Annual / Quarterly Financial Statement • Feb 6, 2014
Annual / Quarterly Financial Statement
Open in ViewerOpens in native device viewer
Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat tilikaudella 2013:
Arvioimme osakekohtaisen tuloksemme paranevan merkittävästi vuoden 2013 tasosta erityisesti kasvavan liikevoiton seurauksena.
Palkkiotuotot kattavat kulumme ennen mahdollisia kertaluonteisia yrityskauppoihin tai suurempiin kehityshankkeisiin liittyviä eriä.
Voitonjako-osuustuottojen muodostuminen riippuu siitä tapahtuuko irtautuminen rahastossa, joka on jo voitonjaon piirissä tai joka irtautumisen myötä siirtyy voitonjakoon. Salkussamme on tällä hetkellä useita sijoituskohteita, joista olemme valmiita irtautumaan vuoden 2014 aikana.
Taseestamme tekemiemme rahastosijoitusten arvonkehitys vaikuttaa merkittävästi vuoden 2014 kokonaistulokseen. Odotamme eri kohdeyritysten ja kiinteistöjen kehityksessä olevan eroavuuksia myös vuoden 2014 aikana toimialasta ja sijainnista riippuen. Kohdeyritysten ja kiinteistöjen oman kehityksen lisäksi rahastosijoitusten kehitykseen vaikuttavat monet muut tekijät, muun muassa toimialojen ja kansantalouksien yleinen kehitys, verrokkiyritysten arvostuskertoimet sekä valuuttakurssit.
"Onnistuimme parantamaan hallinnointiliiketoimintamme kannattavuutta merkittävästi. Kulutasapainon rinnalla saavutimme myös tavoittelemamme hyvän rahoitusaseman sekä joustavuuden pääomarakenteessa. Vuoden 2008 hybridilainan takaisinmaksun johdosta merkittävästi alentuneet rahoituskustannukset näkyvät osakekohtaisessa tuloksessamme vuodesta 2014 alkaen. "
Markkinan yleiskuva piristyi Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa, mutta kotimarkkinoistamme Suomen ja Venäjän kansantalouksien hidas kehitys vaikutti negatiivisesti varsinkin omien rahastosijoitustemme käypien arvojen muutokseen vuoden 2013 toisella puoliskolla. Myös toimialojen kehitys jatkoi eriytymistään. Kehitys oli heikointa salkuissa olevissa teollisuustuotantoon sidoksissa olevissa yrityksissä, joihin käynnissä oleva rakennemuutos vaikuttaa eniten. Monet näistä sijoituksista tehtiin ennen finanssikriisin alkua ja arvonkehitystyön vieminen päätökseen kestää niissä ennakoitua kauemmin.
Hyödynsimme vuoden aikana aktiivisesti irtautumismarkkinaa, tosin aivan loppuvuodesta tavoittelemiemme irtautumisten toteutuminen siirtyi alkaneen vuoden puolelle. Hyvä irtautumistahti merkitsisi meille erinomaista positiivista kassavirtaa rahastosijoitusten palautuksien kautta."
CapMan-konserni on Pohjoismaissa ja Venäjällä toimiva pääomarahastojen hallinnointiyhtiö, joka tekee myös itse sijoituksia rahastoihinsa. Konsernilla on kaksi toimintasegmenttiä, jotka ovat Hallinnointiliiketoiminta ja Rahastosijoitustoiminta.
Hallinnointiliiketoiminnassa CapMan kerää varoja pohjoismaisilta ja kansainvälisiltä instituutioilta hallinnoimiinsa pääomarahastoihin. CapManin sijoitustiimit sijoittavat rahastojen pääomat pohjoismaisiin tai venäläisiin yrityksiin tai pohjoismaisiin kiinteistöihin. Hallinnointiliiketoiminnassa on kaksi tulonlähdettä, jotka ovat palkkiotuotot ja voitonjako-osuustuotot rahastoilta.
Rahastosijoitustoiminnassa CapMan sijoittaa omasta taseestaan hallinnoimiinsa rahastoihin. Rahastosijoitustoiminnan tulonlähteitä ovat rahastosijoitusten käypien arvojen nousu sekä irtautumisten myötä realisoituneet tuotot.
CapManin liiketoimintamallia avataan tarkemmin liitteessä 3.
Konsernin liikevaihto nousi edellisvuodesta 9,1 prosenttia ja oli 29,8 milj. euroa (27,3 milj. euroa vuonna 2012). Liikevaihdon nousuun vaikuttivat edellisvuotta korkeammat palkkio- ja voitonjako-osuustuotot.
Operatiivisen toiminnan kulut olivat 27,9 milj. euroa vuonna 2013 (30,3 milj. euroa). Kulut laskivat viime vuodesta alhaisempien henkilöstökustannusten seurauksena. Tilikauden kulut sisälsivät sijoitustiimien 0,9 milj. euron suuruisen osuuden voitonjako-osuustuotoista sekä yhteensä noin 1,5 milj. euroa kertaluonteisia eriä, jotka liittyivät CapManin toimitusjohtajan vaihdokseen, CapMan Nordic Real Estate -rahaston perustamiseen ja yritysjärjestelymahdollisuuksien selvittämiseen.
Konsernin liikevoitto oli 3,3 milj. euroa (2,6 milj. euroa), missä oli nousua edellisvuodesta 28,6 prosenttia korkeampien palkkio- ja voitonjako-osuustuottojen sekä alhaisempien kulujen seurauksena.
Rahoitustuotot ja -kulut olivat -0,7 milj. euroa (0,1 milj. euroa). Muutos johtui muun muassa yhtiön uuteen rahoitusjärjestelyyn liittyvistä 0,4 milj. euron kertaluonteisista kustannuksista. Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta oli -0,6 milj. euroa (0,6 milj. euroa). Lasku johtui lähinnä Maneqien sijoitusten arvonmuutoksesta. Maneqien sijoitusten tuottoprofiili noudattaa pitkälti rahastosijoitusten tuottoa. Tulos ennen veroja oli 2,0 milj. euroa (3,3 milj. euroa) ja tulos verojen jälkeen oli 1,5 milj. euroa (2,7 milj. euroa). Tulos/osake oli -1,2 senttiä (0,3 senttiä)- Osakekohtaisen tuloksen laskemisessa on vähennetty tilikaudelle kohdistuvat oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan korot (netto).
Liikevaihto ja tulos neljännesvuosittain sekä tilikauden liikevaihto, liikevoitto ja tulos segmenteittäin on esitetty tilinpäätöstiedotteen taulukko-osiossa.
Hallinnointiliiketoiminnan liikevaihto oli tilikaudella 29,8 milj. euroa (27,3 milj. euroa). Palkkiot nousivat 5,5 prosenttia edellisvuodesta ja olivat 26,9 milj. euroa (25,5 milj. euroa). Nousu johtui CapMan Buyout X, CapMan Russia II ja CapMan Nordic Real Estate -rahastojen kerryttämistä hallinnointipalkkioista sekä muun muassa hankintarengaspalvelusta (CaPS) sekä kirjanpitopalveluista saaduista palkkioista.
Tilikauden voitonjako-osuustuotot olivat 2,9 milj. euroa (1,8 milj. euroa), ja niitä saatiin pääosin CapMan Equity VII B -rahastolta MQ Retail AB:sta, Tieturi Oy:stä ja Cardinal Foods AS:sta irtautumisten seurauksena.
Hallinnointiliiketoiminnan liikevoitto parani merkittävästi ja oli 2,8 milj. euroa (tappio 2,3 milj. euroa) ja tilikauden tulos 1,5 milj. euroa (-2,5 milj. euroa). CapManin hallinnoimien rahastojen tilannetta on kuvattu tarkemmin liitteessä 1.
Rahastosijoituksiin liittyvä käyvän arvon muutos oli 1,2 milj. euroa vuonna 2013 (5,3 milj. euroa vuonna 2012), mikä vastaa 1,6 prosentin arvonnousua vuonna 2013 (7,0 prosentin arvonnousua vuonna 2012). Vaatimaton käyvän arvon muutos suhteessa tavoitteisiin on pääosin seurausta joidenkin kohdeyritysten heikommasta taloudellisesta kehityksestä. Käyvän arvon muutoksiin vaikutti lisäksi kohdeyritysten listattujen verrokkiyritysten markkina-arvojen kehitys sekä valuuttakurssimuutokset. Rahastosijoitusten yhteenlaskettu käypä arvo oli yhteensä 64,1 milj. euroa 31.12.2013 (74,5 milj. euroa 31.12.2012).
Rahastosijoitustoiminnan liikevoitto oli 0,5 milj. euroa (4,9 milj. euroa) ja tulos -0,1 milj. euroa (5,3 milj. euroa). Rahastosijoitustoiminta sisältää Maneq-yhtiöiden tuloksen. CapMan myi osuuden Maneq-yhtiöistä kesäkuussa 2013.
CapMan sijoitti tilikaudella rahastoihin pääomaa yhteensä 5,5 milj. euroa (6,3 milj. euroa). Valtaosa pääomasta kutsuttiin CapMan Buyout IX -rahastoon. CapMan sai rahastoilta pääomanpalautuksia 14,1 milj. euroa (4,0 milj. euroa). CapMan teki tilikaudella yhteensä 4,4 milj. euron uudet sijoitussitoumukset CapMan Nordic Real Estate ja CapMan Russia II -rahastoihin.
Jäljellä olevien rahastoihin vielä kutsumattomien sijoitussitoumusten määrä oli 30,3 milj. euroa 31.12.2013 (22,5 milj. euroa 31.12.2012). Nykyisten sijoitusten käypä arvo ja jäljellä olevien sijoitussitoumusten määrä oli yhteensä 94,4 milj. euroa (96,9 milj. euroa). CapMan sijoittaa hallinnoimiinsa rahastoihin jatkossa 1–5 prosenttia uusien rahastojen koosta.
Kohdeyritysten osalta tehdyt sijoitukset on arvostettu käypään arvoon IPEVG:n suositusten (International Private Equity and Venture Capital Valuation Guidelines) mukaisesti ja kiinteistöjen osalta ulkopuolisten asiantuntijoiden arvonmääritysten mukaisesti liitteessä 1 määritellyllä tavalla.
Sijoitukset käypään arvoon ja jäljellä olevat sitoumukset sijoitusalueittain on esitetty tilinpäätöstiedotteen taulukko-osassa.
Konsernin taseen loppusumma oli 110,4 milj. euroa 31.12.2013 (128,8 milj. euroa 31.12.2012). Pitkäaikaiset varat olivat 87,9 milj. euroa (112,4 milj. euroa), josta liikearvon osuus oli 6,2 milj. euroa (6,2 milj. euroa).
