihteeseen mennessä ja juridisten sulautumisten täytäntöönpanot rekisteröitiin 1.1.2016.
Integraatiotyön tavoittena oli noin 2 miljoonan euron vuotuinen synergiasäästö. Säästöt toteutettiin järkeistämällä hallinto-, esimies- ja tukiorganisaatioita, keskittämällä ja tehostamalla perushankintoja sekä yhdistämällä toimitilamme Helsingin ja Tampereen alueilla vuoden 2016 ensimmäisen puoliskon aikana. Henkilöstömuutoksia koskevat yt-neuvottelut saatiin päätökseen 20.11.2015 ja kaikki toimenpiteet henkilömuutoksia koskien on saatu päätökseen.
Solteq on aiemmin tiedottanut osavuosikatsauksen 1.1.-30.9.2015 yhteydessä uuden, yhdistyneen yhtiön strategian suuntaviivoista.
Strategiatyö ja –valmistelu on jatkunut ja jatkuu kuluvan talven aikana. Yhtiö tiedottaa työn tuloksista kevään 2016 aikana erillisellä pörssitiedotteella.
Liikevaihto nousi 32,5 % edellisvuoteen verrattuna ja oli 54.215 tuhatta euroa (edellinen tilikausi 40.933 tuhatta euroa).
Liikevaihto koostuu useista yksittäisistä asiakkuuksista, enimmilläänkin yhden asiakkaan osuus liikevaihdosta on alle kymmenen prosenttia.
Tilikauden liiketulos laski 48,3 % ja oli 1.288 tuhatta euroa (2.490 tuhatta euroa). Tulos ennen veroja oli 305 tuhatta euroa (2.313 tuhatta euroa) ja tilikauden tulos 102 tuhatta euroa (1.893 tuhatta euroa).
Katsauskauden tuloslukuihin sisältyy kertaluonteisia Descom Group Oy:n hankintaan liittyviä asiantuntija- ja järjestelykuluja 820 tuhatta euroa ja kertaluonteisia yrityskaupan integraatioon liittyviä työ- ja toimisuhteiden päättymisistä aiheutuneita kuluja 882 tuhatta euroa. Kertaluonteiset kulut on esitetty luonteensa mukaan henkilöstökuluissa ja liiketoiminnan muissa kuluissa.
Taseen loppusumma oli 64.251 tuhatta euroa (25.038 tuhatta euroa). Likvidit varat olivat 2.619 tuhatta euroa (2.530 tuhatta euroa). Likvidien varojen lisäksi yhtiöllä oli tilikauden päättyessä käyttämättömiä pankkitililimiittejä yhteensä 1.810 tuhatta euroa ja yhtiöllä oli tämän lisäksi käyttämättömänä yhteensä 4.000 tuhannen euron valmiusluottolimiitti.
Konsernin rahoitusvelat olivat 28.410 tuhatta euroa (4.437 tuhatta euroa).
Konsernin omavaraisuusaste oli 24,4 prosenttia (48,0 %).
Descom Group –alakonsernin (Descom)
hankinta 2.7.2015 ja kyseisessä kaupassa käytetyt rahoitusratkaisut muuttivat merkittävästi Solteq –konsernin tase- ja pääomarakennetta katsauskaudella. Selvitys hankinnasta ja taserakenteen muutoksista on esitetty tämän tasekirjan liitetiedossa "2 Hankitut liiketoiminnot".
Solteq laski 1.7.2015 liikkeelle 27,0 miljoonan euron suuruisen kiinteäkorkoisen joukkovelkakirjalainen, jolla rahoitettiin Descom – kaupan käteismaksuosuus, ostettiin Descom Group Oy:n pääomalainat, uudelleen järjesteltiin syntyneen konsernin vieraan pääoman ehtoinen rahoitus sekä rahoitettiin hankinnasta aiheutuneita muita kuluja.
Joukkovelkakirjalainalle maksetaan vuotuista 6,0 % kiinteää korkoa ja lainan juoksuaika on 5 vuotta. Varojen jakoa ja muun kuin Joukkovelkakirjalainan ehdoissa erikseen sallitun uuden velan ottamista koskevat taloudelliset kovenantit (Incurrence Covenant) edellyttävät, että omavaraisuusaste kunakin sovittuna tarkasteluhetkenä ylittää 27,5 prosenttia, korkokate (käyttökate/ nettokorkokulut) ylittää suhdeluvun 3,00:1 ja että konsernin korolliset nettovelat/käyttökate eivät ylitä suhdelukua 3,50:1.
Descomin kauppahinnasta noin 4,6 miljoonaa euroa maksettiin suuntaamalla 2.7.2015 apporttiehdoin toteutettu osakeanti Descom Groupin osakkeenomistajille. Osakeannissa annettiin 2.799.998 Solteqin uutta osaketta ("Osakeanti"). Osakkeiden merkintähinta oli 1,65 euroa ja se on määritetty käyttämällä osakkeen kaupankäynnillä painotettua keskikurssia ajalta 4.5.2015–3.6.2015.
Descomin hankintaa ja hankinnan rahoitusta koskevaa lisäinformaatiota (esimerkiksi listalleottoesite, joukkovelkakirjalainan ehdot sekä hankintaa koskevat pörssitiedotteet) on saatavilla yhtiön verkkosivuilla.
Tilikauden nettoinvestoinnit olivat 23.259 tuhatta euroa (958 tuhatta euroa). Katsauskauden nettoinvestoinneista 222 tuhatta euroa oli pääsääntöisesti korvausinvestointeja ja 23.037 tuhatta euroa liittyi toteutettuun yrityshankintaan. Vertailuvuoden investoinnit ovat pääosin korvausinvestointeja.
Solteqin tutkimus- ja kehityskulut ovat pääosin henkilöstökuluja. Perustuotteiden kehittämisessä Solteqin strategiana on toimia yhteistyössä globaalien toimijoiden kuten IBM:n, SAP:n, Symphony EYC:n ja Microsoftin kanssa sekä hyödyntää heidän resurssejaan ja jakelukanaviaan. Oma kehityspanos kohdistetaan lisäarvotuotteiden ja asiakaskohtaisten palvelukokonaisuuksien kehittämiseen.
Tilikauden aikana ei ole aktivoitu tuotekehityskuluja (vertailuvuonnakaan ei tilikaudella aktivointeja).
Solteqin palveluksessa oli tilikauden lopussa 500 vakinaisessa työsuhteessa olevaa henkilöä (279 henkilöä). Henkilöstön määrä tilikauden lopussa jakautui niin, että Päivittäis- ja erikoistavarakaupan palveluksessa oli 97 henkilöä, Tukkukaupan ja logistiikan palveluksessa 76 henkilöä, Palveluiden toiminnanohjauksen palveluksessa 41 henkilöä, Descomin palveluksessa 211 henkilöä
ja yhteisten toimintojen palveluksessa 75 henkilöä.
Konsernin henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut:
| Keskimääräinen | 2015 | 2014 | 2013 |
|---|---|---|---|
| lukumäärä | |||
| tilikaudella | 391 | 281 | 287 |
| tilikauden palkat | 2015 | 2014 | 2013 |
| ja palkkiot (1 000 €) 21 484 | 15 234 15 850 |
Solteqin lähipiiriin kuuluvat sen hallitus, toimitusjohtaja sekä konsernin johtoryhmä. Lähipiiritapahtumat ja niiden euromääräiset summat on esitetty liitiedossa 28.
Solteq Oyj:n osakepääoma 31.12.2015 oli 1.009.154,17 euroa ja osakkeiden lukumäärä on 17 798 059. Osake on nimellisarvoton. Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. Osakkeita koskee yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke.
Tilikauden päättyessä Solteq Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden määrä oli 825 881 kappaletta. Hankittujen osakkeiden määrä vastasi 4,6 prosenttia koko tilikauden lopun osake- ja äänimäärästä. Hankittujen osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo oli 46.828 euroa.
Tilikauden aikana tehtiin kolmetoista liputusilmoitusta. Solteq Oyj ilmoitti 19.3.2015 purkavansa johdon osakeperusteisen kannustinjärjestelmän ostamalla johdon omistusyhtiöiden osakekannat. Järjestelyn toteuttamisesta tehtiin liputusilmoitus 13.4.2015. Ilmoituksen mukaan järjestely johti omistusosuuden muutokseen, jossa Solteq Oyj ja sen omistamat tytäryhtiöt omistavat yli 5 %:a Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä.
Solteq Oyj vastaanotti 18.6.2015 Sentica Buyout III GP Oy:ltä ja Sentica Buyout III Ky:ltä liputusilmoituksen, jonka mukaan Sentica Buyout III Ky ja Sentica Buyout III Co-Investment Ky ovat osapuolena sopimuksessa tai muussa järjestelyssä, joka toteutuessaan johtaa siihen, että sekä Sentica Buyout III Ky:n välitön omistus että Sentica Buyout III GP Oy:n välillinen omistus ylittävät 5 % Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä. Sentica Buyout III Ky:n ja Sentica Buyout III Co-Investment Ky:n ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä toimii Sentica Buyout III GP Oy, joka käyttää yhtiöissä päätösvaltaa. Kummankin rahaston hallinnointitehtävä on erillisen hallinnointisopimuksen perusteella siirretty Sentica Partners Oy:lle. Osuuden muutos perustuu Solteq Oyj:n uusien osakkeiden antamiseen Sentica Buyout III Ky:lle ja Sentica Buyout III Co-Investment Ky:lle Descom Group Oy:n osakkeiden apporttina luovutusta vastaan Solteq Oyj:n ja Descom Group Oy:n osakkeenomistajien välillä 17.6.2015 allekirjoitetun Descom Group Oy:n koko osakekantaa koskevan kauppasopimuksen mukaan. Järjestely toteutettiin 2.7.2015 ja Solteq Oyj vastaanotti järjestelyn toteutumisesta seuranneita omistusosuuksien muutoksia koskevan liputusilmoituksen 3.7.2015. Liputusilmoituksen mukaan Sentica Buyout III Ky:n välitön omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä ylittää 5 prosentin rajan. Ilmoituksen mukaan Sentica Buyout III GP Oy:n välillinen omistus Sentica Buyout III Ky:n ja
Sentica Buyout III Co-Investment Ky:n kautta Solteq Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä ylittää 5 prosentin rajan.
Solteq Oyj vastaanotti 3.7.2015 lisäksi neljä liputusilmoitusta liittyen Solteqin uusien osakkeiden merkitsemiseen kaupparekisteriin 3.7.2015. Järjestelystä johtuen Ali U Saadetdinin omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä laski alle 20 % rajan, Seppo Aallon omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä laski alle 10 % rajan, Profiz Business Solution Oyj:n omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä laski alle 10 % rajan ja Solteq-konsernin hallussa olevien osakkeiden osuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä laski alle 5% rajan.
Solteq Oyj vastaanotti 6.7.2015 kolme liputusilmoitusta. 3.7.2015 tapahtuneen osakkeiden luovutuksen johdosta Ali U Saadetdinin omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä laski alle 10 % rajan. Lisäksi 3.7.2015 tapahtuneen osakkeiden luovutuksen johdosta Seppo Aallon omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänistä laski alle 5 % rajan. 3.7.2015 tapahtuneen osakehankinnan johdosta Sentica Buyout III Ky:n omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä ylitti 25 prosentin rajan. Ilmoituksen mukaan Sentica Buyout III GP Oy:n välillinen omistus Sentica Buyout III Ky:n ja Sentica Buyout III Co-Investment Ky:n kautta Solteq Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä ylitti 25 prosentin rajan 3.7.2015 hankinnasta johtuen.
Solteq Oyj vastaanotti 13.11.2015 liputusilmoituksen Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varmalta (Varma). Liputusilmoituksen mukaan Varman omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä on ylittänyt 5 prosentin rajan 13.11.2015 tapahtuneen osakekaupan johdosta. Ennen osakekauppaa Varma omisti 644.917
kappaletta Solteqin osakkeita. Osakekaupan jälkeen Varma omistaa 1.050.697 kappaletta Solteqin osakkeita, mikä edustaa 5,90 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänimäärästä.
Solteq Oyj vastaanotti 26.11.2015 liputusilmoituksen Profiz Business Solution Oyj:ltä (Profiz). Liputusilmoituksen mukaan Profizin omistusosuus Solteq Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä on ylittänyt 10 prosentin rajan 26.11.2015 tapahtuneen osakekaupan johdosta. Ennen osakekauppaa Profiz omisti 1.756.180 kappaletta Solteqin osakkeita. Osakekaupan jälkeen Profiz omistaa 1.781.790 kappaletta Solteqin osakkeita, mikä edustaa 10,01 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänimäärästä.
Tilikauden aikana Solteqin osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli 5,0 miljoonaa osaketta (0,8 milj. osaketta) ja 11,5 miljoonaa euroa (1,2 milj. euroa). Tilikauden ylin kurssinoteeraus oli 1,97 euroa ja alin 1,32 euroa. Painotettu osakekohtainen keskikurssi oli 1,71 euroa ja päätöskurssi 1,78 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo tilikauden lopussa oli 31,7 miljoonaa euroa (19,9 milj. euroa).
Solteqilla oli tilikauden päättyessä yhteensä 1.911 osakkeenomistajaa (1.689 osakkeenomistajaa). Solteqin 10 suurinta osakkeenomistajaa omistivat 13.377 tuhatta osaketta eli heidän hallussaan on 75,2 prosenttia yhtiön osake- ja äänimäärästä. Solteq Oyj:n hallituksen jäsenet omistivat 15 tuhatta yhtiön osaketta 31.12.2015 (5.574 tuhatta osaketta 31.12.2014).
Solteq Oyj:n varsinainen yhtiökokous 16.3.2015 vahvisti vuoden 2014 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta.
Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,03 euroa osakkeelta. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys, että se valtuutetaan osakeyhtiölain 13 luvun 6§ 2 mom. mukaisesti päättämään enintään 0,05 euron osakekohtaisesta osingonjaosta tai muusta varojen jakamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta sekä päättämään mahdollisen jaon ajoituksesta ja muista yksityiskohdista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi osana henkilöstön kannustinjärjestelmää, yrityskauppojen tai muiden liiketoiminnan järjestelyiden rahoittamiseksi ja toteuttamiseksi tai muutoin edelleen luovutettaviksi taikka mitätöitäviksi. Ehdotus sisältää myös valtuutuksen ottaa pantiksi yhtiön omia osakkeita. Ehdotuksen mukaan hankittavien osakkeiden kokonaismäärä voi kulloinkin olla enintään 10 prosenttia kaikkien yhtiön osakkeiden lukumäärästä ja niitä voidaan hankkia muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa. Osakkeet tulee hankkia julkisessa kaupankäynnissä. Muista ehdoista päättää hallitus. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään
yhteensä enintään 5 000 000 uuden tai yhtiön hallussa olevan oman osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä osakeannilla siten, että osakeanti voidaan suunnata osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. Muista osakeannin ehdoista päättää hallitus. Valtuutus on voimassa seuraavaan yhtiökokoukseen saakka.
Yhtiökokouksessa 16.3.2015 Yhtiön hallitukseen valittiin seitsemän jäsentä. Hallituksen jäseninä toimivat Ali Saadetdin, Seppo Aalto, Markku Pietilä, Sirpa Sara-aho, Jukka Sonninen, Matti Roininen ja Olli Välimäki. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajakseen Ali Saadetdinin.
19.10.2015 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärä seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka on kuusi (6) henkilöä. Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäseniksi seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle valitaan Aarne Aktan, Eeva Grannenfelt, Kirsi Harra-Vauhkonen, Markku Pietilä, Mika Uotila sekä Olli Väätäinen.
Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Mika Uotilan.
Tilintarkastajana jatkoi KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajanaan Lotta Nurminen, KHT.
Katsauskauden jälkeen 1.1.2016 rekisteröitiin tytäryhtiösulautumisten täytäntöönpanot,
jotka toteutettiin 8.9.2015 tiedotetun sulautumissuunnitelman mukaisesti. Descom Group Oy:n kokonaan omistama Descom Oy sulautui Descom Group Oy:öön ja Solteq Oyj:n kokonaan omistama Descom Group Oy sulautui Solteq Oyj:öön.
Lähiajan keskeisimmät epävarmuustekijät ja riskit liittyvät rahoitus- ja taserakenteen muutosten hallintaan, liikevaihdon perustana olevien kauppojen ajoitukseen ja hinnoitteluun, kustannustason muutoksiin sekä yhtiön kykyyn hallita laajoja sopimus- ja toimituskokonaisuuksia.
Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä seurataan säännöllisesti osana hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyä. Yhtiöllä ei ole erillistä sisäistä tarkastusorganisaatiota tai -valiokuntaa.
Tilikauden 2015 lopussa konsernin emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma on 12 824 317,24 euroa.
Solteq Oyj:n hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, ettei tilikaudelta 2015 jaeta osinkoa.
Hallitus katsoo, ettei osingonjaolle tai muulle varojen jaolle ole taloudellisia edellytyksiä. Yhtiön joukkovelkakirjalainan ehtojen mukaan varojen jako aiheuttaisi nykyisellä omavaraisuusasteen tasolla luottojen eräännyttämisperusteen.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden
päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia.
Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (2010) suositus 54:n ja arvopaperimarkkinalain 7 luvun 7 §:n mukaisesti.
Solteq Oyj on Suomessa rekisteröity ja Tampereella kotipaikkaansa pitävä julkinen osakeyhtiö. Solteq-konserni (Solteq) muodostui 31.12.2015 saakka emoyhtiö Solteq Oyj:stä, sen kuudesta suomalaisesta ja neljästä ulkomaisesta tytäryhtiöstä. Tytäryhtiöt Solteq Management Oy ja Solteq Management Team Oy fuusioitiin emoyhtiöön 31.12.2015 alkaen ja Descom Group Oy fuusioitiin emoyhtiöön 1.1.2016. Näin ollen Solteq-konserni muodostuu 1.1.2016 alkaen Solteq Oyj:stä, sen neljästä suomalaisesta ja neljästä ulkomaisesta tytäryhtiöstä.
Solteqin päätöksenteossa ja hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia ja muuta yhtiötä koskevaa lainsäädäntöä. Lisäksi yhtiö noudattaa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n, Keskuskauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliiton suositusta listayhtiöiden ohjausjärjestelmistä näissä periaatteissa mainituin poikkeuksin sekä NASDAQ OMX Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta. Ulkomaisissa tytäryhtiöissä sovelletaan paikallisia lakeja.
Solteq noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaisemaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (2010) (Corporate Governan-
ce) sillä poikkeuksella, että Solteqin hallituksessa ei ole erillisiä valiokuntia, koska yhtiön toiminnan laajuus ja hallituksen koko eivät edellytä asioiden valmistelua koko hallitusta pienemmässä kokoonpanossa.
Solteq-konsernin johtamisesta vastaavat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja, joiden tehtävät määräytyvät Suomen osakeyhtiölain mukaisesti. Operatiivisesta toiminnasta konsernitasolla vastaa toimitusjohtaja konsernin johtoryhmän avustamana.
