Annual Report • Feb 25, 2020
Annual Report
Open in ViewerOpens in native device viewer


| Hallituksen toimintakertomus | 3 |
|---|---|
| Tunnuslukuja | 10 |
| Osakkeet ja osakepääoma | 15 |
| KONSERNITILINPÄÄTÖS | |
| Konsernin tuloslaskelma | 17 |
| Konsernitase | 18 |
| Konsernin rahavirtalaskelma | 19 |
| Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista | 20 |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | 22 |
| EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS | |
| Emoyhtiön tuloslaskelma | 69 |
| Emoyhtiön tase | 70 |
| Emoyhtiön rahoituslaskelma | 72 |
| Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot | 73 |
| Hallituksen ehdotus jakokelpoisten varojen ja tilikauden tuloksen käytöstä |
82 |
| Tilintarkastuskertomus | 83 |
Stockmann-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 960,4 miljoonaa euroa (1 018,8), laskua 4,5 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla. Suhteellinen myyntikate oli 56,3 % (56,9). Liiketulos oli 13,3 miljoonaa euroa (-5,0). Oikaistu liiketulos oli 29,0 miljoonaa euroa (28,4, tai 10,4 ilman Nevsky Centreä). Osakekohtainen tulos oli -0,84 euroa (-0,68). Oikaistu osakekohtainen tulos oli -0,63 euroa (-0,22). Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilivuodelta 2019 ei jaeta varoja.
Lindexin tavoitteena on vahvistaa entisestään kansainvälistä kasvua ja erityisesti digitaalista muutosta. Lindexillä on vahva markkina-asema Pohjoismaissa, nopeasti kasvava verkkoliiketoiminta niin omien kanaviensa kautta kuin yhdessä maailmanlaajuisten online-kumppaneidensa kanssa, hyvin toimiva ja joustava myymäläverkosto ja kasvava kannattavuus. Kuten aiemmin on kerrottu, Stockmann jatkaa Lindexin omistuksen strategisten vaihtoehtojen selvittämistä.
Stockmann-liiketoimintayksikön kaksivuotinen uudistusohjelma etenee hyvin. Tavoitteena on tehdä Stockmannista hyvän elämän markkinapaikka, joka tarjoaa parhaat ja inspiroivimmat muodin, kauneuden ja kodin tuotteet. Keskiössä ovat erinomainen asiakaspalvelu ja laadukkaat asiakaskokemukset. Tarjontaa uudistetaan, ja kestävien tuotemerkkien määrää lisätään asiakkaiden toiveisiin perustuen.
Sekä Stockmann että Lindex jatkavat järjestelmällisesti digitaalisten palveluidensa ja monikanavaisuutta vahvistavien teknisten ratkaisujensa kehittämistä. Stockmann uudistaa tavaratalojaan Helsingissä ja Jumbossa ja avaa uuden verkkokaupan kesän 2020 aikana.
Stockmann-liiketoimintayksikön uudistusohjelma, joka sisältää kustannussäästöjä ja muita tehostamistoimia, etenee suunnitelmien mukaisesti. Stockmannin tuloksen kääntäminen kannattavaksi vaatii merkittävää uudistusta ja kustannusten vähentämistä.
1.7.2019 alkaen otettiin käyttöön uusi toimintamalli ja uusi rakenne, ja noin 150 työpaikkaa vähennettiin. 1.2.2020 alkaen Stockmann-liiketoimintayksikkö yksinkertaisti organisaatiotaan entisestään ja otti käyttöön uuden asiakas- ja kategorialähtöisen organisaation. Säästöt alkoivat näkyä vuoden 2019 lopulla ja selkeästi ne ovat näkyvissä vuoden 2020 tuloksessa. Noin kolmasosa tavoitelluista säästöistä saavutettiin vuoden 2019 aikana.
Vuonna 2019 Stockmann neuvotteli uudestaan sopimuksiaan useiden ICT-kumppaneiden kanssa ja saavutti kustannussäästöjä. Myös uusi kanta-asiakasohjelma otettiin käyttöön lokakuussa, ja markkinointitoimet kohdistetaan uudella kohdennetulla tavalla.
Maailmantalouden epävarmuustekijät johtuen mm. Brexitistä sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta jatkuivat viimeisellä vuosineljänneksellä.
Ruotsissa yleinen taloudellinen tilanne jatkoi vakaata kehitystä, ja muotimarkkinoiden kehitys laski tammi-joulukuussa ja oli -1,8 % (-3,0, lähde: Svensk Handel, Stilindex).
Vähittäiskaupan markkinat jatkoivat kasvuaan sekä Virossa että Latviassa.
Konsernin vuoden 2019 lukuihin sisältyy IFRS 16:n mukaisia muutoksia. Vuoden 2018 vertailulukuja ei ole oikaistu. Lisätietoja laskentaperiaatteiden muutoksista on saatavilla osavuosikatsauksen liitetiedoissa.
Stockmann-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 960,4 miljoonaa euroa (1 018,8). Liikevaihto laski euroissa 5,7 % edellisvuodesta, tai 4,5 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla.
Liikevaihto Suomessa laski 4,4 % ja oli 369,1 miljoonaa euroa (386,2). Liikevaihto ulkomailla laski 6,2 % 593,5 miljoonaan euroon (632,6) tai 0,9 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla ilman Nevsky Centreä.
Liiketoiminnan myyntikate oli 540,9 miljoonaa euroa (580,1) ja suhteellinen myyntikate oli 56,3 % (56,9). Lindexin suhteellinen myyntikate kasvoi, mutta Stockmannin laski.
Toiminnan kulut laskivat 122,9 miljoona euroa, koska vuokratilojen maksettuja vuokria ei IFRS 16:n mukaisesti kirjata kuluiksi. Ilman vuokratiloista maksettuja vuokria, toiminnan kulut laskivat 20,8 miljoonaa euroa, tai 21,1 miljoonaa euroa mukaan lukien uudelleenjärjestelyihin ja muihin muutostoimenpiteisiin liittyvät oikaisut. Toiminnan kulut olivat yhteensä 388,0 miljoonaa euroa (510,9).
Konsernin oikaistu käyttökate (EBITDA) oli 168,6 miljoonaa euroa (84,3). Poistot olivat 139,6 miljoonaa euroa (55,9). Kasvu johtuu siitä, että vuokrasopimukset kirjataan IFRS 16 -standardin mukaisesti taseeseen käyttöomaisuushyödykkeiksi ja poistetaan sopimuskauden aikana.
Tilikauden raportoitu tulos oli 13,3 miljoonaa euroa (-5,0). Tilikauden oikaistu liiketulos oli 29,0 miljoonaa euroa (28,4, tai 10,4 ilman Nevsky Centreä). IFRS 16:n vaikutus liiketulokseen oli 16,1 miljoonaa euroa.
Nettorahoituskulut olivat 52,7 miljoonaa euroa (34,6). IFRS 16:n vaikutus nettorahoituskuluihin oli 26,1 miljoonaa euroa. Ilman standardin vaikutusta rahoituskulut laskivat korollisten velkojen pienentyessä. Tulos ennen veroja oli -39,3 miljoonaa euroa (-39,6).
Tilikauden verot olivat yhteensä 14,9 miljoonaa euroa (4,2). 15,9 miljoonan euron lisäverot kirjattiin johtuen Ruotsin veroviranomaisten tekemästä verotuksen uudelleenarviointipäätöksestä.
Tilikauden tulos oli -54,3 miljoonaa euroa (-43,7). Tilikauden osakekohtainen tulos oli -0,84 euroa (-0,68). Oikaistu osakekohtainen tulos oli -0,63 euroa (-0,22). Oma pääoma osaketta kohti oli 11,12 euroa (11,71).
| 1–12/ | 1–12/ | |
|---|---|---|
| Miljoonaa euroa | 2019 | 2018 |
| Käyttökate (EBITDA) | 153,0 | 76,0 |
| Oikaisut käyttökatteeseen (EBITDA) | ||
| Uudelleenjärjestelyt ja muutostoimenpiteet | 15,2 | 3,3 |
| Kiinteistöjen myyntivoitot | 0,4 | -6,8 |
| Myytävänä olevien varojen arvonoikaisu | 11,9 | |
| Oikaisut yhteensä | 15,6 | 8,4 |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) | 168,6 | 84,3 |
| 1–12/ | 1–12/ | |
| Miljoonaa euroa | 2019 | 2018 |
| Liiketulos (EBIT) | 13,3 | -5,0 |
| Oikaisut liiketulokseen (EBIT) | ||
| Liikearvon arvonalentuminen | 25,0 | |
| Uudelleenjärjestelyt ja muutostoimenpiteet | 15,2 | 3,3 |
| Kiinteistöjen myyntivoitot | 0,4 | -6,8 |
| Myytävänä olevien varojen arvonoikaisu | 11,9 | |
| Oikaisut yhteensä | 15,6 | 33,4 |
| Oikaistu liiketulos (EBIT) | 29,0 | 28,4 |
| Ilman | ||||
|---|---|---|---|---|
| Raportoitu | IFRS 16 -erät |
IFRS 16 -eriä |
Raportoitu | |
| Miljoonaa euroa, | 1–12/ | 1–12/ | 1–12/ | 1–12/ |
| vuoden alusta | 2019 | 2019 | 2019 | 2018 |
| Liikevaihto | 960,4 | -2,1 | 962,6 | 1 018,8 |
| Käyttökate (EBITDA) | 153,0 | 100,0 | 53,0 | 76,0 |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) |
168,6 | 100,0 | 68,6 | 84,3 |
| Poistot ja arvonalen tumiset |
139,6 | 83,9 | 55,7 | 55,9 |
| Liiketulos (EBIT) | 13,3 | 16,1 | -2,8 | -5,0 |
| Oikaistu liiketulos (EBIT) |
29,0 | 16,1 | 12,9 | 28,4 |
| Nettorahoituserät | -52,7 | -26,1 | -26,6 | -34,6 |
| Katsauskauden tulos | -54,3 | -7,9 | -46,4 | -45,2 |
| Varat | 2 103,2 | 505,5 | 1 597,7 | 1 827,9 |
| Korolliset nettovelat | 900,2 | 512,8 | 387,4 | 543,6 |
| Liiketoiminnan rahavirta | 102,3 | 73,9 | 28,4 | 82,9 |
Liiketoiminnan rahavirta oli 102,3 miljoonaa euroa (82,9) tammijoulukuussa. IFRS 16 -standardista johtuen 73,9 miljoonan euron vuokramaksut tammi-joulukuussa siirtyivät liiketoiminnan rahavirrasta rahoituksen rahavirtaan.
Varastojen arvo oli yhteensä 145,8 miljoonaa euroa (141,9) joulukuun lopussa. Stockmannin varastot laskivat, mutta Lindexin kasvoivat edellisvuodesta.
Korollisen vieraan pääoman määrä ilman IFRS 16 -vuokrasopimusvelkoja oli joulukuun lopussa 412,3 miljoonaa euroa (587,8), josta 364,5 miljoonaa euroa (359,9) oli pitkäaikaista velkaa. Velka laski pääosin Nevsky Centre -kiinteistön myynnin vuoksi. Konsernilla on 128,1 miljoonaa euroa nostamattomia komittoituja lainalimiittejä. Lainat sisältävät omavaraisuusasteeseen ja velkaantumiseen liittyvät taloudelliset kovenantit.
Lisäksi konsernilla on 2,9 miljoonan euron nostamaton komittoimaton luottolimiitti ja 600,0 miljoonan euron komittoimaton yritystodistusohjelma, josta 45,4 miljoonaa euroa on käytössä. Stockmannilla on myös 105,8 miljoonan euron hybridilaina, jota käsitellään yhtiön omana pääomana. Joulukuun lopussa korolliset velat, mukaan lukien IFRS 16 -vuokrasopimusvelat, olivat 942,1 miljoonaa euroa. Vuokravastuista 235,1 miljoonaa euroa kohdistuu Stockmanniin ja 294,7 miljoonaa euroa Lindexiin (1.1.2019: Stockmann 243,5, Lindex 309,1).
Stockmann Oyj Abp laski liikkeeseen uusia velkakirjoja 21 miljoonan euron nimellisarvosta lisäliikkeeseenlaskuna sen 85 miljoonan euron hybridilainan ehtojen puitteissa. Velkakirjoja tarjottiin merkittäviksi tietyille Stockmannin suurimmille osakkeenomistajille suunnatussa tarjousmenettelyssä, ja niitä merkitsivät Föreningen Konstsamfundet r.f., Kari Niemistö sekä Svenska litteratursällskapet i Finland rf. (Pörssitiedote 31.10.2019).
Hybridilaina laskettiin liikkeeseen tammikuussa 2016, sisältäen varhaisen lunastuksen option aikaisintaan 31.1.2020. Stockmann tiedotti 26.11.2019 saattaneensa onnistuneesti päätökseen suostumusten hakumenettelyn hybridilainanhaltijoilta. (Pörssitiedotteet 10.12.2015, 21.10.2019 ja 26.11.2019)
Stockmann neuvotteli pankkien kanssa pitkäaikaisen luottolimiitin ehdot viimeisen vuosineljänneksen aikana. Maturiteettia pidennettiin lokakuuhun 2021.
Rahavarat olivat joulukuun lopussa 24,9 miljoonaa euroa (43,4). Taseen varat olivat joulukuun lopussa yhteensä 2 103,2 miljoonaa euroa (1 827,9), josta kasvua oli 505,5 miljoonaa euroa IFRS 16 -standardista johtuen.
Omavaraisuusaste oli joulukuun lopussa 38,1 % (46,2) ja nettovelkaantumisaste oli 112,4 % (64,5). IFRS 16 -standardilla on merkittävä vaikutus omavaraisuusasteeseen ja nettovelkaantumisasteeseen. Ilman IFRS 16 -eriä omavaraisuusaste olisi ollut 51,2 % ja nettovelkaantumisaste 48,4 %.
Konsernin sijoitettu pääoma oli joulukuun lopussa 1 743,0 miljoonaa euroa, tai 1 213,2 miljoonaa euroa ilman IFRS 16 -eriä (1 431,5).
Varsinaisen yhtiökokouksen 2019 tekemät päätökset julkistettiin pörssitiedotteessa 21.3.2019. Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti tilikaudelta 2018 ei maksettu osinkoa.
Hallitus esittää 18.3.2020 pidettävälle yhtiökokoukselle, että tilivuodelta 2019 ei jaeta varoja.
Investoinnit olivat 33,8 miljoonaa euroa (29,3) tammi-joulukuussa. Suurin osa investoinneista käytettiin Lindexin ja Stockmannin digitalisaatiohankkeisiin, Tallinnan Stockmann Herkun uudistamiseen ja Lindexin myymäläuudistuksiin.
Stockmann-konserni otti 1.7.2019 alkaen käyttöön yksinkertaisemman organisaatiorakenteen, jossa Stockmann Retail- ja Real Estate -liiketoimintayksiköt sekä yhteiset toiminnot on yhdistetty uuteen Stockmann-yksikköön. Stockmann-konsernin raportoivat segmentit ovat Lindex ja Stockmann. Segmentit raportoidaan ilman IFRS 16 -standardia, koska johdon seuranta ja analyysit perustuvat raportointiin ilman IFRS 16 -muutoksia.
Lindex-segmentin vertailuluvut ovat muuttumattomia. Stockmann-segmentin vertailuluvut sisältävät aiemmin eriteltyinä esitettyjen Stockmann Retailin ja Real Estaten luvut, sekä konsernitoimintojen luvut, jotka eivät sisälly jakamattomiin eriin tai Lindex-segmenttiin. Uudessa segmenttiraportointirakenteessa jakamattomat erät sisältävät konsernijohdon, konsernin taloushallinnon ja rahoituksen sekä sisäisen tarkastuksen.
| 1–12/ | 1–12/ | |
|---|---|---|
| 2019 | 2018 | |
| Liikevaihto, milj. euroa | 575,8 | 589,9 |
| Suhteellinen myyntikate, % | 62,7 | 61,7 |
| Liiketulos, milj. euroa | 32,1 | 28,9 |
| Oikaistu liiketulos, milj. euroa | 34,8 | 30,4 |
| Capital expenditure, EUR mill. | 20,3 | 20,1 |
Lindexin koko vuoden liikevaihto laski 2,4 % ja oli 575,8 miljoonaa euroa (589,9). Vertailukelpoisin valuuttakurssein liikevaihto laski 0,1 %. Verkkokaupan kasvu oli 24,3 %.
Suhteellinen myyntikate oli 62,7 % (61,7). Myös myyntikate kasvoi kasvoi kaikilla markkinoilla vuoden aikana.
Tilikauden liiketulos parani ja oli 32,1 miljoonaa euroa (28,9, tai oikaistu liiketulos 30,4).
Toiminnan kulut laskivat 5,7 miljoonaa euroa ja olivat 309,5 miljoonaa euroa (315,1). Kulut laskivat pääosin valuuttakurssivaikutuksista johtuen.
Lindex avasi 5 myymälää ja sulki 1 myymälän viimesen vuosineljänneksen aikana. Vuoden 2019 aikana Lindex avasi yhteensä 14 myymälää ja sulki 24 myymälää. Vuoden lopussa Lindexmyymälöitä oli yhteensä 464, kun vuotta aiemmin niitä oli 474. Lindex avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskaan lokakuun alussa. Franchising-myymälä sijaitsee Tanskan suurimmassa kauppakeskuksessa Field'sissä Kööpenhaminassa, ja avausviikonloppu löi ennätykset 13 700 vierailijallaan.
| Yhteensä 31.12. |
Uudet myymälät |
Suljetut myymälät |
Yhteensä 31.12. |
|
|---|---|---|---|---|
| Stockmann-konserni | 2018 | 2019 | 2019 | 2019 |
| Lindex-myymälöitä | 474 | 14 | 24 | 464 |
| joista omia myymälöitä | 433 | 5 | 14 | 424 |
| joista franchising | 41 | 9 | 10 | 40 |
| myymälöitä | ||||
| Tavaratalot | 8 | 0 | 0 | 8 |
| 1–12/ | 1–12/ | |
|---|---|---|
| 2019 | 2018 | |
| Liikevaihto, milj, euroa | 386,8 | 429,0 |
| Suhteellinen myyntikate, % | 47,1 | 50,5 |
| Liiketulos, milj, euroa | -20,4 | -5,4 |
| Oikaistu liiketulos milj, euroa | -17,8 | 1,5 |
| Investoinnit, milj, euroa | 13,5 | 9,2 |
Stockmann liiketoimintayksikön koko vuoden liikevaihto oli 386,8 miljoonaa euroa (429,0). Liikevaihto laski 9,8 %, osittain johtuen Kirjatalo- ja Nevsky Centre -kiinteistöjen myynnistä, mikä vaikutti vuokralaisilta saataviin vuokratuloihin.
Liikevaihto Suomessa oli 300,2 miljoonaa euroa (316,0). Liikevaihto laski 5,0 % edelliseen vuoteen verrattuna. Baltian tavaratalojen liikevaihto laski 6,4 % ja oli 85,2 miljoonaa euroa (91,0). Verkkokaupan myynti kasvoi 10,8 %.
Suhteellinen myyntikate oli 47,1 % (50,5, tai 47,8 ilman kiinteistöliiketoimintaa).
Toiminnan kulut olivat 166,2 miljoonaa euroa (185,7). Kulut laskivat 19,5 miljoonalla eurolla tai 8,4 miljoonalla eurolla sisältäen 2,6 miljoonan euron (13,8) uudelleenjärjestelyyn ja kiinteistömyynteihin liittyvät oikaisut.
Tilikauden liiketulos oli -20,4 miljoonaa euroa (-5,4, sisältäen kiinteistömyynteihin liittyvät arvon muutokset, voitot ja tappiot).). Oikaistu liiketulos oli -17,8 miljoonaa euroa (1,5, tai -16,5 ilman Nevsky Centreä).
Vuoden lopussa kiinteistöjen uudelleenarvostettu arvo oli 667,7 miljoonaa euroa (681,0). Keskimääräinen painotettu markkinatuottovaatimus käyvän arvon laskemisessa kasvoi ja oli 5,1 % (4,8) johtuen pääosin Helsingin uusien kauppapaikkojen seurauksena lisääntyneestä kilpailusta.
Tavaratalokiinteistöjen vuokrattava kokonaispinta-ala on 87 000 m2, josta Stockmannin käytössä oli 73 % joulukuun 2019 lopussa ja loput ovat ulkopuolisten partnereiden käytössä. Kiinteistöjen vuokrausaste pysyi korkealla tasolla ja oli 97,7 % (99,4).
Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centre myytiin 171,0 miljoonalla eurolla PPF Real Estate -yhtiölle tammikuussa 2019.
| Vuok | |||
|---|---|---|---|
| rattava | Vuok | Stock | |
| kokonais | raus | mannin | |
| pinta-ala, | aste, | käytös | |
| Kiinteistö | m2, | % | sä, % |
| 31.12.2019 | 31.12.2019 | 31.12.2019 | |
| Helsingin tavaratalokiinteistö | 50 724 | 98,5 | 66 |
| Tallinnan tavaratalokiinteistö | 21 527 | 94,2 | 82 |
| Riian tavaratalokiinteistö | 15 119 | 100,0 | 86 |
| Omat kiinteistöt yhteensä | 87 370 | 97,7 | 73 |
Toimitusjohtaja Lauri Veijalainen erosi Stockmannin palveluksesta ja jätti yhtiön 31.3.2019. Hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia toimi toimeenpanevana puheenjohtajana (Executive Chairman) 18.8.2019 asti. Stockmannin hallitus nimitti Jari Latvasen (s. 1964), MBA, Stockmannin uudeksi toimitusjohtajaksi 19.8.2019 alkaen.
Stockmann-konsernin johtoryhmän jäsen Tove Westermarck nimitettiin Stockmann Retailin Chief Customer Officer -tehtävään 22.3.2019 alkaen.
Pekka Vähähyyppä (s.1960), KTM, EMBA, nimitettiin talousjohtajaksi (CFO) ja Stockmann-konsernin johtoryhmän jäseneksi 19.8.2019 alkaen. Talousjohtaja Kai Laitinen jätti Stockmannin syyskuussa siirtyäkseen uuteen tehtävään yhtiön ulkopuolelle.
Stockmannilla on kaksi osakesarjaa. A-sarjan osakkeilla on 10 ääntä osaketta kohden ja B-sarjan osakkeilla yksi ääni osaketta kohden. Osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin. Osakkeiden nimellisarvo on 2 euroa osakkeelta.
Vuoden 2019 lopussa Stockmannilla oli 30 530 868 A-osaketta ja 41 517 815 B-osaketta eli yhteensä 72 048 683 osaketta. Yhtiön osakkeiden tuottama äänimäärä oli 346 826 495.
Osakepääoma oli edelleen 144,1 miljoonaa euroa. Osakekannan markkina-arvo oli joulukuun lopussa 154,5 miljoonaa euroa (140,8).
Joulukuun lopussa A-osakkeen kurssi oli 2,26 euroa, kun se vuoden 2018 lopussa oli 2,00 euroa, ja B-osakkeen kurssi oli 2,06 euroa, kun se vuoden 2018 lopussa oli 1,92 euroa.
Osakkeita vaihdettiin vuoden aikana Nasdaq Helsingissä yhteensä 1,3 miljoonaa (3,9) A-osaketta ja 13,1 miljoonaa (14,0) B-osaketta. Tämä vastaa 4,2 % (12,7) keskimääräisestä A-osakkeiden määrästä ja 31,6 % (33,6) keskimääräisestä B-osakkeiden määrästä.
Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita, eikä hallituksella ole voimassaolevia valtuuksia yhtiön osakkeiden ostamiseen tai osakeanteihin.
Joulukuun lopussa Stockmannilla oli 43 394 osakkeenomistajaa, kun vuotta aiemmin osakkeenomistajia oli 44 396.
Stockmann sai 3.12.2019 tiedon, että HC Holding Oy Ab (Y-tunnus 2279939-4) osuus Stockmann Oyj Abp:n osakepääomasta on alittanut 10 prosentin rajan 3.12.2019 tehdyn osakemyynnin seurauksena.
Stockmann on suomalainen vähittäiskauppaa harjoittava pörssiyritys, joka tarjoaa monipuolisen, laadukkaan ja vastuullisen valikoiman muodin, kauneuden ja kodin tuotteita tavarataloissa, muotimyymälöissä ja verkkokaupoissa. Liiketoiminnassaan Stockmann on sitoutunut toimimaan vastuullisesti, ja päivittäistä työtä ohjaavat konsernin strategia ja arvot, Stockmannin toimintaperiaatteet sekä liiketoimintayksiköiden vastuullisuusstrategiat.
