Quarterly Report • Aug 8, 2013
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Osavuosikatsaus Q2-2013
Tulikivi-konsernin liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 10,6 Me (13,2 Me 4-6/2012), liiketulos -0,8 (0,6) Me ja tulos ennen veroja -1,0 (0,3) Me.
Katsauskaudella 1-6/2013 konsernin liikevaihto oli 19,8 Me (23,9 Me 1-6/2012), liiketulos -2,5 (-0,8) Me ja tulos ennen veroja oli -3,0 (-1,2) Me.
Osakekohtainen tulos katsauskaudella oli – 0,06 (-0,02) euroa ja toisella neljänneksellä -0,02 (0,01) euroa.
Liiketoiminnan nettorahavirta oli katsauskaudella –1,5 (-3,7) Me.
Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 7,2 Me (7,3 Me 30.6.2012).
Tulevaisuuden näkymät: Tulikivi-tuotteiden kysyntätilanne on riippuvainen kuluttajaluottamuksen kehityksestä. Uudet tuotteet mahdollistavat markkinaosuuden kasvattamisen, mutta liikevaihdon arvioidaan kuitenkin laskevan vuoteen 2012 verrattuna. Liiketuloksen arvioidaan olevan vuonna 2013 tappiollinen.
Kotimaan pientalo- ja korjausrakentamisen alavireestä johtuen vertailukauden liikevaihto jäi edellisvuotta pienemmäksi kotimaan Tulisijat- ja Sisustuskivet -liiketoiminnoissa. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet pankkien kiristynyt lainananto sekä kuluttajaluottamuksen alentuminen.
Viennissä Euroopan pitkään jatkunut lama on alentanut myyntiä. Lisäksi epävarmuus rakentamismääräysten muuttumisesta ja erilaisten lämmitysmuotojen verokohteluista ovat eräissä maissa vähentäneet tulisijojen kysyntää. Näistä syistä johtuen myynti on ollut alkuvuodesta heikkoa. Toisaalta Tulikiven toiseksi suurin vientimarkkina, Venäjä, onnistui kasvattamaan liikevaihtoa Tulisijatliiketoiminnassaan. Myös Keski-Euroopassa, etenkin Saksassa, on nähtävissä piristymistä alkuvuoteen verrattuna.
Yhtiön tilauskanta on vahvistunut heikkoon alkuvuoteen nähden ja on nyt edellisvuoden mukainen. Käyttöpääoma on katsauskaudella kehittynyt vertailukauteen nähden suotuisammin. Kannattavuuden parantamiseksi tuotannonkapasiteettia on mukautettu markkinatilanteeseen.
Tulikivi Oyj:n myynnin laskusta johtuen vuosina 2011 ja 2012 tehtyjen sopeuttamistoimenpiteiden vaikutukset eivät ole olleet riittäviä, mistä syystä yhtiössä on aloitettu uuden tulosparannusohjelman suunnittelu. Tulosparannusohjelma on osa yhtiön strategiaa keskittyä ydinliiketoimintoihinsa sekä perusosaamiseensa ja siten varmistaa kannattava kasvu tulevaisuudessa.
Alhainen pientalo- ja korjausrakentaminen ovat heikentäneet tulisijojen kysyntää kotimaassa, mihin ovat osaltaan vaikuttaneet pankkien kiristynyt lainananto sekä kuluttajaluottamuksen alentuminen.
Viennissä Euroopan pitkään jatkunut lama on alentanut myyntiä. Lisäksi epävarmuus rakentamismääräysten muuttumisesta ja erilaisten lämmitysmuotojen verokohteluista ovat eräissä maissa vaikuttaneet myyntiin. Näistä syistä johtuen myynti ja tuloskehitys ovat olleet heikkoja.
Yhtiön tilauskanta palautui heikon alkuvuoden jälkeen edellisvuoden tasolle ja oli katsauskauden päättyessä 7,2 (7,3 30.6.2012) miljoonaa euroa.
