Quarterly Report • Aug 10, 2017
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
TRAINERS' HOUSE -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.–30.6.2017
Trainers' House jatkaa kasvuun panostamista.
Tammi-kesäkuu 2017 lyhyesti (luvut ovat yhtiön jatkuvien toimintojen lukuja)
Huhti-kesäkuu 2017 lyhyesti (luvut ovat yhtiön jatkuvien toimintojen lukuja)
Tunnuslukuja vuoden 2017 toisen neljänneksen päättyessä
Yhtiö ennakoi yleisen taloudellisen tilanteen parantuvan vain hieman vuonna 2017. Liiketoiminnan luonteen takia yhtiön tilauskanta on muutamien kuukausien mittainen. Näistä syistä johtuen tulevaisuuden näkymiin sisältyy paljon epävarmuutta.
Yhtiö arvioi vuoden 2017 liikevaihdon kasvavan hieman ja operatiivisen kannattavuuden pysyvän samalla tasolla vuoteen 2016 verrattuna.
Tuloksellinen työ jatkui.
Trainers' House jatkoi toisella vuosineljänneksellä panostamista tulevan kasvun tekemiseen. Tämä näkyi digitaalisten sisältöjen tuottamisena, markkinoinnin uudistamisena, sähköisen muutoksen läpiviennin Pulssi-järjestelmän parantamisena sekä voimakkaana rekrytointina. Samanaikaisesti yhtiö keskittyi asiakastyöhön. Panostukset kuitenkin heijastuivat henkilöstön ajankäyttöön ja kustannuksiin.
Yhtiö odottaa tuottoja kuluvan vuoden investoinneista vuodesta 2018 alkaen. Investointien tarkoituksena on luoda skaalattava liiketoimintamalli.
Trainers' Housen liikevaihto kasvoi vuoden 2017 toisella vuosineljänneksellä kaksi prosenttia. Myös huhti-kesäkuun liiketulos nousi. Konsernin rahavarat olivat 2,2 miljoonaa euroa katsauskauden lopussa. Omavaraisuusaste vahvistui 65 prosenttiin.
Igniksen palveluiden myynti kasvoi ensimmäisen vuosipuoliskon aikana voimakkaasti. Lisäksi työn tuottavuus jatkoi kohentumista. Yhtiö palkkasi 107 uutta markkinoijaa tammi-kesäkuun aikana. Markkinoijat ovat pääasiassa opiskelijoita ja vastavalmistuneita. He työskentelevät 2-5 päivänä viikossa. Kasvaneen kysynnän takia yhtiö avasi myös toimipisteen Espanjan Torreviejaan elokuun alussa.
Katsauskauden jälkeen yhtiö solmi yrittäjäkumppanuussopimuksen Oulun, Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueille. Viisi yrittäjäkumppania kattaa tällä hetkellä suurimman osan Suomea. Uudenmaan alueella palveluita myyvät yhtiön omat muutoskonsultit ja -projektipäälliköt.
Yhtiö sai toisella vuosineljänneksellä ensimmäiset merkittävät markkinointia, digitaalisia sisältöjä, valmennusta ja sähköistä muutoksen läpivientijärjestelmää hyödyntävät tilaukset.
Henkilöstö antoi parastaan legendaarisen asiakasintimiteetin vahvistamiseksi. Eipä ihme, että esimerkiksi Igniksen asiakkaiden antama suositteluaste oli vastavuoroisesti 91 prosenttia.
Lisätietoja: Arto Heimonen, toimitusjohtaja, 0404 123 456 Saku Keskitalo, talousjohtaja, 0404 111 111
Vuoden 2017 toisella vuosineljänneksellä yhtiö panosti tulevan kasvun tekemiseen.
Tekes myönsi yhtiölle kesäkuussa 100 000 euroa rahoitusta muutoksen läpiviennin työkalun Pulssin kansainvälistämiseksi. Projektisuunnitelman toteutuessa Tekes maksaa tuen Trainers' Houselle kokonaisuudessaan maaliskuuhun 2018 mennessä.
