Annual Report • Mar 2, 2010
Annual Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Hyvinvointia rakentamassa teoin
vuosikertomus 2009
Mikä viime vuodessa säväytti? Meillä Orionissa oli vuoden 2009 aikana niin monta jännittävää asiaa, onnistumisen hetkeä ja haastettakin, että niistä voisi kirjoittaa kirjan. Niin me teimmekin ja annoimme suunvuoron myös asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Lue tästä kertomuksesta, minkälainen työkaveri Orion on.
Ainakin Orion on yritys, jossa viihdytään. Se on helppoa, kun työtä ohjaa yhteinen päämäärä: lääkkeiden kehittäminen ja toimittaminen niitä tarvitseville potilaille nyt ja vielä vuosienkin päästä. Kannamme vastuun tulevasta.
P.S. Jos haluat tietää, minkälaisista luvuista Orionin vuosi 2009 rakentui, aloita tilinpäätöksestämme vuosikertomuksen kääntöpuolella.
20 Tutkimusmatkalla Tiesitkö, että matka ideasta valmiiksi lääkeaineeksi voi kestää jopa 15 vuotta? Tässä osiossa kerromme, miten Orionin tutkijat synnyttävät lähes näkymättömistä molekyyleistä jotain suurta. Valotamme myös yhteistyötämme intialaisten huippuasiantuntijoiden kanssa.
30 Sydämen asialla Sydänlääke Simdax® on Orionin itse kehittämä alkuperälääke, jonka oikeuksien takaisin hankkiminen oli vuoden 2009 merkkipaaluja. Tästä tekstistä voit lukea, miten Italiassa käytetään Simdaxia sydämen kriittisestä vajaatoiminnasta kärsivien potilaiden hoitamisessa.
43 Vastuullisuutta taskukoossa Vuosikertomuksen välissä on pieni vastuullisuuden taskukirja. Se kertoo pähkinän kuoressa, miten yritys vastuu koetaan Orionissa. Se on tekoja läheisten, ympäristön ja yhteiskunnan hyväksi. Oppaan sivuilta saat vinkkejä vastuullisiin valintoihin. Tee myös vastuullisuustesti.
Luetko vuosikertomuksesi mieluummin sähköisessä muodossa? Lataa omasi osoitteessa www.orion.fi
| 2 | |
|---|---|
| 4 | |
| 6 | |
| 8 | |
| 9 | |
| 10 16 |
|
| 18 | |
| Tutkimus ja kehitys | 20 |
| 28 | |
| 30 | |
| 32 | |
| 34 | |
| 36 | |
| 38 | |
| Orion Diagnostica | 40 |
| 44 | |
| 46 | |
| 48 | |
| Ympäristövastuu | 52 |
| 56 | |
| 63 | |
| 66 | |
| Johtoryhmä | 68 |
| Osakkeet ja osakkeenomistajat | 74 |
| Orion yrityksenä Orion lyhyesti Toimitusjohtajan katsaus Avainluvut 2009 Tietoa osakkeenomistajille Orionin vuosi 2009 Strategia Toimintaympäristö Asiakkaat Tulosyksiköt Orionin tulosyksiköt Alkuperälääkkeet Erityistuotteet Eläinlääkkeet Fermion Sopimusvalmistus ja muut Vastuullisuus Orionin toimintatapa ja sidosryhmäyhteistyö Taloudellinen vastuu Sosiaalinen vastuu Hallinnointi Hallinto- ja ohjausjärjestelmä Riskienhallinta Hallitus Tilinpäätös 2009 on |
Orion Oyj Orionintie 1 PL 65 02101 Espoo Puh. 010 4261 www.orion.fi
Orionin julkaisujen tilaajaksi voi rekisteröityä kotisivulla olevalla tilauslomakkeella. Julkaisuja voi tilata myös sähköpostitse osoitteesta [email protected]
Yhteystiedot Lisätietoa Orionista saa seuraavilta henkilöiltä:
Terhi Ormio Viestintäjohtaja Puh. 010 426 4646
Susanna Siira Sijoittajasuhdepäällikkö Puh. 010 426 2782
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
vuosikertomuksen kääntöpuolella.
Konsepti, suunnittelu ja sisältö: Orion ja Miltton Paino: Erweko Painotuote Oy
Orion on innovatiivinen eurooppalainen lääkeja diagnostiikkayritys, joka painottaa liiketoiminnassaan lääkehoitojen ja diagnostisten testien kehittämistä globaaleille markkinoille. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmisja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä.
Asiakaspiirimme koostuu pääasiassa sairaanhoidon ja terveydenhuollon palveluntuottajista ja ammattilaisista (ml. erikois- ja yleislääkärit, eläinlääkärit, apteekit, sairaalat, terveyskeskukset, lääkäriasemat ja laboratoriot). Myös kuluttajat lemmikkeineen ovat meille tärkeä asiakasryhmä.
Intensiivisen tutkimustyömme tavoitteena on tuoda uusia, innovatiivisia patenttisuojattuja alkuperälääkkeitä kansainvälisille markkinoille. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä- ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler®-keuhkolääkkeet.
Alkuperälääkkeet ja Erityistuotteet – suurimmat tulosyksiköt
Liikevaihto markkina-alueittain
Liikevaihto jakelukanavittain Kolmannes liikevaihdosta partnereiden kautta
Lue lisää www.orion.fi
Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen kasvoivat edellisestä vuodesta
lähes kaikki keskeiset Euroopan markkinat.
Orion maailmalla
Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla toimimme partnereiden kautta.
Orionin oma myyntiorganisaatio kattaa
| lääkeliiketoiminta | ||
|---|---|---|
| Alkuperälääkkeet | Patentoidut reseptilääkkeet kolmelle terapia-alueelle: • keskushermostosairaudet • syöpäsairaudet ja tehohoito • Easyhaler-keuhkolääkkeet |
42 % |
| Erityistuotteet | Geneeriset eli patentti suojattomat reseptilääkkeet ja itsehoitotuotteet |
36 % |
| Eläinlääkkeet | Lääkkeet ja hoitotuotteet lemmikki- ja tuotantoeläimille |
8 % |
| Fermion | Lääkkeiden vaikuttavat aineet Orionille ja muille yhtiöille |
5 % |
| Sopimusvalmistus ja muut | Lääkevalmistus muille yhtiöille | 3 % |
| diagnostiikkaliiketoiminta | ||
| Orion Diagnostica | Diagnostiset testijärjestelmät terveydenhuollon lähitestauk seen ja teollisuushygieniaan |
6 % |
Orionin vuosi 2009 oli menestyksekäs. Katse on kuitenkin jo tulevassa. Vastuu niin potilaille, asiakkaille, partnereille kuin sijoittajillekin muuttuvassa toimintaympäristössä ohjaa työtämme. Rakennamme hyvinvointia laajalla rintamalla. Teemme sitä jalat maassa, mutta täydellä sydämellä.
Henkilöstö alueittain Valtaosa henkilöstöstä Suomessa
Itä-Eurooppa 8 % Länsi- ja Keski-Eurooppa 6 % Skandinavia 4 % Etelä-Eurooppa 1 %
Orion-konserni jatkoi kasvuaan vuonna 2009 haastavassa markkinatilanteessa. Liikevaihto kasvoi 8,5 prosenttia 771,5 miljoonaan euroon (710,7 miljoonaa euroa vuonna 2008), ja liiketulos parani 11,9 prosenttia 207,0 (185,0) miljoonaan euroon. Suomessa markkinajohtaja-asemamme vahvistui edelleen, ja Parkinson-lääkkeiden toimitukset Novartikselle sujuivat hyvin. Olen ylpeä orionilaisten kollegoideni suorituksesta.
Vuoden merkittävimmäksi tapahtumaksi nostaisin Simdax-sydänlääkkeen oikeuksien takaisinoston Abbottilta keväällä. Simdax on Orionin kehittämä alkuperä lääke ja ollut osa tuotteistoamme jo aiemmin. Simdaxtuotteen avulla olemme vuoden aikana laajentaneet omaa toimintaamme uusissa maissa Etelä- ja Keski-Euroopassa. Tehokas myynti- ja markkinointiorganisaatiomme etenee siellä strategiamme mukaisesti, kustannustehokkaasti kapealla sektorilla − muutamalla keihäänkärkituotteella.
Kesällä tarkastimme Orionin taloudelliset tavoitteet ja päädyimme painottamaan kahta asiaa: taloudellisen vakauden varmistamista ja pohjan luomista pidemmän aikavälin kannattavalle kasvulle. Pyrimme näihin omalla toiminnallamme, jota vahvistamme tuote-, tuotteisto- ja yritysostoilla. Lisäksi kiinnitämme huomiota toimintamme tehokkuuden parantamiseen ja kustannusten hallintaan. Rahoitusasema säilytetään vakaana ja omavaraisuusaste vähintään 50 prosentin tasolla.
Osakasmäärämme nousi vuoden aikana 40 000:sta lähes 55 000 osakkaaseen. Moni heistä on kotimaisia piensijoittajia, jotka ovat uskoneet meihin ja säästävät Orionin kautta. Olemme olleet kasvutoimiala ja vakaa vaihtoehto globaalin talouden haasteista huolimatta. Pidän tärkeänä, että kaikki osakkaamme saavat riittävästi tietoa siitä, mihin ovat varojaan sijoittaneet, ja myös siitä, mitä Parkinson-patenttien päättyminen muutaman vuoden sisään tarkoittaa.
Varaudumme tuleviin haasteisiin panostamalla laajaan tuotteistoon. Korkean teknologian tuotteita tarjonnassamme edustaa alkuperälääkkeiden kehittäminen, mutta kustannustehokkaat geneeriset lääkkeet ja itsehoitovalmisteet ovat toinen tärkeä tukijalkamme. Toimiminen kansainvälisesti on meille elinehto.
Lääkehoito on osana terveydenhuollon kokonaisjärjestelmää kustannustehokas tapa vaikuttaa yhteiskunnan hyvinvointiin ja esimerkiksi auttaa kansalaisia huolehtimaan terveydestään. Se on myös keino välttää laitoshoitoa ja siten vähentää yhteiskunnan kustannuksia.
Uskon, että lääkkeiden hinnoittelu kiristyy tulevaisuudessa entisestään, eikä viime keväänä voimaan astunut uusi viitehintajärjestelmä jää varmasti viimeiseksi korvaus järjestelmien muutokseksi.
Katso toimitusjohtajan katsaus tulosjulkistus tilaisuudesta www.orion.fi > Julkaisut ja media
Apteekki on ehdottomasti paras jakelukanava Orionin lääkkeille. Haluamme siis lääkkeiden pysyvän apteekin hyllyillä tulevaisuudessakin.
Uudistimme vuoden 2009 alkupuolella Orionin tutkimuksen ja kehityksen toimintatapaa, joka pohjautuu nyt aiempaa enemmän partnerointiin. Joustavan toimintamallin taustalla oli tarve varautua tulevaan: meidän oli löydettävä uusia keinoja tuottavuuden turvaamiseen. Vuoden aikana tiivistimme yhteistyötämme niin suomalaisten kuin kansainvälistenkin lääke- ja tutkimusyritysten kanssa.
Tavoitteemme on tuoda markkinoille lääkkeitä, jotka lisäävät hyvinvointia. Tämä on meille orionilaisille tärkeä motivaatiotekijä. Haluan kiittää tämän työn mahdollistamisesta kaikkia sidosryhmiämme ja toivottaa hyvinvointia vuoteen 2010!
Timo Lappalainen toimitusjohtaja
| hyvinvointiresepti | |
|---|---|
| Nimi: | Timo Lappalainen |
| Suositus liittyy: | X X Työelämään Vapaa-aikaan |
Oma hyvinvointireseptini kuuluu: "kohtuus kaikessa". Se pätee niin työssä kuin vapaallakin.
On muistettava, että ihmisten lähtökohdat vaikkapa erilaisiin liikuntamuotoihin vaihtelevat jo terveydellisistä syistä. Jokaisen on löydettävä se itselle sopivin tapa hyvinvoinnin rakentamiseen. Painotan tätä myös orionilaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Omaa hyvinvointiani ylläpidän ulkoilemalla säännöllisesti.
Orion tarjoaa verkossa monipuolista tietoa sijoittajille www.orion.fi/sijoittajille
Vuonna 2009 Orionin liikevaihto kasvoi lähes yhdeksän prosenttia edellisestä vuodesta. Loppuvuoden kehitys oli ennakoimaamme parempaa lähes kaikissa tulosyksiköissä ja kaikilla maantieteellisillä alueilla. Yksittäisenä terapia-alueena merkittävin on edelleen Parkinsonin taudin hoito.
Vuoden menestyjiä olivat erityisesti Orionin omaan tutkimukseen perustuvat keskeiset tuotteet eli Parkinson-lääkkeet, Simdax-sydänlääke, Easyhaler-keuhkolääkkeet ja Precedex-tehohoitorauhoite, jotka kaikki kasvattivat myyntiään. Lisäksi Orion kasvatti markkinaosuuttaan ja myyntiään kotimarkkinallaan Suomessa, vaikka huhtikuussa voimaan astunut viitehintajärjestelmä kiristi lääkeyritysten välistä hintakilpailua entisestään.
771,5 miljoonan euron (710,7 miljoonaa euroa vuonna 2008) liikevaihdosta kertyi liikevoittoa 207,0 (185,0) miljoonaa euroa. Hyvän myynnin ansiosta Orionin liikevoitto ylitti ensimmäistä kertaa 200 miljoonan euron rajapyykin.
Simdax-lääkkeen oikeuksien hankkiminen takaisin Abbottilta oli vuoden merkittävimpiä tapahtumia. Tämä ja tuotteen myynnin ja markkinoinnin aloittaminen monissa uusissa maissa vaikutti myös Orionin kiinteiden kulujen kasvamiseen. Lisäksi konsernin ulkopuolella teetettävistä tutkimushankkeista sekä patenttioikeudenkäynneistä Yhdysvalloissa syntyneet kustannukset kasvoivat. Panostuksemme tutkimukseen jatkui vuonna 2009, ja T&K-kulut kasvoivat 95,2 miljoonaan euroon.
Eläinrauhoitteiden Euroopan jakeluoikeudet palautuivat Pfizerilta Orionille loppuvuonna, minkä seurauksena Prizer maksoi Orionille neljä miljoonaa euroa. Uskomme Orionin myönteisen kehityksen jatkuvan myös vuonna 2010, ja
arvioimme liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan hieman vuodesta 2009.
| 2009 | 2008 | Muutos, % | |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto, milj. € | 771,5 | 710,7 | +8,5 % |
| Ulkomaantoiminta, milj. € | 548,2 | 493,6 | +11,1 % |
| % liikevaihdosta | 71,1 % | 69,4 % | |
| Liikevoitto, milj. € | 207,0 | 185,0 | +11,9 % |
| % liikevaihdosta | 26,8 % | 26,0 % | |
| Voitto ennen veroja, milj. € | 203,7 | 184,2 | +10,6 % |
| % liikevaihdosta | 26,4 % | 25,9 % | |
| T&K-kulut, milj. € | 95,2 | 90,0 | +5,7 % |
| % liikevaihdosta | 12,3 % | 12,7 % | |
| Omavaraisuusaste, % | 60,6 % | 60,2 % | |
| Nettovelkaantumisaste (gearing), % | -8,9 % | -7,1 % | |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 37,4 % | 38,5 % | |
| Oman pääoman tuotto verojen jälkeen, % | 35,3 % | 32,1 % | |
| Osakekohtainen tulos, € | 1,07 | 0,97 | +11,1 % |
| Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä, € | 1,03 | 0,66 | +56,9 % |
| Osakekohtainen osinko, € | 1,001) | 0,95 | +5,3 % |
| Henkilömäärä kauden lopussa | 3 147 | 3 309 | -4,9 % |
1) Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle. Lisäksi hallitus esittää yhtiökokouksen päätettäväksi, että käyttörahastosta jaetaan pääoman palautuksena vapaata omaa pääomaa 0,10 euroa osakkeelta.
| milj. € | Käyttöaihe | 2009 | 2008 | Muutos % |
|---|---|---|---|---|
| Stalevo® | Parkinsonin tauti | 167,6 | 141,0 | +18,8 % |
| Comtess®/Comtan® | Parkinsonin tauti | 67,3 | 67,4 | -0,1 % |
| Simdax® | sydämen vaikea vajaatoiminta | 29,4 | 17,3 | +69,6 % |
| Easyhaler®-tuoteperhe | astma, keuhkoahtaumatauti | 24,9 | 22,2 | +12,2 % |
| Burana® | tulehdus, kipu | 19,9 | 19,4 | +2,4 % |
| Domitor®, Dexdomitor®, Domosedan® ja Antisedan® | eläinrauhoitteet | 19,3 | 24,6 | -21,4 % |
| Precedex® | tehohoitorauhoite | 14,6 | 9,6 | +51,0 % |
| Divina®-sarja | vaihdevuosioireet | 13,2 | 14,7 | -10,8 % |
| Enanton® | eturauhassyöpä | 11,9 | 12,7 | -6,8 % |
| Fareston® | rintasyöpä | 10,2 | 10,5 | -2,8 % |
| Yhteensä | 378,3 | 339,7 | +11,4 % | |
| Osuus lääkeliikevaihdosta, % | 52 % | 51 % |
Liikevaihto ja liikevoitto Liikevoitto kasvoi
Pääoman tuotto vahvalla tasolla
Tutkimus- ja kehityskulut
Tutkimus- ja kehityspanostukset kasvoivat
Selvästi suurin osa henkilöstöstä Suomessa
Osakekohtainen tulos ja osinko Osakekohtainen tulos parani selvästi
Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 24.3.2010 klo 14.00 Helsingin Messukeskuksessa. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua Orionin yhtiökokoukseen, on oltava merkittynä Euroclear Finland Oy:n (entisen Suomen Arvopaperikeskuksen) ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon 12.3.2010.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisö ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään 19.3.2010 klo 10.00.
Yhtiökokous pidetään suomeksi. Yhtiökokousta koskevat tiedot ja kokousaineisto ovat saatavilla osoitteessa www.orion.fi.
Yhtiökokoukseen tulee ilmoittautua viimeistään 19.3.2010 klo 10.00 mennessä. Ilmoittautua voi:
Ilmoittautumisten ja mahdollisten valtakirjojen on oltava perillä ennen määräajan päättymistä.
Orionin hallitus esittää 24.3.2010 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että 31.12.2009 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 1,00 euroa osakkeelta, mikä vastaa 93,5 prosentin osingonjakosuhdetta. Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi vapaan oman pääoman jakamisesta käyttörahastosta pääoman palautuksena 0,10 euroa osaketta kohden.
Mikäli yhtiökokous hyväksyy nämä ehdotukset, osinko ja pääoman palautus maksetaan niille osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä,
29.3.2010, merkittyinä osakkeenomistajiksi Euroclear Finlandin ylläpitämään Orionin osakasluetteloon. Hallituksen ehdotuksen mukainen maksupäivä on 7.4.2010.
Osakkeenomistajille, jotka eivät ole siirtäneet osakekirjojaan arvo-osuusjärjestelmään osingonmaksun täsmäytyspäivään mennessä, maksetaan osinko ja pääoman palautus vasta osakkeiden arvo-osuusjärjestelmään siirtämisen jälkeen.
Orionin julkaisut ovat saatavilla suomeksi ja englanniksi osoitteessa
www.orion.fi > Julkaisut ja media.
Orion ei enää automaattisesti postita vuosikertomusta osakkeenomistajille, vaan painettu vuosikertomus lähetetään tilauksesta.
Julkaisujen tilaajaksi voi rekisteröityä osoitteessa www.orion.fi. Julkaisuja voi tilata myös Orionin viestinnästä sähköpostitse osoitteesta [email protected].
Viralliset lähetykset osakkeenomistajilleen Orion postittaa Euroclear Finlandin ylläpitämän osakasluettelon mukaisiin osoitteisiin osakkeenomistajakohtaisesti. Virallisia lähetyksiä ovat mm. sellaiset yhtiökokouskutsut, jotka on osakeyhtiölain mukaisesti lähetettävä osakkeenomistajalle kirjeitse.
Osakkeenomistajia pyydetään ilmoittamaan muuttuneet yhteystiedot kaikkiin niihin pankkeihin tai pankkiiriliikkeisiin, joissa osakkeenomistajalla on arvo-osuustilejä. Orion ei voi tehdä osoitteenmuutosta arvoosuusjärjestelmään osakkeenomistajan puolesta.
Julkaisujen tilaajarekisterin tietoja voi päivittää Orionin kotisivuilla olevan rekisteröintilomakkeen kautta.
Ennen jokaista tulosjulkaisua Orion noudattaa kolmen viikon mittaista hiljaista kautta, jonka aikana yhtiön edustajat eivät tapaa analyytikoita tai sijoittajia eivätkä osallistu pääomamarkkinoihin liittyviin tilaisuuksiin.
Hiljaisen kauden aikana yhtiö ei myöskään kommentoi raportoimattoman tai kuluvan kauden taloudellista tilannetta tai tulevaisuuden näkymiä.
Orionin vuoden 2009 aikana julkaisemat pörssitiedotteet ovat saatavilla osoitteessa www.orion.fi
"Simdax-oikeuksien takaisinosto vauhdittaa Orionin laajentumista Euroopassa"
▶ Syyskuussa Orion ja Hospira, Inc. aloittivat oikeudenkäynnit Sandoz-yhtiöitä vastaan Yhdysvalloissa puolustaakseen Precedex®-alkuperälääkettä suojaavia patenttejaan.
"Vuosi oli menestyksekäs"
Orionin strategisena tavoitteena on kannattava kasvu ja omistaja-arvon kasvattaminen liiketoimintariskit halliten. Orionin strategiset teemat perustuvat yhtiön toiminnan tarkoitukseen ja konsernin arvoihin, ja ne määrittävät nykyisen strategian keskeisimmät painopistealueet.
Lue Orionin partneriyhteistyöstä osana yhtiön strategiaa www.orion.fi > Orion > Partneruudet
Orionin strategia painottuu seuraaviin pääteemoihin:
Kaikilla Orionin tulosyksiköillä on tärkeä rooli liiketoimintatavoitteidemme saavuttamisessa. Keskeinen asema on kuitenkin kahdella suurimmalla eli Alkuperälääkkeetja Erityistuotteet-tulosyksiköillä. Pyrimme vahvistamaan synergiaetuja patenttisuojattujen alkuperälääkkeiden sekä patenttisuojattomien eli geneeristen reseptilääkkeiden ja itsehoitotuotteiden välillä. Myös
Eläinlääkkeet-, Fermion- ja Orion Diagnostica -tulosyksiköissä haetaan kasvua.
Orionin erinomainen henkilöstö varmistaa strategiamme toteutumisen. Kannustava ilmapiiri, jossa motivoituneet ja Orioniin sitoutuneet ihmiset yltävät huippusuorituksiin, saavutetaan johtamiseen ja esimiestyöhön panostamalla sekä arvojen mukaisella toiminnalla.
Kasvun perustana on kilpailukykyinen tuotteisto, jota kehitämme oman tutkimus- ja kehitystoiminnan, tutkimusyhteistyön sekä aktiivisen tuotehankinnan avulla. Arvioimme jatkuvasti myös mahdollisuuksia yritysostoihin.
Orionin tutkimus- ja kehitystoiminnan painopiste on edelleen varhaisen vaiheen
Simdax on Orionin kehittämä alkuperälääke sydämen vaikean vajaatoiminnan hoitoon, ja sen vaikuttavana aineena toimii levosimendaani. Lääke annostellaan suonensisäisesti, ja se on tarkoitettu sairaaloiden lyhytkestoiseen tehohoitokäyttöön.
Kaupan myötä Orionin oikeudet Simdaxiin kattavat kaikki markkinat maailman laajuisesti pois lukien Latinalaisen Amerikan maat, joissa oikeudet valmisteen markkinointiin jäivät edelleen Abbottille. Orion jatkaa yhteistyökumppaneidensa kanssa Simdaxin myyntiä lähes 40 maassa. Orionin oma myyntiverkosto markkinoi lääkettä Euroopan laajuisesti. Simdax-kaupan myötä Orion laajentui uusiin maihin Etelä- ja Keski-Euroopassa ja perusti vuoden 2009 aikana tytäryhtiöt Espanjaan, Italiaan, Itävaltaan, Kreikkaan ja Portugaliin.
Simdax on Orionille jo ennestään tuttu tuote ja sen asiakaskunta on rajattu sairaaloiden kardiologeihin sekä anestesia- ja tehohoitolääkäreihin, joten lääke soveltuu hyvin myös Orionin tehohoitokäyttöön tarkoitettuun muuhun tuotteistoon. Kauppa tukee samalla Orionin kasvutavoitteita Euroopassa ja luo pohjaa uusien tuotteiden lanseeraamiselle Euroopan laajuisesti. Orionilla ovat mm. kliinisessä kolmannessa vaiheessa meneillään loppuvaiheen tutkimukset tehohoitorauhoite deksmedetomidiinilla, joka on myös suunnattu samalle rajatulle asiakaskunnalle kuin Simdax.
Markkina-asemaa vahvistetaan alueittain
Suomi Markkinajohtajuus
Skandinavia Kotimarkkina-asema
Länsi- ja Keski-Eurooppa Vahva asema Alkuperälääkkeillä
Itä-Eurooppa Orion-brändi Erityistuotteilla
Etelä-Eurooppa Eteneminen Alkuperälääkkeillä tutkimuksessa. Haemme kumppanuuksia pääsääntöisesti viimeistään kliinisen tutkimuksen kolmannessa vaiheessa. Pyrimme lisäämään projektien kokonaismäärää ja tasapainottamaan tutkimusputkessa olevien hankkeiden riskitasoa. Lisäksi pyrimme hankkimaan uusia tuoteaihioita täydentämään omasta tutkimuksestamme syntyvää tutkimusputkea.
Geneeristen tuotteiden hankinnassa Orion huomioi markkinakohtaiset painotukset. Pyrimme esimerkiksi kasvattamaan itsehoitotuotteistoa Suomessa, Skandinaviassa ja itäisen Euroopan alueella.
Uusien, vuoden 2009 aikana perustettujen tytäryhtiöiden ja Simdax-tuoteoikeuksien takaisinoston myötä Orion on jatkanut strategiansa mukaista toiminnan vahvistamista ja laajentamista Euroopassa. Tällä hetkellä Orionin oma myyntiverkosto kattaa kaikki
tärkeimmät Euroopan lääkemarkkinat lukuun ottamatta Ranskaa.
Orionin tavoitteena on vahvistaa markkinajohtajan asemaansa Suomessa sekä luoda vahva kotimarkkina-asema Skandinavian maissa. Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopassa painopiste on Alkuperälääkkeet- ja Itä-Euroopassa Erityistuotteet-liiketoiminnassa. Euroopan ulkopuolella toimimme pääsääntöisesti kumppanien kanssa.
Orion pyrkii järjestelmällisesti parantamaan kilpailukykyään koko arvoketjussa, jolloin toiminnan tehokkuuden kasvattaminen ja kustannusten hallinta ovat erityisen tärkeitä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi aktiivisempaa verkostoitumista ja kumppanuuksien solmimista. Tällä hetkellä keskeisimpiä hankkeita ovat uuden tutkimus- ja kehitystoimintamallin käyttöönotto, toimitusketjun tehostaminen sekä myyntitoimintojen kilpailukyvyn kehittäminen.
| orionin strategiset teemat | toteutuminen vuonna 2009 | |
|---|---|---|
| Kilpailukykyinen tuotteisto |
• Aktiivinen sisäänlisensiointi • Jatkuva virta tuotelanseerauksia • Itsehoitotuotteiston rakentaminen Pohjoismaihin • T&K-projektien eteenpäin vieminen |
• Sisäänlisensioitu lisäarvoa tuovia tuotteita valituille terapia-alueille • Tehty lähes 150 ihmislääkkeiden lanseerausta • Uudistettu jatkuvasti geneeristä ja itsehoitotuotteistoa Suomessa, Pohjoismaissa ja itäisen Euroopan alueella • Edistetty tutkimusprojekteja suunnitelmien mukaisesti, mm. deksmedetomidiinin ja Easyhaler-yhdistelmävalmisteen kehittämiseksi sekä Stalevon saattamiseksi Japanin markkinoille • Käynnistetty Vantas-lääkkeen lanseeraukset useilla markkinoilla • Käynnistetty lukuisia uusia tutkimusprojekteja partnereiden kanssa |
| Markkina-aseman vahvistaminen Euroopassa |
• Euroopan laajuinen läsnäolo • Markkina-aseman vahvistaminen • Kohdennetut asiakasryhmät |
• Vahvistettu markkinajohtajuusasemaa Suomessa • Laajennettu myyntiverkoston kattavuutta Euroopassa uusien tytäryhtiöiden myötä • Vahvistettu markkina-asemaa Skandinaviassa laajentuneen geneerisen ja itsehoitotuotteiston myötä • Asiakaskunta kohdennettu alueiden erilaisten painotusten mukaisesti |
| Tehokkaat ja kilpailukykyiset toiminnot |
• Toiminnan tehostaminen • Kustannusten hallinta |
• Tehostettu toimintaa koko arvoketjussa • Parannettu kustannusten hallintaa • Uudistettu T&K-toimintamalli joustavammaksi • Tehostettu toimitusketjua • Luotu joustava myyntiorganisaatio |
| Partneruudet ja verkostot |
• Jatkettu aktiivista partneroitumista ja verkostoitumista läpi koko arvoketjun |
Euroopan ulkopuolella toimimme pääsääntöisesti kumppanien kanssa
Suomessa Orion markkinoi yli 200 reseptilääkettä ja lähes 100 itsehoitotuotetta.
Jatkoimme itsehoitotuotteistomme laajentamista Pohjoismaissa vuoden 2009 aikana. Suomessa Orion vahvisti markkinajohtaja-asemaansa laajan ja jatkuvasti uudistuvan tuotteistonsa ansiosta.
Suomessa Orion markkinoi yli 200 reseptilääkettä ja lähes 100 itsehoitotuotetta. Olemme saavuttaneet kotimaassamme lähes 10 prosentin euromääräisen markkinaosuuden. Pakkausmäärällisesti Orion on ollut selvä markkinajohtaja jo pitkään vajaan 30 prosentin markkinaosuudellaan. Suomessa Orionin asema on erityisen vahva itsehoitotuotteissa ja geneerisissä reseptilääkkeissä.
Pyrimme hyödyntämään kokemustamme Suomen markkinoilta ja laajentamaan samaa toimintamallia myös muihin Pohjoismaihin esimerkiksi itsehoitotuotteistoa vahvistamalla. Orionin tavoitteena onkin luoda kotimarkkina-asema kaikkiin Skandinavian maihin.
Norjan, Ruotsin ja Tanskan yhteenlaskettu ihmislääkkeiden markkina on noin 6 miljardia euroa, josta geneeristen tuotteiden osuus on noin 10–15 prosenttia ja itsehoitotuotteiden osuus noin 8–12 prosenttia. Tämä luo hyvän kasvupotentiaalin Orionille.
Samanaikaisesti Orion jatkaa geneerisen tuotteiston vahvistamista myös Itä-Euroopan alueella, jossa tuotteistoa on tarkoitus laajentaa markkinakohtaisesti.
Tutustu Orionin itsehoitoapteekkiin www.itsehoitoapteekki.fi
Orion-konsernin arvot kertovat yhteisistä päämääristämme ja auttavat meitä suunnistamaan muuttuvassa maailmassa. Ne yhdistävät meitä orionilaisia tuottaessamme hyvinvointia ja terveyttä edistäviä tuotteita ja palveluita asiakkaillemme.
Haluamme toimia niin, että voimme luottaa toisiimme ja arvostaa toistemme työtä. Näin luomme vahvan perustan yhteistyölle. Luottamus rakentuu pidetyistä lupauksista ja arvostus siitä, että ymmärrämme toistemme työpanoksen merkityksen kokonaisuuden kannalta.
Haluamme ymmärtää, ennakoida sekä tyydyttää asiakkaidemme nykyiset ja tulevat tarpeet. Tämä edellyttää meiltä kaikilta tiivistä, työyhteisöjen rajat ylittävää yhteistyötä, jonka kautta osaamisemme saatetaan asiakkaidemme käyttöön.
Haluamme kehittää innovatiivisia ratkaisuja ja toimintatapoja. Tämä haastaa jokaisen meistä tarttumaan rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin jokapäiväisessä työssämme, yhteistoimintaan eri alojen ammattilaisten kanssa sekä tuomaan oman osaamisemme yhteisiin hankkeisiin.
Haluamme olla alamme paras ja menestyvin, kun kehitämme tuotteita, palveluita ja ratkaisuja, jotka edistävät hyvinvointia ja terveyttä. Tämä haastaa jokaisen meistä erikseen ja meidät kaikki yhdessä pyrkimään parhaaseen tulokseen kaikessa, mitä teemme.
Haluamme olla varmoja toimintamme korkeasta laadusta ja luotettavuudesta sekä sen lopputulosten turvallisuudesta. Tämä edellyttää meiltä kaikilta, yhdessä ja yksilöinä tarkkuutta ja täsmällisyyttä menettelytavoissamme.
Luottamus rakentuu pidetyistä lupauksista.
Lue, kuinka laatu näkyy Orionin toiminnassa www.orion.fi > Orion > Toimintatapa
Liikevoitto
Uskomme myönteisen kehityksen jatkuvan myös vuonna 2010
Orion tarkisti taloudelliset tavoitteensa kesällä 2009
Nykyisin noin kolmannes Orionin liikevaihdosta muodostuu Stalevo- ja Comtess/Comtan -Parkinson-lääkkeiden myynnistä. Näiden lääkkeiden tärkeimmät patentit keskeisimmillä markkinoilla päättyvät vuosina 2012–2013, minkä vuoksi niiden myynnin arvioidaan laskevan lähivuosina. Olemme tuomassa markkinoille uusia tuotteita korvaamaan odotettua liikevaihdon laskua.
Orionin lähivuosien liikevaihdon ja kannattavuuden kehittyminen riippuu nopeudesta, jolla Parkinson-lääkkeiden myynnin lasku ja toisaalta muiden tuotteidemme myynnin kasvu kehittyvät tulevaisuudessa. Tämä luo konsernin liiketoiminnalle epäjatkuvuuskohdan.
1) Vuoden 2009 osinko on hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle. Lisäksi hallitus esittää jaettavaksi pääoman palautuksena 0,10 euroa osakkeelta.
Orion ottaa osingonjaossaan huomioon yhtiön jako kelpoisten voittovarojen lisäksi taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen vaatimat keskipitkän ja pitkän aikavälin investointi- ja muut rahoitustarpeet.
Orionin toimintaympäristö on maailmanlaajuinen. Oma ihmislääkkeiden myyntiverkostomme kattaa lähes kaikki keskeiset Euroopan markkinat, ja Euroopan ulkopuolisilla alueilla toimimme partnereiden kautta. Diagnostiikkatuotteissa hyödynnämme myös laajaa maahantuojien ja agenttien verkostoa.
Tuotteitamme myydään maailmanlaajuisesti, ja niitä on markkinoilla yli sadassa maassa. Orionin yksittäisistä markkinaalueista tärkein on Suomi. Yksittäisenä terapia-alueena meille merkittävin on Parkinson-taudin hoito. Suomen markkina ja Parkinson-taudin lääkkeet tuovat molemmat noin kolmanneksen Orionin liikevaihdosta. Orion on Euroopassa keskisuuri toimija. Koko maailman mittakaavassa olemme noin 70. suurin lääkeyritys.
Lääkeala on erittäin kilpailtu ja vaativa, mutta tasaisesti kasvava. Viranomaissäätely ja muut velvoitteet tiukkenevat jatkuvasti. Orion pyrkii vastaamaan alan haasteisiin keskittymällä omiin vahvuuksiinsa ja aktiiviseen partneriyhteistyöhön sekä rakentamalla verkostoja muiden alan toimijoiden kesken.
Toimialana lääkeala on ollut vakaa ja tasaisesti kasvava. Taloudelliset suhdanteet vaikuttavat lähinnä jatkuvasti kiristyvien viranomaisvaatimusten, markkinakohtaisten hintaleikkausten tai muiden myynnin kasvua säätelevien tekijöiden muodossa. Alalla yhä kiristyvä kilpailu sekä lukuisat muutokset eri sidosryhmien käyttäytymisessä tuovat omat haasteensa alan kasvulle. Lääkeala on murroksessa, ja yhtiöt etsivät nyt uusia tapoja toimia muuttuvassa ympäristössä.
Tasaisesti kasvava lääkeala pystyy luovana ja uusia innovaatioita tuottavana toimialana
Teknologia
kasvaa
kehittyy
tiivistyy
• T&K-tuottavuushaasteet • Bioteknisten tuotteiden rooli
• Vaihtoehtoisia teknologioita
• Toimialan yhdentyminen
• Sähköisen kaupankäynnin mahdollisuudet kasvavat
ennakoimaan ja kasvattamaan kysyntää. Maailmanlaajuisen lääkemarkkinan arvioidaan kasvavan 4–6 prosenttia vuonna 2010 ja myynnin arvioidaan yltävän 825 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Vuoteen 2013 saakka lääkemarkkinoiden arvioidaan kasvavan vuosittain 4–7 prosenttia, ja myynnin oletetaan ylittävän 975 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuoden 2013 loppuun mennessä. 1)
Kokonaislääkemarkkinoista geneeristen tuotteiden osuudeksi arvioidaan noin 80 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Geneeristen markkinoiden kasvu on huomattavasti kokonaislääkemarkkinan kasvua nopeampaa, vaikka geneeristen tuotteiden osalta hintakilpailu onkin selvästi tiukempaa. 1)
Eläinlääkkeiden markkinat ovat vain noin 3–5 prosenttia maailman kokonaislääkemarkkinan arvosta. Tämä sisältää tuotanto- ja lemmikkieläinten lääkkeet sekä muut hoitovalmisteet.
Lääkekustannusten kasvun hillitsemistoimet ovat johtaneet lääkemyynnin kasvutahdin selkeään hidastumiseen kaikilla suurilla markkinoilla, jopa Yhdysvalloissa viimeisten vuosien aikana. Kehittyvien alueiden vaurastuminen mahdollistaa rahan käytön myös lääkkeisiin, mikä näkyy kyseisten alueiden lääkemarkkinoiden voimakkaana kasvuna.
Orionin kilpailijoita lääkemarkkinoilla ovat kaikki alan toimijat. Perinteisten, pitkään lääkemarkkinoilla toimineiden lääkeyritysten lisäksi markkinoille kilpailua tuovat myös mm. intialaiset ja kiinalaiset geneeriset lääkeyhtiöt.
Geneeristen lääkkeiden markkinoilla on paljon valmisteita, jotka ovat keskenään vaihtokelpoisia. Tällöin tuotteiden saatavuus ja kilpailukykyinen hinnoittelu nousevat lääkeyhtiölle tärkeäksi kilpailueduksi. Joillakin markkina-alueilla tuotteen muut ominaisuudet tai brändi ovat hintaa tärkeämpiä. Näillä markkinoilla oleellista on yhtiön hyvä ja luotettava maine, kattava tuotetuntemus sekä korkeatasoinen lääketieteellinen osaaminen asiakaspalvelussa.
Eurooppa on yhtenäinen talousalue, mutta lääkealalla on paljon maakohtaisia säädöksiä. EU-maissa lääkkeiden myyntiä, rekisteröintiä ja markkinointia koskeva lainsäädäntö on varsin hyvin harmonisoitu, mutta lääkkeiden hinnoittelu- ja korvausjärjestelmissä on merkittäviä markkinakohtaisia eroja.
Euroopan lääkemarkkinoilla tapahtui monia muutoksia vuoden 2009 aikana. Lukuisilla markkinoilla viranomaiset ovat asettaneet lääkkeille hintapaineita, ja näin lääkkeiden hintoja on jouduttu leikkaamaan voimakkaasti. Tästä yksi esimerkki on Suomessa huhtikuussa voimaan astunut viitehintajärjestelmä. Myös Ruotsin lääkemarkkina koki suuria muutoksia, kun maan apteekkimonopoli purettiin, ja apteekkikauppa vapautui kilpailulle.
Ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa vuonna 2009 oli yhteensä 1 947,3 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 0,5 prosentin laskua edellisestä vuodesta. Pakkausmäärällisesti markkinan kokonaismyynti laski 2,3 prosenttia. 2)
Orionin asema Suomen johtavana lääkemarkkinoijana vahvistui edelleen. Ihmislääkkeidemme tukkumyynti Suomessa vuonna 2009 oli yhteensä 186,0 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 3,2 prosenttia edellisestä vuodesta. Orionin myynti kasvoi selvästi, vaikka huhtikuussa voimaan astunut viitehintajärjestelmä laski kokonaismarkkinan arvoa. Orionin markkinaosuus oli 9,6 prosenttia. 2)
Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti syyskuuhun 2009 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli Yhdysvalloissa 981 (1 057) miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria, ja se laski 7,2 prosenttia vertailukaudesta. 3)
Euroopan viisi suurinta Parkinsonin taudin lääkemarkkinaa olivat Saksa,
Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Italia. Niiden yhteenlaskettu Parkinson-lääkkeiden myynti syyskuuhun päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli 895 (852) miljoonaa euroa, ja keskimääräinen markkinakasvu oli viisi prosenttia. 3)
Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti kehittyi edelleen suotuisasti ja kokonaismarkkinan kasvua selvästi nopeammin. Parkinson-lääkkeidemme yhteenlaskettu myynti samaiselta 12 kuukauden jaksolta oli 492 (427) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 15,3 prosenttia. 3)
Yhdysvalloissa Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti syyskuuhun päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli 171 (154) miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria, ja se kasvoi 10,9 prosenttia. Orionin Parkinson-lääkkeiden markkinaosuus Yhdysvalloissa oli noin 17 prosenttia. Euroopan viidellä suurimmalla Parkinson-lääkkeiden markkinalla Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti oli 147 (138) miljoonaa euroa, ja se kasvoi
6,3 prosenttia. Orionin Parkinson-lääkkeiden keskimääräinen markkinaosuus näillä viidellä markkinalla on noin 16 prosenttia. 3)
Diagnostiikan toimialan maailmanlaajuisen markkinan kooksi arvioidaan noin 25 miljardia euroa (24 miljardia euroa vuonna 2008). Kasvu hiipui hieman maailmanlaajuisen taloudellisen taantuman vuoksi. Viime vuonna nopeimmin kasvoivat molekyylidiagnostiikka ja lähitestauslaitteet.
Diagnostiikka-ala elää voimakkaassa murroksessa, mikä näkyy esimerkiksi alan yhdentymisenä. Ala kasvaa hitaasti, ja kilpailu on kovaa. Orion Diagnostica on alallaan keskisuuri toimija.
Orion noudattaa tarkasti viranomaisten lääkealalle säätämiä tiukkoja eettisiä ohjeita ja käytäntöjä. Alalla on myös monia muita tahoja, joilla jokaisella on oma tärkeä roolinsa lääkkeen kiertokulussa lääkeyhtiöltä kuluttajalle.
Eri viranomaiset säätelevät ja valvovat lääkealaa ja lääkeyhtiöiden toimintaa kansallisella ja alueellisella tasolla. Viranomaiset neuvottelevat mm. lääkkeiden korvattavuudesta sekä hinnasta kansallisella tasolla. Tämä usein jo rajaa saatavilla olevien lääkkeiden valikoimaa maakohtaisesti.
Lääkärit valitsevat ja määräävät potilaalleen hänen tarvitsemansa oikean, kohdennetun lääkityksen. Potilas käy ostamassa lääkkeen apteekista saamansa reseptin avulla. Apteekkarit voivat myös omalta osaltaan vaikuttaa apteekissaan myynnissä olevien lääkkeiden tarjontaan. Lääkkeen maksaa joko viranomainen, vakuutusyhtiö tai potilas itse. Potilas on lopulta se, joka lääkkeen käyttää. Tämän vuoksi lääketeollisuudessa asiakas ei ole yksiselitteinen käsite.
Orion tarjoaa innovatiivisia tuotteita keskushermostosairauksiin, syöpäsairauksiin, tehohoitoon ja keuhkosairauksiin. Lisäksi Suomen, Skandinavian ja itäisen Euroopan lääkemarkkinoilla tarjoamme asiakkaillemme myös geneerisiä lääkevalmisteita sekä reseptivapaita itsehoitotuotteita.
Muille lääkeyhtiöille tarjoamme sopimusvalmistuksen lisäksi laajan kirjon valmistamiamme lääkkeiden vaikuttavia aineita.
Eläinlääkäreille sekä tuotanto- ja lemmikki eläinten omistajille tarjoamme laajan lääkevalikoiman eläinlääkkeitä sekä lukuisia hoitotuotteita.
Diagnostiikan alalla toimitamme testijärjestelmiä monipuoliseen käyttöön niin tervey denhuollon kuin teollisuuden aloille.
| Asiakasryhmä | Orionin tarjoama |
|---|---|
| Erikoislääkärit, mm. • Neurologit • Urologit • Onkologit • Kardiologit • Tehohoitolääkärit • Keuhkolääkärit |
• Lisäarvoa tuottavat korkealaatuiset tuotteistot ydinterapia-alueille • Korkea lääketieteellinen osaaminen • Koulutus ja tuki • Korkealaatuiset tuotteistot diagnostiik kaan ja hoidon seurantaan |
| Yleislääkärit | • Laaja tuotteisto geneerisiä reseptilääk keitä kilpailukykyiseen hintaan • Easyhaler-tuotteisto • Korkea lääketieteellinen osaaminen • Koulutus ja tuki • Lukuisia uusia tuotelanseerauksia • Korkealaatuiset tuotteistot diagnostiik kaan ja hoidon seurantaan |
| Apteekkarit ja apteekkien henkilökunta | • Laaja tuotteisto • Korkea toimitusvarmuus • Korkealaatuiset tuotteet • Palvelualttius • Korkea lääketieteellinen osaaminen • Koulutus ja tuki • Lukuisia uusia tuotelanseerauksia • Tunnettuja tuotemerkkejä |
| Potilaat ja kuluttajat | • Korkealaatuiset, innovatiiviset alkupe rälääkkeet • Laaja tuotteisto geneerisiä reseptival misteita kilpailukykyiseen hintaan • Laaja valikoima itsehoitotuotteita • Selkeät käyttöohjeet ja tuotemateriaalit • Lukuisia uusia tuotelanseerauksia • Tunnettuja tuotemerkkejä |
| Partnerit ja muut lääkeyhtiöt | • Luotettava, joustava ja sitoutunut yhteistyökumppani • Korkea lääketieteellinen osaaminen • Uusinta teknologiaa • Halukkuus oppia ja kehittyä • Joustava ja ketterä organisaatio • Koko arvoketju tutkimuksesta tuotan toon ja myyntiin |
| Sairaalat, terveyskeskukset, laboratoriot ja klinikat |
• Laaja tarjoama diagnostiikan testi järjestelmiä • Laaja kirjo alkuperälääkkeitä ja geneeri siä reseptilääkkeitä |
| Viranomaiset | • Lääkkeiden korkea laatutaso • Yhteistyövalmius • Korkea lääketieteellinen osaaminen • Korkealaatuiset diagnostiikkatuotteistot |
Orion pyrkii vastaamaan alan haasteisiin keskittymällä omiin vahvuuksiinsa ja aktiiviseen partneriyhteistyöhön
Orionilla on lukuisia partnereita arvoketjun eri osissa. Osa yhteistyökumppaneistamme on pieniä paikallisia toimijoita, osa puolestaan suuria, globaaleja yhtiöitä. Tarvitsemme näistä jokaista saavuttaaksemme korkean toimitusvarmuuden, erinomaisen laatutason sekä laajan tuotteiston.
Laajan partneriverkoston avulla takaamme kattavat jakelukanavat Orionin itsensä kehittämille alkuperälääkkeille. Lisäksi saamme partnereiden kautta laajennettua omaa tuotteistoamme myymällä heidän tuotteitaan oman myyntiverkostomme kautta.
Ihmislääkkeissä asiakkaitamme ovat erikoisja yleislääkärit, sairaalat ja klinikat, apteekit ja apteekkien henkilökunta, kuluttajat sekä muut lääkeyhtiöt. Monissa maissa pyrimme kohdentamaan tarjoamamme tarkasti kapeammille erikoislääkäriryhmille, sairaaloiden ostoorganisaatioille ja apteekeille. Eläinlääkkeissä asiakkaitamme ovat eläinlääkärit, eläinklinikat ja lemmikkien tai tuotantoeläinten omistajat.
Diagnostiikkatuotteiden asiakkaita ovat esimerkiksi sairaalat, terveyskeskukset, terveysasemat, laboratoriot, klinikat, muut alan yritykset sekä elintarvike-, prosessi- ja konepajateollisuus. Orion tekee myös diagnostiikkatuotteiden sopimusvalmistusta alan muille yrityksille.
Lue esimerkki Orionin partneriyhteistyöstä s. 21.
Huhtikuussa 2009 Suomessa käyttöön otettu uusi lääkkeiden viitehintajärjestelmä on esimerkki siitä, miten Orion on mukautunut kiristyvään kilpailutilanteeseen.
Suomen viitehintajärjestelmä perustuu sairausvakuutus- ja lääkelakeihin, ja se täydentää vuoden 2003 lääkevaihtojärjestelmää. Uuden asetuksen mukaan potilas voi saada täyden Kela-korvauksen ainoastaan niin sanottuun viitehintaputkeen kuuluvista tuotteista. Hintaputki on tietyn tuoteryhmän edullisin valmiste lisättynä 1,5 eurolla, kalleimmissa lääkkeissä 2 eurolla.
Apteekilla on velvollisuus ehdottaa potilaalle lääkärin määräämään valmisteen korvaamista viitehintajärjestelmän määrittämään putkeen kuuluvalla tuotteella, mikäli reseptiin kirjattu lääke ei jo ole sellainen. Jos potilas ei ole halukas vaihtoon, hän joutuu aikaisemmasta poiketen itse maksamaan viitehinnan ylittävän osan. Lyhyeltä ajalta saatu kokemus on jo osoittanut, että potilaat ovat lähes aina valmiita valitsemaan valmisteen, josta saa täyden Kela-korvauksen.
Yhteiskunnalle viitehintajärjestelmä tuo vuositasolla kymmenien miljoonien eurojen säästöt, kun lääkkeistä maksettujen Kela-korvausten kokonaissumma laskee. Säästöillä halutaan hallita lääkekustannusten kasvua, ja samalla voidaan tukea muuta terveydenhuoltoa ja vähentää paineita sairausvakuutusmaksujen korottamiseen.
Lääkeyritysten kannalta muutos tarkoittaa entistä tiukempaa hintakilpailua rinnakkaisvalmisteiden eli geneeristen lääkkeiden markkinoilla. Mikäli lääkeyritykset haluavat olla mukana kilpailussa, niiden on paitsi mukautettava geneeristen lääkkeidensä hintataso viitehintaputkeen sopivaksi myös pyrittävä kasvattamaan tuotevalikoimaansa aina, kun markkinoille vapautuu uusia patentteja.
Orionilla päätettiin lähteä täysipainoisesti mukaan geneeristen lääkkeiden kilpailuun jo 2000-luvun alkupuoliskolla ennen ensimmäisen lääkevaihtojärjestelmän voimaanastumista. Tavoitteena on, että lähes kaikissa tuoteryhmissä potilaille olisi tarjolla edullinen viitehintaputkeen kuuluva orionilainen vaihtoehto. Näin voidaan turvata esimerkiksi pitkäaikaissairaille hoidon jatkuvuus orionilaisella tuotteella.
Uusi viitehintajärjestelmä on kiristänyt edelleen tarvetta koko arvoketjun tehostamiseen – aina tuotannosta myyntiin ja markkinointiin. Orion on onnistunut kasvattamaan menestyksekkäästi tuotevalikoimaansa. Tällä hetkellä valikoimassa on Suomessa noin 200 geneeristä reseptilääkettä.
"Viitehintajärjestelmän ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet, että olemme pärjänneet kilpailussa hyvin. Kilpailu on kovaa, mutta osuutemme Suomen geneeristen lääkkeiden markkinasta on edelleen vahvistunut", sanoo Orionin lääkemyynnin ja -markkinoinnin johtaja Pekka Kaivola.
Orionin lääkeinnovaatiot syntyvät tutkimus- ja kehitysyksikössä. Sen tehtävä on tuoda markkinoille uusia lääkeaineita helpottamaan potilaiden elämää. Tämä työ ei onnistuisi ilman maailmanluokan tieteellistä osaamista ja tarkkaan valittuja partnereita.
Lääkeaineiden etsiminen, kehittäminen ja testaaminen on kärsivällisyyttä vaativaa työtä, jossa projektit saattavat poikia tuloksia vasta vuosien tutkimuksen jälkeen. Ajatus potilaan auttamisesta uusien lääkelöytöjen avulla pitää kuitenkin Orionin tutkimus- ja kehitysyksikön liikkeessä.
Yksikkömme koostuu noin 550 ammattilaisesta, joista suurin osa työskentelee Espoossa, Turussa ja Kuopiossa. Linkkimme muuhun Eurooppaan on parikymmentä henkeä työllistävä toimipisteemme Englannin Nottinghamissa.
Orion on keskikokoinen lääkeyritys, eikä meidän siksi kannata panostaa kaikkiin lääketutkimuksen osa-alueisiin. Menestyksen edellytys on keskittyminen huippuosaamiseemme.
Tutkimuksemme painopiste on kolmessa osa-alueessa, joita kutsumme ydinterapia-alueiksi. Niitä ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet ja tehohoito sekä patentoimamme Easyhaler-laitteen avulla hengitettävät lääkkeet astman ja keuhkoahtaumataudin hoitoon. Kehitämme myös eläinlääkkeitä useille eri terapia-alueille.
Perinteisesti lääketeollisuudessa sijoitetaan tuotekehitykseen enemmän kuin muilla aloilla. Orioninkin liikevaihdosta noin 12 % ohjattiin tutkimus- ja kehitystyöhön vuonna 2009. Osuutta lisättiin
edellisvuoden 90,0 miljoonasta eurosta 95,2 miljoonaan euroon.
Merkittävä osa tutkimus- ja kehitysyksikkömme henkilöstöstä keskittyy uusien lääkeaineiden tutkimiseen. Orion tuottaa myös geneerisiä lääkkeitä eli rinnakkaisvalmisteita markkinoilla olevista lääkkeistä, joiden patenttisuoja on umpeutunut.
Lääketutkimuksen lähtökohtana on tieto siitä, että tietyt proteiinit elimistössämme vaikuttavat tiettyihin elintoimintoihin ja sitä kautta myös sairauksiin. Aktivoimalla tai estämällä näiden kohdeproteiinien toimintaa voimme saada kehossa aikaan vaikutuksia, jotka pysäyttävät sairauden, hidastavat sen etenemistä tai lievittävät sen oireita.
Tämä saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta uuden alkuperälääkkeen tutkiminen ja kehittäminen kestää noin 12 vuotta.
