Skip to main content

AI assistant

Sign in to chat with this filing

The assistant answers questions, extracts KPIs, and summarises risk factors directly from the filing text.

Nokia Oyj Interim / Quarterly Report 2016

Aug 4, 2016

3231_rns_2016-08-04_e66da1d0-7590-4835-a756-62e260e8a257.pdf

Interim / Quarterly Report

Open in viewer

Opens in your device viewer

NOKIA

Vuoden 2016 toisen neljänneksen katsaus ja tammi-kesäkuun puolivuosikatsaus

Vakaa taloudellinen tulos ja kustannussäästötavoitteen nosto

Taloudelliset pääkohdat

  • Vuoden 2016 toisen neljänneksen ei-IFRS-liikevaihto oli 5,7 miljardia euroa (raportoitu 5,6 miljardia euroa). Vuoden 2015 toisella neljänneksellä yhdistetyn yhtiön vertailukelpoinen ei-IFRS-liikevaihto olisi ollut 6,4 miljardia euroa (ainoastaan Nokian raportoitu liikevaihto olisi ollut 2,9 miljardia euroa).
  • Vuoden 2016 toisen neljänneksen laimennettu ei-IFRS-osakekohtainen tulos oli 0,03 euroa (raportoitu -0,12 euroa).
  • Vuotuista kustannussäästötavoitetta nostettiin, ja Nokia tavoittelee nyt noin 1,2 miljardin euron vuotuisia kokonaiskustannussäästöjä pois lukien Nokia Technologies koko vuoden 2018 aikana verrattuna Nokian ja Alcatel-Lucentin yhdistettyihin ei-IFRS-toimintakuluihin koko vuonna 2015. Nokia kirjasi tähän liittyen noin 600 miljoonaa euroa uudelleenjärjestely- ja muita niihin liittyviä kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä.

Nokian verkkoliiketoiminta

  • Liikevaihto laski 11 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Langattoman infrastruktuurin markkinasta antamiemme näkymien mukaisesti Ultra Broadband Networks -segmenttiin kuuluvan Mobile Networks -liiketoimintaryhmämme liikevaihto oli heikko, ja se vastasi noin 80 %:a Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihdon yleisestä laskusta. IP Networks and Applications -segmentti vaikutti lisäksi liikevaihdon laskuun. Ultra Broadband Networks -segmentin Fixed Networks -liiketoimintaryhmän liikevaihdon vahva kasvu tasoitti tätä osin.
  • Vuoden 2016 toisella neljänneksellä bruttokateprosentti oli vakaa, ja se oli 37,4. Liikevoittoprosentti oli 6,0 vuoden 2016 toisella neljänneksellä. Latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely vaikutti kielteisesti sekä bruttokate- että liikevoittoprosenttiin. Tämä vaikutus pois lukien bruttokateprosentti olisi ollut noin 38 ja liikevoittoprosentti olisi ollut lähes 7.

Nokia Technologies

  • Liikevaihto laski 11 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Vuoden 2015 toiseen neljänneksen myönteisesti vaikuttaneet kertaluonteiset erät pois lukien Nokia Technologiesin liikevaihto olisi kasvanut noin 10 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tämä johtui ensisijaisesti jo aiemmin olemassa olleilta lisenssinsaajilta saatujen lisenssitulojen kasvusta.
  • Nokia julkisti 13.7.2016, että se on päässyt sopimukseen Samsungin kanssa patenttien ristiinlisensointisopimuksensa laajentamisesta kattamaan tiettyjä uusia patenttiportfolioita. Sopimus vahvistaa entisestään Nokian johtajuutta teknologioissa, joiden avulla sekä ihmiset että esineet ovat yhteydessä toisiinsa. Sopimuksen laajentaminen tapahtui vuoden 2016 toisen neljänneksen päättymisen jälkeen, joten se ei vaikuttanut vuoden 2016 toisen neljänneksen tulokseen, mutta sillä on sen sijaan positiivinen vaikutus Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän tulokseen vuoden 2016 kolmannesta neljänneksestä alkaen. Nokian patentti- ja tavaramerkkilisensoinnin kokonaisliikevaihdon ilman kertakorvauksia (run rate) arvioidaan kasvavan vuositasolla noin 950 miljoonaan euroon vuoden 2016 loppuun mennessä.

4.8.2016


NOKIA

Vuoden 2016 toisen neljänneksen ja tammi-kesäkuun ei-IFRS-luvut. Katso lisätietoja tilinpäätöksen liitetiedosta 1 $^{1,2}$

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historia-tiedot^{2} Yhdistetyn yhtiön historia-tiedot^{2}
4-6/2016 4-6/2015 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016 1-6/2016 1-6/2015 Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta -9 % 2 % -9 %
Liikevaihto (ei-IFRS) 5 676 6 363 -11 % 5 603 1 % 11 279 12 492 -10 %
Nokian verkkoliiketoiminta 5 228 5 895 -11 % 5 181 1 % 10 409 11 557 -10 %
Ultra Broadband Networks 3 807 4 303 -12 % 3 729 2 % 7 535 8 530 -12 %
IP Networks and Applications 1 421 1 593 -11 % 1 452 -2 % 2 873 3 027 -5 %
Nokia Technologies 194 219 -11 % 198 -2 % 391 492 -21 %
Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut 271 254 7 % 236 15 % 507 457 11 %
Bruttokate (ei-IFRS) 2 202 2 495 -12 % 2 205 0 % 4 407 4 759 -7 %
Bruttokateprosentti (ei-IFRS) 38,8 % 39,2 % -40pp 39,4 % -60pp 39,1 % 38,1 % 100pp
Liikevoitto (ei-IFRS) 332 649 -49 % 345 -4 % 677 925 -27 %
Nokian verkkoliiketoiminta 312 511 -39 % 337 -7 % 649 720 -10 %
Ultra Broadband Networks 228 308 -26 % 234 -3 % 462 476 -3 %
IP Networks and Applications 84 203 -59 % 103 -18 % 187 244 -23 %
Nokia Technologies 89 120 -26 % 106 -16 % 195 297 -34 %
Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -68 18 -99 -167 -92
Liikevoittoprosentti (ei-IFRS) 5,8 % 10,2 % -440pp 6,2 % -40pp 6,0 % 7,4 % -140pp

Vuoden 2016 toisen neljänneksen ja tammi-kesäkuun luvut. Katso lisätietoja tilinpäätöksen liitetiedosta 1 $^{1,3}$

Milj. EUR (paitsi osakekohtainen tulos, EUR) Ainoastaan Nokia historia-tiedot^{3} Ainoastaan Nokia historia-tiedot^{3}
4-6/2016 4-6/2015 Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016 1-6/2016 1-6/2015 Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta 93 % 2 % 89 %
Liikevaihto 5 583 2 919 91 % 5 499 2 % 11 082 5 854 89 %
Nokian verkkoliiketoiminta 5 228 2 729 92 % 5 181 1 % 10 409 5 400 93 %
Ultra Broadband Networks 3 807 2 440 56 % 3 729 2 % 7 535 4 795 57 %
IP Networks and Applications 1 421 289 392 % 1 452 -2 % 2 873 605 375 %
Nokia Technologies 194 194 0 % 198 -2 % 391 461 -15 %
Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut 271 0 236 15 % 507 0
Ei-IFRS-oikaisut -93 0 -104 -197 0
Bruttokate 2 028 1 343 51 % 1 554 31 % 3 582 2 527 42 %
Bruttokateprosentti 36,3 % 46,0 % -970pp 28,3 % 800pp 32,3 % 43,2 % -1 090pp
Liikevoitto -760 493 -712 -1 472 721

4.8.2016


NOKIA

Nokian verkkoliiketoiminta 312 331 -6 % 337 -7 % 649 442 47 %
Ultra Broadband Networks 228 312 -27 % 234 -3 % 462 445 4 %
IP Networks and Applications 84 19 342 % 103 -18 % 187 -3
Nokia Technologies 89 108 -18 % 106 -16 % 195 294 -34 %
Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -68 57 -99 -167 8
Ei-IFRS-oikaisut -1 092 -3 -1 057 3 % -2 149 -24
Liikevoittoprosentti -13,6 % 16,9 % -3 050pp -12,9 % -70pp -13,3 % 12,3 % -2 560pp
Tulos (ei-IFRS) 171 336 -49 % 139 23 % 310 519 -40 %
Tulos -726 338 -613 18 % -1 338 507
Osakehohtainen tulos, laimennettu (ei-IFRS) 0,03 0,09 -67 % 0,03 0 % 0,06 0,14 -57 %
Osakehohtainen tulos, laimennettu -0,12 0,09 -0,09 -0,21 0,13
Nettokassa ja muut likvidit varat 7 077 3 830 85 % 8 246 -14 % 7 077 3 830 85 %

1 Tulokset ovat raportoituja, ellei toisin mainittu. Tämän taloudellisen katsauksen tulostiedot ovat tilintarkastamattomia. Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraation liittyviä kuluja. Ei-IFRS-tulokset eivät myöskään sisällä liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eri, uudelleenjärjestely- ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eri, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Yksityiskohtainen tarkastelu esitetään Ei-IFRS-oikaisut-osioissa sekä toisen neljänneksen että vuoden 2016 alusta tapahtuneen tuloskehityksen kuvausten yhteydessä ja tämän katsauksen ei-IFRS-täsmäytysliitetiedossa (liite 2). Vuoden 2015 toisen neljänneksen yhdistetyn yhtiön ei-IFRS-tunnuslukujen täsmäytys raportoituihin lukuihin löytyy 22.4.2016 julkaistusta Nokia julkistaa uutta taloudellista raportointirakennettaan vastaavan uudelleenryhmitelyn segmenttikohtaisen vuoden 2015 tuloksen -pörssitiedotteesta. Liikevaihdon muutos ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta tarkoittaa liikevaihdon muutosta, johon ei sisälly Nokian raportointivaluutan euron ja muiden valuuttojen välisten valuuttakurssimuutosten vaikutusta. Lisätietoja valuuttakurssimuutosten vaikutuksista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

2 Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa kuvattiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

3 Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltyä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

Nokia ja Samsung laajentavat patenttien ristiinisensointisopimustaan

Nokia julkisti 13.7.2016, että Nokia ja Samsung ovat päässeet sopimukseen patenttien ristiinisensointisopimuksensa laajentamisesta kattamaan molempien yhtiöiden tiettyjä uusia patenttiportfolioita. Tämä sopimus laajentaa yhtiöiden sopimusta, jota koskevasta välimiesmenettelyn ratkaisusta tiedotettiin 1.2.2016.

Tämä sopimus antaa molemmille yhtiöille laajemman oikeuden toistensa patentoituihin teknologioihin ja vahvistaa entisestään Nokian johtajuutta ohjelmoitavan maailman teknologioissa. Nokia arvioi sopimuksen laajentamisella olevan positiivinen vaikutus Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän liikevaihtoon vuoden 2016 kolmannesta neljänneksestä alkaen.

Tämän laajennetun sopimuksen seurauksena Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän patentti- ja tavaramerkki lisensoinnin kokonaisliikevaihdon ilman kertakorvauksia (run rate) arvioidaan vuositasolla kasvavan noin 950 miljoonaan euroon vuoden 2016 loppuun mennessä.

Ei-IFRS-tunnusluvut

Ei-IFRS-tunnuslukumme antavat hyödyllistä täydentävää tietoa Nokian liiketoiminnan tuloksen kehityksestä

Annamme raportoitujen IFRS-tunnuslukujen lisäksi tiettyjä ei-IFRS-tietoja, jotka kuvaavat liiketoiminnan toiminnallista tulosta. Uskomme, että ei-IFRS-tunnuslukumme antavat sekä yhtiön johdolle että sijoittajille täydentävää tietoa Nokian liiketoiminnan tuloksen kehityksestä ilman alla kuvattuja eri, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Ei-IFRS-tunnuslukuja ei pidä tarkastella erillään vastaavista IFRS-tunnusluvuista tai niiden sijasta, vaan niitä tulee tarkastella yhdessä niitä lähinnä vastaavien raportoitujen IFRS-tunnuslukujen kanssa.

Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraation liittyviä kuluja, liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eri, uudelleenjärjestely- ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eri, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian

4.8.2016


NOKIA

liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Ei-IFRS-oikaisut raportoidaan ainoastaan Nokian konsernitasolla eikä niitä kohdisteta segmenteille.

Taulukko-osa Vuoden alusta Kassa ja kassavirta Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut Technologies Verkkoliiketoiminta Näkymät Nokia

4.8.2016


NOKIA

Toimitusjohtajan katsaus

Nokian toisen neljänneksen tulos vastasi pitkälti odotuksia, ja se heijasti sekä vahvaa toimeenpanokykyämme haastavassa markkinaympäristössä että käynnissä olevaa Alcatel-Lucentin integraatiota. Kun julkistimme vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloksen, kerroin ettemme odota tyypillistä kausivaihtelua kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla, ja tämä arvio osoittautui oikeaksi. Liikevaihto kasvoi hieman vuoden toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna, samalla kun liikevoittoprosentti laski lievästi. Tämä johtui osittain erään merkittävän latinalaisamerikkalaisen asiakkaamme aiheuttamasta tuntuvasta negatiivisesta vaikutuksesta.

Edistyimme neljänneksen aikana edelleenkin erinomaisesti monilla alueilla. Etenimme muun muassa ripeästi integraatio- ja kustannussäästötoimenpiteissämme, Fixed Networks -liiketoimintamme kasvoi vahvasti, julkistimme Gainspeed-yritysoston kasvattaaksemme jalansijaamme kaapelioperaattorien keskuudessa, saimme päätökseen Withings-kaupan ja solmimme lisensointisopimuksen, jonka myötä Nokian tavaramerkki palaa älypuhelimiin ja tabletteihin.

Olin erityisen tyytyväinen toisella neljänneksellä siihen, että työmme päästäksemme sopimukseen Samsungin kanssa patenttien lisensointisopimuksemme laajentamisesta tuotti tuloksia. Helmikuussa julkistetun välimiesmenettelyn ratkaisun jälkeen kerroimme jatkavamme keskusteluja Samsungin kanssa, ja ne tuottivat nyt hedelmää. Sopimuksella on taloudellista vaikutusta kolmannesta neljänneksestä alkaen.

Huolenamme on edelleenkin liikevaihtomme lasku, joka heijastaa markkinaympäristön haastavuutta. Vaikkemme usko markkinaympäristön kohentuvan lähitulevaisuudessa, uskomme olevamme hyvässä asemassa ottaen huomioon tuotevalikoimamme laajuuden, keskittymisen kurinalaiseen toimintamalliimme, myyntityömme vahvistamisen ja 4G-tekniikasta 5G-tekniikkaan siirtymisen synnyttämät mahdollisuudet.

Olemme itseasiassa jo aloittamassa työskentelyn asiakkaidemme kanssa auttaaksemme heitä siirtymään 5G-valmiisiin runkoverkkokäyttöön kokeiltaan ohjelmisto-ohjattuihin verkkoratkaisuihin ja pilvipalveluteknologiaan. Prosessin edetessä uskomme 4G-radioteknologian kehittyvän ja siihen rakennettavan sisään entistä enemmän taajuusalueiden yhteiskäytön mahdollistavaa tekniikkaa (carrier aggregation), jotta verkon kapasiteetin, nopeuden ja eri taajuuksien hyödyntämisen tarpeisiin pystytään vastaamaan. AirScale -radioalustamme, joka pystyy tukemaan erilaisia LTE Advanced Pro (4,5G) -teknologioita ja on 5G-valmis, soveltuu ihanteellisesti tähän ympäristöön.

Ylitimme 95 %-n omistusrajan Alcatel-Lucentissa kesäkuussa, mikä mahdollistaa etenemisemme hankkiaksemme jäljellä olevat osakkeet ja saavuttaaksemme täyden omistuksen Alcatel-Lucentissa, minkä arvioimme tapahtuvan lokakuun loppuun mennessä. Onnistuneen integraatiotyömme jatkuessa ja saadessamme yksityiskohtaisemman näkyvyyden liiketoimintaan myös luottamuksemme kykyymme saavuttaa kustannussäästöjä kasvaa. Tämän seurauksena tavoittelemme nyt 1,2 miljardin euron kokonaiskustannussäästöjä koko vuoden 2018 aikana. Olemme myös jatkaneet strategista arviointia merenalaisiin kaapeleihin keskittyvän yksikkömme osalta määritelläksemme kyseiselle yksikölle parhaan mahdollisen lopputuleman pitkällä aikavälillä.

Vaikka meillä on vielä paljon työtä jäljellä, edistymme hyvin. Arvioimme sekä verkkoliiketoimintamme liikevaihdon että liikevoittoprosentin paranevan hieman kolmannella neljänneksellä verrattuna toiseen neljännekseen ja paranevan merkittävästi viimeisellä neljänneksellä verrattuna kolmanteen neljännekseen.

Rajeev Suri
Toimitusjohtaja

4.8.2016


NOKIA

Nokia vuoden 2016 toisella neljänneksellä (ei-IFRS)

img-0.jpeg
Liikevaihto (ei-IFRS)
EUR milj.

img-1.jpeg
Kannattavuus (ei-IFRS)
EUR milj.

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Seuraavassa tarkastellaan Nokian tulosta vuoden 2016 toisella neljänneksellä. Tulokseen sisältyvät Nokian liiketoimintojen eli Nokian verkkoliiketoiminnan, Nokia Technologiesin sekä Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion tulokset. Raportoitavien segmenttien viimeaikaisista muutoksista esitetään lisätietoa tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen liitetiedossa Segmentti-informaatio ja eliminoinnit (liite 3). Vertailuluu ovat vuoden 2015 toiselta ja vuoden 2016 ensimmäiseltä neljännekseltä yhdistetyn yhtiön osalta, ellei toisin mainittu.

Tämä taloudellinen tieto on laadittu kuvaamaan Nokian jatkuvien toimintojen tulosta ikään kuin uusi taloudellinen raportointirakenne olisi ollut käytössä koko vuonna 2015. Tietyt tilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin liittyvät yhdenmukaistukset, oikaisut ja uudelleenluokittelut ovat olleet välttämättömiä, ja niistä esitetään lisätietoa 22.4.2016 julkaistun pörssitiedotteen Laatimisperusta-osiossa. Kyseiset oikaisut sisältävät myös kulu- ja menoerien uudelleenluokittelun niiden luonteen ja yhdistetyn yhtiön laskentaperiaatteiden tuloslaskelmarivien määritelmien muutosten perusteella, mikä vaikuttaa myös vuoden 2015 taloudellisten katsausten esitettyihin lukuihin. Yhdistetyn yhtiön historiatietojen yksityiskohtainen tarkastelu esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen liitetiedoissa olevassa Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

Ei-IFRS-liikevaihto

Nokian ei-IFRS-liikevaihto laski 11 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja kasvoi 1 % edelliseen neljännekseen verrattuna. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta Nokian ei-IFRS-liikevaihto olisi laskenut 9 % vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja olisi kasvanut 2 % edelliseen neljännekseen verrattuna.

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Nokian ei-IFRS-liikevaihdon lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta.

4.8.2016


NOKIA

Vertailu edelliseen neljänneksen

Nokian ei-IFRS-liikevaihdon kasvu vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljänneksen verrattuna johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta sekä Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta.

Ei-IFRS-liikevoitto

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Nokian ei-IFRS-liikevoitto laski, mikä johtui ensisijaisesti alhaisemmasta ei-IFRS-bruttokatteesta ja muiden ei-IFRS-tuottojen ja -kulujen nettovaikutukseltaan negatiivisesta vaihtelusta. Tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon ei-IFRS-kulujen lasku tasoitti tätä osin.

Ei-IFRS-bruttokatteen lasku johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta ja vähemmässä määrin Nokia Technologies-liiketoiminnasta, mitä Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osio osin tasoitti. Ei-IFRS-bruttokatteeseen vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun myynnin tulouttamista lykättiin, mutta siihen liittyvät hankinnan ja valmistuksen kulut kirjattiin niiden syntymishetkellä.

Tutkimuksen ja kehityksen ei-IFRS-kulujen lasku johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta ja vähemmässä määrin Nokia Technologies -liiketoiminnasta sekä Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta.

Myynnin ja hallinnon ei-IFRS-kulujen lasku johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta ja vähäisemmässä määrin Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta, mitä Nokia Technologies osin tasoitti.

Nokian muut ei-IFRS-tuotot ja -kulut olivat 41 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2015 toisella neljänneksellä olivat 74 miljoonaa euroa tuottoja. Muiden ei-IFRS-tuottojen ja -kulujen muutos vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti Nokian tiettyihin venture fund -sijoituksiin liittyvien voittojen ja tappioiden puuttumisesta. Muihin ei-IFRS-tuottoihin ja -kuluihin vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun tiettyjä varauksia kirjattiin omaisuuserien arvonalentumisriskin vuoksi.

Vertailu edelliseen neljänneksen

Nokian ei-IFRS-liikevoitto laski, mikä johtui ensisijaisesti muiden ei-IFRS-tuottojen ja -kulujen nettovaikutukseltaan negatiivisesta vaihtelusta sekä myynnin ja hallinnon ei-IFRS-kulujen kasvusta, mitä tutkimuksen ja kehityksen alhaisemmat ei-IFRS-kulut osin tasoittivat.

Ei-IFRS-bruttokatteen hienoinen lasku johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta, mitä Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osio osin tasoitti. Ei-IFRS-bruttokatteeseen vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun myynnin tulouttamista lykättiin, mutta siihen liittyvät hankinnan ja valmistuksen kulut kirjattiin niiden syntymishetkellä.

Tutkimuksen ja kehityksen ei-IFRS-kulujen lasku johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta.

Myynnin ja hallinnon ei-IFRS-kulujen kasvu johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta ja Nokia Technologies -liiketoiminnasta.

Nokian muut ei-IFRS-tuotot ja -kulut olivat 41 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä olivat 15 miljoonaa euroa kuluja. Muiden ei-IFRS-tuottojen ja -kulujen muutos vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljänneksen verrattuna johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta sekä Nokian tiettyihin venture fund -sijoituksiin liittyvien voittojen ja tappioiden puuttumisesta. Muihin ei-IFRS-tuottoihin ja -kuluihin vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun tiettyjä varauksia kirjattiin omaisuuserien arvonalentumisriskin vuoksi.

4.8.2016


NOKIA

Nokia vuoden 2016 toisella neljänneksellä (raportoitu)

img-2.jpeg
Liikevaihdon osatekijät Kannattavuus EUR milj.

img-3.jpeg
Liikevoiton osatekijät EUR milj.

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

Nokian liikevaihto kasvoi vuoden 2016 toisella neljänneksellä 91 % vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon ja 2 % edelliseen neljännekseen verrattuna, jos vertailukohtana on ainoastaan Nokian liikevaihto. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta Nokian liikevaihto olisi kasvanut 93 % vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon ja 2 % edelliseen neljännekseen verrattuna, jos vertailukohtana on ainoastaan Nokian liikevaihto.

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Nokian liikevaihdon kasvu vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, jos vertailukohtana on ainoastaan Nokian liikevaihto, johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnan ja Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liikevaihdon kasvusta, ja se liittyi ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan. Ei-IFRS-oikaisut tasoittivat tätä osin.

Vertailu edelliseen neljännekseen

Nokian liikevaihdon kasvu vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnan sekä Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liikevaihdon kasvusta sekä Alcatel-Lucentin taseessa kaupan toteutumishetkellä olleiden myynnin jaksotusten arvostuksen alentamisen negatiivisen vaikutuksen vähenemisestä.

Liikevoitto

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Nokia teki liiketappion vuoden 2016 toisella neljänneksellä, verrattuna ainoastaan Nokian liikevoittoon vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona. Muutos johtui ensisijaisesti uudelleenjärjestely- ja muista niihin liittyvistä kuluista sekä muista

4.8.2016


NOKIA

muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivista vaihteluista ja korkeammista tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kuluista. Bruttokatteen kasvu tasoitti tätä osin. Kaikki edeltävät tekijät liittyivät ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan.

Bruttokatteen kasvu johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta ja vähäisemmässä määrin Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta, mitä myynnin jaksotuksia koskevat ei-IFRS-oikaisut sekä vähäisemmässä määrin vuoden 2015 toisella neljänneksellä kirjattujen kulujen oikaisusta aiheutuneen hyödyn puuttuminen vuoden 2016 toiselta neljännekseltä tasoittivat osin. Kulujen oikaisu liittyi siihen, että Nokia kirjasi muutoksia hankinnan ja valmistuksen kuluihin ja vähennystä myyntisaamisiin oikaistakseen aiemmin raportoituja kuluja. Bruttokatteeseen vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun myynnin tulouttamista lykättiin, mutta siihen liittyvät hankinnan ja valmistuksen kulut kirjattiin niiden syntymishetkellä.

Tutkimuksen ja kehityksen kulujen kasvu johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta, aineettomien hyödykkeiden poistoja koskevista ei-IFRS-oikaisuista ja vähäisemmässä määrin Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta.

Myynnin ja hallinnon kulujen kasvu johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta, aineettomien hyödykkeiden poistoja koskevista ei-IFRS-oikaisuista ja transaktio- ja integraatiokuluista. Kulujen kasvuun vaikutti lisäksi vähäisemmässä määrin Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osio sekä Nokia Technologies.

Nokian muut tuotot ja kulut olivat 643 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2015 toisella neljänneksellä olivat 114 miljoonaa euroa tuottoja. Muiden tuottojen ja kulujen muutos johtui ensisijaisesti ei-IFRS-oikaisuista liittyen uudelleenjärjestely- ja muiden kulujen kasvuun ja vähemmässä määrin Nokian tiettyihin venture fund -sijoituksiin liittyvien voittojen ja tappioiden puuttumisesta. Muihin tuottoihin ja kuluihin vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun tiettyjä varauksia kirjattiin omaisuuserien arvonalentumisriskin vuoksi.

Vertailu edelliseen neljännekseen

Nokian liikevoitto laski, mikä johtui ensisijaisesti uudelleenjärjestely- ja muista niihin liittyvistä kuluista. Liikevoiton laskua osin tasoittivat korkeampi bruttokate ja vähäisemmässä määrin sekä myynnin ja hallinnon että tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku.

Bruttokatteen kasvu johtui ensisijaisesti vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä alhaisemmista ei-IFRS-oikaisuista liittyen Alcatel-Lucentin hankintamenolaskelmaan sisältyneen vaihto-omaisuuden uudelleenarvostuksen puuttumiseen vuoden 2016 toisella neljänneksellä, mikä vaikutti kielteisesti vuoden 2016 ensimmäiseen neljännekseen. Bruttokatteeseen vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun myynnin tulouttamista lykättiin, mutta siihen liittyvät hankinnan ja valmistuksen kulut kirjattiin niiden syntymishetkellä.

Tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta.

Myynnin ja hallinnon kulujen lasku johtui ensisijaisesti alhaisemmista transaktio- ja integraatiokuluihin liittyneistä ei-IFRS-oikaisuista.

Nokian muut tuotot ja kulut olivat 643 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä olivat 40 miljoonaa euroa kuluja. Muiden kulujen kasvu johtui ensisijaisesti kokonaiskustannussäästöohjelmaan liittyvien uudelleenjärjestely- ja muita niihin liittyviä kuluja koskevien ei-IFRS-oikaisujen kirjaamisesta. Muihin tuottoihin ja kuluihin vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun tiettyjä varauksia kirjattiin omaisuuserien arvonalentumisriskin vuoksi.

Ei-IFRS-oikaisujen tarkastelu vuoden 2016 toisella neljänneksellä

Ei-IFRS-oikaisut sisältävät Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraatioon liittyviä kuluja, liikearvon arvonalentumiskulut, aineettomien hyödykkeiden poistot ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eriä, uudelleenjärjestelyihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eriä, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Yksityiskohtainen tarkastelu esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen ei-IFRS-täsmäytysliitetiedossa (tämän katsauksen liite 2).

4.8.2016


NOKIA

Milj. EUR Ainoastaan Nokia historiatiedot¹ Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
4-6/2016 4-6/2015
Liikevaihto -93 0 -104 -11 %
Bruttokate -174 37 -651 -73 %
Tutkimus- ja kehityskulut -162 -13 -156 4 %
Myynnin ja hallinnon kulut -154 -27 -224 -31 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -602 0 -25
Liikevoitto/-tappio -1 092 -3 -1 057 3 %
Rahoitustuotot ja -kulut, netto -3 0 -36 -92 %
Tuloverot 200 5 341 -41 %
Tulos -896 2 -752 19 %
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos -862 2 -680 27 %
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus tuloksesta -34 0 -72 -53 %

¹ Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulos uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Liikevaihto

Liikevaihto koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 93 miljoonaa euroa vuoden 2016 toisella neljänneksellä, ja ne johtuivat hankintalaskelman laatimiseen liittyvästä oikaisusta, joka liittyi Alcatel-Lucentin taseessa kaupan toteutumishetkellä olleen myynnin jaksotusten arvostuksen alentamiseen.

Liikevoitto

Liikevoittoon liittyvät ei-IFRS-oikaisut olivat 1 092 miljoonaa euroa vuoden 2016 toisella neljänneksellä. Liikevoittoon liittyneet ei-IFRS-oikaisut vaikuttivat negatiivisesti bruttokatteeseen, tutkimuksen ja kehityksen kuluihin, myynnin ja hallinnon kuluihin sekä muihin tuottoihin ja kuluihin seuraavasti:

Bruttokatetta koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 174 miljoonaa euroa vuoden 2016 toisella neljänneksellä, ja ne liittyvät ensisijaisesti myynnin jaksotuksiin ja vähäisemmässä määrin tuotevalikoiman integraatioon liittyneisiin kuluihin, jotka olivat seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Tutkimuksen ja kehityksen kulujen ei-IFRS-oikaisut olivat 162 miljoonaa euroa vuoden 2016 toisella neljänneksellä, ja ne liittyvät ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kaupasta seuranneisiin aineettomien hyödykkeiden poistoihin.

Myynnin ja hallinnon kulujen ei-IFRS-oikaisut olivat 154 miljoonaa euroa vuoden 2016 toisella neljänneksellä, ja ne johtuivat ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kaupasta seuranneista aineettomien hyödykkeiden poistoista sekä transaktio- ja integraatiokuluista.

