Annual Report • Feb 27, 2025
Annual Report
Open in ViewerOpens in native device viewer




| Cargotec lyhyesti | 4 |
|---|---|
| Toimitusjohtajan katsaus | 5 |
| Avainluvut | 7 |
| Vuoden 2024 kohokohtia | 8 |
| Hiab | 9 |
| Strategia | 12 |
| Vastuullisuus Cargotecilla | 16 |

| Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024 | 19 |
|---|---|
| Palkitsemisraportti 2024 | 31 |
Cargotecin vuosikertomus 2024 julkaistaan helmikuussa 2025. Vuosikertomus 2024 sisältää vuosikatsauksen ja taloudellisen katsauksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin. Taloudellinen katsaus koostuu kestävyysraportin sisältävästä hallituksen toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä sekä tilintarkastus- ja varmennuskertomuksista. Kestävyysraportti on koottu eurooppalaisten kestävyysraportointistandardien (ESRS) mukaisesti.
Cargotec julkaisee hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona. Kyseinen XHTML-dokumentti on virallinen ESEF-versio Cargotecin vuoden 2024 taloudellisesta katsauksesta. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkeillä ja liitetiedot on merkitty XBRL:llä block-merkintöinä. Tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy on toimittanut riippumattoman kohtuullisen varmuuden antavan varmennusraportin koskien Cargotecin laatimaa ESEF-tilinpäätöstä. Varmennustoimeksianto on suoritettu kansainvälisen ISAE 3000 -varmennustoimeksiantostandardin mukaisesti. XHTML-tiedosto on saatavilla suomeksi.
Yhdessä vuosikertomuksen kanssa Cargotec julkaisee englanninkielisen GRI-indeksin koskien vuotta 2024. Kaikki dokumentit ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.cargotec.fi.

| Strategia | 44 |
|---|---|
| Markkinaympäristö vuonna 2024 | 45 |
| Taloudellinen kehitys | 45 |
| Kestävyysraportti | 49 |
| Yleiset tiedot | 49 |
| Ympäristötiedot | 66 |
| Yhteiskunnalliset tiedot | 80 |
| Hallintotapatiedot | 92 |
| Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta | 97 |
| Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti | 98 |
| Hallinnointi | 100 |
| Hallituksen ehdotus voitonjaosta | 101 |
| Tilikauden jälkeiset tapahtumat | 102 |
| Vuoden 2025 näkymät | 102 |
| Varsinainen yhtiökokous 2025 | 102 |
| Tunnusluvut | 184 |
| Osakkeet ja osakkeenomistajat | 202 |

| Konsernitilinpäätös (IFRS) | 105 |
|---|---|
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | 111 |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | 191 |
| Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset 208 | |
| Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset | 209 |



Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin Hiab-liiketoiminta on älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja, joka on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen joka päivä parhaan asiakaskokemuksen yhdessä erittäin sitoutuneiden työntekijöidensä ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Liikevaihto, MEUR 1 647 Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR 217
476
Huoltoliiketoiminta, osuus kokonaisliikevaihdosta 28 %
Ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihto, MEUR
Ekoratkaisujen tuoteryhmä, osuus kokonaisliikevaihdosta 29 %
Hiilidioksidipäästöjen muutos* -21 %
Cargotec toimii yli 60 maassa.
Luvut sisältävät Cargotecin jatkuvat toiminnot.

Amerikat (AMER) Osuus liikevaihdosta: 45 %
Kokoonpano/T&K: Brasilia, Yhdysvallat
Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka (EMEA) Osuus liikevaihdosta: 49 %
Kokoonpano/T&K: Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Puola, Ruotsi, Suomi
Aasian ja Tyynenmeren alue (APAC) Osuus liikevaihdosta: 7 %
Kokoonpano/T&K: Etelä-Korea


Vuosi 2024 oli Cargotecille menestyksekäs. Yhtiön muodonmuutosta toteutettiin hallituksen vuonna 2023 asettamien tavoitteiden mukaisesti. Saavutimme kaikki vuodelle 2024 asettamamme päätavoitteet: liiketoiminnan suorituskyky jatkui hyvänä, saimme Hiabin ja Kalmarin eriyttämisen päätökseen ja löysimme MacGregorille ratkaisun.
Markkinaympäristö pysyi monimutkaisena koko vuoden. Odotukset laskevista koroista ja epävarmuus joillakin Hiabin tärkeimmistä maantieteellisistä markkinaalueista ja asiakastoimialoista viivästyttivät asiakkaiden päätöksentekoa. Saadut tilaukset kasvoivat 3 prosenttia edellisvuodesta 1 509 miljoonaan euroon1 . Saadut tilaukset kasvoivat Amerikoiden vetämänä. Tilauskantamme laski 19 prosenttia ja oli vuoden lopussa 648 miljoonaa euroa.
Liikevaihtomme laski 8 prosenttia edellisvuoden tasosta 1 647 miljoonaan euroon heijastaen tilauskannan kehitystä. Strategisilla painopistealueillamme Pohjois-Amerikassa ja huoltoliiketoiminnassa liikevaihto jatkoi kasvuaan.
Matalammasta liikevaihdosta huolimatta pystyimme parantamaan suhteellista kannattavuuttamme menestyksekkään inflaatiopaineiden hallinnan sekä hankinnassa ja toimitusketjussa toteutettujen toimenpiteiden ansiosta. Vertailukelpoinen liikevoittomme laski prosentin ja oli 217 miljoonaa euroa eli 13,2 prosenttia liikevaihdosta.
Jatkuvien toimintojen kasvihuonekaasupäästöt laskivat 21 prosenttia vuonna 2024 vuoteen 2023 verrattuna. Tämä on hyvä saavutus. Vaikka väheneminen johtuu pääasiassa liikevaihdon laskusta, olen kuitenkin iloinen nähdessäni,

1 Muodonmuutosprosessin edistymisen seurauksena Cargotecin jatkuvien toimintojen raportoidut taloudelliset tiedot sisältävät ainoastaan Hiab-liiketoiminta-alueen ja jatkuvien toimintojen konsernihallinnon ja tukitoimet.
"Cargotecin muodonmuutos saadaan päätökseen vuonna 2025, kun MacGregor-kauppa toteutetaan. Hiab olisi tällöin
yhtiön ainoa liiketoiminta."
miten oma ilmastotyömme alkaa tuottaa tuloksia. Tätä todistaa erityisesti ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihdon kasvu vuosien aikana.
Suurin mahdollisuutemme vähentää kasvihuonekaasupäästöjä löytyy tuotevalikoimastamme. Laajennamme jatkuvasti ekoratkaisujen tuoteryhmäämme uusilla innovaatioilla ja ratkaisuilla, jotka auttavat asiakkaitamme vähentämään päästöjään. Vuonna 2024 lanseerasimme useita uusia tuotteita, jotka auttavat meitä pitämään päästöt alhaisina, kun myynti alkaa kasvaa.
Vuonna 2024 priorisoimme terveyttä ja turvallisuutta erilaisten aloitteiden avulla. Esimerkiksi Hiabin "Dare to Care" -ohjelma antaa työntekijöille mahdollisuuden osallistua aktiivisesti turvallisemman työpaikan rakentamiseen. Hiabin henkilöstöä kannustettiin myös käyttämään turvallisuusraportointityökalua. Näiden ja muiden toimien avulla saavutimme turvallisuustavoitteemme vuonna 2024.
Toinen myönteinen havainto löytyy vuoden 2024 Compass-henkilöstötutkimuksen tuloksista. Compass antaa arvokasta tietoa työntekijöidemme työhön liittyvistä tunteista ja ajatuksista.
Compass-kyselyn vastausprosentti kasvoi merkittävästi vuodesta 2023 ja oli yli 82 prosenttia (pois lukien Kalmar), ja myönteisten vastausten osuus kasvoi niin Hiabilla ja MacGregorilla kuin konsernitoiminnoissakin. Henkilöstön mieliala ja tunteet yhtiön muutoksen aikana ja sen jälkeen lupaavat Hiabille ja MacGregorille hyvää jatkossa.
Liiketoiminnan hyvän suorituksen lisäksi olemme toteuttaneet kahden vuoden muutosohjelmaamme suunnitelmiemme mukaisesti. Ohjelman merkkipaaluihin kuului Kalmarin pörssilistaaminen heinäkuun 2024 alussa. Listaaminen toteutettiin vain 14 kuukautta sen jälkeen, kun ilmoitimme yhtiön osittaisjakautumisesta, ja Kalmar on nyt täysin irrotettu Cargotecista.
MacGregorin menestyksekkään kannattavuuskäänteen jälkeen saavutimme toisen merkittävän merkkipaalun marraskuussa 2024, kun allekirjoitimme sopimuksen MacGregorin myymisestä Tritonin hallinnoimille rahastoille. Transaktion velaton kauppahinta on 480 miljoonaa euroa, ja sen täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan viimeistään 1. heinäkuuta 2025.
Cargotecin muodonmuutos saadaan päätökseen vuonna 2025, kun MacGregor-kauppa toteutetaan. Hiab olisi tällöin yhtiön ainoa liiketoiminta, minkä vuoksi yhtiön hallitus ehdottaa Cargotecin yhtiökokoukselle yhtiön nimen muuttamista Cargotecista Hiabiksi 1. huhtikuuta 2025 alkaen.
Olen vakuuttunut siitä, että Hiabilla on itsenäisenä yhtiönä edessään valoisa tulevaisuus. Hiabin toukokuun 2024 pääomamarkkinapäivässä julkistama strategia on selkeä,
ja sen johtoryhmä on motivoitunut ja kokenut. Strategian toteutus on lisäksi lähtenyt jo hyvin käyntiin2 .
Nimenmuutoksen astuessa voimaan Scott Phillipsistä tulee uudelleen nimetyn yhtiön toimitusjohtaja. Jätän tällöin tehtäväni yhtiön toimitusjohtajana, kuten toukokuussa 2024 ilmoitimme. Haluan kiittää osakkeenomistajia luottamuksesta, hallitusta hyvästä yhteistyöstä sekä yhteistyökumppaneita ja asiakkaita siitä, että vuosi 2024 oli jälleen yhtiölle menestyksekäs. Kiitän myös nykyisiä ja entisiä työtovereita sekä kaikkia työntekijöitämme heidän työpanoksestaan ja yhteistyöstä muutosmatkallamme ja liiketoiminnassamme vuonna 2024.
Casimir Lindholm Cargotecin toimitusjohtaja
2 Lisätietoa Hiabin strategiasta löydät sivulta 13.



OSAKEKOHTAINEN TULOS (EPS) JA OSINKO

Laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS) Osinko, B-sarjan osake Lisäosinko, B-sarjan osake**
* Hallituksen esitys osingoksi
** Lisäosinko ehdollinen MacGregorin myynnin toteutumiselle
2023 2024*

Absoluuttiset päästöt yhteensä 1 289 642 1 013 059
1
1
2023 2024 Yhteensä 1787 1647 VERTAILUKELPOINEN LIIKEVOITTO 0 5 10 15 0 100 200 300 2023 2024 13,2 12,3 219 217 MEUR Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen liikevoittomarginaali, % %
2023 2024
219 217
12,3 13,2
Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR
Vertailukelpoinen liikevoittomarginaali
, %

2023 2024
533 476
30 29
1
Ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihto, MEUR
Osuus kokonaisliikevaihdosta, %
1
2023 2024 TAPATURMATAAJUUS*
1
Poissaoloon johtaneet
tapahtumat 22 21
Cargotecin tapaturmataajuus* 2,8 2,8
1

2023 2024
Avainluvut sisältävät Cargotecin jatkuvat toiminnot.
Vertailuluvut on oikaistu.
2
1
2023 2024
Cargotec toteutti menestyksekkäästi tavoitteitaan vuonna 2024. Kolme painopistealuettamme olivat vahva liiketoiminnan tulos, Kalmarin erottaminen itsenäiseksi listatuksi yhtiöksi ja ratkaisu MacGregorin tilanteeseen. Saavutimme kaikki kolme tavoitetta.

Vertailukelpoinen liikevoittoprosentti kasvoi 13,2 prosenttiin.

Huhtikuussa 2023 Cargotec tiedotti suunnitelmasta selvittää Kalmar- ja Hiab-liiketoimintojen eriyttämistä kahdeksi itsenäiseksi maailman johtavaksi yhtiöksi. 14 kuukautta myöhemmin osittaisjakautuminen saatiin päätökseen, kun Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisen täytäntöönpano ja uuden Kalmar Oyj:n perustaminen rekisteröitiin kaupparekisteriin 30.6.2024.

Vuonna 2022 Cargotecin hallitus päätti, että MacGregor ei tulevaisuudessa kuulu Cargotecin portfolioon. Toukokuussa 2024 Cargotec tiedotti MacGregorin myyntiprosessin aloittamisesta. Marraskuussa 2024 Cargotec tiedotti, että se myy MacGregor-liiketoiminnan Tritonin hallinnoimille rahastoille 480 miljoonan euron velattomalla kauppahinnalla. Transaktion täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan viimeistään 1. heinäkuuta 2025.
Hiab on älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja, joka on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen joka päivä parhaan asiakaskokemuksen yhdessä erittäin sitoutuneiden työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Ekoratkaisujen tuoteryhmän osuus Hiabin liikevaihdosta
29 %
Huoltoliiketoiminnan osuus Hiabin liikevaihdosta 28 %

Henkilöstö
Hiabin vuoden 2024 saadut tilaukset kasvoivat 3 prosenttia edellisvuodesta 1 509 miljoonaan euroon. Taustalla vaikuttavat kysyntäajurit pysyivät vakaina Amerikoiden siivittäessä tilausten kasvua. Tilauskanta laski 19 prosenttia, ja vuoden lopussa se oli 648 miljoonaa euroa.
Hiabin liikevaihto laski 8 prosenttia edellisvuoden tasosta 1 647 miljoonaan euroon heijastaen tilauskannan kehitystä. Liikevaihdon laskusta huolimatta Pohjois-Amerikan liikevaihto kasvoi vuositasolla. Huoltoliiketoiminnan liikevaihto jatkoi kasvu-uralla ja oli 462 miljoonaa euroa eli 28 prosenttia kokonaisliikevaihdosta. Laiteliikevaihto laski tilauskannan normalisoituessa.
Hiabin strategia vuosille 2024–2028 ja sen mukaiset tavoitteet julkaistiin ennen toukokuussa 2024 pidettyä pääomamarkkinapäivää. Tavoitteet keskittyvät vuotuiseen liikevaihdon kasvuun, vertailukelpoiseen liikevoittoon ja sijoitetun pääoman tuottoon. Lisätietoja Hiabin tavoitteista on saatavilla Strategia-osiossa.


Hiabin vertailukelpoinen liikevoitto liiketoimintaalueena oli 245 miljoonaa euroa eli 14,9 prosenttia liikevaihdosta, mikä on Hiabin kaikkien aikojen paras vertailukelpoinen liikevoittoprosentti.

Hiab lanseerasi 45 uutta ratkaisua vuonna 2024 jatkaen näin panostuksiaan vastuullisuustavoitteita tukeviin ratkaisuihin eli sähköistämiseen, energiatehokkuuteen, digitalisaatioon ja automaatioon sekä kilpailukykyä ja tuotteiden kustannustehokkuutta parantaviin hankkeisiin.

HIAB
Hiabin tuotteita ja ratkaisuja käytetään ympäri maailmaa. Asiakkaat toimivat monilla eri toimialoilla, kuten jätehuolto ja kierrätys, puolustuslogistiikka, rakentaminen, vähittäiskauppa ja viimeisen kilometrin jakelu, metsätalous ja maatalous, rautatiet ja tuulivoima, erikoislogistiikka ja infrastruktuuri. Hiabin huoltoverkosto palvelee yli sataa markkinaa maailmanlaajuisesti.
Strategiansa mukaisesti Hiab aikoo vahvistaa johtavaa asemaansa kasvavilla Pohjois-Amerikan markkinoilla. Tämän edistämiseksi Yhdysvaltain markkinoilla solmittiin seitsemän uutta jälleenmyyjäsopimusta vuonna 2024.
Hiab solmi muun muassa strategisen HIAB-jälleenmyyjäsopimuksen Ring Power Utility | Truck | Crane -yrityksen kanssa Yhdysvalloissa ja allekirjoitti tärkeän MOFFETT-jälleenmyyjäsopimuksen Ring Power Lift Trucks -yrityksen kanssa Floridassa, Yhdysvalloissa. Yhteistyö jälleenmyyjien kanssa tukee merkittävällä tavalla Hiabin tulevaa kasvua tällä tärkeällä markkina-alueella.
Vuonna 2024 Hiab juhli 80-vuotispäiväänsä lanseeraamalla useita innovaatioita, joiden painopiste on kestävässä ja tehokkaassa kuormankäsittelyssä. Nämä uudet tarjoomat korostavat Hiabin sitoutumista asiakasratkaisuihin, jotka minimoivat ympäristövaikutukset ja maksimoivat tuottavuuden. Omistautuminen innovaatiotoiminnalle on vakiinnuttanut Hiabin aseman kuormankäsittelyalan johtavana toimijana jo kahdeksan vuosikymmenen ajan ja lupaa jatkuvaa menestystä tulevinakin vuosina.
Hiabin vuoden 2024 lanseerausten joukossa oli päästöttömistä ja hiljaisista sähköhybridiratkaisuista koostuva HIAB wspr -tuoteperhe, HIAB-nostureita eri kokoluokissa, JONSERED-kierrätysnosturi, sähkökuorma-autoille tarkoitettu MULTILIFT eULTIMA -koukkulaite ja puolustuslogistiikan tarpeisiin suunniteltu puoliautomaattinen MULTILIFT Talon -kuormankäsittelyjärjestelmä sekä päivitettyjä sähkö- ja dieselkäyttöisiä kuorma-autotrukkeja ja useita kestävyys- ja turvallisuusetuja sisältävä uusi WALTCO MDV -takalaitanostinmallisto.



Vertailukelpoinen liikevoittomarginaali, %
liikevoitto, MEUR 126 163 221 252 245
11,6 13,0 14,0
Vertailukelpoinen
Vertailukelpoinen liikevoittomarginaali
, %
* Liiketoiminta-alueena. Liiketoiminta-alueen vertailukelpoinen liikevoitto ei sisällä konsernihallinnon ja tukitoimintojen kustannuksia, jotka olivat osa Cargotec-konsernin hallinnon ja tukitoimintojen kustannuksia. Vuonna 2024 nämä kustannukset olivat noin 1,7 prosenttia liikevaihdosta.
2020 2021 2022 2023 2024
14,1 14,9
1
1
0 400 800 1 200 1 600 2 000 2020 2021 2022 2023 2024 648 799 1 185 985 503 1 509 1 466 1 807 1 713 1 210 MEUR Saadut tilaukset Tilauskanta 2020 2021 2022 2023 2024 Yhteensä 18,0 27,8 32,0 30,7 30,5
Saadut tilaukset 1 210 1 713 1 807 1 466 1509
Tilauskanta 503 985 1 185 799 648
2020 2021 2022 2023 2024
1
1
Inflaatio ja korkotaso pysyivät edelleen korkealla, mikä teki Hiabin markkinatilanteesta vuonna 2024 haastavan. Vuoden kuluessa Hiab ottikin käyttöön useita osuvia ja tehokkaita toimenpiteitä kehittääkseen edelleen kaupallista kyvykkyyttään.
"Jatkoimme viimeisten 5–10 vuoden kuluessa tehtyjen yritysostojen onnistunutta integraatiota. Halusimme myös saavuttaa kannattavuustason, joka olisi suhteellisesti edellisen vuoden tasolla tai sitä parempi. Onnistuimme molemmissa, mikä osoittaa joustavuutemme ja liiketoimintamme mahdollisuudet arvonluontiin jopa laskusuhdanteessa", sanoo Hiabin johtaja Scott Phillips.
"Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi yksi vuoden 2024 tärkeimmistä tehtävistä oli toimintamme tehokkuuden kehittäminen entisestään. Vakioitujen prosessien ja tehokkaiden menetelmien avulla pyrimme poistamaan tehottomuutta ja vähentämään kustannuksia. Tämä nostaa laatua ja asiakastyytyväisyyttä ja viime kädessä tuottaa parempaa tulosta. Tämän työn konkreettiset tulokset ovat jo nähtävissä", sanoo Scott Phillips.
Maantieteellisesti Hiabin liikevaihto Amerikoissa kasvoi vuositasolla, ja alue siivitti Hiabin tilaukset kasvuun1 .
"Yhdysvaltojen talouden tila oli edelleen varsin hyvä. Odotuksiin nähden ratkaisujen kysyntä jatkui siellä edelleen hyvällä tasolla", sanoo Scott Phillips.
"Euroopan markkina oli haastavampi, mikä johtui pääosin rakennusalan laskusuhdanteesta, joka vaikutti myös muihin segmentteihin. Kaikesta huolimatta tilanne Euroopassa pysyi vuoden aikana hyvänä", Scott Phillips jatkaa.
Kaiken kaikkiaan Hiab pystyi kompensoimaan alhaisen kysynnän rakennusalalla säilyttäen samaan aikaan kysynnän vakaana muissa segmenteissä.
Vuonna 2024 Hiab kehitti edelleen ratkaisuja, jotka auttavat asiakkaita parantamaan toimintansa kestävyyttä ja tehokkuutta. Esimerkiksi WALTCO MDV -takalaitanostinmallisto, HIAB eX.HIPRO -nosturi, JONSERED iZ.18R HD -kierrätysnosturi sekä maailman ensimmäinen sähkökuorma-autoille suunniteltu plug-and-play-koukkulaite MULTILIFT eULTIMA auttavat asiakkaita saavuttamaan suorituskykyä, tehokkuutta, kestävyyttä ja turvallisuutta koskevat tavoitteensa.
"Julkistimme 45 uutta ratkaisua vuonna 2024. Alan johtavana toimijana Hiab tuo markkinoille kestäviä ja vastuullisia, tehokkaita ja pitkäikäisiä ratkaisuja, jotka on suunniteltu vastaamaan asiakkaiden odotuksiin. Jatkamme kunnianhimoista kehitystyötämme myös jatkossa", toteaa Scott Phillips.
Vuonna 2023 Cargotecin hallitus päätti Kalmarin ja Hiabin eriyttämisestä kahdeksi itsenäiseksi yhtiöksi. Jakautumisprosessin tavoitteita olivat Kalmarin listautuminen pörssiin ja uuden omistajan löytäminen MacGregorille. Molemmissa tavoitteissa onnistuttiin vuonna 2024.
Hiabin ollessa tämän jälkeen viimeinen Cargotecin liiketoiminnoista yhtiön hallitus ehdottaa maaliskuussa 2025 kokoontuvalle Cargotecin yhtiökokoukselle, että yhtiön nimi muutettaisiin Cargotecista Hiabiksi.
"Cargotecin hallitus on nähnyt sen arvon, jonka Hiab voi tarjota osakkeenomistajille itsenäisenä yhtiönä. Olemme ylpeitä tästä luottamuksesta. Hiab on sitoutunut huippuluokan elinkaarikokemuksen tarjoamiseen asiakkailleen, ja tavoitteemme on tuottaa vahvaa kassavirtaa sekä kestävää arvoa osakkeenomistajillemme ja vahvistaa asemaamme kuormankäsittelyalan johtavana toimijana", sanoo Scott Phillips.

1 Kokonaisuudessaan Hiabin vuoden 2024 saadut tilaukset kasvoivat 3 prosenttia 1 509 miljoonaan euroon.

Vuoden 2024 alkaessa Cargotecilla oli kolme liiketoiminta-aluetta: Hiab, Kalmar ja MacGregor. Jo vuoden alussa Cargotecilla oli kuitenkin suunnitelma yhtiön jakamisesta kolmeksi itsenäiseksi yhtiöksi. Muutosprosessi toteutettiin suunnitelmien mukaisesti vuonna 2024.

Marraskuussa 2022 Cargotecin hallitus oli päättänyt, että MacGregor ei tulevaisuudessa kuulu Cargotecin portfolioon. Huhtikuussa 2023 Cargotecin hallitus aloitti prosessin Kalmarin ja Hiabin eriyttämiseksi.
Kalmarin eriyttäminen itsenäiseksi listatuksi yhtiöksi Cargotecin osittaisjakautumisen täytäntöönpanossa rekisteröitiin Suomen kaupparekisteriin 30. kesäkuuta 2024.
Marraskuussa Cargotec tiedotti, että se myy MacGregor-liiketoiminnan Tritonin hallinnoimille rahastoille. Transaktion täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan viimeistään 1. heinäkuuta 2025.
Kun sopimus MacGregorin myynnistä on tehty, Cargotecin hallitus ehdottaa Cargotecin yhtiökokoukselle, että yhtiön nimi muutettaisiin Cargotecista Hiabiksi. Tämän jälkeen hallitus nimittäisi Hiabin johtajan Scott Phillipsin uudelleen nimetyn yhtiön toimitusjohtajaksi.
Hiabin visio on olla älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja. Hiabin arvot ovat Luotettava, Välittävä, Uraauurtava, ja niiden mukaisesti se jatkaa paremman tulevaisuuden rakentamista tekemällä kuormankäsittelystä älykkäämpää, turvallisempaa ja kestävämpää.
Olemme älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja
Yhdessä pidämme arjen liikkeessä rakentaaksemme paremman huomisen
Luotettava Välittävä Uraauurtava Hiabin strategia vuosille 2024–2028 rakentuu vahvaan perustaan pohjautuvaan kannattavaan kasvuun.
Hiab tavoittelee kannattavaa kasvua keskeisillä toimialoilla, kuten rakentamisessa, jätehuollossa ja kierrätyksessä, puolustuslogistiikassa sekä vähittäiskaupassa ja viimeisen kilometrin toimituksissa. Keskeiset toimialat ovat välttämättömiä valtioiden ja organisaatioiden toiminnalle, jokapäiväiselle elämälle ja inhimilliselle kehitykselle, ja niiden merkitys ja resilienssi luovat Hiabille kestävän kasvun mahdollisuuksia. Huoltoja Pohjois-Amerikan liiketoiminnan kasvattamisella on ratkaiseva rooli Hiabin kasvutarinassa. Hiab on vastuullisen kuormankäsittelyn johtava toimija. Se hyötyy globaaleista trendeistä ja parantaa kannattavuuttaan operatiivisella ja kaupallisella osaamisellaan.
Hiabin toiminnan vahvana perustana on Turvallisuus ja työntekijä ensin -ajattelutapa. Hajautetulla toimintamallillaan Hiab pyrkii myös mahdollisimman suureen läpinäkyvyyteen, vastuunkantoon ja ketteryyteen. Tuotekehityksessä huomio on tulospohjaisessa innovoinnissa. Hiab pyrkii myös optimoimaan tuotekustannuksia ja ottamaan käyttöön Lean Six Sigma -menetelmiä. Prosessin yhteydessä muutamme Hiabin toimitusketjua ja tehostamme transaktioprosesseja sekä tiedonhallintaa.
Henkilöstömme on strategiamme toteuttamisen keskeinen voimavara. Henkilöstöstrategiassamme etusijalla ovat ymmärrettävyys, voimaannuttaminen ja toiminnan korkea laatu. Haluamme tukea sitoutuneita, parempaa asiakaskokemusta tarjoavia työntekijöitä.
Hiab edistää uraauurtavia innovaatioita asiakaslähtöisillä ratkaisuilla, joissa suorituskyky ja turvallisuus ovat etusijalla. Ratkaisut hyödyntävät liitettävyyttä, datapohjaisia palveluita sekä sähköistymistä ja edistyneitä ohjausjärjestelmiä. Hiab kehittää ratkaisujensa turvallisuutta, tuottavuutta ja käyttöaikaa vastatakseen jatkuvasti asiakkaiden tarpeisiin.
Vastuullisuuden edelläkävijänä ja 1,5 asteen yhtiönä Hiab tukee asiakkaidensa vastuullisuustavoitteita. Keskeisiä päämääriä ovat vähäpäästöisten materiaalien käyttö ja ekoratkaisujen tuoteryhmän myynnin lisääminen.
Hiabin taloudellisen menestyksen kulmakiviä ovat hinnoitteluosaaminen, arvoperustaisen myynnin osaaminen, avainasiakkuuksien hallinta sekä vahvat kumppanuussuhteet.
Kaiken perustana on Hiabin ensiluokkainen toiminta, joka varmistaa turvallisuuden, tehokkaan kysyntään pohjautuvan suunnittelun ja toimituksen sekä sitoutumisen jatkuvaan prosessien parantamiseen.
Strategiaansa toteuttamalla Hiab aikoo saavuttaa keskeiset tavoitteensa1 .
1 Lue lisää tavoitteista sivulta 15

Globaalit megatrendit, kuten BKT:n kasvu, kaupungistuminen ja vastuullisuus, vauhdittavat Hiabin kasvua lisäämällä innovatiivisten kuormankäsittelyratkaisujen kysyntää. Asiakkaat etsivät ratkaisuja, jotka parantavat työturvallisuutta ja tuottavuutta, maksimoivat käyttöasteen ja pidentävät tuotteiden elinkaarta. Kun osaavasta työvoimasta on pulaa, Hiabin luovat koulutus-, automaatio- ja tuottavuusratkaisut ovat erityisen tärkeitä. Alan johtavana innovaattorina Hiabilla on hyvät valmiudet haasteiden ratkaisemiseen yhdessä asiakkaidensa kanssa ja muokata näin kuormankäsittelyalan tulevaisuutta.
Hiabin kaikissa toimissa korostuu pyrkimys kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Hiabin tavoitteena on edistää päästövähennyksiä ja auttaa asiakkaitaan saavuttamaan omat vastuullisuustavoitteensa.



Hiabin kasvustrategia tähtää vuosittaiseen yli 7 prosentin liikevaihdon kasvuun syklin yli. Se on läheisessä yhteydessä BKT:n kasvuun, joka kuvaa kansantaloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden kokonaismäärän kehitystä. Kuormankäsittely on välttämätön ja erottamaton osa tätä prosessia. Hiab pyrkii hyötymään talouden kehityksestä panostamalla keskeisiin toimialoihin ja laajentamalla toimintaansa potentiaalisilla kasvualueilla, kuten Pohjois-Amerikassa.
Kaupunkien kasvaessa ja kehittyessä myös elämäntapamme muuttuu. Tämä luo tarpeen uudelleensuunnitella ja innovoida tuotteita yhä tiheämmin asuttuihin kaupunkiympäristöihin. Hiab on tämän kehityksen eturintamassa tarjoten ratkaisuja jätehuoltoon, kierrätykseen, vähittäiskauppaan, viimeisen kilometrin toimituksiin ja rakentamiseen. Nämä toimialat ovat olennaisen tärkeitä kaupunkikehityksen ja tehokkaan kaupunkisuunnittelun kannalta, ja kaupungistumisen edetessä ne ovat Hiabille keskeisiä yhteistyökumppaneita.
Vastuullisuus kattaa useita teemoja, kuten kasvihuonekaasupäästöjen ja jätteiden määrän vähentämisen sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisen. Hiab haluaa olla kestävän kuormankäsittelyn johtava toimija, ja sen ekoratkaisujen tuoteryhmä sisältää sähkökäyttöisiä MOFFETT-trukkeja, takalaitanostimien aurinkolatausratkaisun, nostureiden sähköisen voimanoton (ePTO), kunnostetut laitteet ja vaihtuvatilavuuksiset hydrauliikkapumput, jotka pienentävät päästöjä. Kiertotalousperiaatteen noudattaminen tarkoittaa laitteiden käyttöiän pidentämistä asianmukaisella huollolla sekä käytettävien materiaalien jatkuvaa uudelleenarviointia.

Hiabin WALTCOtakalaitanostimet ovat toisella sijalla Yhdysvaltain markkinoilla.

Hiabin hiljaiset ja vähäpäästöiset ratkaisut, kuten täysin sähköisten MOFFETT eSeries -ajoneuvotrukkien valikoima, kierrätysnosturit, sähkökuormaautoille tarkoitettu eULTIMA.
MOFFETT E-Series, MULTILIFT eULTIMA, HIAB wspr.
Cargotec julkisti 27.5.2024 Hiab-liiketoimintaalueen uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet. 11.2.2025 Cargotecin hallitus päivitti Hiabille asetetut taloudelliset tavoitteet vastaamaan yhtiön tulevaisuutta itsenäisenä yhtiönä.
Cargotecin hallituksen asettamat vuoteen 2028 ulottuvat Hiabin tavoitteet ovat:
Itsenäisenä yhtiönä Hiab pyrkii myös kasvavaan osinkoon, joka olisi 30–50 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta sekä pitämään nettovelkaantumisasteen (gearing) alle 50 prosentissa.
Hiabin pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden lisäksi Cargotecin ilmastotavoite, jonka Science Based Targets initiative (SBTi) on hyväksynyt vuonna 2020, on edelleen voimassa. Yhtiö suunnittelee päivittävänsä itsenäisen Hiabin ilmastotavoitteen ja hakevansa sille SBTi:n vahvistusta. Prosessi alkaa vuonna 2025.
Vertailukelpoisen liikevoiton tavoitetta muutettiin liiketoiminta-alueen 18 prosentista itsenäisen yhtiön 16 prosenttiin, joka sisältää kasvaneet konsernihallinnon ja tukitoimien kulut, jotka olivat aiemmin osa Cargotec-konsernin konsernihallintoa ja tukitoimia. Vuonna 2024 nämä kustannukset olivat noin 1,7 prosenttia liikevaihdosta.
Hiab on kuormankäsittelyalan johtava toimija, jonka kilpailuasema on vankka. Hiabin keskeisiä piirteitä sijoittajan kannalta ovat seuraavat:

Kuten nämä piirteet osoittavat, Hiabin strategisena painopistealueena ovat innovaatiot, asiakassuhteet, toiminnan tehokkuus ja taloudellinen vakaus, ja ne luovat pohjan kestävälle kasvulle ja omistaja-arvon luomiselle.

1 Operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto määritettynä (liikevoitto/käyttöpääoma).
2 Keskimääräinen liikevaihdon kasvu 2014–2024.
Cargotecin keskeiset kestävyysteemat tunnistettiin kaksinkertaisen olennaisuusanalyysin avulla vuonna 2023. Tulosten perusteella Cargotec päivitti vuonna 2024 vastuullisuusohjelmaansa siten, että se sisältää myös Luonnon monimuotoisuuden ja Eettisen liiketoiminnan. Kestävä talous ja rahoitus poistettiin.
Cargotecin liiketoiminta-alueiden suunnitellusta eriyttämisestä johtuen moni yritysvastuuprojekti laitettiin tauolle vuonna 2024. Kalmar, Hiab ja MacGregor vastaavat jatkossa tarvittavista kehitystoimista itsenäisinä yhtiöinä. Vuoden aikana teimme kuitenkin joitain parannuksia, etenkin liiketoiminta-alueissa. Tästä osiosta löytyy esimerkkejä näistä toimista.
Lisätietoja kaksinkertaisesta olennaisuusanalyysistä ja vuoden aikana tehdyistä toimenpiteistä löytyy hallituksen toimintakertomukseen sisältyvästä kestävyysselvityksestä.

Cargotec työskentelee arvoketjun kaikissa osissa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Suurimmat mahdollisuutemme ovat myytyjen laitteiden käyttövaiheessa. Esimerkiksi Hiab tarjoaa täyden valikoiman sähkökäyttöisiä ajoneuvotrukkeja, ja kaikki Hiabin takalaitanostimet ovat täysin yhteensopivia sähköajoneuvojen kanssa. Vuonna 2024 Hiab toi markkinoille myös MULTILIFT eULTIMAn, maailman ensimmäisen erityisesti sähköautoihin suunnitellun vaihtolavalaitteen. eULTIMA käyttää rekan sähköistä voimanottoa, mikä käytännössä poistaa laitteen pakokaasupäästöt.
Toimitusketjun päästövähennysten suhteen ensisijaisena tavoitteenamme on varmistaa, että saamme varhain markkinoilta käyttöömme vähäpäästöistä terästä. Vuonna 2024 Hiab ilmoitti, että asiakkailla on nyt mahdollisuus valita MULTILIFT ULTIMA -koukkulaite, jonka valmistuksessa käytetään vähäpäästöistä terästä, joka on kierrätettyä ja jonka valmistuksessa käytetään fossiilitonta sähköä. Kierrätetyn teräksen osuuden lisääminen vähentää myös ensiöteräksen ja sitä kautta kaivostoiminnan tarvetta. Tämä edistää kiertotaloutta ja vähentää kielteisiä vaikutuksia paikallisen luonnon monimuotoisuuteen. Vuonna 2024 Cargotecin jatkuvien toimintojen kasvihuonekaaspäästöt vähenivät 21 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Päästöjen lasku johtui pääasiassa myynnin laskusta. Myös päästöintensiteetti parani, mitä selittää osittain huoltoliiketoiminnan liikevaihdon osuuden kasvu kokonaisliiketoiminnasta.
Vuonna 2024 Cargotec toteutti useita toimenpiteitä parantaakseen omien työntekijöidensä ja arvoketjun työntekijöiden turvallisuutta. Esimerkiksi osana projektia, jonka tavoitteena on parantaa tuottavuutta kokoonpanoyksiköissä, Hiab paransi turvallisuutta muun muassa kehittämällä prosesseja ja dokumentaatiota. Toimitusketjussa Cargotec tilasi kolmannelta taholta 19 toimittajalle auditointeja, joista kaikissa havaittiin vaatimustenvastaisuutta. Tärkeimmät parannuskohteet liittyivät terveyteen ja turvallisuuteen, ja toimittajat saivat korjaavan toimenpidesuunnitelman. Arvoketjun toisessa päässä Hiab lanseerasi L2 Driver Support -aputeknologian MULTILIFT-vaihtolavalaitteilleen. Teknologia vähentää tarvetta poistua ohjaamosta ja käyttää manuaalista tarkkuutta ja auttaa näin suojaamaan sekä kuljettajaa että ympäröivää omaisuutta.
Cargotecin liiketoiminta-alueiden suunnitellun eriyttämisen johdosta monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallistamiseen (DE&I) liittyvät aloitteet siirtyivät liiketoiminta-alueiden vastuulle vuonna 2024. Hiabilla on tiekartta, jolla varmistetaan DE&I:n eteneminen tulevaisuudessa. Lisäksi Cargotec loi vuonna 2024 ohjeistuksen, joka auttaa liiketoiminta-alueita suunnittelemaan ja toteuttamaan ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitetta tulevina itsenäisinä yhtiöinä.
Cargotecin työntekijät ja ulkoiset sidosryhmät voivat ilmoittaa mahdollisista väärinkäytöksistä ulkoisesti operoidun SpeakUp-kanavan kautta. Kaikki tutkinnat toteutetaan puolueettomalla tavalla ja säädöksiä noudattaen. Cargotec myös kouluttaa työntekijöitään eettisyyteen ja vaatimustenmukaisuuteen liittyvistä aiheista. Vuonna 2024 pakollisen Code of Conduct -koulutuksen suoritusaste jatkuvien toimintojen osalta oli 95 prosenttia.
Cargotecin vastuullisen hankinnan ohjelma keskittyy vastuullisuusriskien vähentämiseen toimitusketjussa. Ohjelmassa on neljä painopistealuetta: hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, vaarallisten aineiden vähentäminen, kriittisten mineraalien vastuullinen hankinta sekä vastuullisuuden huolellisuusvelvoite ja jatkuva parantaminen. Vuoden 2024 tavoitteena vastuulliselle hankinnalle oli, että vähintään 90 prosenttia strategisista toimittajista suorittaa vastuullisuuteen liittyvän itsearvioinnin ja että yhdistetty keskimääräinen tulos paranee vähintään 60 prosenttiin. Tavoite saavutettiin, sillä kattavuus oli jatkuville toiminnoille 95 prosenttia ja yhdistetty keskimääräinen tulos 66 prosenttia.




Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
Cargotec Oyj:n ("Cargotec" tai "yhtiö") hallinto ja johtaminen perustuvat Suomen osakeyhtiö- ja arvopaperimarkkinalakeihin sekä yhtiön yhtiöjärjestykseen, eettisiin toimintaohjeisiin (Code of Conduct) ja muihin toimintaohjeisiin. Cargotecin B-sarjan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, ja yhtiö noudattaa Helsingin pörssin ja Finanssivalvonnan sääntöjä ja määräyksiä sekä Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaiseman hallinnointikoodin 2025 kaikkia suosituksia (www.cgfinland.fi).
Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Cargotecin hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan kokouksessa. Selvitys annetaan erillisenä kertomuksena, ja se julkistetaan yhdessä tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen ja palkitsemisraportin kanssa yhtiön verkkosivuilla. Ajantasaista tietoa yhtiön hallinnointiin ja palkitsemiseen liittyvistä asioista annetaan verkkosivuilla.
Cargotecin ylintä päätösvaltaa käyttävät osakkeenomistajat yhtiökokouksessa. Varsinaisessa yhtiökokouksessa valitaan yhtiön hallitus ja tilintarkastajat. Yhtiötä johtavat hallitus ja hallituksen nimittämä toimitusjohtaja.
Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain yhtiön hallituksen määräämänä ajankohtana kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Ylimääräinen yhtiökokous voidaan kutsua koolle käsittelemään tiettyä asiaa, kun hallitus katsoo sen aiheelliseksi tai jos yhtiön tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, jotka edustavat vähintään 10:tä prosenttia yhtiön kaikista osakkeista, sitä kirjallisesti vaativat.
Varsinainen yhtiökokous päättää tilinpäätöksen vahvistamisesta ja voitonjaosta, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä yhtiön hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan valitsemisesta ja heidän palkkioistaan. Yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluvat myös muun muassa yhtiöjärjestyksen muuttamisesta, sulautumisesta ja jakautumisesta päättäminen sekä omien osakkeiden hankkimisesta, osakeannista ja optio-ohjelmista päättäminen ja hallituksen valtuuttaminen päättämään niistä.
Cargotecilla on kaksi osakesarjaa, joilla on erilainen äänivalta. Yhtiökokouksessa jokaisella A-sarjan osakkeella on yksi ääni ja kymmenellä B-sarjan osakkeella on yksi ääni kuitenkin niin, että jokaisella osakkeenomistajalla on vähintään yksi ääni.
Vuoden 2024 varsinainen yhtiökokous pidettiin 30.5.2024. Osakkeenomistajilla ja heidän edustajillaan oli mahdollisuus osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan henkilökohtaisesti Helsingissä ja äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä kysymyksiä ennakkoon. Kokousta oli mahdollista seurata myös verkkolähetyksen välityksellä. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, hyväksyi yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikan ja palkitsemisraportin sekä myönsi vastuuvapauden toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille tilikaudelta 1.1.-31.12.2023. Kokous nimitti hallituksen jäsenet, tilintarkastajan ja kestävyysraportoinnin varmentajan sekä vahvisti heidän palkkionsa. Kokous vahvisti, että osinkoa tilikaudelta 1.1.–31.12.2023 maksetaan 2,14 euroa kutakin Asarjan ja 2,15 euroa kutakin ulkona olevaa B-sarjan osaketta kohden.
Yhtiökokous päätti Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisesta yhtiön hallituksen hyväksymän ja 1.2.2024 allekirjoittaman jakautumissuunnitelman mukaisesti. Osana jakautumispäätöstä varsinainen yhtiökokous päätti Kalmar Oyj:n ("Kalmar") perustamisesta ja yhtiöjärjestyksen hyväksymisestä. Samoin osana jakautumispäätöstä yhtiökokous päätti Kalmarin hallituksen jäsenten lukumäärästä, jäsenten valinnasta ja heidän vuosipalkkioistaan sekä tilintarkastajan ja kestävyysraportoinnin varmentajan valinnasta. Kokous päätti Kalmarin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta ja työjärjestyksestä sekä hyväksyi Kalmarin toimielinten palkitsemispolitiikan. Osana jakautumispäätöstä yhtiökokous päätti myös Cargotecin osakepääoman alentamisesta jakautumisen yhteydessä ja ylikurssirahaston purkamisesta.
Lisää tietoa Cargotecin yhtiökokouksesta ja osittaisjakautumisesta on yhtiön internetsivuilla.
Osakeyhtiölain ja Cargotecin yhtiöjärjestyksen mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä edustaa yhtiötä. Hallitus on laatinut itselleen kirjallisen työjärjestyksen, jossa määritellään sen keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet. Hallituksen tehtäviin kuuluu hyväksyä tilinpäätökset, puolivuosi- ja osavuosikatsaukset. Hallitus valitsee Cargotecin toimitusjohtajan ja päättää hänen palvelussuhteensa ehdoista sekä vahvistaa Cargotecin strategian ja seuraa sen toteuttamista. Hallitus päättää merkittävistä lainoista, yrityskaupoista ja investoinneista ja hyväksyy konsernin vuotuiset ja pitkän tähtäimen liiketoiminta- ja taloudelliset suunnitelmat, vastuullisuustavoitteet sekä riskienhallinnan periaatteet. Hallitus käsittelee yhtiön organisaatioon ja henkilöstön johtamiseen liittyviä aiheita ja hyväksyy konsernin pitkän ja lyhyen aikavälin
Kokoonpano
Cargotecin hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan vähintään kuusi ja enintään kaksitoista jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan varsinaisessa yhtiökokouksessa vuoden mittaiseksi toimikaudeksi, joka päättyy valintaa ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Cargotecin hallituksen kokoonpanon tulee tukea yhtiön strategian toteutusta. Hallituksen määrittelemien monimuotoisuusperiaatteiden mukaan hallituksen kokoonpanon tulee muotoutua liiketoimintastrategian ja tulevaisuuden tarpeiden mukaan. Monimuotoisuuden kriteereitä ovat jäsenten kokemus Cargotecin strategisilta toimialoilta ja niistä kulttuureista, joiden parissa Cargotec toimii, sekä koulutus, ikä ja sukupuoli. Hallituksessa tulee olla molempia sukupuolia, ja tavoitteena on, että hallitukseen kuuluu vähintään kaksi aliedustetun sukupuolen edustajaa.
Vuoden 2024 varsinaisessa yhtiökokouksessa vahvistettiin hallituksen jäsenmääräksi seitsemän ja valittiin hallituksen jäseniksi uudelleen Ilkka Herlin, Raija-Leena Hankonen-Nybom ja Ritva Sotamaa. Uusiksi jäseniksi valittiin Eric Alström, Jukka Moisio, Tuija Pohjolainen-Hiltunen ja Luca Sra. Aiemmat hallituksen jäsenet Jaakko Eskola, Teresa Kemppi-Vasama, Tapio Kolunsarka, Johanna Lamminen ja Kaisa Olkkonen eivät olleet ehdolla uudelleenvalintaan. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin Ilkka Herlin puheenjohtajaksi ja Jukka Moisio varapuheenjohtajaksi. Hallitus nimitti vastuullisuusaiheista vastaavaksi hallituksen jäseneksi Eric Alströmin. Hallituksen sihteerinä toimi lakiasiainjohtaja Outi Aaltonen.
Kolme hallituksen jäsenistä on naisia ja neljä miehiä, eli aliedustetun sukupuolen osuus jäsenistä oli 43 prosenttia. Hallituksen asettama tavoite molempien sukupuolten edustuksesta on siis toteutunut. Hallituksen jäsenet olivat vuoden 2024 lopussa iältään 53–65-vuotiaita. Jäsenillä on monipuolinen koulutustausta ja kokemusta kansainvälisten yhtiöiden johtotehtävistä eri kulttuureissa.
Hallituksen jäsenten henkilötiedot ovat jäljempänä, ja CV-tiedot ovat nähtävissä yhtiön verkkosivuilla. Hallituksen palkitsemiseen liittyvät tiedot on esitetty vuoden 2024 palkitsemisraportissa.
Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan vuosittain sisäisenä itsearviointina. Vuonna 2024 itsearviointi toteutettiin kirjallisena kyselynä, josta hallitus keskusteli keskenään.
Hallituksen jäsenten enemmistön tulee olla riippumattomia yhtiöstä, ja riippumattomista jäsenistä vähintään kahden tulee olla riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Hallitus arvioi hallinnointikoodin kriteerien mukaisesti jäsenten riippumattomuuden yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista vuosittain ja tarvittaessa.
Hallituksen jäsenet olivat vuonna 2024 riippumattomia yhtiöstä ja Ilkka Herliniä lukuun ottamatta riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Ilkka Herlinin määräysvaltayhtiö Wipunen varainhallinta oy on Cargotecin merkittävä osakkeenomistaja, ja Ilkka Herlin toimii merkittävän omistajan Mariatorp Oy:n hallituksen jäsenenä. Kokonaisarviossaan hallitus arvioi, että yli kymmenen vuotta hallituksessa toiminut Ilkka Herlin on yhtiöstä riippumaton.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
raportoidaan säännöllisesti sisäisestä valvonnasta, tietoturvasta ja eettisten toimintaohjeiden vastaisesta toiminnasta konsernissa, ja hallitus tarkastelee Cargotecin vastuullisuustoimia neljännesvuosittain. Jokaisen kokouksen yhteydessä hallitus keskustelee myös keskenään ilman toimivan johdon läsnäoloa.
palkitsemisohjelmat ja niiden toteumat. Hallitukselle
Hallitus piti vuoden 2024 aikana 15 kokousta. Osa kokouksista pidettiin etäkokouksina tai päätökset kirjattiin kokoontumatta päätöspöytäkirjoihin. Jäsenten osallistumistiedot esitetään jäljempänä olevassa taulukossa.
Hallitus päättää vuosittain työskentelynsä erityisteemat tulevalle vuodelle. Keskeisessä asemassa vuonna 2024 ovat olleet yhtiön strategian läpimurtotavoitteet kestävä kehitys ja kannattava kasvu. Kestävään kehitykseen ja ilmastoon sekä liiketoimintojen ilmastotoimiin liittyvästä työstä raportoitiin hallitukselle säännöllisesti. Vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla hallitus keskittyi yhtiön osittaisjakautumiseen liittyviin asioihin. Helmikuussa hallitus hyväksyi jakautumissuunnitelman Kalmar-liiketoiminta-alueen eriyttämiseksi uuteen pörssilistattavaan yhtiöön. Hallitus valvoi jakautumisen toteutusta, mukaan lukien itsenäisen Kalmarin organisaation rakentaminen. Jakautumisen täytäntöönpano rekisteröitiin 30.6.2024. MacGregor-liiketoiminta-alueen taloudellista kehitystä ja tulevaisuutta koskevien ratkaisujen etsintä eteni hallituksen valvonnassa. Tämä on linjassa hallituksen vuoden 2022 päätöksen kanssa, jonka mukaan MacGregor ei enää kuulu Cargotecin portfolioon. Toukokuussa hallitus päätti aloittaa MacGregorin myyntiprosessin, ja sopimus MacGregorin myynnistä allekirjoitettiin marraskuussa 2024. Lisäksi hallitus on varmistanut jäljelle jäävän Cargotecin kyvyn toimia itsenäisenä yhtiönä ja ilmoittanut, että yhtiön nimi muutetaan Hiabiksi vuoden 2025 aikana.
| Hallitus | Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta |
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta |
Jakautumisvaliokunta | ||
|---|---|---|---|---|---|
| Selvitys hallinto- ja | Ilkka Herlin Puheenjohtaja |
15/15 | - | 7/7 | - |
| ohjausjärjestelmästä 2024 | Jukka Moisio Varapuheenjohtaja 30.5.2024 alkaen |
8/8 | - | 3/3 | - |
| Palkitsemisraportti 2024 | Eric Alström Jäsen 30.5.2024 alkaen |
6/8 | 3/3 | - | - |
| Raija-Leena Hankonen-Nybom Jäsen |
15/15 | 8/8 | - | - | |
| Tuija Pohjolainen-Hiltunen Jäsen 30.5.2024 alkaen |
8/8 | 3/3 | - | - | |
| Ritva Sotamaa Jäsen |
15/15 | - | 7/7 | - | |
| Luca Sra Jäsen 30.5.2024 alkaen |
7/8 | - | - | - | |
| Jaakko Eskola Puheenjohtaja 30.5.2024 saakka |
7/7 | - | 4/4 | 6/6 | |
| Teresa Kemppi-Vasama Jäsen 30.5.2024 saakka |
6/7 | - | 4/4 | 5/6 | |
| Tapio Kolunsarka Jäsen 30.5.2024 saakka |
7/7 | 4/5 | - | 6/6 | |
| Johanna Lamminen Jäsen 30.5.2024 saakka |
7/7 | 5/5 | - | - | |
| Kaisa Olkkonen Jäsen 30.5.2024 saakka |
6/7 | 5/5 | - | - | |

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024

Ilkka Herlin Puheenjohtaja, s. 1959, mies, Suomen kansalainen
Filosofian tohtori, tekniikan tohtori h.c., maatalous- ja metsätieteiden tohtori h.c.
Hallituksen puheenjohtaja 2005–2022, varapuheenjohtaja 2022–2024, puheenjohtaja 30.5.2024 alkaen Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja
Riippumaton yhtiöstä, merkittävä osakkeenomistaja (Wipunen varainhallinta oy), ei riippumaton merkittävästä osakkeenomistajasta (Mariatorp Oy:n hallituksen jäsen)
Päätoimet: Hallituksen puheenjohtaja ja omistaja, Wipunen varainhallinta oy; hallituksen jäsen, Elävä Itämeri säätiö
Osakeomistus 31.12.2024*: 2 940 067 A-osaketta 6 213 346 B-osaketta

Jukka Moisio Varapuheenjohtaja, s. 1961, mies, Suomen kansalainen
Kauppatieteiden maisteri, MBA
Hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja vuodesta 2024 Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista
Päätoimi: Toimitusjohtaja, Nokian Renkaat Oyj (12/2024 saakka)
Osakeomistus 31.12.2024*: 1 576 B-osaketta

Eric Alström Jäsen, s. 1966, mies, Ruotsin ja Yhdysvaltain kansalainen
M. Sc. Management
Hallituksen jäsen vuodesta 2024 Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan jäsen
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista
Päätoimi: Johtaja, Danfoss Power Solutions, Danfoss A/S (12/2024 saakka)
Osakeomistus 31.12.2024*: 968 B-osaketta

Raija-Leena Hankonen-Nybom Jäsen, s. 1960, nainen, Suomen kansalainen
Kauppatieteiden maisteri, KHT-tutkinto
Hallituksen jäsen vuodesta 2023 Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan puheenjohtaja
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista
Päätoimi: Hallitusammattilainen
Osakeomistus 31.12.2024*: 1 945 B-osaketta
* Suora ja määräysvaltayhteisöjen omistus.

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024

Tuija Pohjolainen-Hiltunen Jäsen, s.1966, nainen, Suomen kansalainen
Diplomi-insinööri
Hallituksen jäsen vuodesta 2024 Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan jäsen
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista
Päätoimi: Johtaja, Water Solutions Business Unit, Kemira
Osakeomistus 31.12.2024*: 968 B-osaketta

Ritva Sotamaa Jäsen, s. 1963, nainen, Suomen kansalainen
Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari
Hallituksen jäsen vuodesta 2023 Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista
Päätoimi: Hallitusammattilainen
Osakeomistus 31.12.2024*: 2 127 B-osaketta

Luca Sra Jäsen, s. 1971, mies, Italian kansalainen
M.Sc. (Econ.), MBA
Hallituksen jäsen vuodesta 2024
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista
Päätoimi: Toimitusjohtaja, Iveco Truck Business Unit, Iveco Group
Osakeomistus 31.12.2024*: 860 B-osaketta
Jaakko Eskola jäsen 2021–2024, puheenjohtaja 2022–2024
Teresa Kemppi-Vasama jäsen 2017–2024
Tapio Kolunsarka jäsen 2023–2024
Johanna Lamminen jäsen 2017–2024
Kaisa Olkkonen jäsen 2016–2024
* Suora ja määräysvaltayhteisöjen omistus.
Työskentelynsä tehostamiseksi hallitus on perustanut kaksi pysyvää valiokuntaa: tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan ja nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan. Hallitus valitsee keskuudestaan vuosittain järjestäytymiskokouksessaan valiokuntien jäsenet ja puheenjohtajat sekä vahvistaa valiokuntien kirjalliset työjärjestykset. Valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan ne toimivat valmistelevina eliminä, joiden käsittelemät asiat tuodaan hallituksen päätettäviksi. Tilapäinen jakautumisvaliokunta perustettiin vuonna 2023 itsenäisen Kalmarin listautumisvalmisteluiden tueksi, ja se lakkautettiin toukokuussa 2024.
Valiokunnan tehtävänä on valvoa johdon toimeenpanemaa konsernin taloudellista ja kestävyysraportointia ja seurata tilinpäätös- ja välitilinpäätösraportoinnin prosessia. Valiokunta valvoo työjärjestyksensä mukaisesti yhtiön sisäisen valvonnan, sisäisen tarkastuksen ja riskienhallinnan riittävyyttä ja asianmukaisuutta sekä operatiivisten ja strategisten riskien ja riskienhallinnan kehitystä. Valiokunta käsittelee sisäisen tarkastuksen suunnitelmat ja raportit. Lisäksi valiokunta valmistelee yhtiökokoukselle tehtävän esityksen tilintarkastajan ja kestävyysraportoinnin valvojan valinnasta ja palkkioista ja seuraa tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteistä tilintarkastusta. Cargotecin hallitus on vahvistanut ohjeet, joissa on määritelty konsernin tilintarkastajilta ostettavat sallitut tilintarkastukseen liittymättömät palvelut (Non-audit services policy). Valiokunta seuraa tilintarkastusyhteisön suorittamien neuvontapalvelujen laajuutta tilintarkastusyhteisön riippumattomuuden varmistamiseksi. Valiokunta käsittelee kestävyysasioita vähintään neljästi vuodessa, ja sille raportoidaan eettisten toimintaohjeiden vastaisesta toiminnasta konsernissa. Valiokunta myös käsittelee yhtiön kestävyysraportin ja selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokuntaan kuuluu vähintään kolme hallituksen jäsentä. Kokouksiin osallistuvat myös toimitusjohtaja, talousjohtaja, lakiasiainjohtaja, eettisestä ja vaatimustenmukaisesta toiminnasta vastaava johtaja, sisäisen tarkastuksen johtaja sekä tilintarkastusyhteisön edustajat. Konserniraportoinnin, rahoituksen, verotuksen, tietohallinnon, riskienhallinnan ja kestävän kehityksen johtajat raportoivat säännöllisesti valiokunnalle. Valiokunta kokoontuu ilman toimivan johdon läsnäoloa, mikäli käsiteltävät asiat sitä edellyttävät. Valiokunta arvioi työskentelynsä kehitystarpeita vuotuisessa itsearviointikeskustelussa.
Toukokuussa 2024 pidettyyn varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan puheenjohtajana toimi Raija-Leena Hankonen-Nybom ja jäseninä Tapio Kolunsarka, Johanna Lamminen ja Kaisa Olkkonen. Yhtiökokouksen jälkeen Raija-Leena Hankonen-Nybom nimitettiin uudelleen valiokunnan puheenjohtajaksi ja jäseniksi nimitettiin Eric Alström ja Tuija Pohjolainen-Hiltunen. Valiokunnan jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista, ja heillä on vuosien kokemus liikkeenjohdollisista tehtävistä.
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta kokoontui kahdeksan kertaa vuonna 2024. Tiedot jäsenten osallistumisesta kokouksiin esitetään edellä olevassa taulukossa. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla valiokunta keskittyi pääasiassa valmistelemaan ja käsittelemään yhtiön osittaisjakautumiseen liittyviä hallinnon ja taloudellisen raportoinnin kysymyksiä. Valiokunta käsitteli ja valmisteli talousraportointi- ja rahoitusasiat hallituksen hyväksyttäviksi. Tilintarkastusyhteisö Ernst & Youngin edustajat esittelivät valiokunnalle työtään ja huomioitaan sekä raportoivat tilintarkastukseen liittymättömien palveluiden käytöstä yhtiön vuosi- ja osavuosikatsausten käsittelyn yhteydessä. Riskienhallinnan, sisäisen tarkastuksen, kestävän kehityksen sekä eettisyys- ja vaatimustenmukaisuus -toiminnon raportit esitettiin valiokunnalle vähintään neljä kertaa vuodessa. Valiokunnalle raportoitiin myös johdon harkintaa vaativista taloudellisista eristä, vero- ja rahoitusasioista, tietoturvasta, kanteista, pakotteista ja sisäisistä kontrolleista. Valiokunta käsitteli liikearvon arvonalentumistestauksen tulokset ja lähipiiriliiketoimet. Vuonna 2024 yksi tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan keskeisistä kiinnostuksen kohteista
oli varmistaa, että yhtiön vastuullisuuteen liittyvä vuosiraportointi noudattaa EU:n kestävyysraportointidirektiiviä (CSRD). Raportoinnin tilannekatsaus oli osa jokaista valiokunnan kokousta. Valiokunta kävi myös läpi Cargotecin kaksinkertaisen olennaisuusarvion vuosiarvioinnin tulokset. Lisätietoa on Cargotecin kestävyysraportissa, joka löytyy hallituksen toimintakertomuksesta.
Valiokunta arvioi hallituksen kokoonpanoa ja rakennetta sekä jäsenten lukumäärää ja esittää tarvittaessa muutosehdotuksia hallituksen tehokkuuden parantamiseksi. Valiokunta etsii ja arvioi hallituksen jäsenehdokkaita huomioiden yhtiön strategiset tavoitteet, monimuotoisuusperiaatteet ja hallinnointiperiaatteet ja valmistelee Cargotecin yhtiökokoukselle tehtävän ehdotuksen yhtiön hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista.
Valiokunta valmistelee yhtiön toimielinten eli hallituksen, toimitusjohtajan ja mahdollisen toimitusjohtajan sijaisen palkitsemispolitiikan ja palkitsemisraportin. Valiokunta käsittelee hallituksen monimuotoisuusperiaatteet ja seuraa monimuotoisuustavoitteen saavuttamista. Valiokunta tekee hallitukselle ehdotuksen toimitusjohtajasta ja hänen palvelussuhteensa ehdoista. Valiokunta valmistelee konsernin lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinohjelmat ja seuraa niiden toteumia ja toimivuutta sekä valmistelee tarpeen mukaan myös muun ylimmän johdon nimitys- ja palkitsemisasiat ennen hallituksen käsittelyä.
Nimitys- ja palkitsemisvaliokuntaan kuuluu vähintään kolme hallituksen jäsentä. Valiokunta kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin vähintään kolme kertaa vuodessa. Valiokunnassa toimivat vuoden 2024 yhtiökokoukseen saakka Jaakko Eskola puheenjohtajana ja Ilkka Herlin, Teresa Kemppi-Vasama ja Ritva Sotamaa jäseninä. Yhtiökokouksen jälkeen Ilkka Herlin nimitettiin valiokunnan puheenjohtajaksi ja Jukka Moisio ja Ritva Sotamaa jäseniksi. Valiokunnan jäsenet ovat yhtiöstä riippumattomia. Toimitusjohtaja ja henkilöstöjohtaja osallistuivat
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024

valiokunnan kokouksiin, paitsi milloin käsiteltävät asiat koskivat heitä.
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta kokoontui seitsemän kertaa vuonna 2024, ja tiedot osallistumisesta kokouksiin esitetään edellä olevassa taulukossa. Valiokunnan agendalla olivat vuosiohjelman mukaisesti ylimmän johdon arvioinnit ja palkkiot, ylimmän johdon lyhyen ja pitkän tähtäimen kannustinohjelmien suunnittelu ja toteumat sekä osaajakartoitusten seuranta. Valiokunta valmisteli vuoden 2024 yhtiökokoukselle esitetyn yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikan ja palkitsemisraportin. Valiokunta on myös valvonut Cargotecin osittaisjakautumiseen sekä itsenäiseen Kalmariin ja Hiabiin liittyvien nimitys- ja palkitsemisasioiden valmistelua.
Jakautumisvaliokunta perustettiin elokuussa 2023 suunnitellun itsenäisen Kalmarin listautumisvalmisteluiden tueksi, ja se lakkautettiin toukokuussa 2024 yhtiökokouksen jälkeen. Valiokunta valvoi Kalmarin listautumisvalmiuden ja hallinnointiasioiden valmistelua. Valiokunnan jäseninä vuonna 2024 toimivat Jaakko Eskola (puheenjohtaja), Teresa Kemppi-Vasama ja Tapio Kolunsarka. Valiokunnan jäsenet olivat riippumattomia yhtiöstä. Valiokunta kokoontui kuusi kertaa vuonna 2024, ja tiedot osallistumisesta kokouksiin esitetään edellä olevassa taulukossa. Kokouksiin osallistui myös Cargotecin toimivaa johtoa. Kalmar-liiketoiminta-alueen johtaja sekä Kalmarin hallituksen jäsenehdokkaat osallistuivat valiokunnan huhti-toukokuussa 2024 pidettyihin viimeisiin kokouksiin.
Hallitus nimittää Cargotecin toimitusjohtajan ja päättää hänen palvelussuhteensa ehdoista, jotka on määritelty kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Toimitusjohtaja vastaa hallituksen asettamien tavoitteiden, suunnitelmien, linjausten ja päämäärien toteuttamisesta yhtiössä. Osakeyhtiölain mukaan toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on järjestetty luotettavasti. Hallitus arvioi toimitusjohtajan työtä ja hänelle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Casimir Lindholm, kauppatieteiden maisteri, MBA, on toiminut Cargotecin toimitusjohtajana huhtikuusta 2023. Toimitusjohtajan sijaista ei ole nimitetty.
.
Toimitusjohtajan tukena toimiva Cargotecin johtoryhmä vastaa konsernin ja liiketoiminnan kehittämisestä ja operatiivisesta toiminnasta hallituksen ja toimitusjohtajan antamien tavoitteiden mukaisesti. Johtoryhmä myös määrittelee toimintaperiaatteet ja menettelytavat hallituksen antamien suuntaviivojen mukaisesti. Johtoryhmä keskittyy konsernin ja liiketoimintojen strategisiin kysymyksiin. Esityslistalla on säännöllisesti taloudelliseen kehitykseen, hallintoon, henkilöstöasioihin, vastuullisuuteen ja kehitysprojekteihin liittyviä kysymyksiä ja katsauksia. Vuonna 2024 päähuomio on ollut osittaisjakautumiseen liittyvissä kysymyksissä.
Johtoryhmän jäsenet raportoivat Cargotecin toimitusjohtajalle. Johtoryhmässä on kaksi naista ja kuusi miestä, ja aliedustetun sukupuolen osuus jäsenistä on 25 prosenttia.
Toimitusjohtajan ja johtoryhmän henkilötiedot ovat jäljempänä, ja CV-tiedot ovat nähtävissä yhtiön verkkosivuilla. Toimitusjohtajan palkitsemiseen liittyvät tiedot esitetään vuoden 2024 palkitsemisraportissa ja johtoryhmän palkitsemiseen liittyvät tiedot yhtiön verkkosivuilla.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024

Casimir Lindholm Toimitusjohtaja, Kalmar-liiketoiminta-alueen väliaikainen johtaja 16.8.2023–31.3.2024
S. 1971, mies, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri, MBA
Osakeomistus 31.12.2024*: 2 088 B-osaketta

Mikko Puolakka Talous- ja rahoitusjohtaja
S. 1969, mies, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri
Osakeomistus 31.12.2024*: 53 322 B-osaketta

Scott Phillips Johtaja, Hiab
S. 1966, mies, Yhdysvaltain kansalainen MBA, B.Sc. (Ind.Tech.)
Osakeomistus 31.12.2024*: 60 592 B-osaketta

Leif Byström Johtaja, MacGregor
S. 1962, mies, Ruotsin kansalainen Ekonomi, innovaatiotekniikkatutkinto
Osakeomistus 31.12.2024*: 2 664 B-osaketta
* Suora ja määräysvaltayhteisöjen omistus.

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024

Outi Aaltonen Lakiasiainjohtaja
S. 1965, nainen, Suomen kansalainen Oikeustieteen kandidaatti
Osakeomistus 31.12.2024*: 16 435 B-osaketta

Mikael Laine Strategiajohtaja; Kalmar-liiketoiminta-alueen väliaikainen operatiivinen johtaja 16.8.2023–30.4.2024
S. 1964, mies, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri
Osakeomistus 31.12.2024*: 33 848 B-osaketta

Soili Mäkinen Kestävän liiketoiminnan kehitysjohtaja
S. 1960, nainen, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri
Osakeomistus 31.12.2024*: 25 138 B-osaketta

Mikko Pelkonen Henkilöstöjohtaja
S. 1970, mies, Suomen kansalainen B.A.
Osakeomistus 31.12.2024*: 70 949 B-osaketta
Johtoryhmän jäseninä vuoden 2024 aikana:
Carina Geber-Teir Viestintäjohtaja 31.3.2024 saakka
Sami Niiranen Johtaja, Kalmar-liiketoiminta-alue 1.4.– 30.6.2024
* Suora ja määräysvaltayhteisöjen omistus.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Cargotec laatii taloudellisen raportointinsa kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS), arvopaperimarkkinalain, Suomen kirjanpitolain ja kirjanpitolautakunnan ohjeiden ja lausuntojen mukaisesti noudattaen samalla Finanssivalvonnan standardeja ja Nasdaq Helsinki Oy:n sääntöjä.
Yhtiön taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet, ohjeet, käytännöt ja vastuualueet on suunniteltu varmentamaan, että yhtiön julkaisemat taloudelliset raportit ovat luotettavia ja että ne on laadittu voimassa olevien lakien, määräysten ja yhtiön toimintaperiaatteiden mukaan.
Taloudellisen tiedon julkaisemista ja ulkoista viestintää koskevat ohjeet sisältyvät hallituksen hyväksymään yhtiön tiedonanto-ohjesääntöön (Disclosure policy), joka on saatavilla englanniksi Cargotecin intranetissä ja yhtiön verkkosivuilla. Ohjeen ajantasaisuutta ja noudattamista valvoo sijoittajasuhdetoiminto yhdessä konserniviestinnän kanssa.
Cargotecin eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) sisältävät yhtiötä ohjaavat periaatteet. Kaikkien työntekijöiden odotetaan tutustuvan niihin ja suorittamaan säännöllisesti niihin liittyvät verkkokurssit. Taloudellisten ja muiden väärinkäytösten torjumiseksi konsernissa on ohjeistus väärinkäytösepäilyjen ilmoittamiseen. SpeakUp-ilmoituskanavan kautta voi nimettömästi ilmoittaa epäilemästään väärinkäytöksestä tai toiminnasta, joka voi olla ristiriidassa yhtiön arvojen tai ohjeiden kanssa. Nimettömyyden varmistamiseksi kanavaa hoitaa ulkopuolinen kumppani. Eettisyys ja vaatimustenmukaisuus toiminto tutkii ja käsittelee luottamuksellisesti kaikki ilmoitukset. Korjaavat ja kurinpidolliset toimet käsitellään Cargotecin johtoryhmän eettisten toimintaohjeiden seurantaryhmässä.
Cargotecin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa, että konsernin toiminta on tehokasta ja tuloksellista, että riskienhallinta on riittävää ja asianmukaista ja että taloudellinen ja muu tuotettu informaatio on luotettavaa. Cargotecin sisäinen valvonta pohjautuu yhtiön eettisiin toimintaohjeisiin ja sisäisten kontrollien viitekehykseen, joita taloudellisen raportointiprosessin osalta tukevat ohjesäännöt, muut ohjeistukset sekä sisäinen taloudellinen raportointiprosessi ja viestintä. Hallituksen hyväksymässä Cargotecin sisäistä valvontaa koskevassa ohjesäännössä (Internal control policy) määritellään valvonnan periaatteet, menetelmät ja vastuut. Organisaation joka tasolla ja toiminnoissa tapahtuvan valvonnan avulla varmistetaan riskien hallinta yhtiön tavoitteiden saavuttamiseksi. Valvonnan tavoitteena on havaita, estää ja korjata mahdolliset virheet ja poikkeamat taloudellisessa seurannassa. Valvonnasta on vastuussa yhtiön liiketoiminnasta vastaava organisaatio, ja jokainen työntekijä vastaa omalta osaltaan valvonnan tehokkuudesta.
Kuten kaiken muunkin toiminnan osalta, myös taloudellisessa raportoinnissa sisäisen valvonnan vastuu on jaettu Cargotecissa kolmelle tasolle. Ensisijaisesti sisäisestä valvonnasta on vastuussa linjajohto. Sitä tukevat konsernin tukitoiminnot, jotka laativat koko konsernia koskevat ohjeistukset ja valvovat riskienhallintaa. Kolmannen tason sisäisestä valvonnasta muodostavat sisäinen ja ulkoinen tarkastus, joiden tehtävänä on varmistaa, että kaksi ensimmäistä tasoa toimivat tehokkaasti.
Taloudelliseen raportointiin liittyvien sisäisen valvonnan toimenpiteiden tehokkuutta valvovat hallituksen ja tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan lisäksi toimitusjohtaja ja konsernin sekä liiketoiminta-alueiden johtoryhmät.
Cargotecin riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä yritysriskien hallinnan ohjesääntö (Enterprise risk management policy), jossa määritellään riskienhallinnan tavoitteet, periaatteet, prosessi ja vastuut. Riskienhallinnan tulee sisältyä kaikkiin liiketoimintapäätöksiin ja suunnitelmiin. Keskeisenä periaatteena on jatkuva, järjestelmällinen ja ennaltaehkäisevä toiminta riskien tunnistamiseksi, yhtiön hyväksymän riskitason määrittelemiseksi, riskien arvioimiseksi ja käsittelemiseksi sekä riskien toteutuessa niiden tehokkaaksi hoitamiseksi.
Hallitus määrittelee Cargotecin hyväksymän riskitason ja valvoo sitä, että yhtiössä on asianmukainen riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan organisaatio. Toimitusjohtaja ja johtoryhmä vastaavat riskienhallinnan toimintatavoista, toimeenpanosta sekä valvonnasta. Cargotecin riskienhallinta on hajautettu yksiköihin ja konsernin tukitoimintoihin, jotka määrittelevät riskienhallinnan vastuulliset tahot ja vastaavat riskien tunnistamisesta, hallinnasta ja raportoinnista. Riskienhallintatoiminto raportoi toimitusjohtajalle ja johtoryhmälle löydetyistä riskeistä sekä neljännesvuosittain hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle riskienhallintaprosessissa tunnistetuista riskeistä ja niiden käsittelystä.
Ilmastoon liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia tunnistetaan ja arvioidaan konsernin yleisen riskienhallintaprosessin avulla, mutta ilmastoon liittyvissä aiheissa prosessissa korostuvat riskien ohella mahdollisuudet. Prosessi on kuvattu hallituksen toimintakertomukseen sisältyvässä kestävyysraportissa. Rahoitusriskejä, kuten valuutta-, korko-, maksuvalmius- ja jälleenrahoitusriskit, luotto- ja vastapuoliriskit sekä toiminnallinen riski, hallitaan keskitetysti konsernirahoituksessa, ja niistä raportoidaan säännöllisesti johdolle ja hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle. Hallituksen toimintakertomus sisältää arvion yhtiön merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä lähiajan riskeistä.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Cargotecin sisäinen tarkastus on riippumaton ja objektiivinen toiminto, joka tuottaa arviointi-, varmistus- ja konsultointipalveluita, ja jonka tavoitteena on tuottaa lisäarvoa Cargotecille ja sen liiketoiminnoille. Sisäinen tarkastus auttaa organisaatiota saavuttamaan tavoitteensa tarjoamalla järjestelmällisen lähestymistavan johtamis- ja hallinto- sekä riskienhallinta- ja valvontaprosessien tuloksellisuuden arviointiin ja parantamiseen. Hallituksen hyväksymässä sisäisen tarkastuksen työjärjestyksessä määritellään toiminnon valtuudet, laajuus ja raportointilinjat.
Sisäisen tarkastuksen toiminta perustuu hallituksen tarkastusja riskienhallintavaliokunnan hyväksymään tarkastussuunnitelmaan, joka huomioi yhtiön strategiset painopistealueet, keskeiset projektit ja tunnistetut riskit. Sisäisen tarkastuksen johtaja raportoi säännöllisesti yhtiön johdolle ja tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle tehdyistä tarkastuksista ja toimintasuunnitelmista. Toiminto tekee aktiivisesti yhteistyötä ylimmän johdon ja muiden valvontafunktioiden eli riskienhallinnan, sisäisen valvonnan ja eettisyys ja vaatimustenmukaisuus -toiminnon kanssa prosessien ja hallinnon parhaiden käytäntöjen jakamiseksi. Sisäisen tarkastuksen johtajalle ilmoitetaan epäillyistä väärinkäytöksistä, Cargotecin ohjeiden ja periaatteiden vastaisesta toiminnasta sekä lakien ja määräysten rikkomisesta, ja tarvittaessa toiminto osallistuu niiden aiheuttamiin tutkimuksiin. Osana Cargotecin osittaisjakautumisen valmistelua vuonna 2024 sisäinen tarkastus tuki itsenäisen Kalmarin hallinnon rakentamista sisäisen tarkastuksen toiminnon osalta.
Sisäisen tarkastuksen johtaja raportoi toiminnastaan hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle sekä hallinnollisesti talous- ja rahoitusjohtajalle.
Lakisääteinen tilintarkastus sisältää tilikauden kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tarkastuksen. Vuosittain annettavan tilintarkastuskertomuksen lisäksi tilintarkastajat raportoivat hallitukselle säännöllisesti tarkastushavainnoistaan ja osallistuvat hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan kokouksiin.
Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiössä on vähintään yksi ja enintään kaksi tilintarkastajaa. Tilintarkastajan tulee olla Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymä tilintarkastusyhteisö, ja päävastuullisen tilintarkastajan tulee olla KHT-tilintarkastaja. Tilintarkastaja valitaan vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Cargotecin 30.5.2024 kokoontunut varsinainen yhtiökokous valitsi tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy:n jatkamaan tilintarkastajana. Heikki Ilkka on toiminut Ernst & Youngin määräämänä päävastuullisena tilintarkastajana vuodesta 2021 alkaen. Tilintarkastajan palkkiot maksetaan laskun mukaan. Tilintarkastajalle maksetut palkkiot eri palveluista on kerrottu jäljempänä. Muut palvelut liittyvät vuonna 2024 pääasiassa MacGregorin myyntiin ja Cargotecin osittaisjakautumiseen.
Cargotec Oyj laatii EU:n kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) ja sitä koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti ensimmäisen kestävyysraporttinsa tilikaudelta 2024. Yhtiökokous valitsi kestävyysraportoinnin varmentajaksi kestävyystarkastusyhteisö Ernst & Young Oy:n. Ernst & Young Oy on ilmoittanut, että Heikki Ilkka toimii päävastuullisena kestävyysraportoinnin varmentajana. Kestävyysraportoinnin varmentajan palkkio maksetaan laskun mukaan.
| MEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Tilintarkastuspalkkiot | 3,7 | 3,8 |
| Veroneuvonta | 0,0 | 0,0 |
| Muut palvelut | 1,5 | 0,7 |
Cargotecin lähipiiriin kuuluvat tytär-, osakkuus- ja yhteisyritykset. Lähipiiriin luetaan IAS 24:n mukaisesti hallitus, toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet, näiden läheiset perheenjäsenet sekä yhteisöt, joissa edellä mainitut henkilöt käyttävät välittömästi tai välillisesti määräysvaltaa. Lisäksi lähipiiriin kuuluvat Cargotecin huomattavat osakkeenomistajat, jotka omistavat yli 20 prosenttia yhtiön osakkeista tai kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. Yhtiö ylläpitää luetteloita lähipiiriin kuuluvista.
Liiketapahtumia osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten kanssa seurataan ja valvotaan konsernin raportointijärjestelmän avulla. Niistä raportoidaan tilinpäätöksen liitteessä 9.3, ja ne tapahtuivat käyvin markkinahinnoin. Yhtiössä on ohjeistus hallituksen ja johtoryhmän jäsenille sekä yhtiön huomattaville osakkeenomistajille lähipiiritoimien tunnistamisesta, ja heidät velvoitetaan ilmoittamaan yhtiölle etukäteen suunnittelemistaan sopimuksista ja oikeustoimista konserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa. Lisäksi heitä pyydetään vuosittain vahvistamaan toteutuneet lähipiiritoimet. Hallitus käsittelee lähipiiritoimet, jotka eivät kuulu yhtiön tavanomaiseen liiketoimintaan tai tehdään poiketen tavanomaisista kaupallisista ehdoista.
.
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
Cargotec noudattaa Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta, minkä lisäksi yhtiön hallitus on hyväksynyt pörssin ohjeeseen perustuvan yhtiön sisäisen sisäpiiriohjeen. Cargotec ylläpitää luetteloa yhtiön johtohenkilöistä ja heidän lähipiiristään. Yhtiön johtohenkilöitä ovat hallituksen ja johtoryhmän jäsenet. Johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä tulee ilmoittaa Cargotecille ja Finanssivalvonnalle yhtiön rahoitusvälineillä tekemistään liiketoimista, ja yhtiö julkistaa ilmoitukset pörssitiedotteilla. Tarvittaessa perustettavaan hankekohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitään ne henkilöt, jotka työ- tai muun sopimuksen perusteella työskentelevät yhtiölle ja saavat tiettyä hanketta koskevaa sisäpiiritietoa.
Kaupankäynti Cargotecin rahoitusvälineillä on kiellettyä henkilön omaan tai kolmannen osapuolen lukuun
a) silloin kun henkilöllä on sisäpiiritietoa
b) hankekohtaisilta sisäpiiriläisiltä hankkeen raukeamiseen tai julkistamiseen saakka
c) johtohenkilöiltä 30 päivän aikana ennen osavuosikatsausten ja tilinpäätöstiedotteiden julkaisemista (suljettu ikkuna) ja
d) henkilöiltä, joilla on pääsy olennaiseen taloustietoon, erityisesti niiltä, jotka valmistelevat Cargotecin tilinpäätöstä ja osavuosikatsauksia, 30 päivän aikana ennen osavuosikatsausten ja tilinpäätöstiedotteiden julkaisemista (laajennettu suljettu ikkuna).
Cargotecin lakiasiainjohtaja on vastuussa sisäpiiriasioiden hallinnosta ja sisäpiirikoulutuksesta. Cargotecin lakiasiainosasto vastaa johtohenkilöiden luettelon ja hankerekistereiden ylläpitämisestä sekä sisäpiiriläisille lähetettävistä heidän sisäpiiriasemaansa ja suljettua ikkunaa koskevista ilmoituksista. Cargotecin konserniviestintä vastaa johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä kaupankäynti-ilmoitusten julkistamisesta.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
Palkitsemisraportti 2024
Cargotecin hallituksen puheenjohtajana sekä hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana minulla on ilo esitellä Cargotecin vuoden 2024 palkitsemisraportti. Raportti perustuu Suomen vuoden 2025 hallinnointikoodin suosituksiin sekä arvopaperimarkkinalain ja osakeyhtiölain säännöksiin. Raportin on tarkastanut hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta, ja sen on hyväksynyt hallitus. Osakkeenomistajat tekevät neuvoa-antavan päätöksen raportin hyväksymisestä vuoden 2025 varsinaisessa yhtiökokouksessa.
Nykymaailma muuttuu nopeasti teknologian jatkuvasti kehittyessä sekä globaalien verkostojen ja yhteyksien ollessa valtavirtaa. Vallitsevassa toimintaympäristössä kyky reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ei ole vain hyödyllistä, vaan välttämätöntä. Menestyäkseen sekä yksilöiden että organisaatioiden on jatkuvasti opittava uutta, kannustettava rohkeaan innovointiin sekä vahvistettava mukautumiskykyään pystyäkseen reagoimaan muutoksiin.
Cargotec muuttuu toimintaympäristönsä mukana. Strategisten tavoitteidemme mukaisesti toteutimme onnistuneesti yhtiön osittaisjakautumisen vuonna 2024, minkä seurauksena Kalmarista tuli itsenäinen yhtiö 30.6.2024. Samanaikaisesti olemme valmistelleet Hiabin muutosta itsenäiseksi yhtiöksi vahvistamalla sen operatiivista rakennetta sekä hallintoa Suomessa. Lisäksi olemme solmineet sopimuksen MacGregor-liiketoiminnan myynnistä Tritonin hallinnoimille rahastoille. Kauppa, jonka odotetaan toteutuvan 1.7.2025 mennessä, mahdollistaa strategisen fokuksen terävöittämisen ja tulevaisuuden kasvun vauhdittamisen.
Cargotecin strategiset valinnat sekä niiden toteuttamiseksi tehdyt merkittävät muutokset kertovat koko organisaation yhdessä jakamasta visiosta, omistautumisesta ja sisusta. Koko henkilöstön sitoutuminen on ollut ratkaisevan tärkeää näin merkittävien muutosten tekemisessä, samalla kun liiketoiminnan jatkuvuus ja suorituskyky on haluttu säilyttää ennallaan. Haluankin esittää vilpittömät kiitokseni koko henkilöstölle heidän vahvasta panoksestaan.
Vaikka Cargotec toteutti vuoden aikana useita merkittäviä muutoksia, konserni saavutti hyvän taloudellisen tuloksen vuonna 2024. Liikevaihto laski 8 prosenttia edellisen vuoden tasosta ja oli 1 647 miljoonaa euroa. Strategisilla painopistealueillamme, Pohjois-Amerikassa ja huoltoliiketoiminnassa, liikevaihtomme jatkoi kasvuaan. Vertailukelpoinen liikevoittomme laski 1 prosentin ja oli 217 miljoonaa euroa, mikä vastasi 13,2 prosenttia liikevaihdosta.
Huolimatta monimutkaisesta globaalista toimintaympäristöstämme, jota leimaavat mm. korkeat korot, inflaatio ja geopoliittinen epävarmuus, olemme pystyneet tarjoamaan erinomaisia ratkaisuja asiakkaillemme ja rakentamaan pitkäaikaista arvoa osakkeenomistajillemme.
Cargotecin palkitsemiskäytännöt perustuvat palkitsemispolitiikassa esitettyihin periaatteisiin. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta käsittelee säännöllisesti palkitsemiseen liittyviä asioita varmistaen, että lähestymistapamme on läpinäkyvä, johdonmukainen ja oikeudenmukainen. Palkitseminen nähdään investointina, jonka kohteena on henkilöstö, ja perimmäisenä tarkoituksena on houkutella,
sitouttaa ja motivoida osaajia, joita Cargotec tarvitsee menestyäkseen.
Palkitsemisfilosofiamme ei rajoitu pelkästään rahaan tai rahassa mitattaviin etuuksiin. Se kattaa laajemmin palkitsemisen roolin strategisten tavoitteiden viestinnässä, saavutettujen tulosten tunnustamisessa sekä tulosperusteisen työkulttuurin edistämisessä organisaation kaikilla tasoilla.
Seuraamme tarkasti dynaamisten työmarkkinoiden mahdollisuuksia ja haasteita eri toimintamaissamme. Nousevat elinkustannukset sekä osaajapula kirittävät myös meitä kehittämään ja ylläpitämään kilpailukykyisiä palkitsemisjärjestelmiä, jotka houkuttelevat ja sitouttavat ammattitaitoista henkilöstöä, samalla varmistaen järjestelmien kustannustehokkuuden ja pitkän aikavälin kestävyyden. Tämä tasapaino ja sen seuraaminen on hallituksen ja sen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan keskeisiä painopisteitä myös tulevaisuudessa.
Hallituksen sekä hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja
Cargotecin toimielinten palkitseminen perustuu palkitsemispolitiikkaan, joka esiteltiin neuvoa-antavalle päätökselle varsinaisessa yhtiökokouksessa 30.5.2024. Cargotec on noudattanut palkitsemispolitiikan päätöksentekoprosessia ja hallinnointimallia vuonna 2024. Palkkioita ei peritty takaisin vuonna 2024.
Palkitseminen Cargotecissa on suunniteltu vahvistamaan Cargotecin arvoja ja eettisiä toimintaperiaatteita, sekä sitomaan palkitsemisen liiketoimintastrategian onnistuneeseen toteuttamiseen ja pitkäaikaisen omistaja-arvon luomiseen.
Palkitsemista ohjaavat kuusi keskeistä periaatetta:
Hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemista hallinnoidaan selkeästi määriteltyjen prosessien kautta. Hallinnointiin osallistuu yhtiökokous, hallitus sekä hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta.
Yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan tekemän ehdotuksen perusteella. Hallituksen palkitsemisperiaatteet eivät rajoita osakkeenomistajien mahdollisuutta päättää hallituksen palkkioista.
Hallitus toimittaa varsinaiselle yhtiökokoukselle nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan valmisteleman palkitsemispolitiikan aina, kun siihen on tehty olennaisia muutoksia (kuitenkin vähintään joka neljäs vuosi) sekä toimielinten palkitsemisraportin (vuosittain). Hallitus hyväksyy vuosittain toimitusjohtajan palkitsemisen nimitysja palkitsemisvaliokunnan esityksen perusteella tämän palkitsemispolitiikan puitteissa.
| Palkitsemiselementti | Tarkoitus ja yhteys strategiaan |
|---|---|
| Kiinteä palkka | Houkuttelee ja sitouttaa henkilöitä, joilla on tarvittavat taidot ja kokemus liiketoimintamme johtamiseen |
| Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmä | Palkitsee ja kannustaa taloudellisten, strategisten, operatiivisten ja kestävän kehityksen tavoitteidemme saavuttamiseen liiketoimintastrategiamme mukaisesti |
| Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmä | Sitouttaa yhtiön pitkän aikavälin tavoitteisiin ja tarjoaa kilpailukykyisen, omistukseen perustuvan palkkiojärjestelmän |
| Eläke | Tarjoaa kilpailukykyisen eläkkeen paikallisen markkinakäytännön mukaisesti |
| Muut etuudet ja ohjelmat | Tarjoaa kilpailukykyiset etuudet ja tukee rekrytointia ja sitouttamista |
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
Cargoteciin sovellettavien säännösten mukaisesti osakkeenomistajat päättävät vuosittain hallituksen palkkioista hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen perusteella. Hallituksen palkitsemispolitiikka ei rajoita osakkeenomistajien mahdollisuutta päättää hallituksen palkkioista.
Palkkioita määrittäessään nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ottaa huomioon hallituksen jäsenten vastuut ja velvollisuudet yhtiötä kohtaan. Lisäksi valiokunta vertaa hallituksen palkitsemista muihin samankokoisiin ja vertailukelpoisessa toimintaympäristössä toimiviin yrityksiin Suomessa ja kansainvälisesti varmistaakseen, että Cargotec pystyy houkuttelemaan ja sitouttamaan hallituksen jäseniä, joilla on asianmukaista osaamista, toimialan tuntemusta sekä kansainvälistä kokemusta.
Hallituksen tehtävien ja vastuualueiden luonteen vuoksi hallituksen palkkiot eivät ole sidoksissa yhtiön tulokseen, joten ne sisältävät ainoastaan kiinteän palkkion. Palkkio voidaan maksaa rahana, osakkeina tai niiden yhdistelmänä.
Vuoden 2024 varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen palkkioista seuraavasti:
Hallituksen jäsenten vuosipalkkiot:
Yllä mainittujen vuosipalkkioiden lisäksi seuraavat vuosipalkkiot päätettiin maksaa seuraavista hallituksen alaisten valiokuntien tehtävistä:
Vuosipalkkioista noin 50 prosenttia päätettiin suoritetaan Cargotec Oyj:n B-sarjan osakkeina ja loput rahana. Yhtiö vastaa palkkiona maksettavista osakkeista suoritettavasta varainsiirtoverosta.
Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiota 3 000 euroa/kokous jäsenen asuinmaan kanssa eri mantereella pidetystä kokouksesta sekä 1 500 euroa/kokous hallituksen ja valiokuntien sovittuun kokousaikatauluun lukeutumattomasta ylimääräisestä kokouksesta.
Matkakulut korvataan yhtiön matkustusohjeen mukaisesti.
Hallituksen palkkiorakenne ja maksuaikataulu muuttuivat vuoden 2024 hallituskaudelle. Vuosipalkkiot päätettiin maksaa vuosittain neljännesvuosittaisen maksatuksen sijaan, ja kokouspalkkiot päätettiin maksaa vain kokouksista, jotka vaativat mannertenvälistä matkustamista, tai jos kokousten määrä ylitti suunnitellun tavanomaisen aikataulun.
Vuoden 2024 aikana maksettiin vuoden 2023 hallituskaudelta neljäs erä vuosipalkkiosta sekä kokouspalkkiot kokouksista, jotka pidettiin vuonna 2024. Lisäksi vuoden 2024 aikana maksettiin vuoden 2024 hallituskauden vuosipalkkiot, sekä kokouspalkkiot kolmannen vuosineljänneksen loppuun asti.
Koska hallituksen palkkiorakenne ja maksuaikataulu muuttuivat vuosien 2023 ja 2024 hallituskausien välillä, näihin hallituskausiin liittyvät palkkiot on esitetty erikseen seuraavassa taulukossa.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
Hallituskausi 2023 Hallituskausi 2024
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
| Hallituksen jäsen | Valiokuntien jäsenyydet | 1/4 vuosipalkkiosta euroina1 |
Kokouspalkkiot euroina |
Hallituksen vuosipalkkio euroina1 |
Valiokuntien vuosipalkkio euroina |
Kokouspalkkiot euroina |
Palkkiot yhteensä euroina |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Ilkka Herlin Varapuhjeenjohtaja 30.5.2024 asti Puheenjohtaja 30.5.2024 alkaen |
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta, jäsen 30.5.2024 asti ja puheenjohtaja 30.5.2024 alkaen |
17 678 | 10 000 | 161 512 | 15 000 | 0 | 204 191 |
| Jukka Moisio Varapuheenjohtaja 30.5.2024 alkaen |
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta, jäsen 30.5.2024 alkaen | 0 | 0 | 95 750 | 5 000 | 0 | 100 750 |
| Eric Alström Jäsen 30.5.2024 alkaen |
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta, jäsen 30.5.2024 alkaen | 0 | 0 | 80 675 | 10 000 | 0 | 90 675 |
| Raija-Leena Hankonen-Nybom Jäsen |
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta, puheenjohtaja | 17 578 | 11 000 | 80 750 | 20 000 | 0 | 129 328 |
| Tuija Pohjolainen-Hiltunen Jäsen 30.5.2024 alkaen |
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta, jäsen 30.5.2024 alkaen | 0 | 0 | 80 675 | 10 000 | 9 000 | 99 675 |
| Luca Sra Jäsen 30.5.2024 alkaen |
0 | 0 | 80 599 | 0 | 0 | 80 599 | |
| Ritva Sotamaa Jäsen |
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta, jäsen | 13 812 | 10 000 | 80 637 | 5 000 | 0 | 109 449 |
| Jaakko Eskola Puheenjohtaja 30.5.2024 asti |
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta, puheenjohtaja 30.5.2024 asti Jakautumisvaliokunta, puheenjohtaja 30.5.2024 asti |
23 857 | 16 000 | 0 | 0 | 0 | 39 857 |
| Teresa Kemppi-Vasama Jäsen 30.5.2024 asti |
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta, jäsen 30.5.2024 asti Jakautumisvaliokunta, jäsen 30.5.2024 asti |
13 812 | 14 000 | 0 | 0 | 0 | 27 812 |
| Tapio Kolunsarka Jäsen 30.5.2024 asti |
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta, jäsen 30.5.2024 asti Jakautumisvaliokunta, jäsen 30.5.2024 asti |
13 812 | 15 000 | 0 | 0 | 0 | 28 812 |
| Johanna Lamminen Jäsen 30.5.2024 asti |
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta, jäsen 30.5.2024 asti | 13 812 | 11 000 | 0 | 0 | 0 | 24 812 |
| Kaisa Olkkonen Jäsen 30.5.2024 asti |
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta, jäsen 30.5.2024 asti | 13 812 | 10 000 | 0 | 0 | 0 | 23 812 |
| Yhteensä | 128 172 | 97 000 | 660 597 | 65 000 | 9 000 | 959 769 |
1 Vuosipalkkio sisältää rahana ja osakkeina maksetut palkkiot vuonna 2024, luontoisetujen verotusarvon sekä osakkeina maksettujen palkkioiden varainsiirtoveron.
Hallituskaudella 2023 hallituksen vuosipalkkiot maksettiin neljässä erässä vuosineljänneksittäin. Vuonna 2024, ensimmäisen kvartaalin lopussa, maksettiin 25% hallituskauden 2023 palkkioista. Hallituskaudella 2024 hallituksen vuosipalkkiot maksettiin yhdessä erässä.
Hallitus päättää toimitusjohtajan palkitsemisesta nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan esityksen perusteella.
Toimitusjohtajan ja mahdollisen toimitusjohtajan sijaisen palkitseminen voi koostua kiinteästä palkasta, eläkkeestä ja muista etuuksista sekä muuttuvista palkkioista. Muuttuviin palkkioihin sisältyy sekä lyhyen että pitkän aikavälin kannustinpalkkioita.

Vuonna 2024 toimitusjohtajan palkitsemiseen on sovellettu toimielinten palkitsemispolitiikkaa.
Mika Vehviläiselle vuonna 2024 maksetut palkkiot poikkeavat toimitusjohtajan palkitsemisen perusrakenteesta pitkän aikavälin kannustinpalkkioiden osalta, joita on maksettu normaalin tulosperusteisen osakepalkkio-ohjelman lisäksi sitouttavasta osakepalkkio-ohjelmasta. Sitouttava osakepalkkio-ohjelma on perustettu hallituksen päätöksellä 13.5.2022. Palkkio oli ehdollinen hallituksen määrittämien strategisten tavoitteiden saavuttamiselle.
Vuonna 2024, Casimir Lindholmin kiinteä kuukausipalkka oli 60 445 euroa, sisältäen luontoisedut. Kiinteää kuukausipalkkaa ja luontoisetuja maksettiin vuonna 2024 yhteensä 749 835 euroa. Kiinteään palkkaan sisältyi vuoden 2023 kiinteän palkan korjaus, joka oli 24 225 euroa.
Vuonna 2024 Casimir Lindholmille maksettiin lyhyen aikavälin kannustinpalkkiota, joka perustui vuoden 2023 suoritukseen. Maksettu palkkio oli suuruudeltaan 674 914 euroa, mikä vastaa 95 % enimmäispalkkiosta ajanjaksolta 1.4.– 31.12.2023, jonka hän toimi Cargotecin toimitusjohtajana palkkion ansaintakaudella. Casimir Lindholmille ei vuoden 2024 aikana maksettu pitkän aikavälin kannustinpalkkioita.
Vuoden 2024 aikana Casimir Lindholmille maksetut palkat ja palkkiot olivat yhteensä 1 424 749 euroa, josta 53 % oli kiinteää ja 47 % muuttuvaa tulosperusteista palkitsemista.
Vuonna 2024 Casimir Lindholm osallistui seuraaviin lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinohjelmiin, joista ei suoritettu maksuja vuoden 2024 aikana:
Mika Vehviläinen toimi Cargotecin toimitusjohtajana vuodesta 2013 vuoden 2023 maaliskuun loppuun. Vuonna 2024 hänelle maksettiin palkkioita, jotka liittyivät hänen toimitusjohtajakauteensa.
Vuonna 2024 Mika Vehviläiselle maksettiin lyhyen aikavälin kannustinpalkkiota, joka perustui vuoden 2023 suoritukseen. Palkkio oli suuruudeltaan 235 736 euroa, mikä vastaa 100% enimmäispalkkiosta ajanjaksolta 1.1.-31.3.2023, jolloin hän toimi Cargotecin toimitusjohtajana.
Lisäksi vuonna 2024 Mika Vehviläiselle maksettiin osakepalkkioita seuraavasti liittyen ajanjaksoon, jolloin hän toimi Cargotecin toimitusjohtajana.
Vuoden 2024 aikana Mika Vehviläiselle hänen 31.3.2023 päättyneeseen toimitusjohtajakauteen liittyen maksetut palkkiot olivat yhteensä 2 692 651 euroa, josta 100 % oli muuttuvaa tulosperusteista palkitsemista.