Konsernin liikevaihto oli 19,8 miljoonaa euroa (23,9 miljoonaa euroa tammi-kesäkuu 2012). Tulisijat-liiketoiminnan liikevaihto oli 17,8 (21,6) miljoonaa euroa ja Sisustuskivet-liiketoiminnan liikevaihto 2,0 (2,3) miljoonaa euroa.
Kotimaan osuus liikevaihdosta oli 10,0 (12,2) miljoonaa euroa eli 50,5 (51,2) prosenttia. Viennin liikevaihto oli 9,8 (11,7) miljoonaa euroa. Suurimmat vientimaat olivat Ranska, Venäjä, Saksa, Belgia ja Ruotsi.
Konsernin liiketulos oli -2,5 (-0,8) miljoonaa euroa. Segmenttiraportoinnin mukaisesti Tulisijatliiketoiminnan vastaava liiketulos oli -2,4 (-0,7) miljoonaa euroa ja Sisustuskivet-liiketoiminnan - 0,1 (-0,1) miljoonaa euroa. Konsernin tulos ennen veroja oli –3,0 (-1,2) miljoonaa euroa ja katsauskauden tulos -2,3 (-0,9) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli -0,06 (-0,02) euroa.
Konsernin liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 10,6 miljoonaa euroa (13,2 miljoonaa euroa huhti-kesäkuu 2012), liiketulos -0,8 (0,6) miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja -1,0 (0,3) miljoonaa euroa.
Liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli -1,5 (-3,7) miljoonaa euroa. Käyttöpääoma kasvoi katsauskauden aikana 0,5 (4,5) miljoonaa euroa ja oli 10,4 miljoonaa euroa (10,0 miljoonaa euroa 30.6.2012). Korolliset velat olivat 27,1 (26,8) miljoonaa euroa. Rahoitustuottoja muodostui 0,0 (0,1) miljoonaa euroa ja rahoituskuluja 0,6 (0,5) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 30,2 prosenttia (32,2 prosenttia 30.6.2012). Korollisten nettovelkojen suhde omaan pääomaan eli gea-
ring oli 143,6 (126,3) prosenttia. Current ratio oli 1,5 (1,6). Osakekohtainen oma pääoma oli 0,43 (0,48) euroa.
Katsauskauden päättyessä konsernin rahavarat ja muut likvidit varat olivat 4,3 (3,8) miljoonaa euroa. Nostamattomien luottojen ja käyttämättömien tililuottolimiittien määrä oli 0,0 (0,0) miljoonaa euroa.
Konsernin korolliseen velkaan liittyy kovenantteja, jotka on sidottu konsernin omavaraisuuteen. Nämä kovenanttiehdot täyttyivät raportointikauden päättyessä. Lisäksi konsernilla on kovenantti konsernin nettovelkojen suhteesta käyttökatteeseen, minkä tarkastelua siirrettiin rahoittajien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti toisen kvartaalin lopusta neljännen kvartaalin loppuun.
Konsernin tuotanto-, louhos- ja kehitysinvestoinnit olivat katsauskaudella 0,9 (1,5) miljoonaa euroa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat 0,8 (0,8) miljoonaa euroa eli 4,0 (3,3) prosenttia liikevaihdosta. Näistä aktivoitiin taseeseen 0,2 (0,2) miljoonaa euroa.
Tuotekehityksessä keskityttiin uusien modulaaristen Hiisi-tuoteperheen hybriditakkojen kehittämiseen, niin että ne vastaavat paremmin uusia vientimarkkinoiden tarpeita. Lisäksi lanseerattiin takka- ja kiuasuutuuksia.
Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 290 (370) henkilöä.
Katsauskaudella muodostui palkka- ja palkkiokuluja yhteensä 6,4 (7,4) miljoonaa euroa. Edellisvuoden vertailulukua pienentää uudelleenjärjestelyvarauksen purku.
Tulikivi-konsernissa on käytössä tulospalkkiojärjestelmä koko henkilöstölle. Tulospalkkiojärjestelmä perustuu konsernin vuoden 2013 tulokseen.
