Quarterly Report • Oct 24, 2018
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Kemira odottaa operatiivisen käyttökatteen kasvavan edellisvuoden tasosta (2017: 311,3 miljoonaa euroa).
"Liikevaihdon kasvu jatkui ja tulos kasvoi kolmannella neljänneksellä. Myyntihintojen korotukset alkoivat vaikuttaa, vaikka toivoisinkin korotusten vaikuttavan nopeammin.
Pulp & Paper -segmentissä oli kolmannella neljänneksellä vahva 7 %:n orgaaninen kasvu, mikä ylittää selkeästi sellu- ja paperikemikaalimarkkinakasvun. Pulp & Paperin kasvuun vaikuttivat eniten myyntimäärien hyvä kehitys ja korkeammat myyntihinnat. Sellu-, kartonki- ja pehmopaperimarkkinoiden kasvua tukevat verkkokauppa ja keskiluokan kasvu APAC-alueella. Nämä trendit edistävät kasvua asiakkaidemme keskuudessa, ja investointimme seuraavat perässä. Olemme päättäneet ohjata vetyperoksidikapasiteettia selluasiakkaille, mikä johtaa natriumperkarbonaatin tuotantolinjan sulkemiseen Ruotsissa vuoden loppuun mennessä. Vuonna 2018 olemme myös poistaneet tuotannon pullonkauloja yhdellä valkaisukemikaalitehtaalla Suomessa.
Industry & Water -segmentin orgaaninen kasvu oli kolmannella neljänneksellä 11 %. Öljy- ja kaasuliiketoiminnan poikkeuksellisen vahvan kasvun jälkeen odotamme kasvutahdin hidastuvan tulevien neljännesten aikana. Pitkän aikavälin markkinatrendit ovat kuitenkin edelleen positiivisia. Kesällä toimitimme suurelle kanadalaiselle öljyhiekkatoimijalle polymeerejä ja koagulantteja vedenkäsittelyyn. Toimituksessa yhdistyi ainutlaatuinen osaamisemme näistä kahdesta vedenkäsittelykemikaalista. Tämä luo merkittävän liiketoimintamahdollisuuden pitkällä aikavälillä, sillä öljyhiekkatoimijat ovat velvollisia käsittelemään rikastusjätealtaansa.
Pyrimme edelleen parantamaan kannattavuutta ja toteuttamaan sitä tukevia toimia. Kemira odottaa vuoden 2018 operatiivisen käyttökatteen kasvavan edellisvuoden tasosta."
| Milj. euroa | 7-9/2018 | 7-9/2017 | 1-9/2018 | 1-9/2017 | 1-12/2017 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 669,6 | 622,2 | 1 931,0 | 1 849,4 | 2 486,0 |
| Operatiivinen käyttökate | 89,0 | 84,5 | 238,6 | 230,6 | 311,3 |
| Operatiivinen käyttökate, % | 13,3 | 13,6 | 12,4 | 12,5 | 12,5 |
| Käyttökate | 82,8 | 70,2 | 233,5 | 203,9 | 282,4 |
| Käyttökate, % | 12,4 | 11,3 | 12,1 | 11,0 | 11,4 |
| Operatiivinen liikevoitto | 50,0 | 47,7 | 129,0 | 126,3 | 170,3 |
| Operatiivinen liikevoitto, % | 7,5 | 7,7 | 6,7 | 6,8 | 6,9 |
| Liikevoitto | 35,9 | 33,4 | 107,1 | 99,6 | 141,4 |
| Liikevoitto, % | 5,4 | 5,4 | 5,5 | 5,4 | 5,7 |
| Rahoituskulut, netto | -7,9 | -7,4 | -19,2 | -21,8 | -28,9 |
| Voitto ennen veroja | 28,1 | 26,1 | 87,9 | 78,0 | 112,6 |
| Tilikauden voitto | 22,1 | 20,0 | 68,7 | 59,5 | 85,2 |
| Osakekohtainen tulos, euroa | 0,14 | 0,12 | 0,42 | 0,36 | 0,52 |
| Sidottu pääoma* | 1 759,5 | 1 759,9 | 1 759,5 | 1 759,9 | 1 763,2 |
| Operatiivinen sidotun pääoman tuotto*, % | 9,8 | 9,2 | 9,8 | 9,2 | 9,7 |
| Sidotun pääoman tuotto*, % | 8,5 | 7,3 | 8,5 | 7,3 | 8,0 |
| Liiketoiminnan rahavirta | 64,2 | 92,9 | 122,1 | 133,7 | 205,1 |
| Investoinnit ilman yritysostoja | 34,3 | 43,8 | 97,3 | 125,9 | 190,1 |
| Investoinnit | 36,3 | 43,8 | 96,1 | 125,9 | 190,1 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 28,8 | 50,4 | 32,3 | 9,2 | 13,0 |
| Omavaraisuus, % kauden lopussa | 43 | 43 | 43 | 43 | 44 |
| Osakekohtainen oma pääoma, euroa | 7,44 | 7,26 | 7,44 | 7,26 | 7,61 |
| Velkaantuneisuus, % kauden lopussa | 65 | 63 | 65 | 63 | 59 |
| Henkilöstö kauden lopussa | 4 798 | 4 749 | 4 798 | 4 749 | 4 732 |
*12 kuukauden liukuva keskiarvo (Sidotun pääoman tuotto, % perustuu liikevoittoon).
Kemira esittää IFRS-raportoinnissa tiettyjä taloudellisia tunnuslukuja (vaihtoehtoiset tunnusluvut), jotka eivät ole IFRS-standardien mukaan määriteltyjä tunnuslukuja. Kemira uskoo pääomamarkkinoiden ja Kemiran johdon seuraamien vaihtoehtoisten tunnuslukujen, kuten orgaaninen kasvu**, käyttökate, operatiivinen käyttökate, rahavirta investointien jälkeen ja velkaantumisaste, antavan hyödyllistä ja vertailukelpoista tietoa Kemiran liiketoiminnan kehityksestä ja taloudellisesta tilanteesta. Tietyt vaihtoehtoiset tunnusluvut ovat myös palkitsemisen tuloskriteerejä.
Kemiran esittämiä vaihtoehtoisia tunnuslukuja ei pidä tarkastella erillään vastaavista IFRS-tunnusluvuista, ja niitä tulee lukea yhdessä lähinnä vastaavien IFRS-tunnuslukujen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat ovat luettavissa tässä raportissa ja osoitteessa www.kemira.fi > Sijoittajat > Taloustieto.
Kaikki osavuosikatsauksen luvut on pyöristetty erikseen, minkä seurauksena yksittäisten lukujen summat saattavat hieman poiketa esitetyistä summista.
**Liikevaihdon kasvu paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien.
Liikevaihto kasvoi 8 % korkeampien myyntihintojen ansiosta. Liikevaihto paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien nousi 9 %.
| Valuutta | Yritysostojen | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 7-9/2018, | 7-9/2017, | Orgaaninen | kurssien | ja -myyntien | ||
| Liikevaihto | milj. euroa | milj. euroa | Muutos-% | kasvu*, % | vaikutus, % | vaikutus, % |
| Pulp & Paper | 385,2 | 363,0 | +6 | +7 | -1 | 0 |
| Industry & Water | 284,4 | 259,2 | +10 | +11 | -1 | 0 |
| Yhteensä | 669,6 | 622,2 | +8 | +9 | -1 | 0 |
*Liikevaihdon kasvu paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien.
Operatiivinen käyttökate nousi 5 %, kun myyntimäärien ja -hintojen kasvu kumosi korkeampien muuttuvien kustannusten vaikutuksen.
| Varianssianalyysi, milj. euroa | 7-9 |
|---|---|
| Operatiivinen käyttökate, 2017 | 84,5 |
| Myyntimäärät | +8,0 |
| Myyntihinnat | +42,4 |
| Muuttuvat kustannukset | -38,1 |
| Kiinteät kustannukset | -4,0 |
| Valuuttakurssimuutokset | -1,7 |
| Muut | -2,0 |
| Operatiivinen käyttökate, 2018 | 89,0 |
| Operatiivinen | 7-9/2018, | 7-9/2017, | 7-9/2018, | 7-9/2017, | |
|---|---|---|---|---|---|
| käyttökate | milj. euroa | milj. euroa | Muutos-% | kate-% | kate-% |
| Pulp & Paper | 52,3 | 48,5 | +8 | 13,6 | 13,4 |
| Industry & Water | 36,7 | 36,0 | +2 | 12,9 | 13,9 |
| Yhteensä | 89,0 | 84,5 | +5 | 13,3 | 13,6 |
Käyttökate nousi 18 %. Ero operatiiviseen käyttökatteeseen selittyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät käyttökatteessa sisälsivät pääasiassa organisaation uudelleenjärjestelykuluja. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät edellisvuonna johtuivat pääasiassa organisaation uudelleenjärjestelykuluista ja -12,7 miljoonan euron korvauksesta liittyen vahingonkorvausvaateen sopimiseen. Vaade liittyi vanhaan epäiltyyn kilpailulainsäädännön rikkomukseen vetyperoksidiliiketoiminnassa vuosina 1994-2000.
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät, milj. euroa | 7–9/2018 | 7–9/2017 |
|---|---|---|
| Käyttökatteessa | -6,2 | -14,3 |
| Pulp & Paper | -4,1 | -13,9 |
| Industry & Water | -2,1 | -0,4 |
| Poistoissa ja arvonalentumisissa | -7,9 | 0,0 |
| Pulp & Paper | -7,9 | 0,0 |
| Industry & Water | 0,0 | 0,0 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liikevoitossa yhteensä | -14,1 | -14,3 |
Poistot ja arvonalentumiset olivat -46,9 miljoonaa euroa (-36,8) sisältäen -3,9 miljoonan euron (-4,2) hankintamenoallokaatioon liittyvät poistot. Poistot ja arvonalentumiset sisälsivät vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä -7,9 miljoonaa euroa (0,0), ja ne liittyivät tuotantolinjan tulevaan sulkemiseen Ruotsissa. Sulkeminen liittyy päätökseen ohjata enemmän vetyperoksidikapasiteettia selluasiakkaille.
Operatiivinen liikevoitto nousi 5 %, kun myyntimäärien ja -hintojen kasvu kumosi korkeampien muuttuvien kustannusten vaikutuksen. Liikevoitto nousi 7 %. Ero operatiiviseen liikevoittoon selittyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä.
Rahoituskulut, netto olivat -7,9 miljoonaa euroa (-7,4). Tuloverot olivat -5,9 miljoonaa euroa (-6,1). Tilikauden voitto nousi 10 % pääasiassa korkeamman operatiivisen käyttökatteen ansiosta.