Uutta lääkemolekyyliä etsitään ensin kolmiulotteisilla tietokonemalleilla jopa miljoonien vaihtoehtojen joukosta. Näin saadaan vihjeitä kemiallisista rakenteista, joiden ennustetaan sitoutuvan kohdeproteiiniin. Rakennevihjeiden perusteella valmistetaan uusia kemiallisia aineita testeihin.
Tässä vaiheessa satojen erilaisten molekyylien ominaisuuksia tutkitaan kymmenis-
Tutkimus ja kehitys Osuus liikevaihdosta 12,3 %
Orionin toimintaympäristö on aidosti globaali, joten kansainväliset verkostot ovat meille tärkeitä. Sairauksiin vaikuttavia kohdeproteiineja tutkitaan ennen kaikkea yliopistoissa. Pidämme niihin jatkuvasti yhteyttä ymmärtääksemme, miten ydinterapia-alueidemme tutkimus kehittyy.
Orion on yhtenä jäsenenä mukana Euroopan komission tukemassa Innovative Medicines Initiatives (IMI) -hankkeessa, jossa Euroopan yliopistot ja tutkimusta tekevät lääkeyritykset yrittävät yhdessä kehittää ratkaisuja lääkekehityksen hankalimpiin vaiheisiin. Hankkeen yksi tavoite on tuoda maailman lääketutkimuksen painopistettä Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta takaisin Eurooppaan.
Orion on myös osa keskikokoisten lääkeyritysten Mid Pharma -verkostoa, jossa yritykset voivat anonyymisti vertailla omia tutkimus- ja tuotekehitysprosessejaan kilpailijoiden vastaaviin. Mahdollisuus vertailuun auttaa kaikkia verkostossa mukana olevia kehittämään toimintojaan.
sä testeissä ja niiden rakennetta optimoidaan. Suunnittelussa käytetään apuna tietokonetta, jonka valmiita molekyylimalleja voidaan täydentää kemiallisesti saatujen tulosten perusteella. Erilaisia kokeita tehdään niin kauan, kunnes löydetään aine, joka täyttää tavoitellut kriteerit.
Sopivan ehdokkaan löytymisestä on vielä pitkä matka lääkkeeksi. Ensin tietokoneavusteisen suunnittelun pohjalta on kehitettävä kemiallinen lääkemolekyyli ja tutkittava muun muassa sen imeytymistä, jakautumista, hajoamista, tehoa, haitallisia vaikutuksia ja elimistöstä poistumista. Lääketutkimuksen ensimmäinen vaihe kestää 5–6 vuotta. Vasta sen jälkeen tutkitaan lääkkeen tehoa ihmisissä.
Kaikissa lääketutkimuksen vaiheissa kiinnitetään erityistä huomiota lääkkeen turvallisuuteen. Mahdollisten haitallisten vaikutusten rekisteröiminen alkaa jo laboratoriossa ja jatkuu, kun lääke on jo markkinoilla. Jokaisella orionilaisella on velvollisuus tehdä virallinen ilmoitus aina, jos joku epäilee lääkkeidemme aiheuttavan sivuvaikutuksia.
Kymmenestä tuhannesta tutkitusta molekyylistä vain yksi päätyy lääkkeeksi. Muut vaihtoehdot hylätään, joten tutkimus- ja kehitystyöhön liittyy enemmän takaiskuja kuin onnistumisia. Uuden alkuperälääkkeen kehittämisen kokonaiskustannukset mitataan sadoissa miljoonissa euroissa, sillä molekyylien etsimisen lisäksi etenkin loppuvaiheen laajat potilastutkimukset vaativat mittavia taloudellisia panostuksia.
Satsaukset kuitenkin kannattavat, sillä onnistuessaan uusi lääke tuo avun tuhansille. Positiiviset terveysvaikutukset voivat näkyä laajalti, sillä uuden alkuperälääkkeen markkina on aina maailmanlaajuinen.
Lääkeaineeksi kelpaavia uusia kemikaaleja rekisteröidään maailmassa vain muutama kymmenen vuodessa, joten toimivan alkuperälääkkeen kehittäminen on aina merkkitapaus. Orion on vuosien saatossa kehittänyt ja tuonut markkinoille kahdeksan omaa alkuperälääkettä – enemmän kuin monet meitä huomattavasti suuremmat lääkeyritykset.
Esimerkki toimivasta varhaisesta partneroinnista on Orionin tutkimusyhteistyö intialaisen Aurigene Discovery Technologies Limitedin kanssa.
"Aloitimme ensimmäisen projektin Aurigenen kanssa vuonna 2007. Yhteistyö on sujunut niin hyvin, että vuoden 2008 joulukuun lopussa osapuolet päättivät käynnistää rinnalle toisen projektin", Orionin lääketutkimuksen johtaja, dosentti Antti Haapalinna sanoo.
Aurigene on lääketutkimuksen varhaiseen vaiheeseen erikoistunut bioteknologiayritys, jonka Orion valitsi partnerikseen vakuututtuaan yrityksen teknologia- ja tutkimusosaamisesta.
Syöpälääkeaihioiden kehittämiseen keskittyvässä yhteistyössä Aurigene esimerkiksi etsii, testaa ja kehittää molekyylejä, joilla voi vaikuttaa yhdessä Orionin kanssa valitun, syövän leviämisen kannalta olennaisena pidetyn, kohdeproteiinin toimintaan.
"Yrityksemme organisaatiorakenne on mahdollisimman kevyt, ja jokaisella tutkijallamme on mahdollisuus tehdä sitä, mitä hän osaa. Lisäksi henkilökuntamme pitää yhteyttä asiakkaidemme huippuasiantuntijoihin", Aurigenen toimitusjohtaja CSN Murthy sanoo.
Kaikilla Orionin ja Aurigenen yhteistyöprojektien parissa työskentelevillä tutkijoilla on nimetty oman tieteenalan vastakumppani partneriyrityksestä. Tutkimuksessa syntyvä data kerätään suojatulle verkkosivulle, jossa molempien yritysten tutkijat voivat keskustella ja vaihtaa näkemyksiään.
"Haluamme, että tutkijat tapaavat toisiaan myös kasvotusten. Se synnyttää keskinäistä luottamusta ja parantaa yhteistyötä sekä tiedonvaihtoa", Haapalinna sanoo.
Haapalinnan mukaan Aurigenen kaltaiset partneruudet antavat Orionille mahdollisuuden toteuttaa useampia varhaisen vaiheen tutkimushankkeita samanaikaisesti: "Koska suurin osa projekteista ei yrittämisestä ja hyvästä ammattitaidosta riippumatta kanna valmiiksi tuotteeksi saakka, tällä tavalla meillä on mahdollisuus useampiin varhaisen vaiheen projekteihin, ilman että määrä korvaa laatua. Tämä auttaa meitä
tutkimusten lopputuloksiin liittyvien riskien minimoimisessa ja tulevaisuutemme
varmistamisessa."
Orionin tutkimus- ja kehitysyksikössä harjoitetaan maailmanluokan tiedettä. Alkuperälääkkeiden etsimisessä tähtäämme onnistumisiin tekemällä itse ne vaiheet tutkimuksesta, jotka osaamme parhaiten.
Orionin päähuomio kohdistuu erityisesti ennen kliinisiä testejä tapahtuvaan tutkimukseen, jossa lääkkeiksi harkittavia molekyylejä valmistetaan, testataan ja kehitetään paremmiksi.
Ydinosaamiseemme keskittyminen ei olisi mahdollista ilman partnereita, joiden kanssa teemme kansainvälistä yhteistyötä erityisesti aivan lääketutkimuksen alku- ja loppuvaiheissa.
Esimerkiksi parhaan mahdollisen lääkemolekyylin seulominen lukemattomien ehdokkaiden joukosta vaatii paljon työtä, johon Orionin omat kädet eivät riitä. Varhaisessa tutkimuksessa turvaudummekin yleensä pienehköihin teknologiayrityksiin, joilla on osaamista jollakin rajatulla lääkekehityksen alueella. Tästä hyvä esimerkki on yhteistyömme intialaisen Aurigenen kanssa. Toimimme myös yhteistyössä yliopistojen kanssa, joissa tehdään eri alueiden perustutkimusta.
Lääkekehityksen loppuvaiheessa tilanne on päinvastainen. Eurooppaan painottuneet resurssimme eivät usein riitä kolmannen vaiheen potilastutkimuksiin, joissa lääkettä tutkitaan useilla tuhansilla ihmisillä ympäri maailmaa. Siksi teemme mittavat kliiniset tutkimukset usein yhteistyössä itseämme suurempien partnereiden kanssa, joilla on valmiit verkostot esimerkiksi Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.
Lääketutkimukseen liittyy liiketoiminnallisia riskejä, sillä uusien lääkkeiden kehittäminen kestää vuosia, eikä tuloksia voida ennustaa. Partnerit jakavat kanssamme riskit, mutta saavat myös merkittävän osan menestyksestä, kun se osuu kohdalle – joskus se tarkoittaa uuden molekyylin löytymistä, joskus valmiin lääkkeen päätymistä markkinoille.
Partnereita voi tutkimuksen ja kehityksen eri vaiheissa olla useita, ja ne vaihtelevat pienistä tutkimuslaitoksista yliopistoihin ja maailman suurimpiin lääkeyhtiöihin. Kun kaikki osapuolet ovat avoimessa vuoropuSimdax® Sydämen vaikea vajaatoiminta Levosimendaani 2000 Precedex® Tehohoitorauhoite Deksmedetomidiini 1999 Comtan® & Comtess® Parkinsonin tauti Entakaponi 1998 Antisedan® Eläinrauhoitteen vastavaikuttaja Atipametsoli 1989 Fareston® Rintasyöpä Toremifeeni 1988 Domitor® Eläinrauhoite Medetomidiini 1987 Domosedan® Eläinrauhoite Detomidiini 1983
Stalevo® Parkinsonin tauti Entakaponi 2003
Käyttöaihe Vaikuttava aine Markkinoille
Easyhaler® Astma ja keuhkoahtauma tauti Orionin kehittämä laite geneerisille molekyyleille 1990-luvun alusta
helussa, uusien lääkkeiden löytyminen on todennäköisempää. Osaamisen jakaminen auttaa myös oman organisaation kehittämisessä. Orion on yhteistyökumppani, joka kunnioittaa myös pienempien yritysten ammattitaitoa.
Partnerointi ja parhaimpaan osaamiseemme keskittyminen ovat osa Orionin tutkimuksen ja kehityksen uutta toimintatapaa, joka otettiin laajasti käyttöön vuonna 2009.
Vuosi oli meille haastava, sillä tammikuussa päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena pääasiassa tutkimus- ja kehitysyksiköstä jouduttiin irtisanomaan noin 175 henkeä, ja lisäksi noin 30 työntekijää poistui eläke- ja muilla järjestelyillä.
Henkilöstövähennysten syynä ei ollut heikko maailmantalouden tilanne, kuten monilla muilla yrityksillä. Taustalla oli tulevaisuuteen varautuminen.
Tällä hetkellä lääketeollisuus elää murroksessa. Sekä lääkkeiden tutkimusta että myyntiä koskevat viranomaismääräykset ovat tiukentuneet. Niiden myötä hintakilpailu on lisääntynyt. Tässä tilanteessa myös Orionin tutkimus- ja kehitysyksikön oli
pakko löytää uusia keinoja tuottavuutensa turvaamiseksi.
Uudistumalla varauduimme myös tilanteeseen, jossa joidenkin merkittävien lääkkeidemme patenttisuoja päättyy lähivuosina. Lääkealan käytännön mukaisesti uusi lääkemolekyyli suojataan patentilla, jotta valmistaja voi kattaa lääkkeen myynnillä pitkiä tutkimus- ja kehityskuluja ja pehmentää mahdollisten epäonnistuneiden hankkeiden luomaa rasitetta. Patentin päättyminen puolestaan pitää potilaan ja yhteiskunnan kustannukset kurissa.
Vanhojen patenttiemme rinnalle tarvitsemme myös uusia, jotta pärjäämme kovenevassa kilpailuissa. Tutkimus- ja kehitystyömme sisäiset kulut olivat kasvaneet, ja niiden leikkaaminen nähtiin ainoana keinona varmistaa Orionin tutkimuksen ja kehityksen elinvoimaisuus myös tulevaisuudessa. Samalla takasimme uusien lääkkeiden kehittämiselle välttämättömien partnerisuhteiden jatkumisen.
Partnereiden avulla voimme käyttää lääketutkimuksen eri vaiheissa alan parasta saatavilla olevaa asiantuntemusta.
Orionin tutkimus- ja kehityshenkilöstö on sopeutunut muutokseen hyvin, sillä organisaatiorakennetta on kevennetty, sisäisiä vapauksia tuetaan edelleen ja päätöksentekoa on tuotu lähemmäs jokaista työntekijää.
Orionia ei olisi olemassa ilman ihmisiä. Orionilaiset synnyttävät innovaatioita ja high tech -osaamista ajatusten ja yhteistyön kautta.
Tavoitteemme on tuoda markkinoille lääkkeitä, jotka lisäävät hyvinvointia. Ehkä Orionin lääkkeiden avulla Parkinsonin taudista kärsivä vanhus voi asua pidempään kotonaan tai sydämen vajaatoimintapotilas selviää paremmin jokapäiväisessä elämässään. Auttaminen eri muodoissaan on työntekijöillemme tärkeä motivaation lähde.
Jos edes osa tämän päivän hankkeista päätyy lääkkeiksi helpottamaan potilaiden elämää, tutkijoidemme työllä on ollut merkitystä. Tämä tavoite inspiroi meitä ja vie Orionia eteenpäin joka päivä.
Käytämme maailmanluokan tieteellistä osaamista kehittäessämme lääkkeitä niitä tarvitseville potilaille. Olemme linjanneet vuositavoitteita, joilla mittaamme edistystämme.
Vuonna 2009 uudistunut toimintamallimme on ottanut ensimmäiset harppauksensa. Nyt olemme joustavaksi rakennettu prosessiorganisaatio, jossa projektien päämäärien saavuttaminen ohjaa päivittäistä työtämme.
Syvä ymmärrys lääkkeiden kehityksestä, kyky ajatella strategisesti ja reilu keskustelukulttuuri ovat merkittäviä kilpailuetujamme. Orionin tutkimuksessa ja kehityksessä työskentelee lääkkeeksi harkittavien molekyylien kehittämisen ja optimoinnin huippuasiantuntijoita.
Oman osaamisemme lisäksi tarvitsemme myös muita. Yhteistyö partnereiden kanssa pitää meidät elinvoimaisena ja mahdollistaa tavoitteemme tulla alan tuotteliaimmaksi toimijaksi.
Alkuperälääkkeen takana on yli kymmenen vuoden seikkailu molekyyliviidakossa, satoja kokeita ja yksi onnistuminen.
Miljoonien yhdisteiden nopea tarkastelu
Prekliininen farmakologia
Prekliininen turvallisuus
Kliininen farmakologia & turvallisuus
Ennen kuin uusi lääke päätyy potilastutkimuksiin, lääkeaineen turvallisuus on varmistettu lukuisissa laboratoriokokeissa ja eläinmalleissa. Taustalla on vuosien mittainen tutkimustyö, jossa tuhansien molekyylien joukosta on valittu yksi lääkekandidaatti. Vaiheita, joissa lääkkeitä tutkitaan ihmisillä, kutsutaan faaseiksi. Niitä määräävät varhaisen vaiheen tutkimuksen tavoin tiukat kansainväliset standardit.
▶ faasi i: Kun lääkekandidaatti on osoittautunut eläinmalleissa vaikutuksiltaan toivotuksi, sen tehoa voidaan tutkia ihmisissä. Tätä vaihetta edeltää tavallisesti patenttisuojan hakeminen testattavalle lääkeaineelle. Nyt kandidaatilla on noin 15 prosentin mahdollisuus päätyä tuotteeksi markkinoille.
Ensimmäisessä faasissa pienelle joukolle terveitä ihmisiä annetaan tarkasti valvotussa tilanteessa vähäisiä määriä lääkeainetta ja annostusta lisätään portaittain. Mikäli haitallisia sivuvaikutuksia ei synny, siirrytään seuraavan vaiheeseen.
▶ faasi ii: Lääkeaineen vaikutusta testataan ensimmäistä kertaa suppealla määrällä tutkittua tautia sairastavia potilaita. Tämän vaiheen tarkoituksena on selvittää, vaikuttaako lääke kyseiseen sairauteen ja
löytää lääkkeelle annostus, joka tarjoaa parhaan mahdollisen teho–turvallisuussuhteen.
▶ faasi iii: Tässä vaiheessa Orion ottaa yleensä avukseen partnereita, jotka voivat organisoida eri maissa tuhansienkin ihmisten potilastutkimuksia. Kolmannen faasin tutkimukset tehdään sokkotestinä niin, etteivät potilaat ja lääkärit tiedä, kuka saa tutkittavaa lääkettä ja kuka lumelääkettä tai mahdollisesti markkinoilla olevaa vastaavaa valmistetta.
Lääkekandidaatin kohtalonhetket ovat käsillä, mutta nyt onni on usein tutkijoiden ja potilaiden puolella. Kolmanteen faasiin selviytyneen lääkeaineen todennäköisyys onnistua on jo noin 75 prosenttia.
Faasi iii aiheuttaa kaksi kolmasosaa alkuperälääkkeen kehittämisen kokonaiskuluista, joten yhteistyökumppaneita tarvitaan myös kustannusten ja riskien jakamiseen. Jos lääkeaine läpäisee tämänkin vaiheen, on syytä juhlia ja jättää myyntilupahakemus.
▶ faasi iv: Tässä vaiheessa lääke on jo löytänyt tiensä markkinoille, mutta sille voidaan tehdä vielä seuranta- ja lisätutkimuksia. Lääkkeelle voidaan myös etsiä uusia käyttötarkoituksia.
Taustalla on vuosien mittainen tutkimustyö, jossa tuhansien molekyylien joukosta on valittu yksi lääke kandidaatti
| projekti | käyttöaihe | prekliininen | kliiniset vaiheet | rekisteröinti | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| I | ii | iii | ||||
| Histreliini-implantti (Vantas®) | pitkälle levinnyt eturauhassyöpä |
Endo Pharmaceuticals Solutions | ||||
| Deksmedetomidiini (suonensisäisesti annosteltava) Euroopan markkinoille |
tehohoitorauhoite | |||||
| Easyhaler®-yhdistelmävalmiste | astma, keuhkoahtaumatauti |
|||||
| Stalevo®, kehitys Japanin markkinoille | Parkinsonin tauti | |||||
| Toremifeeni | eturauhassyöpä, osteoporoosi |
GTx | ||||
| Paklitakseli ihmisille (Paclical®) | munasarjasyöpä | Oasmia | ||||
| Paklitakseli koirille (Paccal®) | mastosytooma (ihosyöpä) |
Oasmia | ||||
| Alfa 2 C -reseptorin farmakologia | Alzheimerin tauti, skitsofrenia |
|||||
| Deksmedetomidiini (ei-suonensisäisesti annosteltava) |
kivun hoito | Rëcro Pharma | ||||
| Varhaisessa tutkimusvaiheessa | mm. sarm, eturauhassyöpä |
|||||
| Oma alkuperälääketutkimus |
Partneri kehittää
▶ tehohoitorauhoite deksmedetomidiinin tutkimukset jatkuvat tänäkin vuonna. Orionilla on parhaillaan käynnissä kolmannen kliinisen vaiheen potilastutkimukset, jossa lääkettä testataan pitkäaikaisessa, yli 24 tunnin tiputuksessa. Lääke on jo markkinoilla esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Japanissa, joissa sitä voidaan käyttää tehohoitopotilaiden rauhoitteena korkeintaan 24 tunnin ajan. Nyt tavoitteemme on rekisteröidä lääke EU:ssa. midex-nimellä kulkevassa tutkimuksessamme deksmedetomidiinin tehoa ja
turvallisuutta verrataan midatsolaami-lääkeaineeseen. prodex-tutkimuksessamme vertailukohtana on propofoli. Molempiin tutkimuksiin rekrytoitiin 500 potilasta, ja tuloksia koko ohjelmasta odotetaan viimeistään kesällä 2010.
▶ toinen edelleen jatkuva hanke on inhaloitavien Easyhaler-lääkkeiden tuoteperheen laajentaminen. Kehitämme tutkimusohjelmassamme budesonidi-formoteroli -yhdistelmävalmistetta, jossa budesonidi hoitaa limakalvotulehdusta ja formoteroli
toimii pitkävaikutteisena, keuhkoputkia avaavana lääkeaineena. Orionin tavoitteena on hyödyntää Easyhaler-teknologiaa nykyisten tuotteiden ja kehityshankkeiden lisäksi myös uusissa valmisteissa.
▶ kehitämme yhteistyössä Novartiksen kanssa Parkinsonin taudin hoitoon suunnattua Stalevo-lääkettämme Japanin markkinoille. Stalevo on jo hyväksytty muilla päämarkkinoilla Parkinsonin taudin hoitoon.
Liikunta ei ole välttämätön paha, vaan monelle tärkeä rentoutumiskeino, osa hyvää arkea. Keho ja mieli kuuluvat samaan pakettiin; toisen hyvinvointi auttaa myös toista jaksamaan. Liikunta ja monipuolinen ravinto ovat avaintekijöitä terveeseen elämään.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan liikunta vähentää ennenaikaista kuolleisuutta ja ehkäisee monia sairauksia. Liikuntaa harrastavalla ihmisellä on pienempi todennäköisyys sairastua esimerkiksi masennukseen, osteoporoosiin, kakkostyypin diabetekseen tai korkeaan verenpaineeseen. Monet sydäntautien riskitekijät, kuten kohonnut verenpaine, kolesteroli ja verensokeriarvot, pysyvät kurissa liikunnan avulla.
Lenkkipolku tai seinäkiipeily ei sovi jokaiselle. Kannattaa aloittaa helposta päästä, vaikka kävelystä tai uimisesta. Lepo on yhtä tärkeää kuin liikunta. Kun
kehosi pyytää taukoa, vastaa kyllä.
Orionin verkkosivuilla on hyödyllinen linkkilista hyvistä lääke- ja terveystiedon lähteistä www.orion.fi > Tuotteet ja palvelut
2000-luvulla teknologia on rientänyt uudella tavalla liikkuvien ihmisten avuksi. Kotiolohuoneessa voi nyrkkeillä, golfata tai pelata tennistä pelikonsolia vastaan. Lenkkitossun pohjaan saa mikrosirun, joka lähettää juoksudataa lenkkeilijän lantiolla heiluvaan musiikkisoittimeen. Teknologia ei ole kuitenkaan syrjäyttänyt liikkuvaa ihmistä käskijän paikalta – päinvastoin, se on kannustanut yhä useampia ihmisiä liikunnan
9 000 askelta
ukk-instituutin mukaan suositeltava päivittäinen terveysliikunnan taso on 9 000 askelta. Tähän päästään, kun päivän aikana töissä ja kotona otettuihin askeliin lisätään noin puolen tunnin kävelylenkki.
Ihanteelliseen aktiivisuuteen päästään 13 000 päivittäisellä askeleella. Se vaatii muun liikkumisen lisäksi noin tunnin reipasta kävelyä.
Askeltavoitteen voi saavuttaa ilman kärsivällistä laskupäätäkin. Askelmittarin avulla voit rekisteröidä kaikki päivän aikana otetut askeleet.
(Alkuperälääkkeet, Erityistuotteet, Eläinlääkkeet, Fermion, Sopimusvalmistus ja muut)
Lääkkeiden ja niiden vaikuttavien aineiden tutkimus, kehitys, valmistus ja markkinointi
Liikevaihto vuonna 2009: 324,0 milj. €
Patentoituja reseptilääkkeitä kolmelle terapia-alueelle:
Erikoislääkärit, erityisesti neurologit, urologit, onkologit, sydänlääkärit, tehohoitolääkärit ja keuhkolääkärit
Euroopan laajuinen oma verkosto ja maailmanlaajuinen verkosto partnereiden kautta
Lisätietoja: www.orion.fi
Vuonna 2009 Orion hankki takaisin Simdax-sydänlääkkeen lähes maailman laajuiset oikeudet
Lue lisää sivulta 30
Diagnostiikkaliiketoiminta
Diagnostisten testien kehitys, valmistus ja markkinointi
Liikevaihto vuonna 2009: 274,8 milj. €
Mitä tekee: Geneerisiä eli patenttisuojattomia reseptilääkkeitä ja itsehoitotuotteita
Asiakkaat: Kuluttajat, apteekit, lääkärit, sairaalat
Suomi, Skandinavia ja Itä-Eurooppa, mukaan lukien Venäjä
Lisätietoja: www.orion.fi www.itsehoitoapteekki.fi
"Apteekit ovat Orionin avainasiakkaita"
Lue lisää sivulta 32
Liikevaihto vuonna 2009: 62,1 milj. €
Mitä tekee: Lääkkeitä ja hoitotuotteita lemmikkija tuotantoeläimille
Asiakkaat: Eläinlääkärit, apteekit, kuluttajat
Pohjoismaat ja Itä-Eurooppa sekä maailmanlaajuinen verkosto partnereiden kautta
Lisätietoja: www.orionvet.fi
Lue lisää sivulta 34
Lue lisää Orionin tulosyksiköistä sivuilta 30–41.
1) Sopimusvalmistus ja muut eli lääkevalmistus muille yhtiöille sisältyy Lääkeliiketoiminnan segmenttiin, mutta se ei ole erillinen tulosyksikkönsä, vaan kuuluu konsernissa Toimitusketju-organisaatioon.
Ulkoinen myynti vuonna 2009: 41,4 milj. €
Mitä tekee: Lääkkeiden vaikuttavia aineita Orionille ja muille yhtiöille
Asiakkaat: Orion, muut lääkeyhtiöt
• Lääkkeiden vaikuttavia aineita esimerkiksi Orionin entakaponi, levosimendaani, toremifeeni, detomidiini, medetomidiini, deksmedetomidiini, atipametsoli
• Yli 20 muuta lääkkeiden vaikuttavaa ainetta
Päämarkkina-alueet: Maailmanlaajuinen
Lisätietoja: www.fermion.fi
Fermion ja yhdysvaltalainen asiakas tekevät yhteistyötä syöpälääkkeen valmistuksessa
Lue lisää sivulta 36
Mitä tekee: Lääkevalmistusta muille yhtiöille
Asiakkaat: Muut lääkeyhtiöt
• Testosteronivalmiste axiron™ sekä muita tuotteita kuten kipulääkkeitä, aivosyöpä lääke, lääkkeitä sydämen teho hoitoon ja eturauhassyöpään
Päämarkkina-alueet:
Maailmanlaajuinen, markkina-alue määräytyy tuotekohtaisesti
"Valitsimme Orionin laadun ja asiakaspalvelun perusteella" – australialainen asiakas
Lue lisää sivulta 38
Liikevaihto vuonna 2009: 45,2 milj. €
Diagnostisia testijärjestelmiä terveydenhuollon lähitestaukseen ja teollisuushygieniaan, myös sopimusvalmistusta muille yrityksille
Mm. sairaalat, terveysasemat ja -keskukset, laboratoriot, klinikat, elintarviketeollisuus, prosessiteollisuus, konepajateollisuus
Päämarkkina-alueet: Maailmanlaajuinen
Lisätietoja: www.oriondiagnostica.fi
"Clean Card pro® on todennäköisesti ainoa vastaavalla teknologialla toimiva hygieniatuote maailmassa"
Lue lisää sivulta 40
Alkuperälääkkeet muodostavat Orionin suurimman tulosyksikön. Vuoropuhelu lääkärien kanssa auttaa meitä ymmärtämään paremmin, miten lääkkeemme hyödyttävät potilaita. Orionin Alkuperälääkkeetyksikön johtaja Liisa Hurme ja italialainen erikoislääkäri Giovanni Landoni valottavat yhteistyötä Orionin sydämen vaikean vajaatoiminnan hoitoon kehittämän Simdax® lääkkeen saralla.
käynnistäneet laajan satunnaistutkimuksen, jonka tavoitteena on tutkia levosimendaanin tehoa tuhannella potilaalla. Sain mukaan 32 italialaista sairaalaa – en ole aikaisemmin urallani nähnyt vastaavaa innokkuutta lääkeainetta kohtaan.
gl: Toteutamme tämän tutkimuksen täysin itsenäisesti. Mutta kun käynnistin projektin, Orion osoitti välittömästi kiinnostusta. Orionin edustajat vierailivat sairaalassani ja antoivat hankkeelle tukensa, mikä oli erittäin tärkeää.
lh: Yhteistyö sairaaloiden kanssa on äärimmäisen tärkeää. Meillä on Orionissa huippuosaamista lääkemolekyylien kehittämisestä, mutta lääkkeiden käytön todellisia ammattilaisia ovat sairaaloissa ja klinikoilla työskentelevät lääkärit ja hoitajat, jotka huolehtivat potilaista päivittäin.
gl: Tämä lääke selvästi tehostaa sydämen toimintaa ja helpottaa potilaiden oireita. Kriittisesti sairaiden sydänleikkauspotilaiden sydän kärsii jo ennen leikkausta. Levosimendaania voidaan käyttää potilaan vakauttamiseen joko ennen tai jälkeen leikkauksen, tai tietyssä vaiheessa leikkauksen aikana. Nyt käynnistyneestä tutkimuksesta odotan tarkempia potilaiden eloonjäämistä koskevia tuloksia parin vuoden kuluessa.
lh: Simdax on Orionille tärkeä lääke. Se oli lisensioituna amerikkalaiselle Abbottille vuodesta 1998 kevääseen 2009, jolloin Orion hankki itselleen takaisin Latinalaista Amerikkaa lukuun ottamatta kaikki maailmanlaajuiset oikeudet lääkkeeseen. Strategiamme on painottunut Eurooppaan, ja esimerkiksi Italiaan avasimme tytäryhtiön helmikuussa 2009. Tehohoidon sairaalatuotteilla on Orionille merkittävä painoarvo. Näemme Simdaxissa potentiaalia, ja haluamme työskennellä yhdessä lääketieteen ammattilaisten kanssa, jotta löytäisimme parhaat keinot auttaa potilaita. Se on Orioninkin perimmäinen tavoite.
Minkälaista yhteistyön lääkeyhtiöiden ja lääkäreiden välillä tulisi mielestänne olla? gl: Lääkeyhtiöt voisivat kerätä yhteen lääketieteen ammattilaisia ja edistää keskustelua heidän välillään. Sitä kautta ammattilaiset voisivat auttaa toisiaan ongelmatilanteissa. lh: Tämä on erittäin kiinnostava ajatus. Voisimme tarjota viestintäkanavan, jossa esimerkiksi lääkärit voisivat keskustella toistensa tai suuremman yleisön kanssa uusista löydöksistä lääketieteen alalla. Mielestäni olisi myös erittäin tärkeää, että lääkeyhtiöt, kliinisen puolen asiantuntijat ja lääkealaa valvovat viranomaiset keskustelisivat yhdessä siitä, miten potilaiden hyvinvointia voitaisiin edistää parhaalla mahdollisella tavalla.
Sydämen vajaatoiminta on tila, jossa sydän ei jaksa pumpata riittävästi verta elimistön tarpeisiin. Sydämen vajaatoiminnasta kärsii arviolta 15 miljoonaa ihmistä maailmassa. Orionin kehittämä levosimendaani, tuotenimeltään Simdax, on sairaaloissa suonensisäisenä injektiona käytettävä sydämen vaikean vajaatoiminnan hoitoon tarkoitettu lääke. Simdax herkistää sydämen kalsiumille ja lisää näin sydämen supistusvoimaa. Lisäksi lääke toimii verisuonia laajentavasti, mikä helpottaa happipitoisen veren ja ravintoaineiden kulkeutumista elimistöön ja itse sydämeen.
Lääkkeiden käytön todellisia ammattilaisia ovat sairaaloissa ja klinikoilla työskentelevät lääkärit ja hoitajat
Lääkeyhtiöt voisivat edistää keskustelua lääketieteen ammattilaisten välillä.
Terveellä tiellä
Apteekit ovat Orionin avainasiakkaita, sillä itsehoidon tuotteitamme ja geneerisiä reseptilääkkeitämme myydään lähinnä apteekkien kautta. Orionin Erityistuotteet-yksikön johtaja Markku Huhta-Koivisto ja Turun Joutsen Apteekin apteekkari Riikka Aahe tuntevat pitkän yhteistyön salat.
ra: Olemme melkein 200 vuotta vanha turkulainen apteekki. Vaikka olenkin itse melko tuore kasvo talossa, pitkäikäiset työsuhteet ja vahva palvelukonsepti ovat apteekkini valtteja.
ra: Yhteistyötä tehdään erityisesti lääkkeiden myynnin ja itsehoitotuotteiden markkinoinnin saralla. Orion toimittaa meille paitsi tuotteita myös erilaisia markkinointimateriaaleja, joita laitamme esille liikkeeseemme.
mh: Olemme järjestäneet myös yhteisiä koulutuksia ja pyrkineet keskustelemaan arvoistamme ja toimituksiimme liittyvistä lupauksista.
Millä perustein apteekit nostavat tiettyjen valmistajien tuotteita näkyvämmin esille? ra: Pelkkä tuotejulisteen lähettäminen ei riitä siihen, että laittaisimme sen
apteekkimme ikkunaan. Lähtökohtana on se, että tuote on hyvä, ja myös siihen liittyvä taustatuki on kunnossa. Tämä tarkoittaa, että tuotekonseptin on oltava valmis ja sen takana olevan yrityksen luotettava. mh: Olemme pyrkineet systemaattisesti kehittämään toimintaamme siten, että kampanjat toteutetaan suunnitelmien mukaisesti ja tuotteitamme on aina saatavilla. ra: Omasta puolestani voin sanoa, että Orionin tuotteet ja muut materiaalit tulevat ajallaan. Usein paikalle saapuu myös myynti edustaja. Lisäksi verkossa toimiva Orionin Apteekkikanava-palvelu on todella hyvä informaatiolähde, jota käytämme myös omassa apteekissani.
ra: Apteekkikanavaan on kerätty kaikki tarpeellinen tieto esimerkiksi Orionin uusista tuotelanseerauksista sekä itseopiskelumateriaalia. Sähköpostiin tuleva ilmoitus kertoo, kun verkkoon on päivitetty uutta tietoa. Tämä palvelu on hyvä lisä muulle yhteydenpidolle Orionin kanssa. mh: Apteekkikanava on nykyaikaisella tekniikalla toteutettu, ajasta ja paikasta riippumaton viestintäkanava Orionin ja apteekkien välille. Mutta tärkeintä on edelleen edustajiemme työ ihmisten parissa.
ra: Ilman muuta – tiedän aina, keneen ottaa yhteyttä, jos tarve niin vaatii. Uskoisin, että kaikki suomalaiset apteekkarit tietävät, kuka
on heidän edustajansa Orionissa. Joissakin tapauksissa samat edustajat ovat palvelleet apteekkareita jopa vuosikymmeniä. Orionin edustajista on vuosien saatossa tullut ystäviäni. Se on todella suuri vahvuus, että yrityksellä on kasvot.
mh: Apteekkareiden kuunteleminen on meille erittäin tärkeää. Haluamme tietää, mitä voisimme tehdä heidän hyväkseen ja toisaalta ottaa vastaan rakentavaa palautetta, jonka pohjalta voimme kehittää toimintaamme. Avoimen keskustelun ja luottamuksen synnyttäminen on olennaista.
mh: Nykyinen useissa maissa käytössä oleva järjestelmä nojaa apteekkien ammatti taitoon ja osaamiseen. Jos sääntely poistettaisiin ja apteekkituotteita vapautuisi päivittäistavarakauppaan, yksittäisten tuotteiden hinnat voisivat laskea, mutta yhteiskunnan kustannukset nousta lisääntyneiden riskien ja osaavan palvelun puuttumisen vuoksi.
ra: Uskon, että lääkealan sääntely on sen pelastus. Jos edes osa itsehoitolääkkeistä viedään päivittäistavarakauppaan, merkitsee se sääntelyn poistamista. Se taas tarkoittaisi asiakkaan turvallisuuden heikentymistä. Nyt apteekit hoitavat merkittävän osan terveydenhuollon avopalvelusta. Potilaan ei tarvitse mennä pienten vaivojen vuoksi terveys keskukseen, sillä hän saa asiantuntevaa palvelua apteekista esimerkiksi farmaseutilta. Tämän tehtävän täyttämiseksi tarvitsemme Orionin kaltaisia yhteistyökumppaneita.
Psykoosilääkkeisiin kuuluvaa Ketipinoria käytetään skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisen vaiheen hoidossa. Ketipinor on yksi Orionin uusista rinnakkaisvalmisteista, joka on menestynyt useilla markkinoilla. Ketipinor on Orionin kehittämä, ja se valmistetaan ja pakataan Orionin omissa yksiköissä. Orion valmistaa patentoidulla menetelmällään myös lääkkeen vaikuttavan aineen, ketiapiinin. Ketiapiini vaikuttaa keskushermoston hermosolujen välittäjäainereseptoreihin.
Apteekkareiden kuunteleminen on Orionille erittäin tärkeää
Orionin edustajista on vuosien saatossa tullut ystäviäni. On todella suuri vahvuus, että yrityksellä on kasvot.
Orion on yksi merkittävimmistä toimijoista Pohjoismaiden eläinlääkemarkkinoilla. Orionin Eläinlääkkeet-yksikön johtaja Satu Ahomäki ja Ruotsin maatalousyliopiston eläinsairaalan johtaja Mia Runnérus keskustelevat eläinten hoidon nykytrendeistä.
sa: Orionille on erittäin tärkeää tuntea asiakkaansa sekä kaikki sidosryhmät, jotka työskentelevät eläinten hyvinvoinnista huolehtimisen parissa. Innovaatiot syntyvät keskustelulla ja yhteistyöllä, eivät yksin toimistossa istuen. Yliopistollisissa eläinsairaaloissa voimme tehdä yhteistyötä eläinlääketieteen opiskelijoiden ja heidän opettajiensa kanssa esimerkiksi kliinisissä kokeissa. mr: Mekin haluamme säilyttää puheyhteyden lääkeyhtiöihin, koska tarvitsemme hyviä tuotteita. Pidän siitä, että voin kutsua tänne tuttuja ihmisiä, jotka osaavat kertoa asiantuntevasti tuotteistaan, ilman turhia myyntipuheita. Eläinlääkärit ovat erittäin vaativia, ja heitä kiinnostaa tiede tuotteiden takana.
sa: Täällä on esimerkiksi tutkittu Orionin Dexdomitor-eläinrauhoitteen turvallisuutta kissoissa. Parhaillaan Universitetsdjursjukhusetissa on myös käynnissä loppuvaiheen testaus koirien mastosytooma-ihosyövän hoitoon kehitetystä Paccal®-lääkkeestä (paklitakseli). Lääke on ruotsalaisen Oasmian tuote, ja Orionilla on siihen koko Euroopan kattavat myyntioikeudet.
mr: Juuri syöpäsairauksien hoito eli onkologia on kasvava alue, jonka saralla pyrimme jatkokouluttamaan eläinlääkäreitämme. Ruotsissa tälle on tarvetta, koska omistajat haluavat yhä useammin hoidattaa myös syöpäsairauksista kärsiviä eläimiään. Toinen vaikuttava kehityssuunta on antibioottikuurien määräämisen vähentäminen ja vastaavasti särkylääkkeiden käytön lisääntyminen. Mielestäni Orioninkin kannattaa aktiivisesti tarjota vaihtoehtoja antibiooteille, koska olette yksi markkinajohtajista ja tämä asia kiinnostaa eläinten omistajia. sa: Orionissa tiedostetaan, että varsinkin Pohjoismaat ovat edelläkävijöinä edistämässä sitä, ettei antibiootteja käytettäisi ilman todettua bakteeritulehdusta. Kun tulehdus on diagnosoitu, antibiootti tulisi myös valita mahdollisimman tarkkaan kyseisen bakteerin mukaan. Näin vältetään kirjavaa hoitoa ja ehkäistään bakteereita kehittämästä vastustuskykyä antibiooteille.
Orion on jo kartoittanut niin sanottujen kapeakirjoisten antibioottien käyttöä sekä tuotantoeläinpuolella että lemmikkien terveydenhuollossa. Tutkimme tällaisten antibioottien kehitysmahdollisuuksia. Myös kipulääkitys on Orionille sydämenasia,
koska omia rauhoitteitamme käytetään leikkausten yhteydessä. Operaation onnistuminen vaatii potilaan kivun kokonaisvaltaista hoitoa niin ennen kuin jälkeen leikkauksen.
Orion tarjoaa jo ihmisille diagnostisia QuikRead®-testejä, joilla voidaan päätellä nopeasti, onko potilaalla virus- vai bakteeriperäinen sairaus. Voisiko samaa menetelmää laajentaa eläinlääketieteeseen? sa: Orion Diagnosticalla ei toistaiseksi ole valikoimassaan eläimille suunnattuja QuikRead-testejä. Olisi erinomaista, jos tulevaisuudessa Orion voisi tarjota diagnostisia testejä jossain muodossa myös eläinklinikoille.
mr: Tällaista testiä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi koirien nielurisatulehduksen todentamisessa. Nythän vastaavaa menetelmää käytetään jo laajasti ihmisillä.
mr: Kyllä, näyttää siltä. Joskus mietin, miten pitkään hoidettavien lemmikkien määrä voi kasvaa. Eläimiä pidetään perheenjäseninä, jolloin omistajat hakevat herkästi hoitoa sairastuneille lemmikeilleen.
sa: Joka vuosi esimerkiksi koiria rekisteröidään enemmän ja enemmän. Lemmikkien määrä kasvaa tasaisesti, enkä usko tämän kehityksen loppuvan. Se luo myös tarpeita uusille hoitomuodoille.
Domosedan (detomidiini) on Orionin omaan molekyylikeksintöön perustuva alkuperälääke, jota eläinlääkärit eri puolilla maailmaa ovat käyttäneet etenkin hevosten rauhoitteena jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Nyt Orion on kehittänyt tutusta tuotteestaan helppokäyttöisen geelimuodon, jonka ansiosta lääke saadaan imeytymään limakalvolta. Esimerkiksi hoitaja tai omistaja voi annostella Domosedan Gelin hevosen kielen alle. Lääkäri voi aloittaa toimenpiteen noin puolen tunnin kuluttua lääkkeen antamisesta.
Orion on merkittävimpiä eläinlääkkeiden valmistajia ja jakelijoita Pohjoismaissa
Innovaatiot syntyvät keskustelulla ja yhteistyöllä, eivät yksin toimistossa istuen.
Orionin Fermion-yksikkö on erikoistunut lääkkeiden vaikuttavien aineiden valmistukseen. Lääkemolekyylejä valmistetaan paitsi Orionin omiin tuotteisiin myös muille lääkeyhtiöille. Vuonna 2009 jatkoimme yhteistyötä muun muassa yhdysvaltalaisen Allos Therapeutics in kanssa.
bb: Allos on innovatiivisten syöpähoitojen kehittämiseen ja kaupallistamiseen sitoutunut biolääketieteen yritys. Vuoden 2009 syyskuussa Yhdysvaltain lääkealaa säätelevä Food and Drug Administration (fda) myönsi nopeutetun luvan folotyn™ lääkkeelle (pralatreksaatti-injektio) tiettyä agressiivista lymfoomaa sairastavien potilaiden hoitamiseksi. Pitkäaikaisen sopimuksemme mukaan Fermion valmistaa folotyniä maailmanlaajuisiin kaupallisiin ja kliinisten kokeiden tarpeisiimme. jm: Tarjoamme tutkimus- ja valmistuspalveluja myös Orionin ulkopuolisille sopimuskumppaneille. Tämä projekti Alloksen kanssa on ollut käynnissä noin kaksi vuotta.
jm: folotynin valmistuksen teknolo giaa ollaan parhaillaan siirtämässä Allokselta Fermioniin. Teemme myös kemiallista tutkimusta, jossa haetaan parasta mahdollista tapaa valmistaa tätä molekyyliä tehdasmittakaavassa Fermionin laitteilla. Kun tämä prosessi saadaan kuntoon, valmistuksesta tulee rutiinia.
bb: Uskomme, että Fermionin valmistamaa vaikuttavaa ainetta käytetään kaupallisesti saatavilla olevassa lääkkeessä vuonna 2010. Allos on ollut aktiivisesti mukana teknologian siirtämisessä, mutta tavoitteena on, että jatkossa Fermion toimittaa meille vaikuttavaa ainetta itsenäisesti avaimet käteen -periaatteella.
bb: Allos tukeutuu vain taitaviin valmistajiin lääketuotannossaan. Fermion on tunnettu lääkeainevalmistaja, jolla on erityistä osaamista folotynin kaltaisten lääkeaineiden laajan mittakaavan valmistuksesta. Koimme, että Fermionilla oli vaadittu kapasiteetti tarpeidemme täyttämiseen.
jm: Fermion on tuottanut pitkään eri syöpälääkkeitä. Tämä kokemus tekee meistä luotettavan valmistajan.
jm: Yhteistyö on ollut todella tiivistä. Alloksen kemian asiantuntija esimerkiksi työskenteli tietyn ajan tehtaallamme
Suomessa auttamassa projektin käynnistämisessä. Näin pitkälle menevä yhteistyö on harvinaista.
bb: Odotuksemme oli, että Fermionin asiantuntemus ja liiketoimintatapa takaavat hyvän kumppanuussuhteen. Fermion on tehnyt erittäin hyvää työtä ja täyttänyt odotuksemme muun muassa teknologian siirrosta ja valmistuksen tarkkuudessa. Yhdeksän tunnin aikaero, kieli, valmistukseen liittyvät tekijät sekä Yhdysvaltain ja Euroopan viranomaisvaatimusten väliset erot olivat haasteita, jotka tunnistettiin projektin alussa. Molemmissa maissa tiimit ovat varmistaneet uutteralla työllään, etteivät nämä haasteet ole vaikuttaneet projektin lopputulokseen.
bb: Lähitulevaisuuden tavoitteemme on saattaa loppuun lääkeaineen valmistuksen teknologian siirto Fermioniin. Allos myös kartoittaa folotynin maailmanlaajuisia markkinoita ja arvioi lääkeaineen käyttömahdollisuuksia myös muiden sairauksien yhteydessä.
jm: Uskon folotynin tulevaisuuteen, ja olemme mielellämme rakentamassa sitä yhdessä Alloksen kanssa. Pitkäkestoisessa yhteistyössä tuloksia voidaan odottaa vielä 5–10 vuodenkin kuluttua.
Fermionin asiantuntemus ja liiketoimintatapa takaavat hyvän kumppanuussuhteen
Alloksen kemian asiantuntija työskenteli tehtaallamme Suomessa auttamassa projektin käynnistämisessä.
Sopimusvalmistajana Orion on luotettava kumppani, joka hoitaa toimitukset ajallaan. Siksi australialainen Acrux valitsi Orionin uuden testo steronituotteensa valmistajaksi. Teollistamispäällikkö Esa Nauska ja Acruxin tuotekehityksestä ja teknologiasta vastaava johtaja Clive Blower kertovat yhteistyöstään.
cb: Kartoitimme maailmanlaajuisesti lääkeyhtiöitä, joilla on Yhdysvaltain viranomaisen fda:n hyväksymä tuotantolaitos sekä mahdollisuus valmistaa hormoneja ja käsitellä palavia nesteitä. Orion oli yksi niistä. Teimme lopullisen valintamme axiron™-lääkkeen valmistajasta arvioituamme tarkasti laatuun, kuluihin ja asiakaspalveluun liittyviä tekijöitä. Myös Orionin tekninen osaaminen hormonituotteiden valmistajana oli merkittävässä roolissa päätöstä tehtäessä.
en: Acrux on maailman mittakaavassa pieni yritys, jolle olimme sopivan kokoinen kumppani. Meitä auttoi kokemuksemme esimerkiksi Orionin omasta Divigel® hormonilääkkeestä, jota valmistamme lähes kaikille maailman suurimmille markkinaalueille. Huomasimme Acruxin kanssa nopeasti, että meillä on mahdollisuudet
hyvään yhteistyöhön. Polkaisimme projektin varsinaisesti käyntiin kesäkuussa 2008.
cb: axiron™ on uudenlainen kainaloon annosteltava testo steronituote, jolla voidaan hoitaa miesten hypogonadismia eli testosteronin vähäisen erityksen aiheuttamaa sukupuolirauhasten vajaatoimintaa. Tätä vaivaa esiintyy erityisesti ikääntyvillä miehillä, ja sen oireita ovat esimerkiksi väsyneisyys ja seksuaalisen vireystason lasku. en: Vuoden 2009 aikana valmistukseen liittyvä teknologia siirrettiin onnistuneesti Orionin Turun tehtaalle, jossa olemme jo valmistaneet axironin™ koe- ja rekisteröintieriä menestyksekkäästi viranomaisvaatimukset täyttävällä tavalla. Nyt valmistaudumme kaupalliseen valmistukseen.
en: Acruxin tapa toimia on välitön, joustava ja tehokas. Ongelmiin ei jäädä makaamaan, vaan asiat hoidetaan heti. Olemme löytäneet molemmista yrityksistä oikeat ihmiset tähän yhteistyöhön. Olen huomannut, miten oman tiiminikin ihmisten osaaminen on kehittynyt. Yhteensä projektissa on aktiivisesti mukana noin parikymmentä henkeä. He ovat toisiinsa yhteydessä päivittäin. cb: Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhömme. Orion on ollut axiron™-projektissa todellinen partneri, joka on aktiivisuudellaan mahdollistanut yhteisten virstanpylväiden saavuttamisen. Orion on tuonut projektiin erinomaisen valmistusta koskevan osaamisensa ja Acrux tuloksiin tähtäävän syvällisen projektituntemuksensa.
cb: axiron™ on läpäissyt kolmannen vaiheen kliiniset testit, ja olemme jättäneet myyntilupahakemuksen fda:lle Yhdysvalloissa. Mikäli se hyväksytään, odotamme lanseerausta Yhdysvalloissa vuoden 2011 alussa. en: Onnistuneet potilaskokeet, kunnossa oleva tekniikka ja viranomaisilta tulleet viestit puoltavat vahvasti myyntiluvan myöntämistä. Orionin Turun tehdas on jo varautunut axironin™ valmistuksen käynnistämiseen.
cb: Testosteronilääkkeiden maailmanlaajuinen markkina on vuodessa noin miljardi Yhdysvaltain dollaria, ja se kasvaa 20 prosentin vuosivauhtia. axiron™ on uusi tuote, jolla tavoittelemme merkittävää markkinaosuutta ensin Yhdysvalloissa ja tämän jälkeen Euroopassa. Tavoitteena on, että Acrux ja Orion jatkavat tiivistä yhteistyötä, jotta axironin™ kasvava kansainvälinen kysyntä saadaan täytettyä turvallisesti ja tehokkaasti. en: Uskon, että turvallisuus ja helppokäyttöisyys ovat tämän tuotteen valtteja, jotka auttavat markkinaosuuden valloittamisessa. Kaikki tuotteen kaupallisiin tarpeisiin menevät erät valmistetaan Orionin Turun tehtaalla.
Teimme lopullisen valintamme arvioituamme tarkasti laatuun, kuluihin ja Orionin tekniseen osaamiseen liittyviä tekijöitä
Orion on ollut todellinen partneri, joka on aktiivisuudellaan mahdollistanut yhteisten virstanpylväiden saavuttamisen.
Yhteistyö VTT:n kanssa auttoi Orion Diagnosticaa hyödyntämään tuoteosaamistaan uudella tavalla. Orion Diagnostican toimitusjohtaja Jaakko Rissanen ja VTT:n painetun älykkyyden kärkiohjelman johtaja Harri Kopola kertovat, miten huipputuote Clean Card PRO® syntyi.
jr: Yhteistyöverkosto on välttämätön, koska toimimme koko maailman kattavassa kilpailutilanteessa. Esimerkiksi vtt:n kanssa meillä on vuosien kokemus monenlaisesta yhteistyöstä.
hk: Olemme tutkineet painettua älykkyyttä vtt:llä vuosituhannen alusta saakka. Ajatus Clean Card prosta nousi esille muutama vuosi sitten yhteisessä palaverissamme. Orion Diagnostica tiedusteli meiltä, voisiko hygieniatestejä tehdä painotekniikalla, ja siitä tämä alkoi.
jr: Meillä heräsi ajatus, että tässä voisi olla jotain. Se oli ikään kuin harkiten otettu riski.
jr: Mielestäni alusta alkaen molemmilla osapuolilla oli selvänä johtoajatuksena se, että
tämä poikisi myös kaupallisia tuloksia. hk: Se on totta. Kun käynnistimme painetun älyn kärkiohjelman vtt:llä vuonna 2006, emme halunneet tehdä siitä pitkän tähtäimen tutkimusohjelmaa, vaan luoda innovaatioita. Keksintö on innovaatio vasta, kun siitä tehdään kaupallista toimintaa. Clean Card pro on loistava esimerkki siitä, mitä teknologialla voidaan tehdä lyhyellä aikajänteellä.
jr: Yhteistyön tiiviyttä kuvastaa se, että projektissa mukana olevat Orion Diagnostican työntekijät käyttävät vtt:n kollegoistaan pelkkiä etunimiä. Tämän hankkeen onnistumisen kannalta on ollut todella tärkeää, että molemmilta puolilta samat ihmiset ovat olleet koko ajan mukana. Tekeminen on ollut parhaimmillaan yhdessä innovointia.
hk: Projekti on sujunut erittäin hyvässä hengessä. Kumpikaan ei ole odotellut, että toinen tekee jotain, vaan asioita on rakennettu yhdessä kaikkien osaamista hyödyntäen. Se on ollut win-win-tilanne, jossa yhteistyökumppanit tuottavat lisäarvoa toisilleen.
Miten Orion Diagnostican ja vtt:n osaamisalueet ovat tässä yhteistyössä jakautuneet? jr: Orionin vahvuutena on varmasti ollut asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja omiin tuotteisiimme liittyvä huippuosaaminen. vtt taas on tuonut syvällistä teknologian tuntemusta.
hk: Orion Diagnostica on tuonut mukaan asiantuntemuksensa kemiasta ja väriindikaattoreista. vtt puolestaan on saanut
älykkäällä painotekniikalla sitoutettua kemikaalit ja sensorit niin sanottuun monikerrostekstiilirakenteeseen, jota Clean Card prossakin käytetään.
jr: Uskon, että tällaisten testien käyttö tulee laajenemaan. Clean Card pro on herättänyt jo nyt erittäin suurta mielenkiintoa. Se on tietääkseni ainoa vastaavalla teknologialla toimiva hygieniatuote maailmassa. Uusia mahdollisuuksia on lukuisia, jopa kotitalouskäytössä, sillä ihmiset arvostavat entistä enemmän testien käyttäjäystävällisyyttä, nopeutta ja luotettavuutta. hk: Kyky tällaisen teknologisten ratkaisujen valmistamiseen kasvaa koko ajan. Uskon, että olemme vasta raapaiseet pintaa siitä, miten painettua älykkyyttä voidaan soveltaa hyvinvointidiagnostiikkaan.
Ihmiset arvostavat entistä enemmän testien käyttäjäystävällisyyttä, nopeutta ja luotettavuutta
Yhteistyön tiiviyttä kuvastaa se, että projektissa mukana olevat Orion Diagnostican työntekijät käyttävät vtt:n kollegoistaan pelkkiä etunimiä.