Tulikivi Oyj:n 16.4.2013 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti olla jakamatta osinkoa tilikaudelta 2012. Muut yhtiökokouksen päätökset löytyvät yhtiökokouspäivänä julkaistusta erillisestä tiedotteesta.
Yhtiö ei hankkinut eikä luovuttanut omia osakkeita raportointikauden aikana. Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden kokonaismäärä oli raportointikauden päättyessä 124 200 A-osaketta, mikä vastaa 0,3 prosenttia osakepääomasta ja 0,1 prosenttia kokonaisäänimäärästä.
Konsernin keskeisin riski on kuluttajaluottamuksen merkittävä heikkeneminen euroalueella. Heikennykset kuluttajien luotonsaantimahdollisuuksiin vähentävät uudisrakentamista ja saneeraushankkeita, mikä voi vaikuttaa tulisijojen kysyntään.
Konsernin rahoitusaseman säilyttäminen nykyisellään edellyttää kannattavuuden paranemista. Kannattavuuden heikkenemisen johdosta yhtiössä on ryhdytty valmistelemaan tulosparannusohjelmaa vuosille 2013-2015. Yhtiö selvittää erilaisia vaihtoehtoja rahoitusaseman vahvistamiseksi.
Kattavampi esitys Tulikivi-konsernin muista riskeistä on luettavissa vuoden 2012 vuosikertomuksen konsernitilinpäätöksen liitetiedosta 38: Merkittävimmät riskit, ja niiden hallintakeinot.
Rakentamisen lainsäädäntöä uudistetaan EU-alueella parhaillaan. Uudet, EU:n energiatehokkuuslinjauksia vastaavat, maakohtaiset energiatehokkuussäädökset tulevat voimaan kuluvan vuoden aikana ja voivat vaikuttaa eri lämmitysmuotojen väliseen kilpailuasemaan ja siten tulisijojen kysyntään eri markkinoilla.
Tulikivi-tuotteiden kysyntätilanne on riippuvainen kuluttajaluottamuksen kehityksestä. Uudet tuotteet mahdollistavat markkinaosuuden kasvattamisen, mutta liikevaihdon arvioidaan kuitenkin laskevan vuoteen 2012 verrattuna. Liiketuloksen arvioidaan olevan vuonna 2013 tappiollinen.
Tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 7,2 (7,3 30.6.2012) miljoonaa euroa.
Konsernin toimintasegmentit ovat Tulisijat-segmentti ja Sisustuskivet-segmentti. Tulisijatsegmenttiin kuuluvat vuolukiviset ja keraamiset Tulikivi- ja Kermansavi-tuotemerkeillä myytävät uunit, niiden oheistuotteet, kiukaat sekä kamiinoiden verhouskivet. Sisustuskivet-segmenttiin kuuluvat kotien sisustuskivituotteet. Vuoden 2013 raportoinnissa on siirrytty kohdistamaan segmenteille kaikki konsernin kulut. Aiempien vuosien segmenttiraportoinnissa esitettiin erikseen muut erät, johon kuuluivat konserni- ja taloushallinnon kulut. Vertailukausien tiedot on oikaistu vastaamaan uutta käytäntöä.