Liikevaihto kasvoi 4 % korkeampien myyntihintojen ja -määrien ansiosta. Liikevaihto paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien nousi 8 %.
| Valuutta | Yritysostojen | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1-9/2018, | 1-9/2017, | Orgaaninen | kurssien | ja -myyntien | ||
| Liikevaihto | milj. euroa | milj. euroa | Muutos-% | kasvu*, % | vaikutus, % | vaikutus, % |
| Pulp & Paper | 1 129,8 | 1 104,1 | +2 | +6 | -4 | 0 |
| Industry & Water | 801,1 | 745,3 | +7 | +12 | -4 | 0 |
| Yhteensä | 1 931,0 | 1 849,4 | +4 | +8 | -4 | 0 |
* Liikevaihdon kasvu paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien.
Operatiivinen käyttökate kasvoi 3 %, kun korkeammat myyntihinnat enemmän kuin kumosivat korkeampien muuttuvien kustannusten vaikutuksen. Myyntimäärien 19,5 miljoonan euron positiivinen vaikutus kumosi valuuttakurssimuutosten 17,2 miljoonan euron negatiivisen vaikutuksen.
| Varianssianalyysi, milj. euroa | 1-9 |
|---|---|
| Operatiivinen käyttökate, 2017 | 230,6 |
| Myyntimäärät | +19,5 |
| Myyntihinnat | +112,4 |
| Muuttuvat kustannukset | -99,9 |
| Kiinteät kustannukset | -5,6 |
| Valuuttakurssimuutokset | -17,2 |
| Muut | -1,2 |
| Operatiivinen käyttökate, 2018 | 238,6 |
| 1-9/2018, | 1-9/2017, | Muutos | 1-9/2018, | 1-9/2017, | |
|---|---|---|---|---|---|
| Operatiivinen käyttökate | milj. euroa | milj. euroa | -% | kate-% | kate-% |
| Pulp & Paper | 140,5 | 142,4 | -1 | 12,4 | 12,9 |
| Industry & Water | 98,1 | 88,3 | +11 | 12,3 | 11,8 |
| Yhteensä | 238,6 | 230,6 | +3 | 12,4 | 12,5 |
Käyttökate nousi 15 %. Ero operatiiviseen käyttökatteeseen selittyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät käyttökatteessa sisälsivät organisaation uudelleenjärjestelykuluja ja luovutusvoiton. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät edellisvuonna johtuivat organisaation uudelleenjärjestelykuluista ja -12,7 miljoonan euron korvauksesta liittyen vahingonkorvausvaateen sopimiseen. Vaade liittyi vanhaan epäiltyyn kilpailulainsäädännön rikkomukseen vetyperoksidiliiketoiminnassa vuosina 1994-2000.
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät, milj. euroa | 1-9/2018 | 1–9/2017 |
|---|---|---|
| Käyttökatteessa | -5,1 | -26,7 |
| Pulp & Paper | -5,7 | -17,6 |
| Industry & Water | 0,6 | -9,2 |
| Poistoissa ja arvonalentumisissa | -16,8 | 0,0 |
| Pulp & Paper | -7,9 | 0,0 |
| Industry & Water | -8,8 | 0,0 |
| Yhteensä | -21,9 | -26,7 |
Poistot ja arvonalentumiset nousivat -126,4 miljoonaan euroon (-104,3) sisältäen -11,9 miljoonan euron (-12,6) hankintamenoallokaatioon liittyvät poistot. Poistot ja arvonalentumiset sisälsivät vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä -16,8 miljoonaa euroa (0,0), ja ne liittyivät tuotantoyksiköiden alaskirjauksiin. Alaskirjaukset olivat osa Industry & Water -segmentin polymeerituotannon pitkän aikavälin optimointia ja päätöstä ohjata enemmän vetyperoksidikapasiteettia selluasiakkaille Pulp & Paper -segmentissä.
Operatiivinen liikevoitto nousi 2 %, kun myyntihintojen ja -määrien kasvu enemmän kuin kumosi korkeampien muuttuvien kustannusten ja valuuttakurssimuutosten negatiivisen vaikutuksen. Liikevoitto nousi 8 %. Ero operatiiviseen liikevoittoon selittyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä.
Rahoituskulut, netto olivat -19,2 miljoonaa euroa (-21,8). Ne sisälsivät energiatuotantoyhtiöiden osakkeiden myynnistä saadun luovutusvoiton. Tuloverot olivat -19,2 miljoonaa euroa (-18,6).
Tilikauden voitto nousi 16 % pääasiassa vertailukelpoisuuteen vaikuttavien erien ja korkeamman operatiivisen käyttökatteen ansiosta.
Liiketoiminnan rahavirta tammi-syyskuussa laski 122,1 miljoonaan euroon (133,7) pääasiassa nettokäyttöpääoman kasvun vuoksi, kun taas rahavirta investointien jälkeen nousi 32,3 miljoonaan euroon (9,2) pääasiassa alhaisempien investointien ansiosta.
Korollisten velkojen määrä oli kauden lopussa 889 miljoonaa euroa (861). Konsernin korollisten velkojen keskimääräinen korko oli 2,0 % (1,9 %). Konsernin korollisen lainasalkun duraatio oli 33 kuukautta (34). Kiinteäkorkoisten lainojen osuus korollisten nettovelkojen kokonaissummasta oli 76 % (75 %).
Seuraavan 12 kuukauden aikana erääntyvän lyhytaikaisen velan määrä oli 236 miljoonaa euroa (187). Siitä 110 miljoonaa euroa (76) koostui pitkäaikaisten lainojen lyhennyseristä. Rahavarat 30.9.2018 olivat 145 miljoonaa euroa (161). Konsernilla on lisäksi 440 miljoonan euron nostamaton valmiusluotto.
Kemira-konsernin nettovelka oli kauden lopussa 744 miljoonaa euroa (701). Omavaraisuusaste oli 43 % (43 %) ja velkaantuneisuus oli 65 % (63 %).
Tammi-syyskuussa investoinnit ilman yritysostoja laskivat 23 % 97,3 miljoonaan euroon (125,9). Investoinnit jakautuivat seuraavasti: laajennusinvestoinnit 34 % (43 %), parannusinvestoinnit 36 % (30 %) ja ylläpitoinvestoinnit 30 % (27 %).
Tammi-syyskuussa 2018 tutkimus- ja tuotekehityskulut olivat 21,8 miljoonaa euroa (22,4) eli 1,1 % (1,2 %) konsernin liikevaihdosta.
Konsernin palveluksessa oli syyskuun 2018 lopussa 4 798 työntekijää (4 749). Kemiralla oli työntekijöitä Suomessa yhteensä 800 (811), muualla EMEAssa 1 773 (1 791), Americas-alueella 1 554 (1 505) ja APACalueella 671 (642).
Tavoite Suorituskyky Ilmastonmuutos Kemiran hiili-indeksi ≤ 80 vuoden 2020 loppuun mennessä (2012 = 100). Raportoidaan vuosittain.
Vähähiilisen energian hankinta jatkui suunnitelman mukaan. Kauden aikana tehtiin kaksi energia-arviointia osana energiatehokkuusohjelmaa (E3 Plus). Energianhallintajärjestelmän uudistusta nopeutettiin Yhdysvaltain natriumkloraattitehtailla. Tähän mennessä tehdyt energia-arvioinnit kattavat yli 90 % Kemiran koko energiankulutuksesta. Höyryn säästämiseen tähtäävät projektit jatkuivat Äetsän natriumkloraattitehtaalla. Tavoitteena on hiiletön höyryntuotanto.
Tavoitteena nolla tapaturmaa pitkällä aikavälillä, TRIF* 2,0 vuoden 2020 loppuun mennessä.
Olemme onnistuneet vähentämään työntekijöidemme tapaturmamääriä, mutta valitettavasti emme ole onnistuneet parantamaan alihankkijoiden turvallisuuslukuja. Käyttäytymiseen perustuva turvallisuusohjelma on otettu käyttöön kaikissa toimipaikoissa EMEA- ja APACalueilla sekä Etelä-Amerikassa.
Yritysvastuuarvioinnit ja -auditoinnit käyneiden suorien avaintoimittajien osuus (kumulatiivinen %). Tavoitteena on tehdä vuosittain viisi yritysvastuuarviointia suurimman riskin** toimittajille, kumulatiivinen tavoite 25 vuoteen 2020 mennessä.
% avaintoimittajista # tarkastuksista (kumulatiivinen)
Avaintoimittajien yritysvastuuarvioinnit ja auditoinnit jatkuivat suunnitelman mukaan. Tämän vuoden aikana on tehty yhteensä 16 uutta arviointia ja yksi paikan päällä tapahtunut seuranta-auditointi. Vuoden 2018 viimeisellä puoliskolla on suunnitteilla noin 12 arviointia sekä yhdestä kolmeen auditointia.
Uusi suorituskykyindikaattori, jolla mitataan Kemiran liiketapaperiaatteiden noudattamista. Tavoitteena on pitää vaatimustenmukaisuusindeksi teollisuudenalan vertailuarvon yläpuolella.
| 87 % | |
|---|---|
| 84 % | |
| 2018 | |
| Vastuullisuusindeksi Osallistuminen |
Liiketapaperiaatteiden päivitetty verkkokurssi käynnistettiin. Tavoitteena on, että kaikki työntekijät käyvät kurssin viimeisen neljänneksen loppuun mennessä. Kaikki myyntipäälliköt ovat käyneet uuden kolmansien osapuolten due diligence prosessia käsittelevän koulutuksen. Prosessia sovelletaan kaikkiin uusiin agentteihin ja jälleenmyyjiin. Tavoitteena on varmistaa, että kolmannet osapuolet täyttävät velvoitteensa julkishallinnolle eivätkä osallistu korruptioon.
* TRIF = Työtapaturmien kokonaismäärä (TRI) (miljoonaa työtuntia kohti, Kemira + alihankkija, YTD)
** alhaisimmat yritysvastuuarviointipisteet
Pulp & Paper -segmentti auttaa ainutlaatuisen kemikaaliosaamisensa avulla massan- ja paperinvalmistajia innovoimaan ja tehostamaan toimintaansa. Segmentti kehittää ja myy uusia, asiakkaiden tarpeet täyttäviä tuotteita ja pyrkii varmistamaan, että sillä on johtava paperikoneen märänpään tuote- ja palveluvalikoima, joka keskittyy pakkauskartonkiin ja pehmopaperiin. Pulp & Paper hyödyntää vahvaa sovellusvalikoimaansa Pohjois-Amerikassa ja EMEA-alueella sekä rakentaa vahvaa asemaa Aasian ja Etelä-Amerikan kehittyvillä markkinoilla.
| Milj. euroa | 7–9/2018 | 7–9/2017 | 1–9/2018 | 1–9/2017 | 1–12/2017 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 385,2 | 363,0 | 1 129,8 | 1 104,1 | 1 476,9 |
| Operatiivinen käyttökate | 52,3 | 48,5 | 140,5 | 142,4 | 197,7 |
| Operatiivinen käyttökate, % | 13,6 | 13,4 | 12,4 | 12,9 | 13,4 |
| Käyttökate | 48,2 | 34,6 | 134,8 | 124,8 | 179,9 |
| Käyttökate, % | 12,5 | 9,5 | 11,9 | 11,3 | 12,2 |
| Operatiivinen liikevoitto | 26,6 | 24,4 | 67,5 | 73,9 | 104,8 |
| Operatiivinen liikevoitto, % | 6,9 | 6,7 | 6,0 | 6,7 | 7,1 |
| Liikevoitto | 14,6 | 10,4 | 54,0 | 56,4 | 86,9 |
| Liikevoitto, % | 3,8 | 2,9 | 4,8 | 5,1 | 5,9 |
| Sidottu pääoma* | 1 162,9 | 1 155,4 | 1 162,9 | 1 155,4 | 1 165,2 |
| Operatiivinen sidotun pääoman tuotto*, % | 8,5 | 8,5 | 8,5 | 8,5 | 9,0 |
| Sidotun pääoman tuotto*, % | 7,3 | 6,6 | 7,3 | 6,6 | 7,5 |
| Investoinnit ilman yritysostoja | 20,7 | 32,3 | 56,3 | 97,3 | 138,3 |
| Investoinnit yritysostot mukaan lukien | 22,7 | 32,3 | 55,2 | 97,3 | 138,3 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 20,6 | 25,3 | 43,4 | 11,3 | 15,7 |
*12 kuukauden liukuva keskiarvo
Segmentin liikevaihto kasvoi 6 %. Valuuttakurssimuutoksilla oli 1 %:n negatiivinen vaikutus liikevaihtoon. Liikevaihto paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien kasvoi 7 % pääasiassa korkeampien myyntihintojen ansiosta, jotka seurasivat kasvaneita raaka-aine- ja kuljetuskustannuksia.