Vanhuuden ei tarvitse olla vaivoja täynnä. Vuonna 2009 julkaistun Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan ihmisten onnellisuus itse asiassa lisääntyy iän myötä.
Samanaikaisesti puhutaan kuitenkin vanhusten yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Vanhukset kaipaavat paitsi seuraa myös säännöllistä liikuntaa pysyäkseen terveinä. Tarjoudu vanhukselle kaveriksi! Mutta pidä varasi, ettet jää ladulla jälkeen.
Yhteinen aaltopituus vanhusten ja nuorten kesken löytyy yllättävän helposti. Parhaimmillaan nuoren ja vanhuksen välille syntyy ystävyys, jossa jaetaan tarinoita maailman menosta.
25%
Lue lisää Orionin yritysvastuusta keväällä 2010 ilmestyvästä yritysvastuuraportista www.orion.fi
Elämän sisältö ei katoa siihen, kun ihminen astuu eläkeläisenä ulos työpaikan ovesta. Monen mielestä elämän parhaat vuodet ovat silloin vasta edessä. Oletko sinä tehnyt suunnitelmia eläkepäiviesi varalle? Tai miten kulutat aikaasi, jos jo olet eläkkeellä? Vaihtoehtoja riittää: lukeminen, musiikin kuuntelu, kirjoittaminen, marjojen poiminta, ruoanlaitto, kasvimaan rakentaminen, auringonnousujen ihailu, koskimelonta, lasten kanssa leikkiminen… Eihän kuulosta niin
25 prosenttia EU-maiden kansalaisista on yli 65-vuotiaita vuoteen 2020 mennessä. EU on käynnistänyt miljoonaluokan tutkimushankkeen, jolla tuetaan vanhojen ihmisten arkea ja yhteydenpitoa helpottavien digitaaliteknologioiden kehittämistä. Näin pyritään helpottamaan vanhusten kotona asumista ja tarjoamaan heille mahdollisuus yhteiskunnan kehityksessä mukana pysymi-
Hyvinvoinnin rakentaminen on Orionin perustehtävä. Vastuullinen toiminta mahdollistaa tehtävämme täyttämisen.
Työtämme innovatiivisena lääke- ja diagnostiikkayrityksenä ohjaa lakien ja eettisesti hyväksyttävien toimintatapojen noudattaminen. Tähtäämme liiketoiminnallamme globaaleille markkinoille, jolloin noudatamme samoja vastuullisia periaatteita kaikkialla maailmassa.
Olemme tunnettuja korkeasta laadusta sekä tuotteidemme ja niitä käyttävien potilaiden turvallisuuden varmistamisesta. Valmistuksemme täyttää tiukimmatkin viranomaisvaatimukset.
Potilaiden terveyden edistämien on tärkeää työtä, joka edellyttää innovaatioita. Orionissa innovaatiot syntyvät ammattitaitoisten ihmisten välisestä yhteistyöstä ja keskinäisestä kunnioituksesta.
Orionin tuotteistossa on satoja erilaisia lääkkeitä ja itsehoidon tuotteita. Tehokas ja joustava toiminta turvataan sillä, että Orion hallitsee tuotteiden koko arvoketjun aina tutkimus- ja kehitystyöstä ja tuotannosta myyntiin ja markkinointiin.
Suomessa sijaitsevissa tehtaissamme valmistetaan vuosittain noin 60 miljoonaa lääkepakkausta. Espoon, Turun ja Kuopion lääketehtaidemme lisäksi lääkkeiden vaikuttavia aineita valmistetaan Fermionin Hangon ja Oulun yksiköissä sekä diagnostiikkatuotteita Espoossa ja Turussa.
Orion valmistaa ja markkinoi omien tuotteidensa lisäksi myös muiden yhtiöiden kehittämiä tuotteita lisenssisopimuksin. Teemme myös sopimusvalmistusta asiakkaillemme niin lopputuotteiden kuin lääkkeiden vaikuttavien aineiden saralla.
Orion valmistaa itse Suomessa vaikuttavat aineet esimerkiksi kaikkiin omiin alkuperälääkkeisiinsä. Pääosa Orionin käyttämistä raaka-aineista tulee kuitenkin ulkomailta. Valitsemme yhteistyökumppanimme, kuten raaka-aineiden toimittajat, huolellisen auditoinnin perusteella. Vierailemme toimittajiemme luona varmistamassa, että valmistuksen laatu täyttää sekä Orionin omat että viranomaisten asettamat kriteerit.
Pyrkimys korkeaan laatuun näkyy kaikessa Orionin toiminnassa – niin tuotteissa kuin palveluissamme. Orionin työntekijät ovat erittäin sitoutuneita ensiluokkaisten laatuvaatimustemme täyttämiseen.
Myös toimitusvarmuuden ylläpitäminen on Orionille tärkeää, sillä lääkkeidemme saatavuudella on vaikutusta potilaiden hyvinvointiin. Valmistuksen korkean tason laadunhallinta ja tarkasti organisoitu toimitusketju takaavat sen, että lääkkeitämme on aina saatavilla niitä tarvitseville.
Orion seuraa ja arvioi kaikkien lääkkeidensä turvallisuutta niiden koko elinkaaren ajan, aina lääkekandidaatin valinnasta myyntiluvan loppumiseen asti. Potilasturvallisuuden takaaminen on prioriteettimme.
Työnantajana Orion haluaa edistää henkilöstön hyvinvointia. Tuemme monipuolisesti työntekijöidemme osaamisen kehittämistä ja mahdollisuuksia työnkiertoon.
Orion kantaa taloudellisen vastuunsa toimimalla harkitsevasti, työskentelemällä pitkäjänteisesti ja täyttämällä ajallaan velvoitteensa niin työntekijöitään, yhteistyökumppaneitaan kuin viranomaisia kohtaan. Vastuullinen toiminta on pohja myös taloudellisen lisäarvon tuottamisessa omistajillemme pitkällä aikajänteellä.
Orion huolehtii ympäristöstään. Olemme sitoutuneet tiukkoihin päästönalennustavoitteisiin ja tehneet viime vuosina mittavia ympäristöinvestointeja. Niiden avulla etenkin tuotannossamme käytettävien kemikaalien päästöt ilmakehään ovat vähentyneet dramaattisesti.
Jyrki Linnankivi Kenian ja Somalian välisten maakuntien unicef-toiminnan vetäjän, Golicha Husseinin kanssa.
O rionille yhteistyö UNICEFin kanssa on konkreettinen tapa kantaa yritysvastuuta niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Kansainvälisyys ja Orionin toimialaan luontevasti sopiva järjestö olivat tärkeimmät kriteerit, kun lahjoituskohteeksi valikoitui Suomen UNICEF. Apu päätettiin keskittää yhteen kohteeseen, jotta lahjoitusvaroilla saataisiin mahdollisimman paljon aikaan.
Orion on tehnyt yhteistyötä UNICEFin kanssa vuodesta 2008 ja kuuluu järjestön 20 suurimman suomalaisen lahjoittajan joukkoon. UNICEF tekee työtä lasten perusoikeuksien turvaamiseksi yli 190 maassa. Järjestön tavoitteena on, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus koulunkäyntiin ja terveydenhuoltoon sekä suojeluun hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja syrjintää vastaan.
Orionilla työskentelevä, The 69 Eyes -yhtyeestä tuttu Jyrki Linnankivi on toiminut UNICEFin Hyvän tahdon lähettiläänä vuodesta 2005. Hän on tehnyt kaksi kenttämatkaa Keniaan ja kiertänyt suomalaisissa kouluissa kertomassa afrikkalaislasten elämästä.
"En epäröinyt ryhtyä lähettilääksi, sillä lapsuus kuuluu lapsille. Minusta on hienoa, että voin näin yhdistää eri roolini ja toimia maailman lasten hyväksi", Linnankivi pohtii.
Lue lisää Orionin yhteistyöstä potilasjärjestöjen kanssa www.orion.fi > Orion > Vastuullisuus
Orionin kokoisen lääkeyrityksen ei ole tarkoituksenmukaista tehdä kaikkea itse. Käytämme luotettaviksi tuntemiamme partnereita ja alihankkijoita paitsi tutkimus- ja kehitystyössä myös tuotteiden valmistuksessa sekä myynnissä ja markkinoinnissa.
Orionin tuotteita on myynnissä yli sadassa maassa. Ihmisille suunnattuja lääkkeitä markkinoiva myyntiorganisaatiomme kattaa lähes kaikki keskeiset Euroopan markkinat. Lisäksi tukeudumme globaaliin partneriverkostoomme. Myymme oman myyntiorganisaatiomme kautta myös partnereidemme tuotteita.
Yhteistyökumppanit kuuluvat henkilöstön, asiakkaiden, omistajien ja sijoittajien lisäksi Orionin tärkeimpiin sidosryhmiin. Muita tärkeitä sidosryhmiämme ovat esimerkiksi media ja erilaiset oppilaitokset. Oppilaitosten kanssa teemme yhteistyössä muun muassa tutkimus- ja kehitystyötä.
Haluamme myös pitää huolta siitä, että tiedotamme itse aktiivisesti eri kanaviemme kautta Orionia koskevista tapahtumista.
Yhteiskunta on Orionin sidosryhmä, jonka hyvinvointia edistämme paitsi työnantajana ja veronmaksajana myös monipuolisen kansalaistoiminnan tukijana.
Toiminta erilaisten potilasjärjestöjen kanssa on Orionille yksi keino kantaa vastuunsa lääkeyhtiönä ja edesauttaa potilaiden hyvinvointia.
Orion tekee yhteistyötä monien kansallisten potilasjärjestöjen kanssa eri puolilla Eurooppaa. Yhteistyöstä Suomen Parkinson-liitto ry:n kanssa Orionilla on jo vuosikymmenten kokemus. Orion on ollut mukana tukemassa liiton järjestämiä terveydenhuoltoalan henkilökunnalle suunnattuja koulutuksia. Yhteistyötä on tehty myös Parkinson-potilaille tarkoitetun "Miten hoidan itseäni" -oppaan laatimisessa.
"Oppaassa annetaan ohjeita jokapäiväisiin toimiin ja liikuntakyvyn ylläpitämiseen, sillä on tärkeää, että Parkinsonin tautia sairastavat huolehtisivat myös fyysisestä kunnostaan", sanoo Orionin neurologisten lääkkeiden tuotepäällikkö Outi Knaapi.
Potilasjärjestöjen yhteistyö lääkealan yritysten kanssa on tavallista, mutta tarkkaan säädeltyä. Liiton kautta potilaille menevissä materiaaleissa ei saa esiintyä minkäänlaista tuotemainontaa.
Outi Knaapin mukaan työ Parkinson-liiton kanssa perustuu yhteisen asian edistämiseen: "Meillä on Parkinson-liiton kanssa täysin sama päämäärä: lisätä tietoisuutta Parkinsonin taudista, jotta potilaat osaavat hakeutua hoitoon."
Parkinson-liiton neurologian erikoislääkäri Kirsti Martikainen on samaa mieltä: "Teemme Orionin kanssa yhteistyötä samalla tavalla kuin muidenkin lääkeyritysten kanssa. Orionilta tuleva tuki ja tieto ovat meille tärkeitä."
Samojen avoimuuden periaatteiden mukaisesti Orion tekee Suomessa yhteistyötä esimerkiksi Epilepsialiiton kanssa. Potilasjärjestöyhteistyötä harjoitetaan myös muualla Euroopassa järjestöjen ja Orionin paikallisorganisaatioiden välillä.
Orion kantaa taloudelliset velvoitteensa niin työntekijöitään, yhteistyökumppaneitaan, osakkeenomistajiaan kuin yhteiskuntaa kohtaan.
Taloudellisen vastuumme kantamiseen kuuluu, että toimimme ennakoivasti ja pyrimme ymmärtämään ja hallitsemaan toiminnan kasvattamiseen liittyvät riskit.
Vuoden 2009 kesällä Orion uudisti taloudelliset tavoitteensa. Uuden linjauksen mukaan konsernin tavoitteena on taloudellisen vakauden varmistaminen ja perustan luominen pidemmän aikavälin kannattavalle kasvulle. Näin varmistetaan yhtiön toiminta myös tulevina vuosina. Toiminnan jatkuvuus on pohja myös taloudelliselle vastuulle.
Taloudellisen vastuun kantaminen näkyy kaikessa Orionin liiketoiminnassa. Katsomme, että taloudelliseen vastuuseen sisältyy myös konsernin sidosryhmilleen tuottama taloudellinen lisäarvo.
Orionin tärkein tehtävä on toimittaa lääkkeitä niitä tarvitseville potilaille. Esimerkiksi Suomessa myytävistä lääkepakkauksista noin joka kolmas on Orionin tuote. Orion on myös maailmanlaajuisesti tiettyjen sairauksien, kuten Parkinsonin taudin, hoitomuotojen merkittävä tarjoaja. Vuonna 2009 Orionin liikevaihto oli yhteensä 771,5 miljoonaa euroa.
Jotta lääkkeitämme olisi aina saatavilla, tarvitsemme yhteistyökumppaneita, kuten tavarantoimittajia, jotka jakavat kanssamme vastuullisen ajattelutavan. Vastineeksi huolehdimme siitä, että kaikki taloudelliset velvoitteemme yhteistyökumppaneillemme täyttyvät ajallaan. Ilman osaavia kumppaneita emme pärjäisi globaalissa kilpailussa. Vuonna 2009 maksoimme raaka-aineiden, tavaroiden ja palveluiden toimittajille myytyjen suoritteiden kuluina yhteensä 265,2 miljoonaa euroa.
Orion on työpaikka, jossa viihdytään. Tätä puoltavat henkilöstön pieni vaihtuvuus ja hyvät tulokset työtyytyväisyystutkimuksista. Orionin valttina on tarjota ihmisille työtä, jolla on merkitys yhteiskunnassa.
Tarjoamme henkilöstöllemme laadukkaat työolosuhteet ja kilpailukykyisen ansiotason. Vuonna 2009 Orion maksoi kokonaisuudessaan yhteensä 171,4 miljoonaa euroa palkkoina ja muina henkilöstökuluina.
Tuemme monipuolisesti henkilöstömme osaamisen kehittämistä ja työssä viihtymistä. Hyvinvoiva ja ammattitaitoinen henkilöstö on Orionin taloudellisen menestyksen perusta.
Pörssiin listattuna osakeyhtiönä Orionin velvollisuus on tuottaa taloudellista lisäarvoa omistajilleen. Olemme pystyneet toimimaan tehokkaasti ja tekemään hyvää tulosta myös taloudellisesti haastavina aikoina.
| Osuus | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2007 | 2008 | 2009 | liikevaihdosta, % | |
| Lisäarvon muodostuminen | |||||
| Asiakkaat | + Liikevaihto | 680,0 | 710,7 | 771,5 | 100 % |
| Toimittajat ja tuotannon muut kulut | - Myytyjen suoritteiden kulut | -232,8 | -243,4 | -265,2 | 34,4 % |
| = Bruttokate | 447,2 | 467,4 | 506,3 | 65,6 % | |
| Lisäarvon jakautuminen | |||||
| Liiketoimintojen henkilöstö | - Palkat ja muut henkilöstökulut | 111,8 | 121,2 | 121,8 | 15,8 % |
| Julkinen sektori | - Tuloverot | 49,5 | 47,8 | 52,3 | 6,8 % |
| Rahoittajat | - Rahoitustuotot ja -kulut | -1,4 | 0,9 | 3,3 | 0,4 % |
| Yhteisöllisyys | - Avustukset ja jäsenyysmenot | 0,9 | 1,1 | 1,1 | 0,1 % |
| = Yhteensä | 302,0 | 311,9 | 312,4 | 40,5 % | |
| Voittovaroista jaettavaa | |||||
| Osakkeenomistajat | - Osingot | 141,3 | 133,9 | 141,0 1) | 18,3 % |
1) Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2009 jaetaan osinkoa 1,00 euroa osaketta kohden. Lisäksi hallitus esittää yhtiökokouksen päätettäväksi, että käyttörahastosta jaetaan pääoman palautuksena vapaata omaa pääomaa 0,10 euroa osakkeelta.
Hyvinvoiva ja ammattitaitoinen henkilöstö on Orionin taloudellisen menestyksen perusta
arvon kotipaikka kunnalleen. Tästä haluamme palkita myös lähes 55 000 osakkeenomistajaamme. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2009 osinkoa maksetaan 1,00 euroa osaketta kohti. Toteutuessaan tämä tarkoittaa, että jaamme osinkoina 93,5 prosenttia tilikauden voitostamme ja efektiivinen osinkotuotto on 6,6 prosenttia.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että käyttörahastosta jaetaan pääoman palautuksena 0,10 euroa osakkeelta.
Orionin asema yhteistä hyvää edistävänä yrityskansalaisena etenkin Suomessa on merkittävä, sillä olemme maassa tärkeä työllistäjä ja veronmaksaja. Vuonna 2009 maksoimme tuloveroja yhteensä 52,3 miljoonaa euroa.
Yli 3 000 työntekijästämme 80 prosenttia työskentelee Suomessa, jonne myös koko tuotantomme ja ydintoimintomme ovat keskittyneet. Esimerkiksi Espoossa ja Hangossa kuulumme suurimpien yksityisten työllistäjien joukkoon.
Orion tukee myös lahjoituksilla yhteiskunnan hyvinvointia. Meille läheisen terveydenhuoltoalan edistämisen lisäksi Orionilla on merkittävä yhteistyösopimus unicefin kanssa. Vuonna 2009 maksoimme erilaisia avustuksia ja jäsenmaksuja yhteensä 1,1 miljoonaa euroa.
Lisää Orionin taloudellisia tunnus lukuja on tilinpäätöksessä kirjan kääntöpuolella.
Fermion on lääkkeiden vaikuttavien aineiden valmistuksesta vastaava Orionin yksikkö, jolla on tuotantolaitoksia Espoossa, Oulussa ja Suomen eteläisimmässä kaupungissa Hangossa.
1970-luvulta asti toimineessa Fermionin Hangon tehtaassa valmistettiin alun perin antibiootteja. Nykyään Fermionin suurimmassa tuotantoyksikössä valmistetaan esimerkiksi Orionin kehittämää entakaponi-molekyyliä Parkinsonin taudin hoitoon tarkoitettuihin omiin alkuperälääkkeisiin.
"Yleiskäsitykseni Fermionista on hyvin myönteinen. En ole missään vaiheessa kuullut siitä mitään negatiivista. Fermion on tärkeä toimija paikkakunnalla", sanoo Hangon kaupunginjohtaja Jouko Mäkinen.
Fermion työllistää Hangossa 150 henkeä. Työllistävän vaikutuksen lisäksi Mäkinen kiittelee tehdasta ympäristöystävällisyydestä. Tehtaan poistokaasujen käsittelylaitoksella liuotinhöyryt saadaan poltettua vaarattomiksi yhdisteiksi, ja samalla tuotetaan energiaa Fermionin prosesseihin.
Kaupunginjohtaja uskoo kemianteollisuuden tulevaisuuteen.
"Kemianteollisuus yleensäkin on Hangolle tärkeä asia, ja aion osaltani vaikuttaa siihen, että alan tulevaisuuden työvoimantarpeeseen kiinnitetään huomiota seudun ammatillisessa koulutuksessa. Kun viime aikoina talouden saralta on kuulunut huonoja uutisia, Fermion on ollut Hangossa selkeitä valopilkkuja", Mäkinen sanoo.
Sosiaalinen vastuu kattaa Orionissa niin henkilöstön hyvinvoinnin, asiakastyön kuin toiminnan yhteistyökumppaneiden kanssa.
Orionin menestys riippuu ihmisistä: onnistuneista rekrytoinneista sekä ihmisten osaamisen ja työhyvinvoinnin edistämisestä. Tarjoamme haastavia tehtäviä ja viihtyisän työympäristön yhtiössä, joka potilaiden terveyden edistämisen lisäksi huolehtii myös omasta henkilöstöstään.
Orionin maine vastuullisena ja vakaana yhtiönä tulee usein esille esimerkiksi rekrytointitilanteissa saamamme palautteen yh tey dessä. Tätä mainetta aiomme vaalia myös tulevaisuudessa ja tuoda vastuullisen toimintatapamme yhä konkreettisemmin mukaan asiakastyöhön. Edellytämme vastuullisuutta myös kaikilta yhteistyökumppaneiltamme.
Orion työllistää yli 3 100 henkilöä eri puolilla Eurooppaa. Eri kansallisuuksia ja kulttuuritaustoja edustavat työntekijät jakavat yhteisen orionilaisen yrityskulttuurin.
Lääketeollisuus on tarkkaan valvottu toimiala, ja Orioninkin on täytettävä toiminnassaan tiukat laatu- ja turvallisuusvaatimukset. Työturvallisuuden edistämisestä on vetovastuussa Orionin turvallisuuden johtoryhmä, joka vastaa toiminnan kehittämisestä ja käytännön parannusehdotuksista. Koko henkilöstöllämme on velvollisuus noudattaa työpaikkaturvallisuutta Turvaoppaamme mukaisesti.
Työturvallisuuden varmistamiseksi henkilöstön perehdyttäminen ohjeistuksen mukaiseen toimintaan on ehdottoman tärkeää. Turvallisuuteen kuuluu myös työhyvinvoinnista huolehtiminen. Vuoden 2009 aikana esimerkiksi Turun tehtaalla toteutettiin työsuojelun, työterveyshuollon ja henkilöstöhallinnon johdolla Terveenä työssä -projekti, jossa kartoitettiin muun muassa turvallisuusriskejä, niiden ratkaisuehdotuksia sekä sairauspoissaolojen syitä ja keinoja niiden vähentämiseksi. Projektin jälkeen työtapaturmat ja sairauspoissaolot vähenivät tehtaalla merkittävästi.
Orionin turvallisuustavoitteena on nolla työtapaturmaa. Vuonna 2009 sattuneiden tapaturmien ja tehtyjen työtuntien
Vuonna 2009 lääkkeiden vaikuttavia aineita valmistavassa Fermionissa otet t iin käyttöön uusi ohjeistus kemi kaalialtistusriskien arvioimiseksi.
Ohjeistus laadittiin lääkealan Standard Operating Procedure (SOP) -muotoon, ja sen avulla voidaan nyt tunnistaa tarkemmin Fermionin tehtailla kemikaalien käyttöön liittyvät altistumisriskit. Työnantajana Orion on velvollinen tarjoamaan henkilöstölleen turvalliset työolosuhteet.
"Uusi ohjeistus auttaa kehityskohteiden priorisoinnissa. Arvioimme sen avulla uusien käyttöön tulevien kemikaalien ja tuotettavien lääkeaineiden lisäksi Fermionin tuotannossa jo mukana olevat aineet ja niiden käsittelytavat", kertoo Fermionin turvallisuuspäällikkö Mervi Satta.
Fermioniin vuoden 2009 aikana luodun ohjeistuksen avulla tehtyjen arviointien pohjalta on jo voitu antaa konkreettisia ehdotuksia siitä, miten tietyistä valmistusprosesseista saataisiin entistä suljetumpia.
"Kemikaalialtistusten välttämiseksi työntekijät käyttävät henkilökohtaisia suojaimia. Tavoitteena kuitenkin on, että laitteita ja toimintatapoja parantamalla voidaan tulevaisuudessa vähentää henkilösuojainten käyttötarvetta", Satta sanoo.
Orionin muille tuotantolaitoksille on jo laadittu Fermionin mallin pohjalta omat vastaavat ohjeistuksensa.
Lue lisää Orionin arvoista sivulta 14.
välinen suhde miljoonaa tehtyä työtuntia kohden oli 6,5. Vuonna 2008 vastaava luku oli 7,3. Työtapaturmat ovat Orionissa pääasiassa esimerkiksi kompastumisten tai liukastumisten aiheuttamia pienempiä vahinkoja.
Orionin työterveydenhuolto tarjoaa orionilaisille ammattitaitosta palvelua ja edistää työhyvinvointia ennaltaehkäisyä painottaen. Espoon ja Turun toimipisteissä henkilöstöä palvelee Orionin oma työterveys huolto, joka myös koordinoi ostopalvelut muilla paikkakunnilla.
Alkuvuonna 2009 Orionissa päättyi pääasiassa lääketutkimus- ja kehitysyksikköön keskittynyt yt-prosessi, jonka seurauksena yhtiön palveluksesta Suomessa jouduttiin vähentämään noin 205 henkilöä. Vaikean päätöksen avulla Orion varautui lääkealan kiristyvään kilpailutilanteeseen ja tiettyjen merkittävien patenttien umpeutumiseen.
Arki Orionissa on muutoksista huolimatta jatkunut pääosin myönteisenä. Työntekijöiden viihtymisen kannalta on olennaista, että keskinäinen kunnioitus ja yhteistyö ovat jatkossakin orionilaista työkulttuuria määrittäviä tekijöitä.
Motivaatiota tuemme paitsi työkierron myös koulutusten avulla.
Jokainen Orionissa työskentelevä esimies osallistuu kolmivaiheiseen "Esimiehenä Orionissa" -valmennukseen, joita järjestetään organisaatiossamme eri puolilla Eurooppaa. Yksi valmennuksen päämäristä on antaa esimiehille eväät edistää Orionin strategian toteutumista omissa yksiköissään.
Esimiesten tehtävä on myös pitää huolta siitä, että kaikkia työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja ihmisillä on riittävä osaaminen tehtäviensä hoitamiseen. Esimiesten lisäksi työntekijät saavat tukea henkilökohtaisilta mentoreiltaan.
Orionissa työskentelee suuri joukko ihmisiä vaativissa asiantuntijatehtävissä. Toisena tärkeänä koulutuksen painopistealueena olemme räätälöineet heille "Asiantuntijana Orionissa" -valmennuksen.
Orionin laaja koulutustarjonta kattaa kaikkien henkilöstöryhmien tarpeet. Jokainen orionilainen perehdytetään huolellisesti tehtäväänsä. Kouluttautumalla työntekijät voivat käyttää ammattitaitoaan paremmin yhtiön strategisten päämäärien edistämiseksi.
Vuonna 2009 orionilaiset kouluttautuivat keskimäärin 5,6 päivää henkilöä kohden.
Säännöllinen kehityskeskustelu alaisen ja esimiehen välillä on tärkeä viestintäkanava, jonka merkitystä halusimme korostaa vuonna 2009. Orionin Työterveyslaitoksen kanssa vuosittain yhteistyössä toteuttamasta Happy@Work-työilmapiirimittauksesta kävi ilmi, että osa orionilaisista koki kehityskeskustelun itselleen liian etäiseksi vaikutuskeinoksi.
Tämän vuoksi järjestimme vuoden lopussa Orionin eri toimipisteissä useita tilaisuuksia, joissa käytiin läpi kehityskeskustelun tavoitteita ja sisältöä. Työntekijöille annettiin myös vinkkejä, miten kehityskeskusteluun voi valmistautua ja miten jokainen voi parhaiten varmistaa siitä saamansa hyödyn. Haluamme luoda kehityskeskustelusta tilaisuuden, jossa alainen voi vapaasti keskustella omaan työhönsä liittyvistä asioista ja antaa palautetta esimiehen työskentelystä sekä yhteisön ilmapiiristä.
Kehityskeskustelujen lisäksi projektien ja yksikköjen vetäjien suoritusta mitataan niin sanotun 360°-arvioinnin avulla. Tässä arvioinnin kohteena oleva henkilö saa palautetta omalta esimieheltä, kollegoilta ja alaisiltaan tai muilta projektin jäseniltä. Palautekeskustelun jälkeen laaditaan esimiehen kanssa suunnitelma, jonka pohjalta omaa johtamista jatkossa kehitetään. Asian tuntijatehtävissä toimiville on vastaavasti laadittu 180°-arvio, jossa arvioijina toimivat esimies ja kollegat.
Työntekijöiden ääni kuuluu Orionissa myös siinä, että henkilöstöllä on oma vakituinen edustajansa yhtiön johtoryhmässä. Virallisten yhteistilaisuuksien lisäksi johtomme keskustelee henkilöstön edustajien kanssa ajankohtaisista asioista monissa epämuodollisissa tapaamisissa.
Yli 80 prosenttia Orionin henkilöstöstä vastasi vuonna 2009 Happy@Work-kyselyymme. Tulosten mukaan orionilaiset viihtyvät työssään hyvin, mistä kielii myös henkilöstömme suhteellisen pieni vaihtuvuus. Keskimääräinen palvelusaika Orionissa on 11 vuotta. Mittaustemme mukaan orionilaiset mieltävät myös yhtiön arvot omikseen ja kokevat tekevänsä tärkeää työtä potilaiden auttamisen parissa.
Orion kuuntelee henkilöstönsä palautetta ja myös kehittää toimintaansa sen mukaisesti. Happy@Work-kyselyn tulokset ovatkin parantuneet joka vuosi.
Työsuhdetyypit 2009 % Vakituiset 91 % Määräaikaiset 8 % Muut 1 %
Orionilaiset viihtyvät työssään hyvin, mistä kielii henkilöstön pieni vaihtuvuus
Lue lisää Orionista työyhteisönä www.orion.fi/ tyonhakijoille
Vuonna 2009 ensimmäistä kertaa järjestetty Orion Horizon -koulutusohjelma on konkreettinen osoitus Orionin vahvasta panostuksesta henkilöstönsä kehittämiseen.
Joulukuussa päättynyt Horizon oli puolen vuoden mittainen ohjelma, johon valittiin mukaan 17 orionilaista.
"Halusimme ohjelmaan mukaan erilaisia ihmisiä eri maista ja eri puolilta organisaatiota. Orionin liiketoimintaympäristö muuttuu koko ajan haastavammaksi, joten valitsimme ihmisiä, jotka voivat olla tulevaisuuden muutoksen ajureita Orionissa", sanoo henkilöstöjohtaja Kirsi Nurmela.
Neljän oppimismoduulin aikana kehitettiin osaamista niin strategian, liiketoiminnan, talouden kuin johtamisen alueilla. Erityishuomiota kiinnitettiin keinoihin, joilla asiakkaiden tarpeita voidaan tunnistaa ja täyttää paremmin. Orionilaisia olivat valmentamassa talon omien asiantuntijoiden lisäksi esimerkiksi englantilaisista ja yhdys valtalaisista yliopistoista kutsutut kouluttajat.
Hao Pan, Orionin myyntiorganisaation Länsi-Euroopan aluejohtaja, ja Satu Vartiainen, tuotannon kehityspäällikkö, olivat mukana Horizonissa. He tarttuivat kutsun käydessä mielellään tilaisuuteen. Vaikka valmennus vaati paljon aikaa ja työtä, molemmat olivat sen antiin tyytyväisiä.
"Saimme kuulla erinomaisia vierailevia puhujia, jotka jakoivat ideoitaan globaalin bisneksen kehittymisestä", Vartiainen sanoo.
"Koulutuksen teoriasisältö oli ensiluokkaista. Työskentelemällä yhdessä valmennukseen liittyvien projektitöiden parissa saimme yhdistettyä teorian lääkealan käytännön työhön. Nämä kaksi puolta täydensivät toisiaan mainiosti", Pan sanoo.
"Orion Horizon mahdollisti verkostoitumisen eri puolilla Orionia työskentelevien ihmisten kanssa", Vartiainen sanoo.
Orionin toimitusjohtaja Timo Lappalainen oli aktiivisesti mukana Orion Horizonin toteutumisessa. Jokainen ryhmä esitteli todellisiin liiketoimintaehdotuksiin perustuvat projektityönsä myös Orionin johtoryhmälle ja hallituksen puheenjohtajalle.
Kirsi Nurmelan mukaan ohjelmaa voidaan pitää menestyksekkäänä: "Horizonissa mukana olevien ihmisten oppiessa kasvoi myös Orionin osaaminen. Uusien bisnesmahdollisuuksien lisäksi tämän koulutusohjelman annilla voidaan parantaa koko yhtiön toimintakykyä."
Ympäristötavoitteet on Orionissa linjattu yhtiön korkeimmalla tasolla, ja niiden toteuttamiseen on sitoutettu mukaan koko organisaatio.
Orionin omasta toiminnasta aiheutuvat potentiaaliset ympäristöhaitat liittyvät muun muassa tuotannon kemikaalipäästöihin, energiankulutukseen sekä jätteiden ja tuotteiden loppukäytön aiheuttamaan ympäristön kuormitukseen.
Ympäristövastuun painopistealueita ovat Orionissa ilmansuojelu, jätevesiasiat, maaperän suojelu, jätehuolto ja kierrätys. Vuoden 2009 aikana jatkoimme toimintamme kehittämistä kaikilla näillä alueilla.
Vuosien saatossa Orion on pyrkinyt olemaan alallaan edelläkävijä, joka ylittää ympäristön huomioimisessa lain asettamat vaatimukset.
Orionissa tehtiin ympäristöinvestointeja 1,3 miljoonan euron edestä viime vuonna, eli suunnilleen saman verran kuin vuonna 2008. Yksi keskeisimmistä kehitysalueista oli liuotinaineiden käytön vähentäminen tehtaillamme valtioneuvoston haihtuvien orgaanisten liuottimien päästöjä säätelevän voc-asetuksen mukaiseksi. Orionin toiminta kaikkialla maailmassa noudattaa myös kemikaalien käsittelyn turvallisuutta valvovaa Euroopan unionin reach-lainsäädäntöä.
Lääkevalmistetuotannossaan Orion onkin pystynyt vähentämään merkittävästi haitallisten liuotinaineiden käyttöä. Liuotinaineita käytetään perinteisesti lääkevalmistuksessa esimerkiksi tablettien rakeistukseen tai päällystämiseen. Nämä liuotinaineet ovat haitallisia ympäristölle haihtuessaan ilmakehään.
Espoon ja Turun lääketehtailla ilmalle haitallisimman liuottimen, metyleenikloridin, käyttö on korvattu kokonaan ympäristölle vaarattomilla prosesseilla. Samalla olemme vähentäneet huomattavasti myös asetonin ja metanolin käyttöä.
Lääkkeiden vaikuttavia aineita valmistavan Fermion-yksikkömme Hangon ja Oulun tuotantolaitoksissa kaikista ympäristölle haitallisista kemikaaleista luopuminen ei ole mahdollista, sillä vaikuttavien aineiden valmistus perustuu kemiallisten yhdisteiden välisiin synteeseihin. Esimerkiksi metyleenikloridin päästöt ympäristöön ovat kuitenkin loppuneet lähes kokonaan tehtaille vuonna 2007 asennettujen polttolaitosten käyttöönottojen myötä. Liuotinhöyryjen palaessa vaarattomiksi yhdisteiksi tuotetaan samalla energiaa tehtaiden omiin prosesseihin.
Mitään Orionin tuotantotoiminnassa syntyvää jätettä ei päästetä luontoon ilman jatkokäsittelyä.
Esimerkiksi tuotantovälineistä ja -astioista imuroidaan käytön jälkeen kaikki näkyvät hiukkaset Orionin tehtaiden keskussiivousjärjestelmiin, joista ne päätyvät edelleen ongelmajätteeksi. Vasta tämän jälkeen laitteet pestään, ja pesuvedet lasketaan ympäristöluvan mukaisesti kunnalliseen viemäriverkkoon, josta ne päätyvät jätevedenpuhdistamolle jatkokäsittelyyn.
Ongelmajätteeksi Orionissa luetaan kemikaalien ja lääkeaineiden lisäksi kaikki materiaalit, jotka ovat olleet kosketuksissa lääkevalmistuksen kanssa. Esimerkiksi tuotantotyössä käytettävät kertakäyttöasut, hengityssuojaimet ja käsineet päätyvät kaikki ongelmajätteeksi. Tällä ehkäistään se, ettei kukaan joudu vahingossa kosketuksiin materiaalien kanssa, joihin sisältyy mahdollisten lääkeainejäämien vuoksi altistusvaara.
Orionin tuottamasta kierrätykseen kelpaamattomasta jätteestä valtaosa päätyy poltettavaksi Ekokem Oy:n Riihimäen laitoksille. Niissä syntyvää lämpöenergiaa käytetään esimerkiksi Riihimäen ja Hämeenlinnan kaupunkien lämmittämiseen.
Vuonna 2009 Ekokemille toimitetun ongelmajätteen määrä väheni lähes
Vuonna 2009 jatkoimme jäsenyyttämme kansainvälisessä Responsible Care – Vastuu Huomisesta -ohjelmassa, joka on kemianteollisuuden omaehtoinen ympäristö-, terveys- ja turvallisuusnäkökulmien edistämiseen tähtäävä yhteisö.
Ohjelman tavoitteena on kestävän kehityksen mukainen toiminta, niin yhteiskunnallisesti kuin ympäristönkin kannalta. Kaikki mukana olevat yritykset ovat sitoutuneet kehittämään tuotteitaan ja toimintaansa niin, että ne lisäävät yhteiskunnan hyvinvointia.
Vastuu Huomisesta -ohjelmassa on mukana toimijoita 52 eri maasta. Avoin kansainvälinen foorumi tarjoaa mainion kanavan sidosryhmien väliselle vuoropuhelulle ja yhteistyölle.
19 prosenttia edellisvuoden 7 891 tonnista 6 398 tonniin muun muassa Fermionin tehtaiden omien ongelmajätteenkäsittelyprosessien ansiosta.
Vuonna 2009 nimesimme Turun tuotantoosastoille jätteiden käsittelystä vastaavat henkilöt. Heidän tehtävänään on välittää osastoilleen tietoa parhaista kierrätyskäytännöistä ja toiminnan kehittämisestä.
Esimerkiksi pahvi, paperi, muovi, metalli ja lasi lajitellaan erikseen ja ohjataan jatkokäyttöön. Kaatopaikalle päätyy ainoastaan seka- ja biojätettä.
Olemme pyrkineet helpottamaan myös asiakkailtamme käyttämättä jäävien tuotteiden kierrättämistä. Olemme kannustaneet asiakkaitamme palauttamaan vanhentuneet tuotteet apteekkeihin ja samalla helpottaneet tapaa, jolla apteekit voivat toimittaa vanhentuneita lääkkeitä hävitettäväksi.
Orion on myös jäsenenä voittoa tavoittelemattomassa Pakkausalan Ympäristörekisteri pyr Oy:ssä, joka edistää käytöstä poistettujen pakkausten hyötykäyttöä.
Vuonna 2008 Orion sitoutui Elinkeinoelämän keskusliiton energiatehokkuusohjelmaan, jonka tavoitteena on vähentää energian käyttöä yhdeksän prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2016 mennessä. Vähennyksiä haetaan niin sähkön, lämmön kuin polttoaineiden kulutuksesta.
Energiankulutuksen vähentäminen ei saa tapahtua työolosuhteiden tai tuotannon laadun heikentymisen kustannuksella. Vuonna 2009 jatkoimme yksikkökohtaisesti energiansäästökohteiden kartoittamista. Seuraavaksi ryhdymme konkreettisiin toimenpiteisiin, jotta pääsemme haastavaan tavoitteeseen.
Orionin Turun tehdas tuottaa vuosittain noin 200 tonnia polttokelpoista jätettä, jonka joukossa on painettuja pakkausmateriaaleja. Vaikka jätejae ei sisälläkään lääkeainejäämiä, siinä on usein jäljellä painettuja Orionin tuotteisiin liittyviä tietoja, eikä sitä voi siksi toimittaa tavalliselle kaatopaikalle tai paperinkeräykseen.
It velisis sequissequi tatisse quipiscidui tin ulla adiatet inisi.Ectet volor. Aikaisemmin Turun tehdas on käyttänyt tällaisen jätteen hävittämiseen paikallista jätteenpolttolaitosta. Laitoksen toiminnan jatkuvuuteen liittyvien ongelmien vuoksi Orionin oli löydettävä jätteelle uusi käyttötarkoitus. Yhdessä ympäristön huoltoon erikoistuneen Lassila & Tikanoja Oyj:n kanssa kehitimme innovatiivisen ratkaisun, jossa jätejae murskataan Lassila & Tikanojan toimipisteessä Turussa ja kuljetetaan sen jälkeen naapurikuntaan Paraisillle Finnsementti Oy:lle polttoaineeksi sementin valmistukseen.
"Lassila & Tikanojan käsittelylaitos sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Orionin Turun tehtaalta. Ympäristön kannalta jätteen noutaminen siis kannattaa. Paraisilla rouhittu jätejae korvaa kiivihiilen käyttöä sementin valmistuksessa, jolloin hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi", sanoo Orionin Turun tehtaan ympäristö, terveys ja turvallisuus -asiantuntija Pasi Kollanus.
Kollanuksen mukaan Turun tehtaan lähitulevaisuuden tavoite on saattaa jopa puolet nykyisestä vuosittain kaatopaikalle päätyvästä jätteestä uusiokäytön piiriin.
Lue lisää Orionin ympäristövastuusta keväällä 2010 ilmestyvästä yritysvastuuraportista www.orion.fi
Sanotaan, että nuorena jaksaa. Työelämän rattaiden käydessä yhä tiukemmilla kierroksilla pehmeät asiat ovat kuitenkin alkaneet vallata sijaa myös nuorten arvoissa.
Työuraansa aloittelevat nuoret eivät välttämättä tavoittele enää nopeaa nousua parrasvaloihin, ylennyksiä tai muhkeita palkkakuitteja. Tärkeämpää voi olla työn mielekkyys, toimiston ilmapiiri tai se, miten hyvin työpaikan arvot vastaavat omaa arvomaailmaa. Työtä tehdään elämän ehdoilla, eikä päinvastoin.
Hektisen elämän vastapainoksi turvaa ja pysyvyyttä haetaan perheestä ja ystävistä. Iloa tuovat myös kotieläimet, kuten koirat ja kissat, joita rekisteröidään pelkästään Suomessa kymmeniä tuhansia vuodessa.
Kodin merkitys kasvaa etenkin taloudellisen taantuman aikana. Kodin turvaan vetäytymistä kuvaavat englannin kielessä suositut sanat cocooning ja homing.
76%
Tutustu nuoriin orionilaisiin www.orion.fi/tyonhakijoille
Mikä tekee onnelliseksi? Vastauksia on yhtä monta kuin vastaajia. Vuodesta toiseen tutkijat ovat kuitenkin pyrkineet listaamaan maailman onnellisimpia maita massiivisia tietomääriä ja maailmanlaajuisten kyselytutkimusten vastauksia arvioimalla. Esimerkiksi World Values Survey -tutkimusta on toteutettu jo 1980-luvulta lähtien. Vuoden 2008 tulosten mukaan maailman onnellisin kansa löytyy Tanskasta. Tutkimusta johtaneiden Michiganin yliopiston tutkijoiden mukaan tie onneen ei synny pelkän vaurauden avulla, vaan yhtä suuri painoarvo on suvaitsevaisuudella ja valinnanvapaudella.
Taloudellisen tiedotustoimiston Nuorten arvot ja elämä 2009 -tutkimuksen mukaan, jopa 76 prosenttia 15–21-vuotiaista nuorista on huolissaan arvo maailman kove nemisesta. Noin puolet kantaa myöshuolta omasta jaksamisestaan tulevaisuuden työelämässä. Samanaikaisesti jopa 85 prosenttia nuorista pitää kuitenkin elämäänsä onnellisena.
Orion Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden (Orionkonserni) toiminta perustuu voimassaolevien lakien ja niiden nojalla annettujen normien sekä eettisesti hyväksyttävien toimintatapojen noudattamiseen. Konsernin eri toimielinten tehtävät määräytyvät lakien ja konsernin hallinnointiperiaatteiden mukaisesti.
Orion noudattaa nasdaq omx Helsingissä listattujen yhtiöiden noudatettavaksi annettua Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2008. Orion poikkeaa koodin suosituksesta 22 nimitysvaliokunnan jäsenten valinnan osalta siten, että nimitysvaliokuntaan voidaan valita muitakin kuin hallituksen jäseniä. Yhtiö pitää poikkeamista perusteltuna ottaen huomioon sen omistusrakenteen ja mahdollisuuden joustavuuteen hallituksen valinnan valmistelussa.
Orion-konsernin johtamisjärjestelmä muodostuu konsernitasoisista toiminnoista ja tulosyksiköistä. Näiden lisäksi järjestelmään kuuluu juridisten yksiköiden hallinnon järjestäminen. Toiminnan ohjausta ja valvontaa varten konsernissa on kaikilla tasoilla toimiva valvontajärjestelmä.
Koko konsernin johtaminen tapahtuu konsernitasolla. Konsernitasolle kuuluvat tämän mukaisesti muun muassa seuraavat koko konsernin johtamisen osa-alueet:
Konsernin operatiivinen liiketoiminta tapahtuu tulosyksiköissä. Konsernitason eri toimintoyksiköt tarjoavat tulosyksiköille niiden tarvitsemia palveluita ja vastaavat koko konsernin laajuisesti oman vastuualueensa toiminnan järjestämisestä.
Emoyhtiö Orion Oyj Konsernin emoyhtiö on Orion Oyj, jonka osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiökokouksessa.
Emoyhtiön hallitukseen kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan jäsentä, jotka valitsee yhtiökokous. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiökokous valitsee samaksi ajaksi hallituksen puheenjohtajan ja hallitus, niin ikään samaksi ajaksi, hallituksen varapuheenjohtajan. Henkilöä, joka on täyttänyt 67 vuotta, ei voida valita hallituksen jäseneksi.
Hallitus johtaa yhtiön toimintaa lain ja yhtiöjärjestyksen määräysten mukaan. Emoyhtiön hallitus toimii myös ns. konsernihallituksena. Tämän mukaisesti se käsittelee ja päättää kaikki merkittävimmät koko konsernin tai sen yksiköiden toimintaa koskevat asiat riippumatta siitä, edellyttääkö asia juridisesti hallituksen päätöstä. Hallitus voi käsitellä minkä tahansa Orionkonserniin kuuluvaa yhtiötä tai yksikköä koskevan asian, jos hallitus tai emoyhtiön toimitusjohtaja katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Hallitus myös varmistaa hyvän hallinto- ja ohjausjärjestelmän noudattamisen Orion-konsernissa. Hallituksen työjärjestys sisältää luettelon tärkeimmistä hallituksessa käsiteltävistä asioista.
Hallituksessa on tarkastusvaliokunta, palkitsemisvaliokunta ja tutkimusvaliokunta, joiden jäsenet hallitus valitsee keskuudestaan. Tarkastusvaliokunnan kokouksiin osallistuu myös yhtiön varsinaisen tilintarkastajan päävastuullinen tilintarkastaja. Valiokunnat valmistelevat toimialueeseensa kuuluvia asioita ja tekevät näistä esityksiä hallitukselle.
Hallituksen jäsenistä koostuvien valiokuntien lisäksi yhtiöllä on hallituksen asetta-
| Hallitus 1) | Tarkastusvaliokunta | Palkitsemisvaliokunta | Tutkimusvaliokunta | |
|---|---|---|---|---|
| Matti Kavetvuo | Puheenjohtaja | Puheenjohtaja | Jäsen | |
| Jukka Ylppö | Varapuheenjohtaja | Jäsen | Jäsen | |
| Sirpa Jalkanen 2) | Jäsen | Jäsen | ||
| Eero Karvonen | Jäsen | Jäsen | Jäsen | |
| Leena Palotie | Jäsen | Puheenjohtaja | ||
| Vesa Puttonen | Jäsen | Puheenjohtaja | Jäsen | |
| Hannu Syrjänen | Jäsen | Jäsen |
1) Kaikki hallituksen jäsenet ovat hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla riippumattomia yhtiöstä.
2) Uusi jäsen 23.3.2009 alkaen
Johtamistavan ja -kulttuurin perustana ovat lakien ja yhtiöjärjestyksen noudattaminen sekä Orionin arvot ja eettiset liiketoimintatavat
ma nimitysvaliokunta, jonka jäseninä voivat toimia muutkin kuin hallituksen jäsenet.
Emoyhtiön toimitusjohtajan valitsee hallitus. Osakeyhtiölain mukaisesti toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Lisäksi toimitusjohtaja huolehtii siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.
Emoyhtiön toimitusjohtaja johtaa konsernin liiketoimintoja tulosyksiköiden kautta. Tämän mukaisesti tulosyksiköiden toiminnasta vastaavat johtajat raportoivat toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja toteuttaa tulosyksiköiden toiminnan ohjausta ja valvontaa johtoryhmän ja konsernitasoisten esikuntayksiköiden avustamana.
Konsernin johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja puheenjohtajana sekä emoyhtiön hallituksen nimittämät henkilöt jäseninä. Johtoryhmä toimii toimitusjohtajaa päätöksenteossa avustavana elimenä.
Johtoryhmä käsittelee kaikki merkittävimmät konsernin ja sen yksiköiden toimintaa koskevat asiat mukaan luettuina kaikki tulosyksiköistä tai linjatoiminnoista emoyhtiön hallituksen käsiteltäviksi me-
| Jukka Ylppö | |
|---|---|
| Timo Ritakallio | |
| Matti Kavetvuo | |
| Kari Jussi Aho | |
| Timo Maasilta, puheenjohtaja |
nevät asiat. Toimitusjohtaja voi kuitenkin harkitessaan sen tarkoituksenmukaiseksi päättää, että asiaa ei vielä viedä johtoryhmän käsiteltäväksi.
Konsernitasoiset esikuntayksiköt toimivat johtamis- ja valvontajärjestelmän osana osallistuen toimialueellaan konserniin kuuluvien yksiköiden toiminnan ohjaukseen ja valvontaan. Tässä tehtävässään esikuntayksiköt avustavat toimitusjohtajaa konsernin johtamisessa.
Esikuntayksiköt vastaavat konsernitasoisesti mm. seuraavista toiminnoista: taloushallinto ja rahoitus, sijoittajasuhteet, henkilöstöhallinto, lakiasiat ja immateriaalioikeudet, viestintä, sisäinen tarkastus ja sisäpiirihallinto.
Konsernin liiketoiminta on organisoitu tulosyksiköihin. Kullakin tulosyksiköllä on yksikön toiminnasta ja operatiivisesta johtamisesta vastaava johtaja, joka raportoi toimitusjohtajalle.
Linjatoiminnot toimivat vastuualueellaan kaikkia konsernin tulosyksiköitä tukien ja tarjoten liiketoiminnoille niiden tarvitsemia palveluita. Linjatoiminnot vastaavat muun muassa seuraavista toiminnoista:
Konsernin tytäryhtiöt toimivat liiketoiminnallisesti konsernin johtamisjärjestelmän mukaan. Asioissa, jotka eivät suoranaisesti kuulu mihinkään tulosyksikköön tai linjatoimintoon, tytäryhtiöt toimivat suoraan emoyhtiön toimitusjohtajan ohjeiden mukaan.
Orionin hallitus on määritellyt yrityksen sisäisen valvonnan toimintaperiaatteet yhtiössä. Johtamistavan ja -kulttuurin perustana ovat lakien ja yhtiöjärjestyksen noudattaminen sekä Orionin arvot ja eettiset liiketoimintatavat. Sisäinen valvonta on osa johtamisjärjestelmässä kuvatun mukaista normaalia liiketoiminnan ohjausta ja johtamista, jota varmennetaan riskienhallinnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen avulla. Sen tavoitteena on varmistaa, että toiminta on tehokasta ja tuloksellista, liiketoimintariskit on hallittu asianmukaisesti, lakeja ja säännöksiä
| Timo Lappalainen | Toimitusjohtaja ja johtoryhmän puheenjohtaja 1) |
|---|---|
| Satu Ahomäki | Johtaja, Eläinlääkkeet |
| Markku Huhta-Koivisto | Johtaja, Erityistuotteet ja Fermion |
| Olli Huotari | Johtaja, Esikuntatoiminnot |
| Liisa Hurme | Johtaja, Alkuperälääkkeet |
| Pekka Kaivola | Johtaja, Global Sales |
| Jari Karlson | Johtaja, Talous ja hallinto |
| Pekka Konsi | Johtaja, Toimitusketju |
| Reijo Salonen | Johtaja, Tutkimus ja kehitys |
| Riitta Vartiainen | Johtaja, Liiketoiminnan kehittäminen ja tuki |
| Liisa Remes | Henkilöstön edustaja |
1) Edustaa Orion Diagnosticaa johtoryhmässä
| Kokonaispalkkio, € | Palkkiosta B-osakkeina maksettu osuus, kpl |
|
|---|---|---|
| Matti Kavetvuo, puheenjohtaja | 103 080 | 2 674 |
| Jukka Ylppö, varapuheenjohtaja | 69 100 | 1 820 |
| Sirpa Jalkanen | 43 200 | 1 337 |
| Eero Karvonen | 48 600 | 1 337 |
| Leena Palotie | 45 000 | 1 337 |
| Vesa Puttonen | 54 000 | 1 337 |
| Hannu Syrjänen | 48 500 | 1 337 |
| Hallitus yhteensä | 411 580 | 11 179 |
Yhtiön riskienhallintaa käsitellään tarkemmin sivuilla 63–65.
1) Palkkiot muodostuvat hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä ja sisältävät luontaisedut.
noudatetaan ja informaatio on luotettavaa. Se perustuu selkeään tavoitteidenasetteluun, tiiviiseen tavoitteiden seurantaan sekä tehokkaaseen ja käytännönläheiseen riskienhallintaan. Käytännössä sisäisestä valvonnasta vastaa kunkin osa-alueen johto ja jokainen liiketoimintayksikkö tai toiminto järjestää oman yksikkönsä tai organisaationsa sisäisen valvonnan itse konsernitasolla määritettyjen politiikkojen ja ohjeiden määrittämien periaatteiden mukaisesti. Keskeiset ohjeet sisältyvät konsernin johtamisohjeistoon.
Riskienhallinta on merkittävä osa Orionkonsernin johtamisjärjestelmää ja se liittyy tiiviisti yhtiön vastuurakenteisiin ja liiketoimintaan. Tavoitteena on tunnistaa, mitata ja hallita ne riskit, jotka mahdollisesti uhkaavat yhtiön toimintaa tai asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Kokonaisvaltaista riskienhallintaprosessia, käytännön toimenpiteitä sekä vastuiden määrittelyä kehitetään säännöllisesti toteutettavilla riskikartoituksilla, jotka kattavat:
Operatiivinen riskienhallinta kattaa myös hankekohtaisen riskienhallinnan.
