Annual Report • Feb 28, 2018
Annual Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
| Hallituksen toimintakertomus | 3 |
|---|---|
| Tunnuslukuja | 12 |
| Osakkeet ja osakepääoma | 16 |
| KONSERNITILINPÄÄTÖS | |
| Konsernin tuloslaskelma | 18 |
| Konsernitase | 19 |
| Konsernin rahavirtalaskelma | 20 |
| Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista | 21 |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | 22 |
| EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS | |
| Emoyhtiön tuloslaskelma | 70 |
| Emoyhtiön tase | 71 |
| Emoyhtiön rahoituslaskelma | 73 |
| Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot | 74 |
| Hallituksen ehdotus jakokelpoisten varojen | |
| ja tilikauden tuloksen käytöstä | 83 |
| Tilintarkastuskertomus | 84 |
Konsernin liikevaihto oli 1 055,9 miljoonaa euroa (1 175,7) vuonna 2017. Vertailukelpoisen liiketoiminnan liikevaihto laski 1,5 %. Suhteellinen myyntikate oli 55,8 % (55,7) ja oikaistu liiketulos oli 12,3 miljoonaa euroa (30,9). Raportoitu liiketulos oli -148,4 miljoonaa euroa (28,3), sisältäen 150 miljoonan euron alaskirjauksen liittyen Lindexin liikearvoon. Oikaistu osakekohtainen tulos oli -0,59 euroa (-0,14). Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2017varoja ei tulla jakamaan.
Stockmann Herkun liiketoiminta Suomessa, joka myytiin 31.12.2017, on luokiteltu lopetettuna toimintona. Vertailuluvut on muutettu vastaavasti. Kommentit toimintakertomuksessa viittaavat vain jatkuviin toimintoihin.
Taulukkko vertailukelpoisuuteen vaikuttavista tekijöistä sivulla 4.
Stockmann-konserni keskittyy kehittämään vähittäiskauppaa ja kiinteistöliiketoimintaa tavaratalokiinteistöissään Suomessa ja Baltiassa, Lindex-myymälöissään 18 maassa sekä verkkokauppaan stockmann.comissa ja lindex.comissa. Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centre -kauppakeskuksen mahdollista myyntiä koskeva selvitystyö oli käynnissä vuonna 2017.
Strategiansa mukaisesti Stockmann on luopunut kannattamattomista liiketoiminnoista ja tuotealueista. Stockmann Herkun myynti saatettiin päätökseensä 31.12.2017. Kauppaan sisältyivät Stockmann Herkun koko liiketoiminta ja henkilöstö Suomessa. Kauppahinta oli 27 miljoonaa euroa. Lisätietoja kaupasta on saatavilla tilinpäätöksen liitetiedoissa. Herkun myynnin jälkeen Stockmann Retailin valikoima keskittyy pääosin muotiin, kauneuteen ja kodin tuotteisiin. Lisäksi Stockmann jatkaa Herkun liiketoimintaa Baltian tavarataloissaan.
Stockmann allekirjoitti kesäkuussa laajennetun lisenssisopimuksen Reviva Holding Limitedin tytäryhtiön AO Stockmannin kanssa Stockmann-brändin käytöstä Venäjällä vuodesta 2018 vuoteen 2023. Reviva on vastannut Stockmannin tavaratalojen toiminnasta Venäjällä 1.2.2016 lähtien.
Tapiolan uusi tavaratalo avautui maalikuussa 2017. Tavaratalo toimii vuokrakiinteistössä kokonaan uudella konseptilla. Monia palveluita asiakaskokemuksen parantamiseksi otettiin käyttöön Stockmann-tavarataloissa vuoden aikana. Digitaalisia ratkaisuja kehitettiin edelleen ja tavarataloissa esiteltiin uusia elämyksiä ja palveluita, kuten mobiilimaksamisen ratkaisuja.
Yleinen taloudellinen tilanne Suomessa on elpynyt, ja kuluttajien luottamus jatkoi kasvuaan vuonna 2017. Stockmannin suurimman tuotealueen, muodin, markkinat Suomessa laskivat tammi-joulukuun aikana 1,7 %. Vuonna 2016 lasku oli myös 1,7 %. (lähde: Tekstiili- ja muotialat, TMA).
Yleinen taloudellinen tilanne on parantunut Ruotsissa, mutta muotimarkkinat laskivat tammi-joulukuussa 2,6 %, kun vuosi sitten muotimarkkinat kasvoivat 0,2 % (lähde: Svensk Handel, Stilindex).
Vähittäiskaupan markkinat Baltian maissa jatkoivat kasvuaan noin 1,5 % Virossa (lähde: Statistic Estonia) ja noin 4,2 % Latviassa (lähde: Latvia Central Statistical Bureau).
Stockmann-konsernin koko vuoden liikevaihto oli 1 055,9 miljoonaa euroa (1 175,7). Vertailuluku vuodelta 2016 sisältää lopetettujen ja myytyjen yksiköiden liikevaihdon. Vertailukelpoisen liiketoiminnan liikevaihto laski 1,5 %.
Liikevaihto Suomessa oli 402,6 miljoonaa euroa (504,4). Vertailukelpoisen liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 0,3 %. Liikevaihto ulkomailla oli 653,3 miljoonaa euroa (671,3). Vertailukelpoisen liiketoiminnan liikevaihto laski 2,5 %.
Myyntikate oli 588,8 miljoonaa euroa (655,4) ja suhteellinen myyntikate oli 55,8 % (55,7). Suhteellinen myyntikate kasvoi Stockmann Retailissa mutta laski Lindexissä.
Oikaistut toiminnan kulut laskivat 52,8 miljoonaa euroa ja olivat 515,3 miljoonaa euroa (568,1). Kulut laskivat vuonna 2016 aloitettujen tehostamistoimien ja Hobby Hallin myynnin seurauksena. Toiminnan kuluihin kirjatut oikaisut olivat 9,6 miljoonaa euroa (2,6).
Oikaistu käyttökate (EBITDA) oli 73,2 miljoonaa euroa (88,2). Poistot ilman oikaisuja, joita olivat liikearvon arvonalennus (150 miljoonaa euroa) ja ICT-alaskirjaus (5 miljoonaa euroa), olivat 60,9 miljoonaa euroa (57,3).
Tilikauden oikaistu liiketulos oli 12,3 miljoonaa euroa (30,9). Stockmann Retailin ja Real Estaten liiketulokset paranivat, kun taas Lindexin liikevoitto pieneni.
Oikaisut olivat yhteensä 160,6 miljoonaa euroa ja ne sisältävät Lindexin liikearvon 150 miljoonan euron arvonalennuksen. Tilikauden raportoitu liiketulos oli -148,4 miljoonaa euroa (28,3). Nettorahoituskulut olivat 31,1 miljoonaa euroa (23,1). Kulut sisältävät 3,8 miljoona euron alaskirjauksen, joka liittyi Stockmannin sijoitukseen Tuko Logistics -osuuskunnassa, 2 miljoonan euron alaskirjaukseen liittyen Seppälään ja 1,5 miljoonan euron alaskirjauksen liittyen Hobby Halliin (2016: 5 miljoonan euron alaskirjaus liittyen Seppälään). Valuuttakurssitappiot olivat 2,6 miljoonaa euroa (1,2). Rahoituskulut kasvoivat pääosin johtuen uudelleenrahoituskuluista vuoden viimeisellä neljänneksellä. Tulos ennen veroja oli -179,5 miljoonaa euroa (5,2).
Verot olivat yhteensä 18,7 miljoonaa euroa (12,7), sisältäen oikaisut liittyen kiinteistöomaisuuden käyvän arvon muutoksiin. Verotuksen oikaisulautakunta teki päätöksen Stockmannin oikaisuvaatimuksesta, ja Stockmann palautti oikaisulautakunnan päätökseen mukaisesti5,6 miljoonaa euroa veroja ja 2,1 miljoonaa euroa veroihin liittyviä korkoja vuoden 2017 tuloslaskelmaansa. Päätökset liittyvät verotarkastukseen, jossa tutkittiin Stockmann-konsernin Suomen ja Venäjän väliseen siirtohinnoitteluun ja sisäiseen rahoitukseen liittyvien korkojen markkinaehtoisuutta vuosina 2009–2011.
Tilikauden oikaistu tulos oli -37,5 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos oli -198,1 miljoonaa euroa (-7,5). Vuoden nettotulos sisältäen lopetetut toiminnot oli -209,4 miljoonaa euroa (-3,2).
4
Tilikauden oikaistu osakekohtainen tulos oli -0,59 euroa (-0,14). Tilikauden osakekohtainen tulos oli -2,82 tai -2,98 sisältäen lopetetut toiminnot (-0,18 tai -0,12 sisältäen lopetetut toiminnot). Oma pääoma osaketta kohti oli 12,29 euroa (14,99).
| Miljoonaa euroa | 1-12/2017 | Oikaistu 1-12/2016 |
|---|---|---|
| Oikaistu käyttökate | 73,2 | 88,2 |
| Oikaisut käyttökatteeseen (EBITDA) | ||
| Uudelleenjärjestelyihin liittyvät tappiolliset sopimukset | -6,9 | |
| Lindexin uudelleenjärjestelyt | -2,7 | |
| Sijoituskiinteistöjen käypien arvojen kasvut ja tappiot | 4,0 | |
| ICT:n ulkoistamisjärjestelyt | -2,6 | |
| Oikaisut yhteensä | -5,6 | -2,6 |
| Käyttökate (EBITDA) | 67,6 | 85,6 |
| Miljoonaa euroa 1-12/2017 |
Oikaistu 1-12/2016 |
|---|---|
| 12,3 Oikaistu liiketulos (EBIT) |
30,9 |
| Oikaisut liiketulokseen (EBIT) | |
| Lindexin liikearvon arvonalentuminen -150,0 |
|
| Rakenneuudistukseen liittyvät alaskirjaukset -5,0 |
|
| Uudelleenjärjestelyihin liittyvät tappiolliset sopimukset -6,9 |
|
| Lindexin uudelleenjärjestelyt -2,7 |
|
| Sijoituskiinteistöjen käypien arvojen kasvut ja tappiot 4,0 |
|
| ICT:n ulkoistamisjärjestelyt | -2,6 |
| Oikaisut yhteensä -160,6 |
-2,6 |
| Liiketulos (EBIT) -148,4 |
28,3 |
Stockmann käyttää raportoinnissaan Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) antamien ohjeiden mukaisesti vaihtoehtoisia tunnuslukuja, jotka kuvaavat paremmin toiminnallista tulosta ja helpottavat tilikausien välistä vertailua. Myyntikate lasketaan vähentämällä liikevaihdosta aineiden ja tarvikkeiden käyttö. Suhteellinen myyntikate lasketaan ilmoittamalla myyntikatteen suhde liikevaihtoon prosentteina. Käyttökate (EBITDA) ja oikaistu liiketulos (EBIT) ovat tunnuslukuja, jotka eivät sisällä raportoituun käyttökatteeseen (EBITDA) ja raportoituun liiketulokseen (EBIT) kuuluvia kertaluonteisia, vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä. Stockmann käyttää myös termiä "vertailukelpoisen toiminnan liikevaihto", joka viittaa liikevaihtoon ilman 31.12.2016 myytyä Hobby Hallia, 31.1.2017 suljettua Oulun tavarataloa ja Lindexin Venäjän-myymälöitä, jotka suljettiin vuonna 2016. Lisätietoja tilinpäätöksen liitetiedoissa.
Stockmann uudelleenrahoitti pitkäaikaiset lainasopimuksensa marraskuussa 2017. Uudet lainat on solmittu kuuden pankin kanssa ja lainat erääntyvät vuosina 2018–2019 ja 2021. Stockmannilla on myös uusi vakuudellinen 250 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina, joka erääntyy tammikuussa 2022. Maaliskuussa 2018 erääntyvä 150 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina lunastettiin ennenaikaisesti takaisin joulukuussa 2017.
Liiketoiminnan rahavirta oli 85,7 miljoonaa euroa (96,1) viimeisellä neljänneksellä ja 25,9 miljoonaa euroa (41,5) tilikauden aikana. Rahavarat olivat vuoden lopussa 21,0 miljoonaa euroa (20,2).
Vertailukelpoisten varastojen arvo laski edellisvuoden tasosta ja oli yhteensä 162,2 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 varastojen arvo oli 180,7 ja siihen sisältyi myös Suomen Stockmann Herkun varaston arvo.
Korollisen vieraan pääoman määrä oli joulukuun lopussa 763,6 miljoonaa euroa (761,8), josta 505,2 miljoonaa euroa (525,3) oli pitkäaikaista velkaa. Osa lyhytaikaisesta velasta on hankittu yritystodistusmarkkinoilta. Lisäksi konsernilla on 224,6 miljoonaa euroa nostamattomia komittoituja lainalimiittejä ja 464,0 miljoonaa euroa komittoimattomia lyhytaikaisia lainalimiittejä. Stockmannilla on myös 84,3 miljoonan euron hybridilaina, jota käsitellään yhtiön omana pääomana.
Omavaraisuusaste oli joulukuun lopussa 43,0 % (48,3) ja nettovelkaantumisaste oli 83,8 % (68,3).
Konsernin sijoitettu pääoma oli joulukuun lopussa 1 648,7 miljoonaa euroa (1 842,0). Sijoitetun pääoman tuotto viimeisten 12 kuukauden aikana oli -9,1 % (1,8).
Varsinaisen yhtiökokouksen 2017 tekemät päätökset julkistettiin pörssitiedotteessa 23.3.2017. Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti tilikaudelta 2016 ei maksettu osinkoa.
Hallitus esittää 22.3.2018 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilivuodelta 2017 ei jaeta varoja ja että tilikauden 2017 tappio siirretään kertyneiden voittovarojen tilille.
Investoinnit olivat yhteensä 34,7 miljoonaa euroa (44,2). Investoinnit käytettiin Lindexin myymäläuudistuksiin, uuteen Tapiolan tavarataloon sekä digitalisaatiohankkeisiin Stockmann Retailissa ja Lindexissä. Poistot olivat 65,9 (57,3) miljoonaa euroa sisältäen 5,0 miljoonan euron alaskirjauksen liittyen ICTjärjestelmiin.
Stockmannin liiketoimintayksiköt ja raportoivat segmentit ovat Lindex, Stockmann Retail ja Real Estate. Stockmann Retail sisältää käyttötavaroihin liittyvän liiketoiminnan Suomessa ja käyttötavara- ja päivittäistavaroiden liiketoiminnat Baltian maissa.
| LINDEX | 1-12/ 2017 |
1-12/ 2016 |
|---|---|---|
| Liikevaihto, milj. euroa | 606,0 | 633,2 |
| Suhteellinen myyntikate, % | 60,1 | 63,8 |
| Liiketulos, milj. euroa. | 13,4 | 54,9 |
| Investoinnit, milj. euroa | 22,6 | 17,7 |
Lindexin liikevaihto laski 4,3 % ja oli 606,0 miljoonaa euroa (633,2) vuonna 2017. Ilman Venäjän myymälöitä lasku oli 4,1 %. Vertailukelpoisin valuuttakurssein liikevaihto laski vertailukelpoisissa omissa myymälöissä 2,7 %.
Suhteellinen myyntikate oli 60,1 % (63,8). Suhteellinen myyntikate laski pääosin suurempien alennusten vuoksi. Varastojen vanhenemiseen liittyneellä uudelleenmäärittelyllä oli positiivinen vaikutus vuoden 2016 vertailulukuun.
Toiminnan kulut kasvoivat 0,9 miljoonaa euroa. Lokakuussa 2017 käynnistetyllä kannattavuuden parantamisohjelmalla tavoitellaan yli 10 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteisiin kustannuksiin vuoden 2018 loppuun mennessä. Myyntikatteen parantaminen on myös osa kannattavuuden parantamisohjelmaa.
Tilikauden oikaistu liikevoitto oli 16,1 miljoonaa euroa ja raportoitu liikevoitto oli 13,4 miljoonaa euroa (54,9).
Vuonna 2017 Lindex avasi 24 myymälää ja sulki 9 myymälää. Vuoden 2018 aikana Lindex keskittyy optimoimaan myymälöidensä sijainteja. Kannattamattomien myymälöiden sijainteja muutetaan tai suljetaan. Uusia liikkeitä uusilla formaateilla lanseerataan houkutteleviin sijainteihin. Myymälöiden kokonaislukumäärän arvioidaan vähentyvän hieman vuonna 2018.
| STOCKMANN RETAIL | 1-12/ 2017 |
Oikaistu 1-12/ 2016 |
|---|---|---|
| Liikevaihto, milj. euroa | 410,2 | 508,3 |
| Suhteellinen myyntikate, % | 45,2 | 41,4 |
| Liiketulos, milj. euroa. | -20,6 | -39,1 |
| Liiketulos ilman Hobby Hallia, milj. euroa | -20,6 | -34,0 |
| Investoinnit, milj. euroa | 5,7 | 21,2 |
Stockmann Retailin liikevaihto oli 410,2 miljoonaa euroa (508,3) vuonna 2017. Vertailukelpoisen toiminnan liikevaihto kasvoi 1,2 %. Muodin tuotealue kasvoi parhaiten.
Liikevaihto Suomessa oli 319,6 miljoonaa euroa (420,8). Vertailukelpoisen liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 0,5 %. Liikevaihto ulkomailla kasvoi 3,5 % ja oli 90,6 miljoonaa euroa (87,5). Liikevaihto kasvoi sekä Tallinnan että Riian tavarataloissa.
Suhteellinen myyntikate oli 45,2 % (43,2 tai 41,4 sisältäen Hobby Hallin). Suhteellinen myyntikate kasvoi pääosin muodin tuotealueella.
Toiminnan kulut ilman Hobby Hallia laskivat 17,1 miljoonaa euroa ja olivat 191,1 miljoonaa euroa (208,2 tai 236,7 sisältäen Hobby Hallin). Lasku johtui vuonna 2016 aloitetuista tehostamistoimenpiteistä.
Käyttökate (EBITDA) oli -5,7 miljoonaa euroa (-21,3 tai -26,2 sisältäen Hobby Hallin). Tilikauden liiketulos oli -20,6 miljoonaa euroa (-34,0 tai -39,1 sisältäen Hobby Hallin).
| REAL ESTATE | 1-12/ 2017 |
1-12/ 2016 |
|---|---|---|
| Liikevaihto, milj. euroa | 67,1 | 60,1 |
| Nettotuotto, omat kiinteistöt, milj. euroa | 50,6 | 44,4 |
| Liiketulos, milj. euroa. | 29,0 | 21,1 |
| Investoinnit, milj. euroa | 4,9 | 5,3 |
Real Estaten liikevaihto oli 67,1 miljoonaa euroa (60,1) vuonna 2017. Liikevaihdon kasvu johtui korkeammista vuokratasoista ja Venäjän ruplan vahvistumisesta.
Stockmannin omistamien kiinteistöjen nettotuotot olivat 50,6 miljoonaa euroa (44,4). Keskimääräinen kuukausivuokra oli omissa kiinteistöissä 37,11 euroa neliömetriltä (33,36).
Toiminnan kulut kasvoivat vuoden aikana pääosin Venäjän toimintojen muutosten vuoksi.
Tilikauden liikevoitto oli 29,0 miljoonaa euroa (21,1), johon sisältyy sijoituskiinteistöjen 4,0 miljoonan euron käyvän arvo kasvu.
Stockmannin omistamien viiden kiinteistön kokonaispinta-ala on yhteensä 142 000 m². Stockmann Retailin käytössä oli 46 % vuokrattavasta kokonaispinta-alasta 1.1.2018. Ilman Nesvky Centreä ja Kirjataloa 75% pinta-alasta oli Stockmann Retailin käytössä. Kiinteistöjen vuokrausaste pysyi korkealla tasolla ja oli 99,7 % (99,1). Tilikauden nettotuottoaste oli 5,4% (4,9).
Vuoden 2017 aikana useat kumppanit aloittivat toimintansa Stockmann-tavarataloissa. Solaris-aurinkolasimyymälä, Muumi-kahvila, lastentarvikkeita myyvä AT Lastenturva ja XS Toys -lelukauppa avautuivat Helsingin tavaratalossa. Uudet terassiravintolat avautuivat Helsingin ja Tallinnan tavaratalojen katoille. Cushman & Wakefield aloitti toimistovuokralaisena, ja Technopolis laajensi UMA Esplanadi -tilaansa Kirjatalossa. Instrumentarium ja Solaris avasivat optikkoliikkeen ja aurinkolasimyymälän Itiksen tavarataloon. Robert's Coffee, Kukkakaari ja Shortcut-hiussalonki avautuivat Tapiolan tavaratalon tiloissa. Westerback avasi koru- ja kelloliikkeet Tapiolaan ja Turkuun. Tallinnan tavaratalossa avasivat ovensa Yliopiston Apteekin express-myymälä, suutaripalveluja tarjoava Teenuspunkt ja parturiliike Truman.
Stockmannin kiinteistöjen käypä arvo oli 1.1.2017 yhteensä 950,1 miljoonaa euroa, josta Nevsky Centre -kauppakeskuksen arvo oli 181,0 miljoonaa euroa. Käyvän arvon määrittelyssä käytetty keskimääräinen painotettu markkinatuottovaatimus oli 5,6 % (5,7).
Vuoden aikana tavaratalokiinteistöjen poistot vähennettiin kiinteistöjen käyvästä arvosta. Nevsky Centrestä, joka on luokiteltu myytävissä oleviin varoihin 31.3.2017 alkaen, ei tehdä poistoja. Koska Stockmann ei enää harjoita vähittäiskauppaa Kirjatalo-kiinteistössään, se on luokiteltu sijoituskiinteistöksi konsernin taseessa 31.12.2017.
Kiinteistöt uudelleenarvostettiin 31.12.2017 ja niiden käypä arvo oli 973,0 miljoonaa euroa. Helsingin Kirjatalon arvo oli 100,0 miljoonaa euroa ja Pietarin Nevsky Centren arvo 181,0 miljoonaa euroa. Selvitykset Nevsky Centren ja Kirjatalon mahdollisesta myynnistä jatkuvat.
aikaan Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen aloitti Lindexin hallituksen puheenjohtajana.
| STOCKMANN-KONSERNI | Vuokrattava kokonaispinta-ala, m2 31.12.2017 |
Vuokrausaste, % 31.12.2017 |
Stockmann Retailin käytössä, % 1.1.2018 |
|---|---|---|---|
| Helsingin tavaratalokiinteistö | 51 000 | 99.8 | 67 |
| Tallinnan tavaratalokiinteistö | 22 000 | 100.0 | 84 |
| Riian tavaratalokiinteistö | 15 000 | 100.0 | 86 |
| Omat tavaratalokiinteistöt yhteensä | 88 000 | 99.9 | 75 |
| Kirjatalo, Helsinki | 9 000 | 100.0 | 2 |
| Nevsky Centre, Pietari | 46 000 | 99.3 | 0 |
| Kaikki omat kiinteistöt yhteensä | 142 000 | 99.7 | 46 |
| STOCKMANN-KONSERNI | Yhtensä 31.12.2016 |
Uudet myymälät 2017 |
Suljetut myymälät 2017 |
Yhteensä 31.12.2017 |
|---|---|---|---|---|
| Lindex-myymälöitä | 475 | 24 | 9 | 490 |
| joista omia myymälöitä | 436 | 16 | 8 | 444 |
| joista franchising-myymälöitä | 39 | 8 | 1 | 46 |
| Tavaratalot | 9 | 0 | 1 | 8 |
Kai Laitinen (s.1970), KTM, nimitettiin Stockmannin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 15.2.2017. Kai Laitinen aloitti Stockmannilla elokuussa 2017.
Lindexin toimitusjohtaja Ingvar Larsson lopetti tehtävässään elokuussa 2017. Elisabeth Peregi (s.1971), KTM, Lindexin Ruotsin maajohtaja, nimitettiin Lindexin vt. toimitusjohtajaksi. Samaan
Nora Malin (s.1975), VTM, nimitettiin Stockmannin kehitysjohtajaksi 20.12.2017. Hän työskenteli aiemmin Stockmannin viestintäjohtajana. Nora Malin jatkaa Stockmannin johtoryhmän jäsenenä.
Stockmann Herkun johtaja Susanna Ottila lopetti Stockmannin johtoryhmässä 31.12.2017, kun Stockmann Herkun Suomen toiminnan myyntisaatettiin päätökseen.
Stockmannilla on kaksi osakesarjaa. A-sarjan osakkeilla on 10 ääntä osaketta kohden, ja B-sarjan osakkeilla yksi ääni osaketta kohden. Osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin. Osakkeiden nimellisarvo on 2 euroa osakkeelta.
Vuoden 2017 lopussa Stockmannilla oli 30 530 868 A-osaketta ja 41 517 815 B-osaketta eli yhteensä 72 048 683 osaketta. Yhtiön osakkeiden tuottama äänimäärä oli 346 826 495.
Osakepääoma oli vuoden 2017 ajan edelleen 144,1 miljoonaa euroa. Osakekannan markkina-arvo oli vuoden lopussa 321,0 miljoonaa euroa (509,6).
Vuoden lopussa A-osakkeen kurssi oli 4,60 euroa, kun se vuoden 2016 lopussa oli 7,09 euroa, ja B-osakkeen kurssi oli 4,35 euroa, kun se vuoden 2016 lopussa oli 7,06 euroa.
Osakkeita vaihdettiin vuoden aikana Nasdaq Helsingissä yhteensä 2,0 miljoonaa (2,8) A-osaketta ja 13,7 miljoonaa (12,2) B-osaketta. Tämä vastaa 6,5 % (9,1) keskimääräisestä Aosakkeiden määrästä ja 32,9 % (29,5) keskimääräisestä Bosakkeiden määrästä.
Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita, eikä hallituksella ole voimassaolevia valtuuksia yhtiön osakkeiden ostamiseen tai osakeanteihin.
Stockmann sai 11.8.2017 ilmoituksen osakkaiden epäsuoran omistusoikeuden muutoksesta, jossa Hartwall Capital Oy Ab (Ytunnus 0711984-8) oli hankkinut määräysvallan HTT STC Holding Oy Ab:ssa. HTT STC Holdingin omistamien Stockmannin osakkeiden määrä pysyi ennallaan.
Vuoden lopussa Stockmannilla oli 46 672 osakkeenomistajaa, kun vuoden 2016 lopussa osakkeenomistajia oli 49 813.
Sitoutuminen vastuulliseen toimintaan on keskeinen osa Stockmannin arvoja ja päivittäistä toimintaa. Yhteiskuntavastuustrategiansa mukaisesti Stockmann tarjoaa asiakkailleen vastuullisia ostoskokemuksia ja sitoutuu kestävään kehitykseen. Stockmannin yhteiskuntavastuustrategian tavoitteet on määritelty tukemaan konsernin strategiaa ja liiketoimintaa parantamalla asiakaskeskeisyyttä ja lisäämällä tehokkuutta. Vastuullisuustyö keskittyy viiteen keskeiseen teemaan, jotka ovat asiakas, henkilöstö, tuotteet, ympäristö sekä talous ja hallinto. Teemat on tunnistettu olennaisuusanalyysilla ja vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa.
Konsernin toimintaperiaatteet (Code of Conduct) ja muut politiikat määrittelevät poikkeuksetta jokaisen työntekijän ja johtohenkilön tavan toimia. Stockmann edellyttää toimintaperiaatteiden noudattamista myös tavarantoimittajilta ja yhteistyökumppaneilta, ja panostaa periaatteiden viestimiseen heille. Toimintaperiaatteet koskevat lainsäädännön ja eettisten toimien noudattamista, vapaata kilpailua ja kuluttajien oikeuksia, työntekijöitä ja työoloja, ympäristöä, korruptiota ja eturistiriitoja. Stockmann kunnioittaa ja edistää kaikkia ihmisoikeuksia ihmisoikeuspolitiikkansa mukaisesti. Merkittävimmät ihmisoikeusriskit koskevat hankintaketjua ja liittyvät työskentelyoloihin.
Stockmannin lahjonnan- ja kilpailunvastaiseen toimintaan liittyvät säännöt sisältyvät Stockmannin toimintaperiaatteisiin ja niitä tarkennetaan lahjonnan vastaisessa ohjeistuksessa. Stockmannilla on konsernin omille työntekijöille, kumppaneille ja muille sidosryhmille suunnattu kanava, jonka avulla voi anonyymisti raportoida havaitsemistaan Stockmannin toimintaohjeiden tai muiden konsernin ohjeistusten vastaisista rikkomuksista. Stockmannin työntekijöiden tai eri sidosryhmien epäeettiset liiketoimintakäytännöt saattaisivat aiheuttaa vahinkoa Stockmannin maineelle ja niillä voi olla taloudellista vaikutusta liiketoiminnalle. Vuoden 2017 aikana Stockmannille ei ilmoitettu korruptiota koskevista oikeustapauksista konsernia vastaan. Vuonna 2017 ei ollut yhtään oikeustapausta, oikeustoimia tai päätöksiä liittyen kilpailunvastaiseen käyttäytymiseen, kilpailunvastaiseen toimintaan, kartelleihin tai monopoliaseman väärinkäyttöön.
Vuoden 2017 loppuun mennessä 30 % Stockmannin henkilöstöstä Suomessa oli suorittanut toimintaperiaatteita koskevan koulutuksen. Stockmannin tukitoimintojen ja tavaratalojen johtoryhmien jäsenistä 94 % oli suorittanut koulutuksen.
Stockmann on jatkuvassa vuoropuhelussa asiakkaidensa kanssa, jotta se voi ylläpitää ja kasvattaa asiakastyytyväisyyttä. Stockmann tekee asiakasdialogin parantamiseksi erilaisia toimenpiteitä, kuten asiakkaille suunnattuja kyselytutkimuksia, asiakaskokemusmittauksia (NPS) ja brändimittauksia sekä osallistuu keskusteluun sosiaalisessa mediassa ja muissa palautekanavissa, jotta se ymmärtäisi paremmin asiakkaiden tarpeita ja odotuksia. Inspiroidakseen asiakkaitaan Stockmann kertoo aktiivisesti vastuullisuustyöstään ja valikoimansa vastuullisista vaihtoehdoista ja osallistuu säännöllisesti vastuullisuus- ja vapaaehtoisprojekteihin. Stockmann noudattaa toiminnassaan voimassa olevia kilpailu- ja yksityisyyslainsäädäntöä ja edistää alan vapaata kilpailua. Vuonna 2017 ei raportoitu asiakkaiden yksityisyydensuojarikkomuksia.
Stockmann-konsernin henkilöstöpolitiikka perustuu yhtiön arvoihin, henkilöstöstrategiaan ja toimintaperiaatteisiin. Lisäksi kaikilla konsernin yksiköillä on omat ohjeistuksensa tukemaan työntekijöiden kehitystä ja hyvinvointia Hyvän henkilöstöpolitiikan toteutumista seurataan henkilöstötutkimusten, kehityskeskusteluiden ja muiden palautekanavien avulla. Yhteistyötä tehdään myös paikallisissa henkilöstölautakunnissa ja konsernin yhtymälautakunnassa. Stockmannin liiketoiminta voisi kärsiä, jos Stockmann epäonnistuu uusien työntekijöiden rekrytoinneissa ja oman, koulutetun henkilöstönsä motivoimisessa ja ylläpidossa.
Stockmann-konsernin keskimääräinen työntekijämäärä jatkuvissa toiminnoissa oli katsauskauden aikana 7 360 (8 164). Kokoaikaiseksi muutettu keskimääräinen henkilömäärä oli 5 486 (5 960). Lasku johtui pääosin Stockmann Retailin yhteisten tukitoimintojen henkilöstövähennyksistä ja Hobby Hallin myynnistä. Lisäksi 731 henkilöä työskenteli Stockmann Herkun Suomen toiminnoissa, jotka raportoidaan lopetettuina toimintoina.
Stockmannin henkilöstömäärä vuoden 2017 lopussa oli 7 325 (7 572), joista 2 212 (2 563) työskenteli Suomessa. Suomen ulkopuolella työskentelevän henkilöstön määrä oli 5 113 (5 009), mikä on 69,8 % (66,2) koko henkilöstön lukumäärästä. Stockmann Retailissa työskenteli 2 327 henkilöä (2 712), Real Estatessa 113 (85) ja Lindexillä 4 596 (4 427) sekä 154 henkilöä (216) työskenteli konsernin yhteisissä toiminnoissa Suomessa ja 135 (132) ostokonttoreissa Aasiassa.
Konsernin palkkakulut olivat 183,6 miljoonaa euroa vuonna 2017, kun ne vuonna 2016 olivat 207,1 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 ne olivat 251,6 miljoonaa euroa (sisältäen Herkun työntekijät Suomessa).. Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut olivat 236,2 miljoonaa euroa (270,4) eli 22,4 % (23,0) liikevaihdosta.
