Quarterly Report • Oct 29, 2019
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Tammikuu–syyskuu 2019
Ohjelma etenee suunniteltua aikataulua nopeammin. Tavoite nostettiin 275 milj. euroon aikaisemmasta 200 milj. euron tavoitteesta, ja ohjelmaa pidennettiin niin, että se jatkuu vuoden 2021 loppuun asti. Kustannussäästöistä noin 100 milj. euroa saavutettiin kolmannen neljänneksen loppuun mennessä, ja yhtiö odottaa saavuttavansa kumulatiivisesti noin 200 milj. euron kustannussäästöt vuoden 2020 loppuun mennessä.
Kauppasotiin liittyvien geopoliittisten epävarmuustekijöiden aiheuttamien heikentyneiden liiketoimintaolosuhteiden ja mahdollisen kovan brexitin vaikutusten odotetaan olevan Stora Ensolle negatiivisia. Kysynnän kasvun ennustetaan hidastuvan Stora Enson liiketoiminnassa yleisesti, ja paperin kysynnän odotetaan jatkavan laskuaan Euroopassa. Kannattavuuden turvaamisohjelman ansiosta kustannusten arvioidaan pysyvän suunnilleen samalla tasolla vuonna 2019 kuin vuonna 2018. Stora Enso toteuttaa edelleen lisätoimenpiteitä kannattavuuden turvaamisohjelman puitteissa lieventääkseen nykyisen tilanteen negatiivisia taloudellisia vaikutuksia.
Viimeisen vuosineljänneksen operatiivisen liiketuloksen arvioidaan asettuvan 100–180 milj. euron vaihteluvälille. Forsin, Inkeroisten, Skoghallin, Varkauden, Montes del Platan ja Skutskärin tehtailla pidetään viimeisen neljänneksen aikana vuotuinen huoltoseisokki. Kunnossapidon kokonaisvaikutuksen arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä ja vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Muutos % Q3/19– Q3/18 |
Q2/19 | Muutos % Q3/19– Q2/19 |
Q1-Q3/19 | Q1-Q3/18 | Muutos % Q1-Q3/19– Q1-Q3/18 |
2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 2 402 | 2 585 | -7,1 % | 2 608 | -7,9 % | 7 644 | 7 828 | -2,4 % | 10 486 |
| Operatiivinen EBITDA | 376 | 502 | -25,1 % | 435 | -13,6 % | 1 283 | 1 472 | -12,9 % | 1 878 |
| Operatiivinen EBITDA, % | 15,7 % | 19,4% | 16,7 % | 16,8 % | 18,8 % | 17,9 % | |||
| Operatiivinen liiketulos | 231 | 358 | -35,5 % | 287 | -19,5 % | 841 | 1 054 | -20,2 % | 1 325 |
| Operatiivinen liiketulos, % | 9,6 % | 13,8% | 11,0 % | 11,0 % | 13,5 % | 12,6 % | |||
| Liiketulos (IFRS) | 170 | 363 | -53,1 % | 142 | 20,1 % | 624 | 1 034 | -39,6 % | 1 390 |
| Tulos ennen veroja ja ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä |
152 | 305 | -50,2 % | 214 | -29,0 % | 651 | 923 | -29,4 % | 1 190 |
| Tulos ennen veroja (IFRS) | 115 | 305 | -62,1 % | 93 | 23,9 % | 490 | 895 | -45,2 % | 1 210 |
| Katsauskauden tulos (IFRS) | 59 | 204 | -71,2 % | 52 | 12,9 % | 336 | 690 | -51,2 % | 988 |
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat | 488 | 457 | 6,9 % | 548 | -10,9 % | 1 258 | 1 042 | 20,7 % | 1 365 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 347 | 319 | 9,0 % | 428 | -18,8 % | 868 | 663 | 31,0 % | 811 |
| Investoinnit | 150 | 129 | 16,3 % | 126 | 18,9 % | 354 | 337 | 5,1 % | 574 |
| Investoinnit ilman lisäyksiä biologisiin hyödykkeisiin |
130 | 109 | 20,1 % | 108 | 20,4 % | 303 | 276 | 9,8 % | 491 |
| Poistot ja arvonalentumiset ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä |
130 | 122 | 6,9 % | 134 | -2,5 % | 397 | 365 | 8,9 % | 479 |
| Korolliset nettovelat | 3 745 | 2 172 | 72,4 % | 3 973 | -5,7 % | 3 745 | 2 172 | 72,4 % | 2 092 |
| Operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) |
8,7 % | 16,7 % | 11,3 % | 11,5 % | 16,6 % | 15,5 % | |||
| Tulos/osake (EPS) ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä, euroa |
0,13 | 0,31 | -56,9 % | 0,22 | -40,3 % | 0,65 | 0,97 | -32,8 % | 1,29 |
| Tulos/osake, euroa | 0,09 | 0,27 | -67,5 % | 0,08 | 17,3 % | 0,46 | 0,90 | -49,2 % | 1,28 |
| Oman pääoman tuotto (ROE) | 3,5 % | 13,0 % | 3,1 % | 6,6 % | 14,7 % | 15,5 % | |||
| Nettovelkaantumisaste | 0,55 | 0,34 | 0,59 | 0,55 | 0,34 | 0,31 | |||
| Nettovelan suhde edellisten 12 kk operatiiviseen EBITDAan |
2,2 | 1,1 | 2,2 | 2,2 | 1,1 | 1,1 | |||
| Kiinteät kustannukset/liikevaihto | 24,2 % | 23,3 % | 23,3 % | 23,3 % | 23,2 % | 23,6 % | |||
| Oma pääoma/osake, euroa | 8,72 | 8,16 | 6,8 % | 8,52 | 2,3 % | 8,72 | 8,16 | 6,8 % | 8,51 |
| Henkilöstö keskimäärin | 26 414 | 26 545 | -0,5 % | 26 553 | -0,5 % | 26 347 | 26 059 | 1,1 % | 26 067 |
| Työtapaturmat (TRI), taajuus1 2 | 7,4 | 4,9 | 51,0 % | 7,2 | 2,8 % | 7,1 | 5,4 | 31,5 % | 6,1 |
Operatiiviset tunnusluvut, vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät ja ei-IFRS-tunnusluvut: Tämän raportin lopussa on lisätietoa Stora Enson ei-IFRStunnusluvuista sekä tunnuslukujen laskennasta. Ks. myös kappale Ei-IFRS-tunnusluvut Taloudelliset tiedot -osion alusta.
TRI (Total recordable incidents) -taajuus = Lääketieteellistä hoitoa vaatineiden tapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti.
1 Omat työntekijät, sisältää Veracelin ja Montes del Platan yhteisyritysten työntekijät.
2 Aiemmin julkaistut luvut on laskettu uudestaan aiempien osavuosikatsauksen jälkeen saatujen lisätietojen mukaisesti.
| Q3/19 | Q3/18 | Muutos % Q3/19– Q3/18 |
Q2/19 | Muutos % Q3/19– Q2/19 |
Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
Muutos % Q1-Q3/19– Q1-Q3/18 |
2018 | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Kuluttajapakkauskartongin toimitukset, 1 000 tonnia | 702 | 727 | -3,5 % | 735 | -4,6 % | 2 124 | 2 213 | -4,0 % | 2 914 |
| Kuluttajapakkauskartongin tuotanto, 1 000 tonnia | 702 | 730 | -3,9 % | 697 | 0,6 % | 2 089 | 2 228 | -6,2 % | 2 922 |
| Aaltopahvin raaka-aineen toimitukset, 1 000 tonnia | 241 | 272 | -11,9 % | 222 | 8,4 % | 705 | 771 | -8,6 % | 985 |
| Aaltopahvin raaka-aineen tuotanto, 1 000 tonnia | 323 | 345 | -6,4 % | 326 | -1,0 % | 973 | 981 | -0,8 % | 1 320 |
| Aaltopahvin toimitukset, milj. m2 | 236 | 232 | 1,5 % | 238 | -0,9 % | 703 | 694 | 1,3 % | 940 |
| Aaltopahvin tuotanto, milj. m2 | 260 | 245 | 6,2 % | 269 | -3,3 % | 786 | 775 | 1,5 % | 1 048 |
| Markkinasellun toimitukset, 1 000 tonnia | 559 | 476 | 17,5 % | 600 | -6,8 % | 1 700 | 1 484 | 14,6 % | 2 017 |
| Puutuotteiden toimitukset, 1 000 m3 | 1 231 | 1 242 | -0,8 % | 1 290 | -4,6 % | 3 724 | 3 810 | -2,3 % | 5 095 |
| Paperin toimitukset, 1 000 tonnia | 1 010 | 1 161 | -13,0 % | 1 013 | -0,4 % | 3 102 | 3 470 | -10,6 % | 4 591 |
| Paperin tuotanto, 1 000 tonnia | 988 | 1 216 | -18,8 % | 995 | -0,8 % | 3 084 | 3 545 | -13,0 % | 4 633 |
"Yhtiönä valmistaudumme markkinoiden seuraavan nousukauteen kannattavuuden turvaamisohjelmallamme, joka etenee suunniteltua aikataulua nopeammin. Koska lanseerasimme ohjelman aikaisessa vaiheessa, rakennamme parhaillaan edellytyksiä paremmalle ja kannattavammalle tulevaisuudelle, kun suhdanne kääntyy nousuun. On tärkeää hyödyntää nykyistä tilannetta rakentamalla tulevaisuuteen valmiina olevaa yhtiötä, joka pysyy askeleen edellä ja työskentelee ennakoivasti. Edetäksemme vielä pidemmälle olemme nostaneet kannattavuuden turvaamisohjelman tavoitteen 200 milj. eurosta 275 milj. euroon ja pidentäneet ohjelmaa niin, että se jatkuu vuoden 2021 loppuun asti.
Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto laski alhaisempien hintojen ja volyymien vuoksi. Myös operatiivisessa liiketuloksessa nähtiin jyrkkä lasku samasta syystä. Neljänneksen aikana saavutettiin noin 40 milj. euron kustannussäästöt. Voimme vain kuvitella mitä tämä olisi merkinnyt viime vuoden kustannustasoilla. Tässä on pohja kevyemmälle ja tehokkaammalle organisaatiolle, joka on valmiina suhdanteen kääntymiseen. Liiketoiminnan rahavirta oli vahva ennakoivan käyttöpääoman hallinnan seurauksena.
Koska raaka-aineemme on meille erityisen tärkeä, perustamme uuden Forest-divisioonan vuoden 2020 alussa. Uusi divisioona sisältää metsäomaisuutemme Ruotsissa ja 41 prosentin osuutemme Tornatorista, jonka metsäomaisuus sijaitsee pääosin Suomessa. Lisäksi siihen kuuluvat puunhankintatoimintomme Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltian maissa. Stora Enso merkittävä biotalouden toimija, ja puunsaanti on liiketoiminnallemme ratkaisevan tärkeää.
Divisiooniemme osalta hintojen nousu jatkui Consumer Board -divisioonassa. Packaging Solutions -divisioonassa aaltopahvimarkkinat hyötyvät aaltopahvin raaka-aineen alhaisemmista hinnoista. Biomaterials-divisioonassa olemme huomanneet positiivisia merkkejä Kiinan markkinoilla ja Wood Products -divisioonassa jatkamme katteen turvaamistoimia.
Muutoksemme osalta voin kertoa, että Enocellin sellutehtaan tuotannon muuntaminen havupuusellusta liukoselluun on saatu päätökseen, ja vaiheittainen ylösajo on alkamassa. Liukoselluamme voidaan käyttää uusilla tavoilla esimerkiksi tulevaisuuden kestävästi tuotettujen kankaiden valmistuksessa. Osana keskittymistä kasvualueisiimme olemme myös myyneet 60 prosentin omistusosuutemme Dawangin paperitehtaasta Kiinassa.
Pyrimme jatkuvasti vastuullisuuteen liiketoimintamme kaikilla osa-alueilla. Siksi olemmekin ylpeitä siitä, että vuoden 2018 vastuullisuusraporttimme valittiin jälleen, toisena peräkkäisenä vuonna, maailman kymmenen parhaimman vastuullisuusraportin joukkoon. Tämä käy ilmi WBCSD:n (World Business Council for Sustainable Development) viimeisimmästä Reporting Matters ‑julkaisusta. Vastuullisuusviestintämme sai myös korkeimman luokituksen tutkimuksessa, jossa olivat
mukana kaikki Tukholman pörssin suurten yritysten Large Cap indeksiin kuuluvat 95 yhtiötä.
Yhteenvetona: muuttuneen markkinaympäristön vuoksi meidän on varauduttava tulevaisuuteen paremmin ja valmistaudummekin nyt seuraavaan nousuun. Olen tyytyväinen siitä, että aloitimme toimenpiteet aikaisessa vaiheessa.
Minun on pian aika siirtää vetovastuu seuraajalleni Annica Breskylle, joka aloittaa työnsä uutena toimitusjohtajana 1.12.2019. Olen nauttinut ajastani Stora Ensossa valtavasti. Olen erityisen tyytyväinen kehitykseen, jota jokainen meistä on tehnyt jotta Stora Ensosta tulisi uusiutuvien materiaalien yhtiö, joka on vastuullinen kaikilla osa-alueilla. Toivotan Annicalle kaikkea hyvää tässä innostavassa roolissa.
Haluan jälleen kiittää asiakkaitamme hyvästä yhteistyöstä, työntekijöitämme sitoutumisesta ja sijoittajiamme luottamuksesta."
Operatiivinen liiketulosprosentti
9,6 %
Operatiivinen ROCE
8,7 % (Tavoite >13 %)
2,2 (Tavoite <2,0)
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Muutos % Q3/19–Q3/18 |
Q2/19 | Muutos % Q3/19–Q2/19 |
Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
Muutos % Q1-Q3/19– Q1-Q3/18 |
2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Operatiivinen EBITDA | 376 | 502 | -25,1 % | 435 | -13,6 % | 1 283 | 1 472 | -12,9 % | 1 878 |
| Poistot osakkuus- ja yhteisyrityksissä | -1 | -4 | 84,8 % | -2 | 71,9 % | -4 | -7 | 38,5 % | -7 |
| Biologisten hyödykkeiden arvon operatiivinen alentuminen |
-14 | -18 | 22,2 % | -13 | -13,2 % | -40 | -46 | 14,1 % | -66 |
| Poistot ja arvonalentumiset ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä |
-130 | -122 | -6,9 % | -134 | 2,5 % | -397 | -365 | -8,9 % | -479 |
| Operatiivinen liiketulos | 231 | 358 | -35,5 % | 287 | -19,5 % | 841 | 1 054 | -20,2 % | 1 325 |
| Käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät1 |
-25 | 5 | n/m | -25 | 0,6 % | -56 | 8 | n/m | 45 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | -36 | 0 | - | -120 | 69,9 % | -161 | -28 | n/m | 20 |
| Liiketulos (IFRS) | 170 | 363 | -53,1 % | 142 | 20,1 % | 624 | 1 034 | -39,6 % | 1 390 |
1 Käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät sisältävät hiilidioksidin päästöoikeuksien arvostuksen, biologisten hyödykkeiden uudelleenarvostuksen sekä Stora Enson osuuden osakkuus- ja yhteisyritysten veroista ja nettorahoituseristä. Vuoden 2018 loppuun asti käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät sisälsivät myös osakesidonnaiset kannustinjärjestelmät ja niihin liittyvät suojaukset. Aiempia kausia ei ole oikaistu, koska vaikutus ei ole merkittävä.
| Liikevaihto Q3/2018, milj. euroa | 2 585 |
|---|---|
| Hinta ja tuotejakauma | -6 % |
| Valuutta | 1 % |
| Määrä | -2 % |
| Muu liikevaihto1 | 0 % |
| Yhteensä ennen rakennemuutoksia | -7 % |
| Rakennemuutokset2 | 0 % |
| Yhteensä | -7 % |
| Liikevaihto Q3/2019, milj. euroa | 2 402 |
1 Raakapuu, energia, keräyspaperi, sivutuotteet jne.
2 Tehtaiden sulkemiset, suuret investoinnit, yritysmyynnit ja -ostot
Konsernin liikevaihto laski 7,1 % eli 183 milj. euroa viime vuoden ennätystasosta 2 402 (2 585) milj. euroon. Positiiviset myynnin valuuttakurssivaikutukset kumosivat vain osittain sellun, aaltopahvin raaka-aineen ja sahatavaran merkittävästi alhaisempien hintojen sekä merkittävästi alhaisempien paperitoimitusten ja Kiinassa sijaitsevan Dawangin tehtaan myynnin vaikutusta.
