Quarterly Report • Apr 30, 2025
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer



2

Vuonna 2024 konsernin toiminnassa tapahtui merkittäviä muutoksia. Konsernin rakentamisliiketoiminta loppui ja emoyhtiö Lehto Group Oyj:lle vahvistettiin yrityssaneerausohjelma, jonka mukaisesti yhtiö on siirtymässä energiarakentamisen liiketoimintaan.
Lehto Group Oyj edelleen omistaa rakennusteollisuuden komponentteja valmistaneen tehdasyhtiön Lehto Components Oy:n, jolla on oma tehdaskiinteistö Oulaisissa ja vuokrattu tehdastila Hartolassa. Tehtailla ei tällä hetkellä ole toimintaa. Lehto on käymässä neuvotteluita Hartolan tehdastoimintojen myymisestä ja Oulaisten tehtaan myynnistä tai vuokraamisesta. Tehdasyhtiön lisäksi konserniin kuuluu pieniä tytäryhtiöitä, joilla ei ole merkittävää toimintaa sekä kiinteistöyhtiöitä, joilla on vuokratuloja.
Seuraavassa kuvattu keskeisiä tapahtumia tilikauden aikana:
Edellä mainituista tapahtumista on julkaistu pörssitiedotteet, jotka ovat kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa https://lehto.fi/sijoittajille/porssitiedotteet/.
Aiemmin tiedotetusta poiketen Lehto arvioi, että osakkeiden kaupankäynnin siirtäminen Nasdaq Helsingin pörssilistalta First North Growth Market -markkinapaikalle ei tule tapahtumaan vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla vaan vasta vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä.

Konsernin liikevaihto ja liiketulos heikkenivät huomattavasti rakennusliiketoimintaa harjoittaneiden konserniyhtiöiden konkurssien seurauksena. Liikevaihto jatkuvista toiminnoista oli 1,1 miljoonaa euroa, mikä koostuu pääosin konsernin omistamien kiinteistöjen vuokratuloista ja Lehto Components Oy:n materiaalimyynneistä. Energiarakentamisen liiketoiminnasta ei vielä vuoden 2024 aikana syntynyt merkittävää liikevaihtoa.
Konsernin liiketulos jatkuvista toiminnoista oli -5,7 miljoonaa euroa, mihin vaikuttivat erityisesti alhainen liikevaihto, Lehto Components Oy:n tehtaiden ylläpitokustannukset, emoyhtiön toiminnan supistamisesta aiheutuneet kustannukset sekä uuden liiketoiminnan käynnistämiseen liittyvät kustannukset.
Tulos lopetetuista toiminnoista oli 0,4 miljoonaa euroa. Lopetetut toiminnat sisältävät konkurssiin menneiden tytäryhtiöiden tulokset konkurssipäivään saakka sekä Lehto Sverige Ab:n toiminnan tuloksen koko tilikauden ajalta.
Tilikauden tulos oli -2,9 miljoonaa euroa. Tulosta paransi tulosvaikutteisesti kirjatut 6,2 miljoonan euron saneerausohjelman mukaiset velkojen leikkaukset.
Konsernin toiminnan, rakenteen ja strategian merkittävien muutosten sekä tilikauden aikana tapahtuneiden jatkuvien toimintojen luokittelumuutoksen vuoksi vuoden 2024 taloudelliset tiedot eivät ole järkevästi vertailukelpoisia aiempien vuosien taloudellisten tietojen kanssa.
| Konserni | 7-12/ 2024 |
7-12/ 2023 * |
1-12/ 2024 |
1-12/ 2023 * |
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto jatkuvista toiminnoista, Meur | 0,7 | 1,6 | 1,1 | 4,5 |
| Liiketulos jatkuvista toiminnoista, Meur | -1,0 | -14,7 | -5,7 | -24,7 |
| Tulos jatkuvista toiminnoista, Meur | 2,8 | -16,7 | -3,3 | -28,5 |
| Tulos lopetetuista toiminnoista, Meur | 0,0 | -41,4 | 0,4 | -50,6 |
| Kauden tulos, Meur | 2,7 | -58,1 | -2,9 | -79,0 |
| Rahavarat, Meur | 2,2 | 6,1 | 2,2 | 6,1 |
| Omavaraisuusaste, % | 8,2 % | -12,1 % | 8,2 % | -12,1 % |
*Vertailukauden tuloslaskelman luvut ovat muuttuneet jatkuvien toimintojen luokittelumuutoksen vuoksi. Tässä raportissa lopetettuina toimintoina esitetään konkurssiin menneet yhtiöt sekä Ruotsin toiminnot.
Konsernin kassavarat heikkenivät tilikauden aikana, mutta kasvoivat vuoden lopulla liikkeeseen lasketun vaihtovelkakirjalainan ansiosta 2,2 miljoonaan euroon.
Konsernin henkilöstön määrä väheni merkittävästi tilikauden aikana. Joulukuun lopussa konsernissa oli 76 työntekijää, joista 67 oli täysi- tai osa-aikaisesti lomautettuna. Lomautetut henkilöt ovat Lehto Components Oy:n työntekijöitä.

Energiarakentamisen liiketoiminta perustuu sähkövarastojen hyödyntämiseen sähkömarkkinoiden tuotannon ja kysynnän tasapainottamisessa (ns. reservi- ja tukkumarkkinat) sekä kiinteistöjen energiansäästöratkaisuissa.
Sääriippuvaisen tuuli- ja aurinkovoiman voimakas kasvu aiheuttaa sähkön tuotannon ja kulutuksen välistä epätasapainoa, mikä puolestaan synnyttää epätasapainoa sähköverkkoihin. Sähköverkkojen epätasapainoa voidaan hallita sähkövarastoilla, jotka mahdollistavat sähkön lataamisen ja purkamisen tarvittaessa. Kun sähkön tuotanto on suurta, sähkövarastoihin ladataan energiaa ja tuotannon ollessa alhaista niistä otetaan energiaa. Jo nykyisin sähköverkkoihin on liitettynä säätöreservejä, joiden avulla varaudutaan sähkön taajuuden, tuotannon ja kulutuksen muutoksiin, mutta reservien tarve lisääntyy nyt voimakkaasti uusiutuvien energialähteiden kasvun seurauksena.
Iso osa Suomessa ja Euroopassa toimivista tai rakenteilla olevista sähkövarastoista on niin sanottuja akkupuistoja, joissa yhteen pisteeseen on sijoitettu suhteellisen suuri sähkön varastointikapasiteetti. Lehdon ensisijaisena tavoitteena on rakentaa hajautettu sähkövarastojärjestelmä, jossa suhteellisen pieniä akkuja sijoitetaan kiinteistöihin eri puolelle Suomea. Tämä malli mahdollistaa olemassa olevien sähköliittymien hyödyntämisen ja palvelee myös kiinteistöjen omia energiansäästötarpeita. Kun sähkövarastot on kytketty kiinteistön omaa sähköntuotantoon, esimerkiksi aurinkopaneelien tuottama kiinteistön tarpeen ylittävä sähköenergia voidaan varastoida akkuun ja varastoitua sähköä voidaan käyttää energian ollessa kallista. Hajautetun sähkövarastojärjestelmän lisäksi yhtiön tavoitteena on rakentaa kiinteistöistä irrallaan olevia keskisuuria akkupuistoja.
Lehto myös kehittää ratkaisua, jossa kiinteistön talotekniikkaratkaisut (mm. ilmanvaihto, lämmitys) toimivat yhdessä akkujen kanssa sähköverkkojen tasapainottajina. Lehdon kumppaniyrityksellä on ohjauksessaan laajan kiinteistökannan talotekniset ratkaisut, mikä mahdollistaa talotekniikan hyödyntämisen sähköverkon tasapainottamisessa. Kiinteistöihin sijoitetut sähkövarastot voivat samanaikaisesti palvella kiinteistön tarpeita ja toimia reservi- ja tukkumarkkinoilla.
Energiarakentamisen liiketoiminnassaan Lehto hankkii sopivat akkujen käyttöpaikat (rakennuksia tai maaalueita), suunnittelee ja toteuttaa akkujen asennukset käyttöpaikkoihin, kytkee tarvittaessa akut osaksi kiinteistön omaa energiaratkaisua, hankkii tarvittavat luvat, sekä tekee tarvittavat sopimukset kiinteistönomistajien, sähköverkkoyhtiöiden ja liiketoiminnan kumppaniyritysten kanssa. Akut ostetaan tai vuokrataan ja niiden toimintaa ohjataan kumppaniyrityksen ohjelmistolla.
Liiketoiminnan tuotot syntyvät Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin maksamista reservimarkkinakorvauksista, Nord Pool -markkinapaikalta saatavista sähkön myyntiin ja ostoon perustuvista tuotoista sekä kiinteistöjen omistajien ja käyttäjien maksamista korvauksista. Lehto myös kehittää akkupuistohankkeita myytäväksi alan sijoittajille.

Yhtiö aloitti energiarakentamisen liiketoiminnan arvioinnin jo vuoden 2023 aikana, jolloin yhtiö aloitti perehtymisen energiarakentamisen markkinalogiikkaan, markkinatoimijoihin ja teknologioihin.
Keväällä 2024 yhtiö aloitti systemaattisen hankekehityksen, jonka tavoitteena on hankkia oikeuksia käyttää kiinteistöjä ja maa-alueita sähkövarastojen sijoituspaikkoina sekä sopia tarvittavista sähköliittymistä sähköverkkoyhtiöiden kanssa.
Kesän aikana yhtiö toteutti ensimmäisen pilottihankkeen, jossa onnistuneesti testattiin ja varmennettiin sähkövarastojen ohjaustoiminnot ja yhteensopivuus eri teknisiin rajapintoihin. Kyseinen sähkövarasto on ollut reservimarkkinoiden käytössä vuoden kolmannesta neljänneksestä alkaen.
Toisen vuosipuoliskon aikana yhtiö rakensi sähkövarastojen hankintakanavia ja teki hankekehitystä, minkä tuloksena yhtiöllä on hyvät edellytykset liiketoiminnan laajentamiseen.
Liiketoiminnan alkuvaiheeseen liittyvien epävarmuuksien takia Lehto ei esitä täsmällistä arviota vuoden 2025 liikevaihdon tai liiketuloksen kehityksestä.
Vuoden 2025 aikana Lehdon tavoitteena on rakentaa merkittävästi lisää uutta sähkövarastokapasiteettia, jota käytetään ensisijaisesti reservi- ja tukkumarkkinoilla, mutta myös kiinteistöjen omien energiaratkaisujen yhteydessä.
Vuosien 2026-2028 aikana Lehdon tavoitteena on rakentaa uutta sähkövarastokapasiteettia siten, että sähkövarastoista kertyvä liikevaihto vuonna 2028 olisi noin 25 miljoonaa euroa ja liiketulos yli 10% liikevaihdosta.
Liiketoiminta edellyttää merkittäviä akkuinvestointeja, jotka hankitaan osin vuokraamalla ja osin omaan taseeseen ostamalla. Liiketoiminnan alkuvaiheen käyttöpääomatarpeet hoidetaan Lehdon saneerausohjelmassa määrättyjen pääomasijoitusten avulla.
Lehto Group Oyj:n yrityssaneerausohjelma vahvistettiin 24.9.2024.

Konsernin taseessa tapahtui isoja muutoksia tilikauden aikana. Tytäryhtiöiden konkurssien seurauksena taseesta poistui paljon varoja ja emoyhtiön saneerausohjelman mukaisten toimien myötä yhtiön velat pienenivät ja oma pääoma palautui positiiviseksi. Omavaraisuusaste tilikauden päättyessä oli 8,2 %.
| Konsernitase, Meur | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varat | 6,4 | 11,9 |
| Lyhytaikaiset varat | ||
| Vaihto-omaisuus, ilman IFRS 16-omaisuuseriä | 0,7 | 0,0 |
| Vaihto-omaisuus, IFRS 16-omaisuuserät | 0,0 | 73,6 |
| Lyhytaikaiset saamiset | 0,2 | 12,1 |
| Rahavarat | 2,2 | 6,1 |
| Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät | 2,4 | 0,0 |
| Varat yhteensä | 11,8 | 103,7 |
| Oma pääoma | 1,0 | -12,4 |
| Rahoitusvelat | 3,5 | 20,6 |
| Vuokrasopimusvelat | 0,0 | 59,1 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat velat (saadut ennakot) | 0,0 | 1,7 |
| Muut velat | 4,7 | 34,7 |
| Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat | 2,6 | 0,0 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 11,8 | 103,7 |
Pitkäaikaiset varat, 6,4 miljoonaa euroa, muodostuvat valtaosin Lehto Components Oy:n Oulaisten tehdasrakennuksesta ja koneista ja kalusteista. Pitkäaikaiset varat sisältävät myös yhteensä 1,5 miljoonaa euroa omistuksia ja osuuksia kiinteistöosakeyhtiöissä ja yhdessä hankeyhtiössä.
Vaihto-omaisuus, 0,7 miljoonaa euroa, koostuu pääosin Lehto Components Oy:n materiaaleista ja valmiista tuotteista.
Rahavarat kasvoivat joulukuussa 2024 toteutetun 2,5 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan merkinnän seurauksena. Merkinnästä 0,5 miljoonaa euroa toteutettiin aiemmin vuoden 2024 aikana Lehto Group Oyj:lle annetun lainan muuttamisena vaihtovelkakirjalainaksi.
Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät koostuvat Lehto Components Oy:n Hartolan tehtaaseen liittyvistä vuokraoikeuksista sekä koneista ja kalustosta.
Rahoitusvelat pienenivät merkittävästi, kun 15 miljoonan vaihtovelkakirjalaina konvertoitiin osakkeiksi. Vaihtovelkakirjalainan korkovelkoja leikattiin osana Yhtiön saneerausmenettelyä. Korkovelkojen leikkauksilla oli 0,5 miljoonan euron ja PIK-korkovelkojen leikkauksilla 0,9 miljoonan euron tulosta parantava vaikutus, jotka sisältyvät rahoituseriin. Vaihtovelkakirjalainan konvertoinnin seurauksena Yhtiön osakemäärä kasvoi 75 000 000 osakkeella ja konsernin oma pääoma parani 13,9 miljoonalla eurolla.

Tilinpäätöshetkellä rahoitusvelkojen määrä oli 3,5 miljoonaa euroa, mistä valtaosan muodostaa vakuudellinen RCF-pankkivelka. Kyseinen velka maksetaan takaisin yhtiön saneerausohjelmassa määritellyn aikataulun mukaisesti. RCF-pankkivelan vakuudeksi on pantattu mm. kaikki Lehto Group Oyj:n omistamien kiinteistöyhtiöiden osakkeet ja merkittävimmät saamiset, sekä myös konkurssiin menneiden tytäryhtiöiden omaisuutta. Mikäli tytäryhtiöiden konkurssipesien omaisuutta käytetään Lehto Group Oyj:n RCF-pankkivelan takaisinmaksuun, kyseiset konkurssipesät tulevat Lehto Group Oyj:n velkojaksi alkuperäisen velkojan oikeuksilla.
Muut velat ovat pääosin saneerausohjelman mukaisia vakuudettomia velkoja ja lisäksi tavanomaisia osto- ja siirtovelkoja.
Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat ovat IFRS 16 -standardin mukaisia Lehto Components Oy:n Hartolan tehtaan tulevia vuokravelvoitteita.
Emoyhtiö Lehto Group Oyj:llä on tytäryhtiöiltään Lehto Components Oy:ltä, Koy Oulun Eteläkeskukselta, Koy Ylivieskan Arvokiinteistöltä yhteensä 12,9 miljoonan euron lainasaamiset.
31.12.2024 Lehto laski liikkeelle uuden 2,5 miljoonan euron määräisen oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan, joka tarjottiin merkittäväksi Yhtiön suurimmalla osakkeenomistajalle Lehto Invest Oy:lle, joka merkitsi lainan kokonaisuudessaan.
Laina täyttää kaikki osakeyhtiölain 12 luvussa tarkoitetun pääomalainan ehdot ja konsernilla on täysi ja yksinomainen oikeus päättää sekä koron että lainan takaisinmaksusta. Ehtojen perusteella laina on luokiteltu oman pääoman eräksi. Lainalle on sovittu 14 prosentin vuosikorko. Lainalle ei ole maksettu korkoa.
Pääomalaina ja korko saadaan maksaa selvitystilassa ja konkurssissa kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella. Lainalla ei ole eräpäivää eikä lainalle anneta vakuutta.
Lainan perusteella Lainanantajalle annetaan vastikkeetta yksi erityinen oikeus, jonka perusteella voidaan merkitä enintään 12 500 000 Yhtiön uutta osaketta. Mikäli kuitenkin myös Lainan korko konvertoidaan osakkeiksi, voi hallitus päättää muuttaa osakemäärää.
Kunkin osakkeen merkintähinta on 0,20 euroa eli yhteensä kaikista tarjotuista osakkeista Lainan määrää vastaava 2 500 000 euroa. Osakkeiden merkintäaika alkaa Lainan nostopäivästä 31.12.2024 ja päättyy 31.12.2031. Osakkeiden merkintähinta on maksettava merkinnän tekemisen yhteydessä kuittaamalla Lainaa vastaavasti takaisinmaksetuksi. Merkintähinta kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti. Tilikauden aikana 8.2.2024 Lehto Group Oyj:n operatiiviset tytäryhtiöt Lehto Asunnot Oy, Lehto Tilat Oy ja Lehto Korjausrakentaminen Oy asetettiin konkurssiin. Konkurssiin asetetut yhtiöt kattoivat käytännössä kokonaan Lehdon asuntojen ja toimitilojen rakentamista koskevat liiketoiminnat ja ne muodostivat siten suurimman osan Lehto-konsernin liikevaihdosta. Lisäksi emoyhtiö Lehto Group Oyj asetettiin saneerausmenettelyyn käräjäoikeuden päätöksellä 16.2.2024. Saneerausohjelma vahvistettiin 24.9.2024 ja osana saneerausmenettelyä Lehto luopuu kokonaan rakennusliiketoiminnasta sekä siihen liittyvistä omistuksista ja suuntautuu energiarakentamisliiketoimintaan.
Tilikauden aikana yhtiön 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina vaihdettiin saneerausmenettelyn mukaisesti Lehdon uusiin ja/tai olemassa oleviin osakkeisiin. Lisäksi yhtiö laski liikkeelle 2,5 miljoonan euron määräisen oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan.
Tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä yhtiö on tehnyt arvion toiminnan jatkuvuuden edellytyksistä. Yhtiö tarvitsee kassavaroja ja kassatuloja juoksevien toimintamenojen kattamiseen, sähkövarastohankkeiden toteuttamiseen ja saneerausohjelman mukaisten saneerausvelkojen maksamiseen.
Yhtiö arvioi, että seuraavien 12 kuukauden kassamenot voidaan rahoittaa pääpiirteissään seuraavasti:
Arvioinnissa on otettu huomioon, että yhtiö on saneerausohjelmassa ja sen liiketoimintaan liittyy tavanomaista enemmän riskejä.
Kassavarojen riittävyys riippuu erityisesti omaisuuserien myyntien onnistumisesta ja ajoittumisesta. Yhtiö on myös identifioinut keinoja nopeuttaa liiketoiminnan kassavirtoja, jos omaisuuserien myynnit viivästyvät.
Yhtiön ja konsernin toiminnan jatkuvuus on riippuvainen sen kyvystä toteuttaa seuraavien 12 kuukauden kassamenojen rahoittamiseksi suunnitellut toimenpiteet. Mikäli toimenpiteitä ei kyetä toteuttamaan, tämä seikka osoittaa sellaista olennaista epävarmuutta, jolla saattaa olla merkittävää vaikutusta yhtiön kykyyn jatkaa toimintaansa. Arvion mukaan uuden energiarakentamisen liiketoiminnan hankkeista alkaa syntymään positiivista kassavirtaa vuoden 2025 aikana. Energiarakentamisen liiketoiminnan kehittymisvauhdilla ei ole merkittävää vaikutusta toiminnan jatkuvuuteen seuraavien 12 kuukauden aikana.

