Quarterly Report • Aug 9, 2018
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
TRAINERS' HOUSE -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.–30.6.2018
Trainers' House teki tulosta ja irtautui yrityssaneerausohjelmasta etuajassa.
Tammi-kesäkuu 2018 lyhyesti
Huhti-kesäkuu 2018 lyhyesti
Tunnuslukuja vuoden 2018 toisen neljänneksen päättyessä
Yhtiö ennakoi yleisen taloudellisen tilanteen kohentumisen jatkuvan vuonna 2018. Liiketoiminnan luonteen takia yhtiön tilauskanta on muutamien kuukausien mittainen. Tästä johtuen tulevaisuuden näkymiin sisältyy paljon epävarmuutta.
Yhtiö arvioi vuoden 2018 liikevaihdon ja operatiivisen kannattavuuden nousevan vuoteen 2017 verrattuna.
TOIMITUSJOHTAJA ARTO HEIMONEN
Trainers' House jatkoi tuloksen tekemistä.
Yhtiön myönteinen kehitys mahdollisti suunniteltua nopeamman saneerausohjelmasta irrottautumisen. Aikaisemmin kerrotulla tavalla yhtiö maksoi katsauskaudella jäljellä olleet saneerausohjelman mukaiset velat kokonaisuudessaan.
Velkojen maksusta johtuen yhtiön kassavarat pienentyivät. Nyt onkin entistä tärkeämpää keskittyä asiakasarvoa tuottavaan laskutettavaan työhön. Samanaikaisesti asiakastyöhön liittymättömien kulujen ei saa antaa kasvaa. Tavoitteena on turvata likviditeetti ja pystyä maksamaan osinkoa jatkossa.
Toisella vuosineljänneksellä työntekijöiden asiakkaiden kanssa viettämä aika lisääntyi. Alkuvuoteen verrattuna tämä johti esiteltyjen tarjousten määrän nousuun. Myynti vahvistui viime vuoteen nähden. Asiakasaktiivisuuden kasvu johtuu pääasiassa nuorten myyjien tason noususta.
Tytäryhtiön Ignis Oy:n vahva kehitys jatkui. Kysynnän siivittämänä yhtiö nosti palvelun hintoja paremmin tuotettua asiakasarvoa vastaavaksi. Lisäksi rekrytointi jatkui. Katsauskauden lopussa työsuhteessa oli 160 markkinoijaa. Markkinoijat ovat pääasiassa osa-aikaisia opiskelijoita tai vastavalmistuneita. Työssäviihtyvyys on huippuluokkaa. Ei siis ihme, että 92 prosenttia asiakkaista on valmis suosittelemaan palvelua. Aikaisempiin vuosiin verrattuna Igniksen osuus konsernin tuloksesta on vahvistunut merkittävästi.
Katsauskauden lopulla yhtiö päätti muuttaa uusiin toimitiloihin Helsingin Ruoholahteen lokakuun alussa. Ratkaisu tukee yhtiön seuraavan kasvuvaiheen toteuttamista. Lisäksi uusi toimitila on aikaisempaa käyttökelpoisempi.
Trainers' Housen toimintaidea on sähköistää johtamista. Siirrämme vaikuttamista sähköisiin kanaviin. Tavoitteena on luoda uusi, monistettava liiketoimintamalli. Mallissa yhdistyvät muutoksen markkinointi, digitaaliset sisällöt, Ignis-palvelut, valmennus sekä sähköinen muutoksen läpiviennin alusta BEAT. Yhtiöllä on merkittäviä uuden liiketoimintamallin mukaisia asiakasprojekteja. Asiakkaiden ostokäyttäytyminen ja yhtiön toiminta uudistuvat vähitellen, eikä tämä tapahdu ilman kasvukipuja.
Kiitos suurenmoisille työntekijöille, asiakkaille ja muille yhteistyötahoille alkuvuodesta. Rakastamme teitä.
