Remuneration Information • Mar 11, 2020
Remuneration Information
Open in ViewerOpens in native device viewer
Palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2019
Bittium Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") hallinto määräytyy Yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakien (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki) sekä Yhtiön hallinnointiohjeen pohjalta. Yhtiö noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n valmistelemaa hallinnointikoodia 2020, joka tuli voimaan 1.1.2020. Lainsäädännön perusteella yhtiöiden on julkistettava uusi palkitsemisraportti ensimmäisen kerran tilikaudelta, joka alkaa 1.1.2020 tai sen jälkeen, eli käytännössä vuonna 2021. Tätä edeltäviltä tilikausilta annettavissa palkitsemisraporteissa voidaan noudattaa vanhaa, vuonna 2016 voimaan tulleen hallinnointikoodin mukaista ohjeistusta palkka- ja palkkioselvityksestä. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on tehty tämän vuonna 2016 voimaan tulleen hallinnointikoodin mukaisesti. Hallinnointikoodi on nähtävillä Arvopaperimarkkinayhdistyksen internetsivuilla osoitteessa www.cgfinland.fi.
Yhtiön lakisääteisiä hallintoelimiä ovat yhtiökokous, hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastaja. Yhtiön johtoryhmä tukee Yhtiön lakisääteisiä hallintoelimiä. Yhtiöllä ei ole hallintoneuvostoa. Yhtiön kotipaikka on Oulu.
Osakkeenomistajien tiedonsaantia tukee selkeä ja ajantasainen kuvaus palkitsemisesta. Tämän toteuttamiseksi Yhtiö on laatinut palkka- ja palkkioselvityksen Hallinnointikoodin mukaisesti. Yhtiön hallinnointiohje sekä selvitys hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä kultakin tilikaudelta ja palkka- ja palkkioselvitys ovat julkisesti nähtävillä Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.
Ajantasaiset tiedot toimitusjohtajan ja Yhtiön johtoryhmän osakeomistuksista ovat julkisesti nähtävillä Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.
Yhtiökokous päättää hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä maksettavista palkkioista ja niiden määräytymisperusteista. Henkilön palkitsemisesta päättää yleensä hänet nimittänyt toimielin. Koska hallitus nimittää toimitusjohtajan, se päättää myös toimitusjohtajan palkitsemisesta. Lisäksi hallitus päättää toimitusjohtajalle irtisanomisen perusteella maksettavista korvauksista. Hallitus päättää Yhtiön ja konsernin kannustinjärjestelmän periaatteista ja rakenteesta toimitusjohtajan esittelystä. Hallituksen vuosikellon mukaisesti tarkastelu on ajoitettu marraskuulle. Johdon palkitsemisesta päätetään yksi yli yhden -periaatteella1 . Toimitusjohtaja voi kuitenkin päättää suorien alaistensa palkankorotuksista hallituksen hyväksymän budjetin puitteissa.
Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioista. Lähtökohtaisesti Yhtiöön toimi- tai työsuhteessa oleville hallituksen jäsenille ei makseta kokouspalkkiota2. Varsinainen yhtiökokous 10.4.2019 päätti, että valittaville hallituksen jäsenille maksetaan seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvältä toimikaudelta seuraavat palkkiot:
Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon osallistumisestaan hallituksen kokouksiin seuraavasti:
• hallituksen puheenjohtaja 875 euroa kokoukselta ja muut valiokunnan jäsenet 500 euroa kokoukselta.
Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon osallistumisestaan hallituksen valiokuntien kokouksiin seuraavasti:
• valiokunnan puheenjohtaja 600 euroa kokoukselta ja muut valiokunnan jäsenet 400 euroa kokoukselta.
Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan Yhtiön matkustussäännön mukaisesti. Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti 50 prosenttia kuukausipalkkion määrästä maksetaan yhtiön osakkeina, jotka hankitaan julkisessa kaupankäynnissä muodostuvalla hinnalla yhtiön laatiman hankintaohjeistuksen mukaisesti. Jos palkkiota ei sisäpiirisääntelyn, hallituksen jäsenyyden päättymisen tai muun yhtiöön tai hallituksen jäseneen liittyvän syyn johdosta voida maksaa osakkeina, palkkio maksetaan rahassa. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa palkkiona saatuja osakkeita ennen kuin hänen jäsenyytensä hallituksessa on päättynyt.