Vastuullisuuslupauksensa mukaisesti Stockmann inspiroi ja kannustaa asiakkaitaan tekemään vastuullisia valintoja ja työskentelee kestävämmän tulevaisuuden hyväksi. Konsernin vastuullisuustyön jatkuvaa kehittämistä ohjaavat Stockmannin vastuullisuusstrategian ja Lindexin kestävän kehityksen lupauksen määrittelemät painopistealueet, tavoitteet ja mittarit, jotka on integroitu osaksi liiketoimintaa ja joiden kehitystä seurataan säännöllisesti. Liiketoimintayksiköiden vastuullisuusstrategioiden painopistealueet on tunnistettu olennaisuusanalyysillä ja sidosryhmävuoropuhelun avulla.
Stockmann viestii avoimesti vastuullisuustyöstään ja raportoi vuosittain konsernin vastuullisuuskatsauksessa vastuullisuustyönsä painopistealueista, tavoitteista ja kehityksestä Global Reporting Initiative (GRI) Standards -raportointiohjeiston peruslaajuuden (Core) mukaisesti. Vastuullisuuskatsaus julkaistaan 24. helmikuuta 2020 alkavalla viikolla osoitteessa vuosi2019. stockmanngroup.com.
Stockmann noudattaa toiminnassaan kansainvälisiä sekä toimintamaiden kulloinkin voimassa olevia kansallisia lakeja ja säädöksiä. Konsernin toimintaa ohjaavat myös kansainväliset sopimukset ja suositukset, kuten YK:n ihmisoikeuksien julistus ja lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, ILO:n perussopimus työelämän perusoikeuksista, OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille, sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet. Lisäksi Stockmann-konserni on sitoutunut YK:n Global Compact -aloitteeseen, jonka mukaisesti se edistää ihmisoikeuksia, työelämän oikeuksia, ympäristötyötä ja korruption vastaista toimintaa.
Stockmann-konsernin toimintaperiaatteet (Code of Conduct) ja muut konsernin politiikat määrittävät koko henkilöstön tapaa toimia. Stockmann-konsernin toimintaperiaatteet ja niihin liittyvät tarkennukset on lisätty konsernin yhteistyösopimuksiin, ja Stockmann edellyttää toimintaperiaatteisiin sitoutumista ja niiden noudattamista tavaran- ja palveluntoimittajiltaan sekä yhteistyökumppaneiltaan tai osoittamaan sitoumuksensa vastaaviin toimintaperiaatteisiin. Osana vastuullisuusjohtamista Stockmann panostaa periaatteiden viestimiseen sekä sisäisille että ulkoisille sidosryhmille. Toimintaperiaatteet koskevat lainsäädännön ja eettisten käytäntöjen noudattamista, vapaata kilpailua ja kuluttajien oikeuksia, työntekijöitä ja työoloja, ympäristöä sekä korruptiota ja eturistiriitoja.
Vuoden 2019 loppuun mennessä 70 % (59) Stockmannin henkilöstöstä Suomessa oli suorittanut toimintaperiaatteita koskevan koulutuksen ja Latviassa 71 % henkilöstöstä oli suorittanut koulutuksen. Stockmannin tukitoimintojen ja tavaratalojen johtoryhmien jäsenistä 75 % (94) oli suorittanut koulutuksen. Pitkän aikavälin tavoite on, että 100 % konsernin työntekijöistä on suorittanut koulutuksen.
Stockmann kunnioittaa ja edistää kaikkia ihmisoikeuksia toimintaperiaatteidensa ja ihmisoikeuspolitiikkansa mukaisesti. Yhtiö on sitoutunut takaamaan perusoikeuksien kunnioittamisen ja sen, että ihmisiä kohdellaan arvokkaasti ja kunnioittavasti. Toteutamme huolellisuusperiaatetta (due diligence) YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaisesti, jotta voimme tunnistaa ja estää toimintamme aiheuttamia tai niistä johtuvia kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia.
Stockmann on tunnistanut, että sen toiminnan merkittävimmät ihmisoikeusriskit koskevat omien merkkien hankintaketjua ja liittyvät työskentelyoloihin. Noin 90 % (90) Stockmannin omien merkkien vaatteista on valmistettu amfori BSCI:n määrittelemis-
sä riskimaissa kuten Kiinassa ja Bangladeshissa. Stockmannkonserni on ollut amfori BSCI:n jäsen vuodesta 2005 lähtien ja tämän myötä sitoutunut parantamaan pitkäjänteisesti tuotantolaitosten olosuhteita. Lisäksi Stockmann on vuodesta 2013 sitoutunut edistämään palo- ja rakennusturvallisuutta Bangladeshissa Accord-sopimuksen myötä.
Stockmann tarjoaa laajan valikoiman turvallisia ja kestäviä tuotteita ja kiinnittää huomiota hankintaketjunsa vastuullisuuteen, läpinäkyvyyteen ja jäljitettävyyteen.
Suurin osa Stockmannin tavaratalojen valikoimissa olevista tuotteista on kansainvälisiä merkkituotteita, joita täydentää kattava valikoima Stockmannin omia, oman suunnittelutiimin suunnittelemia tuotteita muodin ja kodin tuotealueilla. Lähes kaikki Lindexillä myytävät tuotteet ovat omien merkkien tuotteita. Stockmann-konserni vastaa siitä, että myynnissä olevat tuotteet ovat turvallisia eivätkä aiheuta vaaraa asiakkaiden terveydelle tai omaisuudelle. Tuoteturvallisuuden varmistaminen toteutetaan yhteistyössä tavarantoimittajien kanssa. Tuotetesteillä ja laatutarkastuksilla varmistetaan, että tuotteet täyttävät kaikki lainsäädännössä asetetut laatu- ja turvallisuusvaatimukset sekä mahdolliset omat, lainsäädäntöä tiukemmat vaatimukset. Raportointivuoden aikana Lindexillä tapahtui kaksi tuotteen takaisinvetoa. Ne koskivat valikoimissa ollutta kynsilakan poistoainetta, joka ei täyttänyt norjalaisen lainsäädännön kemikaalivaatimuksia, sekä rannekorua, joka ei täyttänyt konsernin turvallisuusvaatimuksia.
Osana vastuullisen hankintaketjun hallintaa, Stockmannin omien merkkien tavarantoimittajilta ja tehtailta vaaditaan sitoutumista Stockmannin tavarantoimittajien toimintaperiaatteisiin, jotka perustuvat amfori BSCI:n toimintaperiaatteisiin. Kaikki Stockmannin omien tuotteiden valmistajat ovat allekirjoittaneet Stockmannin tavarantoimittajan toimintaperiaatteet (Stockmann Supplier Code of Conduct), amfori BSCI:n toimintaperiaatteet tai muun vastaavan sitoumuksen. Konsernilla on ostokonttoreita viidessä päätuotantomaassaan. Paikalliskonttoreissa työskentelee paikallinen henkilöstö, joka valvoo tuotteiden laatua ja toimintaperiaatteiden noudattamista. Riskimaissa toimittajien tehtaisiin tehdään myös kolmannen osapuolen toimesta vastuullisuusauditointeja. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että 100 % omien merkkien riskimaissa sijaitsevista tehtaista on läpikäynyt amfori BSCI- tai vastaavan auditoinnin. Läpinäkyvyyden ja jäljitettävyyden mahdollistamiseksi sekä Stockmann että Lindex julkaisevat kattavan omien merkkiensä toimittaja- ja tehdaslistan omilla verkkosivuillaan.
Stockmannin lahjonnan- ja kilpailunvastaiseen toimintaan liittyvät menettelytavat sisältyvät Stockmannin toimintaperiaatteisiin ja niitä tarkennetaan konsernin korruption vastaisissa periaatteissa. Stockmann noudattaa nollatoleranssia suhtautumisessaan lahjontaan ja korruptioon niiden kaikissa muodoissa. Stockmannin työntekijöiltä ja johdolta odotetaan aina työtehtävien suorittamista rehellisesti ja lahjomattomasti yhtiön parhaan edun mukaisesti, välttämällä eturistiriitoja ja noudattamalla paikallista lainsäädäntöä.
Stockmannilla on käytössä ilmoituskanava, joka antaa mahdollisuuden joko nimellisen tai nimettömän ilmoituksen tekemiseen havaituista Stockmannin toimintaohjeiden tai muiden konsernin ohjeistusten vastaisista rikkomuksista. Vuonna 2019 kanavan kautta ei raportoitu Stockmannin liiketoimintaa koskevista korruptioon tai lahjontaan liittyvistä tapauksista.
Raportointivuoden aikana Stockmannille ei ilmoitettu korruptiota koskevista oikeustapauksista konsernia vastaan. Vuonna 2019 ei ollut yhtään oikeustapausta, oikeustointa tai päätöstä liittyen kilpailunvastaiseen toimintaan, kartelleihin tai monopoliaseman väärinkäyttöön.
Motivoitunut ja sitoutunut henkilökunta on Stockmannin liiketoiminnan perusta. Stockmann kohtelee henkilöstöään oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti henkilöstöpolitiikkansa ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmansa mukaisesti. Stockmann-konsernin henkilöstöpolitiikka perustuu yhtiön arvoihin, strategiaan ja toimintaperiaatteisiin. Olennainen osa Stockmannin vastuullista työyhteisön johtamista on turvallisen työympäristön takaaminen, tasa-arvon ja monimuotoisuuden edistäminen sekä henkilöstön ammatillisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen. Hyvän henkilöstöpolitiikan toteutumista seurataan henkilöstötutkimusten, kehityskeskusteluiden ja muiden palautekanavien avulla. Yhteistyötä tehdään myös paikallisissa henkilöstölautakunnissa ja konsernin yhtymälautakunnassa. Stockmann-konsernin keskimääräinen työntekijämäärä oli vuoden 2019 aikana 7 002 (7 241). Kokoaikaiseksi muutettu keskimääräinen henkilömäärä oli 4 891(5 299). Stockmannin henkilöstömäärä vuoden 2019 lopussa oli 6 914 (7 129), joista 1 894 (2 142) työskenteli Suomessa. Suomen ulkopuolella työskentelevän henkilöstön määrä oli 5 020 (4 984), mikä on 72,6 % (69,9) koko henkilöstön lukumäärästä. Stockmann-konsernin henkilökunnasta 91 % (91) oli naisia ja 9 % (9) miehiä.
Konsernin palkkakulut olivat 163,3 miljoonaa euroa vuonna 2019, kun ne vuonna 2018 olivat 172,3 miljoonaa euroa. Työsuhdeetuuksista aiheutuneet kulut olivat yhteensä 211,1 miljoonaa euroa (222,0) eli 22,0 % (21,8) liikevaihdosta.
Vuosi oli henkilöstöllemme vaativa, sillä yhtiössä siirryttiin uuteen toimintarakenteeseen, ja kesällä käydyt yhteistoimintaneuvottelut koskivat noin 1600 työntekijää Suomessa, ja toivat muutoksia työsuhteiden ehtoihin ja johtivat noin 150 työpaikan vähentämiseen, pääasiassa irtisanomisina.
Vuonna 2019 Stockmann uudisti henkilöstökyselymallinsa ja otti käyttöön Stockmannstaff -barometrin, joka mahdollistaa henkilöstökokemuksen mittauksen tulosten tehokkaan hyödyntämisen ja prosessien kehittämisen sekä syvemmän ja aktiivisemman henkilöstön kuulemisen.
Stockmann käy jatkuvaa vuoropuhelua asiakkaidensa kanssa, jotta se voi ylläpitää ja kasvattaa asiakastyytyväisyyttä. Stockmann panostaa asiakasvuoropuhelun kehittämiseen, toteuttamalla asiakkaille suunnattuja kyselytutkimuksia, asiakaskokemusmittauksia (NPS) ja brändimittauksia. Stockmann osallistuu aktiivisesti keskusteluun sosiaalisessa mediassa ja muissa palautekanavissa ymmärtääkseen paremmin asiakkaiden tarpeita ja odotuksia.
Vuonna 2019 Suomen tavaratalojen NPS-tulos oli 51 (51), kun pitkän aikavälin tavoitetaso on 70. Jotta Stockmann voi inspiroida ja kannustaa asiakkaitaan tekemään vastuullisia valintoja, se kertoo aktiivisesti vastuullisuustyöstään ja valikoimansa vastuullisista vaihtoehdoista ja osallistuu säännöllisesti vastuullisuus- ja hyväntekeväisyysprojekteihin. Vastuullisuusasiat on tuotu osaksi asiakaskokemuksen mittausta. Vuonna 2019 Suomen tavaratalojen vastuullisuustulos oli 3,3 ja Latviassa tulos oli 4,2, kun asiakaskokemuksen vastuullisuudelle on asetettu tavoitetaso 4 asteikolla 1-5.
Stockmann noudattaa toiminnassaan voimassa olevaa kilpailuja yksityisyyslainsäädäntöä ja edistää alan vapaata kilpailua. Vuonna 2019 tapahtui yksi Stockmannin asiakkaiden yksityisyydensuojaa koskevaa rajoitettu tapaus Virossa. Stockmann raportoi tapauksesta Viron tietosuojaviranomaisille, jonka päätös oli, että tapaus ei vaadi virallista menettelyä. Lindexillä tapahtui kolme asiakkaiden yksityisyydensuojaa koskevaa rajoitettua tapausta. Yhdestä tapauksesta Lindex raportoi tietosuojaviranomaiselle, jonka päätös oli, että tapaus ei vaadi virallista menettelyä. Stockmann on asettanut tavoitteeksi, ettei vuositasolla ole yhtään asiakkaiden yksityisyydensuojaa rikkovia tapauksia.
Stockmannin vastuullisuusjohtamisen tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä yrityksen liiketoiminnan ympäristövaikutuksia vähentämällä päästöjä, tehostamalla energian ja veden kulutusta sekä lajittelemalla ja kierrättämällä jätteitä. Jatkuvan parannustyön varmistamiseksi Stockmann seuraa tavaratalojen ympäristöjärjestelmän noudattamista ja kehitystä kohti asetettuja ympäristötavoitteita.
Stockmannin Suomen-liiketoiminnoilla on käytössään sertifioitu ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä. Ympäristöjärjestelmän toimintatapoja sovelletaan myös Baltian-tavarataloissa. Stockmannkonsernin jätteiden kierrätysaste oli 73 % (73). Stockmann-konsernin kasvihuonepäästöt vuonna 2019 olivat 39 700 tCO2e (45 130). Suurin osa päästöistä, noin 70 %, oli peräisin ostetun energian, erityisesti sähkön, tuotannosta. Stockmannin tavoitteena on ollut parantaa tavaratalotoimintojensa energiatehokuutta 4 %:lla vuodesta 2016 vuoteen 2020 mennessä. Tavoite saavutettiin ja energiatehokkuutta tehostettiin yli 10 %:lla. Jatkotavoitteena on parantaa energiatehokkuutta Suomessa 7,5 %:lla vuodesta 2018 vuoteen 2025 mennessä. Noin 60 % Lindexin käyttämästä sähköstä on uusiutuvista lähteistä. Stockmann raportoi vuosittain hiilidioksidipäästönsä konsernin vastuullisuuskatsauksessa ja kansainvälisessä ilmastonmuutoskyselyssä (CDP). Vedenkulutus Stockmannin omissa toiminnoissa on alhaisella tasolla ja toiminnot sijaitsevat paikoissa, joissa veden saatavuudessa ei tällä hetkellä ole ongelmia.
Stockmannin tavoitteena on vähentää omien merkkien tuotteiden ympäristövaikutuksia ja lisätä vastuullisempien materiaalien, kuten luomupuuvillan, kierrätysmateriaalien ja lyocellin käyttöä omien merkkien tuotteissa. Lindexin tavoitteena on ollut vuoden 2020 loppuun mennessä valmistaa 80 % valikoiman vaatteista vastuullisemmista materiaaleista, vastuullisempien prosessien mukaisesti ja vastuullisemmissa tuotantolaitoksissa. Vuonna 2019 65 % (55) Lindexin valikoimasta oli valmistettu vastuullisemmista materiaaleista ja noin 98 % (96) Lindexin käyttämästä puuvillasta oli vastuullisempaa puuvillaa, kuten luomupuuvillaa tai Better Cotton -puuvillaa. 46 % (30) Stockmannin omien merkkien vaatteista oli vuonna 2019 valmistettu vastuullisemmista materiaaleista ja 73 % (65) omien merkkien trikoovaatteista oli valmistettu vastuullisemmasta puuvillasta. Stockmannin tavoitteena on, että vuoteen 2021 mennessä 50 % omien merkkien vaatteista on valmistettu vastuullisemmista materiaaleista ja vastuullisemman puuvillan osuus omien merkkien trikoovaatteissa on 80 %. Raportointivuoden aikana Stockmann liittyi Better Cotton Initiativen jäseneksi ja edistää osana aloitetta kestävämpää puuvillan tuotantoa.
Stockmann-konsernin merkittävimpien vastuullisuusjohtamiseen liittyvien riskien on tunnistettu liittyvän tuotevalikoiman hankintaketjuihin. Stockmannin tavarataloissa tunnetut kansainväliset ja kotimaiset merkkituotteet muodostavat pääosan tavaratalojen valikoimasta. Näiden tuotteiden tavarantoimittajien
edellytetään sitoutuvan Stockmannin toimintaperiaatteisiin tai osoittamaan sitoumuksensa muihin vastaaviin toimintaperiaatteisiin. Lisäksi Stockmann-tavarataloissa on tarjolla laaja omien merkkien valikoima, ja Lindexillä lähes kaikki myytävät tuotteet ovat omien merkkien tuotteita. Merkittävä osa omien merkkien tuotteista valmistetaan amfori BSCI:n riskimaiksi luokittelemilla alueilla. Omien merkkien hankintaketjujen hallinnassa konserni altistuu erilaisille riskeille, jotka liittyvät esimerkiksi hankintaketjujen jäljitettävyyteen ja läpinäkyvyyteen, ihmisoikeuksien ja työelämän oikeuksien toteutumiseen sekä tuotannon ja raakaaineiden ympäristövaikutuksiin.
Stockmann hallitsee riskejä vastuullisilla ostokäytännöillä, vakiintuneilla toimintaperiaatteilla ja riskienhallintamenetelmillä, ja riskejä seurataan vastuullisuusstrategian ja hyvän hallintotavan mukaisesti. Kaikilta konsernin omien merkkien tavarantoimittajilta edellytetään sitoutumista Stockmannin tavarantoimittajien toimintaperiaatteisiin, jotka perustuvat amfori BSCI:n 11 työelämän perusoikeuksista koostuviin toimintaperiaatteisiin, tai muuhun vastaavaan sitoumukseen. Stockmann-konsernilla on ostokonttoreita viidessä päätuotantopaikassa. Konttoreissa työskentelee paikallinen henkilöstö, joka valvoo tuotteiden laatua ja toimintaperiaatteiden noudattamista. Riskimaissa toimittajien tehtaisiin tehdään myös kolmannen osapuolen toimesta vastuullisuusauditointeja.
Muut tunnistetut konsernin liiketoimintaan liittyvät vastuullisuusriskit liittyvät henkilöstön osaamiseen ja hyvinvointiin, tuoteturvallisuuteen ja ympäristötietoisuuteen. Näiden alueiden riskeihin vastaamatta jättäminen voi vaikuttaa konsernin julkisuuskuvaan ja luotettavuuteen. Avoin vuoropuhelu ja yhteistyö konsernin sidosryhmien kanssa sekä läpinäkyvä vastuullisuusviestintä ovat keskeinen osa Stockmannin riskienhallintaa.
Stockmann on altis toimintaympäristöstä, yhtiön omasta toiminnasta ja taloudellisista tekijöistä aiheutuville riskeille.
Yleinen taloustilanne vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ostovoimaan kaikilla Stockmannin markkina-alueilla. Kuluttajien ostokäyttäytymiseen vaikuttavat myös digitalisaatio, lisääntyvä kilpailu ja muuttuvat kulutustavat. Myös nopeat ja odottamattomat muutokset markkinoilla voivat vaikuttaa sekä rahoitusmarkkinoiden että kuluttajien käyttäytymiseen. Kuluttajien ostovoimaan ja käyttäytymiseen liittyvät epävarmuustekijät nähdään ensisijaisina riskeinä, jotka voivat vaikuttaa Stockmannin toimintaan vuonna 2020.
Heikko toimintaympäristö voi vaikuttaa myös Stockmannin vuokralaisten toimintaan ja tämän myötä sillä voi olla negatiivinen vaikutus vuokratuloihin ja Stockmannin kiinteistöjen vuokrausasteeseen. Näillä tekijöillä, erityisesti jos ne liittyvät kiinteistöjen suurimpiin vuokralaisiin, voi olla vaikutusta kiinteistöjen käypään arvoon.
Stockmannin liiketoimintaan vaikuttavat sesonkivaihtelut vuoden aikana. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto on tyypillisesti matalalla tasolla ja neljännen vuosineljänneksen liikevaihto korkeammalla tasolla. Muodin osuus konsernin liikevaihdosta on noin 80 %. Tuotteiden lyhyt elinkaari ja riippuvuus trendeistä, muodin kausiluonteisuus ja alttius säätilan tavanomaisesta poikkeaville muutoksille ovat olennainen osa muotikauppaa. Näillä tekijöillä voi olla vaikutusta konsernin liikevaihtoon ja myyntikatteeseen. Vähittäiskaupan alalla tuotteen arvoketjuun raaka-aineista asiakkaalle kuuluu useita vaiheita ja ne sisältävät riskejä liittyen ihmisoikeuksien toteutumiseen,
hyviin työoloihin ja muihin vaatimuksiin, jotka on määritelty Stockmannin toimintaperiaatteissa (Code of Conduct) ja muissa ohjeistuksissa. Toimitusketjun vastuullinen hallinta ja luonnonvarojen kestävä käyttö on tärkeää konsernin brändeille, jotta Stockmann voi säilyttää asiakkaiden luottamuksen.
Tuotantoon liittyvät riskit voivat johtua epätavallisista tilanteista, kuten epidemian puhkeamisesta, lakoista, poliittisesta epävarmuudesta tai konflikteista, jotka voivat pysäyttää tai aiheuttaa viivästyksiä tuotteiden tuotannossa tai toimittamisessa, mikä puolestaan voi vaikuttaa liiketoimintaan negatiivisesti.
Konsernin liiketoiminta perustuu joustavasti toimivaan logistiikkaan ja tehokkaisiin tavara- ja informaatiovirtoihin. Viiveet ja häiriöt tavara- tai tietoliikenteessä ja logistiikkakumppaneihin liittyvät epävarmuudet voivat haitata liiketoimintaa. Näitä operatiivisia riskejä pyritään hallitsemaan kehittämällä tarkoituksenmukaisia varajärjestelmiä ja vaihtoehtoisia toimintatapoja sekä panostamalla tietojärjestelmien häiriöttömään toimintaan. Operatiivisia riskejä katetaan myös vakuutuksilla.
Konsernin liikevaihtoon, tulokseen ja taseeseen vaikuttavat valuuttakurssien muutokset konsernin raportointivaluutan euron, Ruotsin kruunun, Norjan kruunun, Yhdysvaltojen dollarin ja eräiden muiden valuuttojen välillä. Valuuttakurssien vaihtelut voivat vaikuttaa yhtiön liiketoimintaan. Konsernin velkojen suuren määrän ja siten korkeiden korkokulujen takia rahoitusriskit, jotka aiheutuvat erityisesti korkotasojen vaihtelusta, sekä jälleenrahoitukseen, rahoitussopimusten kovenanttien rikkomiseen ja maksuvalmiuteen liittyvät riskit voivat vaikuttaa yhtiön taloudelliseen asemaan. Korkotason vaihtelut voivat myös vaikuttaa liikearvoon ja tuottovaatimuksiin, jotka liittyvät konsernin omistamiin kiinteistöihin ja näiden käypiin arvoihin. Rahoitusriskejä hallinnoidaan hallituksen vahvistaman riskipolitiikan mukaisesti.
Maailmantalouden epävarmuustekijöiden odotetaan säilyvän vuoden 2020 ajan. Vuonna 2020 bruttokansantuotteen odotetaan kasvavan maltillisesti Stockmannin päämarkkinoilla. Vähittäiskauppamarkkinoiden odotetaan jatkuvan haastavina kuluttajatottumusten muutosten ja kasvavan kilpailun sekä kuluttajien kohtalaisen luottamusindikaattorin vuoksi.
