Interim / Quarterly Report • Aug 16, 2012
Interim / Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Konsernin liikevaihto kasvoi jaksolla 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2012 1,7 miljoonaa euroa 233,1 miljoonaan euroon (231,4 Meur 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2011). Rahtitoiminnan tuotot lisääntyivät 10,1 prosentilla 18,1 miljoonaan euroon (16,4 Meur). Matkustajatoiminnan tuotot olivat 213,3 miljoonaa euroa (213,2 Meur), mikä vastaa edellisen vuoden tasoa.
Ruotsin kruunun vahvistuminen on vaikuttanut tuottoihin positiivisesti, mutta se on myös vaikuttanut konsernin kustannusten kohoamiseen. Nettoefekti konsernille on positiivinen.
Konsernin tulos verojen jälkeen puolivuotiskaudella 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2012 oli -14,2 miljoonaa euroa, mikä on 31,7 prosenttia alhaisempi kuin vastaavana kautena edellisvuonna, jolloin tulos oli -10,7 miljoonaa euroa. Heikentynyt tulos johtuu ensi sijassa korkeammista polttoainekuluista, jotka olivat yhteensä 33,8 miljoonaa euroa (30,7 Meur).
Matkustajamäärä Viking Line aluksilla oli 2 928 132 matkustajaa (2 937 115). Viking Linen rahtimäärät olivat 61 494 yksikkökuormaa (56 656).
Viking Line on vahvistanut markkinaosuuksiaan toimintavuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana linjalla Helsinki–Tallinna 0,6 prosenttiyksiköllä 25,2 prosenttiin ja linjalla Helsinki– Maarianhamina–Tukholma 0,8 prosenttiyksiköllä 45,6 prosenttiin. Markkinaosuus linjalla Turku– Maarianhamina/Långnäs–Tukholma oli edellisvuoden tasolla 49,9 %. Risteilyliikenteessä Tukholman ja Maarianhaminan välillä markkinaosuus supistui arviolta 2,9 prosenttiyksiköllä 50,3 prosenttiin harvemmista liikennepäivistä johtuen. Markkinaosuus lyhyessä reittiliikenteessä Ahvenanmerellä vahvistui 3,3 prosenttiyksiköllä 45,5 prosenttiin useammista liikennepäivistä johtuen. Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöintialueella oli täten arviolta 34,2 % (34,5 %). Viking Linen rahtimarkkinaosuus oli arviolta 20,6 % (19,7 %).
Viking Linen uuden aluksen Viking Gracen rakennustyössä on päästy kolmanteen vaiheeseen. Alus laskettiin vesille STX Finlandin Turun telakalla 10. elokuuta 2012. Kiinnostus vesillelaskuseremoniasta ja uudesta, ainutlaatuisesta aluksesta on ylittänyt kaikki odotukset. Yli 63 000 henkilöä seurasi vesillelaskuseremoniaa, joka näytettiin suorana yleisölle yhtiön verkkosivuilla. Viking Grace on konkreettinen todiste siitä, että Viking Linella uskotaan hyvän palvelun, uusien konseptien sekä ainutlaatuisen ympäristöystävällisen rungon ja ajokonseptin matkustajaliikenteeseen tulevaisuudessa. Alus, joka kulkee nesteytetyllä maakaasulla (LNG), tulee korvaamaan Isabellan Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma-reitillä tammikuussa 2013.
Puolivuotiskatsausta koskeviin kysymyksiin vastaa toimitusjohtaja Mikael Backman. Puh: +358 18 270 00
Viking Line is a public limited company and the market leading brand in passenger traffic on the northern Baltic Sea, with a mission to provide large-scale, affordable, safe passenger and cargo carrier services including first-class recreation, good food and attractive shopping. Its shares have been listed on the NASDAQ OMX Nordic Exchange Helsinki since 1995. Viking Line serves Finland, Sweden and the Baltic countries with seven vessels. During the financial year 2011 sales were about EUR 504 M. The number of passengers totalled 6.4 million. The average number of employees was 3,060.