Yhtiö uudisti kotisivunsa kesäkuussa.
Kesäkuussa yhtiö myi osuutensa osakkuusyhtiöstä Cloudriven Oy:stä.
Yhtiö jatkoi korkean lisäarvon asiakasprojektien myymistä ja lunastamista.
Yrityssaneerausohjelman toteuttaminen jatkui hyvässä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Yhtiö jatkaa määrätietoista työtä ohjelman velvoitteiden täyttämiseksi.
Raportointikauden jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 4,8 milj. euroa (4,7 milj. euroa). Jatkuvien toimintojen liikevoitto oli 0,6 milj. euroa, 12,0 % liikevaihdosta (0,8 milj. euroa, 16,8 %). Jatkuvien toimintojen tilikauden tulos oli 0,4 milj. euroa, 9,1 % liikevaihdosta (0,6 milj. euroa, 12,8 %).
Eritellyt konsernin luvut (yksikkö tuhat euroa) on esitetty seuraavassa taulukossa:
| 1-6/2017 | 1-6/2016 | |
|---|---|---|
| Liikevaihto | 4 808 | 4 652 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 250 | |
| Kulut: | ||
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut |
-2 982 | -2 703 |
| Muut kulut | -1 484 | -1 163 |
| EBITDA | 592 | 786 |
| Poistot pysyvistä vastaavista | -15 | -7 |
| EBIT | 577 | 780 |
| % liikevaihdosta | 12,0 | 16,8 |
| Rahoitustuotot ja –kulut | -20 | -21 |
| Tulos ennen veroja | 558 | 759 |
| Tuloverot *) | -122 | -163 |
| Tilikauden tulos | 436 | 596 |
| % liikevaihdosta | 9,1 | 12,8 |
*) Tuloslaskelman verot ovat laskennallisia. Tulokseen kirjatuilla veroilla ei ole vaikutusta rahavirtaan. Yhtiöllä on 30.6.2017 taseessa vahvistetuista tappioista syntyneitä verosaamisia jäljellä yhteensä 0,1 milj. euroa. Verosaamiset vanhenevat vuosien 2019–2025 aikana.
Alla olevassa taulukossa on esitetty jatkuvien toimintojen liikevaihdon jakauma ja liiketulos neljänneksittäin vuoden 2016 alusta alkaen (yksikkö tuhat euroa).
| Q116 | Q216 | Q316 | Q416 | Q117 | Q217 | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 2250 | 2402 | 1831 | 2362 | 2367 | 2441 |
| Liikevoitto | 593 | 187 | 121 | 82 | 287 | 291 |
Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on kannattava kasvu.
Espoon käräjäoikeus vahvisti 2.9.2015 Trainers' House Oyj:n saneerausohjelman. Maksuohjelman kesto on noin neljä vuotta ja ohjelma päättyy vuonna 2019.
Trainers' House Oy:n ja Satama Interactive Oyj:n sulautumisen yhteydessä solmitusta 40 milj. euron lainasopimuksesta tilikauden 2014 päättyessä jäljellä ollut pääoma 1,7 milj. euroa on kokonaisuudessaan saneerausvelkaa. Yhtiö suorittaa täysimääräisesti jäljellä olevan velan vahvistetun maksuohjelman mukaisesti. Lyhennykset tehdään kaksi kertaa vuodessa. Kauden päättyessä lainaa on jäljellä 0,9 milj. euroa.
Viimesijaiset velat
Yhtiöllä on pääomalainaa 0,1 milj. euroa. Pääomalainan korko on 31.12.2016 saakka 3,0 %. Korko pääomitetaan aina vuoden lopussa. 1.1.2017 lähtien maksetaan 5,0 % kassakorkoa voitonjakokelpoisten varojen puitteissa. Pääomalaina erääntyy maksettavaksi 31.12.2018.