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahastosijoitukset olivat 64,1 milj. euroa (74,5 milj. euroa). Pitkäaikaisten saamisten määrä oli 2,4 milj. euroa (20,0 milj. euroa). Vuoden 2012 lopussa lainasaamiset Maneq-rahastoilta olivat 18,7 milj. euroa.
CapMan siirsi kesäkuussa omistuksensa vuoden 2005–2011 Maneq-rahastoissa sekä pitkäaikaiset lainasaamisensa kyseisiltä Maneq-rahastoilta perustamalleen luxemburgilaiselle yhtiölle Maneq Investments Luxembourg ja myi osan tästä yhtiöstä 14 milj. eurolla ulkopuoliselle sijoittajalle. CapManin osuus luxemburgilaisesta yhtiöstä ja yhtiöön sijoitettu laina on esitetty sijoituksissa osakkuusyrityksissä. Kaupalla ei ollut olennaista vaikutusta CapManin vuoden 2013 tulokseen. Vuoden 2013 lopussa sijoitukset osakkuusyrityksissä arvostettuina käypään arvoon olivat 9,6 milj. euroa (5,2 milj. euroa).
Lyhytaikaiset varat olivat 22,6 milj. euroa (15,5 milj. euroa). Rahavarat ja käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat eli lyhytaikaiset sijoitukset olivat 17,4 milj. euroa (7,0 milj. euroa). Rahavarojen nousu johtui vuoden aikana toteutuneista irtautumisista sekä Maneq-sijoitusten osittaisesta myynnistä.
CapMan oikaisi takautuvasti 8.8.2013 julkaistussa osavuosikatsauksessa avaavan taseen 1.1.2012 kertyneitä voittovaroja sekä osuuksia osakkuusyrityksissä. Oikaisu johtuu korkosaamisten virheellisistä kirjauksista aikaisemmilla tilikausilla. Tämän tilinpäätöstiedotteen liitetiedossa on taulukko tehdyistä muutoksista.
CapMan lunasti takaisin 29 milj. euron suuruisen oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan (nk. hybridilaina) lainaehtojen mukaisesti 18.12.2013 laskemalla liikkeeseen uuden 30 milj. euron lainakokonaisuuden, joka sisältää 15 milj. euron suuruisen joukkovelkakirjalainan sekä uuden 15 milj. euron suuruisen hybridilainan. Joukkovelkakirjalainalle maksetaan 5,5 %:in vuotuista kuponkikorkoa ja laina erääntyy neljän vuoden kuluttua. Uuden hybridilainan vuotuinen kuponkikorko on 8,0 %. Hybridilainan korot vähennetään omasta pääomasta korkojen maksuhetkellä, ja ne maksetaan vuosittain. Hybridilainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin neljän vuoden kuluttua liikkeeseenlaskupäivästä
sekä optio lunastaa hybridilaina takaisin tietyin edellytyksin alkaen kahden vuoden kuluttua liikkeeseenlaskupäivästä.
CapManilla oli tilikauden lopussa 43,0 milj. euron (45,0 milj. euron) pankkirahoituskokonaisuus, josta oli käytössä 16,9 milj. euroa (32,2 milj. euroa). Ostovelat ja muut velat olivat 11,3 milj. euroa (13,2 milj. euroa). Konsernin korolliset nettovelat olivat 14,5 milj. euroa (25,5 milj. euroa).
Pankkilainoihin liittyy rahoituskovenantteja, jotka on sidottu yhtiön omavaraisuusasteeseen ja korollisten pankkilainojen suhteeseen taseen rahastosijoituksista sekä rullaavaan 12 kuukauden käyttökatteen tasoon. Kovenanttiehdot täyttyivät 31.12.2013.
Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli tilikaudella -3,0 milj. euroa (-8,8 milj. euroa). Rahastoilta saatavat hallinnointipalkkiotuotot maksetaan kahdesti vuodessa tammi- ja heinäkuussa, mikä näkyy rahavirtalaskelman käyttöpääomassa. Investointien rahavirta 26,8 milj. euroa (0,9 milj. euroa) sisältää muun muassa tehdyt rahastosijoitukset ja saadut pääoman palautukset. Rahavirta ennen rahoitusta oli 23,8 milj. euroa (-7,9 milj. euroa) ja rahoituksen rahavirta -13,4 milj. euroa (-7,4 milj. euroa) CapManin lyhentäessä pankkilainojaan.
CapManin omavaraisuusaste oli 58,9 prosenttia 31.12.2013 (61,9 prosenttia 31.12.2012). Oman pääoman tuotto oli 2,0 prosenttia (3,2 prosenttia) ja sijoitetun pääoman tuotto 3,5 prosenttia (4,3 prosenttia). Tavoitetaso omavaraisuusasteelle on vähintään 60 prosenttia ja oman pääoman tuotolle yli 20 prosenttia.
| 31.12.13 | 31.12.12 | |
|---|---|---|
| Tulos / osake, senttiä | -1,2 | 0,3 |
| Tulos / osake, laimennusvaikutuksella oikaistu, senttiä | -1,2 | 0,3 |
| Oma pääoma / osake, senttiä * | 77,0 | 93,9 |
| Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä | 84 268 963 | 84 255 467 |
| Osakelukumäärä katsauskauden lopussa | 85 266 991 | 84 281 766 |
| Ulkona olevien osakkeiden määrä | 85 240 692 | 84 255 467 |
| Yrityksen hallussa olevat omat osakkeet kauden lopussa | 26 299 | 26 299 |
| Oman pääoman tuotto, % p.a. | 2,0 | 3,2 |
| Sijoitetun pääoman tuotto,% p.a. | 3,5 | 4,3 |
| Omavaraisuusaste,% | 58,9 | 61,9 |
| Nettovelkaantumisaste,% | 22,3 | 32,2 |
* IFRS:n mukaan 15 milj. euron (29 milj. euroa 2012) joukkovelkakirjalaina on luettu mukaan omaan pääomaan myös osakekohtaisen oman pääoman laskemisessa. Osakekohtaisen tuloksen laskemisessa on vähennetty tilikaudelle kohdistuvat oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan korot (netto).
CapMan Oyj:n tavoitteena on käyttää nettotuloksesta vähintään 50 prosenttia osingonmaksuun. Hallitus esittää yhtiön 19.3.2014 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osakkeenomistajille jaetaan osinkoa 0,04 euroa per osake. Vuodelta 2012 ei maksettu osinkoa. CapMan Oyj:n jakokelpoiset varat olivat 23,5 milj. euroa 31.12.2013 (12,8 milj. euroa 31.12.2012).
Hallinnoitavilla pääomilla tarkoitetaan rahastojen jäljellä olevaa sijoituskapasiteettia ja jo sijoitettua pääomaa hankintahintaan. Pääomat kasvavat uusien rahastojen varainhankinnan myötä ja laskevat tehtyjen irtautumisten seurauksena.
CapMan Buyout X, CapMan Nordic Real Estate ja CapMan Russia II -rahastoihin on kerätty yhteensä hieman yli 350 milj. euroa vuoden 2013 loppuun mennessä. Varainhankinta kaikkiin kolmeen rahastoon jatkuu edelleen.
Haasteellinen varainhankintamarkkina on heijastunut myös CapManin meneillään oleviin varainhankintakierroksiin. Vuonna 2013 markkinoilla olevien rahastojen lukumäärä kasvoi yhä viime vuodesta ja perinteinen sijoittajakunta oli entistä valikoivampi sijoituspäätöksiä tehdessään. CapMan on laajentanut verkostoaan maantieteellisesti ja saanut uusia sijoitussitoumuksia rahastoihin sijoittajaryhmistä, jotka eivät ole aikaisemmin sijoittaneet pääomarahastoihin.
CapManin hallinnoitavat pääomat olivat yhteensä 3 098,2 milj. euroa 31.12.2013 (3 126,7 milj. euroa 31.12.2012). Hallinnoitavien pääomien lasku johtui tilikaudella toteutuneista irtautumisista. Hallinnoitavista pääomista 1 608,2 milj. euroa (1 686,5 milj. euroa) oli kohdeyrityssijoituksia tekevissä rahastoissa ja 1 490,0 milj. euroa (1 440,2 milj. euroa) kiinteistöpääomarahastoissa.
Tarkemmat tiedot hallinnoitavista rahastoista ja niiden sijoitustoiminnasta on esitetty liitteissä 1 ja 2.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien B-osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta. Valtuutus käsittää enintään 8 000 000 omaa B-osaketta ja se on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2014 asti. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 17 500 000 yhtiön B-osaketta ja se on voimassa seuraavaan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2014 asti.
Valtuutusten sisältöä on kuvattu tarkemmin 20.3.2013 annetussa pörssitiedotteessa yhtiökokouksen päätöksistä.
CapManin palveluksessa oli 31.12.2013 yhteensä 103 henkilöä (109 henkilöä 31.12.2012), joista 65 (71) työskenteli Suomessa ja loput muissa Pohjoismaissa, Venäjällä tai Luxemburgissa. Henkilöstö maittain on esitetty tämän tilinpäätöstiedotteen taulukko-osiossa.
CapMan Oyj:n osakepääomassa ei tapahtunut tilikauden aikana muutoksia. Osakepääoma oli 771 586,98 euroa 31.12.2013. CapMan Oyj:n optio-oikeuksilla 2008B merkittiin ajalla 26.10.- 29.11.2013 yhteensä 985 225 uutta yhtiön B-sarjan osaketta. Tämän seurauksena B-osakkeiden lukumäärä nousi 79 516 991 kappaleeseen ja A-osakkeita oli 5 750 000 kappaletta 31.12.2013.
B-osakkeilla on kullakin yksi ääni ja A-osakkeilla 10 ääntä/osake.
CapMan Oyj:n osakkeenomistajien lukumäärä nousi tilikauden aikana 7,0 prosenttia ja oli 6 567 31.12.2013 (6 137 osakkeenomistajaa 31.12.2012).
Vuonna 2013 aikana annettiin yhteensä kaksi liputusilmoitusta tilikauden aikana tehdyistä kaupoista.
CapMan julkisti joulukuussa liputusilmoituksen, jonka mukaan Gimv NV:n osuus CapManin osakkeista alitti 10 prosenttia. Muutoksen taustalla oli CapMan Oyj:n osakkeiden kokonaismäärän lisääntyminen optiooikeuksilla 2008B tehtyjen osakemerkintöjen perusteella.
CapMan julkisti syyskuussa liputusilmoituksen, jonka mukaan Eläkekassa Verson omistus CapManin osakkeista oli alittanut 5 prosenttia.