Stockmann-konsernin henkilökunnasta 91 % (90) oli naisia ja 9 % (10) miehiä. 82 % (83) oli vakituisia työntekijöitä ja 18 %:lla (17) oli määräaikainen työsopimus. Konsernin työntekijöiden vaihtuvuus oli 19 % (21). Suomessa vaihtuvuus oli 17 % ja Ruotsissa 6 %.
Stockmann tarjoaa laajan valikoiman turvallisia ja kestäviä tuotteita. Suurin osa Stockmannin tavaratalojen valikoimissa olevista tuotteista on kansainvälisiä merkkituotteita, joita täydentää laaja valikoima Stockmannin omia, oman suunnittelutiimin suunnittelemia tuotteita muodin ja kodin tuotealueilla. Lindexillä tämä koskee suurinta osaa tuotteista. Arviolta 93 % omien merkkien tuotteista on valmistettu amfori BSCI:n määrittelemissä riskimaissa kuten Kiinassa ja Bangladeshissa. Vuoden aikana tapahtui yksi tuotteen
takaisinveto, joka koski Lindexin valikoiman lastensukkia, jotka eivät täyttäneet konsernin kemikaalivaatimuksia.
Kaikilta Stockmannin tavarantoimittajilta vaaditaan sitoutumista Stockmannin tavarantoimittajien toimintaperiaatteisiin, joka perustuu amfori BSCI:n toimintaperiaatteisiin, jotka koostuvat 11 työelämän perusoikeuksista. Kaikki Stockmannin omien tuotteiden valmistajat ovat allekirjoittaneet Stockmannin tavarantoimittajan toimintaperiaatteet (Stockmann Supplier CoC), amfori BSCI:n toimintaperiaatteet tai muun vastaavan sitoumuksen. Stockmann-konsernilla on ostokonttoreita kuudessa päätuotantomaassaan. Paikalliskonttoreissa työskentelee paikallinen henkilöstö, joka valvoo tuotteiden laatua ja toimintaperiaatteiden noudattamista. Riskimaissa toimittajien tehtaisiin tehdään myös amfori BSCI:n auditointeja. Suurimmat tunnistetut riskit liittyvät johtamisjärjestelmiin, dokumentointiin, ammattiyhdistyksiin, palkkoihin ja korvauksiin sekä työaikaan.
Jotta tuotteden hankintaketjua voi seurata paremmin ja vähentää tuotteidenympäristövaikutuksia, Stockmannin tavoitteena on lisätä vastuullisten materiaalien käyttöä omissa tuotteissaan. 54 % (50) Lindexin valikoimasta oli valmistettu vastuullisista materiaaleista vuonna 2017 ja noin 95 % (90) Lindexin käyttämästä puuvillasta oli luomupuuvillaa. Vuoden 2017 aikana Lindex lanseerasi farkkumalliston, joka koostui uudellenvalmistetuista ja myymättä jääneistä tuotteista. Tämä on yksi askel kohti kiertotaloutta. Vuonna 2017 Lindex valmisti noin 33 miljoona tuotetta vastuullisemmista materiaaleista. Stockmann alkoi valmistaa omia tuotteitaan vastuullisista materiaaleista vuonna 2016, ja vuonna 2017 10 % Stockmannin omista tuotteista oli valmistettu vastuullisista materiaaleista. Stockmannin omien merkkien tuotteisiin tuli vuonna 2017 vastuullisuudesta kertovat merkinnät.
Stockmann julkaisee omien merkkiensä kattavan vaatetoimittaja- ja tehdaslistan verkkosivuillaan ja päivittää listaa vuosittain.
Stockmannin tavoitteena on vähentää liiketoimintansa ympäristövaikutuksia ja haittoja vähentämällä päästöjä, tehostamalla energian ja veden kulutusta sekä lajittelemalla ja kierrättämällä jätteitä. Jatkuvan parannustyön varmistamiseksi Stockmann seuraa konsernin ympäristöjärjestelmien noudattamista ja kehitystä kohti asetettuja ympäristötavoitteita. Stockmannin tekemä ympäristötyö perustuu yhteiskuntavastuustrategiaan ja ympäristöpolitiikkaan. Stockmannin yksiköt määrittävät itse omat ympäristötavoitteet ja indikaattorit tavoitteiden saavuttamiseksi sekä määrittävät asianmukaiset hallintokäytännöt. Suomen Stockmanntavarataloilla on käytössä sertifioitu ISO 14001 ympäristöjärjestelmä. Samat toimintatavat käytössä ovat myös Baltian tavarataloissa. Stockmannin liiketoimintaan kohdistuvien ympäristöriskien ei arvioida olevan merkittäviä.
Stockmann-konsernin jätteiden kierrätysaste oli 72,7 % (73.6). Aste vaihtelee eri toimipisteissä: Suomessa luku oli 70,4 % (71,7), Baltiassa 43,5 % (47,7) ja Lindexin jakelukeskuksessa Ruotsissa 96,9 % (97,8). Stockmann-konsernin kasvihuonepäästöt vuonna 2017 olivat 61 870 tCO2e (62 670). Korkeimmat päästöt, noin 75 %, olivat peräisin ostetun energian, erityisesti sähkön, tuotannosta, joka pysyi samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Stockmann raportoi vuosittain hiilidioksidipäästöistään yhteiskuntavastuuraportissaan ja kansainvälisessä ilmastonmuutoskyselyssä (CDP). Vedenkulutus Stockmannin omissa toiminnoissa on alhaisella tasolla ja toiminnot sijaitsevat paikoissa, joissa veden saatavuudessa ei tällä hetkellä ole ongelmia.
Ympäristövaikutuksia tarkastellaan tuotteen elinkaaren aikana. Vähittäiskaupassa ympäristövaikutukset ovat suurelta osin peräisin tuotannosta ja myytyjen tuotteiden käytöstä. Lindex kehittää vettä, energiaa ja kemikaaleja säästäviä tuotantomenetelmiä yhdessä toimittajiensa kanssa, esimerkiksi denim-tuotannossa. Stockmann ja Lindex tarjoavat kumppaniensa kanssa asiakkaille mahdollisuuksia kierrättää käytettyjä vaatteita.
Lisätietoa Stockmannin yhteiskuntavastuutoimenpiteistä ja tuloksista julkaistaan Stockmannin yhteiskuntavastuun katsauksessa, joka julkaistaan viikolla 8 osoitteessa vuosi2017.stockmanngroup.com. Raportti julkaistaan Global Reporting Initiative -raportointiohjeiston mukaisesti.
Stockmann on altis toimintaympäristöstä, yhtiön omasta toiminnasta ja taloudellisista tekijöistä aiheutuville riskeille.
Yleinen taloustilanne vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ostovoimaan kaikilla Stockmannin markkina-alueilla. Kuluttajien ostokäyttäytymiseen vaikuttavat myös digitalisaatio, lisääntyvä kilpailu ja muuttuvat kulutustavat. Myös nopeat ja odottamattomat muutokset markkinoilla voivat vaikuttaa sekä rahoitusmarkkinoiden että kuluttajien käyttäytymiseen. Kuluttajien ostovoimaan ja käyttäytymiseen liittyvät epävarmuustekijät nähdään ensisijaisina riskeinä, jotka voivat vaikuttaa Stockmannin toimintaan vuonna 2018.
Heikko toimintaympäristö voi vaikuttaa myös Stockmannin vuokralaisten toimintaan ja tämän myötä sillä voi olla negatiivinen vaikutus vuokratuloihin ja Stockmannin kiinteistöjen vuokrausasteeseen. Näillä tekijöillä, erityisesti jos ne liittyvät kiinteistöjen suurimpiin vuokralaisiin, voi olla vaikutusta kiinteistöjen käypään arvoon.
Muodin osuus konsernin liikevaihdosta on kaksi kolmasosaa. Tuotteiden lyhyt elinkaari, trendiriippuvuus, muodin kausiluonteisuus ja alttius säätilan tavanomaisesta poikkeaville muutoksille ovat olennainen osa muotikauppaa. Näillä voi olla vaikutusta konsernin liikevaihtoon ja myyntikatteeseen. Vähittäiskaupan alalla tuotteen arvoketju raaka-aineista
asiakkaalle sisältää useita vaiheita ja sisältää riskejä liittyen ihmisoikeuksien toteutumiseen, hyviin työoloihin ja muihin vaatimuksiin, jotka on määritelty Stockmannin toimintaohjeissa ja muissa ohjeistuksissa. Toimitusketjun vastuullinen hallinta ja luonnonvarojen kestävä käyttö on tärkeää konsernin brändeille, jossa Stockmann voi säilyttää asiakkaiden luottamuksen.
Konsernin liiketoiminta perustuu joustavasti toimivaan logistiikkaan ja tehokkaisiin tavara- ja informaatiovirtoihin. Viiveet ja häiriöt tavara- tai tietoliikenteessä ja logistiikkakumppaneihin liittyvät epävarmuudet voivat haitata liiketoimintaa. Näitä operatiivisia riskejä pyritään hallitsemaan kehittämällä tarkoituksenmukaisia varajärjestelmiä ja vaihtoehtoisia toimintatapoja sekä panostamalla tietojärjestelmien häiriöttömään toimintaan. Operatiivisia riskejä katetaan myös vakuutuksilla.
Konsernin liikevaihtoon, tulokseen ja taseeseen vaikuttavat valuuttakurssien muutokset konsernin raportointivaluutan euron, Ruotsin kruunun, Norjan kruunun, Yhdysvaltojen dollarin, Venäjän ruplan ja eräiden muiden valuuttojen välillä. Valuuttakurssien vaihtelut voivat vaikuttaa merkittävästi yhtiön liiketoimintaan. Konsernin velkojen suuren määrän ja siten korkeiden korkokulujen takia rahoitusriskit, jotka aiheutuvat erityisesti korkotasojen vaihtelusta, voivat vaikuttaa rahoituskuluihin ja yhtiön taloudelliseen asemaan. Korkotason vaihtelut voivat myös vaikuttaa liikearvoon ja tuottovaatimuksiin, jotka liittyvät konsernin omistamiin kiinteistöihin ja siten näiden käypiin arvoihin. Rahoitusriskejä hallinnoidaan hallituksen vahvistaman riskipolitiikan mukaisesti.
Stockmann tiedotti 2.1.2018 selvittävänsä Kirjatalo-kiinteistönsä mahdollista myyntiä. Stockmannin omistama Kirjatalo-kiinteistö Helsingin keskustassa siirtyi kokonaisuudessaan ulkopuolisten kumppaneiden käyttöön, kun Stockmann Herkun liiketoiminta siirtyi S-ryhmälle 31.12.2017.
Susanne Ehnbåge (s.1979), KTM, nimitettiin Lindexin toimitusjohtajaksi 10.1.2018. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään elokuussa 2018. Susanne Ehnbåge työskentelee tällä hetkellä toimitusjohtajana NetOnNet-konsernissa, joka on skandinaavinen kodinelektroniikan vähittäiskauppayhtiö. Susanne Ehnbåge raportoi Lauri Veijalaiselle, joka toimii Lindexin hallituksen puheenjohtajana ja Stockmannin toimitusjohtajana. Susanne Ehnbågesta tulee myös Stockmannin johtoryhmän jäsen. Lindexin vt. toimitusjohtaja Elisabeth Peregi jatkaa tehtävässään siihen saakka, kunnes Susanne Ehnbåge aloittaa tehtävässään.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta antoi 31.1.2018 ehdotuksensa 22.3.2018 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen nykyiset jäsenet Kaj-Gustaf Bergh, Jukka Hienonen, Esa Lager, Leena Niemistö, Michael Rosenlew ja Dag Wallgren valitaan suostumustensa mukaisesti uudelleen toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka. Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että uusiksi hallituksen jäseniksi valitaan suostumustensa mukaisesti Eva Hamilton ja Tracy Stone samaksi toimikaudeksi. Hamilton ja Stone ovat toimineet Lindexin hallituksen jäseninä vuodesta 2014 alkaen. Nimitystoimikunta teki myös ehdotuksensa hallituksen palkkioehdotuksista yhtiökokoukselle.
Stockmann-konsernin suurimmissa toimintamaissa, Suomessa ja Ruotsissa, yleinen taloustilanne on parantunut, ja kansallisten keskuspankkien ennusteiden mukaan bruttokansantuotteen kasvun odotetaan jatkuvan vuonna 2018. Kuluttajien luottamuksen arvioidaan jatkavan positiivista kehitystä.
Kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttuu kuitenkin digitalisaation ja kilpailun lisääntyessä. Tämä heijastuu muotimarkkinoihin, jotka Stockmannin johdon arvion mukaan eivät kasva yhtä nopeasti kuin yleinen taloustilanne.
Baltian maissa vähittäiskaupan näkymät ovat johdon arvion mukaan paremmat kuin Stockmann-konsernin muilla markkina-alueilla.
Stockmann jatkaa konsernin pitkän aikavälin kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamista. Lindexissä vuoden 2017 lopussa ja Stockmannilla vuoden 2018 alussa käynnistetyt tehostamistoimet toteutetaan pääosin kevään aikana ja ne näkyvät kokonaisuudessaan toiminnan kuluissa vuonna 2019. Koska tehostamistoimenpiteet eivät tuo merkittäviä kustannussäästöjä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2018, konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liiketulos ei todennäköisesti parane edellisvuoden tasosta.
Kannattavuuden parantamisohjelman seurauksena Lindexin vuoden 2018 liikevoiton odotetaan kasvavan edellisvuodesta. Stockmann Retail, joka on edelleen tappiollinen, pyrkii saavuttamaan positiivisen oikaistun liiketuloksen vuonna 2018. Real Estaten odotetaan jatkavan vakaata tuloskasvuaan.
Vuoden 2018 investointien arvioidaan olevan noin 40–45 miljoonaa euroa, mikä on vähemmän kuin vuoden arvioidut poistot.
Stockmann arvioi konsernin vuoden 2018 liikevaihdon olevan edellisvuoden tasolla. Oikaistun liikevoiton odotetaan paranevan vuonna 2018.
Stockmann julkaisee erillisen selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2017 Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksen mukaisesti. Selvitys julkaistaan viikolla 9.
Helsingissä 13.2.2018
STOCKMANN Oyj Abp Hallitus
| 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto *) | milj. euroa | 1 055,9 | 1 175,7 | 1 434,8 | 1 605,5 | 2 037,1 |
| Myyntikate *) | milj. euroa | 588,8 | 655,4 | 725,4 | 780,3 | 990,1 |
| Suhteellinen myyntikate *) | % | 55,8 | 55,7 | 50,6 | 48,6 | 48,6 |
| Käyttökate (EBITDA) *) | milj. euroa | 67,6 | 85,6 | 19,3 | -17,3 | 128,8 |
| Oikaisut käyttökatteeseen( EBITDA) *) | milj. euroa | -5,6 | -2,6 | -24,0 | -35,4 | |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) *) | milj. euroa | 73,2 | 88,2 | 43,4 | 18,1 | 128,8 |
| Liiketulos *) | milj. euroa | -148,4 | 28,3 | -52,5 | -77,2 | 54,4 |
| Osuus liikevaihdosta *) | % | -14,1 | 2,4 | -3,7 | -4,8 | 2,7 |
| Oikaisut liiketulokseen *) | milj. euroa | -160,6 | -2,6 | -24,0 | -39,3 | |
| Oikaistu liiketulos (EBIT) *) | milj. euroa | 12,3 | 30,9 | -28,5 | -37,8 | |
| Tilikauden tulos | milj. euroa | -209,4 | -3,2 | -175,0 | -99,8 | 48,4 |
| Osakepääoma | milj. euroa | 144,1 | 144,1 | 144,1 | 144,1 | 144,1 |
| A-osakkeet | milj. euroa | 61,1 | 61,1 | 61,2 | 61,2 | 61,3 |
| B-osakkeet | milj. euroa | 83,0 | 83,0 | 82,9 | 82,9 | 82,8 |
| Oman pääoman tuotto | % | -21,3 | -0,3 | -19,4 | -12,1 | 5,4 |
| Sijoitetun pääoman tuotto | % | -9,1 | 1,8 | -7,6 | -4,9 | 3,4 |
| Sijoitettu pääoma | milj. euroa | 1 745,4 | 1 836,1 | 1 740,4 | 1 657,9 | 1 725,8 |
| Pääoman kiertonopeus | 0,7 | 0,6 | 0,9 | 1,1 | 1,2 | |
| Vaihto-omaisuuden kiertonopeus | 3,4 | 3,4 | 4,8 | 4,1 | 3,7 | |
| Omavaraisuusaste | % | 43,0 | 48,3 | 46,1 | 39,3 | 43,8 |
| Nettovelkaantumisaste | % | 83,8 | 68,3 | 72,1 | 105,4 | 87,3 |
| Investoinnit | milj. euroa | 34,7 | 44,2 | 53,4 | 53,8 | 56,9 |
| Osuus liikevaihdosta *) | % | 3,3 | 3,8 | 3,7 | 3,4 | 2,8 |
| Korollinen nettovelka | milj. euroa | 739,4 | 736,4 | 753,6 | 799,4 | 737,8 |
| Korollinen nettovelka / EBITDA | milj. euroa | 10,9 | 8,6 | 39,0 | -46,2 | 5,7 |
| Taseen loppusumma | milj. euroa | 2 061,4 | 2 241,2 | 2 273,9 | 1 936,5 | 2 044,6 |
| Henkilöstökulut *) | milj. euroa | 236,2 | 270,4 | 321,5 | 356,3 | 397,8 |
| Henkilöstö keskimäärin *) | hlöä | 7 360 | 8 164 | 10 763 | 12 157 | 14 963 |
| Henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi | ||||||
| muutettuna *) | hlöä | 5 486 | 5 960 | 7 643 | 8 916 | 11 422 |
| tuhatta | ||||||
| Liikevaihto/henkilö *) | euroa | 143,5 | 144,0 | 133,3 | 132,1 | 136,1 |
*) 2017, 2016, 2015 ja 2014 sisältää vain jatkuvat toiminnot.
Stockmann Herkku Suomessa on raportoitu lopetettuina toimintoina 31.12.2017 päättyneeltä tilikaudelta, vertailuvuosi 2016 on oikaistu vastaavasti. Venäjän tavarataloliiketoiminta on raportoitu lopetettuina toimintoina 31.12.2016 ja 31.12.2015 päättyneiltä tilikausilta, vertailuvuosi 2014 on oikaistu vastaavasti.
| 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot | euroa | -2,82 | -0,18 | -1,24 | -1,34 | 0,67 |
| Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot | euroa | -0,16 | 0,06 | -1,20 | -0,04 | |
| Osakekohtainen tulos (laimentamaton ja | ||||||
| laimennettu) | euroa | -2,98 | -0,12 | -2,43 | -1,39 | 0,67 |
| Liiketoiminnan rahavirta/osake, osakeantikorjattu | euroa | 0,36 | 0,58 | 0,24 | 0,41 | 1,74 |
| Oma pääoma/osake | euroa | 12,29 | 14,99 | 14,53 | 10,55 | 12,42 |
| Osinko/osake* | euroa | 0,40 | ||||
| Osinko tuloksesta* | % | 59,5 | ||||
| Efektiivinen osinkotuotto* | % | |||||
| A-osake | 3,6 | |||||
| B-osake | 3,6 | |||||
| Osakkeiden P/E luku | ||||||
| A-osake | -1,5 | -60,4 | -2,6 | -4,6 | 16,5 | |
| B-osake | -1,5 | -60,2 | -2,6 | -4,6 | 16,4 | |
| Päätöskurssi 31.12. | euroa | |||||
| A-osake | 4,60 | 7,09 | 6,22 | 6,42 | 11,06 | |
| B-osake | 4,35 | 7,06 | 6,25 | 6,36 | 11,04 | |
| Tilikauden ylin kurssi | euroa | |||||
| A-osake | 8,20 | 7,55 | 8,00 | 12,40 | 15,20 | |
| B-osake | 8,00 | 7,31 | 8,41 | 12,58 | 14,92 | |
| Tilikauden alin kurssi | euroa | |||||
| A-osake | 4,22 | 5,26 | 5,94 | 6,20 | 11,00 | |
| B-osake | 4,05 | 5,06 | 5,98 | 6,21 | 10,75 | |
| Tilikauden keskikurssi | euroa | |||||
| A-osake | 5,29 | 5,97 | 6,86 | 9,76 | 12,51 | |
| B-osake | 6,19 | 6,33 | 7,10 | 10,00 | 12,50 | |
| Osakkeiden vaihto | 1 000 kpl |
|||||
| A-osake | 1 996 | 2 791 | 2 188 | 933 | 447 | |
| B-osake | 13 664 | 12 231 | 14 615 | 17 625 | 14 564 | |
| Osakkeiden vaihto | % | |||||
| A-osake | 6,5 | 9,1 | 7,2 | 3,0 | 1,5 | |
| B-osake | milj. | 32,9 | 29,5 | 35,2 | 42,5 | 35,1 |
| Osakekannan markkina-arvo 31.12. | euroa | 321,0 | 509,6 | 449,4 | 460,1 | 796,0 |
| 1 000 | ||||||
| Osakkeiden lukumäärä 31.12. | kpl | 72 049 | 72 049 | 72 049 | 72 049 | 72 049 |
| A-osake | 30 531 | 30 531 | 30 553 | 30 596 | 30 596 | |
| B-osake | 41 518 | 41 518 | 41 495 | 41 453 | 41 453 | |
| Osakkeiden määrä, laimentamaton, painotettu | 1 000 | |||||
| keskiarvo | kpl | 72 049 | 72 049 | 72 049 | 72 049 | 72 049 |
| A-osake | 30 531 | 30 533 | 30 590 | 30 596 | 30 601 | |
| B-osake | 41 518 | 41 515 | 41 459 | 41 453 | 41 448 | |
| Osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä, | 1 000 | |||||
| laimennettu painotettu keskiarvo | kpl | 72 049 | 72 049 | 72 049 | 72 049 | 72 049 |
| Osakkeenomistajien lukumäärä 31.12. | 46 672 | 49 813 | 52 415 | 55 343 | 59 475 |
*) Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta.
| Tulosjatkuvista toiminnoista/osake | emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulosjatkuvista toiminnoista – verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä |
|---|---|
| Tuloslopetetuista toiminnoista/osake | emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tuloslopetetuista toiminnoista – verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä |
| Tulos/osake | emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos – verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä |
| Vaihtoehtoiset tunnusluvut | |
| Myyntikate | liikevaihto – aineiden ja tarvikkeiden käyttö |
| Suhteellinen myyntikate | myyntikate / liikevaihto x 100 |
| Käyttökate (EBITDA) | liiketulos + poistot ja arvonalentumiset |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) | käyttökate (EBITDA) - oikaisuerät |
| Oikaistu liiketulos | liiketulos – oikaisuerät |
| Oman pääoman tuotto, % | tilikauden tulos / oma pääoma yhteensä (keskimäärin vuoden aikana) x 100 |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut / sijoitettu pääoma x 100 |
| Sijoitettu pääoma | taseen loppusumma - laskennallinen verovelka ja muut korottomat velat (keskimäärin vuoden aikana) |
| Pääoman kiertonopeus | liikevaihto / taseen loppusumma - laskennallinen verovelka ja muut korottomat velat (keskimäärin vuoden aikana) |
| Vaihto-omaisuuden kiertonopeus | 365 / vaihto-omaisuuden kiertoaika |
| Omavaraisuusaste, % | oma pääoma yhteensä / taseen loppusumma - saadut ennakot x 100 |
| Nettovelkaantumisaste, % | korollinen vieras pääoma - rahavarat - korolliset saamiset / oma pääoma yhteensä x 100 |
| Korollinen nettovelka | korollinen vieras pääoma - rahavarat - korolliset saamiset |
| Oma pääoma/osake | emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma / osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä |
|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirta/osake | liiketoiminnan rahavirta / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä ilman yhtiön omistamia omia osakkeita |
| Osinko tuloksesta, % | osinko/osake / tulos/osake x 100 |
| Efektiivinen osinkotuotto, % | osinko/osake / pörssikurssi tilinpäätöspäivänä x 100 |
| Osakkeiden P/E luku | pörssikurssi tilinpäätöspäivänä / tulos/osake |
| Osakkeiden vaihto | osakkeiden kappalemääräinen vaihto tilikauden aikana |
| Osakekannan markkina-arvo | osakkeiden lukumäärä kerrottuna tilinpäätöspäivän pörssikurssilla osakelajeittain |
Stockmann Oyj Abp:n osakepääoma jakautuu A- ja B-osakkeisiin. A-sarjan osakkeella on kymmenen ääntä ja B-sarjan osakkeella yksi ääni. Molempien sarjojen osakkeiden nimellisarvo on 2,00 euroa osakkeelta, ja molemmilla on oikeus yhtä suureen osinkoon.
Yhtiön osakkeet ovat arvo-osuusjärjestelmässä sekä kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsingin pörssissä. A-osakkeen kaupankäyntitunnus on STCAS ja B-osakkeen STCBV. Yhtiöllä oli 31.12.2017 rekisteröityjä osakkeenomistajia 46 672 (49 813 osakkeenomistajaa 31.12.2016).
Stockmannin osakekannan markkina-arvo 31.12.2017 oli 321,0 miljoonaa euroa (509,6 miljoonaa euroa 31.12.2016).
Stockmannilla oli yksi optio-ohjelma, joka päättyi vuonna 2017.
Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita 31.12.2017, eikä hallituksella ole voimassaolevia valtuuksia omien osakkeiden ostamiseen.
| Päätöskurssit 31.12.2017 |
Päätöskurssit 31.12.2016 |
muutos % | |
|---|---|---|---|
| euroa | euroa | ||
| Sarja A | 4,60 | 7,09 | -35,1 |
| Sarja B | 4,35 | 7,06 | -38,4 |
| % osake- | Keskihinta | |||
|---|---|---|---|---|
| Kpl | määrästä | euroa | euroa | |
| Sarja A | 1 995 845 | 6,5 | 10 701 100 | 5,97 |
| Sarja B | 13 664 186 | 32,9 | 84 875 756 | 6,33 |
| Yhteensä | 15 660 031 | 95 576 856 |
| Sarja A | 30 530 868 | kpl à 2 euroa = | 61 061 736 | euroa |
|---|---|---|---|---|
| Sarja B | 41 517 815 | kpl à 2 euroa = | 83 035 630 | euroa |
| Yhteensä | 72 048 683 | 144 097 366 | euroa |
| Osakkeen - | Osuus | Osuus | ||
|---|---|---|---|---|
| omistajat | osakkeista | äänistä | ||
| kpl | % | % | % | |
| 1-100 | 30 961 | 66,3 | 1,7 | 0,6 |
| 101-1000 | 13 005 | 27,9 | 6,1 | 4,4 |
| 1001-10000 | 2 478 | 5,3 | 8,5 | 5,6 |
| 10001-100000 | 190 | 0,4 | 7,3 | 3,8 |
| 100001-1000000 | 25 | 0,1 | 11,6 | 13,5 |
| 1000001- | 13 | 0,0 | 64,8 | 72,1 |
| Yhteensä | 46 672 | 100,0 | 100,0 | 100,0 |
| Osuus | Osuus |
|---|---|
| äänistä | |
| % | |
| 20,8 | |
| 20,1 | |
| 56,1 | |
| 2,2 | |
| 0,8 | |
| 0,0 | |
| 100,0 | |
| kpl 45 433 97,3 762 1,6 280 0,6 173 0,4 24 0,1 0,0 46 672 100,0 |
Osakkeen - omistajat osakkeista % % 23,2 20,3 45,5 7,5 3,5 0,0 100,0 |
| Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2017 | Osuus osakkeista % | Osuus äänistä % |
|---|---|---|
| 1 HTT STC Holding Oy Ab | 11,7 | 10,7 |
| 2 Föreningen Konstsamfundet-ryhmä | 9,4 | 15,1 |
| 3 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma | 9,1 | 5,4 |
| 4 Svenska Litteratursällskapet i Finland r.f. | 7,6 | 15,7 |
| 5 Niemistö Kari | 5,8 | 9,4 |
| 6 Åbo Akademin säätiö | 4,2 | 6,7 |
| 7 Etola-yhtiöt | 4,2 | 6,1 |
| 8 Valtion Eläkerahasto | 2,3 | 0,5 |
| 9 Samfundet Folkhälsan i svenska Finland r.f | 2,2 | 2,7 |
| 10 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen | 2,0 | 0,9 |
| 11 Jenny ja Antti Wihurin rahasto | 1,9 | 2,1 |
| 12 Inez och Julius Polins Fond | 1,5 | 0,8 |
| 13 Wilhelm och Else Stockmanns Stiftelse | 1,1 | 2,2 |
| 14 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera | 0,9 | 0,2 |
| 15 Helene och Walter Grönqvists Stiftelse | 0,7 | 1,5 |
| 16 William Thurings Stiftelse | 0,5 | 0,7 |
| 17 Turun kaupunki | 0,4 | 0,1 |
| 18 Sijoitusrahasto Taaleritehdas Arvo Markka Osake | 0,4 | 0,1 |
| 19 Sijoitusrahasto Danske Invest Arvo Finland Value | 0,4 | 0,1 |
| 20 Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne | 0,4 | 0,8 |
| Muut | 33,3 | 18,2 |
| Yhteensä | 100,0 | 100,0 |
| Oikaistu | |||
|---|---|---|---|
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.–31.12.2017 | 1.1.–31.12.2016 |
| Jatkuvat toiminnot | |||
| LIIKEVAIHTO | 2,4 | 1 055,9 | 1 175,7 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 5 | 0,0 | 1,2 |
| Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutokset | 6,16 | 3,7 | -0,3 |
| Aineiden ja tarvikkeiden käyttö | 7 | -467,1 | -520,4 |
| Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 8,33 | -236,2 | -270,4 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 2,9,14,15 | -215,9 | -57,3 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 10 | -288,8 | -300,3 |
| Kulut yhteensä | -1 208,0 | -1 148,4 | |
| LIIKEVOITTO/-TAPPIO | 2 | -148,4 | 28,3 |
| Rahoitustuotot | 11 | 0,7 | 0,8 |
| Rahoituskulut | 11 | -31,8 | -23,9 |
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | -31,1 | -23,1 | |
| VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | -179,5 | 5,2 | |
| Tuloverot | 12 | -18,7 | -12,7 |
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO, JATKUVAT TOIMINNOT | -198,1 | -7,5 | |
| Voitto/tappio lopetuista toiminnoista | 3 | -11,3 | 4,3 |
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | -209,4 | -3,2 | |
| Tilikauden voiton/tappion jakautuminen: | |||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille | -209,4 | -3,2 | |
| Osakekohtainen tulos, EUR: | 13 | ||
| Jatkuvista toiminnoista (laimentamaton ja laimennettu) | -2,82 | -0,18 | |
| Lopetetuista toiminnoista (laimentamaton ja laimennettu) | -0,16 | 0,06 | |
| Tilikauden tuloksesta (laimennettu ja laimentamaton) | -2,98 | -0,12 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.–31.12.2017 | 1.1.–31.12.2016 |
|---|---|---|---|
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | -209,4 | -3,2 | |
| Muut laajan tuloksen erät: | |||
| Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi | |||
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16) ennen veroja |
38,0 | 48,3 | |
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16), verovai kutus |
-7,5 | -9,7 | |
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16) verojen jälkeen |
30,5 | 38,6 | |
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi | |||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä ennen veroja | -7,2 | -2,9 | |
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä verojen jälkeen | 12,22 | -7,2 | -2,9 |
| Rahavirran suojaus ennen veroja | -2,0 | 1,1 | |
| Rahavirran suojaus, verovaikutus | 0,4 | -0,2 | |
| Rahavirran suojaus verojen jälkeen | 12,22 | -1,6 | 0,8 |
| Muut laajan tuloksen erät, netto | 21,7 | 36,6 | |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | -187,7 | 33,4 | |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: | |||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille, jatkuvat toiminnot | -176,4 | 29,0 | |
| Emoyhtiön osakkeenomistajille, lopetetut toiminnot | -11,3 | 4,3 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 31.12.2017 | 31.12.2016 |
|---|---|---|---|
| VARAT | |||
| PITKÄAIKAISET VARAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | |||
| Liikearvo | 563,8 | 735,6 | |
| Tavaramerkki | 92,4 | 95,2 | |
| Aineettomat oikeudet | 38,5 | 45,3 | |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 2,7 | 3,2 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 0,6 | 3,7 | |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet |
14 | 698,0 | 883,1 |
| Maa- ja vesialueet | 103,9 | 114,3 | |
| Rakennukset ja rakennelmat | 587,6 | 654,8 | |
| Koneet ja kalusto | 76,2 | 81,0 | |
| Vuokrahuoneiston perusparannusmenot | 4,4 | 6,1 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 1,2 | 8,7 | |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet yhteensä | 15 | 773,2 | 864,9 |
| Sijoituskiinteistöt | 16 | 100,5 | 181,0 |
| Pitkäaikaiset saamiset | 28,32 | 3,0 | 7,2 |
| Myytävissä olevat sijoitukset | 18 | 0,3 | 5,5 |
| Laskennalliset verosaamiset | 27 | 33,2 | 38,3 |
| PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 1 608,2 | 1 980,0 | |
| LYHYTAIKAISET VARAT | |||
| Vaihto-omaisuus | 19 | 162,2 | 180,7 |
| Lyhytaikaiset saamiset | |||
| Korolliset saamiset | 2,2 | 1,6 | |
| Tuloverosaamiset | 3,6 | 0,0 | |
| Korottomat saamiset | 79,6 | 58,7 | |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 20 | 85,4 | 60,3 |
| Rahavarat | 21 | 21,0 | 20,2 |
| LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 268,6 | 261,2 | |
| MYYTÄVÄNÄ OLEVAT VARAT | 2,3 | 184,6 | |
| VARAT YHTEENSÄ | 2 061,4 | 2 241,2 | |
| Milj. euroa | Liitetieto | 31.12.2017 | 31.12.2016 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| OMA PÄÄOMA Osakepääoma |
144,1 | ||
| Ylikurssirahasto | 144,1 | 186,1 | |
| Uudelleenarvostusrahasto | 186,1 418,6 |
398,3 | |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 250,4 | ||
| Muut rahastot | 250,4 43,8 |
45,4 | |
| Muuntoerot | -14,5 | -7,2 | |
| Kertyneet voittovarat | -227,6 | -21,1 | |
| Hybridilaina | 84,3 | 84,3 | |
| Emoyhtiön omistajien oman pääoman osuus | 22 | 885,1 | 1 080,3 |
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 885,1 | 1 080,3 | |
| PITKÄAIKAISET VELAT | |||
| Laskennalliset verovelat | 27 | 146,7 | 163,6 |
| Pitkäaikaiset korolliset rahoitusvelat | 23 | 505,2 | 525,3 |
| Pitkäaikainen koroton vieras pääoma ja pitkäaikaiset varaukset | 26,28,31 | 20,7 | 3,1 |
| PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 672,6 | 691,9 | |
| LYHYTAIKAISET VELAT | |||
| Lyhytaikaiset korolliset rahoitusvelat | 24 | 258,3 | 236,5 |
| Lyhytaikaiset korottomat velat | |||
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | 24,31 | 183,5 | 203,3 |
| Tuloverovelat | 24 | 16,4 | 24,9 |
| Lyhytaikaiset varaukset | 26 | 5,7 | 4,4 |
| Lyhytaikaiset korottomat velat yhteensä | 205,7 | 232,6 | |
| LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 464,0 | 469,0 | |
| MYYTÄVÄNÄ OLEVIIN VAROIHIN LIITTYVÄT VELAT | 3 | 39,6 | |
| VELAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ |
1 176,3 2 061,4 |
1 161,0 2 241,2 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.–31.12.2017 | 1.1.–31.12.2016 |
|---|---|---|---|
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||
| Tilikauden voitto/tappio | -209,4 | -3,2 | |
| Oikaisut: | |||
| Poistot ja arvonalentumiset | 215,9 | 59,2 | |
| Pysyvien vastaavien myyntivoitot (-) ja -tappiot (+) | 0,3 | -1,1 | |
| Korkokulut ja muut rahoituskulut | 31,8 | 23,9 | |
| Korkotuotot | -0,7 | -0,8 | |
| Tuloverot | 18,7 | 12,7 | |
| Muut oikaisut | 11,9 | 0,7 | |
| Käyttöpääoman muutokset: | |||
| Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) | 15,5 | -2,8 | |
| Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys (-) / vähennys (+) | 3,1 | -4,1 | |
| Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) | -26,4 | -15,5 | |
| Maksetut korot | -23,6 | -16,6 | |
| Saadut korot liiketoiminnasta | 0,6 | 0,8 | |
| Muut rahoituserät liiketoiminnasta | -1,4 | ||
| Maksetut verot liiketoiminnasta | -11,8 | -10,3 | |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 25,9 | 41,5 | |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | |||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -33,7 | -40,2 | |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 7,0 | ||
| Saadut osingot investoinneista | 0,0 | 0,1 | |
| Investointien nettorahavirta | -33,7 | -33,2 | |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | |||
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 246,1 | 230,5 | |
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -380,6 | -217,9 | |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 737,4 | 105,7 | |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -582,9 | -127,1 | |
| Lainajärjestelykulut | -10,4 | ||
| Rahoitusleasingvelkojen takaisinmaksut | -0,2 | ||
| Hybridilainan korko | -7,4 | ||
| Rahoituksen nettorahavirta | 2,3 | -8,9 | |
| RAHAVAROJEN MUUTOS | -5,5 | -0,5 | |
| Rahavarat tilikauden alussa | 20,2 | 19,1 | |
| Luotollinen shekkitili | -5,7 | -4,1 | |
| Rahavarat tilikauden alussa | 14,5 | 15,0 | |
| Rahavarojen muutos | -5,5 | -0,5 | |
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | -0,2 | 0,0 | |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 21,0 | 20,2 | |
| Luotollinen shekkitili | -12,2 | -5,7 | |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 21 | 8,8 | 14,5 |
Sisältää jatkuvat ja lopetetut toiminnot
| Milj. euroa | Osakepääoma | Ylikurssirahasto | Uudelleenarvostus rahasto |
Suojausinstrumenttien rahasto |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Muut rahastot | Muuntoero | Kertyneet voittovarat | Hybridilaina | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA 1.1.2016 | 144,1 | 186,1 | 368,9 | 0,6 | 250,4 | 43,9 | -4,3 | -27,1 | 84,3 | 1 046,9 |
| Tilikauden voitto/tappio | -3,2 | -3,2 | ||||||||
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16) |
38,6 | 38,6 | ||||||||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 2) | -2,9 | -2,9 | ||||||||
| Rahavirran suojaus 2) | 0,8 | 0,8 | ||||||||
| Laaja tulos yhteensä, netto | 38,6 | 0,8 | -2,9 | -3,2 | 33,4 | |||||
| Muut muutokset 1) | -9,2 | 9,2 | ||||||||
| Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | -9,2 | 9,2 | ||||||||
| OMA PÄÄOMA 31.12.2016 | 144,1 | 186,1 | 398,3 | 1,5 | 250,4 | 43,9 | -7,2 | -21,1 | 84,3 | 1 080,3 |
| Milj. euroa | Osakepääoma | Ylikurssirahasto | Uudelleenarvostus rahasto |
Suojausinstrumenttien rahasto |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Muut rahastot | Muuntoero | Kertyneet voittovarat | Hybridilaina | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA 1.1.2017 | 144,1 | 186,1 | 398,3 | 1,5 | 250,4 | 43,9 | -7,2 | -21,1 | 84,3 | 1 080,3 |
| Tilikauden voitto/tappio | -209,4 | -209,4 | ||||||||
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16) |
30,5 | 30,5 | ||||||||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 2) | -7,2 | -7,2 | ||||||||
| Rahavirran suojaus 2) | -1,6 | -1,6 | ||||||||
| Laaja tulos yhteensä, netto | 30,5 | -1,6 | -7,2 | -209,4 | -187,7 | |||||
| Hybridilainan koron maksu | -7,4 | -7,4 | ||||||||
| Muut muutokset 1) | -10,3 | -0,1 | 10,3 | |||||||
| Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | -10,3 | -0,1 | 2,9 | -7,4 | ||||||
| OMA PÄÄOMA 31.12.2017 | 144,1 | 186,1 | 418,6 | -0,1 | 250,4 | 43,8 | -14,5 | -227,6 | 84,3 | 885,1 |
1) Vuosittainen siirto uudelleenarvostukseen perustuvan ja alkuperäiseen hankintamenoon perustuvan poiston erosta.