Operatiivinen liiketulos laski 35 % eli 127 milj. euroa viime vuoden ennätystasosta 231 (358) milj. euroon. Operatiivinen liiketulosprosentti pieneni yli 4 prosenttiyksikköä 9,6 %:iin (13,8 %). Alhaisempiin kiinteisiin kustannuksiin johtaneen kannattavuuden turvaamisohjelman positiivinen vaikutus kumosi vain osittain merkittävästi alhaisempien sellun, aaltopahvin raaka-aineen ja sahatavaran hintojen vaikutusta sekä Paper-divisioonan negatiivista volyymivaikutusta.
Alhaisemmat myyntihinnat erityisesti sellussa, aaltopahvin raaka-aineessa ja sahatavarassa laskivat operatiivista liiketulosta 150 milj. euroa. Volyymien kokonaisvaikutus oli 40 milj. euroa negatiivinen lähinnä Paper-divisioonan pienempien volyymien takia.
Muuttuvat kustannukset vähenivät 10 milj. euroa lähinnä alhaisempien sellukustannusten vuoksi. Kiinteät kustannukset vähenivät 37 milj. euroa lähinnä kannattavuuden turvaamisohjelman ja IFRS 16 -standardin (Vuokrasopimukset) käyttöönoton vuoksi. Valuuttakurssien nettovaikutus operatiiviseen liiketulokseen oli positiivinen 27 milj. euroa. Osakkuus- ja yhteisyritysten operatiivinen tulos laski 8 milj. euroa, pääosin Bergvik Skogin uudelleenjärjestelyn vuoksi. Konsernin metsäomaisuus Ruotsissa on raportoitu 1.6.2019 alkaen tytäryhtiönä. Poistot olivat 3 milj. euroa suuremmat IFRS 16 ‑standardin vaikutuksesta. Standardin käyttöönotolla oli kokonaisuudessaan lievästi positiivinen vaikutus operatiivisen liiketuloksen tasolla.
Tuotannon suunniteltu ja suunnittelematon seisokkiaika, varastotasojen hallinnan vuoksi, nousi paperin osalta 22 %:iin (4 %), kartongin osalta 11 %:iin (5 %) ja puutuotteiden osalta 1 %:iin (0 %).
Henkilöstöä oli vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä keskimäärin 26 400 (26 500).
Käyvän arvon muutosten ja liiketoimintaan kuulumattomien erien nettovaikutus liiketulokseen oli 25 milj. euroa negatiivinen (7 milj. euroa positiivinen). Vaikutus johtui pääasiassa pohjoismaisen metsäosakkuusyritys Tornatorin rahoitusinstrumentteihin liittyvistä maksuista.
Osakekohtainen tulos laski 67,5% 0,09 (0,27) euroon ja osakekohtainen tulos ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä laski 0,13 (0,31) euroon.
Konserni kirjasi vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä, joilla oli 36 milj. euron negatiivinen (0 milj. euron) vaikutus liiketulokseen. Eriin liittynyt verovaikutus oli positiivinen 2 milj. euroa. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liittyivät pääasiassa seuraaviin toimiin:
Nettorahoituskulut 55 milj. euroa olivat 3 milj. euroa pienemmät kuin vuotta aiemmin. Nettokorkokulut kasvoivat 37 milj. euroon eli 3 milj. euroa verrattuna vuodentakaiseen pääasiassa korkeamman bruttovelkatason ja IFRS 16 -standardin käyttöönoton vuoksi. Näiden vaikutusta kumosivat osittain velkojen alhaisemmat keskimääräiset korkokulut. Muut nettorahoituskulut olivat 1 (9) milj. euroa. Nettovaluuttakurssivaikutus rahavarojen, korollisten saamisten ja velkojen sekä niihin liittyvien valuuttariskisuojausten osalta oli 17 milj. euroa tappiollinen (15 milj. euroa tappiollinen) ja johtui pääasiassa valuuttamääräisen nettovelan uudelleenarvostamisesta tytäryrityksissä.
| Milj. euroa | Sijoitettu pääoma |
|---|---|
| 30.9.2018 | 8 631 |
| Investoinnit vähennettynä poistoilla | 69 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät - IFRS 16 käyttöönotto | 530 |
| Arvonalentumiset ja arvonalentumisten peruutukset | -7 |
| Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos | 3 |
| Biologisten hyödykkeiden kasvatuskustannukset | -60 |
| Noteeraamattomat arvopaperit (pääasiassa PVO:n osakkeet) | 22 |
| Osakkuus- ja yhteisyritykset | -966 |
| Etuuspohjaisten eläkejärjestelyiden nettovelka | -1 |
| Operatiivinen käyttöpääoma ja muut korottomat erät, netto | 38 |
| Nettoverovelka | 12 |
| Tytäryritysten hankinta | 2 321 |
| Muuntoerot | 48 |
| Muut muutokset | -38 |
| 30.9.2019 | 10 602 |
Operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto (operatiivinen ROCE) vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä oli 8,7 % (16,7 %). IFRS 16 -standardin käyttöönotolla oli negatiivinen 0,4 prosenttiyksikön ja Bergvik Skogin uudelleenjärjestelyllä negatiivinen 1,0 prosenttiyksikön vaikutus vuoden 2019 kolmannen neljänneksen ROCEen.
Liikevaihto laski 2,4 % eli 184 milj. euroa 7 644 (7 828) milj. euroon kolmannen neljänneksen alhaisemman liikevaihdon myötä. Operatiivinen liiketulos laski 213 milj. euroa 841 (1 054) milj. euroon. Liiketulosprosentti oli 11,0 % (13,5 %). Alhaisemmat myyntihinnat paikallisissa valuutoissa erityisesti sellussa ja aaltopahvin raaka-aineessa laskivat operatiivista liiketulosta 103 milj. euroa ja volyymien negatiivinen vaikutus oli 86 milj. euroa, erityisesti Paper-divisioonassa. Muuttuvat kustannukset olivat 80 milj. euroa korkeammat, kun alhaisemmat sellukustannukset kumosivat vain osittain korkeampia puukustannuksia. Kiinteät kustannukset olivat 55 milj. euroa alhaisemmat kannattavuuden turvaamisohjelman ja IFRS 16 ‑standardin käyttöönoton tukemana. Pääosin IFRS 16 -standardin käyttöönoton takia myös poistot olivat 10 milj. euroa suuremmat. Nettovaluuttakurssivaikutus oli 30 milj. euroa positiivinen. Osakkuus- ja yhteisyritysten operatiivinen tulos laski 20 milj. euroa, pääosin Bergvik Skogin uudelleenjärjestelyn takia. Konsernin metsäomaisuus Ruotsissa on raportoitu 1.6.2019 alkaen tytäryhtiönä.
Liikevaihto laski 7,9 % eli 206 milj. euroa 2 402 (2 608) milj. euroon. Operatiivinen liiketulos laski 56 milj. euroa 231 (287) milj. euroon. Myyntihinnoilla paikallisissa valuutoissa oli 88 milj. euron negatiivinen vaikutus pääasiassa sellun, aaltopahvin raakaaineen ja sahatavaran alhaisempien hintojen takia. Volyymeilla oli 15 milj. euron negatiivinen vaikutus lähinnä pienempien toimitusten takia. Muuttuvat kustannukset olivat 5 milj. euroa korkeammat. Kiinteät kustannukset olivat 35 milj. euroa pienemmät lähinnä kausittaisesti pienempien henkilöstökulujen ja kannattavuuden turvaamisohjelman vaikutuksesta. Valuuttakurssien nettovaikutus paransi kannattavuutta 14 milj. euroa. Poistot olivat 3 milj. euroa pienemmät.
Consumer Board -divisioona haluaa olla kansainvälinen tiennäyttäjä korkealaatuisessa ensikuitukartongissa. Tavoitteemme on olla halutuin kumppani asiakkaille ja brändin omistajille sekä korkealaatuisissa pakkauksissa että graafisissa loppukäyttökohteissa. Laaja kartonki- ja päällystevalikoimamme soveltuu erilaisiin kuluttajille suunnattuihin pakkauskonsepteihin ja käyttötarkoituksiin, kuten neste- ja elintarvikepakkauksiin sekä lääkkeiden ja ylellisyystuotteiden pakkauksiin.
| Muutos % Q3/19– |
Muutos % Q3/19– |
Muutos % Q1-Q3/19– |
|||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Q3/18 | Q2/19 | Q2/19 | Q1-Q3/19 | Q1-Q3/18 | Q1-Q3/18 | 2018 |
| Liikevaihto | 640 | 648 | -1,3 % | 675 | -5,3 % | 1 949 | 1 985 | -1,8 % | 2 622 |
| Operatiivinen EBITDA | 119 | 101 | 18,1 % | 118 | 1,1 % | 338 | 349 | -3,2 % | 423 |
| Operatiivinen EBITDA, % | 18,6 % | 15,6 % | 17,5 % | 17,3 % | 17,6 % | 16,1 % | |||
| Operatiivinen liiketulos | 73 | 50 | 45,1 % | 72 | 0,5 % | 199 | 207 | -3,8 % | 231 |
| Operatiivinen liiketulos, % | 11,3 % | 7,8 % | 10,7 % | 10,2 % | 10,4 % | 8,8 % | |||
| Operatiivinen ROOC | 13,2 % | 10,3 % | 12,8 % | 12,9 % | 14,3 % | 11,9 % | |||
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat |
163 | 125 | 30,8 % | 113 | 44,7 % | 331 | 274 | 20,8 % | 339 |
| Rahavirta investointien jälkeen |
135 | 91 | 48,7 % | 84 | 60,2 % | 230 | 164 | 40,0 % | 177 |
| Kartongin toimitukset, 1 000 tonnia |
701 | 727 | -3,5 % | 736 | -4,7 % | 2 125 | 2 213 | -4,0 % | 2 916 |
| Kartongin tuotanto, 1 000 tonnia |
702 | 730 | -3,9 % | 697 | 0,6 % | 2 089 | 2 228 | -6,2 % | 2 922 |
• Liikevaihto laski hieman, noin 1% eli 8 milj. euroa 640 milj. euroon, kun suuremmat sellutoimitukset ja kartongin korkeammat myyntihinnat kumosivat vain osittain pienempien kartonkitoimitusten vaikutusta.
| Tuote | Markkina | Kysyntä Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Kysyntä Q3/19 verrattuna Q2/19 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q2/19 |
|---|---|---|---|---|---|
| Kuluttajapakkauskartonki | Eurooppa | Vakaa | Hieman heikompi | Hieman korkeampi | Vakaa |
(Tavoite: >20 %)
| 2020 | 2019 | 2018 | |
|---|---|---|---|
| Q1 | – | – | – |
| Q2 | n/a | – | Beihain tehdas |
| Q3 | n/a | Beihain ja Imatran tehtaat |
Imatran ja Inkeroisten tehtaat |
| Q4 | n/a | Forsin, Inkeroisten ja Skoghallin tehtaat |
Skoghallin ja Forsin tehtaat |
Packaging Solutions -divisioona tarjoaa kuitupohjaisia kartonkimateriaaleja ja aaltopahvipakkauksia sekä palveluita, jotka on suunniteltu monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Uusiutuvat ja korkealuokkaiset pakkausratkaisumme palvelevat johtavia jatkojalostajia, brändin omistajia ja jälleenmyyjiä, myös verkkokaupassa mukana olevia, jotka haluavat optimoida suorituskykyään, edistää innovaatiota ja parantaa vastuullisuuttaan.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Muutos % Q3/19–Q3/18 |
Q2/19 | Muutos % Q3/19–Q2/19 |
Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
Muutos % Q1-Q3/19– Q1-Q3/18 |
2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 299 | 330 | -9,4 % | 316 | -5,4 % | 954 | 992 | -3,8 % 1 344 | |
| Operatiivinen EBITDA | 48 | 86 | -44,0 % | 58 | -17,7 % | 176 | 236 | -25,5 % | 313 |
| Operatiivinen EBITDA, % | 16,0 % | 25,9 % | 18,4 % | 18,5 % | 23,8 % | 23,3 % | |||
| Operatiivinen liiketulos | 29 | 68 | -57,6 % | 39 | -26,0 % | 119 | 186 | -35,8 % | 245 |
| Operatiivinen liiketulos, % | 9,6 % | 20,6 % | 12,3 % | 12,5 % | 18,7 % | 18,2 % | |||
| Operatiivinen ROOC | 12,1 % | 30,4 % | 16,3 % | 17,0 % | 27,7 % | 27,2 % | |||
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat | 69 | 67 | 4,3 % | 65 | 7,7 % | 194 | 206 | -5,9 % | 272 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 26 | 43 | -38,7 % | 53 | -50,6 % | 127 | 131 | -3,2 % | 172 |
| Kartongin toimitukset (ulkoiset), 1 000 tonnia | 328 | 326 | 0,5 % | 314 | 4,2 % | 971 | 972 | -0,1 % 1 308 | |
| Kartonkituotanto, 1 000 tonnia | 323 | 345 | -6,4 % | 326 | -1,0 % | 973 | 981 | -0,8 % 1 320 | |
| Aaltopahvin toimitukset, milj. m² | 262 | 260 | 0,7 % | 267 | -2,1 % | 788 | 783 | 0,7 % 1 059 | |
| Aaltopahvin tuotanto, milj. m² | 260 | 245 | 6,2 % | 269 | -3,3 % | 786 | 775 | 1,5 % 1 048 |
• Liikevaihto laski yli 9 % eli 31 milj. euroa 299 milj. euroon pääasiassa kierrätyskuitupohjaisen aaltopahvin raaka-aineen ja kraftlainerin selvästi alhaisempien hintojen takia.
| Tuote | Markkina | Kysyntä Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Kysyntä Q3/19 verrattuna Q2/19 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q2/19 |
|---|---|---|---|---|---|
| Ensikuitupohjainen aaltopahvin raaka-aine |
Maailmanlaajuinen | Vakaa | Vahvempi | Merkittävästi alhaisempi | Alhaisempi |
| Kierrätyskuitupohjainen aaltopahvin raaka-aine |
Eurooppa | Vakaa | Hieman heikompi | Merkittävästi alhaisempi | Alhaisempi |
| Aaltopahvipakkaukset | Eurooppa | Hieman vahvempi | Hieman heikompi | Hieman alhaisempi | Hieman alhaisempi |
12,1 %
| 2020 | 2019 | 2018 | |
|---|---|---|---|
| Q1 | – | Ostrołękan tehdas PK5 |
– |
| Q2 | n/a | – | Heinolan ja Varkauden tehtaat |
| Q3 | n/a | Heinolan ja Ostrołękan kraftlaineritehtaat |
Ostrołękan tehdas |
| Q4 | n/a | Varkauden tehdas | – |
Biomaterials-divisioona tarjoaa laajan valikoiman sellulaatuja paperin, kartongin, pehmopapereiden sekä tekstiilien ja hygieniatuotteiden valmistukseen. Divisioonan tavoitteena on maksimoida mäntyöljyn, biomassasta saatavan tärpätin sekä muiden prosessin sivutuotteiden liiketoimintapotentiaali. Vahvan innovaatiopanostuksemme ansiosta kaikilla biomassan jakeilla, kuten sokereilla ja ligniinillä, on useita sovellusmahdollisuuksia.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Muutos % Q3/19–Q3/18 |
Q2/19 | Muutos % Q3/19–Q2/19 |
Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
Muutos % Q1-Q3/19– Q1-Q3/18 |
2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 331 | 413 | -19,8 % | 394 | -15,9 % 1 123 | 1 220 | -7,9 % 1 635 | ||
| Operatiivinen EBITDA | 67 | 157 | -57,0 % | 133 | -49,2 % | 335 | 433 | -22,7 % | 550 |
| Operatiivinen EBITDA, % | 20,3 % | 37,9 % | 33,7 % | 29,8 % | 35,5 % | 33,6 % | |||
| Operatiivinen liiketulos | 39 | 125 | -68,9 % | 103 | -62,1 % | 245 | 336 | -27,3 % | 427 |
| Operatiivinen liiketulos, % | 11,7 % | 30,3 % | 26,1 % | 21,8 % | 27,6 % | 26,1 % | |||
| Operatiivinen ROOC | 5,9 % | 20,9 % | 15,6 % | 12,8 % | 18,9 % | 17,9 % | |||
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat | 114 | 120 | -4,8 % | 138 | -17,8 % | 358 | 321 | 11,4 % | 438 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 82 | 94 | -12,9 % | 104 | -21,4 % | 254 | 247 | 2,8 % | 327 |
| Sellun toimitukset, 1 000 tonnia | 596 | 595 | 0,1 % | 628 | -5,0 % 1 811 | 1 821 | -0,5 % 2 432 |
• Liikevaihto laski noin 20 % eli 82 milj. euroa viime vuoden ennätyksellisestä kolmannen neljänneksen tuloksesta 331 milj. euroon. Merkittävästi alhaisempien sellunhintojen vaikutusta kumosivat vain osittain suotuisat myyntivaluuttakurssit.