| Konsernin laaja tuloslaskelma | 1-6/13 | 1-6/12 | Muutos, % | 1-12/12 | 4-6/13 | 4-6/12 | Muutos, % |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 19,8 | 23,9 | -17,2 | 51,2 | 10,6 | 13,2 | -19,7 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,2 | 0,4 | 0,8 | 0,1 | 0,2 | ||
| Valmiiden ja keskeneräisten | |||||||
| tuotteiden varastojen muutos | 0,5 | 2,2 | 1,1 | -0,1 | 1,4 | ||
| Valmistus omaan käyttöön | 0,1 | 0,2 | 0,4 | 0,0 | 0,1 | ||
| Aineiden ja tarvikkeiden käyttö | -4,3 | -5,8 | -10,7 | -2,2 | -3,1 | ||
| Ulkopuoliset palvelut | -2,9 | -3,6 | -7,7 | -1,6 | -2,0 | ||
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | -7,9 | -9,4 | -17,6 | -4,0 | -4,9 | ||
| Poistot | -1,9 | -2,0 | -4,1 | -1,0 | -1,0 | ||
| Liiketoiminnan muut kulut | -6,1 | -6,8 | -13,3 | -2,7 | -3,2 | ||
| Liikevoitto/ -tappio | -2,5 | -0,8 | -212,5 | 0,1 | -0,8 | 0,6 | -233,3 |
| Prosenttia liikevaihdosta | -12,6 | -3,3 | 0,2 | -7,5 | 4,5 | ||
| Rahoitustuotot | 0,0 | 0,1 | 0,1 | 0,0 | 0,0 | ||
| Rahoituskulut | -0,6 | -0,5 | -0,9 | -0,3 | -0,3 | ||
| Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | ||
| Tulos ennen veroja | -3,0 | -1,2 | -150,0 | -0,8 | -1,0 | 0,3 | -433,3 |
| Prosenttia liikevaihdosta | -15,2 | -5,0 | -1,6 | -9,4 | 2,3 | ||
| Välittömät verot | 0,7 | 0,3 | 0,2 | 0,2 | -0,1 | ||
| Katsauskauden tulos | -2,3 | -0,9 | -155,6 | -0,6 | -0,8 | 0,3 | -366,7 |
| Muut laajan tuloksen erät | |||||||
| Erät, jotka saattavat myöhemmin siirtyä tulosvaikutteisiksi | |||||||
| Koronvaihtosopimukset | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | 0,0 | ||
| Muuntoerot | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | ||
| Katsauskauden laaja tulos yhteensä | -2,3 | -0,9 | -155,6 | -0,6 | -0,7 | 0,3 | -333,3 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta katsauskauden tuloksesta | |||||||
| laskettu osakekohtainen tulos (EUR) | |||||||
| Laimentamaton ja laimennettu | -0,06 | -0,02 | -200,0 | -0,02 | -0,02 | 0,01 | -300,0 |
| Konsernitase | 6/13 | 6/12 | 12/12 |
|---|---|---|---|
| VARAT | |||
| Pitkäaikaset varat | |||
| Aineelliset hyödykkeet | |||
| Maa-alueet | 0,9 | 1,0 | 1,0 |
| Rakennukset | 5,7 | 6,2 | 5,9 |
| Koneet ja kalusto | 4,2 | 4,7 | 4,4 |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 1,4 | 1,5 | 1,5 |
| Aineettomat hyödykkeet | |||
| Konserniliikearvo | 4,2 | 4,2 | 4,2 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 11,9 | 12,7 | 12,4 |
| Sijoituskiinteistöt | 0,2 | 0,2 | 0,2 |
| Myytävissä olevat sijoitukset | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Saamiset | |||
| Muut saamiset | 0,1 | 0,0 | 0,1 |
| Laskennalliset verosaamiset | 2,8 | 2,4 | 2,2 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 31,4 | 32,9 | 31,9 |
| Lyhytaikaiset varat | |||
| Vaihto-omaisuus | 11,5 | 12,4 | 11,4 |
| Myyntisaamiset | 4,6 | 5,4 | 3,9 |
| Kauden verotettavaan tuloon | |||
| perustuvat verosaamiset | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Muut saamiset | 1,0 | 1,1 | 1,2 |
| Rahavarat | 4,3 | 3,8 | 3,3 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 21,4 | 22,7 | 19,8 |