2) Liitetiedot 12,22
Sisältää jatkuvat ja lopetetut toiminnot
Konsernin emoyhtiö on suomalainen julkinen osakeyhtiö Stockmann Oyj Abp, jonka kotipaikka on Helsinki ja rekisteröity osoite Aleksanterinkatu 52, 00100 Helsinki. Konsernin päätoimiala on vähittäiskauppa. Emoyhtiön osakkeet on listattu Helsingin pörssissä (Nasdaq Helsinki Oy). Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa www.stockmanngroup.com tai emoyhtiöstä.
Stockmannin konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti, ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2017 voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä IFRIC- ja SICtulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen, IFRS-säännöksiä täydentävän kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset. Tilinpäätöstiedot perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin, jollei laatimisperiaatteissa ole muuta kerrottu. Tilinpäätös esitetään miljoonina euroina.
Konserni on soveltanut 1.1.2017 alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja ja tulkintoja:
Muutokset IAS 7:ään Disclosure Initiative. Muutoksia on sovellettava 1.1.2017 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Muutoksilla pyritään siihen, että tilinpäätöksen käyttäjät voivat arvioida rahoitustoiminnasta syntyvien rahavirtavirtavaikutteisten ja ei-rahavirtavaikutteisten velkojen muutoksia. Standardimuutos vaikuttaa konsernitilinpäätöksen liitetietoihin.
Muutokset IAS 12:sta Laskennallisten verosaamisten kirjaaminen realisoitumattomista tappioista, joita on sovellettava 1.1.2017 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Muutokset selventävät, että vähennyskelpoisen väliaikaisen eron olemassaolo riippuu yksinomaan omaisuuserän ja sen verotusarvon vertaamisesta
tilinpäätöshetkellä, eikä siihen vaikuta mahdolliset tulevat muutokset omaisuuserän kirjanpitoarvossa tai siinä tavassa, kuinka kirjanpitoarvoa vastaava määrä kertyy tulevaisuudessa. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
Muutokset IFRS 12:sta Vuosittaiset parannukset IFRSstandardeihin, muutoskokoelma 2014–2016, jota on sovellettava 1.1.2017 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Annual Improvements -menettelyn kautta standardeihin tehtävät pienet ja vähemmän kiireelliset muutokset kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi ja toteutetaan kerran vuodessa. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
Kun konsernitilinpäätös laaditaan kansainvälisen tilinpäätöskäytännön mukaan, joudutaan tekemään tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia. Toteumat voivat poiketa arvioista ja oletuksista. Tilinpäätöksen sisältämät arviot ja oletukset perustuvat johdon parhaaseen näkemykseen tilinpäätöshetkellä. Nämä arviot ja oletukset vaikuttavat taseen omaisuus- ja velkamääriin, esitettyihin ehdollisiin eriin sekä tilikauden tuottoihin ja kuluihin. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa, kun tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sovelletaan.
Hallitus on arvioinut kokonaisrahoitustilanteen huolellisesti. Kun tarkastellaan meneillään olevia suunnitelmia, arvioituja operatiivisia rahavirtoja ja käyttöpääoman vahvistamiseen tähtääviä aloitteita, kokonaisanalyysi tukee likviditeetin ja rahoituksen riittävyyttä ja näin ollen tilinpäätöksen laatimista toiminnan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti.
Merkittävimmät osa-alueet, joissa johto on käyttänyt harkintaa laatimisperiaatteita soveltaessaan, liittyvät poistoaikojen määrittämiseen ja omaisuuserien luokiteltuun myytävänä oleviksi tai lopetettaviksi toiminnoiksi sekä kun hybridilaina on luokiteltu omaksi pääomaksi ja yhteisjärjestelyjä on luokiteltu yhteisiksi toiminnoiksi.
Johto on käyttänyt tilikaudella harkintaa luokitellessa Nevsky Centre-kauppakeskuskiinteistön myytävänä olevaksi ja kaksi aikaisemmin omassa käytössä ollutta kiinteistöä sijoituskiinteistöiksi.
Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan S-ryhmälle myymisen toteuduttua, Helsingissä osoitteessa Pohjoisesplanadinkatu 39 sijaitseva Kirjatalo ei ole enää lainkaan konsernin omassa vähittäiskauppa- tai hallinnollisessa toiminnassa vaan konserni pitää kiinteistöä hallussaan hankkiakseen vuokratuottoa ja omaisuuden arvonnousua. Konserni on luokitellut Kirjatalon IAS 40:n
mukaiseksi sijoituskiinteistöksi 31.12.2017. Myös Espoossa sijaitseva Tapiolan Säästötammi-niminen kiinteistö, josta Stockmann omistaa 37,8 prosenttia on luokiteltu 31.12.2017 sijoituskiinteistöksi.
Sijoituskiinteistö kirjataan käypään arvoon taseeseen. Sijoituskiinteistön käypä arvo on se hinta, johon kiinteistö voitaisiin vaihtaa asiaa tuntevien, liiketoimeen halukkaiden, toisistaan riippumattomien osapuolten välillä. Sijoituskiinteistöstä ei lasketa poistoja, mutta käyvän arvon muutoksesta johtuva voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti sillä kaudella, jonka aikana se syntyy.
Johto on lisäksi käyttänyt tilikaudella harkintaa Lindexin ja Retailin liikearvojen arvonalentumistestauksen yhteydessä. Testauksen seurauksena Stockmann teki 150 miljoonan euron alaskirjauksen liittyen Lindexin liikearvoon syyskuussa 2017.
Keskeiset tulevaisuutta koskevat oletukset ja sellaiset raportointikauden päättymispäivän arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät, jotka aiheuttavat merkittävimmät riskit konsernin varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen muuttumisesta olennaisesti seuraavan tilikauden aikana, koskevat kiinteistöjen käypiä arvoja, vaihto-omaisuuden kysyntää ja kiertonopeutta sekä varauksia ja liikearvon ja Lindex tavaramerkin arvonalentumistestausta. Näistä on annettu tarkemmat selvitykset liitetiedoissa 14, 15, 16, 19 ja 26.
Konsernitilipäätös sisältää emoyhtiön, Stockmann Oyj Abp:n, sekä kaikki tytäryritykset, joissa emo-yhtiöllä on suoraan tai välillisesti yli 50 prosentin osuus osakkeiden äänimäärästä tai joissa emoyhtiöllä on muutoin määräysvalta. Määräysvalta syntyy, kun konserni olemalla osallisena yhteisössä altistuu yhteisön muuttuvalle tuotolle tai on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja se pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä yhteisöä koskevaa valtaansa.
Konsernin keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenetelmällä, jonka mukaan luovutettu vastike ja hankitun yrityksen yksilöitävissä olevat varat ja velat arvostetaan hankintahetkellä käypään arvoon. Liikearvo kirjataan määrään, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteessa ja aiemmin omistettu osuus yhteenlaskettuina ylittävät hankitun nettovarallisuuden käyvän arvon. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, saamiset, velat, realisoitumattomat katteet ja sisäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilipäätöksessä. Tilikauden voitto tai tappio sekä tilikauden laaja tulos jaetaan emoyhtiön omistajille ja määräysvallattomille omistajille. Määräysvallattomien omistajien osuus esitetään omana eränä konsernin omassa pääomassa. Hankitut tytäryritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan, ja luovutetut tytäryritykset siihen saakka, jolloin määräysvalta lakkaa. Emoyrityksellä tytäryrityksessä olevan omistusosuuden muutokset, jotka eivät johda määräysvallan menettämiseen, käsitellään omaa pääomaa koskevina liiketoimina.
Yhteiset järjestelyt, joissa Stockmannilla ja toisella osapuolella on sopimuksen tai yhtiöjärjestyksen perusteella järjestelyyn liittyviä varoja koskevia oikeuksia ja velkoja koskevia velvoitteita, käsitellään yhteisinä toimintoina. Konserniyhtiöiden yhteisen toiminnon kriteerit täyttäviä osuuksia kiinteistöyhtiöissä on käsitelty konsernitilinpäätöksessä yhteisinä toimintoina. Konsernitilinpäätös sisältää Stockmannin osuuden yhteisten toimintojen tuotoista, kuluista ja muun laajan tuloksen eristä sekä varoista ja veloista, siitä päivästä lähtien, jona yhteinen määräysvalta on syntynyt, siihen päivään saakka, kun se päättyy. Stockmann-konsernilla ei ole yhteisyrityksiä eikä osakkuusyrityksiä.
Stockmann-konsernin raportoivat segmentit ovat muotikauppaa harjoittava Lindex, tavarataloliiketoimintaa harjoittava Stockmann Retail, sekä Real Estate -segmentti, joka hallinnoi konsernin omistamia kiinteistöjä. Kohdistamattomiin eriin kuuluvat koko konsernia palvelevat toiminnot.
Konsernin esittämä segmentti-informaatio perustuu johdon sisäiseen raportointiin, jossa varojen ja velkojen arvostusperiaatteet ovat IFRS-säännösten mukaiset. Ylin operatiivinen päätöksentekijä, joka säännöllisesti tarkastelee toimintasegmenttien toiminnan tulosta, on konsernin toimitusjohtaja.
Konsernitilinpäätös on esitetty euroina, joka on konsernin emoyhtiön toiminta- ja esittämisvaluutta.
Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat kirjataan kunkin yrityksen toimintavaluutan määräisinä käyttämällä tapahtumapäivän kurssia. Tilinpäätöshetkellä saamiset ja velat muunnetaan tilinpäätöspäivän kurssiin. Muuntamisen aiheuttamat kurssierot kirjataan tulosvaikutteisesti.
Ulkomaisten konserniyritysten tuloslaskelmat ja muut laajan tuloksen erät on muunnettu euroiksi tilikauden keskikurssin mukaan ja taseet tilinpäätöspäivän kurssin mukaan. Kurssiero, joka johtuu tilikauden tuloksen ja muiden laajan tuloksen erien muuntamisesta tuloslaskelmassa keskikurssin mukaan ja taseessa tilinpäätöspäivän kurssin mukaan, on kirjattu omana eränään muihin laajan tuloksen eriin. Ulkomaisen yksikön hankinnasta syntyvä liikearvo ja ulkomaalaisen yksikön varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen käypien arvojen oikaisut, joita tehdään ulkomaalaisen yksikön hankinnan
yhteydessä, on käsitelty ulkomaisten yksikköjen varoina ja velkoina sekä muunnettu euroiksi tilinpäätöspäivän kurssiin. Kun ulkomainen tytäryritys tai yhteisyritys myydään kokonaan tai osittain tai yhteisjärjestelystä luovutaan, kertynyt muuntoero kirjataan tuloslaskelmaan myyntivoiton tai -tappion osaksi.
IFRS 1 -standardin salliman helpotuksen mukaisesti ennen IFRS-siirtymispäivää kertyneet kumulatiiviset muuntoerot on kirjattu kertyneisiin voittovaroihin.
Tuotot tavaroiden myynnistä kirjataan, kun tavaroiden omistamista koskevat merkittävät riskit ja edut ovat siirtyneet ostajalle. Pääosa konsernin tuotoista muodostuu tavaroiden vähittäismyynnistä, jossa maksuvälineenä käytetään joko käteistä tai luottokorttia. Tuotot kirjataan tavaran myyntihetkellä.
Etämyynnin palautuksiin varaudutaan tekemällä tilinpäätökseen kokemusperäisesti määritelty palautusjaksotus, jolla oikaistaan myyntiä. Etäkaupan kertaluottoihin sisältyvä korko on osa myyntihintaa, ja se kirjataan liikevaihtoon.
Kanta-asiakasyhteistyöhön liittyvät tuotot kirjataan liikevaihdoksi. Käyttämättömien asiakkaille kertyneiden bonuspisteiden käypää arvoa vastaava määrä kirjataan myyntiä vähentäen lyhytaikaiseksi korottomaksi velaksi asiakkaille. Velka on kirjattu samalle tilikaudelle kuin myynti, jota se koskee. Kun asiakas käyttää ansaitsemiaan pisteitä maksuvälineenä myymälässä, kirjataan käytettyjen pisteiden käypä arvo myynniksi ja lyhytaikaisen velan vähennykseksi. Jos bonuspisteitä ei ole käytetty niiden päättymispäivään mennessä, käyttämättömien pisteiden käypä arvo kirjataan myynniksi ja lyhytaikaisen velan vähennykseksi.
Muiksi vuokrasopimuksiksi luokiteltujen vuokrasopimusten mukaiset vuokratuotot sijoitus- ja muista kiinteistöistä kirjataan tulosvaikutteisesti liikevaihtoon tasaerinä vuokra-ajan kuluessa. Vuokralaisen liikevaihtoon sidotut vuokrat kirjataan vuokralaisen toteutuneen liikevaihdon perusteella.
Tuotot palveluista kirjataan silloin, kun palvelu on suoritettu.
Kun liikevaihtoa lasketaan, myynnistä vähennetään välilliset verot ja myönnetyt alennukset sekä myönnettyjen kanta-asiakasoptioiden käypää arvoa vastaava kulu.
Liiketoiminnan muina tuottoina esitetään mm. käyttöomaisuushyödykkeiden myyntivoitot ja liiketoiminnan luovutuksista saatavat tuotot.
Liiketoiminnan muut kulut sisältävät käyttöomaisuushyödykkeiden myyntitappiot sekä muut kuin varsinaiseen suoritemyyntiin liittyvät kulut. Korollisista myyntisaamisista saadut korkotuotot kirjataan liiketoiminnan muiden kulujen vähennykseksi.
Eläkejärjestelyt luokitellaan maksupohjaisiksi ja etuuspohjaisiksi järjestelyiksi. Stockmann-konsernin toimintamaissa lakisääteiset ja vapaaehtoiset eläkejärjestelmät ovat maksupohjaisia.
Maksupohjaisista eläkejärjestelyistä eläkemaksut suoritetaan eläkevakuutusyhtiölle. Suoritukset maksupohjaisiin järjestelyihin kirjataan kuluiksi sen tilikauden tuloslaskelmaan, johon ne kohdistuvat.
Etuuspohjaiset eläkejärjestelyt perustuvat auktorisoitujen vakuutusmatemaatikkojen laatimiin laskelmiin. Kauden työsuoritukseen perustuva eläkemeno ja etuuspohjaisen järjestelyn nettovelan nettokorko kirjataan tulosvaikutteisesti ja esitetään työsuhde-etuuksista aiheutuvissa kuluissa. Taseeseen merkitään etuuspohjaisen eläkejärjestelyn nettovelka. Konsernissa ei ollut tilikaudella 2017 etuuspohjaisia eläkejärjestelyjä.
Stockmann-konsernissa on käytössä palvelusvuosipalkitsemisjärjestelmä, joka on luonteeltaan muu pitkäaikainen työsuhde-etuus. Järjestelmässä sovittujen palvelusvuosien täyttyessä työntekijä on oikeutettu ylimääräiseen palkalliseen lomaan. Pitkäaikaisesta työsuhde-etuudesta merkitään velaksi taseeseen järjestelystä johtuvan velvoitteen nykyarvo raportointikauden päättymispäivänä. Näiden uudelleen määrittämisestä johtuvat erät kirjataan tulosvaikutteisesti.
Tuloslaskelman verokulut muodostuvat kauden verotettavaan tuloon perustuvista veroista ja laskennallisista veroista. Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verot lasketaan verotettavasta tulosta kunkin konserniyhtiön sijaintimaan voimassa olevalla verokannalla. Veroa oikaistaan mahdollisilla edellisiin kausiin kohdistuvilla veroilla. Tuloverot esitetään tuloslaskelmassa, jollei verot aiheuttavaa liiketapahtumaa esitetä suoraan omassa pääomassa tai muissa laajan tuloksen erissä, minkä seurauksena myös verovaikutus esitetään omassa pääomassa tai muissa laajan tuloksen erissä.
Laskennalliset verot lasketaan väliaikaisista eroista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä. Suurimmat väliaikaiset erot syntyvät sijoituskiinteistöjen ja aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpidon ja verotuksellisten arvojen välisistä eroista, käyttämättömistä verotuksellisista tappioista sekä liiketoimintojen yhdistämisessä varoihin ja velkoihin tehdyistä käypiin arvoihin perustuvista oikaisuista ja johdannaissopimusten käypään arvoon arvostamisesta. Laskennallinen verovelka sijoituskiinteistöjen kirjanpidon ja verotuksen välisestä erosta kuvastaa verovaikutuksia sijoituskiinteistön kirjanpitoarvoa vastaavan määrän kertymistä kokonaan sijoituskiinteistön myynnistä.
Verotuksessa vähennyskelvottomasta liikearvon arvonalentumisesta ei kirjata laskennallista veroa. Laskennalliset verot on laskettu käyttämällä verokantoja, jotka on säädetty, tai jotka on käytännössä hyväksytty tilinpäätöspäivään mennessä.
Laskennalliset verovelat kirjataan täysimääräisesti, paitsi Viron tytäryrityksen voitoista, koska konserni pystyy määräämään väliaikaisen eron purkautumisajankohdan, eikä tämä ero purkaudu ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Laskennalliset verosaamiset kirjataan siihen määrään asti kun on todennäköistä, että tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan laskennallinen verosaamisen voi hyödyntää.
Konserni vähentää laskennalliset verosaamiset ja -velat toisistaan siinä tapauksessa, että konsernilla on laillisesti toimeenpantavissa oleva oikeus kuitata kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset ja -velat keskenään, ja laskennalliset verosaamiset ja -velat liittyvät saman veronsaajan perimiin tuloveroihin joko samalta verovelvolliselta tai eri verovelvolliselta, jotka aikovat kuitata kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset ja -velat keskenään tai realisoida saamiset ja suorittaa velat samanaikaisesti.
Varaus kirjataan, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissa luotettavasti.
Konsernin liikearvo on käypään arvoon arvostetun luovutetun vastikkeen sekä hankittujen käypiin arvoihin arvostettujen yksilöitävissä olevien nettovarojen erotus. Liikearvosta ja Lindex-tavaramerkistä ei tehdä poistoja. Tavaramerkillä katsotaan olevan rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika sen tunnettuuden vuoksi. Liikearvo ja tavaramerkki arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla. Muita aineettomia hyödykkeitä ovat aineettomat oikeudet ja ohjelmistot, jotka arvostetaan alkuperäiseen
hankintamenoon. Muut aineettomat hyödykkeet poistetaan tasapoistoina niiden arvioituna taloudellisena vaikutusaikana.
| Aineettomien hyödykkeiden poistoajat: | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| asiakassuhteet | 5 vuotta | ||||
| ohjelmistot | 5–10 vuotta | ||||
| muut aineettomat oikeudet | 5 vuotta |
Aineettomiin hyödykkeisiin liittyvät, myöhemmin toteutuvat menot aktivoidaan vain siinä tapauksessa, että ne kasvattavat hyödykkeen taloudellista hyötyä. Muussa tapauksessa menot kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi niiden syntymishetkellä.
Maa-alueet, rakennukset sekä koneet ja kalusto muodostavat suurimman osan aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä. Maa-alueisiin ja rakennuksiin sisältyvät arvonkorotukset ovat olleet osa aiemman tilinpäätösnormiston mukaista kirjanpitoarvoa, ja ne on katsottu osaksi IFRS:n mukaista hankintamenoa. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet sisältävät myös vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot, jotka muodostuvat mm. vuokratiloissa sijaitsevien liikehuoneistojen sisätilojen viimeistelytöistä.
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet on arvostettu taseessa alkuperäiseen hankintamenoon, josta on vähennetty kertyneet poistot sekä mahdolliset arvonalentumiset. Itse valmistettujen hyödykkeiden hankintameno sisältää materiaalit ja välittömän työn. Jos käyttöomaisuushyödyke koostuu useista osista, joilla on eripituiset taloudelliset vaikutusajat, osat käsitellään erillisinä hyödykkeinä. Myöhemmin hyödykkeeseen kohdistuvat menot aktivoidaan silloin, kun ne lisäävät vastaista taloudellista hyötyä. Muut kulut, kuten normaalit huolto- ja korjaustoimenpiteet, kirjataan tuloslaskelmaan kuluiksi niiden syntyhetkellä.
Omassa käytössä olevat maa-alueet ja rakennukset, jotka on merkitty taseeseen standardin IAS 16 mukaisiksi aineellisiksi käyttöomaisuushyödykkeiksi, on arvostettu IAS 16 kohdan 31 mukaisesti uudelleenarvostukseen perustuvaan arvoon. Maa-alueet ja rakennukset merkitään taseeseen uudelleenarvostukseen perustuvaan arvoon, joka on uudelleenarvostuspäivän käypä arvo vähennettynä sen jälkeen kertyneillä poistoilla ja arvonalentumistappioilla. Kunkin kauden poisto uudelleenarvostukseen perustuvasta rakennuksen arvosta kirjataan tulosvaikutteisesti. Uudelleenarvostaminen tehdään säännöllisesti niin, että maa-alueiden ja rakennusten kirjanpitoarvo ei poikkea olennaisesti raportointikauden päättymispäivän käyvästä arvosta. Jos maa-alueiden tai rakennusten kirjanpitoarvo lisääntyy uudelleenarvostamisen seurauksena, esitetään lisäys muissa laajan tuloksen erissä ja kertynyt lisäys oman pääoman uudelleenarvostusrahastossa. Jos lisäys
kuitenkin kumoaa uudelleenarvostuksesta johtuvan vähennyksen, joka on aikaisemmin esitetty tulosvaikutteisesti, myös lisäys esitetään tulosvaikutteisesti. Jos omaisuuserän kirjanpitoarvo vähenee uudelleenarvostamisen seurauksena, vähennys esitetään tulosvaikutteisesti. Vähennys esitetään kuitenkin muissa laajan tuloksen erissä uudelleenarvostusrahaston määrään saakka. Uudelleenarvostusrahastosta siirretään vuosittain voittovaroihin määrä, jolla uudelleenarvostukseen perustuvasta rakennusten arvosta laskettavat poistot eroavat rakennusten alkuperäisestä hankintamenosta lasketuista poistoista.
Aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä tehdään tasapoistot taloudellisen vaikutusajan mukaisesti. Maaalueista ei tehdä poistoja.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden poistoajat: rakennukset ja rakennelmat 20–50 vuotta vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot 5–20 vuotta koneet ja kalusto 4–10 vuotta ICT-laitteet ja kevyt myymäläkalusto 3–5 vuotta
Kun konserni pitää hallussaan maa-aluetta tai rakennusta vuokratuottoa tai omaisuuden arvonnousua hankkiakseen ennemmin kuin käyttääkseen sitä omassa vähittäiskauppa- tai hallinnollisessa toiminnassaan, luokitellaan kiinteistö IAS 40 standardin mukaiseksi sijoituskiinteistöksi.
Sijoituskiinteistö arvostetaan alun perin hankintamenoon. Ostetun sijoituskiinteistön hankintameno sisältää ostohinnan sekä hankinnasta välittömästi johtuvat menot. Itse rakennetun sijoituskiinteistön hankintameno on sille kertynyt hankintameno sinä päivänä, jona sen rakentamistai kunnostamistyö saadaan valmiiksi. Valmistumispäivään saakka sijoituskiinteistöön sovelletaan standardia IAS 16 ja valmistumispäivästä alkaen standardia IAS 40.
Stockmann-konserni soveltaa sijoituskiinteistöihinsä käyvän arvon mallia. Sijoituskiinteistön käypä arvo on se hinta, johon kiinteistö voitaisiin vaihtaa asiaa tuntevien, liiketoimeen halukkaiden, toisistaan riippumattomien osapuolten välillä. Sijoituskiinteistön käypä arvo kuvastaa raportointikauden päättymispäivän markkinaolosuhteita eikä siitä ole vähennetty mahdollisia transaktiomenoja, joita syntyisi myynnin tai muun luovutuksen yhteydessä.
Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon määrittelyn suorittavat konsernin ulkopuoliset ammatillisesti pätevät ja toisistaan riippumattomat arvioitsijat kaikilla markkina-alueilla kiinteistökohtaisesti. Kiinteistöjen uudelleenarvostus käypään arvoon perustuu kunakin arvostusajankohtana voimassa oleviin markkinastandardeihin, jotka on
määrittänyt The International Valuation Standard Committee.
Sijoituskiinteistöstä ei kirjata poistoa vaan sijoituskiinteistön käyvän arvon muutoksesta johtuva voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti sillä kaudella, jonka aikana se syntyy. Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutoksesta johtuva voitto ja tappio esitetään omana eränään tuloslaskelmassa.
Kun konsernin omassa käytössä olevasta kiinteistöstä tulee käypään arvoon taseeseen merkittävä sijoituskiinteistö sovelletaan standardia IAS 16 siihen päivään asti, jona käyttötarkoitus muuttuu. Kiinteistön kirjanpitoarvon ja sen käyvän arvon välillä tuona ajankohtana oleva ero kirjataan muun laajan tuloksen eriin. Kiinteistöstä kirjataan poistot ja mahdolliset arvonalentumistappiot siihen päivään asti, jona omassa käytössä olevasta kiinteistöstä tulee käypään arvoon taseeseen merkittävä sijoituskiinteistö.
Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan S-ryhmälle myymisen toteuduttua, Helsingissä osoitteessa Pohjoisesplanadinkatu 39 sijaitseva Kirjatalo ei ole enää lainkaan konsernin omassa vähittäiskauppa- tai hallinnollisessa toiminnassa vaan konserni pitää kiinteistöä hallussaan hankkiakseen vuokratuottoa ja omaisuuden arvonnousua. Konserni on luokitellut Kirjatalon IAS 40:n mukaiseksi sijoituskiinteistöksi 31.12.2017. Myös Espoossa sijaitseva Tapiolan Säästötammi-niminen kiinteistö, josta Stockmann omistaa 37,8 prosenttia on luokiteltu 31.12.2017 sijoituskiinteistöksi.