Toimitusjohtajan palkitseminen
Toimitusjohtajan palkitseminen vuonna 2024, EUR
| Kiinteä palkka | Maksetut lyhyen aikavälin kannustimet | Maksetut pitkän aikavälin kannustimet | Maksetut palkkiot yhteensä vuonna 2024 | |
|---|---|---|---|---|
| Casimir Lindholm | 749 835 | 674 914 | 0 | 1 424 749 |
| Mika Vehviläinen | 0 | 235 736 | 2 456 916 | 2 692 651 |
| Yhteensä | 749 835 | 910 650 | 2 456 916 | 4 117 400 |
ohjausjärjestelmästä 2024 Palkitsemisraportti 2024
| Ohjelma | Ansaintamahdollisuus % peruspalkasta tavoitetaso / enimmäistaso |
Suorituskriteerit | Ansaittu palkkio, prosenttia enimmäispalkkiosta |
Ansaittu palkkio euroina |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Casimir Lindholm | Vuosibonus 2023 | 65 % / 130 % | 2023 vertailukelpoinen liikevoitto: tulos 200% tavoitetasosta (= maksimi) 2023 operatiivinen kassavirta: tulos 200% tavoitetasosta (= maksimi) 2023 strategiset henkilökohtaiset tavoitteet: tulos 150% tavoitetasosta |
95 % | 674 914 |
| Mika Vehviläinen | Vuosibonus 2023 | 65 % / 130 % | 2023 vertailukelpoinen liikevoitto: tulos 200% tavoitetasosta (= maksimi) 2023 operatiivinen kassavirta: tulos 200% tavoitetasosta (= maksimi) |
100 % | 235 736 |
| Yhteensä | 910 650 |
| Ohjelma | Ansaintajakso | Palkkio B-sarjan osakkeina / bruttoeuroina | |
|---|---|---|---|
| Mika Vehviläinen | 2020–2024 tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma | 2021-2023 | 7 438 netto-osaketta / 972 619 EUR |
| Mika Vehviläinen | 2020-2024 tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma | 2022-2024 | 4 453 netto-osaketta / 582 274 EUR |
| Mika Vehviläinen | 2022-2024 sitouttava osakepalkkio-ohjelma | 2022-2024 | 6 898 netto-osaketta / 902 023 EUR |
| Total | 18 789 netto-osaketta / 2 456 916 EUR |
Casimir Lindholmille ei vuoden 2024 aikana maksettu pitkän aikavälin kannustinpalkkioita.
Casimir Lindholm on oikeutettu suomalaisen lakisääteisen työntekijän eläkelain mukaiseen eläkkeeseen. Hänellä ei ole lisäeläkettä. Mika Vehviläinen ei toiminut toimitusjohtajana vuoden 2024, eikä hänelle maksettu lisäeläkemaksuja vuonna 2024.
Vuonna 2024 toimitusjohtaja Casimir Lindholm osallistui seuraaviin suoritusperusteisiin lyhyen (STI) ja pitkän aikavälin (LTI) kannustinohjelmiin:
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
| Ohjelma | Tarkoitus | Ansaintajakso | Ansaintamahdollisuus | Suorituskriteerit | Ansainta |
|---|---|---|---|---|---|
| STI: 2024 vuosibonusohjelma |
Palkitsee ja kannustaa taloudellisten, strategisten, operatiivisten ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisesta liiketoimintastrategian mukaisesti |
2024 | Enintään 130% vuosittaisesta peruspalkasta |
Taloudelliset tavoitteet painoarvo yhteensä 80 %: • 2024 vertailukelpoinen liikevoitto (MEUR), painoarvo 56 % • 2024 operatiivinen kassavirta (MEUR), painoarvo 24 % Strategiset henkilökohtaiset tavoitteet, painoarvo yhteensä 20% |
2024 vertailukelpoinen liikevoitto: tulos 200 % tavoitetasosta (=maksimi) 2024 operatiivinen kassavirta: tulos 200 % tavoitetasosta (=maksimi) Strategiset henkilökohtaiset tavoitteet: 1) Kalmarin listaaminen: tulos 200 % tavoitetasosta (=maksimi) 2) MacGregorin ratkaisu: tulos 200 % tavoitetasosta (=maksimi) 3) Hiabin valmiudet toimia itsenäisenä: tulos 200% tavoitetasosta (=maksimi) 942 942 euroa / 100 % enimmäistasosta |
| LTI: 2023–2025 tulosperusteinen osakepalkkio ohjelma |
Sitouttaa yhtiön pitkän aikavälin tavoitteisiin ja tarjoaa kilpailukykyisen, omistukseen perustuvan palkkio-ohjelman |
2023–2025, mittausjakso 2024 |
Enintään 34 906 B-sarjan osaketta (netto) koko ansaintajaksolta; enintään 11 635 B-sarjan osaketta (netto) mittausjaksolta 2024 |
2024 huoltoliiketoiminnan bruttokate | 3 781 Cargotecin B-sarjan osaketta (netto), joka vastaa 32,5 % enimmäispalkkiosta mittausjaksolla 2024. |
| LTI: 2024–2026 tulosperusteinen osakepalkkio ohjelma |
Sitouttaa yhtiön pitkän aikavälin tavoitteisiin ja tarjoaa kilpailukykyisen, omistukseen perustuvan palkkio-ohjelman |
2024–2026, mittausjakso 2024 |
Enintään 35 160 B-sarjan osaketta (netto) koko ansaintajaksolta; enintään 11 720 B-sarjan osaketta (netto) mittausjaksolta 2024 |
2024 osakekohtainen tulos (EPS) | 11 720 Cargotecin B-sarjan osaketta (netto) joka vastaa enimmäispalkkiota mittausjaksolta 2024. |
Tulosperusteisessa osakepalkkio-ohjelmassa on kolme ansaintajaksoa: kalenterivuodet 2020–2022, 2021–2023 ja 2022–2024. Kukin ansaintajakso sisältää yhdestä kolmeen mittausjaksoa. Yksi mittausjakso voi olla maksimissaan kolme kalenterivuotta, mikä on yhden ansaintajakson kokonaispituus. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, jonka lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei makseta.
Tulosperusteisessa osakepalkkio-ohjelmassa on yksi ansaintajakso: kalenterivuodet 2023–2025. Ansaintajakso sisältää yhdestä kolmeen mittausjaksoa. Yksi mittausjakso voi olla maksimissaan kolme kalenterivuotta, mikä on yhden ansaintajakson kokonaispituus. Palkkio myönnetään ja
maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, jonka lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei makseta.
Tulosperusteisessa osakepalkkio-ohjelmassa on yksi ansaintajakso: kalenterivuodet 2024–2026. Ansaintajakso sisältää yhdestä kolmeen mittausjaksoa. Yksi mittausjakso voi olla maksimissaan kolme kalenterivuotta, mikä on yhden ansaintajakson kokonaispituus. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, jonka lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei makseta.
Sitouttavan osakepalkkio-ohjelman 2022–2024 mukainen palkkio on ehdollinen hallituksen määrittämien strategisten tavoitteiden saavuttamiselle. Palkkio maksetaan kahdessa erässä, puolet keväällä 2023 ja puolet keväällä 2024. Ohjelman ensimmäisestä erästä palkkiona maksettuja osakkeita ei saa myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa rajoitusjaksolla joka päättyy 31.12.2023. Lisäksi palkkioon sisältyy rahana maksettava osuus palkkiosta aiheutuvien verojen ja veronluonteisten maksujen kattamiseksi.
Sitouttavan osakepalkkio-ohjelman 2023–2025 mukainen palkkio on ehdollinen hallituksen määrittämien strategisten tavoitteiden saavuttamiselle. Palkkio maksetaan vuoden 2025 alussa. Ohjelmasta palkkiona maksettuja osakkeita ei saa myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa rajoitusjaksolla, joka päättyy kuusi kuukautta palkkion maksamisen jälkeen. Lisäksi palkkioon sisältyy rahana maksettava osuus palkkiosta aiheutuvien verojen ja veronluonteisten maksujen kattamiseksi.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024
| Selvitys hallinto- ja | Ohjelma | Ansaintajakso Myöntämispäivä Maksupäivä | Osakkeiden vapautuminen rajoituksista |
Suorituskriteerit; tulos prosenttina tavoitetasosta |
Myönnettyjen netto osakkeiden enimmäismäärä |
Ansaittujen netto-osakkeiden lukumäärä / % enimmäistasosta |
||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ohjausjärjestelmästä 2024 Palkitsemisraportti 2024 |
2020-2024 tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma |
2021–2023 | 13.4.2021 | 28.3.2024 | 28.3.2024 | 2021: vertailukelpoinen liikevoitto; 0% 2022: huoltoliiketoiminnan bruttokate; 181% 2023: ekoratkaisujen tuoteryhmän tilausten osuus saaduista tilauksista; 110% |
23 100MV | Koko ansaintajaksolta ajanjaksolla, jolloin toimitusjohtaja 7 438 / 49% |
| 2022–2024 | 22.6.2022 | 28.3.2024 | huhtikuu 2025 | 2022: vertailukelpoinen liikevoitto; 97% 2023: huoltoliiketoiminnan bruttokate; 135% 2024: ekoratkaisujen tuoteryhmän tilausten osuus saaduista tilauksista; 81% |
24 500MV | Koko ansantajaksolta ajanjaksolla, jolloin toimitusjohtaja 4 453 / 39% |
||
| 2023–2025 tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma |
2023–2025 | 5.6.2023 | huhtikuuhun 2026 mennessä |
huhtikuu 2026 | 2023: osakekohtainen tulos (EPS); 200 % 2024: huoltoliiketoiminnan bruttokate; 62 % 2025: ekoratkaisujen tuoteryhmän tilausten osuus saaduista tilauksista; - |
34 906CL | Mittausjakso 2023: 11 635 / 100% Mittausjakso 2024: 3 781 / 32,5 % |
|
| 2024–2026 tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma |
2024–2026 | 3.5.2024 | huhtikuuhun 2027 mennessä |
huhtikuu 2027 | 2024: osakekohtainen tulos (EPS); 200 % 2025: huoltoliiketoiminnan bruttokate; - 2026: hallitus päättää myöhemmin; - |
35 160CL | Mittausjakso 2024: 11 720 / 100 % | |
| 2022-2024 sitouttava osakepalkkio-ohjelma |
2022-2024 | 13.5.2022 | Ensimmäinen maksuerä 31.3.2023 Toinen maksuerä 28.3.2024 |
Ensimmäinen maksuerä: 31.12.2023 Toinen maksuerä 28.3.2024 |
Hallituksen asettamat strategiset tavoitteet; 200% |
29 350MV | Koko ansaintajaksolta ajanjaksolla, jolloin toimitusjohtaja; 6 898 / 100% |
|
| 2023–2025 sitouttava osakepalkkio-ohjelma |
2023–2025 | 3.5.2023 | huhtikuuhun 2025 mennessä |
6 kuukautta maksun jälkeen |
Hallituksen asettamat strategiset tavoitteet; N/A |
109 080CL |
Taulukossa on viitattu nimikirjaimin MV (Mika Vehviläinen) ja CL (Casimir Lindholm) osoittamaan,
minkä osakepohjaisen kannustinohjelman piirissä ko. toimitusjohtaja on.
Ansaittujen osakkeiden lisäksi yhtiö maksaa rahaosuuden palkkiosta aiheutuvien verojen ja veronluonteisten maksujen kattamiseksi.
Tulosperusteisissa osakepalkkio-ohjelmissa palkkion arvo myöntämishetkellä on maksimissaan 230 % vuosittaisesta peruspalkasta palkitsemispolitiikan mukaisesti.
Seuraavissa kuvaajissa esitetään Cargotecin keskeiset taloudellisen suorituskyvyn sekä osakkeenomistajan tuoton indikaattorit viimeiseltä viideltä vuodelta. Toimitusjohtajan taloudelliset tavoitteet lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmissä ovat linjassa Cargotecin taloudellisen suorituskyvyn sekä strategisten tavoitteiden kanssa.
Vuosista 2020–2022 esitetyt luvut eivät ole vertailukelpoisia vuosien 2023–2024 lukujen kanssa, koska niitä ei ole oikaistu vastaamaan Cargotecin muuttunutta rakennetta. Lisäksi on huomioitava, että vuonna 2024 tapahtunut osakekurssin voimakas muutos on seurausta Kalmarin osittaisjakautumisesta. Osakepohjaisiin kannustinohjelmiin tehtiin osittaisjakautumisen jälkeen oikaisuja hallituksen päätöksellä.





* Vuodet 2023 ja 2024 esittävät jatkuvia toimintoja, 2020-2022 ei ole oikaistu.
** Lisäosinko ehdollinen MacGregorin myynnin toteutumiselle.
| 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Kiinteä palkka1 | 650 958 | 704 795 | 727 661 | 702 321 | 749 835 |
| Lyhyen aikavälin kannustimet (STI)2 | 580 942 | 764 452 | 179 608 | 447 911 | 910 650 |
| Pitkän aikavälin kannustimet (LTI) | 106 5063 | 163 9624 | 0 | 3 041 8915 2 456 9166 | |
| Matching osakkeet | 299 2896 | 820 4067 | 613 8048 | - | - |
| Lisäeläkemaksut | - | - | 700 000 | - | - |
| Palkkiot yhteensä | 1 637 694 | 2 453 614 | 2 221 073 | 4 192 123 | 4 117 400 |
| Peruspalkan kehitys | 0 % | 0 % | +5 % | 0 % | 0 % |
| Kokonaispalkitsemisen kehitys | +6,4 % | +49,8 % | -9,5 % | +88,7 % | -1,78% |
1 Vuotuinen kiinteä palkka sisältää peruspalkan ja luontoisedut. Casimir Lindholmin kiinteä palkka on 60 445 euroa kuukaudessa.
2 Maksetut lyhyen aikavälin kannustinpalkkiot perustuvat aina edeltävän vuoden suoritukseen.
3 Vehviläinen Mika: Tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma, ansaintajakso 2018–2019 (2020 omistus- ja arvonluontijakso) 4 Vehviläinen Mika: Tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma, ansaintajakso 2019–2020 (2021 omistus- ja arvonluontijakso) 5 Vehviläinen Mika: Tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma, ansaintajakso 2020–2022 sekä sitouttava osakepalkkio-
ohjelma 2022–2024, 1. erä.
6Vehviläinen MIka: Tulosperusteinen osakepalkkio-ohjelma, ansaintajaksot 2021-2023 ja 2022-2024, sekä sitouttava osakepalkkio-ohjelma 2022-2024, 2. erä.
7 Vehviläinen Mika: Matching-osakepalkkio-ohjelma, ensimmäinen palkkionmaksu vuonna 2020.
8 Vehviläinen Mika: Matching-osakepalkkio-ohjelma, toinen palkkionmaksu vuonna 2021.
9 Vehviläinen Mika: Matching-osakepalkkio-ohjelma, kolmas palkkionmaksu vuonna 2022.
| 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Puheenjohtaja, vuosipalkkio | 85 000, | 85 000 | 95 000 | 95 000 | 160 000 |
| (0 %) | (0 %) | (+11,8 %) | (0 %) | (+68,4 %) | |
| Varapuheenjohtaja, vuosipalkkio | 60 000, | 60 000 | 70 000 | 70 000 | 95 000 |
| (0 %) | (0 %) | (+16,7 %) | (0 %) | (+35,7 %) | |
| Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan | 60 000 | 60 000 | 70 000 | 70 000 | 100 000 |
| puheenjohtaja, vuosipalkkio | (0 %) | (0 %) | (+16,7 %) | (0 %) | (+42,9 %) |
| Muut hallituksen jäsenet | 45 000 | 45 000 | 55 000 | 55 000 | 80 000 |
| (0 %) | (0 %) | (+22,2 %) | (0 %) | (+45,5 %) | |
| Maksetut hallituspalkkiot yhteensä | 602 142 | 634 480 | 550 740 | 682 070 | 959 769 |
| (+1,1 %) | (+5,4 %) | (-13,2 %) | (+23,9 %) | (+40,7 %) |
Hallituksen palkkiorakenne muuttui vuonna 2024. Kokouspalkkioista pääosin luovuttiin ja ne jätettiin maksettavaksi vain tilanteissa, joissa hallituksen jäsen matkustaa kokoukseen mannertenvälisesti. Vuotuisen palkkion korotus ei siten edusta koko muutosta hallituksen kokonaispalkkioissa. Lisäksi, koska hallituksen palkkioiden maksuaikataulu muuttui neljännesvuosittaisesta vuosittaiseen, vuoden 2024 kokonaispalkkio sisältää 25 % vuoden 2023 hallituskauden vuotuisesta palkkiosta ja 100 % vuoden 2024 hallituskauden vuotuisesta palkkiosta. Vertailukelpoinen muutos hallituksen kokonaispalkkioissa vuosien 2023 ja 2024 välillä on +7,7 %.
| 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Vuosittainen kehitys, mediaani | +0.0% | +3.3% | +4.0% | +5.0% | +4.0% |
Vuonna 2024 toimitusjohtajan vuotuinen palkka suhteessa kaikkien työntekijöiden vuosiperuspalkan mediaaniin (toimitusjohtajaa lukuun ottamatta) 16,76 (18,01 vuonna 2023). Luvut esittävät suhdetta jatkuvissa toiminnoissa.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2024

Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat

| Strategia | |
|---|---|
| Hiabin visio ja strategia | |
| Markkinaympäristö vuonna 2024 | |
| Taloudellinen kehitys | |
| Tutkimus ja kehitys | |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | |
| Yritysostot ja -myynnit | |
| Toiminnan uudelleenjärjestelyt | |
| Henkilöstö | |
| Kestävyysraportti | |
| Sisäinen valvonta, riskit ja | |
| riskienhallinta | |
| Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti |
|
| Hallinnointi | |
| Hallituksen ehdotus voitonjaosta | |
| Tilikauden jälkeiset tapahtumat | |
| Strategia | 44 |
|---|---|
| Cargotecin jakautuminen | 44 |
| MacGregor-ratkaisu ja Hiabin valmistelu toimimaan itsenäisenä yhtiönä |
44 |
| Hiabin visio ja strategia | 44 |
| Tavoitteet | 45 |
| Markkinaympäristö vuonna 2024 | 45 |
| Taloudellinen kehitys | 45 |
| Saadut tilaukset ja tilauskanta | 46 |
| Liikevaihto | 46 |
| Valuuttakurssien ja rakenteellisten muutosten vaikutukset |
46 |
| Tulos | 46 |
| Raportointisegmentit | 46 |
| Tase, rahavirta ja rahoitus | 46 |
| Tutkimus ja kehitys | 47 |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | 48 |
| Yritysostot ja -myynnit | 48 |
| Toiminnan uudelleenjärjestelyt | 48 |
| Henkilöstö | 48 |
| KESTÄVYYSRAPORTTI | 49 |
|---|---|
| Yleiset tiedot | 49 |
| Kestävän kehityksen johtaminen Cargotecilla | 50 |
| Cargotecin strategia ja liiketoimintamalli | 54 |
| Cargotecin olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet |
57 |
| Olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien arviointiprosessi |
63 |
| Ympäristötiedot | 66 |
| Ilmastonmuutos | 66 |
| Biologinen monimuotoisuus ja ekosysteemit | 70 |
| Resurssien käyttö ja kiertotalous | 71 |
| EU:n taksonomia-asetuksen mukainen selvitys | 74 |
| Yhteiskunnalliset tiedot | 80 |
| Oma työvoima | 80 |
| Arvoketjun työntekijät, myös loppukäyttäjät | 88 |
| Loppukäyttäjät | 91 |
| Hallintotapatiedot | 92 |
| Liiketoiminnan harjoittaminen | 92 |
| Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta | 97 |
|---|---|
| Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti | 98 |
| Hallinnointi | 100 |
| Hallituksen ehdotus voitonjaosta | 101 |
| Tilikauden jälkeiset tapahtumat | 102 |
| Vuoden 2025 näkymät | 102 |
| Varsinainen yhtiökokous 2025 | 102 |
| TUNNUSLUVUT | 184 |
| Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut | 184 |
| Osakekohtaiset tunnusluvut | 186 |
| Tunnuslukujen laskentakaavat | 187 |
| Keskeisimmät euron valuuttakurssit | 190 |
| OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT | 202 |
| Osakekohtaiset tunnusluvut 2020-2024, EUR | 202 |
| Osakkeet ja osakepääoma | 203 |
| Osakkeen arvon kehitys ja kaupankäynti | 204 |
| Osakkeenomistajat | 205 |
| Hallituksen ja johdon osakkeenomistukset | 207 |

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Cargotec ilmoitti vuonna 2023 suunnittelevansa ydinliiketoimintojensa Hiabin ja Kalmarin eriyttämistä kahdeksi itsenäiseksi yhtiöksi. Cargotecin vuoden 2024 yhtiökokous teki päätöksen Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisesta, joka saatiin päätökseen 1. heinäkuuta 2024 Kalmarin listauksella Nasdaq Helsinkiin. Lisäksi Cargotec ilmoitti toukokuussa 2024 aloittaneensa MacGregorin myyntiprosessin. Sopimus MacGregorin myymisestä Tritonin hallinnoimille rahastoille allekirjoitettiin marraskuussa 2024.
Vuonna 2024 Cargotecin strategia keskittyi yhtiön kaikkien kolmen liiketoiminta-alueen eriyttämisen suunnitteluun ja suunnitelman toteutukseen. Kalmar, Hiab ja MacGregor laativat itselleen liiketoimintastrategiat tulevina itsenäisinä yhtiöinä.
Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisen täytäntöönpano ja uuden Kalmar Oyj:n perustaminen rekisteröitiin kaupparekisteriin 30.6.2024. Kaupankäynti Kalmarin B-sarjan osakkeilla alkoi Nasdaq Helsingissä 1.7.2024. Kaupankäynti Cargotecin Bsarjan osakkeilla jatkuu Nasdaq Helsingin pörssilistalla uudella ISIN-koodilla FI4000571013. Cargotecin A-sarjan osakkeiden uusi ISIN-koodi on FI4000571005. Kumulatiiviset osittaisjakautumiseen liittyvät kulut ovat 81 miljoonaa euroa. Kulut on kirjattu lopetettuihin toimintoihin.
Cargotec tiedotti toukokuussa 2024, että se oli aloittanut MacGregorin myyntiprosessin, aikomuksena löytää MacGregorille ratkaisu vuoden 2024 aikana. 14.11.2024 Cargotec allekirjoitti sopimuksen MacGregor-liiketoimintaalueensa myynnistä Tritonin hallinnoimille rahastoille 480 miljoonan euron velattomalla kauppahinnalla. Transaktio edellyttää viranomaishyväksyntöjä asianomaisilla lainkäyttöalueilla. Transaktion täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan viimeistään 1.7.2025.
Cargotec kirjasi transaktion seurauksena noin 200 miljoonan euron verottoman myyntitappion vuoden 2024 neljännellä vuosineljänneksellä. Myyntitappio kirjattiin liikearvon arvonalentumisena vertailtavuuteen vaikuttavissa erissä osana lopetettuja toimintoja. Tappion lopullinen määrä määritetään transaktion täytäntöönpanon yhteydessä ja riippuu MacGregorin liiketoiminnan kehityksestä siihen ajankohtaan asti. Cargotec arvioi että MacGregorin eriyttämisestä aiheutuvat kokonaiskulut liikearvon arvonalentumisen lisäksi ovat arviolta 25 miljoonaa euroa ja ne kirjataan vertailtavuuteen vaikuttavina erinä osana lopetettuja toimintoja. Vuonna 2024 MacGregorin eriyttämisestä aiheutuvia kuluja kirjattiin 7 miljoonaa euroa.
MacGregorin myyntiä koskevan sopimuksen allekirjoittamisen myötä Cargotecin hallitus ehdottaa Cargotecin
yhtiökokoukselle, että yhtiön nimi muutettaisiin Cargotecista Hiabiksi. Nimenmuutoksen astuessa voimaan, Cargotecin nykyinen toimitusjohtaja, Casimir Lindholm, on ilmoittanut aikomuksestaan jättää tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana menestyksekkäästi toteutetun muutosprojektin jälkeen. Tällöin hallitus nimittäisi Hiabin johtajan, Scott Phillipsin, nykyisestä Cargotecista muodostuvan uudelleen nimetyn yhtiön toimitusjohtajaksi. Cargotec arvioi tällä hetkellä, että nämä toimenpiteet itsenäiseksi Hiabiksi muuttumiseksi voisivat toteutua 1. huhtikuuta 2025. Itsenäisen Hiabin talous- ja rahoitusjohtajana jatkaisi Cargotecin nykyinen talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Puolakka.
Hiabin visio on olla älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja. Arvojensa Luotettavuus, Välittäminen, Edelläkävijyys mukaisesti Hiab jatkaa paremman tulevaisuuden rakentamista tekemällä kuormankäsittelystä älykkäämpää, turvallisempaa ja kestävämpää.
Hiabin strategia vuosille 2024–2028 rakentuu vahvaan perustaan pohjautuvaan kannattavaan kasvuun.
Hiab tavoittelee kannattavaa kasvua keskeisillä toimialoilla kuten rakentamisessa, jätehuoltossa ja kierrätyksessä, puolustuslogistiikassa sekä vähittäiskaupassa ja viimeisen kilometrin toimituksissa. Keskeiset toimialat ovat välttämättömiä
maiden ja organisaatioiden toiminnan, jokapäiväisen elämän ja inhimillisen kehityksen kannalta, ja niiden merkitys sekä muutoskyky luovat Hiabille kestävän kasvun mahdollisuuksia. Palvelu- ja Pohjois-Amerikan liiketoiminnan kasvattamisella on ratkaiseva rooli Hiabin kasvutarinassa. Hiab on vastuullisen kuormankäsittelyn johtava toimija, hyötyen globaaleista megatrendeistä ja parantaen kannattavuuttaan operatiivisella ja kaupallisella osaamisellaan.
Turvallisuus ja Työntekijä ensin -ajattelutapa on keskeistä Hiabille. Hajautetulla toimintamallillaan Hiab pyrkii mahdollisimman suureen läpinäkyvyyteen, vastuun kantamiseen sekä ketteriin käytäntöihin. Tuotekehityksessä keskitytään tulospohjaiseen innovaatioon. Hiab pyrkii optimoimaan tuotekustannuksia ja ottamaan käyttöön Lean Six Sigma menetelmiä. Prosessin yhteydessä Hiab pyrkii tehostamaan toimitusketjua, transaktioprosesseja sekä tiedonhallintaa.
Hiabin henkilöstö on yhtiön strategian toteuttamisen keskeinen voimavara. Henkilöstöstrategiassamme etusijalla ovat ymmärrettävyys, voimaannuttaminen ja toiminnan korkea laatu. Haluamme tukea sitoutuneita, parempaa asiakaskokemusta tarjoavia työntekijöitä.
Hiab edistää uraauurtavaa innovaatiota asiakaslähtöisillä ratkaisuilla, joissa suorituskyky ja turvallisuus ovat etusijalla. Ratkaisut hyödyntävät liitettävyyttä, datapohjaisia palveluita sekä sähköistymistä ja edistyneitä ohjausjärjestelmiä. Hiab kehittää ratkaisujensa turvallisuutta, tuottavuutta ja käytössäoloaikaa vastatakseen jatkuvasti asiakkaiden tarpeisiin.
Vastuullisuuden edelläkävijänä ja 1,5 asteen yhtiönä Hiab tukee asiakkaidensa vastuullisuustavoitteita. Keskeisiä päämääriä ovat vähäpäästöisten materiaalien käyttö ja ekoratkaisujen tuoteryhmän myynnin lisääminen.
Hiabin taloudellisen menestyksen kulmakiviä ovat hinnoittelun laatu, arvoa lisäävä osaaminen, avainasiakkuuksien hallinta sekä vahvat kumppanuussuhteet.
Kaiken perustana ovat Hiabin huippuluokan toimintaperiaatteet, jotka varmistavat turvallisuuden, tehokkaan kysyntäpohjaisen suunnittelun ja toimitukset sekä sitoutumisen jatkuvaan prosessien parantamiseen.
Strategiaansa toteuttamalla Hiab aikoo saavuttaa keskeiset tavoitteensa.
Cargotec julkisti 27.5.2024 Hiab-liiketoiminta-alueen uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet. 11.2.2025 Cargotecin hallitus päivitti Hiabille asetetut taloudelliset tavoitteet vastaamaan yhtiön tulevaisuutta itsenäisenä yhtiönä.
Cargotecin hallituksen asettamat vuoteen 2028 ulottuvat Hiabin tavoitteet ovat:
Itsenäisenä yhtiönä Hiab pyrkii myös kasvavaan osinkoon, joka olisi 30–50 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta sekä pitämään nettovelkaantumisasteen (gearing) alle 50 prosentissa.
Hiabin pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden lisäksi Cargotecin ilmastotavoite, jonka Science Based Targets initiative (SBTi) on hyväksynyt vuonna 2020, on edelleen voimassa. Yhtiö suunnittelee päivittävänsä itsenäisen Hiabin ilmastotavoitteen ja hakevansa sille SBTi:n vahvistusta. Prosessi alkaa vuonna 2025.
Vertailukelpoisen liikevoiton tavoitetta muutettiin liiketoimintaalueen 18 prosentista itsenäisen yhtiön 16 prosenttiin, joka sisältää kasvaneet konsernihallinnon ja tukitoimien kulut, jotka olivat aiemmin osa Cargotec-konsernin konsernihallintoa ja tukitoimia. Vuonna 2024 nämä kustannukset olivat noin 1,7 prosenttia liikevaihdosta.
Markkinaympäristö pysyi monimutkaisena koko vuoden. Hiabin ratkaisujen kysyntään vaikuttavat esimerkiksi yleinen talouskasvu, rakennusmarkkinoiden kehitys ja kuorma-autojen myynti. Viime vuosikymmentä korkeampi inflaatio ja korkotaso, sekä geopoliittinen epävakaus vaikuttavat negatiivisesti toimintaympäristöön vuonna 2024. Odotukset korkojen laskusta ja epävarmuus joillakin Hiabin keskeisillä maantieteellisillä alueilla ja toimialoilla viivästyttivät asiakkaiden päätöksentekoa.
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tammikuussa 2025 julkaiseman suhdanne-ennusteen mukaan maailmantalous kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2024. Ns. kehittyneiden talouksien ryhmässä (advanced economies, sisältää useita Hiabin keskeisiä markkina-alueita, kuten Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Saksa) IMF:n kasvuarvio on 1,7 prosenttia vuodelle 2024.2
MacGregor-liiketoiminnan myynnin myötä, Cargotec raportoi MacGregorin osana lopetettuja toimintoja vuoden 2024 neljännestä vuosineljänneksestä alkaen. Lisäksi, 30.6.2024 rekisteröidyn Cargotecin osittaisjakautumisen johdosta,
Taloudellinen kehitys
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
1 Operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto määritettynä (liikevoitto/käyttöpääoma) 2 International Monetary Fund: World Economic Outlook Update, tammikuu 2025
Cargotec jatkaa entisen Kalmar-liiketoiminnansa raportoimista osana lopetettuja toimintoja.
Cargotec on myös päivittänyt segmenttiraportointiaan vuoden 2024 viimeisestä vuosineljänneksestä lähtien. MacGregorraportointisegmentti poistettiin. Tästä johtuen Cargotecin toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä 2024 on vain yksi raportointisegmentti, Hiab. Vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen yhtiö suunnittelee raportoivansa kahta segmenttiä, jotka ovat Laitteet ja Palvelut.
Vuoden 2023 taloudelliset tiedot jatkuvista toiminnoista, lopetetuista toiminnoista, raportointisegmentistä sekä Konsernihallinto ja tukitoiminnot -osiosta on päivitetyt. Konsernihallinto ja tukitoiminnot -osion tiedot kuvastavat nyt jatkuvia toimintoja. Hiab-raportointisegmenttiä koskeva taloudellinen tieto pysyi ennallaan. Oikaistut taloudelliset tiedot Laitteet ja Palvelut-raportointisegmenteille suunnitellaan julkistettavan myöhemmin.
Saadut tilaukset kasvoivat vuonna 2024 3 prosenttia vertailukaudesta ja olivat 1 509 (1 466) miljoonaa euroa. Huoltoliiketoiminnan saadut tilaukset kasvoivat 1 prosentin ja olivat 450 (447) miljoonaa euroa.
Tilauskanta laski 19 prosenttia vuoden 2023 lopun tasosta, ja vuoden 2024 lopussa se oli 648 (31.12.2023: 799) miljoonaa euroa.
Vuonna 2024 EMEA:n osuus saaduista tilauksista oli 49 (50) prosenttia ja Amerikoiden 44 (43) prosenttia. Aasian ja Tyynenmeren alueen osuus saaduista tilauksista oli 7 (7) prosenttia.
Vuoden 2024 liikevaihto laski 8 prosenttia ja oli 1 647 (1 787) miljoonaa euroa. Huoltoliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 2
prosenttia vertailukaudesta ja oli 462 (452) miljoonaa euroa eli 28 (25) prosenttia konsernin liikevaihdosta.
Vuonna 2024 ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihto laski 11 prosenttia ja oli 476 (533) miljoonaa euroa eli 29 (30) prosenttia Cargotecin kokonaisliikevaihdosta. Tuoteryhmän liikevaihto laski ilmastoratkaisujen kategoriassa ja pysyi vertailukauden tasolla kiertotalousratkaisujen kategoriassa. Taloudellisesti haastavammat ajat ja korkeat korot ovat jarruttaneet vihreää siirtymää ja vaikuttaneet negatiivisesti ekoratkaisujen liikevaihdon kehitykseen.
Vuonna 2024 EMEA:n osuus liikevaihdosta oli 49 (53) prosenttia ja Amerikoiden 45 (39) prosenttia. Aasian ja Tyynenmeren alueen osuus liikevaihdosta oli 7 (8) prosenttia.
Vuoden 2024 saadut tilaukset kasvoivat orgaanisesti kiinteillä valuuttakursseilla 4 prosenttia. Valuuttakurssien muutoksilla ei ollut merkityksellistä vaikutusta Cargotecin saatuihin tilauksiin. Rakenteellisilla muutoksilla oli -1 prosenttiyksikön vaikutus Cargotecin saatuihin tilauksiin. Liikevaihto laski orgaanisesti kiinteillä valuuttakursseilla 6 prosenttia. Valuuttakurssien muutoksilla ei ollut merkityksellistä vaikutusta Cargotecin liikevaihtoon. Rakenteellisilla muutoksilla oli -2 prosenttiyksikön vaikutus Cargotecin liikevaihtoon.
Vuoden 2024 liikevoitto oli 217 (219) miljoonaa euroa. Vertailtavuuteen vaikuttavat erät olivat yhteensä 0 (0) miljoonaa euroa.
Vuoden 2024 vertailukelpoinen liikevoitto laski -1 prosenttia ja oli 217 (219) miljoonaa euroa eli 13,2 (12,3) prosenttia liikevaihdosta. Vertailukelpoinen liikevoitto laski alhaisemman
liikevaihdon johdosta. Alhaisempaa liikevaihtoa kompensoi menestyksekäs inflaatiopaineiden hallinta sekä onnistuneet hankinnassa ja toimitusketjussa tehdyt toimet.
Vuoden 2024 korollisten lainojen ja saamisten nettokorkotuotot olivat 4 (nettokorkokulut 6) miljoonaa euroa. Nettorahoituskulut olivat 4 (14) miljoonaa euroa.
Vuoden 2024 tulos oli 155 (153) miljoonaa euroa eli 2,40 (2,35) euroa osaketta kohden.
Hiabin vuoden 2024 saadut tilaukset kasvoivat 3 prosenttia vertailukaudesta 1 509 (1 466) miljoonaan euroon.
Hiabin tilauskanta laski 19 prosenttia vuoden 2023 lopusta, ja vuoden 2024 lopussa se oli 648 (31.12.2023: 799) miljoonaa euroa.
Hiabin vuoden 2024 liikevaihto laski 8 prosenttia vertailukauteen nähden ja oli 1 647 (1 787) miljoonaa euroa. Huoltoliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 2 prosenttia ja oli 462 (452) miljoonaa euroa eli 28 (25) prosenttia liikevaihdosta.
Hiabin vuoden 2024 liikevoitto oli 245 (252) miljoonaa euroa. Vertailtavuuteen vaikuttavat erät olivat yhteensä 0 (0) miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vertailukelpoinen liikevoitto laski 3 prosenttia ja oli 245 (252) miljoonaa euroa eli 14,9 (14,1) prosenttia liikevaihdosta. Hiabin vertailukelpoinen liikevoitto laski liikevaihdon laskun seurauksena. Menestyksekäs inflaatiopaineiden hallinta kompensoi liikevaihdon laskua osittain. Hiabin liiketoiminnan rahavirta oli 323 miljoonaa euroa vuonna 2024.
Tässä luvussa taseen vertailutiedot sisältävät jatkuvat ja lopetetut toiminnot. Konsernin taseen loppusumma vuoden
liitteessä 7.5 Jakautuminen.
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
2024 lopussa oli 2 450 (31.12.2023: 4 376) miljoonaa euroa. Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma oli 1 025 (1 752) miljoonaa euroa, eli 16,04 (27,25) euroa osaketta kohden. Aineellinen käyttöomaisuus taseessa oli 159 (445) miljoonaa euroa ja aineeton käyttöomaisuus 263 (996) miljoonaa euroa. Lasku johtui Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisen täytäntöönpanosta ja uuden Kalmar Oyj:n perustamisesta sekä MacGregorin tase-erien esittämisestä myytävänä olevien omaisuuserien ja niihin liittyvien velkojen riveillä. Lisätietoja on saatavilla tilinpäätöksen liitteessä 7.4 Lopetetut toiminnot ja
Oman pääoman tuotto (ROE, viimeiset 12 kk) oli vuoden 2024 lopussa 2,0 (31.12.2023: 21,2) prosenttia ja sijoitetun pääoman tuotto (ROCE, viimeiset 12 kk) 7,1 (19,9) prosenttia. Cargotecin osittaisjakautumisesta kirjattua voittoa ei ole laskettu mukaan oman pääoman tuottoa koskeviin laskelmiin. MacGregorin myyntiin liittyvä 200 miljoonan euron kirjaus liikearvon arvonalentumisena vaikutti negatiivisesti ROE- ja ROCE-lukuihin. Taseen eriä sisältävät avainluvut (korollinen nettovelka kauden lopussa, nettovelkaantumisaste, oman pääoma tuotto, sijoitetun pääoman tuotto) sisältävät lopetetut toiminnot kaikissa esitetyissä kausissa, millä oli vaikutusta avainlukuihin. Hiabin operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto (operatiivinen ROCE, viimeiset 12 kk) oli 30,5 (30,7) prosenttia.
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja oli vuonna 2024 582 (544) miljoonaa euroa sisältäen sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot. Liiketoiminnan rahavirta kasvoi hyvänä jatkuneen kannattavuuden sekä pienentyneen nettokäyttöpääoman seurauksena.
Cargotecin likviditeettiasema on vahva. Yhtiön pitkäaikainen likviditeettivaranto koostui rahavaroista sekä nostamattomista pitkäaikaisista ja pankkeja sitovista 330 miljoonan euron valmiusluottolimiiteistä sisältäen sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot, ja oli 31.12.2024 yhteensä 909 (31.12.2023: 1 115) miljoonaa euroa. Likviditeettivarannon lisäksi yhtiöllä oli käytössään 150 miljoonan euron yritystodistusohjelma, josta
nostamatta oli 150 (150) miljoonaa euroa sekä nostamattomia tililimiittejä yhteensä 50 (94) miljoonaa euroa.
Yhtiön likviditeettitarve eli seuraavan 12 kuukauden aikana erääntyvät korolliset lainat olivat 156 (159) miljoonaa euroa, joista 27 (43) miljoonaa euroa oli vuokrasopimusvelkaa.
Korolliset velat vuoden 2024 lopussa olivat 393 (31.12.2023: 867) miljoonaa euroa, joista 102 (178) miljoonaa euroa oli vuokrasopimusvelkaa. Korollisista veloista 156 (159) miljoonaa euroa oli lyhytaikaisia ja 237 (708) miljoonaa euroa pitkäaikaisia velkoja. Lainojen ja muiden korollisten velkojen keskikorko ilman taseeseen kirjattuja vuokrasopimusvelkoja oli 1,7 (3,3) prosenttia. Rahavarat, lainasaamiset ja muut korolliset saamiset olivat 579 (688) miljoonaa euroa. Korollinen nettovelka oli -186 (179) miljoonaa euroa.
Cargotecin omavaraisuusaste vuoden 2024 lopussa oli 47,6 (31.12.2023: 43,8) prosenttia. Nettovelkaantumisaste (gearing) oli -18,1 (10,2) prosenttia. Jatkuvien toimintojen korollisiin velkoihin perustuva nettovelkaantumisaste oli -6,8 prosenttia vuoden 2024 lopussa.
Cargotecin aineettomat voimavarat ovat keskeisiä sen liiketoiminnalle ja tukevat sen strategista tavoitetta olla johtava älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja. Aineettomat voimavarat luovat merkittävimmän kilpailuedun Cargotecin liiketoiminnalle. Cargotecin aineettomat voimavarat koostuvat pääasiassa ammattitaitoisesta henkilöstöstä, liiketoimintaprosesseista, asiakassuhteista, tuotemerkeistä, tuotekehityksestä, immateriaalioikeuksista sekä liikearvosta. Aineettomia voimavaroja aktivoidaan taseelle pääosin vain yrityshankintojen ja teknologisten kehityshankkeiden yhteydessä, jonka johdosta vain osa niiden arvosta näkyy taseella. Lisätietoa taseeseen aktivoiduista aineettomista voimavaroista esitetään tilinpäätöksen liitteessä 6.1. Liikearvo ja liitteessä 6.2. Aineettomat hyödykkeet.
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot vuonna 2024 olivat 39 (35) miljoonaa euroa eli 2 (2) prosenttia liikevaihdosta. Hiab kehittää jatkuvasti laitteita, älykkäitä palveluita ja verkkoyhteydellä varustettuja ratkaisuja, jotka luovat lisäarvoa asiakkaille ja mahdollistavat asiakkaiden keskittymisen työnsä vastuullisuuteen, turvallisuuteen, luotettavuuteen ja tehokkuuteen. Vuoden 2024 aikana Hiab lanseerasi 45 uutta tuotetta.
Kuormausnostureissa Hiab lanseerasi päästöttömistä ja hiljaisista sähköhybridiratkaisuista koostuvan HIAB wspr tuoteperheen. HIAB wspr -laitteet voivat toimia ajoneuvon moottorilla tai erillisen sähköhydraulisen ePTO-järjestelmän (electric power take-off) tuottamalla energialla. Sähköenergiaa käytettäessä nosturi on lähes äänetön, jolloin laitetta voi käyttää vähäpäästöisillä tai päästöttömillä alueilla ja yöaikaan. Hiab esitteli myös kuormausnostureiden uuden moottorinohjausominaisuuden kesäkuussa. Ohjausominaisuuteen sisältyy automaattinen start/stop-toiminto ja dynaaminen virtauksenohjaus, ja se voi vähentää polttoaineen kulutusta jopa 20 prosentilla.
Vuoden kuluessa Hiab esitteli myös HIAB eX.HIPRO kuormausnosturin, raskaan HIAB iQ.708 HIPRO -nosturin sekä uuden JONSERED iZ.18R HD -kierrätysnosturin. HIAB eX.HIPRO:n edistyksellinen hydrauliikkajärjestelmä tekee siitä poikkeuksellisen tehokkaan, ja sen energiansäästöt voivat olla jopa 30 prosenttia. HIAB iQ.708 -mallin muotoilussa paino, nostokapasiteetti ja mitat yhdistyvät tasapainoiseksi turvallisuutta ja hyötykuorman lisäämistä edistäväksi kokonaisuudeksi. JONSERED iZ.18R HD -kierrätysnosturin myötä JONSERED astuu 18–19 tonnimetrin markkinoille, missä se tarjoaa vankan ja kestävän mekaanisen rakennealustan.
Koukkulaitteissa Hiab lanseerasi maailman ensimmäisen erityisesti sähkökuorma-autoille suunnitellun plug-and-playkoukkulaitteen MULTILIFT eULTIMA:n. Laite on rakennettu vastuullisuusperiaatteet huomioiden, ja sen suunnittelussa on
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
pyritty poikkeukselliseen, uusia standardeja alalle asettavaan suorituskykyyn ja tehokkuuteen. Tämän lisäksi Hiab julkisti L2 Driver Support -ominaisuuden, joka automatisoi ajoneuvon peruuttamisen optimaaliseen lastaus- ja purkuasentoon, sekä puolustuslogistiikan tarpeisiin suunnitellun puoliautomaattisen MULTILIFT Talon -kuormankäsittelyjärjestelmän, joka automatisoi, tehostaa ja nopeuttaa haastavissa olosuhteissa tehtävää kontinkäsittelyä ja tekee työstä turvallisempaa.
Ajoneuvotrukkien valikoimaa päivitettiin uusilla sähköisillä ja dieselkäyttöisillä malleilla. Täyssähköisen E-sarjan valikoima laajeni uusilla E2-, E5- ja E8-malleilla, ja N8 NX2 (entinen M8 NX) -dieselmalliin tehtiin elinkaaren puolivälin turvallisuus- ja suorituskykypäivitys. Latinalaisen Amerikan päästövaatimuksiin vastaamiseksi kehitettiin uusia moottoreita, ja M4-mallin toimitusketjun joustavuutta kehitettiin edelleen. Lisäksi siipikarjatoimialalle on nyt saatavilla uusi Narrow M9 -malli, jossa on tekoälypohjainen ihmistunnistus.
Takalaitanostimissa Hiab lanseerasi WALTCO MDV takalaitanostinmalliston nopeaan tavaran lastaukseen ja jakeluun. Useita kestävyys- ja turvallisuusetuja sisältävän uuden malliston ohjaimet ovat intuitiivisia ja helppokäyttöisiä.
Huoltoliiketoiminnassa Hiab tiedotti varaosaportfolionsa laajennuksesta ja julkaisi MyHiab-älypuhelinsovelluksen. Varaosaportfolion laajennus luo uusia kasvumahdollisuuksia kiertotalouden mukaiselle huoltotoiminnalle. Sovellus parantaa käyttäjää toiminnan tuottavuutta ja käytön turvallisuutta. Digitaalinen kumppani valottaa Hiabin laitteiden ominaisuuksia ja tarjoaa niistä sisältöä laitteiden koko elinkaaren ajan, ja se mahdollistaa myös viestinnän Hiabin ja loppukäyttäjien välillä.
Investoinnit ilman yritysostoja vuonna 2024 olivat 66 (45) miljoonaa euroa. Kasvu johtui pääasiassa 16 miljoonan euron vuokrattujen hyödykkeiden hankinnasta Yhdysvalloissa. Poistot ja arvonalentumiset olivat 44 (41) miljoonaa euroa. Summa sisältää arvonalentumisia 2 (0) miljoonaa euroa.
Cargotec kehittää ja ylläpitää aktiivisesti yritysjärjestelyhankkeita. Mahdollisten yritysjärjestelyjen tavoitteena olisi vahvistaa ja täydentää Hiabin tarjoomaa, mennä uusille kehittyville markkinoille ja pyrkiä kasvuun läheisillä segmenteillä.
Cargotecin osittaisjakautumisen täytäntöönpano rekisteröitiin kaupparekisteriin kesäkuussa 2024. Cargotecin osittaisjakautumista on kuvattu Cargotecin jakautuminen osiossa ja tilinpäätöksen liitetiedossa 7.5 Jakautuminen.
Marraskuussa 2024 Cargotec allekirjoitti sopimuksen MacGregor-liiketoiminta-alueensa myynnistä Tritonin hallinnoimille rahastoille. MacGregorin myyntiä on kuvattu MacGregor-ratkaisu ja Hiabin valmistelu toimimaan itsenäisenä yhtiönä -osiossa ja tilinpäätöksen liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot.
Yritysostoja ja -myyntejä on kuvattu tilinpäätöksen liitetiedossa 7.1 Yrityshankinnat ja -myynnit.
Elokuussa 2024 Hiab käynnisti tehokkuudenparannusohjelman suunnittelun, jolla se pyrkii saavuttamaan noin 20 miljoonan euron kustannussäästöt vuonna 2025. Ohjelmalla Hiab pyrkii ennakoivasti sopeutumaan markkinaympäristön jatkuneeseen epävarmuuteen. Neljännen vuosineljänneksen aikana Hiab kirjasi 15 miljoonan euron edestä kertaluonteisia kuluja liittyen kustannussäästöihin. Näistä kertaluonteisista kuluista 11 miljoonaa euroa liittyi Hiabin Italian tuotantojärjestelyjen virtaviivaistamiseen.
Cargotecissa työskenteli vuoden 2024 lopussa 4 234 (31.12.2023: 4 477) henkilöä. Hiabilla työskenteli 3 809 (3 877), ja konsernihallinnossa ja tukitoiminnoissa 425 (600). Keskimääräinen henkilömäärä vuoden 2024 aikana oli 4 252 (1–12/2023: 4 535).
Henkilöstön palkkojen ja palkkioiden kokonaissumma vuonna 2024 oli 275 (270) miljoonaa euroa.
Lisätietoa henkilöstöstä on hallituksen toimintakertomuksen kestävyysraportista osiosta Oma työvoima.
Käyttöomaisuusinvestoinnit
Yritysostot ja -myynnit
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Henkilöstö
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Kestävyysraportti
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Yleiset tiedot
Cargotec julkistaa tässä kestävyysraportissa keskeiset tiedot yritysten kestävyysraportointidirektiivissä (CSRD) määriteltyjen velvoitteiden täyttämiseksi. Raportissa on myös tietoja, jotka perustuvat EU:n taksonomia-asetuksen vaatimuksiin (katso EU:n taksonomiaasetuksen mukainen selvitys). Kestävyysraportti on laadittu konsolidoidusti, ja konsolidoinnin laajuus on sama kuin Cargotecin tilinpäätöksessä. Yhtiön kestävyysraportointi tapahtuu vuositasolla ja noudattaa taloudellista raportointijaksoa 1. tammikuuta–31. joulukuuta.
Kestävyysraportissa kuvataan vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet, jotka liittyvät Cargotecin toimintaan koko arvoketjussa, mukaan lukien arvoketjun alkupää, oma toiminta ja arvoketjun loppupää. Lisätietoja on kohdissa Liiketoimintamalli ja arvoketju sekä Tunnistetut olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet. Omia toimintoja koskeva raportointi sisältää Cargotecin operatiivisessa hallinnassa olevat toimipaikat. Mittarit raportoidaan yhtiön omien toimintojen osalta lukuun ottamatta kasvihuonekaasujen päästölaskentaa, joka kattaa koko arvoketjun (scope 1, 2 ja 3). Jäteindikaattoreita koskevat tiedot annetaan vain Cargotecin kokoonpanoyksiköiden ja osaamiskeskusten osalta, koska niiden ei ole todettu olevan olennaisia yhtiön muiden toimipisteiden kannalta. Kasvihuonekaasupäästöjä lukuun ottamatta arvoketjun alku- ja loppupään toimintojen raportointi sisältää toimitusketjun, yhtiön laitteiden käyttövaiheen ja jätteiden loppukäytön. Cargotecin ohjesääntöjen laajuus, vuoden aikana tehdyt toimenpiteet sekä tavoitteet selitetään kunkin olennaisen aihekohtaisen standardin tiedoissa. Cargotec noudattaa EU:n kestävyysraportointistandardien (ESRS) aikahorisonttimääritelmiä.
Cargotecin konsolidoidut kestävyystiedot hankitaan useista tiedonhallinta- ja raportointijärjestelmistä. Toimittajien laskutusviiveen takia energia- ja jäteindikaattoreihin sovelletaan arvioita vuoden 2024 viimeisen neljänneksen osalta. Koska arvioita sovelletaan yhtiön omaan energiankulutukseen, ne vaikuttavat myös yhtiön suoriin ja epäsuoriin päästöihin (scope 1 ja scope 2 -päästöt). Arviot perustuvat vuoden 2023 viimeisen neljänneksen vastaaviin tietoihin. Raportointivuoden aikana yhtiön jatkuvien toimintojen tuotantolinjoissa ei tapahtunut merkittäviä
muutoksia, joten Cargotec katsoo arvioiden tarkkuuden olevan hyvä. Yhtiön ymmärryksen mukaan sillä ei ole mittareita, joiden mittausepävarmuus olisi suuri.
Cargotec päivitti vuoden 2024 aikana tulkintaansa taksonomiakelpoisesta toiminnastaan. Muutos selitetään kohdassa EU:n taksonomia-asetuksen mukainen selvitys.
Tässä kestävyysraportissa käytetyt suoritusmittarit kattavat kaksi kokonaisuutta: jatkuvat toiminnot ja Cargotec yhteensä. Ellei toisin mainita, jatkuvat toiminnot sisältävät Cargotecin konsernitoiminnot ja Hiabin, kun taas Cargotec yhteensä pitää sisällään Cargotecin konsernitoiminnot, Hiabin ja lopetetut toiminnot (MacGregor koko vuoden 2024 osalta ja Kalmar vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon osalta). Koska vuodet 2023 ja 2024 eivät ole keskenään vertailtavissa (Kalmar sisältyy vain vuoden 2024 ensimmäiseen puoliskoon), Cargotec yhteensä raportoidaan ilman vertailuvuotta.
Vuoden 2024 jatkuvien toimintojen luvut kattavat 16 kokoonpanoyksikköä, yhden osaamiskeskuksen ja 37 muuta toimipistettä (ei-kokoonpanoyksiköitä). Cargotec yhteensä -luvut kattavat 19 kokoonpanoyksikköä, neljä osaamiskeskusta ja 114 muuta toimipistettä.
Jatkuvien toimintojen kokonaishenkilöstömäärässä on eroavaisuuksia taloudellisen katsauksen kestävyysraportin ja taloudellisten tietojen osioiden välillä, sekä vuoden 2023 että 2024 osalta. Kestävyysraportoinnissa käytettävä henkilöstömäärä saadaan Cargotecin henkilöstöhallintojärjestelmästä, jonka tiedoissa ei ole mukana niitä työntekijöitä, jotka ovat siirtyneet konsernihallinnosta ja tukitoiminnoista lopetettuihin toimintoihin. Nämä työntekijät ovat mukana taloudellisissa tiedoissa kunnes heidän työnantajayhtiönsä on vaihtunut.

Ellei toisin mainita, tässä raportissa "Cargotec" viittaa Cargotec-konserniin ja sen kaikkiin liiketoiminta-alueisiin (Hiab, MacGregor ja Kalmar). Kun liiketoiminta-alueiden suunniteltu eriyttäminen on saatu päätökseen, yhtiön hallitus aikoo ehdottaa Cargotecin yhtiökokoukselle, että yhtiön nimi muutetaan Cargotecista Hiabiksi. Tässä kestävyysraportissa uudelleen nimetystä Cargotecista käytetään nimitystä "itsenäinen Hiab".
Cargotecin kestävyyteen liittyvien laskentaperiaatteiden mukaan hiljattain hankitut uudet tai rakennetut toimipisteet sisällytetään yhtiön ympäristö- ja turvallisuuslukuihin sen jälkeen, kun on kulunut kohtuullinen aika yhtiön ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevien johtamiskäytäntöjen käyttöönotosta. Yleensä käyttöönotto saadaan päätökseen ensimmäisen täyden toimintavuoden jälkeen. Vuonna 2024 raportointiin lisättiin yksi uusi kokoonpanoyksikkö, kun Naantalin aiempi muu kuin kokoonpanoyksikkö Suomessa muutettiin kokoonpanoyksiköksi. Vuoden aikana suljettiin yksi kokoonpanoyksikkö (Meppel Frameworks, Alankomaat) ja kaksi muuta kuin kokoonpanoyksikköä (Torrejon de Ardoz, Espanja ja Peterhead, Iso-Britannia). Kuten aiempina vuosina, jotkin toimipaikat eivät pystyneet antamaan tietoja, minkä seurauksena raportteja puuttui. Puuttuvat raportit koskivat kuitenkin kevyessä käytössä olevia toimistoja, joilla ei ole olennaista vaikutusta konsolidoituihin lukuihin.
Seuraavat tiedot sisällytetään Cargotecin vuosikertomuksen muihin osiin viittauksina:
Cargotecin hallitus koostuu seitsemästä toimivaan johtoon kuulumattomasta jäsenestä. Kaikki jäsenet (100 prosenttia) ovat riippumattomia yhtiöstä, ja kuusi jäsentä (86 prosenttia) ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta varmistaa, että hallituksen jäsenehdokkailla on yhtiön tarpeita vastaava osaaminen. Valitessaan nykyisiä hallituksen jäseniä Cargotec on painottanut kestävään kehitykseen liittyvää kokemusta erityisesti kolmen jäsenen kohdalla. Tällaisia seikkoja ovat muun muassa vahva asiantuntemus henkilöstöasioissa lakiasiainosaston johtajana, kokemus toisesta kestävän kehityksen edelläkävijäyrityksestä sekä laaja kokemus kirjanpidosta ja laskennasta, mikä tukee Cargotecin yhteiskunnalliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyviä tavoitteita. Kolmella Cargotecin hallituksen jäsenellä (43 prosentilla) on aiempaa yhtiön toimialoihin, tuotteisiin ja maantieteellisiin sijainteihin liittyvää johtamiskokemusta. Kahdella jäsenellä on erityisosaamista liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvistä aiheista, sillä heillä on kokemusta yritysten lakiasioista, vaatimustenmukaisuudesta ja tilintarkastuksista. Kaikkien hallituksen jäsenten ansioluettelot ovat nähtävillä osoitteessa cargotec.com. Jäsenistä kolme on naisia (43 prosenttia) ja neljä miehiä (57 prosenttia), joten naisjäsenten suhde miesjäseniin on 0,75. Cargotecin työsuhteiset tai muut työntekijät eivät ole edustettuina hallituksessa tai Cargotecin johtoryhmässä.
Cargotecin kestävyyteen liittyvien vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien hallintaa koskevat valvontatoimet ja menettelyt kuvataan tässä osiossa.
Cargotecin hallituksen työjärjestyksen mukaan hallituksen vastuulla on varmistaa, että kestävyysseikat integroidaan osaksi Cargotecin yleistä liiketoimintastrategiaa ja riskienhallintaa. Lisäksi työjärjestyksessä todetaan, että hallitus nimeää yhden jäsenen, jolla on vastuu varmistaa, että kestävyysseikkoja johdetaan hyvin. Nimetyn jäsenen on varmistettava, että hallituksella on ajantasaiset tiedot kestävyysseikoista, ja että ympäristöä ja yhteiskunnallista vastuuta koskevaa huolellisuusvelvoitetta noudatetaan päätöksenteossa. Kestävyysseikkojen, investointien ja lyhyen aikavälin taloudellisen tuloksen välisten kompromissien arviointi on pysyvä osa päätöksentekoon tuotavien asioiden valmistelua. Tavoitteena on löytää hyväksyttävä kompromissitaso taloudellisen tuloksen ja kustannusten ja toisaalta Cargotecin strategisten, kestävyyteen liittyvien tavoitteiden välillä.
Hallitus vahvistaa Cargotecin strategian ja seuraa sen toteutumista sekä valvoo riskienhallintaa, liiketoimintasuunnitelmia, niihin liittyviä tulostavoitteita ja merkittäviä pääomamenoja. Hallitus hyväksyy Cargotecin kestävyyteen liittyvät tavoitteet, välittää ne eteenpäin toimitusjohtajalle ja Cargotecin johtoryhmälle sekä seuraa niiden saavuttamisen edistymistä.
Lisäksi hallitus hyväksyy Cargotecin eettiset toimintaohjeet, joissa määritellään eettiset standardit, joita yhtiön johtajien ja työntekijöiden on noudatettava. Cargotecin eettisyys- ja vaatimustenmukaisuus -toiminto raportoi vuosittain hallitukselle yhtiön vaatimustenmukaisuusohjelman edistymisestä.
Hallitus tarkastelee olennaisia kestävyysseikkoja erillisenä aiheena neljä kertaa vuodessa ja tarvittaessa useamminkin. Näissä neljännesvuosittain pidettävissä kokouksissa hallitukselle annetaan päivityksiä Cargotecin kestävyyteen liittyvien toimintasuunnitelmien toteuttamisesta ja edistymisestä tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Kokoukset seuraavat vuosikelloa, joka määrittää yleisteeman (ympäristö, yhteiskunnallinen vastuu, hallintotapa tai raportointi) tarkemmille aiheille. Aiheet keskittyvät yhteen tai useampaan olennaiseen vaikutukseen, riskiin tai mahdollisuuteen. Vuosikellon tavoitteena on laajentaa säännöllisesti hallituksen ymmärrystä kestävästä kehityksestä. Tarvittaessa näissä kokouksissa annetaan hallitukselle ajantasaista tietoa myös huolellisuusvelvoitteeseen sekä ohjesääntöjen, toimenpiteiden, mittarien ja tavoitteiden tuloksiin ja tehokkuuteen liittyvissä asioissa. Asioista kertoo hallitukselle aiheen mukaan joko Cargotecin vastuullisuuspäällikkö tai asiasta vastaava johtoryhmän jäsen. Vuonna 2024 hallituksen kestävyyskatsauksissa keskityttiin ilmastotavoitteiden asettamiseen itsenäisille Hiab- ja Kalmar -yhtiöille, ihmisoikeuksien huolellisuusvelvoitteeseen, tuleviin kestävyyttä koskeviin sääntelyvaatimuksiin ja vuoden 2024 kestävyysraportoinnin tilaan. Hallitus voi myös koska tahansa pyytää neuvoa Cargotecin kestävän liiketoiminnan kehitysjohtajalta, yhtiön eettisyydestä ja vaatimustenmukaisuudesta vastaavalta johtajalta sekä muilta asiantuntijoilta, jotka tarvittaessa antavat kestävyyteen liittyvää opastusta.
Lisäksi hallitus saa kuukausittaisen seurantaraportin strategian jalkauttamisesta ja taloudellisesta tuloksesta. Raporteissa on mukana useita kestävyyteen liittyviä mittareita ja tietoa niiden tavoitteiden saavuttamisen edistymisestä. Näitä mittareita ovat esimerkiksi turvallisuus (työtapaturmataajuusindeksi, IIFR), ekoratkaisujen tuoteryhmän tilaukset ja kasvihuonekaasupäästöt.
Cargotecin hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan vastuulla on tarkastaa yhtiön tilinpäätös ja kestävyysraportti sekä neljännesvuosikatsaukset. Valiokunta arvioi yhtiön riskienhallintaprosessien ja sisäisten tarkastusten riittävyyttä ja asianmukaisuutta. Kestävyyteen liittyviä riskejä arvioidaan osana yhtiön yleistä riskienhallintaprosessia, ja tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta tarkastelee näitä arviointeja neljännesvuosittain. Valiokunta koostuu kolmesta hallituksen jäsenestä ja kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa. Kestävyyteen liittyvät aiheet ovat kiinteä osa kokousten agendaa. Kokouksiin osallistuvat myös Cargotecin toimitusjohtaja, talousjohtaja, lakiasiainjohtaja, eettisyydestä ja vaatimustenmukaisuudesta vastaava johtaja, sisäisen tarkastuksen johtaja, kaksi konsernilaskennan (Group Controlling) edustajaa sekä tilintarkastusyhtiön edustajat (tarkastaa Cargotecin tilinpäätöksen ja varmentaa
yhtiön kestävyysraportoinnin). Vuonna 2024 tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta tarkasteli kestävyysseikkoja neljä kertaa ja keskittyi varmistamaan, että yhtiön kestävyyteen liittyvä vuosiraportointi noudattaa EU:n kestävyysraportointidirektiiviä (CSRD). Valiokunta saa lisäksi neljännesvuosittain ajantasaiset tiedot kaikista korruption vastaisista toimista, uusista mahdollisiin väärinkäytöksiin liittyvistä tutkinnoista ja muista eettisiin toimintaohjeisiin liittyvistä asioista.
Cargotecin johtoryhmä ja toimitusjohtaja ovat vastuussa hallituksen asettamien kestävyyteen liittyvien liiketoimintasuunnitelmien ja tavoitteiden toteuttamisesta. Johtoryhmä päättää resursoinnista ja tarvittavista toimenpiteistä suunnitelmien ja tavoitteiden kehittämiseksi, toteuttamiseksi ja seuraamiseksi. Tavoitteiden toteuttamista tukevia konserni- ja liiketoimintaaluetoimintoja ovat esimerkiksi vastuullisuus, terveys ja turvallisuus, henkilöstöhallinto, eettisyys ja vaatimustenmukaisuus, lakiasiat, hankinta, taloushallinto, tutkimus ja kehitys sekä strategia. Johtoryhmä tarkastelee kestävyysseikkoja neljännesvuosittain ja saa ajantasaiset tiedot kyseisistä aiheista Cargotecin kestävän liiketoiminnan kehitysjohtajalta (johtoryhmän jäsen) tai tarvittaessa muilta asiantuntijoilta. Lisäksi johtoryhmä saa kuukausittaisen strategian jalkauttamisesta ja taloudellisesta tuloksesta kertovan seurantaraportin, jossa on mukana useita kestävyyteen liittyviä mittareita, kuten turvallisuus (työtapaturmataajuusindeksi, IIFR), ekoratkaisujen tuoteryhmän tilaukset ja kasvihuonekaasupäästöt.
Johtoryhmällä on eettisten toimintaohjeiden paneeli, jossa keskustellaan vaatimustenmukaisuudesta joka toinen kuukausi. Eettisten toimintaohjeiden paneelin jäsenet keskittyvät liiketoiminnan harjoittamiseen liittyviin aiheisiin säännöllisesti, joten heillä on aiheesta erityistä asiantuntemusta. Cargotecin johtoryhmä myös arvioi ja hyväksyy yhtiön kestävyyteen liittyvät ohjesäännöt.
Cargotecin kestävän liiketoiminnan kehitysjohtajan vastuulla on varmistaa, että yhtiö asettaa kestävyyteen liittyviä tavoitteita ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet. Koska ilmastoon liittyvät riskit ja mahdollisuudet sisältyvät yhtiön strategiaan, toimitusjohtaja vastaa niiden arvioinnista ja hallinnasta. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja, joka raportoi hallitukselle edistymisestä ja toimintasuunnitelmista. Johtoryhmä tarkistaa ja hyväksyy kaikki hallitukselle ja tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle suunnitellut vastuullisuuspäivitykset.
Vuonna 2024 koko hallitus, johtoryhmä ja liiketoiminta-alueiden laajennetut johtoryhmät jatkoivat koulutusohjelmaa, jossa perehdytään Cargotecin olennaisiin kestävyysseikkoihin. Ne ryhmien jäsenet, jotka siirtyivät Kalmariin osana yhtiön jakautumista, osallistuivat ensimmäisen vuosipuoliskon aikana järjestettäviin koulutuksiin. Neljä Cargotecin vuoden 2024 yhtiökokouksessa valittua uutta hallitusjäsentä osallistui jälkimmäisen vuosipuoliskon aikana

järjestettäviin koulutuksiin. Koulutusten aiheet koskivat seuraavia Cargotecin olennaisia vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia:
Lisäksi hallituksen, johtoryhmän ja liiketoiminta-alueiden johtoryhmien säännöllisesti saamat päivitykset eettisistä toimintaohjeista käsittelivät tunnistettuja myönteisiä vaikutuksia, jotka liittyvät mahdollisten väärinkäytösten havaitsemiseen, ehkäisemiseen ja niiden käsittelemiseen sekä ilmiantajien suojelemiseen.
Cargotecin vastuullisuuden johtoryhmä hallinnoi, koordinoi ja toteuttaa yhtiön kestävyyteen liittyviä tavoitteita operatiivisella tasolla. Ryhmä koostuu Cargotecin vastuullisuuspäälliköstä ja kunkin liiketoiminta-alueen vastuullisuusjohtajista (Kalmarin edustaja mukana vuoden 2024 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun asti). Ryhmä kokoontuu kuukausittain edistääkseen yhtiön sisäistä yhteistyötä. Cargotecin vastuullisuuspäällikkö raportoi kestävän liiketoiminnan kehitysjohtajalle.
Cargotecin vastuullisuustoiminnon muodostavat kestävyyden asiantuntijat ja kestävän liiketoiminnan kehitysjohtaja. Toiminto vastaa konsernitason kestävyyteen liittyvistä tavoiteehdotuksista yhdessä asianosaisten liiketoiminta-alueiden ja konsernitoimintojen asiantuntijoiden kanssa. Vastuu keskeisten kestävyysperiaatteiden ja -käytäntöjen päivittäisestä toteutuksesta on liiketoiminta-alueilla, joille Cargotecin vastuullisuustoiminto tarjoaa asiantuntija-apua ja strategista ohjausta. Vastuullisuustoiminto vastaa myös yhtiön vastuullisuusohjesäännön käytännön toteutuksesta esimerkiksi aihekohtaisen koulutuksen ja viestinnän avulla.
Lisätietoja hallinto-, johto- ja valvontaelinten kokoonpanoista ja monimuotoisuudesta on kohdassa Monimuotoisuusmittarit.
Cargotecin palkitsemisohjesäännössä on ohjeet sellaisten ei-taloudellisten suorituskriteerien asettamiseen, joilla katsotaan olevan strategista merkitystä. Näitä kriteerejä, joihin voi kuulua ympäristöllisiä, sosiaalisia ja hallinnollisia kriteerejä, voidaan asettaa sekä lyhyen että pitkän aikavälin kannustinjärjestelmille. Kannustinjärjestelmiä ei sovelleta hallituksen jäseniin.
Lyhyen aikavälin kannustimien osalta hallitus päättää taloudellisen suoriutumisen kriteereistä konserni- ja liiketoiminta-aluetasolle. Tavoitteet koskevat Cargotecin johtoryhmää sekä liiketoiminta-alueiden ja tukitoimintojen johtoryhmiä, ja niitä voidaan käyttää myös laajemmin organisaatiossa liiketoiminnan päätöksellä. Ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyviä kriteerejä voidaan käyttää lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmissä liiketoiminta-alueen johdon tai esihenkilön päätöksen perusteella. Esimerkiksi Hiab on asettanut pakollisen turvallisuuteen liittyvän tavoitteen kaikille Hiabin työntekijöille korostaakseen asian merkitystä.
Pitkän aikavälin kannustimien osalta hallitus päättää suorituskriteereistä, joita sovelletaan kaikkiin kyseiseen kannustinohjelmaan osallistuviin. Vuonna 2024 Cargotecin johtoryhmälle ja muulle ylemmälle johdolle suunnatut pitkän aikavälin osakepohjaiset kannustinohjelmat sisälsivät ilmastoon liittyvän tuloskriteerin, joka koski ekoratkaisujen tuoteryhmän osuutta saaduista tilauksista. Ekoratkaisujen tuoteryhmään kuuluvat tuotteet ja palvelut edistävät suoraan ilmastotoimia vähentämällä päästöjä. Tämä on osoitettu kolmannen osapuolen todentamalla elinkaariarviolla (lisätietoja ekoratkaisujen tuoteryhmästä on tämän kestävyysraportin kohdassa Strategia). Kriteeriä sovellettiin kaikkiin Cargotecin tulosperusteisen osakepalkkio-ohjelman 2022– 2024 jäseniin tilikauden viimeisellä mittausjaksolla vuonna 2024. Ekoratkaisujen tuoteryhmään liittyvän kriteerin perusteella ansaittava enimmäispalkkio on 32 prosenttia koko osakeohjelman suoritusjakson enimmäispalkkiosta.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Cargotec noudattaa asianmukaista huolellisuutta (due diligence) tunnistaakseen, käsitelläkseen ja seuratakseen toimintansa vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön. Aiheeseen liittyvät yhtiön prosessit ja toimet on selitetty tässä kestävyysraportissa seuraavassa taulukossa kuvatulla tavalla:
Vuosittaisen kestävyysraportin laatimisesta vastaa Cargotecin vastuullisuustoiminto. Toiminto kerää tietoja eri tiedonhallintajärjestelmistä, ja lisäksi organisaation sisäiset asiantuntijat antavat raportin kannalta oleellisia tietoja. He myös tarkastavat sisällön sen oikeellisuuden varmistamiseksi. Asiantuntijat edustavat useita toimintoja, kuten henkilöstöhallintoa, terveyttä ja turvallisuutta sekä etiikkaa ja vaatimustenmukaisuutta.
Vuonna 2024 Cargotecin vastuullisuustoiminto kävi yhdessä muiden keskeisten toimintojen kanssa läpi kestävyysraportoinnin prosessit tärkeimpien suoritusmittareiden osalta ja yhdenmukaisti niitä koskevan dokumentoinnin. Yhtiö totesi, että prosessit toimivat hyvin ja että niissä on riittävä sisäinen valvonta. Esimerkkejä Cargotecin raportointiprosesseissa käytetystä sisäisestä valvonnasta ovat automaattiset järjestelmäkontrollit, tehtävien eriyttäminen, pääsynvalvonta, tarkastukset ja hyväksynnät sekä prosessien ja vastuiden perusteellinen dokumentointi. Myös Cargotecin sisäinen valvonta arvioi raportointiprosessit, eikä merkittäviä ongelmia havaittu.
Yhtiö kuitenkin tunnisti joitakin alueita, joilla tarvitaan lisäparannuksia ja -valvontaa, ja näistä riskeistä kaksi todettiin erityisen tärkeiksi:
Vastuullisuustoiminto antoi vuoden aikana Cargotecin CSRD-ohjausryhmälle prosessikuvausten läpikäynnistä kuukausittaisia päivityksiä, joissa käsiteltiin myös mahdollisia riskejä ja sisäisiä kontrolleja. Ohjausryhmä valvoo yhtiön vuositason kestävyysraportointia ja varmistaa CSRDdirektiivin noudattamisen. Ohjausryhmän muodostavat Cargotecin talousjohtaja ja kestävän liiketoiminnan kehitysjohtaja sekä vastuullisuudesta vastaavat liiketoiminta-alueiden johtoryhmien jäsenet. Lisäksi vastuullisuustoiminto antoi Cargotecin hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle neljännesvuosittain ajantasaista tietoa kestävyysraportoinnin edistymisestä, käsittäen myös mahdolliset riskit ja sisäiset kontrollit.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Cargotec ilmoitti vuonna 2023 suunnittelevansa ydinliiketoimintojensa Hiabin ja Kalmarin eriyttämistä kahdeksi itsenäiseksi yhtiöksi. Cargotecin vuoden 2024 yhtiökokous teki päätöksen Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisesta, joka saatiin päätökseen 1. heinäkuuta 2024 Kalmarin listauksella Nasdaq Helsinkiin. Lisäksi Cargotec ilmoitti toukokuussa 2024 aloittaneensa MacGregorin myyntiprosessin. Sopimus MacGregorin myymisestä Tritonin hallinnoimille rahastoille allekirjoitettiin marraskuussa 2024.
Vuonna 2024 Cargotecin strategia keskittyi yhtiön kaikkien kolmen liiketoiminta-alueen suunnitellun eriyttämisen toteutukseen. Kalmar, Hiab ja MacGregor laativat itselleen liiketoimintastrategiat tulevina itsenäisinä yhtiöinä. Kestävyysraportin tässä osassa Cargotec käy läpi Hiabin vuosien 2024–2028 päivitetyn strategian keskeiset elementit, jotka liittyvät kestävyysseikkoihin tai vaikuttavat niihin. Tiedot Cargotecista kokonaisuutena kerrotaan tarvittaessa. Kalmarin ja MacGregorin strategioita ei kuvata, koska ne raportoidaan lopetettuina toimintoina vuoden 2024 osalta.
Hiabin strategia rakentuu vahvaan perustaan pohjautuvaan kannattavaan kasvuun. Kestävyysseikat sisältyvät molempiin elementteihin. Yksi osatekijä Hiabin kannattavassa kasvussa on olla vastuullisten kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja. Tämän toteutumisen tärkein mahdollistaja on Hiabin kyky auttaa asiakkaita saavuttamaan omat kestävään kehitykseen liittyvät tavoitteensa kehittämällä uusia tuotteita, lisäämällä vähäpäästöisten materiaalien hankintaa ja kasvattamalla ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihtoa. Lisäksi Hiab tavoittelee 1,5 celsiusasteen tavoitteen mukaista liiketoimintaa, mikä edellyttää vankkaa tieteeseen perustuvaa tavoitetta vähentää päästöjä Pariisin sopimuksen mukaisesti. Hiabin vahvan perusta on rakennettu toteuttamalla henkilöstöstrategiaa, joka tähtää "työntekijä ensin" -kulttuurin ylläpitämiseen. Kulttuuri perustuu helppouteen, voimaannuttamiseen ja erinomaisuuteen.
Hiab toimittaa älykkäitä kuormankäsittelyratkaisuja asiakkaille, jotka toimivat logistiikan rakentamisen, jäte- ja kierrätystoiminnan, kuljetuksen sekä jakelun aloilla. Hiabin huoltoliiketoiminnan ja ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihto muodostavat sen merkittävien ratkaisujen ryhmät. Vuonna 2024 huoltoliiketoiminnan liikevaihto oli 28 prosenttia ja ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihto 29 prosenttia kokonaisliikevaihdosta (mukaan lukien osa huoltoliiketoiminnasta). Hiabin merkittäviin markkinoihin kuuluvat Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka (EMEA) sekä Pohjois-Amerikka, joissa tapahtunut myynti oli 49 prosenttia (EMEA) ja 42 prosenttia (Pohjois-Amerikka) kokonaisliikevaihdosta vuonna 2024. Merkittävien markkinoiden suhteen ei tapahtunut muutoksia kuluneella raportointikaudella.
Cargotecin jatkuvilla toiminnoilla on toimintaa 21 maassa, joissa on 16 kokoonpanoyksikköä (Hiab), 37 muuta kuin kokoonpanoyksikköä ja yksi osaamiskeskus. Vuoden 2024 lopussa yhtiön jatkuvien toimintojen palveluksessa oli 4 137 henkilöä, joiden maantieteellinen jakauma oli seuraava: 3 083 henkilöä Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa (EMEA), 151 henkilöä Aasiassa ja Tyynenmeren alueella (APAC) sekä 903 henkilöä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa (AMER). Maailmanlaajuisesti Cargotecilla on edustusta yli 60 maassa muun muassa myyjien ja agenttien kautta.
Cargotecin merkittävät kestävää kehitystä tukevat ratkaisut on koottu yhtiön ekoratkaisujen tuoteryhmään. Ekoratkaisujen tuoteryhmään kuuluvien tuotteiden ja palveluiden on täytettävä joko ilmastonmuutoksen hillitsemiseen (ilmastoratkaisut) tai kiertotalouteen siirtymiseen (kiertotalousratkaisut) liittyvät kriteerit. Cargotecilla nämä kriteerit on yhdistetty EU:n taksonomiaasetukseen. Itsenäinen Hiab päättää, miten se määrittelee oman ekoratkaisujen tuoteryhmänsä kriteerit, mutta Hiab on jo sitoutunut strategiassaan kasvattamaan tuon tuoteryhmän liikevaihdon osuutta kokonaisliikevaihdosta strategiakaudella 2024–2028. Vaikka Hiab odottaa vähähiilisten ja muiden kestävää kehitystä tukevien ratkaisujen kysynnän kasvavan tulevaisuudessa, ne ovat yleensä kalliimpia kuin perinteiset vaihtoehdot. Asiakkaiden kysyntä ja maksuhalukkuus voivat vaihdella markkinoittain ja asiakaskategorioittain. Toisaalta, kehittämällä vahvan sähköisten laitteiden valikoiman Hiab voi laajentaa uusille kehittyville markkinoille kasvun lisäämiseksi.
Hiab on myös tietoinen haasteista, jotka liittyvät luonnonvarojen vähenemiseen ja ensiöraakaaineiden käyttöön. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi Cargotec pyrkii laajentamaan huoltoliiketoimintaansa perinteisestä huollosta ja varaosamyynnistä älykkäisiin ratkaisuihin, jotka kattavat laitteiden koko elinkaaren. Hiabin tavoitteena on kasvattaa huoltoliiketoiminnan liikevaihtoa 700 miljoonaan euroon vuoteen 2028 mennessä.
Vuonna 2024 Hiabin liikevaihto oli 1 647 miljoonaa euroa, josta ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihto oli 476 miljoonaa euroa, mikä vastaa 29 prosenttia kokonaisliikevaihdosta (30 prosenttia vuonna 2023). Ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihdosta laitteiden osuus oli 47 prosenttia ja huoltoliiketoiminnan loput 53 prosenttia.
Vuoden aikana Hiab lisäsi kaksi uutta ratkaisua ekoratkaisujen tuoteryhmäänsä:
Yritysostot ja -myynnit Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat

| Strategia | |
|---|---|
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Cargotecin tieteeseen perustuva, Science Based Targets initiative (SBTi) -aloitteen vahvistama ilmastotavoite on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kaikissa kolmessa päästöluokassa vähintään 50 prosenttia vuoden 2019 vertailutasosta vuoteen 2030 mennessä. Konsernirakenteen muutoksista johtuen yhtiö aikoo asettaa päivitetyn tieteeseen perustuvan tavoitteen itsenäiselle Hiabille ja hakea tavoitteelle SBTi:n vahvistusta vuoden 2025 aikana.
Cargotecin liiketoiminta-alue Hiab tarjoaa tuotteita ja palveluita, jotka tekevät maailmanlaajuisesta kaupankäynnistä turvallisempaa, nopeampaa, älykkäämpää ja kestävämpää. Hiab toimittaa älykkäitä ja kestäviä kuormankäsittelyratkaisuja asiakkaille, jotka toimivat logistiikan, rakentamisen, jäte- ja kierrätystoiminnan, metsätalouden, kuljetuksen ja jakelun aloilla. Tyypillisiä asiakkaita ovat kuljetusyritykset, kaluston käyttäjät, yksittäiset kuorma-autojen omistajat, vuokraamot, kuormaautojen valmistajat sekä kunnat ja viranomaiset.
Cargotecin liiketoimintamalli perustuu kevyeen taserakenteeseen ja kokoonpanoon keskittyvään tuotantoon, joten se on hyvin riippuvainen toimittajistaan ja niiden kyvystä toimittaa komponentteja ajoissa. Varmistaakseen toimittajaverkoston luotettavuuden ja sujuvat toimitukset, mikä on edellytys yhtiön menestykselle, Cargotec suosii pitkäaikaisia ja paikallisia toimittajasuhteita. Maailmanlaajuisesti yhtiö tekee yhteistyötä tuhansien toimittajien kanssa, joita valittaessa käytetään monenlaisia kriteereitä, kuten laatua, luotettavuutta, toimitusta, vastuullisuutta ja hintaa.
Cargotec auttaa asiakkaitaan harjoittamaan liiketoimintaa tehokkaasti yhdistämällä laitteet, palvelut ja ohjelmistot. Maailmanlaajuisen verkostonsa ansiosta yhtiö voi olla lähellä asiakkaitaan lähes missä päin maailmaa tahansa. Cargotec tarjoaa myös kattavat huoltosuunnitelmat, joilla varmistetaan laitteiden luotettava suorituskyky ja maksimoidaan käyttöikä. Lisäämällä vähäpäästöisten ja kiertotalousratkaisujen myyntiä Cargotec voi auttaa asiakkaitaan saavuttamaan vastuullisuustavoitteensa. Lisäksi yhteistyössä Cargotecin tuotteita ja ratkaisuja myyvien kumppaneiden (jälleenmyyjien ja maahantuojien) kanssa Cargotec voi tavoittaa ja palvella vieläkin laajempaa asiakasverkostoa maailmanlaajuisesti. Kumppanit ovat avainasemassa myös lisättäessä asiakkaiden tietoisuutta yhtiön kestävää kehitystä tukevista ratkaisuista.
Asiakkaiden käytössä Cargotecin laitteet hyödyttävät koko yhteiskuntaa pitämällä kuormankäsittelyn käynnissä. Parantamalla jatkuvasti ratkaisujensa tehokkuutta ja optimoimalla huoltopalvelujaan yhtiö voi auttaa säästämään energiaa ja resursseja, mikä vähentää logistiikkasektorin aiheuttamaa ympäristörasitusta. Lisäksi Cargotec hyödyttää yhteiskuntaa palkkaamalla ihmisiä – usein kaupunkialueiden ulkopuolella, jossa työpaikkoja on muuten vähän – ja harjoittamalla liiketoimintaa aina eettisellä tavalla.
| Yleiskuva Cargotecin arvoketjusta, panoksista ja tuotoksista | ||||
|---|---|---|---|---|
| Arvoketjun alkupää | Oma toiminta | Arvoketjun loppupää | ||
| Panos | Teräsrakenteiden, hydrauliikan (venttiilit ja sylinterit) ja sähkökomponenttien |
Cargotecin työntekijöiden suorittama työ |
||
| toimittajat | Investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen |
|||
| Muiden materiaalien, tuotteiden ja palveluiden toimittajat |
||||
| Ulkoistettu valmistus (valmiiden tuotteiden toimittajat) |
||||
| Tuotos Hyödyt yhteiskunnalle työntekijöiden työsuhteen kautta Mahdolliset kielteiset vaikutukset ihmisiin (esim. työntekijöiden oikeudet) ja luonnon monimuotoisuus) |
kaupankäynnin ja toimittajien | Hyödyt yhteiskunnalle työsuhteiden ja maksettujen verojen kautta Mahdolliset kielteiset |
Hyödyt asiakkaille ja koko yhteiskunnalle tuotteiden, ratkaisujen ja palveluiden kautta (joskus jälleenmyyjien kautta) |
|
| ympäristöön (esim. paikallisen | vaikutukset ihmisiin (esim. terveyteen ja turvallisuuteen) ja ympäristöön (esim. jätteet, kasvihuonekaasupäästöt) |
Hyödyt sijoittajille yhtiön arvon ja osakkeenomistajien tuoton kasvaessa |
||
| Mahdolliset kielteiset vaikutukset ihmisiin (esim. terveyteen ja turvallisuuteen) ja ympäristöön (esim. kasvihuonekaasupäästöt) |
Cargotec pitää yhteyttä sidosryhmiensä kanssa ymmärtääkseen niiden tarpeet ja odotukset. Tämä ymmärrys on ratkaisevaa Cargotecin menestyksen kannalta, koska se auttaa yhtiötä tunnistamaan arvonluontimahdollisuuksia ja tarvittaessa muokkaamaan strategiaansa ja liiketoimintamalliaan. Yhteydenpito sidosryhmien kanssa tapahtuu esimerkiksi vastaamalla aktiivisesti tietopyyntöihin ja antamalla ennakoivasti tietoa verkkosivuilla, kokouksissa ja näyttelyissä, sosiaalisessa mediassa ja suoralla viestinnällä.
Cargotecin tärkeimmät sidosryhmät ovat sen työntekijät, asiakkaat ja niiden työntekijät, sijoittajat sekä toimittajat ja niiden työntekijät. Yhtiö määrittelee tärkeimmät sidosryhmät sen perusteella, mikä on sekä niiden mahdollinen vaikutus Cargoteciin että Cargotecin mahdollinen vaikutus niihin. Muita tärkeitä sidosryhmiä ovat viranomaiset, tutkimus- ja oppilaitokset, toimialajärjestöt, paikallisyhteisöt ja tiedotusvälineet.
Cargotecin nykyinen määritelmä keskeisistä sidosryhmistä vahvistettiin vuonna 2023 toteutetun kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin yhteydessä. Arvioinnin tulosten perusteella tehtiin kaksi tarkennusta: asiakkaan työntekijät (loppukäyttäjät arvoketjun työntekijöinä) ja toimittajan työntekijät (arvoketjun työntekijät). Paikallisyhteisöjen ei todettu sisältyvän keskeisten sidosryhmien joukkoon, joten niitä ei ole sisällytetty alla olevaan taulukkoon. Cargotecin johtoryhmä ja hallitus hyväksyivät arvioinnin tulokset, jotka sisälsivät tietoa sidosryhmistä ja heidän näkemyksistään. Johtoryhmälle ja hallitukselle kerrotaan keskeisten sidosryhmien kestävyyteen liittyvistä eduista ja näkemyksistä tarpeen mukaan.
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Alla olevassa taulukossa luetellaan ne Cargotecin olennaiset teemat, jotka tunnistettiin vuoden 2023 kaksinkertaisessa olennaisuusarvioinnissa ja arvioitiin uudelleen vuonna 2024. Näihin teemoihin liittyvät vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet (IRO) on myös esitelty taulukossa. Lisätietoja IROista esitetään myöhemmin tässä raportissa kunkin eurooppalaisten kestävyysraportointistandardien (ESRS) julkistamisvaatimuksen kohdalla.
| ESRS | Olennainen teema | Vaikutuksen olennaisuus1 | Taloudellinen olennaisuus2 | |
|---|---|---|---|---|
| Taloudellinen kehitys | Ympäristötiedot | |||
| Tutkimus ja kehitys | ESRS E1 Ilmastonmuutos |
Ilmastonmuutoksen hillintä Energia |
– Cargotecin arvoketjussa käytetään energiaa ja fossiilisia polttoaineita. (K) | Vain siirtymäriskejä. |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | Aikahorisontti: pitkäaikainen (yli 5 vuotta) |
+ Cargotecin vähäpäästöiset ratkaisut auttavat vähentämään asiakkaiden toiminnasta syntyviä päästöjä. (L) |
+ Cargotecin tarjooma vastaa vastuullisten ratkaisujen kysyntää, mikä lisää ekoratkaisujen tuoteryhmän myyntiä. (L) |
|
| Yritysostot ja -myynnit | + Toimitusketjun optimoinnilla saavutetaan lyhyempi etäisyys toimittajiin, mikä vähentää polttoaineen kulutusta ja päästöjä. (A) |
+ Hiab saavuttaa markkinajohtajuuden investoimalla tutkimukseen ja kehitykseen sekä hankintaan (kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja kehitetään ja kilpailuetua |
||
| Toiminnan uudelleenjärjestelyt | luodaan nopeammin). (K) | |||
| Henkilöstö | – Päästövähennystavoitteita ei saavuta, minkä seurauksena tarvitaan päästövähennyksiä tukevia lisäinvestointeja. (K) |
|||
| Kestävyysraportti | – Vähäpäästöisten laitteiden markkinakysyntä kasvaa nopeammin kuin mitä Cargotec pystyy kehittämään tarjoomaansa T&K:n kautta, mikä vähentää ekoratkaisujen tuoteryhmän myyntiä. (L) |
|||
| Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta |
– Cargotecin tuotevalikoiman hiilidioksidipäästöjen vähentämisen kannalta tärkeiden materiaalien niukka saatavuus ja korkeat kustannukset. (A, L) |
|||
| Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti |
– Asiakaskysyntä ja maksuhalukkuus muuttuvat epävarmoiksi, koska vähäpäästöisten tuotteiden hinnat ovat korkeampia perinteisiin tuotteisiin verrattuna. (L) |
|||
| Hallinnointi | – Lisääntynyt kilpailu. Kilpailijat kehittävät uusia vähäpäästöisiä teknologioita | |||
| Hallituksen ehdotus voitonjaosta | ESRS E4 | Biologisen monimuotoisuuden | – Kun Cargotecin tuotteissa käytettävien raaka-aineiden ja mineraalien | entistä nopeammin. (L) |
| Tilikauden jälkeiset tapahtumat | Biologinen monimuotoisuus ja ekosysteemit |
vähenemisen suorat vaikutukset: suora hyödyntäminen |
saamiseksi perustetaan kaivoksia, maisema muuttuu voimakkaasti. (A) Tämä |
|
| Vuoden 2025 näkymät | Vaikutukset lajien tilaan | • edistää maankäytön muutosta • tuhoaa paikallisten lajien elinympäristöä. Lisäksi kaivokset itsessään voivat aiheuttaa merkittävää haittaa kaivosten lähellä eläville lajeille. |
||
| Varsinainen yhtiökokous 2025 | Vaikutukset ekosysteemipalveluihin | – Sähköistämisen tärkeä asema Cargotecin strategiassa lisää litiumakkujen | – Biologisen monimuotoisuuden väheneminen voi johtaa suurempaan | |
| Tunnusluvut | ja riippuvuudet niistä Aikahorisontti: lyhytaikainen |
ja elektroniikan kysyntää, mikä aiheuttaa suuren riippuvuuden maaperästä saatavista raaka-aineista. (A) |
riippuvuuteen niukasti saatavilla olevista materiaaleista. Tällaiset häiriöt Cargotecin toiminnassa tai toimitusketjussa voivat aiheuttaa liiketoiminnan jatkuvuuden vaarantumisesta johtuvan taloudellisen riskin. (A, L) |
|
| Osakkeet ja osakkeen omistajat |
| VUOSIKATSAUS | HALLINNOINTI | HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS |
Kestävyysraportti | TILINPÄÄTÖS | |
|---|---|---|---|---|---|
| -- | -------------- | -------------- | --------------------------------- | ------------------- | ------------- |
| ESRS | Olennainen teema | Vaikutuksen olennaisuus1 | Taloudellinen olennaisuus2 | |
|---|---|---|---|---|
| ESRS E5 Resurssien käyttö ja kiertotalous |
Resurssien sisäänvirtaukset | – Cargotecin liiketoiminta perustuu erittäin materiaali-intensiivisten laitteiden kokoamiseen ja vaatii suuria määriä rajallisia resursseja, kuten terästä. (A) |
– Sähköisissä ajoneuvoissa käytettävien komponenttien (esim. akkujen) kysynnän odotetaan kasvavan, mikä johtaa rajalliseen saatavuuteen ja mahdollisiin hinnankorotuksiin. (A) |
|
| Strategia | Resurssien ulosvirtaukset | – Resursseja poistuu sama määrä kuin niitä hankitaan. (L) | ||
| Hiabin visio ja strategia | Jätteet | – Cargotecin toiminta on erittäin materiaali-intensiivistä, ja arvokkaat materiaalit muuttuvat jätteeksi koko arvoketjussa. (K) |
||
| Aikahorisontti: jatkuva | ||||
| Markkinaympäristö vuonna 2024 | Yhteiskunnalliset tiedot | |||
| Taloudellinen kehitys | ESRS S1 Oma työvoima |
Työolot: terveys ja turvallisuus | – Cargotecin liiketoiminta voi aiheuttaa vaaran laitteita kokoavien, käyttävien ja huoltavien henkilöiden terveydelle ja turvallisuudelle, jos ohjeita ei noudateta. (O) |
|
| Tutkimus ja kehitys | + Cargotec voi parantaa turvallisuutta arvioimalla loukkaantumisriskejä ja | |||
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | tunnistamalla tapoja riskien vähentämiseksi. (O) | |||
| Yritysostot ja -myynnit | Yhdenvertainen kohtelu ja yhtäläiset mahdollisuudet kaikille: sukupuolten välinen tasa-arvo ja |
– Mahdollinen syrjintä, häirintä tai kiusaaminen todennäköisesti heikentävät työntekijöiden motivaatiota ja hyvinvointia. Tällä voi olla suoria vaikutuksia asianosaisten henkilöiden mielenterveyteen, ja syrjittyjen uramahdollisuudet |
||
| Toiminnan uudelleenjärjestelyt | sama palkka samanarvoisesta työstä |
voivat heiketä. (O) | ||
| Henkilöstö | Toimenpiteet työpaikalla esiintyvän väkivallan ja häirinnän torjumiseksi |
|||
| Kestävyysraportti | Monimuotoisuus | |||
| Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta |
Koulutus ja taitojen kehittäminen | + Koulutus antaa työntekijöille mahdollisuuden kehittyä asiantuntijoina ja oppia uusia taitoja, mikä lisää motivaatiota työskennellä tehokkaasti ja |
||
| Aikahorisontti: jatkuva | turvallisesti. (O) | |||
| Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti |
ESRS S2 ja S4 Arvoketjun työntekijät, mukaan lukien loppukäyttäjät |
Työolot: terveys ja turvallisuus Aikahorisontti: jatkuva |
– Cargotecin liiketoiminnalla voi olla kielteisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen koko arvoketjussa. (K) |
– Toistuvat pandemiat. (A) |
| Hallintotapatiedot | ||||
| Hallinnointi | ESRS G1 | Yrityskulttuuri | + Cargotecilla on tehokkaat käytännöt mahdollisten väärinkäytösten | |
| Hallituksen ehdotus voitonjaosta | Liiketoiminnan harjoittaminen | Korruptio ja lahjonta: ennaltaehkäisy | havaitsemiseen, ehkäisemiseen ja käsittelyyn sekä eettiseen toimintaan liittyvät ohjeet ja ilmiantokanavat. Näillä toimilla Cargotec voi vähentää ja |
|
| Tilikauden jälkeiset tapahtumat | ja havaitseminen sekä koulutus | käsitellä eettiseen liiketoimintaan liittyviä riskejä. (O) | ||
| Vuoden 2025 näkymät | Väärinkäytösten paljastajien suojelu | |||
| Varsinainen yhtiökokous 2025 | Suhteet toimittajiin, mukaan lukien maksukäytännöt |
+ Cargotec voi ehkäistä erilaisia toimitusketjuihin liittyviä riskejä arvioimalla isoja toimittajia, jotka toimivat kohonneen riskin maantieteellisillä alueilla, ja |
||
| Tunnusluvut | Aikahorisontti: jatkuva | asettamalla toimittajille tiukat vaatimukset. (A) | ||
| Osakkeet ja osakkeen omistajat | (A) = IRO tapahtuu arvoketjun alkupäässä | 1 Vaikutuksen olennaisuudessa (+) tarkoittaa myönteistä vaikutusta ja (–) kielteistä vaikutusta. 2 Taloudellisessa olennaisuudessa (+) tarkoittaa taloudellista mahdollisuutta ja (–) taloudellista riskiä |
(O) = IRO tapahtuu omassa toiminnassa (L) = IRO tapahtuu arvoketjun loppupäässä (K) = IRO tapahtuu kaikissa arvoketjun osissa |
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Alla olevassa osiossa Cargotec kuvaa yksityiskohtaisesti sen tunnistetut olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet sekä niiden nykyiset ja odotetut vaikutukset yhtiön strategiaan ja liiketoimintamalliin. Arviointiprosessi ja sen laajuus kuvataan osioissa Olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien arviointiprosessi ja Muutokset olennaisiin vaikutuksiin, riskeihin ja mahdollisuuksiin.
Ilmastonmuutoksen hillintä on keskeinen osa Cargotecin strategiaa ja liiketoimintamallia. Cargotec toimii kuormankäsittelyalalla, jolla on iso hiilijalanjälki, koska suurin osa alalla käytettävistä laitteista toimii edelleen fossiilisilla polttoaineilla. Cargotecin suurin ilmastovaikutus, ja vastaavasti suurin mahdollisuus hillitä ilmastonmuutosta, on yhtiön arvoketjussa: Cargotecin tuotteiden raaka-aineet ja komponentit sekä myytyjen tuotteiden käyttö muodostavat yli 95 prosenttia kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä. Vähentämällä päästöjä näissä arvoketjun osissa ja auttamalla siten asiakkaita parantamaan vastuullisuuttaan Cargotec voi muuttaa toimialaansa ja osallistua ilmastonmuutoksen hillintään.
Cargotec toteutti vuonna 2021 ilmastoskenaarioanalyysin, jolla se arvioi strategiansa ja liiketoimintamallinsa ilmastokestävyyttä. Analyysi auttaa varmistamaan, että Cargotecin ilmastotoimenpiteet ovat oleellisia sen strategian kannalta ja, että yhtiön toimet ovat TCFD:n (Task Force on Climate-related Financial Disclosures) suositusten mukaisia. Lisäksi se auttaa Cargotecia ymmärtämään ilmastonmuutoksen mahdolliset taloudelliset vaikutukset yhtiön liiketoimintaan sekä suotuisissa että epäsuotuisissa olosuhteissa. Suotuisassa skenaariossa maailma saavuttaa Pariisin sopimuksen tavoitteet ja onnistuu rajoittamaan ilmaston lämpenemisen 1,5 celsiusasteeseen. Skenaario noudattaa hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n viidennen arviointiraportin hiilipäästöjen kehityskulkua RCP2.6 (IPCC:n kuudennen arviointiraportin SSP1-2.6) ja Kansainvälisen energiajärjestön kestävän kehityksen skenaariota (SDS). Epäsuotuisassa skenaariossa maailma jatkaa toimintaansa tavalliseen tapaan, mikä johtaa ilmaston lämpenemiseen neljällä asteella. Skenaario perustuu IPCC:n hiilipäästöjen kehityskulkuun RCP8.5.
Ilmastoskenaarioanalyysi kattaa Cargotecin lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin aikajänteen. Pitkän aikavälin aikajänne ulottuu vuoteen 2050 asti, ja siinä huomioidaan poliittiset, lainsäädännölliset, teknologiset ja sosiaaliset näkökulmat. Sekä suotuisassa että epäsuotuisassa skenaariossa tunnistetaan tiettyjä selviä kehityskulkuja, kuten digitalisaatio, sähköistyminen, uusiutuva energia ja kiertotalous. Nämä on myös sisällytetty Cargotecin strategiaan, mikä vahvistaa luottamusta strategian kestävyyteen ilmaston lämpenemisen tulevasta voimakkuudesta riippumatta. Cargotecin johtoryhmä on tarkistanut analyysin, ja tunnistetut riskit ja mahdollisuudet ovat vaikuttaneet merkittävästi yhtiön strategiseen päätökseen kehittää olemassa olevista tuotteista sähköisiä versioita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Skenaarioanalyysi vahvistaa, että Cargotecilla on erinomaiset mahdollisuudet auttaa asiakkaitaan muuttamaan toimintaansa kestävämmäksi tarjoamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat merkittäviä päästövähennyksiä. Tätä tukee EU:n taksonomia-asetuksen kanta, jonka mukaan teollinen tuotanto on keskeinen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen mahdollistaja muilla sektoreilla. Lisäksi tällaisten mahdollistavien ratkaisujen kysynnän odotetaan kasvavan, mikä lisää ekoratkaisujen tuoteryhmän myyntiä.
Samalla vähäpäästöisten teknologioiden ja ratkaisujen kysyntä kuitenkin kasvaa nopeasti, mihin liittyy monia epävarmuuksia ja riskejä. Cargotecin vähäpäästöisiä ratkaisuja kehitetään uuden ja kehittyvän teknologian, sähköistämisen, automaation ja digitalisaation pohjalta, jotka kaikki perustuvat teknologisiin innovaatioihin ja kehitysaskeliin. Tällaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntään liittyy myös markkinariskejä, koska siihen vaikuttavat tietyn maantieteellisen alueen olosuhteet. Esimerkiksi sähkölaitteiden latausverkoston laajuus ja muun kuin fossiilisen sähkön saatavuus tällaisen verkon virransyöttöön vaihtelevat suuresti alueittain ja maittain.
Yllä mainittujen siirtymäriskien lisäksi ilmastoskenaarioanalyysissä tunnistettiin seuraavat fyysiset riskit:
| Fyysinen riski (ilmastoon liittyvä vaara) Vaikutus |
Hillintä / mahdollisuus | |
|---|---|---|
| Liiketoiminnan häiriöt | Ajantasaiset liiketoiminnan | |
| Akuutti Lämpöaallot |
Toimitusketjun häiriöillä voi olla kielteinen | jatkuvuussuunnitelmat |
| Äärimmäiset sääilmiöt, | vaikutus Cargotecin tuotantokapasiteettiin | |
| kuten hurrikaanit, myrskyt | ja liikevaihtoon. Esimerkiksi alikehittyneen | |
| ja tulvat | infrastruktuurin alueilla sijaitsevat | |
| toimittajat ovat erityisen haavoittuvaisia | ||
| Krooninen | äärimmäisen sääilmiön sattuessa, koska | |
| Lämpökuormitus | niiden toiminnot ja toimitilat voivat | |
| Merenpinnan nousu | vaurioitua vakavasti. Lisäksi paikallisen | |
| yhteiskunnan kyky auttaa | ||
| jälleenrakentamisessa voi olla heikentynyt. | ||
| Äärimmäinen sääilmiö yhdellä alueella voi | ||
| myös aiheuttaa kertautuvia viivästyksiä | ||
| muilla alueilla, mikä vaarantaa oikea | ||
| aikaiset toimitukset asiakkaille. | ||
| Uudet tuotevaatimukset | Mahdollisuus kehittää ratkaisuja | |
| Lämpöaallot ja lämpökuormitus | asiakkaiden toiminnan | |
| edellyttävät ihmisten terveyden ja | ilmastokestävyyden parantamiseksi. | |
| turvallisuuden huomioimista, sillä | Automaatio, robotisaatio, digitalisaatio ja | |
| käyttöolosuhteet voivat muuttua | etäpalvelut vähentävät fyysisen läsnäolon | |
| haastavammiksi. | tarvetta tai poistavat sen. | |
Vuoden 2023 kaksinkertaisessa olennaisuusarvioinnissaan Cargotec kävi ylätasolla liiketoimintansa ja yksikkönsä läpi liittyen pilaantumiseen konsultoimatta paikallisyhteisöjä. Yhtiö arvioi tuolloin, että sen arvoketjussa oli ilman pilaantumiseen liittyvä olennainen kielteinen vaikutus. Vuonna 2024 tehdyssä vuosiarvioinnissa yhtiö kuitenkin totesi, että aihe ei ole Cargotecille olennainen. Lisätietoja on kohdassa Muutokset olennaisiin vaikutuksiin, riskeihin ja mahdollisuuksiin.
Cargotecin vuoden 2023 kaksinkertaisessa olennaisuusarvioinnissa arvioitiin myös vesivaroja ja merten luonnonvaroja. Cargotecin liiketoimintamalli perustuu kevyeen taserakenteeseen ja kokoonpanoon keskittyvään toimintaan, joten vedenkulutus yhtiön omissa toiminnoissa on hyvin vähäistä. Vaikka Cargotecin pääraaka-aineen teräksen valmistus vaatii paljon vettä, suurin osa siitä käytetään uudelleen tai palautetaan alkulähteeseen. Aiheen ei todettu olevan yhtiö kannalta olennainen.
Cargotecilla on alustava käsitys vaikutuksestaan biologiseen monimuotoisuuteen. Käsitys perustuu useisiin arviointeihin: sisäinen kokoonpanoyksiköiden arviointi, kaksinkertainen olennaisuusarviointi ja vuonna 2024 tilattu biodiversiteettiarviointi. Paikallista vaikutusta pidetään suhteellisen vähäisenä. Vuonna 2023 tehdyssä sisäisessä kokoonpanoyksiköiden arvioinnissa Cargotec selvitti, sijaitseeko sen yksiköitä biodiversiteetiltään herkillä alueilla, ja tarvitaanko toimenpiteitä, joilla hillitään vaikutusta biologiseen monimuotoisuuteen. Hiabilla on 16 kokoonpanoyksikköä Suomessa, Ruotsissa, Irlannissa, Puolassa, Etelä-Koreassa, Italiassa, Espanjassa, Brasiliassa ja Yhdysvalloissa. Yksi näistä yksiköistä, Hiabin EFFER-yksikkö Tarantossa, Italiassa, sijaitsee Natura 2000 -alueella. Natura 2000 on eurooppalainen suojelualueiden verkosto. Sijaintinsa vuoksi Taranton-yksikön toimintaa ohjaa Italian Single Environmental Authorization (SEU). Se edellyttää, että yksikkö raportoi haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC), typpioksidien (NOx), rikkioksidien (SOx), hiukkasten (PM) ja hiilidioksidin (CO2) päästöistä kansallisille viranomaisille kuuden kuukauden välein. Taranton-yksikön ei ole todettu vaikuttavan kielteisesti Natura 2000 -alueeseen, jolla se sijaitsee.
Cargotec ei ole tunnistanut kielteisiä vaikutuksia, jotka liittyvät maaympäristön tilan heikkenemiseen, aavikoitumiseen, maaperän sulkemiseen tai uhanalaisiin lajeihin.
Cargotecin tuotteet valmistetaan pääasiassa rajallisista resursseista, kuten teräksestä, joten yhtiö on vahvasti riippuvainen maaperästä saatavista resursseista. Vaikka Cargotec ei hanki mineraaleja suoraan kaivoksilta, sulattamoilta tai jalostamoilta, yhtiö voi vaikuttaa niihin liittyvien ympäristökysymysten ratkaisemiseen vahvojen sidosryhmäkumppanuuksien avulla. Näihin kumppanuuksiin kuuluu muun muassa Responsible Minerals Initiative (RMI). Kun lisäksi huomioidaan yhtiön strategian keskittyminen sähköistykseen, mineraalien lisääntyvä kysyntä
edellyttää, että toimitusketjujen vaikutukset ymmärretään paremmin. Ensiömateriaalien louhinta voi aiheuttaa paikallisia ympäristöhaittoja, kuten biologisen monimuotoisuuden vähenemistä maankäytön muutosten seurauksena, kun uusia kaivoksia perustetaan. Jos kaivoksia ei johdeta hyvin, niillä voi olla kielteinen vaikutus paikallisen luonnon monimuotoisuuteen veden ja maaperän pilaantumisen myötä. Toimitusketjussa Cargotec voi vähentää haittavaikutuksia paikalliseen ympäristöön esimerkiksi korvaamalla ensiöterästä kierrätysteräksellä ja vaihtoehtoisilla materiaaleilla.
Määritellessään resurssien käyttöön ja kiertotalouteen liittyviä vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia Cargotec luottaa olemassa olevaan käsitykseensä asiasta. Yhtiö näkee monia mahdollisuuksia edistää kiertotaloutta ja saavuttaa samalla kannattavaa kasvua uusien liiketoimintamallien ja ratkaisujen avulla. Esimerkiksi kiertotalousratkaisut, kuten korjauspalvelut ja käytettyjen laitteiden myynti, ovat jo osa yhtiön ekoratkaisujen tuoteryhmää. Lisäksi Cargotec tiedostaa, että sen toiminnot ovat erittäin riippuvaisia rajallisista resursseista ja että kiertotalouden edistäminen koko arvoketjussa voi auttaa varmistamaan, että yhtiön liiketoiminta pysyy kestävänä ja kilpailukykyisenä.
Luonnonvarojen ehtyminen ja vähäpäästöisten ratkaisujen kasvava kysyntä voivat vaikuttaa tuotannon kannalta keskeisten materiaalien ja komponenttien saatavuuteen ja hintaan. Sähköistymisen myötä esimerkiksi akkutuotannossa käytettävien mineraalien kysynnän odotetaan kasvavan. Rajallinen saatavuus ja akkujen hintojen mahdollinen nousu aiheuttavat markkinariskin, koska hinnankorotukset voivat vaikuttaa suoriin kustannuksiin. Tämä voi vaikuttaa myös vähähiilisten ratkaisujen kokonaiskysyntään.
Tunnistaessaan näitä vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia Cargotec ei suorittanut erityistä resurssien ja toimintojen arviointia eikä konsultoinut vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä. Vuonna 2024 kukin liiketoiminta-alue järjesti kuitenkin työpajoja, joissa pyrittiin tunnistamaan kiertotalouteen liittyviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Lisätietoja on kohdassa Resurssien käyttöön ja kiertotalouteen liittyvät toimenpiteet.
Cargotecin työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden varmistaminen on olennainen osa yhtiön toimintatapaa. Cargotec on sitoutunut tarjoamaan vaarattoman työpaikan, jossa ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi. Yhtiö arvioi jatkuvasti toimintaansa, jotta se voi tunnistaa, analysoida ja hallita vammojen ja terveysongelmien riskejä sekä hyödyntää kaikki mahdollisuudet parantaa turvallisuutta.

