Quarterly Report • Oct 20, 2011
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Liikevaihto oli 19,5 miljoonaa euroa (19,5 miljoonaa euroa)
Liiketulos oli 985 tuhatta euroa (-2.213 tuhatta euroa)
Vuonna 2011 liikevaihdon uskotaan olevan vuoden 2010 tasolla, mutta liiketuloksen ennakoidaan paranevan ja olevan n. 5 prosenttia liikevaihdosta
Osakekohtainen tulos oli 0,05 euroa (-0,15 euroa)
AVAINLUVUT
Liikevaihdon jakaantuminen toiminnoittain:
| % | 1-9/11 | 1-9/10 | 1-12/10 |
|---|---|---|---|
| Ohjelmistopalvelut | 63 | 67 | 65 |
| Lisenssit | 32 | 27 | 27 |
| Laitemyynti | 5 | 6 | 8 |
"Kolmas vuosineljännes oli toiminnallisesti ja taloudellisesti ennusteidemme mukainen ja edelliseen vuoteen nähden myönteinen tuloskehityksemme jatkui. Liikevaihtomme oli edellisen vuoden tasolla. Kannattavuuden parantaminen on onnistunut hyvin suunnitelmiemme mukaisesti. Yhdeksän kuukauden jälkeen voimme pitää suoritustamme hyvänä, mutta strategian yhteydessä määrittelemään tasoon meillä on edelleen työtä tuleviksi kausiksi. Tuloksemme vuoden takaiseen neljännekseen sekä kumulatiiviseen tulokseen verrattuna on parantunut ja olemme pitäneet ennustamamme tulostason.
Tulosparannus ja –taso perustuu parantuneeseen seurantaan, riskienhallintaan sekä ensimmäisten kustannuksia säästävien toimenpiteiden vaikutukseen. On ollut kannustavaa huomata aloitettujen toimenpiteiden vaikutus liiketoiminnallemme. Se luo hyvää uskoa tulevien kuukausien ja vuosien toiminnallemme. En näe, että merkittäviä isoja läpimurtoja olisimme vielä saavuttaneet, vaan hyvällä ja suunnitelmallisella työllä olemme onnistuneet asiakkaidemme ja henkilöstömme kanssa pienilläkin asioilla luomaan ja parantamaan hyvää tilannetta. Pitkät ja toimivat asiakassuhteemme ovat hyvä pohja kaikelle toiminnallemme.
Vuoden teemamme ennustettavasta kannattavuudesta voidaan katsoa toimivan ja haluamme pitää tämän teeman esillä ja osana päätöksentekoamme. Yksinkertaisissa perusasioissa pitäytyminen on jatkossakin tärkeää.
Kysyntä liiketoiminta-alueillamme on säilynyt normaalilla tasolla koko alkuvuoden. Omat ennusteemme tilikauden lopun liiketoiminnasta vastaavat myös tällä hetkellä aiempia ennusteitamme. Euroopan rahoitusmarkkinoilla tapahtuviin asioihin olemme varautuneet käymällä läpi liiketoiminta-alueemme ja pyrkineet tunnistamaan tekijät, jotka meihin markkinamuutoksien seurauksena voi vaikuttaa. Haluamme olla valmiina, mikäli meidän tilanteen johdosta tulee reagoida. Emme toistaiseksi ennakoi tälle vuodelle liiketoiminnallista tason muutosta, mutta kuten aina, erityisesti kaukaisemman tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa.
Uutta strategiaamme olemme edistäneet suunnitelmien mukaisesti. Osa strategisista ohjelmista on edistynyt odotettua hitaammin ja toisaalta osa ennustettua nopeammin. Kesän aikana olemme saaneet myös ensimmäisiä uusia liiketoiminta-avauksia strategiamme
mukaisesti. Vuosineljänneksen aikana olemme tarkentaneet ja lisänneet toimenpiteitä muutamilla strategian osa-alueilla, jotta voisimme nopeuttaa sen toteuttamista. Nopeuttamista ja toiminnan tehostamista haemme myös julkistamallamme organisaatiomuutoksella, jossa uusi organisaatio on paremmin strategiamme mukainen. Vuoden 2012 alusta Solteq Oyj:n raportoitavat segmentit ovat Toiminnan- ja taloudenohjaus sekä Toiminnanohjauksen erityisratkaisut.
