Quarterly Report • Oct 23, 2015
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Markkina on pysynyt vakaana ja positiivisia merkkejä on nähtävillä yhtiön keskeisissä markkinasegmenteissä. Yleiseen talouskehitykseen liittyy kuitenkin edelleen epävarmuustekijöitä. Yhtiö toteuttaa uutta strategiaansa vahvistamalla organisaatiota erityisesti myynnissä, tuotekehityksessä ja operaatioiden kehittämisessä sekä kasvattamalla kapasiteettiaan. Näiden toimenpiteiden arvioidaan heikentävän liikevoittoprosenttia vuonna 2015 vuoteen 2014 verrattuna, mutta luovan paremman pohjan yhtiön pitkän aikavälin kannattavalle kasvulle.
Exel Compositesin liikevoitto pieneni 0,5 (1,9) miljoonaan euroon vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä. Liiketoiminnan kulujen kasvu, joka pääosin johtuu pitkän aikavälin kasvustrategian toteuttamiseen liittyvistä kuluista, heikensi kannattavuutta. Yhtiö on jatkanut mahdollisten yritysostokohteiden kartoittamista. Lisäksi olemme jatkaneet uuden konserninlaajuisen toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) käyttöönottoa. Sen arvioidaan olevan käytössä kaikissa liiketoimintayksiköissä vuoden 2016 aikana.
Joidenkin avainasiakkaiden tilausten lykkääntyminen toisella vuosineljänneksellä jatkui myös kolmannella vuosineljänneksellä. Myynti uusille asiakkaille kompensoi vain osittain myynnin pienenemistä olemassa oleville avainasiakkaille. Tämän seurauksena kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa pienempi, mikä vaikutti kannattavuuteen. Yhtiö on ryhtynyt lisätoimenpiteisiin kustannusten kontrolloimiseksi ja myynnin vauhdittamiseksi. Minä ja muu johtoryhmä sekä koko organisaatiomme työskentelee tarmokkaasti nopeuttaaksemme tilauskertymän kasvua. Markkinoiden pitkän aikavälin näkymät ovat edelleen suotuisat. Useat asiakkaat harkitsevat perinteisten materiaalien korvaamista komposiiteilla. Tämä trendi luo pohjan yhtiön pitkän aikavälin kannattavalle kasvulle.
| Tilikauden tulos | 0,1 | 0,9 | -91,2 | 2,4 | 4,2 | 42,5 | 5,7 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma | 29,9 | 28,6 | 4,7 | 29,9 | 28,6 | 4,7 | 29,7 |
| Korollinen nettovelka |
-0,4 | -1,0 | 65,0 | -0,4 | -1,0 | 65,0 | -2,6 |
| Sijoitettu pääoma | 38,0 | 38,4 | -0,9 | 38,0 | 38,4 | -0,9 | 35,3 |
| Oman pääoman | |||||||
| tuotto, % Sijoitetun |
1,0 | 12,8 | 10,9 | 22,0 | 21,7 | ||
| pääoman tuotto, | |||||||
| % | 4,8 | 19,5 | 13,8 | 24,7 | 25,2 | ||
| Omavaraisuusast | |||||||
| e, % | 56,2 | 53,1 | 56,2 | 53,1 | 56,9 | ||
| Velkaantumisaste , % |
-1,2 | -3,5 | -1,2 | -3,5 | -8,7 | ||
| Tulos/osake, | |||||||
| euroa Tulos/osake, |
0,01 | 0,07 | 0,20 | 0,36 | 0,48 | ||
| laimennettu, euroa Oma |
0,01 | 0,07 | 0,20 | 0,36 | 0,48 | ||
| pääoma/osake, euroa |
2,51 | 2,40 | 2,51 | 2,40 | 2,50 |
Saadut tilaukset vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä pienenivät 18,7 (20,8) miljoonaan euroon verrattuna vuoden 2014 vastaavaan ajanjaksoon.