Keskeisimpiä vuotta 2025 koskevia riskejä on kuvattu seuraavassa.
Yhtiöllä ei ole tämän toimintakertomuksen laatimishetkellä merkittäviä säännöllisiä tulovirtoja. Yhtiön juoksevat kulut voidaan vuoden 2025 aikana kattaa olemassa olevilla kassavaroilla, mutta olemassa olevat rahavarat eivät riitä liiketoimintasuunnitelman mukaisten sähkövarastoinvestointien ja saneerausohjelmassa määrättyjen velkojen maksamiseen. Vaikka Lehdon reservi- ja tukkumarkkinatuottojen ennakoidaan kasvavan vuoden 2025 aikana, yhtiön tulee myydä omaisuuseriään ja hankkia sähkövarastoinvestointeihin velkarahoitusta selvitäkseen kaikista tulevista maksuistaan.
Epäonnistuminen sähkövarastohankkeiden rahoituksen hankinnassa tai omaisuuserien myynnissä voisi johtaa tilanteeseen, jossa yhtiö ei kykene suorittamaan kaikkia maksuvelvoitteitaan.
Liiketoiminta on vielä alkuvaiheessa ja sen laajentaminen edellyttää muun muassa teknistä arviointia ja suunnittelua, hankintakanavien rakentamista, sopivien energiahankekohteiden löytämistä, hankkeiden operatiivista toteuttamista, rahoituksen saamista sekä yhteistyötahojen löytämistä ja yhteistyömallien rakentamista. Epäonnistuminen näiden toteutuksessa voi johtaa viiveisiin liiketoiminnan käynnistymisessä ja maksuvalmiuden heikkenemiseen.
Yhtiö käy neuvotteluita Lehto Components Oy:n tehdastoimintojen myymisestä. On mahdollista, että tehdastoimintoja ei saada myytyä tai tehdastiloja ja -kalustoa ei saada vuokratuksi. Tällaisessa tilanteessa yhtiölle jäisi tehtaiden ylläpitoon liittyviä kulurasitteita eikä yhtiö mahdollisesti pystyisi selviytymään maksuistaan.
Konsernin henkilöstön määrä väheni merkittävästi tilikauden aikana. Joulukuun lopussa konsernissa oli 76 työntekijää, joista 67 oli täysi- tai osa-aikaisesti lomautettuna. Lomautetut henkilöt ovat Lehto Components Oy:n työntekijöitä.
Henkilöstön palkitsemisen periaatteet on kuvattu yhtiön www-sivuilla saatavilla olevassa palkitsemisraportissa osoitteessa https://lehto.fi/sijoittajille/hallinnointi/palkitseminen/.
Lehdon tytäryhtiö Lehto Components Oy on vuosien ajan kehittänyt ja valmistanut rakennusteknisiä moduuleja ja komponentteja, kuten kylpyhuone-keittiömoduuleja, asuntojen tilaelementtejä, seinäelementtejä, suurkattoelementtejä, talotekniikkamoduuleja ja ikkunoita. Moduloinnilla pyritään parantamaan rakentamisen laatua ja nopeuttamaan rakentamisprosessia. Vuoden 2024 aikana Lehto Components Oy:n tehtaiden toiminta on ollut pysähdyksissä ja Lehto on käymässä neuvotteluja tehtaidensa myymisestä.
Vuonna 2024 Lehto aloitti energiarakentamisen liiketoiminnan, jonka tarpeisiin Lehto kehittää yhdessä kumppaniyrityksen kanssa ratkaisua, jossa kiinteistön talotekniikkaratkaisut (ilmanvaihto, lämmitys) kytketään palvelemaan sähkön reservimarkkinoiden tarpeita. Tilikauden aikana syntyneistä kehittämismenoista 0,2 miljoonaa euroa on aktivoitu taseeseen.

Lehdon energiarakentamisen liiketoiminta on vielä pientä, minkä vuoksi Lehdolla ei ole sääntelyyn perustuvaa velvoitetta raportoida EU:n kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) mukaisesti.
Lehdon tavoitteena on toimia yleisesti hyväksyttyjen vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti ympäristöasioissa, sosiaalisen vastuun asioissa ja hallinnossa.
Energiarakentamisen liiketoiminnan laajentuessa Lehto tulee määrittelemään erilliset vastuullisuuden painopistealueet, tavoitteet ja mittarit sekä vastuullisuutta tukevat prosessit, jotka palvelevat Lehdon liiketoimintaa.
Tilikauden päättyessä konsernin muodostivat emoyhtiö Lehto Group Oyj sekä sen täysin omistamat tytäryhtiöt Lehto Components Oy, Lehto Energia Oy, Lehto Sverige Ab ja Koy Oulun Eteläkeskus. Lisäksi konserniin kuului osuuksia kiinteistöosakeyhtiöistä.
Energiarakentamisen liiketoimintaa harjoitetaan vain emoyhtiö Lehto Group Oyj:ssä. Tytäryhtiöillä ei tämän toimintakertomuksen laatimishetkellä ole muuta liiketoimintaa kuin kiinteistöjen vuokraustoimintaa.
8.2.2024 kolme Lehdon tytäryhtiötä Lehto Asunnot Oy, Lehto Tilat Oy ja Lehto Korjausrakentaminen Oy asetettiin konkurssiin. 19.3.2024 Lehto myi tytäryhtiönsä Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy:n koko osakekannan.
Lehto Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, mutta osakkeiden kaupankäynti keskeytettiin 6.2.2024. Kaupankäynti on tämän toimintakertomuksen laatimishetkellä edelleen keskeytettynä.
Yhtiön osakkeiden lukumäärä vuoden 2024 lopussa oli 87 339 410 kpl ja yhtiöllä oli 13 954 osakkeenomistajaa. Yhtiön hallussa oli 203 424 osaketta. Yhtiöllä on yksi osakesarja ja kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiön yhtiökokouksessa.
Yhtiön vuonna 2022 liikkeeseen laskema 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina konvertoitiin osakkeiksi 31.12.2024. Konversiossa syntyi yhteensä 75 000 000 uutta osaketta, jotka rekisteröitiin kaupparekisteriin 31.1.2025, jolloin yhtiön osakkeiden lukumäärä kasvoi 162 339 410 osakkeeseen.
Vaihtovelkakirjalainan konversion jälkeen yhtiön hallituksen jäsenten, toimivan johdon ja heidän määräysvaltayhteisöjensä yhteenlaskettu omistusosuus yhtiön kaikista osakkeista on noin 50,3%.
31.12.2024 Lehto laski liikkeelle myös uuden 2,5 miljoonan euron määräisen oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan, joka tarjottiin merkittäväksi Yhtiön suurimmalla osakkeenomistajalle Lehto Invest Oy:lle, joka merkitsi lainan kokonaisuudessaan. Tämän toimintakertomuksen laatimishetkellä lainaa ei ole konvertoitu osakkeiksi miltään osin.
Osakkeella ei ole käyty kauppaa 5.2.2024 jälkeen. Ajalla 1.1.–5.2.2024 osakkeen ylin kurssi oli 0,0578 euroa ja alin kurssi 0,0151 euroa. Osakkeiden vaihto kyseisellä ajanjaksolla oli 18 708 406 kpl. Osakkeen päätöskurssi 5.2.2024 oli 0,0318 euroa.
Yhtiö ei vastaanottanut liputusilmoituksia tilikauden aikana.
Tilikauden päättymisen jälkeen 31.1.2025 yhtiö vastaanotti liputusilmoituksen, jonka mukaan Hannu Lehdon ja hänen määräysvaltayhteisönsä Lehto Invest Oy:n (yhdessä "Pääomistaja") yhteenlaskettu omistusosuus Lehto

Group Oyj:n kaikista osakkeista ja äänistä oli vaihtovelkakirjalainan konvertoinnin yhteydessä kasvanut 51,75 prosenttiin. Pääomistaja kuitenkin ilmoitti käyttävänsä arvopaperimarkkinalain 11 luvun 21 §:n 5 momentin mukaista poikkeussäännöstä, ja luopuvansa tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä ääniosuudestaan kuukauden kuluessa tarjousvelvollisuuden syntymisestä. 28.2.2025 Pääomistaja ilmoitti, että se oli luovuttanut 2 900 000 osaketta, minkä seurauksena Pääomistajan yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n kaikista osakkeista ja äänistä oli laskenut 49,96 prosenttiin.
31.1.2025 Lehto Group Oyj vastaanotti liputusilmoituksen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta. Ilmoituksen mukaan Ilmarisen yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n osakkeista ja äänistä oli 31.1.2025 noussut 7,08 prosenttiin vaihtovelkakirjalainan osakkeiksi konvertoinnin seurauksena.
Tilikauden aikana ei hankittu tai luovutettu omia osakkeita.
19.6.2024 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta 1.1.– 31.12.2023 vahvistetun taseen perusteella ei makseta osinkoa.
Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin neljä. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Hannu Lehto ja Jani Nokkanen sekä uusiksi jäseniksi Tarja Teppo ja Timo Okkonen. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vuoden 2025 varsinaiseen yhtiökokoukseen.
Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen toimialaa koskevan kohtaa siten, että se sisältää energiapalvelut, energian varastoinnin ja jakelun, energiansäästöpalvelut ja energiatuotannon laitteiden omistuksen ja myynnin.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että hallituksella on valtuutus päättää yhteensä noin 114 miljoonan uuden osakkeen liikkeeseen laskemisesta, mikä vastasi noin 131 % yhtiön silloisesta osakemäärästä (87 339 410 osaketta). Valtuutuksesta noin 39 miljoonaa osaketta voidaan käyttää osakeanteihin tai optiooikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen, ja 75 miljoonaa osaketta yhtiön 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan konvertoimiseen osakkeiksi.
Edellä mainitut sekä muut varsinaisen yhtiökokouksen päätökset on kerrottu 19.6.2024 julkaistussa pörssitiedotteessa.

Lehdon 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan konversiossa syntyneet 75 miljoonaa uutta osaketta rekisteröitiin kaupparekisteriin 31.1.2025. Samassa yhteydessä Hannu Lehdon ja hänen määräysvaltayhteisönsä Lehto Invest Oy:n (yhdessä "Pääomistaja") yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n kaikista osakkeista ja äänistä kasvoi 51,75 prosenttiin. Pääomistaja kuitenkin ilmoitti käyttävänsä arvopaperimarkkinalain 11 luvun 21 §:n 5 momentin mukaista poikkeussäännöstä, ja luopuvansa tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä ääniosuudestaan kuukauden kuluessa tarjousvelvollisuuden syntymisestä eli 28.2.2025 mennessä.
31.1.2025 Lehto Group Oyj vastaanotti liputusilmoituksen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta. Ilmoituksen mukaan Ilmarisen yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n osakkeista ja äänistä oli 31.1.2025 noussut 7,08 prosenttiin vaihtovelkakirjalainan osakkeiksi konvertoinnin seurauksena.
28.2.2025 Lehto Group Oyj vastaanotti liputusilmoituksen Hannu Lehdolta määräysvaltayhteisöineen (Lehto Invest Oy). Ilmoituksen mukaan Lehto Invest Oy oli 28.2.2025 luovuttanut 2 900 000 osaketta, minkä seurauksena Hannu Lehdon ja Lehto Invest Oy:n yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n kaikista osakkeista ja äänistä oli laskenut 49,96 prosenttiin.
Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1.–31.12.2024 ei jaeta osinkoa.
25.4.2025 Lehto Group Oyj Hallitus



| 1.1.2024 - | 1.1.2023 - | ||
|---|---|---|---|
| Jatkuvat toiminnot | Liitetieto | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
| Liikevaihto | 3 | 1 086 | 4 454 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 4 | 754 | 2 399 |
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos | -206 | -887 | |
| Materiaalit ja palvelut | -709 | -5 938 | |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | 5 | -2 177 | -7 880 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 6 | -960 | -5 568 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 7 | -3 447 | -11 300 |
| Liiketulos | -5 660 | -24 720 | |
| Rahoitustuotot | 8 | 6 175 | 26 |
| Rahoituskulut | 8 | -3 858 | -3 723 |
| Tulos ennen veroja | -3 342 | -28 417 | |
| Tuloverot | 9, 18 | -1 | -31 |
| Tilikauden tulos jatkuvista toiminnoista | -3 343 | -28 448 | |
| Tilikauden tulos lopetetuista toiminnoista | 2 | 409 | -50 601 |
| Tilikauden tulos | -2 934 | -79 049 | |
| Tuloksen jakautuminen | |||
| Emoyhtiön omistajille | -2 934 | -79 049 | |
| Määräysvallattomille omistajille | 0 | 1 | |
| -2 934 | -79 049 | ||
| Muut laajan tuloksen erät | |||
| Erät, jotka voidaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi: | |||
| Muuntoerot | 23 | -106 | 119 |
| -106 | 119 | ||
| Laajan tuloksen jakautuminen | |||
| Emoyhtiön omistajille | -3 040 | -78 931 | |
| Määräysvallattomille omistajille | 0 | 1 | |
| -3 039 | -78 930 | ||
| Emoyrityksen omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu | |||
| osakekohtainen tulos, euroa/osake | 10 | ||
| Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä keskimäärin, laimentamaton |
88 078 609 | 87 257 649 | |
| Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä keskimäärin, laimennettu |
88 084 150 | 87 332 931 | |
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton, euroa/osake | -0,03 | -0,91 | |
| Osakekohtainen tulos, laimennettu, euroa/osake | -0,03 | -0,91 | |
| Osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot, laimentamaton, euroa/osake | -0,04 | -0,33 | |
| Osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot, laimennettu, | |||
| euroa/osake | -0,04 | -0,33 | |
| Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot, laimentamaton, euroa/osake Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot, laimennettu, |
0,00 | -0,58 | |
| euroa/osake | 0,00 | -0,58 |

| Liitetieto | 31.12.2024 | 31.12.2023 | |
|---|---|---|---|
| VARAT | |||
| Pitkäaikaiset varat | |||
| Muut aineettomat hyödykkeet | 12 | 243 | 423 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 13 | 4 668 | 6 603 |
| Sijoituskiinteistöt | 14 | 644 | 660 |
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 15 | 780 | 780 |
| Muut rahoitusvarat | 16 | 100 | 971 |
| Saamiset | 17 | - | 2 463 |
| Laskennalliset verosaamiset | 18 | - | 0 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 6 434 | 11 900 | |
| Lyhytaikaiset varat | |||
| Vaihto-omaisuus | 19 | 694 | 73 591 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 20 | 161 | 12 107 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat | 21 | - | 328 |
| Rahavarat | 22 | 2 159 | 5 802 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 3 014 | 91 828 | |
| Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät | 2 | 2 395 | 0 |
| VARAT YHTEENSÄ | 11 843 | 103 729 | |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| Oma pääoma | |||
| Osakepääoma | 100 | 100 | |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 102 589 | 88 695 | |
| Muuntoero | -215 | -110 | |
| Kertyneet voittovarat | -104 010 | -101 076 | |
| Pääomalainat | 2 500 | - | |
| Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma | 964 | -12 391 | |
| Määräysvallattomien omistajien osuus | 10 | 9 | |
| Oma pääoma yhteensä | 23 | 974 | -12 382 |
| Pitkäaikaiset velat | |||
| Varaukset | 24 | 10 | 7 745 |
| Rahoitusvelat | 25,27 | 1 775 | 0 |
| Vuokrasopimusvelat | 25,27,28 | 34 | 53 585 |
| Muut pitkäaikaiset velat | 26 | 3 511 | 110 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 5 330 | 61 441 | |
| Lyhytaikaiset velat | |||
| Varaukset | 24 | 100 | 2 931 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat velat (saadut ennakot) | 26 | - | 1 657 |
| Ostovelat ja muut velat | 26 | 1 078 | 23 922 |
| Rahoitusvelat | 25,27 | 1 710 | 20 621 |

| Vuokrasopimusvelat | 25,27,28 | 3 | 5 538 |
|---|---|---|---|
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 2 891 | 54 670 | |
| Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat | 2 649 | - | |
| Velat yhteensä | 10 870 | 116 110 | |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 11 843 | 103 729 |
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA, IFRS | 1 000 EUR | ||
|---|---|---|---|
| Liitetieto | 31.12.2024 | 31.12.2023 | |
| Liiketoiminnan rahavirrat | |||
| Tilikauden tulos | -2 934 | -79 049 | |
| Oikaisut: | |||
| Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa | -371 | -2 880 | |
| Poistot ja arvoalentumiset | 1 090 | 11 792 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut | -2 135 | 5 898 | |
| Luovutusvoitot | -255 | -376 | |
| Tuloverot | 3 | 129 | |
| Käyttöpääoman muutokset: | |||
| Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -2 670 | 42 250 | |
| Vaihto-omaisuuden muutos | 2 243 | 83 608 | |
| Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 5 | -57 511 | |
| Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista | -810 | -6 732 | |
| Saadut rahoitustuotot liiketoiminnasta | 15 | 74 | |
| Maksetut verot | -2 | -129 | |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | -5 822 | -2 925 | |
| Investointien rahavirrat | |||
| Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin | -1 | -41 | |
| Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin | -243 | -15 | |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 79 | 4 776 | |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat | - | 14 | |
| Lainasaamisten takaisinmaksut | 0 | 37 | |
| Osakkuusyhtiöiden hankinta | 15 | - | -780 |
| Saadut osingot | - | 0 | |
| Investointien nettorahavirta | -163 | 3 990 | |
| Rahoituksen rahavirrat | |||
| Lainojen nostot | 25 | - | 3 447 |
| Lainojen lyhennykset | 25 | -294 | -10 182 |
| Vuokrasopimusvelkojen maksut | 25,28 | -189 | -1 408 |
| Oman pääoman ehtoisen lainan nosto | 2 500 | - | |
| Lainojen järjestelypalkkiot | - | 0 | |
| Omien osakkeiden hankinta | 23 | - | -28 |
| Rahoituksen nettorahavirta | 2 017 | -8 172 | |
| Rahavarojen muutos (+/–) | -3 969 | -7 106 | |
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | -3 | 1 | |
| Rahavarat tilikauden alussa | 6 130 | 13 236 | |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 21, 22 | 2 159 | 6 130 |
Rahavirtalaskelman luvut sisältävät myös lopetettujen toimintojen rahavirrat.
1 000
| EUR | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma | ||||||||
| Osake pää oma |
Sijoite tun vapaan oman pää oman rahasto |
Muun toero |
Kerty neet voitto varat |
Pääoma -lainat |
Emo yhtiön omista jille kuuluva oma pääoma |
Määräys vallat tomien omista jien osuus |
Oma pääoma yhteensä |
|
| Oma pääoma 1.1.2023 | 100 | 88 695 | -229 | -22 003 | 66 563 | 9 | 66 571 | |
| Laaja tulos | ||||||||
| Tilikauden tulos | -79 049 | -79 049 | 1 | -79 049 | ||||
| Muut laajan tuloksen erät | 119 | 119 | 119 | |||||
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 119 | -79 049 | -78 931 | 1 | -78 930 | |||
| Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||||
| Omien osakkeiden hankinta ja siihen liittyvät kulut | -28 | -28 | -28 | |||||
| Osakeperusteinen palkitseminen | 5 | 5 | 5 | |||||
| Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä |
-23 | -23 | -23 | |||||
| Oma pääoma 31.12.2023 | 100 | 88 695 | -110 | -101 076 | -12 391 | 9 | -12 382 | |
| Oma pääoma 1.1.2024 | 100 | 88 695 | -110 | -101 076 | -12 391 | 9 | -12 382 | |
| Laaja tulos | ||||||||
| Tilikauden tulos | -2 934 | -2 934 | 0 | -2 934 | ||||
| Muut laajan tuloksen erät | -106 | -106 | -106 | |||||
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | -106 | -2 934 | -3 040 | 0 | -3 039 | |||
| Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||||
| Vaihtovelkakirjan konvertointi | 13 895 | 13 895 | 13 895 | |||||
| Pääomalainan nosto | 2 500 | 2 500 | 2 500 | |||||
| Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä |
13 895 | 2 500 | 16 395 | 16 395 | ||||
| Oma pääoma 31.12.2024 | 100 | 102 589 | -215 | -104 010 | 2 500 | 964 | 10 | 974 |