Norragatan 4/PB 166, AX-22101 Mariehamn, Åland, Finland. Tel +358 18 270 00. Fax + 358 18 169 44 www.vikingline.fi www.vikingline.se
Konsernin liikevaihto kasvoi jaksolla 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2012 233,1 miljoonaan euroon (edellisenä vuonna 231,4 Meur). Liiketulos oli -17,9 miljoonaa euroa (-13,4 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -0,7 miljoonaa euroa (-1,0 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli -18,6 miljoonaa euroa (-14,4 Meur). Tulos verojen jälkeen oli -14,2 miljoonaa euroa (-10,7 Meur).
Rahtitoiminnan tuotot lisääntyivät 10,1 prosentilla 18,1 miljoonaan euroon (16,4 Meur). Matkustajatoiminnan tuotot olivat 213,3 miljoonaa euroa (213,2 Meur), mikä vastaa edellisen vuoden tasoa.
Konsernin käyttökulut kasvoivat 1,6 prosentilla 183,9 miljoonaan euroon (181,1 Meur). Näistä polttoainekulut kasvoivat 10,1 prosentilla 33,8 miljoonaan euroon (30,7 Meur) kohonneiden polttoainehintojen johdosta. Ruotsin kruunun vahvistuminen, mikä pohjimmiltaan on positiivista, on myös myötävaikuttanut konsernin kohonneeseen kustannustasoon.
Liikevaihto kasvoi toisella kvartaalilla 1. huhtikuuta – 30. kesäkuuta 2012 1,1 miljoonaa euroa verrattuna vastaavaan kvartaaliin edellisvuonna. Konsernin tulos verojen jälkeen ilman kertaluonteisia eriä oli toisella kvartaalilla 2012 0,7 miljoonaa euroa parempi kuin edellisenä vuonna. Toisen kvartaalin laaja tulos oli kuitenkin 0,4 miljoonaa euroa alhaisempi kuin edellisenä vuonna johtuen kertaluonteisesta 1,1 miljoonan euron sovittelukorvauksesta, joka oli vuonna 2011 tuloutettu liiketoiminnan muihin tuottoihin.
Konserni harjoittaa matkustaja- ja rahtiliikennettä seitsemällä aluksella pohjoisella Itämerellä. Konsernin alukset liikennöivät samoilla linjoilla kuin 2011.
Matkustajamäärä oli raportointikauden aikana 2 928 132 matkustajaa (2 937 115). Matkustajamäärä lisääntyi linjalla Helsinki–Maarianhamina–Tukholma, Helsinki–Tallinna ja lyhyessä reittiliikenteessä Ahvenanmerellä. Muilla linjoilla matkustajamäärät vähenivät hieman. Viking Linen rahtimäärät olivat 61 494 yksikkökuormaa (56 656). Viking Linen rahtimarkkinaosuus oli arviolta 20,6 % (19,7 %).
Viking Line on vahvistanut markkinaosuuksiaan toimintavuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana linjalla Helsinki–Tallinna 0,6 prosenttiyksiköllä 25,2 prosenttiin ja linjalla Helsinki– Maarianhamina–Tukholma 0,8 prosenttiyksiköllä 45,6 prosenttiin. Markkinaosuus linjalla Turku– Maarianhamina/Långnäs–Tukholma oli edellisvuoden tasolla 49,9 %. Risteilyliikenteessä Tukholman ja Maarianhaminan välillä markkinaosuus supistui arviolta 2,9 prosenttiyksiköllä 50,3 prosenttiin harvemmista liikennepäivistä johtuen. Markkinaosuus lyhyessä reittiliikenteessä Ahvenanmerellä vahvistui 3,3 prosenttiyksiköllä 45,5 prosenttiin useammista liikennepäivistä johtuen. Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöintialueella oli täten arviolta 34,2 % (34,5 %).
