Quarterly Report • Aug 20, 2019
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer

-Toimintavuoden kahden ensimmäisen kvartaalin tulos oli parempi kuin viime vuonna, huolimatta hieman alhaisemmista matkustajamääristä. Tähän vaikutti niin kasvanut myynti ja parantunut matkustajakohtainen myyntikate kuin myös alhaisemmat käyttökulut. Varsinkin toinen kvartaali osoitti huomattavaa tulosparannusta, johon vaikutti positiivisesti se, että pääsiäinen oli kokonaisuudessaan huhtikuussa. Lisäksi yksikään alus ei ollut telakalla kauden aikana. Myynnin ja matkustajakohtaisen myyntikatteen positiivinen kehitys jatkui, mikä on ilahduttavaa.
Vuoden aikana on muutamia strategisia aloitteita aloitettu tarkoituksena tuloksen nostaminen. Näiden tuloksena on myynnin ja matkustajakohtaisen myyntikatteen kehitys ollut positiivinen. Kehitys on jatkunut ja suhtaudun luottavaisesti vuoden taloudellisesti tärkeimmän korkeasesongin tulokseen.
Vuoden aikana meidän vastuullisuustyömme on ollut suuren fokuksen kohteena. Työssä huomioidaan niin asiakkaat, henkilöstö kuin ympäristö. IMO:n tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vähintään 50 prosentilla vuodesta 2008 vuoteen 2050. Olemme onnistuneet saavuttamaan yhteensä 20 prosentin polttoainesäästöt viimeisen kymmenen vuoden aikana eri polttoaineen optimointitoimenpiteillä ja uusilla teknisillä innovaatioilla. Raportoimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa hiilidioksidipäästömme EU vaatimusten mukaan koskien valvontaa, raportointia ja todentamista (MRV). Olemme julkaisseet nämä luvut vastuullisuusraportissamme liikennöintialueemme ensimmäisenä varustamona. Jotta matkustajakohtaisista päästötasoista voidaan antaa oikea ja luotettava kuva pitää myös rahtikuljetukset huomioida. Uusi rakenteilla oleva aluksemme tulee vielä parantamaan ympäristötehokkuuttamme ja varmistamaan asemaamme vastuullisuustyön edelläkävijänä liikennöintialueellamme.
Konsernin liikevaihto oli jaksolla 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2019 227,0 miljoonaa euroa (225,7 Meur 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2018). Liiketulos oli -8,8 miljoonaa euroa (-13,5 Meur).
Matkustajatoiminnan tuotot olivat 201,7 miljoonaa euroa (201,7 Meur), samalla kun rahtitoiminnan tuotot olivat 24,0 miljoonaa euroa (22,9 Meur). Myyntikate oli 165,8 miljoonaa euroa (163,3 Meur).
Käyttökulut vähenivät 1,5 prosentilla 162,3 miljoonaan euroon (164,7 Meur). Polttoainekulut vähenivät 2,5 prosentilla 23,5 miljoonaan euroon (24,1 Meur). Heikko ruotsin kruunu vaikuttaa konsernin tulokseen negatiivisesti.
Toisella kvartaalilla 1. huhtikuuta – 30. kesäkuuta konsernin liikevaihto kasvoi ja liiketulos oli 5,4 miljoonaa euroa (0,0 Meur). Liiketuloksen parannus johtuu sekä paremmasta matkustajatoiminnasta että rahtitoiminnasta. Pääsiäinen oli vuonna 2019 huhtikuussa kun taas 2018 huhtikuussa kapasiteetti oli alempi Gabriellan telakoinnin johdosta.
Konserni harjoittaa matkustaja- ja rahtiliikennettä seitsemällä aluksella pohjoisella Itämerellä. Alukset liikennöivät samoilla linjoilla kuin 2018.
Matkustajamäärä Viking Linen aluksilla oli raportointikauden aikana 2 772 427 matkustajaa (2 844 433). Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöintialueella oli arviolta 31,4 % (31,6 %).