Lehto Group on energiarakentamisen ja kiinteistöalan konserni. Konsernin emoyhtiö on Lehto Group Oyj, jonka liiketoiminta on organisoitu sen tytäryhtiöille. Emoyhtiön kotipaikka on Kempele ja osoite on Voimatie 6, 90440 Kempele.
Lehto Group Oyj:n hallitus hyväksyi tilinpäätöksen 25.4.2025. Suomen osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tilinpäätös sen julkistamisen jälkeen pidettävässä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksella on myös mahdollisuus tehdä päätös tilinpäätöksen muuttamisesta. Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa emoyhtiön pääkonttorista osoitteesta Voimatie 6, 90440 Kempele.
Tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti. Tilikauden aikana 8.2.2024 Lehto Group Oyj:n operatiiviset tytäryhtiöt Lehto Asunnot Oy, Lehto Tilat Oy ja Lehto Korjausrakentaminen Oy asetettiin konkurssiin. Konkurssiin asetetut yhtiöt kattoivat käytännössä kokonaan Lehdon asuntojen ja toimitilojen rakentamista koskevat liiketoiminnat ja ne muodostivat siten suurimman osan Lehto-konsernin liikevaihdosta. Lisäksi emoyhtiö Lehto Group Oyj asetettiin saneerausmenettelyyn käräjäoikeuden päätöksellä 16.2.2024. Saneerausohjelma vahvistettiin 24.9.2024 ja osana saneerausmenettelyä Lehto luopuu kokonaan rakennusliiketoiminnasta sekä siihen liittyvistä omistuksista ja suuntautuu energiarakentamisliiketoimintaan.
Tilikauden aikana yhtiön 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina vaihdettiin saneerausmenettelyn mukaisesti Lehdon uusiin ja/tai olemassa oleviin osakkeisiin. Lisäksi yhtiö laski liikkeelle 2,5 miljoonan euron määräisen oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan.
Tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä yhtiö on tehnyt arvion toiminnan jatkuvuuden edellytyksistä. Yhtiö tarvitsee kassavaroja ja kassatuloja juoksevien toimintamenojen kattamiseen, sähkövarastohankkeiden toteuttamiseen ja saneerausohjelman mukaisten saneerausvelkojen maksamiseen. Yhtiö arvioi, että seuraavien 12 kuukauden kassamenot voidaan rahoittaa pääpiirteissään seuraavasti:
Arvioinnissa on otettu huomioon, että yhtiö on saneerausohjelmassa ja sen liiketoimintaan liittyy tavanomaista enemmän riskejä. Kassavarojen riittävyys riippuu erityisesti omaisuuserien myyntien onnistumisesta ja ajoittumisesta. Yhtiö on myös identifioinut keinoja nopeuttaa liiketoiminnan kassavirtoja, jos omaisuuserien myynnit viivästyvät. Yhtiön ja konsernin toiminnan jatkuvuus on riippuvainen sen kyvystä toteuttaa seuraavien 12 kuukauden kassamenojen rahoittamiseksi suunnitellut toimenpiteet. Mikäli toimenpiteitä ei kyetä toteuttamaan, tämä seikka osoittaa sellaista olennaista epävarmuutta, jolla saattaa olla merkittävää vaikutusta yhtiön kykyyn jatkaa toimintaansa. Arvion mukaan uuden energiarakentamisen liiketoiminnan hankkeista alkaa syntymään positiivista kassavirtaa vuoden 2025 aikana. Energiarakentamisen liiketoiminnan kehittymisvauhdilla ei ole merkittävää vaikutusta toiminnan jatkuvuuteen seuraavien 12 kuukauden aikana.
Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää johdolta tulevaisuuteen kohdistuvien kirjanpidollisten arvioiden ja olettamusten tekemistä sekä tekemään harkintaan perustuvia päätöksiä tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Nämä arviot ja päätökset vaikuttavat raportointikaudella kirjattavien varojen, velkojen, tuottojen ja kulujen määriin sekä esitettyihin ehdollisiin eriin.
Vuoden 2024 tilinpäätöstä laadittaessa johdon harkinta on liittynyt erityisesti toiminnan jatkuvuuden perusteiden arviointiin ja omaisuuserien arvostukseen. Lehdon rakennusliiketoimintaa koskevat liiketoiminnat, jotka ovat muodostaneet suurimman osan konsernin liikevaihdosta, asetettiin konkurssiin 8.2.2024 ja emoyhtiö asetettiin saneerausmenettelyyn käräjäoikeuden päätöksellä 16.2.2024. Konkurssiin asetetut tytäryhtiöt on yhdistelty 2024 vuoden tilinpäätöksessä tuloslaskelman osalta konkurssin asettamispäivään asti.
Konserniin jäävien varojen arvostus perustuu arvioon kerrytettävissä olevista rahamääristä tilanteissa, joissa ne alittavat jatkuvuuden periaatteella muodostuneen kirjanpitoarvon. Emoyhtiön saneerausmenettelyn mukaisella velkojen

leikkauksella oli 6,2 miljoonan euron tulosta parantava vaikutus, joka sisältyy rahoituseriin. Lisäksi 15 miljoonan vaihtovelkakirjalainat korkoineen vaihdettiin Lehdon osakkeisiin.
Seuraavassa on esitetty tietoa keskeisistä johdon harkintaa ja arvioita vaativista tilinpäätöksen osa-alueista.
Ajan kuluessa tuloutetuissa rakennusprojekteissa tuotto perustuu yleensä urakkasopimukseen ja hankkeiden tuottoennustetta arvioidaan säännöllisesti. Hankkeen kokonaiskustannukset perustuvat puolestaan johdon parhaaseen mahdolliseen arvioon projektin loppuunsaattamiseksi tarvittavien kokonaiskustannusten kehittymisestä. Projektin toteutuneita tuottoja ja kustannuksia sekä arvioitua lopputulosta seurataan säännöllisesti kuukausittain. Lehdon rakennusliiketoimintaa koskevat liiketoiminnat, jotka ovat muodostaneet suurimman osan konsernin liikevaihdosta, asetettiin konkurssiin 8.2.2024. Ajan kuluessa tuloutetut hankkeet liittyivät lopetettuihin toimintoihin.
Konserni arvioi säännöllisesti vaihto-omaisuuden mahdollista epäkuranttiutta parhaan arvionsa mukaisesti. Vaihtoomaisuudessa olevien valmiiden, mutta myymättömien kohteiden arvo on niiden hankintameno tai sitä alempi todennäköinen myyntihinta. Todennäköistä myyntihintaa arvioitaessa johto huomioi markkinatilanteen sekä myytävän kohteen mahdollisen kysynnän. Tilinpäätöksessä vaihto-omaisuus koostuu valmiista tuotteista, sekä tehtaiden materiaaleista ja tarvikkeista.
Varaukset koostuvat pääosin toimialalle tyypillisistä takuutyövarauksista. Määrä arvioidaan takuumenojen toteutumisesta olevan kokemusperäisen tiedon perusteella.
Konsernin koko liikearvo, 4,3 milj. euroa, kohdistui kokonaisuudessaan konkurssiin asetettujen rakennusliiketoimintaa harjoittavien tytäryhtiöiden harjoittamaan liiketoimintaan. Liikearvo on kirjattu tilinpäätöksessä 2023 pois taseesta arvonalentumistappiona.
Yhtiö ei esitä taseessa laskennallisia verosaamisia ja -velkoja, mutta liitetietojen kohdassa "Laskennalliset verot" esitetään ne määrät, jotka on kirjattu ennen niiden vähentämistä toisistaan perustuen konsernilla olevaan oikeuteen netottaa ne toisiaan vastaan. Netotetut laskennalliset verosaamiset ja -velat liittyvät vuokrasopimuksiin.
Konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2024 voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRICtulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisten, IFRS-säännöksiä täydentävien kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset.
Konsernitilinpäätös on laadittu perustuen alkuperäisiin hankintamenoihin lukuun ottamatta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavia eriä, jotka on arvostettu käypään arvoon. Tilinpäätöstiedot esitetään tuhansina euroina. Tilikaudella 2024 ei ole enää käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavia eriä
Konsernitilinpäätös sisältää Lehto Group Oyj:n sekä sellaiset tytäryhtiöt, joissa emoyhtiöllä on suoraan tai välillisesti yli 50 prosentin osuus osakkeiden äänimääristä tai joissa konsernilla on muutoin määräysvalta. Määräysvalta syntyy, kun konserni olemalla osallisena yhteisössä altistuu yhteisön muuttuvalle tuotolle tai on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja se pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä yhteisöä koskevaa valtaansa. Hankitut tytäryritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä alkaen, kun konserni on saanut niissä määräysvallan. Keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenetelmällä. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, sisäiset katteet sekä sisäiset saamiset ja velat eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Määräysvallattomien omistajien osuus sisältyy omaan pääomaan erillisenä eränä.
Konsernitilinpäätös sisältää tilikauden aikana konkurssiin asetettujen tytäryhtiöiden tuloslaskelmaerät konkurssiin asettamispäivään asti. Tuloslaskelmaerät on esitetty jatkuvina toimintoina.

Pitkäaikaiset omaisuuserät sekä lopetettuihin toimintoihin liittyvät varat ja velat luokitellaan myytävänä oleviksi, jos niiden kirjanpitoarvoja vastaavan määrän odotetaan kertyvän ensisijaisesti myynnistä sen sijaan, että ne kertyisivät jatkuvasta käytöstä liiketoiminnassa. Luokittelu myytävänä olevaksi edellyttää, että myynti on erittäin todennäköinen, omaisuuserän on nykyisessä kunnossaan välittömästi myytävissä tavanomaisin ehdoin, johto on sitoutunut omaisuuserän myyntiin ja myynnin oletetaan toteutuvan vuoden sisällä luokittelusta. Ennen kuin omaisuuserä tai luovutettavien erien ryhmään kuuluvat varat ja velat luokitellaan myytävänä olevaksi, niiden kirjanpitoarvot määritetään niihin sovellettavien IFRSstandardien mukaisesti. Luokittelupäivästä alkaen myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät on arvostettava kirjanpitoarvoon tai käypään arvoon vähennettynä myynnistä aiheutuneilla menoilla sen mukaan, kumpi näistä on alempi. Myytävänä olevista aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä ja aineettomista hyödykkeistä ei enää kirjata poistoja. Myytävänä olevat omaisuuserät, luovutettavien erien ryhmät, myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät muihin laajan tuloksen eriin kirjatut erät sekä luovutettavien erien ryhmään sisältyvät velat esitetään taseessa erillään muista eristä.
Lopetettu toiminto on konsernin osa, josta on luovuttu tai joka on luokiteltu myytävänä olevaksi, ja joka täyttää IFRS 5:n mukaiset lopetetun toiminnon luokittelukriteerit. Lopetettujen toimintojen tulos esitetään omana eränään konsernin tuloslaskelmassa ja vertailukauden luvut on oikaistu vastaavasti.
Lopetetut Ruotsin toiminnot sekä konkurssiin asetetut yhtiöt Lehto Asunnot Oy, Lehto Korjausrakentaminen Oy ja Lehto Tilat Oy on esitetty tilinpäätöksessä lopetettuna toimintona. Konsernin tuloslaskelmassa jatkuvat ja lopetetut toiminnot esitetään erikseen. Lopetetut toiminnot esitetään omana eränään ja luvuista on eliminoitu lopetettujen toimintojen väliset sisäiset liiketapahtumat.
Lopetetut toiminnot ja myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät on esitetty liitetiedossa "Lopetetut toiminnot ja myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät".
Aineelliset hyödykkeet arvostetaan poistoilla ja arvonalentumisilla vähennettyyn alkuperäiseen hankintamenoonsa. Ne poistetaan taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Konsernin aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet sisältävät koneet ja kaluston, sekä vuokrattavana olevan tehdaskiinteistön. Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden jäännösarvo, taloudellinen vaikutusaika ja poistomenetelmä tarkistetaan vähintään jokaisen tilikauden lopussa ja tarvittaessa oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden poistoaika on 3–20 vuotta.
Liiketoimintojen yhdistämisissä syntyvä liikearvo kirjataan määrään, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteessa ja aiemmin omistettu osuus yhteen laskettuina ylittävät hankitun nettovarallisuuden käyvän arvon. Liikearvoista ei kirjata poistoja, vaan ne testataan mahdollisen arvonalentumisen varalta vuosittain ja aina kun esiintyy jokin viite siitä, että arvo saattaa olla alentunut. Tätä tarkoitusta varten liikearvo on kohdistettu rahavirtaa tuottaville yksiköille. Liikearvo arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla.
Tilikauden aikana 8.2.2024 Lehto Group Oyj:n operatiiviset tytäryhtiöt Lehto Asunnot Oy, Lehto Tilat Oy ja Lehto Korjausrakentaminen Oy asetettiin konkurssiin. Konkurssiin asetetut yhtiöt kattoivat käytännössä kokonaan Lehdon asuntojen ja toimitilojen rakentamista koskevat liiketoiminnat ja ne muodostivat siten suurimman osan Lehto-konsernin liikevaihdosta, minkä vuoksi näistä kertyneelle liikearvolle ei ole enää perustetta, vaan koko liikearvo on kirjattu arvonalennuksena kokonaan pois tilinpäätöksessä 2023.

Aineeton hyödyke merkitään taseeseen alun perin hankintamenoon silloin, kun hankintameno on määritettävissä luotettavasti ja on todennäköistä, että omaisuuserästä johtuva odotettavissa oleva vastainen taloudellinen hyöty koituu konsernin hyväksi.
Aineettomat oikeudet ovat pääosin ohjelmistoja ja lisenssejä. Konsernin aineettomilla hyödykkeillä on rajallinen taloudellinen vaikutusaika ja ne kirjataan tasapoistoina kuluiksi niiden arvioidun taloudellisen vaikutusajan kuluessa.
Tutkimusmenot kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan. Kehittämismenoja aktivoidaan taseeseen, kun kehittämisvaiheen menot ovat luotettavasti määritettävissä ja pystytään osoittamaan, että kehittämiskohde tulee todennäköisesti tuottamaan vastaista hyötyä. Taseeseen kirjatut kehittämismenot sisältävät palveluostoja sekä mahdolliset aktivoidut vieraan pääoman menot, jotka välittömästi johtuvat hyödykkeen saattamisesta valmiiksi aiottuun käyttötarkoitukseen. Aiemmin kuluksi kirjattuja kehittämismenoja ei enää myöhemmin aktivoida.
Aineettomien oikeuksien ja muiden aineettomien hyödykkeiden poistoaika on 3–5 vuotta. Jäännösarvo, taloudellinen vaikutusaika ja poistomenetelmä tarkistetaan vähintään jokaisen tilikauden lopussa ja tarvittaessa oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.
Sijoituskiinteistöt ovat kiinteistöjä, joita konserni pitää hallussaan hankkiakseen vuokratuottoa tai omaisuuden arvonnousua tai niitä molempia. Sijoituskiinteistöt kirjataan alun perin hankintamenoon, johon sisällytetään transaktiomenot. Myöhemmin sijoituskiinteistöt arvostetaan alkuperäisiin hankintamenoihin, joista on vähennetty poistot ja arvonalentumiset. Sijoituskiinteistöt poistetaan tasapoistoina taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Maa-alueista ei tehdä poistoja. Konsernin sijoituskiinteistöt ovat liike- ja asuinkiinteistöjä, ja näiden rakennusten ja rakennelmien arvioitu taloudellinen vaikutusaika on 20 vuotta. Sijoituskiinteistöjen jäännösarvo, taloudellinen vaikutusaika ja poistomenetelmä tarkistetaan vähintään jokaisen tilikauden lopussa ja tarvittaessa oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.
Sijoituskiinteistöjen käypä arvo esitetään liitetietona. Sijoituskiinteistöistä saatavat vuokratuotot tuloutetaan tasaerinä vuokrakaudelle.
Konserni arvioi jokaisena raportointikauden päättymispäivänä, onko viitteitä siitä, että jonkin omaisuuserän arvo on alentunut. Jos viitteitä ilmenee, arvioidaan kyseisestä omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Liikearvosta kerrytettävissä oleva rahamäärä arvioidaan vuosittain riippumatta siitä, onko arvonalentumisesta viitteitä. Lisäksi liikearvon arvonalentumistestaus tehdään aina, kun esiintyy jokin viite siitä, että yksikön arvo saattaa olla alentunut. Arvonalentumisen kirjaamistarvetta tarkastellaan rahavirtaa tuottavien yksikköjen tasolla, eli sillä alimmalla yksikkötasolla, joka on pääosin muista yksiköistä riippumaton, ja jonka rahavirrat ovat erotettavissa ja pitkälle riippumattomia muiden vastaavien yksiköiden rahavirroista. Rahavirtaa tuottava yksikkö on konsernin alin sellainen taso, jolla liikearvoa seurataan sisäistä johtamista varten.
Tilikauden aikana 8.2.2024 Lehto Group Oyj:n operatiiviset tytäryhtiöt Lehto Asunnot Oy, Lehto Tilat Oy ja Lehto Korjausrakentaminen Oy asetettiin konkurssiin. Konkurssiin asetetut yhtiöt kattavat käytännössä kokonaan Lehdon asuntojen ja toimitilojen rakentamista koskevat liiketoiminnat ja ne muodostavat siten suurimman osan Lehto-konsernin liikevaihdosta, minkä vuoksi näistä kertyneelle liikearvolle ei ole enää perustetta, vaan koko liikearvo on kirjattu arvonalennuksena kokonaan tilinpäätöksessä 2023.
Kerrytettävissä oleva rahamäärä on omaisuuserän käypä arvo vähennettynä luovutuksesta johtuvilla menoilla tai käyttöarvo sen mukaan, kumpi niistä on suurempi. Käyttöarvolla tarkoitetaan kyseisestä omaisuuserästä tai rahavirtaa tuottavasta yksiköstä saatavissa olevia arvioituja vastaisia nettorahavirtoja, jotka diskontataan nykyarvoonsa. Diskonttauskorkona käytetään ennen veroa määritettyä korkoa, joka kuvastaa markkinoiden näkemystä rahan aikaarvosta ja omaisuuserään liittyvistä erityisriskeistä. Arvonalentumistappio kirjataan kuluna, kun omaisuuserän kirjanpitoarvo on suurempi kuin siitä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Mikäli arvonalentumistappio kohdistuu rahavirtaa tuottavaan yksikköön, se kohdistetaan ensin vähentämään rahavirtaa tuottavalle yksikölle kohdistettua liikearvoa ja tämän jälkeen vähentämään muita yksikön omaisuuseriä tasasuhteisesti. Arvonalentumistappion kirjaamisen yhteydessä poistojen kohteena olevan omaisuuserän taloudellinen vaikutusaika arvioidaan uudelleen. Muusta omaisuuserästä kuin liikearvosta kirjattu arvonalentumistappio peruutetaan siinä tapauksessa, että on tapahtunut muutos niissä arvioissa, joita on käytetty määritettäessä omaisuuserästä kerrytettävissä olevaa rahamäärää. Arvonalentumistappiota ei kuitenkaan

peruta enempää, kuin mikä omaisuuserän kirjanpitoarvo olisi ilman arvonalentumistappion kirjaamista. Liikearvosta kirjattua arvonalentumistappiota ei peruta missään tilanteessa.
Osakkuusyritykset ovat yrityksiä, joissa konsernilla on huomattava vaikutusvalta. Huomattava vaikutusvalta syntyy pääsääntöisesti silloin, kun konserni omistaa yli 20 % äänivallasta tai kun konsernilla on muutoin huomattava vaikutusvalta mutta ei määräysvaltaa. Osakkuusyritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmää käyttäen.
Vaihto-omaisuus arvostetaan hankintamenoon tai nettorealisointiarvoon sen mukaan, kumpi niistä on alempi. Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta, josta on vähennetty arvioidut tuotteen valmiiksi saattamiseen tarvittavat menot ja arvioidut myynnin toteutumiseksi välttämättömät menot.
Vaihto-omaisuus muodostuu myytäväksi tarkoitetuista valmiista tuotteista ja kohteista sekä toiminnassa käytettävistä aineista ja tarvikkeista. Näiden hankintameno muodostuu tontin arvosta ja muista rakentamisen raaka-aineista, vieraan pääoman menoista, suunnittelukuluista, välittömistä työsuorituksista johtuvista menoista sekä muista välittömistä ja välillisistä rakennushankkeisiin liittyvistä menoista.
Tilinpäätöksessä valtaosa vaihto-omaisuudesta koostuu Lehto Components Oy:n materiaaleista ja valmiista tuotteista.
Rahoitusvarat luokitellaan perustuen konsernin rahoitusvarojen hallinnoinnin liiketoimintamalliin ja niiden sopimusperusteisten rahavirtaominaisuuksien mukaisesti jaksotettuun hankintamenoon tai käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin.
Transaktiomenot sisällytetään rahoitusvarojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon, kun kyseessä on erä, jota ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat merkitään alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä taseeseen käypään arvoon ja transaktiomenot kirjataan tulosvaikutteisesti.
Kaikki rahoitusvarojen ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivänä, joka on päivä, jolloin konserni sitoutuu ostamaan tai myymään rahoitusinstrumentin. Rahoitusvarojen taseesta pois kirjaaminen tapahtuu silloin, kun konserni on menettänyt sopimusperusteisen oikeuden rahavirtoihin tai kun se on siirtänyt merkittäviltä osin riskit ja tuotot konsernin ulkopuolelle.
Rahavarat koostuvat vaadittaessa nostettavissa olevista pankkitalletuksista ja muista lyhytaikaisista, erittäin likvideistä sijoituksista, jotka ovat helposti vaihdettavissa etukäteen tiedossa olevaan määrään käteisvaroja, ja joiden arvomuutosten riski on vähäinen. Rahavaroihin luokitelluilla erillä on enintään kolmen kuukauden maturiteetti hankinta-ajankohdasta lukien.
Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvarat -ryhmään luokitellaan rahoitusvarat, joiden liiketoimintamallin tavoitteena on pitää hallussa rahoitusvarat eräpäivään asti sopimukseen perustuvien rahavirtojen keräämiseksi. Näiden erien rahavirrat koostuvat pelkästään pääomasta ja jäljellä olevaan pääomaan liittyvistä koroista.
Alkuperäisen arvostamisen jälkeen näiden rahoitusvarojen arvo määritetään jaksotettuun hankintamenoon käyttämällä efektiivisen koron menetelmää ja vähentämällä mahdollinen arvonalentuminen. Konserni kirjaa odotettavissa olevia luottotappioita koskevan vähennyserän rahoitusvaroihin kuuluvasta omaisuuserästä, joka on kirjattu jaksotettuun hankintamenoon. Odotettavissa olevat luottotappiot ja arvonalentumisesta johtuvat tappiot esitetään tuloslaskelman erässä "Liiketoiminnan muut kulut".
Konsernin jaksotettuun hankintamenoon kirjattaviin rahoitusvaroihin luokitellaan myyntisaamiset ja muut saamiset, jotka ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia varoja. Lyhytaikaisten myyntisaamisten ja muiden saamisten kirjanpitoarvon katsotaan vastaavan niiden käypää arvoa. Myyntisaamiset ja muut saamiset esitetään taseessa lyhytaikaisina varoina, mikäli niiden odotetaan realisoituvan 12 kuukauden kuluessa raportointikauden päättymisestä.
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat sisältävät vaadittaessa nostettavissa olevia rahastoosuuksia, jotka ovat lyhytaikaisia ja erittäin likvidejä sijoituksia. Sijoituksiin liittyy kuitenkin rahavaroja suurempi riski

