AI Terminal

MODULE: AI_ANALYST
Interactive Q&A, Risk Assessment, Summarization
MODULE: DATA_EXTRACT
Excel Export, XBRL Parsing, Table Digitization
MODULE: PEER_COMP
Sector Benchmarking, Sentiment Analysis
SYSTEM ACCESS LOCKED
Authenticate / Register Log In

Ponsse Oyj

Annual Report Mar 18, 2016

3283_rns_2016-03-18_3ff0171f-3d46-4903-90f8-c2e2135abe06.pdf

Annual Report

Open in Viewer

Opens in native device viewer

VUOSIKERTOMUS

P O N S S E LY H Y E S T I

mukaisesti.

Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Tänään perheyhtiö on yli 11 000 PONSSE-metsäkoneen kokemuksella maailman johtavia metsäkonevalmistajia. Ponssen palveluverkosto kattaa 40 maata ja 77 % yhtiön liikevaihdosta tulee viennistä.

Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla.

S I SÄ LT Ö

  • 2 Missio, visio ja arvot
  • 4 Hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan katsaus
  • Markkinakatsaus
  • Tapahtumia vuoden varrelta
  • Maailman nykyaikaisin metsäkonetehdas
  • Asiakaspalaute ohjaa tuotekehitystä
  • Huoltopalvelut lähellä asiakasta
  • Hallitus 31.12.2015
  • Konsernin johtoryhmä 31.12.2015

  • Aluejohtajat ja tytäryhtiöiden

  • toimitusjohtajat 31.12.2015
  • Ponsse OYJ:n hallinnointikoodi
  • 29 Tietoa osakkeenomistajille
  • Hallituksen toimintakertomus
  • Konsernin tilinpäätös (IFRS)
  • Emoyhtiön tilinpäätös (FAS)
  • Osakepääoma ja osakkeet
  • Hallituksen esitys voittovarojen käytöstä Tilintarkastuskertomus

PONSSE VUOSIKERTOMUS 2015 | 1

Yhteystiedot

MISSIO

Menestymme asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa kestävän kehityksen mukaisilla innovatiivisilla puunkorjuun ratkaisuilla.

Ponsse varmistaa korkealaatuisen asiakaspalvelun keskittymällä tavaralajimenetelmän puunkorjuuratkaisuihin. Ratkaisuja haetaan yhdessä asiakkaan kanssa avarakatseisesti ja innovatiivisesti uutta ja parempaa jatkuvasti tavoitellen. Korkeasta tuotteiden ja palveluiden laadusta ja luotettavuudesta ei tingitä missään olosuhteissa.

VISIO

Olemme toimialan halutuin yhteistyökumppani.

Teemme jatkuvasti ja nopeutuvalla intensiteetillä työtä Ponssen kehittämiseksi, jotta saavutamme johtajuuden tavaralajimenetelmän metsäkoneissa. Jatkuva kehittäminen ja kehittyminen tekevät Ponssesta alansa halutuimman kumppanin. Siksi Ponssen tuotteet ja palvelut valitaan yhä uudestaan, sukupolvesta toiseen.

MISSIO, VISIO JA ARVOT

ASIAKASLÄHEISYYS

  • Aito kiinnostus asiakasta kohtaan
  • Asiakkaan liiketoiminnan tunteminen
  • Tavoitettavuus ja nopea reagointi
  • Palveluhalu ja asiakkaan hyvä tuki
  • Matala organisaatio

"Käätäntö on paras opettaja. Ja konneitten käyttäjät ovat parraeta asijantuntijoeta. Niitä kannattaa kuunnella ja panna niihin sanomiset tarkasti mieleen." (Einari Vidgrén, 1943-2010)

Ponssella on aito kiinnostus asiakasta ja hänen liiketoimintaansa kohtaan. Asiakas tunnetaan henkilökohtaisesti, mikä mahdollistaa hänen tarpeidensa tunnistamisen. Matala organisaatio varmistaa, että päätöksentekijät ovat lähellä asiakasta.

REHELLISYYS

  • Toiminnan eettisyys ja korkea moraali
  • Luotettavuus
  • Mitä luvataan se pidetään, ei anneta katteettomia lupauksia
  • Avoimuus

"Näessä hommissa jos meenoo pärjätä, pittää olla reelut ja luottamukselliset suhteet puolin ja toesin. Vilpillä ei pitkälle pötkitä."

Ponssen toiminta perustuu rehellisyyteen, eettisyyteen ja korkeaan moraaliin. Ponsse ja ponsselaiset ovat luotettavia. Se, mitä luvataan, se pidetään, eikä anneta katteettomia lupauksia asiakkaille, sidosryhmille eikä työkavereille. Asiakasta ei milloinkaan jätetä yksin ja kaikkea toimintaa luonnehtii avoimuus.

PONSSE-HENKI

  • Nöyryys ja sisukkuus työn edessä
  • Menestymisenhalu ja yrittäjyys
  • Päätöksentekokyky
  • Periksiantamattomuus tavoitteiden saavuttamisessa
  • Vastuunotto
  • Lupsakkuus ja reilu meininki
  • Henkilöstön huomioiminen ja hyvä kommunikaatio
  • Työkaverin auttaminen ja muiden huomioiminen

"Kun ollaan samassa talossa, niin minnoon sitten Einari."

Vuosikymmenten kuluessa Ponsseen ja sen työntekijöihin on syntynyt oma ja ainutlaatuinen kulttuuri sekä henki, joka noudattelee Einarin ajatuksia. Ponsselaisuus on lupsakkuutta ja reilua meininkiä. Asiakasta palvellaan ja töitä tehdään tosissaan, muttei totisina.

Jokainen ponsselainen on menestyksenhaluinen ja yrittäjähenkinen. Yrityksen menestymisestä otetaan ja kannetaan vastuuta yhdessä. Siksi asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa ollaan periksiantamattomia.

INNOVATIIVISUUS

  • Tuotteiden, palveluiden ja prosessien jatkuva parantaminen
  • Aloitteellisuus ja avarakatseisuus
  • Muutoksen mahdollisuus

Einarin määrittely ensimmäiselle PONSSE-harvesteripäälle vuonna 1986:

"Tehhään ite. Sen pittää olla sellanen, että se tarttuu puuhun ku karhu ja puun pittää männä vaahilla läpi."

Ponsse parantaa tuotteitaan, palveluitaan ja prosessejaan jatkuvasti. Kehitystyössä ollaan aloitteellisia ja avarakatseisia. Tällä varmistetaan yrityksen kilpailukyky.

Hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan katsaus

Ponsselle 2015 oli hieno onnistumisen vuosi jo hyvin menneen vuoden 2014 jälkeen. Yhtiön selkeä keskittyminen tavaralajimenetelmän metsäkoneisiin, voimakas asiakasorientoituneisuus ja pitkäjänteinen yhtiön kehittäminen ovat keskeisessä roolissa onnistumisemme kannalta. Jatkoimme voimakkaasti kansainvälistymistämme ja viennin osuus liikevaihdostamme nousi 77 prosenttiin.

Tavoitteemme liiketoiminnan tasapainosta kasvun, kannattavuuden ja rahavirtojen kannalta toteutui jälleen erinomaisesti. Saavutimme noin 18 prosentin liikevaihdon kasvun, yli 12 prosentin liikevoiton ja 44 miljoonan euron liiketoiminnan rahavirran. Investointimme ovat jatkuneet voimakkaasti. Vuoden 2015 aikana panostimme sekä tuotekehitykseen että käyttöomaisuuteen historiallisen paljon. Vuodesta 2010 lähtien olemme investoineet tuotekehitykseen noin 56 miljoonaa euroa ja käyttöomaisuuteen noin 87 miljoonaa euroa. Investointi-intensiteettimme kuvastaa vahvaa uskoamme tulevaisuuteen ja voimakasta kehitysotetta yhtiön eteenpäin viemiseksi.

Markkina-alueistamme erityisesti Pohjois-Amerikka oli vuonna 2015 vahva. Yhdysvaltojen hyvä ja kehittyvä taloustilanne ja vahvistuva dollari vaikuttivat sekä kysyntään että paikallisen tytäryhtiömme toimintaan. Yhdysvaltojen vaikutuksesta myös Kanadan markkina oli hyvässä kasvussa. Venäjän hyvin epävarmasta tilanteesta huolimatta konetoimitukset toteutuivat suunnitelmien mukaisesti. Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa markkina oli suurimmalta osin hyvällä tasolla.

Ponssen tuotemallisto muuttui voimakkaasti vuoden 2015 aikana. Uuden malliston ensimmäiset harvesterit, PONSSE Scorpion ja PONSSE Bear, otettiin sarjatuotantoon vuonna 2014. Loput uuden malliston tuotteista otettiin sarjavalmistukseen vaiheittain vuoden 2015 aikana. Koneiden ergonomiaa, huollettavuutta ja tuottavuutta on kehitetty ja muotoilu uudistettu. Samalla Eurooppaan toimitettaviin metsäkoneisiin otettiin käyttöön uusien ympäristövaatimusten mukaiset uudet EU Stage IV -päästötason moottorit. Uusien tuotteiden lanseeraus ja sarjavalmistukseen saattaminen onnistuivat hyvin. Samaan aikaan Vieremän tehtaamme pystyi valmistamaan metsäkoneita täydellä teholla volyymien ollessa jatkuvasti hallitussa kasvussa.

Olemme vahvasti arvojohdettu yritys, jolla on selvä

Markkinakatsaus

suunta tulevaisuuteen. Historiastamme kumpuavat arvot – Asiakasläheisyys, Rehellisyys, Innovatiivisuus ja Ponsse-henki – ovat meille ponsselaisille ja koko yhtiölle tärkeitä ja kuvastavat hyvin jokapäiväistä toimintaamme. Samalla investoimme jatkuvasti luontoympäristön, henkilöstömme ja taloudellisen ympäristömme huomioivien toimintojen kehittämiseen kestävän kehityksen mukaisesti.

Keskitymme nyt ja tulevaisuudessa tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, huoltoon, valmistukseen ja tuotekehitykseen Vieremältä käsin. Asiakaskuntamme ja sitoutunut henkilöstömme mahdollistavat onnistumisemme myös tulevaisuudessa. Kiitos teille – yhdessä olemme vieneet Ponssea vahvasti eteenpäin.

Juha Vidgrén Hallituksen puheenjohtaja

Juho Nummela Toimitusjohtaja

Vuosi 2015 oli Ponsselle monella mittapuulla historian paras. Kehityimme sekä tuotteissamme että toiminnassamme, mikä siivitti vientimme ennätyksellisen korkealle tasolle. Toimme markkinoille täysin uuden PONSSE 2015 -malliston, joka niputti yhteen huomattavan määrän asiakkaiden toiveita koneiden käytettävyydestä ja huollettavuudesta.

Viennin 77 prosentin osuus liikevaihdostamme liittyy vahvasti myös jälleenmyyntiverkostomme kehittymiseen ja kumppaneidemme vahvaan sitoutumiseen. Moni tytäryhtiömme ja jälleenmyyjämme panosti vuonna 2015 toimintaansa ja verkostossa vallitsi erittäin hyvä henki.

Suurimpia positiivisia markkinamuutoksia vuonna 2015 nähtiin 20-vuotisjuhlavuottaan viettäneissä Yhdysvaltojen ja Ranskan tytäryhtiössämme sekä Kanadassa, Norjassa ja Chilessä. Vuoden 2015 jälleenmyyjäksi valittiin toimintaansa vahvasti kehittänyt kanadalainen jälleenmyyjämme A.L.P.A. Equipment Ltd. Määrällisesti konemyyntimme kehittyi eniten Chilessä, jossa vuonna 2014 jälleenmyyjänämme aloittanut FC Ventas investoi uuteen palvelukeskukseen tukemaan kasvanutta konekantaa. Myös Venäjällä jatkui vahva konemyynti epävarmuustekijöistä huolimatta ja perinteisesti vahva markkinamme Saksa oli vakaa.

Ruotsin metsäkonemarkkinat jäivät alle Suomen konemyynnin ja emme saavuttaneet siellä tavoitteitamme. Hyvä asiakaspalaute nykymallistostamme tukee kuitenkin tulevaisuuden odotuksia. PONSSE-mallisto vastaa erittäin hyvin paikallisia puunkorjuuvaatimuksia koneiden tehokkuuteen, kokoluokkiin ja ergonomiaan liittyen. Ponsse AB:n toiminta laajeni kattamaan myös Norrbottenin, kun pitkäaikaisin

Ponsse on Yhdysvalloissa kumipyöräisten tavaralajimenetelmän metsäkoneiden markkinajohtaja. Konemyynnin kasvu vuonna 2015 oli poikkeuksellisen vahvaa, 44 % edellisvuoteen verrattuna. Palvelemme nyt yli 1 000 yksikön konekantaa eri puolilla Yhdysvaltoja ja investoimme jatkuvasti paitsi huoltotiloihin myös henkilökunnan lisäämiseen.

Pekka Ruuskanen / toimitusjohtaja, Ponsse North America Inc, Yhdysvallat

JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA u

Markkinakatsaus

jälleenmyyjämme AN Maskinteknik Ab siirtyi Ponssen omistukseen.

Vuonna 2015 tavaralajimenetelmän metsäkoneiden kokonaismarkkinat olivat noin 3 500 konetta. Suomi

Suhteellisen hyvä markkinatilanne piti puunkorjuumäärät normaalilla tasolla läpi vuoden. Asiakkaamme ovat kunnianhimoisia kehittämään puunkorjuutaan ja panostamme yhdessä jälleenmyyjiemme kanssa jatkuvasti enemmän koulutukseen ja huoltopalveluihimme.

Jaakko Laurila / toimitusjohtaja, OOO Ponsse, Venäjä

oli ensimmäistä kertaa historiassa maailman suurin kumipyöräisten metsäkoneiden markkina. Suomessa myytiin 470 metsäkonetta, joista Ponssen osuus oli 45 prosenttia. Suuri konemäärä Suomessa merkitsee myös laajaa palveluverkostoa, tarjoamme huoltopalveluita 24 paikkakunnalla.

Koko vuoden jatkunut vahva tilauskanta oli tehtaan työllisyyden ja yhtiön kehittymisen kannalta erinomainen asia, mutta pidentynyt toimitusaika oli meille haaste. Tilanteen korjaamiseksi teimme muutoksia koko toimitusketjuprosessiimme ja yhdessä tuotannon investointien kanssa pystyimme tehostamaan toimintaamme. Kehitystyön perustana on kuitenkin aina tuotelaadun kehittäminen, ei valmistusmäärien kasvattaminen.

Laadukkailla puunkorjuuratkaisuilla ja palveluilla pyrimme siihen, että metsäkoneyrittäjät pystyvät keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa. Yrittäjälle on tärkeää pitää korjuutyön tuottavuus korkealla tasolla, ennakoida käyttökustannukset ja saada tukea silloin, kun hän sitä tarvitsee. Palveluiden tarve vaihtelee niin asiakas- kuin markkinakohtaisestikin sisältäen paitsi huoltopalveluita myös entistä vahvemmin myös koulutusta.

ALPA on ollut Ponssen jälleenmyyjä vuodesta 2000. Isäni 40 vuotta sitten perustaman perheyrityksen tärkein arvo on hyvä asiakaspalvelu. Huoltokeskusten lisäksi palveluihimme kuuluvat kattava varaosatarjonta 24/7 ja kenttähuolto- ja koulutuspalvelut.

Serge Landry, A.L.P.A. Equipment Ltd, Kanada

Me ponsselaiset ja koko yhtiö on olemassa asiakkaitamme varten ja heidän ansiostaan. Jokainen investointi niin tuotteisiin, tehtaaseen kuin muuhunkin toimintaamme tähtää siihen, että voimme vastata asiakastarpeisiin kaikkialla missä toimimme. Metsäkoneet ovat ehkä maailman nopeimmin kehittyviä työkoneita ja kova kilpailu pitää konevalmistajat hereillä. Näin pitää ollakin, sillä myös asiakkaidemme toimintaolosuhteet ja puunkorjuulle asetettavat vaatimukset muuttuvat jatkuvasti. Reagointiherkkyys ja asiakkaiden päivittäisen työn tunteminen on metsäkoneiden ja palveluiden kehittämisessä oleellisen tärkeää. Meillä on aina varaa kehittyä kaikessa tekemisessämme.

Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita lämpimästi luottamuksestanne!

Jarmo Vidgrén Myynti- ja markkinointijohtaja

Tapahtumia vuoden varrelta

TAMMIKUU

  • » Ponssen 45-vuotisjuhlavuosi käynnistyy ja PONSSE 2015 -tuotemalliston sarjatuotanto alkaa. Uudet konemallit tulevat tuotantoon vaiheittain läpi vuoden.
  • » Vieremän tehtaan 1600 m2:n laajennus valmistuu vuoden alussa. Uusissa tiloissa on puomi- ja nosturihitsaamo, ja samalla uusitaan myös puomien ja nostureiden koneistuskeskus.
  • » 12.1. Ponssen urheilijayhteistyökumppani ja ralliautoilija Esapekka Lappi valitaan AKK Motorsportin Vuoden autourheilijaksi.
  • » 13.1. Ponssen urheilijayhteistyökumppani ja hiihtäjä Iivo Niskanen valitaan Vuoden 2014 urheilijaksi yhdessä Sami Jauhojärven kanssa.

» 26.1. Vieremän tehtaasta ajetaan ulos 10 000. PONSSE. Ensimmäisen Ponsse Pazin osti koneyrittäjä Eero Vainikainen Karttulasta vuonna 1971. Myös 10 000. PONSSE urakoi samalla seudulla: 10 000. PONSSE luovutettiin Karttulan Metsätyö Oy:lle.

8 | PONSSE VUOSIKERTOMUS 2015

HELMIKUU

» 4.2. Ponssen teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg valitaan vuoden 2015 teknologiajohtajaksi. Tekniikan Akatemian (TAF), Sitran ja Spinverse Oy:n palkinto myönnetään tuotekehitysjohtajalle, joka on vaikuttanut yrityksensä teknologiakyvykkyyteen ja kasvumahdollisuuksiin.

» 20.2. Ponsse avaa uuden palvelukeskuksen Rovaniemellä. Huolto-, varaosa- ja myymälätilojen lisäksi 1300 m²:n palvelukeskuksesta löytyvät henkilökunnan ja asiakkaiden koulutustilat.

MAALISKUU

  • » Uudet 1300 m2:n tuotekehitystilat protomallien tuotantoon ja testaukseen valmistuvat. Investointi mahdollistaa uusien tuotekehitysratkaisujen saamisen nopeasti käytännön testaukseen, jolloin asiakkailta saadaan palaute varhaisessa vaiheessa tuotekehitystä.
  • » Tehtaalle valmistuu keväällä kolme koneistuskeskusinvestointia. Investoinneilla pystytään lisäämään kapasiteettia ja turvaamaan huoltopalveluiden osatarpeet. Tehtaan kehittämiseen investoidaan vuonna 2015 noin 8,5 miljoonaa euroa.

HUHTIKUU

» 23.4. Ponsse solmii jälleenmyyntisopimuksen brasilialaisen Timber Forest Equipamentosin kanssa. Yritys myy ja huoltaa PONSSE-metsäkoneita ja -laitteita kolmessa eteläisimmässä osavaltiossa Paranassa, Santa Catarinassa ja Rio Grande do Sulissa.

TOUKOKUU

  • » 7.5. PONSSE Scorpion -harvesteri palkitaan Red Dot -muotoilukilpailussa tuotesuunnittelu-kategoriassa korkeimmalla Best of the Best -palkinnolla tuotteen korkeasta laadusta ja innovatiivisesta muotoilusta.
  • » 27.5. Koneellisen puunkorjuun alalla tehtävän työn arvostusta edistävä Einari Vidgrénin Säätiö jakaa tunnustuksia metsäalan osaajille jo kymmenennen kerran.
  • » Asiakasseminaari Tšekeissä tutustuu Ponssen jälleenmyyjän Krenek Forest Servicen toimintaan.

KESÄKUU

  • » 4.-5.6. SkogsElmia-messuilla Ruotsissa esitellään kuormatraktoreiden ohjaamoiden vaimennusjärjestelmä myös suurimman kokoluokan kuormatraktoreihin, PONSSE Elephantiin ja Elephant-Kingiin.
  • » 4.6. Pitkärannassa Venäjällä järjestetään huoltoasentajien mekaanikkokisa. Voittajaksi selviytyi jo toisena peräkkäisenä vuotena Komin ja Kirovin alueiden jälleenmyyjän, Lespromservisin, mekaanikko Nikolay Terentev Syktyvkarista.
  • » 4.6. Venäjän tytäryhtiö OOO Ponsse juhlii Pitkärannassa asiakkaidensa kanssa 10-vuotisjuhlavuottaan ja esittelee ensimmäistä kertaa PONSSE Scorpionin Venäjällä. Venäjällä urakoi noin 1000 PONSSE-metsäkonetta.
  • » 5.6. Iisalmen huoltopalvelukeskus juhlii 20-vuotisjuhliaan Markkinapäivien merkeissä.

Tapahtumia vuoden varrelta

HEINÄKUU

  • » Ponsse laajentaa toimintaansa Yhdysvaltojen länsirannikolle, kun Ponsse North America Inc. avaa huoltopalvelukeskuksen Eugenessa Oregonissa.
  • » 28.-29.7. Demo forest -messut Belgiassa

ELOKUU

  • » 7.8. 45-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehtaalla järjestetään Avoimet ovet -perhetapahtuma, joka kerää ennätykselliset 2000 kävijää.
  • » 8.8. Juhlavuosi huipentuu henkilökunnan ja asiakkaiden yhteiseen juhlaan yhtiön perustajan Einari Vidgrénin kotitilalla Vieremällä. Juhlaan osallistuu reilut 2000 ponsselaista. Juhla saattelee eläkkeelle myös pitkän linjan ponsselaisen, koneistaja Matti Hiltusen. 45 vuoden työuraa muistetaan lahjoittamalla Matille suomenhevosori Rupeltaja.
  • » 31.8. Norrbottenin alueen jälleenmyyjä AN Maskinteknik Ab siirtyy Ponssen tytäryhtiön, Ponsse AB:n, omistukseen. Haaparannassa sijaitseva AN Maskinteknik Ab aloitti Ponssen ensimmäisenä jälleenmyyjänä vuonna 1989.

SYYSKUU

  • » Scorpion Tour lähtee liikkeelle Brasiliassa.
  • » 2.9. Saksalainen Wahlers Forsttechnik GmbH valitaan vuoden 2014 jälleenmyyjäksi. Vuonna 1935 perustettu perheyhtiö on toiminut Ponssen jälleenmyyjänä Saksassa vuodesta 1993.
  • » 11.9. Ponssen Yhdysvaltojen tytäryhtiö Ponsse North America Inc. juhlii 20. juhlavuottaan Great Lakes Logging Expo -messujen yhteydessä. Ensimmäinen PONSSE-kone toimitettiin Yhdysvaltoihin Spaldingiin, Michiganiin Earl St. Johnille vuonna 1991.

» 22.9. Ranskan tytäryhtiömme Ponssé SAS viettää 20-vuotisjuhliaan.

LOKAKUU

  • » 15.10. Ensimmäinen Ponssen pestit -rekrytointitapahtuma järjestetään Vieremällä.

» 31.10. Ponssen Quebecin jälleenmyyjä, Hydromec Inc. viettää 40-vuotisjuhliaan Kanadassa.

MARRASKUU

» 13.11. Ponsse sijoittui toiseksi T-Median Luottamus&Maine -tutkimuksessa. Ponsse saa tutkimuksen parhaat arviot hallinnossa, vuorovaikutuksessa ja vastuullisuudessa.

  • » 17.11. Ponssen Chilen jälleenmyyjän FC Ventaksen uuden palvelukeskuksen avajaiset.
  • » 20.11. Ponsse voittaa kansainvälisen Swedish Steel Prize -palkinnon Tukholmassa. Palkinto myönnetään uuden sukupolven Scorpion-harvesterista, jossa on hyödynnetty laajasti erikoislujien terästen ominaisuuksia.
  • » 24.11. Ponsse sijoittuu toiseksi suomalaisten pörssiyhtiöiden mainetutkimuksessa. Tutkimuksen toteutti Pohjoisranta Burson-Marsteller ja Arvopaperi-lehti.
  • » Expocorma-messut, Chile
  • » Mallisarja 2015 lanseerataan Uruguayssa.

JOULUKUU

  • » 11.12. Tampereen huoltopalvelukeskus viettää 20-vuotisjuhliaan.
  • » Vuoden loppuun mennessä PONSSE-palveluverkostossa on tehty 154 ESW (Effective and Safe Workshop) -auditointia vuodesta 2011 alkaen.
  • » 31.12.2015 ponsselaisia on yhteensä 1373 henkilöä. Vuoden aikana Ponsse-tiimiin tuli 127 uutta työntekijää eri puolille maailmaa.

Maailman nykyaikaisin metsäkonetehdas

Asiakkaan tarpeet ohjaavat Ponssen toimintoja ensimmäisestä yhteydenotosta aina toimitettuun tuotteeseen asti. Asiakastarpeet määrittelevät myös tuotannon perusperiaatteet. Ponssella valmistetaan asiakaskohtaisia tuoteyksilöitä sarjatuotannon tehokkuudella.

PONSSE-metsäkoneiden varioituvuuden vuoksi tuotteen ja tuotantojärjestelmän on toimittava saumattomasti yhteen. Tämä tarkoittaa tuotannon jatkuvaa kehittämistä tuotteiden rinnalla. Vuonna 2015 Ponssella investoitiin käyttöomaisuuteen 24 MEUR, josta merkittävä osa tehtaan kehittämiseen. Investoinnit jatkuvat ja kehitys keskittyy voimakkaasti tuottavuuden ja laaduntuottokyvyn kehittämiseen koko valmistusverkostossa.

Vuonna 2015 yksi suurimpia muutoksia vuonna oli organisaatiorakenteen uudistus, jossa yhdistettiin koko toimitusketju asiakastilauksen vastaanotosta tuotantoon ja koneen toimitukseen saakka. Uudistuksella saatiin aikaan selkeä toimintatapojen muutos ja toimitusketjun tehostuminen. Päämääränä uudistuksessa on yksiselitteisesti vahvistaa kykyä vastata asiakkaiden tarpeisiin. Toimitusketju toimii saumattomasti yhteen ja tuotelaadun seuranta jatkuu katkeamatta tuotantovaiheesta toiseen. Samalla varaudumme valmistusmäärien kasvuun pitkällä aikavälillä. Vuonna 2015 Vieremän tehtaassa valmistettiin enemmän koneita kuin koskaan aiemmin.

OSAAMINEN OMISSA KÄSISSÄ

Ponssen tuotantoperiaatteena on pitää teknologia ja osaaminen laajasti omissa käsissä. Kaikki PONSSE-metsäkoneet valmistetaan Vieremällä ja Ponssen suunnittelemat ohjausjärjestelmät tytäryhtiössä Epecissä Seinäjoella.

Oman osaamisen ja kapasiteetin lisäksi hyödynnetään toimittajaverkkoon valittujen yritysten palveluita. Alihan-

kinnasta ostettavista komponenteista noin 90 % ostetaan Suomesta ja noin 10 % Saksasta. Viidennes alihankinnasta ostettavista komponenteista tulee tehtaalle vain parinkymmenen kilometrin säteeltä, suuri osa tehtaan läheisyydessä sijaitsevasta kumppanuusyrityskylästä.

Tuotantojärjestelmän ja toimittajaverkoston tarjoamat mahdollisuudet valmistettavuuden kehittämiseksi otetaan huomioon jo tuotteiden suunnitteluvaiheessa. Kun tuotekehitys sijaitsee samassa talossa tuotannon kanssa ja alihankintaverkosto sijaitsee pääosin lähellä, on kommunikointi ja yhteistyö hyvin konkreettista.

PONSSEN TUOTANTOJÄRJESTELMÄ

Ponsse Production Systemillä (PPS) tarkoitetaan Ponssen tuotantojärjestelmää ja -periaatteita tilauksesta aina asiakkaan vaatimusten mukaisesti toimitettuun yksilölliseen tuotteeseen asti. Ytimessä ovat asiakkaan tarpeet, tuote ja sen toteuttamisessa tarvittava osaaminen. Järjestelmä perustuu Lean-ajatteluun, joita on täydennetty Ponssen toiminnalle ominaisilla ajatuksilla tuotteiden voimakkaasta varioituvuudesta asiakkaiden tarpeiden mukaan. Kokonaisprosessissa tilauksesta toimitukseen on mahdollisimman vähän tuhlausta ja kaiken tekemisen tulee lisätä arvoa asiakkaalle. Muutoin tekeminen on turhaa.

Ponssen laatukäsitys sisältää sekä tuotteen että toiminnan laadun. Koska tavoitteena täytyy olla virheetön tuote ja toiminta, laatuajattelu voidaan kiteyttää lauseeseen: Ponssella halutaan tehdä vain oikeita asioita ja asiat tehdään kerralla täsmälleen oikein. Kaikessa toiminnassa pyritään käyttämään parhaita mahdollisia menetelmiä, jotka takaavat asetettujen laatukriteerien toteutumisen. Laadukkaat prosessit tuottavat laadukkaita tuotteita.

Jokainen ponsselainen on vastuussa PONSSE-metsäkoneen laadusta ja kaikkien panos on yhtä tärkeä. Jokainen työntekijä vastaa siitä, että tuote luovutetaan seuraavalle vaiheelle laadukkaana.

Työntekijöiden, työympäristön ja tehtaan turvallisuudella on korkein prioriteetti. Siisti, selkeä ja tarkoituksenmukaisesti työn etenemistä tukeva työpiste on pää

Ponssella pyritään siihen, että tehdään asiakkaan tarpeen kannalta ainoastaan oikeita asioita ja nämä asiat tehdään täsmälleen oikein.

sääntöisesti myös turvallinen. Ponssella pyritään aktiivisesti digitalisoimaan ja tietokoneistamaan tiedonhallintaa, mutta varsinkin tuotantotiloissa on kehitetty toiminnan tilan havaittavuutta eli visuaalisuutta. Tarkoituksena on, että työntekijät saisivat yhdellä vilkaisulla ymmärryksen työpisteensä tilasta ja havaitsisivat erityisesti poikkeamat suunnitellusta.

Ponssen tuotanto pyrkii olemaan myös tasapainotettua, jolloin resurssien käyttö on korkeaa ja tasaista jokaisessa työpisteessä. Näin myös poikkeamat suunnitellusta työn kestosta nousevat heti esille ja ongelmat ratkaistaviksi ilman viiveitä. Tuotannon tasapainottaminen mahdollistaa tahtiajan tuotannon ohjaamisessa. Tahtiajan perusteella pyritään työkuormaa ja käytettäviä resursseja jakamaan mahdollisimman tasaisesti. Ponssen tuotantojärjestelmä perustuukin pitkälti juuri prosessimaisiin synkronoituihin linjoihin.

LÄHESTYMISTAPANA JATKUVA PARANTAMINEN JA KEHITYS

Toiminnassa tapahtuvat poikkeamat ja häiriöt ovat osa tuotannollista toimintaa, mutta Ponssella ne nähdään aina mahdollisuutena tehdä asioita toisella ja entistä paremmalla tavalla. Siksi niiden välitön esiin saaminen on ensiarvoisen tärkeää. Jokainen toteutunut kehitysaloite kehittää tuottavuutta positiivisesti.

Poikkeamiin reagoimisen lisäksi osa päivittäistä arkea on jatkuva parantaminen. Jatkuva parantaminen on ennakoivaa toimintaa, jolla voidaan parantaa suorituksen tasoa ja varmuutta, vaikkei välitöntä pakkoa kehittämiseen olisikaan.

Osaavat ja osaamistaan jatkuvasti kehittävät työntekijät ovat prosessiensa ja menetelmiensä parhaita asiantuntijoita. Siksi jatkuva toiminnan kehittämistyö kuuluu kaikille. Haastavassa toimintaympäristössä on oleellista, että henkilöstön osaaminen ja kyvyt ovat ajan tasalla. "Oikea ihminen oikealla paikalla" tarkoittaa Ponssella sitä, että henkilöllä on sekä motivaatio että kyky työtehtäviensä suorittamiseen ja kehitystyöhön osallistumiseen. Jokaisen henkilökohtainen vastuunotto on yhteisen menestymisen edellytys.

