Quarterly Report • Apr 28, 2010
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
1.1. – 31.3.2010 Osavuosikatsaus Q1
Liikevaihdon kasvusta ja kustannusten sopeuttamisesta johtuen arvioimme vuoden 2010 liiketuloksen paranevan selvästi vuoden 2009 tasosta.
Ensimmäinen vuosineljännes oli huomattavasti viime vuotta parempi, mutta markkinatilanne oli edelleen suhteellisen vaikea. Euroopan kylmä talvi hidasti molempien liiketoiminta-alueiden asiakastoimituksia normaalia kausivaihtelua enemmän. Lisäksi Saksan palvelutoiminnan uudelleenorganisointi aiheutti ensimmäiselle neljännekselle kertaluontoluontoisia kuluja. Video and Broadband Solutions liiketoimintaalueella oli varovaisia merkkejä markkinatilanteen lievästä piristymisestä. Kuitenkin muutamat merkittävät videovalvontaprojektien tilauspäätökset ovat viivästyneet. Liiketulos ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli kokonaisuudessaan voitollinen johtuen Video and Broadband Solutions liiketoiminta-alueen liikevaihdon kasvusta ja kustannussopeutuksesta.
Jatkamme määrätietoisesti kasvustrategiamme toteutusta, johon kuuluu tulevaisuuden kannattavan kasvun varmistavat tuotekehitysratkaisut, jakelukanavien vahvistaminen sekä palvelutarjonnan laajentaminen. Vallitsevassa markkinatilanteessa myös tarkkaa kustannusten hallintaa ja sopeuttamista on jatkettava. Saksan palvelutoimintojen käynnissä oleva uudelleenorganisointi ja tätä kautta parempi synergioiden hyödyntäminen parantaa loppuvuonna yksikön kannattavuutta ja luo pohjaa toiminnan laajentumiselle Saksan lähialueille. Lisäksi uusi Luminato-videokeskusratkaisumme on saanut hyvän vastaanoton asiakkailta ja odotamme Luminaton myynnin kehittyvän hyvin myös loppuvuoden aikana. Ensimmäisen vuosineljänneksen toteutuma vahvistaa näkemystämme kannattavasta kasvusta vuonna 2010.
Arvioimme kaapelioperaattoreiden omistusjärjestelyjen jatkuvan koko kuluvan vuoden ajan ja näillä saattaa olla vaikutuksia verkkoinvestointien ajoituksiin.
Ensimmäisen vuosineljänneksen saadut tilaukset kasvoivat vertailukaudesta 44,3 % ja olivat 37,5 (26,0) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu vertailukaudesta 11,5 miljoonalla eurolla johtui pääosin vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla tehdyistä yritysostoista Network Services liiketoiminta-alueella.
Vuoden 2010 ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 39,1 (25,6) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu vertailukaudesta johtui pääosin vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla tehdyistä yritysostoista Network Services liiketoiminta-alueella.
Konsernin tilauskanta oli 31,2 (24,1) miljoonaa euroa. Tilauskanta sisältää 12,0 miljoonan euron videokeskustilauksen (Luminato) Intiasta. Tilauksen toimituksia on viivästetty jo yli vuoden alkuperäisestä suunnitelmasta. Arvioimme kuitenkin edelleen, että toimitukset alkavat vuoden 2010 aikana, vaikka toimitukseen sisältyy merkittäviä epävarmuuksia.
Liiketulos parani vertailukaudesta ja oli 0,8 (-1,2) miljoonaa euroa eli 2,1 % (-4,7 %) liikevaihdosta. Liiketuloksen parantuminen johtui Video and Broadband Solutions liiketoiminta-alueen liikevaihdon kasvusta sekä liiketoiminta-alueen materiaalikustannusten pienentymisestä ja kustannussopeutuksesta. Vertailukauden liiketulos sisälsi 1,1 miljoonaa liiketoiminnan muita tuottoja, kun katsauskaudella niitä oli 0,4 miljoonaa euroa. Ensimmäisen vuosineljänneksen laimentamaton osakekohtainen tulos oli 0,03 (-0,07) euroa osakkeelta.
Liiketoiminnan rahavirta oli 2,4 (1,0) miljoonaa euroa. Käyttämättömiä sitovia valmiusluottoja oli katsauskauden lopussa 19,5 (26,0) miljoonaa euroa. Nykyiset 40,0 miljoonan euron sitovat valmiusluotot ovat voimassa marraskuuhun 2013. Konsernin omavaraisuusaste oli 44,5 % (51,8 %) ja nettovelkaantumisaste 18,6 % (18,6 %). Konsernilla oli 31.3.2010 korollista velkaa 23,2 (15,7) miljoonaa euroa.