Yhtiökokous on yhtiön ylin päättävä elin. Varsinainen yhtiökokous järjestetään kerran vuodessa hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Ylimääräisiä yhtiökokouksia voidaan tarvittaessa järjestää vuoden aikana. Yhtiökokous pidetään yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön kotipaikassa Tampereella. Kutsu yhtiökokoukseen ja kokouksessa käsiteltävät asiat julkaistaan vähintään yhdessä suomenkielisessä valtakunnallisessa sanomalehdessä tai yhtiön internet–sivuilla sekä julkistetaan pörssitiedotteena.
Varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetään vuosittain seuraavista asioista:
• tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen
Solteq Oyj:n hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa sille osakeyhtiölaissa ja yhtiön yhtiöjärjestyksessä määritellyistä tehtävistä. Hallituksen keskeisiin tehtäviin kuuluu vahvistaa yhtiön strategia ja budjetti sekä päättää rahoitussopimuksista ja merkittävien omaisuuserien ostoista ja myynneistä. Hallitus seuraa yhtiön taloudellista kehitystä johdon kuukausiraporttien sekä muun johdon toimittaman informaation avulla.
Hallituksen tehtävät ja vastuu määräytyvät ensisijaisesti yhtiöjärjestyksen ja Suomen osakeyhtiölain mukaisesti. Hallitus vahvistaa vuosittain työjärjestyksen, johon on kirjattu hallituksen kokouskäytäntö sekä hallituksen tehtävät.
Hallituksen tehtävänä on työjärjestyksen mukaan:
hyväksyä budjetti,
päättää investointikehityksestä ja merkittävistä yksittäisistä investoinneista,
Solteqin hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan vähintään viisi ja enintään seitsemän varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenet valitsee yhtiökokous toimikaudeksi kerrallaan. Toimikausi alkaa valinnan suorittaneen yhtiökokouksen päätyttyä ja päättyy valintaa ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päätyttyä. Yhtiöjärjestyksessä ei ole rajoitettu yhtiökokouksen valtaa asettaa jäseniä hallitukseen. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on läsnä. Päätösasioiden lisäksi hallitukselle annetaan kokouksissa ajankohtaista tietoa konsernin toiminnasta, taloudellisesta tilanteesta ja riskeistä. Hallitus kokoontuu etukäteen sovitun aikataulun mukaisesti 12–14 kertaa vuodessa, minkä lisäksi hallitus kokoontuu tarvittaessa. Kaikista kokouksista pidetään pöytäkirjaa.
Vuoden 2015 varsinaisessa yhtiökokouksessa Solteqin hallitukseen valittiin 7 jäsentä: Ali Saadetdin (puheenjohtaja), Seppo Aalto, Markku Pietilä, Sirpa Sara-aho, Jukka Sonninen, Matti Roininen ja Olli Välimäki. Hallituksen jäsenistä
Sara-aho, Pietilä, Sonninen, Roininen ja Välimäki olivat yhtiöstä riippumattomia jäseniä. Lisäksi Sara-aho, Sonninen ja Välimäki olivat yhtiön merkittävistä omistajatahoista riippumattomia. 19.10.2015 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärä seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka on kuusi (6) henkilöä. Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäseniksi seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle valitaan Aarne Aktan, Eeva Grannenfelt, Kirsi Harra-Vauhkonen, Markku Pietilä, Mika Uotila sekä Olli Väätäinen.
Hallitus kokoontui 22 kertaa ja osallistumisprosentti oli keskimäärin 96 %.
Yhtiön hallitus nimittää toimitusjohtajan. Toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa konsernin liiketoimintaa ja hallintoa yhtiöjärjestyksen, Suomen osakeyhtiölain ja hallituksen ohjeiden mukaan. Toimitusjohtajan tukena konsernin johtamisessa on johtoryhmä.
Yhtiön toimitusjohtajana vuonna 2015 toimi Repe Harmanen.
Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa yhtiön operatiivisessa johtamisessa, valmistelee hallituksen ja toimitusjohtajan käsiteltäviä asioita sekä suunnittelee ja valvoo liiketoimintaalueiden toimintaa. Konsernin johtoryhmä kokoontuu säännöllisesti kuukausittain. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja.
Johtoryhmään kuuluivat 1.1.–30.9.2015 Repe Harmanen (Johtoryhmän puheenjohtaja), Joni Henkola (myynti), Kai Hinno (jatkuvuuspalvelut), Tiina Honkiniemi (Päivittäis- ja Erikoistavarakauppa,), Mari Kuha (HR), Antti Kärkkäinen (Talous), Petri Lindholm (HoReCa Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut), Mikko Sairanen (Laki), Matti Saastamoinen (Palveluiden toiminnanohjaus) ja Riina Tervaoja (Projektit).
Osana Solteq Oyj:n ja Descom Group -alakonsernin integraatioprosessia Solteq nimitti uuden johtoryhmän 1.10.2015 alkaen. Johtoryhmään, joka keskittyy konsernin operatiiviseen johtamiseen, kuuluivat 1.10.–31.12.2015 Repe Harmanen (Johtoryhmän puheenjohtaja), Tiina Honkiniemi (Päivittäis- ja Erikoistavarakauppa sekä Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut), Harri Ilvonen (Descom Group –alakonsernin liiketoiminta), Antti Kärkkäinen (talous), Konsta Saarela (Kansainväliset asiakkuudet) ja Riina Tervaoja (projektit). Konsernin myyntijohtajana toimi Joni Henkola ja asiakkuuksista vastaavana johtajana toimi Virpi Hyytiä 27.11.2015 saakka. Konsernin myyntijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi nimitettiin Timo Rantanen 27.11.2015 alkaen. Lisäksi Solteq Oyj:n pitkäjänteiseen kehittämiseen keskittyvään laajennettuun johtoryhmään kuuluivat 1.10.–31.12.2015 Kirsi Jalasaho (sijoittajasuhteet ja markkinointi), Mari Kuha (henkilöstö ja kulttuuri) sekä Juha Luomala (palvelukehitys).
Konsernilla ei ole erillistä sisäisen tarkastuksen organisaatiota. Sisäisen tarkastuksen käytännön toteutuksesta vastaa talousyksikkö. Tavoitteena on varmistaa yhtenäisten hallintokäytäntöjen ja laskentaperiaatteiden toteutuminen.
Solteq Oyj:llä on yksi varsinainen tilintarkastaja
ja mikäli tämä ei ole Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö, yksi varatilintarkastaja. Tilintarkastajat valitaan tehtäväänsä toistaiseksi. Tilintarkastuksen pääasiallisena tehtävänä on todentaa, että tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot Solteq-konsernin tuloksesta ja taloudellisesta asemasta tilikaudelta. Sen lisäksi tilintarkastajat raportoivat hallitukselle hallinnon ja toimintojen juoksevasta tarkastuksesta.
Yhtiön tilintarkastajana toimi vuonna 2015 KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Lotta Nurminen.
Yhtiökokous päättää hallituksen ja tilintarkastuksen palkkiot. Hallitus päättää ja hyväksyy toimitusjohtajan toimisuhteen ehdot kirjallisessa sopimuksessa. Ylimmän johdon palkitsemisperiaatteista päättää yhtiön hallitus. Hallitus hyväksyy vuosittain yhtiön henkilöstön kannustinjärjestelmän.
Yhtiökokous päättää hallituksen ja tilintarkastuksen palkkiot. Yhtiökokous päätti 16.3.2015, että jäsenten palkkiot ovat seuraavat:
19.10.2015 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti, että yhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan 7 500 euron palkkio kullekin vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvältä toimikaudelta.
Euroclear Finland Oy:n pitämän osakerekisterin mukaan hallituksen jäsenet omistavat 15.000
kappaletta Solteq Oyj:n osaketta 31.12.2015.
Hallituksen puheenjohtaja Ali Saadetdinille (30.9.2015 asti) maksettu palkkio oli 80 533,01 euroa vuonna 2015. Hallituksen puheenjohtaja Mika Uotilalle (1.10.2015 alkaen) maksettu palkkio oli 7.500,00 euroa vuonna 2015. Hallituksen puheenjohtaja ei kuulu yhtiön tulospalkkiojärjestelmän piiriin.
Euroclear Finland Oy:n pitämän osakerekisterin mukaan hallituksen puheenjohtaja Mika Uotila ei omistanut Solteq Oyj:n osakkeita 31.12.2015.
Hallitus päättää ja hyväksyy toimitusjohtajan toimisuhteen ehdot kirjallisessa sopimuksessa.
Yhtiön nykyisen toimitusjohtajan keskeiset ehdot ovat seuraavat:
• irtisanomisaika ja -palkka ovat yhtiön irtisanoessa 3 kuukautta, jonka lisäksi henkilö on oikeutettu 9 kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen.
Toimitusjohtajan palkitseminen koostuu rahapalkasta, luontoiseduista sekä mahdollisesta tuloksen mukaan määräytyvästä vuosipalkkiosta ja osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä.
Toimitusjohtajalle maksettu palkka etuineen oli 390.454,20 euroa vuonna 2015.
Ylimmän johdon palkitseminen koostuu rahapalkasta, luontoiseduista ja mahdollisesta tuloksen tai osakkeen arvon kehityksen mukaan määräytyvästä vuosipalkkiosta. Palkitsemisperiaatteista päättää yhtiön hallitus.
Euroclear Finland Oy:n pitämän osakerekisterin mukaan 31.12.2015 toimitusjohtaja Repe Harmanen ei suoraan omista Solteq Oyj:n osakkeita. Johtoryhmän muut jäsenet omistavat suoraan 42 608 Solteq Oyj:n osaketta. Solteqin ylin johto (toimitusjohtaja ja talousjohtaja) perustivat maaliskuussa 2011 Solteq Management Oy -nimisen yhtiön ja Solteqin muu johtoryhmä perustivat heinäkuussa 2012 Solteq Management Team Oy -nimisen yhtiön. Näiden yhtiöiden avulla toteutettiin johdon osakepalkitsemisjärjestely. Yhtiöt omistivat yhteensä 750.000 Solteq Oyj:n osaketta. Johdon osakepalkitsemisjärjestelmät purettiin 19.3.2015 Solteq Oyj:n ostaessa molempien yhtiöiden osakekannat. Solteq Management Oy ja Solteq Management Team Oy sulautuivat Solteq Oyj:öön 31.12.2015.
Ylin vastuu kirjanpidosta ja varainhoidon valvonnasta kuuluu Solteq Oyj:n hallitukselle. Hallitus vastaa sisäisestä valvonnasta, ja toimitusjohtaja huolehtii valvonnan käytännön järjestämisestä ja valvonnan toimivuuden seurannasta. Liiketoiminnan ohjaus ja valvonta tapahtuvat koko konsernin kattavan raportointija ennustejärjestelmän avulla. Toimitusjohtaja ja talousjohtaja toimittavat hallituksen ja johtoryhmän kokouksiin kuukausittaisiin raportteihin perustuvan katsauksen konsernin tilanteesta ja kehityksestä.
Konsernin riskienhallintaa ohjaavat lain vaatimukset, omistajien liiketoiminnalle asettamat tavoitteet sekä muiden sidosryhmien odotukset. Riskienhallinnan tavoitteena on tiedostaa ja tunnistaa yhtiön toimintaan liittyvät riskit sekä varmistaa, että riskejä hallitaan asianmukaisesti liiketoimintaan liittyviä päätöksiä tehtäessä. Yhtiön riskienhallinta tukee strategisten tavoitteiden saavuttamista ja varmistaa liiketoiminnan jatkuvuuden.
Solteq ottaa riskejä, jotka kuuluvat sen liiketoimintastrategiaan ja tavoitteisiin. Yhtiö ei ole valmis ottamaan riskejä, jotka ovat toiminnan jatkuvuuden vaarantavia tai hallitsemattomia ja jotka voivat oleellisesti vahingoittaa yhtiön toimintaa. Riskit luokitellaan liiketoiminta-, henkilöstö- ja rahoitusriskeihin sekä juridisiin ja taloudellisiin riskeihin. Riskienhallinnan avulla riskit pyritään tunnistamaan ja arvioimaan, jonka jälkeen suunnitellaan ja toteutetaan toimenpiteet kunkin riskin osalta. Toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi riskin välttäminen, sen pienentäminen eri keinoin tai riskin siirtäminen vakuutuksin tai sopimuksin. Solteqin hallitukselle raportoidaan tarvittaessa riskienhallinnan perusteella havaitut olennaiset muutokset riskeissä ja mahdolliset uudet merkittävät riskit.
Vuonna 2015 hallitukselle raportoidut olennaisimmat riskit liittyivät yhtiön tuloskehitykseen epävarmassa yleisessä taloustilanteessa, projektiriskeihin, luotto- ja rahoitusriskeihin sekä aineettomien tase-erien arvostamiseen.
Solteqin sisäisen valvonnan järjestelmän tavoitteena on tukea konsernin strategian toteuttamista ja varmistaa säännösten noudattaminen. Järjestelmä perustuu konsernitason toimintamalleihin, ohjeistukseen ja prosesseihin sekä liiketoiminnan ja tukiprosessien kontrolleihin. Toimintakulttuuria rakentavat hallituksen suorittama yrityksen toiminnan ohjaus ja valvonta, yritysjohdon johtamistapa, yrityksen organisaatiorakenne ja johtamisjärjestelmä, tietojärjestelmien tehokas hyödyntäminen sekä henkilöstön osaaminen.
Talousjohtajan alaisuudessa toimiva talousosasto on vastuussa taloudellisen raportoinnin yleisestä valvontajärjestelmästä. Konsernissa sovelletaan kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS).
Taloudellisen raportoinnin tavoitteena on varmistaa, että tilinpäätökseen merkityt omaisuuserät ja velat kuuluvat yritykselle, kaikki yrityksen oikeudet ja velvoitteet käyvät ilmi tilinpäätöksestä, tilinpäätöksen erät on luokiteltu ja esitetty sekä kuvattu oikein, omaisuuserät, velat, tuotot ja kulut on kirjattu tilinpäätökseen oikeansuuruisena, kaikki raportointikauden tapahtumat sisältyvät kirjanpitoon, kirjanpitoon merkityt tapahtumat ovat tosiasiallisia tapahtumia ja omaisuuserät on turvattu. Riskienhallintaprosessiin kuuluu taloudelliseen raportointiin liittyvien riskien tunnistus ja analysointi vuosittain. Lisäksi kaikki uudet riskit pyritään analysoimaan ja raportoimaan heti kun ne on tunnistettu. Olennaisimmat taloudellisen raportoinnin luotettavuuden riskialueet liittyvät konsernin harjoittama liiketoiminnan laatu ja laajuus huomioiden liikevaihdon tuloutukseen, luottotappioriskien tunnistamiseen, tuotekehitysmenojen aktivointiin, omaisuuserien testaukseen (sisältäen liikearvon, aktivoidut tuotekehitysmenot ja keskeneräiset hankkeet) ja laskennallisiin veroihin.
Taloudellisen raportoinnin oikeellisuus ja luotettavuus varmistetaan noudattamalla konsernin menettelyohjeita. Taloudellisen raportoinnin oikeellisuuden varmistavia kontrolleja ovat esimerkiksi kirjanpidon tapahtumiin liittyvät kontrollit, laatimisperiaatteiden valintaan ja niiden noudattamiseen liittyvät kontrollit, tietojärjestelmäkontrollit sekä väärinkäytöksiin liittyvät kontrollit.
Liikevaihdon tuloutus perustuu vaadittujen myyntidokumenttien olemassaoloon. Liikearvojen alentumistestaus tehdään vuoden viimeisellä neljänneksellä. Lisäksi viitteitä arvonalentumisista seurataan jatkuvasti. Tietojärjestelmät tukevat mm. konsernin hyväksymisvaltuuksien noudattamista. Solteqin kulurakenteesta henkilöstökulut muodostavat valtaosan. Henkilöstökulujen toteumia ja ennusteita seurataan ja ennusteita päivitetään säännöllisesti hyvinkin yksityiskohtaisella tasolla. Liiketoiminnan tuloksia ja vuositavoitteiden saavuttamista tarkastellaan kuukausittain johtoryhmän ja hallituksen kokouksissa. Johdon ja hallituksen kuukausiraportointi sisältää sekä toteuma- että ennustetiedot verrattuna tavoitteisiin ja aikaisempien kausien toteumiin.
Solteq on strategiansa mukaisesti täydentänyt orgaanista kasvuaan kohdennetuilla yritysostoilla. Yritysostohankkeita toteutettaessa pyritään noudattamaan asianmukaista huolellisuutta sekä hyödyntämään yhtiön sisäistä ja ulkoista osaamista suunnitteluvaiheessa (esimerkiksi due diligence) ja haltuunottovaiheessa.
Johdon raportoinnin tavoitteena on tuottaa oikea-aikaista ja olennaista tietoa päätöksentekoa varten. Talousosasto ohjeistaa koko organisaatiolle kuukausiraportoinnin yleisperiaatteet sekä vastaa budjetointiin ja ennustamiseen liittyvistä raportoinnin erityisohjeista. Talousosasto jakaa sisäisesti säännöllisesti tietoa taloudelliseen raportointiin liittyvistä prosesseista ja käytännöistä, joiden avulla henkilöstö suorittaa sisäisen valvonnan tehtäväänsä. Talousosasto myös järjestää tarpeen mukaan kohdennettua koulutusta muulle organisaatiolle taloudelliseen raportointiin liittyvistä käytännöistä ja niiden muutoksista. Sijoittajaviestintä ylläpitää yhdessä talousosaston kanssa taloudellisen tiedon julkaisemista koskevia ohjeita.
Seurannalla tarkoitetaan prosessia, jonka avulla Solteqin sisäisen valvonnan järjestelmää ja sen suorituskykyä arvioidaan pitkällä aikavälillä. Omaa toimintaa seurataan Solteqissa jatkuvasti myös erillisten arviointien, kuten tilintarkastusten sekä muiden ulkoisten arviointien avulla. Solteqin johto seuraa sisäistä valvontaa osana normaalia johtamistyötä. Liiketoimintajohdon vastuulla on varmistaa, että toiminta noudattaa soveltuvia lakeja ja määräyksiä. Talousosasto seuraa taloudellisen raportoinnin prosessien ja valvonnan noudattamista. Talousosasto seuraa myös ulkoisen ja sisäisen talousraportoinnin oikeellisuutta. Hallitus arvioi ja varmentaa Solteqin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukaisuuden ja tehokkuuden. Solteqin sisäistä valvontaa arvioi myös yhtiön tilintarkastaja. Tilintarkastaja tarkastaa ulkoisen vuositalousraportoinnin oikeellisuuden. Osana juoksevaa tilintarkastusta suoritettu prosessitarkastus kohdistuu osaltaan tyypillisiin taloudellisen raportoinnin oikeellisuuden
varmistaviin kontrolleihin. Olennaisimmat tilintarkastussuunnitelman mukaiset prosessitarkastuksen havainnot ja toimenpidesuositukset raportoidaan hallitukselle.
Solteqilla on käytössä sisäpiirisäännöt, jotka vastaavat NASDAQ OMX Helsinki Oy:n 1.12.2015 voimaan astunutta sisäpiiriohjetta. Sisäpiirisäännöt kieltävät sisäpiiriläisten, heidän holhottavien ja määräysvallassa olevien yhteisöiden kaupankäynnin yhtiön osakkeilla ja optioilla kahden viikon ajan ennen tulosjulkistusta (ns. suljettu ikkuna).