arvonmuutoksesta. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat merkitään kirjanpitoon alun perin käypään arvoon, ja ne arvostetaan myöhemmin edelleen käypään arvoon. Käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti rahoituseriin.
Rahoitusvelat merkitään alun perin kirjanpitoon käypään arvoon. Transaktiomenot sisällytetään jaksotettuun hankintamenoon kirjattavien rahoitusvelkojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon. Myöhemmin rahoitusvelat arvostetaan efektiivisen koron menetelmällä jaksotettuun hankintamenoon. Rahoitusvelkoja sisältyy pitkä- ja lyhytaikaisiin velkoihin. Rahoitusvelat luokitellaan lyhytaikaisiksi, ellei konsernilla ole ehdotonta oikeutta siirtää velan maksua vähintään 12 kuukauden päähän raportointikauden päättymispäivästä.
Vaihtovelkakirjalainat luokitellaan yhdistelmäinstrumenteiksi, joiden sisältämät komponentit määritetään järjestelyn sisällön perusteella vieraaksi ja omaksi pääomaksi. Vieraan pääoman osuus kirjataan alun perin vastaavanlaisen vaihtooikeudettoman velan käypään arvoon. Oman pääoman osuus kirjataan alun perin koko instrumentin ja vieraan pääoman osuuden käypien arvojen erotuksena. Transaktiomenot kohdistetaan vieraan ja oman pääoman osuuksille niiden alkuperäisten kirjanpitoarvojen suhteessa. Vaihto-oikeuden arvo sisältyy käypään arvoon. Tämän jälkeen vieraan pääoman osuus arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmällä. Oman pääoman osuus luokitellaan uudelleen oman pääoman erien välillä, kun velkakirjoja vaihdetaan osakkeisiin, tai niiden voimassaolo lakkaa. Vertailutilikaudella ollut vaihtovelkakirjalaina on kokonaisuudessaan vaihdettu osakkeiksi. Yhtiöllä tilikauden lopussa oleva vaihto-oikeudellinen osakeyhtiölain tarkoittama pääomalaina puolestaan täyttää oman pääoman ehtoiselta instrumentilta vaadittavat ehdot ja on luokiteltu kokonaisuudessaan omaksi pääomaksi.
Yhtiö aktivoi ehdot täyttävän omaisuuserän hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta välittömästi johtuvat vieraan pääoman menot osaksi kyseisen omaisuuserän hankintamenoa. Ehdot täyttävä omaisuuserä on kyseessä silloin, kun sen valmiiksi saattaminen aiottuun käyttötarkoitukseen vie huomattavan pitkän valmistusajan. Aktivointi aloitetaan, kun omaisuuserästä syntyy kustannuksia, joista aiheutuu vieraan pääoman menoja, ja kun toimenpiteet, joilla omaisuuserä saatetaan aiottuun käyttöönsä tai myyntiin, ovat käynnissä. Aktivointi lopetetaan, kun kaikki olennaiset toimenpiteet, jotka liittyvät omaisuuserän saattamiseen aiottuun käyttöön tai myyntiin, on suoritettu loppuun. Omaperusteisissa asuntoprojekteissa vieraan pääoman menot aktivoidaan rakennusaikana ja kirjataan tulosvaikutteisesti liikevoiton yläpuolella projektikuluksi luovutushetkellä.
Varaus kirjataan, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissa luotettavasti. Konsernin varaukset ovat takuuvarauksia, jotka perustuvat arvioituihin valmistuneiden rakennusurakoiden jälkityökustannuksiin. Takuuvarauksen määrä arvioidaan takuumenojen toteutumisesta olevan kokemusperäisen tiedon perusteella. Mikäli takuutyövaraukset toteutuvat arvioitua suurempana, kirjataan ylimenevä osuus saman tien kuluksi. Mikäli takuuajan päätyttyä puolestaan havaitaan varauksen olleen liian suuri, puretaan varaus tulosvaikutteisesti.
Perustajaurakoinnin kymmenvuotisvastuut on esitetty varauksina tilinpäätöksessä siltä osin kuin niiden toteutumista pidetään todennäköisenä ja niistä aiheutuvan vastuun määrää voidaan arvioida luotettavasti. Pääosa vertailutilikauden taseen varauksista liittyivät lopetettuihin toimintoihin.
Jos velvoitteiden täyttämiseksi vaadittavat sopimuksen edellyttämät menot ylittävät sopimuksesta saatavat hyödyt, kirjataan ensin mahdollinen arvonalentumistappio kyseiseen sopimukseen kohdistuvista omaisuuseristä. Mikäli vielä tämän jälkeenkin odotetut menot ylittävät sopimuksesta saatavat hyödyt, tappiollisesta sopimuksesta kirjataan varaus.
Konsernilla oli vertailukaudella lopetettujen toimintojen omaperusteiseen rakentamistoimintaan liittyviä pitkäaikaisia maaalueiden vuokrasopimuksia, joiden vuokra-aika on usein jopa 50–70 vuotta. Vaihto-omaisuuteen liittyvät maanvuokrasopimukset ovat yhtiön hallinnassa hankkeiden suunnittelu- ja rakentamisajan eli usein vain muutaman vuoden, mutta nämä tulee luokitella IFRS 16 mukaan käyttöoikeusomaisuuseriksi ja veloiksi. Vaihto-omaisuuden käyttöoikeusomaisuuserät esitetään taseessa vaihto-omaisuudessa vastaavasti kuin konsernin omistamat vaihtoomaisuustontit. Omaperusteisen hankkeen luovutushetkellä myös maa-alueen vuokrasopimuksen hallinta ja omistus siirtyy asiakkaalle ja yhtiö kirjaa tässä hetkessä vaihto-omaisuuden käyttöoikeusomaisuus erän pois taseesta vaihtoomaisuudesta ja vuokrasopimusveloista ilman tuloslaskelmakirjauksia.

Aineellisissa käyttöomaisuushyödykkeissä esitetyt käyttöoikeusomaisuuserät ovat toimitilavuokrasopimuksia sekä pienten koneiden ja kaluston vuokrasopimuksia.
Vuokrasopimusvelkaa arvostettaessa huomioidaan tulevien maksujen nykyarvoon mahdolliset kannustimet, muuttuvat vuokrat (indeksit tai hintaan tai muuhun muuttujaan perustuvat), omaisuuserän jäännösarvo sekä mahdollisen osto-option toteutushinta tai sopimuksen päättämisestä aiheutuvat sanktiot. Määräaikaisissa sopimuksissa vuokra-aika on eiperuutettavissa oleva vuokrakausi sekä todennäköisyys mahdollisen jatko-option käyttämisestä. Vuokrasopimuksen diskonttokorkona käytetään vuokrasopimuksen sisäistä korkoa tai mikäli se ei ole helposti määritettävissä niin diskonttokorkona käytetään lisäluoton korkoa. Vuokrasopimuksista aiheutuneet korkokulut esitetään rahoituskuluissa. Vuokrasopimukset kirjataan myös omaisuuseräksi ja poistetaan tasaisesti vuokra-ajan kuluessa. Vuokrasopimukset, joiden vuokra-aika on alle vuoden tai arvo alle 5 000 euroa, kirjataan kuluksi vuokra-aikana.
Vertailukauteen sisältyvistä käyttöoikeusomaisuuseristä ja vuokrasopimusveloista merkittävä osuus liittyy vertailukauden päättymisen jälkeen konkurssiin menneiden yhtiöiden tekemiin sopimuksiin.
Konsernilla on vuokralle annettuna päättyneellä tilikaudella kaksi sijoituskiinteistöä. Näiden vuokratuotot on esitetty liikevaihdossa. Lisäksi yhtiö on tilikauden aikana vuokrannut omistamaansa tehdaskiinteistöä. Tämän vuokratuotto on esitetty liiketoiminnan muissa tuotoissa.
Myynti- ja takaisinvuokraustilanteissa arvioidaan, täyttyvätkö IFRS 15:n mukaiset vaatimukset, joiden mukaan luovutus olisi käsiteltävä myyntinä. Jos omaisuuserän luovutus on myynti, käyttöoikeusomaisuuserän arvoksi kirjataan se osuus alkuperäisestä omaisuuserän kirjanpitoarvosta, joka vastaa yhtiölle jäänyttä käyttöoikeuden arvoa. Myyntivoittona tai tappiona esitetään ainoastaan se osuus omaisuuserän myyntituloksesta, joka vastaa oikeuksia, jotka ovat siirtyneet ostajalle. Jos omaisuuserän myynnistä suoritettava vastike tai vuokrasopimuksen ehdot eivät vastaa käypiä arvoja, oikaistaan myyntituottoja näitä vastaavaksi. Mikäli myynnin ehdot ovat markkinaehtoja huonommat, kirjataan ne maksettuina ennakkomaksuina ja puolestaan markkinaehtoja paremmat ehdot rahoitusvelkana. Jos IFRS 15:n mukaiset myynnin kriteerit eivät täyty, luovutettu omaisuuserä raportoidaan edelleen taseessa ja luovutushinta esitetään rahoitusvelkana.
Myyntituottojen tuloutus tapahtuu kunkin suoritevelvoitteen osalta erikseen sen mukaan, kuinka määräysvalta tavaran tai palvelun osalta siirtyy asiakkaalle. Jos tavaran tai palvelun määräysvalta siirtyy asiakkaalle ajan kuluessa ja näin olen täyttää suoritevelvoitteen, myyntituotto kirjataan ajan kuluessa. Jos suoritevelvoitetta ei täytetä ajan kuluessa, myynti kirjataan yhtenä ajankohtana.
Asiakassopimuksen syntymisajankohtana arvioidaan, sisältääkö asiakassopimuksessa luvatut tavarat ja palvelut toisistaan erotettavissa olevia suoritevelvoitteita. Yksilöidyt suoritevelvoitteet tuloutetaan standardin mukaisesti erillään toisistaan.
Pääsääntöisesti rakennusprojektit sisältävät yhtiöltä yhden suoritevelvoitteen, joka on suoritettu rakennusurakka. Mahdolliset lisä- ja muutostöitä käsitellään yleensä osana alkuperäistä sopimusta, koska ne eivät yleensä ole erotettavissa olevia palveluita ja/tai tuotteita. Mikäli yhtiö sitoutuu lakia tai yleisiä ehtoja pidempiin takuuaikoihin, voidaan tällaisten takuiden katsoa tosiasiallisesti olevan lisäpalvelua asiakkaalle. Tällöin tällaiset takuut käsitellään yksilöityinä suoritevelvoitteina ja osa urakkasopimuksen transaktiohinnasta kohdistetaan suoritevelvoitteelle. Lisäpalvelua tuottava takuu myös tuloutetaan rakennusurakasta erillään olevana suoritevelvoitteena.
Uuden energiarakentamisen liiketoiminnan asiakassopimukset voivat sisältää useamman kuin yhden suoritevelvoitteen. Tuotot syntyvät Fingridin maksamista reservimarkkinakorvauksista, Nord Pool -markkinapaikalta saatavista tuotoista sekä akkujen operoinnista ja ylläpidosta saatavista tuotoista. Näiden kaikkien myyntituottojen tuloutus tapahtuu suoriteperiaatteen mukaan.
Transaktiohinta sisältää pääosin kiinteän sekä tarvittaessa muuttuvan vastikkeen. Transaktiohinnan muuttuva vastike on yleisimmin valmistumisajankohtaan liittyvä viivästyssakko. Muuttuvan vastikkeen määrä arvioidaan odotusarvon menetelmää käyttäen. Lisäksi yhtiö ottaa huomioon kaikki kohtuudella sen saatavissa olevan informaation, kun muuttuvan vastikkeen arviota tehdään. Muuttuvaa vastiketta sisällytetään transaktiohintaan vain sellainen määrä, että on erittäin todennäköistä, ettei kirjattujen myyntituottojen määrään jouduta tekemään merkittävää peruutusta, kun muuttuvaan vastikkeeseen liittyvät epävarmuustekijät myöhemmin ratkeavat. Transaktiohintaan sisältyvää muuttuvaa vastiketta arvioidaan jokaisen raportointikauden lopussa uudestaan. Arvioiden seurauksena muuttuvan transaktiohinnan oikaisu

suoritetaan IAS 8 -standardin mukaisesti. Asuntokohteisiin myönnettävät myynti-insentiivit rinnastetaan hinnanalennuksiin ja ne huomioidaan myyntihinnan oikaisuna.
Mikäli asiakassopimuksiin sisältyy merkittävä rahoituskomponentti, transaktiohintaa oikaistaan tämän mukaisesti. Mikäli rahoitusaika on alle vuoden, yhtiö soveltaa transaktiohinnan määrittämisessä IFRS 15-standardin sallimaa helpotusta olla oikaisematta merkittävän rahoituskomponentin vaikutusta.
Rakennusprojektit tuloutetaan ajan kuluessa täyttämisasteen mukaisesti, mikäli hankkeen määräysvalta siirtyy asiakkaalle ajan kuluessa ja sopimus näin ollen täyttää suoritevelvoitteen. Jos suoritevelvoitetta ei täytetä ajan kuluessa, myynti kirjataan yhtenä ajankohtana.
Liikevaihto kirjataan vastikemäärään, johon yhteisö odottaa olevansa oikeutettu sitä vastaan, että luvatut tavarat tai kiinteistöt luovutetaan asiakkaalle, lukuun ottamatta kolmansien osapuolten puolesta kerättäviä määriä. Jos sopimus sisältää nk. muuttuvan vastikkeen, on muuttuva rahamäärä huomioitu todennäköisyyden mukaan. Transaktiohinta saattaa olla tuottoperusteisesti hinnoiteltu, jolloin lopullinen kauppahinta tarkentuu vasta kohteen valmistuttua. Transaktiohintaa määrittäessään luvattua vastikemäärää oikaistaan rahoituskomponentilla, jos sopimusosapuolten sopimien maksujen ajankohdat ovat sellaiset, että asiakas tai yhteisö saa merkittävän rahoitushyödyn liittyen tavaroiden tai palvelujen luovuttamiseen asiakkaalle, ja mikäli nämä ovat yli yhden vuoden pituisia.
Rakennusprojektit tuloutetaan ajan kuluessa täyttämisasteen mukaisesti, mikäli asiakkaalla on määräysvalta omaisuuserään, sitä mukaa kuin omaisuuserä syntyy tai sitä parannetaan ja yhtiöllä on täytäntöönpantavissa oleva oikeus saada maksu tarkasteluhetkeen mennessä tuotetusta suoritteesta. Ajan kuluessa täytettävästä suoritevelvoitteesta kirjataan myyntituotot ajan kuluessa määrittämällä koko kyseisen suoritevelvoitteen täyttämisaste. Täyttämisaste määritetään pääosin suhteuttamalla toteutuneet kustannukset arvioituihin kokonaiskustannuksiin, mikäli se ei olennaisesti poikkea muutoin määritettävästä täyttämisasteesta.
Täyttämisasteen määrittämiseen sovelletaan yhtä menetelmää kunkin ajan kuluessa täytettävän suoritevelvoitteen osalta, ja tätä menetelmää sovelletaan johdonmukaisesti samankaltaisiin suoritevelvoitteisiin ja samankaltaisissa olosuhteissa. Mikäli projektin suoritevelvoitteen lopputulemaa ei pystytä kohtuudella määrittämään, mutta suoritevelvoitteen täyttämiseksi syntyneet menot odotetaan saavan katetuksi, kirjataan myyntituottoja vain syntyneiden menojen määrään asti, kunnes suoritevelvoitteen lopputulema pystytään kohtuudella määrittämään. Mikäli on todennäköistä, että projektin valmiiksi saamiseen tarvittavat kokonaiskustannukset ylittävät hankkeesta saatavat kokonaistulot, odotettavissa oleva ennakoitu tappio kirjataan kokonaan kuluksi.
Mikäli hanke ei täytä ajan kulumisen perusteella tuloutettavan myynnin kriteereitä, se tuloutetaan yhtenä ajankohtana. Kiinteistörakentamiskohteiden ja tonttien myynti tuloutetaan luovutuksen mukaisesti sillä hetkellä, kun kohteen määräysvalta siirtyy ostajalle. Rakentamisen aikana myytyjen asuntojen osalta määräysvallan katsotaan siirtyvän kohteen valmistumishetkellä ja valmiiden asuntojen osalta myyntihetkellä.
Omaperusteisiin hankkeisiin yhtiö on voinut ottaa niin sanottua RS-lainaa. Nämä ovat rahalaitoslainoja, jotka on myönnetty tietyin edellytyksin nimettyihin asuntorakennuskohteisiin. RS-lainat ovat rakennusaikaista lainaa, jotka kohdistuvat myytäviin asunto-osakeyhtiöosakkeisiin ja tällaisissa hankkeissa asunto-osakehuoneistojen myynnistä saadut kokonaiskauppahinnat eli transaktiohinnat sisältävät sekä asiakkaiden maksamat kauppahinnat että huoneistoihin kohdistuvat RS-lainaosuudet. Huoneistoihin kohdistuvat RS-lainaosuudet siirtyvät yhtiöltä asunto-osakkeen myynnin yhteydessä ostajan vastattavaksi ja ne huomioidaan liikevaihdon tuloutuksessa osana transaktiohintaa. Keskeneräisten omaperusteisten RS-lainakohteiden osalta nostetut RS-lainat esitetään taseessa myymättömien huoneistojen osalta korollisena velkana (liitetietojen kohdan "Rahoitusvelat" erittelyssä "Keskeneräisiin myymättömiin huoneistoihin kohdistuvat lainaosuudet") ja myytyjen huoneistojen osalta sopimukseen perustuvana velkana lyhytaikaisissa korottomissa veloissa (liitetietojen kohdan "Ostovelat ja muut korottomat velat" erittelyssä " Asiakassopimuksiin perustuvat velat (saadut ennakot), Yhtenä hetkenä tuloutuvat projektit"). Asiakassopimuksiin perustuvissa veloissa esitetään myös asiakkaiden maksamat kauppahinnat. Hankkeen valmistuttua asiakassopimuksiin perutustuvat velat kirjataan tuotoksi liikevaihtoon. Liikevaihto omaperusteisesta asuntorakentamisesta tuloutetaan yhtenä ajankohtana kohteen valmistuessa, kun asunto-osakehuoneiston määräysvalta siirtyy asiakkaalle.