Cargotecin liiketoimintamalli perustuu kuormankäsittelylaitteiden kokoamiseen, käyttöön ja huoltoon sekä niihin liittyvien palvelujen tarjoamiseen. Jos tällaista työtä suoritetaan väärin, se voi aiheuttaa turvallisuusriskin. Osana Cargotecin liiketoimintamallia yhtiö hyödyntää työntekijöiden, ulkoisen työvoiman ja asiakkaiden palautetta parantaakseen laitteidensa, palveluidensa ja työskentelytapojensa turvallisuutta. Lisäksi Cargotec parantaa jatkuvasti tietoisuutta turvallisesta toiminnasta ja parhaista käytännöistä omissa toiminnoissaan.
Cargotecin mahdollinen kielteinen vaikutus ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen koskee kaikkia työntekijöitä ja ulkoista työvoimaa. Yhtiön tapaturmatilastot osoittavat kuitenkin, että yhtiön laitteita kokoavilla, käyttävillä ja huoltavilla työntekijöillä – olivatpa he sitten suoraan Cargotecin tai kolmannen osapuolen palveluksessa – on suurin riski kokea henkilövahinkoja. Tämän tyyppinen työ aiheuttaa yksittäisiä tapaturmariskejä, kuten terveysongelmia, pieniä tai vakavia vammoja (erityisesti käsivammoja) ja hyvin harvinaisissa tapauksissa jopa kuolemantapauksia.
Cargotecin myönteinen vaikutus ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen (parempi turvallisuus) vaikuttaa eri työntekijäryhmiin ja ulkoisiin työntekijöihin sen mukaan, millaisia parannustoimia toteutetaan. Esimerkiksi pieni prosessiparannus kokoonpanoyksikössä vaikuttaa vain yksikössä työskenteleviin henkilöihin, kun taas maailmanlaajuisten turvallisuusohjeiden päivittäminen vaikuttaa kaikkiin työntekijöihin.
Työntekijöiden voimaannuttaminen ja yhteydenpito heidän kanssaan sekä mahdollisuus osaamisen kehittämiseen edistävät merkittävästi Cargotecin strategian toteutusta, sillä tunne osallisuudesta rohkaisee yksilöitä tuomaan tietonsa esiin. Työnantajana Cargotec vaikuttaa siihen, miten työntekijät kokevat työpaikkansa sekä fyysisesti että henkisesti. Siksi Cargotecin vastuulla on varmistaa, että ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi tullessaan töihin sellaisina kuin ovat ja voivat ilmaista itseään vapaasti. Yhtiöllä on nollatoleranssi kaikenlaiseen syrjintään. Vahvistaakseen näitä sitoumuksiaan Cargotec on liittynyt Suomen monimuotoisuusverkostoon.
Cargotecilla ei ole vielä täyttä käsitystä siitä, kuinka laajaan joukkoon ihmisiä syrjintä tai kiusaaminen vaikuttaa kielteisesti, sillä yhtiön monimuotoisuus-, yhdenvertaisuus- ja osallisuustyö laitettiin tauolle liiketoiminta-alueiden suunnitellun eriyttämisen vuoksi. Itsenäiselle Hiabille on laadittu suunnitelma, jolla varmistetaan, että Hiab ryhtyy oikeisiin toimiin edistääkseen johtamistaitoja sekä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta koskevia tavoitteitaan tulevaisuudessa. Kaikki työntekijät – olivatpa he suoraan Cargotecin tai kolmannen osapuolen palveluksessa – voivat kuitenkin joutua syrjinnän tai kiusaamisen kohteeksi. On myös todennäköistä, että vähemmistöä tai muuta haavoittuvassa asemassa olevaa ryhmää edustavat henkilöt ovat suuremmassa vaarassa, ja yksittäisten väärinkäytösten riski voi vaihdella myös alueittain.
Cargotecilla voi olla myönteinen vaikutus omaan työvoimaansa koulutuksen avulla, sillä uusien tietojen ja taitojen oppiminen lisää työmotivaatiota. Koulutusta tarjotaan laajalti kaikille Cargotecin työntekijöille, ja aiheet vaihtelevat teknisestä osaamisesta aina ylätason ymmärryksen lisäämiseen esimerkiksi yhtiölle keskeisestä sääntelystä.
Vaikka Cargotec ei ole todennut aiheen olevan taloudellisesti olennainen, yhtiön hiilidioksidipäästöttömyyden siirtymäsuunnitelmat sisältävät riskejä ja mahdollisuuksia liittyen osaamisen kehittämiseen. Esimerkiksi sähköistäminen edellyttää uutta tuoteturvallisuuden ja laitteiden kunnossapidon asiantuntemusta, sillä sähkölaitteiden tekniset ominaisuudet eroavat vastaavien perinteisten laitteiden ominaisuuksista. Cargotecin on varmistettava, että sillä on pätevät työntekijät näiden vaatimusten täyttymiseksi.
Cargotecin omissa toiminnoissa ei ole merkittävää pakko- tai lapsityövoiman käytön riskiä. Lisätietoja tällaisen riskin esiintymisestä Cargotecin toimitusketjussa on seuraavassa osiossa.
Arvoketjun osalta Cargotec pitää olennaisimpina terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia ja taloudellisia riskejä. Cargotecin liiketoimintamalli perustuu kevyeen taserakenteeseen ja kokoonpanoon keskittyvään toimintaan sekä kuormankäsittelylaitteiden käyttöön ja huoltoon. Loppukäyttäjien (asiakkaiden työntekijät, jotka käyttävät laitteita) suorittama työ aiheuttaa riskejä ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle, jos laitetta käytetään väärin. Toisaalta, koska Cargotec on varsin riippuvainen tarvitsemiensa komponenttien toimittajista, yhtiön täytyy ymmärtää toimittajien työntekijöihin liittyvät turvallisuusriskit.
Turvallisten laitteiden tarjoaminen asiakkaille on olennainen osa yhtiön kilpailukykyä ja siten keskeinen osa sen strategiaa. Cargotecin liiketoimintamalliin kuuluu, että yhtiö on yhteydessä toimittajiinsa näiden turvallisuustyötä parantaakseen ja hyödyntää asiakaspalautetta laitteidensa turvallisuuden parantamiseksi esimerkiksi suunnitteluvaiheessa. Lisäksi yhtiöllä on liikekumppaneiden eettisissä toimintaohjeissa terveys- ja turvallisuusvaatimuksia toimittajille ja muille liikekumppaneille. Näihin vaatimuksiin kuuluvat muun muassa velvoitteet antaa koulutusta ja ohjeita sekä pitää yllä menettelytapoja työperäisten tapaturmien ja sairauksien käsittelemiseksi.
Yhtiön toimittajatarkastukset ovat paljastaneet laaja-alaisia ongelmia esimerkiksi hätävalmiudessa, henkilösuojainten saatavuudessa ja turvallisuusohjeissa. Tällaiset puutteet voivat johtaa toimittajan työntekijöiden terveysongelmiin, vähäisiin tai vakaviin vammoihin tai jopa kuolemaan. Kuten teollisessa toiminnassa on yleistä, arvoketjun työntekijät ovat osallisina myös yksittäisissä terveysja turvallisuustapauksissa. Toimittajien itsearviointien ja toimipaikkojen auditointien avulla Cargotec on dokumentoinut terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä löydöksiä kaikilla maantieteellisillä alueilla ja kaikissa toimittajaluokissa. Perustuen yleiseen ymmärrykseen kohonneen riskin työympäristöistä
Cargotecin käsitys on, että kaikkein riskialtteinta työtä tekevät tuotannossa työskentelevät toimittajien työntekijät.
Arvoketjun toisessa päässä Cargotecin tuotteiden loppukäyttäjät ovat yleensä yhtiön laitteita käyttäviä asiakkaiden työntekijöitä. Kielteiset vaikutukset liittyvät yksittäisiin terveys- ja turvallisuustilanteisiin, jos laitetta käytetään väärin. Asiakaspalautteen ja mediaraporttien perusteella raskaiden koneiden käyttäjiin kohdistuvia riskejä ovat terveysongelmat, vähäiset tai vakavat henkilövahingot ja jopa kuolemantapaukset. Vaikka loukkaantumisen perimmäinen syy ei yleensä liity suoraan Cargotecin laitteeseen, yhteys voi löytyä esimerkiksi siitä, että asiakas ei ole antanut riittävää koulutusta laitteen käyttöön. Jotta laitteiden käyttäjät voivat suorittaa työnsä turvallisesti, heillä on oltava tarkat ja helposti saatavilla olevat tuotetiedot. Cargotecin vastuulla on antaa tuotekoulutusta ja käyttöopas jokaisen toimitetun laitteen mukana, ja asiakkaan vastuulla on antaa käyttäjille asianmukaiset ja riittävät tiedot, jotta laitteita ei käytetä vaarallisesti. Lisäksi monissa Cargotecin laitteissa on automaattisia turvaominaisuuksia, jotka parantavat käyttäjän turvallisuutta. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi monitorit, jotka edellyttävät kuljettajaa kiinnittämään turvavyön ennen kuin laitetta voi käyttää, sekä sivuovet, jotka estävät kuljettajaa putoamasta ohjaamosta.
Cargotec pitää toistuvia pandemioita merkittävänä taloudellisena riskinä liiketoiminnalleen. Pandemian seurauksena tartuntatautiin voi sairastua suuri määrä arvoketjun työntekijöitä ja erityisesti sellaisia, jotka työskentelevät läheisesti muiden ihmisten kanssa. Tämä puolestaan voi aiheuttaa materiaalien saatavuushäiriöitä. Esimerkiksi koronapandemia aiheutti häiriöitä Cargotecin toimitusketjussa, mikä vähensi yhtiön tuotantokapasiteettia.
Vaikka Cargotecin mineraalien toimitusketjun tietyissä osissa on laaja-alainen lapsi- ja pakkotyön riski, vaikutuksen ei ole todettu olevan yhtiölle olennainen. Tämä selittyy toimenpiteillä, joita on tehty sen varmistamiseksi, että Cargotecin toimitusketjussa käytettäviä mineraaleja ei hankita lapsi- tai pakkotyövoimaa käyttäen ja että niitä ei käytetä konfliktien rahoittamiseen. Responsible Minerals Initiative (RMI) -jäsenyyden ansiosta yhtiöllä on käytettävissään erilaisia työkaluja, jotka auttavat lisäämään toimitusketjussa käytettyjen konfliktimineraalien ja koboltin alkuperän läpinäkyvyyttä. Näihin työkaluihin kuuluu muun muassa Responsible Minerals Assurance Process (RMAP) -prosessi sulattamojen ja jalostamojen tarkastamiseen. Lisätietoja on Liiketoiminnan harjoittaminen -otsikon alla kohdassa Suhteet toimittajiin.
Vaikutusten kohteena olevia yhteisöjä arvioitiin Cargotecin vuoden 2023 kaksinkertaisessa olennaisuusarvioinnissa. Vaikka osa Cargotecin tuotteissa käytettävistä mineraaleista ja komponenteista on peräisin kaivoksista, joiden lähistöllä eläviin paikallisyhteisöihin kohdistuu vaikutuksia, näiden vaikutusten ei todettu olevan yhtiön kannalta olennaisia.
Cargotecin tuotteiden loppukäyttäjät ovat yhtiön laitteiden käyttäjiä. Nämä käyttäjät ovat joko Cargotecin asiakkaiden työntekijöitä tai, jos kyse on pienyritysten omistajista, itse asiakkaita. Näin ollen loppukäyttäjiin liittyvien vaikutusten tunnistaminen on käsitelty pääosin edellä kohdassa Arvoketjun työntekijät. On kuitenkin huomattava, että koska ainoa olennainen vaikutus Cargotecin loppukäyttäjiin liittyy terveyteen ja turvallisuuteen, laitteiden käyttäjillä on oltava tuotteesta tai palvelusta tarkat ja helposti saatavilla olevat tiedot, kuten käyttöoppaat. Näin pyritään välttämään Cargotecin laitteiden mahdollisesti vaarallinen käyttö. Cargotec antaa tällaiset käyttöoppaat ja tiedot, kun laitteet toimitetaan asiakkaille.
Cargotec sisällytti liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvien olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien arviointiin yhtiön toiminnot maailmanlaajuisesti ja arvoketjun kokonaisuudessaan. Tähän sisältyi erilaisia toimipaikkoja ympäri maailmaa, useita aloja (kuten teräksen valmistus ja asiakkaiden toiminta eri sektoreilla) ja monia mahdollisia kestävyyteen liittyviä teemoja, jotka liittyivät erityisesti kyseisiin paikkoihin ja teollisuudenaloihin.
Cargotec pitää liiketoiminnan harjoittamiseen liittyviä vaikutuksiaan myönteisinä. Yhtiöllä on tehokkaat käytännöt mahdollisten väärinkäytösten havaitsemiseen, estämiseen ja käsittelyyn, joten yhtiö voi vähentää ja käsitellä eettiseen liiketoimintaan liittyviä riskejä. Näihin käytäntöihin kuuluvat olennaisena osana Cargotecin eettiset toimintaohjeet, asiaankuuluvia aiheita koskeva koulutus, erilaiset eettisen toiminnan ohjeet ja ilmiantokanavat.
Lisäksi Cargotecin vastuullisen hankinnan ohjelma auttaa yhtiötä tunnistamaan ja lieventämään toimitusketjuun liittyviä riskejä. Ohjelman mukaisesti Cargotec asettaa tiukkoja vaatimuksia toimittajille, suorittaa tarkastuksia ja tukee toimittajia heidän vastuullisuutensa parantamisessa, mikäli mahdollista.
Cargotec arvioi vuonna 2024 kaksinkertaisen olennaisuusarviointinsa tulokset selvittääkseen, olivatko tunnistetut olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet edelleen perusteltuja. Yleisen arvioinnin lisäksi yhtiö halusi selvittää Kalmarin eriyttämisen ja MacGregorin myynnin mahdolliset vaikutukset Cargotecin olennaisiin teemoihin. Arvioinnin tuloksena yhtiö totesi, että suurin osa tunnistetuista vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista oli edelleen perusteltuja. Yhtiö kuitenkin totesi, että standardi ESRS E2 Pilaantuminen ei ole Cargotecille olennainen. Cargotecin johtoryhmä ja hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunta kävivät läpi vuoden 2024 arvioinnin tulokset.
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
| Teema | Syy ei-olennaisuudelle | ||
|---|---|---|---|
| E2 Pilaantuminen – ilman pilaantuminen |
Vuoden 2023 kaksinkertaisessa olennaisuusarvioinnissaan Cargotec arvioi, että sen arvoketjussa on pilaantumiseen liittyvä olennainen kielteinen vaikutus. Cargotecin omien toimintojen vaikutus on hyvin pieni. |
||
| Yhtiön ymmärrys vaikutuksen merkittävyydestä kuitenkin parani vuoden 2024 aikana. Cargotec alensi asteikon (haitallisuus) pistemäärää, minkä seurauksena vaikutus ei ylittänyt olennaisuuskynnystä. Koska tämä oli ainoa standardin E2 Pilaantuminen alle kuuluva vaikutus, joka alun perin katsottiin olennaiseksi, muutos teki koko standardista ei-olennaisen Cargotecille. Sitä ei siten sisällytetä yhtiön kestävyyteen liittyvään vuosiraportointiin. |
Cargotec toteutti vuonna 2023 kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin vahvistaakseen olennaiset vaikutuksensa, riskinsä ja mahdollisuutensa vuoden 2024 raportointia varten. Arviointi suoritettiin erikseen kullekin liiketoiminta-alueelle, jotta voitiin varmistaa, että ne hyötyvät tuloksista laatiessaan vastuullisuusohjelmiaan itsenäisinä yhtiöinä Cargotecin liiketoiminta-alueiden suunnitellun eriyttämisen jälkeen. Liiketoiminta-alueiden tulokset yhdistettiin konsernitasolla, jotta ne tukisivat Cargotecin raportointia vuonna 2024. Arviointiprosessia tuki ja arvioi ulkopuolinen asiantuntijaorganisaatio, ja tulokset hyväksyi Cargotecin johtoryhmä ja hallitus. Arvioinnissa tarkasteltiin yhtiön koko arvoketjua lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä sekä vaikutuksen että taloudellisesta näkökulmasta.
Cargotec katsoo tietyn teeman olevan olennainen vaikutuksen näkökulmasta, kun sillä on todellisia tai mahdollisia, myönteisiä tai kielteisiä olennaisia vaikutuksia ihmisiin tai ympäristöön. Tähän sisältyy sekä yhtiön oma toiminta että arvoketju, mukaan lukien tuotteista ja palveluista sekä liikesuhteista syntyvät vaikutukset. Teema on taloudellisesta näkökulmasta olennainen, jos siihen liittyy riskejä tai mahdollisuuksia, jotka vaikuttavat (tai joiden voidaan kohtuudella odottaa vaikuttavan) yhtiön taloudelliseen asemaan tai tulokseen, kassavirtoihin, rahoituksen saatavuuteen tai pääomakustannuksiin. Arvioinnissa todettiin myös, että riippuvuus luontoon, ihmisiin ja yhteiskuntaan perustuvista resursseista voi olla taloudellisten riskien tai mahdollisuuksien lähde.
Cargotecin kaksinkertaisessa olennaisuusarvioinnissa oli neljä vaihetta: vaikutusten kontekstin ymmärtäminen, vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen, tunnistettujen vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien arviointi sekä kynnysarvojen asettaminen yhtiön olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien määrittämiselle. Prosessin aikana yhtiö arvioi
perusteellisesti liiketoimintamalliaan, globaalia asemaansa, tuotteitaan ja palveluitaan (mukaan lukien käytetyt materiaalit), arvoketjuaan ja liikesuhteitaan ketjun alku- ja loppupäässä sekä vaikutusten kohteena olevia sidosryhmiä. Tätä varten yhtiö teki laajan aineistotutkimuksen ja arvoketjun kartoituksen. Yhtiö käytti oletuksia arvioidessaan ihmisoikeuksiin liittyvien vaikutusten todennäköisyyttä ja korjaamattomuutta.
Cargotec hyödynsi aiemmista riski- ja vaikutusarvioinneista saatuja tietoja sekä haastatteli 21 sisäistä sidosryhmää (omia työntekijöitä) ja yhtä ulkoista sidosryhmää (rahoituslaitos) tunnistaakseen todelliset ja mahdolliset vaikutukset (sekä myönteiset että kielteiset) ihmisiin ja ympäristöön. Arvioinnissa hyödynnettiin myös sisäisiltä asiantuntijoilta, tieteellisestä tutkimuksesta, markkinatrendeistä ja vertaisarvioinneista saatua tietoa. Tunnistetut myönteiset ja kielteiset vaikutukset arvioitiin vakavuuden (mittakaava, laaja-alaisuus, korjaamattomuus) ja todennäköisyyden perusteella, ja niitä verrattiin eurooppalaisiin kestävyysraportointistandardeihin (ESRS). Korjaamattomuutta arvioitiin vain kielteisten vaikutusten osalta. Arviointi, joka kattoi koko arvoketjun, tehtiin yhdessä sisäisten asiantuntijoiden kanssa, jotka edustivat useita yhtiön ja sen liiketoiminta-alueiden eri toimintoja, kuten henkilöstöhallintoa, vastuullisuutta, terveyttä ja turvallisuutta, hankintaa sekä eettisyyttä ja vaatimustenmukaisuutta. Vakavuuden ja todennäköisyyden yhdistelmä määritteli vaikutuksen olennaisuuden.
Cargotecin merkittävimmät kielteiset ympäristöön ja yhteiskuntana liittyvät vaikutukset syntyvät sen toimittajien ja muiden liikekumppaneiden toiminnassa. Cargotecin laitteiden valmistuksessa käytetään rajallisia luonnonresursseja, kuten terästä ja mineraaleja, minkä takia yhtiö keskittyi erityisesti kaivosteollisuuden ja materiaalien louhinnan haittavaikutuksiin. Lisäksi Cargotec kiinnitti erityistä huomiota tiettyihin maantieteellisiin alueisiin, sillä yhtiöllä on lukuisia toimittajia matalan tulotason maissa, mikä lisää haitallisten ihmisoikeusvaikutusten riskiä.
Cargotec seuloi ja tunnisti tunnistettujen vaikutusten taloudelliset riskit ja mahdollisuudet. Yhtiö käytti olemassa olevista riskienarviointityökaluista saatuja tietoja ja haastatteli talous-, strategia- ja riskinhallintatoimintojen työntekijöitä sekä muita sisäisiä asiantuntijoita ja järjesti heidän kanssaan työpajoja. Yhtiö asetti etusijalle riskit ja mahdollisuudet, joiden odotettiin todennäköisimmin vaikuttavan yhtiön liikevoittoon. Tunnistetut riskit ja mahdollisuudet yhdistettiin niitä vastaaviin ESRS:n osa-aiheisiin, mutta ei arvoketjuun. Kun riskit ja mahdollisuudet oli tunnistettu, sisäiset asiantuntijat arvioivat ne suuruuden (liikevoittoon kohdistuvan taloudellisen vaikutuksen taso, nimellisestä katastrofaaliseen) ja todennäköisyyden perusteella. Koska kestävyyteen liittyviä riskejä arvioidaan myös osana yhtiön yleistä riskienhallintaprosessia (ERM), tämän prosessin arviointimenetelmiä ja priorisointia käytettiin myös kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
riskiarvioinnissa. Olennaisuuden määritti toteutumisen todennäköisyyden ja taloudellisen riskin tai mahdollisuuden potentiaalisen suuruuden yhdistelmä.
Kun vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet oli tunnistettu ja arvioitu liiketoiminta-alueiden tasolla, tulokset yhdistettiin konsernitasolla, priorisoitiin pisteytyksen perusteella ja niille annettiin kynnysarvot. Kynnysarvojen kriteereitä asetettaessa yhtiö tarkasteli useita tekijöitä, kuten sidosryhmiin kohdistuvan vaikutuksen merkitystä, mahdollisia taloudellisia seurauksia sekä vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien strategista merkitystä. Koska riskit ja mahdollisuudet näyttivät yleisesti ottaen saavan alempia pisteitä, taloudellisen olennaisuuden määrittämisen kynnys asetettiin alemmas kuin vaikutuksen olennaisuuden. Näin voitiin varmistaa, että myös riskit ja mahdollisuudet ylittävät olennaisuuskynnyksen. Lisäksi kynnysarvon asettamisen tavoitteena oli varmistaa, että kynnysarvon ylittävät aiempien olennaisten teemojen ohella myös jotkin uudet teemat, ja laajentaa arviota enemmän koko arvoketjuun. Tavoite saavutettiin, sillä vaikka kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin tulokset vahvistivat teemoja, joita on priorisoitu Cargotecin johtamismekanismeissa jo pitkään (ilmasto, kiertotalous, tuoteturvallisuus), arvioinnissa tunnistettiin myös uusia olennaisia teemoja (luonnon monimuotoisuus ja eettinen liiketoiminta). Toisaalta kestävä talous ja rahoitus poistettiin Cargotecin olennaisista teemoista, koska sille ei ollut asianmukaisia arviointikriteerejä ESRS-standardeissa.
Cargotec tarkastelee ilmastoon liittyviä riskejä yhtiön yleisessä riskienhallintaprosessissaan (ERM), jossa arvioidaan ja hallitaan erilaisia liiketoimintariskejä, kuten markkina-, kilpailija- ja taloudellisia riskejä. Arvioitaessa ilmastoon liittyviä riskejä analysoidaan myös niihin liittyvät mahdollisuudet. Näin varmistetaan se, että yhtiö huomioi ilmastovaikutuksille ominaisen pitkän aikavälin luonteen ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. ERM-prosessissa keskitytään yhtiön välittömään liiketoimintaan ja siihen liittyviin riskeihin, kun taas ilmastoon liittyvässä riskienhallintaprosessissa huomioidaan koko arvoketju ja myös mahdollisuudet.
Ilmastoon liittyvän riskienhallintaprosessin toteuttavat Cargotecin konsernitoiminnot, kun taas yhtiön liiketoiminta-alueet vastaavat tulosten vahvistamisesta ja prosessin tarkentamisesta tarvittavin osin. Prosessissa kunkin aihealueen sisäiset asiantuntijat tunnistavat riskit ja mahdollisuudet ja keskustelevat niistä liiketoiminta-alue- ja konsernitasoilla, minkä jälkeen ne yhdistetään muihin konsernitason riskeihin.
Kestävyyteen liittyvä huolellisuusvelvoite on kiinteä osa Cargotecin yrityskauppaprosessia. Tähän kuuluu ympäristöanalyysien toteuttaminen ja mahdollisten ihmisoikeusriskien tunnistaminen.
Ilmasto on ollut ainoa vastuullisuuteen liittyvä aihe, joka on sisältynyt Cargotecin ERM-prosessiin. Hiab aloitti vuonna 2024 työn, jonka tarkoituksena on sisällyttää ERM-prosessiin myös ympäristöön, yhteiskunnalliseen vastuuseen ja hallintotapaan liittyviä aiheita, jotta kestävyys huomioidaan kokonaisvaltaisemmin. Tavoitteena on, että ilmaston ohella myös muita kestävyysteemoja voidaan arvioida laadukkaasti.
Lisäksi Cargotecin liiketoiminta-alueilla on integroidut johtamisjärjestelmät esimerkiksi laatua, ympäristöä sekä terveyttä ja turvallisuutta varten. Kaikkiin järjestelmiin kuuluu fyysisten resurssien riskinarviointi, johon sisältyvät myös ilmastonmuutoksen mahdolliset lyhyen aikavälin vaikutukset kyseiseen toimipaikkaan.
| ESRS tiedonantovaatimus |
Muusta EU:n lainsäädännöstä johdettu tietopiste |
Sijainti raportissa |
|---|---|---|
| Yleiset tiedot | ||
| BP-1, BP-2 | Yleiset tiedot | |
| GOV-1 | Kohdat 21 (d) ja (e) | Kestävän kehityksen johtaminen Cargotecilla |
| GOV-2 | Kestävän kehityksen johtaminen Cargotecilla | |
| GOV-3 | Kestävyys osana kannustinjärjestelmiä | |
| GOV-4 | Kohta 30 | Selvitys huolellisuusvelvoitteesta |
| GOV-5 | Riskienhallinta ja kestävyysraportoinnin sisäinen valvonta | |
| SBM-1 | Kohdat 40 (d) i–iv | Strategia, Liiketoimintamalli ja arvoketju |
| SBM-2 | Sidosryhmien edut ja näkemykset | |
| SBM-3 | Cargotecin olennaiset vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet | |
| IRO-1 | Olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien arviointiprosessi |
|
| IRO-2 | Taulukko tiedonantovaatimuksista ja tietopisteistä, jotka on johdettu muusta EU:n lainsäädännöstä |

| Strategia | |
|---|---|
| Hiabin visio ja strategia | |
| Markkinaympäristö vuonna 2024 | |
| Taloudellinen kehitys | |
| Tutkimus ja kehitys | |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | |
| Yritysostot ja -myynnit | |
| Toiminnan uudelleenjärjestelyt | |
| Henkilöstö | |
| Kestävyysraportti | |
| Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta |
|
| Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti |
|
| Hallinnointi | |
| Hallituksen ehdotus voitonjaosta | |
| Tilikauden jälkeiset tapahtumat | |
| Vuoden 2025 näkymät | |
| Varsinainen yhtiökokous 2025 | |
| Tunnusluvut | |
| Osakkeet ja osakkeen omistajat |
| ESRS tiedonantovaatimus |
Muusta EU:n lainsäädännöstä johdettu tietopiste |
Sijainti raportissa |
|---|---|---|
| Ympäristötiedot | ||
| E1-1 | Kohdat 14, 16 (g) | Ilmastosiirtymäsuunnitelma |
| E1-2 | Ilmastonmuutokseen liittyvät ohjesäännöt | |
| E1-3 | Ilmastonmuutokseen liittyvät toimenpiteet | |
| E1-4 | Kohta 34 | Ilmastonmuutokseen liittyvät tavoitteet ja mittarit |
| E1-5 | Kohdat 37, 38, 40–43 | Energiankulutus ja energialähteiden yhdistelmä |
| E1-6 | Kohdat 44, 53–55 | Kasvihuonekaasujen scope 1, scope 2 ja scope 3 -bruttopäästöt ja kokonaispäästöt |
| E1-7 | Kohta 56 | Ei olennainen |
| E1-8 | Ei olennainen | |
| E1-9 | Kohdat 66, 66 (a), 66 (c), 67 (c), 69 |
Vaiheittain käyttöön otettava tiedonantovaatimus, ei sisälly raportointiin |
| E2-1, E2-2, E2-3 | Ei olennainen | |
| E2-4 | Kohta 28 | Ei olennainen |
| E3-1 | Kohdat 9, 13, 14 | Ei olennainen |
| E3-2, E3-3 | Ei olennainen | |
| E3-4 | Kohdat 28 (c), 29 | Ei olennainen |
| ESRS 2 - IRO 1 - E4 | Kohdat 16 (a) i, (b), (c) | Biologinen monimuotoisuus ja ekosysteemit kohdassa "Olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen ja niiden vuorovaikutus Cargotecin strategian ja liiketoimintamallin kanssa" |
| E4-1 | Biologinen monimuotoisuus ja ekosysteemit | |
| E4-2 | Kohdat 24 (b), (c), (d) | Biologiseen monimuotoisuuteen liittyvät ohjesäännöt |
| E4-3, E4-4 | Biologiseen monimuotoisuuteen liittyvät toimenpiteet ja tavoitteet | |
| E4-5 | Ei olennainen | |
| E4-6 | Vaiheittain käyttöön otettava tiedonantovaatimus, ei sisälly raportointiin |
|
| E5-1 | Resurssien käyttöön ja kiertotalouteen liittyvät ohjesäännöt | |
| E5-2 | Resurssien käyttöön ja kiertotalouteen liittyvät toimenpiteet | |
| E5-3 | Resurssien käyttöön ja kiertotalouteen liittyvät tavoitteet ja mittarit | |
| E5-4 | Resurssien sisäänvirtaukset | |
| E5-5 | Kohdat 37 (d), 39 | Resurssien ulosvirtaukset, myös Jätteet |
| Yhteiskunnalliset tiedot | ||
| ESRS - SMB-3 - S1 | Kohdat 14 (f), (g) | Pakko- ja lapsityövoima "Olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen ja niiden vuorovaikutus Cargotecin strategian ja liiketoimintamallin kanssa" |
| S1-1 | Kohdat 20, 21, 22, 23 | Omaan työvoimaan liittyvät ohjesäännöt |
| S1-2 | Yhteydenpito oman työvoiman kanssa |
| ESRS tiedonantovaatimus |
Muusta EU:n lainsäädännöstä johdettu tietopiste |
Sijainti raportissa |
|---|---|---|
| S1-3 | Kohta 32 (c) | Prosessit kielteisten vaikutusten korjaamiseksi ja kanavat huolenaiheiden esiin tuomiseksi |
| S1-4 | Omaan työvoimaan liittyvät toimenpiteet | |
| S1-5 | Omaan työvoimaan liittyvät tavoitteet ja mittarit | |
| S1-6, S1-7 | Työsuhteisten ja muiden kuin työsuhteisten työntekijöiden ominaisuudet |
|
| S1-8 | Ei olennainen | |
| S1-9 | Monimuotoisuuden mittarit | |
| S1-10, S1-11, S1-12 | Ei olennainen | |
| S1-13 | Koulutus ja osaamisen kehittäminen | |
| S1-14 | Kohdat 88 (b), (c), (e) | Terveys ja turvallisuus |
| S1-15 | Ei olennainen | |
| S1-16 | Kohdat 97 (a), (b) | Ansiotuloa koskevat mittarit |
| S1-17 | Kohdat 103 (a), 104 (a) | Tapaukset, valitukset ja vakavat ihmisoikeusvaikutukset |
| ESRS 2 - SBM-3 - S2 |
Kohta 11 (b) | Arvoketjun työntekijät kohdassa "Olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen ja niiden vuorovaikutus Cargotecin strategian ja liiketoimintamallin kanssa" |
| S2/S4-1 | S2-1 kohdat 17, 18, 19 S4-1 kohdat 16,17 |
Arvoketjun työntekijöihin liittyvät ohjesäännöt, Loppukäyttäjät |
| S2/S4-2, S2/S4-3 | Yhteydenpitoprosessit, korjaavat toimenpiteet ja raportointikanavat (Arvoketjun työntekijät), Loppukäyttäjät |
|
| S2/S4-4 | S2-4 kohta 36 S4-4 kohta 35 |
Arvoketjun työntekijöihin liittyvät toimenpiteet, Loppukäyttäjät |
| S2/S4-5 | Arvoketjun työntekijöihin liittyvät tavoitteet ja mittarit, Loppukäyttäjiin liittyvät tavoitteet |
|
| S3-1 | Kohdat 16, 17 | Ei olennainen |
| S3-2, S3-3 | Ei olennainen | |
| S3-4 | Kohta 36 | Ei olennainen |
| S3-5 | Ei olennainen | |
| Hallintotapatiedot | ||
| G1-1 | Kohdat 10 (b), (d) | Liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvät ohjesäännöt ja yrityskulttuuri |
| G1-2 | Suhteet toimittajiin | |
| G1-3 | Mahdollisten väärinkäytösten havaitseminen ja käsittely, Väärinkäytösten ehkäiseminen |
|
| G1-4 | Kohdat 24 (a), (b) | Väärinkäytöstapaukset |
| G1-5 | Ei olennainen | |
| G1-6 | Maksukäytännöt | |
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Cargotecin hiilidioksidipäästöttömyyteen tähtäävät suunnitelmat on integroitu yhtiön yleiseen liiketoimintastrategiaan ja taloussuunnitteluun esimerkiksi yhtiön ekoratkaisujen tuoteryhmän tilauskannan ja liikevaihdon tavoitteiden kautta. Suunnitelmat luotiin yhtiön ydinliiketoiminnoille (Kalmar ja Hiab) vuonna 2023. Niiden kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa, jossa ilmaston lämpeneminen rajoitetaan 1,5 celsiusasteeseen. Suunnitelmissa on myös konkreettisia toimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, joihin lukeutuvat Cargotecin ekoratkaisujen tuoteryhmän myynnin edistäminen sekä lisäinvestoinnit tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioon. Lisätietoja Cargotecin hiilidioksidipäästöttömyyteen tähtäävistä suunnitelmista on tämän Ilmastonmuutos-osion kohdissa, jotka liittyvät toimenpiteisiin, tavoitteisiin, mittareihin ja edistymisen seurantaan.
Cargotec on tunnistanut joitakin mahdollisia lukkiutuneita kasvihuonekaasupäästöjä, jotka liittyvät sen omaisuuteen (fyysiset toimipaikat) ja dieselkäyttöisiin laitteisiin sekä yhtiön laitteissa käytettyyn teräkseen. Cargotec ei usko näiden lukkiutuneiden päästöjen vaarantavan sen ilmastotavoitteiden saavuttamista, sillä yhtiö on sisällyttänyt ne hiilidioksidipäästöttömyyteen tähtääviin suunnitelmiinsa.
Yhtiön hiilidioksidipäästöttömyyteen tähtäävät suunnitelmat ovat kunkin liiketoiminta-alueen johtoryhmän hyväksymiä sekä Cargotecin johtoryhmän ja hallituksen tarkastamia. Yhtiötä ei ole suljettu EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen ulkopuolelle.
Cargotecin eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) muodostavat yhtiön yrityskulttuurin perustan ja asettavat korkeita vaatimuksia yhtiön liiketoiminnan riippumattomuudelle. Eettiset toimintaohjeet vahvistavat Cargotecin sitoumusta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, jotta ilmaston lämpeneminen saadaan rajoitettua 1,5 celsiusasteeseen. Toimintaohjeet hyväksyy Cargotecin hallitus, ja ne koskevat kaikkia yhtiön työntekijöitä, sen liiketoiminta-alueita ja tytäryhtiöitä. Yhtiön eettisyydestä ja vaatimustenmukaisuudesta vastaava johtaja on ylin johtaja, joka vastaa eettisten toimintaohjeiden täytäntöönpanosta kokonaisuudessaan, pääasiassa koulutuksen ja viestinnän kautta. Monenlaiset roolit eri toiminnoissa vastaavat tiettyjen tarkempien sitoumusten toteutuksesta, esimerkiksi sellaisten, jotka liittyvät ilmastoon ja ympäristöön. Eettisten toimintaohjeiden päivitykseen
osallistuvat yhtiön sisäiset asiantuntijat ja työntekijöiden edustajat. Asiakirja on julkisesti saatavilla 20 kielellä osoitteessa cargotec.com ja sisäisesti Cargotecin intranetissä.
Cargotecin vastuullisuusohjesäännössä esitellään yhtiön tavoitteet haitallisten ympäristövaikutusten hillitsemiseksi ja energiatehokkuuden edistämiseksi koko arvoketjussa. Ohjesäännössä kerrotaan Cargotecin pyrkimyksestä hillitä ilmastonmuutosta tarjoamalla energiatehokkaita ja vähäpäästöisiä ratkaisuja. Ohjesääntö sisältää myös sitoumuksen edistää uusiutuvan energian käyttöä Cargotecin omissa toiminnoissa ja asettaa koko arvoketjun kattavia päästövähennystavoitteita. Yhtiön asiantuntijat osallistuvat ohjesäännön sitoumusten laatimiseen ja päivittämiseen oman asiantuntemuksensa mukaisesti. Ohjesääntö kattaa koko arvoketjun, sillä se koskee kaikkia Cargotecin työntekijöitä, toimittajia ja muita liikekumppaneita. Vastuullisuusohjesäännön hyväksyy Cargotecin johtoryhmä, joka vastaa sen sitoumusten täytäntöönpanosta ja vastuun siirtämisestä eteenpäin organisaatiossa. Yhtiön kestävän liiketoiminnan kehitysjohtaja on ylin johtaja, joka on vastuussa vastuullisuusohjesäännön toteutuksesta. Ohjesääntö on julkisesti saatavilla osoitteessa cargotec.com ja sisäisesti Cargotecin intranetissä.
Cargotecin liikekumppaneiden eettiset toimintaohjeet koskevat kumppaneita yhtiön arvoketjun kaikissa osissa, mutta ohjeissa painotetaan enimmäkseen toimitusketjua. Toimintaohjeissa liikekumppaneita kannustetaan aktiivisesti valvomaan ja raportoimaan kasvihuonekaasupäästöjään, asettamaan niille tavoitteita sekä pyrkimään päästövähennyksiin omissa toiminnoissaan ja arvoketjussaan. Kumppaneita kannustetaan myös mittaamaan omien tuotteidensa ja palveluidensa hiilijalanjälki ja pienentämään kielteistä vaikutustaan ilmastoon. Liikekumppaneiden eettisiä toimintaohjeita laatiessaan yhtiö käytti vertailukohtana Responsible Business Alliancen (RBA) eettisiä toimintaohjeita. RBA on toimialat ylittävä liittouma, joka on keskittynyt vastuullisen liiketoiminnan harjoittamiseen maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa. Lisäksi Cargotecin omat asiantuntijat osallistuvat toimintaohjeiden sitoumusten laatimiseen ja päivittämiseen oman asiantuntemuksensa mukaisesti. Koska hankinta on Cargotecin liiketoimintaalueiden hallinnassa, ylimmät liikekumppaneiden eettisten toimintaohjeiden täytäntöönpanosta vastaavat johtajat toimivat liiketoiminta-alueissa. Hiabilla tämä henkilö on hankinnoista vastaava johtaja. Liikekumppaneiden eettiset toimintaohjeet ovat osa toimittajien kanssa solmittuja sopimuksia ja yleisiä ostoehtoja. Toimintaohjeet hyväksyy Cargotecin johtoryhmä, ja ne ovat julkisesti saatavilla osoitteessa cargotec.com ja sisäisesti Cargotecin intranetissä.
Yllä mainittujen ohjesääntöjen ja toimintaohjeiden toteutumista valvotaan seuraamalla Cargotecin edistymistä ilmastotavoitteidensa saavuttamisessa, mikä tapahtuu erilaisten analyysien ja toimenpiteiden avulla. Työtä kuvataan tässä Ilmastonmuutos-osiossa.
Cargotec toteuttaa toimenpiteitä kaikissa arvoketjunsa osissa edistääkseen päästövähennyksiään käytännössä. Keinoja irtautua hiilestä ovat muun muassa energiatehokkuuden parantaminen (omat toiminnot, arvoketjun loppupää), sähköistäminen (omat toiminnot, arvoketjun loppupää), polttoainetyypin vaihtaminen (omat toiminnot), uusiutuvan energian käyttö (arvoketjun alkupää, omat toiminnot), tuotekehitys (arvoketjun loppupää) ja tuotannossa käytettävät vaihtoehtoiset materiaalit (arvoketjun alkupää).
Toimitusketjussa suurin yksittäinen kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttava lähde on Cargotecin koneiden teräsrakenteiden tuotanto. Yhtiö pyrkii varmistamaan, että se saa varhain markkinoilta käyttöönsä vähäpäästöistä terästä sekä suunnittelemaan tuotteensa siten, että niiden valmistuksessa voidaan käyttää vaihtoehtoisia materiaaleja. Cargotec tekee yhteistyötä toimittajiensa kanssa löytääkseen parempia vaihtoehtoja nykyisin käytettäville materiaaleille ja komponenteille. Cargotec ja teräksenvalmistaja SSAB esimerkiksi tekevät yhteistyötä tuodakseen fossiilivapaan teräksen kuormankäsittelyalalle Cargotecin laitteissa.
Vuonna 2024 Hiab jatkoi toimitusketjunsa päästöjen vähentämistä pitämällä tiivistä yhteyttä toimittajien kanssa. Yhteydenpidon tavoitteena on kannustaa toimittajia lisäämään uusiutuvan energian ja kierrätetyn teräksen osuutta toiminnassaan ja komponenttien tuotannossa. Vuoden aikana Hiab lanseerasi uuden tuotteen, joka valmistetaan osittain kierrätetystä teräksestä ja jonka tuotannossa käytetään fossiilivapaata sähköä (katso jäljempänä Arvoketjun loppupää).
Cargotecin toiminta rajoittuu laitteiden kokoonpanotyöhön, joten sen omien toimintojen päästöt jäävät suhteellisen vähäisiksi. Suurin osa näistä päästöistä syntyy sähkön kulutuksesta Cargotecin tiloissa ja yhtiön huoltokaluston käyttämästä polttoaineesta. Päästöjen vähentämiseksi yhtiö aikoo parantaa tilojensa energiatehokkuutta, lisätä uusiutuvan sähkön osuutta toiminnoissaan ja siirtyä käyttämään vähäpäästöisiä tai päästöttömiä ajoneuvoja.
Vuonna 2024 Hiabin toimipaikat Eksjössä ja Vallentunassa Ruotsissa siirtyivät käyttämään fossiilitonta sähköä alkuperätakuiden avulla. Eksjön toimipaikassa on pieni valimo, joka kuluttaa paljon sähköä. Siirtyminen fossiilittomaan lähteeseen vähentää pitkällä aikavälillä toimipaikan scope 2 -päästöjä noin 110 hiilidioksidiekvivalenttitonnilla vuosittain. Vaikka vähennys on noin yksi prosentti Hiabin scope 2 kokonaispäästöistä, se on merkittävä saavutus tälle yksittäiselle toimipaikalle.
Cargotecin suurin mahdollisuus hillitä ilmastonmuutosta on myytyjen laitteiden käyttövaiheessa. Kasvihuonekaasupäästöt ovat suuret käyttövaiheessa, koska yhtiön laitteet ovat asiakaskäytössä pitkään, ja koska asiakkaat käyttävät dieselmoottoreita laitteiden operoimiseen. Cargotecin tutkimus- ja kehitystyö keskittyy investointeihin, jotka mahdollistavat uusien vähäpäästöisten tuotteiden ja huoltoratkaisujen innovoinnin. Vuonna 2017 perustetussa ekoratkaisujen tuoteryhmässä korostuvat laitteet, palvelut ja ohjelmistot, jotka auttavat asiakkaita ratkomaan kestävyyteen liittyviä haasteita. Tuoteryhmässä on vastuullisempia ratkaisuja, jotka perustuvat sähköistymiseen, digitalisaatioon, automaatioon ja robotisaatioon. Ekoratkaisujen tuoteryhmän kehityksellä ja myynnin kasvulla on tärkeä rooli, sillä ne tukevat yhtiön kasvihuonekaasupäästöjen kasvun irrottamista myynnin kasvusta.
Kaikkien vuonna 2024 julkistettujen uusien tuotteiden vaikutukset tapahtuvat pitkällä aikavälillä.
Vuonna 2024 Hiab ilmoitti, että asiakkailla on nyt mahdollisuus valita MULTILIFT ULTIMA -koukkulaite, jonka valmistuksessa käytetään vähäpäästöistä terästä, joka on kierrätettyä ja jonka valmistuksessa käytetään fossiilitonta sähköä. Tässä vaihtoehdossa noin 25 prosenttia koukkulaitteen teräsrakenteesta valmistetaan vähäpäästöisestä teräksestä. ULTIMA-koukkulaitteet voidaan myös yhdistää MULTILIFT Performance Package -pakettiin, joka auttaa vähentämään polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä optimoimalla toimintaa erilaisilla teknisillä ratkaisuilla. Perinteiseen MULTILIFT ULTIMA koukkulaitteeseen verrattuna vähäpäästöisen teräksen ja Performance Package -paketin yhdistelmä vähentää kokonaishiilidioksidipäästöjä noin 20 prosentilla koukkulaitteen elinkaaren aikana.
Vuonna 2024 Hiab lanseerasi myös MULTILIFT eULTIMA -laitteen, joka syntyi alan yhteistyön tuloksena. Se on maailman ensimmäinen erityisesti sähkörekkoihin suunniteltu koukkulaite. eULTIMA käyttää rekan sähköistä voimanottoa, mikä käytännössä poistaa laitteen lähipäästöt.
Hiab esitteli vuoden aikana myös keskisuuren nostokapasiteetin kuormausnostureiden uuden sukupolven, iX HiDuo- ja eX HiPro -nosturit, joissa on huomattavasti parempi hydraulinen tehokkuus. Nostureissa on Olsbergs-hydraulijärjestelmä ja Hiabin uusi Engine Control -ominaisuus. Tämä yhdistelmä parantaa energiatehokkuutta jopa 52 prosenttia samojen nostureiden edelliseen sukupolveen verrattuna, mikä vähentää elinkaaripäästöjä 47 prosenttia.
Cargotec uskoo, että vähäpäästöisen tarjooman kehittäminen on ainoa tapa säilyttää kilpailukyky tulevaisuudessa. Yhtiö kuitenkin tiedostaa, että sen tuote- ja palvelukehityksen osalle suunnittelemien toimenpiteiden toteutumiseen vaikuttavat markkinatilanne sekä asiakkaiden mieltymykset ja halukkuus ostaa vähäpäästöisiä tuotteita.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Cargotecin sitouduttua 1,5 celsiusasteen ilmastotavoitteeseen yhtiön kasvihuonekaasupäästöille on asetettu Pariisin ilmastosopimuksen mukainen ja uusimpaan ilmastotieteeseen perustuva vähentämistavoite. Science Based Targets initiative -aloitteen (SBTi) vahvistama tavoite on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kaikissa kolmessa päästöluokassa vähintään 50 prosenttia vuoden 2019 vertailutasosta vuoteen 2030 mennessä. Tavoite kattaa scope 1- ja scope 2 (markkinapohjaiset) päästöt sekä ne scope 3 -päästöt, jotka liittyvät ostettuihin tavaroihin ja palveluihin (pois lukien epäsuorat hankinnat) sekä myytyjen tuotteiden käyttöön. Cargotec käyttää energiaraportointijärjestelmää, jolla seurataan scope 1- ja scope 2 -päästöjä koko organisaatiossa. Tavoitteen piiriin sisältyvät scope 3 -päästöt kattavat yli 95 prosenttia yhtiön scope 3 kokonaispäästöistä. Se sisältää myös bioenergian raaka-aineiden biogeeniset päästöt ja poistumat.
Edellä mainitun ilmastotavoitteen määrittämismenetelmä perustuu Science Based Targets -aloitteen (SBTi) tieteeseen perustuviin kriteereihin. Cargotecin tieteeseen perustuvan tavoitteen asettamisessa käytettiin kriteerien tuolloin voimassa olevaa versiota 4.1. Nykyiset kriteerit ovat luettavissa SBTi:n verkkosivustolla osoitteessa sciencebasedtargets.org. Cargotecin vastuullisuustoiminto ja liiketoiminta-alueiden asiantuntijat osallistuivat tavoitteiden asettamisprosessiin vuonna 2020. Prosessissa ei ollut mukana ulkoisia sidosryhmiä.
Cargotecin tieteeseen perustuvan tavoitteen saavuttamista seurataan vuositasolla. Vuonna 2024 nämä päästöt vähenivät 21 prosenttia jatkuvissa toiminnoissa, verrattuna vuoteen 2023 (jatkuville toiminnoille ei ole SBTi:n validoimaa vertailuvuotta). Päästöjen lasku johtui pääasiassa myynnin laskusta. Myös kokonaispäästöintensiteetti (kasvihuonekaasut nettoliikevaihtoon suhteutettuna) parani, mitä selittää osittain huoltoliiketoiminnan liikevaihdon osuuden kasvu kokonaisliiketoiminnasta (verrattuna laitteisiin, joilla on käyttövaiheen päästöjä). Cargotec ei kompensoi päästöjä, käytä päästöhyvityksiä, tee kasvihuonekaasujen poistoja tai käytä sisäistä hiilihinnoittelua ilmastotavoitteidensa saavuttamiseksi.
Omissa toiminnoissaan (scope 1 ja 2) Cargotec on pyrkinyt ylittämään tieteeseen perustuvan tavoitteensa ja saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä. Suurin osa Cargotecin omien toimintojen päästöistä liittyy sähkönkulutukseen, ja yhtiön tavoitteena onkin kasvattaa uusiutuvan sähkön osuus 100 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2024 tavoitteena oli saavuttaa 60 prosentin osuus. Vuoden lopussa uusiutuvan sähkön osuus oli jatkuvissa toiminnoissa 74 prosenttia. Lisäksi Cargotecin tavoitteena on ollut lisätä etäpalveluja ja siirtyä vähäpäästöisten tai päästöttömien ajoneuvojen käyttöön huoltokalustossaan. Vuonna 2024 Cargotecin jatkuvat toiminnot saavuttivat 19 prosentin vähennyksen scope 1- ja scope 2 -päästöissä vuoteen 2023 verrattuna. Yhtiön omien toimintojen tavoitteita asetettaessa kuultiin yhtiön sisäisiä asiantuntijoita, kuten liiketoiminta-alueiden laatu-, ympäristö- sekä terveys- ja turvallisuusasioista (QEHS) vastaavia päälliköitä. Cargotecin ilmastotavoitteet ovat linjassa yhtiön aihetta koskevien ohjesääntöjen kanssa, ja yhtiön hallitus on
hyväksynyt ne. Kun Cargotecin liiketoiminta-alueiden suunniteltu eriyttäminen on valmis, itsenäinen Hiab päättää tavoitetasostaan tieteeseen perustuvien ja muiden ilmastotavoitteiden osalta.
Toimittajien laskutusviiveen vuoksi Cargotec on käyttänyt arvioita vuoden 2024 viimeisen neljänneksen energiaindikaattoreiden kohdalla. Koska arvioita sovelletaan yhtiön omaan energiankulutukseen, ne vaikuttavat myös yhtiön suoriin ja epäsuoriin päästöihin (scope 1- ja 2 päästöt). Arviot perustuvat vuoden 2023 viimeisen neljänneksen vastaaviin tietoihin, koska raportointivuoden aikana ei tapahtunut merkittäviä muutoksia yhtiön jatkuvien toimintojen raportoinnin laajuudessa tai tuotantolinjoissa.
| Energiankulutus (MWh) | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
|
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | |
| Fossiiliset lähteet (yhteensä) | 44 125 | 56 437 | 69 507 |
| Hiili- ja hiilituotteet | 0 | 0 | 0 |
| Öljytuotteet (diesel, bensiini, kerosiini, kevyt polttoöljy, nestekaasu) |
23 692 | 29 483 | 39 505 |
| Maakaasu | 12 731 | 15 619 | 15 463 |
| Muut fossiiliset lähteet | 0 | 0 | 0 |
| Hankittu uusiutumaton sähkö | 6 174 | 9 511 | 10 856 |
| Hankittu uusiutumaton lämpö | 1 529 | 1 823 | 3 683 |
| Ydinvoimalähteet (yhteensä) | 2 463 | 2 515 | 3 549 |
| Uusiutuvat lähteet (yhteensä) | 18 185 | 17 555 | 27 110 |
| Biopolttoaineet (pelletit, biodiesel) | 281 | 157 | 327 |
| Itse tuotettu aurinkoenergia | 420 | 672 | 1 734 |
| Hankittu uusiutuva sähkö | 14 280 | 14 173 | 19 382 |
| Hankittu uusiutuva lämpö | 3 204 | 2 553 | 5 666 |
| Energiankulutus yhteensä | 64 773 | 76 507 | 100 166 |
| Energiaintensiteetti (MWh/MEUR)1 | 39,3 % | 42,8 % | 30,4 % |
| Ydinvoimalähteiden osuus energian kokonaiskulutuksesta (%)2 |
3,8 % | 3,3 % | 3,5 % |
| Uusiutuvien lähteiden osuus energian kokonaiskulutuksesta (%)3 |
28,1 % | 23,0 % | 27,1 % |
| Uusiutuvan sähkön osuus sähkön kokonaiskulutuksesta (%) |
73,5 % | 64,6 % | 69,4 % |
1 Cargotecin energiaintensiteetti lasketaan Cargotecin kokonaisenergiankulutuksena suhteessa yhtiön liikevaihtoon (2024: 1 647 miljoonaa euroa jatkuville toiminnoille ja 1 651 miljoonaa euroa lopetetuille toiminnoille. (Ks. konsernitilinpäätöksen liitetieto 2.2 Myyntituotot).
2 Luku sisältää sertifikaatit, jotka vahvistavat 100-prosenttisen ydinvoiman.
3 Luku sisältää myös fossiilittoman energian sertifikaatit, joihin voidaan sisällyttää ydinvoimalähteitä.
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti

liitetieto 2.2 Myyntituotot)
osiossa (Päästöjen laskenta).
2 Automatisoidun scope 3 -laskennan parannusten vuoksi scope 3 -päästöt on korjattu, mikä vaikuttaa myös kokonaispäästöihin ja päästöintensiteettiin.
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
3 Cargotecin päästöintensiteetti lasketaan Cargotecin kasvihuonekaasujen kokonaispäästöinä suhteessa yhtiön liikevaihtoon (2024: 1 647 miljoonaa euroa jatkuville toiminnoille ja 1 651 miljoonaa euroa lopetetuille toiminnoille. Ks. konsernitilinpäätöksen
4 Cargotecin tieteeseen perustuva tavoite kattaa scope 1- ja scope 2 (markkinapohjaiset) -päästöt sekä scope 3 -päästöt, jotka liittyvät ostettuihin tavaroihin (pois lukien epäsuorat hankinnat) ja myytyjen tuotteiden käyttöön. Tarkempia tietoja seuraavassa
| Hiilidioksidiekvivalenttitonnia | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä | Tavoite vuodelle 2030 Hiilineutraali Hiilineutraali Hiilineutraali |
|||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | % 2024/2023 | Vertailuvuosi 20191 |
2024 | %Vertailuvuosi1 | |||
| Scope 1 -päästöt | 8 837 10 906 -19,0 % 22 000 13 627 -38,1 % 4 823 5 826 -17,2 % 28 200 9 834 -65,1 % 2 051 2 501 -18,0 % 28 200 4 719 -83,3 % 1 089 942 1 372 371 -20,6 % 5 682 546 3 402 350 -40,1 % 692 050 921 098 -24,9 % 3 990 358 2 299 802 -42,4 % 349 668 393 330 -11,1 % 1 530 339 1 001 891 -34,5 % 40 918 49 963 -18,1 % 135 584 83 797 -38,2 % 2 026 1 867 8,5 % 13 973 6 441 -53,9 % 5 279 6 113 -13,6 % 12 292 10 419 -15,2 % 1 103 602 1 389 103 -20,6 % 5 732 746 3 425 811 -40,2 % 1 100 830 1 385 778 -20,6 % 5 732 746 3 420 696 -40,3 % 670 778 -13,8 % 1 557 1 039 -33,3 % 668 776 -13,9 % 1 557 1 037 -33,4 % |
|||||||
| Strategia Scope 2 -päästöt (sijaintipohjaiset) Hiabin visio ja strategia Scope 2 -päästöt (markkinapohjaiset) Markkinaympäristö vuonna 2024 Scope 3 -päästöt Myytyjen tuotteiden käyttö Taloudellinen kehitys Ostetut tavarat Kuljetus ja jakelu Tutkimus ja kehitys Liikematkustus Polttoaineeseen ja energiaan liittyvät toiminnot Käyttöomaisuusinvestoinnit Kokonaispäästöt (sijaintipohjaiset) Yritysostot ja -myynnit Kokonaispäästöt (markkinapohjaiset) |
||||||||
| -50 % | ||||||||
| Päästöintensiteetti (sijaintipohjainen) (tCO2e/MEUR)2, 3 | ||||||||
| Toiminnan uudelleenjärjestelyt | Päästöintensiteetti (markkinapohjainen) (tCO2e/MEUR)2, 3 | -43,7 % | ||||||
| Henkilöstö | Kokonaispäästöt (SBT scope2, 4) | 1 013 059 | 1 289 642 | -21,5 % | 5 500 209 | 3 097 226 | ||
| 1 Vertailutaso on olemassa vain Cargotec yhteensä -kokonaisuudelle (SBTi:n vahvistama). |
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Cargotecin ympäristötiedot kerätään yhtiön kestävyysraportointijärjestelmästä. Yhtiön toimipaikat raportoivat energiankulutuksesta raportointilaajuuden mukaisesti laskujen ja jatkuvan mittauksen perusteella.
Sekä suorat että epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt lasketaan energiankulutuksen perusteella. Cargotec käyttää GHG-protokollan yritysten kirjanpito- ja raportointistandardissa kuvattua toimintojen valvontamenetelmää. Scope 3 -päästötiedot raportoidaan GHG-protokollan yritysten arvoketjun (scope 3) kirjanpito- ja raportointistandardin mukaisesti. Kaikki scope 3 -päästöluokat on tarkastettu, ja Cargotecille olennaisiksi päästöluokiksi on tunnistettu seuraavat: ostetut tuotteet ja palvelut, polttoaineeseen ja energiaan liittyvät toiminnot, kuljetus ja jakelu, liikematkustus ja myytyjen tuotteiden käyttö.
Kasvihuonekaasujen bruttopäästöt esitetään hiilidioksidiekvivalenttitonneina. Cargotec käyttää lämmityspotentiaalin (global warming potential, GWP) arvoja 100 vuoden aikahorisontille sekä hiilidioksidin (CO2), dityppioksidin (N2O) ja metaanin (CH4) laskennassa. Suorat (scope 1) päästökertoimet on johdettu GHG-protokollan versiosta 3. Epäsuorat (scope 2) sijaintipohjaiset päästökertoimet on johdettu kansainvälisen energiajärjestön (IEA) julkaisusarjasta CO2 Emissions from Fuel Combustion (2021–24). Päästökertoimet päivitetään vuosittain uuden version julkaisemisen jälkeen. Epäsuorat markkinapohjaiset päästöt lasketaan sopimusten päästökertoimien, European Residual Mixes -järjestön uusimpien tietojen ja kansainväliseltä energiajärjestöltä (IEA) saatavien keskimääräisten ominaispäästökertoimien perusteella.
Scope 3 -päästöjen osalta olennaisiksi on tunnistettu seuraavat kategoriat:
• Kategoriat "myytyjen tuotteiden käyttö" sekä "ostetut tavarat ja palvelut" muodostavat yli 95 prosenttia kaikista scope 3 -päästöistä ja yli 95 prosenttia Cargotecin kokonaispäästöistä (sis. scope 1 ja 2). Myös kuljetukseen ja jakeluun, liikematkustukseen sekä polttoaineeseen ja energiaan liittyvät päästötiedot julkistetaan, vaikka niillä on vähäinen vaikutus kokonaispäästöihin. Niitä pidetään olennaisina, koska yhtiön on mahdollista vaikuttaa niihin. • Ostetut tavarat ja palvelut: suoriin ja epäsuoriin ostoihin sovelletaan erillisiä laskentamenetelmiä. Suorissa ostoissa käytetään GHG-protokollaan perustuvaa "hybridilaskentamenetelmää". Tietojen saatavuuden mukaan käytetään eri menetelmien yhdistelmiä. Päästöjen laskemiseen käytetään toimittajakohtaisia tietoja tai hankittujen materiaalien painotietoja. Kun näitä tietolähteitä ei ole saatavilla, yhtiö laskee päästöt kulujen pohjalta. Päästökertoimet saadaan Spheran LCA for Experts -työkalulla. Epäsuorissa ostoissa (jotka muodostavat pienen osuuden kaikista ostoista) käytetään ostotietoja, jotka lasketaan käyttämällä Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston (EPA) päästökertoimia.
Cargotecilla ei ole biologiseen monimuotoisuuteen liittyvää siirtymäsuunnitelmaa. Kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin ja vuonna 2024 tilatun biologisen monimuotoisuuden arvioinnin ansiosta yhtiöllä on kuitenkin alustava käsitys aiheeseen liittyvistä vaikutuksista, riskeistä ja mahdollisuuksista.
Cargotecin liiketoimintamalli perustuu kevyeen taserakenteeseen ja kokoonpanoon keskittyvään toimintaan, joten yhtiö katsoo paikallisen vaikutuksensa biologiseen monimuotoisuuteen olevan suhteellisen vähäinen. Standardin ISO 14001 mukainen ympäristöjärjestelmä ohjaa kunkin toimipaikan paikallisten ympäristövaikutusten hallintaa päivittäisessä toiminnassa. Toimipaikat valvovat jätteiden syntymiseen, vedenkulutukseen, ilmansaasteisiin, vuotoihin sekä energian ja polttoaineen kulutukseen liittyviä tietoja sekä ehkäisevät ja hillitsevät ympäristövaikutuksia tunnistamalla, analysoimalla ja hallitsemalla riskejä. Vuonna 2024 Hiabin asiakaspalvelukeskus ja tuotteiden toimituskeskukset Italiassa saivat ISO 14001 -sertifioinnin. Sen ansiosta henkilöstömäärään perustuva Hiabin kokoonpanoyksiköiden ISO 14001 -sertifiointien kattavuus nousi 82 prosenttiin. ISO 14001 on pääasiassa käytössä kokoonpanoyksiköissä ja tietyissä asiakaspalvelukeskuksissa, sillä yhtiön muut yksiköt ovat enimmäkseen pieniä toimistoja, joiden ympäristövaikutukset ovat vähäisiä.
Cargotecin tämänhetkisen käsityksen mukaan yhtiön strategia ja liiketoimintamalli kestävät biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin liittyviä fyysisiä, siirtymä- ja systeemiriskejä, sillä yhtiö ei ole riippuvainen uusiutuvista materiaaleista. Yhtiö on kuitenkin tietoinen kaivostoimintaan liittyvistä riskeistä ja siitä, että uusien kaivosten perustaminen voi tulevaisuudessa vaikeutua tiukempien säädösten ja paikallisen biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien laajemman suojelun vuoksi.
Cargotecin vastuullisuusohjesäännössä käsitellään biologisen monimuotoisuuden vähenemiseen liittyviä aiheita, ja yhtiö sitoutuu siinä suojelemaan biologista monimuotoisuutta ja ekosysteemejä arvoketjussaan. Ohjesääntö vahvistaa yhtiön sitoutumista oman paikallisen toimintaympäristönsä suojeluun ja kiertotalouteen siirtymisen tukemiseen. Lisäksi vastuullisuusohjesäännön vastuullista hankintaa koskeva osio sisältää sitoumuksen hankkia kriittisiä mineraaleja vastuullisesti.
Cargotecin eettisissä toimintaohjeissa vahvistetaan, että yhtiö on sitoutunut hillitsemään ympäristöön kohdistuvia haittavaikutuksia ja toimimaan maapallon kantokyvyn rajoissa. Lisätietoja vastuullisuusohjesäännöstä ja eettisistä toimintaohjeista on kohdassa Ilmastonmuutokseen liittyvät ohjesäännöt.
Koska Cargotecilla ei ole riittävästi tietoa omista vaikutuksistaan biologiseen monimuotoisuuteen, yhtiön ohjesäännöt eivät sisällä erityisiä sitoumuksia, jotka liittyisivät sen olennaisiin vaikutuksiin, riskeihin tai mahdollisuuksiin, suoriin vaikutustekijöihin, ostettujen tuotteiden jäljitettävyyteen, biologista monimuotoisuutta parantaviin ekosysteemeihin arvoketjussa tai tällaisten vaikutusten yhteiskunnallisiin seurauksiin. Samasta syystä Cargotecilla ei ole ohjesääntöjä, jotka koskisivat sen operatiivisia toimipaikkoja biodiversiteetiltään herkillä alueilla tai niiden lähellä, vastuullista maa- tai merialueiden käyttöä tai metsäkatoa. Itsenäinen Hiab määrittää, mitkä, jos mitkään, edellä mainituista seikoista ovat merkityksellisiä sen ohjesääntöjen kannalta.
Cargotec tilasi vuonna 2024 biologista monimuotoisuutta käsittelevän vaikutusarvioinnin ymmärtääkseen paremmin yhtiön aiheeseen liittyvät vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet koko arvoketjussa. Arvioinnissa ulkoinen asiantuntijaorganisaatio seuloi ylätasolla toimialakohtaisia ominaisuuksia ja maantieteellisiä näkökohtia tunnistaakseen Cargotecin mahdollisia biologiseen monimuotoisuuteen liittyviä vaikutuksia. Arvioinnin tulokset olivat yhdenmukaiset Cargotecin vuoden 2023 kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin tulosten kanssa. Tulokset vahvistivat myös, että yhtiön omien toimintojen vaikutus paikalliseen biologiseen monimuotoisuuteen on hyvin rajallinen, ja että suurimmat vaikutukset ovat arvoketjussa, erityisesti kaivostoiminnassa.
Koska Cargotecilla ei ole riittävästi tietoa yhtiön vaikutuksista biologiseen monimuotoisuuteen, se ei ole laatinut aiheelle toimintasuunnitelmia tai määrittänyt tavoitteita. Cargotecin yhteistyö teräsvalmistajien kanssa tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia lisätä kierrätetyn teräksen käyttöä yhtiön laitteiden tuotannossa. Kierrätetyn teräksen osuuden lisäämisen ansiosta yhtiö voi käyttää vähemmän ensiöterästä, jolloin tarvitaan myös vähemmän kaivostoimintaa, missä suurimmat kielteiset vaikutukset biologiseen monimuotoisuuteen tapahtuvat. Lisätietoja kierrätetyn teräkseen liittyvistä toimista on kohdassa Resurssien käyttöön ja kiertotalouteen liittyvät toimenpiteet.
Kun Cargotecin liiketoiminta-alueiden suunniteltu eriyttäminen on valmis, itsenäinen Hiab arvioi uudelleen biologiseen monimuotoisuuteen liittyvien vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien olennaisuutta liiketoiminnalleen ja päättää tarvittavista toimintasuunnitelmista ja tavoitteista.
Cargotecin vastuullisuusohjesäännössä käsitellään kiertotalouteen siirtymiseen liittyviä aiheita, joita ovat esimerkiksi siirtymän edistäminen resurssitehokkuudella, uudistamalla materiaalivirtoja ja suosimalla ympäristön kannalta parempia materiaaleja. Ohjesääntöön sisältyy myös sitoumus etsiä tapoja, joilla vähennetään pilaantumista ja jätteiden syntymistä arvoketjussa ja edistetään resurssitehokkuutta toimitusketjussa. Vaikka ohjesäännössä ei erityisesti mainita ensiömateriaalien käytön vähentämistä tai uusiutuvien materiaalien käyttöä, Cargotec on sitoutunut lisäämään kierrätetyn teräksen käyttöä laitteidensa kokoonpanossa ja on jo ryhtynyt toimiin asian edistämiseksi. Uusiutuvat materiaalit eivät tällä hetkellä ole yhtiölle olennaisia.
Cargotecin eettiset toimintaohjeet vahvistavat yhtiön sitoutumista haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseen sekä tarjoaman, toimintojen ja raaka-aineiden hankinnan ympäristötehokkuuden parantamiseen.
Cargotecin liikekumppaneiden eettisissä toimintaohjeissa edellytetään, että toimittajat ja muut liikekumppanit seuraavat, valvovat ja käsittelevät toiminnassaan syntyvää kiinteää jätettä asianmukaisesti. Heitä kannustetaan myös vähentämään jätteiden syntymistä ja luonnonvarojen käyttöä. Cargotec seuraa toimittajien itsearviointien avulla säännöllisesti sitä, miten toimittajat käsittelevät näitä aiheita ja onko ne sisällytetty toimittajien omiin ympäristöohjesääntöihin.
Lisätietoja edellä mainituista ohjesäännöistä on kohdassa Ilmastonmuutokseen liittyvät ohjesäännöt. Ohjesääntöjen toteutumista valvotaan seuraamalla Cargotecin edistymistä suhteessa eri analyyseihin ja toimenpiteisiin. Työtä kuvataan tässä osiossa.
Cargotecin yhteistyö teräsvalmistaja SSAB:n kanssa on esimerkki yhtiön sitoutumisesta materiaalivirtojen uudistamiseen ja ympäristön kannalta parempien materiaalien suosimiseen. Vuonna 2024 Hiab ilmoitti, että sen asiakkailla on nyt mahdollisuus valita MULTILIFT ULTIMA koukkulaitteesta versio, jonka valmistuksessa käytetään vähäpäästöistä terästä. Teräs on
kierrätettyä, ja sen valmistuksessa käytetään fossiilitonta sähköä. Tässä vaihtoehdossa noin 25 prosenttia koukkulaitteen teräsrakenteesta valmistetaan vähäpäästöisestä teräksestä.
Hiab esitteli uuden Exchange Parts -palvelun vuonna 2024. Palvelu tarjoaa asiakkaille alennuksen Hiabin hyväksymistä vaihto-osista, kun asiakas palauttaa käytetyt osat. Alkuvaiheessa ohjelma keskittyy sylintereihin. Palautetut osat kierrätetään, rakennetaan uudelleen tai hävitetään asianmukaisesti Hiabin toimesta. Vaihto-osilla on sama 12 kuukauden takuu kuin Hiab Original varaosilla. Palvelu käynnistettiin aluksi lähes kaikilla Hiabin Euroopan markkinoilla ja otettiin käyttöön Yhdysvalloissa vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Vuoden aikana Hiabin Eksjön-kokoonpanoyksikkö Ruotsissa otti käyttöön briketöintiprosessin jätemetallille, jota syntyy sen pienessä valimossa venttiilien valmistuksen yhteydessä. Käsittelyn aikana raaka-aineen painosta poistuu noin 14 prosenttia jätteeksi. Uudistuksen myötä kaikki tämä jätemetalli kerätään, säilytetään ja käytetään prosessissa uudelleen. Tämä luo tuotetulle jätteelle suljetun kierron.
Vuonna 2024 Cargotec järjesti jokaisella liiketoiminta-alueella työpajoja, joissa pyrittiin tunnistamaan kiertotalouteen liittyviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tulokset osoittavat, että vaikka kiertotalous on suhteellisen uusi käsite, siihen liittyviä hankkeita on jo läpi organisaation. Esimerkiksi huoltotoiminnoissa keskitytään pidentämään laitteiden käyttöikää huolto- ja korjaustoimilla, kun taas tuotekehitys etsii jatkuvasti tapoja käyttää enemmän kierrätettyjä materiaaleja tuotteissa. Työpajoissa tunnistettiin myös mahdollisuuksia uusille kiertotalouteen liittyville liiketoimintamalleille, joita voidaan toteuttaa tulevaisuudessa.
Cargotecilla ei ole riittävästi tietoa kiertotalouteen liittyvistä mahdollisuuksistaan, jotta se voisi asettaa aiheelle tavoitetta. Hiab kuitenkin seuraa kierrätetyn teräksen osuutta laitteidensa valmistuksessa ja pyrkii kasvattamaan sitä osana hiilidioksidipäästöttömyyden suunnitelmiaan (katso Ilmastonmuutokseen liittyvät toimenpiteet). Itsenäinen Hiab päättää itselleen asetettavista kiertotalouteen liittyvistä tavoitteista.
Cargotecin hankkimista raaka-aineista tärkein on teräs. Sitä käytetään kaikkien yhtiön laitteiden, mukaan lukien niiden rakenteiden ja hydrauliikan (venttiilit ja sylinterit), valmistuksessa. Muita merkittäviä resursseja ovat sähkökomponentit. Monet näistä materiaaleista ja esineistä liittyvät kriittisten mineraalien, kuten koboltin, tinan ja kullan, louhimiseen.
Cargotecin liiketoimintamalli perustuu kevyeen taserakenteeseen ja kokoonpanoon keskittyvään toimintaan, joten vedenkulutus yhtiön omissa toiminnoissa on hyvin vähäistä. Vaikka Cargotecin pääraaka-aineen teräksen valmistus vaatii paljon vettä, suurin osa siitä käytetään uudelleen tai palautetaan alkulähteeseen. Vedenkulutuksen ei katsota olevan Cargotecille olennainen teema.
| Resurssien sisäänvirtaukset |
Hiab 2024 |
MacGregor 2024 |
Kalmar H1/2024 |
|---|---|---|---|
| Ostettu teräs yhteensä (tonnia) |
58 413 | 91 104 | 30 947 |
| Kierrätetyt materiaalit (teräs, tonneina) |
4 179 | 5 131 | 1 483 |
| Kierrätettyjen materiaalien (teräksen) osuus ostetun teräksen kokonaismäärästä (%) |
7,0 % | 5,6 % | 4,8 % |
Hiabilla materiaalien kokonaismäärään sisältyy vain terästä, ja se lasketaan käyttämällä divisioonakohtaista myytyjen laitteiden keskipainoa suhteutettuna teräksen keskimääräiseen suhteeseen laitteen painosta. Tieto kierrätetyn teräksen määrästä saadaan joko suoraan raakaainetoimittajien kanssa neuvotelluista määristä tai toimittajilta.
MacGregorilla materiaalien kokonaismäärä sisältää teräksen kokonaispainon tuotteissa, joita teräsrakenteiden ja teräsliittimien toimittajat valmistavat. Tätä varten MacGregor on kerännyt 23 tärkeimmältä toimittajaltaan volyymitiedot, jotka muodostavat noin 95 prosenttia kokonaispainosta. MacGregorilla ei ole tietoja muista materiaaleista kuin teräksestä, koska hydrauliikan, sähköosien ja muiden komponenttien painoa ei yleensä mitata MacGregorin järjestelmissä. Muiden materiaalien kuin teräksen osuus hankittavista resursseista on kuitenkin vähäinen. Kierrätetyn teräksen osuus kaikesta ostetusta teräksestä perustuu MacGregorin sisäiseen valvontalomakkeeseen, jota päivitetään tärkeimpien toimittajien antamien tietojen mukaisesti.
Kalmarin vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon tieto materiaalien kokonaismäärästä perustuu myytyjen tuotteiden painoihin, sillä ne edustavat parhaiten raportointikaudella käytettyjen materiaalien määrää. Jos paino ei ole tiedossa, arvio tehdään samankaltaisista tuotteista saatujen tietojen perusteella. Teräsrakenteiden määrä lasketaan käyttämällä teräsrakenteiden keskimääräistä osuutta Kalmarin tuotteissa divisioonittain. Kierrätettyä terästä käytetään tietyissä terminaalitraktoreiden teräsrakenteissa Yhdysvalloissa, ja kokonaisosuus lasketaan tämän oletuksen perusteella.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Cargotecin tuotteet on suunniteltu tukemaan kiertotalouden periaatteita, joita ovat esimerkiksi kestävyys käytössä ja korjattavuus. Yhtiön laitteet on suunniteltu pidettäviksi käytössä vuosia, jopa vuosikymmeniä, mikä edellyttää kestäviä (vahvoja) materiaaleja sekä säännöllisiä korjauksia ja päivityksiä. Tyypillinen Cargotec-laite on valmistettu noin 70-prosenttisesti teräksestä, joka on erittäin kestävä materiaali. Terästä voidaan myös kierrättää lähes loputtomasti, ja saatavilla olevan teräksen maailmanlaajuinen kierrätysaste onkin noin 90 prosenttia.
Cargotec tarjoaa myös huolto- ja muita palveluja, jotka auttavat pitämään laitteet toiminnassa pidempään, parantamaan energiatehokkuutta ja optimoimaan suorituskykyä. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi tarkastukset, korjaukset, päivitykset, takaisinotto-ohjelmat, automaatio ja digitalisaatio.
Yhtiön tarjoomaan kuuluu myös laitteiden vuokraus ja käytettyjen laitteiden myynti. Tämän tyyppiset liiketoimintamallit edistävät jakamistaloutta, jossa asiakkaiden ei tarvitse itse omistaa kaikkia laitteitaan.
Cargotecilla ei tällä hetkellä ole riittävästi tietoa toimialansa tuotteiden keskimääräisestä kestävyydestä eikä vakiintuneita järjestelmiä tuotteiden korjattavuuden arvioinnille. Yhtiöllä ei myöskään ole kaikkea tietoa tuotteidensa kierrätettävän sisällön kokonaismäärästä. Cargotec arvioi kuitenkin tuote-erittelyjen perusteella, että teräksen osuus laitteissa on noin 70 prosenttia. Teräs on erittäin kierrätettävä ja laajalti kierrätetty materiaali.
Tällä sivulla esitetyt jätetiedot perustuvat alihankintayrityksiltä saatuihin tietoihin. Toimittajien laskutusviiveen takia Cargotec on käyttänyt arvioita vuoden 2024 viimeisen neljänneksen jäteindikaattoreiden kohdalla. Arviot perustuvat vuoden 2023 viimeisen neljänneksen vastaaviin tietoihin, koska raportointivuoden aikana yhtiön jatkuvissa toiminnoissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia raportoinnin laajuudessa tai tuotantolinjoissa.
Cargotecilla ei ole täyttä selvyyttä siitä, millaisia tyypilliset jätevirrat ovat yhtiön toimialalla. On kuitenkin todennäköistä, että virtoihin kuuluu vaarallisia aineita (kuten maaleja, voiteluaineita ja kemikaaleja), metallijätettä ja muoveja. Cargotecin omat jätteet koostuvat vaarallisista nesteistä ja kiinteistä aineista, alumiinista, biojätteestä (komposti), pahvista, rakennusjätteestä, elektroniikkajätteestä (SER), lasista, paperista, muoveista, kumista, puusta, metallijätteestä, sekajätteestä ja määrittämättömästä vaarattomasta jätteestä. Monissa Hiabin yksiköissä pyritään lisäämään jätteiden kierrätyksen osuutta, vähentämään jätteiden kokonaismäärää sekä etsimään kiertotaloutta tukevia vaihtoehtoja.
| Jätteet, tonnia | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
|
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | |
| Vaarallinen jäte | 480 | 550 | 630 |
| Loppukäsittelystä muualle ohjattu: | 100 | 120 | 140 |
| Valmisteltu uudelleenkäyttöön | — | — | — |
| Kierrätetty | 100 | 120 | 140 |
| Muut hyödyntämistoimet | — | — | — |
| Loppukäsittelyyn ohjattu: | 370 | 420 | 480 |
| Toimitettu kaatopaikalle | 200 | 260 | 200 |
| Poltettu | 150 | 160 | 260 |
| Muu loppukäsittely | 20 | 0 | 20 |
| Vaaraton jäte | 4 880 | 5 220 | 7 630 |
| Loppukäsittelystä muualle ohjattu: | 3 590 | 3 810 | 6 180 |
| Valmisteltu uudelleenkäyttöön | — | — | — |
| Kierrätetty | 3 590 | 3 810 | 6 180 |
| Muut talteenottotoimet | — | — | — |
| Loppukäsittelyyn ohjattu: | 1 300 | 1 400 | 1 460 |
| Toimitettu kaatopaikalle | 760 | 840 | 840 |
| Poltettu | 480 | 530 | 550 |
| Muu loppukäsittely | 60 | 30 | 70 |
| Yhteensä | |||
| Tuotetun jätteen määrä | 5 360 | 5 770 | 8 260 |
| Kierrättämättömän jätteen määrä | 1 660 | 1 850 | 1 950 |
| Kierrättämättömän jätteen osuus kokonaisjätteestä (%) | 31,0 % | 32,1 % | 23,6 % |
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
EU:n taksonomia-asetuksen luokitusjärjestelmän avulla määritetään taloudelliset toiminnot, jotka edistävät merkittävästi vastuullisuutta ympäristön kannalta. Asetus koskee Cargotecia ja edellyttää taksonomiakelpoisen ja taksonomian mukaisen liikevaihdon, pääomamenojen ja toimintamenojen osuuden ilmoittamista. EU:n taksonomian kuudesta ympäristötavoitteesta Cargotec katsoo ratkaisujensa olevan taksonomiakelpoisia ilmastonmuutoksen hillinnän ja kiertotalouteen siirtymisen tavoitteiden osalta.
EU-taksonomiassa viitataan niin kutsuttuihin NACE-koodeihin, jotka auttavat määrittämään yrityksen taloudellisen toiminnan taksonomiakelpoisuuden. Laitteista, palveluista ja ohjelmistoista koostuvaa Cargotecin taloudellista toimintaa koskevat NACE-koodit ovat C28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus, C33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus, J62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta.
Cargotecin laitteet kuuluvat kohtaan 3.6 Muiden vähähiilisten teknologioiden valmistus, ja ne raportoidaan osittain taksonomiakelpoisina, koska ne vaikuttavat tavoitteeseen hillitä ilmastonmuutosta. Cargotecin palvelut ilmoitetaan taksonomiakelpoisina seuraavien toimintojen alla: 4.1 IT/OTdatavetoisten palvelujen tarjoaminen, 5.1 Korjaus, kunnostus ja uudelleenvalmistus, 5.2 Varaosien myynti, 5.4 Käytetyn tavaran kauppa, 5.5 Tuote palveluna ja muut kiertotaloutta tukevat käyttö- ja tulosperusteiset palvelumallit. Suurin osa Cargotecin palveluista edistää tavoitetta siirtyä kiertotalouteen. Taksonomiakelpoiset palvelut esimerkiksi pidentävät Cargotecin tuotteiden elinkaarta ja edistävät resurssitehokkuutta koko arvoketjussa.
Jotta taloudellista toimintaa voidaan pitää taksonomian mukaisena, sen on täytettävä sekä merkittävän edistämisen että merkittävien haittavaikutusten välttämisen (DNSH-periaate) kriteerit asetuksen mukaisesti, ja sen on oltava vähimmäistason suojatoimien mukainen. Merkittävää edistämistä ja DNSHperiaatetta arvioidaan tuotetasolla, kun taas vähimmäistason suojatoimia arvioidaan Cargotecin konsernitasolla. Kaikki taksonomiakriteerit (merkittävä edistäminen, DNSH ja vähimmäistason sosiaaliset suojatoimet) täyttäviä Cargotecin toimintoja pidetään vastuullisina eli taksonomian mukaisina.
Osoittaakseen merkittävän edistämisen ilmastonmuutoksen hillitsemiseen kohdassa 3.6 Cargotec tekee laitteille elinkaariarviointeja, joilla se voi todentaa elinkaaren aikana toteutuvat kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset. Elinkaariarvioinneissa verrataan yrityksen vähäpäästöisiä laitteita parhaiten suoriutuvaan vaihtoehtoon, joka on tyypillisesti dieselkäyttöinen versio samasta laitteesta ja jolla on sama toiminnallisuus ja kapasiteetti. Jotta tulokset voidaan yleistää, elinkaariarviointeja tehdään laitteille, joiden katsotaan edustavan koko tuoteryhmää. Vertailuissa
noudatetaan ISO 14067 -standardia, ja ne tarkastaa itsenäinen kolmas osapuoli. Koska tekniset arviointikriteerit jättävät tulkinnanvaraa, Cargotec käyttää perustana 1,5 celsiusasteen ilmastotavoitetta asettaessaan tavoitetason ja määrittäessään, mitkä tuotteet täyttävät arviointikriteerit ja millä tuotteilla on riittävästi päästövähennyksiä, jotta ne voidaan raportoida taksonomian mukaisiksi.
DNSH-kriteerien täyttämiseksi Cargotec on analysoinut ilmastoratkaisuihin liittyvän oman toimintansa mahdollisia vaikutuksia viiteen muuhun ympäristötavoitteeseen. Cargotec on tullut analyysin perusteella siihen tulokseen, että sen toiminta ei aiheuta merkittävää haittaa vesi- ja merivaroille, koska Cargotecin kokoonpanoyksiköissä ei käytetä prosessivettä. Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien osalta ISO 14001 -sertifioidut ympäristöjohtamisen järjestelmät kattavat suurimman osan Cargotecin kokoonpanoyksiköistä. Cargotec on myös verrannut yksiköitään alueisiin, jotka ovat erityisen herkkiä biologisen monimuotoisuuden osalta. Kartoituksen johtopäätösten perusteella toteutetaan tarvittavia hillitsemistoimia. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen osalta Cargotec on analysoinut omiin toimintoihinsa ja toimitusketjuunsa liittyviä riskejä osana skenaarioanalyysiä (yhdenmukainen Task Force on Climate-related Financial Disclosures -työryhmän, TCFD:n, periaatteiden kanssa). Omien toimintojen osalta näitä riskejä pidettiin vähäisinä kevyeen taserakenteeseen perustuvan kokoonpanon vuoksi. Tämän vuoksi Cargotec on erityisen riippuvainen globaalista toimittajaverkostostaan, ja toimitushäiriöiden riski kasvaa, koska fyysiset ilmastoriskit lisääntyvät maailmanlaajuisesti. Tästä syystä riski koetaan korkeaksi lyhyellä aikavälillä ja erittäin korkeaksi pitkällä aikavälillä. Pilaantumiseen ja kemikaalien käyttöön liittyvän sääntelyn noudattaminen varmistetaan Cargotecin vastuullisen hankinnan ohjelman avulla. Cargotec on tunnistanut tuotteissaan tiettyjä vaarallisia aineita, mutta yhtiön tiedon mukaan markkinoilla ei ole tällä hetkellä saatavilla muita sopivia vaihtoehtoisia aineita tai teknologioita niiden korvaamiseksi. Lisäksi Cargotec edistää kiertotaloutta toiminnoissaan muun muassa hyödyntämällä uusioraaka-aineita, käyttämällä komponentteja uudelleen sekä kierrättämällä materiaaleja ja jätteitä.
Vaikka Cargotecin ympäristövaikutukset ovat ilmastoa ja kiertotaloutta lukuun ottamatta hyvin vähäiset, yhtiöllä on käytössään laajoja hallintaprosesseja liittyen erilaisiin ympäristökysymyksiin, kuten jätehuoltoon ja saasteisiin. Nämä prosessit toteutetaan pääasiassa ISO 14001 -sertifioitujen ympäristöjohtamisjärjestelmien kautta. Johtamisjärjestelmät edellyttävät, että Cargotec arvioi ja käsittelee toimintojensa, tuotteidensa ja palveluidensa mahdollisia ja todellisia ympäristövaikutuksia. Mikäli haitallisia vaikutuksia havaitaan, Cargotec toteuttaa ja ylläpitää asianmukaisia valvonta- ja parannussuunnitelmia, mikä sisältää myös tavoitteiden asettamisen. Tämä auttaa Cargotecia varmistamaan, ettei sen toiminnasta ei aiheudu merkittävää haittaa ympäristölle.
Ihmisoikeuksia, lahjontaa, korruptiota, verotusta ja reilua kilpailua koskevien EU:n taksonomian vähimmäistason suojatoimien osalta Cargotec on tehnyt sisäisen analyysin ohjesäännöistään ja prosesseistaan ja uskoo noudattavansa kunkin suojatoimen periaatteita. Cargotec on laatinut ohjesääntöjä ja pannut täytäntöön menettelyjä, joilla varmistetaan yhdenmukaisuus seuraavien kansainvälisten ohjeistusten kanssa: OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille, YK:n Global
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Compact -aloite, YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet, kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistus työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sekä kansainvälinen ihmisoikeusasiakirja. Ohjesäännöt, kuten Cargotecin eettiset toimintaohjeet ja vastuullisuusohjesääntö, luovat perustan vastuulliselle liiketoiminnalle. Tähän liittyvät prosessit ja indikaattorit, kuten sukupuolten välinen palkkaero ja hallituksen sukupuolten monimuotoisuus, tukevat ohjesääntöjen toteuttamista. Yksityiskohtaiset kuvaukset näistä ohjesäännöistä, prosesseista ja indikaattoreista on esitetty tässä kestävyysraportissa.
Taksonomiakelpoiseksi katsotaan toiminta, jonka on mahdollista täyttää tietyt merkittävän edistämisen kriteerit, mutta jolle ei tällä hetkellä ole tehtynä elinkaariarviointia tai joka ei toistaiseksi täytä DNSHkriteereitä.
Kun EU:n taksonomia-asetus julkistettiin vuonna 2021, sääntelyn tulkinnat vaihtelivat yhtiöiden välillä. Cargotec päivitti tulkintaansa taksonomiakelpoisesta toiminnasta vuonna 2024 ollakseen linjassa markkinakäytäntöjen kanssa. Muutos johti siihen, että ei-taksonomian mukaiset laitteet luokitellaan uudelleen siten, että ne siirtyvät kelpoisen kategoriasta ei-kelpoiseen. Jatkossa laitteet raportoidaan taksonomiakelpoisina vain, kun kyseisen laitteen voidaan odottaa merkittävästi edistävän ilmastonmuutoksen tavoitetta, mutta sen elinkaariarviointi ei ole vielä valmis ja/tai se ei vielä täysin täytä DNSH-kriteereitä. Vertailutiedot oikaistaan vastaavasti.
Cargotec julkistaa EU:n taksonomiakriteerien mukaisen, ympäristön kannalta vastuullisen taloudellisen toiminnan osuuden käyttämällä liikevaihdon, pääomamenojen ja toimintamenojen mittareita.
Liikevaihdon mittari edustaa sitä nettoliikevaihdon osuutta, joka on saatu taksonomian mukaisista tuotteista tai palveluista. Liikevaihto koostuu IFRS:n mukaisista tuotteiden ja palveluiden myynnistä saaduista tuotoista oikaistuna välillisillä veroilla, alennuksilla ja valuuttamääräisen myynnin kurssieroilla. Vuonna 2024 taksonomian mukaisiin toimintoihin liittyvän liikevaihdon osuus kokonaisliikevaihdosta kasvoi, kun kiertotaloustavoitteen mukaisia myyntejä raportoitiin ensimmäistä kertaa. Myös ympäristöä koskevan delegoidun asetuksen julkaisu ja kiertotalouteen siirtymisen yhdenmukaisuuskriteerit lisäsivät taksonomian mukaisen liikevaihdon osuutta, sillä suurin osa Cargotecin palvelutoiminnoista täyttää kriteerit. Vuonna 2024 Cargotec myös päivitti tulkintansa taksonomiakelpoisuudesta, jotta se vastaisi paremmin yleistä markkinatulkintaa. Tämä muutos johti merkittävään taksonomiakelpoisen liikevaihdon laskuun.
Pääomamenojen mittari edustaa sitä osuutta pääomamenoista, joka liittyy taksonomian mukaisiin toimintoihin. Taksonomian piiriin kuuluvat pääomamenot koostuvat aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden lisäyksistä, mukaan lukien vuokrasopimuksiin liittyvät käyttöoikeusomaisuuserät, jotka otetaan huomioon ennen poistoja ja arvonalentumisia sekä mahdollisia arvonmuutoksia, mukaan lukien uudelleenarvostuksista ja arvonalentumisista johtuvat muutokset, kyseiseltä tilikaudelta ja ilman käyvän arvon muutoksia. Lisäksi taksonomian piiriin kuuluviin pääomamenoihin sisältyvät vastaavat liiketoimintojen yhdistymisestä johtuvat lisäykset. Vuonna 2023 pääomamenot kasvoivat vertailukaudesta pääasiassa laitehankintojen takia, joita hankittiin omaan ja asiakasrahoituskäyttöön.
Toimintamenojen mittari edustaa sitä osuutta toimintamenoista, joka liittyy taksonomian mukaisiin toimintoihin. Taksonomian piiriin kuuluvat toimintamenot koostuvat suorista pääomittamattomista menoista, jotka liittyvät tutkimukseen ja kehitykseen, kunnostustoimiin, lyhytaikaisiin vuokrasopimuksiin, huoltoon ja muihin suoriin menoihin, jotka liittyvät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden päivittäiseen huoltoon, joka on tarpeen taksonomian mukaisten tuotteiden ja palveluiden jatkuvan ja tehokkaan tuotannon varmistamiseksi.
Pääoma- ja toimintamenoja pidetään taksonomiakelpoisina siltä osin kuin ne koskevat hyödykkeitä ja prosesseja, jotka liittyvät taksonomiakelpoisiin toimintoihin, kuten valmistukseen, palvelujen tarjoamiseen tai tutkimukseen ja kehitykseen. Taksonomian mukaiseen taloudelliseen toimintaan liittyvien pääoma- ja toimintamenojen taksonomian mukainen osuus arvioidaan käyttämällä allokointiperusteena taksonomian mukaisen liikevaihdon suhdetta taksonomiakelpoiseen liikevaihtoon. Tämä johtuu siitä, että näitä menoja ei yleensä voida kohdentaa selvästi yhteen toimintaan. Mitään menoja ei ole raportoitu taksonomian mukaisina pääomamenojen suunnitelman perusteella.
Ilmoitettujen määrien kaksinkertainen laskeminen on vältetty seuraavilla varotoimilla:
Vuonna 2024 Cargotecin jatkuviin toimintoihin liittyvä liikevaihto oli 1 647 miljoonaa euroa (Konsernitilinpäätöksen liitetieto 2.2 Myyntituotot), josta 1,61 miljoonaa euroa oli taksonomiakelpoista (0,1 prosenttia kokonaisliikevaihdosta) ja 474 miljoonaa euroa taksonomian mukaista (28,8 prosenttia kokonaisliikevaihdosta). Taksonomiakelpoisen ja eitaksonomiakelpoisen toiminnan sekä taksonomian mukaisen ja ei-taksonomian mukaisen toiminnan osuus kokonaisliikevaihdosta, pääomamenoista ja toimintamenoista esitellään jäljempänä taulukoissa 3.1, 3.2 ja 3.3.

2 K - Kyllä, toiminta täyttää DNSH-kriteerit; E - Ei, toiminta ei täyty DNSH-kriteerejä.
3 Vertailukauden taksonomian mukainen liikevaihto on korjattu sisältämään vain Cargotec jatkuvat toiminnot (Hiab) esitetyissä luvuissa.

Osakkeet ja osakkeen omistajat
toiminta ei ole taksonomiakelpoista.
2 K - Kyllä, toiminta täyttää DNSH-kriteerit; E - Ei, toiminta ei täyty DNSH-kriteerejä.
3 Vertailukauden taksonomian mukainen liikevaihto on korjattu sisältämään vain Cargotec jatkuvat toiminnot (Hiab) esitetyissä luvuissa.