| Varat yhteensä | 52,8 | 55,6 | 51,7 |
| Oma pääoma | |||
|---|---|---|---|
| Osakepääoma | 6,3 | 6,3 | 6,3 |
| Omat osakkeet | -0,1 | -0,1 | -0,1 |
| Muuntoerot | 0,1 | 0,0 | 0,1 |
| Arvonmuutosrahasto | -0,1 | 0,0 | -0,1 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 7,3 | 7,3 | 7,3 |
| Kertyneet voittovarat | 2,4 | 4,4 | 4,7 |
| Oma pääoma yhteensä | 15,9 | 17,9 | 18,2 |
| Pitkäaikaiset velat | |||
| Laskennalliset verovelat | 1,3 | 1,4 | 1,4 |
| Varaukset | 1,2 | 1,3 | 1,2 |
| Korolliset velat | 20,3 | 20,2 | 19,3 |
| Muut velat | 0,0 | 0,2 | 0,0 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 22,8 | 23,1 | 21,9 |
| Lyhytaikaiset velat | |||
| Ostovelat ja muut velat | 7,2 | 8,1 | 7,1 |
| Lyhytaikaiset varaukset | 0,1 | 0,0 | 0,0 |
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 6,8 | 6,5 | 4,5 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 14,1 | 14,6 | 11,6 |
| Velat yhteensä | 36,9 | 37,7 | 33,5 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 52,8 | 55,6 | 51,7 |
8 (15)
| 1-6/13 | 1-6/12 | 1-12/12 | |
|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirrat | |||
| Katsauskauden tulos | -2,3 | -0,9 | -0,6 |
| Oikaisut: | |||
| Liiketoimet, joihin ei liity | |||
| maksutapahtumaa | 1,9 | 2,0 | 3,8 |
| Korkokulut ja -tuotot ja verot | -0,2 | 0,1 | 0,7 |
| Käyttöpääoman muutos | -0,5 | -4,5 | -3,0 |
| Maksetut ja saadut korot | |||
| ja maksetut verot | -0,4 | -0,4 | -0,8 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | -1,5 | -3,7 | 0,1 |
| Investointien rahavirrat | |||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin | |||
| hyödykkeisiin | -0,9 | -1,5 | -2,9 |
| Investointeihin saadut avustukset ja | |||
| hyödykkeiden myynti | 0,1 | 0,5 | 0,6 |
| Investointien nettorahavirta | -0,8 | -1,0 | -2,3 |
| Rahoituksen rahavirrat | |||
| Pitkä- ja lyhytaikaisten lainojen nostot | 8,8 | 4,1 | 4,1 |
| Pitkä- ja lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -5,5 | -2,3 | -5,3 |
| Voitonjako ja omat osakkeet | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Rahoituksen nettorahavirta | 3,3 | 1,8 | -1,2 |
| Rahavarojen muutos | 1,0 | -2,9 | -3,4 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 3,3 | 6,8 | 6,8 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 4,3 | 3,9 | 3,3 |
| Sijoitetun va | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osake- | paan oman | Arvon- | Kertyneet | Oma | |||
| pääoma | pääoman | muutos- | Omat | Muunto- | voitto- | pääoma | |
| rahasto | rahasto | osakkeet | erot | varat | Yhteensä | ||
| Oma pääoma 1.1.2013 | 6,3 | 7,3 | -0,1 | -0,1 | 0,1 | 4,7 | 18,2 |
| katsauskauden laaja tulos yhteensä | 0,0 | 0,0 | -2,3 | -2,3 | |||
| Liiketoimet omistajien kanssa | |||||||
| Voitonjako | 0,0 | 0,0 | |||||
| Oma pääoma 30.06.2013 | 6,3 | 7,3 | -0,1 | -0,1 | 0,1 | 2,4 | 15,9 |
| Oma pääoma 1.1.2012 | 6,3 | 7,3 | -0,1 | -0,1 | 0,1 | 5,3 | 18,8 |
| katsauskauden laaja tulos yhteensä | 0,0 | 0,0 | -0,9 | -0,9 | |||
| Liiketoimet omistajien kanssa | |||||||
| Voitonjako | 0,0 | 0,0 | |||||