CapMan Oyj:n hallussa oli yhteensä 26 299 yhtiön omaa B-osaketta 31.12.2013. Omat osakkeet edustivat 0,03 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja 0,02 prosenttia äänivallasta yhtiössä ja niiden markkina-arvo oli 29 981 euroa 31.12.2013 (22 091 euroa 31.12.2012). Omien osakkeiden määrässä ei tapahtunut muutoksia tilikaudella.
CapMan Oyj:llä oli tilikauden lopussa voimassa kaksi optio-ohjelmaa henkilöstön kannustamiseksi ja sitouttamiseksi, Optio-ohjelma 2008 ja Optio-ohjelma 2013. Hallitus päättää vuosittain optio-oikeuksien jakamisesta konsernin palveluksessa oleville tai palvelukseen rekrytoitaville avainhenkilöille.
Optio-ohjelma 2008:an A-sarjan merkintäaika päättyi 31.12.2012. Optio-ohjelma 2008:an B-sarjaan kuuluu enintään 2 135 000 optio-oikeutta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 2 135 000 yhtiön Bosaketta. Merkintäaika optiolla 2008B alkoi 1.5.2012 ja päättyi 31.12.2013. Optio-oikeuksilla tapahtuvista osakemerkinnöistä saatavat varat kirjataan sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. 2008B-sarjan optiooikeuksia oli jaettu 2 070 000 kappaletta 31.12.2013. Optio-oikeuksilla 2008B merkittiin ajalla 1.1.- 31.12.2013 yhteensä 2 035 000 uutta yhtiön B-sarjan osaketta, joista 985 225 kappaletta rekisteröitiin ja listattiin vuonna 2013 ja loput 1 049 775 kappaletta helmikuun 2014 aikana.
Optio-ohjelma 2013:aan kuuluu enintään 4 230 000 optio-oikeutta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 4 230 000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa B-osaketta. Optio-ohjelma 2013 jakautuu A-, B- ja Csarjoihin, joihin jokaiseen kuuluu enintään 1 410 000 optio-oikeutta. Osakkeen merkintähinta 2013A-optiolla on 0,92 euroa (osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi 1.4.—31.5.2013 lisättynä 10 prosentilla), 2013Boptiolla osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi 1.4.—31.5.2014 lisättynä 10 prosentilla, ja 2013C-optiolla osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi 1.4.—31.5.2015 lisättynä 10 prosentilla. Merkintäaika 2013Aoptiolla alkaa 1.5.2016, 2013B-optiolla 1.5.2017, ja 2013C-optiolla 1.5.2018. Optio-oikeuksilla tapahtuvista osakemerkinnöistä saatavat varat kirjataan sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. Tilikaudella jaettiin yhteensä 1 125 000 kappaletta Optio-ohjelma 2013A:han kuuluvia optio-oikeuksia.
Optio-ohjelmien ehdot ovat saatavissa CapManin internetsivuilta.
CapMan Oyj:n B-osakkeiden päätöskurssi oli 1,14 euroa 31.12.2013 (0,84 euroa 31.12.2012). Tilikauden osakevaihdolla painotettu keskikurssi oli 0,93 euroa (0,94 euroa), ylin kurssi 1,19 euroa (1,19 euroa) ja alin 0,78 euroa (0,80 euroa). CapManin osakkeita vaihdettiin tilikaudella 20,2 milj. kappaletta (20,4 milj. kappaletta), mikä vastasi 18,9 milj. euron (19,0 milj. euron) vaihtoa.
CapMan Oyj:n B-osakkeiden markkina-arvo oli 90,7 milj. euroa 31.12.2013 (66,0 milj. euroa 31.12.2012). Kaikkien osakkeiden markkina-arvo, jossa A-osakkeet on arvostettu B-osakkeiden tilikauden päätöskurssiin, oli 97,2 milj. euroa (70,8 milj. euroa).
Varsinaisen yhtiökokouksen 2013 ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätöksiä
Päätöksiä on kuvattu tarkemmin 20.3.2013 julkistetuissa pörssitiedotteissa hallituksen järjestäytymiskokouksen sekä yhtiökokouksen päätöksistä.
CapMan-konsernin vuoden 2013 tilinpäätös sekä hallituksen toimintakertomus vuodelta 2013 julkistetaan osana CapManin vuoden 2013 vuosikertomusta helmikuussa 2014 viikolla 9. CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 19.3.2014 klo 10.00 Helsingissä. Osakeyhtiölain vaatimat tilinpäätösasiakirjat ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla viimeistään 26.2.2014.
CapMan Oyj:n Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä julkaistaan hallituksen toimintakertomuksesta erillisenä osana yhtiön vuoden 2013 vuosikertomuksessa viikolla 9, ja se on saatavilla yhtiön internetsivuilla viimeistään 26.2.2014.
CapManin hallinnoimien rahastojen irtautuminen Cardinal Foods AS:sta toteutui kesäkuussa. Kaupalla oli yhteensä 1,8 milj. euron tulosvaikutus. Kaupan kassavirtavaikutus oli 3,7 milj. euroa vuodelle 2013.
CapManin hallinnoimat rahastot irtautuivat Curatosta AS:sta ja Nice Entertainment Groupista marraskuussa ja Russia Baltic Pork Invest ASA:sta joulukuussa. Irtautumisilla ei ollut merkittävää vaikutusta CapManin tulokseen, koska irtautuvat rahastot eivät ole voitonjaon piirissä ja koska yhtiöiden arvostustaso irtautumishetkenä oli pitkälti huomioitu CapManin sijoitusten käypien arvojen muutoksessa jo aikaisemmin.
CapMan Public Market -tiimin vetäjä Joakim Rubin jäi pois CapManin johtoryhmästä 11.11.2013 alkaen. Muutoksen jälkeen johtoryhmään kuuluu Heikki Westerlund, Niko Haavisto, Jerome Bouix, Kai Jordahl, Hans Christian Dall Nygård ja Mika Matikainen.
Irtautumis- ja arvonkehitysvaiheessa oleva Public Market -rahasto jatkaa toimintaansa strategiansa mukaisesti. CapMan osallistuu jatkossa uuden listattuihin yrityksiin sijoittavan rahaston varainhankintaan, saaden hallinnointipalkkioita ja voitonjako-osuustuottoja CapManin kautta tehtyjen sijoitussitoumusten perusteella. Järjestelyn myötä Public Market raportoidaan jatkossa osana muita sijoitusalueita.
CapMan tiedotti CapMan Buyout X -rahaston ensimmäisistä sijoituksista tammikuussa 2014. Rahasto sopi ostavansa enemmistöosuudet The North Alliance -konsernista (NOA), joka on Pohjoismaissa toimiva digitaaliseen viestintään keskittyvä verkosto, sekä suomalaisesta hotellikonsernista Kämp Groupista.
Levottomuus rahoitusmarkkinoilla, CapManin avainmarkkinoiden heikko talouskehitys ja kohdeyritysten kannalta keskeisten sektoreiden rakennemuutokset saattavat vaikuttaa CapManin toimintaan irtautumisten viivästymisen sekä omien rahastosijoitusten käypien arvojen laskun kautta. Myös valuuttakurssivaihtelut saattavat vaikuttaa kohdeyritysten arvostukseen.
Markkinatilanne voi heijastua myös varainhankintamarkkinaan vähentämällä rahastosijoittajien halukkuutta ja kykyä tehdä uusia sitoumuksia rahastoihin. Kilpailun odotetaan pysyvän kovana varainhankintamarkkinalla lähitulevaisuudessakin, mikä saattaa vaikuttaa meneillään olevan varainhankinnan lopputulokseen. Varainhankinnan onnistuminen vaikuttaa hallinnoitavien pääomien määrään ja sitä kautta saataviin uusiin hallinnointipalkkioihin.
Hallinnointiliiketoiminnan kannattavuuden ennustamiseen liittyy merkittävää epävarmuutta erityisesti irtautumisten ajoituksen osalta. Voitonjako-osuustuottojen ajoittumisen ja rahastosijoitusten käypien arvojen kehityksen rajallisesta ennustettavuudesta johtuen liiketoiminnan tuloskehitystä on vaikea ohjata lyhyellä aikavälillä.
CapMan Real Estate I -rahasto siirtyi voitonjaon piiriin vuonna 2007. Vuoden 2013 lopussa sijoittajille oli palauttamatta yhteensä 42,3 milj. euroa ja sille maksettava etuoikeutettu tuotto. Markkinatilanteesta johtuen
on epätodennäköistä, että CapMan Real Estate I -rahastolta saataisiin tulevaisuudessa uutta voitonjakoa. Rahaston vuonna 2007 maksamasta voitonjaosta jätettiin tulouttamatta 6,4 milj. euroa mahdolliseen voitonjaon palauttamiseen liittyen. On mahdollista, että rahaston päättämisen yhteydessä tarvittava voitonjaonpalautus sijoittajille on tehtyä varausta suurempi.
Yhtiön rahoitussopimuksiin liittyy rahoituskovenantteja, joiden rikkoutuminen saattaa aiheuttaa joko yhtiön rahoituskulujen nousun tai vaatimuksen vieraan pääoman ehtoisten lainojen joko osittaiseen tai kokonaiseen takaisinmaksuun.
EU:n sääntelyhankkeista Basel III ja Solvenssi II rajoittavat eurooppalaisten pankkien ja vakuutusyhtiöiden mahdollisuuksia sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin. Tällä on mahdollisesti vaikutusta myös CapManin varainhankintaan. AIFMD:n voimaantulo saattaa vaikuttaa rahastojen raportointivaatimuksiin sekä niiden markkinointiin EU:n ulkopuolella.
