Share Issue/Capital Change • Apr 19, 2011
Share Issue/Capital Change
Open in ViewerOpens in native device viewer
Disclosure 286518
Fortum Oyj, Pörssitiedote, 2011-04-19 07:24 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Fortum, Suomen valtio ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat tänään allekirjoittaneet osakekauppakirjan, jonka mukaisesti Fortum myy noin 25 %:n omistusosuutensa Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:ssä. Osakkeet ovat Fingridin A-sarjan osakkeita. Valtio ostaa noin 81 %:a (osakkeet jakautuvat työ- ja elinkeinoministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen kesken) ja Ilmarinen noin 19 %:a Fortumin osakkeista. Kaupalla on kaikki tarvittavat hyväksynnät ja se saatetaan lopullisesti päätökseen tämän päivän kuluessa, jolloin kauppahinta on maksettu käteisellä ja omistusosuus siirtynyt uusille omistajille. Osakkeiden myyntihinta on 325 miljoonaa euroa. Fortum ennakoi kirjaavansa osakemyynnistä noin 200 miljoonan euron voiton toisen vuosineljänneksen tulokseensa sisältäen Fortumin osuuden Fingridin vuoden 2011 ensimmäisen neljänneksen tuloksesta, eli noin 0,22 euroa osaketta kohden. Myyntitulo käytetään konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin. Fortum myy omistuksensa Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridissä EU:n kolmannen energiamarkkinapaketin yhtenä seurauksena. Syyskuun alussa 2009 voimaan saatettu paketti edellyttää sähkön korkeajännitesiirron ja tuotannon eriyttämistä, ja sen mukaan Fortumin tulee myydä omistusosuutensa Fingridissä viimeistään vuoden 2012 alussa. Lisätietoja Fingridistä osoitteessa www.fingrid.fi. Fortum Oyj Anne Brunila Johtaja, Konsernin yhteiskuntasuhteet ja kestävä kehitys Lisätietoja: Timo Karttinen, Johtaja, Electricity Solutions and Distribution -divisioona, puh. 010 453 6555 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.fortum.fi
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.