Muiden tuottojen ja kulujen ei-IFRS-oikaisut olivat 602 miljoonaa euroa vuoden 2016 toisella neljänneksellä. Tämä johtui ensisijaisesti 596 miljoonan euron uudelleenjärjestely- ja muista niihin liittyvistä kuluista, jotka liittyvät Nokian kustannusvähennyksiin ja tehokkuuden parantamiseen liittyviin aloitteisiin.

4.8.2016


NOKIA

Kustannussäästöohjelma

Seuraavassa taulukossa esitetään yhteenveto kustannussäästöohjelmastamme vuoden 2016 toisen neljänneksen lopussa. Nokian ja Alcatel-Lucentin aiemmat uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelmat sisältyvät tähän kokonaiskustannussäästöohjelmaan.

Milj. Euroa, arviolta 4-6/2016
Uudelleenjärjestely- ja muiden niihin liittyvien velkojen alkusaldo 450
+ Kulukirjaukset vuosineljänneksen aikana 600
- Ulosmenevät rahavirrat vuosineljänneksen aikana 80
= Uudelleenjärjestely- ja muiden niihin liittyvien velkojen loppusaldo 970
Uudelleenjärjestelyvarausten osuus loppusaldosta 850
Muiden velkojen osuus loppusaldosta 120
Odotettavissa olevat uudelleenjärjestely- ja muut niihin liittyvät kulut yhteensä – päivitetty ohjelma 1 200
- Kumulatiiviset kulukirjaukset – päivitetty ohjelma 600
= Tulevat kulukirjaukset – päivitetty ohjelma 600
Odotettavissa olevat uudelleenjärjestely- ja muihin niihin liittyviin kuluihin liittyvät ulosmenevät kokonaisrahavirrat 1 650
- Maksetut rahavirrat 80
= Tulevat ulosmenevät rahavirrat 1 570

Vuoden 2016 toisen neljänneksen uudelleenjärjestely- ja muiden niihin liittyvien velkojen alkusaldo oli noin 450 miljoonaa euroa, ja se liittyi Nokian ja Alcatel-Lucentin aiempiin uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelmiin. Tämä summa edustaa odotettavissa olevia kyseisiin ohjelmiin liittyviä ulosmeneviä rahavirtoja, jotka on sisällytetty varaukseen, mutta joita ei vielä ole maksettu. Noin 450 miljoonan euron uudelleenjärjestely- ja muihin kuluihin sisältyy noin 380 miljoonaa euroa uudelleenjärjestelyvarauksia ja noin 70 miljoonaa euroa muita niihin liittyviä velkoja.

4.8.2016


NOKIA

Näkymät

Tarkastelukohde Arvio Kommentit
Nokia Nokian vuotuiset kustannussäästöt Nokia Technologies pois lukien Noin 1,2 miljardin euron vuotuisten kokonaiskustannussäästöjen saavuttaminen koko vuoden 2018 aikana (päivitys) Verrattuna NOKIAN ja Alcatel-Lucentin yhdistettyihin ei-IFRS-toimintakuluihin koko vuonna 2015, pois lukien Nokia Technologies. Tämän laajennetun kustannussäästöohjelman mukaisesti uudelleenjärjestely- ja muiden niihin liittyvien kulujen arvioidaan olevan yhteensä noin 1,2 miljardia euroa, joista noin 600 miljoonaa euroa kirjattiin vuoden 2016 toisella neljänneksellä. Uudelleenjärjestely- ja muita niihin liittyviä kuluja koskevat ulosmenevät rahavirrat arvioidaan olevan yhteensä noin 1,65 miljardia euroa, johon sisältyy noin 450 miljoonaa euroa varauksiin kirjattuja NOKIAN ja Alcatel-Lucentin aiempiin uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelmiin liittyviä kuluja, joita ei ole maksettu vuoden 2016 toisen neljänneksen alussa. Yllä mainittujen erien lisäksi on huomattava, että NOKIAN kokonaiskuluihin ja ulosmeneviin rahavirtoihin sisältyy lisäksi verkkolaitteiston vaihdoksiin liittyviä eriä. Verkkolaitteiston vaihdoksiin liittyvät kulut kirjataan ei-IFRS-oikaisuihin ja ne eivät siten vaikuta NOKIAN ei-IFRS-liikevoittoon. Tämä on päivitys aiempaan arvioomme, jonka mukaan olisimme saavuttaneet yli 900 miljoonan euron synergiaedut operatiivisissa nettokuluissa koko vuoden 2018 aikana.
Ei-IFRS-rahoitustuotot ja -kulut koko vuonna 2016 Noin 300 miljoonaa euroa kuluja Sisältää ensisijaisesti korollisiin velkoihin liittyvät nettokorkokulut, korkokulut liittyen etuuspohjaisiin eläkkeisiin ja muihin työsuhteen päättymisen jälkeisiin etuusjärjestelyihin sekä valuuttakurssimuutosten vaikutuksen tiettyihin tase-eriin. Arvio näkymästä voi vaihdella riippuen muutoksista yllä mainituissa erissä.
Ei-IFRS-verokanta koko vuonna 2016 Yli 40 % koko vuonna 2016 Yhdistetyn yhtiön ei-IFRS-verokannan kasvuun verrattuna ainoastaan NOKIAN ei-IFRS-verokantaan vaikuttavat ensisijaisesti epäedulliset muutokset yhtiön alueellisessa tulosjakaumassa Alcatel-Lucent-kaupan seurauksena. Tämä arvio koskee koko vuotta 2016; neljännesvuosittaisten ei-IFRS-verokantojen arvioidaan vaihtelevan, mihin vaikuttaa ensisijaisesti NOKIAN tuloksen vaihtelu eri verotusalueilla. Nokia arvioi yhtiön efektiivisen pitkän aikavälin ei-IFRS-verokannan olevan selvästi alle koko vuoden 2016 tason, ja aikoo antaa lisätietoa arviostaan myöhemmin vuoden 2016 aikana.
Veroihin liittyvät ulosmenevät rahavirrat koko vuonna 2016 Noin 400 miljoonaa euroa Voi vaihdella riippuen eri maiden tulostasoista ja lähdeveron alaisten lisenssitulojen suuruudesta.
Käyttöomaisuusinvestoinnit koko vuonna 2016 Noin 650 miljoonaa euroa Liittyvät ensisijaisesti NOKIAN verkkoliiketoimintaan.
Nokian verkkoliiketoiminta Liikevaihto koko vuonna 2016 Laskua vuoteen 2015 verrattuna Seuraavien tekijöiden arvioidaan vaikuttavan yhdistetyn yhtiön liikevaihtoon ja liikevoittoprosenttiin: • Suunnilleen muuttumaton käyttöomaisuusinvestointien taso vuonna 2016 kohdemarkkinoillamme; • Taantuva langattoman infrastruktuurin markkina vuonna 2016;
Liikevoittoprosentti koko vuonna 2016 7–9 % (päivitys)

4.8.2016


NOKIA

| | | | • Merkittävä panostus Alcatel-Lucent-integraatioon erityisesti vuoden 2016 ensimmäisellä vuosipuoliskolla;
• Hienoinen liikevaihdon ja liikevoittoprosentin kasvu vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä;
• Merkittävä liikevaihdon ja liikevoittoprosentin kasvu vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä;
• Toimialan kilpailudynamiikka;
• Tuotevalikoiman painottuminen ja alueellinen jakauma;
• Merkittävien verkkorakennushankkeiden ajoittuminen; ja
• Synergiasuunnitelmien toimeenpano.
Tämä on päivitys aiempaan arvioomme, jonka mukaan koko vuoden 2016 liikevoittoprosentti olisi ollut yli 7 %. | Nokia |
| --- | --- | --- | --- | --- |
| Nokia Technologies | Liikevaihto koko vuonna 2016 | Ei arviota | Merkittävien lisensointisopimusten ajoituksiin ja arvoon liittyvien riskien ja epävarmuustekijöiden takia Nokia uskoo, ettei ole tarkoituksenmukaista antaa arviota koko vuoden 2016 näkymistä. Nokia arvioi patentti- ja tavaramerkkilisensoinnin liikevaihdon ilman kertakorvauksia (run rate) kasvavan vuositasolla noin 950 miljoonaan euroon vuoden 2016 loppuun mennessä. Tiettyjen lisensointisopimusten, joiden vaikutus liikevaihtoon ilman kertakorvauksia (run rate) vuositasolla on tällä hetkellä noin 150 miljoonaa euroa voimassaolo päättyy vuoden 2016 loppuun mennessä. Jos kyseisiä lisensointisopimuksia ei uusita, eikä uusia lisensointisopimuksia solmita, liikevaihdon ilman kertakorvauksia (run rate) arvioidaan olevan noin 800 miljoonaa euroa vuoden 2017 alussa. Arvioimme lisäksi Withingsin liikevaihdon vaikutuksen Nokia Technologiesin liikevaihtoon olevan noin 50 miljoonaa euroa vuoden 2016 toisella vuosipuoliskolla, ja vahvan kausivaihtelun leimaavan Withingsin vuoden viimeistä neljännestä. Yrityskaupan vaikutuksen Nokia Technologiesin liikevoittoon arvioidaan olevan lievästi negatiivinen vuoden 2016 toisella puoliskolla. | Nokiyomi |

4.8.2016


NOKIA

Nokian verkkoliiketoiminta

Toiminnalliset pääkohdat

Ultra Broadband Networks

Kaikki tuotevalikoiman integraation liittyneet päätökset tehtiin ja niistä tiedotettiin ennen vuoden 2016 toisen neljänneksen loppumista. Yhdistyneen yhtiön pitkän aikavälin etenemissuunnitelma on valmiina yli vuotta aiemmin kuin Nokia-Siemensin ja Alcatel-Lucentin yhdistymisissä.

Nokia saavutti kaikkien aikojen korkeimman asiakkaan arvokokemukseen liittyvän tuloksen (Customer Perceived Value Index, CPVI), joka ylitti kaikkien kilpailijoiden menettelyn tulokset. CPVI mittaa sekä asiakkaiden aikaisempia kokemuksia että tulevia odotuksia.

Nokia esitteli 5G World -konferenssissa kesäkuussa 2016 maailman ensimmäistä 5G-valmista verkkoa, joka pohjautuu kaupallisesti saatavilla olevaan verkkoalustaan.

Nokia ja China Mobile solmivat 1,36 miljardin euron arvoisen yksivuotisen raamisopimuksen.

Nokia julkisti suunnitelman hankkia Gainspeed laajentaakseen kiinteisiin verkkoihin liittyvää tarjontaansa kaapelimarkkinoille. Gainspeed on yhdysvaltalainen yhtiö, jota pidetään toimialajohtajana kaapelioperaattoreille tarjottavissa Distributed Access Architecture -ratkaisuissa (DDA) Virtual CCAP (Converged Cable Access Platform) -tuotevalikoimansa kautta. Nokia sai tämän kaupan päätökseen heinäkuun 2016 lopussa.

Nokia julkisti uuden Smart Home -älykotiratkaisun, jonka avulla verkko-operaattorit voivat helposti tarjota yksityisasiakkaille uusia digitaaliseen kotiin liittyviä esineiden internetin ratkaisuja.

Nokia esitteli ensimmäisenä maailmassa 10 Gbps:n symmetristä tiedonsiirtonopeutta käyttäen perinteistä Hybrid Fibex Coax (HFC) -kuitukaapelia. Nokia osoitti, kuinka olemassa olevia kaapelijärjestelmiä voidaan käyttää symmetristen ultra-laajakaistayhteyspalvelujen tarjoamiseen hyödyntämällä XG-CABLE-koeteknologiaa, joka pohjautuu Nokia Bell Labsin kehittämiin ainutlaatuisiin yhteysteknologian innovaatioihin ja sovelluksiin. Tämä auttaa operaattoreita tarjoamaan kuluttajille ultra-laajakaistapalveluita alueilla, joissa tämä ei aiemmin ollut fyysisesti eikä taloudellisesti mahdollista muutoin kuin kuitukaapelin avulla. XG-CABLE-teknologia tarjoaa operaattoreille lisäksi ketterämpää taajuuksien käyttöä ja hallintaa.

IP Networks and Applications

Nokia julkisti, että espanjalainen operaattori Telefónica on valinnut yhtiön seuraavan sukupolven optisen verkkoratkaisun, jonka avulla Telefónica pyrkii hallitsemaan uusien mobiilipalvelujen aiheuttamaa verkkoliikenteen massiivista kasvua.

Nokia toimitti IP/MPLS (Internet Protocol/Multiprotocol Label Switching) -ratkaisun sekä optista teknologiaa ja palveluja sveitsiläiselle sähkönsiirtojärjestelmiin erikoistuneelle operaattori Swissgridille yhtiön sähköverkon hallintaan.

Ohjelmisto-ohjattu Nokia Network Services Platform -verkkoratkaisu voitti Light Readingin Most Innovative SDN Product Strategy -palkinnon.

7950 XRS (Extensible Routing System) -runkoverkkoreitittimen kysyntä jatkui vakaana kolmen uuden asiakkuuden myötä. Runkoverkkoreititinasiakkuuksiemme määrä on nyt yhteensä 60.

Nokia laajensi johtavaa laitehallinnan valikoimaansa esineiden internetin (IoT) alueelle julkistamalla Intelligent Management Platform for All Connected Things (IMPACT) -IoT-alustan. IMPACT on tietoturvallinen alusta uusien esineiden internetin palvelujen skaalaukseen ja se on tarkoitettu operaattori-, yritys- ja viranomaiskäyttöön. IMPACT tarjoaa alustan tiedonkeruuta, tiedon prosessointia, laitehallintaa, tiedon tulkintaa, data-analytiikkaa, tietoturvallisuutta ja sovelluksia varten. IMPACT-alusta tukee kaikenlaisia laitteita, protokollia ja sovelluksia.

Nokia julkisti Real-Time Mobile Networks Analytics -ratkaisun, joka on markkinoiden ensimmäinen ratkaisu, jonka avulla operaattorit voivat analysoida koko langatonta verkkoa kuten yksittäisiä tilaajia, sovelluksia, laitteita, käyttöjärjestelmiä, verkko-elementtejä, soluja ja puheluita. Tämä uusi lähestymistapa antaa operaattoreille entistä kokonaisvaltaisemman kuvan asiakkaistaan, joka mahdollistaa yhä proaktiivisemman verkon hallinnan.

Nokia lanseerasi Nokia Dynamic Diameter Engine (DDE) -ratkaisun. Pilvipohjainen DDE-ratkaisu yksinkertaistaa, skaalaa ja varmistaa hallintatason liikennevirrat langattomissa ja kiinteissä verkoissa, mikä on tärkeää kun operaattorit alkavat valmistautua uusiin esineiden internetiin ja VoLTE-teknologiaan liittyviin signalointivaatimuksiin. Nokia DDE on toimialan ensimmäinen virtualisoitu ratkaisu, joka sisältää Nokian Agile Rules -teknologiaa (A.R.T). A.R.T. kattaa yli 150 patenttia ja auttaa operaattoreita soveltamaan älykkäitä sääntöjä ja varmistamaan suorituskyvyn monitahoisissa signaloinninhallintatilanteissa.

4.8.2016


NOKIA

img-4.jpeg
Liikevaihto Milj. EUR

img-5.jpeg
Services – Liikevaihto Milj. EUR

Taloudelliset pääkohdat

Seuraavassa taulukossa esitetään yhdistetyn yhtiön historiatietoa, joka vastaa Nokian Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä uutta toiminnallista ja taloudellista rakennetta. Historiatieto esitetään 22.4.2016 julkaistun pörssitiedotteen mukaisesti täydentävänä tietona. Esitetyt luvut ovat segmenttien johdolle raportoimia. Ei-IFRS-oikaisut raportoidaan ainoastaan Nokian konsernitasolla eikä niitä kohdisteta segmenteille. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista ja segmenttien laskentaperiaatteista esitetään tämän raportin liitteenä olevan tilinpäätöksen liitetiedoissa olevassa Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1) ja Segmentti-informaatio ja eliminoinnit -osiossa (liite 3).

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historiatiedot¹
4-6/2016 4-6/2015 Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta -9 % 2 %
Liikevaihto 5 228 5 895 -11 % 5 181 1 %
Bruttokate 1 954 2 235 -13 % 1 984 -2 %
Bruttokateprosentti 37,4 % 37,9 % -50pp 38,3 % -90pp
Tutkimus- ja kehityskulut -926 -975 -5 % -951 -3 %
Myynnin ja hallinnon kulut -685 -712 -4 % -677 1 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -31 -36 -19
Liikevoitto 312 511 -39 % 337 -7 %
Liikevoittoprosentti 6,0 % 8,7 % -270pp 6,5 % -50pp

¹Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa kuvattiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

4.8.2016


NOKIA

Liikevaihto alueittain

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historiatiedot¹
4-6/2016 4-6/2015 Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
Aasian ja Tyynenmeren alue 973 1 033 -6 % 1 091 -11 %
Eurooppa 1 206 1 364 -12 % 1 203 0 %
Kiinan alue 673 707 -5 % 572 18 %
Latinalainen Amerikka 354 421 -16 % 340 4 %
Lähi-idän ja Afrikan alue 412 539 -24 % 393 5 %
Pohjois-Amerikka 1 609 1 831 -12 % 1 582 2 %
Yhteensä 5 228 5 895 -11 % 5 181 1 %

¹Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa kuvattiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

img-6.jpeg
Liikevaihto alueittain – 4-6/2016

img-7.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.) – 4-6/2015 – 4-6/2016

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Segmenttikohtainen liikevaihto

Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihto laski 11 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 toiseen neljänneksen verrattuna ja kasvoi 1 % vuoden 2016 ensimmäiseen neljänneksen verrattuna. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihto olisi laskenut 9 % vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon ja kasvanut 2 % edelliseen neljänneksen verrattuna.

Ultra Broadband Networks- ja IP Networks and Applications -segmenttien tulosten tarkastelu esitetään kyseisiä segmenttejä koskevissa osioissa.

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihdon lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui sekä Ultra Broadband Networks- että IP Networks and Applications -segmentistä.

4.8.2016


NOKIA

Vertailu edelliseen neljänneksen

Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihdon kasvu vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljänneksen verrattuna johtui Ultra Broadband Networks -segmentistä, mitä IP Networks and Applications -segmentti osin tasoitti.

Liikevoitto

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Nokian verkkoliiketoiminnan liikevoiton lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti alhaisemmasta bruttokatteesta, mitä tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kulujen lasku osin tasoitti.

Bruttokatteen lasku johtui sekä Ultra Broadband Networks- että IP Networks and Applications -segmentistä. Bruttokatteeseen vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun myynnin tuloutusta lykättiin, mutta siihen liittyvät hankinnan ja valmistuksen kulut kirjattiin niiden syntymishetkellä.

Tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku johtui ensisijaisesti Ultra Broadband Networks -segmentistä.

Myynnin ja hallinnon kulujen lasku johtui ensisijaisesti Ultra Broadband Networks -segmentistä.

Nokian verkkoliiketoiminnan muut tuotot ja kulut olivat 31 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2015 toisella neljänneksellä olivat 36 miljoonaa euroa kuluja. Ultra Broadband Networks -segmentin muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan positiivista vaihtelua vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna osin tasoitti IP Networks and Applications -segmentin muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivinen vaihtelu. Muihin tuottoihin ja kuluihin vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun tiettyjä varauksia kirjattiin omaisuuserien arvonalentumisriskin vuoksi.

Vertailu edelliseen neljänneksen

Nokian verkkoliiketoiminnan liikevoitto laski vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2016 ensimmäiseen neljänneksen verrattuna, mikä johtui ensisijaisesti alhaisemmasta bruttokatteesta sekä muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivisesta vaihtelusta. Tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku tasoitti tätä osin.

Bruttokatteen lasku johtui IP Networks and Applications -segmentistä, mitä Ultra Broadband Networks -segmentti osin tasoitti. Bruttokatteeseen vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun myynnin tuloutusta lykättiin, mutta siihen liittyvät hankinnan ja valmistuksen kulut kirjattiin niiden syntymishetkellä.

Tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku johtui ensisijaisesti IP Networks and Applications -segmentistä.

Nokian verkkoliiketoiminnan muut tuotot ja kulut olivat 31 miljoonaa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä olivat 19 miljoonaa euroa kuluja. Muiden tuottojen ja kulujen muutos edelliseen neljänneksen verrattuna johtui ensisijaisesti Ultra Broadband Networks -segmentistä. Muihin tuottoihin ja kuluihin vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä oleva oikeudellinen maksukyvyttömyysmenettely, kun tiettyjä varauksia kirjattiin omaisuuserien arvonalentumisriskin vuoksi.

4.8.2016


NOKIA

Ultra Broadband Networks

img-8.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)
Kannattavuus

img-9.jpeg

Taloudelliset pääkohdat

Seuraavassa taulukossa esitetään yhdistetyn yhtiön historiatietoa, joka vastaa Nokian Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä uutta toiminnallista ja taloudellista rakennetta. Historiatieto esitetään 22.4.2016 julkaistun pörssitiedotteen mukaisesti täydentävänä tietona. Esitetyt luvut ovat segmenttien johdolle raportoimia. Ei-IFRS-oikaisut raportoidaan ainoastaan Nokian konsernitasolla eikä niitä kohdisteta segmenteille. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista ja segmenttien laskentaperusteista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen liitetiedoissa olevassa Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1) ja Segmentti-informaatio ja eliminoinnit -osiossa (liite 3).

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historiatiedot¹
4-6/2016 4-6/2015 Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta -9 % 3 %
Liikevaihto 3 807 4 303 -12 % 3 729 2 %
Mobile Networks 3 185 3 722 -14 % 3 116 2 %
Fixed Networks 622 580 7 % 613 1 %
Bruttokate 1 353 1 527 -11 % 1 338 1 %
Bruttokateprosentti 35,5 % 35,5 % 0pp 35,9 % -40pp
Tutkimus- ja kehityskulut -616 -668 -8 % -616 0 %
Myynnin ja hallinnon kulut -490 -523 -6 % -479 2 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -19 -29 -9
Liikevoitto 228 308 -26 % 234 -3 %
Liikevoittoprosentti 6,0 % 7,2 % -120pp 6,3 % -30pp

¹ Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa esitettiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

4.8.2016


NOKIA

Liikevaihto alueittain

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historiatiedot¹
4-6/2016 4-6/2015 Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
Aasian ja Tyynenmeren alue 744 809 -8 % 853 -13 %
Eurooppa 786 920 -15 % 777 1 %
Kiinan alue 558 595 -6 % 483 16 %
Latinalainen Amerikka 228 281 -19 % 215 6 %
Lähi-idän ja Afrikan alue 324 396 -18 % 292 11 %
Pohjois-Amerikka 1 166 1 301 -10 % 1 108 5 %
Yhteensä 3 807 4 303 -12 % 3 729 2 %

¹Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa kuvattiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

Verrattuna vuoden takaiseen Mobile Networks Fixed Networks
Aasian ja Tyynenmeren alue
Eurooppa
Kiinan alue
Latinalainen Amerikka
Lähi-idän ja Afrikan alue
Pohjois-Amerikka
Verrattuna edelliseen neljännekseen Mobile Networks Fixed Networks
--- --- ---
Aasian ja Tyynenmeren alue
Eurooppa
Kiinan alue
Latinalainen Amerikka
Lähi-idän ja Afrikan alue
Pohjois-Amerikka

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

Ultra Broadband Networks -segmentin liikevaihto laski 12 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja kasvoi 2 % edelliseen neljännekseen verrattuna. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta Ultra Broadband Networks -segmentin liikevaihto olisi laskenut 9 % vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon ja kasvanut 3 % edelliseen neljännekseen verrattuna.

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Ultra Broadband Networks -segmentin liikevaihdon lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 toiseen neljännekseen verrattuna johtui Mobile Networks -liiketoimintaryhmästä, mitä Fixed Networks -liiketoimintaryhmä osin tasoitti.

Mobile Networks -liiketoimintaryhmän liikevaihdon lasku johtui ensisijaisesti radioverkoista ja palveluista. Radioverkkojen liikevaihdon lasku liittyi ensisijaisesti tiettyihin Aasian ja Tyynenmeren alueen asiakkaisiin. Palvelujen liikevaihdon lasku johtui ensisijaisesti tietyistä asiakkaista Pohjois-Amerikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Fixed Networks -liiketoimintaryhmän liikevaihdon kasvu johtui ensisijaisesti laajakaistayhteyksistä ja digitaaliseen kotiin liittyvistä järjestelmistä, mitä palvelujen liikevaihdon lasku osin tasoitti. Fixed Networks -liiketoimintaryhmään vaikuttivat vuoden 2016 toisella neljänneksellä myönteisesti merkittävät projektit tiettyjen asiakkaiden kanssa Australiassa ja Meksikossa sekä digitaaliseen kotiin liittyvien järjestelmien käyttöönoton lisääntyminen Pohjois-Amerikassa. Palvelujen liikevaihdon lasku liittyi ensisijaisesti tiettyihin asiakkaisiin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Vertailu edelliseen neljännekseen

Ultra Broadband Networks -segmentin liikevaihdon kasvu vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna johtui Mobile Networks -liiketoimintaryhmästä, mitä latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä olevan oikeudellisen maksukyvyttömyysmenettelyn kielteinen vaikutus tasoitti osin.

4.8.2016


NOKIA

Mobile Networks -liiketoimintaryhmän liikevaihdon kasvu johtui ensisijaisesti radioverkoista. Radioverkkojen liikevaihdon kasvu liittyi ensisijaisesti tiettyihin asiakkaisiin Kiinan alueella ja Pohjois-Amerikassa, mitä tietyt asiakkaat Aasian ja Tyynenmeren alueella osin tasoittivat.

Fixed Networks -liiketoimintaryhmän liikevaihdon hienoinen kasvu johtui ensisijaisesti digitaaliseen kotiin liittyvistä järjestelmistä, mitä laajakaistayhteyksien liikevaihto osin tasoitti. Fixed Networks -liiketoimintaryhmään vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä myönteisesti merkittävät projektit tiettyjen asiakkaiden kanssa Australiassa ja Meksikossa.

Liikevoitto

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Ultra Broadband Networks -segmentin liikevoitto laski vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mikä johtui ensisijaisesti alhaisemmasta bruttokatteesta. Tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kulujen lasku sekä vähäisemmässä määrin muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan positiivinen vaihtelu tasoitti tätä osin.

Ultra Broadband Networks -segmentin bruttokatteen lasku johtui ensisijaisesti Mobile Networks -liiketoimintaryhmän alhaisemmasta bruttokatteesta, mitä Fixed Networks -liiketoimintaryhmän korkeampi bruttokate osin tasoitti. Mobile Networks -liiketoimintaryhmän alhaisempi bruttokate johtui ensisijaisesti liikevaihdon laskusta. Fixed Networks -liiketoimintaryhmän bruttokate kasvoi liikevaihdon ja bruttokateprosentin kasvun ansiosta.

Ultra Broadband Networks -segmentin tutkimuksen ja kehityksen kulut laskivat, mikä johtui ensisijaisesti Mobile Networks -liiketoimintaryhmästä. Mobile Networks -liiketoimintaryhmän tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku johtui ensisijaisesti jatkuneesta toiminnan tehostumisesta alhaisempien henkilöstö- ja alihankintakulujen myötä.

Ultra Broadband Networks -segmentin myynnin ja hallinnon kulut laskivat, mikä johtui ensisijaisesti Mobile Networks -liiketoimintaryhmästä, johon kulukuri ja jatkunut toiminnan tehostuminen markkinointiin ja konsulttipalveluihin liittyneiden kulujen laskun myötä vaikuttivat myönteisesti.

Ultra Broadband Networks -segmentin muut tuotot ja kulut olivat 19 miljoonaa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2015 toisella neljänneksellä olivat 29 miljoonaa euroa kuluja. Muiden tuottojen ja kulujen muutos vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti Fixed Networks -liiketoimintaryhmästä.

Vertailu edelliseen neljännekseen

Ultra Broadband Networks -segmentin liikevoitto laski hienoisesti vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna, mikä johtui ensisijaisesti myynnin ja hallinnon kulujen kasvusta sekä muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivisesta vaihtelusta. Bruttokatteen kasvu tasoitti tätä osin.

Ultra Broadband Networks -segmentin bruttokatteen kasvu johtui ensisijaisesti Mobile Networks -liiketoimintaryhmästä. Mobile Networks -liiketoimintaryhmän bruttokatteen kasvu johtui ensisijaisesti korkeammasta liikevaihdosta.

Ultra Broadband Networks -segmentin myynnin ja hallinnon kulujen kasvu johtui ensisijaisesti Mobile Networks -liiketoimintaryhmästä. Mobile Networks -liiketoimintaryhmän myynnin ja hallinnon kulujen kasvu johtui ensisijaisesti korkeammista henkilöstö- ja konsultointikuluista.

Ultra Broadband Networks -segmentin muut tuotot ja kulut olivat 19 miljoonaa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä olivat 9 miljoonaa euroa kuluja. Muiden tuottojen ja kulujen muutos vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna johtui ensisijaisesti Mobile Networks -liiketoimintaryhmästä.

4.8.2016


NOKIA

IP Networks and Applications

img-10.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)

img-11.jpeg
Kannattavuus

Taloudelliset pääkohdat

Seuraavassa taulukossa esitetään yhdistetyn yhtiön historiatietoa, joka vastaa Nokian Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä uutta toiminnallista ja taloudellista rakennetta. Historiatieto esitetään 22.4.2016 julkaistun pörssitiedotteen mukaisesti täydentävänä tietona. Esitetyt luvut ovat segmenttien johdolle raportoimia. Ei-IFRS-oikaisut raportoidaan ainoastaan Nokian konsernitasolla eikä niitä kohdisteta segmenteille. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista ja segmenttien laskentaperiaatteista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen liitetiedoissa olevassa Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1) ja Segmentti-informaatio ja eliminoinnit -osiossa (liite 3).