Taloudellista ohjausta ja raportointia varten konsernissa on raportointijärjestelmä, jonka tarkoituksena on tuottaa johdolle riittävästi ja oikea-aikaisesti tietoa toiminnan suunnittelua ja johtamista varten. Konsernin taloudellista ohjausta, sekä yhtenäisiä käytäntöjä varten Orionilla on konsernin laajuiset ohjeet sekä niitä tukevat politiikat. Ohjeiden avulla, kuten myös yrityksen laajalla toiminnanohjausjärjestelmällä varmennetaan yhdenmukaisten prosessien olemassaolo. Konsernin talousosasto hoitaa rahoituksen, konsernilaskennan
| A-osakkeita, kpl |
Muutos tilikauden alusta |
B-osakkeita, kpl |
Muutos tilikauden alusta 2) |
Osakkeita yhteensä, kpl |
Osuus koko osake kannasta, % |
Osuus kaikista äänistä, % |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Matti Kavetvuo, | |||||||
| puheenjohtaja | 110 596 | 0 | 87 858 | 2 674 | 198 454 | 0,1 % | 0,2 % |
| Jukka Ylppö, | |||||||
| varapuheenjohtaja | 1 247 136 | 0 | 291 334 | 1 820 | 1 538 470 | 1,1 % | 2,3 % |
| Sirpa Jalkanen | 0 | 0 | 1 337 | 1 337 | 1 337 | 0,0 % | 0,0 % |
| Eero Karvonen | 546 200 | 0 | 21 600 | 1 337 | 567 800 | 0,4 % | 1,0 % |
| Leena Palotie | 0 | 0 | 5 600 | 1 337 | 5 600 | 0,0 % | 0,0 % |
| Vesa Puttonen | 0 | 0 | 7 600 | 1 337 | 7 600 | 0,0 % | 0,0 % |
| Hannu Syrjänen | 0 | 0 | 3 177 | 1 337 | 3 177 | 0,0 % | 0,0 % |
| Hallitus yhteensä | 1 903 932 | 0 | 418 506 | 11 179 | 2 322 438 | 1,6 % | 3,5 % |
1) Osakeomistukset sisältävät myös määräysvaltayhteisöjen omistuksen.
2) Hallituksen jäsenten omistukseen vuonna 2009 tulleet B-osakkeet ovat tulleet heille osakkeina maksettuina osuuksina vuosipalkkiosta.
Orionin tehokkaat ja yhdenmukaiset toimintaprosessit perustuvat yhtenäiseen toiminnanohjausjärjestelmään
| A-osakkeita, kpl |
Muutos tilikauden alusta |
B-osakkeita, kpl |
Muutos tilikauden alusta |
Osakkeita yhteensä, kpl |
Osuus koko osake kannasta, % |
Osuus kaikista äänistä, % |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Timo Lappalainen, | |||||||
| toimitusjohtaja | 0 | 0 | 11 950 | 4 400 | 11 950 | 0,0 % | 0,0 % |
| Satu Ahomäki | 0 | 0 | 1 963 | 1 250 | 1 963 | 0,0 % | 0,0 % |
| Markku Huhta-Koivisto | 0 | 0 | 23 110 | 2 860 | 23 110 | 0,0 % | 0,0 % |
| Olli Huotari | 0 | 0 | 2 940 | 1 740 | 2 940 | 0,0 % | 0,0 % |
| Liisa Hurme | 0 | 0 | 3 045 | 2 520 | 3 045 | 0,0 % | 0,0 % |
| Pekka Kaivola | 764 | 0 | 11 535 | 2 860 | 12 299 | 0,0 % | 0,0 % |
| Jari Karlson | 0 | 0 | 8 760 | 2 860 | 8 760 | 0,0 % | 0,0 % |
| Pekka Konsi | 428 | 0 | 4 504 | 1 240 | 4 932 | 0,0 % | 0,0 % |
| Reijo Salonen | 0 | 0 | 4 380 | 2 680 | 4 380 | 0,0 % | 0,0 % |
| Riitta Vartiainen | 36 | 0 | 5 268 | 1 405 | 5 304 | 0,0 % | 0,0 % |
| Johtoryhmä yhteensä 2) | 1 228 | 0 | 77 455 | 23 815 | 78 683 | 0,1 % | 0,0 % |
1) Osakeomistukset sisältävät myös määräysvaltayhteisöjen omistuksen.
2) Henkilöstön edustajana johtoryhmässä toimiva Liisa Remes ei kuulu yhtiön julkiseen sisäpiiriin.
sekä vero-asiat keskitetysti. Lisäksi tytäryhtiöiden taloushenkilöt, sekä keskitetty Controller-toiminto varmentavat yhdenmukaisten toimintatapojen noudattamisen maa- ja liiketoiminta-aluekohtaisesti.
Orionin tehokkaat ja yhdenmukaiset toimintaprosessit perustuvat yhtenäiseen toiminnanohjausjärjestelmään. Toiminnan ohjaamista varten laaditaan kuukausittaiset talousraportit, joissa esitetään toteutuneen tuloksen lisäksi vertailu toteutuneen ja tavoitteen välillä sekä ennuste tulevasta kehityksestä. Orionilla on eri toiminnoissa käytössä myös lukuisia tavoitteiden asettamisen ja seurannan mittareita, joiden avulla toimintaa valvotaan ja ohjataan asetettujen tavoitteiden mukaisesti.
Hallituksen tarkastusvaliokunta arvioi sisäisen valvonnan toimivuutta ja vastaa sisäisen raportointiprosessin toimivuuden arvioinnista. Konsernin yhtiöiden tilintarkastus toteutetaan asianomaisten lakien ja yhtiöjärjestysten mukaan. Lakisääteisen tilintarkastuksen tehtävänä on todentaa, että tilinpäätös ja toimintakertomus
antavat oikeat ja riittävät tiedot konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Lisäksi tilintarkastus käsittää yhtiön kirjanpidon ja hallinnon tarkastuksen. Emoyhtiön varsinaisen tilintarkastajan päävastuullinen tilintarkastaja koordinoi konsernin tytäryhtiöiden tilintarkastusta yhdessä toimitusjohtajan ja sisäisen tarkastuksen kanssa. Toiminnan valvontaa ja ohjausta varten konsernissa on lisäksi toimitusjohtajan alaisuudessa toimiva sisäinen tarkastus, jonka keskeisenä tehtävänä on tutkia ja arvioida konserniin kuuluvien yhtiöiden ja yksiköiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehokkuutta ja luotettavuutta.
Orion-konserni noudattaa nasdaq omx Helsingin sisäpiiriohjetta, johon konsernin oma sisäpiiriohje perustuu. Konsernin pysyvän sisäpiirin muodostavat ilmoitusvelvolliset sisäpiiriläiset ja pysyvät yrityskohtaiset sisäpiiriläiset. Ilmoitusvelvollisia sisäpiiriläisiä ovat hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, yhtiön varsinaisen tilintarkastajan päävastuullinen tilintarkastaja ja konsernin johtoryhmän jäsenet. Pysyviä yrityskohtaisia sisäpiiriläisiä ovat henkilöt, jotka yhtiö on määritellyt pysyviksi yrityskohtaisiksi sisäpiiriläisiksi.
Yhtiö ylläpitää sisäpiirirekisteriään Euroclear Finland Oy:n sire-järjestelmässä.
Yhtiön sisäpiirihallinnon keskeiset menettelytavat ovat nasdaq omx Helsingin sisäpiiriohjeen mukaisia.
Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden ja todennut, että kaikki jäsenet ovat hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla riippumattomia sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista.
Hallitus on laatinut toimintaansa varten kirjallisen työjärjestyksen, joka sisältää määräykset koskien mm.
Työjärjestysten mukaan valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan niiden rooli rajoittuu esitysten tekemiseen hallitukselle. Hallitus on vahvistanut kaikille valiokunnille työjärjestykset.
Tarkastusvaliokunnan työjärjestys Tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen mukaan valiokunnassa on vähintään kolme jäsentä, jotka hallitus nimeää keskuudestaan vuosittain hallituksen toimikaudeksi. Jäsenillä on oltava valiokunnan tehtäväalueen edellyttämä pätevyys, ja vähintään yhdellä jäsenellä tulee olla asiantuntemusta erityisesti laskentatoimen tai kirjanpidon tai tarkastuksen alalla.
Jäsenten on myös oltava riippumattomia yhtiöstä ja vähintään yhden jäsenen on oltava riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista. Jäsenten pätevyys ja riippumattomuus arvioidaan Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti.
Valiokunta kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa, ja se raportoi toiminnastaan hallitukselle.
Valiokunta keskittyy erityisesti yhtiön taloudellista raportointia ja valvontaa koskeviin asioihin. Sen tehtävä on mm:
Palkitsemisvaliokunnan työjärjestys Palkitsemisvaliokunnan työjärjestyksen mukaan valiokunnassa on vähintään kolme jäsentä, jotka hallitus valitsee keskuudestaan vuosittain hallituksen toimikaudeksi.
Valiokunnan jäsenistä enemmistön on oltava yhtiöstä riippumattomia Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.
Valiokunta kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa, ja se raportoi toiminnastaan hallitukselle.
Valiokunnan tehtävänä on käsitellä ja valmistella Orion-konsernissa tapahtuvaan johdon ja henkilöstön palkitsemiseen liittyviä kysymyksiä ja sellaisia toimivan johdon nimityskysymyksiä, jotka tulevat hallituksen päätettäviksi.
Tutkimusvaliokunnan työjärjestys Tutkimusvaliokunnan työjärjestyksen mukaan valiokunnassa on vähintään kolme jäsentä, jotka hallitus valitsee keskuudestaan vuosittain hallituksen toimikaudeksi. Valiokunnan jäsenistä enemmistön on oltava yhtiöstä riippumattomia Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.
Valiokunta kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa, ja se raportoi toiminnastaan hallitukselle.
Valiokunta käsittelee ja arvioi Orionkonsernissa tapahtuvaan tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä kysymyksiä ja tekee niistä esityksiä hallitukselle.
Nimitysvaliokunnan työjärjestys
Hallituksen jäsenistä koostuvien valiokuntien lisäksi yhtiöllä on nimitysvaliokunta, johon hallinnointikoodin suosituksesta poiketen voi kuulua myös muita henkilöitä kuin hallituksen jäseniä. Yhtiö pitää poikkeamista perusteltuna ottaen huomioon sen omistusrakenteen ja mahdollisuuden joustavuuteen hallituksen valinnan valmistelussa. Nimitysvaliokunnan jäsenten enemmistön on oltava yhtiöstä riippumattomia Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.
Valiokunnan työjärjestyksen mukaan hallitus valitsee valiokunnan jäsenet vuosittain toimikaudeksi, joka kestää valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Ennen valintaa hallitus kuulee äänimäärän mukaan yhtiön suurimpien
Tilintarkastajille maksetut palkkiot on eritelty tilinpäätöksen liitetiedossa 4, tilinpäätöksen sivulla 25.
osakkeenomistajien näkemyksiä valiokunnan kokoonpanosta. Kuuleminen tapahtuu tapaamisessa, johon kutsutaan äänimäärän mukaan yhtiön kaksikymmentä (20) suurinta osakasluetteloon merkittyä osakkeenomistajaa. Suurimpia osakkeenomistajia laskettaessa ei kuitenkaan huomioida sellaisia osakkeenomistajia, joiden omistamien osakkeiden nojalla ei saa osallistua yhtiökokoukseen.
Valiokunta kokoontuu tarpeen mukaan. Valiokunnan tehtävänä on valmistella
ja antaa hallitukselle suositus varsinaiselle yhtiökokoukselle tehtävästä ehdotuksesta hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi. Suosituksensa valiokunta ilmoittaa hallitukselle. Valiokunnan valmistelemaa suositusta ei pidetä osakkeenomistajan tekemänä ehdotuksena yhtiökokoukselle eikä valiokunnan suosituksella ole vaikutusta hallituksen itsenäiseen päätöksentekovaltaan tai oikeuteen tehdä ehdotuksia yhtiökokoukselle.
Tilikaudella 2009 hallitus kokoontui yhteensä 15 kertaa (15 kertaa vuonna 2008), joista 2 (2) oli puhelinkokouksia. Jäsenten keskimääräinen osallistumisprosentti kokouksiin oli 95 % (94 %).
Tilikaudella 2009 valiokunnat kokoontuivat seuraavasti, suluissa keskimääräinen osallistumisprosentti:
Hallitus suoritti toimintansa itsearvioinnin syksyllä 2009.
Hallituksen jäsenten palkitseminen Yhtiökokouksen 23.3.2009 päätöksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 72 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 49 000 euroa ja hallituksen jäsenelle 36 000 euroa. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 200 euroa kokoukselta, hallituksen varapuheenjohtajalle 900 euroa kokoukselta ja hallituksen jäsenelle 600 euroa kokoukselta. Edellä mainitut kokouspalkkiot maksetaan myös hallituksen asettamien valiokuntien puheenjohtajille ja jäsenille. Hallituksen puheenjohtajalla on puhelinetu. Kaikkien hallituksen jäsenten matkakustannukset korvataan yhtiön matkustusohjesäännön mukaisesti.
Edellä mainitut vuosipalkkiot maksetaan 60-prosenttisesti rahana ja 40-prosenttisesti yhtiön osakkeina siten, että 8.4.2009 hankittiin Orionin B-osakkeita nasdaq omx Helsingin kaupankäynnistä hallituksen puheenjohtajalle 28 834,95 eurolla, hallituksen varapuheenjohtajalle 19 625,88 eurolla ja hallituksen jäsenelle 14 417,47 eurolla. Rahana maksettava osa vuosipalkkiosta, joka vastaa suunnilleen ennakonpidätykseen tarvittavaa määrää, maksettiin 25.3.2009. Vuosipalkkiot kattavat hallituksen koko toimikauden.
Yhtiön tilintarkastaja on Pricewaterhouse-Coopers Oy -kht-yhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana kht Janne Rajalahti.
Tilintarkastajan palkitseminen Tilintarkastajille maksetaan palkkiot Orionin hyväksymän laskun mukaisesti.
Orion Oyj:n toimitusjohtajana on toiminut Timo Lappalainen 1.1.2008 alkaen.
Toimitusjohtajan toimisuhdetta koskevat ehdot Toimitusjohtajan irtisanomisaika on yhtiön irtisanoessa toimisuhteen 6 kuukautta. Toimitusjohtajan irtisanoessa toimisuhteen irtisanomisaika on 6 kuukautta, ellei toisin sovita. Toimisuhde päättyy irtisanomisajan kuluttua. Mikäli toimisuhde sanotaan irti joko yhtiön toimesta tai toimitusjohtajan toimesta yhtiön sopimusrikkomuksen
vuoksi, suoritetaan, elleivät osapuolet toisin sovi, toimitusjohtajalle erillisenä irtisanomiskorvauksena toimisuhteen päättymisen jälkeen 18 kuukauden rahapalkkaa vastaava määrä. Mikäli toimisuhde sanotaan irti toimitusjohtajan toimesta muusta syystä kuin yhtiön sopimusrikkomuksen vuoksi, ei erillistä irtisanomiskorvausta suoriteta.
Toimitusjohtajan eläkeiäksi on sovittu 60 vuotta ja eläkkeen tavoitetasoksi 60 prosenttia.
Toimitusjohtajan palkitseminen Toimitusjohtajan palkitsemisesta päättää hallitus. Toimitusjohtajalle tilikaudelta 2009 maksetut palkat, palkkiot, luontaisedut ja tulospalkkiot olivat yhteensä 640 651 euroa (501 039 euroa vuonna 2008), josta palkat ja luontoisedut olivat 420 383 (390 839) euroa ja tulosperusteiset palkkiot 220 268 (110 200) euroa.
Johtoryhmän palkitseminen Konsernin johtoryhmän muiden jäsenten palkitsemisesta päättää hallitus tai hallituksen puheenjohtaja. Heidän palkitsemisjärjestelmänsä koostuu kuukausipalkasta sekä suorituspohjaisesta tulospalkkiosta. Tulospalkkioiden perusteena ovat ennalta sovitut tulostavoitteet sekä henkilökohtaiset tavoitteet. Joillakin johdon jäsenillä on mahdollisuus jäädä eläkkeelle 60–63-vuotiaina eläketason ollessa 60 prosenttia eläkepalkasta.
Johtoryhmän jäsenille, toimitusjohtaja mukaan lukien, tilikaudelta 2009 maksetut palkat, palkkiot, luontoisedut ja tulosperusteiset palkkiot olivat yhteensä 3 045 717 (2 689 051) euroa, josta palkat ja luontoisedut olivat 2 034 077 (1 958 658) euroa ja tulosperusteiset palkkiot 1 011 640 (730 393) euroa.
Osakepohjainen kannustinjärjestelmä Tammikuussa 2007 Orionin hallitus päätti uudesta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä konsernin noin kolmellekymmenelle (30) avainhenkilölle. Osakekannustinjärjestelmällä kannustetaan avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi ja vahvistetaan heidän sitoutumistaan yhtiön toiminnan kehittämiseen.
Mahdollinen palkkio määräytyy vuosien 2007–2009 liikevoittotavoitteiden sekä avainhenkilöille erikseen sovittavien tavoitteiden täyttymisen perusteella. Palkkio maksetaan yhtiön B-osakkeina, rahana tai näiden yhdistelmänä. Ohjelman kohteena olevien osakkeiden määrä on enintään 350 000 osaketta, mikä vastaa noin 0,25 % yhtiön koko osakekannasta. Osakkeisiin liittyy eräitä erityistilanteita lukuun ottamatta kielto luovuttaa osakkeita kahden vuoden kuluessa palkkion suorittamisesta.
Orionin hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja konsernin johtoryhmän muille jäsenille tilikaudelta 2009 maksetut palkat, palkkiot ja luontoisedut olivat yhteensä 3 457 300 (3 056 200) euroa.
Riskienhallinta on merkittävä osa Orion-konsernin johtamisjärjestelmää ja se liittyy tiiviisti yhtiön vastuurakenteisiin ja liiketoimintaan. Tavoitteena on tunnistaa, mitata ja hallita ne riskit, jotka mahdollisesti uhkaavat yhtiön toimintaa tai asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
Kokonaisvaltaista riskienhallintaprosessia, käytännön toimenpiteitä sekä vastuiden määrittelyä kehitetään säännöllisesti toteutettavilla riskikartoituksilla, jotka kattavat:
Operatiivinen riskienhallinta kattaa myös hankekohtaisen riskienhallinnan.
Liiketoiminnan pitkän aikavälin kehitysriskit
Uusien lääkkeiden kehittämiseen liittyy merkittäviä riskejä, jotka johtuvat kehitystyön vaatimasta pitkästä aikajänteestä sekä lopputulokseen liittyvästä epävarmuudesta; saadaanko tuote koskaan markkinoille. Tätä strategista riskiä pyritään hallitsemaan seuraavin keinoin:
Alkuperälääkkeiden osuus konsernin liikevaihdosta ja tuloksesta on huomattava. Orion tekee intensiivistä tutkimusta tavoitteenaan tuoda omia, uusia alkuperälääkkeitä kansainvälisille markkinoille, mutta konsernilla ei kuitenkaan ole takeita siitä, että näiden uusien tuotteiden tuonti markkinoille tapahtuu odotusten mukaisesti. Lisäksi yhteistyössä riskienhallintapartnereiden kanssa voi tapahtua muutoksia, esimerkiksi yritysjärjestelyistä johtuen.
Strategisten riskien kenttään voidaan lukea myös yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmän sekä raportointiperiaatteiden kattavuus. Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) 2008 mukainen selkeä hallinto- ja ohjausjärjestelmä luo luottamusta Orion-konserniin ja sen johtamiseen. Luottamuksen perustana on, että järjestelmän olennaisimmat piirteet ja periaatteet on selostettu julkisesti, ja että eri tahojen vastuut, oikeudet, velvollisuudet ja raportointisuhteet on määritelty selkeästi.
Lisäksi yhtiö kasvattaa sidosryhmiensä, kuten ympäröivän yhteiskunnan, pääomamarkkinoiden ja omistajiensa luottamusta muun ohella tiedottamalla tapahtumista, yhtiön toiminnasta ja taloudellisesta tilanteesta avoimesti, totuudenmukaisesti, johdonmukaisesti ja oikea-aikaisesti.
Alkuperälääkkeiden kehittämiseen liittyy monia epävarmuustekijöitä. Tyypillisesti markkinoille asti pääsee vain noin yksi kymmenestä kliiniseen vaiheeseen edenneestä tutkimushankkeesta. Tärkeimmät syyt kehitysprojektien epäonnistumiseen liittyvät tutkittavana olevan lääkeaihion tehoon tai turvallisuuteen. Tämän vuoksi lääkkeen farmakologisia ominaisuuksia, kuten tehoa ja turvallisuutta, kartoitetaan vaiheittain etenevissä tutkimuksissa, joissa vain lääkeviranomaisen luvalla voidaan jatkaa kliinisiin, ihmisillä tehtäviin tutkimuksiin.
Lääkkeen farmakologiaa ja turvallisuutta testataan laajasti prekliinisten laboratoriomallien avulla, sekä seuraamalla siedettävyyttä ja haittavaikutuksia kaikissa kliinisten tutkimusten vaiheissa.
Laajoissa tutkimushankkeissa Orionin hallitus tekee päätöksen siirtyä tutkimuksen vaiheesta seuraavaan. Pienemmissä hankkeissa päätöksen tekee konsernin ylin johto. Nämä päätökset perustuvat aina laajaan analyysiin, jossa arvioidaan siihen mennessä saavutettuja tutkimustuloksia ja markkinatilannetta. Myyntilupahakemusta ja valmisteyhteenvetoa varten lääketutkimuksen eri vaiheet ja tulokset dokumentoidaan huolellisesti lääkeviranomaisten
arvioitavaksi. Lääkkeen aiheuttamat haittavaikutukset ovat viranomaisten edellyttämässä seurannassa myös markkinoille tulon jälkeen.
Taloudelliset riskit kasvavat tutkimusten edetessä kliinisiin ihmistutkimuksiin. Tutkimusten kallein jakso on viimeinen, niin sanottu kolmas kliininen tutkimusvaihe, joka on monikansallinen ja käsittää useita satoja, tai jopa tuhansia potilaita. Tutkimusten kaksoissokkomenetelmällä pyritään saamaan mahdollisimman luotettava kuva lääkkeen tehosta ja turvallisuudesta. Tämän vuoksi Orion jakaa kolmannen vaiheen tutkimuksiin liittyvää suurta taloudellista riskiä tekemällä nämä tutkimukset pääsääntöisesti yhteistyössä toisen, muun ohella tuotteen markkinointiin osallistuvan lääkeyhtiön kanssa.
Kilpaileviin ns. geneerisiin lääkevalmisteisiin liittyvät riskit Lääkealalle on tyypillistä, että ns. geneeristen lääkkeiden valmistajat yrittävät saada omat, yleensä alkuperäisvalmistajan tuotteita halvemmat lääkkeensä myyntiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi pyrkimällä murtamaan oikeusteitse alkuperäisvalmistajan patentit tai muut immateriaalioikeudet jo ennen näiden raukeamista. Tästä toiminnasta voi aiheutua alkuperäis-
valmistajalle korkeita oikeudenkäynti- ja muita kuluja sekä mahdollisesti merkittäviä myynnin menetyksiä. Orion pyrkii tuotteitaan kehittäessään
suojaamaan ne mahdollisimman hyvin ja laaja-alaisesti sekä puolustamaan tehokkaasti tuotteidensa oikeuksia sekä yksin että yhdessä markkinointipartnereidensa kanssa.
Lääkkeiden hintojen laskupaine Normaalin hintakilpailun lisäksi lääkkeiden hintoihin laskupainetta luovat monet pääsääntöisesti viranomaispäätösten
aikaansaamat tekijät valtioiden pyrkiessä hillitsemään kansallisten lääkekustannusten nousua. Näitä ovat esimerkiksi lääkevaihto eli geneerinen substituutio ja viitehintoihin perustuvat korvattavuuskäytännöt sekä niitä koskevissa säännöksissä tapahtuvat muutokset, sekä lääkkeiden hintojen ja korvattavuuden leikkaukset. Hintojen laskupainetta lisää myös EU:n alueella tapahtuva rinnakkaistuonti.
Orion varautuu näihin seikkoihin pitämällä tuotevalikoiman riittävän monipuolisena, lisäämällä jatkuvasti kustannustehokkuutta ja kohdentamalla sekä kehitys- että myyntiresurssit oikein.
Lääkkeiden myynti vaatii yleensä varsin laajan myyntiedustajien verkoston, jonka ylläpitäminen nostaa kiinteitä kustannuksia. Orionin liiketoiminta perustuu toisaalta omaan myyntiverkostoon Euroopassa ja toisaalta yhteistyökumppaneiden avulla tapahtuvaan myyntiin muilla alueilla. Tällä rakenteella pyritään löytämään tasapaino käytettävissä olevien resurssien ja riskinkantokyvyn sekä omien uusien alkuperätuotteiden maailmanlaajuisen markkinoinnin vaatimien panostusten välillä.
Niillä alueilla, joilla Orionilla on oma myyntiorganisaatio, on myynnin jatkuvasti oltava riittävän korkealla tasolla kannattavuuden ylläpitämiseksi. Tämä edellyttää yleensä tarpeeksi laajaa tuotevalikoimaa.
Uuden, itse kehitetyn tuotteen tuominen markkinoille on erityisen kallista suhteellisen pienelle yhtiölle, kuten Orionille. Kustannukset ovat merkittäviä varsinkin silloin, jos yhtiöllä ei vielä ole toimintaa maassa, jossa lanseeraus on tarkoitus tehdä.
Lääkkeiden valmistus on säännöllisten viranomaistarkastusten kohteena. Lääkkeiden tulee olla turvallisia, tehokkaita ja kaikki laatuvaatimukset täyttäviä. Lääketuotannossa joudutaan jo näiden lakisääteisten vaatimusten johdosta kiinnittämään huomiota erilaisiin lääkkeen turvallisuutta ja laatua uhkaaviin riskeihin.
Lääkkeiden asianmukainen laatu varmistetaan järjestelmällisellä toiminnan kokonaishallinnalla, joka kattaa kaikki lääkkeiden laatuun välittömästi ja välillisesti vaikuttavat asiat. Toimintaa ohjataan kattavalla ohjeistuksella sekä riittävällä materiaalien ja valmisteiden ennakko- ja jälkivalvonnalla.
Lääkealaa koskevat useat viranomaisten erityismääräykset, ja ala on viranomaisten tarkassa valvonnassa. Lääkkeiden valmistus, jakelu ja lääketutkimus edellyttävät viranomaisten toimilupia. Myös kilpailuviranomaiset valvovat lääkealaa. Orionissa on selkeät toimintaperiaatteet, joilla huolehditaan näiden määräysten noudattamisesta.
Lääkealalle on tyypillistä immateriaalioikeuksien erittäin keskeinen asema. Orionin aseman varmistamiseksi niin myynnissä olevien kuin kehitettävien tuotteiden patenttitilannetta seurataan koko ajan maailmanlaajuisesti. Näin huolehditaan siitä, että Orionin kehittämien tuotteiden oikeuksia pystytään puolustamaan, ja että Orion ei itse loukkaa muiden patentteja tai muita immateriaalioikeuksia.
Patenttisuoja on kuitenkin ajallisesti rajoitettu ja merkittävän tuotteen patenttisuojan umpeutuminen voi vaikuttaa negatiivisesti konsernin liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan tai liiketoiminnan tulokseen. Orionilla ei ole myöskään takeita siitä, että kehitettäville uusille tuotteille saadaan patenttisuoja halutussa laajuudessa, tai että viranomaiset myöntävät tuotteille vaadittavat myyntiluvat.
Lääkealaa koskevat useat viranomaisten erityismääräykset, ja ala on viranomaisten tarkassa valvonnassa
Kuten aiemmin tutkimus- ja kehitysriskien kuvauksessa todettiin, uuden lääkkeen tuloa markkinoille edeltävät laajat, vaiheittain etenevät tutkimukset, joissa kartoitetaan lääkkeen farmakologisia ominaisuuksia, kuten tehoa ja turvallisuutta. Lääkkeen myynnin ja markkinoinnin aloittaminen edellyttää lääkeviranomaisten myöntämää myyntilupaa.
Lääkkeen aiheuttamat haittavaikutukset ovat viranomaisten edellyttämässä seurannassa myös markkinoille tulon jälkeen. Orion pyrkii edellä kuvatuin tutkimukseen ja lääketuotantoon liittyvin keinoin ennalta varmistamaan, ettei tuotteisiin liity sellaisia haittavaikutuksia, jotka saattaisivat johtaa korvausvastuuseen tai merkittävän tuotteen poistoon markkinoilta.
Tuotevastuuriskin taloudellisten vaikutuksien varalta Orion-konsernin tuotteet ja toiminta on vakuutettu toiminta- ja tuotevastuuvakuutuksella, joka kattaa myös kliiniset tutkimukset, pois lukien tutkimukset, jotka tehdään Yhdysvalloissa tai Kanadassa. Vakuutuksen tarkoituksena on antaa suoja vakuutuksenottajan mahdollisen vahingonkorvausvelvollisuuden varalta. Edellä mainittua suojaa on rajoitettu tavanomaisilla vakuutusehdoilla mm. rahamääräisesti. Lisäksi vakuutussuojan ulkopuolelle jäävät tietyt tuotteet ja lääkkeiden vaikuttavat aineet, joista osa kuuluu myös Orionin liiketoiminnan piiriin. Näiden ei kuitenkaan arvioida kasvattavan olennaisesti Orionin tuotevastuuriskiä.
Lakisääteisten vakuutusten lisäksi Orionilla on omaisuus-, keskeytys- ja vastuuvakuutukset kattamassa oleellisiksi arvioituja ja vakuutusten avulla rajattavia vahinkoriskejä.
Konsernin yritysturvallisuusohjeet sisältyvät Orionin sisäiseen johtamisohjeistoon. Konsernin turvallisuuspolitiikalla pyritään varmistamaan toiminnan häiriötön jatkuvuus, henkilöiden turvallisuus, omaisuuden ja ympäristön suojaaminen vahingoilta sekä tietoturvatoimenpiteiden riittävyys. Yritysturvallisuusohjeet sisältävät turvallisuustoiminnan periaatteet ja ne kattavat lisäksi ohjeet kriisienhallintaan. Ohjeistuksen lisäksi tietoturvapolitiikka sisältää tietoturvan tavoitteet, keskeiset periaatteet ja vastuut.
Ympäristöturvallisuuden ohjeistus sisältää yksityiskohtaiset toimintaohjeet ja vastuut. Ympäristöasioiden kehittämistä ja valvomista varten on konsernin jokaiseen yksikköön nimetty vastuuhenkilöt. Ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia seurataan mm. päästöjä mittaamalla, jätteiden määriä tarkkailemalla ja raaka-aineiden käyttömääriä tilastoimalla. Ympäristönsuojelun toteutumista valvotaan vuotuisilla sisäisillä tarkastuksilla. Yhtiöllä on sen toiminnan vaatimat, voimassa olevat ympäristöluvat.
Orion pyrkii laajentamaan liiketoimintaansa ostamalla tai sisäänlisensioimalla kehitteillä olevia tai jo valmiita, markkinoilla olevia tuotteita muilta lääkeyhtiöiltä, tai mahdollisesti ostamalla muita lääke- tai bioalan yrityksiä. Tällaisia hankkeita toteutettaessa pyritään noudattamaan asianmukaista huolellisuutta sekä hyödyntämään yhtiön sisäistä ja ulkoista osaamista suunnitteluvaiheessa, toteutusvaiheessa sekä sulautettaessa ostettuja toimintoja yhtiön muuhun toimintaan.
Tuotehankintoihin ja mahdollisiin yritysostoihin voi liittyä tavanomaisia yrityskauppavastuita ja -riskejä sekä muita niiden luonteeseen ja arvoon liittyviä vastuita ja riskejä.
Orionin menestys on riippuvainen sen ylimmän johdon, tutkimus- ja kehitys- sekä muun henkilöstön osaamisesta. Yhtiön
henkilöstöjohtamisen tavoitteena on työhyvinvoinnin edistäminen sekä osaamisen ja työyhteisön jatkuva kehittäminen. Lisäksi Orionin menestys on riippuvainen yhtiön kyvystä palkata, kehittää, kouluttaa ja motivoida ammattitaitoista henkilöstöä sekä pitää heidät konsernin palveluksessa.
Konsernin rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on minimoida rahoitusmarkkinoiden muutosten haitalliset vaikutukset konsernin tulokseen sekä varmistaa riittävä maksuvalmius. Rahoitusriskit jaetaan markkina-, luotto- ja maksuvalmiusriskeihin. Konsernin pääasialliset rahoitusriskit ovat valuuttakurssiriski ja vastapuoliriski.
Rahoitusriskien hallinnan pääperiaatteet on kuvattu yhtiön hallituksen hyväksymässä konsernin rahoituspolitiikassa. Rahoituksen hoito on keskitetty konsernin rahoitusosastolle.
Tarkempi kuvaus Orionin rahoitus instrumenteista ja rahoitusriskien hallinnasta on tilinpäätöksen liitetiedoissa 23 ja 24, tilinpäätöksen sivuilla 34–36.
Puheenjohtaja
Vuorineuvos, diplomi-insinööri, ekonomi, s. 1944
Pohjola-Yhtymä Vakuutus Oyj:
toimitusjohtaja (2000–2001) Valio Oy: toimitusjohtaja (1992–1999)
Orion-yhtymä Oy: toimitusjohtaja ja Orionkonsernin pääjohtaja (1985–1991)
Hallituksen jäsen: Alma Media Oyj (2000–), Konecranes Oyj (2001–), Lassila & Tikanoja Oyj (2008–)
Varapuheenjohtaja
Diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri, s. 1955 • Orion Oyj:n hallituksen jäsen ja
ABB Oy: teollisuuden sähkökäyttöjen ohjausten ja ohjelmistojen asiantuntija (1999–), uuden tyristorisyötön ohjauksen kehityksen vetäjä (1996–1998), tasavirtakäyttöjen uuden ohjauksen kehittäjä (1993–1995), automaatio tuotekehitysinsinööri Västeråsissa, Ruotsissa (1991–1992)
Professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, s. 1954
Turun yliopisto: varadekaani (2010–), immunologian professori (2001–)
Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksikkö: johtaja (2000–2005; 2008–) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: tutkimusprofessori (2006–)
Akatemiaprofessori (1996–2006)
keskeisimmät nykyiset luottamustoimet Hallituksen jäsen: Emil Aaltosen Säätiö (2000–)
Lääketieteellisen asiantuntijalautakunnan jäsen: Sigrid Juselius Säätiö (2001–) Tieteellisen neuvottelukunnan jäsen: Syöpäinstituutti (2002–)
Varaesimies: Suomalainen Tiede akatemia (2008–)
Diplomi-insinööri, s. 1948
EVK-Capital Oy: omistaja ja toimitus johtaja (1986–)
Rintekno Oy: prosessisuunnittelija, biokemian ja lääkeaineteollisuuden jaospäällikkö ja teknologiajohtaja (1980–1986) VTT: biotekniikan laboratorio, tutkija (1975–1980)
Akateemikko, professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, s. 1952
Wellcome Trust Sanger Instituutti Hinxtonissa, Englannissa: ihmisgenetiikan johtaja, professori (2007–)
Suomen Molekyylilääketieteen Instituutti:
tutkimusjohtaja (2007–)
Suomen Akatemian tautigeenien tutkimuksen huippuyksikkö: akatemiaprofessori, johtaja (2003–2007)
tiedeakatemia (2006–) Tieteellisen neuvoston jäsen: Euroopan tutkimusneuvosto ERC (2005–)
Professori, kauppatieteiden tohtori, s. 1966
Helsingin kauppakorkeakoulu: rahoituksen professori (1996–1998; 2001–) Conventum Rahastoyhtiö: toimitusjohtaja
(1999–2000)
HEX Helsingin Pörssi: johtaja (1998–1999) keskeisimmät nykyiset luottamustoimet Hallituksen jäsen: Oras Invest Oy, HSE Executive Education Ltd, Rocla Oyj
Ekonomi, oikeustieteen kandidaatti, s. 1951
Sanoma Oyj: toimitusjohtaja ja johtoryhmän puheenjohtaja (2001–)
Rautakirja Oy: toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja sekä toimialajohtaja (1989–2001)
keskeisimmät nykyiset luottamustoimet Hallituksen puheenjohtaja: Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (2004–) Hallituksen jäsen: Sanoma Oyj (2001–), East Office of Finnish Industries Oy (2008–) Hallituksen puheenjohtajuudet Sanoma Oyj:n tytäryhtiöissä: Rautakirja Oy, Sanoma Magazines B.V. (Executive Board), Sanoma News, Sanoma Entertainment ja WSOY
Laajemmat henkilöesittelyt www.orion.fi
Lääketieteen instituutin jäsen: Yhdysvaltain
29 % hallituksen jäsenistä on naisia
Hallitus varmistaa hyvän hallinto- ja ohjausjärjestelmän noudattamisen Orionkonsernissa.
Toimitusjohtaja, Konsernin johtoryhmän puheenjohtaja 1.1.2008 alkaen Diplomi-insinööri, s. 1962
Orion Oyj: Alkuperälääkkeet ja Eläinlääkkeet -tulosyksiköiden johtaja (2005–2007), Orion Pharma -tulosyksikön varatoimitusjohtaja (2003–2005) ja lääkeliiketoiminnan kehitysjohtaja (1999–2003)
Leiras Oy: kansainvälisen markkinoinnin ja liiketoiminnan kehitysjohtaja (1994–1999) Finvest Oy: liiketoiminnan kehitysjohtaja sekä Saksan tytäryhtiön toimitusjohtaja (1989–1993)
Arthur Andersen -yhtiö Chicagossa, Yhdysvalloissa: konsultti (1987–1988)
Hallituksen jäsen: Kemianteollisuus ry (2008–), Sydäntutkimussäätiö (2010–) Hallintoneuvoston jäsen: Suomen Messut Osuuskunta (2009–)
Johtaja, Eläinlääkkeet 1.1.2008 alkaen Kauppatieteiden maisteri, s. 1966
Orion Oyj: Liiketoiminnan kehittämisyksikön johtaja (2006–2007), liiketoiminnan kehitysjohtaja (2005), Projektihallintoyksikön projekti johtaja ja projektipäällikkö Hormonihoidot ja Urologia -terapia-alueella (2000–2004), Hormonihoidot-terapia-alueen tutkimuspäällikkö (1992–1999)
Johtaja, Erityistuotteet ja Fermion 1.11.2006 alkaen
Diplomi-insinööri, MBA, s. 1956
Orion Oyj: Orion Pharman toimitusketjun johtaja (2004–2006), Fermion Oy:n toimitusjohtaja (2004–2005)
Orion-yhtymä Oyj: Orion Pharman toimitusketjun johtaja (2002–2004), informaatiojärjestelmän ja muutosprojektin johtaja (2000– 2002), aluemyyntijohtaja (1998–2000) ja materiaalitoimintojen johtaja (1996–1998), Orion-Farmos lääketeollisuuden materiaalitoimintojen johtaja (1991–1996), Farmos
Oy:n Lääke ryhmän materiaalijohtaja (1990– 1991) ja materiaalipäällikkö (1987–1990), Farmos Oy:n Lääkefarmoksen käyttöpäällikkö (1984–1987) ja tuotannonsuunnittelupäällikkö (1982–1983)
Oy Santasalo-Sohlberg Ab: kehitysinsinööri (1981–1982)
keskeisimmät nykyiset luottamustoimet Terveydenhuoltosektorin jäsen: Huoltovarmuuskeskus (2007–) Hallituksen puheenjohtaja: Fermion Oy (2005–)
Johtaja, Esikuntatoiminnot (ml. Henkilöstöhallinto, Immateriaalioikeudet, Lakiasiat ja Viestintä) 1.7.2006 alkaen Orion Oyj:n hallituksen sihteeri 1.10.2002 alkaen
Varatuomari, LL.M., s. 1966
keskeinen työkokemus
Orion Oyj: Orion Pharman henkilöstöjohtaja ja Orion-konsernin henkilöstön kehittämisjohtaja (2005–2006), konsernin päälakimies (2002–2006), konsernihallinnon lakimies (1996–2002) Kentin yliopisto Englannissa: Master of Laws
in International Commercial Law -tutkinto (1995–1996)
Asianajotoimisto Jouko Penttilä Oy: lakimies (1992–1995)
keskeisimmät nykyiset luottamustoimet Hallituksen sihteeri: Orion Oyj (2002–)
Johtaja, Alkuperälääkkeet 1.1.2008 alkaen Filosofian tohtori (biokemia), s. 1967
Orion Oyj: Urologia ja Onkologia -alueen liiketoimintajohtaja (2005–2007), Hormonihoidot ja Urologia -terapia-alueen lääkekehitysohjelmien projektijohtaja (2004–2005), Porftolionhallinta-yksikön portfoliopäällikkö (2002–2004), Projektihallinto-yksikön projektipäällikkö (2001–2002), Hormonihoidot-terapia-alueen tutkija ja projektipäällikkö (1999–2001), Pharmacia & Upjohn: Diagnostiikka-yksikön tutkija Ruotsissa sekä tuotekehitystutkija Saksassa (ELIAS GmbH) ja Ranskassa (Institute Pasteur) (1995–1999)
Johtaja, Global Sales 1.2.2004 alkaen Filosofian lisensiaatti, s. 1950
Orion Oyj: Orionin ydinterapioihin luettujen lääkkeiden markkinoinnin johtaja (2003–2004), Yhdysvaltain myyntiyhtiön toimitusjohtaja New Jerseyssä (2002–2003), lääkemyynnin ja -markkinoinnin johtotehtävät (1979–2002)
keskeisimmät nykyiset luottamustoimet Hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja:
Lääketeollisuus ry (2008–) Edustajiston jäsen: Elinkeinoelämän keskusliitto (2004–)
Emoyhtiön toimitusjohtaja johtaa konsernin liiketoimintoja tulosyksiköiden kautta
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Kohtuus kaikessa"
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Aktiivisesta vapaa-ajasta potkua työelämään"
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Anna hyvän kiertää"
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Pidä elämäsi tasapainossa ja muista ilon merkitys voimavarana"
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"First things first"
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Iloisella mielellä, tekemiseen luottaen! Satsaa liikuntaan, läheisiin ja ympäröivään maailmaan."
Johtoryhmä toimii toimitusjohtajaa päätöksenteossa avustavana elimenä.
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Panosta siihen mitä teet, mutta muista pitää mieli avoimena ja varata aikaa muillekin asioille"
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Ihmisiin uskoen"
➑
Laajemmat henkilöesittelyt www.orion.fi
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Suunnittele elämääsi niin kuin eläisit ikuisesti, elä niin kuin tänään
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Kyllä saa kun tahtoo, kyllä voi kun viitsii! Rentoudu kun on mahdollista, aikaa ja keinoja löytyy."
hyvinvointiresepti työhön vapaa-ajalle
"Huolehdi hyvinvoinnistasi liikkumalla luonnossa"
Konsernin johtoryhmän jäsenten palkitsemisesta päättää hallitus tai hallituksen puheenjohtaja.
Johtoryhmän jäsenet nimittää emoyhtiön hallitus. Puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja
Johtaja, Talous ja hallinto 1.8.2002 alkaen Kauppatieteiden maisteri, s. 1961
Orion Pharma: talousjohtaja (2001–2002) Kuusakoski Group Oy: konsernin talouspäällikkö (1999–2001)
Genencor International Inc: Controller, Euroopan ja Aasian toimintojen suunnittelujohtaja ja Euroopan alueen talousjohtaja (1990–1999)
Cultor Oy: biokemian ryhmän talouspäällikkö (1988–1989)
keskeisimmät nykyiset luottamustoimet Hallituksen jäsen: Eläke-Tapiola (2010–)
Johtaja, Toimitusketju 1.11.2006 alkaen Diplomi-insinööri, s. 1948
Orion Oyj: lääkevalmistetuotannon tehtaanjohtaja Espoossa ja Kuopiossa (1994–2006), suunnittelujohtaja (1988–1994), teknillisen suunnittelun päällikkö (1977–1988)
Johtaja, Tutkimus ja Kehitys, Chief Medical Officer 1.11.2006 alkaen Professori, dosentti, lääketieteen ja kirurgian tohtori, s. 1956
Pfizer: Neurology, Psychiatry and Opthalmology -terapia-alueen johtaja sekä Neurotieteet-terapia-alueesta vastaava johtaja (2004–2006)
GlaxoSmithKline: neurotieteiden kliinisen kehityksen ja Medical Affairs -osaston johtaja (2002–2004), neurologian ja GI-kanavan sairauksien kliinisestä kehityksestä vastaava johtaja (2001–2002),
GlaxoWellcom: keskushermostoterapiaryhmän lääketieteellisen strategian ja viestinnän johtaja (1999–2001), neurologian ja psykiatrian lääketieteellinen johtaja Medical Affairs ja Commercial Strategy -ryhmissä (1998–1999), migreenin lääketieteellinen strategiajohtaja Yhdysvalloissa (1997–1998), lääketieteellinen johtaja Suomessa (1995–1997)
Puheenjohtaja: European Brain Council Industry Board (2006–) Hallituksen jäsen: European Brain Council (2006–)
Johtaja, Liiketoiminnan kehittäminen ja tuki (ml. Business Intelligence, Lääketieteellinen osasto, Projektihallinto, Liiketoiminnan kehittäminen ja kumppanuuksien hallinta sekä Yrityskaupat) 1.11.2006 alkaen Filosofian kandidaatti (biokemia), s. 1951
Orion Oyj: Erityistuotteet-liiketoiminnan johtaja (2004–2006), Erityistuotteiden projektijohtaja (2002–2004), hengityselinsairaustuotteiden projektijohtaja (2000–2002), levosimendaani-projektin tutkimuspäällikkö (1995–2000), mikrobilääkkeiden tuotepäällikkö (1992–1995), DNA-diagnostiikan markkinointipäällikkö (1988–1992) Oy Alko Ab: bioteknologiatuotteiden tuote- ja myyntipäällikkö (1982–1988) Orion Oyj: vientipäällikkö (1980–1982) Suomen Suurlähetystö Kööpenhaminassa, Tanskassa: kaupallinen avustaja (1979–1980) Tam Drug/Tamro Oy: diagnostiikan tuoteasiantuntija (1976–1979)
Henkilöstön edustaja johtoryhmässä Tutkimusassistentti
Ruoka ei ole pelkästään elämän perusedellytys, vaan parhaimmillaan lukemattomien nautintojen lähde. Italiassa 1980-luvulla alkunsa saanut slow food -aate on paitsi ruoan nauttimista kiireettömästi myös ekologisesti tuotetun lähiruoan suosimista. Aatteen kannattajat, Englannin Prinssi Charlesia myöden, puhuvat aktiivisesti pientilallisten aseman puolesta ja perinteisen, monimuotoisen ruokakulttuurin vaalimisesta.
72 Orion vuosikertomus 2009 2009 | Osakkeet ja osakkeenomistajat |
Eettinen kuluttaminen on maailmalla jylläävä megatrendi, joka näkyy myös ruokailutottumuksissa. Tuotteiden alkuperästä ja valmistustavasta on tullut yhä useammille tärkeitä ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä.
Luomu eli luonnonmukainen tuotanto on sinnikkäästi säilyttänyt suosionsa vuodesta toiseen. Luomutunnuksen saadakseen maatilan on täytettävä tiukat kriteerit, joiden toteutumista paikalliset viranomaiset valvovat.
Luomu- ja lähiruokaa on tarjolla paitsi kaupoissa ja toreilla myös omassa ympäristössämme. Jos herkuttelet syksyllä metsässä poimimillasi sienillä tai laitat salaattiin oman kasvimaasi tomaatteja, voit hyvinkin kutsua itseäsi luomuruokailijaksi.
32
Auringon ja oikean ravinnon lisäksi saatat joskus tarvita myös vitamiinivalmisteita. Lue lisää D-vitamiinista www.d-vitamiini.fi
Moniin ruokatuotteisiin on jo pitkään lisätty terveyttä edistäviä ainesosia, kuten vitamiineja tai hyvänlaatuisia rasvahappoja. 2010-luvun kuluttajalla on kuitenkin valittavanaan valtava kirjo erilaisia terveyselintarvikkeita, kauneutta edistäväksi väitetyistä cosmeto food -tuotteista alkaen. Tarjonnan edessä ei kannata tyrmistyä, sillä terveellisen ruokavalion laatiminen ei ole tähtitiedettä. Sen saa kasaan perusaineksista. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tärkeitä askelia terveelliseen ravintoon ovat esimerkiksi sokerin ja suolan käytön rajoittaminen, vihannesten, hedelmien, täysjyvätuotteiden ja pähkinöiden kulutuksen lisääminen sekä tyydyttyneiden rasvahappojen ja transrasvahappojen korvaaminen tyydyttymättömillä. WHO:n mukaan vuosittain voitaisiin säästää jopa 2,7 miljoonaa ihmishenkeä, jos vihanneksia ja hedelmiä syötäisiin riittävästi.
Noin 32 miljoonaa hehtaaria maata on Research Institute of Organic Agriculture -tutkimuslaitoksen mukaan luomuviljelyssä. Tämä kattaa noin 0,8 prosenttia maailman kokonaismaatalousalasta, mutta luomutuotannon suosion odotetaan kasvavan edelleen. Hehtaarimäärissä mitattuna eniten luomutuotannossa olevaa maata, yli 12 miljoonaa hehtaaria, löytyy Australian, Uuden-Seelannin ja läheisten saarivaltioiden muodostamasta Oseaniasta. Seuraavana listalla on Eurooppa noin 7,8 miljoonalla hehtaarillaan.
Orionilla oli 31.12.2009 yhteensä 141 257 828 osaketta, joista A-osakkeita oli 51 340 668 kappaletta ja B-osakkeita 89 917 160 kappaletta. Yhtiön osakepääoma on 92 238 541,46 euroa. Vuoden 2009 lopussa Orionin hallussa oli yhteensä 280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. A- ja B-osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä 31.12.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 1 116 450 490 ääntä.
Orionin osakkeilla ei ole nimellisarvoa. Aja B-osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo on noin 0,65 euroa osakkeelta.
Jokainen A-osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa kahdellakymmenellä (20) äänellä ja jokainen B-osake yhdellä (1) äänellä. Yhtiökokouksessa osakkeenomistaja ei kuitenkaan saa äänestää suuremmalla äänimäärällä kuin mitä 1/20 yhtiökokouksessa edustettujen eri osakelajeihin kuuluvien osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä on. Yhtiöllä itsellään ja Orionin Eläkesäätiöllä ei ole äänioikeutta Orion Oyj:n yhtiökokouksessa.
Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen ja osingonjakoon.
Yhtiöjärjestyksen nojalla osakkeenomistaja voi vaatia A-osakkeidensa muuntamista B-osakkeiksi osakelajien enimmäismäärän puitteissa. Vuoden 2009 aikana osakkeita muunnettiin yhteensä 100 000 kappaletta.
Orionin yhtiöjärjestyksen mukaan kaikkien osakkeiden vähimmäismäärä on yksi (1) ja enimmäismäärä on 1 000 000 000 osaketta. Yhtiössä voi olla enintään 500 000 000 A-osaketta ja 1 000 000 000 B-osaketta.
Kaupankäynti Orionin osakkeilla Orionin A- ja B-osakkeet noteerataan
nasdaq omx Helsingissä suurten yhtiöiden ryhmässä, terveydenhuollon toimialaluokassa tunnuksilla ornav ja ornbv. Kaupankäynti yhtiön molemmilla osakkeilla alkoi 3.7.2006 ja tietoja kaupankäynnistä yhtiön osakkeilla on saatavilla tästä päivämäärästä alkaen.
Yhtiön osakkeiden markkina-arvo 31.12.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 2 122,2 miljoonaa euroa.
Vuoden 2009 aikana Orionin A-osakkeita vaihdettiin nasdaq omx Helsingissä yhteensä 3 815 863 kappaletta ja B-osakkeita 84 568 573 kappaletta. Vaihdettujen osakkeiden arvo vastasi yhteensä 1 080,4 miljoonaa euroa. Vuoden aikana A-osakkeista vaihdettiin 7,4 % ja B-osakkeista 94,1 %. Keskimääräinen vaihto Orionin osakkeilla oli 62,6 %.
Orionin A-osakkeen kurssi nousi vuoden 2009 aikana 25,5 % ja B-osakkeen 24,7 %. Samanaikaisesti omx Helsinki cap -indeksi nousi 36,2 %. A-osakkeen päätöskurssi 31.12.2009 oli 15,06 euroa ja B-osakkeen päätöskurssi oli 15,05 euroa. Orionin A-osakkeen vuoden korkein kurssi oli 15,75 euroa ja alin kurssi 10,42 euroa. B-osakkeen korkein kurssi vuoden 2009 aikana oli 15,34 euroa ja alin kurssi 10,35 euroa.
Orionin hallituksella on 23.3.2009 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus luovuttaa yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Val-
tuutus on voimassa vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Hallituksella ei ole valtuutusta korottaa osakepääomaa eikä laskea liikkeelle optio- tai vaihtovelkakirjalainaa tai optiooikeuksia.
Maaliskuussa Orion luovutti yhteensä 44 806 kappaletta yhtiön hallussa olleita Orionin B-osakkeita konsernin avainhenkilöiden osakekannustinjärjestelmään kuuluville ja konsernin palveluksessa oleville henkilöille vuodelta 2008 maksettavina osakepalkkioina. Luovutus perustuu yhtiökokouksen 25.3.2008 antamaan valtuutukseen.
Luovutettujen osakkeiden osakekohtainen luovutushinta oli 11,97 euroa ja se oli B-osakkeen kaupankäyntimäärällä painotettu keskikurssi 5.3.2009. Luovutettujen osakkeiden luovutushinta oli yhteensä 536 417,43 euroa.
Luovutuksen jälkeen Orionin hallussa on 280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. Niiden osuus yhtiön koko osakekannasta on 0,2 % ja yhteenlasketusta äänimäärästä 0,03 %.
Orionin osakkeet kuuluvat Euroclear Finland Oy:n (entisen Suomen Arvopaperikeskuksen) ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään ja Euroclear Finland on Orionin virallisen osakasluettelon ylläpitäjä.
Orionilla oli vuoden 2009 lopussa kaikkiaan 54 323 (43 119) rekisteröityä osakkeenomistajaa, joista yksityishenkilöitä oli 94,0 % (94,1 %). Heidän omistuksessaan oli koko osakekannasta 51,9 % (48,3 %) ja kaikista äänistä 60,6 % (59,2 %). Hallintarekisteröityjä osakkeita oli 31,3 (34,7) miljoonaa kappaletta. Niiden osuus kokonaisosakemäärästä oli 22,1 % (24,5 %) ja 4,2 % (6,1 %) yhteenlasketuista äänistä.
Capital Research and Management Company ilmoitti 21.11.2007 arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisesti, että se hallinnoi 7 281 692 kappaletta Orionin B-osaketta. Mainittujen osakkeiden osuus Orionin koko osakekannasta on 5,15 % ja äänimäärästä 0,65 %. Ilmoituksen mukaan Capital Research and Management Company on yhtiön suurin osakkeenomistaja.
Orionin tietoon ei tullut vuoden 2009 aikana uusia tahoja, joiden omistus yhtiön osakepääomasta tai sen äänimäärästä ylittää arvopaperimarkkinalain mukaisen liputuskynnyksen.
Vuoden 2009 lopussa hallituksen jäsenten yhteenlasketussa osakeomistuksessa oli yhteensä 2 322 438 kappaletta yhtiön osakkeita, joista 1 903 932 oli A-osakkeita ja 418 506 B-osakkeita. Toimitusjohtajan
omistuksessa oli vuoden 2009 lopussa 11 950 yhtiön osaketta, jotka kaikki olivat Bosakkeita. Konsernin johtoryhmän jäsenten (toimitusjohtaja pois lukien) omistuksessa oli yhtiön osakkeista yhteensä 66 733 kappaletta, joista 1 228 oli A-osakkeita ja 65 505 B-osakkeita. Yhtiön ylimmän johdon omistuksessa oli näin ollen yhteensä 1,7 % yhtiön koko osakekannasta ja 3,5 % yhteenlasketusta äänimäärästä. Luvut sisältävät myös määräysvaltayhteisöjen omistukset.