Yksi yli yhden -periaate tarkoittaa palkitsemista koskevan päätöksen hyväksyttämistä päätöksen tekevän henkilön esimiehellä.
2 Vuonna 2019 yksikään hallituksen jäsen ei ollut työ- tai toimisuhteessa Yhtiöön.
| Hallituksen jäsenille maksetut palkkiot vuonna 2019, EUR |
Palkkio / Bittium Oyj:n hallituksen |
Palkkio / tarkastus |
Osake | Kaikki palkkiot |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Nimi | Asema | jäsenyydestä | valiokunta | palkkiot | yhteensä |
| Erkki Veikkolainen | Hallituksen puheenjohtaja | 42 612,78 | 42 612,78 | ||
| Jäsen, tarkastus | |||||
| Juha Putkiranta | valiokunnan puheenjohtaja | 24 347,25 | 2 800,00 | 27 147,25 | |
| Seppo Mäkinen | Jäsen | 23 347,25 | 23 347,25 | ||
| Pekka Kemppainen | |||||
| (alkaen 10.4.2019) | Jäsen | 20 570,00 | 20 570,00 | ||
| Petri Toljamo | Jäsen | 23 847,25 | 23 847,25 | ||
| Tero Ojanperä (päättyi 10.4.2019) | Jäsen | 3 867,25 | 3 867,25 | ||
| Jäsen, tarkastus | |||||
| Riitta Tiuraniemi | valiokunnan jäsen | 24 347,25 | 3 200,00 | 27 547,25 | |
| Yhteensä | 162 939,03 | 6 000,00 | 168 939,03 |
| Hallituksen jäsenille maksetut palkkiot vuonna 2018, EUR |
Palkkio / Bittium Oyj:n hallituksen |
Palkkio / tarkastus |
Osake | Kaikki palkkiot |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Nimi | Asema | jäsenyydestä | valiokunta | palkkiot | yhteensä |
| Jäsen, tarkastus | |||||
| Kirsi Komi (päättyi 11.4.2018) | valiokunnan jäsen | 3 994,93 | 800,00 | 4 794,93 | |
| Jäsen, tarkastus | |||||
| Juha Putkiranta | valiokunnan puheenjohtaja | 14 374,97 | 2 400,00 | 9 752,75 | 26 527,72 |
| Seppo Mäkinen | Jäsen | 14 374,93 | 9 752,75 | 24 127,68 | |
| Staffan Simberg | Jäsen, tarkastus | ||||
| (päättyi 11.4.2018) | valiokunnan puheenjohtaja | 3 994,97 | 1 200,00 | 5 194,97 | |
| Erkki Veikkolainen | Hallituksen puheenjohtaja | 25 156,20 | 17 062,22 | 42 218,42 | |
| Tero Ojanperä | Jäsen | 14 308,27 | 9 752,75 | 24 061,02 | |
| Jäsen, tarkastus | |||||
| Riitta Tiuraniemi (alkaen 11.4.2018) | valiokunnan jäsen | 10 380,00 | 1 600,00 | 9 752,75 | 21 732,75 |
| Petri Toljamo (alkaen 11.4.2018) | Jäsen | 10 380,00 | 9 752,75 | 20 132,75 | |
| Yhteensä | 96 964,27 | 6 000,00 | 65 825,97 | 168 790,24 |
| vuonna 2017, EUR | Bittium Oyj:n hallituksen |
Palkkio / tarkastus |
Osake | Kaikki palkkiot |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Nimi | Asema | jäsenyydestä | valiokunta | palkkiot | yhteensä |
| Jäsen, tarkastus | |||||
| Kirsi Komi | valiokunnan jäsen | 14 348,01 | 2 400,00 | 9 738,36 | 26 486,41 |
| Juha Putkiranta | Jäsen | 14 348,01 | 9 738,36 | 24 086,37 | |
| Seppo Mäkinen | Jäsen | 14 348,01 | 9 738,36 | 24 086,41 | |
| Jäsen, tarkastus | |||||
| Staffan Simberg | valiokunnan puheenjohtaja | 14 348,01 | 3 600,00 | 9 738,36 | 27 686,37 |
| Erkki Veikkolainen | Hallituksen puheenjohtaja | 25 103,84 | 17 042,13 | 42 145,97 | |
| Tero Ojanperä | Jäsen | 10 333,33 | 9 738,36 | 20 071,73 | |
| Yhteensä | 92 829,21 | 6 000,00 | 65 734,05 | 164 563,26 |
Palkkio /
Hallituksen jäsenet eivät ole saaneet muita etuuksia eivätkä ole osallisina Yhtiön kannustinjärjestelmissä.
