Interim / Quarterly Report • Aug 13, 2019
Interim / Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Maailman talouden epävarmuuksista huolimatta PONSSE-metsäkoneiden kysyntä jatkui kuluneella neljänneksellä hyvällä tasolla ja yhtiön tilausvirta oli erittäin hyvä. Euromääräinen tilauskantamme oli katsauskauden lopussa erittäin vahva 361,1 miljoonaa euroa. Valmistusmäärät ovat olleet Vieremän tehtaallamme jatkuvassa kasvussa komponenttisaatavuuden parantuessa. Ensimmäisen neljänneksen haasteet uusien tuotteiden sarjavalmistuksen aloituksessa on saatu ratkaistua nopeasti.
Euroopan laajat kaarnakuoriaistuhot vaikuttavat puumarkkinoihin. Euroopan metsätuhojen estämiseen ja torjuntaan liittyvät hakkuut nostavat hetkellisesti korjatun puun määrää Euroopassa, mikä vaikuttaa väliaikaisesti myös kansainvälisiin puuvirtoihin.
Vuoden toisella neljänneksellä yhtiön liikevaihto oli 172,7 (149,0) miljoonaa euroa. Uusien PONSSEmetsäkoneiden toimitukset onnistuivat suunnitellusti toisen neljänneksen loppuun mennessä. Huoltopalveluiden liikevaihto kasvoi edelleen ja myös vaihtokonemarkkina toimi hyvin. Vaihtokoneiden liikevaihto oli hyvässä kasvussa vertailukauteen verrattuna. Kansainvälisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 79,7 (78,4) prosenttia.
Liikevoitto toisella neljänneksellä oli 17,5 (12,4) miljoonaa euroa. Toisen neljänneksen liiketulosprosentti oli 10,2 (8,3). Vahva laskutus yhdessä kulujen hallinnan kanssa vaikutti kannattavuuteen positiivisesti. Rahavirta oli katsauskaudella 2,7 (20,1) miljoonaa euroa, mikä oli ajankohtaan nähden normaalilla tasolla.
Vieremän tehdas ja Ponssea ympäröivä valmistusverkosto toimivat hyvin. Komponenttisaatavuuteen liittyy edelleen riskejä, mutta tilanne helpottuu jatkuvasti. Tehtaan kesänaikaiset huollot onnistuivat hyvin ja tehtaan toiminta on alkanut normaalisti elokuun alussa.
Konsernin liikevaihdoksi muodostui katsauskauden aikana 315,8 (291,1) miljoonaa euroa, joka on 8,5 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella. Kansainvälisten liiketoimintojen osuus kokonaisliikevaihdosta oli 79,7 (78,4) prosenttia.
Liikevaihto jakautui alueittain seuraavasti: Pohjois-Eurooppa 37,7 (38,1) prosenttia, Keski- ja Etelä-Eurooppa 21,1 (21,5) prosenttia, Venäjä ja Aasia 16,3 (21,0) prosenttia, Pohjois- ja Etelä-Amerikka 24,5 (18,5) prosenttia sekä muut maat 0,4 (0,8) prosenttia.
Liiketulos oli 30,4 (29,5) miljoonaa euroa. Liiketuloksen osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 9,6 (10,1) prosenttia. Konsernin sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 22,6 (21,6) prosenttia.
Henkilöstökulut olivat katsauskauden aikana 48,0 (43,4) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut kulut olivat 29,1 (26,7) miljoonaa euroa. Rahoitustuotot ja -kulut olivat nettomääräisesti -0,3 (-3,9) miljoonaa euroa. Rahoituseriin on kirjattu valuuttakurssien muutoksista aiheutuneet kurssivoitot ja -tappiot, joiden nettovaikutus katsauskauden aikana oli 0,6 (-3,3) miljoonaa euroa. Katsauskauden tulokseksi muodostui 23,2 (19,1) miljoonaa euroa. Laimennettu ja laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS) oli 0,83 (0,68) euroa.