| Oma pääoma 30.06.2012 | 6,3 | 7,3 | -0,1 | -0,1 | 0,1 | 4,4 | 17,9 |
| Segmentti-informaatio | |||||||
| Toimintasegmentit | 1-6/2013 | 1-6/2012 | 1-12/2012 | ||||
| Liikevaihto | 19,8 | 23,9 | 51,2 | ||||
| Tulisijat | 17,8 | 21,6 | 47,1 | ||||
| Sisustuskivet | 2,0 | 2,3 | 4,1 | ||||
| Liikevoitto/ -tappio | -2,5 | -0,8 | 0,1 | ||||
| Tulisijat | -2,4 | -0,7 | 0,2 | ||||
| Sisustuskivet | -0,1 | -0,1 | -0,1 | ||||
| Segmentti-informaatio vuosineljänneksittäin | |||||||
| Q2 | Q1 | Q4 | Q3 | Q2 | Q1 | ||
| Toimintasegmentit | 2013 | 2013 | 2012 | 2012 | 2012 | 2012 | |
| Liikevaihto | 10,6 | 9,2 | 14,2 | 13,1 | 13,2 | 10,7 | |
| Tulisijat | 9,5 | 8,3 | 13,3 | 12,2 | 12,0 | 9,6 | |
| Sisustuskivet | 1,1 | 0,9 | 0,9 | 0,9 | 1,2 | 1,1 | |
| Liikevoitto/ -tappio | -0,8 | -1,7 | 0,5 | 0,4 | 0,6 | -1,4 | |
| Tulisijat | -0,8 | -1,6 | 0,5 | 0,4 | 0,5 | -1,2 | |
| Sisustuskivet | 0,0 | -0,1 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | -0,2 |
| 1-6/13 | 1-6/12 | 4-6/13 | 4-6/12 | 1-12/12 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Osakekohtainen tulos, euro | -0,06 | -0,02 | -0,02 | 0,01 | -0,02 |
| Osakekohtainen oma pääoma,euro | 0,43 | 0,48 | 0,43 | 0,48 | 0,49 |
| Oman pääoman tuotto, % | -26,8 | -9,9 | -4,7 | 6,5 | -3,4 |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | -11,6 | -3,4 | -1,8 | 5,4 | 0,3 |
| Omavaraisuusaste, % | 30,2 | 32,2 | 35,2 | ||
| Nettovelkaantumisaste, % | 143,6 | 127,9 | 112,9 | ||
| Current ratio | 1,5 | 1,6 | 1,7 | ||
| Bruttoinvestoinnit, milj. euroa | 0,9 | 1,5 | 2,7 | ||
| Bruttoinvestoinnit, %/lv | 4,5 | 6,3 | 5,3 | ||
| Tutkimus- ja kehitysmenot, milj. euroa | 0,8 | 0,8 | 1,6 | ||
| %/liikevaihto | 4,0 | 3,3 | 3,1 | ||
| Tilauskanta (30.6.), milj. euroa | 7,2 | 7,3 | 4,6 | ||
| Henkilöstö keskimäärin | 290 | 370 | 351 | ||
| Osakkeen kurssikehitys, euro | |||||
| Alin kurssi | 0,44 | 0,49 | 0,47 | ||
| Ylin kurssi | 0,63 | 0,92 | 0,92 | ||
| Keskikurssi | 0,52 | 0,68 | 0,60 | ||
| Päätöskurssi | 0,46 | 0,50 | 0,57 | ||
| Markkina-arvo kauden lopussa, 1000 e | 17 029 | 18 510 | 21 101 | ||
| (olettaen K-osakkeen markkina-arvoksi saman kuin A-osakkeella) | |||||
| Osakkeiden vaihto, (1000 kpl) | 2 240 | 1 354 | 4 051 | ||
| Osakkeiden vaihto, % / A-osakkeet | 8,2 | 4,9 | 14,7 | ||
| Osakkeiden lukumäärä keskimäärin | 37 019 770 | 37 019 770 | 37 019 770 | 37 019 770 | 37 019 770 |
| Osakkeiden lukumäärä katsauskauden päättyessä | 37 019 770 | 37 019 770 | 37 019 770 | 37 019 770 | 37 019 770 |
Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset-standardin mukaisesti. Tätä osavuosikatsausta laadittaessa on noudatettu samoja IFRS-laatimisperiaatteita kuin edellisessä konsernitilinpäätöksessä, paitsi että Tulikivi on noudattanut seuraavia uusia tai muutettuja standardeja sekä tulkintoja 1.1.2013 lähtien. Muutoksilla ei ole ollut merkittävää vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Osavuosikatsauksessa esitetyt tunnusluvut on laskettu samoilla laskentaperusteilla kuin tilinpäätöksessä 2012. Laskentakaavat on esitetty vuosikertomuksen 2012 sivulla 90.