Liiketoiminta-alue keskittyy laajakaista-tilaajaverkkojen, videopalvelualustojen sekä videovalvontaratkaisuihin. Liiketoiminta-alueen merkittävin asiakaskunta koostuu kaapelioperaattoreista, mutta asiakaskuntaan kuuluu myös jälleenmyyjiä sekä julkishallinnon organisaatioita. Liiketoiminta-alueen päämarkkina-alue on Eurooppa.
Video and Broadband Solutions ensimmäisen vuosineljänneksen aikana
Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 19,1 (16,9) miljoonaa euroa. Liiketulos nousi vertailukaudesta 2,0 miljoonalla eurolla ja oli 0,6 (-1,5) miljoonaa euroa eli 2,9 % (-8,7 %) liikevaihdosta. Liiketuloksen nousu johtui liikevaihdon kasvusta, parantuneesta materiaalikatteesta ja kustannussopeutuksesta.
Saadut tilaukset olivat 18,6 (17,3) miljoonaa euroa. Tilauskanta oli 28,3 (24,1) miljoonaa euroa. Tilauskanta sisältää vuoden 2008 kesäkuussa Intiasta saadun 12,0 miljoonan euron tilauksen.
Liiketoiminta-alueen tuotekehitysmenot olivat 2,6 (3,2) miljoonaa euroa eli 13,6 % (18,9 %) liiketoimintaalueen liikevaihdosta. Tuotekehitysmenoista noin 60 % (70 %) kohdistui tuotannossa olevien tuotealustojen jatkokehitykseen ja ylläpitoon sekä asiakaskohtaisiin tuotesovellutuksiin. Tuotekehitysmenoista aktivoitiin 0,3 (0,5) miljoonaa euroa, aktivoinnin kohdistuessa Luminato videoprosessointijärjestelmään. Aktivoitujen tuotekehitysmenojen poistot olivat 0,6 (0,6) miljoonaa euroa. Tuotekehityspanostus kohdistui erityisesti Internet-protokollaan perustuvaan videoprosessointijärjestelmään (Luminato-tuoteperhe) ja videonkoodaus protokollaan (H.264) perustuvan videovalvonnan siirtojärjestelmän määrittelytyöhön. Uuden sukupolven vahvistinteknologian (Accesstuoteperhe) sekä HFC-verkon optisen siirtojärjestelmän (HDO-tuoteperhe) ja videovalvonnan hallintajärjestelmän (VMX)tuotekehitys jatkui.
Network Services liiketoiminta-alueen asiakaskunta koostuu pääosin eurooppalaisista isoista kaapelioperaattoreista. Network Services tarjoaa kaapeliverkkojen suunnittelu-, uudisrakentamis-, päivitys- ja ylläpitopalveluita. Palvelujen toteutusaste ja laajuus vaihtelevat asiakkaittain yksittäishinnoitelluista palveluista avaimet käteen -periaatteella toteutettaviin projekteihin. Osa projekteista sisältää myös Telesten omia tuoteratkaisuja. Palveluosaaminen kattaa kaapeliverkkoteknologian kaikki osa-alueet päävahvistinjärjestelmien asennuksista ja ylläpidosta taloverkkojen uudistuksiin. Osia projekteista toteutetaan alihankintaverkoston avulla.
Network Services ensimmäisen vuosineljänneksen aikana
Liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 20,0 (8,7) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu vertailukaudesta 11,3 miljoonalla eurolla johtui vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla tehdyistä yritysostoista.
Liiketulos oli 0,3 (0,3) miljoonaa euroa eli 1,3 % (3,0 %) liikevaihdosta. Suhteellista kannattavuutta heikensi keskeneräisten asennusprojektien kasvu, sääolosuhteiden aiheuttamat toimitusviiveet ja toimitusten kohdistuminen tiettyihin alhaisemman katetason palvelutoimituksiin. Saksassa on käynnissä toimintojen uudelleenorganisointi, josta on aiheutunut katsauskaudelle kertaluontoisia kustannuksia. Saksan yhtiöistä muodostetaan kolme alueellista yksikköä, jotka toimivat Cableway-toiminimellä. Samassa yhteydessä oman henkilöstön määrä vähenee jonkin verran.
Ensimmäisen vuosineljänneksen saadut tilaukset olivat 18,9 (8,7) miljoonaa euroa. Liiketoiminta-alue sai Saksasta kaksi raamisopimusta, jotka ovat jatkosopimuksia nykyisiltä asiakkailta (NetCologne, toimituskesto 12 kuukautta ja TeleColumbus toimituskesto 6 vuotta). Sopimusten arvo on noin 8 miljoonaa euroa. Tilauskanta oli 2,9 (0,0) miljoonaa euroa.