Konsernitaseen loppusumma oli katsauskauden päättyessä 403,0 (353,1) miljoonaa euroa. Vaihtoomaisuuden määrä oli 157,1 (139,7) miljoonaa euroa. Myyntisaamisia oli 53,0 (40,0) miljoonaa euroa sekä likvidejä kassavaroja 24,2 (28,0) miljoonaa euroa. Konsernin oman pääoman määrä oli 202,2 (174,6) miljoonaa euroa ja emoyhtiön oma pääoma (FAS) oli 187,8 (165,7) miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä oli 77,6 (68,8) miljoonaa euroa. Yhtiön rahoituslimiiteistä on käytössä 20 %. Emoyhtiön saamiset muilta konserniyhtiöiltä olivat nettomääräisesti 106,4 (90,5) miljoonaa euroa. Emoyhtiön saatavat tytäryhtiöiltä koostuvat pääosin myyntisaamisista. Konsernin nettovelat olivat 53,3 (40,7) miljoonaa euroa ja nettovelkaantumisaste (net gearing) 26,3 (23,3) prosenttia. Omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä 51,3 (51,1) prosenttia.
Liiketoiminnan rahavirta oli 2,7 (20,1) miljoonaa euroa. Investointien rahavirta oli -11,5 (-15,1) miljoonaa euroa.
Uusia tilauksia saatiin katsauskauden aikana 391,6 (355,7) miljoonan euron arvosta ja tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 361,1 (187,0) miljoonaa euroa.
Ponsse-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ovat Ponsse AB, Ruotsi; Ponsse AS, Norja; Ponssé S.A.S., Ranska; Ponsse UK Ltd, Iso-Britannia; Ponsse Machines Ireland Ltd, Irlanti, Ponsse North America, Inc., Amerikan Yhdysvallat; Ponsse Latin America Ltda, Brasilia; Ponsse Uruguay S.A., Uruguay; OOO Ponsse, Venäjä; Ponsse Asia-Pacific Ltd, Hong Kong; Ponsse China Ltd, Kiina sekä Epec Oy, Suomi. Konserniin kuuluu myös kiinteistöyhtiö Ponsse Centre, Venäjä. Lisäksi konserniin kuuluu osakkuusyhtiö Sunit Oy, Suomi, josta Ponsse Oyj:n omistusosuus on 34 prosenttia.
Konsernin tuotekehitysmenot olivat katsauskaudella yhteensä 9,6 (8,4) miljoonaa euroa, joista aktivoitiin 3,1 (2,5) miljoonaa euroa.
Käyttöomaisuusinvestointien määrä oli 11,7 (15,3) miljoonaa euroa. Ne koostuivat tuotekehitysaktivointien lisäksi rakennusinvestoinneista ja tavanomaisista koneiden ja laitteiden ylläpito- ja korvausinvestoinneista.
Yhtiön johtoryhmään kuuluivat seuraavat jäsenet: puheenjohtajana toimiva toimitusjohtaja Juho Nummela, talousjohtaja Petri Härkönen, teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg, huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen, henkilöstöjohtaja Paula Oksman, toimitusketjusta vastaava johtaja Tommi Väänänen sekä toimitusjohtajan sijainen, myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén. Yhtiön johdolla on tavanomainen johdon vastuuvakuutus.
Myynnin aluejohtajaorganisaation johdossa toimivat konsernin myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén ja huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen. Aluejohtajat raportoivat Ponsse Oyj:n jälleenmyyjäverkostosta vastaavalle johtaja Marko Mattilalle. Tytäryhtiöiden toimitusjohtajat ja Marko Mattila raportoivat Ponsse Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrénille.
Aluejako ja vastuuhenkilöt on esitetty alla: Pohjois-Eurooppa: Jani Liukkonen (Suomi), Carl-Henrik Hammar (Ruotsi ja Tanska), Tarmo Saks (Viro, Latvia ja Liettua) ja Sigurd Skotte (Norja).