Lisätietoja: Arto Heimonen, toimitusjohtaja, 0404 123 456 Saku Keskitalo, talousjohtaja, 0404 111 111
TOIMINTAKATSAUS
Toisella vuosineljänneksellä yhtiö irtaantui yrityssaneerausohjelmasta maksamalla jäljellä olleet saneerausvelat ennenaikaisesti.
Katsauskaudella yhtiö keskittyi myyntityön lisäksi asiakasprojektien toteuttamiseen.
Yhtiön toimintamallina on kasvattaa tulevaisuuden kassavirran tekijät tytäryhtiön Ignis Oy:n ja trainee-ohjelmien avulla. Edellinen trainee-ohjelma päättyi kesäkuun lopussa. Samanaikaisesti yhtiö valitsi seuraavat osallistujat heinäkuussa käynnistyneeseen ohjelmaan.
Katsauskaudella yhtiö jatkoi digitaalisten sisältöjen kaupallistamista. Muutoksen läpiviennin sähköisen Pulssi-alustan nimeksi vaihdettiin BEAT. BEATalustan kehitystyö ja kansainvälistäminen jatkuivat. Myös panostukset markkinointiin jatkuivat.
Katsauskauden lopulla yhtiö päätti muuttaa uusiin toimitiloihin Helsingin Ruoholahteen lokakuun alussa. Yhtiöllä on toimistot myös Oulussa, Turussa ja Espanjan Torreviejassa. Yrittäjäkumppanit edustavat yhtiötä Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.
Raportointikauden liikevaihto oli 5,9 milj. euroa (4,8 milj. euroa). Liikevoitto oli 0,7 milj. euroa, 12,4 % liikevaihdosta (0,6 milj. euroa, 12,0 %). Tilikauden tulos oli 0,7 milj. euroa, 11,9 % liikevaihdosta (0,4 milj. euroa, 9,1 %).
Eritellyt konsernin luvut (yksikkö tuhat euroa) on esitetty seuraavassa taulukossa:
| 1-6/2018 | 1-6/2017 | |
|---|---|---|
| Liikevaihto | 5 852 | 4 808 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 250 | |
| Kulut: | ||
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | -3 209 | -2 982 |
| Muut kulut | -1 911 | -1 484 |
| EBITDA | 732 | 592 |
| Poistot pysyvistä vastaavista | -8 | -15 |
| EBIT | 724 | 577 |
| % liikevaihdosta | 12,4 | 12,0 |
| Rahoitustuotot ja –kulut | -11 | -20 |
| Tulos ennen veroja | 712 | 558 |
| Tuloverot *) | -16 | -122 |
| Tilikauden tulos | 696 | 436 |
| % liikevaihdosta | 11,9 | 9,1 |
*) Tuloslaskelman verot ovat laskennallisia. Tulokseen kirjatuilla veroilla ei ole vaikutusta rahavirtaan.
Alla olevassa taulukossa on esitetty jatkuvien toimintojen liikevaihdon jakauma ja liiketulos vuosineljänneksittäin vuoden 2017 alusta alkaen (yksikkö tuhat euroa).
| Q117 | Q217 | Q317 | Q417 | Q118 | Q218 | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 2367 | 2441 | 1619 | 2543 | 2873 | 2978 |
| Liikevoitto | 287 | 291 | -253 | 133 | 420 | 303 |
PITKÄN AIKAVÄLIN TAVOITTEET
Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on kannattava kasvu.
Espoon käräjäoikeus vahvisti 2.9.2015 Trainers' House Oyj:n yrityssaneerausohjelman. Maksuohjelman suunniteltu kesto oli noin neljä vuotta ja ohjelman oli tarkoitus päättyä vuonna 2019. Yhtiö kuitenkin päätti maksaa saneerausohjelman mukaiset jäljellä olleet velat kokonaisuudessaan vuoden 2018 toisella vuosineljänneksellä. Saneerausohjelman valvoja on antanut loppuselonteon ohjelman toteuttamisesta. Loppuselonteossa on todettu yhtiön täyttäneen saneerausohjelman ennenaikaista päättämistä koskevat edellytykset. Näin ollen yhtiön saneerausohjelma on päättynyt.