• Operatiivinen liiketulos laski 86 milj. euroa 39 milj. euroon viime vuoden ennätystasosta. Suurempi kokonaisvolyymi kumosi vain osittain merkittävästi alhaisempien sellunhintojen ja korkeampien puukustannusten vaikutusta.
| Tuote | Markkina | Kysyntä Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Kysyntä Q3/19 verrattuna Q2/19 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q2/19 |
|---|---|---|---|---|---|
| Havupuusellu | Eurooppa | Heikompi | Vakaa | Merkittävästi alhaisempi | Merkittävästi alhaisempi |
| Lehtipuusellu | Eurooppa | Heikompi | Vakaa | Hieman alhaisempi | Merkittävästi alhaisempi |
| Lehtipuusellu | Kiina | Hieman vahvempi | Hieman vahvempi | Merkittävästi alhaisempi | Merkittävästi alhaisempi |
| 2020 | 2019 | 2018 | |
|---|---|---|---|
| Q1 | – | Veracelin tehdas | – |
| Q2 | n/a | – | Enocellin tehdas |
| Q3 | n/a | Enocellin tehdas | Sunilan tehdas |
| Q4 | n/a | Montes del Platan ja Skutskärin tehtaat |
Montes del Platan ja Skutskärin tehtaat |
Wood Products -divisioona on johtava innovatiivisten puupohjaisten ratkaisujen tarjoaja. Tuotevalikoima kattaa kaikki rakentamisen osa-alueet, kuten massiivipuuelementit ja puukomponentit. Tarjontaan kuuluu myös laaja sahatavaravalikoima sekä pelletit kestävään lämmitykseen. Kehitteillä oleva biokomposiittien tuotevalikoima hyödyntää mahdollisuuksia korvata muovi kuluttajatuotteissa ja luo potentiaalia erilaisiin vaativiin ulkoisiin käyttökohteisiin kilpailukykyisesti.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Muutos % Q3/19– Q3/18 |
Q2/19 | Muutos % Q3/19– Q2/19 |
Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
Muutos % Q1-Q3/19– Q1-Q3/18 |
2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 380 | 400 | -4,9 % | 412 | -7,6 % 1 195 | 1 223 | -2,3 % 1 622 | ||
| Operatiivinen EBITDA | 39 | 56 | -29,4 % | 47 | -17,3 % | 127 | 149 | -14,5 % | 199 |
| Operatiivinen EBITDA, % | 10,3 % | 13,9 % | 11,5 % | 10,6 % | 12,2 % | 12,3 % | |||
| Operatiivinen liiketulos | 27 | 48 | -42,7 % | 35 | -23,1 % | 92 | 123 | -25,5 % | 165 |
| Operatiivinen liiketulos, % | 7,2 % | 11,9 % | 8,6 % | 7,7 % | 10,1 % | 10,2 % | |||
| Operatiivinen ROOC | 15,8 % | 31,6 % | 20,3 % | 18,9 % | 28,3 % | 28,1 % | |||
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat | 57 | 57 | 0,3 % | 51 | 12,5 % | 126 | 109 | 16,0 % | 147 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 47 | 37 | 25,2 % | 38 | 22,0 % | 93 | 57 | 64,4 % | 80 |
| Puutuotetoimitukset, 1 000 m3 | 1 185 | 1 207 | -1,8 % 1 251 | -5,2 % 3 604 | 3 684 | -2,2 % 4 932 |
• Liikevaihto laski noin 5 % eli 20 milj. euroa 380 milj. euroon, pääasiassa perinteisen sahatavaran alhaisempien hintojen ja hieman pienempien toimitusten takia.
• Operatiivinen liiketulos laski 21 milj. euroa 27 milj. euroon viime vuoden kolmannen neljänneksen ennätystasosta alhaisempien myyntihintojen seurauksena. Pienempien volyymien ja suurempien poistojen, joihin vaikuttivat strategiset investoinnit, vaikutusta kumosivat alhaisemmat puukustannukset Keski-Euroopassa.
| Tuote | Markkina | Kysyntä Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Kysyntä Q3/19 verrattuna Q2/19 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q2/19 |
|---|---|---|---|---|---|
| Puutuotteet | Eurooppa | Heikompi | Merkittävästi heikompi | Alhaisempi | Hieman alhaisempi |
15,8 %
(Tavoite: >20 %)
Stora Enso on Euroopan toiseksi suurin paperintuottaja, jolla on vakiintunut asiakaskunta ja laaja tuotevalikoima painetun viestinnän tarpeisiin ja toimistokäyttöön. Asiakkaat hyötyvät Stora Enson laajasta sekä kierrätys- että ensikuidusta valmistettujen paperien valikoimasta ja vahvasta kokemuksesta, osaamisesta ja asiakastuesta.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Muutos % Q3/19–Q3/18 |
Q2/19 | Muutos % Q3/19–Q2/19 |
Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
Muutos % Q1-Q3/19– Q1-Q3/18 |
2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 690 | 779 | -11,4 % | 712 | -3,0 % 2 162 | 2 305 | -6,2 % 3 066 | ||
| Operatiivinen EBITDA | 76 | 93 | -18,1 % | 76 | -0,4 % | 248 | 271 | -8,8 % | 345 |
| Operatiivinen EBITDA, % | 11,0 % | 11,9 % | 10,7 % | 11,5 % | 11,8 % | 11,3 % | |||
| Operatiivinen liiketulos | 50 | 65 | -23,0 % | 50 | 1,0 % | 169 | 189 | -10,5 % | 234 |
| Operatiivinen liiketulos, % | 7,3 % | 8,4 % | 7,0 % | 7,8 % | 8,2 % | 7,6 % | |||
| Operatiivinen ROOC | 25,1 % | 33,5 % | 23,8 % | 28,9 % | 32,9 % | 30,2 % | |||
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat | 118 | 78 | 52,3 % | 70 | 70,0 % | 247 | 191 | 29,2 % | 222 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 99 | 65 | 53,5 % | 47 | 110,2 % | 193 | 156 | 23,7 % | 175 |
| Rahavirta investointien jälkeen / liikevaihto | 14,4 % | 8,3 % | 6,6 % | 8,9 % | 6,8 % | 5,7 % | |||
| Paperin toimitukset, 1 000 tonnia | 1 010 | 1 161 | -13,0 % 1 013 | -0,4 % 3 102 | 3 470 | -10,6 % 4 591 | |||
| Paperin tuotanto, 1 000 tonnia | 988 | 1 216 | -18,8 % | 995 | -0,8 % 3 084 | 3 545 | -13,0 % 4 633 |
• Liikevaihto laski noin 89 milj. euroa eli 11 % 690 milj. euroon selvästi pienempien paperitoimitusten takia. Dawangin tehtaan myynti Kiinassa pienensi kolmannen neljänneksen myyntiä 10 milj. euroa.
• Operatiivinen liiketulos laski 15 milj. euroa 50 milj. euroon. Kokonaisvolyymin merkittävästi negatiivista vaikutusta kumosivat hyvä kustannustenhallinta, kannattavuuden turvaamisohjelman ansiosta alhaisemmat kiinteät kustannukset ja pienempien sellukustannusten myötä alentuneet muuttuvat kustannukset.
| Tuote | Markkina | Kysyntä Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Kysyntä Q3/19 verrattuna Q2/19 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q3/18 |
Hinta Q3/19 verrattuna Q2/19 |
|---|---|---|---|---|---|
| Paperi | Eurooppa | Merkittävästi heikompi | Hieman vahvempi | Vakaa | Hieman alhaisempi |
(Tavoite: >7 %)
| 2020 | 2019 | 2018 | |
|---|---|---|---|
| Q1 | – | – | – |
| Q2 | n/a | Nymöllan tehdas | Oulun tehdas |
| Q3 | n/a | Veitsiluodon tehdas |
Veitsiluodon tehdas |
| Q4 | n/a | – | – |
1 Paper-divisioonan avainmittari on rahavirta investointien jälkeen suhteessa liikevaihtoon (ei-IFRS), koska divisioonan tavoitteena on tuottaa rahavirtaa konsernille, jotta konserni voi muuttua uusiutuvien materiaalien kasvuyhtiöksi.
Muut-segmentti sisältää konsernin metsäomistukset Ruotsissa, suomalaisen metsäosakkuusyritys Tornatorin, Stora Enson osakkuuden energiayhtiö Pohjolan Voimassa, Pohjoismaiden ja Baltian maiden tehtaiden puunhankinnan, tehdasalueisiin liittymättömät puuviljelmät sekä konsernin yhteiset palvelut ja hallinnon.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Muutos % Q3/19–Q3/18 |
Q2/19 | Muutos % Q3/19–Q2/19 |
Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
Muutos % Q1-Q3/19– Q1-Q3/18 |
2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 786 | 831 | -5,4 % | 868 | -9,4 % | 2 577 | 2 513 | 2,5 % | 3 425 |
| Operatiivinen EBITDA | 26 | 11 | 139,0 % | 3 | n/m | 59 | 33 | 78,9 % | 48 |
| Operatiivinen EBITDA, % | 3,3 % | 1,3 % | 0,3 % | 2,3 % | 1,3 % | 1,4 % | |||
| Operatiivinen liiketulos | 13 | 2 | n/m | -12 | 206,5 % | 18 | 13 | 37,6 % | 23 |
| Operatiivinen liiketulos, % | 1,7 % | 0,2 % | -1,4 % | 0,7 % | 0,5 % | 0,7 % | |||
| Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat | -34 | 11 | n/m | 112 | -130,0 % | 3 | -59 | 104,6 % | -52 |
| Rahavirta investointien jälkeen | -41 | -9 | n/m | 102 | -140,8 % | -29 | -92 | 68,6 % | -119 |
• Liikevaihto laski 45 milj. euroa 786 milj. euroon lähinnä puunhankinta- sekä energia- ja logistiikkapalvelujen alhaisemman liikevaihdon vuoksi.
• Operatiivinen liiketulos kasvoi 13 milj. euroon pääasiassa alhaisempien kustannusten myötä.
| Milj. euroa | 30.9.2019 | 30.6.2019 | 31.12.2018 | 30.9.2018 |
|---|---|---|---|---|
| Operatiiviset aineelliset ja aineettomat hyödykkeet1 | 10 057 | 10 018 | 6 636 | 6 544 |
| Osakkuus- ja yhteisyritykset | 590 | 622 | 1 729 | 1 596 |
| Käyttöpääoma, netto | 1 163 | 1 274 | 1 078 | 1 112 |
| Pitkäaikaiset korottomat erät, netto | -506 | -508 | -488 | -475 |
| Sidottu pääoma yhteensä | 11 303 | 11 406 | 8 955 | 8 777 |
| Nettoverovelka | -701 | -710 | -132 | -145 |
| Sijoitettu pääoma | 10 602 | 10 696 | 8 824 | 8 631 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | 6 875 | 6 722 | 6 714 | 6 436 |
| Määräysvallattomien omistajien osuudet | -18 | 1 | 18 | 23 |
| Korolliset nettovelat | 3 745 | 3 973 | 2 092 | 2 172 |
| Rahoitus yhteensä | 10 602 | 10 696 | 8 824 | 8 631 |
1 Operatiiviset aineelliset ja aineettomat hyödykkeet sisältävät liikearvon, muut aineettomat hyödykkeet, rakennukset, koneet ja kaluston, käyttöoikeusomaisuuserät, biologiset hyödykkeet, päästöoikeudet sekä noteeraamattomat arvopaperit.
Rahavarat ilman luottolimiittejä laskivat 132 milj. euroa 694 milj. euroon. Nettovelka pieneni 228 milj. euroa 3 745 (3 973) milj. euroon pääasiassa vakaan liiketoiminnan rahavirran seurauksena. Nettovelan suhde kuluneen 12 kuukauden operatiiviseen EBITDAan oli 2,2, eli sama kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Nettovelkaantumisaste 30.9.2019 oli 0,55 (0,59). Velkojen keskimääräinen korko laski 3,3 %:iin (3,4%).
Stora Ensolla on 600 milj. euron valmiusluotto, joka oli vuosineljänneksen lopussa kokonaan nostamatta. Lisäksi yhtiöllä on käytettävissään erilaisia pitkäaikaisia rahoituslähteitä 1 000 (1 000) milj. euroon saakka.
Pohjolan Voiman (PVO) osakkeiden, jotka luokitellaan IFRS 9 -standardin mukaisesti käypään arvoon arvostettaviin muihin laajan tuloksen eriin, käypä arvo nousi neljänneksen aikana 98 milj. euroa 493 milj. euroon lähinnä sähkön termiinihintojen laskun ja alhaisempien pääomakustannusten takia. Näiden vaikutusta kumosi osittain Olkiluoto 3:n säännöllisen sähköntuotannon aloituksen viivästyminen heinäkuuhun 2020.
| Muutos % Q3/19– |
Muutos % Q3/19– |
Q1- | Q1- | Muutos % Q1-Q3/19– |
|||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Q3/18 | Q2/19 | Q2/19 | Q3/19 | Q3/18 | Q1-Q3/18 | 2018 |
| Operatiivinen EBITDA | 376 | 502 | -25,1 % | 435 | -13,6 % | 1 283 | 1 472 | -12,9 % | 1 878 |
| Operatiivisen EBITDAn vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät |
-22 | 0 | - | -127 | 82,5 % | -150 | -28 | n/m | 20 |
| Muut oikaisut | 8 | -24 | 132,2 % | 163 | -95,3 % | 159 | -23 | n/m | -104 |
| Käyttöpääoman muutos | 126 | -22 | n/m | 76 | 67,3 % | -34 | -379 | 91,0 % | -428 |
| Liiketoiminnan rahavirta | 488 | 457 | 6,9 % | 548 | -10,9 % | 1 258 | 1 042 | 20,7 % | 1 365 |
| Aineellisiin ja aineettomiin sekä biologisiin hyödykkeisiin investoidut rahavarat |
-141 | -128 | -9,7 % | -120 | -17,4 % | -384 | -370 | -3,8 % | -525 |
| Osakkuus- ja yhteisyritysten hankinta | 0 | -10 | 100,3 % | 0 | -57,6 % | -6 | -10 | 34,9 % | -29 |
| Rahavirta investointien jälkeen | 347 | 319 | 9,0 % | 428 | -18,8 % | 868 | 663 | 31,0 % | 811 |
Vuoden 2019 kolmannen neljänneksen rahavirta investointien jälkeen oli vahva 347 milj. euroa. Käyttöpääoma laski 126 milj. euroa pääasiassa aktiivisen käyttöpääoman hallinnan seurauksena. Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin sekä biologisiin hyödykkeisiin olivat 141 milj. euroa. Aiemmin ilmoitettuihin varauksiin liittyvät maksut olivat 9 milj. euroa.
Lisäykset aineellisiin ja aineettomiin sekä biologisiin hyödykkeisiin vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä olivat yhteensä 150 (129) milj. euroa, josta 130 milj. euroa investoitiin aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin, sisältäen 10 milj. euron investoinnin vuokrasopimuksiin, ja 20 milj. euroa biologisiin hyödykkeisiin. Poistot ja arvonalentumiset olivat yhteensä 130 (122) milj. euroa. Aineellisiin ja aineettomiin sekä biologisiin hyödykkeisiin tehdyillä lisäyksillä oli 141 (128) milj. euron negatiivinen rahavirtavaikutus.