Yrityskauppamarkkina voimistui kuluvan vuoden aikana suurien kauppojen osalta. Toteutuneiden kauppojen arvo lähti Euroopassa nousuun vuonna 2013 verrattuna edellisvuoteen, tosin kauppojen lukumäärä laski noin 10 prosentilla.1 Irtautumismarkkinoilla sen sijaan nähtiin selkeitä piristymisen merkkejä ja vuoden 2013 aikana tehtiinkin globaalisti ennätysmäärä irtautumisia sitten vuoden 2006.2
Kilpailu varainhankinnassa jatkui kireänä markkinoilla olevien rahastojen lukumäärän kasvaessa entisestään viime vuodesta.3 Markkinoilla on kuitenkin nähtävissä myös positiivista kehitystä: sijoittajat saivat vuoden aikana runsaasti pääomanpalautuksia Eurooppaan keskittyneiltä pääomarahastoilta lisääntyneen irtautumisaktiviteetin ansiosta, mikä taas mahdollistaa pääomien allokoinnin uusiin rahastoihin.4 Preqinin suorittaman kyselyn mukaan 90 prosenttia arvioi sijoittavansa pääomarahastoihin vuonna 2014 ainakin saman verran tai enemmän kuin vuonna 2013. Lisäksi yli puolet sijoittajista arvioi Euroopan tarjoavan parhaat sijoitusmahdollisuudet nykyisessä haastavassa markkinailmapiirissä. 5 Erityisesti Pohjoismaiden ennustetaan olevan suosituimpia sijoituskohteita vuonna 2014.6
Pankkirahoituksen saatavuus on yhä kaksijakoinen Euroopassa. Vuonna 2013 rahoitusta oli edelleen saatavilla vakaille yrityksille sekä yrityskauppoihin, mutta pienempien yritysten pääsy rahoitusmarkkinoille rajoittui. Vuoden loppua kohden lainaehdot löyhenivät odotetusti lyhytaikaisten lainojen osalta ja pysyivät pitkälti ennallaan pitkäaikaisissa lainoissa. 7 Finnveran teettämän kyselyn perusteella yritysten rahoitusrakenne on monipuolistumassa ja vaihtoehtoisten rahoitusmuotojen kysyntä on kasvussa. Suuret yritykset hakevat aiempaa useammin joukkovelkakirjalainoja ja pienet puolestaan pääomarahoitusta.8
Venäjä nähdään yhä tärkeänä kasvualueena, vaikka maan talouskasvu on hieman hidastunut viimeaikoina. Tiettyjen, öljyn hintakehityksestä riippumattomien sektoreiden kuten IT, yritys- ja terveyspalvelujen, uskotaan jatkavan nopeaa kasvuaan. Nämä sektorit kuuluvat myös CapMan Russian sijoitusfokukseen.
Suomessa kiinteistökauppojen volyymi vuonna 2013 oli noin 2,1 mrd euroa, mikä vastaa vuoden 2012 tasoa. Volyymia nostivat vuoden 2013 viimeisellä kvartaalilla toteutuneet muutamat suuremmat transaktiot, joissa ostajina olivat lähinnä ulkomaiset kiinteistösijoittajat.9 Ruotsissa vastaavasti kiinteistötransaktiomarkkinoilla volyymit laskivat noin 10 mrd euroon edellisen vuoden lähes 12,5 mrd eurosta. Sekä Suomessa että Ruotsissa sijoittajien kiinnostus on edelleen kohdistunut erityisesti vakaan vuokratuoton ns. prime-kohteisiin, joskin sijoittajien kiinnostus on alkanut kohdistua lisääntyvästi myös hyviin kohteisiin prime-alueiden ulkopuolella, erityisesti Ruotsissa. Tuottovaatimukset prime ja korkeamman riskin kohteiden välillä ovat kuitenkin edelleen suuret. Prime-kohteiden vuokratasot pysyivät vakaina Pohjoismaissa myös vuoden 2013 neljännellä vuosineljänneksellä, mutta muissa kohteissa sekä vuokriin että käyttöasteisiin kohdistui kasvavaa
9 KTI Transactions information service – January 2014
1 2013 buyouts: overall value stabilises around €75bn" unquote | 13 Jan 2014
2 Preqin 2013 Private Equity-Backed Buyout Deals and Exits January 2014
3 Preqin 2013 Private Equity Fundraising January 2014
4 Preqin Private Equity Spotlight, December 2013
5 Preqin 2013 Private Equity Fundraising January 2014
6 The 2014 Global outlook & Review – Dow Jones
7 ECB The Euro Area Bank Lending Survey January 2014 8
Finnvera, Yritysrahoituskysely 2013.
painetta. 10 Perinteisen pankkirahoituksen saatavuus on pysynyt niukkana, joskin merkkejä rahoituksen saannin helpottumisesta on ollut havaittavissa.
Vaihtoehtoista sijoitusluokkaa sääntelevä EU:n AIFM-direktiivi (Directive on Alternative Investment Fund Managers) astui voimaan 21.7.2011 ja sen soveltamista ohjaava 2. tason AIFM-asetus julkistettiin 19.12.2012. Alun perin direktiivi oli määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä 22.7.2013 mennessä. Direktiivin implementointi Suomessa on viivästynyt joillakin kuukausilla, mutta se on tarkoitus saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä kevään 2014 aikana. Direktiivi mm. edellyttää alan toimijoilta toimilupaa sekä asettaa merkittäviä muita vaatimuksia mm. rahastosijoittaja- ja viranomaisraportoinnin osalta. CapMan arvioi, että se pystyy organisaationsa ja toimintamalliensa ansiosta sopeutumaan uuteen sääntelyyn tarvittavassa laajuudessa.
CapMan seuraa aktiivisesti toimialaa koskevia muita sääntelyhankkeita mukaan lukien eurooppalaisten pankkien ja vakuutusyhtiöiden pääomavaatimuksiin vaikuttavat Basel III ja Solvenssi II -hankkeet.
Arvioimme osakekohtaisen tuloksemme paranevan merkittävästi vuoden 2013 tasosta erityisesti kasvavan liikevoiton seurauksena.
Palkkiotuotot kattavat kulumme ennen mahdollisia kertaluonteisia yrityskauppoihin tai suurempiin kehityshankkeisiin liittyviä eriä.
Voitonjako-osuustuottojen muodostuminen riippuu siitä tapahtuuko irtautuminen rahastossa, joka on jo voitonjaon piirissä tai joka irtautumisen myötä siirtyy voitonjakoon. Salkussamme on tällä hetkellä useita sijoituskohteita, joista olemme valmiita irtautumaan vuoden 2014 aikana.
Taseestamme tekemiemme rahastosijoitusten arvonkehitys vaikuttaa merkittävästi vuoden 2014 kokonaistulokseen. Odotamme eri kohdeyritysten ja kiinteistöjen kehityksessä olevan eroavuuksia myös vuoden 2014 aikana toimialasta ja sijainnista riippuen. Kohdeyritysten ja kiinteistöjen oman kehityksen lisäksi rahastosijoitusten kehitykseen vaikuttavat monet muut tekijät, muun muassa toimialojen ja kansantalouksien yleinen kehitys, verrokkiyritysten arvostuskertoimet sekä valuuttakurssit.
10 The Nordic property Monthly update – January 2014
CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1–31.3.2014 julkistetaan torstaina 8.5.2014.
Helsingissä 6.2.2014
CAPMAN OYJ Hallitus
Lisätietoja:
Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, senior partner, puh. 0207 207 504 tai 050 559 6580 Niko Haavisto, talousjohtaja, puh. 0207 207 583 tai 050 465 4125 Jerome Bouix, liiketoiminnan kehitys ja sijoittajasuhteet -tiimin vetäjä, senior partner, puh. 020 720 7558 tai 040 820 8541
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.capman.fi
Liitteet (taulukko-osan jälkeen):
Liite 1: CapMan-konsernin hallinnoimat rahastot 31.12.2013, milj. euroa
Liite 2: CapManin hallinnoimien rahastojen toiminta vuonna 2013
Liite 3: CapManin liiketoimintamallin kuvaus
Tilinpäätöstiedote on laadittu hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti. Tilinpäätöstiedotteessa esitettävät tiedot perustuvat CapManin tilintarkastettuun vuoden 2013 tilinpäätökseen.
| 1 000 EUR | 10-12/13 | 10-12/12 | 1-12/13 | 1-12/12 |
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 6 537 | 6 049 | 29 774 | 27 304 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 168 | 0 | 187 | 216 |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | -1 771 | -4 040 | -15 560 | -17 411 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -142 | -255 | -664 | -822 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -3 071 | -2 878 | -11 630 | -12 017 |
| Sijoitusten käyvän arvon muutokset | -2 563 | 1 788 | 1 240 | 5 333 |
| Liikevoitto / -tappio | -842 | 664 | 3 347 | 2 603 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | -588 | -213 | -747 | 131 |
| Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | -424 | 163 | -610 | 598 |
| Voitto / tappio ennen veroja | -1 854 | 614 | 1 990 | 3 332 |
| Tuloverot | -558 | -206 | -531 | -624 |
| Konsernin voitto / tappio | -2 412 | 408 | 1 459 | 2 708 |
| Muut laajan tuloksen erät: | ||||
| Muuntoerot | 154 | -1 | 83 | 5 |
| Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen määrittämisestä | ||||
| johtuvat erät | -103 | 0 | -103 | 0 |
| Konsernin laaja tulos yhteensä | -2 361 | 407 | 1 439 | 2 713 |
| Kauden tuloksen jakautuminen: | ||||
| Emoyhtiön omistajille | -2 412 | 408 | 1 459 | 2 708 |
| Kauden laajan tuloksen jakautuminen: | ||||
| Emoyhtiön omistajille | -2 361 | 407 | 1 439 | 2 713 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta | ||||
| laskettu osakekohtainen tulos: | ||||
| Tulos/osake, senttiä | -3,6 | -0,3 | -1,2 | 0,3 |
| Tulos/osake, laimennusvaikutuksella oikaistu, senttiä | -3,6 | -0,3 | -1,2 | 0,3 |
Joukkovelkakirjalainan (nk. hybridilaina) korko katsauskaudelta on huomioitu osakekohtaisen tuloksen laskennassa.
