Quarterly Report • May 5, 2015
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Markkina on stabiloitunut ja positiivisia merkkejä on nähtävillä yhtiön keskeisissä markkinasegmenteissä. Yleiseen talouskehitykseen liittyy kuitenkin edelleen epävarmuustekijöitä. Yhtiö toteuttaa uutta strategiaansa vahvistamalla organisaatiota erityisesti myynnissä, tuotekehityksessä ja operaatioiden kehittämisessä sekä kasvattamalla kapasiteettiaan. Näiden toimenpiteiden arvioidaan heikentävän liikevoittoprosenttia vuonna 2015 vuoteen 2014 verrattuna, mutta luovan paremman pohjan yhtiön pitkän aikavälin kannattavalle kasvulle.
Exel Composites kehittyi alkuvuonna suunnitelmien mukaisesti. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto ja liikevoitto olivat noin vuoden 2014 viimeisen neljänneksen tasolla. Yhtiön vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen liikevaihto kasvoi 20,7 prosenttia vuoden 2014 vastaavan ajanjakson 17,8 miljoonasta eurosta 21,5 miljoonaan euroon, mikä oli 0,4 miljoonaa euroa eli 2,0 prosenttia enemmän kuin vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä. Valtaosa kasvusta, 2,4 miljoonaa euroa, tuli Euroopan liikevaihdosta.
Saadut tilaukset kasvoivat vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 4,6 prosenttia 22,8 (21,8) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014. Tilauskanta oli 13,8 (14,3) miljoonaa euroa 31.3.2015. Tilauskanta kasvoi 1,0 miljoonalla eurolla vuoden 2014 lopun 12,8 miljoonasta eurosta.
Markkinakysyntä kasvoi vuoden 2014 toisella vuosipuoliskolla erityisesti telekommunikaatio-, kuljetusvälinesekä rakentaminen ja infrastruktuurimarkkinoilla ja pysyi stabiilina vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen aikana.
Exel Compositesin liikevoitto kasvoi 2,0 (1,9) miljoonaan euroon vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevoittoprosentin pieneneminen johtui kustannusten noususta liittyen organisaation vahvistamiseen erityisesti myynnissä, tuotekehityksessä ja operaatioissa sekä investoinneista kapasiteetin kasvattamiseen.
Helmikuussa 2015 yhtiö teki päätöksen investoida toimintojensa laajentamiseen Itävallassa vastatakseen lisääntyneeseen kysyntään. Tämän investoinnin avulla Exel Composites on paremmassa asemassa palvellakseen asiakkaitaan Keski- ja Etelä-Euroopassa. Tavoitteena on yli kaksinkertaistaa tuotantokapasiteetti Itävallassa.
| 1.1. – 31.3. 2015 |
1.1.– 31.3. 2014 |
Muutos, % | 1.1.– 31.12. 2014 |
|
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 21,5 | 17,8 | 20,7 | 79,3 |
| Liikevoitto | 2,0 | 1,9 | 5,3 | 8,9 |
| % liikevaihdosta | 9,3 | 10,6 | 11,2 | |
| Tilikauden tulos | 1,6 | 1,1 | 39,5 | 5,7 |
| Oma pääoma | 30,3 | 24,4 | 24,3 | 29,7 |
| Korollinen nettovelka | -2,5 | 3,4 | 173,5 | -2,6 |
|---|---|---|---|---|
| Sijoitettu pääoma | 37,7 | 37,4 | 0,8 | 35,3 |
| Oman pääoman tuotto, | ||||
| % | 20,8 | 18,9 | 21,7 | |
| Sijoitetun pääoman | ||||
| tuotto, % | 21,8 | 21,1 | 25,2 | |
| Omavaraisuusaste, % | 53,2 | 47,5 | 56,9 | |
| Velkaantumisaste, % | -8,3 | 14,1 | -8,7 | |
| Tulos/osake, euroa Tulos/osake, |
0,13 | 0,09 | 0,48 | |
| laimennettu, euroa | 0,13 | 0,09 | 0,48 | |
| Oma pääoma/osake, euroa |
2,54 | 2,05 | 2,50 | |
Markkinakysyntä kasvoi vuoden 2014 toisella vuosipuoliskolla erityisesti telekommunikaatio-, kuljetusvälinesekä rakentaminen ja infrastruktuurimarkkinoilla ja pysyi stabiilina vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen aikana.