Tilauskanta 30.9.2015 oli 14,3 (15,7) miljoonaa euroa.
Konsernin vuoden 2015 kolmannen neljänneksen liikevaihto pieneni 5,0 prosenttia 18,0 (19,0) miljoonaan euroon.
Liikevaihto pieneni suurimmalla maantieteellisellä alueella Euroopassa 10,3 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014. Liikevaihto kasvoi APAC-alueella 28,6 prosenttia. Liikevaihto Muu maailma – alueella pieneni 16,7 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
Teollisten sovellusten liikevaihto pieneni 9,2 prosenttia 9,8 miljoonaan euroon 10,8 miljoonasta eurosta vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2014. Rakentaminen ja infrastruktuuri –asiakastoimialan liikevaihto kasvoi 6,3 prosenttia 4,7 (4,3) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014. Muut sovellukset – asiakastoimialan liikevaihto pieneni 6,0 prosenttia 3,6 (3,9) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
Saadut tilaukset pienenivät 1,6 prosenttia 62,9 (63,9) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
Konsernin liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia vuoden 2014 vastaavan ajanjakson 58,2 miljoonasta eurosta 60,9 miljoonaan euroon.
Liikevaihto kasvoi Euroopassa ja APAC-alueella ja pieneni Muu maailma –alueella tammi-syyskuussa 2015.
Liikevaihto kasvoi suurimmalla maantieteellisellä alueella Euroopassa 1,9 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014. Liikevaihto kasvoi APAC-alueella 32,1 prosenttia. Liikevaihto Muu maailma – alueella pieneni 36,4 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
Teollisten sovellusten liikevaihto kasvoi 7,2 prosenttia 36,2 miljoonaan euroon 33,8 miljoonasta eurosta vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2014. Rakentaminen ja infrastruktuuri –asiakastoimialan liikevaihto kasvoi 8,1 prosenttia 13,9 (12,8) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014. Muut sovellukset – asiakastoimialan liikevaihto pieneni 6,9 prosenttia 10,8 (11,6) miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2014.
| MEUR | 1.7. – 30.9. 2015 |
1.7. – 30.9. 2014 |
Muutos, % |
1.1. – 30.9. 2015 |
1.1. – 30.9. 2014 |
Muutos, % |
1.1. – 31.12. 2014 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Eurooppa APAC Muu maailma Yhteensä Liikevaihto asiakastoimialan mukaan |
14,0 3,6 0,5 18,0 |
15,6 2,8 0,6 19,0 |
-10,3 28,6 -16,7 -5,0 |
48,8 10,7 1,4 60,9 |
47,9 8,1 2,2 58,2 |
1,9 32,1 -36,4 4,6 |
64,6 11,8 2,9 79,3 |
| MEUR | 1.7. – 30.9. 2015 |
1.7. – 30.9. 2014 |
Muutos, % |
1.1. – 30.9. 2015 |
1.1. – 30.9. 2014 |
Muutos, % |
1.1. – 31.12. 2014 |
| Rakentaminen ja | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| infrastruktuuri | 4,7 | 4,3 | 6,3 | 13,9 | 12,8 | 8,1 | 17,4 |
| Teolliset sovellukset | 9,8 | 10,8 | -9,2 | 36,2 | 33,8 | 7,2 | 47,5 |
| 14,3 | |||||||
| Yhteensä | 18,0 | 19,0 | -5,0 | 60,9 | 58,2 | 4,6 | 79,3 |
| Muut sovellukset | 3,6 | 3,9 | -6,0 | 10,8 | 11,6 | -6,9 |
Exel Compositesin liikevoitto pieneni 0,5 miljoonaan euroon (1,9 miljoonaa euroa sisältäen -0,5 miljoonan euron arvonalennuksen) vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä ja oli 2,6 (9,9) prosenttia liikevaihdosta. Liiketoiminnan kulujen kasvu, joka pääosin johtuu kasvustrategian toteuttamiseen liittyvistä kuluista, heikensi kannattavuutta. Kannattavuuteen vaikuttivat myös joidenkin asiakkaiden tilausten siirtymisestä johtuneet odotettua pienemmät volyymit.