Keski- ja Etelä-Eurooppa: Tuomo Moilanen (Saksa ja Itävalta), Clément Puybaret (Ranska), Janne Tarvainen (Espanja ja Portugali), Dean Robson (Iso-Britannia), Patrick Murphy (Irlanti) 24.4.2019 alkaen, Gary Glendinning (Irlanti 23.4.2019 saakka, Unkari, Romania, Slovenia, Kroatia ja Serbia) ja Tarmo Saks (Puola, Tsekki ja Slovakia).
Venäjä ja Aasia: Jaakko Laurila (Venäjä ja Valko-Venäjä), Janne Tarvainen (Australia ja Etelä-Afrikka) ja Risto Kääriäinen (Kiina ja Japani).
Pohjois- ja Etelä-Amerikka: Pekka Ruuskanen (USA), Eero Lukkarinen (Kanada), Fernando Campos (Brasilia) ja Martin Toledo (Uruguay, Chile ja Argentiina).
Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 1 755 (1 601) henkilöä.
13.8.2019 4/12
Katsauskauden päättyessä konsernin palveluksessa oli 1 808 (1 664) henkilöä.
Yhtiön rekisteröity osakepääoma koostuu 28 000 000 osakkeesta. Osakkeiden vaihto ajalla 1.1.– 30.6.2019 oli 700 022 kappaletta, joka on 2,5 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä. Vaihdon arvo oli 20,1 miljoonaa euroa. Katsauskauden alin kurssi oli 24,80 euroa osakkeelta ja ylin 31,80 euroa osakkeelta.
Katsauskauden päätöskurssi oli 31,80 euroa osakkeelta ja koko osakekannan markkina-arvo 890,4 miljoonaa euroa.
Katsauskauden päättyessä yhtiöllä ei ollut hallussaan omia osakkeita.
Varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle antamista valtuutuksista ja muista päätöksistä on annettu erillinen tiedote 3.4.2019.
Yhtiön päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiön hallitus on vahvistanut tämän hallinnointikoodin, joka noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hallituksen hyväksymää Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2015. Koodin tarkoituksena on varmistaa, että yhtiötä johdetaan ammattitaitoisesti ja että käytössä ovat eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoiset liiketoimintaperiaatteet ja käytännöt.
Hallinnointikoodi on luettavissa yhtiön internet-sivujen sijoittajaosiossa.
Riskienhallinta perustuu yhtiön arvoihin sekä strategisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin. Riskienhallinnan tavoitteena on tukea yhtiön strategiassa määritettyjen tavoitteiden toteutumista sekä turvata yhtiön taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan jatkuvuutta.
Riskienhallinnan tehtävänä on tunnistaa, arvioida ja seurata liiketoiminnassa esiintyviä riskejä, joilla voi olla vaikutusta yhtiön strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumiseen tai liiketoiminnan jatkuvuuteen. Tämän pohjalta tehdään päätökset tarvittavista toimenpiteistä, joilla riskejä ennaltaehkäistään ja havaittuihin riskeihin reagoidaan.
Riskienhallinta on osa normaalia, päivittäistä liiketoimintaa ja sisällytetty osaksi johtamisjärjestelmää. Riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä riskienhallintapolitiikka.
Riskinä pidetään mitä tahansa tapahtumaa, joka vaarantaa yhtiön tavoitteiden toteutumisen tai uhkaa liiketoiminnan jatkuvuutta. Toisaalta riski voi olla myös positiivinen tapahtuma, jolloin riskiä käsitellään mahdollisuutena. Kukin riski arvioidaan sen vaikutuksen ja toteutumisen todennäköisyyden perusteella. Riskien hallintakeinoja ovat riskin välttäminen, pienentäminen ja siirtäminen. Lisäksi riskejä voidaan hallita kontrolloimalla ja minimoimalla niiden vaikutusta.