Rahavirta ja rahoituksen tunnusluvut
Raportointikauden liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä oli -0,4 milj. euroa (0,6 milj. euroa) ja niiden jälkeen -0,4 milj. euroa (0,6 milj. euroa).
Raportointikauden investointien rahavirta oli 0,0 milj. euroa (-0,0 milj. euroa). Rahoituksen rahavirta oli –0,2 milj. euroa (-0,2 milj. euroa).
Kokonaisrahavirta oli -0,6 milj. euroa (0,4 milj. euroa).
Konsernin käteisvarat olivat 30.6.2017 2,2 milj. euroa (1,9 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 65,0 % (58,2 %). Korollista vierasta pääomaa oli kauden päättyessä 1,0 milj. euroa (1,4 milj. euroa).
Yhtiön rahoitussopimusten mukaisten vastuiden täyttäminen edellyttää yhtiön liiketoiminnan operatiivista kannattavuutta sekä kykyä tehdä oikea-aikaisesti yrityssaneerausohjelman mukaiset suoritukset.
Korkoriskiä hallitaan tarvittaessa kattamalla osa korkoriskistä suojaussopimuksilla. Myyntisaamisten riskit on huomioitu saatavien ikään ja yksittäisiin riskianalyyseihin perustuvalla kulukirjauksella.
Rahoitusriskien hallinnassa keskeinen huomio kiinnittyy edelleen likviditeettiin.
Yhtiön toimintaympäristön riskit ovat säilyneet lähes ennallaan. Toiminnan projektiluonteen vuoksi tilauskanta on lyhyt ja ennustettavuus siksi haasteellista. Yleisen taloustilanteen ja Euroopan epävarmuuden johdosta näkyvyys pidemmälle on edelleen heikko. Yhtiön rahoitustilanne on tiukka ja yrityssaneerausohjelman mukaisten vastuiden hoitaminen edellyttää yhtiön operatiivisen liiketoiminnan kannattavuutta. Toiminta on myös henkilösidonnaista.
Taseeseen kirjatut liikearvo, muut aineettomat hyödykkeet ja verosaamiset on testattu uudelleen vuosineljänneksen päättyessä.
Trainers' Housen konsernitaseessa on jäljellä liikearvoa 1,7 milj. euroa. Tavaramerkkien tasearvo on 6,1 milj. euroa. Mikäli yhtiön kannattavuus ei kehity ennustetulla tavalla tai muut yhtiön toiminnasta riippumattomat ulkoiset tekijät, kuten korkotaso, muuttuvat oleellisesti, on mahdollista, että liikearvoa ja muita aineettomia hyödykkeitä joudutaan kirjaamaan alas. Arvonalennustappion kirjaamisella ei olisi vaikutusta yhtiön rahavirtaan.
Konsernitase sisälsi raportointikauden lopussa aikaisempien vuosien vahvistetuista tappioista syntyneitä verosaamisia 0,1 milj. euroa. Verosaamiset vanhenevat vuosina 2019-2025.
Riskeistä on laajemmin kerrottu yhtiön vuosikertomuksessa sekä verkkosivuilla osoitteessa www.trainershouse.fi – Sijoittajille.
Kesäkuun 2017 lopussa konsernin palveluksessa työskenteli 145 (109) henkilöä.
Trainers' House Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 30.3.2017 Espoossa.
Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille tilikaudelta 1.1.– 31.12.2016.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa tilikaudelta 2016 ei jaeta ja että emoyhtiön tilinpäätöksen osoittama tilikauden voitto kirjataan voitto- ja tappiotilille.
Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin neljä (4) jäsentä. Jäseniksi valittiin uudelleen Aarne Aktan, Jarmo Hyökyvaara ja Jari Sarasvuo sekä uudeksi jäseneksi Nina Ignatius. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Aarne Aktanin.
Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenen palkkioksi 1.500 euroa kuukaudessa ja puheenjohtajan palkkioksi 3.500 euroa kuukaudessa.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.
Yhtiön osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä nimellä Trainers' House Oyj (TRH1V).