Stockmannin uudistusohjelma jatkuu koko vuoden 2020. Lindex jatkaa tehokkuuden lisäämistä ja etsii uusia kasvumahdollisuuksia.
Investointihankkeita tarkastellaan ja niistä tehdään päätöksiä pitkin vuotta. Suunniteltujen investointien arvioidaan olevan noin 45 miljoonaa euroa.
Stockmann arvioi konsernin liikevoiton kasvavan selvästi vuonna 2020 (2019: 13,3 miljoonaa euroa).
Stockmann julkaisee erillisen selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2019 Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksen mukaisesti. Selvitys julkaistaan viikolla 9.
Helsingissä 12.2.2020
STOCKMANN Oyj Abp Hallitus
| 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto *) | milj. euroa | 960,4 | 1 018,8 | 1 055,9 | 1 175,7 | 1 434,8 |
| Myyntikate *) | milj. euroa | 540,9 | 580,1 | 588,8 | 655,4 | 725,4 |
| Suhteellinen myyntikate *) | 0/0 | 56,3 | 56,9 | 55,8 | 55,7 | 50,6 |
| Käyttökate (EBITDA) *) | milj. euroa | 153,0 | 76,0 | 67,6 | 85,6 | 19,3 |
| Oikaisut käyttökatteeseen( EBITDA) *) | milj. euroa | -15,6 | -8,4 | -5,6 | -2,6 | -24,0 |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) *) | milj. euroa | 168,6 | 84,3 | 73,2 | 88,2 | 43,4 |
| Liiketulos *) | milj. euroa | 13,3 | -5,0 | -148,4 | 28,3 | -52,5 |
| Osuus liikevaihdosta *) | 0/2 | 1,4 | -0,5 | -14,1 | 2,4 | -3,7 |
| Oikaisut liiketulokseen *) | milj. euroa | -15,6 | -33,4 | -160,6 | -2,6 | -24,0 |
| Oikaistu liiketulos (EBIT) *) | milj. euroa | 29,0 | 28,4 | 12,3 | 30,9 | -28,5 |
| Tilikauden tulos | milj. euroa | -54,3 | -45,2 | -209,4 | -3,2 | -175,0 |
| Osakepääoma | milj. euroa | 144,1 | 144,1 | 144,1 | 144,1 | 144,1 |
| A-osakkeet | milj. euroa | 61,1 | 61,1 | 61,1 | 61,1 | 61,2 |
| B-osakkeet | milj. euroa | 83,0 | 83,0 | 83,0 | 83,0 | 82,9 |
| Oman pääoman tuotto | ಗಿಂ | -6,6 | -5,2 | -21,3 | -0,3 | -19,4 |
| Sijoitetun pääoman tuotto | റ്റം | 0,9 | -0,4 | -9,1 | 1,8 | -7,6 |
| Sijoitettu pääoma | milj. euroa | 1 587,2 | 1 540,1 | 1 745,4 | 1 836,1 | 1 740,4 |
| Pääoman kiertonopeus | 0,6 | 0,7 | 0,7 | 0,6 | 0,9 | |
| Vaihto-omaisuuden kiertonopeus | 2,9 | 3,1 | 3,4 | 3,4 | 4,8 | |
| Omavaraisuusaste | 96 | 38,1 | 46,2 | 43,0 | 48,3 | 46,1 |
| Nettovelkaantumisaste | ಗಿಂ | 112,4 | 64,5 | 83,8 | 68,3 | 72,1 |
| Investoinnit | milj. euroa | 33,8 | 29,3 | 34,7 | 44,2 | 53,4 |
| Osuus liikevaihdosta *) | 0/0 | 3,5 | 2,9 | 3,3 | 3,8 | 3,7 |
| Korollinen nettovelka | milj. euroa | 900,2 | 543,3 | 739,4 | 736,4 | 753,6 |
| Korollinen nettovelka / EBITDA | milj. euroa | 5,9 | 7,2 | 10,9 | 8,6 | 39,0 |
| Taseen loppusumma | milj. euroa | 2 103,2 | 1 827,9 | 2 061,4 | 2 241,2 | 2 273,9 |
| Henkilöstökulut *) | milj. euroa | 211,1 | 222,0 | 236,2 | 270,4 | 321,5 |
| Henkilöstö keskimäärin *) | hlöä | 7 002 | 7 241 | 7 360 | 8 164 | 10 762 |
| Henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi | ||||||
| muutettuna *) | hlöä | 4 891 | 5 299 | 5 426 | 5 960 | 7 643 |
| tuhatta | ||||||
| Liikevaihto/henkilö *) | euroa | 137,2 | 140,7 | 143,5 | 144,0 | 133,3 |
IFRS 16 on vaikuttanut merkittävästi tiettyjen tunnuslukujen vertailukelpoisuuteen.
*) jatkuvat toiminnot
Stockmann Herkku Suomessa on raportoitu lopetettuina 3.1.2.2016 ja 3.1.2.2017 päättyneeltä tilikaudelta, vetailuvuosi 2016 on oikaistu vastaavasti. Venäjän tavarataloliketoiminta on raportoitu lopetettuina toimintoina 3.12.2016 ja 31.12.2015 päättyneiltä tilikausilta, vetailuvuosi 2014 on oikaistu vastavasti.
| 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot | euroa | -0,84 | -0,68 | -2,82 | -0,18 | -1,24 |
| Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot | euroa | -0,02 | -0,16 | 0,06 | -1,20 | |
| Osakekohtainen tulos (laimentamaton ja | ||||||
| laimennettu) | euroa | -0,84 | -0,70 | -2,98 | -0,12 | -2,43 |
| Liiketoiminnan rahavirta/osake, osakeantikorjattu | euroa | 1,42 | 1,15 | 0,26 | 0,58 | 0,24 |
| Oma pääoma/osake | euroa | 11,12 | 11,71 | 12,29 | 14,99 | 14,53 |
| Osinko/osake* | euroa | |||||
| Osinko tuloksesta* | ಗಿಂ | |||||
| Osakkeiden P/E luku | ||||||
| A-osake | -2,7 | -2,9 | -1,5 | -60,4 | -2,6 | |
| B-osake | -2,4 | -2,7 | -1,5 | -60,2 | -2,6 | |
| Päätöskurssi 31.12. | euroa | |||||
| A-osake | 2,26 | 2,00 | 4,60 | 7,09 | 6,22 | |
| B-osake | 2,06 | 1,92 | 4,35 | 7,06 | 6,25 | |
| Tilikauden ylin kurssi | euroa | |||||
| A-osake | 3,16 | 5,64 | 8,20 | 7,55 | 8,00 | |
| B-osake | 2,74 | 5,13 | 8,00 | 7,31 | 8,41 | |
| Tilikauden alin kurssi | euroa | |||||
| A-osake | 1,90 | 1,84 | 4,22 | 5,26 | 5,94 | |
| B-osake | 1,78 | 1,65 | 4,05 | 5,06 | 5,98 | |
| Tilikauden keskikurssi | euroa | |||||
| A-osake | 2,41 | 2,53 | 5,29 | 5,97 | 6,86 | |
| B-osake | 2,12 | 3,31 | 6,19 | 6,33 | 7,10 | |
| 1000 | ||||||
| Osakkeiden vaihto | kpl | |||||
| A-osake | 1 281 | 3 875 | 1 996 | 2 791 | 2 188 | |
| B-osake | 13 127 | 13 952 | 13 664 | 12 231 | 14 615 | |
| Osakkeiden vaihto | ಗಿಂ | |||||
| A-osake | 4,2 | 12,7 | 6,5 | 9,1 | 7,2 | |
| B-osake | 31,6 | 33,6 | 32,9 | 29,5 | 35,2 | |
| milj. | ||||||
| Osakekannan markkina-arvo 31.12. | euroa | 154,5 | 140,8 | 321,0 | 509,6 | 449,4 |
| Osakkeiden lukumäärä 31.12. | 1 000 | |||||
| kpl | 72 049 | 72 049 | 72 049 | 72 049 | 72 049 | |
| A-osake | 30 531 | 30 531 | 30 531 | 30 531 | 30 553 | |
| B-osake | 1000 | 41 518 | 41 518 | 41 518 | 41 518 | 41 495 |
| Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo | kpl | 72 049 | 72 049 | 77 049 | 72 049 | 72 049 |
| A-osake | 30 531 | 30 531 | 30 531 | 30 533 | 30 590 | |
| B-osake | 41 518 | 41 518 | 41 518 | 41 515 | 41 459 | |
| Osakkeenomistajien lukumäärä 31.12. | 43 394 | 44 396 | 46 672 | 49 813 | 52 415 |
| 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | |
|---|---|---|---|---|---|
| milj. euroa | |||||
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) | 168,6 | 84,3 | 73,2 | 88,2 | 43,4 |
| Oikaisut käyttökatteeseen (EBITDA) | |||||
| Uudelleenjärjestelyt | -15,2 | -3,3 | -9,6 | -2,6 | -1,1 |
| Sijoituskiinteistöjen käypien arvojen voitot ja tappiot | 4,0 | ||||
| Kiinteistöjen myyntivoitot | -0,4 | 6,8 | |||
| Tappiot liiketoimintamyynneistä | -22,9 | ||||
| Myytävänä olevien varojen arvonoikaisu | 0,0 | -11,9 | |||
| Oikaisut yhteensä | -15,6 | -8,4 | -5,6 | -2,6 | -24,0 |
| Käyttökate (EBITDA) | 153,0 | 76,0 | 67,6 | 85,6 | 19,3 |
| Oikaistu liiketulos (EBIT) | 29,0 | 28,4 | 12,3 | 30,9 | -28,5 |
| Oikaisut liiketulokseen (EBIT) | |||||
| Liikearvon arvonalentuminen | 0,0 | -25,0 | -150,0 | ||
| Uudelleenjärjestelyt | -15,2 | -3,3 | -14,6 | -2,6 | -1,1 |
| Sijoituskiinteistöjen käypien arvojen voitot ja tappiot | 4,0 | ||||
| Kiinteistöjen myyntivoitot | -0,4 | 6,8 | |||
| Tappiot liiketoimintamyynneistä | -22,9 | ||||
| Myytävänä olevien varojen arvonoikaisu | 0,0 | -11,9 | |||
| Oikaisut yhteensä | -15,6 | -33,4 | -160,6 | -2,6 | -24,0 |
| Liiketulos (EBIT) | 13,3 | -5,0 | -148,4 | 28,3 | -52,5 |
| Tulos jatkuvista toiminnoista/osake | emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos jatkuvista toiminnoista – verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä |
|---|---|
| Tulos lopetetuista toiminnoista/osake | emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos lopetetuista toiminnoista – verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä |
| Tulos/osake | emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos – verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä |
| Vaihtoehtoiset tunnusluvut | |
| Myyntikate | liikevaihto – aineiden ja tarvikkeiden käyttö |
| Suhteellinen myyntikate | myyntikate / liikevaihto x 100 |
| Käyttökate (EBITDA) | liiketulos + poistot ja arvonalentumiset |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) | käyttökate (EBITDA) – oikaisuerät, katso vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät |
| Oikaistu liiketulos | liiketulos – oikaisuerät, katso vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät |
| Oman pääoman tuotto, % | tilikauden tulos / oma pääoma yhteensä (keskimäärin vuoden aikana) x 100 |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut / sijoitettu pääoma x 100 |
| Sijoitettu pääoma | taseen loppusumma - laskennallinen verovelka ja muut korottomat velat (keskimäärin vuoden aikana) |
| Pääoman kiertonopeus | liikevaihto / taseen loppusumma - laskennallinen verovelka ja muut korottomat velat (keskimäärin vuoden aikana) |
| Vaihto-omaisuuden kiertonopeus | 365 / vaihto-omaisuuden kiertoaika |
| Omavaraisuusaste, % | oma pääoma yhteensä / taseen loppusumma - saadut ennakot x 100 |
| Nettovelkaantumisaste, % | korollinen vieras pääoma - rahavarat - korolliset saamiset / oma pääoma yhteensä x 100 |
| Korollinen nettovelka | korollinen vieras pääoma – rahavarat – korolliset saamiset |
| Oma pääoma/osake | emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma / osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä |
|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirta/osake | liiketoiminnan rahavirta / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä ilman yhtiön omistamia omia osakkeita |
| Osakkeiden P/F luku | pörssikurssi tilinpäätöspäivänä / tulos/osake |
| Osakkeiden vaihto | osakkeiden kappalemääräinen vaihto tilikauden aikana |
| Osakekannan markkina-arvo | osakkeiden lukumäärä kerrottuna tilinpäätöspäivän pörssikurssilla osakelajeittain |
Stockmann Oyj Abp:n osakepääoma jakautuu A- ja B-osakkeisiin. A-sarjan osakkeella on kymmenen ääntä ja B-sarjan osakkeella yksi ääni. Molempien sarjojen osakkeiden nimellisarvo on 2,00 euroa osakkeelta, ja molemmilla on oikeus yhtä suureen osinkoon.
Yhtiön osakkeet ovat arvo-osuusjärjestelmässä sekä kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsingin pörssissä. A-osakkeen kaupankäyntitunnus on STCAS ja B-osakkeen STCBV. Yhtiöllä oli 31.12.2019 rekisteröityjä osakkeenomistajia 43 394 (44 396 osakkeenomistajaa 31.12.2018).
Stockmannin osakekannan markkina-arvo 31.12.2019 oli 154,5 miljoonaa euroa (140,8 miljoonaa euroa 31.12.2018).
| Osakkeen- | Osuus | Osuus | ||
|---|---|---|---|---|
| omistajat | osakkeista | äänistä | ||
| kpl | ಕ್ಕಳ | % | % | |
| 1-100 | 28 587 | 65,9 | 1,5 | 0,6 |
| 101-1000 | 11 979 | 27,6 | 5,8 | 4,3 |
| 1001-10000 | 2 565 | 5,9 | 9,6 | 6,0 |
| 10001-100000 | 221 | 0,5 | 7,6 | 4,0 |
| 100001-10000000 | 31 | 0,1 | 14,0 | 13,7 |
| 10000001- | 11 | 61,5 | 71,4 | |
| Yhteensä | 43 394 | 100,0 | 100,0 | 100,0 |
| (ปรakkeen- | ()દિવેલીઓ ત | ( | ||
|---|---|---|---|---|
| omistajat | osakkeista | äänistä | ||
| kpl | % | % | % | |
| Yksityishenkilöt | 42 255 | 97,4 | 25,0 | 21,7 |
| Yritykset | 714 | 1,6 | 19,4 | 20,5 |
| Säätiöt ja yhdistykset | 220 | 0,5 | 45,3 | 55,2 |
| Hallintarekisteröidyt (sis. ulkomaiset omistajat) | 180 | 0,4 | 8,2 | 2,1 |
| Rahoitus- ja vakuutuslaitokset | 25 | 0,1 | 2.0 | 0,5 |
| Rekisteröimättömät osakkeet | 0,1 | |||
| Yhteensä | 43 394 | 100,0 | 100,0 | 100,0 |
| Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2019 | Osuus osakkeista |
Osuus äänistä |
|
|---|---|---|---|
| % | % | ||
| 1 Föreningen Konstsamfundet-ryhmä | 13,6 | 21,8 | |
| 2 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma | 9,8 | 5,6 | |
| 3 HC Holding Oy Ab | 8,5 | 10,0 | |
| 4 Svenska Litteratursällskapet i Finland | 7,6 | 15,8 | |
| ഗ | Niemistö Kari | 5,8 | 9,4 |
| 0 | Etola-yhtiöt | 4,2 | 6,1 |
| Valtion Eläkerahasto | 2,3 | 0,5 | |
| 8 Folkhälsan Samfundet i Svenska Finland | 2,2 | 2,7 | |
| 9 Jenny ja Antti Wihurin rahasto | 1.9 | 2,1 | |
| 10 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen | 1,7 | 0,8 | |
| 11 Folkhälsan i Svenska Finland rf Inez och Julius Polins Fond | 1,5 | 0,8 | |
| 12 Wilhelm och Else Stockmanns Stiftelse | 1,0 | 2,2 | |
| 13 Sr Säästöpankki Pienyhtiöt | 0,8 | 0,2 | |
| 14 Sr Säästöpankki Itämeri | 0,8 | 0,2 | |
| 15 Helene och Walter Grönqvists Stiftelse | 0,7 | 1,5 | |
| 16 Sr VISIO Allocator | 0,7 | 0,2 | |
| 17 William Thurings Stiftelse | 0,4 | 0,7 | |
| 18 Sr Taaleritehdas Arvo Markka Osake | 0,4 | 0,1 | |
| 19 Turun Kaupunki | 0,4 | 0,1 | |
| 20 Turun Kaupungin Vahinkorahasto | 0,4 | 0,1 | |
| Muut | 35,2 | 19,4 | |
| Yhteensä | 100 0 | 100 0 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.–31.12.2019 | 1.1.–31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| Jatkuvat toiminnot | |||
| LIIKEVAIHTO | 2.2 | 960,4 | 1 018,8 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2.2 | 0,0 | 7,0 |
| Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutokset | 2.2, 3.4 | -0,3 | |
| Aineiden ja tarvikkeiden käyttö | 2.3 | -419,5 | -438,7 |
| Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 2.5, 5.5 | -211,1 | -222,0 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 3 | -139,6 | -80,9 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 2.6 | -176,9 | -288,9 |
| Kulut yhteensä | -947,1 | -1 030,5 | |
| LIIKEVOITTO/-TAPPIO | 13,3 | -5,0 | |
| Rahoitustuotot | 2.1 | 1,1 | 0,6 |
| Rahoituskulut | 4.1 | -53,7 | -35,3 |
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | 4.1 | -52,7 | -34,6 |
| VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | -39,3 | -39,6 | |
| Tuloverot | 2.7 | -14,9 | -4,2 |
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO, JATKUVAT TOIMINNOT | -54,3 | -43,7 | |
| Voitto/tappio lopetuista toiminnoista | 5.1 | -1,4 | |
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | -54,3 | -45,2 | |
| Tilikauden voiton/tappion jakautuminen: | |||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille | -54,3 | -45,2 | |
| Osakekohtainen tulos, EUR: | 4.13 | ||
| Jatkuvista toiminnoista (laimentamaton ja laimennettu) | -0,84 | -0,68 | |
| Lopetetuista toiminnoista (laimentamaton ja laimennettu) | -0,02 | ||
| Tilikauden tuloksesta (laimentamaton ja laimennettu) | -0,84 | -0,70 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.–31.12.2019 | 1.1.–31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | -54,3 | -45,2 | |
| Muut laajan tuloksen erät: | |||
| Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi | |||
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16) ennen veroja |
5,1 | 8,7 | |
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16), verovaikutus |
2.7, 4.12 | -1,0 | -1,7 |
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16) verojen jälkeen |
4,1 | 6,9 | |
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi | |||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä ennen veroja | -5,8 | 2,8 | |
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä verojen jälkeen | 2.7, 4.12 | -5,8 | 2,8 |
| Rahavirran suojaus ennen veroja | -1,7 | 0,6 | |
| Rahavirran suojaus, verovaikutus | -0,1 | ||
| Rahavirran suojaus verojen jälkeen | 2.7, 4.12 | -1,7 | 0,5 |
| Muut laajan tuloksen erät, netto | -3,5 | 10,3 | |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | -57,7 | -34,9 | |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: | |||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille, jatkuvat toiminnot | -57,7 | -33,5 | |
| Emoyhtiön osakkeenomistajille, lopetetut toiminnot | -1,4 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 31.12.2019 | 31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| VARAT | |||
| PITKÄAIKAISET VARAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | |||
| Liikearvo | 506,6 | 516,1 | |
| Tavaramerkki | 87,0 | 88,7 | |
| Aineettomat oikeudet | 39,0 | 39,6 | |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 1,8 | 2,3 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 2,6 | 0,9 | |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 3.2 | 637,0 | 647,5 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | |||
| Maa- ja vesialueet | 100,6 | 102,5 | |
| Rakennukset ja rakennelmat | 567,1 | 578,5 | |
| Koneet ja kalusto | 55,4 | 64,1 | |
| Vuokrahuoneiston perusparannusmenot | 4,9 | 5,1 | |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 485,7 | ||
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 5,6 | 0,8 | |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet yhteensä | 3.3 | 1 219,3 | 751,1 |
| Sijoituskiinteistöt | 3.4 | 0,5 | 0,5 |
| Pitkäaikaiset saamiset | 4.10, 4.11 | 0,4 | 0,6 |
| Pitkäaikaiset vuokrasopimussaamiset | 4.10 | 15,7 | |
| Muut sijoitukset | 4.10 | 0,3 | 0,3 |
| Laskennalliset verosaamiset | 2.8 | 16,3 | 14,7 |
| PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 1 889,4 | 1 414,7 | |
| LYHYTAIKAISET VARAT | |||
| Vaihto-omaisuus | 2.4 | 145,8 | 141,9 |
| Lyhytaikaiset saamiset | |||
| Korolliset saamiset | 0,1 | 0,8 | |
| Vuokrasopimussaamiset | 1,3 | ||
| Tuloverosaamiset | 4,6 | 7,8 | |
| Korottomat saamiset | 37,1 | 43,7 | |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 4.3 | 43,0 | 52,2 |
| Rahavarat | 4.4 | 24,9 | 43,4 |
| LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 213,7 | 237,6 | |
| MYYTÄVÄNÄ OLEVAT VARAT | 5.1 | 175,7 | |
| VARAT YHTEENSÄ | 2 103,2 | 1 827,9 | |
| Milj. euroa | Liitetieto | 31.12.2019 | 31.12.2018 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| OMA PÄÄOMA | |||
| Osakepääoma | 144,1 | 144,1 | |
| Ylikurssirahasto | 186,1 | 186,1 | |
| Uudelleenarvostusrahasto | 358,2 | ||
| 329,0 | |||
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 250,4 | 250,4 | |
| Muut rahastot | 42,5 | 44,2 | |
| Muuntoerot | -17,5 | -11,6 | |
| Kertyneet voittovarat | -239,6 | -212,1 | |
| Hybridilaina | 105,8 | 84,3 | |
| Emoyhtiön omistajien oman pääoman osuus | 4.12 | 800,9 | 843,7 |
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 800,9 | 843,7 | |
| PITKÄAIKAISET VELAT | |||
| Laskennalliset verovelat | 2.8 | 125,4 | 128,3 |
| Pitkäaikaiset korolliset rahoitusvelat | 4.5 | 364,5 | 359,9 |
| Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat | 4.5 | 438,6 | |
| Pitkäaikainen koroton vieras pääoma ja pitkäaikaiset varaukset | 4.9, 4.10, 5.3 | 1,6 | 17,5 |
| PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 930,0 | 505,7 | |
| LYHYTAIKAISET VELAT | |||
| Lyhytaikaiset korolliset rahoitusvelat | 4.6 | 47,8 | 227,9 |
| Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelat | 4.6 | 91,2 | |
| Lyhytaikaiset korottomat velat | |||
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | 4.6, 4.9 | 194,6 | 190,1 |
| Tuloverovelat | 4.6 | 37,4 | 20,9 |
| Lyhytaikaiset varaukset | 5.3 | 1,1 | 5,0 |
| Lyhytaikaiset korottomat velat yhteensä | 233,2 | 215,9 | |
| LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 372,2 | 443,8 | |
| MYYTÄVÄNÄ OLEVIIN VAROIHIN LIITTYVÄT VELAT | 5.1 | 34,7 | |
| VELAT YHTEENSÄ | 1 302,3 | 984,3 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.–31.12.2019 | 1.1.–31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||
| Tilikauden voitto/tappio | -54,3 | -45,2 | |
| Oikaisut: | |||
| Poistot ja arvonalentumiset | 139,6 | 80,9 | |
| Pysyvien vastaavien myyntivoitot (-) ja -tappiot (+) | 0,7 | 5,6 | |
| Korkokulut ja muut rahoituskulut | 53,7 | 35,3 | |
| Korkotuotot | -1,1 | -0,6 | |
| Tuloverot | 14,9 | 4,2 | |
| Muut oikaisut | -1,2 | -3,0 | |
| Käyttöpääoman muutokset: | |||
| Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) | -5,3 | 16,3 | |
| Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys (-) / vähennys (+) | 8,0 | 11,9 | |
| Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) | -0,2 | 10,5 | |
| Maksetut korot | -52,1 | -24,4 | |
| Saadut korot liiketoiminnasta | 1,1 | 0,6 | |
| Muut rahoituserät liiketoiminnasta | -1,4 | ||
| Maksetut verot liiketoiminnasta | -0,3 | -9,2 | |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 102,3 | 82,9 | |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | |||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -33,9 | -28,1 | |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 139,7 | 122,5 | |
| Nettosijoituksen ja sisäisen lainan suojauksen kurssivoitto* | 11,1 | 31,6 | |
| Investointien nettorahavirta | 116,8 | 126,0 | |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | |||
| Hybridilainan liikkeeseen laskusta saadut maksut | 21,5 | ||