Yhtiön julkiseen sisäpiiriin kuuluvat lain mukaisesti hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, johtoryhmä, tilintarkastaja ja tilintarkastusyhteisön päävastuullinen tilintarkastaja. Lisäksi yhtiöllä on yrityskohtainen sisäpiirirekisteri, joka sisältää ne yhtiön henkilöt, jotka saavat työssään säännöllisesti sisäpiiritietoa. Henkilöt, jotka osallistuvat yrityskauppoihin tai muihin yhtiön osakkeiden arvonmuodostukseen vaikuttaviin hankkeisiin, kuuluvat yhtiön hankekohtaiseen sisäpiiriin ja heitä koskee tilapäinen kaupankäyntikielto. Yhtiön sisäpiiriasioiden ohjauksesta ja valvonnasta vastaa talousjohtaja, joka hoitaa tarvittaessa hankekohtaisia sisäpiirirekistereitä
ja hoitaa rekisteriä pysyvästä sisäpiiristä. Solteq Oyj:n sisäpiirirekisteriä ylläpitää Euroclear Finland Oy (entinen Suomen Arvopaperikeskus Oy). Sisäpiiriläisten ajantasaiset omistustiedot ovat nähtävillä Euroclear Finland Oy:n yleisöpalvelupisteessä Helsingissä osoitteessa Urho Kekkosen katu 5 C. Yhtiö pitää myös Internetsivuillaan luetteloa sisäpiiriläisistä.
Hallituksen jäsenyyden alkamisaika: 19.10.2015 Päätoimi: toimitusjohtaja Sentica Partners Oy Keskeinen työkokemus: Johtotehtävät Sentica Partners Oy, Sentio Invest Oy ja Sonera Oy Keskeisimmät samanaikaiset luottamustehtävät: hallituksen puheenjohtaja Pihlajalinna Oyj sekä puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä Sentica Partners Oy:n hallinnoimissa yhtiöissä
Syntymävuosi: 1967 Koulutus: KTM Hallituksen jäsenyyden alkamisaika: 19.10.2015 Päätoimi: toimitusjohtaja Sanoma Pro Oy Keskeinen työkokemus: Vähittäiskaupan ja teknologia –toimialojen johtaja Google, johtotehtävät Nokia Oyj Keskeisimmät samanaikaiset luottamustehtävät: hallituksen jäsen Suomen Kustannusyhdistys SKY, hallituksen jäsen Viestinnän keskusliitto
Syntymävuosi: 1973 Koulutus: KTK Hallituksen jäsenyyden alkamisaika: 19.10.2015 Päätoimi: toimitusjohtaja Talentum Oyj Keskeinen työkokemus: toimitusjohtaja Quartal Oy, yhteyspäällikkö Kauppamainos Bozell Oy Keskeisimmät samanaikaiset luottamustehtävät: hallituksen puheenjohtaja Trainer's House Oyj, hallituksen jäsen Pihlajalinna Oyj, hallituksen jäsen Quartal Oy, hallituksen jäsen Kuiri Mobile Oy
Syntymävuosi: 1957 Koulutus: DI, MBA Hallituksen jäsenyyden alkamisaika: 28.3.2008 Päätoimi: itsenäinen hallitusammattilainen Keskeinen työkokemus: Toimitusjohtaja Profiz Business Solution Oyj, johtotehtävät Componenta Oyj Keskeisimmät samanaikaiset luottamustehtävät: hallituksen puheenjohtaja Profiz Business Solution Oyj, useita hallituksen jäsenyyksiä mm. autourheilujärjestöissä
Syntymävuosi: 1958 Koulutus: KTM, CEFA Hallituksen jäsenyyden alkamisaika: 19.10.2015 Päätoimi: itsenäinen konsultti, pk-ja kasvuyhtiöiden rahoitusvaihtoehdot Keskeinen työkokemus: 35 vuoden kokemus johtotehtävistä
pankkitoiminnassa ja eläkevakuutusyhtiön sijoitustoiminnassa, viimeksi Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeisimmät samanaikaiset luottamustehtävät: hallituksen jäsen Aina Group Oyj, hallituksen jäsen Nanten Oy, hallituksen jäsen Fountain Park Oy
Syntymävuosi: 1966 Koulutus: KTM Hallituksen jäsenyyden alkamisaika: 19.10.2015 Päätoimi: operatiivinen johtaja Kotipizza Group Oyj Keskeinen työkokemus: Neuvonantaja Sentica Partners, hallituksen puheenjohtaja atBusiness Oy, hallituksen puheenjohtaja Descom Oy, hallituksen jäsen FrankisGroup Oyj (nyk. Kotipizza Group), johtotehtävät Kotipizza Group Oyj Keskeisimmät samanaikaiset luottamustehtävät: hallituksen jäsen Silta Oy, hallituksen puheenjohtaja Sofia Digital Oy
Johtoryhmään, joka keskittyy konsernin operatiiviseen johtamiseen, kuuluvat:
Syntymävuosi: 1981 Koulutus: Ekon. Mag., Hanken 2006 Päätoimi: Johtaja, Kansainväliset Asiakkuudet, Solteq Oyj Keskeinen työkokemus: IBM 2006- 2009, Descom 2010-2015 Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 1.10.2015
Syntymävuosi: 1972 Koulutus: KTM
Päätoimi: toimitusjohtaja, Solteq Oyj Keskeinen työkokemus: Johtaja, Projektija sovelluspalvelut, Fujitsu Services Oy; Global Client Director, Hewlett-Packard, EMEA; Global Delivery Country Manager, Hewlett-Packard, Finland; Director, Business Development and International Operations, SysOpen Oyj. Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 20.9.2010
Syntymävuosi: 1966 Koulutus: Datanomi, MKT Päätoimi: Johtaja, Asiakasratkaisut –segmentti Solteq Oyj (vastaa 31.12.2015 asti Päivittäis- ja erikoistavarakauppa, HoReCa sekä Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut segmenttien liiketoiminnasta) Keskeinen työkokemus: PMP Tietojärjestelmät Oy 1989-1995, Solteq Oyj 1995- Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 1.1.2012
Harri Ilvonen
Syntymävuosi: 1972 Koulutus: Restonomi Päätoimi: Johtaja, Digitaaliset ratkaisut - segmentti Solteq Oyj (vastaa 31.12.2015 asti Descom Group –alakonsernin liiketoiminnasta) Keskeinen työkokemus: TeliaSonera 1993 - 2007, Descom 2007 - 2015 Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 1.10.2015
Syntymävuosi: 1970 Koulutus: KTM Päätoimi: talousjohtaja, Solteq Oyj Keskeinen työkokemus: K PMG Wideri Oy Ab 1995-2001, Solteq Oyj 2001- Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 2001
Syntymävuosi:1960 Koulutus: KTM, MBA, ins. Päätoimi:johtaja myynti ja asiakkuudet, Solteq Oyj Keskeinen työkokemus: Digia Oyj 2000-2009, Nortal Oy 2009-2015, Solteq Oyj 2015- Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 1.12.2015
Syntymävuosi: 1976 Koulutus: KTM Päätoimi: Johtaja, Projektit, Solteq Oyj Keskeinen työkokemus: VR-Yhtiöt 2003-2004, Hewlett-Packard 2005-2008, Fujitsu Services Oy 2008-2010, Solteq Oyj 2010- Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 1.12.2010
Laajennettuun johtoryhmään, joka keskittyy liiketoiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen, kuuluvat edellä mainittujen henkilöiden lisäksi:
Kirsi Jalasaho
Syntymävuosi : 1974 Koulutus: KTM Päätoimi : Johtaja, Sijoittajasuhteet ja markkinointi Solteq Oyj Keskeinen työkokemus: Finndomo talouspäällikkö 2004-2012, talousjohtaja Descom Group 2012-2015 Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 1.10.2015
Syntymävuosi: 1978 Koulutus: KM Päätoimi: Johtaja, Henkilöstö ja Kulttuuri Keskeinen työkokemus: Pohto 2001-2004, Yliopistokeskus Chydenius 2004-2005, Pöyry Oyj 2005-2008, Fujitsu Services Oy 2008-2011, Solteq Oyj 2011- Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 17.1.2011
Syntymävuosi: 1971 Koulutus: KTM Päätoimi: Johtaja, Palvelukehitys Keskeinen työkokemus: Descom 2011 – 2015, Solteq 2015 Johtoryhmän jäsenyyden alkamisaika: 1.10.2015
Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos ei eroa laimentamattomasta tuloksesta tilikaudella
Tilikauden tulos ja laaja tulos kuuluvat
yksinomaan emoyhtiön omistajille.
eikä vertailuvuonna.
| TUHAT EUR | LIITETIETO | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 1,3 | 54 215 | 40 933 | 31 425 | 40 933 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 4 | 125 | 0 | 0 | 0 |
| Materiaalit ja palvelut | -15 153 | -12 508 | -8 636 | -12 508 | |
| Henkilöstökulut | 7 | -26 374 | -18 897 | -16 176 | -18 897 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 6 | -1 782 | -1 320 | -725 | -902 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 5,8 | -9 744 | -5 718 | -6 277 | -5 702 |
| Liiketulos | 1 288 | 2 490 | -389 | 2 924 | |
| Rahoitustuotot | 9 | 45 | 38 | 509 | 44 |
| Rahoituskulut | 10 | -1 029 | -215 | -960 | -192 |
| Tulos ennen veroja | 305 | 2 313 | -840 | 2 776 | |
| Tuloverot | 11 | -203 | -420 | -28 | -504 |
| Tilikauden tulos | 102 | 1 893 | -868 | 2 272 | |
| Muut laajan tuloksen erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi: |
|||||
| Rahavirran suojaukset | 29 | 6 | 29 | 6 | |
| Rahavirran suojaukseen liittyvät verot | -6 | -1 | -6 | -1 | |
| Tilikauden laajan tuloksen erät verojen jälkeen | 23 | 5 | 23 | 5 | |
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 125 | 1 898 | -845 | 2 277 | |
| Emoyrityksen omistajille kuuluvasta voitosta | |||||
| laskettu osakekohtainen tulos | |||||
| Laimentamaton osakekohtainen tulos (EUR) | 0,01 | 0,13 | -0,06 | 0,15 |
| KONSERNIN JA | TUHAT EUR | LIITETIETO | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|---|---|
| EMOYHTIÖN TASE | ||||||
| VARAT | ||||||
| Pitkäaikaiset varat | ||||||
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 13 | 2 032 | 1 652 | 1 053 | 1 652 | |
| Liikearvo | 14 | 35 235 | 12 730 | 1 416 | 2 393 | |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 14 | 4 958 | 2 231 | 8 625 | 11 632 | |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat | 15 | 987 | 555 | 577 | 574 | |
| Tytäryhtiöosakkeet | 28 | 0 | 0 | 14 406 | 10 | |
| Saamiset | 18 | 207 | 15 | 12 260 | 15 | |
| 43 419 | 17 183 | 38 337 | 16 276 | |||
| Lyhytaikaiset varat | ||||||
| Vaihto-omaisuus | 17 | 23 | 35 | 23 | 35 | |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 18 | 18 190 | 5 291 | 11 777 | 5 964 | |
| Rahavarat | 19 | 2 619 | 2 530 | 370 | 2 587 | |
| 20 832 | 7 856 | 12 170 | 8 586 | |||
| Varat yhteensä | 64 251 | 25 038 | 50 507 | 24 862 | ||
| TUHAT EUR | LIITETIETO | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||||
| Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma | |||||
| Osakepääoma | 20 | 1 009 | 1 009 | 1 009 | 1 009 |
| Ylikurssirahasto | 20 | 75 | 75 | 75 | 75 |
| Suojausinstrumenttien rahasto | 20 | 0 | -23 | 0 | -23 |
| Omat osakkeet | 20 | -1 109 | -1 069 | 0 | 0 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 20 | 10 449 | 6 392 | 10 449 | 7 187 |
| Kertyneet voittovarat | 20 | 4 983 | 5 328 | 2 375 | 3 730 |
| Oma pääoma yhteensä | 15 407 | 11 712 | 13 908 | 11 978 | |
| Pitkäaikaiset velat | |||||
| Laskennalliset verovelat | 16 | 1 019 | 512 | 174 | 232 |
| Rahoitusvelat | 22 | 27 385 | 2 590 | 27 345 | 2 431 |
| 28 404 | 3 102 | 27 519 | 2 663 | ||
| Lyhytaikaiset velat | |||||
| Ostovelat ja muut velat | 23 | 18 282 | 7 655 | 8 080 | 7 652 |
| Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat | |||||
| verovelat | 0 | 90 | 0 | 90 | |
| Rahoitusvelat | 22 | 1 025 | 1 848 | 471 | 1 848 |
| Varaukset | 21 | 1 133 | 631 | 529 | 631 |
| 20 440 | 10 224 | 9 080 | 10 221 | ||
| Velat yhteensä | 48 844 | 13 326 | 36 599 | 12 884 | |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 64 251 | 25 038 | 50 507 | 24 862 |
| TUHAT EUR | LIITETIETO | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirrat | |||||
| Tilikauden tulos | 102 | 1 893 | -868 | 2 272 | |
| Oikaisut | 25 | 576 | 1 320 | 582 | 902 |
| Käyttöpääoman muutokset | 705 | 230 | -2 022 | 283 | |
| Maksetut korot | -1 029 | -215 | -960 | -192 | |
| Saadut korot | 45 | 38 | 509 | 44 | |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 399 | 3 266 | -2 759 | 3 309 | |
| Investointien rahavirrat | |||||
| Tytäryritysten hankinta | -15 891 | 0 | -16 123 | 0 | |
| Myönnetyt lainat | 0 | 0 | -700 | 0 | |
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin | -608 | -244 | -426 | -245 | |
| käyttöomaisuushyödykkeisiin | |||||
| Investointien nettorahavirta | -16 499 | -244 | -17 249 | -245 | |
| Rahoituksen rahavirrat | |||||
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 27 000 | 0 | 27 000 | 0 | |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -9 184 | -1 333 | -7 606 | -1 333 | |
| Rahoitusleasingvelkojen maksut | -751 | -495 | -727 | -495 | |
| Omien osakkeiden hankinta | -430 | -135 | -430 | -135 | |
| Osingonmaksu | -446 | -896 | -446 | -896 | |
| Rahoituksen nettorahavirta | 16 189 | -2 859 | 17 791 | -2 859 | |
| Rahavarojen muutos | 89 | 163 | -2 217 | 205 | |
| Rahavarat tilikauden alussa | 2 530 | 2 367 | 2 587 | 2 382 | |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 19 | 2 619 | 2 530 | 370 | 2 587 |
| TUHAT EUR | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|
| Käteinen raha ja pankkitilit | 2 619 | 2 530 | 370 | 2 587 |
| Yhteensä | 2 619 | 2 530 | 370 | 2 587 |
| KONSERNI | OSAKKEENOMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | OSAKEPÄÄOMA | OMAT OSAKKEET | YLIKURSSI RAHASTO |
SUOJAUS INSTRUMENTTIEN RAHASTO |
SIJ. VAPAAN OMAN PÄÄOMAN RAHASTO |
KERTYNEET VOITTOVARAT |
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ |
| Oma pääoma | |||||||
| 1.1.2014 | 1 009 | -933 | 75 | -28 | 6 392 | 4 331 | 10 846 |
| Tilikauden voitto | 1 893 | 1 893 | |||||
| Tilikauden laajan tuloksen erät | 5 | 5 | |||||
| Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä |
5 | 1 893 | 1 898 | ||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | |||||||
| Omien osakkeiden hankinta | -135 | -135 | |||||
| Osingonjako | -896 | -896 | |||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | -135 | -896 | -1 031 | ||||
| Oma pääoma | |||||||
| 31.12.2014 | 1 009 | -1 069 | 75 | -23 | 6 392 | 5 328 | 11 712 |
| Tilikauden voitto | 102 | 102 | |||||
| Tilikauden laajan tuloksen erät | 23 | 23 | |||||
| Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä |
23 | 102 | 125 | ||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | |||||||
| Omien osakkeiden hankinta | -40 | -40 | |||||
| Suunnattu anti | 4 242 | 4 242 | |||||
| Omilla osakkeilla maksetut hallituspalkkiot |
127 | 127 | |||||
| Osingonjako | -447 | -447 | |||||
| Johdon kannustinjärjestelmä | -312 | -312 | |||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | -40 | 4 057 | -447 | 3 570 | |||
| Oma pääoma | |||||||
| 31.12.2015 | 1 009 | -1 109 | 75 | 0 | 10 449 | 4 983 | 15 407 |
| EMOYHTIÖ | OSAKKEENOMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | OSAKEPÄÄOMA | YLIKURSSI RAHASTO |
SUOJAUS INSTRUMENTTIEN RAHASTO |
SIJ. VAPAAN OMAN PÄÄOMAN RAHASTO |
KERTYNEET VOITTOVARAT |
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ |
|
| Oma pääoma | |||||||
| 1.1.2014 | 1 009 | 75 | -28 | 7 187 | 2 297 | 10 540 | |
| Aikaisempiin vuosiin kohdistuva korjaus | 192 | 192 | |||||
| Tilikauden voitto | 2 272 | 2 272 | |||||
| Tilikauden laajan tuloksen erät | 5 | 5 | |||||
| Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä | 5 | 2 272 | 2 277 | ||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | |||||||
| Omien osakkeiden hankinta | -135 | -135 | |||||
| Osingonjako | -896 | -896 | |||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | |||||||
| Oma pääoma | |||||||
| 31.12.2014 | 1 009 | 75 | -23 | 7 187 | 3 730 | 11 978 | |
| Tilikauden tulos | -868 | -868 | |||||
| Tilikauden laajan tuloksen erät | 23 | 23 | |||||
| Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä | 23 | -868 | -845 | ||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | |||||||
| Omien osakkeiden hankinta | -718 | -40 | -758 | ||||
| Suunnattu anti | 4 242 | 4 242 | |||||
| Omilla osakkeilla maksetut hallituspalkkiot | 127 | 127 | |||||
| Osingonjako | -447 | -447 | |||||
| Johdon kannustinjärjestelmä | -389 | -389 | |||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | 3 262 | -487 | 2 775 | ||||
| Oma pääoma | |||||||
| 31.12.2015 | 1 009 | 75 | 0 | 10 449 | 2 375 | 13 908 |
Solteq Oyj:n raportoitavat segmentit ovat Päivittäis- ja erikoiskauppa, HoReCa; Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut sekä Palveluiden toiminnanohjaus. 2.7.2015 toteutetussa yrityskaupassa hankittu kokonaan omistettu tytäryhtiö Descom Group Oy esitetään yhtenä liiketoiminta-alueena. Segmenttijako kuvastaa asiakkaidemme kysyntää kokonaisuuden eri osa-alueista.
Solteq Oyj:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 18.2.2016 tämän tilinpäätöksen julkistettavaksi. Suomen osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tilinpäätös sen julkistamisen jälkeen pidettävässä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksella on myös mahdollisuus tehdä päätös tilinpäätöksen muuttamisesta.