Trainers' House Oy:n ja Satama Interactive Oyj:n sulautumisen yhteydessä solmitusta 40 milj. euron lainasopimuksesta tilikauden 2014 päättyessä jäljellä ollut pääoma 1,7 milj. euroa oli kokonaisuudessaan saneerausvelkaa. Yhtiön alkuperäisenä tarkoituksena oli suorittaa jäljellä oleva velka vahvistetun maksuohjelman mukaisesti siten, että lyhennyksiä tehdään kaksi kertaa vuodessa. Yhtiö kuitenkin päätti maksaa saneerausohjelman mukaiset jäljellä olleet velat kokonaisuudessaan vuoden 2018 toisella vuosineljänneksellä.
Viimesijaiset velat
Yhtiöllä on pääomalainaa 0,1 milj. euroa. Pääomalainan korko oli 31.12.2016 saakka 3,0 %. Korko pääomitetaan aina vuoden lopussa. 1.1.2017 lähtien maksetaan 5,0 % kassakorkoa voitonjakokelpoisten varojen puitteissa. Pääomalaina erääntyy maksettavaksi 31.12.2018.
Rahavirta ja rahoituksen tunnusluvut
Raportointikauden liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä oli -0,2 milj. euroa (-0,4 milj. euroa) ja niiden jälkeen -0,3 milj. euroa (-0,4 milj. euroa).
Raportointikauden investointien rahavirta oli 0,0 milj. euroa (0,0 milj. euroa). Rahoituksen rahavirta oli –0,7 milj. euroa (-0,2 milj. euroa).
Kokonaisrahavirta oli -0,9 milj. euroa (-0,6 milj. euroa).
Konsernin käteisvarat olivat 30.6.2018 1,1 milj. euroa (2,2 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 73,1 % (65,0 %). Korollista vierasta pääomaa oli kauden päättyessä 0,1 milj. euroa (1,0 milj. euroa).
Rahoitusriskit
Yhtiön rahoitussopimusten tilanne muuttui, kun yhtiö maksoi vuoden 2018 toisella vuosineljänneksellä yrityssaneerausohjelman mukaiset jäljellä olleet velat kokonaisuudessaan. Samalla yrityssaneerausohjelma päättyi ennenaikaisesti. Yhtiön merkittävimpiä rahoitusvastuita ovat tällä hetkellä normaalit liiketoimintaan liittyvät leasing-vastuut sekä vuoteen 2024 asti ulottuva 1.10.2018 alkava Ruoholahden uuden toimitilan vuokrasopimus.
Yrityssaneerausohjelman velkojen ennenaikainen maksaminen vuoden 2018 toisella vuosineljänneksellä pienensi yhtiön kassaa. Tämä kasvatti lyhyen aikavälin rahoitusriskiä. Samanaikaisesti yhtiö arvioi yrityssaneerausohjelman päättämisen osaltaan parantaneen yhtiön markkina-asemaa. Lisäksi yhtiö odottaa normaaliehtoisen rahoituksen hankkimisen helpottuvan saneerausohjelman päätyttyä.
Myyntisaamisten riskit on huomioitu saatavien ikään ja yksittäisiin riskianalyyseihin perustuvalla kulukirjauksella.
Rahoitusriskien hallinnassa keskeinen huomio kiinnittyy edelleen likviditeettiin.
Yhtiön vastuiden täyttäminen edellyttää liiketoiminnan operatiivista kannattavuutta.
Yhtiön liiketoiminta on poikkeuksellisen suhdanneherkkää.
Muutokset Euroopan avoimuudessa, maailmankaupan vapaudessa ja maailmanpoliittisessa tilanteessa vaikuttavat suomalaisten yritysten vientiin, mikä näkyy kotimarkkinoiden kysynnässä. Tämä heijastuu viipeellä Trainers' Housen toimeksiantojen määrään. Samanaikaisesti työvoiman kasvava kysyntä aiheuttaa haasteita avainhenkilöiden pitämiselle ja uusien työntekijöiden houkuttelemiselle. Trainers' Housen nykyinen liiketoiminta on jälkisyklistä.