Osakkeet ja osakkeen omistajat
1 K - Kyllä, toiminta on taksonomiakelpoista ja taksonomian mukaista ko. ympäristötavoitteeseen liittyen; E - Ei, toiminta on taksonomiakelpoista mutta ei taksonomian mukaista; KEL - Kelpoista, toiminta on taksonomiakelpoista; E/KEL - Ei kelpoista, toiminta ei ole taksonomiakelpoista.
2 K - Kyllä, toiminta täyttää DNSH-kriteerit; E - Ei, toiminta ei täyty DNSH-kriteerejä.
3 Vertailukauden taksonomian mukainen liikevaihto on korjattu sisältämään vain Cargotec jatkuvat toiminnot (Hiab) esitetyissä luvuissa.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
| Rivi | Ydinenergiaan liittyvät toiminnot | |
|---|---|---|
| 1. | Yritys harjoittaa, rahoittaa tai on osallisena tutkimuksessa, kehityksessä, demonstraatiossa ja käyttöönotossa innovatiivisille sähköntuotantolaitoksille, jotka tuottavat energiaa ydinprosesseista ja minimoivat polttoainekierron jätteet. |
EI |
| 2. | Yritys harjoittaa, rahoittaa tai on osallisena uusien ydinlaitosten rakentamisessa ja turvallisessa käytössä sähköntuotantoa tai prosessilämmön tuotantoa varten, mukaan lukien kaukolämpö sekä teolliset prosessit, kuten vedyn tuotanto. Lisäksi yritys edistää näiden laitosten turvallisuuspäivityksiä hyödyntäen parhaita saatavilla olevia teknologioita. |
EI |
| 3. | Yritys harjoittaa, rahoittaa tai on osallisena olemassa olevien ydinlaitosten turvallisessa käytössä, jotka tuottavat sähköä tai prosessilämpöä, mukaan lukien kaukolämpö sekä teolliset prosessit, kuten vedyn tuotanto ydinenergiasta. Lisäksi yritys tukee näiden laitosten turvallisuuspäivityksiä. |
EI |
| Rivi | Fossiiliseen kaasuun liittyvät toiminnot | |
| 4. | Yritys harjoittaa, rahoittaa tai on osallisena sellaisten sähköntuotantolaitosten rakentamisessa tai toiminnassa, jotka tuottavat sähköä fossiilisia kaasumaisia polttoaineita käyttäen. |
EI |
| 5. | Yritys harjoittaa, rahoittaa tai on osallisena fossiilisia kaasumaisia polttoaineita käyttävien yhdistetyn sähkön, lämmön ja jäähdytyksen tuotantolaitosten rakentamisessa, kunnostamisessa ja toiminnassa. |
EI |
| 6. | Yritys harjoittaa, rahoittaa tai on osallisena fossiilisia kaasumaisia polttoaineita käyttävien lämmöntuotantolaitosten rakentamisessa, kunnostamisessa ja toiminnassa, jotka tuottavat lämpöä tai jäähdytystä. |
EI |
Cargotecin ekoratkaisujen tuoteryhmän on määritelty sisältävän tuotteita ja palveluita, jotka ovat EU:n taksonomian mukaisia tai joiden odotetaan olevan sen mukaisia lähitulevaisuudessa. Ekoratkaisujen tuoteryhmä on Cargotecin oma mittari, josta on raportoitu ulkoisesti vuodesta 2017. Vuonna 2022 Cargotec päivitti ekoratkaisujen tuoteryhmän kriteerit siten, että niiden rakenne vastaa EU:n taksonomiamallia, minkä seurauksena ekoratkaisujen tuoteryhmä muodostuu kahdesta kategoriasta: ilmastoratkaisuista ja kiertotalousratkaisuista.
Cargotecin ekoratkaisujen tuoteryhmän raportoinnin ja taksonomian mukaisen raportoinnin välillä voi olla joitakin eroja. Tuoteryhmän ilmastoratkaisujen osalta laitteille on tehtävä kolmannen osapuolen suorittama ja vahvistama elinkaariarviointi, jota täydentää DNSH-arviointi, jotta niitä voidaan pitää taksonomian mukaisia. Tämä koskee myös Cargotecin ekoratkaisujen tuoteryhmän kriteerejä. On kuitenkin mahdollista, että kun ekoratkaisujen tuoteryhmään lisätään uusia laitteita, niiden elinkaariarvioinnit tai DNSH-arvioinnit eivät ole vielä valmiita, mutta ne saatetaan päätökseen lähitulevaisuudessa. Arviointien valmistuttua näiden laitteiden odotetaan olevan taksonomian mukaisia.
Vuoden aikana Hiab lisäsi kaksi uutta ratkaisua ekoratkaisujen tuoteryhmäänsä:
Cargotecilla ekoratkaisujen tuoteryhmän kriteerit ovat olleet linjassa EU:n taksonomia-asetuksen kanssa, mutta yhteys on ollut vahvempi tietyillä liiketoiminta-alueilla kuin toisilla. Tämä johtuu liiketoiminta-alueiden erilaisista ratkaisuvalikoimista. Jatkossa itsenäinen Hiab arvioi uudelleen yhteyttä sen oman ekoratkaisujen tuoteryhmän ja EU:n taksonomia-asetuksen välillä.
| Vuoden 2025 näkymät | ||
|---|---|---|
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Cargotecin eettisten toimintaohjeiden sosiaalisen vastuun osioon sisältyvät muun muassa ihmiskauppa, lapsi- ja pakkotyö, terveys ja turvallisuus, monimuotoisuus sekä syrjinnän torjunta. Eettisissä toimintaohjeissa todetaan, että Cargotec ei hyväksy sukupuoleen, sukupuoliidentiteettiin, sukupuoliseen suuntautumiseen, rotuun ja etniseen alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen, ikään, fyysiseen kykyyn tai mihinkään vastaavaan ominaisuuteen perustuvaa syrjintää.
Cargotecin vastuullisuusohjesääntö kattaa yhtiön sosiaalisen vastuun olennaiset teemat, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, terveyteen ja turvallisuuteen sekä monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen. Ohjesäännön ihmisoikeuksia käsittelevässä osiossa kuvataan Cargotecin ylätason lähestymistapa ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoitteeseen (due diligence), mikä pitää sisällään ihmisille aiheutuvien haittavaikutusten korjaamisen ja yhteydenpidon asianomaisten sidosryhmien, mukaan lukien yhtiön oman työvoiman, kanssa. Vastuullisuusohjesääntö vahvistaa Cargotecin sitoumuksen kunnioittaa YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita, OECD:n toimintaohjeita monikansallisille yrityksille, YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita, kansainvälistä ihmisoikeusasiakirjaa sekä kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista. Ohjesäännön laadintaan ja päivitykseen osallistuu Cargotecin sisäisiä asiantuntijoita eri toiminnoista, kuten henkilöstöhallinnosta ja turvallisuustoiminnosta. Lisäksi ohjesäännön ihmisoikeuksiin liittyvät kohdat on tarkastanut BSR, joka on maailmanlaajuinen kestävään liiketoimintaan keskittynyt asiantuntijaverkosto.
Cargotecin eettisiä toimintaohjeita täydentävässä henkilöstöohjesäännössä määritellään yhtiössä noudatettavat työsuhteisin liittyvät periaatteet ja toimintakäytännöt. Ohjesäännössä kuvataan henkilöstöhallinnon tehtävä, tavoitteet ja kehitysprosessit. Se koskee kaikkia Cargotecin työntekijöitä, toimipaikkoja ja olosuhteita maailmanlaajuisesti, ja sen täytäntöönpanossa sovelletaan paikallista lainsäädäntöä. Ohjesäännön hyväksyy Cargotecin johtoryhmä, ja siinä käsitellään muun muassa häirinnän ja syrjinnän torjumista sekä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallistamista. Muissa sisäisissä ohjesäännöissä ja ohjeissa käsitellään monia muita henkilöstöhallintoon liittyviä aiheita, kuten rekrytointia ja sisäisiä siirtoja, oppimista, kehittymistä ja suoriutumista, kokonaispalkkaa ja tehtävänimikkeitä sekä globaalia liikkuvuutta. Cargotecin henkilöstöjohtaja on ylin johtaja, joka on vastuussa kaikkien henkilöstöhallintoon
liittyvien ohjesääntöjen toimeenpanosta. Työntekijät, heidän edustajansa tai muut aiheeseen liittyvät sidosryhmät eivät ole osallistuneet ohjesääntöjen päivittämiseen, mutta valituista aiheista on keskusteltu Cargotecin henkilöstökokouksessa. Yhtiöllä ei ole erityistä ohjesääntöä, joka liittyisi haavoittumiselle alttiisiin ryhmiin kuuluvien työntekijöiden osallistamiseen tai positiiviseen toimintaan, koska tällaisia ryhmiä ei ole toistaiseksi tunnistettu. Henkilöstöohjesääntö ja muut sisäiset henkilöstöhallintoon liittyvät käytännöt ovat kaikkien työntekijöiden saatavilla Cargotecin intranetissä.
Ohjesääntöjen toteutumista valvotaan seuraamalla Cargotecin edistymistä henkilöstöä koskevien tavoitteiden saavuttamisessa. Tätä työtä, jota tehdään erilaisten prosessien ja toimenpiteiden avulla, kuvataan läpi koko Oma työvoima -osion.
Suorituksen johtamisen (Performance and Development Plan, PDP) prosessi on Cargotecin tärkein menettely sen varmistamiseksi, että syrjintää ehkäistään ja vähennetään ja että monimuotoisuutta ja osallistamista edistetään yleisesti. Prosessi rakentuu vuosittaisten virstanpylväiden, kuten tavoite- ja kehityskeskustelujen, ympärille. Prosessissa esihenkilöitä koulutetaan ja ohjataan johtamaan keskusteluja tiiminsä jäsenten kanssa ja kohtelemaan heitä oikeudenmukaisesti esimerkiksi työsuoritusta arvioitaessa. Lisäksi rekrytointiprosesseissa pyritään ehkäisemään syrjintää ja parantamaan monimuotoisuutta erilaisilla keinoilla, kuten rajoittamalla hakijoiden ansioluetteloiden käyttöä mahdollisimman harvoille työntekijöille. Prosessi on yhdenmukaistettu Cargotecin työntekijöiden yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi.
Jos syrjintää havaitaan, Cargotec soveltaa yleistä tutkintaprosessiaan ja toimii sen tulosten perusteella. Lisätietoja prosessista on Liiketoiminnan harjoittaminen -osiossa kohdassa Mahdollisten väärinkäytösten havaitseminen ja käsittely.
Tukeakseen Cargotecin terveyteen ja turvallisuuteen liittyvien sitoumusten toteutumista Hiab on laatinut työntekijöilleen useita aiheeseen liittyviä ohjeita. Hiabin terveys- ja turvallisuusohjeissa kuvataan Hiabin työntekijöille asetetut vaatimukset, joilla edistetään myönteistä

turvallisuuskulttuuria. Ohjeet julkaistiin vuonna 2024 kaikilla Hiabin virallisilla kielillä ja sisällytettiin jokaisen työntekijän pakolliseen perehdytyskoulutukseen.
Hiab Take 5 -menetelmä auttaa työntekijöitä tunnistamaan ja vähentämään turvallisuusriskejä päivittäisissä tehtävissä. Kyseinen prosessi on ensimmäisenä aiheena kaikissa sisäisissä esityksissä, ja se julkaistiin kaikilla Hiabin virallisilla kielillä vuonna 2024.
Hiabilla on myös ohjekirja, jossa kuvataan Hiabin toimipaikkojen terveyttä, turvallisuutta ja ympäristöä koskevat vähimmäisvaatimukset. Lisäksi Hiabilla on erityisesti sen huoltoliiketoimintaa varten laadittu Services Safe System of Work (SSOW), jossa kuvataan divisioonan vähimmäisturvallisuusvaatimukset ja -menettelyt.
Vuonna 2024 Hiab otti käyttöön myös Team Safety -itsearvioinnin. Kyseessä on uusi konsepti, jossa esihenkilöiden on arvioitava suhtautumistaan työturvallisuuteen. Tavoitteena on tunnistaa toimipaikan turvallisuuteen liittyvien työskentelytapojen heikot kohdat, jotta tarvittavat toimenpiteet voidaan asettaa etusijalle seuraavana vuonna.
Cargotec edistää yhtiön sisäistä vuoropuhelua. Johdon ja henkilöstön välinen yhteistyö perustuu paikalliseen lainsäädäntöön ja on järjestetty Cargotecin konserni- ja maatasolla. Kaikilla työntekijöillä on oikeus liittyä valitsemaansa ammattiliittoon ja neuvotella kollektiivisesti. Cargotec varmistaa, ettei työntekijöiden edustajia syrjitä ja että heillä on pääsy työntekijöiden puheille. Johdon ja henkilöstön välinen yhteydenpito tapahtuu aiheesta riippuen joko suoraan työntekijöiden tai heidän edustajiensa kautta. Yhtiö ei ole tunnistanut työntekijöidensä joukossa olevan haavoittumiselle alttiita ryhmiä, joille tulisi suunnitella ja ottaa käyttöön erityistä yhteydenpitoa. Itsenäinen Hiab suorittaa tämän työn harkintansa mukaan.
Suora yhteydenpito tapahtuu vuosittaisten ja kuukausittaisten henkilöstökyselyiden sekä yhtiön PDP-prosessin kautta.
Kyselyt antavat arvokasta tietoa työntekijöiden työhön liittyvistä ajatuksista koskien esimerkiksi työn ja vapaa-ajan tasapainoa, hyvinvointia sekä johtamista ja tiimien ilmapiiriä. Kyselyiden tulokset auttavat myös arvioimaan, kuinka tehokasta Cargotecin yhteydenpito työntekijöiden kanssa on. Esihenkilöt käyvät tuloksia läpi tiimitapaamisissa saadakseen palautetta ja laatiakseen toimintasuunnitelmia, jotka keskittyvät kehityskohteisiin. Vuosittainen Compass-henkilöstökysely tavoittaa kaikki työntekijät sähköpostitse sekä erityisten kioskien ja toimipaikkakohtaisen tuen avulla, kun taas kuukausittaiseen kyselyyn voivat vastata ne, joilla on oma työsähköpostiosoite. Lisäksi Cargotec käyttää henkilöstöanalytiikkaa, koontinäkymiä ja mittareita, jotta se pystyy paremmin tukemaan henkilöstöhallinnon prosesseja ja saavuttamaan halutut tulokset ja tavoitteet. Cargotecin PDP-prosessi on johtamistyökalu, jota käytetään työssä suoriutumisen ja henkilökohtaisen kehityksen parantamiseen. Prosessiin sisältyy työntekijöiden ja heidän esihenkilöidensä välisiä pakollisia keskusteluja tavoitteista ja henkilökohtaisesta kehityksestä kolme kertaa vuodessa. Lisäksi yhtiö kannustaa vahvasti säännölliseen palautteen antamiseen osana päivittäistä johtamista. PDP-prosessia tukee Cargotecin henkilöstötietojärjestelmä, jonne tallennetaan tavoitteet ja kehityssuunnitelmat ja jolla seurataan niiden edistymistä ja vahvistetaan lopputulokset. Cargotecin tavoitteena on, että jokaisella työntekijällä on oma henkilökohtainen kehittymissuunnitelma. Lisäksi yhtiöllä on oppimisalusta, jonka avulla työntekijät voivat hankkia lisää tietoa eri aiheista.
Liiketoiminta-alueiden suunnitellun eriyttämisen takia Cargotec jatkoi vuonna 2024 toimenpiteitä, joilla se varmisti, että esihenkilöt ja työntekijät pysyvät ajan tasalla eriyttämiseen liittyvästä suunnittelusta, edistymisestä ja muutosjohtamisesta. Ajantasaista tietoa jaettiin ja siitä keskusteltiin muun muassa esihenkilökoulutuksissa, tiimipalavereissa, projektikokouksissa, henkilöstön webcasteissa ja sisäisissä artikkeleissa.
Cargotec pitää yhteyttä työntekijöiden edustajien kanssa esimerkiksi kansallisten ja paikallisten ammattiliittojen, henkilöstön edustajien ja yritysneuvostojen (works councils) kautta paikallisen lainsäädännön mukaisesti. Paikalliset henkilöstön edustajat ja yritysneuvostot pidetään ajan tasalla kaikista hankkeista ja muutoksista, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi Cargotecin työntekijöihin tai heidän työoloihinsa, ja heidät otetaan mukaan neuvotteluihin paikallisen lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Lisäksi johto ja paikallisesti valitut Cargotecin henkilöstökokouksen (vastaa Cargotecin Eurooppalaista yritysneuvostoa) edustajat pitävät säännöllisesti etäkokouksia ja tapaavat vuosittain kasvotusten Cargotecin henkilöstökokouksessa Euroopassa. Tavoitteena on edistää avointa vuoropuhelua ja tiedonvaihtoa Cargotecin johdon ja työntekijöiden välillä Euroopassa.
Vuonna 2024 Cargotec jatkoi neuvotteluja työntekijöiden edustajien kanssa useissa toimintamaissa liiketoiminta-alueiden suunnitellusta eriyttämisestä seuraavien organisaatiomuutosten vuoksi. Neuvotteluissa käsiteltiin henkilöstön siirtämistä Cargotecin konsernitoiminnoista liiketoiminta-alueille vaihtelevin aikatauluin. Neuvottelujen jälkeen esihenkilöt kävivät kahdenkeskisiä keskusteluja työntekijöiden kanssa näiden suunnitelluista tulevista tehtävistä.
Cargotec arvioi työntekijävuorovaikutuksensa tehokkuutta esimerkiksi henkilöstö- ja johtamiskyselyillä. Lisäksi Cargotecin johtamisen kehittämisohjelmiin osallistuneet yhtiön johtajat voivat pyytää palautetta suorilta alaisiltaan johtamistyylejä ja tiimien ilmapiirejä koskevilla kyselyillä, jotta he voivat parantaa johtamisvalmiuksiaan ja tiiminsä ilmapiiriä. Kaikkia ylempiä johtajia, jotka ovat aiemmin osallistuneet näihin ohjelmiin, pyydettiin osallistumaan kyselyihin vuonna 2024.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat

Esihenkilöiden ja työntekijöiden välinen vuoropuhelu kehitys- ja muissa keskusteluissa on myös tärkeä kanava saada palautetta vuorovaikutuksesta työntekijöiden kanssa.
Cargotecilla työntekijöiden terveydenhuolto järjestetään paikallisesti kussakin toimintamaassa, koska eri maiden säädökset vaihtelevat. Henkilökohtaisia terveystietoja käsitellään lakisääteisesti ja luottamuksellisesti. Cargotecilla on myös tietosuojaohjesääntö.
Suurin osa Cargotecin työntekijöistä on edustettuna paikallisissa työterveys- ja työturvallisuuskomiteoissa. Joillakin huoltoyksiköillä ei ole komiteoita niiden pienen koon vuoksi. Komiteoihin kuuluu sekä työntekijöiden että työnantajan edustajia ja toisinaan myös Cargotecin paikallisen terveydenhuollon järjestäjän edustajia. Komiteoiden tarkoituksena on edistää Cargotecin ja sen työntekijöiden välistä yhteistyötä terveys- ja turvallisuusasioissa sekä seurata edistymistä tavoitteiden saavuttamisessa. Cargotec käy läpi terveys- ja turvallisuusaiheita työntekijöidensä kanssa myös koulutuksen kautta. Terveys- ja turvallisuuskoulutus on osa yhtiön perehdytysprosessia, ja sitä järjestetään koko organisaatiossa. Verkko-oppimisalustat tukevat jatkuvaa kouluttautumista, ja tehtäväkohtaisilla koulutuksilla varmistetaan, että työntekijät osaavat tehdä työnsä turvallisesti ja oikealla tavalla. Lisäksi Cargotecin liiketoiminta-alueet kannustavat työntekijöitä ilmoittamaan työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvistä huolenaiheista.
Cargotec arvioi työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen liittyvän yhteydenpidon tehokkuutta seuraamalla ilmoitettuihin huolenaiheisiin liittyviä kehityskulkuja, kuten esiintymistiheyttä ja raportoitujen tapausten käsittelyaikaa.
Cargotecin ja liiketoiminta-alueiden henkilöstöjohtajilla on perimmäinen operatiivinen vastuu sen varmistamisesta, että yhteydenpito työntekijöiden kanssa todella tapahtuu ja että tulokset ohjaavat yhtiön toimintatapoja. Koska terveyteen ja turvallisuuteen liittyvä yhteydenpito työntekijöiden kanssa tapahtuu operatiivisella ja paikallisella tasolla, sitä hallinnoivat Cargotecin liiketoiminta-alueet. Hiabilla ylin tästä yhteydenpidosta vastaava johtaja on Demountables and Defence -divisioonan johtaja.
Cargotecin työntekijät voivat ilmoittaa huolenaiheistaan ja mahdollisista väärinkäytöksistä eri kanavien kautta. Näitä ovat muun muassa oma esihenkilö sekä paikallinen tai konsernitason henkilöstöhallinto.
Lisäksi työntekijät voivat ilmoittaa huolenaiheistaan Cargotecin eettisyydestä ja vaatimustenmukaisuudesta vastaavalle (E&C) toiminnolle tai yhtiön SpeakUp-kanavan kautta. Cargotecin SpeakUp-kanava on ulkoisesti operoitu työkalu nimettömän ilmoituksen tekemiseen, ja sitä voivat käyttää sekä sisäiset että ulkoiset sidosryhmät. SpeakUp-kanavaa ja sen kautta tehtyjä ilmoituksia hallinnoi Cargotecin E&C-toiminto. Toiminto saa lisäksi suoria ilmoituksia esihenkilöiltä ja linjaorganisaatiolta. Cargotecin pakollisessa vuosittaisessa eettisiä toimintaohjeita käsittelevässä koulutuksessa annetaan tietoa SpeakUp-kanavasta ja muista ilmoituskanavista. Yhtiön vuosittaisessa henkilöstökyselyssä mitataan, kuinka miellyttäväksi työntekijät kokevat huolenaiheista ilmoittamisen (eettisten toimintaohjeiden indeksi, 85 prosenttia jatkuville toiminnoille vuonna 2024).
Jokaisella Cargotecin liiketoiminta-alueella on eettisyydestä ja vaatimustenmukaisuudesta vastaava johtaja, joka vastaa vaatimustenmukaisuusohjelman ja ilmoituskanavien kehittämisestä ja edistämisestä omalla liiketoiminta-alueellaan monin eri keinoin. Näitä keinoja ovat muun muassa eettisiä toimintaohjeita koskeva pakollinen vuosittainen koulutus, viestintä työntekijöille, koulutustilaisuudet, E&C-toiminnon, liiketoiminta-alueiden johtoryhmien ja korkean riskin henkilöstön väliset tapaamiset sekä eettisistä toimintaohjeista kertominen ulkoisille myyntikumppaneille, kuten jälleenmyyjille ja edustajille.
Cargotec ei edellytä, että huolenaiheesta ilmoittavalla henkilöllä on varmaa näyttöä väärinkäytöksestä ilmoitusta tehdessään, mutta ilmoitus on tehtävä vilpittömin mielin. Cargotec ei koskaan aseta rangaistuksia tai muita vastatoimia ilmoituksen vilpittömin mielin tehneelle henkilölle. Henkilöstöhallinnon vastuulla on seurata, yritetäänkö huolenaiheensa ilmoittaneita henkilöitä rangaista tai asettaa epäedulliseen asemaan, ja reagoida tällaisiin yrityksiin. Lisäksi Cargotec on ryhtynyt perustamaan erityisiä rekistereitä ilmiantajien oikeuksien tukemiseksi maissa, joissa edellytetään paikallisia ilmoituskanavia.
Kaikki ilmoitetut tapaukset arvioidaan luottamuksellisesti ja tutkitaan yhtiön eettisten toimintaohjeiden prosessin mukaisesti. Lisätietoja tästä menettelystä on Liiketoiminnan harjoittaminen -osiossa kohdassa Mahdollisten väärinkäytösten havaitseminen ja käsittely.
Cargotec arvioi ilmoituskanaviensa tehokkuutta esimerkiksi ilmoitusmäärien perusteella. Cargotecin näkemyksen mukaan ilmoitusmäärien lisääntyminen osoittaa, että ihmiset ovat tietoisia kanavista ja luottavat niihin, kun taas huomattava väheneminen voi olla merkki päinvastaisesta.
Terveys ja turvallisuus on operatiivinen ja paikallinen teema, jota hallinnoivat Cargotecin liiketoiminta-alueet ja yksittäiset toimipaikat. Tämän vuoksi yhtiön raportointi- ja korjaamisprosessit poikkeavat muista olennaisista sosiaalisista teemoista. Tapaturmien, läheltä piti -tilanteiden ja turvallisuushuolenaiheiden raportointia edistetään koko organisaatiossa, jotta olemassa olevia
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
toimintatapoja voidaan parantaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Työntekijöillä on oikeus ja velvollisuus keskeyttää vaarallinen työ ilman pelkoa vastatoimista.
Kaikki työntekijät ja ulkopuoliset työntekijät voivat raportoida turvallisuushuolenaiheista vakiintuneiden ilmoituskanavien kautta (digitaalisesti ja kasvotusten). Kaikki ilmoitukset arvioidaan, ja aiheesta vastuussa oleva esihenkilö päättää asianmukaiset toimet ja suorittaa ne. Raportoitujen huolenaiheiden määrän seuraaminen auttaa Cargotecia arvioimaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyvien kanavien tehokkuutta ja sitä, tuntevatko työntekijät kanavat ja luottavatko he niihin.
Kun turvallisuushuolenaiheesta tai loukkaantumisesta tehdään ilmoitus, tapauksen mahdollinen vakavuuden taso määrittää tutkintaprosessin. Tutkinnan tulokset puolestaan määrittävät ennaltaehkäisevät ja korjaavat toimenpiteet. Välittömiin korjaaviin toimiin voi kuulua työn keskeyttäminen, kunnes turvallinen työskentelytapa on määritelty. Pitkän aikavälin korjaavia toimenpiteitä voivat olla työtapojen parantaminen, turvallisuusmenettelyjen muuttaminen ja uudelleenkoulutus. Lisäksi, jos työntekijä ei pysty suorittamaan tavanomaisia työtehtäviään sairauden tai loukkaantumisen vuoksi, Hiab tarjoaa mahdollisuuden siirtyä muihin tehtäviin. Tämän vaihtoehdon ansiosta työntekijä voi saada palkkaa ja olla osa työyhteisöä sen sijaan, että hän olisi poissa pitkään. Työhön liittyvän vamman tai sairauden saaneet työntekijät voivat hakea korvausta vakuutuksesta tai työnantajan ylläpitämistä korvausrahastoista. Tämä koordinoidaan paikallisesti paikallisen lainsäädännön perusteella.
Cargotec laati vuonna 2024 ohjeistuksen, joka auttaa sen liiketoiminta-alueita suunnittelemaan ja toteuttamaan ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta tulevina itsenäisinä yhtiöinä. Valmistautuessaan tulevaan EU:n direktiiviin yritystoiminnan kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta (CSDDD) itsenäinen Hiab ottaa vastuun oman ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen prosessin kehittämisestä. Tähän sisältyy Hiabin toimintaa ja arvoketjua koskeva ihmisoikeusvaikutusten arviointi.
Vuoden aikana Cargotec toteutti myös toimenpiteitä ihmisoikeuksia koskevan sisäisen tietoisuuden ja osaamisen lisäämiseksi. Yhtiön ihmisoikeuksiin liittyvä tavoite vuodelle 2024 oli, että kaikki työntekijät suorittavat ihmisoikeuskoulutuksen osana pakollista eettisiä toimintaohjeita käsittelevää koulutusta. Koulutuksen suoritti 97 prosenttia työntekijöistä jatkuvissa toiminnoissa (Cargotec yhteensä: 95 prosenttia).
Terveys- ja turvallisuusjohtamisen järjestelmä ISO 45001 ohjaa Cargotecin turvallisuusvaikutusten johtamista päivittäisessä toiminnassa. Vuonna 2024 ISO 45001 -sertifioinnin henkilöstömäärään
perustuva kattavuus Hiabin kokoonpanoyksiköissä oli 71 prosenttia. Henkilöstömäärä kattaa kaikki työntekijät ja ulkoiset urakoitsijat, jotka sisältyvät Cargotecin henkilöstörekisteriin, kuten tilapäiset työntekijät ja pitkäaikaiset urakoitsijat. ISO 45001 -johtamisjärjestelmä on käytössä vain kokoonpanoyksiköissä, koska yhtiön muut yksiköt ovat pääasiassa pieniä toimistoja, joissa riskit ovat vähäisiä. Tästä johtuen Cargotecin liiketoiminta-alueet ovat ISO 45001 -järjestelmän ohella ottaneet käyttöön terveys- ja turvallisuusraportointijärjestelmän koko organisaatiossa, myös muissa kuin kokoonpanoyksiköissä.
Cargotec pyrkii varmistamaan, että sen toiminta ei aiheuta tai edistä vaarallisia työolosuhteita esimerkiksi mahdollistamalla työntekijöiden poistumisen vaarallisista tilanteista ja niistä raportoimisen.
Cargotecin terveys- ja turvallisuustoimenpiteet suunnitellaan, toteutetaan ja niitä valvotaan liiketoiminta-alueissa tunnistettujen turvallisuushuolenaiheiden perusteella. Vastuulliset esihenkilöt johtavat toimenpiteitä toimipaikkatasolla. Hiabilla arvio siitä, mitä toimenpiteitä toteutetaan, perustuu usein turvallisuustilastoihin. Tyypillisesti toiminta on reaktiivista, kun se liittyy tapahtuneisiin turvallisuuspoikkeamiin, ja proaktiivista, kun se liittyy havaittuihin huolenaiheisiin. Hiab luottaa sisäisiin tarkastuksiin ja turvallisuusammattilaistensa kokemukseen määrittäessään, mitkä toimenpiteet ovat tarpeellisia ja tehokkaita. Lisäksi Hiabin liiketoimintadivisioonat kokoontuvat kuukausittain turvallisuusarviointeihin, joissa tulevia toimia yhdenmukaistetaan. Suoritettujen toimenpiteiden tehokkuutta arvioidaan ensisijaisesti seuraamalla Cargotecin työtapaturmataajuusindeksin (IIFR, loukkaantumisten määrä miljoonaa työtuntia kohti) kehittymistä.
Vuonna 2024 Cargotec tuki terveyteen ja turvallisuuteen liittyvien sitoumustensa toteutusta monilla toimenpiteillä. Useimpien toimenpiteiden ensisijaisena tarkoituksena oli saada aikaan myönteinen vaikutus. Hiab esimerkiksi toteutti askelmäärähaasteen, jonka tavoitteena oli lisätä työntekijöiden liikkumisen määrää päivittäisissä rutiineissa, muuttaa tottumuksia pitkällä aikavälillä ja parantaa yhteishenkeä. Haaste kesti kuukauden ja oli avoin kaikille Hiabin työntekijöille.
Vuoden aikana Hiab toteutti myös positiivisen ilmoittamisen kampanjan, jolla kannustettiin antamaan myönteistä palautetta ja toimimaan turvallisesti. Samalla kampanja tutustutti työntekijät Hiabin verkossa olevaan ilmoitustyökaluun ja prosesseihin. Kampanja oli aktiivinen viikon ajan ja avoin kaikille Hiabin työntekijöille.
Myös Hiabin Dare to care -konsepti pilotoitiin vuonna 2024. Sen tavoitteena on rohkaista toimipaikan työntekijöitä osallistumaan turvallisen työpaikan luomiseen ja samalla lisätä linjajohdon vastuun ottoa ja vuorovaikutusta. Dare to care on jatkuva konsepti, jolla ei ole päättymispäivää, ja siihen kuuluu erilaisia aktiviteetteja, kuten kouluta kouluttajaa -tilaisuuksia.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Lisäksi terveys- ja turvallisuusolosuhteita parannettiin vuoden aikana osana Hiabin hanketta kehittää "mallitehdas" kolmessa toimipaikassa (Suomen Raisiossa, Irlannin Dundalkissa ja Italian Minerbiossa). Hankkeessa toteutetaan lean-periaatteita muuttamalla toimipaikkojen rakennetta ja päivittäisiä johtamismalleja. Tavoitteena on vähentää kaikkea sellaista toimintaa, joka ei ole tuottavaa. Tämä voi tarkoittaa liikkumisen vähentämistä toimipaikassa optimoimalla työasemien sijaintia tai sitä, että vähennetään riskiä suorittaa tehtävä turvattomalla tavalla. Hanke on jatkuva, ja kolmen toimipaikan kaikki työntekijät kuuluvat sen piiriin.
Panostamalla toimenpiteisiin, jotka liittyvät monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallistamiseen sekä osaamisen kehittämiseen Cargotec pyrkii varmistamaan, että sen toimintatavat eivät aiheuta tai edistä olennaisia kielteisiä vaikutuksia yhtiön työvoimaan. Vuonna 2024 toteutetut toimenpiteet kuvataan alla.
Cargotecin monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallistamiseen liittyvä työ on kattanut suurimman osan yhtiön niistä olennaisista vaikutuksista, jotka liittyvät teemaan Yhdenvertainen kohtelu ja yhtäläiset mahdollisuudet kaikille. Cargotecin liiketoiminta-alueiden suunnitellun eriyttämisen vuoksi monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallistamiseen liittyvät hankkeet tulivat liiketoiminta-alueiden vastuulle vuonna 2024. Cargotec jakoi vuoden aikana tietonsa ja materiaalinsa Hiabille tukeakseen aiheeseen liittyvän työn ja tavoiteasetannan suunnittelua ja toteutusta jatkossa.
Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallistaminen ovat jatkossakin tärkeitä elementtejä Hiabin henkilöstöstrategiassa, sillä Hiab aikoo ottaa nämä periaatteet käyttöön koko organisaatiossa. Hiab laati vuonna 2024 suunnitelman, jolla se varmistaa asianmukaisiin toimenpiteisiin ryhtymisen monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja osallistamisen edistämiseksi jatkossa. Hiab jatkaa myös aiheeseen liittyvien kysymysten seurantaa vuosittaisessa henkilöstökyselyssään.
Vuonna 2024 Hiab otti käyttöön uuden oppimisympäristön nimeltä @HiabLearns. Tavoitteena on, että kaikkien Hiabin työntekijöiden olisi helpompi löytää Hiabin oppimisen hallintajärjestelmästä sopivia oppimismahdollisuuksia, kuten keskusteluja, virtuaalisia oppitunteja, mikrooppimismahdollisuuksia ja verkkokursseja. @HiabLearns-oppimisympäristön kehitys jatkuu tulevina vuosina.
Yhdenvertainen kohtelu ja yhtäläiset mahdollisuudet kaikille -teeman osalta Cargotec käyttää pääasiassa kuukausittaisia ja vuosittaisia kyselyjään arvioidakseen tarvittavia toimenpiteitä sekä kyseisten toimenpiteiden ja niihin liittyvien hankkeiden tehokkuutta. Yhdessä yhtiön monien raportointikanavien kanssa nämä kyselyt auttavat yhtiötä varmistamaan, että sen toimet eivät edistä sen työvoimaan kohdistuvia olennaisia kielteisiä vaikutuksia. Ne häirintään ja syrjintään liittyvät tapaukset, jotka raportoitiin Cargotecin SpeakUp-ilmoituskanavan kautta vuoden 2024
aikana esitetään osiossa Tapaukset, valitukset ja vakavat ihmisoikeusvaikutukset. Yhtiö toteutti korjaavia toimenpiteitä neljässä vahvistetussa tapauksessa muun muassa käymällä keskusteluja, määräämällä kurinpidollisia toimien ja jopa päättämällä väärintekijän työsuhteen.
Cargotecin omaan työvoimaan liittyvä ulkoisesti julkistettu tavoite on integriteetti-indeksi. Integriteetti-indeksi perustuu tiettyihin kysymyksiin Cargotecin vuosittaisessa henkilöstökyselyssä, joka tavoittaa kaikki työntekijät. Kysymykset liittyvät työntekijöiden näkemyksiin yhtiön vastuullisuudesta (eettiset toimintaohjeet, oikeudenmukainen kohtelu, turvallisuus ja ympäristövastuu), heidän ylpeyteensä ja toiveikkuuteensa koskien työnantajaa (ylpeitä saadessaan olla osa yhtiötä ja suhtautuvat myönteisesti yksikkönsä tulevaisuuteen) sekä heidän ajatuksiinsa johtamisen laadusta. Integriteetti-indeksillä pyritään siten selvittämään, kuinka hyvin Cargotecin monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallistamiseen sekä johtajuuteen liittyviä sitoumuksia toteutetaan.
Vuoden 2024 tavoitteena oli säilyttää integriteetti-indeksin taso yli 77 prosentissa, mikä saavutettiin, sillä indeksi oli 78 prosenttia jatkuville toiminnoille (2023: 78). Tavoitteen asettaa ensisijaisesti henkilöstöhallinnon johto. Vaikutuksen kohteena olevat sidosryhmät, tässä tapauksessa Cargotecin työntekijöitä tai heidän edustajiaan, eivät osallistu tavoitteen asettamiseen.
Cargotec ei ole asettanut tavoitteita niille olennaisille vaikutuksille, riskeille ja mahdollisuuksille, jotka liittyvät yhdenvertaiseen kohteluun ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin kaikille. Jatkossa itsenäinen Hiab päättää mahdollisista tavoitteistaan. Cargotecin terveys- ja turvallisuustavoitteet selitetään jäljempänä tässä osiossa.
Henkilöstöön liittyvien tärkeimpien suoritusmittareiden raportoinnissa käytettävä yksikkö on henkilöstömäärä. Cargotecin työntekijöiden määrä liiketoiminta-alueittain saadaan Cargotecin henkilöstöhallintojärjestelmästä. Muut henkilöstöhallintoon liittyvät tiedot perustuvat Cargotecin verkkopohjaisen henkilöstötietojärjestelmän tietoihin. Ellei toisin mainita, henkilöstöluvut sisältävät vakituiset ja tilapäiset työntekijät sekä valvotut työntekijät. Terveys- ja turvallisuustiedot kerätään Cargotecin kestävyysraportointijärjestelmästä, joka on käytössä koko organisaatiossa. Cargotecin työterveyden ja -turvallisuuden hallintajärjestelmän kattavuus lasketaan yhtiön kokoonpanoyksiköiden osalta, ja se perustuu henkilöstömäärään.
Ellei toisin mainita, Cargotec yhteensä ei sisällä Kalmarin lukuja vuoden 2024 ensimmäiseltä puoliskolta yhtiön omaan työvoimaan liittyvien suoritusmittareiden osalta. Tämä johtuu henkilöstömäärän laskemistapaan liittyvistä haasteista (lasketaan vuoden lopussa tai tiettynä päivänä, ei juoksevana lukuna).

Cargotecin jatkuvien toimintojen palveluksessa oli vuoden 2024 lopussa 4 137 henkilöä (31.12.2023: 4 311). Nämä tiedot ovat myös hallituksen toimintakertomuksen taloudellista kehitystä käsittelevässä osiossa Henkilöstö-kohdassa (erot luvuissa on selitetty tämän kestävyysraportin osiossa Yleiset tiedot).
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
| Keskeiset työntekijäluvut | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
|
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | |
| Työntekijöiden määrä | 4 137 | 4 311 | 6 095 |
| – Naiset | 869 | 895 | 1 440 |
| – Miehet | 3 268 | 3 416 | 4 655 |
| – Alle 30-vuotiaita | 543 | 572 | 724 |
| – 30–50-vuotiaita | 2 168 | 2 271 | 3 316 |
| – Yli 50-vuotiaita | 1 426 | 1 468 | 2 055 |
| Vakituiset työntekijät | 3 941 | 3 972 | 5 760 |
| – Naiset | 807 | 812 | 1 317 |
| – Miehet | 3 134 | 3 160 | 4 443 |
| Määräaikaiset työntekijät | 196 | 339 | 335 |
| – Naiset | 62 | 83 | 123 |
| – Miehet | 134 | 256 | 212 |
| Vaihtelevan työajan työntekijät | 583 | 560 | 614 |
| – Naiset | 77 | 66 | 85 |
| – Miehet | 506 | 494 | 529 |
| Kokoaikaiset työntekijät | 3 995 | 4 183 | 5 918 |
| – Naiset | 821 | 847 | 1 381 |
| – Miehet | 3 174 | 3 336 | 4 537 |
| Osa-aikaiset työntekijät | 142 | 128 | 177 |
| – Naiset | 48 | 48 | 59 |
| – Miehet | 94 | 80 | 118 |
| Ulkopuolisen työvoiman määrä1 | 121 | 178 | 192 |
| – Naiset | 24 | 35 | 41 |
| – Miehet | 97 | 143 | 151 |
| Työvoima yhteensä | 4 258 | 4 489 | 6 287 |
1 Cargotecilla on omien työntekijöidensä lisäksi ulkopuolista työvoimaa, johon kuuluu määräaikaisia työntekijöitä, konsultteja ja vuokratyöntekijöitä. Ulkopuolisilla työntekijöillä on tyypillisesti määräaikainen, kokoaikainen sopimus. Ulkopuolinen työvoima ei sisällä alihankkijoita, joilta Cargotec ostaa vain ennalta määriteltyjä toimituksia, kuten tuotteita tai jatkuvaa palvelua, jota hallinnoi yksinomaan toimittaja (ei nimettyä linjaesihenkilöä Cargotecilla), ja jossa työn voi suorittaa kuka tahansa toimittajan järjestämä henkilö.
| Jatkuvat toiminnot | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | |||||||
| Työsuhteisten työntekijöiden määrä sopimustyypeittäin ja alueittain |
AMER APAC EMEA Yhteensä AMER APAC EMEA Yhteensä | |||||||
| Vakituiset työntekijät | 898 | 144 | 2 899 | 3 941 | 877 | 152 | 2 943 | 3 972 |
| Määräaikaiset työntekijät | 5 | 7 | 184 | 196 | 4 | 4 | 331 | 339 |
| Vaihtelevalla työajalla työskentelevät työntekijät |
560 | 0 | 23 | 583 | 540 | 0 | 20 | 560 |
| Kokoaikaiset työntekijät | 894 | 147 | 2 954 | 3 995 | 872 | 153 | 3 158 | 4 183 |
| Osa-aikaiset työntekijät | 9 | 4 | 129 | 142 | 9 | 3 | 116 | 128 |
| Yhteensä | 903 | 151 | 3 083 | 4 137 | 881 | 156 | 3 274 | 4 311 |
Yhteensä 977 599 4 519 6 095

Cargotec
| Strategia | |
|---|---|
| Hiabin visio ja strategia | |
| Markkinaympäristö vuonna 2024 | |
| Taloudellinen kehitys | |
| Tutkimus ja kehitys | |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | |
| Työsuhteisten työntekijöiden vaihtuvuus | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
|
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | |
| Yhtiöstä lähteneet työntekijät 1 | 607 | 641 | 866 |
| Työntekijöiden vaihtuvuus (%) 2 | 15 % | 16 % | 15 % |
1 Sisältää vain työsuhteiset vakituiset työntekijät. Sisältää kaikki syyt työsuhteen loppumiselle (vapaaehtoinen lähteminen, irtisanominen, eläköityminen, kuolema).
2 Sisältää samat työntekijät ja syyt kuin yllä. Jaettuna työsuhteisten vakituisten työntekijöiden määrällä (tilanne 31. joulukuuta 2024).
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
| Työntekijöiden määrä maittain, joissa on | Jatkuvat toiminnot | yhteensä | ||
|---|---|---|---|---|
| vähintään 10 % kokonaistyövoimasta | 2024 | 2023 | 2024 | |
| Yhdysvallat | 799 | 793 | 867 | |
| – Naiset | 130 | 119 | 145 | |
| – Miehet | 669 | 674 | 722 | |
| Puola | 526 | 558 | 850 | |
| – Naiset | 172 | 182 | 295 | |
| – Miehet | 354 | 376 | 555 | |
| Suomi | 508 | 485 | 624 | |
| – Naiset | 130 | 142 | 160 | |
| – Miehet | 378 | 343 | 464 | |
| Ruotsi | 427 | 447 | 615 | |
| – Naiset | 84 | 87 | 125 | |
| – Miehet | 343 | 360 | 490 |
Ylimmän johdon ja työsuhteisten työntekijöiden kokoonpanot jaoteltuna sukupuolen ja ikäryhmän mukaisesti (%)
| Työntekijät | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Monimuotoisuuden mittarit | Hallitus1 | Cargotecin johtoryhmä1 | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä | ||||||||||
| 2024 2023 |
2024 | 2023 | 2024 | 2023 | 2024 | |||||||||
| Sukupuoli | määrä | % | määrä | % | määrä | % | määrä | % | määrä | % | määrä | % | määrä | % |
| Miehet | 4 | 57 % | 3 | 38 % | 6 | 75 % | 6 | 67 % | 3 268 | 79 % | 3 416 | 79 % | 4 655 | 76 % |
| Naiset | 3 | 43 % | 5 | 63 % | 2 | 25 % | 3 | 33 % | 869 | 21 % | 895 | 21 % | 1 440 | 24 % |
| Ikäryhmä | ||||||||||||||
| alle 30-vuotiaat | — | — % | — | — % | — | — % | — | — % | 543 | 13 % | 572 | 13 % | 724 | 12 % |
| 30–50-vuotiaat | — | — % | 1 | 13 % | — | — % | — | — % | 2 168 | 52 % | 2 271 | 53 % | 3 316 | 54 % |
| yli 50-vuotiaat | 7 | 100 % | 7 | 88 % | 8 | 100 % | 9 | 100 % | 1 426 | 34 % | 1 468 | 34 % | 2 055 | 34 % |
1 Vain jatkuvat toiminnot. Cargotecin hallituksen tai johtoryhmän kokoonpanoihin ei tullut muutoksia Kalmarin eriyttämisen tai MacGregorin myynti-ilmoituksen jälkeen.
| Strategia | |
|---|---|
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
| Tavoite- ja kehityskeskustelut sekä koulutustunnit | Jatkuvat toiminnot | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | yhteensä 2024 |
|||
| Työntekijät, jotka osallistuivat säännöllisiin tavoite- ja kehityskeskusteluihin (%) |
93 % | 92 % | 91 % | ||
| Naiset | 92 % | 90 % | 90 % | ||
| Miehet | 93 % | 93 % | 91 % | ||
| Keskimääräinen koulutustuntien määrä työntekijää kohti (LEARN) |
7,22 | 9,75 | 5,85 | ||
| Naiset | 5,20 | 6,60 | 4,43 | ||
| Miehet | 7,79 | 10,94 | 6,31 |
Työntekijät, joilla ei ole pääsyä yhtiön henkilöstötietojärjestelmään (pääasiassa työntekijät tuotannossa ja huoltoyksiköissä), kuuluvat paikallisen suorituksen johtamisen prosessin piiriin.
Keskimääräinen koulutustuntien määrä työntekijää kohti sisältää vain verkkokurssit, jotka on suoritettu Cargotecin LEARN-oppimisalustalla. Cargotecilla ei tällä hetkellä ole riittävästi tietoa LEARN-alustan ulkopuolella suoritetusta koulutuksesta, joten luku ei sisällä koulutusta, jonka työntekijät ovat saattaneet suorittaa toisella verkkoalustalla tai omatoimisesti. Koulutustuntien määrä työntekijää kohti lasketaan kunkin verkkokurssin arvioidun suoritusajan perusteella, ei koulutuksen suorittamiseen todellisuudessa käytetyn ajan perusteella.
Cargotecin turvallisuustavoite vuodelle 2024 korvattiin vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä liiketoiminta-aluekohtaisilla tavoitteilla valmisteltaessa yhtiön liiketoiminta-alueiden suunniteltua eriyttämistä. Hiabin turvallisuustavoitteena oli saavuttaa työtapaturmataajuudeksi (IIFR, loukkaantumisten määrä miljoonaa työtuntia kohti) alle 3,2. Tavoitteen piiriin kuuluvat liiketoimintaalueen kaikki työntekijät. Cargotecin IIFR-tavoitteilla ei ole ollut vertailuvuotta, koska edistymistä on seurattu jatkuvan vuosittaisen parantamisen avulla. Tätä lähestymistapaa sovellettiin myös liiketoiminta-aluekohtaisiin tavoitteisiin. Tavoitteiden saavuttamista seurataan kuukausittain, ja tiedot kehityksestä julkaistaan ulkoisesti neljännesvuosittain Cargotecin osavuosikatsausten yhteydessä.
Cargotecin terveys- ja turvallisuustavoitteet määritellään historiallisten IIFR-tietojen ja yhtiön tulevasta kehityksestä saatavilla olevien tietojen perusteella. Nämä tiedot auttavat yhtiötä muodostamaan käsityksen realistisista mutta kunnianhimoisista kehitysmahdollisuuksista, joiden pohjalta määritetään vuosittainen kehitystavoite. Tavoitteet ovat linjassa raskaan teollisuuden laajemman ja pitkän aikavälin tavoitteen kanssa, joka on tapaturmien määrän vähentäminen. Ne ovat myös linjassa sen kanssa, että Cargotec on ohjesäännöissään sitoutunut tavoittelemaan nollaa tapaturmaa ja asettamaan turvalliset työolosuhteet etusijalle joka tilanteessa. Tavoitteiden
seuraamiseen osallistuu monia sidosryhmiä, sillä edistymistä tarkastellaan paikallisesti työterveysja turvallisuuskomiteoiden kanssa sekä laajemmin liiketoiminta-alueiden tapaamisissa ja koko yhtiön laajuisissa, neljännesvuosittaisissa webcast-lähetyksissä. Lisäksi jokainen työntekijä, joka ilmoittaa turvallisuuspoikkeamasta tai läheltä piti -tilanteesta, edistää tavoitteen saavuttamista. Ilmoitusten kautta saadaan myös arvokasta tietoa siitä, mihin toimiin kannattaa keskittyä turvallisuustason parantamiseksi.
Vuonna 2024 Hiabin IIFR oli 3,2 (2023: 3,2), eli tavoite saavutettiin. IIFR heikkeni kokoonpanoyksiköissä ollen 4,2 (3,5), mutta parani muissa kuin kokoonpanoyksiköissä ollen 2,0 (2,8).
IIFR:n lisäksi Cargotecin turvallisuustasoa seurataan useilla muilla mittareilla. Yhtiön turvallisuusluvut kattavat omat työntekijät ja tietyt ulkopuoliset urakoitsijat (kuten määräaikaiset työntekijät ja vuokratyöntekijät) mutta eivät alihankkijoita puutteellisten työaikatietojen vuoksi. Muista omaa työvoimaa koskevista mittareista poiketen Cargotecin terveys- ja turvallisuusluvut sisältävät Kalmarin toteuman vuoden ensimmäisen puoliskon osalta.
Cargotecin kaikkien työtapaturmien taajuus (TRIF, tapaturmien kokonaismäärä miljoonaa työtuntia kohti) sisältää kuolemantapaukset, poissaoloon johtaneet tapaturmat, sairaanhoitoa edellyttäneet tapaturmat ja tapaukset, joissa työtehtäviä on jouduttu rajoittamaan.
| Työperäiset loukkaantumiset ja terveysongelmat | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
|
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | |
| Työtapaturmataajuus (IIFR, kaikki toiminnot) | 2,8 | 2,8 | 3,0 |
| Kaikkien työtapaturmien taajuus (TRIF) | 7,6 | 8,4 | 6,3 |
| Kirjattavien työtapaturmien lukumäärä | 57 | 67 | 98 |
| Omat työntekijät, jotka kuuluvat lakisääteisiin vaatimusten ja/tai tunnustettuihin standardeihin perustuvan terveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmän piiriin (%)1 |
71 % | 71 % | 87 % |
| Työperäisistä loukkaantumisista ja sairastumisista johtuvien kuolemantapausten lukumäärä |
0 | 0 | 0 |
| Kirjattavien työperäisten terveysongelmien lukumäärä | 10 | 5 | 14 |
| Tapaturmien, onnettomuuksien, ja kuolemantapausten vuoksi menetettyjen päivien määrä2 |
652 | 318 | 2 665 |
1 Henkilöstömäärään perustuva kattavuus kokoonpanoyksiköissä.
2 Luku sisältää työperäisten tapaturmien vuoksi menetetyt päivät (menetetyn työajan, rajatun työn ja lääketieteellistä hoitoa vaativat tapaukset). Se ei sisällä työperäisten terveysongelmien vuoksi menetettyjä päiviä, koska Cargotec ei tällä hetkellä pysty hankkimaan näitä tietoja luotettavasti.
Vuoden aikana yhtiön jatkuvat toiminnot kirjasi kymmenen terveysongelmatapausta. Yleisin juurisyy näille tapauksille oli olemassa oleva selkään tai hartioihin liittyvä terveydentilan tekijä.
Cargotec ei tällä hetkellä pysty keräämään keskitetysti tietoa kaikista tapauksista, joissa sairausloma myönnetään työhön liittyvän sairauden vuoksi, joten luku ei välttämättä anna täydellistä kuvaa tilanteesta. Tietosuojasyistä pääsy näihin tietoihin rajoittuu tiukasti tiettyihin työtehtäviin, pääasiassa henkilöstöhallinnossa. Tämän prosessin kehittäminen tarvittavien tietojen saamiseksi on jatkossa itsenäisen Hiabin harkinnan varassa ja vastuulla.
| Sukupuolten välinen palkkaero ja kokonaispalkitseminen | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
|
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | |
| Sukupuolten välinen palkkaero keskimääräisen bruttotuntipalkan tason perusteella (%) |
8,3 % | 7,6 % | 16,4 % |
| Vuotuista kokonaisansiota koskeva suhdeluku Korkeimman palkkion saavan henkilön (toimitusjohtaja) vuotuisen peruspalkan suhde kaikkien työntekijöiden (pois lukien toimitusjohtaja) vuotuisen peruspalkan mediaaniin |
16,76 | 18,01 | 15,95 |
Sukupuolten välistä palkkaeroa koskeva luku vuodelta 2024 kertoo ylätason tilanteen. Yhtiön tiedot eivät tällä hetkellä ole riittävän yksityiskohtaisia ottamaan huomioon eri muuttujien vaikutuksia, kuten sitä, miten sukupuoli voi vaikuttaa palkkatasoon tiettyjen roolien sisällä. Itsenäinen Hiab vastaa tämän menetelmän kehittämistavoista tulevaisuudessa.
Vuotuista kokonaisansiota koskevan suhdeluvun laskemisessa käytetään peruspalkkaa kokonaispalkkion sijaan vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla tapahtuneen Kalmarin eriytymisen aiheuttamien tiedonkeruuhaasteiden vuoksi.
Cargotec ei kirjannut vakavia ihmisoikeusloukkauksiin liittyviä tapauksia vuonna 2024. Tiedot syrjintätapauksista, myös häirinnästä, kerätään keskitetyn SpeakUp-raportointikanavan kautta. Koska tapauksista voidaan ilmoittaa myös muiden kanavien, kuten paikallisen henkilöstöhallinnon edustajien, kautta, Hiab kehittää prosessia, jolla se saisi tulevaisuudessa kerättyä tiedot kaikista tapauksista SpeakUp-kanavan kautta. Paikalliselle henkilöstöhallinnolle ilmoitettuja tapauksia ei tällä hetkellä lähetetä SpeakUp-kanavaan teknisistä syistä.
Tarkempia tietoja vuonna 2024 ilmoitetuista ja tutkituista tapauksista on Hallintotapatiedot-otsikon alla kohdassa Väärinkäytöstapaukset.
| Tapaukset, valitukset ja vakavat ihmisoikeusvaikutukset (määrä) |
Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
|
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | |
| Ilmoitetut syrjintätapaukset, mukaan lukien häirintä1, 2 | 5 | N/A3 | 7 |
| Osittain tai täysin vahvistetut syrjintätapaukset, mukaan lukien häirintä1, 2 |
4 | N/A3 | 4 |
| Vakavat ihmisoikeusloukkaukset | 0 | 0 | 0 |
1 Sisältää vain SpeakUp-kanavan kautta tehdyt ilmoitukset.
2 Cargotecin määritelmän mukaan suoraa syrjintää esiintyy, kun henkilöä kohdellaan vähemmän myönteisesti kuin muita sukupuolen, sukupuoli-identiteetin, sukupuolisen suuntautumisen, rodun tai etnisen alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, iän, fyysisen kyvyn tai muun vastaavan ominaisuuden perusteella. Välillistä syrjintää tapahtuu, kun neutraalilta vaikuttava sääntö haittaa henkilöä tai ryhmää, johon kuuluvilla on samat ominaisuudet. Häirinnällä Cargotec tarkoittaa mitä tahansa eitoivottua käytöstä, joka tekee henkilön olon epämukavaksi, kuten töykeitä kommentteja, sopimattomia vitsejä, fyysistä kosketusta tai uhkauksia.
3 Cargotecin nykyiset järjestelmät eivät keränneet tätä nimenomaista tietoa raportoitavassa muodossa ennen tammikuuta 2024.
Cargotecin liikekumppaneiden eettiset toimintaohjeet koskevat kumppaneita yhtiön arvoketjun kaikissa osissa, mutta ohjeissa painotetaan toimitusketjua. Toimintaohjeissa on Cargotecin kumppaneille ihmisoikeuksiin liittyviä vaatimuksia, kuten terveys ja turvallisuus sekä yhdistymisvapaus. Lisäksi niissä kielletään yksiselitteisesti nykyaikaisen orjuuden kaikki muodot, kuten pakkotyö, lapsityövoima ja ihmiskauppa. Vuorovaikutuksen osalta toimintaohjeissa edellytetään, että Cargotecin kumppanit kohtelevat työntekijöitään oikeudenmukaisesti, arvokkaasti ja kunnioittavasti sekä antavat työntekijöille mahdollisuuden ilmoittaa huolenaiheistaan. Lisäksi vaatimuksissa todetaan, että liikekumppaneiden on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin mahdollisten väärinkäytösten korjaamiseksi. Liikekumppaneiden eettiset toimintaohjeet perustuvat YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen periaatteisiin, kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistukseen työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sekä YK:n korruption vastaiseen yleissopimukseen. Ne myös vahvistavat Cargotecin sitoutumista YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeviin ohjaaviin periaatteisiin sekä OECD:n toimintaohjeisiin monikansallisille yrityksille.
Vuonna 2024 paikan päällä toteutetuissa tarkastuksissa Cargotec kirjasi 69 työoikeuksiin liittyvää tapausta, joita voidaan pitää yllä lueteltujen kansainvälisten periaatteiden noudattamatta jättämisenä. Nämä tapaukset löydettiin pääasiassa Cargotecin toisen tason toimittajilta ja korkean riskin maista, ja ne liittyivät muun muassa puuttuviin työsopimuksiin, virheellisiin maksutietoihin, pakollisiin rekrytointimaksuihin, vähimmäispalkkatason noudattamatta jättämiseen ja liialliseen ylityöhön. Kaikki toimittajat, joiden kohdalla tehtiin tällaisia havaintoja, saivat korjaavat toimintasuunnitelmat käytäntöjensä
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
parantamiseksi. Lisäksi toimittajat, jotka saivat alhaisimmat pisteet, tarkastetaan uudelleen, jotta toteutettujen parannusten toimivuus voidaan vahvistaa. Lisätietoja korjaavista toimintasuunnitelmista on kohdassa Arvoketjun työntekijöihin liittyvät toimenpiteet.
Cargotecin vastuullisuusohjesääntö sisältää sitoumuksen kunnioittaa kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia koko arvoketjussa ja tehdä yhteistyötä vaikutusten kohteina olevien ihmisten kanssa asianmukaisten korjaustoimien varmistamiseksi.
Lisätietoja edellä mainituista ohjesäännöistä on kohdissa Ilmastonmuutokseen liittyvät ohjesäännöt ja Omaan työvoimaan liittyvät ohjesäännöt.
Cargotecin tuotteiden loppukäyttäjät ovat sen laitteiden käyttäjiä. Koska tämä samalla tekee heistä Cargotecin arvoketjuun kuuluvia työntekijöitä, heidät sisällytetään kaikkien arvoketjun työntekijöiden raportointiin. Loppukäyttäjiin liittyviä lisätietoja on kohdassa Loppukäyttäjät.
Cargotec edellyttää liikekumppaneiden eettisissä toimintaohjeissa, että sen toimittajilla ja muilla kumppaneilla on raportointimekanismi, jonka avulla työntekijät ja muut sidosryhmät voivat nostaa esiin huolenaiheita. Liikekumppaneiden on myös varmistettava, että niillä on käytössä asianmukaiset menettelytavat tällaisten tapausten käsittelyä varten. Lisäksi liikekumppaneiden on sitouduttava korjaamaan mahdolliset väärinkäytökset. Tietoa ilmoituskanavan olemassaolosta kysytään Cargotecin toimittajien itsearvioinneissa. Asia tarkistetaan myös paikan päällä tehtävien tarkastuksissa, joita Cargotec suorittaa mahdollisille uusille toimittajille ja valituille nykyisille strategisille toimittajille, sekä vastuullisuusauditoinneissa, joita kolmas osapuoli suorittaa kohonneen riskin toimittajille.
Cargotecin oma SpeakUp-kanava on kaikkien arvoketjun työntekijöiden käytettävissä huolenaiheista ja mahdollisista väärinkäytöksistä ilmoittamista varten. Cargotec kertoo SpeakUp-kanavasta myynnin kolmansille osapuolille, kuten jälleenmyyjille ja edustajille, perehdytyksen ja/tai valvonnan aikana järjestettävässä koulutuksessa sekä yhtiön liikekumppaneiden eettisten toimintaohjeiden kautta . Lisäksi yhtiö tarjoaa SpeakUp-kanavaansa toimittajien käyttöön. Tarkempi kuvaus SpeakUp-kanavan kautta tehtyjen ilmoitusten tutkintaprosessista on Liiketoiminnan harjoittaminen -otsikon alla kohdassa Väärinkäytösten ehkäiseminen ja havaitseminen. Lisätietoa kostotoimien kieltämisestä huolenaiheista ilmoittaneita kohtaan on kohdassa Liiketoiminnan harjoittamisen ohjesäännöt ja yrityskulttuuri.
SpeakUp-kanavan lisäksi arvoketjun työntekijät voivat ilmoittaa huolenaiheistaan ja havainnoistaan suoraan Cargotecin yhteyshenkilölle. Toimittajien työntekijöitä myös haastatellaan sellaisten auditointien yhteydessä, joita kolmannet osapuolet tekevät Cargotecin puolesta. Toimittajat valitaan näihin auditointeihin riskiperusteisen lähestymistavan perusteella. Tällöin Cargotec pyrkii tunnistamaan
toimittajat, joilla on matalat tai puutteelliset itsearviointipisteet tai jotka toimivat kohonneen riskin maissa. Koska kaikki uudet toimittajat suorittavat itsearvioinnin osana perehdytysprosessiaan, toimittajia valitaan auditointeihin jatkuvasti. Auditoinneista saadaan arvokkaita kolmannen osapuolen näkemyksiä esimerkiksi toimittajien toimipaikkojen työterveys- ja työturvallisuusolosuhteista.
Kolmannen osapuolen suorittamat auditoinnit ovat myös keino pitää yhteyttä toimitusketjun työntekijöiden kanssa, sillä ne auttavat ymmärtämään, miten Cargotecin liiketoiminta vaikuttaa ihmisiin. Tulosten perusteella yhtiö arvioi mainittujen kanavien tehokkuutta ja sitä, tuntevatko toimittajien työntekijät kanavat ja luottavatko he niihin. Yhtiön hankinta- ja vastuullisuustoiminnot sekä niiden edustajat kunkin liiketoiminta-alueen johtoryhmässä ovat vastuussa yhteydenpidon toteutumisesta. Cargotec arvioi yhteydenpidon tehokkuutta esimerkiksi seuraamalla toimittajien vastuullisuutta koskevan itsearvioinnin tuloksia, seuraamalla auditoinneissa havaittuja vaatimustenvastaisuuksia, tarkastamalla korjaavat toimintasuunnitelmat ja vahvistamalla, että suunnitellut parannustoimenpiteet toteutetaan. Lisätietoja itsearvioinnista ja Cargotecin toimittajien perehdytys- ja vuorovaikutusprosesseista on Liiketoiminnan harjoittaminen -otsikon alla kohdassa Suhteet toimittajiin.
Yhtiö saa tietoa asiakkaiden työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen kohdistuvista vaikutuksista asiakasvuoropuhelun ja -palautteen kautta, mutta ei yleensä suoraan Cargotecin laitteita käyttäviltä työntekijöiltä. Asiakaspalaute myös auttaa Cargotecia arvioimaan yhteydenpidon tehokkuutta. Yhteydenpidon toteutumisen varmistaminen on yhtiön myyntitoiminnon ja sen edustajien vastuulla kunkin liiketoiminta-alueen johtoryhmässä. Yhteydenpidon säännöllisyys vaihtelee asiakassuhteen mukaan. Kun asiakkaiden kanssa ollaan yhteydessä, tavoitteena on saada kattava käsitys asiakkaiden liiketoiminnasta ja siitä, mikä heille on tärkeää. Turvallisuus on aihe, jota monet asiakkaat pitävät tärkeänä. Tapa, jolla Cargotecin myyntiorganisaatio on yhteydessä asiakkaiden kanssa turvallisuusasioissa, vaihtelee kuitenkin asiakaskohtaisesti.
Lisäksi Cargotec tarjoaa asiakkaiden työntekijöille perustasoista tuotekoulutusta laitteiden toimituksen yhteydessä. Asiakkaan erikseen pyytäessä Cargotec voi antaa myös perusteellisempaa turvallisuuskoulutusta laitteiden käyttäjille.
Jos Cargotecin todettaisiin aiheuttaneen ihmisoikeusloukkauksen tai myötävaikuttaneen sellaiseen, yhtiö soveltaisi tapauskohtaista lähestymistapaa korjaaviin ja parantaviin toimiin. Tarvittavat korjaustoimenpiteet määrittyvät tapauksen yksityiskohtien, vaikutusten kohteena olevien henkilöiden tarpeiden ja paikallisen lainsäädännön perusteella. Lisäksi Cargotec on sitoutunut olemaan estämättä vaikutusten kohteena olevaa henkilöä tai henkilöitä käyttämästä myös muita korjaavia keinoja ja kanavia, kuten oikeustoimia. Cargotec voi tarvittaessa myös tehdä yhteistyötä muiden kanssa voidakseen tarjota asianmukaisia korjaavia toimia henkilöille, joihin vaikutukset kohdistuvat. Korjaavien toimien tehokkuutta voidaan arvioida esimerkiksi asianosaisten henkilöiden tai kolmannen osapuolen asiantuntijaorganisaatioiden palautteen perusteella.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Cargotecin toimitusketjun työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia hallinnoidaan yhtiön liiketoiminta-alueiden vastuullisen hankinnan ohjelmissa. Yksi näiden ohjelmien tärkeimmistä tavoitteista on auttaa yhtiötä välttämään olennaisten kielteisten vaikutusten aiheuttamista arvoketjun työntekijöille tai sellaisiin myötävaikuttamista.
Cargotec valitsee kolmannen osapuolen suorittamiin, paikan päällä tehtäviin auditointeihin toimittajia, joilla on matalat tai puutteelliset itsearviointipisteet tai jotka toimivat kohonneen riskin maissa. Vuonna 2024 Cargotec tilasi 19 toimittaja-auditointia, joissa keskityttiin ihmisoikeuksiin, sisältäen myös terveyden ja turvallisuuden. Väärinkäytöksiä havaittiin kaikissa auditoinneissa, ja kyseisille toimittajille tehtiin yksilölliset korjaavat toimintasuunnitelmat. Noin 40 prosenttia havaituista tapauksista koski terveyttä ja turvallisuutta, ja ne liittyivät esimerkiksi puuttuviin rakennus- tai paloturvallisuuslupiin, hätäpoistumisteiden liian vähäiseen määrään tai niiden tukkimiseen, paloturvallisuuslaitteiston saatavilla olemiseen sekä puuttuvaan hätävalaistukseen. Vuonna 2024 Cargotec myös jatkoi kolmannen osapuolen vuonna 2023 tekemien toimittaja-auditointien löydösten seurantaa.
Cargotec arvioi toimittaja-auditointien löydöksiin kohdistuvien toimenpiteiden tehokkuutta tarkastamalla korjaavia toimintasuunnitelmia. Näissä suunnitelmissa määritetään kullekin toimittajalle aikarajat löydösten korjaamiseen, ja Cargotecin toimittajakehityksestä vastaava tiimi vahvistaa todisteet toteutetuista parannuksista. Jos auditoinnissa havaitut puutteet eivät ole kovin vakavia, Cargotec seuraa suunnitelmien edistymistä toimittajien kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Jos havaitut puutteet ovat vakavia, yhtiö tilaa kolmannelta osapuolelta uuden auditoinnin saadakseen vahvistuksen, että suunnitellut parannustoimet on tehty.
Yhtiön toimittajien itsearvioinnit ovat toinen tapa arvioida niiden toimenpiteiden tehokkuutta, joilla toimittajat pyrkivät parantamaan vastuullisuuttaan. Kohonnut pistemäärä on usein merkki siitä, että toimittaja on parantanut suoritustaan ja toteuttanut toimenpiteitä. Ennen uuden pistemäärän julkistamista itsearviointialustaa operoiva kolmas osapuoli vahvistaa kaikki toimittajan toimittamat todisteet. Pistemäärien parannukset muodostavat myös perustan Cargotecin vastuullisen hankinnan tavoitteelle. Lisätietoja tavoitteesta on Liiketoiminnan harjoittaminen -otsikon alla kohdassa Suhteet toimittajiin.
Arvoketjun loppupäässä Cargotecin tutkimus- ja kehitystoiminto arvioi ja parantaa jatkuvasti yhtiön laitteiden turvallisuutta tuotekehityksen avulla. Myös yhtiön terveys- ja turvallisuustoiminto on mukana tässä työssä. Esimerkiksi Hiabin MOFFETT-ajoneuvotrukki on suunniteltu siten, että kuljettajalla on erinomainen näkyvyys, ja lisäksi se varmistaa, että kuljettaja on kiinnittänyt turvavyönsä. Hiabin MULTILIFT-koukkulaitteissa on turvaominaisuuksia, kuten turvalukituksia, äänimerkkejä ja visuaalisia varoituksia sekä autonomisia ominaisuuksia, jotka auttavat vähemmän kokeneita käyttäjiä
työskentelemään turvallisesti. Lisäksi Hiabin HiSkill-simulaattorin avulla käyttäjät voivat harjoitella laitteen käyttöä turvallisesti virtuaaliympäristössä.
Vuonna 2024 Hiab lanseerasi L2 Driver Support -avustustekniikan MULTILIFT-vaihtolavalaitteissaan. Uusi ominaisuus peruuttaa trukin automaattisesti paikalleen ja kohdistaa sen kontin eteen noutoa varten. Kuljettaja käynnistää prosessin napin painalluksella ja valvoo toiminnan turvallisuutta ajoneuvon ohjaamosta. L2 Driver Support vähentää ohjaamosta poistumisen ja manuaalisen tarkkuuden tarvetta, joten se auttaa suojaamaan sekä kuljettajaa että lähellä olevaa omaisuutta monimutkaisten kuormankäsittelytehtävien aikana. Kaikki asiakkaiden työntekijät, jotka käyttävät tällä uudella ominaisuudella varustettuja Hiabin laitteita, kuuluvat tämän pitkäaikaisen parantuneen turvallisuusvaikutuksen piiriin.
Vuonna 2024 Hiab lanseerasi myös MULTILIFT Talon -koukkulaitteen Defence-tuotesarjassaan. Koukkulaitteessa on automaattinen konttien nosto ja lukitus, minkä ansiosta ajoneuvon kuljettaja voi pysyä ohjaamossa koko tehtävän suorituksen ajan. Ominaisuus parantaa käyttäjän turvallisuutta poistamalla altistuksen esimerkiksi vaarallisille sääolosuhteille tai liikenteelle. Talonissa on myös automaattinen anturi, joka varoittaa kuljettajaa, jos ihmisiä on vaarallisen lähellä laitetta. Tämä parantaa kaikkien koukkulaitteen lähellä liikkuvien turvallisuutta. Näin ollen sekä MULTILIFT Talon -laitteen käyttäjät että sen lähistöllä olevat ihmiset kuuluvat tämän myönteisen vaikutuksen piiriin pitkällä aikavälillä.
Cargotec näkee toistuvat pandemiat merkittävänä taloudellisena riskinä liiketoiminnalleen. Riskiä arvioidaan säännöllisesti Hiabin riskienhallintaprosessissa ja liiketoiminnan jatkuvuuden suunnittelussa. Vuonna 2024 pandemioiden riskiä ei pidetty ensisijaisena prioriteettina pienen esiintymistodennäköisyyden vuoksi.
Cargotecin arvoketjun alku- tai loppupäässä ei raportoitu vakavia ihmisoikeustapauksia vuoden aikana.
Kun Cargotecin liiketoiminta-alueiden suunniteltu eriyttäminen on saatu päätökseen, itsenäinen Hiab on vastuussa tulevista suunnitelluista toimenpiteistä.
Cargotecin vastuullisen hankinnan tavoitteena on parantaa toimittajien kestävyyteen liittyvien itsearviointien kokonaispistemäärää. Arviointeihin sisältyvät toimittajien työntekijöiden ihmisoikeudet, mukaan lukien terveys ja turvallisuus sekä työolot. Lisätietoja tavoitteesta on Liiketoiminnan harjoittaminen -otsikon alla kohdassa Suhteet toimittajiin.
Cargotecin tuotteiden loppukäyttäjät ovat yhtiön laitteiden käyttäjiä. Nämä käyttäjät ovat joko Cargotecin asiakkaiden työntekijöitä tai, jos kyse on pienyritysten omistajista, itse asiakkaita. Tämän vuoksi loppukäyttäjiä koskevat raportointivaatimukset raportoidaan pääosin kohdassa Arvoketjun työntekijät.
Yleisesti arvoketjun työntekijöihin liittyvät ohjesäännöt on kuvattu kohdassa Arvoketjun työntekijöihin liittyvät ohjesäännöt. Cargotecilla ei ole erityisesti loppukäyttäjiä koskevia ohjesääntöjä. Yhtiön vastuullisuusohjesäännössä kuitenkin todetaan, että Cargotec suunnittelee ratkaisunsa siten, että laitteiden käyttäjien turvallisuus voidaan varmistaa. Lisäksi ohjesäännössä todetaan, että Cargotec tekee yhteistyötä asiakkaiden kanssa turvallisuuden parantamiseksi koko arvoketjussa.
Yhteydenpito loppukäyttäjien kanssa sekä heidän käytössään olevat raportointikanavat ja vaikutusten korjaamiskeinot kuvataan osiossa Arvoketjun työntekijät. Raportointivuoden aikana toteutetut, loppukäyttäjien turvallisuuteen liittyvät toimenpiteet kuvataan samassa osiossa.
.
Cargotecilla on sisäinen kanava sen laitteisiin liittyvien vakavien tapausten raportoinnille, jotka ovat tapahtuneet asiakkaiden toimipisteillä ja joista asiakas on kertonut Cargotecille. Yleisesti ottaen Cargotecilla ei kuitenkaan tällä hetkellä ole riittävästi tietoa tuotteidensa loppukäyttäjien terveydestä ja turvallisuudesta, jotta aiheelle voitaisiin asettaa tavoite. Cargotecin laitteiden turvallisuusominaisuuksia tai -poikkeamia koskevaa asiakaspalautetta käytetään kuitenkin mahdollisten kehityskohteiden tunnistamiseen esimerkiksi tuotesuunnittelussa. Itsenäinen Hiab määrittää tarvittavat seuraavat vaiheet, joilla tätä näkyvyyttä voidaan parantaa.
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Cargotecin eettiset toimintaohjeet ovat yhtiön tärkein väline eettisen yrityskulttuurin luomisessa ja toteuttamisessa. Ne auttavat ihmisiä tekemään tietoisia päätöksiä ja löytämään lisätietoa epäselvissä tilanteissa. Toimintaohjeet laatii ja pitää ajan tasalla toimintojenvälinen asiantuntijoiden ryhmä, jolla on tarvittava asiantuntemus monilta osa-alueilta, kuten henkilöstöhallinnosta, eettisyydestä ja vaatimustenmukaisuudesta, lakiasioista, sisäisestä tarkastuksesta, vastuullisuudesta ja rahoituksesta. Eettisten toimintaohjeiden sisältöä päivitetään tarpeen mukaan vastaamaan sääntelyn muutoksia, yhtiön sisäisiä muutoksia ja kehittyviä riskejä. Toimintaohjeet sisältävät laajan korruption ja lahjonnan torjuntaa käsittelevä osio ja ovat YK:n korruption vastaisen yleissopimuksen mukaisia. Toimintaohjeiden mukaisesti johtajien odotetaan varmistavan, että heidän alaisensa ovat saaneet riittävästi koulutusta eettisten ongelmien käsittelyyn. Lisätietoja eettisistä toimintaohjeista on kohdassa Ilmastonmuutokseen liittyvät ohjesäännöt.
Yhtiön SpeakUp-kanavan ja kostotoimilta suojaavan ohjeistuksen tarkoituksena on kannustaa työntekijöitä ja muita sidosryhmiä tuomaan esiin huolenaiheitaan tilanteissa, joissa Cargotecin eettisiä toimintaohjeita, muita ohjesääntöjä tai asiaankuuluvia lakeja ja sääntelyä ei ole noudatettu. Kostotoimilta suojaavassa ohjeistuksessa todetaan, että Cargotec ei koskaan määrää rangaistuksia tai muita vastatoimia ilmoituksen vilpittömin mielin tehneelle henkilölle. Kostotoimilta suojaaminen koskee myös niitä, jotka ovat kieltäytyneet toimimasta epäeettisesti, vaikka kieltäytyminen olisi johtanut liiketoiminnan menetyksiin. Ohjeet koskevat kaikkia huolenaiheesta ilmoittavia, mukaan lukien Cargotecin, sen liiketoimintayksiköiden ja tytäryhtiöiden työntekijät maailmanlaajuisesti. Henkilöstöhallinnon vastuulla on seurata, yritetäänkö huolenaiheensa ilmoittaneita henkilöitä rangaista tai asettaa epäedulliseen asemaan, ja reagoida tällaisiin yrityksiin. Yhtiön SpeakUp-kanavan kautta voi tehdä ilmoituksen nimettömästi, ja tutkintoja suorittavilla henkilöillä ei saa olla yhteyttä epäiltyyn väärinkäytökseen. Myös nämä toimenpiteet suojaavat ilmiantajaa kostotoimilta.
Cargotecin liikekumppaneiden eettiset toimintaohjeet, ohjesäännöt koskien korruption vastaisuutta, vientivalvontaa, kauppapakotteita ja kolmansia osapuolia sekä ohjeistukset liittyen lahjoihin ja vieraanvaraisuuteen sekä eturistiriitoihin ohjaavat yhtiön toimenpiteitä epäeettisten tai korruptoituneiden liiketoimintakäytäntöjen torjumiseksi. Näiden ohjesääntöjen ja ohjeistusten käytännön toteutusta ohjaa Cargotecin vaatimustenmukaisuusohjelma, jonka periaatteet
perustuvat mahdollisten väärinkäytösten havaitsemiseen, ennaltaehkäisyyn ja käsittelyyn. Ne ovat kaikki ylimmän johdon hyväksymiä (asiakirjasta riippuen toimitusjohtaja, johtoryhmä tai hallitus) ja saatavilla sisäisesti Cargotecin intranetissä.
Cargotecin sitoumus toimia korkeimpien eettisten standardien mukaisesti on myös kirjattu yhtiön vastuullisuusohjesääntöön. Ohjesäännössä vahvistetaan, että Cargotec ei hyväksy korruptoituneita käytäntöjä tai kostotoimia, että vaatimustenmukaisuuteen liittyvistä huolenaiheista raportoidaan, että tapaukset tutkitaan objektiivisesti ja että vahvistetuille tapauksille osoitetaan asianmukaiset korjaamistoimenpiteet.
Yrityskulttuuria vahvistaakseen Cargotec keskittyy havaitsemaan, ehkäisemään ja käsittelemään mahdollisia väärinkäytöksiä, jotka liittyvät sääntelyn ja yhtiön omien eettisten toimintaohjeiden noudattamatta jättämiseen. Nämä painopistealueet kuvataan tarkemmin alla.
Cargotecin työntekijät voivat ilmoittaa huolenaiheistaan ja mahdollisista väärinkäytöksistä eri kanavien kautta, joita ovat muun muassa oma esihenkilö, paikallinen tai konsernitason henkilöstöhallinto, Cargotecin eettisyydestä ja vaatimustenmukaisuudesta vastaava toiminto ja yhtiön SpeakUp-kanava. SpeakUp-kanava on ulkoisesti operoitu raportointityökalu nimettömän ilmoituksen tekemiseen, ja sitä voivat käyttää myös ulkoiset sidosryhmät.
Kaikki epäillyt väärinkäytökset, mukaan lukien korruptioon ja lahjontaan liittyvät tapaukset, arvioidaan, ja niistä aloitetaan tarvittaessa virallinen tutkinta. Arvion tutkinnan tarpeesta tekevät Cargotecin eettisyys ja vaatimustenmukaisuus -toiminnon (E&C) kokeneet asiantuntijat. Jotta yhtiön SpeakUp-kanavan kautta ilmoittavien henkilöiden nimettömyys voidaan taata koko tutkintaprosessin ajan, E&C-toiminto lähettää tarvittaessa jatkokysymyksiä kanavan kautta.
E&C-toiminnon erikseen nimeämät henkilöt käsittelevät viipymättä ja luottamuksellisesti kaikki epäillyt väärinkäytöstapaukset riippumatta ilmoituskanavasta tai siitä, onko niistä ilmoittanut Cargotecin vai sen arvoketjun työntekijä. Toiminto voi suorittaa tutkimuksia itse tai antaa niitä tehtäväksi muille valtuutetuille työntekijöille tai toiminnoille, kuten henkilöstöhallinnolle, tietotekniikalle tai terveys- ja turvallisuustoiminnolle. Tutkinnan suorittamiseen nimetyllä henkilöllä
tai työryhmällä ei saa olla läheistä yhteyttä tapaukseen, ilmoittavaan henkilöön (jos henkilöllisyys on tiedossa) tai epäiltyyn väärintekijään. Kaikki tutkimukset suoritetaan objektiivisesti ja neutraalisti sekä sovellettavien lakien ja määräysten mukaisesti.
Tutkinnasta vastaavalla henkilöllä tai työryhmällä on pääsy kaikkiin tarvittaviin asiakirjoihin, järjestelmiin ja tiloihin, ja heillä on oikeus suorittaa tarvittavat haastattelut. Kaikkien työntekijöiden odotetaan tekevän yhteistyötä tutkinnassa. Väärinkäytöksestä epäillylle työntekijälle annetaan tilaisuus vastata syytöksiin.
Cargotecilla on tapauskohtainen lähestymistapa korjaamistoimenpiteisiin. Vahvistetuissa väärinkäytöstapauksissa E&C-toiminto ja asiasta vastaavat johtajat sopivat tarvittavista toimenpiteistä, kuten tehokkaammasta valvonnasta, koulutuksesta, kurinpitotoimista tai ulkopuolisten tahojen kanssa tehtyjen sopimusten irtisanomisesta. Asianmukaiset ja riittävät korjaavat toimenpiteet määritetään tapauksen yksityiskohtien, asianomaisen henkilön tai henkilöiden tarpeiden sekä paikallisen lainsäädännön perusteella. Cargotecin johtoryhmässä on eettisten toimintaohjeiden paneeli, jossa keskustellaan säännöllisesti vaatimustenmukaisuuteen liittyvistä asioista ja arvioidaan korjaamistoimenpiteiden tarvetta.
Cargotecin E&C-toiminto tukee yhtiön liiketoiminta-alueita ennakoivalla neuvonnalla, tiedolla ja koulutuksella sekä toteuttamalla sisäistä tutkintaa. Verkkokurssien avulla Cargotec tarjoaa työntekijöilleen eettisyyteen ja vaatimustenmukaisuuteen liittyvää koulutusta, sisältäen myös korruptiota ja lahjontaa koskevia aiheita, sekä tarjoaa harjoituksia ja esimerkkejä, jotka auttavat työntekijöitä eettisissä ongelmissa. Kursseille voivat osallistua työntekijät, joilla on oma työsähköpostiosoite ja pääsy Cargotecin intranetiin, mukaan lukien yhtiön hallituksen jäsenet. Lisäksi työntekijöille, joilla ei ole työsähköpostiosoitetta tai pääsyä Cargotecin intranetiin, järjestetään lähiopetuksena toteutettavia työpajoja eettisiin toimintaohjeisiin liittyvistä aiheista.
Maailmanlaajuiset taloudelliset haasteet, kuten kilpaillut markkinat, konfliktit ja epävakaus, voivat lisätä yleistä korruptiota, minkä vuoksi yritysten on kiinnitettävä aiheeseen entistä enemmän huomiota. Käyttäen lähtökohtanaan vuonna 2023 järjestettyä kohdennettua koulutusta korruptionvastaisuudesta Cargotec vahvisti lähestymistapaansa aiheeseen vuonna 2024. Korruptionvastaisuus oli keskeisessä asemassa kaikille työntekijöille pakollisella verkkokurssilla, jolla käsitellään yhtiön eettisiä toimintaohjeita joka vuosi. Koulutuksessa selvennettiin korruptioon liittyviä keskeisiä käsitteitä, korostettiin korruptiosta kertovia varoitusmerkkejä ja annettiin selkeät ohjeet siihen, miten työntekijät voivat noudattaa Cargotecin korruption vastaisia periaatteita.
Vuonna 2024 pakollisen eettisiä toimintaohjeita käsittelevän koulutuksen suoritti 95 prosenttia työntekijöistä jatkuvissa toiminnoissa (Cargotec yhteensä: 95 prosenttia).
Cargotecin ymmärryksen mukaan suurin riski väärinkäytöksille on yhtiön seuraavissa toiminnoissa: myynti, markkinointi, hankinta, henkilöstöhallinto, yleishallinto, rahoitus ja riskienhallinta. Vuonna 2024 näiden toimintojen työntekijät saivat saman eettiseen toimintaohjeeseen liittyvän verkkokoulutuksen kuin muut Cargotecin työntekijät. Riskialttiiden toimintojen työntekijöistä verkkokurssin suorittaneiden osuus (suorittamisaste näissä toiminnoissa) oli 97 prosenttia jatkuvissa toiminnoissa (Cargotec yhteensä: 98 prosenttia).
Vuonna 2024 Cargotec järjesti myös kohdennetun vientivalvontakoulutuksen 102 Hiabin työntekijälle, jotka osallistuivat projekteihin, joilla on mahdollisesti yhteyksiä vientivalvontaan.
Henkilöstön kouluttamisen lisäksi myös yhtiön hallitus saa vuosittain vaatimustenmukaisuuspäivityksen, joka sisältää korruptionvastaisuuteen liittyviä aiheita. Cargotecin johtoryhmä saa tällaisen päivityksen kahden kuukauden välein. Eettisyyttä ja vaatimustenmukaisuutta käsitellään säännöllisesti myös hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan kokouksissa. Vuonna 2024 hallitus ja Cargotecin johtoryhmä osallistuivat lisäksi useisiin vastuullisuuskoulutustilaisuuksiin, joissa käsiteltiin myös eettistä liiketoimintaa ja korruptionvastaisuutta.
| Korruption tai lahjonnan ehkäiseminen ja havaitseminen (%) |
Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
|
|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | |
| Koulutusohjelmien kattamien riskialttiiden toimintojen prosenttiosuus |
97 % | 86 % | 98 % |
| Cargotecin eettisiä toimintaohjeita koskevan koulutuksen suorittaminen |
95 % | N/A1 | 95 % |
1 Vuonna 2023 Cargotecin eettisiä toimintaohjeita koskeva pakollinen koulutus siirrettiin vuoden 2024 ensimmäiselle neljännekselle.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
| Väärinkäytöstapaukset (määrä) | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
||
|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | ||
| Strategia | Tehdyt ilmoitukset | 38 | 30 | 63 |
| Hiabin visio ja strategia | Eettisyys ja vaatimustenmukaisuus -toiminnon aloittamat tutkimukset 1 |
7 | 3 | 17 |
| Markkinaympäristö vuonna 2024 | Eturistiriidat | 0 | 0 | 1 |
| Työympäristö | 2 | 0 | 4 | |
| Taloudellinen kehitys | Vientivalvonta tai pakotteet | 0 | 1 | 1 |
| Tutkimus ja kehitys | Epäeettinen liiketoiminta, taloudellinen riippumattomuus ja muut ohjesääntöjen rikkomukset |
5 | 2 | 11 |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | Eettisyys ja vaatimustenmukaisuus -toiminnon valmiiksi saamat tutkimukset 2 |
8 | 6 | 22 |
| Yritysostot ja -myynnit | Osittain tai täysin vahvistettu 3 | 5 | 4 | 5 |
| Henkilöstöhallinnon aloittamat tutkimukset | 11 | 6 | 15 | |
| Toiminnan uudelleenjärjestelyt Henkilöstö Kestävyysraportti |
1 Sisältää edellisen vuoden lopulla raportoidut tapaukset, joista Cargotec ehti aloittaa tutkinnan vasta vuodenvaihteen jälkeen. 2 Sisältää tutkinnat, jotka avattiin ennen raportointivuotta mutta saatettiin valmiiksi vuoden aikana. 3 Ei sisällä Kalmarin valmiiksi saattamattomia tapauksia vuoden 2024 ensimmäiseltä puoliskolta, koska Cargotecilla ei ole näkyvyyttä siihen, vahvistettiinko tapaukset vuoden aikana. |
|||
| Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta |
Cargotec ei saanut vuoden 2024 aikana tuomioita tai sakkoja korruption ja lahjonnan vastaisten lakien rikkomisesta. Vuoden aikana ei havaittu sellaisia korruption ja lahjonnan torjuntaa koskevien menettelyjen ja normien rikkomuksia, joihin yhtiön olisi tarvinnut puuttua, |
|||
| Osakkeet, markkina-arvo ja | ||||
| kaupankäynti | Suomen keskusrikospoliisi tiedotti kesäkuussa 2019 aloittaneensa Cargotecin MacGregor | |||
| Hallinnointi | liiketoiminta-aluetta koskevan esitutkinnan liittyen epäiltyyn törkeään petokseen. Cargotec oli havainnut talouspetosepäilyn sisäisessä tarkastuksessa ja esitti tutkintapyynnön |
|||
| Hallituksen ehdotus voitonjaosta | keskusrikospoliisille. Yleinen syyttäjä nosti asiassa syytteet vuonna 2020 MacGregorin entisiä työntekijöitä vastaan. Asia käsiteltiin alkuvuodesta 2021, ja Turun käräjäoikeus antoi asiasta |
|||
| Tilikauden jälkeiset tapahtumat | päätöksen 8.3.2022. Se tuomitsi petoksesta kolme syytettyä ja määräsi heidät maksamaan rahallisen korvauksen Cargotecille ja MacGregorille. Asiasta valitettiin, ja käsittely Turun |
|||
| Vuoden 2025 näkymät | hovioikeudessa järjestettiin vuonna 2023. Vuonna 2024 hovioikeus antoi päätöksen, jossa se | |||
| Varsinainen yhtiökokous 2025 | säilytti päätekijän tuomion, alensi rikoskumppanin tuomiota ja vapautti yhden avustajista. Kaksi syytettyä haki lupaa valittaa korkeimpaan oikeuteen, mikä hylättiin marraskuussa 2024. Tapaus |
|||
| Tunnusluvut | on Cargotecin osalta loppuunkäsitelty. Cargotecilla on nollatoleranssi väärinkäytöksiä kohtaan, ja yhtiö on tukenut oikeusprosessia kaikin tavoin. Petostapauksen jälkeen Cargotec on myös |
|||
| Osakkeet ja osakkeen omistajat | toteuttanut useita parannuksia käytäntöihinsä, jotta vastaavaa ei tapahdu jatkossa. MacGregoria tai Cargotecia ei ole epäilty rikollisesta toiminnasta prosessin aikana. |
Cargotec voi ostovoimansa avulla vaikuttaa toimittajiin ja auttaa niitä parantamaan esimerkiksi ihmisoikeuksiin ja ympäristöön liittyvää toimintaansa. Yhtiön vastuullisen hankinnan ohjelmaa johdetaan järjestelmällisesti kaikilla yhtiön liiketoiminta-alueilla. Tärkeimmät ohjelmaa tukevat ohjesäännöt ja prosessit ovat:
Vastuullisen hankinnan ohjelma keskittyy toimitusketjun vastuullisuusriskien tunnistamiseen ja hillitsemiseen. Ohjelmassa on seuraavat neljä keskeistä aluetta:
Vaikka Cargotec yhä laajentaa vastuullisen hankinnan ohjelmansa soveltamisalaa, yhtiö on tunnistanut ja huomioinut joitakin toimitusketjunsa yleisimpiä riskejä. Yleisin toimittajien itsearvioinneissa esiin tullut havainto on, että toimittajilla ei ole omien toimittajiensa hallintaan riittäviä vastuullisen hankinnan käytäntöjä, kuten eettisten toimintaohjeiden dokumentointia ja toimeenpanoa. Auditoinneissa havaitut yleisimmät riskit liittyvät terveys- ja turvallisuusvaatimuksiin, jolloin väärinkäytökset ilmenevät tyypillisesti palohälyttimien, hätäuloskäyntien, turvallisuuslupien ja vastaavien puuttumisena. Tiettyjen työoikeusloukkauksien, kuten työsopimusten puuttumisen, virheellisten maksutietojen ja pakollisten rekrytointimaksujen, riski koskee erityisesti Cargotecin toisen tason toimittajia ja kohonneen riskin maissa sijaitsevia toimittajia. Yleisesti ottaen Cargotec on havainnut, että suurimmat arvoketjun työntekijöihin liittyvät riskit esiintyvät tyypillisesti Euroopan ulkopuolisissa maissa, teräsrakennekategoriassa sekä toisen tason toimittajien, esimerkiksi valukappaleiden toimittajien, toiminnassa.
Cargotecin toimittajien hyväksyntäprosessissa uusien toimittajien on täytettävä ennakkovaatimukset ja läpäistävä yhtiön suorittama auditointi, ennen kuin ne voidaan hyväksyä toimittajiksi. Ennakkovaatimuksiin kuuluu sitoutuminen liikekumppaneiden eettisiin toimintaohjeisiin, Cargotecin suorittama riippumattomuusarviointi ja toimittajan vastuullisuuden itsearviointi kolmannen osapuolen alustalla. Cargotecin auditoinneissa noin 20 prosenttia tarkistuslistan kysymyksistä liittyy toimittajan tapoihin johtaa työ- ja ihmisoikeusasioita, korruption torjuntaan ja ympäristöasioihin.