Solteqin konsernitilinpäätös ja Solteq Oy:n erillistilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2015 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa EU:n asetuksissa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja
ja niistä annettuja tulkintoja. Tilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset.
Emoyhtiö Solteq Oy on siirtynyt laatimaan tilinpäätöksensä IFRS:n mukaisesti siirtymäpäivän ollessa 1.1.2011. Siirtymässä sovellettiin IFRS 1 Ensimmäinen IFRS-standardien käyttöönotto – standardia. Standardin mukaan silloin, kun emoyrityksestä tulee erillistilinpäätöksensä osalta ensilaatija myöhemmin kuin konsernitilinpäätöksen osalta, emoyhtiö arvostaa varansa ja velkansa samoihin määriin kuin konsernitilinpäätöksessä lukuun ottamatta konsernitilinpäätöksen laatimistoimenpiteistä johtuvia oikaisuja.
Konserni on soveltanut 1.1.2015 alkaen seuraavia uudistettuja standardeja.
kerran vuodessa. Hankkeeseen kuuluvat muutokset koskevat neljää (2011-2013) ja seitsemää (2010-2012) standardia. Muutosten vaikutukset vaihtelevat standardeittain, mutta ne eivät ole merkittäviä.
• IFRIC 21 Julkiset maksut (sovellettava 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla; EU:ssa viimeistään sen ensimmäisen tilikauden alusta, joka alkaa 17.6.2014 tai sen jälkeen): Tulkinta tarkentaa julkisten maksujen kirjanpitokäsittelyä. Julkisesta maksusta johtuva velka on kirjattava silloin, kun lainsäädännössä määritelty, maksuvelvollisuuden aikaansaava tapahtuma tapahtuu. IFRIC 21:n soveltamisalan ulkopuolelle jäävät tuloverot, sakot tai muut rangaistusmaksut sekä sellaiset maksut, jotka kuuluvat muiden IFRS-standardien soveltamisalaan. Tulkinnalla ei ollut merkittävää vaikutusta Solteq Oyj:n konsernitilinpäätökseen.
Seuraavassa kuvattuja konsernin laatimisperiaatteita sovelletaan sekä konsernitilinpäätökseen että emoyhtiön erillistilinpäätökseen, jos ei erikseen muuta mainita. Lisäksi termillä "yhtiö" tarkoitetaan sekä konsernia että emoyhtiötä.
Tilinpäätös on laadittu alkuperäisiin hankintamenoihin perustuen lukuun ottamatta käypään arvoon arvostettavia myytävissä olevia rahoitusvaroja. Tilinpäätöstiedot esitetään tuhansina euroina. Tilinpäätöksen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää konsernin johdolta tiettyjen arvioiden tekemistä ja harkintaan perustuvia ratkaisuja. Tietoa harkintaan perustuvista ratkaisuista, joita johto on käyttänyt konsernin
noudattamia tilinpäätöksen laatimisperiaatteita soveltaessaan ja joilla on eniten vaikutusta tilinpäätöksessä esitettäviin lukuihin, sekä tulevaisuutta koskevista oletuksista ja arvioihin liittyvistä keskeisistä oletuksista on esitetty kohdassa "Johdon harkintaa edellyttävät laatimisperiaatteet ja arvioihin liittyvät keskeisimmät epävarmuustekijät".
Konsernitilinpäätökseen sisältyvät Solteq Oyj ja sen tytäryritykset.
Edellä mainitut tytäryritykset ovat yrityksiä, joissa konsernilla on määräysvalta. Määräysvalta syntyy kun konserni olemalla osallisena yhteisössä altistuu yhteisön muuttuvalle tuotolle tai on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja se pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä yhteisöä koskevaa valtaansa.
Konsernin keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenetelmällä. Hankitut yritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan ja luovutetut tytäryritykset siihen saakka, jolloin määräysvalta lakkaa. Kaikki konsernin sisäiset liiketapahtumat, saamiset, velat ja realisoitumattomat voitot, sekä sisäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Realisoitumattomia tappioita ei eliminoida siinä tapauksessa, että tappio aiheutuu arvonalentumisesta.
Solteqin ylin johto (toimitusjohtaja ja talousjohtaja) perustivat maaliskuussa 2011 Solteq Management Oy -nimisen yhtiön ja Solteqin muu johtoryhmä perusti heinäkuussa 2012 Solteq Management Team Oy -nimisen yhtiön. Näiden yhtiöiden avulla on toteutettu johdon osakepalkitsemisjärjestely. Yhtiöt omistivat yhteensä 750.000 Solteq Oyj:n osaketta. Järjestelystä on selostettu tarkemmin liitetiedossa 28 "Lähipiiritapahtumat." Yhtiöt ovat sulautuneet emoyhtiöön 31.12.2015.
Konsernin yksiköiden tulosta ja taloudellista asemaa koskevat luvut määritetään siinä valuutassa, joka on kunkin yksikön pääasiallisen toimintaympäristön valuutta ("toimintavaluutta"). Tilinpäätös on esitetty euroina, joka on yhtiön emoyrityksen toiminta- ja esittämisvaluutta.
Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu toimintavaluutan määräisiksi käyttäen tapahtumapäivän kurssia lähellä olevaa kuukauden keskikurssia. Tilinpäätöshetkellä ulkomaan rahan määräiset saatavat ja velat on muunnettu toimintavaluutan määräiseksi tilinpäätöspäivän kursseja käyttäen. Ulkomaan rahan määräisistä liiketapahtumista ja monetaaristen erien muuntamisesta syntyneet kurssivoitot ja – tappiot on merkitty tuloslaskelmaan rahoitustuottoihin ja -kuluihin.
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ovat pääosin koneita ja kalustoa. Ne on arvostettu kertyneillä poistoilla ja mahdollisilla arvonalentumisilla vähennettynä alkuperäiseen hankintamenoon.
Hyödykkeistä tehdään tasapoistot arvioidun taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Arvioidut taloudelliset vaikutusajat ovat seuraavat:
Koneet ja kalusto 2-5 vuotta Muut aineelliset hyödykkeet sisältävät taide esineitä, joista ei tehdä poistoja
Hyödykkeiden jäännösarvo ja taloudellinen vaikutusaika tarkistetaan jokaisessa tilinpäätöksessä ja tarvittaessa oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden käytöstä poistamisesta ja luovutuksista syntyvät myyntivoitot ja -tappiot sisältyvät joko liiketoiminnan muihin tuottoihin tai kuluihin.
Aineeton hyödyke merkitään taseeseen vain, jos hyödykkeen hankintameno on määriteltävissä luotettavasti ja jos on todennäköistä, että hyödykkeestä johtuva odotettavissa oleva taloudellinen hyöty koituu yrityksen hyväksi. Aineettomat hyödykkeet, joilla on rajallinen taloudellinen vaikutusaika, kirjataan taseeseen alkuperäiseen hankintamenoon ja poistetaan tasapoistoina arvioidun vaikutusajan kuluessa. Arvioidut taloudelliset vaikutusajat ovat seuraavat:
| Kehittämismenot | 5-10 vuotta |
|---|---|
| Aineettomat oikeudet | 3-5 vuotta |
| Muut aineettomat hyödykkeet 3-10 vuotta |
1.1.2010 jälkeen tapahtuneiden liiketoimintojen yhdistämisissä syntyvä liikearvo kirjataan määrään, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteesta ja aiemmin omistettu osuus yhteen laskettuina ylittävät konsernin osuuden hankitun nettovarallisuuden käyvästä arvosta.
Liiketoimintojen yhdistämisissä syntyvä liikearvo on kirjattu aikaisemman IFRS-normiston (IFRS 3 (2004)) mukaisesti. Ennen vuotta 2004 tapahtuneiden liiketoimintojen yhdistämisten liikearvo vastaa aiemman tilinpäätösnormiston mukaista kirjanpitoarvoa, jota on käytetty oletushankintamenona. Näiden hankintojen luokittelua tai tilinpäätöskäsittelyä ei ole oikaistu konsernin avaavaa IFRS-tasetta laadittaessa.
Liikearvosta ei kirjata poistoa, vaan se testataan vuosittain mahdollisen arvonalentumisen varalta. Tätä tarkoitusta varten liikearvo on kohdistettu rahavirtaa tuottaville yksiköille. Liikearvo arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla.
Emoyhtiössä fuusio käsitellään kirjanpitoarvoin ns. saman määräysvallan alaisia yhteisöjä koskevana transaktiona.
Tutkimusmenot kirjataan kuluksi tulosvaikutteisesti. Uusien tai kehittyneempien tuotteiden ja palveluprosessien suunnittelusta johtuvat kehittämismenot aktivoidaan taseeseen aineettomiksi hyödykkeiksi siitä lähtien, kun tuote on teknisesti toteutettavissa, se voidaan hyödyntää kaupallisesti ja tuotteesta odotetaan saatavan vastaista taloudellista hyötyä. Aiemmin kuluksi kirjattuja kehittämismenoja ei aktivoida enää myöhemmin. Hyödykkeestä kirjataan poistot siitä lähtien, kun se on valmis käytettäväksi. Hyödyke, joka ei ole vielä valmis käytettäväksi, testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Aktivoitujen kehittämismenojen taloudellinen
vaikutusaika on 5-10 vuotta, jonka kuluessa aktivoidut hyödykkeet kirjataan tasapoistoin kuluksi.
Julkiset avustukset, esimerkiksi valtion laitoksilta saadut aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden hankintoihin liittyvät avustukset, kirjataan aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvojen vähennyksiksi silloin, kun on kohtuullisen varmaa, että ne tullaan saamaan ja että yhtiö täyttää avustuksen saamisen edellytykset. Avustukset tuloutuvat pienempien poistojen muodossa hyödykkeen taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Sellaiset avustukset, joita on saatu korvauksiksi syntyneistä menoista, tuloutetaan sillä kaudella kun avustuksen kohteeseen liittyvät menot merkitään kuluiksi. Tällaiset avustukset esitetään liiketoiminnan muissa tuotoissa. Tilikaudella 2015 saatiin 42 tuhatta euroa julkisia avustuksia. Tilikaudella 2014 ei saatu julkisia avustuksia.
Aineellisia hyödykkeitä koskevat vuokrasopimukset, joissa yhtiöllä on olennainen osa omistamiselle ominaisista riskeistä ja eduista, luokitellaan rahoitusleasingsopimuksiksi. Rahoitusleasingsopimuksella hankittu omaisuuserä merkitään taseeseen vuokra-ajan alkamisajankohtana vuokratun hyödykkeen käypään arvoon tai sitä alempaan vähimmäisvuokrien nykyarvoon. Rahoitusleasingsopimuksella hankituista hyödykkeistä tehdään poistot hyödykkeen taloudellisen vaikutusajan tai sitä
lyhemmän vuokra-ajan kuluessa. Maksettavat leasingvuokrat jaetaan rahoitusmenoon ja velan vähennykseen vuokra-aikana siten, että tilikausittain jäljellä olevalle velalle muodostuu samansuuruinen korkoprosentti. Vuokravelvoitteet sisältyvät rahoitusvelkoihin.
Vuokrasopimukset, joissa omistamiselle ominaiset riskit ja edut jäävät vuokralle antajalle, käsitellään muina vuokrasopimuksina. Muiden vuokrasopimusten perusteella suoritettavat vuokrat kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.
Yhtiö arvioi jokaisen raportointikauden päättymispäivänä, onko viitteitä siitä, että jonkin omaisuuserän arvo on alentunut. Jos viitteitä ilmenee, arvioidaan kyseisestä omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Kerrytettävissä oleva rahamäärä arvioidaan lisäksi vuosittain seuraavista omaisuuseristä riippumatta siitä, onko arvonalentumisesta viitteitä: liikearvo sekä keskeneräiset aineettomat hyödykkeet. Arvonalentumistarvetta tarkastellaan rahavirtaa tuottavien yksikköjen tasolla, eli sillä alimmalla yksikkötasolla, joka on pääosin muista yksiköistä riippumaton ja jonka rahavirrat ovat erotettavissa muista rahavirroista.
Kerrytettävissä oleva rahamäärä on omaisuuserän käypä arvo vähennettynä luovutuksesta aiheutuvilla menoilla tai sitä korkeampi käyttöarvo. Käyttöarvolla tarkoitetaan kyseisestä omaisuuserästä tai rahavirtaa tuottavasta yksiköstä saatavissa olevia arvioituja vastaisia nettorahavirtoja, jotka diskontataan nykyarvoonsa. Diskonttauskorkona käytetään ennen veroa määritettyä korkoa, joka kuvastaa markkinoiden näkemystä rahan aika-arvosta ja omaisuuserään liittyvistä erityisriskeistä.
Arvonalentumistappio kirjataan, kun omaisuuserän kirjanpitoarvo on suurempi kuin siitä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Arvonalentumistappio kirjataan välittömästi tuloslaskelmaan. Mikäli arvonalentumistappio kohdistuu rahavirtaa tuottavaan yksikköön, se kohdistetaan ensin vähentämään rahavirtaa tuottavalle yksikölle kohdistettua liikearvoa ja tämän jälkeen vähentämään muita yksikön omaisuuseriä tasasuhteisesti. Arvonalentumistappio perutaan, jos olosuhteissa on tapahtunut muutos ja hyödykkeen kerrytettävissä oleva rahamäärä on muuttunut arvonalentumistappion kirjaamisenajankohdasta. Arvonalentumista ei kuitenkaan peruta enempää, kuin mikä hyödykkeen kirjanpitoarvo olisi ilman arvonalentumistappion kirjaamista. Liikearvosta kirjattua arvonalentumista ei peruta missään tilanteessa.
Eläkejärjestelyt luokitellaan etuuspohjaisiksi ja maksupohjaisiksi järjestelyiksi. Yhtiössä on vain maksupohjaisia eläkejärjestelyjä. Suomalaisen eläkejärjestelmän mukaiset ja muut maksupohjaisesta eläkejärjestelystä suoritettavat maksut kirjataan kuluksi sen tilikauden aikana, johon maksut kohdistuvat.
Varaus kirjataan, kun yhtiöllä on aikaisempaan tapahtumaan perustuva oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissa luotettavasti. Varaukset arvostetaan velvoitteen kattamiseksi vaadittavien menojen nykyarvoon. Nykyarvon laskennassa käytetty diskonttaustekijä valitaan siten, että se kuvastaa markkinoiden näkemystä tarkasteluhetken rahan aika-arvosta ja velvoitteeseen liittyvistä riskeistä. Jos osasta velvoitetta on mahdollista saada korvaus joltakin kolmannelta osapuolelta, korvaus kirjataan erilliseksi omaisuuseräksi, kun korvauksen saaminen on käytännössä varmaa.
Takuuvarausta kerrytetään projektiliiketoiminnan projektikuluihin hankkeiden edetessä. Takuuvarauksen määrä perustuu aiempaan kokemukseen perustuvaan arvioon ennakoiduista takuutöistä. Tappiollisista sopimuksista kirjataan varaus, kun velvoitteiden täyttämiseksi vaadittavat välttämättömät menot ylittävät sopimuksesta saatavat hyödyt.
Ehdollinen velka on aikaisempien tapahtumien seurauksena syntynyt mahdollinen velvoite, jonka olemassaolo varmistuu vasta yhtiön määräysvallan ulkopuolella olevan epävarman tapahtuman realisoituessa. Ehdolliseksi velaksi katsotaan myös sellainen olemassa oleva velvoite, joka ei todennäköisesti edellytä maksuvelvoitteen täyttämistä, tai jonka suuruutta ei voida määrittää luotettavasti. Ehdollinen velka esitetään liitetietona. Tilikausilla 2015 ja 2014 ei ole ollut ehdollisia velkoja.
Tuloslaskelman verokulu muodostuu kauden verotettavaan tuloon perustuvasta verosta ja laskennallisesta verosta. Kauden verotettavaan tuloon perustuva vero lasketaan verotettavasta tulosta kunkin maan voimassa olevan verokannan perusteella. Veroa oikaistaan mahdollisilla edellisiin tilikausiin liittyvillä veroilla.
Laskennalliset verot lasketaan väliaikaisista eroista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä. Verotuksessa vähennyskelvottomista liikearvon arvonalentumisista ei kirjata laskennallista veroa ja tytäryritysten jakamattomista voittovaroista ei kirjata laskennallista veroa siltä osin, kun ero ei todennäköisesti purkaudu ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa.
Laskennalliset verot on laskettu käyttämällä tilinpäätöspäivään mennessä säädettyjä verokantoja. Laskennallinen verosaaminen kirjataan siihen määrään asti kuin on todennäköistä, että tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan väliaikainen vero voidaan hyödyntää.
Laskennalliset verosaamiset ja -velat vähennetään toisistaan vain siinä tapauksessa, että yhtiöllä on laillisesti toimeenpantavissa oleva oikeus kuitata kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset ja -velat keskenään ja laskennalliset verosaamiset ja – velat liittyvät saman veronsaajan perimiin tuloveroihin.
Liikevaihtona esitetään palveluiden, ohjelmistojen käyttöoikeuksien ja laitteiden myynnistä saadut tuotot käypään arvoon arvostettuina välillisillä veroilla, alennuksilla ja valuuttamääräisen myynnin kurssieroilla oikaistuna.
Tuotot palveluista kirjataan kun palvelut on toimitettu. Ylläpitotuotot jaksotetaan sopimusajalle.
Ohjelmistojen käyttöoikeuksien ja laitteiden myynnin tuloutus edellyttää, että myynnistä on olemassa sitova sopimus, tuotteen tai laitteen toimitus on tapahtunut, liiketoimen tuotot on luotettavasti määriteltävissä, liiketoimeen liittyvä taloudellinen hyöty riittävällä todennäköisyydellä koituu yrityksen hyväksi sekä ohjelmiston käyttöoikeuden tai laitteen omistamiseen liittyvät merkittävät edut ja riskit ovat siirtyneet ostajalle. Silloin kun ohjelmistojen käyttöoikeuksien ja laitteiden myynnit sisältyvät pitkäaikaishankkeeseen, ne kirjataan tuotoksi valmistusasteen perusteella, samoin kirjataan kuluksi näihin liittyvät menot.
Pitkäaikaishanke on räätälöity toimitussopimuskokonaisuus, jonka sisältämien palveluiden euromäärä on konsernin kannalta merkittävä ja projekti on kestoltaan pitkäaikaishankkeen määritelmän rajoissa. Pitkäaikaishankkeen tulot ja menot kirjataan tuotoiksi ja kuluiksi valmistusasteen perusteella, kun hankkeen lopputulos voidaan arvioida luotettavasti. Pitkäaikaishanke sisältää hankkeeseen liittyvät palvelut, ohjelmistojen käyttöoikeudet ja laitteet sekä näihin liittyvät menot. Valmistusaste määritellään kuhunkin hankkeeseen liittyen tarkasteluhetkeen mennessä suoritettujen työpäivien osuutena hankkeen arvioiduista kokonaistyöpäivistä. Kun on todennäköistä, että hankkeen valmiiksi saattamiseen tarvittavat kokonaismenot ylittävät hankkeesta saatavat
kokonaistulot, odotettavissa oleva tappio kirjataan kuluksi välittömästi.