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 45,4 | 79,9 | |
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -226,9 | -249,1 | |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 166,7 | 215,0 | |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -165,1 | -213,8 | |
| Vuokarasopimusvelkojen takaisinmaksut | -73,9 | ||
| Hybridilainan korko | -6,6 | -6,6 | |
| Rahoituksen nettorahavirta | -238,8 | -174,6 | |
| RAHAVAROJEN MUUTOS | -19,8 | 34,3 | |
| Rahavarat tilikauden alussa | 43,4 | 21,0 | |
| Luotollinen shekkitili | -0,4 | -12,2 | |
| Rahavarat tilikauden alussa | 43,0 | 8,8 | |
| Rahavarojen muutos | -19,8 | 34,3 | |
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | -0,6 | -0,1 | |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 24,9 | 43,4 | |
| Luotollinen shekkitili | -2,3 | -0,4 | |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 4.4 | 22,7 | 43,0 |
*Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen ja sisäisen lainan suojaukseen liittyvä realisoitunut kurssivoitto
| Milj. euroa | Osakepääoma | Ylikurssirahasto | Uudelleenarvostus rahasto |
Suojausinstrumenttien rahasto |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Muut rahastot | Muuntoero | Kertyneet voittovarat | Yhteensä | Hybridilaina | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA 1.1.2018 | 144,1 | 186,1 | 418,6 | -0,1 | 250,4 | 43,8 | -14,5 | -227,6 | 800,8 | 84,3 | 885,1 |
| Tilikauden voitto/tappio | -45,2 | -45,2 | -45,2 | ||||||||
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16) |
6,9 | 6,9 | 6,9 | ||||||||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 2) | 2,8 | 2,8 | 2,8 | ||||||||
| Rahavirran suojaus 2) | 0,5 | 0,5 | 0,5 | ||||||||
| Laaja tulos yhteensä, netto | 6,9 | 0,5 | 2,8 | -45,2 | -34,9 | -34,9 | |||||
| Uudelleenarvostetun omaisuuden myynti | -58,4 | 58,4 | |||||||||
| Hybridilainan koron maksu | -6,6 | -6,6 | -6,6 | ||||||||
| Muut muutokset 1) | -8,9 | 8,9 | |||||||||
| Muut oman pääoman muutokset yhteensä | -67,3 | 60,7 | -6,6 | -6,6 | |||||||
| OMA PÄÄOMA 31.12.2018 | 144,1 | 186,1 | 358,2 | 0,4 | 250,4 | 43,8 | -11,6 | -212,1 | 759,4 | 84,3 | 843,7 |
| Milj. euroa | Osakepääoma | Ylikurssirahasto | Uudelleenarvostus rahasto |
Suojausinstrumenttien rahasto |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Muut rahastot | Muuntoero | Kertyneet voittovarat | Yhteensä | Hybridilaina | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA 1.1.2019 | 144,1 | 186,1 | 358,2 | 0,4 | 250,4 | 43,8 | -11,6 | -212,1 | 759,4 | 84,3 | 843,7 |
| Tilikauden voitto/tappio | -54,3 | -54,3 | -54,3 | ||||||||
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostus (IAS 16) |
4,1 | 4,1 | 4,1 | ||||||||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 2) | -5,8 | -5,8 | -5,8 | ||||||||
| Rahavirran suojaus 2) | -1,7 | -1,7 | -1,7 | ||||||||
| Laaja tulos yhteensä, netto | 4,1 | -1,7 | -5,8 | -54,3 | -57,7 | -57,7 | |||||
| Hybridilainan nosto | 22,2 | 22,2 | |||||||||
| Hybridilainan kulut | -0,7 | -0,7 | |||||||||
| Uudelleenarvostetun omaisuuden myynti | -24,7 | 24,7 | 0,0 | 0,0 | |||||||
| Hybridilainan koron maksu | -6,6 | -6,6 | -6,6 | ||||||||
| Muut muutokset 1) | -8,6 | 8,6 | 0,0 | 0,0 | |||||||
| Muut oman pääoman muutokset yhteensä | -33,3 | 26,7 | -6,6 | 21,5 | 15,0 | ||||||
| OMA PÄÄOMA 31.12.2019 | 144,1 | 186,1 | 329,0 | -1,3 | 250,4 | 43,8 | -17,5 | -239,6 | 695,0 | 105,8 | 800,9 |
1) Vuosittainen siirto uudelleenarvostukseen perustuvan ja alkuperäiseen hankintamenoon perustuvan poiston erosta 2) Liitetiedot 2.7, 4.12
| 1 Yrityksen perustiedot | |
|---|---|
| 1.1 Yleistä | |
| 1.2 Johdon harkintaa edellyttävät laatimisperiaatteet ja arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät | |
| 1.3 Yhdistelyperiaatteet | |
| 1.4 Ulkomaan rahan määräiset erät | |
| 1.5 Uusien tai muutettujen IFRS-standardien soveltaminen | |
| 2 Avairluvut | |
| 2.1 Segmenttiraportointi | |
| 2.1.1 Toimintasegmentit | |
| 2.1.2 Tietoa markkina-alueista | |
| 2.2 Liiketoiminnan tuotot | |
| 2.2.1 Tuloustusperiaatteet | |
| 2.2.2 Liiketoiminnan muut tuotot | |
| 2.2.3 Käyvän arvon muutokset | |
| 2.3 Liiketoiminnan myyntikate | |
| 2.4 Valhto-omaisuus | |
| 2.5 Työsuhde-etuudet | |
| 2.6 Liiketoiminnan muut kulut | |
| 2.7 Tuloverot | |
| 2.8 Laskennalliset verosaamiset ja -velat | |
| 3 Aineettomat ja aineelliset hyödykket sekä vuokrasopimukset | |
| 3.1 Poistot ja arvonalenturniset | |
| 3.2 Liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet | |
| 3.3 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | |
| 3.4 Sijoituskiinteistöt | |
| 3.5 Vuokrasopimukset | |
| 4 Pääomarakenne | |
| 4.1 Rahoitustuotot ja -kulut | |
| 4.2 Rahoitusinstrumentit | |
| 4.3 Lyhytaikaiset saamiset | |
| 4.4 Rahavarat | |
| 4.5 Pitkääikaiset velat, korollinen | |
| 4.6 Lyhytaikaiset velat | |
| 4.7 Täsmäytyslaskelma veloista rahoituksen rahavirrassa | |
| 4.8 Rahoitusriskien hallinta | |
| 4.9 Johdannaissopimukset | |
| 4.10 Rahoitusvarat ja -velat arvostusryhmittäin sekä käypien arvojen ja hierarkkinen luokittelu | |
| 4.11 Netotusjärjestelyn piirissä olevat rahoitusinstrumentit | |
| 4.12 Oma pääoma | |
| 4.13 Osakekohtainen tulos | |
| 4.14 Pääomarakenteen hallinta | |
| 5 Muut liitetiedot | |
| 5.1 Myytävänä olevat omaisuuserät ja lopetetut toiminnot | |
| 5.2 Yhteisjärjestelyt | |
| 5.3 Varaukset | |
| 5.4 Vastuusitoumukset | |
| 5.5 Lähipiiritapahturnat | |
| 5.6 Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat |
Konsernin emoyhtiö on suomalainen julkinen osakeyhtiö Stockmann Oyj Abp, jonka kotipaikka on Helsinki ja rekisteröity osoite Aleksanterinkatu 52, 00100 Helsinki. Konsernin päätoimiala on vähittäiskauppa. Emoyhtiön osakkeet on listattu Helsingin pörssissä (Nasdaq Helsinki Oy). Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa www.stockmanngroup.com tai emoyhtiöstä.
Stockmannin konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätöstandardien (IFRS) mukaisesti, ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2019 voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä IFRIC- ja SIC-tulkintoja. Kansainvälläillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja tulkintoja. Konsemitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen, IFRS-säännöksiä täydentävän kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset. Tilinpäätöstiedot perustuvat alkuperäisiin hankimtamenoihin, jollei laatimisperiaatteissa ole muuta kerrottu. Tilinpäätös esitetään miljoonina euroina.
Stockmann-konserni on soveltanut 1.1.2019 alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja ja tulkintoja:
IFRS 16, joka korvasi IAS 17-standardin ja siihen liittyvät tulkinnat. IFRS 16 edellyttää vuokrasopimusten merkitsemistä taseeseen vuokranmaksivelviitteena sekä siihen liiittyvänä käyttöoikeusomaisuuserini. Stockmann-konserni sovelsi standardia käyttäen yksinkettua siirtymämenetelmää, jolloin käyttöönottoa edeltäneen vuoden vertailulukuja ei oikaista. Stockmann sovelsi siirtymässä IFRS 16:n helpotuksia olla kirjaamatta taseeseen lyhytaikaisia vuokrasopimuksia, joiden vuokra-aika on 12 kuukautta tai lyhyempi, sekä vuokrasopimuksia, joissa kohdeomaisuuserä on arvoltaan vähäinen. Lisäksi alkuvaiheen menot on jätetty huomioimatta käyttöökeusomaisuuserän arvostuksessa. Siitymähetkellä on varauksissa olleilla tappiollisilla sopimuksilla oikaistu käyttöoikeusomaisuuserän arvoa. Vuokra-ajaksi on määritetty ajanjakso, jora vuokrasopimus ei ole purettavissa mukaan lukien vuokrasopion kattama ajanjakso, jos on kohtuullisen varmaa, että kyseinen optio tullaan käyttämään. Stockmann-konsernissa Lindex käyttää joka perustuu liikevoittoon, määrittäessään sisällytetäänkö alkuperäisen vuokra-aikaan. Liikevoiton osuus liikevaihdosta määritetään ja mitä suurempi osuus on, sitä todennäköisemmin jatkamisoptio tullaan käyttämään. Vuokralle antajien kirjanpitokäsittely säilyi suurelta osin nykyisen IAS 17:n mukaisena.
IFRS 16 -standardilla on merkittävä vaikutus konsernin varoihin ja velkoihin. Stockmannin taseeseen on kirjattu omaisuuserä ja korollinen velka vuokrasopimuksista, joiden vuokrauskohteina ovat liikehuoneistot, varastot, toimistotilat, autot sekä muut koneet ja laitteet. Standardin soveltamisajankohtana vuokrasopimusvelka on kirjattu vuokrasopimusten perusteella maksettavien minimivuokrien nykyarvoon disäluoton korolla. Keskimääräinen painotettu diskonttauskorko standardin soveltamisen alkamisajankohtana oli Stockmannaisuuserän hankintamenoon on sisällytetty vuokrasopimusvelan määrä soveltamisajankohtana. Käyttööikeusomaisuuserät, jotka on siirretty vuokralle edelleenvuokraussopimuksella, ja jotka on luokiteltu rahoitusleasingsopimuksiksi, on kirjattu pois käyttöomaisuudesta ja esitetään taseessa nettosijoituksena edelleenvuokraussopimukseen. Standardin soveltamisen alkamisajankohtana 1.1.2019 kirjattu vuokrasopimusvelan ja sitä vastaavan käyttöoikeusomaisuusernissa oli 552,7 miljoonaa euroa.
IFRS 16 -standardin mukaisella vuokrasopimusten käsittelyllä on merkittävä vaikutus myös konsemin tuloslaskelmaan. Vuokralleottaja ei esitä tuloslaskelmassaan vuokrakuuserästä vähennetään kauden poistot ja mahdolliset arvonalentumistappiot tulosvaikutteisesti. Vuokralleottaja kirjaa rahoituskutteisesti sopimuksen alkamisajankohdan jälkeen vuokrasopimusvelan koron, joka lasketaan vuokrasopimuksen alkaisella diskonttauskorolla, ja vuokrakulukset muuttuvat vuokrat, jotka eivät sisälly vuokrasopimusvelkaan. Rahoitusleasingsopimuksiksi luokiteltujen edelleenvuokratuottoja ei esitetä tuloslaskelmassa, vaan rahoituserissä esitetään tulosvaikutteisesi korkotuotto nettosijoituksesta edelleenvuokraussopimukseen. Stockmann-konserriissa tilikauden 2019 käyttökate on kasvanut 100,0 miljoonaa euroa, liikevoitto 16,1 miljoonaa euroa ja rahoituskulut 26,1 miljoonaa euroa ja tilikauden nettotulos on pienentynyt 7,9 miljoonaa euroa standardin käyttöönoton seurauksena.
IFRS 16 -standardin käyttöönotolla on vaikutusta myös liiketoiminnan nettorahaviit, jotka aikaisemmin vaikuttivat vain liiketoiminnan rahaviraan esitetään uuden standardin mukaan vuokrasopimusvelan lyhennyksinä rahoituksen rahavirrassa ja korkokuluna liiketoiminnan rahavirrassa. Tiikaudella 2019 konsemin liiketoiminnan rahavitta on kasvanut 73.9 miljoonaa euroa ja rahoituksen rahavirta on pienentynyt vastaavasti standardin käyttöönoton seurauksena. FRS 16 standardilla on olennainen vaikutus myös tiettyihin tunnuslukuihin: uuden standardin vaikutus huomioiden konsernin omavaraisuusaste 31.1.2018 olisi ollut noin 35,4 prosenttia (raportoitu 46,2%) ja nettovelkaantumisaste noin 129,9 prosenttia (raportoitu 64,5%).
Stockmann-konsemin esittämä segmentli-informaatio perustuu johdon sisäiseen raportointiin, jonka avulla ylin operatiivinen päätöksentekijä ja konsernin muu johto anvioi toiminnan tuloksellisuutta. IFRS 16 -standardin vaikutusta ei ole kohdistettu toimintasegmenteille johdon sisäisessä raportoinnissa ja siten konsernin segmenttiraportoinnissa IFRS 16 – standardin vaikutus on esitetty täsmäytyseränä konsernitasolla.
Vuokrasopimusvelka 1.1.2019 voidaan täsmäyttää vuokravastuisiin 31.12.2018 seuraavasti:
| Milj. euroa | |
|---|---|
| 31.12.2018 tilinpäätöksessä raportoidut vuokravastuut | 583,6 |
| Diskonttaus käyttäen lisäluoton korkoa | -105,9 |
| Vuokrasopimusten jatkamisoptiot, jotka kohtuullisen varmasti tullaan käyttämään | 151,9 |
| Muut kiinteät kulut | -29,4 |
| Alkamattomat vuokrasopimukset, joihin konserni on sitoutunut | -22,1 |
| Lyhytaikaiset vuokrasopimukset | -12,6 |
| Muuttuvat vuokrat | -6,1 |
| Muut erot | -6,7 |
| 1.1.2019 kirjattu leasingvelka | 552. |
IFRIC 23 Tuloverokäsittelyjä koskeva epävarmuus. Tulkinta selventää kirjanpitokäsittelyä tilanteessa, jossa yhteisön verotuksellinen käsittely odottaa vielä veroviranomaisen hyväksymistä. Olennainen kysymys on arvioida, tuleeko veroviranomainen hyväksymään valitseman käsittelyn. Tätä harkittaessa oletetaan, että veroviranomaisella on pääsy kaikkeen asiaan kuuluvaan tietoon arvioidesella ei ollutvaikutusta konserritilinpäätökseen.
Muutokset IFRS 9.ään Ennen eräpäivää tapahtuvaa maksua koskevat ominaisuudet, joihin liittyy negatiivinen korvaus. Muutokset mahdollistavat joidenkin, ennen eräpäivää tapahtuvan maksun mahoitusinstrumenttien arvostamisen jaksotettuun hankintamenoon. Standardimuutoksella ei ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
Muutokset IAS 28:aan Pitkääkaiset osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä. Muutokset selventävät, että sellaisiin osuuksiin osakkuus- ja yhteisyrityksisä, jotka muodostavat osakkuus- tai yhteisyrityksen, sovelletaan IFRS 9-standardia. Standardimuutoksella ei ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
Muutokset IAS 19:ään Järjestelyn muuttaminen tai velvoitteen täyttäminen. Muutokset koskevat etuuspohjaisten eläkejärjestelyiden muutoksia, supistuksia. Standardimuutoksella ei ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
Vuosittaiset parannukset IFRS-standardeihin, muutoskokoelma 2015-2017. Annual Improvements -menettelyn kautta standardeihin tehtävät pienet ja vähemmän kiireelliset kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi ja toteutetaan kerran vuodessa. Muutokset koskevat IFRS 3-, IFRS 12- ja IAS 23 -standardeja. Standardimuutoksilla ei ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
Kun konsernitilinpäätös laaditaan kansainvälisen tilinpäätöskäytännön mukaan, joudutaan tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia. Toteumat voivat poiketa anioista ja oletuksista. Tilinpäätöksen sisältämät arviot ja oletukset perustuvat johdon parhaaseen näkemykseen tilinpäätöshetkellä. Nämä aviot ja oletukset taseen omaisuus- ja velkamääriin, esitettyihin ehdollisiin eriin sekä tillkauden tuottoihin ja kuluihin. Lisäksi joudutaan käyttämään harkiinpäätöksen laatimisperiaatteita sovelletaan.
Hallitus on arvioinut kokonaisrahoitusesti. Kun tarkastellaan meneillään olevia suunnitelmia, anvioituja operatlivisia rahavirtoja ja käyttöpääoman vahvistamiseen tähtääviä aloitteita, kokonaisanalyysi tukee likviditeetin ja rahoituksen riittävyyttä ja näin ollen tilinpäätöksen laatimista toiminnan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti.
Merkittävimmät osa-alueet, joissa johto on käyttänyt harkintaa laatimisperiaatteita soveltaessaan, liittyvät poisto- ja vuokraaikojen määrittämiseen ja omaisuuserien luokiteltuun myytävänä oleviksi toiminnoiksi sekä kun hybridilaina on luokiteltu omaksi pääomaksi ja yhteisjärjestelyjä on luokiteltu yhteisiksi toiminnoiksi.
Keskeiset tulevaisuutta koskevat oletukset raportointikauden päättymispäivän arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät, jotka aiheuttavat merkittävimmät riskit konsernin varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen muuttumisesta olennaisesti seuraavan tilikauden aikana, koskevat kiirtöikeusomaisuuserien ja niihin liittyvien vuokrasopimusvelkojen arvoja, vaihto-omaisuuden kysyntää ja kiertonopeutta sekä varauksia ja liindex tavaramerkin arvonalentumistestausta. Näistä on annettu tarkemmat selvitykset liitetiedoissa 2.4, 3, ja 5.3.
S
Konsernitilipäätös sisältää emoyhtiön, Stockmann Oyi Abp:n, sekä kaikki tytäryritykset, joissa emo-yhtiöllä on suoraan tai välillisesti yli 50 prosentin osuus osakkeiden äänimäärästä tai joissa emoyhtiöllä on muutoin määräysvalta. Määräysvalta syntyy, kun konserni olemalla osallisena yhteisön muuttuvalle tuotolle tai on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja se pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä yhteisöä koskevaa valtaansa.
Konsemin keskinäinen osakkeenomistus on elimintamenetelmällä, jonka mukaan luovutettu vastike ja hankitun yrityksen yksilöitävissä olevat varat ja velat arvostetaan hankintahetkellä käypään avoon. Liikearvo kirjataan määrään, jolla luovutettu vastike, määäysvallattomien osuus hankinnan kohteessa ja aiemmin omistettu osuus yhteenlaskettuina ylittävät hankitun nettovarallisuuden. Konsemin sisäiset liiketapahtumat, saamiset, velat, realisoitumattornat katteet ja sisäinen voitonjaan konsemitilipäätöksessä. Tilikauden voitto tai tappio sekä tilikauden laaja tulos jaetaan emoyhtiön omistajille ja määräysvallattomille. Määräysvallattomien omistajien osuus esitetään omana eränä konsernin omassa pääomassa. Hankitut tytäryritykset yhdistellään konsernitiinnäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan, ja luovutetut tytäryritykset sihen saakka, jolloin määräysvalta tytäryrityksessä olevan omistusosuuden muutokset, jotka eivät johda määräysvallan menettämiseen, käsitellään omaa pääomaa koskevina liiketoimina.
Yhteiset järjestelyt, joissa Stockmannilla ja toisella osapuolella on sopimuksen tai yhtiöjärjestelyyn liittyvä varoja koskevia oikevia koskevia velvoitteita, käsitellään yhteisinä toimintoina. Konsemiyhtöiden yhteisen toiminnon kriteerit täyttäviä osuuksia kiinteistöyhtiöissä on käsitelty konsernitilinpäätöksessä yhteisinä toimintoina. Konsernitilinpäätös sisältää Stockmannin osuuden yhteisten toimintojen tuotoista, kuluista ja muun laajan tuloksen eristä sekä varoista ja veloista, siitä päivästä lähtien, jona yhteinen määräysvalta on syntynyt, siihen päivään saakka, kun se päättyy. Stockmann-konsernilla ei ole yhteisyrityksiä eikä osakkuusyrityksiä.
Konsernitilinpäätös on esitetty euroina, joka on konsernin emoyhtiön toiminta- ja esittämisvaluutta.
Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat kirjataan kunkin yrityksen toimintavaluutan määräisinä käyttämällä tapahtumapäivän kurssia. Tilinpäätöshetkellä saamiset ja velat muunnetaan tilinpäätöspäivän kurssiin. Muuntamisen aiheuttamat kurssierot kirjataan tulosvaikutteisesti.
Ulkomaisten konsemiyritysten tulosaskelmat ja muut laajan tuloksen erät on muunnettu euroiksi tilikauden keskikurssin mukaan ja taseet tilinpäätöspäivän kurssiero, joka johtuu tiikauden tuloksen ja muiden laajan tuloksen erien muuntamisesta tuloslaskelmassa keskikurssin mukaan ja taseessa tilinpäätöspäivän kurssin mukaan, on kirjattu omana
eränään muihin laajan tuloksen eriin. Ulkomaisen yksikearvoja ulkomaalaisen yksikön varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen oikaisut, joita tehdään ulkomaalaisen yksikön hankinnan yhteydessä, on käsitelty ulkomaisten yksikköjen varoina ja velkoina sekä muunnettu euroiksi in. Kun ulkomainen tytäyyitys tai yhteisyritys myydään kokonaan tai osittain tai yhteisjärjestelystä luovutaan, kertynyt muuntoero kirjataan tuloslaskelmaan myyntivoiton tai -tappion osaksi.
IFRS 1-standardin salliman helpotuksen mukaisesti ennen IFRS-siirtymispäivää kertyneet kumulatiiviset muuntoerot on kirjattu kertyneisiin voittovaroihin.
Konserni ottaa käyttöön kurkin standardimuutoksen ja tulkinnan voimaantulopäivänä, tai jos voimaantulopäivä on muu kuin tillkauden ensimmäinen päivä, voimaantulopäivää seuraavan tiikauden alusta lukien. 1ASB on julkistanut seuraavat uudet tai uudistetut standardit ja tulkinnat, joita konserni ei ole vielä soveltanut.
Conceptual Framework for Financial Reporting (Taloudellisen raportoinnin käsitteellinen viitekelys), jota on sovellettava viimeistään 1.1.2020. Viitekehys ei korvaa mitään standardia vaan sitää tilartteissa, joissa mikään määrätty standardi ei sovellu ja se auttaa eri osapuolia IFRS:n ymmärtämisessa. Viitekehys sisältää tarkennetut määritelmät varoille ja veloille sekä uuden ohjeistuksen ja taseesta pois kirjaamiseen sekä esittämistapaan ja tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin.
Muutokset IAS 1:een Presentation of Financial Statements ja IAS 8:aan Accounting Policies, Changes in Accounting Estimates and Errors, jota on sovellettava 1.1.2020 tai sen jälkeen alkavilla. Muutoksilla tarkennetaan olennaisuuden määritelmää standardeissa. Standardimuutoksella ei odoteta olevan vaikutusta konsemitilinpäätökseen.