EMEA-alueella liikevaihto kasvoi 5 % pääasiassa myyntihintojen korotusten myötä seuraten kohonneita raaka-ainekustannuksia. Valkaisukemikaalikapasiteetin laajennuksella Joutsenossa oli myös positiivinen vaikutus liikevaihtoon. Americas-alueella liikevaihto kasvoi 2 % pääasiassa korkeampien hintojen ansiosta. Pohjois-Amerikassa liikevaihto ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta kasvoi pääasiassa valkaisu- ja lujuuskemikaalien korkeampien hintojen ansiosta. Etelä-Amerikassa hinnat nousivat kaikissa tuoteryhmissä. APAC-alueella liikevaihto kasvoi 20 % erityisesti liima-aineiden korkeampien myyntimäärien ansiosta.
Operatiivinen käyttökate nousi 8 %, kun myyntihintojen kasvu enemmän kuin kumosi muuttuvien kustannusten kasvun vaikutuksen. Käyttökate nousi 39 %. Ero operatiiviseen käyttökatteeseen selittyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä.
Segmentin liikevaihto kasvoi 2 % korkeampien myyntimäärien ansiosta. Liikevaihto paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien nousi 6 %.
Operatiivinen käyttökate laski 1 % pääasiassa valuuttakurssimuutosten negatiivisen vaikutuksen vuoksi erityisesti vuoden 2018 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, kun taas myyntihintojen kasvu kumosi korkeampien muuttuvien kustannusten vaikutuksen. Käyttökate nousi 8 %. Ero operatiiviseen käyttökatteeseen selittyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä.
Industry & Water -segmentti palvelee kunnallisia ja runsaasti vettä käyttäviä teollisuudenaloja. Vedenkäsittelyssä autamme asiakkaitamme tehostamaan vedenkäsittelyprosessin eri vaiheita. Öljy- ja kaasuteollisuudessa autamme tehostamaan talteenottoa nykyisistä varannoista ja vähentämään veden ja energian käyttöä.
| Milj. euroa | 7–9/2018 | 7–9/2017 | 1–9/2018 | 1–9/2017 | 1–12/2017 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 284,4 | 259,2 | 801,1 | 745,3 | 1 009,1 |
| Operatiivinen käyttökate | 36,7 | 36,0 | 98,1 | 88,3 | 113,6 |
| Operatiivinen käyttökate, % | 12,9 | 13,9 | 12,3 | 11,8 | 11,3 |
| Käyttökate | 34,6 | 35,7 | 98,7 | 79,1 | 102,5 |
| Käyttökate, % | 12,2 | 13,8 | 12,3 | 10,6 | 10,2 |
| Operatiivinen liikevoitto | 23,4 | 23,4 | 61,4 | 52,4 | 65,5 |
| Operatiivinen liikevoitto, % | 8,2 | 9,0 | 7,7 | 7,0 | 6,5 |
| Liikevoitto | 21,3 | 23,0 | 53,2 | 43,2 | 54,4 |
| Liikevoitto, % | 7,5 | 8,9 | 6,6 | 5,8 | 5,4 |
| Sidottu pääoma* | 596,2 | 603,2 | 596,2 | 603,2 | 596,7 |
| Operatiivinen sidotun pääoman tuotto*, % | 12,5 | 10,6 | 12,5 | 10,6 | 11,0 |
| Sidotun pääoman tuotto*, % | 10,8 | 8,6 | 10,8 | 8,6 | 9,1 |
| Investoinnit ilman yritysostoja | 13,6 | 11,5 | 40,9 | 28,6 | 51,7 |
| Investoinnit yritysostot mukaan lukien | 13,6 | 11,5 | 40,9 | 28,6 | 51,7 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 26,8 | 26,1 | 28,8 | 38,6 | 46,9 |
*12 kuukauden liukuva keskiarvo
Segmentin liikevaihto kasvoi 10 %. Liikevaihto paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien kasvoi 11 % korkeampien myyntihintojen ansiosta. Valuuttakurssimuutoksilla oli 1 %:n negatiivinen vaikutus liikevaihtoon.
Oil & Gas -liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 28 % ja oli 73,4 miljoonaa euroa (57,2) johtuen vahvasta kysynnästä Pohjois-Amerikan liuskeöljy- ja -kaasuliiketoiminnassa sekä kausiluonteisista polymeeri- ja koagulanttitoimituksista kanadalaiselle öljyhiekka-alan toimijalle. Vedenkäsittelyliiketoiminnassa kasvu jatkui korkeampien myyntihintojen ansiosta seuraten kohonneita raaka-aine- ja kuljetuskustannuksia.
EMEA-alueella liikevaihto kasvoi 3 % polymeerien sekä koagulanttien korkeampien myyntihintojen ansiosta. Americas-alueella liikevaihto nousi 18 % pääasiassa öljy- ja -kaasuliiketoiminnan kasvun ansiosta. Vedenkäsittelyliiketoiminta kasvoi myös hyvin. APAC-alueella liikevaihto laski 23 % myyntimäärien laskun vuoksi, kun asiakkaat vastustivat hinnankorotuksia.
Operatiivinen käyttökate nousi 2 %, kun myyntihintojen ja -määrien nousu enemmän kuin kompensoi korkeammat muuttuvat kustannukset. Kannattavuuteen vaikuttivat käyttökateprosenttia laimentavat kasvualueet (kemiallisesti tehostettu öljyn talteenotto ja öljyhiekat), mutta niillä odotetaan olevan positiivinen vaikutus kateprosenttiin, kun liiketoiminnot laajentuvat ja optimoituvat.
Käyttökate laski 3 %. Ero operatiiviseen käyttökatteeseen selittyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä.
Segmentin liikevaihto kasvoi 7 %. Liikevaihto paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien kasvoi 12 %. Kasvua edistivät korkeammat myyntihinnat. Valuuttakurssimuutoksilla oli 4 %:n negatiivinen vaikutus liikevaihtoon.
Oil & Gas -liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 26 % ja oli 176,2 miljoonaa euroa (140,1). Vedenkäsittelyliiketoiminnassa myyntimäärät ja -hinnat kasvoivat Euroopassa, kun taas Pohjois-Amerikassa myyntihintojen kasvu enemmän kuin kumosi myyntimäärien laskun vaikutuksen.
Operatiivinen käyttökate kasvoi 11 %, kun myyntihintojen kasvu kumosi korkeampien muuttuvien kustannusten vaikutuksen valuuttakurssimuutosten negatiivisesta vaikutuksesta huolimatta. Käyttökate nousi 24 %. Ero operatiiviseen käyttökatteeseen selittyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä.
30.9.2018 Kemira Oyj:n osakepääoma oli 221,8 miljoonaa euroa ja osakkeiden määrä 155 342 557. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa.
Syyskuun lopussa Kemira Oyj:llä oli 34 259 rekisteröityä osakkeenomistajaa (31.12.2017: 35 571). Ulkomaisten osakkeenomistajien osuus oli 27,2 % (24,0 %) hallintarekisteröidyt omistukset mukaan lukien. Kotitalouksien osuus oli 17,6 % (18,6 %). Kemiralla oli hallussaan omia osakkeita 2 832 297 kappaletta (2 980 196), mikä vastaa 1,8 % (1,9 %) Kemira Oyj:n osakkeista.
Kemira Oyj:n osakekurssi nousi 1 % vuoden alusta ja päätöskurssi Nasdaq Helsingissä oli syyskuun 2018 lopussa 11,61 euroa (31.12.2017: 11,50). Osakkeen ylin hinta oli 12,03 euroa ja alin 10,08 euroa tammisyyskuussa 2018. Osakkeen keskikurssi oli 11,16 euroa. Yhtiön markkina-arvo omilla osakkeilla vähennettynä oli syyskuun 2018 lopussa 1 771 miljoonaa euroa (31.12.2017: 1 752).
Tammi-syyskuussa 2018 Kemira Oyj:n osakkeiden Nasdaq Helsingissä vaihdettujen osakkeiden kaupankäynti oli 361 miljoonaa euroa (1-9/2017: 450). Osakkeiden keskimääräinen päivävaihto oli 171 833 (210 435) osaketta. Kemira Oyj:n osakkeiden kokonaisvaihto tammi-syyskuussa 2018 oli 51 miljoonaa kappaletta (64), josta 36 % (38 %) tapahtui muilla kaupankäyntipaikoilla (BATS, Chi-X, Turquoise). Lähde: Nasdaq ja Kemira.com.
Vuoden 2018 varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 4 950 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta ("Hankkimisvaltuutus"). Hankkimisvaltuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään myös enintään 15 600 000 uuden osakkeen antamisesta sekä enintään 7 800 000 yhtiön hallussa olevan yhtiön oman osakkeen luovuttamisesta ("Osakeantivaltuutus"). Osakeantivaltuutus on voimassa 31.5.2019 saakka. Osakeantivaltuutusta on käytetty hallituksen jäsenten palkitsemiseen liittyen.
Huntsman Pigmentsin (nykyinen Venator) Porin-tehtaalla sattui 30.1.2017 laaja tulipalo. Kemiran tilat eivät suoraan altistuneet palolle, eikä kukaan loukkaantunut. Venator ilmoitti 12.9.2018 aikovansa sulkea Porin titaanidioksitehtaan vuoteen 2021 mennessä. Venator on Kemiran rautakoagulanttituotannon keskeinen raaka-ainetoimittaja. Venator myös ostaa kemikaaleja ja energiaa Kemiralta.