Yleinen taloudellinen tilanne Suomessa on parantunut. Tämä on pienentänyt yhtiön liiketoiminnan lähiajan riskiä.
Yhtiön rahoitustilanne on tiukka. Yhtiön vastuiden hoitaminen edellyttää operatiivisen liiketoiminnan kannattavuutta. Toiminta on myös henkilösidonnaista.
Taseeseen kirjatut liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet on testattu uudelleen vuosineljänneksen päättyessä.
Trainers' Housen konsernitaseessa on jäljellä liikearvoa 1,7 milj. euroa. Tavaramerkkien tasearvo on 6,1 milj. euroa. Mikäli yhtiön kannattavuus ei kehity ennustetulla tavalla tai muut yhtiön toiminnasta riippumattomat ulkoiset tekijät, kuten korkotaso, muuttuvat oleellisesti, on mahdollista, että liikearvoa ja muita aineettomia hyödykkeitä joudutaan kirjaamaan alas. Arvonalennustappion kirjaamisella ei olisi vaikutusta yhtiön rahavirtaan.
Toiminnan projektiluonteen vuoksi tilauskanta on lyhyt ja ennustettavuus siksi haasteellista.
Riskeistä kerrottu myös yhtiön vuosikertomuksessa sekä verkkosivuilla osoitteessa www.trainershouse.fi – Sijoittajille.
Kesäkuun 2018 lopussa konsernin palveluksessa työskenteli 172 (145) henkilöä.
Trainers' House Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2018 Espoossa.
Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille tilikaudelta 1.1.– 31.12.2017.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa tilikaudelta 2017 ei jaeta.
Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin neljä (4) jäsentä. Jäseniksi valittiin
uudelleen Aarne Aktan, Jarmo Hyökyvaara, Jari Sarasvuo ja Nina Ignatius. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Aarne Aktanin.
Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenen palkkioksi 1500 euroa kuukaudessa ja puheenjohtajan palkkioksi 3500 euroa kuukaudessa.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.
OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA
Yhtiön osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä nimellä Trainers' House Oyj (TRH1V).
Raportointikauden päättyessä Trainers' House Oyj:n osakekanta oli 106.737.062 osaketta ja rekisteröity osakepääoma oli 880.743,59 euroa. Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita. Kauden aikana osakekannassa ja osakepääomassa ei ole tapahtunut muutoksia.
Osakevaihdon ja -kurssin kehitys
Katsauskaudella yhtiön osakkeiden vaihto Helsingin pörssissä oli 4,3 milj. osaketta, 4,0 % osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä (13,1 milj. osaketta, 12,3 %) ja 0,5 milj. euroa (1,7 milj. euroa). Ylin noteeraus oli 0,12 euroa (0,14 euroa), alin 0,09 euroa (0,11 euroa) ja päätöskurssi 0,10 euroa (0,12 euroa). Painotettu keskikurssi oli 0,11 euroa (0,13 euroa). Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla 30.6.2018 oli 10,7 milj. euroa (12,8 milj. euroa).
Trainers' House Oyj:llä on voimassa yksi optio-ohjelma yhtiön henkilöstölle osana henkilöstön sitouttamis- ja kannustusjärjestelmää.
Yhtiön hallitus päätti 18.12.2013 ottaa käyttöön uuden optio-ohjelman yhtiökokouksen 21.3.2012 antaman valtuutuksen perusteella. Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 5.250.000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 5.250.000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2013D. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.1.2018 - 31.12.2018 ja kunkin optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähinta on 0,06 euroa. Kaikki optiot on jaettu henkilöstölle.
Katsaus on laadittu IAS 34 mukaisesti. Katsausta laadittaessa on noudatettu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä, 1.1.2018 voimassaolevia IFRS-standardeja ja tulkintoja.