Kokonaisuutena pidän vuoden tähänastista tilannettamme paikka paikoin jopa hyvänä. Näemme kysynnän kohtuullisena, mutta samalla yleinen epävarmuus luo kasvun toteuttamiselle lisää haasteita. Nämä voitamme keskittymällä maltillisesti toimintaamme, strategiaamme ja hyviin asiakassuhteisiimme.
Jatkamme samalla linjalla tästä eteenpäin niin operatiivisen toiminnan kuin strategiammekin toteuttamista.
Hyvää syksyä kaikille sidosryhmillemme!"
Solteq tarjoaa suunnitelmallisesti kehittyviä toiminnan- ja taloudenohjauksen palveluja kaupan, logistiikan, teollisuuden sekä julkishallinnon toimijoille. Täydennämme ydintarjoamaamme erikoiskaupan ohjauksen, kunnossapidon ja huoltopalvelujen hallinnan sekä järjestelmien sisältämän masterdatan hallinnan ja laadun parantamisen ratkaisuilla. Maailman johtavien kumppaneiden teknologioilla kehitettyjen ratkaisujemme avulla asiakkaamme ohjaavat liiketoimintaansa entistä tehokkaammin ja parantavat kannattavuuttaan.
Solteqin toiminta on vuoden 2010 alusta lähtien jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen, joiden kautta yhtiön tulosta seurataan. Liiketoiminta-alueet ovat ERP (toiminnan- ja taloudenohjaus), EAM (kunnossapidon ja huoltopalvelujen hallinta), Data (tiedonhallinta ja integraatiot) ja Store (myymäläratkaisut ja -teknologiat).
Solteqin liikevaihto oli 19.492 tuhatta euroa (19.507 tuhatta euroa).
Solteqin liiketulos oli 985 tuhatta euroa (-2.213 tuhatta euroa).
Yhtiön liiketulosprosentti oli 5,1 % (-11,3 % vuonna 2010).
Solteqin ERP-liiketoiminta-alue tarjoaa asiakkailleen toiminnan- ja taloudenohjauksen järjestelmiä ja niitä tukevia optimointi- ja raportointiratkaisuja sekä joukon muita erilaisia lisäarvoratkaisuja. Ratkaisut auttavat asiakkaita ohjaamaan toimintaansa ja tehostamaan esimerkiksi ostoja, myyntiä ja varastonhallintaa sekä raportointia. Ratkaisuja käyttää päivittäin laaja joukko asiakkaita muun muassa kaupan, teollisuuden, autokaupan ja julkishallinnon toimialoilta.
ERP-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 12,2 miljoonaa euroa. Liiketoiminta-alueen liiketulos oli 1,2 miljoonaa euroa.
Solteqin EAM -ratkaisut kattavat kunnossapidon tietojärjestelmät, käyttöomaisuuden optimoinnin, kenttätyön hallinnan ja huollon. Ratkaisujen avulla asiakkaat ennakoivat tuotantolinjojen ja laitteiden huoltotarpeita, seuraavat vikahistoriaa ja hallitsevat koneiden ylläpitoon liittyviä materiaalivirtoja ostoista varastointiin. Asiakkaiden joukossa on muun muassa energia- ja tuotantolaitoksia, prosessi- ja konepajateollisuuden yrityksiä sekä kunnossapidon palveluyrityksiä.
EAM-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli katsauskaudella 2,9 miljoonaa euroa ja liiketulos 0,1 miljoonaa euroa.
Solteqin Data-liiketoiminta-alue vastaa asiakasyritysten liiketoimintakriittiseen tietoon (eli masterdataan) liittyvistä palveluista ja tuotteista sekä verkkokauppa- ja integraatioteknologioista. Solteq tarjoaa asiakkailleen masterdatan laadun parantamisprojekteja, masterdata -palvelukeskukselle ulkoistettua tiedon ylläpitopalvelua, masterdatan hallinnoinnissa hyödynnettäviä ohjelmistoteknologioita ja konsultointipalveluja. Palvelujen tavoitteena on varmistaa, että asiakkaiden toiminnanohjausta ja päätöksentekoa tukevien järjestelmien sisältämät tiedot ovat laadukkaita, keskenään yhdenmukaisia ja ajan tasalla.
Data-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli katsauskaudella 1,4 miljoonaa euroa ja liiketulos -0,4 miljoonaa euroa.
