Quarterly Report • May 2, 2008
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
EXEL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2008 klo 13.30 1 (12)
EXEL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 31.3.2008
Toimitusjohtaja Vesa Korpimies:
"Myynnin pieneneminen ja lisääntynyt hintakilpailu vaikuttivat Exel Compositesin liikevoittoon negatiivisesti ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Heikentynyt myynti johtui pääasiallisesti hankintakäytäntöjen muuttumisesta tuulienergiasegmentissä sekä Saksassa sijainneen Plastics-liiketoiminnan myynnistä. Lisäksi rakennusteollisuussegmentti pehmeni joidenkin projektien lykkääntymisen vuoksi."
"Exel Sports Brandsin myynti oli odotusten mukainen vaikkakin alhaisempi kuin vuonna 2007. Liiketoiminta kärsi edelleen korkeasta kustannustasosta, mikä johti merkittävään liiketappioon. Olemme tänään allekirjoittaneet sopimuksen Exel Sports Brandsin outdoor-liiketoiminnan siirosta Karhu Sportsille, joka on yksi Suomen johtavista urheiluvälinevalmistajista. Tämä sopimus takaa Exel-merkkisten sauvojen olemassaolon ja jakelun urheiluvälinemarkkinoilla tavalla, joka tukee Exelkonsernin kannattavuutta. Exel voi nyt paremmin keskittyä avainliiketoimintaansa, eli Exel Compositesiin."
| 1.1. – | 1.1. – | Muutos, % | 1.1. - | |
|---|---|---|---|---|
| 31.3. | 31.3. | 31.12. | ||
| 2008 | 2007 | 2007 | ||
| Liikevaihto | 24,1 | 28,8 | -16,4 | 113,5 |
| Liikevoitto | 1,3 | 3,5 | -62,1 | 4,8 |
| % liikevaihdosta | 5,6 | 12,2 | 4,2 | |
| Tilikauden tulos | -0,1 | 2,3 | -104,0 | 2,0 |
| Oma pääoma | 23,1 | 26,6 | -13,2 | 23,5 |
| Korollinen nettovelka | 28,4 | 29,5 | -3,5 | 27,9 |
| Sijoitettu pääoma | 55,9 | 61,9 | -9,7 | 56,3 |
| Oman pääoman tuotto, % | -1,6 | 36,2 | 8,4 |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 2,6 | 24,3 | 7,3 | |
|---|---|---|---|---|
| Omavaraisuusaste, % | 30,9 | 31,7 | 31,3 | |
| Velkaantumisaste, % | 123,3 | 110,9 | 118,4 | |
| Tulos/osake, euroa | -0,01 | 0,19 | -104,0 | 0,17 |
| Tulos/osake, laimennettu, | -0,01 | 0,19 | -104,0 | 0,17 |
| euroa Oma pääoma/osake, euroa |
1,98 | 2,23 | -11,2 | 1,98 |
Exel siirtyi vuoden 2005 alusta kansainvälisten IFRS-standardien mukaiseen tilinpäätösraportointiin. Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteiden mukaisesti, jotka ovat samat kuin vuoden 2007 tilinpäätöksessä.
Exel-konsernin liikevaihto vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä pieneni 16 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta 24,1 (28,8) miljoonaan euroon. Pienentynyt myynti johtui pääasiallisesti tuulienergiasegmentin myynnin heikentymisestä sekä Saksassa sijainneen Plastics-liiketoiminnan myynnistä. Lisäksi muidenkin segmenttien markkinatilanne heikkeni, erityisesti rakennusteollisuudessa johtuen osaksi uusien rakennusprojektien lykkääntymisestä. Exel Sports Brandsin maastohiihto- ja alppisauvojen myynti kärsi toistamiseen leudosta talvesta ja kovasta kilpailusta.