Vahinko ja sulkeminen aiheuttavat Kemiralle liikevaihdon menetystä, lisäkustannuksia sekä vaihtoehtoisten raaka-aineiden saatavuuteen ja käytettävyyteen liittyviä riskejä. Kemira arvioi liikevaihdon menetyksen olevan noin 20 miljoonaa euroa. Käyttökatteeseen kohdistuvan negatiivisen vaikutuksen (ennen vakuutuskorvausta) odotetaan olevan 1-2 miljoonaa euroa neljännestä kohti vuonna 2018. Kemiralla on liiketoiminnan keskeytymisvakuutus, jonka vakuutusarvo on 10 miljoonaa euroa 18 kuukaudessa kriittistä toimittajaa koskevaa tapausta kohti. Vakuutuskorvaus oli vuoden 2018 toisen neljänneksen lopussa lähes kokonaan käytetty. Kemira arvioi tällä hetkellä vaihtoehtoja raaka-ainetoimituksille.
Yksityiskohtainen selvitys Kemiran riskienhallinnan periaatteista ja organisoinnista on luettavissa yhtiön kotisivuilla osoitteessa http://www.kemira.com. Selvitys rahoitusriskeistä on julkaistu vuoden 2017 tilinpäätöksen liitetiedoissa.
Kemira odottaa operatiivisen käyttökatteen kasvavan edellisvuoden tasosta (2017: 311,3 miljoonaa euroa).
Kemiran tavoitteena on markkinoita nopeampi liikevaihdon kasvu ja operatiivinen käyttökateprosentti 14-16 %. Velkaantumisastetavoitteena on alle 60 %.
Helsingissä 23.10.2018
Kemira Oyj Hallitus
Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä, ja todelliset tulokset voivat olla merkittävästikin erilaiset.
| Kemira Oyj:n tilinpäätöstiedote 2018 | 8.2.2019 |
|---|---|
| Osavuosikatsaus, tammi-maaliskuu 2019 | 26.4.2019 |
| Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2019 | 19.7.2019 |
| Osavuosikatsaus, tammi-syyskuu 2019 | 24.10.2019 |
Varsinainen yhtiökokous pidetään 21.3.2019 Marina Congress Centerissä Helsingissä.
Tulosjulkistustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja lehdistölle järjestetään keskiviikkona 24.10.2018 klo 10.30 GLO Hotel Kluuvissa, Kluuvikatu 4, 2. krs, Helsinki. Tuloksen esittelevät toimitusjohtaja Jari Rosendal ja talousjohtaja Petri Castrén. Tilaisuus on englanninkielinen ja sen voi katsoa webcastina yhtiön internetsivuilla osoitteessa: www.kemira.com/investors. Esitysmateriaali ja tallenne webcastista ovat saatavilla yllämainituilla internetsivuilla. Suomeksi esitysmateriaali löytyy osoitteessa:
Voit osallistua Q&A-osioon puhelinkonferenssissa soittamalla noin 10 minuuttia ennen tilaisuuden alkua numeroon 09 81710310. Konferenssitunnus: 99718567#.
| 7-9/2018 | 7-9/2017 | 1-9/2018 | 1-9/2017 | 2017 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | |||||
| Liikevaihto | 669,6 | 622,2 | 1 931,0 | 1 849,4 | 2 486,0 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 1,6 | 1,9 | 9,5 | 4,1 | 6,8 |
| Liiketoiminnan kulut | -588,5 | -553,8 | 1 706,9 | -1 649,6 | -2 210,4 |
| Käyttökate | 82,8 | 70,2 | 233,5 | 203,9 | 282,4 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -46,9 | -36,8 | -126,4 | -104,3 | -141,0 |
| Liikevoitto | 35,9 | 33,4 | 107,1 | 99,6 | 141,4 |
| Rahoituskulut, netto | -7,9 | -7,4 | -19,2 | -21,8 | -28,9 |
| Osuus osakkuusyritysten voitoista ja tappioista | 0,0 | 0,1 | 0,0 | 0,2 | 0,2 |
| Voitto ennen veroja | 28,1 | 26,1 | 87,9 | 78,0 | 112,6 |
| Tuloverot | -5,9 | -6,1 | -19,2 | -18,6 | -27,4 |
| Tilikauden tulos | 22,1 | 20,0 | 68,7 | 59,5 | 85,2 |
| Tilikauden tuloksen jakautuminen | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 20,6 | 18,4 | 63,7 | 54,3 | 78,6 |
| Määräysvallattomille omistajille | 1,5 | 1,7 | 5,0 | 5,1 | 6,6 |
| Tilikauden tulos | 22,1 | 20,0 | 68,7 | 59,5 | 85,2 |
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja laimennettu, euroa | 0,14 | 0,12 | 0,42 | 0,36 | 0,52 |
| 7-9/2018 | 7-9/2017 | 1-9/2018 | 1-9/2017 | 2017 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | |||||
| Tilikauden tulos | 22,1 | 20,0 | 68,7 | 59,5 | 85,2 |
| Muut laajan tuloksen erät | |||||
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi | |||||
| Muut osakkeet | - | 0,0 | - | 0,0 | 24,0 |
| Muuntoerot | 2,8 | -10,7 | -3,6 | -39,0 | -46,4 |
| Rahavirran suojaus | -3,7 | 3,5 | 12,2 | 0,8 | 3,4 |
| Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi | |||||
| Muut osakkeet | -17,1 | - | -17,1 | - | - |
| Etuuspohjaisten järjestelyiden uudelleenarvostus | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 9,6 |
| Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen | -18,0 | -7,2 | -8,5 | -38,2 | -9,4 |
| Tilikauden laaja tulos | 4,1 | 12,9 | 60,2 | 21,3 | 75,8 |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 2,3 | 11,3 | 55,6 | 15,9 | 68,7 |
| Määräysvallattomille omistajille | 1,8 | 1,6 | 4,6 | 5,4 | 7,2 |
| Tilikauden laaja tulos | 4,1 | 12,9 | 60,2 | 21,3 | 75,8 |
| 30.9.2018 | 30.9.2017 | 31.12.2017 | |
|---|---|---|---|
| Milj. euroa | |||
| VARAT | |||
| Pitkäaikaiset varat | |||
| Liikearvo | 509,1 | 506,7 | 505,0 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 89,2 | 101,8 | 100,5 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 893,2 | 904,3 | 922,9 |
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 0,7 | 1,4 | 0,7 |
| Muut osakkeet | 214,3 | 205,7 | 235,8 |
| Laskennalliset verosaamiset | 26,0 | 25,1 | 24,8 |
| Muut pitkäaikaiset varat | 2,4 | 4,0 | 3,8 |
| Saamiset etuuspohjaisista järjestelyistä | 48,1 | 31,6 | 48,0 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 1 783,0 | 1 780,6 | 1 841,5 |
| Lyhytaikaiset varat | |||
| Vaihto-omaisuus | 268,6 | 224,4 | 223,8 |
| Korolliset saamiset | 4,8 | 0,2 | 5,3 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 457,3 | 398,6 | 418,8 |
| Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset | 18,7 | 22,3 | 18,7 |
| Rahavarat | 144,9 | 160,5 | 166,1 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 894,3 | 806,2 | 832,8 |
| Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät | - | - | 0,6 |
| Varat yhteensä | 2 677,3 | 2 586,7 | 2 674,9 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| Oma pääoma | |||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | 1 133,9 | 1 106,2 | 1 159,0 |
| Määräysvallattomien omistajien osuus | 11,9 | 12,0 | 13,8 |
| Oma pääoma yhteensä | 1 145,8 | 1 118,2 | 1 172,8 |
| Pitkäaikaiset velat | |||
| Korolliset velat | 653,1 | 674,5 | 669,1 |
| Muut velat | 21,4 | 21,4 | 21,4 |
| Laskennalliset verovelat | 63,5 | 51,9 | 62,4 |
| Velat etuuspohjaisista järjestelyistä | 82,1 | 79,5 | 82,3 |
| Varaukset | 27,3 | 28,5 | 27,2 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 847,3 | 855,8 | 862,5 |
| Lyhytaikaiset velat | |||
| Korolliset velat | 236,1 | 186,6 | 191,4 |
| Ostovelat ja muut velat | 421,5 | 385,6 | 422,8 |
| Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat | 16,8 | 15,8 | 14,2 |
| Varaukset | 9,8 | 24,7 | 11,3 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 684,2 | 612,6 | 639,7 |
| Velat yhteensä | 1 531,5 | 1 468,5 | 1 502,1 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 2 677,3 | 2 586,7 | 2 674,9 |
| 7-9/2018 | 7-9/2017 | 1-9/2018 | 1-9/2017 | 2017 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | |||||
| Liiketoiminnan rahavirta | |||||
| Tilikauden tulos | 22,1 | 20,0 | 68,7 | 59,5 | 85,2 |
| Oikaisut, yhteensä | 65,8 | 60,9 | 161,1 | 166,7 | 203,5 |
| Rahavirta ennen nettokäyttöpääoman muutosta | 87,9 | 80,9 | 229,7 | 226,1 | 288,7 |
| Nettokäyttöpääoman muutos | -5,2 | 13,0 | -67,8 | -51,8 | -33,9 |
| Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | 82,7 | 93,9 | 162,0 | 174,3 | 254,8 |
| Rahoituskulut, netto ja saadut osingot | -11,3 | 2,3 | -23,6 | -19,4 | -25,0 |
| Maksetut välittömät verot | -7,2 | -3,3 | -16,3 | -21,2 | -24,7 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 64,2 | 92,9 | 122,1 | 133,7 | 205,1 |
| Investointien rahavirta | |||||
| Tytäryritysten hankinnat ja liiketoimintakaupat, vähennettynä | |||||
| hankintahetken rahavaroilla *) | -2,0 | 0,0 | 1,2 | 0,0 | 0,0 |
| Muut investoinnit | -34,3 | -43,8 | -97,3 | -125,9 | -190,1 |
| Luovutustulot | 0,9 | 1,2 | 6,3 | 1,4 | 3,0 |
| Lainasaamisten vähennys (+) / lisäys (-) | 0,1 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -5,1 |
| Investointien nettorahavirta | -35,4 | -42,5 | -89,8 | -124,5 | -192,2 |
| Rahoituksen rahavirta | |||||
| Pitkäaikaisten lainojen nostot (+) | 0,0 | 0,0 | 90,0 | 100,0 | 100,0 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut (-) | -10,2 | -11,7 | -63,9 | -52,5 | -62,1 |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot (+) / takaisinmaksut (-) | 1,9 | 10,5 | 7,9 | 24,6 | 36,3 |
| Maksetut osingot | -4,7 | 0,0 | -87,4 | -86,9 | -86,9 |
| Rahoituksen nettorahavirta | -13,0 | -1,2 | -53,3 | -14,7 | -12,7 |
| Rahavarojen nettovähennys (-) / -lisäys (+) | 15,9 | 49,2 | -21,0 | -5,5 | 0,3 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 144,9 | 160,5 | 144,9 | 160,5 | 166,1 |
| Valuuttakurssivoitot (+) / -tappiot (-) rahavaroista | -0,3 | -2,4 | -0,2 | -7,4 | -7,5 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 129,3 | 113,7 | 166,1 | 173,4 | 173,4 |
| Rahavarojen nettovähennys (-) / -lisäys (+) | 15,9 | 49,2 | -21,0 | -5,5 | 0,3 |
*) Sisältää rahavirtavaikutuksen valuuttajohdannaisista liittyen AKD vahan valmistajan hankintaan Kiinassa.