Jos uuden toimittajan tai nykyisen strategisen toimittajan arvioinneissa tai auditoinneissa havaitaan Cargotecin liikekumppaneiden eettisten toimintaohjeiden vastaista toimintaa, yhtiö päättää korjaavista toimenpiteistä ja aikatauluista yhdessä toimittajan kanssa. Ensisijaisena tavoitteena on aina tehdä yhteistyötä toimittajan kanssa tämän vastuullisuuden parantamiseksi. Jos kumppani ei kuitenkaan halua ryhtyä yhteisesti sovittuihin korjaaviin toimenpiteisiin, Cargotecilla on oikeus olla hyväksymättä uutta toimittajaa tai irtisanoa olemassa oleva sopimus.
Yksi tärkeimmistä työkaluista, joilla Cargotec seuraa liikekumppaneiden eettisten toimintaohjeiden vaatimusten noudattamista, on toimittajien itsearviointi. Tämän kolmannen osapuolen tarjoaman itsearviointialustan avulla Cargotec tarkastelee toimittajiensa vastuullisuuteen liittyvää kypsyystasoa. Arviointi on pakollinen kaikille uusille toimittajille. Strategiset suorat toimittajat puolestaan suorittavat sen vuosittain, jos niillä on alhainen pistemäärä tai arviointia on päivitetty. Arviointikyselyssä käydään läpi seuraavia aiheita: yrityksen johto, ihmisoikeudet ja työolosuhteet, terveys ja turvallisuus, eettinen liiketoiminta, ympäristö, vastuullinen toimitusketjun hallinta sekä vastuullinen mineraalien hankinta. Nämä aiheet ovat linjassa sekä lakisääteisten velvoitteiden että Cargotecin liikekumppaneiden eettisissä toimintaohjeissa määriteltyjen vaatimusten kanssa.
Cargotec auttaa toimittajia vähentämään toimintansa hiilidioksidipäästöjä ja parantamaan omia toimittajahallinnan prosessejaan. Tätä varten yhtiö jakaa tietoa, työkaluja ja parhaita käytäntöjä olennaisista aiheista. Cargotec järjestää myös räätälöityjä koulutuksia kaikista vastuullisen hankinnan ohjelmansa teemoista.
Vuonna 2024 Cargotec julkisti verkkokurssin, jolla käsitellään Cargotecia koskevaa kestävyyteen liittyvää sääntelyä. Tavoitteena on antaa yleiskäsitys sääntelystä ja siitä, miten yhtiö pyrkii noudattamaan sitä. Moni nykyinen ja tuleva kestävyyttä koskevat sääntely liittyy läheisesti toimitusketjun hallintaan, minkä vuoksi koulutuksen ensisijainen kohdeyleisö on Cargotecin hankintaorganisaatio. Kurssi on kuitenkin kaikkien työntekijöiden suoritettavissa.
Vaikka Cargotec ei hanki mineraaleja suoraan kaivoksilta, sulattamoilta tai jalostamoilta, yhtiö voi vaikuttaa niihin liittyvien konfliktien, ihmisoikeusloukkausten ja ympäristökysymysten ratkaisemiseen vahvojen sidosryhmäkumppanuuksien avulla. Cargotec on esimerkiksi toimialojen välisen Responsible Minerals Initiative (RMI) -organisaation jäsen. Organisaation tavoitteena on tukea vastuullista mineraalien hankintaa maailmanlaajuisesti liiketoimintakäytäntöjä kehittämällä. RMI tarjoaa työkaluja, joilla lisätään arvoketjussa käytettävien konfliktimineraalien ja koboltin alkuperän näkyvyyttä. Näihin välineisiin lukeutuvat asianmukaisen huolellisuuden työkalu ja Responsible Minerals Assurance Process (RMAP) -prosessi sulattamoiden ja jalostamoiden auditoimiseksi.
Cargotec on tunnistanut hankintakategoriat ja toimittajat, joiden tuotteilla on suurin riski sisältää kriittisiä mineraaleja. Osana huolellisuusvelvoitettaan yhtiö pyytää näitä toimittajia toimittamaan
tiedot sulattamoista ja jalostamoista, joiden kanssa ne tekevät yhteistyötä. Cargotec pyrkii ostamaan vain mineraaleja, jotka ovat peräisin RMI-auditoiduista sulattamoista ja jalostamoista. Vuonna 2024 yhtiö jatkoi kobolttiin ja konfliktimineraaleihin (volframi, tantaali, tina ja kulta) liittyvää huolellisuusvelvoitteen mukaista työtään kasvattamalla työn piiriin sisällytettävien toimittajien määrää 25 prosentilla vuoteen 2023 verrattuna. Hiab julkaisi vuoden aikana ensimmäisen konfliktimineraalien raporttinsa (CMRT), joka on saatavilla osoitteessa cargotec.com.
Cargotecin pitkän aikavälin tavoitteena on vähentää vaarallisten aineiden käyttöä tuotteissa ja lopulta lopettaa niiden käyttö kokonaan. Yhtiö käyttää elinkeinoelämävetoista lohkoketjutekniikkaa hyödyntävää verkkotietokantaa, joka auttaa ilmoittamaan viranomaisille lakisääteiset velvoitteet liittyen EU:n asetukseen kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista (REACH) SCIP-alustan kautta, tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamiseen sähkö- ja elektroniikkalaitteissa (RoHS) ja muihin säädöksiin. Tietokanta tukee myös aiheeseen liittyvää yhteydenpitoa toimittajien kanssa.
Vuonna 2024 kunkin liiketoiminta-alueen vastuullisen hankinnan ulkoisena tavoitteena oli, että vähintään 90 prosenttia strategisista toimittajista suorittaa vastuullisuuden itsearvioinnin ja että yhdistetty keskimääräinen tulos on vähintään 60 prosenttiin. Cargotec määrittelee tavoitteen laajuuden (lista strategisista toimittajista), kun taas tiedot laskelmaa varten saadaan kolmannen osapuolen tarjoamalta itsearviointialustalta. Tavoitetta asetettaessa kuultiin laajasti Cargotecin johtoa ja muita sisäisiä sidosryhmiä, mutta vaikutuksen kohteena olevia henkilöitä (toimitusketjun työntekijöitä) ei otettu mukaan tavoitteen asettamiseen.
Ulkoisen tavoitteen lisäksi Hiabin sisäiseen seurantaan kuuluu useita muita vastuullisen hankinnan tavoitteita sekä Hiabin vastuullisuus- että hankintatiimeille. Hiabin vastuullisuustiimiin kuuluvan vastuullisen hankinnan toiminto esittelee edistymistä ohjausryhmälle ja Hiabin johtoryhmälle. Toiminto pitää säännöllisiä tapaamisia myös Hiabin hankintatiimin ja hankintajohtajan kanssa. Lisäksi vastuullisen hankinnan toiminto välittää tiedot eteenpäin johdolle, jos suunnitelmasta poikkeamisia ilmenee.
| Vastuullisen hankinnan tavoite | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
||
|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | ||
| 90 prosenttia strategisista toimittajista suorittaa vastuullisuuden itsearvioinnin ja yhdistetty keskimääräinen tulos on vähintään 60 prosenttia |
95 % suoritusaste ja 66% keskimääräinen tulos |
91 % suoritusaste ja 52 % keskimääräinen tulos |
93 % suoritusaste ja 64 % keskimääräinen tulos |
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Cargotecilla ei ole yhtä vakiomaksuehtoa, vaan sillä on toimittajiensa kanssa useita erilaisia maksuehtoja, joissa maksuaika on 0–150 päivää. Tämän vuoksi yhtiö ei voi antaa kuvausta vakiomaksuehdoista tai niihin liittyvistä mittareista.
Suorissa hankinnoissa Cargotecin tavoitemaksuehto on 90 päivää, joka siten on yhtiön vakiomallisiin ostosopimuksiin sisältyvä maksuehto. Epäsuorissa hankinnoissa tavoitemaksuehto on Hiabin osalta 60 päivää netto. Cargotec neuvottelee maksuehdot kuitenkin aina erikseen kunkin toimittajan kanssa.
| Maksukäytännöt | Jatkuvat toiminnot | Cargotec yhteensä |
||
|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | ||
| Keskimääräinen aika, jonka yhtiö käyttää laskun maksamiseen siitä päivästä alkaen, jolloin sopimuksen mukaista tai lakisääteistä maksuehtoa aletaan laskea (päivien määrä) |
54 | 58 | 55 | |
| Maksuehtojen mukaisten maksujen prosenttiosuus (ajallaan maksettujen maksujen suhde %) |
76 % | 72 % | 75 % | |
| Maksuviivästysten vuoksi vireillä olevat oikeudenkäynnit (määrä) |
0 | 0 | 0 |
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Cargotec käyttää ajallaan maksettujen maksujen suhdetta mittarina, jolla se seuraa, kuinka paljon todellinen maksupäivä eroaa toimittajan kanssa sovitusta maksuehdosta. Suhde lasketaan ennen eräpäivää tai eräpäivänä maksettujen laskujen määrän perusteella. Toimittajien kanssa sovittuihin maksuehtoihin, jotka eivät ole saatavilla yhtiön päätiedoissa, asetetaan ajaksi oletusarvoisesti "erääntyy välittömästi", ja ne jätetään sen vuoksi laskennan ulkopuolelle. "Erääntyy välittömästi" laskut muodostavat noin kahdeksan prosenttia laskujen kokonaismäärästä.
Vaikka Cargotecilla ei ole erityistä ohjesääntöä, jolla pyrittäisiin estämään maksujen myöhästyminen toimittajille, mukaan lukien pienet ja keskisuuret toimittajat, yhtiön tavoitteena on jatkuvasti parantaa ajallaan maksettujen maksujen suhdetta. Cargotec asetti tälle työlle strategisen tavoitteen vuonna 2022, ja eri kehityshankkeet ovat siitä lähtien tuottaneet kaksinumeroisen parannuksen joka vuosi. Jatkossa itsenäinen Hiab vastaa parannustoimista.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
riskienhallinta
Cargotecin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa, että konsernin toiminta on tehokasta ja tuloksellista, että riskienhallinta on riittävää ja asianmukaista ja että taloudellinen ja muu tuotettu informaatio on luotettavaa. Cargotecin sisäinen valvonta pohjautuu yhtiön eettisiin toimintaohjeisiin ja sisäisten kontrollien viitekehykseen, joita taloudellisen raportointiprosessin osalta tukevat ohjesäännöt, muut ohjeistukset sekä sisäinen taloudellinen raportointiprosessi ja viestintä. Hallituksen hyväksymässä Cargotecin sisäistä valvontaa koskevassa ohjesäännössä (Internal control policy) määritellään valvonnan periaatteet, menetelmät ja vastuut. Organisaation joka tasolla ja toiminnoissa tapahtuvan valvonnan avulla varmistetaan riskien hallinta yhtiön tavoitteiden saavuttamiseksi. Valvonnan tavoitteena on havaita, estää ja korjata mahdolliset virheet ja poikkeamat taloudellisessa seurannassa. Valvonnasta on vastuussa yhtiön liiketoiminnasta vastaava organisaatio, ja jokainen työntekijä vastaa omalta osaltaan valvonnan tehokkuudesta.
Cargotecin sisäinen tarkastus on riippumaton ja objektiivinen toiminto, joka tuottaa arviointi-, varmistus- ja konsultointipalveluita, ja jonka tavoitteena on tuottaa lisäarvoa Cargotecille ja sen liiketoiminnoille. Sisäinen tarkastus auttaa organisaatiota saavuttamaan tavoitteensa tarjoamalla järjestelmällisen lähestymistavan johtamis- ja hallinto- sekä riskienhallinta- ja valvontaprosessien tuloksellisuuden arviointiin ja parantamiseen. Hallituksen hyväksymässä sisäisen tarkastuksen työjärjestyksessä määritellään toiminnon valtuudet, laajuus ja raportointilinjat.
Cargotecin riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä yritysriskien hallinnan ohjesääntö (Enterprise risk management policy), jossa määritellään riskienhallinnan tavoitteet,
periaatteet, prosessi ja vastuut. Riskienhallinnan tulee sisältyä kaikkiin liiketoimintapäätöksiin ja suunnitelmiin. Keskeisenä periaatteena on jatkuva, järjestelmällinen ja ennaltaehkäisevä toiminta riskien tunnistamiseksi, yhtiön hyväksymän riskitason määrittelemiseksi, riskien arvioimiseksi ja käsittelemiseksi sekä riskien toteutuessa niiden tehokkaaksi hoitamiseksi.
Hallitus määrittelee Cargotecin hyväksymän riskitason ja valvoo sitä, että yhtiössä on asianmukainen riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan organisaatio. Toimitusjohtaja ja johtoryhmä vastaavat riskienhallinnan toimintatavoista, toimeenpanosta sekä valvonnasta. Cargotecin riskienhallinta on hajautettu yksiköihin ja konsernin tukitoimintoihin, jotka määrittelevät riskienhallinnan vastuulliset tahot ja vastaavat riskien tunnistamisesta, hallinnasta ja raportoinnista. Riskienhallintatoiminto raportoi toimitusjohtajalle ja johtoryhmälle löydetyistä riskeistä sekä neljännesvuosittain hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle riskienhallintaprosessissa tunnistetuista riskeistä ja niiden käsittelystä.
Ilmastoon liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia tunnistetaan ja arvioidaan konsernin yleisen riskienhallintaprosessin avulla, mutta ilmastoon liittyvissä aiheissa prosessissa korostuvat riskien ohella mahdollisuudet. Prosessi on kuvattu hallituksen toimintakertomukseen sisältyvässä kestävyysraportissa. Rahoitusriskejä, kuten valuutta-, korko-, maksuvalmius- ja jälleenrahoitusriskit, luotto- ja vastapuoliriskit sekä toiminnallinen riski, hallitaan keskitetysti konsernirahoituksessa, ja niistä raportoidaan säännöllisesti johdolle ja hallituksen tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnalle.
Maailmantalouden kehityksellä on suora vaikutus Cargotecin toimintaympäristöön ja asiakkaiden investointihalukkuuteen. Maailmankaupassa ja kansainvälisissä toimitusketjuissa tapahtuvat muutokset, geopoliittiset jännitteet ja sodat, tariffit, energian saatavuus, sanktiot ja kauppasodat voivat vaikuttaa Hiabin ratkaisujen kysyntään.
Edelleen korkeat lainakustannukset ja inflaatio, taloudellisten tukitoimien vähentyminen, pidemmän aikavälin vaikutukset kuten COVID-19-pandemia, Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä jännitteet Lähi-idässä, heikko tuottavuuden kasvu ja lisääntyvä geotaloudellinen hajautuminen rajoittavat talouskasvua.
Vallitsevassa markkinatilanteessa Hiabin ratkaisujen kysyntä voi olla edellisiä vuosia alempi. Asiakkaat voivat myös pyrkiä siirtämään tai peruuttamaan tilauksiaan, tai he voivat vaatia hintojen alentamista. Suunnitelluista kustannussäästöistä huolimatta pienemmät tuotantomäärät voivat vaikuttaa Hiabin kannattavuusmarginaaleihin negatiivisesti.
Hiabin kysyntään vaikuttaa talouskasvun lisäksi esimerkiksi rakentamismarkkinan kehitys. Erityisesti Euroopassa vähäinen uudisrakentamisen määrä voi vaikuttaa negatiivisesti tiettyjen Hiabin ratkaisujen kysyntään.
Komponenttien, raaka-aineiden ja energian saatavuusongelmat ja hintojen nousu sekä tariffit voivat vaikeuttaa kustannusten hallintaa, nostaa valmistuskustannuksia ja lisätä niiden lopputuotteiden hintoihin siirtämisen haasteita. Osaavan henkilöstön vaihtuvuus, saatavuus ja kustannus voivat haitata Cargotecin ja sen toimittajien toimintaa ja nostaa kustannuksia. Hiabin ratkaisut asennetaan kuorma-autoihin, joiden toimituksissa esiintyvät pullonkaulat saattavat vaikuttaa negatiivisesti Hiabin liikevaihdon kehitykseen.
Globaalien talousnäkymien ja rahoituksen saatavuuden heikentyminen sekä viime vuosikymmentä korkeammalla pysyneet korot voivat johtaa Hiabin asiakkaiden ja jakelijoiden talous- ja maksuvaikeuksiin. Joissakin tapauksissa asiakkaiden taloudellinen tilanne voi nopeasti heikentyä merkittävästi tai jopa johtaa asiakkaan tai jakelijan maksukyvyttömyyteen.
Hiabin tilauksista merkittävä osa tulee Yhdysvaltojen markkinoilta. Olemassa olevan tilauskannan kassavirtojen suojaamisesta huolimatta Yhdysvaltain dollarin heikentyminen voi pidemmällä aikavälillä heikentää Hiabin tulosta. Vastaavasti dollarin vahvistuminen voi parantaa Hiabin tulosta.
Cargotecin hallitus ehdottaa Cargotecin yhtiökokoukselle, että yhtiön nimi muutettaisiin Cargotecista Hiabiksi. Suunniteltuihin toimenpiteisiin voi sisältyä esimerkiksi osaavan henkilökunnan pysyvyyteen, asiakassuhteisiin, mahdollisten transaktioiden toimeenpanoon ja kustannuksiin liittyviä riskejä. Itsenäisenä yhtiönä toimiminen voi vaikuttaa negatiivisesti Hiabin kannattavuuteen. Toimintamallien muutokset yhdistettynä tiukentuviin verosäännöksiin voivat johtaa lisääntyviin veroihin liittyviin maksuihin.
Cargotec altistuu ilmastoon liittyville riskeille ympäristön, sääntelyn ja teknologisten muutosten sekä tekemiensä päästövähennyssitoumusten vuoksi. Ilmastonmuutoksen Cargotecille aiheuttamien taloudellisten vaikutusten arviointi on monimutkaista, koska siitä aiheutuvien vaikutusten esiintymistä ja ajoitusta on vaikea ennustaa tai kvantifioida.
Asetettuihin päästötavoitteisiin pääseminen edellyttää panostusta Cargotecin liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla. Sen lisäksi, että Cargotec on alttiina ilmastoon liittyville riskeille, meneillään olevasta siirtymäprosessista aiheutuu uusia riskejä, joiden realisoitumisella voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Nämä riskit voivat johtaa esimerkiksi tuotteiden lyhentyneestä elinkaaresta johtuviin omaisuuserien arvonalentumisiin sekä uusien teknologioiden käyttöönottoon liittyviin lisäkustannuksiin, joita voi syntyä tuotekehityksessä, projektiriskien realisoituessa, varastojen kasvuna ja uudenlaisina takuuvirheinä. Myös kiristyvä lainsäädäntö voi suoranaisesti rajoittaa Cargotecin tuotteiden tarjontaa.
Cargotec on osallisena eräissä oikeudenkäynneissä, viranomaistutkinnoissa ja vaateissa. Kansainvälisten sopimusten ja lakien tulkinta voi heikentää lopputulosten ennustettavuutta. Cargotec on mukana myös
erityisvaatimuksia sisältävissä julkisen sektorin liiketoimissa. Jos vaatimuksia ei pystytä noudattamaan, voi seurauksena olla sanktioita tai poissulkemisia tämän sektorin tarjouskilpailuista.
Cargotecin tekemiin ja suunnittelemiin yrityskauppoihin liittyy riskejä esimerkiksi paikallisten markkinoiden tuntemukseen, viranomaisprosesseihin, asiakkaisiin, yrityskulttuuriin, integraatioon, kustannuksiin, tavoitteiden toteutumiseen sekä avainhenkilöihin liittyen.
Cargotecin toimintaan liittyvät olennaisesti myös tietoturvariskit. Kyberhyökkäys Cargotecin, sen asiakkaiden tai toimittajien toiminnan kannalta kriittisiä järjestelmiä kohtaan voi aiheuttaa esimerkiksi häiriöitä toimintavarmuuteen, johtaa liikevaihdon laskuun ja aiheuttaa haittaa Cargotecin ja Hiabin maineelle.
Cargotecin toimialoihin ja maantieteelliseen laajuuteen liittyy myös eettiseen toimintaan kohdistuvia riskejä. Cargotec on lisännyt toimenpiteitä liiketoimintaa koskevien ohjeiden, määräysten ja eettisten periaatteiden noudattamisen varmistamiseksi. Tähän liittyviä sisäisiä prosesseja kehitetään jatkuvasti.
Cargotec allekirjoitti sopimuksen MacGregor-liiketoimintaalueensa myynnistä Tritonin hallinnoimille rahastoille 14.11.2024. Transaktio edellyttää viranomaishyväksyntöjä monilla eri lainkäyttöalueilla ja hyväksyntöjen saamisen ajoitus voi vaikuttaa transaktion täytäntöönpanon ajankohtaan. Transaktioon liittyvän tappion lopullinen määrä määritetään transaktion täytäntöönpanon yhteydessä ja se voi poiketa vuoden 2024 viimeisellä vuosineljänneksellä tehdystä kirjauksesta liittyen liikearvon alentumiseen.
Riskejä on kuvattu Cargotecin internetsivuilla www.cargotec.fi, osiossa Sijoittajat > Hallinnointi > Sisäinen valvonta ja riskienhallinta.
Cargotec Oyj:n osakepääoma oli vuoden 2024 lopussa 20 000 000 euroa. B-sarjan osakkeiden määrä oli 55 182 079 kappaletta ja A-sarjan osakkeiden määrä 9 526 089 kappaletta. Cargotecin 30.5.2024 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti Cargotecin osakepääoman alentamisesta 64 304 880 eurosta 20 000 000 euroon ja Cargotecin ylikurssirahaston purkamisesta osana jakautumispäätöstä. Jakautumisen täytäntöönpano oli 30.6.2024. Jakautumisella ei ollut vaikutusta Cargotecin osakkeiden määrään. Lisätietoja on saatavilla tilinpäätöksen liitteessä 7.4 Lopetetut toiminnot ja liitteessä 7.5 Jakautuminen.
Vuoden 2024 lopussa Cargotecin hallussa oli 784 050 omaa B-sarjan osaketta, mikä vastaa 1,21 prosenttia osakkeiden yhteismäärästä ja 0,52 prosenttia osakkeiden yhteisäänimäärästä. Ulkona olevien B-sarjan osakkeiden lukumäärä oli 54 398 029.
Kolmannella vuosineljänneksellä yhtiön hallitus käytti varsinaisen yhtiökokouksen 30.5.2024 antamaa valtuutusta omien osakkeiden hankintaan. Päätöksen mukaisesti Cargotec osti yhteensä 400 000 omaa B-sarjan osakettaan julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq Helsinki Oy:ssä 46,6784 euron keskihintaan 9.8.–27.9.2024 välisenä aikana.
Myös ensimmäisellä vuosineljänneksellä yhtiön hallitus käytti varsinaisen yhtiökokouksen 23.3.2023 antamaa valtuutusta omien osakkeiden hankintaan. Päätöksen mukaisesti Cargotec osti yhteensä 150 000 omaa B-sarjan osakettaan julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq Helsinki Oy:ssä 61,6730 euron keskihintaan 9–29.2.2024 välisenä aikana.
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Osakkeet ja osakkeen omistajat
Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Cargotec Oyj:n hallitus päätti suunnatusta maksuttomasta osakeannista Cargotecin osakepohjaisten kannustinohjelmien palkkioiden maksamista varten. Osakeannissa luovutettiin 28.3.2024 vastikkeetta osakepohjaisten kannustinohjelmien ehtojen mukaisesti 172 993 yhtiön hallussa olevaa omaa B-sarjan osaketta ohjelmiin kuuluville avainhenkilöille. Ohjelmien perustamisesta ja niiden keskeisistä ehdoista on kerrottu 4.2.2021, 13.5.2022 ja 2.2.2023 julkaistuissa pörssitiedotteissa.
Osakkeiden luovuttaminen perustui varsinaisen yhtiökokouksen 23.3.2023 hallitukselle antamaan valtuutukseen, jonka perusteella hallitus voi päättää enintään 952 000 A-sarjan osakkeen ja 5 448 000 B-sarjan osakkeen luovuttamisesta.
Rekisteröityjen osakkeenomistajien lukumäärä katsauskauden lopussa oli 34 722. Yksityisten suomalaisten osakkeenomistajien lukumäärä katsauskauden lopussa oli 33 054, ja heidän omistusosuutensa kaikista Cargotecin osakkeista oli noin 15 prosenttia. Katsauskauden lopussa noin 31 prosenttia Cargotecin osakkeista oli hallintarekisteröidyssä tai ulkomaisessa omistuksessa.
Jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä 30.6.2024 Cargotecin osakkeenomistajat saivat jakautumisvastikkeena yhden (1) Kalmarin vastaavan osakelajin (eli joko A-sarjan tai Bsarjan) uuden osakkeen jokaista omistamaansa Cargotecin Asarjan ja jokaista B-sarjan osaketta kohden. Tällä oli negatiivinen vaikutus Cargotecin osakkeen kaupankäyntihintaan 1.7.2024.
Cargotec Oyj:ssä oli vuonna 2024 käynnissä suoritusperusteisia ja sitouttavia osakepalkkio-ohjelmia Cargotec-konsernin avainhenkilöille. Vuoden loppuun mennessä Cargotec Oyj:n hallitus oli perustanut seuraavat uudet osakepohjaiset kannustinohjelmat:
Cargotecin hallitus päätti 7.8.2024 Cargotecin edelleen jatkuvien osakepohjaisten kannustinjärjestelmien oikaisemisesta jakautumisen vuoksi. Oikaisuilla pyrittiin säilyttämään osakepalkkioiden arvo palkkionsaajille kompensoimalla osittaisjakautumisen myötä alentunutta Cargotecin B-sarjan osakkeen arvoa. Tämän seurauksena Cargotecin B-sarjan osakkeiden lukumääränä määrättyjä palkkioita tarkistettiin hallituksen päättämillä kertoimilla. Oikaisu tehtiin ohjelmissa niiden aktiivisilla jäsenillä käytössä olevaan
osakemäärään, ei osakeohjelmien alkuperäisiin enimmäisosakeallokaatioihin. Osakepalkkio-ohjelmien ehtoja ei oikaisun yhteydessä muutettu.
Cargotec Oyj:n hallituksen edellisinä kalenterivuosina käynnistämiä osakepalkkio-ohjelmia oli vuoden 2024 vuonna 2024 käynnissä seuraavasti:
osaketta.
osakekohtainen tulos (EPS). Kannustinohjelmaan kuuluu noin 70 konsernin avainhenkilöä mukaan lukien Cargotecin johtoryhmän jäsenet. Ansaintajaksolta maksettavat palkkiot ohjelman aktiivisille jäsenille ovat yhteensä enintään noin 200
• Rajoitettujen osakkeiden ohjelma 2020–2024, kausi 2022– 2024. Kaudelta maksettavat palkkiot ovat yhteensä enintään
• Rajoitettujen osakkeiden ohjelma 2023–2025. Ohjelmasta maksettavat palkkiot ohjelman aktiivisille jäsenille ovat enintään noin 16 000 Cargotec Oyj:n B-sarjan osaketta. • Rajoitettujen osakkeiden ohjelma 2024–2026. Ohjelmasta maksettavat palkkiot ohjelman aktiivisille jäsenille ovat yhteensä enintään noin 15 000 Cargotec Oyj:n B-sarjan
• Sitouttava osakepalkkio-ohjelma vuosille 2023–2025. Ohjelman mukainen palkkio on ehdollinen hallituksen määrittämien strategisten tavoitteiden saavuttamiselle. Palkkio arvioidaan maksettavan vuonna 2025. Ohjelmasta palkkiona maksettuja osakkeita ei saa myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa rajoitusjaksolla, joka päättyy kuusi kuukautta palkkion maksamisen jälkeen. Ohjelma on tarkoitettu noin 50 Cargotec-konsernin avainhenkilölle, mukaan lukien valikoidut johtoryhmän jäsenet. Ohjelmasta maksettavat palkkiot ohjelman aktiivisille jäsenille yhteensä enintään noin 419 000 Cargotec Oyj:n B-sarjan osaketta.
noin 17 000 Cargotec Oyj:n B-sarjan osaketta.
000 Cargotec Oyj:n B-sarjan osaketta.
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Yhtiön hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitsemisesta ja heidän palkkioistaan sekä yhtiöjärjestyksen muuttamisesta päättää yhtiökokous. Hallitus valitsee toimitusjohtajan ja päättää hänen palvelussuhteensa ehdoista.
31.12.2024 Cargotecin johtoryhmään kuuluivat toimitusjohtaja Casimir Lindholm, talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Puolakka, henkilöstöjohtaja Mikko Pelkonen, strategiajohtaja Mikael Laine, kestävän liiketoiminnan kehitysjohtaja Soili Mäkinen, lakiasiainjohtaja Outi Aaltonen, Hiabin johtaja Scott Phillips ja MacGregorin johtaja Leif Byström.
Cargotec Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 30.5.2024 Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, hyväksyi palkitsemispolitiikan ja vuoden 2023 palkitsemisraportin ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.– 31.12.2023. Kokous päätti hallituksen valtuuttamisesta päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta, osakeanneista ja lahjoituksista.
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen osinkoehdotuksen 2,14 euroa kutakin A-sarjan ja 2,15 euroa kutakin ulkona olevaa Bsarjan osaketta kohden. Osinko maksettiin 10.6.2024.
Cargotecin hallitukseen valittiin seitsemän jäsentä. Jäseniksi valittiin uudelleen Raija-Leena Hankonen-Nybom, Ilkka Herlin ja Ritva Sotamaa, ja uusiksi jäseniksi valittiin Eric Alström, Jukka Moisio, Tuija Pohjolainen-Hiltunen ja Luca Sra. Hallituksen jäsenten palkkiot hyväksyttiin yhtiökokoukselle tehdyn ehdotuksen mukaisesti.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy ja kestävyysraportoinnin varmentajaksi kestävyystarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, ja näiden palkkiot päätettiin maksaa yhtiön hyväksymien laskujen mukaan.
Yhtiökokous päätti Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisesta yhtiön hallituksen hyväksymän ja 1.2.2024 allekirjoittaman jakautumissuunnitelman mukaisesti. Osana jakautumispäätöstä varsinainen yhtiökokous päätti ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle Kalmar Oyj:n perustamisesta ja yhtiöjärjestyksen hyväksymisestä, Kalmar Oyj:n hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista sekä yhtiön tilintarkastajasta ja kestävyysraportoinnin varmentajasta ja heidän palkkioistaan. Samoin osana jakautumispäätöstä ja ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle yhtiökokous päätti Kalmar Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta ja sen työjärjestyksen hyväksymisestä. Yhtiökokous hyväksyi myös Kalmar Oyj:n toimielinten palkitsemispolitiikan.
Osana jakautumispäätöstä varsinainen yhtiökokous päätti ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle myös Cargotec Oyj:n osakepääoman alentamisesta ja ylikurssirahaston purkamisesta.
Cargotec julkaisi yhtiökokouskutsun 8.4.2024 sekä 30.5.2024 pörssitiedotteet yhtiökokouksen päätöksistä ja hallituksen järjestäytymiskokouksesta. Kutsu, pörssitiedotteet ja hallituksen jäsenten esittelyt ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallinnointi
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Cargotec Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa valittu hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan 30.5.2024 Ilkka Herlinin hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Jukka Moisio. Lisäksi hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajat ja jäsenet tarkastus- ja riskienhallintavaliokuntaan sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokuntaan. Hallituksen sihteerinä jatkaa Cargotecin lakiasiainjohtaja Outi Aaltonen.
Tarkastus- ja riskienhallintavaliokunnan jäseniksi valittiin Eric Alström, Raija-Leena Hankonen-Nybom, ja Tuija Pohjolainen-Hiltunen. Valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin Raija-Leena Hankonen-Nybom.
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäseniksi valittiin Ilkka Herlin, Jukka Moisio ja Ritva Sotamaa. Valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin Ilkka Herlin.
Vuonna 2023 itsenäisen Kalmarin listautumisvalmisteluiden tueksi perustettu tilapäinen jakautumisvaliokunta on lakkautettu.
Varsinainen yhtiökokous valtuutti 30.5.2024 hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 6 400 000 omaa osaketta niin, että A-sarjan osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi enintään 952 000 kappaletta ja B-sarjan osakkeita enintään 5 448 000 kappaletta. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä, ja se kumoaa aikaisemman valtuutuksen.
Varsinainen yhtiökokous valtuutti 30.5.2024 hallituksen päättämään osakeannista ja optio-oikeuksien sekä muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä, ja se kumoaa aikaisemman valtuutuksen.
Cargotecilla ei ollut lainoja, vastuita ja vastuusitoumuksia yhtiön lähipiiriin kuuluville henkilöille eikä heidän lähipiirilleen 31.12.2024.
Emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma 31.12.2024 oli 759 720 214,12 euroa. Hallitus ehdottaa 26.3.2025 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että käytettävissä olevista voittovaroista jaetaan osinkoa 1,19 euroa kutakin 9 526 089 A-sarjan ja 1,20 euroa kutakin 54 398 029 (31.12.2024) ulkona olevaa B-sarjan osaketta kohden, eli yhteensä 76 613 680,71 euroa 31.12.2024 päättyneeltä tilikaudelta.
Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 28.3.2025 merkittynä yhtiön Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 4.4.2025.
Lisäksi hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään voitonjaosta maksettavasta lisäosingosta, joka olisi 1,56 euroa kutakin 9 526 089 A-sarjan ja 1,57 euroa kutakin 54 398 029 (31.12.2024) ulkona olevaa B-sarjan osaketta kohden, eli yhteensä 100 265 604,37 euroa. Lisäosingon maksaminen on ehdollinen sille, että MacGregorliiketoiminnan myynti Tritonin hallinnoimille rahastoille saatetaan päätökseen, kuten yhtiö tiedotti 14.11.2024. Hallitus on ilmoittanut käyttävänsä valtuutusta edellyttäen, että kauppa saadaan päätökseen kaupan ehtojen mukaisesti. Hallitus aikoo päättää lisäosingosta kokouksessaan 29.9.2025. Yhtiö julkistaa erikseen hallituksen päätökset osingonmaksusta ja vahvistaa niiden täsmäytys- ja maksupäivät.
Valtuutuksen perusteella maksettava lisäosinko maksettaisiin osakkeenomistajalle, joka kyseisen osingonmaksun täsmäytyspäivänä on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että valtuutus sisältää hallituksen oikeudesta päättää kaikista muista osingonmaksuun liittyvistä ehdoista. Valtuutus olisi voimassa 31.12.2025 asti.
Jäljelle jäävät jakokelpoiset varat, 582 840 929,04 euroa, jätetään vapaaseen omaan pääomaan.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna yhtiön maksukykyä.
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Sisäinen valvonta, riskit ja riskienhallinta
Osakkeet, markkina-arvo ja kaupankäynti
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Toiminnan uudelleenjärjestelyt
Hallituksen ehdotus voitonjaosta
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Varsinainen yhtiökokous 2025
Vuoden 2025 näkymät
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Cargotec tiedotti 11.2.2025, että muutosprojektin toteutuessa sen johtoryhmään kuuluisi 1.4.2025 alkaen: Scott Phillips, toimitusjohtaja ja vt. johtaja, tuotannon ja hankinnan kehittäminen; Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja; Marcel Boxem, johtaja (vt.), Loader Cranes, Heavy and Superheavy; Michaël Bruninx, johtaja, Services; Hermanni Lyyski, johtaja, Demountables and Defence; Barry McGrane, johtaja, Truck Mounted Forklifts; Martin Saint, johtaja, Tail Lifts; Magdalena Wojtowicz-Tokarz, johtaja, Loader Cranes, Light and Medium; Sanna Ahonen, johtaja, liiketoiminnan kehittäminen ja vastuullisuus; Ghita Jansson-Kiuru, henkilöstöjohtaja; Birgitte Skade, markkinointi- ja viestintäjohtaja ja Taina Tirkkonen, lakiasiainjohtaja.
Cargotec julkisti 27.5.2024 Hiab-liiketoiminta-alueen uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet. 11.2.2025 Cargotecin hallitus päivitti Hiabille asetetut taloudelliset tavoitteet vastaamaan yhtiön tulevaisuutta itsenäisenä yhtiönä.
Cargotecin hallituksen asettamat vuoteen 2028 ulottuvat Hiabin tavoitteet ovat:
Itsenäisenä yhtiönä Hiab pyrkii myös kasvavaan osinkoon, joka olisi 30–50 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta sekä pitämään nettovelkaantumisasteen (gearing) alle 50 prosentissa.
Hiabin pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden lisäksi Cargotecin ilmastotavoite, jonka Science Based Targets initiative (SBTi) on hyväksynyt vuonna 2020, on edelleen
3 Operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto määritettynä (liikevoitto/käyttöpääoma)
voimassa. Yhtiö suunnittelee päivittävänsä itsenäisen Hiabin ilmastotavoitteen ja hakevansa sille SBTi:n vahvistusta. Prosessi alkaa vuonna 2025.
Vertailukelpoisen liikevoiton tavoitetta muutettiin liiketoimintaalueen 18 prosentista itsenäisen yhtiön 16 prosenttiin, joka sisältää kasvaneet konsernihallinnon ja tukitoimien kulut, jotka olivat aiemmin osa Cargotec-konsernin konsernihallintoa ja tukitoimia. Vuonna 2024 nämä kustannukset olivat noin 1,7 prosenttia liikevaihdosta.
Cargotec arvioi jatkuvien toimintojensa vuoden 2025 vertailukelpoisen liikevoittoprosentin olevan yli 12,0 prosenttia (2024: 13,2 prosenttia).
Cargotec Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 26.3.2025.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
| KONSERNITILINPÄÄTÖS (IFRS) | 105 |
|---|---|
| Konsernin tuloslaskelma | 105 |
| Konsernin laaja tuloslaskelma | 106 |
| Konsernitase | 107 |
| Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista | 108 |
| Konsernin rahavirtalaskelma | 110 |
| KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT | 111 |
| 1. Laatimisperusteet | 111 |
| 1.1 Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet | 111 |
| 1.2 Johdon harkintaa edellyttävät keskeiset arviot | |
| ja oletukset | 113 |
| 2. Taloudellinen kehitys | 114 |
| 2.1 Segmentti-informaatio | 114 |
| 2.2 Myyntituotot | 118 |
| 2.3 Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut | 120 |
| 2.4 Uudelleenjärjestelykulut ja muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät |
121 |
| 2.5 Rahoitustuotot ja kulut | 122 |
| 2.6 Osakekohtainen tulos | 122 |
| 2.7 Vallitseva taloudellinen epävarmuus | 123 |
| 3. Työsuhde-etuudet | 125 |
| 3.1 Henkilöstökulut | 125 |
| 3.2 Osakeperusteiset maksut | 125 |
| 3.3 Johdon palkitseminen | 132 |
| 3.4 Eläkevelvoitteet | 134 |
| 4. Tuloverot | 138 |
|---|---|
| 4.1 Tuloverojen täsmäytyslaskelma | 139 |
| 4.2 Laskennalliset verosaamiset ja -velat | 139 |
| 5. Nettokäyttöpääoma | 141 |
| 5.1 Nettokäyttöpääoma | 141 |
| 5.2 Vaihto-omaisuus | 141 |
| 5.3 Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset | 142 |
| 5.4 Ostovelat ja muut korottomat velat | 144 |
| 5.5 Varaukset | 145 |
| 6. Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet | 147 |
| 6.1 Liikearvo | 147 |
| 6.2 Aineettomat hyödykkeet | 149 |
| 6.3 Aineelliset hyödykkeet | 151 |
| 6.4 Poistot ja arvonalentumiset | 154 |
| 7. Konsernin rakenne | 155 |
| 7.1 Yrityshankinnat ja -myynnit | 156 |
| 7.2 Yhteisyritykset ja osakkuusyhtiöt | 158 |
| 7.3 Konserniyhtiöt | 160 |
| 7.4 Lopetetut toiminnot | 161 |
| 7.5 Jakautuminen | 166 |
| 8. Pääomarakenne ja rahoitusinstrumentit | 167 |
|---|---|
| 8.1 Rahoitusriskien hallinta | 167 |
| 8.2 Rahoitusinstrumentit arvostusryhmittäin | 174 |
| 8.3 Rahavarat | 176 |
| 8.4 Korolliset velat | 177 |
| 8.5 Johdannaissopimukset | 178 |
| 8.6 Oma pääoma | 179 |
| 9. Muut liitetiedot | 180 |
| 9.1 Vuokrasopimukset | 180 |
| 9.2 Vastuut | 183 |
| 9.3 Lähipiiritapahtumat | 183 |
| 9.4 Tilikauden jälkeiset tapahtumat | 183 |
| EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS (FAS) | 191 |
| Emoyhtiön tuloslaskelma | 191 |
| Emoyhtiön tase | 192 |
| Emoyhtiön rahavirtalaskelma | 193 |
| Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot | 194 |
| TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET |
208 |
| TILINTARKASTUSKERTOMUS | 209 |
| Kestävyysraportin varmennuskertomus | 213 |
Konsernitilinpäätös (IFRS)
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Oikaistu | |||
| Liikevaihto | 2.1, 2.2 | 1 647,3 | 1 786,5 |
| Myytyjä suoritteita vastaavat kulut | -1 168,7 | -1 306,3 | |
| Bruttokate | 478,6 | 480,2 | |
| Bruttokate, % | 29,1% | 26,9% | |
| Myynnin ja markkinoinnin kulut | -95,7 | -97,8 | |
| Tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut | -38,5 | -34,7 | |
| Hallinnon kulut | -133,7 | -131,2 | |
| Uudelleenjärjestelykulut | 2.4 | — | 0,1 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2.3 | 7,0 | 4,9 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 2.3 | -0,5 | -2,4 |
| Liikevoitto | 2.1, 2.3, 2.4, 3.1, 6.4 | 217,1 | 219,2 |
| Liikevoitto, % | 13,2% | 12,3% | |
| Rahoitustuotot | 2.5 | 14,6 | 5,8 |
| Rahoituskulut | 2.5 | -18,3 | -19,6 |
| Tulos ennen veroja | 213,4 | 205,4 | |
| Tulos ennen veroja, % | 13,0% | 11,5% | |
| Tuloverot | 4.1 | -58,4 | -52,0 |
| Kauden tulos, jatkuvat toiminnot | 155,0 | 153,5 | |
| Kauden tulos, lopetetut toiminnot | 7.4, 7.5 | 912,5 | 195,2 |
| Kauden tulos | 1 067,5 | 348,7 | |
| Kauden tuloksen jakautuminen: | |||
| Emoyhtiön omistajille | 1 066,7 | 346,9 | |
| Määräysvallattomille omistajille | 0,8 | 1,8 | |
| Yhteensä | 1 067,5 | 348,7 |
| Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Oikaistu | ||
| 2.6 | ||
| 2,40 | 2,35 | |
| 14,22 | 3,03 | |
| 2,39 | 2,35 | |
| 14,16 | 3,02 | |
Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Kauden tulos | 1 067,5 | 348,7 | |
| Muut laajan tuloksen erät | |||
| Erät, joita ei voida siirtää tulosvaikutteisiksi: | |||
| Vakuutusmatemaattiset voitot (+) / tappiot (-) etuuspohjaisista järjestelyistä |
3.4 | -1,3 | -7,4 |
| Verot eristä, joita ei voida siirtää tulosvaikutteisiksi |
4.1 | 0,3 | 1,5 |
| Erät, jotka voidaan siirtää tulosvaikutteisiksi: | |||
| Voitot (+) / tappiot (-) rahavirran suojauksista | -27,1 | 19,9 | |
| Tulokseen siirretyt voitot (+) / tappiot (-) rahavirran suojauksista |
14,6 | -19,2 | |
| Muuntoerot* | 71,4 | -22,5 | |
| Verot eristä, jotka voidaan siirtää tulosvaikutteisiksi |
4.1 | 2,3 | -0,5 |
| Osakkuus- ja yhteisyritysten muiden laajan tuloksen erien osuus verojen jälkeen |
0,7 | 0,7 | |
| Muut laajan tuloksen erät, verojen jälkeen | 60,9 | -27,4 | |
| Kauden laaja tulos | 1 128,4 | 321,2 |
| Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| 1 127,6 | 319,5 | |
| 0,8 | 1,7 | |
| 1 128,4 | 321,2 | |
| 222,6 | 126,5 | |
| 904,9 | 193,0 | |
| 1 127,6 | 319,5 | |
*Sisältää tuloslaskelmaan siirretyt muuntoerot osittaisjakautumisen yhteydessä, katso liitetieto 7.5 Jakautuminen
Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| VARAT, MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varat | |||
| Liikearvo | 6.1 | 240,1 | 878,1 |
| Aineettomat hyödykkeet | 6.2 | 23,2 | 118,4 |
| Aineelliset hyödykkeet | 6.3 | 159,1 | 444,9 |
| Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä | 7.2 | — | 76,6 |
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset* | 8.2 | — | 0,1 |
| Laskennalliset verosaamiset | 4.2 | 82,1 | 122,2 |
| Muut korottomat saamiset | 5.3, 8.2 | 2,0 | 5,8 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 506,5 | 1 646,0 | |
| Lyhytaikaiset varat | |||
| Vaihto-omaisuus | 5.2 | 333,8 | 1 033,8 |
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset* | 8.2 | 0,3 | 3,4 |
| Tuloverosaamiset | 31,5 | 18,5 | |
| Johdannaisvarat | 8.2, 8.5 | 6,0 | 54,0 |
| Myyntisaamiset | 5.3, 8.2 | 240,8 | 723,8 |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät | 2.2, 5.3 | 1,5 | 47,3 |
| Muut korottomat saamiset | 5.3 | 99,0 | 164,9 |
| Rahavarat* | 8.2, 8.3 | 439,1 | 684,7 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 1 152,0 | 2 730,4 | |
| Myytävänä olevat omaisuuserät | 7.4 | 791,6 | — |
| Varat yhteensä | 2 450,1 | 4 376,5 |
*Sisältyvät korolliseen nettovelkaan.
Tietoja osittaisjakautumisen yhteydessä 30.6.2024 omistajille jaetuista nettovaroista esitetään liitetiedossa 7.5 Jakautuminen. Vertailutiedot sisältävät jatkuvat ja lopetetut toiminnot.
Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä
| Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| 20,0 | 64,3 | |
| — | 98,0 | |
| 14,9 | -56,4 | |
| -12,0 | -2,5 | |
| — | 35,3 | |
| 1 002,5 | 1 613,6 | |
| 3.2, 8.6 | 1 025,4 | 1 752,3 |
| 1,5 | ||
| 1 027,3 | 1 753,8 | |
| 8.2, 8.4, 9.1 | 220,9 | 708,2 |
| 4.2 | 11,7 | 21,9 |
| 3.4 | 25,4 | 89,0 |
| 5.5 | 0,3 | 5,6 |
| 5.4, 8.2 | 10,0 | 87,1 |
| 268,2 | 911,8 | |
| 8.2, 8.4, 9.1 | 148,5 | 142,9 |
| 8.2, 8.4 | 0,0 | 15,6 |
| 5.5 | 38,2 | 154,9 |
| 50,1 | 54,3 | |
| 8.2, 8.5 | 6,1 | 26,0 |
| 5.4 | 158,9 | 511,2 |
| 2.2 | 24,3 | 374,5 |
| 5.4, 8.2 | 126,8 | 431,5 |
| 552,9 | 1 710,9 | |
| 7.4 | 601,7 | — |
| 4 376,5 | ||
| 1,9 2 450,1 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Osakepääoma | Ylikurssirahasto | Sijoitetun vapaan oman |
Määräys vallattomien |
|||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Muuntoerot | Arvonmuutos rahasto |
pääoman rahasto |
Kertyneet voittovarat |
Yhteensä | omistajien osuus |
Oma pääoma yhteensä |
||
| 64,3 | 98,0 | -56,4 | -2,5 | 35,3 | 1 613,6 | 1 752,3 | 1,5 | 1 753,8 |
| 1 066,7 | 1 066,7 | 0,8 | 1 067,5 | |||||
| -9,5 | -9,5 | — | -9,5 | |||||
| 71,3 | 71,3 | 0,1 | 71,4 | |||||
| -1,0 | -1,0 | — | -1,0 | |||||
| — | — | 71,3 | -9,5 | — | 1 065,7 | 1 127,6 | 0,8 | 1 128,4 |
| -44,3 | -98,0 | -26,0 | 168,3 | — | — | |||
| -1 698,2 | -1 698,2 | -1 698,2 | ||||||
| -138,2 | -138,2 | -0,4 | -138,6 | |||||
| -9,3 | -18,7 | -28,0 | -28,0 | |||||
| 9,9 | 9,9 | 9,9 | ||||||
| -44,3 | -98,0 | — | — | -35,3 | -1 676,8 | -1 854,4 | -0,4 | -1 854,9 |
| — | — | — | — | |||||
| 20,0 | ||||||||
Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä.

| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Liite | Osakepääoma | Ylikurssirahasto | Muuntoerot | Arvonmuutos rahasto |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Kertyneet voittovarat |
Yhteensä | Määräys vallattomien omistajien osuus |
Oma pääoma yhteensä |
|
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | Oma pääoma 1.1.2023 | 64,3 | 98,0 | -34,0 | -3,5 | 52,8 | 1 350,0 | 1 527,6 | 0,7 | 1 528,3 | |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | Kauden tulos | 346,9 | 346,9 | 1,8 | 348,7 | ||||||
| Rahavirran suojaukset | 0,9 | 0,9 | — | 0,9 | |||||||
| Muuntoerot | -22,4 | -22,4 | 0,0 | -22,5 | |||||||
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot etuuspohjaisista järjestelyistä |
3.4, 4.1 | -5,9 | -5,9 | — | -5,9 | |||||
| Tilinpäätöksen ja | Kauden laaja tulos* | — | — | -22,4 | 0,9 | — | 341,0 | 319,5 | 1,7 | 321,2 | |
| toimintakertomuksen allekirjoitukset | Maksetut osingot | 8.6 | -86,9 | -86,9 | -0,3 | -87,3 | |||||
| Tilintarkastus- ja | Omien osakkeiden hankinta | -17,5 | -17,5 | -17,5 | |||||||
| varmennuskertomukset | Osakeperusteiset palkkiot | 3.2 | 9,6 | 9,6 | 9,6 | ||||||
| Liiketoimet omistajien kanssa | — | — | — | — | -17,5 | -77,4 | -94,9 | -0,3 | -95,2 | ||
| Liiketoimet määräysvallattomien omistajien kanssa | — | — | -0,6 | -0,6 | |||||||
| Oma pääoma 31.12.2023 | 64,3 | 98,0 | -56,4 | -2,5 | 35,3 | 1 613,6 | 1 752,3 | 1,5 | 1 753,8 |
Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan nettorahavirta | |||
| Kauden tulos | 1 067,5 | 348,7 | |
| Poistot ja arvonalentumiset | 6.4 | 270,6 | 114,9 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 2.5 | 14,6 | 30,8 |
| Verot | 4.1 | 80,9 | 104,3 |
| Osittaisjakautumiseen liittyvät ei rahavirtavaikutteiset oikaisut |
7.5 | -1 039,7 | — |
| Korottomien saamisten muutos | 116,4 | 35,8 | |
| Korottomien velkojen muutos | -5,8 | -50,5 | |
| Vaihto-omaisuuden muutos | 91,5 | -31,8 | |
| Nettokäyttöpääoman muutos | 202,1 | -46,5 | |
| Muut oikaisut | -13,6 | -8,0 | |
| Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja |
582,3 | 544,2 | |
| Saadut korot | 19,4 | 11,9 | |
| Maksetut korot | -26,6 | -25,3 | |
| Saadut osingot | 1,8 | — | |
| Muut rahoituserät | -3,5 | -10,1 | |
| Maksetut tuloverot | -97,3 | -84,7 | |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 476,1 | 435,9 | |
| Investointien nettorahavirta | |||
| Yrityshankinnat vähennettynä hankintahetken rahavaroilla |
7.1 | -17,9 | -25,7 |
| Yritysmyynnit vähennettynä myyntihetken rahavaroilla |
7.1 | 2,5 | 11,1 |
| Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | 6.2, 6.3 | -44,2 | -81,1 |
| Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myynnit | 2.3, 6.2, 6.3 | 21,6 | 31,6 |
| Investointien nettorahavirta, muut erät | 21,5 | 2,4 | |
| Investointien nettorahavirta | -16,5 | -61,8 |
| MEUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Rahoituksen nettorahavirta | |||
| Omien osakkeiden hankinta | -28,0 | -17,5 | |
| Vuokrasopimusvelkojen takaisinmaksut | 8.4 | -40,9 | -46,9 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 8.4 | — | 50,9 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | 8.4 | -100,0 | -38,2 |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 8.4 | 0,0 | 10,6 |
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | 8.4 | -4,0 | -3,9 |
| Maksetut osingot | 8.6 | -138,6 | -87,3 |
| Rahoituksen nettorahavirta | -311,5 | -132,1 | |
| Rahavarojen muutos | 148,1 | 242,0 | |
| Rahavarat ja käytetyt pankkitililimiitit 1.1. | 8.3 | 680,8 | 445,4 |
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | -2,1 | -6,6 | |
| Rahavarat ja käytetyt pankkitililimiitit, jotka sisältyvät myytävänä oleviin omaisuuseriin 31.12. |
7.4 | -140,1 | — |
| Rahavarat ja käytetyt pankkitililimiitit, jotka jaettu omistajille |
7.5 | -247,7 | — |
| Rahavarat ja käytetyt pankkitililimiitit 31.12. | 439,1 | 680,8 | |
| Käytetyt pankkitililimiitit 31.12. | 8.3 | 0,0 | 3,8 |
| Rahavarat 31.12. | 439,1 | 684,7 |
Rahavirtalaskelmaan sisältyvät jatkuvat ja lopetetut toiminnot.
Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä
Cargotec Oyj (1927402-8) on suomalainen julkinen osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Helsinki ja rekisteröity osoite Itämerenkatu 25, 00180 Helsinki, Suomi. Cargotec Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Cargotec-konsernin (jäljempänä Cargotec tai konserni). Cargotec Oyj:n B-sarjan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä 1.6.2005 lähtien.
Cargotecin johtavat kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin Hiab-liiketoiminta on älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja, joka on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen joka päivä parhaan asiakaskokemuksen yhdessä erittäin sitoutuneiden työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Cargotec Oyj:n hallitus on kokouksessaan 11.2.2025 hyväksynyt tämän konsernitilinpäätöksen julkistettavaksi. Suomen osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tilinpäätös sen julkistamisen jälkeen pidettävässä varsinaisessa yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksella on myös mahdollisuus muuttaa tilinpäätöstä. Jäljennös tilinpäätöksestä on saatavilla internetosoitteessa www.cargotec.fi tai osoitteesta Cargotec Oyj, Sijoittajasuhteet, PL 61, 00501 Helsinki, Suomi.
Cargotecilla oli vuoden alussa kolme liiketoiminta-aluetta, joista Kalmar eriytettiin omaksi pörssiyhtiöksi kesäkuussa ja MacGregor luokiteltiin lopetetuiksi toiminnoiksi viimeisellä vuosineljänneksellä. Konsernijärjestelyjen johdosta Cargotecin jatkuvat toiminnot koostuvat Hiabsegmentistä.
Cargotecin yhtiökokous hyväksyi 30.5.2024 Kalmar-liiketoiminta-alueen eriyttämisen omaksi pörssiyhtiöksi (Jakautuminen). Jakautumisen täytäntöönpanopäivä oli 30.6.2024, jonka jälkeen Kalmar on toiminut itsenäisenä pörssiyhtiönä. Cargotec esitti Kalmar-liiketoiminta-alueen lopetettuina toimintoina IFRS 5 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot -standardin mukaisesti vuoden 2024 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen. IFRS 5 -standardin mukaisesti lopetettujen toimintojen nettotulos esitetään konsernin tuloslaskelmassa erillään jatkuvien toimintojen tuotoista ja kuluista. Lisäksi tuloslaskelma sisältää jakautumisvoiton. Rahavirtalaskelma ja oman pääoman muutoslaskelma sisältävät vaikutukset Kalmarin
liiketoiminnasta ja jakautumisesta. Lisätietoa jakautumisesta esitetään liitetiedossa 7.5 Jakautuminen.
Cargotec tiedotti marraskuussa 2024 allekirjoittaneensa sopimuksen MacGregor-liiketoimintaalueen myynnistä Tritonin hallinnoimille rahastoille 480 miljoonan euron velattomalla kauppahinnalla. Liiketoiminnan myynti on jatkoa Cargotecin hallituksen marraskuussa 2022 tekemälle päätökselle luopua MacGregorista tulevaisuudessa sekä toukokuussa 2024 tiedotetulle päätökselle aloittaa MacGregorin myyntiprosessi.
Allekirjoitetun myyntisopimuksen seurauksena MacGregor esitetään lopetettuna toimintona IFRS 5:n mukaisesti neljännen vuosineljänneksen raportoinnista alkaen.
Cargotec arvioi kirjaavansa transaktiosta noin 200 miljoonan euron verottoman myyntitappion. Arvioitu myyntitappio kirjattiin vuoden 2024 neljännelle vuosineljännekselle 200 miljoonan euron arvonalentumisena liikearvoon vertailtavuuteen vaikuttavissa erissä osana lopetettuja toimintoja. Liikearvon arvonalentumisen lisäksi MacGregorin eriyttämisestä arvioidaan aiheutuvan 25 miljoonan euron kokonaiskulut, jotka kirjataan vertailtavuuteen vaikuttavina erinä osana lopetettuja toimintoja.
Transaktio edellyttää viranomaishyväksyntöjä ja yhteistoimintaelinten kuulemista asianomaisilla lainkäyttöalueilla. Transaktion täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan viimeistään 1. heinäkuuta 2025.
IFRS 5 -standardin mukaisesti lopetettujen toimintojen tulos esitetään konsernin tuloslaskelmassa erillään jatkuvien toimintojen tuotoista ja kuluista. Vertailukaudet on oikaistu vastaavasti. Konsernin taseella lopetettuihin toimintoihin liittyvät varat ja velat esitetään erikseen myytävänä olevina varoina ja niihin liittyvinä velkoina. Taseen vertailukautta ei ole oikaistu vastaavasti. Esitettyihin lopetettuihin toimintoihin on sisällytetty Kalmariin ja MacGregoriin suoraan liittyvä liikevaihto ja kulut sekä muut jatkuviin toimintoihin liittyvät tuotot ja kulut, joiden ei odoteta jatkuvan Jakautumisen tai Transaktion täytäntöönpanon jälkeen tai joilta olisi vältytty ilman Jakautumista tai Transaktiota. Tästä johtuen Cargotecin jatkuvina toimintoina esitetyt taloudelliset tiedot eivät täysin kuvasta Hiabin aiempaa tai tulevaa kannattavuutta erillisenä itsenäisenä toimintona.
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot

| Laatimisperiaate | Liitetieto tai liitetieto-osio |
|---|---|
| Eläkevelvoitteet | 3.4 Eläkevelvoitteet |
| Tuloverot ja Pilari 2 | 4. Tuloverot |
| Vaihto-omaisuus | 5.2 Vaihto-omaisuus |
| Myyntisaamiset ja asiakassopimuksiin perustuvat omaisuuserät | 5.3 Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset |
| Varaukset | 5.5 Varaukset |
| Liikearvo | 6.1 Liikearvo |
| Aineettomat hyödykkeet ja tutkimus- ja tuotekehitysmenot | 6.2 Aineettomat hyödykkeet |
| Aineelliset hyödykkeet | 6.3 Aineelliset hyödykkeet |
| Arvonalentumiset | 6.4 Poistot ja arvonalentumiset |
| Konsolidointiperiaatteet, ulkomaanrahan määräiset tapahtumat, ulkomaiset konserniyritykset, yrityshankinnat ja -myynnit, yhteisyritykset ja osakkuusyhtiöt, myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot |
7. Konsernin rakenne |
| Rahoitusvarat, rahavarat, rahoitusvelat, rahoitusvarojen ja -velkojen esittäminen nettomääräisesti, johdannaisinstrumentit ja suojauslaskenta, voitonjako ja omat osakkeet |
8. Pääomarakenne ja rahoitusinstrumentit |
| Vuokrasopimukset | 9.1 Vuokrasopimukset |
Ehdolliset velat ja sitoumukset 9.2 Vastuut
Standardimuutos tarkentaa, kuinka velka luokitellaan lyhyt- tai pitkäaikaiseksi, kun yhtiöllä on oikeus lykätä sen maksua vähintään 12 kuukauden ajan. Standardimuutoksen mukaisesti velka, joka erääntyy maksettavaksi 12 kuukauden kuluessa raportointipäivästä on esitettävä pitkäaikaisena, jos yhteisöllä on oikeus jatkaa velkaa vähintään 12 kuukaudella raportointipäivän jälkeen. Tällöin velka esitetään raportointipäivänä pitkäaikaisena riippumatta todennäköisyydestä tai johdon aikomuksesta maksaa velka seuraavan 12 kuukauden aikana. Vastaavasti velka luokitellaan pitkäaikaiseksi, vaikka oikeus jatkaa velkaa vähintään 12 kuukaudella on ehdollinen eikä yhteisön odoteta täyttävän näitä ehtoja edellyttäen, että kovenanttiarviointi tapahtuu vasta raportointikauden päättymisen jälkeen.
Muutos selventää myynti- ja takaisinvuokraustransaktion kirjanpitokäsittelyä sekä arvostusta erityisesti liittyen käyttöoikeusomaisuuden arvoon, jonka myyjä-vuokralle ottaja arvostaa säilyvän taloudellisen hyödyn perusteella.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Laatimisperiaatteet konsernitilinpäätöksessä
Cargotec Oyj:n konsernitilinpäätös on laadittu EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen IFRStilinpäätösstandardien mukaisesti. Sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2024 voimassa olleita IAS- ja IFRS-tilinpäätösstandardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja.
Konsernitilinpäätös sisältää emoyhtiö Cargotec Oyj:n ja kaikki ne tytäryhtiöt, joissa emoyhtiöllä on määräysvalta, sekä sijoitukset pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltyihin yhteisyrityksiin ja osakkuusyhtiöihin. Tytäryhtiöt on lueteltu liitetiedossa 7.3 Konserniyhtiöt. Tytäryhtiöihin, yhteisyrityksiin, osakkuusyhtiöihin ja yrityshankintoihin ja -myynteihin liittyvät konsolidointiperiaatteet on esitetty liitetieto-osiossa 7. Konsernin rakenne.
Konsernitilinpäätös perustuu alkuperäisen hankintamenon käyttämiseen lukuun ottamatta tiettyjä rahoitusinstrumenttiluokkia, osakeperusteisiin etuuksiin liittyviä rahana maksettavia osuuksia sekä etuuspohjaisiin eläkejärjestelyihin sijoitettuja varoja, jotka arvostetaan käypään arvoon.
Konsernitilinpäätös esitetään euroina, joka on konsernin emoyhtiön toiminta- ja esittämisvaluutta. Tilinpäätöstiedot esitetään miljoonina euroina, ja ne perustuvat liiketapahtumien alkuperäisiin hankintamenoihin, ellei laatimisperiaatteissa ole erikseen toisin mainittu. Kaikki esitetyt luvut ovat pyöristettyjä, minkä vuoksi esimerkiksi yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
Cargotec kuvaa laatimisperiaatteet siihen liittyvän liitetiedon tai liitetieto-osion yhteydessä. Seuraavassa taulukossa on listattu laatimisperiaatteet ja tilinpäätöksen liitetieto tai liitetieto-osio, jonka yhteydessä laatimisperiaate on esitetty.
| Laatimisperiaate | Liitetieto tai liitetieto-osio |
|---|---|
| Segmenttiraportointi | 2.1 Segmentti-informaatio |
| Tuottojen kirjaaminen ja sopimukseen perustuvat omaisuuserät ja velat |
2.2 Myyntituotot |
| Julkiset avustukset | 2.3 Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut |
| Korkotuotot ja -kulut | 2.5 Rahoitustuotot ja kulut |
| Osakekohtainen tulos | 2.6 Osakekohtainen tulos |
| Osakeperusteiset maksut | 3.2 Osakeperusteiset maksut |

Standardimuutos ohjeistaa antamaan lisätietoja toimittajarahoitusjärjestelyiden käytöstä, niiden laajuudesta sekä vaikutuksesta raportoituihin lukuihin. Cargotecillä on käytössään toimittajarahoitusjärjestelyjä tiettyjen rahoittajien ja tavarantoimittajiensa kanssa. Järjestelyissä Cargotec saa normaalia pidemmän maksuajan ohjelman piirissä oleville ostoveloilleen ja tavarantoimittajat saavat maksun normaalia maksuaikaa nopeammin. Toimittajarahoitusohjelmista annettavat tiedot esitetään liitetiedossa 8.1 Rahoitusriskien hallinta.
Muutos auttaa tunnistamaan tilanteen, jossa valuuttaa ei voida pitää vapaasti vaihdettavana ja ohjeistaa näissä tilanteissa ottamaan tämän huomioon raportoinnissa käytetyssä valuuttakurssissa sekä antamaan asiasta lisätietoja. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2025 eikä niillä odoteta olevan vaikutusta Cargotecin raportointiin.
Muutokset sisältävät ohjeistusta sen määrittämiseksi, katsotaanko rahoitusinstrumenttien ympäristö-, sosiaali- ja hallintotavoitteisiin (ESG) sidottujen rahavirtojen olevan tavanomaisia pääoman ja koron maksuja. Muutokset sisältävät myös tiettyjä liitetietovaatimuksia. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2026 eikä niillä odoteta olevan vaikutusta Cargotecin raportointiin.
Sähkön tuotanto on riippuvaista luonnosta, kun sen tuotanto vaihtelee hallitsemattomien luonnonolojen, kuten sään mukaan. Sopimukset, joissa viitataan luonnonoloista riippuvaiseen sähköön, ovat esimerkiksi tuuli- tai aurinkoenergian tuotantoon sidottuja osto- tai myyntisopimuksia sekä tällaiseen sähköön viittaavia rahoitusvälineitä. Standardimuutos selventää, miten suojauslaskentaa voidaan soveltaa tällaisiin sopimuksiin, sekä asettaa tiettyjä liitetietovaatimuksia. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2026 eikä niillä odoteta olevan vaikutusta Cargotecin raportointiin.
IFRS 18 myötä otetaan käyttöön standardoitu rakenne tuloslaskelmalle sekä tiettyjä parannuksia rahavirtalaskelmaan. Standardi sisältää myös lisäohjeistusta tilinpäätöstietojen yhdistämisestä ja erittelystä sekä tiedonantovaatimuksia johdon määrittelemille tuloksellisuuteen perustuville tunnusluvuille. Standardi tulee voimaan 1.1.2027 ja se muuttaa Cargotecin tilinpäätöksen esitystapaa.
Standardissa määritellään rajatut raportointivaatimukset, joita tytäryhtiön on mahdollista soveltaa tiettyjen ehtojen täyttyessä omassa IFRS-raportoinnissaan normaalien IFRS tilinpäätösstandardien esittämisvaatimusten sijasta. Standardi tulee voimaan 1.1.2027 eikä sillä ole vaikutusta Cargotecin raportointiin.
Laadittaessa konsernitilinpäätöstä yhtiön johto joutuu tekemään tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia, jotka vaikuttavat raportoitujen tuottojen ja kulujen määriin, varojen ja velkojen arvoihin sekä ehdollisista varoista ja veloista esitettyihin liitetietoihin. Lisäksi tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa saatetaan joutua käyttämään harkintaa.
Harkintaa edellyttävät arviot ja oletukset perustuvat johdon aikaisempaan kokemukseen sekä parhaaseen tietoon tapahtumista ja muista tekijöistä, kuten tulevaisuuden tapahtumia koskevista odotuksista, joiden katsotaan olevan olosuhteet huomioon ottaen järkeviä. Siten on mahdollista, että lopulliset toteumat poikkeavat merkittävästi tilinpäätöksessä käytetyistä arvioista. Konsernissa seurataan arvioiden ja oletusten toteutumista sekä näiden taustalla olevien tekijöiden muutoksia käyttämällä useita sekä sisäisiä että ulkoisia tietolähteitä. Mahdolliset arvioiden ja oletusten muutokset merkitään kirjanpitoon sillä tilikaudella, jonka aikana arviota tai oletusta korjataan. Konsernitilinpäätöksen olennaisimmat johdon harkintaa edellyttävät erät, joihin voi liittyä epävarmuutta, on esitetty seuraavien liitetietojen tai liitetieto-osioiden yhteydessä:
| Johdon harkintaa edellyttävät keskeiset arviot ja oletukset | Liitetieto tai liitetieto-osio |
|---|---|
| Tuloutus | 2.2 Myyntituotot |
| Etuuspohjaiset eläkevelvoitteet | 3.4 Eläkevelvoitteet |
| Tuloverot | 4. Tuloverot |
| Vaihto-omaisuus | 5.2 Vaihto-omaisuus |
| Varaukset | 5.5 Varaukset |
| Arvonalentumistestaus | 6.1 Liikearvo 6.4 Poistot ja arvonalentumiset |
| Poistoajat | 6.2 Aineettomat hyödykkeet 6.3 Aineelliset hyödykkeet |
| Liiketoimintojen hankinnat ja myynnit, määräysvallan, yhteisen määräysvallan ja huomattavan vaikutusvallan arviointi |
7. Konsernin rakenne |
| Rahoitusvarojen ja -velkojen käyvät arvot | 8. Pääomarakenne ja rahoitusinstrumentit |
| Vuokrasopimukset | 9.1 Vuokrasopimukset |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Cargotec raportoi segmentti-informaatiota vain jatkuvasta toiminnostaan Hiabista johtuen Kalmarin liiketoiminta-alueen eriyttämisestä omaksi pörssiyhtiökseen ja MacGregor liiketoiminta-alueen luokittelusta lopetetuksi toiminnoksi. Toimintasegmentti raportoidaan tavalla, joka on yhdenmukainen ylimmälle operatiiviselle päätöksentekijälle toimitettavan sisäisen raportoinnin kanssa. Näiden sisäisten raporttien laatimisperiaatteet ovat IFRSstandardien mukaiset. Ylimmäksi operatiiviseksi päätöksentekijäksi, joka vastaa resurssien kohdistamisesta toimintasegmenteille ja niiden tuloksen arvioinnista, on nimetty Cargotecin hallitus yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Toimintasegmenttejä ei ole yhdistelty raportoitavien segmenttien muodostamiseksi. Johto seuraa liiketoimintaa tuotteiden pohjalta ja segmenttien taloudellista suorituskykyä seurataan vertailukelpoisen liikevoiton ja liikevoiton avulla. Segmenttien välinen hinnoittelu tapahtuu käypään markkinahintaan.
Hiab on älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja, joka on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen joka päivä parhaan asiakaskokemuksen yhdessä erittäin sitoutuneiden työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Hiabin tuotevalikoimaan kuuluvat ensiluokkaiset kuormankäsittelylaitteet, kuten HIAB-, EFFER- ja ARGOS-kuormausnosturit, MOFFETT- ja PRINCETON- ajoneuvotrukit, LOGLIFT-puutavaranosturit, JONSERED-kierrätysnosturit, MULTILIFT-vaihtolavalaitteet, GALFAB-vaijerilaitteet, ZEPRO-, DEL- ja WALTCO-takalaitanostimet sekä älykkäiden ratkaisujen HIPERFORM-kokonaisuus. Alan edelläkävijänä Hiab kehittää paremman tulevaisuuden ratkaisuja tekemällä kuormankäsittelystä älykkäämpää, turvallisempaa ja kestävämpää.
Raportoitavien toimintasegmenttien liikevaihto syntyy toimintasegmenttien laitteiden, huoltopalvelujen ja ohjelmistojen myynnistä. Segmenttien taloudellista suorituskykyä seurataan vertailukelpoisen liikevoiton ja liikevoiton avulla. Rahoitustuottoja ja -kuluja, veroja ja osaa konsernihallinnon kuluista ei kohdisteta segmenteille. Tilikauden ja vertailukauden aikana Cargotecilla ei ole ollut IFRS 8:n määritelmän mukaisia yksittäisiä merkittäviä asiakkaita.

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
| 1.1.-31.12.2024 MEUR |
Hiab | Konsernihallinto, tukitoiminnot ja eliminoinnit |
Konserni yhteensä |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto | |||
| Laiteliiketoiminta | 1 185,1 | — | 1 185,1 |
| Huoltoliiketoiminta | 462,2 | — | 462,2 |
| Liikevaihto yhteensä | 1 647,3 | — | 1 647,3 |
| Poistot | 38,2 | 3,9 | 42,2 |
| Arvonalentumiset | 1,4 | 0,5 | 1,9 |
| Liikevoitto | 244,7 | -27,6 | 217,1 |
| % liikevaihdosta | 14,9 % | — | 13,2 % |
| Uudelleenjärjestelykulut ja muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät |
— | — | — |
| Vertailukelpoinen liikevoitto | 244,7 | -27,6 | 217,1 |
| % liikevaihdosta | 14,9 % | — | 13,2 % |
| Rahoituserät | — | — | -3,7 |
| Tulos ennen veroja | — | — | 213,4 |
| EBITDA | 284,3 | -23,2 | 261,2 |
| 1.1.-31.12.2023 | Konsernihallinto, | ||
|---|---|---|---|
| MEUR | Hiab | tukitoiminnot ja eliminoinnit |
Konserni yhteensä Oikaistu |
| Liikevaihto | |||
| Laiteliiketoiminta | 1 334,5 | — | 1 334,5 |
| Huoltoliiketoiminta | 452,1 | — | 452,1 |
| Liikevaihto yhteensä | 1 786,5 | — | 1 786,5 |
| Poistot | 37,6 | 3,1 | 40,8 |
| Arvonalentumiset | 0,0 | — | 0,0 |
| Liikevoitto | 252,2 | -33,0 | 219,2 |
| % liikevaihdosta | 14,1 % | — | 12,3 % |
| Uudelleenjärjestelykulut ja muut vertailtavuuteen | |||
| vaikuttavat erät | -0,1 | — | -0,1 |
| Vertailukelpoinen liikevoitto | 252,1 | -33,0 | 219,1 |
| % liikevaihdosta | 14,1 % | — | 12,3 % |
| Rahoituserät | — | — | -13,8 |
| Tulos ennen veroja | — | — | 205,4 |
| EBITDA | 289,8 | -29,9 | 259,9 |
31.12.2023
Konsernihallinto,
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Segmenteille kohdistetut varat ja velat ovat eriä, joita segmentti käyttää liiketoiminnassaan tai, |
|---|
| jotka ovat perustellusti kohdistettavissa segmentille. Konsernin sisäiset saamiset ja velat eivät |
| sisälly segmentin varoihin ja velkoihin. Kohdistamattomat varat sisältävät lainasaamiset ja muut |
| korolliset saamiset, rahavarat, tuloverosaamiset, laskennalliset verosaamiset, korkosaamiset, |
| yritysmyyntien kauppahintasaamiset ja rahoituksen tulevien kassavirtojen suojaukseen käytetyt |
| johdannaisvarat. Kohdistamattomat velat sisältävät lainat ja muut korolliset velat, tuloverovelat, |
| laskennalliset verovelat, korkovelat, yritysostojen kauppahintavelat, osinkovelat ja rahoituksen |
| tulevien kassavirtojen suojaukseen käytetyt johdannaisvelat. |
| 31.12.2024 | Konsernihallinto, | |||
|---|---|---|---|---|
| MEUR | Hiab | Muut** | tukitoiminnot ja eliminoinnit |
Konserni yhteensä |
| Liikearvo | 240,1 | — | — | 240,1 |
| Aineettomat hyödykkeet | 17,5 | — | 5,7 | 23,2 |
| Aineelliset hyödykkeet | 153,1 | — | 6,0 | 159,1 |
| Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä | — | — | 0,0 | 0,0 |
| Osakesijoitukset | 0,0 | — | 0,0 | 0,0 |
| Käyttöpääomavarat | 662,4 | — | 28,4 | 690,8 |
| Kohdistamattomat varat, korolliset | — | — | 439,4 | 439,4 |
| Kohdistamattomat varat, korottomat | — | — | 106,0 | 106,0 |
| Myytävänä olevat omaisuuserät* | — | 791,6 | — | 791,6 |
| Varat yhteensä | 1 073,1 | 791,6 | 585,5 | 2 450,1 |
| Käyttöpääomavelat | 336,0 | — | 67,6 | 403,7 |
| Kohdistamattomat velat, korolliset | — | — | 369,4 | 369,4 |
| Kohdistamattomat velat, korottomat | — | — | 48,1 | 48,1 |
| Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät velat* | — | 601,7 | — | 601,7 |
| Velat yhteensä | 336,0 | 601,7 | 485,1 | 1 422,8 |
| Operatiivinen sitoutunut pääoma | 737,0 | — | -27,5 | 709,5 |
| Investoinnit | 58,7 | — | 7,0 | 65,6 |
| MEUR | Hiab | Muut* | tukitoiminnot ja eliminoinnit |
Konserni yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Liikearvo | 238,4 | 639,6 | — | 878,1 |
| Aineettomat hyödykkeet | 17,9 | 88,0 | 12,4 | 118,4 |
| Aineelliset hyödykkeet | 140,3 | 295,8 | 8,9 | 444,9 |
| Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä | — | 76,6 | 0,0 | 76,6 |
| Osakesijoitukset | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Käyttöpääomavarat | 793,5 | 1 162,7 | 51,3 | 2 007,5 |
| Kohdistamattomat varat, korolliset | — | — | 688,1 | 688,1 |
| Kohdistamattomat varat, korottomat | — | — | 162,8 | 162,8 |
| Varat yhteensä | 1 190,1 | 2 262,7 | 923,6 | 4 376,5 |
| Käyttöpääomavelat | 383,8 | 1 217,9 | 76,8 | 1 678,6 |
| Kohdistamattomat velat, korolliset | — | — | 866,7 | 866,7 |
| Kohdistamattomat velat, korottomat | — | — | 77,3 | 77,3 |
| Velat yhteensä | 383,8 | 1 217,9 | 1 020,9 | 2 622,7 |
| Operatiivinen sitoutunut pääoma | 806,3 | 1 044,8 | -4,2 | 1 846,9 |
| Investoinnit | 44,1 | 89,9 | 3,0 | 137,0 |
*Muut sisältävä lopetettuihin toimintoihin liittyvät varat ja velat, lisätietoa esitetty liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen. Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
*Lisätietoa esitetään liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot.
**Muut sisältävä lopetettuihin toimintoihin liittyvät varat ja velat, lisätietoa esitetty liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen.
| Saadut tilaukset | Tilauskanta | |||
|---|---|---|---|---|
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
| Hiab | 1 508,5 | 1 466,2 | 647,8 | 798,5 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Keskimäärin | Vuoden lopussa | ||||
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 | 31.12.2024 | 31.12.2023 | |
| Hiab | 3 809 | 3 932 | 3 809 | 3 877 | |
| Konsernihallinto ja tukitoiminnot |
443 | 603 | 425 | 600 | |
| Yhteensä | 4 252 | 4 535 | 4 234 | 4 477 |
*Vertailuluvut henkilöstön lukumäärän osalta on oikaistu vastaamaan jatkuvien toimintojen arvioitua henkilöstömäärää. Konsernihallinnon ja tukitoimintojen luvut vuodelta 2024 sisältävät lopetettuihin toimintoihin tammikuussa 2025 siirtyneen henkilöstön ja 2023 sisältävät lopetettuihin toimintoihin vuonna 2024 siirtyneen henkilöstön.
Liikevaihto on esitetty asiakkaan sijaintimaan mukaan ja varat niiden sijaintimaan mukaan. Maantieteelliset alueet perustuvat päämarkkina-alueisiin.
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Oikaistu | ||
| Suomi | 42,2 | 33,7 |
| Muu EMEA (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka) | 761,7 | 911,5 |
| Pohjois-Amerikka* | 685,1 | 652,9 |
| Muu Amerikat | 50,0 | 48,8 |
| Aasia ja Tyynenmeren alue | 108,3 | 139,6 |
| Yhteensä | 1 647,3 | 1 786,5 |
*Sisältää Yhdysvallat ja Kanadan
| MEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Suomi | 17,4 | 69,5 |
| Muu EMEA (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka) | 106,5 | 399,8 |
| Amerikat | 51,6 | 66,7 |
| Aasia ja Tyynenmeren alue | 6,7 | 103,9 |
| Liikearvo | 240,1 | 878,1 |
| Yhteensä | 422,4 | 1 518,0 |
* Lukuun ottamatta rahoitusinstrumentteja ja laskennallisia verosaamisia. Liikearvoa ei ole kohdistettu maantieteellisille alueille.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Liikevaihto sisältää tuotteiden ja palveluiden myynnistä saadut tuotot oikaistuna välillisillä veroilla, alennuksilla ja valuuttamääräisen myynnin kurssieroilla. Tuloutusedellytysten täyttymistä tarkastellaan yleensä kunkin sopimuksen osalta erikseen, elleivät useat erilliset sopimukset tosiasiallisesti muodosta yksittäistä liiketoimea, ja tuottojen kirjaaminen määritetään erikseen jokaisen erillisen sopimusperusteisen tuotteen tai palvelun osalta. Tuote tai palvelu katsotaan erilliseksi suoritevelvoitteeksi, mikäli se on erotettavissa muista sopimusperusteisista lupauksista asiakkaalle ja mikäli asiakas voi hyötyä siitä erikseen tai yhdessä muiden helposti saatavilla olevien resurssien kanssa. Näin ollen useita toimitettavia eriä sisältävä sopimus voi sisältää yhden tai useamman erikseen tuloutettavan erän. Cargotec on päävastuussa suoritevelvoitteidensa täyttämisestä myös käyttäessään alihankkijoita ja toimii siten yleensä aina päämiehenä asiakassopimuksissaan.
Kauppahinnan allokointi erillisille luvatuille tuotteille ja palveluille perustuu määrään, jonka Cargotec odottaa saavansa myynnistä ottaen huomioon sovitun sopimusperusteisen kauppahinnan sekä arvion muuttuvien hintaelementtien, kuten suoriutumiseen perustuvien bonusten ja myöhästymissakkojen, vaikutuksesta siihen. Muuttuvien kauppahintaelementtien yleisyydestä huolimatta projektien lopputulemat ovat pääosin luotettavasti ennakoitavissa eivätkä muuttuvat kauppahintaelementit ole projektien kokonaistuloutusten kannalta määrääviä. Tuotot allokoidaan erillisille luvatuille tuotteille ja palveluille näiden suhteellisten käypien arvojen perusteella, jotka perustuvat tuotteesta ja palvelusta riippuen joko listahintoihin tai odotettuihin tuotantokuluihin ja katteisiin.
Myyntituotto kirjataan erikseen kullekin erotettavissa olevalle tuotteelle tai palvelulle joko tietyllä ajanhetkellä tai ajan kuluessa perustuen suoritevelvoitteiden täyttymiseen sekä siihen, kuinka määräysvalta tuotteesta tai palvelusta siirtyy asiakkaalle. Määräysvallan katsotaan siirtyvän ajan kuluessa, mikäli suoritteesta saatava hyöty kulutetaan samanaikaisesti, kun sitä tuotetaan, tai mikäli tuotettu suorite parantaa asiakkaan määräysvallassa olevaa omaisuuserää. Lisäksi määräysvallan katsotaan siirtyvän ajan kuluessa, kun toimitetaan yksittäisen asiakkaan tarpeisiin suunniteltuja tuotteita, joiden ei arvioida soveltuvan sellaisenaan tai vähäisin muutoksin toisen asiakkaan käyttöön, ja mikäli Cargotecilla on sopimusperusteinen oikeus maksuun tuotettujen suoritteiden osalta. Muissa tapauksissa myyntituotto kirjataan yhdellä ajanhetkellä määräysvallan siirtyessä asiakkaalle. Määräysvallan siirtymishetken määrittely perustuu pääasiallisesti riskien ja etujen siirtymiseen asiakkaalle. Riskien ja etujen katsotaan siirtyneen asiakkaalle tuotteesta, toimitustavasta ja sopimusehdoista riippuen joko toimitusehtojen mukaisesti, asennustyön valmistuttua tai asiakkaan hyväksyttyä tuotteen.
Mikäli asiakassopimuksen odotetaan olevan tappiollinen, sopimuksesta aiheutuvat kustannukset arvioidaan varauksiin sovellettavin periaattein ja odotettu tappio kirjataan välittömästi tulosvaikutteisesti.
Myyntituotot koneista ja laitteista, jotka ovat sarjavalmisteisia tai joiden valmistus ei edellytä merkittävää määrää suunnittelutyötä, kirjataan yhdellä ajanhetkellä kun tuotteeseen liittyvät merkittävät riskit ja edut ovat siirtyneet ostajalle eikä konsernilla ole enää tuotteeseen liittyvää valvonta- eikä määräysvaltaa. Myytäessä näitä tuotteita ilman toimitusta ja asennuspalvelua myyntituotto kirjataan, kun laite luovutetaan asiakkaalle tai saatetaan muutoin asiakkaan saataville. Mikäli tuotteita myydään toimitettuna, mutta ilman vaativaa asennusta, myyntituottojen kirjaamisajankohta määräytyy sovitun toimituslausekkeen (Incoterm) mukaisesti. Mikäli tuotteita myydään asennuspalvelulla, tuloutusajankohdan määrittää asennustyön vaativuus. Vaativa asennuspalvelu katsotaan tuotteeseen läheisesti liittyväksi suoritevelvoitteeksi, joten tuotteen myyntituotto kirjataan vasta asennuksen valmistuttua. Sen sijaan yksinkertainen asennuspalvelu, joka on tyypillisesti kestoltaan lyhyt ja arvoltaan vähäinen, ei määritä laitteen tuloutusajankohtaa.

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Myyntituotot koneista ja laitteista, joiden valmistukseen liittyy merkittävä määrä yksittäisen asiakkaan tarpeisiin suunniteltuja ominaisuuksia, kirjataan ajan kuluessa tuotteen valmiusasteeseen perustuvalla menetelmällä mikäli tuotteen ei arvioida soveltuvan sellaisenaan tai vähäisin muutoksin toisen asiakkaan käyttöön ja mikäli Cargotecilla on sopimusperusteinen oikeus maksuun tuotettujen suoritteiden osalta. Säännön kaksiportaisuuden johdosta myyntituottojen kirjausajankohta määräytyy näiden tuotteiden osalta käytännössä maksua koskevien sopimusehtojen perusteella. Valmiusaste määritetään tarkasteluhetkeen mennessä toteutuneiden menojen osuutena hankkeen arvioiduista kokonaismenoista (ns. cost-to-cost-menetelmä). Mikäli sopimuksen lopputulosta ei voida arvioida luotettavasti, hankkeesta aiheutuvat menot kirjataan kuluksi samalla kaudella, jolla ne ovat syntyneet, ja sopimuksesta saatavia tuottoja kirjataan vain toteutuneita menoja vastaava määrä. Ajan kuluessa kirjattu laitemyynti liittyy ainoastaan lopetettujen toimintojen liiketoimintaan.
Myyntituotot palvelusopimuksista kirjataan valmiusasteen perusteella, kun hankkeen lopputulos voidaan arvioida luotettavasti. Valmiusaste määritetään tarkasteluhetkeen mennessä toteutuneiden menojen osuutena hankkeen arvioiduista kokonaismenoista (ns. cost-to-cost-menetelmä). Tiettyjen pitkäkestoisten, mutta arvoltaan vähäisten sopimusten osalta valmiusastetta ei määritetä sopimuskohtaisesti syntyneiden kulujen tai tehdyn työmäärän perusteella, vaan perustuen arvioon siitä, kuinka vastaavien sopimusten kustannukset ja työmäärä yleisesti jakautuvat sopimusajan kuluessa. Mikäli palvelu on jatkuvaa tai sisältää määrittämättömän määrän suoritteita, kuten ohjelmistojen ylläpito- ja tukipalveluissa, pilvipohjaisissa datapalveluissa ja jatketuissa takuissa, sopimus tuloutetaan tasaisesti sopimusajalle. Mikäli sopimuksen lopputulosta ei voida arvioida luotettavasti, kirjataan työsuoritteista aiheutuvat menot kuluksi samalla kaudella, jolla ne ovat syntyneet, ja hankkeesta saatavia tuottoja kirjataan vain toteutuneita menoja vastaava määrä. Odotettavissa oleva tappio kirjataan välittömästi tulosvaikutteisesti. Myyntituotot lyhytkestoisista huolto- tai palvelutoimeksiannoista kirjataan, kun työ on suoritettu.
Cargotec tarjoaa asiakasrahoituspalveluita tietyille asiakassegmenteilleen ja jakelukanavilleen. Näissä liiketoimissa Cargotec on mukana järjestämässä rahoitusta asiakkaalle tai jälleenmyyjälle joko suoraan itse tai yhteistyössä rahoituspalveluntarjoajan kanssa. Näille järjestelyille on tyypillistä, että Cargotecille jää liiketoimen jälkeen myytyyn tuotteeseen liittyvää jäännösarvoriskiä tai loppuasiakkaaseen liittyvää luottoriskiä. Riippuen Cargotecille jäävän riskin luonteesta ja määrästä asiakasrahoitusjärjestelyt käsitellään normaaleina myynteinä, käyttö- tai rahoitusleasinginä tai rahoitusjärjestelyinä liiketapahtuman tosiasiallisen luonteen mukaisesti.
Sopimukseen perustuvat omaisuuserät liittyvät laskuttamattomiin saamisiin asiakassopimuksista, joissa myyntituotto kirjataan ajan kuluessa. Laskuttamattomat saamiset kuvaavat määrää, jolla suoritettuun työhön perustuva tuloutus ylittää laskutetun määrän sekä kirjatut tappiot. Sopimukseen perustuvat saamiset esitetään taseessa osana muita korottomia saamisia. Sopimukseen perustuvat velat liittyvät asiakassopimuksista saatuihin ennakoihin, ja kuvaavat määrää, jolla saadut tai laskutetut ennakot ylittävät kirjattujen myyntituottojen määrän. Sopimukseen perustuvat velat esitetään taseessa saaduissa ennakoissa. Sopimuksiin perustuvat saamiset ja velat määritetään erikseen jokaiselle asiakassopimukselle.
Tuloutus edellyttää monelta osin harkinnan ja arvioiden käyttöä. Harkintaa käytetään esimerkiksi erikseen tuloutettavien suoritevelvoitteiden tunnistamiseen tilanteessa, jossa toimitettavien tuotteiden ja palveluiden käsittely yhdessä tai erikseen ei ole yksiselitteistä. Näin on erityisesti tilanteissa, joissa toimitettavat tuotteet ja palvelut eivät yksinään muodosta toimivaa lopputuotetta. Asiakassopimuksille on myös tyypillistä, että ne sisältävät vaihtuvia hintaelementtejä, joiden huomioiminen tuloutuksessa edellyttää arviointia erityisesti tilanteessa, jossa toimitettavasta tuotteesta tai kokonaisuudesta ei ole aiempaa kokemusta. Tuloutuksessa eniten harkintaa käytetään kuitenkin tuloutusajankohtaa määritettäessä.
Pitkäkestoiset palvelusopimukset sekä erikseen määritellyt pitkäaikaishankkeet tuloutetaan ajan kuluessa valmiusasteen mukaisesti. Pitkäaikaishankkeiden tulouttaminen ajan kuluessa on sallittua, mikäli toimitettavilla laitteilla tai kokonaisuudella ei arvioida olevan vaihtoehtoista käyttöä Cargotecille ja mikäli Cargotecilla arvioidaan olevan oikeus riittävään maksuun asiakkaalta jo tehdyn työn osalta koko projektin ajan. Tilinpäätöshetkellä ajan kuluessa tuloutettu määrä perustuu kertyneiden kustannusten määrästä suhteessa sopimuksen arvioituihin kokonaiskustannuksiin, tai arvioon pitkäaikaishankkeen fyysisestä valmiusasteesta. Mikäli arvio hankkeen lopputulemasta muuttuu, muutetaan tuloutettua myyntiä ja voittoa sillä tilikaudella, jolloin muutos oli ensi kertaa tiedossa ja arvioitavissa. Pitkäaikaishankkeesta odotettavissa oleva tappio kirjataan välittömästi tulosvaikutteisesti.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Hiab liikevaihto MEUR |
1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Laiteliiketoiminnan liikevaihto | 1 185,1 | 1 334,5 |
| Huoltoliiketoiminnan liikevaihto | 462,2 | 452,1 |
| Liikevaihto yhteensä | 1 647,3 | 1 786,5 |
| Kirjattu yhdellä ajanhetkellä | 1 630,1 | 1 771,8 |
| Kirjattu ajan kuluessa | 17,3 | 14,7 |
| Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu. |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät | ||
|---|---|---|
| MEUR | 2024 | 2023 |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät 1.1 | 47,3 | 104,0 |
| Kurssierot | -0,9 | -4,4 |
| Siirrot myyntisaamisiin | -397,8 | -259,2 |
| Yrityshankinnat ja -myynnit | — | 11,3 |
| Työn edistymiseen, kustannusestimaatteihin ja myyntihintoihin | ||
| perustuvat muutokset | 369,0 | 195,7 |
| Myytävänä olevat ja omistajille jaetut omaisuuserät* | -16,1 | — |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät 31.12. | 1,5 | 47,3 |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät, joita ei odoteta laskutettavan | ||
| seuraavan 12 kuukauden kuluessa | 0,2 | — |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| MEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Sopimuksiin perustuvat velat 1.1. | 374,5 | 291,1 |
| Kurssierot | -3,3 | -1,3 |
| Tuloutus sopimuksiin perustuvasta velasta 1.1 | -210,2 | -160,0 |
| Saatu/maksettu rahamäärä vähennettynä tuloutuksella | 252,3 | 244,7 |
| Myytävänä oleviin ja omistajille jaettuihin omaisuuseriin liittyvät velat* | -389,1 | — |
| Sopimuksiin perustuvat velat 31.12. | 24,3 | 374,5 |
| Sopimuksiin perustuvat velat, joita ei odoteta tuloutettavan seuraavan 12 kuukauden kuluessa |
0,4 | 49,6 |
* Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen.
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Jäljellä oleville suoritevelvoitteille kohdistettu transaktiohinta koskien keskeneräisiä asiakassopimuksista on tilinpäätöshetkellä 647,8 (31.12.2023: 798,5) miljoonaa euroa, josta 93 % (99 %) odotetaan tuloutettavan seuraavan 12 kuukauden aikana.
Julkiset avustukset, joiden saamiseen ei liity ehtoja, kirjataan tuloslaskelmaan, kun oikeus saatavaan avustukseen syntyy. Muut julkiset avustukset kirjataan alussa käypään arvoon velaksi taseeseen, kun avustuksen saaminen on kohtuullisen varmaa ja Cargotec täyttää avustukselle asetetut ehdot, ja jaksotetaan systemaattisesti tuloksi niille kausille, jolloin avustuksia vastaavat kulut syntyvät.
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Oikaistu | ||
| Myyntivoitot yritysmyynneistä | — | 0,1 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myyntivoitot | 1,9 | 3,4 |
| Vuokratuotot | 0,2 | 0,1 |
| Muut tuotot | 4,9 | 1,4 |
| Yhteensä | 7,0 | 4,9 |
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | ||
|---|---|---|
| ---------------------------- | -- | -- |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Oikaistu | ||
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myyntitappiot | 0,0 | 0,1 |
| Yritysjärjestelyihin liittyvät kulut | 0,0 | 0,7 |
| Muut kulut | 0,4 | 1,6 |
| Yhteensä | 0,5 | 2,4 |
Liikevoittoon sisältyy valuuttakurssieroja rahavirran suojauksiksi määritellyistä johdannaisista yhteensä -0,9 (2023: 8,6) miljoonaa euroa, joista liikevaihtoon sisältyy -0,3 (6,1) miljoonaa euroa sekä myytyjä suoritteita vastaaviin kuluihin -0,5 (2,6) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin kirjattavilla suojausten tehottomaan osuuteen liittyvillä valuuttakurssieroilla ei ollut vaikutusta liikevoittoon (2023: ei vaikutusta).
Lisäksi liikevoittoon sisältyy 0,8 (2023: -0,7) miljoonaa euroa kurssieroja suojaamattomista myynneistä ja ostoista sekä suojatuista myynneistä ja ostoista, joihin ei ole sovellettu suojauslaskentaa.
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Tilintarkastus | 3,7 | 3,8 |
| Veroneuvonta | 0,0 | — |
| Muut palvelut | 1,5 | 0,7 |
| Yhteensä | 5,2 | 4,5 |
Yllä oleva taulukko esittää Cargotecin tilintarkastajan Ernst & Youngin globaalit palkkiot, Kalmarin yhtiöt sisältyvät tietoihin jakautumiseen 30.6.2024 asti. Vuonna 2024 Ernst & Young Oy:n palkkiot muista kuin tilintarkastuspalveluista olivat 1.5 (2023: 0,7) miljoonaa euroa.
Vertailtavuuteen merkittävästi vaikuttavat uudelleenjärjestelyihin liittyvät kulut on esitetty konsernin tuloslaskelmassa erillisenä eränä. Taseeseen uudelleenjärjestelykuluja on kirjattu niiden luonteesta riippuen alentamaan omaisuuserän arvoa, toiminnan uudelleenjärjestelyvarauksiin, tappiollisten sopimusten varauksiin tai siirtovelkoihin. Osa kuluista on kirjattu suoriteperusteisesti ja myös maksettu tilikauden aikana.
Muut liikevoiton vertailtavuuteen vaikuttavat erät sisältää pääsääntöisesti merkittävät liiketoimintojen myyntivoitot/-tappiot, liiketoimintojen hankintaan, integrointiin ja myyntiin liittyvät kulut ja tuotot, omaisuuden arvonalentumiset ja niiden palautukset, vakuutuskorvaukset ja oikeudenkäyntikulut, jos ne eivät liity liiketoiminnan uudelleenjärjestelyihin. Nämä erät sisältyvät tuloslaskelmassa joko hallinnon kuluihin, liiketoiminnan muihin tuottoihin tai liiketoiminnan muihin kuluihin.
| MEUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Oikaistu | |||
| Uudelleenjärjestelykulut | |||
| Uudelleenjärjestelyihin liittyvät liiketoimintojen myynnit | 7.1 | — | 0,6 |
| Muut uudelleenjärjestelykulut | — | -0,7 | |
| Uudelleenjärjestelykulut, yhteensä | — | -0,1 | |
| Muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät | — | — | |
| Muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät, yhteensä | — | -0,1 | |
| Hiab | — | -0,1 | |
| Muut | — | — |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Jaksotettuun hankintamenoon arvostettujen rahoitusinstrumenttien korkotuotot ja -kulut on kirjattu tuloslaskelmaan efektiivisen koron menetelmää käyttäen. Kun valuuttatermiinisopimukseen sovelletaan suojauslaskentaa, termiinipisteiden alkuperäisen arvon jaksotus ja myöhemmät termiinipisteisiin liittyvän arvon muutokset kirjataan erikseen tuloslaskelmaan. Korollisiin velkoihin liittyvät järjestely- ja sitoumuspalkkiot kirjataan erikseen kuluiksi, jos niitä ei voida sisällyttää korollisen velan jaksotettuun hankintamenoon.
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Oikaistu | ||
| Korkotuotot jaksotettuun hankintamenoon arvostettavista rahoitusvaroista |
14,6 | 5,8 |
| Muut rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 |
| Yhteensä | 14,6 | 5,8 |
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Oikaistu | ||
| Korkokulut jaksotettuun hankintamenoon arvostettavista rahoitusveloista |
6,1 | 7,7 |
| Korkokulut vuokrasopimuksista | 4,3 | 3,9 |
| Valuuttatermiinien korkokomponentti | 5,6 | 6,8 |
| Muut rahoituskulut | 1,5 | 1,2 |
| Valuuttakurssierot, netto | 0,7 | 0,0 |
| Yhteensä | 18,3 | 19,6 |
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Oikaistu | ||
| Valuuttakurssierot korollisista rahoitussaamisista ja -veloista | 5,1 | -2,1 |
| Valuuttakurssierot johdannaissopimuksista | -5,8 | 2,1 |
| Yhteensä | -0,7 | 0,0 |
Laimentamaton osakekohtainen tulos lasketaan jakamalla emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva kauden tulos kauden aikana ulkona olleiden osakkeiden lukumäärän painotetulla keskiarvolla.
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos lasketaan ottamalla huomioon mahdolliset laimentavat kantaosakkeet liittyen osakkeina selvitettäviin osakepohjaisiin kannustinjärjestelmiin. Kannustinjärjestelyissä annettavat osakkeet ovat ehdollisesti liikkeeseenlaskettavia, jolloin ne huomioidaan laimennettua osakekohtaista tulosta laskettaessa optioiden tavoin. Osakkeilla ja optioilla on laimentava vaikutus, kun niiden merkintähinta sisältäen työntekijän vielä suorittamattoman työn käyvän arvon on alempi kuin osakkeen keskimääräinen markkinahinta tilikaudella. Laimennusvaikutukseksi tulee liikkeeseen laskettavien osakkeiden lukumäärän ja niiden osakkeiden lukumäärän välinen erotus, jotka olisi laskettu liikkeeseen osakkeiden kauden keskimääräiseen markkinahintaan.
| Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos, jatkuvat toiminnot, MEUR |
154,2 | 151,7 |
| Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo tilikaudella, 1 000 kpl* |
64 178 | 64 441 |
| Laimentamaton osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot, EUR |
2,40 | 2,35 |


Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 | |
|---|---|---|---|
| Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos, lopetetut toiminnot, MEUR |
912,5 | 195,2 | |
| Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo tilikaudella, 1 000 kpl* |
64 178 | 64 441 | |
| Laimentamaton osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot, EUR |
14,22 | 3,03 | |
| Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 | |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos, jatkuvat toiminnot, MEUR |
154,2 | 151,7 | |
| Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo tilikaudella, 1 000 kpl* |
64 178 | 64 441 | |
| Osakepohjaisten kannustinohjelmien vaikutus, 1 000 kpl | 3.2 | 270 | 210 |
| Osakkeiden lukumäärän laimennusvaikutuksella oikaistu painotettu keskiarvo tilikaudella, 1 000 kpl |
64 448 | 64 652 | |
| Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot, EUR |
2,39 | 2,35 | |
| Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 | |
|---|---|---|---|
| Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos, lopetetut toiminnot, MEUR |
912,5 | 195,2 | |
| Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo tilikaudella, 1 000 kpl* |
64 178 | 64 441 | |
| Osakepohjaisten kannustinohjelmien vaikutus, 1 000 kpl | 3.2 | 270 | 210 |
| Osakkeiden lukumäärän laimennusvaikutuksella oikaistu painotettu keskiarvo tilikaudella, 1 000 kpl |
64 448 | 64 652 | |
| Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot, EUR |
14,16 | 3,02 |
*Johtuen tiettyihin osakeperusteisiin palkkio-ohjelmiin liittyvistä luovutusrajoituksista, osakekohtaisen tuloksen laskennassa käytetty keskimääräinen osakkeiden lukumäärä poikkeaa osakekohtaisissa tunnusluvuissa esitetystä vuoden 2024 keskimääräisestä ulkona olevien osakkeiden määrästä.
Maailmantalouden ja tavaravirtojen kehityksellä on suora vaikutus Cargotecin toimintaympäristöön ja asiakkaiden investointihalukkuuteen. Maailmankaupassa ja kansainvälisissä toimitusketjuissa tapahtuvat muutokset, geopoliittiset jännitteet ja sodat, energian saatavuus, sanktiot ja kauppasodat voivat vaikuttaa globaaleihin tavaravirtoihin ja siten sekä komponenttien hintoihin ja saatavuuteen että Cargotecin ratkaisujen kysyntään.
Vallitsevassa markkinatilanteessa Cargotecin ratkaisujen kysyntä on vaihdellut alueellisesti. Taloustilanteen heikentyessä asiakkaat voivat pyrkiä siirtämään tai peruuttamaan tilauksiaan, tai vaatia hintojen alentamista. Suunnitelluista kustannussäästöistä huolimatta pienemmät tuotantomäärät voivat vaikuttaa Cargotecin kannattavuusmarginaaleihin negatiivisesti. Globaalien talousnäkymien ja rahoituksen saatavuuden heikentyminen sekä rahoituskulujen nousu voivat johtaa Cargotecin asiakkaiden talous- ja maksuvaikeuksiin. Joissakin tapauksissa asiakkaiden taloudellinen tilanne voi nopeasti heikentyä merkittävästi tai jopa johtaa asiakkaan maksukyvyttömyyteen. Asiakkaiden taloustilanteen heikentyminen voisi aiheuttaa heikentyneen myynnin ja kannattavuuden lisäksi sekä vaihto-omaisuuden epäkuranttiuden että asiakassaataviin liittyvien luottotappioiden kasvua.
MacGregorin liikearvon arvonalentumistestaus uusittiin 30.9.2024 johtuen MacGregorin kerrytettävissä olevan rahamäärän alhaisesta tasosta suhteessa testattaviin varoihin. Johtuen meneillään olevasta myyntiprosessista, kerrytettävissä oleva rahamäärä määritettiin perustuen käypään arvoon myyntikuluilla vähennettynä. Koska ostotarjouksia ei oltu saatu kolmannen vuosineljänneksen loppuun mennessä, käypä arvo johdettiin ennustetuista rahavirroista. Suoritettu arvonalentumistestaus ei indikoinut arvonalentumista. Kuitenkin, MacGregorin kerrytettävissä olevan rahamäärän todettiin olevan alhaisella tasolla suhteessa testattaviin varoihin ja herkkä muutoksille WACC:ssa sekä ennusteissa. Lisäksi todettiin, että myyntivaihtoehdossa MacGregorin käyvän arvon tarkentuminen voi johtaa uuteen liikearvon arvonalentumiseen.
Cargotec tiedotti marraskuussa, että allekirjoitettuaan myyntisopimuksen, MacGregor on luokiteltu lopetetuksi toiminnoksi ja että MacGregorin myynnistä odotetaan noin 200 miljoonan euron tappiota, joka kirjattiin liikearvon arvonalentumisena vertailtavuuteen vaikuttavissa erissä osana lopetettuja toimintoja. Liitteessä 7.4 Lopetetut toiminnot esitetään tietoa MacGregorista lopetettuna toimintona sekä tehdystä liikearvon alaskirjauksesta.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Osana vuosittaista liikearvon arvonalentumistestausta Hiab -segmentin kerrytettävissä oleva rahamäärä määritettiin käyttöarvomenetelmään perustuen. Testauksessa käytetty ennen veroja määritetty WACC oli 10,5 % (2023: 11,6 %). Segmentin liikearvoon ei testauksen perusteella kirjattu arvonalentumista, eivätkä myöskään mitkään suoritetuista herkkyysanalyyseista indikoineet arvonalentumista.
Cargotec altistuu ilmastoon liittyville riskeille ympäristön, sääntelyn ja teknologisten muutosten sekä tekemiensä päästövähennyssitoumusten vuoksi. Ilmastonmuutoksen Cargotecille aiheuttamien taloudellisten vaikutusten arviointi on monimutkaista, koska siitä aiheutuvien vaikutusten esiintymistä ja ajoitusta on vaikea ennustaa tai kvantifioida. Toisaalta ilmastoon liittyvän sääntelyn, muuttuvien teknologioiden ja Cargotecin tekemien sitoumusten vaikutukset ovat jo nähtävissä, ja siten niitä on helpompi analysoida. Cargotec on sitoutunut vähentämään arvoketjunsa hiilidioksidipäästöjä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2019 päästötasoon verrattuna. Tässä onnistuakseen Cargotecin on vähennettävä paitsi omaan toimintaansa liittyviä päästöjä myös toimitusketjussaan ja myytyjen laitteiden käytössä syntyviä päästöjä. Vuonna 2024 Cargotecin kokonaispäästöt olivat alle vertailuvuoden tason, mikä johtui pääasiassa myytyjen vähäpäästöisten tuotteiden osuuden kasvusta sekä hankintojen ja myynnin volyymien laskusta.
Toimitusketjussa syntyvien päästöjen osalta Cargotecin on vähennettävä päästöjä koko toimitusketjussaan raaka-aineista komponentteihin ja valmistukseen, mikä voi johtaa muutoksiin käytetyissä toimittajissa, rajoittaa potentiaalisten toimittajien määrää ja nostaa kustannuksia. Toimitusketjun osalta merkittävin päästölähde on laitteissa käytetty teräs. Vähäpäästöisten teräsratkaisujen käyttöönotto on aloitettu ja muita toimitusketjussa syntyvien päästöjen vähentämistapoja selvitetään aktiivisesti. Vähäpäästöisen teräksen käytön nopeaa kasvua rajoittavat kuitenkin sen hinta ja saatavuus.
Cargotec on omassa toiminnassaan onnistunut vähentämään päästöjä mm. parantamalla energiatehokkuutta, lisäämällä uusiutuvan sähkön käyttöä sekä siirtymällä vähäpäästöisiin tai nollapäästöisiin ajoneuvoihin. Näiden parannustoimien odotetaan tuovan myös kustannussäästöjä. Cargotecin tuotteiden käyttöön liittyviä päästöjä voidaan vähentää vain jos vähäpäästöisille tuotteille on riittävästi kysyntää. Tämän saavuttamiseksi Cargotecin tulee onnistua vähäpäästöisten tuotteiden kehittämisessä ja myynnissä. Cargotecin tuotekehityksellä on tässä ratkaiseva rooli. Cargotec on investoinut voimakkaasti tuotevalikoimansa sähköistämiseen, ja asiakkaat valitsevat yhä useammin vähäpäästöisen tuotteen, vaikkakin suurin osa myydyistä tuotteista perustuu edelleen polttomoottoriteknologiaan. Tulevaisuudessa Cargotecin
tuotetarjonta voi perustua useisiin vähäpäästöisiin teknologioihin, mikä voi lisätä monimutkaisuutta ja kustannuksia.
Asetettuihin päästötavoitteisiin pääseminen edellyttää panostusta Cargotecin liiketoiminnan jokaisella osa-alueella. Sen lisäksi, että Cargotec on alttiina ilmastoon liittyville riskeille, meneillään olevasta siirtymäprosessista aiheutuu uusia riskejä, joiden realisoitumisella voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Nämä riskit voivat johtaa esimerkiksi tuotteiden lyhentyneestä elinkaaresta johtuviin omaisuuserien arvonalentumisiin sekä uusien teknologioiden käyttöönottoon liittyviin lisäkustannuksiin, joita voi syntyä tuotekehityksessä, varastojen kasvuna ja uudenlaisina takuuvirheinä. Lisäksi, tiukentuva regulaatio voi aiheuttaa lisäkustannuksia ja jopa suoraan rajoittaa Cargotecin tuotetarjontaa.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
| MEUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Oikaistu | |||
| Palkat ja palkkiot | 243,1 | 250,2 | |
| Osakeperusteiset maksut, osakkeina maksettavat | 3.2 | 9,2 | 7,8 |
| Osakeperusteiset maksut, rahana maksettavat | 3.2 | 22,9 | 11,6 |
| Eläkekulut | 3.4 | 28,7 | 22,5 |
| Muut henkilösivukulut | 33,1 | 37,3 | |
| Yhteensä | 337,0 | 329,4 | |
| Jatkuvat toiminnot |
Tiedot ylimmän johdon työsuhde-etuuksista on esitetty liitetiedossa 3.3 Johdon palkitseminen. Henkilöstön määrä on esitetty liitetiedossa 2.1 Segmentti-informaatio.
Konsernilla on osakepohjaisia kannustinjärjestelyjä, joissa maksut suoritetaan osakkeina tai käteisvaroina. Järjestelyissä myönnettävät etuudet arvostetaan käypään arvoon niiden myöntämishetkellä ja kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan tasaerinä oikeuden syntymisajanjakson aikana. Osakkeina maksettavan etuuden käypä arvo perustuu osakkeen markkinahintaan myöntämishetkellä. Osakkeina maksettava etuus sisältää osakkeina maksettavan palkkion sekä tuloverojen maksuun käytettävän osan osakepalkkiota, mikäli Cargotecilla on velvollisuus suorittaa ennakonpidätys. Oman pääoman ehtoisina instrumentteina maksettavia osakeperusteisia etuuksia ei uudelleenarvosteta ja niistä kirjataan omaan pääomaan kulua vastaava lisäys. Rahana maksettava osakeperusteinen etuus arvostetaan käypään arvoon kunkin tilikauden päättyessä velan suorittamishetkeen asti sekä kirjataan velaksi taseeseen.
Etuuksien kuluksi kirjattava määrä perustuu konsernin arvioon palvelun suorittamiseen ja tulokseen perustuvien oikeuden syntymisehtojen mukaisesti maksettavien etuuksien määrästä oikeuden syntymisajanjakson lopussa. Markkinaperusteiset ehdot sekä muut kuin ansaintaehdot otetaan huomioon etuuden käypää arvoa määritettäessä. Sen sijaan eimarkkinaperusteisia ehtoja, jotka perustuvat esimerkiksi kannattavuuteen tai liikevaihdon kasvuun, ei oteta huomioon määritettäessä etuuden käypää arvoa, vaan ne vaikuttavat arvioon etuuksien lopullisesta määrästä. Konserni päivittää oletuksen lopullisesta etuuksien määrästä kunkin tilikauden päättyessä ja kirjaa arvioiden muutokset tuloslaskelmaan.
Kalmarin erottaminen omaksi pörssiyhtiöksi alensi Cargotecin B-sarjan osakkeina maksettavien osakepohjaisten kannustinjärjestelmien palkkioiden arvoa. Osallistujille kompensoitiin arvon aleneminen korottamalla osakepalkkioiden määrää. Koska korvaus tehtiin puhtaasti osittaisjakautumisen vaikutuksen eliminoimiseksi, eikä ohjelmiin tehty muita muutoksia, myös sovellettuja myöntämispäivän osakekursseja oikaistiin ja tästä johtuen, kompensaatiolla ei ollut vaikutusta kirjattuun osakekuluun. Osallistujille myönnettiin yhteensä 444 149 Cargotecin B-sarjan osaketta kompensaationa Jakautumisen vaikutuksesta.
Kannustinohjelma on suunnattu Cargotecin johtoryhmän jäsenille sekä muille avainhenkilöille. Ohjelmassa on kolmivuotinen ansaintajakso, joka jakautuu kolmeen vuosittaiseen mittausjaksoon. Palkkion ansaintaedellytyksenä on kolmen vuoden työssäoloehto sekä taloudellisiin tavoitteisiin perustuvia ansaintakriteereitä, jotka asetetaan erikseen kullekin vuodelle. Palkkio maksetaan vuoden 2027 alussa. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, minkä lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut.
| 2024 | |
|---|---|
| Ensimmäisen vuoden ansaintakriteeri | Osakekohtainen tulos |
| Palkkion vaihteluväli perustuen osallistujan tasoon sekä ansaintaehtojen täyttymiseen | 0-35 160 osaketta sekä rahaosuus veroihin |
| Ohjelman odotettu kokonaiskustannus myöntämishetkellä, MEUR | 13,0 |
| Ohjelman piiriin kuuluneet henkilöt alkamishetkellä | 94 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2024 | 51 |
| Myönnettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 195 290 |
| Kaudella 2024 tehty lisäys myönnettyjen osakkeiden määrään osittaisjakautumisesta johtuen |
91 526 |
| Kaudella 2024 menetettyjen osakkeiden määrä | 55 498 |
| Kaudella 2024 osittaisjakautumisessa siirtyneiden osakkeiden määrä | 83 400 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2024 | 147 918 |
Rajoitettu kannustinohjelma on suunnattu hallituksen valitsemille avainhenkilöille. Ohjelma on kolmevuotinen ja palkkion ansaintaedellytyksenä on kolmen vuoden työssäoloehto. Palkkio maksetaan tasaisesti kolmessa erässä, keväällä 2025, 2026 ja 2027. Ohjelman ensimmäisestä ja toisesta erästä palkkiona maksettuja osakkeita ei saa myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa rajoitusjaksolla, joka päättyy vuoden 2026 lopussa. Lisäksi ohjelman sitoutusjaksojen ensimmäisille vuosille voidaan asettaa taloudellisiin tavoitteisiin perustuvia ansaintakriteereitä. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, minkä lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut.
| 2024 | |
|---|---|
| Ohjelman odotettu kokonaiskustannus myöntämishetkellä, MEUR | 0,9 |
| Ohjelman piiriin kuuluneet henkilöt alkamishetkellä | 6 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2024 | 6 |
| Myönnettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 6 570 |
| Kaudella 2024 tehty lisäys myönnettyjen osakkeiden määrään osittaisjakautumisesta johtuen |
5 373 |
| Kaudella 2024 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 3 962 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2024 | 7 981 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Kannustinohjelma on suunnattu konsernin johtoryhmän jäsenille sekä muille avainhenkilöille. Ohjelman palkkio on ehdollinen hallituksen määrittämien strategisten tavoitteiden saavuttamiselle sekä työsuhteen jatkumiselle. Palkkio maksetaan tasaisesti kolmessa erässä, keväällä 2024, 2025 ja 2026. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa rajoitusjaksolla, joka päättyy vuoden 2025 lopussa. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, minkä lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut.
| 2023 | |
|---|---|
| Palkkion vaihteluväli perustuen osallistujan tasoon sekä ansaintaehtojen täyttymiseen | 0-109 080 osaketta sekä rahaosuus veroihin |
| Ohjelman odotettu kokonaiskustannus myöntämishetkellä, MEUR | 19,6 |
| Ohjelman piiriin kuuluneet henkilöt alkamishetkellä | 48 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2023 | 38 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2024 | 33 |
| Myönnettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 267 500 |
| Kaudella 2024 tehty lisäys myönnettyjen osakkeiden määrään osittaisjakautumisesta johtuen |
188 148 |
| Kaudella 2023 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 16 250 |
| Kaudella 2024 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 30 341 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2023 | 251 250 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2024 | 409 057 |
Kannustinohjelma on suunnattu Cargotecin johtoryhmän jäsenille sekä muille avainhenkilöille. Ohjelmassa on kolmivuotinen ansaintajakso, joka jakautuu kolmeen vuosittaiseen mittausjaksoon. Palkkion ansaintaedellytyksenä on kolmen vuoden työssäoloehto sekä taloudellisiin tavoitteisiin perustuvia ansaintakriteereitä, jotka asetetaan erikseen kullekin vuodelle. Palkkio maksetaan vuoden 2026 alussa. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, minkä lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut.
| 2023 | |
|---|---|
| Ensimmäisen vuoden ansaintakriteeri | Osakekohtainen tulos |
| Toisen vuoden ansaintakriteeri | Service business gross profit |
| Palkkion vaihteluväli perustuen osallistujan tasoon sekä ansaintaehtojen täyttymiseen | 0–34 906 osaketta sekä rahaosuus veroihin |
| Ohjelman odotettu kokonaiskustannus myöntämishetkellä, MEUR | 9,1 |
| Ohjelman piiriin kuuluneet henkilöt alkamishetkellä | 98 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2023 | 94 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2024 | 49 |
| Myönnettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 194 200 |
| Kaudella 2024 tehty lisäys myönnettyjen osakkeiden määrään osittaisjakautumisesta johtuen |
91 586 |
| Kaudella 2023 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 12 080 |
| Kaudella 2024 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 46 498 |
| Kaudella 2024 osittaisjakautumisessa siirrettyjen osakkeiden määrä | 59 339 |
| Kaudella 2024 maksettujen B-sarjan osakkeiden määrä | 620 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2023 | 182 120 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2024 | 167 249 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Rajoitettu kannustinohjelma on suunnattu hallituksen valitsemille avainhenkilöille. Ohjelma on kolmevuotinen ja palkkion ansaintaedellytyksenä on kolmen vuoden työssäoloehto. Palkkio maksetaan tasaisesti kolmessa erässä, keväällä 2024, 2025 ja 2026. Ohjelman ensimmäisestä ja toisesta erästä palkkiona maksettuja osakkeita ei saa myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa rajoitusjaksolla, joka päättyy vuoden 2025 lopussa. Lisäksi ohjelman sitoutusjaksojen ensimmäisille vuosille voidaan asettaa taloudellisiin tavoitteisiin perustuvia ansaintakriteereitä. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, minkä lisäksi Cargotec maksaa siihen liittyvät verot ja veronluonteiset maksut.
| 2023 | |
|---|---|
| Ansaintakriteeri | Työssäoloehto |
| Ohjelman odotettu kokonaiskustannus myöntämishetkellä, MEUR | 0,9 |
| Ohjelman piiriin kuuluneet henkilöt | 8 |
| Ohjelman piiriin kuuluvat henkilöt 31.12.2023 | 7 |
| Ohjelman piiriin kuuluvat henkilöt 31.12.2024 | 6 |
| Myönnettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 15 880 |
| Kaudella 2024 tehty lisäys myönnettyjen osakkeiden määrään osittaisjakautumisesta johtuen |
3 656 |
| Kaudella 2023 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 1 750 |
| Kaudella 2024 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 1 729 |
| Kaudella 2024 osittaisjakautumisessa siirrettyjen osakkeiden määrä | 7 430 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2023 | 7 300 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2024 | 8 627 |
Kannustinohjelma on suunnattu konsernin johtoryhmän jäsenille sekä muille avainhenkilöille. Ohjelman palkkio on ehdollinen hallituksen määrittämien strategisten tavoitteiden saavuttamiselle sekä työsuhteen jatkumiselle. Palkkio maksetaan kahdessa erässä, puolet keväällä 2023 ja puolet keväällä 2024. Ohjelman ensimmäisestä erästä palkkiona maksettuja osakkeita ei saa myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa rajoitusjaksolla, joka päättyy vuoden 2023 lopussa. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, minkä lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut.
| 2022 | |
|---|---|
| Palkkion vaihteluväli perustuen osallistujan tasoon sekä ansaintaehtojen täyttymiseen | 0-29 350 osaketta sekä rahaosuus veroihin |
| Ohjelman odotettu kokonaiskustannus myöntämishetkellä, MEUR | 5,5 |
| Ohjelman piiriin kuuluneet henkilöt alkamishetkellä | 55 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2023 | 47 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2024 | Päättynyt |
| Myönnettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 106 450 |
| Kaudella 2024 tehty lisäys myönnettyjen osakkeiden määrään osittaisjakautumisesta johtuen |
2 800 |
| Kaudella 2023 ja aiemmin menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 7 700 |
| Kaudella 2024 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 550 |
| Kaudella 2023 maksettujen B-sarjan osakkeiden määrä | 51 825 |
| Kaudella 2024 maksettujen B-sarjan osakkeiden määrä | 46 375 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2023 | 46 925 |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2024 | Päättynyt |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Kannustinohjelma on suunnattu Cargotecin johtoryhmän jäsenille sekä muille avainhenkilöille. Ohjelmassa on kolme vuosittain myönnettävää kannustinohjelmajaksoa, joissa jokaisessa on palkkion ansaintaedellytyksenä kolmen vuoden työssäoloehto sekä taloudellisiin tavoitteisiin perustuvia ansaintakriteereitä, jotka asetetaan erikseen kullekin vuodelle. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, minkä lisäksi Cargotec maksaa palkkioon liittyvät verot ja veronluonteiset maksut. Palkkio maksetaan pääsääntöisesti kunkin kestoltaan kolmevuotisen kannustinohjelmajakson päätyttyä ansaintakriteereiden toteuman perusteella
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
| 2022 | 2021 | 2020 | |
|---|---|---|---|
| Ensimmäisen vuoden ansaintakriteerit | Vertailukelpoinen liikevoitto | Vertailukelpoinen liikevoitto | Vertailukelpoinen liikevoitto, Naviksen liikevaihto ja pilvitransformaatio |
| Toisen vuoden ansaintakriteerit | Huoltoliiketoiminnan bruttokate | Huoltoliiketoiminnan bruttokate | Huoltoliiketoiminnan bruttokate |
| Kolmannen vuoden ansaintakriteerit | Ekoratkaisujen tuoteryhmän tilausten osuus saaduista tilauksista |
Ekoratkaisujen tuoteportfolion kehittäminen | Ilmasto-ohjelman tiekartta sekä ekoratkaisujen tuoteportfolion kehittäminen |
| Palkkion vaihteluväli perustuen osallistujan tasoon sekä ansaintaehtojen täyttymiseen | 0-24 500 osaketta sekä rahaosuus veroihin | 0–23 100 osaketta sekä rahaosuus veroihin | 0–24 400 osaketta sekä rahaosuus veroihin |
| Ohjelman odotettu kokonaiskustannus myöntämishetkellä, MEUR | 6,1 | 11,8 | 5,4 |
| Ohjelman piiriin kuuluneet henkilöt alkamishetkellä | 91 | 114 | 151 |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2023 | 81 | 89 | Päättynyt |
| Ohjelman vähimmäistavoitteet täyttävät henkilöt 31.12.2024 | 39 | Päättynyt | Päättynyt |
| Myönnettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 230 820 | 276 870 | 359 590 |
| Kaudella 2024 tehty lisäys myönnettyjen osakkeiden määrään osittaisjakautumisesta johtuen | 61 433 | — | — |
| Kaudella 2023 ja aiemmin menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 52 555 | 135 982 | 178 655 |
| Kaudella 2024 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 50 684 | 25 766 | — |
| Kaudella 2024 osittaisjakautumisessa siirrettyjen osakkeiden määrä | 47 999 | — | — |
| Kaudella 2023 ja aiemmin maksettujen B-sarjan osakkeiden määrä | 3 413 | 5 150 | 180 935 |
| Kaudella 2024 maksettujen B-sarjan osakkeiden määrä | 10 378 | 109 972 | — |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2023 | 174 852 | 135 738 | Päättynyt |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2024 | 127 224 | Päättynyt | Päättynyt |

Rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelma 2020-2024
Rajoitettu kannustinohjelma on suunnattu hallituksen valitsemille avainhenkilöille. Ohjelmassa on kolme vuosittain myönnettävää sitoutusjaksoa, joissa palkkion ansaintaedellytyksenä on kolmen vuoden työssäoloehto. Lisäksi ohjelman sitoutusjaksojen ensimmäisille vuosille voidaan asettaa taloudellisiin tavoitteisiin perustuvia ansaintakriteereitä. Palkkio myönnetään ja maksetaan Cargotecin B-sarjan osakkeina, minkä lisäksi Cargotec maksaa siihen liittyvät verot ja veronluonteiset maksut. Palkkio maksetaan ansaintajakson päättymisen jälkeen. Ohjelman puitteissa ei myönnetty palkkioita vuonna 2021. Vuodet 2022–2024 kattavat ohjelman allokaatiot maksetaan tasaisesti kolmessa erässä keväällä 2023, 2024 ja 2025. Tämän jakson ensimmäisestä ja toisesta erästä palkkiona maksettuja osakkeita ei saa myydä, siirtää, pantata tai muuten luovuttaa rajoitusjaksolla, joka päättyy keväällä 2025.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
| 2022 | 2021 | 2020 | |
|---|---|---|---|
| Ansaintakriteeri | Työssäoloehto | Työssäoloehto | |
| Ohjelman odotettu kokonaiskustannus myöntämishetkellä, MEUR | 0,7 | — | 0,3 |
| Ohjelman piiriin kuuluneet henkilöt | 8 | — | 2 |
| Ohjelman piiriin kuuluvat henkilöt 31.12.2023 | 11 | — | Päättynyt |
| Ohjelman piiriin kuuluvat henkilöt 31.12.2024 | 6 | — | Päättynyt |
| Myönnettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 14 630 | — | 6 460 |
| Kaudella 2024 tehty lisäys myönnettyjen osakkeiden määrään osittaisjakautumisesta johtuen | 2 427 | — | — |
| Kaudella 2023 ja aiemmin menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | 1 533 | — | 2 482 |
| Kaudella 2024 menetettyjen B-sarjan osakkeiden määrä | — | — | — |
| Kaudella 2024 osittaisjakautumisessa siirrettyjen osakkeiden määrä | 4 197 | — | — |
| Kaudella 2023 maksettujen B-sarjan osakkeiden määrä | 3 983 | — | 3 978 |
| Kaudella 2024 maksettujen B-sarjan osakkeiden määrä | 3 216 | — | — |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2023 | 12 417 | — | Päättynyt |
| Ansaintaehtoihin sidottujen B-sarjan osakkeiden määrä 31.12.2024 | 11 327 | — | Päättynyt |
| MEUR | Kirjattu kaudella kuluksi | Kirjattu varauksena taseeseen 31.12. | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | 2023 | |||
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | Osakepohjainen kannustinohjelma 2024– 2026 |
2,6 | — | 1,3 | — | |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | Rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelma 2024– 2026 |
0,2 | — | 0,2 | — | |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) Tilinpäätöksen ja |
Sitouttava osakepohjainen kannustinohjelma 2023– 2025 |
20,0 | 6,3 | 18,5 | 3,6 | |
| toimintakertomuksen allekirjoitukset Tilintarkastus- ja |
Osakepohjainen kannustinohjelma 2023– 2025 |
4,2 | 2,3 | 2,9 | 1,3 | |
| varmennuskertomukset | Rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelma 2023– 2025 |
0,4 | 0,2 | 0,2 | 0,2 | |
| Sitouttava osakepohjainen kannustinohjelma 2022– 2024 |
0,9 | 4,5 | — | 2,2 | ||
| Osakepohjainen kannustinohjelma 2020– 2024 |
7,0 | 11,4 | 4,8 | 9,6 | ||
| Rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelma 2020– 2024 |
0,4 | 0,6 | 0,2 | 0,3 | ||
| Yhteensä | 35,8 | 25,5 | 28,1 | 17,1 |
Ylin johto koostuu hallituksesta ja johtoryhmästä. Heille työsuorituksesta maksettu tai maksettava kompensaatio koostuu seuraavista eristä:
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Palkat, palkkiot ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet | 7,9 | 7,6 |
| Osakeperusteiset palkkiot | 22,6 | 11,2 |
| Työsuhteen päättymisen yhteydessä suoritettavat etuudet | — | 0,5 |
| Yhteensä | 30,5 | 19,2 |
Cargotecin johtoryhmän kokoonpano on muuttunut vuoden 2024 ja 2023 aikana. Johtoryhmän jäsenien etuudet sisältyvät ylimmän johdon työsuhde-etuuksiin siitä alkaen tai siihen asti, kun he ovat kuuluneet johtoryhmään. Johtoryhmään kuului 31.12.2024 toimitusjohtaja Casimir Lindholm ja seitsemän (31.12.2023: Toimitusjohtaja Casimir Lindholm ja yhdeksän) muuta jäsentä.
Toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet ovat oikeutettuja Cargotecin osakepohjaisiin kannustinohjelmiin. Seuraavassa taulukossa on esitetty heille kannustinohjelmien perusteella maksettujen Cargotecin B-sarjan osakkeiden määrä.
| Toimitusjohtaja * | Muut johtoryhmän jäsenet | |||
|---|---|---|---|---|
| Maksettujen B-sarjan osakkeiden määrä |
2024 | 2023 | 2024 | 2023 |
| Sitouttava osakepohjainen kannustinohjelma 2022-2024, ensimmäinen maksuerä |
— | 14 675 | — | 16 200 |
| Sitouttava osakepohjainen kannustinohjelma 2022-2024, toinen maksuerä |
6 898 | — | 12 950 | — |
| Osakepohjainen kannustinohjelma 2020-2024, ansaintajakso 2020– 2022 |
— | 18 810 | — | 61 835 |
| Osakepohjainen kannustinohjelma 2020-2024, ansaintajakso 2021– 2023 |
7 438 | — | 33 597 | — |
| Osakepohjainen kannustinohjelma 2020-2024, ansaintajakso 2022– 2024 |
4 453 | — | — | — |
| Rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelma 2020-2022 |
— | — | — | 1 562 |
| Rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelma 2022-2024, ensimmäinen erä |
— | — | — | 3 983 |
| Rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelma 2022-2024, toinen erä |
— | — | 3 216 | — |
| Rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelma 2023-2025, ensimmäinen erä |
— | — | 2 432 | — |
| Yhteensä | 18 789 | 33 485 | 52 195 | 83 580 |
* Mika Vehviläinen sai vuonna 2023 ja 2024 osakepohjaisia kannustinohjelmia liittyen ajanjaksoon jolloin hän toimi Cargotecin toimitusjohtajana. Nykyiselle toimitusjohtaja Casimir Lindholmille ei maksettu vuoden 2024 tai 2023 aikana pitkän aikavälin kannustinpalkkioita.
Vuoden 2024 lopussa toimitusjohtaja on mukana osakepohjaisessa kannustinohjelmassa 2023-2025 ja 2024-2026 sekä sitouttavassa osakepohjaisessa kannustinohjelmassa 2023-2025. Kuusi johtoryhmän jäsentä on mukana osakepohjaisessa kannustinohjelmassa 2022-2024, 2023-2025 ja 2024-2026. Kuusi jäsentä on myös mukana rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelman 2022-2024 kolmannessa erässä, rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelman 2023-2025 toisessa ja kolmannessa erässä sekä rajoitettujen osakkeiden kannustinohjelman 2024-2026 kaikissa kolmessa erässä. Lisäksi viisi jäsentä on mukana sitouttavassa osakepohjaisessa kannustinohjelmassa 2023-2025.
Osakeperusteisista kannustinohjelmista on lisätietoa liitetiedossa 3.2 Osakeperusteiset maksut.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset

Toimitusjohtaja Casimir Lindholm on oikeutettu suomalaisen lakisääteisen työntekijän eläkelain mukaiseen eläkkeeseen, josta kirjattu eläkekulu oli vuonna 2024 0,2 (2023: 0,1) miljoonaa euroa. Myös johtoryhmän muilla suomalaisilla jäsenillä on oikeus lakisääteiseen eläkkeeseen. Johtoryhmän jäsenten eläkeikä määräytyy lakisääteisen työeläkejärjestelmän puitteissa. Heidän irtisanomisaikansa on kuusi kuukautta ja heillä on oikeus 6–12 kuukauden erorahaan.
Cargotecilla ei ollut lainoja, vastuita tai vastuusitoumuksia yhtiön ylimpään johtoon kuuluville henkilöille tilikauden 2024 tai 2023 lopussa.
| 1 000 EUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 | |
|---|---|---|---|
| Casimir Lindholm* | Toimitusjohtaja (1.4.2023 alkaen), hallituksen jäsen (1.4.2023 asti) |
1 424,7 | 537,7 |
| Mika Vehviläinen* | Toimitusjohtaja (31.3.2023 asti) | 2 692,7 | 3 672,2 |
| Ilkka Herlin | Hallituksen puheenjohtaja (30.5.2024 alkaen), hallituksen varapuheenjohtaja (30.5.2024 asti) |
204,2 | 92,5 |
| Jukka Moisio | Hallituksen varapuheenjohtaja (30.5.2024 alkaen) |
100,7 | — |
| Eric Alström | Hallituksen jäsen (30.5.2024 alkaen) | 90,7 | — |
| Raija-Leena Hankonen-Nybom | Hallituksen jäsen (23.3.2023 alkaen) | 129,3 | 68,8 |
| Tuija Pohjolainen-Hiltunen | Hallituksen jäsen (30.5.2024 alkaen) | 99,7 | — |
| Luca Sra | Hallituksen jäsen (30.5.2024 alkaen) | 80,6 | — |
| Ritva Sotamaa | Hallituksen jäsen (23.3.2023 alkaen) | 109,4 | 58,4 |
| Jaakko Eskola | Hallituksen puheenjohtaja (30.5.2024 asti) |
39,9 | 118,3 |
| Teresa Kemppi-Vasama | Hallituksen jäsen (30.5.2024 asti) | 27,8 | 79,2 |
| Tapio Kolunsarka | Hallituksen jäsen (23.3.2023 alkaen, 30.5.2024 asti) |
28,8 | 59,4 |
| Johanna Lamminen | Hallituksen jäsen (30.5.2024 asti) | 24,8 | 74,2 |
| Kaisa Olkkonen | Hallituksen jäsen (30.5.2024 asti) | 23,8 | 75,2 |
| Teuvo Salminen | Hallituksen jäsen (23.3.2023 asti) | — | 21,5 |
| Heikki Soljama | Hallituksen jäsen (23.3.2023 asti) | — | 16,8 |
* Sisältää peruspalkan, luontoisetujen ja tulospalkkion lisäksi osakepohjaisten kannustinohjelmien ansiotulon. Mika Vehviläisen palkat ja palkkiot sisältyvät liittyen ajanjaksoon jolloin hän toimi Cargotecin toimitusjohtajana.
Lisätietoa hallituksen ja johdon osakeomistuksista on esitetty kohdassa Osakkeet ja osakkeenomistajat.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
Konsernin eläkejärjestelyt noudattavat eri maiden paikallisia säännöstöjä ja käytäntöjä. Nämä eläkejärjestelyt luokitellaan joko maksu- tai etuuspohjaisiksi järjestelyiksi.
Maksupohjaiset järjestelyt ovat työsuhteen päättymisen jälkeisiä etuuksia koskevia järjestelyjä, joiden mukaisesti konserni suorittaa kiinteitä maksuja erilliselle yksikölle ilman oikeudellista tai tosiasiallista velvoitetta suorittaa lisämaksuja, jos rahastolla ei ole riittävästi varoja kaikkien niiden työsuhde-etuuksien suorittamiseen, jotka perustuvat tarkasteltavana olevan kauden ja aikaisempien kausien työsuoritukseen. Konsernin suoritukset maksupohjaisiin järjestelyihin kirjataan kuluksi sille tilikaudelle, jota veloitus koskee.
Etuuspohjaiset järjestelyt ovat eläkejärjestelyitä, joissa konserni itse vastaa eläkemaksuvelvoitteista ja kantaa riskin vastuuvelan arvon sekä varojen tuoton muutoksista. Etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä merkitään taseeseen velaksi velvoitteen raportointikauden päättymispäivän nykyarvo, josta vähennetään järjestelyyn kuuluvat varat käypään arvoon arvostettuna. Kunkin merkittävän eläkejärjestelyn osalta etuuspohjaisen järjestelyn eläkevastuun määrittää vuosittain riippumaton aktuaari käyttäen ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää (projected unit credit method). Eläkevelvoitteen nykyarvo saadaan diskonttaamalla arvioidut vastaiset maksettavat rahavirrat käyttäen diskonttokorkona jäljellä olevilta laina-ajoiltaan ja valuutoiltaan maksettavia eläke-etuuksia vastaavia yritysten liikkeelle laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen tai valtion liikkeelle laskemien joukkovelkakirjalainojen markkinatuottoja. Käytettävät diskonttokorot määritetään kussakin maassa ulkopuolisen aktuaarin toimesta. Mikäli järjestelystä kirjataan vara taseeseen, kirjattavan omaisuuserän enimmäismäärä on palautuksena järjestelystä tai vastaisten järjestelyyn suoritettavien maksujen vähennyksenä saatavan taloudellisen hyödyn nykyarvo.
Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot liittyen etuuspohjaisen järjestelyn uudelleen arvostamiseen sekä omaisuuserän enimmäismäärän mahdollinen vaikutus kirjataan suoraan muuhun laajaan tuloslaskelmaan. Etuuspohjaiseen eläkejärjestelyyn liittyvät korot ja kaikki muut kulut kirjataan suoraan tulosvaikutteisesti.
Mikäli etuuspohjaista eläkejärjestelyä muutetaan tai supistetaan, muutos etuudessa kirjataan välittömästi tuloslaskelmaan siltä osin kuin se perustuu etuuden saajan aiempaan työsuoritukseen.
Eläkevelvoitteiden nykyarvo riippuu useista eri tekijöistä, jotka määritetään vakuutusmatemaattisesti useita rahoituksellisia ja demografisia oletuksia käyttäen ja muutokset näissä vaikuttavat eläkevelvoitteiden kirjanpitoarvoon. Eläkkeistä aiheutuvien nettomenojen (tai -tulojen) määrityksessä käytetyistä rahoituksellisista oletuksista tärkein on diskonttokorko. Asianmukainen diskonttokorko määritetään jokaisen vuoden lopussa ja sitä käytetään laskettaessa nykyarvo eläkevelvoitteiden täyttämiseksi edellytettäville arvioiduille vastaisille rahavirroille. Asianmukaista diskonttokorkoa määritettäessä otetaan huomioon maasta riippuen yritysten tai valtion liikkeeseen laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen tuotto tarkasteluhetkellä. Nämä lainat ovat sen valuutan määräisiä, jossa etuudet maksetaan, ja niiden juoksuaika on lähellä eläkevelvoitteen voimassaoloajan pituutta. Muut eläkevelvoitteita koskevat keskeiset oletukset sisältävät rahoituksellisia oletuksia, kuten odotetut palkkojen ja eläkkeiden korotukset, sekä väestötilastollisia oletuksia, kuten eliniän odotteen.
Konsernilla on lukuisia työntekijöiden eläketurvan kattamiseksi tehtyjä eläkejärjestelyjä eri puolilla maailmaa. Eläkejärjestelyt on tehty paikallisten lakien ja vakiintuneiden käytäntöjen mukaisesti maksu- tai etuuspohjaisten järjestelyjen puitteissa.
Etuuspohjaisissa järjestelyissä on määritelty maksettava eläke, mahdolliset työkyvyttömyyskorvaukset ja työsuhteen irtisanomisen yhteydessä suoritettavat etuudet. Eläkeedut määräytyvät näissä järjestelyissä yleensä perustuen työvuosien määrään ja loppupalkkaan.
Suurin osa konsernin etuuspohjaisista järjestelyistä on Ruotsissa, Isossa-Britanniassa ja Norjassa. Ruotsin järjestelyt ovat merkittävimmät. Etuuspohjaiset eläkejärjestelyt rahoitetaan asianomaisten konserniyhtiöiden toimesta paikallisten lakisääteisten rahastointivaatimusten täyttämiseksi

Tässä liitetiedossa esitetyt luvut sisältävät sekä jatkuvat toiminnot että lopetetut toiminnot, ellei toisin ole kerrottu.
| MEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Rahastoimattomien velvoitteiden nykyarvo | 53,9 | 88,4 |
| Rahastoitujen velvoitteiden nykyarvo | 27,7 | 31,7 |
| Varojen käypä arvo | 31,3 | 33,5 |
| Nettovelka | 50,3 | 86,6 |
| Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyviin velkoihin siirretty nettovelka | -51,4 | — |
| Nettovelka taseessa | 25,4 | 89,0 |
| Myytävänä oleviin omaisuuseriin siirretty nettovara | -26,5 | — |
| Nettovara taseessa | — | 2,3 |
| Kulut maksuperusteisista eläkejärjestelyistä | 30,7 | 72,1 |
| Kulut etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä ja muista työsuhteen päättymisen jälkeisistä etuuksista |
5,5 | 5,9 |
| Kulu tuloslaskelmassa | 36,3 | 78,0 |
| Arvonmuutos etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä ja muista työsuhteen päättymisen jälkeisistä etuuksista |
-1,3 | -5,9 |
| Arvonmuutos laajassa tuloslaskelmassa | -1,3 | -5,9 |
| Järjestelyyn sisältyvien velvoitteiden |
Järjestelyyn sisältyvien varojen käypä |
||
|---|---|---|---|
| MEUR | nykyarvo | arvo | Yhteensä |
| 1.1.2024 | 120,1 | -33,5 | 86,6 |
| Tilikauden työsuoritukseen perustuvat menot | 3,5 | — | 3,5 |
| Korkokulu (+) / -tuotto (-) | 3,4 | -1,3 | 2,1 |
| Aiempaan työsuoritukseen perustuva meno | 0,0 | — | 0,0 |
| Arvon uudelleenmääritys: | |||
| Järjestelyyn kuuluvien varojen tuotto pois lukien tuloslaskelmaan kirjattu korko |
— | 0,3 | 0,3 |
| Vakuutusmatemaattiset voitot (-) ja tappiot (+) johtuen muutoksista väestötilastollisissa oletuksissa |
-0,1 | — | -0,1 |
| Vakuutusmatemaattiset voitot (-) ja tappiot (+) johtuen muutoksista taloudellisissa oletuksissa |
1,2 | — | 1,2 |
| Kokemusperusteiset voitot (-) ja tappiot (+) | -0,1 | — | -0,1 |
| Valuuttakurssivoitot (-) / tappiot (+) | -1,7 | -0,2 | -1,9 |
| Työnantajan suorittamat maksut | — | -0,5 | -0,5 |
| Järjestelyyn osallistuvien suorittamat maksut | 0,0 | -0,3 | -0,2 |
| Maksetut etuudet | -5,0 | 1,8 | -3,1 |
| Omistajille jaetut ja myytävänä olevat omaisuuserät sekä niihin liittyvät velat* |
-90,9 | 28,8 | -62,2 |
| 31.12.2024 | 30,3 | -4,8 | 25,4 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Odotettavissa olevat suoritukset etuuspohjaisten järjestelyiden varoihin seuraavan tilikauden aikana ovat 4,7 (31.12.2023: 5,7) miljoonaa euroa. Etuuspohjaisten velvoitteiden duraation painotettu keskiarvo tilinpäätöshetkellä oli 17,3 (16,5) vuotta.
* Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Järjestelyyn sisältyvien velvoitteiden |
Järjestelyyn sisältyvien varojen käypä |
||
|---|---|---|---|
| MEUR | nykyarvo | arvo | Yhteensä |
| 1.1.2023 | 111,8 | -33,2 | 78,6 |
| Tilikauden työsuoritukseen perustuvat menot | 3,2 | — | 3,2 |
| Korkokulu (+) / -tuotto (-) | 4,1 | -1,4 | 2,7 |
| Aiempaan työsuoritukseen perustuva meno | 0,0 | — | 0,0 |
| Arvon uudelleenmääritys: | |||
| Järjestelyyn kuuluvien varojen tuotto pois lukien tuloslaskelmaan kirjattu korko |
— | 0,0 | 0,0 |
| Vakuutusmatemaattiset voitot (-) ja tappiot (+) johtuen muutoksista väestötilastollisissa oletuksissa |
1,3 | — | 1,3 |
| Vakuutusmatemaattiset voitot (-) ja tappiot (+) johtuen muutoksista taloudellisissa oletuksissa |
0,1 | — | 0,1 |
| Kokemusperusteiset voitot (-) ja tappiot (+) | 4,5 | — | 4,5 |
| Valuuttakurssivoitot (-) / tappiot (+) | 0,9 | 0,3 | 1,1 |
| Työnantajan suorittamat maksut | 0,0 | -1,0 | -1,0 |
| Järjestelyyn osallistuvien suorittamat maksut | 0,0 | -0,3 | -0,3 |
| Maksetut etuudet | -5,6 | 2,2 | -3,5 |
| Velvoitteen täyttäminen | -0,1 | — | -0,1 |
| 31.12.2023 | 120,1 | -33,5 | 86,6 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| MEUR | Ruotsi | Iso Britannia |
Norja | Muut | Myytävänä olevat omaisuuserät sekä niihin liittyvät velat* Yhteensä |
|
|---|---|---|---|---|---|---|
| Järjestelyyn sisältyvien velvoitteiden nykyarvot: |
||||||
| 2024 | 53,2 | 12,1 | 3,6 | 12,8 | -51,4 | 30,3 |
| 2023 | 84,4 | 13,3 | 5,8 | 16,6 | — | 120,1 |
| Järjestelyyn sisältyvien varojen käyvät arvot: |
||||||
| 2024 | 7,2 | 15,3 | 2,6 | 6,3 | -26,5 | 4,8 |
| 2023 | 6,8 | 15,5 | 4,1 | 7,1 | — | 33,5 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| MEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Korkosijoitukset | 20,8 | 6,2 |
| Sijoitusrahastot | 2,6 | 2,9 |
| Hyväksyttävät vakuutukset | 2,2 | 4,5 |
| Osakesijoitukset | 3,7 | 4,0 |
| Muut varat | 1,9 | 15,8 |
| Myytävänä olevat omaisuuserät | -26,5 | — |
| Yhteensä | 4,8 | 33,5 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Varoihin ei sisälly yhtiön omia instrumentteja tai sen käytössä olevia muita omaisuuseriä.
| % | Ruotsi | Iso-Britannia | Norja | Muut maat* | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2024 | 2023 | 2024 | 2023 | 2024 | 2023 | 2024 | 2023 | |
| Diskonttokorko | 3,1 | 3,3 | 5,4 | 4,5 | 3,3 | 3,7 | 2,7 | 3,2 |
| Tuleva palkankorotusolettama | 2,1 | 1,9 | 3,4 | 3,1 | 3,5 | 3,8 | 3,6 | 3,3 |
| Eläkkeiden korotusolettama | 1,8 | 1,6 | 3,6 | 3,5 | 1,9 | 2,8 | 3,8 | 4,2 |
*Painotettu keskiarvo
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Diskonttokorko on määritetty erikseen kullekin järjestelylle, ja korko perustuu mahdollisuuksien mukaan korkean luottoluokituksen omaavien ja valuutaltaan sekä kestoltaan eläkevelkaa vastaavien yritysvelkakirjojen tuottoon. Ruotsissa käytetty diskonttokorko perustuu ruotsalaisten asuntovakuudellisten joukkovelkakirjalainojen tuottoon, Norjassa käytetty diskonttokorko perustuu norjalaisten vakuudellisten velkakirjojen tuottoon ja Etelä-Koreassa korkean luottoluokituksen omaavien yritysten velkakirjojen tuottoon. Isossa-Britanniassa ja Euromaissa käytetty diskonttokorko perustuu yritysvelkakirjalainoista laskettujen iBoxx-indeksien tuottoihin ja USA:ssa käytetty diskonttokorko perustuu Mercerin tuottokäyrään.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
| 2024 | 2023 |
|---|---|
| -5,0 | -7,6 |
| 1,6 | 2,5 |
| 4,0 | 6,1 |
| 5,6 | 8,5 |
| -1,4 | -2,3 |
| -3,6 | -5,6 |
| 2,5 | 3,8 |
| -2,5 | -3,8 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Yllä oleva taulukko sisältää yhteenvedon ulkopuolisten aktuaarien kullekin järjestelylle suorittamasta herkkyysanalyysistä merkittävien vakuutusmatemaattisten muuttujien osalta. Herkkyysanalyysi on suoritettu yhdelle muuttujalle kerrallaan olettaen, että muut muuttujat pysyvät ennallaan, ja olettamalla muuttujalle taulukon mukainen muutos riippumatta tämän todellisesta muutoksesta. Näin ollen herkkyysanalyysin tarkoituksena ei ole määrittää mahdollisia tai odotettavissa olevia muutoksia eläkevelan määrässä, vaan havainnollistaa velan arvon herkkyyttä näille riskitekijöille, joiden todellinen muutos voi erota esitetyistä arvoista. Esitetyn herkkyysanalyysin kattavuus on 93 (31.12.2023: 92) prosenttia taseen etuuspohjaisesta velasta.
Yllä esitetty herkkyysanalyysi tarkastelee ainoastaan muuttujien vaikutusta eläkevelkaan huomioimatta järjestelyn varoja. Vaikka korkomuutoksesta aiheutuukin merkittävin riski järjestelylle herkkyysanalyysin perusteella, käytännössä järjestelyn varoihin kuuluvat velkainstrumenttisijoitukset kumoavat osittain korkoherkkyyden vaikutusta. Järjestelyn varoihin kuuluu myös instrumentteja, kuten osakkeita ja rahastoja, joiden arvonvaihtelut lyhyellä aikavälillä voivat olla merkittäviä mutta joista saatavan tuoton odotetaan pitkällä aikavälillä ylittävän yritysvelkakirjoista saatavan tuoton. Järjestelyn varojen tuottokehitykseen liittyvät riskit ovat merkittäviä johtuen sekä varojen absoluuttisesta että suhteellisesta määrästä verrattuna järjestelyn velkaan. Riskiä pyritään vähentämään sopivalla sijoitusallokaatiolla sekä riskin ja tuoton tasapainolla. Määritetyn eläkevelan suuruus perustuu tämän hetkiseen parhaaseen arvioon elinajanodotteesta. Mikäli elinajanodote osoittautuu aliarvioiduksi, myös eläkevelan kirjattu määrä on riittämätön. Elinajanarvioon liittyvä epävarmuus aiheuttaa näin riskiä järjestelylle.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Tuloslaskelman tuloverot sisältävät konserniyhtiöiden verotettavaan tuloon perustuvat verot, laskennallisten verojen muutokset ja aikaisempien kausien verojen oikaisut. Verotettavaan tuloon perustuvat tuloverot lasketaan käyttäen paikallisia verokantoja ja lakeja, jotka on säädetty tai käytännössä hyväksytty raportointikauden lopussa. Vero kirjataan tuloslaskelmaan paitsi siltä osin kuin se liittyy muuhun laajaan tulokseen kirjattuihin eriin, jolloin vero esitetään muussa laajassa tuloksessa. Laskennalliset verot lasketaan väliaikaisista eroista varojen ja velkojen veroarvojen ja kirjanpitoarvojen välillä sekä käyttämättömistä verotappioista. Laskennallinen verovelka kirjataan taseeseen täysimääräisenä ja verosaaminen siihen määrään asti kuin on todennäköistä, että vähennyskelpoinen väliaikainen ero ja käyttämätön verotappio voidaan käyttää tulevien vuosien verotettavaa tuloa vastaan. Laskennalliset verot määritetään niiden verokantojen ja -lakien perusteella, jotka on säädetty tai käytännössä hyväksytty raportointikauden lopussa, ja joiden oletetaan olevan voimassa, kun laskennallinen verosaaminen realisoituu tai verovelka suoritetaan. Tilanteissa, joissa tuloverojen verokäsittelyyn liittyy epävarmuutta, yhtiö arvioi epävarmoja veropositioita joko erikseen tai yhtenä kokonaisuutena, perustuen siihen kumpi menettelytapa parhaiten ennakoi epävarmuuden toteutumista. Kirjattuja tuloveroja oikaistaan, jos pidetään todennäköisenä, että veroviranomainen tai toimivaltainen tuomioistuin ei hyväksy Cargotecin tuloveroilmoituksella soveltamaa epävarmaa verokäsittelyä. Tuloveroja oikaistaan tällöin joko perustuen arvioituun todennäköisimpään määrään tai odotettavissa olevaan painotettuun keskimääräiseen arvoon lopullisesta veron määrästä huomioiden veroviranomaisen odotetun hyväksynnän valitulle verokäsittelylle.
Pilari 2 on OECD:n aloite, jonka myötä globaalin talouden digitalisoitumiseen liittyviin verohaasteisiin pyritään vastaamaan ottamalla käyttöön Global Anti-Base Erosion (GloBE) säännöt ja siihen liittyvä 15 prosentin globaali vähimmäisvero. Joulukuussa 2022 astui voimaan Euroopan unionin neuvoston direktiivi (EU) 2022/2523, jonka mukaan EU:n jäsenvaltioiden on saatettava GloBe-säännöt osaksi kansallista lainsäädäntöään 31.12.2023 mennessä. Pilari 2 -säännöt ovat astuneet voimaan tilikaudella 2024 Suomessa ja useissa muissa Cargotecin toimintamaissa.
Cargotec on arvioinut säännösten vaikutuksia toimintaansa ja todennut, että merkittävä osa sen toiminnoista täyttää safe harbour -kriteerit tilikaudella 2024 eikä pilari 2 täydennysverolla ole olennaista vaikutusta konsernin tuloveroihin. Cargotec on laatinut analyysin perustuen viimeisimpään saatavilla olevaan tietoon säännöistä, mutta on olemassa epävarmuutta siitä, miten Cargotecin toimintavaltioiden veroviranomaiset tulkitsevat uutta lainsäädäntöä käytännössä. Tästä johtuen pilari 2 -säännösten vaikutus konsernin tuloveroihin voi lopulta poiketa Cargotecin tämänhetkisestä arviosta.
Cargotec on soveltanut IAS 12:n kappaleessa 4A säädettyä poikkeusta, eikä se ole kirjannut eikä julkistanut tietoja pilari 2 -tuloveroihin liittyvistä laskennallisista verosaamisista tai -veloista.
Verotettavaan tuloon perustuvien verojen ja laskennallisten verosaamisten ja -velkojen määrittämiseen sekä siihen, mihin määrään asti laskennallisia verosaamisia voidaan kirjata taseeseen, tarvitaan johdon harkintaa.
Konserni on tuloverotuksen kohteena useissa eri maissa, joissa tuloverojen verokäsittelyyn voi liittyä epävarmuutta ja verolainsäädännön tulkinta edellyttää johdon harkintaa. Yhtiö arvioi säännöllisesti tuloverojen verokäsittelyyn liittyviä epävarmuuksia ja oikaisee tarvittaessa kirjattuja määriä vastaamaan joko arvioitua todennäköisintä määrää tai odotettavissa olevaa painotettua keskimääräistä arvoa lopullisesta veron määrästä ottaen huomioon veroviranomaisen odotetun hyväksynnän valitulle verokäsittelylle.
Oikaistu
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Yhteensä | 58,4 | 52,0 |
|---|---|---|
| Verot edellisiltä kausilta | 2,5 | -4,8 |
| Kauden laskennallisten verosaamisten ja -velkojen muutos | -37,6 | -2,8 |
| Kauden verot | 93,5 | 59,6 |
MEUR 1.1.-31.12.2024 1.1.-31.12.2023
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Voitto ennen veroja, jatkuvat toiminnot | 213,4 | 205,4 |
| Voitto ennen veroja, lopetetut toiminnot | -104,7 | 247,6 |
| Suomen verokannan mukainen vero (20 %) | 21,7 | 90,6 |
| Ulkomaisten tytäryhtiöiden poikkeavien verokantojen vaikutus | 2,6 | 4,3 |
| Verot edellisiltä tilikausilta, jatkuvat ja lopetetut toiminnot | 1,9 | -6,0 |
| Verovapaat tuotot ja vähennyskelvottomat menot | 42,9 | -0,1 |
| Laskennallisten verosaamisten hyödynnettävyys | 7,9 | 12,4 |
| Lähdeverot, hyvityskelvoton osuus | 2,9 | 2,2 |
| Muutokset epävarmoissa veropositioissa | 0,5 | 1,1 |
| Pilari 2 tuloverot* | 0,5 | — |
| Verokantojen muutosten vaikutus laskennallisiin veroihin | — | 0,0 |
| Muut | — | -0,1 |
| Tuloslaskelman verot yhteensä | 80,9 | 104,3 |
| Efektiivinen veroaste, %** | 74,4 % | 23,0 % |
*Pilari 2 tuloverot liittyvät Bulgariaan, Irlantiin, Venäjään ja Viroon.
**Jatkuvien toimintojen efektiivinen veroaste on 27,4 % (2023: 25,3 %).
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Ennen veroja |
Verot | Verojen jälkeen |
Ennen veroja |
Verot | Verojen jälkeen |
| Rahavirran suojaukset | -11,8 | 2,3 | -9,5 | 1,5 | -0,5 | 0,9 |
| Muuntoerot | 71,4 | — | 71,4 | -22,5 | — | -22,5 |
| Vakuutusmatemaattiset voitot (+) / tappiot (-) etuuspohjaisista järjestelyistä |
-1,3 | 0,3 | -1,0 | -7,4 | 1,5 | -5,9 |
| Muut laajan tuloksen erät yhteensä |
58,3 | 2,6 | 60,9 | -28,4 | 1,0 | -27,4 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| MEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Laskennalliset verosaamiset ja -velat | ||
| Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet sekä vaihto-omaisuus | 42,5 | 12,4 |
| Varaukset ja jaksotukset | 20,8 | 45,4 |
| Käyttämättömät verotukselliset tappiot ja veronhyvitykset | 10,4 | 37,4 |
| Muut väliaikaiset erot | -3,3 | 5,1 |
| Laskennalliset verot, nettosaaminen taseessa | 70,4 | 100,3 |
| Laskennalliset verosaamiset taseessa* | 82,1 | 122,2 |
| Laskennalliset verovelat taseessa* | 11,7 | 21,9 |
* Laskennalliset verosaamiset ja -velat vähennetään konsernitilinpäätöksessä toisistaan IAS 12:n mukaisesti. Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| 2024 | 2023 |
|---|---|
| 100,3 | 98,0 |
| 23,1 | 3,6 |
| 2,6 | 1,0 |
| — | -2,5 |
| -1,0 | 0,2 |
| -54,6 | — |
| 70,4 | 100,3 |
* Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen. Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Käyttämättömistä verotuksellisista tappioista ja veronhyvityksistä kirjataan laskennallisia verosaamisia siihen määrään asti kuin niihin liittyvän verohyödyn realisoituminen tulevaisuudessa kertyviä verotettavia tuloja vastaan on todennäköistä mahdolliset vanhentumisajat huomioiden. Jos tappio on tapahtunut lähimenneisyydessä, Cargotec arvioi aiheutuiko tappio tekijöistä, jotka todennäköisesti toistuvat. Laskennallisten verosaamisten kirjaamista tukevat netotus laskennallisia verovelkoja vastaan sekä tarvittaessa tuottohistorian ja tulosennusteiden arviointi kyseisissä maissa.
| MEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Vanhenee viiden vuoden kuluessa | 30,1 | 34,3 |
| Vanhenee yli viiden vuoden kuluttua tai ei koskaan | 459,0 | 504,1 |
| Kirjaamattomat tappiot, veronhyvitykset ja väliaikaiset erot 31.12. | 489,1 | 538,4 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Kirjaamattomat tappiot, veronhyvitykset ja väliaikaiset erot liittyvät pääosin Norjaan ja Saksaan lopetetuissa toiminnoissa.
Konsernin tuloverovelat sisälsi vuoden 2024 lopussa 1,9 (31.12.2023: 1,4) miljoonaa euroa epävarmoihin veropositioihin liittyen.
Laskennallinen verovelka kirjataan sellaisissa maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden jakamattomista voittovaroista, joissa osingonjaosta aiheutuu veroseuraamus ja jos osingonjakoa pidetään todennäköisenä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Konsernissa oli vuoden 2024 lopussa 967,6 (31.12.2023: 347,5) miljoonaa euroa voittovaroja, joista ei ole kirjattu laskennallista verovelkaa.
5.1 Nettokäyttöpääoma
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Vaihto-omaisuus | 5.2 | 333,8 | 1 033,8 |
| Operatiiviset johdannaisvarat | 15,2 | 35,9 | |
| Myyntisaamiset | 5.3 | 240,8 | 723,8 |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät | 5.3 | 1,5 | 47,3 |
| Muut operatiiviset korottomat saamiset | 99,4 | 166,6 | |
| Käyttöpääomavarat | 690,8 | 2 007,5 | |
| Varaukset | 5.5 | -38,5 | -160,5 |
| Operatiiviset johdannaisvelat | -21,5 | -33,0 | |
| Eläkevelvoitteet | 3.4 | -25,4 | -89,0 |
| Ostovelat | 5.4 | -158,9 | -511,2 |
| Sopimuksiin perustuvat velat | 5.4 | -24,3 | -374,5 |
| Muut operatiiviset korottomat velat | -135,0 | -510,4 | |
| Käyttöpääomavelat | -403,7 | -1 678,6 | |
| Nettokäyttöpääoma taseessa | 287,1 | 328,9 | |
| Myytävänä oleviin omaisuuseriin sekä niihin liittyviin velkoihin sisältyvät nettokäyttöpääomaerät |
7.4 | -233,2 | — |
| Yhteensä | 53,9 | 328,9 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Nettokäyttöpääomaan ei sisällytetä liiketoiminnalle kohdistamattomia varoja ja velkoja. Kohdistamattomat varat sisältävät lainasaamiset ja muut korolliset saamiset, rahavarat, tuloverosaamiset, laskennalliset verosaamiset, korkosaamiset, yritysmyyntien kauppahintasaamiset ja rahoituksen tulevien kassavirtojen suojaukseen käytetyt johdannaisvarat. Kohdistamattomat velat sisältävät lainat ja muut korolliset velat, tuloverovelat, laskennalliset verovelat, korkovelat, yritysostojen kauppahintavelat, osinkovelat ja rahoituksen tulevien kassavirtojen suojaukseen käytetyt johdannaisvelat.
Vaihto-omaisuus arvostetaan hankintamenoon tai sitä alempaan arvioituun nettorealisointiarvoon. Hankintameno määritetään pääasiassa painotetun keskihinnan menetelmää käyttäen. Varaston hankintamenoon sisällytetään ostohinta sekä kuljetus- ja valmistuskustannukset. Itse valmistettujen valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden hankintameno sisältää raaka-aineet, välittömät valmistuspalkat ja muut välittömät menot sekä suhteellisen osuuden valmistuksen muuttuvista kustannuksista ja kiinteistä yleismenoista. Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta vähennettynä arvioiduilla tuotteen valmiiksi saattamisesta ja myynnistä johtuvilla menoilla. Jos vaihto-omaisuuden hankintameno ylittää sen nettorealisointiarvon, vaihtoomaisuuden arvoon kirjataan epäkuranttiusvaraus. Kirjattu epäkuranttiusvaraus sisältyy vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvoon.
Vaihto-omaisuuden epäkuranttiusvaraus on arvioitu varaston systemaattisen ja jatkuvan seurannan perusteella. Epäkuranttiuden määrää arvioitaessa otetaan huomioon vaihtoomaisuuden luonne, kunto ja ikärakenne sekä arvioituun tarpeeseen perustuvat määrät.
| 31.12.2024 MEUR |
Bruttoarvo | Epäkuranttius varaus |
Nettoarvo taseella |
|---|---|---|---|
| Aineet ja tarvikkeet | 175,9 | -28,0 | 147,9 |
| Keskeneräiset tuotteet | 46,2 | -0,5 | 45,7 |
| Valmiit tuotteet | 164,9 | -25,4 | 139,5 |
| Vaihto-omaisuudesta maksetut ennakkomaksut | 0,7 | — | 0,7 |
| Yhteensä | 387,7 | -53,9 | 333,8 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| 31.12.2023 | Epäkuranttius | Nettoarvo | |
|---|---|---|---|
| MEUR | Bruttoarvo | varaus | taseella |
| Aineet ja tarvikkeet | 512,6 | -68,6 | 444,0 |
| Keskeneräiset tuotteet | 265,5 | -0,5 | 264,9 |
| Valmiit tuotteet | 330,3 | -38,4 | 291,9 |
| Vaihto-omaisuudesta maksetut ennakkomaksut | 33,0 | — | 33,0 |
| Yhteensä | 1 141,3 | -107,5 | 1 033,8 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Uudelleenjärjestelykuluihin sisältyvä vaihto-omaisuuden arvonalentuminen on esitetty liitetiedossa 2.4 Uudelleenjärjestelykulut ja muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät.
Raaka-aineet ja tarvikkeet sisältävät tuotannossa tarvittavia raaka-aineita sekä huoltoliiketoiminnassa tarvittavia varaosia ja komponentteja. Keskeneräiset tuotteet sisältävät tuotteet, joiden valmistusprosessi on kesken. Valmiit tuotteet sisältävät valmiina olevat uudet ja vaihtotuotteet varastossa sekä toimituksessa olevat valmiit tuotteet.
Myyntisaamiset ovat laskutettuja asiakassaamisia perustuen Cargotecin oikeuteen saada vastiketta asiakkaille luovutetuista tavaroista tai palveluista, kun nämä oikeudet ovat ehdollisia vain ajan kulumisesta. Asiakassopimuksiin perustuvat omaisuuserät ovat laskuttamattomia asiakassaatavia perustuen Cargotecin oikeuteen saada vastiketta asiakkaille luovutetuista tavaroista tai palveluista, kun näiden oikeuksien ehtona on jokin muu kuin pelkkä ajan kuluminen, kuten sovittu laskutuksen ajoitus tai projektin vaiheet. Sopimusvarat sisältävät pääosin laskuttamattomia saamisia, jotka liittyvät asiakassopimuksiin, joissa tuotot kirjataan valmiusasteen perusteella ajan kuluessa ja tuloutettu määrä ylittää laskutuksen.
Myyntisaamiset ja asiakassopimuksiin perustuvat omaisuuserät kirjataan alun perin käypään arvoon vähennettynä odotettavissa olevilla luottotappioilla ja myöhemmin jaksotettuun hankintamenoon vähennettynä odotettavissa olevilla luottotappioilla. Luottoriskiä arvioidaan saamisten systemaattisella ja jatkuvalla seurannalla osana luottoriskin hallintaa. Luottotappiovaraus kirjataan odotettujen luottotappioiden perusteella, jotka mitataan sekä historiallisen että tulevaisuuden luottotappioarvion perusteella. Historiaan perustuva luottotappioarviointi määritetään mekaanisesti käyttämällä varausmatriisia, jossa arvonalentuminen määritetään historiallisista luottotappioista ja asiakassaamisten ikääntymisestä johdettujen riskipainojen perusteella. Tulevaisuutta koskeva luottotappioarviointi määritetään eteenpäin katsovalla analyysillä, jonka mukaisesti saatavalle tai saamisryhmälle voidaan kirjata luottotappiovarauksen ensimmäisen osan ylittävä arvonalentuminen. Arvonalentumiset ja varaukset kirjataan tuloslaskelmaan myytyjen tavaroiden hankintamenoon. Luottotappiot kirjataan pois virallisen selvitystila- tai konkurssi-ilmoituksen myötä, mikä vahvistaa sen, ettei saamista peritä.
Luottotappiovarauksen määrittäminen edellyttää johdolta harkintaa ja arvioita. Luottotappiovarauksen historiallisiin luottotappioihin perustuvan osaa mitattaessa tarvitaan harkintaa eri saamisryhmien riskitasojen määrittämisessä niiden ikääntymisen perusteella. Harkintaa ja arvioiden käyttöä tarvitaan myös luottotappiovarauksen riittävyyden arvioinnissa historiallisten luottotappioiden perusteella ja luottotappiovarauksen kasvattamisessa tulevaisuuteen suuntautuvan luottotappioarvioinnin perusteella.
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset | |||
| Muut korottomat saamiset | 8.2 | 2,0 | 5,8 |
| Lyhytaikaiset | |||
| Myyntisaamiset | 8.2 | 240,8 | 723,8 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat omaisuuserät | 2.2, 8.2 | 1,5 | 47,3 |
| Muut korottomat saamiset | 99,0 | 164,9 | |
| Lyhytaikaiset yhteensä | 341,3 | 936,0 | |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset yhteensä |
343,4 | 941,8 |
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset | |||
| Pitkäaikaiset korottomat saamiset | 8.2 | 2,0 | 5,8 |
| Lyhytaikaiset | |||
| Arvonlisäverosaamiset | 65,4 | 103,7 | |
| Korkojaksotukset | 8.2 | 0,4 | 0,3 |
| Yritysjärjestelyihin liittyvät saamiset | 8.2 | 0,4 | 2,2 |
| Muut siirtosaamiset | 32,8 | 58,7 | |
| Lyhytaikaiset yhteensä | 99,0 | 164,9 | |
| Muut korottomat saamiset yhteensä | 101,0 | 170,6 | |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| Odotetut luottotappiot | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 31.12.2024 | Bruttoarvo | Historiatietoon perustuen |
Ennakoivaan riskiarviointiin perustuen |
Keskimääräinen arvonalentumis aste |
Nettoarvo taseella |
| Erääntymättömät myyntisaamiset ja asiakassopimuksiin perustuvat omaisuuserät |
206,4 | -0,1 | -0,5 | 0 % | 205,7 |
| 1−90 päivää erääntyneet | 28,1 | -0,1 | -0,4 | -2 % | 27,5 |
| 91−360 päivää erääntyneet | 10,4 | -0,6 | -2,3 | -28 % | 7,5 |
| Yli 360 päivää erääntyneet | 5,0 | -1,2 | -2,2 | -67 % | 1,7 |
| Yhteensä | 249,8 | -2,0 | -5,4 | -3 % | 242,4 |
| Odotetut luottotappiot | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 31.12.2023 | Bruttoarvo | Historiatietoon perustuen |
Ennakoivaan riskiarviointiin perustuen |
Keskimääräinen arvonalentumis aste |
Nettoarvo taseella |
| Erääntymättömät myyntisaamiset ja asiakassopimuksiin |
|||||
| perustuvat omaisuuserät | 558,6 | -0,2 | -0,9 | 0 % | 557,4 |
| 1−90 päivää erääntyneet | 167,7 | -0,8 | -2,6 | -2 % | 164,4 |
| 91−360 päivää erääntyneet | 51,7 | -3,8 | -5,3 | -18 % | 42,6 |
| Yli 360 päivää erääntyneet | 16,9 | -4,9 | -5,2 | -60 % | 6,8 |
| Yhteensä | 794,9 | -9,7 | -14,0 | -3 % | 771,2 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| Arvonalentumisvaraus | ||||
|---|---|---|---|---|
| MEUR | 2024 | 2023 | ||
| Varaus 1.1. | 23,7 | 15,5 | ||
| Kurssierot | 0,1 | -0,5 | ||
| Yrityshankinnat ja -myynnit | — | -0,1 | ||
| Varauksen lisäys | -0,2 | 10,2 | ||
| Varauksen käyttö | -1,2 | -1,4 | ||
| Peruttu varaus | -2,9 | 0,0 | ||
| Myytävänä olevat ja omistajille jaetut omaisuuserät* | -12,0 | — | ||
| Muut muutokset | 0,0 | 0,0 | ||
| Varaus 31.12. | 7,5 | 23,7 | ||
* Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen. Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| Arvonalentumisvaraus | |||
|---|---|---|---|
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 | |
| Varauksen muutos kauden aikana | -3,1 | 10,2 | |
| Kirjattu suoraan arvonalentumisiksi | 5,0 | 3,2 | |
| Yhteensä | 1,9 | 13,4 |
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Ostovelat sisältävät avoimet laskut toimittajilta ja asiakassopimuksiin perustuvat velat sisältävät pääosin asiakkailta saatuja ennakkomaksuja.
Takaisinostovelvoitteet asiakasrahoitussopimuksista sisältävät sen osuuden saaduista vastikkeista, joihin Cargotecillä ei ole oikeutta, koska sopimusperusteiseen velvoitteeseen tai muuhun perustuen myyty laite arvioidaan ostettavan myöhemmin takaisin rahoittajalta sovittuun jäännösarvoon.
Jälkikustannusvaraukset liittyvät oleellisilta osin valmiisiin ja täysimääräisesti tuloutettuihin asiakasprojekteihin, joista on kuitenkin odotettavissa vielä tiettyjä kustannuksia.
Ennakkovuokrat asiakasrahoitussopimuksista sisältävät saadut ennakot asiakasrahoitussopimuksista, joissa jäännösarvo myydystä laitteesta ei ole olennaisilta osin siirtynyt asiakkaalle ja tästä johtuen sopimus käsitellään käyttöleasingsopimuksena.
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset | |||
| Muut korottomat velat | 8.2 | 10,0 | 87,1 |
| Lyhytaikaiset | |||
| Ostovelat | 8.2 | 158,9 | 511,2 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat velat | 2.2 | 24,3 | 374,5 |
| Muut korottomat velat | 126,8 | 431,5 | |
| Ostovelat ja muut korottomat velat yhteensä | 320,0 | 1 404,4 |
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset | |||
| Takaisinostovelvoitteet asiakasrahoitussopimuksista |
8.2 | — | 75,0 |
| Muut velkaerät | 8.2 | 10,0 | 12,1 |
| Pitkäaikaiset muut korottomat velat yhteensä | 10,0 | 87,1 | |
| Lyhytaikaiset | |||
| Palkka- ja sosiaalikulujaksotukset | 72,4 | 147,9 | |
| Jälkikustannusvaraukset | 0,1 | 53,8 | |
| Pitkäaikaishankkeita koskevat kuluvaraukset | — | 19,3 | |
| Ennakkovuokrat asiakasrahoitussopimuksista | — | 72,7 | |
| Arvonlisäverovelat | 19,0 | 40,8 | |
| Korkojaksotukset | 8.2 | 1,9 | 5,7 |
| Yritysjärjestelyihin liittyvät velat | 8.2 | — | 2,4 |
| Muut siirtovelat | 33,4 | 88,9 | |
| Lyhytaikaiset muut korottomat velat yhteensä | 126,8 | 431,5 | |
| Muut korottomat velat yhteensä | 136,8 | 518,7 | |
| Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu. |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Varaus merkitään taseeseen, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena olemassa oleva oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite ja on todennäköistä, että velvoitteen täyttäminen edellyttää taloudellista suoritusta tai aiheuttaa taloudellisen menetyksen. Lisäksi velvoitteen määrän on oltava luotettavasti arvioitavissa. Varauksena kirjattava määrä vastaa parasta arviota menoista, joita olemassa olevan velvoitteen täyttäminen edellyttää tilinpäätöspäivänä. Jos rahan aika-arvon vaikutus on olennainen, varauksen määränä kirjataan odotettujen menojen nykyarvo.
Takuuvaraukset sisältävät tuotteiden korjaamisesta tai korvaamisesta aiheutuvat odotetut kustannukset, mikäli takuuaikaa on tilinpäätöspäivänä jäljellä. Takuuvarausten laskenta perustuu aiempaan kokemukseen korjausten ja korvausten määristä.
Tuotevastuuvaraukset sisältävät odotetut kustannukset asiakasvaateiden hyvittämisestä, mikäli vaateen määrä, todennäköisyys ja toteutuminen ovat arvioitavissa.
Tappiollisista sopimuksista kirjataan varaus, kun velvoitteiden täyttämiseksi vaadittavat välttämättömät menot ylittävät sopimuksesta saatavat hyödyt.
Uudelleenjärjestelyvaraus kirjataan, kun konserni on laatinut yksityiskohtaisen uudelleenjärjestelysuunnitelman, aloittanut suunnitelman toimeenpanon tai asianmukaisesti tiedottanut asiasta. Uudelleenjärjestelyä koskevassa suunnitelmassa tulee olla yksilöitynä mitä toimintoja ja henkilöstöä se koskee sekä mikä on sen arvioitu toteuttamisaikataulu ja kustannukset. Uudelleenjärjestelyvaraus ja muut toiminnan sopeuttamiseen liittyvät kustannukset kirjataan sen toiminnon kuluihin, mihin ne luonteensa puolesta liittyvät. Kun kyseessä on merkittävä Cargotecin tai sen liiketoiminta-alueen uudelleenjärjestelysuunnitelma, varaus ja muut toiminnan sopeuttamiseen liittyvät kustannukset esitetään tuloslaskelmassa erillisenä eränä.
Kirjattavan varauksen määrä on tilinpäätöspäivän paras arvio velvoitteen täyttämiseksi vaadittavasta kustannuksesta. Arvio tapahtuman taloudellisesta vaikutuksesta edellyttää yhtiön johdon harkintaa, joka perustuu aiempiin samankaltaisiin tapahtumiin ja joissakin tapauksissa ulkopuolisen asiantuntijan lausuntoihin. Varauksia tarkastellaan säännöllisesti ja korjataan tarpeen mukaan vastaamaan tarkasteluhetken parasta arviota. Toteutuvat menot voivat poiketa arviosta.
| 2024 | Korvaus | Toiminnan uudelleen |
Tappiolliset | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Tuotetakuut | vaateet | järjestelyt | sopimukset | Muut Yhteensä | |
| Varaukset 1.1. | 92,2 | 3,9 | 30,7 | 25,2 | 8,4 | 160,5 |
| Kurssierot | 0,0 | 0,1 | -0,1 | -0,8 | 0,1 | -0,7 |
| Lisäykset | 17,3 | 2,7 | 15,9 | 9,0 | 15,3 | 60,2 |
| Käytetyt varaukset | -15,0 | -0,6 | -14,6 | -17,5 | -3,4 | -51,0 |
| Varausten peruutukset | -3,4 | -1,4 | -3,6 | -0,8 | -9,6 | -18,7 |
| Myytävänä oleviin ja omistajille jaettuihin |
||||||
| omaisuuseriin liittyvät velat* | -67,7 | -3,6 | -17,0 | -15,2 | -8,4 | -111,8 |
| Varaukset 31.12. | 23,5 | 1,1 | 11,4 | — | 2,4 | 38,5 |
* Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen.
| 2023 | Korvaus | Toiminnan uudelleen |
Tappiolliset | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Tuotetakuut | vaateet | järjestelyt | sopimukset | Muut Yhteensä | |
| Varaukset 1.1. | 83,4 | 10,3 | 38,6 | 24,0 | 26,4 | 182,6 |
| Kurssierot | -0,6 | -0,5 | -0,9 | -1,1 | -0,5 | -3,5 |
| Lisäykset | 29,5 | 1,5 | 16,2 | 7,9 | 7,1 | 62,2 |
| Yrityshankinnat ja -myynnit | 0,1 | — | — | — | — | 0,1 |
| Käytetyt varaukset | -14,8 | -5,3 | -22,8 | -4,2 | -5,7 | -52,9 |
| Varausten peruutukset | -5,3 | -2,0 | -0,4 | -1,4 | -18,9 | -28,0 |
| Varaukset 31.12. | 92,2 | 3,9 | 30,7 | 25,2 | 8,4 | 160,5 |

Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| MEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varaukset | 0,3 | 5,6 |
| Lyhytaikaiset varaukset | 38,2 | 154,9 |
| Yhteensä | 38,5 | 160,5 |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | |
|---|---|
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Tuotetakuita koskevat varaukset kattavat takuuvaateisiin liittyvät odotetut kustannukset tuotteista, jotka on myyty tilikauden aikana tai aiemmin ja joissa tuotetakuu on voimassa. Takuuajat vaihtelevat tuotteittain, mutta ovat pääosin 1−2 vuotta.
Korvausvaateet sisältävät tuotevastuuvarauksia ja oikeudenkäyntejä koskevia eriä. Tuotevastuuvarauksia koskeva varaus tehdään, mikäli vaatimuksen määrä, todennäköisyys ja toteutuminen voidaan arvioida. Varausten odotetaan pääsääntöisesti realisoituvan 1−2 vuodessa.
Uudelleenjärjestelyvaraukset koskevat johdon hyväksymiä ja toimeenpanemia suunnitelmia toimintojen uudelleenjärjestelyistä. Varausten odotetaan realisoituvan 1−2 vuoden kuluessa. Uudelleenjärjestelykuluja on käsitelty tarkemmin liitetiedossa 2.4 Uudelleenjärjestelykulut ja muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät.
Tappiollisista sopimuksista tehdään varaus, kun on todennäköistä, että sopimuksen kustannukset ylittävät arvioidun sopimuksen kokonaismyyntihinnan. Odotettu tappio kirjataan kuluksi välittömästi. Tappiollisista sopimuksista tehtyjen varausten odotetaan realisoituvan pääsääntöisesti 1−2 vuoden aikana.
Muut varaukset sisältävät eriä, jotka liittyvät muun muassa henkilöstöön. Vuonna 2022 MacGregor kirjasi 18 miljoonan euron varauksen koskien Yhdysvaltojen hallinnolle toimitettuun projektiin liittyviä mahdollisia seuraamuksia; koska nämä eivät toteutuneet, varaus peruutettiin 2023.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Liikearvo kirjataan liiketoimintojen yhdistämisessä maksetun vastikkeen ja saadun nettovarallisuuden erotuksen perusteella. Se edustaa tunnistamattomien aineettomien hyödykkeiden arvoa ja odotettavissa olevia tulevia hyötyjä, jotka eivät täytä hyödykkeen määritelmää, kuten hankitun työvoiman arvoa, sekä odotettavissa olevia synergiaetuja, joiden katsotaan olevan vain Cargotecin hyödynnettävissä.
Liikearvo kirjataan alun perin taseeseen määrään, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteessa ja aiemmin omistetun osuuden käypä arvo yhteen laskettuina ylittävät hankitun nettovarallisuuden käyvän arvon. Jos vastikkeen, määräysvallattomien omistajien osuuden ja aiemmin omistetun osuuden yhteisarvo on pienempi kuin tytäryrityksen hankitun nettovarallisuuden käypä arvo eli kyseessä on edullinen kauppa, erotus kirjataan suoraan tuloslaskelmaan. Liikearvo arvostetaan hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla. Arvonalentumistappiot kirjataan tuloslaskelmaan. Liikearvo kirjataan pois taseesta kun tytäryhtiö myydään. Taseesta pois kirjattavan liikearvon määrä määritellään suhteessa kyseisen raportointisegmentin arvonmuutokseen ennen ja jälkeen myynnin, käyttöarvoanalyysiin perustuen tai vaihtoehtoisesti perustuen käypään arvoon myyntikuluilla vähennettynä.
Liikearvosta tai aineettomista hyödykkeistä, joiden taloudellinen vaikutusaika on rajoittamaton, ei kirjata poistoja, vaan niille tehdään arvonalentumistestaus aina, kun on viitteitä arvonalentumisesta, kuitenkin vähintään vuosittain. Arvonalentumistestaus suoritetaan rahavirtaa tuottavan yksikön tasolla. Liikearvo kohdistetaan niille yksiköille tai yksikköjen ryhmille, joiden odotetaan hyötyvän liiketoimintojen yhdistämisestä toimintasegmenttien mukaisesti määritettynä. Taloudelliselta vaikutusajaltaan rajoittamattomien aineettomien hyödykkeiden testaus suoritetaan puolestaan joko osana rahavirtaa tuottavaa yksikköä tai yksittäisen omaisuuserän tasolla, jos sille pystytään määrittämään itsenäinen rahavirta.
Rahavirtaa tuottavan yksikön kerrytettävissä oleva rahamäärä määritetään käyttöarvolaskelmaan perustuen. Käyttöarvo määritetään laskemalla testattavan rahavirtaa tuottavan yksikön ennustettujen nettokassavirtojen nykyarvo. Käyttöarvolaskelmien diskonttokorkona käytetään painotettua keskimääräistä pääoman kustannusta ennen veroja, joka huomioi markkinoiden näkemyksen rahan aika-arvosta sekä testattavaan yksikköön liittyvistä erityisriskeistä.
Arvonalentumistappio kirjataan tuloslaskelmaan, mikäli rahavirtaa tuottavan yksikön kirjanpitoarvo on suurempi kuin kerrytettävissä oleva rahamäärä. Arvonalentumistappio kohdistetaan ensin liikearvolle ja tämän jälkeen muille omaisuuserille tasasuhteisesti.
Liikearvo ja muut taloudelliselta vaikutusajaltaan rajoittamattomat aineettomat hyödykkeet testataan arvonalentumisen varalta vähintään vuosittain. Arvonalentumistestausta varten liikearvo ja vaikutusajaltaan rajoittamattomat aineettomat hyödykkeet kohdistetaan rahavirtaa tuottaville yksiköille. Rahavirtaa tuottavien yksikköjen kerrytettävissä olevat rahamäärät perustuvat laskelmiin, jotka edellyttävät johdolta arvioiden ja oletusten tekemistä niin määritettäessä tulevaisuuden rahavirtoja kuin näiden diskonttaamiseen käytettävää painotettua keskimääräistä pääomakustannusta (WACC).

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 878,1 | 892,1 |
| Kurssierot | -4,2 | -16,8 |
| Yrityshankinnat | — | 4,9 |
| Yritysmyynnit | — | -2,1 |
| Myytävänä olevat ja omistajille jaetut omaisuuserät* | -633,8 | — |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 240,1 | 878,1 |
* Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen. Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Liikearvoa tarkastellaan mahdollisen arvonalentumisen selvittämiseksi aina, kun on viitteitä siitä, että arvo saattaa olla alentunut, mutta kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Liikearvon testausta varten liikearvo on kohdistettu alimmille itsenäistä rahavirtaa tuottaville tasoille (CGU), jotka on määritelty operatiivisen liiketoimintamallin mukaisesti raportoiduiksi toimintasegmenteiksi. Yhtiön johtamis- ja organisointitavasta johtuen alemmille tuotedivisioonatasoille ei ole ollut mahdollista määrittää itsenäisiä rahavirtoja.
Rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävissä olevien rahamäärien arvot perustuvat Hiabin osalta laskelmaan käyttöarvosta ja MacGregorin osalta arvo perustuu laskelmaan käyvästä arvosta myyntikuluilla vähennettynä.
Hiabin käyttämä käyttöarvomalli perustuu arvioituihin kassavirtoihin ennen veroja ja nykyiseen käyttöön perustuviin oletuksiin. Kerrytettävissä oleva rahamäärä johdetaan tulevaisuuden rahavirtaennusteista ja laskelma perustuu ylimmän johdon ja hallituksen hyväksymään strategiseen suunnitelmaan markkinaympäristön vallitsevat riskit ja epävarmuudet huomioiden. Laskelman ennustejakso on viisi vuotta, jonka päätösvuoden arvo määritetään johtamalla se menneiden vuosien keskimääräisen toteutuneen ja ennusteajanjakson arvioidun kehityksen perusteella, ottaen huomioon suhdannevaihtelun vaikutukset rahavirtaa tuottavien yksiköiden liiketoiminnassa. Ennustejakson jälkeiset rahavirrat on arvioitu käyttäen kasvuvauhtia, joka perustuu arvioon toimialan pitkän aikavälin kasvuvauhdista pitäen ylärajana laskelmassa käytettyä riskittömän koron tasoa. Laskelmassa on käytetty pitkän aikavälin kasvuvauhtina 2,0 (2023: 2,0) prosenttia.
Tulevaisuuden rahavirtaennusteen määrittämisessä eniten johdon harkintaa vaativat olettamukset liittyvät markkina- ja kannattavuusnäkymiin. Tulevien vuosien kasvuolettamien pohjana ovat ulkopuolisten markkinatutkimuslaitosten arviot markkinakehityksestä ja talouden suhdannekäänteiden ajoituksesta. Lisäksi liikevaihdon kasvun arvioinnissa on otettu huomioon yhtiön markkina-asema ja kasvupotentiaali markkinoilla sekä uusien laitteiden että huoltopalveluiden osalta. Keskeiset ennustettuun kannattavuuteen vaikuttavat tekijät ovat
myyntivolyymi, kilpailukyky ja kustannustehokkuus. Huoltoliiketoiminnan suhteellisella osuudella liikevaihdosta on myös merkitystä rahavirtaennusteessa sen vähäisemmän suhdannevaihtelun ja keskimääräistä paremman kannattavuuden johdosta. Lisäksi Hiab-segmentissä tehtaiden ja kokoonpanoyksiköiden käyttöasteella ja kustannuskilpailukyvyllä on olennainen merkitys kannattavuuteen. Viime vuosien tehostamistoimet ovat vaikuttaneet myönteisesti tuloskehitykseen, ja meneillään olevien kannattavuuden parantamiseen tähtäävien ohjelmien odotetaan parantavan kannattavuutta entisestään lähivuosien aikana. Laskelmassa käytetyssä rahavirtaennusteessa huomioidaan Hiabille tyypillinen käyttöpääoman sitoutuminen kasvusuhdanteessa ja vapautuminen laskusuhdanteessa.
Arvonalentumistestauksessa käytetty diskonttauskorko on segmentille määritetty painotettu keskimääräinen pääomakustannus (WACC), joka kuvastaa oman pääoman ja vieraan pääoman kokonaiskustannuksia sekä segmenttiin liittyviä markkinariskejä. WACC:n osatekijät ovat riskitön korko, joka perustuu valtion joukkovelkakirjalainojen keskimääräiseen tuottoon, joka on painotettu rahavirtaa tuottavan yksikön myynnillä kussakin maassa, markkinariskipreemiolla, vertailukelpoisella vertaistoimialan beetalla, velkaantumisasteella ja luottoriskimarginaalilla. Käyttöarvoon perustuvassa arvonalentumistestauksessa WACC määritetään ennen veroja. Arvonalentumistestauksessa käytetty diskonttokorko määritettiin samalla tavalla kuin viime vuonna. Hiabin käyttämä ennen veroja määritetty WACC oli 10,5 (11,6) prosenttia. Diskonttauskorkojen muutokset edellisestä vuodesta heijastavat pääasiassa laskua riskittömissä koroissa.
Suoritettujen arvonalentumistestien perusteella Hiabin liikearvoon ei ole kirjattu arvonalentumista vuonna 2024 tai 2023.
MacGregorin liikearvolle on suoritettu arvonalentumistestaus neljännesvuosittain johtuen MacGregorin kerrytettävissä olevan rahamäärän alhaisesta tasosta suhteessa testattaviin varoihin. Johtuen meneillään olevasta myyntiprosessista, kerrytettävissä oleva rahamäärä määritettiin perustuen käypään arvoon myyntikuluilla vähennettynä, joka johdettiin ennustetuista rahavirroista vuoden 2024 ensimmäisellä kolmelta vuosineljänneksellä sekä vertailukaudella ja suoritetut testaukset eivät indikoineet arvonalentumista. Huolimatta pyrkimyksistä tarkentaa arviota MacGregorin käyvästä arvosta myyntiprosessin aikana, lopullinen arvio selvisi vasta neuvotteluprosessin loppuvaiheessa. Vuoden 2024 neljännellä vuosineljänneksellä Cargotec tiedotti sopineensa MacGregorin myynnistä ja että myynnistä odotetaan noin 200 miljoonan euron tappiota, joka kirjataan liikearvon arvonalentumisena vertailtavuuteen vaikuttavissa erissä osana lopetettuja toimintoja. Liitteessä 7.4 Lopetetut toiminnot esitetään tietoa MacGregorista lopetettuna toimintona sekä tehdystä liikearvon alaskirjauksesta.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Aineettomia hyödykkeitä ovat patentit, tavaramerkit, lisenssit, ohjelmistot, aktivoidut kehitysmenot, teknologia sekä hankittu tilauskanta ja asiakassuhteet. Ne on merkitty taseeseen alkuperäiseen hankintamenoonsa vähennettynä kertyneillä poistoilla ja mahdollisilla arvonalentumisilla lukuun ottamatta liiketoimintojen yhdistymisissä hankittuja aineettomia hyödykkeitä, jotka arvostetaan hankintahetkellä käypään arvoon.
Rajallisen taloudellisen vaikutusajan omaavat aineettomat hyödykkeet kirjataan tasapoistoina kuluksi taloudelliselle vaikutusajalleen seuraavasti:
Hyödykkeiden taloudellinen vaikutusaika tarkistetaan ja tarvittaessa oikaistaan jokaisena tilinpäätöspäivänä. Rajoittamattoman taloudellisen vaikutusajan omaavia tavaramerkkejä tai keskeneräisiä aineettomia investointeja ei poisteta, vaan niille suoritetaan vähintään vuosittain arvonalentumistestaus, joka on kuvattu tarkemmin laatimisperiaatteessa Liikearvo, liitetiedon 6.1 Liikearvo yhteydessä.
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot kirjataan pääsääntöisesti tulosvaikutteisesti. Tuotekehitysmenot aktivoidaan kuitenkin tiettyjen kaupalliseen ja tekniseen toteutettavuuteen liittyvien kriteerien täyttyessä, kun tuotteesta lisäksi odotetaan saatavan vastaista taloudellista hyötyä. Aktivoidut tuotekehitysmenot sisältävät pääasiassa materiaaleja, tarvikkeita ja työvoimakustannuksia. Aiemmin kuluksi kirjattuja tuotekehitysmenoja ei aktivoida enää myöhemmin. Aineettomiin hyödykkeisiin sisältyvät aktivoidut tuotekehitysmenot poistetaan tasapoistoin arvioituna vaikutusaikanaan. Keskeneräiset kehityshankkeet testataan vuosittain arvonalentumisen varalta.
Aineettomille omaisuuserille määritetyt poistoajat ja niistä tuloslaskelmaan kirjatut poistokulut perustuvat johdon arvioihin omaisuuserien taloudellisista käyttöajoista.

| Konsernitilinpäätös (IFRS) | |
|---|---|
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| 2024 | Kehitetty | Hankittu | Asiakassuhteet | ||
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | teknologia | teknologia | ja tavaramerkit | Muut* | Yhteensä |
| Hankintameno 1.1. | 109,5 | 95,9 | 177,4 | 7,9 | 390,7 |
| Kurssierot | -0,3 | -1,4 | -2,5 | -0,1 | -4,4 |
| Lisäykset | 1,8 | 0,4 | — | 2,4 | 4,6 |
| Vähennykset ja muut | -1,3 | -0,4 | -2,5 | -0,4 | -4,6 |
| Uudelleenryhmittelyt | 2,7 | 0,1 | — | -0,1 | 2,6 |
| Myytävänä olevat omistuserät |
-50,2 | -63,5 | -151,8 | -7,9 | -273,4 |
| Hankintameno 31.12 | 62,1 | 31,2 | 20,6 | 1,7 | 115,6 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1. |
-93,3 | -71,3 | -103,2 | -4,4 | -272,3 |
| Kurssierot | 0,3 | 1,1 | 2,5 | 0,0 | 3,8 |
| Tilikauden poistot | -2,9 | -3,3 | -6,4 | 0,0 | -12,7 |
| Vähennykset ja muut | 1,3 | 0,3 | 2,5 | 0,2 | 4,4 |
| Uudelleenryhmittelyt | 0,0 | 0,0 | — | — | 0,0 |
| Myytävänä olevat ja omistajille jaetut omaisuuserät** |
40,6 | 46,9 | 94,0 | 2,7 | 184,3 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12. |
-54,1 | -26,2 | -10,7 | -1,5 | -92,4 |
| Kirjanpitoarvo 31.12 | 8,0 | 5,0 | 10,0 | 0,2 | 23,2 |
| Hankittu | Asiakassuhteet | ||
|---|---|---|---|
| teknologia | ja tavaramerkit | Muut* | Yhteensä |
| 88,6 | 176,9 | 14,7 | 386,8 |
| -1,6 | -4,4 | -0,1 | -6,1 |
| 0,3 | — | 3,6 | 3,9 |
| -1,3 | — | -3,8 | -5,2 |
| 0,5 | 3,8 | -6,5 | 0,9 |
| 9,3 | 1,1 | — | 10,4 |
| 95,9 | 177,4 | 7,9 | 390,7 |
| -70,0 | -98,7 | -5,1 | -262,0 |
| 1,4 | 3,7 | 0,0 | 5,3 |
| -4,9 | -7,6 | 0,0 | -17,0 |
| 1,3 | — | 0,0 | 1,3 |
| -0,1 | -0,5 | 0,6 | -0,9 |
| 1,0 | — | — | 1,0 |
| -71,3 | -103,2 | -4,4 | -272,3 |
| 24,6 | 74,2 | 3,4 | 118,4 |
| *Sisältää keskeneräisiä investointeja 3,3 miljoonaa euroa. |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Cargotecin aineettomat omaisuuserät poistetaan niiden taloudellisen käyttöiän mukaisesti poislukien MacGregorin tuotemerkki, joka on taloudelliselta käyttöiältään rajoittamaton. MacGregorin tuotemerkin kirjanpitoarvo 31.12.2024 oli 36,9 (31.12.2023: 36,9) miljoonaa euroa ja se sisältyy myytävissä oleviin omaisuuseriin.
*Sisältää keskeneräisiä investointeja 0,2 miljoonaa euroa.
**Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen alkuperäiseen hankintamenoonsa vähennettynä kertyneillä poistoilla ja mahdollisilla arvonalentumisilla. Arvonalentumiset on kuvattu tarkemmin laatimisperiaatteessa Arvonalentumiset liitetiedon 6.4 Poistot ja arvonalentumiset yhteydessä. Hankintameno arvioidulla jäännösarvolla vähennettynä poistetaan tasasuuruisina erinä arvioituna taloudellisena vaikutusaikanaan seuraavasti:
Hyödykkeiden jäännösarvo ja taloudellinen vaikutusaika tarkistetaan ja tarvittaessa oikaistaan jokaisena tilinpäätöspäivänä. Merkittävät perusparannusmenot sisällytetään joko hyödykkeen tasearvoon tai erotetaan omaksi hyödykkeekseen, kun niistä odotetaan tulevaisuudessa taloudellista hyötyä ja niistä aiheutuneet kustannukset voidaan erottaa tavanomaisista korjaus- ja kunnossapitokustannuksista. Aineellisten hyödykkeiden rahoituskulut, kuten pitkää rakennusaikaa edellyttävien hankkeiden korot aktivoidaan osana asianomaisen omaisuuserän hankintamenoa. Aineellisten hyödykkeiden myyntivoitot ja tappiot sisältyvät liikevoittoon.
Aineellisille hyödykkeille määritetyt poistoajat ja niistä tuloslaskelmaan kirjatut poistokulut perustuvat johdon arvioihin omaisuuserien taloudellisista käyttöajoista.

VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
| Omistetut käyttöomaisuuserät | Käyttöoikeusomaisuuserät | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2024 | ||||||||
| MEUR | Maa-alueet ja rakennukset |
Koneet ja kalusto | Muille vuokratut koneet |
Muut* | Maa-alueet ja rakennukset |
Koneet ja kalusto | Yhteensä | |
| Hankintameno 1.1. | 176,4 | 288,8 | 213,2 | 13,8 | 246,1 | 77,4 | 1 015,7 | |
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | Kurssierot | 0,5 | 1,1 | 0,3 | 0,0 | 1,3 | 1,0 | 4,2 |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | Lisäykset | 2,6 | 26,4 | 16,5 | 9,8 | 37,9 | 14,6 | 107,9 |
| Vähennykset ja muut | -10,0 | -29,4 | -18,6 | 0,0 | -7,1 | -27,1 | -92,2 | |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | Uudelleenryhmittelyt | 1,0 | 10,5 | -1,9 | -14,0 | 0,0 | -0,3 | -4,9 |
| Myytävänä olevat ja omistajille jaetut omaisuuserät** | -109,4 | -128,8 | -205,6 | -5,0 | -163,2 | -37,3 | -649,2 | |
| Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset |
Hankintameno 31.12 | 61,1 | 168,6 | 3,8 | 4,6 | 115,0 | 28,4 | 381,5 |
| Tilintarkastus- ja | Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1. | -87,4 | -229,9 | -84,2 | 0,0 | -125,6 | -43,7 | -570,8 |
| varmennuskertomukset | Kurssierot | -0,3 | -0,5 | -0,3 | 0,0 | -0,7 | -0,4 | -2,1 |
| Tilikauden poistot | -3,2 | -12,7 | -1,4 | — | -24,2 | -14,3 | -55,8 | |
| Arvonalentumiset | 0,0 | -1,4 | — | — | -0,7 | — | -2,1 | |
| Vähennykset ja muut | 5,2 | 29,0 | 12,7 | 0,0 | 5,4 | 20,5 | 72,7 | |
| Uudelleenryhmittelyt | 0,0 | 0,0 | 0,0 | — | 0,0 | 0,3 | 0,3 | |
| Myytävänä olevat ja omistajille jaetut omaisuuserät** | 55,2 | 102,1 | 69,3 | — | 85,7 | 23,1 | 335,4 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12 | -30,6 | -113,3 | -3,8 | 0,0 | -60,1 | -14,5 | -222,3 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12 | 30,6 | 55,3 | 0,0 | 4,6 | 54,9 | 13,9 | 159,1 | |
*Sisältää 4,6 miljoonaa euroa keskeneräisiä investointeja.
**Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen

VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
| Omistetut käyttöomaisuuserät | Käyttöoikeusomaisuuserät | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2023 | ||||||||
| MEUR | Maa-alueet ja rakennukset |
Koneet ja kalusto | Muille vuokratut koneet |
Muut* | Maa-alueet ja rakennukset |
Koneet ja kalusto | Yhteensä | |
| Hankintameno 1.1. | 184,8 | 263,2 | 206,6 | 8,3 | 216,8 | 67,0 | 946,8 | |
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | Kurssierot | 0,3 | -0,7 | -2,1 | 0,1 | -3,1 | -1,0 | -6,5 |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | Lisäykset | 4,2 | 12,5 | 42,7 | 17,7 | 32,0 | 24,0 | 133,1 |
| Vähennykset ja muut** | -15,3 | -8,8 | -39,6 | -2,2 | -7,1 | -13,3 | -86,2 | |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | Uudelleenryhmittelyt** | 2,3 | 6,7 | 5,5 | -10,3 | 0,1 | -0,1 | 4,2 |
| Yrityshankinnat ja -myynnit | — | 15,9 | — | 0,1 | 7,3 | 0,9 | 24,2 | |
| Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset |
Hankintameno 31.12 | 176,4 | 288,8 | 213,2 | 13,8 | 246,1 | 77,4 | 1 015,7 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1. | -91,5 | -211,2 | -82,0 | 0,0 | -103,7 | -38,4 | -526,8 | |
| Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset |
Kurssierot | 0,8 | 0,6 | 1,0 | 0,0 | 1,8 | 0,5 | 4,8 |
| Tilikauden poistot | -6,0 | -17,7 | -27,9 | — | -27,6 | -18,2 | -97,4 | |
| Arvonalentumiset | 0,0 | — | — | 0,0 | -0,5 | — | -0,5 | |
| Vähennykset ja muut** | 9,3 | 7,8 | 24,8 | — | 4,1 | 12,4 | 58,5 | |
| Uudelleenryhmittelyt** | -0,1 | 1,1 | -0,1 | — | 0,2 | 0,1 | 1,2 | |
| Yrityshankinnat ja -myynnit | — | -10,5 | — | — | 0,0 | -0,1 | -10,5 | |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12 | -87,4 | -229,9 | -84,2 | 0,0 | -125,6 | -43,7 | -570,8 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12 | 89,0 | 58,9 | 129,0 | 13,8 | 120,5 | 33,8 | 444,9 |
*Sisältää 13,8 miljoonaa euroa keskeneräisiä investointeja.
**Muut erät uudelleenluokiteltu Uudelleenryhmittelyt erästä Vähennykset ja muut erään.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
Konserni arvioi jokaisena tilinpäätöspäivänä, onko jonkin omaisuuserän arvon alentumisesta viitteitä. Mikäli viitteitä ilmenee, suoritetaan kyseiselle omaisuuserälle arvonalentumistestaus. Arvonalentumistestissä arvioidaan kyseisestä omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Aineellisten ja aineettomien omaisuuserien tai liikearvon osalta kerrytettävissä olevaa rahamäärää vastaa omaisuuserän käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla tai sitä korkeampi kassavirtaperusteinen käyttöarvo. Mikäli kerrytettävissä olevaa rahamäärää ei pystytä määrittämään yksittäisen omaisuuserän tasolla, arvonalentumistarvetta tarkastellaan sillä alimmalla rahavirtaa tuottavan yksikön (CGU) tasolla, joka on pääosin muista yksiköistä riippumaton ja jonka rahavirrat ovat erotettavissa muiden vastaavien yksiköiden rahavirroista.
Liikearvoon liittyvä arvonalentumistappio kirjataan tuloslaskelmaan, kun rahavirtaa tuottavan yksikön kirjanpitoarvo ylittää sen kerrytettävissä olevan rahamäärän. Arvonalentumistappio kohdistetaan ensin liikearvoon ja sen jälkeen suhteellisesti muihin omaisuuseriin. Liikearvosta kirjattuja arvonalentumistappioita ei voida peruuttaa myöhemmin.
Muihin omaisuuseriin liittyvät arvonalentumistappiot kirjataan tuloslaskelmaan, mikäli omaisuuserän kirjanpitoarvo ylittää siitä kerrytettävissä olevan rahamäärän. Aiemmin tuloslaskelmaan kirjattu arvonalentumistappio peruutetaan vain, mikäli arviot kerrytettävissä olevasta rahamäärästä muuttuvat olennaisesti. Arvonalentumistappiota voidaan peruuttaa vain siihen asti, että omaisuuserän kirjanpitoarvo nousee tasolle, jolla se olisi ollut ilman aikaisempien vuosien arvonalentumistappion kirjaamista.
Omaisuuserät, joita ei arvosteta käypään arvoon, testataan arvonalentumisen varalta aina, kun on viitteitä siitä, että niiden arvo saattaa olla alentunut. Viitteinä huomioidaan sekä ulkoiset lähteet, kuten merkittävä lasku markkina-arvossa, joka ei johdu ajan kulumisesta, normaalikäytöstä tai korkotasosta, että sisäiset lähteet, kuten todiste varojen epäkuranttiudesta tai fyysisestä vauriosta. Jos omaisuuserän tasearvo ylittää sen käytöstä tai myynnistä kerrytettävissä olevan rahamäärän, kirjataan arvonalentumistappio välittömästi siten, että kirjanpitoarvo vastaa kerrytettävissä olevaa rahamäärää.
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Oikaistu | ||
| Myytyjä suoritteita vastaavat kulut | 28,7 | 26,3 |
| Myynnin ja markkinoinnin kulut | 3,7 | 3,5 |
| Tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut | 1,7 | 1,9 |
| Hallinnon kulut | 9,3 | 9,1 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 0,5 | — |
| Yhteensä | 44,0 | 40,8 |
Poistot ja arvonalentumiset hyödykeryhmittäin on esitetty liitteissä 6.1 Liikearvo, 6.2 Aineettomat hyödykkeet, ja 6.3 Aineelliset hyödykkeet.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätös sisältää Cargotecin emoyhtiön ja sen tytäryhtiöiden tilinpäätökset, joissa emoyhtiöllä on määräysvalta. Määräysvalta saavutetaan, kun Cargotec altistuu tai sillä on oikeuksia muuttuvaan tuottoon osallistumisestaan sijoituskohteeseen, ja se pystyy vaikuttamaan tuottoon äänivaltansa kautta sijoituskohteessa. Yleensä oletetaan, että enemmistö äänivallasta johtaa määräysvaltaan. Kun sijoituskohteen äänivallasta tai vastaavista oikeuksista on vähemmän kuin enemmistö, kaikki merkitykselliset tosiasiat ja olosuhteet otetaan huomioon arvioitaessa, onko Cargotecillä määräysvaltaa sijoituskohteessa. Cargotec arvioi uudelleen, onko sillä määräysvalta sijoituskohteessa, jos tosiasiat ja olosuhteet viittaavat siihen, että määräysvallan olennaisissa osissa tapahtuu muutoksia. Tytäryhtiön konsolidointi alkaa, kun Cargotec saa määräysvallan tytäryhtiössä, ja päättyy, kun määräysvalta menetetään. Tilikauden aikana hankitun tai luovutetun tytäryhtiön varat, velat, tuotot ja kulut sisältyvät konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan siihen päivään asti, jolloin konserni lakkaa hallitsemasta tytäryhtiötä.
Voitto tai tappio ja kukin muun laajan tuloslaskelman komponentti kohdistetaan konsernin emoyhtiön osakkeenomistajille ja määräysvallattomille omistajille, vaikka tämä johtaisi määräysvallattomien omistajien osuuden alijäämään. Tytäryhtiöiden tilinpäätöksiin tehdään tarvittaessa oikaisuja niiden laatimisperiaatteiden saattamiseksi konsernin laatimisperiaatteiden mukaisiksi. Kaikki konsernin sisäiset varat ja velat, oma pääoma, tuotot, kulut ja kassavirrat, jotka liittyvät konsernin jäsenten välisiin liiketoimiin, eliminoidaan konsolidoitaessa.
Tytäryhtiön omistusosuuden muutos ilman määräysvallan menetystä käsitellään oman pääoman ehtoisena liiketoimena. Hankittaessa määräysvallattomien omistajien osuuksia tytäryhtiöistä mahdollisen vastikkeen ja tytäryhtiössä hankitun osuuden nettovarallisuudesta erotus kirjataan omaan pääomaan. Myös myynneistä määräysvallattomille omistajille realisoituneet voitot ja tappiot kirjataan omaan pääomaan. Kauden tuloksen jako emoyhtiön osakkeenomistajille ja määräysvallattomille omistajille esitetään tuloslaskelmassa. Määräysvallattomille omistajille kuuluva oma pääoma esitetään taseessa omana eränään.
Jos konserni menettää määräysvallan tytäryrityksessä, siihen liittyvät varat (mukaan lukien liikearvo), velat, määräysvallattomien omistajien osuus ja muut oman pääoman osat kirjataan pois taseesta ja syntynyt voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti. Jäljelle jäävä sijoitus arvostetaan käypään arvoon.
Konsernin sisäiset liiketapahtumat, saamiset, velat ja realisoitumattomat katteet sekä sisäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Tytäryhtiöiden noudattamat tilinpäätöksen laatimisperiaatteet on tarvittaessa muutettu vastaamaan konsernin noudattamia periaatteita.
Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat konsernin sisäiset ja ulkoiset ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat arvostetaan tilinpäätöspäivän kurssiin ja kurssierot kirjataan tulosvaikutteisesti paitsi suojauslaskettavien erien osalta. Myynnin ja ostojen varsinaiseen liiketoimintaan liittyvät kurssivoitot ja -tappiot käsitellään myynnin tai ostojen oikaisuerinä.
Suojauslaskennan piirissä olevien, myyntiin ja ostoihin kohdistettujen valuuttasuojausten kurssivoitot ja -tappiot kirjataan ensin konsernin laajaan tuloslaskelmaan ja lopuksi tuloslaskelmaan myynnin ja ostojen oikaisuerinä samanaikaisesti niihin liittyvien liiketapahtumien kanssa. Muiden varsinaiseen liiketoimintaan liittyvien suojausten kurssivoitot ja -tappiot kirjataan liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin. Rahoitukseen liittyvät valuuttakurssivoitot ja -tappiot kirjataan rahoitustuottoihin ja -kuluihin.