Konsernin investoinnit olivat 0,8 (10,8) miljoonaa euroa eli 1,9 % (42,3 %) liikevaihdosta. Investoinneista 0,3 miljoonaa euroa kohdistui Suomen toimitilojen laajennusinvestointiin ja 0,3 (0,5) miljoonaa euroa tuotekehitykseen. Katsauskauden investoinneista 0,1 (0,1) miljoonaa euroa toteutettiin rahoitusleasingsopimuksilla.
Konsernin palveluksessa oli katsauskaudella keskimäärin 1221 henkilöä (1001/2009, 681/2008), joista 563 työskenteli Video and Broadband Solutions alueella ja 658 Network Services alueella. Katsauskauden lopussa konsernin palveluksessa oli 1223 (1001/2009, 686/2008) henkilöä, joista ulkomailla työskenteli 68 % (55 %/2009, 33 %/2008). Euroopan ulkopuolella työskenteli alle 5 % konsernin henkilöstöstä. Työsuhde-etuuksista aiheutuneet menot olivat 12,3 (10,0/1-3.2009, 8,0/1- 3.2008) miljoonaa euroa.
Osana yleisen markkinatilanteen vaatimia kustannusrakenteen sopeuttamistoimenpiteitä Suomessa työskentelevä henkilöstö on jatkanut kiertävää lomautusta. Yhteistoimintamenettelyssä sovitut toimenpiteet jatkuvat Suomessa vuoden 2010 loppuun asti, mikäli markkinatilanne sitä edellyttää. Yhteistoimintamenettely päättyi 22.1.2010. Network Services liiketoiminta-alueen Saksan toimintojen tehostaminen on käynnissä.
Teleste on 1954 perustettu teknologia- ja palveluyhtiö, jonka nykyiset liiketoiminta-alueet ovat Video and Broadband Solutions ja Network Services. Päämarkkina-alue on Eurooppa ja merkittävimmät asiakkaat ovat eurooppalaiset kaapelioperaattorit.
Video and Broadband Solutions liiketoiminta-alueella integroidut ratkaisutoimitukset luovat hyvät kasvuedellytykset, mutta toimitusten resursointi ja tekninen toteutus on vaativaa, ja sisältää näin ollen myös kohtuullisia riskejä. Nykyinen vaikea markkinatilanne saattaa hidastaa asiakkaiden investointisuunnitelmien toteuttamista. Asiakkaiden verkkoinvestoinnit vaihtelevat verkkojen päivitystilanteesta ja asiakkaiden rahoitusrakenteesta riippuen. Useat liiketoiminta-alueen kilpailijat ovat amerikkalaisia, joten euron kurssi suhteessa Yhdysvaltain dollariin vaikuttaa kilpailukykyymme. Lyhytaikaiselta valuuttariskiltä yhtiö suojautuu termiineillä. Oikeat teknologiavalinnat ja niiden ajoitus on keskeistä menestyksen kannalta.
Network Services liiketoiminta-alueen liikevaihto kertyy pääosin muutamilta isoilta eurooppalaisilta asiakkailta, joten merkittävä muutos yhdenkin asiakkaan palvelukysynnässä vaikuttaa liiketoiminta-alueen toimituksiin. Asiakastyytyväisyys vaatii toimivaa palveluprosessin ohjausjärjestelmää sekä innovatiivisia prosessi-, tuote- ja logistiikkaratkaisuja palveluiden laadun ja kustannustehokkuuden varmistamiseksi. Kaapelioperaattoreiden verkkojen tekninen hallinta ja toimivat laiteratkaisut edellyttävät oman ja alihankkijoiden henkilöstön osaamistason jatkuvaa kehittämistä verkkojen häiriöttömän toimivuuden varmistamiseksi.
Liiketoiminta-alueiden on myös huomioitava markkinoiden liikkeet, kuten asiakkaiden ja kilpailijoiden konsolidointien merkitys.
Hallitus käy vuosittain läpi liiketoiminnan keskeiset riskit ja niiden hallinnan. Riskienhallinta on organisoitu osaksi liiketoiminta-alueiden strategista ja operatiivista toimintaa. Riskit ja niiden todennäköisyys raportoidaan hallitukselle säännöllisen kuukausiraportoinnin yhteydessä.