Jos omaisuuserän saattaminen valmiiksi sille aiottuun käyttötarkoitukseen vaatii välttämättä huomattavan pitkän ajan sen hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta, omaisuuserästä välittömästi johtuvat vieraan pääoman menot muodostavat osan sen hankintamenosta. Muut vieraan pääoman menot kirjataan kuluksi.
Omaisuuserien kirjanpitoarvoja arvioidaan säännöllisesti mahdollisten arvonalentumisen viitteiden havaitsemiseksi. Jos viitteitä arvonalentumisesta havaitaan, määritetään omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Liikearvo ja tavaramerkki on kohdistettu rahavirtaa tuottaville yksiköille, ja ne testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Arvonalentumistappio syntyy, jos omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön tasearvo ylittää omaisuuserän kerrytettävissä olevan rahamäärän. Arvonalentumistappio kirjataan tuloslaskelmaan.
Rahavirtaa tuottavan yksikön arvonalentumistappio kohdistetaan ensin vähentämään rahavirtaa tuottavalle yksikölle kohdistettua liikearvoa, toiseksi vähentämään tasasuhteisesti muita yksikön omaisuuseriä.
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden kerrytettävissä oleva rahamäärä määritetään niin, että se on joko käypä arvo vähennettynä hyödykkeen myynnistä aiheutuvilla menoilla tai tätä korkeampi käyttöarvo. Käyttöarvoa määritettäessä arvioidut vastaiset rahavirrat diskontataan nykyarvoonsa sellaisten diskonttauskorkojen perusteella, jotka kuvastavat kyseisen rahavirtaa tuottavan yksikön keskimääräistä pääomakustannusta ennen veroja.
Aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin sekä muihin aineettomiin hyödykkeisiin, paitsi liikearvoon liittyvä arvonalentumistappio peruutetaan, jos omaisuuserästä kerrytettävissä olevaa rahamäärää määritettäessä käytetyt arviot ovat muuttuneet. Arvonalentumistappio peruutetaan korkeintaan siihen määrään asti, joka omaisuuserälle olisi määritetty kirjanpitoarvoksi, jos siitä ei olisi aikaisempina vuosina kirjattu arvonalentumistappiota.
IAS 17 Vuokrasopimukset -standardin periaatteiden mukaisesti vuokrasopimus, jossa yhtiölle siirtyvät olennaisilta osin hyödykkeen omistamiselle ominaiset riskit ja edut luokitellaan rahoitusleasingsopimukseksi. Rahoitusleasingsopimuksella vuokrattu omaisuus vähennettynä kertyneillä poistoilla kirjataan aineellisiin tai aineettomiin käyttöomaisuushyödykkeisiin, ja sopimuksesta johtuvat velvoitteet kirjataan korollisiin velkoihin. Rahoitusleasingsopimuksesta johtuvat vuokrat jaetaan korkokuluun sekä velan vähennykseen.
IAS 17:a mukainen rahoitusleasingsopimus merkitään taseeseen ja arvostetaan määrään, joka on yhtä suuri kuin hyödykkeen käypä arvo sopimuksen alkamisajankohtana tai sitä alempaan vähimmäisvuokrien nykyarvoon. Rahoitusleasingsopimuksella hankitusta hyödykkeistä tehdään suunnitelman mukaiset poistot ja kirjataan mahdolliset arvonalentumistappiot. Poistot tehdään konsernin käyttöomaisuushyödykkeiden poistoaikojen mukaisesti tai sitä lyhyemmän vuokra-ajan aikana.
Vuokrasopimus, jossa omistamiselle ominaiset riskit ja edut jäävät vuokranantajalle, käsitellään muuna vuokrasopimuksena. Muun vuokrasopimuksen perusteella saadut tai maksetut vuokrat kirjataan tuotoiksi tai kuluiksi tuloslaskelmaan.
Vaihto-omaisuus on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan nettorealisointiarvoon. Nettorealisointiarvo on vaihto-omaisuuden arvioitu myyntihinta, joka saadaan tavanomaisessa liiketoiminnassa ja josta on vähennetty arvioidut valmiiksi saattamisesta johtuvat menot sekä arvioidut myynnin toteutumiseksi välttämättömät menot.
Vaihto-omaisuuden kiertonopeutta ja nettorealisointiarvon mahdollista pienentymistä alle hankintamenon arvioidaan säännöllisesti ja tarvittaessa kirjataan vaihto-omaisuuden arvonalentuminen. Lindex kirjaa epäkuranttiusvarauksen, joka on prosenttiosuus myymälöissä olevien tavaroiden hankintahinnasta. Lindexin keskusvarastosta ei kirjata erikseen epäkuranttiusvarausta, koska kaikki tavarat toimitetaan keskusvarastosta myymälöihin. Stockmann Retail kirjaa epäkuranttiusvarauksen, joka on prosenttiosuus keskusvarastossa ja tavarataloissa olevien hitaasti kiertäneiden tavaroiden hankintahinnasta.
Vaihto-omaisuuden arvo on määritetty painotetun keskihinnan menetelmää käyttämällä, ja se sisältää hankinnasta aiheutuneet välittömät menot. Vaihtoomaisuuden hankintameno ei sisällä vieraan pääoman menoja.
Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetettuihin toimintoihin liittyvät omaisuuserät arvostetaan IFRS 5 -standardin mukaisesti kirjanpitoarvoon tai sitä alempaan käypään arvoon, vähennettynä menoilla, joiden arvioidaan syntyvän hyödykkeen myynnistä. Kun omaisuuserä on luokiteltu myytävänä olevaksi pitkäaikaiseksi omaisuuseräksi tai luovutettavien erien ryhmäksi, siitä ei tehdä poistoja. Myytävänä olevaksi luokiteltu pitkäaikainen omaisuuserä sekä luovutettavien erien ryhmään kuuluvat omaisuuserät esitetään taseessa omana eränään. Myös velat, jotka liittyvät luovutettavina olevien erien ryhmään esitetään taseessa omana eränään.
Nevsky Centre-kauppakeskuskiinteistön myynnin selvitys on käynnissä, ja yhtiö neuvottelee potentiaalisten ostajien kanssa. Nevsky Centre on luokiteltu myytävänä olevaksi konsernitilinpäätöksessä.
Lopetettu toiminto on konsernin osa, josta on luovuttu tai joka on luokiteltu myytävänä olevaksi ja joka täyttää IFRS 5:n mukaiset lopetetun toiminnon luokittelukriteerit. Lopetettujen toimintojen tulos esitetään omana eränään konsernin laajassa tuloslaskelmassa.
Stockmann myi Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan 31.12.2017 S-ryhmän kolmelle osuuskaupalle ja SOK:lle. Stockmann Herkun Suomen liiketoiminta on raportoitu lopetettuna toimintona konsernitilinpäätöksessä.
Rahoitusinstrumentit on luokiteltu IAS 39:n mukaisesti seuraaviin ryhmiin: lainat ja muut saamiset, käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ja -velat, myytävissä olevat rahoitusvarat ja muut velat.
Lainat ja muut saamiset ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia varoja, joihin liittyvät maksut ovat kiinteät tai määritettävissä ja joita ei noteerata toimivilla markkinoilla. Niiden arvostusperuste on jaksotettu hankintameno. Ne sisältyvät taseessa luonteensa mukaisesti lyhyt- tai pitkäaikaisiin varoihin. Laina tai saaminen on pitkäaikainen, jos se erääntyy yli 12 kuukauden kuluttua. Myyntisaamiset kirjataan taseeseen alun perin käypään arvoon. Epävarmojen saamisten määrä arvioidaan kokemusperäisen kertymän perusteella. Epävarmoina saamisina kirjataan arvonalennuksena kuluksi tuloslaskelmaan kunkin saatavakannan alkuperäisen arvon ja kerrytettävissä olevan diskontatun rahamäärän välinen erotus.
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat -ryhmään on luokiteltu kaikki sijoitukset lukuun ottamatta myytävissä oleviin rahoitusvaroihin luokiteltuja osakkeita. Ryhmän erät arvostetaan käypään arvoon käyttämällä tilinpäätöspäivän markkinahintoja, kassavirtojen nykyarvomenetelmiä tai muita soveltuvia arvostusmalleja. Käyvän arvon muutokset kirjataan tuloslaskelmaan.
Myytävissä olevat rahoitusvarat ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia varoja, jotka on nimenomaan luokiteltu tähän ryhmään tai joita ei ole luokiteltu muuhun ryhmään. Ne sisältyvät pitkäaikaisiin varoihin, jollei niitä ole tarkoitus pitää alle 12 kuukautta tilinpäätöspäivästä lähtien, jolloin ne sisällytetään lyhytaikaisiin varoihin. Tähän ryhmään sisältyvät konsernin osakesijoitukset, ja ne arvostetaan käypään arvoon. Julkisesti noteerattujen osakkeiden käypä arvo on tilinpäätöspäivän markkinahinta. Käyvän arvon muutokset kirjataan muihin laajan tuloksen eriin ja esitetään käyvän arvon rahastossa omassa pääomassa.
Käyvän arvon muutokset siirretään omasta pääomasta tuloslaskelmaan silloin, kun sijoitus myydään tai kun sen arvo on alentunut siten, että sijoituksesta tulee kirjata arvonalentumistappio. Noteeraamattomat osakkeet esitetään hankintahintaisena, mikäli niiden käypiä arvoja ei ole luotettavasti määritettävissä. Mikäli osakesijoituksen käypä arvo on merkittävästi tai pitkäaikaisesti alempi kuin hankintahinta, kirjataan arvonalentumistappio.
Rahoitusvarojen ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivänä eli päivänä, jona yhtiö sitoutuu ostamaan tai myymään omaisuuserän. Rahoitusvaroihin kuuluva erä kirjataan pois taseesta silloin, kun yhtiö luopuu erän sopimusperusteisista oikeuksista, oikeudet raukeavat tai kun yhtiö menettää erän määräysvallan.
Korolliset velat luokitellaan muihin velkoihin, ja ne merkitään alun perin kirjanpitoon saadun vastikkeen perusteella käypään arvoon. Transaktiomenot sisällytetään korollisten velkojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon. Myöhemmin korolliset velat arvostetaan efektiivisen koron menetelmällä jaksotettuun hankintamenoon. Pitkäaikaiset velat erääntyvät yli 12 kuukauden kuluttua, ja lyhytaikaisten velkojen maturiteetti on alle 12 kuukautta.
Johdannaissopimukset on luokiteltu käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin tai velkoihin, ja niiden käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti lukuun ottamatta johdannaisia, joihin sovelletaan rahavirran suojauslaskentaa ja jotka täyttävät IAS 39:ssä määritellyt suojauslaskennan ehdot.
Koronvaihtosopimusten käypä arvo määritellään tulevien kassavirtojen nykyarvon perusteella käyttämällä raportointipäivän markkinahintoja. Koronvaihtosopimusten käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisest rahoituseriin. Konsernissa ei tilinpäätöshetkellä ole ollut ulkona olevia koronvaihtosopimuksia.
Valuuttatermiinien ja valuutanvaihtosopimusten käypä arvo lasketaan arvostamalla ne raportointihetken markkinahintoihin. Valuuttaoptioiden käypä arvo lasketaan käyttämällä Black & Scholes -mallia. Valuuttajohdannaisten arvostustulokset kirjataan tulosvaikutteisesti lukuun ottamatta niitä johdannaisia, joihin sovelletaan IAS 39:ssä määriteltyä rahavirran suojauslaskentaa.
Suojauslaskentaa sovelletaan valuuttajohdannaisiin, joilla suojataan ennakoituja valuuttamääräisiä myyntejä ja ostoja ja jotka täyttävät IAS 39:ssä määritellyt suojauslaskennan ehdot. Suojatun rahavirran täytyy olla erittäin todennäköinen, ja sillä täytyy viime kädessä olla tulosvaikutus. Rahavirtojen suojausta varten tehtyjen johdannaissopimusten käyvän arvon muutokset kirjataan muihin laajan tuloksen eriin ja esitetään käyvän arvon rahastossa omassa pääomassa ja mahdollinen tehoton osa kirjataan tulosvaikutteisesti. Omaan pääomaan kertyneet käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti myynnin tai ostojen oikaisueriin samalla kaudella kun suojauslaskennan kohteena olevat ennakoidut tapahtumat kirjataan tuloslaskelmaan. Mikäli suojatun rahavirran ei enää odoteta toteutuvan, siihen liittyvä suojausinstrumentista omaan pääomaan kertynyt käyvän arvon muutos siirretään tuloslaskelmaan.
Suojauslaskentaa sovelletaan valuuttamääräisiin lainoihin, jotka suojaavat ulkomaisiin yksiköihin tehtyjä valuuttamääräisiä nettosijoituksia. Suojausinstrumentin käyvän arvon muutokset kirjataan muihin laajan tuloksen eriin ja esitetään oman pääoman muuntoeroissa. Nettosijoituksen suojauksesta muuntoeroihin kirjatut voitot ja tappiot siirretään tuloslaskelmaan silloin, kun nettosijoituksesta luovutaan kokonaan tai osittain.
Suojattavan kohteen ja suojausinstrumentin välinen suojaussuhde dokumentoidaan suojaukseen ryhdyttäessä. Dokumentointi sisältää tiedot suojausinstrumentista ja suojattavasta erästä, suojattavan riskin luonteen, riskienhallinnan tavoitteet ja tehokkuuslaskelmat. Suojaussuhteen tulee olla tehokas, ja tehokkuutta tarkastellaan sekä etu- että jälkikäteen.
Tehokkuuden testaus tehdään jokaisella tilinpäätöshetkellä.
Rahavarat koostuvat käteisvaroista, lyhytaikaisista pankkitalletuksista sekä muista lyhytaikaisista, erittäin likvideistä sijoituksista, joiden maturiteetti on korkeintaan kolme kuukautta hankinta-ajankohdan jälkeen. Rahavarojen käyvän arvon oletetaan vastaavan kirjanpitoarvoa niiden lyhyen maturiteetin johdosta.
Luotollinen shekkitili, joka on vaadittaessa maksettavissa ja on osa konsernin kassanhallintaa on esitetty osana rahavaroja rahavirtalaskelmassa.
Oman pääoman ehtoinen joukkovelkakirjalaina on hybridilaina, joka esitetään konsernitilinpäätöksessä omana pääomana. Hybridilaina on heikommassa etusijaasemassa kuin konsernin muut velkasitoumukset. Sen etusija-asema on kuitenkin muita omaan pääomaan luettavia eriä parempi. Hybridilainan korot maksetaan, jos konserni jakaa osinkoa. Jos osinkoa ei jaeta, päättää konserni mahdollisesta koron maksusta erikseen. Maksamattomat korot kumuloituvat. Hybridilainan haltijoilla ei ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia, määräysvaltaa tai äänestysoikeutta yhtiökokouksessa.
Jos Stockmann Oyj Abp tai sen tytäryritykset hankkivat yhtiön omia osakkeita, vähennetään omaa pääomaa määrällä, joka muodostuu maksetusta vastikkeesta, mukaan lukien transaktiomenot verolla vähennettynä. Jos osakkeet, jotka on hankittu, myydään tai luovutetaan vastikkeena, merkitään saatu suorite omaan pääomaan.
Hallituksen ehdotusta osingonjaosta ei ole kirjattu tilinpäätökseen. Osingot kirjataan yhtiökokouksen päätöksen perusteella.
Konserni ottaa käyttöön kunkin standardin, standardimuutoksen ja tulkinnan voimaantulopäivänä, tai jos voimaantulopäivä on muu kuin tilikauden ensimmäinen päivä, voimaantulopäivää seuraavan tilikauden alusta lukien. IASB on julkistanut seuraavat uudet tai uudistetut standardit ja tulkinnat, joita konserni ei ole vielä soveltanut.
IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista, jota on sovellettava 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Uusi standardi korvaa nykyiset IAS 18- ja IAS 11-standardit ja niihin liittyvät tulkinnat. IFRS 15 sisältää viisivaiheisen ohjeistuksen siitä, mihin määrään ja milloin myyntituotot kirjataan. Uuden standardin mukaan myynti kirjataan määräysvallan siirtymisen perusteella joko ajan kuluessa tai yhtenä ajankohtana. Standardi lisää myös esitettävien liitetietojen määrää.
Konserni on arvioinut uuden standardin vaikutuksia tuleviin konsernitilinpäätöksiin. Pääosa konsernin myyntituotoista muodostuu tavaroiden vähittäismyynnistä, jossa maksuvälineenä käytetään joko käteistä rahaa tai luottokorttia ja myyntituotot kirjataan tavaran myyntihetkellä määräysvallan siirtyessä ostajalle. Konsernin kanta-asiakasohjelmiin tai myyntikampanjoihin liittyen asiakkaat voivat saada etuja, jotka muodostavat IFRS 15 mukaisen erillisen suoritevelvoitteen tai transaktiohintaan sisältyvän muuttuvan vastikkeen. Uusi standardi tulee näiltä osin muuttamaan myynnin ajallista kohdistamista, mutta muutoksen vaikutus ei tule olemaan merkittävä. Nykyisen käytännön mukaisen etämyynnin kokemusperäisesti määritettävän palautusjaksotuksen, jolla oikaistaan myyntiä ja hankintahintaa, katsotaan vastaavan uuden standardin kirjaamisperiaatteita.
Konserni tulee soveltamaan standardia takautuvasti siirtymäsäännön kappaleen C3(b) mukaisesti siten, että soveltamisen aloittamisesta aiheutunut kertynyt vaikutus kirjataan kertyneiden voittovarojen 1.1.2018 avaavan taseen oikaisuksi, mutta oikaisulla ei ole olennaista vaikutusta konsernin oman pääoman määrään. Vertailuvuotta ei oikaista, vaan uutta standardia tullaan soveltamaan sopimuksiin, joita ei ole kokonaan toteutettu IFRS 15:n soveltamisen aloittamisajankohtana
IFRS 9 Rahoitusinstrumentit ja siihen tehdyt muutokset, joita on sovellettava 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. IFRS 9 korvaa nykyisen IAS 39-standardin. Uuteen standardiin sisältyy uudistettu ohjeistus rahoitusinstrumenttien kirjaamisesta ja arvostamisesta. Tämä kattaa myös uuden, odotettuja luottotappioita koskevan kirjanpitokäsittelyn mallin, jota sovelletaan rahoitusvaroista kirjattavien arvonalentumisten määrittämiseen. Standardin yleistä suojauslaskentaa koskevat säännökset on myös uudistettu. IAS 39:n säännökset rahoitusinstrumenttien taseeseen kirjaamisesta ja taseesta pois kirjaamisesta on säilytetty.
Konserni on arvioinut uuden standardin vaikutuksia tuleviin konsernitilinpäätöksiin. Rahoitusvarat tullaan luokittelemaan konsernin liiketoimintamalliin perustuen kolmeen luokkaan: jaksotettuun hankintamenoon, johon sisältyvät lainat ja muut saamiset; käypään arvoon muiden laajan tuloksen erien kautta, johon sisältyvät kassavirtakriteerit täyttävät nykyisin myytävissä olevat rahoitusvarat sekä käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin. Konsernin rahoitusvelat tullaan luokittelemaan kahteen luokkaan: jaksotettuun
IFRS 9 mukaan rahoitusvarojen arvonalentuminen on kirjattava odotettujen luottotappioiden perusteella eikä realisoituneiden tappioiden perusteella kuten IAS 39 mukaan. Standardi sisältää yksinkertaistetun menettelyn koskien arvonalentumisten kirjaamista myynti- ja vuokrasaamisista. Stockmann konsernissa uusi arvonalentumisvarauksen kirjausperiaate koskee myyntija vuokrasaamisten luottotappioiden kirjaamista. Tulevien luottotappioiden määrä arvioidaan kokemusperäisen kertymän perusteella ja kirjataan tulosvaikutteisesti prosenttiosuutena kaikista avoimista myyntisaamisista. Uusi standardi tulee muuttamaan luottotappioiden ajallista kohdistamista, mutta muutoksen vaikutus ei tule olemaan merkittävä.
IFRS 9 yksinkertaistaa suojauslaskennan soveltamismallia, mutta asettaa suojauslaskennalle uusia laadullisia vaatimuksia korostaen suojauslaskennan soveltamista riskienhallinnan lähtökohdista. Suojauksen tehokkuuden mittaaminen takautuvasti ja määrällinen tehokkuusvaatimus 80-125%:ia poistuivat ja tehokkuuden mittaamisessa voidaan käyttää myös laadullisia mittareita. Muutoksella ei tule olemaan merkittävää vaikutusta konsernin tuleviin tilinpäätöksiin.
Konserni tulee ottamaan standardin käyttöön takautuvasti 1.1.2018 hyödyntäen käytännön apukeinoja eikä vertailutietoja tulla oikaisemaan.
IFRS 16 Vuokrasopimukset, jota on sovellettava 1.1.2019 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Uusi standardi korvaa IAS 17-standardin ja siihen liittyvät tulkinnat. IFRS 16 -standardi edellyttää vuokralle ottajilta vuokrasopimusten merkitsemistä taseeseen vuokranmaksuvelvoitteena sekä siihen liittyvänä omaisuuseränä. Taseeseen merkitseminen muistuttaa paljon IAS 17:n mukaista rahoitusleasingin kirjanpitokäsittelyä. Taseeseen merkitsemisestä on kaksi helpotusta, jotka koskevat lyhytaikaisia enintään 12 kuukautta kestäviä vuokrasopimuksia sekä arvoltaan enintään USD 5 000 olevia hyödykkeitä. Vuokralle antajien kirjanpitokäsittely tulee säilymään suurelta osin nykyisen IAS 17:n mukaisena.
Konserni on arvioinut, että uudella standardilla tulee olemaan merkittävä vaikutus konsernin varoihin ja velkoihin sekä tunnuslukuihin. Konserni tulee soveltamaan standardia takautuvasti siirtymäsäännön kappaleen C5(b) mukaisesti siten, että soveltamisen aloittamisesta aiheutunut kertynyt vaikutus kirjataan kertyneiden voittovarojen 1.1.2019 avaavan taseen oikaisuksi eikä vertailutietoja oikaista.
Standardin soveltamisen alkamisajankohtana vuokrasopimusvelka kirjataan vuokrasopimusten perusteella maksettavien minimivuokrien nykyarvoon diskontattuna lisäluoton korolla. Käyttöomaisuuserän hankintamenoon sisällytetään vuokrasopimusvelan määrä soveltamisen alkamisajankohtana. Samankaltaisissa taloudellisissa ympäristöissä oleviin vuokrasopimuksiin sovelletaan yhtä diskonttauskorkoa. Jos vuokrasopimus loppuu 12 kuukauden kuluessa soveltamisen aloittamisesta, ei sopimusta sisällytetä soveltamisen alkamisajankohdan vuokrasopimusvelkaan. Alkuvaiheen välittömät menot jätetään käyttöomaisuuserän arvostuksen ulkopuolelle. Vuokra-ajan määrittämisessä ja jatkamis- ja päättämisoptioiden käytössä tullaan käyttämään jälkiviisautta standardin soveltamisen alkamisajankohtana. 31.12.2017 konsernin liiketilojen vuokrasopimusten perusteella maksettavat minimivuokrat ja leasingsopimusten maksut olivat 687,5 miljoonaa euroa (liitetieto 29).
Uuden standardin mukaisella vuokrasopimusten käsittelyllä on merkittävä vaikutus myös konsernin tuloslaskelmaan. Vuokralle ottaja kirjaa tulosvaikutteisesti sopimuksen alkamisajankohdan jälkeen vuokrasopimusvelan koron, joka lasketaan vuokrasopimuksen alkamisajankohdan mukaisella diskonttauskorolla sekä muuttuvat vuokrat, jotka eivät sisälly vuokrasopimusvelkaan. Käyttöomaisuuserästä vähennetään kauden poistot ja mahdolliset arvonalentumistappiot tulosvaikutteisesti.
Muutokset IFRS 2:een Osakeperusteisesti maksettavien liiketoimien luokittelu, joita on sovellettava 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Muutokset selventävät tietyntyyppisten järjestelyjen kirjanpitokäsittelyä. Ne koskevat kolmea osa-aluetta: käteisvaroina maksettavien maksujen arvostaminen, osakeperusteiset maksut, joista on vähennetty lähdevero sekä osakeperusteisten maksujen muuttaminen käteisvaroina maksettavasta omana pääomana maksettavaksi. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Säännöstä ei ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa 31.12.2017.
Tulkinta IFRIC 22 Ulkomaanrahan määräiset liiketoimet ja etukäteisvastike, jota on sovellettava 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Kun ulkomaanrahan määräinen – omaisuuserään, kuluun tai tuottoon liittyvä – ennakkosuoritus maksetaan tai vastaanotetaan, IAS 21 Valuuttakurssien muutosten vaikutukset ei ota kantaa siihen, miten kyseisen erän muuntamisen toteutumispäivä määritetään. Tulkinta selventää, että toteutumispäivä on se päivä, jolloin yhteisö alun perin kirjaa ennakkosuorituksesta ennakkomaksun tai tuloennakon. Liiketoimen muodostuessa useista ennakkosuorituksista, toteutumispäivä määritetään erikseen kullekin yksittäiselle suoritukselle. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Säännöstä ei ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa 31.12.2017.
Muutokset IAS 40:ään Sijoituskiinteistöjen siirrot, joita on sovellettava 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Muutokset selventävät, että johdon aikomusten muuttuminen ei yksinään osoita sijoituskiinteistön käyttötarkoituksen muuttumista. Käyttötarkoituksen muutosta osoittavat esimerkit standardissa on myös muutettu niin, että ne viittaavat myös rakenteilla olevaan kiinteistöön samoin kuin valmiiseen kiinteistöön. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Säännöstä ei ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa 31.12.2017.
Vuosittaiset parannukset IFRS-standardeihin, muutoskokoelma 2014–2016, jota on sovellettava 1.1.2018 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Annual Improvements menettelyn kautta standardeihin tehtävät pienet ja vähemmän kiireelliset muutokset kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi ja toteutetaan kerran vuodessa. Muutokset koskevat IFRS 1 ja IAS 28 –standardeja. Standardimuutoksilla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Säännöstä ei ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa 31.12.2017.
IFRIC 23 Tuloverokäsittelyjä koskeva epävarmuus, jota on sovellettava 1.1.2019 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Tulkinta selventää kirjanpitokäsittelyä tilanteessa, jossa yhteisön verotuksellinen ratkaisu odottaa vielä veroviranomaisen hyväksymistä. Olennainen kysymys on arvioida, tuleeko veroviranomainen hyväksymään yhteisön tekemän valitseman ratkaisun. Tätä harkittaessa oletetaan, että veroviranomaisella on pääsy kaikkeen asiaan kuuluvaan tietoon arvioidessaan ratkaisua. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Säännöstä ei ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa 31.12.2017.
Muutokset IFRS 9.ään Prepayment Features with Negative Compensation, joita on sovellettava 1.1.2019 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Muutokset mahdollistavat joidenkin, ennen eräpäivää tapahtuvan maksun mahdollistavien rahoitusinstrusinstrumenttien arvostamisen jaksotettuun hankintamenoon. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Säännöstä ei ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa 31.12.2017.
Muutokset IAS 28:aan Long-term Interests in Associates and Joint Ventures, jota on sovellettava 1.1.2019 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Muutokset selventävät, että sellaisiin pitkäaikaisiin osuuksiin osakkuus- ja yhteisyrityksissä, jotka muodostavat osan nettosijoituksesta osakkuus- tai yhteisyritykseen, sovelletaan IFRS 9-standardia. Standardimuutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Säännöstä ei ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa 31.12.2017
Vuosittaiset parannukset IFRS-standardeihin, muutoskokoelma 2015–2017, jota on sovellettava 1.1.2019 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Annual Improvements menettelyn kautta standardeihin tehtävät pienet ja vähemmän kiireelliset muutokset kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi ja toteutetaan kerran vuodessa. Muutokset koskevat IFRS 3, IFRS 11, IAS 12 ja IAS 23 standardeja. Standardimuutoksilla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Säännöstä ei ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa 31.12.2017.
Stockmann-konsernin raportoitavat segmentit ovat Lindex, Stockmann Retail ja Real Estate. Segmentit ovat konsernin liiketoimintayksiköitä, joita johdetaan ja seurataan erillisinä yksiköinä, jotka myyvät erilaisia tuotteita ja palveluita. Konsernin esittämä segmentti-informaatio perustuu johdon sisäiseen raportointiin, jossa johdon arvio segmenttien tuloksellisuudesta perustuu segmenttien liikevoiton seurantaan ja jossa varojen ja velkojen arvostusperiaatteet ovat IFRS-säännösten mukaiset.
Muotikaupan myymäläketju Lindexillä on yhteensä 490 myymälää 18 maassa ja verkkokauppa. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa muotia sopivaan hintaan. Naistenvaatteissa, alusvaatteissa, lastenvaatteissa ja kosmetiikassa on useita eri konsepteja.
Stockmannin kahdeksan tavarataloa kolmessa maassa ja Stockmannin verkkokauppa Suomessa tarjoavat laajan ja laadukkaan tuotevalikoiman, hyvän hinta–laatu -suhteen sekä asiantuntevaa ja erinomaista asiakaspalvelua korkeatasoisessa ja kansainvälisessä ostosympäristössä. Hobby Hallin etäkauppa oli myös osa Stockmann Retail – segmenttiä vuoden 2016 loppuun, jolloin se myytiin.
Real Estate -liiketoimintayksikkö koostuu konsernin kiinteistöomistuksista Helsingissä, Pietarissa, Tallinnassa ja Riiassa. Kiinteistöt ovat Stockmann-tavaratalojen ja ulkopuolisten vuokralaisten käytössä.
Konserni toimii Suomen lisäksi kahdella maantieteellisellä alueella, jotka ovat Ruotsi ja Norja sekä Baltia, Venäjä ja muut maat.
| Liikevaihto | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Lindex | 606,0 | 633,2 |
| Stockmann Retail | 410,2 | 508,3 |
| Real Estate | 67,1 | 60,1 |
| Segmentit yhteensä | 1 083,3 | 1 201,5 |
| Jakamaton | 0,0 | 0,0 |
| Eliminoinnit | -27,5 | -25,8 |
| Konserni yhteensä | 1 055,9 | 1 175,7 |
* Stockmann Herkun liiketoiminta Suomessa on luokiteltu lopetetuksi toiminnoiksi, jonka johdosta tuloslaskelmaan liittyviä vertailulukuja on oikaistu
| Liikevoitto/-tappio | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Lindex | 13,4 | 54,9 |
| Stockmann Retail | -20,6 | -39,1 |
| Real Estate ** | 29,0 | 21,1 |
| Segmentit yhteensä | 21,8 | 36,9 |
| Jakamaton | -20,2 | -8,6 |
| Liikearvon alentuminen | -150,0 | |
| Konserni yhteensä | -148,4 | 28,3 |
| Rahoitustuotot | 0,7 | 0,8 |
| Rahoituskulut | -31,8 | -23,9 |
| Voitto/tappio ennen veroja, konserni yhteensä | -179,5 | 5,2 |
** Real Estaten liiketulos sisältää sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutosta 3,7 miljoonaa euroa (-0,3 miljoonaa euroa)
| Poistot | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Lindex | 20,5 | 19,9 |
| Stockmann Retail | 14,9 | 12,9 |
| Real Estate | 23,2 | 21,6 |
| Segmentit yhteensä | 58,6 | 54,3 |
| Jakamaton | 7,3 | 3,0 |
| Liikearvon alentuminen | 150,0 | |
| Konserni yhteensä | 215,9 | 57,3 |
| Investoinnit | 2017 | 2016 |
| Lindex | 22,6 | 17,7 |
| Stockmann Retail | 5,7 | 21,2 |
| Real Estate | 4,9 | 5,3 |
| Segmentit yhteensä | 33,2 | 44,1 |
| Jakamaton | 1,5 | 0,1 |
| Konserni yhteensä | 34,7 | 44,2 |
| Varat | 2017 | 2016 |
| Lindex | 830,0 | 1 008,9 |
| Stockmann Retail | 189,1 | 217,2 |
| Real Estate | 786,4 | 947,9 |
| Segmentit yhteensä | 1 805,5 | 2 174,0 |
| Jakamaton | 71,3 | 67,2 |
| Myytävänä olevat pitkäaikaiset varat | 184,6 | |
| Konserni yhteensä | 2 061,4 | 2 241,2 |
| Liikevaihto | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Suomi | 402,6 | 504,4 |
| Ruotsi** ja Norja | 474,7 | 503,4 |
| Baltia, Venäjä ja muut maat | 178,6 | 167,9 |
| Konserni yhteensä | 1 055,9 | 1 175,7 |
| Suomi, % | 38,1 | 42,9 |
| Ulkomaat, % | 61,9 | 57,1 |
* Stockmann Herkun liiketoiminta Suomessa on luokiteltu lopetetuksi toiminnoiksi, jonka johdosta tuloslaskelmaan liittyviä vertailulukuja on oikaistu
| Liikevoitto/-tappio | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Suomi | -34,0 | -39,2 |
| Ruotsi** ja Norja | 20,5 | 59,5 |
| Baltia, Venäjä ja muut maat | 15,2 | 7,9 |
| Markkina-alueet yhteensä | 1,6 | 28,3 |
| Liikearvon alentuminen | -150,0 | |
| Konserni yhteensä | -148,4 | 28,3 |
| Pitkäaikaiset varat | 2017 | 2016 |
| Suomi | 791,3 | 801,0 |
| Ruotsi ja Norja | 668,3 | 843,6 |
| Baltia, Venäjä ja muut maat | 298,5 | 297,2 |
| Konserni yhteensä | 1 758,1 | 1 941,7 |
| Suomi, % | 45,0 | 41,3 |
| Ulkomaat, % | 55,0 | 58,7 |
** Sisältävät Lindexin tavara- ja palvelumyynnin franchising -kumppaneille Keski-Eurooppaan ja Lähi-itään
Stockmann myi 31.12.2017 Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan S-ryhmän kolmelle osuuskaupalle ja SOK:lle. 31.12.2017 päättyneen tilikauden ja vertailukauden 2016 tilinpäätöksessä Herkun Suomen liiketoiminta on luokiteltu lopetetuksi toiminnoksi. Tuloslaskelmassa lopetetut toiminnot esitetään erikseen jatkuvista toiminnoista.