Viking Gracen rakennustyöt STX Finland Oy:n telakalla Turussa etenevät suunnitelmien mukaan. Alus laskettiin vesille 10. elokuuta 2012 ja toimituksen suunnitellaan tapahtuvan 10. tammikuuta 2013. Euroopan unionin komissio on 25. huhtikuuta 2012 hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön myöntämän 28 miljoonan euron ympäristötuen. Aluksen ympäristötuen jälkeinen noin 230 miljoonan euron nettoinvestointi rahoitetaan pääasiallisesti 185,0 miljoonan euron pitkäaikaisella lainalla Finnish Export Credit Ltd:ltä. Laina nostetaan aluksen toimituksen yhteydessä.
Konsernin investoinnit olivat 21,1 miljoonaa euroa (20,5 Meur), mistä 15,1 miljoonaa euroa koskee Viking Gracea.
Konsernin pitkäaikaiset korolliset velat olivat 30. kesäkuuta 2012 77,5 miljoonaa euroa (85,7 Meur). Omavaraisuusaste oli 41,9 %, kun se oli 40,9 % edellisenä vuonna.
Konsernin rahavarat olivat kesäkuun lopussa 44,0 miljoonaa euroa (28,3 Meur). Liiketoiminnan nettorahavirta oli -1,2 miljoonaa euroa (2,3 Meur).
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisesti tilinpäätöslyhennelmänä raportointikaudelta noudattaen IAS 34 -standardia. Kirjanpidolliset arvioinnit ja oletukset sekä tilinpäätöksen laadinta- ja laskentaperiaatteet ovat samat kuin viimeisessä tilinpäätöksessä. Tuloslaskelman tuloverot on laskettu keskimääräisen verokannan mukaan, jota sovellettaisiin vuoden odotettuun kokonaistulokseen. Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.
Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 2 966 henkilöä (3 004), joista emoyhtiössä 1 820 (1 851). Maissa työskenteli 712 henkilöä (743) ja merellä 2 254 henkilöä (2 261).
Tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen ei ole tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat arvioihin liiketoiminnan riskeistä lyhyellä aikavälillä. Erityiset riskit lähitulevaisuudessa liittyvät ensi sijassa polttoaineiden hintoihin.
Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella on yhä kovaa, mikä merkitsee hintapaineen jatkumista.
Matkustajamäärät ja rahtimäärät koko vuoden aikana arvioidaan nousevan edellisvuoden tasolle. Tuntuvasti kohonneet polttoainehinnat, jotka tilapäisesti laskivat keväällä ja alkukesällä ovat jälleen kohonneet. Viking Linen tulot eivät ole kasvaneet riittävästi suhteessa vallitsevaan kustannuskehitykseen. Edellä mainittua taustaa vasten tulosnäkymät ovat heikentyneet edellisen osavuosikatsauksen jälkeen ja koko toimintavuoden 2012 tuloksen arvioidaan nyt olevan negatiivinen. Tämän johdosta ryhdytään eri toimenpiteisiin tuloksen parantamiseksi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Seuraava osavuosikatsaus (tammikuu – syyskuu 2012) julkaistaan 15. marraskuuta 2012.