Liiketoiminta-alueiden operatiivisen toiminnan merkittävimmät vahinkoriskit yhtiö on kattanut vakuutuksilla. Vakuutukset eivät kata luottotappioriskejä. Katsauskaudella ei toteutunut sellaisia riskejä, eikä vireillä ollut sellaisia oikeudenkäyntejä tai oikeudellisia menettelyjä, joilla olisi ollut oleellista merkitystä konsernin toiminnalle.
Emoyhtiöllä on sivuliikkeet Australiassa, Espanjassa, Hollannissa, Kiinassa ja Tanskassa sekä tytäryhtiöt 12 maassa Suomen ulkopuolella. Maaliskuussa 2010 perustettu Teleste Management Oy sisältyy Teleste konsernin lukuihin, koska Teleste Oyj:llä on määräysvalta yhtiöön rahoitujärjestelyiden vuoksi.
Teleste Oyj:n 9.4.2010 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2009 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti osingoksi 0,08 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin 21.4.2010.
Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi kuusi henkilöä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Marjo Miettinen ja jäseniksi uudelleen valittiin Pertti Ervi, Tero Laaksonen, Pertti Raatikainen, Kai Telanne ja Petteri Walldén.
Yhtiön tilintarkastajana jatkaa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti KHT-yhteisö KPMG Oy Ab. Vastuulliseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT Esa Kailiala.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan enintään 1.400.000 kappaletta yhtiön omia osakkeita ja luovuttamaan enintään 1.779.985 yhtiön omia osakkeita. Yhtiökokous antoi yhtiön hallitukselle valtuutuksen 10.000.000 uuden osakkeen liikkeellelaskuun. Yhtiön antamien erityisten oikeuksien nojalla merkittävien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 5.000.000 kappaletta, erityiset oikeudet sisältyvät 10.000.000 uuden osakkeen antivaltuutukseen.
Valtuutukset ovat voimassa vuoden 2011 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti.
31.3.2010 lopussa EM Group Oy oli suurin yksittäinen osakkeenomistaja 20,05 %:n omistusosuudella.
Yhtiön osakekurssi oli katsauskaudella alhaisimmillaan 3,63 (2,25) euroa ja korkeimmillaan 4,90 (4,18) euroa. 31.3.2010 päätöskurssi oli 4,75 (3,18) euroa. Arvo-osuusjärjestelmän mukaan osakkaiden lukumäärä katsauskauden lopussa oli 5441 (5415). Ulkomaalaisomistuksen määrä oli 9,3 % (7,9 %). Telesten osakkeen vaihto NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 1.1.-31.3.2010 oli 4,7 (21,1) miljoonaa euroa. Katsauskaudella pörssin kautta vaihdettiin 1,2 (5,9) miljoonaa kappaletta Telesten osaketta.
Maaliskuussa 2010 yhtiön hallitus päätti 381.000 osakkeen suunnatusta annista Teleste Oyj:n johdon perustamalle Teleste Management Oy:lle. Suunnattu anti pohjautui 7.4.2009 varsinaisen yhtiökokouksen valtuutukseen.
Maaliskuun 2010 lopussa konsernin hallussa oli omia osakkeita 760.985 (844.721) kappaletta, joista emoyhtiö Teleste Oyj:llä nolla (0) kappaletta ja muiden konserni- tai määräysvaltayhtiöiden hallussa 760.985 kappaletta. Konsernin omistus katsauskauden lopun osakemäärästä oli 4,18 % (4,74 %).
Yhtiön rekisteröity osakepääoma oli 31.3.2010 6.966.932,80 euroa jakautuen 18.186.590 osakkeeseen.
14.4.2010 ostettiin Sveitsistä verkkojen ylläpitoon ja päivityksiin keskittyvä palveluyhtiö Freycom S.A., jonka pääliiketoiminta-alueena on kaapeli- ja taloverkkojen päivitys- sekä ylläpitopalvelut. Kaupan myötä Teleste aloittaa palveluliiketoiminnan markkinoilla, joilla Teleste on ollut jo pitkään merkittävä tuotteiden tarjoaja. Ostetun palveluyhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli noin 2,7 miljoonaa euroa. Yritysoston vaikutus Telesten liikevaihtoon vuoden 2010 osalta arvioidaan olevan noin 2 miljoonaa euroa. Kaupalla ei ole olennaista vaikutusta Telesten liiketulokseen. Yritysoston myötä Telesten henkilöstö kasvaa noin 20 henkilöllä.
Video and Broadband Solutions liiketoiminta-alueen operaattoriasiakaskunnan verkkoinvestoinneissa varovaisuus jatkunee koko kuluvan vuoden ajan. Uskomme toimitusten pysyvän kuitenkin vähintään vuoden 2009 tasolla.