Yhtiöllä ei ole voimassa olevia optioohjelmia.
Lue lisää Orionin osakkeista ja niiden kursseista osoitteessa www.orion.fi/sijoittajille
Samalla sivustolla ovat myös mm. kuukausittain päivitettävät tiedot Orionin omistuspohjasta, lista suurimmista osakkeenomistajista ja päivitetyt tiedot Orion- konsernin ilmoitusvelvollisten sisäpiiriläisten osakeomistuksista.
| 31.12.2009 | A-osake | B-osake | Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|
| Kaupankäyntitunnus NASDAQ OMX Helsingissä | ORNAV | ORNBV | ||
| Listautumispäivä | 1.7.2006 | 1.7.2006 | ||
| ISIN-koodi | FI0009014369 | FI0009014377 | ||
| GICS-koodi | 30101030 | 30101030 | ||
| Reuters-koodi | ORNAV.HE | ORNBV.HE | ||
| Bloomberg-koodi | ORNAV.FH | ORNBV.FH | ||
| Osakepääoma, milj. € | 33,6 | 58,6 | 92,2 | |
| Kirjanpidollinen vasta-arvo/osake, € | 0,65 | 0,65 | ||
| Osakemäärä yhteensä, kpl | 51 340 668 | 89 917 160 | 141 257 828 | |
| % koko osakekannasta | 36 % | 64 % | 100 % | |
| Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet, kpl | 280 030 | 280 030 | ||
| Osakkeita yhteensä ilman omia osakkeita, kpl | 51 340 668 | 89 637 130 | 140 977 798 | |
| Osakkeiden vähimmäismäärä, kpl | 1 | |||
| Osakkeiden enimmäismäärä, kpl | 500 000 000 | 1 000 000 000 | 1 000 000 000 | |
| Ääniä/osake | 20 | 1 | ||
| Äänimäärä ilman yhtiön hallussa olevia | ||||
| omia osakkeita | 1 026 813 360 | 89 637 130 | 1 116 450 490 | |
| % kaikista äänistä | 92 % | 8 % | 100 % | |
| Osakkeenomistajia | 17 125 | 43 728 | 54 323 | |
| osakkeet ja | ||||
| 1.1.–31.12.2009 | A-osake | B-osake | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Vaihdettu osakemäärä, kpl | 3 815 863 | 84 568 573 | 88 384 436 |
| Vaihdon osuus osakemäärästä, % | 7,4 % | 94,1 % | 62,6 % |
| Vaihto, milj. € | 48,3 | 1 032,2 | 1 080,4 |
| Päätöskurssi 31.12.2008, € | 12,00 | 12,07 | |
| Alin kurssi, € (A ja B 30.3.2009) | 10,42 | 10,35 | |
| Keskikurssi, € | 12,65 | 12,21 | |
| Ylin kurssi, € (A 22.12.2009 ja B 30.12.2009) | 15,75 | 15,34 | |
| Päätöskurssi 31.12.2009, € | 15,06 | 15,05 | |
| Osakekannan markkina-arvo 31.12.2009 ilman | |||
| yhtiön hallussa olevia omia osakkeita, milj. € | 773,2 | 1 349,0 | 2 122,2 |
| 2009 | 2008 | Muutos % | |
|---|---|---|---|
| Osakekohtainen tulos 1), € | 1,07 | 0,97 | +11,1 % |
| Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä, € | 1,03 | 0,66 | +56,9 % |
| Osakekohtainen oma pääoma, € | 3,11 | 2,97 | +4,9 % |
| Osakekohtainen osinko, € | 1,00 2) | 0,95 | +5,3 % |
| Osingonjakosuhde, % | 93,5 % | 97,9 % | |
| Osakkeita keskimäärin ilman yhtiön hallussa | |||
| olevia omia osakkeita, kpl | 140 969 942 | 141 002 721 |
1) Yhtiöllä ei ole eriä, jotka voisivat laimentaa osakekohtaista tulosta.
2) Hallituksen esitys yhtiökokoukselle. Lisäksi hallitus esittää yhtiökokouksen päätettäväksi, että
käyttörahastosta jaetaan pääoman palautuksena vapaata omaa pääomaa 0,10 euroa osakkeelta.
Lisätietoja johdon omistuksista on vuosikertomuksen sivulla 75.
Lisää osakekohtaisia tunnuslukuja on tilinpäätöksen sivulla 3.
| Osakkeita | Ääniä | Osakepääoma, | |||
|---|---|---|---|---|---|
| 1.7.2006–31.12.2009 | A-osakkeet | B-osakkeet | yhteensä | yhteensä | milj. € |
| Osakemäärä 1.7.2006 | 56 397 540 | 84 860 288 | 141 257 828 | 1 212 811 088 | 92,2 |
| Osakkeiden muunnot 1.7.–31.12.2006 | -843 300 | 843 300 | |||
| Osakemäärä 31.12.2006 | 55 554 240 | 85 703 588 | 141 257 828 | 1 196 788 388 | 92,2 |
| Osakkeiden muunnot 1.1.–31.12.2007 | -2 995 552 | 2 995 552 | |||
| Osakemäärä 31.12.2007 | 52 558 688 | 88 699 140 | 141 257 828 | 1 139 872 900 | 92,2 |
| Osakkeiden muunnot 1.1.–31.12.2008 | -1 118 020 | 1 118 020 | |||
| Omien osakkeiden hankinta | - | 350 000 | |||
| Omien osakkeiden luovutus | - | -25 164 | |||
| Osakemäärä 31.12.2008 | 51 440 668 | 89 817 160 | 141 257 828 | 1 118 630 520 | 92,2 |
| Osakemäärä ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita | 51 440 668 | 89 492 324 | 140 932 992 | 1 118 305 684 | 92,2 |
| Osakkeiden muunnot 1.1.–31.12.2009 | -100 000 | 100 000 | |||
| Omien osakkeiden luovutus | - | -44 806 | |||
| Osakemäärä 31.12.2009 | 51 340 668 | 89 917 160 | 141 257 828 | 1 116 730 520 | 92,2 |
| Osakemäärä ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita | 51 340 668 | 89 637 130 | 140 977 798 | 1 116 450 490 | 92,2 |
| osakkeet ja Omistusjakauma osakasryhmittäin |
||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osakkeita | Ääniä | |||||||||
| 31.12.2009 | Omistajia | % | A-osakkeet | % | B-osakkeet | % | yhteensä | % | yhteensä | % |
| Kotitaloudet | 51 065 | 94,0 % | 31 738 255 | 61,8 % | 41 607 901 | 46,3 % | 73 346 156 | 51,9 % | 676 373 001 | 60,6 % |
| Hallintarekisteröidyt ja | ||||||||||
| ulkomaiset omistajat | 207 | 0,4 % | 1 264 477 | 2,5 % | 31 184 580 | 34,7 % | 32 449 057 | 23,0 % | 56 474 120 | 5,1 % |
| omistuspohja Julkisyhteisöt |
47 | 0,1 % | 6 287 276 | 12,3 % | 4 649 078 | 5,2 % | 10 936 354 | 7,7 % | 130 394 598 | 11,7 % |
| Yritykset ja asuntoyhteisöt | 2 222 | 4,1 % | 7 230 414 | 14,1 % | 4 814 418 | 5,4 % | 12 044 832 | 8,5 % | 149 422 698 | 13,4 % |
| Voittoa tavoittelemattomat | ||||||||||
| yhteisöt | 692 | 1,3 % | 4 183 586 | 8,2 % | 5 174 569 | 5,8 % | 9 358 155 | 6,6 % | 88 846 289 | 8,0 % |
| Rahoitus- ja | ||||||||||
| vakuutuslaitokset | 89 | 0,2 % | 569 756 | 1,1 % | 2 142 892 | 2,4 % | 2 712 648 | 1,9 % | 13 538 012 | 1,2 % |
| Muut | 0 | 0,0 % | 66 904 | 0,1 % | 63 692 | 0,1 % | 130 596 | 0,1 % | 1 401 772 | 0,1 % |
| Orionin hallussa olevat | ||||||||||
| omat osakkeet | 1 | 0,0 % | 0 | 0,0 % | 280 030 | 0,3 % | 280 030 | 0,2 % | 280 030 | 0,0 % |
| Yhteensä | 54 323 | 100 % | 51 340 668 | 100 % | 89 917 160 | 100 % | 141 257 828 | 100 % | 1 116 730 520 | 100 % |
| Osakkeita | Ääniä | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 31.12.2009 | Omistajia | % | A-osakkeet | % | B-osakkeet | % | yhteensä | % | yhteensä | % |
| 1–100 | 11 425 | 21,0 % | 243 205 | 0,5 % | 605 157 | 0,7 % | 774 346 | 0,6 % | 4 699 784 | 0,4 % |
| 101–1 000 | 30 308 | 55,8 % | 3 610 261 | 7,0 % | 11 281 180 | 12,6 % | 13 176 992 | 9,3 % | 66 021 654 | 5,9 % |
| 1 001–10 000 | 11 396 | 21,0 % | 11 911 064 | 23,2 % | 23 965 434 | 26,7 % | 32 988 949 | 23,4 % | 233 039 474 | 20,9 % |
| 10 001–100 000 | 1 103 | 2,0 % | 10 971 846 | 21,4 % | 13 834 494 | 15,4 % | 27 488 645 | 19,5 % | 264 057 360 | 23,7 % |
| 100 001–1 000 000 | 77 | 0,1 % | 10 893 832 | 21,2 % | 8 280 420 | 9,2 % | 18 994 700 | 13,5 % | 224 758 506 | 20,1 % |
| 1 000 001– | 13 | 0,0 % | 13 643 556 | 26,6 % | 31 606 753 | 35,2 % | 47 423 570 | 33,6 % | 322 471 940 | 28,9 % |
| Yhteistilillä | 0 | 0,0 % | 66 904 | 0,1 % | 63 692 | 0,1 % | 130 596 | 0,1 % | 1 401 772 | 0,1 % |
| Yhteensä | 54 322 | 100 % | 51 340 668 | 100 % | 89 637 130 | 99,7 % | 140 977 798 | 99,8 % | 1 116 450 490 | 100 % |
| joista hallinta | ||||||||||
| rekisteröityjä | 11 | 0,0 % | 846 168 | 1,7 % | 30 410 399 | 33,8 % | 31 256 567 | 22,1 % | 47 333 759 | 4,2 % |
| Orionin hallussa olevat | ||||||||||
| omat osakkeet | 1 | 0,0 % | 0 | 0,0 % | 280 030 | 0,3 % | 280 030 | 0,2 % | 280 030 | 0,0 % |
| Osakkeet yhteensä | 54 323 | 100 % | 51 340 668 | 100 % | 89 917 160 | 100 % | 141 257 828 | 100 % | 1 116 730 520 | 100 % |
| Järjestys | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osakkeita | % | Ääniä | % | ääni määrän |
||||
| 31.12.2009 | A-osakkeet | B-osakkeet | yhteensä | osakkeista | yhteensä | äänistä | mukaan | |
| 1. | Capital Research and Management Company 2) | 0 | 7 281 692 | 7 281 692 | 5,2 % | 7 281 692 | 0,7 % | |
| 2. | Erkki Etola ja yhtiöt | 2 450 228 | 50 000 | 2 500 228 | 1,8 % | 49 054 560 | 4,4 % | 1. |
| Etola Erkki | 100 228 | 50 000 | 2 054 560 | |||||
| Etra Trading Oy | 2 350 000 | 0 | 47 000 000 | |||||
| 3. | Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma | 2 130 000 | 256 149 | 2 386 149 | 1,7 % | 42 856 149 | 3,8 % | 2. |
| 4. | Jouko Brade ja yhtiöt | 1 838 672 | 364 540 | 2 203 212 | 1,6 % | 37 137 980 | 3,3 % | 4. |
| Brade Jouko | 255 800 | 29 600 | 5 145 600 | |||||
| Brade Oy | 49 111 | 1 305 | 983 525 | |||||
| Medical Investment Trust Oy | 1 300 000 | 324 955 | 26 324 955 | |||||
| Lamy Oy | 2 152 | 2 580 | 45 620 | |||||
| Helsinki Investment Trust Oy | 200 000 | 5 000 | 4 005 000 | |||||
| Helsinki Securities Oy | 31 609 | 1 000 | 633 180 | |||||
| Töölö Trading Oy | 0 | 100 | 100 | |||||
| 5. | Maa- ja vesitekniikan tuki r.y. ja yhtiöt | 2 083 360 | 0 | 2 083 360 | 1,5 % | 41 667 200 | 3,7 % | 3. |
| Maa- ja vesitekniikan tuki r.y. | 1 034 860 | 0 | 20 697 200 | |||||
| Tukinvest Oy | 1 048 500 | 0 | 20 970 000 | |||||
| 6. | Orionin Eläkesäätiö 3) | 1 765 624 | 292 699 | 2 058 323 | 1,5 % | (35 605 179) | (3,2 %) | |
| 7. | Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen | 1 577 440 | 175 450 | 1 752 890 | 1,2 % | 31 724 250 | 2,8 % | 5. |
| 8. | Kansaneläkelaitos | 0 | 1 658 368 | 1 658 368 | 1,2 % | 1 658 368 | 0,2 % | |
| 9. | Ylppö Jukka | 1 247 136 | 291 334 | 1 538 470 | 1,1 % | 25 234 054 | 2,3 % | 6. |
| 10. | Saastamoisen Säätiö | 1 189 996 | 0 | 1 189 996 | 0,8 % | 23 799 920 | 2,1 % | 7. |
| 11. | Aho Group Oy:n määräysvaltaäänet | 1 099 240 | 1 281 | 1 100 521 | 0,8 % | 21 986 081 | 2,0 % | 8. |
| Helsingin Lääkärikeskus Oy | 658 230 | 4 | 13 164 604 | |||||
| Kliinisen Kemian Tutkimussäätiö | 100 000 | 0 | 2 000 000 | |||||
| Aho Juhani | 298 029 | 0 | 5 960 580 | |||||
| Aho Kari Jussi | 21 215 | 426 | 424 726 | |||||
| Porkkala Miia Lappalainen Annakaija |
5 115 4 944 |
426 0 |
102 726 98 880 |
|||||
| Aho Antti | 7 792 | 0 | 155 840 | |||||
| Aho Ville | 3 915 | 425 | 78 725 | |||||
| 12. | Into Ylppö ja määräysvaltaäänet | 776 736 | 240 200 | 1 016 936 | 0,7 % | 15 774 920 | 1,4 % | 9. |
| Ylppö Into | 577 936 | 240 200 | 11 798 920 | |||||
| Ylppö Eeva | 106 400 | 0 | 2 128 000 | |||||
| Ylppö Aurora | 92 400 | 0 | 1 848 000 | |||||
| 13. | Suomen Kulttuurirahasto | 321 946 | 554 620 | 876 566 | 0,6 % | 6 993 540 | 0,6 % | |
| 14. | Valtion Eläkerahasto | 0 | 800 000 | 800 000 | 0,6 % | 800 000 | 0,1 % | |
| 15. | Keskinäinen Vakuutusyhtiö Eläke-Fennia | 292 800 | 372 250 | 665 050 | 0,5 % | 6 228 250 | 0,6 % | |
| 16. | Eero Karvonen ja yhtiöt | 546 200 | 21 600 | 567 800 | 0,4 % | 10 945 600 | 1,0 % | 10. |
| Karvonen Eero | 73 170 | 4 929 | 1 468 329 | |||||
| EVK-Capital Oy | 473 030 | 16 671 | 9 477 271 | |||||
| 17. | Maritza Salonen ja määräysvaltaäänet | 545 126 | 0 | 545 126 | 0,4 % | 10 902 520 | 1,0 % | |
| Salonen Maritza | 445 046 | 0 | 8 900 920 | |||||
| Salonen Reino, kuolinpesä | 30 980 | 0 | 619 600 | |||||
| Maritza ja Reino Salosen säätiö | 69 100 | 0 | 1 382 000 | |||||
| 18. | OP-Delta Sijoitusrahasto | 0 | 532 159 | 532 159 | 0,4 % | 532 159 | 0,1 % | |
| 19. | Laakkonen Yrjö | 417 000 | 25 000 | 442 000 | 0,3 % | 8 365 000 | 0,8 % | |
| 20. | Orion-Farmos Tutkimussäätiö | 132 996 | 282 514 | 415 510 | 0,3 % | 2 942 434 | 0,3 % | |
| 20 suurinta yhteensä | 18 414 500 | 13 199 856 | 31 614 356 | 22,4 % | 381 489 856 | 34,2 % | ||
| Hallintarekisteröidyt | ||||||||
| Muut | (ilman Capital Research and Management Companya) | 846 168 32 080 000 |
23 128 707 53 308 567 |
23 974 875 85 388 567 |
17,0 % 60,4 % |
40 052 067 694 908 567 |
3,6 % 62,2 % |
|
| Orionin hallussa olevat omat osakkeet | 0 | 280 030 | 280 030 | 0,2 % | 280 030 | 0,0 % | ||
| Kaikki yhteensä | 51 340 668 | 89 917 160 | 141 257 828 | 100,0 % | 1 116 730 520 | 100,0 % | ||
1) Luettelossa on ilmoitettu yhtiön suurimpien osakkeenomistajien suorat omistukset äänimäärineen, osakkeenomistajalla olevaan äänimäärään rinnastettavat, liikkeeseenlaskijan tiedossa olevat osakkeenomistajan määräysvallassa olevalla yhteisöllä tai säätiöllä olevat äänimäärät, osakkeenomistajan ja sen määräysvallassa olevan yhteisön eläkesäätiöllä ja eläkekassalla olevat äänimäärät sekä muut äänimäärät, jonka käytöstä osakkeenomistaja voi yksin tai yhdessä kolmannen kanssa päättää tekemänsä sopimuksen nojalla tai muutoin.
2) Tiedot perustuvat Capital Research and Management Companyn 21.11.2007 antamaan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 § mukaiseen ilmoitukseen.
3) Ei äänioikeutta yhtiökokouksissa
Arvioita Orionista sijoituskohteena saa seuraavista pankeista ja pankkiiriliikkeistä. Lista ei välttämättä kata kaikkia Orionista tehtyjä analyyseja. Kyseiset pankit tai pankkiiriliikkeet seuraavat Orionia oma-aloitteisesti, eikä Orion vastaa analyytikoiden esittämistä mielipiteistä tai arvioista.
abg Sundal Collier www.abgsc.se
Credit Suisse www.credit-suisse.com
Danske Bank www.danskebank.com
Goldman Sachs www.gs.com
Handelsbanken www.handelsbanken.fi
Nordea Pankki www.nordea.fi
Pohjola Pankki www.pohjola.fi
seb Enskilda www.seb.fi
Standard & Poor's www.standardandpoors.com
Öhman www.ohman.se
Päivitetty lista Orionia seuraavista pankeista ja pankkiiri liikkeistä www.orion.fi/sijoittajille
Olet päässyt Orionin vuosikertomuksen viimeiselle sivulle. Toivottavasti pidit lukemastasi.
Näin me koimme vuoden 2009. Kertomus Orionin vuodesta on enemmän kuin tarina yhtiöstä. Se kertoo myös ympäröivästä yhteiskunnasta ja potilaista, joiden hyvinvoinnin asialla olemme. Toivottavasti olet mukanamme luomassa uusia menestystarinoita myös vuonna 2010.
Vuoden 2009 menestyksen osatekijät on purettu luvuiksi tilinpäätöksessä. Se alkaa tämän kirjan kääntöpuolelta. Sulje kertomus ja pyöräytä kirja ympäri päästäksesi Orionin numeroiden pariin.
Jos haluat lukea lisää terveydestä ja hyvinvoinnista, tutustu OrionNOW -sivustoomme. OrionNOW on kotisivuillamme säännöllisesti ilmestyvä teemaartikkelikonaisuus, joka on suunnattu kaikille terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneille, olit sitten orionilainen, sijoittaja, asiakkaamme, yhteistyökumppanimme tai satunnainen verkkoselailija.
OrionNOW:n jokaisessa numerossa avataan valittua terveyden ja hyvinvoinnin teemaa. Voit esimerkiksi lukea henkilökuvia, lähettää kysymyksen asiantuntijoille tai osallistua gallupiin. OrionNOW kertoo hyvinvoinnista ihmisläheisellä ja ymmärrettävällä tavalla.
www.orionnow.fi
Tämä julkaisu sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin tosiasioihin vaan viittaavat yhtiön toimintoihin tai taloudelliseen tulokseen tulevaisuudessa. Lausumiin sisältyy ilmaisuja tulevaisuuden strategioista ja niiden hyöty- ja tuottoodotuksista. Näihin lausumiin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteutuvat tulokset saattavat poiketa olennaisesti tässä lausutuista olettamuksista, johtuen lukuisista eri tekijöistä, mukaan lukien myös mahdollisuus, että Orion päättää olla toteuttamatta esitettyjä strategioita, tai että strategioihin perustuvia odotuksia ei saavuteta. Orion ei ole velvollinen myöhemmin päivittämään tai korjaamaan tämän julkaisun sisältämää informaatiota.
Vanha Orion Oyj jakautui 1.7.2006 kahdeksi uudeksi yhtiöksi, Orion Oyj:ksi ja Oriola-KD Oyj:ksi. Kaikki tässä julkaisussa annettu taloudellinen informaatio, joka perustuu sitä edeltäneeseen aikaan (proforma-luvut), on eriytetty jakautuneen Orion-konsernin tilinpäätöksistä. Tämä historiallinen informaatio on kuitenkin valmisteltu ainoastaan havainnollistamaan tiettyä kehitystä eikä se välttämättä kuvaa, millaiset nykyisen Orion Oyj:n tulos, taloudellinen asema, taikka oman pääoman tai kassavirtojen muutokset olisivat olleet, jos yhtiö olisi toiminut omana erillisenä oikeushenkilönä ennen 1.7.2006.
Ume quis at, consectet, conulla feu faccum delent praestrud modiamc ommolor sedis nonsectet, si bla acin heniamet er iuscidunt ad mincipiscin utet wisi. Ut nullumsandip etuero od dolorer sit lan hendips usciliquam nim dolorperaese ming eugiam qui blam, sisit, quamconsenit auguerat alisis nonulpu tatincidunt velessi tatie magnis Käsissäsi oleva tilinpäätös kertoo Orionin taloudellisesta menestyksestä vuonna 2009. Jos haluat tietää lisää Orionista lukujen valossa, nämä sivut ovat oikea paikka aloittaa. Tutustuessasi taulukoihin ja avainlukuihin näet, minkälaisista palasista liikevaihtomme ja liikevoittomme rakentuivat. Pyrimme jatkamaan menestyksen tiellä myös vuonna 2010.
772
miljoonaa euroa oli Orionin liikevaihto vuonna 2009. Kasvua edellisvuodesta kertyi 8,5 %.
207
95
miljoonaa euroa oli Orionin katsauskauden liikevoitto. Tämä oli 11,9 % korkeampi kuin
miljoonaa euroa sijoitimme tutkimus- ja kehitystyöhön vuonna 2009. Tämä oli yli viisi miljoonaa enemmän kuin vuonna 2008.
vuonna 2008.
Orion järjesti pääomamarkkinapäivän joulukuussa 2009, teemalla "To 2012 and onwards". Tutustu englanninkielisiin esitysmateriaaleihin ja videotallenteeseen www.orion.fi > Julkaisut ja media
| Taloudellisia tunnuslukuja | 2 |
|---|---|
| Hallituksen toimintakertomus | 6 |
| Konsernitilinpäätös (ifrs) | |
| Konsernin tuloslaskelma | 14 |
| Konsernitase | 15 |
| Laskelma konsernin oman | |
| pääoman muutoksista | 16 |
| Konsernin rahavirtalaskelma | 17 |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | 18 |
| Emoyhtiön tilinpäätös (fas) | |
| Emoyhtiön tuloslaskelma | 40 |
| Emoyhtiön tase | 40 |
| Emoyhtiön rahoituslaskelma | 41 |
| Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot | 41 |
| Hallituksen ehdotus voittovarojen käytöstä | 42 |
| Tilintarkastuskertomus | 43 |
| Tunnuslukujen laskentaperusteet | 44 |
Vuosikertomus 2009 on tilinpäätöksen kääntöpuolella.
Orion Oyj Orionintie 1 PL 65 02101 Espoo Puh. 010 4261 www.orion.fi
Orionin julkaisujen tilaajaksi voi rekisteröityä kotisivulla olevalla tilauslomakkeella. Julkaisuja voi tilata myös sähköpostitse osoitteessa [email protected]
Sijoittajakontaktit Lisätietoa Orionista saa seuraavilta henkilöiltä:
Susanna Siira Sijoittajasuhdepäällikkö Puh. 010 426 2782
Jari Karlson Talousjohtaja Puh. 010 426 2883
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
Kaikki tilinpäätöksen luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
Konsepti, suunnittelu ja sisältö: Orion ja Miltton Paino: Erweko Painotuote Oy
| Proforma | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 2006 | 7–12/2006 | 2007 | 2008 | 2009 | Muutos % | |
| Liikevaihto, milj. € | 641,1 | 311,2 | 680,0 | 710,7 | 771,5 | +8,5 % |
| Ulkomaantoiminta, milj. € | 456,6 | 217,0 | 479,0 | 493,6 | 548,2 | +11,1 % |
| % liikevaihdosta | 71,2 % | 69,7 % | 70,4 % | 69,4 % | 71,1 % | |
| Liikevoitto, milj. € | 192,7 | 88,4 | 192,0 | 185,0 | 207,0 | +11,9 % |
| % liikevaihdosta | 30,1 % | 28,4 % | 28,2 % | 26,0 % | 26,8 % | |
| Voitto ennen veroja, milj. € | 193,3 | 88,9 | 193,4 | 184,2 | 203,7 | +10,6 % |
| % liikevaihdosta | 30,2 % | 28,6 % | 28,4 % | 25,9 % | 26,4 % | |
| Tuloverot, milj. € | 51,2 | 24,2 | 49,5 | 47,8 | 52,3 | +9,3 % |
| T&K-kulut, milj. € | 73,1 | 37,7 | 85,0 | 90,0 | 95,2 | +5,7 % |
| % liikevaihdosta | 11,4 % | 12,1 % | 12,5 % | 12,7 % | 12,3 % | |
| Investoinnit, milj. € | 25,5 | 13,4 | 35,3 | 56,8 | 60,4 | +6,2 % |
| % liikevaihdosta | 4,0 % | 4,3 % | 5,2 % | 8,0 % | 7,8 % | |
| Taseen loppusumma, milj. € | 568,3 | 568,3 | 565,7 | 695,5 | 727,1 | +4,5 % |
| Omavaraisuusaste, % | 75,5 % | 75,5 % | 76,2 % | 60,2 % | 60,6 % | |
| Nettovelkaantumisaste (gearing), % | -23,4 % | -23,4 % | -20,0 % | -7,1 % | -8,9 % | |
| Korollinen vieras pääoma, milj. € | 9,8 | 9,8 | 4,0 | 146,3 | 131,5 | -10,1 % |
| Koroton vieras pääoma, milj. € | 129,6 | 129,6 | 130,5 | 130,6 | 156,5 | +19,8 % |
| Rahavarat, milj. € | 110,0 | 110,0 | 90,4 | 176,1 | 170,5 | -3,2 % |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 47,1 % | 43,7 % | 44,8 % | 38,5 % | 37,4 % | |
| Oman pääoman tuotto verojen jälkeen, % | 34,9 % | 32,1 % | 33,5 % | 32,1 % | 35,3 % | |
| Henkilömäärä kauden lopussa, hlöä | 3 061 | 3 061 | 3 176 | 3 309 | 3 147 | -4,9 % |
| Henkilömäärä kaudella keskimäärin, hlöä | 3 066 | 3 066 | 3 160 | 3 270 | 3 192 | -2,4 % |
| Palkat ja muut henkilöstökulut, milj. € | 149,7 | 75,8 | 156,3 | 170,9 | 171,4 | +0,3 % |
1) Proforma-luvut ennen 1.7.2006 perustuvat jakautuneen Orionin tilinpäätöksistä eriytettyihin vertailukelpoisiin lukuihin.
| Proforma | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2006 | 7–12/2006 | 2007 | 2008 | 2009 | Muutos % |
| Lääkeliiketoiminta | 601,4 | 292,0 | 639,7 | 667,6 | 728,5 | +9,1 % |
| Alkuperälääkkeet | 242,0 | 117,2 | 259,6 | 278,1 | 324,0 | +16,5 % |
| Erityistuotteet | 233,3 | 114,6 | 252,5 | 260,5 | 274,8 | +5,5 % |
| Eläinlääkkeet | 63,3 | 31,2 | 66,8 | 67,2 | 62,1 | -7,5 % |
| Fermion | 38,5 | 16,4 | 38,1 | 36,1 | 41,4 | +14,5 % |
| Sopimusvalmistus ja muut | 24,2 | 12,6 | 22,6 | 25,7 | 26,2 | +1,9 % |
| Diagnostiikkaliiketoiminta | 41,5 | 19,9 | 42,0 | 45,0 | 45,2 | +0,4 % |
| Konsernierät | -1,8 | -0,7 | -1,7 | -1,9 | -2,2 | +15,7 % |
| Konserni yhteensä | 641,1 | 311,2 | 680,0 | 710,7 | 771,5 | +8,5 % |
| 7–12/2006 | 2007 | 2008 | 2009 | Muutos % | |
|---|---|---|---|---|---|
| Osakekohtainen tulos2), € | 0,46 | 1,02 | 0,97 | 1,07 | +11,1 % |
| Osakekohtainen rahavirta, € | 0,58 | 0,92 | 0,66 | 1,03 | +56,9 % |
| Osakekohtainen oma pääoma, € | 3,04 | 3,05 | 2,97 | 3,11 | +4,9 % |
| Osingonjako, milj. € | 141,3 | 141,3 | 133,9 | 141,03) | +5,3 % |
| Osingonjakosuhde, % | 217,4 % | 98,0 % | 97,9 % | 93,5 %3) | |
| Osakekohtainen osinko, € | 1,00 | 1,00 | 0,95 | 1,003) | +5,3 % |
| A-osake | |||||
| Osakemäärä 31.12., kpl | 55 554 240 | 52 558 688 | 51 440 668 | 51 340 668 | |
| Efektiivinen osinkotuotto, % | 6,1 % | 6,2 % | 7,9 % | 6,6 %3) | |
| Hinta/voitto-suhde (P/E-luku) | 17,85 | 15,78 | 12,37 | 14,07 | |
| Päätöskurssi 31.12., € | 16,42 | 16,10 | 12,00 | 15,06 | |
| Kauden alin kurssi, € | 11,45 | 15,07 | 10,50 | 10,42 | |
| Kauden keskikurssi, € | 14,87 | 16,57 | 12,98 | 12,65 | |
| Kauden ylin kurssi, € | 16,44 | 20,49 | 16,40 | 15,75 | |
| Vaihdettu osakemäärä, 1 000 kpl | 1 651 | 3 866 | 2 508 | 3 816 | |
| Vaihdon osuus osakemäärästä, % | 2,9 % | 7,2 % | 4,8 % | 7,4 % | |
| B-osake | |||||
| Osakemäärä 31.12., kpl | 85 703 588 | 88 699 140 | 89 817 160 | 89 917 160 | |
| Efektiivinen osinkotuotto, % | 6,1 % | 6,2 % | 7,9 % | 6,6 %3) | |
| Hinta/voitto-suhde (P/E-luku) | 17,88 | 15,72 | 12,44 | 14,07 | |
| Päätöskurssi 31.12., € | 16,45 | 16,03 | 12,07 | 15,05 | |
| Kauden alin kurssi, € | 11,51 | 15,22 | 10,30 | 10,35 | |
| Kauden keskikurssi, € | 14,61 | 16,12 | 12,85 | 12,21 | |
| Kauden ylin kurssi, € | 16,53 | 20,53 | 16,44 | 15,34 | |
| Vaihdettu osakemäärä, 1 000 kpl | 37 250 | 96 266 | 73 719 | 84 569 | |
| Vaihdon osuus osakemäärästä, % | 43,8 % | 110,5 % | 82,6 % | 94,1 % | |
| Osakkeita yhteensä 31.12., kpl | 141 257 828 | 141 257 828 | 141 257 828 | 141 257 828 | |
| Osakemäärä kaudella keskimäärin ilman omia osakkeita, kpl | 141 257 828 | 141 257 828 | 141 002 720 | 140 969 942 | |
| Osakkeiden kokonaisvaihto, % koko osakemäärästä | 27,5 % | 70,9 % | 54,1 % | 62,6 % | |
| Osakekannan markkina-arvo 31.12. ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita, milj. € |
2 322,0 | 2 268,0 | 1 697,5 | 2 122,2 |
1) Osinkoa ja osakkeita koskevat luvut ovat saatavilla jakautumispäivästä 1.7.2006 alkaen.
2) Yhtiöllä ei ole eriä, jotka voisivat laimentaa osakekohtaista tulosta.
3) Vuoden 2009 osinkoa koskevat luvut ovat hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle. Lisäksi hallitus ehdottaa vapaan oman pääoman jakamista pääoman palautuksena käyttörahastosta 0,10 euroa osaketta kohden.
| Proforma | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2006 | 7–12/2006 | 2007 | 2008 | 2009 | Muutos % |
| Lääkeliiketoiminta | 186,2 | 82,2 | 197,1 | 188,5 | 210,7 | +11,8 % |
| Diagnostiikkaliiketoiminta | 6,4 | 2,0 | 6,3 | 6,1 | 5,6 | -9,1 % |
| Konsernierät | 0,2 | 4,2 | -11,4 | -9,6 | -9,3 | -3,0 % |
| Konserni yhteensä | 192,7 | 88,4 | 192,0 | 185,0 | 207,0 | +11,9 % |
| Proforma | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2006 | 7–12/2006 | 2007 | 2008 | 2009 | Muutos % |
| Liikevaihto | 601,4 | 292,0 | 639,7 | 667,6 | 728,5 | +9,1 % |
| Liikevoitto | 186,2 | 82,2 | 197,1 | 188,5 | 210,7 | +11,8 % |
| % liikevaihdosta | 31,0 % | 28,2 % | 30,8 % | 28,2 % | 28,9 % | |
| T&K-kulut | 68,6 | 35,2 | 80,7 | 85,4 | 89,4 | +4,7 % |
| % liikevaihdosta | 11,4 % | 12,1 % | 12,6 % | 12,8 % | 12,3 % | |
| Investoinnit | 23,1 | 11,8 | 32,5 | 53,3 | 57,6 | +8,1 % |
| % liikevaihdosta | 3,8 % | 4,0 % | 5,1 % | 8,0 % | 7,9 % | |
| Myyntituotot omista alkuperälääkkeistä | 275,2 | 131,2 | 292,3 | 307,5 | 346,5 | +12,7 % |
| Henkilömäärä kauden lopussa | 2 742 | 2 742 | 2 864 | 2 995 | 2 829 | -5,5 % |
| milj. € | 2007 | 2008 | 2009 | Muutos % | |
|---|---|---|---|---|---|
| Stalevo® | Parkinsonin tauti | 126,9 | 141,0 | 167,6 | +18,8 % |
| Comtess®/Comtan® | Parkinsonin tauti | 73,3 | 67,4 | 67,3 | -0,1 % |
| Simdax® | Sydämen vaikea vajaatoiminta | 15,1 | 17,3 | 29,4 | +69,6 % |
| Easyhaler®-tuoteperhe | Astma, keuhkoahtaumatauti | 17,3 | 22,2 | 24,9 | +12,2 % |
| Burana® | Tulehdus, kipu | 15,6 | 19,4 | 19,9 | +2,4 % |
| Dexdomitor®,Domitor®,Domosedan® | |||||
| ja Antisedan® | Eläinrauhoitteet | 27,5 | 24,6 | 19,3 | -21,4 % |
| Precedex® | Tehohoitorauhoite | 8,2 | 9,6 | 14,6 | +51,0 % |
| Divina®-sarja | Vaihdevuosioireet | 15,9 | 14,7 | 13,2 | -10,8 % |
| Enanton® | Eturauhassyöpä | 12,9 | 12,7 | 11,9 | -6,8 % |
| Fareston® | Rintasyöpä | 8,2 | 10,5 | 10,2 | -2,8 % |
| Yhteensä | 320,8 | 339,7 | 378,3 | +11,4 % | |
| Osuus lääkeliikevaihdosta, % | 50 % | 51 % | 52 % |
| Proforma | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2006 | 7–12/2006 | 2007 | 2008 | 2009 | Muutos % |
| Liikevaihto | 41,5 | 19,9 | 42,0 | 45,0 | 45,2 | +0,4 % |
| Liikevoitto | 6,4 | 2,0 | 6,3 | 6,1 | 5,6 | -9,1 % |
| % liikevaihdosta | 15,3 % | 9,9 % | 15,0 % | 13,6 % | 12,3 % | |
| T&K-kulut | 4,6 | 2,5 | 4,4 | 4,8 | 5,9 | +23,3 % |
| % liikevaihdosta | 11,1 % | 12,8 % | 10,6 % | 10,6 % | 13,0 % | |
| Investoinnit | 1,4 | 0,8 | 1,6 | 2,8 | 2,5 | -9,6 % |
| % liikevaihdosta | 3,5 % | 3,9 % | 3,7 % | 6,2 % | 5,6 % | |
| Henkilömäärä kauden lopussa | 289 | 289 | 283 | 287 | 291 | +1,3 % |
| milj. € | 7–9/07 | 10–12/07 | 2007 | 1–3/08 | 4–6/08 | 7–9/08 | 10–12/08 | 2008 | 1–3/09 | 4–6/09 | 7–9/09 | 10–12/09 | 2009 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Lääkeliiketoiminta | 153,4 | 162,7 | 639,7 | 168,5 | 168,5 | 161,0 | 169,6 | 667,6 | 178,9 | 185,9 | 181,8 | 181,9 | 728,5 |
| Diagnostiikka | |||||||||||||
| liiketoiminta | 9,4 | 10,5 | 42,0 | 12,2 | 12,6 | 9,5 | 10,7 | 45,0 | 11,7 | 11,0 | 10,5 | 12,0 | 45,2 |
| Konsernierät | -0,3 | -0,4 | -1,7 | -0,5 | -0,5 | -0,4 | -0,5 | -1,9 | -0,5 | -0,5 | -0,5 | -0,6 | -2,2 |
| Konserni yhteensä | 162,5 | 172,8 | 680,0 | 180,2 | 180,5 | 170,1 | 179,9 | 710,7 | 190,1 | 196,4 | 191,8 | 193,3 | 771,5 |
| milj. € | 7–9/07 | 10–12/07 | 2007 | 1–3/08 | 4–6/08 | 7–9/08 | 10–12/08 | 2008 | 1–3/09 | 4–6/09 | 7–9/09 | 10–12/09 | 2009 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Lääkeliiketoiminta | 50,1 | 41,7 | 197,1 | 63,1 | 45,7 | 44,3 | 35,3 | 188,5 | 56,9 | 51,6 | 56,6 | 45,6 | 210,7 |
| Diagnostiikka | |||||||||||||
| liiketoiminta | 1,2 | 0,1 | 6,3 | 2,3 | 2,5 | 1,0 | 0,2 | 6,1 | 2,2 | 1,1 | 1,0 | 1,2 | 5,6 |
| Konsernierät | -2,2 | -3,1 | -11,4 | -2,1 | -3,1 | -1,8 | -2,7 | -9,6 | -2,2 | -2,3 | -1,9 | -2,9 | -9,3 |
| Konserni yhteensä | 49,1 | 38,6 | 192,0 | 63,4 | 45,2 | 43,6 | 32,8 | 185,0 | 56,9 | 50,4 | 55,7 | 43,9 | 207,0 |
| milj. € | 7–9/07 | 10–12/07 | 2007 | 1–3/08 | 4–6/08 | 7–9/08 | 10–12/08 | 2008 | 1–3/09 | 4–6/09 | 7–9/09 | 10–12/09 | 2009 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Suomi | 48,6 | 53,7 | 201,0 | 55,7 | 53,5 | 52,8 | 55,2 | 217,2 | 53,5 | 55,0 | 55,6 | 59,2 | 223,3 |
| Skandinavia | 23,8 | 24,3 | 97,4 | 28,1 | 26,1 | 23,3 | 23,7 | 101,2 | 25,4 | 25,8 | 24,5 | 25,9 | 101,6 |
| Muu Eurooppa | 56,0 | 57,5 | 234,8 | 64,4 | 61,4 | 56,2 | 62,0 | 244,0 | 61,2 | 71,8 | 68,9 | 72,8 | 274,7 |
| Pohjois-Amerikka | 19,1 | 15,4 | 77,7 | 14,4 | 18,5 | 21,7 | 19,2 | 73,8 | 22,6 | 18,2 | 18,1 | 12,1 | 70,9 |
| Muut maat | 15,0 | 21,9 | 69,0 | 17,6 | 21,1 | 16,1 | 19,8 | 74,6 | 27,4 | 25,6 | 24,7 | 23,4 | 101,0 |
| Konserni yhteensä | 162,5 | 172,8 | 680,0 | 180,2 | 180,5 | 170,1 | 179,9 | 710,7 | 190,1 | 196,4 | 191,8 | 193,3 | 771,5 |
Tammikuussa 2009 Orionin lääketutkimuksen ja -kehityksen toimintamallin ja -rakenteen muutokseen painottuneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät. Neuvottelujen perusteella yhtiön palveluksesta Suomessa päätettiin vähentää yhteensä noin 205 henkilöä.
Maaliskuussa Orion ilmoitti vetävänsä pois Stalevo®-lääkkeen käyttöaiheen laajennusta koskevan EU-myyntilupahakemuksen.
Huhtikuun alussa Suomessa astui voimaan viitehintajärjestelmä. Orion on muutoksen jälkeen vahvistanut markkinajohtajan asemaansa, vaikka järjestelmän käyttöönoton seurauksena yleinen markkinakasvu Suomessa pysähtyi.
Huhtikuussa Orion ja Wockhardt-yhtiöt pääsivät sopimukseen kiistassa, jossa Orion haastoi Wockhardtin oikeuteen Yhdysvalloissa Wockhardtin jätettyä myyntilupahakemuksen Orionin Comtan®- ja Stalevo® lääkkeiden geneerisistä versioista.
Toukokuussa Orion hankki takaisin oikeudet suonensisäisesti annosteltavaan levosimendaaniin (Simdax®). Simdax on Orionin oma alkuperälääke sydämen vaikean vajaatoiminnan hoitoon.
Syyskuussa Orion ja Hospira, Inc. aloittivat oikeudenkäynnit Sandoz-yhtiöitä vastaan Yhdysvalloissa puolustaakseen Precedex® -alkuperälääkettä suojaavia patenttejaan.
Lokakuussa Orion veti pois Stalevo® -lääkkeen käyttöaiheen laajennusta koskevan myyntilupahakemuksen Yhdysvalloissa.
Lokakuussa Orion ja Pfi zer Animal Health sopivat, että oikeudet Orionin kehittämään eläinrauhoitteiden tuoteperheeseen Euroopassa palautuvat Orionille.
Orion-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 771,5 miljoonaa euroa (710,7 miljoonaa euroa vuonna 2008) ja se kasvoi 8,5 % edellisestä vuodesta. Valuuttakurssien nettovaikutus oli 0,3 miljoonaa euroa negatiivinen.
Lääkeliiketoiminnan liikevaihto oli 728,5 (667,6) miljoonaa euroa ja se kasvoi 9,1 %. Omaan tutkimukseen perustuvien tuotteiden osuus Lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta oli 346,5 (307,5) miljoonaa euroa eli 48 % (46 %). Orionin Stalevo® (karbidopa, levodopa ja entakaponi) ja Comtess®/ Comtan® (entakaponi) Parkinson-lääkkeiden liikevaihto oli yhteensä 234,9 (208,5) miljoonaa euroa eli noin 32 % (31 %) segmentin liikevaihdosta.
Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto oli 45,2 (45,0) miljoonaa euroa. QuikRead® -tulehdustestien myynti kasvoi, mutta vanhemman tuotteiston myynti laski vertailukaudesta.
Orion-konsernin liikevoitto vuonna 2009 oli 207,0 (185,0) miljoonaa euroa ja se kasvoi 11,9 %.
Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 210,7 (188,5) miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi 11,8 % hyvän myynnin ansiosta, vaikka kiinteät kulut kasvoivat.
Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevoitto oli 5,6 (6,1) miljoonaa euroa ja se laski 9,1 %. Liikevoiton lasku johtui tuotekehityspanostusten selkeästä lisäämisestä.
Konsernin myynnin ja markkinoinnin kulut olivat 160,0 (143,9) miljoonaa euroa ja ne kasvoivat 11,2 %. Kasvu johtui lähinnä Simdax-lääkkeen takaisinhankinnasta ja siihen liittyvästä myyntitoimintojen käynnistämisestä Etelä-Euroopassa. Vuoden 2009 kuluihin sisältyvät myös 5,7 miljoonan euron rojaltimaksut Abbottille Simdaxtuotehankinnan vuoksi.
Tutkimus- ja kehityskulut olivat 95,2 (90,0) miljoonaa euroa ja ne kasvoivat 5,7 %. T&K-kulujen osuus konsernin liikevaihdosta oli 12,3 % (12,7 %). Lääketutkimuksen ja -kehityksen osuus oli 89,4 (85,4) miljoonaa euroa. Tutkimushankkeista on kerrottu tarkemmin 'Lääkeliiketoiminnan liiketoimintakatsauksessa'.
Liikevoitto ja voitto ennen veroja Liikevoitto kasvoi
Pääoman tuotto Pääoman tuotto vahvalla tasolla
Hallinnon kulut olivat 50,2 (51,5) miljoonaa euroa. Vertailukauden kuluihin sisältyy joulukuussa 2008 tehty 3,9 miljoonan euron suuruinen irtisanomiskuluvaraus. Yhdysvalloissa meneillään olevien patenttioikeudenkäyntien kustannukset olivat 8,8 (6,7) miljoonaa euroa. Oikeudenkäynneistä on kerrottu tarkemmin kohdassa 'Merkittävät oikeudelliset asiat'.
Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut kasvattivat tulosta 6,0 (3,1) miljoonaa euroa. Niihin sisältyi 4,0 miljoonan euron suuruinen kertakorvaus Pfi zeriltä liittyen sopimukseen, jolla eläinrauhoitteiden Euroopan jakeluoikeudet palautuivat Orionille.
Konsernin voitto ennen veroja oli 203,7 (184,2) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 1,07 (0,97) euroa. Osakekohtainen oma pääoma oli 3,11 (2,97) euroa. Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 37,4 % (38,5 %) ja oman pääoman tuotto verojen jälkeen 35,3 % (32,1 %).
Konsernin nettovelkaantumisaste oli -8,9 % (-7,1 %), ja omavaraisuusaste oli 60,6 % (60,2 %).
Konsernitaseen vieras pääoma 31.12.2009 oli 287,9 (276,9) miljoonaa euroa. Korollista velkaa oli kauden lopussa 131,5 (146,3) miljoonaa euroa, josta pitkäaikaisia lainoja oli 108,7 (109,9) miljoonaa euroa.
Vuoden lopussa konsernin rahavarat olivat 170,5 (176,1) miljoonaa euroa, ja ne on sijoitettu vakavaraisten pankkien ja yritysten lyhytaikaisiin korkosijoitusinstrumentteihin.
Liiketoiminnan rahavirta kehittyi myönteisesti ja oli 204,6 (144,4) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 22,0 miljoonaa euroa vertailukautta korkeampi ja käyttöpääomaan sitoutui 30,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2008.
Investointien rahavirta oli -59,5 (-51,8) miljoonaa euroa.
Rahoituksen rahavirta oli -152,1 (-4,8) miljoonaa euroa. Muutos johtui siitä, että vertailukaudella konsernin lainojen määrä kasvoi 141,1 miljoonalla eurolla ja vuonna 2009 niiden määrä laski 17,6 miljoonaa euroa.
Konsernin investoinnit olivat 60,4 (56,8) miljoonaa euroa. Aineellisten hyödykkeiden osuus oli 25,1 (32,8) miljoonaa euroa, ja aineettomien hyödykkeiden osuus 35,2 (24,0) miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen investointi oli toukokuussa Simdax-lääkkeen markkinointioikeuksien takaisinosto Abbott-yhtiöltä 26 miljoonalla eurolla sisältäen sopimuksen mukaiset allekirjoitus- ja etappimaksut.
Liikevaihto kasvaa hieman vuodesta 2009. Markkinointipanostukset kasvavat johtuen tuotelanseerausten määrän noususta ja Simdax-lääkkeen myyntiin ja markkinointiin liittyvistä kustannuksista. Tutkimuskulut laskevat hieman vuodesta 2009. Yhdysvalloissa vireillä olevista patenttioikeudenkäynneistä aiheutuvien kulujen arvioidaan olevan vuoden 2009 tasolla.
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvaa hieman vuodesta 2009.
Konsernin investoinnit ovat noin 40 miljoonaa euroa ilman olennaisia yritys- tai tuotehankintoja.
Huhtikuussa 2009 Suomessa voimaanastunut viitehintajärjestelmä lisäsi hintakilpailua vaihtokelpoisten valmisteiden ryhmässä, mikä johti hintojen selvään laskuun. Vuonna 2010 hintakilpailun odotetaan jatkuvan hieman edellistä vuotta maltillisemmin. Tuotelanseeraukset tukevat Orionin asemaa markkinajohtajana myös vuonna 2010.
Stalevo- ja Comtess/Comtan-Parkinsonlääkkeiden markkinamyynnin kasvu oli vuonna 2009 kuten edellisenäkin vuonna hieman yli 10 %. Kasvu oli kuitenkin ennakoitua nopeampaa, ja sen odotetaan hieman hidastuvan vuoden 2010 aikana. Nämä arviot perustuvat olettamukseen, että geneerinen kilpailu ei ala Yhdysvalloissa vielä vuoden 2010 aikana.
Simdax-lääkkeen markkinointioikeuksien takaisinosto Abbottilta toukokuussa 2009 kasvattaa myyntiä edelliseen vuoteen verrattuna, koska tuotteen markkinamyynti näkyy Orionin omana myyntinä koko vuoden ajalta. Vuoden 2009 neljän ensimmäisen kuukauden osalta Orion kirjasi omaan liikevaihtoonsa Simdaxin osalta vain tuotteen myynnin Abbottille.
Koska uusien tuotteiden rekisteröinnit ja lanseeraukset ovat yli vuoden mittaisia projekteja, on niiden vaatimat resurssien lisäykset ja muut panostukset vuodelle 2010 suunniteltu pääsääntöisesti jo edellisen vuoden aikana.
Tutkimus- ja kehityskulut ovat varsin tarkasti ennakoitavissa. Ne syntyvät
toisaalta yhtiön sisäisistä, kiinteistä eristä kuten palkoista ja toimintainfrastruktuurin ylläpidosta, ja toisaalta ulkoisista muuttuvista kuluista. Ulkoiset kulut syntyvät mm. pitkäkestoisista kliinisistä potilaskokeista, jotka tehdään tyypillisesti useissa maissa sijaitsevilla klinikoilla. Keskeiset vuodelle 2010 suunnitellut kliiniset tutkimukset joko jatkuvat edellisestä vuodesta tai ne on jo hyvin pitkälle suunniteltu ja sen vuoksi niiden kustannustaso on varsin hyvin ennakoitavissa.
Arviot Yhdysvalloissa meneillään olevien patenttioikeudenkäyntien kustannuksista perustuvat laadittuihin aikatauluihin ja työmääräsuunnitelmiin. Oikeudenkäynneistä aiheutuvat kustannukset riippuvat monista tekijöistä, joita on vaikea tarkkaan arvioida.
Yksittäisten tuotteiden myynti ja toisaalta Orionin myynti yksittäisillä markkinoilla saattaa hieman vaihdella sen mukaan, missä määrin lääkemarkkinoilla jatkuvasti viime vuosina kiristynyt hinta- ja muu kilpailu kohdistuu nimenomaan Orionin tuotteisiin. Toimitukset Novartikselle perustuvat yhdessä etukäteen sovittuihin aikatauluihin. Nämä voivat kuitenkin muuttua esimerkiksi Novartiksen päätösten seurauksena, jotka koskevat mm. varastotasojen muutoksia. Meneillään olevien oikeudenkäyntien ei oleteta vaikuttavan Comtan- tai Stalevo-lääkkeiden myyntiin Yhdysvalloissa vuonna 2010, mutta geneerisen kilpailun alkaminen jo kuluvan vuoden aikana ei ole mahdotonta.
Valuuttakurssiriskistä suurin osa syntyy Yhdysvaltojen dollarin kurssikehityksestä. Tyypillisesti vain alle 15 % Orionin liikevaihdosta tulee Yhdysvalloista. Euroopan maiden valuutoissa kokonaisvaikutusta pienentää se, että Orionilla on useimmissa näissä maissa oma organisaatio ja siten myynnin lisäksi myös kustannuksia kyseisissä valuutoissa.
Tutkimushankkeisiin liittyy aina epävarmuustekijöitä, jotka saattavat joko kasvattaa tai laskea arvioituja kustannuksia. Projektit saattavat edetä oletettua hitaammin tai nopeammin tai ne saatetaan keskeyttää. Meneillään olevissa kliinisissä tutkimuksissa mahdollisesti tapahtuvat muutokset heijastuvat kuitenkin kustannuksiin suhteellisen hitaasti, eikä niillä arvioida olevan olennaista vaikutusta kuluvan vuoden tulokseen. Uusien, käynnistymässä olevien tutkimusten aikataulut ja kustannukset ovat tutkimusprosessin luonteesta johtuen tiedossa jo etukäteen, eivätkä ne siten tyypillisesti aiheuta odottamattomia muutoksia ennakoituun kulurakenteeseen.
Orionin taloudelliset tavoitteet ovat konsernin taloudellisen vakauden varmistaminen ja pohjan luominen pidemmän aikavälin kannattavalle kasvulle.
Pääasialliset keinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat:
Nykyisin noin kolmannes Orionin liikevaihdosta muodostuu Stalevo- ja Comtess/ Comtan-Parkinson-lääkkeiden myynnistä. Näiden lääkkeiden tärkeimmät patentit keskeisimmillä markkinoilla päättyvät vuosina 2012–2013, minkä vuoksi niiden myynnin arvioidaan laskevan lähivuosina. Orion on tuomassa markkinoille myös uusia tuotteita korvaamaan liikevaihdon laskua.
Orionin lähivuosien liikevaihdon ja kannattavuuden kehittyminen riippuu siitä nopeudesta, jolla Parkinson-lääkkeiden myynnin lasku ja toisaalta muiden tuotteiden myynnin kasvu kehittyvät tulevaisuudessa. Tämä luo konsernin liiketoiminnalle epäjatkuvuuskohdan.