13.8.2019 5/12
Maailman talouden epävarmuus saattaa vaikuttaa metsäkoneiden kysynnän heikkenemiseen. Epävarmuutta voi lisätä kehittyvien maiden valuuttamarkkinoiden volatiliteetti. Erityisesti geopoliittinen tilanne lisää epävarmuutta rahoitusmarkkinoiden toimivuuden ja pakotteiden kautta. Vientimaiden vero- ja tullilainsäädännöissä tapahtuvat muutokset voivat vaikeuttaa yhtiön harjoittamaa vientikauppaa tai sen kannattavuutta. Riskit toimittajaverkostossa voivat aiheuttaa häiriöitä materiaalisaatavuuteen.
Emoyhtiö seuraa konsernin sisäisten ja ulkoisten myyntisaamisten arvon muutoksia sekä niihin liittyvää riskiä arvonalentumisesta.
Yhtiön rahoituksen riskienhallinnan keskeisenä tavoitteena on maksuvalmius-, korko- ja valuuttariskien hallinta. Maksuvalmiuden varmistamiseksi yhtiöllä on käytössään eri rahoittajien kanssa tehtyjä luottolimiittisopimuksia. Haitallisten koronmuutosten vaikutusta minimoidaan käyttämällä erilaisiin viitekorkoihin sidottuja luottoja sekä koronvaihtosopimuksia. Valuuttakurssimuutosten vaikutusta vähennetään johdannaissopimusten avulla.
Konsernin euromääräisen liikevoiton odotetaan olevan vuonna 2019 hieman suurempi kuin 2018.
Ponssen vahvasti uusiutunut ja kilpailukykyinen tuotemallisto sekä uudet huoltopalveluratkaisut ovat kasvattaneet yhtiötä merkittävästi. Markkinatilanne on jatkunut suotuisana.
Investointimme suuntautuvat enenevässä määrin tuotekehitykseen ja tuoteteknologiaan sekä huoltopalveluverkoston kehittämiseen Suomessa ja ulkomailla. Vieremän tehtaalla keskitytään uusien tuotteiden ylösajoon ja kapasiteetin nostoon lopputuotteiden laatu ja luotettavuus huomioiden.
13.8.2019 6/12
| IFRS | IFRS | IFRS | |
|---|---|---|---|
| 1-6/19 | 1-6/18 | 1-12/18 | |
| LIIKEVAIHTO | 315 804 | 291 068 | 612 435 |
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen | |||
| lisäys (+) tai vähennys (-) | 28 743 | 11 738 | -1 508 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 1 240 | 992 | 2 768 |
| Materiaalit ja palvelut | -227 944 | -196 671 | -395 660 |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | -47 962 | -43 377 | -85 289 |
| Poistot | -10 400 | -7 536 | -15 836 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -29 088 | -26 744 | -55 193 |
| LIIKETULOS | 30 393 | 29 470 | 61 717 |
| Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista | -54 | 2 | -77 |
| Rahoitustuotot ja –kulut | -284 | -3 930 | -5 317 |
| TULOS ENNEN VEROJA | 30 055 | 25 541 | 56 324 |
| Tuloverot | -6 870 | -6 404 | -12 625 |
| TILIKAUDEN TULOS | 23 185 | 19 137 | 43 699 |
| MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: | |||
| Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | 1 026 | 702 | -318 |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 24 211 | 19 839 | 43 381 |
| Laimennettu ja laimentamaton tulos/osake | 0,83 | 0,68 | 1,56 |
| IFRS | IFRS | ||
| 4-6/19 | 4-6/18 | ||
| LIIKEVAIHTO | 172 719 | 148 953 | |
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen | |||
