Skip to main content

AI assistant

Sign in to chat with this filing

The assistant answers questions, extracts KPIs, and summarises risk factors directly from the filing text.

Kesko Oyj Board/Management Information 2021

Apr 12, 2021

3222_rns_2021-04-12_d5b3c225-0e1f-4f35-bd3a-fef4ea8a051c.pdf

Board/Management Information

Open in viewer

Opens in your device viewer

K

KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.4.2021 KLO 9.00

Kesko Oyj:n pääjohtaja Mikko Helanderin eläkkeelle siirtymistä myöhennetään

Kesko Oyj:n hallitus on sopinut Kesko Oyj:n pääjohtajan Mikko Helanderin kanssa toimitusjohtajasopimuksen muuttamisesta siten, että hän jatkaa yhtiön pääjohtajana toistaiseksi. Aiemman sopimuksen mukaisesti hän olisi jäänyt eläkkeelle täyttäessään 63 vuotta kesäkuussa 2023. Helander on toiminut Keskon pääjohtajana vuodesta 2015.

"Keskon liiketoimintaa on pääjohtaja Mikko Helanderin johdolla uudistettu merkittävästi viimeisen kuuden vuoden aikana. Kasvustrategiaa on toteutettu onnistuneesti ja näin on pystytty merkittävästi kasvattamaan yhtiön omistaja-arvoa. Olen vakuuttunut, että Keskon kehitys jatkuu vahvana myös tulevina vuosina pääjohtaja Helanderin johdolla," sanoo Keskon hallituksen puheenjohtaja Esa Kiiskinen.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Esa Kiiskinen

Yhteydenotot Kesko Oyj:n viestintäjohtaja Karoliina Partasen kautta, e-mail: [email protected], puh. 010 53 20744

Kesko Oyj

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesko.fi