Saadut tilaukset kasvoivat vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 4,6 prosenttia 22,8 (21,8) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
Tilauskanta oli 13,8 (14,3) miljoonaa euroa 31.3.2015. Tilauskanta kasvoi 1,0 miljoonalla eurolla vuoden 2014 lopun 12,8 miljoonasta eurosta.
Konsernin vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen liikevaihto kasvoi 20,7 prosenttia vuoden 2014 vastaavan ajanjakson 17,8 miljoonasta eurosta 21,5 miljoonaan euroon, mikä oli 0,4 miljoonaa euroa eli 2,0 prosenttia enemmän kuin vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä. Valtaosa kasvusta, 2,4 miljoonaa euroa, tuli Euroopan liikevaihdosta.
Liikevaihto kasvoi suurimmalla maantieteellisellä alueella Euroopassa 15,9 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014. Liikevaihto kasvoi APAC-alueella 74,0 prosenttia. Liikevaihto Muu maailma – alueella pieneni 28,6 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
Teollisten sovellusten liikevaihto kasvoi 41,4 prosenttia 13,8 miljoonaan euroon 9,8 miljoonasta eurosta vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2014.
Rakentaminen ja infrastruktuuri –asiakastoimialan liikevaihto kasvoi 10,1 prosenttia 4,6 (4,1) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
Muut sovellukset –asiakastoimialan liikevaihto pieneni 20,0 prosenttia 3,1 (3,9) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
| MEUR | 1.1. – | 1.1. – | Muutos, | 1.1.– |
|---|---|---|---|---|
| 31.3. | 31.3 | % | 31.12. | |
| 2015 | 2014 | 2014 |
| Eurooppa | 17,5 | 15,1 | 15,9 | 64,6 |
|---|---|---|---|---|
| APAC | 3,5 | 2,0 | 74,0 | 11,8 |
| Muu maailma | 0,5 | 0,7 | -28,6 | 2,9 |
| Yhteensä | 21,5 | 17,8 | 20,8 | 79,3 |
| MEUR | 1.1. – 31.3. 2015 |
1.1. – 31.3. 2014 |
Muutos, % |
1.1.– 31.12. 2014 |
|---|---|---|---|---|
| Rakentaminen ja | ||||
| infrastruktuuri | 4,6 | 4,1 | 10,1 | 17,4 |
| Teolliset sovellukset | 13,8 | 9,8 | 41,4 | 47,5 |
| Muut sovellukset | 3,1 | 3,9 | -20,0 | 14,3 |
| Yhteensä | 21,5 | 17,8 | 20,8 | 79,3 |
Konsernin liikevoitto kasvoi 2,0 (1,9) miljoonaan euroon vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevoittoprosentin pieneneminen johtui kustannusten noususta liittyen organisaation vahvistamiseen erityisesti myynnissä, tuotekehityksessä ja operaatioissa sekä investoinneista kapasiteetin kasvattamiseen.
Australian yksikön kannattavuus parani verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Kannattavuus ei ole vielä tyydyttävällä tasolla ja korjaavat toimenpiteet jatkuvat. Fokus on myynnin kasvattamisessa.
Konsernin nettorahoituserät olivat +0,1 (-0,2) miljoonaa euroa katsauskaudella. Konsernin tulos ennen veroja oli 2,1 (1,7) miljoonaa euroa ja tulos verojen jälkeen 1,6 (1,1) miljoonaa euroa.
Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta oli vahvasti positiivinen ja oli +0,7 (+0,6) miljoonaa euroa johtuen parantuneesta liikevoitosta. Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta ennen rahoitusta mutta investointien jälkeen oli –0,1 (0,0) miljoonaa euroa. Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat 0,8 (0,7) miljoonaa euroa. Investoinnit rahoitettiin liiketoiminnasta kertyneellä rahavirralla. Katsauskauden lopussa konsernin rahavarat olivat 10,0 (9,6) miljoonaa euroa. Käyttöomaisuuden poistot katsauskauden aikana olivat 0,7 (0,7) miljoonaa euroa.
Konsernin taseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 57,2 (51,4) miljoonaa euroa. Korollista vierasta pääomaa oli 7,5 (13,1) miljoonaa euroa. Korolliset nettovelat olivat -2,5 (+3,4) miljoonaa euroa.