| Milj. euroa | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | ||||||||||
| Käyvän Sijoitetun | Määräys | |||||||||
| arvon | vapaan | vallattomien | Oma | |||||||
| Osake- Ylikurssi- | ja muut pääoman | Omat Kertyneet | omistajien | pääoma | ||||||
| pääoma | rahasto | rahastot | rahasto Muuntoerot | osakkeet voittovarat | Yhteensä | osuus Yhteensä | ||||
| Oma pääoma 1.1.2017 | 221,8 | 257,9 | 72,2 | 196,3 | -0,8 | -20,0 | 442,6 | 1 170,0 | 12,9 | 1 182,9 |
| Tilikauden tulos | - | - | - | - | - | - | 54,3 | 54,3 | 5,1 | 59,5 |
| Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen | - | - | 0,7 | - | -39,1 | - | - | -38,4 | 0,2 | -38,2 |
| Tilikauden laaja tulos | - | - | 0,7 | - | -39,1 | - | 54,3 | 15,9 | 5,4 | 21,3 |
| Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||||||
| Osingonjako | - | - | - | - | - | - | 1) -80,7 |
-80,7 | -6,2 | -86,9 |
| Omien osakkeiden palautus | - | - | - | - | - | -0,1 | - | -0,1 | - | -0,1 |
| Omien osakkeiden siirto hallitukselle | - | - | - | - | - | 0,1 | - | 0,1 | - | 0,1 |
| Osakeperusteinen palkitseminen | - | - | - | - | - | - | 1,0 | 1,0 | - | 1,0 |
| Siirrot omassa pääomassa | - | - | -0,8 | - | - | - | 0,8 | 0,0 | - | 0,0 |
| Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | - | - | -0,8 | - | - | 0,0 | -78,9 | -79,7 | -6,2 | -85,9 |
| Oma pääoma 30.9.2017 | 221,8 | 257,9 | 72,1 | 196,3 | -39,9 | -20,0 | 418,0 | 1 106,2 | 12,0 | 1 118,2 |
täsmäytyspäivä oli 28.3.2017 ja osinko maksettiin 11.4.2017.
| Oma pääoma 1.1.2018 | 221,8 | 257,9 | 98,7 | 196,3 | -47,7 | -20,1 | 452,1 | 1 159,0 | 13,8 | 1 172,8 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Laatimisperiaatteen muutos | - | - | - | - | - | - | 2) -0,2 |
-0,2 | - | -0,2 |
| Oikaistu oma pääoma 1.1.2018 | 221,8 | 257,9 | 98,7 | 196,3 | -47,7 | -20,1 | 451,9 | 1 158,8 | 13,8 | 1 172,6 |
| Tilikauden tulos | - | - | - | - | - | - | 63,7 | 63,7 | 5,0 | 68,7 |
| Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen | - | - | -5,0 | - | -3,1 | - | - | -8,1 | -0,5 | -8,5 |
| Tilikauden laaja tulos | - | - | -5,0 | - | -3,1 | - | 63,7 | 55,6 | 4,6 | 60,2 |
| Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||||||
| Osingonjako | - | - | - | - | - | - | 3) -80,8 |
-80,8 | -6,5 | -87,3 |
| Omien osakkeiden siirto osakepalkkiojärjestelmään kuuluville |
- | - | - | - | - | 1,0 | - | 1,0 | - | 1,0 |
| Omien osakkeiden siirto hallitukselle | - | - | - | - | - | 0,1 | - | 0,1 | - | 0,1 |
| Omien osakkeiden palautus | - | - | - | - | - | 0,0 | - | 0,0 | - | 0,0 |
| Osakeperusteinen palkitseminen | - | - | - | - | - | - | -0,7 | -0,7 | - | -0,7 |
| Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | - | - | - | - | - | 1,1 | -81,5 | -80,4 | -6,5 | -86,9 |
| Oma pääoma 30.9.2018 | 221,8 | 257,9 | 93,7 | 196,3 | -50,8 | -19,1 | 434,1 | 1 133,9 | 11,9 | 1 145,8 |
maksut -standardiin. Standardimuutosten seurauksena oman pääoman kertyneitä voittovaroja on oikaistu 1.1.2018. IFRS 15 -standardi ei muuttanut Kemiran myynnin tuloutusperiaatteita eikä siten aiheuttanut oikaisua kertyneisiin voittovaroihin. IFRS 9 -standardi vaikuttaa pääosin Kemiran lainasaamisten arvostukseen ja myyntisaamisten luottotappioiden kirjaamiskäytäntöön. Kirjaamiskäytännön muutoksesta johtuen kertyneitä voittovaroja on oikaistu yhteensä -1,0 milj. euroa. IFRS 2 -standardin muutoksen käyttöönoton yhteydessä Kemira on luokittelut osakeperusteiset palkitsemisjärjestelyt kokonaan omana pääomana maksettavaksi järjestelyksi ja uudelleenluokitellut osakepalkitsemisjärjestelyihin liittyvät velat oman pääoman kertyneisiin voittovaroihin. Kirjaamiskäytännön muutoksen seurauksena kertyneitä voittovaroja on oikaistu 0,8 milj. euroa. Oman pääoman kokonaisvaikutus lainasaamisista, myyntisaamisista ja osakeperusteisista maksuista on yhteensä -0,2 milj. euroa mukaan lukien laskennalliset verot. Vertailukausia ei ole oikaistu takautuvasti. 3 ) Vuoden 2017 tuloksesta jaetun osingon yhteismäärä oli 80,8 milj. e (0,53 euroa osakkeelta). Yhtiökokous hyväksyi 0,53 euron osingon 21.3.2018. Osingon
täsmäytyspäivä oli 23.3.2018 ja osinko maksettiin 5.4.2018.
Kemiran hallussa oli 30.9.2018 omia osakkeita yhteensä 2 832 297 kpl. Omien osakkeiden keskimääräinen hankintahinta oli 6,73 euroa ja osuus osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä 1,8 %. Omien osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo on 4,0 milj. euroa.
Ylikurssirahasto on vuoden 2001 optio-ohjelman merkintöjen kautta karttunut, vanhan osakeyhtiölain (734/1978) mukainen rahasto, joka ei enää muutu. Käyvän arvon rahasto on käypään arvoon arvostettujen osakkeiden sekä suojauslaskennan kautta karttuva rahasto. Muut rahastot ovat paikallisten lainsäädäntöjen vaatimia. Sijoitetun vapaan oman pääoman (SVOP) rahasto sisältää muut oman pääoman luonteiset sijoitukset ja osakkeiden merkintähinnan siltä osin kun sitä ei nimenomaisen päätöksen mukaan merkitä osakepääomaan.
Kemira esittää IFRS-raportoinnissa tiettyjä taloudellisia tunnuslukuja (vaihtoehtoiset tunnusluvut), jotka eivät ole IFRS-standardien mukaan määriteltyjä tunnuslukuja. Kemira uskoo, että vaihtoehtoiset tunnusluvut, kuten orgaaninen kasvu*, käyttökate, operatiivinen käyttökate, rahavirta investointien jälkeen ja velkaantumisaste, antavat hyödyllistä ja vertailukelpoista tietoa pääomamarkkinoille ja Kemiran johdolle yhtiön liiketoiminnan kehityksestä ja taloudellisesta tilanteesta. Tietyt vaihtoehtoiset tunnusluvut ovat myös palkitsemisen kriteerejä. Kemiran esittämiä vaihtoehtoisia tunnuslukuja ei pidä tarkastella erillään vastaavista IFRS-tunnusluvuista, ja niitä tulee lukea yhdessä lähinnä vastaavien IFRS-tunnuslukujen kanssa.
Tunnuslukujen laskentakaavat ovat luettavissa tässä raportissa ja osoitteessa www.kemira.fi > Sijoittajat > Taloustieto.
*Liikevaihdon kasvu paikallisissa valuutoissa yritysostot ja -myynnit pois lukien.