Viking Linen rahtimäärät olivat 69 030 yksikkökuormaa (65 544). Konsernin rahtimarkkinaosuus oli arviolta 19,0 % (17,9 %). Kuljetettujen henkilöautojen määrä oli 300 543 yksikköä (295 246).
Konsernin investoinnit olivat 27,0 miljoonaa euroa (9,5 Meur), mistä 22,2 miljoonaa euroa (1,7 Meur) koskee pääasiassa ennakkomaksuja rakenteilla olevasta aluksesta. Konsernin investoinnit yhteensä olivat 11,9 prosenttia liikevaihdosta (4,2 %).
30. kesäkuuta 2019 konsernin pitkäaikaiset korolliset velat olivat 111,8 miljoonaa euroa (115,3 Meur). Omavaraisuusaste oli 46,3 %, kun se oli 43,8 % edellisenä vuonna.
Konsernin rahavarat olivat kesäkuun lopussa 51,3 miljoonaa euroa (56,7 Meur). Myönnetyt käyttämättömät luottolimiitit konsernissa olivat 15,1 miljoonaa euroa 30. kesäkuuta 2019 (15,1 Meur). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 9,4 miljoonaa euroa (9,7 Meur). Investointien nettorahavirta oli -25,0 miljoonaa euroa (-7,1 Meur) ja rahoituksen nettorahavirta oli 5,1 miljoonaa euroa (-13,9 Meur).
Tämä puolivuotiskatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisesti tilinpäätöslyhennelmänä raportointikaudelta noudattaen IAS 34 -standardia.
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardia sovelletaan tilikaudesta 2019 alkaen. Konsernin kaikki vuokrasopimukset on aiemmin luokiteltu muiksi kuin rahoitusleasingsopimuksiksi. 1. tammikuuta 2019 alkaen konserni esittää vuokrasopimusvelan, joka on arvostettu jäljellä olevien vuokrasopimuksen sisäisellä korolla tai muuten konsernin lisäluoton korolla diskontattujen vuokrien nykyarvoon standardin ensimmäisestä käyttöönottopäivästä lähtien. Samalla esitetään käyttöoikeusomaisuuserä vuokrasopimuksista, jonka suuruus vastaa vuokrasopimusvelkaa. Vertailulukuja ei ole oikaistu. Alla oleva taulukko havainnollistaa IFRS 16 standardin soveltamisen vaikutuksen konsernitaseeseen 1.1.2019.
| IFRS 16 | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| KONSERNITASE (MEUR) | 31.12.2018 | vaikutus | 1.1.2019 | ||
| VARAT | |||||
| Pitkäaikaiset varat | 358,0 | 7,2 | 365,2 | ||
| Lyhytaikaiset varat | 109,2 | 109,2 | |||
| VARAT YHTEENSÄ | 467,2 | 7,2 | 474,4 | ||
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||||
| Oma pääoma | 230,7 | 230,7 | |||
| Pitkäaikaiset velat | 141,0 | 5,3 | 146,3 | ||
| Lyhytaikaiset velat | 95,5 | 1,9 | 97,4 | ||
| Velat yhteensä | 236,5 | 7,2 | 243,7 | ||
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 467,2 | 7,2 | 474,4 |
IFRS 16:n soveltaminen merkitsee suurempaa konsernitaseen loppusummaa ja konsernin tuloslaskelman ja rahavirtalaskelman erien uudelleenjakoa. Vaikutus näkyy myös tunnusluvuissa. Vaikutuksen konsernin tulokseen ei arvioida olevan merkittävä. IFRS 16:n vaikutus vuoden 2019 ensimmäisen puoliskon tulokseen oli -0,04 Meur.
Konsernin 2018 tilinpäätöksen liitetiedoissa on yksityiskohtaisempi selostus IFRS 16 standardin soveltamisesta.
Puolivuotiskatsaus on muuten laadittu samojen tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden, arviointien ja laskelmien mukaan kuin viimeisessä tilinpäätöksessä. Puolivuotiskatsausta ei ole tilintarkastettu.
Pyöristyksistä voi syntyä +/- 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja.
Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 2 572 henkilöä (2 603), joista emoyhtiössä 1 943 (1 951). Maissa työskenteli 592 henkilöä (630) ja merellä 1 980 henkilöä (1 973).
Konsernin oman henkilökunnan lisäksi Viking XPRS miehitettiin keskimäärin 238 (238) vuokratyönantajan palveluksessa olevalla henkilöllä.
Tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen ei ole tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat arvioihin liiketoiminnan riskeistä lyhyellä aikavälillä.
Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella merkitsee edelleen painetta sekä hintoihin että volyymeihin, millä on negatiivinen vaikutus matkustajakohtaiseen tuottoon. Kolmannen kvartaalin tuloksella on ratkaiseva merkitys koko vuoden tulokseen. Ruotsin kruunun kurssikehitys vaikuttaa konsernin tulokseen. Kiinteähintaiset sopimukset koskien osaa konsernin polttoainekulutusta vuonna 2019 ehkäisee korkeampien polttoainekustannusten riskiä. Kokonaisuutena arvioidaan, että vuoden 2019 liiketulos on vuoden 2018 liiketuloksen tasolla tai sitä parempi. Edellä mainitut epävarmuustekijät voivat vaikuttaa ennusteeseen.
Toimintakatsaus ajalta tammikuu – syyskuu 2019 julkaistaan 25. lokakuuta 2019.
Maarianhamina 19. elokuuta 2019
VIKING LINE ABP Hallitus
| 2019 | 2018 | 2019 | 2018 | 2018 | |
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | 1.4.–30.6. | 1.4.–30.6. | 1.1.–30.6. | 1.1.–30.6. | 1.1.–31.12. |
| LIIKEVAIHTO | 131,1 | 125,5 | 227,0 | 225,7 | 497,8 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,1 | 0,2 | 0,2 | 0,3 |
| Kulut | |||||
| Tavarat ja palvelut | 35,5 | 34,5 | 61,2 | 62,5 | 135,8 |
| Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 30,7 | 30,2 | 58,9 | 58,7 | 117,3 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 6,1 | 6,3 | 12,4 | 12,3 | 23,8 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 53,5 | 54,5 | 103,4 | 106,0 | 211,8 |
| 125,7 | 125,6 | 235,9 | 239,5 | 488,8 | |
| LIIKETULOS | 5,4 | 0,0 | -8,8 | -13,5 | 9,3 |
| Rahoitustuotot | 0,4 | 2,3 | 0,4 | 2,3 | 2,4 |
| Rahoituskulut | -1,4 | -1,4 | -2,7 | -4,0 | -5,2 |
| TULOS ENNEN VEROJA | 4,4 | 0,9 | -11,0 | -15,2 | 6,5 |
| Tuloverot | -0,8 | 0,2 | 2,3 | 3,4 | -1,0 |
| TILIKAUDEN TULOS | 3,6 | 1,1 | -8,7 | -11,8 | 5,5 |
| Tuloksen jakautuminen: | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 3,6 | 1,1 | -8,7 | -11,8 | 5,5 |
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | |||||
| laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 0,33 | 0,11 | -0,81 | -1,09 | 0,51 |
| 2019 | 2018 | 2019 | 2018 | 2018 | |
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | 1.4.–30.6. | 1.4.–30.6. | 1.1.–30.6. | 1.1.–30.6. | 1.1.–31.12. |
| TILIKAUDEN TULOS | 3,6 | 1,1 | -8,7 | -11,8 | 5,5 |
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi Muuntoerot |
-0,3 | -0,3 | -0,6 | -1,1 | -0,8 |
| Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi | |||||
| Käypään arvoon laajan tuloksen kautta kirjattavien | |||||
| rahoitusvarojen käyvän arvon muutos | - | 0,0 | - | 0,0 | 4,1 |