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historiatiedot¹
4-6/2016 4-6/2015 Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta -8 % -1 %
Liikevaihto 1 421 1 593 -11 % 1 452 -2 %
IP/Optical Networks 1 088 1 176 -7 % 1 093 0 %
IP Routing 713 769 -7 % 717 -1 %
Optical Networks 375 407 -8 % 377 -1 %
Applications & Analytics 333 417 -20 % 359 -7 %
Bruttokate 601 707 -15 % 646 -7 %
Bruttokateprosentti 42,3 % 44,4 % -210pp 44,5 % -220pp
Tutkimus- ja kehityskulut -309 -307 1 % -335 -8 %
Myynnin ja hallinnon kulut -195 -190 3 % -199 -2 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -12 -8 -10
Liikevoitto 84 203 -59 % 103 -18 %
Liikevoittoprosentti 5,9 % 12,7 % -680pp 7,1 % -120pp

¹ Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa kuvattiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

4.8.2016


NOKIA

Liikevaihto alueittain

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historiatiedot¹
4-6/2016 4-6/2015 Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
Aasian ja Tyynenmeren alue 229 224 2 % 238 -4 %
Eurooppa 420 444 -5 % 426 -1 %
Kiinan alue 115 112 3 % 89 29 %
Latinalainen Amerikka 126 140 -10 % 125 1 %
Lähi-idän ja Afrikan alue 88 143 -38 % 101 -13 %
Pohjois-Amerikka 444 530 -16 % 474 -6 %
Yhteensä 1 421 1 593 -11 % 1 452 -2 %

¹Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa kuvattiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

Verrattuna vuoden takaiseen IP/Optical Networks Applications & Analytics Verrattuna edelliseen neljänneksen IP/Optical Networks Applications & Analytics
Aasian ja Tyynenmeren alue Aasian ja Tyynenmeren alue
Eurooppa Eurooppa
Kiinan alue Kiinan alue
Latinalainen Amerikka Latinalainen Amerikka
Lähi-idän ja Afrikan alue Lähi-idän ja Afrikan alue
Pohjois-Amerikka Pohjois-Amerikka

⊗ muutos alle 3%

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

IP Networks and Applications -segmentin liikevaihto laski 11 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja 2 % edelliseen neljänneksen verrattuna. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta IP Networks and Applications -segmentin liikevaihto olisi laskenut 8 % vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja 1 % edelliseen neljänneksen verrattuna.

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

IP Networks and Applications -segmentin liikevaihdon lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan neljänneksen verrattuna johtui sekä IP/Optical Networks- että Applications & Analytics -liiketoimintaryhmästä.

IP/Optical Networks-liiketoimintaryhmän liikevaihdon lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui sekä IP-reitityksestä että optisista verkoista. Melkein puolet IP-reitityksen liikevaihdon kokonaislaskusta vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui kolmansien osapuolten IP-reitittimien alhaisemmasta jälleenmyynnistä erityisesti Euroopassa. Tämän lisäksi IP-reitityksen liikevaihto laski Pohjois-Amerikassa merkittävimpien asiakkaiden leikatessa menojaan. Tärkeät asiakkaat Kiinan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella tasoittivat tätä osin lisäämällä menojaan. Optisiin verkkoihin vaikutti vuoden 2016 toisella neljänneksellä kielteisesti projektien ajoittuminen ensisijaisesti Lähi-idässä ja Afrikassa.

Applications & Analytics -liiketoimintaryhmän liikevaihdon lasku johtui laskusta kaikilla liiketoimintalinjoilla ja liittyi ensisijaisesti suurten projektien ajoitukseen Pohjois-Amerikassa.

Vertailu edelliseen neljänneksen

IP Networks and Applications -segmentin liikevaihdon lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljänneksen verrattuna johtui ensisijaisesti Applications & Analytics -liiketoimintaryhmästä ja vähäisemmässä määrin latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä olevan oikeudellisen maksukyvyttömyysmenettelyn kielteisestä vaikutuksesta.

4.8.2016


NOKIA

IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmän liikevaihdon hienoinen lasku johtui sekä IP-reitityksen että optisten verkkojen liikevaihdon laskusta. Ainoastaan kolmansien osapuolten IP-reitittimien alhaisemman jälleenmyynnin negatiivinen vaikutus pois lukien IP-reitityksen liikevaihto olisi kasvanut hieman edelliseen neljännekseen verrattuna. Ainoastaan latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä olevan oikeudellisen maksukyvyttömyysmenettelyn kielteinen vaikutus pois lukien IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmän liikevaihto olisi ollut suunnilleen muuttumaton.

Applications & Analytics -liiketoimintaryhmän liikevaihto laski vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna, mikä johtui ensisijaisesti laskusta kaikilla liiketoimintalinjoilla lukuun ottamatta palveluja. Liikevaihdon lasku liittyi ensisijaisesti suurten projektien ajoitukseen Pohjois-Amerikassa.

Liikevoitto

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

IP Networks and Applications -segmentin liikevoitto laski vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mikä johtui ensisijaisesti bruttokatteen laskusta.

IP Networks and Applications -segmentin bruttokatteen lasku johtui ensisijaisesti Applications & Analytics -liiketoimintaryhmästä ja vähäisemmässä määrin IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmästä. Applications & Analytics -liiketoimintaryhmän bruttokatteen lasku johtui liikevaihdon ja bruttokateprosentin laskusta, joihin vaikutti ensisijaisesti volyymien lasku Pohjois-Amerikassa. IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmän bruttokatteen lasku johtui ensisijaisesti alhaisemmasta liikevaihdosta.

Vertailu edelliseen neljännekseen

IP Networks and Applications -segmentin liikevoitto laski vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna, mikä johtui ensisijaisesti bruttokatteen laskusta, mitä tutkimuksen ja kehityksen alhaisemmat kulut osin tasoittivat. Latinalaisamerikkalaisen asiakkaan käynnissä olevan oikeudellisen maksukyvyttömyysmenettelyn kielteinen vaikutus pois lukien IP Networks and Applications -segmentin liikevoitto olisi ollut suunnilleen muuttumaton.

IP Networks and Applications -segmentin bruttokatteen lasku johtui ensisijaisesti Applications & Analytics -liiketoimintaryhmästä ja vähäisemmässä määrin IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmästä. Applications & Analytics -liiketoimintaryhmän bruttokatteen lasku johtui bruttokateprosentin ja liikevaihdon laskusta, ja se liittyi ensisijaisesti volyymien laskuun Pohjois-Amerikassa. IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmän bruttokatteen lasku johtui bruttokateprosentin ja liikevaihdon laskusta. Pois lukien latinalaisamerikkalaisen asiakkaan maksukyvyttömyysmenettelyn kielteinen vaikutus IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmän bruttokate olisi ollut suunnilleen muuttumaton.

IP Networks and Applications -segmentin tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku johtui IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmästä sekä vähäisemmässä määrin Applications & Analytics -liiketoimintaryhmästä. IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmän tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku johtui sekä IP-reitityksestä että optisista verkoista.

4.8.2016


NOKIA

Nokia Technologies

Toiminnalliset pääkohdat

Lisensointi

Nokian ja Samsungin välinen sopimus patenttien ristiinlisensointisopimuksen laajentamisesta kattamaan tiettyjä uusia patenttiportfolioita julkistettiin 13.7.2016. Sopimus vahvistaa entisestään Nokian johtajuutta ohjelmoitavan maailman teknologioissa. Sopimuksella arvioidaan olevan positiivinen vaikutus Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän tulokseen vuoden 2016 kolmannesta neljänneksestä alkaen.

Nokia julkisti suunnitelman, jonka myötä Nokian tavaramerkki palaa maailmanlaajuisille matkapuhelin- ja tablettimarkkinoille. Sopimuksen mukaan Nokia Technologies myöntää äskettäin perustetulle suomalaiselle HMD global Oy:lle (HMD) maailmanlaajuisen yksinoikeuden Nokian tavaramerkin käyttöön matkapuhelimien ja tablettien valmistuksessa kymmeneksi vuodeksi. Nokia Technologies saa HMD:ltä sekä tavaramerkkeihin että essentiaalipatentteihin liittyviä rojaltimaksuja Nokian tavaramerkillä myytävistä matkapuhelimista ja tableteista.

Digitaalinen media ja digitaalinen terveys

Nokia julkisti monivuotisen sopimuksen Walt Disney Studiosin kanssa, jonka myötä Walt Disney Studios aikoo tuoda virtuaalitodellisuuskokemuksia elokuvajulkaisuihinsa. Nokia Technologies tarjoaa OZO-virtuaalitodellisuuskameransa ja siihen liittyviä ohjelmistoja Disney:n markkinoinnin ja elokuvankäytöiden käyttöön, jotta he voivat luoda kiehtovaa virtuaalitodellisuussisältöä.

Digitaalisen terveydenhoidon johtavan toimijan Withings S.A.:n hankinta saatettiin päätökseen 31.5.2016.

Withings Body Cardio -älyvaa’an maailmanlaajuinen saatavuus julkistettiin. Body Cardio -älyvaaka mullistaa langattomien vaakojen tuotekategorian. Body Cardio on ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu vaaka, joka hyödyntää mittauksessa pulssin kulkuaikaa. Body Cardio on markkinoiden monipuolisin vaaka.

img-12.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)
Kannattavuus

img-13.jpeg

Taloudelliset pääkohdat

Seuraavassa taulukossa esitetään yhdistetyn yhtiön historiatietoa, joka vastaa Nokian Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä uutta toiminnallista ja taloudellista rakennetta. Historiatieto esitetään 22.4.2016 julkaistun pörssitiedotteen mukaisesti täydentävänä tietona. Esitetyt luvut ovat segmenttien johdolle raportoimia. Ei-IFRS-oikaisut raportoidaan ainoastaan Nokian konsernitasolla eikä niitä kohdisteta segmenteille. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista ja segmenttien laskentaperusteista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen liitetiedoissa olevassa Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1) ja Segmentti-informaatio ja eliminoinnit -osiossa (liite 3).

4.8.2016


NOKIA

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historiatiedot¹ 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
4-6/2016 4-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta -11 % -2 %
Liikevaihto 194 219 -11 % 198 -2 %
Bruttokate 187 217 -14 % 195 -4 %
Bruttokateprosentti 96,4 % 99,1 % -270pp 98,5 % -210pp
Tutkimus- ja kehityskulut -57 -70 -19 % -58 -2 %
Myynnin ja hallinnon kulut -39 -28 39 % -32 22 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -2 0 0
Liikevoitto 89 120 -26 % 106 -16 %
Liikevoittoprosentti 45,9 % 54,6 % -870pp 53,5 % -760pp

¹ Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa kuvattiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihto laski 11 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja 2 % edelliseen neljännekseen verrattuna sekä raportoituna että ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta.

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihdon lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti vuoden 2015 toiseen neljännekseen myönteisesti vaikuttaneiden kertaluonteisten liikevaihdon ja immateriaalioikeuksien divestointien puuttumisesta. Nämä kertaluonteiset erät pois lukien Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihto olisi kasvanut noin 10 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 toiseen neljännekseen verrattuna. Tämä johtui ensisijaisesti korkeammasta patenttilisenssitulosta jo aiemmin olemassa oleilta lisenssinsaajilta ja vähäisemmässä määrin liikevaihdosta, joka liittyi 31.5.2016 päätökseen saatettuun Withings S.A.:n hankintaan. Withings-kauppa saatettiin päätökseen 31.5.2016. Tätä osin tasoitti alhaisempi patenttilisenssitulotietyiltä jo aiemmin olemassa oleilta lisenssinsaajilta, joiden mobiililaitemyynti laski.

Vertailu edelliseen neljännekseen

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihdon lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna johtui ensisijaisesti alhaisemmasta patenttilisenssitulosta tietyiltä jo aiemmin olemassa oleilta lisenssinsaajilta, joiden mobiililaitemyynti laski. Tätä osin tasoitti 31.5.2016 päätökseen saatettuun Withings S.A.:n hankintaan liittynyt liikevaihto.

Liikevoitto

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevoiton lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti alhaisemmasta bruttokatteesta ja vähäisemmässä määrin korkeammista myynnin ja hallinnon kuluista. Tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku tasoitti tätä osin.

Nokia Technologies -liiketoiminnan bruttokatteen lasku johtui ensisijaisesti alhaisemmasta liikevaihdosta ja vähäisemmässä määrin korkeammista hankinnan ja valmistuksen kuluista digitaalisen terveyden ja digitaalisen median alueilla.

4.8.2016


NOKIA

Nokia Technologies -liiketoiminnan tutkimuksen ja kehityksen kulujen lasku johtui ensisijaisesti tutkimuspanostusten keskittämisestä tietyille painopistealueille sekä patenttiportfoliokulujen laskusta. Suuremmat investoinnit digitaalisen median ja digitaalisen terveyden alueille tasoittivat tätä osin.

Nokia Technologies -liiketoiminnan myynnin ja hallinnon ei-IFRS-kulut kasvoivat, mikä johtui ensisijaisesti uusien liiketoimintojen aloituksesta ja korkeammista liiketoimintaa tukevista kuluista.

Vertailu edelliseen neljänneksen

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevoiton lasku vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljänneksen verrattuna johtui ensisijaisesti alhaisemmasta bruttokatteesta sekä myynnin ja hallinnon kulujen kasvusta.

Nokia Technologies -liiketoiminnan bruttokatteen lasku johtui ensisijaisesti alhaisemmasta liikevaihdosta ja vähäisemmässä määrin korkeammista hankinnan ja valmistuksen kuluista digitaalisen terveyden ja digitaalisen median alueilla.

Nokia Technologies -liiketoiminnan myynnin ja hallinnon kulut kasvoivat, mikä johtui toiminnan laajentamisesta digitaalisen median alueella.

4.8.2016


NOKIA

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut

img-14.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)

img-15.jpeg
Kannattavuus

Taloudelliset pääkohdat

Seuraavassa taulukossa esitetään yhdistetyn yhtiön historiatietoa, joka vastaa Nokian Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä uutta toiminnallista ja taloudellista rakennetta. Historiatieto esitetään 22.4.2016 julkaistun pörssitiedotteen mukaisesti täydentävänä tietona. Esitetyt luvut ovat segmenttien johdolle raportoimia. Ei-IFRS-oikaisut raportoidaan ainoastaan Nokian konsernitasolla eikä niitä kohdisteta segmenteille. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista ja segmenttien laskentaperusteista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen liitetiedoissa olevassa Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1) ja Segmentti-informaatio ja eliminoinnit -osiossa (liite 3).

Milj. EUR Yhdistetyn yhtiön historiatiedot¹
4-6/2016 4-6/2015 Muutos 4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 Muutos 4-6/2016 vs. 1-3/2016
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta 3 % 16 %
Liikevaihto 271 254 7 % 236 15 %
Bruttokate 61 43 42 % 26 135 %
Bruttokateprosentti 22,5 % 16,9 % 560pp 11,0 % 1 150pp
Tutkimus- ja kehityskulut -66 -73 -10 % -73 -10 %
Myynnin ja hallinnon kulut -56 -61 -8 % -55 2 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -7 110 3
Liiketappio -68 18 -99
Liikevoittoprosentti -25,1 % 7,1 % -3 220pp -41,9 % 1 680pp

¹ Yhdistetyn yhtiön historiatiedot vastaavat Nokian uutta Alcatel-Lucentin kanssa yhdistymisen jälkeistä toiminnallista ja taloudellista rakennetta, ja ne esitetään täydentävänä tietona kuten 22.4.2016 julkaistussa pörssitiedotteessa kuvattiin. Lisätietoa yhdistetyn yhtiön historiatiedoista esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen Laadintaperiaatteet-osiossa (liite 1).

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liikevaihto kasvoi 7 % vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 toiseen neljänneksen verrattuna ja 15 % vuoden 2016 ensimmäiseen neljänneksen verrattuna. Ilman

4.8.2016


NOKIA

valuuttakurssimuutosten vaikutusta Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liikevaihto olisi kasvanut 3 % vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja 16 % edelliseen neljännekseen verrattuna.

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liikevaihdon kasvu vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti Alcatel Submarine Networks -yksiköstä, mitä Radio Frequency Systems -yksikkö osin tasoitti.

Vertailu edelliseen neljännekseen

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liikevaihdon kasvu vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna johtui sekä Radio Frequency Systems- että Alcatel Submarine Networks -yksiköstä.

Liikevoitto

Vertailu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osio teki liiketappion vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun se teki liikevoiton vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona. Muutos johtui ensisijaisesti muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivisesta vaihtelusta, mitä bruttokatteen kasvu osin tasoitti.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion bruttokatteen kasvu johtui ensisijaisesti Alcatel Submarine Networks -yksiköstä, mitä Radio Frequency Systems -yksikkö osin tasoitti.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion muut tuotot ja kulut olivat 7 miljoonaa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2015 toisella neljänneksellä olivat 110 miljoonaa euroa tuottoja. Muiden tuottojen ja kulujen muutos vuodentakaiseen verrattuna johtui ensisijaisesti Nokian tiettyihin venture fund -sijoituksiin liittyvien voittojen ja tappioiden puuttumisesta.

Vertailu edelliseen neljännekseen

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liiketappion pieneneminen vuoden 2016 toisella neljänneksellä edelliseen neljännekseen verrattuna johtui ensisijaisesti bruttokatteen kasvusta, mitä muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivinen vaihtelu tasoitti osin.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion bruttokatteen kasvu johtui ensisijaisesti Alcatel Submarine Networks -ja Radio Frequency Systems -yksiköistä.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion muut tuotot ja kulut olivat 7 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 toisella neljänneksellä, kun ne vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä olivat 3 miljoonaa euroa tuottoja. Muiden tuottojen ja kulujen muutos edelliseen neljännekseen verrattuna johtui ensisijaisesti Nokian tiettyihin venture fund -sijoituksiin liittyvien voittojen ja tappioiden puuttumisesta.

4.8.2016


NOKIA

Kassa ja kassavirta

img-16.jpeg
Nokian nettokassan ja muiden likvidien varojen muutos (EUR miljardia)

Ainoastaan Nokia historiatiedot²
Milj. EUR 30.6.2016 30.6.2015 Muutos 30.6.2016 vs. 30.6.2015 31.3.2016 Muutos 30.6.2016 vs. 31.3.2016
Kassa ja muut likvidit varat 10 987 6 618 66 % 12 486 -12 %
Nettokassa ja muut likvidit varat¹ 7 077 3 830 85 % 8 246 -14 %

¹Kassa ja muut likvidit varat koostuvat seuraavista konsernitaseen riveistä: rahavarat (rahat ja pankkisaamiset sekä available-for-sale sijoitukset, rahavarat), available-for-sale sijoitukset, likvidit varat ja käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatut sijoitukset, likvidit varat. Nettokassaan ja muihin likvideihin varoihin sisältyvät kassa ja muut likvidit varat vähennettynä pitkäaikaisilla korollisilla veloilla ja lyhytaikaisilla korollisilla veloilla. Yksityiskohtainen tarkastelu esitetään tämän raportin liitteenä olevan tilinpäätöksen konsernin rahavirtalaskelman liitetiedoissa (liite 15).
²Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Vuoden 2016 toisella neljänneksellä Nokian kassa ja muut likvidit varat laskivat 1 499 miljoonalla eurolla, ja Nokian nettokassa ja muut likvidit varat laskivat 1 169 miljoonalla eurolla. Nokian kassa ja muut likvidit varat laskivat yli 330 miljoonaa euroa enemmän kuin Nokian nettokassa ja muut likvidit varat johtuen ensisijaisesti Alcatel-Lucentin vaihtovelkakirjalainojen hankinnasta, mistä seurasi Nokian kassan ja muiden likvidien varojen sekä velkaosuudesta johtuva korollisten velkojen lasku, mutta sillä ei ollut vaikutusta nettokassaan.

Valuuttakursseilla oli noin 90 miljoonan euron negatiivinen vaikutus nettokassaan.

Edelliseen neljänneksen verrattuna nettokassaan ja muihin likvideihin varoihin vaikuttivat seuraavat tekijät:

Vuoden 2016 toisella neljänneksellä Nokian liiketoiminnan nettorahavirta oli noin 620 miljoonaa euroa negatiivinen:

  • Nokian oikaistu nettovoitto ennen nettokäyttöpääoman muutoksia oli 394 miljoonaa euroa vuoden 2016 toisella neljänneksellä.
  • Käyttöpääomaan liittyvä ulosmenevä kokonaisrahavirta oli noin 890 miljoonaa euroa.

  • Nokialla oli vuoden 2016 toisella neljänneksellä ensisijaisesti aiempiin kustannussäästöohjelmiin liittyen noin 80 miljoonaa euroa uudelleenjärjestely- ja muuta niihin liittyvää ulosmenevää rahavirtaa. Tämä pois luettuna Nokian nettokäyttöpääoman muutoksista aiheutui noin 810 miljoonan euron nettokassan

4.8.2016


NOKIA

vähennys. Tämä johtui ensisijaisesti lyhytaikaisten velkojen vähentymisestä ja sekä vaihto-omaisuuden kasvusta, mitä saamisten pieneneminen osin tasoitti.

  • Ulosmenevä rahavirta, joka liittyi noin 930 miljoonan euron lyhytaikaisten velkojen vähennykseen, ja joka johtui ensisijaisesti kannustinpalkkioiden maksuista Alcatel-Lucentin ja Nokian vuoden 2015 vahvan taloudellisen tuloksen myötä.
  • Vaihto-omaisuuden kausittaiseen kasvuun liittyvä ulosmenevä rahavirta oli noin 100 miljoonaa euroa.
  • Saamisten kausittaiseen vähenemiseen liittyvä sisääntuleva rahavirta oli noin 220 miljoonaa euroa.

  • Vuoden 2015 kannustinpalkkioiden maksuun ja uudelleenjärjestely- ja muut niihin liittyvät ulosmenevät rahavirrat pois lukien nettokäyttöpääoma olisi ollut suunnilleen muuttumaton edelliseen neljännekseen verrattuna.

  • Lisäksi Nokialla oli noin 120 miljoonaa euroa tuloveroihin liittyvää ulosmenevää rahavirtaa.

Vuoden 2016 toisella neljänneksellä Nokialla oli investointitoiminnan ulosmenevää nettorahavirtaa, joka johtui ensisijaisesti noin 190 miljoonan euron yritysostoiihin liittyneestä nettokassan vähennyksestä ja noin 100 miljoonan euron käyttöomaisuusinvestoinneista.

Vuoden 2016 toisella neljänneksellä Nokian rahoitustoiminnan ulosmenevä nettorahavirta johtui ensisijaisesti noin 140 miljoonan euron nettokassan vähennyksestä liittyen Alcatel-Lucentin osakkeiden hankintaan sekä hankittujen Alcatel-Lucentin vaihtovelkakirjalainojen oman pääoman osuuteen.

Nokian yhtiökokous päätti 16.6.2016, että tilikaudelta 2015 maksetaan osinkoa 0,16 euroa osakkeelta. Lisäksi yhtiökokous päätti, että ylimääräistä osinkoa maksetaan 0,10 euroa osakkeelta. Yhtiökokouksen 16.6. hyväksymiä osinkoja ei maksettu vuoden 2016 toisella neljänneksellä, vaan ne maksettiin heinäkuussa 2016.

4.8.2016


NOKIA

Nokian tuloskehitys vuoden 2016 alusta

img-0.jpeg
Liikevaihdon osatekijät (EUR milj.)

img-1.jpeg
Liikevaihdon osatekijät

Taloudelliset pääkohdat

Seuraavassa tarkastellaan Nokian raportoitua tulosta vuoden 2016 tammi-kesäkuussa. Tulokseen sisältyvät Nokian toimintojen eli Nokian verkkoliiketoiminnan ja Nokia Technologiesin sekä Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion tulokset. Raportoitavista segmenteistä esitetään lisätietoa tämän katsauksen liitteenä olevassa Segmentti-informaatio ja eliminoinnit -osiossa (liite 3). Vertailuluvut ovat vuoden 2015 tammi-kesäkuulta, ja ne sisältävät ainoastaan Nokian historiatiedot, jotka on uudelleenryhmitelty vastaamaan Nokian tarkistettua segmenttikohtaista raportointirakennetta, ellei toisin mainittu.

4.8.2016


NOKIA

Milj. EUR (paitsi osakekohtainen tulos, EUR) 1-6/2016 Ainoastaan Nokia historiatiedot² Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta 89 %
Liikevaihto³ 11 082 5 854 89 %
Nokian verkkoliiketoiminta 10 409 5 400 93 %
Ultra Broadband Networks 7 535 4 795 57 %
IP Networks and Applications 2 873 605 375 %
Nokia Technologies 391 461 -15 %
Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut 507 0
Ei-IFRS-oikaisut -197 0
Eliminoinnit -28 -8
Bruttokate 3 582 2 527 42 %
Bruttokateprosentti 32,3 % 43,2 % -1 090pp
Liiketappio/-voitto -1 472 721
Nokian verkkoliiketoiminta 649 442 47 %
Ultra Broadband Networks 462 445 4 %
IP Networks and Applications 187 -3
Nokia Technologies 195 294 -34 %
Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -167 8
Ei-IFRS-oikaisut -2 149 -24
Liikevoittoprosentti -13,3 % 12,3 % -2 560pp
Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksesta 4 14 -71 %
Rahoitustuotot ja -kulut, netto -135 -57
Tuloverot 265 -171
Tulos -1 338 507
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos -1 195 505
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus tuloksesta -143 2
Osakekohtainen tulos, laimennettu, euroa -0,21 0,13

¹ Tulokset ovat raportoituja, ellei toisin mainittu
² Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.
³ Alcatel-Lucent-kauppaan liittyvät 197 miljoonan euron myynnin jaksotukset vuoden 2016 tammi-kesäkuussa. Tämä hankintamenon kohdentamiseen liittyvä myynnin jaksotuksen oikaisu on tehty raportoituun IFRS-liikevaihtoon, mutta sitä ei ole tehty ei-IFRS-liikevaihtoon, sillä ei-IFRS-luvut eivät sisällä mitään hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eriä.

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

Nokian liikevaihto kasvoi 89 % vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna sekä raportoituna että ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta.

Nokian liikevaihdon kasvu vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti sekä Nokian verkkoliiketoiminnan että Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion korkeammasta liikevaihdosta, mikä liittyi ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan. Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihdon lasku ja ei-IFRS-oikaisut tasoittivat tätä osin.

Liiketulos

Nokia teki liiketappion vuoden 2016 tammi-kesäkuussa verrattuna liikevoittoon vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona. Tämä johtui ensisijaisesti korkeammista tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kuluista sekä muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivisesta vaihtelusta, mitä korkeampi bruttokate osin tasoitti.

4.8.2016


NOKIA

Bruttokatteen kasvu johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta, mitä sekä myynnin jaksotuksiin että vaihto-omaisuuden arvostukseen liittyneet ei-IFRS-oikaisut osin tasoittivat. Nämä tekijät olivat seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Tutkimuksen ja kehityksen kulujen kasvu johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta ja aineettomien hyödykkeiden poistoon liittyneistä ei-IFRS-oikaisuista, jotka olivat ensisijaisesti seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Myynnin ja hallinnon kulujen kasvu johtui ensisijaisesti Nokian verkkoliiketoiminnasta ja transaktio- ja integraatiokuluihin liittyneistä ei-IFRS-oikaisuista sekä aineettomien hyödykkeiden poistoista. Nämä tekijät olivat ensisijaisesti seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Nokian muut tuotot ja kulut olivat 683 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, kun ne vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona olivat 95 miljoonaa euroa tuottoja. Muiden tuottojen ja kulujen muutos johtui ensisijaisesti ei-IFRS-oikaisuista, jotka liittyivät uudelleenjärjestely- ja muiden niihin liittyvien kulujen kasvuun sekä vähäisemmässä määrin Nokian tiettyihin venture fund -sijoituksiin liittyvien voittojen ja tappioiden puuttumisesta.

Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos

Nokian emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos oli tappiollinen vuoden 2016 tammi-kesäkuussa verrattuna emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvaan voitolliseen tulokseen vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona. Tämä johtui ensisijaisesti liiketappiosta vuoden 2016 tammi-kesäkuussa verrattuna liikevoittoon vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona sekä rahoitustuottojen ja -kulujen nettovaikutukseltaan negatiivisesta vaihtelusta. Nämä tekijät olivat ensisijaisesti seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta. Alcatel-Lucent-kaupasta johtuneet verohyödyt tasoittivat emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvan tuloksen laskua osin vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, verrattuna verokuluihin vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona. Tämän lisäksi määräysvallattomille osakkeenomistajille kuuluva osuus kasvoi Alcatel-Lucent-kaupan myötä.

Rahoitustuottojen ja -kulujen nettovaikutukseltaan negatiivinen vaihtelu vuoden 2016 tammi-kesäkuussa johtui ensisijaisesti korkokulujen kasvusta sekä Alcatel-Lucentin korkeatuottoisten velkakirjojen aikaistettuun lunastukseen liittyneistä ei-IFRS-oikaisuista sekä vähemmässä määrin eräiden rahoitusvarojen arvonalentumisesta ilman rahavirtavaikutusta. Tätä osin tasoittivat Nokian tiettyihin venture fund -sijoituksiin liittyvät voitot ja tappiot.

Verohyöty johtui ensisijaisesti ei-IFRS-oikaisuista.

Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuus kasvoi Alcatel-Lucent-kaupan seurauksena, ja se vähensi emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvan tappion osuutta. Määräysvallattomien osakkeenomistajien osuuden kasvu johtui ensisijaisesti Alcatel-Lucent Shanghai Bell -yksiköstä sekä jäljellä olevista Alcatel-Lucentin vähemmistöosakkeenomistajista.

Ei-IFRS-oikaisujen tarkastelu vuoden 2016 tammi-kesäkuussa

Ei-IFRS-oikaisut sisältävät Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraatioon liittyviä kuluja, liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eriä, uudelleenjärjestely- ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eriä, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Yksityiskohtainen tarkastelu esitetään tämän katsauksen liitteenä olevan tilinpäätöksen ei-IFRS-täsmäytysliitetiedossa (liite 2).

4.8.2016


NOKIA

Milj. EUR 1-6/2016 Ainoastaan Nokia historiatiedot^{1} Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Liikevaihto -197 0
Bruttokate -825 35
Tutkimus- ja kehityskulut -319 -20
Myynnin ja hallinnon kulut -378 -38
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -627 0
Liikevoitto/-tappio -2 149 -24
Rahoitustuotot ja -kulut -39 0
Tuloverot 540 11
Tulos -1 648 -12
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos -1 541 -12
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus tuloksesta -107 0

¹ Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Liikevaihto

Liikevaihtoa koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 197 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, mikä johtui ensisijaisesti hankintalaskelman laatimiseen liittyvästä oikaisusta, joka liittyi Alcatel-Lucentin taseessa kaupan toteutumishetkellä olleiden myynnin jaksotusten arvostuksen alentamiseen.