| 1 000 EUR | 31.12.13 | 31.12.12 |
|---|---|---|
| VARAT | ||
| Pitkäaikaiset varat | ||
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 282 | 364 |
| Liikearvo | 6 204 | 6 204 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 1 047 | 1 491 |
| Sijoitukset osakkuusyrityksissä | 9 583 | 5 170 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | ||
| kirjattavat sijoitukset | ||
| Rahastosijoitukset | 64 122 | 74 465 |
| Muut sijoitukset | 94 | 99 |
| Saamiset | 2 432 | 19 957 |
| Laskennalliset verosaamiset | 4 111 | 4 681 |
| 87 875 | 112 431 | |
| Lyhytaikaiset varat | ||
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 5 199 | 8 532 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | ||
| kirjattavat rahoitusvarat | 361 | 365 |
| Rahavarat | 17 004 | 6 625 |
| 22 564 | 15 522 | |
| Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät | 0 | 848 |
| Varat yhteensä | 110 439 | 128 801 |
| 1 000 EUR | 31.12.13 | 31.12.12 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | ||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | ||
| Osakepääoma | 772 | 772 |
| Ylikurssirahasto | 38 968 | 38 968 |
| Muut rahastot | 26 107 | 38 814 |
| Muuntoerorahasto | 126 | 43 |
| Kertyneet voittovarat | -1 112 | 553 |
| Oma pääoma yhteensä | 64 861 | 79 150 |
| Pitkäaikaiset velat | ||
| Laskennalliset verovelat | 1 820 | 2 360 |
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 25 854 | 22 678 |
| Muut velat | 0 | 1 241 |
| Eläkevelvoitteet | 299 | 169 |
| 27 973 | 26 448 | |
| Lyhytaikaiset velat | ||
| Ostovelat ja muut velat | 11 344 | 13 219 |
| Lyhytaikaiset korolliset velat Kauden verotettavaan tuloon perustuvat |
6 000 | 9 785 |
|---|---|---|
| verovelat | 261 17 605 |
199 23 203 |
| Velat yhteensä | 45 578 | 49 651 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 110 439 | 128 801 |
| Osake- pääoma |
Ylikurssi- rahasto |
Muut rahastot |
Muunto- erot |
Kertyneet voitto varat |
Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 000 EUR | ||||||
| Oma pääoma 1.1.2012 Virheen korjaus Etuuspohjaisen eläkkeen kirjaus |
772 | 38 968 | 38 679 | 38 | 9 784 -3 784 -113 |
88 241 -3 784 -113 |
| Oikaistu oma pääoma 1.1.2012 Tilikauden tulos Tilikauden muut laajan tuloksen erät |
772 | 38 968 | 38 679 | 38 | 5 887 2 708 |
84 344 2 708 |
| Muuntoerot Tilikauden laaja tulos yhteensä Optioiden kirjaus Osingonjako Oman pääoman ehtoisen joukko velkakirjalainan korot (netto) |
135 | 5 5 |
2 708 272 -5 898 -2 463 |
5 2 713 407 -5 898 -2 463 |
||
| Muut muutokset Oma pääoma 31.12.2012 |
772 | 38 968 | 38 814 | 43 | 47 553 |
47 79 150 |
| Oma pääoma 1.1.2013 Tilikauden tulos Tilikauden muut laajan tuloksen erät |
772 | 38 968 | 38 814 | 43 | 553 1 459 |
79 150 1 459 |
| Etuuspohjaisen eläkkeen kirjaus Muuntoerot |
83 | -103 | -103 83 |
|||
| Tilikauden laaja tulos yhteensä Optioiden käyttö Optioiden kirjaus Oman pääoman ehtoisen joukko |
877 416 |
83 | 1 356 -388 |
1 439 877 28 |
||
| velkakirjalainan korot (netto) Oman pääoman ehtoisen joukko |
-2 508 | -2 508 | ||||
| velkakirjalainan lunastus Oman pääoman ehtoisen joukko |
-29 000 | -29 000 | ||||
| velkakirjalainan nosto Muut muutokset |
15 000 | -125 | 15 000 -125 |
|||
| Oma pääoma 31.12.2013 | 772 | 38 968 | 26 107 | 126 | -1 112 | 64 861 |
| 1 000 EUR | 1-12/13 | 1-12/12 |
|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirrat | ||
| Tilikauden voitto | 1 459 | 2 708 |
| Oikaisut tilikauden voittoon | 363 | -240 |
| Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta | 1 822 | 2 468 |
| Käyttöpääoman muutokset | 921 | -6 875 |
| Rahoituserät ja verot | -5 708 | -4 351 |
| Liiketoiminnan rahavirta | -2 965 | -8 758 |
| Investointien rahavirta | 26 792 | 862 |
| Rahavirta ennen rahoitusta | 23 827 | -7 896 |
| Maksetut osingot | 0 | -5 898 |
| Rahoituksen muu nettorahavirta | -13 448 | -1 468 |
| Rahoituksen rahavirta | -13 448 | -7 366 |
| Rahavarojen muutos | 10 379 | -15 262 |
| Rahavarat kauden alussa | 6 625 | 21 887 |
| Rahavarat kauden lopussa | 17 004 | 6 625 |
Konsernissa on kaksi toimintasegmenttiä: Hallinnointiliiketoiminta ja Rahastosijoitustoiminta
| 10-12/2013 | Hallinnointiliiketoiminta | Rahastosijoi tustoiminta |
Konserni yhteensä |
||
|---|---|---|---|---|---|
| CapMan | |||||
| Private | CapMan | ||||
| 1 000 EUR | Equity | Real Estate | Yhteensä | ||
| Liikevaihto | 4 694 | 1 843 | 6 537 | 0 | 6 537 |
| Liikevoitto / -tappio | 2 113 | -23 | 2 090 | -2 932 | -842 |
| Katsauskauden tulos | 658 | -23 | 635 | -3 047 | -2 412 |
| Rahastosijoi | Konserni | ||||
| 10-12/2012 | Hallinnointiliiketoiminta | tustoiminta | yhteensä | ||
| CapMan | |||||
| Private | CapMan | ||||
| 1 000 EUR | Equity | Real Estate | Yhteensä | ||
| Liikevaihto | 4 374 | 1 675 | 6 049 | 0 | 6 049 |
| Liikevoitto / -tappio | -854 | -175 | -1 029 | 1 693 | 664 |
| Katsauskauden tulos | -1 142 | -211 | -1 353 | 1 761 | 408 |
| Rahastosijoi | Konserni | ||||
| 1-12/2013 | Hallinnointiliiketoiminta | tustoiminta | yhteensä | ||
| CapMan | |||||
| Private | CapMan | ||||
| 1 000 EUR | Equity | Real Estate | Yhteensä | ||
| Liikevaihto | 22 628 | 7 146 | 29 774 | 0 | 29 774 |
| Liikevoitto / -tappio | 2 951 | -150 | 2 801 | 546 | 3 347 |
| Katsauskauden tulos | 1 673 | -150 | 1 523 | -64 | 1 459 |
| Pitkäaikaiset varat | 7 326 | 301 | 7 627 | 80 248 | 87 875 |
| Varat sisältävät: | |||||
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 0 | 0 | 0 | 9 583 | 9 583 |
| Myytävänä olevat pitkäaikaiset |
omaisuuserät 0 0 0 0 0
| 1-12/2012 | Hallinnointiliiketoiminta | Rahastosijoi | Konserni | ||
|---|---|---|---|---|---|
| CapMan | tustoiminta | yhteensä | |||
| 1 000 EUR | Private Equity |
CapMan Real Estate |
Yhteensä | ||
| Liikevaihto | 20 529 | 6 775 | 27 304 | 0 | 27 304 |
| Liikevoitto / -tappio | -1 401 | -895 | -2 296 | 4 899 | 2 603 |
| Katsauskauden tulos | -1 614 | -931 | -2 545 | 5 253 | 2 708 |
| Pitkäaikaiset varat | 7 817 | 444 | 8 261 | 104 170 | 112 431 |
| Varat sisältävät: Osuudet osakkuusyrityksissä |
0 | 0 | 0 | 5 170 | 5 170 |
| Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät |
848 | 0 | 848 | 0 | 848 |
Konernituloslaskelman tulovero muodostuu kauden verotettavaan tuloon perustuvasta verosta ja laskennallisesta verosta. Laskennalliset verot on laskettu kaikista väliaikaisista eroista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä.
CapMan Oyj:n hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan 0,04 euroa per osake. Vuodelta 2012 ei jaettu osinkoa.
Osakkuusyritysten arvostuksessa havaittu aikaisempien tilikausien virheet liittyen korkosaamisten kirjaamiseen sekä etuuspohjaisesta eläkejärjestelmästä aiheutuviin velvoitteisiin on korjattu takautuvasti seuraavassa taulukossa esitetyllä tavalla.
| Tase 1.1.2012 | Aiemmin raportoitudut luvut |
1. Muutos | 2. Muutos | Korjauksen jälkeiset luvut |
|---|---|---|---|---|
| Sijoitukset osakkuusyrityksissä | 8 347 | -3 784 | 0 | 4 563 |
| Laskennalliset verosaamiset | 4 025 | 0 | 103 | 4 128 |
| Oma pääoma | 88 241 | -3 784 | -113 | 84 344 |
| Laskennalliset verovelat | 2 569 | 0 | 47 | 2 616 |
| Eläkevelvoitteet | 0 | 0 | 169 | 169 |
| 1 000 EUR | 31.12.13 | 31.12.12 |
|---|---|---|
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | ||
| kirjattavat | ||
| rahastosijoitukset kauden alussa | 74 465 | 70 167 |
| Lisäysten kassavirta | 5 496 | 6 333 |
| Palautusten kassavirta | -14 098 | -4 042 |
| Käyvän arvon muutos | -1 741 | 2 007 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti | ||
| kirjattavat | 64 122 | 74 465 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat |
||
| rahastosijoitukset kauden lopussa | 31.12.13 | 31.12.12 |
| Buyout | 33 897 | 39 562 |
| Credit | 2 660 | 3 647 |
| Russia | 4 036 | 4 202 |
| Public Market | 5 296 | 4 009 |
| Real Estate | 7 345 | 6 862 |
| Muut | 8 153 | 11 833 |
| Access | 2 735 | 4 350 |
| Yhteensä | 64 122 | 74 465 |
Käytetyt tasot on määritelty seuraavasti:
Taso 1: Täysin samanlaisten varojen noteeratut (oikaisemattomat) hinnat toimivilla markkinoilla
Taso 2: Muut kuin tasoon 1 sisältyvät noteeratut hinnat, jotka kyseiselle omaisuuserälle on todettavissa joko suoraan (ts. hintana) tai epäsuorasti (ts. hinnoista johdettuina)
Taso 3: Omaisuuserää koskevat tiedot, jotka eivät perustu todettavissa olevaan markkinatietoon
| Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 | Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostettavat rahoitusvarat rahastosijoitukset |
||||
| Kauden alussa | 4 009 | 70 456 | 74 465 | |
| Lisäykset | 61 | 5 435 | 5 496 | |
| Palautukset | -838 | -13 260 | -14 098 | |
| Käyvän arvon muutos | 2 064 | -3 805 | -1 741 | |
| Kauden lopussa | 5 296 | 58 826 | 64 122 | |
Tason 3 rahastosijoitukset koostuvat pääosin listaamattomiin yhtiöihin tehdyistä sijoituksista, eikä niille ole noteerattuja markkinahintoja
Sijoituskohteiden arvonmääritys pääomasijoitusalalla perustuu kansainvälisiin arvonmääritysperiaatteisiin, jotka ovat toimialan ja sijoittajien laajasti hyväksymät. CapMan pyrkii arvostamaan rahastojen sijoituskohteet aina niiden todelliseen arvoon. Käypä arvo on paras arvio määrästä, jolla sijoitus voisi raportointipäivänä aidosti vaihtaa omistajaa asiaa tuntevien ja liiketoimeen halukkaiden osapuolten välillä.