Suurimmat vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä käynnissä olleet hankkeet olivat Oulun tehtaan muuntaminen, kemihierteen (CTMP) flash-kuivaus Imatran tehtailla, China Packaging -yksikön kapasiteetin nostaminen ja tekniikan ajantasaistaminen, Skutskärin tehtaan revinnäisselluhanke Ruotsissa, Enocellin tehtaan liukoselluinvestointi, Launkalnen puutuoteinvestointi Latviassa ja höyryturbiini-investointi Maxaun tehtaalla Saksassa.
| Milj. euroa | Arvio 2019 | Arvio 2020 |
|---|---|---|
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | 610–660 | 800–850 |
| Poistot ja biologisten hyödykkeiden arvon operatiivinen alentuminen | 580–600 | 590–620 |
Stora Enson investointiennuste vuodelle 2019 sisältää noin 100 milj. euroa investointeja konsernin biologisiin hyödykkeisiin sekä noin 40 milj. euroa pääomitettuja vuokrasopimuksia IFRS 16 -standardin mukaisesti. Yhtiön investointiennusteessa huomioidaan 50 milj. euron supistuminen osana kannattavuuden turvaamisohjelmaa ja Oulun tehtaan muuntamiseen liittyvä 70 milj. euron lisäys. Poistoja ja biologisten hyödykkeiden arvon operatiivista alentumista koskeva ennuste huomioi myös IFRS 16 -standardin vaikutuksen. Biologisten hyödykkeiden arvon operatiivisen alentumisen ennakoidaan olevan noin 50–70 milj. euroa.
| Q3/19 | Q3/18 | Q2/19 | Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
2018 | Väli tavoite |
Välitavoite saavutettava |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| vuoden 2019 | ||||||||
| Työtapaturmat (TRI), taajuus1 2 | 7,4 | 4,9 | 7,2 | 7,1 | 5,4 | 6,1 | 5,3 | loppuun mennessä |
TRI (Total recordable incidents) ‑taajuus = lääketieteellistä hoitoa vaatineiden tapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti.
1 Omat työntekijät, sisältää Veracelin ja Montes del Platan yhteisyritysten työntekijät.
² Aiemmin julkaistut luvut on laskettu uudestaan aiempien osavuosikatsauksen jälkeen saatujen lisätietojen mukaisesti.
Tapaturmien määrä nousi kolmannella neljänneksellä. Raportoitujen tapahtumien joukossa hallitsevia olivat liukastumiset, kompastumiset ja työvälineiden huono hallinta normaalien toimintojen ulkopuolella. Vuosineljänneksen aikana Consumer Board -divisioona työskenteli kuusikymmentäviisi päivää (yli miljoona työtuntia) ilman raportoituja tapaturmia osoittaen, että tapaturmaton työpaikka on mahdollinen.
| 30.9.2019 | 30.6.2019 | 31.12.2018 | 30.9.2018 | Tavoite | |
|---|---|---|---|---|---|
| % hankintakustannuksista toimittajien eettisen toimintaohjeen piirissä1 |
96 % | 96 % | 95 % | 95 % | 95 % |
1 Ei sisällä yhteisiä toimintoja, immateriaalioikeuksia, leasingmaksuja, kaupankäyntiä rahoitusvälineillä eikä viranomaismaksuja, kuten tullimaksuja, eikä puunhankintaa yksityismetsänomistajilta.
Tavoitteena on, että 95 % toimittajista on edelleen eettisen toimintaohjeen piirissä.
| 30.9.2019 | 30.6.2019 | 31.12.2018 | 30.9.2018 | |
|---|---|---|---|---|
| Asutusaloitteisiin kuulumattomien liikkeiden valtaamat tuotantoalueet, ha |
469 | 480 | 468 | 3 019 |
Kolmannen vuosineljänneksen lopussa maattomien liikkeet, jotka eivät ole mukana sopimuksissa, olivat vallanneet 469 hehtaaria Veracelin tuotantoalueita. Veracel jatkaa vallattujen alueiden palauttamista yhtiölle oikeusmenettelyjen kautta ja aloitti kolmannen neljänneksen aikana uudelleen puuviljelmien hoidon 11 hehtaarin alueella.
Veracel on aiemmin oma-aloitteisesti varannut 16 500 hehtaaria maata kestävän kehityksen mukaista asutusaloitetta varten. Vuoden 2018 lopussa Veracelin omistamat maa-alueet olivat yhteensä 213 500 hehtaaria, josta 76 000 hehtaarille on istutettu eukalyptuspuuta sellun tuotantoa varten.
Tieteellisten päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vuoden 2010 lähtötasoon verrattuna
| Q3/19 | Q3/18 | Q2/19 | Q1- Q3/19 |
Q1- Q3/18 |
2018 | Tavoite | Tavoite saavutettava |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Hiilidioksidiekvivalenttipäästöjen lasku myytävissä olevaa kartonki-, sellu- ja paperitonnia kohti (kg/t)1 2 |
-26 % | -23 % | -23 % | -21 % | -18 % | -18 % | -31 % | vuoden 2030 loppuun mennessä |
1 Kattaa tuotannon suorat fossiilisista polttoaineista peräisin olevat hiilidioksidiekvivalenttipäästöt ja epäsuorat sähkön ja lämmön ostoon liittyvät fossiilisista polttoaineista peräisin olevat hiilidioksidiekvivalenttipäästöt (laajuus 1 ja 2). Ilman yhteisiä toimintoja.
2Historialliset luvut on laskettu uudestaan Q2/2019 osavuosikatsauksen jälkeen saatujen lisätietojen mukaisesti.
Vuonna 2017 Science Based Target -aloite (SBTi) hyväksyi tavoitteemme vähentää toiminnastamme aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä tuotettua kartonki-, sellu- ja paperitonnia kohti 31 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2010 lähtötasoon verrattuna.
Hiilidioksidiekvivalenttipäästöt kolmannella neljänneksellä laskivat uuden merkittävän sopimuksen ansiosta, jonka myötä yhtiö ostaa sertifioitua uusiutuvaa sähköä valtakunnallisesta verkosta Puolassa.
Stora Enso sijoittui ensimmäiseksi sekä suomalaisten yhtiöiden että metsäteollisuusyhtiöiden keskuudessa raportissa, jossa arvioitiin sukupuolten välistä tasapainoa ja tasa-arvoa (Equileapin tutkimus).
Stora Enso sai korkeimman luokituksen vastuullisuusviestinnästään Mistra Center for Sustainable Marketsin ja Tukholman kauppakorkeakoulun raportissa, jossa arvioitiin kaikki Nasdaq OMX Tukholman suurten yritysten Large Cap indeksiin kuuluvat 95 yhtiötä.
Stora Enson vuosikertomus 2018, mukaan lukien vastuullisuusraportti, sai korkeimman luokituksen ReportWatchin tutkimuksessa. Stora Enson vuosikertomus sai korkeimman A+-luokituksen tutkimuksessa, joka käsitti kaikkiaan 300 raporttia eri yhtiöiltä maailmanlaajuisesti.
WBCSD (World Business Council for Sustainable Development) valitsi Stora Enson vuoden 2018 vastuullisuusraportin maailman kymmenen parhaimman vastuullisuusraportin joukkoon.
Kolmannen vuosineljänneksen aikana Stora Enso valittiin jälleen mukaan FTSE4Good-indeksiin.
Lisääntyvä kilpailu sekä paperi-, sellu-, pakkaus-, puutuote- ja raakapuumarkkinoiden tarjonnan ja kysynnän epätasapaino voivat vaikuttaa Stora Enson markkinaosuuteen ja kannattavuuteen. Muutokset maailman taloustilanteessa ja poliittisessa ilmapiirissä, markkinoiden äkkinäiset korjausliikkeet, valuuttakurssien epävakaus ja päämarkkina-alueidemme talouksien heikkeneminen voivat vaikuttaa Stora Enson tulokseen, rahavirtoihin ja taloudelliseen tilanteeseen.
Nykyisissä geopoliittisissa olosuhteissa kasvavana riskinä on protektionististen toimien kiihtyminen pisteeseen, jossa maailmankauppa supistuu huomattavasti. Tämä sysäisi liikkeelle ketjureaktioita, jotka vaikuttaisivat suuresti inflaatioon, yritysten ja kuluttajien luottamukseen sekä viime kädessä maailmanlaajuiseen talouskasvuun.
Vähentääkseen heikentyvien geopoliittisten ja makrotaloudellisten olosuhteiden ja lisääntyvän epävarmuuden vaikutusta Stora Enso on aloittanut kannattavuuden turvaamisohjelman, jolla tähdätään 275 milj. euron säästöihin kiinteissä ja muuttuvissa kustannuksissa vuoden 2021 loppuun mennessä.
Muut riskit ja epävarmuustekijät sisältävät muun muassa toimialan yleiset olosuhteet, kuten muutokset raaka-aineiden kustannuksissa tai saatavuudessa, energia- ja kuljetuskustannukset, odottamattomat kulut, jotka liittyvät nykyisten ja uusien ympäristö- ja muun virallisen sääntelyn noudattamiseen sekä käynnissä oleviin tai potentiaalisiin oikeudenkäynteihin, merkittävät häiriöt jollakin tuotantolaitoksellamme, yhteisyritysten liiketoimintaan olennaisesti kuuluvat riskit ja muut tekijät, joista kerrotaan Stora Enson lehdistötiedotteissa ja raportoinnissa.
Tarkempi kuvaus riskeistä on Stora Enson tilinpäätöksessä, joka on luettavissa osoitteessa storaenso.com/annualreport2018.
Energiaherkkyysanalyysi: sähkön ja fossiilisten polttoaineiden markkinahintojen 10 %:n nousulla olisi noin 14 milj. euron välitön negatiivinen vaikutus operatiiviseen liiketulokseen seuraavan 12 kuukauden ajan.
Puuraaka-aineen herkkyysanalyysi: puun hintojen 10 %:n nousulla olisi noin 193 milj. euron välitön negatiivinen vaikutus operatiiviseen liiketulokseen seuraavan 12 kuukauden ajan.
Sellun herkkyysanalyysi: sellun markkinahintojen 10 %:n nousulla olisi noin 125 milj. euron välitön positiivinen vaikutus operatiiviseen liiketulokseen seuraavan 12 kuukauden ajan.
Kemikaalien ja täyteaineiden herkkyysanalyysi: kemikaalien ja täyteaineiden hintojen 10 %:n nousulla olisi noin 55 milj. euron välitön negatiivinen operatiiviseen liiketulokseen seuraavan 12 kuukauden ajan.
Energian, puuraaka-aineen, sellun tai kemikaalien ja täyteaineiden hintojen laskun vaikutus olisi vastakkainen.
Valuuttakurssien herkkyysanalyysi seuraaville 12 kuukaudelle: Yhdysvaltain dollarin arvon 10 %:n vahvistumisella suhteessa euroon olisi noin 140 milj. euron välitön positiivinen vaikutus vuotuiseen operatiiviseen liiketulokseen. Ruotsin kruunun 10 %:n vahvistumisen vaikutus olisi 98 milj. euroa negatiivinen ja Englannin punnan 31 milj. euroa positiivinen. Valuuttakurssien heikkenemisen vaikutus olisi vastakkainen. Luvut ovat ennen suojausvaikutusta ja oletuksena on, että vain yksittäisessä valuuttakurssissa tapahtuu muutoksia.
Konsernin Brasilian-toiminnoista aiheutuu vuosittain Brasilian realissa (BRL) laskettuna noin 120 milj. euron arvoiset suojaamattomat nettokustannukset. Kiinan-toiminnoista aiheutuu vastaavasti renminbissä (CNY) laskettuna noin 110 milj. euron arvoiset suojaamattomat nettokustannukset. Valuutan arvon 10 %:n vahvistuminen heikentäisi operatiivista liiketulosta 12 milj. euroa Brasiliassa ja 11 milj. euroa Kiinassa.
Stora Enso on tehnyt merkittäviä uudelleenjärjestelyjä viime vuosina. Toimenpiteisiin on kuulunut liiketoimintojen ja tuotantoyksiköiden myyntejä sekä tehtaiden sulkemisia. Tapahtumiin liittyy riski mahdollisista ympäristö- tai muista velvoitteista, joiden olemassaololle saadaan vahvistus vasta, jos yksi tai useampi epävarma tapahtuma, joka ei ole täysin konsernin hallittavissa, toteutuu tai ei toteudu.
Stora Enso on osallisena tietyissä oikeudenkäyntimenettelyissä, jotka ovat syntyneet tavanomaisessa liiketoiminnassa ja jotka sisältävät lähinnä kauppaoikeudellisia vaateita. Yrityksen johto ei usko, että näillä menettelyillä kokonaisuutena ennen mahdollisia vakuutuskorvauksia olisi merkittäviä vaikutuksia yrityksen taloudelliseen asemaan tai liiketoiminnan tulokseen.
Stora Enso ilmoitti 11.7.2008 liittovaltion tuomarin Brasiliassa antamasta päätöksestä, jonka mukaan Bahian osavaltion Veracelin toiminnalle myöntämät luvat eivät olleet päteviä. Tuomari myös määräsi Veracelin ryhtymään tiettyihin toimenpiteisiin, kuten luonnonmetsän istuttamiseen osaan Veracelin puuviljelmistä. Lisäksi yhtiölle määrättiin mahdollinen 20 milj. Brasilian realin (5 milj. euron) sakko. Veracel kyseenalaistaa päätöksen ja on tehnyt siitä valituksen. Veracel toimii täysin kaikkien Brasilian lakien mukaisesti ja on saanut asiaankuuluvilta viranomaisilta kaikki tarvittavat ympäristö- ja liiketoimintaluvat teollisuustoiminnoille ja puuviljelmille. Marraskuussa 2008 tuomioistuin lykkäsi päätöksen täytäntöönpanoa. Veracel ja Stora Enso eivät ole tehneet kirjanpidollisia varauksia metsänistutusten tai mahdollisen sakon vuoksi.
Heinä–elokuussa 2016 kuusi ruotsalaista vakuutusyhtiötä nostivat kanteen Stora Ensoa vastaan ruotsalaisessa ympäristöoikeudessa ja Falunin käräjäoikeudessa Ruotsin Västmanlandissa vuonna 2014 sattuneesta metsäpalosta aiheutuneiden vahinkojen vuoksi. Yhtiöt hakevat kaikkiaan noin 300 milj. Ruotsin kruunun (30 milj. euron) arvoisia korvauksia, pois lukien korot. Stora Enso kiistää korvausvastuunsa. Korkein oikeus on todennut, että ympäristölakia ei sovelleta tulipalon aiheuttamiin vahinkoihin, päättäen näin asian käsittelyn ympäristöoikeudessa. Lisäksi korkein oikeus on todennut tapauksessa, jossa Stora Enso ei ole asianomainen, että Stora Enson alihankkijan liikennevakuutus soveltuu yhtiöltä haettuihin korvauksiin. Tämä liikennevakuutus kattaa vahingot 300 milj. Ruotsin kruunuun asti (pois lukien korot), joka vastaa Stora Ensolta korvauksien muodossa haettua summaa.
Tammikuussa 2018 Ruotsin syyttäjäviranomainen nosti kanteen Stora Ensoa ja sen toimittajaa vastaan Ruotsin Västmanlandissa vuonna 2014 sattuneen metsäpalon vuoksi vaatien molemmilta vastaajilta 5 milj. kruunun yrityssakkoa. Stora Enso ja toimittaja kiistävät kanteen. Oikeudenkäynti on meneillään ja sen odotetaan päättyvän vuoden 2019 viimeisen vuosineljänneksen aikana.
Stora Enson hallitus nimitti 25.9.2019 Annica Breskyn Stora Enson toimitusjohtajaksi 1.12.2019 alkaen. Bresky on tällä hetkellä Stora Enson Consumer Board -divisioonan johtaja. Hän seuraa toimitusjohtajan tehtävässä Karl-Henrik Sundströmiä, joka ilmoitti elokuussa 2019 jättävänsä tehtävänsä.
Stora Enso perustaa uuden, erikseen raportoitavan Forest-divisioonan vuoden 2020 alussa. Uusi Forest-divisioona käsittää konsernin metsäomaisuuden Ruotsissa (äskettäin hankittu Bergvik Skog Väst AB) ja 41 prosentin osuuden metsäosakkuusyritys Tornatorista, jonka metsäomaisuus sijaitsee pääosin Suomessa. Forest-divisioonaan kuuluvat lisäksi puunhankintatoiminnot Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltian maissa. Etelä-Amerikassa ja Aasiassa sellutehtaiden yhteydessä sijaitsevat puuviljelmät sisältyvät jatkossakin Biomaterials- ja Consumer Board -divisioonien raportointiin.
Stora Enso Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 14.3.2019 Helsingissä. Kokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan vuodelta 2018 maksetaan osinkoa 0,50 euroa osakkeelta.
Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen, että hallitukseen valittiin seuraavaan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka nykyisistä jäsenistä Jorma Eloranta, Elisabeth Fleuriot, Hock Goh, Christiane Kuehne, Antti Mäkinen, Richard Nilsson, Göran Sandberg, sekä Hans Stråberg ja että hallituksen uudeksi jäseneksi valitaan Mikko Helander. Yhtiökokous valitsi Jorma Elorannan hallituksen puheenjohtajaksi ja Hans Stråbergin hallituksen varapuheenjohtaksi.
Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen hallituksen jäsenten vuosipalkkioista:
| puheenjohtaja | EUR 192 000 (2018: 175 000) |
|---|---|
| varapuheenjohtaja | EUR 109 000 (2018: 103 000) |
| jäsenet | EUR 74 000 (2018: 72 000) |
Yhtiökokous hyväksyi myös ehdotuksen, että hallituksen jäsenten vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että 40 %:lla vuosipalkkiosta hankitaan hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun Stora Enson R-osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan, ja loput vuosipalkkiosta maksetaan rahana.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen valiokuntien jäsenten vuosipalkkiot.
Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen, että tilintarkastajaksi valitaan PricewaterhouseCoopers Oy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka. PricewaterhouseCoopers on ilmoittanut, että päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Samuli Perälä. Yhtiökokous päätti myös, että tilintarkastajan palkkio maksetaan talous- ja tarkastuskomitean hyväksymän laskun mukaan.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään Stora Enson omien osakkeiden hankkimisesta sekä osakeannista. Valtuutuksen nojalla hankittavien sekä liikkeeseenlaskettavien omien osakkeiden määrä on enintään 2 000 000 kappaletta, mikä vastaa noin 0,25 prosenttia kaikista yhtiön osakkeista ja 0,33 prosenttia kaikista yhtiön R-sarjan osakkeista.
Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen kokouksessa talous- ja tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Richard Nilsson (puheenjohtaja), Jorma Eloranta, ja Elisabeth Fleuriot.
Jorma Eloranta (puheenjohtaja), Antti Mäkinen ja Hans Stråberg valittiin palkitsemisvaliokunnan jäseniksi.
Christiane Kuehne (puheenjohtaja), Hock Goh ja Göran Sandberg valittiin vastuullisuus- ja yritysetiikkavaliokunnan jäseniksi.
Vuoden 2019 kolmannen neljänneksen aikana kaupparekisteriin merkittiin 772 A-osakkeen muunto R-osakkeeksi.
30.9.2019 Stora Enson liikkeeseen laskemia A-osakkeita oli 176 258 064 kappaletta ja R-osakkeita 612 361 923 kappaletta. Yhtiön omistuksessa ei ollut omia osakkeita. Stora Enson liikkeeseen laskettuja osakkeita oli yhteensä 788 619 987. Osakkeiden äänimäärä oli vähintään 237 494 256.
15.10.2019 kaupparekisteriin merkittiin 1 000 A-osakkeen muunnos R-osakkeeksi.
22.10.2019 Stora Enso ilmoitti myyneensä osuutensa Dawangin paperitehtaasta Kiinassa.
Kaikki tämän osavuosikatsauksen luvut on pyöristetty lähimpään miljoonaan, ellei toisin ole mainittu. Tästä syystä osavuosikatsauksen prosenttilukemat ja luvut eivät välttämättä täsmää esitettyjen summien kanssa ja saattavat poiketa myös aiemmin julkaistuista taloudellisista tiedoista.
Tämä tiedote on laadittu suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Jos eri kieliversioiden välillä on eroja, englanninkielinen versio pätee. Tätä katsausta ei ole tilintarkastettu.
Helsingissä 29. lokakuuta 2019 Stora Enso Oyj Hallitus
Tämä tilintarkastamaton osavuosikatsaus on laadittu osavuosikatsauksia koskevan IAS 34 ‑standardin ja konsernin vuoden 2018 tilinpäätöksen laskentaperiaatteiden mukaisesti lukuun ottamatta uusia ja muutettuja standardeja, joita sovelletaan 1.1.2019 ja sen jälkeen alkaviin tilikausiin.
Kaikki tämän osavuosikatsauksen luvut on pyöristetty lähimpään miljoonaan, ellei toisin ole mainittu. Tästä syystä osavuosikatsauksen prosenttilukemat ja luvut eivät välttämättä täsmää esitettyjen summien kanssa ja saattavat poiketa myös aiemmin julkaistuista taloudellisista tiedoista.
Konsernin tärkein ei-IFRS-tunnusluku on operatiivinen liiketulos, jonka avulla arvioidaan segmenttien tuloksia ja ohjataan niille resursseja. Operatiivinen liiketulos koostuu segmenttien liiketuloksesta ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ja käyvän arvon muutoksia sekä Stora Enson osuudesta osakkuus- ja yhteisyritystensä liiketuloksesta, ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ja käyvän arvon muutoksia.
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät ovat poikkeuksellisia eriä, jotka eivät liity tavanomaiseen liiketoimintaan. Tavallisimpia vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ovat omaisuuden myyntivoitot ja -tappiot, ylimääräiset omaisuusarvojen arvonalentumiset tai arvonalentumisten peruutukset, toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat varaukset, ympäristövaraukset, uudelleenjärjestelyistä johtuvat poistojen muutokset ja sakot. Yksittäinen vertailukelpoisuuteen vaikuttava erä ilmoitetaan normaalisti erikseen, mikäli sen tulosvaikutus on yli sentin osakkeelta.
Käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät sisältävät hiilidioksidin päästöoikeuksien arvostuksen, biologisten hyödykkeiden uudelleenarvostuksen sekä Stora Enson osuuden osakkuus- ja yhteisyritysten veroista ja nettorahoituseristä. Vuoden 2018 loppuun asti käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät sisälsivät myös osakesidonnaiset kannustinjärjestelmät ja niihin liittyvät suojaukset. Aiempia kausia ei ole oikaistu, koska vaikutus ei ole merkittävä.
Liiketoiminnan rahavirta (ei-IFRS) on konsernikohtainen tapa esittää liiketoiminnan rahavirta alkaen operatiivisesta EBITDAsta liiketuloksen sijaan.
Rahavirtaan investointien jälkeen (ei-IFRS) kuuluvat liiketoiminnan rahavirta (ei-IFRS), pois lukien investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin, biologisiin hyödykkeisiin sekä osakkuus- ja yhteisyrityksiin.
Luettelo ei-IFRS-luvuista esitetään tämän katsauksen lopussa.
Stora Enso on soveltanut seuraavia uusia ja muutettuja standardeja 1.1.2019 alkaen:
• IFRS 16 Vuokrasopimukset. Uusi vuokrasopimuksia koskeva standardi korvasi IAS 17 -standardin ohjeistuksen ja siihen liittyvät tulkinnat, mikä on merkittävä muutos etenkin vuokralle ottajille. IFRS 16 -standardissa edellytetään, että vuokralle ottajat kirjaavat käytännössä kaikista vuokrasopimuksista tulevia vuokranmaksuja kuvastavan vuokrasopimusvelan sekä käyttöoikeusomaisuuserän. Operatiivisten vuokrasopimusten ja rahoitusleasingsopimusten luokittelusta luovutaan vuokralle ottajien osalta. Ennen siirtymistä IFRS 16 -standardiin konsernilla oli lähinnä operatiivisiksi vuokrasopimuksiksi luokiteltuja sopimuksia, joita ei aktivoitu, eikä Stora Ensolla ollut voimassa olevia olennaisia rahoitusleasingsopimuksia vuoden 2018 lopussa. Stora Enso toimii pääasiassa vuokralle ottajana, eikä yhtiöllä ole olennaisia vuokrasopimuksia, joissa se olisi vuokralle antaja.
IFRS 16 -standardin mukaisesti konserni arvioi sopimuksen syntyessä, onko se vuokrasopimus tai sisältääkö se vuokrasopimuksen. Vuokrasopimus on sopimus tai sopimuksen osa, joka tuottaa oikeuden käyttää sopimuksen kohteena olevaa omaisuuserää tiettynä ajanjaksona vastiketta vastaan. Vuokrasopimuksen määritelmän muutos liittyy lähinnä määräysvaltaan, ja vuokrasopimuksen määritelmän muutoksella ei ole olennaista vaikutusta konserniin.
Stora Enso otti IFRS 16 -standardin käyttöön 1.1.2019 soveltaen yksinkertaistettua lähestymistapaa, minkä takia vertailutietoja ei oikaista ja raportoidaan IAS 17 -standardin ja IFRIC 4 -tulkinnan mukaisesti. IFRS 16 -standardin käyttöönoton vaikutus kirjattiin taseeseen 1.1.2019. Siirtymässä vuokrasopimusvelat arvostetaan jäljellä olevien vuokramaksujen nykyarvoon, diskontattuna konsernin lisäluoton korolla. Käyttöoikeusomaisuuserät arvostetaan vuokrasopimusvelkaa vastaavaan määrään, oikaistuna ennakkoon maksettujen tai kertyneiden vuokrien summalla. Konserni kohdistaa sopimuksen perusteella maksetun vastikkeen kuhunkin vuokrasopimuksen komponenttiin ja erottaa muille kuin vuokrasopimuskomponenteille kuulumattomat osuudet, jos ne ovat tunnistettavissa.
Käyttöoikeusomaisuuserät arvostetaan alun perin hankintamenoon, joka sisältää vuokrasopimusvelan alkuperäisen määrän oikaistuna lähinnä sopimuksen alkamispäivänä tai sitä aikaisemmin maksetuilla vuokrilla. Myöhemmin käyttöoikeusomaisuuserät poistetaan tasapoistomenetelmällä sopimuksen alkamispäivästä joko käyttöoikeusomaisuuserän taloudellisen vaikutusajan päättymiseen tai vuokrakauden loppuun mennessä, sen mukaan kumpi näistä on aikaisempi. Lisäksi käyttöoikeusomaisuuserää oikaistaan vuokrasopimusvelan tietyillä uudelleen määrittämisillä. Käyttöoikeusomaisuuserät testataan arvonalentumisen varalta IAS 36 -standardin (Omaisuuserien arvon alentuminen) mukaisesti.
Vuokrasopimusvelat arvostetaan alun perin alkamispäivänä maksamattomien vuokrien nykyarvoon diskontattuna konsernin lisäluoton korolla. Sovellettu vuokrakausi vastaa ajanjaksoa, jonka ajan vuokrasopimus ei ole purettavissa, lukuun ottamatta tilanteita, joissa konserni tulee kohtuullisen varmasti hyödyntämään uusimisoptiota tai jatkamaan sopimusta. Vuokrasopimusvelat kirjataan jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmällä. Vuokrasopimusvelat uudelleen määritetään pääasiassa silloin, kun tulevat vuokranmaksuerät muuttuvat indeksi- tai korkomuutoksen takia tai kun konsernin arvio mahdollisen jatko-option käytöstä muuttuu. Kun vuokrasopimusvelka uudelleen määritetään, oikaistaan käyttöoikeusomaisuuserän kirjanpitoarvoa yleensä vastaavasti.
Konserni on päättänyt olla kirjaamatta käyttöoikeusomaisuuseriä ja vuokrasopimusvelkoja lyhytaikaisista sopimuksista, joiden sopimuskausi on enintään 12 kuukautta, ja arvoltaan vähäisiä omaisuuseriä sisältävistä sopimuksista. Konserni soveltaa myös helpotusta vuonna 2019 päättyvien sopimusten kirjaamisesta. Konserni tulkitsee arvoltaan vähäisiä kohteita koskevan helpotuksen sisältävät sopimukset, joissa omaisuuserä ei ole Stora Ensolle olennainen. Arvio siitä, onko omaisuuserä olennainen ja kuuluuko se IFRS 16 -standardin kirjaamisvaatimusten piiriin, perustuu käsitteellisen viitekehyksen ja IAS 1 -standardin olennaisuuskonseptiin. Arvoltaan vähäiset kohteet sisältävät pääasiassa IT- ja toimistolaitteita, tiettyjä ajoneuvoja ja koneita sekä muita arvoltaan vähäisiä eriä. Konserni kirjaa näihin sopimuksiin liittyvät vuokramaksut kuluksi tasasuuruisina erinä vuokrakauden aikana. Lisäksi konserni on arvioinut vuokrakauden pituutta jälkikäteen, jos vuokrasopimus sisältää jatkomahdollisuuden.
IFRS 16 -standardiin siirryttäessä vuokrasopimukset, jotka aikaisemmin luokiteltiin IAS 17 -standardin mukaisesti operatiivisiksi vuokrasopimuksiksi, johtivat käyttöoikeusomaisuuserien ja vuokrasopimusvelkojen kirjaamiseen. Se johti myös operatiivisten kustannusten laskuun sekä poistojen ja korkokulujen nousuun. IFRS 16 -standardin mukaan vuokrasopimusvelan korko-osuudesta maksettu osuus esitetään osana liiketoiminnan rahavirtaa ja vuokrasopimusvelan pääoman osalta maksettu osuus esitetään osana rahoituksen rahavirtaa. IFRS 16 -standardin käyttöönotolla ei ole vaikutusta kokonaisnettorahavirtaan. Stora Enson olennaisimmat, käyttöönoton hetkellä aktivoidut vuokrasopimukset koostuvat maanvuokrista (~55 %), operatiivista koneista ja laitteista (~30 %) ja kiinteistöistä (~15 %).
Diskonttaamattomat operatiiviset vuokravastuut vuoden 2018 lopussa olivat 731 milj. euroa. Siirtymässä IFRS 16 standardiin konserni kirjasi 525 milj. euron arvosta lisää vuokrasopimusvelkoja. Tilikauden alun kertyneisiin voittovaroihin ei ole tehty oikaisua IFRS 16 -standardiin siirtymisen takia. Painotettu keskimääräinen diskonttokorko oli 4,1 %.
| Milj. euroa | 1.1.2019 |
|---|---|
| Operatiiviset vuokravastuut 31.12.2018 | 731 |
| Diskontattuna lisäluoton korolla 1.1.2019 | 544 |
| 31.12.2018 kirjatut rahoitusleasingvelat | 1 |
| Lyhytaikaiset vuokrasopimukset | -9 |
| Arvoltaan vähäisiä omaisuuseriä koskevat sopimukset | -16 |
| Muut* | 5 |
| 1.1.2019 kirjatut vuokrasopimusvelat | 526 |
| 31.12.2018 kirjatut rahoitusleasingvelat | -1 |
| IFRS 16 -standardin käyttöönoton myötä kirjatut vuokrasopimusvelat | 525 |
* Vuokrakausien oikaisut (esimerkiksi jatko-optiot), muihin kuin vuokrasopimuksiin kuulumattomien osuuksien erottaminen ja muuttuvat vuokrat, jotka eivät sisälly vuokrasopimusvelan arvostamiseen.
Konserni kirjasi 530 milj. euron arvosta lisää käyttöoikeusomaisuuseriä 1.1.2019. Määrään sisältyvät ennakkoon maksetut 5 milj. euron vuokrakulut, jotka esitettiin kertyneinä kustannuksina taseessa ennen siirtymää ja uudelleenluokiteltiin käyttöoikeusomaisuuseriksi IFRS 16 -standardin käyttöönoton myötä. Lisäksi tietyt maankäyttösopimukset, määrältään 80 milj. euroa, luokiteltiin IFRS 16 -siirtymässä vuokrasopimuksiksi. Sopimukset käsiteltiin ennen IFRS 16 -siirtymää aineettomina hyödykkeinä. Kaikki järjestelyihin liittyvät velat on maksettu aikaisemmilla kausilla ja luokittelulla ei ole vaikutusta vuokrasopimusvelkaan tai tuloslaskelmaan.
• Muilla IFRS-standardien ja niiden tulkintojen muutoksilla ei ole olennaista vaikutusta konserniin.
