M&A Activity • Sep 29, 2010
M&A Activity
Open in ViewerOpens in native device viewer
Martela Oyj PÖRSSITIEDOTE 29.9.2010 kello 15.00
MARTELA OYJ OSTAA TANSKAN MAAHANTUOJAYHTIÖN LIIKETOIMINNAN
Martela Oyj ostaa tänään julkistetulla liiketoimintakaupalla 1. marraskuuta Tanskan pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa ja tuotteidensa maahantuojan Martela A/S:n liiketoiminnan. Yksi pohjoismaiden johtava työympäristöjen ja julkitilojen ratkaisutoimittaja Martela Oyj vahvistaa kaupalla rooliaan ja asemaansa kokonaispalvelutoimittajana Tanskan markkinoilla.
Martela A/S:n ostettavan liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli noin 4,0 MEUR. Kaupan myötä Martela A/S:n henkilöstö (16 henkeä) siirtyy Martela-konsernin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Toimintaa on kehitetty viime vuodet yhteistyössä ja tätä toimintaa jatketaan edelleen Martela Oyj:n toimitusjohtajan Heikki Martelan mukaan. Tanska on Heikki Martelan mukaan määritelty Martela Oyj:n strategiassa osaksi kotimarkkinaa, jossa yhtiö tavoittelee markkinaosuuden kasvattamista. Tämän järjestelyn jälkeen yhtiöllä on entistä paremmat mahdollisuudet palvella nykyisiä ja tulevia asiakkaitaan nopeilla toimituksilla, entistä laajemmalla mallistolla ja palveluilla.
Lisätietoja antavat:
Martela Oyj toimitusjohtaja Heikki Martela, puh. +358 50 502 4711
Helsingissä 29.9.2010
Martela Oyj
Heikki Martela Toimitusjohtaja
Jakelu NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.martela.fi
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.