| 2018 | 2018 | 2018 | 2017 | 2017 | 2017 | 2017 | 2018 | 2017 | 2017 | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 7-9 | 4-6 | 1-3 | 10-12 | 7-9 | 4-6 | 1-3 | 1-9 | 1-9 | 1-12 | |
| Tuloslaskelma ja kannattavuus | ||||||||||
| Liikevaihto, milj. euroa | 669,6 | 647,6 | 613,7 | 636,5 | 622,2 | 617,2 | 610,0 | 1 931,0 | 1 849,4 | 2 486,0 |
| Operatiivinen käyttökate, milj. euroa | 89,0 | 80,2 | 69,4 | 80,7 | 84,5 | 77,1 | 69,0 | 238,6 | 230,6 | 311,3 |
| Operatiivinen käyttökate, % | 13,3 | 12,4 | 11,3 | 12,7 | 13,6 | 12,5 | 11,3 | 12,4 | 12,5 | 12,5 |
| Käyttökate, milj. euroa | 82,8 | 82,5 | 68,2 | 78,4 | 70,2 | 67,0 | 66,7 | 233,5 | 203,9 | 282,4 |
| Käyttökate, % | 12,4 | 12,7 | 11,1 | 12,3 | 11,3 | 10,9 | 10,9 | 12,1 | 11,0 | 11,4 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät käyttökatteessa, milj. euroa | -6,2 | 2,3 | -1,2 | -2,2 | -14,3 | -10,1 | -2,3 | -5,1 | -26,7 | -28,9 |
| Operatiivinen liikevoitto, milj. euroa | 50,0 | 45,1 | 33,9 | 44,0 | 47,7 | 43,6 | 34,9 | 129,0 | 126,3 | 170,3 |
| Operatiivinen liikevoitto, % | 7,5 | 7,0 | 5,5 | 6,9 | 7,7 | 7,1 | 5,7 | 6,7 | 6,8 | 6,9 |
| Liikevoitto, milj. euroa | 35,9 | 38,5 | 32,7 | 41,8 | 33,4 | 33,5 | 32,6 | 107,1 | 99,6 | 141,4 |
| Liikevoitto, % | 5,4 | 5,9 | 5,3 | 6,6 | 5,4 | 5,4 | 5,3 | 5,5 | 5,4 | 5,7 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liikevoitossa, milj. euroa | -14,1 | -6,6 | -1,2 | -2,2 | -14,3 | -10,1 | -2,3 | -21,9 | -26,7 | -28,9 |
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | 6,5 | 6,8 | 6,6 | 7,8 | 6,2 | 6,4 | 6,2 | 6,8 | 6,2 | 6,6 |
| Sidottu pääoma, milj. euroa | 1 759,5 | 1 754,6 | 1 753,9 | 1 763,2 | 1 759,9 | 1 749,7 | 1 736,8 | 1 759,5 | 1 759,9 | 1 763,2 |
| Operatiivinen sidotun pääoman tuotto, % | 9,8 | 9,7 | 9,7 | 9,7 | 9,2 | 9,2 | 9,5 | 9,8 | 9,2 | 9,7 |
| Sidotun pääoman tuotto (ROCE), % | 8,5 | 8,3 | 8,1 | 8,0 | 7,3 | 8,0 | 8,1 | 8,5 | 7,3 | 8,0 |
| Rahavirta | ||||||||||
| Liiketoiminnan nettorahavirta, milj. euroa | 64,2 | 23,4 | 34,5 | 71,4 | 92,9 | 28,6 | 12,2 | 122,1 | 133,7 | 205,1 |
| Investoinnit, milj. euroa | 36,3 | 37,4 | 22,4 | 64,2 | 43,8 | 45,2 | 36,9 | 96,1 | 125,9 | 190,1 |
| Investoinnit ilman yritysostoja, milj. euroa | 34,3 | 39,8 | 23,2 | 64,2 | 43,8 | 45,2 | 36,9 | 97,3 | 125,9 | 190,1 |
| Investoinnit ilman yritysostoja / liikevaihto, % | 5,1 | 6,1 | 3,8 | 10,1 | 7,0 | 7,3 | 6,0 | 5,0 | 6,8 | 7,6 |
| Rahavirta investointien jälkeen, milj. euroa | 28,8 | -12,9 | 16,4 | 3,7 | 50,4 | -16,5 | -24,6 | 32,3 | 9,2 | 13,0 |
| Tase ja vakavaraisuus | ||||||||||
| Omavaraisuusaste, % | 42,8 | 43,0 | 40,5 | 43,9 | 43,3 | 42,9 | 42,7 | 42,8 | 43,3 | 43,9 |
| Velkaantuneisuus (gearing), % | 65,0 | 67,4 | 61,5 | 59,2 | 62,7 | 68,6 | 59,1 | 65,0 | 62,7 | 59,2 |
| Korolliset nettovelat, milj. euroa | 744,3 | 772,6 | 677,9 | 694,4 | 700,7 | 758,0 | 660,9 | 744,3 | 700,7 | 694,4 |
| Henkilömäärä | ||||||||||
| Henkilöstö kauden lopussa | 4 798 | 4 858 | 4 740 | 4 732 | 4 749 | 4 849 | 4 771 | 4 798 | 4 749 | 4 732 |
| Henkilöstö keskimäärin | 4 844 | 4 820 | 4 736 | 4 736 | 4 791 | 4 820 | 4 775 | 4 800 | 4 795 | 4 781 |
| Valuuttakurssit kauden lopussa | ||||||||||
| USD | 1,158 | 1,166 | 1,232 | 1,199 | 1,181 | 1,141 | 1,069 | 1,158 | 1,181 | 1,199 |
| CAD | 1,506 | 1,544 | 1,590 | 1,504 | 1,469 | 1,478 | 1,427 | 1,506 | 1,469 | 1,504 |
| SEK | 10,309 | 10,453 | 10,284 | 9,844 | 9,649 | 9,639 | 9,532 | 10,309 | 9,649 | 9,844 |
| CNY | 7,966 | 7,717 | 7,747 | 7,804 | 7,853 | 7,738 | 7,364 | 7,966 | 7,853 | 7,804 |
| BRL | 4,654 | 4,488 | 4,094 | 3,973 | 3,764 | 3,760 | 3,380 | 4,654 | 3,764 | 3,973 |
| Osakekohtaiset tunnusluvut, euroa | ||||||||||
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja laimennettu 1) | 0,14 | 0,14 | 0,14 | 0,16 | 0,12 | 0,12 | 0,12 | 0,42 | 0,36 | 0,52 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta / osake, 1 ) |
0,42 | 0,15 | 0,23 | 0,47 | 0,61 | 0,19 | 0,08 | 0,80 | 0,88 | 1,35 |
| Oma pääoma / osake 1) | 7,44 | 7,42 | 7,13 | 7,61 | 7,26 | 7,18 | 7,24 | 7,44 | 7,26 | 7,61 |
| Osakemäärät (1 000) | ||||||||||
| Keskimääräinen osakemäärä, laimentamaton 1) | 152 510 | 152 510 | 152 403 152 357 152 362 152 360 152 358 152 475 152 360 152 359 | |||||||
| Keskimääräinen osakemäärä, laimennettu 1 ) |
152 754 | 152 755 | 152 753 152 564 152 595 152 605 152 611 152 754 152 604 152 594 | |||||||
| Osakemäärä kauden lopulla, laimentamaton 1) | 152 510 | 152 514 | 152 503 152 354 152 362 152 362 152 354 152 510 152 362 152 354 | |||||||
| Osakemäärä kauden lopulla, laimennettu 1 ) |
152 752 | 152 758 | 152 747 152 512 152 595 152 595 152 606 152 752 152 595 152 512 | |||||||
1) Osakkeiden lukumäärä, joka ei sisällä konsernin omistamia osakkeita.
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät 1 ) Omavaraisuusaste, % Liikevoitto + poistot + arvonalentumiset +/- vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät
Uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelmat + transaktio- ja Oma pääoma x 100 integraatiokulut yrityshankinnoissa + liiketoimintojen ja omaisuuden myynti + Taseen loppusumma - saadut ennakot muut erät
Liikevoitto +/- vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % Korolliset nettovelat (Voitto ennen veroja + korkokulut + muut rahoituskulut) x 100 (Taseen loppusumma - korottomat velat) 2 )
Sidottu pääoma 4) 5) Keskimääräinen osakemäärä
saamiset, jaksotetut korkotuotot ja muut rahoituserät - ostovelat - muut velat, poislukien johdannaisvelat, jaksotetut korkokulut ja muut rahoituserät Vaihto-omaisuus + myyntisaamiset + muut saamiset, poislukien
Operatiivinen käyttökate Rahavirta investointien jälkeen Liiketoiminnan nettorahavirta + investointien nettorahavirta
Korolliset nettovelat x 100 Oma pääoma
Korolliset velat - rahavarat
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma kauden lopussa Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa
3 ) Liikevoitto ja osuus osakkuusyritysten tuloksesta ovat 12 kuukauden liukuva keskiarvo katsauskauden lopussa. 5 ) Sidottu pääoma = aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet + aineettomat hyödykkeet + nettokäyttöpääoma + osuudet osakkuusyrityksissä 1 ) Taloudelliset tunnusluvut, jotka eivät ole IFRS-standardien mukaan määriteltyjä tunnuslukuja voivat sisältää tuottoja ja kuluja, jotka vaikuttavat Kemiran taloudellisen raportoinnin vertailukelpoisuuteen. Yleensä nämä vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät ovat uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelmat; transaktio- ja integraatiokulut yrityshankinnoissa sekä liiketoimintojen ja omaisuuden myynti. 2 ) Keskimäärin
4) 12 kuukauden liukuva keskiarvo
| 2018 7-9 |
2018 4-6 |
2018 1-3 |
2017 10-12 |
2017 7-9 |
2017 4-6 |
2017 1-3 |
2018 1-9 |
2017 1-9 |
2017 1-12 |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | ||||||||||
| VERTAILUKELPOISUUTEEN VAIKUTTAVAT ERÄT KÄYTTÖKATTEESSA JA LIIKEVOITOSSA |
||||||||||
| Operatiivinen käyttökate | 89,0 | 80,2 | 69,4 | 80,7 | 84,5 | 77,1 | 69,0 | 238,6 | 230,6 | 311,3 |
| Uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelmat | -5,5 | -0,8 | 0,0 | -2,4 | -1,2 | -7,5 | -1,9 | -6,2 | -10,6 | -13,1 |
| Transaktio- ja integraatiokulut yrityshankinnoissa | 0,0 | 0,0 | -0,2 | -0,2 | 0,3 | 0,2 | 0,1 | -0,3 | 0,5 | 0,3 |
| Liiketoimintojen ja omaisuuden myynti | 0,0 | 5,7 | 0,0 | 0,8 | 0,0 | -2,6 | 0,0 | 5,7 | -2,6 | -1,9 |
| Muut erät | -0,8 | -2,6 | -1,0 | -0,3 | -13,4 | -0,1 | -0,5 | -4,4 | -14,0 | -14,4 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät yhteensä | -6,2 | 2,3 | -1,2 | -2,2 | -14,3 | -10,1 | -2,3 | -5,1 | -26,7 | -28,9 |
| Käyttökate | 82,8 | 82,5 | 68,2 | 78,4 | 70,2 | 67,0 | 66,7 | 233,5 | 203,9 | 282,4 |
| Operatiivinen liikevoitto | 50,0 | 45,1 | 33,9 | 44,0 | 47,7 | 43,6 | 34,9 | 129,0 | 126,3 | 170,3 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät käyttökatteessa | -6,2 | 2,3 | -1,2 | -2,2 | -14,3 | -10,1 | -2,3 | -5,1 | -26,7 | -28,9 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät poistoissa ja | ||||||||||