Konserniyritysten erillistilinpäätökset raportoidaan siinä valuutassa, joka on kunkin yrityksen pääasiallisen toimintaympäristön valuutta ("toimintavaluutta"). Konsernitilinpäätöksessä sellaisten konserniyritysten, joiden toimintavaluutta ei ole euro, tuloslaskelmat ja rahavirrat muunnetaan euroon käyttäen tilikauden keskikursseja ja taseiden varat ja velat käyttäen tilinpäätöspäivän kursseja. Eri kurssien käytöstä syntyvät muuntoerot kirjataan konsernin laajan tuloslaskelman erien kautta konsernin oman pääoman muuntoeroihin. Konsernin sisäisiä lainasopimuksia voidaan käsitellä osana nettoinvestointia, jos niiden takaisinmaksua ei ole suunniteltu eikä se ole todennäköistä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Tällöin myös näihin investointeihin liittyvät valuuttakurssivoitot ja -tappiot käsitellään oman pääoman muuntoeroina. Kun suojauslaskentaa sovelletaan ulkomaiseen tytäryhtiöön tehdyn nettosijoituksen suojaukseen, kirjataan suojaavan instrumentin kurssivoittojen ja tappioiden tehokas osuus laajaan tuloslaskelmaan ja tehoton osuus tuloslaskelmaan.
Ulkomaisen yksikön hankinnasta syntynyttä liikearvoa ja käypiin arvoihin pääsemiseksi tehtyjä oikaisuja käsitellään ulkomaisen yksikön varoina ja velkoina, ja ne muunnetaan tilinpäätöspäivän kurssiin. Tästä syntyvät muuntoerot kirjataan omaan pääomaan.
Euroalueen ulkopuolisten tytär-, osakkuus- ja yhteisyritysten hankintamenon eliminoinnista ja hankinnan jälkeen kertyneistä oman pääoman eristä syntyvät muuntoerot kirjataan konsernin laajaan tuloslaskelmaan. Kun ulkomainen yhtiö myydään kokonaan tai osittain, kumulatiiviset muuntoerot kirjataan konsernin laajasta tuloslaskelmasta tuloslaskelmaan osana myyntivoittoa tai -tappiota.
Hankintamenetelmää sovelletaan kaikkiin liiketoimintojen yhdistämiseen, joissa Cargotec saa määräysvallan hankitussa liiketoiminnassa riippumatta siitä, hankitaanko oman pääoman ehtoisia instrumentteja tai muita varoja. Liiketoiminnan hankinnasta luovutettava vastike on luovutettujen varojen, syntyneiden velkojen ja konsernin liikkeeseen laskeman oman pääoman ehtoisen koron käypä arvo. Luovutettu vastike sisältää ehdollisen vastikejärjestelyn seurauksena syntyvän omaisuuserän tai velan käyvän arvon. Jos ehdollinen vastike luokitellaan rahoitusvelaksi, se arvostetaan jokaisena raportointipäivänä käypään arvoon ja käyvän arvon muutokset kirjataan tuloslaskelmaan. Omaksi pääomaksi luokiteltua ehdollista vastiketta ei arvosteta uudelleen.
Yksilöitävissä olevat liiketoimintojen yhdistämisessä hankitut varat ja vastattaviksi otetut velat arvostetaan alun perin hankinta-ajankohdan käypiin arvoihin. Määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteesta kirjataan hankintakohtaisesti joko käypään arvoon tai määrään, joka vastaa määräysvallattomien omistajien suhteellista osuutta hankinnan kohteen nettovarallisuudesta. Luovutetun vastikkeen ja hankitun nettovarallisuuden käyvän arvon mahdollinen erotus kirjataan liikearvoksi. Tilikauden aikana hankitut tytäryhtiöt sisällytetään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan, ja myydyt tytäryhtiöt siihen hetkeen asti, jolloin määräysvalta menetetään. Kun määräysvalta on menetetty, kaikki myytyyn tytäryhtiöön liittyvät varat ja velat kirjataan pois taseesta. Lisäksi myydyn tytäryhtiön valuuttakurssisuojausten tulos sekä myytyyn tytäryhtiöön liittyvät muuntoerot kirjataan laajasta tuloslaskelmasta tuloslaskelmaan.
Vaiheittain toteutetun hankinnan yhteydessä aiempi omistusosuus arvostetaan käypään arvoon hankintahetkellä ja tästä syntyvä voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti. Hankintaan liittyvät menot kirjataan kuluiksi toteutuessaan.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Yhdistettäessä liiketoimintoja hankittu nettovarallisuus arvostetaan käypään arvoonsa. Hankitun nettovarallisuuden ylittävä hankintahinta kirjataan taseelle liikearvoksi. Hankitun nettovarallisuuden käyvän arvon määritys perustuu joko vastaavien hyödykkeiden arvioituihin markkinahintoihin (aineelliset hyödykkeet) ja arvostustekniikoihin, jotka perustuvat odotettuihin kassavirtoihin ja tuottoon (aineettomat hyödykkeet). Arvonmääritys, joka perustuu hyödykkeen senhetkiseen jälleenhankintahintaan, odotettuihin kassavirtoihin tai arvioituun myyntihintaan, edellyttää johdolta harkintaa, arvioita ja oletusten käyttöä. Johto uskoo käytettyjen arvioiden ja oletusten olevan riittävän tarkkoja käyvän arvon määrityksen pohjaksi.
Liiketoimintojen myynnit edellyttävät johdon harkintaa määritettäessä, milloin suunniteltu transaktio on riittävän todennäköinen, jotta päähyöty myytävistä omaisuuseristä odotetaan saatavan niiden myynnistä eikä käytöstä. Tätä harkittaessa otetaan huomioon johdon sitoutuminen transaktioon sekä arvioidaan transaktion toteutumisen todennäköisyyttä. Kun johdon sitoutuminen ja varmuus transaktion toteutumisesta on riittävää, luovutettava liiketoiminta raportoidaan joko luovutettavien omaisuuserien ryhmänä tai lopetettuna toimintona riippuen sen merkityksestä sille segmentille, johon se kuuluu. Merkittävyyden arvioiminen voi edellyttää johdolta harkintaa. Raportoinnin muuttuminen edellyttää myytävänä olevien omaisuuserien osalta, että niiden arvonalentuminen arvioidaan vertaamalla niiden tasearvoa odotettuun myyntihintaan, josta on vähennetty myyntikustannukset. Myynnin tulosvaikutusta määritettäessä luovutettavat nettovarat sisältävät osuuden liikearvosta, joka on kohdistettu myynnille. Kohdistettavan liikearvon määrä perustuu vaikutukseen, joka myytävällä liiketoiminnalla arvioidaan olevan sen segmentin kerrytettävissä olevaan rahamäärään, johon se kuuluu. Jos luovutuksen odotetaan olevan tappiollinen, luovutettavien omaisuuserien arvoa alennetaan aloittamalla liikearvosta ja tämän jälkeen ulottamalla tarvittaessa arvonalentuminen muiden pitkäaikaisten omaisuuserien ryhmään. Edellä mainituista syistä yritysmyyntien käsittely sisältää elementtejä, jotka edellyttävät johdon harkintaa, arvioita ja oletuksia.
Cargotecillä ei ollut yrityshankintoja vuonna 2024. Kalmarin eriyttämisestä ja MacGregorin myyntiprosessista on kerrottu liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen.
Hiab osti tammikuussa ruotsalaisen Olsbergs Hydraulics Aktiebolag:n ja Olsbergs Electronics AB:n osakepääomat kauppahintaan 19,1 miljoonaa euroa, josta 1,9 miljoonan euron osuus oli ehdollinen ja maksettiin vuoden 2024 aikana. Olsbergs on hydrauliventtiilien ja kaukoohjausjärjestelmien suunnittelun ja valmistuksen teknologiajohtaja, jonka ratkaisuja käytetään Hiabin kuormaus- ja puutavaranostureissa. Hankinnan myötä Hiab kotiuttaa näiden komponenttien suunnittelun sekä valmistuksen, ja sillä on paremmat valmiudet jatkokehittää niitä integroidusti muiden nosturikomponenttien kanssa. Käypien arvojen määrityksessä tunnistettiin 3,3 miljoonan arvosta aineettomia hyödykkeitä ja 4,9 miljoonan arvosta liikearvoa, joka ei ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Hankinnan myötä noin 100 työntekijää siirtyi Hiabin palvelukseen. Hankinnalla ei ollut merkittävää vaikutusta Hiabin vuoden 2023 liikevaihtoon tai voittoon.
| Aineettomat hyödykkeet | 3,3 |
|---|---|
| Aineelliset hyödykkeet | 13,6 |
| Vaihto-omaisuus | 4,7 |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset | 3,3 |
| Rahavarat | 0,9 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | -1,9 |
| Korolliset velat | -8,2 |
| Laskennalliset verovelat | -1,6 |
| Nettovarat | 14,1 |
| Kauppahinta, rahana maksettava | 17,1 |
| Kauppahinta, ehdollinen | 1,9 |
| Vastike yhteensä | 19,1 |
| Liikearvo | 4,9 |
| Kauppahinta, rahana maksettu | 17,1 |
| Hankitut rahavarat sisältäen käytetyt tililuotot | -0,9 |
| Rahavirtavaikutus | 16,2 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Hiab myi joulukuussa espanjalaisen tytäryhtiönsä Hiab Iberia S.L.U:n 6,1 miljoonan euron myyntihintaan, josta 2,1 miljoonaa euroa maksettiin vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen aikana. Kaupan myötä Hiab siirsi varaosaliiketoimintaansa Espanjassa yhteistyökumppanilleen Mulder Maquinaria S.L.U:lle. Kaupalla ei ollut merkittävää vaikutusta raportoituihin lukuihin.
MacGregor myi marraskuussa 51% omistusosuutensa Iso-Britannialaisesta Flintstone Technology Limited:stä Bridon International Ltd:lle. Kaupalla ei ollut merkittävää vaikutusta raportoituihin lukuihin.
MacGregor myi lokakuussa Voyage Data Recorder ja Maritime Data Engine liiketoimintansa Danelec Electronics A/S:lle. Kaupalla ei ollut merkittävää vaikutusta raportoituihin lukuihin.
Hiab myi toukokuussa Venäjän tytäryhtiönsä Hiab RUS LLC:n yhtiön toimivalle johdolle. Yhtiö on myynyt Hiabin laitteita sekä niihin liittyviä huoltopalveluita Venäjän markkinoille. Kaupalla ei ollut merkittävää vaikutusta raportoituihin lukuihin.
Yhteisyritykset ovat yhteisjärjestelyjä, joissa osapuolilla, joilla on yhteinen määräysvalta järjestelyssä, on omistusosuuden perusteella oikeudet järjestelyn nettovaroihin. Osakkuusyhtiöt ovat yhteisöjä, joissa Cargotecilla on merkittävä vaikutusvalta perustuen oikeuteen osallistua taloudelliseen ja toiminnalliseen päätöksentekoon, mutta joissa Cargotecilla ei ole määräysvaltaa tai yhteistä määräysvaltaa. Sijoitukset yhteis- ja osakkuusyrityksiin on käsitelty konsernitilinpäätöksessä pääomaosuusmenetelmällä. Sijoitukset yhteis- ja osakkuusyrityksiin kirjataan alun perin taseeseen hankintamenoon, joka sisältää hankinnan yhteydessä tunnistetun liikearvon ja aineettomat hyödykkeet sekä yhteis- tai osakkuusyrityksen hankinnasta tai perustamisesta aiheutuvat menot. Myöhemmin sijoituksen arvoa tarkistetaan sijoituskohteen nettovarallisuuden muutosten mukaisesti suhteessa Cargotecin omistukseen sekä hankinnassa yksilöityjen aineettomien hyödykkeiden poistoihin. Sijoitus yhteisyritykseen tai osakkuusyhtiöön kirjataan pois taseesta, kun Cargotecilla ei ole enää yhteistä määräysvaltaa tai merkittävää vaikutusvaltaa sijoituskohteessa.
Cargotecin osuus yhteisyrityksen tai osakkuusyhtiön kauden tuloksesta on esitetty omana eränään ennen liiketulosta konsernin tuloslaskelmassa. Yhteis- ja osakkuusyritysten tulokset käsitellään pääomaosuusmenetelmällä niiden viimeisimmän tilinpäätöksen perusteella. Mahdolliset muutokset näiden sijoituskohteiden muissa laajan tuloksen erissä esitetään osana Cargotecin muita laajan tuloksen eriä. Lisäksi, kun osakkuus- tai yhteisyrityksen omaan pääomaan on kirjattu muutos, Cargotec kirjaa osuutensa mahdollisista muutoksista soveltuvin osin oman pääoman muutoslaskelmaan.
Konsernin ja yhteisyritysten tai osakkuusyritysten väliset liiketoimet kirjataan konsernin tilinpäätökseen vain yhteisyrityksen tai osakkuusyrityksen omistusosuuden osalta, joka on kolmansien osapuolten omistuksessa . Realisoitumattomat tappiot eliminoidaan, ellei liiketoimi anna näyttöä siirrettyjen omaisuuserien arvon alentumisesta. Yhteis- ja osakkuusyhtiöiden laskentaperiaatteita on muutettu tarvittaessa johdonmukaisuuden varmistamiseksi Cargotecin hyväksymien periaatteiden kanssa.
Yhteis- ja osakkuusyrityssijoitusten kirjanpitoarvoa tarkastellaan säännöllisesti ja jos arvon alentumista on tapahtunut, se kirjataan alas sillä kaudella, jonka aikana nämä olosuhteet havaitaan. Jos Cargotecin osuus yhteisyrityksen tai osakkuusyhtiön tappioista ylittää sen osuuden yhtiössä, kirjanpitoarvo kirjataan nollaan. Tämän jälkeen tappiot raportoidaan vain, jos Cargotec on sitoutunut täyttämään yhteisyrityksen tai osakkuusyhtiön velvoitteet.
Cargotec soveltaa harkintaa määrittäessään soveltuvaa yhdistelytapaa sijoituskohteelleen. Cargotecin sijoitukset yhteisjärjestelyissä on luokiteltu yhteisyrityksiksi perustuen yhteiseen määräysvaltaan, oikeuteen järjestelyn nettovaroista sekä järjestelyn luokittelun kannalta muihin merkityksellisiin olosuhteisiin. Cargotecin osakkuusyhtiöt sisältävät sijoitukset, joissa Cargotecin äänivalta on tavallisesti yli 20 prosenttia. Sijoitusten yhdistely osakkuusyhtiönä perustuu Cargotecin huomattavaan vaikutusvaltaan sijoituskohteessa. Jos yhteistä määräysvaltaa tai merkittävää vaikutusvaltaa koskevat tunnusluvut eivät ole yksiselitteisiä, johto käyttää harkintaa määrittäessään sopivaa konsolidointimenetelmää.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset

| Konsernitilinpäätös (IFRS) |
|---|
| ---------------------------- |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Yhteisyritykset | Osakkuusyhtiöt | Yhteensä | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | 2024 | 2023 | 2024 | 2023 | 2024 | 2023 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 27,8 | 35,3 | 48,8 | 39,3 | 76,6 | 74,6 |
| Kurssierot | 0,9 | -2,3 | -2,5 | -0,3 | -1,6 | -2,6 |
| Osuus kauden tuloksesta | 4,4 | 2,1 | 0,3 | 9,0 | 4,6 | 11,1 |
| Osuus kauden laajan tuloslaskelman eristä |
— | — | 0,7 | 0,7 | 0,7 | 0,7 |
| Osinkotuotot | -1,8 | — | — | — | -1,8 | — |
| Vähennykset | -2,4 | -7,3 | — | — | -2,4 | -7,3 |
| Myytävänä olevat ja omistajille jaetut omistuserät* |
-28,8 | — | -47,3 | — | -76,1 | — |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | — | 27,8 | — | 48,8 | — | 76,6 |
*Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Johtuen Kalmarin eriyttämisestä omaksi pörssiyhtiöksi ja MacGregorin luokittelusta lopetetuksi toiminnoksi, Cargotecilla ei ole omistuksia yhteisyrityksissä tai osakkuusyhtiöissä jatkuviin toimintoihinsa liittyen.
Hiab sai huhtikuussa päätökseen Sinotruk Hiab (Shandong) Equipment Co., Ltd. -yhteisyrityksen toiminnan lopettamisen. Yhtiön lopettamisesta ei aiheutunut merkittävää tulosvaikutusta. TTS Hua Hai Ships Equipment (Shanghai) Co., Ltd. (THH) -yhteisyrityksen myynti CSSC:lle toteutui maaliskuussa. Transaktiolla ei ollut merkittävää tulosvaikutusta.
Emoyhtiön
Tytäryhtiöt
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | ||
|---|---|---|
| ---------------------------- | -- | -- |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
| 31.12.2024 | Maa | omistusosuus (%) |
Konsernin omistusosuus (%) |
|---|---|---|---|
| Cargotec Advanced Netherlands B.V. | Alankomaat | 100 | |
| Cargotec Holding Netherlands B.V. | Alankomaat | 100 | 100 |
| Hiab Benelux B.V. | Alankomaat | 100 | |
| MacGregor Netherlands Holding B.V. | Alankomaat | 100 * |
|
| MacGregor Netherlands B.V. | Alankomaat | 100 * |
|
| Hiab Australia Pty Ltd | Australia | 100 | |
| Hiab Belgium SA | Belgia | 100 | 100 |
| MacGregor Belgium NV | Belgia | 100 * |
|
| Hiab Brasil Guindastes e Servicos Ltda | Brasilia | 100 | |
| MLS Servicos Offshore e Navais Ltda | Brasilia | 100 * |
|
| Cargotec Bulgaria EOOD | Bulgaria | 100 | |
| MacGregor Bulgaria EOOD | Bulgaria | 100 * |
|
| Hiab Cranes, S.L. Unipersonal | Espanja | 100 | |
| Cargotec Korea Limited | Etelä-Korea | 100 | |
| MacGregor Korea Co., Ltd. | Etelä-Korea | 100 * |
|
| MacGregor Marine India Private Limited | Intia | 100 * |
|
| Cargotec Engineering Ireland Ltd | Irlanti | 100 | |
| Hiab Italia S.r.l. | Italia | 100 | |
| MacGregor Italy S.r.l. | Italia | 100 * |
|
| Hiab Austria GmbH | Itävalta | 100 | |
| Cargotec Japan Ltd | Japani | 100 | |
| MacGregor Japan Ltd | Japani | 100 * |
|
| Waltco Lift Inc. | Kanada | 100 | |
| China Crane Investment Holdings Limited | Kiina | 100 | |
| MacGREGOR (Shanghai) Trading Co., Ltd. | Kiina | 100 * |
|
| MacGregor (HKG) Limited | Kiina | 100 * |
|
| MacGregor Greece Ltd | Kreikka | 100 * |
|
| TTS Greece Ltd. | Kreikka | 100 * |
|
| MacGregor Croatia d.o.o. | Kroatia | 100 * |
|
| MacGregor Cyprus Limited | Kypros | 100 * |
|
| ISMS Holdings Limited | Kypros | 100 * |
|
| HATLAPA (Eastmed) Limited | Kypros | 100 * |
|
| Emoyhtiön | |||
|---|---|---|---|
| 31.12.2024 | Maa | omistusosuus (%) |
Konsernin omistusosuus (%) |
| HATLAPA Filtration Technology (HFT) Ltd. | Kypros | 73 * |
|
| MacGREGOR BLRT Baltic UAB | Liettua | 51 * |
|
| MacGregor Malaysia Sdn. Bhd. | Malesia | 100 * |
|
| Hiab Norway AS | Norja | 100 | |
| MacGregor Norway AS | Norja | 100 * |
|
| Cargotec Panama, S.A. | Panama | 100 | |
| Hiab Poland Sp. z o.o. | Puola | 100 | |
| MacGregor Poland Sp. z.o.o. | Puola | 100 * |
|
| MacGregor Doha WLL | Qatar | 49 *, ** |
|
| Hiab France SAS | Ranska | 100 | 100 |
| MacGregor France S.A.S. | Ranska | 100 * |
|
| Hiab AB | Ruotsi | 100 | |
| Olsbergs Hydraulics Aktiebolag | Ruotsi | 100 | |
| Olsbergs Electronics AB | Ruotsi | 100 | |
| Hiab Sweden AB | Ruotsi | 100 | |
| MacGregor Sweden AB | Ruotsi | 100 * |
|
| TTS Marine AB | Ruotsi | 100 * |
|
| Z-Lyften Produktion AB | Ruotsi | 100 | |
| Hiab Germany GmbH | Saksa | 100 | |
| MacGregor Germany GmbH et Co. KG | Saksa | 100 * |
|
| HATLAPA Verwaltungsgesellschaft mbH | Saksa | 100 * |
|
| TTS NMF GmbH | Saksa | 100 * |
|
| MacGregor doo Kragujevac | Serbia | 100 * |
|
| MacGregor Pte Ltd | Singapore | 100 | 100 * |
| Cargotec Slovakia Spol. s.r.o. | Slovakia | 100 | 100 |
| Hiab Holding Finland Oy | Suomi | 100 | 100 |
| Hiab Finland Oy | Suomi | 100 | |
| MacGregor Finland Oy | Suomi | 100 * |
|
| MacGregor Denmark A/S | Tanska | 100 * |
|
| Zepro Danmark A/S | Tanska | 100 | |
| MacGregor Viet Nam Co., Ltd | Vietnam | 100 * |
|
| MacGREGOR BLRT Baltic OÜ | Viro | 51 * |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| 31.12.2024 | Maa | Emoyhtiön omistusosuus (%) |
Konsernin omistusosuus (%) |
|---|---|---|---|
| MacGregor (ARE) LLC | Yhdistyneet arabiemiirikunnat |
49 *, ** |
|
| MacGregor (ARE) Gulf LLC | Yhdistyneet arabiemiirikunnat |
49 *, ** |
|
| Hiab Limited | Yhdistynyt kuningaskunta |
100 | 100 |
| Del Equipment (U.K.) Limited | Yhdistynyt kuningaskunta |
100 | |
| MacGregor (GBR) Limited | Yhdistynyt kuningaskunta |
100 * |
|
| Player and Cornish Marine Limited | Yhdistynyt kuningaskunta |
100 * |
|
| Cargotec Holding, Inc. | Yhdysvallat | 100 | 100 |
| Hiab USA Inc. | Yhdysvallat | 100 | |
| MacGregor USA Inc. | Yhdysvallat | 100 * |
|
*Sisältyy lopetettuihin toimintoihin.
**Cargotecilla on osakassopimukseen perustuva määräysvalta yrityksessä ja se konsolidoidaan täysimääräisesti.
| 31.12.2024 | Maa | Emoyhtiön omistusosuus (%) |
Konsernin omistusosuus (%) |
|---|---|---|---|
| Osakkuusyhtiöt | |||
| Sanger Metal Sp. z.o.o. | Puola | 30 * |
|
| Yhteisyritykset | |||
| Haida-MacGREGOR Jiangyin Sealing Co., Ltd | Kiina | 25 * |
|
| CSSC Nanjing Luzhou MacGregor Machinery Co., Ltd | Kiina | 49 * |
|
| TTS SCM Marine and Offshore Machinery Co., Ltd | Kiina | 50 * |
|
| TTS SCM International Trading Co., Ltd | Kiina | 50 * |
|
| TTS Bohai Machinery (Dalian) Co., Ltd. | Kiina | 50 * |
|
| CSSC MacGregor Maritime Equipment Co., Ltd | Kiina | 50 * |
|
| CSSC MacGregor (Nanjing) Maritime Equipment Trading Co., Ltd. |
Kiina | 50 * |
*Sisältyy lopetettuihin toimintoihin.
Pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät luokitellaan myytävänä oleviksi, jos niiden kirjanpitoarvoa vastaavan määrän odotetaan kertyvän pääasiassa myynnistä jatkuvan käytön sijaan. Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät arvostetaan kirjanpitoarvoon tai sitä alempaan käypään arvoon vähennettynä myynnistä aiheutuvilla kuluilla. Myyntikulut ovat luovutuksesta välittömästi aiheutuvia lisämenoja pois lukien rahoituskulut ja tuloverokulut. Kriteerit myytävänä olevaksi luokitteluun katsotaan täyttyvän, kun myynti on erittäin todennäköinen ja omaisuuserä tai luovutettavien erien ryhmä on välittömästi myytävissä nykyisessä kunnossaan. Myynnin loppuun saattamiseksi vaadittavien toimenpiteiden tulee osoittaa, että on epätodennäköistä, että myyntiin tehdään merkittäviä muutoksia tai että myyntipäätös peruutetaan. Johto on oltava sitoutunut omaisuuden myyntisuunnitelmaan ja myynnin odotetaan toteutuvan vuoden kuluessa luokittelupäivästä.
Lopetettu toiminto on osa yhtiötä edustaen pääliiketoiminta-aluetta joka luovutetaan tai luokitellaan myytävänä olevaksi. Lopetettu toiminto jätetään pois jatkuvien toimintojen tuloksesta ja se esitetään tuloslaskelmassa erikseen yhtenä lopetetun toiminnon voittoa tai tappiota verojen jälkeen kuvaavana eränä. Myytävänä oleviksi luokitellut varat ja velat esitetään taseessa erikseen lyhytaikaisina erinä. Aineellisia käyttöomaisuushyödykkeitä ja aineettomia hyödykkeitä ei poisteta, kun ne on luokiteltu myytävänä olevaksi. Lopetetun toiminnon rahavirrat sisältyvät konsernin rahavirtalaskelmaan.
Cargotecin yhtiökokous hyväksyi toukokuussa 2024 Kalmar-liiketoiminta-alueen eriyttämisen omaksi pörssiyhtiöksi (Jakautuminen). Jakautumisen täytäntöönpanopäivä oli 30.6.2024, jonka jälkeen Kalmar on toiminut itsenäisenä pörssiyhtiönä. Suunnitellun Jakautumisen johdosta Cargotec esitti Kalmar-liiketoiminta-alueen lopetettuina toimintoina IFRS 5 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot -standardin mukaisesti vuoden 2024 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen.
Cargotec tiedotti Marraskuussa 2024 allekirjoittaneensa sopimuksen MacGregor-liiketoimintaalueen myynnistä Tritonin hallinnoimille rahastoille 480 miljoonan euron velattomaan

kauppahintaan. Liiketoiminnan myynti on jatkoa Cargotecin hallituksen marraskuussa 2022 tekemälle päätökselle luopua MacGregorista tulevaisuudessa sekä toukokuussa 2024 tiedotetulle päätökselle aloittaa MacGregorin myyntiprosessi. MacGregorin myynnin tullessa erittäin todennäköiseksi se esitetään IFRS 5:n mukaisesti lopetettuna toimintona vuoden 2024 viimeisestä neljänneksestä alkaen.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Cargotec myy MacGregorin 480 miljoonan euron velattomalla kauppahinnalla ja odottaa kirjaavansa kaupasta noin 200 miljoonan euron tappion, joka ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen. Odotettu tappio kirjattiin vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 200 miljoonan euron arvonalentumisena liikearvoon ja se esitetään vertailukelpoisuuteen vaikuttavissa erissä osana lopetettujen toimintojen tulosta. Kaupan toteutumiseen asti positiiviset muutokset odotetussa myyntituloksessa kirjataan vasta kaupan toteutumishetkellä ja negatiiviset muutokset odotetussa myyntituloksessa kirjataan välittömästi lisäyksenä liikearvon arvonalentumiseen. Odotettu tappio eroaa merkittävästi MacGregorin viimeisten vuosineljännesten aikana tekemien liikearvon arvonalentumistestausten tuloksista. Suurin syy eroon ovat sovitut myyntihinnan oikaisut liittyen nettovelan ja käyttöpääomaerien määrittelyyn. Johtuen sovituista oikaisuista, myös MacGregorista rahana maksettava kauppahinta eroaa merkittävästi velattomasta arvosta. Liikearvon alaskirjaus perustuu arvioituun lopulliseen kauppahintaan, joka on noin 220 miljoonaa euroa ja maksetaan käteisellä kaupanteon yhteydessä sekä aiemmin suoritetun käteisen kotiuttamisen jälkeen. Lopullinen rahana maksettava kauppahinta ja kaupan rahavirtavaikutus riippuvat sovittujen kauppahintaoikaisujen toteumasta sekä muutoksista MacGregorin rahavaroissa.. Liikearvon alaskirjauksen jälkeen MacGregorin nettovarat olivat 190 miljoonaa euroa sisältäen 140 miljoonan euron arvosta rahavaroja. Liikearvon arvonalentumisen lisäksi MacGregorin irtautumisesta aiheutuvan kokonaiskustannusten arvioidaan olevan noin 25 miljoonaa euroa, joka kirjataan vertailukelpoisuuteen vaikuttaviin eriin osaksi lopetettujen toimintojen tulosta.
Kauppa edellyttää viranomaisten hyväksyntää ja yritysneuvoston kuulemista asiaankuuluvilla lainkäyttöalueilla. Kaupan odotetaan toteutuvan viimeistään 1.7.2025.
IFRS 5 -standardin mukaisesti lopetettujen toimintojen (Kalmar ja MacGregor) nettotulos esitetään konsernin tuloslaskelmassa erillään jatkuvien toimintojen (Hiab) tuotoista ja kuluista. Esitetty konsernitase 31.12.2024 ei sisällä Jakautumisesta johtuen Kalmariin liittyviä tase-eriä ja MacGregorin tase-erät esitetään myytävänä olevien omaisuuserien ja niihin liittyvien velkojen riveillä. Taseen vertailukautta ei ole oikaistu. Rahavirtalaskelma ja oman pääoman muutoslaskelma sisältävät vaikutukset Kalmarin ja MacGregorin liiketoiminnasta sekä Jakautumisesta.
Tuloslaskelmalla vertailukaudet on oikaistu vastaavasti. Esitettyihin lopetettuihin toimintoihin on sisällytetty Kalmar ja MacGregor-liiketoiminta-alueisiin suoraan liittyvät liikevaihdot ja kulut sekä muut jatkuviin toimintoihin liittyvät tuotot ja kulut, joiden ei odoteta jatkuvan Jakautumisen tai myynnin jälkeen tai joilta olisi vältytty ilman näitä transaktioita. Cargotecin taseelta poistui Jakautumisessa Kalmar-segmentin tase-erien lisäksi myös tiettyjä Kalmar-segmenttiin kuulumattomia tase-eriä. Jakautumisessa poistuneista tase-eristä ei suoritettu poistoja IFRS 5:n esitystavan mukaisesti. Edellä kuvatuista syistä johtuen Cargotecin jatkuvina ja lopetettuina toimintoina esitetyt taloudelliset tiedot eivät kuvasta näiden liiketoimintojen aiempaa tai tulevaa kannattavuutta.
Alla olevissa taulukoissa on lisätietoa Kalmarin ja MacGregorin taloudellisesta tuloksesta lopetettuna toimintona. Jakautumisessa Kalmariin siirtyneistä tase-eristä esitetään tietoa liitetiedossa 7.5 Jakautuminen.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
| 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|
| 1 650,9 | 2 782,3 |
| -1 249,4 | -2 157,3 |
| 401,4 | 625,1 |
| -71,4 | -115,6 |
| -32,0 | -63,6 |
| -138,4 | -178,2 |
| -28,5 | -14,8 |
| 29,3 | 34,9 |
| -259,0 | -34,3 |
| 4,6 | 11,1 |
| -93,8 | 264,6 |
| 6,6 | 6,2 |
| -17,5 | -23,2 |
| -104,7 | 247,6 |
| -22,5 | -52,4 |
| -127,2 | 195,2 |
| 1 112,7 | — |
| -73,1 | — |
| 912,5 | 195,2 |
| -2,2 | |
| 904,9 | 193,0 |
| 193,0 | |
| — | |
| 193,0 | |
| -7,6 904,9 — 904,9 |
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | ||
|---|---|---|
| ---------------------------- | -- | -- |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | 31.12.2024 |
|---|---|
| MYYTÄVÄNÄ OLEVAT OMAISUUSERÄT | |
| Pitkäaikaiset varat | |
| Liikearvo | 172,8 |
| Aineettomat hyödykkeet | 71,5 |
| Aineelliset hyödykkeet | 26,1 |
| Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä | 28,8 |
| Osakesijoitukset | 0,0 |
| Laskennalliset verosaamiset | 25,4 |
| Muut korottomat saamiset | 3,4 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 328,2 |
| Lyhytaikaiset varat | |
| Vaihto-omaisuus | 168,0 |
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset* | 0,0 |
| Tuloverosaamiset | 5,5 |
| Johdannaisvarat | 10,8 |
| Myyntisaamiset | 114,8 |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät | 12,4 |
| Muut korottomat saamiset | 11,8 |
| Rahavarat* | 140,1 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 463,5 |
| MEUR | 31.12.2024 |
|---|---|
| MYYTÄVÄNÄ OLEVIIN OMAISUUSERIIN LIITTYVÄT VELAT | |
| Pitkäaikaiset velat | |
| Korolliset velat* | 15,9 |
| Laskennalliset verovelat | 11,0 |
| Eläkevelvoitteet | 28,1 |
| Varaukset | 0,3 |
| Muut korottomat velat | 2,5 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 57,7 |
| Lyhytaikaiset velat | |
| Pitkäaikaisten lainojen seuraavan vuoden lyhennykset* | 7,8 |
| Varaukset | 32,4 |
| Tuloverovelat | 12,5 |
| Johdannaisvelat | 13,3 |
| Ostovelat | 109,3 |
| Sopimuksiin perustuvat velat | 266,2 |
| Muut korottomat velat | 102,5 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 543,9 |
| Velat yhteensä | 601,7 |
*Sisältyvät korolliseen nettovelkaan
| MEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 180,5 | 261,8 |
| Investointien nettorahavirta | -8,6 | -30,4 |
| Rahoituksen nettorahavirta | -18,9 | 30,5 |
| Rahavirta yhteensä | 153,0 | 261,9 |
Varat yhteensä 791,6 *Sisältyvät korolliseen nettovelkaan
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | |
|---|---|
| ---------------------------- | -- |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Liikevoitto | -93,8 | 264,6 |
| Uudelleenjärjestelykulut | ||
| Työsuhteiden päättämiseen liittyvät kulut | 0,5 | 6,1 |
| Vaihto-omaisuuden arvonalentuminen | 0,2 | -1,0 |
| Uudelleenjärjestelyihin liittyvät liiketoimintojen myynnit | — | 1,0 |
| Muut uudelleenjärjestelykulut* | 27,7 | 8,6 |
| Uudelleenjärjestelykulut, yhteensä | 28,5 | 14,8 |
| Muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät | ||
| MacGregorin myynti** | 211,0 | — |
| Osittaisjakautuminen | 53,4 | 27,6 |
| Hiabin valmistautuminen itsenäiseksi yhtiöksi ja Cargotec-konsernin sulkeminen |
7,0 | — |
| Muut kulut*** | 0,0 | -12,7 |
| Muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät, yhteensä | 271,5 | 14,9 |
| Vertailukelpoinen liikevoitto | 206,1 | 294,3 |
| Investoinnit, MEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Omistetut käyttöomaisuuserät | 28,0 | 60,7 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 18,8 | 31,3 |
| Yhteensä | 46,8 | 92,0 |
| Poistot ja arvonalentumiset, MEUR | 2024 | 2023 |
| Omistetut käyttöomaisuuserät | 210,9 | 50,8 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 15,7 | 23,4 |
| Yhteensä | 226,6 | 74,2 |
* Muut uudelleenjärjestelykulut sisältää sopimusten päättämiseen liittyvät kulut (pl. työsopimukset), toimintojen siirtoihin ja ulkoistuksiin liittyvät kulut, tyhjien ja tulevaisuudessa Cargotecille tarpeettomien toimitilojen ylläpitokustannukset sekä myytyjen että lopetettujen toimintojen aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myyntivoitot ja -tappiot. MacGregor sopi vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä merituulivoimaloiden asennusalusprojektiin liittyneen kiistan asiakkaan kanssa, minkä seurauksena kiistan sopimiseen ja projektin lopettamiseen liittyvä noin 29 miljoonan euron kulu kirjattiin uudelleenjärjestelykuluihin. Kyseinen tuote ei ole enää MacGregorin myyntivalikoimassa.
** Cargotec allekirjoitti 14.11.2024 sopimuksen MacGregor-liiketoiminta-alueen myynnistä Tritonin hallinnoimille rahastoille. Arvioitu myyntitappio kirjattiin vuoden 2024 neljännelle vuosineljännekselle 200 miljoonan euron arvonalentumisena liikearvoon. Tappion lopullinen määrä määritetään transaktion täytäntöönpanon yhteydessä ja riippuu MacGregorin liiketoiminnan kehityksestä siihen ajankohtaan asti.
*** Vuonna 2022 Cargotec ja sen tytäryhtiö MacGregor USA, Inc. tekivät vapaaehtoisen ilmoituksen yhdysvaltalaisille viranomaisille koskien tiettyjen vientisäädösten noudattamista sisäisessä tiedonhallinnassa MacGregorin Yhdysvaltojen hallinnolle toimittaman projektin yhteydessä. MacGregor teki tämän jälkeen noin 18 miljoonan euron varauksen kattamaan mahdolliset seuraamukset. Vuoden 2023 kolmannella vuosineljänneksellä tapaukseen liittyvät viranomaiset Yhdysvalloissa ratkaisivat asian ilman taloudellisia seuraamuksia ja Cargotec purki varauksen vertailtavuuteen vaikuttavan eränä.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Cargotecin yhtiökokous hyväksyi 30.5.2024 Kalmar-liiketoiminta-alueen eriyttämisen omaksi pörssiyhtiöksi (Jakautuminen). Jakautumisen täytäntöönpanopäivä oli 30.6.2024, jonka jälkeen Kalmar on toiminut itsenäisenä pörssiyhtiönä. Kaupankäynti Kalmarin B-sarjan osakkeilla alkoi Nasdaq Helsingissä 1. heinäkuuta 2024.
Jakautumisessa kaikki Cargotecin varat, velat ja vastuut, jotka kuuluivat tai Kalmar-liiketoimintaalueeseen tai muutoin pääasiallisesti palvelivat Kalmar-liiketoiminta-aluetta, siirtyivät Jakautumisessa perustettuun uuteen yhtiöön nimeltään Kalmar Oyj.
Jakautuminen toteutettiin osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) mukaisena osittaisjakautumisena. Cargotecin osakkeenomistajat saivat jakautumisvastikkeena yhden Kalmarin vastaavan osakelajin (eli joko A-sarjan tai B-sarjan) uuden osakkeen jokaista omistamaansa Cargotecin A-sarjan ja jokaista B-sarjan osaketta kohden. Kalmarilla on vastaavat kaksi osakesarjaa kuin Cargotecilla, eli A-sarja ja B-sarja, joilla on samat ääni- ja osinko-oikeudet kuin vastaavilla Cargotecin A-sarjan ja B-sarjan osakkeilla. Jakautumisvastikkeen saaminen ei edellyttänyt osakkeenomistajilta toimenpiteitä.
Cargotecin saama jakautumisen käypä arvo määritettiin Kalmarin B- sarjan osakkeen ensimmäisen pörssipäivän 1.7.2024 päätöskurssin 26,40 euroa perusteella. Kalmarin 64 324 118 osakkeen (9 526 089 A-sarjan osaketta ja 54 798 029 B-sarjan osaketta) osakekannan perusteella jakautumisen käyväksi arvoksi saatiin 1 698,2 miljoonaa euroa ja jakautumisesta kirjattiin 1 039,7 miljoonan euron voitto. Jakautumisesta kirjattu voitto sisältyy lopetettujen toimintojen tulokseen. Jakautumisvoitolla ei ollut verovaikutusta konsernin tuloslaskelmaan.
| Jakautumisen käypä arvo | 1 698,2 |
|---|---|
| Omistajille jaetut nettovarat | -585,7 |
| Tulokseen siirretty rahavirran suojaus, netto verojen jälkeen | 0,2 |
| Tuotot käypään hintaan arvostetuista nettovarojen jakamisesta omistajille | 1 112,7 |
| Muuntoerot | -73,1 |
| Jakautumisvoitto | 1 039,7 |
| MEUR | |
|---|---|
| Varat | |
| Liikearvo | 261,0 |
| Aineettomat hyödykkeet | 17,6 |
| Aineelliset hyödykkeet | 287,7 |
| Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä | 47,3 |
| Vaihto-omaisuus | 455,6 |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset | 374,0 |
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset | 4,1 |
| Rahavarat | 248,6 |
| Laskennalliset verosaatavat | 51,1 |
| Velat | |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | -741,0 |
| Korolliset velat | -409,6 |
| Laskennalliset verovelat | -11,0 |
| Nettovarat | 585,7 |
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tässä liitetiedossa esitetyt luvut sisältävät sekä jatkuvat toiminnot että lopetetut toiminnot, ellei toisin ole kerrottu. Lisätietoa esitetään liitetiedoissa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen.
Konsernin rahoitusta ja rahoitusriskejä hallitaan Cargotecin hallituksen hyväksymän rahoituspolitiikan (Treasury Policy) mukaisesti. Rahoituspolitiikassa määritellään rahoitusorganisaation vastuunjako, rahoitusriskien hallintaperiaatteet sekä valvonta- ja raportointiperiaatteet. Hallituksen nimittämä rahoituskomitea (Treasury Committee) on vastuussa rahoituspolitiikan noudattamisesta sekä konsernirahoituksen organisoinnista ja valvonnasta. Rahoituskomitea hyväksyy rahoitusohjeiston (Treasury Instructions), joka sisältää yksityiskohtaisemman ohjeistuksen rahoituspolitiikan mukaiseen rahoituksen hallintaan.
Rahoitustoiminnon tavoitteena on varmistaa, että yhtiöillä on tarpeeksi varoja harjoittaa liiketoimintaa ilman rajoitteita kaikkina aikoina, tuottaa tarpeellisia rahoituspalveluja liiketoimintayksiköille, minimoida rahoituskustannukset, hallita rahoitusriskejä (valuutta-, korko-, maksuvalmius- ja jälleenrahoitusriskit, luotto- ja vastapuoliriskit sekä toiminnallinen riski) sekä tuottaa johdolle säännöllisesti informaatiota koskien konsernin ja sen liiketoimintayksiköiden rahoituksellista tilannetta ja riskejä.
Cargotecin konsernirahoitusyksikkö vastaa konsernitasolla varainhankinnasta ja likviditeetin ja rahoitusriskien hallinnasta, luo puitteet rahoituksen hoidon tehokkaalle organisoinnille ja valvoo liiketoimintayksiköiden rahoitusta. Konsernirahoitusyksikkö raportoi näistä aiheista kuukausittain. Liiketoimintayksiköt ovat vastuussa omien rahoitusriskiensä suojaamisesta rahoituspolitiikan ja konsernirahoituksen ohjeiden mukaisesti.
Cargotecilla on liiketoimintaa useassa maassa ja kansainvälisen liiketoimintansa vuoksi konserni altistuu valuuttakurssivaihteluista aiheutuville riskeille. Valuuttariskien hallinnan tavoitteena on suojata konsernin liiketoiminta valuuttakurssien muutoksilta ja antaa liiketoimintayksiköille aikaa reagoida ja mukautua näihin muutoksiin. Valuuttapositiot, jotka muodostuvat sitovien myynti-, osto- ja rahoitussopimusten kassavirroista (transaktiopositio), suojataan kokonaisuudessaan. Muita erittäin todennäköisiä kassavirtoja voidaan suojata, mikäli konsernirahoitusyksikkö ja liiketoimintayksikkö toteavat suojaustoimet tarpeelliseksi. Liiketoimintayksiköt raportoivat riskipositionsa konsernirahoitusyksikölle ja suojaavat ne konsernin sisäisillä termiinisopimuksilla.
Maissa, joissa valuuttariskeiltä suojautumista on rajoitettu, valuuttariskeiltä voidaan suojautua myös valuuttamääräisillä lainoilla ja talletuksilla.
Valuuttasuojauksiin sovelletaan pääsääntöisesti rahavirran suojauslaskentaa. Cargotecin suojauslaskentamallissa spot-kurssin muutoksesta johtuva osuus suojaavan instrumentin käyvän arvon muutoksesta kirjataan omaan pääomaan sisältyvään arvonmuutosrahastoon, kunnes kertynyt voitto tai tappio tuloutetaan samanaikaisesti suojattavan erän kanssa. Korkomuutoksista aiheutuva käyvän arvon muutos on rajattu suojauslaskennan ulkopuolelle ja kirjataan suoraan tulokseen. Suojauslaskenta aloitetaan, kun alla oleva riski on tunnistettu ja Cargotec suojaa riskin. Suojauslaskenta lopetetaan, kun suojattava erä kirjataan tulokseen. Suojauslaskentaa ei sovelleta niissä tapauksissa, joissa konsernirahoitusyksikkö arvioi laskentatavan vaikutuksen tilikauden tulokseen konsernin kannalta merkityksettömäksi.
Cargotec altistuu valuuttariskeille, jotka muodostuvat sekä tase-eristä että taseen ulkopuolisista eristä. Alla esitetyssä taulukossa taseriski kuvaa riskiä joka muodostuu valuuttamääräisistä taseeristä ja nettoriski kuvaa konsernirahoitusyksikön määrittelemää sekä seuraamaa avointa kokonaispositiota.
| MEUR | EUR | USD | SEK | PLN | NOK | CNY | Others |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tase-erät | 25,6 | 36,6 | -5,6 | -15,1 | -10,5 | -0,7 | -29,1 |
| Valuuttasuojaukset | 11,7 | -325,6 | 113,7 | 8,9 | 31,1 | 119,8 | 162,2 |
| Taseriski | 37,3 | -289,0 | 108,2 | -6,3 | 20,6 | 119,1 | 133,1 |
| Tilauskanta ja ostot | -38,7 | 303,7 | -106,4 | -16,2 | -14,5 | -119,9 | -129,0 |
| Nettoriski | -1,4 | 14,7 | 1,8 | -22,5 | 6,2 | -0,8 | 4,1 |
| MEUR | EUR | USD | SEK | PLN | NOK | CNY | Others |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tase-erät | -19,3 | 93,4 | -6,7 | 11,3 | -9,6 | -17,7 | -54,8 |
| Valuuttasuojaukset | 111,3 | -486,8 | 90,0 | 27,3 | 58,6 | 163,9 | 42,0 |
| Taseriski | 92,0 | -393,4 | 83,3 | 38,6 | 49,0 | 146,2 | -12,8 |
| Tilauskanta ja ostot | -115,0 | 426,0 | -81,9 | -52,8 | -48,0 | -146,7 | 9,8 |
| Nettoriski | -23,0 | 32,6 | 1,4 | -14,2 | 1,0 | -0,5 | -3,0 |
31.12.2024
Valuuttapositiot yllä sisältävät merkittävimmät liiketoimintayksiköiden valuuttavirrat. Taulukossa luvut on esitetty bruttona sisältäen sekä valuuttamäärät vieraissa valuutoissa että vasta-arvot kotivaluutoissa.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Cargotecin tytäryhtiöt seuraavat jatkuvasti valuuttariskipositioitaan ja raportoivat ne kuukausittain konsernirahoitusyksikölle, joka on vastuussa kokonaisriskiposition seurannasta sekä tunnistettujen riskipositioiden suojaamisesta. Lisäksi konsernirahoitusyksikkö seuraa eri valuutoista aiheutuvaa
translaatioriskiä, ja siltä osin kun riski katsotaan merkittäväksi, riskipositio suojataan ja suojaukseen sovelletaan nettoinvestoinnin suojauslaskentaa.
Valuuttakurssien muutokset vaikuttavat konsernin tulokseen ja omaan pääomaan. Tulokseen vaikuttavat tilinpäätöshetkellä konserniyhtiöiden taseissa olevat vieraan valuutan määräiset rahoitusvarat ja -velat sisältäen johdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa. Omaan pääomaan vaikuttavat johdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa. Näiden valuuttakurssimuutoksista johtuvat käyvän arvon muutokset kirjataan arvonmuutosrahastoon muuhun laajaan tuloslaskelmaan. Arvonmuutosrahastoon kirjatun valuuttakurssivaikutuksen odotetaan kumoutuvan päinvastaisella muutoksella suojattavassa erässä tuloslaskelmaan kirjattaessa. Suurin osa suojausinstrumenteista erääntyy ja suojauskohteina olevista rahavirroista toteutuu seuraavan vuoden kuluessa. Cargotec on tunnistanut seuraavat valuuttaparit merkittävimmiksi ja niiden osalta arvioinut vaikutuksia tulokseen sekä laajaan tulokseen. Herkkyysanalyysissä on oletettu että tytäryhtiöiden rahavarat ovat toimintavaluutassa.
| Tulos ennen veroja, jatkuvat ja lopetut toiminnot |
Laaja tulos, jatkuvat ja lopetetut toiminnot |
||||
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | 2024 | 2023 | 2024 | 2023 | |
| USD vahvistuu 10 % suhteessa euroon | -2,1 | -4,3 | -9,0 | -19,5 | |
| SEK vahvistuu 10 % suhteessa euroon | 1,4 | 3,0 | 3,5 | 2,7 | |
| USD heikkenee 10 % suhteessa euroon | 2,1 | 4,3 | 9,0 | 19,5 | |
| SEK heikkenee 10 % suhteessa euroon | -1,4 | -3,0 | -3,5 | -2,7 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Konsernin nettoinvestoinneista euroalueen ulkopuolisiin tytäryhtiöihin aiheutuu laskennallisia muuntoeroja konsernin omaan pääomaan (translaatioriski). Translaatioriskiä lieventää taserakenteen hallinnointi siten, että valuuttakurssien muutoksen vaikutus velkaan ja omaan pääomaan on tasapainossa. Konsernirahoitusyksikkö seuraa säännöllisesti translaatiopositiota ja arvioi riskiposition materiaalisuutta. Valuutoista aiheutuvan translaatioriskin vaikutus konsernin nettovelkaantumisasteeseen ei ole merkittävä, eikä translaatioriskin suojausta valuuttojen osalta ole katsottu tarpeelliseksi.
| MEUR | USD | PLN | NOK | SGD | SEK |
|---|---|---|---|---|---|
| Translaatiopositio | 78,0 | 63,0 | 75,0 | 169,3 | 144,5 |
| Translaatioriski | 78,0 | 63,0 | 75,0 | 169,3 | 144,5 |
| 31.12.2023 | |||||
| MEUR | USD | PLN | NOK | SGD | SEK |
| Translaatiopositio | 221,1 | 220,0 | 254,6 | 201,1 | 293,1 |
| Translaatioriski | 221,1 | 220,0 | 254,6 | 201,1 | 293,1 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Markkinakorkojen muutokset vaikuttavat konsernin nettokorkoihin sekä korollisten velkojen, saamisten ja johdannaissopimusten käypiin arvoihin. Cargotecin korkoriskin hallinnan tavoitteena on vähentää korkojen muutoksen vaikutusta tuloslaskelmaan, taseeseen ja rahavirtaan. Korkoriskiä hallitaan pitämällä rahoituserien keskimääräinen korkosidonnaisuus (korkoduraatio) rahoituskomitean määrittämien minimi- ja maksimitasojen rajoissa muuttamalla laina- ja sijoitussalkun kiinteä- ja vaihtuvakorkoisten lainojen suhdetta sekä käyttämällä johdannaisinstrumentteja.
Tilinpäätöshetkellä konsernin taseessa korolliset velat olivat yhteensä 393,1 (31.12.2023: 866,7) miljoonaa euroa, josta 249,6 (349,3) miljoonaa euroa oli kiinteäkorkoisia joukkovelkakirjalainoja, 102,3 (177,6) miljoonaa euroa vuokrasopimusvelkoja ja loput 41,2 (339,8) miljoonaa euroa kiinteä- ja vaihtuvakorkoisia pankkilainoja, lyhytaikaisia lainoja, käytettyjä tililimiittejä ja muita korollisia velkoja. Tilinpäätöshetkellä korollisten velkojen keskimääräinen korkosidonnaisuusaika oli 14 (12) kuukautta ilman vuokrasopimusvelkoja.
Konsernin 579,5 (31.12.2023: 688,1) miljoonan euron korolliset varat koostuivat pääosin lyhytaikaisista talletuksista ja pankkitileillä olevista rahavaroista. Korollisia lainasaamisia oli yhteensä 0,0 (3,3) miljoonaa euroa ja rahoitusleasingsaamisia 0,0 (0,2) miljoonaa euroa. Korollisten varojen keskimääräinen korkosidonnaisuusaika oli alle kuukauden (alle kuukauden).
Herkkyysanalyysin perusteella korkotason yhden prosenttiyksikön nousu/lasku olisi vähentänyt/ lisännyt nettokorkokuluja 2,9 (31.12.2023: lisännyt/vähentänyt 1,2) miljoonaa euroa. Tuloksen herkkyyteen vaikuttavat vaihtuvakorkoiset lainat, lyhytaikaiset lainat, lainasaamiset, talletukset, pankkitilit ja tililimiittien käyttö. Vaikutus on laskettu vuositasolle olettaen, että konsernin taserakenne ei muutu.
Konserni kirjaa valuuttatermiinien korkovaikutuksen rahoituseriin, joten mahdolliset muutokset lyhyissä markkinakoroissa voivat vaikuttaa konsernin rahoituskustannuksiin myös valuuttasuojausten kautta. Jos korkoero euron ja Yhdysvaltain dollarin välillä olisi leventynyt/ kaventunut yhden prosenttiyksikön, rahoituserien nettokustannus olisi suurentunut/pienentynyt 5,2 (31.12.2023: suurentunut/pienentynyt 6,5) miljoonaa euroa. Muiden valuuttaparien korkoeron muutosten vaikutukset olisivat vähäisiä olettaen, että konsernin nykyinen valuuttapositio säilyisi ennallaan ja muutos tapahtuisi kaikissa valuuttapareissa samansuuntaisesti.
| 31.12.2024 | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | 0-6 kk 6-12 kk | 12-24 kk | 24-36 kk | Myöhemmin Yhteensä | ||
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset* |
439,4 | — | — | — | — | 439,4 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 0,0 | -25,0 | — | — | — | -25,0 |
| Joukkovelkakirjalainat | -100,0 | — | -149,6 | — | — | -249,6 |
| Vuokrasopimusvelat | -9,5 | -9,5 | -15,3 | -11,4 | -32,9 | -78,6 |
| Muut korolliset velat** | -16,2 | — | — | — | — | -16,2 |
| Netto taseessa | 313,7 | -34,5 | -164,9 | -11,4 | -32,9 | 69,9 |
| Myytävänä olevat omaisuuserät ja niihin liittyvät velat*** |
116,4 | — | — | — | — | 116,4 |
| Netto | 430,1 | -34,5 | -164,9 | -11,4 | -32,9 | 186,3 |
| 31.12.2023 | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | 0-6 kk 6-12 kk | 12-24 kk | 24-36 kk | Myöhemmin Yhteensä | ||
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset* |
688,1 | — | — | — | — | 688,1 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | -301,5 | — | -25,0 | — | — | -326,5 |
| Joukkovelkakirjalainat | -100,0 | — | -99,9 | -149,5 | — | -349,3 |
| Vuokrasopimusvelat | -21,5 | -21,5 | -32,4 | -23,7 | -78,5 | -177,6 |
| Muut korolliset velat** | -13,3 | — | — | — | — | -13,3 |
| Netto | 251,9 | -21,5 | -157,2 | -173,2 | -78,5 | -178,6 |
* Sisältää rahavarat
** Sisältää pankkitililimiitit
*** Lisätietoja esitetään liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Rahoitustoiminnon hallinnoimien rahoitusriskien lisäksi Cargotec altistuu raaka-aineiden ja komponenttien hankinnasta johtuville hinta- ja saatavuusriskeille. Liiketoimintayksiköt ovat vastuussa näiden riskien tunnistamisesta, hallinnasta ja mahdollisesta suojaamisesta. Riskejä pyritään hallitsemaan huolellisella toimittajien valinnalla, pitkäaikaisella yhteistyöllä keskeisten toimittajien kanssa ja sopimusehdoin.
Likviditeettihallinnan tavoitteena on ylläpitää jatkuvaa optimaalista maksuvalmiutta konsernin liiketoiminnan rahoittamiseksi korko- ja muut rahoituskustannukset minimoiden ja välttää maksuvaikeustilannetta (likviditeettiriski).
Maksuvalmiusriskiä hallitaan pitämällä pitkäaikainen likviditeettivaranto yli lyhytaikaisen likviditeettitarpeen. Konsernin likviditeettivaranto, sisältäen kassavarat, rahamarkkinasijoitukset sekä pitkäaikaiset nostamattomat valmiusluottolimiitit, oli tilinpäätöshetkellä yhteensä 909,2 (31.12.2023: 1 114,7) miljoonaa euroa. Konsernin lyhytaikaiseen likviditeettitarpeeseen luetaan lyhyt- ja pitkäaikaisten korollisten lainojen lyhennykset seuraavan 12 kuukauden aikana sekä rahoituskomitean erikseen määrittelemä niin sanottu strateginen likviditeettitarve, jossa huomioidaan myös operatiivisen liiketoiminnan rahoitustarve seuraavan 12 kuukauden aikana. Tilinpäätöshetkellä lyhyt- ja pitkäaikaisten lainojen lyhennystarve seuraavan 12 kuukauden aikana oli 156,4 (158,5) miljoonaa euroa, josta 26,9 (42,9) miljoonaa euroa on vuokrasopimusvelkaa.
Tilinpäätöshetkellä Cargotecilla oli käytössään 330,0 (31.12.2023: 430,0) miljoonan euron pitkäaikainen nostamaton valmiusluottolimiitti, joka erääntyy joulukuussa 2028. Valmiusluottolimiitti sisältää yhden vuoden jatko-option. Limiittien puitteissa Cargotecilla on sitovasti oikeus nostaa lyhytaikaisia lainoja kolmen arkipäivän kuluessa lainasopimuksissa määritellyin ehdoin.
Cargotecilla on lisäksi käytettävissään lyhytaikaisia tililimiittejä yhteensä 49,6 (31.12.2023: 94,0) miljoonaa euroa, sekä kotimainen 150,0 (150,0) miljoonan euron yritystodistusohjelma, joka oli tilinpäätöshetkellä käyttämätön (käyttämätön). Cargotecin likviditeettiasema sisältää 31,1 (96,7) miljoonaa euroa käteiseen rahaan ja pankkitileihin sisältyviä valuuttamääräisiä eriä, joihin kohdistuu valuuttaan tai muuhun sääntelyyn liittyviä rajoituksia. Rajoitusten vuoksi nämä saldot eivät mahdollisesti ole välittömästi käytettävissä kyseisten maiden ulkopuolella. Rajoituksista huolimatta saldot ovat tyypillisesti välittömästi käytettävissä paikallisesti kyseisissä maissa ja siitä syystä nämä kassasaldot sisältyvät käteiseen rahaan ja pankkitileihin.
Tilinpäätöshetkellä ostoveloista 35,8 (31.12.2023: 71,9) miljoonaa euroa liittyi toimittajarahoitusohjelmiin, jotka ohjelmasta riippuen pidentävät ostovelkojan maksuaikoja tavanomaisesta 30-60 päivästä 180 päivään asti. Cargotecilla on toimittajarahoitusohjelmia useiden eri rahoituslaitoksen kanssa ja näiden ohjelmien alaiset ostovelat maksetaan välittömästi toimittajille.
| MEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Rahavarat | 439,1 | 684,7 |
| Sitovat pitkäaikaiset nostamattomat luottolimiitit | 330,0 | 430,0 |
| Korollisten velkojen takaisinmaksut seuraavien 12 kk:n aikana | -148,6 | -158,5 |
| Likviditeettiasema, jatkuvat toiminnot | 620,5 | 956,2 |
| Myytävänä olevat omaisuuserät* | 132,2 | — |
| Likviditeettiasema | 752,8 | 956,2 |
* Lisätietoja myytävänä olevista omaisuuseristä esitetään liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Lainojen jälleenrahoitusriskiä eli riskiä siitä, että liian suuri osa konsernin lainoista tai luottolimiiteistä erääntyy ajanjaksona, jolloin lainojen jälleenrahoitus on taloudellisesti tai sopimuksellisesti epäedullista, minimoidaan tasapainottamalla lainojen tai luottolimiittien erääntymisaikatauluja sekä pitämällä lainojen sopimusehdot riittävän joustavina. Johdon näkemyksen mukaan konsernin likviditeettitilanne on hyvä eikä konsernilla ole merkittäviä rahoituksen saatavuuteen tai jälleenrahoitukseen liittyviä riskikeskittymiä.
Cargotecin nostamaton 330,0 miljoonan euron valmiusluottolimiitti sisältää yhtiön pääomarakennetta rajoittavan ehdon. Ehdon mukaan konsernin nettovelkojen suhde omaan pääomaan (nettovelkaantumisaste) tulee olla jatkuvasti alle 125 prosenttia . Raportointihetkellä nettovelkaantumisaste oli -18,1 % (31.12.2023: 10,2 %) prosenttia. Muihin korollisiin velkoihin ei liity pääomarakennetta rajoittavia ehtoja.
Seuraavissa taulukoissa on esitetty rahoitusvelkojen ja johdannaisinstrumenttien sopimusperusteinen maturiteettianalyysi. Luvut kuvaavat diskonttaamattomia kassavirtoja.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| 2025 | 2026 | 2027 | 2028 | 2029 | Myöhemmin | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| -3 525,8 | — | — | — | — | — | -3 525,8 |
| 3 521,9 | — | — | — | — | — | 3 521,9 |
| -3,9 | — | — | — | — | — | -3,9 |
| -29,5 | -2,3 | -2,3 | -2,3 | -2,3 | -2,3 | -41,2 |
| -100,0 | -149,6 | — | — | — | — | -249,6 |
| -19,0 | -15,3 | -11,4 | -8,0 | -6,5 | -18,4 | -78,6 |
| -7,5 | -5,2 | -2,2 | -1,5 | -1,0 | -1,8 | -19,2 |
| -160,8 | -9,8 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,1 | -170,8 |
| -320,8 | -182,2 | -15,9 | -11,9 | -9,9 | -22,6 | -563,3 |
| -118,2 | -5,7 | -3,8 | -3,1 | -3,9 | -3,4 | -138,1 |
| -439,0 | -188,0 | -19,7 | -15,0 | -13,8 | -25,9 | -701,4 |
* Lisätietoja esitetään liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot
| MEUR | 2024 | 2025 | 2026 | 2027 | 2028 | Myöhemmin | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Johdannaiset | |||||||
| Valuuttatermiinit, kassastamaksut | -3 999,7 | — | — | — | — | — | -3 999,7 |
| Valuuttatermiinit, kassaanmaksut | 4 026,9 | — | — | — | — | — | 4 026,9 |
| Johdannaiset, netto | 27,2 | — | — | — | — | — | 27,2 |
| Korolliset velat | |||||||
| Rahoituslaitoslainojen ja muiden korollisten velkojen lyhennykset |
-15,6 | -124,8 | -149,6 | -49,9 | — | — | -339,8 |
| Joukkovelkakirjalainojen lyhennykset | -100,0 | -99,9 | -149,5 | — | — | — | -349,3 |
| Vuokrasopimusvelkojen lyhennykset | -42,9 | -32,4 | -23,7 | -18,0 | -12,7 | -47,8 | -177,6 |
| Korkokulut yhteensä | -22,1 | -17,6 | -10,0 | -4,8 | -2,1 | -5,2 | -61,9 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | -519,4 | -35,9 | -15,9 | -15,2 | -9,9 | -10,3 | -606,5 |
| Yhteensä | -672,7 | -310,6 | -348,7 | -87,9 | -24,7 | -63,3 | -1 507,9 |
Operatiiviseen toimintaan liittyvistä luottoriskeistä ja niiden hallinnasta vastaavat liiketoimintayksiköt. Konsernilla ei ole merkittäviä luottoriskikeskittymiä, koska sillä on monipuolinen ja laaja asiakaskunta, joka on jakautunut eri puolille maailmaa. Asiakassopimuksiin liittyvää luottoriskiä pyritään vähentämään käyttämällä myyntisopimuksissa maksuehtoja, jotka perustuvat ennakkomaksuihin, pankkitakauksiin ja muihin takauksiin. Luottotappio- ja väärinkäytösriskejä seurataan käyttämällä hyväksi asiakasyrityksistä saatavia luottokelpoisuustietoja. Suuriin kauppoihin liittyvät luottoriskit pyritään jakamaan pankkien, vakuutusyhtiöiden ja vientitakuulaitosten kanssa. Myyntisaamisista, saamisten ikäjakaumasta sekä luottotappiovarauksista on esitetty lisätietoja liitetiedossa 5.3 Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset.
Rahoituskomitea valitsee finanssivastapuolet ja niille asetettavat enimmäissijoitusmäärät yhtiöiden vakavaraisuuden ja luottokelpoisuuden perusteella. Konsernirahoitusyksikkö seuraa vastapuoliriskejä aktiivisesti ja voi tarvittaessa poistaa vastapuolen hyväksyttävien listalta välittömästi. Vain suuret rahoituslaitokset, joilla on korkea luottoluokitus, hyväksytään vastapuoliksi. Kassavarojen sijoittamisessa ja rahoitusinstrumenttien kaupankäynnissä hyväksytään ainoastaan rahoituskomitean vahvistamat vastapuolet.
Cargotecin kokonaisluottoriskipositio, joka sisältää tase-erien sekä taseen ulkopuolisten erien luottoriskin asiakassopimuksista, oli tilinpäätöshetkellä 957,7 (31.12.2023: 1 590,3) miljoonaa euroa. Kokonaisposition määrästä 1,8 (29,1) miljoonaa euroa muodostuu käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostettavista rahoitusvaroista.
| 31.12.2024 | Luottoriski | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Liite | Matala | Kohonnut | Korkea | Yhteensä | |
| Tase-erien luottoriski asiakassopimuksista | ||||||
| Myyntisaamiset | 5,3 | 231,7 | 7,5 | 1,7 | 240,8 | |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät | 5,3 | 1,5 | — | — | 1,5 | |
| Yhteensä | 233,2 | 7,5 | 1,7 | 242,4 | ||
| Tase-erien luottoriski muista rahoitusvaroista | ||||||
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset | 8,2 | 0,3 | 0,0 | — | 0,3 | |
| Johdannaisvarat (ISDA-netotuksen jälkeinen riski) |
8,5 | 1,8 | — | — | 1,8 | |
| Muut korottomat saamiset | 5,3 | 2,8 | — | — | 2,8 | |
| Rahavarat | 8,3 | 439,1 | — | — | 439,1 | |
| Yhteensä | 443,9 | 0,0 | 0,0 | 443,9 | ||
| Taseen ulkopuolisten erien luottoriski asiakassopimuksista |
||||||
| Käyttöleasingsaamiset | 9,1 | 0,1 | — | — | 0,1 | |
| Yhteensä | 0,1 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | ||
| Kokonaisluottoriskipositio, jatkuvat toiminnot |
677,3 | 7,5 | 1,7 | 686,4 | ||
| Myytävänä olevat omaisuuserät | 7,4 | 259,7 | 8,1 | 3,5 | 271,3 | |
| Kokonaisluottoriskipositio | 937,0 | 15,6 | 5,1 | 957,7 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Luottoriski | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Liite | Matala | Kohonnut | Korkea | Yhteensä | |
| 5.3 | 674,5 | 42,6 | 6,8 | 723,8 | |
| 5.3 | 47,3 | — | — | 47,3 | |
| 721,8 | 42,6 | 6,8 | 771,2 | ||
| 8.2 | 3,3 | 0,2 | — | 3,5 | |
| 29,1 | |||||
| 8,2 | |||||
| 8.3 | 678,9 | — | 5,8 | 684,7 | |
| 719,5 | 0,2 | 5,8 | 725,5 | ||
| 9.2 | 8,3 | — | — | 8,3 | |
| 9.1 | 85,4 | — | — | 85,4 | |
| 93,7 | — | — | 93,7 | ||
| 1 535,0 | 42,8 | 12,6 | 1 590,3 | ||
| 8.5 5.3 |
29,1 8,2 |
— — |
— — |
Rahoitusvarojen luottoriskiluokitus perustuu myyntisaamisten osalta näiden yliaikaisuuteen. Alle 90 päivää yliaikaiset myyntisaamiset luokitellaan matalariskisiksi, 90–360 päivää yliaikaiset luokitellaan luottoriskiltään kohonneiksi, ja yli 360 päivää yliaikaiset luokitellaan korkealuottoriskisiksi saamisiksi. Muiden rahoitusvarojen osalta luokittelu kohonneeseen tai korkeaan luottoriskiin perustuu saamiskohtaiseen riskitarkasteluun. Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Tuloslaskelmaan kirjattujen luottotappioiden määrä raportointikaudella, sisältäen muutoksen luottotappiovarauksessa, oli 1,9 (2023: 15,6) miljoonaa euroa. Luottotappioista 1,9 (13,4) miljoonaa euroa liittyy asiakassaamisiin, joista on lisätietoa liitteessä 5.3 Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset, sekä 0,0 (2,2) miljoonaa euroa lainasaamisiin.
Johdannaisvarojen ja -velkojen käyvät arvot esitetään bruttona, koska netotukseen liittyvät IFRS kriteerit eivät täyty. Cargotecilla on johdannaispositioita useiden pankkien kanssa ja niihin liittyviin transaktioihin sovelletaan ISDA-sopimusta, joka mahdollistaa avoinna olevien erien selvittämisen netottamalla sopimuksen ehtojen mukaisesti, esimerkiksi konkurssitilanteessa. ISDA:n salliman netotuksen jälkeen jäljellä oleva vastapuoliriski oli tilinpäätöshetkellä 1,8 (31.12.2023: 29,1) miljoonaa euroa Cargotecille ja 4,3 miljoonaa euroa (1,1) vastapuolille.
Rahavaroihin liittyvä suurin mahdollinen luottoriski rajoittuu rahavarojen kirjanpitoarvoon. Johdon arvion mukaan likviditeettireservien sijoituksiin ei ole odotettavissa merkittäviä luottotappioita. Taseen ulkopuolisiin asiakasrahoitus- ja käyttöleasingsaamisiin liittyvät saamiset ovat vakuudellisia, ja näin ollen niihin liittyvä luottoriski arvioidaan alhaiseksi
Rahoitushallinnon toiminnallisen riskienhallinnan tavoitteena on eliminoida tilanteet, joissa puutteellisista rahoituksen valvontajärjestelmistä tai toimintatavoista aiheutuu konsernille tappioita tai jotka lisäävät rahoitusriskien kokonaismäärää. Cargotecissa riskiä minimoidaan pitämällä konsernirahoitusyksikön ammattitaito korkealla tasolla, kuvaamalla ja dokumentoimalla rutiinit sekä työtehtävien organisoinnilla.
Transaktioihin liittyviä riskejä minimoidaan limiittiseurannalla, markkina-arvostuksilla, päivittäisellä kauppojen vahvistusten seurannalla sekä säännöllisellä kokonaisarvioinnilla.
Konsernin pääoman hallinnan tavoitteena on varmistaa konsernin toimintaedellytykset kaikissa olosuhteissa ja säilyttää pääomakustannusten kannalta optimaalinen pääomarakenne. Osakkeenomistajat päättävät pääomarakenteen tavoitteista, ja hallitus seuraa pääomarakennetta säännöllisesti.
Pääomarakenteen tunnuslukuna seurataan nettovelkaantumisastetta eli korollisen nettovelan suhdetta omaan pääomaan. Korollinen nettovelka lasketaan vähentämällä korollisten velkojen summasta korolliset saamiset, mukaan lukien rahavarat ja pankkisaamiset. Konsernin pitkän aikavälin tavoitteena on pitää nettovelkaantumisaste alle 50 prosentissa. Tunnusluvun arvot on esitetty alla olevassa taulukossa.
| MEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Lainat ja muut korolliset velat | 369,4 | 866,7 |
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset | -0,3 | -3,5 |
| Rahavarat | -439,1 | -684,7 |
| Korollinen nettovelka taseessa | -69,9 | 178,6 |
| Myytävänä olevat omaisuuserät* | -116,4 | — |
| Korollinen nettovelka | -186,3 | 178,6 |
| Oma pääoma | 1 027,3 | 1 753,8 |
| Nettovelkaantumisaste | -18,1 % | 10,2 % |
* Lisätietoja myytävänä olevista omaisuuseristä esitetään liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Liikevoitto | 123,3 | 483,8 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 270,6 | 114,9 |
| EBITDA | 393,9 | 598,7 |
| Korollinen nettovelka / EBITDA | -0,5 | 0,3 |
Konsernin rahoitusvarat luokitellaan käytetyn arvostusperiaatteen mukaisesti jaksotettuun hankintamenoon kirjattaviin, käypään arvoon laajan tuloslaskelman kautta kirjattaviin sekä käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin eriin. Varat luokitellaan hankinnan yhteydessä niiden ominaisuuksien ja käyttötarkoituksen perusteella. Rahoitusvarat esitetään pitkäaikaisina, jos niiden maturiteetti ylittää vuoden.
Rahoitusvarat arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon, mikäli saamiserää ei ole tarkoitus myydä ja siitä odotettu sopimusperusteinen rahavirta perustuu korkoon ja pääoman palautukseen. Jaksotettuun hankintamenoon arvostettavat lainat ja muut saamiset sisältävät pääosin myyntisaamisia sekä rahavaroja. Lainasaamiset arvostetaan alun perin käypään arvoon transaktiokuluilla lisättynä ja odotetuilla luottotappioilla vähennettynä ja tämän jälkeen jaksotettuun hankintamenoon käyttäen efektiivisen korkokannan menetelmää. Muutokset odotettujen luottotappioiden määrässä huomioidaan jaksotettuun hankintamenoon sisältyvissä odotetuissa rahavirroissa.
Rahoitusvarat arvostetaan käypään arvoon laajan tuloslaskelman kautta, mikäli saamiserä saatetaan myydä ennen eräpäivää ja siitä odotettu sopimusperusteinen rahavirta perustuu korkoon ja pääoman palautukseen. Luokkaan kuuluvat rahoitusvarat arvostetaan alun perin käypään arvoon transaktiokuluilla lisättynä ja odotetuilla luottotappioilla vähennettynä, ja tämän jälkeen käypään arvoon odotetuilla luottotappioilla vähennettynä. Osakesijoitukset voidaan luokitella pysyvästi tähän kategoriaan alkukirjaushetkellä, jonka jälkeen myöhemmät käyvän arvon muutokset kirjataan laajan tuloslaskelman kautta pois lukien osingot, jotka kirjataan tuloslaskelmaan. Lisäksi rahavirran suojauslaskennassa olevien johdannaisten käyvän arvon muutosten tehokas osuus arvostetaan tämän luokan mukaisesti suojaussuhteen ajan.
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavia rahoitusvaroja ovat edellisiin luokkiin kuulumattomat erät sisältäen osakesijoitukset, johdannaisinstrumentit, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa, sekä rahoitusvarat, joita pidetään kaupankäyntitarkoituksessa tai joista odotettavissa oleva sopimusperusteinen rahavirta alkukirjaushetkellä ei perustu pelkästään korkoon ja pääoman palautukseen. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin liittyvät transaktiokulut sekä myöhemmät muutokset käyvässä arvossa kirjataan suoraan tuloslaskelmaan.
Johdannaisinstrumenttien ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivän perusteella ja transaktiot muissa rahoitusvarojen ryhmissä selvityspäivän mukaan.
Rahoitusvarat kirjataan pois taseesta, kun oikeudet sijoituksen rahavirtoihin ovat lakanneet tai ne on siirretty toiselle osapuolelle siten, että konserni on oleellisilta osin siirtänyt omistukseen liittyvät riskit ja edut.
Rahoitusvelat luokitellaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin sekä jaksotettuun hankintamenoon kirjattaviin rahoitusvelkoihin. Rahoitusvelat esitetään pitkäaikaisina, jos niiden maturiteetti ylittää vuoden.
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavia rahoitusvelkoja ovat johdannaisinstrumentit, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvelkoihin liittyvät transaktiokulut sekä myöhemmät muutokset käyvässä arvossa kirjataan suoraan tuloslaskelmaan. Arvonmuutokset johdannaisista, joihin sovelletaan suojauslaskentaa, kirjataan laajaan tuloslaskelmaan ja sieltä myöhemmin tuloslaskelmaan, kun suojauslaskenta päättyy.
Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvelat sisältävät pääosin korollisia velkoja sekä ostovelkoja. Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvelat kirjataan taseeseen alun perin käypään arvoon transaktiokustannuksilla vähennettynä. Myöhemmin rahoitusvelat arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon. Korot ja transaktiokustannukset jaksotetaan tuloslaskelmaan velan juoksuajalle käyttäen efektiivisen koron menetelmää.
Johdannaisinstrumenttien ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivän perusteella ja transaktiot muista rahoitusveloista selvityspäivän mukaan.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Rahoitusvelka kirjataan pois taseesta, kun velkaan liittyvä velvoite on täytetty, kumottu tai sen voimassaolo on lakannut. Jos olemassa oleva rahoitusvelka vaihdetaan saman lainanantajan kanssa toiseen velkaan oleellisesti erilaisin ehdoin tai olemassa olevan rahoitusvelan ehtoja muutetaan oleellisesti, muutos käsitellään alkuperäisen rahoitusvelan kuoletuksena ja uuden rahoitusvelan kirjaamisena. Tällöin ero rahoitusvelkojen kirjanpitoarvoissa kirjataan tulosvaikutteisesti.
Rahoitusvarat ja -velat vähennetään toisistaan ja esitetään nettomääräisesti taseessa, mikäli netottamiseen on tarkasteluhetkellä laillisesti toimeenpantavissa oleva kuittausoikeus sekä aikomus toteuttaa suoritus nettomääräisesti tai realisoida rahoitusvara ja -velka samanaikaisesti.
Noteeraamattomien rahoitusinstrumenttien käyvät arvot määritetään arvostusmenetelmiä käyttäen. Suojauksiin käytettyjen noteeraamattomien johdannaisten käypä arvo määritetään yleisesti käytössä olevalla arvostusmenetelmällä ja saatavilla olevia markkinaarvoja mahdollisimman paljon hyödyntäen. Harkintaa on käytetty arvostusmenetelmää valittaessa sekä tarvittaessa tehtäessä oletuksia, jotka pääosin perustuvat vallitseviin markkinaolosuhteisiin raportointihetkellä.
Cargotec kirjaa tilinpäätöshetkellä arvonalentumisen asiakassaamisista perustuen odotettuihin luottotappioihin. Odotettu luottotappio arvioidaan järjestelmällisellä ja jatkuvalla luottoriskin seurannalla, joka perustuu sekä historiallisiin että odotettuihin luottotappioihin. Myyntisaamisten arvonalentumista on kuvattu tarkemmin liitetiedossa 5.3 Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset.
| 31.12.2024 | Jaksotettuun hankinta menoon |
Käypään arvoon laajan tuloslaskelman kautta |
Käypään arvoon tulos vaikutteisesti |
||
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Liite | arvostettavat | arvostettavat | arvostettavat | Yhteensä |
| Osakesijoitukset | — | — | 0,0 | 0,0 | |
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset |
0,3 | — | — | 0,3 | |
| Johdannaisvarat | 8.5 | — | 0,4 | 5,6 | 6,0 |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset |
5.3 | 245,2 | — | — | 245,2 |
| Rahavarat | 8.3 | 439,1 | — | — | 439,1 |
| Rahoitusvarat yhteensä taseessa |
684,5 | 0,4 | 5,6 | 690,5 | |
| Myytävänä olevat omaisuuserät |
7.4 | 270,8 | 0,7 | 10,1 | 281,6 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 955,3 | 1,2 | 15,7 | 972,1 | |
| Korolliset velat | 8.4 | 369,4 | — | — | 369,4 |
| Johdannaisvelat | 8.5 | — | 1,3 | 4,8 | 6,1 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat |
5.4 | 170,8 | — | — | 170,8 |
| Rahoitusvelat yhteensä taseessa |
540,2 | 1,3 | 4,8 | 546,2 | |
| Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät velat |
7.4 | 135,5 | 2,8 | 10,5 | 148,8 |
| Rahoitusvelat yhteensä | 675,7 | 4,1 | 15,2 | 695,1 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| 31.12.2023 MEUR |
Liite | Jaksotettuun hankinta menoon arvostettavat |
Käypään arvoon laajan tuloslaskelman kautta arvostettavat |
Käypään arvoon tulos vaikutteisesti arvostettavat |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|
| Osakesijoitukset | — | — | 0,0 | 0,0 | |
| Lainasaamiset ja muut korolliset saamiset |
3,5 | — | — | 3,5 | |
| Johdannaisvarat | 8.5 | — | 14,5 | 39,5 | 54,0 |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset |
5.3 | 779,4 | — | — | 779,4 |
| Rahavarat | 8.3 | 684,7 | — | — | 684,7 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 1 467,5 | 14,5 | 39,5 | 1 521,5 | |
| Korolliset velat | 8.4 | 866,7 | — | — | 866,7 |
| Johdannaisvelat | 8.5 | — | 3,1 | 22,9 | 26,0 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat |
5.4 | 606,5 | — | — | 606,5 |
| Rahoitusvelat yhteensä | 1 473,2 | 3,1 | 22,9 | 1 499,2 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostettavien rahoitusvarojen ja -velkojen ryhmä muodostuu valuuttatermiineistä. Käypään arvoon laajan tuloslaskelman kautta arvostettavien rahoitusvarojen ja -velkojen ryhmä sisältää valuuttatermiinejä, joihin sovelletaan suojauslaskentaa. Käyvän arvon muutokset johdannaisista, joihin sovelletaan suojauslaskentaa, kerrytetään suojauslaskennan ajan laajaan tuloslaskelmaan, josta ne puretaan suojauslaskennan päättyessä myynnin suojausten osalta tuloslaskelmaan ja oston suojausten osalta vaihto-omaisuuteen. Johdannaisten arvostus käypään arvoon perustuu yleisesti käytössä oleviin arvostusmenetelmiin sekä saatavilla oleviin markkinaperusteisiin muuttujiin, jonka johdosta arvostukset luokitellaan käyvän arvon hierarkiatason 2 mukaisiksi käyviksi arvoiksi. Muiden käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostettujen instrumenttien arvot perustuvat osin muihin kuin markkinaperusteisiin muuttujiin, minkä johdosta arvostukset luokitellaan käyvän arvon hierarkiatason 3 mukaisiksi käyviksi arvoiksi. Muut erät on kirjattu taseeseen jaksotettuun hankintamenoon, ja näiden erien käyvistä arvoista on annettu lisätietoja kutakin erää koskevan erillisen liitetiedon yhteydessä siltä osin kuin ero kirjanpitoarvon ja käyvän arvon välillä on merkittävä.
Rahavarat koostuvat käteisvaroista, lyhytaikaisista pankkitalletuksista sekä muista lyhytaikaisista likvideistä sijoituksista, joiden alkuperäinen maturiteetti on korkeintaan kolme kuukautta. Käytetyt pankkitililimiitit on esitetty muissa lyhytaikaisissa veloissa. Rahavirtalaskelmassa käytetyt pankkitililimiitit on vähennetty rahavaroista.
| MEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Käteinen raha ja pankkitilit | 339,1 | 561,5 |
| Lyhytaikaiset talletukset | 100,0 | 123,2 |
| Rahavarat taseessa | 439,1 | 684,7 |
| Myytävänä olevat omaisuuserät* | 140,1 | — |
| Rahavarat yhteensä | 579,2 | 684,7 |
* Lisätietoja esitetään liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Rahavarat sisältävät yhteensä 31,1 (31.12.2023: 96,7) miljoonan euron arvosta eri maissa ja valuutoissa olevia rahavaroja, joihin liittyy siirtorajoituksia, mutta joita voidaan käyttää paikallisessa liiketoiminnassa tai siirtää viiveellä, joista 21,6 miljoonaa euroa liittyy myytävänä oleviin omaisuuseriin.
| MEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Rahavarat | 439,1 | 684,7 |
| Pankkitililimiittien käyttö | 0,0 | -3,8 |
| Rahavarat rahavirtalaskelmassa | 439,1 | 680,8 |
Korollisten velkojen kirjanpitoarvot
| MEUR Liite |
31.12.2024 | 31.12.2023 | |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset | |||
| Lainat rahoituslaitoksilta | — | 299,2 | |
| Schuldschein lainat | — | 25,0 | |
| Joukkovelkakirjalainat | 149,6 | 249,3 | |
| Vuokrasopimusvelat | 9.1 | 59,6 | 134,7 |
| Muut korolliset velat | 11,7 | — | |
| Yhteensä | 220,9 | 708,2 | |
| Lyhytaikaiset | |||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 0,0 | 2,2 | |
| Schuldschein lainat | 25,0 | — | |
| Joukkovelkakirjalainat | 100,0 | 100,0 | |
| Vuokrasopimusvelat | 9.1 | 19,0 | 42,9 |
| Muut korolliset velat | 4,5 | 9,5 | |
| Käytetyt pankkitililimiitit | 0,0 | 3,8 | |
| Yhteensä | 148,6 | 158,5 | |
| Korolliset velat yhteensä taseessa | 369,4 | 866,7 | |
| Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät velat | 7.4 | 23,7 | — |
| Korolliset velat yhteensä | 393,1 | 866,7 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Tilinpäätöshetkellä 31.12.2024 pitkäaikaisten velkojen keskikorko oli 2,6 (31.12.2023: 3,6) prosenttia. Lyhytaikaisten velkojen keskikorko oli 2,2 (3,4) prosenttia.
Seuraavassa taulukossa esitetyt joukkovelkakirjalainojen ja muiden kiinteäkorkoisten lainojen käyvät arvot on laskettu diskonttaamalla lainojen kassavirrat käyttäen korkokantana markkinakorkoja ja Cargotec Oyj:n luottoriskiä. Muiden korollisten velkojen käyvät arvot eivät poikkea olennaisesti kirjanpitoarvoista.
| Käypä arvo, MEUR | Kirjanpitoarvo, MEUR | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Laina-aika | Kuponkikorko, % | Nimellisarvo 31.12.2024 31.12.2023 31.12.2024 31.12.2023 | |||||
| 2018−2025 | * | 25,0 | MEUR | 24,7 | 24,0 | 25,0 | 25,0 |
| 2019−2025 | Kiinteä 1,25 | 100,0 | MEUR | 99,9 | 97,2 | 100,0 | 99,9 |
| 2019−2026 | Kiinteä 1,63 | 150,0 | MEUR | 146,0 | 142,2 | 149,6 | 149,5 |
*Korkoehdot ovat sopimusosapuolten välisiä luottamuksellisia tietoja.
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| MEUR | Liite | Pitkäaikaiset korolliset velat sisältäen lyhennykset |
Vuokrasopimus velat ja lyhytaikaiset korolliset velat |
Käytetyt pankkitililimiitit |
Korolliset velat yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|
| 1.1.2024 | 673,5 | 189,3 | 3,8 | 866,7 | |
| Rahavirta | -100,0 | -44,9 | -3,0 | -147,9 | |
| Lisäykset | 15,5 | 45,8 | — | 61,3 | |
| Kurssierot | 0,7 | 1,3 | 0,1 | 2,1 | |
| Efektiivisen koron menetelmä |
0,5 | — | — | 0,5 | |
| Myytävänä oleviin ja omistajille jaettuihin omaisuuseriin liittyvät velat |
7.4, 7.5 | -299,4 | -113,0 | -0,9 | -413,3 |
| Korolliset velat yhteensä, 31.12.2024 |
290,8 | 78,6 | 0,0 | 369,4 |
| Pitkäaikaiset korolliset velat sisältäen |
Vuokrasopimus velat ja lyhytaikaiset |
Käytetyt | Korolliset velat | ||
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Liite | lyhennykset | korolliset velat | pankkitililimiitit | yhteensä |
| 1.1.2023 | 661,1 | 169,9 | 6,5 | 837,5 | |
| Rahavirta | 12,8 | -40,1 | -2,6 | -30,0 | |
| Lisäykset | — | 54,1 | — | 54,1 | |
| Yrityshankinnat ja -myynnit | 7.1 | -0,9 | 8,1 | — | 7,2 |
| Kurssierot | 0,0 | -2,6 | -0,1 | -2,7 | |
| Efektiivisen koron menetelmä |
0,5 | — | — | 0,5 | |
| Korolliset velat yhteensä, 31.12.2023 |
673,5 | 189,3 | 3,8 | 866,7 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Cargotec käyttää pääasiassa valuuttatermiinejä suojautuakseen tunnistetuilta merkittäviltä markkinariskeiltä. Sopimuksentekohetkellä johdannaisinstrumentit kirjataan taseeseen hankintamenoon, joka vastaa niiden käypää arvoa. Tilinpäätöksessä johdannaisinstrumentit arvostetaan käypään arvoon. Johdannaiset luokitellaan tekohetkellään joko sitovien sopimusten ja tulevien rahavirtojen suojaukseksi, jolloin niihin sovelletaan rahavirran suojauslaskentaa, tai tulosvaikutteisesti kirjattaviksi, kun edellytykset suojauslaskennalle eivät täysin täyty.
Valuuttatermiinien käyvät arvot perustuvat tilinpäätöspäivänä noteerattuihin termiinikursseihin. Koron- ja valuutanvaihtosopimukset arvostetaan odotettujen kassavirtojen nykyarvojen perusteella. Johdannaisinstrumentit esitetään pitkäaikaisina, jos niiden maturiteetti ylittää vuoden.
Rahavirran suojauslaskentaa sovelletaan pääasiassa liiketoiminnan rahavirtojen suojauksiin. Lisäksi rahavirran suojauslaskentaa sovelletaan tiettyjen valuuttamääräisten lainojen rahavirtojen suojauksiin. Yhtiö dokumentoi suojauslaskentaa aloittaessaan suojattavien kohteiden ja suojausinstrumenttien välisen suhteen, konsernin riskienhallintatavoitteet sekä suojaukseen ryhtymisen strategian. Yhtiö dokumentoi ja arvioi suojaussuhteiden tehokkuuden suojausta aloittaessaan sekä vähintään jokaisen tilinpäätöksen ja välitilinpäätöksen yhteydessä mittaamalla suojausinstrumentin kykyä kumota suojauskohteen rahavirtojen arvon muutokset. Koska suojausinstrumentin keskeiset ehdot asetetaan vastaaviksi suojattavan erän kanssa, suojaustehottomuutta ei yleensä esiinny.
Suojauslaskennan kriteerit täyttävien suojausinstrumenttien käyvän arvon muutokset kirjataan rahavirran suojauksissa konsernin laajan tuloslaskelman kautta oman pääoman arvonmuutosrahastoon ja nettoinvestoinnin suojauksessa konsernin laajan tuloslaskelman kautta oman pääoman muuntoeroihin. Suojauslaskennassa olevien termiinien osalta kuitenkin vain valuuttakurssin muutos kirjataan laajan tuloksen eriin ja muutokset termiinien korkopisteissä kirjataan suoraan tuloslaskelman rahoituseriin. Laajan tuloslaskelman kautta arvonmuutosrahastoon tai muuntoeroihin kirjattu johdannaisten kumulatiivinen voitto tai tappio kirjataan tuloslaskelmaan suojatun erän oikaisuna samanaikaisesti. Myyntien ja ostojen suojauslaskennassa käytettävien valuuttatermiinien tehokas osa kirjataan liikevaihtoon ja hankinnan ja valmistuksen kuluihin. Mikäli suojatun ennakoidun liiketoimen ei enää odoteta toteutuvan, siirretään kyseisen suojausinstrumentin kumulatiivinen käyvän
arvon muutos välittömästi tuloslaskelmaan. Kun suojausinstrumentti erääntyy, myydään, sopimus puretaan tai toteutetaan tai suojaussuhde keskeytetään, arvonmuutosten kertymä jää laajan tuloslaskelman eräksi ja tuloutetaan vasta, kun ennakoitu liiketoimi toteutuu. Mikäli suojauslaskennan tehokkuustestauksessa on havaittu tehottomuutta, tehottoman osan arvonmuutos kirjataan välittömästi tulosvaikutteisesti.
Suojauslaskennan ulkopuolella olevien suojausinstrumenttien käyvän arvon muutokset kirjataan suoraan tuloslaskelmaan, suojatun kohteen mukaisesti joko liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin tai rahoitustuottoihin ja -kuluihin.
| 31.12.2024 | Positiivinen | Negatiivinen | Netto | |
|---|---|---|---|---|
| MEUR | Nimellisarvo | käypä arvo | käypä arvo | käypä arvo |
| Lyhytaikaiset | ||||
| Valuuttatermiinit, rahavirran suojauslaskenta |
607,1 | 0,4 | 1,3 | -0,9 |
| Valuuttatermiinit, muut | 651,7 | 5,6 | 4,8 | 0,8 |
| Yhteensä | 1 258,8 | 6,0 | 6,1 | -0,1 |
| Myytävänä olevat omaisuuserät ja niihin liittyvät velat |
2 280,0 | 10,8 | 13,3 | -2,4 |
| Johdannaiset yhteensä | 3 538,9 | 16,8 | 19,3 | -2,5 |
| 31.12.2023 | Positiivinen | Negatiivinen | Netto | ||
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Nimellisarvo | käypä arvo | käypä arvo | käypä arvo | |
| Lyhytaikaiset | |||||
| Valuuttatermiinit, rahavirran | |||||
| suojauslaskenta | 2 313,9 | 14,5 | 3,1 | 11,4 | |
| Valuuttatermiinit, muut | 1 706,3 | 39,5 | 22,9 | 16,6 | |
| Johdannaiset yhteensä | 4 020,2 | 54,0 | 26,0 | 28,1 | |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Johdannaisten käyvät arvot on kirjattu taseeseen bruttona, vaikka sopimusvastapuoli olisi sama, sillä konsernin johdannaissopimuksiin liittyvät eri netottamissopimukset antavat ehdottoman oikeuden netotukseen luottoriskin realisoituessa, mutta eivät normaalitilanteessa. Konserni ei ole antanut tai saanut vakuuksia johdannaisvastapuolilta.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Voitonjako pitää sisällään yhtiökokouksen päättämät osingot ja lahjoitukset. Hallituksen ehdottama voitonjako kirjataan velaksi ja oman pääoman vähennykseksi, kun Cargotec Oyj:n osakkeenomistajat ovat hyväksyneet voitonjaon varsinaisessa yhtiökokouksessa.
Kun emoyhtiö tai sen tytäryhtiöt ostavat Cargotec Oyj:n osakkeita, osakkeista maksettu vastike sekä hankintaan liittyvät kustannukset vähentävät omaa pääomaa. Kun nämä osakkeet myydään, merkitään omaan pääomaan osakkeista saatu vastike, josta on vähennetty suorat transaktiokustannukset sekä tuloverojen vaikutus.
Oma pääoma koostuu osakepääomasta, muuntoeroista, arvonmuutosrahastosta, kertyneistä voittovaroista ja määräysvallattomien omistajien osuudesta. Ennen 30.6.2024 tapahtunutta osittaisjakautumista, omaan pääomaan sisältyi myös ylikurssirahasto ja sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto. Yhtiökokous päätti 30.5.2024 Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisesta yhtiön hallituksen hyväksymän ja 1.2.2024 allekirjoittaman jakautumissuunnitelman mukaisesti. Jakautumissuunnitelman mukaisesti Jakautumisen yhteydessä Cargotecin osakepääoma alennettiin 64 304 880 eurosta 20 000 000 euroon ja ylikurssirahasto purettiin. Määrä, jolla Cargotecin osakepääomaa alennettiin ja ylikurssirahastoa purettiin käytettiin varojen siirtämiseksi Kalmarille. Tämän lisäksi sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto purettiin ja varat siirrettiin Kalmarille.
Muuntoerot sisältää ulkomaisten tytäryhtiöiden tilinpäätösten euroiksi muuntamisesta syntyvät muuntoerot, valuuttakurssivoitot ja -tappiot lainasopimuksista, jotka käsitellään nettoinvestointina ulkomaiseen tytäryhtiöön. Arvonmuutosrahasto sisältää rahavirran suojauksena käytettävien johdannaisinstrumenttien käyvän arvon muutosten suojauslaskettavan osuuden. Kertyneet voittovarat sisältää tilikauden ja aiempien tilikausien voiton/tappion. Kertyneistä voittovaroista vähennetään maksetut osingot sekä yhtiökokouksen hyväksymät lahjoitukset. Lisäksi kertyneet voittovarat sisältävät vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä, voitot ja tappiot määrätyistä käypään arvoon arvostettavista osakesijoituksista, sekä kuluvaikutuksen osakkeina maksettavista osakeperusteisista palkkioista. Ylikurssirahastoon oli kirjattu osakemerkinnän yhteydessä yhtiölle tullut osakkeen merkintähinnan kirjanpidollisen vastaarvon ylittävä osa niissä tapauksissa, joissa optio-oikeuksista on päätetty vanhan osakeyhtiölain (29.9.1978/734) aikana. Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto sisälsi yhtiön hallussa olleilla omilla osakkeilla tehdyt transaktiot sekä optio-ohjelmien perusteella tehdyt osakemerkinnät.
Osittaisjakautumisen jälkeen omilla osakkeilla tehtävät transaktiot on sisällytetty kertyneisiin voittovaroihin. Osakeperusteiset palkkiot on kuvattu liitetiedossa 3.2 Osakeperusteiset maksut.
Cargotecin yhtiöjärjestyksen mukaan osakekanta jakaantuu A- ja B-sarjan osakkeisiin, joilla ei ole nimellisarvoa. Cargotec Oyj:n B-sarjan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Kaikki liikkeeseen lasketut osakkeet on maksettu täysimääräisesti.
Yhtiökokouksessa jokaisella A-sarjan osakkeella on yksi ääni ja kymmenellä B-sarjan osakkeella yksi ääni kuitenkin niin, että jokaisella osakkeenomistajalla on vähintään yksi ääni. Yhtiöjärjestyksen mukaan B-sarjan osakkeet oikeuttavat korkeampaan osinkoon kuin A-sarjan osakkeet. Eri osakesarjoille jaettavan osingon välisen eron tulee olla vähintään yksi (1) sentti ja enintään kaksi ja puoli (2,5) senttiä.
| Osakkeiden lukumäärä | A-sarjan osakkeet |
B-sarjan osakkeet |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Osakkeiden lukumäärä 1.1.2024 | 9 526 089 | 55 182 079 | 64 708 168 |
| Osakkeiden lukumäärä 31.12.2024 | 9 526 089 | 55 182 079 | 64 708 168 |
| Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 31.12.2024 | — | -784 050 | -784 050 |
| Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä 31.12.2024 |
9 526 089 | 54 398 029 | 63 924 118 |
| Osakkeiden lukumäärä 1.1.2023 | 9 526 089 | 55 182 079 | 64 708 168 |
| Osakkeiden lukumäärä 31.12.2023 | 9 526 089 | 55 182 079 | 64 708 168 |
| Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 31.12.2023 | — | -407 043 | -407 043 |
| Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä 31.12.2023 |
9 526 089 | 54 775 036 | 64 301 125 |
Tilinpäätöspäivän 31.12.2024 jälkeen hallitus on ehdottanut jaettavaksi osinkoa 2,75 euroa kutakin A-sarjan osaketta kohden ja 2,77 euroa kutakin ulkona olevaa B-sarjan osaketta kohden eli yhteensä 176 879 285,08 euroa. Tämä summa sisältää hallituksen ehdotuksen lisäosingosta, joka jaetaan mikäli MacGregor-liiketoiminnan myynti saadaan päätökseen.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Cargotec vuokraa käyttöönsä koneita ja kalustoa sekä kiinteistöjä suurimmassa osassa maita, joissa sillä on toimintaa sopimuksilla, jotka täyttävät vuokrasopimuksen määritelmän. Lyhytaikaiset vuokrasopimukset, joissa sopimusperusteiset ja odotettavissa olevat vuokrakaudet eivät ylitä 12 kuukautta ja jotka eivät sisällä osto-optiota, käsitellään taseen ulkopuolisina vuokravastuina. Myös pitkäaikaiset vuokrasopimukset, joissa vuokratut omaisuuserät ovat arvoltaan vähäisiä, käsitellään taseen ulkopuolisina vuokravastuina. Kulut näistä vastuista kirjataan tuloslaskelmaan tasaisesti vuokra-ajan kuluessa samalla kaudella, jolla ne syntyvät.
Vuokrasopimukset, joihin ei sovelleta lyhytaikaisten tai arvoltaan vähäisten sopimusten poikkeuskäsittelyä, kirjataan taseelle vuokrasopimusvelaksi ja käyttöoikeusomaisuuseräksi vuokrakauden alussa. Vuokrasopimusvelat arvostetaan alussa nykyarvoon määrittämällä odotetut kohtuullisen varmat vuokramaksut diskontattuna lisäluoton korolla, joka määritetään erikseen päävuokratyypeille kaikissa relevanteissa valuutoissa. Vuokrasopimuksen tasearvoon ei sisälly vuokrakomponentteja, jotka eivät liity suoraan vuokrattavaan omaisuuserään. Mikäli vuokrasopimuksella ei ole eräpäivää, vuokrasopimusvelka määritetään sen vuokrakauden mukaan, johon molemmilla osapuolilla on ehdoton oikeus sopimusperusteiset purkuoikeudet huomioiden. Vuokranmaksut allokoidaan vuokrasopimusvelan lyhennyksiin ja rahoituskuluihin siten, että tilikausittain jäljellä olevalle velalle muodostuu saman suuruinen korkoprosentti. Vuokrasopimusvelka sisällytetään taseen korollisiin velkoihin ja arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon. Käyttöoikeusomaisuuserät arvostetaan alussa hankintamenoon sisältäen vuokrasopimusvelan alkuarvon, jota tarvittaessa oikaistaan maksetuilla vuokraennakoilla tai saaduilla vuokrakannusteilla, alkuvaiheen välittömillä menoilla ja arvioiduilla kuluilla liittyen vuokratun omaisuuserän purkamiseen, palauttamiseen tai alkuperäiseen tilaan palauttamiseen vuokrakauden lopussa. Käyttöoikeusomaisuuserät sisältyvät taseella aineellisiin hyödykkeisiin ja ne poistetaan tasapoistoin vuokrakauden aikana, paitsi jos omaisuuserän arvioidaan kuluvan loppuun tai se tullaan ostamaan ennen vuokrakauden päättymistä, jolloin poistoaika määritetään omaisuuserän odotetun käyttöiän mukaisesti. Taseen ulkopuolinen vuokravastuu, joka muuttuu tappiolliseksi, johtaa erillisen
tappiovarauksen kirjaamiseen, kun taas taseelle kirjattavan vuokrasopimuksen muuttuminen tappiolliseksi johtaa tähän liittyvän vuokravaran arvonalentumiseen.
Vuokrasopimusmuutokset käsitellään muutoksesta riippuen joko uusina vuokrasopimuksina tai olemassa olevien sopimusten muutoksina. Olemassa olevien sopimusten muutoksina käsiteltävät vuokrasopimusmuutokset sekä vuokralaskennassa käytettävien arvioiden muutokset, jotka liittyvät esimerkiksi jatko-optioiden tai ostooptioiden käyttöön, laukaisevat tarpeen uudelleenarvostaa vuokrasopimusvelka ja käyttöoikeusomaisuuserä päivitetyllä diskonttokorolla. Indeksiin sidotut sopimusperusteiset vuokramuutokset johtavat vuokrasopimusvelan ja käyttöoikeusomaisuuserän uudelleenarvostukseen, mutta ilman muutosta käytettävässä diskonttokorossa.
Konserni vuokraa asiakkailleen koneita ja laitteita sopimuksilla, jotka täyttävät vuokrasopimuksen määritelmän ja käsitellään joko käyttö- tai rahoitusleasingsopimuksina. Käyttöleasingsopimuksissa omistamisen riskit ja edut jäävät vuokralle antajalle ja vuokrattu hyödyke merkitään taseeseen sen luonteen mukaiseen luokkaan. Käyttöleasingsopimuksiin liittyvät vuokratuotot jaksotetaan tuloslaskelmaan tasaisesti vuokra-ajalle. Vuokrattu hyödyke poistetaan huomioiden vastaavien omassa käytössä olevien hyödykkeiden poistoohjelma sekä suunniteltu käyttö vuokrakauden jälkeen.
Rahoitusleasingsopimuksissa omistamiseen liittyvät riskit ja edut ovat siirtyneet oleelliselta osin vuokralle ottajalle. Sopimukseen liittyvä myyntivoitto tuloutetaan samoin periaattein kuin hyödykkeen myynnissä. Rahoitusleasingsaamiset kirjataan taseeseen nykyarvoon. Rahoitusleasingsopimukseen liittyvä rahoitustuotto tuloutetaan vuokra-aikana siten, että jäljellä oleva nettosijoitus tuottaa tilikausittain saman tuottoprosentin vuokra-ajan kuluessa.
Taseelle kirjattavien vuokrasopimusten arvostus perustuu osin arvioihin erityisesti aktivoitavaa vuokrakautta määritettäessä. Mikäli vuokrasopimus sisältää jatko- tai ostooption, päätös tämän sisällyttämisestä tai sisällyttämättä jättämisestä taseelle aktivoidun vuokravelan ja käyttöoikeusomaisuuserän arvossa perustuu arvioon todennäköisyydestä, jolla optio tullaan käyttämään. Käytännössä jatko- tai ostooptioiden toteutustodennäköisyyksiä arvioidaan säännöllisesti ja ne aktivoidaan, mikäli niiden toteutus arvoidaan kohtuullisen varmaksi. Option toteutustodennäköisyyttä arvioidaan liiketoiminnan tarpeista lähtien osana kiinteistönhallinan prosessia ja ottaen huomioon sopimusehdot, vuokrakohteeseen tehdyt tai tarvittavat perusparannukset sekä paikallinen kiinteistömarkkinatilanne. Lisätietoa vuokrasopimuksiin liittyvistä käyttöoikeusomaisuuseristä esitetään liitetiedossa 6.3 Aineelliset hyödykkeet.
Cargotec vuokraa kiinteistöjä ja laitteita suurimmassa osassa maita, joissa sillä on toimintaa. Vuokratut kiinteistöt sisältävät maa-alueita ja rakennuksia, joita käytetään pääasiallisesti toimistoina, tuotannossa, huoltotoiminnassa ja varastoina. Cargotecin jatkuvien toimintojen kiinteistövuokrasopimusten vuokravelkaan aktivoitu keskimääräinen vuokra-aika raportointihetkellä on 6,3 (31.12.2023: 7,2) vuotta ja tyypillisesti sopimusehdot sisältävät jatkooption tai optioita, tai option keskeyttää sopimus ennenaikaisesti. Valinnaiset vuokrakaudet huomioidaan sopimusten aktivoidussa arvossa osana kiinteistönhallintaprosessia, jonka mukaisesti jäljellä olevaa kohtuullisen varmaa vuokra-aikaa arvioidaan säännöllisesti, ja tyypillisesti aktivointikynnys saavutetaan, rakennuksen sijainnista ja käyttötarpeesta riippuen, muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen ennen voimassa olevan vuokrakauden päättymistä. Vuokratut koneet ja laitteet sisältävät pääasiassa ajoneuvoja ja koneita, joiden vuokrat ja vuokrakaudet ovat tyypillisesti kiinteitä. Cargotecin jatkuvien toimintojen kone- ja laitevuokrasopimusten vuokravelkaan aktivoitu keskimääräinen vuokra-aika raportointihetkellä on 2,5 (31.12.2023: 2,7) vuotta. Cargotecin vuokrasopimukset eivät tyypillisesti sisällä muuttuvia vuokraelementtejä lukuun ottamatta inflaatioon liittyviin indekseihin sidottuja vuokrankorotusehtoja. Jatkuvien toimintojen vuokravelan nykyarvon määrittämiseen käytetty painotettu keskikorko raportointihetkellä on 7,0 (31.12.2023: 5,7) prosenttia.
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Taseen ulkopuoliset vuokrasopimukset | |||
| Vuokramaksut taseen ulkopuolisista vuokrasopimuksista | |||
| Vuoden kuluessa | 0,9 | 2,2 | |
| 1–2 vuoden kuluessa | 0,1 | 1,1 | |
| 2–3 vuoden kuluessa | 0,1 | 0,3 | |
| 3–4 vuoden kuluessa | 0,0 | 0,7 | |
| 4–5 vuoden kuluessa | 0,0 | 0,7 | |
| Yli 5 vuoden kuluessa | 0,1 | 3,1 | |
| Yhteensä | 1,1 | 8,0 | |
| Taseen ulkopuoliset vuokrasopimuksiin liittyvät vastuut | |||
| Vuokramaksut lyhytaikaisiin vuokrasopimuksiin liittyen | 0,8 | 1,3 | |
| Vuokramaksut arvoltaan vähäisiin vuokrasopimuksiin liittyen |
0,4 | 0,7 | |
| Vuokramaksut vielä alkamattomiin vuokrasopimuksiin liittyen |
0,0 | 6,0 | |
| Yhteensä | 1,2 | 8,0 | |
| Taseelle kirjattavat vuokrasopimukset | |||
| Vuokramaksut taseelle kirjattavista vuokrasopimuksista | |||
| Vuoden kuluessa | 31,6 | 50,0 | |
| 1–2 vuoden kuluessa | 23,3 | 37,7 | |
| 2–3 vuoden kuluessa | 17,1 | 27,6 | |
| 3–4 vuoden kuluessa | 12,5 | 20,8 | |
| 4–5 vuoden kuluessa | 9,3 | 14,8 | |
| Yli 5 vuoden kuluessa | 23,5 | 53,0 | |
| Yhteensä | 117,3 | 204,0 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Vuokramaksujen nykyarvo taseelle kirjattavista vuokrasopimuksista |
8.4 | ||
| Vuoden kuluessa | 26,9 | 42,9 | |
| 1–2 vuoden kuluessa | 20,0 | 32,4 | |
| 2–3 vuoden kuluessa | 14,8 | 23,7 | |
| 3–4 vuoden kuluessa | 10,9 | 18,0 | |
| 4–5 vuoden kuluessa | 8,1 | 12,7 | |
| Yli 5 vuoden kuluessa | 21,6 | 47,8 | |
| Yhteensä | 102,3 | 177,6 | |
| Myytävänä olevat omaisuuserät | 7.4 | -23,7 | — |
| Yhteensä taseessa | 78,6 | 177,6 | |
| Tuleva korkokulu taseelle kirjattavista vuokrasopimuksista | 15,0 | 26,4 | |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 6.3 | ||
| Maa-alueet ja rakennukset | 70,2 | 120,5 | |
| Koneet ja kalusto | 16,0 | 33,8 | |
| Myytävänä olevat omaisuuserät | 7.4 | -17,5 | — |
| Yhteensä | 68,7 | 154,3 | |
| Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu. | |||
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
| Oikaistu | |||
| Vuokrasopimukset tuloslaskelmassa, jatkuvat toiminnot | |||
| Poistokulu käyttöoikeusomaisuuseristä | 6.3 | 23,1 | 22,9 |
| Maa-alueet ja rakennukset | 12,9 | 11,7 | |
| Koneet ja kalusto | 10,2 | 11,2 | |
| Korkokulu vuokraveloista | 2.5 | 4,3 | 3,9 |
| Voitto (-) / tappio (+) ennenaikaisesti keskeytetyistä sopimuksista |
-0,2 | 1,7 | |
| Arvonalentumistappio käyttöoikeusomaisuuseristä | 6.3 | 0,5 | 0,0 |
| Maa-alueet ja rakennukset | 0,5 | 0,0 | |
| 6,6 | 3,2 | ||
| Vuokrakulu taseen ulkopuolisista vuokrasopimuksista: | |||
| Lyhytaikaisten vuokrasopimusten osuus | 4,8 | 1,4 | |
| Arvoltaan vähäisten vuokrasopimusten osuus | 1,8 | 1,8 |
| MEUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Vuokrasopimukset rahavirtalaskelmassa | |||
| Maksetut vuokrat taseen ulkopuolisiin vuokrasopimuksiin liittyen |
6,6 | 9,8 | |
| Maksetut vuokrat taseelle kirjattuihin vuokrasopimuksiin liittyen |
48,0 | 55,0 | |
| Yhteensä | 54,6 | 64,8 | |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
| MEUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Taseen ulkopuoliset vuokrasopimukset | |||
| Vuokrasaatavat käyttöleasingsopimuksista | |||
| Vuoden kuluessa | 0,7 | 29,1 | |
| 1–2 vuoden kuluessa | — | 14,3 | |
| 2–3 vuoden kuluessa | — | 30,1 | |
| 3–4 vuoden kuluessa | — | 6,2 | |
| 4–5 vuoden kuluessa | — | 2,6 | |
| Yli 5 vuoden kuluessa | — | 3,0 | |
| Yhteensä | 0,7 | 85,4 | |
| Taseen ulkopuolisiin vuokrasopimuksiin liittyvät käyttöomaisuuserät Maa-alueet ja rakennukset |
0,7 | 1,7 | |
| Koneet ja kalusto | 6.3 | — | 129,0 |
| Yhteensä | 0,7 | 130,7 | |
| Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu. | |||
| MEUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
| Vuokrasopimukset rahavirtalaskelmassa | |||
| Saadut vuokrat käyttöleasingsopimuksista | 14,8 | 41,0 | |
| Saadut vuokrat rahoitusleasingsopimuksista | 0,0 | 0,2 | |
| Yhteensä | 14,9 | 41,2 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Jatkuvien toimintojen liiketoiminnan muihin tuottoihin sisältyy 0,2 (0,1) miljoonaa euroa vuokratuottoja käyttöleasingsopimuksista.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
Ehdolliset velat ovat mahdollisia velvoitteita, joiden olemassaolon varmistavat epävarmat tulevaisuuden tapahtumat, jotka eivät ole täysin Cargotecin hallinnassa. Ehdollisiin velkoihin sisältyvät myös velvoitteet, joita ei kirjata, koska niiden arvoa ei voida määrittää luotettavasti tai koska niiden toteutuminen ei ole todennäköistä. Ehdollisia velkoja ei kirjata taseeseen, vaan ne esitetään liitetiedoissa, ellei todennäköisyys niiden toteutumiselle ole vähäinen. Kun taloudellisten resurssien siirtyminen ulos yhtiöstä tulee todennäköiseksi ja se on luotettavasti määritettävissä, kirjataan taseeseen velka.
Ehdolliset varat ovat mahdollisia varoja, joiden olemassaolon varmistavat epävarmat tulevaisuuden tapahtumat, jotka eivät ole täysin Cargotecin hallinnassa. Ehdollisia varoja ei kirjata taseeseen, vaan ne esitetään liitetiedoissa silloin, kun on todennäköisempää, että niistä saadaan hyötyjä. Kuitenkin, kun hyötyjen saaminen on käytännössä varmaa, omaisuuserä kirjataan taseeseen.
Sitoumukset liittyvät sopimuksiin tai sitoumuksiin taloudellisen velvoitteen ottamiseksi vastaan tulevaisuudessa tai nykyisiin velvoitteisiin, joita ei ole kirjattu taseeseen.
| MEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Asiakasrahoitus | — | 8,3 |
| Taseen ulkopuoliset vuokravastuut | 1,2 | 8,0 |
| Muut vastuut | 0,7 | 1,3 |
| Yhteensä | 1,9 | 17,5 |
Vuoden 2023 lukuja ei ole oikaistu.
Cargotec Oyj on antanut konserniyhtiöiden normaaliin liiketoimintaan liittyvien sitoumusten vakuudeksi takauksia, joiden yhteismäärä 31.12.2024 oli 266,6 (31.12.2023: 404,3) miljoonaa euroa.
Ehdolliset velat liittyvät Cargotecin tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä antamiin takuisiin tuotteiden ja palvelujen toimittamisesta. Takauksia annetaan eri tavoilla, mukaan lukien suorat takaukset, pankkitakaukset ja suoritustakaukset. Useat konsernin yhtiöt ovat osapuolena tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä syntyneissä kanteissa ja vaateissa. Vaikka näiden lopputulosta ei voida tarkasti ennakoida kaikilta osin, niiden ei odoteta aiheuttavan merkittävää tappiota konsernille.
Vuokrasopimuksiin liittyvät sitoumukset sisältävät taseen ulkopuolisiin ja vielä alkamattomiin taseelle kirjattaviin vuokrasopimuksiin liittyviä sitoumuksia sekä jäännösarvoriskiä liittyen laitteisiin, jotka on myyty asiakasrahoitusjärjestelyinä ja käsitelty vuokrasopimuksina.
Konsernin lähipiiriin kuuluvat emoyhtiö sekä tytär-, osakkuus- ja yhteisyritykset. Lähipiiriin luetaan myös hallitus, toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet, näiden läheiset perheenjäsenet sekä yhteisöt, joissa edellä mainitut henkilöt käyttävät välittömästi tai välillisesti määräysvaltaa. Lisäksi lähipiiriin kuuluvat Cargotecin osakkeenomistajat, jotka omistavat yli 20 prosenttia yhtiön osakkeista tai kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.
Cargotec myi huhtikuussa kiinteistön lähipiiriinsä kuuluville Wipunen varainhallinta oy:lle, Mariatorp Oy:lle ja Pivosto Oy:lle, jotka yhdessä hankkivat kiinteistön perustetun yhtiön lukuun. Kiinteistön myyntihinta perustui kahden riippumattoman kiinteistövälittäjän antamiin arvioihin. Kaupan kokonaisarvo irtaimistoineen oli 11,3 miljoonaa euroa ja siitä syntyi 7,7 miljoonan euron myyntivoitto, joka on sisällytetty lopetetun toiminnon tulokseen.
Hallituksen, toimitusjohtajan ja muiden johtoryhmän jäsenten työsuhde-etuudet on esitetty liitetiedossa 3.3 Johdon palkitseminen.
Yrityshankinnat ja -myynnit lähipiirien kanssa on kuvattu liitetiedossa 7.1 Yrityshankinnat ja myynnit.
Cargotecilla ei ole ollut lähipiirin kanssa merkittäviä liiketapahtumia yllä esitettyjen lisäksi.
Tilikauden jälkeen ei ollut olennaisia tapahtumia.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Alla esitetyissä tunnusluvuissa, konsernin tuloslaskelma ja muut tunnusluvut kuvastavat jatkuvia toimintoja vuosina 2024 ja 2023. Näitä tunnuslukuja ei ole oikaistu vuosina 2020-2022. Lisätietoa on esitetty liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot.
| Konsernin tuloslaskelma ja muut tunnusluvut | 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Oikaistu | ||||||
| Liikevaihto | MEUR | 1 647 | 1 787 | 4 089 | 3 315 | 3 263 |
| Liikevaihto Suomen ulkopuolelle | MEUR | 1 605 | 1 753 | 4 021 | 3 244 | 3 184 |
| Liikevoitto | MEUR | 217 | 219 | 106 | 356 | 70 |
| % liikevaihdosta | % | 13,2 % | 12,3 % | 2,6 % | 10,7 % | 2,2 % |
| Vertailukelpoinen liikevoitto | MEUR | 217 | 219 | 316 | 215 | 204 |
| % liikevaihdosta | % | 13,2 % | 12,3 % | 7,7 % | 6,5 % | 6,2 % |
| Tulos ennen veroja | MEUR | 213 | 205 | 79 | 333 | 34 |
| % liikevaihdosta | % | 13,0 % | 11,5 % | 1,9 % | 10,0 % | 1,1 % |
| Kauden tulos | MEUR | 155 | 153 | 23 | 247 | 8 |
| % liikevaihdosta | % | 9,4 % | 8,6 % | 0,6 % | 7,4 % | 0,2 % |
| Poistot ja arvonalentumiset | MEUR | 44 | 41 | 204 | 117 | 144 |
| Palkat ja palkkiot | MEUR | 275 | 270 | 608 | 611 | 617 |
| Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | MEUR | 66 | 45 | 81 | 64 | 59 |
| Investoinnit asiakasrahoitussopimuksiin | MEUR | — | — | 32 | 16 | 26 |
| Investoinnit yhteensä, % liikevaihdosta | % | 4,0 % | 2,5 % | 2,8 % | 2,4 % | 2,6 % |
| Saadut tilaukset | MEUR | 1 509 | 1 466 | 4 862 | 4 427 | 3 121 |
| Tilauskanta | MEUR | 648 | 799 | 3 541 | 2 847 | 1 824 |
| Tutkimus- ja kehitystoiminnan menot | MEUR | 39 | 35 | 100 | 102 | 105 |
| % liikevaihdosta | % | 2,3 % | 1,9 % | 2,4 % | 3,1 % | 3,2 % |
| Henkilöstö keskimäärin | 4 252 | 4 535 | 11 405 | 11 232 | 12 066 | |
| Henkilöstö 31.12. | 4 234 | 4 477 | 11 526 | 11 174 | 11 552 |