Network Services liiketoiminta-alueen nykyisen asiakaskunnan kysyntä pysyy arviomme mukaan vakaana. Toteutetut yritysostot varmistavat liikevaihdon huomattavan kasvun vertailuvuodesta.
Liikevaihdon kasvusta ja kustannusten sopeuttamisesta johtuen arvioimme vuoden 2010 liiketuloksen paranevan selvästi vuoden 2009 tasosta.
Teleste Oyj Jukka Rinnevaara Hallitus Toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 osavuosikatsaukset standardin mukaisesti siten kuin EU on sen hyväksynyt käyttäen samoja laadintaperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
| KONSERNIN TULOSLASKELMA (TEUR) | 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | 1-12/2009 |
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 39 094 | 25 604 | 52,7 % | 141 651 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 357 | 1 113 | -67,9 % | 3 124 |
| Materiaalikäyttö ja ostetut palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuvat |
-19 412 | -11 903 | 63,1 % | -69 962 |
| kulut | -12 279 | -10 018 | 22,6 % | -44 584 |
| Muut liiketoiminnan kulut | -5 419 | -4 662 | 16,2 % | -21 323 |
| Poistot | -1 515 | -1 339 | 13,1 % | -5 582 |
| Arvonalentumiset | 0 | 0 | n/a | -800 |
| Liiketulos | 826 | -1 205 | n/a | 2 524 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | -148 | -239 | -38,1 % | -605 |
| Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta | 0 | -100 | n/a | -544 |
| Tulos rahoituserien jälkeen | 678 | -1 544 | n/a | 1 375 |
| Tulos ennen veroja | 678 | -1 544 | n/a | 1 375 |
| Välittömät verot | -183 | 336 | n/a | -959 |
| Kauden tulos | 495 | -1 208 | n/a | 416 |
| Jakautuminen | ||||
| Emoyhtiön omistajille | 495 | -1 208 | n/a | 416 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu |
||||
| osakekohtainen tulos: | ||||
| laimentamaton osakekohtainen tulos (EUR) |
0,03 | -0,07 | n/a | 0,02 |
| laimennusvaikutuksella oikaistu | ||||
| osakekohtainen tulos (EUR) | 0,03 | -0,07 | n/a | 0,02 |
| Laaja tuloslaskelma (tEUR) | ||||
| Kauden tulos | 495 | -1 208 | n/a | 416 |
| Muuntoero | 180 | 43 | 318,6 % | 189 |
| Käyvän arvon rahasto | -92 | 0 | n/a | -116 |
| Kauden laaja tulos | 583 | -1 165 | n/a | 489 |
| Jakautuminen | ||||
| Emoyhtiön omistajille | 583 | -1 165 | n/a | 489 |
| Pitkäaikaiset varat Aineelliset |
31.3.2010 | 31.3.2009 | Muutos % | 31.12.2009 |
|---|---|---|---|---|
| käyttöomaisuushyödykkeet | 9 770 | 6 725 | 45,3 % | 9 960 |
| Liikearvo | 31 657 | 20 092 | 57,6 % | 31 657 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 6 898 | 9 113 | -24,3 % | 7 664 |
| Myytävissä olevat sijoitukset | 894 | 1 128 | -20,7 % | 713 |
| 49 219 | 37 058 | 32,8 % | 49 994 | |
| Lyhytaikaiset varat | ||||
| Vaihto-omaisuus | 21 420 | 18 670 | 14,7 % | 20 682 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 24 853 | 27 639 | -10,1 % | 26 884 |
| Rahavarat | 14 376 | 7 311 | 96,6 % | 12 518 |
| 60 649 | 53 620 | 13,1 % | 60 084 | |
| Varat yhteensä | 109 868 | 90 678 | 21,2 % | 110 078 |
| Oma pääoma ja velat | ||||
| Osakepääoma | 6 967 | 6 967 | 0,0 % | 6 967 |
| Muu oma pääoma Määräysvallattomien omistajien |
40 398 | 38 297 | 5,5 % | 39 702 |
| osuus | 289 | 0 | n/a | 0 |
| 47 654 | 45 264 | 5,3 % | 46 669 | |
| Pitkäaikaiset velat | ||||
| Varaukset | 513 | 314 | 63,4 % | 513 |
| Korottomat pitkäaikaiset velat | 7 073 | 1 523 | 364,4 % | 6 726 |
| Korolliset velat | 12 237 | 10 175 | 20,3 % | 12 237 |
| 19 823 | 12 012 | 65,0 % | 19 476 | |
| Lyhytaikaiset velat | ||||
| Ostovelat ja muut korottomat velat | 30 359 | 26 160 | 16,1 % | 32 372 |
| Varaukset | 1 042 | 1 673 | -37,7 % | 1 026 |