Liikevoitto

Liikevoittoa koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 2 149 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa ja niillä oli negatiivista vaikutusta bruttokatteeseen, tutkimuksen ja kehityksen kuluihin, myynnin ja hallinnon kuluihin ja muihin tuottoihin ja kuluihin seuraavasti:

Bruttokatetta koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 825 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, ja ne johtuivat ensisijaisesti Alcatel-Lucentin taseessa kaupan toteutumishetkellä olleen vaihto-omaisuuden arvostuksen lisäyksestä. Arvostuksen lisäys johti kertaluonteisten hankinnan ja valmistuksen kulujen kasvuun ja vaihto-omaisuuden myynnin yhteydessä bruttokatteen laskuun. Bruttokatetta koskevat ei-IFRS-oikaisut sisälsivät lisäksi tuotevalikoiman integraatioon liittyviä kuluja, jotka olivat seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Tutkimuksen ja kehityksen kuluja koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 319 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, ja ne johtuivat ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kaupasta seuranneista aineettomien hyödykkeiden poistoista.

Myynnin ja hallinnon kuluja koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 378 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, mikä johtui ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kaupasta seuranneista aineettomien hyödykkeiden poistoista sekä integraatiokuluista.

Muiden tuottojen ja kulujen ei-IFRS-oikaisut olivat 627 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, ja ne johtuivat ensisijaisesti 619 miljoonan euron uudelleenjärjestely- ja muista niihin liittyvistä kuluista.

Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos

Nokian emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvaan tulokseen liittyvät ei-IFRS-oikaisut olivat 1 541 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, ja ne liittyvät ensisijaisesti liikevoittoa koskeviin ei-IFRS-oikaisuihin. Lisäksi ei-IFRS-oikaisut vaikuttivat rahoitustuottoihin ja -kuluihin sekä tuloveroihin seuraavasti:

Rahoitustuottoja ja -kuluja koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 39 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, ja ne johtuivat ensisijaisesti korkeatuottoisten Alcatel Lucent 2017- ja 2020- joukkovelkakirjojen aikaistetusta lunastuksesta helmikuussa 2016.

Tuloveroja koskevat ei-IFRS-oikaisut olivat 540 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, ja ne johtuivat ei-IFRS-oikaisuista, joiden seurauksena tulos ennen veroja laski.

4.8.2016


NOKIA

Nokian verkkoliiketoiminta

img-2.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)

img-3.jpeg
Services – Liikevaihto Milj. EUR

Taloudelliset pääkohdat¹

Milj. EUR Ainoastaan Nokiahistoriatiedot2
1-6/2016 1-6/2015 Muutos1-6/2016vs. 1-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta 93 %
Liikevaihto 10 409 5 400 93 %
Bruttokate 3 938 2 035 94 %
Bruttokateprosentti 37,8 % 37,7 % 10pp
Tutkimus- ja kehityskulut -1 877 -882 113 %
Myynnin ja hallinnon kulut -1 363 -708 93 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -50 -2
Liikevoitto 649 442 47 %
Liikevoittoprosentti 6,2 % 8,2 % -200pp

¹ Tulokset ovat raportoituja, ellei toisin mainittu
² Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

4.8.2016


NOKIA

Liikevaihto alueittain

Milj. EUR Ainoastaan Nokia historiatiedot¹
1-6/2016 1-6/2015 Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Aasian ja Tyynenmeren alue 2 064 1 642 26 %
Eurooppa 2 409 1 320 83 %
Kiinan alue 1 245 741 68 %
Latinalainen Amerikka 694 436 59 %
Lähi-idän ja Afrikan alue 805 524 54 %
Pohjois-Amerikka 3 191 738 332 %
Yhteensä 10 409 5 400 93 %

¹Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

img-4.jpeg
Liikevaihto alueittain – 1-6/2016

img-5.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.) – 1-6/2015 vs 1-6/2016

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Segmenttikohtainen liikevaihto

Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 93 % vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 tammi-kesäkuuhun verrattuna sekä raportoituna että ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta.

Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihdon kasvu vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti sekä Ultra Broadband Networks- että IP Networks and Applications -segmentin korkeammasta liikevaihdosta, mikä liittyi ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan.

Alueittain katsottuna vuoden 2016 tammi-kesäkuussa Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihto kasvoi kaikilla alueilla kasvun ollessa erityisen vahvaa Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Tämä oli ensisijaisesti seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Liikevoitto

Nokian verkkoliiketoiminnan liikevoitto kasvoi vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mikä johtui ensisijaisesti korkeammasta bruttokatteesta. Tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kulujen kasvu sekä vähäisemmässä määrin muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivinen vaihtelu tasoitti tätä osin.

Bruttokatteen kasvu johtui sekä IP Networks and Applications- että Ultra Broadband Networks -segmentistä, ja se liittyi ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan.

4.8.2016


NOKIA

Tutkimuksen ja kehityksen kulujen kasvu johtui sekä IP Networks and Applications- että Ultra Broadband Networks -segmentista, ja se liittyi ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan.

Myynnin ja hallinnon kulujen kasvu johtui sekä Ultra Broadband Networks- että IP Networks and Applications -segmentista, ja se liittyi ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan.

Nokian verkkoliiketoiminnan muut tuotot ja kulut olivat 50 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, kun ne olivat 2 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona. Nokian verkkoliiketoiminnan muiden tuottojen ja kulujen muutos vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui sekä Ultra Broadband Networks- että IP Networks and Applications -segmentista, ja se johtui ensisijaisesti tiettyjen varausten kirjaamisesta omaisuuserien arvonalentumisriskin vuoksi.

4.8.2016


NOKIA

Ultra Broadband Networks

img-6.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)

img-7.jpeg
Kannattavuus

Taloudelliset pääkohdat

Milj. EUR Ainoastaan Nokiahistoriatiedot²
1-6/2016 1-6/2015 Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta 57 %
Liikevaihto 7 535 4 795 57 %
Mobile Networks 6 300 4 724 33 %
Fixed Networks 1 235 71 1 639 %
Bruttokate 2 691 1 763 53 %
Bruttokateprosentti 35,7 % 36,8 % -110pp
Tutkimus- ja kehityskulut -1 232 -743 66 %
Myynnin ja hallinnon kulut -969 -572 69 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -28 -2
Liikevoitto 462 445 4 %
Liikevoittoprosentti 6,1 % 9,3 % -320pp

¹ Tulokset ovat raportoituja, ellei toisin mainittu
² Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

4.8.2016


NOKIA

Liikevaihto alueittain

Milj. EUR Ainoastaan Nokia historiatiedot^{1}
1-6/2016 1-6/2015 Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Aasian ja Tyynenmeren alue 1 597 1 477 8 %
Eurooppa 1 564 1 157 35 %
Kiinan alue 1 042 641 63 %
Latinalainen Amerikka 443 383 16 %
Lähi-idän ja Afrikan alue 616 472 31 %
Pohjois-Amerikka 2 273 668 240 %
Yhteensä 7 535 4 795 57 %

¹ Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

Ultra Broadband Networks -segmentin liikevaihto kasvoi 57 % vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 tammi-kesäkuuhun verrattuna sekä raportoituna että ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta.

Ultra Broadband Networks -segmentin liikevaihdon kasvu vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui sekä Mobile Networks- että Fixed Networks -liiketoimintaryhmästä, ja se oli ensisijaisesti seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Liikevoitto

Ultra Broadband Networks -segmentin liikevoitto kasvoi vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mikä johtui ensisijaisesti korkeammasta bruttokatteesta. Kasvua tasoittivat osin tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kulujen kasvu sekä vähäisemmässä määrin muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivinen vaihtelu.

Ultra Broadband Networks -segmentin bruttokatteen, tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kulujen kasvu liittyi ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan.

Ultra Broadband Networks -segmentin muut tuotot ja kulut olivat 28 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, kun ne olivat 2 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona.

4.8.2016


NOKIA

IP Networks and Applications

img-8.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)
Kannattavuus

img-9.jpeg

Taloudelliset pääkohdat

Milj. EUR Ainoastaan Nokiahistoriatiedot²
1-6/2016 1-6/2015 Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta 373 %
Liikevaihto 2 873 605 375 %
IP/Optical Networks 2 181 240 809 %
IP Routing 1 430 240 496 %
Optical Networks 752 0
Applications & Analytics 692 365 90 %
Bruttokate 1 247 272 358 %
Bruttokateprosentti 43,4 % 45,0 % -160pp
Tutkimus- ja kehityskulut -644 -139 363 %
Myynnin ja hallinnon kulut -394 -136 190 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -22 -1
Liikevoitto/-tappio 187 -3
Liikevoittoprosentti 6,5 % -0,5 % 700pp

¹ Tulokset ovat raportoituja, ellei toisin mainittu
² Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

4.8.2016


NOKIA

Liikevaihto alueittain

Milj. EUR Ainoastaan Nokia historiatiedot^{1}
1-6/2016 1-6/2015 Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
Aasian ja Tyynenmeren alue 467 165 183 %
Eurooppa 846 164 416 %
Kiinan alue 203 100 103 %
Latinalainen Amerikka 251 53 374 %
Lähi-idän ja Afrikan alue 189 52 263 %
Pohjois-Amerikka 918 71 1 193 %
Yhteensä 2 873 605 375 %

¹ Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidiotuna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

IP Networks and Applications -segmentin liikevaihto kasvoi 375 % vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 tammi-kesäkuuhun verrattuna. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta IP Networks and Applications -segmentin liikevaihto olisi kasvanut 373 % vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

IP Networks and Applications -segmentin liikevaihdon kasvu vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmästä sekä vähemmässä määrin Applications & Analytics -liiketoimintaryhmästä, ja se oli ensisijaisesti seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Liikevoitto

IP Networks and Applications -segmentti teki liikevoiton vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, verrattuna liiketappioon vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona. Tämä johtui ensisijaisesti korkeammasta bruttokatteesta. Tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kulujen kasvu sekä vähäisemmässä määrin muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivinen vaihtelu tasoitti tätä osin.

IP Networks and Applications -segmentin bruttokatteen, tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kulujen kasvu liittyi ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kauppaan.

IP Networks and Applications -segmentin muut tuotot ja kulut olivat 22 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, kun ne olivat 1 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona.

4.8.2016


NOKIA

Nokia Technologies

img-10.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)

img-11.jpeg
Kannattavuus

Taloudelliset pääkohdat

Milj. EUR Ainoastaan Nokiahistoriatiedot²
1-6/2016 1-6/2015 Muutos1-6/2016vs. 1-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta -15 %
Liikevaihto 391 461 -15 %
Bruttokate 382 457 -16 %
Bruttokateprosentti 97,7 % 99,1 % -140pp
Tutkimus- ja kehityskulut -114 -115 -1 %
Myynnin ja hallinnon kulut -71 -49 45 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -2 0
Liikevoitto 195 294 -34 %
Liikevoittoprosentti 49,9 % 63,8 % -1 390pp

¹ Tulokset ovat raportoituja, ellei toisin mainittu
² Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihto laski 15 % vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna sekä raportoituna että ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta.

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihdon lasku vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti aiemmin solmittujen ja uusien sopimusten tuloutuksen kertaluonteisten oikaisujen, aiemmin divestoituihin immateriaalioikeuksiin liittyviin tulo-osuuksien ja vuoden 2015 tammi-kesäkuussa tapahtuneiden immateriaalioikeuksien divestointien puuttumisesta. Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihdon laskuun vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vaikutti lisäksi alhaisempi patenttilisenssitulotietyillä jo aiemmin olemassa olleilta lisenssinsaajilta, joiden mobiililaitemyynti laski. Tätä osin tasoittivat jo aiemmin olemassa olleilta ja uusilta lisenssinsaajilta saadut korkeammat patenttilutot.

4.8.2016


NOKIA

Liikevoitto

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevoiton lasku vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti alhaisemmasta bruttokatteesta sekä vähäisemmässä määrin myynnin ja hallinnon kulujen kasvusta.

Nokia Technologies -liiketoiminnan tutkimuksen ja kehityksen kulujen pysyminen muuttumattomana johtui ensisijaisesti tutkimuspanostusten keskittämisestä tietyille painopistealueille, mitä Bell Labs -yksikön patenttisalkun lisensointiin ja patentointiin liittyvien kulujen kasvu tasoitti. Tämä oli seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta. Suuremmilla investoinneilla digitaalisen median ja digitaalisen terveyden alueille oli lisäksi vaikutusta tutkimuksen ja kehityksen kuluihin.

Nokia Technologies -liiketoiminnan myynnin ja hallinnon kulujen kasvu johtui ensisijaisesti uusien liiketoimintojen aloituksesta sekä korkeammista liiketoimintaa tukevista kuluista.

4.8.2016


NOKIA

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut

img-12.jpeg
Liikevaihto (EUR milj.)

img-13.jpeg
Kannattavuus

Taloudelliset pääkohdat

Milj. EUR Ainoastaan Nokiahistoriatiedota
1-6/2016 1-6/2015 Muutos1-6/2016vs. 1-6/2015
Liikevaihto - ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta
Liikevaihto 507 0
Bruttokate 86 0
Bruttokateprosentti 17,0 % 0,0 % 1 700pp
Tutkimus- ja kehityskulut -139 -41 239 %
Myynnin ja hallinnon kulut -111 -47 136 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -4 97
Liiketappio/-voitto -167 8
Liikevoittoprosentti -32,9 %

1 Tulokset ovat raportoituja, ellei toisin mainittu
2 Ainoastaan Nokian historiatiedot kuvaavat Nokian taloudellista tulosta uudelleenryhmiteltynä heijastaen Nokian päivitettyä segmenttikohtaista raportointirakennetta, eivätkä ne sisällä Alcatel-Lucentia. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Taloudellisten pääkohtien tarkastelu

Liikevaihto

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liikevaihto kasvoi 507 miljoonaan euroon vuoden 2016 tammi-kesäkuussa, kun vastaava erä oli noin 0 euroa vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liikevaihdon kasvu vuoden 2016 tammi-kesäkuussa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti Alcatel Submarine Networks- ja Radio Frequency Systems -yksiköiden liikevaihdon kasvusta, ja oli seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Liikevoitto

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion liiketappio kasvoi vuoden 2016 tammi-kesäkuussa verrattuna vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon. Tämä johtui ensisijaisesti muiden tuottojen ja kulujen nettovaikutukseltaan negatiivisesta vaihtelusta ja tutkimuksen ja kehityksen sekä myynnin ja hallinnon kulujen kasvusta, mitä korkeampi bruttokate osin tasoitti.

4.8.2016


NOKIA

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion bruttokatteen kasvu johtui ensisijaisesti Alcatel Submarine Networks- ja Radio Frequency Systems -yksiköiden korkeammasta bruttokatteesta, ja oli seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion tutkimuksen ja kehityksen kulujen kasvu vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti Bell Labs-yksiköstä, ja oli seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion myynnin ja hallinnon kulujen kasvu johtui ensisijaisesti konsernitoimintoihin liittyvistä korkeammista kuluista, ja oli seurausta Alcatel-Lucent-kaupasta.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osion muut tuotot ja kulut olivat 4 miljoonaa euroa kuluja vuoden 2016 tammikesäkuussa, kun ne olivat 97 miljoonaa euroa tuottoja vuoden 2015 vastaavana ajanjaksona. Muiden tuottojen ja kulujen muutos vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna johtui ensisijaisesti Nokian tiettyihin venture fund -sijoituksiin liittyvien voittojen ja tappioiden puuttumisesta sekä vähäisemmässä määrin eräiden rahoitusvarojen arvonalentumisesta ilman rahavirtavaikutusta.

4.8.2016


NOKIA

Kassa ja kassavirta

Nokian nettokassan ja muiden likvidien varojen muutos

img-14.jpeg

Milj. EUR¹ Ainoastaan Nokia historiatiedot²
30.6.2016 31.12.2015 Muutos 1-6/2016
Kassa ja muut likvidit varat 10 987 9 849 12 %
Nettokassa ja muut likvidit varat 7 077 7 775 -9 %

¹Kassa ja muut likvidit varat koostuvat seuraavista konsernitaseen riveistä: rahavarat (rahat ja pankkiaamiset sekä available-for-sale-sijoitukset, rahavarat), available-for-sale sijoitukset, likvidit varat ja käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatut sijoitukset, likvidit varat. Nettokassaan ja muihin likvideihin varoihin sisältyvät kassa ja muut likvidit varat vähennettyä pitkäaikaisilla korollisilla veloilla ja lyhytaikaisilla korollisilla veloilla. Yksityiskohtainen tarkastelu esitetään tämän raportin liitteenä olevan tilinpäätöksen konsernin rahavirtalaskelman liitetiedoissa (liite 15).
²Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

Vuoden 2016 tammi-kesäkuussa Nokian kassa ja muut likvidit varat kasvoivat 1 138 miljoonalla eurolla, ja Nokian nettokassa ja muut likvidit varat laskivat 698 miljoonalla eurolla. Nokian kassa ja muut likvidit varat kasvoivat 1 840 miljoonaa euroa enemmän kuin Nokian nettokassa ja muut likvidit varat johtuen ensisijaisesti Alcatel-Lucent-kaupasta. Alcatel-Lucentin joukkovelkakirja- ja vaihtovelkakirjalainojen lunastus tasoitti tätä osin.

Valuuttakursseilla oli noin 20 miljoonan euron positiivinen vaikutus nettokassaan.

Nettokassaan ja muihin likvideihin varoihin vaikuttivat seuraavat tekijät vuoden 2015 lopun tilanteeseen verrattuna:

Vuoden 2016 tammi-kesäkuussa Nokian liiketoiminnan nettorahavirta oli 2,2 miljardia euroa negatiivinen:

  • Nokian oikaistu nettovoitto ennen nettokäyttöpääoman muutoksia oli 692 miljoonaa euroa vuoden 2016 tammi-kesäkuussa.
  • Käyttöpääomaan liittyvä ulosmenevä kokonaisrahavirta oli noin 2,5 miljardia euroa.
  • Nokialla oli vuoden 2016 tammi-kesäkuussa ensisijaisesti aiempiin kustannussäästöohjelmiinsa liittyen noin 270 miljoonaa euroa uudelleenjärjestely- ja muuta niihin liittyvää ulosmenevää rahavirtaa. Tämä

4.8.2016


NOKIA

pois luettuna Nokian nettokäyttöpääoman muutoksista aiheutui noin 2,2 miljardin euron nettokassan vähennys. Tämä johtui ensisijaisesti lyhytaikaisten velkojen vähentymisestä ja vaihto-omaisuuden kasvusta, mitä saamisten vähenemiseen liittyvä nettokassan lisäys osin tasoitti.

  • Lyhytaikaisiin velkoihin liittyvä ulosmenevä rahavirta oli noin 2,1 miljardia euroa, ja se johtui ensisijaisesti kannustinpalkkioiden maksuista Alcatel-Lucentin ja Nokian vuoden 2015 vahvan tuloksen myötä, ostovelkojen noin 660 miljoonan euron vähenemisestä (josta noin 350 miljoonaa euroa koski käyttöpääomaan liittyvien prosessien ja käytäntöjen yhdenmukaistamista erityisesti velkojen osalta ja noin 310 miljoonaa euroa liittyi kausiluonteiseen vaihteluun). Lisäksi noin 280 miljoonaa euroa liittyi Alcatel-Lucentin ja Qualcommin välisen lisenssisopimuksen päättämiseen.
  • Vaihto-omaisuuden kausittaiseen kasvuun liittyvä ulosmenevä rahavirta oli noin 320 miljoonaa euroa.
  • Saamisten vähenemiseen liittyvä sisääntuleva rahavirta oli noin 190 miljoonaa euroa, ja se liittyi saamisten kausittaiseen vähenemiseen sekä Samsungin 1.2.2016 julkistetun välimiesmenettelyn ratkaisuun perustuvaan kertyneitä maksuja oikaisevaan sisääntulevaan rahavirtaan. Tätä osin tasoitti saamisten kasvu, mikä johtui noin 1,0 miljardin euron saamisten myynnin vähenemisestä (velkaa vastaava erä) pääomarakenteen optimointiohjelman mukaisesti.
  • Lisäksi Nokialla oli noin 250 miljoonaa euroa tuloveroihin liittyvää ulosmenevää rahavirtaa sekä noin 160 miljoonaa euroa nettokorkoihin liittyvää ulosmenevää rahavirtaa.

Nokian investointitoiminnan sisääntuleva nettorahavirta vuoden 2016 tammi-kesäkuussa johtui ensisijaisesti noin 2,0 miljardin euron nettokassan lisäyksestä, joka liittyi Alcatel-Lucent-kaupan seurauksena hankittuun nettokassaan ja muihin likvideihin varoihin. Tätä osin tasoittivat noin 190 miljoonan euron nettokassan vähennykset liittyen käyttöomaisuusinvestointeihin ja noin 190 miljoonan euron yritysostoihin liittynyt erä.

Vuoden 2016 tammi-kesäkuussa Nokian rahoitustoiminnan ulosmenevä nettorahavirta johtui ensisijaisesti noin 140 miljoonan euron nettokassan vähennyksestä liittyen Alcatel-Lucentin osakkeiden hankintaan sekä hankittujen Alcatel-Lucentin vaihtovelkakirjalainojen oman pääoman osuuteen.

Nokian yhtiökokous päätti 16.6.2016, että tilikaudelta 2015 maksetaan osinkoa 0,16 euroa osakkeelta. Lisäksi yhtiökokous päätti, että ylimääräistä osinkoa maksetaan 0,10 euroa osakkeelta. Yhtiökokouksen 16.6. hyväksymiä osinkoja ei maksettu vuoden 2016 toisella neljänneksellä, vaan ne maksettiin heinäkuussa 2016.

Osakkeet

Nokian osakkeiden kokonaismäärä 30.6.2016 oli 5 835 536 262. Näistä Nokian ja sen tytäryhtiöiden hallussa 30.6.2016 oli 63 966 553 Nokian osaketta, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärästä ja yhteenlasketusta äänimäärästä oli noin 1,1 %.

Osinko

Nokian yhtiökokous päätti 16.6.2016, että tilikaudelta 2015 maksetaan osinkoa 0,16 euroa osakkeelta. Lisäksi yhtiökokous päätti, että ylimääräistä osinkoa maksetaan 0,10 euroa osakkeelta. Yhtiökokouksen 16.6. hyväksymiä osinkoja ei maksettu vuoden 2016 toisella neljänneksellä, vaan ne maksettiin heinäkuussa 2016.

4.8.2016


Osavuositilinpäätös

Taulukko-osa Vuoden alusta Kassa ja kassavirta Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut Technologies Verkkoliiketoiminta Näkymät Nokia

NOKIA

Konsernin tuloslaskelma (lyhennetty, tilintarkastamaton)

Milj. EUR Raportoitu Raportoitu Raportoitu Raportoitu Raportoitu Ei-IFRS Ei-IFRS Ei-IFRS Ei-IFRS
4-6/2016 4-6/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-6/2015 4-6/2016 4-6/2015 1-3/2016 1-6/2016
Liikevaihto (liitteet 2, 3, 4) 5 583 2 919 5 499 11 082 5 854 5 676 2 919 5 603 11 279
Hankinnan ja valmistuksen kulut -3 555 -1 575 -3 945 -7 500 -3 326 -3 475 -1 612 -3 398 -6 873
Bruttokate (liitteet 2, 3) 2 028 1 343 1 554 3 582 2 527 2 202 1 306 2 205 4 407
Tutkimus- ja kehityskulut -1 211 -516 -1 238 -2 449 -1 059 -1 049 -503 -1 081 -2 130
Myynnin ja hallinnon kulut -934 -448 -988 -1 922 -842 -780 -421 -764 -1 544
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut (liite 10) -643 114 -40 -683 95 -41 114 -15 -56
Liiketappio/-voitto (liitteet 2, 3) -760 493 -712 -1 472 721 332 496 345 677
Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksesta (liite 13) 2 -5 2 4 14 2 -5 2 4
Rahoitustuotot ja -kulut (liite 10) -32 -29 -103 -135 -57 -29 -29 -67 -96
Tappio/voitto ennen veroja (liite 2) -791 459 -813 -1 604 678 305 462 280 585
Tuloverot (liite 9) 65 -121 200 265 -171 -135 -126 -140 -275
Jatkuvien toimintojen tappio/voitto (liite 2) -726 338 -613 -1 338 507 171 336 139 310
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tappio/voitto -667 336 -528 -1 195 505 194 334 152 346
Määräysvallattomille osakkeenomistajille kuuluva osuus tappiosta/voitosta -58 2 -85 -143 2 -24 2 -13 -37
Lopetettujen toimintojen voitto (liite 7) 2 10 15 17 18 0 21 0 0
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva voitto 2 10 15 17 19 0 21 0 0
Määräysvallattomille osakkeenomistajille kuuluva osuus voitosta 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Katsauskauden tappio/voitto -723 348 -598 -1 321 526 170 357 139 310
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tappio/voitto -665 347 -513 -1 178 524 194 355 152 346
Määräysvallattomille osakkeenomistajille kuuluva osuus tappiosta/voitosta -58 2 -85 -143 2 -24 2 -13 -37
Osakekohtainen tulos (emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvasta voitosta/tappiosta), EUR
Laimentamaton
Jatkuvat toiminnot -0,12 0,09 -0,09 -0,21 0,14 0,03 0,09 0,03 0,06
Lopetettut toiminnot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,01 0,00 0,01 0,00 0,00
Katsauskauden tappio/voitto -0,12 0,10 -0,09 -0,21 0,14 0,03 0,10 0,03 0,06
Laimennettu
Jatkuvat toiminnot -0,12 0,09 -0,09 -0,21 0,13 0,03 0,09 0,03 0,06
Lopetettut toiminnot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,01 0,00 0,00
Katsauskauden tappio/voitto -0,12 0,09 -0,09 -0,21 0,14 0,03 0,09 0,03 0,06
Osakkeita keskimäärin (1000 osaketta)
Laimentamaton
Jatkuvat toiminnot 5 746 107 3 623 987 5 649 844 5 697 975 3 631 929 5 746 107 3 623 987 5 649 844 5 697 975
Lopetettut toiminnot 5 746 107 3 623 987 5 649 844 5 697 975 3 631 929 5 746 107 3 623 987 5 649 844 5 697 975
Katsauskauden tappio/voitto 5 746 107 3 623 987 5 649 844 5 697 975 3 631 929 5 746 107 3 623 987 5 649 844 5 697 975
Laimennettu
Jatkuvat toiminnot 5 771 511 3 945 989 5 668 917 5 715 563 3 952 185 5 759 476 3 945 989 5 668 917 5 726 180
Lopetettut toiminnot 5 771 511 3 945 989 5 668 917 5 715 563 3 952 185 5 759 476 3 945 989 5 668 917 5 726 180
Katsauskauden tappio/voitto 5 771 511 3 945 989 5 668 917 5 715 563 3 952 185 5 759 476 3 945 989 5 668 917 5 726 180
Vaihtovelkakirjalainojen korot, verojen jälkeen 0 -11 0 0 -22 0 -11 0 -22
Jatkuvat toiminnot:
Poistot yhteensä (liitteet 2, 3) -411 -71 -406 -817 -139 -162 -51 -136 -298
Osakeperusteiset maksut, yhteensä (liite 2) 29 15 20 49 29 29 15 20 49

Liitetiedot ovat tämän konsernitilinpäätöksen olennainen osa. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

4.8.2016


NOKIA

Konsernin laaja tuloslaskelma (lyhennetty, tilintarkastamaton)

Milj. EUR Raportoitu 4-6/2016 Raportoitu 4-6/2015 Raportoitu 1-3/2016 Raportoitu 1-6/2016 Raportoitu 1-6/2015
Katsauskauden tappio/voitto -723 348 -598 -1 321 526
Muut laajan tuloksen erät
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi
Etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen uudelleenarvostus 92 167 -465 -373 104
Tuloverot eristä, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi -59 -48 159 100 -29
Erät, jotka voidaan siirtää myöhemmin tulosvaikutteisiksi
Muuntoerot 313 -264 -679 -366 427
Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus -28 77 47 19 -161
Rahavirtojen suojaus -39 83 23 -16 3
Available-for-sale-sijoitukset (liite 10) -48 -86 -61 -109 71
Muut vähennykset/lisäykset, netto -2 3 1 -1 2
Tuloverot eristä, jotka voidaan siirtää myöhemmin tulosvaikutteisiksi 16 -30 -11 5 31
Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen 245 -98 -986 -741 448
Laaja tulos -478 250 -1 584 -2 062 974
Laajan tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos -445 251 -1 414 -1 859 968
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus tuloksesta -33 -1 -170 -203 6
-478 250 -1 584 -2 062 974
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvan laajan tuloksen jakautuminen:
Jatkuvat toiminnot -447 358 -1 429 -1 876 750
Lopetetut toiminnot (liite 7) 2 -107 15 17 218
-445 251 -1 414 -1 859 968
Määräysvallattomille omistajille kuuluvan laajan tuloksen jakautuminen:
Jatkuvat toiminnot -33 -1 -170 -203 6
Lopetetut toiminnot (liite 7) 0 0 0 0 0
-33 -1 -170 -203 6

Liitetiedot ovat tämän konsernitilinpäätöksen olennainen osa. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

4.8.2016


NOKIA

Konsernitase, raportoitu (lyhennetty, tilintarkastamaton)

Mil. EUR 30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
VASTAAVAA
Liikearvo 5 407 2 783 237
Muut aineettomat hyödykkeet 5 668 341 323
Aineelliset hyödykkeet 1 964 786 695
Osuudet osakkuusyhtiöissä ja yhteisyrityksissä 100 69 84
Available-for-sale-sijoitukset (liite 10) 1 055 1 018 1 004
Laskennalliset verosaamiset (liite 9) 5 480 2 721 2 634
Muut rahoitusvarat (liite 10) 178 48 49
Etuuspohjaiset eläkevarat (liite 8) 3 090 29 25
Muut pitkäaikaiset varat 319 43 51
Pitkäaikaiset varat 23 261 7 837 5 102
Vaihto-omaisuus 2 828 1 368 1 014
Myyntisaamiset oikaistuna arvonalentumiskirjauksilla (liite 10) 6 622 3 602 3 913
Siirtosaamiset ja ennakkomaksut 1 466 944 749
Sosiaaliturvamaksusaatavat, ALV- ja muut välilliset verosaatavat 670 268 258
Divestointiin liittyvät saatavat 130 164 160
Muut 665 511 331
Tuloverosaamiset 299 200 171
Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat (liite 10) 244 123 128
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset, likvidit varat (liite 10) 747 570 687
Available-for-sale-sijoitukset, likvidit varat (liite 10) 1 791 2 065 2 167
Rahavarat (liite 10) 8 449 3 983 6 995
Lyhytaikaiset varat 22 447 12 855 15 824
Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät 53 0 0
Vastaavaa yhteensä 45 761 20 693 20 926

Liitetiedot ovat tämän konsernitilinpäätöksen olennainen osa. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos sisältää konsolidoituna Alcatel-Lucentin tuloksen. Täten vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokian tulos ei ole suoraan verrattavissa aikaisempien kausien ainoastaan Nokian tulokseen.