| Muut laajan tuloksen erät yhteensä | -0,3 | -0,3 | -0,6 | -1,1 | 3,3 |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS | 3,3 | 0,8 | -9,3 | -12,9 | 8,8 |
| Laajan tuloksen jakautuminen: | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 3,3 | 0,8 | -9,3 | -12,9 | 8,8 |
| MEUR | 30.6.2019 | 30.6.2018 | 31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| VARAT | |||
| Pitkäaikaiset varat | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 3,3 | 3,0 | 3,2 |
| Maa-alueet | 0,6 | 0,6 | 0,6 |
| Rakennukset ja rakennelmat | 7,5 | 8,0 | 7,7 |
| Vuokrakiinteistöjen perusparannusmenot | 2,3 | 2,7 | 2,5 |
| Alukset | 274,2 | 287,9 | 281,2 |
| Koneet ja kalusto | 4,4 | 5,1 | 4,9 |
| Käyttöoikeusomaisuus | 6,2 | - | - |
| Ennakkomaksut | 46,6 | 23,3 | 25,9 |
| Käypään arvoon laajan tuloksen kautta | |||
| kirjattavat rahoitusvarat | 32,0 | 27,9 | 32,0 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 377,1 | 358,3 | 358,0 |
| Lyhytaikaiset varat | |||
| Vaihto-omaisuus | 18,0 | 17,9 | 16,3 |
| Tuloverosaamiset | 2,6 | 3,6 | 0,4 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 43,8 | 40,3 | 30,7 |
| Rahavarat | 51,3 | 56,7 | 61,8 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 115,7 | 118,5 | 109,2 |
| VARAT YHTEENSÄ | 492,8 | 476,8 | 467,2 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| Oma pääoma | |||
| Osakepääoma | 1,8 | 1,8 | 1,8 |
| Rahastot | 5,8 | 1,7 | 5,8 |
| Muuntoerot | -2,6 | -2,5 | -2,3 |
| Kertyneet voittovarat | 214,3 | 208,0 | 225,3 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | 219,2 | 209,0 | 230,7 |
| Oma pääoma yhteensä | 219,2 | 209,0 | 230,7 |
| Pitkäaikaiset velat | |||
| Laskennalliset verovelat | 37,4 | 37,0 | 37,5 |
| Korolliset velat | 111,8 | 115,3 | 103,5 |
| Vuokrasopimusvelat | 4,4 | - | - |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 153,6 | 152,3 | 141,0 |
| Lyhytaikaiset velat | |||
| Korolliset velat | 23,5 | 23,5 | 23,5 |
| Vuokrasopimusvelat | 1,8 | - | - |
| Tuloverovelat | 0,0 | 0,0 | 0,3 |
| Ostovelat ja muut velat | 94,6 | 92,1 | 71,6 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 120,0 | 115,6 | 95,5 |
| Velat yhteensä | 273,5 | 267,8 | 236,5 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 492,8 | 476,8 | 467,2 |
| 2019 | 2018 | 2018 | |
|---|---|---|---|
| MEUR | 1.1–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–31.12 |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||
| Tilikauden tulos | -8,7 | -11,8 | 5,5 |
| Oikaisut | |||
| Poistot ja arvonalentumiset | 12,4 | 12,3 | 23,8 |
| Pitkäaikaisten varojen myyntivoitot/-tappiot | 0,0 | -0,1 | -0,1 |
| Muut erät, joihin ei liity rahavirtaa | 0,5 | 1,2 | 0,9 |
| Korkokulut ja muut rahoituskulut | 1,9 | 2,1 | 4,0 |
| Korkotuotot ja muut rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | -0,1 |
| Osinkotuotot | -0,4 | -2,3 | -2,3 |
| Tuloverot | -2,3 | -3,4 | 1,0 |
| Käyttöpääoman muutokset | |||
| Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -13,1 | -6,0 | 3,6 |
| Vaihto-omaisuuden muutos | -1,7 | -0,6 | 1,0 |
| Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 23,0 | 19,2 | -1,1 |