Trainers' House on puolivuosikatsauksessa noudattanut samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin 2017 vuositilinpäätöksessä lukuun ottamatta 1.1.2018 voimaantulleita uusia ja muutettuja standardeja. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuoden 2017 vuosikertomuksen tilinpäätösliitteestä sivulta 92.
Trainers' House on soveltanut 1.1.2018 alkaen uutta IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista -standardia käyttäen täysin takautuvaa menettelyä. Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 on tehty uuden standardin mukaisesti. Uudella standardilla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Olemassa oleviin tuloutuskäytäntöihin ei ole aiheutunut muutoksia, eikä uudella standardilla ole ollut vaikutusta raportoituun liikevaihtoon, kuluihin ja liikevoittoon.
IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista -standardi korvaa nykyiset IAS 18- ja IAS 11-standardit ja niihin liittyvät tulkinnat. IFRS 15 sisältää viisivaiheisen ohjeistuksen myyntituottojen kirjaamisesta: mihin määrään ja milloin myyntituotot kirjataan. Myynti kirjataan määräysvallan siirtymisen perusteella joko ajan kuluessa tai yhtenä ajankohtana. Standardi lisää myös esitettävien liitetietojen määrää.
IFRS 15 perustuu myyntituottojen kirjaamiseen sillä ajanhetkellä, kun myydyn tuotteen tai palvelun määräysvalta siirtyy asiakkaalle. Konsernin tulovirrat koostuvat palveluiden tuottamisesta. Konsernin sopimukset jakaantuvat viiteen osaan, jotka ovat Training-palvelut, Ignis-palvelut, digitaaliset valmennusohjelmat, Pulssi-palvelut ja edellä mainittuja osia sisältävät yhteisprojektit. IFRS 15:n vaikutus tuloutukseen on selvitetty erikseen kunkin sopimustyypin osalta. Selvityksessä on analysoitu toimintatapaa, sopimuksia sekä näihin liittyviä toimintovelvoitteita. Myyntituotot palveluista tuloutetaan sitä mukaa, kun palveluja tuotetaan. Kaikkien palveluiden tuloutusperiaatteet ovat samanlaiset. Konserni on arvioinut, että palvelua koskeva määräysvalta siirtyy ajan kuluessa, koska asiakas samanaikaisesti saa ja kuluttaa yhtiön suoritteesta saamansa hyödyn sitä mukaa, kun yhtiö tuottaa suoritetta. Näin ollen konserni täyttää suoritevelvoitteen ja kirjaa myyntituoton IFRS 15 standardin mukaisesti ajan kuluessa. Yleensä konserni saa asiakkailtaan lyhytaikaisia ennakkomaksuja myytyihin palveluihin liittyen. Jos ennakkomaksut ovat pitkäaikaisia, rahoitusosuus otetaan näistä huomioon ja korkokulut kirjataan ennakkomaksun kestoajalle. Raportointihetkellä ja vertailukausilla ennakkomaksut ovat lyhytaikaisia.
Puolivuosikatsauksessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
| TULOSLASKELMA IFRS (Teur) | Konserni 01.04.- 30.06.18 |
Konserni 01.04.- 30.06.17 |
Konserni 01.01.- 30.06.18 |
Konserni 01.01.- 30.06.17 |
Konserni 01.01.- 31.12.17 |
|---|---|---|---|---|---|
| LIIKEVAIHTO | 2 978 | 2 441 | 5 852 | 4 808 | 8 970 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 250 | 250 | 251 | ||
| Kulut: | |||||
| Materiaalit ja palvelut | -475 | -274 | -961 | -532 | -1 240 |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut |
-1 725 | -1 670 | -3 209 | -2 982 | -5 720 |
| Poistot | -3 | -7 | -8 | -15 | -30 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -472 | -449 | -950 | -952 | -1 774 |
| Liiketulos | 303 | 291 | 724 | 577 | 457 |
| Rahoitustuotot ja kulut | -10 | -10 | -11 | -20 | -37 |
|---|---|---|---|---|---|
| Tulos ennen veroja | 294 | 281 | 712 | 558 | 420 |
| Tuloverot*) | -62 | -16 | -122 | -163 | |
| TILIKAUDEN TULOS | 294 | 219 | 696 | 436 | 257 |
| Tilikauden tuloksen jakautuminen: |
|||||
| Emoyhtiön omistajille | 294 | 219 | 696 | 436 | 257 |
| Osakekohtainen tulos: | |||||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva osakekohtainen tulos |
0,00 | 0,00 | 0,01 | 0,00 | 0,00 |
| Tilikauden tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos |
0,00 | 0,00 | 0,01 | 0,00 | 0,00 |
Laimennusvaikutuksella oikaistut osakekohtaiset tulokset ovat samat kuin laimentamattomat osakekohtaiset tulokset.