Konsernin liikevoitto tammi – syyskuussa 2015 pieneni 3,8 miljoonaan euroon sisältäen -0,3 miljoonaa euroa kertaluonteisia eriä (6,8 miljoonaa euroa sisältäen -0,5 miljoonan euron arvonalennuksen) ja oli 6,3 (11,7) prosenttia liikevaihdosta. Kertaluonteiset erät, -0,3 miljoonaa euroa, liittyvät yritysostokohteiden kartoittamiseen.
Australian yksikön kannattavuus parani verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Kannattavuus ei ole vielä tyydyttävällä tasolla ja korjaavat toimenpiteet jatkuvat. Fokus on myynnin kasvattamisessa.
Konsernin nettorahoituserät olivat -0,3 (-0,4) miljoonaa euroa katsauskaudella. Konsernin tulos ennen veroja oli 3,5 (6,5) miljoonaa euroa ja tulos verojen jälkeen 2,4 (4,2) miljoonaa euroa.
Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta tammi – syyskuussa 2015 oli positiivinen ja oli +2,9 (+6,9) miljoonaa euroa.
Liiketoiminnasta kertynyt rahavirta ennen rahoitusta mutta investointien jälkeen oli 0,1 (4,4) miljoonaa euroa. Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat 2,8 (2,4) miljoonaa euroa. Investoinnit rahoitettiin liiketoiminnasta kertyneellä rahavirralla. Katsauskauden lopussa konsernin rahavarat olivat 8,5 (10,8) miljoonaa euroa.
Konsernin taseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 53,4 (53,8) miljoonaa euroa. Korollista vierasta pääomaa oli 8,2 (9,8) miljoonaa euroa. Korolliset nettovelat olivat -0,4 (-1,0) miljoonaa euroa.
Konsernin oma pääoma katsauskauden lopussa oli 29,9 (28,6) miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 56,2 (53,1) prosenttia. Nettovelkaantumisaste oli -1,2 (-3,5) prosenttia.
Laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,20 (0,36) euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 13,8 (24,7) prosenttia. Oman pääoman tuotto oli 10,9 (22,0) prosenttia.
Yhtiö on jatkanut mahdollisten yritysostokohteiden kartoittamista. Olemme jatkaneet uuden konserninlaajuisen toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) käyttöönottoa. Sen arvioidaan olevan käytössä kaikissa liiketoimintayksiköissä vuoden 2016 aikana.
Tutkimus- ja kehitysmenot tammi – syyskuussa 2015 olivat 1,4 (1,3) miljoonaa euroa eli 2,2 (2,2) prosenttia liikevaihdosta. Keskeiset projektit liittyivät uusien tuotteiden ja asiakassovellusten kehittämiseen.
Exel Compositesin osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä Teollisuustuotteet ja palvelut – toimialaluokassa pienten yhtiöiden sarjassa.
Syyskuun 2015 lopussa yhtiön osakepääoma oli 2 141 431,74 euroa ja osakkeita oli 11 896 843 kappaletta, jokainen kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,18 euroa. Yhtiön osakepääoma ei muuttunut katsauskauden aikana. Osakelajeja on yksi ja osakkeet ovat Suomen lain mukaisesti vapaita.
Exel Composites ei omistanut omia osakkeita katsauskauden aikana.
Yhtiön osakkeen ylin kurssi oli katsauskauden aikana 9,85 (8,17) euroa, alin kurssi 6,56 (5,56) euroa ja päätöskurssi 6,64 (7,79) euroa. Katsauskauden keskikurssi oli 8,90 (6,31) euroa.
Osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana 2 168 132 (5 455 363) kappaletta, mikä vastaa 18,2 (45,9) prosenttia keskimääräisestä osakemäärästä. Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla oli 79,0 (92,7) miljoonaa euroa.
Exel Compositesilla oli 3 011 (2 666) osakkeenomistajaa 30.9.2015. Tietoja osakkeenomistajista on nähtävillä yhtiön verkkopalvelussa osoitteessa www.exelcomposites.com.
Exel Compositesille ei tehty liputusilmoituksia vuoden 2015 kolmannen neljänneksen aikana.
Konsernin lähipiiriin kuuluvat sen hallitus, toimitusjohtaja ja konsernin johtoryhmä. Konsernilla ja sen lähipiiriin kuuluvilla henkilöillä ei ollut tilikaudella olennaisia keskinäisiä liiketoimia.
Exel Composites –konsernin palveluksessa 30.9.2015 oli yhteensä 495 (442) henkilöä, joista 213 (205) kotimaassa ja 286 (237) ulkomailla. Keskimääräinen henkilöstömäärä tammi – syyskuussa 2015 oli 500 (427).
Erityistä huomiota kiinnitetään työterveyteen ja –turvallisuuteen myös vuonna 2015. Työterveys- ja turvallisuusjärjestelmä OHSAS 18001 –sertifiointiprosessia jatketaan kaikissa konsernin yksiköissä.
Yhtiö on lisännyt resursseja toteuttaakseen pitkän aikavälin kasvustrategiaa. Tämän seurauksena liiketoiminnan kulut ovat kasvaneet. Merkittävin lähiajan liiketoimintariski koskee myynnin kasvun jäämistä ennustettua pienemmäksi ja sen negatiivista vaikutusta yhtiön kannattavuuteen. Lisäksi yleinen taloudellinen kehitys, valtiovallan sääntely ja talouskriisi euroalueella ovat edelleen riskejä yhtiölle. Australian yksikön kannattavuus on epätyydyttävä korjaavista toimenpiteistä huolimatta. Lisätoimenpiteet ja uudelleenjärjestelykulut voivat vaikuttaa kannattavuuteen negatiivisesti.
Raaka-aine- ja energiakustannusten nousu ja muut hinnannousut saattavat vaikuttaa kannattavuuteen negatiivisesti edelleen. Euroopan komission päättämät kiinalaiseen lasikuituun kohdistuvat uudet polkumyyntitullit saattavat vaikuttaa tulokseen negatiivisesti kohonneiden raaka-ainekustannusten muodossa. Valuuttakurssivaihteluilla, hintakilpailulla ja vaihtoehtoisilla kilpailevilla materiaaleilla saattaa myös olla negatiivinen tulosvaikutus. Pankkirahoituksen saatavuus ja hinta saattavat vaikuttaa kysyntään edelleen ja näin kasvattaa luottotappioriskiä.
Markkina on pysynyt vakaana ja positiivisia merkkejä on nähtävillä yhtiön keskeisissä markkinasegmenteissä. Yleiseen talouskehitykseen liittyy kuitenkin edelleen epävarmuustekijöitä. Yhtiö toteuttaa uutta strategiaansa vahvistamalla organisaatiota erityisesti myynnissä, tuotekehityksessä ja operaatioiden kehittämisessä sekä kasvattamalla kapasiteettiaan. Näiden toimenpiteiden arvioidaan heikentävän liikevoittoprosenttia vuonna 2015 vuoteen 2014 verrattuna, mutta luovan paremman pohjan yhtiön pitkän aikavälin kannattavalle kasvulle.
Exel Composites järjestää osavuosikatsausta käsittelevän tiedotustilaisuuden analyytikoille ja medialle tänään perjantaina 23.10.2015 klo 12.30 Scandic Hotel Simonkentän Tapiola-kabinetissa osoitteessa Simonkatu 9, Helsinki.
Tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä ja kannattavuutta koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida.