| lisäys (+) tai vähennys (-) | 9 434 | 4 078 | |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 698 | 668 | |
| Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut |
-119 347 -25 910 |
-100 488 -23 106 |
|
| Poistot | -5 215 | -3 784 | |
| Liiketoiminnan muut kulut | -14 843 | -13 921 | |
| LIIKETULOS | 17 536 | 12 399 | |
| Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista | -15 | -23 | |
| Rahoitustuotot ja –kulut | -709 | -2 237 | |
| TULOS ENNEN VEROJA | 16 812 | 10 139 | |
| Tuloverot | -3 792 | -2 697 | |
| TILIKAUDEN TULOS | 13 020 | 7 442 | |
| MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: | |||
| Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | -152 | 1 066 | |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 12 868 | 8 508 | |
| Laimennettu ja laimentamaton tulos/osake | 0,47 | 0,27 |
13.8.2019 7/12
| IFRS | IFRS | IFRS | |
|---|---|---|---|
| VARAT | 30.6.19 | 30.6.18 | 31.12.18 |
| PITKÄAIKAISET VARAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 28 342 | 24 437 | 26 298 |
| Liikearvo | 3 790 | 3 794 | 3 800 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 112 720 | 101 573 | 108 818 |
| Sijoitukset | 98 | 103 | 103 |
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 491 | 623 | 545 |
| Pitkäaikaiset saamiset | 2 246 | 814 | 2 447 |
| Laskennalliset verosaamiset | 4 571 | 2 949 | 3 242 |
| PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 152 258 | 134 292 | 145 252 |
| LYHYTAIKAISET VARAT | |||
| Vaihto-omaisuus | 157 054 | 139 651 | 126 628 |
| Myyntisaamiset | 53 040 | 39 987 | 43 379 |
| Tuloverosaaminen | 459 | 374 | 1 423 |
| Muut lyhytaikaiset saamiset | 16 006 | 10 849 | 11 275 |
| Rahavarat | 24 229 | 27 956 | 51 105 |
| LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 250 788 | 218 816 | 233 811 |
| VARAT YHTEENSÄ | 403 046 | 353 108 | 379 063 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| OMA PÄÄOMA | |||
| Osakepääoma | 7 000 | 7 000 | 7 000 |
| Muut rahastot | 3 462 | 2 423 | 3 462 |
| Muuntoerot | 4 053 | 4 047 | 3 027 |
| Omat osakkeet | 0 | -346 | 0 |
| Kertyneet voittovarat | 187 674 | 161 433 | 186 667 |
| EMOYHTIÖN OMISTAJILLE KUULUVA OMA | |||
| PÄÄOMA | 202 189 | 174 556 | 200 155 |
| PITKÄAIKAISET VELAT | |||
| Korolliset velat | 47 193 | 46 693 | 45 651 |
| Laskennalliset verovelat | 1 182 | 504 | 1 295 |
| Muut pitkäaikaiset velat | 31 | 117 | 43 |
| PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 48 405 | 47 315 | 46 990 |
| LYHYTAIKAISET VELAT | |||
| Korolliset velat | 30 396 | 22 102 | 23 920 |
| Varaukset | 4 900 | 5 184 | 5 418 |
| Tilikauden verovelat | 2 557 | 1 464 | 808 |
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | 114 599 | 102 488 | 101 773 |
| LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 152 452 | 131 237 | 131 919 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 403 046 | 353 108 | 379 063 |
13.8.2019 8/12
| RAHAVIRTALASKELMA (1 000 eur) | ||
|---|---|---|
| IFRS | IFRS | IFRS | |
|---|---|---|---|
| 1-6/19 | 1-6/18 | 1-12/18 | |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA: | |||