Asiakaspalaute ohjaa tuotekehitystä

Ponssen tehtävä on edistää asiakkaiden liiketoimintaa tuottavilla ja luotettavilla PONSSE-metsäkoneilla ja -palveluilla. Uutuustuotteet ja tuoteparannukset suunnitellaan poikkeuksetta asiakkailta saatujen toiveiden perusteella. Nopeasyklisellä alalla on seurattava herkeämättä mitä tarpeita toimiala metsäkoneille ja koneyrittäjille asettaa. Vuodesta 2010 lähtien Ponssella on investoitu tuotekehitykseen noin 56 miljoonaa euroa.

Jotta Ponsse ja ponsselaiset voivat toteuttaa asiakaslupauksensa, tuotteiden ja palveluiden kehitystä ohjaa jatkuvan parantamisen periaate ja uusien tuoteratkaisujen eteen tehdään työtä jatkuvasti. Vuosittain mallistoon tehdään noin tuhat jatkuvan parantamisen muutosta. Koneiden kehittäminen ei pääty lanseeraukseen vaan se on jatkuvasti aktiivinen prosessi. Kun tavoitteena ovat maailman parhaat metsäkoneet, pyrkimyksenä on aina asiakkaan odotusten täyttäminen ja jopa niiden ylittäminen.

LAAJA MALLISTO AMMATTIMAISEEN PUUNKORJUUSEEN

PONSSE-metsäkoneet perustuvat ympäristöystävälliseen tavaralajimenetelmän (cut-to-length, CTL) puunkorjuuseen, jossa puu kaadetaan, karsitaan ja katkotaan määrämittaansa jo metsässä. Tuotevalikoima kattaa kaikki metsäkoneiden kokoluokat ensiharvennuksilta ja metsäenergian korjuusta järeisiin uudistushakkuisiin ja kaikki puunkorjuukohteet pehmeiltä mailta jyrkille rinteille. Tuotevalikoimassa on harvestereita, harvesteripäitä ja -nostureita, kuormatraktoreita, kuormaimia ja puunkorjuuseen liittyvää tietotekniikkaa. PONSSE-harvesteripäiden suurimpia malleja myydään myös kaivinkonealustaisiin metsäkoneisiin. Kaikki PONSSE-metsäkoneet valmistetaan ja suunnitellaan Ponssella, Vieremällä.

Laaja mallisto palvelee tavoitetta, että asiakkaille pystytään tarjoamaan riittävästi tuotevaihtoehtoja ammattimaiseen puunkorjuuseen. Lähtökohta ammattimaisesta puunkorjuusta määrittelee pitkälle koneiden kokoluokan

ja vaatimukset niiden tuottavuudesta ja kestävyydestä.

Kaikki PONSSE-metsäkoneet testataan ja koeajetaan ennen toimitusta tuotteiden laadun varmistamiseksi. Harvesterit koeajetaan metsässä oikeissa korjuuolosuhteissa realistisen koeajotuloksen saamiseksi. Kuormatraktoreista noin puolet koeajetaan metsässä ja puolet koeajoradalla tehtaan yhteydessä. Koeajoista kirjataan yksityiskohtaiset

Jotta Ponsse ja ponsselaiset voivat toteuttaa asiakaslupauksensa, tuotteiden ja palveluiden kehitystä ohjaa jatkuvan parantamisen periaate ja uusien tuoteratkaisujen eteen tehdään työtä jatkuvasti.

raportit, jotka sisältävät havaitut poikkeamat tai hyväksynnän siitä, että kaikki koeajetut ja testatut ominaisuudet ovat kunnossa. Yksikään kone ei lähde asiakkaalle muuten kuin laadukkaaksi viimeisteltynä ja 100 %:sti valmiina, sillä jokainen asiakas on täsmälleen yhtä tärkeä.

UUDESSA MALLISTOSSA KESKIPISTEENÄ KULJETTAJA

Yksi tärkeimpiä muutoksia puunkorjuuteknologian kehityksessä on viime vuosina ollut koneiden ergonomian ja käytön helppouden korostuminen. Molemmilla on suuri vaikutus työn tuottavuuteen, kun kuljettaja voi täysipainoisesti keskittyä työhönsä.

Ergonomia ja käytön helppous ovat olleet myös Ponssen uuden tuotemalliston lähtökohtana. Ponssen

Asiakaspalaute ohjaa tuotekehitystä

tuotevalikoima uudistui vuonna 2015 täysin. Uuden malliston tuotteet siirtyivät sarjatuotantoon vaiheittain, mikä tarkoitti tuotannossa uutta konemallia joka kuukausi vuoden ajan. Täysimittaisessa mallistouudistuksessa kaikki PONSSE-konemallit ovat uudistuneet ja tuotteiden kestävyyttä, huollettavuutta ja ergonomiaa on kehitetty erittäin voimakkaasti. Myös kuljettajaan kohdistuvat sivuttaisheilahdukset vaimentava uusi PONSSE ActiveFrame -järjestelmä oli tärkeä edistysaskel kuormatraktoreiden kuljettajien työskentelymukavuuteen.

Uudessa mallistossa koneiden käytettävyyteen ja tuottavuuteen on tehty tuntuvia parannuksia. Samalla Eurooppaan toimitettaviin metsäkoneisiin on otettu käyttöön uusien ympäristövaatimusten mukaiset uudet EU Stage IV -päästövaiheen moottorit. Mercedes-Benz -moottoreiden vähäpäästöisyydestä huolehtivat pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmä SCR ja jäähdytetyn pakokaasun takaisinkierrätysjärjestelmä CEGR. Uuden teknologian etuina ovat puhtaamman ympäristön lisäksi koneiden parempi reagointi tehontarpeeseen ja pienempi polttoainekulutus. Ohjaamorakenteiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota kuljettajan työskentelymukavuuteen. Täysin

uusittu ohjaamo tarjoaa runsaasti säilytystilaa, markkinoiden ergonomisimmat hallintalaitteet ja PONSSE-metsäkoneille tunnusomaisen erinomaisen näkyvyyden.

Uudessa mallistossa huoltokohteet ovat helposti käsillä. Komponenteiksi on valittu vain laadukkaimpia tuotteita ja hydrauliikkaöljyn suodatusta on kehitetty, jolloin koneen huoltovälejä on saatu kasvatettua reilusti. Koneiden määräaikaishuoltovälit pidentyivät 600/1200 tunnista 900/1800 tuntiin. 10 000 käyttötunnin tarkastelujaksolla määräaikaishuoltokertoja kertyy 30 % normaalia vähemmän. Määräaikaishuoltovälien pidentyminen yhdessä huollettavuuden kehittymisen kanssa tarkoittaa suoraan enemmän tuottavaa työaikaa ja pienempiä huoltokustannuksia.

PITKÄJÄNTEINEN TUOTEKEHITYSPROSESSI

Ponssen tuotekehityksen tehtävänä on kehittää innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia puunkorjuuratkaisuja asiakkaiden ja Ponssen menestykseksi. Vaikka tuotekehitystahti on nopeaa, kaiken perustana on työ, jossa pidemmän aikavälin satsaukset ja asiakasyhteistyö kantavat tulosta.

Ponssen tuotteiden suunnittelun lähtökohtina ovat aina myös tuotteen ja sen käytön turvallisuus sekä tuotteen käytöstä aiheutuvat elinkaarikustannukset. Kestävän kehityksen huomioon ottaminen näkyy tuotteissa muun muassa uusissa moottoriteknologioissa, polttoainetaloudessa, valittujen materiaalien kierrätettävyydessä, huoltokunnostetuissa (ns. remanufacturing) osissa ja päivitetyissä vaihtokoneissa.

Ponssella halutaan pitää ydinosaaminen aina omissa käsissä siten, että osaamista tuetaan tarvittaessa tarkkaan valituilla kumppaneilla. Oma ydinosaaminen takaa riittävän reaktionopeuden ja suoraviivaisen toiminnan, jolla pystytään vastaamaan kentän tarpeisiin. Laaja palveluverkosto kerää jatkuvasti tuotepalautetta 40 eri maan puunkorjuumarkkinoilta.

Toiminnan kansainvälistyessä myös tuotteiden testaus on entistä enemmän siirtynyt tuotteiden lopullisiin käyttökohteisiin. Tuotetestauksessa suunnittelun korkeatasoinen lopputulos varmistetaan aina prototyyppien avulla. Ponssen oman testauksen lisäksi prototyypit menevät aina asiakkaan kenttätesteihin, jossa voidaan todentaa koneen suorituskyky, luotettavuus ja huollettavuus. Samalla

varmistetaan, että tuote vastaa sille asetettuihin vaatimusmäärittelyihin.

Vasta asiakkaalta saatujen kehitysehdotusten ja testaustulosten jälkeen tehdään lopullinen tuotteistamispäätös, tehdään tarvittavat suunnittelumuutokset ja siirrytään nollasarjan valmistukseen. Sarjavalmistus alkaa, kun tuotetta on edelleen kehitetty nollasarjasta saadun toiminnallisuus- ja valmistettavuuspalautteen perusteella.

Kilpailuetu tuotteissa pyritään saavuttamaan tuotteiden korkealla käytettävyydellä ja käytön tuottavuudella. Asiakkaan liiketoimintaa ja tuotteen käyttöä tukevat tietojärjestelmät kasvattavat myös merkitystään asiakkaan liiketoiminnan ja tuotteen käytön tukena.

Huoltopalvelut lähellä asiakasta

Huoltopalveluiden merkitys Ponssen liiketoiminnassa on jatkuvasti vahvistunut konekannan kasvaessa eri markkina-alueilla. Samalla kehitämme palvelutarjontaa asiakkaiden ja markkinakohtaisten erityisvaatimusten ja toiveiden mukaisesti.

Viimeisen viiden vuoden aikana huoltotoiminnan liikevaihto on kasvanut merkittävästi kaikilla markkina-alueilla. Yli 11 000 valmistetusta PONSSE-metsäkoneesta noin 9 500 urakoi eri puolilla maailman teollisen puunkorjuun markkinoita. Suurin osa konekannasta sijaitsee edelleen Euroopassa, mutta erityisesti Pohjois-Amerikan ja Venäjän konemäärät ovat vahvassa kasvussa.

Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme ja palveluitamme asiakkaiden tarpeita ja toiveita kuunnellen. Yhteistyö asiakkaiden kanssa ja heidän muuttuva toimintaympäristönsä ohjaavat jatkokehitystä sekä tuoteteknologiassa että palveluissa.

ASIAKASPALAUTE MÄÄRITTELEE PALVELUIDEN KEHITYKSEN

Huollossa pyritään jatkuvasti kohti entistä tehokkaampaa ennakoivaa huoltoa. Mahdolliset viat pyritään tunnistamaan jo ennen niiden ilmenemistä. Ennakoimalla tulevia huoltotoimenpiteitä minimoidaan aika, jolloin kone ei ole tuottavassa työssä. Suunnitelmallinen ja ennakoiva huoltotoiminta takaa koneen käyttäjälle turvallisia käyttötunteja. Koneen on toimittava tehokkaasti ja turvallisesti koko sen elinkaaren ajan.

PONSSE-huoltopalveluiden elinkaariajattelu liittyy vahvasti tapaamme toimia asiakaslähtöisesti: tuemme asiakkaidemme liiketoimintaa koko hänen PONSSE-koneensa elinkaaren ajan. Huoltopalveluiden ammattitaito ja varaosien saatavuus kattavat sekä uusimmat tuoteratkaisut että vanhemmat konemallit. Myös iäkkäämmät koneet voivat olla tärkeä tuki yrittäjän liiketoiminnalle kiireapuna tai yrityksen liiketoiminnan alkumetreillä. Huolto- ja varaosapalveluiden lisäksi vanhempiin konemalleihin on saatavana päivitysratkaisuja (PONSSE-tehopaketit), jotka nostavat koneen suorituskykyä.

Etähallinta tarjoaa hyviä mahdollisuuksia koneiden käytettävyyden parantamiseen. Huollossa etähallinta tarkoittaa sitä, että erikseen niin sovittaessa PONSSE-huolto pystyy ottamaan etäyhteyden koneeseen ja diagnosoimaan vikatilanteen tai ennakoimaan huoltotarpeen. Joissakin tapauksissa vikatilanne voidaan jopa korjata etäyhteyden kautta. Tällainen palvelu on läpinäkyvää ja tehokasta.

MERKITTÄVÄ EDISTYSASKEL HUOLLETTAVUUDESSA

Positiivisen haasteen Ponssen huoltopalveluille vuonna 2015 asetti Ponssen tuotemalliston täydellinen uudistuminen. Viime vuonna sarjatuotantoon saatettu mallisto on ensimmäinen täydellinen PONSSE-mallisto, jossa huoltopalvelut ovat osallistuneet malliston kehitystyöhön suunnittelun ja testauksen kaikissa vaiheissa. Helppo huollettavuus oli yksi suunnittelun tärkeimpiä lähtökohtia.

Huollon tuotevalikoima laajenee koko ajan. Uusia varaosatuotteita, metsäkonetarvikkeita ja palveluja kehitetään arvokkaan asiakaspalautteen perusteella. Periaatteena on, että tuotteet ovat tarkasti valikoituja ja täyttävät korkeat laatuvaatimukset. Esimerkkeinä kattavasta, ammattikäyttöön tarkoitetusta valikoimasta voidaan mainita kahmarit, pyörän ketjut, terälevyt, teräketjut ja öljyt.

PAINOPISTEENÄ KOULUTUS

Vuoden 2015 aikana koko palveluverkosto perehdytettiin uuden mallisarjan teknisiin ominaisuuksiin. Koulutukset ovat olennainen osa verkoston ammattitaidon kehittämistä. Koulutuksia on järjestetty entistä säännöllisemmin ja kattavammin muutaman viime vuoden ajan. Koulutustiloihin, opetus- ja havaintomateriaaliin, osaamiseen ja resursseihin on investoitu merkittävästi. Kansainvälisen huolto- ja varaosakoulutuksen merkitys kasvaa vuosi vuodelta samalla kun viennin osuus liikevaihdosta kasvaa.

Myös koulutus on oma vientituotteensa, jonka laadun merkitys korostuu mitä kauempana tehtaasta koneet maailmalla urakoivat. Palveluiden on aina oltava samalla tasolla riippumatta missä asiakkaan savotat sijaitsevat.

HUOLTOSOPIMUKSET KASVUSSA

Huoltosopimusten määrä kasvaa, kun palvelutuotteet ja etähuoltoon liittyvät palvelut kehittyvät. Vahvana ohjurina toimivat myös toimialan muutokset. Puunkorjuuyrittäjät keskittyvät entistä enemmän tuottavaan puunkorjuuseen ja ulkoistavat huoltoa Ponsselle. Kiinteähintaisilla sopimuksilla yrittäjä voi hallita kokonaisvaltaisesti koneen käyttökustannuksia. Ammattilaisten säännöllisesti huoltama kone, jossa käytetään vain laadukkaita alkuperäisosia, voiteluaineita ja suodattimia pysyy varmemmin käyttökunnossa ja säilyttää arvonsa.

Laajin huoltopalvelukokonaisuus on täysin räätälöity PONSSE Full Service -palvelu, jossa asiakas ulkoistaa täysin koko konekantansa huoltotoiminnan ja jopa kuljettajien koulutuksen. Full Service -palvelukokonaisuuksia on käytössä muun muassa Etelä-Amerikassa ja Venäjällä.

CASE: MONTES DEL PLATA, URUGUAY

Montes del Platan sellutehdas on Uruguayn historian suurin investointi Conchillasissa, Uruguayn eteläosassa. Yhtiön omistaa 50 % chileläinen yhtiö Arauco ja 50 % Stora Enso. Tehdas on mitoitettu tuottamaan eukasellua 1,45 miljoonaa tonnia vuodessa.

Montes del Plata valitsi vuonna 2011 puunkorjuumenetelmäkseen tavaralajimenetelmän ja Ponsse alkoi kouluttamaan Montes del Platan ja sen aliurakoitsijoiden kuljettajia.

Tähän mennessä Ponsse on kouluttanut projektiin 150 kuljettajaa ja 25 asentajaa. Konetoimitukset alkoivat vuonna 2013. Montes del Platan koneissa on kattavat Full Service -huoltosopimukset sisältäen koneiden jatkuvan ylläpidon ja seurannan. Konekantaa palvelee 24/7 tällä hetkellä noin 30 huollon ammattilaista huoltoautoineen. Ponsse Uruguayn Full Service on saanut ESW-laatuauditoinneissa täydet viisi tähteä.

Hallitus 31.12.2015

Hallitus on valittu yhtiökokouksessa 14.4.2015.

HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA

Ponsse Oyj:n hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan vähintään viisi ja enintään kahdeksan jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan yhtiökokouksessa, joka yhtiöjärjestyksen mukaan on pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan toimikaudeksi kerrallaan.

HALLITUKSEN KOKOUKSET

Hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana 10 kertaa. Hallituksen jäsenet osallistuivat aktiivisesti kokouksiin – osanottoprosentti oli 95,7.

Kuvassa (vas.) Ilkka Kylävainio, Mammu Kaario, Juha Vidgrén, Jukka Vidgrén, Heikki Hortling, Ossi Saksman ja Janne Vidgrén.

PUHEENJOHTAJA

JUHA VIDGRÉN, S. 1970

Kasvatustieteiden maisteri Ponsse Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2000 Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 6 207 000 kpl Epec Oy:n hallituksen puheenjohtaja

Keskeinen työkokemus

Ponsse Oyj, toimitusjohtajan sijainen 2003 Ponsse Oyj, PR–päällikkö 2000–2003 Ponsse Oyj, tiedottaja 1998–2000

Muut luottamustehtävät

Oulun yliopisto, hallituksen jäsen Einari Vidgrén Säätiö, puheenjohtaja Einari Vidgren Oy, hallituksen jäsen Klaffi Tuotannot Oy, hallituksen jäsen Vieremän Kylänraitti ry, puheenjohtaja Vieremän Oriyhdistys ry, puheenjohtaja Suomen Filmiteollisuus SF Oy, hallituksen jäsen

HALLITUKSEN VARAPUHEENJOHTAJA

HEIKKI HORTLING, S. 1951

Olvi Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 1998 Teollisuusneuvos, KTM Ponsse Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2010 Riippumaton yhtiöstä ja merkittävästä osakkeenomistajasta

Keskeinen työkokemus

Olvi Oyj:n materiaalijohtaja 1986–1998 Olvi Oyj:n markkinointipäällikkö 1981–1986

Muut luottamustehtävät

Puhelinosuuskunta IPY, hallituksen jäsen

JÄSENET

MAMMU KAARIO, S. 1963

Partnera Oy, toimitusjohtaja Korona Invest Oy, sijoitusjohtaja Varatuomari, MBA Ponsse Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2010 Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 4 500 kpl Riippumaton yhtiöstä ja merkittävästä osakkeenomistajasta

Keskeinen työkokemus

Korona Invest Oy 2011–2016 Unicus Oy, partneri 2006–2011 Conventum Corporate Finance Oy, johtaja 1998–2005 Prospectus Oy, johtaja 1994–1998 Kansallis-Osake-Pankki, asiantuntija 1988–1994

Muut luottamustehtävät

Aspo Oyj, hallituksen jäsen Makai Holding Oy, hallituksen puheenjohtaja

ILKKA KYLÄVAINIO, S. 1946

Keitele-yhtiöiden toimitusjohtaja Teollisuusneuvos, Puuteollisuusteknikko Ponsse Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 1999 Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 24 179 kpl Riippumaton yhtiöstä ja merkittävästä osakkeenomistajasta

Keskeinen työkokemus

Keitele Engineered Wood Oy, toimitusjohtaja vuodesta 2005 Keitele Energy Oy, toimitusjohtaja vuodesta 1993 Keitele Forest Oy, toimitusjohtaja vuodesta 1988 Keitele Timber Oy, toimitusjohtaja vuodesta 1981

Muut luottamustehtävät

Keitele Energy Oy, hallituksen puheenjohtaja Keitele Engineered Wood Oy, hallituksen puheenjohtaja Keitele Forest Oy, hallituksen puheenjohtaja Keitele Timber Oy, hallituksen puheenjohtaja Lappi Timber Oy, hallituksen puheenjohtaja Suomen Sahat ry, hallituksen jäsen

OSSI SAKSMAN, S. 1951

Kauppaneuvos, Hallintonotaari Ponsse Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 5 000 kpl Riippumaton yhtiöstä ja merkittävästä osakkeenomistajasta

Keskeinen työkokemus

Carlson Oy, toimitusjohtaja 1990–2008, konttoripäällikkö 1977–1983 Kuopion Osuuspankki, pankinjohtaja 1984–1989 Saastamoinen Yhtymä Oy, kirjanpitopäällikkö 1975–1976, rahoituspäällikkö 1973–1974

Muut luottamustehtävät

Osuuskunta KPY:n hallituksen puheenjohtaja KPY Sijoitus Oy, hallituksen puheenjohtaja Carlson Oy, hallituksen varapuheenjohtaja Savon Energiaholding Oy, hallituksen varapuheenjohtaja Savon Voima Oyj, hallituksen puheenjohtaja Sepa Oy, hallituksen puheenjohtaja Veljekset Halonen Oy, hallituksen varajäsen Technopolis Kuopio, hallituksen jäsen

JANNE VIDGRÉN, S. 1968

Ponsse Oyj, aluejohtaja Merkonomi Ponsse Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2013 Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 3 691 742 kpl

Keskeinen työkokemus

Ponsse Oyj, aluejohtaja vuodesta 2007 Ponsse Oyj, aluevientipäällikkö 2001–2007 Ponsse Oyj, markkinointipäällikkö 1994–2001

Muut luottamustehtävät

Epec Oy:n hallituksen jäsen

JUKKA VIDGRÉN, S. 1983

Mutant Koala Picturesin toimitusjohtaja Medianomi Ponsse Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2011 Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 3 764 778 kpl

Keskeinen työkokemus

Mutant Koala Pictures, yrittäjä vuodesta 2004

Muut luottamustehtävät

Einari Vidgrén säätiö, hallituksen jäsen PAVA ry, hallituksen puheenjohtaja POEM-säätiö, hallituksen jäsen Suomen Filmiteollisuus SF Oy, hallituksen jäsen

Konsernin johtoryhmä 31.12.2015

JUHO NUMMELA, S. 1977, PJ.

TkT • toimitusjohtaja, CEO • johtoryhmän jäsen 2.1.2005 alkaen • Ponssen palveluksessa vuodesta 2002

Keskeinen työkokemus: Ponsse Oyj, tehtaanjohtaja 2006–2008, Ponsse Oyj, laatu- ja IT-johtaja 2005–2006

Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 33 259 kpl

JUHA INBERG, S. 1973

TkT • teknologia- ja tuotekehitysjohtaja • johtoryhmän jäsen 1.1.2009 alkaen • Ponssen palveluksessa vuodesta 2003

Keskeinen työkokemus: Ponsse Oyj, tutkimus- ja tuotekehitysinsinööri 2003–2006, Ponsse Oyj, suunnittelupäällikkö 2006– 2008

Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 9 540 kpl

JARMO VIDGRÉN, S. 1975

markkinointimerkonomi • myynti- ja markkinointijohtaja, toimitusjohtajan varamies • johtoryhmän jäsen 22.10.2001 alkaen • Ponssen palveluksessa vuodesta 1997

Keskeinen työkokemus: Ponsse Oyj, Pohjois-Euroopan alueen johtaja (Vice President) 2007–2008, Ponsse Oyj, kotimaan myyntijohtaja 2004–2008, Ponsse Oyj, aluemyyntipäällikkö 2001–2004, Ponsse AB, takuukäsittelijä sekä aluemyyntipäällikkö, vaihtokoneet 1999–2001

Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 3 684 263 kpl

TAPIO MERTANEN, S. 1965

Teknikko, MTD • huoltopalvelujohtaja • johtoryhmän jäsen 3.5.2010 alkaen • Ponssen palveluksessa vuodesta 1994

Keskeinen työkokemus: Ponsse Oyj, jakeluverkoston kehitysjohtaja 2007– 2010, Ponsse Oyj, huoltopalvelujohtaja 2004–2007, Ponsse Oyj, jälkimarkkinointipäällikkö 1997–2004, Ponsse Oyj, varaosapäällikkö 1995–1997

Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 1 200 kpl

PETRI HÄRKÖNEN, S. 1969

DI • talousjohtaja CFO • johtoryhmän jäsen 1.10.2009 alkaen • Ponssen palveluksessa vuodesta 2009

Keskeinen työkokemus: Suunto Oy, Director, Operations and Quality 2007–2009

Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 5 980 kpl

PAULA OKSMAN, S. 1959

FM • henkilöstöjohtaja ja Ponsse Akatemian rehtori • johtoryhmän jäsen 1.8.2005 alkaen • Ponssen palveluksessa vuodesta 2005

Keskeinen työkokemus: Genencor International Oy, henkilöstöpäällikkö 1996–2005, Jyväskylän yliopisto, Täydennyskoulutuskeskus, vastaava koulutuspäällikkö 1987-1996

Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 3 960 kpl

TOMMI VÄÄNÄNEN, S. 1973

Insinööri, AMK • hankintajohtaja 1.11.2015 saakka, toimitusketjusta vastaava johtaja 1.11.2015 alkaen • johtoryhmän jäsen 1.10.2013 alkaen • Ponssen palveluksessa vuodesta 2013

Keskeinen työkokemus: Metso Oyj, Metso Automation, Director, Analyzers Product Group 2010–2013, Director, Kajaani Operations 2006–2010

Omistus Ponsse Oyj:ssä 31.12.2015: 4 340 kpl

PONSSE OYJ

PONSSE TYTÄRYHTIÖ

Pohjois- ja Etelä-Amerikka PONSSÉ S.A.S. RANSKA

PONSSE LATIN AMERICA LTDA BRASILIA PONSSE NORTH AMERICA, INC. YHDYSVALLAT PONSSE URUGUAY S.A. URUGUAY A.L.P.A. EQUIPMENT LTD. KANADA CHADWICK-BAROSS, INC. YHDYSVALLAT HYDROMEC INC. KANADA READYQUIP SALES AND SERVICE LTD. KANADA FC-VENTAS Y SERVICIOS LTDA CHILE TIMBER FOREST BRASILIA

Keski- ja Etelä-Eurooppa

PONSSE UK LTD. ENGLANTI ASCENDUM MAQUINÁS PORTUGALI FOREST POWER KFT. UNKARI KRENEK FOREST SERVICE S.R.O TŠEKKI PML POLAND PUOLA HNOS. TOIMIL GARCÍA, S.L. ESPANJA WAHLERS FORSTTECHNIK GMBH SAKSA FOREST POWER - SC. IF CONST S.R.L. ROMANIA FLEXIM SPOL. S R.O. SLOVAKIA

Pohjois-Eurooppa

PONSSE OYJ SUOMI EPEC OY SUOMI PONSSE AB RUOTSI PONSSE AS NORJA KONEKESKO EESTI AS. VIRO SIA KONEKESKO LATVIJA LATVIA UAB KONEKESKO LIETUVA LIETTUA OOO PONSSE VENÄJÄ OOO DORMASHIMPORT VOSTOK VENÄJÄ OOO KOSTROMA-SERVIS-PONSSE VENÄJÄ OOO LESPROMSERVIS VENÄJÄ OOO NORD WEST-KOM VENÄJÄ OOO PARTS SERVIS VENÄJÄ OOO PKF GIDROSERVIS VENÄJÄ OOO REMTECHNICA VENÄJÄ OOO VOLOGDASCAN VENÄJÄ OOO ZEPPELIN RUSSLAND VENÄJÄ ODO UDARNIK VALKO-VENÄJÄ SHINGU SHOKO, LTD JAPANI RANDALLS EQUIPMENT COMPANY AUSTRALIA

Aluejohtajat ja tytäryhtiöiden toimitusjohtajat 31.12.2015

JARMO VIDGRÉN, S.1975

Myynti- ja markkinointijohtaja, toimitusjohtajan varamies Ponssen palveluksessa vuodesta 1997

GARY GLENDINNING, S. 1970 Ponsse UK Ltd:n toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa vuodesta 1997

CARL-HENRIK HAMMAR, S. 1974

Ponsse AB:n toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa 1.7.2015 alkaen

JUSSI HENTUNEN, S. 1983

Aluejohtaja (Espanja, Portugali, Italia) vaihtokoneiden tuotepäällikkö Ponssen palveluksessa vuodesta 2006

RISTO KÄÄRIÄINEN, S. 1971

Ponsse China Ltd:n toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa vuodesta 2007

JAAKKO LAURILA, S. 1970

Aluejohtaja, Venäjä ja Valko-Venäjä, OOO Ponssen toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa vuodesta 2002

JOUNI MATIKAINEN, S. 1967 Epec Oy:n toimitusjohtaja Epecin palveluksessa vuodesta 2005

MARKO MATTILA, S. 1973

Aluejohtaja, Baltia, Chile ja Pohjois-Amerikan jälleenmyyjät Ponssen palveluksessa vuodesta 2007

CLÉMENT PUYBARET, S. 1980

Ponssé S.A.S.:n toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa vuodesta 2006

TEEMU RAITIS, S. 1977 Ponsse Latin America Ltda:n toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa vuodesta 2012

PEKKA RUUSKANEN, S. 1968

Ponsse North America Inc:n toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa vuodesta 1998

NORBERT SCHALKX, S. 1969

Aluejohtaja, Aasia-Pacific ja Afrikka Ponssen palveluksessa vuodesta 2008

SIGURD SKOTTE, S. 1962

Ponsse AS:n toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa vuodesta 2011

MARTIN TOLEDO, S. 1971 Ponsse Uruguay Ltda, toimitusjohtaja Ponssen palveluksessa vuodesta 2005

JANNE VIDGRÉN, S. 1968

Aluejohtaja, Itävalta, Puola, Romania, Saksa, Slovakia, Tsekki ja Unkari Ponssen palveluksessa vuodesta 1994

Ponsse OYJ:n hallinnointikoodi

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

Yhtiön päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiön hallitus on vahvistanut Yhtiön hallinnointikoodin, joka noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hallituksen hyväksymää Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2010. Hallinnointikoodi on julkisesti saatavilla esimerkiksi Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n internet-sivuilla osoitteessa www.cgfinland.fi. Yhtiön toimintakertomuksessa viitataan tähän selvitykseen.

KONSERNIRAKENNE JA PÄÄTOIMIALA

Ponsse Oyj (jäljempänä: Yhtiö) on Helsingin pörssissä (NAS-DAQ OMX Helsinki Oy) noteerattu julkinen osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Vieremä.

Ponsse-konsernin muodostavat emoyhtiö Ponsse Oyj sekä sen täysin omistamat tytäryhtiöt Ponsse AB Ruotsissa, Ponsse AS Norjassa, Ponssé S.A.S. Ranskassa, Ponsse UK Ltd. Iso-Britanniassa, Ponsse North America Inc. Yhdysvalloissa, Ponsse Latin America Ltda Brasiliassa, OOO Ponsse Venäjällä, Ponsse Asia-Pacific Ltd Hongkongissa, Ponsse China Ltd Kiinassa, Ponsse Uruguay S.A. Uruguayssa sekä Epec Oy Seinäjoella. Tilikaudesta 2014 alkaen konserniin on kuulunut kiinteistöyhtiö OOO Ocean Safety Center Venäjällä. Lisäksi konserniin kuuluu Kajaanissa sijaitseva osakkuusyhtiö Sunit Oy, josta Yhtiö omistaa 34 prosenttia.

Yhtiön ja sen konsernin päätoimialana on metsäkoneiden, muiden metallituotteiden, koneenohjausjärjestelmien, ajo-neuvo PC-laitteiden, erilaisten erillisjärjestelmien sekä ohjelmistojen suunnittelu, valmistus, myynti ja huolto.

