Remuneration Information • Mar 16, 2022
Remuneration Information
Open in ViewerOpens in native device viewer

Tämä Eezy Oyj:n ("yhtiö" tai "EEZY") Palkitsemisraportti 2021 on tehty Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (2020) mukaisesti.
Yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan palkitseminen perustuu Eezyn 21.4.2020 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen hyväksymään Toimielinten palkitsemispolitiikkaan. Yhtiön johdon palkitseminen on noudattanut päättyneellä tilikaudella Yhtiön palkitsemispolitiikkaa ilman poikkeamia.
Palkitseminen edistää Yhtiön pitkän aikavälin taloudellista menestystä parantamalla Yhtiön kilpailukykyä ja omistaja-arvon suotuista kehitystä. Palkitsemisella varmistetaan se, että Yhtiön ja sen osakkeenomistajien yhteiset pitkän aikavälin edut toteutuvat ja kannustetaan, sitoutetaan ja motivoidaan asiantuntevia toimielinten jäseniä toimimaan yhteisten tavoitteiden mukaisesti.
Hallituksen ja toimitusjohtajan palkkiot ovat kehittyneet Yhtiön työntekijöiden keskimääräiseen palkitsemiskehitykseen ja Yhtiön taloudelliseen kehitykseen verrattuna konsernitasolla seuraavasti (tuhansia euroja):
| Tilikausi | Hallitus | Toimitusjohtaja | Työntekijät (3) | Taloudellinen kehitys (4) |
|---|---|---|---|---|
| 1.1.-31.12.2021 | 220 | 296 | 45 | 203 328 |
| 1.1.-31.12.2020 (1) | 203 | 259 | 42 | 190 637 |
| 1.1.-31.12.2019 (1) | 95 | 438 | 41 | 169 784 |
| 1.1.-31.12.2018 (1) | 42 | 575 | 39 | 81 698 |
| 1.1.-31.12.2017 (2) | 35 | 252 | 56 | 109 519 |
(1) Tilinpäätös laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti (IFRS). Vuonna 2018 ja 2019 toimitusjohtajan palkkiot ovat sisältäneet irtisanomisajan korvauksia.
(2) Tilinpäätös laadittu Suomen tilinpäätössäännösten mukaisesti (FAS). Luvut listalleottoesitteen 2018 liitteenä julkaistut Varamiespalvelu-Group konsernin luvut.
(3) Yhtiön tilinpäätöksen mukaiset henkilöstökulut jaettuna henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana
(4) Liikevaihto
Yhtiö ei ole suorittanut palkitsemispolitiikan mukaisia takaisinperimisiä tilikaudella 1.1.-31.12.2021.
Hallituksen palkitsemisesta päättää Eezyn varsinainen yhtiökokous vuosittain. Yhtiön 13.4.2021 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että hallituspalkkioita maksetaan seuraavasti:
| Hallituksen puheenjohtaja | Hallituksen jäsen | Valiokunnan jäsen |
|---|---|---|
| 4 000 € / kk | 2 000 € / kk | 300 € / kokous |

Hallituksen jäsenten kohtuulliset matkakulut korvataan Yhtiön matkustusohjeiden ja käytäntöjen mukaisesti.
Hallituksen jäsenille maksetaan 31.12.2021 päättyneeltä tilikaudelta seuraavat 13.4.2021 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaiset palkkiot seuraavasti (tuhansia euroja):
| Hallituksen jäsen | Hallituspalkkiot | Kokouspalkkiot | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Tapio Pajuharju (pj) | 48 | - | 48 |
| Kati Hagros | 24 | 1 | 25 |
| Liisa Harjula | 24 | 1 | 25 |
| Timo Laine | 24 | - | 24 |
| Timo Mänty | 24 | - | 24 |
| Paul-Petteri Savolainen | 24 | - | 24 |
| Jarno Suominen | 24 | 1 | 25 |
| Mika Uotila | 24 | - | 24 |
Yhtiön hallituksen jäsenet eivät kuulu Eezyn kannustinjärjestelmien piiriin, eikä heille ole maksettu Yhtiön toimesta muita etuuksia hallitus- ja kokouspalkkioiden lisäksi.