Exelin liikevoitto vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pieneni 1,4 (3,5) miljoonaan euroon verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Liikevoitto oli 6,0 % (12,2 %) liikevaihdosta. Myynnin pieneneminen ja kiristynyt hintakilpailu vaikuttivat negatiivisesti Exel Compositesin liikevoittoon. Lisäksi Exel Sports Brands kärsi edelleen korkeasta kustannustasosta ja logistiikkaongelmista.
Konsernin nettorahoituskulut ensimmäisellä neljänneksellä olivat 1,4 (0,3) miljoonaa euroa. Pääsyy nettorahoituskulujen kasvuun oli USD:n ja AUD:n heikentymisestä johtuneet kurssitappiot. Konsernin tulos ennen veroja oli -0,0 (3,2) miljoonaa euroa ja tilikauden voitto verojen jälkeen -0,1 (2,3) miljoonaa euroa.
Osakekohtainen tulos oli -0,01 (0,19) euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 2,6 (24,3) prosenttia.
Konsernin taseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 74,7 (84,0) miljoonaa euroa. Konsernin oma pääoma oli 23,1 (26,6) miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 30,9 (31,7) prosenttia.
Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta oli -0,2 (-1,2) miljoonaa euroa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Katsauskauden lopussa konsernin rahavarat olivat 4,4 (5,9) miljoonaa euroa. Korollista vierasta pääomaa oli 32,9 (35,4) miljoonaa euroa, josta lyhytaikaisen vieraan pääoman osuus oli 13,9 (9,9) miljoonaa euroa. Korolliset nettovelat olivat 28,4 (29,5) miljoonaa euroa ja nettovelkaantumisaste oli 123,3 % (110,9 %).
INVESTOINNIT JA POISTOT
Konsernin bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen katsauskaudella olivat 0,3 (0,6) miljoonaa euroa.
Käyttöomaisuuden poistot tilikauden aikana olivat 0,9 (1,1) miljoonaa euroa.
HENKILÖSTÖ
Exel-konsernin palveluksessa 31.3.2008 oli yhteensä 567 (588) henkilöä, joista 230 (239) kotimaassa ja 337 (349) ulkomailla. Keskimääräinen henkilöstömäärä katsauskauden aikana oli 570 (576).
Konsernin toiminta jakaantuu ensisijaisen segmenttijaon mukaan kahteen liiketoimintasegmenttiin: Exel Compositesiin ja Exel Sports Brandsiin.
Exel Composites
Exel Compositesin segmenttikohtaiset tunnusluvut katsauskaudelta ovat:
| 1.1.- | 1.1.- | Muutos % | 1.1. - | |
|---|---|---|---|---|
| 31.3. | 31.3. | 31.12. | ||
| Milj. euroa | 2008 | 2007 | 2007 | |
| Liikevaihto | 21,8 | 26,7 | -18,5 | 104,3 |
| Liikevoitto | 2,9 | 4,3 | -32,5 | 15,2 |
| % liikevaihdosta | 13,3 | 16,0 | 14,6 | |
| Henkilöstö | ||||
| keskimäärin | 500 | 506 | -1,2 | 500 |
Exel Compositesin liikevaihto vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pieneni 18,5 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon 21,8 (26,7) miljoonaan euroon. Pienentynyt myynti johtui pääasiallisesti tuulienergiasegmentin myynnin heikentymisestä sekä Saksassa sijainneen Plastics-liiketoiminnan myynnistä. Lisäksi muidenkin segmenttien markkinatilanne heikkeni, erityisesti rakennusteollisuudessa johtuen osaksi uusien rakennusprojektien lykkääntymisestä. Hintakilpailu kiristyi edelleen.
Liikevoitto pieneni 2,9 (4,3) miljoonaan euroon. Myynnin pieneneminen ja kiristynyt hintakilpailu vaikuttivat negatiivisesti Exel Compositesin liikevoittoon.
Maaliskuussa 2008 Belgiassa sijaitsevalle Oudenaarden tehtaalle myönnettiin ISO 9001 –laatusertifikaatti. Konsernisertifikaatti kattaa nykyisellään Australian, Belgian, Ison-Britannian, Itävallan ja Suomen tehtaat.