Nevsky Centre-kauppakeskuskiinteistön myynnin selvitys on käynnissä. Nevsky Centre on luokiteltu tilinpäätöksessä myytävänä olevaksi 31.3.2017 lähtien ja esitetään taseessa erikseen.
| Myytävänä olevat omaisuuserät ja lopetetut toiminnot | Oikaistu | |
|---|---|---|
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
| Lopetetut toiminnot | ||
| Tilikauden tulos lopetetuista toiminnoista | ||
| Tuotot | 118,7 | 140,6 |
| Kulut | 129,5 | 150,9 |
| Tulos ennen ja jälkeen verojen * | -10,8 | -10,3 |
| Lopetettujen toimintojen myyntiin liittyvä tulos verojen jälkeen * | -0,5 | 14,6 |
| Tulos lopetetuista toiminnoista | -11,3 | 4,3 |
| Lopetettujen toimintojen rahavirrat | ||
| Liiketoiminnan rahavirrat | -9,6 | -8,8 |
| Investointien rahavirrat | -0,9 | 1,8 |
| Rahavirrat yhteensä | -10,5 | -7,1 |
| Muut myytäväksi luokitellut varat ja velat | ||
| Aineettomat ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 183,0 | |
| Muut saamiset | 0,9 | |
| Rahavarat | 0,7 | |
| Muut velat | 39,6 | |
| Nettovarat | 145,0 |
* Vuoden 2017 tulos sisältää Herkun Suomen liiketoiminnan ja sen myyntiin liittyvän tuloksen. Vuoden 2016 tulos sisältää oikaisuna Herkun Suomen liiketoiminnan tuloksen sekä Retail Venäjän yhden kuukauden liiketoiminnan tuloksen ja sen myyntiin liittyvän tuloksen.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Tuotot tavaroiden myynnistä | 985,3 | 1 114,2 |
| Vuokra- ja palvelutuotot | 70,5 | 61,5 |
| Yhteensä | 1 055,9 | 1 175,7 |
| Vuokratuotot ja käyttökorvaukset sijoituskiinteistöstä | 22,6 | 19,5 |
Vuokratuotot ja käyttökorvaukset sijoituskiinteistöistä liittyy Nevsky Centreen Venäjällä. Lisätietoja sijoituskiinteistöistä on esitetty liitetiedossa 16.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Myyntivoitot aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä | 0,0 | 1,3 |
| Yhteensä | 0,0 | 1,3 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Voitto sijoituskiinteistön käyvän arvon muutoksesta | 7,3 | |
| Tappio sijoituskiinteistön käyvän arvon muutoksesta | -3,7 | -0,3 |
| Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutokset yhteensä | 3,7 | -0,3 |
Lisätietoja sijoituskiinteistöistä on esitetty liitetiedossa 16.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Liikevaihto | 1 055,9 | 1 175,7 |
| Aineiden ja tarvikkeiden käyttö | 467,0 | 520,3 |
| Myyntikate | 588,8 | 655,4 |
| Myyntikateprosentti liikevaihdosta | 55.8% | 55.7% |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Palkat | 183,6 | 210,5 |
| Eläkekulut, maksupohjaiset järjestelyt | 18,1 | 22,5 |
| Muut henkilösivukulut | 34,6 | 37,4 |
| Yhteensä | 236,2 | 270,4 |
Tiedot johdon työsuhde-etuuksista esitetään liitetiedossa 33, Lähipiiritapahtumat.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Aineettomat hyödykkeet | 12,4 | 11,3 |
| Rakennukset ja rakennelmat | 23,2 | 22,2 |
| Sijoituskiinteistöt | -0,8 | |
| Koneet ja kalusto | 24,5 | 23,3 |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannustyöt | 0,9 | 1,2 |
| Poistot yhteensä | 60,9 | 57,3 |
| Aineettomat hyödykkeet | 5,0 | |
| Liikearvo | 150,0 | |
| Arvonalentumiset yhteensä | 155,0 | |
| Poistot ja arvonalentumiset yhteensä | 215,9 | 57,3 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Liikepaikkakulut | 175,8 | 185,6 |
| Markkinointikulut | 44,1 | 53,2 |
| Tavarankäsittelykulut | 6,0 | 13,5 |
| Luottotappiot | 0,8 | 0,3 |
| Vapaaehtoiset henkilöstösivukulut | 4,3 | 4,6 |
| Välittömät hoitokulut sijoituskiinteistöstä | 2,5 | 2,3 |
| Muut kulut | 55,3 | 40,7 |
| Yhteensä | 288,8 | 300,3 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Tilintarkastus | 0,4 | 0,4 |
| Todistukset ja lausunnot | 0,0 | 0,1 |
| Veroneuvonta | 0,2 | 0,3 |
| Muut palvelut | 0,1 | 0,1 |
| Yhteensä | 0,7 | 0,9 |
KPMG Oy Ab:n suorittamat muut kuin tilintarkastuspalvelut Stockmann Oyj-konsernin yhtiöille tilikaudella 2017 olivat yhteensä 201 tuhatta euroa. Palvelut koostuivat veropalveluista ( 150 tuhatta euroa) ja muista palveluista ( 51 tuhatta euroa).
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Osinkotuotot myytävissä olevista sijoituksista | 0,0 | 0,1 |
| Korkotuotot pankkitalletuksista, muista sijoituksista ja valuuttajohdannaisista | 0,6 | 0,7 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen käyvän arvon | 0,1 | |
| muutos | ||
| Yhteensä | 0,7 | 0,8 |
| Rahoituskulut | ||
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
| Korkokulut jaksotettuun hankintamenoon arvostetuista rahoitusveloista | -22,9 | -17,5 |
| Osuuskunnan osuuksien alaskirjaus | -3,8 | |
| Arvonalentumistappiot lainasaamisista | -3,5 | -5,0 |
| Oikaisut aiempien vuosien korkoihin liittyen verotarkastuksiin | 3,0 | |
| Kulut ennenaikaisista lainojen takaisinmaksuista | -2,0 | |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen käyvän arvon | -0,2 | |
| muutos | ||
| Valuuttakurssierot | -2,6 | -1,2 |
| Yhteensä | -31,8 | -23,9 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | -31,1 | -23,1 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Tuloverot tilikaudelta | -5,0 | -10,1 |
| Tuloverot edellisiltä tilikausilta | 1,0 | -4,8 |
| Laskennallisen verovelan /-saamisen muutos | -14,7 | 2,2 |
| Yhteensä | -18,7 | -12,7 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Voitto ennen veroja | -179,5 | 5,2 |
| Tuloverot voimassaolevalla verokannalla | 35,9 | -1,0 |
| Tuloverot edellisiltä tilikausilta | 1,0 | -4,8 |
| Verovapaat tulot | 0,0 | 0,8 |
| Ulkomaisten tytäryhtiöiden poikkeavat verokannat | -1,5 | -0,4 |
| Vähennyskelvottomat kulut | -40,3 | -4,6 |
| Nevsky Centre kiinteistön uudelleenarvostukseen liittyvän verovelan lisäys | -12,8 | |
| Verotuksellisista tappioista kirjaamattomat laskennalliset verosaamiset | -5,7 | -2,7 |
| Verokannan muutoksen vaikutus laskennallisiin veroihin | 0,8 | |
| Edellisinä tilikausina kirjatun laskennallisen verosaamisen peruutus | 4,1 | |
| Verot tuloslaskelmassa | -18,7 | -12,7 |
Stockmann-konserni on saanut Ruotsin veroviranomaisilta verotukseen liittyvät oikaisupäätökset koskien verovuosia 2013, 2014 ja 2015. Päätösten mukaan konserniyhtiö Stockmann Sverige AB ovat velvoitettuja maksamaan 16,1 miljoonaa euroa lisäveroja ja niihin liittyviä korkoja. Stockmann pitää päätöksiä perusteettomina ja on valittanut niistä. Verot on kirjattu kokonaisuudessaan tilikauden tulokseen vuosina 2015-2017, joista 4,7 miljoonaa euroa kirjattiin vuoden 2017 tuloslaskelmaan.
Suomessa Verotuksen oikaisulautakunta teki vuonna 2017 päätöksen Stockmannin oikaisuvaatimuksesta liittyen Verohallinnon aiemman tekemään päätökseen, jonka mukaan Stockmann olisi joutunut maksamaan vuosilta 2009-2011 lisäveroa ja niihin liittyviä korkoja yhteensä 10,3 miljoonaa euroa. Oikaisulautakunnan päätöksen mukaan lisäveron määrä korkoineen on 2,6 miljoonaa euroa ja Stockmann palautti 5,6 miljoonaa euroa veroja ja 2,1 miljoonaa euroa veroihin liittyviä korkoja vuoden 2017 tuloslaskelmaansa.
Osakekohtainen tulos lasketaan jakamalla emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden voitto vähennettynä verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko ulkona olevien osakkeiden lukumäärän painotetulla keskiarvolla tilikauden aikana. Ulkona olevat osakkeet eivät sisällä konsernin hallussa olevia omia osakkeita. Kun laimennusvaikutuksella oikaistua osakekohtaista tulosta lasketaan, osakkeiden lukumäärän painotetussa keskiarvossa otetaan huomioon kaikkien optioiden osakkeiksi muunnosta aiheutuva laimentava vaikutus. Optioilla on laimentava vaikutus, kun optioiden merkintähinta on alempi kuin osakkeen käypä arvo. Osakkeen käypä arvo perustuu osakkeiden kauden keskimääräiseen hintaan.
| eur | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva | -209 439 063 | -3 196 896 |
| tilikauden tulos | ||
| Hybridilainan kertynyt korko | -6 587 500 | -6 570 981 |
| Verovaikutus | 1 317 500 | 1 314 196 |
| Nettovaikutus | -5 270 000 | -5 256 785 |
| -214 709 063 | -8 453 681 | |
| Ulkona olevien osakkeiden | 72 048 683 | 72 048 683 |
| osakeantikorjattu lukumäärä, painotettu | ||
| keskiarvo / 1000 kpl | ||
| Jatkuvista toiminnoista (laimentamaton | -2,82 | -0,18 |
| ja laimennettu) | ||
| Lopetetuista toiminnoista | -0,16 | 0,06 |
| (laimentamaton ja laimennettu) | ||
| Tilikauden tuloksesta (laimentamaton | -2,98 | -0,12 |
| ja laimennettu) |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 735,6 | 764,7 |
| Muuntoero +/- | -21,8 | -29,1 |
| Hankintameno 31.12. | 713,8 | 735,6 |
| Tilikauden arvonalentumiset | -150,0 | |
| Kertyneet arvonalennukset 31.12. | -150,0 | |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 735,6 | 764,7 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 563,8 | 735,6 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 95,5 | 99,3 |
| Muuntoero +/- | -2,8 | -3,8 |
| Hankintameno 31.12. | 92,7 | 95,5 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -0,3 | -0,3 |
| Muuntoero +/- | 0,0 | 0,0 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -0,3 | -0,3 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 95,2 | 98,9 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 92,4 | 95,2 |
Stockmann-konsernin IFRS 8:n mukaiset raportoitavat segmentit muotikauppaliiketoimintaa harjoittava Lindex ja tavaratalo- ja verkkokauppaliiketoimintaa harjoittava Stockmann Retail ovat rahavirtaa tuottavia yksiköitä, joiden kerryttämät rahavirrat ovat pitkälti riippumattomia muiden omaisuuserien tai omaisuuseräryhmien kerryttämistä rahavirroista. Stockmann-konserni suorittaa arvonalentumistestauksen tilinpäätöksen yhteydessä tai jos esiintyy viitteitä omaisuuserien arvon alentumisesta. Arvonalentumistestausta varten liikearvosta 31.12.2017 on kohdistettu Lindex -segmentille 538,8 miljoonaa euroa ja Stockmann Retail -segmentille 25 miljoonaa euroa.
Lindex-tavaramerkki, 92,4 miljoonaa euroa, on kohdistettu kokonaisuudessaan Lindex-segmentille. Lindextavaramerkillä katsotaan olevan rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika sen tunnettuuden vuoksi. Lindex-tavaramerkki on ollut olemassa yli 60 vuotta, ja konserni tulee käyttämään sitä jatkossakin sekä nykyisillä markkinoilla että Lindexin tuotevalikoiman ja liiketoimintamallin viemisessä uusille markkinoille.
Koska tilikauden aikana havaittiin viitteitä siitä, että Lindexin omaisuuserien arvo taseessa ylitti sen
kerrytettävissä olevat rahavirrat, määritettiin Lindexin kerrytettävissä olevat rahavirrat 30.9.2017 käyttäen samoja laskentaperiaatteita kuin testaushetkellä tilinpäätöksessä 31.12.2016 ja 31.12.2017. Suoritetun arvonalentumistestauksen tuloksena kirjattiin 150 miljoonan euron arvonalentumistappio tuloslaskelmaan 30.9.2017. Tilikauden aikana todetun arvonalennuksen taustalla olleet keskeisimmät arvonalentumiseen johtaneet muuttujat rahavirtaennusteissa liittyvät muotikaupan heikentyneeseen markkinatilanteeseen sekä Lindexsegmentin heikentyneeseen liikevaihto- ja kannattavuustasoon.
Sekä Lindex- että Stockmann Retail –segmentteihin kohdistuvat liikearvot testattiin 31.12.2017. Rahavirtaa tuottavan yksikön Lindexin tilinkauden aikaisen arvonalentumistappion kirjaamisesta seurasi, että liikearvoon kohdistuvat kerrytettävissä olevat rahavirrat vastaavat konsernin liikearvon kirjanpitoarvoa 538,8 miljoonaa euroa. Testaus ei antanut aihetta lisäarvonalentumiskirjaukseen.
Arvonalentumistestauksessa Lindexin ja Stockmann Retail-segmentin rahavirtaennusteet pohjautuvat johdon hyväksymiin markkina-aluekohtaisiin ennusteisiin, jotka kattavat tulevan viiden vuoden ajanjakson ja jotka vaikuttavat myös terminaalikauteen. Tilikauden aikana päivitetyissä pitkän aikavälin ennusteissa on otettu huomioon suhdannetilanteen muutokset edelliseen vuoteen verrattuna. Johdon hyväksymän ennustejakson jälkeiset Lindexin rahavirrat on ekstrapoloitu käyttämällä tasaista 1,7 prosentin kasvutekijää ja ennustejakson jälkeiset Stockmann Retailin rahavirrat on ekstrapoloitu käyttämällä tasaista 1,5 prosentin kasvutekijää.
Johto on määrittänyt diskonttauskoron osatekijät siten, että markkinakohtainen riskitön korko, markkinariskipreemio sekä toimialakohtainen beta ovat yhdenmukaisia ulkoisista informaatiolähteistä saatujen tietojen kanssa ja vieraan pääoman kustannus kuvastaa toteutunutta kehitystä ja konsernin voimassaolevien lainasopimusten ehtoja.
Diskonttauskorko on määritetty ennen veroja. Lindexin diskonttauskorko perustuu Ruotsin ja Suomen markkinakorkoihin ja maariskiin, diskonttauskorkona on Lindexillä käytetty 7,3 prosenttia (8,1% vuonna 2016). Stockmann Retailin diskonttauskorko perustuu Suomen markkinakorkoon ja maariskiin. Diskonttauskorkona on käytetty Stockmann Retailissa 7,3 prosenttia (8,0% vuonna 2016). Diskonttauskorko on alhaisempi kuin vuonna 2016, mikä johtuu markkinakohtaisen tiedon muutoksista.
Lindex:in tasearvon ja testauksen perusteella todetun arvon välillä ei ole puskuria ja siten, mikä tahansa epäsuotuisa muutos keskeisissä muuttujissa yksin tai yhdessä voi aiheuttaa arvonalentumistappion lisäkirjaamisen.
Arvonalentumistestauksessa Stockmann Retailin kerrytettävissä olevat rahavirrat ovat yli 50 prosenttia suuremmat kuin Retailin arvo taseessa. Kuitenkin haasteellisena jatkuvan kilpailutilanteen ja kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ostovoimaan vaikuttavan yleisen taloustilanteen seurauksena jonkin keskeisen muuttujan epäsuotuisa muutos voi johtaa tilanteeseen, jossa Stockmann Retailin kerrytettävissä olevat rahamäärät alittaisivat niiden kirjanpitoarvon, mikä aiheuttaisi arvonalentumistappion kirjaamisen.
Stockmann Retailille on tehty herkkyysanalyysi käyttämällä downside-skenaariota. Skenaarioissa myynnin kasvua pienennettiin johdon arviosta tai korkokantaa korotettiin. Jos Stockmann Retailin myynti kasvaisi keskimäärin 0,6 prosenttiyksikköä ennustettua vähemmän ennusteperiodin aikana heijastuen myös terminaalikauden arvoon tai diskonttauskorko nousisi 5 prosenttiyksikköä, pitkäaikaisten varojen kirjanpitoarvo ja käyttöpääoma yhteensä ylittäisi yksikön kerrytettävissä oleva rahamäärän. Arvonalentumistestauksen perusteella ei ole tarvetta arvonalentumiskirjaukseen.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 85,8 | 89,2 |
| Muuntoero +/ - |
-0,8 | -1,0 |
| Lisäykset 1.1. –31.12. |
7,1 | 3,7 |
| Vähennykset 1.1. –31.12. |
-10,1 | -10,5 |
| Siirrot erien välillä 1.1. –31.12. |
6,5 | 4,3 |
| Siirto myytävänä oleviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | 0,0 | |
| Hankintameno 31.12. | 88,4 | 85,8 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1. | -40,5 | -40,5 |
| Muuntoero +/ - |
0,6 | 0,2 |
| Vähennysten poistot | 6,8 | 10,7 |
| Kertyneet poistot siirrosta myytävänä oleviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin | 0,0 | |
| omaisuuseriin | ||
| Alaskirjaukset | -5,0 | |
| Tilikauden poisto | -11,9 | -10,8 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12. | -49,9 | -40,5 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 45,3 | 48,7 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 38,5 | 45,3 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 8,3 | 8,7 |
| Muuntoero +/ - |
-0,5 | -0,3 |
| Vähennykset 1.1. –31.12. |
-0,2 | |
| Hankintameno 31.12. | 7,8 | 8,3 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -7,3 | -7,5 |
| Muuntoero +/ - |
0,4 | 0,2 |
| Vähennysten poistot | 0,1 | |
| Tilikauden poisto | -0,2 | -0,2 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -7,0 | -7,3 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 1,0 | 1,2 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,8 | 1,0 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 3,2 | 3,2 |
| Hankintameno 31.12. | 3,2 | 3,2 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -1,0 | -0,7 |
| Tilikauden poisto | -0,3 | -0,3 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -1,3 | -1,0 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 2,2 | 2,5 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 1,9 | 2,2 |
| 2016 | |
|---|---|
| 1,9 | |
| 6,2 | |
| -0,1 | |
| -4,3 | |
| 0,6 | 3,7 |
| 1,9 | |
| 0,6 | 3,7 |
| 2017 | 2016 |
| 698,0 | 883,1 |
| 2017 3,7 3,3 -6,5 3,7 |
Vuonna 2017 aineettomien hyödykkeiden ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat sisälsivät seuraavat olennaiset erät:
• ICT kehitysinvestoinnit
Vuonna 2016 aineettomien hyödykkeiden ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat sisälsivät seuraavat olennaiset erät:
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno sisältäen arvostukset käypään arvoon 1.1. | 114,3 | 140,4 |
| Kiinteistöjen arvostus käypään arvoon 31.12. | 3,2 | 4,9 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -1,0 | |
| Uudelleenluokittelu sijoituskiinteistöön | -13,6 | -30,0 |
| Hankintameno 31.12. | 103,9 | 114,3 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 114,3 | 140,4 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 103,9 | 114,3 |
Käyvän arvon arvostuksen osuus oli 86,5 (94,1) miljoonaa euroa.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno sisältäen arvostukset käypään arvoon 1.1. | 804,6 | 929,4 |
| Kiinteistöjen arvostus käypään arvoon 31.12. | 34,9 | 43,4 |
| Muuntoero +/- | 0,0 | 0,0 |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 0,0 | 0,0 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -2,6 | -2,7 |
| Uudelleenluokittelu sijoituskiinteistöön | -99,8 | -173,2 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | 4,3 | 7,8 |
| Hankintameno 31.12. | 741,4 | 804,6 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -149,9 | -151,6 |
| Muuntoero +/- | 0,0 | 0,0 |
| Vähennysten poistot | 2,6 | 1,8 |
| Uudelleenluokittelu sijoituskiinteistöön | 16,6 | 22,2 |
| Tilikauden poisto | -23,2 | -22,3 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -153,9 | -149,9 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 654,8 | 777,8 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 587,6 | 654,8 |
Käyvän arvon arvostuksen osuus oli 365,1 (395,3) miljoonaa euroa.
• ICT kehitysinvestoinnit
• Stockmann.com etäkauppaliiketoiminnan kehitysinvestoinnit
Maa-alueet ja rakennukset on esitetty IAS 16 -standardin mukaisesti uudelleenarvostettuun arvoon. Uudelleenarvostus suoritetaan säännöllisesti siten, että maa-alueiden ja rakennusten kirjanpitoarvo ei olennaisesti poikkea niiden käyvästä arvosta tilinkauden lopussa. Auktorisoidut kiinteistöarvioijat kullakin markkina-alueella suorittavat arvioinnin perustuen kymmenen vuoden diskontattuihin kassavirtoihin. Käyvän arvon määrittelyssä käytetty keskimääräinen painotettu markkinatuottovaatimus kaikista kiinteistöistä mukaan
lukien sijoituskiinteistö oli 5,6 prosenttia (5,7 prosenttia). Käyvän arvon hierarkiassa maa-alueiden ja rakennusten arvostus on luokiteltu tasolle 3.
Uudelleenarvostus perustuu International Valuation Standard Committeen määrittämiin standardeihin. Riippumattomat arvioijat laskevat kunkin maa-alueen ja rakennuksen käyvän arvon käyttäen Stockmannin antamia tietoja:
Uudelleenarvostus tehdään vuosittain tai jos on viitteitä siitä, että käypä arvo poikkeaa maa-alueiden ja rakennusten kirjanpitoarvosta. Useat riippumattomat, ammatillisesti pätevät arvioijat suorittavat arvostukset ja Stockmannin Real Estate käy ne läpi ja esittää suosituksensa käyviksi arvoiksi Stockmannin hallitukselle. Hallitus arvioi käypiä arvoja ja vahvistaa käytettävät käyvät arvot. Rakennuksista kirjataan tasapoistot niiden käyttöaikana. Maa-alueista ei kirjata poistoja.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 262,2 | 226,4 |
| Muuntoero +/- | -6,0 | -0,3 |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 16,3 | 14,4 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -12,1 | -8,6 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | 9,4 | 30,2 |
| Siirto myytävänä oleviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | -6,9 | |
| Hankintameno 31.12. | 262,9 | 262,2 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -181,2 | -163,2 |
| Muuntoero +/- | 5,2 | -0,9 |
| Vähennysten poistot | 7,3 | 8,0 |
| Kertyneet poistot siirrosta myytävänä oleviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin | 6,4 | |
| omaisuuseriin | ||
| Tilikauden poisto | -24,5 | -25,2 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -186,7 | -181,2 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 81,0 | 63,2 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 76,2 | 81,0 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 37,5 | 39,3 |
| Muuntoero +/- | 0,0 | 0,0 |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 0,1 | 0,4 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -2,9 | -4,5 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | 1,4 | 2,2 |
| Hankintameno 31.12. | 36,0 | 37,5 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -31,3 | -33,8 |
| Muuntoero +/- | 0,0 | 0,0 |
| Vähennysten poistot | 0,6 | 3,7 |
| Tilikauden poisto | -0,9 | -1,2 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -31,6 | -31,3 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 6,1 | 5,5 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 4,4 | 6,1 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 8,7 | 29,3 |
| Muuntoero +/- | 0,0 | |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 7,9 | 20,3 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -0,1 | -0,4 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | -15,1 | -40,5 |
| Siirto myytävänä oleviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | -0,2 | |
| Hankintameno 31.12. | 1,2 | 8,7 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 8,7 | 29,3 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 1,2 | 8,7 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
| Aineelliset hyödykkeet yhteensä | 773,2 | 864,9 |
Vuonna 2017 aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat sisälsivät seuraavat olennaiset erät:
• Tavaratalojen ja kiinteistöjen muutos- ja perusparannusmenoja
Vuonna 2016 aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat sisälsivät seuraavat olennaiset erät:
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Käypä arvo 1.1. | 181,0 | |
| Uudelleenluokittelu maa-alueista | 13,6 | 30,0 |
| Uudelleenluokittelu rakennuksista | 83,3 | 151,0 |
| Arvostus käypään arvoon | 3,7 | 0,5 |
| Siirto myytäviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | -181,0 | |
| Muut muutokset | -0,6 | |
| Käypä arvo 31.12. | 100,5 | 181,0 |
Käyvän arvon arvostuksen osuus oli 80,6 (31,9) miljoonaa euroa.
Kun konserni pitää hallussaan maa-aluetta tai rakennusta vuokratuottoa tai omaisuuden arvonnousua hankkiakseen ennemmin kuin käyttääkseen sitä omassa vähittäiskauppa- tai hallinnollisessa toiminnassaan, luokitellaan kiinteistö IAS 40 standardin mukaiseksi sijoituskiinteistöksi.
Stockmann-konserni soveltaa sijoituskiinteistöihinsä käyvän arvon mallia. Sijoituskiinteistön käypä arvo on se hinta, johon kiinteistö voitaisiin vaihtaa asiaa tuntevien, liiketoimeen halukkaiden, toisistaan riippumattomien osapuolten välillä. Sijoituskiinteistön käypä arvo kuvastaa raportointikauden päättymispäivän markkinaolosuhteita eikä siitä ole vähennetty mahdollisia transaktiomenoja, joita syntyisi myynnin tai muun luovutuksen yhteydessä. Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon määrittelyn suorittavat konsernin ulkopuoliset ammatillisesti pätevät ja toisistaan riippumattomat arvioitsijat kaikilla markkina-alueilla kiinteistökohtaisesti.
Kiinteistöjen uudelleenarvostus käypään arvoon perustuu kunakin arvostusajankohtana voimassa oleviin markkinastandardeihin, jotka on määrittänyt The International Valuation Standard Committee. Riippumattomat arvioijat laskevat maa-alueiden ja rakennusten käyvän arvon käyttäen Stockmannin antamia tietoja:
kiinteistöliiketoiminnan liikevaihto ja liikevoitto sisältäen vuokratuotot ja kiinteistöjen ylläpitokulut - kiinteistöliiketoiminnan budjetti
voimassaolevat vuokralaisten vuokrasopimukset - kiinteistön investointihistoria - laskelma uusia vuokralaisia varten tarvittavista investoinneista
Käyvän arvon määrittelyssä käytetty keskimääräinen painotettu markkinatuottovaatimus sisältäen IAS 16 mukaisesti arvostetut kiinteistöt oli 5.6 prosenttia (5,7 prosenttia). Käyvän arvon hierarkiassa maa-alueiden ja rakennusten arvostus on luokiteltu tasolle 3.
Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan S-ryhmälle myymisen toteuduttua, Helsingissä osoitteessa Pohjoisesplanadinkatu 39 sijaitseva Kirjatalo ei ole enää lainkaan konsernin omassa vähittäiskauppa- tai hallinnollisessa toiminnassa vaan konserni pitää kiinteistöä hallussaan hankkiakseen vuokratuottoa ja omaisuuden arvonnousua. Konserni on luokitellut Kirjatalon IAS 40:n mukaiseksi sijoituskiinteistöksi 31.12.2017. Myös Espoossa sijaitseva Tapiolan Säästötammi-niminen kiinteistö, josta Stockmann omistaa 37,8 prosenttia on luokiteltu 31.12.2017 sijoituskiinteistöksi.
Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centre-
kauppakeskuskiinteistön myynnin selvitys on käynnissä. Nevsky Centre on luokiteltu myytävissä oleviin varoihin 31.3.2017 alkaen ja esitetään omalla rivillään taseessa.
Konserni omistaa 37,8 % Kiinteistö Oy Tapiolan Säästötammi Fastighets Ab:n osakkeista. Kiinteistöosakeyhtiö sijaitsee Espoossa. Yhteinen toiminto ei ole Stockmannille olennainen.
Konserni omistaa 67 % kiinteistöyhtiö SIA Stockmann Centrsin osakkeista, joka oikeuttaa 63 %:n hallintaan kiinteistöosakeyhtiön tiloista, minkä takia konserni
Yhteisten toimintojen varat ja velat
osallistuu yhteiseen toimintoon 63 %:lla. SIA Stockmann Centrs omistaa kauppakeskuskiinteistön Latviassa. Stockmannin osuus yhteisistä toiminnosta käsittää Stockmannin Latvian tavaratalon liiketilat. Yhteinen toiminto on Stockmannille olennainen.
Konsernitilinpäätökseen on sisällytetty konsernin omistusosuutta vastaava osuussekä yhteisten toimintojen varoista ja veloista että tuotoista ja kuluista.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varat ilman arvostuksia käypään arvoon | 15,3 | 16,0 |
| Lyhytaikaiset varat | 0,6 | 0,5 |
| Pitkäaikaiset velat | 2,8 | 5,3 |
| Lyhytaikaiset velat | 0,2 | 0,2 |
Kiinteistöjen käypä arvo 31.12.2017 oli 46,2 (46,2) miljoonaa euroa.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Tuotot | 3,2 | 3,3 |
| Kulut | 1,3 | 2,0 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 5,5 | 5,4 |
| Muuntoero +/- | -0,1 | 0,3 |
| Osakkeiden myynti | 0,0 | -0,2 |
| Osuuskunnan osuuksien alaskirjaus | -3,8 | |
| Siirto myytäviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | -1,4 | 0,0 |
| Yhteensä | 0,3 | 5,5 |
Myytävissä olevat sijoitukset ovat sijoituksia listaamattomien yhtiöiden osakkeisiin, joiden arvo määritellään johdon harkintaan perustuvien menetelmien perusteella.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Aineet ja tarvikkeet | 162,2 | 180,7 |
| Ennakkomaksut vaihto-omaisuudesta | 0,0 | 0,0 |
| Yhteensä | 162,2 | 180,7 |
Vaihto-omaisuuden arvoa on alennettu epäkurantin omaisuuden osalta 5,4 (7,5) miljoonalla eurolla.
| Milj. euroa | Kirjanpitoarvo 2017 | Käypä arvo 2017 | Kirjanpitoarvo 2016 | Käypä arvo 2016 |
|---|---|---|---|---|
| Korolliset | 2,2 | 2,2 | 1,6 | 1,6 |
| myyntisaamiset | ||||
| Korottomat | 15,9 | 15,9 | 14,3 | 14,3 |
| myyntisaamiset | ||||
| Johdannaissopimuksiin | 5,3 | 5,3 | 7,5 | 7,5 |
| perustuvat saamiset | ||||
| Muut saamiset | 27,1 | 27,1 | 4,0 | 4,0 |
| Siirtosaamiset | 31,3 | 31,3 | 32,9 | 32,9 |
| Tuloverosaamiset | 3,6 | 3,6 | 0,0 | 0,0 |
| Lyhytaikaiset saamiset | 85,4 | 85,4 | 60,3 | 60,3 |
| yhteensä |
Myyntisaamisten kirjanpitoarvo vastaa niiden käypää arvoa. Myyntisaamisiin ja muihin lyhytaikaisiin saamisiin liittyvän luottoriskin enimmäismäärä on niiden kirjanpitoarvo.