| Tilikauden tulos | 23 185 | 19 137 | 43 699 |
| Oikaisut: | |||
| Rahoitustuotot ja –kulut | 285 | 3 929 | 5 317 |
| Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta | 54 | -2 | 77 |
| Poistot | 10 400 | 7 536 | 15 836 |
| Tuloverot | 6 870 | 6 404 | 12 625 |
| Muut oikaisut Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta |
-589 40 204 |
740 37 747 |
-3 127 74 427 |
| Käyttöpääoman muutos: | |||
| Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -13 201 | 1 661 | -1 545 |
| Vaihto-omaisuuden muutos | -28 838 | -18 551 | -6 089 |
| Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 11 151 | 7 888 | 8 642 |
| Pakollisten varausten muutos | -518 | -585 | -351 |
| Saadut korot | 152 | 94 | 244 |
| Maksetut korot | -350 | -365 | -770 |
| Muut rahoituserät | -475 | -1 290 | -2 458 |
| Maksetut verot | -5 459 | -6 493 | -12 866 |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) | 2 666 | 20 107 | 59 232 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | |||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -11 661 | -15 271 | -32 916 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden | |||
| luovutustulot | 128 | 221 | 675 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) | -11 533 | -15 050 | -32 240 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | |||
| Omien osakkeiden hankkiminen | 0 | 0 | -93 |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot/takaisinmaksut | 5 298 | 907 | 1 845 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | 0 | -450 | -450 |
| Rahoitusleasingvelkojen nostot/takaisinmaksut | -1 355 | 77 | 33 |
| Pitkäaikaisten saamisten muutos | 547 | 466 | 670 |
| Maksetut osingot | -22 400 | -20 975 | -20 975 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) | -17 910 | -19 975 | -18 970 |
| Rahavarojen muutos (A+B+C) | -26 777 | -14 918 | 8 022 |
| Rahavarat 1.1. | 51 105 | 42 596 | 42 596 |
| Valuuttakurssimuutosten vaikutus | -100 | 278 | 488 |
| Rahavarat 30.6./31.12. | 24 229 | 27 956 | 51 105 |
*) Uuden konsolidointiohjelman mahdollistamana yhtiö on siirtynyt esittämään rahavirtalaskelmaan sisältyvät valuuttakurssivaikutukset siten, että realisoitumattomat valuuttakurssivaikutukset voidaan eliminoida rahavirtalaskelmassa aikaisempaa täsmällisemmin. Aikaisemmin raportoituja rahavirtoja on tämän johdosta oikaistu vertailukelpoisuuden vuoksi. Aiemmin raportoitu liiketoiminnan rahavirta oli 2018 vertailukaudella 23,5 miljoonaa euroa ja 2018 tilinpäätöksessä 61,3 miljoonaa euroa. Muutoksella ei ollut vaikutusta kokonaisrahavirran esittämiseen vaan muutos vaikutti ainoastaan eri rahavirtojen väliseen suhteen sekä valuuttakurssivaikutusten esittämiseen rahavarojen muutoksessa.
13.8.2019
*) Uuden konsolidointijärjestelmän mahdollistamana yhtiö on siirtynyt esittämään tilikauden 2018 alusta alkaen kaikki oman pääoman kurssierot Muuntoerot –erässä. Aikaisemmin kertyneiden voittovarojen kurssierot on esitetty voittovarojen sisällä. Muutoksella ei ole vaikutusta aikaisemmin raportoituihin tunnuslukuihin.