Muutokset IFRS 3:een Business Combinations, jota on sovellettava liiketoimintojen yhdistämisiin, jotka toteutetaan 1.1.2020 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Muutokset selkeyttävät standardin liitteessä A esitettyjä määritelmiä ja sekä havainnollisia esimerkkejä. Standardimuutoksella ei odoteta olevan vaikutusta konsemitiilinpäätökseen. Standardia ei ole vielä hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa.
Muilla tulevilla julkaistuilla uusilla tandardeilla ei odoteta olevan merkittävää vaikutusta Stockmannin konsernitilinpäätökseen.
S
Konsernin raportoitavat segmentit ovat muotikauppaa harjoittava Lindex ja tavarataloliiketoimintaa harjoittava Stockmann. Stockmann Retail- ja Real Estate – liiketoimin raportoitiin erikseen, yhdistettiin Stockmannliiketoimintayksikköön 1.7.2019 alkaen. Segmentit ovat konsemin liiketoimintayksiköitä, joita johdetaan erillisinä yksiköinä ja jotka myyvät erilaisia ja palveluita. Konsernin jakamattomat erät sisältävät konsernijohdon, konsernin taloushallinnon ja rahoituksen sekä sisäisen tarkastuksen.
Konsernin esittämä segmentti-informaatio perustuu johdon sisäiseen raportointiin, jossa johdon arvio segmenttien tuloksellisuudesta perustuu segmenttien liikevoiton seurantaan ja jossa varojen ja velkojen arvostusperiaatteet ovat IFRSsäännösten mukaiset. IFRS 16 -standardin vaikutusta ei ole kohdistettu toimintasegmenteille johdon sisäisessä raportoinnissa ja siten konsemin segmenttiraportoinnissa IFRS 16 –standardin vaikutus on esitetty täsmäytyseränä konsernitasolla. Ylin operatiivinen päätöksentekijä, joka säännöllisesti tarkastelee toiminnan tulosta, on konsernin toimitusjohtaja.
Muotikaupan myymäläketju Lindexillä on yhteensä 464 myymälää 19 maassa ja verkkokauppa. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa muotia sopivaan hintaan. Naistenvaatteissa, lastenvaatteissa ja kosmetiikassa on useita eri konsepteja.
| Liikevaihto | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| l index | 575,8 | 589,9 |
| Stockmann* | 386,8 | 429,0 |
| IFRS 16 -vaikutus | -2,1 | |
| Konserni yhteensä | 960,4 | 1 018,8 |
| Liikevoitto/-tappio | 2019 | 2018 |
| Lindex | 32,1 | 28,9 |
| Stockmann* | -20,4 | -5,4 |
| Jakamaton** | -14,4 | -3,5 |
| Liikearvon alentuminen | -25,0 | |
| IFRS 16 -vaikutus | 16,1 | |
| Konserni yhteensä | 13,3 | -5,0 |
| Rahoitustuotot ilman IFRS 16 –korkotuottoja | 0,2 | 0,6 |
| Korkotuotot IFRS 16 -vuokrasopimuksista | 0,9 | |
| Rahoituskulut ilman IFRS 16 -korkokuluja | -26,7 | -35,3 |
| Korkokulut IFRS 16 -vuokrasopimuksista | -27,0 | |
| Voitto/tappio ennen veroja, konserni yhteensä | -39,3 | -39,6 |
| * Vuoden 2018 liikevaihto ja liikevoitto sisältävät Nevsky Centren | ||
| **Vuosi 2019 sisältää vertailukelpoisuuteen vaikuttavia kuluja | ||
| Poistot ja arvonalentumiset | 2019 | 2018 |
| l index | 19,2 | 19,7 |
| Stockmann | 36,5 | 36,2 |
| Liikearvon alentuminen | 25,0 | |
| IFRS 16 -vaikutus | 83,9 | |
| Konserni yhteensä | 139,6 | 80,9 |
| Investoinnit | 2019 | 2018 |
| Lindex | 20,3 | 20,1 |
| Stockmann | 13,5 | 9,2 |
| IFRS 16 -lisäykset | 58,4 | |
| Konserni yhteensä | 92,1 | 29,3 |
| Varat | 2019 | 2018 |
| Lindex | 788,5 | 802,6 |
| Stockmann | 808,6 | 849,1 |
| Jakamaton | 0,6 | 0,6 |
| Myytävänä olevat pitkäaikaiset varat | 175,7 | |
| IFRS 16 -vaikutus | 505,5 | |
| Konserni yhteensä | 2 103,2 | 1 827,9 |
Konserni toimii Suomen lisäksi kahdella, jotka ovat Ruotsi ja Norja sekä Baltia, Venäjä ja muut maat.
| liikevaihto | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Suomi | 369,1 | 386,2 |
| Ruotsi* ja Norja | 437,8 | 449,1 |
| Baltia, Venäjä ja muut maat** | 155,7 | 183,5 |
| Markkina-alueet yhteensä | 962,6 | 1 018,8 |
| IFRS 16 -vaikutus | -2,1 | |
| Konserni yhteensä | 960,4 | 1 018,8 |
| Suomi, % | 38,3 | 37,9 |
| Ulkomaat, % | 61,7 | 62,1 |
| Liikevoitto/-tappio | 2019 | 2018 |
| Suomi | -34,6 | -27,0 |
| Ruotsi* ja Norja | 29,6 | 26,1 |
| Baltia, Venäjä ja muut maat** | 2,2 | 20,9 |
| Markkina-alueet yhteensä | -2,8 | 20,0 |
| I iikearvon alentuminen | -25,0 | |
| IFRS 16 -vaikutus | 16,1 | |
| Konserni yhteensä | 13,3 | -5,0 |
| Pitkäaikaiset varat | 2019 | 2018 |
| Suomi | 621,7 | 642,9 |
| Ruotsi ja Norja | 634,8 | 642,5 |
| Baltia, Venäjä ja muut maat** | 118,1 | 287,3 |
| Markkina-alueet yhteensä | 1 374,5 | 1 572,8 |
| IFRS 16 -vaikutus | 501,4 | |
| Konserni yhteensä | 1 876,0 | 1 572,8 |
| Suomi, % | 45,2 | 40,9 |
| Ulkomaat, % | 54,8 | 59,1 |
* Sisältävät Lindexin tavara- ja palvelumyynnin franchising -kumppaneille Keski-Eurooppaan ja Lähi-itään
**Vuosi 2018 sisältää Nevsky Centren
Tuotot myynnistä kirjataan, kun tavaraan tai palveluun liittyvä suoritevelvoite täytetään luovuttamalla luvattu tuote tai pakelu asiakkaalle ja asiakas saa luovutettuun tavaraan tai palveluun määräysvallan. Pääosa konsernin tuotoista muodostuu tavaroiden tai palveluiden vähittäismyynnistä, jossa maksuvälineenä käytetään joko käteistä jolloin tuotot kirjataan tavaran myyntihetkellä tai kun palvelu on suoritettu. Verkkokaupan myynnistä franchising-kumppaneille myyntituotot kirjataan, kun kaikki tilaukseen liittyvät tuotteet tai palvelut on toimitettu asiakkaalle tai franchising-kumppanille jolloin määräysvalta tavaroihin tai palveluihin siirtyy ostajalle yhtenä ajankohtana.
Asiakkailla on oikeus tietyn ajan kuluessa palauttaa myymälästä tai verkkokaupasta ostamansa tuotteet, ja palautuksiin varaudutaan tekemällä tilinpäätökseen kokemusperäisesti määritelty prosenttiosuutena kaikista avoimista myynti- ja vuokrasaamisista. Palautusjaksella kirjataan velka taseeseen ja oikaistaan myyntä sekä aineiden ja tanvikkeiden käyttöä tuloslaskelmassa. Vaihto-omaisuuteen palautusjaksotusta vastaavien tavaroiden hankintahinnan suuruinen omaisuuserä.
Kanta-asiakasyhteistyöhön liittyvät tuotot kirjataan liikevaihdoksi. Käyttämättömien asiakkaille kertyneiden bonuspisteiden arvioitua erillismyyntihintaan määrä kirjataan myyntiä vähentäen lyhytaikaiseksi korottomaksi asiakkaille. Velka on kirjattu samalle tilikaudelle kuin myynti, jota se koskes käyttää ansaitsemiaan pisteitä maksuvälineenä myymälässä, kirjataan käytettyjen pisteiden arvo myynniksi ja lyhytaikaisen velan vähennykseksi. Jos bonuspisteitä ei ole käytetty niiden päättymispäivään mennessä, käytämättömien pisteiden käypä arvo kirjataan velan vähennykseksi.
Operatiivisiksi vuokrasopimusten mukaiset vuokratuotot sijoitus- ja muista kiinteistöistä kirjataan tulosvaikutteisesti liikevaihtoon tasaerinä vuokralaisen liikevaihtoon sidotut vuokrat kirjataan vuokralaisen toteutuneen liikevaihdon perusteella.
Kun liikevaihtoa lasketaan, myynnistä vähennetään välilliset verot ja myönnetyt alennukset.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Tuotot tavaroiden myynnistä | 914,0 | 944.7 |
| Vuokra- ja palvelutuotot | 46.4 | /4.2 |
| Yhteensä | 960.4 | 1 018.8 |
| Vuokratuotot ja käyttökorvaukset sijoituskiinteistöstä | 1,4 | 22.0 |
Vuokratuotot ja käyttökovaukset sijoituskiinteistä liittyy Nevsky Centreen Venäjällä ja sisältyvät 46,4 miljoonaan euroon (74,2 miljoonaa euroa). Lisätietoja sijoituskiinteistöistä on esitetty liitetiedossa 3.4.
| 1.1.–31.12.2019, Milj. euroa | l index | Stockmann | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Myyntituotot | |||
| Tuotot tavaroiden myynnistä | 574,4 | 339,6 | 914,0 |
| Vuokra- ja palvelutuotot | 1,4 | 43,6 | 45,0 |
| Vuokratuotot ja käyttökorvaukset sijoituskiinteistöstä | 1,4 | 1,4 | |
| Yhteensä | 575,8 | 384,7 | 960,4 |
| Markkina-alueet | |||
| Suomi | 68,9 | 300,2 | 369,1 |
| Ruotsi ja Norja | 437,8 | 437,8 | |
| Baltia, Venäjä ja muut maat | 69,1 | 84,4 | 153,5 |
| Yhteensä | 575,8 | 384,7 | 960,4 |
| 1.1.–31.12.2018, Milj. euroa | Lindex | Stockmann | Yhteensä |
| Myyntituotot | |||
| Tuotot tavaroiden myynnistä | 588,0 | 356,7 | 944,7 |
| Vuokra- ja palvelutuotot | 1,9 | 50,3 | 52,2 |
| Vuokratuotot ja käyttökorvaukset sijoituskiinteistöstä | 22,0 | 22,0 | |
| Yhteensä | 589,9 | 429,0 | 1 018,8 |
| Markkina-alueet | |||
| Suomi | 70,2 | 316,0 | 386,2 |
| Ruotsi ja Norja | 449,1 | 449,1 | |
| Baltia, Venäjä ja muut maat | 70,6 | 113,0 | 183,5 |
| Milj. euroa | 31.12.2019 | 31.12.2018 |
|---|---|---|
| Saamiset, jotka sisältyvät myytävänä oleviin | 0,5 | |
| saamisiin | ||
| Asiakassopimuksiin perustuvat omaisuuserät | 0,3 | 0.4 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat velat | 5.6 | 5.9 |
Suoritevelvoitteista ei ole annettu tietoja IFRS 15:n salliman helpotuksen johdosta, koska asiakassopimusten odotettavissa oleva kestoaika on enintään yksi vuosi.
Liiketoiminnan muina tuottoina esitetään muun muassa käyttöomaisuushyödykkeiden myyntivoitot ja liiketoiminnan luovutuksista saatavat tuotot.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Myyntivoitot aineellisista | 0,0 | 7,0 |
| käyttöomaisuushyödykkeistä | ||
| Yhteensä | 0.0 |
Lisätietoja sijoituskiinteistöjen myynneistä on esitetty liitetiedossa 3.4.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Tappio sijoituskiinteistön käyvän arvon muutoksesta | -0.3 | |
| Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutokset | -0.3 | |
| yhteensä | ||
Lisätietoja sijoituskiinteistöistä on esitetty liitetiedossa 3.4.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Liikevaihto | 960.4 | 1 018.8 |
| Aineiden ja tarvikkeiden käyttö | 419.5 | 438.7 |
| Myyntikate | 540.9 | 580.1 |
| Myyntikateprosentti liikevaihdosta | 56.3% | 56.9% |
Vaihto-omaisuus on avostettu hankintamenoon tai sitä alempaan nettorealisointiarvoon. Nettorealisointiarvoon vaihtoomaisuuden arvioitu myyntihinta, joka saadaan tavanomaisessa ja josta on vähennetty arvioidut valmiiksi saattamisesta johtuvat menot sekä arvioidut myynnin toteutumiseksi välttämättömät menot.
Vaihto-omaisuuden kiertonopeutta ja nettorealisointiarvon mahdollista pienentymistä alle hankintamenon anvioidaan säännöllisesti ja tarvittaessa kirjataan vaihto-omaisuuden arvonalentuminen. Lindex kirjaa epäkuranttiusvarauksen, joka on prosenttiosuus myymälöissä olevien tavaroiden hankintahinnasta. Lindexin keskusvarastosta ei kirjata erikseen epäkuranttiusvarausta, koska kaikki tavarat toimitetaan keskusvarastosta myymälöihin. Stockmann kirjaa epäkuranttiusvarauksen, joka on prosenttiossa ja tavarataloissa olevien hitaasti kiertäneiden tavaroiden hankintahinnasta.
Vaihto-omaisuuden arvo on määritetty painotetun keskihiinnan menetelmää käyttämällä, ja se sisältää hankinnasta aiheutuneet välittömät menot. Vaihto-omaisuuden hankintameno ei sisällä vieraan menoja.
S
| Mili. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Aineet ja tarvikkeet | 145.8 | 141,9 |
| Yhteensä | 145.8 | 141,9 |
Vaihto-omaisuuden arvoa on alennettu epäkurantin omaisuuden osalta 5,1 (6,5) miljoonalla eurolla.
Eläkejärjestelyt luokitellaan maksupohjaisiksi järjestelyiksi. Stockmann-konsernin toimintamaissa lakisääteiset ja vapaaehtoiset eläkejärjestelmät ovat maksupohjaisia.
Maksupohjaisista eläkejärjestelyistä eläkevakuutusyhtölle. Suoritukset maksupohjaisiin järjestelyihin kirjataan kuluiksi sen tilikauden tuloslaskelmaan, johon ne kohdistuvat.
Etuuspohjaiset eläkejärjestelyt perustuvat auktorisoitujen vakuutusmatimiin laskelmiin. Kauden työsuoritukseen perustuva eläkemeno ja etuuspohjaisen järjestelyn nettokorko kirjataan tulosvaikutteisesti ja esitetään työsuhde-etuuksista aiheutuvissa kuluissa. Taseeseen merkitään eläkejärjestelyn nettovelka. Konsernissa ei ollut tilikaudella 2019 etuuspohjaisia eläkejärjestelyjä.
Stockmann-konsernissa on käytössä palvitsemisjärjestelmä, joka on luonteeltaan muu pitkääikainen työsuhdeetuus. Järjestelmässä sovittujen palvelusvuosien täyttyessä työntekijä on oikeutettu ylimääräiseen lomaan. Pitkäaikaisesta työsuhde-etuudesta merkitään velaksi taseeseen järjestelystä johtuvan vaportointikauden päättymispäivänä. Näiden uudelleen määrittämisestä johtuvat erät kirjataan tulosvaikutteisesti.
| 2019 | 2018 |
|---|---|
| 163,3 | 172,3 |
| 15,6 | 16,2 |
| 32.2 | 33.4 |
| 211,1 | 222,0 |
Tiedot johdon työsuhde-etuuksista esitetään liitetiedossa 5.5, Lähipiiritapahtumat.
Liiketoiminnan muut kulut sisältävät vuokrasopimuksiin liittyvät kulut, arvoltaan vähäisiä omaisuuseriä koskeviin vuokrasopimuksiin liittyvät kulut ja sellaisiin liittyvät kulut, joita ei ole sisälytetty vuokrasopimusvelkoihin sekä käyttöomaisuushyödykkeiden myyrtitappiot ja muut kuin varsinaiseen suoritemyyntiin liittyvät kulutsekä myytävänä olevien varojen arvostustappiot.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Liikepaikkakulut | 66,3 | 168,2 |
| Markkinointikulut | 34,9 | 38,1 |
| Tavarankäsittelykulut | 17,9 | 16,6 |
| Luottotappiot | -0,1 | 0,7 |
| Vapaaehtoiset henkilöstösivukulut | 3,6 | 3,0 |
| Välittömät hoitokulut sijoituskiinteistöstä | 0,2 | 2,4 |
| Myytävänä olevien varojen arvonoikaisu | 11,9 | |
| Muut kulut | 54,1 | 48.0 |
| Yhteensä | 176,9 | 288,9 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Tilintarkastus | 0,3 | 0,4 |
| Todistukset ja lausunnot | 0,0 | 0,0 |
| Veroneuvonta | 0,4 | 0,2 |
| Muut palvelut | 0.3 | 0,1 |
| Yhteensä | ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ | 0.7 |
Emoyhtiön tilintarkastajille KPMG Oy Ab:le on maksettu muista kuin tilintarkastuspalveluista vuonna 2019 yhteensä 0,4 milj. euroa (0,1).
Tuloslaskelman verokulut muodostuvaan tuloon perustuvista veroista ja laskennallisista veroista. Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verotettavasta tulosta kunkin konserniyhtiön sijaintimaan voimassa olevalla verokannalla. Veroa oikaistaan mahdollisiin kausiin kohdistuvilla veroilla. Tuloverot esitetään tuloslaskelmassa, jollei verot aiheuttavaa liiketapahtumaa esitetä suoraan omassa tai muissa laajan tuloksen erissä, minkä seurauksena myös verovaikutus esitetään omassa pääomassa tai muissa laajan tuloksen erissä.
Laskennalliset verot lasketaan väliaikaista eroista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen anvon väliilikaiset erot syntyvät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpidon ja verotuksellisten arvojen välisistä eroista, käyttämättömistä verotuksellisista tappioista sekä liiketoimintojen yhdistämisessä varoihin tehdyistä käypiin arvoihin perustuvista oikaisuista ja johdamaissopimusten käypään arvostamisesta. Laskennallinen verovelka sijoituskiinteistöjen kirjanpidon ja verotuksen välisestä erosta kuvastaa verovaikutuksia siioituskiinteistön myynnistä.
Verotuksessa vähennyskelvottomasta liikeanvon arvonalentumisesta ei kirjata laskennalliset verot on laskettu käyttämällä verokantoja, jotka on käytännössä hyväksytty tilinpäätöspäivään mennessä.
Laskennalliset verovelat kirjataan täysimääräisesti, paitsi Viron ja Latvian tytäryritysten voitoista, koska konsemi pystyy määrään väliaikaisen eron purkautumisajankohdan, eikä tämä ero purkaudu ennakoitavissa olevaisuudessa. Laskennalliset verosaamiset kirjataan siihen on todennäköistä, että tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan laskennallinen verosaamisen voi hyödyntää.
Konserni vähentää laskennalliset verosaamiset ja -velat toisistaan siinä tapauksessa, että konsernilla on laillisesti toimeenpantavissa oleva oikeus kuitata kauden verotettavat verosaamiset ja -velat keskenään, ja laskennalliset verosaamiset ja -velat liittyvät saman veronsaajan perimiin joko samalta verovelvolliselta tai eri verovelvolliselta, jotka aikovat kuitata kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset ja irealisoida saamiset ja suorittaa velat samanaikaisesti.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Tuloverot tilikaudelta | -10.2 | -4.7 |
| Tuloverot edellisiltä tilikausilta | -9.8 | -4.8 |
| Laskennallisen verovelan / -saamisen muutos | 5.1 | 5.5 |
| Yhteensä | -14.9 | -4.2 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Voitto ennen veroja | -39,3 | -39,6 |
| Tuloverot voimassaolevalla verokannalla | 7,9 | 7,9 |
| Tuloverot edellisiltä tilikausilta | -9,8 | -4,8 |
| Verovapaat tulot | 0,0 | 0,3 |
| Ulkomaisten tytäryhtiöiden poikkeavat verokannat | 0,9 | 2,3 |
| Vähennyskelvottomat kulut | –10,4 | 12,4 |
| Nevsky Centre kiinteistön uudelleenarvostukseen liittyvän verovelan muutos |
4,6 | |
| Verotuksellisista tappioista kirjaamattomat laskennalliset verosaamiset | -0,7 | -9,9 |
| Verokannan muutoksen vaikutus laskennallisiin veroihin | 1,0 | |
| Edellisinä tilikausina kirjatun laskennallisen verosaamisen peruutus | -2,7 | -18,1 |
| Verot tuloslaskelmassa | -14,9 | -4,2 |
Stockmann-konserni on saanut Ruotsin veroviranomaisilta verotukseen liittyvät oikaisupäätökset koskien verovuosia 2013, 2014, 2015, 2016 ja 2017. Päätösten mukaan konsemiyhtiö Stockmann Sverige AB on velvoitettu maksamaan 25,6 miljoonaa euroa lisäveroja ja niihin liittyvä korkoja. Stockmann pitää päätöksiä perusteettomina ja on valittanut mistä. Lisäksi konserni on kirjannut vuonna 2019 vastaavan lisäveron verovuosille 2018 ja 2019. Kokonaisuudessaan vuosien 2013-2019 lisäverot ovat 36,5 miljoonaa euroa, joista 15,9 miljoonaa euroa kirjattiin vuoden 2019 tuloslaskelmaan.
| Milj. euroa | 1.1.2019 | Kirjattu tuloslaskelmaan |
Kirjattu omaan paaomaan |
Kurssierot | 31.12.2019 |
|---|---|---|---|---|---|
| Vahvistetut tappiot | 12,4 | -2,7 | 0,0 | 9,7 | |
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot |
1,5 | 0,0 | 1,5 | ||
| Vuokrasopimusvelat | 2,8 | 0,0 | 2,8 | ||
| Muut väliaikaiset erot | 0,8 | 1,5 | 0,0 | 2,2 | |
| Yhteensä | 14,7 | 1,6 | 0,0 | 16,3 |
| Milj. euroa | 1.1.2018 | Kirjattu tuloslaskelmaan |
Kirjattu omaan |
Kurssierot | 31.12.2018 |
|---|---|---|---|---|---|
| paaomaan | |||||
| Vahvistetut tappiot | 30,5 | -18,1 | 0,0 | 12,4 | |
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot |
1,5 | 0,0 | 1,5 | ||
| Vuokrasopimusvelat | 0,2 | -0,2 | |||
| Muut väliaikaiset erot | 1,0 | -0,2 | 0,0 | 0,8 | |
| Yhteensä | 33,2 | -18,4 | 0,0 | 14.7 |
| Milj. euroa | 1.1.2019 | Kirjattu tuloslaskel maan |
Kirjattu omaan paaomaan |
Kurssierot | Myytävänä oleviin varoihin liittyvät velat |
31.12.2019 |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Kertyneet poistoerot | 23,7 | –2,8 | -0,1 | 20,9 | ||
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot |
6,0 | 2,6 | 0,0 | 8,5 | ||
| Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden arvostaminen käypään arvoon |
97,5 | -2,2 | 1,0 | -0,3 | 96,1 | |
| Vuokrasopimussaamiset | 0,7 | 0,7 | ||||
| Muut väliaikaiset erot | 1,1 | -1,7 | 0,0 | -0,7 | ||
| Yhteensä | 128,3 | -3,4 | 1,0 | -0,4 | 125,4 |
| Milj. euroa | 1.1.2018 | Kirjattu tuloslaskel maan |
Kirjattu omaan pääomaan |
Kurssierot | Myytävänä oleviin varoihin liittyvät velat |
31.12.2018 |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Kertyneet poistoerot | 23,0 | 1,0 | -0,3 | 23,7 | ||
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot |
7,0 | -0,9 | -0,1 | 6,0 | ||
| Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden arvostaminen käypään arvoon |
115,8 | -23,9 | 1,7 | -0,7 | 4,6 | 97,5 |
| Muut väliaikaiset erot | 0,9 | 0,0 | 0,1 | 0,0 | 1,1 | |
| Yhteensä | 146,7 | -23,7 | 1,9 | -1,1 | 4,6 | 128,3 |
Verotukselliset tappiot, joista ei ole tilikaudella kirjattu laskennallista verosaatavaa, ovat 45,2 (44,7) miljoonaa. euroa. Viron ja Latvian tytäryhtöiden kertyneet jakokelpoiset varat, josta ei IAS 12 -standardin 52 A -kohdan mukaan ole kirjattu laskennallista verovelkaa, on 39,1 (37,7) miljoonaa euroa.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Aineettomat hyödykkeet | 14,9 | 11,9 |
| Rakennukset ja rakennelmat | 21,1 | 21,3 |
| Koneet ja kalusto | 19,0 | 22,0 |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannustyöt | 0,7 | 0,7 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 83,9 | |
| Poistot yhteensä | 139,6 | 55,9 |
| Liikearvo | 25,0 | |
| Arvonalentumiset yhteensä | 25,0 | |
| Poistot ja arvonalentumiset yhteensä | 139,6 | 80,9 |
Konsemin liikearvo on käypään arvoon avostetun luovutetun vastikkeen sekä harkittujen käypiin arvostettujen yksilöitävissä olevien nettovarojen erotus. Lindex-tavaramerkistä ei tehdä poistoja. Tavaramerkillä katsotaan olevan rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika sen tunnettuuden vuoksi. Liikearvo ja tavaraiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla. Muita aineettomia hyödykkeitä ovat aineettomat oikeudet ja ohjelmistot, jotka arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon. Muut aineettomat hyödykkeet poistetaan tasapoistoina niiden anvioituna taloudellisena vaikutusaikana.