Exel Sports Brands
Exel Sports Brandsin segmenttikohtaiset tunnusluvut katsauskaudelta ovat:
1.1.- 1.1.- Muutos % 1.1. –
| 31.3. | 31.3. | 31.12. | ||
|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 2008 | 2007 | 2007 | |
| Liikevaihto | 3,2 | 3,7 | -14,9 | 13,6 |
| Liikevoitto | -1,4 | -0,7 | -10,7 | |
| % liikevaihdosta | -42,8 | -18,9 | -78,1 | |
| Henkilöstö | ||||
| keskimäärin | 50 | 52 | -3,8 | 49 |
Exel Sports Brandsin liikevaihto vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pieneni 14,9 prosenttia edellisvuodesta 3,2 (3,7) miljoonaan euroon johtuen pääasiallisesti leudosta talvesta. Lisäksi Exel Sports Brands kärsi edelleen korkeasta kustannustasosta ja logistiikkaongelmista. Ensimmäisen vuosineljänneksen tappiolliseen tulokseen vaikuttivat talvisauvavarastojen arvon alentaminen sekä ylimääräiset varastointi- ja lentorahtikustannukset.
Exel Sports Brandsin liiketappio oli -1,4 (0,7) miljoonaa euroa.
Vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä aloitettiin mittava projekti tuloskehityksen suunnan muuttamiseksi ja logistiikkatoimintoja vahvistettiin. Näistä toimenpiteistä huolimatta operatiivinen tulos oli edelleen heikko ja tuloskehitys negatiivinen. Lisätoimenpiteitä tuloskehityksen suunnan muuttamisen nopeuttamiseksi sekä rakennemuutokseen liittyen pidettiin etusijalla.
OSAKE JA OSAKEPÄÄOMA
Maaliskuun lopussa Exelin osakepääoma oli 2 141 431,74 euroa ja osakkeiden lukumäärä 11 896 843. Yhtiön osakepääoma ei ole muuttunut katsauskauden aikana.
Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla oli 124,9 (154,7) miljoonaa euroa. Osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana 385 328 (689 368), mikä vastaa 3,2 (5,8) prosenttia keskimääräisestä osakemäärästä.
Katsauskauden aikana yhtiön osakkeen ylin kurssi oli 12,20 (14,00) euroa ja alin kurssi 9,50 (12,50) euroa. Osakkeen päätöskurssi oli 10,50 (13,00) euroa ja katsauskauden keskikurssi 10,68 (13,23) euroa.
LIPUTUSILMOITUKSET
Yhtiölle ei ole tehty ilmoituksia omistusosuuden muuttumisesta.
KATSAUSKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Vesa Korpimies aloitti Exel Oyj:n toimitusjohtajana 10.4.2008.
Exel Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 10.4.2008. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2007 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2007. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa vuodelta 2007 hallituksen esityksen mukaisesti 0,20 euroa osakkeelta eli yhteensä 2,4 miljoonaa euroa yhtiökokouspäivän osakemäärällä. Yhtiökokouksessa hallitukselle annettiin valtuudet omien osakkeiden ostamiseksi ja luovuttamiseksi. Yhtiökokous päätti myös alentaa yhtiön taseen mukaista ylikurssirahastoa 8 487 699,84 eurolla ja siirtää summa sijoitetun vapaan pääoman rahastoon.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenmääräksi viisi ja valitsi uuden hallituksen, johon valittiin uudelleen Kari Haavisto, Peter Hofvenstam ja Vesa Kainu. Göran
Jönsson ja Heikki Mairinoja valittiin hallituksen uusiksi jäseniksi. Varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi Peter Hofvenstamin hallituksen puheenjohtajaksi.