Korolliset myyntisaamiset 2,2 milj. euroa koostuvat pelkästään etäkaupan kertaluotoista vuonna 2017 (1,6 milj. euroa). Näiden saamisten myyntihintaan sisältyvät korkotuotot kirjataan korkotuottojen sijasta liikevaihtoon.
Muut saamiset sisältävät vuonna 2017 saamisia liiketoimintakaupasta 24,7 milj. euroa. Suoritus saatiin tammikuussa 2018.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Vuokraennakot | 17,3 | 18,1 |
| Saaminen luottokorttiyhteistyöstä | 2,8 | 2,0 |
| Jaksotetut henkilösivukulut | 2,7 | 3,8 |
| Jaksotetut ICT-kulut | 1,7 | 1,8 |
| Muut siirtosaamiset | 6,9 | 7,3 |
| Yhteensä | 31,3 | 32,9 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Käteinen raha ja pankkitilit | 21,0 | 18,5 |
| Lyhytaikaiset talletukset | 1,7 | |
| Yhteensä | 21,0 | 20,2 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Rahavarat | 21,0 | 20,2 |
| Luotollinen shekkitili | -12,2 | -5,7 |
| Yhteensä | 8,8 | 14,5 |
| Sijoitetun vapaan oman | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| milj. euroa | Osakkeiden lukumäärä (kpl) | Osakepääoma | Ylikurssirahasto | pääoman rahasto | Yhteensä |
| 31.12.2015 | 72 048 683 | 144,1 | 186,1 | 250,4 | 580,6 |
| 31.12.2016 | 72 048 683 | 144,1 | 186,1 | 250,4 | 580,6 |
| 31.12.2017 | 72 048 683 | 144,1 | 186,1 | 250,4 | 580,6 |
Stockmann Oyj Abp:n osakepääoma jakautuu A- ja Bosakkeisiin. A-osakkeita on vähintään 18 000 000 kappaletta ja enintään 80 000 000 kappaletta ja Bosakkeita vähintään 18 000 000 kappaletta ja enintään 100 000 000 kappaletta.
Yhtiöjärjestyksen mukainen vähimmäisosakepääoma on 75 000 000,00 euroa ja enimmäisosakepääoma on 300 000 000,00 euroa. Osakkeiden nimellisarvo on 2,00 euroa per osake. Kaikki liikkeeseen lasketut osakkeet on maksettu täysimääräisesti.
| kpl | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| A-osakkeet | 30 530 868 | 30 530 868 |
| B-osakkeet | 41 517 815 | 41 517 815 |
| Yhteensä | 72 048 683 | 72 048 683 |
Jokainen A-osake oikeuttaa yhtiökokouksessa äänestämään kymmenellä (10) äänellä ja B-osake yhdellä (1) äänellä.
A-osake voidaan muuntaa B-osakkeeksi osakkeenomistajan vaatimuksesta, mikäli muuntaminen voi tapahtua osakelajien vähimmäis- ja enimmäismäärien puitteissa. Yhtiön osakkeiden muuntamista koskeva kirjallinen vaatimus on osoitettava yhtiön hallitukselle yhtiöjärjestyksessä määritellyllä tavalla.
Osakkeenomistaja, jonka osuus yhtiön kaikista osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä joko yksin tai yhdessä toisten osakkeenomistajien kanssa saavuttaa tai ylittää 33 1/3 prosenttia tai 50 prosenttia on velvollinen lunastamaan muiden osakkeenomistajien vaatimuksesta näiden osakkeet yhtiöjärjestyksessä määritellyllä tavalla.
Ylikurssirahasto sisältää osakemerkinnöistä saadut, nimellisarvon ylittävät rahasuoritukset transaktiomenoilla vähennettynä.
| Muut rahastot | ||
|---|---|---|
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
| Vararahasto | 0,1 | 0,2 |
| Suojausinstrumenttien rahasto | -0,1 | 1,5 |
Muut rahastot 43,7 43,7 Yhteensä 43,8 45,4
Muut rahastot sisältävät
Joulukuussa 2015 laskettiin liikkeelle 85 milj. euron hybridilaina. Omaan pääomaan kirjattiin kulujen jälkeen 84,3 milj. euroa. Lainan vuotuinen korko on 7,75 prosenttia 31.1.2020 asti. Stockmannilla on oikeus viivästyttää hybridilainan koronmaksu, mikäli se ei maksa osinkoa tai
Stockmann soveltaa omistamiinsa kiinteistöihin IAS 16 standardin mukaista uudelleenarvostusmallia. Uudelleenarvostuksesta johtuva lisäys, laskennallisella verovelalla vähennettynä, esitetään oman pääoman uudelleenarvostusrahastossa.
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto sisältää muut oman pääoman luonteiset sijoitukset ja osakkeiden merkintähinnan transaktiomenoilla vähennettynä siltä osin, kun sitä ei nimenomaisen päätöksen mukaisesti merkitä osakepääomaan.
Muuntoerot sisältävät ulkomaisten tytäryhtiöiden tilinpäätösten konsolidoinnissa syntyneet oman pääoman muuntoerot ja valuuttamääräisten nettosijoitusten konsolidoinnista syntyneet muuntoerot.
muuta hyvitystä osakepääomalle. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin aikaisintaan 31.1.2020. Hybridilaina on vakuudeton ja muita velkasitoumuksia heikommassa asemassa. Hybridilainan haltijalla ei ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia. Lainan kertynyt, kirjaamaton korko vuoden 2017 lopussa oli 6,0 milj. euroa (6,8 milj. euroa vuonna 2016). Kertynyt korko 6,6 milj. euroa maksettiin tammikuussa 2018.
Tilinpäätöspäivän jälkeen hallitus on 13.2.2018 ehdottanut, että vuodelta 2017 ei jaeta varoja.
Stockmannilla oli Stockmann-konsernin avainhenkilöille suunnattu Avainhenkilöoptio-ohjelma, joka päättyi vuonna 2017.
| 2017 Optioiden määrä |
Merkintä- hinta painotettuna keskiarvona euroa/osake |
Merkintäjak- son vaihdolla painotettu keskikurssi euroa/osake |
2016 Optioiden määrä |
Merkintä- hinta painotettuna keskiarvona euroa/osake |
Merkintäjak son vaihdolla painotettu keskikurssi euroa/osake |
|
|---|---|---|---|---|---|---|
| Avainhenkilöoptiot 2010 Sarja B | ||||||
| Kauden alussa ulkona olleet | 273 000 | |||||
| Kaudella rauenneet | 273 000 | |||||
| Kauden lopussa ulkona olevat | ||||||
| Avainhenkilöoptiot 2010 Sarja C | ||||||
| Kauden alussa ulkona olleet | 279 400 | 279 400 | ||||
| Kaudella rauenneet | 279 400 | |||||
| Kauden lopussa ulkona olevat | 279 400 | |||||
| Optiot yhteensä | ||||||
| Kauden alussa ulkona olleet | 279 400 | 552 400 | ||||
| Kaudella rauenneet | 279 400 | 273 000 | ||||
| Kauden lopussa ulkona olevat | 279 400 |
| Milj. euroa | Kirjanpitoarvo 2017 |
Käypä arvo 2017 | Kirjanpitoarvo 2016 |
Käypä arvo 2016 |
|---|---|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalaina | 247,0 | 245,8 | 149,7 | 153,4 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 257,1 | 257,3 | 373,7 | 374,4 |
| Muut lainat | 1,2 | 1,2 | 1,9 | 1,9 |
| Yhteensä | 505,2 | 504,2 | 525,3 | 529,7 |
Rahoituslaitoslainojen, joukkovelkakirjalainojen ja muiden lainojen kirjanpitoarvo on laskettu käyttämällä efektiivisen koron menetelmää ja käypä arvo on määritelty diskontatun kassavirran menetelmällä diskonttaamalla tilinpäätöshetken markkinakorolla.
| Milj. euroa | Kirjanpitoarvo 2017 | Käypä arvo 2017 | Kirjanpitoarvo 2016 | Käypä arvo 2016 |
|---|---|---|---|---|
| Lainat rahoituslaitoksilta | 108,5 | 108,6 | ||
| Luotollinen shekkitili | 12,2 | 12,2 | 5,7 | 5,7 |
| Muut korolliset velat | 137,6 | 137,7 | 230,7 | 231,3 |
| Ostovelat | 68,6 | 68,6 | 69,7 | 69,7 |
| Muut lyhytaikaiset velat | 42,7 | 42,7 | 41,3 | 41,3 |
| Siirtovelat | 71,6 | 71,6 | 93,8 | 93,8 |
| Johdannaiset | 6,3 | 6,3 | 2,9 | 2,9 |
| Tuloverovelka | 16,4 | 16,4 | 24,9 | 24,9 |
| Yhteensä | 464,0 | 464,2 | 469,0 | 469,6 |
| joista korollisia | 258,3 | 258,5 | 236,5 | 237,0 |
Rahoituslaitoslainojen ja liikkeelle laskettujen emissioiden käypä arvo on määritelty diskontatun kassavirran menetelmällä diskonttaamalla tilinpäätöshetken markkinakorolla. Muiden lyhytaikaisten velkojen käypä arvo vastaa niiden kirjanpitoarvoa.
| EUR mill. | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Henkilöstökulut | 45,4 | 54,3 |
| Jaksotetut ostot | 9,1 | 14,4 |
| Kanta-asiakasohjelma MORE | 5,1 | 5,5 |
| Korot ja muut rahoituskulut | 1,8 | 5,5 |
| Jaksotetut liikepaikkakulut | 1,6 | 1,9 |
| Palautusvaraus | 1,5 | 1,8 |
| Investoinnit | 2,2 | |
| Muut siirtovelat | 7,1 | 8,2 |
| Yhteensä | 71,6 | 93,8 |
| Milj. euroa | 1.1.2017 | Lainojen rahavirrat |
Lainojen muutokset, joihin ei liity rahavirtaa |
Lainajärjestely kulujen rahavirrat |
Lainajärjestely -kulujen muutokset, joihin ei liity rahavirtaa |
31.12.2017 | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Valuuttakurssi muutokset |
Siirrot erien välillä |
||||||
| Pitkäaikaiset velat, korollinen Lyhytaikaiset velat, |
525,3 | 154,5 | -17,9 | -149,7 | -8,1 | 1,2 | 505,2 |
| korollinen | 230,7 | -134,4 | 149,7 | -2,3 | 2,4 | 246,1 | |
| Luotollinen shekkitili |
5,7 | 6,4 | 12,2 | ||||
| Velat rahoituksen rahavirrassa yhteensä |
761,8 | 26,5 | -17,9 | 0,0 | -10,4 | 3,6 | 763,6 |
Kulut liittyen rahoitusjärjestelyihin on esitetty rahavirtalaskelmassa rahoituksen rahavirrassa. Luotollinen shekkitili on osa rahavaroja rahavirtalaskelmassa.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varaukset | ||
| Varaus tappiollisista sopimuksista | ||
| Varaus tappiollisista sopimuksista, kauden alussa | 2,8 | 4,2 |
| Varausten lisäykset | 17,1 | |
| Käytetty tilikauden aikana | -2,8 | -1,4 |
| Varaus tappiollisista sopimuksista, kauden lopussa | 17,1 | 2,8 |
| Muut varaukset | ||
| Muut varaukset, kauden alussa | 0,2 | 0,3 |
| Käytetty tilikauden aikana | 0,0 | -0,1 |
| Muut varaukset, kauden lopussa | 0,2 | 0,2 |
| Pitkäaikaiset varaukset yhteensä | 17,2 | 3,0 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
| Lyhytaikaiset varaukset | ||
| Uudelleenjärjestelyvaraus Uudelleenjärjestelyvaraus, kauden alussa |
2,3 | |
| Varausten lisäykset | 2,6 | 2,3 |
| Käytetty tilikauden aikana | -2,3 | |
| Uudelleenjärjestelyvaraus, kauden lopussa | 2,6 | 2,3 |
| Varaus tappiollisista sopimuksista | ||
| Varaus tappiollisista sopimuksista, kauden alussa | 1,0 | 1,5 |
| Varausten lisäykset | 3,0 | |
| Käytetty tilikauden aikana | -1,0 | -0,5 |
| Varaus tappiollisista sopimuksista, kauden lopussa | 3,0 | 1,0 |
| Muut varaukset | ||
| Muut varaukset, kauden alussa | 1,1 | 1,0 |
| Käytetty tilikauden aikana | -1,1 | -0,2 |
| Siirrot muista eristä | 0,4 | |
| Muut varaukset, kauden lopussa | 0,0 | 1,1 |
| Lyhytaikaiset varaukset yhteensä | 5,7 | 4,4 |
Varaukset sisältävät lopetettuihin toimintoihin ja muihin konsernin strategian mukaisiin rakennejärjestelyihin liittyviä kuluja.
| Milj. euroa | 1.1.2017 | Kirjattu tuloslaskelmaan | Kurssierot | 31.12.2017 |
|---|---|---|---|---|
| Vahvistetut tappiot | 34,6 | -4,1 | 0,0 | 30,5 |
| Johdannaisten ja muiden | 0,0 | 0,0 | ||
| rahoitusinstrumenttien arvostaminen | ||||
| käypään arvoon | ||||
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja | 2,0 | -0,5 | 1,5 | |
| verotuksen arvojen erot | ||||
| Rahoitusleasing | 0,0 | 0,1 | 0,2 | |
| Muut väliaikaiset erot | 1,7 | -0,6 | 0,0 | 1,0 |
| Yhteensä | 38,3 | -4,6 | -0,5 | 33,2 |
| Milj. euroa | 1.1.2016 | Kirjattu tuloslaskelmaan | Kurssierot | 31.12.2016 |
|---|---|---|---|---|
| Vahvistetut tappiot | 40,5 | -5,9 | 0,0 | 34,6 |
| Johdannaisten ja muiden rahoitusinstrumenttien arvostaminen |
0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| käypään arvoon Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot |
3,5 | -1,5 | 0,0 | 2,0 |
| Rahoitusleasing | 0,0 | 0,0 | ||
| Muut väliaikaiset erot | 1,3 | 0,2 | 0,2 | 1,7 |
| Yhteensä | 45,2 | -7,1 | 0,2 | 38,3 |
| Milj. euroa | 1.1.2017 | Kirjattu tuloslaskelmaan |
Kirjattu omaan pääomaan |
Kurssierot | Myytävänä oleviin varoihin liittyvät velat |
31.12.2017 |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Kertyneet poistoerot |
26,7 | -3,5 | -0,2 | 23,0 | ||
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot |
6,9 | 0,2 | -0,1 | 7,0 | ||
| Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden arvostaminen käypään arvoon |
127,8 | 14,1 | 7,5 | -0,5 | -33,2 | 115,8 |
| Muut väliaikaiset erot |
2,2 | -0,7 | -0,4 | -0,1 | 0,9 | |
| Yhteensä | 163,6 | 10,1 | 7,1 | -0,9 | -33,2 | 146,7 |
| Milj. euroa | 1.1.2016 | Kirjattu tuloslaskelmaan |
Kirjattu omaan pääomaan |
Kurssierot | Myytävänä oleviin varoihin liittyvät velat |
31.12.2016 |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Kertyneet poistoerot |
33,6 | -6,7 | -0,3 | 26,7 | ||
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot |
8,5 | -1,6 | 0,0 | 6,9 | ||
| Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden arvostaminen käypään arvoon |
119,7 | -0,9 | 9,7 | -0,7 | 127,8 | |
| Muut väliaikaiset erot |
1,9 | 0,0 | 0,2 | 0,0 | 2,2 | |
| Yhteensä | 163,9 | -9,2 | 9,9 | -0,9 | 163,6 |
Verotukselliset tappiot, joista ei ole tilikaudella kirjattu laskennallista verosaatavaa, ovat 28,5 (22,6) miljoonaa. euroa. Viron tytäryhtiön kertynyt jakokelpoinen voitto, josta ei IAS 12 -standardin 52 A kohdan mukaan ole kirjattu laskennallista verovelkaa, on 32,9 (31,0) miljoonaa euroa.
Konserni käyttää seuraavaa arvostusmenetelmien hierarkiaa käyvän arvon määrittämisessä ja esittämisessä: Taso 1: Vastaavien omaisuuserien tai velkojen noteeratut (oikaisemattomat) hinnat toimivilla markkinoilla. Taso 2: Menetelmät, joissa käytetään syöttötietona markkinahintanoteerauksia, jotka ovat säännöllisesti saatavissa pörssistä, välittäjältä tai markkinahinnoittelun palveluntuottajalta. Tason 2 rahoitusinstrumentit ovat: Ei-pörssinoteerattuja (OTC) johdannaisia, jotka on luokiteltu joko käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi tai suojauslaskettaviksi. Taso 3: Menetelmät, jotka vaativat eniten johdon harkintaa. Tilikauden aikana ei ole ollut siirtoja tasojen välillä.
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Taso | Kirjanpitoarvo 2017 |
Käypä arvo 2017 |
Kirjanpitoarvo 2016 |
Käypä arvo 2016 |
|---|---|---|---|---|---|
| Johdannaissopimukset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa |
2 | 0,5 | 0,5 | 2,0 | 2,0 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat |
|||||
| Johdannaissopimukset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa |
|||||
| Valuuttajohdannaiset | 2 | 4,8 | 4,8 | 5,5 | 5,5 |
| Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut rahoitusvarat |
|||||
| Pitkäaikaiset saamiset | 3,0 | 3,0 | 7,2 | 7,2 | |
| Lyhytaikaiset saamiset, korolliset | 2,2 | 2,2 | 1,6 | 1,6 | |
| Lyhytaikaiset saamiset, korottomat | 74,3 | 74,3 | 51,1 | 51,1 | |
| Rahavarat | 21,0 | 21,0 | 20,2 | 20,2 | |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat | 3 | 0,3 | 0,3 | 5,5 | 5,5 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 106,1 | 106,1 | 93,2 | 93,2 |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | Taso | Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | Kirjanpitoarvo | Käypä arvo |
|---|---|---|---|---|---|
| 2017 | 2017 | 2016 | 2016 | ||
| Johdannaissopimukset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa |
2 | 0,7 | 0,7 | 0,1 | 0,1 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat |
|||||
| Johdannaissopimukset, joihin ei sovelleta | |||||
| suojauslaskentaa | |||||
| Valuuttajohdannaiset | 2 | 5,6 | 5,6 | 2,7 | 2,7 |
| Sähköjohdannaiset | 1 | 0,2 | 0,2 | 0,2 | 0,2 |
| Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut | |||||
| rahoitusvelat | |||||
| Pitkäaikaiset velat, korolliset | 2 | 505,2 | 504,2 | 525,3 | 529,7 |
| Lyhytaikaiset velat, korolliset | 2 | 258,3 | 258,5 | 236,5 | 237,0 |
| Lyhytaikaiset velat, korottomat | 177,2 | 177,2 | 200,4 | 200,4 | |
| Rahoitusvelat yhteensä | 947,2 | 946,3 | 965,1 | 970,1 |
Taseessa johdannaissopimukset sisältyvät seuraaviin ryhmiin: pitkä- ja lyhytaikaiset saamiset, korottomat sekä pitkä- ja lyhytaikaiset velat, korottomat.
Tason 3 rahoitusvarat ovat sijoituksia listaamattomien yhtiöiden osakkeisiin, joiden käypä arvo määritellään johdon harkintaan perustuvien menetelmien perusteella. Sijoitusten voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmassa liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin, koska sijoitusten hankinta- ja luovutuspäätökset tehdään liiketoiminnallisin perustein. Seuraavassa laskelmassa on esitetty tason 3 käypään arvoon arvostettujen rahoitusvarojen muutos raportointikauden aikana.
| Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos, milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 5,5 | 5,4 |
| Muuntoero +/- | -0,1 | 0,3 |
| Osakkeiden myynti | 0,0 | -0,2 |
| Osuuskunnan osuuksien alaskirjaus | -3,8 | |
| Siirto myytäviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | -1,4 | 0,0 |
| Yhteensä | 0,3 | 5,5 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Yhden vuoden kuluessa | 129,3 | 127,8 |
| Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluessa | 331,4 | 318,1 |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 224,3 | 263,1 |
| Yhteensä | 685,1 | 708,9 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Yhden vuoden kuluessa | 0,7 | 0,7 |
| Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluessa | 1,4 | 0,9 |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 0,3 | |
| Yhteensä | 2,4 | 1,6 |
Tärkeimmät Stockmannin omistamat kiinteistöt ovat tavaratalo ja kirjatalo Helsingissä Suomessa, Nevsky Centre kauppakeskus Pietarissa Venäjällä sekä tavaratalokiinteistö Tallinnassa Virossa. Stockmann on enemmistöomistaja kiinteistöyhtiössä, joka omistaa tavaratalokiinteistön Riiassa Latviassa. Näiden kiinteistöjen kokonaispinta-ala on 142 000 neliömetriä, josta 42 prosenttia koostuu suomalaisista kiinteistöistä. Vuokrattavasta kokonaispinta-alasta noin 46 prosenttia oli Stockmann Retailin käytössä ja loppu ulkoisten vuokralaisten käytössä.
| 2017 Velka vuoden |
Omaisuuden | 2016 Velka vuoden |
Omaisuuden | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | lopussa | Kiinnitykset | käypä arvo | lopussa | Kiinnitykset | käypä arvo |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 631,0 | 1 800,0 | ||||
| Muut vastuut | 0,0 | 1,7 | 0,0 | 1,7 | ||
| Yhteensä | 631,0 | 1 801,7 | 972,5 | 0,0 | 1,7 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Takaukset | 2,9 | 5,3 |
| Sähkösopimusvastuut | 1,6 | |
| Kiinteistöinvestointien arvonlisäveron tarkistusvastuu | 12,7 | 15,4 |
| Yhteensä | 17,2 | 20,6 |
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Kiinnitykset | 1 801,7 | 1,7 |
| Takaukset | 2,9 | 11,4 |
| Sähkösopimusvastuut | 1,6 | |
| Kiinteistöinvestointien arvonlisäveron tarkistusvastuu | 12,7 | 15,4 |
| Yhteensä | 1 818,9 | 28,5 |
Sähkösopimusvastuu liittyy sähkön ostoon kiinteään hintaan vuosina 2018-2020.
Stockmann on laskenut liikkeelle 85 milj. euron hybridilainan 17.12.2015. Lainan kertynyt, kirjaamaton korko vuoden 2017 lopussa oli 6,0 (6,8) miljoonaa euroa. Lisätietoja hybridilainasta on liitetiedossa 22.
Stockmann-konserniin kuuluvat yhtiöt ovat velvollisia tarkistamaan vuosina 2008–2017 valmistuneista kiinteistöinvestoinneista tekemiään vähennyksiä, jos kiinteistön arvonlisäverovelvollinen käyttö vähenee tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on 2027. Vastuun enimmäismäärä on 12,7 (15,4) miljoonaa euroa.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Valuuttatermiinit | 55,8 | 54,9 |
| Yhteensä | 55,8 | 54,9 |
| Valuutanvaihtosopimukset Sähkötermiinit |
750,0 1,4 |
414,4 1,8 |
| Yhteensä | 751,4 | 416,3 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Valuuttatermiinit | 0,5 | -0,7 | -0,1 |
| Yhteensä | 0,5 | -0,7 | -0,1 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Valuutanvaihtosopimukset | 4,8 | -5,6 | -0,8 |
| Sähkötermiinit | -0,2 | -0,2 | |
| Yhteensä | 4,8 | -5,7 | -1,0 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Valuuttatermiinit | 2,0 | -0,1 | 1,9 |
| Yhteensä | 2,0 | -0,1 | 1,9 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Valuutanvaihtosopimukset | 5,5 | -2,7 | 2,9 |
| Sähkötermiinit | -0,2 | -0,2 | |
| Yhteensä | 5,5 | -2,8 | 2,7 |
Kaikki tilinpäätöshetkellä 31.12.2017 avoinna olevat johdannaiset erääntyvät 1 vuoden kuluessa.
Valuutanvaihtosopimukset ja valuuttatermiinit on arvostettu käypään arvoon tilinpäätöspäivän markkinahintoihin. Valuuttajohdannaisten käypien arvojen muutokset on kirjattu joko omaan pääomaan tai tuloslaskelmaan riippuen siitä, onko niihin sovellettu
suojauslaskentaa. Valuuttajohdannaissopimuksista ei aiheutunut tulosvaikutteisesti kirjattavaa suojauslaskentaan liittyvää tehottomuutta vuonna 2017. Sähköjohdannaisten käyvät arvot perustuvat tilinpäätöspäivän markkinahintoihin ja käypien arvojen muutokset on kirjattu tuloslaskelmaan.
Konsernilla on johdannaissopimuksia, joihin sisältyy master netting -järjestely. Sopimukset määräävät, että tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi maksujen laiminlyöntitilanteessa, kaikki sopimuksen mukaiset avoimet tapahtumat irtisanotaan, ja ne selvitetään maksamalla yksittäinen nettosumma.
Netotussopimusten nojalla avoimia johdannaissopimuksia ei voida esittää taseessa netotettuna.
Seuraavassa taulukossa esitetään yllämainittujen sopimusten mukaisesti kirjatut rahoitusinstrumentit.
| Netotusjärjestelyn | |||
|---|---|---|---|
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Kirjanpitoarvo | piirissä olevat erät | Netto |
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | 0,5 | -0,4 | 0,1 |
| Valuuttajohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | 4,8 | -2,5 | 2,3 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 5,3 | -2,9 | 2,4 |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | |||
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | -0,7 | 0,4 | -0,3 |
| Valuuttajohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | -5,6 | 2,5 | -3,1 |
| Sähköjohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | -0,2 | -0,2 | |
| Rahoitusvelat yhteensä | -6,5 | 2,9 | -3,6 |
| Netotusjärjestelyn | |||
|---|---|---|---|
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Kirjanpitoarvo | piirissä olevat erät | Netto |
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | 2,0 | -0,1 | 1,9 |
| Valuuttajohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | 5,5 | -2,6 | 2,9 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 7,5 | -2,7 | 4,8 |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | |||
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | -0,1 | 0,1 | |
| Valuuttajohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | -2,7 | 2,6 | -0,1 |
| Sähköjohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | -0,2 | -0,2 | |
| Rahoitusvelat yhteensä | -3,0 | 2,7 | -0,3 |
Konsernin lähipiiriin kuuluvat hallituksen ja johtoryhmän jäsenet sekä emoyritys, tytäryritykset ja yhteiset toiminnot.
Konsernin lähipiiriin kuuluivat tilikauden 2017 aikana seuraavat hallituksen ja johtoryhmän jäsenet:
Konsernin lähipiiriin kuuluivat tilikauden 2016 aikana seuraavat hallituksen ja johtoryhmän jäsenet:
Konsernin emo- ja tytäryhtiösuhteet on esitetty emoyhtiön liitetietojen osakkeet ja osuudet -osiossa.
| Toimitusjohtajan ja johtoryhmän työsuhde-etuudet, euroa 2017 |
Toimitusjohtaja | Muut johtoryhmän jäsenet |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Lyhytaikaiset työsuhde-etuudet | 716 721 | 2 536 434 | 3 253 155 |
| Muut pitkäaikaiset etuudet | 62 204 | 62 204 | |
| Työsuhde-etuudet yhteensä | 716 721 | 2 598 638 | 3 315 359 |
| Hallituksen palkkiot, euroa 2017 | Kiinteät vuosipalkkiot * |
Osallistumisen perusteella maksettavat palkkiot |
Yhteensä |
| Hienonen Jukka | 76 000 | 14 000 | 90 000 |
| Bergh Kaj-Gustaf | 38 000 | 6 500 | 44 500 |
| Chetkovich Torborg ** | 2 200 | 2 200 | |
| Lager Esa | 38 000 | 9 000 | 47 000 |
| Najafi Susanne | 38 000 | 6 000 | 44 000 |
| Niemistö Leena | 49 000 | 7 000 | 56 000 |
| Rosenlew Michael | 38 000 | 10 700 | 48 700 |
| Sjödell Per | 38 000 | 6 500 | 44 500 |
| Wallgren Dag | 38 000 | 12 500 | 50 500 |
| Hallituksen palkkiot yhteensä | 353 000 | 74 400 | 427 400 |
* rahana ja yhtiön osakkeina maksettu 30 167 kpl
** eronnut hallituksesta 23.3.2017
| Toimitusjohtajan ja johtoryhmän työsuhde-etuudet, euroa 2016 |
Toimitusjohtaja | Muut johtoryhmän jäsenet |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Lyhytaikaiset työsuhde-etuudet | 815 590 | 2 205 297 | 3 020 887 |
| Työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet | 420 000 | 420 000 | |
| Muut pitkäaikaiset etuudet | 20 999 | 38 733 | 59 732 |
| Työsuhde-etuudet yhteensä | 1 256 589 | 2 244 030 | 3 500 619 |
| Hallituksen palkkiot, euroa 2016 | Kiinteät vuosipalkkiot * |
Osallistumisen perusteella maksettavat palkkiot |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Hienonen Jukka | 76 000 | 11 700 | 87 700 |
| Bergh Kaj-Gustaf | 38 000 | 7 500 | 45 500 |
| Chetkovich Torborg | 38 000 | 8 800 | 46 800 |
| Najafi Susanne | 38 000 | 5 500 | 43 500 |
| Niemistö Kari ** | 1 500 | 1 500 | |
| Niemistö Leena | 49 000 | 5 500 | 54 500 |
| Rosenlew Michael | 38 000 | 7 800 | 45 800 |
| Sjödell Per | 38 000 | 6 000 | 44 000 |
| Tallqvist-Cederberg Charlotta ** | 1 500 | 1 500 | |
| Teir-Lehtinen Carola ** | 1 700 | 1 700 | |
| Wallgren Dag | 38 000 | 11 500 | 49 500 |
| Hallituksen palkkiot yhteensä | 353 000 | 69 000 | 422 000 |
* rahana ja yhtiön osakkeina maksettu 34 091 kpl
** eronnut hallituksesta 15.3.2016
Toimitusjohtaja Lauri Veijalaisen eläkeikä määräytyy Suomen työeläkelainsäädännön mukaisesti. Eläke kertyy työntekijäin eläkelain mukaisesti. Lisäeläkkeitä ei maksettu vuonna 2017 (20 999 euroa vuonna 2016).
Johtoryhmän jäsenten eläkeikä on kunkin johtajasopimuksesta riippuen 63 tai 65 vuotta. Kahdella johtoryhmän jäsenellä oli vuonna 2017 yhtiön ottama
erillinen maksuperusteinen eläkevakuutus. Eläkevakuutusten kustannukset vuonna 2017 olivat 62 204 euroa (2016: 38 733 euroa).
Hallituksen jäsenille on maksettu muita korvauksia yhteensä 61 945 euroa vuonna 2017 (61 253 euroa vuonna 2016).
Konsernin rahoitus ja rahoitusriskien hallinta on keskitetty Stockmann Oyj Abp:n rahoitustoimintoon hallituksen hyväksymän toimintapolitiikan mukaisesti.
Rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on varmistaa konsernille kohtuuhintainen rahoitus kaikissa olosuhteissa sekä vähentää markkinariskien vaikutuksia konsernin tulokseen ja taseeseen. Stockmann Oyj:n talousjohtajan alaisuudessa toimiva rahoitusosasto huolehtii konsernin rahoitusriskien hallinnasta ja suojaustoimenpiteistä. Stockmannin rahoitustoiminto toimii myös konsernin sisäisenä pankkina. Rahoitustoiminnolle on määritetty yksityiskohtaiset toimintaohjeet, jotka sisältävät rahoitusriskien hallinnan periaatteet sekä likviditeetin ja rahoituksen hallinnan. Liiketoimintaryhmillä on erillinen ohje valuuttaposition suojauksesta.
Konsernin pääasialliset rahoitusriskit ovat valuuttariski, korkoriski, rahoitus- ja maksuvalmiusriski, luotto- ja vastapuoliriski sekä sähkön hintariski.
Konsernin taseessa olevat rahoitusriskit ja kaupallisiin rahavirtoihin liittyvät rahoitusriskit sekä valitut suojausstrategiat raportoidaan hallitukselle neljännesvuosittain ja konsernijohdolle kuukausittain. Hallitus on arvioinut kokonaisrahoitustilanteen huolellisesti. Kun tarkastellaan meneillään olevia suunnitelmia, arvioituja operatiivisia rahavirtoja ja käyttöpääoman vahvistamiseen tähtääviä aloitteita, kokonaisanalyysi tukee maksuvalmiuden ja rahoituksen riittävyyttä.
Konsernin valuuttariski muodostuu ulkomaan valuuttamääräisistä myynneistä ja ostoista sekä tase-eristä, kuten myös ulkomaan yksiköihin tehdyistä valuuttamääräisistä nettoinvestoinneista.