Aineettomien hyödykkeiden poistoajat: ohjelmistot 5–10 vuotta muut aineettomat oikeudet 5 vuotta
Aineettomiin hyödykkeisiin liittyvät, myöhemmin toteutuvat menot aktivoidaan vain siinä tasvattavat hyödykkeen taloudellista hyötyä. Muussa tapauksessa menot kirjataan kuluksi niiden syntymishellä.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 685,2 | 713,8 |
| Muuntoero + / - | -12,6 | -28,6 |
| Hankintameno 31.12. | 672,6 | 685,2 |
| Arvonalennukset 1.1. | –169,1 | –150,0 |
| Muuntoero + / - | 3,1 | 5,9 |
| Tilikauden arvonalentumiset | -25,0 | |
| Kertyneet arvonalennukset 31.12. | –166,1 | -169,1 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 516,1 | 563,8 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 506,6 | 516,1 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 88,9 | 92,7 |
| Muuntoero + / - | -1,6 | -3,7 |
| Hankintameno 31.12. | 87,3 | 88,9 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -0,3 | -0,3 |
| Muuntoero + / = | 0,0 | 0,0 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -0.3 | -0,3 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 88.7 | 92.4 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 87,0 | 88.7 |
Omaisuuserien kirjanpitoa voja arvioidaan säännöllisten arvonalentumisen viitteiden havaitsemiseksi. Jos viitteitä arvonalentumisesta havaitaan, määritetään omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamärä. Liikeano ja tavaramerkki on kohdistetu rahavirtaa tuottaville ja ne testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Arvonalentumistappio syrtyy, jos omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön tasearvo ylittää omaisuuserän kerrytettävissä olevan rahamäärän. Arvonalentumistappio kirjataan tuloslaskelmaan.
Rahavirtaa tuottavan yksikön arvonalentumistappio kohdistetaan rahavirtaa tuottavalle yksikölle kohdistettua liikearvoa, toiseksi vähentämään tasasuhteisesti muita yksikön omaisuuseriä.
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden kerrytettävissä oleva rahamäärä miin, että se on joko käypä arvo vähennettynä hyödykkeen myynnistä aiheutuvilla tai tätä korkeampi käyttöavoa määritettäessä avioidut vastaiset rahavirrat diskortataan nykya voonsa sellaisten perusteella, jotka kuvastavat kyseisen rahavirtaa tuottavan yksikön keskimääräistä pääomakustannusta ennen veroja.
Aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin sekä muihin aineettomiin hyödykkeisiin, paitsi liikeavoon liittyvä arvonalentumistappio peruutetaan, jos omaisuuserästä kerrytettävissä olevaa rahamäärää määritetyt anviot ovat muuttuneet. Arvonalentumistappio peruutetaan korkeintaan siihen määrään asti, joka omaisuuserälle olisi määritetty kirjanpitoarvoksi, jos siitä ei olisi aikaisempina vuosina kirjattu arvonalentumistappiota.
Stockmann-konsemin IFRS 8:n mukaiset raportoitavat segmentit muotikauppaliiketoimintaa harjoittava Lindex ja tavaratalo- ja verkkokauppaliiketoimintaa harjoittava Stockmann ovat rahavirtaa tuottavia yksiköitä, joiden kerryttämät rahavirrat ovat pikälti riippumattomia muiden omaisuuseräryhmien kerryttämistä rahaviroista. Stockmann-konserni suorittaa arvonalentumistestauksen tilinpäätöksen yhteydessä tai jos esiintyy viitteitä omaisuuserien arvon alentumisesta. 31.12.2018 suoritetun arvonalertumistestauksena kirjattiin arvonalentumistappio koko jäljellä olevasta Stockmann-segmentille kohdistettusta 25 mijoonan euron liikeavosta. Lindex -segmentille kohdistettu liikearvo 31.12.2019 on 506,6 miljoonaa euroa.
Lindex-tavaramerkki, 87,0 miljoonaa euroa, on kohdistettu Lindex-tavaramerkillä katsotaan olevan rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika sen tunnettuuden vuoksi. Lindex-tavaramerkki on ollut olemassa yli 60 vuotta, ja konserni tulee käyttämään sitä jatkossakin sekä nykyisillä markkinoilla että Lindexin tuotevalikoiman ja liiketoimintamallin viemisessä uusille markkinoille.
Lisäksi Stockmann-konserni on arvioinut 31.12.2019 onko viitteitä siitä, että Stockmann-segmentin poistojen kohteena olevien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvot olisivat alentuneet. Suoritetun anvioitu että viitteitä arvonalentumisista ei ole ja siten Stockmann-segmentin osalta ei ole suoritettu erillistä arvonalentumistestausta 31 12 2019 tilanteessa
Arvonalentumistestauksessa Lindexin rahavirtaennusteet pohjautuvat johdon hyväksymiin markkina-aluekohtaisiin ennusteisiin, jotka kattavat tulevan viiden vuoden ajanjakson ja jotka vaikuttavat myös terminaalikauteen. Tilikauden aikana päivitetyissä pitkän aikavälin ennusteissa on otettu huomioon suhdannetilanteen muutokset edelliseen vuoteen verrattuna. Johdon hyväksymän ennustejakson jälkeiset Lindexin rahavirrat on ekstrapoloitu käyttämällä tasaista 1,7 prosentin kasvutekijää.
| Muutos, prosenttiyksikköä | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Diskonttauskoron nousu | 0.5 | |
| Myvnnin kasvun lasku |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 89,1 | 88,4 |
| Muuntoero + / = | -0,8 | -1,4 |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 8,5 | 9,4 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -5,8 | -10,9 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | 5,8 | 3,7 |
| Hankintameno 31.12. | 96,8 | 89,1 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1. | -49,5 | -49,9 |
| Muuntoero + / - | 0,4 | 0,9 |
| Vähennysten poistot | 5,8 | 10,9 |
| Tilikauden poisto | -14,5 | -11,5 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12. | -57,8 | -49,5 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 39,6 | 38,5 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 39,0 | 39,6 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 7,3 | 7,8 |
| Muuntoero + / - | -0,2 | -0,5 |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 0,0 | |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | 0,0 | |
| Hankintameno 31.12. | 7,1 | 7,3 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -6,6 | -7,0 |
| Muuntoero + / = | 0,2 | 0,5 |
| Vähennysten poistot | 0,0 | |
| Tilikauden poisto | -0,2 | -0,1 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -6,7 | -6,6 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0,6 | 0,8 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,5 | 0,6 |
| Mili. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 3,2 | 3,2 |
| Hankintameno 31.12. | 3,2 | 3,2 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -1,6 | -1,3 |
| Tilikauden poisto | -0,3 | -0.3 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -1,9 | -1.6 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 1,6 | 1.9 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 1,3 | 1.6 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 0,9 | 0,6 |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 7,5 | 4,0 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | 0,0 | 0,0 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | -5,8 | -3,7 |
| Hankintameno 31.12. | 2,6 | 0,9 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0,9 | 0,6 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 2,6 | 0,9 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 637,0 | 647,5 |
Vuonna 2019 ja 2018 aineettomien hyödykkeiden ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat sisälsivät pääosin ICTkehitysinvestointeja.
Maa-alueet, rakennukset sekä koneet ja kalusto muodostavat suurimman osan aineellisista käyttöomaisuushyödykkeisä. Maa-alueisiin ja rakennuksiin sisältyvät avonkorotukset ovat olleet osa aiemman tilinpäätösnormiston mukaista kirjanpitoarvoa, ja ne on katsottu osaksi IFRS:n mukaista hankintamenoa. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet sisältävät myös vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot, jotka muodostuvat mm. vuokratiloissa sijaitsevien liikehuoneistojen sisätilojen viimeistelytöistä.
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet on arvostettu taseessa alkuperäiseen hankintamenoon, josta on vähennetty kertyneet poistot sekä mahdolliset arvonalentumiset. Itse valmistettujen hankintameno sisältää materiaalit ja välittömän työn. Jos käyttöomaisuushyödyke koostuu useista, joilla on eripituiset talkutusajat, osat käsitellään erillisinä hyödykkeinä. Myöhemmin hyödykkeeseen kohdistuvat menot aktivoidaan silloin, kun ne lisäävät vastaista taloudellista hyötyä. Muut kulut, kuten normaalit huolto- ja korjaustoimenpiteet, kirjataan kuluiksi niiden syntyhetkellä.
Omassa käytössä olevat maa-alueet ja rakennukset, jotka on merkitty taseeseen standardin IAS 16 mukaisiksi aineellisiksi käyttöomaisuushyödykkeiksi, on arvostettu IAS 16 -kohdan 31 mukaisesti uudelleenanvostukseen perustuvaan arvoon. Maaalueet ja rakemukset merkitään taseseen uudelleenarvostukseen perustuvaan arvoon, joka on uudelleenarvostuspäivän käypä arvo vähennettynä sen jälkeen kertyneillä ja arvonalentumistappioilla. Kurkin kauden poisto uudelleenarvostukseen perustuvasta ravosta kirjataan tulosvaikutteisesti. Uudelleenarvostaminen tehdään vuosittain tai jos on viitteltä siitä, että käypä arvo poikkeaa olennaisesti maa-alueiden ja rakemusta. Kiinteistöjen uudelleenarvostus käypään arvoon perustuu kunakin arvostusajankohtana voimassa oleviin markkinastandardeihin, jotka on määrittänyt The International Valuation Standard Committee. Auktorisoidut kiinteistöavioijat kullakin markkina-alueella suorittavat arvioinnin perustuen kymmenen vuoden diskontattuihin. Stockmannin kiinteistöyksikkö käy useiden rippumattomien ja ammatillisesti pätevien arvioijien suorittamat arvostukset läpi ja esittää suosituksensa käyviksi arvoiksi Stockmannin halitukselle. Hallitus arvoj ja vahvistaa käytettävät käyvät arvot. Jos maa-alueiden tairakennusten kirjanpitoarvo lisääntyy uudelleenarvostamisena, esitetään lisäys muissa laajan tuloksen erissä ja kertynyt lisäys oman pääoman uudelleenarvostusrahastossa. Jos lisäys kuitenkin kumoaa uudelleenarvostuksesta johtuvan vähennyksen, joka on aikaisemmin esitetty tulosvaikutteisesti, myös lisäys esitetään tulosvaikutteisesti. Jos omaisuuseran vähenee uudelleenanvostamisen seurauksena, vähennys esitetään tulosvaikutteisesti. Vähennys esitetään muissa laajan tuloksen erissä uudelleenarvostusrahaston määrään saakka. Uudelleenanvostusrahastosta siirretään voittovaroihin määrä, jolla uudelleenavostukseen perustuvasta rakennusten arvosta laskettavat poistot eroavat rakennusten alkuperäisestä hankintamenosta lasketuista poistoista.
Aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä tehdään tasapoistot taloudellisen vaikutusajan mukaisesti. Maa-alueista ei tehdä poistoja.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden poistoajat:
| rakennukset ja rakennelmat | 20-50 vuotta |
|---|---|
| vuokratilojen muutos- ja | |
| perusparannusmenot | 5–20 vuotta |
| koneet ja kalusto | 4-10 vuotta |
| ICT-laitteet ja kevyt myymäläkalusto | 3–5 vuotta |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno sisältäen arvostukset käypään arvoon 1.1. | 102,5 | 103,9 |
| Kiinteistöjen arvostus käypään arvoon 31.12. | -1,9 | -1,4 |
| Hankintameno 31.12. | 100,6 | 102,5 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 102,5 | 103.9 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 100,6 | 102,5 |
Käyvän arvon arvostuksen osuus oli 83,2 (85,0) miljoonaa euroa.
| 741,4 |
|---|
| 10,1 |
| 0,1 |
| -0,3 |
| 2,0 |
| 753,3 |
| -153,9 |
| 0,3 |
| -21,3 |
| -174,8 |
| 587,6 |
| 578,5 |
Käyvän arvon arvostuksen osuus oli 382,1 (375,1) miljoonaa euroa.
Käyvän arvon määrittelyssä käytetty keskimatuottovaatimus kolmesta tavaratalokiinteistöstä oli 5,1 prosenttia (4,8 prosenttia). Käyvän arvon hierarkiassa maa-alueiden ja rakennusten arvostus on luokiteltu tasolle 3.
Riippumattomat arvioijat laskevat kunkin maa-alueen ja rakennuksen käyttäen Stockmannin antamia tietoja:
Kiinteistöt ovat pääosin Stockmannin omassa käytössä.
| Kiinteistö | Vuokrattava kokonaispinta-ala, m² 31.12.2019 |
Vuokrausaste,% 31.12.2019 |
Stockmannin käytössä, % 31.12.2019 |
|---|---|---|---|
| Helsingin tavaratalokiinteistö | 50 724 | 98,5 | 66 |
| Tallinnan tavaratalokiinteistö | 21 527 | 94,2 | 82 |
| Riian tavarata okiinteistö | 15 119 | 100.0 | 86 |
| Omat kiinteistöt yhteensä | 87 370 | 97,7 | 73 |
Kiinteistöjen käyvän arvon muutosherkkyyttä eli riskiä voidaan testata laskentaparametreja. Herkkyysanalyysin lähtöarvona on käytetty ulkopuolisen arvioijan määrittämiä kiinteistöjen 31.12.2019 käypää arvoa 667,7 miljoonaa euroa. Herkkyysanalyysissä on testattu käyvän avon herkkyyttä arvostuslaskelmissa käytetyn ja käytetyn terminaalikauden kasvun muutoksen suhteen. Arvostuslaskelmissa on käytetty terminaalikauden kasvuna 0,8%-2,0% ja diskonttokorkona 6,3%-8,0% . Kun terminaalikauden kasvun olettamaa nostetaan 0,6 prosenttiyksikkö niin kiinteistöjen avo nousee keskimäärin 10%. Vastaavasti 0,6 prosenttiyksikön laskee käypää arvoa keskimäärin 7%. Kun diskorttokorkoa lasketaan yksi prosenttiyksikkö, niin kiinteistöjen arvo nousee keskimäärin 27%. Vastaavasti yhden prosenttiyksikön nousu laskee käypää arvoa keskimäärin 17%. Herkkyystarkastelussa muutetaan yhtä parametria kerrallaan, todellisuudessa parametrimuutoksia tapahtuu usein samanaikaisesti.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 260,4 | 262,9 |
| Muuntoero + / - | -3,7 | -4,3 |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 7,7 | 12,1 |
| Vähennykset 1.1.-31.12. | -6,7 | -10,4 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | 2,0 | 0,2 |
| Siirto myytävänä oleviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | 0,0 | |
| Hankintameno 31.12. | 259,8 | 260,4 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -196,3 | -186,7 |
| Muuntoero + / - | 4,4 | 3,8 |
| Vähennysten poistot | 6,7 | 8,7 |
| Kertyneet poistot siirrosta myytävänä oleviksi luokiteltuihin | 0,0 | |
| pitkäaikaisiin omaisuuseriin | ||
| Tilikauden poisto | -19,2 | -22,0 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -204,4 | -196,3 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 64,1 | 76,2 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 55,4 | 64,1 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 37,4 | 36,0 |
| Muuntoero + / - | 0,0 | 0,0 |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 0,1 | 0,1 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -0,9 | 0,0 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | 0,5 | 1,4 |
| Hankintameno 31.12. | 37,0 | 37,4 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -32,3 | -31,6 |
| Muuntoero + / = | 0,0 | 0,0 |
| Vähennysten poistot | 0,9 | 0,0 |
| Tilikauden poisto | -0,7 | -0,7 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -32,1 | -32,5 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 5,1 | 4,4 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 4,9 | 5,1 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 517,5 | |
| Muuntoero + / = | -5,7 | |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 58,4 | |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -0,1 | |
| Hankintameno 31.12. | 570,1 | |
| Muuntoero + / - | -0,5 | |
| Vähennysten poistot | 0,0 | |
| Tilikauden poisto | -83,9 | |
| Kertyneet poistot 31.12. | -84,4 | |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 517,5 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 485,7 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 0,8 | 1,2 |
| Muuntoero + / = | 0,0 | |
| Lisäykset 1.1.–31.12. | 9,8 | 3,7 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | 0,0 | -0,2 |
| Siirrot erien välillä 1.1.–31.12. | -5,0 | -3,9 |
| Siirto myytävänä oleviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | 0,0 | |
| Hankintameno 31.12. | 5,6 | 0,8 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0,8 | 1,2 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 5,6 | 0,8 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
| Aineelliset hyödykkeet vhteensä | 1 219 3 | 751 - |
Vuonna 2019 ja 2018 aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden ennakkomaksut ja keskeneräiset hänkinnat sisälsivät pääosin myymäläkalusteita sekä liiketilojen ja kiinteistöjen muutos- ja perusparannusmenoja.
Kun konserni pitää hallussaan maa-aluetta tai rakennusta vuokratuottoa tai omaisuuden arvonnousua hankkiakseen ennemmin kuin käyttääkseen sitä omassa vähittäiskauppa- tai hallinnollisessa toiminnassaan, luokitellaan kiinteistö IAS 40 standardin mukaiseksi sijoituskiinteistöksi.
Sijoituskiinteistö arvostetaan alun perin hankintamenoon. Ostetun sijoituskiinteistön hankintameno sisältää ostohinnan sekä hankinnasta välittömästi johtuvat menot. Itse rakennetun sijoituskiinteistön hankintameno sinä päivänä, jona sen rakentamistyö saadaan valmiiksi. Valmistumispäivään saakka sijoituskiinteistöön sovelletaan standardia IAS 16 ja valmistumispäivästä alkaen standardia IAS 40.
Sijoituskiinteistöstä ei kirjata poistoa vaan sijoituskiirteistön käyvän arvon muutoksesta johtuva voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti sillä kaudella, jonka aikana se syntyy. Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutoksesta johtuva voitto ja tappio esitetään omana eränään tuloslaskelmassa.
Konserni on luokitellut 31.12.2019 Espoossa sijaitsevan Tapiolan Säästötammi-niminen kiirteistön, josta Stockmann omistaa 37,8 prosenttia, IAS 40 mukaisiksi sijoituskiinteistöiksi.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Käypä arvo 1.1. | 0,5 | 100,5 |
| Vähennykset 1.1.–31.12. | -100,0 | |
| Arvostus käypään arvoon | -0,3 | |
| Siirto myytäviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | 0.3 | |
| Käypä arvo 31.12. | 0.5 | 0.5 |
Käyttöoikeusomaisuuserä ja vuokrasopimuksen alkamisajankohtana. Käyttöokeusomaisuuserä arvostetaan alun perin hankintamenoon, joka sisältää vuokrasopimusvelan alkuperäisen mukaisen määrän oikaistuna alkamisajarkohtaan mennessä maksetuilla ja mahdollisilla alkuvaiheen välittömillä kustannuksilla sekä arviolla kohdeomaisuuserän purkamisesta ja poistamisesta vuokrasopimuksen ehdoissa vaadittavaan kuntoon vähennettynä saaduilla vuokrasopimukseen liittyvillä kannusteilla. Stockmann-konsemin käyttööikeusomaisuus koostuu vuokratuista toimitiloista, varastoista, autoista ja muista koneista ja laitteista.
Käyttöoikeusomaisuuserä poistetaan tasapoistoin alkamisajankohdasta vuokrasopimuskauden loppuun. Jos vuokrasopimus siirtää kohdeomaisuuserän omistuksen konsemille vuokra-ajan päättymiseen mennessä tai jos käyttöölkeusomaisuuserän hankintamenossa on otettu huomioon, että konserni käyttää osto-optiota, käyttöoikeusomaisuuserä poistetaan kohdeomaisuuserän taloudellisena vaikutusaikana. Lisäksi käyttööikeusomaisuuserästä vähennetään mahdolliset arvonalentumistappiot ja sitä oikaistaan vuokrasopimusvelan uudelleen määrittämisestä johtuvalla määrällä.
Alkamisajankohtana vuokrasopimusvelka arvostetaan vuokrasopimuksen perusteella maksettavien vuokrien nykyarvoon. Vuokramaksut diskontataan vuokrasopimuksen sisäisellä korolla, jos korko on helposti määritettävissä. Jos tätä korkoa ei voida helposti määrittää, käytetään vuokralleisia. Lisäluoton korko on keskimääräinen korko, jorka konsernin joutuisi maksamaan lainatessaan vastaavanlaisin vakuuksin rahat, jotka tarvitaan omaisuuserän hankkimiseksi vastaavanlaisessa taloudellisessa ympäristössä.
Vuokravelan arvoon sisällytettävät vuokrat koostuvat seuraavista maksuista:
kiinteät vuokramaksut
muuttuvat vuokramaksut, jotka riippuvat indeksistä ja jotka alun perin määritetään sopimuksen indeksin perusteella
määrät, jotka vuokralle ottajan odotetaan maksavan jäännösarvotakuiden perusteella
osto-option toteutushinta, jos on kohtuullisen varmaa, että optio tullaan käyttämään
maksut vuokrasopimuksen päättämisestä aiheutuvista jos on kohtuullisen varmaa, että optio tullaan käyttämään
Vuokrasopimusvelka arvostetaan myöhemmin jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmää käyttäen. Vuokrasopimusvelka määritetään uudelleen, kun tulevissa tapahtuu muutoksia, jotka johtuvat indeksin muutoksesta, tai tapahtuu muutoksia jonka odotetaan maksettavan jäännösanotakuun perustella, tai tapahtuu muutos arviossa jatko- tai päättämisoptioiden käytöstä. Kun vuokrasopimusvelka määritetään uudelleen, käyttöoikeusomaisuuserän kirjanpitoarvoon tehdään vastaava oikaisu tai se kirjataan tulosvaikutteisesti, jos käyttöoikeusomaisuuserän kirjanpitoarvo on alennettu nollaan.
Vuokra-ajaksi on määritetty ajanjakso, jona vuokrasopimus ei ole purettavissa mukaan lukien vuokrasopimuksen jatkamisoption kattama ajanjakso, jos on kohtuullisen varmaa, että kyseinen optio tullaan konsernissa Lindex käyttää pisteytysjärjestelmää, joka perustuu liikevoittoon, määrittäessään sisällytetäänkö alkuperäisen vuokrajakson pidennys vuokra-aikaan. Liikevaihdosta määrtetään ja mitä suurempi osuus on, sitä todennäköisemmin jatkamisoptio tullaan käyttämään.
Konserni esittää taseessa käyttöoikerät, jotka eivät täytä sijoituskiinteistön määritelmää aineellisissa käyttöomaisuushyödykkeissä ja vuokrasopimusvelat veloissa. Kun käyttöoikeusomaisuuserä siirretään vuokralle ottajalle alivuokrasopimuksella ja luokitellaan rahoitusleasingsopimukseksi, käyttööikeusomaisuuserä kirjataan pois käyttöomaisuudesta ja esitetään taseessa vuokrasaamisena.