HALLITUS

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan jäsentä. Varsinainen yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet toimikaudeksi, joka päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Toimikaudella 2015 Yhtiön hallituksessa on ollut seitsemän jäsentä.

Yhtiön hallituksen jäseniksi valitaan henkilöitä, joilla on tehtävän edellyttämä pätevyys. Hallituksen jäsenet valitaan siten, että he edustavat monipuolista asiantuntemusta ja myös omistajien näkökulmaa. Hallituksen jäsenille ei ole asetettu yhtiöjärjestyksessä yläikärajaa.

Hallituksen jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä ja lisäksi vähintään kahden mainittuun enemmistöön kuuluvista jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Hallituksen jäsenten on annettava hallitukselle riittävät tiedot hänen pätevyytensä ja riippumattomuutensa arvioimiseksi sekä ilmoitettava tiedoissa tapahtuvista muutoksista. Riippumattomuus ilmoitetaan Yhtiön vuosikertomuksessa ja internet-sivuilla.

Hallituksen arvion mukaan Yhtiöstä ja suurimmista osakkeenomistajista riippumattomia jäseniä ovat Heikki Hortling, Mammu Kaario, Ilkka Kylävainio ja Ossi Saksman.

HALLITUKSEN JÄSENET:

Juha Vidgrén, s. 1970

  • Kasvatustieteiden maisteri
  • Ponsse Oyj:n hallituksen puheenjohtaja

Heikki Hortling, s. 1951

  • KTM
  • Ponsse Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja
  • Olvi Oyj:n hallituksen puheenjohtaja

Mammu Kaario, s. 1963

  • Varatuomari, MBA
  • Partnera Oy, toimitusjohtaja

Ilkka Kylävainio, s. 1946

• Puuteollisuusteknikko

• Keitele Forest Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja

Ossi Saksman, s. 1951

  • Hallintonotaari
  • Osuuskunta KPY:n hallituksen puheenjohtaja

Janne Vidgrén, s 1968

  • Merkonomi
  • Ponsse Oyj:n aluejohtaja

Jukka Vidgrén, s. 1983

  • Medianomi
  • Mutant Koala Picturesin toimitusjohtaja

Varsinainen yhtiökokous vahvisti 14.4.2015 hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioksi 46 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajan palkkioksi 41 000 euroa sekä muiden jäsenten vuosipalkkioksi 35 000 euroa. Hallituksen kokouksia järjestettiin vuonna 2015 kymmenen kappaletta. Jäsenten keskimääräinen osallistumisprosentti oli 95,7.

Mikäli yli 10 % yhtiön äänivallasta hallitsevat osakkeenomistajat saattavat Yhtiön hallituksen tietoon ehdotuksensa varsinaisessa yhtiökokouksessa päätettävästä hallituksen jäsenmäärästä, hallituksen jäsenistä ja tilintarkastajasta, julkaistaan tieto yhtiökokouskutsussa. Yhtiökokouskutsun julkistamisen jälkeen asetetut ehdokkaat julkistetaan erikseen.

Osakeyhtiölaissa ja yhtiöjärjestyksessä erikseen määriteltyjen tehtävien lisäksi hallitus esimerkiksi vastaa yhtiön toiminnasta, tuloksesta ja kehittämisestä, vahvistaa pitkän aikavälin strategian ja konsernin riskienhallintapolitiikan, hyväksyy budjetin, päättää yritys- ja kiinteistökaupoista, strategisesti merkittävistä liiketoiminnan laajentamisista, oman pääoman ehtoisista sijoituksista, investointikehityksestä ja merkittävistä yksittäisistä investoinneista. Hallitus nimittää

toimitusjohtajan ja vahvistaa muiden johtoryhmän jäsenten nimitykset, päättää ylimmän johdon palkkauksen perusteista sekä arvioi vuosittain johdon toimintaa.

Hallitus vahvistaa itselleen työjärjestyksen.

Asioiden esittelijänä toimii hallituksen kokouksissa toimitusjohtaja tai kutsumansa muu yhtiön johtoon kuuluva henkilö. Hallituksen toimintaa ja työskentelytapoja arvioidaan kerran vuodessa. Arviointi voi tapahtua sisäisenä itsearviointina tai käyttämällä ulkopuolista arvioijaa.

HALLITUKSEN VALIOKUNNAT

Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan tehtäviä ja vastuuta ei ole erityisesti jaettu eikä hallituksen keskuudessa ole muodostettu erityisiä valiokuntia.

TOIMITUSJOHTAJA

RISKIENHALLINTAPROSESSI

Hallitus nimittää toimitusjohtajan. Toimitusjohtaja hoitaa Yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Hän vastaa mm. liiketoiminnan operatiivisesta johtamisesta, hallituksen informoimisesta, hallituksen päätösvaltaan kuuluvien asioiden esittelystä, hallituksen päätösten toteuttamisesta sekä liiketoimintojen lainmukaisuuden varmistamisesta. Toimitusjohtajaa avustaa johtoryhmä, johon kuuluvat toimitusjohtaja puheenjohtajana ja hallituksen siihen nimeämät johtajat. Johtoryhmä kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa sekä tarpeen mukaan erikseen käsittelemään mm. seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaa ja pidemmän ajanjakson strategiaa.

Jokaisella johtoryhmän jäsenellä on oma selkeä, keskeisiin toimintokokonaisuuksiin perustuva vastuualueensa. Johtoryhmän jäsenet raportoivat toimitusjohtajalle.

Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut 1.6.2008 alkaen TkT Juho Nummela (s. 1977). Hänelle maksetut palkat ja

Riskien tunnistaminen Riskien arviointi Riskienhallintasuunnitelma Riskienhallinnan Seuranta Arviointi ja kehittäminen Strategia Tavoitteet Ohjeet

toteutus

luontoisedut vuonna 2015 olivat 328 227,56 euroa. Tulos- ja voittopalkkiota maksettiin 173 755,19 euroa. Toimitusjohtajan eläkeikä on 65 vuotta ja eläke määräytyy voimassaolevan lainsäädännön mukaan.

Yhtiön ja toimitusjohtajan välillä tehdyn sopimuksen mukaan sopimus voidaan puolin ja toisin irtisanoa päättymään 6 kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Jos Yhtiö irtisanoo sopimuksen, Yhtiö suorittaa irtisanomisajalta määräytyvän palkan ja muiden etuuksien lisäksi korvauksen, joka vastaa 12 kuukauden rahapalkkaa.

RISKIENHALLINTA JA SISÄINEN VALVONTA

RISKIENHALLINTA

Yhtiön riskienhallinta perustuu Yhtiön arvoihin sekä strategisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin. Riskienhallinnan tavoitteena on tukea Yhtiön strategiassa määritettyjen tavoitteiden toteutumista sekä turvata Yhtiön taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan jatkuvuutta.

Riskienhallinnan tehtävänä on tunnistaa, arvioida ja seurata liiketoiminnassa esiintyviä riskejä, joilla voi olla vaikutusta Yhtiön strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumiseen tai liiketoiminnan jatkuvuuteen. Tämän pohjalta tehdään päätökset tarvittavista toimenpiteistä, joilla riskejä ennaltaehkäistään ja havaittuihin riskeihin reagoidaan.

Riskienhallinta on Yhtiössä osa normaalia, päivittäistä liiketoimintaa ja sisällytetty osaksi johtamisjärjestelmää. Riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä riskienhallintapolitiikka.

Riskinä pidetään mitä tahansa tapahtumaa, joka vaarantaa Yhtiön tavoitteiden toteutumisen tai uhkaa liiketoiminnan jatkuvuutta. Toisaalta riski voi olla myös positiivinen tapahtuma, jolloin riskiä käsitellään mahdollisuutena. Kukin riski arvioidaan sen vaikutuksen ja toteutumisen todennäköisyyden perusteella. Riskien hallintakeinoja ovat riskin välttäminen, pienentäminen ja siirtäminen. Lisäksi riskejä voidaan hallita kontrolloimalla ja minimoimalla niiden vaikutusta.

RISKIENHALLINTAPROSESSI

Yhtiön riskienhallintaprosessin tavoitteena on ylläpitää ja kehittää kattavaa ja käytännönläheistä järjestelmää riskien hallinnalle ja raportoinnille. Riskienhallintaprosessiin sisältyy toiminto- ja yksikkökohtaisten riskien järjestelmällinen kartoittaminen, niiden arviointi sekä riskien peilaaminen Yhtiön riskienhallintasuunnitelmaan. Riskienhallintaa toteutetaan ja seurataan järjestelmällisesti osana päivittäistä liiketoimintaa. Yhtiö pyrkii tehostamaan riskienhallintaa lisäämällä tietoisuutta sen merkityksestä ja tukemalla toimintojen välisiä riskienhallintahankkeita.

RISKIEN LUOKITTELU

Yhtiön liiketoiminnalle olennaisimmat riskit jaetaan neljään kategoriaan: strategisiin ja operatiivisiin riskeihin sekä rahoitus- ja vahinkoriskeihin.

Ponsse OYJ:n hallinnointikoodi

STRATEGISET RISKIT

Strategisella riskillä tarkoitetaan riskiä, joka liittyy liiketoiminnan luonteeseen ja strategian valintaan sekä toteutukseen. Riskit liittyvät esimerkiksi kilpailutilanteeseen, markkinavoimiin ja -ympäristöön, lainsäädöksiin sekä asetuksiin. Ne koskevat myös esimerkiksi merkittäviä investointeja sekä liiketoimintaan liittyviä strategisia valintoja. Toteutuessaan strategiset riskit voivat heikentää merkittävästi Yhtiön toimintaedellytyksiä.

Markkina- ja liiketoimintaympäristö

Maailmanlaajuiset sekä alueelliset suhdannevaihtelut vaikuttavat Yhtiön tuotteiden kysyntään ja sitä kautta taloudelliseen asemaan. Toiminta yli neljässäkymmenessä maassa tasoittaa taloudellisiin suhdannevaihteluihin liittyviä riskejä. Lisäksi Yhtiö pyrkii ylläpitämään toimintansa joustavana ja muutosherkkänä, mikä antaa valmiuden ryhtyä nopeisiin sopeutustoimiin markkinatilanteen niin vaatiessa.

Kilpailutilanne ja markkinoiden muuttuvat vaatimukset voivat vaikuttaa Yhtiön tuotteiden kysyntään ja kannattavuuteen. Yhtiö panostaa asiakastarpeiden ymmärtämiseen ja seuraa tarkasti eri markkinoiden tuotteille asettamia vaatimuksia. Näin pyritään huolehtimaan siitä, että tuotteet vastaavat kullakin alueella näitä vaatimuksia ja pysyvät siten kilpailukykyisinä. Yhtiöllä on laaja sidosryhmäverkosto, johon liittyviä riskejä pyritään pienentämään verkoston jatkuvalla seurannalla ja hyvällä yhteistyöllä. Strategisesti tärkeiden raaka-aineiden hintakehitys ja saatavuus maailman-markkinoilla vaikuttavat Yhtiön tuotteiden kannattavuuteen. Raaka-aineiden hintakehitykseen ja saatavuuteen liittyviä riskejä pyritään

pienentämään kartoittamalla vaihtoehtoisia materiaaleja sekä kehittämällä hankintakanavia.

Lainsäädäntö ja ympäristö

Poliittisen ympäristön ja Yhtiön toimintaa koskevan lainsäädännön muutokset sekä ilmastonmuutokseen liittyvät ilmiöt saattavat vaikuttaa merkittävästi Yhtiön toimintaan eri markkina-alueilla. Yhtiö seuraa aktiivisesti tytäryhtiöidensä ja alueellisten yhteistyökumppaneidensa kanssa eri markkinoiden tuotteille, palveluille ja koko toiminnalle asettamia vaatimuksia, kuten yleistä liiketoimintaa ja maahantuontia koskevaa lainsäädäntöä sekä tuotteita koskevia vaatimustenmukaisuus- ja ympäristövaatimuksia. Yhtiö on myös aktiivisesti yhteydessä sidosryhmiinsä ja on mukana vaikuttamassa tulevaisuuden ratkaisuihin ja näkee ne myös uusina mahdollisuuksina.

Tuote ja teknologia

Yhtiön tuote- ja teknologiariskit liittyvät teknologisiin valintoihin sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Riskejä pyritään pienentämään olemalla lähellä asiakkaita ja muita sidosryhmiä tuotteiden oikean teknologisen suuntauksen varmistamiseksi. Lisäksi pyritään aktiiviseen yhteistyöhön korkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa sekä osallistumaan kansainvälisiin tutkimus- ja kehitysprojekteihin. Kehitettyä teknologiaa sekä tuotteita suojataan erilaisin immateriaalioikeuksin. Yhtiö tiedostaa myös kilpailijoidensa hallinnassa olevat teollisoikeudet ja kunnioittaa niitä toiminnassaan.

Operatiiviset riskit

Operatiiviset riskit liittyvät Yhtiön sisäisiin prosesseihin, henkilöstöön, liiketoimintaverkostoon sekä järjestelmiin. Operatiiviset riskit voivat toteutuessaan heikentää Yhtiön tulosta, tehokkuutta ja kannattavuutta.

Organisaatio ja johtaminen

Yhtiön organisaatioon ja johtamiseen liittyviä riskejä ovat esimerkiksi työvoiman saatavuuteen, työmarkkinahäiriöihin ja avainosaamisen hallintaan liittyvät riskit. Yhtiön henkilöstöstrategia on merkittävässä roolissa organisaatioon ja johtamiseen liittyvien riskien hallinnassa. Avainhenkilöiden sitoutumista Yhtiöön vahvistetaan kannustinjärjestelmällä. Rekrytointeihin panostetaan oikeanlaisen työvoiman saamiseksi. Yhtiön kuvaa työnantajana kehitetään tarkoitukseen sopivalla viestinnällä sekä yhteistyöllä eri oppilaitosten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Tieto ja tietojärjestelmät

Yhtiön tieto- ja tietojärjestelmäriskeihin luetaan mm. yrityssalaisuuksien tietovuotoriskit sekä riskit tietojärjestelmien toimivuudesta, turvallisuudesta ja niiden turvaamisesta. Riskien hallinnoimiseksi Yhtiö noudattaa tietoturvapolitiikkaa. Yhtiö pyrkii varmistamaan, että edellytykset järjestelmien toimivuuden sekä niiden turvaamisen takaamiseksi ovat olemassa. Tietovuotoja ennaltaehkäistään tarvittavilla toimenpiteillä.

Toimittajaverkko

Yhtiö kehittää toimittajaverkkoaan pitkäjänteisesti. Toimittajaverkkoon liittyy mm. materiaalin hinta- ja saatavuusriskejä. Yhtiö pyrkii varmistamaan kilpailukykyisen hintatason materiaaleissa tutkimalla vaihtoehtoisia hankintakanavia ja tekemällä pitkäaikaisia sopimuksia. Saavuttaakseen kustannustehokkaita ratkaisuja, Yhtiö panostaa toimittajaverkon kanssa tehtävään tiiviiseen tuotekehitysyhteistyöhön.

Materiaalien saatavuuteen liittyvien riskien varmistamiseksi Yhtiössä käytetään mahdollisuuksien mukaan kahden toimittajan politiikkaa. Toimintaympäristöä vakautetaan pitkillä toimittajasopimuksilla ja toimittajia auditoidaan säännöllisesti auditointiohjelman mukaisesti. Hankintaketjussa pyritään toimimaan suoraan valmistajien kanssa, jotta reaaliaikainen keskusteluyhteys säilyy. Toimittajaverkon seurannassa ja tilauseräkokojen optimoinnissa käytetään apuna toimitusketjuhallinnan työkalua.

Tuotanto ja prosessit

Liiketoiminta edellyttää prosessien kokonaisvaltaista hallintaa. Kustannustehokkaan toiminnan kannalta merkittävää on ylläpitää sekä parantaa prosesseja. Laadunhallintajärjestelmää kehitetään jatkuvasti, jotta prosessien toimintakyky saadaan ylläpidettyä. Järjestelmän toimivuuden arvioinnissa hyödynnetään prosessien seurannan tuottamia mittaus-tuloksia sekä kolmannen osapuolen suorittamaa ISO 9001 -sertifiointia.

Tuotantoprosessin häiriöt ja keskeytykset voivat haitata liiketoimintaa. Merkittäviin häiriöihin varaudutaan korvaavien valmistusmenetelmien ja laitteiden avulla sekä ylläpidetään mahdollisuutta valmistusyhteistyöhön merkittävimpien kumppaneiden kanssa.

RAHOITUSRISKIT

Yhtiö altistuu normaalissa liiketoiminnassaan useille rahoitusriskeille. Yhtiön rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on suojata konsernin tuloskehitystä, kassavirtoja, omaa pääomaa ja maksuvalmiutta rahoitusmarkkinoiden epäsuotuisilta vaihteluilta. Rahoitusriskien hallinta on keskitetty emoyhtiön rahoitustoimintoon. Hallitus vahvistaa Yhtiön rahoitusriskien hallintapolitiikan ja Yhtiön talousjohtaja vastaa sen käytännön toteutuksesta yhdessä rahoitustoiminnon kanssa.

Yhtiön rahoitusriskeihin kuuluvat valuutta-, korko-, luotto- ja maksuvalmiusriski sekä pääoman hallinta. Lisää rahoitus-riskien hallinnasta konsernin liitetiedoilla kohdassa 30.

VAHINKORISKIT

Vahinkoriskien välttämisessä pääpaino on riskien tunnistamisella ja ennaltaehkäisyllä. Tunnistettuja vahinkoriskejä ovat mm. työterveys- ja työturvallisuusriskit, ympäristöriskit sekä omaisuuteen kohdistuvat vahingot. Vahinkoriskeihin on varauduttu kattavalla vakuutusohjelmalla. Vahinkoja pyritään ennaltaehkäisemään turvallisuuspolitiikalla ja -ohjeistuksella sekä varmistamalla työmenetelmien ja työvälineiden turvallisuus. Yhtiö reagoi herkästi syntyneisiin vaaratilanteisiin. Kaikki tapaturmat ja läheltä piti -tapaukset kirjataan seurantajärjestelmään ja tehdään tarvittavat toimenpiteet

RISKIENHALLINNAN ORGANISOINTI JA VASTUUT

Hallitus Päättää riskienhallinnan tavoitteista ja periaatteista sekä vahvistaa yhtiön riskienhallintapolitiikan.
Hallitus valvoo riskienhallinnan toteuttamista.
Toimitusjohtaja Vastaa riskienhallinnan toteuttamisen järjestämisestä ja esittelee hallitukselle
riskienhallintaan liittyvät asiat.
Talousjohtaja Koordinoi riskienhallintaprosessia ja vastaa raportoinnista sekä esittelee johtoryhmälle
riskienhallintaan liittyvät asiat.
Johtoryhmä Riskienhallinta on mukana strategiaprosessissa. Osallistuu riskienhallintaprosessin
kontrolloimiseen ja vastuuttamiseen. Kukin johtoryhmän jäsen vastaa oman liiketoiminta-alueensa
riskien tunnistamisesta ja riskienhallinnan toteuttamisesta.
Aluejohtajat Tytäryhtiöt toteuttavat itsenäisesti riskienhallintatyötä konsernin riskienhallintapolitiikan ja -ohjeiden
mukaisesti.
Jokainen
työntekijä
On velvollinen toimimaan riskien ehkäisemiseksi, noudattamaan yhtiön toimintaohjeita sekä
raportoimaan havaitsemistaan riskeistä esimiehelleen.

Ponsse OYJ:n hallinnointikoodi

vaaratilanteiden ehkäisemiseksi. Tavoitteena on tapaturmaton työympäristö. Vahinkoriskejä arvioidaan säännöllisesti sisäisin tarkastuksin ja koko henkilöstö on mukana vahinkoriskien tunnistamisessa.

RISKIENHALLINNAN ORGANISOINTI JA VASTUUT

SISÄINEN VALVONTA

Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa, että Yhtiön toiminta on tehokasta ja tuloksellista, johdon päätöksenteossa käyttämä informaatio luotettavaa, Yhtiön toimintaperiaatteita noudatetaan, riskienhallinnan toteutus on riskienhallintapolitiikan mukaista ja että Yhtiö toimii lakien ja säädösten mukaisesti. Sisäinen valvonta tukee hallituksen ohjaustehtävän toteutumista.

Yhtiöllä ei ole erityistä sisäisen tarkastuksen organisaatiota vaan sisäinen valvonta on integroitu osaksi Yhtiön johtamis- ja raportointijärjestelmää. Sisäistä valvontaa toteuttavat Yhtiön hallitus, operatiivinen johto ja työntekijät. Sisäinen valvonnan toteutuminen varmistetaan kiinnittämällä erityistä huomiota toimintojen organisointiin, henkilökunnan ammattitaitoon, toimintaohjeisiin, raportointiin ja tilintarkastuksen laajuuteen.

Hallituksen tehtävä on huolehtia siitä, että Yhtiön kirjanpidon, varainhoidon ja riskienhallinnan valvonta on asianmukaisesti järjestetty ja lain mukainen. Lisäksi hallitus varmistaa yhdessä toimitusjohtajan kanssa, että Yhtiö toimii arvojensa mukaisesti. Hallitus hyväksyy riskienhallintapolitiikan sekä sisäisen valvonnan ja hallinnointikoodin mukaiset toimintaohjeet. Hallitus voi pyytää ulkoisia tilintarkastajia tai muita palveluntarjoajia suorittamaan sisäisen tarkastuksen toimeksiantoja tarvittaessa.

Toimitusjohtaja vastaa Yhtiön päivittäisestä johtamisesta hallituksen ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja luo perustan sisäiselle valvonnalle johtamalla ja ohjaamalla ylintä johtoa sekä seuraamalla sitä kuinka he valvovat omia toimintojaan.

Yhtiön johtoryhmä vastaa siitä, että Yhtiön eri toiminnoissa noudatetaan Yhtiön sisäisen valvonnan toimintaohjeita ja käytäntöjä. Erityisen tärkeässä roolissa ovat riskienhallinta sekä taloushallinnolliset toimintaohjeet ja käytännöt.

Yhtiön talousjohtajan alaisuudessa toimiva taloushallinto auttaa luomaan asianmukaiset riskienhallinnan ja taloushallinnon valvontakäytännöt sekä seuraa valvontatoimenpiteiden riittävyyttä ja toimivuutta käytännön tasolla.

Toimitusjohtaja, johtoryhmän jäsenet ja tytäryhtiöiden johtajat vastaavat vastuualueidensa kirjanpidon ja hallinnon lainmukaisuudesta sekä Yhtiön toimintaohjeiden noudattamisesta. Tilintarkastajat tarkastavat vuosittain tytäryhtiöiden kirjanpidon ja hallinnon. Tilintarkastuksen suorittaa auktorisoitu tilintarkastustoimisto kaikissa konserniyhtiöissä. Emo-yhtiön tilintarkastajalla on vastuu tilintarkastusten painopistealueiden koordinoinnista, tarkastushavaintojen analysoinnista konsernitilinpäätöksen näkökulmasta sekä yhteydenpidosta konsernin talousjohtoon. Tilintarkastuksen laajuudessa pyritään ottamaan huomioon konserniyhtiöiden sisäisen valvonnan rakenne. Tilintarkastuksen yksityiskohtaisesta tuloksesta raportoidaan vuosittain konsernijohdolle sekä hallitukselle.

Tietoja osakkeenomistajille

Ponsse Oyj:n vuoden 2016 varsinainen yhtiökokous järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 alkaen yhtiön tiloissa, osoitteessa Ponssentie 22, 74200 Vieremä.

OSALLISTUMISOIKEUS

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka viimeistään 31.3.2016 on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka nimissä osakkeet ovat, on automaattisesti rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Hallintarekisteröity osakkeenomistaja voidaan tilapäisesti merkitä yhtiön osakasluetteloon, mikä on tehtävä viimeistään 7.4.2016 klo 10.00 mennessä yhtiökokoukseen osallistumista varten. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen.

ILMOITTAUTUMINEN

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan yhtiölle viimeistään torstaina 7.4.2016 ennen klo 16.00 kirjallisesti osoitteeseen Ponsse Oyj, Osakerekisteri, 74200 Vieremä, puhelimitse numeroon 020 768 800, faxilla numeroon 020 768 8690 tai internetissä osoitteessa www.ponsse. com/yhtiokokous. Kirjeitse ilmoittauduttaessa kirjeen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ilmoittautumisten yhteydessä.

OSINKO

Ponsse Oyj:n hallitus on päättänyt esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2015 jaetaan osinkoa 0,55 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 14.4.2016 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään omistajaluetteloon. Osingon maksupäivä on 21.4.2016.

OSAKEREKISTERI

Ponsse Oyj:n osakkeista ja niiden omistajista pidetään osakasluetteloa Euroclear Finland Oy:ssä. Osakkeenomistajaa pyydetään ilmoittamaan osoitteenmuutokset ja muut osakeomistukseensa liittyvät asiat siihen arvo-osuusrekisteriin, jossa hänellä on arvo-osuustili.

TALOUDELLISET JULKAISUT VUONNA 2016

Ponsse Oyj julkaisee vuotta 2015 koskevan tilinpäätöstiedotteen ja vuosikertomuksen lisäksi kolme osavuosikatsausta. Osavuosikatsaukset tilikaudelta 2016 julkaistaan seuraavasti:

tammi-maaliskuu 19.4.2016
tammi-kesäkuu 9.8.2016
tammi-syyskuu 18.10.2016

Osavuosikatsaukset julkaistaan suomeksi ja englanniksi Ponssen kotisivuilla internetissä osoitteessa www.ponsse.com.

TALOUDELLISTEN JULKAISUJEN TILAAMINEN

Tämä vuosikertomus on saatavana suomen- ja englanninkielisenä. Vuosikertomuksia voi tilata osoitteesta:

Ponsse Oyj

Ponssentie 22 74200 Vieremä Puh. 020 768 800 Fax 020 768 8690 Sähköposti: [email protected]

Vuosikertomus on saatavana myös internetissä osoitteessa www.ponsse.com.

SIJOITTAJASUHTEET

Ponsse noudattaa hiljaista jaksoa, joka alkaa kunkin raportointineljänneksen lopussa ja päättyy kyseisen vuosineljänneksen tai tilikauden tuloksen julkistukseen. Hiljaisen jakson aikana Ponsse ei kommentoi yhtiön taloudellista tilannetta, markkinoita tai tulevaisuuden näkymiä. Jakson aikana Ponssen ylin johto ei tapaa pääomamarkkinoiden tai talousmedioiden edustajia eikä ota kantaa yrityksen taloudellista tilannetta tai yleisiä näkymiä koskeviin asioihin.

Ponssen liiketoimintaa koskevissa kysymyksissä voitte kääntyä seuraavien henkilöiden puoleen:

Juho Nummela, toimitusjohtaja

Puh. 020 768 8914 Faksi 020 768 8690 Sähköposti: [email protected]

Petri Härkönen, talousjohtaja

Puh. 020 768 8608 Faksi 020 768 8690 Sähköposti: [email protected]

SIJOITUSANALYYSIT

Mm. nämä yritykset seuraavat Ponssea sijoituskohteena: Evli Pankki Oyj, Inderes Oy, Nordea Pankki Suomi Oyj, Pohjola Pankki Oyj

Tilinpäätöksen sisältö

  • Hallituksen toimintakertomus
  • Tärkeimmät valuuttakurssit

Konsernin tilinpäätös (IFRS)

  • Konsernin laaja tuloslaskelma
  • Konsernitase
  • Konsernin rahavirtalaskelma
  • Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
  • Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
  • Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut
  • Osakekohtaiset tunnusluvut
  • Tunnuslukujen laskentakaavat

Emoyhtiön tilinpäätös (FAS)

  • Emoyhtiön tuloslaskelma
  • Emoyhtiön tase
  • Emoyhtiön rahoituslaskelma
  • Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot
  • Osakepääoma ja osakkeet
  • Hallituksen esitys voittovarojen käytöstä
  • Tilintarkastuskertomus

Ponssen konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standars, IFRS) mukaisesti. Emoyhtiön tilinpäätös on lisäksi laadittu suomalaisen tilinpäätöskäytännön (Finnish Accounting Standards, FAS) mukaisesti, jota myös konserni noudatti ennen tilikautta 2005. Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä. Kaikki tilinpäätöksen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.

PONSSE VUOSIKERTOMUS 2015 | 31

Hallituksen toimintakertomus ajalta 1.1.–31.12.2015

Yleistä

Ponsse-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 461,9 (2014, 390,8) miljoonaa euroa ja liiketulos 56,0 (41,7) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 50,4 (38,0) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 1,48 (1,07) euroa.

Liikevaihto

Konsernin liikevaihdoksi muodostui katsauskauden aikana 461,9 (390,8) miljoonaa euroa, joka on 18,2 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella. Kansainvälisten liiketoimintojen osuus kokonaisliikevaihdosta oli 76,9 (74,5) prosenttia.

Liikevaihto jakautui alueittain seuraavasti: Pohjois-Eurooppa 37,3 (41,2) prosenttia, Keski- ja Etelä-Eurooppa 18,6 (20,2) prosenttia, Venäjä ja Aasia 12,3 (16,4) prosenttia, Pohjois- ja Etelä-Amerikka 31,5 (22,1) prosenttia sekä muut maat 0,4 (0,1) prosenttia.

Tuloskehitys

Liiketulos oli 56,0 (41,7) miljoonaa euroa. Liiketuloksen osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 12,1 (10,7) prosenttia. Konsernin sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 32,8 (30,1) prosenttia.

Henkilöstökulut olivat katsauskauden aikana 67,6 (58,6) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut kulut olivat 40,3 (35,9) miljoonaa euroa. Rahoitustuotot ja -kulut olivat nettomääräisesti -5,6 (-3,7) miljoonaa euroa. Rahoituseriin on kirjattu valuuttakurssien muutoksista aiheutuneet kurssivoitot ja -tappiot, joiden nettovaikutus katsauskauden aikana oli -4,0 (-1,9) miljoonaa euroa. Katsauskauden tulokseksi muodostui 41,3 (29,8) miljoonaa euroa. Laimennettu ja laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS) oli 1,48 (1,07) euroa.

Tase ja rahoitus

Konsernitaseen loppusumma oli katsauskauden päättyessä 267,7 (205,8) miljoonaa euroa. Vaihto-omaisuuden määrä oli 104,6 (92,7) miljoonaa euroa. Myyntisaamisia oli 40,2 (25,2) miljoonaa euroa sekä likvidejä kassavaroja 26,5 (12,7) miljoonaa euroa. Konsernin oman pääoman määrä oli 117,9 (86,0) miljoonaa euroa ja emoyhtiön oma pääoma (FAS) oli 113,6 (104,2) miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä oli 62,4 (51,7) miljoonaa euroa. Yhtiön rahoituslimiiteistä on käytössä 17 %. Emoyhtiön saamiset muilta konserniyhtiöiltä olivat nettomääräisesti 60,9 (73,2) miljoonaa euroa. Emoyhtiön saatavat tytäryhtiöiltä koostuvat pääosin myyntisaamisista. Konsernin nettovelat olivat 35,9 (39,0) miljoonaa euroa ja nettovelkaantumisaste (net gearing) 30,5 (45,3) prosenttia. Omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä 44,8 (42,0) prosenttia.

Liiketoiminnan rahavirta oli 44,0 (37,5) miljoonaa euroa. Investointien rahavirta oli -24,2 (-19,0) miljoonaa euroa.

Saadut tilaukset ja tilauskanta

Uusia tilauksia saatiin katsauskauden aikana 469,4 (451,7) miljoonan euron arvosta ja tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 158,1 (158,4) miljoonaa euroa.

Jakeluverkosto

Ponsse-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ovat Ponsse AB, Ruotsi; Ponsse AS, Norja; Ponssé S.A.S., Ranska; Ponsse UK Ltd, Iso-Britannia; Ponsse North America, Inc., Amerikan Yhdysvallat; Ponsse Latin America Ltda, Brasilia; Ponsse Uruguay S.A., Uruguay; OOO Ponsse, Venäjä; Ponsse Asia-Pacific Ltd, Hong Kong; Ponsse China Ltd, Kiina sekä Epec Oy, Suomi. Konserniin kuuluu myös kiinteistöyhtiö OOO Ocean Safety Center, Venäjä. Lisäksi

Liikevaihto, meur Liiketulos, meur

konserniin kuuluu osakkuusyhtiö Sunit Oy, Suomi, josta Ponsse Oyj:n omistusosuus on 34 prosenttia.