| arvonalentumisissa | -7,9 | -8,9 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -16,8 | 0,0 | 0,0 |
| Liikevoitto | 35,9 | 38,5 | 32,7 | 41,8 | 33,4 | 33,5 | 32,6 | 107,1 | 99,6 | 141,4 |
| SIDOTUN PÄÄOMAN TUOTTO JA OPERATIIVINEN SIDOTUN PÄÄOMAN TUOTTO |
||||||||||
| Operatiivinen liikevoitto | 50,0 | 45,1 | 33,9 | 44,0 | 47,7 | 43,5 | 34,9 | 129,0 | 126,3 | 170,3 |
| Liikevoitto | 35,9 | 38,5 | 32,7 | 41,8 | 33,4 | 33,5 | 32,6 | 107,1 | 99,6 | 141,4 |
| Osuus osakkuusyritysten voitoista ja tappioista | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,1 | 0,1 | 0,0 | 0,1 | 0,0 | 0,2 | 0,2 |
| Sidottu pääoma | 1 759,5 | 1 754,6 | 1 753,9 | 1 763,2 | 1 759,9 | 1 749,7 | 1 736,8 | 1 759,5 | 1 759,9 | 1 763,2 |
| Operatiivinen sidotun pääoman tuotto, % | 9,8 | 9,7 | 9,7 | 9,7 | 9,2 | 9,2 | 9,5 | 9,8 | 9,2 | 9,7 |
| Sidotun pääoman tuotto (ROCE), % | 8,5 | 8,3 | 8,1 | 8,0 | 7,3 | 8,0 | 8,1 | 8,5 | 7,3 | 8,0 |
| NETTOKÄYTTÖPÄÄOMA Vaihto-omaisuus |
268,6 | 254,9 | 237,1 | 223,8 | 224,4 | 227,1 | 230,2 | 268,6 | 224,4 | 223,8 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 457,3 | 449,2 | 423,7 | 418,8 | 398,6 | 419,5 | 412,8 | 457,3 | 398,6 | 418,8 |
| Poislukien rahoituserät muissa saamisissa | -33,1 | -33,4 | -22,2 | -21,4 | -18,3 | -21,2 | -15,1 | -33,1 | -18,3 | -21,4 |
| Ostovelat ja muut velat | 421,5 | 405,4 | 495,2 | 422,8 | 385,6 | 384,2 | 490,3 | 421,5 | 385,6 | 422,8 |
| Poislukien rahoituserät muissa veloissa | -9,9 | -12,3 | -96,5 | -12,0 | -11,1 | -5,6 | -98,4 | -9,9 | -11,1 | -12,0 |
| Nettokäyttöpääoma | 281,1 | 277,6 | 240,0 | 210,5 | 230,3 | 246,8 | 236,0 | 281,1 | 230,3 | 210,5 |
| KOROLLISET NETTOVELAT | ||||||||||
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 653,1 | 658,4 | 758,8 | 669,1 | 674,5 | 690,9 | 592,1 | 653,1 | 674,5 | 669,1 |
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 236,1 | 243,5 | 148,9 | 191,4 | 186,6 | 180,8 | 200,3 | 236,1 | 186,6 | 191,4 |
| Korolliset velat | ||||||||||
| 889,2 | 902,0 | 907,7 | 860,5 | 861,2 | 871,7 | 792,4 | 889,2 | 861,2 | 860,5 | |
| Rahavarat | 144,9 | 129,3 | 229,9 | 166,1 | 160,5 | 113,7 | 131,5 | 144,9 | 160,5 | 166,1 |
| 2018 | 2018 | 2018 | 2017 | 2017 | 2017 | 2017 | 2018 | 2017 | 2017 | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 7-9 | 4-6 | 1-3 | 10-12 | 7-9 | 4-6 | 1-3 | 1-9 | 1-9 | 1-12 | |
| Milj. euroa | ||||||||||
| Liikevaihto | ||||||||||
| Pulp & Paper | 385,2 | 376,0 | 368,7 | 372,8 | 363,0 | 368,9 | 372,2 | 1 129,8 | 1 104,1 | 1 476,9 |
| Industry & Water | 284,4 | 271,7 | 245,0 | 263,8 | 259,2 | 248,3 | 237,8 | 801,1 | 745,3 | 1 009,1 |
| Yhteensä | 669,6 | 647,6 | 613,7 | 636,5 | 622,2 | 617,2 | 610,0 | 1 931,0 | 1 849,4 | 2 486,0 |
| Operatiivinen käyttökate | ||||||||||
| Pulp & Paper | 52,3 | 45,4 | 42,7 | 55,4 | 48,5 | 47,8 | 46,0 | 140,5 | 142,4 | 197,7 |
| Industry & Water | 36,7 | 34,8 | 26,6 | 25,3 | 36,0 | 29,3 | 22,9 | 98,1 | 88,3 | 113,6 |
| Yhteensä | 89,0 | 80,2 | 69,4 | 80,7 | 84,5 | 77,1 | 69,0 | 238,6 | 230,6 | 311,3 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät käyttökatteessa Pulp & Paper |
-4,1 | -0,9 | -0,7 | -0,3 | -13,9 | -2,7 | -0,9 | -5,7 | -17,6 | -17,9 |
| Industry & Water | -2,1 | 3,2 | -0,5 | -1,9 | -0,4 | -7,4 | -1,4 | 0,6 | -9,2 | -11,0 |
| Yhteensä | -6,2 | 2,3 | -1,2 | -2,2 | -14,3 | -10,1 | -2,3 | -5,1 | -26,7 | -28,9 |
| Käyttökate | ||||||||||
| Pulp & Paper | 48,2 | 44,6 | 42,1 | 55,1 | 34,6 | 45,1 | 45,1 | 134,8 | 124,8 | 179,9 |
| Industry & Water | 34,6 | 38,0 | 26,1 | 23,4 | 35,7 | 22,0 | 21,5 | 98,7 | 79,1 | 102,5 |
| Yhteensä | 82,8 | 82,5 | 68,2 | 78,4 | 70,2 | 67,0 | 66,7 | 233,5 | 203,9 | 282,4 |
| Operatiivinen liikevoitto | ||||||||||
| Pulp & Paper | 26,6 | 22,0 | 18,9 | 30,9 | 24,4 | 25,7 | 23,8 | 67,5 | 73,9 | 104,8 |
| Industry & Water | 23,4 | 23,0 | 15,0 | 13,1 | 23,4 | 17,9 | 11,1 | 61,4 | 52,4 | 65,5 |
| Yhteensä | 50,0 | 45,1 | 33,9 | 44,0 | 47,7 | 43,6 | 34,9 | 129,0 | 126,3 | 170,3 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liikevoitossa | ||||||||||
| Pulp & Paper | -12,0 | -1,0 | -0,7 | -0,3 | -13,9 | -2,7 | -0,9 | -13,6 | -17,6 | -17,9 |
| Industry & Water | -2,1 | -5,6 | -0,5 | -1,9 | -0,4 | -7,4 | -1,4 | -8,3 | -9,2 | -11,0 |
| Yhteensä | -14,1 | -6,6 | -1,2 | -2,2 | -14,3 | -10,1 | -2,3 | -21,9 | -26,7 | -28,9 |
| Liikevoitto | ||||||||||
| Pulp & Paper | 14,6 | 21,1 | 18,2 | 30,6 | 10,4 | 23,0 | 22,9 | 54,0 | 56,4 | 86,9 |
| Industry & Water | 21,3 | 17,4 | 14,5 | 11,2 | 23,0 | 10,5 | 9,7 | 53,2 | 43,2 | 54,4 |
| Yhteensä | 35,9 | 38,5 | 32,7 | 41,8 | 33,4 | 33,5 | 32,6 | 107,1 | 99,6 | 141,4 |
| 1-9/2018 | 1-9/2017 | 2017 | |
|---|---|---|---|
| Milj. euroa | |||
| Kirjanpitoarvo kauden alussa | 922,9 | 915,6 | 915,6 |
| Tytäryritysten hankinnat ja liiketoimintakaupat | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Lisäykset | 85,7 | 114,4 | 172,7 |
| Vähennykset | -0,3 | -0,4 | -1,2 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -105,9 | -84,7 | -114,8 |
| Valuuttakurssierot ja muut muutokset | -9,2 | -40,6 | -49,4 |
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 893,2 | 904,3 | 922,9 |
| 1-9/2018 | 1-9/2017 | 2017 | |
|---|---|---|---|
| Milj. euroa | |||
| Kirjanpitoarvo kauden alussa | 605,5 | 638,3 | 638,3 |
| Tytäryritysten hankinnat ja liiketoimintakaupat | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Lisäykset | 9,3 | 8,1 | 13,8 |
| Vähennykset | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -20,5 | -19,6 | -26,2 |
| Valuuttakurssierot ja muut muutokset | 4,0 | -18,3 | -20,3 |
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 598,3 | 608,5 | 605,5 |
| 30.9.2018 | 31.12.2017 | |||
|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | ||||
| Nimellisarvo Käypä arvo | Nimellisarvo | Käypä arvo | ||
| Valuuttajohdannaiset | ||||
| Valuuttatermiinisopimukset | 383,4 | -0,3 | 341,4 | 1,0 |
| joista rahavirran suojaukseen | 43,3 | -0,1 | 43,5 | 0,8 |
| Korkojohdannaiset | ||||
| Koronvaihtosopimukset | 245,0 | -0,6 | 270,0 | 1,0 |
| joista rahavirran suojaukseen | 145,0 | -1,6 | 170,0 | -1,6 |
| joista käyvän arvon suojaukseen | 100,0 | 1,0 | 100,0 | 2,7 |
| Muut johdannaiset | GWh Käypä arvo | GWh | Käypä arvo | |
| Ostetut sähkötermiinisopimukset | 2 391,8 | 20,0 | 1 704,5 | 6,2 |
| joista rahavirran suojaukseen | 2 391,8 | 20,0 | 1 704,5 | 6,2 |
| Ostetut sähköfutuurisopimukset | - | - | 157,6 | -0,1 |
| joista rahavirran suojaukseen | - | - | 157,6 | -0,1 |
Sopimusten käypä arvo perustuu raportointipäivän markkinahintaan niiltä osin kuin sopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena. Muut sopimukset on arvostettu niistä aiheutuvien kassavirtojen nykyarvoon.
| 30.9.2018 | 31.12.2017 | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | ||||||||
| Yhteensä | Yhteensä | |||||||
| Hierarkia | Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 | netto | Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 | netto |
| Muut osakkeet | - | - | 214,3 | 214,3 | - | - | 235,8 | 235,8 |
| Muut pitkäaikaiset varat | - | 2,4 | - | 2,4 | - | 3,8 | - | 3,8 |
| Valuuttajohdannaiset | - | 3,3 | - | 3,3 | - | 4,7 | - | 4,7 |
| Korkojohdannaiset | - | 1,0 | - | 1,0 | - | 2,7 | - | 2,7 |
| Muut johdannaiset | - | 20,0 | - | 20,0 | - | 6,2 | - | 6,2 |
| Muut saamiset | - | 4,8 | - | 4,8 | - | 5,3 | - | 5,3 |
| Myyntisaamiset | - | 339,5 | - | 339,5 | - | 315,2 | - | 315,2 |
| Yhteensä | - | 371,0 | 214,3 | 585,3 | - | 337,9 | 235,8 | 573,7 |
Taso 1: Käypä arvo määräytyy markkinoilta saatavien noteerausten perusteella.
Taso 2: Käypä arvo määritetään arvostusmenetelmien avulla. Käyvällä arvolla tarkoitetaan arvoa, joka on todettavissa rahoitusvälineen osien tai vastaavien rahoitusvälineiden markkina-arvosta; tai arvoa, joka on todettavissa rahoitusmarkkinoilla yleisesti hyväksytyillä arvostusmalleilla ja menetelmillä, jos markkina-arvo on niiden avulla luotettavasti määritettävissä.