*) Tuloslaskelman verot ovat laskennallisia.
| TASE IFRS (Teur) | Konserni 30.06.18 |
Konserni 30.06.17 |
Konserni 31.12.17 |
|||
|---|---|---|---|---|---|---|
| VARAT | ||||||
| Pitkäaikaiset varat | ||||||
| Aineelliset hyödykkeet | 83 | 61 | 91 | |||
| Liikearvo | 1 653 | 1 653 | 1 653 | |||
| Muut aineettomat hyödykkeet | 6 125 | 6 125 | 6 125 | |||
| Laskennalliset verosaamiset | 57 | 16 | ||||
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 7 860 | 7 896 | 7 885 | |||
| Lyhytaikaiset varat | ||||||
| Vaihto-omaisuus | 5 | 5 | 5 | |||
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 2 243 | 1 710 | 1 486 | |||
| Rahavarat | 1 088 | 2 171 | 2 013 | |||
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 3 336 | 3 886 | 3 503 | |||
| VARAT YHTEENSÄ | 11 196 | 11 782 | 11 388 | |||
| OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma |
||||||
| Osakepääoma | 881 | 881 | 881 | |||
| Kertyneet voittovarat | 7 246 | 6 692 | 6 550 | |||
| Oma pääoma yhteensä | 8 127 | 7 573 | 7 431 |
| Pitkäaikaiset velat | |||
|---|---|---|---|
| Laskennalliset verovelat | 1 225 | 1 225 | 1 225 |
| Pitkäaikaiset muut velat | 630 | 390 | |
| Lyhytaikaiset ostovelat ja muut velat |
1 845 | 2 354 | 2 342 |
| Velat yhteensä | 3 070 | 4 209 | 3 957 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 11 196 | 11 782 | 11 388 |
| RAHAVIRTALASKELMA IFRS (Teur) | Konserni 01.01.- 30.06.18 |
Konserni 01.01.- 30.06.17 |
Konserni 01.01.- 31.12.17 |
| Tilikauden tulos | 696 | 436 | 257 |
| Oikaisut tilikauden tulokseen | 31 | -48 | 74 |
| Käyttöpääoman muutos | -972 | -767 | -839 |
| Rahoituserät | -18 | -16 | -28 |
| Liiketoiminnan rahavirta | -263 | -395 | -535 |
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin |
-9 | -54 | |
| Luovutustulot sijoituksista | 9 | 259 | |
| Osakkuusyhtiöstä palautuneet tuotot |
5 | ||
| Investointien rahavirta | 5 | 0 | 205 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut |
-667 | -222 | -444 |
| Rahoituksen rahavirta | -667 | -222 | -444 |
| Rahavarojen muutos | -924 | -617 | -775 |
| Rahavarat kauden alussa | 2 013 |
2 788 | 2 788 |
| Rahavarat kauden lopussa | 1 088 | 2 171 | 2 013 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (Teur) Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
| Osakepääoma | Kertyneet voittovarat |
Yhteensä | |
|---|---|---|---|
| Oma pääoma 01.01.2017 |
881 | 6 221 | 7 101 |
| Laaja tulos | 436 | 436 |
| Osakeperus teisten maksujen kustannus |
36 | 36 | |
|---|---|---|---|
| Oma pääoma 30.06.2017 |
881 | 6 692 | 7 573 |
| Oma pääoma 01.01.2018 |
881 | 6 550 | 7 431 |
| Laaja tulos | 696 | 696 | |
| Oma pääoma 30.06.2018 |
881 | 7 246 | 8 127 |
Trainers' House -konsernin lähipiiriin kuuluvat hallituksen jäsenet sekä johtoryhmän jäsenet toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja.