| Maksetut korot | -1,7 | -1,9 | -3,6 |
| Maksetut muut rahoituskulut | -0,3 | -0,3 | -0,6 |
| Saadut korot | - | - | 0,0 |
| Saadut muut rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | 0,1 |
| Maksetut verot | -0,2 | 1,4 | 1,0 |
| LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA | 9,4 | 9,7 | 33,0 |
| INVESTOINNIT | |||
| Alusinvestoinnit | -4,2 | -6,4 | -9,2 |
| Investoinnit muihin aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | -0,6 | -1,4 | -2,3 |
| Ennakkomaksut | -20,7 | -1,7 | -4,3 |
| Investoinnit käypään arvoon laajan tuloksen kautta | |||
| kirjattaviin rahoitusvaroihin | - 0,0 |
- 0,1 |
0,0 0,1 |
| Muiden aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myynti | |||
| Käypään arvoon laajan tuloksen kautta | |||
| kirjattavien rahoitusvarojen myynti | - | 0,0 | 0,0 |
| Saadut osingot | 0,4 | 2,3 | 2,3 |
| INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA | -25,0 | -7,1 | -13,5 |
| RAHOITUS | |||
| Pitkäaikaisten velkojen nostot | 20,0 | - | - |
| Pitkäaikaisten velkojen lyhennykset | -11,7 | -11,7 | -23,5 |
| Vuokrasopimusvelkojen lyhennykset | -1,0 | - | - |
| Maksetut osingot | -2,2 | -2,2 | -2,2 |
| RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA | 5,1 | -13,9 | -25,7 |
| RAHAVAROJEN MUUTOS | -10,5 | -11,3 | -6,2 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 61,8 | 68,0 | 68,0 |
| RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA | 51,3 | 56,7 | 61,8 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Osake- pääoma |
Rahastot | Muunto- erot |
Kertyneet voittovarat |
Oma pääoma yhteensä |
|
| OMA PÄÄOMA 1.1.2019 | 1,8 | 5,8 | -2,3 | 225,3 | 230,7 | |
| Tilikauden tulos | -8,7 | -8,7 | ||||
| Muuntoerot | 0,0 | -0,4 | -0,2 | -0,6 | ||
| Tilikauden laaja tulos | - | 0,0 | -0,4 | -8,9 | -9,3 | |
| Osingonjako | -2,2 | -2,2 | ||||
| Liiketoimet emoyhtiön omistajien kanssa | - | - | - | -2,2 | -2,2 | |
| OMA PÄÄOMA 30.6.2019 | 1,8 | 5,8 | -2,6 | 214,3 | 219,2 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| MEUR | Osake- pääoma |
Rahastot | Muunto- erot |
Kertyneet voittovarat |
Oma pääoma yhteensä |
| OMA PÄÄOMA 1.1.2018 | 1,8 | 1,7 | -1,7 | 222,2 | 224,1 |
| Tilikauden tulos | -11,8 | -11,8 | |||
| Muuntoerot | 0,0 | -0,9 | -0,2 | -1,1 | |
| Käypään arvoon laajan tuloksen kautta | |||||
| kirjattavien rahoitusvarojen myynti | 0,0 | 0,0 | |||
| Tilikauden laaja tulos | - | 0,0 | -0,9 | -12,0 | -12,9 |
| Osingonjako | -2,2 | -2,2 | |||
| Liiketoimet emoyhtiön omistajien kanssa | - | - | - | -2,2 | -2,2 |
| OMA PÄÄOMA 30.6.2018 | 1,8 | 1,7 | -2,5 | 208,0 | 209,0 |
| 2019 | 2019 | 2018 | 2018 | |
|---|---|---|---|---|
| MEUR | Q2 | Q1 | Q4 | Q3 |
| LIIKEVAIHTO | 131,1 | 95,8 | 119,8 | 152,3 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
| Kulut | ||||
| Tavarat ja palvelut | 35,5 | 25,7 | 33,2 | 40,1 |
| Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 30,7 | 28,2 | 28,5 | 30,1 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 6,1 | 6,3 | 5,9 | 5,7 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 53,5 | 49,9 | 50,6 | 55,2 |