Kun pitkäaikaishankkeen lopputulosta ei voida arvioida luotettavasti, hankkeesta johtuvat menot kirjataan kuluksi samalla kaudella, jolla ne ovat syntyneet ja hankkeesta saatavia tuottoja kirjataan vain siihen määrään asti, kuin toteutuneita menoja vastaava rahamäärä on saatavissa. Hankkeesta johtuva tappio kirjataan kuluksi välittömästi.
Liiketoiminnan muina tuottoina esitetään käyttöomaisuuden myyntivoitot ja muut kuin varsinaiseen suoritemyyntiin liittyvät tuotot kuten vuokratuotot ja julkiset avustukset. Julkiset avustukset kirjataan tuloslaskelmaan samanaikaisesti niiden kulujen kanssa, joita ne on tarkoitettu kattamaan.
Korkotuotot on kirjattu efektiivisen koron menetelmällä ja osinkotuotot silloin, kun oikeus osinkoon on syntynyt.
IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen -standardi ei määrittele liikevoiton käsitettä. Yhtiö on määritellyt sen seuraavasti: liikevoitto on nettosumma, joka muodostuu kun liikevaihtoon lisätään liiketoiminnan muut tuotot, vähennetään materiaalien ja palveluiden käyttö ja työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut, poistot ja mahdolliset arvonalentumistappiot sekä liiketoiminnan muut kulut. Kaikki muut kuin edellä mainitut tuloslaskelman erät esitetään liikevoiton alapuolella.
Yhtiön rahoitusvarat on luokiteltu seuraaviin ryhmiin: lainat ja muut saamiset sekä myytävissä olevat rahoitusvarat. Luokittelu tapahtuu rahoitusvarojen hankinnan tarkoituksen perusteella, ja ne luokitellaan alkuperäisen hankinnan yhteydessä.
Transaktiomenot sisällytetään rahoitusvarojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon. Kaikki rahoitusvarojen ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivänä.
Rahoitusvarojen taseesta pois kirjaaminen tapahtuu silloin, kun yhtiö on menettänyt sopimusperusteisen oikeuden rahavirtoihin tai kun se on siirtänyt merkittäviltä osin riskit ja tuotot yhtiön ulkopuolelle.
Lainat ja muut saamiset ovat varoja, joihin liittyvät maksut ovat kiinteät tai määritettävissä ja joita ei noteerata toimivilla markkinoilla, eikä yhtiö pidä niitä kaupankäyntitarkoituksessa. Niiden arvostusperuste on jaksotettu hankintameno. Ne sisältyvät taseessa luonteensa mukaisesti lyhytaikaisiin varoihin.
Myytävissä olevat rahoitusvarat ovat varoja, joita ei ole luokiteltu muuhun ryhmään. Ne sisältyvät pitkäaikaisiin varoihin. Myytävissä olevat rahoitusvarat koostuvat osakkeista. Ne arvostetaan hankintamenoon koska käypä arvo ei ole luotettavasti määritettävissä.
Rahavarat koostuvat käteisestä rahasta ja vaadittaessa nostettavissa olevista pankkitalletuksista. Luotollinen tili sisältyy lyhytaikaisiin rahoitusvelkoihin. Luotollisen tilin käyttämätöntä limiitin osuutta, 1,8 M€, ei ole esitetty taseessa.
Yhtiö arvioi jokaisena tilinpäätöspäivänä, onko olemassa objektiivista näyttöä yksittäisen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvarojen ryhmän arvon alentumisesta. Jos arvonalentumisesta on näyttöä, tappio kirjataan tuloslaskelmaan.
Epävarmoista myyntisaamisista tehdään riskiarvioon perustava tulosvaikutteinen arvonalentumiskirjaus.
Rahoitusvelat merkitään alun perin kirjanpitoon käypään arvoon. Transaktiomenot on sisällytetty rahoitusvelkojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon. Myöhemmin kaikki rahoitusvelat arvostetaan efektiivisen koron menetelmällä jaksotettuun hankintamenoon. Rahoitusvelat jaetaan pitkä- ja lyhytaikaisiin velkoihin, ja ne voivat olla korollisia tai korottomia.
Rahavirran suojauksen ehdot täyttävien johdannaisinstrumenttien tehokkaan osuuden käyvän arvon muutos kirjataan muihin laajan tuloksen eriin ja esitetään oman pääoman suojausinstrumenttien rahastossa silloin, kun suojaus täyttää IAS 39:n suojauslaskennan soveltamiselle asetetut vaatimukset. Tehoton osuus käyvän arvon muutoksesta kirjataan tulosvaikutteisesti. Tehokkaasta osuudesta muihin laajan tuloksen eriin kertynyt arvostuksen muutos siirretään tuloslaskelmaan sillä
kaudella tai niillä kausilla, jolloin suojauksen kohde kirjataan tuloslaskelmaan, esimerkiksi lainan korkokulut jaksotetaan tuloslaskelmaan. Yhtiö on soveltanut suojauslaskentaa rahavirtaa suojaavaan koronvaihtosopimukseen, jolla suojaudutaan vaihtuvakorkoisen lainan korkovirtojen heilahtelulta.
Silloin kun konserni arvostaa omaisuuserän tai velan käypään arvoon, arvostamisessa käytetään mahdollisimman pitkälle markkinoilla havainnoitavissa olevaa tietoa. Käyvät arvot luokitellaan eri hierarkiatasoille riippuen niissä käytetyistä syöttötiedoista seuraavasti:
Vieraan pääoman menot kirjataan kuluksi sillä tilikaudella, jonka aikana ne ovat syntyneet. Mikäli on kyse tietyt kriteerit täyttävästä hyödykkeestä, vieraan pääoman menot aktivoidaan. Lainojen hankinnasta välittömästi johtuvat transaktiomenot, jotka liittyvät selkeästi tiettyyn lainaan, sisällytetään lainan alkuperäiseen jaksotettuun hankintamenoon ja jaksotetaan korkokuluksi efektiivisen koron menetelmää käyttäen.
Menot, jotka liittyvät omien osakkeiden hankintaan, esitetään oman pääoman vähennyseränä. Jos Solteq Oyj hankkii takaisin omia osakkeitaan, näiden hankintameno vähennetään omasta pääomasta.
Tilinpäätöstä laadittaessa joudutaan tekemään tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia, joiden lopputulemat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa.
Yhtiön johto tekee harkintaan perustuvia ratkaisuja, jotka koskevat tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden valintaa ja niiden soveltamista. Tämä koskee erityisesti niitä tapauksia, joissa voimassaolevassa IFRS-normistossa on vaihtoehtoisia kirjaamis-, arvostamis- tai esittämistapoja.
Tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä tehdyt arviot pohjautuvat johdon parhaaseen näkemykseen tilinpäätöshetkellä. Arvioiden taustalla ovat aiemmat kokemukset sekä tulevaisuutta koskevat, tilinpäätöshetkellä todennäköisimpinä pidetyt oletukset. Epävarmuustekijät liittyvät muun muassa projektien lopputulosten arviointiin, myyntisaatavien arvostamiseen, laskennallisten verosaamisten kirjaamiseen ja arvostamiseen ja taloudellisen toimintaympäristön kehitykseen yleisen taloustilanteen ollessa epävarma. Mahdolliset arvioiden ja oletusten muutokset merkitään kirjanpitoon sillä tilikaudella, jonka aikana arviota tai oletusta korjataan, ja kaikilla tämän jälkeisillä tilikausilla.
Yhtiössä testataan vuosittain mahdollisten arvonalentumisten varalta liikearvo ja keskeneräiset aineettomat hyödykkeet sekä arvioidaan viitteitä arvonalentumisesta edellä laatimisperiaatteissa esitetyn mukaisesti. Rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävissä olevat rahamäärät on määritetty käyttöarvoon perustuvina laskelmina. Näiden laskelmien laatiminen edellyttää arvioiden käyttämistä.
Lisätietoja kerrytettävissä olevan rahamäärän herkkyydestä käytettyjen oletusten muutoksille on annettu liitetietojen kohdassa 14 Aineettomat hyödykkeet.
Solteq Oyj ei ole vielä soveltanut seuraavia, IASB:n jo julkistamia uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja. Konserni ottaa ne käyttöön kunkin standardin ja tulkinnan voimaantulopäivästä lähtien, tai mikäli voimaantulopäivä on muu kuin tilikauden ensimmäinen päivä, voimaantulopäivää seuraavan tilikauden alusta lukien.
poistomenetelmiä ei voida soveltaa aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin ja vain harvoin aineettomiin hyödykkeisiin. Standardimuutoksilla ei ole vaikutusta Solteq Oyj:n konsernitilinpäätökseen.
yhteinen toiminto muodostaa liiketoiminnan. Tällöin on sovellettava liiketoimintojen yhdistämisen kirjanpitokäsittelyä. Standardimuutoksilla ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta Solteq Oyj:n konsernitilinpäätökseen.
ja toteutetaan kerran vuodessa. Muutokset koskevat neljää standardia. Muutosten vaikutukset vaihtelevat standardeittain, mutta ne eivät ole merkittäviä.
Muilla tilinpäätöspäivään mennessä julkaistuilla standardeilla tai tulkinnoilla ei yhtiön arvion mukaan tule olemaan vaikutusta tilinpäätökseen.
Solteq-konsernissa ylin operatiivinen päätöksentekijä on toimitusjohtaja, joka seuraa tulosta ja tekee päätökset resurssien allokoinnista neljän toimintasegmentin kautta. Konserni ei ole yhdistänyt toimintasegmenttejä raportoitavien segmenttien muodostamiseksi, vaan toimintasegmentit muodostavat suoraan myös raportoitavat segmentit.
Solteq Oyj:n raportoitavat segmentit ovat 31.12.2015 saakka:
1.1.2016 alkaen Solteq Oyj:llä on kaksi raportoitavaa segmenttiä: Asiakasratkaisut – segmentti sekä Digitaaliset ratkaisut –segmentti. Segmenttijako kuvastaa asiakkaidemme kysyntää kokonaisuuden eri osa-alueista.
Ylin operatiivinen päätöksentekijä seuraa liikevoittoa raportoitavan segmentin voittoa tai tappiota kuvaavana lukuna, joka perustuu IFRS-raportointiin. Raportoitavien segmenttien varoja tai velkoja ei seurata, sillä ne eivät ole järkevällä perusteella kohdistettavissa segmenteille. Koko konsernin liikevaihto on kohdistettu segmenteille eikä segmenteillä ole merkittäviä keskinäisiä liiketoimia. Segmenttien yhteenlaskettu liikevoitto vastaa koko konsernin liikevoittoa ennen kertaluonteisia eriä. Yhteisten toimintojen kustannukset on kohdistettu
| PÄIVITTÄIS- JA ERIKOISKAUPPA, HORECA |
TUKKUKAUPPA, LOGISTIIKKA JA PALVELUT |
PALVELUIDEN TOIMINNAN OHJAUS |
DESCOM | SEGMENTEILLE KOHDISTUMAT TOMAT ERÄT |
YHT |
|---|---|---|---|---|---|
| 19 256 | 11 974 | 4 895 | 18 090 | 54 215 | |
| 897 | 816 | 326 | 1 104 | -1 855 | 1 288 |
| -633 | -394 | -161 | -595 | -1 782 | |
| Kuluerät, joihin ei sisälly -178 |
-111 | -45 | -168 | -502 | |
| 2014, TUHAT EUR RAPORTOITAVAT SEGMENTIT |
PÄIVITTÄIS- JA ERIKOISKAUPPA, HORECA |
TUKKUKAUPPA, LOGISTIIKKA JA PALVELUT |
PALVELUIDEN TOIMINNAN OHJAUS |
DESCOM | SEGMENTEILLE KOHDISTUMAT TOMAT ERÄT |
YHT |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 20 545 | 15 398 | 4 989 | 0 | 0 | 40 932 |
| Liiketulos | 1 226 | 566 | 698 | 0 | 0 | 2 490 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -662 | -497 | -161 | 0 | 0 | -1 320 |
| Kuluerät, joihin ei sisälly maksutapahtumia * |
-6 | 25 | -19 | 0 | 0 | 0 |
*Takuuvaraukset ja muut varaukset
segmenteille toteutuneen liikevaihdon tai henkilöstökulujen suhteessa riippuen kohdistettavasta erästä. Täsmäytys liikevoitosta konsernin tulokseen ennen veroja muodostuu konsernin tuloslaskelmassa näkyvistä rahoituseristä, joita ei kohdisteta segmenteille.
Konsernin keskeiset tuote- ja palvelutyypit ovat ohjelmistopalvelut, lisenssit ja laitemyynti.
Koko yhteisöä koskevia maantieteellisiä tietoja tuotoista ulkoisilta asiakkailta tai pitkäaikaisia varoja ei ole erikseen esitetty, koska konsernin pääasiallinen liiketoiminta tapahtuu toistaiseksi kotimaassa. Liikevaihto koostuu useista yksittäisistä asiakkuuksista, enimmilläänkin yhden asiakkaan osuus liikevaihdosta on alle kymmenen prosenttia.
Solteq hankki 2.7.2015 Descom Group Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupan seurauksena Descom Group Oy:stä tuli Solteq Oyj:n kokonaan omistama tytäryhtiö ja yhtiön sulautuminen emoyhtiöönsä rekisteröitiin 1.1.2016. Solteqin ja Descomin yhdistyminen on osa molempien yhtiöiden strategian aktiivista toteuttamista. Yhtiöiden tavoitteet olla digitaalisen kaupankäynnin johtaja Suomessa ja Pohjoismaissa saa yhdistymisellä hyvän lähtökohdan, jolla molempien yhtiöiden strategian toteuttaminen nopeutuu. Yhtiöiden ratkaisu- ja palvelutarjoamat täydentävät erinomaisesti toisiaan eikä yhtiöiden tarjoamassa ole havaittu päällekkäisyyksiä. Tämän seurauksena yhdistynyt yhtiö pystyy tarjoamaan erinomaisen kokonaisuuden yhtiöiden nykyisille sekä uusille asiakkaille.
Yhtiö on yhdistelty Solteq-konserniin 2.7.2015 alkaen.
| HANKITUN YHTIÖN TIEDOT | |
|---|---|
| TUHAT EUR | 2.7.2015 |
|---|---|
| Vastike | |
| Rahana maksettu | 6 601 |
| Suunnattu anti | 4 536 |
| Yhteensä | 11 137 |
| Hankittujen varojen ja vastattavaksi otettujen velkojen | |
| käyvät arvot hankintahetkellä | |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 992 |
| Aineettomat oikeudet, asiakassuhteet* | 3 520 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 164 |
| Laskennalliset verosaamiset | 181 |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat | 8 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 7 850 |
| Rahavarat | 1 139 |
| Varat yhteensä | 13 854 |
| Pääomalainat | -11 950 |
| Ostovelat ja muut velat | -5 399 |
| Lainat | -6 949 |
| Varaukset | -187 |
| Laskennalliset verovelat | -738 |
| Velat yhteensä | -25 223 |
| Hankinnassa syntyvä liikearvo | 22 506 |
| Yrityshankinnan rahavirtavaikutus | |
| Rahana 2.7.2015 maksettu kauppahinta | 18 501 |
| Hankitun liiketoiminnan rahavarat 2.7.2015 | 1 139 |
| Rahavirtavaikutus | 17 362 |
* Aineettomien oikeuksien katsauskauden poistot ovat 220 tuhatta euroa (asiakassuhteet).
Liikearvo koostuu omaisuuseristä, jotka eivät ole erikseen erotettavissa kuten synergiaedut, osaava henkilöstö, markkinaosuus ja pääsy uusille markkinoille. Käyvän arvon oikaisut muille aineettomille oikeuksille heijastavat Descom Group Oy:n asiakaskunnan arvoa.
| 820 |
|---|
| 360 |
| 294 |
| 1 474 |
| 240 |
| 7-12/2015 18 090 1 104 |
*Liikevaihdon ja liikevoiton määrä, joka sisältyy konserniin hankinta-ajankohdasta katsauskauden loppuun. Yhtiö on yhdistelty Solteq-konserniin 2.7.2015 alkaen. Hankitun yhtiön katsauskauden liikevaihtoa ja liiketulosta ikään kuin liiketoimintojen yhdistäminen olisi tapahtunut katsauskauden alussa ei esitetä, koska hankitun yhtiön liiketoimintaan kohdistui merkittäviä yrityskauppaa edeltäviä järjestelyjä kesäkuussa 2015.
Yhtiöllä ei ollut liiketoimintojen hankintoja tilikaudella 2014.
4 LIIKETOIMINNAN
MUUT TUOTOT
| TUHAT EUR | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|
| Palvelut | 29 143 | 16 831 | 18 115 | 16 831 |
| Pitkäaikaishankkkeista kirjatut tuotot | 10 594 | 12 277 | 5 340 | 12 277 |
| Ohjelmistojen käyttöoikeuksien myynti | 12 969 | 9 795 | 6 461 | 9 795 |
| Laitemyynti | 1 509 | 2 030 | 1 509 | 2 030 |
| Yhteensä | 54 215 | 40 933 | 31 425 | 40 933 |
Vuoden loppuun mennessä keskeneräisistä pitkäaikaishankkeista oli konsernissa kirjattu toteutuneita tuottoja yhteensä 11.276 tuhatta euroa ja emoyhtiössä 6.419 tuhatta euroa (11.797 tuhatta euroa konsernissa ja emoyhtiössä 31.12.2014). Keskeneräisiin pitkäaikaishankkeisiin liittyviä saamisia on konsernissa ja emoyhtiössä 122 tuhatta euroa (743 tuhatta euroa konsernissa ja emoyhtiössä 31.12.2014) ja saatuja ennakoita pitkäaikaishankkeista konsernissa
1.066 tuhatta euroa ja emoyhtiössä 902 tuhatta euroa (635 tuhatta euroa konsernissa ja emoyhtiössä 31.12.2014).
| KONSERNI | KONSERNI | EMOYHTIÖ | EMOYHTIÖ | |
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 |
| Muut tuottoerät | 125 | 0 | 0 | 0 |
| Yhteensä | 125 | 0 | 0 | 0 |
| TUHAT EUR | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|
| Puhelin- ja tietoliikennekulut | 373 | 390 | 308 | 390 |
| Vuokrakulut | 2 632 | 1 262 | 1 231 | 1 262 |
| Auto- ja matkakulut | 1 622 | 1 037 | 825 | 1 037 |
| Ulkopuoliset palvelut | 3 262 | 1 997 | 2 421 | 1 997 |
| Tappiolliset hankkeet | 130 | 35 | 130 | 35 |
| Luottotappiot | -6 | 86 | -21 | 86 |
| Takuuvaraukset | -263 | 36 | -225 | 36 |
| Muut kuluerät | 1 994 | 875 | 1 607 | 859 |
| Yhteensä | 9 744 | 5 718 | 6 277 | 5 702 |
| TUHAT EUR | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|
| Tilintarkastus | 66 | 35 | 41 | 35 |
| Todistukset ja lausunnot | 50 | 0 | 37 | 0 |
| Veroneuvonta | 40 | 44 | 35 | 44 |
| Muut palvelut | 20 | 4 | 18 | 4 |
| Yhteensä | 176 | 83 | 131 | 83 |
| KONSERNI | KONSERNI | EMOYHTIÖ | EMOYHTIÖ | |
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 |
| Poistot hyödykeryhmittäin | ||||
| Aineettomat hyödykkeet | ||||
| Kehittämismenot | 228 | 228 | 112 | 228 |
| Aineettomat oikeudet | 638 | 448 | 57 | 30 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 154 | 73 | 23 | 73 |
| Yhteensä | 1 020 | 749 | 192 | 331 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | ||||
| Koneet ja kalusto | 763 | 571 | 533 | 571 |
| Yhteensä | 763 | 571 | 533 | 571 |
| 7 TYÖSUHDE-ETUUKSISTA | TUHAT EUR | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|---|
| AIHEUTUVAT KULUT | |||||
| Palkat | 21 484 | 15 234 | 13 248 | 15 234 | |
| Eläkekulut - maksupohjaiset järjestelyt | 3 795 | 2 751 | 2 303 | 2 751 | |
| Muut henkilösivukulut | 1 095 | 911 | 625 | 911 | |
| Yhteensä | 26 374 | 18 896 | 16 176 | 18 896 | |
| Henkilökunta keskimäärin tilikaudella | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Descom-liiketoiminta-alueen henkilömäärä | |||||
| kauden lopussa on 211 henkilöä. Descom on | Päivittäis- ja erikoistavarakauppa, HoReCa | 106 | 115 | 106 | 115 |
| yhdistelty Solteq konsernin lukuihin 2.7.2015 | Tukkukauppa, Logistiikka ja Palvelut | 78 | 86 | 78 | 86 |
| alkaen. | Descom | 103 | 0 | 0 | 0 |
| Palveluiden toiminnanohjaus | 40 | 39 | 0 | 39 | |
| Tiedot johdon työsuhde-etuuksista esitetään | Yhteiset toiminnot | 65 | 41 | 47 | 41 |
| liitetiedossa 28 Lähipiiritapahtumat. | Yhteensä | 391 | 281 | 231 | 281 |
Tuloslaskelmaan sisältyi pääosin palkkakuluina esitettyjä tutkimus- ja kehittämismenoja 872 tuhatta euroa vuonna 2015 (1.050 tuhatta euroa vuonna 2014).