Konsernirakenteessa ei tapahtunut muita muutoksia katsauskaudella lukuun ottamatta Kiinteistö Oy Kaupinkuja 3 -kiinteistöyhtiön sulautumista emoyhtiöön 30.6.2015. Lisäksi Pohjois-Ruotsissa Norrbottenin alueella toimivan Ponssen jälleenmyyjä AN Maskinteknik Ab:n liiketoiminta siirtyi Ponssen tytäryhtiö Ponsse AB:lle 31.8.2015.

Tuotekehitys ja investoinnit

Konsernin tuotekehitysmenot olivat katsauskaudella yhteensä 12,2 (10,3) miljoonaa euroa, joista aktivoitiin 3,9 (3,1) miljoonaa euroa.

Käyttöomaisuusinvestointien määrä oli 24,4 (19,2) miljoonaa euroa. Ne koostuivat tuotekehitysaktivointien lisäksi rakennusinvestoinneista ja tavanomaisista koneiden ja laitteiden ylläpito- ja korvausinvestoinneista.

Yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous järjestettiin Vieremällä 14.4.2015. Yhtiökokous vahvisti emoyhtiön ja konsernin tilinpäätöksen sekä myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2014.

Yhtiökokous päätti maksaa vuodelta 2014 osinkoa 0,45 euroa osaketta kohti (osinko yhteensä 12 585 109 euroa). Yhtiön omassa omistuksessa oleville osakkeille (33 092 kpl) ei maksettu osinkoa. Osingonmaksun täsmäytyspäivä oli 16.4.2015 ja osingon maksupäivä oli 23.4.2015.

Yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta niin, että osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä enintään 250 000 kappaletta. Sanottu enimmäismäärä vastaa noin 0,89 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ("Pörssi") järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä, jolloin osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti.

Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää omien osakkeiden hankkimisesta vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla.

Valtuutusta tarvitaan yhtiön kasvustrategian tukemiseksi käytettäväksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yritysjärjestelyissä tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille tai käyttää yhtiön omistajien omistusarvon kasvattamiseksi mitätöimällä osakkeita hankinnan jälkeen tai käytettäväksi henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden hankinnan ehdoista.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2016 saakka. Aikaisemmat valtuutukset peruutetaan.

Yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien osakkeiden määrä on enintään 250 000 osaketta. Sanottu enimmäismäärä vastaa noin 0,89 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden antaa osakkeita suunnatusti, osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen laissa säädetyin ehdoin.

Valtuutusta esitetään käytettäväksi yhtiön kasvustrategian tukemiseksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille, myy-

Liiketulos, % liikevaihdosta Korollinen vieras pääoma, meur

dä julkisessa kaupankäynnissä tai käyttää henkilöstön kannustusjärjestelmissä.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2016 saakka. Aikaisemmat valtuutukset peruutetaan.

Hallitus ja tilintarkastajat

Yhtiön hallitukseen kuului katsauskauden aikana seitsemän jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Heikki Hortling, Mammu Kaario, Ilkka Kylävainio, Ossi Saksman, Janne Vidgrén, Juha Vidgrén ja Jukka Vidgrén. Hallituksen puheenjohtajana toimi Juha Vidgrén ja hallituksen varapuheenjohtajana Heikki Hortling.

Hallitus ei ole asettanut keskuudestaan toimikuntia tai valiokuntia.

Hallituksen kokouksia järjestettiin katsauskauden aikana kymmenen kappaletta. Jäsenten osanottoprosentti oli 95,7.

Yhtiön tilintarkastajana toimi katsauskauden aikana tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Sami Posti.

Johto

Yhtiön johtoryhmään kuuluivat seuraavat jäsenet: puheenjohtajana toimiva toimitusjohtaja Juho Nummela, tehtaanjohtaja Juha Haverinen (17.8.2015 saakka), talousjohtaja Petri Härkönen, teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg, huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen, henkilöstöjohtaja Paula Oksman, hankintajohtaja (1.11.2015 saakka), toimitusketjusta vastaava johtaja (1.11.2015 alkaen) Tommi Väänänen sekä toimitusjohtajan sijainen, myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén. Yhtiön johdolla on tavanomainen johdon vastuuvakuutus.

Myynnin aluejohtajaorganisaation johdossa toimivat

konsernin myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén ja huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen. Aluejako ja vastuuhenkilöt on esitetty alla:

Pohjois-Eurooppa: Jarmo Vidgrén (Suomi), Carl-Henrik Hammar (Ruotsi, Tanska), Marko Mattila (Baltia) ja Sigurd Skotte (Norja),

Keski- ja Etelä-Eurooppa: Janne Vidgrén (Itävalta, Puola, Romania, Saksa, Tšekki ja Unkari), Clément Puybaret (Ranska), Jussi Hentunen (Espanja, Italia ja Portugali) ja Gary Glendinning (Iso-Britannia),

Venäjä ja Aasia: Jaakko Laurila (Venäjä, Valko-Venäjä), Norbert Schalkx (Japani, Australia ja Etelä-Afrikka) ja Risto Kääriäinen (Kiina),

Pohjois- ja Etelä-Amerikka: Pekka Ruuskanen (USA), Marko Mattila (Pohjois-Amerikan jälleenmyyjät ja Chile), Teemu Raitis (Brasilia) ja Martin Toledo (Uruguay).

Carl-Henrik Hammar on nimitetty Ponsse Oyj:n Ruotsin tytäryhtiön Ponsse AB:n toimitusjohtajaksi 1.7.2015 alkaen.

Henkilöstö

Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 1 329 (1 200) henkilöä. Katsauskauden päättyessä konsernin palveluksessa oli 1 373 (1 246) henkilöä.

Avainhenkilöiden kannustinjärjestelmä ja järjestelmään liittyvät osakeannit

Ponsse Oyj:n hallitus päätti konsernin avainhenkilöiden osakepalkkiojärjestelmän 2015 toteuttamiseksi kahdesta järjestelmän kohderyhmään kuuluville avainhenkilöille suunnatusta osakeannista. Yhtiö on tiedottanut osakepalkkiojärjestelmästä ja siihen liittyvistä osakeanneista 17.2.2015.

Omavaraisuusaste, % Tilauskanta, meur

Maksullisessa osakeannissa tarjottiin järjestelmän kohderyhmään kuuluvien avainhenkilöiden merkittäväksi yhteensä enintään 106 450 yhtiön hallussa olevaa osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 12,12 euroa/osake ja osakkeet tuli maksaa merkittäessä. Osakeannin merkintäaika päättyi 18.3.2015. Yhtiön hallitus hyväksyi osakeannissa yhteensä 92 310 osakkeen merkinnät, jotka vastaavat yhteensä 1 118 797,20 euroa.

Maksuttomassa osakeannissa annettiin osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluville konsernin avainhenkilöille palkkiona yhteensä 87 498 yhtiön hallussa olevaa osaketta. Osakepalkkiojärjestelmän ehtojen mukaan avainhenkilöt eivät saa luovuttaa palkkiona saamiaan osakkeita ennen 31.3.2018.

Yhtiö luovutti osakeantien perusteella yhteensä 179 808 yhtiön hallussa olevaa osaketta 31.3.2015. Osakkeiden luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 33 092 osaketta.

Osakkeet

Yhtiön rekisteröity osakepääoma koostuu 28 000 000 osakkeesta. Katsauskauden lopussa osakkeenomistajia oli 9 206 kappaletta. Osakkeiden vaihto ajalla 1.1.–31.12.2015 oli 4 190 494 kappaletta, joka on 15,0 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä. Vaihdon arvo oli 64,0 miljoonaa euroa. Katsauskauden alin kurssi oli 11,66 euroa osakkeelta ja ylin 19,77 euroa osakkeelta.

Katsauskauden päätöskurssi oli 18,36 euroa osakkeelta ja koko osakekannan markkina-arvo 514,1 miljoonaa euroa.

Katsauskauden päättyessä yhtiöllä oli hallussaan 33 092 omaa osaketta.

Laatu ja ympäristö

Ponsse noudattaa toiminnassaan ISO 9001 -laatustandardia, ISO 14001 -ympäristöjärjestelmästandardia sekä OHSAS 18001 -työterveys- ja turvallisuusstandardia, joista kaksi ensin mainittua on sertifioitu. Lloyd's Register Quality Assurance suoritti katsauskauden aikana ISO 9001:2008 -laatujärjestelmän ja ISO 14001:2004 -ympäristöjärjestelmän auditoinnin.

Yhtiö on sisällyttänyt laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja turvallisuusstandardin edellyttämät toimintatavat Ponssen kestävän kehityksen periaatteisiin. Kestävä kehitys tarkoittaa Ponssella ekonomisen, sosiaalisen ja ekologisen näkökulman huomioimista yrityksen kaikissa toiminnoissa. Kestävän kehityksen mukaiset toimintatavat liittyen kannattavuuteen, liiketoiminnan rahavirtoihin ja kasvuun varmistavat yhtiön taloudellisen kyvykkyyden pitkällä aikavälillä. Sosiaalisen näkökulman toimintatavoilla varmistetaan yhtiön ja sen asiakkaiden ammattitaitoisen työvoiman saatavuus, ja ylläpidetään yhtiön työntekijöiden ammattitaitoa ja hyvinvointia. Ympäristönäkökulma varmistaa tuotteidemme ja tuotantomme ympäristöystävällisyyden parantaen asiakkaidemme kannattavaa toimintaa esimerkiksi pienentyneen polttoaineenkulutuksen ja päästöjen kautta.

Toimintatapoja ja tuotantoprosesseja kehitetään sekä sisäisillä että ulkoisilla auditoinneilla. Yhtiön auditointijärjestelmä on ollut keskeinen työkalu kehityksen edistämisessä vuoden 2015 aikana ja sen käyttö on laajentunut merkittävästi. Katsauskauden aikana yhtiön huoltopalveluverkostossa on laajennettu huollon toimintatapaa ja työympäristöä arvioivia sisäisiä auditointeja. Huoltopalveluiden laatuauditointien tavoitteena on varmistaa tehokkaat ja turvalliset toimintatavat PONSSE-huoltopalveluverkostossa. Tämän lisäksi tytäryhtiöissä on otettu käyttöön hyvien joh-

Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen, meur Tutkimus- ja kehitysmenot, meur

tamisperiaatteiden arviointimalli. Tytäryhtiöiden johtamisperiaatteiden arviointimallilla yhtiö kehittää tytäryhtiöiden johtamiskäytäntöjä.

Tuotantoprosesseja kehitetään jatkuvan parantamisen toimintamallin mukaisesti. Yhtiön laadunvarmistusjärjestelmä korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä. Katsauskaudella on menestyksekkäästi käytetty yhtiön sisäistä toimintatapojen kehitysmallia, joka perustuu Lean Six Sigma – laatujohtamisen periaatteisiin.

Hallinnointi

Yhtiön päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiön hallitus on vahvistanut tämän hallinnointikoodin, joka noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hallituksen hyväksymää Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2010. Koodin tarkoituksena on varmistaa, että yhtiötä johdetaan ammattitaitoisesti ja että käytössä ovat eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoiset liiketoimintaperiaatteet ja käytännöt.

Hallinnointikoodi on luettavissa yhtiön internet-sivujen sijoittajaosiossa.

Riskienhallinta

Riskienhallinta perustuu yhtiön arvoihin sekä strategisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin. Riskienhallinnan tavoitteena on tukea yhtiön strategiassa määritettyjen tavoitteiden toteutumista sekä turvata yhtiön taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan jatkuvuutta.

Riskienhallinnan tehtävänä on tunnistaa, arvioida ja seurata liiketoiminnassa esiintyviä riskejä, joilla voi olla vaikutusta yhtiön strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumiseen tai liiketoiminnan jatkuvuuteen. Tämän pohjalta tehdään päätökset tarvittavista toimenpiteistä, joilla riskejä ennaltaehkäistään ja havaittuihin riskeihin reagoidaan.

Riskienhallinta on osa normaalia, päivittäistä liiketoimintaa ja sisällytetty osaksi johtamisjärjestelmää. Riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä riskienhallintapolitiikka.

Riskinä pidetään mitä tahansa tapahtumaa, joka vaarantaa yhtiön tavoitteiden toteutumisen tai uhkaa liiketoiminnan jatkuvuutta. Toisaalta riski voi olla myös positiivinen tapahtuma, jolloin riskiä käsitellään mahdollisuutena. Kukin riski arvioidaan sen vaikutuksen ja toteutumisen todennäköisyyden perusteella. Riskien hallintakeinoja ovat riskin välttäminen, pienentäminen ja siirtäminen. Lisäksi riskejä voidaan hallita kontrolloimalla ja minimoimalla niiden vaikutusta.

Lähiajan riskit ja niiden hallinta

Maailman talouden epävarmuuden ja heikon taloudellisen tilanteen pitkittyminen saattaa vaikuttaa metsäkoneiden kysynnän heikkenemiseen. Epävarmuutta voi lisätä kehittyvien maiden valuuttamarkkinoiden volatiliteetti. Erityisesti geopoliittinen tilanne lisää epävarmuutta rahoitusmarkkinoiden toimivuuden ja pakotteiden kautta.

Emoyhtiö seuraa konsernin sisäisten ja ulkoisten myyntisaamisten arvon muutoksia sekä niihin liittyvää riskiä arvonalentumisesta.

Yhtiön rahoituksen riskienhallinnan keskeisenä tavoitteena on maksuvalmius-, korko- ja valuuttariskien hallinta. Maksuvalmiuden varmistamiseksi yhtiöllä on käytössään eri rahoittajien kanssa tehtyjä luottolimiittisopimuksia. Haitallisten koronmuutosten vaikutusta minimoidaan

Henkilöstö keskimäärin Osakekannan markkina-arvo, meur

käyttämällä erilaisiin viitekorkoihin sidottuja luottoja sekä koronvaihtosopimuksia. Valuuttakurssimuutosten vaikutusta vähennetään johdannaissopimusten avulla.

Vientimaiden vero- ja tullilainsäädännöissä tapahtuvat muutokset voivat vaikeuttaa yhtiön harjoittamaa vientikauppaa tai sen kannattavuutta.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Yhtiöllä ei ole olennaisia katsauskauden jälkeisiä tapahtumia.

Lähiajan näkymät

Erittäin vahvan vuoden 2015 jälkeen konsernin euromääräisen liikevoiton odotetaan olevan vuonna 2016 samalla tasolla kuin 2015.

Ponssen vahvasti uusiutunut ja kilpailukykyinen tuotemallisto sekä uudet huoltopalveluratkaisut ovat kasvattaneet merkittävästi yhtiötä. Investointimme suuntautuvat toimitusketjun ja varaosalogistiikan palvelutason ja kapasiteetin kehittämiseen sekä huoltopalveluverkoston kehittämiseen Suomessa ja ulkomailla.

TÄRKEIMMÄT VALUUTTAKURSSIT

Päätöskurssi 31.12.2015 Keskikurssi 2015 Päätöskurssi 31.12.2014 Keskikurssi 2014
SEK 9,18950 9,33640 9,39300 9,10042
NOK 9,60300 8,99181 9,04200 8,39400
GBP 0,73395 0,72790 0,77890 0,80546
USD 1,08870 1,11241 1,21410 1,32555
BRL 4,31170 3,70111 3,22070 3,12073
RUB 80,67360 69,01681 72,33700 51,42425
CNY 7,06080 6,98908 7,53580 8,16926

Konsernin laaja tuloslaskelma

(1 000 EUR) Liite1 2015 2014
Liikevaihto 1, 4 461 928 390 831
Liiketoiminnan muut tuotot 5 2 152 1 185
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos -1 021 3 173
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -289 294 -251 067
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut 8, 34 -67 554 -58 583
Poistot 7 -9 890 -7 962
Liiketoiminnan muut kulut 6 -40 335 -35 875
Liiketulos 55 987 41 704
Rahoitustuotot 10 33 102 16 419
Rahoituskulut 11 -38 654 -20 164
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista -50 1
Tulos ennen veroja 50 385 37 959
Tuloverot 12 -9 105 -8 164
Tilikauden tulos 41 280 29 795
Muut laajan tuloksen erät:
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot 880 -3 093
Tilikauden laaja tulos yhteensä 42 160 26 702
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos:
laimentamaton osakekohtainen tulos (euroa), tilikauden tulos 13 1,48 1,07

1 Liite viittaa tuloslaskelman ja taseen liitetietoihin sivuilla 42–72.

Konsernitase

(1 000 EUR) Liite1 2015 2014
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 14 59 294 47 282
Liikearvo 15 3 842 3 440
Aineettomat hyödykkeet 15 18 009 15 954
Sijoitukset 18, 31 105 104
Osuudet osakkuusyrityksissä 17 817 946
Saamiset 19 2 134 832
Laskennalliset verosaamiset 20 2 786 1 267
Pitkäaikaiset varat yhteensä 86 988 69 825
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 21 104 584 92 734
Myyntisaamiset ja muut saamiset 22, 31 49 487 29 927
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 104 591
Rahavarat 23, 31 26 495 12 719
Lyhytaikaiset varat yhteensä 180 670 135 971
VARAT YHTEENSÄ 267 658 205 796
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 24
Osakepääoma 7 000 7 000
Omat osakkeet -346 -2 228
Muuntoerot -796 -1 676
Muut rahastot 2 452 130
Kertyneet voittovarat 109 602 82 790
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 117 912 86 016
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 20 905 867
Rahoitusvelat 28, 31 39 346 33 712
Muut velat 29, 31 7 0
Pitkäaikaiset velat yhteensä 40 259 34 580
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat 29 78 405 61 644
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 1 906 812
Varaukset 27 6 120 4 747
Lyhytaikaiset rahoitusvelat 28, 31 23 056 17 997
Lyhytaikaiset velat yhteensä 109 487 85 200
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 267 658 205 796

1 Liite viittaa tuloslaskelman ja taseen liitetietoihin sivuilla 42–72.

Konsernin rahavirtalaskelma

(1 000 EUR) Liite1 2015 2014
Liiketoiminnan rahavirta:
Tilikauden tulos 41 280 29 795
Oikaisut:
Rahoitustuotot ja -kulut 10, 11 5 552 3 745
Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta 50 -1
Poistot 7 9 890 7 962
Tuloverot 9 105 8 164
Muut oikaisut -26 -2 049
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 65 850 47 616
Käyttöpääoman muutos:
Myyntisaamisten ja muiden saamisten lisäys (-)/vähennys (+) -19 666 -920
Vaihto-omaisuuden lisäys (-)/vähennys (+) -11 850 -6 967
Ostovelkojen ja muiden velkojen lisäys (+)/vähennys (-) 17 238 9 251
Pakollisten varausten muutos 1 373 129
Saadut korot 224 187
Maksetut korot -1 069 -1 071
Muut rahoituserät 723 -2 080
Maksetut verot -8 840 -8 675
Liiketoiminnan rahavirta (A) 43 982 37 472
Investointien rahavirta:
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -24 360 -19 154
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 193 147
Investointien rahavirta (B) -24 167 -19 007
Rahoituksen rahavirta:
Omien osakkeiden myynti 1 118 0
Lyhytaikaisten lainojen nostot/takaisinmaksut 3 000 -3 540
Pitkäaikaisten lainojen nostot 17 520 5 000
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -9 659 -9 773
Rahoitusleasingvelkojen maksut -167 -280
Pitkäaikaisten saamisten lisäys (-)/vähennys (+) 216 -4
Maksetut osingot ja muu voitonjako 24 -12 586 -8 336
Rahoituksen rahavirta (C) -558 -16 933
Rahavarojen lisäys (+)/vähennys (-) (A+B+C) 19 257 1 532
Rahavarat 1.1. 12 719 11 958
Valuuttakurssimuutosten vaikutus -5 481 -770

1 Liite viittaa tuloslaskelman ja taseen liitetietoihin sivuilla 42–72.

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma
(1 000 EUR) Liitetieto Osake
pääoma
Ylikurssi
rahasto
ja muut
rahastot
Muunto
erot
Omat
osakkeet
Kertyneet
voittovarat
Oma
pääoma
yhteensä
Oma pääoma 1.1.2015 7 000 130 -1 676 -2 228 82 790 86 016
Muuntoerot 0 0 880 0 0 880
Katsauskauden tulos 0 0 0 0 41 280 41 280
Katsauskauden laaja tulos 0 0 880 0 41 280 42 160
Osakepalkkio-ohjelma 0 2 422 0 1 882 -1 882 2 422
Osingonjako 24 0 0 0 0 -12 586 -12 586
Muut muutokset 0 -100 0 0 0 -100
Oma pääoma 31.12.2015 7 000 2 452 -796 -346 109 602 117 912
Oma pääoma 1.1.2014 7 000 30 1 417 -2 228 61 331 67 550
Muuntoerot 0 0 -3 093 0 0 -3 093
Katsauskauden tulos 0 0 0 0 29 795 29 795
Katsauskauden laaja tulos 0 0 -3 093 0 29 795 26 702
Osakepalkkio-ohjelma 0 0 0 0 0 0
Osingonjako 24 0 0 0 0 -8 336 -8 336
Muut muutokset 0 100 0 0 0 100
Oma pääoma 31.12.2014 7 000 130 -1 676 -2 228 82 790 86 016

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot

Konsernin perustiedot

Ponsse-konserni on myynti-, huolto-, teknologia- ja teollinen yhtiö, joka on sitoutunut luomaan asiakkailleen menestystä ja haluaa olla johtavassa asemassa ympäristöystävällisissä tavaralajimenetelmän metsäkoneissa maailmanlaajuisesti. Ponsse-konserniin kuuluvat emoyhtiö Ponsse Oyj sekä 100 %:sti omistetut tytäryhtiöt Ponsse AB Ruotsissa, Ponsse AS Norjassa, Ponssé S.A.S. Ranskassa, Ponsse UK Ltd. Isossa-Britanniassa, Ponsse North America Inc. Yhdysvalloissa, Ponsse Latin America Ltda Brasiliassa, OOO Ponsse Venäjällä, Ponsse Asia-Pacific Ltd Hongkongissa, Ponsse China Ltd Kiinassa, Ponsse Uruguay S.A. Uruguayssa sekä Epec Oy Suomessa. Tilikaudesta 2014 alkaen konserniin kuuluu kiinteistöyhtiö OOO Ocean Safety Center Venäjällä. Lisäksi konserniin kuuluu Kajaanissa sijaitseva Sunit Oy, joka on Ponsse Oyj:n osakkuusyhtiö 34 prosentin omistusosuudella.

Konsernin emoyhtiö on Ponsse Oyj, joka on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö. Ponsse Oyj:n osakkeet on noteerattu NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla. Emoyhtiön kotipaikka on Vieremä ja sen rekisteröity osoite on Ponssentie 22, 74200 Vieremä.

Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa Internet-osoitteesta www.ponsse.com tai konsernin pääkonttorista osoitteesta Ponssentie 22, 74200 Vieremä.

Ponsse Oyj:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 15.2.2016 tämän tilinpäätöksen julkistettavaksi. Suomen osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tilinpäätös sen julkistamisen jälkeen pidettävässä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksella on myös mahdollisuus tehdä päätös tilinpäätöksen muuttamisesta.

Tilinpäätöksen laatimisperusta

Konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2015 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisten, IFRS-säännöksiä täydentävien kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön vaatimusten mukaiset.

Konsernin tilinpäätöstiedot esitetään tuhansina euroina ja ne perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin lukuun ottamatta rahoitusvaroja ja -velkoja sekä johdannaissopimuksia, jotka arvostetaan käypään arvoon. Tilinpäätös on esitetty kululajikohtaista tuloslaskelma- ja tasekaavaa noudattaen.

Konsernitilinpäätös on laadittu noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin vuonna 2014 lukuun ottamatta seuraavia uusia standardeja, tulkintoja ja muutoksia olemassa oleviin standardeihin, jotka ovat voimassa 1.1.2015 alkaen.

• IFRS-standardeihin tehdyt parannukset 2010–2012 ja 2011–2013 (sovellettava pääosin 1.7.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Annual Improvements -menettelyn kautta standardeihin tehtävät pienet ja vähemmän kiireelliset muutokset kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi ja toteutetaan kerran vuodessa. Muutosten vaikutukset vaihtelevat standardeittain, mutta ne eivät ole merkittäviä.

Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää konsernin johdolta tiettyjen arvioiden tekemistä ja tietoa harkintaan perustuvista ratkaisuista, joita johto on tehnyt. Tietoa harkintaan perustuvista ratkaisuista, jota johto on käyttänyt konsernin noudattamia tilinpäätöksen laatimisperiaatteita soveltaessaan ja joilla on eniten vaikutusta tilinpäätöksessä esitettäviin lukuihin, on esitetty laatimisperiaatteiden kohdassa "Johdon harkintaa edellyttävät laatimisperiaatteet ja arvoihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät".

Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet

Yhdistelyperiaatteet

Tytäryritykset

Konsernitilinpäätökseen sisältyvät emoyhtiö Ponsse Oyj ja kaikki sen tytäryritykset. Tytäryritykset ovat yrityksiä, joissa konsernilla on määräysvalta. Määräysvalta syntyy, kun konserni olemalla osallisena yhteisössä altistuu yhteisön muuttuvalle tuotolle tai on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja se pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä yhteisöä koskevaa valtaansa.

Konsernin keskinäinen osakkeenomistus on eliminoi-

tu hankintamenetelmällä. Luovutettu vastike ja hankitun yrityksen yksilöitävissä olevat varat ja vastattavaksi otetut velat on arvostettu käypään arvoon hankintahetkellä. Hankintaan liittyvät menot, lukuun ottamatta vieraan tai oman pääoman ehtoisten arvopapereiden liikkeeseen laskusta aiheutuvia menoja, on kirjattu kuluksi. Luovutettu vastike ei sisällä hankinnasta erillisenä käsiteltäviä liiketoimia. Näiden vaikutus on huomioitu hankinnan yhteydessä tulosvaikutteisesti.

Hankitut tytäryritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan ja luovutetut tytäryritykset siihen saakka, jolloin määräysvalta lakkaa. Kaikki konsernin sisäiset liiketapahtumat, saamiset, velat ja realisoitumattomat voitot sekä sisäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Realisoitumattomia tappioita ei eliminoida siinä tapauksessa, että tappio johtuu arvonalentumisesta.

Vaiheittain toteutuvan hankinnan yhteydessä aiempi omistusosuus arvostetaan käypään arvoon ja tästä syntyvä voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti. Konsernin menettäessä määräysvallan tytäryhtiössä, arvostetaan jäljelle jäävä sijoitus määräysvallan menettämispäivän käypään arvoon ja tästä syntyvä erotus kirjataan tulosvaikutteisesti.

Osakkuusyritykset

Osakkuusyritykset ovat yrityksiä, joissa konsernilla on huomattava vaikutusvalta. Huomattava vaikutusvalta syntyy pääsääntöisesti silloin, kun konserni omistaa yli 20 % yrityksen äänivallasta tai kun konsernilla on muutoin huomattava vaikutusvalta, mutta ei määräysvaltaa.

Osakkuusyritykset on yhdistelty konsernitilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmää käyttäen. Jos konsernin osuus osakkuusyrityksen tappiosta ylittää sijoituksen kirjanpitoarvon, sijoitus merkitään taseeseen nolla-arvoon eikä kirjanpitoarvon ylittäviä tappiota yhdistellä, ellei konserni ole sitoutunut osakkuusyritysten velvoitteiden täyttämiseen. Osakkuusyrityssijoitus sisältää sen hankinnasta syntyneen liikearvon. Konsernin omistusosuuden mukainen osuus osakkuusyritysten tilikauden tuloksista on esitetty omana eränään liikevoiton jälkeen.

Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen

Konsernin yksiköiden tulosta ja taloudellista asemaa koskevat luvut määritetään siinä valuutassa, joka on kunkin yksikön pääasiallisen toimintaympäristön valuutta ("toimintavaluutta"). Konsernitilinpäätös on esitetty euroina, joka on konsernin emoyrityksen toiminta- ja esittämisvaluutta.

Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat

Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu toimintavaluutan määräisinä käyttäen tapahtumapäivänä vallitsevaa kurssia. Käytännössä käytetään usein kurssia, joka likimain vastaa tapahtumapäivän kurssia. Ulkomaan rahan määräiset monetaariset erät on muutettu toimintavaluutan määräisiksi raportointikauden päättymispäivän kursseja käyttäen. Ulkomaan rahan määräiset ei-monetaariset erät on arvostettu tapahtumapäivän kurssiin. Ulkomaan rahan määräisistä liiketapahtumista ja monetaaristen erien muuntamisesta syntyneet voitot ja tappiot on käsitelty tulosvaikutteisesti. Liiketoiminnan kurssivoitot ja -tappiot sekä valuuttamääräisten lainojen kurssivoitot ja -tappiot sisältyvät rahoitustuottoihin ja -kuluihin.

Ulkomaisten konserniyritysten tilinpäätösten muuntaminen

Ulkomaisten konserniyritysten laajojen tuloslaskelmien tuotto- ja kuluerät on muunnettu euroiksi tilikauden keskikursseja käyttäen ja taseet tilikauden päättymispäivän kursseja käyttäen. Tilikauden tuloksen muuntaminen eri kursseilla tuloslaskelmassa ja taseessa aiheuttaa taseessa omaan pääomaan kirjattavan muuntoeron, jonka muutos kirjataan muihin laajan tuloksen eriin. Ulkomaisten tytäryritysten hankintamenon eliminoinnista sekä hankinnan jälkeen kertyneiden oman pääoman erien muuntamisesta syntyneet muuntoerot kirjataan muihin laajan tuloksen eriin. Kun tytäryritys myydään kokonaan tai osittain, kertyneet muuntoerot siirretään tulosvaikutteisesti osana myyntivoittoa tai -tappiota.

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet on arvostettu hankintamenoon vähennettynä kertyneillä poistoilla ja arvonalentumistappioilla.

Hankintaan sisällytetään menot, jotka aiheutuvat välittömästä aineellisen käyttöomaisuuserän hankinnasta. Itse valmistetun omaisuuserän hankintameno sisältää materiaalimenot, työsuhde-etuuksista aiheutuvat välittömät menot sekä muut välittömät menot, jotka johtuvat käyttöomaisuuserän saattamisesta valmiiksi sille aiottuun käyttötarkoitukseen. Ehdot täyttävän aineellisen käyttöomaisuushyödykkeen hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta välittömästi johtuvat vieraan pääoman menot aktivoidaan osaksi omaisuuserän hankintamenoa.

Mikäli käyttöomaisuushyödyke koostuu useammasta osasta, joiden taloudelliset vaikutusajat ovat eripituiset, kukin osa käsitellään erillisenä hyödykkeenä. Tällöin osan uusimiseen liittyvät menot aktivoidaan ja uusimisen yhteydessä mahdollinen jäljellä oleva kirjanpitoarvo kirjataan pois taseesta. Muussa tapauksessa myöhemmin syntyvät menot sisällytetään aineellisen käyttöomaisuushyödykkeen kirjanpitoarvoon vain, mikäli on todennäköistä, että hyödykkeeseen liittyvä vastainen taloudellinen hyöty koituu konsernin hyväksi ja hyödykkeen hankintameno on luotettavasti määritettävissä. Muut korjaus- ja kunnossapitomenot kirjataan tulosvaikutteisesti, kun ne toteutuvat.

Hyödykkeistä tehdään tasapoistot arvioidun taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Maa-alueista ei tehdä poistoja. Arvioidut taloudelliset vaikutusajat ovat seuraavat:

Rakennukset 20 vuotta
Koneet ja kalusto 5–10 vuotta

Omaisuuserän jäännösarvo, taloudellinen vaikutusaika ja poistomenetelmä tarkistetaan vähintään jokaisen tilikauden lopussa ja tarvittaessa oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.