Solteqin Store-liiketoiminta-alueen ratkaisut tehostavat erikoiskauppojen ja kauppaketjujen ostoja, myyntiä ja asiakkuudenhallintaa. Ratkaisujen avulla sadat kauppiaat, yrittäjät ja myyjät ohjaavat liiketoimintaansa ja palvelevat asiakkaitaan tuhansissa myymälöissä joka päivä.
Storen liikevaihto oli katsauskaudella 3,0 miljoonaa euroa ja liiketulos 0,1 miljoonaa euroa.
Liikevaihto laski 0,1 % edellisvuoteen verrattuna ja oli 19.492 tuhatta euroa (edellinen tilikausi 19.507 tuhatta euroa).
Liikevaihto koostuu useista yksittäisistä asiakkuuksista. Enimmilläänkin yhden asiakkaan osuus liikevaihdosta on alle kymmenen prosenttiyksikköä.
Katsauskauden liiketulos oli 985 tuhatta euroa (-2.213 tuhatta euroa), tulos ennen veroja oli 846 tuhatta euroa (-2.342 tuhatta euroa) ja katsauskauden tulos 614 tuhatta euroa (-1.764 tuhatta euroa).
Taseen loppusumma oli 16.775 tuhatta euroa (19.036 tuhatta euroa). Likvidit varat olivat 147 tuhatta euroa (157 tuhatta euroa). Likvidien varojen lisäksi yhtiöllä oli katsauskauden päättyessä käyttämättömiä pankkitililimiittejä yhteensä 2.061 tuhatta euroa.
Konsernin korolliset velat olivat 5.041 tuhatta euroa (7.005 tuhatta euroa).
Konsernin omavaraisuusaste oli 33,9 prosenttia (38,4 prosenttia).
Katsauskauden bruttoinvestoinnit olivat 104 tuhatta euroa (97 tuhatta euroa).
Solteqin tutkimus- ja kehityskulut ovat pääosin henkilöstökuluja. Perustuotteiden kehittämisessä Solteqin strategiana on toimia yhteistyössä globaalien toimijoiden kuten SAP:n, Microsoftin ja IBM:n kanssa sekä hyödyntää heidän resurssejaan ja jakelukanaviaan.
Oma kehityspanos kohdistetaan lisäarvotuotteiden ja asiakaskohtaisten palvelukokonaisuuksien kehittämiseen.
Katsauskaudenaikana (vertailuvuonnakaan ei katsauskaudella aktivointeja) ei ole aktivoitu tuotekehityskuluja IFRS -säännösten mukaisesti.
Solteqin palveluksessa oli katsauskauden lopussa 211 vakinaisessa työsuhteessa olevaa henkilöä (230 henkilöä). Henkilöstön määrä katsauskaudella oli keskimäärin 213 henkilöä (237 henkilöä). Henkilöstön määrä katsauskauden lopussa jakautui niin, että ERPliiketoiminnan palveluksessa oli 101 henkilöä, EAM:n palveluksessa 34 henkilöä, DATA:n palveluksessa 21 henkilöä ja STORE:n palveluksessa 24 henkilöä ja yhteisten toimintojen palveluksessa 31 henkilöä.
Solteqin lähipiiriin kuuluvat sen hallitus, toimitusjohtaja sekä konsernin johtoryhmä.
Yhtiö on 1.3.2011 ja 23.3.2011 tiedottanut järjestelystä, jossa johdon omistamalle Solteq Management Oy:lle on annettu korollista lainaa sekä suunnattu maksullinen osakeanti.
Solteq Management Oy yhdistellään konsernitilinpäätökseen osakassopimuksen perusteella.
Solteq Oyj:n osakepääoma 30.9.2011 oli 1.009.154,17 euroa ja osakkeiden lukumäärä on 12.148.429. Osake on nimellisarvoton.
Katsauskauden päättyessä Solteq Oyj:n ja konserniyhtiö Solteq Management Oy:n hallussa olevien omien osakkeiden määrä oli 674.976 kappaletta. Hankittujen osakkeiden määrä vastasi 5,6 prosenttia koko katsauskauden lopun osake- ja äänimäärästä. Hankittujen osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo oli 56.069 euroa.