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 10 990 | 5 569 | 97,3 % | 10 535 |
| 42 391 | 33 402 | 26,9 % | 43 933 | |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 109 868 | 90 678 | 21,2 % | 110 078 |
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (TEUR) |
1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | 1-12/2009 |
| Liiketoiminnan rahavirrat | ||||
| Kauden tulos | 495 | -1 208 | n/a | 416 |
| Oikaisut | 1 959 | 1 290 | 51,9 % | 8 230 |
| Maksetut rahoituserät | -148 | -239 | -38,1 % | -937 |
| Maksetut verot | 0 | 0 | n/a | -1 708 |
| Nettokäyttöpääoman muutos | 140 | 1 192 | -88,3 % | 3 830 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 2 446 | 1 035 | 136,3 % | 9 831 |
| Investointien rahavirrat | ||||
| Tytäryritysten hankinta | 0 | -6 793 | n/a | -10 281 |
| Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin |
-673 | -123 | 447,2 % | -2 772 |
| Investoinnit aineettomiin | ||||
| käyttöomaisuushyödykkeisiin | -145 | -555 | -73,9 % | -1 327 |
| Investoinnit osakkeisiin | 0 | 0 | n/a | -10 |
| Investointien nettorahavirta | -818 | -7 471 | -89,1 % | -14 390 |
| Rahoituksen rahavirrat | ||||
|---|---|---|---|---|
| Lainojen nostot | 0 | 9 000 | n/a | 20 542 |
| Lainojen takaisinmaksut | -239 | -4 300 | -94,4 % | -10 623 |
| Maksetut osingot | 0 | 0 | n/a | -2 035 |
| Omien osakkeiden hankinnat | 0 | -264 | n/a | -264 |
| Osakeannista saadut maksut | 289 | 0 | n/a | 0 |
| Rahoituksen nettorahavirta | 50 | 4 436 | -98,9 % | 7 620 |
| Rahavarojen muutos | ||||
| Rahavarat kauden alussa | 12 518 | 9 268 | 35,1 % | 9 268 |
| Valuuttakurssien muutosten | ||||
| vaikutus | 180 | 43 | 318,6 % | 189 |
| Rahavarat kauden lopussa | 14 376 | 7 311 | 96,6 % | 12 518 |
| TUNNUSLUVUT | 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | 1-12/2009 |
| Osakekohtainen tulos, EUR | 0,03 | -0,07 | n/a | 0,02 |
| Osakekohtainen tulos, laimennettu | ||||
| EUR | 0,03 | -0,07 | n/a | 0,02 |
| Osakekohtainen oma pääoma, EUR | 2,73 | 2,67 | 2,3 % | 2,68 |
| Oman pääoman tuotto | 4,2 % | -10,5 % | n/a | 0,9 % |
| Sijoitetun pääoman tuotto | 4,9 % | -9,4 % | n/a | 3,3 % |
| Omavaraisuusaste | 44,5 % | 51,8 % | -14,1 % | 43,6 % |
| Nettovelkaantumisaste | 18,6 % | 18,6 % | -0,2 % | 22,0 % |
| Investoinnit, tEUR | 756 | 10 825 | -93,0 % | 25 241 |
| Investoinnit % liikevaihdosta | 1,9 % | 42,3 % | -95,4 % | 17,8 % |
| Tilauskanta, tEUR | 31 210 | 24 096 | 29,5 % | 33 100 |
| Henkilöstö keskimäärin | 1 221 | 1 011 | 20,8 % | 1 103 |
| Osakkeiden lukumäärä keskimäärin | ||||
| (tuhansia) | 17 810 | 17 806 | 0,0 % | 17 806 |
| sis omat osakkeet | ||||
| Kauden ylin kurssi, EUR | 4,90 | 4,18 | 17,2 % | 4,30 |
| Kauden alin kurssi, EUR | 3,63 | 2,25 | 61,3 % | 2,25 |
| Kauden keskikurssi, EUR | 4,02 | 3,50 | 14,9 % | 3,62 |
| Osakevaihto, milj kpl | 1,2 | 5,9 | -80,2 % | 7,8 |
| Osakevaihto, MEUR | 4,7 | 21,1 | -78,0 % | 28,5 |
| Omat osakkeet | ||||
| Määrä | Osuus | Osuus | ||
| Kpl | osakkeista | äänistä | ||
| Konsernin omistuksessa/hallinnassa | ||||
| omia osakkeita | 760 985 | 4,18 % | 4,18 % | |
| Vastuusitoumukset (tEur) | ||||
| Omasta velasta | ||||
| Annetut muut vakuudet | 120 | 259 | -53,7 % | 120 |
| Vuokra- ja leasingvastuut | 5 839 | 5 899 | -1,0 % | 6 016 |
| 5 959 | 6 158 | -3,2 % | 6 136 |
Johdannaissopimukset (TEUR) kirjattu tulokseen ja taseeseen
| Valuuttatermiinit, kohdearvo | 7 152 | 7 387 | -3,2 % | 8 043 |
|---|---|---|---|---|
| Valuuttatermiinit, käypä arvo | -356 | -81 | 339,5 % | -228 |
| Koronvaihtosopimukset | 11 500 | 0 | n/a | 11 500 |
| Koronvaihtosopimusten käypä arvo | -282 | 0 | n/a | -157 |
Veroina otettu huomioon kauden tulosta vastaavat vero.