Konsernin oma pääoma oli 30,3 (24,4) miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 53,2 (47,5) prosenttia. Nettovelkaantumisaste oli -8,3 (14,1) prosenttia.
Laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,13 (0,09) euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 21,8 (21,1) prosenttia. Oman pääoman tuotto oli 20,8 (18,9) prosenttia.
Uuden kasvustrategian mukaisesti tehtiin helmikuussa 2015 päätös toimintojen laajentamisesta Itävallassa tavoitteena vastata kasvaneeseen kysyntään. Tämän investoinnin avulla Exel Composites on paremmassa asemassa palvellakseen asiakkaitaan Keski- ja Etelä-Euroopassa. Tavoitteena on yli kaksinkertaistaa tuotantokapasiteetti Itävallassa. Projektin arvioitu kokonaisinvestointi on 8 miljoonaa euroa. Laajennusprojekti on aloitettu vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen aikana ja sen arvioidaan päättyvän vuoden 2016 toisen vuosipuoliskon aikana.
Joulukuussa 2014 julkistettu Kiinassa sijaitsevan Nanjingin tehtaan laajentamishanke on aloitettu. Projektin arvioitu kokonaisinvestointi on 4,6 miljoonaa euroa ja sen arvioidaan päättyvän vuoden 2016 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.
Tutkimus- ja kehitysmenot olivat 0,5 (0,4) miljoonaan euroa eli 2,4 (2,3) prosenttia liikevaihdosta. Keskeiset projektit liittyivät uusien tuotteiden ja asiakassovellusten kehittämiseen.
Exel Compositesin osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä Teollisuustuotteet ja palvelut – toimialaluokassa pienten yhtiöiden sarjassa.
Maaliskuun 2015 lopussa yhtiön osakepääoma oli 2 141 431,74 euroa ja osakkeita oli 11 896 843 kappaletta, jokainen kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,18 euroa. Yhtiön osakepääoma ei muuttunut katsauskauden aikana. Osakelajeja on yksi ja osakkeet ovat Suomen lain mukaisesti vapaita.
Exel Composites ei omistanut omia osakkeita katsauskauden aikana.
Yhtiön osakkeen ylin kurssi oli katsauskauden aikana 9,85 (6,28) euroa, alin kurssi 8,46 (5,56) euroa ja päätöskurssi 9,30 (5,78) euroa. Katsauskauden keskikurssi oli 9,21 (5,98) euroa.
Osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana 1 218 211 (1 706 213) kappaletta, mikä vastaa 10,2 (14,3) prosenttia keskimääräisestä osakemäärästä. Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla oli 110,6 (68,8) miljoonaa euroa.
Exel Compositesilla oli 3 099 (2 712) osakkeenomistajaa 31.3.2015. Tietoja osakkeenomistajista on nähtävillä yhtiön verkkopalvelussa osoitteessa www.exelcomposites.com.
Exel Compositesille tehtiin yksi liputusilmoitus katsauskauden aikana.
13.3.2015 Exel Composites vastaanotti liputusilmoituksen, jonka mukaan Swedbank Robur Fonder AB:n omistusosuus Exel Composites Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä oli ylittänyt 5 prosentin rajan. Swedbank Robur Fonder AB:n omistus kasvoi 12.3.2015 tehtyjen osakekauppojen johdosta 703,054 osakkeeseen, joka vastasi 5,91 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänimäärästä.
Exel Composites Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.3.2015. Yhtiökokous hyväksyi vuoden 2014 tilinpäätöksen. Lisäksi yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2014. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen siitä, että tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,20 euroa osakkeelta.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 600 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta yhtiön omalla vapaalla pääomalla. Valtuutus on voimassa 30.6.2016 saakka.
Nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi. Seuraavat hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen: Heikki Hiltunen, Peter Hofvenstam, Reima Kerttula ja Kerstin Lindell. Uudeksi jäseneksi valittiin Matti Hyytiäinen. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vuoden 2016 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti yhtiökokous valitsi uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Peter Hofvenstamin toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2016 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 36.000 euron vuosipalkkio ja lisäksi 1.500 euron palkkio hallituksen ja toimikuntien kokouksista sekä muista samankaltaisista hallitustehtävistä ja hallituksen jäsenelle maksetaan 18.000 euron vuosipalkkio ja lisäksi 1.000 euron palkkio hallituksen ja
toimikuntien kokouksista sekä muista samankaltaisista hallitustehtävistä. Matkakustannukset ja muut hallitustyöskentelystä aiheutuvat kustannukset maksetaan yhtiön vakiintuneen käytännön ja matkustussäännön mukaisesti. Vuosipalkkiosta 60 prosenttia maksetaan rahana ja 40 prosenttia Exel Composites Oyj:n osakkeina, jotka hankittiin suoraan hallituksen jäsenten lukuun pörssistä 31.3. – 10.4.2015 välisenä aikana. Puheenjohtajan lukuun hankittujen osakkeiden määrä vastaa 14.400 euroa ja muiden hallituksen jäsenten lukuun hankittujen osakkeiden määrä 7.200 euroa kullekin jäsenelle. Vuosipalkkio kattaa hallituksen koko toimikauden. Mikäli osakkeiden hankintaa ei saada toteutettua määritellyn ajan kuluessa sovellettavien lakien ja määräysten mukaisesti, se osuus osakkeina maksettavasta vuosipalkkiosta, jota ei ole voitu hankkia, voidaan maksaa rahana. Mikäli hallituksen jäsenen jäsenyys päättyy mistä tahansa syystä ennen seuraavaa varsinaista yhtiökokousta, tulee jäsenen palauttaa yhtiölle palkkio tai vastaava rahamäärä, joka on jo suoritettu, mutta jota ei ole vielä ansaittu.
Mikko Kettunen, 38, nimitettiin talous- ja hallintojohtajaksi (SVP, CFO) ja Exel Compositesin johtoryhmän jäseneksi 13.1.2015. Nimitys astui voimaan 7.4.2015. Mikko Kettunen seuraa tehtävässään Ilkka Silvantoa, 63, joka nimitettiin samalla päivämäärällä strategisista projekteista vastaavaksi johtajaksi (SVP, Strategic Projects) 7.4 2015 alkaen. Ilkka Silvanto jatkaa johtoryhmän jäsenenä ja raportoi edelleen suoraan toimitusjohtajalle.
Exel Composites Oyj:n hallitus on hyväksynyt uuden kannustinjärjestelmän yhtiön avainhenkilöille 12.2.2015. Uuden järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja johdon tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi, sitouttaa johto yhtiöön ja tarjota johdolle kilpailukykyinen palkkiojärjestelmä. Uusi järjestelmä perustuu pitkäaikaiseen rahamääräiseen kannustusohjelmaan, ja se on suunnattu noin 25 avainhenkilölle ansaintajaksolla 2015-2017. Konsernin toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet kuuluvat uuden kannustinohjelman piiriin.
Uudessa järjestelmässä on yksi ansaintajakso, kalenterivuodet 2015-2017. Järjestelmän mahdollinen rahamääräinen palkkio ansaintajaksolta 2015-2017 perustuu konsernin kumulatiiviseen taloudelliseen tulokseen (Economic Profit) ja yhtiön osakkeen kokonaistuottoon.
Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2015-2017 maksetaan vuonna 2018. Ollakseen oikeutettu palkkioon osallistujan tulee olla konsernin palveluksessa eikä olla irtisanoutunut palkkion maksamisen hetkellä muun kuin eläkkeelle siirtymisen vuoksi.
Ansaintajakson 2015-2017 perusteella maksettava enimmäispalkkio on enintään 1,5 miljoonaa euroa.
Konsernin lähipiiriin kuuluvat sen hallitus, toimitusjohtaja ja konsernin johtoryhmä. Konsernilla ja sen lähipiiriin kuuluvilla henkilöillä ei ollut tilikaudella olennaisia keskinäisiä liiketoimia.
Exel Composites –konsernin palveluksessa 31.3.2015 oli yhteensä 501 (421) henkilöä, joista 215 (202) kotimaassa ja 286 (219) ulkomailla. Keskimääräinen henkilöstömäärä katsauskauden aikana oli 487 (418).
Konserninlaajuisen toiminnanohjausjärjestelmän uudistaminen aloitettiin vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä. Uusi järjestelmä on suunniteltu otettavaksi käyttöön vaiheittain kaikissa liiketoimintayksiköissä vuoden 2016 kuluessa.