Maarianhamina 16. elokuuta 2012
VIKING LINE ABP Hallitus
| 2012 | 2011 | 2012 | 2011 | 2011 | |
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | 1.4-30.6 | 1.4-30.6 | 1.1-30.6 | 1.1-30.6 | 1.1-31.12 |
| LIIKEVAIHTO | 131,9 | 130,8 | 233,1 | 231,4 | 504,3 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 1,3 | 0,2 | 1,6 | 2,5 |
| Kulut | |||||
| Tavarat ja palvelut | 38,3 | 37,4 | 67,3 | 65,4 | 141,3 |
| Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 31,4 | 31,4 | 62,5 | 62,3 | 121,7 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 7,0 | 7,1 | 14,2 | 14,1 | 28,3 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 53,7 | 53,9 | 107,2 | 104,7 | 205,8 |
| 130,3 | 129,8 | 251,1 | 246,5 | 497,1 | |
| LIIKETULOS | 1,6 | 2,3 | -17,9 | -13,4 | 9,8 |
| Rahoitustuotot | 0,3 | 0,2 | 0,6 | 0,6 | 1,5 |
| Rahoituskulut | -0,6 | -0,8 | -1,3 | -1,6 | -3,4 |
| TULOS ENNEN VEROJA | 1,3 | 1,7 | -18,6 | -14,4 | 7,9 |
| Tuloverot | -0,4 | -0,5 | 4,4 | 3,7 | -0,3 |
| TILIKAUDEN TULOS | 0,9 | 1,3 | -14,2 | -10,7 | 7,6 |
| Muuntoerot | 0,0 | -0,1 | 0,0 | 0,1 | 0,0 |
| RAPORTOINTIKAUDEN LAAJA TULOS | 0,9 | 1,2 | -14,1 | -10,7 | 7,6 |
| Tuloksen jakautuminen: | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 0,9 | 1,3 | -14,2 | -10,7 | 7,6 |
| Laajan tuloksen jakautuminen: | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 0,9 | 1,2 | -14,1 | -10,7 | 7,6 |
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | |||||
| laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 0,08 | 0,12 | -1,31 | -0,99 | 0,70 |
| MEUR | 30.6.2012 | 30.6.2011 | 31.12.2011 |
|---|---|---|---|
| VARAT | |||
| Pitkäaikaiset varat | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 1,0 | 1,2 | 1,1 |
| Maa-alueet | 1,1 | 1,1 | 1,1 |
| Rakennukset ja rakennelmat | 8,9 | 5,7 | 6,6 |
| Vuokrakiinteistöjen perusparannusmenot | 0,5 | 0,5 | 0,5 |
| Alukset | 184,7 | 208,1 | 196,0 |
| Koneet ja kalusto | 6,3 | 5,2 | 5,4 |
| Ennakkomaksut | 41,5 | 13,2 | 26,4 |
| Myytävissä olevat sijoitukset | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Saamiset | 0,8 | 0,9 | 0,8 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 244,8 | 235,9 | 237,9 |
| Lyhytaikaiset varat | |||
| Vaihto-omaisuus | 16,0 | 13,2 | 13,7 |
| Tuloverosaamiset | 6,6 | 4,3 | 1,4 |
| Takaisinperityt ennakkomaksut | - | 39,2 | - |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 39,2 | 41,2 | 49,0 |
| Rahavarat | 44,0 | 28,3 | 55,7 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 105,8 | 126,2 | 119,8 |
| VARAT YHTEENSÄ | 350,6 | 362,0 | 357,7 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| Oma pääoma | |||
| Osakepääoma | 1,8 | 1,8 | 1,8 |
| Rahastot | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Muuntoerot | 0,0 | 0,1 | 0,1 |
| Kertyneet voittovarat | 144,9 | 146,1 | 164,4 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | 146,8 | 148,0 | 166,3 |
| Oma pääoma yhteensä | 146,8 | 148,0 | 166,3 |
| Pitkäaikaiset velat | |||
| Laskennalliset verovelat | 31,2 | 33,8 | 31,2 |