Poistojen tekeminen aloitetaan, kun omaisuuserä on valmis käytettäväksi, ts. kun se on sellaisessa sijaintipaikassa ja kunnossa, että se pystyy toimimaan johdon tarkoittamalla tavalla. Kun aineellinen käyttöomaisuushyödyke luokitellaan myytävänä olevaksi IFRS 5 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot -standardin mukaisesti, poistojen kirjaaminen lopetetaan.

Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden käytöstä poistamisesta ja luovutuksista syntyvät myyntivoitot ja -tappiot kirjataan tulosvaikutteisesti ja ne esitetään liiketoiminnan muissa tuotoissa ja kuluissa. Myyntivoitto määritetään myyntihinnan ja jäljellä olevan hankintamenon erotuksena.

Julkiset avustukset

Julkiset avustukset, esimerkiksi valtiolta saadut aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintoihin liittyvät avustukset, on kirjattu aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvojen vähennyksiksi silloin, kun on kohtuullisen varmaa, että ne tullaan saamaan ja että konserni täyttää avustuksen saamisen ehdot. Avustukset tuloutuvat pienempien poistojen muodossa omaisuuserien käyttöaikana. Sellaiset avustukset, jotka on saatu korvauksiksi jo toteutuneista kuluista, kirjataan tulosvaikutteisesti sillä tilikaudella, jonka aikana oikeus avustuksen saamiseen syntyy. Tällaiset avustukset esitetään liiketoiminnan muissa tuotoissa.

Aineettomat hyödykkeet

Liikearvo

Liiketoimintojen yhdistämisissä syntyvä liikearvo kirjataan määrään, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteesta ja aiemmin omistettu osuus yhteen laskettuna ylittävät hankitun nettovarallisuuden käyvän arvon.

Liikearvoista ei kirjata poistoja, vaan ne testataan vuosittain mahdollisen arvonalentumisen varalta. Tätä tarkoitusta varten liikearvo on kohdistettu rahavirtaa tuottaville yksiköille. Liikearvo arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla.

Tutkimus- ja kehittämismenot

Tutkimusmenot merkitään kuluiksi tulosvaikutteisesti. Uusien tai kehittyneempien tuotteiden suunnittelusta johtuvat kehittämismenot aktivoidaan taseeseen aineettomiksi hyödykkeiksi siitä lähtien, kun tuote on teknisesti toteutettavissa, se voidaan hyödyntää kaupallisesti ja tuotteesta odotetaan saatavan vastaista taloudellista hyötyä. Aktivoidut kehittämismenot sisältävät ne materiaali-, työja testausmenot, jotka johtuvat välittömästi hyödykkeen saattamisesta valmiiksi sille aiottuun käyttötarkoitukseen. Aiemmin kuluksi kirjattuja kehittämismenoja ei aktivoida enää myöhemmin.

Hyödykkeestä kirjataan poistoja siitä lähtien, kun se on valmis käytettäväksi. Hyödyke, joka ei ole vielä valmis käytettäväksi, testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Aktivoidut kehittämismenot arvostetaan alkuperäisen kirjaamisen jälkeen hankintamenoon kertyneillä poistoilla ja arvonalentumisilla vähennettyinä. Aktivoitujen kehittämismenojen taloudellinen vaikutusaika on 5 vuotta, jonka kuluessa aktivoidut menot kirjataan tasapoistoina kuluksi.

Muut aineettomat hyödykkeet

Aineeton hyödyke merkitään taseeseen alkuperäiseen hankintamenoon siinä tapauksessa, että hankintameno on määritettävissä luotettavasti ja on todennäköistä, että hyödykkeestä johtuva odotettavissa oleva taloudellinen hyöty koituu konsernin hyväksi.

Ne aineettomat hyödykkeet, joilla on rajallinen taloudellinen vaikutusaika, kirjataan tasapoistoina kuluksi tulosvaikutteisesti niiden tunnetun tai arvioidun taloudellisen vaikutusaikansa kuluessa. Konsernilla ei ole aineettomia hyödykkeitä, joilla olisi rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika.

Aineettomien hyödykkeiden poistoajat ovat seuraavat:

Aktivoidut kehittämismenot 5 vuotta
Patentit 5 vuotta
ATK-ohjelmat 5 vuotta
Muut aineettomat hyödykkeet 5–10 vuotta

Omaisuuserän jäännösarvo, taloudellinen vaikutusaika ja poistomenetelmä tarkistetaan vähintään jokaisen tilikauden lopussa ja tarvittaessa oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.

Aineettomien hyödykkeiden poistojen tekeminen aloitetaan, kun omaisuuserä on valmis käytettäväksi, ts. kun se on sellaisessa sijaintipaikassa ja kunnossa, että se pystyy toimimaan johdon tarkoittamalla tavalla.

Poistojen kirjaaminen lopetetaan, kun aineeton käyttöomaisuushyödyke luokitellaan myytävänä olevaksi (tai sisältyy myytävänä olevaksi luokiteltuun luovutettavien erien ryhmään) IFRS 5 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot -standardin mukaisesti.

Vaihto-omaisuus

Vaihto-omaisuus arvostetaan hankintamenoon tai nettorealisointiarvoon sen mukaan, kumpi niistä on alhaisempi. Hankintameno määritetään raaka-aineiden ja tarvikkeiden osalta keskihintamenetelmällä. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden hankintameno muodostuu raaka-aineista, välittömistä työsuorituksista johtuvista menoista, muista välittömistä menoista sekä asianmukaisesta osuudesta valmistuksen muuttuvista yleismenoista ja kiinteistä yleismenoista normaalilla toiminta-asteella. Vaihtokonevarasto arvostetaan hankintamenoon tai sitä alhaisempaan todennäköiseen nettorealisointiarvoon. Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta, josta on vähennetty arvioidut tuotteen valmiiksi saattamiseen tarvittavat menot ja myynnistä johtuvat menot.

Vuokrasopimukset

Konserni vuokralle ottajana

Aineellisia käyttöomaisuushyödykkeitä koskevat vuokrasopimukset, joissa konsernilla on olennainen osa omistamiselle ominaisista riskeistä ja eduista, luokitellaan rahoitusleasingsopimuksiksi. Rahoitusleasingsopimuksella hankittu omaisuuserä merkitään taseeseen vuokra-ajan alkamisajankohtana vuokratun hyödykkeen käypään arvoon tai vähimmäisvuokrien nykyarvoon sen mukaan, kumpi niistä on alempi. Rahoitusleasingsopimuksella hankitusta hyödykkeestä tehdään poistot hyödykkeen taloudellisen vaikutusajan tai vuokra-ajan kuluessa riippuen siitä, kumpi näistä on lyhyempi. Maksettavat leasingvuokrat jaetaan rahoitusmenoon ja velan vähennykseen vuokra-aikana siten, että kullakin kaudella jäljellä olevalle velalle muodostuu samansuuruinen korkoprosentti. Vuokravelvoitteet sisältyvät rahoitusvelkoihin.

Vuokrasopimukset, joissa omistamiselle ominaiset riskit ja edut jäävät vuokralle antajalle, käsitellään muina vuokrasopimuksina. Muiden vuokrasopimusten perusteella suoritettavat vuokrat kirjataan kuluksi tulosvaikutteisesti tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.

Silloin, kun vuokrasopimus sisältää sekä maa-aluetta että rakennuksia koskevia osuuksia, arvioidaan kunkin osuuden luokittelu rahoitusleasingsopimukseksi tai muuksi vuokrasopimukseksi erikseen.

Konserni vuokralle antajana

Konsernin vuokralle antamat hyödykkeet, joiden omistamiselle ominaiset riskit ja hyödyt eivät ole siirtyneet vuokralle ottajalle, sisältyvät taseen aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin tai vaihto-omaisuuteen. Vuokratuotot merkitään tulosvaikutteisesti tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.

Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden arvon alentuminen

Konserni arvioi jokaisena raportointikauden päättymispäivänä, onko viitteitä siitä, että jonkin omaisuuserän arvo on alentunut. Jos viitteitä ilmenee, arvioidaan kyseisestä omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Kerrytettävissä oleva rahamäärä arvioidaan lisäksi vuosittain seuraavista omaisuuseristä riippumatta siitä, onko arvonalentumisesta viitteitä: liikearvo ja keskeneräiset aineettomat hyödykkeet. Arvonalentumistarvetta tarkastellaan rahavirtaa tuottavien yksikköjen tasolla, eli sillä alimmalla yksikkötasolla, joka on pääosin muista yksiköistä riippumaton, ja jonka rahavirrat ovat erotettavissa muista rahavirroista.

Kerrytettävissä oleva rahamäärä on omaisuuserän käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla tai käyttöarvo sen mukaan, kumpi niistä on suurempi. Käyttöarvolla tarkoitetaan kyseisestä omaisuuserästä tai rahavirtaa tuottavasta yksiköstä saatavissa olevia arvioituja vastaisia nettorahavirtoja, jotka diskontataan nykyarvoonsa. Diskonttauskorkona käytetään ennen veroa määritettyä korkoa, joka kuvastaa markkinoiden näkemystä rahan aika-arvosta ja omaisuuserään liittyvistä erityisriskeistä.

Arvonalentumistappio kirjataan, kun omaisuuserän kirjanpitoarvo on suurempi kuin siitä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Arvonalentumistappio kirjataan välittömästi tulosvaikutteisesti. Mikäli arvonalentumistappio kohdistuu rahavirtaa tuottavaan yksikköön, se kohdistetaan ensin vähentämään rahavirtaa tuottavalle yksikölle kohdistettua liikearvoa ja tämän jälkeen vähentämään muita yksikön omaisuuseriä tasasuhteisesti. Arvonalentumistappion kirjaamisen yhteydessä poistojen kohteena olevan omaisuuserän taloudellinen vaikutusaika arvioidaan uudelleen. Muusta omaisuuserästä kuin liikearvosta kirjattu arvonalentumistappio peruutetaan siinä tapauksessa, että on tapahtunut muutos niissä arvioissa, joita on käytetty määritettäessä omaisuuserästä kerrytettävissä olevaa rahamäärää. Arvonalentumistappiota ei kuitenkaan peruta enempää, kuin mikä omaisuuserän kirjanpitoarvo olisi ilman arvonalentumistappion kirjaamista. Liikearvosta kirjattua arvonalentumistappiota ei peruta missään tilanteessa.

Työsuhde-etuudet

Eläkevelvoitteet

Konsernin eläkejärjestelyt ovat maksupohjaisia järjestelyjä. Maksupohjaisissa järjestelyissä konserni suorittaa kiinteitä maksuja erilliselle yksikölle. Maksupohjaisiin eläkejärjestelyihin tehdyt suoritukset merkitään tulosvaikutteisesti sillä tilikaudella, jota veloitus koskee.

Konsernin kotimaisten yhtiöiden henkilöstön eläketurva on järjestetty lakisääteisillä eläkevakuutuksilla ulkopuolisissa eläkevakuutusyhtiöissä. Ulkomaiset konserniyhtiöt ovat hoitaneet henkilöstön eläkejärjestelyt paikallisen lainsäädännön mukaisesti.

Osakepalkkiojärjestelmä

Konsernilla on kannustinjärjestelmä, joka on maksettu osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Järjestelyssä myönnettävät etuudet arvostetaan käypään arvoon niiden antamishetkellä ja kirjataan kuluksi tasaisesti sitouttamisjakson aikana 31.3.2018 mennessä. Järjestelyn tulosvaikutus esitetään työsuhde-etuuksista aiheutuvissa kuluissa.

Varaukset

Varaus kirjataan, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissa luotettavasti. Varausten määrää arvioidaan jokaisena tilinpäätöspäivänä ja niiden määriä muutetaan vastaamaan parasta arviota tarkasteluhetkellä. Varausten muutokset kirjataan tuloslaskelmaan samaan erään, mihin varaus on alun perin kirjattu.

Takuuvaraus kirjataan, kun takuuehdon sisältävä tuote myydään. Takuuvarauksen suuruus perustuu kokemusperäiseen tietoon takuumenojen toteutumisesta.

Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verot ja laskennalliset verot

Verokulu muodostuu kauden verotettavaan tuloon perustuvasta verosta ja laskennallisesta verosta. Verot kirjataan tulosvaikutteisesti, paitsi milloin ne liittyvät suoraan omaan pääomaan tai laajaan tuloslaskelmaan kirjattaviin eriin. Tällöin myös vero kirjataan kyseisiin eriin. Kauden verotettavaan tuloon perustuva vero lasketaan verotettavasta tulosta kunkin maan voimassaolevan verokannan perusteella.

Laskennalliset verot lasketaan väliaikaisista eroista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä. Laskennallista veroa ei kuitenkaan kirjata, jos se johtuu omaisuuserän tai velan alkuperäisestä kirjaamisesta, kun kyseessä ei ole liiketoimintojen yhdistäminen eikä liiketapahtuma toteutumisaikanaan vaikuta kirjanpidon tulokseen eikä verotettavaan tuloon.

Tytäryrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista kirjataan laskennallinen vero, paitsi milloin konserni pystyy määräämään väliaikaisen eron purkautumisajankohdan eikä väliaikainen ero todennäköisesti purkaudu ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa.

Merkittävimmät väliaikaiset erot syntyvät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden poistoista ja hankintojen yhteydessä tehdyistä käypiin arvoihin perustuvista oikaisuista.

Laskennalliset verot lasketaan käyttämällä raportointikauden päättymispäivään mennessä säädettyjä verokantoja ja jotka on käytännössä hyväksytty raportointikauden päättymispäivään mennessä.

Laskennallinen verosaaminen kirjataan siihen määrään asti kuin on todennäköistä, että tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan väliaikainen ero voidaan hyödyntää. Laskennallisen verosaamisen kirjaamisedellytykset arvioidaan tältä osin aina jokaisen raportointikauden päättymispäivänä.

Konserni vähentää laskennalliset verosaamiset ja -velat toisistaan siinä ja vain siinä tapauksessa, että konsernilla on laillisesti toimeenpantavissa oleva oikeus kuitata kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset ja -velat keskenään ja laskennalliset verosaamiset ja -velat liittyvät saman veronsaajan perimiin tuloveroihin joko samalta verovelvolliselta tai eri verovelvolliselta, jotka aikovat joko kuitata kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset ja -velat keskenään tai realisoida saamisen ja suorittaa velat samanaikaisesti jokaisella sellaisella tulevalla kaudella, jonka aikana odotetaan suoritettavan merkittävä määrä laskennallisia verovelkoja tai hyödynnettävän merkittävä määrä laskennallisia verosaamisia.

Tuloutusperiaatteet

Liikevaihtona esitetään tuotteiden ja palveluiden myynnistä saadut tuotot käypään arvoon arvostettuina välillisillä veroilla ja alennuksilla oikaistuina.

Myydyt tavarat ja palvelut

Tuotot koneiden ja varaosien myynnistä kirjataan, kun niiden omistamiseen liittyvät merkittävät riskit, edut ja määräysvalta ovat siirtyneet ostajalle. Tällöin konsernilla ei ole enää tuotteeseen liittyvää valvonta- tai määräysvaltaa. Pääsääntöisesti tämä tapahtuu tuotteiden sopimusehtojen mukaisen luovutuksen yhteydessä. Tuotot huoltopalveluista tuloutetaan, kun palvelu on suoritettu.

Vuokratuotot

Vuokratuotot tuloutetaan tasaerinä vuokrakaudelle.

Osingot

Osinkotuotot on kirjattu silloin, kun oikeus osinkoon on syntynyt.

Rahoitusvarat ja rahoitusvelat

Rahoitusvarat

Konsernin rahoitusvarat luokitellaan seuraaviin ryhmiin: käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat, lainat ja muut saamiset ja myytävissä olevat rahoitusvarat. Luokittelu tapahtuu rahoitusvarojen hankinnan tarkoituksen perusteella, ja ne luokitellaan alkuperäisen hankinnan yhteydessä.

Rahoitusvaroihin kuuluva erä luokitellaan Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat -ryhmään, kun se on hankittu kaupankäyntitarkoituksessa pidettäväksi tai se luokitellaan alkuperäisen kirjaamisen tapahtuessa käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi. Johdannaiset, jotka eivät täytä IAS 39:n suojauslaskennan ehtoja, on luokiteltu kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviksi. Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät johdannaiset sisältyvät lyhytaikaisiin varoihin ja velkoihin. Ryhmän erät on arvostettu käypään arvoon. Käyvän arvon muutoksista johtuvat sekä realisoitumattomat että realisoituneet voitot ja tappiot kirjataan tulosvaikutteisesti sillä raportointikaudella, jonka aikana ne syntyvät.

Lainat ja muut saamiset ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia varoja, joihin liittyvät maksut ovat kiinteät tai määritettävissä ja joita ei noteerata toimivilla markkinoilla, eikä konserni pidä niitä kaupankäyntitarkoituksessa tai alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä luokittele niitä myytävissä oleviksi. Niiden arvostusperuste on jaksotettu hankintameno. Ne sisältyvät taseessa luonteensa mukaisesti lyhyt- tai pitkäaikaisiin varoihin: viimeksi mainittuihin, mikäli ne erääntyvät yli 12 kuukauden kuluttua.

Myytävissä olevat rahoitusvarat ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia varoja, jotka on nimenomaisesti luokiteltu tähän ryhmään tai joita ei ole luokiteltu muuhun ryhmään. Ne sisältyvät pitkäaikaisiin varoihin, paitsi jos ne on tarkoitus pitää alle 12 kuukauden ajan raportointikauden päättymisestä lähtien, jolloin ne sisällytetään lyhytaikaisiin varoihin.

Myytävissä olevat rahoitusvarat koostuvat noteeraamattomista osakkeista ja ne arvostetaan hankintamenoon.

Rahavarat

Rahavarat koostuvat käteisestä rahasta ja vaadittaessa nostettavissa olevista pankkitalletuksista.

Rahoitusvarojen arvonalentuminen

Konserni arvioi jokaisena raportointikauden päättymispäivänä, onko olemassa objektiivista näyttöä yksittäisen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvarojen ryhmän arvon alentumisesta. Mikäli on viitteitä siitä, että osakesijoitusten käypä arvo alittaa hankintamenon merkittävästi, kirjataan myytävissä olevan osakkeen arvonalentumisesta tappio tulosvaikutteisesti.

Konserni kirjaa myyntisaamisista arvonalentumistappion, kun on olemassa objektiivista näyttöä siitä, että saamista ei saada perityksi täysimääräisesti. Velallisen merkittävät taloudelliset vaikeudet, konkurssin todennäköisyys, maksujen laiminlyönti tai maksusuorituksen olennainen viivästyminen ovat näyttöjä myyntisaamisen arvonalentumisesta. Mikäli arvonalentumistappion määrä pienenee jollakin myöhemmällä kaudella, ja vähennyksen voidaan objektiivisesti katsoa liittyvän arvonalentumisen kirjaamisen jälkeiseen tapahtumaan, kirjattu tappio perutaan tulosvaikutteisesti.

Rahoitusvelat

Rahoitusvelat merkitään alun perin kirjanpitoon käypään arvoon. Rahoitusvelkoja sisältyy pitkä- ja lyhytaikaisiin velkoihin, ja ne ovat korollisia. Rahoitusvelat luokitellaan lyhytaikaisiksi, ellei konsernilla ole ehdotonta oikeutta siirtää velan maksua vähintään 12 kuukauden päähän raportointikauden päättymisestä.

Kaikkien rahoitusvarojen ja -velkojen käypien arvojen määrittämisperiaatteet on esitetty liitetiedossa 31.

Johdannaissopimukset ja suojauslaskenta

Konserni käsittelee johdannaissopimukset IAS 39 Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen -standardin mukaisesti. Ponsse-konserni on luokitellut kaikki johdannaiset kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviksi, koska se ei sovella IAS 39 -standardin mukaista suojauslaskentaa. Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät johdannaiset ovat termiinisopimuksia ja koronvaihtosopimuksia, jotka arvostetaan käypään arvoon. Johdannaisten käypä arvo on kirjattu muihin lyhytaikaisiin varoihin ja velkoihin. Käyvän arvon muutoksista johtuvat sekä realisoitumattomat että realisoituneet voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelman rahoituseriin sillä tilikaudella, jonka aikana ne syntyvät.

Oma pääoma

Osakepääomana esitetään kantaosakkeiden nimellisarvo. Menot, jotka liittyvät omien oman pääoman ehtoisten instrumenttien liikkeeseen laskuun tai hankintaan, esitetään oman pääoman vähennyseränä.

Hallituksen yhtiökokoukselle ehdottama osingonjako yhtiön osakkeenomistajille merkitään oman pääoman vähennykseksi ja velaksi konsernitaseeseen sillä kaudella, jonka aikana yhtiökokous on hyväksynyt osingon.

Liikevoitto

IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen -standardi ei määrittele liikevoiton käsitettä. Konserni on määritellyt sen seuraavasti: liikevoitto on nettosumma, joka muodostuu, kun liikevaihtoon lisätään liiketoiminnan muut tuotot, vähennetään ostokulut oikaistuina valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutoksella sekä omaan käyttöön valmistuksesta syntyneillä kuluilla, vähennetään työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut, poistot ja mahdolliset arvonalentumistappiot sekä liiketoiminnan muut kulut. Kaikki muut kuin edellä mainitut tuloslaskelmaerät esitetään liikevoiton alapuolella. Kurssierot on kirjattu rahoituseriin.

Johdon harkintaa edellyttävät laatimisperiaatteet ja arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät

Tilinpäätöstä laadittaessa joudutaan tekemään tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia, joiden lopputulemat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa.

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden valintaan ja soveltamiseen liittyvä johdon harkinta

Konsernin johto tekee harkintaan perustuvia ratkaisuja, jotka koskevat tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden valintaa ja niiden soveltamista. Tämä koskee erityisesti niitä tapauksia, joissa voimassaolevassa IFRS-normistossa on vaihtoehtoisia kirjaamis-, arvostamis- tai esittämistapoja.

Arvioihin liittyvät epävarmuustekijät

Tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä arviot pohjautuvat johdon parhaaseen näkemykseen raportointikauden päättymispäivänä. Arvioiden taustalla ovat aiemmat kokemukset sekä tulevaisuutta koskevat, tilinpäätöshetkellä todennäköisimpinä pidetyt oletukset, jotka liittyvät muun muassa konsernin taloudellisen toimintaympäristön odotettuun kehitykseen myynnin ja kustannustason kannalta. Konsernissa seurataan arvioiden ja olettamusten toteutumista sekä näiden taustalla olevien tekijöiden muutoksia säännöllisesti yhdessä liiketoimintayksiköiden kanssa käyttämällä useita, sekä sisäisiä että ulkoisia tietolähteitä. Mahdolliset arvioiden ja olettamusten muutokset merkitään kirjanpitoon sillä tilikaudella, jonka aikana arviota tai olettamusta korjataan, ja kaikilla tämän jälkeisillä tilikausilla.

Ne keskeiset tulevaisuutta koskevat oletukset ja sellaiset raportointikauden päättymispäivän arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät, jotka aiheuttavat merkittävän riskin varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen muuttumisesta olennaisesti seuraavan tilikauden aikana, on esitetty alla. Konsernin johto on katsonut näiden tilinpäätöksen osaalueiden olevan keskeisimmät, sillä niitä koskevat laatimisperiaatteet ovat konsernin näkökulmasta monimutkaisimmat ja niiden soveltaminen edellyttää eniten merkittävien arvioiden ja oletusten käyttämistä esimerkiksi omaisuuserien arvostamisessa. Lisäksi näillä tilinpäätöksen osa-alueilla käytettyjen oletusten ja arvioiden mahdollisten muutosten vaikutukset on arvioitu olevan suurimmat.

Myyntisaamiset

Konserni kirjaa tilinpäätöshetkellä parhaan arvionsa mukaisen luottotappion saamisista, joista ei todennäköisesti tulla saamaan suoritusta. Arviot perustuvat järjestelmälliseen ja

jatkuvaan saatavien läpikäyntiin osana luottoriskin valvontaa. Luottoriskien arviointi perustuu aikaisemmin toteutuneisiin luottotappioihin, saamisten määrään ja rakenteeseen sekä lähiajan taloudellisiin tapahtumiin ja olosuhteisiin.

Vaihto-omaisuus

Konserni kirjaa tilinpäätöshetkellä parhaan arvionsa mukaan vaihto-omaisuuden arvonalentumista erityisesti vaihtokoneiden osalta. Arvioinnissa otetaan huomioon vaihtokonevaraston ikärakenne ja todennäköinen myyntihinta.

Takuuvaraus

Takuuvaraus perustuu toteutuneisiin takuukustannuksiin. Tuotteille myönnettävä takuuaika on 12 kuukautta tai 2 000 tuntia, jonka aikana tuotteissa havaitut viat korjataan yrityksen kustannuksella. Takuuvaraus perustuu aikaisemmilta vuosilta kertyneeseen tuotteiden vikaantumishistoriaan.

Tuotekehitysmenojen aktivointi

Konserni arvioi tilinpäätöshetkellä, onko uusi tuote teknisesti toteutettavissa, voidaanko se hyödyntää kaupallisesti ja saadaanko tuotteesta vastaista taloudellista hyötyä, jolloin uusien tai kehittyneempien tuotteiden suunnittelusta johtuvat kehittämismenot voidaan aktivoida taseeseen aineettomiksi hyödykkeiksi.

Tuloverot

Konsernitilinpäätöksen laadinta edellyttää, että konserni arvioi tuloveronsa erikseen kunkin tytäryhtiönsä osalta. Arvioinnissa otetaan huomioon veroasema sekä erilaisten vero- ja kirjanpitokäytännöistä johtuvien väliaikaisten erojen, kuten tulojaksotusten ja kustannusvarausten, vaikutus. Eroista kirjataan laskennallisia verosaamisia ja -velkoja. Laskennallisen verosaamisen hyödyntämismahdollisuuksia arvioidaan ja oikaistaan siltä osin kuin hyödyntämismahdollisuus on epätodennäköinen.

Arvonalentumistestaus

Konsernissa testataan vuosittain mahdollisen arvonalentumisen varalta liikearvo ja keskeneräiset aineettomat hyödykkeet sekä arvioidaan viitteitä arvonalentumisesta edellä laatimisperiaatteissa esitetyn mukaisesti. Rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävissä olevat rahamäärät on määritetty käyttöarvoon perustuvien laskelmien avulla. Näiden laskelmien laatiminen edellyttää arvioiden käyttämistä.

Uuden ja uudistetun IFRS-normiston soveltaminen

IASB on julkistanut seuraavat uudet tai uudistetut standardit ja tulkinnat, joita konserni ei ole vielä soveltanut. Konserni ottaa ne käyttöön kunkin standardin ja tulkinnan voimaantulopäivästä lähtien, tai mikäli voimaantulopäivä on muu kuin tilikauden ensimmäinen päivä, voimaantulopäivää seuraavan tilikauden alusta lukien. Konsernin johto on selvittämässä näiden uudistettujen standardien vaikutusta konsernitilinpäätökseen:

  • • IFRS-standardeihin tehdyt parannukset 2012-2014 (sovellettava 1.1.2016 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Annual Improvements -menettelyn kautta standardeihin tehtävät pienet ja vähemmän kiireelliset muutokset kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi ja toteutetaan kerran vuodessa. Muutosten vaikutukset vaihtelevat standardeittain, mutta ne eivät ole merkittäviä.
  • IAS 16:n Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ja IAS 38:n Aineettomat hyödykkeet muutos Clarification of Acceptable Methods of Depreciation and Amortisation (sovellettava 1.1.2016 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Muutoksella kielletään aineettomien hyödykkeiden poistojen tekeminen myyntituottoihin perustuen. Poikkeuksellisesti poistot voidaan tehdä myyntituottoihin perustuen ainoastaan, jos myyntituottojen ja aineettoman taloudellisen hyödyn kuluminen korreloivat erittäin voimakkaasti toisiinsa. Myöskään aineellisiin hyödykkeisiin ei voida soveltaa myyntituottoihin perustuvaa poistomenetelmää. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernin tilinpäätökseen.

  • IFRS 11:n Yhteisjärjestelyt muutos Kirjanpitokäsittely hankittaessa osuuksia yhteisissä toiminnoissa (sovellettava 1.1.2016 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Standardimuutos edellyttää liiketoimintojen yhdistämisen kirjanpitoperiaatteiden soveltamista yhteisten toimintojen hankintoihin, kun kyseessä on liiketoiminta. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernin tilinpäätökseen.

  • IAS 1:n Tilinpäätöksen esittäminen muutos Aloite liitetiedoista (sovellettava 1.1.2016 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Muutokset selventävät IAS 1:n ohjeistusta olennaisuuteen, tuloslaskelma- ja tase-erien yhdistämiseen, väliotsikoiden esittämiseen sekä tilinpäätöksen rakenteeseen ja laadintaperiaatteisiin liittyen. Konsernissa arvioidaan parhaillaan standardin mahdollisia vaikutuksia.
  • IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista (sovellettava 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Uusi standardi sisältää viisivaiheisen ohjeistuksen asiakassopimusten perusteella saatavien myyntituottojen kirjaamiseen ja korvaa nykyiset IAS 18- ja IAS 11-standardit ja niihin liittyvät tulkinnat. Myynnin kirjaaminen voi tapahtua ajan kuluessa tai tiettynä ajankohtana, ja keskeisenä kriteerinä on määräysvallan siirtyminen. Standardi lisää myös esitettävien liitetietojen määrää. Konsernissa arvioidaan parhaillaan standardin mahdollisia vaikutuksia.
  • IFRS 9 Rahoitusinstrumentit ja siihen tehdyt muutokset (sovellettava 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Uusi standardi korvaa nykyisen standardin IAS 39 Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen. IFRS 9 muuttaa rahoitusvarojen luokittelua ja arvostamista sekä sisältää rahoitusvarojen arvonalentumisen arviointiin uuden, odotettuihin luottotappioihin perustuvan mallin. Rahoitusvelkojen luokittelu ja arvostaminen vastaavat suurelta osin nykyisiä IAS 39:n vaatimuksia. Konsernissa arvioidaan parhaillaan standardin mahdollisia vaikutuksia.

1. TOIMINTASEGMENTIT

Konsernilla on neljä raportoitavaa segmenttiä, jotka perustuvat maantieteelliseen aluejakoon. Toimintasegmentit on määritelty perustuen raportteihin, joita konsernin johtoryhmä käyttää operatiivisessa päätöksenteossa.

Raportoitavien toimintasegmenttien liikevaihto syntyy pääasiallisesti metsäkoneiden ja huoltopalveluiden myynnistä.

Konsernin johtoryhmä arvioi toimintasegmenttien tulosta liiketuloksen (EBIT) perusteella.

Segmentin tuotot on kohdistettu asiakkaan sijainnin mukaan. Kulut ovat sellaisia eriä, jotka ovat järkevällä perusteella kohdistettavissa segmentille. Segmentille kohdistetut kulut perustuvat tuotannon normaaliin toiminta-asteeseen.

Konsernin raportoitavat segmentit ovat:

Pohjois-Eurooppa Keski- ja Etelä-Eurooppa Venäjä ja Aasia Pohjois- ja Etelä-Amerikka

Segmenttien välinen hinnoittelu tapahtuu käypään markkinahintaan.