Erityistä huomiota kiinnitetään työterveyteen ja –turvallisuuteen myös vuonna 2015. Työterveys- ja turvallisuusjärjestelmä OHSAS 18001-sertifiointiprosessia jatketaan kaikissa konsernin yksiköissä.
Merkittävimmät lähiajan liiketoimintariskit koskevat yleistä taloudellista kehitystä, valtiovallan sääntelyä ja talouskriisiä euroalueella sekä markkinakysyntää. Jatkuva alhainen kysyntä Australian markkinoilla saattaa vaatia lisätoimenpiteitä, jotka voivat vaikuttaa kannattavuuteen. Mahdollisilla epävarmuustekijöillä Venäjän ja Itä-Euroopan markkinoilla on rajoitettu suora vaikutus Exel Compositesiin.
Raaka-aine- ja energiakustannusten nousu ja muut hinnannousut saattavat vaikuttaa kannattavuuteen negatiivisesti edelleen. Euroopan komission päättämät kiinalaiseen lasikuituun kohdistuvat uudet polkumyyntitullit saattavat vaikuttaa tulokseen negatiivisesti kohonneiden raaka-ainekustannusten muodossa. Valuuttakurssivaihteluilla, hintakilpailulla ja vaihtoehtoisilla kilpailevilla materiaaleilla saattaa myös olla negatiivinen tulosvaikutus. Pankkirahoituksen saatavuus ja hinta saattavat vaikuttaa kysyntään edelleen ja näin kasvattaa luottotappioriskiä.
Markkina on stabiloitunut ja positiivisia merkkejä on nähtävillä yhtiön keskeisissä markkinasegmenteissä. Yleiseen talouskehitykseen liittyy kuitenkin edelleen epävarmuustekijöitä. Yhtiö toteuttaa uutta strategiaansa vahvistamalla organisaatiota erityisesti myynnissä, tuotekehityksessä ja operaatioiden kehittämisessä sekä kasvattamalla kapasiteettiaan. Näiden toimenpiteiden arvioidaan heikentävän liikevoittoprosenttia vuonna 2015 vuoteen 2014 verrattuna, mutta luovan paremman pohjan yhtiön pitkän aikavälin kannattavalle kasvulle.
Exel Composites järjestää osavuosikatsausta käsittelevän tiedotustilaisuuden analyytikoille ja medialle keskiviikkona 6.5.2015 kello 10.00 Scandic Hotel Simonkentän Tapiola-kabinetissa osoitteessa Simonkatu 9, Helsinki.
Tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä ja kannattavuutta koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida.
Esitetyt arviot ja lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista.
Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä kannanotoissa ja lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Exel Composites ei sitoudu päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.
Vantaalla 5.5.2015
Exel Composites Oyj:n hallitus
Toimitusjohtaja Riku Kytömäki, Exel Composites Oyj, puh. 050 511 8288 tai email [email protected] Talous- ja hallintojohtaja Mikko Kettunen, Exel Composites Oyj, puh. 050 3477 462 tai email [email protected]
Jakelu NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet
www.exelcomposites.com
Exel Composites (www.exelcomposites.com) on johtava komposiittiteknologiayhtiö, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi komposiittituotteita ja -ratkaisuja vaativiin sovelluksiin. Exel Composites tarjoaa ylivertaisen asiakaskokemuksen jatkuvan innovaation, maailmanluokan operaatioiden sekä pitkäaikaisten kumppanuuksien avulla.
Liiketoiminnan perustana on itse kehitetty komposiittiteknologia, siihen perustuva tuotteisto ja valittujen markkinasegmenttien hallinta vahvalla laatu- ja tuotemerkki-imagolla. Jatkuva uusien sovelluskohteiden etsiminen ja tuotekehitys yhteistyössä asiakkaiden kanssa mahdollistavat yrityksen kasvun. Henkilöstön osaaminen ja korkea teknologian taso ovat avainasemassa Exel Compositesin toiminnassa. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n listalla.
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 osavuosikatsaukset –standardin mukaisesti. Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin edellisessä vuositilinpäätöksessä.
Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää Exel Composites Oyj:n johdolta sellaisten arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat taseen laadintahetken varojen ja velkojen sekä tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Koska arviot ja olettamukset perustuvat osavuosikatsaushetken näkemyksiin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista.
Tuloslaskelman ja taseen luvut ovat konsernilukuja. Tiedotteen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
| 1.1. – 31.3. 2015 |
1.1. – 31.3. 2014 |
Muutos, % | 1.1.– 31.12. 2014 |
|
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 21 495 | 17 811 | 20,7 | 79 253 |
| Materiaalit ja palvelut | -7 771 | -5 976 | -30,0 | -29 134 |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut |
-6 450 | -5 393 | -19,6 | -22 691 |
| Poistot ja arvonalentumiset |
-711 | -663 | -7,2 | -3 115 |
| Liiketoiminnan muut kulut Liiketoiminnan muut |
-4 556 | -4 089 | -11,4 | -16 133 |
| tuotot | -16 | 200 | -108,0 | 707 |
| Liikevoitto | 1 991 | 1 890 | 5,3 | 8 887 |
| Rahoitustuotot ja - kulut |
72 | -229 | 131,4 | -430 |
| Tulos ennen veroja | 2 063 | 1 661 | 24,2 | 8 457 |
|---|---|---|---|---|
| Tuloverot | -506 | -545 | 7,2 | -2 754 |
| Tilikauden tulos | 1 557 | 1 116 | 39,5 | 5 702 |
| Muut laajan tuloslaskelman erät: |
||||
| Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot |
1 380 | 404 | 241,6 | 1 370 |
| Muihin laajan tuloslaskelman eriin liittyvät verot |
0 | 0 | 0,0 | 0 |
| Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteiseksi: Etuuspohjaisten järjestelyjen vakuutusmatemaattis et voitot(+)/tappiot(-) verovaikutus huomioiden |
0 | 0 | 0,0 | -90 |
| Tilikauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen Tilikauden laaja tulos yhteensä |
1 380 2 937 |
404 1 520 |
241,6 93,2 |
1 280 6 983 |
| Tilikauden tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille |
1 557 | 1 116 | 39,5 | 5 702 |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille |
2 937 | 1 520 | 93,2 | 6 983 |
| Tulos/osake, laimennettu ja laimentamaton, euroa |
0,13 | 0,09 | 0,48 | |
LYHENNETTY KONSERNITASE, tuhatta euroa
31.3.2015 31.3.2014 Muutos 31.12.2014
| VARAT Pitkäaikaiset varat |
||||
|---|---|---|---|---|
| Liikearvo | 10 026 | 9 621 | 405 | 9 676 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 626 | 855 | -229 | 686 |
| Aineelliset hyödykkeet | 13 136 | 10 824 | 2 312 | 12 533 |
| Laskennalliset verosaamiset | 273 | 690 | -417 | 285 |
| Sijoitukset | 75 | 72 | 3 | 74 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 24 135 | 22 062 | 2 074 | 23 253 |
| Lyhytaikaiset varat | ||||
| Vaihto-omaisuus | 10 301 | 8 996 | 1 305 | 10 034 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 12 754 | 10 700 | 2 054 | 10 906 |
| Rahat ja pankkisaamiset | 9 974 | 9 617 | 357 | 8 218 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä Varat yhteensä |
33 028 57 163 |
29 313 51 375 |
3 715 5 788 |
29 158 52 411 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma |
||||
| Osakepääoma | 2 141 | 2 141 | 0 | 2 141 |
| Muut rahastot | 79 | 72 | 7 | 79 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman | ||||
| rahasto | 2 539 | 2 539 | 0 | 2 539 |
| Muuntoerot | 4 913 | 2 568 | 2 345 | 3 534 |
| Kertyneet voittovarat | 19 047 | 15 924 | 3 123 | 15 724 |