Katsauskauden aikana Solteqin osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli 1,5 miljoonaa osaketta (0,8 milj. osaketta) ja 1,6 miljoonaa euroa (1,0 milj. euroa). Katsauskauden ylin kurssinoteeraus oli 1,20 euroa ja alin 0,96 euroa. Painotettu osakekohtainen keskikurssi oli 1,08 euroa ja päätöskurssi 1,02 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo katsauskauden lopussa oli 12,4 miljoonaa euroa (13,8 milj. euroa).
Solteqilla oli katsauskauden päättyessä yhteensä 1.858 osakkeenomistajaa (1.970 osakkeenomistajaa). Solteqin 10 suurinta osakkeenomistajaa omistivat 8.499 tuhatta osaketta eli heidän hallussaan on 70,0 prosenttia yhtiön osake- ja äänimäärästä. Solteq Oyj:n hallituksen jäsenet omistivat yhteensä 5.149 tuhatta osaketta, mikä oli 42,4 prosenttia yhtiön osake- ja äänimäärästä.
Solteq Oyj:n varsinainen yhtiökokous 16.3.2011 vahvisti vuoden 2010 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta.
Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys, jonka mukaan 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta ei makseta osinkoa.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja pantiksi ottamisesta siten, että yhtiön hallussa olevien osakkeiden kokonaismäärä kulloinkin voi olla enintään kymmenen prosenttia kaikkien osakkeiden lukumäärästä. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, yrityskauppojen tai muiden liiketoiminnan järjestelyiden rahoittamiseksi ja toteuttamiseksi tai käytettäväksi osana henkilöstön kannustejärjestelmää tai muutoin edelleen luovutettaviksi taikka mitätöitäviksi. Osakkeita voidaan hankkia muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa. Ne tulee hankkia julkisessa kaupankäynnissä. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen kertyneen tappion 3.412.908,22 euron kattamiseksi sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta.
Yhtiön hallitukseen valittiin viisi jäsentä. Hallituksen jäseninä jatkavat Ali Saadetdin, Seppo Aalto, Markku Pietilä, Sirpa Sara-aho ja Jukka Sonninen. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajakseen Ali Saadetdinin.
Tilintarkastajana jatkaa KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajanaan Frans Kärki, KHT.
Katsauskauden jälkeen ei ole toteutunut raportointia edellyttäviä tapahtumia.
Lähiajan keskeisimmät epävarmuustekijät ja riskit liittyvät liikevaihdon perustana olevien kauppojen ajoitukseen ja hinnoitteluun, kustannustason muutoksiin sekä yhtiön kykyyn hallita laajoja sopimus- ja toimituskokonaisuuksia.
Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä seurataan säännöllisesti osana hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyä. Yhtiöllä ei ole erillistä sisäistä tarkastusorganisaatiota tai – valiokuntaa.
Solteq arvioi, että vuonna 2011 yhtiön liikevaihto pysyy vuoden 2010 tasolla, mutta liiketuloksen ennakoidaan paranevan ja olevan n. 5 prosenttia liikevaihdosta.
Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti ja on noudatettu samoja laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2010.
Tulosta raportoidaan neljän liiketoiminta-alueen kautta. ERP-liiketoiminta sisältää taloudenja toiminnanohjauksen järjestelmät. EAM-liiketoiminta pitää sisällään käyttöomaisuuden optimoinnin, materiaalinhallinnan ja kunnossapidon järjestelmät. Data-liiketoiminta sisältää työkalut tiedon keräämiseen, tiedon laadun sekä oikeellisuuden varmistamiseen sekä tietojen integrointiin eri järjestelmien välillä. Store-liiketoiminta sisältää kassa- ja myymäläjärjestelmät. Konsernin keskeiset tuote- ja palvelutyypit ovat ohjelmistopalvelut, lisenssit ja laitemyynti.
Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tämän vuoksi tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, markkinoilla, kilpailuolosuhteissa sekä muutoksista laissa ja säännöksissä.
Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.
| 1.7.- 30.9.2011 |
1.7.- 30.9.2010 |
1.1.- 30.9.2011 |
1.1.- 30.9.2010 |
1.1.- 31.12.2010 |
|
|---|---|---|---|---|---|
| LIIKEVAIHTO | 5 325 | 6 748 | 19 492 | 19 507 | 26 998 |
| Liiketoiminnan muut tuotot |
0 | 2 | 9 | 14 | 52 |
| Materiaalit ja palvelut |
-1 211 | -1 895 | -4 281 | -5 360 | -7 394 |
| Henkilöstökulut | -2 711 | -2 835 | -10 445 | -11 689 | -15 688 |
| Poistot | -207 | -501 | -614 | -925 | -3 223 |
| Liiketoiminnan muut kulut |
-903 | -1 555 | -3 176 | -3 760 | -5 060 |
| LIIKETULOS | 293 | -36 | 985 | -2 213 | -4 315 |
| Rahoitustuotot ja -kulut |
-32 | -42 | -139 | -129 | -172 |
| TULOS ENNEN VEROJA | 261 | -78 | 846 | -2 342 | -4 487 |
| Tuloverot | -71 | 16 | -232 | 578 | 780 |
| TILIKAUDEN TULOS | 190 | -62 | 614 | -1 764 | -3 707 |
| MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT Rahavirran suojaukset Tilikauden laajan tuloksen erät |
-13 | 15 | 8 | -31 | -18 |
| verojen jälkeen | -10 | 11 | 6 | -23 | -13 |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 180 | -51 | 620 | -1 787 | -3 720 |
| Tilikauden voiton jakautuminen Emoyrityksen omistajille |
190 | -62 | 614 | -1 764 | -3 707 |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Emoyrityksen omistajille | 180 | -51 | 620 | -1 787 | -3 720 | |
| Tulos/osake, | ||||||
| e(laimentamaton) | 0,01 | -0,01 | 0,05 | -0,15 | -0,32 | |
| Tulos/osake, | ||||||
| e(laimennettu) | 0,01 | -0,01 | 0,05 | -0,15 | -0,32 | |
| Katsauskauden veroina on esitetty katsauskauden tulosta vastaavat verot. | ||||||
| KONSERNITASE (TEUR) | 30.9.2011 | 30.9.2010 | 31.12.2010 | |||
| VARAT | ||||||
| PITKÄAIKAISET VARAT | ||||||
| Aineettomat hyödykkeet | ||||||
| Aineettomat oikeudet | 1 860 | 2 186 | 2 093 | |||
| Liikearvot | 6 199 | 8 286 | 6 199 | |||
| Aineelliset hyödykkeet | 2 634 | 2 637 | 2 660 | |||
| Sijoitukset | ||||||
| Muut osakkeet | ||||||
| ja osuudet | 93 | 93 | 93 | |||
| Laskennalliset | ||||||
| verosaamiset | 420 | 453 | 654 | |||
| Myyntisaamiset | 87 | 157 | 87 | |||
| Pitkäaikaiset | ||||||
| varat yhteensä | 11 293 | 13 812 | 11 786 | |||
| LYHYTAIKAISET VARAT | ||||||
| Lyhytaikaiset saamiset | 5 335 | 5 067 | 5 294 | |||
| Rahavarat | 147 | 157 | 131 | |||
| Lyhytaikaiset | ||||||
| varat yhteensä | 5 482 | 5 224 | 5 425 | |||
| VARAT YHTEENSÄ | 16 775 | 19 036 | 17 211 |
| EMOYHTIÖN OSAKKEENOMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA | |||
|---|---|---|---|
| Osakepääoma | 1 009 | 1 009 | 1 009 |
| Omat osakkeet | -808 | -507 | -618 |
| Ylikurssirahasto | 75 | 75 | 75 |
| Suojausinstrumenttien | |||
| rahasto | -14 | -30 | -20 |
| Sijoitetun vapaan oman | |||
| pääoman rahasto | 3 801 | 7 214 | 7 214 |
| Edellisten | |||
| tilikausien | |||
| voitto | 1 012 | 1 307 | 1 306 |
| Tilikauden | |||
| tulos | 614 | -1 764 | -3 707 |
| Oma pääoma yhteensä | 5 689 | 7 304 | 5 259 |
| Pitkäaikaiset velat | |||
| Pitkäaikaiset muut velat | 2 444 | 3 693 | 3 016 |