| TOIMINTASEGMENTIT | 1-3/2010 | 1-3/2009 | Muutos % | 1-12/2009 |
|---|---|---|---|---|
| Video and Broadband Solutions | ||||
| Saadut tilaukset | 18 578 | 17 290 | 7,4 % | 81 612 |
| Liikevaihto | 19 062 | 16 908 | 12,7 % | 76 280 |
| Liiketulos | 562 | -1 464 | n/a | -692 |
| Liiketulos % | 2,9 % | -8,7 % | n/a | -0,9 % |
| Network Services | ||||
| Saadut tilaukset | 18 926 | 8 696 | 117,6 % | 69 408 |
| Liikevaihto | 20 032 | 8 696 | 130,4 % | 65 371 |
| Liiketulos | 264 | 259 | 1,9 % | 3 216 |
| Liiketulos % | 1,3 % | 3,0 % | -55,9 % | 4,9 % |
| Yhteensä (tEUR) | ||||
| Saadut tilaukset | 37 504 | 25 986 | 44,3 % | 151 020 |
| Liikevaihto | 39 094 | 25 604 | 52,7 % | 141 651 |
| Liiketulos | 826 | -1 205 | n/a | 2 524 |
| Liiketulos % | 2,1 % | -4,7 % | n/a | 1,8 % |
| Rahoituserät | -148 | -239 | -38,1 % | -605 |
| Osuus osakkuusyhtiöistä | 0 | -100 | n/a | -544 |
| Tulos ennen veroja | 678 | -1 544 | n/a | 1 375 |
Toimintasegmenttien varat
Toimintasegmenttien varoina on esitetty ne erät, jotka voidaan suoraan tai perustellusti kohdistaa kyseisille segmenteille.
| 31.3.2010 | 31.3.2009 | Muutos % | 31.12.2009 | |
|---|---|---|---|---|
| Video and Broadband Solutions | 55 000 | 62 540 | -12,1 % | 56 120 |
| Network Services | 41 520 | 20 827 | 99,4 % | 41 440 |
| Toimintasegmenttien varat yhteensä | 96 520 | 83 367 | 15,8 % | 97 560 |
| Kohdistamattomat erät | 14 376 | 7 311 | 96,6 % | 12 518 |
| Varat yhteensä | 110 896 | 90 678 | 22,3 % | 110 078 |
| Informaatio per | 4/2009- |
| Informaatio per kvartaali (tEUR) |
1-3/10 | 10-12/09 | 7-9/09 | 4-6/09 | 1-3/09 | 4/2009- 3/2010 |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Video and Broadband Solutions | |||||||
| Saadut tilaukset | 18 578 | 22 705 | 22 508 | 19 109 | 17 290 | 82 900 | |
| Liikevaihto | 19 062 | 21 015 | 18 262 | 20 095 | 16 908 | 78 434 | |
| Liiketulos | 562 | -457 | 1 524 | -295 | -1 464 | 1 334 | |
| Liiketulos% | 2,9 % | -2,2 % | 8,3 % | -1,5 % | -8,7 % | 1,7 % |
| Network Services | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Saadut tilaukset | 18 926 | 24 119 | 26 136 | 10 457 | 8 696 | 79 638 | |
| Liikevaihto | 20 032 | 22 769 | 23 449 | 10 457 | 8 696 | 76 707 | |
| Liiketulos | 264 | 2 175 | 84 | 698 | 259 | 3 221 | |
| Liiketulos% | 1,3 % | 9,6 % | 0,4 % | 6,7 % | 3,0 % | 4,2 % | |
| Yhteensä | |||||||
| Saadut tilaukset | 37 504 | 46 824 | 48 644 | 29 566 | 25 986 | 162 538 | |
| Liikevaihto | 39 094 | 43 784 | 41 711 | 30 552 | 25 604 | 155 141 | |
| Liiketulos | 826 | 1 718 | 1 608 | 403 | -1 205 | 4 555 | |
| Liiketulos% | 2,1 % | 3,9 % | 3,9 % | 1,3 % | -4,7 % | 2,9 % | |
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma (tEUR)
| Osake pääoma |
Yli kurs-si raha sto |
Muu nto erot |
Kerty neet voitto varat |
SVOP Raha sto |
Muut rahas tot |
Yht. | Määräys vallat tomien omista jien osuus |
Oma pääoma yht. |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma 1.1.2010 Kauden |
6 967 | 1 504 | -372 | 35 949 | 2 737 | -116 | 46 669 | 0 | 46 669 |