| Keski- ja | Pohjois- ja | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| Pohjois | Etelä | Venäjä ja | Etelä | ||
| 1-6/2019 | Eurooppa | Eurooppa | Aasia | Amerikka | Yhteensä |
| Segmentin liikevaihto | 219 206 | 67 520 | 52 007 | 78 913 | 417 647 |
| Segmentin väliset tuotot | -99 993 | -912 | -604 | -1 648 | -103 157 |
| Kohdistamaton tuotto | 1 315 | ||||
| LIIKEVAIHTO ULKO | |||||
| PUOLISILTA ASIAKKAILTA | 119 213 | 66 608 | 51 403 | 77 265 | 315 804 |
| Segmentin liiketulos | 6 475 | 9 821 | 7 135 | 9 052 | 32 484 |
| Kohdistamaton tuotto | -2 091 | ||||
| LIIKETULOS | 6 475 | 9 821 | 7 135 | 9 052 | 30 393 |
13.8.2019 10/12
| 1-6/2018 Segmentin liikevaihto Segmentin väliset tuotot Kohdistamaton tuotto LIIKEVAIHTO ULKO |
Pohjois Eurooppa 205 487 -94 486 |
Keski- ja Etelä Eurooppa 63 914 -1 215 |
Venäjä ja Aasia 61 578 -454 |
Pohjois- ja Etelä Amerikka 54 583 -714 |
Yhteensä 385 562 -96 870 2 376 |
|
|---|---|---|---|---|---|---|
| PUOLISILTA ASIAKKAILTA | 111 000 | 62 699 | 61 124 | 53 869 | 291 068 | |
| Segmentin liiketulos Kohdistamattomat erät |
5 458 | 8 648 | 11 498 | 3 776 | 29 381 89 |
|
| LIIKETULOS | 5 458 | 8 648 | 11 498 | 3 776 | 29 470 | |
| 1. LEASINGVASTUUT (1 000 eur) | 30.6.19 1 242 |
30.6.18 1 265 |
31.12.18 1 342 |
|||
| 2. VASTUUSITOUMUKSET (1 000 eur) Takaukset muiden puolesta Takaisinostovastuut Kiinteistöjen arvonlisäveron |
30.6.19 223 0 |
30.6.18 1 930 0 |
31.12.18 1 459 552 |
|||
| tarkistusvastuu Muut vastuut YHTEENSÄ |
8 398 78 8 699 |
4 840 57 6 827 |
7 839 87 9 937 |
|||
| 3. VARAUKSET (1 000 eur) 1.1.2019 Lisätyt varaukset Perutut varaukset 30.6.2019 |
Takuuvaraus 5 418 428 -946 4 900 |
|||||
| 4. MAKSETUT OSINGOT (1 000 eur) Osinko per osake 0,80 eur (0,75 eur) |
30.6.19 22 400 |
30.6.18 20 975 |
||||
| 5. AINEELLISET KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEET (1 000 eur) Lisäykset Vähennykset YHTEENSÄ |
1-6/19 10 905 -64 10 841 |
1-6/18 11 833 -439 11 394 |
||||
| 6. LÄHIPIIRITAPAHTUMAT Johdon työsuhde-etuudet (1 000 eur) |
1-6/19 | 1-6/18 | ||||
| Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet Irtisanomisen yhteydessä suoritetut etuudet Eläkesitoumukset, lakisääteinen eläketurva Hallituksen jäsenille hallitustehtävistä suoritetut korvaukset |
2 520 0 346 123 |
2 293 0 345 118 |
||||
| TUNNUSLUVUT Tutkimus- ja kehityskulut (Me) Investoinnit käyttöomaisuuteen (Me) % liikevaihdosta Henkilöstö keskimäärin Tilauskanta (Me) Omavaraisuusaste % |
30.6.19 9,6 11,7 3,7 1 755 361,1 51,3 |
30.6.18 8,4 15,3 5,3 1 601 187,0 51,1 |
31.12.18 17,5 32,9 5,4 1 635 294,9 54,0 |
| 11/12 |
|---|
| 13.8.2019 |
| Laimennettu ja laimentamaton tulos/osake (eur) | 0,83 | 0,68 | 1,56 |
|---|---|---|---|
| Oma pääoma/osake (eur) | 7,22 | 6,23 | 7,15 |
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT
Sijoitetun pääoman tuotto- %: Tulos ennen veroja + rahoituskulut
----------------------------------------------------------------------------------------------- Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (keskimäärin vuoden aikana) * 100
Henkilöstö keskimäärin:
Kuukausien viimeisen päivän henkilökunnan lukumäärien keskiarvo. Laskelmaa on oikaistu osaaikaisesti palveluksessa olleiden henkilöiden osalta.