Orion ottaa osingonjaossaan huomioon yhtiön jakokelpoisten voittovarojen lisäksi taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen vaatimat keskipitkän ja pitkän aikavälin investointi- ja muut rahoitustarpeet.
Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 189 019 101,80 euroa, josta tilikauden voittoa on 136 467 859,83 euroa.
Hallitus ehdottaa, että emoyhtiön voitonjakokelpoisista varoista jaetaan osinkoa 1,00 euroa osaketta kohden. Osingonjaon täsmäytyspäivänä yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Voitonjakoehdotuksen tekemispäivänä osinkoon oikeuttavia osakkeita oli 140 977 798 kappaletta, joten osingon kokonaismäärä olisi yhteensä 140 977 798,00 euroa. Konsernin osingonjakosuhde tilikaudelta 2009 olisi 93,5 % (97,9 %). Osingon maksupäivä olisi 7.4.2010 ja osinkoon olisivat oikeutettuja
osakkeenomistajat, jotka ovat merkittyinä yhtiön osakasluetteloon 29.3.2010.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että lääketieteelliseen tutkimukseen ja muuhun yleishyödylliseen tarkoitukseen lahjoitetaan hallituksen erillisen päätöksen mukaisesti 150 000,00 euroa, ja että voittovarojen tilille jätettäisiin 47 891 303,80 euroa.
Hallitus ehdottaa 24.3.2010 pidettävälle Orion Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi vapaan oman pääoman jakamisesta pääoman palautuksena käyttörahastosta 0,10 euroa osaketta kohden. Vapaan oman pääoman palautus maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 29.3.2010 on merkittynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Maksupäivä on 7.4.2010.
Katsaus ihmislääkemarkkinoihin Orionin yksittäisistä markkina-alueista tärkein on Suomi, joka muodostaa noin kolmanneksen konsernin liikevaihdosta. Suomen Lääkedatan tilastoinnin mukaan ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa vuonna 2009 oli yhteensä 1 947,3 miljoonaa euroa ja se laski 0,5 % edellisestä vuodesta. Pakkausmäärällisesti markkinan kokonaismyynti laski 2,3 %. Apteekkien lääkeostot laskivat 0,9 %, samalla kun sairaaloiden lääkeostot kasvoivat 0,9 %. Reseptilääkkeiden tukkumyynti koko markkinalla laski 0,9 %, ja itsehoitotuotteiden tukkumyynti kasvoi 3,0 %.
Tilastokeskuksen mukaan lääkkeiden hinnat Suomessa laskivat 3,6 % vuoden 2009 aikana.
Orionin asema Suomen johtavana lääkemarkkinoijana vahvistui edelleen. Lääkedatan tilastoinnin mukaan Orionin ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa vuonna 2009 oli yhteensä 186,0 miljoonaa euroa ja se kasvoi 3,2 % edellisestä vuodesta. Orionin myynti kasvoi hieman, vaikka huhtikuussa voimaan astunut viitehintajärjestelmä laski kokonaismarkkinaa. Orionin markkinaosuus oli 9,6 % (9,2 %), mikä oli 2,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin toiseksi suurimmalla yhtiöllä.
Yksittäisenä terapia-alueena Orionille merkittävin on edelleen Parkinson-taudin hoito. Orionin Parkinson-lääkkeet muodostavat noin kolmanneksen konsernin liikevaihdosta. Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti syyskuuhun 2009 päättyneeltä 12 kk:n jaksolta oli IMS Healthin lääkemyyntitilastojen mukaan Yhdysvalloissa 981 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria (1 057 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria edellisen 12 kk:n jakson aikana) ja se laski 7,2 % vertailukaudesta. Nopea muutos markkinan kehityksessä johtui suurimman tuotteen, erään dopamiiniagonistin, patenttisuojan päättymisestä ja siitä seuranneesta geneerisestä kilpailusta. Euroopan viisi suurinta Parkinsonin taudin lääkemarkkinaa olivat Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Italia. Niiden yhteenlaskettu Parkinson-lääkkeiden myynti syyskuuhun päättyneeltä 12 kk:n jaksolta oli 895 (852) miljoonaa euroa, ja keskimääräinen markkinakasvu oli 5,1 %.
Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti kehittyi edelleen suotuisasti ja kokonaismarkkinan kasvua selvästi nopeammin. IMS Healthin lääkemyyntitilastojen mukaan Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti syyskuuhun päättyneeltä 12 kk:n jaksolta oli 492 miljoonaa euroa (427 miljoonaa euroa edellisen 12 kk:n jakson aikana) ja se kasvoi 15,3 %.
Tilastojen mukaan Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti Yhdysvalloissa samaiselta 12 kk:n jaksolta oli 171 (154) miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria ja se kasvoi 10,9 % vertailukaudesta. Orionin Parkinson-lääkkeiden markkinaosuus Yhdysvalloissa oli noin 17 %. Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti Euroopan viidellä suurimmalla Parkinsonlääkkeiden markkinalla samaiselta 12 kk:n jaksolta oli 147 (138) miljoonaa euroa ja se kasvoi 6,3 % vertailukaudesta. Orionin Parkinson-lääkkeiden keskimääräinen markkinaosuus näillä viidellä markkinalla on noin 16 %.
Lääkeliiketoiminnan liikevaihto ja tulos Lääkeliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli 728,5 (667,6) miljoonaa euroa ja se kasvoi 9,1 % edellisestä vuodesta. Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 210,7 (188,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 11,8 %. Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 28,9 % (28,2 %) segmentin liikevaihdosta.
Orionin kymmenen myydyimmän lääkevalmisteen liikevaihto vuonna 2009 oli 378,3 (339,7) miljoonaa euroa ja se kasvoi 11,4 %. Näiden tuotteiden osuus lääkeliiketoiminnan kokonaisliikevaihdosta oli 52 % (51 %). Myydyimpien valmisteiden listalta nopeimmin kasvoivat sydänlääke Simdax, tehohoitorauhoite Precedex, Parkinson-lääke Stalevo ja Easyhaler-keuhkolääkkeet.
Omaan tutkimukseen perustuvien tuotteiden liikevaihto vuonna 2009 oli 346,5 (307,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 12,7 %. Näiden tuotteiden osuus lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta oli noin 48 % (46 %).
Alkuperälääkkeet-tulosyksikön tuotteisto koostuu patenttisuojatuista reseptilääkkeistä, jotka on suunnattu kolmelle terapia-alueelle: keskushermostosairauksiin, syöpäsairauksiin ja tehohoitoon sekä Easyhaler®-keuhkolääkkeisiin. Easyhaler-lääkkeet siirtyivät vuoden alussa Erityistuotteet-yksiköstä osaksi Alkuperälääkkeet-tulosyksikköä. Samassa yhteydessä hormonikorvausvalmisteet, kuten Divina-sarja, ja toremifeeni-tuotteet, kuten Fareston, siirtyivät puolestaan osaksi Erityistuotteet-tulosyksikköä.
Alkuperälääkkeet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2009 oli 324,0 (278,1) miljoonaa euroa ja se kasvoi 16,5 %.
Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2009 oli 234,9 (208,5) miljoonaa euroa. Se kasvoi 12,7 % ja muodosti lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta 32 % (31 %). Liikevaihto Stalevo- ja Comtan-toimituksista Novartikselle oli yhteensä 137,8 (118,1) miljoonaa euroa, mikä oli 16,7 % edellisvuotta korkeampi. Stalevo-toimitukset Novartikselle kasvoivat 20,6 %, ja Comtan-toimitukset kasvoivat puolestaan 9,8 %. Orionin oman myyntiorganisaation liikevaihto Stalevo- ja Comtess-lääkkeistä oli yhteensä 97,1 (90,4) miljoonaa euroa ja se kasvoi 7,5 %. Stalevolääkkeen myynti oman myyntiverkoston
kautta oli 77,1 (66,0) miljoonaa euroa ja se kasvoi 16,8 %. Euromääräistä myyntiä on hidastanut valuuttakurssien heikentyminen Iso-Britanniassa ja Skandinaviassa.
Orion on vetänyt pois myyntilupahakemukset Stalevo-lääkkeen käyttöaiheen laajentamiseksi EU-maissa ja Yhdysvalloissa. Stalevo on hyväksytty pidemmälle edenneen Parkinsonin taudin hoitoon.
Orionilla on meneillään patenttiloukkausoikeudenkäynnit Yhdysvalloissa Sun-yhtiöitä ja Sandoz-yhtiöitä vastaan. Sun-yhtiöt pyrkivät tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneeriset versiot Orionin Comtan- ja Stalevo-lääkkeistä. Sandoz yhtiöt puolestaan pyrkivät tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneerisen version Orionin Precedex-lääkkeestä. Oikeudenkäynnit Wockhardt-yhtiöitä vastaan päättyivät sovintoon huhtikuussa 2009.
Orion hankki toukokuussa Abbott-yhtiöltä takaisin oikeudet suonensisäisesti annosteltavaan Simdax-lääkkeeseen (levosimendaani), joka on tarkoitettu sydämen vaikean vajaatoiminnan hoitoon. Simdax-tuotteen myyntioikeuksien siirto on sujunut suunnitelmien mukaisesti ja myynti kehittyi hyvin.
Easyhaler-tuoteperheen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2009 oli 24,9 (22,2) miljoonaa euroa ja se kasvoi 12,2 %. Tuoteperheen myyntioikeudet Iso-Britanniassa ja Unkarissa siirtyivät takaisin Orionille vuoden 2009 aikana.
Pitkälle edenneen eturauhassyövän hoitoon tarkoitetun Vantas®-implantin (histreliini) lanseeraukset aloitettiin Euroopassa vuoden 2009 aikana. Orion hankki lääkkeen Euroopan laajuiset oikeudet yhdysvaltalaiselta Endo Pharmaceuticals Solutions Inc. -yhtiöltä.
Patenttisuojattomista eli geneerisistä reseptilääkkeistä ja itsehoitotuotteista muodostuvan Erityistuotteet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2009 oli 274,8 (260,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 5,5 %. Skandinavian ja itäisen Euroopan valuuttojen heikkeneminen hidasti yksikön euromääräisen liikevaihdon kehitystä vuoden 2009 aikana.
Orionin ihmislääkkeiden liikevaihto Suomessa vuonna 2009 oli 204,3 (195,3) miljoonaa euroa ja se kasvoi 4,6 %. Erityistuotteet-tulosyksikkö muodosti valtaosan kotimaan myynnistä. Orion on kasvattanut markkina-asemaansa laajan tuotteistonsa ansiosta erityisesti vaihtokelpoisissa reseptilääkkeissä, vaikka huhtikuussa Suomessa voimaan astunut viitehintajärjestelmä käänsi kokonaismarkkinan laskuun. Viitehintajärjestelmä on entisestään kiristänyt hintakilpailua, mutta laajentanut samalla vaihtokelpoisten valmisteiden valikoimaa. Esimerkiksi psyykenlääke Ketipinor® (ketiapiini) ja alkuvuodesta lanseerattu kolesterolia alentava lääke, Atorvastatin Orion® (atorvastatiini), ovat menestyneet hyvin.
Orionin ihmislääkkeiden liikevaihto itäisessä Euroopassa vuonna 2009 oli 38,7 (38,0) miljoonaa euroa ja se kasvoi 1,8 %. Erityistuotteet-tulosyksikkö muodosti valtaosan alueen myynnistä. Liikevaihdon euromääräistä kehitystä itäisen Euroopan alueella hidasti alueen valuuttakurssien voimakas heikentyminen ja taloudellinen taantuma.
Orion on vahvistanut tarjontaansa Skandinaviassa erityisesti itsehoitotuotteissa. Orionin tavoitteena on luoda kotimarkkinaasema Suomen lisäksi muihinkin Pohjoismaihin. Myynnin vahvaa kasvua Skandinaviassa on tukenut mm. Sebamed-tuoteperheen jakelun siirtäminen Orionille ja esimerkiksi Penomax®-antibiootin (pivmesillinaami) hyvin onnistunut lanseeraus Pohjoismaissa. Orion valmistautuu jakelukanavien muutoksiin myös Ruotsissa, jossa maan apteekkimonopoli purettiin vuonna 2009.
Fareston®-rintasyöpälääkkeen (toremifeeni) tuoteinformaatioon on lisätty uusiin turvallisuustietoihin perustuva rajoitus, jonka mukaan lääkettä ei tule käyttää potilailla, joilla on rytmihäiriöitä tai suurentunut riski saada niitä.
Eläinlääkkeet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2009 oli 62,1 (67,2) miljoonaa euroa ja se laski 7,5 %. Tulosyksikön liikevaihdosta 31 % (37 %) muodostui eläinrauhoitteista: Dexdomitor® (deksmedetomidiini), Domitor® (medetomidiini), Domosedan® (detomidiini) ja Antisedan® (atipametsoli), joiden liikevaihto laski 21,4 % johtuen patenttien päättymistä seuranneesta hintakilpailusta Euroopassa.
Oikeudet Orionin kehittämään eläinrauhoitetuoteperheeseen Euroopassa palautuivat Pfizer Animal Healthilta Orionille vuoden lopussa. Sopimuksen myötä Orion aloittaa tuoteperheen myynnin muutamilla itäisen Euroopan markkinoilla aiemman Pohjoismaat kattavan myyntialueen lisäksi. Pfizer jatkaa Orionin eläinrauhoitteiden markkinointia mm. Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Muilla markkinoilla partnerit vastaavat tuotteiden myynnistä. Järjestelyyn liittyen Pfizer maksoi Orionille neljä miljoonaa euroa vuoden 2009 lopussa.
Hevosten rauhoitteeksi tarkoitettu Domosedan-geeli sai myyntiluvan Euroopassa loppuvuodesta 2009. Tuotteen lanseeraukset Euroopassa aloitetaan vuoden 2010 alkupuolella.
Orion jatkoi markkinajohtajana Suomen eläinlääkemarkkinalla noin 20 % markkinaosuudella. Eläinlääketilaston mukaan vuoden 2009 eläinlääkemarkkina Suomessa oli noin 46 miljoonaa euroa ja se kasvoi 6,8 % edellisestä vuodesta. Orionin asema markkinajohtajana on seurausta laajasta tuotteistosta ja pitkäjänteisestä toiminnasta Suomen eläinlääkemarkkinalla.
Orion ei aio jättää myyntilupahakemusta levosimendaanista Yhdysvalloissa eikä Euroopassa LEVET-tutkimusohjelmasta saatujen tulosten perusteella. Ohjelmassa tutkittiin suun kautta annosteltavan levosimendaanin tehoa koirien sydänsairauksien hoidossa.
Fermion tuottaa lääkkeiden vaikuttavia aineita Orionin ja muiden lääkeyhtiöiden käyttöön ja sen tuotteisto kattaa lähes 30 lääkeainetta. Tulosyksikön liikevaihto vuonna 2009 oli 41,4 (36,1) miljoonaa euroa ja se kasvoi 14,5 %. Tästä on eliminoitu lääkeainetoimitukset Orionin omaan käyttöön. Tiettyjen avaintuotteiden tilauskanta on edelleen korkea, vaikka kilpailu markkinoilla jatkui kireänä. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi yksikössä on kiinnitetty erityistä huomiota kustannustehokkuuden parantamiseen.
Orionin lääketutkimuksen ydinterapiaalueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä- ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler-keuhkolääkkeet. Oman tutkimuksen ohella Orion panostaa aikaisen vaiheen tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön yliopistojen ja muiden lääkeyhtiöiden kanssa. Loppuvaiheen kliinisessä tutkimuksessa Orion pyrkii jakamaan kustannuksia muiden lääkeyhtiöiden kanssa. Näin Orion mahdollistaa uusien tutkimusprojektien määrän kasvun ja tasapainottaa tutkimusputkessa olevien projektien riskitasoa. Orion pyrkii myös hankkimaan uusia tuoteaihioita täydentämään omasta tutkimuksesta syntyvää tutkimusputkea. Näin Orion vahvistaa kykyään toimia jatkossakin uusia lääkkeitä tarjoavana, lääketutkimusta ja -kehitystä tekevänä yrityksenä.
Konsernin tutkimus- ja kehityskulut olivat 95,2 (90,0) miljoonaa euroa, josta lääkeliiketoiminnan osuus oli 89,4 (85,4) miljoonaa euroa. Konsernin tutkimus- ja kehitysmenojen osuus konsernin liikevaihdosta oli 12,3 % (12,7 %).
Orionilla on meneillään kolmannen kliinisen vaiheen potilastutkimukset tehohoitorauhoite deksmedetomidiinilla. Lääkettä testataan pitkäaikaisena, yli 24 tunnin infuusiona. Lääke on jo markkinoilla esim. Yhdysvalloissa ja Japanissa, jossa sitä voidaan käyttää tehohoitopotilaiden rauhoitteena korkeintaan 24 tunnin ajan. Tavoitteena on rekisteröidä lääke myös EU:ssa. MIDEX-tutkimuksessa deksmedetomidiinia verrataan midatsolaamiin ja PRODEX-tutkimuksessa propofoliin. Molempiin tutkimuksiin on rekrytoitu 500 potilasta, ja tuloksia ohjelmasta odotetaan viimeistään kesällä 2010.
Orionilla on meneillään hanke inhaloitavien Easyhaler-lääkkeiden tuoteperheen laajentamiseksi. Tutkimusohjelmassa kehitetään budesonidi–formoteroli-yhdistelmävalmistetta, jossa budesonidi hoitaa limakalvotulehdusta ja formoteroli toimii pitkävaikutteisena, keuhkoputkia avaavana lääkeaineena. Orionin tavoitteena on hyödyntää Easyhaler-teknologiaa nykyisten tuotteiden ja kehityshankkeiden lisäksi myös uusissa valmisteissa.
Orion kehittää yhteistyössä Novartiksen kanssa Stalevo-lääkettä Japanin markkinoille.
Orionilla on käynnissä ensimmäisessä kliinisen vaiheen tutkimukset alfa 2c -reseptorin antagonistilla. Varhaisen vaiheen tutkimuksissa lääkeaihion on todettu sopivan mahdollisesti Alzheimerin taudin tai skitsofrenian oireiden hoitoon.
Orionilla on meneillään useita projekteja varhaisessa tutkimusvaiheessa, joissa tutkitaan mm. selektiivisiä androgeenireseptorin modulaattoreita (SARM), eturauhassyöpää, neuropaattista kipua, Parkinsonin tautia ja tehohoidon eri käyttöalueita.
Orion on vetänyt pois myyntilupahakemukset Stalevo-lääkkeen käyttöaiheen laajentamiseksi EU-maissa ja Yhdysvalloissa. Stalevo on hyväksytty pidemmälle edenneen Parkinsonin taudin hoitoon.
Orion ei aio jättää myyntilupahakemusta levosimendaanista Yhdysvalloissa eikä Euroopassa LEVET-ohjelmasta saatujen tulosten perusteella. Ohjelmassa tutkittiin suun kautta annosteltavan levosimendaanin tehoa koirien sydänsairauksien hoidossa.
Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli 45,2 (45,0) miljoonaa euroa. Euromääräistä myyntiä rasitti pohjoismaisten valuuttojen heikkeneminen. Sen sijaan myynti Kiinaan ja Tsekkiin kasvoi edellisestä vuodesta.
Päätuotteina jatkoivat edelleen QuikRead®-testit, joiden sekä reagenssi- että laitemyynti kehittyivät edelleen vahvasti. Testejä käytetään mm. tulehduksen osoittamiseen verinäytteen CRP-arvon perusteella. Testeillä voidaan osoittaa myös nielutulehdusta aiheuttava streptokokki A -nielunäytteestä. QuikRead-laitekannan kasvu lääkäreiden vastaanotoilla ja kliinisissä laboratorioissa luo kasvupohjaa myös reagenssien kysynnälle jatkossa.
Kastolevytesteistä erityisesti teollisuushygieniatestien myynti laski teollisuuden käyttöasteiden heikkenemisen seurauksena.
Liikevoitto oli 5,6 (6,1) miljoonaa euroa ja se laski 9,1 %, koska tulosyksikön panostuksia tuotekehitykseen lisättiin suunnitellusti.
Orionilla oli 31.12.2009 yhteensä 141 257 828 osaketta, joista A-osakkeita oli 51 340 668 kappaletta ja B-osakkeita 89 917 160 kappaletta. Yhtiön osakepääoma on 92 238 541,46 euroa. Vuoden 2009 lopussa Orionin hallussa oli yhteensä 280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. A- ja B- osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä 31.12.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 1 116 450 490 ääntä.
Jokainen A-osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa kahdellakymmenellä (20) äänellä ja jokainen B-osake yhdellä (1) äänellä. Yhtiökokouksessa osakkeenomistaja ei kuitenkaan saa äänestää suuremmalla äänimäärällä kuin mitä 1/20 yhtiökokouksessa edustettujen eri osakelajeihin kuuluvien osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä on. Yhtiöllä itsellään ja Orionin Eläkesäätiöllä ei ole äänioikeutta Orion Oyj:n yhtiökokouksessa.
Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen ja osingonjakoon.
Yhtiöjärjestyksen nojalla osakkeenomistaja voi vaatia A-osakkeidensa muuntamista B-osakkeiksi. Vuoden 2009 aikana osakkeita muunnettiin yhteensä 100 000 kappaletta.
Kaupankäynti Orionin osakkeilla Orionin A- ja B-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä suurten yhtiöiden ryhmässä, terveydenhuollon toimialaluokassa tunnuksilla ORNAV ja ORNBV.
Kaupankäynti yhtiön molemmilla osakkeilla alkoi 3.7.2006, ja tietoja kaupankäynnistä yhtiön osakkeilla on saatavilla tästä päivämäärästä alkaen.
Yhtiön osakkeiden markkina-arvo 31.12.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 2 122,2 miljoonaa euroa.
Vuoden 2009 aikana Orionin A-osakkeita vaihdettiin NASDAQ OMX Helsingissä yhteensä 3 815 863 kappaletta ja B-osakkeita 84 568 573 kappaletta. Vaihdettujen osakkeiden arvo vastasi yhteensä 1 080,4 miljoonaa euroa. Vuoden aikana A-osakkeista vaihdettiin 7,4 % ja B-osakkeista 94,1 %. Keskimääräinen vaihto Orionin osakkeilla oli 62,6 %.
Orionin hallituksella on 23.3.2009 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus luovuttaa yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutus on voimassa vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Hallituksella ei ole valtuutusta korottaa osakepääomaa eikä laskea liikkeelle optio- tai vaihtovelkakirjalainaa tai optiooikeuksia.
Maaliskuussa 2009 Orion luovutti yhteensä 44 806 kappaletta yhtiön hallussa olleita Orionin B-osakkeita konsernin avainhenkilöiden osakekannustinjärjestelmään kuuluville ja konsernin palveluksessa oleville henkilöille vuodelta 2008 maksettavina osakepalkkioina. Luovutus perustuu yhtiökokouksen 25.3.2008 antamaan valtuutukseen. Luovutettujen osakkeiden osakekohtainen luovutushinta oli 11,97 euroa ja se oli B-osakkeen kaupankäyntimäärällä painotettu keskikurssi 5.3.2009. Luovutettujen osakkeiden luovutushinta oli yhteensä 536 417,43 euroa.
Orionilla oli vuoden 2009 lopussa kaikkiaan 54 323 (43 119) rekisteröityä osakkeenomistajaa, joista yksityishenkilöitä oli 94,0 % (94,1 %). Heidän omistuksessaan oli koko osakekannasta 51,9 % (48,3 %) ja kaikista äänistä 60,6 % (59,2 %). Hallintarekisteröityjä osakkeita oli 31,3 (34,7) miljoonaa kappaletta. Niiden osuus kokonaisosakemäärästä oli 22,1 % (24,5 %) ja 4,2 % (6,1 %) yhteenlasketuista äänistä.
Orionin hallussa oli vuoden 2009 lopussa 280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. Niiden osuus yhtiön koko osakekannasta on 0,2 % ja yhteenlasketusta äänimäärästä 0,03 %.
Capital Research and Management Company ilmoitti 21.11.2007 arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisesti, että se hallinnoi 7 281 692 kappaletta Orionin B-osaketta. Mainittujen osakkeiden osuus Orionin koko osakekannasta on 5,15 % ja äänimäärästä 0,65 %. Ilmoituksen mukaan Capital Research and Management Company on yhtiön suurin osakkeenomistaja.
Orionin tietoon ei tullut vuoden 2009 aikana uusia tahoja, joiden omistus yhtiön osakepääomasta tai sen äänimäärästä ylittää arvopaperimarkkinalain mukaisen liputuskynnyksen.
Vuoden 2009 lopussa hallituksen jäsenten yhteenlasketussa osakeomistuksessa oli yhteensä 2 322 438 kappaletta yhtiön osakkeita, joista 1 903 932 oli A-osakkeita ja 418 506 B-osakkeita. Toimitusjohtajan omistuksessa oli vuoden 2009 lopussa 11 950 yhtiön osaketta, jotka kaikki olivat B-osakkeita. Konsernin johtoryhmän jäsenten (toimitusjohtaja pois lukien) omistuksessa oli yhtiön osakkeista yhteensä 66 733 kappaletta, joista 1 228 oli A-osakkeita ja 65 505 B-osakkeita. Yhtiön ylimmän johdon omistuksessa oli näin ollen yhteensä 1,7 % yhtiön koko osakekannasta ja 3,5 % yhteenlasketusta äänimäärästä. Luvut sisältävät myös määräysvaltayhteisöjen omistukset.
Yhtiöllä ei ole voimassa olevia optioohjelmia.
Orion-konsernin johtamisjärjestelmä muodostuu konsernitasoisista toiminnoista ja tulosyksiköistä. Näiden lisäksi järjestelmään kuuluu juridisten yksiköiden hallinnon järjestäminen. Toiminnan ohjausta ja valvontaa varten konsernissa on kaikilla tasoilla toimiva valvontajärjestelmä.
Konsernin emoyhtiö on Orion Oyj, jonka osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiökokouksessa. Yhtiökokous nimittää hallituksen jäsenet sekä päättää mm. yhtiöjärjestyksen muuttamisesta, osakkeiden liikkeelle laskemisesta ja omien osakkeiden hankkimisesta.
Konsernin hallitus käsittelee ja päättää kaikki merkittävimmät koko konsernin tai sen yksiköiden toimintaa koskevat asiat riippumatta siitä, edellyttääkö asia juridisesti hallituksen päätöstä. Hallitus myös varmistaa hyvän hallinto- ja ohjausjärjestelmän noudattamisen Orion-konsernissa.
Emoyhtiön hallitukseen kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan jäsentä, jotka valitsee yhtiökokous. Hallituksen
jäsenten toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiökokous valitsee samaksi ajaksi hallituksen puheenjohtajan ja hallitus, niin ikään samaksi ajaksi, hallituksen varapuheenjohtajan. Henkilöä, joka on täyttänyt 67 vuotta, ei voida valita hallituksen jäseneksi.
Emoyhtiön toimitusjohtajan valitsee hallitus. Osakeyhtiölain mukaisesti toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Lisäksi toimitusjohtaja huolehtii siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.
Toimitusjohtajan irtisanomisaika on yhtiön irtisanoessa toimisuhteen 6 kuukautta. Toimitusjohtajan irtisanoessa toimisuhteen irtisanomisaika on 6 kuukautta, ellei toisin sovita. Toimisuhde päättyy irtisanomisajan kuluttua. Mikäli toimisuhde sanotaan irti joko yhtiön toimesta tai toimitusjohtajan toimesta yhtiön sopimusrikkomuksen vuoksi, suoritetaan, elleivät osapuolet toisin sovi, toimitusjohtajalle erillisenä irtisanomiskorvauksena toimisuhteen päättymisen jälkeen 18 kuukauden rahapalkkaa vastaava määrä. Mikäli toimisuhde sanotaan irti toimitusjohtajan toimesta muusta syystä kuin yhtiön sopimusrikkomuksen vuoksi, ei erillistä irtisanomiskorvausta suoriteta.
Varsinainen yhtiökokous 23.3.2009 Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingin Messukeskuksessa 23.3.2009. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen 10 §:n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:n mukaisten asioiden lisäksi ehdotukset, jotka koskivat yhtiöjärjestyksen muuttamista, hallituksen valtuutusta omien osakkeiden luovuttamiseen, hallituksen valintoja ja palkkioita sekä tilintarkastajan valintaa ja palkkioita.
Vuodelta 2008 päätettiin jakaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti osinko 0,95 euroa osaketta kohden.
PricewaterhouseCoopers Oy KHTyhteisö valittiin konsernin tilintarkastajaksi seuraavalle toimikaudelle.
Varsinainen yhtiökokous 24.3.2010 Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 24.3.2010 klo 14.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa.
Riskienhallinta on merkittävä osa Orionkonsernin ohjausjärjestelmää ja se liittyy tiiviisti yhtiön vastuurakenteisiin ja liiketoimintaan. Tavoitteena on tunnistaa, mitata ja hallita ne riskit, jotka mahdollisesti uhkaavat yhtiön toimintaa tai asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Kokonaisvaltaista riskienhallintaprosessia, käytännön toimenpiteitä sekä vastuiden määrittelyä kehitetään säännöllisesti toteutettavilla riskikartoituksilla, jotka kattavat:
Operatiivinen riskienhallinta kattaa myös hankekohtaisen riskienhallinnan.
Orionilla on markkinointipartnerinsa Novartiksen kanssa Comtess®/Comtan®- sekä Stalevo®-lääkkeitä koskevat markkinointisopimukset. Nämä sopimukset sisältävät valtiovarainministeriön asetuksen 153/2007 6.1 §:n kohdassa 11 tarkoitettuja määräysvallan vaihtumista koskevia ehtoja, joiden mukaan sopijapuoli on oikeutettu sopimuksen irtisanomiseen tiettyjen edellytysten vallitessa.
Orion-konsernin keskimääräinen henkilömäärä vuonna 2009 oli 3 192 (3 270). Vuoden 2009 lopussa konsernin palveluksessa oli yhteensä 3 147 (3 309) henkilöä, joista Suomessa työskenteli 2 529 (2 726) henkilöä ja Suomen ulkopuolella 617 (583) henkilöä.
Palkat ja muut henkilöstökulut vuonna 2009 olivat yhteensä 171,4 (170,9) miljoonaa euroa.
Orionin oman tuotannon ympäristövaikutukset ovat pienet ja liittyvät lähinnä energian-, raaka-aineiden ja vedenkulutukseen, päästöihin ilmaan ja jätteiden määrään. Orionin kaikki tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa. Tehtaita säätelevät voimassa olevat ympäristöluvat. Tuotantoa on viidellä paikkakunnalla: Espoossa, Hangossa, Kuopiossa, Turussa ja Oulussa.
Orionin tuotannon ympäristövaikutuksia seurataan mm. mittaamalla päästöjä ilmaan ja veteen, tarkkailemalla jätemääriä (etenkin ongelmajätteiden määrää), seuraamalla raaka-aineiden kulutusta sekä mittaamalla energiatehokkuutta. Orion pyrkii jatkuvasti tehostamaan ympäristönsuojeluaan ja toimintaa valvotaan mm. sisäisillä tarkastuksilla.
Orion Oyj on aloittanut 13.11.2007, 7.2.2008 ja 12.11.2008 patenttiloukkausoikeudenkäynnit Yhdysvalloissa Sun-konserniin kuuluvia yhtiöitä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia patenttejaan nro 6,500,867 ja 5,446,194.
Sun Pharmaceutical Industries Limited pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille Stalevo®-lääkkeen geneeriset versiot (annosvahvuudet 25/100/200 ja 37,5/150/200 mg, vaikuttavat aineet karbidopa, levodopa ja entakaponi). Sun Pharma Global, Inc. pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneerisen version Orionin Comtan® -nimisestä alkuperälääkkeestä.
Orion Oyj on aloittanut 4.9.2009 yhdessä Hospira, Inc. -yhtiön kanssa patenttiloukkausoikeudenkäynnin Yhdysvalloissa Sandoz International GmbH ja Sandoz Inc. -yhtiöitä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia patenttejaan. Oikeudenkäynti koskee Orionin patenttia nro 4,910,214 sekä Orionin ja Hospiran yhteistä patenttia nro 6,716,867.
Sandoz on hakenut lupaa valmistaa ja markkinoida Yhdysvalloissa geneeristä versiota Precedex®-nimisestä Orionin alkuperälääkkeestä (deksmedetomidiini hydrokloridi 100 mikrogramma emästä/ ml), jota markkinoi Yhdysvalloissa Orionin lisenssikumppani Hospira.
Orion arvioi, että kulut oikeudenkäynnistä Sandoz-yhtiöitä vastaan tulevat olemaan olennaisesti pienemmät kuin Yhdysvalloissa meneillään olevien entakaponipatenttioikeudenkäyntien kustannukset.
Oikeudenkäynnit Wockhardt-yhtiöitä vastaan päättyivät sovintoon Orion Oyj ja Wockhardt USA, LLC ja Wockhardt Limited (yhdessä "Wockhardt") solmivat 29.4.2009 sovintosopimuksen kiistassa, jossa Orion oli patenttejaan puolustaakseen haastanut Wockhardtin oikeuteen Yhdysvalloissa Wockhardtin jätettyä Orionin Comtan®- ja Stalevo® -valmisteiden geneerisiä versioita koskevat myyntilupahakemukset.
Orion aloitti ensimmäisen oikeudenkäynnin Wockhardtia vastaan Yhdysvalloissa vuonna 2007 ja kaksi myöhempää oikeudenkäyntiä vuonna 2008. Sovintoratkaisu koskee kaikkia kolmea oikeudenkäyntiä. Sovintosopimuksen ehtojen mukaan Wockhardt voi tuoda Yhdysvaltain markkinoille Comtan- ja Stalevo-valmisteiden geneeriset versiot 30.9.2012, tai mahdollisesti tiettyjen edellytysten täyttyessä jo sitä aikaisemminkin. Osapuolet ovat sopineet, että Orion toimittaa mainittuja geneerisiä valmisteita Wockhardtille. Osapuolet eivät julkista sovintosopimuksen ehtoja muilta osin.
Sovinnon johdosta kaikki kolme oikeudenkäyntiä lopetettiin ja niiden kohteina olleet Orionin US-patentit nro 5,446,194; 5,135,950; 6,599,530; 6,797,732; ja 6,500,867 pysyvät voimassa.
Yhdysvalloissa voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti Orion on toimittanut kaikki yllä mainitut sopimukset Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisille (U.S. Federal Trade Commission ja United States Department of Justice).
| milj. € | Liitetieto | 2009 | 2008 |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 1 | 771,5 | 710,7 |
| Myytyjen suoritteiden kulut | -265,2 | -243,4 | |
| Bruttokate | 506,3 | 467,4 | |
| Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut | 2 | 6,0 | 3,1 |
| Myynnin ja markkinoinnin kulut | 3, 4 | -160,0 | -143,9 |
| Tutkimus- ja kehityskulut | 3, 4 | -95,2 | -90,0 |
| Hallinnon kulut | 3, 4 | -50,2 | -51,5 |
| Liikevoitto | 207,0 | 185,0 | |
| Rahoitustuotot | 5 | 5,1 | 7,6 |
| Rahoituskulut | 5 | -8,4 | -8,5 |
| Voitto ennen veroja | 203,7 | 184,2 | |
| Tuloverot | 6 | -52,3 | -47,8 |
| Tilikauden voitto | 151,4 | 136,3 | |
| Muut laajan tuloksen erät | |||
| Muuntoerot | 1,3 | -2,8 | |
| Rahavirran suojaukset | 0,9 | -1,0 | |
| Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen | 2,1 | -3,9 | |
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 153,5 | 132,5 | |
| Tilikauden voiton jakautuminen | |||
| Emoyhtiön omistajille | 151,4 | 136,3 | |
| Vähemmistölle | 0,0 | 0,0 | |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen | |||
| Emoyhtiön omistajille | 153,5 | 132,5 | |
| Vähemmistölle | 0,0 | 0,0 | |
| Osakekohtainen tulos, € 1) | 1,07 | 0,97 | |
| Poistot yhteensä | 34,4 | 31,6 | |
| Palkat ja muut henkilöstökulut | 171,4 | 170,9 |
1) Osakekohtainen tulos on laskettu emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta. Yhtiöllä ei ole eriä, jotka voisivat laimentaa osakekohtaista tulosta.
| Varat | |||
|---|---|---|---|
| milj. €, 31.12. | Liitetieto | 2009 | 2008 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 8 | 192,0 | 192,4 |
| Liikearvo | 9 | 13,5 | 13,5 |
| Aineettomat oikeudet | 9 | 63,4 | 37,5 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 9 | 3,7 | 2,9 |
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 10 | 0,1 | 0,1 |
| Myytävissä olevat sijoitukset | 11 | 1,0 | 0,9 |
| Eläkesaaminen | 12 | 29,8 | 29,3 |
| Laskennalliset verosaamiset | 13 | 5,5 | 4,2 |
| Muut pitkäaikaiset saamiset | 14 | 0,9 | 1,5 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 309,9 | 282,3 | |
| Vaihto-omaisuus | 15 | 122,7 | 131,7 |
| Myyntisaamiset | 16 | 102,6 | 83,1 |
| Muut saamiset | 16 | 21,4 | 22,3 |
| Rahavarat | 17 | 170,5 | 176,1 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 417,2 | 413,1 | |
| Varat yhteensä | 727,1 | 695,5 |
| milj. €, 31.12. | Liitetieto | 2009 | 2008 |
|---|---|---|---|
| Osakepääoma | 92,2 | 92,2 | |
| Ylikurssirahasto | 17,8 | 17,8 | |
| Käyttörahasto | 23,0 | 23,0 | |
| Muut rahastot | 0,0 | -0,9 | |
| Kertyneet voittovarat | 306,0 | 286,3 | |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä | 439,1 | 418,5 | |
| Vähemmistöosuus | 0,0 | 0,0 | |
| Oma pääoma yhteensä | 18 | 439,1 | 418,6 |
| Laskennalliset verovelat | 13 | 43,0 | 42,0 |
| Eläkevelvoitteet | 12 | 0,8 | 0,8 |
| Varaukset | 19 | 0,5 | 0,4 |
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 20 | 108,7 | 109,9 |
| Muut pitkäaikaiset velat | 21 | 0,1 | 0,9 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 153,1 | 153,9 | |
| Ostovelat | 22 | 42,3 | 30,2 |
| Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat | 3,0 | 2,4 | |
| Muut lyhytaikaiset velat | 22 | 66,8 | 54,0 |
| Varaukset | 19 | 0,0 | |
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 20 | 22,7 | 36,4 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 134,8 | 123,0 | |
| Velat yhteensä | 287,9 | 276,9 | |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 727,1 | 695,5 |
| Oma | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osake | Ylikurssi | Käyttö | Muut | Kertyneet | Vähemmistö | pääoma | |||
| milj. € | Liitetieto | pääoma | rahasto | rahasto | rahastot | Muuntoerot | voittovarat | osuus | yhteensä |
| Oma pääoma 1.1.2008 | 92,2 | 17,8 | 23,0 | 0,5 | -4,1 | 301,7 | 0,0 | 431,1 | |
| Osingonjako | 18 | -140,9 | -140,9 | ||||||
| Omien osakkeiden hankinta | 18 | -4,8 | -4,8 | ||||||
| Osakekannustinjärjestelmä | 4 | 0,6 | 0,6 | ||||||
| Muut muutokset | -0,3 | 0,4 | 0,1 | ||||||
| Tilikauden laaja tulos | -1,0 | -2,8 | 136,3 | 132,4 | |||||
| Oma pääoma 31.12.2008 | 92,2 | 17,8 | 23,0 | -0,9 | -6,9 | 293,3 | 0,0 | 418,6 | |
| Osingonjako | 18 | -133,9 | -133,9 | ||||||
| Osakekannustinjärjestelmä | 4 | 0,9 | 0,9 | ||||||
| Muut muutokset | 0,0 | 0,1 | -0,0 | 0,1 | |||||
| Tilikauden laaja tulos | 0,9 | 1,3 | 151,4 | 153,5 | |||||
| Oma pääoma 31.12.2009 | 92,2 | 17,8 | 23,0 | 0,0 | -5,7 | 311,7 | 0,0 | 439,1 |
| milj. € | Liitetieto | 2009 | 2008 |
|---|---|---|---|
| Liikevoitto | 207,0 | 185,0 | |
| Poistot | 3 | 34,4 | 31,6 |
| Käyttöomaisuuden myyntivoitot ja -tappiot sekä romutukset | 1,1 | 0,1 | |
| Realisoitumattomat kurssivoitot ja -tappiot | 1,7 | -1,3 | |
| Eläkesaamisen ja -velvoitteen muutos | 12 | -0,5 | -2,6 |
| Varausten muutos | 19 | 0,1 | 0,2 |
| Muut oikaisut | 0,9 | 0,7 | |
| Oikaisut liikevoittoon yhteensä | 37,7 | 28,7 | |
| Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -20,8 | -2,1 | |
| Vaihto-omaisuuden muutos | 9,1 | -10,7 | |
| Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 27,0 | -2,2 | |
| Käyttöpääoman muutos yhteensä | 15,3 | -15,0 | |
| Maksetut korot | -9,7 | -7,0 | |
| Saadut korot | 4,9 | 7,5 | |
| Maksetut verot | 6 | -50,6 | -54,9 |
| Liiketoiminnan rahavirta yhteensä | 204,6 | 144,4 | |
| Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin | 8 | -24,6 | -30,8 |
| Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin | 9 | -36,1 | -23,0 |
| Tytäryrityksen hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla | -0,0 | -0,0 | |
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden sekä myytävissä olevien sijoitusten myynnit | 8 | 0,8 | 1,5 |
| Aineettomien hyödykkeiden myynnit | 9 | 0,5 | 0,5 |
| Investointien rahavirta yhteensä | -59,5 | -51,8 | |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 20 | 0,7 | 121,7 |
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | 20 | -19,8 | -105,1 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 20 | 22,8 | 125,0 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | 20 | -21,3 | -0,5 |
| Omien osakkeiden hankinta | -4,8 | ||
| Maksetut osingot ja muu voitonjako | 18 | -134,4 | -141,1 |
| Rahoituksen rahavirta yhteensä | -152,1 | -4,8 | |
| Rahavarojen muutos | -7,0 | 87,7 | |
| Rahavarat 1.1. | 17 | 176,1 | 90,4 |
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | 1,4 | -2,1 | |
| Rahavarojen muutos | -7,0 | 87,7 | |
| Rahavarat 31.12. | 17 | 170,5 | 176,1 |
Orion Oyj on suomalainen julkinen osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Espoo ja rekisteröity osoite Orionintie 1, 02200 Espoo. Orion Oyj tytäryhtiöineen kehittää, valmistaa ja markkinoi lääkkeitä ja lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä globaaleille markkinoille.
Orion-konsernin ensimmäinen tilikausi oli 1.7.–31.12.2006, koska konserni syntyi 1.7.2006 sitä edeltäneen Orion-konsernin jakauduttua lääke- ja diagnostiikkaliiketoimintaan sekä tukkukauppaliiketoimintaan. Orion Oyj listautui 1.7.2006 ja on nyt listattuna NASDAQ OMX Helsingissä.
Yhtiön hallitus on kokouksessaan 9.2.2010 hyväksynyt tämän konsernitilinpäätöksen julkistettavaksi. Suomen osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tilinpäätös sen julkistamisen jälkeen pidettävässä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksella on mahdollisuus myös muuttaa tilinpäätöstä. Jäljennös vuosikertomuksesta on saatavissa osoitteesta www.orion.fi ja tilinpäätöksestä Orion Oyj:n pääkonttorista osoitteesta Orionintie 1, 02200 Espoo.
Orion-konsernin tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti soveltaen IAS- ja IFRSstandardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja, jotka ovat voimassa 31.12.2009. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisten, IFRS-säännöksiä täydentävien kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön vaatimusten mukaiset.
Konsernitilinpäätöksen tiedot perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin lukuun ottamatta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavia rahoitusvaroja, myytävissä olevia sijoituksia, johdannaisia ja osakeperusteisia maksuja, jotka on kirjattu käypään arvoon.
Tilinpäätöksen rahamääräisten lukujen esittämistarkkuus on miljoonaa euroa, ellei toisin mainita.
Laskentakäytännön muutos
tuotekehityskustannusten kirjaamisessa Orion-konserni on muuttanut 1.1.2009 alkaen laskentakäytäntöään tuotekehityskustannusten osalta siten, että markkinoilla jo olevien, pääsääntöisesti geneeristen tuotteiden tukemiseen liittyvät kustannukset on siirretty tuloslaskelmassa tutkimus- ja kehityskustannuksista myytyjen suoritteiden kuluihin. Muutos ei vaikuta raportoituihin keskeisiin tunnuslukuihin, liikevoittoon ja taseeseen, mutta pienentää aiemmin raportoituja vuoden 2008 tutkimus- ja kehityskustannuksia 13,4 miljoonaa euroa ja nostaa vastaavasti myytyjen suoritteiden kuluja.
Seuraavia, vuonna 2009 voimaan tulleita standardeja ja tulkintoja tai niiden muutoksia, jotka ovat merkityksellisiä konsernille, on sovellettu tilikaudella:
• IAS 1, Tilinpäätöksen esittäminen – uudistettu standardi. Standardin muutos vaikuttaa konsernin tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman esittämistapaan. Vertailutiedot on muunnettu vertailukelpoisiksi standardin siirtymäsääntöjen mukaisesti.
Uudistetun standardin mukaan tuotto- ja kulueriä (ts. "omistajiin liittymättömiä oman pääoman muutoksia") ei saa esittää oman pääoman muutoksia osoittavassa laskelmassa, joten "omistajiin liittymättömät oman pääoman muutokset" on erotettava omistajiin liittyvistä oman pääoman muutoksista ja esitettävä laajassa tuloslaskelmassa. Näin ollen konsernin oman pääoman muutoksia osoittavassa laskelmassa esitetään kaikki omistajiin liittyvät muutokset, kun taas omistajiin liittymättömät oman pääoman muutokset esitetään konsernin laajassa tuloslaskelmassa. Myös vertailutietojen esittämistapa on muutettu vastaamaan uudistettua standardia. Uudistetun standardin mukaan lisäksi silloin, kun yhteisö
soveltaa jotakin tilinpäätöksen laatimisperiaatetta takautuvasti, oikaisee tilinpäätöksen eriä takautuvasti tai muuttaa tilinpäätöksen erien luokittelua, sen on esitettävä tase myös aikaisimman vertailukauden alusta.
Seuraavilla vuonna 2009 voimaan tulleilla standardeilla ja standardien muutoksilla ei ole ollut olennaisia vaikutuksia konsernin tilinpäätökseen:
tukseen perustuvia ehtoja ja yhtiön tulokseen perustuvia ehtoja. Osakeperusteisten maksujen muita ominaisuuksia ei käsitellä oikeuden syntymisehtoina. Nämä ominaisuudet otetaan henkilöstön ja muiden osapuolten kanssa toteutuneissa transaktioissa huomioon myöntämispäivän käyvässä arvossa, mikä tarkoittaa, että ne eivät vaikuta arvioituun määrään, johon lopulta syntyy oikeus tai myöhempään arvostukseen. Kaikkia peruutuksia käsitellään kirjanpidossa samalla tavalla riippumatta siitä, johtuuko peruuttaminen yhtiöstä itsestään vai muista osapuolista.
ei ole relevantti konsernille, koska yhdelläkään konserniyhtiöllä ei ole kanta-asiakasohjelmia.
Lisäksi on otettu käyttöön eri standardeihin vuonna 2009 voimaan tulleita vähäisiä muutoksia, joilla ei ole ollut olennaista vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
Konserni ottaa käyttöön 1.1.2010 seuraavat standardit, joilla on merkitystä konsernille:
• IFRS 3, Liiketoimintojen yhdistäminen (uudistettu). Standardeissa on merkittäviä muutoksia, jotka muuttavat yritysten yhteenliittymien käsittelyä. Muutokset koskevat 1.1.2010 jälkeen tehtäviä yritysjärjestelyjä.
Konserni ottaa käyttöön 1.1.2010 seuraavat standardit, joilla ei tule olemaan olennaista merkitystä konsernille:
• IFRS 1 (muutos)1), Ensimmäinen IFRSstandardien käyttöönotto – lisähelpotuksia ensilaatijalle
IASB julkaisi huhtikuussa 2009 parannuksia 12 standardiin osana vuosittaisia parannuksia standardeihin. Konserni ottaa ne käyttöön vuonna 2010 ja niillä ei arvioida olevan olennaista merkitystä konsernille:
Konserni ottaa käyttöön vuonna 2011 tai myöhemmin seuraavat standardit, tulkinnat ja muutokset olemassa oleviin standardeihin:
1) Kyseistä standardia/tulkintaa tai muutosta ei vielä ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa.
Konsernitilinpäätös sisältää emoyhtiö Orion Oyj:n ja kaikki sen suoraan tai välillisesti omistamat yritykset, joissa konsernilla on määräysvalta. Määräysvalta syntyy, kun konserni omistaa yli puolet yrityksen äänivallasta tai sillä on oikeus määrätä yrityksen talouden ja liiketoiminnan periaatteista hyödyn saamiseksi sen toiminnasta.
Keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenomenetelmällä. Hankitut tytäryhtiöt yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä, kun konserni on saanut määräysvallan, ja luovutetut tytäryritykset siihen saakka, jolloin määräysvalta lakkaa. Kaikki konsernin sisäiset liiketapahtumat, saamiset ja velat, voitonjako ja realisoitumattomat sisäiset katteet eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Konsernin tilikauden voitto jaetaan emoyhtiön osakkeenomistajille ja vähemmistölle kuuluviin osuuksiin. Vähemmistölle kuuluva oman pääoman osuus sisältyy konsernin omaan pääomaan, ja se eritellään oman pääoman muutoslaskelmassa.
Osakkuus- ja yhteisyritykset
Osakkuusyritykset ovat yrityksiä, joissa konsernilla on merkittävä vaikutusvalta mutta ei määräysvaltaa. Merkittävä vaikutusvalta perustuu osakeomistukseen, joka tuottaa yleensä 20–50 % äänivallasta. Yhteisyritykset ovat yrityksiä, jotka emotai tytäryhtiö omistaa puoliksi konserniin kuulumattoman yrityksen kanssa ja joissa osapuolet käyttävät määräysvaltaa yhdessä. Osakkuus- ja yhteisyritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmää käyttäen.
Jos konsernin osuus osakkuus- tai yhteisyrityksen tappioista ylittää kirjanpitoarvon, ei tappiota yhdistellä, ellei konserni ole sitoutunut osakkuus- tai yhteisyrityksen velvoitteiden täyttämiseen.
Toimintasegmentit on esitetty ylimmälle operatiiviselle päätöksentekijälle toimitettavan sisäisen raportoinnin mukaisena. Konsernin strategiset päätökset tekevä johtoryhmä on ylin operatiivinen päätöksentekijä, joka vastaa resurssien kohdistamisesta toimintasegmenteille ja niiden tuloksen arvioinnista.
Toimintavaluutta ja esittämisvaluutta Konserniyritysten tilinpäätöksiin sisältyvät erät arvostetaan sen taloudellisen ympäristön valuutassa, jossa kyseinen yritys pääasiallisesti toimii (toimintavaluutta). Konsernitilinpäätös on esitetty euroina, joka on konsernin emoyhtiön toiminta- ja konsernitilinpäätöksen esittämisvaluutta.
Liiketapahtumat ja saldot
Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat kirjataan toimintavaluutan määräisiksi liiketapahtumien toteutumispäivien kursseihin. Tilinpäätöspäivänä ulkomaan rahan määräiset monetaariset tase-erät on arvostettu käyttäen tilinpäätöspäivän kursseja. Ulkomaan rahan määräisten erien muuntamisesta syntyneet voitot ja tappiot on merkitty tuloslaskelmaan. Liiketoiminnan kurssivoitot ja -tappiot sisältyvät vastaaviin eriin liikevoiton yläpuolelle. Suojaustarkoituksessa tehtyjen mutta ei suojausinstrumentiksi määritettyjen johdannaisten kurssierot sisältyvät nettomääräisinä liiketoiminnan muihin tuottoihin tai kuluihin. Rahoitustoiminnan valuuttamääräisten lainojen ja saamisten kurssivoitot ja -tappiot sisältyvät rahoitustuottoihin ja -kuluihin. Ulkomaan rahan määräiset ei-monetaariset tase-erät, joita ei ole arvostettu käypään arvoon, on arvostettu tapahtumapäivän kurssiin.
Konsernin esittämisvaluutasta poikkeavaa toimintavaluuttaa käyttävien konserniyhtiöiden, joista mikään ei toimi hyperinflaatiomaassa, tuloslaskelmat ja taseet muunnetaan euroiksi seuraavasti:
Ulkomaisiin yksikköihin tehtyjen nettosijoitusten muuntamisesta syntyvät kurssierot kirjataan oman pääomaan muuntoeroihin konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Myytyjen ulkomaisten yksiköiden osalta kertyneet, omaan pääomaan kirjatut muuntoerot merkitään tuloslaskelmaan osana myyntivoittoa tai -tappiota.
Ulkomaisen yksikön hankinnasta syntynyttä liikearvoa ja käypiin arvoihin pääsemiseksi tehtyjä oikaisuja käsitellään ulkomaisen yksikön varoina ja velkoina, ja ne muunnetaan tilinpäätöspäivän kurssiin.
Vieraan pääoman menot kirjataan tuloslaskelmaan sillä tilikaudella, jonka aikana ne ovat syntyneet. Ehdot täyttävän omaisuuserän hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta välittömästi johtuvan vieraan pääoman menot aktivoidaan osana kyseisen omaisuuserän hankintamenoa.
Ehdot täyttävä omaisuuserä on sellainen omaisuuserä, jonka saattaminen valmiiksi sille aiottua käyttötarkoitusta tai myyntiä varten vaatii välttämättä huomattavan pitkän ajan.
Tilikaudella ei ole ollut ehdot täyttävien omaisuuserien hankintoja ja niistä aiheutuvia aktivoitavia vieraan pääoman menoja.
Aineelliset hyödykkeet koostuvat pääosin tehdas- ja toimistokiinteistöistä, tutkimusrakennuksista sekä tuotannon, tutkimuksen ja kehityksen koneista ja -laitteista. Aineelliset hyödykkeet arvostetaan poistoilla ja arvon alentumisilla vähennettyyn alkuperäiseen hankintamenoon. Hyödykkeistä tehdään tasapoistot arvioidun taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Hyödykkeiden jäännösarvoa ja taloudellista vaikutusaikaa tarkastellaan tarvittaessa, kuitenkin vähintään jokaisessa tilinpäätöksessä ja oikaistaan kuvastamaan mahdollisia taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuvia muutoksia. Arvioidut taloudelliset vaikutusajat ovat seuraavat:
| • | rakennukset ja | |
|---|---|---|
| rakennelmat | 20–50 vuotta | |
| • | koneet ja kalusto | 5–10 vuotta |
• muut aineelliset hyödykkeet 10 vuotta
Maa-alueista ei kirjata poistoja. Korjaus- ja ylläpitomenot kirjataan tilikauden kuluksi. Perusparannusinvestoinnit aktivoidaan, kun on todennäköistä, että ne tuottavat vastaista taloudellista hyötyä. Aineellisten hyödykkeiden luovutuksesta syntyvät voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmaan. Muita aineellisia hyödykkeitä ovat vuokrahuoneistojen perusparannukset, asfaltoinnit, ympäristötyöt ja taide-esineet.