Suoria kohdeyrityssijoituksia tekevien rahastojen osalta käyvät arvot määritetään soveltaen alalla yleisesti käytettyä kansainvälistä arvonmääritysohjeistusta "International Private Equity and Venture Capital Valuation Guidelines" ("IPEVG"). Arvonmäärityksessä otetaan huomioon erilaisia tekijöitä, kuten hinta jolla sijoitus tehtiin, sijoituksen luonne, paikalliset markkinaolosuhteet, listattujen verrokkiyhtiöiden kurssikehitys, tämän hetkinen sekä ennustettu operatiivinen tulos ja yhtiöön tehdyt lisäsijoitukset. Arvonmäärityksessä joudutaan siksi käyttämään merkittävässä määrin johdon arvioita.
Kiinteistörahastojen osalta käyvät arvot määritetään itsenäisten ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemien arvonmääritysten perusteella. Arvioitsijoiden työn perustana ovat kotimaiset ja kansainväliset arviointistandardit (International Valuation Standards). Kohteiden arvonmäärityksessä käytetään aina kiinteistön käyttötarkoituksen kannalta tarkoituksenmukaisinta menetelmää tai niiden yhdistelmiä.
Epälikvidien sijoitusten arvonmääritykseen ja arvojen pysyvyyteen liittyvän merkittävän epävarmuuden vuoksi rahastojen käyvät arvot eivät välttämättä kuvaa sitä hintaa, joka sijoituksista saataisiin ne realisoitaessa.
| 1 000 EUR | 31.12.13 | 31.12.12 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset saamiset kauden lopussa | 0 | 18 721 |
| Lyhytaikaiset saamiset kauden lopussa | 51 | 691 |
| Pitkäaikaiset velat | ||
| 1 000 EUR | 31.12.13 | 31.12.12 |
| Pitkäaikaiset korolliset velat kauden lopussa | 25 854 | 22 678 |
Voitonjako-osuustuotot kertyvät vaihtelevasti riippuen irtautumisen toteutumisajankohdasta. Yhdellä irtautumisella saattaa olla merkittävä vaikutus CapMan konsernin koko vuoden tulokseen.
| Maittain | 31.12.13 | 31.12.12 |
|---|---|---|
| Suomi | 65 | 71 |
| Ruotsi | 18 | 16 |
| Norja | 8 | 8 |
| Venäjä | 11 | 13 |
| Luxemburg | 1 | 1 |
| Yhteensä | 103 | 109 |
| 1 000 EUR | 31.12.13 | 31.12.12 |
|---|---|---|
| Muut vuokrasopimukset | 5 131 | 6 885 |
| Vakuudet ja muut vastuusitoumukset | 64 326 | 65 599 |
| Jäljellä olevat sitoumukset rahastoihin | 30 305 | 22 456 |
| Sitoumukset rahastoihin sijoitusalueittain | ||
| Buyout | 14 929 | 10 786 |
| Credit | 4 257 | 4 540 |
| Russia | 2 500 | 1 023 |
| Public Market | 1 349 | 1 059 |
| Real Estate | 2 664 | 813 |
| Muut | 3 410 | 2 975 |
| Access | 1 196 | 1 260 |
| Yhteensä | 30 305 | 22 456 |
Liikevaihto ja tulos vuosineljänneksittäin
| MEUR | 1-3/13 | 4-6/13 | 7-9/13 | 10-12/13 | 1-12/13 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 6,8 | 9,7 | 6,7 | 6,6 | 29,8 |
| Palkkiot | 6,4 | 7,3 | 6,6 | 6,6 | 26,9 |
| Voitonjako-osuustuotot | 0,4 | 2,4 | 0,1 | 0,0 | 2,9 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,2 | 0,2 |
| Operatiivisen toiminnan kulut | -8,4 | -8,0 | -6,5 | -5,0 | -27,9 |
| Sijoitusten käyvän arvon muutokset | 3,6 | 0,3 | -0,1 | -2,6 | 1,2 |
| Liikevoitto | 2,0 | 2,0 | 0,2 | -0,9 | 3,3 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 0,2 | -0,1 | -0,2 | -0,6 | -0,7 |
| Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | 0,5 | -0,3 | -0,4 | -0,4 | -0,6 |
| Tulos ennen veroja | 2,7 | 1,6 | -0,5 | -1,8 | 2,0 |
| Konsernin kauden tulos | 2,6 | 1,7 | -0,4 | -2,4 | 1,5 |
| Vuosi 2012 | |||||
| MEUR | 1-3/12 | 4-6/12 | 7-9/12 | 10-12/12 | 1-12/12 |
| Liikevaihto | 6,7 | 6,5 | 8,1 | 6,0 | 27,3 |
| Palkkiot | 6,7 | 6,5 | 6,3 | 6,0 | 25,5 |
| Voitonjako-osuustuotot | 0,0 | 0,0 | 1,9 | 0,0 | 1,8 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,0 | 0,2 | 0,0 | 0,0 | 0,2 |
| Operatiivisen toiminnan kulut | -7,5 | -7,9 | -7,7 | -7,2 | -30,3 |
| Sijoitusten käyvän arvon muutokset | 3,5 | 0,3 | -0,3 | 1,8 | 5,3 |
| Liikevoitto /-tappio Rahoitustuotot ja -kulut |
2,7 0,2 |
-0,8 -0,3 |
0,0 0,4 |
0,7 -0,2 |
2,6 0,1 |
| Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | 0,7 | -0,1 | -0,2 | 0,2 | 0,6 |
| Tulos ennen veroja | 3,6 | -1,2 | 0,3 | 0,6 | 3,3 |
Alla olevat taulukot kuvaavat CapManin hallinnoimien rahastojen tilannetta 31.12.2013. CapMan ryhmittelee hallinnoimansa rahastot niiden elinkaaren vaiheen mukaan neljään kategoriaan, jotka ovat (1) Voitonjaon piirissä olevat rahastot, (2) Irtautumis- ja arvonkehitysvaiheessa olevat rahastot, (3) Aktiivisessa sijoitusvaiheessa olevat rahastot ja (4) Rahastot, joilla ei ole voitonjakopotentiaalia CapManille.
Voitonjaon piirissä olevista rahastoista tehtävät irtautumiset tuovat välittömästi voitonjako-osuustuottoja CapManille, kun taas Irtautumis- ja arvonkehitysvaiheessa olevien rahastojen voitonjako-osuuspotentiaalin voidaan arvioida realisoituvan seuraavien 1–5 vuoden kuluessa. Aktiivisessa sijoitusvaiheessa olevien rahastojen voitonjako-potentiaali realisoituu todennäköisesti seuraavien 5–10 vuoden kuluessa. Viimeisen ryhmän muodostavat rahastot, joilla ei ole voitonjakopotentiaalia CapManille. Tämän ryhmän rahastoilla voitonjakopotentiaalia ei ole, koska CapManin voitonjako-osuusprosentti kyseisissä rahastoissa on matala tai koska rahastojen ei uskota siirtyvän voitonjakoon.
Analysoitaessa aikataulua, jolla rahastot voivat siirtyä voitonjakoon, on verrattava sijoittajien jo saaman kumulatiivisen kassavirran suhdetta kutsuttuun pääomaan. Voitonjakoon siirtymiseksi kutsuttu pääoma tulee palauttaa ja maksaa sille vuotuinen etuoikeutettu tuotto. Irtautumis- ja arvonkehitysvaiheessa olevien rahastojen osalta taulukossa on ilmoitettu tarvittava kassavirta, joka sijoittajille täytyy palauttaa, jotta rahasto siirtyy voitonjakoon. Kunkin rahaston voitonjakopotentiaalia voi arvioida vertaamalla tätä lukua rahaston salkun käypään arvoon. Salkun käypä arvo, mukaan lukien rahaston mahdolliset nettokassavarat, kertoo sijoittajille jaettavissa olevan pääoman katsauskauden lopussa. Erityisesti aktiivisessa sijoitusvaiheessa olevissa rahastoissa on vielä pääomaa kutsumatta. Kutsumaton pääoma tulee huomioida arvioitaessa tarvittavaa kassavirtaa rahastojen siirtämiseksi voitonjakoon.
Viimeisen sarakkeen prosenttiosuus kertoo CapManin osuuden rahaston kassavirroista, jos rahasto on voitonjaon piirissä. Edellisen voitonjaon jälkeen mahdollisesti kutsuttu uusi pääoma sekä sille kuuluva etuoikeutettu vuotuinen tuotto tulee kuitenkin palauttaa sijoittajille ennen kuin uutta voitonjakoa voidaan maksaa.
Sarakeotsikoiden määritelmät on esitetty taulukoiden alapuolella.