Exel on aikaisemmin ilmoittanut, että Exel Sports Brands ei enää ole sen avainliiketoimintaa. Exel Sports Brandsin tuloskehitys on ollut negatiivinen viime vuosina. Exelin hallitus on etsinyt rakenteellisia vaihtoehtoja Exel Sports Brandsille sekä strategista partneria, joka on kiinnostunut kehittämään urheiluvälineliiketoimintaa. Exel Sports Brandsin järjestelyihin liittyen Exel Oyj:n hallitus on 2.5.2008 pidetyssä kokouksessaan päättänyt seuraavaa:
Karhu Sports, joka on yksi Suomen johtavia urheiluvälinevalmistajia, ostaa liiketoimintakaupalla outdoor-liiketoiminnan sekä outdoor-liiketoimintaan liittyvät varastot ja tilauskannan. Karhu Sportsilla on strateginen intressi kehittää liiketoimintaa. Kauppaan sisältyy pitkäaikainen lisenssisopimus, johon kuuluu Exel-tuotemerkin lisäksi mm. Nordic Walker- ja Nordic Blader -tuotemerkkien käyttö tietyissä tuoteryhmissä. Outdoor-liiketoiminnan Suomen ja Saksan työntekijät siirtyvät Karhu Sportsin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Tällä hetkellä työntekijöitä on Suomessa yhdeksän ja Saksassa 18.
Liiketoiminnan siirto selkiyttää Exel-konernin liiketoimintarakennetta ja tukee keskittymistä teollisuuden avainliiketoimintoihin. Karhu Sportsin kanssa solmittu sopimus takaa Exel-merkkisten sauvojen olemassaolon ja jakelun urheiluvälinemarkkinoilla tavalla, joka tukee Exel-konsernin kannattavuutta. Osapuolet ovat sopineet, että liiketoimintakaupan hintaa ei julkisteta. Kaupan ehtona on, että Saksan henkilökunnan kanssa käytävät neuvottelut saatetaan päätökseen Saksan lakien mukaisesti. Neuvottelujen odotetaan päättyvän kesäkuun 2008 aikana.
Jäljelle jäävä Exel Sports Brandsin salibandyliiketoiminta organisoidaan erilliseksi liiketoiminnaksi ja sen toimintaa tehostetaan. Vuonna 2007 tämän liiketoiminnan liikevaihto oli noin viisi miljoonaa euroa ja sillä on johtava markkina-asema pohjoismaisilla salibandymarkkinoilla. Exel tarkastelee strategisia rakenteellisia vaihtoehtoja tämän liiketoiminnan osalta.
Järjestelykuluja koskeva varaus kirjataan vuoden 2008 toiselle vuosineljännekselle ja sen arvioidaan olevan korkeintaan noin seitsemän miljoonan euron tasolla. Näiden varausten vuoksi toisen vuosineljänneksen tuloksen ennen veroja odotetaan olevan negatiivinen.
Asiasta on annettu erillinen pörssitiedote tänään 2.5.2008 klo 13.30.
Merkittävimmät riskit koskevat markkinakysyntään eräissä Exel Composites liiketoiminnan segmenteissä, kuten telekommunikaatiosegmentissä ja tuulienergiassa. Myös valuuttakurssivaihteluilla ja lisääntyvällä kilpailulla saattaa olla negatiivinen tulosvaikutus. Exel Sports Brandsin liiketoiminnan
onnistuneeseen jakamiseen liittyy myös riskejä mukaan lukien siirtymäkauden kustannukset sekä liiketoimintakaupan ehtojen täyttyminen.
Maailmanlaajuisen talouden hiljentymisen arvioidaan vaikuttavan globaaliin pultruusiomarkkinaan. Exel Compositesille saattaa tarjoutua kasvumahdollisuuksia esimerkiksi kuljetus- ja koneteollisuussegmenteissä. Uusia sovelluksia haetaan jatkuvasti. Liiketoiminta-alueen kehitys telekommunikaatiosegmentissä saattaa heikentyä johtuen uusista teknologioista, rakennusteollisuudessa johtuen rakennusalan hiljentymisestä sekä tuulienergiasegmentissä, missä hankintakäytäntöjen muutos vaikuttaa myyntiin ja kannattavuuteen negatiivisesti. Hintakilpailu lisää edelleen painetta tuotekatteisiin.