| 125,7 | 110,1 | 118,2 | 131,1 | |
| LIIKETULOS | 5,4 | -14,2 | 1,6 | 21,3 |
| Rahoitustuotot | 0,4 | 0,0 | 0,1 | 0,0 |
| Rahoituskulut | -1,4 | -1,2 | -0,8 | -0,4 |
| TULOS ENNEN VEROJA | 4,4 | -15,4 | 0,9 | 20,9 |
| Tuloverot | -0,8 | 3,1 | -0,2 | -4,2 |
| TILIKAUDEN TULOS | 3,6 | -12,3 | 0,7 | 16,6 |
| Tuloksen jakautuminen: | ||||
| 3,6 | -12,3 | 0,7 | 16,6 | |
| Emoyhtiön omistajille | ||||
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | ||||
| laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 0,33 | -1,14 | 0,06 | 1,54 |
| 2019 | 2019 | 2018 | 2018 | |
|---|---|---|---|---|
| MEUR | Q2 | Q1 | Q4 | Q3 |
| TILIKAUDEN TULOS | 3,6 | -12,3 | 0,7 | 16,6 |
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi Muuntoerot |
-0,3 | -0,3 | 0,2 | 0,2 |
| Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi | ||||
| Käypään arvoon laajan tuloksen kautta | ||||
| kirjattavat rahoitusvarat | - | - | 4,1 | - |
| Muut laajan tuloksen erät yhteensä | -0,3 | -0,3 | 4,2 | 0,2 |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS | 3,3 | -12,6 | 4,9 | 16,8 |
| Laajan tuloksen jakautuminen: | ||||
| Emoyhtiön omistajille | 3,3 | -12,6 | 4,9 | 16,8 |
| 2019 | 2018 | 2018 | |
|---|---|---|---|
| TOIMINTASEGMENTIT, MEUR | 1.1–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–31.12 |
| Liikevaihto | |||
| Alukset | 222,9 | 221,9 | 489,5 |
| Jakamaton | 4,1 | 3,9 | 8,5 |
| Toimintasegmentit yhteensä | 227,0 | 225,8 | 498,0 |
| Eliminoinnit | 0,0 | -0,1 | -0,1 |
| Konsernin liikevaihto yhteensä | 227,0 | 225,7 | 497,8 |
| Liiketulos | |||
| Alukset | 14,2 | 10,2 | 55,2 |
| Jakamaton | -22,9 | -23,8 | -45,9 |
| Konsernin liiketulos yhteensä | -8,8 | -13,5 | 9,3 |
| LIIKEVAIHTO | |||
| Matkustajatoiminnan tuotot | 201,7 | 201,7 | 450,3 |
| Rahtitoiminnan tuotot | 24,0 | 22,9 | 45,3 |
| Muut tuotot | 1,3 | 1,2 | 2,3 |
| Yhteensä | 227,0 | 225,7 | 497,8 |
| MEUR | 30.6.2019 | 30.6.2018 | 31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| Vastuusitoumukset | 135,3 | 138,8 | 142,2 |
| Omasta puolesta annetut vakuudet | 225,5 | 301,0 | 301,0 |
| Investointisitoumukset, joita ei kirjattu kirjanpitoon | 155,3 | 174,3 | 175,3 |
| – kokonaisarvo | 195,4 | 194,6 | 195,8 |
| 2019 | 2018 | 2018 | |
|---|---|---|---|
| 1.1–30.6 | 1.1–30.6 | 1.1–31.12 | |
| Oma pääoma per osake, euroa | 20,30 | 19,35 | 21,36 |
| Omavaraisuusaste | 46,3 % | 43,8 % | 49,4 % |
| Investoinnit, Meur | 25,4 | 9,5 | 15,9 |
| – % liikevaihdosta | 11,2 % | 4,2 % | 3,2 % |
| Matkustajat | 2 772 427 | 2 844 433 | 6 411 537 |
| Yksikkökuormat | 69 030 | 64 544 | 128 549 |
| Henkilöstö, keskimäärin | 2 572 | 2 603 | 2 671 |
Tulos per osake = (Tulos ennen veroja – tuloverot +/– vähemmistöosuus) / Osakkeiden lukumäärä keskimäärin Oma pääoma per osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä Omavaraisuusaste, % = (Oma pääoma mukaan luettuna vähemmistöosuus) / (Taseen loppusumma – saadut ennakot)
Pyöristyksistä voi syntyä +/– 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.