IFRS 16 sallimaan helpotukseen perustuen konserni on päättänyt olla kirjaamatta käyttöoikeusomaisuuserää ja vuokrasopimusvelkaa lyhytaikaisita vuokrasopimuksista, joissa kohdeomaisuuserä on arvoltaan vähäinen, sisältäen esimerkiksi IT-järjestelmiä ja tonserni kirjaa näihin vuokrasopimuksiin liittyvät vuokramaksut kuluksi tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.
| 2019, Milj. euroa | Rakennukset | Koneet ja kalusto | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Käyttöooikeusomaisuuserät 1.1. | 515,8 | 1,8 | 517,5 |
| Muuntoero + / - | -5,7 | 0,0 | -5,7 |
| Lisäykset kauden aikana | 57,7 | 0,7 | 58,4 |
| Vähennykset kauden aikana | -0,1 | -0,1 | |
| Siirrot erien välillä kauden aikana | |||
| Siirto myytäviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin | |||
| Hankintameno kauden lopussa | 567,8 | 2,3 | 570,1 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset kauden alussa | |||
| Muuntoero + / - | -0,5 | -0,5 | |
| Vähennysten poistot kauden aikana | 0,0 | 0,0 | |
| Kertyneet poistot siirroista myytäväksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin | |||
| omaisuuseriin | |||
| Poistot ja arvonalentumiset kauden aikana | -83,2 | -0,7 | -83,9 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset kauden lopussa | -83,7 | -0,7 | -84,4 |
| Kirjanpitoarvo kauden alussa | |||
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 484,1 | 1,6 | 485,7 |
| Milj. euroa | 2019 |
|---|---|
| Vuokrasopimusvelkojen korkokulut | -27,0 |
| Käyttöoikeusomaisuuserien edelleenvuokrauksen korkotuotot | 0,9 |
| Arvoltaan vähäisiä omaisuuseriä koskeviin vuokrasopimuksiin liittyvät kulut | -0.9 |
| Lyhytaikaisiin vuokrasopimuksiin liittyvät kulut | -6,1 |
| Vuokrasopimusvelkoihin sisältymättömät muuttuviin vuokriin liittyvät kulut | -2,1 |
| Yhteensä | -55.1 |
Vuokrasopimuksista aiheutuva lähtevä rahavirta 2019 oli yhteensä 100,9 miljoonaa euroa.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Yhden vuoden kuluessa | 15,8 | 122.7 |
| Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluessa | 316,2 | |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 142.5 | |
| Yhteensä | 15,8 | 581.4 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Yhden vuoden kuluessa | 0,2 | 0,7 |
| Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluessa | 0,3 | 1.2 |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 0.2 | 0.3 |
| Yhteensä | 0.7 | 2.2 |
Vuokrasopimusvelkojen maturiteettijakauma on esitetty liitetiedossa 4.8 Rahoitusriskien hallinta.
Kun konserni toimii vuokrallean jokaisen vuokrasopimus vuokrasopimuksenkauden alkaessa joko rahoitusleasingsopimukseksi vai operatiiviseksi. Vuokrasopimus luokitellaan rahoitusleasingsopimukseksi, jos se siirtää kohdeomaisuuserän omistamiseen liittyvät riskit ja osin vuokralleottajalle, jos omistamiseen liittyvät riskit ja edut eivät olennaisiltaan siirry, on kyseessä operatiivinen vuokrasopimus. Kaikki vuokrasopimukset, joissa Stockmann-konsemi toimii vuokralleantajana 31.12.2019, ovat operatiivisia vuokrasopimuksia. Konserni kirjaa operatiivisista saadut vuokramaksut tuottoina vuokra-ajan kuluessa liikevaihtoon.
Tärkeimmät Stockmannin omistamat kiinteistöt ovat tavaratalo Helsingissä Suomessa sekä tavaratalokiinteistö Tallinnassa Virossa. Stockmann on enemmistöomistaja kiinteistöyhtiössä, joka omistaa tavaratalokiinteistön Riiassa. Näiden kiinteistöjen kokonaispinta-ala on 87 370 neliömetriä, josta 58 prosenttia koostuu suomalaisista. Vuokrattavasta kokonaispinta-alasta noin 73 prosenttia oli Stockmannin omassa käytössä ja loppu ulkoisten käytössä. Liitetietojen kohdassa 3.3 Rakennelmat on kerrottu tarkemmin kiirteistöjen vuokrausasteesta ja Stockmannin oman käytön osuudesta.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Korkotuotot pankkitalletuksista, muista sijoituksista ja | 0,2 | 0,6 |
| valuuttajohdannaisista | ||
| Korkotuotot vuokrasopimuksista | 0,9 | |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen | 0,0 | |
| käyvän arvon muutos | ||
| Valuuttakurssierot | 0,0 | |
| Yhteensä | 1,1 | 0,6 |
| Rahoituskulut Milj. euroa |
2019 | 2018 |
| Korkokulut jaksotettuun hankintamenoon arvostetuista rahoitusveloista | -24,9 | -33,0 |
| Korkokulut vuokrasopimuksista | -27,0 | 0,0 |
| Arvonalentumistappiot lainoista ja saamisista | -1,7 | |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen käyvän | -0,1 | |
| arvon muutos | ||
| Muut rahoituskulut | -1,4 | -0,2 |
| Valuuttakurssierot | -0,3 | -0,4 |
| Yhteensä | -53,1 | -35,3 |
| Mili euroa | 2019 | 2018 |
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
Rahoitusinstrumentit on luokiteltu FRS 9:n mukaisesti seuraaviin ryhmiin: jaksotettuun hankintamenoon, käypään arvoon laajan tuloksen erien kautta ja käypään avoon tulosvaikutteisesti kirjattavat ja -velat sekä muut sijoitukset. Luokittelu tehdään alkuperäisenä hankinta-ajankohtana ja se perustuu liiketoimintamallin tavoitteeseen ja sijoituksen sopimusperusteisiin rahavirtoihin. Raportointiajankohtana Stockmann-konsemilla ei ollut käypään arvoon laajan tuloksen eiien kautta kirjattavia rahoitusvaroja.
-52,7
Myyntisaamiset ja muut saamiset, liittyvä saamisia, arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon. Ne sisältyvät taseessa luonteensa mukaisesti lyhyt- tai pitkääkaisiin varoihin. Saaminen on pitkääikainen, jos se erääntyy yli 12 kuukauden kuluttua. Myyntisaan taseeseen alun perin käypään arvoon. Stockmann-konserni soveltaa odotettavissa olevien luottotappioiden kirjaaniseen IFRS 9:ssä määttyä yksinkertaistettua menettelyä, jonka mukaan kaikista myyntisaamista ja asiakassopimuksiin perustuvistä ja vuokrasaamisista voidaan kirjata koko voimassaoloajalta odotettavissa olevat luottotappioiden määrä arvioidaan kokemusperäisen kertymän perusteella ja kirjataan tulosvaikutteisesti prosenttiosuutena kaikista avoimista myynti- ja vuokrasaamisista
Muihin sijoituksiin sisältyvät konsernin osakesijoitukset ja ne arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Jukisesti noteerattujen osakkeiden käypä arvo on tilinpäätöspäivän markkinahinta. Noteeraamattomat osakkeet esitetään hankintaisena mahdollisella arvonalentumistappiolla vähennettynä, mikäli niiden käypiä arvoja ei ole luotettavasti määritettävissä
Rahoitusvarojen ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivänä, jona yhtiö sitoutuu ostamaan tai myymään omaisuuserän. Rahoitusvaroihin kuuluva erä kirjataan pois taseesta silloin, kun yhtö luopuu erän sopimusperusteisista oikeuksista, oikeudet raukeavat tai kun yhtiö menettää erän määräysvallan.
Velat, lukuun ottamatta johdarnaisvelkoja, luokitellaan jaksotettuun hankintamenoon ja merkitään alun perin tasesseen käypään arvoon. Transaktiomenot sisällytetään korolliseen kirjanpitoarvoon. Myöhemmin koroliset velat
-34,6
arvostetaan efektiivisen koron menetelmällä jaksotettuun hankintamenoon. Pitkäaikaiset velat erääntyvät yli 12 kuukauden kuluttua, ja lyhytaikaisten velkojen maturiteetti on alle 12 kuukautta.
Johdannaissopimukset on luokieltu käypään avoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin tai -velkoihin, ja niiden käyvän avon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti lukuun ottamaisia, johin sovelletaan rahavirran tai nettosijoitusten suojauslaskentaa ja jotka täyttävät IFRS 9:ssä määritellyt suojauslaskennan ehdot.
Suojauslaskentaa sovelletaan valuuttajohdannaisiin, joilla suojataan ennakoituja valuuttamääräisiä myyntejä ja jotka täyttävät IFRS 9:ssä määritellyt suojatun rahavirran täytyy olla erittäin todennäköinen, ja sillä täytyy viirne kädessä olla tulosvaikutus. Rahavitojen suojausta varten tehtyjen johdannaissopimusten käyvän avon muutokset kirjataan muihin laajan tuloksen eriin ja esitetään käyvän arvon rahastossa ja mahdollinen tehoton osa kirjataan tulosvaikutteisesti. Omaan pääomaan keryneet käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti myynnin tai ostojen oikaisueriin samalla kaudella kun suojauslaskennan kohteena olevat ennakoidut tapahtuman. Mikäli suojatun rahavirran ei enää odoteta toteutuvan, siihen liittyvä suojausinstrumentista omaan kertynyt käyvän arvon muutos siirretään tuloslaskelmaan.
Suojauslaskentaa sovelletaan myös tiettyihin valuuttajohdannaisiin yksiköihin tehtyjä valuuttamääräisiä nettosijoituksia. Suojausinstrumentin käyvän arvon muutokset kirjataan muihin laajan tuloksen eriin ja esitetään oman pääoman muuntoeroissa. Nettosijoituksen suojauksesta muuntoeroihin kirjatut viiretään tuloslaskelmaan silloin, kun nettosijoituksesta luovutaan tai osittain. Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen ja sisäisen lainan suojaukseen liittyvä realisoitto sisältyy investointiin rahavirtaan konsemin rahavirtalaskelmassa.
Suojattavan kohteen ja suojausinstrumentin välinen suojaussuhde dokumentoidaan suojaukseen yhdyttäessä. Dokumentointi sisältää tiedot suojattavasta erästä, suojattavan riskin luonteen, riskin luonteen, riskienhallinnan tavoitteet ja tehokkuuslaskelmat. Suojaussuhteen tulee olla tehokkuutta tarkastellaan sekä etu- että jälkikäteen. Tehokkuuden testaus tehdään jokaisella tilinpäätöshetkellä.
Koronvaihtosopimusten käypä avo määritellään tulevien kassavirtojen nykyanvon perusteella käyttämäivän markkinahintoja. Koronvaihtosopimusten kirjataan tulosvaikutteisesti rahoituseriin. Konsernissa ei tilinpäätöshetkellä ole ollut ulkona olevia koronvaihtosopimuksia.
Valuuttatermiinien ja valuutanvalhtosopimusten käypä arvo lasketaan avostamalla ne raportointihetken markkinahin. Valuuttaoptioiden käypä avo lasketaan käyttämällä Black & Scholes -mallia. Valuuttaionnaisten arvostustulokset kirjataan tulosvaikutteisesti lukuun ottamatta niitä johdannaisia, joihin sovelletaan IFRS 9:ssä määritan tai nettosijoitusten suojauslaskentaa.
| Milj. euroa | Kirjanpitoarvo 2019 |
Käypä arvo 2019 | Kirjanpitoarvo 2018 | Käypä arvo 2018 |
|---|---|---|---|---|
| Korolliset myyntisaamiset | 0,1 | 0,1 | 0,8 | 0,8 |
| Korottomat myyntisaamiset |
11,7 | 11,7 | 10,8 | 10,8 |
| Vuokrasopimussaamiset | 1,3 | 1,3 | ||
| Johdannaissopimuksiin perustuvat saamiset |
0,4 | 0,4 | 1,4 | 1,4 |
| Muut saamiset | 0,8 | 0,8 | 1,8 | 1,8 |
| Siirtosaamiset | 24,1 | 24,1 | 29,7 | 29,7 |
| Tuloverosaamiset | 4,6 | 4,6 | 7,8 | 7,8 |
| Lyhytaikaiset saamiset vhteensä |
43,0 | 43,0 | 52,2 | 52,2 |
Myyrtisaamisten kirjanpitoarvo vastaa niiden käypää arvoa. Myyntisaamisiin saamisiin liittyvän luottoriskin enimmäismäärä on niiden kirjanpitoarvo.
Korolliset myyntisaamiset 0,1 milj. euroa koostuvat etäkaupan kertaluotoista vuonna 2019 (0,8 milj. euroa). Näiden saamisten myyntihintaan sisältyvät korkotuotot kirjataan korkotuottojen sijasta liikevaihtoon.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Vuokraennakot | 15,6 | 16,4 |
| Saaminen luottokorttiyhteistyöstä | 2,5 | 2,7 |
| Saamiset tavaramerkkiyhteistyöstä | 1,0 | 0,8 |
| Jaksotetut ICT-kulut | 0,9 | 1,5 |
| Jaksotetut henkilösivukulut | 0,4 | 2,3 |
| Muut siirtosaamiset | 3,8 | 6,0 |
| Yhteensä | 24,1 | 29,7 |
Rahavarat koostuvat käteisvaroista, lyhytaikaisista sekä muista lyhytaikaisista, erittäin likvideistä sijoituksista, joiden maturiteetti on korkeintaan kolme-ajankohdan jälkeen. Rahavarojen käyvän arvon oletetaan vastaavan kirjanpitoarvoa niiden lyhyen maturiteetin johdosta.
Luotollinen shekkitli, joka on vaadittaessa maksettavissa ja on osa konsernin kassanhallintaa on esitetty osana rahavaroja rahavirtalaskelmassa.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Rahavarat | 24.9 | 43.4 |
| Luotollinen shekkitili | -2.3 | -0.4 |
| Yhteensä | 22.7 | 43.0 |
| Milj. euroa | Kirjanpitoarvo 2019 | Käypä arvo 2019 | Kirjanpitoarvo 2018 | Käypä arvo 2018 |
|---|---|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalaina | 248,5 | 246,6 | 247,8 | 226,5 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 116,0 | 116,4 | 112,2 | 112,5 |
| Eläkelainat | ||||
| Vuokrasopimusvelat | 438,6 | 438,6 | ||
| Muut lainat | ||||
| Yhteensä | 803,1 | 801,6 | 359.9 | 339.0 |
Rahoituslainojen, joukkovelkakirjalainojen ja muiden lainojen kirjanpitoarvo on laskettu käyttämisen koron menetelmää ja käypä arvo on määritelty diskontatun kassavirran menetelmällä diskonttaamalla tilinpäätöshetken markkinakorolla.
S
| Milj. euroa | Kirjanpitoarvo 2019 | Käypä arvo 2019 | Kirjanpitoarvo 2018 | Käypä arvo 2018 |
|---|---|---|---|---|
| Lainat rahoituslaitoksilta | 147,0 | 147,2 | ||
| Luotollinen shekkitili | 2,3 | 2,3 | 0,4 | 0,4 |
| Fläkelainat | ||||
| Vuokrasopimusvelat | 91,2 | 91,2 | ||
| Muut korolliset velat | 45,6 | 45,6 | 80,4 | 80,5 |
| Ostovelat | 70,4 | 70,4 | 78,6 | 78,6 |
| Muut lyhytaikaiset velat | 40,9 | 40,9 | 39.7 | 39,7 |
| Siirtovelat | 75,2 | 75,2 | 73,6 | 73,6 |
| lohdannaiset | 9,3 | 9,3 | 3,1 | 3,1 |
| Tuloverovelka | 37,4 | 37,4 | 20,9 | 20,9 |
| Yhteensä | 372,2 | 372,3 | 443,8 | 444,0 |
| ioista korollisia | 139,0 | 139,1 | 227,9 | 228,1 |
Rahoituslainojen ja liikkeelle laskettujen emissioiden käypä avo on määritelty diskontatun kassavirran menetelmällä diskonttaamalla tilinpäätöshetken markkinakorolla. Muiden lyhytaikaisten vastaa niiden kirjanpitoarvoa.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Henkilöstökulut | 38,7 | 41,9 |
| Jaksotetut ostot | 9,1 | 11,3 |
| Korot ja muut rahoituskulut | 6,2 | 6,4 |
| Kanta-asiakasohjelma MORE | 5,7 | 5,1 |
| Palautusvaraus | 1,6 | 1,4 |
| Jaksotetut liikepaikkakulut | 1,1 | 1,1 |
| Muut siirtovelat | 12,8 | 6,4 |
| Yhteensä | 75,2 | 73,6 |
| Lainajärjestelykulujen | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Lainojen | Lainojen muutokset, joihin ei | muutokset, joihin ei | ||||
| Milj. euroa | 1.1.2019 | rahavirrat | liity rahavirtaa | liity rahavirtaa 31.12.2019 | ||
| Hankinnat – | Valuuttakurssi | |||||
| vuokrasopimukset muutokset | ||||||
| Pitkäaikaiset velat, | ||||||
| korollinen | 359,9 | 1,6 | 0,0 | 2,9 | 364,5 | |
| Lyhytaikaiset velat, | ||||||
| korollinen | 227,4 | -181,5 | 0,8 | 46,7 | ||
| Vuokrasopimusvelat | 552,7 | -75,8 | 58,4 | -5,5 | 529,8 | |
| Luotollinen shekkitili | 0,4 | 0,7 | 1,1 | |||
| Velat rahoituksen | ||||||
| rahavirrassa | ||||||
| yhteensä | 1140,5 | -255,0 | 58,4 | -5,5 | 3,7 | 942,1 |
| Lainojen | Lainojen muutokset, | Laınajarjestelykulujen muutokset, joihin ei |
|||
|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 1.1.2018 | rahavirrat | joihin ei liity rahavirtaa | liity rahavirtaa | 31.12.2018 |
| Pitkäaikaiset velat, | |||||
| korollinen | 505,2 | 1,2 | –150,0 | 3,5 | 359,9 |
| Lyhytaikaiset velat, | |||||
| korollinen | 246,1 | -169,2 | 150,0 | 0,5 | 227,4 |
| Luotollinen shekkitili | 12,2 | -11,8 | 0,4 | ||
| Velat rahoituksen | |||||
| rahavirrassa | |||||
| yhteensä | 763,6 | –179,8 | 0,0 | 4,0 | 587,8 |
Konsernin rahoitus ja rahoitusriskien hallinta on keskitetty Stockmann Oyj Abp:n rahoitustoimintoon hallituksen hyväksymän toimintapolitiikan mukaisesti.
Rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on varmistaa konsernille kohtuuhintainen rahoitus kaikissa olosuhteissa sekä vähentää markkinariskien vaikutuksia konsernin tulokseen ja taseeseen. Stockmann Oyj:n talousjohtajan alaisuudessa toimiva rahoitusosasto huolehtii konsernin rahoitusriskien hallinnasta ja suojaustoimenpiteistä. Stockmannin rahoitustoiminto toimii myös konsernin sisäisenä pankkina. Rahoitustoiminnolle on määritetty yksityiskohtaiset toimintaohjeet, jotka sisältävät rahoitusriskien hallinnan periaatteet sekä likviditeetin ja rahoituksen hallinnan. Lisäksi liiketoimintaryhmillä voi olla erillinen ohje valuuttaposition suojauksesta.
Konsernin pääasialliset rahoitusriskit ovat valuuttariski, korkoriski, rahoitus- ja maksuvalmiusriski, luotto- ja vastapuoliriski sekä sähkön hintariski.
Konsernin taseessa olevat rahoitusriskit ja kaupallisiin rahavirtoihin liittyvät rahoitusriskit sekä valitut suojausstrategiat raportoidaan hallitukselle neljännesvuosittain ja konsernijohdolle kuukausittain. Hallitus on arvioinut kokonaisrahoitustilanteen huolellisesti. Kun tarkastellaan meneillään olevia suunnitelmia, arvioituja operatiivisia rahavirtoja ja käyttöpääoman hallinnan vahvistamiseen tähtääviä aloitteita, kokonaisanalyysi tukee maksuvalmiuden ja rahoituksen riittävyyttä.
Konsernin valuuttariski muodostuu ulkomaan valuuttamääräisistä myynneistä ja ostoista sekä tase-eristä, kuten myös ulkomaan yksiköihin tehdyistä valuuttamääräisistä nettoinvestoinneista.
Stockmannin transaktioriski muodostuu konsernin liiketoimintayksiköiden myyntiin ja ostoihin liittyvistä valuuttavirroista sekä ulkomaan valuuttamääräisistä veloista ja saamisista. Tärkeimmät myyntivaluutat vuonna 2019 olivat euro, Ruotsin kruunu ja Norjan kruunu. Tärkeimmät ostovaluutat olivat euro, Yhdysvaltain dollari ja Ruotsin kruunu. Vuonna 2019 muun kuin euromääräisen myynnin osuus konsernin koko myynnistä oli 52 prosenttia. (2018: 49 prosenttia). Transaktioriskin sisältäviä valuuttamääräisiä ostoja oli 50 prosenttia konsernin ostoista. (2018: 45 prosenttia). Lisäksi konsernilla on pääosin Ruotsissa paikallisia valuuttamääräisiä ostoja, joihin ei sisälly transaktioriskiä. Vuonna 2019 näiden ostojen osuus oli 3 prosenttia (2018: 4 prosenttia) konsernin kokonaisostoista.
Liiketoimintayksiköt vastaavat tulevien valuuttamääräisten nettokassavirtojen ennustamisesta ja niihin liittyvän valuuttariskin hallinnasta. Liiketoiminnan kassavirtoihin liittyvän valuuttariskin hallinta perustuu 6 kuukauden ennakoituihin kassavirtoihin. Suojausaika on yleensä enintään 6 kuukautta, ja yksittäisten valuuttojen suojausaste voi vaihdella välillä 0–100 %. Sopimuksiin perustuvia kassavirtoja voidaan suojata pidemmiksi ajoiksi.
Ennakoitujen kassavirtojen suojaamiseen käytetyt valuuttajohdannaiset luokitellaan kassavirtasuojauksiksi. Kaikki avoimet kassavirtojen suojauksiksi luokitellut sopimukset viittaavat Lindexiin. Stockmann Retail toimii pääasiallisesti paikallisissa valuutoissa ja sen transaktioriski on rajoitettu. Kassavirtasuojaukset suojaavat Lindexin Yhdysvaltain dollarimääräisiä ostoja sekä Ruotsin kruunu, Norjan kruunu ja euro määräisiä myyntejä jotka erääntyvät seuraavan 8 kuukauden aikana vuonna 2020. Näistä suojausinstrumenteista aiheutuva voitto tai tappio vaikuttaa konsernin liikevoittoon samalla jaksolla, jolla ennakoidut suojatut erät vaikuttavat tuottoon, eli keskimäärin 4 kuukautta erääntymisen jälkeen. Tietoja näiden suojausten käyvästä arvosta on liitetiedossa 4.9. Alla olevassa taulukossa on esitetty kassavirtoja suojaavat johdannaiset valuutoittain. Valuuttajohdannaisista on huomioitu sekä osto- että myyntivaluutta. Kassavirtasuojauksista ei syntynyt tehottomuutta vuoden 2019 aikana
| 2019 | 2018 |
|---|---|
| 53,7 | 56,8 |
| -35,3 | -32,9 |
| -10,1 | -12,7 |
| -9,5 | -10,4 |
| 2019 milj. euroa | USD | SEK | NOK |
|---|---|---|---|
| Muutos + 10 % | -3,8 | -0,7 | 0,7 |
| Muutos - 10 % | 4,7 | 0,8 | -0,9 |
| 2018 milj. euroa | USD | SEK | NOK |
| Muutos + 10 % | -4,1 | -0,7 | 0,9 |
| Muutos - 10 % | 5,0 | 0,9 | -1,1 |
Kaikki transaktioriskiksi luokitellut kassavirtoja suojaavat johdannaiset ovat Lindexin nimissä. Lindexin toimintavaluutta on Ruotsin kruunu. Tilikauden lopussa Yhdysvaltain dollarimääräiset kassavirran suojaukset kattoivat noin 71 % konsernin tuleville 6 kuukaudelle ennakoiduista dollarimääräisistä nettokassavirroista.
Ulkomaiset tytäryhtiöt rahoitetaan ensisijaisesti paikallisessa valuutassa, joten ulkomaisille tytäryhtiöille syntyy merkittävää transaktioriskiä ainoastaan valuuttamääräisistä ostoista sekä myynneistä. Stockmannin taseessa oleviin valuuttamääräisiin saamisiin ja velkoihin liittyvän valuuttariskin hallinnasta vastaa konsernin rahoitustoiminto. Suojausaste voi vaihdella välillä 0– 100 %.