Yhtiön hallituksen jäsenet eivät ole työ- tai toimisuhteessa Yhtiöön eivätkä kuulu palkitsemisjärjestelmän piiriin.
Hallituksen jäsenille ei ole maksettu palkkiota osakkeina vuonna 2019. Hallituksen jäsenten osakeomistusta koskevat tiedot ovat julkisesti nähtävillä Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.
Hallitus määrittelee ja hyväksyy toimitusjohtajan palvelussuhteen keskeiset ehdot mukaan lukien toimitusjohtajan palkkion. Palvelussuhteen ehdot on laadittu kirjallisen toimisopimuksen muotoon. Toimitusjohtaja Huttusen toimisopimus on toistaiseksi voimassaoleva ja voidaan irtisanoa Yhtiön toimesta kahdentoista (12) ja toimitusjohtajan toimesta kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.
Toimitusjohtajan eläketurva on lakisääteinen. Toimitusjohtajalle ei makseta lisäeläkettä. Toimitusjohtajan eläkelainsäädännön mukainen alhaisin eläkeikä on tällä hetkellä 65 vuotta 3 kuukautta.
| Palkka | Muut edut | Erityiserät | Tulospalkkio | |
|---|---|---|---|---|
| 2019 | 221 508,00 | 240,00 | 112 252,20 | |
| 2018 | 220 908,00 | 240,00 | ||
| 2017 | 213 948,00 | 240,00 | 73 899,00 |
| Palkka | Muut edut | Erityiserät | Tulospalkkio | |
|---|---|---|---|---|
| 2019 | 867 729,95 | 27 417,38 | 202 802,00 | |
| 2018 | 794 265,00 | 26 040,00 | 15 000,00 | |
| 2017 | 775 700,92 | 23 402,00 | 5 000,00 | 135 767,54 |
Toimitusjohtajan tulospalkkion enimmäismäärä on 100 % tulospalkkion määräytymisjakson kokonaispalkasta.
Muun ylimmän johdon palkitseminen muodostuu kiinteästä kuukausipalkasta luontoisetuineen (eli kokonaispalkasta) sekä tulospalkkiosta. Muun johdon tulospalkkion enimmäismäärä on pääsääntöisesti 30–60 % tulospalkkion määräytymisjakson kokonaispalkasta.
Tulospalkkio maksetaan tavoitteiden saavuttamisen perusteella. Vuonna 2019 järjestelmän mukainen ansaintajakso oli kalenterivuosi. Tavoitteet asetetaan joka ansaintajaksolle erikseen. Tavoitteista asettamisesta ja niiden toteutumisen arvioinnista päätetään yksi yli yhden -periaatteella. Nämä lyhyen tähtäimen palkkiot määräytyvät taloudellisten ja strategisten tavoitteiden saavuttamisen perusteella. Vuonna 2019 taloudelliset tavoitteet ovat muodostuneet käyttökatteesta ja kassavirrasta. Lisäksi osa tavoitteista voi olla muita taloudellisia tai henkilökohtaisia tavoitteita. Henkilöille asetut tavoitteet vaihtelevat tehtävittäin.
Connectivity to be trusted. www.bittium.com
Bittium Oyj / Ritaharjuntie 1, FI-90590 Oulu, Finland / p. +358 40 344 2000 / www.bittium.com
Copyright 2020 Bittium Oyj. All rights reserved. The information contained herein is subject to change without notice. Bittium retains ownership of and all other rights to the material expressed in this document. Any reproduction of the content of this document without prior written permision from Bittium is prohibited.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.