Tutkimus- ja kehityskulut
Tutkimuskulut kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi toteutumishetkellä, koska niihin liittyvät taloudelliset hyödyt ovat todennettavissa vasta niin myöhäisessä vaiheessa, että aktivoitavaksi jäävä osuus on epäolennainen ja näin ollen aktivointia ei tehdä. Aineettomat hyödykkeet, jotka syntyvät kehittämistoiminnasta, merkitään taseeseen vain, jos IAS 38, Aineettomat hyödykkeet -standardin edellytykset täyttyvät. Lääkekehitysprojektien edellyttämän viranomaishyväksynnän ja muiden kehittämiseen liittyvien epävarmuustekijöiden takia konsernissa ei ole aktivoitu oman kehitystoiminnan kuluja.
Liikearvo vastaa sitä osaa hankintamenosta, joka ylittää konsernin osuuden hankitun yrityksen nettovarallisuuden käyvästä arvosta hankinta-ajankohtana. Liikearvo arvostetaan hankintamenoon vähennettynä kertyneillä arvonalentumisilla. Liikearvo kohdistetaan arvonalentumistestausta varten rahavirtaa tuottaville yksiköille tai yksiköiden ryhmille, joiden odotetaan hyötyvän liiketoimintojen yhdistämisestä. Rahavirtaa tuottavien yksiköiden ryhmät on määritetty toimintasegmenttien mukaisesti. Konsernin taseessa oleva liikearvo on syntynyt ennen IFRS-siirtymää, ja se vastaa aiemman tilinpäätösnormiston mukaista kirjanpitoarvoa, jota on käytetty oletushankintamenona 1.1.2004 IFRS:ään siirryttäessä.
Käyttöönottamattomat myyntiluvat ja myyntilisenssit koskevat tuotteita, joihin yrityksellä on myyntioikeudet mutta joiden myynti ei ole vielä alkanut. Tuotteiden myynti voidaan aloittaa vasta sitten kun viranomaiset ovat myöntäneet tuotteelle myyntiluvan. Käyttöönottamattomat myyntiluvat ja lisenssit on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä kertyneillä arvonalentumisilla. Kun tuotteen myyntilupa on saatu ja myynti on alkanut, siirretään hyödyke keskeneräisistä hyödykkeistä aineettomiin oikeuksiin ja aloitetaan tasapoistojen kirjaaminen tuotteiden odotettavissa olevana taloudellisena vaikutusaikana, joka on 5–15 vuotta.
Muut aineettomat hyödykkeet Muita aineettomia hyödykkeitä ovat mm. myyntiluvat, tavaramerkit, patentit, ohjelmistojen lisenssit sekä tuote- ja markkinointioikeudet. Hankitut aineettomat hyödykkeet arvostetaan poistoilla ja arvonalentumisilla vähennettyyn alkuperäiseen hankintamenoon. Hyödykkeistä tehdään tasapoistot niiden taloudellisena vaikutusaikana, joka yleensä vaihtelee kolmesta kymmeneen vuoteen.
Konserni arvioi jokaisena tilinpäätöspäivänä, onko viitteitä jonkin omaisuuserän arvonalentumisesta. Jos viitteitä ilmenee, arvioidaan kyseisestä omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Kerrytettävissä oleva rahamäärä on omaisuuserän käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla tai sitä korkeampi käyttöarvo, joka saadaan diskonttaamalla hyödykkeestä odotettavissa olevien vastaisten rahavirtojen nykyarvo. Diskonttauskorkona on käytetty keskimääräistä painotettua pääoman tuottovaatimusta (WACC), joka on laskettu ennen veroja ja jossa on käytetty oman ja vieraan pääoman suhteena Standard & Poor'sin terveydenhuollon teollisuusindeksiä. Indeksi vastaa tarkasteltavana olevan omaisuuserän suorituspotentiaalia ja riskejä.
Arvonalentumistappio kirjataan tuloslaskelmaan, jos omaisuuserän kirjanpitoarvo on suurempi kuin kerrytettävissä oleva rahamäärä. Arvonalentumistappio peruutetaan liikearvoa lukuun ottamatta, jos olosuhteissa tapahtuu muutos ja kerrytettävissä oleva rahamäärä ylittää kirjanpitoarvon. Arvonalentumistappiota ei peruuteta enempää kuin mikä hyödykkeen kirjanpitoarvo olisi ilman arvonalentumistappiota.
Liikearvo testataan vähintään vuosittain arvonalentumisen varalta. Liikearvon arvonalentumistestauksen taso on rahavirtaa tuottavien yksiköiden ryhmä, joka muodostaa Lääkeliiketoimintasegmentin. Kyseinen segmentti sisältää seuraavat rahavirtaa tuottavat yksiköt: Alkuperälääkkeet, Erityistuotteet, Eläinlääkkeet ja Fermion. Liikearvosta kirjattua arvonalentumistappiota ei peruuteta.
Käyttöönottamattoman aineettoman omaisuuden, joka muodostuu pääasiassa myyntiluvista ja myyntilisensseistä, arvonalentumistestit tehdään vähintään vuosittain tai useammin, mikäli on ilmennyt viitteitä niiden arvonalentumisesta. Arvonalentumistestaukset laaditaan erikseen jokaisesta myyntiluvasta ja -lisenssistä.
Arvonalentumiset kirjataan tuloslaskelman kohtaan "Muut liiketoiminnan kulut", joka sisältää toiminnoille kohdistamattomia kuluja.
Tutkimuksiin liittyvät julkiset avustukset kirjataan tutkimuskulujen vähennykseksi niille tilikausille, joilla avustuksia vastaavat kulut ovat syntyneet. Jos viranomaisilta on saatu päätös tutkimus- ja kehityslainan muuttamisesta avustukseksi, se tuloutetaan "Muihin liiketoiminnan tuottoihin". Aineellisten tai aineettomien hyödykkeiden hankintaan liittyvät julkiset avustukset kirjataan hyödykkeiden hankintamenon pienennykseksi. Avustukset tuloutuvat tällöin pienempien poistojen muodossa hyödykkeen taloudellisena vaikutusaikana.
Konserni vuokralle ottajana Vuokrasopimukset, joiden perusteella konsernille siirtyy olennainen osa hyödykkeiden omistamiselle ominaisista riskeistä ja eduista, luokitellaan rahoitusleasingsopimuksiksi. Rahoitusleasingsopimukset merkitään taseeseen varoiksi ja veloiksi vuokra-ajan alkamisajankohtana joko hyödykkeen käyvän arvon suuruisena tai sitä alemman vähimmäisvuokrien nykyarvon suuruisena määränä.
Rahoitusleasingsopimuksella hankitusta hyödykkeestä tehdään poistot muiden käyttöomaisuushyödykkeiden tapaan joko hyödykkeen taloudellisen vaikutusajan tai sitä lyhyemmän vuokra-ajan kuluessa. Maksusuoritukset jaetaan rahoitusmenoon ja velan vähennykseen siten, että velan korkoprosentti pysyy samana. Vastaavat vuokravelvoitteet sisältyvät taseen pitkä- ja lyhytaikaisiin korollisiin velkoihin.
Mikäli omistamiselle ominaiset riskit ja edut jäävät vuokralle antajalle, käsitellään sopimus muuna vuokrasopimuksena, ja sopimuksen perusteella maksettavat vuokrat kirjataan kuluksi tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.
Konsernilla ei ole rahoitusleasingsopimuksia, joissa konserni olisi vuokranantajana.
Konserni on solminut ostosopimuksia, joihin sisältyy vuokrasopimuskomponentti. Se, onko kyseessä oleva järjestely IFRIC 4, Miten määritetään sisältääkö järjestely vuokrasopimuksen -tulkinnan tarkoittama vuokrasopimus tai sisältääkö se vuokrasopimuksen, määritellään järjestelyn tosiasiallisen sisällön perusteella. Tällöin on arvioitava seuraavia tekijöitä:
Jos järjestely sisältää vuokrasopimuksen, vuokrasopimusosuuteen sovelletaan IAS 17:n vaatimuksia. Järjestelyn muihin osatekijöihin sovelletaan niitä koskevien IFRS-standardien säännöksiä.
Konsernin eläkejärjestelyt hoidetaan kunkin maan paikallisten määräysten ja käytännön mukaisesti. Konsernilla on sekä maksupohjaisia että etuuspohjaisia järjestelyjä. Maksupohjaisissa järjestelyissä konserni suorittaa kiinteitä maksuja erillisille yksiköille. Konsernilla ei ole oikeudellisia eikä tosiasiallisia
velvoitteita lisämaksujen suorittamiseen, mikäli maksujen saajataho ei kykene suoriutumaan työsuhde-etuuksien maksamisesta. Muut kuin maksupohjaiset eläkejärjestelyt ovat etuuspohjaisia järjestelyjä. Suoritukset maksupohjaisiin järjestelyihin kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi kyseiseltä kaudelta suoritettavien maksujen mukaisesti.
Konsernin merkittävimmät etuuspohjaiset eläkejärjestelyt ovat Suomessa, jossa konsernin toimihenkilöille on järjestetty Orionin Eläkesäätiössä lakisääteinen TyEL-eläketurva ja osalle toimihenkilöistä lisäeläketurva. Järjestelyt sisältävät yhden ulkomaisen yhtiön, Norjassa sijaitsevan Orion Diagnostica as:n, etuuspohjaisen järjestelyn, joka ei kuitenkaan ole olennainen. Lisäksi konsernin johdolla on etuuspohjaiseksi luokiteltuja eläkejärjestelyjä henkivakuutusyhtiöissä. Etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen velvoitteet on laskettu kustakin järjestelystä erikseen.
Etuuspohjaisten eläkejärjestelyiden eläkekulut on laskettu käyttäen ennakoituun etuoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää (Projected Unit Credit Method). Eläkemenot kirjataan kuluksi jakamalla ne henkilöstön arvioidulle palvelusajalle. Eläkevelvoitteen määrä, josta on vähennetty järjestelyyn kuuluvien varojen käypä arvo, on tulevaisuudessa arvion mukaan maksettavaksi tulevien eläkkeiden nykyarvo, kun diskonttokorkona on käytetty maturiteetiltaan eläkevastuuta mahdollisimman hyvin vastaavien, yritysten liikkeeseen laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen korkoa. Lainat, joiden korkoa käytetään, on laskettu liikkeelle samassa valuutassa kuin maksettavat etuudet.
Orionin siirtyessä ennen jakautumista IFRS-standardeihin kaikki vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot on kirjattu avaavan taseen omaan pääomaan IFRS 1 -standardin salliman helpotuksen mukaisesti. Tämän jälkeen vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot, siltä osin kun ne ylittävät vaihteluvälin, kirjataan tuloslaskelmaan jaksotettuna henkilöstön keskimääräiselle jäljellä olevalle palvelusajalle. Vaihteluväli tarkoittaa suurempaa seuraavista: 10 % järjestelystä aiheutuvan velvoitteen nykyarvosta tai 10 % järjestelyyn kuuluvien varojen käyvästä arvosta.
Hallituksen päättämän avainhenkilöstölle suunnatun osakepalkkiojärjestelmän etuudet kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan etuuden syntymisjakson aikana. Osakkeina selvitettävä osuus arvostetaan käypään arvoon etuuden myöntämishetkellä ja
omaan pääomaan kirjataan tuloslaskelman kulukirjausta vastaava lisäys. Rahana selvitettävä osuus kirjataan velkana, joka arvostetaan käypään arvoon tilinpäätöspäivänä. Osakkeiden käypä arvo on B-osakkeen päätöskurssi etuuden myöntämispäivänä. Ei-markkinaperusteiset ehdot, kuten henkilökohtaiset tavoitteet ja tulostavoitteet, vaikuttavat arvioon osakkeiden ja niihin liittyvien rahasuoritusten lopullisesta määrästä. Arvio lopullisesta osakkeiden ja niihin liittyvien rahasuoritusten määrästä päivitetään jokaisena tilinpäätöspäivänä. Arvioiden muutokset kirjataan tuloslaskelmaan.
Vaihto-omaisuus esitetään taseessa hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuvien menojen tai niitä alhaisemman nettorealisointiarvon määräisenä. Hankintameno määritetään käyttäen painotetun keskihinnan menetelmää. Vaihto-omaisuuden arvoon on sisällytetty vaihto-omaisuuden hankintamenot sekä valmistusmenot, jotka sisältävät välittömästi tuotannon määrään yhteydessä olevat menot sekä systemaattisesti kohdistetun osuuden valmistuksen kiinteistä ja muuttuvista yleismenoista.
Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta, josta on vähennetty arvioidut tuotteen valmiiksi saattamiseen tarvittavat menot ja myynnistä johtuvat menot.
Rahoitusvarat ja rahoitusvelat Konsernin rahoitusvarat ja -velat luokitellaan seuraaviin ryhmiin: käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ja -velat, lainat ja muut saamiset, myytävissä olevat rahoitusvarat sekä jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat velat.
Luokittelu tapahtuu rahoitusvaran tai -velan hankinnan tarkoituksen perusteella ja ne luokitellaan alkuperäisen hankinnan yhteydessä. Rahoitusinstrumentit kirjataan taseeseen kaupantekopäivänä.
Rahoitusvarat ja -velat kirjataan alun perin kirjanpitoon käypään arvoon transaktiomenot sisällyttäen, ellei kyseessä ole käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattava rahoitusvara tai -velka. Myöhempi arvostusperiaate on jaksotettu hankintameno.
Taseen pitkäaikaisiin varoihin kuuluvat "Myytävissä olevat sijoitukset" sisältävät listaamattomien yhtiöiden osakkeita, jotka arvostetaan käypään arvoon. Käyvän arvon arvostustulos kirjataan muihin laajan tuloksen eriin. Jos listaamattomien osakkeiden käypiä arvoja ei voida luotettavasti määritellä, ne arvostetaan hankintamenoon vähennettynä mahdollisilla arvonalentumisilla.
Muihin pitkäaikaisiin saamisiin sisällytetään lainat, joita on annettu osakkuus- tai muille yhtiöille. Ne arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmää käyttäen.
Muihin lyhytaikaisiin saamisiin sisältyvät kaupankäyntitarkoituksessa olevat johdannaisinstrumentit, joista tarkemmin kohdassa "Johdannaisinstrumentit ja suojaus laskenta".
Konserni kirjaa myyntisaamisista arvonalentumistappion, kun on olemassa objektiivista näyttöä siitä, että saamista ei saada perityksi täysimääräisesti. Velallisen merkittävät taloudelliset vaikeudet, konkurssin todennäköisyys, maksujen laiminlyönti tai maksusuorituksen viivästyminen yli 90 päivää ovat näyttöä myyntisaamisten arvonalentumisesta.
Pitkäaikaisiin korollisiin velkoihin sisällytetään konsernin ottamat lainat, tuotekehityslainat sekä rahoitusleasingsopimuksilla vuokralle otetuista hyödykkeistä kirjattavat yli 12 kk:n velat. Käytössä olevat pankki tilien limiitit sekä emittoidut yritystodistukset kuuluvat lyhytaikaisiin korollisiin velkoihin. Transaktiomenot on sisällytetty rahoitusvelkojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon. Myöhemmin kaikki rahoitusvelat arvostetaan efektiivisen koron menetelmällä jaksotettuun hankintamenoon.
Jokaisena tilinpäätöspäivänä arvioidaan, onko näyttöä siitä, että jonkin konsernin rahoitusvaroihin kuuluvan erän arvo saattaa olla alentunut. Jos on objektiivista näyttöä rahoitusvarojen jonkin erän ryhmän arvon alentumisesta, lasketaan arvonalentumistappio ja se kirjataan tulosvaikutteisesti.
Rahavaroihin sisältyvät käteisvarat, pankkitalletukset ja pankkitilien varat sekä likvidit korkosijoitukset. Korkosijoitukset ovat riskiltään alhaisia ja maturiteetiltaan alle kolme kuukautta. Likvidit korkosijoitukset ovat pankkien ja yritysten emittoimia lyhytaikaisia sijoitus- ja yritystodistuksia. Luotolliset tilit sisältyvät taseen lyhytaikaisiin velkoihin.
Johdannaiset kirjataan alun perin johdannaissopimuksen solmimispäivän käypään arvoon, ja sen jälkeen ne arvostetaan käypään arvoon. Johdannaiset esitetään taseessa muissa saamisissa ja veloissa.
Konserni ei ole soveltanut IFRS:n mukaista suojauslaskentaa valuuttamääräisiä tase-eriä ja erittäin todennäköisiä ennakoituja rahavirtoja suojaaviin valuuttajohdannaisiin, vaikka ne konsernin rahoituspolitiikan mukaisesti on hankittu suojaavassa tarkoituksessa. Nämä johdannaissopimukset on luokiteltu kaupankäyntitarkoituksessa oleviksi ja niiden käyvän arvon muutos kirjataan tulosvaikutteisesti joko "Liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin" tai "Rahoitustuottoihin ja -kuluihin" riippuen siitä, onko operatiivisesti tarkasteltuna suojattu myyntituottoja tai rahoitusvelkoja.
Konserni soveltaa IFRS:n mukaista suojaus laskentaa sähköjohdannaissopimuksiin, joilla suojataan erittäin todennäköisiä ennakoituja sähköostojen rahavirtoja. Rahavirran suojauksen ehdot täyttävien johdannaisinstrumenttien tehokkaan osuuden käyvän arvon muutos kirjataan suoraan omaan pääomaan arvonmuutosrahastoon. Omaan pääomaan kirjatut arvostusvoitot ja -tappiot siirretään tuloslaskelmaan tilikaudella, jolla suojattu sähköosto kirjataan tuloslaskelmaan. Suojaussuhteen tehoton osuus kirjataan tuloslaskelmaan liiketoiminnan muihin tuottoihin tai kuluihin.
Varaus merkitään taseeseen, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena olemassa oleva oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite ja maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja sen suuruus voidaan luotettavasti määritellä.
Uudelleenjärjestelyvaraus kirjataan, kun konserni on laatinut yksityiskohtaisen uudelleenjärjestelysuunnitelman, aloittanut sen toimeenpanon tai tiedottanut asiasta osapuolille, joita se koskee.
Ehdollinen velka on aikaisempien tapahtumien seurauksena syntynyt mahdollinen velvoite, jonka olemassaolo varmistuu vasta konsernin määräysvallan ulkopuolella olevan epävarman tapahtuman realisoituessa. Ehdolliseksi velaksi katsotaan myös sellainen olemassa oleva velvoite, joka ei todennäköisesti edellytä maksuvelvoitteen täyttämistä, tai jonka suuruutta ei voida määrittää luotettavasti. Ehdollinen velka esitetään liitetiedoissa.
Konsernin tuloslaskelman verokulu muodostuu konserniyhtiöiden tilikauden tulokseen perustuvista veroista, aikaisempiin tilikausiin kohdistuvista veronoikaisuista sekä laskennallisen verosaamisen ja verovelan muutoksista. Suoraan omaan pääomaan kirjattuihin eriin liittyvä verovaikutus kirjataan vastaavasti osaksi omaa pääomaa. Kauden verotettavaan tuloon perustuva vero lasketaan verotettavasta tulosta kunkin maan voimassa olevan verokannan perusteella.
Laskennallinen vero lasketaan kaikista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon väliaikaisista eroista. Konserniyhtiöiden vahvistetuista verotuksellisista tappioista lasketaan verosaaminen vain siihen määrään asti, johon niitä arvioidaan voitavan tulevaisuudessa hyödyntää. Suurimmat väliaikaiset erot syntyvät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden poistoista ja etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä. Laskennalliset verot lasketaan käyttämällä tilinpäätöspäivään mennessä säädettyjä verokantoja.
Myydyt tavarat ja palvelut
Konsernin liikevaihto sisältää tuotot tavaroiden sekä palveluiden myynnistä oikaistuna välillisillä veroilla, alennuksilla sekä valuuttamääräisestä myynnistä aiheutuvilla kurssieroilla. Liikevaihtoon sisältyy myös markkinointipartnereiden kanssa tehtyihin sopimuksiin perustuvia etappimaksuja, joilla partneri osallistuu kehitteillä olevan tuotteen tutkimus- ja kehityskulujen kattamiseen ja jotka on sidottu tutkimusprojekteissa saavutettuihin etappeihin. Lisäksi liikevaihtoon sisällytetään konsernin muille yhtiöille lisensioimista tuotteista saatavat rojaltit.
Tuotot tavaroiden myynnistä kirjataan, kun tavaroiden omistamiseen liittyvät merkittävät riskit ja edut ovat siirtyneet ostajalle. Tuotot palveluista kirjataan, kun palvelu on suoritettu. Etappimaksut kirjataan, kun tutkimus- ja kehitysprojekti on edennyt partnerin kanssa ennalta sovittuun vaiheeseen ja partnerille on syntynyt velvoite maksaa osuutensa. Rojaltit kirjataan suoriteperusteella lisensiointisopimusten mukaisesti.
Korkotuotot on kirjattu efektiivisen koron menetelmällä ja osinkotuotot silloin, kun oikeus osinkoon on syntynyt.
Myytyjen suoritteiden kulut Myytyjen suoritteiden kulut sisältävät tuotteiden valmistukseen ja hankintaan liittyvät palkka-, materiaali-, hankinta- ja muut kulut.
Myynnin ja markkinoinnin kulut Myynnin ja markkinoinnin kulut sisältävät tuotteiden jakeluun, myyntikenttään, markkinointiin, mainontaan ja muuhun myynnin edistämiseen liittyvät kulut, mukaan lukien palkat.
Tutkimuksen ja kehityksen kulut sisältävät toimintaan liittyvät palkka- ja materiaalikulut, ulkopuolisilta ostettujen palvelujen kulut sekä muut kulut.
Hallinnon kuluihin sisältyvät yleishallinnolliset kulut sekä konsernin johdon kulut. Toiminnoille kohdistetaan niiden käytössä olevien hyödykkeiden poistot sekä aiheuttamisperiaatteen mukaisesti osuus hallinnon kuluista.
Johdon harkintaa edellyttävät laatimisperiaatteet ja arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät Tilinpäätöstä laadittaessa yhtiön johto on joutunut tekemään tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia, jotka vaikuttavat tilinpäätöksessä esitettyihin eriin. Toteumat voivat poiketa näistä arvioista. Arviot liittyvät pääosin omaisuuserien arvonalentumistestaukseen, etuuspohjaisen eläkesaamisen ja -velan määrittämiseen sekä varausten ja tuloverojen määrittämiseen. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sovellettaessa.
Konsernissa keskeiset tulevaisuutta koskevat oletukset ja tilinpäätöspäivän arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät, jotka aiheuttavat merkittävän riskin varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen muuttumiselle olennaisesti seuraavan tilikauden aikana, ovat seuraavat:
Toteutuneet rahavirrat voivat poiketa arvioiduista diskontatuista tulevista rahavirroista, koska yhtiön omaisuuserien pitkä taloudellinen käyttöaika, tuotteiden ennustettujen myyntihintojen, tuotantokustannusten sekä laskelmissa käytetyn diskonttauskoron muutokset voivat johtaa arvonalennuskulujen kirjaamiseen.
Konsernilla on erilaisia eläkejärjestelyjä työntekijöidensä eläkkeelle jäämisen tai työsuhteen päättymisen varalta. Työsuhdeetuuksiin liittyvien kulujen ja velkojen laskennassa käytetään useita tilastollisia ja muita vakuutusmatemaattisia tekijöitä
kuten diskonttauskorko, eläkejärjestelyjen varojen arvioitu tuotto, arvioidut tulevat palkkatason muutokset ja vaihtuvuus. Käytetyt tilastolliset tekijät voivat poiketa huomattavasti toteutuneesta kehityksestä johtuen mm. muuttuneesta yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja henkilökunnan palvelusajan pituudesta. Vakuutusmatemaattisten tekijöiden muutosten vaikutusta ei kirjata suoraan konsernin tulokseen, millä voisi olla merkittävä vaikutus konsernin tilikauden tulokseen. Muutosten vaikutus jaksotetaan jäljellä olevalle arvioidulle palvelusajalle.
Konserni arvioi tilinpäätösten yhteydessä erityisesti laskennallisten verosaamisten
kirjausperusteet. Tätä varten arvioidaan, miten todennäköisesti tytäryhtiöillä on kerrytettävissä verotettavaa tuloa, jota vastaan käyttämättömät verotukselliset tappiot tai käyttämättömät verotukseen liittyvät hyvitykset voidaan hyödyntää. Ennusteissa käytettävät tekijät voivat poiketa toteutuneista, mikä voi johtaa verosaamisten kulukirjauksiin tuloslaskelmassa.
Konsernilla on kaksi raportoitavaa segmenttiä, jotka ovat konsernin strategisia liiketoiminta-alueita. Toimintasegmentit perustuvat konsernin sisäiseen organisaatiorakenteeseen ja sisäiseen taloudelliseen raportointiin. Toimintasegmentit ovat Lääkeliiketoiminta ja Diagnostiikkaliiketoiminta. Lääkeliiketoiminta kehittää, valmistaa ja markkinoi lääkkeitä ja lääkkeiden vaikuttavia aineita. Diagnostiikkaliiketoiminta kehittää, valmistaa ja markkinoi diagnostisia testejä.
IFRS 8:n käyttöönotto ei ole muuttanut konsernin raportoitavia toimintasegmenttejä.
Segmentin varat ja velat ovat eriä, joita segmentti käyttää liiketoiminnassaan tai jotka ovat järkevällä tavalla kohdistettavissa segmenteille. Konsernierät sisältävät vero- ja rahoituseriä, koko konsernille yhteisiä eriä sekä segmenttien välisten tapahtumien eliminoinnit. Investoinnit koostuvat aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden ja aineettomien hyödykkeiden lisäyksistä.
Segmenttien välinen hinnoittelu on markkinahintapohjaista.
| Diagnostiikka- | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Lääkeliiketoiminta | liiketoiminta | Konsernierät | Konserni | ||||||
| milj. € | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | |
| Tavaroiden myynti | 706,1 | 648,9 | 44,3 | 44,1 | 750,5 | 693,0 | |||
| Palveluiden myynti | 1,9 | 3,5 | 0,8 | 0,9 | 2,8 | 4,4 | |||
| Rojaltit ja etappimaksut | 18,3 | 13,3 | 0,0 | 0,0 | 18,3 | 13,3 | |||
| Myynti konsernin ulkopuolelle | 726,3 | 665,7 | 45,2 | 45,0 | 771,5 | 710,7 | |||
| Segmenttien välinen myynti | 2,2 | 1,9 | 0,0 | 0,0 | -2,2 | -1,9 | |||
| Liikevaihto | 728,5 | 667,6 | 45,2 | 45,0 | -2,2 | -1,9 | 771,5 | 710,7 | |
| Liikevoitto | 210,7 | 188,5 | 5,6 | 6,1 | -9,3 | -9,6 | 207,0 | 185,0 | |
| Varat | 504,0 | 466,8 | 30,3 | 28,2 | 192,7 | 200,4 | 727,1 | 695,5 | |
| Velat | 101,7 | 77,0 | 9,4 | 8,0 | 176,8 | 192,0 | 287,9 | 276,9 | |
| Investoinnit | 57,6 | 53,3 | 2,5 | 2,8 | 0,2 | 0,7 | 60,4 | 56,8 | |
| Poistot | 31,9 | 29,1 | 1,7 | 1,8 | 0,8 | 0,7 | 34,4 | 31,6 | |
| Liiketoiminnan rahavirta | 259,8 | 198,7 | 7,6 | 9,9 | -62,8 | -64,3 | 204,6 | 144,4 | |
| Investointien rahavirta | -57,0 | -48,8 | -2,6 | -2,6 | 0,1 | -0,5 | -59,5 | -51,8 | |
| Rahoituksen rahavirta | -152,1 | -4,8 | |||||||
| Henkilöstö keskimäärin | 2 872 | 2 954 | 292 | 288 | 28 | 28 | 3 192 | 3 270 |
Konsernieriin sisältyy konsernieliminointeja seuraavasti: liikevaihto 2,2 (2008: 1,9) miljoonaa euroa, liikevoitto 0,2 (2008: 0,3) miljoonaa euroa, varat 6,3 (2008: 8,5) miljoonaa euroa ja velat 6,3 (2008: 8,5) miljoonaa euroa. Muut konsernierät ovat konsernihallinnon kuluja sekä segmenteille kohdistamattomia rahoitus- ja muita eriä.
Maantieteelliset alueet esitetään päämarkkina-alueittain. Maantieteellisten alueiden liikevaihto esitetään asiakkaan sijaintimaan mukaan. Varat ja investoinnit esitetään niiden sijaintimaan mukaan.
| Pohjois- | ||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Suomi | Skandinavia | Muu Eurooppa | Amerikka | Muut maat | Konserni | |||||||
| milj. € | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 |
| Myynti konsernin ulkopuolelle | 223,3 | 217,2 | 101,6 | 101,2 | 274,7 | 244,0 | 70,9 | 73,8 | 101,0 | 74,6 | 771,5 | 710,7 |
| Varat | 681,1 | 664,6 | 19,4 | 16,4 | 26,5 | 14,5 | 727,1 | 695,5 | ||||
| Investoinnit | 59,5 | 56,2 | 0,2 | 0,2 | 0,7 | 0,4 | 60,4 | 56,8 |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Myyntivoitot aineellisista | ||
| käyttö omaisuus hyödykkeistä | ||
| ja aineettomista hyödykkeistä | 0,2 | 0,4 |
| Vuokratuotot | 1,0 | 1,0 |
| Korvaus jakelusopimuksen purkamisesta | 4,0 | |
| Kurssivoitot ja -tappiot | 0,1 | 0,2 |
| Muut liiketoiminnan tuotot | 1,5 | 1,8 |
| Muut liiketoiminnan kulut | -0,8 | -0,4 |
| Yhteensä | 6,0 | 3,1 |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Myytyjen suoritteiden kulut | 14,2 | 13,9 |
| Myynti ja markkinointi | 5,7 | 3,9 |
| Tutkimus ja kehitys | 8,1 | 7,8 |
| Hallinto | 6,4 | 6,0 |
| Yhteensä | 34,4 | 31,6 |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Rakennukset ja rakennelmat | 7,2 | 6,8 |
| Koneet ja kalusto | 18,7 | 18,0 |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 0,2 | 0,2 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | ||
| yhteensä | 26,1 | 25,1 |
| Aineettomat oikeudet | 7,3 | 5,4 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 1,0 | 1,2 |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 8,3 | 6,6 |
Tilikaudella ei ole ollut tarvetta tehdä arvonalentumiskirjauksia aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä eikä aineettomista hyödykkeistä. Selvitys poistojen perusteista on esitetty tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa.
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Palkat ja palkkiot | 140,5 | 141,3 |
| Eläkekulut | ||
| Maksupohjaiset järjestelyt | 17,4 | 17,3 |
| Etuuspohjaiset järjestelyt | -1,6 | -2,0 |
| Osakekannustinjärjestelmä | ||
| Osakkeina toteutettavat | 1,0 | 0,7 |
| Rahana toteutettavat | 1,4 | 0,7 |
| Muut henkilösivukulut | 12,9 | 12,9 |
| Yhteensä | 171,4 | 170,9 |
| Henkilöstö keskimäärin | 3 192 | 3 270 |
Segmenttikohtaiset henkilöstömäärät esitetään liitetiedossa 1. Toimintasegmentit. Johdon työsuhde-etuudet esitetään kohdassa 28. Lähipiiritapahtumat.
Orion Oyj:n hallitus päätti vuonna 2007 uudesta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä konsernin noin 30 avainhenkilölle. Kannustinjärjestelmä koskee vuosia 2007–2009. Palkkiot myönnetään kullekin vuodelle erikseen. Vuoden 2009 palkkio määräytyy liikevoiton kasvun sekä avainhenkilöille erikseen sovittavien tavoitteiden täyttymisen perusteella. Palkkio maksetaan yhtiön B-sarjan osakkeina, rahana tai näiden yhdistelmänä. Ohjelman kohteena olevien osakkeiden määrä on enintään 350 000 osaketta, mikä vastaa noin 0,25 % yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeisiin liittyy eräitä erityistilanteita lukuun ottamatta kielto luovuttaa osakkeita kahden vuoden kuluessa palkkion suorittamisesta.
Tilikaudella on luovutettu 44 806 (2008: 25 164) B-osaketta osakepalkkioina vuodelta 2008 luovutushintaan 11,97 euroa (luovutuspäivän Orionin B-osakkeen kaupankäyntimäärällä painotettu keskikurssi). Tilikaudella myönnettyjen osakkeiden käypä arvo oli 12,12 euroa.
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Tilintarkastus | 0,3 | 0,2 |
| Tilintarkastuslain mukaiset toimeksiannot | 0,0 | |
| Veroneuvonta | 0,1 | 0,0 |
| Muut palvelut | 0,1 | 0,1 |
| Yhteensä | 0,5 | 0,3 |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Korkotuotot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista |
0,6 | |
| Korkotuotot rahavaroista | 1,9 | 3,3 |
| Osinkotuotot myytävissä olevista sijoituksista |
0,1 | |
| Valuuttakurssivoitot kaupankäynti tarkoituksessa olevista |
||
| rahoitusvaroista ja -veloista | 3,0 | 3,6 |
| Muut rahoitustuotot | 0,0 | 0,1 |
| Rahoitustuotot yhteensä | 5,1 | 7,6 |
| Korkokulut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusveloista |
0,6 | |
| Korkokulut jaksotettuun hankinta menoon kirjatuista veloista |
4,7 | 3,6 |
| Valuuttakurssitappiot kaupankäynti tarkoituksessa olevista |
||
| rahoitusvaroista ja -veloista | 3,1 | 4,0 |
| Muut rahoituskulut | 0,6 | 0,3 |
| Rahoituskulut yhteensä | 8,4 | 8,5 |
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | -3,3 | -0,9 |
Liikevoiton yläpuolelle kirjatut valuuttakurssivoitot (+) ja -tappiot (-)
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Liikevaihtoon sisältyvät | -0,7 | -0,6 |
| Muihin tuottoihin sisältyvät | 0,1 | 8,8 |
| Ostoihin sisältyvät | -0,0 | 0,2 |
| Muihin kuluihin sisältyvät | -0,0 | -8,6 |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Tilikauden verotettavaan tuloon | ||
| perustuva vero | 52,9 | 47,5 |
| Aikaisempien tilikausien tuloverot | 0,0 | 0,1 |
| Laskennalliset verot | -0,6 | 0,2 |
| Yhteensä | 52,3 | 47,8 |
| Suoraan omaan pääomaan kirjatut verot | ||
| Sähkönsuojaus | 0,3 | -0,4 |
Tuloslaskelman verokulun ja konsernin kotimaan 26 %:n verokannalla laskettujen verojen välinen täsmäytys
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Tulos ennen veroja | 203,7 | 184,2 |
| Konsernin verot laskettuna | ||
| kotimaan verokannalla | 53,0 | 47,9 |
| Aiemmin kirjaamattomien | ||
| vahvistettujen tappioiden hyödyntäminen | ||
| ulkomaisissa tytäryhtiöissä | -1,8 | -0,8 |
| Laskennallisten verojen | ||
| uudelleen arviointi | -0,2 | |
| Ulkomaisten tytäryhtiöiden | ||
| eriävien verokantojen vaikutus | 0,5 | 0,4 |
| Verovapaat tuotot | -0,0 | -0,1 |
| Vähennyskelvottomat kulut | 0,6 | 0,7 |
| Verot edellisiltä tilikausilta | 0,0 | 0,1 |
| Muut erät | 0,1 | -0,4 |
| Konsernin tuloslaskelmaan kirjatut | ||
| tuloverot | 52,3 | 47,8 |
| Efektiivinen verokanta, % | 25,7 % | 26,0 % |
| 2009 | 2008 | |
|---|---|---|
| Emoyhtiön omistajille kuuluva | ||
| tilikauden voitto, milj. € | 151,4 | 136,3 |
| Osakkeiden painotettu keskimääräinen | ||
| lukumäärä tilikauden aikana, 1 000 kpl | 140 970 | 141 003 |
| Osakekohtainen tulos, € | 1,07 | 0,97 |
Osakekohtainen tulos lasketaan jakamalla emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden voitto tilikauden aikana ulkona olevien osakkeiden keskimääräisellä lukumäärällä kauden aikana. Osakkeiden keskimääräistä lukumäärää on oikaistu tilikauden 2009 aikana konsernin hallussa olevilla omilla osakkeilla. Yhtiöllä ei ole eriä, jotka voisivat laimentaa osakekohtaista tulosta.
| 2009 | 2008 | |
|---|---|---|
| Tilikaudella maksettu osinko, milj. € | 133,9 | 140,9 |
| Osakkeiden lukumäärä 31.12., 1 000 kpl | 140 978 | 140 933 |
| Tilikaudella maksettu | ||
| osakekohtainen osinko, € | 0,95 | 1,00 |
Osakekohtainen osinko lasketaan jakamalla tilikaudella maksettu osinko tilinpäätöspäivänä ulkona olevien osakkeiden lukumäärällä. 31.12.2009 konsernin hallussa oli 280 030 kpl yhtiön omia B-osakkeita.
Yhtiökokoukselle, joka pidetään 24.3.2010, ehdotetaan tilikaudelta 2009 jaettavaksi osinkona 1,00 euroa osakkeelta, yhteensä 141,0 miljoonaa euroa, sekä pääoman palautuksena käyttörahastosta 0,10 euroa osakkeelta. Ehdotettua osinkoa ja pääoman palautusta ei ole otettu huomioon tilinpäätöksessä.
| Ennakkomaksut | ||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Maa- ja | Rakennukset ja | Koneet ja | Muut aineelliset | ja keskeneräiset | ||||||||
| vesialueet | rakennelmat | kalusto | hyödykkeet | hyödykkeet | Yhteensä | |||||||
| milj. € | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 |
| Hankintameno 1.1. | 6,5 | 6,2 | 230,5 | 221,1 | 281,2 | 271,2 | 3,6 | 3,6 | 8,1 | 7,5 | 529,9 | 509,7 |
| Oikaisu edellisiin tilikausiin | 2,7 | 2,7 | ||||||||||
| Lisäykset | 0,0 | 0,2 | 2,1 | 7,1 | 17,6 | 18,4 | 0,0 | 0,2 | 5,3 | 6,9 | 25,1 | 32,8 |
| Vähennykset | -0,0 | -0,1 | -10,7 | -11,9 | -0,0 | -0,0 | -10,8 | -11,9 | ||||
| Siirrot tase-erien välillä | 0,2 | 2,2 | 5,3 | 4,1 | 0,0 | -5,6 | -6,3 | -0,1 | ||||
| Kurssierot | 0,2 | -0,5 | 0,0 | -0,1 | -0,0 | 0,2 | -0,7 | |||||
| Hankintameno 31.12. | 6,4 | 6,5 | 232,7 | 230,5 | 296,4 | 281,2 | 3,7 | 3,6 | 7,8 | 8,1 | 547,0 | 529,9 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -135,6 | -128,7 | -199,4 | -191,8 | -2,5 | -2,4 | -337,5 | -322,9 | ||||
| Oikaisu edellisiin tilikausiin | -0,3 | -0,3 | ||||||||||
| Vähennysten ja siirtojen | ||||||||||||
| kertyneet poistot | 0,0 | 9,1 | 10,2 | 9,2 | 10,2 | |||||||
| Tilikauden poistot | -7,2 | -6,8 | -18,7 | -18,0 | -0,2 | -0,2 | -26,1 | -25,1 | ||||
| Kurssierot | -0,2 | 0,2 | -0,0 | 0,1 | -0,2 | 0,3 | ||||||
| Kertyneet poistot 31.12. | -142,7 | -135,6 | -209,4 | -199,4 | -2,8 | -2,5 | -354,9 | -337,5 | ||||
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 6,5 | 6,2 | 94,9 | 92,4 | 81,9 | 79,4 | 1,1 | 1,2 | 8,1 | 7,5 | 192,4 | 186,8 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 6,4 | 6,5 | 90,0 | 94,9 | 86,9 | 81,9 | 0,9 | 1,1 | 7,8 | 8,1 | 192,0 | 192,4 |
Koneisiin ja kalustoon sisältyvä rahoitusleasingsopimuksilla hankittu
| omaisuus | ||
|---|---|---|
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
| Hankintameno | 10,7 | 7,9 |
| Kertyneet poistot | -7,3 | -6,0 |
| Kirjanpitoarvo | 3,4 | 1,8 |
Koneiden ja kaluston hankintamenon lisäyksiin sisältyy rahoitusleasingsopimuksilla vuokrattuja hyödykkeitä 0,4 (2008: 1,1) miljoonaa euroa.
| Aineettomat | Muut aineettomat | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikearvo | oikeudet1) | hyödykkeet2) | Yhteensä | |||||
| milj. € | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 |
| Hankintameno 1.1. | 13,5 | 13,5 | 80,7 | 61,0 | 48,4 | 46,2 | 142,6 | 120,6 |
| Lisäykset | 33,5 | 21,8 | 1,8 | 2,2 | 35,2 | 24,0 | ||
| Vähennykset | -2,2 | -2,0 | -0,0 | -2,2 | -2,0 | |||
| Siirrot tase-erien välillä | 0,0 | 0,0 | ||||||
| Kurssierot | 0,0 | -0,0 | 0,0 | -0,0 | 0,0 | -0,0 | ||
| Hankintameno 31.12. | 13,5 | 13,5 | 111,9 | 80,7 | 50,2 | 48,4 | 175,6 | 142,6 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -43,2 | -39,8 | -45,5 | -44,3 | -88,7 | -84,1 | ||
| Vähennysten kertyneet poistot | 2,0 | 2,0 | 2,0 | 2,0 | ||||
| Tilikauden poistot | -7,3 | -5,4 | -1,0 | -1,2 | -8,3 | -6,6 | ||
| Kurssierot | -0,0 | 0,0 | -0,0 | 0,0 | ||||
| Kertyneet poistot 31.12. | -48,6 | -43,2 | -46,5 | -45,5 | -95,0 | -88,7 | ||
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 13,5 | 13,5 | 37,5 | 21,1 | 2,9 | 1,9 | 53,9 | 36,5 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 13,5 | 13,5 | 63,4 | 37,5 | 3,7 | 2,9 | 80,6 | 53,9 |
1) Aineettomat oikeudet sisältävät ohjelmistoja, tuoteoikeuksia, tavaramerkkejä, myyntilupia, patentteja ja vapaakirjoja.
2) Muut aineettomat hyödykkeet sisältävät aktivoituja pitkävaikutteisia menoja ja liittymismaksuja.
Toukokuussa Orion hankki Abbott-yhtiöltä takaisin oikeudet Simdax-lääkkeeseen, mikä kirjattiin kokonaisuudessaan aineettomiin oikeuksiin. Tilinpäätöksessä kyseisen oikeuden kirjanpitoarvo oli 24,4 miljoonaa euroa ja poistoaika on 10 vuotta.
Konsernilla ei ole muita rajoittamattoman taloudellisen vaikutusajan omaavia aineettomia hyödykkeitä kuin liikearvo. Konsernilla ei ole sisäisesti aikaansaatuja aineettomia hyödykkeitä, vaan ne ovat hankittuja.
Liikearvo 13,5 miljoonaa euroa on syntynyt Farmos-Yhtymä Oy:n hankinnasta vuonna 1990. Liikearvo on kohdistettu arvonalentumistestauksessa rahavirtaa tuottavien yksiköiden ryhmälle, joka muodostaa Lääkeliiketoimintasegmentin. Segmentin rahavirtaa tuottavat yksiköt ovat Alkuperälääkkeet, Erityistuotteet, Eläinlääkkeet ja Fermion.
Kerrytettävissä oleva rahamäärä on määritetty arvonalentumistesteissä käyttöarvolaskelman avulla. Laskelmassa käytetyt rahavirtaennusteet perustuvat johdon hyväksymiin yksityiskohtaisiin viiden vuoden suunnitelmiin. Johdon hyväksymän ennustejakson jälkeiset rahavirrat on arvioitu varovasti olettaen, että kasvua ei ole odotettavissa. Johdon ennusteet perustuvat lääkemarkkinoiden kasvuun, lääkemyynnin markkinaosuuksiin ja niiden odotettavissa olevaan kehitykseen. Toteutuneet rahavirrat voivat poiketa arvioiduista diskontatuista rahavirroista.
Diskonttauskorkona on käytetty yksiköille määritettyä keskimääräistä painotettua pääoman tuottovaatimusta (WACC, weighted average cost of capital), jossa on otettu huomioon yksikköön liittyvät erityiset riskit. Diskonttauskorko on määritetty ennen veroja. Diskonttauskorko tilikaudella on 10,3 % (2008: 10,5 %).
Arvonalentumistestauksen perusteella ei tilikaudella ole ollut tarvetta liikearvon arvonalentumiskirjauksiin.
Käyttöön ottamattomille myyntiluville ja -lisensseille tehdään arvonalentumistesti vuosittain. Testit on tehty Alkuperälääkkeet, Erikoislääkkeet ja Eläinlääkkeet -rahavirtaa tuottaville yksiköille myyntilupatasolla. Kerrytettävissä olevat rahamäärät perustuvat käyttöarvoon. Johdon hyväksymät ennusteet kattavat 5–15 vuoden ajanjakson käyttöönotosta alkaen. Yli viiden vuoden ennusteiden käyttö perustuu lääkkeiden arvioituun elinkaaren pituuteen. Viiden vuoden jälkeisten rahavirtojen kasvu ei ylitä yhtiön tuotteiden tai lääketeollisuuden markkinoiden keskimääräistä
kasvuvauhtia. Diskonttauskorko on määritetty erikseen kullekin yksikölle huomioiden yksikön riskit. Diskonttauskorko vaihtelee 10 %–12 %.
Minkään käytetyn keskeisen muuttujan muutos kohtuullisesti arvioituna ei johtaisi tilanteeseen, jossa rahavirtaa tuottavien yksiköiden ryhmän kerrytettävissä olevat rahamäärät alittaisivat niiden kirjanpitoarvon.
Tilikaudella ei ole esiintynyt viitteitä siitä, että aineellisten tai aineettomien hyödykkeiden arvo saattaisi olla alentunut.
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0,1 | 0,1 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,1 | 0,1 |
| Omistusosuus 31.12, % | Kotipaikka | 2009 | 2008 |
|---|---|---|---|
| Hangon Puhdistamo Oy | Hanko | 50,0 % | 50,0 % |
| Regattalämpö Oy | Hanko | 42,6 % | 42,6 % |
Hangon Puhdistamo Oy:n toimialana on omistajayritysten jäteveden puhdistus. Regattalämpö Oy tuottaa kiinteistöpalveluita omistajayritysten asuintaloille.
Yritykset toimivat omakustannusperiaatteella kulut kattaen ja voittoon pyrkimättä, joten niiden vaikutus tuloslaskelmaan ja taseeseen on vähäinen.
Myytävissä olevat sijoitukset, 31.12.2009 tasearvoltaan 1,0 (2008: 0,9) miljoonaa euroa, sisältävät listaamattomien yhtiöiden osakkeita ja osuuksia. Osakkeet ja osuudet esitetään hankintahintaan, koska niiden käypiä arvoja ei voida luotettavasti määrittää.
| Eläkesäätiö | Muut | Eläkesäätiö | Muut | |
|---|---|---|---|---|
| milj. €, 31.12 | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Rahastoimattomien velvoitteiden nykyarvo | 1,0 | 0,9 | ||
| Rahastoitujen velvoitteiden nykyarvo | 178,8 | 5,0 | 149,6 | 4,1 |
| Järjestelyyn kuuluvien varojen käypä arvo | -214,0 | -4,5 | -182,0 | -3,7 |
| Ali-/ylikate | -35,2 | 1,5 | -32,3 | 1,3 |
| Kirjaamattomat vakuutusmatemaattiset voitot (+) ja tappiot (-) | 5,5 | -0,7 | 3,1 | -0,5 |
| Nettomääräinen saaminen (-) / velka (+) taseessa | -29,8 | 0,8 | -29,3 | 0,8 |
| Eläkesäätiö | Muut | Eläkesäätiö | Muut | |
|---|---|---|---|---|
| milj. €, 31.12 | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Velat | 1,0 | 0,8 | ||
| Saaminen | -29,8 | -0,2 | -29,3 | -0,0 |
| Nettomääräinen saaminen (-) / velka (+) taseessa | -29,8 | 0,8 | -29,3 | 0,8 |
| Eläkesäätiö | Muut | Eläkesäätiö | Muut | |
|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Tilikauden työsuoritukseen perustuvat menot | 2,9 | 0,4 | 6,4 | 0,6 |
| Korkomenot | 9,0 | 0,3 | 8,6 | 0,2 |
| Järjestelyyn kuuluvien varojen odotettu tuotto | -10,0 | -0,2 | -14,3 | -0,2 |
| Vakuutusmatemaattiset voitot (-) ja tappiot (+) | -1,9 | 0,1 | -3,3 | -0,0 |
| Tappiot/voitot järjestelyn supistamisesta | -2,2 | |||
| Eläkekulu (+) / tuotto (-) tuloslaskelmassa | -2,2 | 0,5 | -2,7 | 0,6 |
Järjestelyyn kuuluvien varojen toteutunut tuotto oli 38,5 (2008: -33,9) miljoonaa euroa vuonna 2009.
| Eläkesäätiö | Muut | Eläkesäätiö | Muut | |
|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Myytyjen suoritteiden kulut | -0,6 | -0,7 | ||
| Myynti ja markkinointi | -0,4 | 0,2 | -0,5 | 0,2 |
| Tutkimus ja kehitys | -0,8 | -1,1 | ||
| Hallinto | -0,4 | 0,3 | -0,4 | 0,5 |
| Eläkekulu (+) / tuotto (-) tuloslaskelmassa | -2,2 | 0,5 | -2,7 | 0,6 |
| Eläkesäätiö | Muut | Eläkesäätiö | Muut | |
|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Velvoite tilikauden alussa | 149,6 | 4,9 | 161,8 | 4,3 |
| Työsuorituksesta johtuvat menot | 2,9 | 0,4 | 6,4 | 0,6 |
| Korkomenot | 9,0 | 0,3 | 8,6 | 0,2 |
| Vakuutusmatemaattiset voitot (-) ja tappiot (+) | 23,4 | 0,3 | -22,9 | 0,2 |
| Kurssierot | 0,0 | -0,4 | ||
| Maksetut etuudet | -4,4 | -0,3 | -4,1 | -0,1 |
| Järjestelyn supistamisesta johtuvat voitot (-) ja tappiot (+) | -1,7 | |||
| Velvoite tilikauden lopussa | 178,8 | 5,7 | 149,6 | 4,9 |
| Eläkesäätiö | Muut | Eläkesäätiö | Muut | |
|---|---|---|---|---|
| milj. € | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Järjestelyyn kuuluvien varojen käyvät arvot tilikauden alussa | 182,0 | 3,7 | 220,5 | 2,9 |
| Varojen odotettu tuotto | 10,0 | 0,2 | 14,3 | 0,2 |
| Vakuutusmatemaattiset voitot (+) ja tappiot (-) | 28,1 | 0,1 | -48,5 | 0,1 |
| Työnantajan suorittamat maksut järjestelyyn | -1,7 | 0,5 | -0,2 | 0,8 |
| Kurssierot | 0,2 | -0,2 | ||
| Maksetut etuudet | -4,4 | -0,2 | -4,1 | -0,1 |
| Muut | -0,0 | -0,0 | ||
| Järjestelyyn kuuluvien varojen käyvät arvot tilikauden lopussa | 214,0 | 4,5 | 182,0 | 3,7 |
| järjestelyyn kuuluvien kaikkien varojen käyvistä arvoista | ||||
|---|---|---|---|---|
| % | 2009 | 2008 | ||
| Eurooppalaiset osakkeet | 40 % | 28 % | ||
| Pohjoisamerikkalaiset osakkeet | 1 % | 0 % | ||
| Osakkeet kehittyvillä markkinoilla | 8 % | 2 % | ||
| Joukkovelkakirjalainat | 40 % | 42 % | ||
| Kiinteistöt | 1 % | 0 % | ||
| Sijoitus- ja yritystodistukset | 5 % | 23 % | ||
| Rahavarat | 5 % | 5 % | ||
| Yhteensä | 100 % | 100 % |
Muissa järjestelyissä varat ovat vakuutusyhtiöiden vastuulla eikä varojen jakautumista ole mahdollista esittää omaisuusryhmittäin.
Eläkesäätiön varoihin sisältyy vuonna 2009 emoyhtiö Orion Oyj:n osakkeita käyvältä arvoltaan 31,0 (2008: 25,8) miljoonaa euroa, joka on 13,7 % (2008: 13 %) järjestelyyn kuuluvista varoista.
| % | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Diskonttauskorko | 5,0 % | 6,0 % |
| Järjestelyyn kuuluvien varojen | ||
| odotettu tuotto | 6,0 % | 5 %–8 % |
| Tuleva palkankorotusolettamus | 2,0 % | 3,5 % |
Sijoitustoiminnan tuloksellisuutta on arvioitu eläkesäätiön kokonaisvarojen näkökulmasta ja ensisijaisesti pitkällä aikavälillä. Sijoitusten tuottotavoitteet on asetettu sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille. Tavoitteena on saada järjestelyyn kuuluville varoille 6 %:n tuotto pitkällä aikavälillä.
| Eläkesäätiö | Muut | Eläkesäätiö | Muut | Eläkesäätiö | Muut | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 | 2007 | 2007 |
| Velvoitteen nykyarvo | 178,8 | 6,1 | 149,6 | 5,0 | 161,8 | 4,4 |
| Järjestelyyn kuuluvien varojen käypä arvo | -214,0 | -4,5 | -182,0 | -3,7 | -220,5 | -2,9 |
| Ylikate (-) / alikate (+) | -35,2 | 1,5 | -32,3 | 1,3 | -58,8 | 1,5 |
| Kokemusperäiset tarkistukset järjestelyiden | ||||||
| velkoihin, voitot (-) / tappiot (+) | -1,9 | 0,1 | -0,9 | 0,5 | 5,2 | 0,0 |
| Kokemusperäiset tarkistukset järjestelyihin | ||||||
| kuuluviin varoihin, voitot (+) / tappiot (-) | 28,1 | 0,2 | -48,5 | 0,2 | -2,3 | -0,0 |
Konserni ennakoi maksavansa etuuspohjaisiin eläkejärjestelyihin 10 miljoonaa euroa vuonna 2010.
