Remuneration Information • Aug 21, 2020
Remuneration Information
Open in ViewerOpens in native device viewer
Tämä palkitsemispolitiikka sisältää Biohit Oyj:n hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkitsemisen periaatteet ja käytännöt.
Hallitus hyväksyy palkitsemispolitiikan ja on vastuussa sen toteuttamisesta. Hallitus arvioi palkitsemispolitiikkaa jatkuvasti varmistaakseen sen, että politiikka on yhtiön strategian mukainen ja palkitsee saavutetuista tuloksista. Hallitus myös valvoo palkitsemispolitiikan toteutumista ja varmistaa, että palkkiot ovat yhtiön palkitsemispolitiikan sekä työlainsäädännön, työehtosopimusten ja muiden pakottavien säännösten mukaisia.
Biohit Oyj:n palkitsemispolitiikka esitellään yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa vähintään joka neljäs vuosi ja aina kun siihen ehdotetaan merkittäviä muutoksia. Palkitsemisraportti esitellään vuosittain yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa, alkaen vuonna 2021.
Hallitus käsittelee kaikki sille kuuluvat asiat. Valiokuntien tai hallintoneuvoston perustamista ei ole pidetty tarpeellisena yhtiön pienen koon vuoksi ja toiminnan tehokkuuden takaamiseksi.
Osakkeenomistajat tekevät päätöksen yhtiökokouksessa kannattavatko he esitettyä palkitsemispolitiikkaa. Osakkeenomistajat eivät voi ennen kokousta eivätkä kokouksen aikana tehdä palkitsemispolitiikkaan muutosehdotuksia. Hallitus arvioi palkitsemispolitiikan muutostarpeet yhtiökokouksen päätösten ja yhtiökokouksessa esitettyjen kannanottojen perusteella. Mikäli yhtiökokous ei hyväksy hallituksen esittämää palkitsemispolitiikkaa, tarkistettu palkitsemispolitiikka esitetään viimeistään seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa.
Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen palkitsemisesta hallituksen ehdotuksesta vuosittain ja hallitus päättää toimitusjohtajan palkitsemisesta. Toimitusjohtajalla ei ole läsnäolo-oikeutta hallituksen kokouksessa hallituksen käsitellessä toimitusjohtajan palkitsemista.
Toteutunutta palkitsemista koskeva palkitsemisraportti esitetään yhtiökokoukselle vuosittain.
Yhtiö voi tehdä palkitsemispolitiikkaan muita kuin olennaisia muutoksia esittämättä niitä varsinaiselle yhtiökokoukselle. Palkitsemispolitiikkaa muutettaessa hallitus selostaa merkittävät muutokset ja yhtiökokous päättää hallituksen esittämästä muuttuneesta palkitsemispolitiikasta.
Biohit Oyj pyrkii palkitsemaan johtoaan ja työntekijöitään tavalla, joka kannustaa ja sitouttaa heitä yrityksen strategian edistämisessä ja arvon luonnissa osakkeenomistajalle. Palkkioita ja palkkiokehitystä arvioidaan yrityksen menestyksen, yleisen talouskehityksen ja toimialan palkitsemiskäytäntöjen pohjalta. Keskeinen palkitsemisperiaate on kiinteän palkan lisäksi suoritukseen perustuva palkitseminen. Lisäksi palkitsemisessa on keskeistä johdon ja henkilöstön kokonaispalkitseminen. Biohit Oyj:n palkitsemistavat ovat seuraavat:
Biohit Oyj:n hallituksen jäsenten palkkiot vahvistaa varsinainen yhtiökokous. Yhtiökokous päättää vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa palkkiot sekä hallituksen puheenjohtajalle että muille hallituksen jäsenille.
Mikäli hallituksen jäsen on toimi- tai työsuhteessa yhtiöön, hänelle maksetaan normaali toimi- tai työsuhteeseen perustuva palkka.