7.4.2008 julkaistussa pörssitiedotteessa vuoden 2008 liikevaihdon arvioitiin jäävän edellisvuotta pienemmäksi. Konsernin tuloksen ennen veroja odotettiin olevan parempi kuin vuonna 2007, jolloin se oli 2,4 miljoonaa euroa.
Järjestelykuluja koskeva varaus kirjataan vuoden 2008 toiselle vuosineljännekselle ja sen arvioidaan olevan korkeintaan noin seitsemän miljoonan euron tasolla. Näiden varausten vuoksi toisen vuosineljänneksen tuloksen ennen veroja odotetaan olevan negatiivinen.
Konsernin koko vuoden 2008 tuloksen ennen veroja odotetaan olevan negatiivinen.
Analyytikoille ja lehdistölle järjestetään tiedotustilaisuus tänään 2.5.2008 klo 15.00 Scandic Hotel Simonkentän Pavilion-kabinetissa osoitteessa Simonkatu 9, Helsinki.
Vantaalla 2.5.2008
Exel Oyj Hallitus
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Vesa Korpimies, Exel Oyj, puh. 050 590 6754
Jakelu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.exel.net
EXEL LYHYESTI Exel Oyj on teknologiayhtiö, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi komposiittisia profiileja ja putkia teollisiin sovelluksiin sekä urheiluvälineisiin.
Henkilöstön osaaminen ja korkea teknologian taso ovat avainasemassa Exel Oyj:n toiminnassa. Liiketoiminnan ytimen muodostaa itse kehitetty komposiittiteknologia, siihen perustuva tuotteisto ja valittujen markkinasegmenttien hallinta vahvalla laatu- ja tuotemerkki-imagolla. Jatkuva uusien sovelluskohteiden etsiminen ja kehitys yhteistyössä asiakkaiden kanssa mahdollistavat yrityksen kasvun. Exel panostaa valituille kapeille sektoreille sekä kannattavaan kasvuun. Yhtiön osakkeet noteerataan OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki Pohjoismaisella listalla pienten yhtiöiden sarjassa.
| 1.1. – 31.3. 2008 |
1.1. – 31.3. 2007 |
Muutos, % | 1.1. – 31.12. 2007 |
|
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 24.078 | 28.797 | -16,4 | 113.489 |
| Liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan kulut Poistot ja arvonalentumiset |
10 -21.849 -902 |
44 -24.231 -1.084 |
-77,3 9,8 16,8 |
854 -103.445 -6.118 |
| Liikevoitto | 1.337 | 3.526 | -62,1 | 4.780 |
| Rahoitustuotot ja - kulut |
-1.368 | -340 | -302,4 | -2.360 |
| Tulos ennen veroja | -31 | 3.186 | -101,0 | 2.420 |
| Tuloverot | -62 | -882 | 93,0 | -410 |
| Tilikauden tulos | -92 | 2.304 | -104,0 | 2.010 |
| Tilikauden tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille |
-92 | 2.304 | 0.0 | 2.010 |
| Vähemmistöosakkaille | 0 | 0 | 0.0 | 0 |
| Tulos/osake, euroa Tulos/osake, |
-0,01 | 0,19 | -104,0 | 0,17 |
| laimennettu, euroa | -0,01 | 0,19 | -104,0 | 0,17 |
31.3.2008 31.3.2007 Muutos 31.12.2007
VARAT Pitkäaikaiset varat
| Liikearvo | 9.385 | 10.027 | -642 | 9.627 |
|---|---|---|---|---|
| Muut aineettomat | 2.521 | 2.995 | -474 | 2.689 |
| hyödykkeet | ||||
| Aineelliset hyödykkeet | 14.038 | 18.478 | -4.440 | 14.796 |