Liikevaihdossa esitetyt vuokratuotot liittyvät kohteisiin, jotka ovat yhtiön varsinaista liiketoimintaa. Liiketoiminnan muissa tuotoissa esitetään vuokratuotot, jotka liittyvät kohteisiin, jotka eivät ole yhtiön varsinaista liiketoimintaa.
Korkotuotot kirjataan ajan kulumisen perusteella efektiivisen koron menetelmällä. Osingot tuloutetaan, kun oikeus niiden saamiseen on syntynyt.
IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen -standardi ei määrittele liiketuloksen tai -voiton käsitettä. Konserni on määritellyt sen seuraavasti: liiketulos on nettosumma, joka muodostuu, kun liikevaihtoon lisätään liiketoiminnan muut tuotot, vähennetään valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos, materiaalit ja palvelut, työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut, poistot ja mahdolliset arvonalentumistappiot sekä liiketoiminnan muut kulut. Kaikki muut kuin edellä mainitut tuloslaskelmaerät esitetään liiketuloksen alapuolella.
Konserniin kuuluvilla yrityksillä on eläkejärjestelyjä. Eläkejärjestelyt luokitellaan etuuspohjaisiksi tai maksupohjaisiksi järjestelyiksi. Maksupohjaisissa järjestelyissä konserni suorittaa kiinteitä maksuja erilliselle yksikölle eikä konsernilla ole oikeudellista eikä tosiasiallista velvoitetta lisämaksujen suorittamiseen, mikäli maksujen saajataho ei pysty suoriutumaan kyseisten eläke-etuuksien maksamisesta. Kaikki sellaiset järjestelyt, jotka eivät täytä näitä ehtoja, ovat etuuspohjaisia eläkejärjestelyjä. Maksupohjaisiin eläkejärjestelyihin tehdyt työsuoritukset kirjataan tulosvaikutteisesti sillä tilikaudella, jota veloitus koskee. Kaikki konsernin eläkejärjestelyt ovat maksupohjaisia.
Yhtiöllä on vertailukaudella ollut voimassa kaksi osakepohjaista kannustinjärjestelmää. Kannustinjärjestelmän mukaiset palkkiot suoritetaan osittain osakkeina ja osittain rahana. Myönnettävät etuudet arvostetaan käypään arvoon niiden myöntämishetkellä ja kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan ja omaan pääomaan tasaisesti oikeuden syntymisajanjakson aikana. Kannustinjärjestelmästä kirjattava kulu perustuu konsernin arvioon siitä osakkeiden määrästä, johon oletetaan syntyvän oikeus oikeuden syntymisajanjakson lopussa.
Konsernin lähipiiriin kuuluvat konserniyhtiöiden, hallituksen jäsenten sekä konsernin ylimmän johdon lisäksi lähipiiriläisten perheenjäsenet sekä ne tahot, joissa lähipiirillä tai heidän perheenjäsenillänsä on vaikutusvalta joko omistamisen tai johtamisen perusteella. Lähipiiriin kuuluvat myös osakkuus- ja yhteisyritykset. Lähipiirin kanssa tehdyt liiketoimet on esitetty liitetietojen kohdassa "Lähipiiritapahtumat".
Konsernituloslaskelman verokuluihin kirjataan konserniyhtiöiden tilikauden verotettavan tuloksen perusteella lasketut suoriteperusteiset verot, aikaisempien tilikausien verojen oikaisut sekä laskennallisen verovelan ja –saamisen muutos. Suoraan omaan pääomaan kirjattuihin eriin liittyvä verovaikutus kirjataan vastaavasti osaksi omaa pääomaa.
Laskennallisen veron muutos lasketaan kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välisistä väliaikaisista eroista käyttäen joko tilinpäätöshetkellä voimassa olevaa verokantaa tai myöhemmin voimaantulevaa, vahvistettua verokantaa. Laskennallinen verosaaminen kirjataan vain siihen määrään asti kuin on todennäköistä, että tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan väliaikainen ero voidaan hyödyntää. Merkittävimmät väliaikaiset erot syntyvät käyttämättömistä tappioista, ja tuloutusten kirjanpitoarvojen ja verotuksellisten arvojen väliaikaisista eroista sekä rahoituskulujen aktivoinneista.

Uusilla tai muutetuilla standardeilla ja tulkinnoilla ei ole merkittävää vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
Konsernilla on tällä hetkellä yksi toimintasegmentti, energiarakentamisen liiketoiminta, josta ei vielä vuoden 2024 aikana ole kertynyt merkittävää liikevaihtoa.
Tilikauden aikana konkurssiin menneet yhtiöt ja aiemmin lopetetut Ruotsin toiminnot esitetään lopetetuissa toiminnoissa. Tuloslaskelmaan liittyvät liitetiedot esitetään vain jatkuvista toiminnoista.
| Tilikauden tulos lopetetuista toiminnoista | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Liikevaihto | 4 362 | 167 366 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 209 | 562 |
| Liiketoiminnan kulut | -3 938 | -216 116 |
| Liiketulos | 633 | -48 188 |
| Rahoituserät | -224 | -2 315 |
| Tuloverot | -98 | |
| Tilikauden tulos lopetetuista toiminnoista | 409 | -50 601 |
| Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot, laimentamaton, euroa/osake | 0,00 | -0,58 |
| Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot, laimennettu, euroa/osake | 0,00 | -0,58 |
| Lopetettujen toimintojen vaikutus konsernin taseeseen | 2024 | 2023 |
| Pitkäaikaiset varat | -2 734 | |
| Vaihto-omaisuus | -73 443 | |
| Lyhytaikaiset saamiset | -14 805 | |
| Rahavarat | -225 | |
| Pitkäaikaiset velat | 60 567 | |
| Lyhytaikaiset velat | 32 642 | |
| Nettovarat ja -velat | 2 002 |
Lehto Group Oyj:n tytäryhtiö Lehto Components Oy:n noin 20 564 kerrosneliömetrin suuruinen Hartolan tehtaan käyttöoikeusomaisuuserä, kalusto ja vuokrasopimusvelka esitetään myytävänä olevana pitkäaikaisena omaisuuseränä ja niihin liittyvänä velkana.
| 2024 | |
|---|---|
| Pitkäaikaiset omaisuuserät | 2 395 |
| Velat | 2 649 |

| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Luovutuksen mukaisesti tuloutettu myynti | 1 037 | 4 392 |
| Vuokratuotot | 49 | 62 |
| Yhteensä | 1 086 | 4 454 |
Liikevaihdossa esitetyt vuokratuotot liittyvät kohteisiin, jotka ovat yhtiön varsinaista liiketoimintaa.
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Vuokratuotot | 68 | 16 |
| Avustukset ja tuet | -64 | 227 |
| Vahingonkorvaukset | 0 | 1 195 |
| Luovutusvoitot | 571 | 918 |
| Muut tuotot | 178 | 43 |
| Yhteensä | 754 | 2 399 |
Liiketoiminnan muissa tuotoissa esitetyt vuokratuotot liittyvät kohteisiin, jotka eivät ole yhtiön varsinaista liiketoimintaa. Luovutusvoitot ovat käyttöomaisuuden myyntivoittoja.
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Palkat | 1 881 | 6 596 |
| Osakkeina toteutettavat osakepalkkiot | ||
| Eläkekulut - maksupohjaiset järjestelyt | 239 | 1 083 |
| Muut henkilösivukulut | 57 | 200 |
| Yhteensä | 2 177 | 7 880 |
| Konsernin henkilökunta tilikaudella keskimäärin | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Toimihenkilöt | 32 | 287 |
| Työntekijät | 69 | 196 |
| Yhteensä | 101 | 483 |
| Konsernin henkilökunta tilikauden päättyessä | 2024 | 2023 |
| Toimihenkilöt | 17 | 238 |
| Työntekijät | 59 | 146 |
| Yhteensä | 76 | 384 |
6. POISTOT JA ARVONALENTUMISET
| Poistot aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Koneet ja kalusto | ||
| Koneet ja kalusto | 319 | 932 |
| Käyttöoikeusomaisuuserä | 6 | 58 |
| Rakennukset | ||
| Omassa käytössä olevat rakennukset | 277 | 426 |
| Käyttöoikeusomaisuuserä | 575 | 678 |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 111 | |
| Yhteensä | 1 177 | 2 206 |
| Poistot muista aineettomista hyödykkeistä | 2024 | 2023 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 118 | 488 |
| Yhteensä | 118 | 488 |
| Poistot sijoituskiinteistöistä | 2024 | 2023 |
| Sijoituskiinteistöt | 16 | 16 |
| Yhteensä | 16 | 16 |
| Arvonalentumiset | 2024 | 2023 |
| Aineettomat hyödykkeet | 295 | 202 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet: Omassa käytössä olevat rakennukset |
1 860 | |
| Koneet ja kalusto ja muut aineelliset hyödykkeet | 14 | 796 |
| Arvonalennusten palautukset, rakennukset | -660 | |
| Yhteensä | -351 | 2 857 |
| Poistot ja arvonalentumiset yhteensä | 960 | 5 568 |
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Vapaaehtoiset henkilöstökulut | 19 | 153 |
| Työmaa- ja toimistotiloihin liittyvät kulut | 771 | 1 798 |
| IT- ja kalustokulut | 659 | 1 515 |
| Matkakulut | 1 | 126 |
| Tuotekehityskulut | 2 | 66 |
| Markkinointikulut | 7 | 28 |
| Hallinto- ja konsultointipalvelut | 1 183 | 3 216 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 805 | 4 398 |
| Yhteensä | 3 447 | 11 300 |
| Tilintarkastusyhteisölle maksetut palkkiot: | 2024 | 2023 |
| Tilintarkastus | 151 | 95 |
| Todistukset ja lausunnot | 15 | |
| Veroneuvonta | ||
| Muut palvelut | 10 | 11 |
| Yhteensä | 161 | 121 |
| Rahoitustuotot | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Muut rahoitustuotot | 14 | 26 |
| Saneerausvelkojen leikkaukset | 6 162 | |
| Yhteensä | 6 175 | 26 |
| Rahoituskulut | 2024 | 2023 |
| Arvonalentumiset | 1 018 | 100 |
| Korkokulut | 2 385 | 2 622 |
| Vuokrasopimusvelkojen korkokulut | 318 | 50 |
| Muut rahoituskulut | 137 | 951 |
| Yhteensä | 3 858 | 3 723 |
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | 2 318 | -3 697 |
Emoyhtiön saneerausohjelma vahvistettiin 24.9.2024. Ohjelman mukaisesti etuoikeudettomien saneerausvelkojen määriä alennettiin 10 %:iin saneerausvelkojen määrästä. Ehdollisille tai enimmäismääräisille veloille määritettiin maksuohjelmamaksut sekä myös lisämaksusuoritukset, jotka vastaavat 75 %:n osuutta kyseisten velkojen enimmäismäärästä velkaleikkauksen jälkeen. Ehdollisille ja enimmäismääräisille veloille määritetystä maksuvarasta toteutumatta jäävä osuus sekä tiettyjen omaisuuserien luovutusvoitoista tulee suoritettavaksi lisäjako-osuutta etuoikeudettomille saneerausveloille. Saneerausohjelman mukaisella velkojen määrän alentamisella oli nettona 6,2 miljoonan euron tulosta parantava vaikutus, joka muodostuu velkojen määrän alentamisesta 9,1 miljoonalla eurolla sekä toisaalta ehdollisille ja enimmäismääräisille veloille ja takauksiin perustuville veloille määritetyn maksuvaran suuruisen 3,0 miljoonan euron velan aiheuttamasta lisäkulusta.
| 9. TULOVEROT | |||
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | ||
| Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verot | 1 | 31 | |
| Laskennallisten verosaamisten muutos | 0 | 0 | |
| Laskennallisten verovelkojen muutos | 0 | 0 | |
| Yhteensä | 1 | 31 | |
| Tuloslaskelman verokulun ja konsernin kotimaan verokannalla laskettujen verojen välinen täsmäytyslaskelma |
2024 | 2023 | |
| Verokanta | 20,0 % | 20,0 % | |
| Tulos jatkuvista toiminnoista ennen veroja Verot laskettuna kotimaan verokannalla |
-3 346 -669 |
-28 417 -5 683 |
|
| Yhteensä | 1 | 31 |
|---|---|---|
| Tappioista kirjaamaton laskennallinen verosaaminen | 833 | 3 188 |
| Aiemmin kirjattujen laskennallisten verojen alaskirjaus | ||
| Aikaisempien tilikausien verot | 28 | |
| Väliaikaiset erot tuloutuksista ja poistoista | -7 | -206 |
| Vähennyskelvottomat kulut | 1 065 | 1 445 |
| Verovapaat tuotot | -1 222 | 1 259 |
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos | -2 934 | -79 049 |
| Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä keskimäärin, laimentamaton |
88 078 609 | 87 257 649 |
| Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä keskimäärin, laimennettu |
88 084 150 | 87 332 931 |
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton, euroa/osake | -0,03 | -0,91 |
| Osakekohtainen tulos, laimennettu, euroa/osake 1) | -0,03 | -0,91 |
| Osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot, laimentamaton, euroa/osake | -0,04 | -0,33 |
| Osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot, laimennettu, euroa/osake 1) | -0,04 | -0,33 |
| Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot, laimentamaton, euroa/osake | 0,00 | -0,58 |
| Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot, laimennettu, euroa/osake 1) | 0,00 | -0,58 |
1) Laimennusvaikutuksella oikaistua osakekohtaista tulosta laskettaessa ei oteta huomioon sellaisia potentiaalisia kantaosakkeita, joiden vaihtamisella kantaosakkeisiin olisi osakekohtaista tulosta vahvistava vaikutus tai osakekohtaista tappiota pienentävä vaikutus.
| Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä kauden lopussa |
162 135 986* | 87 135 986 |
|---|---|---|
| Oma pääoma / osake | 0,01 | -0,14 |
| Tilikaudella maksettu osakekohtainen osinko | - | - |
| Osakekohtainen osingonjakoehdotus tilikaudelta | - | - |
* Osakkeiden lukumäärä kasvoi 31.12.2024 vaihtovelkakirjalainan konversion seurauksena 75 miljoonalla osakkeella. Osakkeet rekisteröintiin kaupparekisteriin 31.1.2025.

| Rahavirtaa tuottava yksikkö: Rakentamispalvelut |
2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Liikearvo 1.1. | 0 | 4 624 |
| Arvonalentuminen | -4 624 | |
| Liikearvo 31.12. | 0 | 0 |
Konsernin koko liikearvo, 4,3 milj. euroa, kohdistui kokonaisuudessaan konkurssiin asetettujen rakennusliiketoimintaa harjoittavien tytäryhtiöiden harjoittamaan liiketoimintaan. Liikearvo on kirjattu pois taseesta arvonalentumistappiona tilinpäätöksessä 2023. Liikearvo liittyi lopetettuihin toimintoihin.
| Muut aineettomat hyödykkeet 2024 | Yhteensä |
|---|---|
| Hankintameno 1.1.2024 | 9 242 |
| Lisäykset | 243 |
| Vähennykset | -9 242 |
| Hankintameno 31.12.2024 | 243 |
| Kertyneet poistot 1.1.2024 | -8 818 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 9 232 |
| Poistot | -118 |
| Arvonalentumiset | -295 |
| Kertyneet poistot 31.12.2024 | - |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2024 | 423 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2024 | 243 |
| Muut aineettomat hyödykkeet 2023 | Yhteensä |
| Hankintameno 1.1.2023 | 9 226 |
| Lisäykset | 15 |
| Hankintameno 31.12.2023 | 9 242 |
| Kertyneet poistot 1.1.2023 | -7 799 |
| Poistot | -818 |
| Arvonalentumiset | -202 |
| Kertyneet poistot 31.12.2023 | -8 818 |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2023 | 1 427 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2023 | 423 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 2024 | Käyttöoikeus omaisuuserä |
Omassa käytössä olevat rakennukset |
Koneet ja kalusto ja muut aineell. hyödykkeet |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1.2024 | 8 444 | 10 389 | 16 218 | 35 051 |
| Lisäykset | 2 084 | 2 084 | ||
| Vähennykset | -8 558 | -15 096 | -23 654 | |
| Siirrot myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | -1 917 | -478 | -2 395 | |
| Hankintameno 31.12.2024 | 53 | 10 389 | 644 | 11 086 |
| Kertyneet poistot 1.1.2024 | -7 254 | -6 380 | -14 813 | -28 447 |
| Vähennettyjen hyödykkeiden poistot | 7 818 | 14 743 | 22 561 | |
| Poistot | -581 | -277 | -320 | -1 178 |
| Arvonalentumiset | -14 | -14 | ||
| Arvonalennusten palautukset | 660 | 660 | ||
| Kertyneet poistot 31.12.2024 | -17 | -5 997 | -405 | -6 419 |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2024 | 1 190 | 4 009 | 1 405 | 6 603 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2024 | 37 | 4 392 | 239 | 4 668 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 2023 | Käyttöoikeus omaisuuserä |
Omassa käytössä olevat rakennukset |
Koneet ja kalusto ja muut aineell. hyödykkeet |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1.2023 | 10 010 | 10 436 | 16 705 | 37 151 |
| Lisäykset | 162 | 138 | 9 | 308 |
| Vähennykset | -1 728 | -185 | -496 | -2 409 |
| Siirrot myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | ||||
| Hankintameno 31.12.2023 | 8 444 | 10 389 | 16 218 | 35 051 |
| Kertyneet poistot 1.1.2023 | -6 517 | -4 095 | -12 968 | -23 581 |
| Poistot | -736 | -426 | -1 049 | -2 212 |
| Arvonalentumiset | -1 860 | -796 | -2 655 | |
| Kertyneet poistot 31.12.2023 | -7 254 | -6 380 | -14 813 | -28 447 |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2023 | 3 492 | 6 341 | 3 737 | 13 571 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2023 | 1 190 | 4 009 | 1 405 | 6 603 |
| Rakenta mattomat maa-alueet |
Kiinteistöt | Yhteensä |
|---|---|---|
| 202 | 809 | 1 011 |
| 202 | 809 | 1 011 |
| -352 | -352 | |
| -16 | -16 | |
| -367 | -367 | |
| 202 202 |
458 442 |
660 644 |
| Sijoituskiinteistöt 2023 | Rakenta mattomat maa-alueet |
Kiinteistöt | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1.2023 | 202 | 809 | 1 011 |
| Hankintameno 31.12.2023 | 202 | 809 | 1 011 |
| Kertyneet poistot 1.1.2023 | -335 | -335 | |
| Poistot | -16 | -16 | |
| Kertyneet poistot 31.12.2023 | -352 | -352 | |
| Kirjanpitoarvo 1.1.2023 | 202 | 474 | 676 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2023 | 202 | 458 | 660 |
| Nettovuokratuotto | 2024 | 2023 | |
| Vuokratuotot sijoituskiinteistöistä | 49 | 62 | |
| Välittömät hoitokulut sijoituskiinteistöistä | 46 | 32 | |
| Nettovuokratuotto yhteensä | 3 | 30 |
Konsernin sijoituskiinteistöt ovat vuokrattavissa olevia kiinteistöjä. Sijoituskiinteistöihin sovelletaan hankintamenomallia eikä niitä arvosteta tulosvaikutteisesti käypään arvoon.
| Sijoituskiinteistöjen tasearvot ja käyvät arvot | Arvostus menetelmä |
Taso | Käypä arvo 2024 |
Käypä arvo 2023 |
|---|---|---|---|---|
| Liikekiinteistö | Hankintameno | 3 | 454 | 453 |
| Maa-alue | Hankintameno | 3 | 202 | 202 |
| 656 | 655 |
Sijoituskiinteistöjen käyvät arvot ovat yhtiön itse määrittämiä ja ne on määritetty kassavirtamallin avulla. Tason 3 omaisuuserien käyvät arvot perustuvat omaisuuserää koskeviin syöttötietoihin, jotka eivät perustu todettavissa olevaan markkinatietoon, vaan merkittäviltä osin johdon arvioihin ja niiden käyttöön yleisesti hyväksytyissä arvostusmalleissa.

| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Osuudet osakkuusyrityksissä 1.1. | 780 | 0 |
| Lisäykset | 780 | |
| Osuus tilikauden tuloksesta | 0 | |
| Osuudet osakkuusyrityksissä 31.12. | 780 | 780 |
Konserni on vertailukauden aikana ostanut pienimuotoisen liiketoimintaan liittyvän kiinteistön hallintaa harjoittavan osakkuusyhtiön osuuden.
| Tulosvaikutteisesti kirjattavat varat | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Tulosvaikutteisesti kirjattavat varat 1.1. | 971 | 971 |
| Lisäykset | ||
| Vähennykset | -14 | |
| Arvonalennukset | -857 | |
| Tulosvaikutteisesti kirjattavat varat 31.12. | 100 | 971 |
Tulosvaikutteisesti kirjattavat varat ovat noteeraamattomia osakesijoituksia. Osakkeet on kirjattu hankintamenoon, koska niille ei ole toimivilla markkinoilla täysin samanlaiselle instrumentille noteerattua hintaa. Tulosvaikutteisesti kirjattavat varat luokittuvat hierarkian tasolle 3.
Pitkäaikaiset saamiset vertailukaudella 2023 sisältää tilikauden päättymisen jälkeen konkurssiin menneiden yhtiöiden eriä.
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset hankkeisiin liittyvät pankkitalletukset | - | 2 364 |
| Pitkäaikaiset lainasaamiset | - | 44 |
| Muut pitkäaikaiset saamiset | - | 56 |
| Yhteensä | - | 2 463 |

| Laskennalliset verosaamiset 2024 | 1.1.2024 | Kirjattu tulosvaikut teisesti |
31.12.2024 |
|---|---|---|---|
| Vahvistetut tappiot | 635 | -635 | |
| Vuokrasopimusvelat | 11 825 | -11 434 | 391 |
| Laskennallisten verosaamisten ja -velkojen netotus | -12 460 | 12 069 | -391 |
| Yhteensä | 0 | 0 | 0 |
| Laskennalliset verovelat 2024 | 1.1.2024 | Kirjattu tulosvaikut teisesti |
31.12.2024 |
|---|---|---|---|
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 11 006 | -10 616 | 391 |
| Vaihtovelkakirjalaina | 585 | -585 | |
| Muut väliaikaiset erot | 18 | -18 | |
| Laskennallisten verosaamisten ja -velkojen netotus | -11 609 | 11 219 | -391 |
| Yhteensä | 0 | 0 | 0 |
Vahvistettuja tappioita, joista ei ole kirjattu laskennallista verosaamista, on 63,8 (224,6) miljoonaa euroa. 63,8 miljoonan euron tappioista 48,1 (208,9) miljoonaa euroa kohdistuu Suomeen ja 15,7 (15,7) miljoonaa euroa Ruotsiin. Kyseiset tappiot vanhenevat vuodesta 2029 alkaen.
Taseeseen kirjatut laskennalliset verosaamiset ja -velat on netotettu, koska ne liittyvät saman veronsaajan perimiin veroihin ja ne voidaan laillisesti toimeenpantavissa olevan oikeuden nojalla kuitata keskenään.
| Laskennalliset verosaamiset 2023 | 1.1.2023 | Kirjattu tulosvaikut teisesti |
31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Vahvistetut tappiot | 932 | -297 | 635 |
| Vuokrasopimusvelat | 15 569 | -3 745 | 11 825 |
| Muut väliaikaiset erot | -5 | ||
| Laskennallisten verosaamisten ja -velkojen netotus | -16 502 | 4 047 | -12 460 |
| Yhteensä | - | - | - |
| Laskennalliset verovelat 2023 | 1.1.2023 | Kirjattu tulosvaikut teisesti |
31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Väliaikaiset erot rahoituskulujen aktivoinnista | 32 | -32 | |
| Väliaikaiset erot tuloutuksista ja poistoista | 4 | -4 | |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 14 036 | -3 029 | 11 006 |
| Poistoero | 171 | -171 | |
| Vaihtovelkakirjalaina | 668 | -83 | 585 |
| Muut väliaikaiset erot | 58 | -40 | 18 |
| Laskennallisten verosaamisten ja -velkojen netotus | -14 968 | 3 359 | -11 609 |
| Yhteensä | 0 | - | 0 |