Stockmannin transaktioriski muodostuu konsernin liiketoimintayksiköiden myyntiin ja ostoihin liittyvistä
valuuttavirroista sekä ulkomaan valuuttamääräisistä veloista ja saamisista. Tärkeimmät myyntivaluutat vuonna 2017 olivat euro, Ruotsin kruunu ja Norjan kruunu. Tärkeimmät ostovaluutat olivat euro, Yhdysvaltain dollari ja Ruotsin kruunu. Vuonna 2017 muun kuin euromääräisen myynnin osuus konsernin koko myynnistä oli 45 prosenttia mukaan lukien herkun liiketoiminta Suomessa, joka raportoidaan lopetettuna toimintona (2016: 42 prosenttia ilman Venäjän tavarataloliiketoimintaa, joka myytiin helmikuussa 2016). Transaktioriskin sisältäviä valuuttamääräisiä ostoja oli 47 prosenttia konsernin ostoista sisältäen herkun liiketoiminnan Suomessa (2016: 37 prosenttia ilman Venäjän tavarataloliiketoimintaa). Lisäksi konsernilla on pääosin Ruotsissa paikallisia valuuttamääräisiä ostoja, joihin ei sisälly transaktioriskiä. Vuonna 2017 näiden ostojen osuus oli 3 prosenttia (2016: 3 prosenttia) konsernin kokonaisostoista.
Liiketoimintayksiköt vastaavat tulevien valuuttamääräisten nettokassavirtojen ennustamisesta ja niihin liittyvän valuuttariskin hallinnasta. Liiketoiminnan kassavirtoihin liittyvän valuuttariskin hallinta perustuu 6 kuukauden ennakoituihin kassavirtoihin. Suojausaika on yleensä enintään 6 kuukautta, ja yksittäisten valuuttojen suojausaste voi vaihdella välillä 0–100 %. Sopimuksiin perustuvia kassavirtoja voidaan suojata pidemmiksi ajoiksi.
Ennakoitujen kassavirtojen suojaamiseen käytetyt valuuttajohdannaiset luokitellaan IAS 39:ssä määritellyt suojauslaskennan ehdot täyttäviksi. Kaikki konsernin kassavirtojen suojauksiksi luokiteltavat sopimukset erääntyvät elokuuhun 2018 mennessä. Näistä suojausinstrumenteista aiheutuva voitto tai tappio vaikuttaa konsernin liikevoittoon samalla jaksolla, jolla ennakoidut suojatut erät vaikuttavat tuottoon, eli noin 4 kuukautena erääntymisen jälkeen. Tietoja näiden suojausten käyvästä arvosta on liitetiedossa 31. Alla olevassa taulukossa on esitetty kassavirtoja suojaavat johdannaiset valuutoittain. Valuuttajohdannaisista on huomioitu sekä osto- että myyntivaluutta.
| milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| USD | 55,9 | 56,9 |
| SEK | -31,0 | -23,0 |
| NOK | -13,8 | -18,2 |
| EUR | -11,0 | -13,7 |
| 2017 milj. euroa | USD | SEK | NOK |
|---|---|---|---|
| Muutos + 10 % | -4,0 | -0,8 | 1,0 |
| Muutos - 10 % | 4,8 | 1,0 | -1,2 |
| 2016 milj. euroa | USD | SEK | NOK |
| Muutos + 10 % | -4,0 | -1,0 | 1,3 |
| Muutos - 10 % | 4,9 | 1,2 | -1,6 |
Suurin osa kassavirtoja suojaavista johdannaisista on Lindexin nimissä. Lindexin toimintavaluutta on Ruotsin kruunu. Tilikauden lopussa Yhdysvaltain dollarimääräiset kassavirran suojaukset kattoivat noin 66 % konsernin tuleville 6 kuukaudelle ennakoiduista dollarimääräisistä nettokassavirroista.
Ulkomaiset tytäryhtiöt rahoitetaan ensisijaisesti paikallisessa valuutassa, joten ulkomaisille tytäryhtiöille syntyy merkittävää transaktioriskiä ainoastaan valuuttamääräisistä ostoista sekä myynneistä.
Stockmannin taseessa oleviin valuuttamääräisiin saamisiin ja velkoihin liittyvän valuuttariskin hallinnasta vastaa konsernin rahoitustoiminto. Suojausaste voi vaihdella välillä 0–100 %.
Seuraavassa taulukossa on esitetty konsernin transaktiopositio, joka koostuu valuuttamääräisistä saamisista ja veloista sekä näitä suojaavista johdannaisista. Tulevaisuuteen ennustettuja kassavirtoja sekä niitä suojaavia johdannaisia ei ole huomioitu taulukossa.
| 2017, milj. euroa | SEK | GBP | RUB | NOK | CZK | USD | PLN |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Saamiset | 776,7 | 0,0 | 15,2 | 4,7 | 2,7 | ||
| Lainat rahoituslaitoksilta | -0,1 | -0,6 | -1,0 | ||||
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | -106,0 | 0,0 | -0,2 | -0,1 | -14,7 | ||
| Valuuttapositio taseessa | 670,7 | -0,1 | 15,2 | 3,9 | -0,1 | -13,0 | |
| Tase-eriä suojaavat val.johdannaiset | -683,2 | -3,4 | -7,2 | -11,7 | 11,4 | -1,9 | |
| Nettosijoitusta suojaavat valuuttalainat | 19,8 | ||||||
| Nettopositio taseessa | 7,4 | -3,5 | 15,2 | -3,4 | -11,9 | -1,7 | -1,9 |
| 2016, milj. euroa | SEK | GBP | RUB | NOK | CZK | USD | PLN |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Saamiset | 869,7 | 12,7 | 29,8 | 13,6 | 36,0 | 4,8 | 10,3 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | -369,7 | -0,1 | -1,0 | -0,3 | |||
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | -92,2 | -0,2 | -0,1 | -15,6 | |||
| Valuuttapositio taseessa | 407,8 | 12,6 | 29,8 | 12,4 | 35,9 | -11,1 | 10,3 |
| Tase-eriä suojaavat val.johdannaiset | -337,3 | -9,2 | -13,1 | -31,5 | 10,1 | -8,7 | |
| Nettosijoitusta suojaavat valuuttalainat | 2,4 | ||||||
| Nettopositio taseessa | 72,9 | 3,4 | 29,8 | -0,7 | 4,4 | -1,0 | 1,6 |
Euron 10 % vahvistumisella tai heikentymisellä muita valuuttoja vastaan olisi seuraavan taulukon osoittama vaikutus tulokseen verojen jälkeen. Herkkyysanalyysi perustuu yläpuolella olevan taulukon positioihin.
| 2017 milj. euroa | SEK | GBP | RUB | NOK | CZK | USD | PLN |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Muutos + 10 % | -0,5 | 0,2 | -1,1 | 0,2 | 0,8 | 0,1 | 0,1 |
| Muutos - 10 % | 0,6 | -0,3 | 1,4 | -0,3 | -1,0 | -0,1 | -0,2 |
| 2016 milj. euroa | SEK | GBP | RUB | NOK | CZK | USD | PLN |
| Muutos + 10 % | -5,3 | -0,2 | -2,2 | 0,0 | -0,3 | 0,1 | -0,1 |
| Muutos - 10 % | 6,4 | 0,3 | 2,6 | -0,1 | 0,4 | -0,1 | 0,1 |
Stockmann-konsernille aiheutuu translaatioriskiä, kun ulkomaisten tytäryhtiöiden tilinpäätökset muunnetaan euromääräisiksi konsernitilinpäätöksessä.
Valuuttakurssimuutosten vaikutukset näkyvät valuuttamääräisten nettoinvestointien osalta konsernin oman pääoman muuntoeroina. Stockmann suojautuu oman pääoman translaatioriskiltä valikoidusti
valuuttamääräisillä lainoilla tai johdannaisilla. Suojauspäätöksiä tehtäessä huomioidaan mahdollisen suojaustoimen vaikutus konsernin tulokseen, taseeseen ja kassavirtoihin sekä suojauskustannukset.
Seuraavassa taulukossa on esitetty millainen vaikutus omaan pääomaan on euron 10 % muutoksella suhteessa konsernin toimintavaluuttoihin. Herkkyysanalyysissä on huomioitu valuuttamääräisten nettoinvestointien muutos euroiksi sekä näitä suojaavat lainat ja johdannaiset.
| 2017 milj. euroa | SEK | RUB |
|---|---|---|
| Muutos + 10 % | -7,0 | -12,8 |
| Muutos - 10 % | 8,5 | 15,7 |
| 2016 milj. euroa | SEK | RUB |
| Muutos + 10 % | -14,9 | -12,7 |
| Muutos - 10 % | 18,2 | 15,5 |
Korkotason vaihtelut vaikuttavat konsernin korkokuluihin ja -tuottoihin. Konsernilla on Lindexin oston seurauksena merkittävät Ruotsin kruunumääräiset varat. Ne on rahoitettu lainalla, joka on vaihdettu Ruotsin kruunuksi. Näin ollen Stockmann pääasiassa altistuu Ruotsin korkotason vaihtelulle. Konsernin korkoriskin hallinnan tavoitteena on vähentää korkotason muutosten aiheuttamaa
epävarmuutta Stockmannin tulokseen. Korkoriskiä hallitaan hajauttamalla konsernin lainanottoa ja sijoituksia toisaalta eri maturiteetteihin ja toisaalta vaihtuva- ja kiinteäkorkoisiin instrumentteihin. Laina- ja sijoitussalkun koronmääritysjakson keskimääräinen pituus on enintään viisi vuotta. Korkoriskin hallinnassa voidaan käyttää korkojohdannaisia. Tilinpäätöshetkellä 31.12.2017 Stockmannin korollisten lainojen ja pankkisaamisten koronmääräytymisjakso oli 15,6 kuukautta. Korkojohdannaisia ei ollut käytössä.
| Ajankohta, jona koron | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| muutos tapahtuu, milj. euroa | < 1 kuukausi | 1–12 kuukautta | 1–3 vuotta | 3–5 vuotta | Yhteensä |
| Joukkovelkakirjalainat | 247,0 | 247,0 | |||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 365,7 | 365,7 | |||
| Muut korolliset velat | 186,2 | 85,5 | 271,7 | ||
| Yhteensä | 186,2 | 451,3 | 247,0 | 884,5 | |
| Rahat ja pankkisaamiset | -21,0 | -21,0 | |||
| Yhteensä | 165,2 | 451,3 | 247,0 | 863,5 |
| Ajankohta, jona koron | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| muutos tapahtuu, milj. euroa | < 1 kuukausi | 1–12 kuukautta | 1–3 vuotta | 3–5 vuotta | Yhteensä |
| Joukkovelkakirjalainat | 149,7 | 149,7 | |||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 5,0 | 368,7 | 373,7 | ||
| Muut korolliset velat | 54,4 | 183,9 | 238,3 | ||
| Yhteensä | 59,4 | 552,6 | 149,7 | 761,8 | |
| Rahat ja pankkisaamiset | -20,2 | -20,2 | |||
| Yhteensä | 39,2 | 552,6 | 149,7 | 741,5 |
Markkinakorkojen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä vaikuttaisi laskennallisesti tilinpäätöshetkellä 31.12.2017 Stockmannin tulokseen verojen jälkeen enintään -3,2 miljoonaa euroa (2016: -3,3 miljoonaa euroa). Yhden prosenttiyksikön markkinakorkojen laskulla olisi erittäin vähäinen vaikutus Stockmannin tulokseen verojen jälkeen, sillä monet markkinakorot ovat jo nyt negatiivisia eikä Stockmann hyödy negatiivisista koroista. Konsernilla ei tilinpäätöshetkellä ollut suoraan omaan pääomaan kirjattavia eriä.
Stockmann ja Lindex käyttävät sähköjohdannaisia pienentääkseen tuleviin sähköhankintoihinsa liittyvää hintariskiä. Rahoituspolitiikan mukaan tulevien sähköhankintojen suojausaste on enintään 100 % seuraavan kolmen vuoden aikana. Tilinpäätöshetkellä 31.12.2017 sähkön markkinahinnan 10 prosenttiyksikön muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta Stockmannin tulokseen tai omaan pääomaan verojen jälkeen.
Maksuvalmiusriski tarkoittaa yrityksen riskiä joutua maksukyvyttömäksi likvidien varojen riittämättömyyden tai rahoituksen hankkimisvaikeuksien seurauksena. Rahoitusriskin minimoimiseksi konsernin lähivuosien rahoitustarpeet on katettu pitkäaikaisilla luottolimiiteillä. Lisäksi Stockmannilla on oltava riittävän suuri maksuvaranto. Stockmannin maksuvarannon tulee olla vähintään keskimääräisesti kuukauden liiketoiminnan kassastamaksuja vastaava määrä. Maksuvarantoon
lasketaan kassavarat sekä käyttämättömät sitovat ja eisitovat rahoitusresurssit.
Vuoden lopussa Stockmannilla oli sitovia rahoituslimiittejä yhteensä 852 miljoonan euron edestä, joista käytössä oli 624 miljoonaa euroa rahoitukseen sekä 3 miljoonaa euroa pankkitakauksiin ja rembursseihin. Lisäksi Stockmannilla on ei-sitovia rahoituslimiittejä yhteensä 603 miljoonaa euroa, joista oli käytössä 140 miljoonaa euroa.
Stockmannin rahoitus koostuu pääosin pankkilainoista, luottolimiiteistä, joukkovelkakirjalainoista sekä yritystodistusohjelmasta. Lisäksi Stockmannilla on hybridilaina, jota käsitellään konsernitilinpäätöksessä yhtiön omana pääomana.
Marraskuussa Stockmann sopi pitkäaikaisten sitovien lainojensa uudelleenrahoituksesta. Uusi sitova rahoituslimiitti on vakuudellinen syndikoitu luotto, yhteensä 609 miljoonaa euroa, joka jakautuu sekä pankkilainaan että valmiusluottoon. Suurin osa rahoituksesta erääntyy tammikuussa 2021. Maaliskuussa 2018 erääntyy 109 miljoonaa euroa. Lisäksi Stockmann on sopinut maksavansa pankkilainasta ennenaikaisesti 150 miljoonaa euroa viimeistään tammikuussa 2019. Stockmann on käynnistänyt selvitykset sekä Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centren että Helsingissä sijaitsevan Kirjatalon myymisestä. Uusi rahoituskokonaisuus korvaa 700 miljoonan euron suuruiset kahdenväliset lainasopimukset, jotka tehtiin kuuden pankin kanssa joulukuussa 2013. Joulukuussa Stockmann laski liikkeeseen 250 miljoonan euron nimellisarvosta vakuudellisia senior-statuksellisia joukkovelkakirjoja. Velkakirjat erääntyvät tammikuussa 2022 ja niille maksetaan kiinteää 4,75 prosentin vuotuista korkoa. Liikkeeseenlaskusta kertyvät varat käytettiin vuonna 2018 erääntyvien velkakirjojen ennenaikaiseen lunastukseen sekä muiden olemassa olevien velkojen uudelleenrahoitukseen.
Uudet joukkovelkakirjat on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Uusien lainojen ja uusien joukkovelkakirjojen vakuutena on kiinteistökiinnityksiä sekä panttioikeus tiettyihin osakkeisiin. Lisäksi Nevsky Centre -kiinteistöön liittyvät osakkeet on pantattu uusien lainojen vakuudeksi. Uusiin lainoihin sisältyvät omavaraisuusasteeseen ja velkaantumiseen (leverage) liittyvät taloudelliset kovenantit. Ne testataan ensimmäisen kerran 30.6.2018.
Joulukuussa 2015 Stockmann laski liikkeelle 85 miljoonan euron hybridilainan. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin aikaisintaan tammikuussa 2020, mikäli kaikki sidotut rahoituslimiitit on ensin maksettu. Lainan vuotuinen korko on 7,75 prosenttia. Hybridilainaa käsitellään IFRS-standardien mukaan laaditussa konsernitilinpäätöksessä yhtiön omana pääomana. Lisätietoja hybridilainasta löytyy liitetiedosta 22.
Lyhytaikainen rahoituslimiitti muodostuu 600 miljoonan euron kotimaisesta yritystodistusohjelmasta sekä pankkien tililimiiteistä. Vuoden 2017 lopussa liikkeelle laskettujen yritystodistusten määrä oli 137 miljoonaa euroa.
| milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Rahat ja pankkisaamiset | 20,2 | 20,2 |
| Luottolimiitti, erääntyy 2017 | ||
| Luottolimiitti, erääntyy 2018 | ||
| Luottolimiitti, erääntyy 2019 | 295,0 | |
| Luottolimiitti, erääntyy 2020 | ||
| Luottolimiitti, erääntyy 2021 + | 224,6 | |
| Muut rahoituslimiitit | 1,4 | 1,5 |
| Yhteensä | 246,2 | 316,7 |
Käyttämättömiä sitovia vuonna 2021+ erääntyviä luottolimiittejä 224,6 miljoonaa euroa ei voida käyttää maaliskuussa 2018 erääntyvän pankkilainan 109 miljoonaa euroa tai sovitun, viimeistään tammikuussa 2019 ennakolta maksettavan 150 miljoonan euron takaisinmaksuihin.
| milj. euroa | Tasearvo | 2018 | 2019 | 2020 | 2021 | 2022+ | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalainat | 247,0 | -6,9 | -11,9 | -11,9 | -11,8 | -255,9 | -298,5 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 365,6 | -115,4 | -154,5 | -3,7 | -114,8 | -388,4 | |
| Muut korolliset velat | 151,0 | -150,1 | -1,2 | -0,2 | -151,5 | ||
| Ostovelat ja muut velat | 186,2 | -186,2 | -186,2 | ||||
| Yhteensä | 949,8 | -458,6 | -167,6 | -15,8 | -126,6 | -255,9 | -1 024,5 |
| Johdannaiset | |||||||
| Valuuttajohdannaiset | 6,2 | ||||||
| saamiset | 561,2 | 561,2 | |||||
| velat | -567,1 | -567,1 | |||||
| Sähköjohdannaiset | 0,2 | ||||||
| nettokassavirta | -0,2 | -0,2 | |||||
| Yhteensä | 6,4 | -6,1 | -6,1 |
| milj. euroa | Tasearvo | 2017 | 2018 | 2019 | 2020 | 2021+ | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalainat | 149,7 | -5,1 | -155,1 | -160,1 | |||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 373,7 | -11,8 | -10,7 | -376,5 | -399,0 | ||
| Muut korolliset velat | 238,3 | -237,2 | -0,2 | -1,9 | -239,3 | ||
| Ostovelat ja muut velat | 200,4 | -200,4 | -200,4 | ||||
| Yhteensä | 962,1 | -454,4 | -166,0 | -378,4 | -998,8 | ||
| Johdannaiset | |||||||
| Valuuttajohdannaiset | 2,8 | ||||||
| saamiset | 177,3 | 177,3 | |||||
| velat | -179,9 | -179,9 | |||||
| Sähköjohdannaiset | 0,2 | ||||||
| nettokassavirta | -0,1 | -0,1 | -0,2 | ||||
| Yhteensä | 3,0 | -2,7 | -0,1 | -2,8 |
Myyntisaamiset sekä sijoituksiin ja johdannaissopimuksiin perustuvat saamiset altistavat konsernin luottoriskille. Sijoituksiin liittyvää vastapuoliriskiä hallitaan hallituksen hyväksymien vastapuolilimiittien avulla.
Johdannaissopimuksia tehdään vain vakavaraisiksi ja luottokelpoisuudeltaan hyviksi arvioitujen vastapuolten kanssa. Kassavarojen sijoituksia tehdään rahoitusinstrumentteihin, joiden arvioidaan olevan likvidejä ja joihin liittyvän riskin katsotaan olevan alhainen. Tilinpäätöshetkellä 31.12.2017 konsernin likvidit varat koostuivat pääasiassa pankeissa olevista talletuksista, joiden maturiteetti on erittäin lyhyt. Konsernilla ei ole merkittävää kaupallisiin myyntisaataviin liittyvää luottoriskiä, koska saatavakannat koostuvat suuresta määrästä pieniä saatavia ja asiakkaat ovat pääosin yksityishenkilöitä, joiden luottokelpoisuus on tarkistettu.
| Milj. euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Erääntymättömät myyntisaamiset | 14,5 | 14,3 |
| 1-30 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 2,1 | 0,8 |
| 31-60 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,6 | 0,1 |
| 61-90 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,1 | 0,1 |
| 91-120 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,1 | 0,0 |
| Yli 120 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,7 | 0,6 |
| Yhteensä | 18,1 | 15,9 |
Myyntisaamisten kirjanpitoarvo vastaa asiakkailta laskutettua määrää, josta on vähennetty odotettavissa olevat luottotappiot. Odotettavissa olevat luottotappiot perustuvat avoimena olevista myyntisaamisista kausittain tehtävään ikäanalyysiin ja arvonalennuskerroin perustuu siihen, kuinka kauan myyntisaaminen on ollut erääntyneenä. Arvonalennuskertoimet on painotettu
luottotappioiden todennäköisyyksien mukaisesti ja ne perustuvat aiempaan kokemukseen. Vuonna 2017 myyntisaamisista tehtiin odotettavissa olevia luottotappioita varten 0,3 milj. euron arvonalennus (2016: 0,2 milj. euroa), joka kohdistui pääosin yli 180 päivää erääntyneinä olleisiin myyntisaamisiin.
Konsernin tavoitteena pääomarakenteen hallinnassa on tehokas pääomarakenne, joka varmistaa konsernin toimintaedellytykset pääomamarkkinoilla kaikissa olosuhteissa toimialan volatilisuudesta riippumatta. Vaikka konsernilla ei ole luottolaitoksen antamaa julkista luottoluokitusta, konsernin tavoitteena on ylläpitää samantapainen pääomarakenne kuin muilla hyvän luottoluokituksen omaavilla vähittäiskauppaa harjoittavilla yhtiöillä. Konserni seuraa pääomarakenteensa kehitystä oman pääoman osuudella kokonaispääomasta (equity
Stockmann tiedotti 2.1.2018 selvittävänsä Kirjatalokiinteistönsä mahdollista myyntiä. Stockmannin omistama Kirjatalo-kiinteistö siirtyi kokonaisuudessaan ulkopuolisten kumppaneiden käyttöön, kun Stockmann Herkun liiketoiminta siirtyi S-ryhmälle 31.12.2017.
ratio). Lindex-konsernin hankinnan jälkeen on Stockmannkonsernilla ollut merkittävästi Ruotsin kruunumääräisiä varoja, jotka konserni on suojannut kruunumääräisellä ulkoisella lainalla ja/tai termiineillä. Ruotsin kruunun arvon vaihtelut ovat siten vaikuttaneet sekä varojen että velkojen määrään yhtä paljon. Strategisena tavoitteena on vähintään 40 prosentin omavaraisuusaste. Oman pääoman osuus kokonaispääomasta 31.12.2017 oli 43,0 % (48,3 % 31.12.2016).
Stockmann ilmoitti 23.1.2018 jatkavansa tehostamistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on vähintään 8 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt, jotka toteutuvat pääosin vuoden 2018 loppuun mennessä. Uudelleenorganisoinnista johtuva noin 2 miljoonan euron varaus kirjataan vuoden 2018 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
| Tuloslaskelma, FAS | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Liitetieto | 1.1.-31.12.2017 | % | 1.1.-31.12.2016 | % | |
| euroa | Lv | euroa | Lv | ||
| LIIKEVAIHTO | 2 | 457 825 004,03 | 100,0 | 565 283 461,51 | 100,0 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 3 | 6 452 801,26 | 1,1 | 12 138 109,64 | 2,1 |
| Materiaalit ja palvelut | |||||
| Aineet, tarvikkeet ja tavarat: | |||||
| Ostot tilikauden aikana | -241 899 633,09 | -311 690 416,00 | |||
| Varastojen muutos, lisäys (+), vähennys (-) | -8 126 889,51 | -11 243 825,25 | |||
| Materiaalit ja palvelut yhteensä | -250 026 522,60 | 44,2 | -322 934 241,25 | 57,1 | |
| Henkilöstökulut | 4 | -91 800 558,79 | 16,2 | -127 499 064,51 | 22,6 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 5 | -32 369 755,60 | 5,7 | -26 604 502,85 | 4,7 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 6 | -125 635 936,92 | 22,2 | -138 566 762,42 | 24,5 |
| -499 832 773,91 | 88,4 | -615 604 571,03 | 108,9 | ||
| LIIKEVOITTO (-TAPPIO) | -35 554 968,62 | -6,3 | -38 182 999,88 | -6,8 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 7 | -75 744 014,09 | -13,4 | -11 664 854,17 | -2,1 |
| VOITTO (TAPPIO) ENNEN | |||||
| TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA | -111 298 982,71 | -19,7 | -49 847 854,05 | -8,8 | |
| Tilinpäätössiirrot | 8 | 41 788 099,32 | 7,4 | 46 295 442,79 | 8,2 |
| Tuloverot | |||||
| Edellisiltä tilikausilta | 5 615 618,39 | ||||
| Tuloverot yhteensä | 5 615 618,39 | 1,0 | |||
| TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) | -63 895 265,00 | -11,3 | -3 552 411,26 | -0,6 |
| VASTAAVAA | Liitetieto | 31.12.2017 | 31.12.2016 |
|---|---|---|---|
| euroa | euroa | ||
| PYSYVÄT VASTAAVAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 9 | ||
| Aineettomat oikeudet | 26 042 812,54 | 36 164 460,04 | |
| Muut pitkävaikutteiset menot | 423 768,43 | 499 114,06 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 502 033,23 | 3 674 281,49 | |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 26 968 614,20 | 40 337 855,59 | |
| Aineelliset hyödykkeet | 10 | ||
| Maa- ja vesialueet | 13 435 033,59 | 13 435 033,59 | |
| Rakennukset ja rakennelmat | 278 968 828,98 | 284 548 889,29 | |
| Koneet ja kalusto | 37 085 932,19 | 39 323 077,80 | |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot | 3 481 601,79 | 5 232 294,16 | |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 54 601,65 | 54 769,84 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 964 432,87 | 8 360 232,35 | |
| Aineelliset hyödykkeet yhteensä | 333 990 431,07 | 350 954 297,03 | |
| Sijoitukset | 11 | ||
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | 215 686 260,39 | 176 392 674,58 | |
| Muut osakkeet ja osuudet | 760 443,74 | 8 028 858,74 | |
| Sijoitukset yhteensä | 216 446 704,13 | 184 421 533,32 | |
| PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ | 577 405 749,40 | 575 713 685,94 | |
| VAIHTUVAT VASTAAVAT | |||
| Vaihto-omaisuus | |||
| Aineet ja tarvikkeet | 54 594 598,70 | 62 721 488,21 | |
| Vaihto-omaisuus yhteensä | 54 594 598,70 | 62 721 488,21 | |
| Pitkäaikaiset saamiset | |||
| Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä | 776 772 193,74 | 874 705 095,85 | |
| Lainasaamiset muilta | 1 669 862,43 | 5 167 362,43 | |
| Pitkäaikaiset saamiset yhteensä | 778 442 056,17 | 879 872 458,28 | |
| Lyhytaikaiset saamiset | 12 | ||
| Myyntisaamiset | 9 039 375,63 | 9 750 876,97 | |
| Saamiset saman konsernin yrityksiltä | 28 446 575,83 | 6 495 635,85 | |
| Muut saamiset | 24 725 218,05 | 33 195,16 | |
| Siirtosaamiset | 23 141 354,48 | 16 849 922,20 | |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 85 352 523,99 | 33 129 630,18 | |
| Rahat ja pankkisaamiset | 13 | 8 212 659,78 | 6 667 278,60 |
| VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ | 926 601 838,64 | 982 390 855,27 | |
| VASTAAVAA YHTEENSÄ | 1 504 007 588,04 | 1 558 104 541,21 |
| VASTATTAVAA | Liitetieto | 31.12.2017 | 31.12.2016 |
|---|---|---|---|
| euroa | euroa | ||
| OMA PÄÄOMA | 14-15 | ||
| Osakepääoma | 144 097 366,00 | 144 097 366,00 | |
| Ylikurssirahasto | 186 346 445,72 | 186 346 445,72 | |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 255 735 789,28 | 255 735 789,28 | |
| Muut rahastot | 43 728 921,17 | 43 728 921,17 | |
| Edellisten tilikausien voitto (tappio) | -234 805 218,10 | -231 252 806,84 | |
| Tilikauden voitto (tappio) | -63 895 265,00 | -3 552 411,26 | |
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 331 208 039,07 | 395 103 304,07 | |
| TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ | 16 | 79 151 036,24 | 94 914 135,56 |
| PAKOLLISET VARAUKSET | 17 | 20 100 288,74 | 7 133 732,04 |
| VIERAS PÄÄOMA | |||
| Pitkäaikainen vieras pääoma | |||
| Hybridilaina | 85 000 000,00 | 85 000 000,00 | |
| Joukkovelkakirjalainat | 250 000 000,00 | 150 000 000,00 | |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 262 000 000,00 | 374 696 414,56 | |
| Siirtovelat | 18 | 3 392 896,00 | |
| Velat saman konsernin yrityksille | 132 370 814,37 | 102 321 803,58 | |
| Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä | 732 763 710,37 | 712 018 218,14 | |
| Lyhytaikainen vieras pääoma | 19-20 | ||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 112 266 780,63 | 1 251 417,14 | |
| Saadut ennakot | 607 920,45 | 818 533,16 | |
| Ostovelat | 32 628 772,98 | 33 548 030,44 | |
| Velat saman konsernin yrityksille | 3 419 469,44 | 2 771 130,72 | |
| Muut velat | 156 514 822,33 | 249 717 580,68 | |
| Siirtovelat | 35 346 747,79 | 60 828 459,26 | |
| Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä | 340 784 513,62 | 348 935 151,40 | |
| VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ | 1 073 548 223,99 | 1 060 953 369,54 | |
| VASTATTAVAA YHTEENSÄ | 1 504 007 588,04 | 1 558 104 541,21 |
| 2017 | 2016 | |
|---|---|---|
| euroa | euroa | |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | ||
| Tilikauden voitto (tappio) | -63 895 265,00 | -3 552 411,26 |
| Oikaisut: | ||
| Suunnitelman mukaiset poistot | 27 369 755,60 | 25 658 793,70 |
| Pysyvien vastaavien arvonalentumiset | 5 000 000,00 | 945 709,15 |
| Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua | 4 878 448,50 | -9 482 493,98 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 75 744 014,09 | 11 664 854,17 |
| Tilinpäätössiirrot | -41 788 099,32 | -46 295 442,79 |
| Tuloverot | 5 615 618,39 | |
| Käyttöpääoman muutos: | ||
| Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys (-) / vähennys (+) | 15 135 541,92 | -589 110,84 |
| Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) | 3 864 024,99 | 4 941 645,15 |
| Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) | -23 444 459,63 | -19 956 527,80 |
| Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista | -33 240 826,92 | -16 335 736,24 |
| Saadut korot liiketoiminnasta | 475 068,42 | 758 163,69 |
| Maksetut välittömät verot | -969 469,17 | |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | -25 255 648,13 | -52 242 557,05 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | ||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -8 936 106,54 | -23 683 595,44 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 2 780 971,15 | |
| Sijoitukset tytäryhtiöihin | -100 293 585,81 | 2 500,00 |
| Myydyt tytäryhtiöosakkeet | 788 860,83 | |
| Luovutustulot muista sijoituksista | 35 000,00 | 824 699,00 |
| Saadut osingot investoinneista | 102 788,30 | |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | -109 194 692,35 | -19 183 776,16 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | ||
| Lainasaamisten lisäys (-)/vähennys (+) | 100 934 243,52 | 18 133 006,70 |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot (+)/ takaisinmaksut (-) | -131 534 443,37 | -13 403 895,75 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 843 369 617,12 | 230 337 180,12 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -666 402 258,33 | -162 601 912,94 |
| Lainanjärjestelykulut | -10 371 437,28 | |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | 135 995 721,66 | 72 464 378,13 |
| Rahavarojen muutos, lisäys (+) / vähennys (-) | 1 545 381,18 | 1 038 044,92 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 6 667 278,60 | 5 629 233,68 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 8 212 659,78 | 6 667 278,60 |
Ulkomaanrahan määräiset tapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin.
Rahoituksen kurssivoitot ja kurssitappiot on kirjattu nettomääräisinä muihin rahoitustuottoihin tai muihin rahoituskuluihin.
Liikevaihtoa laskettaessa myyntituotoista on vähennetty välilliset verot, myönnetyt alennukset ja valuuttakurssierot.
Liiketoiminnan muina tuottoina esitetään liiketoimintaan liittyvien pysyvien vastaavien myyntivoitot, liiketoimintojen myynnistä saadut korvauksetsekä palveluveloitukset tytäryhtiöiltä.
Tuloslaskelmaan on välittöminä veroina kirjattu tilikauden tulosta vastaavat verot sekä aikaisemmilta tilikausilta maksuunpannut tai palautetut verot. Laskennallisia veroja ei sisällytetä emoyhtiön tuloslaskelmaan ja taseeseen.