| Tilikauden tulos | 1 557 | 1 116 | 441 | 5 702 |
| Emoyhtiön omistajien oman | ||||
| pääoman osuus | 30 277 | 24 361 | 5 916 | 29 720 |
| Oma pääoma yhteensä | 30 277 | 24 361 | 5 916 | 29 720 |
| Pitkäaikaiset velat | ||||
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 4 124 | 1 044 | 3 080 | 4 623 |
| Pitkäaikaiset korottomat velat | 481 | 423 | 58 | 454 |
| Laskennallinen verovelka | 519 | 430 | 89 | 505 |
| Lyhytaikaiset velat | ||||
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 3 327 | 12 007 | -8 680 | 1 000 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | 18 434 | 13 111 | 5 323 | 16 110 |
| Velat yhteensä | 26 886 | 27 014 | -128 | 22 692 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 57 163 | 51 375 | 5 788 | 52 411 |
| Osake pääoma |
Muut rahasto t |
SVOP rahasto |
Muunto erot |
Voitto varat |
Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma 1.1.2014 |
2 141 | 72 | 2 539 | 2 164 | 15 924 | 22 841 |
| Laaja tulos | 404 | 1 116 | 1 520 | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Muut erät Osingonjako |
0 0 |
0 0 |
||||
| Oma pääoma 31.3.2014 |
2 141 | 72 | 2 539 | 2 568 | 17 040 | 24 361 |
| Oma pääoma 1.1.2015 |
2 141 | 79 | 2 539 | 3 534 | 21 426 | 29 720 |
| Laaja tulos | 1 380 | 1 557 | 2 937 | |||
| Muut erät Osingonjako |
0 -2 379 |
0 -2 379 |
||||
| Oma pääoma 31.3.2015 |
2 141 | 79 | 2 539 | 4 913 | 20 604 | 30 277 |
| 1.1. – 31.3. 2015 |
1.1. – 31.3. 2014 |
Muutos | 1.1.– 31.12. 2014 |
|
|---|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirrat | ||||
| Tilikauden voitto | 1 557 | 1 116 | 441 | 5 702 |
| Oikaisut tilikauden voittoon | 1 678 | 1 608 | 70 | 7 425 |
| Käyttöpääoman muutos | -2 022 | -1 476 | -546 | 455 |
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat | 1 213 | 1 248 | -35 | 13 582 |
| Maksetut korot | -18 | -63 | 45 | -167 |
| Saadut korot | 3 | 35 | -32 | 56 |
| Muut rahoituserät | 8 | -65 | 73 | -328 |
| Maksetut verot | -518 | -507 | -11 | -2 464 |
| Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavirrat | 688 | 648 | 40 | 10 679 |
| Investointien nettorahavirrat | ||||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin | ||||
| hyödykkeisiin | -759 | -651 | -108 | -4 354 |
| Hyödykkeiden luovutustulot | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Investointien nettorahavirrat | -759 | -651 | -108 | -4 354 |
| Rahoituksen rahavirrat | ||||
| Maksullinen osakeanti | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 0 | 0 | 0 | 5 000 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -500 | -680 | 180 | -2 840 |
| Lyhytaikaisten lainojen nettomuutos | 2 327 | 865 | 1 462 | -9 700 |
|---|---|---|---|---|
| Rahoitusleasingvelkojen nettomuutos | 0 | -3 | 3 | -5 |
| Ylimääräinen pääomanpalautus | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Maksetut osingot | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Rahoituksen nettorahavirrat | 1 827 | 182 | 1 645 | -7 545 |
| Rahavarojen muutos | 1 756 | 179 | 1 577 | -1 220 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 8 218 | 9 438 | -1 220 | 9 438 |
| Rahavarojen muutos | 1 756 | 179 | 1 577 | -1 220 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 9 974 | 9 617 | 357 | 8 218 |
| I/ 2015 |
IV/ 2014 |
III/ 2014 |
II/ 2014 |
I/ 2014 |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto Materiaalit ja |