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 77,5 | 85,7 | 81,5 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 108,7 | 119,5 | 112,7 |
| Lyhytaikaiset velat | |||
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 8,7 | 8,6 | 8,6 |
| Tuloverovelat | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Ostovelat ja muut velat | 86,5 | 85,9 | 70,0 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 95,1 | 94,5 | 78,6 |
| Velat yhteensä | 203,8 | 214,0 | 191,4 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 350,6 | 362,0 | 357,7 |
| MEUR | 2012 1.1-30.6 |
2011 1.1-30.6 |
2011 1.1-31.12 |
|---|---|---|---|
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||
| Tilikauden tulos | -14,2 | -10,7 | 7,6 |
| Oikaisut | |||
| Poistot ja arvonalentumiset | 14,2 | 14,1 | 28,3 |
| Muut erät, joihin ei liity rahavirtaa | 0,0 | -0,8 | -1,1 |
| Korkokulut ja muut rahoituskulut | 1,0 | 1,1 | 2,4 |
| Korkotuotot ja muut rahoitustuotot | -0,3 | -0,1 | -0,6 |
| Osinkotuotot | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Tuloverot | -4,4 | -3,7 | 0,3 |
| Käyttöpääoman muutokset | |||
| Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -10,2 | -8,6 | 3,7 |
| Vaihto-omaisuuden muutos | -2,3 | -1,2 | -1,6 |
| Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 16,6 | 18,3 | 2,4 |
| Maksetut korot | -1,0 | -1,0 | -2,1 |
| Maksetut muut rahoituskulut | -0,1 | -0,1 | -0,2 |
| Saadut korot | 0,2 | 0,1 | 0,3 |
| Saadut muut rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | 0,1 |
| Maksetut verot | -0,7 | -5,2 | -8,9 |
| LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA | -1,2 | 2,3 | 30,6 |
| INVESTOINNIT | |||
| Alusinvestoinnit | -1,7 | -6,4 | -6,9 |
| Muut käyttöomaisuusinvestoinnit | -4,3 | -1,0 | -3,6 |
| Ennakkomaksut | -15,1 | -13,2 | -26,4 |
| Takaisinperityt ennakkomaksut | - | - | 39,2 |
| Muun käyttöomaisuuden myynti | 0,0 | 0,0 | 0,4 |
| Pitkäaikaisten saamisten muutos | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Saadut osingot | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA | -21,0 | -20,5 | 2,8 |
| RAHOITUS | |||
| Pitkäaikaisten velkojen nostot | 0,3 | - | 0,2 |
| Pitkäaikaisten velkojen lyhennykset | -4,3 | -4,4 | -8,7 |
| Maksetut osingot | -5,4 | -7,0 | -7,0 |
| RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA | -9,4 | -11,4 | -15,5 |
| RAHAVAROJEN MUUTOS | -31,7 | -29,6 | 17,9 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 55,7 | 57,9 | 57,9 |
| Eräpäivään asti pidettävien sijoitusten muutos | 20,0 | - | -20,0 |
| RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA | 44,0 | 28,3 | 55,7 |
Vuoden 2011 vertailulukuja on luokiteltu uudelleen koskien pitkäaikaisten saamisten muutosta
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Osake- pääoma |
Rahastot | Muunto- erot |
Kertyneet voittovarat |
Oma pääoma yhteensä |
| Oma pääoma 1.1.2012 | 1,8 | 0,0 | 0,1 | 164,4 | 166,3 |
| Osingonjako | -5,4 | -5,4 | |||
| Raportointikauden laaja tulos | 0,0 | 0,0 | -14,1 | -14,1 | |
| Oma pääoma 30.6.2012 | 1,8 | 0,0 | 0,0 | 144,9 | 146,8 |