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet on arvostettu alkuperäiseen hankintamenoon, josta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Tasearvoihin sisältyy lisäksi maa-alueiden ja rakennusten arvonkorotuksia. Arvonkorotukset on tehty vuosien 1950 ja 1984 välisenä aikana, ja ne perustuvat kiinteistöarvioijien silloisiin arvioihin. Arvonkorotuksista ei tehdä poistoja.
Suunnitelman mukaiset poistot perustuvat aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden alkuperäiseen hankintamenoon ja arvioituun taloudelliseen käyttöaikaan seuraavasti:
| Aineettomat hyödykkeet | 3 – 10 vuotta |
|---|---|
| Liikearvo | 5 vuotta |
| Vuokratilojen muutos- ja | |
| perusparannusmenot | 5 – 10 vuotta |
| Rakennukset | 20 – 50 vuotta |
| Koneet ja kalusto | 3 – 10 vuotta |
Yhtiön pysyvien vastaavien sijoitukset on arvostettu hankintahintaan tai, mikäli niiden käypä arvo on pysyvästi alentunut, tähän alempaan arvoon.
Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen luovutushinnan mukaiseen alimpaan arvoon. Vaihto-omaisuuden arvo on määritelty painotetun keskihankintahinnan menetelmää käyttäen ja se sisältää kaikki hankinnasta aiheutuneet muuttuvat menot.
Valuuttariskien suojaamiseksi tehdyt johdannaissopimukset on arvostettu käypään arvoon. Johdannaissopimuksiin liittyvät kurssi- ja korkoerot on jaksotettu suoriteperiaatteen mukaisesti rahoitustuotoiksi ja -kuluiksi.
| 2. Liikevaihto toimialoittain | ||
|---|---|---|
| euroa | 2017 | 2016 |
| Retail | 438 652 320,89 | 548 740 114,82 |
| Real Estate | 19 172 683,14 | 16 543 346,69 |
| Yhteensä | 457 825 004,03 | 565 283 461,51 |
| 3. Liiketoiminnan muut tuotot | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Konserniyrityksiltä laskutetut palvelut | 6 401 407,60 | 11 455 445,00 |
| Muut luovutusvoitot | 29 702,75 | 653 689,94 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 21 690,91 | 28 974,70 |
| Yhteensä | 6 452 801,26 | 12 138 109,64 |
| 4. Henkilöstökulut | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Toimitusjohtajan ja hänen sijaisensa palkat ja palkkiot | 716 721,35 | 1 235 590,00 |
| Hallituksen jäsenten palkat ja palkkiot | 427 400,00 | 422 000,00 |
| Muun henkilökunnan palkat | 71 980 753,59 | 97 970 026,98 |
| Sairasajan palkat | 2 285 334,10 | 3 256 872,91 |
| Eläkekulut | 13 328 754,20 | 17 551 787,43 |
| Muut henkilösivukulut | 3 061 595,55 | 7 062 787,19 |
| Yhteensä | 91 800 558,79 | 127 499 064,51 |
Henkilöstö keskimäärin 2 456 3 314
Toimitusjohtaja Lauri Veijalaisen eläkeikä määräytyy Suomen työeläkelainsäädännön mukaisesti. Eläke kertyy työntekijäin eläkelain mukaisesti. Lisäeläkkeitä ei maksettu vuonna 2017 (20 999 euroa vuonna 2016).
Johtoryhmän jäsenten eläkeikä on kunkin johtajasopimuksesta riippuen 63 tai 65 vuotta. Kahdella johtoryhmän jäsenellä oli vuonna 2017 yhtiön ottama erillinen maksuperusteinen eläkevakuutus. Eläkevakuutusten kustannukset vuonna 2017 olivat 62 204 euroa (2016: 38 733 euroa).
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Aineettomat oikeudet | 13 477 951,03 | 9 000 839,49 |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot | 893 648,06 | 1 221 003,26 |
| Rakennukset ja rakennelmat | 9 639 728,62 | 9 422 289,26 |
| Koneet ja kalusto | 8 358 427,89 | 6 960 370,84 |
| Yhteensä | 32 369 755,60 | 26 604 502,85 |
| 6. Liiketoiminnan muut kulut | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Liikepaikkakulut | 66 040 967,56 | 71 425 299,29 |
| Markkinointikulut | 19 664 533,52 | 24 752 120,49 |
| IT- ja tietoliikennekulut | 16 462 272,97 | 16 755 979,07 |
| Tavarankäsittelykulut | 6 918 122,28 | 13 843 553,73 |
| Vapaaehtoiset henkilösivukulut | 1 621 794,05 | 1 744 350,36 |
| Luottotappiot | 739 735,15 | -2 386 984,12 |
| Työvoiman vuokrauskulut | 5 046 178,10 | 8 201 198,86 |
| Muut kulut | 9 142 333,29 | 4 231 244,74 |
| Yhteensä | 125 635 936,92 | 138 566 762,42 |
| Tilintarkastajien palkkiot | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Tilintarkastus | 115 000,00 | 125 000,00 |
| Veroneuvonta | 150 286,25 | 144 305,10 |
| Muut neuvontapalvelut | 51 350,00 | 58 900,00 |
Yhteensä 316 636,25 328 205,10
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Muut osinkotuotot | 102 788,30 | |
| Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä | 28 340 753,92 | 24 333 170,47 |
| Korko- ja muut rahoitustuotot konsernin ulkopuolisilta | 451 261,23 | 518 385,36 |
| Korkokulut saman konsernin yrityksille | -4 068 845,56 | -2 416 402,10 |
| Korko- ja muut rahoituskulut konsernin ulkopuolisille | -29 450 712,62 | -24 502 060,49 |
| Oikaisut aiempien vuosien korkoihin liittyen verotarkastuksiin | 2 957 538,21 | |
| Kulut ennenaikaisista lainojen takaisinmaksuista | -1 993 760,71 | |
| Lainasaamisten ja sijoitusten arvonalentumiset | -71 763 117,75 | -7 241 944,22 |
| Kurssivoitot ja -tappiot (netto) | -217 130,81 | -2 458 791,49 |
| Yhteensä | -75 744 014,09 | -11 664 854,17 |
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa tehtyjen poistojen erotus | 15 763 099,32 | 35 755 442,79 |
| Saadut konserniavustukset | 26 025 000,00 | 10 540 000,00 |
| Yhteensä | 41 788 099,32 | 46 295 442,79 |
| Aineettomat oikeudet | |
|---|---|
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 56 408 273,11 | 63 395 460,06 |
| Lisäykset | 90 721,55 | 215 557,17 |
| Siirrot erien välillä | 6 497 177,86 | 4 262 024,47 |
| Vähennykset | -10 064 536,09 | -11 464 768,59 |
| Hankintameno 31.12. | 52 931 636,43 | 56 408 273,11 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 20 243 813,07 | 22 705 674,29 |
| Vähennysten poistot | -6 832 940,21 | -11 462 700,71 |
| Alaskirjaukset | 5 000 000,00 | |
| Tilikauden poisto | 8 477 951,03 | 9 000 839,49 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 26 888 823,89 | 20 243 813,07 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 26 042 812,54 | 36 164 460,04 |
| Muut pitkävaikutteiset menot | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Hankintameno 1.1. | 716 422,36 | 716 422,36 |
| Vähennykset | -10 653,51 | |
| Hankintameno 31.12. | 705 768,85 | 716 422,36 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 217 308,30 | 142 888,54 |
| Vähennysten poistot | -10 653,51 | |
|---|---|---|
| Tilikauden poisto | 75 345,63 | 74 419,76 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 282 000,42 | 217 308,30 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 423 768,43 | 499 114,06 |
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 3 674 281,49 | 1 814 860,05 |
| Lisäykset | 3 324 929,60 | 6 227 041,91 |
| Siirrot erien välillä | -6 497 177,86 | -4 262 024,47 |
| Vähennykset | -105 596,00 | |
| Hankintameno 31.12. | 502 033,23 | 3 674 281,49 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 502 033,23 | 3 674 281,49 |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 26 968 614,20 | 40 337 855,59 |
| Maa- ja vesialueet | ||
|---|---|---|
| euroa | 2017 | 2016 |
| Hankintameno 1.1. | 7 536 683,01 | 7 536 683,01 |
| Hankintameno 31.12. | 7 536 683,01 | 7 536 683,01 |
| Arvonkorotukset 1.1. ja 31.12. | 5 898 350,58 | 5 898 350,58 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 13 435 033,59 | 13 435 033,59 |
| Rakennukset ja rakennelmat | ||||
|---|---|---|---|---|
| ---------------------------- | -- | -- | -- | -- |
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 357 478 905,11 | 352 955 744,26 |
| Lisäykset | 40 378,18 | -10 391,22 |
| Siirrot erien välillä | 4 019 290,13 | 7 751 883,97 |
| Vähennykset | -2 625 397,11 | -3 218 331,90 |
| Hankintameno 31.12. | 358 913 176,31 | 357 478 905,11 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 99 460 725,42 | 91 842 747,91 |
| Vähennysten kertyneet poistot | -2 625 397,11 | -1 804 311,75 |
| Tilikauden poisto | 9 639 728,62 | 9 422 289,26 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 106 475 056,93 | 99 460 725,42 |
| Arvonkorotukset 1.1. ja 31.12. | 26 530 709,60 | 26 530 709,60 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 278 968 828,98 | 284 548 889,29 |
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 54 107 819,76 | 31 003 186,16 |
| Lisäykset | 291 443,80 | 248 430,63 |
| Siirrot erien välillä | 9 037 534,53 | 29 935 116,59 |
| Vähennykset | -10 106 851,68 | -7 078 913,62 |
| Hankintameno 31.12. | 53 329 946,41 | 54 107 819,76 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 14 784 741,96 | 14 674 265,97 |
| Vähennysten kertyneet poistot | -6 898 987,42 | -6 849 894,85 |
| Tilikauden poisto | 8 358 259,68 | 6 960 370,84 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 16 244 014,22 | 14 784 741,96 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 37 085 932,19 | 39 323 077,80 |
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 6 436 816,03 | 6 952 930,38 |
| Lisäykset | 61 072,71 | 358 116,50 |
| Siirrot erien välillä | 1 346 761,39 | 2 214 381,20 |
| Vähennykset | -2 847 800,95 | -3 088 612,05 |
| Hankintameno 31.12. | 4 996 849,18 | 6 436 816,03 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 1 204 521,87 | 3 146 550,47 |
| Vähennysten kertyneet poistot | -507 576,99 | -3 088 612,05 |
| Tilikauden poisto | 818 302,51 | 1 146 583,45 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 1 515 247,39 | 1 204 521,87 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 3 481 601,79 | 5 232 294,16 |
| Muut aineelliset hyödykkeet | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Hankintameno 1.1. | 54 769,84 | 54 769,84 |
| Tilikauden poisto | -168,19 | |
| Hankintameno 31.12. | 54 601,65 | 54 769,84 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 54 601,65 | 54 769,84 |
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 8 360 232,35 | 28 991 864,21 |
| Lisäykset | 7 007 786,57 | 19 657 830,86 |
| Siirrot erien välillä | -14 403 586,05 | -39 901 381,76 |
| Vähennykset | -388 080,96 | |
| Hankintameno 31.12. | 964 432,87 | 8 360 232,35 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 964 432,87 | 8 360 232,35 |
| Aineelliset hyödykkeet yhteensä | 333 990 431,07 | 350 954 297,03 |
| Tasearvoihin sisältyvät arvonkorotukset | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Tontit ja maa-alueet | 5 898 350,58 | 5 898 350,58 |
Rakennukset 26 530 709,60 26 530 709,60 Yhteensä 32 429 060,18 32 429 060,18
Kiinteistöjen arvonkorotukset on tehty vuosien 1950 ja 1984 välisenä aikana ja ne perustuvat kiinteistöarvioijien silloisiin arvioihin.
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | ||
|---|---|---|
| euroa | 2017 | 2016 |
| Hankintameno 1.1. | 176 392 674,58 | 177 278 536,39 |
| Lisäykset | 100 293 585,81 | |
| Vähennykset | -885 861,81 | |
| Arvonalentumiset * | -61 000 000,00 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 215 686 260,39 | 176 392 674,58 |
| * 2017: Lindex- arvonalentuminen | ||
| Muut osakkeet ja osuudet | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Hankintameno 1.1. | 8 028 858,74 | 10 458 905,98 |
| Vähennykset | -5 297,25 | -188 103,02 |
| Arvonalentumiset | -7 263 117,75 | -2 241 944,22 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 760 443,74 | 8 028 858,74 |
| Sijoitukset yhteensä | 216 446 704,13 | 184 421 533,32 |
| 12. Lyhytaikaiset saamiset | ||
| Myyntisaamiset | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Korolliset myyntisaamiset | 2 184 196,93 | 1 571 551,44 |
| Korottomat myyntisaamiset | 6 855 178,70 | 8 179 325,53 |
| Yhteensä | 9 039 375,63 | 9 750 876,97 |
| Lyhytaikaiset saamiset saman konsernin yrityksiltä | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Konserniavustussaamiset | 26 025 000,00 | 3 980 000,00 |
| Myyntisaamiset | 2 412 940,52 | 2 373 137,29 |
| Siirtosaamiset | 8 635,31 | 82 498,56 |
| Muut lyhytaikaiset saamiset | 60 000,00 | |
| Yhteensä | 28 446 575,83 | 6 495 635,85 |
| Lyhytaikaiset muut saamiset | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Saamiset liiketoimintakaupasta | 24 706 293,24 | |
| Muut saamiset | 18 924,81 | 33 195,16 |
| Yhteensä | 24 725 218,05 | 33 195,16 |
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Johdannaissaamiset | 4 501 491,09 | 4 636 099,71 |
| Jaksotetut henkilösivukulut | 2 656 801,09 | 3 798 405,63 |
| Saaminen luottokorttiyhteistyöstä | 2 787 555,23 | 1 960 448,71 |
| Jaksotetut lainanjärjestelykulut | 8 420 973,29 | 1 782 585,64 |
| Jaksotetut ICT-kulut | 1 668 183,24 | 1 769 591,12 |
| Saamiset tavarantoimittajilta | 1 469 472,66 | 1 065 035,98 |
| Jaksotetut vuokra- ja leasingkulut | 165 255,79 | 819 774,70 |
| Vero- ja tullisaamiset | 276 997,98 | 412 826,75 |
| Saamiset tavaramerkkiyhteistyöstä | 500 000,00 | |
| Muut siirtosaamiset | 694 624,12 | 605 153,96 |
| Yhteensä | 23 141 354,49 | 16 849 922,20 |
Rahat ja pankkisaamiset sisältävät pankkitalletuksia ja käteisvaroja.
| Osakepääoma | ||
|---|---|---|
| 2016 | 2017 | euroa |
| 61 106 432,00 | 61 061 736,00 | A-osakkeet 1.1. |
| -44 696,00 | Muunto B-osakkeiksi | |
| 61 061 736,00 | 61 061 736,00 | A-osakkeet 31.12. |
| 82 990 934,00 | 83 035 630,00 | B-osakkeet 1.1. |
| 44 696,00 | Muunto A-osakkeista | |
| 83 035 630,00 | 83 035 630,00 | B-osakkeet 31.12. |
| 144 097 366,00 | 144 097 366,00 | Osakepääoma yhteensä |
| 186 346 445,72 | 186 346 445,72 | Ylikurssirahasto 1.1. ja 31.12. |
| 255 735 789,28 | 255 735 789,28 | Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1. ja 31.12. |
| 43 728 921,17 | 43 728 921,17 | Muut rahastot 1.1. ja 31.12. |
| -231 252 806,84 | -234 805 218,10 | Edellisten tilikausien voitto/tappio 1.1. ja 31.12. |
| -3 552 411,26 | -63 895 265,00 | Tilikauden voitto/tappio |
| 395 103 304,07 | 331 208 039,07 | Oma pääoma yhteensä |
| Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12. | ||
| 2016 | 2017 | euroa |
| 299 464 710,45 | 299 464 710,45 | Rahastot |
| -231 252 806,84 | -234 805 218,10 | Voitto/tappio edellisiltä tilikausilta |
| -3 552 411,26 | -63 895 265,00 | Tilikauden voitto/tappio |
| 64 659 492,35 | 764 227,35 | Yhteensä |
| 15. Emoyhtiön osakkeet | ||
| kpl | kpl | Nimellisarvo 2,00 euroa |
| 30 530 868 | 30 530 868 | A-osakkeita (à 10 ääntä) |
| 41 517 815 | 41 517 815 | B-osakkeita (à 1 ääni) |
Tilinpäätössiirtojen kertymä yhtiössä muodostuu kertyneestä poistoerosta.
| 17. Pakolliset varaukset | ||
|---|---|---|
| Muut pakolliset varaukset | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Suljettavien myymälöiden vuokravastuut ja lopetuskustannukset | 4 472 616,04 | |
| Liiketoiminnan uudelleenjärjestelyjen kustannukset | 20 100 288,74 | 2 661 116,00 |
| Yhteensä | 20 100 288,74 | 7 133 732,04 |
| 18. Pitkäaikaisten siirtovelkojen olennaiset erät | ||
|---|---|---|
| euroa | 2017 | 2016 |
| Jaksotetut liikepaikkakulut | 2 142 626,00 | |
| Jaksotetut it-kulut | 1 250 270,00 | |
| Yhteensä | 3 392 896,00 | |
| 19. Lyhytaikainen vieras pääoma | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Korolliset velat | 251 316 308,32 | 232 592 075,12 |
| Korottomat velat | 89 468 205,30 | 116 343 076,28 |
| Yhteensä | 340 784 513,62 | 348 935 151,40 |
| Lyhytaikaiset velat saman konsernin yrityksille | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Ostovelat | 367 323,95 | 269 834,18 |
| Muut velat, korolliset | 1 423 056,50 | 624 285,53 |
| Muut velat, korottomat | 339 776,56 | 339 776,56 |
| Siirtovelat | 1 289 312,43 | 1 537 234,45 |
| Yhteensä | 3 419 469,44 | 2 771 130,72 |
| 20. Lyhytaikaisten siirtovelkojen olennaiset erät euroa |
2017 | 2016 |
| Jaksotetut henkilöstökulut | 13 672 225,07 | 22 125 199,72 |
| Jaksotetut korko- ja rahoituskulut | 8 167 198,29 | 12 338 075,54 |
| Tuloverovelka | 10 850 991,78 | |
| Velat vaihto-omaisuusostoista | 3 772 864,76 | 4 730 708,26 |
| Johdannaisvelat | 5 544 885,03 | 2 659 943,13 |
| Velat investoinneista | 2 151 280,00 | |
| Jaksotetut liikepaikkakulut | 1 584 785,72 | 1 887 389,00 |
Palautusvaraus 669 600,00 1 034 015,58 Muut siirtovelat 1 935 188,92 3 050 856,25 Yhteensä 35 346 747,79 60 828 459,26
| Velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä kiinteistöihin ja panttauksia osakkeisiin | ||
|---|---|---|
| euroa | 2017 | 2016 |
| Rahalaitoslainat | 624 266 780,63 | |
| Kiinnitykset kiinteistöön | 1 801 681 800,00 | 1 681 800,00 |
| Kiinnitettyjen kiinteistöjen ja osakkeiden kirjanpitoarvo | 400 078 832,52 | |
| Takaukset | 300 000,00 | 300 000,00 |
| Omasta puolesta annetut vakuudet yhteensä | 1 801 981 800,00 | 1 981 800,00 |
| Muiden puolesta annetut vakuudet | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Takaukset | 6 164 419,01 | |
| Yhteensä | 6 164 419,01 | |
| Samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta annetut vakuudet | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Vuokratakaukset | 8 460 395,46 | 6 000 595,97 |
| Muut takaukset | 33 375 630,39 | 33 375 630,39 |
| Yhteensä | 41 836 025,84 | 39 376 226,36 |
| Annetut vakuudet yhteensä | ||
| euroa | 2017 | 2016 |
| Kiinnitykset | 1 801 681 800,00 | 1 681 800,00 |
| Takaukset | 42 136 025,84 | 45 840 645,38 |
| Yhteensä | 1 843 817 825,84 | 47 522 445,38 |
| euroa | 2017 | 2016 |
|---|---|---|
| Leasingvastuut | 1 401 725,42 | 1 236 091,65 |
| Sähkösopimusvastuut | 1 587 989,90 | |
| Vuokravastuut | 380 822 937,12 | 420 843 901,45 |
| Yhteensä | 383 812 652,44 | 422 079 993,10 |
Yhtiö on velvollinen tarkistamaan vuosia 2008-2017 valmistuneista kiinteistöinvestoinneista tekemiään vähennyksiä, jos kiinteistön arvonlisäverovelvollinen käyttö vähenee tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on 2027. Vastuun enimmäismäärä on 12.736.119 euroa. Vuonna 2016 vastuun enimmäismäärä oli 15.350.797 euroa.
Yhtiön eläkevastuut on vakuutettu ulkopuolisissa eläkevakuutusyhtiössä. Eläkevastuut on kokonaan katettu.
| Osuus | Osuus | |
|---|---|---|
| osakkeista | äänivallasta | |
| Emoyhtiön omistamat | % | % |
| Stockmann AS, Tallinna | 100 | 100 |
| SIA Stockmann, Riika | 100 | 100 |
| SIA Stockmann Centrs, Riika | 63 | 63 |
| Stockmann Security Services Oy Ab, Helsinki | 100 | 100 |
| Oy Suomen Pääomarahoitus - Finlands Kapitalfinans Ab, Helsinki | 100 | 100 |
| Stockmann Sverige AB, Tukholma | 100 | 100 |
| Oy Hullut Päivät-Galna Dagar Ab, Helsinki | 100 | 100 |
| Osuus | Osuus | |
| osakkeista | äänivallasta | |
| Tytäryhtiöiden omistamat | % | % |
| Stockmann Security Oy, Helsinki | 100 | 100 |
| OOO Stockmann Stp Centre, Pietari | 100 | 100 |
| TOV Stockmann, Kiova | 100 | 100 |
| AB Lindex, Göteborg | 100 | 100 |
| AB Lindexin omistamat tytäryhtiöt | ||
| Lindex Sverige AB, Göteborg | 100 | 100 |
| Lindex AS, Oslo | 100 | 100 |
| Lindex Oy, Helsinki | 100 | 100 |
| Lindex Oü Eesti, Tallinna | 100 | 100 |
| SIA Lindex Latvia, Riika | 100 | 100 |
| UAB Lindex Lithuania, Vilna | 100 | 100 |
| Lindex s.r.o, Praha | 100 | 100 |
| AB Espevik, Alingsås | 100 | 100 |
| Lindex H.K. Ltd, Hong Kong | 99 | 99 |
| Shanghai Lindex Consulting Company Ltd, Shanghai | 100 | 100 |
| Lindex Financial Services AB, Göteborg | 100 | 100 |
| Lindex India Private Ltd, New Delhi | 100 | 100 |
| It will fit AB, Göteborg | 100 | 100 |
| Lindex GmbH, Düsseldorf | 100 | 100 |
| Lindex Slovakia s.r.o., Bratislava | 100 | 100 |
| Lindex PL Sp.z.o.o., Varsova | 100 | 100 |
| Lindex UK Fashion Ltd, Lontoo | 100 | 100 |
| Osuus | ||
| osakkeista | ||
| Yhteiset toiminnot | % | |
| Kiinteistö Oy Tapiolan Säästötammi Fastighets Ab, Espoo | 37,8 |
SIA Stockmann Centrs, Riika 63
Yhteisten toimintojen osakkeet esitetään konsernissa siten, että osakkeiden sijaan konsernin omistusosuutta vastaava osuus yhteisten toimintojen varoista ja veloista yhdistellään konsernitaseeseen.
| Muut yritykset | Osuus | |
|---|---|---|
| osakkeista | ||
| Emoyhtiön omistamat | % | |
| Kiinteistö Oy Tapiolan Säästötammi Fastighets Ab, Espoo | 37,8 | |
| Tuko Logistics Osuuskunta, Kerava | 10 | |
| Muut osakkeet | n/a |
Emoyhtiön taseen 31.12.2017 mukaiset jakokelpoiset varat olivat 0,8 miljoonaa euroa.
Emoyhtiön taseen 31.12.2017 mukaan yhtiökokouksen käytettävissä olevat jakokelpoiset varat koostuvat:
| sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 255 735 789,28 |
|---|---|
| käyttörahasto | 43 728 921,17 |
| edellisten tilikausien voitto/tappio | -234 805 218,10 |
| tilikauden tappio | -63 895 265,00 |
| 764 227,35 |
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikauden 2017 tulos jätetään edellisten tilikausien voitto/tappio –tilille ja että varoja ei tulla jakamaan.
Helsingissä helmikuun 13. päivänä 2018
Hallituksen ja toimitusjohtajan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset:
HALLITUS
Jukka Hienonen
Kaj-Gustaf Bergh Esa Lager Susanne Najafi Leena Niemistö
Michael Rosenlew Per Sjödell Dag Wallgren
TOIMITUSJOHTAJA
Lauri Veijalainen
Suoritetusta tilinpäätöksen tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä 20. helmikuuta 2018
KHT KHT
Henrik Holmbom Marcus Tötterman
Stockmann Oyj Abp:n yhtiökokoukselle
Olemme tilintarkastaneet Stockmann Oyj Abp:n (y-tunnus 0114162-2) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.– 31.12.2017. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, tuloslaskelman, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot, mukaan lukien yhteenveto merkittävimmistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista, sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Lausuntonamme esitämme, että
Lausuntomme on ristiriidaton tarkastusvaliokunnalle annetun lisäraportin kanssa.
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa.
Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konserniyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme.
Emoyhtiölle ja konserniyrityksille suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut ovat parhaan tietomme ja käsityksemme mukaan olleet Suomessa noudatettavien, näitä palveluja koskevien säännösten mukaisia, emmekä ole suorittaneet EU-asetuksen 537/2014 5. artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kiellettyjä palveluja. Suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut on esitetty konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 10.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Tarkastuksemme laajuuteen on vaikuttanut soveltamamme olennaisuus. Olennaisuus on määritetty perustuen ammatilliseen harkintaamme ja se ohjaa tarkastustoimenpiteiden luonteen, ajoituksen ja laajuuden määrittämisessä, sekä todettujen virheellisyyksien vaikutusten arvioimisessa suhteessa tilinpäätökseen kokonaisuutena. Olennaisuuden taso perustuu arvioomme sellaisten virheellisyyksien suuruudesta, joilla yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa olevan vaikutusta tilinpäätöksen käyttäjien tekemiin taloudellisiin päätöksiin. Olemme ottaneet huomioon myös sellaiset virheellisyydet, jotka laadullisten seikkojen vuoksi ovat mielestämme olennaisia tilinpäätöksen käyttäjille.
Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat ovat seikkoja, jotka ammatillisen harkintamme mukaan ovat olleet merkittävimpiä tarkastuksen kohteena olevan tilikauden tilintarkastuksessa. Nämä seikat on otettu huomioon tilinpäätökseen kokonaisuutena kohdistuneessa tilintarkastuksessamme sekä laatiessamme siitä
Stockmann Oyj Abp Tilintarkastuskertomus tilikaudelta 1.1.–31.12.2017
annettavaa lausuntoa, emmekä anna näistä seikoista erillistä lausuntoa. EU-asetuksen 537/2014 10 artiklan 2 c -kohdan mukaiset merkittävät olennaisen virheellisyyden riskit sisältyvät alla kuvattuihin tilintarkastuksen kannalta keskeisiin seikkoihin.
Olemme ottaneet tilintarkastuksessamme huomioon riskin siitä, että johto sivuuttaa kontrolleja. Tähän on sisältynyt arviointi siitä, onko viitteitä sellaisesta johdon tarkoitushakuisesta suhtautumisesta, josta aiheutuu väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riski.
Liikearvon ja tavaramerkin arvostaminen/emoyhtiön sijoitus Lindexiin (konsernitilinpäätöksen liitetiedot 1 ja 14 ja emoyhtiön liitetiedot 7 ja 11)
On olemassa riski, että rahavirtaa tuottavien yksiköiden suorituskyky ei ole linjassa alku-
Olemme arvioineet konsernitilinpäätöksen liikearvon ja tavaramerkin sekä emoyhtiön Lindex-sijoituksen arvostamista vuoden 2017 aikana tehtyjen arvonalennuskirjausten ja tilinpäätöksen osalta.
Stockmann Oyj Abp Tilintarkastuskertomus tilikaudelta 1.1.–31.12.2017
peräisten odotusten ja ennusteiden kanssa, minkä vuoksi liikearvon ja tavaramerkin kirjanpitoarvot voivat ylittää niiden kerrytettävissä olevan rahamäärän. Vuoden 2017 lopussa emoyhtiön osakekannan markkinaarvo alitti emoyhtiön omistajille kuuluvan konsernin oman pääoman kirjanpitoarvon.
kiinteistöjen tulevia investointeja.
Olemme arvioineet käypien arvojen määrittämiseen sovellettuja periaatteita ja menetelmiä. Laskelmien luonteen vuoksi olemme myös käyttäneet KPMG:n arvonmääritysasiantuntijoita arvioidaksemme Stockmannin määrittämien kiinteistöjen käypien arvojen asianmukaisuutta. Tarkastustoimenpiteemme ovat sisältäneet muun muassa:
— Stockmann harjoittaa liiketoimintaa laajan tavaratalo- ja muotimyymäläverkon kautta sekä kotimaassa että ulkomailla. Tästä johtuen tietojärjestelmien ja sisäisten kontrolliTarkastustoimenpiteemme ovat sisältäneet muun muassa:
— vaihto-omaisuuden valvontaan liittyvän prosessin sekä johdon käyttämien seuran-
Stockmann Oyj Abp Tilintarkastuskertomus
tilikaudelta 1.1.–31.12.2017
en toimivuus sekä johdon valvonnan merkitys vaihto-omaisuuden saldohallinnan oikeellisuuden ja asianmukaisen arvostamisen varmistamiseksi korostuvat.
taraporttien sopivuuden arviointia
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että konsernitilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja siten, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista
4
Stockmann Oyj Abp Tilintarkastuskertomus tilikaudelta 1.1.–31.12.2017
koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä.
Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai konserni aiotaan purkaa tai toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin.
Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voitaisiin kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella.
Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi:
Stockmann Oyj Abp Tilintarkastuskertomus tilikaudelta 1.1.–31.12.2017
non konsernitilinpäätöksestä. Vastaamme konsernin tilintarkastuksen ohjauksesta, valvonnasta ja suorittamisesta. Vastaamme tilintarkastuslausunnosta yksin.
Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunnistamme tilintarkastuksen aikana.
Lisäksi annamme hallintoelimille vahvistuksen siitä, että olemme noudattaneet riippumattomuutta koskevia relevantteja eettisiä vaatimuksia, ja kommunikoimme niiden kanssa kaikista suhteista ja muista seikoista, joiden voi kohtuudella ajatella vaikuttavan riippumattomuuteemme, ja soveltuvissa tapauksissa niihin liittyvistä varotoimista.
Päätämme, mitkä hallintoelinten kanssa kommunikoiduista seikoista olivat merkittävimpiä tarkasteltavana olevan tilikauden tilintarkastuksessa ja näin ollen ovat tilintarkastuksen kannalta keskeisiä. Kuvaamme kyseiset seikat tilintarkastuskertomuksessa, paitsi jos säädös tai määräys estää kyseisen seikan julkistamisen tai kun äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa toteamme, ettei kyseisestä seikasta viestitä tilintarkastuskertomuksessa, koska siitä aiheutuvien epäedullisten vaikutusten voitaisiin kohtuudella odottaa olevan suuremmat kuin tällaisesta viestinnästä koituva yleinen etu.
Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab tai tilintarkastusyhteisöä edustavat henkilöt ovat toimineet yhtiökokouksen valitsemina tilintarkastajina yhtäjaksoisesti vähintään 30 vuotta. Allekirjoittaneet ovat toimineet yhtiön tilintarkastajina kevään 2015 varsinaisesta yhtiökokouksesta alkaen yhtäjaksoisesti kolme vuotta.
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää toimintakertomuksen ja vuosikertomukseen sisältyvän informaation, mutta se ei sisällä tilinpäätöstä eikä sitä koskevaa tilintarkastuskertomustamme. Olemme saaneet toimintakertomuksen käyttöömme ennen tämän tilintarkastuskertomuksen antamispäivää, ja odotamme saavamme vuosikertomuksen käyttöömme kyseisen päivän jälkeen. Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota.
Velvollisuutenamme on lukea edellä yksilöity muu informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko muu informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suoritettaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Toimintakertomuksen osalta velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu sen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti.
Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti.
Jos teemme ennen tilintarkastuskertomuksen antamispäivää käyttöömme saamaamme muuhun informaatioon kohdistamamme työn perusteella johtopäätöksen, että kyseisessä muussa informaatiossa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa.
Helsingissä 20. helmikuuta 2018
KHT KHT
Henrik Holmbom Marcus Tötterman
6
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.