EEZY:n toimitusjohtajan palkka muodostuu kuukausipalkasta ja luontoiseduista. Toimitusjohtaja on oikeutettu lyhyt- ja pitkäaikaisiin kannustinjärjestelmiin, joiden ehdot yhtiön hallitus päättää vuosittain. Toimitusjohtajan kannustinpalkkiot maksetaan tilikaudelle asetettujen henkilökohtaisten tavoitteiden sekä tiettyjen kannattavuustavoitteiden saavuttamisen perusteella. Toimitusjohtaja on oikeutettu irtisanomisajan palkkaan ja erorahaan, jonka määrä ja pituus määräytyvät hänen toimitusjohtajasopimuksensa mukaisesti.
Lyhyen aikavälin palkkio pohjautuu yhtiön tulokseen, liikevaihtoon tai muihin vastaaviin Hallituksen asettamiin tavoitteisiin. Lyhyen aikavälin palkitsemisen osa ei voi ylittää Toimitusjohtajalle vuosittain maksettavan kiinteän palkan määrää. Pitkän aikavälin palkitsemisessa voidaan käyttää osakepohjaista järjestelmää, kuten osakepalkkioita tai optioita. Osakepalkkiojärjestelmän perusteella maksettava palkkio voidaan maksaa ansaintajakson päätyttyä osakkeiden ja rahan yhdistelmänä, jolloin rahamäärä vastaa osakepalkinnasta aiheutuvia veroja ja veronluontoisia maksuja.
Yhtiön hallitus on päättänyt 17.12.2019 pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmästä Yhtiön avainhenkilöille. Pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmän tarkoituksena on yhdistää osakkeenomistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet Yhtiön arvon kasvattamiseksi sekä yrityskaupan jälkeisen integraation ja liiketoimintastrategian toteuttamiseksi pitkällä aikavälillä. Lisäksi järjestelmän tarkoituksena on sitouttaa henkilöt Yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen Yhtiön osakkeiden ansaintaan ja arvon kehitykseen perustuva palkkiojärjestelmä. Yhtiön hallitus vahvistaa osakepalkkiojärjestelmässä kullekin Ansaintajaksolle suoritukseen perustuvien palkkioosakkeiden ansaintakriteerit, niille asetettavat tavoitteet, palkkio-osakkeiden enimmäismäärän ja järjestelmän piiriin kuuluvat avainhenkilöt. Hallitus voi erityisen painavasta syystä muuttaa Järjestelmän ehtoja tai ansaintakriteereille asetettuja tavoitteita Ansaintajakson aikana Ansaintajaksolla tapahtuneesta merkittävästä muutoksesta johtuen.

Järjestelmään perustuva osakepalkkio maksetaan Avainhenkilöille pääsääntöisesti kunkin Ansaintajakson päättymistä seuraavan kevään aikana. Yhtiön hallituksella on oikeus maksaa osakepalkkio osakkeina tai osakkeiden ja rahan yhdistelmänä siten, että rahana maksettava osuus määräytyy palkkiosta maksettavien verojen perusteella. Osakepalkkio voidaan poikkeustilanteessa maksaa perustellusta syystä kokonaan rahana hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti
Avainhenkilöt merkitsevät ansaitut palkkio-osakkeet maksutta. Palkkion maksamisen edellytyksenä on, että palkkion vastaanottavan avainhenkilön työ- tai toimisuhdetta ei ole kyseisen avainhenkilön tai yhtiön toimesta irtisanottu tai purettu ennen palkkion maksuhetkeä. Palkkio kultakin ansaintajaksolta on kertaluotoinen. Avainhenkilö vastaa Järjestelmän mukaisesta palkkiosta johtuvista lain mukaisista veroseuraamuksista ja veronluonteisista maksuista.
Toimitusjohtaja kuuluu avainhenkilöille suunnattuun osakepalkkiojärjestelmään, jonka käyttöönotosta hallitus päätti 17.12.2019, Yhtiön hallitus päätti 29.11.2021 koronaviruspandemian aiheuttaman liiketoimintaympäristön merkittävän muutoksen johdosta avainhenkilöille suunnatun osakepalkkiojärjestelmän pidentämisestä ja kolmannesta ansaintajaksosta.