Nettovelkaantumisaste, %: Korolliset rahoitusvelat - rahavarat -----------------------------------------------
Oma pääoma * 100
Omavaraisuusaste, %: Oma pääoma + Määräysvallattomien osuus ------------------------------------------------------------
Taseen loppusumma – saadut ennakot * 100
Tulos/osake: Tilikauden tulos – Määräysvallattomien osuus
-------------------------------------------------------------------------------------------- Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana
Oma pääoma/osake: Oma pääoma --------------------------------------------------------------
Tilinpäätöspäivän osakeantioikaistu osakemäärä
| SAADUT TILAUKSET (Me) | 1-6/19 | 1-6/18 | 1-12/18 |
|---|---|---|---|
| Ponsse-konserni | 391,6 | 355,7 | 785,7 |
Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen ja sen laadinnassa on noudatettu kaikkia IAS 34:n vaatimuksia. Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin 31.12.2018 laaditussa vuositilinpäätöksessä pois lukien 1.1.2019 käyttöönotettua uutta standardia IFRS 16 "Vuokrasopimukset".
Uuden IFRS 16 "Vuokrasopimukset" standardin seurauksena konserni kirjasi taseeseen ei purettavissa olevat vuokrasopimukset. Konserni hyödynsi standardin sallimaa helpotusta, jonka mukaan lyhytaikaisia ja arvoltaan vähäisiä omaisuuseriä koskevia vuokrasopimuksia ei ole kirjattu taseeseen. Toistaiseksi voimassa olevien vuokrasopimusten osalta konserni kirjaa taseeseen vain sellaiset vuokrasopimukset, joiden irtisanomisaika on yli 12 kuukautta eivätkä ne sisällä merkittävää purkuehtoa. Katsauskauden lopussa käyttöoikeusomaisuuserät olivat 3,1 miljoonaa euroa, jotka sisältyvät konserni taseen aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet –ryhmään. Vastaavasti konsernitaseen pitkä- ja lyhytaikaisiin korollisiin velkoihin sisältyy 3,1 miljoonaa euroa vuokrasopimusvelkaa. Katsauskauden tulokseen on kirjattu käyttöoikeusomaisuuserään liittyvää poisto- ja rahoituskulua 1,0 miljoonaa euroa. Rahavirtalaskelman osalta IFRS 16 standardin soveltaminen kasvatti liiketoiminnan rahavirtaa ja pienensi rahoituksen rahavirtaa 1,0 meur.
13.8.2019 12/12
Siirtymisessä on noudatettu yksinkertaistettua menettelytapaa, eikä käyttöönottoa edeltävän vuoden vertailulukuja ole oikaistu.
Edellä esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
Edellä esitetyt luvut ovat pyöristettyjä, josta johtuen ne saattavat poiketa virallisessa tilinpäätöksessä esitetyistä.
Tämä tiedote sisältää tulevaisuuteen suuntautuneita lausumia, jotka perustuvat tällä hetkellä yhtiön johdon tiedossa oleviin oletuksiin sekä sen tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin. Vaikka johto uskoo, että tulevaisuuteen suuntautuneet oletukset ovat perusteltuja, mitään varmuutta ei ole siitä, että kyseiset oletukset osoittautuvat oikeiksi. Tämän vuoksi tulokset voivat poiketa merkittävästi tulevaisuuteen suuntautuneisiin lausumiin sisältyneistä oletuksista johtuen muun muassa muutoksista taloudessa, markkinoilla, kilpailuolosuhteissa, lainsäädännössä sekä valuuttakursseissa.
Vieremällä 13. elokuuta 2019
PONSSE OYJ
Juho Nummela Toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA Toimitusjohtaja Juho Nummela 0400 495 690 Talousjohtaja Petri Härkönen 050 409 8362
JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.ponsse.com
Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.
Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.