30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
VASTATTAVAA
Osakepääoma 246 246 246
Ylikurssirahasto 381 401 380
Omat osakkeet -704 -731 -718
Muuntoerot -17 1 395 292
Arvonmuutosrahasto ja muut rahastot -181 168 204
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 15 771 3 081 3 820
Kertyneet voittovarat 3 468 4 359 6 279
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 18 964 8 919 10 502
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus 1 259 59 21
Oma pääoma yhteensä 20 223 8 979 10 523
Pitkäaikaiset korolliset velat (liitteet 10, 14) 3 593 2 685 2 023
Laskennalliset verovelat (liite 9) 553 75 62
Etuuspohjaiset eläkkeet ja muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet (liite 8) 5 410 426 423
Myynnin jaksotukset ja muut pitkäaikaiset velat 1 458 1 575 1 254
Saadut ennakot ja myynnin jaksotukset 1 157 1 479 1 235
Muut (liite 10) 301 96 20
Varaukset (liite 11) 531 259 250
Pitkäaikainen vieras pääoma 11 545 5 019 4 011
Lyhytaikaiset korolliset velat (liitteet 10, 14) 317 103 51
Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat (liite 10) 296 122 113
Tuloverovelat 463 484 446
Ostovelat (liite 10) 3 492 1 919 1 910
Siirtovelat, myynnin jaksotukset ja muut velat 7 822 3 560 3 395
Saadut ennakot ja myynnin jaksotukset 3 230 2 072 1 857
Palkat, palkkiot ja sosiaalikulut 1 364 750 891
Muut 3 228 737 647
Varaukset (liite 11) 1 601 507 476
Lyhytaikainen vieras pääoma 13 992 6 695 6 391
Vastattavaa yhteensä 45 761 20 693 20 926
Korolliset velat, milj. EUR 3 910 2 788 2 074
Oma pääoma/osake, EUR 3,29 2,46 2,67
Osakkeiden määrä (1000 osaketta, ei sisällä konserniyhtiöiden omistamia osakkeita) 5 771 570 3 624 012 3 939 195

4.8.2016


NOKIA

Konsernin rahavirtalaskelma, raportoitu (lyhennetty, tilintarkastamaton)

Milj. EUR 4-6/2016 4-6/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-6/2015
Liiketoiminnan rahavirta
Tappio/Voitto -723 348 -598 -1 321 526
Oikaisut yhteensä (liite 15) 1 117 182 896 2 013 372
Nettokäyttöpääoman muutos (liite 15) -892 -686 -1 585 -2 477 -1 186
Liiketoiminnan rahavirta (liite 15) -498 -156 -1 287 -1 785 -288
Saadut korot 34 20 21 55 38
Maksetut korot -30 -48 -187 -217 -32
Maksetut verot -122 -74 -130 -252 -175
Liiketoiminnan nettorahavirta -616 -258 -1 583 -2 199 -457
Investointien rahavirta
Hankitut liiketoiminnat vähennettynä hankintahetken rahavaroilla -179 0 6 155 5 976 -47
Lyhytaikaisten available-for-sale-sijoitusten lisäys, likvidit varat -988 -1 007 -905 -1 893 -1 842
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattujen sijoitusten lisäys, likvidit varat 0 -59 0 0 -161
Pitkäaikaisten available-for-sale-sijoitusten lisäys -25 -26 -11 -36 -46
Muiden pitkäaikaisten lainasaamisten lisäys/vähennys 0 0 19 19 -1
Lyhytaikaisten lainasaamisten vähennys/lisäys -32 -9 -18 -50 14
Investoinnit aineellisiin ja muihin aineettomiin hyödykkeisiin (liite 15) -104 -88 -83 -187 -158
Myydyt liiketoiminnat vähennettynä luovutetuilla rahavaroilla 2 46 -24 -22 46
Myydyt osakkuusyhtiöt 10 0 0 10 0
Lyhytaikaisten available-for-sale-sijoitusten erääntyminen ja myynti, likvidit varat 1 627 1 112 971 2 598 1 893
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattujen sijoitusten erääntyminen ja myynti, likvidit varat 0 0 5 5 0
Pitkäaikaisten available-for-sale-sijoitusten myynti 59 51 53 112 54
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myynti 1 0 2 3 2
Saadut osingot 0 2 0 0 2
Investointien nettorahavirta 371 22 6 164 6 535 -244
Rahoituksen rahavirta
Osakkeiden merkinnät optio-oikeuksien perusteella -4 0 8 4 0
Omien osakkeiden hankinta 0 -9 0 0 -173
Tytäryhtiön oman pääoman ehtoisten instrumenttien hankinta -139 -25 0 -139 -25
Pitkäaikaisten velkojen lisäys 0 -1 0 0 203
Pitkäaikaisten velkojen vähennys -603 -22 -1 922 -2 525 -23
Lyhytaikaisten velkojen lisäys/vähennys 80 31 -233 -153 8
Osingonjako ja muut maksut osakkeenomistajille 0 -507 0 0 -512
Rahoituksen nettorahavirta -666 -533 -2 147 -2 813 -522
Valuuttakurssioikaisu 17 -37 -86 -69 36
Rahavarojen vähennys (-) / lisäys (+) -894 -806 2 348 1 454 -1 187
Rahavarat tilikauden alussa 9 343 4 789 6 995 6 995 5 170
Rahavarat tilikauden lopussa 8 449 3 983 9 343 8 449 3 983

Konsernin rahavirtalaskelman eriin sisältyvät sekä jatkuviin että lopetettuihin toimintoihin liittyvät rahavirrat. Rahavirtalaskelman erät eivät ole suoraan johdettavissa taseesta mm. vuoden aikana hankittujen ja myytyjen tytäryhtiöiden ja valuuttakurssimuutosten takia.
Liitetiedot ovat tämän konsernitilinpäätöksen olennainen osa.

4.8.2016


NOKIA

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista, raportoitu (lyhennetty, tilintarkastamaton)

Milj. EUR Osakepää-oma Ylikurssi-rahasto Omat osakkeet Muuntoerot Arvonmuutosrahasto ja muut rahastot Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Kertyneet voittovarat Emoyhtiön omistajien osuus Määräysvallattomien omistajien osuus Oma pääoma yhteensä
1.1.2015 246 439 -988 1 099 22 3 083 4 710 8 611 58 8 669
Etuuspohjaisten eläkkeiden uudelleenarvostus, verojen jälkeen 0 0 0 0 73 0 0 73 0 73
Muuntoerot 0 0 0 424 0 0 0 424 5 429
Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus, verojen jälkeen 0 0 0 -129 0 0 0 -129 0 -129
Rahavirtojen suojaus, verojen jälkeen 0 0 0 0 3 0 0 3 0 3
Available-for-sale-sijoitukset, verojen jälkeen (liite 10) 0 0 0 0 69 0 0 69 0 69
Muut lisäykset (netto) 0 0 0 0 2 0 2 4 -1 4
Katsauskauden voitto 0 0 0 0 0 0 524 524 2 526
Katsauskauden laaja tulos 0 0 0 296 146 0 526 968 6 974
Osakeperusteiset maksut 0 21 0 0 0 0 0 21 0 21
Tulosperusteisten ja ehdollisten osakepalkkioiden suorittaminen 0 -3 3 0 0 -2 0 -1 0 -1
Omien osakkeiden osto 0 0 -173 0 0 0 0 -173 0 -173
Omien osakkeiden mitätöinti 0 0 427 0 0 0 -427 0 0 0
Osakkeiden merkinnät optio-oikeuksien perusteella 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1
Osingonjako 0 0 0 0 0 0 -507 -507 -5 -512
Vaihtovelkakirjalaina - oman pääoman osuus 0 -57 0 0 0 0 57 0 0 0
Muut muutokset yhteensä 0 -38 257 0 0 -1 -877 -660 -5 -664
30.6.2015 246 401 -731 1 395 168 3 081 4 359 8 919 59 8 979
1.1.2016 246 380 -718 292 204 3 820 6 279 10 502 21 10 523
--- --- --- --- --- --- --- --- --- --- ---
Etuuspohjaisten eläkkeiden uudelleenarvostus, verojen jälkeen 0 0 0 0 -264 0 0 -264 -11 -274
Muuntoerot 0 0 0 -317 0 0 0 -317 -49 -366
Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus, verojen jälkeen 0 0 0 15 0 0 0 15 0 15
Rahavirtojen suojaus, verojen jälkeen 0 0 0 0 -12 0 0 -12 0 -12
Available-for-sale-sijoitukset, verojen jälkeen (liite 10) 0 0 0 0 -105 0 0 -105 0 -105
Muut lisäykset (netto) 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1
Katsauskauden tappio 0 0 0 0 0 0 -1 178 -1 178 -143 -1 321
Katsauskauden laaja tulos 0 0 0 -302 -380 0 -1 178 -1 859 -203 -2 062
Osakeperusteiset maksut 0 41 0 0 0 0 0 41 0 41
Verohyöty osakeperusteisista maksuista 0 -2 0 0 0 0 0 -2 0 -2
Tulosperusteisten ja ehdollisten osakepalkkioiden suorittaminen 0 -8 14 0 0 -10 0 -4 0 -4
Osakkeiden merkinnät optio-oikeuksien perusteella 0 2 0 0 0 2 0 4 0 4
Osingonjako 0 0 0 0 0 0 -1 501 -1 501 -10 -1 511
Liiketoimintojen yhdistämisen kautta toteutuneet hankinnat 0 0 0 0 0 11 616 0 11 616 1 771 13 387
Hankintoihin liittyvät osakkeiden liikkeeseenlaskun kustannukset 0 0 0 0 0 -16 0 -16 0 -16
Määräysvallattomien omistajien osuuden hankinta 0 0 0 -7 -5 359 -171 176 -321 -145

4.8.2016


NOKIA

Hankintoihin liittyvien osakeperusteisten maksujen se osuus, johon on syntynyt oikeus 0 6 0 0 0 0 0 6 0 6
Vaihtovelkakirjalaina - oman pääoman osuus 0 -38 0 0 0 0 38 0 0 0
Muut muutokset yhteensä 0 1 14 -7 -5 11 951 -1 634 10 321 1 441 11 761
30.6.2016 246 381 -704 -17 -181 15 771 3 468 18 964 1 259 20 223

Liitetiedot ovat tämän konsernitilinpäätöksen olennainen osa.

4.8.2016
54


NOKIA

Osavuositilinpäätöksen liitetiedot

  1. Laadintaperiaatteet

Nokian tilintarkastamaton konsolidoitu lyhennetty osavuositilinpäätös on laadittu IAS 34 -standardin (Osavuosikatsaukset) mukaisesti. Lyhennettyä osavuositilinpäätöstä tulee lukea yhdessä vuoden 2015 vuosittilinpäätöksen kanssa. Vuositilinpäätös on laadittu IASB:n julkaisemien EU:n käyttöön hyväksymien IFRS-standardien mukaisesti. Tätä osavuositilinpäätöstä laadittaessa on noudatettu samoja laskentaperiaatteita ja laskentamenetelmiä sekä käytetty harkintaa samalla tavalla kuin vuoden 2015 vuosittilinpäätöksessä, paitsi siltä osin kuin alla on kuvattu uuteen segmenttiraportointirakenteeseen liittyen.

Johto hyväksyi tämän osavuositilinpäätöksen julkaistavaksi 3. elokuuta 2016.

Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraation liittyvää kuluja. Ei-IFRS-tulokset eivät myöskään sisällä liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eri, uudelleenjärjestelykuluja ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eri, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Ei-IFRS tunnuslukuja ei pidä tarkastella erillään vastaavista IFRS-tunnusluvuista tai niiden sijasta, eivätkä Nokian käyttämät ei-IFRS-tunnusluvut välttämättä ole vertailuklepoisia muiden yhtiöiden tai henkilöiden käyttämien samankaltaisesti nimettyjen erien kanssa. Vuoden 2016 toisella neljänneksellä tiettyjä lisätietoja ja liitetietoja on sisällytetty kokonaisuuteen ESMAn (European arvopaperimarkkinaviranomainen) viimeaikaisten vaihtoehtoisia tunnuslukuja koskevien ohjeiden käyttöönottoamiseksi.

Tässä esitetyt prosenttiosuudet ja tunnusluvut voivat sisältää pyöristyseroja, joten ne eivät välttämättä vastaa täsmällisesti esitettyjä kokonaissummia, ja ne voivat poiketa aiemmin julkaistuista taloudellisista katsauksista.

Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Nokia on muuttanut taloudellista raportointirakennettaan 4.1.2016 toteutuneen Alcatel-Lucent-kaupan seurauksena (kts. liitetieto 6 Hankitut liiketoiminnot). Meillä on kaksi liiketoimintaa: Nokian verkkoliiketoiminta ja Nokia Technologies, ja kolme raportoitavaa segmenttia taloudellista raportointia varten: Nokian verkkoliiketoimintaan sisältyvät raportoitavat Ultra Broadband Networks ja IP Networks and Applications -segmentit sekä Nokia Technologies. Lisäksi esitämme tietyt segmenttikohtaiset tiedot Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta sekä lopetetuista toiminnoista. Luvut esitetään aina koskien Nokian jatkuvia toimintoja ellei toisin mainita. Yksityiskohtaisemmat tiedot Nokian uudistetusta raportointirakenteesta ja raportoitavista segmenteistä on esitetty liitetiedossa 3 Segmentti-informaatio ja eliminoinnit.

Tämän lisäksi Nokia julkistaa erillistä tietoa lopetettujen toimintojen osalta johtuen 4.12.2015 loppuun saatetusta HERE-liiketoiminnan myynnistä ja 25.4.2014 loppuun saatetusta yritysjärjestelystä, jossa Nokia myi olennaisilta osin koko Devices & Services -liiketoimintansa (Devices & Services -liiketoiminnan myynti). Sekä HERE että Devices & Services -liiketoiminnat on raportoitu lopetettuina toimintoina.

Tässä osavuositilinpäätöksessä esitetyt vertailutiedot on laadittu kuvaamaan Nokian jatkuvien toimintojen tulosta ikään kuin uusi taloudellinen raportointirakenne olisi ollut toiminnassa koko vuoden 2015. Tietyt tilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin liittyvät yhdenmukaistukset, oikaisut ja uudelleenluokittelut ovat olleet välttämättömiä ja näistä on esitetty lisätietoa 22.4.2016 julkaistun pörssitiedotteen Laatimisperusta-osiossa. Nämä oikaisut sisältävät myös joidenkin kulu- ja menoerien uudelleenluokittelua niiden luonteen ja yhdistetyn yhtiön laskentaperiaatteiden tuloslaskemarivien määritelmien perusteella. Tällä on vaikutusta myös tässä osavuositilinpäätöksessä vuodelta 2015 esitettyihin lukuihin.

Nokia on ryhtynyt uudelleenorganisoimaan ja integroimaan nykyisiä liiketoimintojaan Kiinassa – mukaan lukien Alcatel-Lucent Shanghai Bellin (ASB) toiminnot. ASB:n omistavat Alcatel-Lucent (50 % ja lisäksi yksi osake) ja China Huaxin Post & Telecommunication Economy Development Center (China Huaxin, 50 % vähennettynä yhdellä osakkeella). Elokuussa 2015 Nokia ja China Huaxin allekirjoittivat aiesopimuksen Nokian Kiinan tietoliikenneinfrastruktuuriliiketoiminnan (Nokia Kiina) ja ASB:n yhdistämisestä uudeksi yhteisyritykseksi. Aiesopimuksen mukaisesti Nokia arvioi omistavansa 50 % ja lisäksi yhden osakkeen uudesta yhteisyrityksestä ja China Huaxin omistavan loput osakkeet. Yhteisyritykseen siirrettävistä varoista saataisiin näiden käypään arvoon perustuva hyvitys. Uuden yhteisyrityksen suunnitellaan toimivan englanninkielisellä nimellä Nokia Shanghai Bell, ja se on tarkoitus rekisteröidä Kiinan vapaakauppa-alueella Shanghaissa.

Muutokset IAS 1 -standardeihin ja parannukset IFRS-standardien 2012-2014 paketti

Nokia otti 1. tammikuuta 2016 käyttöön muutoksia moniin IFRS-standardeihin IAS 1 standardin muutosten ja IASB:n vuosittaisen parannusprojektin 2012-2014 paketin seurauksena. Nämä sisältävät muutoksia laskentakäytäntöihin liittyen esittämiseen, kirjaamiseen tai arvostamiseen, mikä näkyy selvimmin lisäohjeistuksena harkinnan käyttämiseen olennaisuuden soveltamisessa tilinpäätöksen rivien yhdistämisessä ja erottamisessa sekä yleisemmin tilinpäätöksen esittämisessä.

4.8.2016


NOKIA

Valuuttakurssimuutosten vaikutus, NOKIA, jatkuvat toiminnot, arvio (tilintarkastamaton)

Ainoastaan Nokia historiatiedot
4-6/2016 4-6/2015 1-3/2016
Liikevaihto Liiketoiminnan kulut Liikevaihto Liiketoiminnan kulut Liikevaihto Liiketoiminnan kulut
EUR ~20 % ~30 % ~25 % ~30 % ~20 % ~25 %
USD ~50 % ~40 % ~35 % ~30 % ~50 % ~40 %
CNY ~10 % ~10 % ~10 % ~10 % ~10 % ~10 %
Muut ~20 % ~20 % ~30 % ~30 % ~20 % ~25 %
Yhteensä 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 %

30.6.2016 taseessa 1 EUR = 1,11 USD
30.6.2015 taseessa 1 EUR = 1,12 USD
31.3.2016 taseessa 1 EUR = 1,14 USD

4.8.2016


NOKIA

2. Ei-IFRS-täsmäytys, jatkuvat toiminnot (tilintarkastamaton)

Nokia antaa raportoitujen IFRS-tietojen lisäksi tiettyjä ei-IFRS-tietoja, jotka kuvaavat liiketoiminnan jatkuvaa toiminnallista tuloksellisuutta. Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraation liittyviä kuluja. Ei-IFRS-tulokset eivät myöskään sisällä liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eri, uudelleenjärjestelykuluja ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eri, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Nokia uskoo, että ei-IFRS-tunnuslukumme antavat sekä yhtiön johdolle että sijoittajille täydentävää tietoa Nokian liiketoiminnan tuloksen kehityksestä ilman yllä kuvattuja eri, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Ei-IFRS-tunnuslukuja ei pidä tarkastella erillään vastaavista IFRS-tunnusluvuista tai niiden sijasta, vaan niitä tulee tarkastella yhdessä niitä lähinnä vastaavien raportoitujen IFRS-tunnuslukujen kanssa.

Milj. EUR Ei-IFRS 4-6/2016 Ei-IFRS oikaisut 4-6/2016 Raportoitu 4-6/2016 Ei-IFRS 4-6/2015 Ei-IFRS oikaisut 4-6/2015 Raportoitu 4-6/2015
Liikevaihto 5 676 -93 5 583 2 919 0 2 919
Hankinnan ja valmistuksen kulut -3 475 -81 -3 555 -1 612 37 -1 575
Bruttokate 2 202 -174 2 028 1 306 37 1 343
% liikevaihdosta 38,8 % 36,3 % 44,7 % 46,0 %
Tutkimus- ja kehityskulut -1 049 -162 -1 211 -503 -13 -516
% liikevaihdosta 18 % 22 % 17 % 18 %
Myynnin ja hallinnon kulut -780 -154 -934 -421 -27 -448
% liikevaihdosta 14 % 17 % 14 % 15 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -41 -602 -643 114 0 114
Liikevoitto/tappio 332 -1 092 -760 496 -3 493
% liikevaihdosta 5,8 % -13,6 % 17,0 % 16,9 %
Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksesta 2 0 2 -5 0 -5
Rahoitustuotot ja -kulut -29 -3 -32 -29 0 -29
Tulos ennen veroja 305 -1 096 -791 462 -3 459
Tuloverokulut/-tuotot -135 200 65 -126 5 -121
Jatkuvien toimintojen voitto/tappio 171 -896 -726 336 2 338
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos 194 -862 -667 334 2 336
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus tuloksesta -24 -34 -58 2 0 2
Poistot yhteensä -162 -249 -411 -51 -20 -71
EBITDA 495 -843 -348 542 17 559
Osakeperusteisten ohjelmien kulukirjaukset, yhteensä 29 0 29 15 0 15
Ei-IFRS 1-6/2016 Ei-IFRS oikaisut 1-6/2016 Raportoitu 1-6/2016 Ei-IFRS 1-6/2015 Ei-IFRS oikaisut 1-6/2015 Raportoitu 1-6/2015
--- --- --- --- --- ---
11 279 -197 11 082 5 854 0 5 854
-6 873 -628 -7 500 -3 362 36 -3 326
4 407 -825 3 582 2 492 35 2 527
39,1 % 32,3 % 42,6 % 43,2 %
-2 130 -319 -2 449 -1 039 -20 -1 059
19 % 22 % 18 % 18 %
-1 544 -378 -1 922 -804 -38 -842
14 % 17 % 14 % 14 %
-56 -627 -683 95 0 95
677 -2 149 -1 472 745 -24 721
6,0 % -13,3 % 12,7 % 12,3 %
4 0 4 14 0 14
-96 -39 -135 -57 0 -57
585 -2 188 -1 604 701 -23 678
-275 540 265 -182 11 -171
310 -1 648 -1 338 519 -12 507
346 -1 541 -1 195 517 -12 505
-37 -107 -143 2 0 2
-298 -519 -817 -101 -38 -139
978 -1 630 -652 859 15 874
49 0 49 29 0 29

4.8.2016


NOKIA

4-6/2016
Milj, EUR Liikevaihto Hankinnan ja valmistuksen kulut Tutkimus- ja kehityskulut Myynnin ja hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Tuloverokulut/ -tuotot Ei-IFRS- voitto
Ei-IFRS 5 676 (3 475) (1 049) (780) (41) 332 (29) (135) 171
Käyttöpääomaan liittyvät hankintamenon kohdentamiset (93) (93) (93)
Hankittujen aineettomien oikeuksien poistot (7) (151) (96) (254) (254)
Transaktiokulut, siihen liittyvät kulut sekä integraatiokulut johtuen Alcatel-Lucent transaktiosta (75) (9) (55) (7) (145) (145)
Uudelleenjärjestelykulut ja muut niihin liittyvät kulut (2) (3) (596) (601) (601)
Aiempien ei-IFRS-erien peruutukset 1 1 1
Kulut velkojen ennenaikaisesta lunastuksesta 0 (3) (3)
Yllä olevien ei-IFRS-erien verovaikutukset 0 200 200
Ei-IFRS oikaisut yhteensä (93) (81) (162) (154) (602) (1 092) (3) 200 (896)
Raportoitu 5 583 (3 555) (1 211) (934) (643) (760) (32) 65 (726)
4-6/2015
--- --- --- --- --- --- --- --- --- ---
Milj, EUR Liikevaihto Hankinnan ja valmistuksen kulut Tutkimus- ja kehityskulut Myynnin ja hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Tuloverokulut/ -tuotot Ei-IFRS- voitto
Ei-IFRS 2 919 (1 612) (503) (421) 114 496 (29) (126) 336
Käyttöpääomaan liittyvät hankintamenon kohdentamiset 0 0
Hankittujen aineettomien oikeuksien poistot (8) (11) (20) (20)
Transaktiokulut, siihen liittyvät kulut sekä integraatiokulut johtuen Alcatel-Lucent transaktiosta (16) (16) (16)
Uudelleenjärjestelykulut ja muut niihin liittyvät kulut (4) (4) (4)
Myytyihin liiketoimintoihin liittyvä hankinnan ja valmistuksen kulujen korjaus 37 37 37
Yllä olevien ei-IFRS-erien verovaikutukset 0 5 5
Ei-IFRS oikaisut yhteensä 0 37 (13) (27) 0 (3) 0 5 2
Raportoitu 2 919 (1 575) (516) (448) 114 493 (29) (121) 338

4.8.2016


NOKIA

1-6/2016
Milj, EUR Liikevaihto Hankinnan ja valmistuksen kulut Tutkimus- ja kehityskulut Myynnin ja hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Tuloverokulut/ -tuotot Ei-IFRS-voitto
Ei-IFRS 11 279 (6 873) (2 130) (1 544) (56) 677 (96) (275) 310
Käyttöpääomaan liittyvät hankintamenon kohdentamiset (197) (509) (706) (706)
Hankittujen aineettomien oikeuksien poistot (8) (310) (200) (517) (517)
Transaktiokulut, siihen liittyvät kulut sekä integraatiokulut johtuen Alcatel-Lucent transaktiosta (105) (10) (176) (9) (300) (300)
Uudelleenjärjestelykulut ja muut niihin liittyvät kulut (2) (3) (619) (623) (623)
Shift Plan -järjestelyyn liittyvät kustannukset (7) (7) (7)
Aiempien ei-IFRS-erien peruutukset 1 3 4 4
Kulut velkojen ennenaikaisesta lunastuksesta 0 (39) (39)
Yllä olevien ei-IFRS-erien verovaikutukset 0 540 540
Ei-IFRS oikaisut yhteensä (197) (628) (319) (378) (627) (2 149) (39) 540 (1 648)
Raportoitu 11 082 (7 500) (2 449) (1 922) (683) (1 472) (135) 265 (1 338)
1-6/2015
--- --- --- --- --- --- --- --- --- ---
Milj, EUR Liikevaihto Hankinnan ja valmistuksen kulut Tutkimus- ja kehityskulut Myynnin ja hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Tuloverokulut/ -tuotot Ei-IFRS-voitto
Ei-IFRS 5 854 (3 362) (1 039) (804) 95 745 (57) (182) 519
Käyttöpääomaan liittyvät hankintamenon kohdentamiset 0 0
Hankittujen aineettomien oikeuksien poistot (2) (16) (22) (40) (40)
Transaktiokulut, siihen liittyvät kulut sekä integraatiokulut johtuen Alcatel-Lucent transaktiosta (16) (16) (16)
Uudelleenjärjestelykulut ja muut niihin liittyvät kulut (4) (4) (4)
Myytyihin liiketoimintoihin liittyvä hankinnan ja valmistuksen kulujen korjaus 37 37 37
Yllä olevien ei-IFRS-erien verovaikutukset 0 11 11
Ei-IFRS oikaisut yhteensä 0 36 (20) (38) 0 (24) 0 11 (12)
Raportoitu 5 854 (3 326) (1 059) (842) 95 721 (57) (171) 507

4.8.2016


NOKIA

3. Segmentti-informaatio ja eliminoinnit, NOKIA, jatkuvat toiminnot (tilintarkastamaton)

Meillä on kaksi liiketoimintaa: Nokian verkkoliiketoiminta ja Nokia Technologies, ja kolme raportoitavaa segmenttiä taloudellista raportointia varten: Nokian verkkoliiketoimintaan sisältyvät raportoitavat Ultra Broadband Networks- ja IP Networks and Applications -segmentit sekä Nokia Technologies. Lisäksi esitämme tietyt segmenttikohtaiset tiedot Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta sekä lopetetuista toiminnoista. Luvut esitetään aina koskien Nokian jatkuvia toimintoja ellei toisin mainita.

Olemme yhdistänet Fixed Networks ja Mobile Networks -toimintasegmentit yhdeksi raportoitavaksi segmentiksi nimeltään Ultra Broadband Networks ja IP/Optical Networks- and Applications & Analytics-toimintasegmentit yhdeksi raportoitavaksi segmentiksi nimeltään IP Networks and Applications. Yhdistetyillä toimintasegmenteillä on samankaltaiset taloudelliset ominaispiirteet ja samankaltaiset tuotteet, tuotantoprosessit, jakelussa käytettävät menetelmät ja asiakkaat. Ne myös toimivat samankaltaisessa sääntely-ympäristössä.

Ylin operatiivinen päätöksentekijä saa kuukausittain taloudellista tietoa Nokian toiminta- ja raportoitavista segmenteistä. Raportoitavien segmenttien keskeisiin taloudellisiin tunnuslukuihin kuuluvat lähinnä liikevaihto sekä liikevoitto. Ylin operatiivinen päätöksentekijä arvioi segmenttien suoriutumista ja allokoi niille resursseja liikevoiton perusteella.

Ultra Broadband Networks

Ultra Broadband Networks -segmentti sisältää Mobile Networks- ja Fixed Networks -liiketoimintaryhmät.

Mobile Networks -liiketoimintaryhmän toimialan johtavaan tuotevalikoimaan sisältyvät langattomien verkkojen kokonaisratkaisut mukaan lukien teleoperaattoreille ja yrityksille tarjottavat laitteet, ohjelmistot sekä palvelut ja ratkaisut keskeisten toimialojen kuten yleisen turvallisuuden ja esineiden internetin alueella. Mobile Networks -liiketoimintaryhmään sisältyvät seuraavat yksiköt:

  • Radio Networks -yksikkö, joka tarjoaa makrotason radioverkkojen 2G-, 3G ja LTE-teknologiaan perustuvat mobiilidata- ja puheratkaisut sekä siirtymisen tulevaan 5G-standardin.
  • Mobile Networks Global Services -yksikkö tukee asiakkaita mobiiliverkkojen suunnittelussa, käyttöönotossa, optimoinnissa ja ylläpidossa. Sen palvelujen kattavuus, laatu, tehokkuus ja innovaatiot tuottavat asiakkaille lisäarvoa viidellä liiketoiminta-alueella: verkkojen suunnittelu- ja optimointipalvelut, verkkojen asennuspalvelut, järjestelmäintegraatiopalvelut, verkonhallintapalvelut ja verkkojen ylläpitopalvelut.
  • Advanced Mobile Networks Solutions -yksikkö tarjoaa kattavia innovatiivisia ratkaisuja, ja on vastuussa esineiden internetin alueen ja julkisen sektorin ratkaisuista mukaan lukien yleinen turvallisuus ja mikroaaltoratkaisut. Yksikkö tarjoaa lisäksi Nokian palkittuun pienten solujen tekniikkaan liittyvät ratkaisut ja lisensoimattomat ratkaisut kuten Wi-Fi ja MultiFire. Yksikön kohderyhmään kuuluvat sekä operaattorit että niiden oheisasiakkaat.
  • Converged Core -yksikkö on Mobile Networks -liiketoimintaryhmän pilvipalveluihin keskittynyt yksikkö. Yksikkö tarjoaa markkinoiden johtavan tuotevalikoiman 3G-runkoverkon, IMS-multimediapalveluiden, LTE-puheratkaisujen, SDM-ratkaisujen, pilvipalveluiden sekä virtualisoitujen ohjelmistojen ja infrastruktuurin alueilla.