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Eläkevelvoitteet | 0,1 | 0,1 |
| Vaihto-omaisuuden sisäinen kate | 1,5 | 1,7 |
| Vahvistetut tappiot | 3,6 | 1,8 |
| Muut vähennyskelpoiset tilapäiset erot | 0,3 | 0,6 |
| Yhteensä | 5,5 | 4,2 |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Lainasaaminen osakkuusyritykseltä | 0,0 | 0,1 |
| Muut lainasaamiset | 0,3 | 0,6 |
| Muut pitkäaikaiset saamiset | 0,6 | 0,8 |
| Yhteensä | 0,9 | 1,5 |
Lainasaamiset osakkuusyritykseltä ovat korottomia. Muissa lainasaamisissa on sekä markkinakorkoon perustuvia vaihtuvakorkoisia saamisia, joista osassa koronmaksu on ehdollinen, että korottomia saamisia. Kirja-arvot eivät merkittävästi poikkea käyvästä arvosta.
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Aineet ja tarvikkeet | 29,5 | 32,6 |
| Keskeneräiset tuotteet | 31,5 | 38,1 |
| Valmiit tuotteet ja tavarat | 61,7 | 60,9 |
| Yhteensä | 122,7 | 131,7 |
Tilikauden 2009 kuluksi on kirjattu vaihto-omaisuuden arvonalentumisia 1,7 (2008: 2,0) miljoonaa euroa.
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Poistoero ja varaukset | 26,7 | 27,0 |
| Eläkesaaminen | 7,9 | 7,6 |
| Konserniyhdistelyn ja -eliminointien | ||
| vaikutukset | 0,5 | 0,6 |
| Vaihto-omaisuuteen aktivoidut kulut | 5,4 | 5,8 |
| Muut veronalaiset tilapäiset erot | 2,5 | 1,0 |
| Yhteensä | 43,0 | 42,0 |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Eläkesaamiset ja -velvoitteet | -0,3 | -0,7 |
| Vaihto-omaisuuden sisäinen kate | -0,2 | 0,1 |
| Aiemmin kirjaamattomien verotuksellis | ||
| ten tappioiden arvion muutos | 0,2 | |
| Poistoero ja varaukset | 0,4 | 0,6 |
| Konserniyhdistelyn vaikutukset | 0,1 | 0,1 |
| Vaihto-omaisuuteen aktivoidut kulut | 0,5 | -0,4 |
| Vähennyskelpoiset tappiot ja | ||
| muut jaksotuserot | -0,3 | 0,6 |
| Yhteensä | 0,3 | 0,2 |
Konsernilla oli 31.12.2009 yhteensä 5,2 (2008: 25,7) miljoonaa euroa sellaisia väliaikaisia eroja, joista ei ole kirjattu laskennallista verosaamista. Saamiset liittyvät ulkomaisten tytäryhtiöiden vahvistettuihin tappioihin jotka eivät vanhene, mutta niihin sisältyvän verohyödyn realisoituminen ei ole todennäköistä.
Tilikauden aikana tuloveroja on kirjattu -0,3 (2008: 0,4) miljoonaa euroa suoraan omaan pääomaan, ja omassa pääomassa on 0,1 (2008: 0,4) miljoonaa euroa kirjattuja veroja.
| Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | |
|---|---|---|---|---|
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Myyntisaamiset | 102,6 | 102,6 | 83,1 | 83,1 |
| Saamiset osakkuusyrityksiltä | 0,1 | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
| Siirtosaamiset | 14,8 | 14,8 | 15,7 | 15,7 |
| Johdannaissopimuksiin perustuvat saamiset | 0,7 | 0,7 | 3,0 | 3,0 |
| Muut saamiset | 5,8 | 5,8 | 3,5 | 3,5 |
| Yhteensä | 124,0 | 124,0 | 105,4 | 105,4 |
| Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | |
|---|---|---|---|---|
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Erääntymättömät | 85,4 | 85,4 | 70,7 | 70,7 |
| Erääntyneet 0–30 päivää | 13,4 | 13,4 | 10,4 | 10,4 |
| Erääntyneet 31–60 päivää | 0,9 | 0,9 | 1,5 | 1,5 |
| Erääntyneet 61–90 päivää | 1,7 | 1,7 | 0,1 | 0,1 |
| Erääntyneet yli 90 päivää | 1,3 | 1,3 | 0,3 | 0,3 |
| Yhteensä | 102,6 | 102,6 | 83,1 | 83,1 |
Myyntisaamisten ja muiden lyhytaikaisten saamisten kirjanpitoarvo on kohtuullinen arvio niiden käyvästä arvosta. Myyntisaamisista ja muista saamisista tilikaudella kirjatut arvonalennukset olivat 0,2 (2008: 0,0) miljoonaa euroa.
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Tuloverosaaminen | 5,2 | 6,7 |
| Saamatta olevat rojaltit | 2,7 | 2,3 |
| Saamatta olevat korvaukset | 1,3 | 0,4 |
| Maksetut ennakkomaksut | ||
| IT-palveluista | 0,9 | 0,9 |
| Saamatta olevat T&K-avustukset | 0,8 | 1,8 |
| Hinnanerokorvaukset | 0,4 | 1,1 |
| Korot | 0,1 | 0,3 |
| Saamatta olevat palveluveloitukset | 0,0 | 0,2 |
| Muut siirtosaamiset | 3,5 | 2,0 |
| Yhteensä | 14,8 | 15,7 |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Käteinen raha ja pankkitilit | 31,7 | 37,0 |
| Korkosijoitukset | 138,8 | 139,1 |
| Yhteensä | 170,5 | 176,1 |
Korkosijoitukset ovat pankkien ja yritysten emittoimia alle 3 kuukauden sijoitus- ja yritystodistuksia.
Siirtosaamisten lyhytaikaisuudesta johtuen kirjanpitoarvot eivät poikkea käyvistä arvoista.
| Osakepääoma, | ||||
|---|---|---|---|---|
| A-osakkeet | B-osakkeet | Yhteensä | milj. € | |
| 1.1.2008 osakkeita yhteensä | 52 558 688 | 88 699 140 | 141 257 828 | 92,2 |
| 1.1.–31.12.2008 A-osakkeita muunnettu B-osakkeiksi | -1 118 020 | 1 118 020 | ||
| 31.12.2008 osakkeita yhteensä | 51 440 668 | 89 817 160 | 141 257 828 | 92,2 |
| 1.1.–31.12.2009 A-osakkeita muunnettu B-osakkeiksi | -100 000 | 100 000 | ||
| 31.12.2009 osakkeita yhteensä | 51 340 668 | 89 917 160 | 141 257 828 | 92,2 |
| 31.12.2009 yhtiön hallussa olevat omat osakkeet | -280 030 | -280 030 | ||
| 31.12.2009 osakkeita yhteensä ilman omia osakkeita | 51 340 668 | 89 637 130 | 140 977 798 | |
| 31.12.2009 ääniä yhteensä ilman omia osakkeita | 1 026 813 360 | 89 637 130 | 1 116 450 490 |
Orionilla oli 31.12.2009 yhteensä 141 257 828 osaketta, joista A-osakkeita oli 51 340 668 kappaletta ja B-osakkeita 89 917 160 kappaletta. Yhtiön osakepääoma on 92,2 (2008: 92,2) miljoonaa euroa. Vuoden 2009 lopussa Orionin hallussa oli yhteensä 280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. A- ja B-osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä 31.12.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 1 116 450 490 ääntä.
Kaikki liikkeeseen lasketut osakkeet on maksettu täysimääräisesti.
Orionin osakkeilla ei ole nimellisarvoa. A- ja B-osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo on noin 0,65 euroa osakkeelta.
Jokainen A-osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa kahdellakymmenellä (20) äänellä ja jokainen B-osake yhdellä (1) äänellä. Yhtiökokouksessa osakkeenomistaja ei kuitenkaan saa äänestää suuremmalla äänimäärällä kuin mitä 1/20 yhtiökokouksessa edustettujen eri osakelajeihin kuuluvien osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä on. Yhtiöllä itsellään ja Orionin Eläkesäätiöllä ei ole äänioikeutta Orion Oyj:n yhtiökokouksessa.
Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen ja osingonjakoon.
Yhtiöjärjestyksen 3 §:n nojalla osakkeenomistaja voi vaatia A-osakkeiden muuntamista B-osakkeiksi. 1.1.–31.12.2009 osakkeita muunnettiin yhteensä 100 000 kappaletta.
Orionin yhtiöjärjestyksen mukaan kaikkien osakkeiden vähimmäismäärä on yksi (1) ja enimmäismäärä on 1 000 000 000 osaketta. Yhtiössä voi olla enintään 500 000 000 A-osaketta ja 1 000 000 000 B-osaketta.
Orionin hallituksella on 23.3.2009 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus luovuttaa yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutus on voimassa vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Hallituksella ei ole valtuutusta korottaa osakepääomaa eikä laskea liikkeelle optio- tai vaihtovelkakirjalainaa tai optio-oikeuksia.
Maaliskuussa Orion luovutti yhteensä 44 806 kappaletta yhtiön hallussa olleita Orionin B-osakkeita konsernin avainhenkilöiden osakekannustinjärjestelmään kuuluville ja konsernin palveluksessa oleville henkilöille vuodelta 2008 maksettavina osakepalkkioina. Luovutus perustuu yhtiökokouksen 25.3.2008 antamaan valtuutukseen.
Luovutettujen osakkeiden osakekohtainen luovutushinta oli 11,97 euroa ja se oli B-osakkeen kaupankäyntimäärällä painotettu keskikurssi 5.3.2009. Luovutettujen osakkeiden luovutushinta oli yhteensä 536 417,43 euroa.
Luovutuksen jälkeen Orionin hallussa on 280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita.
Tilinpäätöspäivän jälkeen hallitus on ehdottanut jaettavaksi osinkoa 1,00 euroa osakkeelta sekä pääoman palautuksena käyttörahastosta 0,10 euroa osakkeelta.
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Ylikurssirahasto 1.1. | 17,8 | 17,8 |
| Ylikurssirahasto 31.12. | 17,8 | 17,8 |
| Käyttörahasto | |
|---|---|
| --------------- | -- |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Käyttörahasto 1.1. | 23,0 | 23,0 |
| Käyttörahasto 31.12. | 23,0 | 23,0 |
Käyttörahasto sisältyy osakeyhtiölain mukaisiin voitonjakokelpoisiin varoihin.
Muihin rahastoihin sisältyvät vararahastot 0,2 (2008: 0,1) miljoonaa euroa ja arvonmuutosrahasto. Arvonmuutosrahastoon sisältyy suojausrahasto -0,2 (2008: -1,0) miljoonaa euroa, joka sisältää suojauksena käytettävien johdannaisinstrumenttien kertyneet käypien arvojen muutosten tehokkaat osuudet.
Muuntoerot sisältävät ulkomaisten yksikköjen tilinpäätösten muuntamisesta syntyneet muuntoerot.
Tilikaudella 2009 osinkoa jaettiin 0,95 (2008: 1,00) euroa osakkeelta. Lisäksi voittovaroista jaettiin lahjoituksina 0,1 (2008: 0,1) miljoonaa euroa.
| Muut | |||
|---|---|---|---|
| milj. € | Eläke varaukset | varaukset | Yhteensä |
| 1.1.2009 | 0,4 | 0,4 | |
| Käytetyt varaukset | -0,1 | -0,1 | |
| Varausten lisäykset | 0,2 | 0,2 | |
| 31.12.2009 | 0,3 | 0,2 | 0,5 |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 | |
| Pitkäaikaiset varaukset | 0,5 | 0,4 | |
| Lyhytaikaiset varaukset | 0,0 | ||
| Yhteensä | 0,5 | 0,4 | |
Eläkevarauksiin sisältyy työttömyyseläkekuluvarauksia vuosina 2003–2005 ja 2009 aikana irtisanotuista henkilöistä, jotka eivät ole toistaiseksi työllistyneet tai mahdollisesti eivät tule työllistymään tai eivät ole saaneet työttömyyseläkepäätöstä. Varauksen odotetaan realisoituvan seuraavan 1–3 vuoden aikana.
Muut varaukset sisältävät luottotappiovarauksen Iso-Britanniassa.
| Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | |
|---|---|---|---|---|
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 77,4 | 78,8 | 88,7 | 90,7 |
| Lainat eläkevakuutusyhtiöiltä | 28,7 | 28,4 | 20,0 | 19,9 |
| Rahoitusleasingvelat | 2,4 | 2,9 | 0,8 | 0,8 |
| Muut korolliset velat | 0,3 | 0,3 | 0,4 | 0,4 |
| Pitkäaikaiset yhteensä | 108,7 | 110,3 | 109,9 | 111,8 |
| Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2009 | 2008 | 2008 |
| Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset | 20,9 | 22,7 | 16,3 | 16,6 |
| Rahoitusleasingvelat | 1,1 | 1,2 | 1,1 | 1,1 |
| Emittoidut yritystodistukset | 17,9 | 18,4 | ||
| Muut korolliset velat | 0,8 | 0,8 | 1,1 | 1,1 |
| Lyhytaikaiset yhteensä | 22,7 | 24,7 | 36,4 | 37,2 |
Velkojen käypä arvo on määritetty diskonttaamalla tulevat ennakoidut kassavirrat nykyhetkeen käyttäen korkoa, joilla konserni saisi vastaavaa lainaa tilinpäätöshetkellä. Tilinpäätöspäivän markkinakorot olivat 0,99–3,36 %, jonka päälle on diskonttauksessa lisätty yrityskohtainen marginaali.
Valtaosa korollisista veloista on euromääräisiä.
| 2009 | 2008 |
|---|---|
| 1,2 | 1,1 |
| 0,8 | |
| 0,6 | |
| 3,9 | 1,9 |
| 2,1 |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Yhden vuoden kuluessa | 1,1 | 1,1 |
| Vuotta pitemmän ja enintään viiden | ||
| vuoden kuluttua | 1,8 | 0,8 |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 0,6 | |
| Vähimmäisvuokrien nykyarvo | 3,5 | 1,9 |
| Tulevaisuudessa kertyvät rahoituskulut | 0,4 | 0,1 |
| Vähimmäisvuokrien kokonaismäärä | 3,9 | 1,9 |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Johdannaissopimukset, joihin | ||
| sovelletaan suojauslaskentaa | 0,0 | 0,8 |
| Muut pitkäaikaiset velat | 0,1 | 0,1 |
| Yhteensä | 0,1 | 0,9 |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Ostovelat | 42,3 | 30,2 |
| Muut velat osakkuusyhtiöille | 0,2 | 0,2 |
| Siirtovelat | 56,1 | 47,1 |
| Muut velat | 13,4 | 9,1 |
| Yhteensä | 112,1 | 86,6 |
| Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät | ||
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
| Osakekannustinjärjestelmästä | ||
| aiheutuvat velat | 1,4 | 0,7 |
| T&K-toimintamallin | ||
| uudelleenjärjestelykulut | 3,6 | |
| Muut jaksotetut palkat | ||
| henkilösivumenoineen | 33,1 | 28,6 |
| Maksamattomat hintaoikaisut | 4,6 | 0,4 |
| Maksamattomat rojaltit | 3,9 | 2,1 |
| Maksamattomat tutkimuskulut | 3,5 | 2,7 |
| Tuloverovelka | 3,0 | 2,4 |
| Johdannaissopimuksiin perustuvat velat | 1,2 | 1,7 |
| Maksamattomat korot | 0,4 | 1,5 |
| Muut siirtovelat | 5,1 | 3,4 |
| Yhteensä | 56,1 | 47,1 |
Siirtovelkojen lyhytaikaisuudesta johtuen kirjanpitoarvot eivät merkittävästi poikkea käyvistä arvoista.
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat |
||
| Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat |
||
| Johdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa |
0,7 | 3,0 |
| Lainat ja muut saamiset | ||
| Muut pitkäaikaiset saamiset | 0,9 | 1,5 |
| Myyntisaamiset | 102,6 | 83,1 |
| Muut saamiset | 4,2 | 5,7 |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat | ||
| Myytävissä olevat sijoitukset | 1,0 | 0,9 |
| Rahavarat | 170,5 | 176,1 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 279,9 | 270,2 |
| Johdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa |
||
| Pitkäaikaiset | 0,0 | 0,8 |
| Lyhytaikaiset | 0,3 | 0,7 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat |
||
| Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat |
||
| Johdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa |
1,0 | 1,0 |
| Jaksotettuun hankintamenoon | ||
| arvostetut rahoitusvelat | ||
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 108,7 | 109,9 |
| Muut pitkäaikaiset velat | 0,1 | 0,1 |
| Ostovelat | 42,3 | 30,2 |
| Muut lyhytaikaiset velat | 12,6 | 7,0 |
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 22,7 | 36,4 |
| Rahoitusvelat yhteensä | 187,8 | 185,9 |
Taseessa johdannaissopimukset sisältyvät muihin saamisiin ja muihin velkoihin.
Konsernin rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on minimoida rahoitusmarkkinoiden muutosten haitalliset vaikutukset konsernin tulokseen sekä varmistaa riittävä maksuvalmius. Rahoitusriskit jaetaan markkina-, vastapuoli- ja maksuvalmiusriskeihin. Konsernin pääasialliset rahoitusriskit ovat valuuttariski ja vastapuoliriski.
Rahoitusriskien hallinnan pääperiaatteet on kuvattu hallituksen hyväksymässä konsernin rahoituspolitiikassa. Rahoituksen johtoryhmä vastaa rahoituspolitiikan toteuttamisesta. Rahoituksen hoito on keskitetty konsernin rahoitusosastolle.
Markkinariski koostuu valuuttakurssi-, korko- ja sähkönhintariskistä. Yhtiöllä ei tilinpäätöshetkellä ollut osake- tai osakerahastosijoituksia.
Konsernin valuuttakurssiriski on jaettu transaktioriskiin ja translaatioriskiin.
Transaktioriski muodostuu taseen valuuttamääräisistä eristä sekä tulevan 12 kuukauden ennustetuista valuuttamääräisistä myynneistä ja ostoista. Transaktioriskiä seurataan ja suojataan aktiivisesti. Merkittävin valuuttariski on Yhdysvaltain dollareissa laskutettavassa myynnissä. Muiden valuuttojen osalta yhden yksittäisen valuutan osuus ei ole merkittävä konsernin kokonaispositiossa.
Rahoituspolitiikan mukaisesti taseen valuuttamääräiset erät pyritään suojaamaan täysimääräisesti ja ennakoitu valuuttavirta suojataan välillä 0–50%. Myynnin ja ostojen suojaus perustuu alla esitettyyn nettopositioon ja suojausinstrumentteina käytetään enintään 12 kk:n pituisia valuuttatermiinejä.
| USD | Muut valuutat | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | |
| Taseen nettopositio | 2,4 | 8,2 | 12,7 | 12,8 | |
| Ennustettu nettopositio (12 kk) | 67,7 | 60,1 | 65,8 | 44,6 | |
| Nettopositio yhteensä | 70,2 | 68,4 | 78,6 | 57,4 | |
| Suojaukset | -20,7 | -27,8 | -30,6 | -24,1 | |
| Suojaamaton nettoriski yhteensä | 49,5 | 40,6 | 48,0 | 33,4 |
Konsernilla ei ole valuuttamääräistä korollista vierasta pääomaa. Konsernin sisäiset lainat ja talletukset ovat tytäryhtiön paikallisessa valuutassa ja niiden valuuttakurssiriski on suojattu täysimääräisesti valuuttatermiineillä.
IAS 39:n määrittelemä suojauslaskenta ei ole käytössä. Valuuttajohdannaisten käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti joko liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin tai rahoitustuottoihin ja -kuluihin riippuen siitä, onko operatiivisesti tarkasteltuna suojattu myyntituottoja vai rahoitusvaroja ja -velkoja.
Translaatioriski muodostuu tytäryhtiöiden, joiden toiminnallinen valuutta on muu kuin euro, omista pääomista. Näiden tytäryhtiöiden oma pääoma 31.12.2009 oli 31,7 (2008: 18,8) miljoonaa euroa. Translaatiopositiota ei ole suojattu.
Valuuttakurssien muutosten vaikutusta konsernin tulokseen (ennen verovaikutusta) ja omaan pääomaan on kuvattu alla EUR/USD-valuuttakurssin osalta. Analyysissä on oletettu valuuttakurssimuutoksen olevan +/- 10 % (USD heikkenee/vahvistuu 10 %) ja muiden tekijöiden pysyvän muuttumattomina.
| Vaikutus omaan | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Vaikutus tulokseen | pääomaan | ||||
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 | 2009 | 2008 | |
| USD +/- 10 % | +1,7/-2,0 | -1,8/-2,2 | 0 | 0 |
Herkkyysanalyysi sisältää ainoastaan taseen rahoitusvarat ja -velat eli rahavarat, myyntisaamiset sekä ostovelat ja valuuttajohdannaiset. Herkkyysanalyysi ei anna edustavaa kuvaa valuuttariskille altistumisesta, koska valuuttasuojauksen periaatteiden mukaisesti ennakoitua seuraavan 12 kuukauden valuuttavirtaa suojataan välillä 0–50 %, eikä ko. ennakoituja liiketoimia ole IFRS 7 -standardin mukaisesti sisällytetty analyysiin. Herkkyysanalyysissä ei ole mukana translaatiopositiota.
Hintariskillä tarkoitetaan sähkömarkkinahintojen muutoksista aiheutuvaa riskiä. Sähkön markkinahinta vaihtelee runsaasti mm. sääolosuhteiden, vesitilanteen sekä päästökaupan mukaan. Orion-konserni hankkii käyttämänsä sähköenergian Suomen hinta-alueen spot-hintaan sidottuna toimituksena ja altistuu täten sähkön hintavaihtelulle.
Sähkösalkun hallintaa toteutetaan siten, että sähkön markkinahinnan vaihteluista aiheutuvalta rahavirranriskiltä voidaan suojautua, ja että sähköä voidaan hankkia jatkuvasti mahdollisimman kilpailukykyiseen hintaan. Suojausinstrumentteina käytetään Nord Poolissa noteerattavia vakiotehoisia sähköjohdannaisinstrumentteja. Arvostustasoina käytetään Nord Poolin päätöskursseja. Aluehintaerotuotteiden osalta arvostus perustuu asiantuntijan arvioon, koska markkinanoteerauksia ei OTC- tuotteelle ole saatavissa. Arviossa hyödynnetään kuitenkin saatuja tarjouksia.
Sähkönhintariskin suojauksiin sovelletaan IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa. Rahavirran suojauslaskentaa sovellettaessa suojausinstrumentista omaan pääomaan käyvän arvon rahastoon kirjattua summaa oikaistaan IAS 39.96:n mukaan siten, että siitä tulee pienempi (absoluuttisina lukuina) seuraavista kahdesta luvusta:
Jäljelle jäävä osuus suojausinstrumentin voitosta tai tappiosta edustaa suojauksen tehottomuutta ja se kirjataan tulosvaikutteisesti.
Tilikauden 2009 aikana on omaan pääomaan kirjattu sähkösuojauksista käyvän arvon arvostusta -0,2 (2008: -1,0) miljoonaa euroa. Johdannaisten nimellisarvot olivat yhteensä 7,0 (2008: 5,7) miljoonaa euroa.
Muutokset korkotasossa vaikuttavat konsernin rahavirtaan ja tulokseen. Konsernin korollinen vieras pääoma oli 31.12.2009 yhteensä 131,5 (2008: 146,3) miljoonaa euroa. Konserni on altistunut korkotason noususta aiheutuvalle korkoriskille Euroopan Investointipankilta otettujen pitkäaikaisten lainojen osalta. Näiden lainojen pääoma oli 31.12.2009 yhteensä 88,7 miljoonaa euroa ja lainojen korko on sidottu 6 kk euribor-korkoon. Mikäli korkotaso nousisi vuonna 2010 paralleelisti yhdellä prosenttiyksiköllä (1 %) tilinpäätöshetkellä hinnoitelluista koroista muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomana kasvaisivat konsernin arvioidut korkokulut vuonna 2010 0,6 miljoonaa euroa (ennen verovaikutusta).
Konsernin altistumista markkinakorkojen muutoksille vähentää kuitenkin se, että konsernin korkosijoitukset, jotka olivat 31.12.2009 138,8 miljoonaa euroa, on sijoitettu lyhyen koron instrumentteihin.
Vastapuoliriskin toteutuessa konsernin vastapuoli ei täytä sopimusvelvoitteitaan ja tämän seurauksena konsernilta jää varoja saamatta. Maksimi luottoriski 31.12.2009 on 278,6 (2008: 267,7) miljoonaa euroa, joka koostuu rahoitusvaroista vähennettynä rahoitusveloissa olevien johdannaisten kirjanpitoarvoilla. Pääasialliset riskit liittyvät myyntisaamisiin sekä rahavaroihin.
Konsernin rahoituspolitiikka määrittelee sijoitustransaktioiden ja johdannaissopimusten vastapuolten luottokelpoisuusvaatimukset. Sijoituskohteille ja johdannaissopimusten vastapuolille on luottokelpoisuuden ja vakavaraisuuden perusteella määritetty limiitit, joita ylläpidetään ja seurataan säännöllisesti. Sijoitukset ovat jälkimarkkinakelpoisissa, alle 3 kuukauden pituisissa korkoinstrumenteissa.
Konsernin asiakasluottopolitiikka määrittelee asiakkaiden luottokelpoisuusvaatimukset. Lääketeollisuudessa myyntisaamiset tyypillisesti keskittyvät eri maantieteellisten alueiden jakelijoille. Konsernin myyntisaamisista 71 % koostuu saamisista 25 suurimmalta asiakkaalta. Merkittävimmät yksittäiset asiakkaat ovat lääkemyynnin markkinointikumppani Novartis sekä lääkejakelija Oriola-KD Oyj. Myyntisaamisiin ei sisälly oleellista riskiä, mutta tilanteen mukaan vastapuoliriskiä pienennetään mm. vaatimalla käteismaksua tai vahvistettua remburssia. Tilikauden tulosvaikutteiset luottotappiot olivat vähäiset.
Konsernin tavoitteena on säilyttää hyvä maksuvalmiusasema kaikissa olosuhteissa. Maksuvalmiutta turvaavat liiketoiminnan kassavirran ja rahavarojen lisäksi pankkitililimiitit, 75 miljoonan euron vahvistettu luottolimiitti, joka on nostettavissa kesäkuuhun 2011 asti ja 100 miljoonan euron suuruinen vahvistamaton yritystodistusohjelma. Tilinpäätöshetkellä yritystodistuksia ei ollut laskettu liikkeelle.
Konsernin korollinen velka oli 31.12.2009 131,5 (2008: 146,3) miljoonaa euroa, josta valtaosa on pitkäaikaisia lainoja. Euroopan Investointipankilta otettujen lainojen keskimaturiteetti on 4,6 vuotta ja eläkevakuutusyhtiöiltä otettujen lainojen 2,1 vuotta.
Konsernin rahavarat olivat 31.12.2009 170,5 (2008: 176,1) miljoonaa euroa, joten konsernilla ei ollut korollista nettovelkaa. Konsernin likviditeetin turvaamiseksi ylimääräiset kassavarat sijoitetaan pääsääntöisesti lyhytaikaisiin jälkimarkkinakelpoisiin, hyvän luottokelpoisuuden omaaviin euromääräisiin korkoinstrumentteihin, joiden vastapuolet ja limiitit on määritelty rahoituspolitiikan mukaisesti.
| milj. € | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014- | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Lainat rahoituslaitoksilta | 12,8 | 13,3 | 13,3 | 13,0 | 47,6 | 100,0 |
| Rahoituskulut | -1,5 | -2,0 | -2,0 | -1,7 | -4,2 | -11,3 |
| Lainojen lyhennykset | 11,3 | 11,3 | 11,3 | 11,3 | 43,5 | 88,7 |
| Lainat eläkevakuutusyhtiöiltä | 10,8 | 10,5 | 10,1 | 9,8 | 41,3 | |
| Rahoituskulut | -1,3 | -0,9 | -0,6 | -0,2 | -3,0 | |
| Lainojen lyhennykset | 9,6 | 9,6 | 9,6 | 9,6 | 38,2 | |
| Rahoitusleasinglainat | 1,1 | 1,0 | 0,4 | 0,4 | 1,0 | 3,9 |
| Rahoituskulut | -0,1 | -0,1 | -0,1 | -0,1 | -0,1 | -0,4 |
| Rahoitusleasinglainojen lyhennykset | 1,0 | 0,9 | 0,4 | 0,3 | 0,9 | 3,5 |
| Muut velat | 0,8 | 0,1 | 0,1 | 1,0 | ||
| Rahoituskulut | -0,0 | -0,0 | -0,0 | -0,0 | ||
| Muiden velkojen lyhennykset | 0,8 | 0,1 | 0,1 | 1,0 |
Yllä olevat kassavirrat ovat diskonttaamattomia. Muuttuvakorkoisten lainojen rahoituskuluja arvioitaessa on käytetty termiinikorkoja tai keskimääräistä sopimuksen mukaista viitekorkoa.
Konsernin taloudellisissa päämäärissä on pääomarakenteeseen liittyen määritetty tavoitteeksi säilyttää omavaraisuusaste, konsernin oma pääoma suhteessa taseen loppusummaan, vähintään 50 % tasolla. Tämä omavaraisuusaste ei ole yhtiön näkemys optimaalisesta pääomarakenteesta vaan se on osa kokonaisuutta, jossa määritellään toiminnan kasvuun ja kannattavuuteen liittyviä tavoitteita sekä yhtiön osingonjakopolitiikka.
| Vaatimus | |
|---|---|
| Konsernin omavaraisuusaste | >35 % |
| Konsernin korolliset velat / EBITDA | <1,5:1 |
| Konsernin EBITDA / nettokorkokulut | >10:1 |
Kovenantin rikkoutuessa velkojalla on oikeus vaatia vakuuksia. Jos vakuuksia tässä tilanteessa ei tarjottaisi, velkojalla olisi oikeus eräännyttää velka ennenaikaisesti.
| 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Oma pääoma, milj. € | 439,1 | 418,6 |
| Taseen loppusumma, milj. € | 727,1 | 695,5 |
| Omavaraisuusaste | ||
| (sis. ennakkomaksuja), % | 60,4 % | 60,2 % |
| Korolliset velat | 131,5 | 146,3 |
|---|---|---|
| EBITDA | 241,4 | 216,6 |
| Korolliset velat / EBITDA | 0,5 | 0,7 |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| EBITDA | 241,4 | 216,6 |
| Nettokorkokulut | 2,7 | 0,2 |
| EBITDA / nettokorkokulut | 88 | 948 |
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Annetut vakuudet omista | ||
| sitoumuksista | ||
| Annetut kiinteistökiinnitykset | 32,0 | 19,0 |
| Orionin Eläkesäätiölle annetut | 9,0 | 9,0 |
| Takaukset | 1,1 | 1,0 |
| Muut | 0,3 | 0,3 |
Orion Oyj on aloittanut 13.11.2007, 7.2.2008 ja 12.11.2008 patenttiloukkausoikeudenkäynnit Yhdysvalloissa Sun-konserniin kuuluvia yhtiöitä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia patenttejaan nro 6,500,867 ja 5,446,194.
Sun Pharmaceutical Industries Limited pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille Stalevo®-lääkkeen geneeriset versiot (annosvahvuudet 25/100/200 ja 37,5/150/200 mg, vaikuttavat aineet karbidopa, levodopa ja entakaponi). Sun Pharma Global, Inc. pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneerisen version Orionin Comtan®-nimisestä alkuperälääkkeestä.
Orion Oyj on aloittanut 4.9.2009 yhdessä Hospira, Inc. -yhtiön kanssa patenttiloukkausoikeudenkäynnin Yhdysvalloissa Sandoz International GmbH ja Sandoz Inc. -yhtiöitä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia patenttejaan. Oikeudenkäynti koskee Orionin patenttia nro 4,910,214 sekä Orionin ja Hospiran yhteistä patenttia nro 6,716,867.
Sandoz on hakenut lupaa valmistaa ja markkinoida Yhdysvalloissa geneeristä versiota Precedex®-nimisestä Orionin alkuperälääkkeestä (deksmedetomidiini hydrokloridi 100 µg emästä/ml), jota markkinoi Yhdysvalloissa Orionin lisenssikumppani Hospira.
Orion arvioi, että kulut oikeudenkäynnistä Sandoz-yhtiöitä vastaan tulevat olemaan olennaisesti pienemmät kuin Yhdysvalloissa meneillään olevien entakaponipatenttioikeudenkäyntien kustannukset.
Orion Oyj ja Wockhardt USA, LLC ja Wockhardt Limited (yhdessä "Wockhardt") solmivat 29.4.2009 sovintosopimuksen kiistassa, jossa Orion oli patenttejaan puolustaakseen haastanut Wockhardtin oikeuteen Yhdysvalloissa Wockhardtin jätettyä Orionin Comtan®- ja Stalevo®-valmisteiden geneerisiä versioita koskevat myyntilupahakemukset
Orion aloitti ensimmäisen oikeudenkäynnin Wockhardtia vastaan Yhdysvalloissa vuonna 2007 ja kaksi myöhempää oikeudenkäyntiä vuonna 2008. Sovintoratkaisu koskee kaikkia kolmea oikeudenkäyntiä. Sovintosopimuksen ehtojen mukaan Wockhardt voi tuoda Yhdysvaltain markkinoille Comtan- ja Stalevo-valmisteiden geneeriset versiot 30.9.2012, tai mahdollisesti
tiettyjen edellytysten täyttyessä jo sitä aikaisemminkin. Osapuolet ovat sopineet, että Orion toimittaa mainittuja geneerisiä valmisteita Wockhardtille. Osapuolet eivät julkista sovintosopimuksen ehtoja muilta osin.
Sovinnon johdosta kaikki kolme oikeudenkäyntiä lopetettiin ja niiden kohteina olleet Orionin US-patentit nro 5,446,194; 5,135,950; 6,599,530; 6,797,732; ja 6,500,867 pysyvät voimassa.
Yhdysvalloissa voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti Orion on toimittanut kaikki yllä mainitut sopimukset Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisille (U.S. Federal Trade Commission ja United States Department of Justice).
| Johdannaissopimusten nimellisarvot | Jäljellä oleva maturiteetti | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| Nimellisarvo | Nimellisarvo | ||||
| milj. € | 2009 | 2010 | 2011 | 2012– | 2008 |
| Johdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | |||||
| Valuuttatermiinit | 86,4 | 86,4 | 64,6 | ||
| Johdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | |||||
| Sähkötermiinit | 7,0 | 2,3 | 2,2 | 2,5 | 5,7 |
| 2009 | 2008 | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| milj. € | Positiivinen | Negatiivinen | Netto | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
| Johdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | ||||||
| Valuuttatermiinit | 0,7 | -1,0 | -0,3 | 3,0 | -1,0 | 2,0 |
| Johdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | ||||||
| Sähkötermiinit | 0,4 | -0,6 | -0,2 | -1,0 | -1,0 |
| 2009 MWh |
2008 MWh |
|
|---|---|---|
| Sähköjohdannaiset | 159 576 | 107 760 |
| milj. € | Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Valuuttatermiinit | -0,3 | -0,3 | ||
| Sähkötermiinit | -0,2 | -0,2 |
Sekä valuutta- että sähkötermiinit ovat OTC-johdannaisia ja niiden käypänä arvona on käytetty tiliinpäätöspäivänä saatavilla olevia markkinanoteerauksia.
Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat
| milj. €, 31.12. | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Yhden vuoden kuluessa | 1,9 | 1,7 |
| Vuotta pitemmän ja enintään viiden | ||
| vuoden kuluttua | 2,3 | 2,1 |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 0,0 | 0,2 |
| Yhteensä | 4,3 | 4,0 |
| Muiden vuokrasopimusten perusteella | ||
| suoritetut vuokramenot tilikaudella | 2,8 | 2,0 |
Muihin vuokrakuluihin sisältyy pääsääntöisesti kulut ulkomailla vuokratuista toimitiloista.
Vuokratuotot on esitetty kohdassa 2. Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut. Vuokratuotot sisältävät pääsääntöisesti henkilökunnalta ja ulkopuolisilta saatuja vuokria konsernin omistamista kiinteistöistä.
Lähipiiriin Orion-konsernissa katsotaan kuuluvan emoyhtiö Orion Oyj, tytäryhtiöt, osakkuusyhtiöt, yhteisyritykset, Orion Oyj:n hallituksen jäsenet, Orionkonsernin johtoryhmän jäsenet, edellä mainittujen henkilöiden läheiset perheenjäsenet, edellä mainittujen henkilöiden määräysvaltayhteisöt sekä Orionin Eläkesäätiö.
| Konserni | Emoyhtiö | |||
|---|---|---|---|---|
| Omistus | Äänivalta | Omistus | Äänivalta | |
| osuus % | osuus % | osuus % | osuus % | |
| Lääkeliiketoiminta | ||||
| Emoyhtiö Orion Oyj | ||||
| Fermion Oy, Espoo | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Finorion Unipessoal Lda, Portugali | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| OOO Orion Pharma, Venäjä | 100,00 | 100,00 | ||
| Orion Pharma (Austria) GmbH, Itävalta | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma (Ireland) Ltd., Irlanti | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma (UK) Ltd., Iso-Britannia | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma A/S, Tanska | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma AB, Ruotsi | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma AG, Sveitsi | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma AS, Norja | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma BVBA, Belgia 1) | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma Farmakeftiki MEPE, Kreikka | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma GmbH, Saksa | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma Ilac Pazarlama Ticaret Limited Sirketi, Turkki 1) | 100,00 | 100,00 | 90,00 | 90,00 |
| Orion Pharma Kft., Unkari | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma S.L., Espanja | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma S.r.l., Italia | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma SA, Ranska 1) | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Pharma, Inc., USA 1) | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| OÜ Orion Pharma Eesti, Viro | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| UAB Orion Pharma, Liettua | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Orion Export Oy, Espoo 1) | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Saiph Therapeutics Oy, Espoo 1) | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Kiinteistö Oy Harmaaparta, Espoo | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Kiinteistö Oy Kalkkipellontie 2, Espoo | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Kiinteistö Oy Kapseli, Hanko | 100,00 | 100,00 | ||
| Kiinteistö Oy Nilsiänkatu 10, Helsinki | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Kiinteistö Oy Pilleri, Hanko | 70,39 | 70,39 | ||
| Kiinteistö Oy Tonttuvainio, Espoo | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
| Diagnostiikkaliiketoiminta | ||||
| Orion Diagnostica Oy, Espoo | 100,00 | 100,00 | 100,00 | 100,00 |
|---|---|---|---|---|
| Orion Diagnostica AB, Ruotsi | 100,00 | 100,00 | ||
| Orion Diagnostica as, Norja | 100,00 | 100,00 | ||
| Orion Diagnostica Danmark A/S, Tanska | 100,00 | 100,00 |
1) Yhtiöt eivät harjoita liiketoimintaa
Konsernissa ei ole 1/5-osan tai sitä suuremman omistusosuuden kohteena olevia yrityksiä, joita ei ole yhdistelty osakkuus- tai tytäryhtiöinä.
Konsernilla ei ole merkittäviä liiketapahtumia lähipiirin kanssa lukuun ottamatta etuuspohjaisia eläkekuluja Orionin Eläkesäätiön kanssa.
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Palkat ja muut lyhytaikaiset | ||
| työsuhde-etuudet | 3,0 | 2,7 |
| Työsuhteen päättymisen jälkeiset | ||
| etuudet | 0,3 | 0,5 |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Timo Lappalainen, toimitusjohtaja | 0,6 | 0,5 |
| Matti Kavetvuo, puheenjohtaja | 0,1 | 0,1 |
| Jukka Ylppö, varapuheenjohtaja | 0,1 | 0,1 |
| Sirpa Jalkanen | 0,0 | |
| Eero Karvonen | 0,0 | 0,1 |
| Leena Palotie | 0,0 | 0,0 |
| Vesa Puttonen | 0,1 | 0,1 |
| Hannu Syrjänen | 0,0 | 0,0 |
| Hallituksen jäsenet yhteensä | 0,4 | 0,4 |
1)Tarkat luvut sivuilla 58 ja 62.
Emoyhtiön toimitusjohtajan eläkeiäksi on sovittu 60 vuotta ja eläketasoksi 60 % palkasta. Lisäksi joillakin johdon jäsenillä on mahdollisuus jäädä eläkkeelle 60–63-vuotiaina eläketason ollessa 60 % eläkepalkasta.
Orion Oyj on antanut Orionin Eläkesäätiölle 9,0 miljoonan euron kiinteistökiinnityksen, jota tarvittaessa voidaan käyttää eläkevastuun kattamiseen.
Orion Oyj:llä on 0,0 miljoonan euron koroton lainasaaminen Hangon Puhdistamo Oy:ltä.
Tilikauden jälkeen ei ole tiedossa sellaisia olennaisia tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia, jotka olisivat voineet vaikuttaa tilinpäätöslaskelmiin.
| milj. € | Liitetieto | 2009 | 2008 |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 1 | 634,8 | 586,9 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2 | 10,2 | 15,1 |
| Liiketoiminnan kulut | 3, 4 | -450,8 | -426,1 |
| Liikearvopoistot | 4 | -3,4 | -3,4 |
| Muut poistot | 4 | -23,7 | -21,5 |
| Liikevoitto | 167,0 | 151,0 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 5 | 4,8 | 22,9 |
| Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja | 171,8 | 173,9 | |
| Satunnaiset erät | 6 | 11,8 | 13,3 |
| Tilinpäätössiirrot | 7 | -0,8 | -0,4 |
| Verot | 8 | -46,3 | -43,3 |
| Tilikauden voitto | 136,5 | 143,5 |
| milj. €, 31.12. | Liitetieto | 2009 | 2008 |
|---|---|---|---|
| Aineettomat oikeudet | 60,9 | 34,5 | |
| Liikearvo | 3,4 | ||
| Muut pitkävaikutteiset menot | 3,6 | 2,8 | |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 9 | 64,5 | 40,8 |
| Maa-alueet | 3,7 | 3,7 | |
| Rakennukset ja rakennelmat | 73,3 | 76,2 | |
| Koneet ja kalusto | 58,0 | 54,6 | |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 0,7 | 0,8 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset | |||
| hankinnat | 3,8 | 4,6 | |
| Aineelliset hyödykkeet yhteensä | 10 | 139,5 | 139,9 |
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | 85,5 | 84,9 | |
| Muut sijoitukset | 1,3 | 1,3 | |
| Sijoitukset yhteensä | 11 | 86,9 | 86,2 |
| Pysyvät vastaavat yhteensä | 290,8 | 266,9 | |
| Vaihto-omaisuus | 12 | 83,5 | 92,9 |
| Pitkäaikaiset saamiset | 13 | 0,3 | 0,5 |
| Myyntisaamiset | 14 | 88,6 | 72,1 |
| Muut lyhytaikaiset saamiset | 14 | 22,4 | 27,3 |
| Rahoitusarvopaperit | 15 | 138,8 | 139,1 |
| Rahat ja pankkisaamiset | 13,7 | 22,6 | |
| Vaihtuvat vastaavat yhteensä | 347,2 | 354,5 | |
| Vastaavaa yhteensä | 638,0 | 621,4 |
| milj. €, 31.12. | Liitetieto | 2009 | 2008 |
|---|---|---|---|
| Osakepääoma | 92,2 | 92,2 | |
| Ylikurssirahasto | 17,8 | 17,8 | |
| Käyvän arvon rahasto | -0,2 | -1,4 | |
| Käyttörahasto | 23,0 | 23,0 | |
| Kertyneet voittovarat | 29,5 | 19,3 | |
| Tilikauden voitto | 136,5 | 143,5 | |
| Oma pääoma yhteensä | 16 | 298,9 | 294,5 |
| Tilinpäätössiirtojen kertymä | 17 | 74,0 | 73,2 |
| Pakolliset varaukset | 18 | 0,9 | 0,9 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 77,4 | 88,7 | |
| Lainat eläkevakuutusyhtiöiltä | 28,7 | 20,0 | |
| Muut pitkäaikaiset velat | 0,3 | 1,2 | |
| Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä | 19 | 106,3 | 109,8 |
| Ostovelat | 43,3 | 30,9 | |
| Muut lyhytaikaiset velat | 114,7 | 112,0 | |
| Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä | 20 | 158,0 | 142,9 |
| Vastattavaa yhteensä | 638,0 | 621,4 |
| milj. € | 2009 | 2008 |
|---|---|---|
| Liikevoitto | 167,0 | 151,0 |
| Suunnitelman mukaiset poistot | 27,1 | 24,9 |
| Muut oikaisut | 2,8 | 0,1 |
| Oikaisut liikevoittoon yhteensä | 29,9 | 25,0 |
| Lyhytaikaisten liikesaamisten muutos | -3,0 | -5,3 |
| Vaihto-omaisuuden muutos | 9,4 | -9,4 |
| Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos | 9,9 | -1,0 |
| Käyttöpääoman muutos yhteensä 1) | 16,3 | -15,7 |
| Maksetut korot | -9,7 | -9,2 |
| Saadut osingot 2) | 9,4 | 11,2 |
| Saadut korot 2) | 4,5 | 7,0 |
| Maksetut verot | -43,1 | -45,4 |
| Liiketoiminnan rahavirta yhteensä | 174,5 | 124,0 |
| Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin | -18,3 | -22,0 |
| Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin | -34,6 | -22,7 |
| Aineellisten hyödykkeiden myynnit | 1,2 | 1,2 |
| Investoinnit tytäryhtiöosakkeisiin | -0,2 | -0,0 |
| Muiden sijoitusten myynnit | 0,0 | |
| Myönnetyt lainat (-) / takaisinmaksut (+) | -0,5 | -0,7 |
| Investointien rahavirta yhteensä | -52,3 | -44,1 |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 6,5 | 134,8 |
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -18,6 | -104,2 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 22,8 | 125,0 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -21,2 | -0,3 |
| Omien osakkeiden hankinta | -4,8 | |
| Maksetut osingot ja muu voitonjako | -134,2 | -141,1 |
| Saadut konserniavustukset | 13,3 | |
| Rahoituksen rahavirta yhteensä | -131,4 | 9,4 |
| Rahavarojen muutos | -9,2 | 89,3 |
| Rahavarat 1.1. 3) | 161,7 | 72,4 |
| Rahavarojen muutos | -9,2 | 89,3 |
| Rahavarat 31.12. 3) | 152,4 | 161,7 |
1) Emoyhtiön ja sen kotimaisten tytäryhtiöiden välisten lainojen ja saamisten muutokset sisältyvät bruttomääräisinä emoyhtiön käyttöpääoman muutokseen.
2) Tytäryhtiöiden maksamat osingot ja korot sisältyvät emoyhtiön liiketoiminnan rahavirtaan.
3) Rahavarat sisältävät rahojen ja pankkisaamisten lisäksi likvidit arvopaperit, joiden arvon vaihteluun on erittäin vähäinen riski.
Orion Oyj on Orion-konsernin emoyhtiö ja sen kotipaikka on Espoo. Yhtiön Y-tunnus on 1999212-6.
Orion Oyj:n ensimmäinen tilikausi oli 1.7.–31.12.2006, koska yhtiö syntyi 1.7.2006 entisen Orion-konsernin jakauduttua lääke- ja diagnostiikkaliiketoimintaan sekä tukkukauppaliiketoimintaan. Kaupankäynti Helsingin pörssissä Orion Oyj:n osakkeilla alkoi 3.7.2006.
Orion Oyj:n tilinpäätös laaditaan noudattaen Suomessa voimassa olevaa kirjanpitolakia sekä tilinpäätöksen laatimista koskevia muita säännöksiä ja määräyksiä. Merkittävimmät erot Orion-konsernin tilinpäätöksen laatimisessa noudatettaviin IFRS-laadintaperiaatteisiin ovat seuraavat kohdat:
Vaihto-omaisuuden arvoon on sisällytetty vaihto-omaisuuden hankintamenot sekä valmistusmenot, jotka sisältävät välittömästi tuotannon määrään yhteydessä olevat menot.
Aineettomiin hyödykkeisiin kuuluvan liikearvon tasearvo perustuu alkuperäiseen hankintamenoon, josta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Liikearvon poistoaika on pääsääntöisesti 5 vuotta. Eräissä tapauksissa liikearvon taloudellinen pitoaika on arvioitu pidemmäksi, kuitenkin enintään 20 vuodeksi.
Yhtiön palveluksessa olevalle henkilöstölle on järjestetty eläketurva Orionin Eläkesäätiössä ja eläkevakuutusyhtiöissä. Emoyhtiön tilinpäätöksessä eläkekuluja ovat eläkevakuutusyhtiöille suoritettavien eläkevakuutusmaksujen lisäksi eläkesäätiölle maksettavat kannatusmaksut.
Vuokrasopimusten perusteella maksettavat vuokrat kirjataan kuluksi tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.
Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 189 019 101,80 euroa, josta tilikauden voittoa on 136 467 859,83 euroa.
Hallitus ehdottaa, että emoyhtiön voitonjakokelpoisista varoista:
| 47 891 303,80 euroa |
|---|
| lahjoitetaan lääketieteelliseen tutkimukseen ja muuhun yleishyödylliseen tarkoitukseen 150 000,00 euroa |
| 140 977 798,00 euroa |
| hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Voitonjakoehdotuksen tekemispäivänä osinkoon oikeuttavia osakkeita oli 140 977 798 kappaletta, joten osingon |
| jaetaan osinkoa 1,00 euroa osaketta kohden. Osingonjaon täsmäytyspäivänä yhtiön |
189 019 101,80 euroa
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut oleellisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.
Lisäksi hallitus ehdottaa 24.3.2010 pidettävälle Orion Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle, että pääoman palautuksena käyttörahastosta jaetaan 0,10 euroa osaketta kohden.
Tämän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen esitämme yhtiökokouksen käsiteltäväksi.
Espoossa 9. päivänä helmikuuta 2010
Matti Kavetvuo Jukka Ylppö Sirpa Jalkanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja
Eero Karvonen Leena Palotie Vesa Puttonen
Hannu Syrjänen Timo Lappalainen
toimitusjohtaja
Olemme tarkastaneet Orion Oyj:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.–31.12.2009. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että konsernitilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.
Tilintarkastajan tulee suorittaa tilintarkastus Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti ja sen perusteella antaa lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja tilintarkastuksen suunnittelua ja suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen varmuus siitä, että tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa ei ole olennaisia virheellisyyksiä, ja että emoyhtiön hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat toimineet osakeyhtiölain mukaisesti.
Tilintarkastustoimenpiteillä tulisi varmistua tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lukujen ja muiden tietojen oikeellisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan ja arvioihin riskeistä, että tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen virheellisyys.
Tarvittavia tarkastustoimenpiteitä suunniteltaessa arvioidaan myös tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laadintaan ja esittämiseen liittyvää sisäistä valvontaa. Lisäksi arvioidaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleistä esittämistapaa, tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sekä johdon tilinpäätöksen laadinnassa soveltamia arvioita.
Tilintarkastus on toteutettu Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Käsityksemme mukaan olemme suorittaneet tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoamme varten.
Lausuntonamme esitämme, että konsernitilinpäätös antaa EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin taloudellisesta asemasta sekä sen toiminnan tuloksesta ja rahavirroista.
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Puollamme tilinpäätöksen vahvistamista. Hallituksen esitys taseen osoittaman voiton käyttämisestä on osakeyhtiölain mukainen. Puollamme vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tarkastamaltamme tilikaudelta.
Espoossa 9. päivänä helmikuuta 2010
PricewaterhouseCoopers Oy KHT-yhteisö
Janne Rajalahti KHT
| Voitto ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut | |||
|---|---|---|---|
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), % | = | Taseen loppusumma – korottomat velat kaudella keskimäärin | x 100 |
| Tilikauden voitto | |||
| Oman pääoman tuotto (ROE), % | = | Oma pääoma kaudella keskimäärin | x 100 |
| Oma pääoma | |||
| Omavaraisuusaste, % | = | Taseen loppusumma – saadut ennakot | x 100 |
| Korollinen vieras pääoma – rahavarat | |||
| Nettovelkaantumisaste, % | = | Oma pääoma | x 100 |
| Osakekohtainen tulos, € | = | Emoyhtiön omistajille kuuluva voitto | |
| Osakemäärä ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita kaudella keskimäärin | |||
| Osakekohtainen rahavirta | Liiketoiminnan rahavirta + investointien rahavirta | ||
| ennen rahoituseriä, € | = | Osakemäärä ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita kaudella keskimäärin | |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | |||
| Osakekohtainen oma pääoma, € | = | Osakemäärä kauden lopussa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita | |
| Tilikaudelta jaettava osinko | |||
| Osakekohtainen osinko, € | = | Osakemäärä kauden lopussa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita | |
| Osakekohtainen osinko | |||
| Osingonjakosuhde, % | = | Osakekohtainen tulos | x 100 |
| Osakekohtainen osinko | |||
| Efektiivinen osinkotuotto, % | = | Kauden viimeinen kaupantekokurssi | x 100 |
| Kauden viimeinen kaupantekokurssi | |||
| Hinta/voitto-suhde (P/E) | = | Osakekohtainen tulos | |
| Osakkeen euromääräinen kokonaisvaihto | |||
| Osakkeen keskikurssi, € | = | Vaihdettujen osakkeiden määrä kaudella keskimäärin | |
| Osakekannan markkina-arvo, milj. € | = | Osakemäärä kauden lopussa × kauden viimeinen kaupantekokurssi |
Tämä julkaisu sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin tosiasioihin vaan viittaavat yhtiön toimintoihin tai taloudelliseen tulokseen tulevaisuudessa. Lausumiin sisältyy ilmaisuja tulevaisuuden strategioista ja niiden hyöty- ja tuotto-odotuksista. Näihin lausumiin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteutuvat tulokset saattavat poiketa olennaisesti tässä lausutuista olettamuksista, johtuen lukuisista eri tekijöistä, mukaan lukien myös mahdollisuus, että Orion päättää olla toteuttamatta esitettyjä strategioita, tai että strategioihin perustuvia odotuksia ei saavuteta. Orion ei ole velvollinen myöhemmin päivittämään tai korjaamaan tämän julkaisun sisältämää informaatiota.
Vanha Orion Oyj jakautui 1.7.2006 kahdeksi uudeksi yhtiöksi, Orion Oyj:ksi ja Oriola-KD Oyj:ksi. Kaikki tässä julkaisussa annettu taloudellinen informaatio, joka perustuu sitä edeltäneeseen aikaan (proforma-luvut), on eriytetty jakautuneen Orion-konsernin tilinpäätöksistä. Tämä historiallinen informaatio on kuitenkin valmisteltu ainoastaan havainnollistamaan tiettyä kehitystä eikä se välttämättä kuvaa, millaiset nykyisen Orion Oyj:n tulos, taloudellinen asema, taikka oman pääoman tai kassavirtojen muutokset olisivat olleet, jos yhtiö olisi toiminut omana erillisenä oikeushenkilönä ennen 1.7.2006.
| Käännä |
|---|
| kirja ympäri |
| Hyvä lukija, |
| olet päässyt Orionin tilinpäätöksen |
| viimeiselle sivulle. Katsaus Orionin vuoteen 2009 alkaa tämän kirjan |
| kääntöpuolelta. Pyöräytä kirja |
| ympäri päästäksesi katsauksen pariin. |
| Hauskoja lukuhetkiä! |
Hyvinvointia rakentamassa luvuin
tilinpäätös 2009
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.