• Ei tulevia EU:n hyväksymiä standardimuutoksia
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Q2/19 | Q1-Q3/19 | Q1-Q3/18 | 2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 2 402 | 2 585 | 2 608 | 7 644 | 7 828 | 10 486 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 40 | 19 | 33 | 110 | 65 | 92 |
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos | -27 | 58 | -28 | -14 | 127 | 125 |
| Materiaalit ja palvelut | -1 429 | -1 527 | -1 523 | -4 529 | -4 555 | -6 157 |
| Toimituskulut ja komissiot | -221 | -232 | -228 | -679 | -700 | -932 |
| Henkilöstökulut | -302 | -308 | -349 | -984 | -991 | -1 330 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -120 | -115 | -302 | -537 | -393 | -526 |
| Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta | -12 | 25 | 69 | 63 | 70 | 181 |
| Biologisten hyödykkeiden nettomuutos | -16 | -20 | -11 | -40 | -51 | -68 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -145 | -122 | -128 | -408 | -365 | -479 |
| Liiketulos | 170 | 363 | 142 | 624 | 1 034 | 1 390 |
| Nettorahoituserät | -55 | -58 | -48 | -134 | -139 | -180 |
| Tulos ennen veroja | 115 | 305 | 93 | 490 | 895 | 1 210 |
| Tuloverot | -57 | -101 | -41 | -154 | -205 | -221 |
| Katsauskauden tulos | 59 | 204 | 52 | 336 | 690 | 988 |
| Jakautuminen: | ||||||
| Emoyhtiön omistajat | 70 | 214 | 59 | 360 | 709 | 1 013 |
| Määräysvallattomien omistajien osuudet | -11 | -10 | -7 | -24 | -19 | -24 |
| Katsauskauden tulos | 59 | 204 | 52 | 336 | 690 | 988 |
| Osakekohtainen tulos | ||||||
| Laimentamaton osakekohtainen tulos, euroa | 0,09 | 0,27 | 0,08 | 0,46 | 0,90 | 1,28 |
| Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, euroa | 0,09 | 0,27 | 0,08 | 0,46 | 0,90 | 1,28 |
| Milj. euroa | Q3/19 | Q3/18 | Q2/19 | Q1-Q3/19 | Q1-Q3/18 | 2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Katsauskauden tulos | 59 | 204 | 52 | 336 | 690 | 988 |
| Muut laajan tuloksen erät | ||||||
| Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi | ||||||
| Pääomasijoitukset käyvässä arvossa muissa laajan tuloksen erissä | 99 | 151 | -4 | 76 | 155 | 97 |
| Etuuspohjaisten järjestelyiden vakuutusmatemaattiset voitot ja | -4 | -4 | 0 | -4 | -4 | -24 |
| tappiot Tuloverot eristä, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi |
1 | 1 | 1 | 2 | 0 | 5 |
| 95 | 148 | -3 | 73 | 151 | 78 | |
| Erät, jotka voidaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi | ||||||
| Osakkuus- ja yhteisyritysten muiden laajan tuloksen erien osuus, joka voidaan siirtää tulosvaikutteiseksi |
0 | 1 | 11 | 11 | 3 | 4 |
| Oman pääoman nettoinvestointien muuntoerot | 25 | 17 | 129 | 181 | -69 | -36 |
| Määräysvallattomien omistajien osuuden muuntoerot | 0 | -1 | 0 | 0 | -1 | 0 |
| Nettosijoitusten ja lainojen suojaukset | -11 | -3 | 1 | -16 | -11 | -14 |
| Rahavirran suojaukset | -31 | 18 | 4 | -61 | -45 | -24 |
| Suojausten kustannus – optioiden aika-arvo | -1 | 1 | 2 | 0 | -1 | -2 |
| Määräysvallattomien omistajien osuus rahavirran suojauksista | 0 | -1 | -1 | -1 | -1 | -2 |
| Tuloverot eristä, jotka voidaan siirtää tulosvaikutteisiksi | 8 | -5 | -5 | 12 | 11 | 7 |
| -11 | 27 | 140 | 126 | -114 | -68 | |
| Laaja tulos yhteensä | 143 | 379 | 189 | 536 | 727 | 999 |
| Jakautuminen: | ||||||
| Emoyhtiön omistajat | 154 | 391 | 198 | 561 | 748 | 1 025 |
| Määräysvallattomien omistajien osuudet | -11 | -12 | -9 | -25 | -21 | -27 |
| Laaja tulos yhteensä | 143 | 379 | 189 | 536 | 727 | 999 |
| Milj. euroa | 30.9.2019 | 31.12.2018 | 30.9.2018 | |
|---|---|---|---|---|
| Varat | ||||
| Liikearvo | O | 312 | 243 | 238 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | O | 168 | 254 | 246 |
| Aineelliset hyödykkeet | O | 5 530 | 5 234 | 5 113 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | O | 530 | 0 | 0 |
| 6 539 | 5 731 | 5 596 | ||
| Biologiset hyödykkeet | O | 2 982 | 457 | 444 |
| Päästöoikeudet | O | 39 | 26 | 30 |
| Osakkuus- ja yhteisyritykset | O | 590 | 1 729 | 1 596 |
| Noteeratut arvopaperit | I | 9 | 13 | 17 |
| Noteeraamattomat arvopaperit | O | 496 | 422 | 474 |
| Pitkäaikaiset korolliset saamiset | I | 76 | 54 | 55 |
| Laskennalliset verosaamiset | T | 85 | 120 | 81 |
| Muut pitkäaikaiset varat | O | 40 | 48 | 46 |
| Pitkäaikaiset varat | 10 857 | 8 601 | 8 339 | |
| Vaihto-omaisuus | O | 1 519 | 1 567 | 1 503 |
| Verosaamiset | T | 9 | 9 | 10 |
| Lyhytaikaiset korottomat saamiset | O | 1 319 | 1 487 | 1 453 |
| Korolliset saamiset | I | 16 | 55 | 54 |
| Rahavarat | I | 713 | 1 130 | 1 005 |
| Lyhytaikaiset varat | 3 576 | 4 248 | 4 025 | |
| Varat yhteensä | 14 432 | 12 849 | 12 364 | |
| Oma pääoma ja velat | ||||
| Emoyhtiön omistajat | 6 875 | 6 714 | 6 436 | |
| Määräysvallattomien omistajien osuus | -18 | 18 | 23 | |
| Oma pääoma yhteensä | 6 857 | 6 732 | 6 459 | |
| Työsuhteen päättymisen jälkeisiin etuuksiin liittyvät varaukset | O | 383 | 401 | 386 |
| Muut varaukset | O | 130 | 101 | 102 |
| Laskennalliset verovelat | T | 744 | 168 | 143 |
| Pitkäaikaiset koroliliset velat | I | 3 508 | 2 265 | 2 243 |
| Muut pitkäaikaiset korottomat velat | O | 34 | 34 | 34 |
| Pitkäaikaiset velat | 4 798 | 2 970 | 2 907 | |
| Pitkäaikaisten velkojen lyhennyserät | I | 332 | 403 | 425 |
| Korolliset velat | I | 700 | 675 | 613 |
| Käytössä olevat luottolimiitit | I | 19 | 1 | 21 |
| Muut varaukset | O | 21 | 16 | 16 |
| Muut korottomat velat | O | 1 653 | 1 960 | 1 828 |
| Verovelat | T | 52 | 92 | 93 |
| Lyhytaikaiset velat | 2 778 | 3 147 | 2 997 | |
| Velat yhteensä | 7 575 | 6 117 | 5 904 | |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 14 432 | 12 849 | 12 364 |
O-kirjaimella merkityt erät sisältyvät sidottuun pääomaan.
I-kirjaimella merkityt erät sisältyvät korollisiin nettovelkoihin.
T-kirjaimella merkityt erät sisältyvät nettoverovelkaan.
| Milj. euroa | Q1-Q3/19 | Q1-Q3/18 |
|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirta | ||
| Liiketulos | 624 | 1 034 |
| Ei-kassavaikutteisten erien oikaisut | 668 | 387 |
| Nettokäyttöpääoman muutos | -34 | -379 |
| Liiketoiminnan rahavirta | 1 258 | 1 042 |
| Maksetut nettorahoituserät | -112 | -99 |
| Maksetut tuloverot, netto | -139 | -124 |
| Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavarat | 1 008 | 819 |
| Investointien rahavirta | ||
| Tytäryritysten ja liiketoiminnan hankinta, vähennettynä hankituilla rahavaroilla | -464 | 0 |
| Osakkuus- ja yhteisyritysosuuksien hankinnat | -6 | -10 |
| Tuotot tytäryritysten osakkeiden ja liiketoiminnan myynnistä vähennettynä myydyillä rahavaroilla | 0 | 40 |
| Noteeraamattomien arvopaperien myynnistä saadut tuotot | 5 | 1 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myynnistä saadut tuotot ja ennakot | 7 | 7 |
| Investoinnit | -384 | -370 |
| Pitkäaikaisten saamisten nettomuutos | -19 | 3 |
| Investointeihin käytetyt nettorahavarat | -863 | -330 |
| Rahoituksen rahavirta | ||
| Uusien pitkäaikaisten lainojen nostot | 871 | 568 |
| Pitkäaikaisten lainojen ja vuokrasopimusvelkojen lyhennykset | -1 043 | -331 |
| Lyhytaikaisten lainojen muutos | -15 | -17 |
| Maksetut osingot | -394 | -323 |
| Tytäryritysosuuksien osto määräysvallattomilta omistajilta | -8 | 0 |
| Määräysvallattomien omistajien oman pääoman ehtoiset sijoitukset vähennettynä osingoilla | -4 | -2 |
| Omien osakkeiden osto1 | -3 | -5 |
| Rahoituksen nettorahavirta | -597 | -111 |
| Rahavarojen nettomuutos | -452 | 378 |
| Muuntoerot | 18 | 2 |
| Nettorahavarat katsauskauden alussa | 1 128 | 603 |
| Nettorahavarat katsauskauden lopussa | 694 | 983 |
| Rahavarat katsauskauden lopussa | 713 | 1 005 |
| Käytössä olevat luottolimiitit katsauskauden lopussa | -19 | -21 |
| Nettorahavarat katsauskauden lopussa | 694 | 983 |
1 Konsernin osakepalkkio-ohjelmaa varten ostetut omat osakkeet. Konsernilla ei ollut omia osakkeita syyskuun 2019 lopussa.
| Käyvän arvon rahasto | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | Osake pääoma |
Ylikurssi rahasto ja vara rahasto |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Omat osakkeet |
Vaiheittaisen hankinnan uudelleen arvostuksen ylijäämä |
Pääoma sijoitukset laajassa tuloksessa |
Myytävissä olevat sijoitukset |
Rahavirran suojaukset |
Muut laajan tuloksen erät osakkuus- ja yhteis yrityksissä |
Kertyneet muuntoerot ja netto investointien ja lainojen suojaukset |
Kertyneet voitto varat |
Jakautu minen emoyhtiön omistajille |
Määräys vallattomien omistajien osuus |
Yht. |
| Oma pääoma 31.12.2017 | 1 342 | 77 | 633 | — | 4 | — | 205 | 15 | -14 | -288 | 4 034 | 6 008 | 47 | 6 055 |
| IFRS 2:n ja IFRS 9:n käyttöönotto | — | — | — | — | — | 205 | -205 | — | — | — | 8 | 8 | — | 8 |
| Oma pääoma 1.1.2018 | 1 342 | 77 | 633 | — | 4 | 205 | — | 15 | -14 | -288 | 4 042 | 6 016 | 47 | 6 063 |
| Katsauskauden tulos | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | 709 | 709 | -19 | 690 |
| Muut laajan tuloksen erät ennen veroja | — | — | — | — | — | 155 | — | -47 | 3 | -80 | -4 | 28 | -2 | 26 |
| Muihin laajan tuloksen eriin liittyvä tulovero |
— | — | — | — | — | 1 | — | 9 | — | 2 | -1 | 11 | — | 11 |
| Laaja tulos yhteensä | — | — | — | — | — | 156 | — | -37 | 3 | -78 | 704 | 748 | -21 | 727 |
| Osinko | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | -323 | -323 | -3 | -326 |
| Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden osto |
— | — | — | -5 | — | — | — | — | — | — | — | -5 | — | -5 |
| Osakeperusteiset maksut | — | — | — | 5 | — | — | — | — | — | — | -5 | — | — | — |
| Oma pääoma 30.9.2018 | 1 342 | 77 | 633 | — | 4 | 361 | — | -22 | -11 | -366 | 4 418 | 6 436 | 23 | 6 459 |
| Katsauskauden tulos | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | 304 | 304 | -5 | 299 |
| Muut laajan tuloksen erät ennen veroja | — | — | — | — | — | -58 | — | 20 | — | 30 | -20 | -28 | — | -28 |
| Muihin laajan tuloksen eriin liittyvä tulovero |
— | — | — | — | — | 1 | — | -5 | — | 1 | 5 | 2 | — | 2 |
| Laaja tulos yhteensä | — | — | — | — | — | -57 | — | 16 | — | 31 | 288 | 278 | -6 | 272 |
| Osinko | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | 1 | 1 |
| Yritysostot ja -myynnit | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | -2 | -2 |
| Määräysvallattomien osakkaiden osuuksien osto |
— | — | — | — | — | — | — | — | — | — | -2 | -2 | 2 | — |
| Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden osto |
— | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — |
| Osakeperusteiset maksut | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | 2 | 2 | — | 2 |
| Oma pääoma 31.12.2018 | 1 342 | 77 | 633 | — | 4 | 304 | — | -7 | -11 | -335 | 4 706 | 6 714 | 18 | 6 732 |
| Katsauskauden tulos | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | 360 | 360 | -24 | 336 |
| Muut laajan tuloksen erät ennen veroja | — | — | — | — | — | 76 | — | -61 | 11 | 164 | -4 | 186 | — | 186 |
| Muihin laajan tuloksen eriin liittyvä tulovero |
— | — | — | — | — | 1 | — | 9 | — | 3 | 1 | 14 | — | 14 |
| Laaja tulos yhteensä | — | — | — | — | — | 77 | — | -51 | 11 | 167 | 357 | 561 | -25 | 536 |
| Osinko | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | -394 | -394 | -1 | -395 |
| Yritysostot ja -myynnit | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | — | -10 | -10 |
| Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden osto |
— | — | — | -3 | — | — | — | — | — | — | — | -3 | — | -3 |
| Osakeperusteiset maksut | — | — | — | 3 | — | — | — | — | — | — | -5 | -2 | — | -2 |
| Oma pääoma 30.9.2019 | 1 342 | 77 | 633 | — | 4 | 381 | — | -58 | — | -168 | 4 664 | 6 875 | -18 | 6 857 |
| Milj. euroa | Q1-Q3/19 | Q1-Q3/18 | 2018 |
|---|---|---|---|
| Avaava tase 1.1. | 6 187 | 6 224 | 6 224 |
| Lisäykset käyttöoikeusomaisuuseriin IFRS 16:n käyttöönoton myötä | 530 | 0 | 0 |
| Lisäykset aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | 281 | 276 | 491 |
| Lisäykset käyttöoikeusomaisuuseriin | 22 | 0 | 0 |
| Lisäykset biologisiin hyödykkeisiin | 51 | 61 | 83 |
| Biologisten hyödykkeiden kasvatuskustannukset | -40 | -46 | -66 |
| Tytäryritysten hankinta | 2 925 | 0 | 5 |
| Vähennykset | -5 | -10 | -5 |
| Tytäryritysten myynti | 0 | -30 | -37 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -408 | -365 | -479 |
| Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos | 0 | -5 | -2 |
| Muuntoero ja muut | -22 | -65 | -26 |
| Tasearvo yhteensä | 9 521 | 6 040 | 6 187 |
Konserni omistaa 49,8 % Bergvik Skog AB:n osakkeista. Omistus raportoidaan edelleen osakkuus- ja yhteisyrityksenä.
Bergvik Skog AB:n tytäryhtiö Bergvik Väst AB jaettiin 31.5.2019 osinkona Bergvik Skog AB:n osakkeenomistajille. Samana päivänä konserni osti muilta osakkeenomistajilta 20 % Bergvik Väst AB:n osakkeista, minkä jälkeen konsernin omistusosuus Bergvik Väst AB:ssä oli 69,8 %. Samanaikaisesti Bergvik Väst AB jakautui ja Stora Ensosta tuli uuden tytäryhtiön ainoa omistaja. Uusi tytäryhtiö omistaa noin 69,8 % entisen Bergvik Väst AB:n varoista ja veloista. Uuden tytäryhtiön hankintapäivämäärä on 31.5.2019.
Liiketoimen seurauksena Stora Enson suorat metsäomistukset Ruotsissa ovat 1,4 milj. hehtaaria, josta 1,15 milj. hehtaaria on tuottavaa metsämaata.
Erillisenä edellä mainituista liiketoimista Stora Enso osti Bergvik Skog AB:ltä myös 100 % sen taimitarhaliiketoiminnasta Bergvik Skog Plantor AB:stä, kolme tuuliturbiiniprojektia ja kiinteistöyhtiöitä, jotka esitetään alla olevan taulukon sarakkeessa Muut hankinnat.