Osakepalkkiojärjestelmä sisältää viisi ansaintajaksoa, joista ensimmäinen ansaintajakso oli 13 kuukautta aikavälillä 1.12.2019–31.12.2020. Toinen kolmentoista (13) kuukauden mittainen ansaintajakso kattaa aikavälin 1.12.2020-31.12.2021, kolmas kolmentoista (13) kuukauden ansaintajakso kattaa aikavälin 1.12.2021-31.12.2022. Neljäs kahdenkymmenenneljän (24) kuukauden ansaintajakso kattaa kalenterivuodet 2023-2024 ja viides kahdenkymmenenneljän (24) kuukauden ansaintajakso kalenterivuodet kattaa 2025-2026. Hallitus vahvistaa palkkion ansaintakriteerit tavoitetasoineen sekä kohdehenkilöt ennen kunkin ansaintajakson alkua. Mahdollinen osakepalkkio eri ansaintajaksoilta voidaan maksaa osakkeina tai osakkeiden ja rahan yhdistelmänä siten, että rahana maksettava osuus määräytyy palkkiosta maksettavien verojen perusteella. Perustellusta syystä osakepalkkio voidaan poikkeustilanteessa maksaa kokonaan rahana hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti.
Ensimmäisellä ansaintajaksolla osakepalkkiojärjestelmän piiriin kuului 7 yhtiön johtoryhmään kuuluvaa avainhenkilöä. Ensimmäiseltä ansaintajaksolta palkkion enimmäismäärä oli 137 210 Eezyn osaketta ja palkkion perusteena oli hallituksen asettamien liiketoiminnan kannalta keskeisten kasvu- ja integraatiotavoitteiden saavuttaminen. Ensimmäisen ansaintajakson ansaintakriteereiksi oli asetettu liikevaihdon kasvu ja liikevoitto. Ensimmäisen ansaintajakson kriteerit eivät toteutuneet, joten kaudelta ei makseta palkkioita.
Osakepalkkiojärjestelmän piiriin kuului toisella ansaintajaksolla 8 avainhenkilöä. Toiselta ansaintajaksolta palkkion enimmäismäärä oli 179 091 Eezyn osaketta ja palkkion perusteena oli hallituksen asettamien keskeisten kasvu- ja kannattavuustavoitteiden saavuttaminen. Toisen ansaintajakson ansaintakriteerit perustuivat Eezyn liikevaihtoon ja liikevoittoon. Toisen ansaintajakson kriteerit eivät toteutuneet, joten kaudelta ei makseta palkkioita.
Osakepalkkiojärjestelmän piiriin kuuluu kolmannella ansaintajaksolla 18 henkilöä. Kolmannen ansaintajakson ansaintakriteerit perustuvat Eezyn liikevaihtoon ja liikevoittoprosenttiin. Liikevaihdon osalta huomioidaan hallituksen hyväksymän budjetin mukaisen liikevaihdon laskennassa olevat konserniyhtiöt. Liikevoiton osalta

toteutumassa huomioidaan lisäksi osakepalkkiojärjestelmän kulukirjaukset. Ansaintakriteerit ovat kaikille osallistujille yhtenevät.
Kolmannelta ansaintajaksolta voidaan maksaa palkkiona yhteensä enintään 246 000 Eezyn osaketta. Enimmäispalkkion arvo 29.11.2021 keskikurssin mukaan olisi noin 1,45 miljoonaa euroa ja laimennusvaikutus enintään 0,97 %.
Yhtiön toimitusjohtaja Sami Asikainen on ansainnut tilikaudelta 1.1. – 31.12.2021 seuraavat etuudet (tuhansia euroja):
| Etuus | Yhteensä |
|---|---|
| Kiinteä vuosipalkka | 252 |
| Luontoisedut | 24 |
| Suoriteperusteinen lyhyen aikavälin palkkio | 20 |
| Osakeperusteinen kannustinpalkkio | - |
| Yhteensä | 296 |
Toimitusjohtajalle ei makseta Yhtiössä käytössä olevan osakepalkkiojärjestelmän toiselta ansaintajaksolta palkkioita.
Toimitusjohtajalle päättyneeltä tilikaudella maksetuista etuuksista kiinteät palkanosat ovat muodostaneet 100 %:ia ja muuttuvat palkanosuudet 0 %:ia.
Yhtiön toimitusjohtajalla ei ole oikeutta Yhtiön maksamaan lisäeläkkeeseen lakisääteisen eläke-etuuden lisäksi.
Johtoryhmän palkitsemista koskevat tiedot on esitetty kokonaistasolla Eezyn verkkosivuilla https://sijoittajat.eezy.fi/sijoittajat/hallinnointi/palkitseminen/
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.