Vaihto-omaisuus sisältää vertailukaudella tilikauden päättymisen jälkeen konkurssiin menneiden yhtiöiden eriä.
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Aineet ja tarvikkeet | 215 | 1 048 |
| Keskeneräiset tuotteet | 4 808 | |
| Käyttöoikeusomaisuuserä | 55 031 | |
| Valmiit tuotteet | 396 | 11 975 |
| Vaihto-omaisuusosakkeet | 29 | |
| Muu vaihto-omaisuus | 83 | 701 |
| Yhteensä | 694 | 73 591 |
Vaihto-omaisuuden vertailutilikauden käyttöoikeusomaisuuserät ovat rakennushankkeisiin liittyviä pitkäaikaisia maanvuokrasopimuksia, jotka ovat yhtiön hallinnassa hankkeiden suunnittelu- ja rakentamisajan eli usein vain muutaman vuoden, mutta nämä tulee luokitella IFRS 16 mukaan käyttöoikeusomaisuuseriksi ja veloiksi. Käyttöoikeusomaisuuseriä vastaava velka on esitetty liitetietojen kohdassa "Rahoitusvelat".
Myyntisaamiset ja muut saamiset sisältävät vertailukaudella tilikauden päättymisen jälkeen konkurssiin menneiden yhtiöiden eriä.
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Myyntisaamiset | 19 | 5 108 |
| Lainasaamiset | 535 | |
| Vakuustalletukset | 27 | 38 |
| Muut saamiset | 63 | 864 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat saamiset | 4 996 | |
| Siirtosaamiset | 52 | 566 |
| Yhteensä | 161 | 12 107 |
| Myyntisaamisten ja asiakassopimuksiin perustuvien saamisten ikäjakauma |
2024 | 2023 |
| Erääntymättömät | ||
| Myyntisaamiset | 14 | 1 475 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat saamiset | 4 996 | |
| Vähennyserä odotetuista luottotappioista | -81 | |
| Erääntyneet | ||
| Alle 30 pv | 4 | 1 742 |
| 30-60 pv | 7 | |
| 61-90 pv | 0 | 780 |
| yli 90 pv | 1 184 | |
| Yhteensä | 19 | 10 104 |
Saamisten kirjanpitoarvo vastaa niiden käypää arvoa.

| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat |
328 | |
| Yhteensä | 328 |
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat vertailukaudella sisältävät vaadittaessa nostettavissa olevia rahasto-osuuksia, jotka ovat lyhytaikaisia ja erittäin likvidejä sijoituksia. Sijoituksen käypä arvo on tasoa 1 ja se määritellään käyttäen sijoituksen vastapuolen raportointikauden päättymispäivän ostokurssia.
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Käteinen raha ja pankkitalletukset | 2 159 | 5 802 |
| Yhteensä | 2 159 | 5 802 |
| Osakkeiden lukumäärä (kpl) |
Osake pääoma |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahastot |
Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|
| 31.12.2022 | 87 339 410 | 100 | 88 695 | 88 795 |
| josta yhtiön hallussa | 28 123 | |||
| 31.12.2022 Ulkona olevat osakkeet | 87 311 287 | |||
| 31.12.2023 | 87 339 410 | 100 | 88 695 | 88 795 |
| josta yhtiön hallussa | 203 424 | |||
| 31.12.2023 Ulkona olevat osakkeet | 87 135 986 | |||
| 31.12.2024 | 87 339 410 | 100 | 102 589 | 102 689 |
| josta yhtiön hallussa | 203 424 | |||
| 31.12.2024 Ulkona olevat osakkeet | 87 135 986 |
Tilinpäätöspäivänä yhtiöllä on yhteensä 87 339 410 osaketta, josta yhtiön hallussa on 203 424 osaketta. Yhtiön osakepääoma on 100 000 euroa. Yhtiöllä on yksi osakesarja ja kaikki osakkeet ovat samanlajisia. Yhtiön kaikilla osakkeilla on yksi ääni ja yhtäläinen oikeus osinkoon.
Maaliskuussa 2023 yhtiö toteutti 2.5.2022 pidetyn yhtiökokouksen antamalla valtuutuksella suunnatun maksuttoman osakeannin, 103 782 osaketta, osakepohjaisen henkilön kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi.
Joulukuussa 2024 yhtiö toteutti 19.6.2024 pidetyn yhtiökokouksen antamalla valtuutuksella suunnatun maksullisen osakeannin, 75 000 000 osaketta, jossa vaihtovelkakirjalaina konvertointiin kokonaisuudessaan osakkeiksi. Merkintähinta oli 0,20 euroa osakkeelta.

Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto sisältää muut oman pääoman luonteiset sijoitukset ja osakkeiden merkintähinnan siltä osin, kun sitä ei nimenomaisen päätöksen mukaan merkitä osakepääomaan. Listautumisessa saadut varat, transaktiokuluilla vähennettynä, on kirjattu sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Lehto on laskenut 31.12.2024 liikkeeseen 2,5 miljoonan euron määräisen oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan. Laina täyttää kaikki osakeyhtiölain 12 luvussa tarkoitetun pääomalainan ehdot ja konsernilla on täysi ja yksinomainen oikeus päättää sekä koron että lainan takaisinmaksusta. Ehtojen perusteella laina on luokiteltu oman pääoman eräksi. Lainalle on sovittu 14 prosentin vuosikorko. Lainalle ei ole maksettu korkoa.
Pääomalaina ja korko saadaan maksaa selvitystilassa ja konkurssissa kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella. Lainalla ei ole eräpäivää eikä lainalle anneta vakuutta.
Lainan perusteella Lainanantajalle annetaan vastikkeetta yksi erityinen oikeus, jonka perusteella voidaan merkitä enintään 12 500 000 Yhtiön uutta osaketta. Mikäli kuitenkin myös Lainan korko konvertoidaan osakkeiksi, voi hallitus päättää muuttaa osakemäärää.
Kunkin osakkeen merkintähinta on 0,20 euroa eli yhteensä kaikista tarjotuista osakkeista Lainan määrää vastaava 2 500 000 euroa. Osakkeiden merkintäaika alkaa Lainan nostopäivästä 31.12.2024 ja päättyy 31.12.2031. Osakkeiden merkintähinta on maksettava merkinnän tekemisen yhteydessä kuittaamalla Lainaa vastaavasti takaisinmaksetuksi. Merkintähinta kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Lehto Group Oyj:n hallitus päätti 20.12.2016 kahden uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän perustamisesta konsernin avainhenkilöille. Järjestelmien tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyiset yhtiön osakkeiden ansaintaan perustuvat palkkiojärjestelmät.
Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan avainhenkilöille kahden vuoden sitouttamisjakson jälkeen osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella katetaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja.
Ansaintajakson päätyttyä osallistujan tulospalkkiojärjestelmässä ansaitsema bruttomääräinen tulospalkkio muunnetaan osakkeiksi. Muunnettaessa tulospalkkiota osakkeiksi osakkeen arvona käytetään yhtiön tilinpäätöstiedotteen julkaisupäivää seuraavan 20 kaupankäyntipäivän vaihdolla painotettua keskikurssia Nasdaq Helsinki Oy:ssä (muuntokurssi). Keväällä 2023 yhtiön hallitus päätti suunnatusta maksuttomasta osakeannista liittyen ansaintajaksolta 2020 osakepalkkiojärjestelmän palkkion maksamiseen. Osakeannissa annettiin maksutta 103 782 Lehto Group Oyj:n hallussa ollutta osaketta Lehto-konsernin avainhenkilöille kannustinjärjestelmän ehtojen mukaisesti. Antiosakkeet edustivat noin 0,12 prosenttia Lehdon osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä ennen osakeannin toteuttamista. Ansaintajaksolta 2021 osakepalkkiojärjestelmään kuuluvien henkilöiden tulospalkkio oli yhteensä 15 tuhatta euroa, eli osakkeiksi muunnettuna 52,000 osaketta.
Vuosina 2022-2024 hallitus ei päättänyt uudesta osakepohjaisesta järjestelmästä eikä vuosilta 2022, 2023 ja 2024 tulla maksamaan tulospalkkioita osakkeina. Vuonna 2021 päätetyn järjestelmän tiedot alla:
| Ansaintajakso | |
|---|---|
| Järjestely | 2021 |
| Järjestelyn luonne | Osakkeet |
| Myöntämispäivä | 18.2.2021 |
| Myönnettyjen instrumenttien määrä, osakeantioikaistu, kpl | 52 000 |
| Osakehinta myöntämishetkellä, osakeantioikaistu |
1,59 |
| Voimassaoloaika | 3 vuotta |
| Odotettu toteutuminen, % | 100 % |
| Toteutus | Osakkeina |
| Oikeuden syntymisehdot | Vaihtuvat ehdot pohjautuen ei markkinalähtöisiin tulokseen perustuvien ehtojen saavuttamiseen |
Vuoden 2021 ansaintajakson osalta tulokseen perustuvat ehdot ovat täysin ansaittuja. Tilinpäätöshetkellä myönnettävien osakkeiden määrä perustuu arvioon.
Pitkän aikavälin kannustelinjärjestelmän lisäksi yhtiöllä on sitouttava osakepalkkiojärjestelmä. Sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän palkkio perustuu avainhenkilön voimassa olevaan työ- tai toimisuhteeseen ja työssäolon jatkumiseen sitouttamisjaksolla. Palkkio maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana yhden-kolmen vuoden mittaisen sitouttamisjakson päättymisen jälkeen. Rahaosuudella katetaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja.
Sitouttava osakepalkkiojärjestelmä on suunnattu vain valikoiduille avainhenkilöille. Sitouttavasta järjestelmästä maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 50 000 Lehto Group Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Sitouttavaan osakepalkkiojärjestelmään ei vuonna 2023 kuulunut yhtään avainhenkilöä.
.

Varaukset sisältävät vertailukaudella tilikauden päättymisen jälkeen konkurssiin menneiden yhtiöiden eriä.
| Takuutyö varaukset |
Tappiolliset sopimukset |
Uudelleen järjestely varaus |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| 10 663 | 13 | 10 676 | |
| -273 | -273 | ||
| -10 280 | -13 | -10 293 | |
| 110 | 110 | ||
| 10 | 10 | ||
| 100 | 100 | ||
| Varaukset 2023 | Takuutyö varaukset |
Tappiolliset sopimukset |
Uudelleen järjestely varaus |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| 1.1.2023 | 11 072 | 2 317 | 128 | 13 518 |
| Lisäykset | 4 213 | 4 213 | ||
| Vähennykset | -4 622 | -2 304 | -6 926 | |
| Vähennykset, lopetetut toiminnot | -128 | -128 | ||
| 31.12.2023 | 10 663 | 13 | 10 676 | |
| josta pitkäaikaisia | 7 745 | 7 745 | ||
| josta lyhytaikaisia | 2 918 | 13 | 2 931 |
Takuutyövaraukset sisältävät tilikaudella valmistuneiden rakennusurakoiden arvioidut jälkityökustannukset ja vähennyksenä edeltävällä tilikaudella valmistuneiden rakennuskohteiden toteutuneet jälkityökustannukset. Rakennusurakan takuuaika on 2 vuotta ja perustajaurakoinnissa 10 vuotta. Kirjattu varaus perustuu aikaisempien vuosien kokemukseen. Varaukset on kirjattu kuluksi siihen erään, johon niiden oletetaan toteutuvan. Tappiolliset sopimukset sisältävät rakennusurakan loppuun saattamisesta aiheutuvat menot siltä osin, kun ne ylittävät urakasta saatavat hyödyt. Uudelleenjärjestelyvaraus liittyy lopetetun Ruotsin toiminnon jälkikustannuksiin. Pääosa varauksista on kohdistunut lopetettuihin toimintoihin.
Rahoitusvelat sisältävät vertailukaudella tilikauden päättymisen jälkeen konkurssiin menneiden yhtiöiden eriä.
| 2024 | 2023 | |
|---|---|---|
| Pitkäaikainen pääomalaina | 65 | |
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat rahalaitoksilta | 1 710* | 0 |
| Vaihtovelkakirjalaina | ||
| Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat | 34 | 53 585 |
| Yhteensä | 1 809 | 53 585 |
| 2024 | 2023 | |
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | 1 710* | 3 427 |
| rahalaitoksilta | ||
| Vaihtovelkakirjalaina | 12 074 | |
| Arvonlisäveron maksujärjestelyvelka Verohallinnon kanssa | 2 880 | |
| Valmiisiin myymättömiin huoneistoihin | 2 241 | |
| kohdistuvat lainaosuudet | ||
| Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelat | 3 | 5 538 |
| Yhteensä | 1 713 | 26 159 |
| Rahoitusvelat yhteensä | 3 522 | 79 745 |
Rahoitusvelat ovat pääosin vaihtuvakorkoisia, markkinaehtoisia lainoja, joiden kirjanpitoarvo vastaa niiden käypää arvoa. * Saneerausvelkaa
| Rahoitusvelat 2024 | Pitkä aikaiset rahoitus velat |
Lyhytaikaiset rahoitusvelat |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| 1.1.2024 | 53 585 | 26 159 | 79 745 |
| Muutokset tilikaudella: | |||
| Rahavirta-erät | 1 775 | -16 671 | -14 896 |
| Ei-rahavirtaerät | -53 551 | -5 535 | -59 086 |
| Myymättömiin huoneistoihin kohdistuvat lainaosuudet | -2 241 | -2 241 | |
| 31.12.2024 | 1 809 | 1 713 | 3 522 |
| Rahoitusvelat 2023 | Pitkä aikaiset rahoitus velat |
Lyhytaikaiset rahoitusvelat |
Yhteensä |
| 1.1.2023 | 80 075 | 31 637 | 111 712 |
|---|---|---|---|
| Muutokset tilikaudella: | |||
| Rahavirta-erät | -14 059 | 5 915 | -8 143 |
| Ei-rahavirtaerät | -12 431 | -4 471 | -16 902 |
| Myymättömiin huoneistoihin kohdistuvat lainaosuudet | -6 922 | -6 922 | |
| 31.12.2023 | 53 585 | 26 159 | 79 745 |
Ei-rahavirtaerät liittyvät pääosin vuokrasopimusvelkoihin.

31.12.2024 Lehdon vuonna 2022 liikkeeseen laskettu 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina konvertointiin kokonaisuudessaan osakkeiksi. 31.12.2024 Lehto laski liikkeelle myös uuden 2,5 miljoonan euron määräisen oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan, joka tarjottiin merkittäväksi Yhtiön suurimmalla osakkeenomistajalle Lehto Invest Oy:lle, joka merkitsi lainan kokonaisuudessaan.
Vaihtovelkakirjalaina konvertointiin Yhtiön osakkeiksi 15 miljoonan euron arvosta joulukuussa 2024. Vaihtovelkakirjalainan korkovelkoja leikattiin osana Yhtiön saneerausmenettelyä. Korkovelkojen leikkauksilla oli 0,5 miljoonan euron ja PIKkorkovelkojen leikkauksilla 0,9 miljoonan euron tulosta parantava vaikutus, jotka sisältyvät rahoituseriin. Vaihtovelkakirjalainan konvertoinnin seurauksena Yhtiön osakemäärä kasvoi 75 000 000 osakkeella ja konsernin oma pääoma parani 13,9 miljoonalla eurolla.
| Vaihtovelkakirjasta saadut varat | 15 000 |
|---|---|
| Järjestelypalkkiot | -708 |
| Nettovarat | 14 292 |
| Vaihtovelkakirjalainasta erotettu oman pääoman komponentti ennen veroja | -2 789 |
| Jaksotettu korko | 571 |
| Vaihtovelkakirjalaina 31.12.2023 | 12 074 |
| Jaksotettu korko | 556 |
| Vaihtovelkakirjalainan korkovelat 31.12.2024 | 755 |
| Vaihtovelkakirjalainan PIK-korkovelat 31.12.2024 | 510 |
Ostovelat ja muut korottomat velat sisältävät vertailukaudella tilikauden päättymisen jälkeen konkurssiin menneiden yhtiöiden eriä.
| Pitkäaikaiset korottomat velat | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset korottomat velat | 110 | |
| Pitkäaikaiset korottomat velat, saneerausvelka | 3 511 | |
| Yhteensä | 3 511 | 110 |
| Lyhytaikaiset korottomat velat | 2024 | 2023 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat velat (saadut ennakot) | ||
| Ajan kuluessa tuloutettavat projektit | - | 1 489 |
| Yhtenä hetkenä tuloutuvat projektit | ||
| Muut asiakassopimuksiin perustuvat velat | - | 168 |
| Ostovelat | 709 | 10 472 |
| Muut velat | ||
| Verohallinnolle tilitettävät velat | 16 | 2 733 |
| Verohallinnolle tilitettävät velat, saneerausvelka | 1 | - |
| Muut velat | 18 | 2 417 |
| Muut velat, saneerausvelka | 35 | - |
| Siirtovelat | ||
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat siirtovelat | 191 | 3 704 |
| Tuloverovelka | - | - |
| Korkovelka | 53 | 1 401 |
| Korkovelka, saneerausvelka | 51 | - |
| Muut siirtovelat | 4 | 3 196 |
| Yhteensä | 1 078 | 25 580 |