| Laskennalliset | 2.987 | 2.340 | 647 | 2.521 |
| verosaamiset | ||||
| Muut pitkäaikaiset varat | 72 | 77 | -5 | 76 |
| Pitkäaikaiset varat | 29.003 | 33.917 | -4.914 | 29.710 |
| yhteensä | ||||
| Lyhytaikaiset varat | ||||
| Vaihto-omaisuus | 22.590 | 22.301 | 289 | 22.155 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset |
18.667 | 21.121 | -2.454 | 18.426 |
| Muut lyhytaikaiset varat | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Rahat ja pankkisaamiset | 4.417 | 5.884 | -1.467 | 4.901 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä |
45.674 | 49.306 | -3.799 | 45.482 |
| Myytävänä olevat | ||||
| pitkäaikaiset varat | 0 | 746 | -746 | 0 |
| Varat yhteensä | 74.676 | 83.969 | -9.293 | 75.192 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | ||||
| Oma pääoma | ||||
| Osakepääoma | 2.141 | 2.141 | 0 | 2.141 |
| Osakeanti | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Ylikurssirahasto | 8.492 | 8.492 | 0 | 8.492 |
| Kertyneet voittovarat | 12.529 | 13.642 | -1.113 | 10.890 |
| Tilikauden tulos | -92 | 2.304 | -2.396 | 2.010 |
| Emoyhtiön omistajien oman | ||||
| pääoman osuus | 23.070 | 26.579 | -3.509 | 23.533 |
| Vähemmistöosuus | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Oma pääoma yhteensä | 23.070 | 26.579 | -3.509 | 23.533 |
| Pitkäaikaiset velat | ||||
| Pitkäaikaiset korolliset | ||||
| velat | 18.913 | 25.451 | -6.538 | 21.755 |
| Pitkäaikaiset korottomat | 0 | 0 | 0 | 345 |
| velat | ||||
| Laskennallinen verovelka | 1.083 | 888 | 195 | 753 |
| Lyhytaikaiset velat | ||||
| Lyhytaikaiset korolliset velat |
13.948 | 9.910 | 4.038 | 11.008 |
| Ostovelat ja muut | ||||
| korottomat velat | 17.664 | 21.142 | -3.478 | 17.799 |
| Velat yhteensä | 51.607 | 57.390 | -5.783 | 51.658 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä |
74.676 | 83.969 | -9.292 | 75.192 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA, tuhatta euroa
| Osake pääoma |
Osake anti |
Yli kurssi rahasto |
Kertyneet voitto varat |
Vähemmis -töosuus |
Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Muuntoerot | 0 | 0 | 0 | -87 | 0 | -87 |
| Muut erät | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Maksettu osinko | 0 | 0 | ||||
| Tilikauden tulos | 0 | |||||
| 2.304 | 2.304 | |||||
| Oma pääoma | ||||||
| 31.3.2007 | 2.141 | 0 | 8.492 | 15.946 | 0 | 26.579 |
| Oma pääoma | ||||||
| 1.1.2008 | 2.141 | 0 | 8.492 | 12.900 | 0 | 23.533 |
| Osakeanti | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Muuntoerot | 0 | 0 | 0 | -371 | 0 | -371 |
| Muut erät | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Maksettu osinko | 0 | 0 | ||||
| Tilikauden tulos | ||||||
| -92 | 0 | -92 | ||||
| Oma pääoma | ||||||
| 31.3.2008 | 2.141 | 0 | 8.492 | 11.957 | 0 | 23.070 |
| 1.1. – 31.3. 2008 |
1.1. – 31.3. 2007 |
Muutos | 1.1. – 31.12. 2007 |
|