seen, sillä konsernin kaikki eläkejärjestelyt ovat maksupohjaisia. Standardiin tehdyt muut muutokset liittyvät mm. irtisanomisen yhteydessä suoritettaviin etuuksiin.
| 1-6/13 | 1-6/12 | 1-12/12 |
|---|---|---|
| 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| 0,7 | 0,3 | 0,2 |
| 0,7 | 0,3 | 0,2 |
| 6/13 | 6/12 | 12/12 |
| 27,1 | 26,7 | 23,8 |
| 34,0 | 29,8 | 29,3 |
| 0,5 | 0,7 | 0,5 |
| 8,0 | 2,7 | 2,3 |
| -0,1 | -0,1 | -0,1 |
| 0,3 | 0,3 | 0,4 |
| 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Johdannaissopimusten käypä arvo on tilinpäätöspäivän markkinahinnan perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen sulkemisesta. Johdannaissopimukset ovat käyvän arvon hierarkiatasoa 2. Myynnissä olevat rahoitusvarat ovat sijoituksia noteeraamattomiin osakkeisiin. Ne arvostetaan
hankintamenoon, koska niiden käypää arvoa ei voida luotettavasti määrittää.
| Varaukset | ||||
|---|---|---|---|---|
| Ympäristövaraus | Takuuvaraus | Uudelleenjärjestelyvaraus | ||
| 6/13 | 6/13 | 6/13 | ||
| Varaus 1.1. | 0,7 | 0,3 | 0,3 | |
| Varausten lisäys | 0,0 | 0,0 | 0,1 | |
| Käytetyt varaukset | 0,0 | 0,0 | 0,1 | |
| Varauksen purku | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Varaukset 30.06. | 0,7 | 0,3 | 0,3 | |
| 6/13 | ||||
| Pitkäaikaiset varaukset | 1,2 | |||
| Lyhytaikaiset varaukset | 0,1 | |||
| Yhteensä | 1,3 | |||
| Erittely aineellisten hyödykkeiden muutoksista | ||||
| Me | 6/13 | 6/12 | 12/12 | |
| Hankintamenot | 0,5 | 0,6 | 1,2 | |
| Luovutustulot | -0,0 | -0,2 | -0,2 | |
| Yhteensä | 0,5 | 0,4 | 1,0 | |
| Erittely aineettomien hyödykkeiden muutoksista | ||||
| Me | 6/13 | 6/12 | 12/12 | |
| Hankintamenot, netto | 0,3 | 0,6 | 1,5 | |
| Arvonalentumistappiot | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Yhteensä | 0,3 | 0,6 | 1,5 | |
| Osakepääoma | ||||
| Osakepääoma osakelajeittain | ||||
| Osakkeita, | Osuus, | Osuus, | Osuus, | |
| kpl | % | % | euroa | |
| osak- | äänistä | osakepää- | ||
| keista | omasta | |||
| K-osakkeet (10 ääntä) | 9 540 000 | 25,7 | 77,6 | 1 621 800 |
| A-osakkeet (1 ääni) | 27 603 970 | 74,3 | 22,4 | 4 692 675 |
| Yhteensä 30.6.2013 | 37 143 970 | 100,0 | 100,0 | 6 314 475 |
Tulikivi Oyj:n osakepääomassa ei tapahtunut muutoksia raportointikauden aikana. Yhtiöjärjestyksen mukaan A-osakkeille maksetaan jaettavasta voitosta 0,0017 euroa suurempi osinko kuin Kosakkeille. A-osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Yhtiölle ei jätetty liputusilmoituksia raportointikauden aikana.
Yhtiön hallussa oli katsauskauden päättyessä 124 200 A-osaketta.