Taso 3: Käypä arvo määritetään käyttäen arvostusmenetelmiä, joissa käytettävillä tekijöillä on merkittävä vaikutus kirjattuun käypään arvoon, ja nämä tekijät eivät perustu todettavissa oleviin markkinatietoihin. Taso 3 sisältää pääosin Pohjolan Voima -konsernin osakkeita.
| Taso 3 täsmäytyslaskelma | Yhteensä netto |
Yhteensä netto |
|---|---|---|
| 30.9.2018 | 31.12.2017 | |
| Instrumentti | ||
| Tasearvo kauden alussa | 235,8 | 202,5 |
| Vaikutus laajaan tulokseen | -21,4 | 30,0 |
| Lisäykset | - | 3,6 |
| Vähennykset | - | -0,3 |
| Tasearvo kauden lopussa | 214,3 | 235,8 |
| 30.9.2018 | 31.12.2017 | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | ||||||||
| Yhteensä | Yhteensä | |||||||
| Hierarkia | Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 | netto | Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 | netto |
| Pitkäaikaiset lainat | - | 679,8 | - | 679,8 | - | 697,2 | - | 697,2 |
| Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset | - | 110,6 | - | 110,6 | - | 74,8 | - | 74,8 |
| Pitkäaikaiset muut velat | - | 21,4 | - | 21,4 | - | 21,4 | - | 21,4 |
| Rahoitusleasingvelat | - | 0,1 | - | 0,1 | - | 0,1 | - | 0,1 |
| Lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta | - | 131,4 | - | 131,4 | - | 126,8 | - | 126,8 |
| Muut velat | - | 26,9 | - | 26,9 | - | 31,0 | - | 31,0 |
| Valuuttajohdannaiset | - | 3,6 | - | 3,6 | - | 3,7 | - | 3,7 |
| Korkojohdannaiset | - | 1,6 | - | 1,6 | - | 1,6 | - | 1,6 |
| Muut johdannaiset | - | - | - | 0,0 | - | 0,1 | - | 0,1 |
| Ostovelat | - | 187,9 | - | 187,9 | - | 187,2 | - | 187,2 |
| Yhteensä | - | 1 163,3 | - | 1 163,3 | - | 1 143,9 | - | 1 143,9 |
| 30.9.2018 | 30.9.2017 | 31.12.2017 | |
|---|---|---|---|
| Milj. euroa | |||
| Annetut pantit | |||
| Omien sitoumusten puolesta | 5,5 | 5,9 | 5,7 |
| Takaukset | |||
| Omien sitoumusten puolesta | 49,6 | 50,9 | 50,2 |
| Muiden puolesta | 2,9 | 3,9 | 3,9 |
| Käyttöleasingvastuut | |||
| Vuoden sisällä erääntyvät | 31,0 | 35,3 | 32,2 |
| Yli vuoden päästä erääntyvät | 159,0 | 161,2 | 165,4 |
| Muut vastuut | |||
| Omien sitoumusten puolesta | 0,9 | 1,0 | 1,0 |
| Muiden puolesta | 6,1 | - | - |
| Osakkuusyritysten puolesta | - | 0,4 | 0,2 |
Merkittävimmät taseen ulkopuoliset investointisitoumukset
Merkittävimmät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintaa koskevat sopimuksiin perustuvat sitoumukset 30.9.2018 olivat noin 15,8 miljoonaa euroa liittyen tehdasinvestointeihin.
19.5.2014 Kemira ilmoitti allekirjoittaneensa sovintosopimuksen Cartel Damage Claims Hydrogen Peroxide SA:n ja CDC Holding SA:n (yhdessä "CDC") kanssa koskien Helsingissä vireillä ollutta vahingonkorvauskannetta, joka liittyi väitettyihin vanhoihin kilpailuoikeuslainsäädännön rikkomuksiin vetyperoksidiliiketoiminnassa. Sopimuksen perusteella CDC peruutti vahingonkorvauskanteensa ja Kemira maksoi CDC:lle 18,5 miljoonaa euroa sekä korvasi CDC:lle sen oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi sopimus sisälsi merkittäviä Kemiraa koskevia vastuunrajoituksia liittyen tuolloin meneillään olleisiin, CDC:n vireille laittamiin oikeudenkäynteihin Saksassa Dortmundin alueoikeudessa (selostettu alla, nyttemmin sovittu) ja Hollannissa Amsterdamin alioikeudessa (selostettu alla, edelleen vireillä).
16.10.2017 Kemira teki sovinnon Cartel Damage Claims Hydrogen Peroxide SA:n kanssa sopien omalta osaltaan täysin ja lopullisesti Cartel Damage Claims Hydrogen Peroxide SA:n vuonna 2009 Dortmundissa Kemiraa ja viittä muuta vetyperoksidin tuottajaa vastaan nostaman kanteen koskien väitettyjä vanhoja kilpailulainsäädännön rikkomuksia vetyperoksidiliiketoiminnassa. Sovinnon perusteella Cartel Damage Claims Hydrogen Peroxide SA peruutti vahingonkorvausvaateensa Kemiran osalta ja Kemira maksoi Cartel Damage Claims Hydrogen Peroxide SA:lle korvauksena ja kuluina 12,7 miljoonaa euroa.
Kemira Oyj:n tytäryhtiö Kemira Chemicals Oy (aiemmin Finnish Chemicals Oy) on 9.6.2011 vastaanottanut asiakirjat, joiden mukaan CDC Project 13 SA haki Amsterdamin alioikeudessa vahingonkorvauksia Kemiralta ja kolmelta muulta yhtiöltä natriumkloraattiliiketoimintaan liittyneistä kilpailulainsäädännön rikkomuksista. Euroopan komissio määräsi kesäkuussa 2008 Finnish Chemicals Oy:lle 10,15 miljoonan euron sakon natriumkloraattiliiketoimintaan liittyneistä kilpailulainsäädännön rikkomuksista vuosina 1994-2000. Kemira Oyj osti Finnish Chemicalsin vuonna 2005. Amsterdamin alioikeus antoi 4.6.2014 asiassa päätöksen, jossa se katsoi olevansa toimivaltainen. Kemira valitti kyseisestä toimivaltaa koskevasta päätöksestä Amsterdamin valitustuomioistuimeen, jonka 21.7.2015 antaman päätöksen mukaan Amsterdamin alioikeus on toimivaltainen. Asian käsittely jatkuu Amsterdamin alioikeudessa, jossa ainoa vastaaja on Kemira muiden vastaajien sovittua kanteen CDC Project 13 SA:n kanssa. CDC Project 13 SA vaatii Kemiralta Amsterdamin alioikeudelle 2.12.2015 jättämässään kirjelmässä vahingonkorvauksena ja korkona 2.12.2015 asti laskettuna 61,1 miljoonaa euroa, josta CDC Project 13 SA pyytää oikeutta vähentämään muiden aikaisempien vastaajien osuuden muista kuin heidän suorista myynneistään, ja näin määräytyvälle summalle lakimääräistä korkoa 2.12.2015 alkaen. Kemira vastustaa CDC Project 13 SA:n kannetta. Amsterdamin alioikeus antoi 10.5.2017 välipäätöksen tietyistä oikeudellisista kysymyksistä koskien CDC Project 13 SA:n vaatimuksia. Välipäätös oli Kemiralle myönteinen sovellettavien vanhentumissääntöjen osalta, mutta se ei tukenut Kemiran näkemystä siitä, että CDC:lle tehdyt siirrot (jotka väitetysti antavat CDC:lle oikeuden esittää vahingonkorvausvaateita vastaajille) ovat pätemättömiä. CDC on valittanut välipäätöksestä ja vastaavasti Kemira on päättänyt jättää vastavalituksen.
Kuten yllä on mainittu, Kemiran ja CDC:n solmima Helsingin oikeudenkäyntiä koskeva sovinto sisältää myös merkittäviä vastuunrajoituksia Kemiralle koskien CDC-yhtiöiden nostamaa vireillä olevaa oikeudenkäyntiä Amsterdamissa. Kyseisistä vastuunrajoituksista huolimatta Kemira ei tällä hetkellä pysty arvioimaan kyseisen kanteen käsittelyn kestoa tai todennäköistä lopputulosta. Oikeudenkäynnin lopputuloksesta ei voi olla varmuutta, ja Kemiralle epäsuotuisilla päätöksillä voi olla haitallinen vaikutus Kemiran liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan tai liiketoiminnan tulokseen. Laajaan kansainväliseen liiketoimintaansa liittyen konserni on kyseisten haasteiden lisäksi osallisena useissa oikeuskäsittelyissä ja se ei odota näiden muiden haasteiden heikentävän merkittävästi konsernin tulosta tai taloudellista asemaa.
Lähipiirin kanssa tehdyissä liiketoimissa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia.
Tilintarkastamaton lyhennetty konsernin osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti käyttäen samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä. Osavuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuositilinpäätöksen 2017 kanssa.
Kemira on 1.1.2018 ottanut käyttöön IFRS 9 Rahoitusinstrumentit, IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista sekä muutokset IFRS 2 Osakeperusteiset maksut -standardiin. IFRS-standardien muutoksien luonne on esitetty vuositilinpäätöksen 2017 liitetiedossa 1. Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet. Muutoksien vaikutus omaan pääoman on yhteensä -0,2 milj. euroa, joka on esitetty tämän osavuosikatsauksen laskelmassa konsernin oman pääoman muutoksista. IFRS-standardien muutoksilla ei ollut olennaista vaikutusta osavuosikatsaukseen.
Tuloverojen laskenta osavuosikatsauksissa perustuu arvioon tuloverokannasta, jonka odotetaan toteutuvan koko tilikaudella.
Kemira ottaa käyttöön IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin 1.1.2019. Käyttöönottoprojektissa on mukana kaikki asiaankuuluvat konsernitoiminnot ja projekti kattaa mm. tarvittavien laskentaprosessien ja -kontrollien muutokset, vuokrasopimustietojen keräämisen ja ylläpitämisen sekä organisaation kouluttamisen. Kemira on implementoimassa vuokrasopimusten hallinnointi- ja laskentatyökalua osana projektia. Työkalun implementointi on käyttöönottotestausvaiheessa.
IFRS 16 -standardi vaikuttaa ensisijaisesti Kemira konsernin vuokrasopimusten kirjanpitokäsittelyyn. 30.9.2018 konsernin taseen ulkopuoliset vuokravastuut olivat 190 miljoonaa euroa. Osa näistä vuokravastuista täyttää lyhytaikaisen ja vähäarvoisen vuokrasopimuksen määritelmän, ja jotkut vuokravastuut liittyvät vuokrajärjestelyihin, jotka eivät ole IFRS 16:n mukaisia vuokrasopimuksia. Tuloslaskelmassa nykyiset vuokrakulut korvataan IFRS 16 -standardin mukaan käyttöoikeusomaisuuserän poistoilla ja vuokrasopimusvelkaan liittyvillä korkokuluilla, mistä johtuen IFRS 16 -standardin vaikutus tilikauden tulokseen on vähäinen.
Tällä hetkellä Kemira arvioi, että taseen loppusumma kasvaa noin 5 % ja käyttökateprosentti paranee noin prosenttiyksikön IFRS 16 standardin käyttöönoton seurauksena. IFRS 16 -standardilla on vaikutusta myös tunnuslukuihin kuten velkaantumisasteeseen, nettovelkaan ja ROCE:een. Lisätietoa IFRS 16 standardin vaikutuksista tullaan esittämään Q4 2018 tilinpäätöstiedotteessa.
Kemira ottaa käyttöön IFRS 16 -standardin soveltaen mukautettua takautuvaa menetelmää. Aikaisempien kausien vertailutietoja ei oikaista.
Osavuosikatsauksen laatiminen edellyttää, että yhtiön johto tekee arvioita ja oletuksia, jotka vaikuttavat tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa ja raportoitavien varojen, velkojen, tuottojen ja kulujen määriin. Toteutuneet tulokset voivat poiketa näistä arvioista.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.