| Koko | Kut suttu pää oma |
Rahaston nykyisen salkun |
Netto kassa varat |
Toteutunut kassavirta |
31.12.2013 tarvittava kassavirta, |
CapManin osuus kassa |
|||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Hankinta hinta |
Käypä arvo |
Sijoit tajille |
Hallin nointi yhtiölle |
jotta rahasto siirtyy voitonjaon piiriin |
virrasta, jos rahasto on voitonjaon piirissä |
||||
| Voitonjaon piirissä olevat rahastot Fenno Ohjelma 1) , FM II B, FV V, FM IIIB, CME VII B 6) |
|||||||||
| Yhteensä | 314,5 | 308,8 | 25,4 | 16,4 | 4,1 | 504,3 | 22,1 | 10-20 % | |
| Irtautumis ja arvonkehitys vaiheessa olevat rahastot |
|||||||||
| FM III A | 101,4 | 100,6 | 18,4 | 19,3 | 0,4 | 128,2 | 2,8 | 20 % | |
| CME VII A 6) | 156,7 | 156,7 | 44,2 | 24,0 | 6,4 | 204,5 | 14,3 | 15 % | |
| CME Sweden 6) | 67,0 | 67,0 | 18,9 | 10,3 | 2,7 | 86,9 | 7,6 | 15 % | |
| CMB VIII 2) 6) | 440,0 | 397,4 | 174,0 | 225,7 | 2,6 | 227,4 | 351,9 | 12 % | |
| CMLS IV | 54,1 | 57,2 | 35,5 | 28,7 | 0,1 | 18,1 | 60,9 | 10 % | |
| CMT 2007 2) | 99,6 | 77,6 | 33,5 | 31,0 | 1,0 | 44,6 | 64,1 | 10 % | |
| CMPM CMR |
138,0 118,1 |
132,6 101,8 |
91,5 62,5 |
149,4 79,6 |
0,0 0,5 |
81,7 18,6 |
118,8 112,7 |
10 % 3,4 % |
|
| CMB IX | 294,6 | 269,5 | 202,4 | 272,8 | 1,0 | 42,5 | 286,2 | 10 % | |
| Yhteensä | 1 469,5 | 1 360,4 | 680,9 | 840,8 | 14,7 | 852,5 | |||
| Aktiivisessa sijoitus vaiheessa olevat rahastot CMM V CMB X 2) |
95,0 205,6 |
29,8 7,3 |
17,8 0,0 |
23,9 0,0 |
-0,1 1,1 |
13,1 0,0 |
10 % 8 % |
||
| CMR II Yhteensä |
97,2 397,8 |
13,8 50,9 |
11,3 29,1 |
11,3 35,2 |
0,3 1,3 |
0,0 13,1 |
8 % | ||
| Rahastot, joilla ei ole voitonjakopotentiaalia CapManille FV IV, FV V ET, SWE LS 3) , SWE Tech 2) 3) , , CME VII C, FM II A, C, D 2) , FM III C, CMM IV 4) |
|||||||||
| 580,3 | 555,9 | 94,9 | 93,4 | 5,0 | 445,1 | ||||
| Yhteensä Kohdeyritys sijoituksia tekevät rahastot yhteensä |
2 762,1 | 2 276,0 | 830,3 | 985,8 | 25,1 | 1 815,0 | 22,1 | ||
| Sijoitus kapa |
Kutsuttu pääoma |
Rahaston nykyisen salkun |
Netto kassa |
Toteutunut kassavirta |
31.12.2013 tarvittava |
CapManin osuus |
|||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| siteetti | Hankinta hinta |
Käypä arvo |
varat | Sijoit tajille |
Hallin nointi yhtiölle |
kassa virta, jotta rahasto siirtyy voiton jakoon |
kassa virrasta, jos rahasto on voiton jaossa |
||
| Irtautumis- ja arvonkehitys vaiheessa olevat rahastot CMRE I 5) |
|||||||||
| Oma pääoma | |||||||||
| ja jvkl | 200,0 | 188,5 | 63,2 | 40,9 | 207,8 | 27,4 | 77,2 | 26 % | |
| Velkarahoitus | 300,0 | 276,6 | 70,5 | 70,5 | |||||
| Yhteensä | 500,0 | 465,1 | 133,7 | 111,4 | 2,2 | 207,8 | 27,4 | ||
| CMRE II | |||||||||
| Oma pääoma | 150,0 | 120,0 | 114,7 | 116,9 | 28,4 | 157,5 | 12 % | ||
| Velkarahoitus | 450,0 | 289,2 | 223,8 | 223,8 | |||||
| Yhteensä | 600,0 | 409,2 | 338,5 | 340,7 | -1,2 | 28,4 | |||
| CMHRE | |||||||||
| Oma pääoma | 332,5 | 319,9 | 379,1 | 310,7 | 56,7 | 419,9 | 12 % | ||
| Velkarahoitus | 617,5 | 542,6 | 501,0 | 501,0 | |||||
| Yhteensä | 950,0 | 862,5 | 880,1 | 811,7 | 8,6 | 56,7 | |||
| PSH Fund | |||||||||
| Oma pääoma | 5,0 | 3,5 | 3,6 | 7,1 | 1,5 | 2,8 | 10 % | ||
| Velkarahoitus | 8,0 | 8,0 | 7,7 | 7,7 | |||||
| Yhteensä | 13,0 | 11,5 | 11,3 | 14,8 | 0,0 | 1,5 | |||
| Yhteensä | 2 063,0 | 1 748,3 | 1 363,6 | 1 278,6 | 9,6 | 294,4 | 27,4 | ||
| Aktiivisessa sijoitusvaiheessa olevat rahastot CMNRE |
|||||||||
| Oma pääoma | 50,1 | 10,4 | 6,5 | 7,8 | 0,0 | ||||
| Velkarahoitus | 74,9 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | ||||
| Yhteensä | 125,0 | 10,4 | 6,5 | 7,8 | -1,4 | 0,0 | |||
| Yhteensä | 125,0 | 10,4 | 6,5 | 7,8 | -1,4 | 0,0 | |||
| Kiinteistö pääomarahastot yhteensä |
2 188,0 | 1 758,7 | 1 370,1 | 1 286,4 | 8,2 | 294,4 | 27,4 | ||
| CMB | = CapMan Buyout | CMRE | = CapMan Real Estate |
|---|---|---|---|
| CME | = CapMan Equity | CMT 2007 | = CapMan Technology 2007 |
| CMLS | = CapMan Life Science | FM | = Finnmezzanine Fund |
| CMM | = CapMan Mezzanine | FV | = Finnventure Fund |
| CMHRE | = CapMan Hotels RE | PSH Fund | = Project Specific Hotel Fund |
| CMNRE | = CapMan Nordic Real Estate | SWE LS | = Swedestart Life Science |
| CMPM | = CapMan Public Market Fund | SWE Tech | = Swedestart Tech |
| CMR | = CapMan Russia Fund |
Sijoittajien kokonaissitoumus rahastoon eli rahaston alkuperäinen koko. Kiinteistöpääomarahastojen kohdalla sijoituskapasiteetti käsittää myös rahaston velkaosuuden.
Sijoittajien rahastoon maksama pääoma katsauskauden loppuun mennessä.
Suoria kohdeyrityssijoituksia tekevien rahastojen osalta käyvät arvot (fair values) määritetään soveltaen alalla yleisesti käytettyä kansainvälistä arvonmääritysohjeistusta "International Private Equity and Venture Capital Valuation Guidelines" ("IPEVG", www.privateequityvaluation.com). Arvonmäärityksessä otetaan huomioon erilaisia tekijöitä, kuten hinta jolla sijoitus tehtiin, sijoituksen luonne, paikalliset markkinaolosuhteet, listattujen verrokkiyhtiöiden kurssikehitys, tämän hetkinen sekä ennustettu operatiivinen tulos ja yhtiöön tehdyt lisäsijoitukset. Arvonmäärityksessä joudutaan siksi käyttämään merkittävässä määrin johdon arvioita.
Kiinteistörahastojen osalta käyvät arvot määritetään itsenäisten ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemien arvonmääritysten perusteella. Arvioitsijoiden työn perustana ovat kotimaiset ja kansainväliset arviointistandardit (International Valuation Standards). Kohteiden arvonmäärityksessä käytetään aina kiinteistön käyttötarkoituksen kannalta tarkoituksenmukaisinta menetelmää tai niiden yhdistelmiä.
Käypä arvo on määrä, jolla sijoitus voisi raportointipäivänä aidosti vaihtaa omistajaa asiaa tuntevien ja liiketoimeen halukkaiden osapuolten välillä. Pääomasijoitustoiminnan luonteen mukaisesti rahastojen salkuissa on sijoituskohteita, joiden käypä arvo ylittää hankintahinnan sekä sijoituskohteita, joiden käypä arvo alittaa hankintahinnan.
Sijoittajan osuutta arvioitaessa on otettava huomioon salkun käyvän arvon lisäksi rahaston nettokassavarat. Kiinteistöpääomarahastojen velkarahoitusosuudet on esitetty taulukossa omilla riveillään.
Kassavirralla tarkoitetaan sekä rahastojen jakamaa voittoa että pääomanpalautuksia. Luku kertoo kuinka paljon kassavirtaa tulisi palauttaa sijoittajille vertailukauden päättyessä, jotta rahasto siirtyisi voitonjakoon. Vertaamalla kyseistä lukua rahaston salkun käypään arvoon voidaan arvioida rahaston voitonjakopotentiaalia.
Kun rahasto on tuottanut sijoittajille rahastosopimuksissa määritellyn kumulatiivisen etuoikeutetun tuoton, rahasto siirtyy voitonjaon piiriin ja hallinnointiyhtiölle jaetaan voitonjako-osuutta tulevista kassavirroista voitonjakosopimusten mukaisesti (ns. carried interest).
Edellisen voitonjaon jälkeen mahdollisesti kutsuttu uusi pääoma sekä sille kuuluva etuoikeutettu vuotuinen tuotto tulee palauttaa sijoittajille ennen kuin uutta voitonjakoa voidaan maksaa.
CapManin johto pitää markkinatilanteesta johtuen epätodennäköisenä, että CapMan Real Estate Irahastolta saataisiin tulevaisuudessa uutta voitonjakoa. Rahasto on tämän vuoksi siirretty pois ryhmästä voitonjaon piirissä olevat rahastot. Rahaston vuonna 2007 maksamasta voitonjaosta jätettiin aikanaan tulouttamatta noin 6 milj. euroa siltä varalta, että saatua voitonjakoa jouduttaisiin tulevaisuudessa palauttamaan.
6) CapMan-konsernin hallitus teki alkuvuonna 2012 päätöksen korottaa Buyout-sijoitustiimin osuutta voitonjako-osuustuotoista vastaamaan paremmin toimialan yleisiä käytäntöjä. CapMan Buyout VIIIrahastossa sijoitustiimin osuus CapManin voitonjako-osuustuotoista on noin 40 prosenttia ja CapMan Equity VII-rahastossa noin 25 prosenttia.
CapManin hallinnoimien pääomarahastojen sijoitustoiminta muodostui katsauskaudella suoraan kohdeyrityksiin tehtävistä sijoituksista Pohjoismaissa ja Venäjällä (CapMan Private Equity) sekä kiinteistösijoituksista (CapMan Real Estate). Kohdeyrityssijoituksia tekevien rahastojen sijoitukset kohdistuvat kolmelle keskeiselle sijoitusalueelle Pohjoismaissa ja yhdelle sijoitusalueelle Venäjällä. Sijoitusalueet ovat keskikokoiset yritysjärjestelyt (CapMan Buyout), sijoitukset pääasiassa keskisuuriin Venäjällä toimiviin yrityksiin (CapMan Russia), mezzanine-sijoitukset (CapMan Credit) ja merkittävät vähemmistö-sijoitukset pieniin ja keskisuuriin listattuihin yrityksiin (CapMan Public Market). Kiinteistöpääomarahastojen sijoitusfokus on kiinteistökohteissa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Lisäksi CapManilla on kaksi muuta sijoitusaluetta (CapMan Technology ja CapMan Life Science), jotka eivät tee uusia sijoituksia, vaan keskittyvät nykyisten sijoituskohteiden kehittämiseen. Nämä sijoitusalueet raportoidaan CapMan Private Equityn alla ryhmässä Muut.
CapMan on eriyttänyt mezzanine-sijoitukset CapMan Buyoutista katsauskaudella ja sijoitukset raportoidaan ryhmässä Credit. Muuttuneen luokituksen johdosta rahastojen sijoitustoiminta katsauskaudella ei ole vertailukelpoinen vanhan luokituksen mukaan raportoiduilla kausilla.
Rahastot tekivät tilikaudella kaksi uutta sijoitusta ja useita lisäsijoituksia olemassa oleviin kohdeyrityksiin yhteensä 66,0 milj. eurolla. Uusia sijoituskohteita olivat CapMan Buyout IX -rahaston Acona Holding AS sekä CapMan Russia II -rahaston MAYKOR-konserni. Lisäsijoituksia tehtiin pääosin Buyout-rahastojen kohdeyrityksiin. Edellisvuonna rahastot tekivät kolme uutta sijoitusta ja useita lisäsijoituksia olemassa oleviin kohdeyrityksiin yhteensä 75,9 milj. eurolla.