| Oma pääoma 1.1.2011 | 1,8 | 0,0 | 0,1 | 163,7 | 165,7 |
| Osingonjako | -7,0 | -7,0 | |||
| Raportointikauden laaja tulos | 0,0 | 0,0 | -10,6 | -10,7 | |
| Oma pääoma 30.6.2011 | 1,8 | 0,0 | 0,1 | 146,1 | 148,0 |
| 2012 | 2012 | 2011 | 2011 | |
|---|---|---|---|---|
| MEUR | Q2 | Q1 | Q4 | Q3 |
| LIIKEVAIHTO | 131,9 | 101,2 | 121,7 | 151,2 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,1 | 0,3 | 0,5 |
| Kulut | ||||
| Tavarat ja palvelut | 38,3 | 29,0 | 34,8 | 41,0 |
| Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 31,4 | 31,2 | 29,6 | 29,8 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 7,0 | 7,1 | 7,0 | 7,2 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 53,7 | 53,5 | 50,9 | 50,2 |
| 130,3 | 120,8 | 122,3 | 128,2 | |
| LIIKETULOS | 1,6 | -19,5 | -0,3 | 23,5 |
| Rahoitustuotot | 0,3 | 0,2 | 0,6 | 0,3 |
| Rahoituskulut | -0,6 | -0,6 | -0,9 | -0,8 |
| TULOS ENNEN VEROJA | 1,3 | -19,9 | -0,7 | 23,0 |
| Tuloverot | -0,4 | 4,8 | 2,0 | -6,0 |
| TILIKAUDEN TULOS | 0,9 | -15,1 | 1,3 | 17,0 |
| Muuntoerot | 0,0 | 0,1 | 0,1 | -0,1 |
| RAPORTOINTIKAUDEN LAAJA TULOS | 0,9 | -15,0 | 1,3 | 17,0 |
| Tuloksen jakautuminen: | ||||
| Emoyhtiön omistajille | 0,9 | -15,1 | 1,3 | 17,0 |
| Laajan tuloksen jakautuminen: | ||||
| Emoyhtiön omistajille | 0,9 | -15,0 | 1,3 | 17,0 |
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | ||||
| laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 0,08 | -1,39 | 0,12 | 1,58 |
| 2012 | 2011 | 2011 | |
|---|---|---|---|
| TOIMINTASEGMENTIT, MEUR | 1.1-30.6 | 1.1-30.6 | 1.1-31.12 |
| Liikevaihto | |||
| Alukset | 230,8 | 229,0 | 499,2 |
| Jakamaton | 2,4 | 2,5 | 5,3 |
| Tomintasegmentit yhteensä | 233,2 | 231,5 | 504,5 |
| Eliminoinnit | -0,1 | -0,1 | -0,2 |
| Konsernin liikevaihto yhteensä | 233,1 | 231,4 | 504,3 |
| Liiketulos | |||
| Alukset | 7,0 | 10,6 | 56,2 |
| Jakamaton | -24,8 | -24,0 | -46,4 |
| Konsernin liiketulos yhteensä | -17,9 | -13,4 | 9,8 |
| MEUR | 30.6.2012 | 30.6.2011 | 31.12.2011 |
|---|---|---|---|
| Vastuusitoumukset | 87,1 | 95,7 | 93,5 |
| Omasta puolesta annetut vakuudet | 134,7 | 132,9 | 135,3 |
| Investointisitoumukset, joita ei kirjattu kirjanpitoon | 213,0 | 228,7 | 224,9 |
| – kokonaisarvo | 252,5 | 241,5 | 250,1 |
| 2012 | 2011 | 2011 | |
|---|---|---|---|
| 1.1-30.6 | 1.1-30.6 | 1.1-31.12 | |
| Oma pääoma per osake, euroa | 13,59 | 13,71 | 15,40 |
| Omavaraisuusaste | 41,9 % | 40,9 % | 46,5 % |
| Investoinnit, Meur | 21,1 | 20,5 | 36,9 |
| – % liikevaihdosta | 9,0 % | 8,9 % | 7,3 % |
| Matkustajat | 2 928 132 | 2 937 115 | 6 351 714 |
| Yksikkökuormat | 61 494 | 56 656 | 114 795 |
| Henkilöstö, keskimäärin | 2 966 | 3 004 | 3 060 |
Tulos per osake = (Tulos ennen veroja – tuloverot +/– vähemmistöosuus) / Osakkeiden lukumäärä keskimäärin Oma pääoma per osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä Omavaraisuusaste, % = (Oma pääoma mukaan luettuna vähemmistöosuus) / (Taseen loppusumma – saadut ennakot)
Pyöristyksistä syntyy +/– 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.