| Lyhytaikaiset velat | 8 642 | 8 039 | 8 936 |
| Velat yhteensä | 11 086 | 11 732 | 11 952 |
| OMA PÄÄOMA | |||
| JA VELAT YHTEENSÄ | 16 775 | 19 036 | 17 211 |
| TUNNUSLUVUT (IFRS) | 1-9/2011 | 1-9/2010 | 1-12/2010 |
| Liikevaihto MEUR | 19,5 | 19,5 | 27,0 |
| Liikevaihdon muutos | -0,1 % | -4,0 % | -5,4 % |
| Liiketulos MEUR | 1,0 | -2,2 | -4,3 |
| % liikevaihdosta | 5,1 % | -11,3 % | -16,0 % |
| Tulos ennen | |||
| veroja MEUR | 0,8 | -2,3 | -4,5 |
| % liikevaihdosta | 4,3 % | -12,0 % | -16,6 % |
| Omavaraisuusaste, % | 33,9 | 38,4 | 30,6 |
| Nettovelkaantumis | |||
| aste, % | 86,0 % | 93,8 % | 132,8 % |
| Bruttoinvestoinnit | |||
| käyttö | |||
| omaisuuteen MEUR | 0,1 | 0,1 | 0,2 |
| Oman pääoman tuotto, % |
12,6 % | -28,2 % | -48,7 % |
| Sijoitetun | |||
|---|---|---|---|
| pääoman tuotto, % | 10,7 % | -19,0 % | -29,3 % |
| Henkilöstö | |||
| kauden lopussa | 211 | 230 | 220 |
| Henkilöstö | |||
| keskimäärin | 213 | 237 | 233 |
| OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT | |||
| Tulos/osake, e | 0,05 | -0,15 | -0,32 |
| Tulos/osake, | |||
| e(laimennettu) | 0,05 | -0,15 | -0,32 |
| Oma pääoma/osake, e | 0,50 | 0,62 | 0,45 |
| SEGMENTTI-INFORMAATIO | |||
| Liikevaihdon jakautuminen segmenteittäin: | |||
| Me | 1-9/11 | 1-9/10 | Muutos |
| ERP | 12,2 | 12,1 | +0,1 |
| EAM | 2,9 | 2,6 | +0,3 |
| DATA | 1,4 | 2,0 | -0,6 |
| STORE | 3,0 | 2,8 | +0,2 |
| Yhteensä | 19,5 | 19,5 | |
| Liiketuloksen jakautuminen segmenteittäin: | |||
| Me | 1-9/11 | 1-9/10 | Muutos |
| ERP | 1,2 | -1,1 | +2,3 |
|---|---|---|---|
| EAM | 0,1 | -0,3 | +0,4 |
| DATA | -0,4 | -0,5 | +0,1 |
| STORE | 0,1 | -0,3 | +0,4 |
| Yhteensä | 1,0 | -2,2 | +3,2 |
| 4Q/09 | 1Q/10 | 2Q/10 | 3Q/10 | |
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 8,23 | 6,17 | 6,59 | 6,75 |
| Liiketulos | 0,78 | -1,02 | -1,16 | -0,04 |
| Tulos ennen veroja | 0,75 | -1,07 | -1,20 | -0,08 |
| 4Q/10 | 1Q/11 | 2Q/11 | 3Q/11 | |
| Liikevaihto | 7,49 | 6,85 | 7,32 | 5,32 |
| Liiketulos | -2,10 | 0,37 | 0,32 | 0,29 |
| Tulos ennen veroja | -2,15 | 0,32 | 0,27 | 0,26 |
| RAHAVIRTALASKELMA (MEUR) | |||
|---|---|---|---|
| 1-9/2011 | 1-9/2010 | 1-12/2010 | |
| Liiketoiminnan | 2,38 | 0,77 | 0,82 |
| rahavirta | |||
| Investointien | -0,10 | -0,10 | -0,15 |
| rahavirta | |||
| Rahoituksen rahavirta | |||
| Osingonjako | 0,00 | -0,71 | -0,71 |
| Omat osakkeet | -0,19 | -0,17 | -0,28 |
| Lainojen nosto/maksu | -2,07 | 0,10 | 0,19 |
| Rahoituksen | |||
| rahavirta yhteensä | -2,26 | -0,78 | -0,80 |
| Rahavarojen muutos | 0,02 | -0,11 | -0,13 |
| KÄYTTÖOMAISUUSINVESTOINNIT (TEUR) | |||
| 1-9/2011 | 1-9/2010 | 1-12/2010 | |
| Jatkuvat toiminnot, | |||
| konserni yhteensä | 104 | 97 | 153 |
| VASTUUERITTELY (MEUR) | 30.9.2011 | 30.9.2010 | 31.12.2010 |
| Yrityskiinnitykset | 2,61 | 2,61 | 2,61 |
| Toimitustakaukset | 0,00 | 0,05 | 0,00 |
| Leasing yms. vastuut | 0,65 | 0,64 | 0,41 |
| Toimitilojen | |||
| nimellisvuokravastuut | 1,51 | 1,90 | 1,80 |
| Pantatut osakkeet | 1,59 | 1,59 | 1,59 |
