Remuneration Information • Mar 22, 2023
Remuneration Information
Open in ViewerOpens in native device viewer


Biohit Oyj:n palkitsemisraportti on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2020 palkitsemista koskevien ohjeiden mukaisesti.
Biohit Oyj esitteli palkitsemispolitiikkansa vuoden 2020 varsinaiselle yhtiökokoukselle, jota yhtiökokous päätti yksimielisesti kannattaa. Palkitsemispolitiikka esitellään yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa vähintään joka neljäs vuosi ja aina kun siihen ehdotetaan merkittäviä muutoksia. Yhtiössä noudatettiin tilikaudella 2022 voimassa olevaa palkitsemispolitiikkaa niin hallituksen jäsenten kuin toimitusjohtajankin osalta.
Biohitin johdon palkkiot koostuvat peruspalkasta ja tulospalkkiosta.
Hallitus päätti joulukuussa 2021 varsinaisen
yhtiökokouksen 9.9.2020 valtuutuksen perusteella optio-oikeuksien antamisesta konsernin avainhenkilöille. Marraskuussa 2022 hallitus päätti varsinaisen yhtiökokouksen 15.6.2022 valtuutuksen perusteella uudesta optio-ohjelmasta, jonka myötä myös johtoryhmän uudet jäsenet ovat optio-ohjelman piirissä. Vuosien 2021 ja 2022 optio-ohjelmat ovat ehdoiltaan identtiset. Optio-oikeuksia on nyt yhteensä 760 000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä 760 000 Biohit Oyj:n B-osaketta. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta. Optio-oikeudenhaltijan oikeus merkitä osakkeita edellyttää erikseen määriteltyjen liiketaloudellisten tavoitteiden saavuttamista.
Yhtiön palkitsemispolitiikka on yhtiön nykyisen strategian mukainen ja palkitsee saavutetuista tuloksista. Johtoa ja työntekijöitä pyritään palkitsemaan tavalla, joka kannustaa ja sitouttaa heitä yrityksen strategian edistämisessä ja arvon luomisessa osakkeenomistajille.
Alla olevassa taulukossa esitetään hallituksen ja toimitusjohtajan palkkioiden kehitys verrattuna konsernin työntekijöiden keskimääräisen palkitsemisen kehi tykseen ja konsernin taloudelliseen kehitykseen viiden edellisen tilikauden ajalta.
Biohit Oyj:n hallituksen jäsenten palkkiot vahvistaa varsinainen yhtiökokous. Yhtiökokous päätti 15.6.2022 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen puheenjohtajalle ja muille hallituksen jäsenille maksetaan 1 500 euron suuruinen kokouskohtainen palkkio.
Muut Biohit Oyj:n hallituksen jäsenten palkat ja palkkiot päättää yhtiön hallitus yhtiön lähipiiriliiketoimia koskevien säännösten mukaisesti.
31.12.2022 päättyneen tilikauden aikana emoyhtiön hallituksen jäsenille maksettiin kokouskohtaisia hallituspalkkioita yhteensä 36 000 euroa (90 000 euroa vuonna 2021). Osmo Suovaniemelle tieteellisen neuvottelukunnan jäsenenä on maksettu 129 000 euroa (197 000 euroa vuonna 2021). Osmo Suovaniemi on työsuhteessa Biohit Oyj:n kanssa. Hallituksen jäsen Franco Aiolfi toimii Biohit Oyj:n tytäryhtiön Biohit Healthcare S.R.l:n toimitusjohtajana ja hänelle on maksettu palkkoja ja palkkioita 18 000 euroa (47 000 euroa vuonna 2021).
| (1000 eur) | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 |
|---|---|---|---|---|---|
| Hallituksen kokonaispalkkiot | 183 | 335 | 344 | 331 | 323 |
| Toimitusjohtajan kokonaispalkkiot | 232 | 187 | 232 | 204 | 288 |
| Keskimääräinen työntekijän palkkio* | 64 | 60 | 59 | 61 | 57 |
| Konsernin liikevaihto | 10 951 | 9 361 | 7 123 | 10 052 | 9 931 |
| Konsernin käyttökate | 1 610 | 508 | -1 194 | 593 | -157 |
*Maksetut palkat tilinpäätöksen mukaan jaettuna työntekijöiden keskimääräisellä lukumäärällä tilikaudella.
| Hallituksen jäsen | Asema | Kokouskoht. palkkiot | Muut palkat | Palkkiot yht. |
|---|---|---|---|---|
| Lea Paloheimo | Puheenjohtaja | 7,5 | - | - |
| Franco Aiolfi | Jäsen | 6 | 18 | 18 |
| Liu Feng | Jäsen | 4,5 | - | - |
| Matti Härkönen | Jäsen | 3 | - | - |
| Kalle Härkönen | Jäsen | 4,5 | - | - |
| Eero Lehti | Jäsen | 3 | - | - |
| Osmo Suovaniemi | Jäsen | 7,5 | 129 | 129 |
| Yhteensä (1 000 eur) | 36 | 147 | 183 |

| 2022 | 2021 | |
|---|---|---|
| Euroclone S.p.A, Franco Aiolfi | 70 | - |
| BioBrick S.p.A, Franco Aiolfi | - | 69 |
| Bioair S.p.A, Franco Aiolfi | - | 13 |
| Oy Tech Know Ltd, Matti Härkönen | - | 48 |
| Yhteensä (1 000 eur) | 70 | 130 |
| 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Toimistusjohtajan palkat ja palkkiot | 232 | 187 | 232 | 204 | 202 |
| Osakeperusteiset maksut | - | - | - | - | 86 |
| Yhteensä (1 000 eur) | 232 | 187 | 232 | 204 | 288 |
Hallituksen jäsenen Franco Aiolfin määräysvaltaan kuuluva Euroclone S.p.A -yhtiö tuottaa talous-, IT-, laatu- ja toimitilapalveluja Biohitin Italian tytäryhtiölle. Aiemmin kyseiset palvelut tuotti niinikään Franco Aiolfin määräysvaltaan kuuluvat BioAir S.p.A ja BioBric S.p.A -yhtiöt. Vuonna 2022 Italian talous-, IT-, laatu- ja toimitilapalvelujen tuottamisesta maksettiin 70 000 euroa (82 000 euroa vuonna 2021).
Biohit Oyj:n toimitusjohtaja vaihtui kesken tilikauden 2022. Nykyisen toimitusjohtajan palkkio muodostuu 197 000 euron vuosipalkasta, joka sisältää autoedun. Toimitusjohtaja kuuluu tulospalkkiojärjestelmään, joka perustuu vuosittaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Vuodelta 2022 kerääntyi bonuksia 35 000 euroa.
Toimitusjohtaja kuuluu vuoden 2021 optio-ohjelman piiriin. Optio-ohjelman vuotta 2022 koskevat liiketaloudelliset tavoitteet saavutettiin, joten toimitusjohtaja on oikeutettu merkitsemään 20 000 kpl yhtiön B-osaketta hintaan 1.00 euroa per osake.
Toimitusjohtajan palkitsemiseen ei kuulu lakisääteisistä eläke-eduista poikkeavia sopimuksia. Toimitusjohtajan eläkeikä on Suomen eläkelain mukainen.
Toimitusjohtajan irtisanomisajan palkka määräytyy toimitusjohtajakauden pituuden mukaan.

Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.