10 RAHOITUSKULUT
| TUHAT EUR | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|
| Korkotuotot | 2 | 35 | 509 | 41 |
| Osinkotuotot myytävissä olevista rahoitusvaroista | 43 | 3 | 0 | 3 |
| Yhteensä | 45 | 38 | 509 | 44 |
| TUHAT EUR | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|
| Korkokulut jaksotettuun hankintamenoon arvostettavista rahoitusveloista |
1 013 | 193 | 944 | 170 |
| Muut rahoituskulut | 16 | 22 | 16 | 22 |
| Yhteensä | 1 029 | 215 | 960 | 192 |
Rahoituskuluihin sisältyy rahoitusleasingsopimuksista kaudella kuluksi kirjattuja muuttuvia vuokria konsernissa 33 tuhatta euroa ja emoyhtiössä 32 tuhatta euroa (27 tuhatta euroa vuonna 2014).
| KONSERNI | KONSERNI | EMOYHTIÖ | EMOYHTIÖ | |
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 |
| Tilikauden verotettavaan tuloon perustuva vero | 283 | 536 | -85 | 536 |
| Edellisten tilikausien verot | -48 | -35 | -23 | -35 |
| Laskennalliset verot | -32 | -81 | 136 | 3 |
| Yhteensä | 203 | 420 | 28 | 504 |
| TUHAT EUR | KONSERNI 2015 |
KONSERNI 2014 |
EMOYHTIÖ 2015 |
EMOYHTIÖ 2014 |
|---|---|---|---|---|
| Tulos ennen veroja | 304 | 2 313 | -840 | 2 776 |
| Verot laskettuna kotimaan verokannalla | 61 | 463 | -168 | 555 |
| Vähennyskelvottomat kulut | 24 | 25 | 18 | 25 |
| Verotuksessa vähentämättömät tappiot tytäryhtiöistä | 4 | 6 | 0 | 0 |
| Yritysjärjestelyn osakkeen arvoon kirjattavat kulut | 57 | 0 | 57 | 0 |
| Virheen korjaus | 57 | 0 | 57 | 0 |
| Muut erot | 52 | -39 | 87 | -41 |
| Edellistilikausien verot | -52 | -35 | -23 | -35 |
| Verot tuloslaskelmassa | 203 | 420 | 28 | 504 |
jakamalla emoyrityksen osakkeenomistajille kuuluva kauden voitto kauden aikana ulkona olevien osakkeiden lukumäärän painotetulla keskiarvolla.
Laimennusvaikutuksella oikaistua osakekohtaista tulosta laskettaessa osakkeiden lukumäärän painotetussa keskiarvossa otetaan huomioon yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden laimentava vaikutus. Yhtiöllä ei ollut käynnissä osakeoptio-ohjelmia tai vaihtovelkakirjalainoja, joilla olisi ollut laimennusvaikutusta. Osakkeen käypä arvon perustuu osakkeiden kauden keskimääräiseen hintaan.
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 |
|---|---|---|
| Emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos (tuhat EUR) | 102 | 1 893 |
| Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo tilikauden aikana (1 000) | 15 719 | 14 934 |
| Laimentamaton osakekohtainen tulos (EUR/osake) | 0,01 | 0,13 |
Laimennusvaikutuksella ei ole vaikutusta osakekohtaiseen tulokseen.
| KONSERNI | MUUT | |||
|---|---|---|---|---|
| KONEET JA | AINEELLISET | |||
| TUHAT EUR | KALUSTO | HYÖDYKKEET | YHTEENSÄ | |
| Hankintameno 1.1.2015 | 6 758 | 21 | 6 779 | |
| Tytäryhtiön hankinta | 992 | 0 | 992 | |
| Lisäykset | 426 | 0 | 426 | |
| Vähennykset | -274 | 0 | -274 | |
| Hankintameno 31.12.2015 | 7 902 | 21 | 7 923 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2015 | 5 128 | 0 | 5 128 | |
| Poistot | 763 | 0 | 763 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset | ||||
| 31.12.2015 | 5 891 | 0 | 5 891 | |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2015 | 1 630 | 21 | 1 651 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2015 | 2 011 | 21 | 2 032 | |
| Hankintameno 1.1.2014 | 5 936 | 21 | 5 957 | |
| Lisäykset | 822 | 0 | 822 | |
| Hankintameno 31.12.2014 | 6 758 | 21 | 6 779 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2014 | 4 557 | 0 | 4 557 | |
| Poistot | 571 | 0 | 571 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset | 5 128 | 0 | 5 128 | |
| 31.12.2014 | ||||
| Kirjanpitoarvo 1.1.2014 | 1 379 | 21 | 1 399 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2014 | 1 630 | 21 | 1 651 |
| EMOYHTIÖ | MUUT KONEET JA AINEELLISET |
|||
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | KALUSTO | HYÖDYKKEET | YHTEENSÄ | |
| Hankintameno 1.1.2015 | 4 046 | 21 | 4 067 | |
| Liiketoimintasiirto | -93 | 0 | -93 | |
| Lisäykset | 302 | 0 | 302 | |
| Vähennykset | -274 | 0 | -274 | |
| Hankintameno 31.12.2015 | 3 981 | 21 | 4 002 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2015 | 2 416 | 0 | 2 416 | |
| Poistot | 533 | 533 | ||
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset | 2 949 | 0 | 2 949 | |
| 31.12.2015 | ||||
| Kirjanpitoarvo 1.1.2015 | 1 630 | 21 | 1 651 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2015 | 1 032 | 21 | 1 053 | |
| Hankintameno 1.1.2014 | 3 225 | 21 | 3 246 | |
| Lisäykset | 821 | 0 | 821 | |
| Hankintameno 31.12.2014 | 4 046 | 21 | 4 067 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2014 | 1 845 | 0 | 1 845 | |
| Poistot | 571 | 0 | 571 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset | 2 416 | 0 | 2 416 | |
| 31.12.2014 | ||||
| Kirjanpitoarvo 1.1.2014 | 1 378 | 21 | 1 399 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2014 | 1 630 | 21 | 1 651 |
| Rahoitusleasingsopimukset | TUHAT EUR | KONSERNI KONEET JA KALUSTO |
EMOYHTIÖ KONEET JA KALUSTO |
|---|---|---|---|
| Aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin sisältyy rahoitusleasingsopimuksella hankittuja tieto |
|||
| koneita ja oheislaitteita sekä autohankintoja | 31.12.2015 | ||
| seuraavasti: | Hankintameno | 4 564 | 4 455 |
| Poistuneiden hyödykkeiden hankintameno | 677 | 677 | |
| Kertyneet poistot | 3 965 | 3 922 | |
| Poistuneiden hyödykkeiden jäännösarvot ja jäljellä olleet poistot | 274 | 274 | |
| Kirjanpitoarvo | 1 002 | 936 | |
| 31.12.2014 | |||
| Hankintameno | 4 870 | 4 870 | |
| Kertyneet poistot | 3 384 | 3 384 | |
| Kirjanpitoarvo | 1 486 | 1 486 |
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintamenon lisäyksiin sisältyy rahoitusleasingsopimuksilla hankittuja hyödykkeitä konsernissa 371 tuhatta euroa ja emoyhtiössä 322 tuhatta euroa vuonna 2015 (715 tuhatta euroa vuonna 2014).
| KONSERNI | MUUT | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | LIIKEARVO | KEHITTÄMIS MENOT |
AINEETTOMAT OIKEUDET |
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET |
YHTEENSÄ |
| Hankintameno 1.1.2015 | 14 925 | 2 618 | 4 772 | 771 | 23 086 |
| Tytäryhtiön hankinta | 22 506 | 0 | 3 670 | 15 | 26 191 |
| Lisäykset | 0 | 0 | 0 | 60 | 60 |
| Hankintameno 31.12.2015 | 37 431 | 2 618 | 8 442 | 846 | 49 337 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2015 | 2 197 | 1 926 | 3 354 | 650 | 8 127 |
| Poistot | 0 | 228 | 638 | 154 | 1 020 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.2015 |
2 197 | 2 154 | 3 992 | 804 | 9 147 |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2015 | 12 730 | 692 | 1 418 | 121 | 14 961 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2015 | 35 236 | 464 | 4 450 | 44 | 40 194 |
| Hankintameno 1.1.2014 | 14 925 | 2 618 | 4 747 | 669 | 22 959 |
| Lisäykset | 0 | 0 | 25 | 102 | 127 |
| Hankintameno 31.12.2014 | 14 925 | 2 618 | 4 772 | 771 | 23 086 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2014 | 2 197 | 1 698 | 2 906 | 578 | 7 379 |
| Poistot | 0 | 228 | 448 | 72 | 748 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.2014 |
2 197 | 1 926 | 3 354 | 650 | 8 127 |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2014 | 12 730 | 920 | 1 841 | 91 | 15 582 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2014 | 12 730 | 692 | 1 418 | 121 | 14 961 |
| EMOYHTIÖ | MUUT | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | LIIKEARVO | KEHITTÄMIS MENOT |
AINEETTOMAT OIKEUDET |
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET |
YHTEENSÄ |
| Hankintameno 1.1.2015 | 4 751 | 2 618 | 14 360 | 392 | 22 121 |
| Liiketoimintasiirto | -977 | -581 | -2 243 | 0 | -3 801 |
| Lisäykset | 0 | 0 | 0 | 9 | 9 |
| Hankintameno 31.12.2015 | 3 774 | 2 037 | 12 117 | 401 | 18 329 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2015 | 2 357 | 1 926 | 3 447 | 335 | 8 095 |
| Poistot | 0 | 112 | 57 | 23 | 192 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.2015 |
2 357 | 2 038 | 3 534 | 358 | 8 287 |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2015 | 2 394 | 692 | 10 883 | 57 | 14 026 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2015 | 1 416 | 0 | 8 583 | 42 | 10 041 |
| Hankintameno 1.1.2014 | 4 751 | 2 618 | 14 335 | 290 | 21 994 |
| Lisäykset | 0 | 0 | 25 | 102 | 127 |
| Hankintameno 31.12.2014 | 4 751 | 2 618 | 14 360 | 392 | 22 121 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2014 | 2 357 | 1 698 | 3 447 | 263 | 7 765 |
| Poistot | 0 | 228 | 30 | 72 | 330 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.2014 |
2 357 | 1 926 | 3 447 | 335 | 8 095 |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2014 | 2 394 | 920 | 10 888 | 27 | 14 229 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2014 | 2 394 | 692 | 10 883 | 57 | 14 026 |
Katsauskaudella ei ollut käynnissä aktivoitavia kehittämishankkeita (ei myöskään vertailuvuonna).
Liiketoimintojen yhdistämiseen liittyvät liikearvot kohdistetaan rahavirtaa tuottaville yksiköille, jotka perustuvat liiketoiminnan seurannassa käytettävään konsernin budjetointi- ja raportointirakenteeseen ja jotka ovat pienimpiä riippumattomia omaisuusyksiköitä, joilla on erilliset rahavirrat.
Liikearvon 31.12.2015 kirjanpitoarvo konsernissa oli yhteensä 35.232 tuhatta euroa (12.730 tuhatta euroa 31.12.2014). Keskeneräisiä aineettomia hyödykkeitä ei ollut tilinpäätöksessä 31.12.2015 (ei myöskään vertailuvuonna).
Arvonalentumista on testattu rahavirtaa tuottavien yksiköiden tasolla. Liiketoiminnasta kerrytettävissä oleva rahamäärä on arvonalentumistestauksessa määritetty käyttöarvon avulla. Määritetyt ennakoidut rahavirrat perustuvat vuoden 2016 liiketulosbudjettiin sekä tätä seuraavien neljän vuoden liiketulosennusteisiin.
Ennustekauden rahavirtojen kehityksen osalta rahavirtaa tuottavien yksiköiden odotetaan kasvavan inflaation tahtiin.
Laskelmissa käytetty diskonttokorko 9,2 % on pääomakustannusten painotettu keskiarvo verojen jälkeen (vastaa 11,5 % korkoa ennen veroja).
Vuoden 2015 testauksen tuloksena ei todettu tarvetta arvonalentumiskirjauksille, vaan jokaisella testatulla yksiköllä jäi selvä marginaali. Vuoden aikana ei tehty arvonalentumisalaskirjauksia.
Herkkyysanalyysien tuloksena voidaan todeta että liikevoiton muutos on kriittisin tekijä kassavirtaa tuottavien yksiköiden liikearvoja
| LIIKEARVO | KONSERNI | EMOYHTIÖ * | |||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Päivittäis- ja erikoistavarakauppa, HoReCa | 5 749 | 6 611 | 5 749 | 6 951 | |
| Tukkukauppa, logistiikka ja palvelut | 3 772 | 2 910 | 3 772 | 3 023 | |
| Palveluiden toiminnanohjaus | 3 205 | 3 205 | 0 | 3 221 | |
| Descom | 22 506 | 0 | 0 | 0 | |
| Yhteensä | 35 232 | 12 730 | 9 521 | 13 194 |
*emoyhtiön luku sisältää fuusiotappiot
testattaessa. Alla yhteenvetona yksikkökohtaiset herkkyydet:
Päivittäis- ja erikoistavarakauppa, HoRe-Ca –yksikössä tulee alaskirjaustarve, mikäli liikevoitto huononee 1,7 prosenttiyksikköä tai diskonttokorko nousee 3,9 prosenttiyksikköä. Vastaavasti Tukkukauppa, logistiikka ja palvelut –yksikössä tulee alaskirjaustarve, mikäli liikevoitto huononee 3,0 prosenttiyksikköä tai diskonttokorko nousee 9,3 prosenttiyksikköä. Palveluiden toiminnanohjaus –yksikössä tulee alaskirjaustarve, mikäli liikevoitto huononee 4,2 prosenttiyksikköä tai diskonttokorko nousee 5,3 prosenttiyksikköä. Descom –yksikössä tulee alaskirjaustarve, mikäli liikevoitto huononee 21,3 prosenttiyksikköä tai diskonttokorko nousee 1,5 prosenttiyksikköä.
Arvonalentumistestauksen ja herkkyysanalyysin tuloksissa ei ole merkittävää eroa konsernin ja emoyhtiön välillä koskien segmenttejä Päivittäis- ja erikoistavarakauppa, HoReCa ja Tukkukauppa, logistiikka ja palvelut, joiden osalta emoyhtiön taseessa on liikearvoa.
Erä sisältää noteeraamattomia osakkeita, jotka on arvostettu hankintamenoon, koska niiden käypä arvo ei ole luotettavasti määritettävissä.
Laskennalliset verot on kirjattu täysmääräisesti lukuun ottamatta Venäjän tytäryhtiön tappioita.
Venäjän yhtiön edellisten tilikausien tappiot ovat 303 tuhatta euroa ja tilikauden tappio 20 tuhatta euroa. Tappiot vanhenevat Venäjän verolainsäädännön mukaisesti. Laskennallista verosaamista tappioista ei ole kirjattu, koska yhtiölle ei todennäköisesti kerry ennen tappioiden vanhenemista verotettavaa tuloa, jota vastaan tappiot pystyttäisiin hyödyntämään.
* Aiempaan vuoteen kohdistuvat laskennalliset verosaamiset 192 tuhatta euroa on kirjattu emoyhtiössä avaavan taseen 1.1.2014 voittovaroja parantaen. Erä on esitetty aikaisemmin vain konsernitilinpäätöksessä.
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | MUUTOS | 2014 | 2015 | MUUTOS | 2014 | |
| Tilikauden alussa | 987 | 432 | 555 | 577 | 3 | 574 | |
| Tilikauden lopussa | 987 | 432 | 555 | 577 | 3 | 574 |
Laskennallisten verojen muutokset:
| KONSERNI | KIRJATTU TULOS |
KIRJATTU TULOS |
OSTETUT LIIKE |
|||
|---|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 31.12. 2013 | LASKELMAAN | 31.12. 2014 | LASKELMAAN | TOIMINNOT | 31.12. 2015 |
| Laskennalliset verosaamiset: | ||||||
| Varaukset | 126 | 0 | 126 | 39 | 181 | 345 |
| Hyllypoistot | 32 | 7 | 39 | 7 | 0 | 46 |
| Muut erät | 34 | -10 | 24 | -10 | 0 | 14 |
| Yhteensä | 192 | -3 | 189 | 36 | 181 | 405 |
| Laskennalliset verovelat: | ||||||
| Verotuksessa vähennyskelpoinen liikearvo |
421 | 0 | 421 | 0 | 0 | 421 |
| Kohdistetut aineettomat erät | 364 | -84 | 280 | -128 | 704 | 857 |
| Muut erät | 0 | 0 | 0 | 123 | 24 | 147 |
| Yhteensä | 785 | -84 | 701 | -5 | 728 | 1 425 |
| EMOYHTIÖ | KIRJATTU | KIRJATTU | LIIKE | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 31.12. 2013/ 1.1. 2014 * |
TULOS LASKELMAAN |
31.12. 2014 | TULOS LASKELMAAN |
TOIMINTA SIIRTO |
31.12. 2015 |
| Laskennalliset verosaamiset: | ||||||
| Varaukset | 160 | -10 | 150 | -20 | 0 | 130 |
| Hyllypoistot | 32 | 7 | 39 | 6 | 0 | 45 |
| Yhteensä | 192 | -3 | 189 | -14 | 0 | 175 |
| Laskennalliset verovelat: | ||||||
| Verotuksessa vähennyskelpoinen | 421 | 0 | 421 | 0 | -196 | 225 |
| liikearvo | ||||||
| Muut erät | 0 | 0 | 0 | 123 | 0 | 123 |
| Yhteensä | 421 | 0 | 421 | 123 | -196 | 348 |
| 17 VAIHTO-OMAISUUS | KONSERNI | EMOYHTIÖ | |||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Valmiit tuotteet | 23 | 35 | 23 | 35 | |
| Yhteensä | 23 | 35 | 23 | 35 |
Saamiset pitkäaikaishankkeista asiakkailta liittyvät valmistusasteen mukaisesti tuloutettaviin käynnissä oleviin projekteihin. Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät sisältävät liiketoimintaan liittyviä tavanomaisia jaksotuksia. Lainasaamisen korko on ollut euribor +1,0 %-yksikköä.