Yhtiökokouksen 16.4.2013 tekemän päätöksen mukaisesti hallituksella on valtuutus hankkia yhtiön A-sarjan osakkeita enintään 2 760 397 kappaletta ja yhtiön K-sarjan osakkeita enintään 954 000 kappaletta. Valtuutus on voimassa vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Lisäksi hallituksella on valtuutus päättää uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta. Uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan antaa seuraavasti: enintään 5 520 794 kappaletta A-sarjan ja 1 908 000 kappaletta Ksarjan osakkeita. Valtuutus on voimassa vuoden 2014 yhtiökokoukseen saakka.
| Lähipiiriliiketoimet | |||
|---|---|---|---|
| Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat: | |||
| 1000 e | 6/13 | 6/12 | 12/12 |
| Myynnit osakkuusyhtiölle ja | |||
| muulle lähipiirille | 4 | 4 | 5 |
| Ostot osakkuusyhtiöltä | 40 | 250 | 303 |
| Vuokrattu tiloja lähipiiriin | |||
| kuuluvilta | 54 | 54 | 108 |
| Tavaroiden ja palvelujen myynnit | |||
| lähipiiriin kuuluville | - | - | 2 |
| Avoimet saatavat lähipiiriin kuuluvilta | - | 1 | 1 |
| Myynnit lähipiirille | - | - | 1 |
| Avoimena olevat velat lähipiiriin kuuluville | 4 | 1 | - |
Tulikivi Oyj on perustajajäsenenä Suomen Kivitutkimussäätiössä. Yhtiö on vuokrannut toimisto- ja varastotiloja Säätiön ja Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymän omistamasta rakennuksesta. Näistä tiloista on maksettu 118 (116)tuhannen euron suuruinen vuokra katsauskaudella. Vuokra vastaa käypää vuokratasoa. Yhtiön palveluveloitukset säätiöltä olivat 2 (7) tuhatta euroa sekä avoimet saamiset säätiöltä 5 (0) tuhatta euroa.
| Johdon työsuhde-etuudet | |
|---|---|
| ------------------------- | -- |
| 6/13 | 6/12 | 12/12 | |
|---|---|---|---|
| Hallituksen ja toimitusjohtajan palkat ja muut lyhytaikaiset työ |
|||
| suhde-etuudet | 199 | 173 | 430 |
| Työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet | 82 | 35 | 62 |
| Suurimmat osakkeenomistajat 30.6.2013 | ||
|---|---|---|
| Osakkaan nimi | Osakkeet | Osuus |
| äänivallasta | ||
| Vauhkonen Reijo | 4 195 477 | 24,3 % |
| Vauhkonen Heikki | 3 035 353 | 24,1 % |
| Elo Eliisa | 2 957 020 | 5,9 % |
| Virtaala Matti | 2450 516 | 12,7 % |
| Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö | ||
| Ilmarinen | 1 902 380 | 1,5 % |
| Mutanen Susanna | 1 643 800 | 7,2 % |
| Vauhkonen Mikko | 769 310 | 3,5 % |
| Paatero Ilkka | 718 430 | 0,6 % |
| Nuutinen Tarja | 674 540 | 3,5 % |
| Erikoissijoitusrahasto Phoebus | 585 690 | 0,5 % |
| Muut osakkaat | 18 211 454 | 16,3 % |
Osavuosikatsauksessa esitetyt tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj, AWL-Marmori Oy, Tulikivi U.S., Inc ja OOO Tulikivi. Konserniyritys on lisäksi The New Alberene Stone Company, Inc., jolla ei ole enää liiketoimintaa. Emoyhtiöllä on Saksassa kiinteä toimipaikka Tulikivi Oyj Niederlassung Deutschland. Konsernin osakkuusyhtiöitä ovat Stone Pole Oy ja Rakentamisen MALL Oy. (Stone Pole Oy:llä ei ole ollut liiketoimintaa vuonna 2013, selvitystilamenettely käynnistetty.)
TULIKIVI OYJ
Hallitus
Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.tulikivi.com
Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000, www.tulikivi.com
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.