Yhtiön pääasialliset rahoituslähteet ovat liiketoiminnan tulorahoitus, hankekohtainen lainarahoitus sekä omaisuuden myyntituotot. Yhtiöllä ei ole käytössä rahoituslimiittejä. Tilikauden 2024 päättyessä yhtiöllä oli kassavaroja 2,2 milj. euroa (5,8 milj. euroa 31.12.2023) ja käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavia muita rahoitusvaroja 0,0 (0,3) miljoonaa euroa.
Yhtiö tarvitse rahoitusta erityisesti sähkövarastohankkeiden toteuttamiseen ja saneerausvelkojen maksuihin. Sähkövarastohankkeiden rahoitus hoidetaan pääasiallisesti hankekohtaisilla lainoilla, joissa lainanantajalle maksetaan kiinteää korkoa ja osuus sähkövaraston tuotosta. Tilikauden 2024 päättyessä yhtiöllä ei ollut hankkeisiin liittyviä lainoja.
Saneerausvelkojen maksut rahoitetaan pääasiallisesti omaisuuserien myynneillä. Saneerausveloille on saneerausohjelmassa määritelty takaisinmaksuaikataulu. Yhtiö pyrkii toteuttamaan omaisuuserien myynnit etukäteen siten, että yhtiö kykenee suorittamaan saneerausvelkojen maksut saneerausohjelman mukaisessa aikataulussa.
Merkittävin saneerausvelkojen erä on vakuudellinen 3,4 miljoonan euron RCF-pankkivelka, jonka vakuudeksi on pantattu mm. kaikki Lehto Group Oyj:n omistamien kiinteistöyhtiöiden osakkeet ja merkittävimmät saamiset, sekä myös konkurssiin menneiden tytäryhtiöiden omaisuutta. Mikäli tytäryhtiöiden konkurssipesien omaisuutta käytetään Lehto Group Oyj:n RCFpankkivelan takaisinmaksuun, kyseiset konkurssipesät tulevat Lehto Group Oyj:n velkojaksi alkuperäisen velkojan oikeuksilla.
| Nettovelat | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Rahoitusvelat | 3 485 | 20 621 |
| Rahavarat ja korolliset saamiset | -2 159 | -6 130 |
| Nettovelat ilman IFRS 16 vuokrasopimusvelkoja | 1 326 | 14 491 |
| Vuokrasopimusvelat | 37 | 59 123 |
| Nettovelat | 1 364 | 73 614 |
| Oma pääoma yhteensä, teur | 974 | -12 382 |
| Nettovelkaantumisaste (net gearing) | 412,1 % | -594,5 % |
Yhtiö solmi vertailukauden aikana Verohallinnon kanssa yhtiön arvonlisäverovastuita koskevan noin 3,5 miljoonan euron määräisen lainajärjestelyn. Maksujärjestelyn takaisinmaksuaika oli 12 kuukautta ja ensimmäinen takaisinmaksu tapahtui marraskuussa 2023. Maksujärjestelyn korko oli 3,4 %. Kyseinen arvonlisäverovastuita koskeva laina on lyhennetty kokonaan tilikaudella 2024.
Konsernin toimintavaluutta on euro. Konsernilla ei ole tilinpäätöshetkellä ulkomaan valuuttamääräisiä velkoja tai saatavia. Konsernin valuuttakurssiriski on tällä hetkellä vähäinen, koska tulot ja menot kertyvät pääasiassa euroissa. Mikäli konsernissa sovitaan tilauksesta ulkomaan valuutalla, valuuttakurssin suojaustavasta ja suojausasteesta päätetään tapauskohtaisesti. Suojausten kurssierot kirjataan tuloslaskelmaan rahoitustuottoihin ja -kuluihin. Tilikaudella ja tilinpäätöspäivänä yhtiöllä ei ollut avoimia valuuttasuojauksia.
Korkoriski syntyy pääasiassa vaihtuvakorkoisista lainoista. Vaihtuvakorkoisten pitkäaikaisten velkojen alhaisesta määrästä johtuen näihin tase-eriin liittyvä korkoriski ei ole konsernille kovin merkittävä. Konserni voi mahdollisuuksien mukaan muuttaa lainaportfolion korkosidonnaisuusaikaa lainakantaa järjestelemällä, koronvaihtosopimuksilla tai muilla johdannaisilla. Suojausaste voi vaihdella 0–100 prosentin välillä. Yhtiö seuraa lainasalkun korkoriskiä ja voi muuttaa sen korkosidonnaisuusaikaa tarvittaessa.
| Herkkyysanalyysi vaihtuvakorkoisten lainojen osalta |
2024 | 2023 | |||
|---|---|---|---|---|---|
| Korkomuutos | +1 % | -1 % | +1 % | -1 % | |
| Vaikutus verojen jälkeiseen voittoon | -27 | 27 | -27 | 27 |

Yhtiön nykyisen liiketoiminnan tulot muodostuvat valtaosin Fingridin ylläpitämistä reservimarkkinatuotoista ja Nord Poolin markkinaosapuolien maksamista tuotoista sekä joiltakin osin kiinteistöjen vuokratuotoista. Sähkömarkkinoilla toimivat tahot ovat yleensä suuria ja vakavaraisia toimijoita, joiden toimintaan ei liity merkittäviä taloudellisia epävarmuuksia.
Markkinatuotot tilitetään Lehdolle kuukausittain ns. aggregaattorin toimesta noin kahden kuukauden kuluttua tuottojen kertymiskuukauden päättymisestä. Lehto hallitsee luottotappioriskiä seuraamalla aktiivisesti maksujen kertymistä ja käymällä aggregaattorin kanssa säännöllisesti läpi tuottojen kertymisen perusteita ja laskelmia.
Tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä yhtiö on tehnyt arvion toiminnan jatkuvuuden edellytyksistä. Yhtiö tarvitsee kassavaroja ja kassatuloja juoksevien toimintamenojen kattamiseen, sähkövarastohankkeiden toteuttamiseen ja saneerausohjelman mukaisten saneerausvelkojen maksamiseen.
Arvioinnin johtopäätöksenä yhtiön johto ja hallitus ovat todenneet, että yhtiön toimintaan ei liity sellaisia epävarmuustekijöitä, jotka antaisivat merkittävän aiheen epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa ja selviytyä maksuistaan seuraavien 12 kuukauden aikana. Arvion mukaan uuden energiarakentamisen liiketoiminnan hankkeista alkaa syntymään positiivista kassavirtaa vuoden 2025 aikana. Energiarakentamisen liiketoiminnan kehittymisvauhdilla ei ole merkittävää vaikutusta toiminnan jatkuvuuteen seuraavien 12 kuukauden aikana.

Selkeyden vuoksi alla esitetyssä vuoden 2024 taulukossa on esitetty erikseen velkojen maturiteettianalyysi saneerausvelkojen osalta.
| 31.12.2024 | Alle 1 vuotta |
1-5 vuotta | Yli 5 vuotta | Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|
| Saneerausvelat | |||||
| vakuusvelat | 2 060 | 1 898 | 3 958 | ||
| etuoikeudettomat velat | 36 | 327 | 363 | ||
| ehdolliset ja enimmäismääräiset velat | 314 | 2 826 | 3 140 | ||
| Saneerausvelat yhteensä | 2 411 | 5 051 | 7 461 | ||
| Rahoitusvelat | 65 | 65 | |||
| Vuokrasopimusvelat | 1 515 | 1 128 | 43 | 2 686 | |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | 992 | 992 | |||
| Yhteensä | 4 917 | 6 179 | 108 | 11 204 |
| 31.12.2023 | Alle 1 vuotta | 1-5 vuotta | Yli 5 vuotta | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Rahoitusvelat | 8 711 | 8 711 | ||
| josta tilikauden jälkeen konkurssiin menneet yhtiöt | 5 220 | 5 220 | ||
| josta muut yhtiöt | 3 490 | 3 490 | ||
| Vaihtovelkakirjalaina | 21 600 | 21 600 | ||
| josta muut yhtiöt | 21 600 | 21 600 | ||
| Vuokrasopimusvelat | 7 314 | 9 263 | 92 984 | 109 562 |
| josta tilikauden jälkeen konkurssiin menneet yhtiöt | 6 803 | 8 721 | 92 829 | 108 353 |
| josta muut yhtiöt | 512 | 542 | 155 | 1 209 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | 15 621 | 110 | 15 731 | |
| josta tilikauden jälkeen konkurssiin menneet yhtiöt | 4 903 | 110 | 5 013 | |
| josta muut yhtiöt | 10 719 | 10 719 | ||
| Yhteensä | 53 246 | 9 373 | 92 984 | 155 604 |
| josta tilikauden jälkeen konkurssiin menneet yhtiöt | 16 925 | 8 831 | 92 829 | 118 585 |
| josta muut yhtiöt | 36 321 | 542 | 155 | 37 018 |
Valtaosa vertailutilikauden päättymishetkellä olleista vuokrasopimusveloista liittyi rakenteilla olevien omaperusteisten asuntokohteiden tonttivuokriin. Nämä velvoitteet ovat poistuneet Lehdon konsernitaseesta tilikauden jälkeen tapahtuneiden tytäryhtiöiden konkurssien seurauksena. Yhteensä konkursseissa poistuneiden IFRS 16 -velkojen määrä on 58 miljoonaa euroa.

Vuokrasopimukset sisältävät vertailukaudella tilikauden päättymisen jälkeen konkurssiin menneiden yhtiöiden eriä.
Konserni on vuokrannut toimistotiloja ja muita liiketoiminnassa tarvittavia tiloja sekä vähäisissä määrin koneita ja kalustoa. Lisäksi konsernilla oli vertailukaudella vaihto-omaisuuteen liittyviä pitkäaikaisia maa-alueiden vuokrasopimuksia.
| Käyttöoikeusomaisuuserät ja vuokrasopimusvelat 2024 | Vaihto omaisuus |
Aineelliset hyödykkeet |
Myytävä nä olevat pitkä aikaiset omaisuus -erät |
Vuok rasopi mus velat |
|---|---|---|---|---|
| 1.1.2024 | 56 159 | 1 190 | 59 123 | |
| Lisäykset | 45 | 2 084 | 1 917 | 2 395 |
| Vähennykset | -56 061 | -740 | -58 615 | |
| Poistot / lyhennykset | -143 | -581 | -218 | |
| Siirrot myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | -1 917 | |||
| 31.12.2024 | 0 | 37 | 1 917 | 2 686 |
| Myytävä nä olevat |
| Käyttöoikeusomaisuuserät ja vuokrasopimusvelat 2023 | Vaihto omaisuus |
Aineelliset hyödykkeet |
pitkä aikaiset omaisuus -erät |
Vuok rasopi mus velat |
|---|---|---|---|---|
| 1.1.2023 | 70 897 | 3 492 | 77 847 | |
| Lisäykset | 455 | 162 | 207 | |
| Vähennykset | -13 927 | -1 728 | -17 523 | |
| Poistot / lyhennykset | -1 266 | -736 | -1 408 | |
| 31.12.2023 | 56 159 | 1 190 | 59 123 |
Vuokrasopimusvelkoihin liittyvät korkokulut vuonna 2024 jatkuvien toimintojen osalta olivat 318 tuhatta euroa (50 tuhatta euroa vuonna 2023). Vuokrasopimusvelkojen korkokulut on esitetty rahoituskuluissa, liitetietojen kohdassa "Rahoitustuotot ja -kulut".
Vähäarvoisista ja lyhytaikaisista vuokrasopimuksista on kirjattu tilikaudella kuluksi jatkuvien toimintojen osalta 552 (2 278) tuhatta euroa. Nämä sisältävät vähäarvoisten IT-laitevuokrien lisäksi toimialaan liittyviä lyhytaikaisia (vuokra-aika enintään 12 kuukautta) työkalu-, työkone- ja työmaatilojen vuokria. Vuokrasopimusten perusteella syntynyt kokonaisrahavirta jatkuvien toimintojen osalta on yhteensä 1 427 (3 108) tuhatta euroa ja maanvuokrasopimusten osalta 9 (4) tuhatta euroa.
Yhtiöllä ei ole sellaisia muuttuviin vuokriin liittyviä kuluja, joita ei sisällytetä vuokrasopimusvelkoihin. Yhtiöllä ei myöskään ole käyttöoikeusomaisuuserien edelleenvuokrausta.

| Velat joiden vakuudeksi on annettu omaisuutta |
2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Rahalaitoslainat | 3 420 | 3 427 |
| Myymättömien asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden velkaosuudet | 2 241 | |
| Yhteensä | 3 420 | 5 667 |
| Vakuudet | 2024 | 2023 |
| Yrityskiinnitykset | 67 600 | 135 200 |
| Kiinteistökiinnitykset | 67 600 | 102 760 |
| Pantit | 129 | 3 742 |
| Yhteensä | 135 329 | 241 702 |
| Urakkatakaukset | 2024 | 2023 |
| Työaikaiset takaukset | 2 957 | |
| Takuuaikaiset takaukset | 20 | 13 695 |
| RS-takaukset | 14 030 | |
| Maksutakaus | 6 | |
| Vuokratakaus | 150 | 150 |
| Konkurssiyhtiöiden puolesta annetut vastatakaukset | 3 087 | |
| Yhteensä | 3 257 | 30 838 |
| Kiinteistöjen arvonlisäveron tarkistusvastuu | 2024 | 2023 |
| Palautusvastuu | 646 | 862 |
Pantit ovat rahalaitoslainojen ja rakennettavien taloyhtiöiden lainojen vakuudeksi pantattua sijoituksia, vaihtoomaisuutta ja muita rahoitusvaroja. Pantit esitetään kirjanpitoarvojensa mukaisesti.
Urakkatakauksista konkurssiin menneiden tytäryhtiöiden vastuita on vertailukaudella 27,7 miljoonaa euroa, joihin emoyhtiö Lehto Group Oyj on antanut vastatakauksen. On mahdollista, että tytäryhtiöiden konkurssien seurauksena Lehto Group -konsernia kohtaan esitetään vaateita, joista konserni ei pysty suoriutumaan.
| Yritys | Kotimaa | Omistus osuus % |
Osuus ääni vallasta % |
|---|---|---|---|
| Emoyhtiö Lehto Group Oyj | Suomi | ||
| Lehto Energia Oy | Suomi | 100 % | 100 % |
| Lehto Components Oy | Suomi | 100 % | 100 % |
| Kiinteistö Oy Ylivieskan Arvokiinteistö | Suomi | 80 % | 80 % |
| Kiinteistö Oy Oulun Eteläkeskus | Suomi | 100 % | 100 % |
| Lehto Sverige Ab | Ruotsi | 100 % | 100 % |
Konsernilla ei ole tytäryrityksiä, joissa olisi olennainen määräysvallattomien omistajien osuus.

Konsernin lähipiiriin kuuluvat konserniyhtiöiden, hallituksen jäsenten ja konsernin ylimmän johdon lisäksi lähipiiriläisten perheenjäsenet sekä ne tahot, joissa lähipiirillä tai heidän perheenjäsenillänsä on vaikutusvalta joko omistamisen tai johtamisen perusteella. Lähipiiriin luetaan myös osakkuus- ja yhteisyritykset, mutta heidän kanssa ei ole ollut liiketoimia.
| Myynnit | Myynnit | |||
|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | Ostot 2024 | Ostot 2023 | |
| Avainhenkilöt ja heidän vaikutusvaltayritykset | 67 | 438 | 76 | 3 682 |
| Yhteensä | 67 | 438 | 76 | 3 682 |
| Saamiset 31.12.2024 |
Saamiset 31.12.2023 |
Velat 31.12.2024 |
Velat 31.12.2023 |
|
|---|---|---|---|---|
| Avainhenkilöt ja heidän vaikutusvaltayritykset | 624 | 2 514 | 11 372 | |
| Yhteensä | 624 | 2 514 | 11 372 |
Valtaosa lähipiiriliiketoimien myynneistä liittyy päättyneellä tilikaudella tytäryhtiöosakkeiden myyntiin, vertailukaudella puolestaan asuntojen ja muiden tilojen ostamiseen yhtiöltä. Liiketoimien arvoksi on katsottu valmiin kohteen velaton myyntihinta. Ostot ovat pääasiassa kalustovuokrausta ja muita palveluostoja. Tilikaudella toteutettu 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan konversio sisälsi lähipiirin osuutta 11,0 miljoonaa euroa.
Lähipiiriltä ostot muodostuivat vertailukaudella pääosin työkoneiden ja -välineiden vuokraamisesta hallituksen jäsenen Hannu Lehdon määräysvaltayhteisöltä, Lehto Invest Oy:ltä. Näiden ostojen määrä tilikaudella 2023 oli 2,0 miljoonaa euroa. Lisäksi Lehto ostaa talotekniikan suunnittelu- ja ylläpitopalveluita Elvak Oy:ltä, joka on hallituksen jäsenen Hannu Lehdon pojan määräysvaltayhteisö. Näiden ostojen määrä tilikaudella 2024 oli 45 tuhatta euroa ja vertailukaudella 1,6 miljoonaa euroa. Lähipiirivelkoihin 31.12.2024 sisältyy omaan pääomaan luokiteltua pääomalainaa Lehto Invest Oy:ltä.
| Johdon palkat ja palkkiot | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Toimitusjohtaja | 364 | 398 |
| Muu johtoryhmä* | 120 | 1 070 |
| Osakepalkkiot | 0 | 2 |
| Eläkemaksut | 86 | 260 |
| Yhteensä | 570 | 1 731 |
| * Yhtiön johtoryhmän palkat ja palkkiot johtoryhmän lakkauttamiseen (helmikuu 2024) saakka |
||
| Hallituksen jäsenet | 2024 | 2023 |
| Eero Sihvonen, puheenjohtaja (puheenjohtajana 19.6.2024 asti) | 13 | 102 |
| Timo Okkonen, puheenjohtaja (puheenjohtajana 20.6.2024 alkaen) | 9 | |
| Hannu Lehto | 7 | 43 |
| Jani Nokkanen | 13 | 48 |
| Tarja Teppo (jäsenenä 20.6.2024 alkaen) | 6 | |
| Anne Korkiakoski (11.7.2023 asti) | 26 | |
| Helena Säteri (30.3.2023 asti) | 10 | |
| Yhteensä | 48 | 229 |

Lehdon 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan konversiossa syntyneet 75 miljoonaa uutta osaketta rekisteröitiin kaupparekisteriin 31.1.2025. Samassa yhteydessä Hannu Lehdon ja hänen määräysvaltayhteisönsä Lehto Invest Oy:n (yhdessä "Pääomistaja") yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n kaikista osakkeista ja äänistä kasvoi 51,75 prosenttiin. Pääomistaja kuitenkin ilmoitti käyttävänsä arvopaperimarkkinalain 11 luvun 21 §:n 5 momentin mukaista poikkeussäännöstä, ja luopuvansa tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä ääniosuudestaan kuukauden kuluessa tarjousvelvollisuuden syntymisestä eli 28.2.2025 mennessä.
31.1.2025 Lehto Group Oyj vastaanotti liputusilmoituksen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta. Ilmoituksen mukaan Ilmarisen yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n osakkeista ja äänistä oli 31.1.2025 noussut 7,08 prosenttiin vaihtovelkakirjalainan osakkeiksi konvertoinnin seurauksena.
28.2.2025 Lehto Group Oyj vastaanotti liputusilmoituksen Hannu Lehdolta määräysvaltayhteisöineen (Lehto Invest Oy). Ilmoituksen mukaan Lehto Invest Oy oli 28.2.2025 luovuttanut 2 900 000 osaketta, minkä seurauksena Hannu Lehdon ja Lehto Invest Oy:n yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n kaikista osakkeista ja äänistä oli laskenut 49,96 prosenttiin
| 1.1.2024 | 1.1.2023 | |
|---|---|---|
| - 31.12.2024 | - 31.12.2023 | |
| Liikevaihto | 520 | 6 305 |
| Valmistus omaan käyttöön | 243 | |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 39 | 255 |
| Materiaalit ja palvelut | ||
| Ulkopuoliset palvelut | -39 | |
| Materiaalit ja palvelut yhteensä | -39 | |
| Henkilöstökulut | ||
| Palkat ja palkkiot | -1 141 | -2 492 |
| Henkilösivukulut | ||
| Eläkekulut | -156 | -394 |
| Muut henkilösivukulut | -39 | -68 |
| Henkilöstökulut yhteensä | -1 337 | -2 954 |
| Poistot ja arvonalentumiset | ||
| Suunnitelman mukaiset poistot | -116 | -399 |
| Arvonalentumiset pysyvien vastaavien hyödykkeistä | -295 | |
| Poistot ja arvonalentumiset yhteensä | -411 | -399 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -2 773 | -7 118 |
| Liiketulos | -3 758 | -3 910 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | ||
| Tuotot osuuksista saman konsernin yrityksissä | 8 | 10 010 |
| Muut korko- ja rahoitustuotot | ||
| Saman konsernin yrityksiltä | 205 | 1 173 |
| Muilta | 6 172 | 19 |
| Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista | -2 728 | -67 674 |
| Korkokulut ja muut rahoituskulut | ||
| Saman konsernin yrityksille | -79 | -77 |
| Muille | -562 | -2 894 |
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | 3 017 | -59 442 |
| Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja | -741 | -63 352 |
| Tulos ennen veroja | -741 | -63 352 |
| Tilikauden tulos | -741 | -63 352 |
| EMOYHTIÖN TASE, FAS | 1 000 EUR | |
|---|---|---|
| 31.12.2024 | 31.12.2023 | |
| VASTAAVAA | ||
| Pysyvät vastaavat | ||
| Aineettomat hyödykkeet | 243 | 414 |
| Aineelliset hyödykkeet | 1 | 2 |
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | 102 | 102 |
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 780 | 780 |
| Muut osakkeet ja osuudet | 100 | 957 |
| Pysyvät vastaavat yhteensä | 1 226 | 2 255 |
| Vaihtuvat vastaavat | ||
| Vaihto-omaisuus | 83 | 83 |
| Pitkäaikaiset saamiset | ||
| Saamiset saman konserniyrityksiltä | 203 | 389 |
| Lainasaamiset | 56 | |
| Muut saamiset | 2 | |
| Lyhytaikaiset saamiset | ||
| Myyntisaamiset | 5 | 8 |
| Saamiset saman konserniyrityksiltä | 13 067 | 13 549 |
| Muut saamiset | 41 | 216 |
| Siirtosaamiset | 43 | 370 |
| Rahoitusarvopaperit | 328 | |
| Rahavarat | 1 974 | 5 582 |
| Vaihtuvat vastaavat yhteensä | 15 416 | 20 584 |
| VASTAAVAA YHTEENSÄ | 16 642 | 22 839 |
| VASTATTAVAA | ||
| Oma pääoma | ||
| Osakepääoma | 100 | 100 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 106 655 | 91 655 |
| Edellisten tilikausien voittovarat | -107 333 | -43 981 |
| Tilikauden tulos | -741 | -63 352 |
| Pääomalainat | 2 500 | |
| Oma pääoma yhteensä | 1 181 | -15 578 |
| Vieras pääoma | ||
| Pitkäaikainen vieras pääoma | ||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 710 |
| Ostovelat | 60 | |
|---|---|---|
| Muut velat | 3 450 | |
| Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä | 5 221 | |
| Lyhytaikainen vieras pääoma | ||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 710 | 3 420 |
| Vaihtovelkakirjalainat | 15 000 | |
| Ostovelat | 272 | 454 |

| Velat saman konsernin yrityksille | 8 000 | 17 558 |
|---|---|---|
| Muut velat | 46 | 113 |
| Siirtovelat | 212 | 1 871 |
| Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä | 10 241 | 38 417 |
| Vieras pääoma yhteensä | 15 461 | 38 417 |
| VASTATTAVAA YHTEENSÄ | 16 642 | 22 839 |
| EMOYHTIÖN RAHAVIRTALASKELMA, FAS | 1 000 EUR | |
| 31.12.2024 | 31.12.2023 | |
| Liiketoiminnan rahavirta | ||
| Tilikauden tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja | -741 | -63 352 |
| Oikaisut: | ||
| Suunnitelman mukaiset poistot Pysyvien vastaavien myyntivoitot ja -tappiot |
411 -22 |
399 408 |
| Muut oikaisut, joihin ei liity maksutapahtumaa | -54 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut | -3 017 | 59 442 |
| Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -569 | 1 928 |
| Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | -2 055 | 64 |
| Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista | -380 | -1 944 |
| Saadut rahoitustuotot liiketoiminnasta | 145 | 1 190 |
| Saadut osingot liiketoiminnasta | 8 | |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | -6 273 | -1 867 |
| Investointien rahavirta | ||
| Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | -243 | 0 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 25 | -408 |
| Investoinnit muihin sijoituksiin | -34 300 | |
| Luovutustulot muista sijoituksista | 54 | 107 |
| Lainasaamisten takaisinmaksut | 1 | |
| Myönnetyt lainat | -404 | |
| Ostetut osakkuusyhtiöosakkeet | -780 | |
| Investointien nettorahavirta | -163 | -35 786 |
| Rahoituksen rahavirta | ||
| Lainojen nostot | 3 680 | |
| Lainojen takaisinmaksut | -11 580 | |
| Konsernirahoituksen muutos | 39 185 | |
| Oman pääoman ehtoisen lainan nosto | 2 500 | |
| Omien osakkeiden hankinta | -28 | |
| Rahoituksen nettorahavirta | 2 500 | 31 256 |
| Rahavarojen muutos (+/-) | -3 936 | -6 396 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 5 910 | 12 306 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 1 974 | 5 910 |

Tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti. Tilikauden aikana 8.2.2024 Lehto Group Oyj:n operatiiviset tytäryhtiöt Lehto Asunnot Oy, Lehto Tilat Oy ja Lehto Korjausrakentaminen Oy asetettiin konkurssiin. Konkurssiin asetetut yhtiöt kattoivat käytännössä kokonaan Lehdon asuntojen ja toimitilojen rakentamisesta koskevat liiketoiminnat ja ne muodostivat siten suurimman osan Lehto-konsernin liikevaihdosta. Lisäksi emoyhtiö Lehto Group Oyj asetettiin saneerausmenettelyyn käräjäoikeuden päätöksellä 16.2.2024. Saneerausohjelma vahvistettiin 24.9.2024 ja osana saneerausmenettelyä Lehto luopuu kokonaan rakennusliiketoiminnasta sekä siihen liittyvistä omistuksista ja suuntautuu energiarakentamisliiketoimintaan.
Tilikauden aikana yhtiön 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina vaihdettiin saneerausmenettelyn mukaisesti Lehdon uusiin ja/tai olemassa oleviin osakkeisiin. Lisäksi yhtiö laski liikkeelle 2,5 miljoonan euron määräisen oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan.
Tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä yhtiö on tehnyt arvion toiminnan jatkuvuuden edellytyksistä. Yhtiö tarvitsee kassavaroja ja kassatuloja juoksevien toimintamenojen kattamiseen, sähkövarastohankkeiden toteuttamiseen ja saneerausohjelman mukaisten saneerausvelkojen maksamiseen. Yhtiö arvioi, että seuraavien 12 kuukauden kassamenot voidaan rahoittaa pääpiirteissään seuraavasti:
Arvioinnissa on otettu huomioon, että yhtiö on saneerausohjelmassa ja sen liiketoimintaan liittyy tavanomaista enemmän riskejä. Kassavarojen riittävyys riippuu erityisesti omaisuuserien myyntien onnistumisesta ja ajoittumisesta. Yhtiö on myös identifioinut keinoja nopeuttaa liiketoiminnan kassavirtoja, jos omaisuuserien myynnit viivästyvät. Yhtiön ja konsernin toiminnan jatkuvuus on riippuvainen sen kyvystä toteuttaa seuraavien 12 kuukauden kassamenojen rahoittamiseksi suunnitellut toimenpiteet. Mikäli toimenpiteitä ei kyetä toteuttamaan, tämä seikka osoittaa sellaista olennaista epävarmuutta, jolla saattaa olla merkittävää vaikutusta yhtiön kykyyn jatkaa toimintaansa. Arvion mukaan uuden energiarakentamisen liiketoiminnan hankkeista alkaa syntymään positiivista kassavirtaa vuoden 2025 aikana. Energiarakentamisen liiketoiminnan kehittymisvauhdilla ei ole merkittävää vaikutusta toiminnan jatkuvuuteen seuraavien 12 kuukauden aikana.
Vaihto-omaisuus on arvostettu muuttuvaan hankintamenoonsa noudattaen FIFO-periaatetta sekä KPL 5 luvun 6 § 1 momentin mukaista alimman arvon periaatetta.
Kuluva käyttöomaisuus on arvostettu muuttuvaan hankintamenoonsa ja siitä tehdään poistot ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti.
Pysyvien vastaavien sijoitukset arvostetaan hankintahintaan tai sitä alhaisempaan tulevaisuudessa todennäköisesti kerryttämään tuloon. Tytäryhtiöosakkeiden tilinpäätöksen 31.12.2023 arvostuksen perustaksi on huomioitu, että konkurssiin menneiden tytäryhtiöiden osakkeilla ei ole arvoa.
Konserniyhtiöltä olevien saamisten arvostus perustuu arvioon tytäryhtiöistä kerrytettävissä olevista rahamääristä. Tytäryhtiöiden omaisuuserien mahdollisten myyntien tai muiden kassavirtaan vaikuttavien järjestelyjen onnistumisella on merkittävä vaikutus kerrytettävissä olevaan rahamäärään, minkä johdosta arvioon sisältyy tavanomaista merkittävämpi arvostusriski.
Poistoperusteet Koneet ja kalusto 3 - 5 v. tasapoisto Aineettomat oikeudet 3 - 5 v. tasapoisto Muut pitkävaikutteiset menot 3 v. tasapoisto
Poistoperusteissa ei muutoksia.
| Liikevaihto toimialoittain | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Konsernin sisäiset palveluveloitukset | 423 | 6 228 |
| Muu liikevaihto, konsernin sisäinen | 0 | 55 |
| Muu liikevaihto, konsernin ulkopuolinen | 97 | 21 |
| Yhteensä | 520 | 6 305 |
| Tilintarkastajalle maksetut palkkiot: | 2024 | 2023 |
| Lakisääteinen tilintarkastus | 128 | 80 |
| Todistukset ja lausunnot | 0 | 15 |
| Veroneuvonta | 0 | 0 |
| Muut palvelut | 10 | 11 |
| Yhteensä | 138 | 105 |
| Rahoitustuotot- ja kulut | 2024 | 2023 |
| Osinkotuotot konserniyrityksiltä | 8 | 10 010 |
| Osinkotuotot muilta | 0 | 0 |
| Korkotuotot konserniyrityksiltä | 205 | 1 173 |
| Korko- ja rahoitustuotot muilta | 10 | 19 |
| Saneerausohjelman velkaleikkaukset ja takauksien lisäkulut | 6 162 | |
| Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista | -2 728 | -67 674 |
| Korkokulut konserniveloista | -79 | -77 |
| Korkokulut muilta | -436 | -2 387 |
| Muut rahoituskulut | -127 | -507 |
| Yhteensä | 3 017 | -59 442 |
Emoyhtiön saneerausohjelma vahvistettiin 24.9.2024. Ohjelman mukaisesti etuoikeudettomien saneerausvelkojen määriä alennettiin 10 %:iin saneerausvelkojen määrästä. Ehdollisille tai enimmäismääräisille veloille määritettiin maksuohjelmamaksut sekä myös lisämaksusuoritukset, jotka vastaavat 75 %:n osuutta kyseisten velkojen enimmäismäärästä velkaleikkauksen jälkeen. Ehdollisille ja enimmäismääräisille veloille määritetystä maksuvarasta toteutumatta jäävä osuus sekä tiettyjen omaisuuserien luovutusvoitoista tulee suoritettavaksi lisäjako-osuutta etuoikeudettomille saneerausveloille. Saneerausohjelman mukaisella velkojen määrän alentamisella oli nettona 6,2 miljoonan euron tulosta parantava vaikutus, joka muodostuu velkojen määrän alentamisesta 9,1 miljoonalla eurolla sekä toisaalta ehdollisille ja enimmäismääräisille veloille ja takauksiin perustuville veloille määritetyn maksuvaran suuruisen 3,0 miljoonan euron velan aiheuttamasta lisäkulusta.
| Tuloverot | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verot | 0 | 0 |
| Yhteensä | 0 | 0 |
| Kehittämismenot | 2024 | 2023 |
| Hankintameno 1.1 | ||
| Lisäykset | 243 | |
| Vähennykset | ||
| Hankintameno 31.12. | 243 | 0 |
| Kertyneet poistot 1.1. | ||
| Poistot | ||
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | 0 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0 | 0 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 243 | 0 |
| Aineettomat oikeudet | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1 | 1 272 | 1 272 |
| Lisäykset | 0 | 0 |
| Vähennykset | -1 272 | |
| Hankintameno 31.12. | 0 | 1 272 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -1 269 | -1 263 |
| Poistot | - 1 |
- 6 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 1 269 | |
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | -1 269 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 4 | 10 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0 | 4 |
| Muut pitkävaikutteiset menot | 2024 | 2023 |
| Hankintameno 1.1 | 3 545 | 3 438 |
| Lisäykset | 0 | 107 |
| Vähennykset | -3 545 | 0 |
| Hankintameno 31.12. | 0 | 3 545 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -3 134 | -2 743 |
| Poistot | -116 | -391 |
| Arvonalennukset | -295 | 0 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 3 545 | 0 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | -3 134 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 411 | 695 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0 | 411 |
| Ennakkomaksut | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1 | 0 | 107 |
| Lisäykset | 0 | 0 |
| Vähennykset | 0 | -107 |
| Hankintameno 31.12. | 0 | 0 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 0 | 0 |
| Poistot | 0 | 0 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 0 | 0 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | 0 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0 | 107 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0 | 0 |
| Koneet ja kalusto | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1 | 1 265 | 1 265 |
| Lisäykset | 0 | 0 |
| Vähennykset | -1 265 | 0 |
| Hankintameno 31.12. | 0 | 1 265 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -1 265 | -1 263 |
| Poistot | 0 | -2 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 1 265 | 0 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | -1 265 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0 | 2 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0 | 0 |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1 | 1 | 1 |
| Lisäykset | 0 | 0 |
| Vähennykset | 0 | 0 |
| Hankintameno 31.12. | 1 | 1 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 0 | 0 |
| Poistot | 0 | 0 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 0 | 0 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | 0 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 1 | 1 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 1 | 1 |
| Sijoitukset | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1 | 103 692 | 86 498 |
| Lisäykset | 0 | 18 071 |
| Vähennykset | -53 488 | -878 |
| Hankintameno 31.12. | 50 203 | 103 692 |
| Kertyneet arvonalentumiset 1.1. | -101 853 | -37 279 |
| Arvonalentumiset | -857 | -64 574 |
| Vähennysten kertyneet arvonalentumiset | 53 488 | |
| Kertyneet arvonalentumiset 31.12. | -49 221 | -101 853 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 1 839 | 49 219 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 982 | 1 839 |
| Pitkäaikaiset saamiset konserniyrityksiltä | 2024 | 2023 |
| Lainasaamiset | 203 | 389 |
| Yhteensä | 203 | 389 |
| Lyhytaikaiset saamiset konserniyrityksiltä | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Myyntisaamiset | 100 | 107 |
| Lainasaamiset | 39 | 39 |
| Muut saamiset | 12 928 | 407 |
| Konsernilimiitti | 0 | 12 996 |
| Yhteensä | 13 067 | 13 549 |
| Siirtosaataviin ja muihin menoennakoihin sisältyvät | ||
| olennaiset erät | 2024 | 2023 |
| Muut siirtosaamiset | 43 | 370 |
| Yhteensä | 43 | 370 |
| 2024 | 2023 | |
| Osakepääoma 1.1 | 100 | 100 |
| Osakepääoma 31.12 | 100 | 100 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1. | 91 655 | 91 655 |
| Lisäykset | 15 000 | |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12. | 106 655 | 91 655 |
| Kertyneet voittovarat edellisiltä tilikausilta 1.1 | -107 333 | -43 953 |
| Omien osakkeiden hankinta | -28 | |
| Tilikauden tulos | -741 | -63 352 |
| Kertyneet voittovarat 31.12 | -108 075 | -107 333 |
| Tilikauden tulos | -741 | -63 352 |
| Pääomalainat | 2 500 | |
| Oma pääoma yhteensä | 1 181 | -15 578 |
Lehto on laskenut 31.12.2024 liikkeeseen 2,5 miljoonan euron määräisen oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan. Laina täyttää kaikki osakeyhtiölain 12 luvussa tarkoitetun pääomalainan ehdot ja konsernilla on täysi ja yksinomainen oikeus päättää sekä koron että lainan takaisinmaksusta. Ehtojen perusteella laina on luokiteltu oman pääoman eräksi. Lainalle on sovittu 14 prosentin vuosikorko. Lainalle ei ole maksettu korkoa.
Pääomalaina ja korko saadaan maksaa selvitystilassa ja konkurssissa kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella. Lainalla ei ole eräpäivää eikä lainalle anneta vakuutta.
Lainan perusteella Lainanantajalle annetaan vastikkeetta yksi erityinen oikeus, jonka perusteella voidaan merkitä enintään 12 500 000 Yhtiön uutta osaketta. Mikäli kuitenkin myös Lainan korko konvertoidaan osakkeiksi, voi hallitus päättää muuttaa osakemäärää.
Kunkin osakkeen merkintähinta on 0,20 euroa eli yhteensä kaikista tarjotuista osakkeista Lainan määrää vastaava 2 500 000 euroa. Osakkeiden merkintäaika alkaa Lainan nostopäivästä 31.12.2024 ja päättyy 31.12.2031. Osakkeiden merkintähinta on maksettava merkinnän tekemisen yhteydessä kuittaamalla Lainaa vastaavasti takaisinmaksetuksi. Merkintähinta kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

| Laskelma jakokelpoisen oman pääoman määrästä | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 106 655 | 91 655 |
| Edellisten vuosien voittovarat | -107 333 | -43 981 |
| Tilikauden tulos | -741 | -63 352 |
| Aktivoidut kehittämismenot | -243 | |
| Yhteensä | -1 662 | -15 678 |
Emoyhtiön oma pääoma on muodostunut negatiiviseksi mistä on 15.3.2024 toimitettu kaupparekisterille ilmoitus, joka on rekisteröity 19.4.2024.
| Velat konserniyrityksille | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Ostovelat | 0 | 189 |
| Muut velat | 8 000 | 8 210 |
| Konsernilimiitti | 0 | 9 159 |
| Yhteensä | 8 000 | 17 558 |
| Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät | 2024 | 2023 |
| Palkkavelat | 0 | 0 |
| Lomapalkkavelat | 82 | 357 |
| Palkkojen sivukuluvelat | 26 | 130 |
| Tuloverovelka | 0 | 0 |
| Korkovelat | 104 | 1 385 |
| Muut velat | 0 | 0 |
| Yhteensä | 212 | 1 871 |
| Saneerausvelat tase-erittäin | 2024 | |
| Pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta | 1 710 | |
| Pitkäaikaiset ostovelat | 60 | |
| Pitkäaikaiset muut velat | 3 450 | |
| Lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta | 1 710 | |
| Ostovelat | 7 | |
| Muut velat | 35 | |
| Siirtovelat | 51 | |
| Yhteensä | 7 024 | |
| Vakuudet ja vastuusitoumukset | 2024 | 2023 |
| Velat, joiden vakuudeksi on annettu omaisuutta | ||
| Rahalaitoslainat | 3 420 | 3 420 |
| Yhteensä | 3 420 | 3 420 |
| Vakuudet | ||
| Yrityskiinnitykset | 33 800 | 33 800 |
| Kiinteistökiinnitykset | 33 800 | 33 800 |
| Pantit | 102 | 102 |
| Vuokratakaukset | 150 | 150 |
| Konkurssiyhtiöiden puolesta annetut vastatakaukset | 5 346 | 0 |
| Yhteensä | 73 198 | 67 852 |
| Luottolimiittien määrä | ||
|---|---|---|
| Käytettävissä olevat luottolimiitit | 3 422 | 3 421 |
| Käytössä olevat luottolimiitit | 3 422 | 3 421 |
| Luottolimiittejä nostamatta | - | - |
| Käytettävissä olevat takauslimiitit | 87 179 | |
| Käytössä olevat takauslimiitit | 31 613 | |
| Takauslimiittejä nostamatta | - | 55 567 |
| Muiden konserniyhtiöiden puolesta annetut vakuudet | ||
| Pantit | 0 | |
| Annetut takaukset ja muut sitoumukset | 33 150 | |
| Yhteensä | 0 | 33 150 |
| Muut annetut takaukset ja sitoumukset | 1 662 | |
| Taseeseen sisältymättömät leasingvuokrasopimukset | ||
| Erääntyy 12kk aikana | 34 | |
| Erääntyy > 12kk | 51 | |
| Yhteensä | 0 | 85 |
| Vuokravastuut | ||
| Toimitilavuokrat, erääntyy 12 kk aikana | 36 | 696 |
| Toimitilavuokrat erääntyy > 12kk | 1 665 | |
| Yhteensä | 36 | 2 362 |
| Muut vastuut | ||
| Tilikauden aikana 8.2.2024 Lehto Group Oyj:n operatiiviset tytäryhtiöt Lehto Asunnot Oy, Lehto Tilat Oy ja Lehto Korjausrakentaminen Oy asetettiin konkurssiin. On mahdollista, että tytäryhtiöiden konkurssien seurauksena |
Yhtiön henkilökunta keskimäärin tilikaudella 2024 2023 Toimihenkilöitä 14 35 Yhteensä 14 35
Toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenien palkat on eritelty konsernitilinpäätöksen liitetietojen kohdassa "Lähipiiritapahtumat".
emoyhtiötä kohtaan esitetään vaateita, joista emoyhtiö ei pysty suoriutumaan.
| Päiväkirja Pääkirja |
sähköisenä sähköisenä |
|---|---|
| Tilinpäätös | sähköisenä |
| Tase-erittelyt | sähköisenä |
| Jaksotustositteet | 94 | sähköisenä |
|---|---|---|
| Muistiotositteet | 13,80,9,HI | sähköisenä |
| Myyntitositteet | 15,33,39 | sähköisenä |
| Ostotositteet | 21,45 | sähköisenä |
| Palkkatositteet | 51 | sähköisenä |
| Pankkitositteet | 1,2,3,60 | sähköisenä |
Alkuperäiset paperilla vastaanotetut ostolaskut säilytetään kirjanpitovelvollisen toimesta paperilla. Jos paperilla oleva lasku on skannattu, säilytetään lasku vain sähköisenä paperittomassa arkistossa.
Matka- ja kululaskuihin liittyvät tositteen liitteenä olevat alkuperäistositteet säilytetään kirjanpitovelvollisen toimesta paperilla.
Jos paperilla oleva lasku tai sen liitteet ovat skannattu, säilytetään ne vain sähköisenä paperittomassa arkistossa.
Liitetietotositteet sähköisenä
Emoyhtiöllä ei ole voitonjakokelpoisia varoja, oman pääoman ollessa 1 180 838,40 euroa, josta tilikauden tuloksen osuus on -741 376,10 euroa.
Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1.-31.12.2024 vahvistettavan taseen perusteella ei jaeta osinkoa.
Vahvistamme, että:

Lehto Group Oyj:n hallitus 25.4.2025
Timo Okkonen, hallituksen puheenjohtaja Hannu Lehto, hallituksen jäsen, toimitusjohtaja
Jani Nokkanen, hallituksen jäsen Tarja Teppo, hallituksen jäsen
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Oulu 29.4.2025
KPMG Oy Ab Tilintarkastusyhteisö
Pekka Alatalo, KHT
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.