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | |||
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 |
| Lainat ja muut saamiset | ||||
| Myyntisaamiset | 16 179 | 3 425 | 4 060 | 3 425 |
| Saamiset pitkäaikaishankkeista asiakkailta | 122 | 743 | 122 | 743 |
| Siirtosaamiset | 2 079 | 1 113 | 1 969 | 1 114 |
| Sisäiset saamiset | 0 | 0 | 17 869 | 674 |
| Muut saamiset | 17 | 25 | 17 | 24 |
| Yhteensä | 18 397 | 5 306 | 24 037 | 5 980 |
Myyntisaamisten ikäjakauma ja arvonalentumistappioiksi kirjatut erät:
| KONSERNI | ARVONALEN | ARVONALEN | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | TUMISTAPPIOT | NETTO 2015 | 2014 | TUMISTAPPIOT | NETTO 2014 |
| Erääntymättömät | 12 895 | -70 | 12 825 | 2 797 | -70 | 2 727 |
| Erääntyneet | 3 373 | -19 | 3 354 | 717 | -19 | 698 |
| Alle 30 päivää | 2 426 | - | 2 426 | 598 | - | 598 |
| 31–60 päivää | 460 | - | 460 | 65 | - | 65 |
| 61–90 päivää | 256 | - | 256 | 7 | - | 7 |
| Yli 90 päivää | 231 | -19 | 212 | 47 | -19 | 28 |
| Yhteensä | 16 268 | -89 | 16 179 | 3 514 | -89 | 3 425 |
| EMOYHTIÖ | ARVONALEN | ARVONALEN | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | TUMISTAPPIOT | NETTO 2015 | 2014 | TUMISTAPPIOT | NETTO 2014 |
| Erääntymättömät | 3 599 | -70 | 3 529 | 2 797 | -70 | 2 727 |
| Erääntyneet | 550 | -19 | 531 | 717 | -19 | 698 |
| Alle 30 päivää | 458 | - | 458 | 598 | - | 598 |
| 31–60 päivää | 4 | - | 4 | 65 | - | 65 |
| 61–90 päivää | 43 | - | 43 | 7 | - | 7 |
| Yli 90 päivää | 46 | -19 | 27 | 47 | -19 | 28 |
| Yhteensä | 4 149 | -89 | 4 060 | 3 514 | -89 | 3 425 |
Lyhytaikaiset saamiset ovat euromääräisiä. Saamisiin ei liity merkittäviä luottoriskikeskittymiä. Tasearvot vastaavat luottoriskin enimmäismäärää. Koska saamiset ovat lyhytaikaisia, niiden käypä arvo vastaa kirjanpitoarvoa.
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Käteinen raha ja pankki tilit Yhteensä |
2 619 2 619 |
2 530 2 530 |
370 370 |
2 587 2 587 |
Osakkeiden enimmäismäärä on 28.539.504 kappaletta (28.539.504 kappaletta vuonna 2014). Osakkeet ovat nimellisarvottomia. Konsernin enimmäisosakepääoma on yhtiöjärjestyksen mukaan 2.4 miljoonaa euroa (2.4 miljoonaa euroa vuonna 2014).
Seuraavassa on esitetty oman pääoman rahastojen kuvaukset:
Vanhan osakeyhtiölain 12:3a §:n mukaisesti käytettävissä oleva rahasto.
Rahastoon kirjataan koronvaihtosopimuksen mukaisesti kertyneet käypien arvojen muutosten tehokkaat osuudet.
Rahastoon kirjataan osakeyhtiölain 8:2 §:n mukaan se osa osakkeista maksettavasta vastikkeesta, jota ei kirjata osakepääomaan.
Omat osakkeet sisältävät konsernin hallussa olevien omien osakkeiden hankintamenon. Tilikauden päättyessä Solteq Oyj:n hallussa
| KOSKEVAT LIITETIEDOT | Alla on esitetty osakkeiden lukumäärien ja oman pääoman erien täsmäytyslaskelma: |
|---|---|
| ---------------------- | ---------------------------------------------------------------------------------- |
| TUHAT EUR | OSAKKEIDEN LUKUMÄÄRÄ (1 000) |
OSAKE PÄÄOMA |
OMAT OSAKKEET |
YLIKURSSI RAHASTO |
SUOJAUS INSTRUMENT TIEN RAHASTO |
SIJOITETUN VAPAAN OMAN PÄÄOMAN RAHASTO |
YHTEENSÄ |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1.1.2014 | 14 998 | 1 009 | -934 | 75 | -27 | 6 392 | 6 516 |
| Omilla osakkeilla makse tut hallituspalkkiot |
0 | 0 | -135 | 0 | 0 | 0 | -135 |
| Suojausinstrumenttien arvostus |
0 | 0 | 0 | 0 | 5 | 0 | 5 |
| 31.12.2014 | 14 998 | 1 009 | -1 069 | 75 | -23 | 6 392 | 6 384 |
| Omien osakkeiden hankinta | 0 | 0 | -40 | 0 | 0 | -40 | |
| Suojausinstrumenttien arvostus |
0 | 0 | 0 | 0 | 23 | 23 | |
| Suunnattu anti | 2 800 | 0 | 0 | 0 | 0 | 4 242 | 7 042 |
| Omilla osakkeilla makse tut hallituspalkkiot |
0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 127 | 127 |
| Johdon kannustin järjestelmä |
0 | 0 | 0 | 0 | 0 | -312 | -312 |
| 31.12.2015 | 17 798 | 1 009 | -1 109 | 75 | 0 | 10 449 | 10 424 |
olevien omien osakkeiden määrä oli 825.881 kappaletta (866.242 kappaletta tilikaudella 2014). Hankittujen osakkeiden määrä vastasi 4,6 prosenttia koko tilikauden lopun osake- ja äänimäärästä. Hankittujen osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo oli 46.828 euroa.
Tilinpäätöspäivän jälkeen hallitus on ehdottanut yhtiökokoukselle, ettei tilikaudelta 2015 jaeta osinkoa.
| TUHAT EUR | TAKUUVARAUKSET | MUUT VARAUKSET | YHTEENSÄ |
|---|---|---|---|
| 31.12.2014 | 525 | 106 | 631 |
| Varausten lisäykset | 520 | 422 | 942 |
| Varausten vähennykset | 390 | 51 | 441 |
| 31.12.2015 | 655 | 477 | 1 133 |
| TUHAT EUR | TAKUUVARAUKSET | MUUT VARAUKSET | YHTEENSÄ |
|---|---|---|---|
| 31.12.2014 | 525 | 106 | 631 |
| Varausten lisäykset | 146 | 189 | 335 |
| Varausten vähennykset | 379 | 58 | 437 |
| 31.12.2015 | 292 | 237 | 529 |
Ennakoiduista takuutöistä kirjataan varausta projekteille. Takuuaika on pääsääntöisesti 0,5-1 vuotta. Kirjattu takuuvaraus perustuu historiatietoihin takuuvelvoitteiden määrästä. Takuuvaraukset odotetaan käytettävän seuraavan vuoden aikana.
Muut varaukset liittyvät pitkäaikaishankkeisiin, joiden osalta on todennäköistä, että hankkeen valmiiksi saattamiseen tarvittavat kokonaismenot ylittävät hankkeesta saatavat kokonaistulot.
| TUHAT EUR | 2015 KIRJANPITOARVO | 2015 KÄYPÄ-ARVO | 2014 KIRJANPITOARVO | 2014 KÄYPÄ-ARVO |
|---|---|---|---|---|
| Jaksotettuun hankintamenoon | ||||
| arvostetut rahoitusvelat | ||||
| Pitkäaikaiset | ||||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 0 | 0 | 1 607 | 1 607 |
| Joukkovelkakirjalaina | 26 670 | 26 670 | 0 | 0 |
| Rahoitusleasingvelat | 715 | 715 | 983 | 983 |
| 27 385 | 27 385 | 2 590 | 2 590 | |
| Lyhytaikaiset | ||||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 723 | 723 | 1 333 | 1 333 |
| Rahoitusleasingvelat | 302 | 302 | 514 | 514 |
| 1 025 | 1 025 | 1 847 | 1 847 |
| TUHAT EUR | 2015 KIRJANPITOARVO | 2015 KÄYPÄ-ARVO | 2014 KIRJANPITOARVO | 2014 KÄYPÄ-ARVO |
|---|---|---|---|---|
| Jaksotettuun hankintamenoon | ||||
| arvostetut rahoitusvelat | ||||
| Pitkäaikaiset | ||||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 0 | 0 | 1 448 | 1 448 |
| Joukkovelkakirjalaina | 26 670 | 26 670 | 0 | 0 |
| Rahoitusleasingvelat | 675 | 675 | 983 | 983 |
| 27 345 | 27 345 | 2 431 | 2 431 | |
| Lyhytaikaiset | ||||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 190 | 190 | 1 333 | 1 333 |
| Rahoitusleasingvelat | 281 | 281 | 514 | 514 |
| 471 | 471 | 1 847 | 1 847 |
Rahoitusvelkojen käypä arvo on pääosin sama kuin kirjanpitoarvo, koska korot on sidottu lyhytaikaisiin viitekorkoihin. Koronvaihtosopimuksen vaikutus on kirjattu rahoitusvelkojen lisäykseksi. Koronvaihtosopimus on päätetty tilikaudella 2015. Rahoitusvelat mukaan lukien rahoitusleasingvelat ja koronvaihtosopimus luokitellaan käyvän arvon hierarkiatasolle 2.
| 2015 | ||||
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2016 | 2017 | 2018 | 2019–2021 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 723 | 0 | 0 | 0 |
| Joukkovelkakirjalaina | 0 | 0 | 0 | 26 670 |
| Rahoitusleasingvelat | 302 | 420 | 210 | 86 |
| Rahoitusvelat yhteensä | 1 025 | 420 | 210 | 26 756 |
| 2014 | ||||
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2016 | 2017 | 2018–2020 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 333 | 1 159 | 448 | 0 |
| Rahoitusleasingvelat | 514 | 589 | 322 | 73 |
| Rahoitusvelat yhteensä | 1 847 | 1 748 | 770 | 73 |
| 2015 | ||||
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2016 | 2017 | 2018 | 2019–2021 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 190 | 0 | 0 | 0 |
| Joukkovelkakirjalaina | 0 | 0 | 0 | 26 670 |
| Rahoitusleasingvelat | 281 | 401 | 200 | 74 |
| Rahoitusvelat yhteensä | 471 | 401 | 200 | 26 744 |
| 2014 | ||||
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2016 | 2017 | 2018–2020 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 333 | 1 000 | 448 | 0 |
| Rahoitusleasingvelat | 514 | 589 | 322 | 73 |
| Rahoitusvelat yhteensä | 1 847 | 1 589 | 770 | 73 |
Luotollisen tilin käytössä ollut limiitti on vuosittain esitetty seuraavana vuonna erääntyvänä eränä. Lainojen keskikorko oli 5,7 prosenttia vuonna 2015 (2,3 prosenttia vuonna 2014). Rahoitusvelat ovat euromääräisiä.
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Rahoitusleasingvelkojen nykyarvo | |||||
| Yhden vuoden kuluessa | 301 | 514 | 281 | 514 | |
| Vuotta pitemmän ajan ja enintään viiden vuoden kuluttua | 716 | 984 | 675 | 984 | |
| 1 017 | 1 498 | 956 | 1 498 | ||
| Rahoitusleasingvelkojen bruttomäärä | |||||
| Yhden vuoden kuluessa | 331 | 492 | 310 | 492 | |
| Vuotta pitemmän ajan ja enintään viiden vuoden kuluttua | 740 | 1 052 | 699 | 1 052 | |
| 1 071 | 1 544 | 1 009 | 1 544 | ||
| Tulevaisuudessa kertyvät rahoituskulut | -54 | -46 | -53 | -46 | |
| Rahoitusleasingvelkojen kokonaismäärä | 1 017 | 1 498 | 956 | 1 498 |
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat | |||||
| Lyhytaikaiset | |||||
| Ostovelat | 6 004 | 1 085 | 955 | 1 085 | |
| Saadut ennakot pitkäaikaishankkeista asiakkailta | 1 039 | 635 | 902 | 635 | |
| Siirtovelat | 8 000 | 4 518 | 4 695 | 4 501 | |
| Muut velat | 3 239 | 1 417 | 1 141 | 1 417 | |
| Sisäiset velat | 0 | 0 | 387 | 14 | |
| Yhteensä | 18 282 | 7 655 | 8 080 | 7 652 |
Lyhytaikaiset velat ovat euromääräisiä ja niiden käyvät arvot vastaavat kirjanpitoarvoja. Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät liittyvät henkilöstökuluihin sekä muihin liiketoiminnan tavanomaisiin jaksotuksiin. Muissa veloissa esitetään maksettujen palkkojen ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut ja muut ennakonpidätyksen yhteydessä tilitettävät sosiaaliturvaan liittyvät erät sekä arvonlisäverovelka.
Yhtiö altistuu normaalissa liiketoiminnassaan useille rahoitusriskeille. Yhtiön riskienhallinnan tavoitteena on minimoida rahoitusmarkkinoiden haitalliset vaikutukset yhtiön tulokseen. Yhtiön riskienhallinnan yleiset periaatteet hyväksyy hallitus, ja niiden käytännön toteutuksesta vastaa talousorganisaatio yhdessä toimintasegmenttien kanssa.
Yhtiön toimintatapa määrittelee asiakkaiden ja sijoitustransaktioiden luottokelpoisuusvaatimukset sekä sijoitusperiaatteet. Yhtiöllä ei ole merkittäviä saatavien luottoriskikeskittymiä, koska sillä on laaja asiakaskunta ja se luotottaa vain sellaisia yrityksiä, joilla on moitteettomat luottotiedot. Tilikauden aikana tulosvaikutteisesti kirjattujen luottotappioiden määrä ei ole ollut merkittävä. Yhtiön luottoriskin enimmäismäärä on rahoitusvarojen kirjanpitoarvo 31.12.2015.
Yhtiössä pyritään jatkuvasti arvioimaan ja seuraamaan liiketoiminnan vaatiman rahoituksen määrää, jotta yhtiöllä olisi tarpeeksi likvidejä varoja toiminnan rahoittamiseksi. Rahoituksen saatavuus ja joustavuus pyritään takaamaan nostamattomilla luottolimiiteillä sekä käyttämällä rahoituksen hankinnassa useita rahoitusmuotoja. Nostamattomien tililimiittien määrä 31.12.2015 oli 1.810 tuhatta euroa ja yhtiöllä oli tämän lisäksi käyttämättömänä yhteensä 4.000 tuhannen euron valmiusluottolimiitti.
Yhtiön tulot sekä operatiiviset rahavirrat ovat pääosiltaan riippumattomia markkinakorkojen vaihteluista. Yhtiö voi ottaa lainaa joko kiinteäkorkoisena tai vaihtuvakorkoisena ja käyttää tarvittaessa koronvaihtosopimuksia päästäkseen rahoitusperiaatteidensa mukaiseen tavoitteeseen.
Yhtiö ei altistu nykyisellä rahoitusrakenteellaan merkittävälle markkinakorkojen vaihtelusta johtuvalle korkoriskille, sillä vain maksuvalmiusriskin hallintaan käytettävien luottolimiittien korot ovat sidottu markkinakorkoihin. Valtaosa yhtiön korollisesta vieraasta pääomasta koostuu 27.000 tuhannen euron kiinteäkorkoisesta joukkovelkakirjalainasta sekä leasing –sopimuksista, joiden korot ovat kiinteitä.
Raportointikauden päättymispäivänä yhtiöllä ei ollut avoinna koronvaihtosopimuksia tai muita korkoriskien tai muiden riskien hallintaan käytettyjä johdannaisinstrumentteja.
Yhtiön pääoman hallinnan tavoitteena on varmistaa yhtiön toiminnan jatkuvuus (going concern) sekä osakkeenomistajien saaman arvon nousu. Pääomarakennetta voidaan hallita päätöksillä, jotka koskevat mm. vieraan pääoman määrää, osingonjakoa ja pääomanpalautusta, omien osakkeiden hankkimista yhtiölle sekä osakeanteja.
Yhtiön joukkovelkakirjalainaan (tilinpäätöshetkellä 27.000 tuhatta euroa) sekä tili- ja maksuvalmiuslimiitteihin (tilinpäätöshetkellä yhteensä 6.000 tuhatta euroa) liittyvät taloudelliset kovenantit on kiinnitetty joukkovelkakirjalainen ehtoihin, joiden kehitystä tarkastellaan säännöllisesti.
Varojen jakoa ja muun kuin Joukkovelkakirjalainan ehdoissa erikseen sallitun uuden velan ottamista koskevat taloudelliset kovenantit (Incurrence Covenant) edellyttävät, että omavaraisuusaste kunakin sovittuna tarkasteluhetkenä ylittää 27,5 prosenttia, korkokate (käyttökate/ nettokorkokulut) ylittää suhdeluvun 3,00:1 ja että konsernin korolliset nettovelat/käyttökate eivät ylitä suhdelukua 3,50:1.
Joukkovelkakirjalainassa on lisäksi omaisuuden myyntiin vakuudenantoon, liiketoiminnan muutoksiin, lähipiirijärjestelyihin, limiittien käyttöön, joukkovelkakirjan julkisen kaupankäynnin kohteeksi saattamiseen ja immateriaalioikeuksien säilyttämiseen liittyviä muita kovenantteja, määräysvallan vaihtumiseen liittyvä ennenaikainen takaisinmaksuvelvollisuus sekä sulautumiseen, jakautumiseen, liiketoiminnan lopettamiseen ja maksulaiminlyönteihin ja maksukyvyttömyyteen liittyviä erääntymisehtoja. Joukkovelkakirjalainan ehdot kokonaisuudessaan ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla.
Pääomarakennetta kuvaavia tunnuslukuja ovat omavaraisuusaste ja nettovelkaantumisaste. Omavaraisuusaste vuonna 2015 oli 24,4 % (48,0 % vuonna 2014). Nettovelkaantumisaste vuonna 2015 oli 167,4 % (16,3 % vuonna 2014).