Yksilöitävissä olevien varojen ja velkojen käyvät arvot hankintahetkellä esitetään alla olevassa taulukossa:
| 69,8 %:n omistusosuuden |
|||
|---|---|---|---|
| hankinta Bergvik | |||
| Milj. euroa | Väst AB:stä | Muut hankinnat | Yhteensä |
| Rahavarat vähennettynä luottolimiiteillä | 64 | 0 | 64 |
| Maa-alueet | 305 | - | 305 |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 8 | 19 | 27 |
| Biologiset hyödykkeet | 2 524 | - | 2 524 |
| Käyttöpääoma | -35 | 7 | -29 |
| Verovelat | -582 | 0 | -583 |
| Korolliset velat | -793 | - | -793 |
| Hankitun nettovarallisuuden käypä arvo | 1 491 | 25 | 1 516 |
| Yritysten hankintameno, kassavaikutteinen osa1 | 500 | 27 | 527 |
| Käypä arvo 49,8 %:n osakeomistuksesta Bergvik Väst AB:ssa, ei kassavaikutteinen |
1 058 | - | 1 058 |
| Hankintameno yhteensä | 1 558 | 27 | 1 585 |
| Hankitun nettovarallisuuden käypä arvo | -1 491 | -25 | -1 516 |
| Liikearvo (alustava 2019) | 67 | 2 | 69 |
| Yritysten hankintamenosta johtuva negatiivinen rahavirta1 | -500 | -27 | -527 |
| Hankittujen tytäryritysten rahavarat vähennettynä luottolimiiteillä | 64 | 0 | 64 |
| Rahavirta tytäryritysten osakkeiden ja liiketoiminnan ostosta vähennettynä saaduilla rahavaroilla |
-436 | -27 | -463 |
1 Verovelat pienenivät 8 milj. euroa ja käteiskauppahinta pieneni 1 milj. euroa verrattuna Q2/2019-osavuosikatsauksessa esitettyihin alustaviin summiin. Osinkona saatujen osakkeiden käypä arvo määriteltiin Bergvik Väst AB:n hankitun nettovarallisuuden arvon perusteella, jossa biologisten hyödykkeiden ja maa-alueiden käyvät arvot arvioitiin diskontatun rahavirran menetelmällä. Hankintataseeseen sisältyy myös laskennallinen verovelka.
Hankitun omaisuuden, velkojen ja liikearvon käyvät arvot 30.6.2019 on määritetty alustavasti ennen hankitun omaisuuden käyvän arvon tarkastelun loppuun saattamista, joka suoritetaan yhdistämisen jälkeen. Tarkastelu koskee lähinnä biologisten hyödykkeiden arvostamista ja niihin liittyviä laskennallisia verovelkoja.
Alustava liikearvo edustaa kilpailukykyisen raaka-aineen saatavuuden varmistamisen arvoa pitkällä aikavälillä Ruotsissa. Suora omistus antaa Stora Ensolle paremman näkyvyyden omaan puunhankintaansa ja kauppa antaa konsernille paremmat mahdollisuudet kehittää kestävää metsänhoitoa ja vahvistaa konsernin kilpailukykyä. Liikearvo on kohdistettu hankinnasta hyötyviin divisiooniin.
Lähes kaikki hankitun yrityksen tuotot ovat Stora Enson näkökulmasta sisäisiä. Hankitun yrityksen tulos on raportoitu vuoden ensimmäisen viiden kuukauden osalta konsernin tuloksessa osana osuutta osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta. Näin ollen siinäkään tapauksessa, että hankinta olisi tehty 1.1.2019, sillä ei olisi ollut merkittävää vaikutusta konsernin liikevaihtoon ja tulokseen vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä ja puolivuotiskaudella. Hankintaan liittyvät transaktiokulut vuonna 2019 olivat 3 milj. euroa ja ne kirjattiin liiketoiminnan muihin kuluihin.
Pääasiassa näiden transaktioiden takia konsernin osakkuus- ja yhteisyritysten kokonaismäärä laski 1 729 milj. eurosta vuoden 2018 lopussa 622 milj. euroon kesäkuun 2019 lopussa.
| Milj. euroa | 30.9.2019 | 30.9.2018 | 31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalainat | 1 970 | 1 499 | 1 523 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 363 | 1 162 | 1 140 |
| Vuokrasopimusvelat | 466 | 0 | 0 |
| Rahoitusleasingvastuut | 0 | 1 | 1 |
| Johdannaisvelat | 35 | 0 | 0 |
| Muut pitkäaikaiset lainat | 6 | 6 | 4 |
| Pitkäaikainen korollinen velka mukaan lukien lyhytaikainen osuus | 3 840 | 2 668 | 2 668 |
| Lyhytaikaiset lainat | 610 | 498 | 566 |
| Korkovelat | 33 | 38 | 40 |
| Johdannaisvelat | 58 | 77 | 68 |
| Käytössä olevat luottolimiitit | 19 | 21 | 1 |
| Korolliset velat yhteensä | 4 559 | 3 302 | 3 344 |
| Milj. euroa | Q1-Q3/19 | Q1-Q3/18 | 2018 |
|---|---|---|---|
| Avaava tase 1.1. | 3 344 | 3 016 | 3 016 |
| Lisäykset vuokrasopimusvelkoihin IFRS 16:n käyttöönoton myötä | 525 | 0 | 0 |
| Tytäryritysten hankinta | 793 | 0 | 0 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 871 | 568 | 578 |
| Lisäykset vuokrasopimusvelkoihin | 22 | 0 | 0 |
| Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset | -988 | -331 | -358 |
| Vuokrasopimusvelkojen lyhennykset | -56 | 0 | 0 |
| Lyhytaikaisten lainojen ja korkovelan muutos | 36 | -24 | 46 |
| Johdannaisvelkojen muutos | 25 | 41 | 32 |
| Muuntoero ja muut | -14 | 32 | 30 |
| Korolliset velat yhteensä | 4 559 | 3 302 | 3 344 |
| Milj. euroa | 30.9.2019 | 31.12.2018 | 30.9.2018 |
|---|---|---|---|
| Omasta puolesta annetut vakuudet | |||
| Kiinnitykset | 2 | 2 | 2 |
| Vuokrasopimukset seuraavien 12 kk:n aikana | 0 | 100 | 91 |
| Vuokrasopimukset seuraavien 12 kk:n jälkeen | 0 | 631 | 537 |
| Muut vastuut | 3 | 6 | 7 |
| Osakkuus- ja yhteisyritysten puolesta annetut vakuudet | |||
| Takaukset | 4 | 4 | 4 |
| Muiden puolesta annetut vakuudet | |||
| Takaukset | 6 | 23 | 24 |
| Muut sitoumukset | 13 | 13 | 14 |
| Yhteensä | 28 | 779 | 679 |
| Kiinnitykset | 2 | 2 | 2 |
| Takaukset | 10 | 27 | 28 |
| Vuokrasopimukset | 0 | 731 | 628 |
| Muut vastuut | 17 | 19 | 21 |
| Yhteensä | 28 | 779 | 679 |
Operatiiviset vuokrasopimusvastuut on raportoitu taseessa IFRS 16 -standardin vaatimusten mukaisesti 1.1.2019 alkaen.
| Milj. euroa | 30.9.2019 | 31.12.2018 | 30.9.2018 |
|---|---|---|---|
| Yhteensä | 266 | 111 | 118 |
Konsernin suorat investointisopimukset sisältävät konsernin osuuden yhteisten toimintojen suorista investointisopimuksista.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Consumer Board | 640 | 675 | 634 | 2 622 | 637 | 648 | 691 | 646 |
| Packaging Solutions | 299 | 316 | 338 | 1 344 | 352 | 330 | 329 | 333 |
| Biomaterials | 331 | 394 | 398 | 1 635 | 415 | 413 | 413 | 394 |
| Wood Products | 380 | 412 | 403 | 1 622 | 399 | 400 | 430 | 393 |
| Paper | 690 | 712 | 760 | 3 066 | 761 | 779 | 754 | 772 |
| Muut | 786 | 868 | 922 | 3 425 | 913 | 831 | 844 | 838 |
| Segmenttien välinen liikevaihto | -725 | -770 | -821 | -3 229 | -820 | -815 | -797 | -797 |
| Yhteensä | 2 402 | 2 608 | 2 635 | 10 486 | 2 657 | 2 585 | 2 664 | 2 579 |
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Consumer Board | 636 | 672 | 630 | 2 608 | 634 | 645 | 688 | 642 |
| Packaging Solutions | 294 | 310 | 332 | 1 318 | 346 | 323 | 323 | 326 |
| Biomaterials | 268 | 323 | 318 | 1 233 | 325 | 305 | 319 | 284 |
| Wood Products | 356 | 382 | 370 | 1 497 | 367 | 366 | 398 | 366 |
| Paper | 675 | 699 | 745 | 3 004 | 747 | 764 | 738 | 756 |
| Muut | 174 | 223 | 239 | 825 | 239 | 183 | 198 | 206 |
| Yhteensä | 2 402 | 2 608 | 2 635 | 10 486 | 2 657 | 2 585 | 2 664 | 2 579 |
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tuotteiden myynti | 2 372 | 2 567 | 2 608 | 10 346 | 2 623 | 2 550 | 2 626 | 2 547 |
| Palvelujen myynti | 31 | 40 | 27 | 140 | 34 | 35 | 38 | 32 |
| Yhteensä | 2 402 | 2 608 | 2 635 | 10 486 | 2 657 | 2 585 | 2 664 | 2 579 |
Liikevaihto sisältää pääasiassa tuotteiden myynnin. Se kirjataan tyypillisesti hetkellä, jolloin Stora Enso siirtää tuotteet asiakkaan hallintaan.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Consumer Board | Tuotemyynti | 637 | 672 | 631 | 2 611 | 634 | 645 | 688 | 643 |
| Palvelumyynti | 3 | 3 | 3 | 11 | 3 | 3 | 3 | 3 | |
| Packaging Solutions | Tuotemyynti | 298 | 315 | 338 | 1 340 | 351 | 329 | 328 | 332 |
| Palvelumyynti | 1 | 1 | 1 | 4 | 1 | 1 | 1 | 1 | |
| Biomaterials | Tuotemyynti | 324 | 386 | 391 | 1 610 | 410 | 407 | 407 | 387 |
| Palvelumyynti | 8 | 8 | 7 | 25 | 5 | 6 | 6 | 7 | |
| Wood Products | Tuotemyynti | 375 | 406 | 400 | 1 619 | 398 | 399 | 429 | 392 |
| Palvelumyynti | 5 | 6 | 3 | 3 | 1 | 0 | 1 | 1 | |
| Paper | Tuotemyynti | 687 | 708 | 757 | 3 043 | 755 | 773 | 748 | 767 |
| Palvelumyynti | 3 | 4 | 3 | 23 | 6 | 5 | 7 | 5 | |
| Muut | Tuotemyynti | 549 | 627 | 690 | 2 430 | 665 | 579 | 587 | 599 |
| Palvelumyynti | 237 | 241 | 232 | 995 | 248 | 252 | 257 | 239 | |
| Segmenttien välinen | Tuotemyynti | -499 | -548 | -599 | -2 307 | -590 | -583 | -562 | -573 |
| liikevaihto | Palvelumyynti | -226 | -222 | -223 | -922 | -229 | -232 | -236 | -224 |
| Yhteensä | 2 402 | 2 608 | 2 635 | 10 486 | 2 657 | 2 585 | 2 664 | 2 579 |
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Consumer Board | 73 | 72 | 54 | 231 | 24 | 50 | 65 | 91 |
| Packaging Solutions | 29 | 39 | 51 | 245 | 59 | 68 | 57 | 61 |
| Biomaterials | 39 | 103 | 103 | 427 | 91 | 125 | 109 | 102 |
| Wood Products | 27 | 35 | 29 | 165 | 42 | 48 | 47 | 29 |
| Paper | 50 | 50 | 69 | 234 | 45 | 65 | 54 | 69 |
| Muut | 13 | -12 | 17 | 23 | 9 | 2 | -5 | 17 |
| Operatiivinen liiketulos | 231 | 287 | 324 | 1 325 | 271 | 358 | 327 | 369 |
| Käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät1 |
-25 | -25 | -7 | 45 | 37 | 5 | 17 | -14 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | -36 | -120 | -4 | 20 | 47 | 0 | -28 | 0 |
| Liiketulos (IFRS) | 170 | 142 | 313 | 1 390 | 356 | 363 | 317 | 355 |
| Nettorahoituserät | -55 | -48 | -31 | -180 | -41 | -58 | -60 | -22 |
| Tulos ennen veroja | 115 | 93 | 282 | 1 210 | 315 | 305 | 257 | 333 |
| Tuloverot | -57 | -41 | -56 | -221 | -16 | -101 | -44 | -60 |
| Katsauskauden tulos | 59 | 52 | 226 | 988 | 299 | 204 | 213 | 273 |
1 Käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät sisältävät hiilidioksidin päästöoikeuksien arvostuksen, biologisten hyödykkeiden
uudelleenarvostuksen sekä Stora Enson osuuden osakkuus- ja yhteisyritysten veroista ja nettorahoituseristä. Vuoden 2018 loppuun asti käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät sisälsivät myös osakesidonnaiset kannustinjärjestelmät ja niihin liittyvät suojaukset. Aiempia kausia ei ole oikaistu, koska vaikutus ei ole merkittävä.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Arvonalentumiset ja arvonalentumisten peruutukset | -14 | 6 | -3 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Uudelleenjärjestelykustannukset ilman arvonalentumisia |
-5 | -31 | -1 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Yritysmyynnit | -15 | -88 | 0 | 20 | 47 | 0 | -28 | 0 |
| Muut | -2 | -8 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Operatiivisen liiketuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät yhteensä |
-36 | -120 | -4 | 20 | 47 | 0 | -28 | 0 |
| Käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät |
-25 | -25 | -7 | 45 | 37 | 5 | 17 | -14 |
| Yhteensä | -61 | -145 | -11 | 65 | 84 | 5 | -11 | -14 |
Päivitys Q2/2019-osavuosikatsauksessa raportoituun Bergvik Skogin uudelleenjärjestelyyn: kolmannella vuosineljänneksellä kirjattiin 7 milj. euron vertailukelpoisuuteen vaikuttava erä. Erään sisältyy päivitys aiemmin tuloslaskelman kautta omaan pääomaan kertyneiden muuntoerojen uudelleenluokitteluun ja muut suoraan liiketoimeen liittyvät kulut. Vuoden toisen neljänneksen aikana kirjattiin 88 milj. euron vertailukelpoisuuteen vaikuttava erä Bergvik Skogin uudelleenjärjestelyn seurauksena. Tähän sisältyy valuuttakurssieroista oman pääoman muuntoeroihin kertyneen -171 milj. euron uudelleenluokittelu tuloslaskelman kautta (liiketoiminnan muut kulut). Lisäksi osuuteen osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta kirjattiin kaupasta 82 milj. euron nettovoitto.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Consumer Board | 0 | -4 | -4 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Packaging Solutions | -6 | 17 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Biomaterials | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Wood Products | 0 | -10 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Paper | -21 | -27 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Muut | -9 | -96 | 0 | 20 | 47 | 0 | -28 | 0 |
| Operatiivisen liiketuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät yhteensä |
-36 | -120 | -4 | 20 | 47 | 0 | -28 | 0 |
| Verojen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | 2 | 6 | 1 | -27 | 0 | -27 | 0 | 0 |
| Katsauskauden tuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät |
-35 | -115 | -3 | -8 | 47 | -27 | -28 | 0 |
| Jakautuminen: | ||||||||
| Emoyhtiön omistajat | -35 | -115 | -3 | -8 | 47 | -27 | -28 | 0 |
| Määräysvallattomien omistajien osuudet | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Katsauskauden tuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät |
-35 | -115 | -3 | -8 | 47 | -27 | -28 | 0 |
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Consumer Board | 0 | 0 | 0 | -1 | 0 | 0 | 0 | -1 |
| Packaging Solutions | 0 | 0 | 0 | -1 | 0 | 0 | 0 | -1 |
| Biomaterials | -2 | 1 | 0 | -3 | 3 | -2 | -3 | -1 |
| Wood Products | 0 | 0 | 0 | -1 | 0 | 0 | 0 | -1 |
| Paper | -3 | -3 | 5 | 0 | -4 | -1 | 4 | 1 |
| Muut | -20 | -23 | -12 | 51 | 38 | 7 | 17 | -11 |
| Liiketuloksen käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät |
-25 | -25 | -7 | 45 | 37 | 5 | 17 | -14 |
1 Käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät sisältävät hiilidioksidin päästöoikeuksien arvostuksen, biologisten hyödykkeiden
uudelleenarvostuksen sekä Stora Enson osuuden osakkuus- ja yhteisyritysten veroista ja nettorahoituseristä. Vuoden 2018 loppuun asti käyvän arvon muutokset ja liiketoimintaan kuulumattomat erät sisälsivät myös osakesidonnaiset kannustinjärjestelmät ja niihin liittyvät suojaukset. Aiempia kausia ei ole oikaistu, koska vaikutus ei ole merkittävä.