Esitetyt arviot ja lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista.
Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä kannanotoissa ja lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Exel Composites ei sitoudu päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.
Vantaalla 23.10.2015
Exel Composites Oyj:n hallitus
Toimitusjohtaja Riku Kytömäki, Exel Composites Oyj, puh. 050 511 8288 tai email [email protected] Talous- ja hallintojohtaja Mikko Kettunen, Exel Composites Oyj, puh. 050 3477 462 tai email [email protected] Jakelu NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.exelcomposites.com
Exel Composites (www.exelcomposites.com) on johtava komposiittiteknologiayhtiö, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi komposiittituotteita ja -ratkaisuja vaativiin sovelluksiin. Exel Composites tarjoaa ylivertaisen asiakaskokemuksen jatkuvan innovaation, maailmanluokan operaatioiden sekä pitkäaikaisten kumppanuuksien avulla.
Liiketoiminnan perustana on itse kehitetty komposiittiteknologia, siihen perustuva tuotteisto ja valittujen markkinasegmenttien hallinta vahvalla laatu- ja tuotemerkki-imagolla. Jatkuva uusien sovelluskohteiden etsiminen ja tuotekehitys yhteistyössä asiakkaiden kanssa mahdollistavat yrityksen kasvun. Henkilöstön osaaminen ja korkea teknologian taso ovat avainasemassa Exel Compositesin toiminnassa. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n listalla.
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 osavuosikatsaukset –standardin mukaisesti. Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin edellisessä vuositilinpäätöksessä.
Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää Exel Composites Oyj:n johdolta sellaisten arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat taseen laadintahetken varojen ja velkojen sekä tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Koska arviot ja olettamukset perustuvat osavuosikatsaushetken näkemyksiin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista.
Tuloslaskelman ja taseen luvut ovat konsernilukuja. Tiedotteen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
| 1.7. – 30.9. 2015 |
1.7. – 30.9. 2014 |
Muutos, % |
1.1. – 30.9. 2015 |
1.1. – 30.9. 2014 |
Muutos, % |
1.1. – 31.12 2014 |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 18 006 | 18 950 | -5,0 | 60 853 | 58 182 | 4,6 | 79 253 |
| Materiaalit ja palvelut Työsuhde etuuksista |
-6 819 | -6 876 | 0,8 | -22 368 | -21 142 | -5,8 | -29 134 |
| aiheutuneet kulut Poistot ja |
-6 005 | -5 595 | -7,3 | -19 188 | -16 623 | -15,4 | -22 691 |
| arvonalentumi set Liiketoiminna |
-721 | -1 167 | 38,2 | -2 157 | -2 484 | 13,2 | -3 115 |
| n muut kulut | -4 033 | -3 621 | -11,4 | -13 525 | -11 660 | -16,0 | -16 133 |
| Liiketoiminna n muut tuotot |
38 | 185 | -79,5 | 190 | 545 | -65,1 | 707 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevoitto | 466 | 1 875 | -75,1 | 3 805 | 6 818 | -44,2 | 8 887 |
| Rahoitustuoto t ja -kulut |
-209 | -22 | -850,0 | -324 | -369 | 12,2 | -430 |
| Tulos ennen veroja |