TOIMINTASEGMENTIT 2015
(1 000 EUR) Pohjois
Eurooppa
Keski- ja
Etelä
Eurooppa
Venäjä ja
Aasia
Pohjois
ja Etelä
Amerikka
Yhteensä
Segmentin liikevaihto 300 510 87 217 57 173 148 032 592 933
Segmentin väliset tuotot -128 381 -1 269 -564 -2 493 -132 707
Kohdistamaton tuotto 1 702
Liikevaihto ulkopuolisilta asiakkailta 172 129 85 948 56 609 145 539 461 928
Segmentin liiketulos 5 878 14 032 11 119 24 552 55 581
Kohdistamattomat erät 406
Liiketulos 5 878 14 032 11 119 24 552 55 987
Poistot 8 937 212 282 458 9 890

PONSSE VUOSIKERTOMUS 2015 | 51

TOIMINTASEGMENTIT 2014

(1 000 EUR) Pohjois
Eurooppa
Keski- ja
Etelä
Eurooppa
Venäjä ja
Aasia
Pohjois
ja Etelä
Amerikka
Yhteensä
Segmentin liikevaihto 268 895 79 874 64 680 88 179 501 628
Segmentin väliset tuotot -107 972 -761 -575 -1 917 -111 224
Kohdistamaton tuotto 427
Liikevaihto ulkopuolisilta asiakkailta 160 923 79 113 64 106 86 263 390 831
Segmentin liiketulos 9 012 13 133 11 718 7 589 41 452
Kohdistamattomat erät 252
Liiketulos 9 012 13 133 11 718 7 589 41 704
Poistot 7 114 188 341 320 7 962
TÄSMÄYTYSLASKELMAT
(1 000 EUR) 2015 2014
Liikevaihto
Raportoitavien segmenttien liikevaihto 592 933 501 628
Kaikkien muiden segmenttien tuotot 1 702 427
Segmenttien välisten tuottojen eliminointi -132 707 -111 224
Konsernin liikevaihto yhteensä 461 928 390 831
Liiketulos
Raportoitavien segmenttien tulos 55 581 41 452
Kaikkien muiden segmenttien tulos 294 10
Segmenteille kohdistamattomat erät 113 241
Konsernin liiketulos yhteensä 55 987 41 704

2. MYYTÄVÄNÄ OLEVAT PITKÄAIKAISET OMAISUUSERÄT JA LOPETETUT TOIMINNOT

Konsernilla ei ole näitä eriä.

3. HANKITUT LIIKETOIMINNOT

Ponsse AB hankki 31.8.2015 Ponssen Ruotsin Norbottenin alueen jälleenmyyjän AN Maskinteknik AB:n liiketoiminnan ja kauppahinta oli 403 TEUR, joka on kirjattu liikearvoksi. Hankinnalla Ponsse vahvisti palveluitaan ja strategiaansa Pohjois-Ruotsissa.

4. LIIKEVAIHTO
(1 000 EUR) 2015 2014
Konemyynti 377 531 314 236
Huoltopalvelut 84 396 76 595
Yhteensä 461 928 390 831

Pitkäaikaishankkeita ei ole ollut tilikauden aikana.

5. LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT

(1 000 EUR) 2015 2014
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myyntivoitot 193 147
Julkiset avustukset 232 296
Muut 1 728 743
Yhteensä 2 152 1 185

6. LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT

(1 000 EUR) 2015 2014
Vapaaehtoiset henkilösivukulut 3 358 2 508
Käyttö- ja ylläpitokulut 7 102 5 844
Lähetysrahdit ja huolintakulut 7 770 6 847
Vuokrakulut 2 943 3 676
Markkinointi- ja edustuskulut 4 836 4 908
Hallintokulut 6 396 5 397
Tutkimus- ja kehittämiskulut 955 691
Muut kuluerät 6 974 6 003
Yhteensä 40 335 35 875

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

6.1. TILINTARKASTAJAN PALKKIOT
(1 000 EUR) 2015 2014
PricewaterhouseCoopers Oy
Tilintarkastuspalkkiot 125 127
Todistukset ja lausunnot 2 0
Veroneuvonta 6 89
Muut palkkiot 39 24
172 240
Muut yhteisöt
Tilintarkastuspalkkiot 21 38
Todistukset ja lausunnot 0 0
Veroneuvonta 27 41
Muut palkkiot 74 33
122 111
Yhteensä 295 351
7. POISTOT JA ARVONALENTUMISET
(1 000 EUR) 2015 2014
Aineettomat hyödykkeet
Aktivoidut kehittämismenot 2 224 1 740
Patentit 51 44
Aineettomat oikeudet 238 210
Muut aineettomat hyödykkeet 388 358
Yhteensä 2 900 2 352
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Rakennukset 2 416 1 730
Koneet ja kalusto 4 573 3 879
Yhteensä 6 989 5 609
8. TYÖSUHDE-ETUUKSISTA AIHEUTUVAT KULUT
(1 000 EUR) 2015 2014
Palkat 53 638 47 307
Eläkekulut - maksupohjaiset järjestelyt 7 643 6 463
Osakepalkkiot 916 0
Muut henkilösivukulut 5 357 4 813
Yhteensä 67 554 58 583
Konsernin henkilöstö keskimäärin tilikaudella 2015 2014
Työntekijät 810 717
Toimihenkilöt 519 483

Tiedot johdon työsuhde-etuuksista esitetään liitetiedoissa kohdassa 34. Lähipiiritapahtumat

9. TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT
(1 000 EUR) 2015 2014
Tuloslaskelmaan sisältyvät kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehittämismenot 10 511 8 924
10. RAHOITUSTUOTOT
(1 000 EUR) 2015 2014
Osinkotuotot myytävissä olevista rahoitusvaroista 1 3
Korkotuotot lainoista ja saamisista 224 187
Valuuttakurssivoitot 26 886 13 107
Johdannaisten käyvän arvon muutos 5 937 3 044
Muut rahoitustuotot 53 78
Yhteensä 33 102 16 419
11. RAHOITUSKULUT
(1 000 EUR) 2015 2014
Korkokulut rahoituslainoista 804 1 028
Valuuttakurssitappiot 29 006 13 528
Johdannaisten käyvän arvon muutos 7 846 4 576
Muut rahoituskulut 998 1 031
Yhteensä 38 654 20 164

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

2015 2014
10 463 7 728
123 119
-1 480 317
9 105 8 164

Tuloslaskelman verokulun ja konsernin kotimaan verokannalla (2015: 20,0 %, 2014: 20,0 %) laskettujen verojen välinen täsmäytyslaskelma:

(1 000 EUR)
Tulos ennen veroja 50 385 37 959
Verot laskettuna kotimaan verokannalla 10 077 7 592
Ulkomaisten tytäryhtiöiden poikkeavat verokannat 263 50
Verovapaat tulot -12 -2 510
Vähennyskelvottomat kulut 1 125 1 013
Verohelpotukset, -tuet -16 -140
Aiemmin kirjaamattomien verotuksellisten tappioiden käyttö -2 880 -972
Kirjaamattomat laskennalliset verosaamiset 1 731 2 975
Konserniyhdistelyn ja eliminointien vaikutukset 27 37
Kirjatut laskennalliset verosaamiset -1 334 0
Verot aikaisemmilta tilikausilta 123 119
Verot tuloslaskelmassa 9 105 8 164

13. OSAKEKOHTAINEN TULOS

Laimentamaton osakekohtainen tulos lasketaan jakamalla emoyrityksen osakkeenomistajille kuuluva tilikauden voitto tilikauden aikana ulkona olevien osakkeiden lukumäärän painotetulla keskiarvolla.

(1 000 EUR) 2015 2014
Emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos 41 280 29 795
Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo tilikauden aikana (1000 kpl) 27 967 27 787
Laimentamaton osakekohtainen tulos (eur/osake) 1,48 1,07

Laimennusvaikutuksella oikaistua osakekohtaista tulosta laskettaessa osakkeiden lukumäärän painotetussa keskiarvossa otetaan huomioon kaikkien laimentavien potentiaalisten kantaosakkeiden osakkeiksi muuttamisesta johtuva laimentava vaikutus. Konsernin vuonna 2015 voimassa olleella osakepalkkiojärjestelmällä ei ole ollut laimennusvaikutusta, jolloin laimennusvaikutuksella oikaistu tulos/osake on sama kuin laimentamaton tulos.

14. AINEELLISET KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEET

Maa- ja vesi Koneet ja Ennakkomaksut
ja keskeneräiset
(1 000 EUR) alueet Rakennukset kalusto hankinnat Yhteensä
Hankintameno 1.1.2015 1 889 44 350 47 693 4 322 98 254
Lisäykset 40 8 805 12 366 9 830 31 041
Vähennykset 0 -113 -1 210 -11 419 -12 741
Siirrot erien välillä 101 -101 0 0 0
Kurssiero 47 134 -147 3 37
Hankintameno 31.12.2015 2 077 53 075 58 702 2 736 116 590
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2015 0 -17 536 -33 436 0 -50 972
Poistot 0 -2 416 -4 573 0 -6 989
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot 0 5 665 0 669
Kurssiero 0 -106 101 0 -5
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.2015 0 -20 053 -37 243 0 -57 296
Kirjanpitoarvo 1.1.2015 1 889 26 814 14 257 4 322 47 282
Kirjanpitoarvo 31.12.2015 2 077 33 022 21 459 2 736 59 294
Maa- ja vesi Koneet ja Ennakkomaksut
ja keskeneräiset
alueet Rakennukset kalusto hankinnat Yhteensä
Hankintameno 1.1.2014 1 267 37 872 44 370 392 83 901
Lisäykset 598 6 720 4 709 5 423 17 450
Vähennykset 0 0 -1 141 -1 494 -2 635
Siirrot erien välillä 0 0 0 0 0
Kurssiero 24 -243 -244 1 -462
Hankintameno 31.12.2014 1 889 44 350 47 693 4 322 98 254
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2014 0 -15 745 -30 390 0 -46 135
Poistot 0 -1 730 -3 879 0 -5 609
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot 0 0 702 0 702
Kurssiero 0 -61 131 0 70
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.2014 0 -17 536 -33 436 0 -50 972
Kirjanpitoarvo 1.1.2014 1 267 22 127 13 980 392 37 766
Kirjanpitoarvo 31.12.2014 1 889 26 814 14 257 4 322 47 282

Konsernin aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin kuuluvien tuotannon koneiden ja laitteiden hankintamenojen vielä poistamatta oleva osa oli 14,9 miljoonaa euroa 31.12.2015 (8,0 miljoonaa euroa 31.12.2014).

Rahoitusleasingsopimukset
(1 000 EUR)
Aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin sisältyy rahoitusleasingsopimuksilla hankittuja hyödykkeitä seuraavasti:
31.12.2015 Rakennukset Koneet ja kalusto Yhteensä
Hankintameno 762 3 689 4 451
Kertyneet poistot -533 -3 217 -3 750
Kirjanpitoarvo 229 472 701
31.12.2014 Rakennukset Koneet ja kalusto Yhteensä
Hankintameno 2 281 3 815 6 096
Kertyneet poistot -930 -3 249 -4 179
Kirjanpitoarvo 1 351 566 1 917

15. AINEETTOMAT HYÖDYKKEET

Kehittämis
menot
Patentti
menot
Aineettomat
oikeudet
Muut
aineettomat
hyödykkeet
Ennakkomaksut
ja keskeneräiset
hankinnat
Yhteensä
12 425 751 1 893 4 964 7 662 27 695
3 689 73 208 289 4 828 9 087
0 3 0 0 -3 0
0 0 0 0 -4 131 -4 131
16 113 827 2 101 5 253 8 356 32 651
-6 002 -600 -1 253 -3 887 0 -11 742
-2 224 -51 -238 -388 0 -2 900
0 0 0 0 0 0
-8 226 -651 -1 490 -4 274 0 -14 642
6 422 151 641 1 077 7 662 15 954
7 888 176 611 979 8 356 18 009
(1 000 EUR) Kehittämis
menot
Patentti
menot
Aineettomat
oikeudet
Muut
aineettomat
hyödykkeet
Ennakkomaksut
ja keskeneräiset
hankinnat
Yhteensä
Hankintameno 1.1.2014 8 886 699 1 590 4 716 7 842 23 731
Lisäykset 3 046 50 369 271 3 429 7 165
Siirrot erien välillä 493 2 0 0 -496 0
Vähennykset 0 0 -65 -23 -3 112 -3 201
Hankintameno 31.12.2014 12 425 751 1 893 4 964 7 662 27 695
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.2014 -4 262 -556 -1 107 -3 528 0 -9 454
Poistot -1 740 -44 -210 -358 0 -2 352
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot 0 0 64 0 0 64
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.2014 -6 002 -600 -1 253 -3 887 0 -11 742
Kirjanpitoarvo 1.1.2014 4 623 143 482 1 188 7 842 14 278
Kirjanpitoarvo 31.12.2014 6 422 151 641 1 077 7 662 15 954

Aineettomat oikeudet sisältävät mm. tietokoneohjelmistojen lisenssimaksuja. Muut aineettomat hyödykkeet sisältävät mm. konsernille räätälöityjen tietokoneohjelmistojen maksuja. Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat sisältävät kehittämismenoja, patenttien hakemiskuluja sekä tietokoneohjelmistojen hankintamenoja.

Liikearvon kohdistaminen
(1 000 EUR) 2015 2014
Liikearvo on kohdistettu seuraavalle rahavirtaa tuottavalle yksikölle:
Pohjois-Eurooppa segmentti: Epec Oy 3 440 3 440
Pohjois-Eurooppa segmentti: Ruotsi Norrbottenin alueen liiketoiminta 403 0
Yhteensä 3 842 3 440

Arvonalentumistestaus

Arvonalentumistestauksessa rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävissä olevat rahamäärät on määritetty käyttöarvoon perustuen. Rahavirtaennuste pohjautuu johdon hyväksymiin ennusteisiin, jotka kattavat kolmen vuoden ajanjakson. Käytetty, ennen veroja määritetty diskonttauskorko on 12,5 %. Diskonttauskorko ennen veroja on määritetty keskimääräisen painotetun pääomakustannuksen (WACC, weighted average cost of capital) avulla. Johdon hyväksymän ennustejakson jälkeiset rahavirrat on ekstrapoloitu käyttämällä tasaista 1 %: n kasvutekijää kyseisissä yksiköissä. Käytetty kasvutekijä ei ylitä kyseisten toimialojen pitkän aikajänteen toteutunutta kasvua.

Käyttöarvon laskennassa käytetyt keskeiset muuttujat olivat seuraavat:

    1. Budjetoitu käyttökate Määritetty perustuen ennustettuun tulevan kolmen vuoden aikana toteutuvaan käyttökatteeseen. Muuttujan arvo perustuu toteutuneeseen kehitykseen.
    1. Ennustettu jäännösarvo Määritetty perustuen viimeiseen budjetoituun vuoteen 2018 ja tasaisella 1 %:n kasvutekijällä. Jäännösarvon ei odoteta muuttuvan olennaisesti, kun huomioon otetaan myös jatkuva tuotekehitys sekä kilpailun ennakoitu kiristyminen.
    1. Diskonttauskorko Määritetty keskimääräisen painotetun pääomakustannuksen (WACC) menetelmällä, joka kuvaa oman ja vieraan pääoman kokonaiskustannusta ottaen huomioon omaisuuseriin ja toimialaan liittyvät erityiset riskit.

Arvonalentumistestauksen herkkyysanalyysit

Johdon mielestä minkään käytetyn keskeisen muuttujan jokseenkin mahdollinen muutos kohtuullisesti arvioituna ei johda tilanteeseen, jossa rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävät rahamäärät alittavat testattavan kirjanpitoarvon.

Arvonalentumista ei syntyisi, vaikka rahavirtaa tuottavien yksiköiden käyttökate kaikkina tulevina vuosina jäisi 92 prosenttiin Epec Oy:ssä ja 60 prosenttiin Ruotsin Norbottenin alueen liiketoiminnassa budjetoidusta käyttökatteesta eikä suunniteltua käyttökatteen kasvua syntyisi.

16. SIJOITUSKIINTEISTÖT

Konsernilla ei ole sijoituskiinteistöjä.

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

2015 2014
946 1 031
-129 -85
817 946
2015 2014
2 836 3 602
512 693
3 424 4 311
-352 2
34 % 34 %

Sunit Oy on telematiikkaan erikoistunut ajoneuvotietokoneita valmistava yritys.

18. MUUT RAHOITUSVARAT
(1 000 EUR)
Myytävissä olevat sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet
Hankintameno 1.1.2015 104
Lisäykset 1
Vähennykset 0
Hankintameno 31.12.2015 105
Hankintameno 1.1.2014 104
Lisäykset 0
Vähennykset 0
Hankintameno 31.12.2014 104

Muut rahoitusvarat sisältävät pääasiassa yhtiön toimintaa palvelevia noteeraamattomia yritysosakkeita. Arvostus on tehty hankintahintaan, koska käypää arvoa osakkeille ei ole luotettavasti saatavissa.

19. SAAMISET (PITKÄAIKAISET)
(1 000 EUR) 2015 2014
Myyntisaamiset 0 0
Lainasaamiset 0 0
Muut saamiset 2 128 817
Siirtosaamiset 6 15
Yhteensä 2 134 832

Saamisiin ei liity merkittäviä luottoriskikeskittymiä eikä tilikauden muutoksiin sisälly arvonalennuksia.

20. LASKENNALLISET VEROSAAMISET JA -VELAT
(1 000 EUR)
Laskennallisten verojen muutokset vuoden 2015 aikana:
Laskennalliset verosaamiset: 31.12.2014 Kirjattu tulosvaikutteisesti 31.12.2015
Vaihto-omaisuus 1 007 228 1 235
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet 120 -20 100
Vahvistetut tappiot 0 1 358 1 358
Muut erät 141 -48 93
Yhteensä 1 267 1 518 2 786
Laskennalliset verovelat: 31.12.2014 Kirjattu tulosvaikutteisesti 31.12.2015
Vaihto-omaisuus 114 -114 0
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet 723 183 905
Muut erät 30 -30 0
Yhteensä 867 38 905
Laskennallisten verojen muutokset vuoden 2014 aikana:
Laskennalliset verosaamiset: 31.12.2013 Kirjattu tulosvaikutteisesti 31.12.2014
Vaihto-omaisuus 1 133 -126 1 007
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet 212 -92 120
Vahvistetut tappiot 0 0 0
Muut erät 29 111 141
Yhteensä 1 374 -107 1 267
Laskennalliset verovelat: 31.12.2013 Kirjattu tulosvaikutteisesti 31.12.2014
Vaihto-omaisuus 103 11 114
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet 513 210 723
Muut erät 41 -10 30

Laskennallisia veroja ei ole kirjattu oman pääoman kautta.

Konsernin ulkomaisiin tytäryhtiöihin liittyvistä vahvistetuista tappioista 29,0 miljoonaa euroa (31,4 miljoonaan euroa 2014) on kirjattu laskennallista verosaamista 1,3 miljoonaa euroa. Edellä mainituista vahvistetuista tappioista 4 % vanhenee vuonna 2027. Loppuosalla ei ole vanhenemisaikaa.

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

21. VAIHTO-OMAISUUS
(1 000 EUR) 2015 2014
Aineet ja tarvikkeet 59 631 52 635
Keskeneräiset tuotteet 10 641 10 754
Valmiit tuotteet/tavarat 9 122 9 965
Muu vaihto-omaisuus 25 190 19 380
Yhteensä 104 584 92 734

Tilikaudella kirjattiin kuluksi 2,8 miljoonaa euroa, jolla vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvoa alennettiin vastaamaan sen nettorealisointiarvoa (3,1 miljoonaa euroa vuonna 2014).

22. MYYNTISAAMISET JA MUUT SAAMISET (LYHYTAIKAISET)
(1 000 EUR) 2015 2014
Myyntisaamiset 40 199 25 226
Siirtosaamiset 1 660 729
Muut saamiset 7 317 3 555
49 175 29 509
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset 312 417
Yhteensä 49 487 29 926

Konserni on kirjannut tilikauden aikana myyntisaamisista luottotappioita 173 tuhatta euroa (281 tuhatta euroa vuonna 2014) ja luottotappioiden peruutusta 86 tuhatta euroa (18 tuhatta euroa vuonna 2014). Tasearvot vastaavat parhaiten sitä rahamäärää, joka on luottoriskin enimmäismäärä ottamatta huomioon vakuuksien käypää arvoa siinä tapauksessa, että toiset sopimusosapuolet eivät pysty täyttämään rahoitusinstrumentteihin liittyviä velvoitteitaan. Pääsääntöisesti myyntisaamisten vakuutena on myyty kone siihen saakka, kunnes kauppahinta on maksettu.

Saamisten valuuttajakauma on esitetty liitetiedoissa kohdassa 30 ja käyvät arvot on esitetty liitetiedoissa kohdassa 31.

Myyntisaamisten ikäjakauma ja luottotappioiksi kirjatut erät
(1 000 EUR) 2015 2014
Erääntymättömät 25 561 17 086
Erääntyneet
Alle 30 päivää 10 824 1 6 390 1
30-90 päivää 2 647 1 1 136 1
91-180 päivää 523 1 397 1
181-360 päivää 638 2 150 2
Yli 360 päivää 3 050 2 3 022 2
Arvonalentumistappiot -3 044 -2 957
Yhteensä 40 199 3 25 226 3

1 Myyntisaamiset, jotka ovat erääntyneet, mutta joiden arvo ei ole alentunut tilikauden lopussa.

2 Myyntisaamiset, jotka ovat erääntyneet ja joiden arvo on alentunut tilikauden lopussa. Arvonalentumisen määrä on esitetty rivillä Arvonalentumistappiot.

3 Pitkä- ja lyhytaikaiset myyntisaamiset

23. RAHAVARAT
(1 000 EUR) 2015 2014
Käteinen raha ja pankkitilit 26 495 12 719
Yhteensä 26 495 12 719

24. OMAA PÄÄOMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT

Seuraavassa on esitetty muutokset osakkeiden lukumäärässä ja omassa pääomassa.

Osakkeiden
lukumäärä (1 000)
Osakepääoma
(1 000 EUR)
Muut rahastot
(1 000 EUR)
Omat osakkeet
(1 000 EUR)
31.12.2014 27 787 7 000 130 -2 228
Osakeanti / osakepalkkio-ohjelma 180 0 2 422 1 882
Rakennusrahasto 0 0 -100 0
31.12.2015 27 967 7 000 2 452 -346

Osakkeiden enimmäismäärä on 48 miljoonaa kappaletta (48 miljoonaa kappaletta vuonna 2014). Osakkeiden nimellisarvo on 0,25 euroa per osake ja konsernin enimmäisosakepääoma on 12 miljoonaa euroa (12 miljoonaa euroa vuonna 2014). Liikkeeseen laskettujen osakkeiden lukumäärä on 28 miljoonaa kappaletta (28 miljoonaa kappaletta vuonna 2014). Kaikki liikkeeseen lasketut osakkeet on maksettu täysimääräisesti.

Osakkeet ovat kaikki samanlajisia ja kukin osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa yhdellä äänellä ja antaa saman oikeuden osinkoon.

Ponsse Oyj:llä ei ole liikkeellä vaihtovelkakirjoja eikä optiolainoja. Yhtiöllä on avainhenkilöille osakepalkkiojärjestelmä. Ponsse Oyj:n hallituksella ei ole voimassa olevia valtuuksia osakepääoman korottamiseen eikä vaihtovelkakirja- tai optiolainojen liikkeeseenlaskuun.

Seuraavassa on esitetty oman pääoman rahastojen kuvaukset:

Omat osakkeet

Omat osakkeet -rahasto sisältää emoyhtiön omien osakkeiden hankintamenon 346 tuhatta euroa ja se esitetään oman pääoman vähennyksenä.

Muuntoerot

Muuntoerot -rahasto sisältää ulkomaisten yksikköjen tilinpäätösten muuntamisesta syntyneet muuntoerot.

Muut rahastot

Muut rahastot sisältää osakepalkkiojärjestelmään liittyvän omien osakkeiden luovutukseen liittyvän rahaston lisäyksen.

Osingot

Vuonna 2015 osinkoa jaettiin yhteensä 0,45 euroa osakkeelta, yhteensä 12,5 miljoonaa euroa (vuonna 2014 0,30 euroa osakkeelta, yhteensä 8,3 miljoonaa euroa). Raportointikauden päättymispäivän jälkeen hallitus on ehdottanut jaettavaksi osinkoa 0,55 euroa osakkeelta, yhteensä 15,4 miljoonaa euroa.

25. OSAKEPERUSTEISET MAKSUT

Tilikauden aikana konserni perusti uuden kannustinjärjestelmän konsernin avainhenkilöille.

Järjestelmään osallistuminen edellytti, että avainhenkilö omisti hallituksen päättämän määrän yhtiön osakkeita tai hankki ne markkinoilta tai yhtiön suuntaamassa osakeannissa. Lisäksi palkkion saaminen oli sidottu avainhenkilön työtai toimisuhteen voimassaoloon palkkion maksuhetkellä.

Järjestelmän palkkio maksettiin keväällä 2015 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella katettiin palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy 31.3.2018. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy sitouttamisjakson aikana, hänen on palautettava palkkiona annetut osakkeet tai osa niistä vastikkeetta yhtiölle.

Osakepalkkiojärjestelmän 2015 toteuttamiseksi hallitus päätti kahdesta järjestelmän kohderyhmään kuuluville avainhenkilöille suunnatusta osakeannista.

Maksullisessa suunnatussa osakeannissa tarjottiin järjestelmän kohderyhmään kuuluvien avainhenkilöiden merkittäväksi yhteensä enintään 106 450 yhtiön hallussa olevaa osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 12,12 euroa/osake ja osakkeet tuli maksaa merkittäessä. Osakeannin merkintäaika päättyi 18.3.2015. Yhtiön hallitus hyväksyi osakeannissa yhteensä 92 310 osakkeen merkinnät, jotka vastaavat yhteensä 1 119 tuhatta euroa.

Maksuttomassa suunnatussa osakeannissa 31.3.2015 annettiin osakkeita merkinneille osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluville konsernin avainhenkilöille palkkiona yhteensä 87 498 yhtiön hallussa olevaa osaketta. Suoriteperusteisesti tilikaudelle kirjattiin kuluksi 916 tuhatta euroa.

26. ELÄKEVELVOITTEET

Konsernilla ei ole ollut etuuspohjaisia eläkevelvoitteita.

27. VARAUKSET
(1 000 EUR) Takuuvaraus
31.12.2014 4 747
Varauksen muutos 1 373
31.12.2015 6 120

Takuuvaraus

Tuotteille annetaan 12 kuukauden / 2 000 tunnin takuu. Takuun aikana tuotteissa havaitut viat korjataan yrityksen kustannuksella takuuehtojen mukaisesti. Vuoden 2015 lopulla takuuvarauksia oli 6 120 tuhatta euroa (4 474 tuhatta euroa 2014). Takuuvaraus perustuu aikaisemmilta vuosilta kertyneeseen tuotteiden vikaantumishistoriaan. Takuuvaraukset odotetaan käytettävän seuraavan vuoden aikana.

28. RAHOITUSVELAT
(1 000 EUR) 2015 2014
Pitkäaikaiset rahoitusvelat
Lainat rahoituslaitoksilta 30 253 30 226
Eläkelainat 1 350 2 393
Muut velat 7 419 929
Rahoitusleasingvelat 325 164
Yhteensä 39 346 33 712
Lyhytaikaiset rahoitusvelat
Lainat rahoituslaitoksilta 19 190 14 811
Eläkelainat 1 043 2 474
Muut velat 2 594 155
Rahoitusleasingvelat 230 557
Yhteensä 23 056 17 997

Velkojen valuuttajakauma on esitetty liitetiedoissa kohdassa 31 ja käyvät arvot on esitetty liitetiedoissa kohdassa 32.

Konsernin pankkilainat ovat sekä vaihtuva- että kiinteäkorkoisia.

Veloista kiinteäkorkoisia on 13 766 tuhatta euroa (7 566 tuhatta euroa vuonna 2014). Muut lainat ovat Euribor-sidonnaisia 48 771 tuhatta euroa (44 143 tuhatta euroa vuonna 2014).

Konsernin vaihtuvakorkoisten velkojen määrät ja niiden sopimusten mukaiset uudelleenhinnoittelujaksot ovat seuraavat:
(1 000 EUR) 2015 2014
alle 12 kk 48 771 44 143
1–5 vuotta 0 0
Yhteensä 48 771 44 143
Rahoitusleasingvelkojen erääntymisajat
(1 000 EUR) 2015 2014
Rahoitusleasingvelat – vähimmäisvuokrien kokonaismäärä
alle 12 kk 367 795
1–5 vuotta 292 805
yli 5 vuotta 17 310
Yhteensä 675 1 909
Rahoitusleasingvelat – vähimmäisvuokrien nykyarvo
alle 12 kk 231 712
1–5 vuotta 290 783
yli 5 vuotta 16 310
Yhteensä 537 1 805
Tulevaisuudessa kertyvät rahoituskulut 138 104
Rahoitusleasingvelkojen kokonaismäärä 675 1 909
29. OSTOVELAT JA MUUT VELAT
(1 000 EUR) 2015 2014
Ostovelat (muut rahoitusvelat) 52 294 39 329
Saadut ennakot 4 215 1 078
Ennakkolaskutus 1 038 3 119
Muut velat 2 676 2 227
Siirtovelat
Henkilöstökuluvelat 13 616 11 165
Korkojaksotus 55 106
Vaihto-omaisuuden siirtovelat 601 208
Muut siirtovelat 3 499 3 575
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset 411 836
Yhteensä 78 405 61 644
Pitkäaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostettavat rahoitusvelat
Siirtovelat 0 0
Yhteensä 0 0

30. RAHOITUSRISKIEN HALLINTA

Konserni altistuu normaalissa liiketoiminnassaan useille rahoitusriskeille. Konsernin riskienhallinnan tavoitteena on minimoida rahoitusmarkkinoiden muutosten haitalliset vaikutukset konsernin tulokseen. Pääasialliset rahoitusriskit ovat valuutta- ja korkoriski. Konserni käyttää riskienhallinnassaan valuuttatermiinejä, valuuttalainoja ja koronvaihtosopimuksia. Konsernin riskienhallinnan yleiset periaatteet hyväksyy emoyhtiön hallitus ja niiden käytännön toteutuksesta vastaa konsernin johto yhdessä liiketoimintaryhmien kanssa. Konsernin johto tunnistaa ja arvioi riskit ja hankkii tarvittavat instrumentit riskeiltä suojautumiseen läheisessä yhteistyössä operatiivisten yksiköiden kanssa.

Valuuttariski

Konserni toimii kansainvälisesti ja on siten altistunut eri valuuttapositioista aiheutuville transaktioriskeille ja riskeille, jotka syntyvät kun eri valuutoissa olevat investoinnit muunnetaan emoyrityksen toimintavaluuttaan. Konsernin kannalta merkittävimmät valuutat ovat Yhdysvaltojen dollari (USD), Ruotsin kruunu (SEK), Ison-Britannian punta (GBP), Brasilian real (BRL) ja Venäjän rupla (RUB).

Valuuttakurssiriskit syntyvät kaupallisista transaktioista, taseen monetaarisista eristä ja ulkomaisiin tytäryrityksiin tehdyistä nettoinvestoinneista. Konsernin tytäryhtiöiden oma pääoma on 18,8 miljoonaa euroa (-10,9 miljoonaa euroa vuonna 2014), joka sisältää emoyhtiölle jaetun osingon 0,5 miljoonaa euroa (0,1 miljoonaa euroa vuonna 2014).

Suojaustarkoitusta varten konserni käsittelee valuuttamääräiset saamiset sekä velat nettomääräisesti ja käyttää niiden suojaamiseen valuuttatermiinejä. Suojaustransaktiot toteutetaan noudattaen konsernin johdon hyväksymiä kirjallisia riskienhallintaperiaatteita. Näihin eriin ei sovelleta IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa (liitetiedot 10 ja 11).

Alla olevassa taulukossa on esitetty euron vahvistuminen tai heikkeneminen Yhdysvaltain dollariin, Ruotsin kruunuun, Ison-Britannian puntaan, Brasilian realiin ja Venäjän ruplaan verrattuna, kaikkien muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomina. Kyseisten valuuttojen yhteenlaskettu nettopositio on -6,6 miljoonaa euroa (-19,6 miljoonaa euroa vuonna 2014). Muutosprosentit edustavat keskimääräistä volatiliteettia edellisten 12 kuukauden aikana. Herkkyysanalyysi perustuu tilinpäätöspäivän ulkomaan rahan määräisiin varoihin ja velkoihin. Herkkyysanalyysissä otetaan huomioon myös valuuttajohdannaisten vaikutukset, jotka netottavat valuuttakurssimuutosten vaikutuksia.