Alla esitetyt konsernitaseen tunnusluvut sisältävät jatkuvat ja lopetetut toiminnot kaikissa esitetyissä kausissa. Lisätietoa lopetetuista toiminnoista on esitetty liitetiedossa 7.4 Lopetetut toiminnot ja 7.5 Jakautuminen.
| Konsernitase | 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | ||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | Oma pääoma | MEUR | 1 027 | 1 754 | 1 528 | 1 547 | 1 301 |
| Taseen loppusumma | MEUR | 2 450 | 4 376 | 4 189 | 4 027 | 3 888 | |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | Korolliset nettovelat | MEUR | -186 | 179 | 378 | 414 | 682 |
| Nettokäyttöpääoma | MEUR | 54 | 329 | 286 | 184 | 103 | |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | Oman pääoman tuotto (ROE) | % | 2,0 % | 21,2 % | 1,5 % | 17,3 % | 0,6 % |
| Tilinpäätöksen ja | Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) | % | 7,1 % | 19,9 % | 4,6 % | 14,5 % | 2,8 % |
| toimintakertomuksen allekirjoitukset | Omavaraisuusaste | % | 47,6 % | 43,8 % | 39,2 % | 40,6 % | 35,3 % |
| Nettovelkaantumisaste | % | -18,1 % | 10,2 % | 24,8 % | 26,8 % | 52,4 % | |
| Tilintarkastus- ja | Korollinen nettovelka / EBITDA | -0,5 | 0,3 | 1,2 | 0,9 | 3,2 | |
| varmennuskertomukset | Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | MEUR | 582 | 544 | 231 | 169 | 296 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Laimentamaton osakekohtainen tulos1 | EUR | 2,40 | 2,35 | 0,37 | 3,82 | 0,13 |
| Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos1 | EUR | 2,39 | 2,35 | 0,37 | 3,82 | 0,13 |
| Oma pääoma/osake | EUR | 16,04 | 27,25 | 23,69 | 23,95 | 20,14 |
| Osinko/osake, B-sarjan osake2 | EUR | 2,77 | 2,15 | 1,35 | 1,08 | 1,08 |
| Osinko/osake, A-sarjan osake2 | EUR | 2,75 | 2,14 | 1,34 | 1,07 | 1,07 |
| Osingot yhteensä2 | MEUR | 177 | 138 | 87 | 70 | 70 |
| Osinko/tulos, B-sarjan osake1, 2 | % | 115,3 % | 91,3 % | 364,3 % | 28,2 % | 855,3 % |
| Osinko/tulos, A-sarjan osake1, 2 | % | 114,9 % | 91,2 % | 362,7 % | 28,0 % | 847,4 % |
| Efektiivinen osinkotuotto, B-sarjan osake2 | % | 5,4 % | 4,1 % | 3,3 % | 2,5 % | 3,2 % |
| Hinta/voitto (P/E), B-sarjan osake1 | 21,26 | 22,39 | 111,51 | 11,46 | 267,83 | |
| Osakkeen kurssikehitys, B-sarjan osake | ||||||
| Keskikurssi | EUR | 57,39 | 45,68 | 34,82 | 44,70 | 24,77 |
| Kauden ylin kurssi | EUR | 82,90 | 55,15 | 48,46 | 52,80 | 37,14 |
| Kauden alin kurssi | EUR | 41,26 | 35,28 | 24,90 | 33,60 | 15,15 |
| Kauden päätöskurssi | EUR | 51,08 | 52,70 | 41,32 | 43,84 | 33,82 |
| Osakkeiden markkina-arvo 31.12.3 | MEUR | 3 266 | 3 389 | 2 689 | 2 828 | 2 182 |
| B-sarjan osakkeiden markkina-arvo 31.12.4 | MEUR | 2 779 | 2 887 | 2 271 | 2 409 | 1 859 |
| Osakevaihto, B-sarjan osake | ('000) | 22 464 | 22 331 | 44 306 | 36 795 | 53 902 |
| Osakevaihto, B-sarjan osake | % | 40,7 % | 40,5 % | 78,5 % | 66,2 % | 93,2 % |
| A-sarjan osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo5 | ('000) | 9 526 | 9 526 | 9 526 | 9 526 | 9 526 |
| A-sarjan osakkeiden lukumäärä 31.12.5 | ('000) | 9 526 | 9 526 | 9 526 | 9 526 | 9 526 |
| B-sarjan osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo4 | ('000) | 54 658 | 54 957 | 54 953 | 54 950 | 54 937 |
| B-sarjan osakkeiden lukumäärä 31.12.4 | ('000) | 54 398 | 54 775 | 54 957 | 54 957 | 54 957 |
| B-sarjan osakkeiden lukumäärän laimennusvaikutuksella oikaistu painotettu keskiarvo4 | ('000) | 54 922 | 55 125 | 55 148 | 55 043 | 54 982 |
1 Vuosien 2023-2024 luvut ovat Jatkuvista toiminnoista ja 2020-2022 koko Cargotecin.
2 Hallituksen ehdotus vuodelle 2024 sisältäen lisäosingon, joka jaetaan mikäli MacGregor-liiketoiminnan myynti saadaan päätökseen.
3 Sisältää A- ja B-sarjan osakkeet, omat osakkeet vähennetty.
4 Ei sisällä yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.
5 A-sarjan osakkeisiin ei kohdistu laimennusvaikutusta.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Laimentamaton osakekohtainen tulos (EUR) = Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä keskimäärin kauden aikana Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos (EUR) = Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä keskimäärin kauden aikana, laimennusvaikutus huomioituna
ESMAn vaihtoehtoisia tunnuslukuja koskevien ohjeiden (ESMA Guidelines on Alternative Performance Measures) mukaan vaihtoehtoisena tunnuslukuna (APM) pidetään taloudellista tunnuslukua, joka kuvaa mennyttä tai tulevaa tulosta, taloudellista asemaa tai rahavirtoja ja joka on muu kuin sovellettavassa tilinpäätösnormistossa määritelty tai nimetty taloudellinen tunnusluku. Cargotec käyttää ja julkaisee IFRS-tunnuslukujen lisäksi seuraavia vaihtoehtoisia tunnuslukuja:
| Tunnusluku | Määritelmä | Käyttötarkoitus | Viittaus täsmäytykseen |
|
|---|---|---|---|---|
| Liikevoitto (MEUR ja % liikevaihdosta) | = | Liikevaihto - myytyjä suoritteita vastaavat kulut - myynnin ja markkinoinnin kulut - tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut - hallinnon kulut - uudelleenjärjestelykulut + liiketoiminnan muut tuotot - liiketoiminnan muut kulut + osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta |
Liikevoittoa käytetään liiketoiminnan kannattavuuden mittaamiseen. Tunnusluku kuvaa toiminnan kannattavuutta ennen rahoituseriä ja veroja. |
Tuloslaskelma |
| Vertailukelpoinen liikevoitto (MEUR ja % liikevaihdosta) | = | Liikevoitto ilman vertailtavuuteen merkittävästi vaikuttavia eriä |
Vertailukelpoista liikevoittoa käytetään liiketoiminnan tuloskehityksen seurannassa, ennustamisessa ja tavoiteasetannassa. Tunnusluku lasketaan oikaisemalla liikevoitosta vertailukelpoisuuteen merkittävästi vaikuttavat erät, jolloin se parantaa toiminnan kannattavuuden vertailtavuutta eri kausien välillä. |
Liitetieto 2.1 Segmentti-informaatio |
| Vertailtavuuteen merkittävästi vaikuttavat erät (MEUR) | = | Vertailtavuuteen merkittävästi vaikuttavia eriä ovat uudelleenjärjestelykulujen lisäksi pääsääntöisesti myyntivoitot/-tappiot, liiketoimintojen hankintaan ja myyntiin liittyvät voitot ja tappiot, liiketoimintojen hankintaan ja integraatioon liittyvät kulut sisältäen vuosina 2020-2022 kulut koskien sulautumissuunnitelmaa Konecranes Oyj:n kanssa, omaisuuden arvonalentumiset ja niiden palautukset, vakuutuskorvaukset ja oikeudenkäyntikulut. |
Käytetään osatekijänä vertailu kelpoisen liikevoiton laskemisessa. |
Liitetieto 2.4 Uudelleenjärjestelykulut ja muut vertailtavuuteen vaikuttavat erät |
| Tunnusluku | Määritelmä | Käyttötarkoitus | Viittaus täsmäytykseen |
||
|---|---|---|---|---|---|
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | = | Kauden tulos + poistot ja arvonalentumiset + rahoitustuotot ja -kulut + verot + muut oikaisuerät + nettokäyttöpääoman muutos |
Tunnusluku kuvaa liiketoiminnasta kertynyttä rahavirtaa myynnin tuoman tulon ja liiketoiminnan vaatimien kulujen jälkeen. Tämä rahavirta mittaa kykyä suoriutua korkojen, verojen, investointien sekä oman ja vieraan pääoman maksuista. Tunnuslukua käytetään liiketoiminnan seurannassa ja ennustamisessa. |
Rahavirtalaskelma |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) |
Korollinen nettovelka / EBITDA, viimeiset 12 kk | = | Korollinen nettovelka EBITDA, viimeiset 12 kk |
Käytetään mittaamaan konsernin pääomarakennetta ja rahoituskapasiteettia. |
Liitetieto 8.1 Rahoitusriskien hallinta |
| Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset |
Korollinen nettovelka (MEUR) | = | Korolliset velat (Pitkäaikaiset korolliset velat + pitkäaikaisten lainojen seuraavan vuoden lyhennykset + lyhytaikaiset muut korolliset velat) - korolliset saatavat (pitkä- ja lyhytaikaiset lainasaamiset ja muut korolliset saamiset) - rahavarat +/- joukkovelkakirjalainan valuuttasuojaus |
Korollinen nettovelka kuvaa Cargotecin velkaantuneisuutta. Tunnuslukua käytetään pää omarakenteen seurannassa sekä osatekijänä tunnuslukujen korollinen nettovelka/EBITDA ja nettovelkaantumisaste las kennassa. |
Liitetieto 8.1 Rahoitusriskien hallinta |
| EBITDA (MEUR), viimeiset 12 kk | = | Liikevoitto + poistot ja arvonalentumiset, viimeiset 12 kk |
Käytetään osatekijänä tunnusluvun korollinen nettovelka/ EBITDA laskennassa. |
Liitetieto 8.1 Rahoitusriskien hallinta | |
| Nettokäyttöpääoma (MEUR) | = | Vaihto-omaisuus + operatiiviset johdannaisvarat + myyntisaamiset + sopimuksiin perustuvat omaisuuserät + muut operatiiviset korottomat saamiset - varaukset - operatiiviset johdannaisvelat - eläkevelvoitteet - ostovelat - sopimuksiin perustuvat velat - muut operatiiviset korottomat velat |
Nettokäyttöpääomaa käytetään seuraamaan suoraan operatiiviseen liiketoimintaan sitoutunutta pääomaa. Se ei sisällä rahoitukseen ja verotukseen liittyviä eriä eikä pitkäaikaisia varoja. Tunnuslukua käytetään myös tunnusluvun Operatiivinen sitoutunut pääoma laskennassa. |
Liitetieto 5.1 Nettokäyttöpääoma | |
| Operatiivinen sitoutunut pääoma (MEUR) | = | Liikearvo + aineettomat hyödykkeet + aineelliset hyödykkeet + osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä + osakesijoitukset + nettokäyttöpääoma |
Operatiivinen sitoutunut pääoma kuvaa suoraan liiketoimintaan sitoutunutta pääomaa, jolla liiketoiminnan tulos tuotetaan. Se ei sisällä verotukseen ja rahoitukseen liittyviä eriä. Tunnuslukua käytetään liiketoiminnan pääoman käytön ja sen tehokkuuden mittaamiseen. |
Liitetieto 2.1 Segmentti-informaatio | |
| Investoinnit | = | Lisäykset aineellisiin ja aineettomiin hyödykkei siin sisältäen omistetut käyttöomaisuuserät ja käyttöoikeusomaisuuserät, pois lukien yritys hankintojen hankintahetken omaisuuserät |
Investoinnit ovat pitkäaikaisten tuotannontekijöiden hankintaan käytettyä rahaa. Tunnuslukua käytetään rahavirtalaskelman osatekijänä. |
Liitetieto 6.2 Aineettomat hyödykkeet; liitetieto 6.3 Aineelliset hyödykkeet |
|
| Oman pääoman tuotto (ROE) (%), viimeiset 12 kk | = 100 x |
Kauden tulos, viimeiset 12 kk, ilman jakautumisvoittoa Oma pääoma (keskimäärin viimeisen 12 kk aikana) |
Käytetään kuvaamaan kuinka paljon tuottoa omistajat saavat sijoittamilleen varoille. |
Kauden tulos: Tuloslaskelma Oma pääoma: Tase Jakautumisvoitto: Liitetieto 7.5 Jakautuminen |
|
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) (%), viimeiset 12 kk | = 100 x |
Tulos ennen veroja + rahoituskulut, viimeiset 12 kk Taseen loppusumma - korottomat velat (keskimäärin viimeisen 12 kk aikana) |
Käytetään kuvaamaan suhteellista kannattavuutta eli sitä tuottoa, joka on saatu yritykseen sijoitetulle korkoa tai muuta tuottoa vaativalle pääomalle. |
Tulos ennen veroja ja rahoituskulut: Tuloslaskelma; Taseen loppusumma ja korottomat velat: Tase |
| Tunnusluku | Määritelmä | Käyttötarkoitus | Viittaus täsmäytykseen |
|||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto (operatiivinen | = 100 x |
Liikevoitto, viimeiset 12 kk | Käytetään kuvaamaan suhteellista liiketoiminnan kannattavuutta eli sitä tuottoa, joka on saatu yrityksen sijoitetulle korkoa tai muuta tuottoa vaativalle |
Tulos ennen veroja ja rahoituskulut: Tuloslaskelma; | ||
| ROCE) (%), viimeiset 12 kk | Operatiivinen sitoutunut pääoma (keskimäärin viimeisen 12 kk aikana) |
Taseen loppusumma ja korottomat velat: Tase | ||||
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | operatiivisesti sitoutuneelle pääomalle. | |||||
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | Korottomat velat | = | Taseen loppusumma - oma pääoma - pitkäaikaiset korolliset velat - pitkäaikaisten lainojen seuraavan vuoden lyhennykset - lyhytaikaiset muut korolliset velat |
Käytetään osatekijänä tunnus luvun sijoitetun pääoman tuotto laskennassa. |
Tase | |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | ||||||
| Omavaraisuusaste (%) | = 100 x |
Oma pääoma | Käytetään mittaamaan vakavaraisuutta ja kertomaan | Tase | ||
| Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset |
Taseen loppusumma - sopimuksiin perustuvat velat | kuinka suuri osuus varallisuudesta on rahoitettu omalla pääomalla. |
||||
| Nettovelkaantumisaste (%) | = | 100 x Korollinen nettovelka | Käytetään kuvaamaan yrityksen velkaantuneisuutta | Liitetieto 8.1 Rahoitusriskien hallinta | ||
| Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset |
Oma pääoma | mittaamalla omistajien sijoittamien omien pääomien ja rahoittajilta lainattujen korollisten velkojen suhdetta. Osa Cargotecin lainasopimuksista sisältää yhtiön pääomarakennetta rajoittavan ehdon, jota mitataan nettovelkaantumisasteella. |
Tasepohjaisia tunnuslukuja laskettaessa myytävänä olevat omaisuuserät ja niihin liittyvät velat on huomioitu kyseisiin eriin sisältyvinä, vaikka ne esitetään taseessa yhdellä rivillä.
| Osakekohtaiset tunnusluvut | B-sarjan osakkeen euromääräinen kokonaisvaihto kauden aikana |
|||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma / osake (EUR) | Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | Keskikurssi (EUR) | = | Vaihdettujen B-sarjan osakkeiden lukumäärä | ||
| = | Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä kauden lopussa |
kauden aikana | ||||
| Osinko / osake (EUR) | Kaudelta jaettava osinko | Ulkona olevien B-sarjan osakkeiden määrä kauden lopussa x B-sarjan osakkeen kauden päätöskurssi + Ulkona olevien A-sarjan osakkeiden määrä kauden lopussa x B sarjan osakkeen kauden päätöspäivän keskikurssi |
||||
| = | Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä kauden lopussa |
Osakkeiden markkina-arvo kauden lopussa | = | |||
| Osinko / tulos (%) | Kaudelta jaettava osinko / osake | |||||
| = 100 x |
Osakekohtainen tulos | Osakevaihto | = | Vaihdettujen B-sarjan osakkeiden lukumäärä kauden aikana |
||
| Efektiivinen osinkotuotto (%) | Osinko / osake | |||||
| = 100 x |
B-sarjan osakkeen kauden päätöskurssi | = 100 x |
Vaihdettujen B-sarjan osakkeiden lukumäärä kauden aikana |
|||
| Hinta / voitto (P/E) | = | B-sarjan osakkeen kauden päätöskurssi | Osakevaihto (%) | B-sarjan osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo kauden aikana |
||
| Osakekohtainen tulos |
| Päätöskurssit | 31.12.2024 | 31.12.2023 | |
|---|---|---|---|
| SEK | 11,459 | 11,096 | |
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | USD | 1,039 | 1,105 |
| Keskikurssit | 2024 | 2023 | |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | SEK | 11,423 | 11,456 |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | USD | 1,083 | 1,082 |
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| EUR | Liite | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 275 538 900,91 | 278 678 884,98 | |
| Hallinnon kulut | 3, 4, 5 | -289 278 407,16 | -304 754 404,15 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 19 602 047,75 | 5 600 187,21 | |
| Liiketappio /-voitto | 5 862 541,50 | -20 475 331,96 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 6 | 635 614 548,82 | -31 824 449,16 |
| Tappio / voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja | 641 477 090,32 | -52 299 781,12 | |
| Konserniavustus | 12 928 516,74 | 56 077 035,81 | |
| Tuloverot | 7 | 2 383 711,11 | 4 103 921,08 |
| Tilikauden tappio / voitto | 656 789 318,17 | 7 881 175,77 |
Emoyhtiön tilinpäätös on laadittu suomalaisen tilinpäätöskäytännön (FAS) mukaisesti.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| EUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| VASTAAVAA | |||
| Pysyvät vastaavat | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 8 | 5 696 710,95 | 12 448 297,30 |
| Aineelliset hyödykkeet | 9 | 751 154,10 | 12 332,73 |
| Sijoitukset | |||
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | 10 | 634 813 859,29 | 2 474 608 216,78 |
| Muut osakkeet ja osuudet | 10 | 1 000,00 | 3 559 320,83 |
| Pysyvät vastaavat yhteensä | 641 262 724,34 2 490 628 167,64 | ||
| Vaihtuvat vastaavat | |||
| Pitkäaikaiset saamiset | 11, 13 | 143 346 191,26 | 51 660 429,64 |
| Lyhytaikaiset saamiset | 12, 13 | 546 146 046,53 | 820 443 827,54 |
| Rahavarat | 486 291 878,15 | 528 594 492,78 | |
| Vaihtuvat vastaavat yhteensä | 1 175 784 115,94 1 400 698 749,96 | ||
| Vastaavaa yhteensä | 1 817 046 840,28 3 891 326 917,60 |
| EUR | Liite | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|
| VASTATTAVAA | |||
| Oma pääoma | |||
| Osakepääoma | 20 000 000,00 | 64 304 880,00 | |
| Ylikurssirahasto | — | 97 992 301,08 | |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | — | 51 835 312,50 | |
| Edellisten tilikausien voitto | 102 930 895,95 | 432 122 899,43 | |
| Tilikauden tappio / voitto | 656 789 318,17 | 7 881 175,77 | |
| Oma pääoma yhteensä | 14 | 779 720 214,12 | 654 136 568,78 |
| Vieras pääoma | |||
| Pitkäaikaiset velat | 13, 15 | 150 000 000,00 | 575 000 000,00 |
| Lyhytaikaiset velat | 13, 16 | 887 326 626,16 | 2 662 190 348,82 |
| Vieras pääoma yhteensä | 1 037 326 626,16 3 237 190 348,82 | ||
| Vastattavaa yhteensä | 1 817 046 840,28 3 891 326 917,60 |
Emoyhtiön tilinpäätös on laadittu suomalaisen tilinpäätöskäytännön (FAS) mukaisesti. Osittaisjakautumisen vaikutukset esitetty emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedossa 18. Jakautuminen
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| TEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Liiketappio /-voitto | 5 863 | -20 475 |
| Oikaisut liiketappioon /-voittoon | -4 804 | 4 085 |
| Käyttöpääoman muutos: | ||
| Korottomien saamisten muutos | -8 995 | 20 347 |
| Korottomien velkojen muutos | 7 515 | 10 395 |
| Maksetut korot | -72 038 | -87 835 |
| Saadut korot | 49 061 | 34 425 |
| Saadut osingot | 1 600 238 | 105 306 |
| Maksetut tuloverot | -3 447 | — |
| Muut rahoitustuotot ja -kulut | 7 269 | -6 828 |
| Liiketoiminnan rahavirta | 1 580 662 | 59 420 |
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -2 020 | -156 |
| Investoinnit tytäryhtiöosakkeisiin ja muihin sijoituksiin | — | -62 068 |
| Luovutustulot tytäryhtiöosakkeista ja muista sijoituksista | 122 240 | — |
| Muut sijoitukset | 20 000 | — |
| Investointien rahavirta | 140 220 | -62 224 |
| Saadut ja maksetut konserniavustukset | 56 077 | — |
| Omien osakkeiden hankinta | -27 978 | -17 505 |
| Lainasaamisten lisäykset ja vähennykset, netto | -120 154 | -81 100 |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot ja takaisinmaksut, netto | -1 297 991 | 423 204 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 0 | 50 000 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -100 000 | -38 150 |
| Maksetut osingot | -138 202 | -86 948 |
| Rahoituksen rahavirta | -1 628 248 | 249 501 |
| Rahavarojen muutos | 92 634 | 246 698 |
| Osittaisjakautumisen vaikutus rahavaroihin | -134 936 | — |
| Rahavarat 1.1. | 528 594 | 281 896 |
| Rahavarat 31.12. | 486 292 | 528 594 |
Emoyhtiön tilinpäätös on laadittu suomalaisen tilinpäätöskäytännön (FAS) mukaisesti.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
Cargotec Oyj:n (1927402-8) tilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännön periaatteiden mukaisesti.
Cargotecin varsinainen yhtiökokous hyväksyi 30.5.2024 Kalmar-liiketoiminta-alueen eriyttämisen omaksi pörssiyhtiöksi (Jakautuminen). Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisen täytäntöönpano ja uuden Kalmar Oyj:n perustaminen rekisteröitiin kaupparekisteriin 30.6.2024. Kaupankäynti Kalmarin B-sarjan osakkeilla alkoi Nasdaq Helsingissä 1. heinäkuuta 2024.
Jakautumisessa kaikki Cargotecin Oyj:n varat, velat ja vastuut, jotka liittyivät Kalmar-liiketoimintaalueeseen tai pääasiallisesti palvelivat Cargotecin Kalmar-liiketoiminta-aluetta, siirtyivät Jakautumisessa perustettuun uuteen yhtiöön nimeltään Kalmar Oyj.
Jakautuminen toteutettiin osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) mukaisena osittaisjakautumisena. Lisätietoa esitetään konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 7.5 Jakautuminen ja emoyhtiön liitetiedossa 18. Jakautuminen.
Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat arvostetaan tilinpäätöspäivän kurssiin. Varsinaiseen liiketoimintaan liittyvät kurssivoitot ja -tappiot käsitellään myynnin tai ostojen oikaisuerinä. Rahoituksen kurssivoitot ja -tappiot kirjataan rahoituksen tuottoihin ja kuluihin.
Liikevaihto koostuu pääasiassa konsernin sisäisistä palveluveloituksista. Palveluiden myynti tuloutetaan, kun palvelu on suoritettu.
Laskennallinen verovelka ja -saaminen on laskettu verotuksen ja tilinpäätöksen välisille väliaikaisille eroille käyttäen tilinpäätöshetkellä vahvistettua seuraavien vuosien verokantaa. Taseeseen sisältyy laskennallinen verovelka kokonaisuudessaan ja laskennallinen verosaaminen arvioidun todennäköisen saamisen suuruisena.
Tuloveroihin sisältyy kauden verotettavasta tuloksesta Suomen verosäännösten perusteella laskettu vero.
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden arvot perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla ja arvonalennuksilla. Suunnitelman mukaiset poistot perustuvat tasapoistomenetelmään jaksotettuna hyödykkeen arvioidulle taloudelliselle käyttöajalle. Odotettuihin taloudellisiin käyttöaikoihin perustuvat poistoajat ovat seuraavat:
Osuudet saman konsernin yrityksissä ja yhteisyrityksissä on arvostettu hankintamenoon arvonalentumisilla oikaistuna. Muut sijoitukset, joiden käypää arvoa ei pystytä luotettavasti määrittämään, koska julkisia markkinoita tai luotettavia arvostusmenetelmiä ei ole, kirjataan myös pääasiallisesti hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla.
Lainasaamiset sisältävät pääosin lainoja saman konsernin yrityksille. Lainasaamiset kirjataan alun perin käypään arvoon, ja myöhemmin lainasaamiset arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon arvonalentumisilla vähennettynä efektiivisen koron menetelmän mukaisesti. Korkotuotot lainasaamisista kirjataan rahoitustuottoihin efektiiviseen korkoon perustuen.
Rahavarat koostuvat käteisvaroista, lyhytaikaisista pankkitalletuksista sekä muista lyhytaikaisista likvideistä sijoituksista, joiden maturiteetti on korkeintaan kolme kuukautta.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Rahoituslainat kirjataan alun perin velaksi taseelle määrään, joka on saatu liikkeelle laskettaessa. Transaktiokulut ja lainan korot kirjataan tuloslaskelmassa rahoituskuluihin efektiivisen koron mukaisesti.
Sopimuksentekohetkellä johdannaisinstrumentit kirjataan taseeseen hankintamenoon, joka vastaa niiden käypää arvoa. Tilinpäätöksessä johdannaisinstrumentit arvostetaan Suomen kirjanpitolainsäädännön sallimalla tavalla IFRS-periaatteiden mukaisesti määritettyyn käypään arvoon, ja arvon muutokset kirjataan tuloslaskelmaan paitsi jos sovelletaan suojauslaskentaa. Valuuttatermiinit ja koron- ja valuutanvaihtosopimukset arvostetaan käypään arvoon käyttäen yleisesti tunnettuja arvostusmenetelmiä. Arvostukset perustuvat koroille ja valuutoille saatavissa oleviin markkinahintatietoihin. Johdannaisinstrumentit, joiden maturiteetti tilinpäätöshetkellä on yli 12 kuukautta, kirjataan taseen pitkäaikaisiin varoihin ja velkoihin, ja muut johdannaisinstrumentit kirjataan taseen lyhytaikaisiin varoihin ja velkoihin.
Emoyhtiössä suojauslaskentaa sovelletaan ainoastaan valuuttamääräisten lainojen rahavirtojen suojauksiin, joissa suojaavana instrumenttina käytetään koronvaihtosopimusta. Emoyhtiö dokumentoi suojauslaskentaa aloittaessaan suojattavan kohteen ja suojausinstrumentin välisen suhteen sekä emoyhtiön riskienhallintatavoitteet ja suojausstrategian. Emoyhtiö dokumentoi ja arvioi, suojausta aloittaessaan ja vähintään jokaisen vuositilinpäätöksen ja välitilinpäätöksen yhteydessä, suojaussuhteiden tehokkuuden mittaamalla suojausinstrumentin kykyä kumota suojauskohteen käyvän arvon tai rahavirtojen arvon muutokset suojatun riskin osalta.
Suojauslaskennan kriteerit täyttävien rahavirtojen suojausinstrumenttien tehokkaan osuuden käyvän arvon muutokset kirjataan oman pääoman käyvän arvon rahastoon. Tehoton osa kirjataan välittömästi tulosvaikutteisesti. Oman pääoman käyvän arvon rahastoon kirjattu johdannaisten kumulatiivinen voitto tai tappio kirjataan tuloslaskelmaan suojatun erän oikaisuna samalla kaudella kuin suojattu erä kirjataan tuloslaskelmaan. Mikäli ennakoidun liiketoimen ei enää odoteta toteutuvan, siirretään kyseisen suojausinstrumentin kumulatiivinen käyvän arvon muutos välittömästi tuloslaskelman muihin liiketoiminnan tuottoihin tai kuluihin. Kun suojausinstrumentti erääntyy, myydään, sopimus puretaan tai toteutetaan tai suojaussuhde keskeytetään, aiemmin omaan pääomaan kirjattu arvonmuutosten kertymä jää omaan pääomaan ja tuloutetaan vasta, kun ennakoitu liiketoimi toteutuu.
Suojauslaskennan ulkopuolella olevien suojausinstrumenttien käyvän arvon muutokset kirjataan suoraan tuloslaskelmaan, suojatun kohteen mukaisesti joko liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin tai rahoituskuluihin ja -tuottoihin. Valuuttatermiinien korkopisteiden muutoksista johtuva käyvän arvon muutos kirjataan aina suoraan rahoituskuluihin ja -tuottoihin.
Oma pääoma koostuu osakepääomasta, käyvän arvon rahastosta sekä edellisten tilikausien voitosta, josta on vähennetty maksetut osingot sekä yhtiökokouksen päättämät lahjoitukset. Käyvän arvon rahasto sisältää kumulatiivisen spot-kurssimuutoksen osuuden rahavirtojen suojauksena käytettävien johdannaisinstrumenttien käyvän arvon muutoksesta. Tilikauden voitto/ tappio kirjataan edellisten tilikausien voitto/tappio -tilille.
Ennen 30.6.2024 tapahtunutta osittaisjakautumista, omaan pääomaan sisältyi myös ylikurssirahasto ja sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto. Ylikurssirahasto 30.6.2024 asti, muodostui vanhan osakeyhtiölain (29.9.1978/734) aikana, jolloin rahastoon oli kirjattu osakkeiden merkintähinnan kirjanpidollisen vasta-arvon ylittävä osa. Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto sisälsi yhtiön hallussa olleilla omilla osakkeilla tehdyt transaktiot sekä optio-ohjelmien perusteella tehdyt osakemerkinnät. Osittaisjakautumisen jälkeen omilla osakkeilla tehtävät transaktiot on sisällytetty edellisten tilikausien voittoon.
Varsinainen yhtiökokous päätti 30.5.2024 Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisesta yhtiön hallituksen hyväksymän ja 1.2.2024 allekirjoittaman jakautumissuunnitelman mukaisesti. Jakautumissuunnitelman mukaan jakautumisen yhteydessä Cargotecin osakepääoma alennettiin 64 304 880 eurosta 20 000 000 euroon ja ylikurssirahasto purettiin. Määrä, jolla Cargotecin osakepääomaa alennettiin ja ylikurssirahastoa purettiin käytettiin varojen siirtämiseksi Kalmarille. Tämän lisäksi sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto purettiin ja varat siirrettiin Kalmarille.
Pakolliset varaukset ovat vastaisia menoja, joiden suorittamiseen emoyhtiö on sitoutunut ja joista ei todennäköisesti kerry niitä vastaavaa tuloa, tai vastaisia menetyksiä, joiden toteutumista on pidettävä ilmeisenä.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
Emoyhtiö hallinnoi konsernin rahoitusriskejä, ja sitä koskee sama rahoituspolitiikka ja ohjeisto kuin konsernia.
Emoyhtiön rahoitusyksikkö toimii sisäisenä pankkina konsernin tytäryhtiöille. Emoyhtiön valuuttapositio muodostuu pääasiassa tytäryhtiöille annetusta valuuttamääräisestä rahoituksesta sekä emoyhtiön ottamista valuuttamääräisistä lainoista. Lisäksi valuuttapositio koostuu tytäryhtiöiden kanssa solmituista sisäisistä termiinisopimuksista ja ulkoisista termiinisopimuksista. Kurssierot näistä sopimuksista kirjataan emoyhtiössä tulosvaikutteisesti rahoituserien kurssieroihin. Emoyhtiö myös laskuttaa tytäryhtiöitä tuottamistaan konsernipalveluista. Kurssierot näistä laskuista ja niitä suojaavista johdannaisista kirjataan emoyhtiön liikevoittoon.
Emoyhtiön avoin positio 31.12.2024 oli absoluuttisina arvoina 11,9 (31.12.2023: 11,4) miljoonaa euroa.
Emoyhtiön korkoriski syntyy ulkoisista ja sisäisistä lainoista sekä talletuksista. Sisäisen rahoituksen hinta määräytyy siirtohinnoittelusääntöjen perusteella, ja sisäiset korkokulut ja -tuotot eliminoituvat konsernitasolla. Tästä johtuen emoyhtiötasolla ei erikseen seurata korkoriskiä, ja konsernitilinpäätöksessä esitetyt tiedot korkoriskistä ja sen hallinnasta ovat yhtenevät emoyhtiön kanssa.
Valtaosa konsernin johdannaisista, lainoista ja käteisvaroista on emoyhtiön hallussa. Emoyhtiötasolla ei erikseen seurata rahoitusvelkojen maturiteettijakaumaa, koska konsernitilinpäätöksessä esitetyt tiedot antavat oikean kuvan maksuvalmiusriskistä. Valtaosa lainoista, rahavaroista ja johdannaisista on emoyhtiön nimissä, ja ainoastaan ostovelat ja myyntisaamiset poikkeavat huomattavasti konsernin luvuista.
Emoyhtiön myyntisaamiset ja lainasaamiset ovat pääasiassa muilta konserniyhtiöiltä eikä niiden katsota aiheuttavan vastapuoliriskiä.
Emoyhtiöllä ei ollut ulkopuolisia lainasaamisia vuoden 2024 tai 2023 lopussa. Rahavarat olivat 486,3 (31.12.2023: 528,6) miljoonaa euroa. Emoyhtiön rahavarat on sijoitettu rahoituskomitean hyväksymiin hyvän luottoluokituksen omaaviin pankkeihin. Johdannaissopimusten luottoriskistä on kerrottu konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 8.1 Rahoitusriskien hallinta.
Rahoitusyksikkö toimii emoyhtiössä, joten sitä koskevat samat riskienhallinnan tavoitteet kuin konsernia.
| TEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Palkat ja palkkiot | 40 316 | 29 823 |
| Eläkekulut | 3 027 | 2 510 |
| Muut henkilösivukulut | 252 | 1 382 |
| Yhteensä | 43 595 | 33 716 |
Henkilökunnan eläketurva on hoidettu ulkopuolisessa eläkeyhtiössä.
| TEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Toimihenkilöt | 134 | 132 |
Hallituksen jäsenille tilikauden aikana hallitustyöskentelystä maksetut palkkiot sekä heille myönnetyt luontoisedut olivat yhteensä 959 769 (2023: 682 070) euroa.
Cargotecin nykyiselle toimitusjohtajalle vuonna 2024 maksetut palkat ja palkkiot sisältäen peruspalkan ja luontoisedut olivat yhteensä 1 424 749 (519 930) euroa. Toimitusjohtajalla on oikeus suomalaisen lakisääteisen työntekijän eläkelain mukaiseen eläkkeeseen, josta kirjattu eläkekulu oli vuonna 2024 222 688 (85 476) euroa.
Cargotecin edelliselle toimitusjohtajalle vuonna 2023 maksetut palkat ja palkkiot sisältäen peruspalkan, luontoisetujen ja tulospalkkion sekä pitkäaikaisten kannustinohjelmien veronalaiset ansiotulot olivat yhteensä 3 672 193 euroa. Toimitusjohtajalla oli oikeus suomalaisen lakisääteisen työntekijän eläkelain mukaiseen eläkkeeseen, josta kirjattu eläkekulu oli vuonna 2023 103 622 euroa. Vuoden 2024 aikana edelliselle toimitusjohtajalle maksettiin Cargotecin toimitusjohtajan rooliin liittyen palkkoja ja palkkioita yhteensä 2 456 916 euroa.

Ylimmän johdon työsuhde-etuuksista on lisätietoa konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 3.3 Johdon palkitseminen.
| TEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Suunnitelman mukaiset poistot | ||
| Aineettomat oikeudet | 2 858 | 4 060 |
| Muut pitkävaikutteiset menot | 5 | 32 |
| Koneet ja kalusto | 14 | 9 |
| Yhteensä | 2 877 | 4 101 |
| TEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Tilintarkastus | 1 168 | 861 |
| Muut palvelut | 1 447 | 595 |
| Yhteensä | 2 615 | 1 456 |
| TEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Korkotuotot | ||
| Saman konsernin yrityksiltä | 31 875 | 24 503 |
| Muilta | 16 498 | 8 769 |
| Yhteensä | 48 373 | 33 272 |
| Muut rahoitustuotot | ||
| Saman konsernin yrityksiltä | 474 997 | 17 949 |
| Saadut osingot saman konsernin yrityksiltä | 1 981 635 | 105 306 |
| Yhteensä | 2 456 632 | 123 255 |
| Korkokulut | ||
| Saman konsernin yrityksille | -54 092 | -71 474 |
| Muille | -14 168 | -17 410 |
| Yhteensä | -68 260 | -88 884 |
| Muut rahoituskulut | ||
| Saman konsernin yrityksille | — | 274 |
| Muille | -12 154 | -14 796 |
| Valuuttakurssierot | -94 | 460 |
| Yhteensä | -12 248 | -14 062 |
| Arvonpalautukset ja -alentumiset | ||
| Arvonalentumiset tytäryhtiöosakkeista | -1 788 882 | -85 406 |
| Yhteensä | -1 788 882 | -85 406 |
| Rahoitustuotot ja -kulut, yhteensä | 635 615 | -31 824 |
| TEUR | 1.1.-31.12.2024 | 1.1.-31.12.2023 |
|---|---|---|
| Kauden verot | 999 | -1 870 |
| Laskennallisen verosaamisen muutos | -3 383 | 5 973 |
| Yhteensä | -2 384 | 4 104 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot |
|---|
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) |
| Tilinpäätöksen ja |
toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| TEUR | Aineettomat oikeudet |
Muut pitkävaikutteiset menot |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1.2024 | 71 722 | 12 528 | 84 250 |
| Lisäykset | 352 | 174 | 526 |
| Jakautuminen | -12 346 | -174 | -12 520 |
| Vähennykset | -32 | -260 | -292 |
| Hankintameno 31.12.2024 | 59 696 | 12 268 | 71 964 |
| Kertyneet poistot 1.1.2024 | -59 308 | -12 494 | -71 802 |
| Jakautuminen | 8 160 | — | 8 160 |
| Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot | 6 | 231 | 237 |
| Tilikauden poisto | -2 858 | -5 | -2 863 |
| Kertyneet poistot 31.12.2024 | -54 000 | -12 268 | -66 268 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2024 | 5 697 | 0 | 5 697 |
| Hankintameno 1.1.2023 | 71 206 | 12 889 | 84 095 |
| Lisäykset | 156 | — | 156 |
| Siirrot erien välillä | 360 | -360 | — |
| Hankintameno 31.12.2023 | 71 722 | 12 528 | 84 250 |
| Kertyneet poistot 1.1.2023 | -55 247 | -12 462 | -67 710 |
| Tilikauden poisto | -4 060 | -32 | -4 092 |
| Kertyneet poistot 31.12.2023 | -59 308 | -12 494 | -71 802 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2023 | 12 415 | 34 | 12 448 |
| TEUR | Koneet ja kalusto |
Muut aineelliset hyödykkeet |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1.2024 | 1 313 | 97 | 1 410 |
| Lisäykset | 706 | 788 | 1 494 |
| Jakautuminen | — | -741 | -741 |
| Vähennykset | -141 | — | -141 |
| Hankintameno 31.12.2024 | 1 878 | 144 | 2 022 |
| Kertyneet poistot 1.1.2024 | -1 301 | -97 | -1 398 |
| Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot | 141 | — | 141 |
| Tilikauden poisto | -14 | — | -14 |
| Kertyneet poistot 31.12.2024 | -1 174 | -97 | -1 271 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2024 | 704 | 47 | 751 |
| Hankintameno 1.1.2023 | 1 313 | 97 | 1 410 |
| Hankintameno 31.12.2023 | 1 313 | 97 | 1 410 |
| Kertyneet poistot 1.1.2023 | -1 293 | -97 | -1 390 |
| Tilikauden poisto | -9 | — | -9 |
| Kertyneet poistot 31.12.2023 | -1 301 | -97 | -1 398 |
| Kirjanpitoarvo 31.12.2023 | 12 | 0 | 12 |
| TEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | ||
| Hankintameno 1.1. | 3 933 460 | 3 871 393 |
| Kertyneet arvonalentumiset 1.1 | -1 458 852 | -1 373 445 |
| Lisäykset | 996 772 | 62 068 |
| Jakautuminen | -1 047 685 | — |
| Arvonalentumiset | -1 788 882 | -85 406 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 634 814 | 2 474 609 |

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| TEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Muut osakkeet ja osuudet | ||
| Hankintameno 1.1. | 3 559 | 3 559 |
| Vähennykset | -3 558 | — |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 1 | 3 559 |
Konserniyritysten nimet, kotipaikat ja emoyhtiön omistusosuus on eritelty konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 7.3 Konserniyhtiöt.
| TEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä | 130 293 | 35 000 |
| Laskennallinen verosaaminen | 12 682 | 15 190 |
| Siirtosaamiset | 371 | 1 471 |
| Yhteensä | 143 346 | 51 660 |
| TEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Saamiset saman konsernin yrityksiltä | ||
| Lainasaamiset | 458 686 | 644 722 |
| Myyntisaamiset | 5 430 | 16 076 |
| Johdannaisvarat | 34 766 | 32 479 |
| Siirtosaamiset | 16 659 | 59 162 |
| Yhteensä | 515 541 | 752 439 |
| Saamiset muilta | ||
| Myyntisaamiset | 1 842 | 143 |
| Johdannaisvarat | 16 822 | 53 964 |
| Siirtosaamiset | 11 941 | 13 899 |
| Yhteensä | 30 605 | 68 005 |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 546 146 | 820 444 |
| TEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Konserniavustus | 12 928 | 56 077 |
| Korkotuotot | 822 | 409 |
| Jaksotukset | 9 211 | 2 676 |
| ALV-saaminen | 2 204 | 4 456 |
| Muut saamiset | 3 435 | 9 442 |
| Yhteensä | 28 600 | 73 060 |
| 31.12.2024 TEUR |
Positiivinen käypä arvo |
Negatiivinen | käypä arvo Netto käypä arvo |
|---|---|---|---|
| Konsernin sisäiset valuuttatermiinit | 34 766 | 26 047 | 8 719 |
| Muut valuuttatermiinit | 16 822 | 19 328 | -2 506 |
| Yhteensä | 51 588 | 45 375 | 6 213 |
| 31.12.2023 TEUR |
Positiivinen käypä arvo |
Negatiivinen | käypä arvo Netto käypä arvo |
|---|---|---|---|
| Konsernin sisäiset valuuttatermiinit | 32 479 | 35 541 | -3 062 |
| Muut valuuttatermiinit | 53 964 | 25 955 | 28 009 |
| Yhteensä | 86 443 | 61 496 | 24 946 |
| TEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Konsernin sisäiset valuuttatermiinit | 1 751 175 | 2 373 143 |
| Muut valuuttatermiinit | 3 538 858 | 4 014 764 |
| Yhteensä | 5 290 033 | 6 387 907 |
Johdannaisten käyvät arvot on kirjattu taseeseen bruttona, sillä konsernin johdannaissopimuksiin liittyvät eri netottamissopimukset antavat ehdottoman oikeuden netotukseen luottoriskin realisoituessa, mutta eivät normaalitilanteessa. Yhtiö ei ole antanut tai saanut vakuuksia johdannaisvastapuolilta.
| Konsernitilinpäätös (IFRS) |
|---|
| ---------------------------- |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| TEUR | 2024 | 2023 |
|---|---|---|
| Sidottu oma pääoma | ||
| Osakepääoma 1.1. | 64 305 | 64 305 |
| Jakautuminen | -44 305 | — |
| Osakepääoma 31.12. | 20 000 | 64 305 |
| Ylikurssirahasto 1.1. | 97 992 | 97 992 |
| Jakautuminen | -97 992 | — |
| Ylikurssirahasto 31.12. | 0 | 97 992 |
| Sidottu oma pääoma yhteensä | 20 000 | 162 297 |
| Vapaa oma pääoma | ||
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1. | 51 835 | 69 340 |
| Omien osakkeiden hankinta | -9 269 | -17 505 |
| Jakautuminen | -42 566 | — |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12. | 0 | 51 835 |
| Voitto edellisiltä tilikausilta 1.1. | 440 004 | 519 071 |
| Maksetut osingot | -138 202 | -86 948 |
| Omien osakkeiden hankinta | -18 709 | — |
| Jakautuminen | -180 163 | — |
| Voitto edellisiltä tilikausilta 31.12. | 102 931 | 432 123 |
| Tilikauden tappio / voitto | 656 789 | 7 881 |
| Vapaa oma pääoma yhteensä | 759 720 | 491 839 |
| Oma pääoma yhteensä | 779 720 | 654 137 |
| Jakokelpoiset varat | 759 720 | 491 839 |
| TEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalainat | 150 000 | 250 000 |
| Schuldschein lainat | — | 25 000 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | — | 300 000 |
| Yhteensä | 150 000 | 575 000 |
| Kirjanpitoarvo, TEUR | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Laina-aika Korko | Kuponkikorko, % | Nimellisarvo | 31.12.2024 | 31.12.2023 | ||
| 2017−2024 | Kiinteä | 2.38 | 100 000 | TEUR | 0 | 100 000 |
| 2018−2025 | Kiinteä | * | 25 000 | TEUR | 25 000 | 25 000 |
| 2019−2025 | Kiinteä | 1.25 | 100 000 | TEUR | 100 000 | 100 000 |
| 2019−2026 | Kiinteä | 1.63 | 150 000 | TEUR | 150 000 | 150 000 |
* Korkoehdot ovat sopimusosapuolten välisiä
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | |
|---|---|
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| TEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
|---|---|---|
| Velat saman konsernin yrityksille | ||
| Lainat saman konsernin yrityksiltä | 659 817 | 2 421 089 |
| Ostovelat | 6 821 | 14 941 |
| Johdannaisvelat | 26 047 | 35 541 |
| Siirtovelat | 4 125 | 12 281 |
| Yhteensä | 696 810 | 2 483 854 |
| Velat ulkopuolisille | ||
| Joukkovelkakirjalainat | 100 000 | 100 000 |
| Schuldschein lainat | 25 000 | — |
| Käytetyt pankkitililimiitit | 9 | 3 |
| Ostovelat | 9 945 | 16 851 |
| Johdannaisvelat | 19 328 | 25 955 |
| Siirtovelat | 36 234 | 35 528 |
| Yhteensä | 190 516 | 178 337 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 887 326 | 2 662 190 |
| Siirtovelat | ||
| TEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
| Palkka- ja sosiaalikulujaksotukset | 7 720 | 10 962 |
| Korkojaksotukset | 1 896 | 5 673 |
| Muut siirtovelat | 30 743 | 31 174 |
| Yhteensä | 40 359 | 47 809 |
| 17. Vastuut | ||
| TEUR | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
| Takaukset | ||
| Saman konsernin yritysten puolesta | 266 575 | 404 342 |
| Leasingvastuut |
Seuraavalla tilikaudella maksettavat 933 1 366 Myöhemmin maksettavat 3 925 301 Yhteensä 271 433 406 009
Cargotec Oyj:n osittaisjakautuminen toteutui 30.6.2024. Jakautumisessa kaikki Cargotecin varat, velat ja vastuut, jotka liittyivät Kalmar-liiketoiminta-alueeseen tai pääasiallisesti palvelivat Cargotecin Kalmar-liiketoiminta-aluetta, siirtyivät Jakautumisessa perustettuun uuteen yhtiöön nimeltään Kalmar Oyj. Osittaisjakautumisen toimeenpanopäivään saakka Kalmar Oyj:lle siirtyneet Kalmar-liiketoiminta-alueeseen kuuluvat tapahtumat sisältyvät Cargotec Oyj:n tuloslaskelmaan.
Kalmar Oyj:lle 30.6.2024 siirtyneet varat ja velat on esitetty seuraavassa taulukossa:
| TEUR | 30.6.2024 |
|---|---|
| VASTAAVAA | |
| Pysyvät vastaavat | |
| Aineettomat hyödykkeet | 4 360 |
| Aineelliset hyödykkeet | 741 |
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | 1 047 685 |
| Pysyvät vastaavat yhteensä | 1 052 786 |
| Vaihtuvat vastaavat | |
| Pitkäaikaiset saamiset | 5 891 |
| Lyhytaikaiset saamiset | 88 764 |
| Rahavarat | 134 936 |
| Vaihtuvat vastaavat yhteensä | 229 590 |
| Vastaavaa yhteensä | 1 282 377 |
| TEUR | 30.6.2024 |
| VASTATTAVAA | |
| Oma pääoma yhteensä | 365 026 |
| Vieras pääoma | |
| Pitkäaikaiset velat | 300 000 |
| Lyhytaikaiset velat | 617 351 |
| Vieras pääoma yhteensä | 917 351 |
| Vastattavaa yhteensä | 1 282 377 |
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Cargotec Oyj:n B-sarjan osake on noteerattu Nasdaq Helsingin Large Cap -listalla 1.6.2005 lähtien. Osakkeen kaupankäyntitunnus on CGCBV. Osakkeet ovat rekisterissä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo- osuusjärjestelmässä, ja Euroclear Finland Oy ylläpitää Cargotec Oyj:n virallista omistajaluetteloa.
| 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Laimentamaton osakekohtainen tulos* | 2,40 | 2,35 | 0,37 | 3,82 | 0,13 |
| Oma pääoma/osake | 16,04 | 27,25 | 23,69 | 23,95 | 20,14 |
| Osinko/osake, B-sarjan osake** | 2,77 | 2,15 | 1,35 | 1,08 | 1,08 |
| Osinko/osake, A-sarjan osake** | 2,75 | 2,14 | 1,34 | 1,07 | 1,07 |
| Efektiivinen osinkotuotto, B-sarjan osake, %** | 5,4 % | 4,1 % | 3,3 % | 2,5 % | 3,2 % |
| Hinta/voitto (P/E), B-sarjan osake | 21,3 | 22,4 | 111,5 | 11,5 | 267,8 |
| Osakkeen kurssikehitys, B-sarjan osake | |||||
| Keskikurssi | 57,39 | 45,68 | 34,82 | 44,70 | 24,77 |
| Kauden ylin kurssi | 82,90 | 55,15 | 48,46 | 52,80 | 37,14 |
| Kauden alin kurssi | 41,26 | 35,28 | 24,90 | 33,60 | 15,15 |
| Kauden päätöskurssi | 51,08 | 52,70 | 41,32 | 43,84 | 33,82 |
*Vuosien 2023-2024 luvut ovat Jatkuvista toiminnoista ja 2020-2022 koko Cargotecin.
**Hallituksen ehdotus vuodelle 2024 sisältäen lisäosingon, joka jaetaan mikäli MacGregor-liiketoiminnan myynti saadaan päätökseen.
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset
Cargotecilla on kaksi osakesarjaa, noteeratut B-sarjan osakkeet ja noteeraamattomat A-sarjan osakkeet. Yhtiökokouksessa jokaisella A-sarjan osakkeella on yksi ääni ja kymmenellä B-sarjan osakkeella yksi ääni kuitenkin niin, että jokaisella osakkeenomistajalla on vähintään yksi ääni. Kaikkien osakkeiden tuottama yhteenlaskettu äänimäärä oli vuoden 2024 lopussa 15 040 456.
Maksettu ja kaupparekisteriin merkitty osakepääoma 31.12.2024 oli 20 000 000 euroa. Cargotecin 30.5.2024 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti Cargotecin osakepääoman alentamisesta 64 304 880 eurosta 20 000 000 euroon ja Cargotecin ylikurssirahaston purkamisesta osana jakautumispäätöstä. Jakautumisen täytäntöönpano oli 30.6.2024. Jakautumisella ei ollut vaikutusta Cargotecin osakkeiden määrään. B-sarjan osakkeiden määrä oli 55 182 079 kappaletta ja A-sarjan osakkeiden määrä 9 526 089 kappaletta vuoden 2024 lopussa.
B-sarjan osakkeet oikeuttavat korkeampaan osinkoon kuin A-sarjan osakkeet. Eri osakesarjoille jaettavan osingon välisen eron tulee olla vähintään yksi (1) sentti ja enintään kaksi ja puoli (2,5) senttiä.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että käytettävissä olevista voittovaroista jaetaan tilikaudelta 2024 osinkoa 1,19 euroa kutakin A-sarjan osaketta ja 1,20 euroa kutakin ulkona olevaa B-sarjan osaketta kohden.
Lisäksi hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään voitonjaosta maksettavasta lisäosingosta, joka olisi 1,56 euroa kutakin A-sarjan osaketta ja 1,57 euroa kutakin B-sarjan osaketta kohden. Lisäosingon maksaminen on ehdollinen sille, että MacGregor liiketoiminnan myynti saatetaan päätökseen, kuten yhtiö tiedotti 14.11.2024. Hallitus aikoo päättää lisäosingosta kokouksessaan 29.9.2025.
Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Cargotec Oyj:n hallitus päätti suunnatusta maksuttomasta osakeannista Cargotecin osakepohjaisten kannustinohjelmien palkkioiden maksamista varten. Osakeannissa luovutettiin 28.3.2024 vastikkeetta osakepohjaisten kannustinohjelmien ehtojen mukaisesti 172 993 yhtiön hallussa olevaa omaa B-sarjan osaketta ohjelmiin kuuluville avainhenkilöille.
Osakepalkkiot koskevat ansaintajaksoja 2021–2023, 2022–2024 ja 2023–2025 Cargotecin osakepohjaisessa kannustinohjelmassa, rajoitettujen osakkeiden ohjelmia 2022–2024 ja 2023– 2025 sekä sitouttavaa osakepalkkio-ohjelmaa 2022–2024. Ohjelmien perustamisesta ja niiden keskeisistä ehdoista on kerrottu 4.2.2021, 13.5.2022 ja 2.2.2023 julkaistuissa pörssitiedotteissa.
Osakkeiden luovuttaminen perustui varsinaisen yhtiökokouksen 23.3.2023 hallitukselle antamaan valtuutukseen, jonka perusteella hallitus voi päättää enintään 952 000 A-sarjan osakkeen ja 5 448 000 B-sarjan osakkeen luovuttamisesta.
Cargotec osti yhteensä 150 000 omaa B-sarjan osakettaan 61,6730 euron keskihintaan 9– 29.2.2024 välisenä aikana ja yhteensä 400 000 omaa B-sarjan osakettaan 46,6784 euron keskihintaan 9.8.–27.9.2024 välisenä aikana. Osakkeiden takaisinostot perustuivat 23.3.2023 ja 30.5.2024 järjestettyjen varsinaisten yhtiökokousten yhtiön hallitukselle antamille valtuutuksille, ja osakkeet on tarkoitus käyttää yhtiön osakepalkkio-ohjelmien palkkioiden maksuun.
Vuoden 2024 lopussa Cargotecin hallussa oli 784 050 omaa B-sarjan osaketta, mikä vastaa 1,21 prosenttia osakkeiden yhteismäärästä ja 0,52 prosenttia osakkeiden yhteisäänimäärästä. Ulkona olevien B-sarjan osakkeiden lukumäärä oli 54 398 029.
Cargotecin B-sarjan osakkeen arvo laski vuoden 2024 aikana 3 prosenttia eli 52,70 eurosta 51,08 euroon. Samaan aikaan OMX Helsinki Benchmark Cap -indeksi laski 3 prosenttia. Jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä 30.6.2024 Cargotecin osakkeenomistajat saivat jakautumisvastikkeena yhden (1) Kalmarin vastaavan osakelajin (eli joko A-sarjan tai B-sarjan) uuden osakkeen jokaista omistamaansa Cargotecin A-sarjan ja jokaista B-sarjan osaketta kohden. Tällä oli negatiivinen vaikutus Cargotecin osakkeen kaupankäyntihintaan 1.7.2024.
B-sarjan osakkeiden markkina-arvo vuoden 2024 lopussa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 2 779 (2023: 2 887) miljoonaa euroa. Kaikkien osakkeiden markkina-arvo, jossa pörssissä noteeraamattomat A-sarjan osakkeet on arvostettu B-sarjan osakkeen katsauskauden viimeisen kaupankäyntipäivän keskikurssiin, oli katsauskauden lopussa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita 3 266 (3 389) miljoonaa euroa.
B-sarjan osakkeen päätöskurssi vuoden 2024 viimeisenä kaupankäyntipäivänä oli 51,08 (52,70) euroa ja vuoden 2024 vaihdolla painotettu keskikurssi 57,39 (45,68) euroa Nasdaq Helsingissä. Katsauskauden ylin kurssi oli 82,90 (55,15) euroa ja alin 41,26 (35,28) euroa. B-sarjan osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana Nasdaq Helsingissä 22 (22) miljoonaa kappaletta, mikä vastasi 1 289 (1 020) miljoonan euron vaihtoa. Osakkeiden keskimääräinen päivävaihto oli 89 499 (88 969) kappaletta eli 5 (4) miljoonaa euroa. B-sarjan osakkeista käytiin kauppaa myös useilla vaihtoehtoisilla markkinapaikoilla.
B-sarjan osakkeen ajantasaiset pörssikurssitiedot ovat luettavissa Cargotecin verkkosivuilla www.cargotec.fi/sijoittajat.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
toimintakertomuksen allekirjoitukset


Kuukausivaihto, Nasdaq Helsinki
Kuukausivaihdolla painotettu keskikurssi CGCBV
OMXHB Cap kuukausittainen päätöskurssi indeksoituna
Cargotecilla oli vuoden 2024 lopussa 34 722 (38 363) rekisteröitynyttä osakkeenomistajaa. Suurin yksittäinen osakkeenomistaja oli Wipunen varainhallinta oy. Ilkka Herlin oli suurin omistaja, kun omistukseen lasketaan sekä henkilökohtainen että määräysvaltayhtiöiden omistus. Hallintarekisteröityjen osakkeiden lukumäärä oli 19 833 458 (18 463 626) ja osuus kaikista osakkeista 30,65 (28,53) prosenttia, mikä vastasi 13,19 (12,28) prosenttia kaikkien osakkeiden äänimäärästä.
Kuukausittain päivitettävä lista suurimmista osakkeenomistajista on nähtävillä Cargotecin verkkosivuilla www.cargotec.fi/sijoittajat.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
| Osakkeenomistaja | A-sarjan osakkeet | B-sarjan osakkeet | Osakkeet yht. | Osakkeet yht., % | Äänet yht. | Äänet yht., % |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 Wipunen varainhallinta oy |
2 940 067 | 6 200 000 | 9 140 067 | 14,13 | 3 560 067 | 23,67 |
| 2 Mariatorp Oy |
2 940 067 | 5 000 000 | 7 940 067 | 12,27 | 3 440 067 | 22,87 |
| 3 Pivosto Oy |
2 940 067 | 4 000 000 | 6 940 067 | 10,73 | 3 340 067 | 22,21 |
| 4 Koneen Säätiö Sr |
705 888 | 1 232 454 | 1 938 342 | 3,00 | 829 133 | 5,51 |
| 5 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen |
1 530 000 | 1 530 000 | 2,36 | 153 000 | 1,02 | |
| 6 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma |
1 074 341 | 1 074 341 | 1,66 | 107 434 | 0,71 | |
| 7 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo |
829 000 | 829 000 | 1,28 | 82 900 | 0,55 | |
| 8 Cargotec Oyj |
784 050 | 784 050 | 1,21 | 78 405 | 0,52 | |
| 9 Valtion Eläkerahasto |
550 000 | 550 000 | 0,85 | 55 000 | 0,37 | |
| 10 Nurminen Minna Kirsti |
337 135 | 337 135 | 0,52 | 33 713 | 0,22 | |
| 11 Sr Evli Suomi Pienyhtiöt |
293 000 | 293 000 | 0,45 | 29 300 | 0,19 | |
| 12 Sigrid Juséliuksen säätiö |
222 800 | 222 800 | 0,34 | 22 280 | 0,15 | |
| 13 Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas |
186 000 | 186 000 | 0,29 | 18 600 | 0,12 | |
| 14 Anna Karolina Blaberg |
182 745 | 182 745 | 0,28 | 18 274 | 0,12 | |
| 15 Herlin Olli Ilkka Julius |
175 000 | 175 000 | 0,27 | 17 500 | 0,12 | |
| 16 Sr Nordea Pro Suomi |
160 000 | 160 000 | 0,25 | 16 000 | 0,11 | |
| 17 Herlin Ville |
160 000 | 160 000 | 0,25 | 16 000 | 0,11 | |
| 18 Jenny ja Antti Wihurin rahasto |
154 827 | 154 827 | 0,24 | 15 482 | 0,10 | |
| 19 Hakakari Tapio Kalervo |
146 100 | 146 100 | 0,23 | 14 610 | 0,10 | |
| 20 Sr Säästöpankki Kotimaa |
142 686 | 142 686 | 0,22 | 14 268 | 0,09 | |
| Yhteensä | 9 526 089 | 23 360 138 | 32 886 227 | 50,82 | 11 862 100 | 78,87 |
| Hallintarekisteröityjä | 19 833 458 |
|---|---|
| Muut osakkeenomistajat | 11 988 483 |
| Liikkeeseen laskettu osakemäärä yhteensä 31.12.2024 | 31 821 941 |
Perustuu Euroclear Finland Oy:n omistajarekisteriin.

31.12.2024 64 708 168 100,00
%-osuus osakekanna sta
VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
| Osakkeiden määrä | Omistajien lukumäärä |
%-osuus omistajista |
Osakemäärä , kpl |
osakekanna sta |
|
|---|---|---|---|---|---|
| 1 - 100 | 21 934 | 63,17 | 846 867 | 1,31 | |
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | 101 - 500 | 9 314 | 26,82 | 2 259 548 | 3,49 |
| 501 - 1 000 | 1 826 | 5,26 | 1 385 033 | 2,14 | |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | 1 001 - 10 000 | 1 496 | 4,31 | 3 732 096 | 5,77 |
| 10 001 - 100 000 | 124 | 0,36 | 3 293 005 | 5,09 | |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | 100 001 - 1 000 000 | 19 | 0,05 | 4 388 326 | 6,78 |
| Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset |
yli 1 000 000 | 8 | 0,02 | 48 013 960 | 74,20 |
| Yhteensä | 34 721 | 100,00 | 63 918 835 | 98,78 | |
| joista hallintarekisteröityjä | 11 | 0,00 | 19 833 458 | 30,65 | |
| Tilintarkastus- ja | Yhteistilillä | 5 283 | 0,01 | ||
| varmennuskertomukset | Ulkona olevien osakkeiden määrä 31.12.2024 | 63 924 118 | 98,79 | ||
| Omat osakkeet 31.12.2024 | 1 | 784 050 | 1,21 | ||
| Liikkeeseen laskettu osakemäärä yhteensä |

Osakkeenomistajat omistajaryhmittäin 31.12.2024
Perustuu Euroclear Finland Oy:n omistajarekisteriin.
Perustuu Euroclear Finland Oy:n omistajarekisteriin.
Cargotecin hallituksen ja toimitusjohtajan sekä heidän määräysvallassaan olevien yhtiöiden yhteenlaskettu osakeomistus 31.12.2024 oli 2 940 067 (2 940 067) A-sarjan osaketta ja 6 223 878 (6 226 428) B-sarjan osaketta, mikä vastasi 14,16 (14,17) prosenttia kaikkien osakkeiden yhteismäärästä ja 23,68 (23,69) prosenttia yhteisäänimäärästä.
Toimitusjohtaja Casimir Lindholm on oikeutettu seuraaviin osakepohjaisiin kannustinohjelmiin: Kannustinohjelma 2023–2025, Kannustinohjelma 2024–2026, sekä Rajoitettu osakkeiden ohjelma 2023–2025.
Cargotecin verkkosivuilla osoitteessa www.cargotec.fi/sijoittajat on nähtävillä ajantasainen tieto hallituksen ja johdon omistuksista.
Selvitys hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä 2024
Palkitsemisraportti 2024
Hallituksen jäsenten CV:t (Cargotec.fi)
Johtoryhmän jäsenten CV:t (Cargotec.fi)
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Emoyhtiön tilinpäätös (FAS)
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Vahvistamme, että sovellettavia tilinpäätössäännöksiä noudattaen laadittu tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan sekä Cargotec Oyj:n että sen konsernitilinpäätökseen sisältyvien yritysten kokonaisuuden varoista, vastuista, taloudellisesta asemasta sekä voitosta. Toimintakertomuksessa on todenmukaisen kuvan antava selostus Cargotec Oyj:n ja sen konsernitilinpäätökseen sisältyvien kokonaisuuden liiketoiminnan kehittymisestä ja tuloksesta sekä kuvaus merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä. Toimintakertomukseen sisältyvä kestävyysraportti on laadittu noudattaen Suomen kirjanpitolain 7 luvussa tarkoitettua raportointistandardeja sekä taksonomia-asetuksen 8 artiklaa.
Helsingissä, 11. helmikuuta 2025
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä, 11. helmikuuta 2025
Ernst & Young Oy Tilintarkastusyhteisö
Heikki Ilkka KHT
Ilkka Herlin Jukka Moisio
Hallituksen puhteenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja
Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen
Eric Alström Raija-Leena Hankonen-Nybom
Tuija Pohjolainen-Hiltunen Ritva Sotamaa Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen Toimitusjohtaja
Luca Sra Casimir Lindholm
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset
Olemme tilintarkastaneet Cargotec Oyj:n (y-tunnus 1927402-8) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.– 31.12.2024. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, tuloslaskelman, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot, mukaan lukien olennainen tilinpäätöksen laatimisperiaatteita koskeva informaatio, sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Lausuntomme on ristiriidaton tarkastus- ja riskivaliokunnalle annetun lisäraportin kanssa.
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa.
Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konserniyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme.
Emoyhtiölle ja konserniyrityksille suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut ovat parhaan tietomme ja käsityksemme mukaan olleet Suomessa noudatettavien, näitä palveluja koskevien säännösten mukaisia, emmekä ole suorittaneet EU-asetuksen 537/2014 5. artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kiellettyjä palveluja. Suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut on esitetty konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 2.3.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat ovat seikkoja, jotka ammatillisen harkintamme mukaan ovat olleet merkittävimpiä tarkastuksen kohteena olevan tilikauden tilintarkastuksessa. Nämä seikat on otettu huomioon tilinpäätökseen kokonaisuutena kohdistuneessa tilintarkastuksessamme sekä laatiessamme siitä annettavaa lausuntoa, emmekä anna näistä seikoista erillistä lausuntoa.
Olemme täyttäneet kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa kuvatut velvollisuutemme tilinpäätöksen tilintarkastuksessa mukaan lukien näihin seikkoihin liittyvät velvoitteemme. Tämän mukaisesti suoritimme suunnittelemamme tilintarkastustoimenpiteet, jotka kohdistuivat arviomme mukaisesti riskeihin, jotka voivat johtaa tilinpäätöksen olennaiseen virheellisyyteen. Suorittamamme tilintarkastustoimenpiteet, jotka kohdistuivat myös alla mainittuihin seikkoihin, ovat olleet perustana oheista tilinpäätöstä koskevalle lausunnollemme.
Olemme ottaneet tilintarkastuksessamme huomioon riskin siitä, että johto sivuuttaa kontrolleja. Tähän on sisältynyt arviointi siitä, onko viitteitä sellaisesta johdon tarkoitushakuisesta suhtautumisesta, josta aiheutuu väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riski.
Konsernitilinpäätöksen tai emoyhtiön tilinpäätöksen osalta ei ole EU-asetuksen 537/2014 10. artiklan 2 c -kohdassa tarkoitettuja merkittäviä olennaisen virheellisyyden riskejä.

VUOSIKATSAUS HALLINNOINTI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kestävyysraportti TILINPÄÄTÖS
tuloslaskelmaan ja taseeseen.
| Tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka | Miten seikkaa käsiteltiin tilintarkastuksessa | Tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka | Miten seikkaa käsiteltiin tilintarkastuksessa | |
|---|---|---|---|---|
| Liikearvon arvostaminen | Tilintarkastustoimenpiteemme liikearvon arvostamiseen liittyen sisälsivät muun muassa: |
Osittaisjakautumisen kirjanpidollinen käsittely | Tilintarkastustoimenpiteemme osittaisjakautumisen kirjanpidolliseen käsittelyyn liittyen sisälsivät muun |
|
| Liikearvoa koskevat laadintaperiaatteet ja liitetiedot esitetään liitetiedoissa 2.7 ja 6.1. |
• Hyödynsimme arvonmääritysasiantuntijoitamme ja | Osittaisjakautumisen ja lopetettujen toimintojen laadintaperiaatteet ja liitetiedot esitetään liitetiedoissa |
muassa: | |
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | Tilinpäätöshetkellä 31.12.2024 jatkuvien | he avustivat meitä johdon tekemien keskeisten oletusten asianmukaisuuden arvioinnissa. Arvioimme |
1.1, 7.4 ja 7.5. | • Arvioimme osittaisjakautumisen kirjanpitokäsittelyn osakeyhtiölain ja jakautumissuunnitelman |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | liiketoimintojen liikearvon määrä oli 240 miljoonaa euroa, joka on 10% kokonaisvaroista ja 23% omasta pääomasta. |
johdon oletuksia vertaamalla niitä ulkoisista tietolähteistä saataviin tietoihin ja itse laskemiimme toimialan keskiarvoihin liittyen erityisesti |
Cargotecin osittaisjakautumisessa Kalmar-segmenttiin liittyvät varat ja velat siirtyivät pois Cargotec konsernista 30.6.2024. Jakautumisen |
mukaisuutta; • Arvioimme siirrettyjen varojen asianmukaisuutta vertaamalla niitä jakautumissuunnitelmaan; |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | Liikearvon vuosittainen arvonalentumistestaus perustui | • ennustettuun liikevaihdon kasvuun, • ennustettuun kateprosenttiin, ja |
täytäntöönpanopäivään asti Kalmar raportoitiin konsernissa lopetettuna toimintona. |
• Testasimme siirretyn liiketoiminnan käyvän arvon määritystä ja kirjattua luovutusvoittoa ja; |
| Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset |
johdon arvioihin Hiab-segmentin käyttöarvosta. Rahavirtaa tuottavan yksikön käyttöarvon määritykseen vaikuttavia oletuksia ovat mm. liikevaihdon kasvu, katteet sekä nettorahavirtojen |
• rahavirtojen diskonttaamisessa käytettyyn pääoman keskimääräiseen kustannukseen. • Testasimme johdon laatimien arvonalentumislaskelmien täsmällisyyttä ja |
Cargotecin konsernitilinpäätöksessä osittaisjakautuminen on käsitelty osakkeenomistajille suunnattuna järjestelynä IFRIC 17 Muiden kuin |
• Arvioimme osittaisjakautumiseen liittyvien liitetietojen asianmukaisuutta ja riittävyyttä mukaan lukien Kalmar -segmentin esittäminen lopetettuna toimintona. |
| Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset |
diskonttauksessa käytetty diskonttokorko. Arvioitu käyttöarvo voi vaihdella merkittävästi siihen sisältyvien oletusten muuttuessa ja muutokset edellä mainituissa yksittäisissä oletuksissa voivat johtaa liikearvon arvonalentumiseen. |
vertasimme diskontattujen kassavirtojen summaa Cargotecin markkina-arvoon. • Arvioimme arvonalentumistestauksesta esitettyjen liitetietojen riittävyyttä. |
käteisvarojen jakaminen omistajille mukaisesti. Ero Kalmar-liiketoiminnan käyvän arvon ja konsernin tasearvojen välillä 30.6.2024 tilanteessa on kirjattu luovutusvoitoksi konsernin tuloslaskelmaan osaksi lopetettujen toimintojen tulosta. Siirrettyjen nettovarojen määrä oli 586 miljoonaa euroa ja kirjattu |
|
| Liikearvon arvostaminen oli tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka, koska vuosittaiseen |
luovutusvoitto 1 040 miljoonaa euroa. | |||
| arvonalentumistestaukseen liittyi johdon harkintaa koskien keskeisiä käytettyjä oletuksia, ja koska liikearvon määrä oli olennainen tilinpäätöksen |
Osittaisjakautumisen seurauksena emoyhtiön oma pääoma väheni 365 miljoonaa euroa. |
|||
| kannalta. | Osittaisjakautumisen kirjanpidollinen käsittely oli tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka, koska sillä oli merkittävä vaikutus Cargotec-konsernin |

Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että konsernitilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten IFRStilinpäätösstandardien mukaisesti ja siten, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä.
Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai konserni aiotaan purkaa tai toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin.
Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voitaisiin kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella.
Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi:
Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunnistamme tilintarkastuksen aikana.
Lisäksi annamme hallintoelimille vahvistuksen siitä, että olemme noudattaneet riippumattomuutta koskevia relevantteja eettisiä vaatimuksia, ja kommunikoimme niiden kanssa kaikista suhteista ja muista seikoista, joiden voi kohtuudella ajatella vaikuttavan riippumattomuuteemme, ja soveltuvissa tapauksissa niihin liittyvistä varotoimista.
Päätämme, mitkä hallintoelinten kanssa kommunikoiduista seikoista olivat merkittävimpiä tarkasteltavana olevan tilikauden tilintarkastuksessa ja näin ollen ovat tilintarkastuksen kannalta keskeisiä. Kuvaamme kyseiset seikat tilintarkastuskertomuksessa, paitsi jos säädös tai määräys estää kyseisen seikan julkistamisen tai kun äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa toteamme, ettei kyseisestä seikasta viestitä tilintarkastuskertomuksessa, koska siitä aiheutuvien epäedullisten vaikutusten voitaisiin kohtuudella odottaa olevan suuremmat kuin tällaisesta viestinnästä koituva yleinen etu.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot

| Muut raportointivelvoitteet Tilintarkastustoimeksiantoa koskevat tiedot Olemme toimineet yhtiökokouksen valitsemana tilintarkastajana 23.3.2021 alkaen yhtäjaksoisesti 4 vuotta. |
Jos teemme ennen tilintarkastuskertomuksen antamispäivää käyttöömme saamaamme muuhun informaatioon kohdistamamme työn perusteella johtopäätöksen, että kyseisessä muussa informaatiossa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa. |
|
|---|---|---|
| Konsernitilinpäätös (IFRS) | ||
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | Muu informaatio Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää |
Helsingissä 11. helmikuuta 2025 |
| Emoyhtiön tilinpäätös (FAS) | toimintakertomuksen ja vuosikertomukseen sisältyvän informaation, mutta se ei sisällä tilinpäätöstä eikä sitä koskevaa tilintarkastuskertomustamme. Olemme saaneet |
|
| Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset |
toimintakertomuksen käyttöömme ennen tämän tilintarkastuskertomuksen antamispäivää, ja odotamme saavamme vuosikertomuksen käyttöömme kyseisen päivän jälkeen. |
Ernst & Young Oy |
| Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset |
Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota. | tilintarkastusyhteisö |
| Velvollisuutenamme on lukea edellä yksilöity muu informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko muu informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suorittaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Toimintakertomuksen osalta velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu noudattaen siihen sovellettavia säännöksiä lukuun ottamatta niitä kestävyysraporttia koskevia tietoja, joista säädetään kirjanpitolain 7 luvussa ja kestävyysraportointistandardeissa. |
Heikki Ilkka KHT |
|
| Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu noudattaen siihen sovellettavia säännöksiä. Lausuntomme eivät kata niitä kestävyysraporttia koskevia tietoja, joista säädetään kirjanpitolain 7 luvussa ja kestävyysraportointistandardeissa. |
Cargotec Oyj:n yhtiökokoukselle
konsernikestävyysraportti tilikaudelta 1.1.–31.12.2024.
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tilintarkastus- ja varmennuskertomukset Olemme suorittaneet rajoitetun varmuuden antavan toimeksiannon, jonka kohteena on Cargotec Oyj:n (y-tunnus 1927402-8) toimintakertomukseen sisältyvä kirjanpitolain 7 luvun mukainen
Suorittamiemme toimenpiteiden ja hankkimamme evidenssin perusteella tietoomme ei ole tullut seikkaa, joka antaisi meille syyn uskoa, että konsernikestävyysraportissa ei ole kaikilta olennaisilta osiltaan noudatettu
1) kirjanpitolain 7 luvussa säädettyjä vaatimuksia ja kestävyysraportointistandardeja (ESRS); 2) kestävää sijoittamista helpottavasta kehyksestä ja asetuksen (EU) 2019/2088 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/852 artiklassa 8 säädettyjä vaatimuksia (EU-taksonomia).
Edellä kohta 1 käsittää myös prosessin, jolla Cargotec Oyj on yksilöinyt tiedot kestävyysraportointistandardien mukaista raportoimista varten (kaksinkertainen olennaisuusanalyysi), sekä tietojen merkitsemisen kirjanpitolain 7 luvun 22 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Lausuntomme ei kata kirjanpitolain 7 luvun 22 § 1 mom. 2 kohdan mukaista konsernikestävyysraportin merkitsemistä digitaalisilla XBRL-kestävyystunnisteilla, koska kestävyysraportointiyritysten ei ole ollut mahdollista noudattaa kyseistä säännöstä ESEFasetuksen tai muun Euroopan unionin lainsäädännön puuttumisen vuoksi.
Olemme suorittaneet konsernikestävyysraportin varmentamisen rajoitetun varmuuden antavana toimeksiantona noudattaen Suomessa noudatettavaa hyvää varmennustapaa ja kansainvälistä varmennustoimeksiantostandardia ISAE 3000 (uudistettu) "Muut varmennustoimeksiannot kuin mennyttä aikaa koskevaan taloudelliseen informaatioon kohdistuva tilintarkastus tai yleisluontoinen tarkastus".
Tämän standardin mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Kestävyysraportointitarkastajan velvollisuudet.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa evidenssiä.
Haluamme kiinnittää huomiota siihen, että Cargotec Oyj:n kirjanpitolain 7 luvun mukainen konsernikestävyysraportti on laadittu ja varmennettu ensimmäistä kertaa tilikaudelta 1.1.– 31.12.2024. Lausuntomme ei kata konsernikestävyysraportissa esitettyjä vertailutietoja. Lausuntoamme ei ole mukautettu tämän seikan osalta.
Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konserniyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme toimeksiantoa ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme.
Konsernikestävyystarkastaja soveltaa kansainvälistä laadunhallintastandardia ISQM 1, jonka mukaan kestävyystarkastusyhteisön on suunniteltava, otettava käyttöön ja pidettävä toiminnassa laadunhallintajärjestelmä, mukaan lukien eettisten vaatimusten, ammatillisten standardien sekä sovellettavien säädöksiin ja määräyksiin perustuvien vaatimusten noudattamista koskevat toimintaperiaatteet tai menettelytavat.
Cargotec Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat:
Konsernikestävyysraportin laatiminen edellyttää yhtiöltä olennaisuusarviointia relevanttien raportoitavien seikkojen tunnistamiseksi. Tähän sisältyy merkittävästi johdon harkintaa ja valintoja.
Konsernikestävyysraportoinnille on myös luonteenomaista, että tämäntyyppisten tietojen raportointiin liittyy estimaatteja ja olettamuksia, sekä mittaus- ja arviointiepävarmuutta.
Kasvihuonekaasujen määrittämiseen liittyy luontaista epävarmuutta, koska päästökertoimien ja eri kaasujen päästöjen yhdistämiseen tarvittavien lukuarvojen määrittämisessä käytettävä tieteellinen tieto on epätäydellistä.
Lisäksi raportoidessaan tulevaisuuteen suuntautuvia tietoja yhtiön on esitettävä mahdollisia tulevaisuuden tapahtumia koskevat oletukset, ja kerrottava yhtiön mahdollisista tulevista toimista näihin tapahtumiin liittyen. Todellinen lopputulos saattaa olla erilainen, koska ennustetut tapahtumat eivät aina toteudu odotetulla tavalla.
Velvollisuutemme on suorittaa varmennustoimeksianto saadaksemme rajoitetun varmuuden siitä, onko konsernikestävyysraportissa väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa rajoitetun varmuuden antava varmennuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa vaikuttavan päätöksiin, joita käyttäjät tekevät konsernikestävyysraportin perusteella.
Kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3000 (uudistettu) noudattamiseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko toimeksiannon ajan. Lisäksi:
Rajoitetun varmuuden antavassa toimeksiannossa suoritettavat toimenpiteet poikkeavat luonteeltaan ja ajoitukseltaan kohtuullisen varmuuden antavan toimeksiannon toimenpiteistä, ja ovat niitä suppeampia. Valittavien varmennustoimenpiteiden luonne, ajoitus ja laajuus perustuvat ammatilliseen harkintaan sisältäen arvioinnin väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvasta olennaisen virheellisyyden riskistä. Tämän vuoksi rajoitetun varmuuden antavassa toimeksiannossa saatava varmuuden taso on huomattavasti alempi kuin varmuus, joka saataisiin suorittamalla kohtuullisen varmuuden antava toimeksianto.
Toimenpiteemme sisälsivät mm. seuraavaa:
Helsingissä 11.2.2025
Ernst & Young Oy kestävyystarkastusyhteisö
Heikki Ilkka KRT
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset

| Cargotec Oyj | Itämerenkatu 25, Helsinki PL 00501 Helsinki Puh. 020 777 4000 |
Verkkosivut www.cargotec.com |
|---|---|---|
| Verkkosivut | www.cargotec.com www.hiab.com |
|
| Y-tunnus | 1927402–8 Y-tunnus |
1927402–8 www.cargotec.com |
| Seuraa meitä | XX IN YT FB |
Seuraa meitä |
Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) Hiab-liiketoiminta on älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja, joka on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen joka päivä parhaan asiakaskokemuksen yhdessä erittäin sitoutuneiden työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Cargotecin jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2024 oli noin 1,6 miljardia euroa, ja se työllistää yli 4 000 henkilöä. Cargotec Oyj Itämerenkatu 25, Helsinki PL 00501 Helsinki Puh. 020 777 4000 Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) Hiab-liiketoiminta on älykkäiden ja kestävien kuormankäsittelyratkaisujen johtava toimittaja, joka on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen joka päivä parhaan asiakaskokemuksen yhdessä erittäin sitoutuneiden työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Cargotecin jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2024 oli noin 1,6 miljardia euroa, ja se työllistää yli 4 000 henkilöä. Verkkosivut www.cargotec.com www.hiab.com
FB XX IN YT
Vuosikertomus 2024 GRI Index 2024 (englanniksi)
www.cargotec.com
YHTEYSTIEDOT

Cargotecin vuosikertomus 2024 sisältää vuosikatsauksen ja taloudellisen katsauksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin. Taloudellinen katsaus koostuu kestävyysraportin sisältävästä hallituksen toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä sekä tilintarkastus- ja varmennuskertomuksista. Kaikki dokumentit ja lisämateriaalit löytyvät osoitteesta www.cargotec.com/fi/vuosikatsaukset. Cargotecin vuosikertomus 2024 sisältää vuosikatsauksen ja taloudellisen katsauksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin. Taloudellinen katsaus koostuu kestävyysraportin sisältävästä hallituksen toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä sekä tilintarkastus- ja varmennuskertomuksista. Kaikki dokumentit ja lisämateriaalit löytyvät osoitteesta www.cargotec.com/fi/vuosikatsaukset.

Have a question? We'll get back to you promptly.