| laaja tulos yhteensä Osakeanti Omana pääomana suoritet tavat Osake |
180 | 495 | 0 | -92 | 583 0 |
0 289 |
583 289 |
||
| perus-teiset liike-toimet Oma |
113 | 113 | 0 | 113 | |||||
| pääoma 31.3.2010 |
6 967 | 1 504 | -192 | 36 557 | 2 737 | -208 | 47 365 | 289 | 47 654 |
| Oma pääoma 1.1.2009 Kauden |
6 967 | 1 504 | -561 | 37 284 | 1 451 | 0 | 46 645 | 0 | 46 645 |
| laaja tulos yhteensä Omana pääomana suoritet tavat Osake Perus teiset liike |
43 | -1 208 | 0 | -1 165 | 0 | -1 165 | |||
| toimet Oma pääoma |
48 | -264 | 0 | -216 | 0 | -216 | |||
| 31.3.2009 | 6 967 | 1 504 | -518 | 36 124 | 1 187 | 0 | 45 264 | 0 | 45 264 |
| Oman pääoman tuotto | Tilikauden tulos |
|---|---|
| ------------------------------ * 100 Taseen oma pääoma (keskim. kauden aikana) |
|
| Sijoitetun pääoman tuotto | Tilikauden tulos rahoituserien jälkeen + rahoituskulut ------------------------------- * 100 |
| Taseen loppusumma - korottomat velat (keskim. Kauden aikana) |
|
| Omavaraisuusaste | Oma pääoma ---------------------------- * 100 Taseen loppusumma - saadut ennakot |
| Nettovelkaantumisaste | Korolliset velat - rahat ja pankkisaamiset - korolliset saamiset ---------------------------- * 100 Oma pääoma |
| Osakekohtainen tulos | Emoyrityksen omistajille kuuluva kauden voitto |
| -------------------------------------- Kauden aikana ulkona olevien osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo |
|
| Osakekohtainen laimennettu | Emoyrityksen omistajille kuuluva laimennettu kauden voitto |
| tulos | ------------------------------------ Kauden aikana ulkona olevien osakkeiden laimennetun lukumäärän painotettu keskiarvo |
| SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.3.2010 | Osakkeet | % |
|---|---|---|
| EM Group Oy | 3 647 248 | 20,05 |
| Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö | 1 679 200 | 9,23 |
| Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen | 894 776 | 4,92 |
| Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva | 824 641 | 4,53 |
| Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma | 521 150 | 2,87 |
| Valtion Eläkerahasto | 500 000 | 2,75 |
| Sijoitusrahasto Aktia Capital | 450 000 | 2,47 |
| Skagen Vekst Verdipapierfond | 437 000 | 2,40 |
| Fim Fenno Sijoitusrahasto | 401 342 | 2,21 |
| Teleste Management Oy | 381 000 | 2,09 |
| SEKTORIJAKAUMA 31.3.2010 | Omistajat | % | Osakkeet | % |
|---|---|---|---|---|
| Yritykset | 323 | 5,93 | 5 813 632 | 31,96 |
| Rahoitus- ja vakuutuslaitokset | 17 | 0,31 | 3 441 784 | 18,92 |
| Julkisyhteisöt | 7 | 0,12 | 2 172 976 | 11,94 |
| Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt | 40 | 0,73 | 563 716 | 3,09 |
| Kotitaloudet | 5 011 | 92,09 | 4 506 191 | 24,77 |
| Ulkomaat ja hallintarekisteröidyt | 43 | 0,79 | 1 688 291 | 9,28 |
| Yhteensä | 5 441 | 100 | 18 186 590 | 100 |
PL 323, 20101 Turku Seponkatu 1, 20660 Littoinen Puh 02 2605 611 (keskus) [email protected] Y-tunnus 1102267-8 www.teleste.com
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.