Raportointikauden päättyessä Trainers' House Oyj:n osakekanta oli 106.737.062 osaketta ja rekisteröity osakepääoma oli 880.743,59 euroa. Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita. Kauden aikana osakekannassa ja osakepääomassa ei ole tapahtunut muutoksia.
Katsauskaudella yhtiön osakkeiden vaihto Helsingin pörssissä oli 13,1 milj. osaketta, 12,3 % osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä (30,6 milj. osaketta, 28,6 %) ja 1,7 milj. euroa (3,4 milj. euroa). Ylin noteeraus oli 0,14 euroa (0,14 euroa), alin 0,11 euroa (0,07 euroa) ja päätöskurssi 0,12 euroa (0,11 euroa). Painotettu keskikurssi oli 0,13 euroa (0,11 euroa). Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla 30.6.2017 oli 12,8 milj. euroa (11,7 milj. euroa).
Trainers' House Oyj:lla on voimassa kaksi optio-ohjelmaa yhtiön henkilöstölle osana henkilöstön sitouttamis- ja kannustusjärjestelmää.
Yhtiön hallitus päätti 5.8.2013 ottaa käyttöön uuden optio-ohjelman yhtiökokouksen 21.3.2012 antaman valtuutuksen perusteella. Optio‐oikeuksien määrä on yhteensä enintään 7.500.000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 7.500.000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Optio-oikeuksista 2.500.000 merkitään tunnuksella 2013A ja optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.1.2015 – 1.1.2018. Optio-oikeuksista 2.500.000 merkitään tunnuksella 2013B ja optioiden merkintäaika on 1.1.2016 – 1.1.2018. Optio-oikeuksista 2.500.000 merkitään tunnuksella 2013C ja optioiden merkintäaika on 1.1.2017 – 1.1.2018. Kunkin optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähinta on 0,09 euroa. Optioita on jaettu henkilöstölle yhteensä 5,0 milj. kappaletta. Optioita ei ole vielä toteutettu.
Yhtiön hallitus päätti 18.12.2013 ottaa käyttöön uuden optio-ohjelman yhtiökokouksen 21.3.2012 antaman valtuutuksen perusteella. Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 5.250.000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 5.250.000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2013D. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.1.2018 - 31.12.2018 ja kunkin optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähinta on 0,06 euroa. Kaikki optiot on jaettu henkilöstölle. Optioista on kirjattu kulua tilikaudelle 2017 0,0 milj. euroa.
Katsaus on laadittu IAS 34 mukaisesti. Katsausta laadittaessa on noudatettu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä, 31.12.2016 voimassaolevia IFRS-standardeja ja tulkintoja.
Trainers' House on tässä puolivuosikatsauksessa noudattanut samoja tunnuslukujen laskentaperiaatteita kuin vuoden 2016 tilinpäätöksessä. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuoden 2016 vuosikertomuksen tilinpäätösliitteestä sivulta 92.
Puolivuosikatsauksessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
| TULOSLASKELMA IFRS (Teur) | Konserni 01.04.- 30.06.17 |
Konserni 01.04.- 30.06.16 |
Konserni 01.01.- 30.06.17 |
Konserni 01.01.- 30.06.16 |
Konserni 01.01.- 31.12.16 |
|---|---|---|---|---|---|
| JATKUVAT TOIMINNOT | |||||
| LIIKEVAIHTO | 2 441 | 2 402 | 4 808 | 4 652 | 8 845 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 250 | 0 | 250 | 0 | 0 |
| Kulut: | |||||
| Materiaalit ja palvelut | -274 | -345 | -532 | -552 | -1 051 |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut |
-1 670 | -1 486 | -2 982 | -2 703 | -5 418 |
| Poistot | -7 | -4 | -15 | -7 | -17 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan muut kulut | -449 | -381 | -952 | -612 | -1 378 |
| Liiketulos | 291 | 187 | 577 | 780 | 983 |
| Rahoitustuotot ja kulut | -10 | -13 | -20 | -21 | -35 |
| Tulos ennen veroja | 281 | 174 | 558 | 759 | 947 |
| Tuloverot*) | -62 | -42 | -122 | -163 | -207 |
| TILIKAUDEN TULOS JATKUVISTA TOIMINNOISTA |
219 | 132 | 436 | 596 | 741 |
| Lopetetut toiminnot | 163 | ||||
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 219 | 132 | 436 | 596 | 904 |
| Tilikauden tuloksen jakautuminen: | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 219 | 132 | 436 | 596 | 904 |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: |
|||||
| Emoyhtiön omistajille | 219 | 132 | 436 | 596 | 904 |
| Osakekohtainen tulos: | |||||
| Jatkuvien toimintojen tilikauden tuloksen osakekohtainen tulos |
0,00 | 0,00 | 0,00 | 0,01 | 0,01 |
| Lopetettujen toimintojen tilikauden tuloksen osakekohtainen tulos |
0,00 | ||||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva osakekohtainen tulos |
0,00 | 0,00 | 0,00 | 0,01 | 0,01 |
| Tilikauden tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos |
0,00 | 0,00 | 0,00 | 0,01 | 0,01 |
Laimennusvaikutuksella oikaistut osakekohtaiset tulokset ovat samat kuin laimentamattomat osakekohtaiset tulokset.
*) Tuloslaskelman verot ovat laskennallisia.
| TASE IFRS (Teur) | Konserni 30.06.17 |
Konserni 30.06.16 |
Konserni 31.12.16 |
||
|---|---|---|---|---|---|
| VARAT | |||||
| Pitkäaikaiset varat | |||||
| Aineelliset hyödykkeet | 61 | 66 | 67 | ||
| Liikearvo | 1 653 | 1 653 | 1 653 | ||
| Muut aineettomat hyödykkeet | 6 125 | 6 125 | 6 125 | ||
| Muut rahoitusvarat | 6 | ||||
| Laskennalliset verosaamiset | 57 | 223 | 179 | ||
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 7 896 | 8 073 | 8 024 |
| Lyhytaikaiset varat | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Vaihto-omaisuus | 5 | 10 | 5 | |||
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 1 710 | 1 628 | 1 134 | |||
| Rahavarat | 2 171 | 1 938 | 2 788 | |||
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 3 886 | 3 576 | 3 927 | |||
| VARAT YHTEENSÄ | 11 782 | 11 649 | 11 951 | |||
| OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma |
||||||
| Osakepääoma | 881 | 881 | 881 | |||
| Kertyneet voittovarat | 6 692 | 5 865 | 6 221 | |||
| Oma pääoma yhteensä | 7 573 | 6 746 | 7 101 | |||
| Pitkäaikaiset velat | ||||||
| Laskennalliset verovelat | 1 225 | 1 225 | 1 225 | |||
| Pitkäaikaiset muut velat | 630 | 1 118 | 876 | |||
| Lyhytaikaiset ostovelat ja muut velat |
2 354 | 2 560 | 2 748 | |||
| Velat yhteensä | 4 209 | 4 904 | 4 849 | |||
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 11 782 | 11 649 | 11 951 | |||
| RAHAVIRTALASKELMA IFRS (Teur) | Konserni 30.06.17 |