|---|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirrat | ||||
| Tilikauden voitto | -92 | 2.304 | -2.396 | 2.010 |
| Oikaisut tilikauden voittoon | 2.544 | 2.283 | 261 | 9.676 |
| Käyttöpääoman muutos | -1.016 | -4.408 | 3.393 | -5.903 |
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat |
1.436 | 178 | 1.258 | 5.783 |
| Maksetut korot | -712 | -610 | -102 | -1.687 |
| Saadut korot | 32 | 107 | -75 | 137 |
| Muut rahoituserät | -624 | 0 | 0 | -388 |
| Maksetut verot | -292 | -883 | 591 | -1.250 |
| Liiketoiminnasta kertyneet | ||||
| nettorahavirrat | -160 | -1.208 | 1.672 | 2.595 |
| Investointien rahavirrat | ||||
| Hankitut liiketoiminnot | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Myydyt liiketoiminnot | 0 | 0 | 0 | 672 |
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin |
-319 | -587 | 268 | -2.469 |
| Hyödykkeiden luovutustulot | 0 | 0 | 0 | 1.306 |
| Investointien nettorahavirrat | -319 | -587 | 268 | -491 |
| Rahoituksen rahavirrat | ||||
|---|---|---|---|---|
| Maksullinen osakeanti | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Pitkäaikaisten lainojen | -2.408 | -611 | -1.797 | -1.600 |
| takaisinmaksut | ||||
| Lyhytaikaisten lainojen | 2.500 | 2.185 | 315 | 958 |
| nettomuutos | ||||
| Rahoitusleasingvelkojen | -97 | -94 | -3 | -381 |
| nettomuutos | ||||
| Maksetut osingot | 0 | 0 | 0 | -2.379 |
| Rahoituksen nettorahavirrat | -5 | 1.480 | -1.485 | -3.402 |
| Rahavarojen muutos | -484 | -315 | 455 | -1.298 |
| Rahavarat tilikauden alussa | ||||
| 4.901 | 6.199 | -1.298 | 6.199 | |
| Rahavarojen muutos | -484 | -315 | -169 | -1.298 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 4.417 | 5.884 | -1.467 | 4.901 |
TIEDOT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN, tuhatta euroa
| I/2008 | IV/2007 | III/2007 | II/2007 | I/2007 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | |||||
| segmenteittäin | |||||
| Exel Composites | 21.757 | 24.728 | 25.259 | 27.577 | 26.697 |
| Exel Sports Brands | 3.171 | 3.914 | 3.827 | 2.166 | 3.727 |
| Konsernin sisäinen | -850 | -584 | -1.173 | -1.022 | -1.628 |
| myynti | |||||
| Liikevaihto yhteensä | 24.078 | 28.058 | 27.912 | 28.721 | 28.797 |
| Liikevoitto | |||||
| segmenteittäin | |||||
| Exel Composites | 2.890 | 3.853 | 2.556 | 4.478 | 4.283 |
| Exel Sports Brands | -1.357 | -3.005 | -5.182 | -1.760 | -704 |
| Eliminoinnit | -196 | -177 | 547 | -56 | -53 |
| Liikevoitto yhteensä | 1.337 | 672 | -2.079 | 2.662 | 3.526 |
| Rahoitustuotot ja - | -1.368 | -989 | -340 | -190 | -1.368 |
| kulut | |||||
| Tulos ennen veroja | -31 | -317 | -3.186 | 2.472 | -31 |
| Tuloverot | -62 | 283 | -822 | -526 | -62 |
| Tilikauden tulos | -92 | -34 | -2.304 | 1.946 | -92 |
| Tulos/osake, euroa | -0.01 | 0.00 | -0.19 | 0.16 | 0.19 |
| Tulos/osake, | |||||
| laimennettu, euroa | -0.01 | 0.00 | -0.19 | 0.16 | 0.19 |