Fixed Networks -liiketoimintaryhmä tarjoaa kupari- ja kuituyhteyksiin perustuvia tuotteita, ratkaisuja ja palveluita. Tuotevalikoima mahdollistaa asiakkaille räätälöidyt eri teknologioita yhdistävät ratkaisut hyödyntämällä kuitua silloin kun se on asiakkaalle taloudellisesti kannattavaa. Fixed Networks -liiketoimintaryhmään sisältyvät seuraavat yksiköt:

  • Broadband Access -yksikkö, joka tarjoaa edistyneitä kuparipohjaisia ratkaisuja kuten erittäin nopea digitaalinen VDSL2-liittymä ja innovatiivinen vektorointiteknologia, joka vähentää puheen ylikuulumista ja parantaa suorituskykyä. Yksikkö kehittää lisäksi kotikäyttöön tarkoitettuja valokuituratkaisuja kuten Gigabit Passive Optical Networks (GPON)-kuituyhteysteknologiaa ja johtavia uuden sukupolven valokuituyhteysteknologioita kuten TWDM-PON-teknologiaa.
  • Digital Home -yksikön tuotevalikoimaan kuuluu käyttäjien omiin tiloihin tuotavien laajakaistaverkkolaitteiden kehitys painopistealueenaan kuitu pohjaiset verkkolaitteet. Painopistealuetta on laajennettu lähiaikoina erityisesti yrityksille räätälöityihin ratkaisuihin kuten Residential Gateway (RGW)- ja esineiden internetin alueen ratkaisut.
  • Access Management Solutions -yksikkö tarjoaa kiinteiden verkkojen kokonaisratkaisuja. Näihin kuuluvat muun muassa lisäarvoa tuovat ratkaisut toimintojen tehostamiseen ja toimintakulujen merkittävään vähentämiseen.
  • Fixed Networks Services -yksikön palveluvalikoima koostuu käyttöönotto-, ylläpito- ja asiantuntijapalveluista esimerkiksi kupari- ja kuituyhteyksien kehittämisessä, puhelinverkkojen uudistamisessa, verkkoasennuksissa, kaapeloinneissa sekä monitoimittajaratkaisujen ylläpidossa.

IP Networks and Applications

IP Networks and Applications -segmenttiin sisältyvät IP/Optical Networks- ja Applications & Analytics -liiketoimintaryhmät.

IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmä tarjoaa keskeisiä IP-reititykseen ja optiseen siirtoon liittyviä järjestelmiä, ohjelmistoja ja palveluja erittäin suurikapasiteettisen maailmanlaajuisen internet- ja tietoliikenneverkkoinfrastrukturien rakentamiseen. IP/Optical Networks -liiketoimintaryhmään sisältyvät seuraavat yksiköt:

  • IP-Routing -yksikkö tarjoaa IP-ratkaisuja kehittyneisiin kuluttaja-, yritys- ja mobiilipalveluihin. Ratkaisut kattavat IP-runkoverkon ja-reunaverkot, langattomat pakettiverkot, IP/Ethernet Metro -teknologian alueiden ratkaisut. Yksikköön sisältyy myös Nuage Networks, joka tarjoaa automatisoitua ja helppokäyttöistä datakeskusten hallintaa ja verkkoresurssien jakamista tehden siitä yhtä tehokasta kuin pilvilaskennasta ja tallennuksesta tietoteknisissä sovelluksissa. Yksikköön sisältyy myös Video, joka hyödyntää uusimpia pilvi- ja latausteknologioita poikkeuksellisen videokokemuksen tehokkaaseen tarjoamiseen.

4.8.2016


4.8.2016

NOKIA

  • Optics-yksikkö tarjoaa Wavelength Division Multiplexing -teknologiaa ja aallonpituusreititystä, joiden avulla päästään suureen tiedonsiirtokapasiteettiin käyttämällä useita aallonpituuksia jokaisessa kuidussa ja reitittämällä aallonpituudet verkkoon dynaamisesti.

Applications & Analytics -liiketoimintaryhmä tarjoaa ohjelmistoratkaisuja käsittäen asiakaskokemuksen hallinnan, verkkotoimintojen käytön ja hallinnan, viestintä- ja yhteistyöratkaisut sekä laskutusjärjestelmät. Lisäksi Applications & Analytics -liiketoimintaryhmä tarjoaa alustoja pilvipalvelujen, esineiden internetin, turvallisuuden ja analytiikan alueille. Tuotevalikoima mahdollistaa sen, että digitaalisten palvelujen toimittajat ja yritykset voivat edistää innovaatiovauhtiaan, kaupallistaa palveluitaan ja optimoida asiakaskokemustaan. Applications & Analytics -liiketoimintaryhmään sisältyvät seuraavat yksiköt:

  • Customer Experience Management -yksikkö tarjoaa monikanavaisen asiakaspalvelun ohjelmistoja sekä laitehallintaa kiinteille, mobiili- ja yritysverkoille mukaan lukien työnkulkujen hallinta ja palvelulaadun varmistaminen.
  • eEmerging Businesses -yksikkö tarjoaa ohjelmistoja viestintä- ja yhteistyöratkaisujen, analytiikan, turvallisuuden, pilvipalveluiden ja esineiden internetin alueilla.
  • Network and services -yksikkö tarjoaa ohjelmistoja asiakkaiden monitoimittajaverkkojen hallintaan ja automaatioon
  • Policy and charging -yksikkö tarjoaa ohjelmistoja, jotka auttavat satoja palveluntarjoajia maailmanlaajuisesti sekä saamaan tuloja innovatiivisen palvelutarjonnan kautta että ottamaan käytöön uusia liiketoimintamalleja.
  • Applications & Analytics Services -yksikkö tarjoaa palveluita ja konsultointia asiakkaiden verkkoratkaisujen uudistamiseen auttamalla asiakkaita saamaan parhaan vastineen panostuksilleen.

Nokia Technologies

Nokia Technologies -liiketoimintaryhmällä on kaksi päätavoitetta: olemassa olevan patenttilisensointiin keskittyvän liiketoimintansa kasvun ja uudistumisen edesauttaminen sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien luominen Nokialle perustuen täysin uudenlaisiin innovaatioihin avainteknologioissa ja -tuotteissa digitaalisen median ja digitaalisen terveyden alueilla.

  • Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen suurin osa Nokia Technologiesin, Nokian verkkoliiketoiminnan ja Bell Labsin erillisten patenttiportfolioiden lisensointiin ja patentointiin liittyvästä liikevaihdosta ja niihin liittyvistä kuluista kirjataan Nokia Technologiesin yhteyteen. Jokainen raportoitava segmentti jatkaa erikseen tutkimus- ja kehityskulujensa kirjaamista.

Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut

Nokia esittää lisäksi tietyt segmenttikohtaiset tiedot Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta.

  • Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osio sisältää Alcatel Submarine Networks- sekä Radio Frequency Systems -liiketoiminnot, jotka toimivat erillisinä yksikköinä. Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osio sisältää lisäksi Bell Labsin toimintakulut sekä tietyt yhtymätasoiset ja keskitetysti hallitut toimintakulut.

Segmenttien laskentaperiaatteet ovat vuoden 2015 yhdysvaltalaisen vuosikertomuksemme Form 20-F:n liitetiedon 1, Laskentaperiaatteet mukaiset. Konserni käsittelee segmenttien välisiä tuottoja ja siirtoja kuin ne olisi tehty kolmannen osapuolen kanssa eli vallitsevien markkinahintojen perusteella. Ei-IFRS oikaisuja ei kohdisteta segmenteille.

61


NOKIA

| 4-6/2016
Milj. EUR | Ultra Broadband Networks 1 | IP Networks and Applications 2 | Networks liiketoiminta yhteensä 3 | Nokia Technologies | Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut | Eliminoinnit | Nokia yhteensä Ei-IFRS | Ei-IFRS oikaisut 4 | Nokia yhteensä |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Liikevaihto | 3 807 | 1 421 | 5 228 | 194 | 271 | -16 | 5 676 | -93 | 5 583 |
| Hankinnan ja valmistuksen kulut | -2 454 | -820 | -3 274 | -7 | -210 | 16 | -3 475 | -81 | -3 555 |
| Bruttokate | 1 353 | 601 | 1 954 | 187 | 61 | 0 | 2 202 | -174 | 2 028 |
| % liikevaihdosta | 35,5 % | 42,3 % | 37,4 % | 96,4 % | 22,5 % | | 38,8 % | | 36,3 % |
| Tutkimus- ja kehityskulut | -616 | -309 | -926 | -57 | -66 | 0 | -1 049 | -162 | -1 211 |
| % liikevaihdosta | 16 % | 22 % | 18 % | 29 % | 24 % | | 18 % | | 22 % |
| Myynnin ja hallinnon kulut | -490 | -195 | -685 | -39 | -56 | 0 | -780 | -154 | -934 |
| % liikevaihdosta | 13 % | 14 % | 13 % | 20 % | 21 % | | 14 % | | 17 % |
| Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut | -19 | -12 | -31 | -2 | -7 | 0 | -41 | -602 | -643 |
| Liikevoitto/-tappio | 228 | 84 | 312 | 89 | -68 | 0 | 332 | -1 092 | -760 |
| % liikevaihdosta | 6,0 % | 5,9 % | 6,0 % | 45,9 % | -25,1 % | | 5,8 % | | -13,6 % |
| Poistot yhteensä | -112 | -37 | -149 | -10 | -2 | 0 | -162 | -249 | -411 |
| Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksesta | 2 | 0 | 2 | 0 | 0 | 0 | 2 | 0 | 2 |
| EBITDA | 341 | 121 | 462 | 99 | -67 | 0 | 495 | -843 | -348 |

1 Mobile Networks liikevaihto 3 185 miljoonaa euroa, Fixed Networks liikevaihto 622 miljoonaa euroa.
2 IP Routing liikevaihto 713 miljoonaa euroa, Optical Networks liikevaihto 375 miljoonaa euroa ja Applications & Analytics liikevaihto 333 miljoonaa euroa.
3 Sisältää services-liikevaihtoa 2 039 miljoonaa euroa.
4 Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraatioon liittyviä kuluja. Ei-IFRS-tulokset eivät myöskään sisällä liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eri, uudelleenjärjestelykuluja ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eri, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta.

4.8.2016


NOKIA

| 4-6/2015
Milj. EUR | Ultra Broadband Networks 1 | IP Networks and Applications 2 | Networks liiketoiminta yhteensä 3 | Nokia Technologies | Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut | Eliminoinnit | Nokia yhteensä Ei-IFRS | Ei-IFRS oikaisut 4 | Nokia yhteensä |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Liikevaihto | 2 440 | 289 | 2 729 | 194 | 0 | -4 | 2 919 | 0 | 2 919 |
| Hankinnan ja valmistuksen kulut | -1 477 | -139 | -1 615 | -2 | 1 | 4 | -1 612 | 37 | -1 575 |
| Bruttokate | 963 | 150 | 1 113 | 193 | 1 | 0 | 1 306 | 37 | 1 343 |
| % liikevaihdosta | 39,5 % | 51,9 % | 40,8 % | 99,5 % | 0,0 % | | 44,7 % | | 46,0 % |
| Tutkimus- ja kehityskulut | -360 | -64 | -424 | -57 | -22 | 0 | -503 | -13 | -516 |
| % liikevaihdosta | 15 % | 22 % | 16 % | 29 % | 0 % | | 17 % | | 18 % |
| Myynnin ja hallinnon kulut | -296 | -69 | -365 | -28 | -29 | 0 | -421 | -27 | -448 |
| % liikevaihdosta | 12 % | 24 % | 13 % | 14 % | 0 % | | 14 % | | 15 % |
| Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut | 4 | 2 | 7 | 0 | 107 | 0 | 114 | 0 | 114 |
| Liikevoitto/-tappio | 312 | 19 | 331 | 108 | 57 | 0 | 496 | -3 | 493 |
| % liikevaihdosta | 12,8 % | 6,6 % | 12,1 % | 55,7 % | 0,0 % | | 17,0 % | | 16,9 % |
| Poistot yhteensä | -39 | -9 | -48 | -1 | -2 | 0 | -51 | -20 | -71 |
| Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksesta | -5 | 0 | -5 | 0 | 0 | 0 | -5 | 0 | -5 |
| EBITDA | 346 | 28 | 374 | 109 | 59 | 0 | 542 | 17 | 559 |

1 Mobile Networks liikevaihto 2 407 miljoonaa euroa, Fixed Networks liikevaihto 33 miljoonaa euroa.
2 IP Routing liikevaihto 104 miljoonaa euroa, Applications & Analytics liikevaihto 185 miljoonaa euroa.
3 Sisältää services-liikevaihtoa 2 220 miljoonaa euroa.
4 Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraatioon liittyviä kuluja. Ei-IFRS-tulokset eivät myöskään sisällä liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eriä, uudelleenjärjestelykuluja ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eriä, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta.

4.8.2016


NOKIA

| 1-3/2016
Milj. EUR | Ultra
Broadband
Networks¹ | IP Networks
and
Applications² | Networks
liiketoiminta
yhteensä³ | Nokia
Technologies | Konsernin
yhteiset
toiminnot ja
Muut | Eliminoinnit | Nokia
yhteensä
Ei-IFRS | Ei-IFRS
oikaisut⁴ | Nokia
yhteensä |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Liikevaihto | 3 729 | 1 452 | 5 181 | 198 | 236 | -11 | 5 603 | -104 | 5 499 |
| Hankinnan ja valmistuksen kulut | -2 391 | -806 | -3 197 | -2 | -210 | 11 | -3 398 | -547 | -3 945 |
| Bruttokate | 1 338 | 646 | 1 984 | 195 | 26 | 0 | 2 205 | -651 | 1 554 |
| % liikevaihdosta | 35,9 % | 44,5 % | 38,3 % | 98,5 % | 11,0 % | | 39,4 % | | 28,3 % |
| Tutkimus- ja kehityskulut | -616 | -335 | -951 | -58 | -73 | 0 | -1 081 | -156 | -1 238 |
| % liikevaihdosta | 17 % | 23 % | 18 % | 29 % | 31 % | | 19 % | | 23 % |
| Myynnin ja hallinnon kulut | -479 | -199 | -677 | -32 | -55 | 0 | -764 | -224 | -988 |
| % liikevaihdosta | 13 % | 14 % | 13 % | 16 % | 23 % | | 14 % | | 18 % |
| Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut | -9 | -10 | -19 | 0 | 3 | 0 | -15 | -25 | -40 |
| Liikevoitto/-tappio | 234 | 103 | 337 | 106 | -99 | 0 | 345 | -1 057 | -712 |
| % liikevaihdosta | 6,3 % | 7,1 % | 6,5 % | 53,5 % | -41,9 % | | 6,2 % | | -12,9 % |
| Poistot yhteensä | -89 | -34 | -123 | -2 | -12 | 0 | -136 | -270 | -406 |
| Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten
tuloksesta | 2 | 0 | 2 | 0 | 0 | 0 | 2 | 0 | 2 |
| EBITDA | 325 | 137 | 462 | 108 | -87 | 0 | 483 | -787 | -304 |

¹ Mobile Networks liikevaihto 3 116 miljoonaa euroa, Fixed Networks liikevaihto 613 miljoonaa euroa.
² IP Routing liikevaihto 717 miljoonaa euroa, Optical Networks liikevaihto 377 miljoonaa euroa ja Applications & Analytics liikevaihto 359 miljoonaa euroa.
³ Sisältää services-liikevaihtoa 1 919 miljoonaa euroa.
⁴ Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraation liittyviä kuluja. Ei-IFRS-tulokset eivät myöskään sisällä liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eri, uudelleenjärjestelykuluja ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eri, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta.

4.8.2016


NOKIA

| 1-6/2016
Milj. EUR | Ultra
Broadband
Networks¹ | IP Networks
and
Applications² | Networks
liiketoiminta
yhteensä³ | Nokia
Technologies | Konsernin
yhteiset
toiminnot ja
Muut | Eliminoinnit | Nokia
yhteensä
Ei-IFRS | Ei-IFRS
oikaisut⁴ | Nokia
yhteensä |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Liikevaihto | 7 535 | 2 873 | 10 409 | 391 | 507 | -28 | 11 279 | -197 | 11 082 |
| Hankinnan ja valmistuksen kulut | -4 845 | -1 626 | -6 471 | -9 | -421 | 28 | -6 873 | -628 | -7 500 |
| Bruttokate | 2 691 | 1 247 | 3 938 | 382 | 86 | 0 | 4 407 | -825 | 3 582 |
| % liikevaihdosta | 35,7 % | 43,4 % | 37,8 % | 97,7 % | 17,0 % | | 39,1 % | | 32,3 % |
| Tutkimus- ja kehityskulut | -1 232 | -644 | -1 877 | -114 | -139 | 0 | -2 130 | -319 | -2 449 |
| % liikevaihdosta | 16 % | 22 % | 18 % | 29 % | 27 % | | 19 % | | 22 % |
| Myynnin ja hallinnon kulut | -969 | -394 | -1 363 | -71 | -111 | 0 | -1 544 | -378 | -1 922 |
| % liikevaihdosta | 13 % | 14 % | 13 % | 18 % | 22 % | | 14 % | | 17 % |
| Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut | -28 | -22 | -50 | -2 | -4 | 0 | -56 | -627 | -683 |
| Liikevoitto/-tappio | 462 | 187 | 649 | 195 | -167 | 0 | 677 | -2 149 | -1 472 |
| % liikevaihdosta | 6,1 % | 6,5 % | 6,2 % | 49,9 % | -32,9 % | | 6,0 % | | -13,3 % |
| Poistot yhteensä | -201 | -71 | -272 | -12 | -14 | 0 | -298 | -519 | -817 |
| Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksesta | 4 | 0 | 4 | 0 | 0 | 0 | 4 | 0 | 4 |
| EBITDA | 666 | 258 | 924 | 207 | -153 | 0 | 978 | -1 630 | -652 |

¹ Mobile Networks liikevaihto 6 300 miljoonaa euroa, Fixed Networks liikevaihto 1 235 miljoonaa euroa.
² IP Routing liikevaihto 1 430 miljoonaa euroa, Optical Networks liikevaihto 752 miljoonaa euroa ja Applications & Analytics liikevaihto 692 miljoonaa euroa.
³ Sisältää services-liikevaihtoa 3 958 miljoonaa euroa.
⁴ Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraatioon liittyviä kuluja. Ei-IFRS-tulokset eivät myöskään sisällä liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eriä, uudelleenjärjestelykuluja ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eriä, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta.

4.8.2016


NOKIA

| 1-6/2015
Milj. EUR | Ultra
Broadband
Networks¹ | IP Networks
and
Applications² | Networks
liiketoiminta
yhteensä³ | Nokia
Technologies | Konsernin
yhteiset
toiminnot ja
Muut | Eliminoinnit | Nokia
yhteensä
Ei-IFRS | Ei-IFRS
oikaisut⁴ | Nokia
yhteensä |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Liikevaihto | 4 795 | 605 | 5 400 | 461 | 0 | -8 | 5 854 | 0 | 5 854 |
| Hankinnan ja valmistuksen kulut | -3 032 | -333 | -3 365 | -4 | 0 | 8 | -3 362 | 36 | -3 326 |
| Bruttokate | 1 763 | 272 | 2 035 | 457 | 0 | 0 | 2 492 | 35 | 2 527 |
| % liikevaihdosta | 36,8 % | 45,0 % | 37,7 % | 99,1 % | 0,0 % | | 42,6 % | | 43,2 % |
| Tutkimus- ja kehityskulut | -743 | -139 | -882 | -115 | -41 | 0 | -1 039 | -20 | -1 059 |
| % liikevaihdosta | 15 % | 23 % | 16 % | 25 % | 0 % | | 18 % | | 18 % |
| Myynnin ja hallinnon kulut | -572 | -136 | -708 | -49 | -47 | 0 | -804 | -38 | -842 |
| % liikevaihdosta | 12 % | 22 % | 13 % | 11 % | 0 % | | 14 % | | 14 % |
| Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut | -2 | -1 | -2 | 0 | 97 | 0 | 95 | 0 | 95 |
| Liikevoitto/-tappio | 445 | -3 | 442 | 294 | 8 | 0 | 745 | -24 | 721 |
| % liikevaihdosta | 9,3 % | -0,5 % | 8,2 % | 63,8 % | 0,0 % | | 12,7 % | | 12,3 % |
| Poistot yhteensä | -77 | -17 | -93 | -3 | -5 | 0 | -101 | -38 | -139 |
| Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksesta | 14 | 0 | 14 | 0 | 0 | 0 | 14 | 0 | 14 |
| EBITDA | 536 | 14 | 550 | 296 | 13 | 0 | 859 | 15 | 874 |

¹ Mobile Networks liikevaihto 4 724 miljoonaa euroa, Fixed Networks liikevaihto 71 miljoonaa euroa.
² IP Routing liikevaihto 240 miljoonaa euroa, Applications & Analytics liikevaihto 365 miljoonaa euroa.
³ Sisältää services-liikevaihtoa 4 342 miljoonaa euroa.
⁴ Ei-IFRS-tulokset eivät sisällä Alcatel-Lucent-kauppaan ja integraation liittyviä kuluja. Ei-IFRS-tulokset eivät myöskään sisällä liikearvon arvonalentumiskuluja, aineettomien hyödykkeiden poistoja ja muita yrityskaupoista johtuvia hankintahinnan kohdentamiseen liittyviä eriä, uudelleenjärjestelykuluja ja muita niihin liittyviä kuluja sekä eräitä muita eriä, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta.

4.8.2016


NOKIA

  1. NOKIAN LIIKEVAIHTO ALUEITTAIN, jatkuvat toiminnot, raportoitu (tilintarkastamaton)
Milj. EUR 4-6/2016 4-6/2015 Muutos Muutos
4-6/2016 vs. 4-6/2015 1-3/2016 4-6/2016 vs. 1-3/2016 1-6/2015
Aasian ja Tyynenmeren alue 975 766 27 % 1 103 -12 % 2 078
Eurooppa 1 502 892 68 % 1 513 -1 % 3 015
Kiinan alue 690 378 83 % 578 19 % 1 268
Latinalainen Amerikka 356 235 51 % 344 3 % 700
Lähi-itä ja Afrikka 403 294 37 % 389 4 % 792
Pohjois-Amerikka 1 659 354 369 % 1 572 6 % 3 230
Yhteensä 5 583 2 919 91 % 5 499 2 % 11 082
1-6/2016 1-6/2015 Muutos 1-6/2016 vs. 1-6/2015
--- --- ---
2 078 1 642 27 %
3 015 1 773 70 %
1 268 741 71 %
700 436 61 %
792 524 51 %
3 230 739 337 %
11 082 5 854 89 %
  1. NOKIAN HENKILÖSTÖ ALUEITTAIN, jatkuvat toiminnot (tilintarkastamaton)
30.6.2016 30.6.2015 Muutos 30.6.2016 vs. 30.6.2015 31.3.2016 Muutos 30.6.2016 vs. 31.3.2016
Aasian ja Tyynenmeren alue 21 882 16 650 31 % 22 144 -1 %
Eurooppa 38 556 22 673 70 % 38 032 1 %
Kiinan alue 19 151 9 392 104 % 19 548 -2 %
Latinalainen Amerikka 3 943 2 505 57 % 4 311 -9 %
Lähi-itä ja Afrikka 4 070 2 351 73 % 4 073 0 %
Pohjois-Amerikka 15 790 3 978 297 % 15 681 1 %
Yhteensä 103 392 57 549 80 % 103 789 0 %

4.8.2016


NOKIA

6. HANKITUT LIIKETOIMINNAT, raportoitu (tilintarkastamaton)

Alcatel-Lucentin hankinta

Nokia ja Alcatel-Lucent julkistivat 15.4.2015 aikeensa yhdistyä toteuttamalla julkisen osakevaihtotarjouksen Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Alcatel-Lucent on maailmanlaajuinen edelläkävijä IP-verkko-, ultralaajakaista- ja pilviteknologioiden alalla. Yhdistynyt yhtiö tulee hyödyntämään liiketoimintojensa, toisiaan täydentävien teknologioiden, portfolioiden ja maantieteellisen läsnäolon sekä vertaansa vailla olevan innovaatiokyvykkyyden yhdistynyttä laajuutta johtakseen uuden sukupolven verkkoteknologioissa ja palveluissa sekä mahdollistaakseen pääsyn laajemmalle saavutettavissa olevalle parempien kasvumahdollisuuksien markkinalle.

Nokia sai määräysvallan Alcatel-Lucentissa 4.1.2016, kun Ranskan arvopaperimarkkinaviranomainen, Autorité des Marches Financiers (AMF) julkisti onnistuneen osakevaihtotarjouksen ensisijaisen tarjousajan alustavan tuloksen. Nokia käynnisti 14.1.2016 osakevaihtotarjouksessa jatketun tarjousajan niistä Alcatel-Lucentin liikkeeseen laskemista oman pääoman ehtoisista instrumenteista, joita ei annettu vaihdettavaksi julkisen osakevaihtotarjouksen ensisijaisena tarjousaikana. Nokia on määritellyt ensisijaisen ja jatketun osakevaihtotarjouksen olevan toisiinsa yhteydessä olevia transaktioita, jotka tulee käsitellä yhdessä yhtenä järjestelynä, ottaen huomioon, että jatkettu osakevaihtotarjous on AMF:n General Regulation -säännösten vaatimus ja että se perustuu samoihin ehtoihin kuin ensisijainen osakevaihtotarjous.

Julkisissa osakevaihtotarjouksissa kaikki Alcatel-Lucentin osakkeiden, Alcatel-Lucent American Depository Share -osaketalletustodistusten (ALU ADS) ja OCEANE-vaihtovelkakirjalainojen haltijat (yhdessä Alcatel-Lucentin oman pääoman ehtoiset instrumentit) voivat vaihtaa Alcatel-Lucentin oman pääoman ehtoiset instrumenttinsa Nokian osakkeisiin ja Nokian American Depository Share -osaketalletustodistuksiin (Nokia ADS) saaden 0,55 uutta Nokian osaketta tai osaketalletustodistusta jokaisesta Alcatel-Lucentin osakkeesta tai ALU ADS -osaketalletustodistuksesta.

Osakevaihtotarjouksen ensisijaisen ja jatketun tarjousajan seurauksena konsernilla on 90,34 % Alcatel-Lucentin kaikista osakkeista ja vähintään 90,25 % äänistä. Nokia laski liikkeeseen 12.2.2016 yhteensä 320 701 193 uutta Nokian osaketta jatketussa osakevaihtotarjouksessa.

4.8.2016


NOKIA

Osakevaihtotarjouksen päättymisen jälkeen Nokia on tehnyt seuraavat transaktiot liittyen Alcatel-Lucentin oman pääoman ehtoisten instrumenttien hankintaan:

  • 12.2.2016 Nokia vaihtoi OCEANE-vaihtovelkakirjalainat, jotka se hankki ensisijaisen ja jatketun vaihtotarjouksen seurauksena, Alcatel-Lucentin osakkeisiin.
  • 19.2.2016 Nokia ilmoitti laskeneensa liikkeeseen 6 501 503 uutta Nokian osaketta, jotka on annettu vaihdettavaksi Alcatel-Lucentin osakkeisiin yksityisessä transaktiossa samalla 0,55 vaihtosuhteella, jota tarjottiin ensisijaisessa ja jatketussa vaihtotarjouksessa. Tämä transaktio perustui yhtiön hallituksen päätökseen 18.2.2016.
  • 9.5.2016 Nokia toteutti yhteensä 107 775 949 Alcatel-Lucentin osakkeen hankinnan JPMorgan Chase Bank N.A. -talletusyhteisöltä 17.3.2016 julkistetun osakkeiden ostosopimuksen mukaisesti laskemalla liikkeeseen 59 276 772 uutta Nokian osaketta. Nämä osakkeet jäivät jäljelle, kun Alcatel-Lucentin American Depositary Receipt -osaketalletustodistuksia koskevan ohjelman peruutusaika oli kulunut umpeen ja ohjelma oli päättynyt 25.4.2016.
  • 12.5.2016 Nokia sopi ostavansa 72 994 133 kappaletta Alcatel-Lucentin 2019 OCEANE -vaihtovelkakirjalainaa ja 19 943 533 kappaletta Alcatel-Lucentin 2020 OCEANE -vaihtovelkakirjalainaa käteisellä yksityisessä transaktiossa yhteensä 419 miljoonan euron kauppanummaa vastaan.
  • 17.6.2016 Nokia osti 24 392 270 Alcatel-Lucentin osaketta, 9 614 661 kappaletta 2019 OCEANE -vaihtovelkakirjalainaa ja 2 290 001 kappaletta 2020 OCEANE -vaihtovelkakirjalainaa käteisvastiketta vastaan yksityisissä transaktioissa maksaen yhteensä 85 miljoonaa euroa osakkeista (joka vastaa yksikköhintaa 3,50 euroa per osake) ja 54 miljoonaa euroa OCEANE-vaihtovelkakirjalainoista (joka vastaa yksikköhintaa 4,51 euroa per 2019 OCEANE -vaihtovelkakirjalaina ja 4,50 euroa per 2020 OCEANE -vaihtovelkakirjalaina).

Näiden transaktioiden seurauksena Nokia omistaa 95,33 % Alcatel-Lucentin kaikista osakkeista ja 95,26 % äänioikeuksista, mikä vasta 95,16 %:n omistusta Alcatel-Lucentin kaikista osakkeista täysi laimennusvaikutus huomioiden. Nokia on vahvistanut AMF:lle, että se aikoo tehdä julkisen käteisostotarjouksen jäljellä olevista Alcatel-Lucentin osakkeista ja OCEANE-vaihtovelkakirjalainoista syyskuussa 2016. Mikäli AMF hyväksyy ostotarjouksen, se on auki 10 pankkipäivää ja sitä seuraa rahavastikkeella toteutettava jäljellä olevien osakkeiden ja OCEANE-vaihtovelkakirjalainojen lunastusmenettely AMF:n General Regulation -säännöksen mukaisesti. Nokia odottaa omistavansa 100 % Alcatel-Lucentin osakepääomasta, äänioikeuksista ja OCEANE-vaihtovelkakirjalainoista lokakuun 2016 loppuun mennessä.