01.01.- | Konserni 30.06.16 |
01.01.- | Konserni 31.12.16 |
01.01.- |
| Tilikauden tulos | 436 | 596 | 904 | |||
| Oikaisut tilikauden tulokseen | -48 | 493 | 1 104 | |||
| Käyttöpääoman muutos | -767 | -444 | -295 | |||
| Rahoituserät | -16 | -24 | -36 | |||
| Liiketoiminnan rahavirta | -395 | 621 | 1 677 | |||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin |
-9 | -30 | -41 | |||
| Luovutustulot sijoituksista | 9 | |||||
| Lainasaamisten takaisinmaksut | 27 | |||||
| Investointien rahavirta | 0 | -30 | -13 | |||
| Pitkäaikaisten lainojen nostot Pitkäaikaisten lainojen |
23 | 23 | ||||
| takaisinmaksut | -222 | -222 | -444 | |||
| Rahoituksen rahavirta | -222 | -200 | -422 |
| Rahavarojen muutos | -617 | 392 | 1 242 |
|---|---|---|---|
| Rahavarat kauden alussa | 2 788 | 1 546 | 1 546 |
| Rahavarat kauden lopussa | 2 171 | 1 938 | 2 788 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (Teur) Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
| A. | B. | C. | D. | E. | |
|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma 01.01.2016 |
881 | 216 | 34 970 | -29 963 | 6 103 |
| Laaja tulos | 596 | 596 | |||
| Osakeperus teisten maksujen kustannus |
47 | 47 | |||
| Tappioiden kattaminen rahastoista |
-216 | -34 970 | 35 186 | 0 | |
| Oma pääoma 30.06.2016 |
881 | 0 | 0 | 5 865 | 6 746 |
| Oma pääoma | |||||
| 01.01.2017 | 881 | 6 221 | 7 101 | ||
| Laaja tulos | 436 | 436 | |||
| Osakeperus teisten maksujen kustannus |
36 | 36 | |||
| Oma pääoma 30.06.2017 |
881 | 6 692 | 7 573 |
| UUDELLEENJÄRJESTELYVARAUS (Teur) | Konserni 01.01.- 30.06.17 |
Konserni 01.01.- 30.06.16 |
Konserni 01.01.- 31.12.16 |
|---|---|---|---|
| Varaukset 1.1. | 170 | 221 | 221 |
| Varausten käyttö | -10 | -24 | -51 |
| Varaukset 30.06./31.12. | 160 | 197 | 170 |
| HENKILÖSTÖ | |||
| Henkilöstö keskimäärin | 110 | 87 | 92 |
| Henkilöstö kauden lopussa | 145 | 109 | 96 |
| VASTUUSITOUMUKSET Omista sitoumuksista annetut vakuudet ja vastuut |
522 | 741 | 682 |
|---|---|---|---|
| MUITA TUNNUSLUKUJA | |||
| Omavaraisuusaste (%) | 65,0 | 58,2 | 60,5 |
| Oma pääoma/osake (eur | 0,07 | 0,06 | 0,07 |
| Tunnuslukujen laskentakaavat | |||
| Osakekohtainen tulos = Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos |
Katsauskauden keskimääräinen osakeantioikaistu osakemäärä
Korolliset nettovelat = Korolliset velat – rahavarat
Omavaraisuusaste (%) = Oma pääoma x 100 Taseen loppusumma – saadut ennakot
Oma pääoma / osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Katsauskauden päätöspäivän osakeantioikaistu osakemäärä
| Tunnuslukujen laskentaan | Konserni 01.04.- |
Konserni 01.04.- |
Konserni 01.01.- |
Konserni 01.01.- |
Konserni 01.01.- |
|---|---|---|---|---|---|
| vaikuttavat erät | 30.06.17 | 30.06.16 | 30.06.17 | 30.06.16 | 31.12.16 |
| Saadut ennakot (Teur) | 131 | 50 | 205 | ||
| Korolliset velat (Teur) | 992 | 1 426 | 1 211 | ||
| Osakkeiden osakeantioikaistu | |||||
| lukumäärä keskimäärin | |||||
| kauden aikana (Tkpl) | 106 737 | 106 737 | 106 737 | 106 737 | 106 737 |
| Osakkeiden osakeantioikaistu | |||||
| lukumäärä kauden lopussa (Tkpl) | 106 737 | 106 737 | 106 737 | 106 737 | 106 737 |
Espoossa 10.8.2017
TRAINERS' HOUSE OYJ
HALLITUS
Lisätietoja: Arto Heimonen, toimitusjohtaja, 0404 123 456 Saku Keskitalo, talousjohtaja, 0404 111 111
JAKELU Nasdaq Helsinki Keskeiset mediat www.trainershouse.fi – Sijoittajille
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.