Konserni harjoittaa liiketoimintaa hallituksen jäsenen Jari Sarasvuon määräysvaltayhtiöiden Stronghold Suksee Oy:n, Causa Prima Oy:n ja Hannoa Oy:n kanssa.
Konsernin liiketoimintaan kuuluvat digitaaliset valmennustuotteet toteutetaan yhteistyössä Stronghold Suksee Oy:n kanssa. Yhteistyöhön kuuluu myös määräysvaltayhtiöiltä ostetut ja niille myydyt sisältömarkkinointi- ja valmennuspalvelut. Liiketoiminta on toteutettu tavanomaisin kaupallisin ehdoin.
Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat:
| (Teur) | Konserni 01.01.- 30.06.18 |
Konserni 01.01.- 30.06.17 |
Konserni 01.01.- 31.12.17 |
|---|---|---|---|
| Myynnit | 53 | 21 | 79 |
| Ostot | 79 | 42 | 113 |
| Saamiset 30.06./31.12. | 21 | 12 | 3 |
| Velat 30.06./31.12. | 12 | 0 | 26 |
| UUDELLEENJÄRJESTELYVARAUS (Teur) | Konserni 01.01.- 30.06.18 |
Konserni 01.01.- 30.06.17 |
Konserni 01.01.- 31.12.17 |
| Varaukset 1.1. | 138 | 170 | 170 |
|---|---|---|---|
| Varausten käyttö | -10 | -32 | |
| Varaukset 30.06./31.12. | 138 | 160 | 138 |
| HENKILÖSTÖ | |||
| Henkilöstö keskimäärin | 133 | 110 | 117 |
| Henkilöstö kauden lopussa | 172 | 145 | 121 |
| VASTUUSITOUMUKSET Omista sitoumuksista annetut |
|||
|---|---|---|---|
| vakuudet ja vastuut | 2 727 | 522 | 392 |
| MUITA TUNNUSLUKUJA | |||
| Omavaraisuusaste (%) | 73,1 | 65,0 | 67,2 |
| Oma pääoma/osake (eur | 0,08 | 0,07 | 0,07 |
Tunnuslukujen laskentakaavat
| Osakekohtainen tulos = Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Katsauskauden keskimääräinen osakeantioikaistu | |||||
| osakemäärä | |||||
Korolliset nettovelat = Korolliset velat – rahavarat
Omavaraisuusaste (%) = Oma pääoma x 100 Taseen loppusumma – saadut ennakot
Oma pääoma / osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Katsauskauden päätöspäivän osakeantioikaistu osakemäärä
| Tunnuslukujen laskentaan vaikuttavat erät |
Konserni 01.01.- 30.06.18 |
Konserni 01.01.- 30.06.17 |
Konserni 01.01.- 31.12.17 |
|---|---|---|---|
| Saadut ennakot (Teur | 81 | 131 | 338 |
| Korolliset velat (Teur) Osakkeiden osakeantioikaistu |
115 | 992 | 774 |
| lukumäärä keskimäärin | |||
| kauden aikana (Tkpl) | 106 737 | 106 737 | 106 737 |
| Osakkeiden osakeantioikaistu | |||
| lukumäärä kauden lopussa (Tkpl) | 106 737 | 106 737 | 106 737 |
Espoossa 9.8.2018
TRAINERS' HOUSE OYJ
HALLITUS
Lisätietoja: Arto Heimonen, toimitusjohtaja, 0404 123 456 Saku Keskitalo, talousjohtaja, 0404 111 111
JAKELU Nasdaq Helsinki Keskeiset mediat www.trainershouse.fi – Sijoittajille
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.