Muutokset olisivat aiheutuneet pääsääntöisesti valuuttamääräisten myyntisaamisten ja velkojen kurssimuutoksista.

(1 000 EUR) 2015 2014
Eurokurssin muutos Vahvistuminen Heikentyminen Vahvistuminen Heikentyminen
Vaikutus verojen
jälkeiseen voittoon
USD 5 % -88 2 % 29 8 % -543 4 % 290
SEK 2 % -26 2 % 29 3 % 45 3 % -53
GBP 3 % -13 3 % 12 3 % -34 3 % 27
BRL 19 % 1 340 21 % -1 511 5 % 979 5 % -988
RUB 17 % 330 17 % -323 10 % 242 41 % -1 002
Yhteensä 1 543 -1 763 689 -1 726

Korkoriski

Konsernin lyhyet rahamarkkinasijoitukset altistavat sen rahavirran korkoriskille, mutta niiden vaikutus ei ole kokonaisuudessaan merkittävä. Konsernin tulot sekä operatiiviset rahavirrat ovat pääosiltaan riippumattomia markkinakorkojen vaihteluista. Konserni on pääasiallisesti altistunut korkoriskille, jonka katsotaan liittyvän lähinnä pitkäaikaiseen lainasalkkuun. Konserni suojaa tuleviin rahavirtoihin liittyvää korkoriskiä koronvaihtosopimuksilla. Suojausaste on noin 80 % kaikista muuttuvakorkoisista lainoista.

(1 000 EUR)
Herkkyysanalyysi, vaihtuvakorkoisten lainojen osalta: 2015 2014
Muutosprosentti +1% -1% +1% -1%
Vaikutus verojen jälkeiseen voittoon -390 390 -353 353

Luottoriski

Konsernin toimintatapa määrittelee asiakkaiden, sijoitustransaktioiden ja johdannaissopimusten vastapuolten luottokelpoisuusvaatimukset sekä sijoitusperiaatteet. Konsernilla ei ole merkittäviä saamisten luottoriskikeskittymiä, koska sillä on laaja asiakaskunta, joka on jakautunut maantieteellisesti eri puolille. Konserni pyrkii varovaiseen ja vakuudelliseen luotonantoon. Pääsääntöisesti myyntisaamisten vakuutena on myyty kone siihen saakka, kunnes kauppahinta on maksettu. Konsernin luottoriskin enimmäismäärä vastaa rahoitusvarojen kirjanpitoarvoa tilikauden lopussa. Myyntisaamisten ikäjakauma on esitetty liitetiedoissa 22.

Maksuvalmiusriski

Konsernissa pyritään jatkuvasti arvioimaan ja seuraamaan liiketoiminnan vaatiman rahoituksen määrää, jotta konsernilla olisi tarpeeksi likvidejä varoja toiminnan rahoittamiseksi ja erääntyvien lainojen takaisinmaksuun. Konsernin johto ei ole tunnistanut rahoitusvaroissa tai rahoituslähteissä merkittäviä maksuvalmiusriskikeskittymiä.

Rahoituksen saatavuus ja joustavuus varmistetaan luottolimiiteillä ja muilla rahoitusinstrumenteilla sekä toimimalla yhteistyössä useiden pankkien kanssa. Nostamattomien luottolimiittien määrä 31.12.2015 oli 50,0 miljoonaa euroa, joka on 83 % kokonaisluottolimiitistä (2014 68,0 miljoonaa euroa, 91 %). Luottolimiittisopimukset erääntyvät pääosin uusittaviksi kolmen vuoden välein. Lisäksi konsernilla on käytössä tililimiittisopimuksia 2 miljoonan euron arvosta.

Seuraava taulukko kuvaa rahoitusvelkojen sopimuksiin perustuvaa maturiteettianalyysia. Luvut ovat diskonttaamattomia ja ne sisältävät sekä korkomaksut että pääoman takaisinmaksut.

31.12.2015 (1 000 EUR) tasearvo rahavirta * alle 1 vuosi 1–5 vuotta yli 5 vuotta Pankkilainat 49 443 50 475 19 635 29 831 1 009 Eläkelainat 2 393 2 460 1 081 1 379 0 Muut velat 10 013 11 246 2 894 4 657 3 695 Rahoitusleasingvelat 537 675 367 292 17 Ostovelat ja muut velat 77 994 77 994 77 994 Johdannaisvelat 411 411 411 Takaussopimukset ** 0 5 028 5 028 31.12.2014 (1 000 EUR) tasearvo rahavirta * alle 1 vuosi 1–5 vuotta yli 5 vuotta Pankkilainat 45 037 46 141 15 261 30 879 0 Eläkelainat 4 867 5 158 2 630 2 528 0 Muut velat 0 0 0 0 0 Rahoitusleasingvelat 1 805 1 909 795 805 310 Ostovelat ja muut velat 60 808 60 808 60 808 Johdannaisvelat 836 836 836 Takaussopimukset ** 0 2 579 2 579

Seuraava taulukko kuvaa rahoitusvelkojen sopimuksiin perustuvaa maturiteettianalyysia. Luvut ovat diskonttaamattomia ja ne sisältävät sekä korkomaksut että pääoman takaisinmaksut.

* sopimukseen perustuva rahavirta niistä sopimuksista, jotka selvitetään bruttomääräisinä

** taseen ulkopuolisiin sopimuksiin perustuva enimmäisrahavirta, jossa ei ole huomioitu maksun realisoitumisen todennäköisyyttä

Pääoman hallinta

Konsernin pääoman hallinnan pyrkimyksenä on optimaalisen pääomarakenteen avulla tukea liiketoimintaa varmistamalla normaalit toimintaedellytykset ja kasvattaa omistaja-arvoa tavoitteena paras mahdollinen tuotto. Optimaalinen pääomarakenne takaa myös pienemmät pääoman kustannukset.

Pääomarakenteeseen vaikutetaan mm. osingonjaon kautta. Konserni voi vaihdella ja mukauttaa osakkeenomistajille maksettujen osinkojen tai näille palautettavan pääoman määrää tai uusien liikkeeseen laskettavien osakkeiden lukumäärää tai päättää omaisuuserien myynneistä velkojen vähentämiseksi.

Konsernin korolliset nettorahoitusvelat olivat vuoden 2015 lopussa 35,9 miljoonaa euroa (39,0 miljoonaa euroa 31.12.2014) ja nettovelkaantumisaste oli 30,5 % (45,3 % 31.12.2014). Nettovelkaantumisastetta laskettaessa korollinen nettorahoitusvelka on jaettu oman pääoman määrällä. Nettovelkoihin sisältyvät korolliset velat vähennettyinä korollisilla saamisilla ja rahavaroilla.

Keskeisin konsernin pankkilainoihin liittyvistä kovenanteista on omavaraisuusaste. Kovenanttiehdot täyttyvät tilinpäätöshetkellä. Limiittisopimuksiin ei sovelleta kovenanttiehtoja.

(1 000 EUR) 2015 2014
Korolliset velat 62 403 51 709
Korolliset saamiset 0 0
Rahavarat -26 495 -12 719
Nettovelat 35 907 38 990
Oma pääoma yhteensä 117 912 86 016
Nettovelkaantumisaste (net gearing) 30,5 % 45,3 %

31. RAHOITUSINSTRUMENTIT RYHMITTÄIN JA KÄYVÄT ARVOT

(1 000 EUR)

31.12.2015

Varat taseessa Lainat
ja muut
saamiset
Käypään arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattavat varat
Myytävissä
olevat
Yhteensä
Myytävissä olevat rahoitusvarat 0 0 105 105
Johdannaisinstrumentit 0 312 0 312
Myyntisaamiset ja muut saamiset (lukuun ottamatta ennakkomaksuja) 40 199 0 0 40 199
Rahavarat 26 495 0 0 26 495
Yhteensä 66 694 312 105 67 111
Velat taseessa Käypään arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattavat velat
Jaksotettuun
hankinta
menoon
kirjattavat velat
Yhteensä
Lainat (lukuun ottamatta rahoitusleasingvelkoja) 0 51 835 51 835
Rahoitusleasingvelat 0 537 537
Johdannaisinstrumentit 411 0 411
Ostovelat ja muut velat (lukuun ottamatta lakisääteisiä velvoitteita) 0 52 294 52 294
Yhteensä 411 104 667 105 078

31.12.2014

Varat taseessa Lainat
ja muut
saamiset
Käypään arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattavat varat
Myytävissä
olevat
Yhteensä
Myytävissä olevat rahoitusvarat 0 0 104 104
Johdannaisinstrumentit 0 417 0 417
Myyntisaamiset ja muut saamiset (lukuun ottamatta ennakkomaksuja) 25 226 0 0 25 226
Rahavarat 12 719 0 0 12 719
Yhteensä 37 945 417 104 38 466
Velat taseessa Käypään arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattavat velat
Jaksotettuun
hankinta
menoon
kirjattavat velat
Yhteensä
Lainat (lukuun ottamatta rahoitusleasingvelkoja) 0 49 904 49 904
Rahoitusleasingvelat 0 1 805 1 805
Johdannaisinstrumentit 836 0 836
Ostovelat ja muut velat (lukuun ottamatta lakisääteisiä velvoitteita) 0 39 329 39 329
Yhteensä 836 91 038 91 874

Konsernin käypään arvoon arvostetut erät sisältävät ainoastaan johdannaisinstrumentit. Nämä instrumentit kuuluvat käyvän arvon hierarkiassa tasolle 2.

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

(1 000 EUR) Liite
tieto
Kirjanpitoarvo 2015 Käypä arvo 2015 Kirjanpitoarvo 2014 Käypä arvo 2014
Rahoitusvarat
Muut rahoitusvarat 18. 105 105 104 104
Myyntisaamiset ja muut saamiset
(pitkäaikaiset)
19. 2 134 2 134 832 832
Myyntisaamiset ja muut saamiset
(lyhytaikaiset)
22. 49 175 49 175 29 509 29 509
Rahavarat 23. 26 495 26 495 12 719 12 719
Valuuttatermiinit 22. 312 312 417 417
Koronvaihtosopimukset 22. 0 0 0 0
Yhteensä 78 222 78 222 43 581 43 581
Rahoitusvelat
Lainat rahoituslaitoksilta 28. 49 443 46 643 45 037 42 262
Eläkelainat 28. 2 393 2 145 4 867 4 389
Rahoitusleasingvelat 28. 554 523 722 635
Ostovelat ja muut velat 29. 78 405 78 405 61 644 61 644
Valuuttatermiinit 29. 368 368 806 806
Koronvaihtosopimukset 29. 43 43 29 29
Yhteensä 131 205 128 128 113 104 109 765

Alla on esitetty konsernin käyttämät käyvän arvon määrittämisperiaatteet kaikista rahoitusinstrumenteista. Lisäksi taulukossa esitetään yksityiskohtaisesti kunkin erän käyvät arvot ja kirjanpitoarvot, jotka vastaavat konsernitaseen arvoja.

Termiinisopimusten nimellisarvot olivat 30,5 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja 28,8 miljoonaa euroa vuonna 2014.

Taulukossa esitettyjen rahoitusvarojen ja -velkojen käypiä arvoja määritettäessä on käytetty seuraavia hintanoteerauksia, oletuksia ja arvostusmalleja:

  • Lyhytaikaisten rahoitusvarojen ja -velkojen kirjanpitoarvojen voidaan katsoa vastaavan käypiä arvoja.

  • Noteeraamattomat osakesijoitukset on arvostettu hankintamenoon, koska niiden arvostaminen käypään arvoon arvostusmenetelmiä käyttäen ei ole ollut mahdollista. Mikäli on viitteitä siitä, että osakesijoitusten käypä arvo alittaa hankintamenon merkittävästi, kirjataan myytävissä olevan osakkeen arvonalentumisesta tappio tulosvaikutteisesti. Tilinpäätöshetkellä saamisten alkuperäinen kirjanpitoarvo vastaa niiden käypää arvoa.

  • Valuuttatermiinien käyvät arvot määritetään käyttämällä tilinpäätöspäivän markkinahintoja vastaavan pituisille sopimuksille. Koronvaihtosopimusten käyvät arvot on määritetty tulevien rahavirtojen nykyarvomenetelmällä, jonka tukena ovat tilinpäätöspäivän markkinakorot ja muu markkinainformaatio.

  • Korollisten velkojen käyvät arvot on laskettu diskonttaamalla velkaan liittyvät rahavirrat tilinpäätöspäivän markkinakorolla.

32. MUUT VUOKRASOPIMUKSET
(1 000 EUR)
Konserni vuokralle ottajana
Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat: 2015 2014
Yhden vuoden kuluessa 643 638
Yli vuoden kuluessa ja enintään viiden vuoden kuluttua 851 1 028
Yli viiden vuoden kuluttua 124 216

Konserni on vuokrannut joitakin käyttämiänsä huoltopalvelutiloja. Vuokrasopimusten pituudet ovat keskimäärin 5 vuotta ja normaalisti niihin sisältyy mahdollisuus jatkaa sopimusta alkuperäisen päättymispäivän jälkeen.

Vuoden 2015 tuloslaskelmaan sisältyy muiden vuokrasopimusten perusteella suoritettuja vuokramenoja 2,2 miljoonaa euroa (2,2 miljoonaa euroa 2014).

Konserni vuokralle antajana

Konsernilla ei ole merkittäviä ei-purettavissa olevia vuokrasopimuksia.

33. VASTUUSITOUMUKSET
(1 000 EUR) 2015 2014
Takaukset muiden puolesta 462 476
Takaisinostovastuut 4 290 1 966
Muut vastuut 275 137
Yhteensä 5 028 2 579

34. LÄHIPIIRITAPAHTUMAT

Konsernin lähipiiriin kuuluvat emoyritys sekä tytär- ja osakkuusyritykset. Lähipiiriin luetaan myös hallituksen ja johtoryhmien jäsenet mukaan lukien toimitusjohtaja.

Konsernin emo- ja tytäryhtiösuhteet ovat seuraavat:

Konsernin ja emoyhtiön osuus
Nimi ja kotipaikka osakkeista ja äänistä, %
Emoyhtiö Ponsse Oyj, Vieremä, Suomi
Ponsse AB, Västerås, Ruotsi 100,00
Ponsse AS, Kongsvinger, Norja 100,00
Ponssé S.A.S, Gondreville, Ranska 100,00
Ponsse UK Ltd., Lockerbie, Iso-Britannia 100,00
Ponsse North America, Inc., Rhinelander, Yhdysvallat 100,00
Ponsse Latin America Indústria de Máquinas Florestais Ltda, Mogi das Cruzes, Brasilia 100,00
OOO Ponsse, Pietari, Venäjä 100,00
OOO Ocean Safety Center, Pietari, Venäjä (OOO Ponssen omistama) 100,00
Epec Oy, Seinäjoki, Suomi 100,00
Ponsse Asia-Pacific Ltd., Hongkong 100,00
Ponsse China Ltd., Beihai, Kiina (Ponsse Asia-Pacific Ltd:n omistama) 100,00
Ponsse Uruguay S.A., Paysandú, Uruguay 100,00

Luettelo osakkuusyrityksistä on esitetty liitetiedoissa kohdassa 17. Konsernilla ei ole yhteisyrityksiä.

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

Johdon työsuhde-etuudet
(1 000 EUR) 2015 2014
Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet 3 539 2 815
Irtisanomisen yhteydessä suoritetut etuudet 0 0
Eläkesitoumukset, lakisääteinen eläketurva 502 392
Yhteensä 4 041 3 206
Palkat ja palkkiot
(1 000 EUR) 2015 2014
Toimitusjohtaja
Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet 459 372
Eläkesitoumukset, lakisääteinen eläketurva 82 66
Yhteensä 541 438
Hallituksen jäsenille hallitustehtävistä suoritetut korvaukset:
Hortling Heikki 40 38
Kaario Mammu 34 32
Kylävainio Ilkka 34 32
Saksman Ossi 34 32
Vidgrén Janne 34 32
Vidgrén Juha 45 43
Vidgrén Jukka 34 32
Yhteensä 257 241

Toimitusjohtaja on tulospalkkiojärjestelmän piirissä. Tulospalkkio perustuu hallituksen hyväksymään tulostavoitteeseen. Toimitusjohtajan irtisanomisaika on yhtiön puolelta 6 kk ja irtisanoutumisaika 6 kk. Toimitusjohtajan työsuhteen ehdot on määritelty kirjallisessa hallituksen hyväksymässä toimitusjohtajasopimuksessa. Johdolle ei ole myönnetty lainoja.

35. RAPORTOINTIKAUDEN PÄÄTTYMISPÄIVÄN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Konsernilla ei ole olennaisia tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia.

Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut

IFRS IFRS IFRS
2015 2014 2013
Toiminnan laajuus
Liikevaihto, (1 000 EUR) 461 928 390 831 312 825
Muutos % 18,2 24,9 -0,6
Tutkimus- ja kehitysmenot, (1 000 EUR) 12 186 10 304 8 883
joista taseeseen aktivoidut, (1 000 EUR) 3 898 3 120 3 598
% liikevaihdosta 2,6 2,6 2,8
Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen, (1 000 EUR) 24 360 19 154 11 188
% liikevaihdosta 5,3 4,9 3,6
Henkilöstö keskimäärin 1 329 1 200 1 027
Liikevaihto/henkilö, (1 000 EUR) 348 326 305
Tilauskanta, milj. EUR 158,1 158,4 99,8
Kannattavuus
Liiketulos, (1 000 EUR) 55 987 41 704 22 501
% liikevaihdosta 12,1 10,7 7,2
Tulos ennen veroja, (1 000 EUR) 50 385 37 959 14 248
% liikevaihdosta 10,9 9,7 4,6
Tilikauden tulos, (1 000 EUR) 41 280 29 795 9 098
% liikevaihdosta 8,9 7,6 2,9
Oman pääoman tuotto-% (ROE) 40,5 38,8 12,2
Sijoitetun pääoman tuotto-% (ROCE) 32,8 30,1 12,2
Rahoitus ja taloudellinen asema
Maksuvalmius (current ratio) 1,7 1,6 1,6
Omavaraisuusaste % 44,8 42,0 36,5
Nettovelkaantumisaste % 30,5 45,3 71,6
Korollinen vieras pääoma, (1 000 EUR) 62 403 51 709 60 302
Koroton vieras pääoma, (1 000 EUR) 87 343 68 071 58 196

Osakekohtaiset tunnusluvut 1

IFRS IFRS IFRS
2015 2014 2013
Tulos/osake (EPS), EUR 1,48 1,07 0,31
Oma pääoma/osake, EUR 4,21 3,07 2,41
Nimellisosinko/osake, EUR 0,55 1 0,45 0,30
Osakeantioikaistu osinko/osake, EUR 0,55 1 0,45 0,30
Osinko/tulos, % 37,3 1 42,0 96,1
Efektiivinen osinkotuotto, % 3,0 1 3,7 3,1
Hinta/voitto (P/E) 12,4 11,2 31,4
Osakkeen kurssikehitys
Tilikauden alin 11,66 9,02 5,50
Tilikauden ylin 19,77 13,35 10,02
Tilikauden päätöskurssi 18,36 12,02 9,81
Tilikauden keskikurssi 15,28 11,49 7,22
Osakekannan markkina-arvo, milj. EUR 514,1 336,6 274,7
Osingonjako, milj. EUR 15,4 1 12,5 8,3
Osakkeiden vaihdon kehitys, kpl 4 190 494 4 144 642 2 919 553
Osakkeiden vaihdon kehitys, % 15,0 14,8 10,4
Osakkeiden osakeantioikaistun lukumäärän
painotettu keskiarvo tilikauden aikana 28 000 000 28 000 000 28 000 000
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä
tilikauden lopussa 28 000 000 28 000 000 28 000 000

1 Yhtiön hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2015 jaetaan osinkoa 0,55 euroa osakkeelta.

Tunnuslukujen laskentakaavat

Oman pääoman tuotto-% (ROE) = Tilikauden tulos
Oma pääoma + määräysvallattomien osuus (keskimäärin vuoden aikana)
x 100
Sijoitetun pääoman tuotto-% (ROCE) = Tulos ennen veroja + rahoituskulut
Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (keskimäärin vuoden aikana)
x 100
Omavaraisuusaste, % = Oma pääoma + määräysvallattomien osuus
Taseen loppusumma – saadut ennakot
x 100
Nettovelkaantumisaste, % = Korolliset rahoitusvelat - rahavarat
Oma pääoma
x 100
Henkilöstön keskimääräinen
lukumäärä tilikauden aikana
= Kuukausien viimeisen päivän henkilökunnan lukumäärien keskiarvo.
Laskelmaa on oikaistu osa-aikaisesti palveluksessa olleiden henkilöiden osalta.
Tulos/osake (EPS) = Tilikauden tulos – määräysvallattomien osuus
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana
Oma pääoma/osake = Oma pääoma
Tilinpäätöspäivän osakeantioikaistu osakemäärä
Osakeantioikaistu osinko/osake = Osakekohtainen osinko
Tilikauden jälkeen tapahtuneiden osakeantien oikaisukertoimet
Osinko/tulos, % = Osakekohtainen osinko
Osakekohtainen tulos
x 100
Efektiivinen osinkotuotto, % = Osakeantioikaistu osinko/osake
Osakeantioikaistu tilikauden viimeinen kaupantekokurssi
x 100
Hinta/voitto (P/E) = Osakeantioikaistu tilikauden viimeinen kaupantekokurssi
Tulos/osake
Osakekannan markkina-arvo = Osakkeiden lukumäärä tilikauden viimeisenä päivänä x
Osakeantioikaistu tilikauden viimeinen kaupantekokurssi
Osakkeiden vaihdon kehitys, % = Tilikauden aikana vaihdetut osakkeet
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana
x 100

Emoyhtiön tuloslaskelma

(1 000 EUR) Liite1 2015 2014
Liikevaihto 2 366 453 300 804
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) -894 7 420
Liiketoiminnan muut tuotot 3 3 527 649
Materiaalit ja palvelut 4 -252 019 -211 506
Henkilöstökulut 5, 6, 7 -43 670 -38 306
Poistot ja arvonalentumiset 8 -7 426 -6 249
Liiketoiminnan muut kulut -38 994 -21 402
Liiketulos 26 977 31 410
Rahoitustuotot ja -kulut 10 2 108 1 352
Tulos ennen satunnaisia eriä 29 085 32 762
Satunnaiset erät 11 0 0
Tulos satunnaisten erien jälkeen 29 085 32 762
Tilinpäätössiirrot 12 -1 197 871
Välittömät verot 13 -8 329 -6 903
Tilikauden tulos 19 559 26 730

1 Liite viittaa tuloslaskelman ja taseen liitetietoihin sivuilla 79–87.

Emoyhtiön tase

(1 000 EUR) Liite1 2015 2014
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet 14 16 714 15 000
Aineelliset hyödykkeet 14 48 930 31 927
Sijoitukset 15 11 498 12 470
Pysyvät vastaavat yhteensä 77 142 59 397
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus 16 60 632 56 778
Pitkäaikaiset saamiset 17 11 365 10 427
Lyhytaikaiset saamiset 17 80 127 81 494
Rahat ja pankkisaamiset 22 071 7 736
Vaihtuvat vastaavat yhteensä 174 194 156 435
VASTAAVAA YHTEENSÄ 251 336 215 832
VASTATTAVAA
Oma pääoma 18, 19
Osakepääoma 7 000 7 000
Arvonkorotusrahasto 841 841
Muut rahastot 2 423 0
Edellisten tilikausien tulos 83 816 69 671
Tilikauden tulos 19 559 26 730
Oma pääoma yhteensä 113 638 104 242
Tilinpäätössiirtojen kertymä 20 2 677 1 431
Pakolliset varaukset 21 6 120 4 747
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma 22 38 769 32 164
Lyhytaikainen vieras pääoma 23 90 132 73 248
Vieras pääoma yhteensä 128 901 105 412
VASTATTAVAA YHTEENSÄ 251 336 215 832

1 Liite viittaa tuloslaskelman ja taseen liitetietoihin sivuilla 79–87..

Emoyhtiön rahoituslaskelma

(1 000 EUR) 2015 2014
Liiketoiminnan rahavirta:
Liiketulos 26 977 31 410
Poistot ja arvonalentumiset 7 426 6 249
Varauksen muutos 1 373 129
Muut oikaisut 706 0
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 36 481 37 788
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys (-)/vähennys (+) 308 -27
Vaihto-omaisuuden lisäys (-)/vähennys (+) -3 854 -8 251
Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+)/vähennys (-) 10 362 10 564
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 43 296 40 074
Saadut korot 2 019 2 882
Maksetut korot -758 -908
Saadut osingot 589 187
Muut rahoituserät 821 -2 069
Maksetut verot -7 318 -7 036
Liiketoiminnan rahavirta (A) 38 648 33 129
Investointien rahavirta:
Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin -25 171 -10 990
Investointien rahavirta (B) -25 171 -10 990
Rahoituksen rahavirta:
Omien osakkeiden myynti 1 119 0
Lyhytaikaisten lainojen lisäys (+) / vähennys (-) 3 000 -4 500
Pitkäaikaisten lainojen lisäys (+) / vähennys (-) 9 168 -3 678
Pitkäaikaisten saamisten lisäys (-)/vähennys (+) 155 -4 060
Maksetut osingot ja muu voitonjako -12 585 -8 336
Rahoituksen rahavirta (C) 857 -20 574
Rahavarojen lisäys (+)/vähennys (-) (A+B+C) 14 334 1 565
Rahavarat 1.1. 7 736 6 172
Rahavarat 31.12. 22 071 7 736

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot

1. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

Ponsse Oyj:n tilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolain (FAS) mukaisesti. Tilinpäätöstiedot esitetään tuhansina euroina ja ne perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin, ellei laatimisperiaatteissa ole toisin mainittu. Tilinpäätös on esitetty kululajikohtaista tuloslaskelma- ja tasekaavaa noudattaen.

Pysyvät vastaavat

Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen välittömään hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina hyödykkeiden taloudellisen vaikutusajan perusteella. Poistot on tehty hyödykkeen käyttöönottokuukaudesta alkaen.

Poistoajat ovat:
Aineettomat oikeudet 5 vuotta
Muut pitkävaikutteiset menot 5 vuotta
Rakennukset ja rakennelmat 20 vuotta
Koneet ja kalusto 5–10 vuotta

Vaihto-omaisuus

Vaihto-omaisuus arvostetaan hankintamenoon tai sitä alhaisempaan todennäköiseen nettorealisointiarvoon. Hankintameno määritetään raaka-aineiden ja tarvikkeiden osalta painotetulla keskihintamenetelmällä. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden hankintameno muodostuu raaka-aineista, välittömistä työsuorituksista johtuvista menoista, muista välittömistä menoista sekä asianmukaisesta osuudesta valmistuksen muuttuvista yleismenoista ja kiinteistä yleismenoista normaalilla toiminta-asteella. Vaihtokonevarasto arvostetaan hankintamenoon tai sitä alhaisempaan todennäköiseen nettorealisointiarvoon. Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta, josta on vähennetty arvioidut tuotteen valmiiksi saattamiseen tarvittavat menot ja myynnistä johtuvat menot.

Takuuvaraus

Luovutettuja tuotteita koskevat todennäköiset takuukustannukset on kirjattu pakollisiin varauksiin.

Myynnin tuloutus

Tuloutus tapahtuu luovutettaessa suorite. Liikevaihtoa laskettaessa myyntitulosta on vähennetty mm. välilliset verot ja annetut alennukset. Myynnin kurssierot kirjataan rahoituseriin.

Leasingvuokrat

Leasingrahoituksella hankittujen hyödykkeiden vuokrat on kirjattu tuloslaskelmaan kuluina.

Tutkimus- ja kehitysmenot

Kehitysmenot, jotka täyttävät KPL 5 luvun 8 pykälän aktivointiedellytykset on kirjattu taseeseen aineettomiin hyödykkeisiin ja kirjataan kuluksi poistoina. Tutkimusmenot kirjataan suoraan vuosikuluksi. Tutkimus- ja kehitysmenojen osalta kirjaustapaa on muutettu vuonna 2003.

Eläkkeet

Henkilöstön lakisääteinen eläketurva on hoidettu ulkopuolisissa eläkevakuutusyhtiöissä eikä kattamattomia eläkevastuita ole. Eläkevakuutusmaksut on jaksotettu vastaamaan tilinpäätöksen suoriteperusteisia palkkoja.

Johdannaiset

Emoyhtiön johdannaiset sisältävät valuuttatermiinejä ja koronvaihtosopimuksia, jotka arvostetaan tilinpäätöspäivän käypään arvoon. Käyvän arvon muutokset kirjataan tuloslaskelman rahoituseriin.

Tuloverot

Tuloverot on kirjattu Suomen verolainsäädännön mukaisesti.

Valuuttamääräiset erät

Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin ja tilinpäätöshetkellä taseessa olevat saamiset ja velat muunnetaan tilinpäätöspäivän kurssiin. Tase-erien arvostamisesta syntyneet kurssierot kirjataan tuloslaskelman rahoituseriin.

Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus

Tilikauden 1.1.–31.12.2015 tiedot ovat vertailukelpoisia edellisen tilikauden tietojen kanssa.