257 | 1 853 | -86,1 | 3 481 | 6 449 | -46,0 | 8 457 |
| Tuloverot | -180 | -962 | 81,3 | -1 046 | -2 212 | 52,7 | -2 754 |
| Tilikauden tulos |
78 | 891 | -91,2 | 2 435 | 4 237 | -42,5 | 5 702 |
| Muut laajan tuloslaskelma n erät: |
|||||||
| Erät jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteis eksi: |
|||||||
| Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot Muihin laajan tuloslaskelma n eriin liittyvät verot |
-1 053 | 552 | -290,8 | 116 | 1 484 | -92,2 | 1 370 |
| Erät joita ei siirretä tulosvaikutteis eksi |
|||||||
| Etuuspohjaist en järjestelyjen vakuutusmate maattiset voitot(+)/tappi ot(-) |
|||||||
| verovaikutus huomioitu Tilikauden muut laajan |
0 | 0 | 0 | 0 | -90 |
| tuloksen erät verojen jälkeen |
-1 053 | 552 | -290,8 | 116 | 1 484 | -92,2 | 1 280 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tilikauden laaja tulos yhteensä |
-975 | 1 443 | -167,6 | 2 551 | 5 721 | -55,4 | 6 983 |
| Tiikauden tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomi stajille |
78 | 891 | -91,2 | 2 435 | 4 237 | -42,5 | 5 702 |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomi stajille |
-975 | 1 443 | -167,6 | 2 551 | 5 721 | -55,4 | 6 983 |
| Tulos/osake, laimennettu ja laimentamato |
|||||||
| n, euroa | 0,01 | 0,07 | 0,20 | 0,36 | 0,48 |
| 30.9.2015 | 30.9.2014 | Muutos | 31.12.2014 | |
|---|---|---|---|---|
| VARAT | ||||
| Pitkäaikaiset varat | ||||
| Liikearvo | 9 165 | 9 873 | -708 | 9 676 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 486 | 634 | -148 | 686 |
| Aineelliset hyödykkeet | 13 590 | 11 263 | 2 327 | 12 533 |
| Laskennalliset verosaamiset | 294 | 237 | 57 | 285 |
| Sijoitukset | 82 | 72 | 10 | 74 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 23 617 | 22 078 | 1 538 | 23 253 |
| Lyhytaikaiset varat | ||||
| Vaihto-omaisuus | 10 407 | 9 869 | 538 | 10 034 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 10 902 | 11 001 | -99 | 10 906 |
| Rahat ja pankkisaamiset | 8 505 | 10 846 | -2 341 | 8 218 |
| Lyhytaikaset varat yhteensä | 29 814 | 31 716 | -1 902 | 29 158 |
| Varat yhteensä | 53 431 | 53 794 | -363 | 52 411 |
| Oma pääoma ja velat | ||||
| Oma pääoma | ||||
| Osakepääoma | 2 141 | 2 141 | 0 | 2 141 |
| Muut rahastot | 79 | 72 | 7 | 79 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman | ||||
|---|---|---|---|---|
| rahasto | 2 539 | 2 539 | 0 | 2 539 |
| Muuntoerot | 3 650 | 3 648 | 2 | 3 534 |
| Kertyneet voittovarat | 19 047 | 15 924 | 3 123 | 15 724 |
| Tilikauden tulos | 2 435 | 4 237 | -1 802 | 5 702 |
| Emoyhtiön omistajien oman | ||||
| pääoman osuus | 29 891 | 28 561 | 1 330 | 29 720 |
| Oma pääoma yhteensä | 29 891 | 28 561 | 1 330 | 29 720 |
| Pitkäaikaiset velat | ||||
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 3 629 | 4 328 | -699 | 4 623 |
| Pitkäaikaiset korottomat velat | 479 | 440 | 39 | 454 |
| Laskennallinen verovelka | 507 | 472 | 35 | 505 |
| Lyhytaikaiset velat | ||||
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 4 523 | 5 506 | -983 | 1 000 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | 14 402 | 14 488 | -86 | 16 110 |