Alcatel-Lucentin osakkeet ja American Depositary Receipt -osaketalletustodistukset, jotka Nokia hankkii jatketun tarjousajan päättymisen jälkeen (mukaan lukien määräysvallattomien omistajien lunastuksessa hankitut), käsitellään oman pääoman tapahtumina Alcatel-Lucentin määräysvallattomien omistajien kanssa. Näin ollen Nokian näistä instrumenteistä vastikkeena liikkeeseen laskemat uudet osakkeet ja rahavaroina maksamat kauppahinnat kirjataan suoraan omaan pääomaan määräysvallattomien omistajien osuutta vähentämään. Osakevaihtotarjoukseen liittyvien transaktioiden jälkeiset OCEANE-vaihtovelkakirjalainojen hankinnat käsitellään velan kuoletuksina lainan velkakomponentin osalta ja oman pääoman tapahtumina määräysvallattomien omistajien kanssa lainan oman pääoman komponentin osalta.

Hankintahinta

Hankintahinta muodostuu Nokian osakevaihtotarjouksissa hankkiminen Alcatel-Lucentin oman pääoman ehtoisten instrumenttien käyvästä arvosta sekä siitä osuudesta Nokian osakkeilla maksettavien Alcatel-Lucentin osakeoptioiden ja palkkio-osakkeiden käyvästä arvosta, joka kohdistuu yhdistämistä edeltäville työsuorituksille. Hankintahinnan käypä arvo määritetään perustuen Nokian osakkeen päätöskurssiin Nasdaq Helsingissä 4.1.2016, joka oli 6,58 euroa sekä vaihtosuhteeseen, joka on 0,55 Nokian uutta osaketta jokaisesta Alcatel-Lucentin osakkeesta.

Hankintahinnan käypä arvo

Milj. EUR

Alcatel-Lucentin osakkeet tai ADS:t 10 046
OCEANE-vaihtovelkakirjalainat 1 570
Hankintahinta, joka kohdistuu siihen osuuteen korvaavista osakeperusteisista maksuista, joihin on jo syntynyt oikeus 6

4.8.2016


NOKIA

Hankintahinnan käypä arvo yhteensä

11 622

Hankintahinnan käypä arvo perustuu ensisijaisen ja jatketun osakevaihtotarjouksen tuloksiin.

Hankintalaskelma

Nokia on jatkanut Alcatel-Lucent -hankinnan kirjanpitokäsittelyä ja hankintalaskelman laatimista. Hankintalaskelma perustuu arvioihin hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen käyvästä arvosta, ja sitä voidaan tarkentaa perustuen vuoden 2016 kolmannen vuosineljänneksen aikana tehtävien lisäanalyysien kautta esiin tuleviin lisätietoihin, jotka koskevat hankintahetkellä vallinnutta tilannetta. Avaavaan taseeseen tehdyt oikaisut vuoden 2016 toisen vuosineljänneksen aikana eivät olleet olennaisia.

Alustava avaava tase merkittävien varojen ja velkojen ryhmien osalta

Milj. EUR

Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet 5 925
Aineelliset hyödykkeet 1 432
Laskennalliset verosaamiset 2 515
Etuuspohjaiset eläkevarat 2 967
Muut pitkäaikaiset varat 675
13 514
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 2 810
Myyntisaamiset 2 022
Muut lyhytaikaiset varat 1 361
Rahavarat 6 198
12 392
Alustava arvio hankituista varoista 25 906
Pitkäaikainen vieras pääoma
Pitkäaikaiset korolliset velat 4 037
Laskennalliset verovelat 595
Etuuspohjaiset eläkevelat ja muut työsuhteen päättymisen jälkeisiin etuuksiin liittyvät velat 4 506
Muut pitkäaikaiset velat 540
9 677
Lyhytaikainen vieras pääoma
Lyhytaikaiset velat ja muut rahoitusvelat 671
Muut lyhytaikaiset velat 7 238

4.8.2016


NOKIA

7 909

Alustava arvio vastattavaksi otetuista veloista
17 586

Alustava arvio hankituista yksilöitävissä olevista nettovaroista
8 319

Alustava määräysvallaton osuus
1 771

Alustava arvio emoyhtön osakkeenomistajille kuuluvasta osuudesta hankituista yksilöitävissä olevista nettovaroista
6 548

Alustava liikearvo
5 074

Alustava hankintahinta
11 622

Alcatel-Lucent hankinnasta syntyvä alustava liikearvo on arvioitu 5,1 miljardin euron suuruiseksi, ja se johtuu pääasiassa merkittävistä mittakaavaeduista ja laajuudesta syntyvistä synergioista, joista Nokia odottaa hyötyvänsä osana uutta yhdistettyä yhtiötä. Liikearvon kohdistamista arvonalentumistestausta varten ei ole vielä saatettu valmiiksi.

Nokia valitsi Alcatel-Lucentin määräysvallattomilla omistajilla hankinnan kohteessa olevien osuuksien sellaisten komponenttien, jotka ovat senhetkisiä omistusosuuksia ja jotka oikeuttavat haltijansa yhteisön purkautuessa suhteelliseen osuuteen yhteisön nettovarallisuuden määrästä, arvostuksen perustaksi määrän, joka vastaa senhetkisen omistukseen oikeuttavien instrumenttien suhteellista osuutta hankinnan kohteen yksilöitävissä olevan nettovarallisuuden kirjatuista määristä. Tästä johtuen alustava liikearvo ei sisällä määräysvallattomiin omistuksiin liittyvää liikearvoa. Jäljellä olevien OCEANE - vaihtovelkakirjalainojen oman pääoman osuus samoin kuin liikkeeseen lasketut osakeoptiot ja osakepalkkiot, jotka tullaan selvittämään Alcatel-Lucentin kantaosakkeissa, arvostetaan käypään arvoon määräysvallattomien omistajien osuudessa.

Muiden hankittujen aineettomien hyödykkeiden alustavat käyvät arvot

| | Alustava käypä arvo
Milj. EUR | Alustava poistoajanjakso
vuosia |
| --- | --- | --- |
| Asiakassuhteet | 3 068 | 10 |
| Teknologiat | 2 204 | 4 |
| Muut | 653 | 7 |
| Alustava arvio hankituista aineettomista hyödykkeistä | 5 925 | |

Hankintaan liittyneet kustannukset, joita ei voi suoraan kohdistaa osakkeiden liikkeeseenlaskuun, ja jotka on esitetty tuloslaskelman muissa kuluissa sekä rahavirtalaskelman liiketoiminnan rahavirroissa, ovat yhteensä 93 miljoonaa euroa, ja niistä 60 miljoonaa euroa kohdistuu tammi-kesäkuuhun 2016.

Hankittujen varojen ja vastattavaksi otettujen velkojen käyvät arvot perustuvat johdon arvioihin hankintahetkellä 4.1.2016. Nokia odottaa jatkavansa analyysejä erityisesti aineettomien hyödykkeiden, laskennallisten verosaamisten, vaihto-omaisuuden ja ehdollisten velkojen käyvän arvon arvioimiseksi. Sellaiset oikaisut, joilla voi olla merkittävää vaikutusta hankinnan alustavaan kirjanpitokäsittelyyn, tullaan tekemään. Hankittujen varojen ja vastattavaksi otettujen velkojen alustaviin käypiin arvoihin tehtävät oikaisut vaikuttavat myös arvioon liikearvon alustavasta arvosta.

Hankitun liiketoiminnan liikevaihto osana Nokiaa oli 5 843 miljoonaa euroa ja nettotappio 1 162 miljoonaa euroa ajanjaksolla 4.1. - 30.6.2016. Nämä luvut perustuvat tytäryrityksen tulokseen, jota on oikaistu laskentaperiaatteiden yhdenmukaistamiseksi. Laskentaperiaatteiden yhdenmukaistamiset kuvataan 22.4.2016 julkaistun pörssitiedotteen Laatimisperusta- osiossa.

4.8.2016


NOKIA

Muut hankinnat

Nokia ilmoitti 26.4.2016 suunnitelmastaan hankkia digitaalisia terveydenhuoltoon liittyviä tuotteita ja palveluja tarjoavan Withings S.A:n vauhdittaakseen pääsyään digitaalisen terveyden markkinoille. Hankinta saatiin päätökseen 31.5.2016. Hankinnan kirjanpitokäsittely on vielä kesken toisen vuosineljänneksen lopussa.

Nokia ilmoitti 10.6.2016 suunnitelmistaan hankkia yhdysvaltalaisen start-up-yritys Gainspeedin, joka on erikoistunut kaapeliteollisuuden DAA (Distributed Access Architecture) -ratkaisuihin Virtual CCAP (Converged Cable Access Platform) tuotelinjansa kautta. Kauppa saatiin päätökseen 29.7.2016.

4.8.2016


NOKIA

7. LOPETETUT TOIMINNOT, raportoitu (tilintarkastamaton)

Nokia ilmoitti 3.8.2015 myyvänsä HERE-liiketoimintansa johtavien autonvalmistajien yhteenliittymälle, johon kuuluvat AUDI AG, BMW Group ja Daimler AG. Tämän päivämäärän jälkeen Nokia on esittänyt HERE-liiketoiminnan tuloksen lopetettuna toimintana kauppaan kuulumattomat kohteet poislukien. Myynti saatiin päätökseen 4.12.2015. Luokittelun mukaisesti Nokia on uudelleenluokitellut vertailukausien tiedot lyhennetyssä konsernituloslaskelmassa. Lopetetut toiminnot sisältävät myös Devices & Services -liiketoiminnan vuonna 2014 tapahtuneen myynnin jatkuvat taloudelliset vaikutukset.

Lopetettujen toimintojen tulos

Milj. EUR 4-6/2016 4-6/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-6/2015
Liikevaihto 1 290 2 2 551
Hankinnan ja valmistuksen kulut 0 -74 -1 -1 -143
Bruttokate 1 216 0 1 408
Tutkimus- ja kehityskulut 0 -140 0 0 -269
Myynnin ja hallinnon kulut -3 -54 -3 -7 -105
Muut tuotot ja kulut -1 -3 2 0 -3
Liiketappio/-voitto -4 18 -1 -5 31
Rahoitustuotot ja -kulut 6 -2 14 20 4
Voitto ennen veroja 3 16 12 15 35
Tuloverokulu/-tuotto 0 -6 -4 -4 -17
Katsauskauden tavanomaisen toiminnan voitto 3 10 8 11 19
HERE-liiketoimintojen myyntivoitto verojen jälkeen 0 0 7 6 0
Katsauskauden lopetettujen toimintojen voitto 2 10 15 17 18
Kulut sisältävät:
Poistot 0 -13 0 0 -26

Lopetettujen toimintojen rahavirrat

Milj. EUR Raportoitu Raportoitu Raportoitu Raportoitu Raportoitu
4-6/2016 4-6/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-6/2015
Liiketoiminnan nettorahavirta -2 -10 -4 -6 0
Investointien nettorahavirta 0 45 -25 -25 45
Katsauskauden nettorahavirta -2 35 -29 -31 45

4.8.2016


NOKIA

8. ELÄKKEET JA MUUT TYÖSUHTEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEISET ETUUDET, NOKIA, raportoitu (tilintarkastamaton)

Konsernilla on useita työsuhteen päättymisen jälkeisiä etuuksia koskevia järjestelyjä, ryhmämuotoisia henkivakuutusjärjestelyjä ja lääkinnällisten kustannusten korvausjärjestelyjä eri maissa. Etuuspohjaiset järjestetyt altistavat Nokian vakuutusmateriaaliteille riskeille, joita ovat muun muassa korkoriski, odotettavissa olevaan elinikään liittyvä riski sekä sijoitusriski. Etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen piirteet ja niihin liittyvät riskit vaihtelevat kunkin maan lainsäädännöllisen, verotuksellisen ja taloudellisen ympäristön mukaan.

93 % Nokian etuusvelvoitteesta ja 95 % Nokian järjestelyihin kuuluvien varojen käyvistä arvoista uudelleenmääritettiin 30.6.2016. Nokian eläkkeet ja työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet Yhdysvalloissa on uudelleenmääritetty päivitetyillä ulkopuolisen aktuaarin arvostuksilla ja Nokian pääasialliset eläkejärjestelyt Yhdysvaltojen ulkopuolella (Saksassa, Iso-Britanniassa, Sveitsissä ja Belgiassa) on uudelleenmääritetty herkkyysanalyysiin perustuen. Muiden eläke- ja työsuhteen päättymisen jälkeisten velvoitteiden uudelleenmäärittämättä jättämisen vaikutuksen ei katsota olevan olennainen.

Nokian eläke- ja työsuhteen päättymisen jälkeisten velvoitteiden määrittämisessä käytettyjen diskonttauskorkojen painotetut keskiarvot 30.6.2016 on päivitetty ja olivat seuraavat:

Diskonttauskorot

30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
Yhdysvaltojen eläkkeet 3,0 4,3 4,5
Yhdysvaltojen työsuhteen päättymisen jälkeinen terveydenhuolto ja muut 2,7 - -
Yhdysvaltojen työsuhteen päättymisen jälkeinen henkivakuutus 3,3 - -
Euro - Eläkkeet¹ 1,8 2,6 2,5
Iso-Britannia - Eläkkeet 2,8 3,3 3,6

¹ Sisältää eläkkeet sekä muut eläköitymiseen ja työsuhteen päättymiseen liittyvät korvaukset.

4.8.2016


NOKIA

Muutokset eläkkeiden ja työsuhteen päättymisen jälkeisten järjestelyjen kirjatuissa nettovaroissa (-veloissa)

| Milj. euroa | Eläke-etuudet^{1} | 30.6.2016
Työsuhteen
päättymisen
jälkeen
tarjottavat
etuudet | Yhteensä | Eläke-etuudet^{1} | 30.6.2015
Työsuhteen
päättymisen
jälkeen
tarjottavat
etuudet | Yhteensä | Eläke-etuudet^{1} | 31.12.2015
Työsuhteen
päättymisen
jälkeen
tarjottavat
etuudet | Yhteensä |
| --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- | --- |
| Kirjatut nettovarat/-velat 1.1. | -398 | 0 | -398 | -500 | 0 | -500 | -500 | 0 | -500 |
| Kauden työsuoritukseen perustuvat menot | -66 | 0 | -66 | -24 | 0 | -24 | -46 | 0 | -46 |
| Korkokulut/-tuotot | 10 | -47 | -37 | -4 | 0 | -4 | -9 | 0 | -9 |
| Järjestelyn supistaminen | -6 | 0 | -6 | 0 | 0 | 0 | 5 | 0 | 5 |
| Eläke- ja terveydenhuollon järjestelyjen muutokset | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | -1 | 0 | -1 |
| Tuloslaskelmaan kirjattu yhteensä | -62 | -47 | -109 | -28 | 0 | -28 | -51 | 0 | -51 |
| Kauden vakuutusmateriaalitiset voitot /-tappiot | -200 | -144 | -344 | 109 | 0 | 109 | 116 | 0 | 116 |
| Omaisuuserän enimmäismäärän muutokset, lukuun ottamatta korkokuluihin/-tuottoihin sisältyviä eriä | -29 | 0 | -29 | -3 | 0 | -3 | -6 | 0 | -6 |
| Muihin laajan tulokseen eriin kirjattu yhteensä | -229 | -144 | -373 | 106 | 0 | 106 | 110 | 0 | 110 |
| Valuuttakurssierot | -16 | 39 | 23 | -3 | 0 | -3 | -7 | 0 | -7 |
| Maksusuoritukset ja maksetut etuudet | 80 | 7 | 87 | 28 | 0 | 28 | 39 | 0 | 39 |
| Liiketoimintojen hankinnat | 1 094 | -2 644 | -1 550 | 0 | 0 | 0 | 11 | 0 | 11 |
| Kauden päättyessä kirjatut nettovarat/-velat | 469 | -2 789 | -2 320 | -397 | 0 | -397 | -398 | 0 | -398 |
| joista: | | | | | | | | | |
| - Etuuspohjaiset eläkevarat | 3 090 | 0 | 3 090 | 29 | 0 | 29 | 25 | 0 | 25 |
| - Etuuspohjaisiin eläkkeisiin ja muihin työsuhteen päättymisen jälkeisiin etuuksiin liittyvät velat | -2 621 | -2 789 | -5 410 | -426 | 0 | -426 | -423 | 0 | -423 |

¹ Sisältää eläkkeet sekä muut eläköitymiseen ja työsuhteen päättymiseen liittyvät korvaukset.

Rahastoitu asema

30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
Etuusvelvoitteet -30 206 -1 868 -1 840
Järjestelyn varojen käypä arvo 28 211 1 474 1 451
Rahastoimaton asema -1 995 -394 -389
Vähimmäisrahastointivaatimuksen / omaisuuserän enimmäismäärän vaikutus -325 -3 -9
Kauden päättyessä kirjattu nettovelka -2 320 -397 -398

4.8.2016


NOKIA

9. LASKENNALLISET VEROT, NOKIA, raportoitu (tilintarkastamaton)

30.6.2016 Nokia oli kirjannut 5,5 miljardia euroa laskennallisia verosaamisia. Laskennallisten verosaamisten kirjaamista tukee niiden netottaminen laskennallisia verovelkoja vastaan, tuloshistoria sekä tulosennusteet kyseisissä maissa. Valtaosa kirjatuista laskennallisista verosaamisista liittyy verotuksessa käyttämättömiin tappioihin, käyttämättömiin veronhyvityksiin ja vähennyskelpoisiin väliaikaisiin eroiin Yhdysvalloissa (2,2 miljardia euroa) ja Suomessa (2,1 miljardia euroa). Perustuen viimeaikaiseen kannattavuuteen Yhdysvalloissa ja Suomessa sekä viimeisimpiin ennusteisiin tulevasta taloudellisesta tuloksesta Nokia on pystynyt riittävästi osoittamaan olevan todennäköistä, että verotuksessa käyttämättömät tappiot, käyttämättömät veronhyvitykset, ja vähennyskelpoiset väliaikaiset erot voidaan Yhdysvalloissa ja Suomessa hyödyntää ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Laskennallista verosaamista ei kirjata siitä osuudesta verotuksessa käyttämättömiä tappioita ja käyttämättömiä veronhyvityksiä, joiden odotetaan vanhenevan ennen niiden käyttämistä.

Nokialla on 30.6.2016 pääasiassa Alcatel-Lucentin hankinnasta johtuen noin 12 miljardia euroa kirjaamattomia laskennallisia verosaamisia liittyen verotuksessa käyttämättömiin tappioihin, käyttämättömiin veronhyvityksiin ja vähennyskelpoisiin väliaikaisiin eroiin. Pääosa kirjaamattomista laskennallisista verosaamisista liittyy Ranskaan (arviolta 6 miljardia euroa) ja Yhdysvaltoihin (arviolta 5 miljardia euroa). Näitä laskennallisia verosaamisia ei ole kirjattu hyödyntämisen epävarmuuden takia. Merkittävä osa Ranskan laskennallisista verosaamisista ei vanhene ja on käytettävissä tulevia verovelkoja vastaan. Ranskassa tappioita voidaan vähentää vuosittain 50 % verotettavasta tulosta. Yhdysvaltojen kirjaamattomat laskennalliset verosaamiset liittyvät liiketoiminnan tappioihin, luovutustappioihin ja käyttämättömiin veronhyvityksiin, joiden odotetaan vanhenevan ennen niiden käyttämistä. Vanheneminen johtuu osin Alcatel-Lucentin hankinnasta aiheutuneista rajoituksista tappioiden ja veronhyvitysten käyttöön. Suurin osa Yhdysvaltojen verotuksessa käyttämättömistä tappioista ja käyttämättömistä verohyvityksistä vanhenee ennen vuotta 2025.

30.6.2016 Nokialla oli 0,6 miljardia euroa laskennallisia verovelkoja. Suurin osa laskennallisista veroveloista liittyy Alcatel-Lucentin hankinnan kirjanpitokäsittelyssä tehtyihin käyvän arvon oikaisuihin. Laskennalliset verosaamiset ja -velat, jotka liittyvät Alcatel-Lucentin hankintaan, ovat alustavia, ja niitä tarkennetaan lisäanalyysien ja lisätietojen perusteella (katso liitetieto 6). Laskennallisten verosaamisten ja -velkojen määrään voi vaikuttaa myös suunniteltu jäljellä olevien Alcatel-Lucentin oman pääoman ehtoisten instrumenttien julkinen ostotarjous ja lunastaminen.

4.8.2016


NOKIA

10. RAHOITUSINSTRUMENTTIEN KÄYPÄ ARVO, NOKIA, raportoitu (tilintarkastamaton)

Käypään arvoon arvostettavat rahoitusvarat ja -velat luokitellaan arvostusmenetelmissä käytettyjen julkaisemattomien syöttötietojen määrän perusteella. Kolme hierarkiatasoa perustuvat siihen, että rahoitusvarojen ja -velkojen käypää arvoa määritettäessä syöttötietojen arviointia tarvitaan sitä enemmän, mitä ylemmälle tasolle siirrytään. Tasolla 1 arvostaminen tapahtuu markkina-arvon perusteella, ja tasolla 3 tarvitaan eniten johdon harkintaa. Nokia luokittelee jokaisena raportointihetkenä rahoitusvarat ja -velat asianmukaisille käyvän arvon hierarkian tasoille.

30.6.2016, milj. EUR Lyhytaikaiset available-for-sale-rahoitusvarat Pitkäaikaiset available-for-sale-rahoitusvarat Kirjanpitoarvo Käypä arvo 1
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset Lainat ja saatavat kirjattuna efektiivisen koron menetelmällä Rahoitusvelat kirjattuna efektiivisen koron menetelmällä Yhteensä Yhteensä
Available-for-sale-sijoitukset kirjattuna käypään arvoon 0 778 0 0 0 778 778
Available-for-sale-sijoitukset kirjattuna efektiivisen koron menetelmällä vähennettynä arvonalennuksilla 0 278 0 0 0 278 278
Muut rahoitusvarat 0 0 110 69 0 179 165
Myyntisaamiset 0 0 0 6 622 0 6 622 6 622
Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat 0 0 182 62 0 244 244
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset, likvidit varat 0 0 747 0 0 747 747
Available-for-sale-sijoitukset julkisesti noteerattuihin osakkeisiin 49 0 0 0 0 49 49
Available-for-sale-sijoitukset, likvidit varat arvostettuina käypään arvoon 1 742 0 0 0 0 1 742 1 742
Rahavarat arvostettuina käypään arvoon 8 449 0 0 0 0 8 449 8 449
Rahoitusvarat yhteensä 10 240 1 056 1 039 6 753 0 19 088 19 074
Pitkäaikaiset korolliset velat 0 0 0 0 3 593 3 593 3 724
Lyhytaikaiset korolliset velat 0 0 0 0 317 317 317
Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat 0 0 317 0 28 345 345
Muut velat, osingonjakovelka 0 0 0 0 1 512 1 512 1 512
Ostovelat 0 0 0 0 3 492 3 492 3 492
Rahoitusvelat yhteensä 0 0 317 0 8 942 9 259 9 390

Seuraavassa taulukossa on esitetty käypään arvoon toistuvasti arvostettavat erät.

30.6.2016, milj. EUR Instrumentit, joilla on aktiivisilla markkinoilla määräytyvä hinta (Taso 1) Julkiseen tietoon perustuva arvostusmenetelmä (Taso 2) Julkistamattomaan tietoon perustuva arvostusmenetelmä (Taso 3) Yhteensä
Available-for-sale-sijoitukset kirjattuna käypään arvoon 158 0 619 777
Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat, johdannaiset 0 182 0 182
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset 747 110 0 857
Available-for-sale-sijoitukset julkisesti noteerattuihin osakkeisiin 49 0 0 49
Available-for-sale-sijoitukset, likvidit varat arvostettuina käypään arvoon 1 731 11 0 1 742
Rahavarat arvostettuina käypään arvoon 8 449 0 0 8 449
Rahoitusvarat yhteensä 11 134 303 619 12 056
Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat, johdannaiset 0 296 21 317
Rahoitusvelat yhteensä 0 296 21 317

4.8.2016


NOKIA

31.12.2015, milj. EUR Lyhytaikaiset available-for-sale-rahoitusvarat Pitkäaikaiset available-for-sale-rahoitusvarat Kirjanpitoarvo Käypä arvo¹
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset Lainat ja saatavat kirjattuna efektiivisen koron menetelmällä Rahoitusvelat kirjattuna efektiivisen koron menetelmällä Yhteensä
Available-for-sale-sijoitukset kirjattuna käypään arvoon 0 703 0 0 0 703 703
Available-for-sale-sijoitukset kirjattuna efektiivisen koron menetelmällä vähennettynä arvonalennuksilla 0 285 0 0 0 285 285
Muut rahoitusvarat 0 0 0 49 0 49 39
Myyntisaamiset 0 0 0 3 913 0 3 913 3 913
Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat 0 0 96 32 0 128 128
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset, likvidit varat 0 0 687 0 0 687 687
Available-for-sale-sijoitukset julkisesti noteerattuihin osakkeisiin 0 16 0 0 0 16 16
Available-for-sale-sijoitukset, likvidit varat arvostettuina käypään arvoon 2 167 0 0 0 0 2 167 2 167
Rahavarat arvostettuina käypään arvoon 6 995 0 0 0 0 6 995 6 995
Rahoitusvarat yhteensä 9 162 1 004 783 3 994 0 14 943 14 933
Pitkäaikaiset korolliset velat 0 0 0 0 2 023 2 023 2 100
Lyhytaikaiset korolliset velat 0 0 0 0 51 51 51
Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat 0 0 113 0 8 121 121
Ostovelat 0 0 0 0 1 910 1 910 1 910
Rahoitusvelat yhteensä 0 0 113 0 3 992 4 105 4 182

¹ Seuraavia arvostusmenetelmiä käytetään niiden erien osalta, joita ei esitetä taseessa käypään arvoon. Käyvän arvon on katsottu olevan sama kuin kirjanpitoarvo available-for-sale-sijoituksille kirjattuna efektiivisen koron menetelmällä vähennettynä arvonalennuksilla, koska näille ei ole luotettavaa tapaa arvioida käypää arvoa. Näiden varojen arvonalentumistestaus perustuu diskontattujen rahavirtojen analyysiin. Lainasaamisten ja velkojen käypä arvo on arvioitu niiden rahavirtojen nykyarvon tai vastaavantyyppisten rahoitusinstrumenttien markkina-arvon perusteella (taso 2). Pitkäaikaisten korollisten velkojen käyvät arvot perustuvat niiden rahavirtojen nykyarvoon (taso 2) tai noteerattuihin hintoihin (taso 1). Lyhytaikaisten varojen ja velkojen käyvän arvon arvioidaan olevan sama kuin kirjanpitoarvo pienen luottorisiin ja lyhyen juoksuajan perusteella.

Seuraavassa taulukossa on esitetty käypään arvoon toistuvasti arvostettavat erät.

31.12.2015, milj. EUR Instrumentit, joilla on aktiivisilla markkinoilla määräytyvä hinta (Taso 1) Julkiseen tietoon perustuva arvostusmenetelmä (Taso 2) Julkistamattomaan tietoon perustuva arvostusmenetelmä (Taso 3) Yhteensä
Available-for-sale-sijoitukset kirjattuna käypään arvoon 1 14 688 703
Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat, johdannaiset 0 96 0 96
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset 687 0 0 687
Available-for-sale-sijoitukset julkisesti noteerattuihin osakkeisiin 16 0 0 16
Available-for-sale-sijoitukset, likvidit varat arvostettuina käypään arvoon 2 156 11 0 2 167
Rahavarat arvostettuina käypään arvoon 6 995 0 0 6 995
Rahoitusvarat yhteensä 9 855 121 688 10 664
Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat, johdannaiset 0 113 0 113
Rahoitusvelat yhteensä 0 113 0 113

4.8.2016


NOKIA

Tason 3 sijoituksiin sisältyy suuri lukumäärä listaamattomia osakesijoituksia sekä listaamattomia venture fund -sijoituksia, mukaan lukien sijoitukset, joita hallinnoi Nokia Growth Partners, joka on erikoistunut kasvuvaiheen sijoituksiin. Nokia on tehnyt sijoituksia myös BlueRun Venturesin kautta, joka on keskittynyt alkuvaiheen mahdollisuuksiin. Tason 3 sijoitusten arvo määritellään käyttäen yhtä tai useampaa arvostusmenetelmää, joista markkinalähestymistavassa yleensä tarkastellaan vertailukelpoisia markkinatransaktioita, kun taas tuottolähestymistavassa yleensä lasketaan odotettavissa olevien tulevien kassavirtojen nykyarvo. Listaamattomien venture fund -sijoitusten osalta tarvittavien syöttötietojen saatavuus ja luotettavuus saattavat vaikuttaa, kun rahastoa hallinnoiva osakas valitsee asianmukaista arvostusmenetelmää. Joissain tapauksissa yksi arvostusmenetelmä saattaa tuottaa parhaan arvion käyvästä arvosta, kun taas joissain tapauksissa saattaa olla asianmukaista soveltaa useampaa arvostusmenetelmää.