Rahastot irtautuivat tilikaudella lopullisesti IT2 Treasury Solutionsista, Locus Holding AS:sta, MQ Retail AB:sta, Tieturi Oy:stä, Cardinal Foods AS:sta, Ontime Logistics AS:sta, Noleva Group Oy:stä, Nice Entertainment Group Oy:stä, Curato AS:sta, Russia Baltic Pork ASA:sta ja SciBase AB:sta sekä osittain Design-Talosta, Solera AS:sta ja Intrum Justitia AB:sta. Tilikaudella toteutuneiden irtautumisten hankintahinta oli yhteensä 229,0 milj. euroa. Vuonna 2012 irtauduttiin lopullisesti viidestä sekä osittain kahdesta kohdeyrityksestä, joiden hankintahinta oli yhteensä 104,0 milj. euroa.
CapMan tiedotti CapMan Buyout X -rahaston ensimmäisistä sijoituksista tammikuussa 2014. Rahasto sopi ostavansa enemmistöosuudet The North Alliance -konsernista (NOA), joka on Pohjoismaissa toimiva digitaaliseen viestintään keskittyvä verkosto, sekä suomalaisesta hotellikonsernista Kämp Groupista.
CapMan Russia -rahasto irtautui Bank Evropeiskysta tammikuussa 2014. Irtautumisella ei ole merkittävää tulos- tai kassavirtavaikutusta CapMan-konsernille vuodelle 2014.
Kiinteistöpääomarahastot tekivät tilikaudella kaksi uutta sijoitusta ja lisäsijoituksia useisiin kiinteistökohteisiin yhteensä 17,0 milj. eurolla. Uusia sijoituskohteita olivat CapMan Nordic Real Estate -rahaston Silverdal I toimistokiinteistö Sollentunassa Suur-Tukholman alueella sekä Amagerbrogadella sijaitsevat liiketila- ja asuinkiinteistöt Kööpenhaminassa, johon rahasto teki vielä lisäsijoituksen lokakuussa 2013. Lisäksi kiinteistöpääomarahastot olivat 31.12.2013 sitoutuneet rahoittamaan kiinteistöhankintoja ja -hankkeita yhteensä 12 milj. eurolla. Vuonna 2012 kiinteistöpääomarahastot eivät tehneet uusia sijoituksia. Lisäsijoituksia tehtiin yhteensä 29,8 milj. eurolla. Sitoumukset uusien hankkeiden rahoittamiseksi olivat 10,0 milj. euroa 31.12.2012.
Kiinteistörahastot irtautuivat tilikaudella As. Oy Kalevankatu 36:sta. Tilikaudella toteutuneen irtautumisen hankintahinta oli 0,3 milj. euroa. Kiinteistörahastot irtautuivat vuonna 2012 yhdestä kohteesta, jonka hankintahinta oli 60,8 milj. euroa.
| 1-12/2013 | 1-12/2012 | |||
|---|---|---|---|---|
| Uudet ja jatkosijoitukset | ||||
| Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot | 66,0 | 75,8 | ||
| Buyout | 39,2 | 36,1 | ||
| Credit | 2,5 | 6,3 | ||
| Russia | 15,0 | 20,5 | ||
| Public Market | 0,0 | 0,2 | ||
| + Muut |
9,3 | 12,7 | ||
| Kiinteistöpääomarahastot | 16,9 | 29,8 | ||
| Yhteensä | 82,9 | 105,6 |
| Irtautumiset* | |||
|---|---|---|---|
| Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot | 229,0 | 104,1 | |
| Buyout | 169,4 | 88,1 | |
| Credit | 9,0 | 0,0 | |
| Russia | 10,6 | 0,0 | |
| Public Market | 8,9 | 1,4 | |
| Muut | 31,1 | 14,6 | |
| Kiinteistöpääomarahastot | 0,3 | 60,8 | |
| Yhteensä | 229,3 | 164,9 |
* ml. osittaiset irtautumiset ja mezzanine-lainojen lyhennykset.
Kiinteistörahastot olivat 31.12.2013 sitoutuneet rahoittamaan kiinteistöhankintoja ja -hankkeita 12 milj. eurolla.
Rahastojen yhteenlaskettu salkku * 31.12.2013, milj. euroa
| Salkku hankinta- hintaan MEUR |
Salkku käypään arvoon MEUR |
Osuus salkusta (käypä arvo) % |
|
|---|---|---|---|
| Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot | 830,2 | 985,7 | 43,4 |
| Kiinteistöpääomarahastot | 1 370,1 | 1 286,4 | 56,6 |
| Yhteensä | 2 200,3 | 2 272,1 | 100,0 |
| Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot | |||
| Buyout | 517,6 | 635,2 | 64,4 |
| Credit | 17,8 23,9 |
2,4 | |
| Russia | 73,8 90,9 |
9,2 | |
| Public Market | 91,5 149,4 |
15,2 | |
| Muut | 129,5 | 86,3 | 8,8 |
| Yhteensä | 830,2 | 985,7 | 100,0 |
* Hallinnoitavien rahastojen kaikkien sijoituskohteiden muodostama kokonaisuus.
Toteutuneiden ja arvioitujen kulujen jälkeen kohdeyrityssijoituksia tekevillä rahastoilla oli 31.12.2013 jäjellä noin 740 milj. euroa uusiin kohdeyrityssijoituksiin ja jatkosijoituksiin. Jäljellä olevista pääomista noin 446 milj. euroa oli varattu buyout-sijoituksiin (ml. mezzanine-sijoitukset), noin 68 milj. euroa Credit-tiimin sijoituksiin, noin 62 milj. euroa teknologiasijoituksiin, noin 6 milj.euroa life science -sijoituksiin, noin 121 milj. euroa CapMan Russia-tiimin sijoituksiin ja noin 37 milj. euroa CapMan Public Market-tiimin sijoituksiin. Kiinteistöpääomarahastojen jäljellä oleva sijoituskapasiteetti oli yhteensä noin 174 milj. euroa, ja se on varattu uusiin sijoituksiin sekä rahastojen nykyisten sijoituskohteiden kehittämiseen.
CapMan-konserni on Pohjoismaissa ja Venäjällä toimiva pääomarahastojen hallinnointiyhtiö, joka tekee myös itse sijoituksia rahastoihinsa.
Pääomasijoittamisella tarkoitetaan suoria oman pääoman ehtoisia sijoituksia yrityksiin ja kiinteistöihin. Sijoitukset tehdään pääomarahastoista, joihin varat on kerätty pääosin institutionaalisilta sijoittajilta, esimerkiksi eläkeyhtiöiltä ja säätiöiltä. Pääomasijoittaja kehittää aktiivisesti kohdeyrityksiä ja kiinteistöjä yhteistyössä johdon ja vuokralaisten kanssa. Arvonluonti perustuu kestävän kasvun luomiseen ja strategisen aseman vahvistamiseen. Luonteeltaan pääomasijoittaminen on pitkäjänteistä – yhden sijoituksen pitoaika on keskimäärin 4-6 vuotta ja koko pääomarahaston elinkaari on noin 10 vuotta. Pitkällä aikavälillä pääomasijoitusrahastot ovat tuottaneet selkeästi muita sijoitusluokkia paremmin11, ja alan näkymät ovat pitkällä aikavälillä suotuisat. CapManin osakkeen kautta sekä instituutioilla että yksityisillä sijoittajilla on mahdollisuus osallistua hajautetusti pääomasijoitusalan tuottopotentiaaliin.
Konsernilla on kaksi toimintasegmenttiä, jotka ovat 1) Hallinnointiliiketoiminta ja 2) Rahastosijoitustoiminta.
1) Hallinnointiliiketoiminta
Hallinnointiliiketoiminnassa CapMan kerää pohjoismaisilta ja kansainvälisiltä instituutioilta varoja hallinnoimiinsa pääomarahastoihin. CapManin sijoitustiimit sijoittavat rahaston pääomat pohjoismaisiin tai venäläisiin yrityksiin tai pohjoismaisiin kiinteistöihin.
Hallinnointiliiketoiminnassa on kaksi tulonlähdettä: palkkiotuotot sekä voitonjako-osuustuotot. Rahaston sijoittajat maksavat CapManille hallinnointipalkkiota (tyypillisesti 0,5–2,0 % vuodessa) rahaston toiminta-ajalta. Rahaston sijoitusperiodin ajan (tyypillisesti 5 vuotta) hallinnointipalkkioita maksetaan rahaston koon mukaan vähennettynä toteutuneilla irtautumisilla. Sijoitusperiodin jälkeen hallinnointipalkkiot perustuvat sijoitetun salkun jäljellä olevaan hankintahintaan. Myös muut palvelut, kuten hankintarengas (CaPS) ja kirjanpitopalvelut, tuottavat CapManille palkkioita. Palkkiot kattavat pääsääntöisesti yhtiön operatiivisen toiminnan kulut ja ovat luonteeltaan tasaisia ja hyvin ennustettavia.
Hallinnointiliiketoiminnan toinen tulonlähde on voitonjako-osuustuotot. Voitonjako-osuustuotot ovat hallinnointiyhtiön osuus rahaston kassavirrasta sen jälkeen kun rahaston sijoittajille on palautettu heiltä kutsuttu pääoma sekä sille vuotuinen etuoikeutettu tuotto (ns. kynnystuotto (IRR), tyypillisesti 8 % p.a.). Voitonjako-osuustuotot riippuvat irtautumisten toteutumisajankohdasta sekä irtautuvien rahastojen voitonjakovaiheesta, minkä vuoksi niiden ennustaminen on vaikeaa.
2) Rahastosijoitustoiminta
Rahastosijoitustoiminnassa CapMan sijoittaa omasta taseestaan hallinnoimiinsa rahastoihin. Rahastosijoitustoiminnan tulonlähteitä ovat rahastosijoitusten käypien arvojen nousu sekä irtautumisten myötä realisoituneet tuotot. Käypiin arvoihin vaikuttavat sekä rahastojen sijoituskohteiden kehitys että yleinen markkinakehitys. Rahastosijoitusten tuotot voivat olla myös negatiivisia.
Koska voitonjako-osuustuotot ja rahastosijoitusten käyvät arvot voivat vaihdella merkittävästi eri vuosineljännesten välillä, tulee konsernin taloudellista kehitystä seurata pidemmällä aikajänteellä kuin vuosineljänneksittäin.
11 Bain & Company, Global Private Equity Report 2013
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.