| Osakkeita ja ääniä | ||
|---|---|---|
| kpl | % | |
| 1. Saadetdin Ali | 3 481 383 | 28,7 |
| 2. Aalto Seppo | 1 662 206 | 13,7 |
| 3. Profiz Business Solution Oyj | 1 384 823 | 11,4 |
| 4. TP-Yhtiöt Oy | 513 380 | 4,2 |
| 5. Solteq Management Oy | 400 000 | 3,3 |
| 6. Roininen Matti | 350 000 | 2,9 |
| 7. Solteq Oyj | 274 976 | 2,3 |
| 8. Hakamäki Jorma | 172 430 | 1,4 |
| 9. Saadetdin Katiye | 156 600 | 1,3 |
| 10. Aukia Timo | 103 230 | 0,8 |
| 10 suurinta osakkeenomistajaa yhteensä | 8 499 028 | 70,0 % |
|---|---|---|
| Hallintarekisteröidyt yhteensä | 20 016 | 0,2 % |
| Muut | 3 629 385 | 29,9 % |
| Yhteensä | 12 148 429 | 100,0 % |
A=Osakepääoma B=Omat osakkeet C=Ylikurssirahasto
| A | B | C | D | E | F | G | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA 1.1.2010 | 1 009 | -337 | 75 | -7 | 7 213 | 2 020 | 9 973 |
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | -23 | -1 764 | -1 787 | ||||
| Omien osakkeiden hankinta Osingonjako |
-170 | -712 | -170 -712 |
||||
| OMA PÄÄOMA 30.9.2010 | 1 009 | -507 | 75 | -30 | 7 213 | -457 | 7 304 |
| OMA PÄÄOMA 1.1.2011 | 1 009 | -618 | 75 | -20 | 7 213 | -2 400 | 5 259 |
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 6 | 614 | 620 | ||||
| Omien osakkeiden hankinta Tappioiden kattaminen |
-190 | -3 413 | 3 413 | -190 0 |
|||
| OMA PÄÄOMA 30.9.2011 | 1 009 | -808 | 75 | -14 | 3 801 | 1 626 | 5 689 |
Omavaraisuusaste prosentteina:
| oma pääoma ---------------------------------- |
x 100 | |
|---|---|---|
| taseen loppusumma - saadut ennakot | ||
| Nettovelkaantumisaste: | ||
| korolliset velat - rahavarat ------------------------------------------- |
x 100 | |
| oma pääoma | ||
| Oman pääoman tuotto prosentteina: | ||
| tilikauden tulos | ||
| ---------------------------------------- taseen oma pääoma (keskim.kauden aikana) |
x 100 | |
| Sijoitetun pääoman tuotto prosentteina: | ||
| tilikauden tulos rahoituserien jälkeen + rahoituskulut |
||
| ---------------------------------------- taseen loppusumma - korottomat velat (keskim. kauden aikana) |
x 100 | |
| Osakekohtainen tulos: | ||
| tilikauden tulos -/+ vähemmistöosuus | ||
| ------------------------------------ osakkeiden kappalemäärä keskimäärin |
||
| Laimennettu osakekohtainen tulos: | ||
| tilikauden tulos -/+ vähemmistöosuus ----------------------------------------------- |
||
| osakkeiden kappalemäärä keskim. lisättynä vuoden | ||
| lopun optioiden määrällä | ||
| Osakekohtainen oma pääoma: | ||
| taseen oma pääoma ----------------------- |
||
| osakkeiden kappalemäärä |
Solteq Oyj julkaisee vuoden 2011 tilinpäätöstiedotteen 16.2.2012 klo 9.00. Lisää sijoittajatietoa Solteqin verkkosivuilta osoitteesta www.solteq.com.
Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja, Repe Harmanen Puhelin 0400 467 717 Sähköposti [email protected]
Talousjohtaja, Antti Kärkkäinen Puhelin 020 1444 393 tai 040 8444 393 Sähköposti [email protected]
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.