| Velat yhteensä | 23 540 | 25 233 | -1 693 | 22 692 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 53 431 | 53 794 | -363 | 52 411 |
| Osake pääoma |
Muut rahastot |
SVOP rahasto |
Muunto erot |
Voitto varat |
Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma 1.1.2014 |
2 141 | 72 | 2 539 | 2 164 | 15 924 | 22 841 |
| Laaja tulos | 1 484 | 4 237 | 5 721 | |||
| Muut erät Osingonjako |
0 | 0 0 |
0 0 |
|||
| Oma pääoma 30.9.2014 |
2 141 | 72 | 2 539 | 3 648 | 20 161 | 28 561 |
| Oma pääoma 1.1.2015 |
2 141 | 79 | 2 539 | 3 534 | 21 426 | 29 720 |
| Laaja tulos | 1 16 | 2 435 | 2 551 | |||
| Muut erät Osingonjako |
0 -2 379 |
0 -2 379 |
||||
| Oma pääoma 30.9.2015 |
2 141 | 79 | 2 539 | 3 650 | 21 482 | 29 891 |
| 1.1. – 30.9. 2015 |
1.1. – 30.9. 2014 |
Muutos | 1.1. – 31.12. 2014 |
|
|---|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirrat | ||||
| Tilikauden voitto | 2 435 | 4 237 | -1 802 | 5 702 |
| Oikaisut tilikauden voittoon Käyttöpääoman muutos |
3 847 -1 486 |
5 931 -1 366 |
-2 084 -120 |
7 425 455 |
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat | 4 796 | 8 802 | -4 006 | 13 582 |
| Maksetut korot | -59 | -143 | 84 | -167 |
| Saadut korot | 6 | 45 | -39 | 56 |
| Muut rahoituserät | -266 | -143 | -123 | -328 |
| Maksetut verot | -1 569 | -1 708 | 139 | -2 464 |
| Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavirrat | 2 908 | 6 853 | -3 945 | 10 679 |
| Investointien nettorahavirrat | ||||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin | ||||
| hyödykkeisiin | -2 765 | -2 406 | -359 | -4 354 |
| Hyödykkeiden luovutustulot | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Investointien nettorahavirrat | -2 765 | -2 406 | -359 | -4 354 |
| Rahoituksen rahavirrat | ||||
| Maksullinen osakeanti | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 0 | 5 000 | -5 000 | 5 000 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -1 000 | -2 840 | 1 840 | -2 840 |
| Lyhytaikaisten lainojen nettomuutos | 3 523 | -5 194 | 8 717 | -9 700 |
| Rahoitusleasingvelkojen nettomuutos | 0 | -5 | 5 | -5 |
| Ylimääräinen pääomanpalautus | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Maksetut osingot | -2 379 | 0 | -2 379 | 0 |
| Rahoituksen nettorahavirrat | 144 | -3 039 | 3 183 | -7 545 |
| Rahavarojen muutos | 287 | 1 408 | -1 121 | -1 220 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 8 218 | 9 438 | -1 220 | 9 438 |
| Rahavarojen muutos | 287 | 1 408 | -1 121 | -1 220 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 8 505 | 10 846 | -2 341 | 8 218 |
| TIEDOT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN, tuhatta euroa | ||||
| III/ II/ |
I/ | IV/ | III/ II/ |
I/ |
| 2015 2015 |
2015 | 2014 2014 |
2014 | 2014 |
Liikevaihto 18 006 21 352 21 495 21 071 18 950 21 420 17 811
palvelut -6 819 -7 778 -7 771 -7 992 -6 876 -8 290 -5 976
Materiaalit ja
| Työsuhde etuuksista aiheutuneet |
|||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| kulut Poistot ja arvonalentumis |