21 495 | 21 071 | 18 950 | 21 420 | 17 811 |
| palvelut Työsuhde etuuksista aiheutuneet |
-7 771 | -7 992 | -6 876 | -8 290 | -5 976 |
| kulut Poistot ja arvonalentumis |
-6 450 | -6 068 | -5 595 | -5 635 | -5 393 |
| et Liiketoiminnan |
-711 | -631 | -1 167 | -654 | -663 |
| muut kulut | -4 556 | -4 473 | -3 621 | -3 949 | -4 089 |
| Liiketoiminnan muut tuotot |
-16 | 162 | 185 | 161 | 200 |
| Liikevoitto | 1 991 | 2 069 | 1 875 | 3 054 | 1 890 |
| Rahoitustuotot ja -kulut |
72 | -62 | -22 | -118 | -229 |
| Tulos ennen veroja |
2 063 | 2 007 | 1 853 | 2 935 | 1 661 |
| Tuloverot | -506 | -542 | -962 | -706 | -545 |
| Tilikauden tulos | 1 557 | 1 466 | 891 | 2 229 | 1 116 |
| Tulos/osake euroa Tulos/osake laimennettu |
0,13 | 0,12 | 0,07 | 0,19 | 0,09 |
| euroa Keskimääräinen osakemäärä |
0,13 | 0,12 | 0,07 | 0,19 | 0,09 |
| laimentamaton 1.000 kpl |
11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 |
| Keskimääräinen osakemäärä |
|||||
|---|---|---|---|---|---|
| laimentamaton 1.000 kpl |
11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 |
| Henkilöstö keskimäärin |
487 | 451 | 437 | 427 | 418 |
| 31.3.2015 | 31.3.2014 | |
|---|---|---|
| Omasta velasta Kiinteistökiinnitykset Yrityskiinnitykset |
2 783 12 500 |
2 783 12 500 |
| Leasingvastuut | ||
| - alle yhden vuoden sisällä erääntyvät |
963 | 795 |
| - 1-5 vuoden sisällä erääntyvät | 1 330 | 1 309 |
| Muut vastuut | 6 | 6 |
| 31.3.2015 | 31.3.2014 | |
|---|---|---|
| Korkojohdannaiset | ||
| Koronvaihtosopimukset | 2 700 | 5 000 |
| Ostetut korko-optiot | 0 | 0 |
| 1.1. – 31.3. 2015 |
1.1. – 31.3. 2014 |
Muutos % | 1.1.– 31.12. 2014 |
|
|---|---|---|---|---|
| Jatkuvat toiminnot | ||||
| Liikevaihto | 21 495 | 17 811 | 20,7 | 79 253 |
| Liikevoitto | 1 991 | 1 890 | 5,3 | 8 887 |
| % liikevaihdosta | 9,3 | 10,6 | 11,2 | |
| Tulos ennen veroja | 2 063 | 1 661 | 24,2 | 8 457 |
| % liikevaihdosta | 9,6 | 9,3 | 10,7 | |
| Tilikauden tulos | 1 557 | 1 116 | 39,5 | 5 702 |
| % liikevaihdosta | 7,2 | 6,3 | 7,2 | |
| Oma pääoma | 30 277 | 24 361 | 24,3 | 29 720 |
| Korolliset velat | 7 451 | 13 051 | -42,9 | 5 623 |
| Rahavarat | 9 974 | 9 617 | 3,7 | 8 218 |
| Korolliset nettovelat | -2 523 | 3 434 | 173,5 | -2 595 |
| Sijoitettu pääoma | 37 729 | 37 412 | 0,8 | 35 342 |
| Oman pääoman tuotto, % | 20,8 | 18,9 | 21,7 | |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 21,8 | 21,1 | 25,2 |
| Omavaraisuusaste, % Velkaantumisaste, % |
53,2 -8,3 |
47,5 14,1 |
56,9 -8,7 |
|
|---|---|---|---|---|
| Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen | 759 | 651 | 16,6 | 4 354 |
| % liikevaihdosta | 3,5 | 3,7 | 5,5 | |
| Tutkimus- ja kehitysmenot | 523 | 412 | 26,9 | 1 837 |
| % liikevaihdosta | 2,4 | 2,3 | 2,3 | |
| Saadut tilaukset | 22 762 | 21 756 | 4,6 | 82 327 |
| Tilauskanta | 13 816 | 14 269 | -3,2 | 12 833 |
| Tulos/osake, laimentamaton, euroa | 0,13 | 0,09 | 0,48 | |
| Tulos/osake, laimennettu, euroa | 0,13 | 0,09 | 0,48 | |
| Oma pääoma/osake, euroa | 2,54 | 2,05 | 2,50 | |
| Osakkeiden määrä 1.000 kpl | ||||
| - laimentamaton keskimäärin | 11 897 | 11 897 | 0,0 | 11 897 |
| - laimennettu keskimäärin | 11 897 | 11 897 | 0,0 | 11 897 |
| Henkilöstö keskimäärin | 487 | 418 | 16,5 | 433 |
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.