Toimitusjohtajan palkkion ja hänen palvelussuhteensa ehdot vahvistaa hallitus. Toimitusjohtajan irtisanomisaika ja irtisanomisajan palkka määräytyvät toimitusjohtajasopimuksen mukaan. Toimitusjohtajasopimus laaditaan siten, että se vastaa alalla sopimuksen tekohetkellä vallitsevaa käytäntöä.
Toimitusjohtaja kuuluu tulospalkkiojärjestelmään, joka perustuu vuosittaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Biohit Oyj:n hallitus asettaa ja hyväksyy toimitusjohtajan taloudelliset tavoitteet vuosittain. Tavoitteet perustuvat pääasiassa yhtiön liikevaihto- ja tulostavoitteisiin. Tulospalkkion tavoitetaso on asetettu niin, että bonukset muodostavat 20 % kokonaiskompensaatiosta. Tulospalkkioiden enimmäismäärä vastaa enimmillään 40 % vuosipalkasta.
Yhtiön taloudellisen tilanteen muuttuessa hallitus voi poikkeuksellisesti päättää, että bonuksia ei kyseiseltä tilivuodelta makseta.
Biohitin hallitus vahvistaa johtoryhmien jäsenten tulospalkkion perusteet pääsääntöisesti vastaavasti kuin toimitusjohtajalle.
Toimitusjohtajan palkitsemiseen ei kuulu lakisääteisistä eläke-eduista poikkeavia sopimuksia.
Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous tai sen valtuuttamana yhtiön hallitus päättää osakkeiden, optioiden tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Silloin kun osakkeita, optioita tai muita osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia annetaan osana palkitsemista, tämä tapahtuu palkitsemispolitiikan puitteissa.
Yhtiö voi käyttää osakkeita tai optioita yhtiön johdon tai avainhenkilöiden palkitsemisessa osana yrityksen strategian toteuttamista.
Tavoitteet asetetaan edistämään pitkäaikaista arvonluontia osakkeenomistajille. Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmissä ansainta- ja sitouttamisjakso ovat yhteensä vähintään kolme vuotta, jotta ne ovat yhteneväiset yhtiön strategian ja osakkeenomistajien tavoitteiden kanssa pitkällä aikavälillä.
Osakepohjaiset palkkiojärjestelmät voivat sisältää osakeyhtiölain mukaisia luovutusrajoituksia, suosituksia tai sopimuspohjaisia velvoitteita tietyn osakemäärän omistamisesta tiettynä ajanjaksona.
Yhtiö voi poiketa yhtiökokoukselle esitetystä palkitsemispolitiikasta, mikäli muutoin yhtiön pitkänaikavälin tavoitteiden saavuttamisen ja strategian toteutumisen arvioidaan vaarantuvan. Poikkeaminen voi koskea palkitsemisen kaikkia osia.
Hallituksen palkitsemisen osalta poikkeamisesta päättää yhtiökokous ja toimitusjohtajan osalta yhtiön hallitus.
Mahdollisuus poiketa toimielinten palkitsemispolitiikasta on tarkoitettu sovellettavaksi vain poikkeuksellisissa olosuhteissa. Poikkeamista voidaan harkita seuraavissa tilanteissa:
Muutokset voivat koskea palkitsemisen osatekijöitä, työsuhteeseen tai johtajasopimukseen sovellettavia muita keskeisiä ehtoja ja kannustinjärjestelmien rakenteita ja mekanismeja sekä kannustinjärjestelmien aikajänteitä, ansaintakriteereitä ja ansaintamahdollisuuksia sen mukaan, mitä katsotaan välttämättömäksi, jotta voidaan varmistaa Biohitin arvonkehitys pitkällä aikavälillä.
Hallitus harkitsee huolellisesti poikkeamista palkitsemispolitiikasta ja siitä kerrotaan avoimesti osakkeenomistajille viimeistään seuraavassa palkitsemisraportissa, joka käsitellään seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.