| Milj. euroa | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 | 2018 | Q4/18 | Q3/18 | Q2/18 | Q1/18 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Consumer Board | 73 | 68 | 50 | 230 | 25 | 50 | 65 | 90 |
| Packaging Solutions | 23 | 56 | 51 | 244 | 59 | 68 | 56 | 60 |
| Biomaterials | 37 | 104 | 103 | 425 | 94 | 123 | 106 | 101 |
| Wood Products | 27 | 25 | 29 | 164 | 42 | 48 | 47 | 28 |
| Paper | 26 | 20 | 74 | 234 | 41 | 65 | 58 | 70 |
| Muut | -16 | -132 | 5 | 93 | 95 | 9 | -16 | 6 |
| Liiketulos (IFRS) | 170 | 142 | 313 | 1 390 | 356 | 363 | 317 | 355 |
| Nettorahoituserät | -55 | -48 | -31 | -180 | -41 | -58 | -60 | -22 |
| Tulos ennen veroja | 115 | 93 | 282 | 1 210 | 315 | 305 | 257 | 333 |
| Tuloverot | -57 | -41 | -56 | -221 | -16 | -101 | -44 | -60 |
| Katsauskauden tulos | 59 | 52 | 226 | 988 | 299 | 204 | 213 | 273 |
| 1 euro on yhtä kuin | Päätöskurssi | Keskikurssi | |||
|---|---|---|---|---|---|
| 30.9.2019 | 31.12.2018 | 30.9.2019 | 31.12.2018 | ||
| SEK | 10,6958 | 10,2548 | 10,5672 | 10,2567 | |
| USD | 1,0889 | 1,1450 | 1,1237 | 1,1815 | |
| GBP | 0,8857 | 0,8945 | 0,8830 | 0,8847 |
| Milj. euroa | USD | SEK | GBP |
|---|---|---|---|
| Arvioitu vuosittainen liiketoiminnan nettorahavirta | 1 403 | -975 | 305 |
| Transaktioriskin suojaukset 30.9.2019 | -702 | 609 | -134 |
| Suojausprosentti 30.9.2019 seuraaville 12 kuukaudelle | 50 % | 62 % | 44 % |
| Operatiivinen liiketulos: Valuuttakurssivaikutus, 10 % vahvistuminen | Milj. euroa |
|---|---|
| USD | 140 |
| SEK | -98 |
| GBP | 31 |
Herkkyys perustuu seuraavien 12 kuukauden liiketoiminnan nettorahavirtaan. Laskelmassa ei ole huomioitu valuuttasuojauksia ja siinä oletetaan, että ainoastaan yksittäisissä valuuttakursseissa tapahtuu muutoksia. Valuuttakurssien heikkenemisen vaikutus olisi vastakkainen.
Stora Enso määrittää ja esittää rahoitusinstrumenttien käyvän arvon arvostustekniikoittain seuraavan hierarkian mukaisesti:
Arvostustekniikat on kuvattu tarkemmin konsernin tilinpäätöksessä.
| Milj. euroa | Jaksotettu hankinta meno |
Käypään arvoon laajan tuloksen kautta kirjattavat |
Käypään arvoon tulos laskelman kautta kirjattavat |
Suojaus laskennan alaiset johdannaiset |
Kirjanpito arvo yhteensä |
Käypä arvo |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Rahoitusvarat | ||||||
| Noteeratut arvopaperit | - | 9 | - | - | 9 | 9 |
| Noteeraamattomat arvopaperit | - | 493 | 4 | - | 496 | 496 |
| Pitkäaikaiset korolliset saamiset | 72 | - | - | 4 | 76 | 76 |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset | 966 | 36 | - | - | 1 002 | 1 002 |
| Lyhytaikaiset korolliset saamiset | 3 | - | 2 | 11 | 16 | 16 |
| Rahavarat | 713 | - | - | - | 713 | 713 |
| Yhteensä | 1 753 | 538 | 6 | 15 | 2 312 | 2 312 |
| Milj. euroa | Jaksotettu hankintameno |
Käypään arvoon tulos laskelman kautta kirjattavat |
Suojaus laskennan alaiset johdannaiset |
Kirjanpito arvo yhteensä |
Käypä arvo |
|---|---|---|---|---|---|
| Rahoitusvelat | |||||
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 3 473 | 1 | 34 | 3 508 | 3 867 |
| Korollisten velkojen lyhennyserät | 332 | - | - | 332 | 332 |
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 640 | 5 | 56 | 700 | 700 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | 1 361 | 22 | - | 1 383 | 1 383 |
| Käytössä olevat luottolimiitit | 19 | - | - | 19 | 19 |
| Yhteensä | 5 824 | 28 | 90 | 5 942 | 6 301 |
Seuraavat erät arvostetaan toistuvasti käypään arvoon:
| Milj. euroa | Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Noteeratut arvopaperit | 9 | - | - | 9 |
| Noteeraamattomat arvopaperit | - | - | 496 | 496 |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset | - | 36 | - | 36 |
| Johdannaisvarat | - | 17 | - | 17 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 9 | 53 | 496 | 559 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | - | - | 22 | 22 |
| Johdannaisvelat | - | 96 | - | 96 |
| Rahoitusvelat yhteensä | - | 96 | 22 | 118 |
| Milj. euroa | Jaksotettu hankintameno |
Käypään arvoon laajan tuloksen kautta kirjattavat |
Käypään arvoon tulos laskelman kautta kirjattavat |
Suojaus laskennan alaiset johdannaiset |
Kirjanpitoarvo yhteensä |
Käypä arvo |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Rahoitusvarat | ||||||
| Noteeratut arvopaperit | - | 13 | - | - | 13 | 13 |
| Noteeraamattomat arvopaperit | - | 415 | 8 | - | 422 | 422 |
| Pitkäaikaiset korolliset saamiset | 54 | - | - | - | 54 | 54 |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset | 1 092 | 44 | - | - | 1 136 | 1 136 |
| Lyhytaikaiset korolliset saamiset | 1 | - | 5 | 49 | 55 | 55 |
| Rahavarat | 1 130 | - | - | - | 1 130 | 1 130 |
| Yhteensä | 2 277 | 472 | 13 | 49 | 2 811 | 2 811 |
| Milj. euroa | Jaksotettu hankintameno |
Käypään arvoon tulos laskelman kautta kirjattavat |
Suojaus laskennan alaiset johdannaiset |
Kirjanpitoarvo yhteensä |
Käypä arvo |
|---|---|---|---|---|---|
| Rahoitusvelat | |||||
| Pitkäaikaiset korolliset velat | 2 265 | - | - | 2 265 | 2 541 |
| Korollisten velkojen lyhennyserät | 403 | - | - | 403 | 403 |
| Lyhytaikaiset korolliset velat | 604 | 7 | 63 | 675 | 675 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | 1 627 | 21 | - | 1 648 | 1 648 |
| Käytössä olevat luottolimiitit | 1 | - | - | 1 | 1 |
| Yhteensä | 4 901 | 28 | 63 | 4 992 | 5 268 |
Seuraavat erät arvostetaan toistuvasti käypään arvoon:
| Milj. euroa | Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Noteeratut arvopaperit | 13 | - | - | 13 |
| Noteeraamattomat arvopaperit | - | - | 422 | 422 |
| Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset | - | 44 | - | 44 |
| Johdannaisvarat | - | 54 | - | 54 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 13 | 98 | 422 | 533 |
| Ostovelat ja muut korottomat velat | - | - | 21 | 21 |
| Johdannaisvelat | - | 70 | - | 70 |
| Rahoitusvelat yhteensä | - | 70 | 21 | 91 |
| Milj. euroa | Q1-Q3/19 | 2018 | Q1-Q3/18 |
|---|---|---|---|
| Rahoitusvarat | |||
| Avaava tase 1.1. | 422 | 318 | 318 |
| Tuloslaskelmaan kirjatut voitot/tappiot | -1 | -2 | -2 |
| Muiden laajan tuloksen erien kautta kirjatut voitot/tappiot | 80 | 104 | 158 |
| Lisäykset | 0 | 3 | 0 |
| Myynnit | -5 | -1 | -1 |
| Tasearvo | 496 | 422 | 474 |
| Milj. euroa | Q1-Q3/19 | 2018 | Q1-Q3/18 |
| Rahoitusvelat | |||
| Avaava tase 1.1. | 21 | 20 | 20 |
| Tuloslaskelmaan kirjatut voitot/tappiot | 1 | 1 | 1 |
| Tasearvo | 22 | 21 | 21 |
Tason 3 rahoitusvarat koostuvat pääasiassa PVO-osakkeista, joiden arvostusmenetelmä on kuvattu tarkemmin tilinpäätöksessä. Arvostus on herkin sähkön hinnan ja diskonttauskoron muutoksille. Arvostusmallissa käytetty 3,03 %:n diskonttauskorko määritetään keskimääräisen painotetun pääomakustannuksen perusteella. Diskontattujen rahavirtojen laskennassa +/- 5 %:n muutos sähkön hinnassa merkitsisi +98 milj. euron tai -68 milj. euron muutosta arvostuksessa,
+/- 1 %-yksikön muutos diskonttauskorossa merkitsisi -72 milj. euron tai +205 milj. euron muutosta arvostuksessa.
| Helsinki | Tukholma | |||
|---|---|---|---|---|
| A-osake | R-osake | A-osake | R-osake | |
| Heinäkuu | 68 436 | 67 163 653 | 178 818 | 23 841 756 |
| Elokuu | 59 375 | 51 629 012 | 72 748 | 21 448 525 |
| Syyskuu | 83 382 | 59 942 805 | 112 606 | 28 221 885 |
| Yhteensä | 211 193 | 178 735 470 | 364 172 | 73 512 166 |
| Helsinki, EUR | Tukholma, SEK | |||
|---|---|---|---|---|
| A-osake | R-osake | A-osake | R-osake | |
| Heinäkuu | 12,95 | 10,44 | 139,00 | 111,20 |
| Elokuu | 12,15 | 10,17 | 132,00 | 110,10 |
| Syyskuu | 12,75 | 11,06 | 137,50 | 118,40 |
| Milj. | Q3/19 | Q3/18 | Q2/19 | 2018 |
|---|---|---|---|---|
| Kausittainen | 788,6 | 788,6 | 788,6 | 788,6 |
| Kumulatiivinen | 788,6 | 788,6 | 788,6 | 788,6 |
| Kumulatiivinen, laimennettu | 789,5 | 789,7 | 789,7 | 789,9 |
| Operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto, operatiivinen ROCE (%) |
100 x | Vuotuinen operatiivinen liiketulos Sijoitettu pääoma1 2 |
|
|---|---|---|---|
| Operatiivinen sidotun pääoman tuotto, operatiivinen ROOC (%) |
100 x | Vuotuinen operatiivinen liiketulos Sidottu pääoma2 |
|
| Oman pääoman tuotto, ROE (%) | 100 x | Katsauskauden tulos Oma pääoma yhteensä2 |
|
| Korolliset nettovelat | Korolliset velat – korolliset saamiset | ||
| Nettovelkaantumisaste | Korolliset nettovelat Oma pääoma3 |
||
| Tulos/osake (EPS) | Katsauskauden tulos3 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä |
||
| Operatiivinen liiketulos | Liiketulos ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ja käyvän arvon muutoksia sekä Stora Enson osuus osakkuus- ja yhteisyritystensä liiketuloksesta ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ja käyvän arvon muutoksia. |
||
| Operatiivinen EBITDA | Liiketulos ilman biologisten hyödykkeiden arvonalentumisia, aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden poistoja ja arvonalentumista, vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ja käyvän arvon muutoksia. Määritelmä sisältää vastaavat osuudet osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta. |
||
| Nettovelan suhde operatiiviseen EBITDAan |
Korolliset nettovelat Edellisten 12 kuukauden operatiivinen EBITDA |
||
| Kiinteät kulut | Kunnossapito, henkilöstö, muut hallinnolliset kulut, ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ja käyvän arvon muutoksia |
||
| Edelliset 12 kuukautta | Raportointikauden päätöstä edeltävät 12 kuukautta | ||
| Työtapaturmat (TRI), taajuus | Lääketieteellistä hoitoa vaatineiden tapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti | ||
| 1 Sijoitettu pääoma = sidottu pääoma – nettoverovelka |
2 Katsauskauden keskiarvo |
3 Jakautuminen emoyhtiön omistajille |
| Operatiivinen EBITDA | Poistot ja arvonalentumiset ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä |
|---|---|
| Operatiivinen EBITDA, % | Operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) |
| Operatiivinen liiketulos | Tulos/osake, ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä |
| Operatiivinen liiketulosprosentti | Nettovelan suhde edellisten 12 kk operatiiviseen EBITDAan |
| Tulos ennen veroja ja ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä | Kiinteät kustannukset/liikevaihto |
| Investoinnit | Operatiivinen ROOC |
| Investoinnit ilman lisäyksiä biologisiin hyödykkeisiin | Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat |
| Sijoitettu pääoma | Rahavirta investointien jälkeen |
Puh. 02046 131 Klarabergsviadukten 70
Stora Enso Oyj Stora Enso AB storaenso.com PL 309 PL 70395 storaenso.com/investors 00101 Helsinki SE-107 24 Stockholm, Sweden Käyntiosoite: Kanavaranta 1 Käyntiosoite: World Trade Center Puh. +46 1046 46 000
Seppo Parvi, talousjohtaja, puh. 02046 21205 Ulla Paajanen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 763 8767 Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 832 7458
30.1.2020
Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Konsernin palveluksessa on noin 26 000 henkilöä yli 30 maassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 10,5 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com/investors
Stora Ensoon ja sen liiketoimintoihin kohdistuu riskejä ja epävarmuustekijöitä. Tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät ole historiallisia tosiasioita, kuten markkinoiden oletettuun kasvuun ja kehitykseen liittyvät lausumat ja muut kasvu- ja tuottavuusolettamat sekä lausumat, jotka alkavat ilmaisuilla "uskoo", "olettaa", "odottaa", "ennustaa" tai muilla vastaavilla ilmaisuilla, ovat tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja. Koska nämä lausumat perustuvat nykyisiin suunnitelmiin, arvioihin ja ennusteisiin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat johtaa siihen, että tulokset poikkeavat merkittävästi niitä koskevista arvioista. Tällaisia tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitettyjä tekijöitä, jotka saattavat merkittävästi muuttaa tuloksia, voivat muun muassa olla: (1) toiminnalliset tekijät, kuten jatkuva menestys tuotannollisessa toiminnassa ja siinä saavutettava tehokkuus, jatkuvat saavutukset tuotekehityksessä, konsernin tavoittelemien asiakkaiden kyky hyväksyä uusia tuotteita ja palveluita, voimassaolevien ja uusien yhteistyösopimusten mukanaan tuoma menestys, muutokset liiketoiminnan strategioissa, kehityssuunnitelmissa tai tavoitteissa, muutokset konsernin patenttien tai muiden tekijänoikeuksien antamassa suojassa sekä pääoman saatavuus hyväksyttävillä ehdoilla; (2) teollisuuden yleiset olosuhteet, kuten tuotteiden kysynnän voimakkuus, kilpailun kovuus, konsernin tuotteiden markkinahinnat maailmalla nyt ja tulevaisuudessa sekä niihin liittyvät hintapaineet, raaka-aineiden hintavaihtelut, konsernin asiakkaiden ja kilpailijoiden taloudellinen tilanne sekä mahdollisten uusien kilpailevien tuotteiden ja teknologioiden kehittäminen kilpailijoiden toimesta; ja (3) yleinen taloudellinen tilanne, kuten talouskasvu konsernin tärkeimmillä markkina-alueilla sekä valuuttakurssi- ja korkotasovaihtelut. Kaikki lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon saatavilla olevan tiedon valossa. Stora Enso ei sitoudu päivittämään tai muuttamaan lausumia, paitsi siltä osin kuin siihen on lainmukainen velvollisuus.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.