Merkittävät tapahtumat ilmenevät laaditusta rahavirtalaskelmasta. Merkittävät liiketoiminnan rahavirran oikaisut johtuvat suunnitelman mukaisista poistoista ja arvonalentumisista sekä tilikaudella toteutetun yrityskaupan eristä, konsernissa 576 tuhatta euroa (1.320 tuhatta euroa) ja emoyhtiössä 582 tuhatta euroa (902 tuhatta euroa).
27 VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET
Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat:
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Yhden vuoden kuluessa | 1 663 | 850 | 787 | 850 | |
| Vuotta pitemmän ajan ja enintään viiden vuoden kuluttua | 4 171 | 2 838 | 2 802 | 2 838 | |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 620 | 1 362 | 620 | 1 362 | |
| Yhteensä | 6 454 | 5 050 | 4 209 | 5 050 |
Yhtiö on vuokrannut osan käyttämistään autoista ja kopiokoneista. Vuokrasopimuksiin sisältyy mahdollisuus jatkaa sopimusta alkuperäisen päättymispäivän jälkeen. Sopimusten indeksi-, uudistamis- ja muut ehdot poikkeavat toisistaan. Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen toimitilojen osalta on esitetty tilojen määräaikaisvuokrakauden vuokravastuu. Helsingin
nykyisten toimitilojen vuokrasopimus päättyy keväällä 2016 ja vuokravastuissa on siten esitetty myös uusien toimitilojen vuokravastuut. Uusiin toimitiloihin siirrytään keväällä 2016.
Vuoden 2015 tuloslaskelmaan sisältyy muiden vuokrasopimusten perusteella suoritettuja vuokramenoja 1.330 tuhatta euroa (1.261 tuhatta euroa vuonna 2014).
| TUHAT EUR | KONSERNI | EMOYHTIÖ | |||
|---|---|---|---|---|---|
| 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | ||
| Omasta puolesta annetut vakuudet | |||||
| Yrityskiinnitykset | 10 000 | 10 000 | 10 000 | 10 000 | |
| Yhteensä | 10 000 | 10 000 | 10 000 | 10 000 |
Joukkovelkakirjalainan liikkeeseen laskuun asti yrityskiinnitykset ovat olleet pitkäaikaisten lainojen ja luottolimiittien vakuutena. Liikkeellelaskun jälkeen yrityskiinnitykset ovat olleet käyttöpääomarahoitus- ja pankkitakauslimiittien vakuutena.
Konsernin lähipiiriin kuuluvat emoyritys sekä tytäryritykset. Lähipiiriin sisältyvät myös johtoon kuuluvat avainhenkilöt, joihin luetaan hallituksen ja johtoryhmän jäsenet mukaan lukien toimitusjohtaja läheisine perheenjäsenineen.
Konsernin emo- ja tytärsuhteet 31.12.2015 ovat seuraavat:
| OMISTUSOSUUS | OSUUS | ||
|---|---|---|---|
| YRITYS | KOTIMAA | (%) | ÄÄNIVALLASTA (%) |
| Solteq Oyj | |||
| Descom Group Oy** | Suomi | 100 % | 100 % |
| Descom Oy** | Suomi | 100 % | 100 % |
| Descomdigree AB | Ruotsi | 100 % | 100 % |
| DSCM Denmark Aps | Tanska | 100 % | 100 % |
| Solteq Poland Sp. z.o.o. | Puola | 100 % | 100 % |
| Mainiot Software Oy | Suomi | 100 % | 100 % |
| Solteq Finance Oy | Suomi | 100 % | 100 % |
| Qetlos Oy | Suomi | 100 % | 100 % |
| Solorus Holding Oy | Suomi | 100 % | 100 % |
| OOO Solteq Russia | Venäjä | 100 % | 100 % |
** Fuusioitu emoyhtiöön 1.1.2016
Solteq Oyj:n johtoryhmän jäsenet hankkivat välilliseen omistukseensa keväällä 2011 ja kesällä 2012 yhteensä 750.000 kappaletta yhtiön osakkeita. Hankinnat rahoitettiin osin johdon pääomapanoksin ja osin Solteqin antamalla korollisella lainalla. Omistus- ja kannustinjärjestelmän sovittiin olevan voimassa vuoden 2014 tilinpäätöksen julkistamiseen asti ja sen jälkeen purkautuvan myöhemmin sovittavalla tavalla. Järjestelyitä koskevat alkuperäiset pörssitiedotteet on julkaistu 1.3.2011 ja 17.7.2012.
Solteq Oyj:n hallitus päätti 19.3.2015 purkaa omistus- ja kannustinjärjestelmän ostamalla johdon omistusyhtiöiden Solteq Management Oy:n ja Solteq Management Team Oy:n osakekannat yhtiöiden osakkailta käypään arvoon. Käyvän arvon määrittelyssä omistusyhtiöiden omistuksessa olevat Solteq Oyj:n osakkeet arvostettiin hintatasoon 1,57 euroa osakkeelta. Kyseinen hintataso vastasi Solteq Oyj:n osakkeiden kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia aikavälillä 13.–20.2.2015 eli tilinpäätöksen julkaisupäivänä ja sitä seuraavana viitenä kaupankäyntipäivänä.
Solteq Oyj:n täysin omistamat Solteq Management Oy ja Solteq Management Team Oy fuusioitiin emoyhtiöönsä 31.12.2015.
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | |||
|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 |
| Myynnit | 70 | 0 | 0 | 0 |
| Korkotuotot | 0 | 0 | 0 | 12 |
| Vuokrajärjestelyt | 80 | 85 | 69 | 85 |
| Alihankintaostot | 3 | 0 | 0 | 0 |
| Johdon yhtiöiden osakehankinta | 383 | 0 | 383 | 0 |
| Lähipiirin liiketapahtumat yhteensä | 536 | 85 | 452 | 97 |
Liiketapahtumat lähipiirin kanssa ovat tapahtuneet markkinahintaan ja liittyvät yhtiön normaaliin ohjelmistopalvelutoimintaan. Tilinpäätöshetkellä ei taseessa ole muita merkittäviä lähipiirisaamisia tai -velkoja.
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet | 2 115 | 1 212 | 1 979 | 1 212 | |
| 2 115 | 1 212 | 1 979 | 1 212 |
Johdon työsuhde-etuuksiin on huomioitu toimitusjohtajan, hallituksen ja johtoryhmän kompensaatiot.
| KONSERNI | EMOYHTIÖ | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| TUHAT EUR | 2015 | 2014 | 2015 | 2014 | |
| Toimitusjohtaja Repe Harmanen | 390 | 195 | 390 | 195 | |
| Hallituksen jäsenet 19.10.2015 alkaen | |||||
| Uotila Mika, hallituksen puheenjohtaja | 8 | 0 | 8 | 0 | |
| Aktan Aarne | 8 | 0 | 8 | 0 | |
| Grannenfelt Eeva | 8 | 0 | 8 | 0 | |
| Harra-Vauhkonen Kirsi | 8 | 0 | 8 | 0 | |
| Pietilä Markku | 8 | 0 | 8 | 0 | |
| Väätäinen Olli | 8 | 0 | 8 | 0 | |
| Hallituksen jäsenet 19.10.2015 saakka | |||||
| Saadetdin Ali U. hallituksen puheenjohtaja | 81 | 50 | 81 | 50 | |
| Aalto Seppo | 52 | 15 | 52 | 15 | |
| Pietilä Markku | 50 | 15 | 50 | 15 | |
| Roininen Matti | 49 | 15 | 49 | 15 | |
| Sara-aho Sirpa | 49 | 15 | 49 | 15 | |
| Sonninen Jukka | 51 | 15 | 51 | 15 | |
| Välimäki Olli | 50 | 15 | 50 | 15 |
Toimitusjohtajan suoriteperusteinen eläkemeno on 84 tuhatta euroa. Toimitusjohtajan eläkejärjestely on työeläkelainsäädännön mukainen. Toimitusjohtajan irtisanomisaika on 3 kk. Erokorvauksena on sovittu maksettavan 9 kk:n palkkaa vastaava korvaus.
Hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja omistivat 15.000 Solteq Oyj:n osaketta vuoden 2015 lopussa (2014 hallituksen jäsenten omistus oli 5.573.589 osaketta). Vanhan 19.10.2015 työnsä päättäneen hallituksen jäsenille on maksettu 9.3.2015 yhteensä 35.000 kappaleen (5.000 osaketta/jäsen) osakepalkkio 17.3.2014 yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti ja 4.11.2015 yhteensä 35.000 kappaleen (5.000 osaketta/jäsen) osakepalkkio 16.3.2015 yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti.
Group Oy:n kokonaan omistama Descom Oy sulautui Descom Group Oy:öön ja Solteq Oyj:n kokonaan omistama Descom Group Oy sulautui Solteq Oyj:öön.
Katsauskauden jälkeen 1.1.2016 rekisteröitiin tytäryhtiösulautumisten täytäntöönpanot, jotka toteutettiin 8.9.2015 tiedotetun sulautumissuunnitelman mukaisesti. Descom
| (MILJ. EUR) 2015 2014 2013 2012 2011 Liikevaihto 54,2 40,9 38,1 39,0 27,1 Liikevaihdon kasvu 32,5 % 7,4 % -2,3 % 43,7 % 0,5 % |
|---|
| Liikevoitto/-tappio 1,3 2,5 2,1 2,7 1,5 |
| % liikevaihdosta 2,4 % 6,1 % 5,6 % 7,0 % 5,4 % |
| Voitto/tappio ennen veroja 0,3 2,3 1,9 2,4 1,3 |
| % liikevaihdosta 0,6 % 5,7 % 5,1 % 6,2 % 4,7 % |
| Oman pääoman tuotto, % 0,8 % 16,8 % 15,5 % 21,2 % 16,0 % |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % 4,5 % 15,5 % 13,2 % 20,8 % 13,1 % |
| Omavaraisuusaste, % 24,4 % 48,0 % 43,5 % 37,2 % 34,2 % |
| Bruttoinvestoinnit taseen pysyviin vastaaviin 23,3 1,0 1,0 7,4 0,5 |
| % liikevaihdosta 42,9 % 2,3 % 2,5 % 19,1 % 1,7 % |
| Tutkimus- ja kehittämismenot 0,9 1,1 0,9 1,1 0,8 |
| % liikevaihdosta 1,7 % 2,7 % 2,4 % 2,8 % 2,9 % |
| Nettovelkaantumisaste (Net Gearing) 167,4 % 16,3 % 29,4 % 51,5 % 65,4 % |
| Henkilöstö keskimäärin tilikauden aikana 391 281 287 270 211 |
| KONSERNIN OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT | TILIKAUSI 1.1.–31.12. | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | ||
| Osakekohtainen tulos, EUR | 0,01 | 0,13 | 0,11 | 0,12 | 0,08 | |
| Emoyhtiön omist. kuuluva oma pääoma, EUR | 0,91 | 0,79 | 0,72 | 0,67 | 0,52 | |
| Osakekohtainen osinko, EUR * | 0,00* | 0,03 | 0,06 | 0,06 | 0,00 | |
| Osinko tuloksesta, % * | 0,00* | 23,7 % | 55,4 % | 49,7 % | 0,0 % | |
| * Solteq Oyj:n hallitus esittää, että tilikaudelta 2015 ei jaeta osinkoa. Osakkeiden lukumääriä laskettaessa yhtiön hallussa olevat omat osakkeet on vähennetty osakkeiden määrästä. |
Efektiivinen osinkotuotto, % * | 0,00* | 2,3 % | 4,1 % | 5,0 % | 0,0 % |
| Hinta/voitto -suhde (P/E-luku) | 178,0 | 10,2 | 13,3 | 10,0 | 12,6 | |
| Osakkeen ylin kurssi, EUR | 1,97 | 1,59 | 1,77 | 1,39 | 1,20 | |
| Osakkeen alin kurssi, EUR | 1,32 | 1,33 | 1,20 | 0,99 | 0,95 | |
| Tilikauden keskikurssi, EUR | 1,71 | 1,45 | 1,49 | 1,16 | 1,07 | |
| Osakekannan markkina-arvo, 1000 EUR | 31 681 | 19 947 | 21 897 | 17 998 | 11 905 | |
| Osakkeiden vaihto, 1000 kpl | 5 023 | 795 | 929 | 1 885 | 1 614 | |
| Osakkeiden vaihto, % | 29,7 % | 5,3 % | 6,2 % | 13,7 % | 14,0 % | |
| Osakkeiden osakeantioikaistun lukumäärän | ||||||
| painotettu keskiarvo tilikauden aikana, 1000 kpl | 15 719 16 937 |
14 933 | 14 972 | 13 756 | 11 546 | |
| Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä | ||||||
| tilikauden lopussa, 1000 kpl | 14 882 | 14 974 | 14 960 | 11 448 |
| Oman pääoman tuotto prosentteina: | tilikauden tulos | |
|---|---|---|
| taseen oma pääoma (keskim.kauden aikana) | x 100 | |
| Sijoitetun pääoman tuotto prosentteina: | tilikauden tulos rahoituserien jälkeen + rahoituskulut | x 100 |
| taseen loppusumma - korottomat velat (keskim.kauden aikana) | ||
| Omavaraisuusaste prosentteina: | oma pääoma | x 100 |
| taseen loppusumma – saadut ennakot | ||
| Nettovelkaantumisaste: | korolliset velat - rahat, pankkisaamiset ja rahoitusarvopaperit | x 100 |
| oma pääoma | ||
| Laimennettu osakekohtainen tulos: | tilikauden tulos -/+ määräysvallattomien omistajien osuus | |
| osakkeiden kappalemäärä keskim lisättynä vuoden lopun optioiden määrällä | ||
| Osakekohtainen tulos: | tilikauden tulos -/+ määräysvallattomien omistajien osuus | |
| osakkeiden kappalemäärä keskimäärin | ||
| Osakekohtainen oma pääoma: | taseen oma pääoma | |
| osakkeiden kappalemäärä | ||
| Osakekohtainen osinko: | tilikauden osinko | |
| osingonjakohetken osakemäärä | ||
| Osinko tuloksesta prosentteina: | osakekohtainen osinko | x 100 |
| osakekohtainen tulos | ||
| Efektiivinen osinkotuotto prosentteina: | osakekohtainen osinko | x 100 |
| pörssikurssi vuoden lopussa | ||
| Hinta-voitto -suhde (P/E-luku): | pörssikurssi vuoden lopussa | |
| osakekohtainen tulos |
| OMISTAJIEN | OSAKKEITA JA ÄÄNIÄ | ||
|---|---|---|---|
| MÄÄRÄ | % | KPL | |
| Yritykset | 68 | 45,9 % | 8 162 102 |
| Rahoitus- ja vakuutuslaitokset | 7 | 1,7 % | 300 237 |
| Julkisyhteisöt | 2 | 17,7 % | 3 155 597 |
| Kotitaloudet | 1 826 | 34,7 % | 6 173 447 |
| Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt | 2 | 0,0 % | 231 |
| Ulkomaat | 6 | 0,0 % | 6 445 |
| Kaikki yhteensä | 1 911 | 100,0 % | 17 798 059 |
| joista hallintarekisteröityjä | 5 | 1,4 % | 247 612 |
| OMISTAJIEN | OSAKKEITA JA ÄÄNIÄ | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| OSAKKEIDEN MÄÄRÄ | MÄÄRÄ | % | KPL | ||
| 1 - 100 | 383 | 0,2 % | 27 348 | ||
| 101 - 1 000 | 1 066 | 2,8 % | 499 549 | ||
| 1 001 - 10 000 | 373 | 6,5 % | 1 154 526 | ||
| 10 001 - 100 000 | 73 | 11,7 % | 2 083 564 | ||
| 100 001 - 1 000 000 | 11 | 17,3 % | 3 074 888 | ||
| 1 000 000 - | 5 | 61,6 % | 10 958 184 | ||
| Yhteensä | 1 911 | 100,0 % | 17 798 059 | ||
| joista hallintarekisteröityjä | 5 | 1,4 % | 247 612 |
| OSAKKEITA JA ÄÄNIÄ | |||
|---|---|---|---|
| KPL | % | ||
| Sentica Buyout III Ky | 4 621 244 | 26,0 | |
| Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo | 2 000 000 | 11,2 | |
| Profiz Business Solution Oyj | 1 781 790 | 10,0 | |
| Saadetdin Ali | 1 399 553 | 7,9 | |
| Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma | 1 155 597 | 6,5 | |
| Solteq Oyj | 825 881 | 4,6 | |
| Aalto Seppo | 671 882 | 3,8 | |
| Roininen Matti | 420 000 | 2,4 | |
| Corpinghouse Oy | 321 356 | 1,8 | |
| Sentica Buyout III Co-Investment | 180 049 | 1,0 | |
| 10 suurinta osakkeenomistajaa yhteensä | 13 377 352 | 75,2 | |
| Hallintarekisteröidyt yhteensä | 247 612 | 1,4 | |
| Muut | 4 173 095 | 23,4 | |
| Yhteensä | 17 798 059 | 100,0 |
Emoyhtiö Solteq Oyj:n vapaa oma pääoma 31.12.2015 on:
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto. . | 10 448 800,01 euroa |
|---|---|
| Edellisten tilikausien tulos. | 3 243 100,04 euroa |
| Tilikauden tulos. | -867 582,81 euroa |
| Yhteensä. | 12 824 317,24 euroa |
Tästä jakokelpoisia varoja on 12 824 317,24 euroa.
Solteq Oyj:n hallitus esittää, että tilikaudelta 2015 ei jaeta osinkoa. Hallitus esittää että tilikauden tulos siirretään voittovarojen tilille.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia.
Helsingissä 18. helmikuuta 2016
Mika Uotila Aarne Aktan Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen jäsen
Eeva Grannenfelt Kirsi Harra-Vauhkonen Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen
Markku Pietilä Olli Väätäinen
Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen
Repe Harmanen Toimitusjohtaja
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Tampereella 18. päivänä helmikuuta 2016
KPMG Oy Ab
Lotta Nurminen KHT
Olemme tilintarkastaneet Solteq Oyj:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.–31.12.2015. Tilinpäätös sisältää sekä konsernin että emoyhtiön taseen, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot.
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan, taikka rikkoneet osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä.
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien
kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Lausuntonamme esitämme, että
Tampere 18. helmikuuta 2016 KPMG Oy Ab
Lotta Nurminen KHT
Säilytystapa
Kirjanpitokirjat
Päivä- ja pääkirja Tasekirja ja tilinpäätösaineisto
Ostoreskontratositteet Myyntireskontratositteet Palkkatositteet Muistiotositteet
Elektronisessa muodossa Elektronisessa muodossa Elektronisessa muodossa Paperitositteina
Elektronisessa muodossa
Paperille tulostettu ja sidottu kirja
SOLTEQ OYJ
Tampere Eteläpuisto 2 C 33200 Tampere
Helsinki Atomitie 2b 00370 Helsinki
Jyväskylä Vapaudenkatu 48–50 PL 407, 40101 Jyväskylä
Tukholma Regeringsgatan 82 (2. vån) 11139 Stockholm
Wroclaw Czysta 2/4 Wrocław
www.solteq.com
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.