-6 005 | -6 733 | -6 450 | -6 068 | -5 595 | -5 635 | -5 393 |
| et Liiketoiminnan |
-721 | -725 | -711 | -631 | -1 167 | -654 | -663 |
| muut kulut Liiketoiminnan |
-4 033 | -4 937 | -4 556 | -4 473 | -3 621 | -3 949 | -4 089 |
| muut tuotot | 38 | 169 | -16 | 162 | 185 | 161 | 200 |
| Liikevoitto | 466 | 1 348 | 1 991 | 2 069 | 1 875 | 3 054 | 1 890 |
| Rahoitustuotot ja -kulut |
-209 | -187 | 72 | -62 | -22 | -118 | -229 |
| Tulos ennen veroja |
257 | 1 161 | 2 063 | 2 007 | 1 853 | 2 935 | 1 661 |
| Tuloverot | -180 | -361 | -506 | -542 | -962 | -706 | -545 |
| Tilikauden tulos |
78 | 800 | 1 557 | 1 466 | 891 | 2 229 | 1 116 |
| Tulos/osake euroa Tulos/osake |
0,01 | 0,07 | 0,13 | 0,12 | 0,07 | 0,19 | 0,09 |
| laimennettu euroa Keskimääräine |
0,01 | 0,07 | 0,13 | 0,12 | 0,07 | 0,19 | 0,09 |
| n osakemäärä laimentamaton 1.000 kpl Keskimääräine n osakemäärä |
11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 |
| laimentamaton 1.000 kpl |
11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 | 11 897 |
| Henkilöstö keskimäärin |
500 | 513 | 487 | 451 | 437 | 427 | 418 |
| 30.9.2015 | 30.9.2014 | |
|---|---|---|
| Omasta velasta Kiinteistökiinnitykset Yrityskiinnitykset |
2 783 12 500 |
2 733 12 500 |
| Leasingvastuut | ||
| - alle yhden vuoden sisällä erääntyvät |
951 | 721 |
| - 1-5 vuoden sisällä erääntyvät | 853 | 1 111 |
| Muut vastuut | 6 | 6 |
|---|---|---|
| -------------- | --- | --- |
| 30.9.2015 | 30.9.2014 | |
|---|---|---|
| Korkojohdannaiset | ||
| Koronvaihtosopimukset | 2 400 | 3 000 |
| Ostetut korko-optiot | 0 | 0 |
| 1.1. – 30.9. 2015 |
1.1. – 30.9. 2014 |
Muutos, % | 1.1. – 31.12. 2014 |
|
|---|---|---|---|---|
| Jatkuvat toiminnot Liikevaihto Liikevoitto % liikevaihdosta Tulos ennen veroja % liikevaihdosta |
60 853 3 805 6,3 3 481 5,7 |
58 182 6 818 11,7 6 449 11,1 |
4,6 -44,2 -46,0 |
79 253 8 887 11,2 8 457 10,7 |
| Tilikauden tulos % liikevaihdosta |
2 435 4,0 |
4 237 7,3 |
-42,5 | 5 702 7,2 |
| Oma pääoma Korolliset velat Rahavarat Korolliset nettovelat Sijoitettu pääoma Omanpääoman tuotto, % Sijoitetun pääoman tuotto, % Omavaraisuus, % Velkaantumisaste, % |
29 891 8 152 8 505 -354 38 043 10,9 13,8 56,2 -1,2 |
28 561 9 834 10 846 -1 012 38 395 22,0 24,7 53,1 -3,5 |
4,7 -17,1 -21,6 65,0 -0,9 |
29 720 5 623 8 218 -2 595 35 342 21,7 25,2 56,9 -8,7 |
| Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen % liikevaihdosta Tutkimus- ja kehitysmenot % liikevaihdosta |
2 765 4,5 1 363 2,2 |
2 406 4,1 1 284 2,2 |
14,9 6,2 |
4 354 5,5 1 837 2,3 |
| Saadut tilaukset Konsernin tilauskanta |
62 908 14 259 |
63 904 15 697 |
-1,6 -9,2 |
82 327 12 833 |
| Tulos/osake, laimentamaton, euroa Tulos/osake, laimennettu, euroa Oma pääoma/osake, euroa |
0,20 0,20 2,51 |
0,36 0,36 2,40 |
0,48 0,48 2,50 |
|
| Osakkeiden määrä 1000 kpl - laimentamaton, keskimäärin - laimennettu, keskimäärin |
11 897 11 897 |
11 897 11 897 |
0,0 0,0 |
11 897 11 897 |
| Henkilöstö keskimäärin | 500 | 427 | 17,1 | 433 |
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.