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

2. LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN
(1 000 EUR) 2015 2014
Pohjois-Eurooppa 146 400 139 022
Etelä- ja Keski-Eurooppa 65 902 61 514
Venäjä ja Aasia 46 905 49 095
Pohjois- ja Etelä-Amerikka 105 582 50 792
Muut maat 1 664 381
Yhteensä 366 453 300 804
3. LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT
(1 000 EUR) 2015 2014
Pysyvien vastaavien aineellisen omaisuuden myyntivoitot 69 62
Julkiset avustukset 209 141
Muut 3 249 445
Yhteensä 3 527 649
4. MATERIAALIT JA PALVELUT
(1 000 EUR) 2015 2014
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana 248 155 206 352
Varastojen lisäys (-)/vähennys (+) -4 748 -850
Ulkopuoliset palvelut 8 612 6 004
Yhteensä 252 019 211 506
5. HENKILÖSTÖ TILIKAUDEN AIKANA KESKIMÄÄRIN
henkilöä 2015 2014
Työntekijät 420 383
Toimihenkilöt 303 285
Yhteensä 723 668
6. HENKILÖSTÖKULUT
(1 000 EUR) 2015 2014
Palkat ja palkkiot 35 656 31 310
Eläkekulut 6 262 5 251
Muut henkilösivukulut 1 753 1 746
Yhteensä 43 670 38 306
7. JOHDON PALKAT JA PALKKIOT
(1 000 EUR) 2015 2014
Toimitusjohtaja 459 372
Hallituksen jäsenet 414 369
Yhteensä 873 741
8. POISTOT JA ARVONALENTUMISET
(1 000 EUR) 2015 2014
Suunnitelman mukaiset poistot 7 426 6 249
Yhteensä 7 426 6 249
9. TILINTARKASTAJAN PALKKIOT
(1 000 EUR) 2015 2014
KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy
Tilintarkastuspalkkiot 61 59
Todistukset ja lausunnot 2 0
Veroneuvonta 4 87
Muut palkkiot 20 1
Yhteensä 87 147
10. RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT
(1 000 EUR) 2015 2014
Tuotot pysyvien vastaavien sijoituksista
Saman konsernin yrityksiltä 510 100
Omistusyhteysyrityksiltä 79 86
Muilta 0 1
Tuotot pysyvien vastaavien sijoituksista yhteensä 589 187
Korko- ja muut rahoitustuotot
Saman konsernin yrityksiltä 1 983 2 827
Muilta 20 508 10 023
Korko- ja muut rahoitustuotot yhteensä 22 491 12 850
Rahoitustuotot yhteensä 23 080 13 037
Arvonalentumiset 0 0
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Saman konsernin yrityksille 0 0
Muille 20 972 11 685
Korkokulut ja muut rahoituskulut yhteensä 20 972 11 685
Rahoituskulut yhteensä 20 972 11 685
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä 2 108 1 352
Erään rahoitustuotot ja -kulut sisältyy kurssivoittoa/tappioita (netto) 871 95
11. SATUNNAISET ERÄT
(1 000 EUR) 2015 2014
Satunnaiset tuotot/konserniavustus 0 0
12. TILINPÄÄTÖSSIIRROT
(1 000 EUR) 2015 2014
Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa tehtyjen poistojen erotus 1 197 871
13. TULOVEROT
(1 000 EUR) 2015 2014
Tuloverot satunnaisista eristä 0 0
Tuloverot varsinaisesta toiminnasta 8 329 6 903
Laskennallisen verosaamisen muutos 0 0
Yhteensä 8 329 6 903

14. AINEETTOMAT JA AINEELLISET HYÖDYKKEET

(1 000 EUR)
Aineettomat hyödykkeet 2015
Kehittämis
menot
Patentti
menot
Liikearvo Aineettomat
oikeudet
Muut pitkä
vaikutteiset
menot
Ennakko
maksut ja
keskeneräiset
hankinnat
Yhteensä
Hankintameno 1.1.2015 9 969 728 905 1 307 6 005 7 447 26 362
Lisäykset 3 653 71 0 94 548 4 201 8 567
Vähennykset 0 0 0 0 0 -4 097 -4 097
Siirrot erien välillä 0 0 0 0 0 0 0
Hankintameno 31.12.2015 13 622 799 905 1 401 6 553 7 551 30 832
Kertyneet poistot 1.1.2015 -4 776 -589 -664 -835 -4 499 0 -11 362
Vähennysten ja siirtojen
kertyneet poistot 0 0 0 0 0 0 0
Tilikauden poisto -1 911 -50 -181 -169 -446 0 -2 756
Kertyneet poistot 31.12.2015 -6 687 -639 -844 -1 003 -4 944 0 -14 118
Kirjanpitoarvo 31.12.2015 6 935 160 60 398 1 609 7 551 16 714
Kirjanpitoarvo 31.12.2014 5 193 139 241 473 1 507 7 447 15 000
(1 000 EUR)
Aineelliset hyödykkeet 2015
Maa- ja
vesialueet
Rakennukset
ja
rakennelmat
Koneet ja
kalusto
Muut
aineelliset
hyödykkeet
Ennakko
maksut ja
keskeneräiset
hankinnat
Yhteensä
Hankintameno 1.1.2015 997 31 959 33 248 29 4 288 70 521
Lisäykset 45 13 541 10 247 0 8 243 32 075
Vähennykset 0 0 0 0 -10 402 -10 402
Siirrot erien välillä 0 0 0 0 0 0
Hankintameno 31.12.2015 1 042 45 499 43 495 29 2 129 92 194
Kertyneet poistot 1.1.2015 0 -15 288 -24 147 0 0 -39 435
Vähennysten ja siirtojen
kertyneet poistot 0 0 0 0 0 0
Tilikauden poisto 0 -1 632 -3 038 0 0 -4 670
Kertyneet poistot 31.12.2015 0 -16 921 -27 185 0 0 -44 105
Arvonkorotukset 0 841 0 0 0 841
Kirjanpitoarvo 31.12.2015 1 042 29 419 16 310 29 2 129 48 930
Kirjanpitoarvo 31.12.2014 997 17 511 9 101 29 4 288 31 927
Tuotannon koneiden ja laitteiden kirjanpitoarvo
31.12.2015 14 934
31.12.2014 8 035

Emoyhtiön Vieremällä sijaitseviin toimitilakiinteistöihin on tehty 31.8.1994 arvonkorotus määrältään 841 tuhatta euroa. Arvonkorotuksesta ei ole tehty poistoja. Arvonkorotus on tehty silloin voimassa olleen lainsäädännön perusteella, koska toimitilojen todennäköinen luovutushinta on pysyvästi hankintamenoa olennaisesti suurempi.

15. SIJOITUKSET
(1 000 EUR)
Sijoitukset 2015
Osakkeet
Konserni
yritykset
Osakkeet
Omistus
yhteysyritykset
Osakkeet
Muut
Saamiset
Konsernin
yritykset
Saamiset
Muut
Yhteensä
Hankintameno 1.1.2015 17 230 335 95 0 0 17 660
Lisäykset 47 0 1 0 0 48
Vähennykset 0 0 0 0 0 0
Hankintameno 31.12.2015 17 277 335 96 0 0 17 708
Kertyneet arvonalennukset 1.1.2015 -5 190 0 0 0 0 -5 190
Vähennykset -1 020 0 0 0 0 -1 020
Arvonalennukset 0 0 0 0 0 0
Arvonkorotukset 0 0 0 0 0 0
Kirjanpitoarvo 31.12.2015 11 067 335 96 0 0 11 498
Konserniyritykset
------------------- --
Nimi ja kotipaikka Yhtiön omistusosuus-%
Ponsse AB, Västerås, Ruotsi 100,00
Ponsse AS, Kongsvinger, Norja 100,00
Ponssé S.A.S., Gondreville, Ranska 100,00
Ponsse UK Ltd., Lockerbie, Iso-Britannia 100,00
Ponsse North America, Inc., Rhinelander, Yhdysvallat 100,00
Ponsse Latin America Indústria de Máquinas Florestais Ltda, Mogi das Cruzes, Brasilia 100,00
OOO Ponsse, Pietari, Venäjä 100,00
OOO Ocean Safety Center, Pietari, Venäjä (OOO Ponssen omistama) 100,00
Epec Oy, Seinäjoki, Suomi 100,00
Ponsse Asia-Pacific Ltd., Hongkong 100,00
Ponsse China Ltd., Beihai, Kiina (Ponsse Asia-Pacific Ltd.:n omistama) 100,00
Ponsse Uruguay S.A., Paysandú, Uruguay 100,00

Kaikki konserniyhtiöt on yhdistelty emoyhtiön konsernitilinpäätökseen.

Osakkuusyritykset
Nimi ja kotipaikka Yhtiön omistusosuus-%
Sunit Oy, Kajaani, Suomi 34,00

Osakkuusyhtiö on yhdistelty emoyhtiön konsernitilinpäätökseen.

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

16. VAIHTO-OMAISUUS
(1 000 EUR) 2015 2014
Aineet ja tarvikkeet 40 282 37 170
Keskeneräiset tuotteet 10 067 9 916
Valmiit tuotteet/tavarat 2 481 3 352
Muu vaihto-omaisuus 7 763 6 301
Ennakkomaksut 39 39
Yhteensä 60 632 56 778
17. SAAMISET
(1 000 EUR) 2015 2014
Pitkäaikaiset saamiset
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Lainasaamiset 10 271 10 427
Lainasaamiset 0 0
Muut saamiset 1 093 0
Pitkäaikaiset saamiset yhteensä 11 365 10 427
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset 22 478 11 936
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Myyntisaamiset 52 222 67 434
Muut saamiset 4 641 1 628
Siirtosaamiset
Avustussaamiset 56 47
Tuloverosaaminen 0 0
Johdannaissopimukset 312 417
Muut siirtosaamiset 418 32
Siirtosaamiset yhteensä 787 496
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 80 127 81 494
Saamiset yhteensä 91 492 91 921
18. OMA PÄÄOMA
(1 000 EUR) 2015 2014
Sidottu oma pääoma
Osakepääoma 1.1. 7 000 7 000
Rahastoanti 0 0
Osakepääoma 31.12. 7 000 7 000
Ylikurssirahasto 1.1. 0 0
Rahastoanti 0 0
Ylikurssirahasto 31.12. 0 0
Arvonkorotusrahasto 1.1. 841 841
Pysyvien vastaavien arvonkorotus, muutos 0 0
Arvonkorotusrahasto 31.12. 841 841
Sidottu oma pääoma yhteensä 7 841 7 841
Vapaa oma pääoma
Muut rahastot 1.1. 0 0
Osakepalkkiojärjestelmä, muutos 2 423 0
Muut rahastot 31.12. 2 423 0
Voitto edellisiltä tilikausilta 1.1. 96 401 78 007
Omien osakkeiden hankinta 0 0
Osingonjako -12 585 -8 336
Voitto edellisiltä tilikausilta 31.12. 83 816 69 671
Tilikauden tulos 19 559 26 730
Vapaa pääoma yhteensä 105 797 96 401
Oma pääoma yhteensä 113 638 104 242
19. JAKOKELPOINEN VAPAA OMA PÄÄOMA
(1 000 EUR) 2015 2014
Voitto edellisiltä tilikausilta 83 816 69 671
Tilikauden tulos 19 559 26 730
Yhteensä 103 374 96 401

Emoyhtiön Vieremällä sijaitseviin toimitilakiinteistöihin 31.8.1994 tehty arvonkorotus määrältään 841 tuhatta euroa on siirretty takautuvasti edellisten tilikausien voitoista arvonkorotusrahastoon.

Ponsse Oyj:n rekisteröity osakepääoma 31.12.2015 oli 7 000 000 euroa ja se jakaantui 28 000 000 kappaleeseen 0,25 euron nimellisarvoisia osakkeita. Osakkeet ovat kaikki samanlajisia ja kukin osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa yhdellä äänellä ja antaa saman oikeuden osinkoon.

Ponsse Oyj:llä ei ole liikkeellä vaihtovelkakirjoja eikä optiolainoja. Emoyhtiöllä on hallussa omia osakkeita 33 092 kpl. Ponsse Oyj:n hallituksella ei ole voimassa olevia valtuuksia osakepääoman korottamiseen eikä vaihtovelkakirja- tai optiolainojen liikkeeseenlaskuun.

Ponsse Oyj:n hallitus päätti 16.2.2015 perustaa yhtiökokouksen valtuutuksella pitkäjänteisen kannustinjärjestelmän konsernin avainhenkilöille. Järjestelmän palkkio maksettiin keväällä 2015 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella katettiin palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy 31.3.2018. Järjestelmään osallistuminen edellytti, että avainhenkilö omistaa hallituksen päättämän määrän yhtiön osakkeita tai hankkii ne markkinoilta tai yhtiön suuntaamassa osakeannissa.

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

20. TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
(1 000 EUR) 2015 2014
Poistoero 2 677 1 431
21. PAKOLLISET VARAUKSET
(1 000 EUR) 2015 2014
Takuuvaraus 6 120 4 747
Muut pakolliset varaukset 0 0
Yhteensä 6 120 4 747
22. PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA
(1 000 EUR) 2015 2014
Lainat rahoituslaitoksilta 30 000 29 771
Eläkelainat 1 350 2 393
Muut lainat 7 419 0
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 38 769 32 164
Velat, jotka erääntyvät myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua
Lainat rahoituslaitoksilta 1 000 0
Eläkelainat 0 0
Muut lainat 3 587 0
Yhteensä 4 587 0
23. LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA
(1 000 EUR) 2015 2014
Lainat rahoituslaitoksilta 18 771 14 371
Eläkelainat 1 043 2 474
Muut velat 2 594 0
Saadut ennakot 2 617 55
Ostovelat 48 185 36 259
Velat samaan konserniin kuuluville yrityksille
Saadut ennakot 0 2 733
Konserniostovelat 1 642 1 941
Muut konsernivelat 0 0
Siirtovelat 0 0
Velat samaan konserniin kuuluville yrityksille yhteensä 1 642 4 675
Ennakkolaskutus 62 3 117
Muut velat 1 750 1 813
Siirtovelat
Henkilöstökuluvelat 8 573 7 280
Korkojaksotus 55 106
Tuloverovelka 1 423 412
Vaihto-omaisuuden siirtovelat 0 0
Muut siirtovelat 3 416 2 686
Siirtovelat yhteensä 13 467 10 483
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 90 132 73 248

86 | PONSSE VUOSIKERTOMUS 2015

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT

24. ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET JA MUUT VASTUUT
(1 000 EUR) 2015 2014
24.1 Omasta puolesta annetut vakuudet
Velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä
Rahalaitoslainat 0 0
Annetut kiinteistökiinnitykset 0 0
Annetut yrityskiinnitykset 0 0
Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä 0 0
24.2 Leasingvastuut
Leasingsopimuksista maksettavat määrät
Seuraavalla tilikaudella maksettavat 254 647
Myöhemmin maksettavat 249 249
Leasingsopimuksista maksettavat määrät yhteensä 503 896
24.3 Vastuusitoumukset samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta
Samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta annetut takaukset 288 302
Emoyhtiö on antanut kirjallisen vakuuden kolmen tytäryhtiönsä ulkopuolisten velkojen suojaksi.
24.4 Muut vastuusitoumukset
Takaukset muiden puolesta 0 0
Takaisinostovastuut 909 96
Muut vastuut 276 137
Muut vastuusitoumukset yhteensä 1 185 233
24.5 Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut
Valuuttatermiinit
Käypä arvo -56 -390
Kohde-etuuden arvo 30 473 28 849
Korkojohdannaiset
Käypä arvo -43 -29
Kohde-etuuden arvo 41 000 30 057

Johdannaissopimuksia käytetään ainoastaan valuuttakurssi- ja korkoriskeiltä suojautumiseen.

Osakepääoma ja osakkeet

Ponsse Oyj:n osakepääoma on 7 000 000 euroa, joka jakautuu 28 000 000 osakkeeseen. Osakkeen nimellisarvo on 0,25 euroa. Osakkeet ovat kaikki samanlajisia, ja kukin osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa yhdellä äänellä ja antaa saman oikeuden osinkoon.

Ponsse Oyj:llä ei ole liikkeellä vaihtovelkakirjoja eikä optiolainoja.

Omat osakkeet

Emoyhtiöllä on hallussa omia osakkeita 33 092 kpl.

Yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta niin, että osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä enintään 250 000 kappaletta. Sanottu enimmäismäärä vastaa noin 0,89 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ("Pörssi") järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä, jolloin osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää omien osakkeiden hankkimisesta vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutusta tarvitaan yhtiön kasvustrategian tukemiseksi käytettäväksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yritysjärjestelyissä tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille tai käyttää yhtiön omistajien omistusarvon kasvattamiseksi mitätöimällä osakkeita hankinnan jälkeen tai käytettäväksi henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden hankinnan ehdoista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2016 saakka.

Yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien osakkeiden määrä on enintään 250 000 osaketta. Sanottu enimmäismäärä vastaa noin 0,89 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden antaa osakkeita suunnatusti, osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen laissa säädetyin ehdoin. Valtuutusta esitetään käytettäväksi yhtiön kasvustrategian tukemiseksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille, myydä julkisessa kaupankäynnissä tai käyttää henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2016 saakka.

Merkintäaika Korotustapa Nimellisarvo
EUR
Uusien
osakkeiden
lukumäärä
Osakepääoman
korotus EUR
Uusi
osakepääoma
EUR
31.8.1994 Rahastoanti 0,84 1 300 000 1 093 221,52 2 489 181,31
9.–22.3.1995 Rahastoanti 0,84 148 000 124 459,07 2 613 640,38
9.–22.3.1995 Yleisölle suunnattu uusmerkintä 0,84 392 000 329 648,34 2 943 288,71
16.3.2000 Split 1: 2 0,42 - 0,00 2 943 288,71
16.3.2000 Rahastoanti 0,50 - 556 711,29 3 500 000,00
29.11.2004 Rahastoanti 0,50 7 000 000 3 500 000,00 7 000 000,00
29.3.2006 Split 1: 2 0,25 - 0,00 7 000 000,00

OSAKEPÄÄOMAN KOROTUKSET 1994 – 2015

Valtuudet osakepääoman korottamiseen

Yhtiön hallituksella ei ole tilikauden päättyessä voimassa olevia valtuuksia osakepääoman korottamiseen eikä vaihtovelkakirja- tai optiolainojen liikkeeseenlaskuun.

kk Vaihdon
arvo, EUR
Vaihto,
kpl
Alin,
EUR
Ylin,
EUR
Painotettu
keskikurssi,
EUR
Päätös
kurssi,
EUR
Osakekannan
markkina
arvo, EUR
Osakkeita,
kpl
Suhteellinen
vaihto, %
1 2 990 279 246 665 11,66 12,50 12,12 12,44 348 320 000 28 000 000 0,88
2 9 191 668 640 386 12,43 15,95 14,35 14,60 408 800 000 28 000 000 2,29
3 4 775 958 321 677 14,11 15,29 14,85 14,64 409 920 000 28 000 000 1,15
4 13 553 698 888 638 14,41 15,72 15,29 14,99 419 720 000 28 000 000 3,17
5 3 783 443 249 228 14,33 15,63 15,18 14,33 401 240 000 28 000 000 0,89
6 2 768 282 196 853 13,13 14,90 14,06 13,47 377 160 000 28 000 000 0,70
7 3 434 600 246 551 13,10 14,84 13,93 14,69 411 320 000 28 000 000 0,88
8 5 746 933 377 616 13,60 15,77 15,22 14,82 414 960 000 28 000 000 1,35
9 2 332 357 155 898 14,00 15,70 14,96 14,77 413 560 000 28 000 000 0,56
10 4 785 246 294 102 14,80 17,49 16,26 17,42 487 760 000 28 000 000 1,05
11 7 411 110 401 163 17,25 19,34 18,48 18,95 530 600 000 28 000 000 1,43
12 3 228 315 171 717 18,20 19,77 18,80 18,36 514 080 000 28 000 000 0,61
2015 64 001 889 4 190 494 11,66 19,77 15,28 18,36 514 080 000 28 000 000 14,97

OSAKKEENOMISTAJIEN JAKAANTUMINEN OMISTAJARYHMITTÄIN 31.12.2015

Osake
määrä,
kpl
Osuus
osakkeista ja
äänistä, %
Hallinta
rekisteröity,
kpl
Hallinta
rekisteröity,
%
Äänimäärä,
kpl
Äänimäärä,
%
Yritykset 965 954 3,450 0 0 965 954 3,450
Rahoitus- ja vakuutuslaitokset 1 519 210 5,426 1 060 886 3,789 2 580 096 9,215
Julkisyhteisöt 807 190 2,883 0 0 807 190 2,883
Kotitaloudet 22 948 132 81,957 0 0 22 948 132 81,957
Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 566 365 2,023 0 0 566 365 2,023
Ulkomaat 104 537 0,373 27 726 0,099 132 263 0,472
Kaikki yhteensä 26 911 388 96,112 1 088 612 3,888 28 000 000 100,000

OSAKKEENOMISTUKSEN JAKAUTUMINEN SUURUUSLUOKITTAIN 31.12.2015

Osakkeita/osakas Osakas
määrä, kpl
Osuus
osakkaista, %
Osakkeita
yhteensä, kpl
Osuus osakkeista ja
äänistä, %
1–100 3 392 36,846 192 473 0,687
101–500 3 599 39,094 992 401 3,544
501–1 000 1 051 11,416 840 398 3,001
1 001–5 000 961 10,439 2 153 665 7,692
5 001–10 000 100 1,086 732 172 2,615
10 001–50 000 83 0,902 1 650 206 5,894
50 001–100 000 5 0,054 395 641 1,413
100 001–500 000 10 0,109 3 007 881 10,742
yli 500 000 5 0,054 18 035 163 64,412
Yhteensä 9 206 100,000 28 000 000 100,000

OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2015

Osakkeiden Osuus Osuus
Nro Nimi määrä, kpl osakkeista, % äänistä, %
1 Vidgrén Juha Einari 6 207 000 22,17 22,17
2 Vidgrén Jukka Tuomas 3 764 778 13,45 13,45
3 Vidgrén Janne 3 691 742 13,18 13,18
4 Vidgrén Jarmo 3 684 263 13,16 13,16
5 Sijoitusrahasto Nordea Nordic Small Cap 687 380 2,45 2,45
6 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 392 666 1,40 1,40
7 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma 389 000 1,39 1,39
8 Einari Vidgrénin Säätiö 388 000 1,39 1,39
9 Nordea Pankki Suomi Oyj (Hall.rek.) 357 839 1,28 1,28
10 Skandinaviska Enskilda Banken Ab (Hall.rek.) 341 956 1,22 1,22
11 Svenska Handelsbanken Ab (Hall.rek) 325 473 1,16 1,16
12 Sijoitusrahasto Evli Suomi Pienyhtiöt 251 555 0,90 0,90
13 Sijoitusrahasto Aktia Capital 240 000 0,86 0,86
14 Säästöpankki kotimaa -sijoitusrahasto 179 392 0,64 0,64
15 EQ Pohjoismaat Pienyhtiö 142 000 0,51 0,51
16 Sijoitusrahasto Danske Invest Suomen Pienyhtiöt 98 500 0,35 0,35
17 SEB Finland Small Cap 90 000 0,32 0,32
18 Laakkonen Mikko 80 000 0,29 0,29
19 Relander Harald 76 000 0,27 0,27
20 Randelin Mari 51 141 0,18 0,18
21 Rinta-Jouppi Jarmo 50 000 0,18 0,18
22 Tiitinen Arto 50 000 0,18 0,18
23 KPY Sijoitus Oy 41 727 0,15 0,15
24 Vidgrén Kalle Samuel 40 800 0,15 0,15
25 Sijoitusrahasto Alfred Berg Finland 40 732 0,15 0,15
26 Vidgrén Henri Eemil 38 084 0,14 0,14
27 Outokummun Metalli Oy 36 000 0,13 0,13
28 Aleksin Kivi Oy 35 000 0,13 0,13
29 Apotrade Consulting Oy 35 000 0,13 0,13
30 Nummela Juho 33 259 0,12 0,12
Muut osakkeenomistajat 6 160 713 22,00 22,00
Yhteensä 28 000 000 100,00 100,00

Vuoden 2015 lopussa Ponsse Oyj:llä oli 9 206 (31.12.2014: 8 314) osakkeenomistajaa.

Johdon omistus

Hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja sekä heidän määräysvallassaan olevat yhtiöt ja alaikäiset lapset omistivat 31.12.2015 yhteensä 13 754 503 Ponsse Oyj:n osaketta, mikä vastaa 49,1 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä.

Hallituksen esitys voittovarojen käytöstä

Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia. Hallitus on OYL 13:2 §:n mukaisesti huomioinut osinkoesitystä tehdessään esitetyn osingonjaon vaikutuksen konsernin maksukykyisyyteen.

Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 103 374 345,27 euroa.

Yhtiön hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2015 jaetaan osinkoa 0,55 euroa osakkeelta.

Vieremällä 15. helmikuuta 2016

Juha Vidgrén Heikki Hortling

Mammu Kaario Ilkka Kylävainio

Ossi Saksman Janne Vidgrén

Jukka Vidgrén Juho Nummela toimitusjohtaja

Tilintarkastuskertomus

Ponsse Oyj:n yhtiökokoukselle

Olemme tilintarkastaneet Ponsse Oyj:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.– 31.12.2015. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.

Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu

Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että konsernitilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.

Tilintarkastajan velvollisuudet

Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan, taikka rikkoneet osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä.

Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Lausunto konsernitilinpäätöksestä

Lausuntonamme esitämme, että konsernitilinpäätös antaa EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin taloudellisesta asemasta sekä sen toiminnan tuloksesta ja rahavirroista.

Lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta

Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.

Vieremällä 15. päivänä helmikuuta 2016

PricewaterhouseCoopers Oy KHT-yhteisö

Sami Posti KHT

Yhteystiedot

Tuotanto

PONSSE OYJ Ponssentie 22 74200 Vieremä FINLAND Tel. +358 20 768 800 Fax +358 20 768 8690 www.ponsse.com

EPEC OY Tiedekatu 6 60100 Seinäjoki FINLAND Tel. +358 20 760 8111 Fax +358 20 760 8110 www.epec.fi

Myynti- ja palveluverkosto

POHJOIS-EUROOPPA

PONSSE OYJ

Ponssentie 22 74200 Vieremä FINLAND Tel. +358 20 768 800 Fax + 358 20 768 8690 www.ponsse.com

EPEC OY

Tiedekatu 6 PL 194 60100 Seinäjoki FINLAND Tel. +358 20 760 8111 Fax +358 20 760 8110 www.epec.fi

KESKI- JA ETELÄ-EUROOPPA

PONSSÉ S.A.S.

ZAC Croix Saint Nicolas 14 Rue de Lorraine 54840 Gondreville FRANCE Tel. +33 3 83 65 12 00 Fax +33 3 83 65 12 01

PONSSE UK LTD.

Unit 3 Broomhouses 1 Industrial Estate Lockerbie, DG11 2RZ UNITED KINGDOM Tel. +44 1576 203 000 Fax +44 1576 202 202

Lisjövägen 40 735 91 Surahammar SWEDEN Tel. +46 220 399 00 Fax +46 220 399 01

PONSSE AS

PONSSE AB Västsura

Klettavegen 7 2211 Kongsvinger NORWAY Tel. +47 628 888 70 Fax +47 628 888 78

FOREST POWER KFT. Liszt ferenc köz. 3. 8314 Vonyarcvashegy HUNGARY Tel. +36 83 540 279 Fax +36 83 540 280 www.forestpower.hu

KRENEK FOREST SERVICE S.R.O Nový Nemojov 122 54461 Nemojov CZECH REPUBLIC Tel. +420 499 429 677 Fax +420 499 429 676 www.krenekfs.cz

Profesjonalne Maszyny Lesne Sprzedaz i Serwis Sp. z o.o. Osiedle złote łąki 9/24 62-811 Kościelna Wieś

PML POLAND

POLAND

Tel. +48 6259 99 733 Fax +48 22 823 96 75 www.proml.pl

KONEKESKO EESTI AS

Põrguvälja tee 3A Pildiküla, Rae Vald 75308 Harjumaa ESTONIA Tel. +372 6059 100 Fax +372 6059 101 www.konekesko.com/ee

SIA KONEKESKO LATVIJA

Tiraines iela 15 1058 Riga LATVIA Tel. +371 6706 4300 Fax +371 6706 4301 www.konekesko.com/lv

HNOS. TOIMIL GARCÍA, S.L.

36512 Prado Lalin Pontevedra SPAIN Tel. +34 986 794 044 Fax +34 986 794 047 www.toimilgruas.com

WAHLERS FORSTTECHNIK GMBH

Landwehrstr. 4 D-97215 Uffenheim GERMANY Tel. +49 9848 97 9990 Fax +49 9848 97 99919 www.wahlers-forsttechnik.de

ASCENDUM MÁQUINAS

EN10 - Apartado 2094 2696-801 São João da Talha Lisboa PORTUGAL Tel. +351 21 9946500 Fax +351 21 9946538 www.ascendumportugal.pt

UAB KONEKESKO LIETUVA

Molėtų g. 13 Didžiosios Riešės k. LT-14262 Vilnius LITHUANIA Tel./Fax +370 5 2477400 www.konekesko.com/lt

FOREST POWER – SC. IF CONST S.R.L

Str. Soimului nr. 14D, Ap. 28 550311 Sibiu ROMANIA Tel. +40 741 110096 Fax +40 269 247719

FLEXIM SPOL: S.R.O.

Lucatin 263 976 61 Lucatin SLOVAKIA Tel. 00421 4187185 www.flexim.sk

VENÄJÄ, AASIA JA AUSTRALIA

OOO PONSSE

Volkhonskoe Shosse, 2B, bldg. 15 Gorelovo Industrial Zone Leningrad region 188508 RUSSIA Tel. +7 812 646 82 22 Fax +7 812 646 82 25

PONSSE CHINA

(Beihai Ponsse Trading Co. Ltd.) 1 Gangwan Road Hepu Industry Park 536100 Hepu, Beihai Guangxi CHINA Tel. +86 779 720 1872 Fax. +86 779 720 0432

SHINGU SHOKO, LTD

2-1-1 Inaho, Otaru-Shi Hokkaido 047-0032 JAPAN Tel. +81 0134 24 1315 Fax +81 0134 22 6862 www.shingu-shoko.co.jp

RANDALLS EQUIPMENT CO.

(VIC) PTY. LTD. 8 Wallace Avenue Point Cook VIC 3030 Victoria AUSTRALIA Tel. +61 03 9369 8988 www.randalls.com.au

OOO DORMASHIMPORT VOSTOK

Voronezhskaya St., 129 680042, Khabarovsk RUSSIA Tel./Fax +7 4212 76 41 84 Tel./Fax +7 4212 76 41 93

OOO KOSTROMA-SERVIS-PONSSE

Bazovaya St., 8 156019, Kostroma RUSSIA Tel. +7 4942 41 70 12 www.ksponsse.ru

OOO LESPROMSERVIS

Pervomaiskaja St., 114 Republic of Komi 167000, Syktyvkar RUSSIA Tel. +7 8212 28 84 80 www.lps.komi.ru

OOO PKF GIDROSERVIS

Kosmonavtov Shosse, 312 614065, Perm RUSSIA Tel. +7 342 299 99 20 www.gidroservis.com

OOO NORD-WEST KOM

Arkhipova St., 3 Republic of Karelia 185002 Petrozavodsk RUSSIA Tel. +7 8142 72 26 05 Fax +7 8142 72 24 78

ODO UDARNIK

Frunze prospect 17-A 210010, Vitebsk REPUBLIC OF BELARUS Tel./Fax +375 212 36 35 83 Tel. +375 212 37 32 33 www.vitudarnik.by

OOO VOLOGDASCAN

160002, Vologda Gagarina St., 83A RUSSIA Tel. +7 (8172) 51 64 31

OOO PARTS SERVIS

Yuzhnaya Promyshlennaya Zona Sovetsky district, Sovetsky Tjumen region Khanty-Mansi Autonomous Okrug - Yugra 628242, Tjumen region RUSSIA Tel./Fax +7 922 211 07 07

OOO REMTECHNICA

Gajdashovka St., 24 660131, Krasnoyarsk RUSSIA Tel. 8 391 214 11 78 www.rem-technika.ru

OOO ZEPPELIN RUSSLAND

Sofijskaja St., 6 192236, Saint-Petersburg RUSSIA Tel. +7 812 335 11 10 Fax +7 812 268 84 82 www.zeppelin.ru

POHJOIS- JA ETELÄ-AMERIKKA

PONSSE LATIN AMERICA LTD.

Rua Joaquim Nabuco 115 Vila Nancy, Mogi das Cruzes CEP 08735-120, São Paulo BRAZIL Tel. +55 11 4795 4600 Tel. +55 11 4795 4605

PONSSE NORTH AMERICA, INC.

4400 International Lane P.O. Box 578 Rhinelander Wisconsin 54501 USA Tel. +1 715 369 4833 Fax +1 715 369 4838

PONSSE URUGUAY S.A.

Calle Montecaseros, 785 C.P. 60.000 Paysandú URUGUAY Tel. +598 4724 3600

A.L.P.A. EQUIPMENT LTD.

258 Drapeau St P.O. BOX 2532 Balmoral, N.B. E8E 2W7 CANADA Tel. +1 506 826 2717 Fax +1 506 826 2753 www.alpaequipment.com

CHADWICK-BAROSS INC.

160 Warren Avenue Westbrook, ME 04092 USA Tel. +1 800 262 5714 Fax +1 207 856 2995 www.chadwick-baross.com

FC-VENTAS Y SERVICIOS LTDA

Av.O´Higgins 3630 Chillan Viejo Chillan CL – CHILE Tel.: +56 9 8136 4683 www.fcventas.cl

HYDROMEC INC.

2921, boul. Wallberg Dolbeau-Mistassini Quebec, G8L 1L6 CANADA Tel. +1 418 276 5831 Fax +1 418 276 8166 www.hydromec.ca

READYQUIP SALES AND SERVICE LTD.

3088 Riverside Drive P.O. Box 2140 Timmins, ON P4N 7X8 CANADA Tel. +1 705 268 7600 Fax +1 705 268 7691 www.readyquip.com

HLS FUHRER CONSULTING INC.

37 Emily Crescent Lacombe Alberta T4L 0A5, CANADA Tel. +1 403 352 7191 Tel. +1 403 789 7789

TIMBER FOREST

Av. Juscelino K. de Oliveira 3545, Cid. Industrial, CEP: 81270-200 Curitiba BRAZIL www.timberforest.com.br

P O N S S E OYJ | Ponssentie 22 | 74200 Vieremä | Puh. 020 768 800 | Fax 020 768 8690 | www.ponsse.com

Talk to a Data Expert

Have a question? We'll get back to you promptly.