Käyvän arvon määrittelyssä harkitaan usein syöttötietoina muiden muassa alkuperäistä transaktiohintaa, samoilla tai vastaavan kaltaisilla instrumenteilla viime aikoina tehtyjä transaktioita, toteutuneita tai toteutumassa olevia samaan tai vastaavan kaltaiseen sijoitukseen kohdistuvia kolmansien osapuolien transaktioita, myöhempiin rahoituskierroksiin, samaan sijoitukseen liittyviin uudelleenkapitalisointeihin tai muihin transaktioihin, tarjousasiakirjoihin pääoma- tai velkamarkkinoilla, muutoksiin tunnusluvuissa tai kassavirroissa korjattuna likviditeettiin, luottokelpoisuuteen, markkinatilanteeseen ja/tai muihin riskitekijöihin perustuvalla kertoimella. Tason 3 sijoitukset arvostetaan neljänneksittäin ottaen huomioon tapahtuneet muutokset, ennusteet ja oletukset sekä muutokset taloudellisissa ja muissa vaikuttavissa tekijöissä. Käypää arvoa voidaan lisäksi korjata vähäisen likviditeetin ja/tai siirtorajoitusten huomioon ottamiseksi, jolloin hallinnoiva osakas arvioi tarvittavan alennuksen markkinatiedon puuttuessa. Julkisten syöttötietojen puuttuessa hallinnoivan osakkaan käyttämät oletukset saattavat vaikuttaa yksittäisten sijoitusten käypään arvoon, mutta millään yksittäisellä syöttötiedolla ei ole merkittävää vaikutusta Nokian tason 3 sijoitusten käyvän arvon kokonaismäärään. Seuraavassa taulukossa on esitetty laskelma tason 3 käypään arvoon arvostettujen rahoituserien alku- ja loppusalidojen muutoksista:

milj. EUR Taso 3 Rahoitusvarat ja -velat
Tase 31.12.2015 688
Voitot tuloslaskelmassa, netto 67
Tappiot jotka kirjataan laajaan tuokseen, netto -92
Liiketoimintojen yhdistämisen kautta toteutuneet hankinnat -29
Ostot 34
Myynnit -71
Muut muutokset 1
Tase 30.6.2016 598

Tason 3 rahoitusinstrumenttien voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmassa liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin niissä tapauksissa, joissa näiden sijoitusten hankinta- ja luovutuspäätökset tehdään liiketoiminnallisin perustein. Muissa tapauksissa voitot ja tappiot sisältyvät rahoitustuottoihin ja -kuluihin. 30.6.2016 saldoon sisältyvistä tason 3 rahoitusinstrumenteistä kirjattiin Nokian tuloslaskelmaan 0 miljoonan euron nettovoitto tammi-kesäkuussa 2016 (4 miljoonan euron nettovoitto vuonna 2015).

4.8.2016


NOKIA

  1. VARAUKSET, NOKIA, raportoitu (tilintarkastamaton)
Milj. EUR Uudelleen-järjestelyvaraukset Divestointiin liittyvät Takuu-varaukset Projekti-tappiot Oikeuden-käynnit Ympäristövaraus Varaukset sitovien ostosopimusten tappioista Muut Yhteensä
1.1.2015 247 137 117 107 68 16 24 157 873
Muuntoerot -1 -2 2 0 -3 0 0 7 3
Uudelleenluokittelu -6 -5 0 0 6 0 0 1 -4
Kirjattu tuloslaskelmaan 1 7 6 -10 -9 0 13 28 36
Lisäykset 8 25 17 5 3 0 21 36 115
Muutokset arvionvaraisissa erissä -7 -18 -11 -15 -12 0 -8 -8 -79
Vuoden aikana käytety -58 -10 -18 -16 -2 0 -8 -31 -143
30.6.2015 183 127 107 81 60 16 29 162 765
1.1.2016 194 129 94 62 69 16 29 132 725
Liiketoimintojen yhdistämisen kautta toteutuneet hankinnat 291 14 135 185 73 85 31 379 1 193
Muuntoerot 0 4 -4 -3 4 -1 -1 -5 -6
Uudelleenluokittelu ¹ -48 0 3 2 9 0 1 -41 -74
Kirjattu tuloslaskelmaan 613 -5 57 26 26 8 35 76 836
Lisäykset 638 11 71 52 29 8 52 105 966
Muutokset arvionvaraisissa erissä -25 -16 -14 -26 -3 0 -17 -29 -130
Vuoden aikana käytety -198 -22 -77 -96 -16 -11 -12 -110 -542
30.6.2016 852 120 208 176 165 97 83 431 2 132

¹ Uudelleenjärjestelyvarausten uudelleenluokittelu 48 miljoonaa euroa koostuu 45 miljoonan euron siirrosta siirtovelkoihin ja 3 miljoonan euron siirrosta oikeudenkäynteihin liittyviin varauksiin, mikä kuvastaa paremmin näiden varausten luonnetta. Muihin varauksiin sisältyneiden varausten uudelleenluokittelu 41 miljoonaa euroa koostuu 3 miljoonan euron siirrosta takuuvarauksiin, 2 miljoonan euron siirrosta projektitappioihin, 6 miljoonan euron siirrosta oikeudenkäynteihin liittyviin varauksiin, 1 miljoonan euron siirrosta varauksiin sitovien ostositoumusten tappioista sekä 29 miljoonan euron siirrosta siirtovelkoihin.
Nokian uudelleenjärjestelyvaraus 30.06.2016 oli 852 miljoonaa euroa sisältäen henkilöstöön ja muihin uudelleenjärjestelyihin liittyvät kulut, kuten kiinteistöjen vuokrasopimusten päättämiseen liittyvät kulut. 6.4.2016 Nokia ilmoitti aloittaneensa toimenpiteet vähentääkseen henkilökuntaansa maailmanlaajuisesti osana aikaisemmin julkistettua synergia- ja muutosohjelmaa. Ilmoituksen ja sen jälkeisten yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksen seurauksena Nokia kirjasi vuoden 2016 toisella vuosineljänneksellä 593 miljoonan euron varauksen, josta 45 miljoonaa euroa on siirretty siirtovelkoihin ja 15 miljoonaa euroa käytettiin vuoden toisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Lisäksi uudelleenjärjestelyvarauksen kokonaismäärä sisältää 326 miljoonaa euroa uudelleenjärjestelyvarauksia, jotka on kirjattu aikaisemmin julkistettujen uudelleenjärjestelyohjelmien johdosta. Suurimman osan uudelleenjärjestelykuluvarauksesta oletetaan toteutuvan kahden seuraavan vuoden aikana.
Kaikki muut olennaiset vastuusitoumukset on kuvattu vuoden 2015 yhdysvaltalaisen vuosikertomuksemme Form 20-F:n liitetiedossa 28, Provisions, ja muut olennaiset taseen ulkopuoliset järjestelyt saman dokumentin sivulla 58 osiossa Operating and financial review and prospects—Liquidity and capital resources.

4.8.2016


NOKIA

12. VASTUUSITOUMUKSET, NOKIA, raportoitu, (tilintarkastamaton)

Milj. EUR 30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
Omasta puolesta annetut vakuudet
Annetut pantit 7 14 7
Vastuusitoumukset samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta 1
Rahoituslaitosten antamat takaukset 1 689 455 398
Muut takaukset 759 136 129
Vastuusitoumukset osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten puolesta
Lainatakaukset 11 14 15
Vastuusitoumukset kolmansien osapuolten puolesta
Lainatakaukset 5 6 6
Muut takaukset 173 166 137
Leasingvastuut 985 621 476
Rahoitussitoumukset
Asiakasrahoitussitoumukset 153 156 180
Venture fund -sitoumukset 2 532 266 230

Vastuusitoumukset on esitetty suurimpaan mahdolliseen arvoonsa.

1 Vastuusitoumuksissa samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta Nokia raportoi kolmansille osapuolille annetut takaukset, jotka liittyvät yhtiömme tavanomaiseen liiketoimintaan. Nämä ovat pääsääntöisesti Nokian asiakkaille sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi annettuja takauksia, kuten rahoituslaitosten puolestamme antamia tarjoustakauksia, toimitustakauksia ja takuujan takauksia. Lisäksi Nokia on myöntänyt suoraan asiakkaille takauksia, joiden osalta Nokia on ensisijaisessa takausvastuussa. Tällaisia takauksia on myöntänyt Nokia Oyj 71 milj. euroa (76 milj. euroa 30.6.2015 ja 74 milj. euroa 31.12.2015) sekä eräät Alcatel-Lucent yhtiöt 2 172 milj. euroa. Lisäksi Muissa takauksissa raportoimme Nokian liiketoimintaa tukeviin sopimuksiin liittyvät ei-kaupalliset takaukset. Takauksien antaminen on perustunut yhtiön sisäisiin ohjeistuksiin ja aktiiviseen takauskannan hallinnointiin, minkä vuoksi takauksiin liittyviä merkittäviä maksuvaatimuksia ei ole viime vuosien aikana yhtiölle esitetty.

2 Nokia Growth Partners (NGP) ilmoitti 21.2.2016 keränneensä uuden 350 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoitusrahaston, joka sijoittaa esineiden internet-yhtiöihin. Nokia tukee rahastoa, jonka tehtävänä on löytää uusia mahdollisuuksia kasvattaa esineiden internet-ratkaisujen ekosysteemiä. Rahasto fund IV kasvattaa NGP:n kokonaisvarallisuuden yli miljardiin Yhdysvaltain dollariin, joista 500 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria on käytettävissä uusiin investointeihin.

4.8.2016


NOKIA

13. LÄHIPIIRIIN LIITTYVÄT TAPAHTUMAT, NOKIA, raportoitu (tilintarkastamaton)

Merkittävät lähipiiriin liittyvät tapahtumat osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten kanssa vuoden 2016 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana sisältävät tulona 4 miljoonan euron osuuden osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksesta (14 miljoonaa euroa tuloa vuoden 2015 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana) sekä 158 miljoonan euron ostot osakkuusyhtiöiltä ja yhteisyrityksiltä (129 miljoonaa euroa vuoden 2015 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana).

Liiketapahtumat ja saldo Nokian määräysvallassa olevien yritysten kanssa on eliminoitu konsernitilinpäätöksessä. Katso yhdysvaltalaisen vuoden 2015 vuosikertomuksemme Form 20-F:n liitetieto 1, Accounting principles ja liitetieto 33, Principal Group companies.

Nokialla on lähipiiriin liittyviä tapahtumia eläkerahaston sekä Nokian johdon että hallituksen kanssa. Lähipiiriin liittyvissä tapahtumissa eläkerahaston kanssa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

8.1.2016 Nokia vahvisti uuden hallituksen ja johtokunnan kokoonpanon. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri ja siinä on 13 jäsentä: toimitusjohtaja, viisi liiketoimintaryhmien johtajaa ja seitsemän yksiköiden johtajaa. Johtokunnan kokonaispalkkiot ovat kasvaneet vuoteen 2015 verrattuna johtokunnan jäsenten lukumäärän kasvun seurauksena.

4.8.2016


NOKIA

  1. KOROLLISET VELAT, NOKIA, raportoitu (tilintarkastamaton)
Liikkeellalaskija/Lainaaja Rahoitusväline Valuutta Nimellisarvo (Milj.) Lopullinen eräpäivä Kirja-arvo (Milj. EUR) Kirja-arvo (Milj. EUR) Kirja-arvo (Milj. EUR)
Nokia Oyj Luottolimiittisopimus^{1} EUR 1579 Kesäkuu 2019 0 0 0
Nokia Oyj 6,625 % velkakirja USD 500 Toukokuu 2039 473 450 467
Alcatel-Lucent USA Inc. 6,45 % velkakirja USD 1360 Maaliskuu 2029 1 240 0 0
Alcatel-Lucent USA Inc. 6,5 % velkakirja USD 300 Tammikuu 2028 272 0 0
Alcatel-Lucent S.A. 0,125 % OCEANE-vaihtovelkakirja EUR 20 Tammikuu 2020 21 0 0
Nokia Oyj 5,375 % velkakirja USD 1000 Toukokuu 2019 936 921 940
Nokia Oyj 6,75 % velkakirja EUR 500 Helmikuu 2019 534 541 539
Alcatel-Lucent S.A. 0 % OCEANE-vaihtovelkakirja EUR 28 Tammikuu 2019 29 0 0
Nokia Oyj 5 % vaihtovelkakirja^{2} EUR 750 Lokakuu 2017 0 703 0
Nokia Oyj ja useat tytäryhtiöt Muut velat^{3} 405 173 128
Yhteensä 3 910 2 788 2 074

1 Kesäkuussa 2016 Nokia käytti optionsa korottaa EUR 1 500 miljoonan luottolimiittisopimuksen EUR 1 579 miljoonaan ja pidentää maturiteettia kesäkuussa 2018 kesäkuun 2019. Sopimuksessa on jäljellä yhden vuoden jatko-optio, siihen ei liity rahoituskovenantteja ja luottolimiittiä ei ole käytetty.
2 Marraskuussa 2015 Nokia käytti oikeuttaan lunastaa 750 miljoonan euron suuruisen vaihtovelkakirjalainansa maksamalla takaisin pääoman ja maksamattoman kertyneen koron. Lähes kaikki lainanhaltijat vaihtovat vaihtovelkakirjalainansa Nokian osakkeiksi ennen lunastusta.
3 Tämä rivi sisältää 132 miljoonaa euroa (0 miljoonaa euroa 30.6.2015 ja 31.12.2015) velkoja perustuen Ranskan tutkimus- ja kehittämistoimintoihin liittyviin veronhyvityksiin (Crédits d'Impôt Recherche), jotka on myyty pankeille takautumisoikeudella eikä niitä siten ole kirjattu pois konsernitaseesta.
Tammikuussa 2016 Alcatel-Lucent S.A. maksoi takaisin 190 miljoonan euron 8,50 %:n nimelliskorkoisen joukkovelkakirjalainansa. Helmikuussa 2016 Alcatel-Lucent USA Inc lunasti 650 miljoonan Yhdysvaltain dollarin 4,625 %:n nimelliskorkoisen heinäkuussa 2017 erääntyvän lainansa, 500 miljoonan Yhdysvaltain dollarin 8,875 %:n nimelliskorkoisen tammikuussa 2020 erääntyvän lainansa ja 700 miljoonan Yhdysvaltain dollarin 6,750 %:n nimelliskorkoisen marraskuussa 2020 erääntyvän lainansa kunkin lainan ehtojen mukaisesti. Helmikuussa 2016 Alcatel-Lucent S.A. irtisanoi 504 miljoonan euron suuruisen luottolimiittisopimuksensa. Maaliskuussa 2016 Alcatel-Lucent Submarine Networks maksoi takaisin 74 miljoonan euron luottolimiittisopimuksensa.
Yhteensä 211 579 445 kappaletta 2018 OCEANE -vaihtovelkakirjaa, 57 852 372 kappaletta 2019 OCEANE -vaihtovelkakirjaa ja 72 783 038 kappaletta 2020 OCEANE -vaihtovelkakirjaa, nimellisarvoiltaan yhteensä 381 miljoonaa euroa, 238 miljoonaa euroa ja 293 miljoonaa euroa vastaavasti, tarjottiin vaihdettaavaksi Nokian osakkeisiin Ranskan ja Yhdysvaltojen osakevaihtotarjouksissa, ja Nokia vaihtoi nämä vaihtovelkakirjat Alcatel-Lucentin osakkeiksi jatketun osakevaihtotarjouksen selvityksen yhteydessä helmikuussa 2016. Vaihdon jälkeen 2018 OCEANE -vaihtovelkakirjoista oli jäljellä alle 15 % alun perin liikkeeseen lasketusta määrästä, jolloin Nokia velvoitti Alcatel-Lucent SA:n lunastamaan kaikki liikkeessä olevat 2018 OCEANE -vaihtovelkakirjat nimellisarvoon lisättynä kertyneellä korolla vaihtovelkakirjalainan ehtojen mukaisesti.
Tammi- ja helmikuun 2016 aikana muut vaihtovelkakirjalainojen haltijat vaihtovat 19 981 014 kappaletta 2018 OCEANE -vaihtovelkakirjaa, 1 014 828 kappaletta 2019 OCEANE -vaihtovelkakirjaa ja 5 010 000 kappaletta 2020 OCEANE -vaihtovelkakirjaa, nimellisarvoiltaan yhteensä 36 miljoonaa euroa, 4 miljoonaa euroa ja 20 miljoonaa euroa vastaavasti. Lisäksi eräät vaihtovelkakirjalainojen haltijat käyttivät oikeuttaan vaatia 7 393 369 kappaletta 2019 OCEANE -vaihtovelkakirjan ja 1 751 000 kappaletta 2020 OCEANE -vaihtovelkakirjan lunastusta niiden nimellisarvoon lisättynä kertyneellä korolla, yhteensä 30 miljoonan euron ja 7 miljoonan euron käteiskorvausta vastaan.
Touko- ja kesäkuun 2016 aikana Nokia osti yksityisissä transaktioissa 82 608 794 kappaletta 2019 OCEANE -vaihtovelkakirjaa sekä 22 233 534 kappaletta 2020 OCEANE -vaihtovelkakirjalaina 473 miljoonan euron käteismaksua vastaan. Transaktiot toteutettiin yksikköhinnalla 4,51 euroa per 2019 OCEANE -vaihtovelkakirjalaina ja 4,50 euroa per 2020 OCEANE -vaihtovelkakirjalaina.
Kaikki Nokian lainat ovat vakuudettomia ja niihin ei liity rahoituskovenantteja.

4.8.2016


NOKIA

  1. KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMAN LIITETIEDOT, NOKIA, raportoitu (tilintarkastamaton)
Milj. EUR 4-6/2016 4-6/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-6/2015
Oikaisut^{1}
Poistot 411 83 406 817 165
Aineellisten hyödykkeiden ja available-for-sale-sijoitusten myyntivoitot -61 -127 -12 -73 -129
Tuloverotuotot/-kulut -65 126 -196 -261 187
Osuus osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten tuloksista -2 5 -2 -4 -14
Rahoitustuotot ja -kulut 82 42 41 123 60
Arvostuserien purku myynnin sekä hankinnan ja valmistuksen kulujen oikaisueriin -7 36 12 5 55
Arvonalentumistappiot 26 0 5 31 4
HERE-liiketoiminnan myyntivoitto 0 0 -7 -7 0
Käytöstä poistamiset 0 2 1 1 3
Osakeperusteiset maksut 25 12 15 40 22
Uudelleenjärjestelykulut ja muut niihin liittyvät kulut^{2} 599 0 14 613 0
Alcatel-Lucentin hankintalaskelmasta seuraavat käyttöpääomaan liittyvät kulut 98 0 613 711 0
Muut tuotot ja kulut 11 3 6 17 19
Yhteensä 1 117 182 896 2 013 372
Nettokäyttöpääoman muutos
Lyhytaikaisten saamisten vähennys/lisäys 222 -139 -36 186 -166
Vaihto-omaisuuden lisäys/vähennys -102 8 -222 -324 13
Korottomien lyhytaikaisten velkojen vähennys -1 012 -555 -1 327 -2 339 -1 033
Yhteensä -892 -686 -1 585 -2 477 -1 186

1 Oikaisut jatkuviin ja lopetettuihin liiketoimintoihin liittyen.
2 Uudelleenjärjestelykulut ja muut niihin liittyvät kulut edustavat sitä osuutta konsernin tuloslaskelmaan kirjatuista uudelleenjärjestelykuluista ja muista niihin liittyvistä kuluista, joilla ei ollut vaikutusta rahavirtaan.

Nettokassa ja muut likvidit varat

30.6.2016 30.6.2015 31.3.2016 31.12.2015
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset, likvidit varat 747 570 700 687
Available-for-sale-sijoitukset, likvidit varat 1 791 2 065 2 443 2 167
Rahavarat 8 449 3 983 9 343 6 995
Kassa ja muut likvidit varat 10 987 6 618 12 486 9 849
Pitkäaikaiset korolliset velat 3 593 2 685 3 995 2 023
Lyhytaikaiset korolliset velat 318 103 245 51
Korolliset velat 3 910 2 788 4 240 2 074
Nettokassa ja muut likvidit varat 7 077 3 830 8 246 7 775

4.8.2016


NOKIA

16. TILIKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT, raportoitu, (tilintarkastamaton)

Gainspeedin suunniteltu hankinta

Nokia julkisti 10.6.2016 suunnitelmansa hankkia yhdysvaltalaisen startup-yritys Gainspeedin, joka erikoistuu kaapeliteollisuuden DAA (Distributed Access Architecture) -ratkaisuihin Virtual CCAP (Converged Cable Access Platform) tuotelinjansa kautta. Nokia sai kaupan päätökseen 29.7.2016

Nokia ja Samsung laajentavat patenttien ristiinisensointisopimustaan

13.7.2016 Nokia ja Samsung pääsivät sopimukseen patenttien ristiinisensointisopimuksensa laajentamisesta kattamaan molempien yhtiöiden tiettyjä uusia patenttiportfolioita. Nyt julkistettu sopimus laajentaa yhtiöiden sopimusta, jota koskevasta välimiesmenettelyn ratkaisusta tiedotettiin 1.2.2016. Nokia arvioi sopimuksella olevan positiivinen vaikutus Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän liikevaihtoon vuoden 2016 kolmannesta neljänneksestä alkaen. Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän patentti- ja tavaramerkki lisensoinnin liikevaihdon yhteensä ilman kertakorvauksia (run rate) arvioidaan vuositasolla kasvavan noin 950 miljoonaan euroon vuoden 2016 loppuun mennessä.

4.8.2016


NOKIA

RISKIT JA TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT

Nokiaan ja sen liiketoimintoihin liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä, ja tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät koske jo toteutuneita seikkoja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Näitä ovat esimerkiksi: A) kykymme integroida Alcatel Lucent toimintoihimme ja toteuttaa liiketoimintasuunnitelmat ja tavoitellut hyödyt, mukaan luettuna 15.4.2015 julkistetusta ja vuoden 2016 alussa toteutuneesta Alcatel Lucentin hankinnasta tavoitellut synergiat; B) kykymme lunastaa loput Alcatel Lucentin osakkeet kohtuullisessa ajassa tai ollenkaan saavuttaaksemme täyden omistuksen Alcatel Lucentissa; C) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät strategioihimme ja kasvun hallintaan; D) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät liiketoimintojemme tulevaan tulokseen; E) odotukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät muutoksiin johdossamme, toiminnallisessa rakenteessamme ja toimintamallissamme, mukaan lukien odotetut ominaisuudet, liiketoiminta, organisaatiorakenne, johto ja toiminnot Alcatel Lucentin hankinnan jälkeen; F) odotukset markkinoiden kehittymisestä, yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja rakenteellisista muutoksista; G) odotukset ja tavoitteet, jotka koskevat tuloskehitystamme, tulostamme, liiketoiminnan kuluja, veroja, valuuttakursseja, suojauksia, kustannussäästöjä ja kilpailukykyä sekä liiketoiminnan tulosta, mukaan lukien tavoitetut synergiat ja tavoitteet, jotka koskevat markkinaosuuksia, hintoja, liikevaihtoa ja katteita; H) tuotteidemme ja palveluidemme toimitusten ajoitus; I) oletukset ja tavoitteet, jotka koskevat yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyitä sekä odotettu asiakaskuntamme; J) vireillä olevien ja mahdollisesti tulevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyiden, riita-asioiden, hallinnollisten menettelyjen ja viranomaistutkimusten lopputulokset; K) oletukset, jotka koskevat uudelleenjärjestelyitä, investointeja, yritysjärjestelyistä saatavien tuottojen käyttöä, yrityskauppoja ja divestointeja, ja kykymme saavuttaa uudelleenjärjestelyjen, investointien, divestointien ja yrityskauppojen yhteydessä asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet; ja L) lausumat, jotka sisältävät tai joita edeltävät "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "ennustaa", "näkee", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", "tähdätä", "suunnitella", "aikoja", "keskittyä", "jatkaa", "arviomme mukaan", "pitäisi", "tulee" tai muut vastaavat ilmaisut. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja käsitykseen niiden tietojen valossa, jotka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa olennaisesti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) kykymme toteuttaa strategiamme, ylläpitää tai parantaa operatiivista ja taloudellista tulostamme tai tunnistaa oikein tai tavoitella menestyksekkäästi liiketoiminta- tai kasvumahdollisuuksia; 2) kykymme saavuttaa Alcatel Lucentin hankinnasta odotettavat liiketoimintaan liittyvät ja operatiiviset hyödyt ja synergiat, mukaan lukien kykymme integroida Alcatel Lucent liiketoimintaamme tavoiteaikataulussa sekä toteuttaa organisaatio- ja liiketoimintarakenteemme tehokkaasti; 3) kykymme hankkia jäljellä olevat Alcatel Lucentin arvopaperit ja saavuttaa kaikista Alcatel Lucentin arvopapereista tekemämme julkisen osakevahdotarjouksen hyödyt; 4) riippuvuutemme yleisestä taloustilanteesta, markkinaolosuhteista ja muusta kehityksestä maissa, joissa toimimme; 5) riippuvuutemme toimialojemme kehityksestä, mukaan lukien televiestintäalan syklisyys ja vaihtelu; 6) altistumisemme lainsäädäntöön liittyvälle, poliittiselle tai muulle kehitykselle eri maissa tai alueilla, myös kehitysvillä markkinoilla, sekä muun muassa verotukseen ja valuuttakontrolliin liittyvälle riskeille; 7) kykymme kilpailla ja panostaa tehokkaasti ja kannattavasti uusi kilpailukykyisiin ja korkealaatuisiin tuotteisiin, palveluihin, uudistuksiin ja teknologioihin sekä tuoda ne markkinoille oikea-aikaisesti; 8) riippuvuutemme rajallisesta asiakasmäärästä ja laajoista monivuotisista sopimuksista; 9) Nokia Technologiesin kyky säilyttää patenttilisensointiin ja immateriaalioikeuksiin perustuvat tulonlähteensä ja luoda uusia tulonlähteitä erityisesti älypuhelinmarkkinoilla; 10) riippuvuutemme immateriaalioikeuksilla suojatuista teknologioista, mukaan lukien itse kehittämämme ja meille lisensoidut teknologiat, sekä immateriaalioikeuksiin liittyvien oikeudellisten vaatimusten, lisensointikustannusten ja käyttörajoitusten riskit; 11) altistumisemme suoralle ja epäsuoralle sääntelylle ja talous- tai kauppapolitiikalle, sekä hallinnossamme, sisäisessä valvonnassamme ja säädösten noudattamisen varmistamisessa käyttämiemme prosessien luotettavuus oikeudellisten seuraamusten estämisessä; 12) tukeutumisemme kolmansien osapuolten ratkaisuihin tietojen tallennuksessa sekä tuotteiden ja palvelujen jakelussa, mikä altistaa meidät tietoturva-, sääntely- ja kyberturvallisuusriskille; 13) Nokia Technologiesin kyky tuottaa liikevaihtoa ja voittoa lisensoimalla Nokia-brändiä sekä kehittämällä ja myymällä tuotteita ja palveluita, sekä muut liiketoiminta-aloitteet, jotka eivät välttämättä toteudu suunnitelmien mukaisesti; 14) altistumisemme erilaisille sääntelykehyksille ja eri lainkäyttöalueille, jotka sääntelevät vilpillistä toimintaa, kauppa- ja talouspakotteita ja -politiikkaa, sekä Alcatel Lucentia kohtaan aikaisemmin ja tällä hetkellä esitetyt korruptiovälitteet; 15) mahdolliset eri lainkäyttöalueilla kohdattavat monitahoiset veroihin liittyvät seikat sekä verokistat ja -velvoitteet, joiden perusteella meille voidaan määrätä maksettavaksi lisää veroja; 16) kykymme hyödyntää laskennallisia verosaamisia muun muassa todellisen tai oletetun tuloksemme perusteella; 17) kykymme sitouttaa, kannustaa, kehittää ja rekrytoida osaavia työntekijöitä; 18) kykymme hallita valmistus-, palvelutuotanto-, toimitus-, logistiikka- ja toimitusketjuprosessejamme sekä maantieteellisesti keskittyneisiin tuotantolaitoksiimme liittyvät riskit; 19) liiketoimintojamme koskevien oikeudenkäyntien, välimiesmenettelyjen ja sopimusriitojen epäsuotuisat lopputulemat ja niiden vaikutukset; 20) valuuttakurssien vaihtelu sekä suojaustoimenpiteet; 21) tietoteknisten järjestelmien tehotomuus, tietoturvaloukkaukset, toimintahäiriöt tai -katkokset; 22) kykymme optimoida pääomarakennettamme suunnitellusti ja palauttaa luottoluokituksemme investment grade -tasolle tai muutoin parantaa sitä; 23) osakkeenomistajille kultakin tilikaudelta jaettavien osinkojen ja pääomanpalautusten määrän epävarmuus; 24) kykymme saavuttaa suunnitelmista yritysjärjestelyistä odotetut hyödyt tai toteuttaa ne onnistuneesti sekä niihin liittyvät odottamattomat vastuut; 25) osallistumisemme yhteisyrityksiin ja yhteisessä hallinnassa oleviin yhtiöihin; 26) kumppaneidemme epäonnistuminen toiminnassaan tai kyytömyys solmia yhteistyösopimuksia kolmansien osapuolten kanssa; 27) kykymme hallita ja parantaa taloudellista ja toiminnallista suoritus- ja kilpailukykyämme sekä saavuttaa kustannussäästöjä ja synergiaetuja Alcatel Lucentin hankinnan jälkeen; 28) asiakasrahoituksen epäsuotuisat kehitys tai pidennetyt maksuehdot, joita tarjoamme asiakkaillemme; 29) liikearvomme kirjanpitoarvoa ei välttämättä voida kerryttää; 30) merenalaiseen infrastruktuuriin liittyvät riskit; 31) odottamattomat vastuut, jotka liittyvät eläkesuunnitelmiin, vakuutusasioihin ja työntekijöihin; ja 32) Alcatel Lucentin hankintaan liittyvät odottamattomat vastuut tai muut asiat, kuten eläkkeisiin, työsuhteen päättymisen jälkeen tarjottaviin etuuksiin, sairaus- ja henkivakuutuksiin ja muihin henkilöstöasioihin liittyvät vastuut, odotettua korkeammat transaktiokustannukset, sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 1.4.2016 jättämässä Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) sivuilla 69–87 otsikon "Operating and Financial Review and Prospects-Risk Factors" alla sekä muissa Yhdysvaltoin arvopaperi- ja pörssikomitealle (Securities and Exchange Commission) jätetyissä asiakirjoissa. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten olennaisen poikkeamisen tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä odotuksista. Nokia ei sitoudu

4.8.2016


NOKIA

julkisesti päivittämään tai muuttamaan tulevaisuutta koskevia lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtumien tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.

Konsernin johto hyväksyi tämän osavuosikatsauksen julkistettavaksi 3.8.2016.

Lehdistö- ja sijoittajatiedustelut:

Viestintä, puh. +358 10 448 4900, sähköposti: [email protected]

Sijoittajasuhteet, puh. +358 4080 3 4080, sähköposti: [email protected]

  • Nokia suunnittelee julkistavansa vuoden 2016 kolmannen neljänneksen katsauksensa 27.10.2016.
  • Nokia suunnittelee järjestävänsä Capital Markets Day -tapahtuman Barcelonassa 15.11.2016.

4.8.2016