| Keskimääräinen | |||||
| osakemäärä, | |||||
| laimentamaton | |||||
| 1.000 kpl | 11.897 | 11.897 | 11.897 | 11.897 | 11.897 |
| Keskimääräinen | |||||
| osakemärä, laimennettu |
| 1.000 kpl | 11.897 | 11.897 | 11.897 | 11.897 | 11.897 |
|---|---|---|---|---|---|
| Henkilöstö keskimäärin | 570 | 574 | 569 | 566 | 576 |
| KONSERNIN VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET, tuhatta euroa | |||||
| 31.3.2008 | 31.3.2007 | 31.12.2007 | |||
| Omasta velasta Kiinteistökiinnitykset Yrityskiinnitykset |
2.783 12.500 |
12.500 | 2.953 | 2.783 12.500 |
|
| Leasingvastuut | |||||
| - alle yhden vuoden - 1-5 vuoden sisällä erääntyvät |
514 2.106 |
527 2.254 |
496 2.205 |
||
| Muut vastuut | 1.027 | 588 | 876 | ||
| JOHDANNAISSOPIMUSTEN NIMELLISARVOT, tuhatta euroa | |||||
| 31.3.2008 | 31.3.2007 | 31.12.2007 | |||
| Valuuttajohdannaiset Termiinisopimukset Ostetut valuuttaoptiot Myydyt valuuttaoptiot Valuuttaswapit |
556 5.026 3.607 0 |
8.269 3.038 1.898 0 |
8.372 5.078 4.297 1.617 |
||
| Korkojohdannaiset Koronvaihtosopimukset Ostetut korko-optiot |
250 4.667 |
777 4.667 |
333 4.667 |
||
| KONSERNIN TUNNUSLUVUT, tuhatta euroa | |||||
| 1.1.- 31.3. |
1.1. – 31.3. |
Muutos, % | 1.1. – 31.12. |
| 2008 | 2007 | 2007 | ||
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 24.078 | 28.797 | -16,4 | 113.489 |
| Liikevoitto | 1.337 | 3.526 | -62,1 | 4.780 |
| % liikevaihdosta | 5,6 | 12,2 | 4,2 | |
| Tulos ennen veroja | -31 | 3.186 | -101,0 | 2.420 |
| % liikevaihdosta | -0,1 | 11,1 | 2,1 | |
| Tilikauden tulos | -92 | 2.304 | -104,0 | 2.010 |
| % liikevaihdosta | -0,4 | 8,0 | 1,8 | |
| Oma pääoma | 23.070 | 26.579 | -13,2 | 23.533 |
| Korolliset velat | 32.861 | 35.360 | -7,1 | 32.762 |
| Rahavarat | 4.417 | 5.884 | -24,9 | 4.901 |
| Korolliset nettovelat | 28.444 | 29.476 | -3,5 | 27.861 |
| Sijoitettu pääoma | 55.930 | 61.939 | -9,7 | 56.295 |
| Oman pääoman tuotto, % | -1,6 | 36,2 | 8,4 |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 2,6 | 24,3 | 7,3 | |
|---|---|---|---|---|
| Omavaraisuus, % | 30,9 | 31,7 | 31,3 | |
| Velkaantumisaste, % | 123,3 | 110,9 | 118,4 | |
| Bruttoinvestoinnit | 319 | 587 | -45,7 | 2.469 |
| käyttöomaisuuteen | ||||
| % liikevaihdosta | 1,3 | 2,0 | 2,2 | |
| Tutkimus- ja kehitysmenot | 0 | 815 | -100,0 | 2.824 |
| % liikevaihdosta | 0,0 | 2,8 | 2,5 | |
| Konsernin tilauskanta | 15.469 | 14.614 | 5,9 | 12.889 |
| Tulos/osake, euroa | -0,01 | 0,19 | -104,0 | 0,17 |
| Tulos/osake, laimennettu, euroa | -0,01 | 0,19 | -104,0 | 0,17 |
| Oma pääoma/osake, euroa | 1,98 | 2,23 | -11,2 | 1,98 |
| Osakkeiden määrä 1.000 kpl | ||||
| - laimentamaton, keskimäärin | 11.897 | 11.897 | 0,0 | 11.830 |
| - laimennettu, keskimäärin | 11.897 | 11.897 | 0,0 | 11.847 |
| Henkilöstö keskimäärin | 570 | 576 | -1,0 | 600 |
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.