Seuraavassa taulukossa on esitetty konsernin transaktiopositio, joka koostuu valuuttamääräisistä saamisista ja veloista sekä näitä suojaavista johdannaisista. Tulevaisuuteen ennustettuja kassavirtoja sekä niitä suojaavia johdannaisia ei ole huomioitu taulukossa.
| 2019, milj. euroa | SEK | GBP | NOK | CZK | USD | PLN |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Saamiset | 133,3 | 0,2 | 0,0 | 3,6 | ||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 0,0 | |||||
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | -167,1 | -2,8 | -8,0 | -3,8 | -18,8 | -0,3 |
| Valuuttapositio taseessa | -33,9 | -2,7 | -8,0 | -3,8 | -15,1 | -0,3 |
| Tase-eriä suojaavat val.johdannaiset Nettosijoitusta suojaavat valuuttalainat |
33,2 | 0,7 | 11,7 | 3,0 | 16,6 | |
| Nettopositio taseessa | -0,7 | -1,9 | 3,7 | -0,7 | 1,5 | -0,3 |
| 2018, milj. euroa | SEK | GBP | NOK | CZK | USD | PLN |
| Saamiset | 112,1 | 0,1 | 1,3 | 2,7 | ||
| Lainat rahoituslaitoksilta Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat |
-138,2 | -1,5 | -0,2 | -2,5 | -15,3 | -0,3 |
| Valuuttapositio taseessa | -26,1 | -1,4 | 1,2 | -2,5 | -12,7 | -0,3 |
| Tase-eriä suojaavat val.johdannaiset Nettosijoitusta suojaavat valuuttalainat |
32,1 | -0,9 | 1,0 | 12,8 | ||
| Nettopositio taseessa | 6,0 | -2,3 | 1,2 | -1,6 | 0,2 | -0,3 |
Euron 10 %:n vahvistumisella tai heikentymisellä muita valuuttoja vastaan olisi seuraavan taulukon osoittama vaikutus tulokseen verojen jälkeen. Herkkyysanalyysi perustuu yläpuolella olevan taulukon positioihin.
| 2019 milj. euroa | SEK | GBP | NOK | CZK | USD | PLN |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Muutos + 10 % | 0,0 | 0,1 | -0,3 | 0,1 | -0,1 | 0,0 |
| Muutos - 10 % | -0,1 | -0,2 | 0,3 | -0,1 | 0,1 | 0,0 |
| 2018 milj. euroa | SEK | GBP | NOK | CZK | USD | PLN |
| Muutos + 10 % | -0,4 | 0,2 | -0,1 | 0,1 | 0,0 | 0,0 |
| Muutos - 10 % | 0,5 | -0,2 | 0,1 | -0,1 | 0,0 | 0,0 |
Stockmann-konsernille aiheutuu translaatioriskiä, kun ulkomaisten tytäryhtiöiden tilinpäätökset muunnetaan euromääräisiksi konsernitilinpäätöksessä.
Valuuttakurssimuutosten vaikutukset näkyvät valuuttamääräisten nettoinvestointien osalta konsernin oman pääoman muuntoeroina. Stockmann suojautuu oman pääoman translaatioriskiltä nettoinvestointeihin valikoidusti valuuttamääräisillä lainoilla tai johdannaisilla. Suojauspäätöksiä tehtäessä huomioidaan mahdollisen suojaustoimen vaikutus konsernin tulokseen, taseeseen ja kassavirtoihin sekä suojauskustannukset.
Vuoden 2018 aikana Stockmann on luokitellut pääosan Ruotsin kruunumääräisestä konsernin sisäisestä lainasta, joka on myönnetty Lindexin osakkeiden hankintaan, osana nettosijoitustaan ulkomaiselle tytäryhtiölle. Nettoinvestointi on määritetty nettosijoitusten suojaukseksi ja on suojattu valuuttajohdannaisilla. Suojausstrategia on vuoden 2019 aikana ollut suojata 50% nettosijoituksesta, mutta suojausaste voi vaihdella 0-100% hallituksen hyväksymän politiikan mukaisesti. Suojauksen tavoitteena on pienentää EUR / SEK-valuuttakurssimuutosten vaikutusta muuntoeroon. Vuoden lopussa nettosijoituksen suojattu määrä oli 3 613 milj. Ruotsin kruunua ja suojausinstrumenttien 3 613 milj. Ruotsin kruunua. Näiden suojausten käypää arvoa koskevat tiedot on esitetty liitetiedossa 4.9. Nettosijoitusten suojauksista ei syntynyt tehottomuutta vuoden 2019 aikana
Seuraavassa taulukossa on esitetty millainen vaikutus omaan pääomaan on euron 10 % muutoksella suhteessa konsernin toimintavaluuttoihin. Herkkyysanalyysissä on huomioitu valuuttamääräisten nettoinvestointien muutos euroiksi sekä näitä suojaavat johdannaiset.
| 2019 milj. euroa | SEK | RUB* |
|---|---|---|
| Muutos + 10 % | -31,8 | 0,0 |
| Muutos - 10 % | 38,8 | 0,0 |
| 2018 milj. euroa | SEK | RUB |
| Muutos + 10 % | -32,7 | -12,4 |
| Muutos - 10 % |
*) Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centre kiinteistön myynnin johdosta tammikuussa 2019 Stockmannilla ei ole enää ruplamääräistä riskiä
Korkotason vaihtelut vaikuttavat konsernin korkokuluihin ja -tuottoihin. Konsernilla on Lindexin oston seurauksena merkittävät Ruotsin kruunumääräiset varat. Ne on osittain rahoitettu lainalla, joka on vaihdettu Ruotsin kruunuksi. Näin ollen Stockmann pääasiassa altistuu euron ja Ruotsin kruunun korkotason vaihtelulle. Konsernin korkoriskin hallinnan tavoitteena on vähentää korkotason muutosten aiheuttamaa epävarmuutta Stockmannin tulokseen. Korkoriskiä hallitaan hajauttamalla konsernin lainanottoa ja sijoituksia toisaalta eri maturiteetteihin ja toisaalta vaihtuva- ja kiinteäkorkoisiin instrumentteihin. Laina- ja sijoitussalkun koronmääritysjakson keskimääräinen pituus on enintään viisi vuotta. Korkoriskin hallinnassa voidaan käyttää korkojohdannaisia. Tilinpäätöshetkellä 31.12.2019 Stockmannin korollisten lainojen ja pankkisaamisten koronmääräytymisjakso oli 13,7 kuukautta. Korkojohdannaisia ei ollut käytössä.
Seuraavassa taulukossa on yhteenveto konsernin korollisen velan ja pankkisaamisten koronmuutoksen ajankohdasta tilinpäätöshetkellä 31.12.2019:
| Ajankohta, jona koron | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| muutos tapahtuu, milj. euroa | < 1 kuukausi | 1–12 kuukautta | 1–3 vuotta | 3–5 vuotta | Yhteensä |
| Joukkovelkakirjalainat | 248,5 | 248,5 | |||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 116,0 | 116,0 | |||
| Muut korolliset velat | 20,7 | 27,1 | 47,8 | ||
| Yhteensä | 20,7 | 143,1 | 248,5 | 412,3 | |
| Rahat ja pankkisaamiset | -24,9 | -24,9 | |||
| Yhteensä | -4,2 | 143,1 | 248,5 | 387,4 |
| Ajankohta, jona koron | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| muutos tapahtuu, milj. euroa | < 1 kuukausi | 1–12 kuukautta | 1–3 vuotta | 3–5 vuotta | Yhteensä |
| Joukkovelkakirjalainat | 247,8 | 247,8 | |||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 147,0 | 112,2 | 259,2 | ||
| Muut korolliset velat | 45,3 | 35,6 | 80,8 | ||
| Yhteensä | 192,3 | 147,7 | 247,8 | 587,8 | |
| Rahat ja pankkisaamiset | -43,4 | -43,4 | |||
| Yhteensä | 148,9 | 147,7 | 247,8 | 544,4 |
Markkinakorkojen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä olisi vaikuttanut laskennallisesti tilinpäätöshetkellä 31.12.2019 Stockmannin tulokseen verojen jälkeen enintään -1,2 miljoonaa euroa (2018: -2,1 miljoonaa euroa). Yhden prosenttiyksikön markkinakorkojen laskulla olisi erittäin vähäinen vaikutus Stockmannin tulokseen verojen jälkeen, sillä monet markkinakorot ovat jo nyt joko nolla tai sen alapuolella, eikä Stockmann hyödy negatiivisista koroista. Konsernilla ei tilinpäätöshetkellä ollut suoraan omaan pääomaan kirjattavia eriä.
Stockmann käyttää sähköjohdannaisia pienentääkseen tuleviin sähköhankintoihinsa liittyvää hintariskiä. Rahoituspolitiikan mukaan tulevien sähköhankintojen suojausaste on enintään 100 % seuraavan kolmen vuoden aikana. Tilinpäätöshetkellä 31.12.2019 sähkön markkinahinnan 10 prosenttiyksikön muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta Stockmannin tulokseen tai omaan pääomaan verojen jälkeen.
Maksuvalmiusriski tarkoittaa yrityksen riskiä joutua maksukyvyttömäksi likvidien varojen riittämättömyyden, lainaehtojen rikkomisen tai rahoituksen hankkimisvaikeuksien seurauksena. Rahoitusriskin minimoimiseksi konsernin lähivuosien rahoitustarpeet on katettu pitkäaikaisilla luottolimiiteillä. Lisäksi Stockmannilla on oltava riittävän suuri maksuvaranto. Stockmannin maksuvarannon tulee olla vähintään keskimääräisesti kuukauden liiketoiminnan kassasta maksuja vastaava määrä. Maksuvarantoon lasketaan kassavarat sekä käyttämättömät sitovat ja ei-sitovat rahoitusresurssit. Vuoden lopussa Stockmannilla oli sitovia rahoituslimiittejä yhteensä 498 miljoonan euron edestä, sisältäen joulukuussa 2017 liikkeeseen lasketun joukkovelkakirjalainan. Sitovista rahoituslimiiteistä oli käytössä 366 miljoonaa euroa rahoitukseen sekä 1,9 miljoonaa euroa pankkitakauksiin ja rembursseihin. Lisäksi Stockmannilla on 600 miljoonan euron suuruinen yritystodistusohjelma, josta oli käytetty 45,4 miljoonaa euroa sekä ei–sitovia tililimiittejä 3,4 miljoonan euron edestä, joista oli käytetty 0,5 miljoonaa euroa vuoden lopussa.
Stockmannin rahoitus koostuu pääosin pankkilainoista, luottolimiiteistä, joukkovelkakirjalainoista sekä yritystodistusohjelmasta. Lisäksi Stockmannilla on hybridilaina, jota käsitellään konsernitilinpäätöksessä yhtiön omana pääomana. Lainaehdot sisältävät omavaraisuusasteeseen ja velkaantumiseen liittyvät taloudelliset kovenantit
Marraskuussa 2019 Stockmann jatkoi pitkäaikaisen sitovan rahoituslimiitin uudelleenrahoitusta ja sopi uudet kovenanttitasot. Kovenanttitasoja oli täsmennetty jo aiemmin vuoden 2019 aikana. Rahoituslimiitti on sitova, vakuudellinen syndikoitu luotto, joka jakautuu pankkilainaan ja valmiusluottoon. Alkuperäiseltä arvoltaan rahoituslimiitti oli 609 miljoonaan euroa. Vuoden
2018 aikana luottoa lyhennettiin 112 miljoonaa euroa, vuoden 2019 tammikuussa 147 miljoonaa euroa Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centre-kiinteistökaupan jälkeen sekä marraskuussa 21 miljoonaan euroa. Valmiusluottoa pienennettiin 80 miljoonalla eurolla marraskuussa 2019. Nykyinen rahoituslimiitti on yhteensä 249 miljoonaa, ja se erääntyy lokakuussa 2021. Joulukuussa 2017 Stockmann laski liikkeeseen 250 miljoonan euron nimellisarvosta vakuudellisia senior-statuksellisia joukkovelkakirjoja. Velkakirjat erääntyvät tammikuussa 2022 ja niille maksetaan kiinteää 4,75 prosentin vuotuista korkoa. Joukkovelkakirjat on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Syndikoidun luoton ja joukkovelkakirjojen vakuutena on kiinteistökiinnityksiä sekä panttioikeus tihettyihin osakkeisiin Kovenanttivaatimukset täytetiin vuoden 2019 aikana..
Joulukuussa 2015 Stockmann laski liikkeelle 85 miljoonan euron hybridilainan. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin aikaisintaan tammikuussa 2020. Lainan vuotuinen korko oli 7,75 prosenttia. Marraskuussa 2019 hybridilainanhaltijat hyväksyivät jotain muutoksia lainaehtoihin. Lainan ensimmäistä First Reset Date-päivää siirrettiin 18 kuukaudella ja on nyt 30.7.2021. Vuotuinen korko muutettiin 10,75 prosenttiin 31.1.2020 alkaen Lisäksi ehtoihin lisättiin lauseke lainan lunastamisesta Lindexin mahdollisen myynnin yhteydessä. Laina voidaan myös lunastaa kokonaisuudessaan korvaamalla se osakeannilla. Marraskuussa 2019 Stockmann laski liikkeeseen 21 miljoonan arvosta uusia velkakirjoja olemassa olevaan hybridilainaan liittyen. Ehdot ovat samat kuin muutetut ehdot ja niitä tarjottiin merkittäväksi tietyille suurimmille Stockmannin osakkeenomistajille suunnatussa tarjousmenettelyssä. Hybridilainaa käsitellään IFRS-standardien mukaan laaditussa konsernitilinpäätöksessä yhtiön omana pääomana. Lisätietoja hybridilainasta löytyy liitetiedosta 4.12.
| milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Rahat ja pankkisaamiset | 24,9 | 43,4 |
| Luottolimiitti, erääntyy 2019 | ||
| Luottolimiitti, erääntyy 2020 | ||
| Luottolimiitti, erääntyy 2021 | 128,1 | 232,8 |
| Muut rahoituslimiitit | 2,9 | |
| Yhteensä | 153,0 | 279,1 |
| 2021 | 2022 | 2023 | 2024+ Yhteensä | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 248,5 | -11,9 | -11,9 | -255,9 | -279,7 | ||
| 116,0 | -4,2 | -119,1 | -123,3 | |||
| 47,8 | -47,9 | -47,9 | ||||
| 243,7 | -243,7 | -243,7 | ||||
| 529,8 | -108,1 | -98,3 | -90,8 | -79,3 | -98,7 | -475,0 |
| 1 185,8 | -415,8 | -229,3 | -346,7 | -79,3 | -98,7 | -1 169,7 |
| 9,3 | ||||||
| 416,3 | 416,3 | |||||
| -425,7 | -425,7 | |||||
| 9,3 | -9,4 | -9,4 | ||||
| milj. euroa | Tasearvo | 2019 | 2020 | 2021 | 2022 | 2023+ Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalainat | 247,8 | -11,9 | -11,9 | -11,8 | -255,9 | -291,6 |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 259,2 | -149,1 | -3,4 | -116,8 | -269,4 | |
| Muut korolliset velat | 80,8 | -80,8 | -0,2 | -81,0 | ||
| Ostovelat ja muut velat | 190,0 | -190,0 | -190,0 | |||
| Yhteensä | 777,8 | -431,8 | -15,5 | -128,7 | -255,9 | -832,0 |
| Johdannaiset | ||||||
| Valuuttajohdannaiset | 3,0 | |||||
| saamiset | 388,3 | 388,3 | ||||
| velat | -391,3 | -391,3 | ||||
| Sähköjohdannaiset | ||||||
| nettokassavirta | ||||||
| Yhteensä | 3,0 | -3,0 | -3,0 |
Rahoitusvelkojen sopimuksiin perustuvat kassavirrat, jotka sisältävät rahoituskulut, olivat 31.12.2018 seuraavat:
Myyntisaamiset sekä sijoituksiin ja johdannaissopimuksiin perustuvat saamiset altistavat konsernin luottoriskille. Sijoituksiin liittyvää vastapuoliriskiä hallitaan hallituksen hyväksymien vastapuolilimiittien avulla. Johdannaissopimuksia tehdään vain vakavaraisiksi ja luottokelpoisuudeltaan hyviksi arvioitujen vastapuolten kanssa. Kassavarojen sijoituksia tehdään rahoitusinstrumentteihin, joiden arvioidaan olevan likvidejä ja joihin liittyvän riskin katsotaan olevan alhainen. Tilinpäätöshetkellä 31.12.2019 konsernin likvidit varat koostuivat pääasiassa pankeissa olevista talletuksista, joiden maturiteetti on erittäin lyhyt. Konsernilla ei ole merkittävää kaupallisiin myyntisaataviin liittyvää luottoriskiä, koska saatavakannat koostuvat suuresta määrästä pieniä saatavia ja asiakkaat ovat pääosin yksityishenkilöitä, joiden luottokelpoisuus on tarkistettu.
IFRS 16:n mukaiset vuokrasopimussaamiset 17,0 miljoonaa euroa (31.12.2019) ovat erääntymättömiä. Niiden luottotappioriskiä pidetään alhaisena, eikä niistä ole kirjattu luottotappiovarausta.
| Milj. euroa | Bruttomääräinen kirjanpitoarvo | Luottotappiovaraus |
|---|---|---|
| Erääntymättömät myyntisaamiset | 9,5 | 0,0 |
| 1-30 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 1,4 | 0,0 |
| 31-60 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,4 | 0,0 |
| 61-90 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,4 | 0,0 |
| 91-120 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,0 | 0,0 |
| Yli 120 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,3 | 0,1 |
| Yhteensä | 12,0 | 0,2 |
Konsernin luottotappiovarauksen arvioiminen perustuu myynti- ja vuokrasopimussaamisten koko voimassaoloajalta odotettavissa oleviin luottotappioihin IFRS 9 -standardin mukaisesti. Stockmann soveltaa myynti- ja vuokrasopimussaamisten luottoriskin kirjaamiseen yksinkertaistettua varausmatriisia. Näin ollen luottotappiovarauksen arvioiminen perustuu koko voimassaoloajalta odotettavissa oleviin luottotappioihin. Odotettuihin luottotappioihin perustuva malli on ennakoiva, ja
odotettu tappio-osuus perustuu historiallisten tappioiden määriin. Koko voimassaoloajalta odotettavissa olevat luottotappiot lasketaan kertomalla maksamattomien myyntisaamisten bruttomääräinen kirjanpitoarvo odotetulla tappio-osuudella jokaisella ikäluokassa. Odotettavissa olevien luottotappioiden muutokset kirjataan liiketoiminnan muihin kuluihin.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Kassavirtojen suojaukset, valuuttatermiinit | 54,9 | 56,0 |
| Nettoinvestointien suojaukset, valuuttavaihtosopimukset | 337,6 | 351,2 |
| Yhteensä | 392,5 | 407,2 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Valuutanvaihtosopimukset | 67,5 | 62,9 |
| Sähkötermiinit | 1,7 | 1,4 |
| Yhteensä | 69,2 | 64,3 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Kassavirtojen suojaukset, valuuttatermiinit | -1,3 | -1,3 | |
| Nettoinvestointien suojaukset, valuuttavaihtosopimukset |
0,0 | -8,0 | -8,0 |
| Yhteensä | 0,0 | -9,3 | -9,3 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Valuutanvaihtosopimukset | 0,3 | 0,0 | 0,3 |
| Sähkötermiinit | 0,1 | 0,1 | |
| Yhteensä | 0,4 | 0,0 | 0,4 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Kassavirtojen suojaukset, valuuttatermiinit | 0,6 | -0,1 | 0,5 |
| Nettoinvestointien suojaukset, valuuttavaihtosopimukset |
0,1 | -3,0 | -2,9 |
| Yhteensä | 0,6 | -3,0 | -2,4 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Valuutanvaihtosopimukset | 0,2 | 0,0 | 0,2 |
| Sähkötermiinit | 0,6 | 0,6 | |
| Yhteensä | 0,8 | 0,0 | 0,8 |
Kaikki tilinpäätöshetkellä 31.12.2019 avoinna olevat johdannaiset erääntyvät 1 vuoden kuluessa.
Valuutanvaihtosopimukset ja valuuttatermiinit on arvostettu käypään arvoon tilinpäätöspäivän markkinahintoihin. Valuuttajohdannaisten käypien arvojen muutokset on kirjattu joko omaan pääomaan tai tuloslaskelmaan riippuen siitä, onko niihin sovellettu suojauslaskentaa. Valuuttajohdannaissopimuksista ei aiheutunut tulosvaikutteisesti kirjattavaa suojauslaskentaan liittyvää tehottomuutta vuonna 2019. Sähköjohdannaisten käyvät arvot perustuvat tilinpäätöspäivän markkinahintoihin, ja käypien arvojen muutokset on kirjattu tuloslaskelmaan.
Konserni käyttää seuraavaa arvostusmenetelmien hierarkiaa käyvän arvon määrittämisessä ja esittämisessä:
Taso 1: Vastaavien omaisuuserien tai velkojen noteeratut (oikaisemattomat) hinnat toimivilla markkinoilla.
Taso 2: Menetelmät, joissa käytetään syöttötietona markkinahintanoteerauksia, jotka ovat säännöllisesti saatavissa pörssistä, välittäjältä tai markkinahinnoittelun palveluntuottajalta. Tason 2 rahoitusinstrumentit ovat: Ei-pörssinoteerattuja (OTC) johdannaisia, jotka on luokiteltu joko käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi tai suojauslaskettaviksi.
Taso 3: Menetelmät, jotka vaativat eniten johdon harkintaa.
Tilikauden aikana ei ole ollut siirtoja tasojen välillä.
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Taso | Kirjanpitoarvo 2019 |
Käypä arvo 2019 |
Kirjanpitoarvo 2018 |
Käypä arvo 2018 |
|---|---|---|---|---|---|
| Johdannaissopimukset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa |
2 | 0,0 | 0,0 | 0,6 | 0,6 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat |
|||||
| Johdannaissopimukset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa |
|||||
| Valuuttajohdannaiset | 2 | 0,3 | 0,3 | 0,2 | 0,2 |
| Sähköjohdannaiset | 1 | 0,1 | 0,1 | 0,6 | 0,6 |
| Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut | |||||
| rahoitusvarat | |||||
| Pitkäaikaiset saamiset | 0,4 | 0,4 | 0,6 | 0,6 | |
| Pitkäaikaiset vuokrasopimussaamiset | 2 | 15,7 | 15,7 | ||
| Lyhytaikaiset saamiset, korolliset | 0,1 | 0,1 | 0,8 | 0,8 | |
| Lyhytaikaiset vuokrasopimussaamiset | 2 | 1,3 | 1,3 | ||
| Lyhytaikaiset saamiset, korottomat | 36,7 | 36,7 | 42,3 | 42,3 | |
| Rahavarat | 24,9 | 24,9 | 43,4 | 43,4 | |
| Muut sijoitukset | 3 | 0,3 | 0,3 | 0,3 | 0,3 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 79,6 | 79,6 | 88,8 | 88,8 | |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | Taso | Kirjanpitoarvo | Käypä arvo | Kirjanpitoarvo | Käypä arvo |
|---|---|---|---|---|---|
| 2019 | 2019 | 2018 | 2018 | ||
| Johdannaissopimukset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa |
2 | 9,3 | 9,3 | 3,0 | 3,0 |
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat |
|||||
| Johdannaissopimukset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa |
|||||
| Valuuttajohdannaiset | 2 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Sähköjohdannaiset | 1 | ||||
| Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut rahoitusvelat |
|||||
| Pitkäaikaiset velat, korolliset | 2 | 364,5 | 363,0 | 359,9 | 339,0 |
| Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat | 2 | 438,6 | 438,6 | ||
| Lyhytaikaiset velat, korolliset | 2 | 47,8 | 47,9 | 227,9 | 228,1 |
| Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelat | 2 | 91,2 | 91,2 | ||
| Lyhytaikaiset velat, korottomat | 185,3 | 185,3 | 187,0 | 187,0 | |
| Rahoitusvelat yhteensä | 1 136,7 | 1 135,3 | 777,9 | 757,2 |
Taseessa johdannaissopimukset sisältyvät seuraaviin ryhmiin: pitkä- ja lyhytaikaiset saamiset, korottomat sekä pitkä- ja lyhytaikaiset velat, korottomat.
Tason 3 rahoitusvarat ovat sijoituksia listaamattomien yhtiöiden osakkeisiin, joiden käypä arvo määritellään johdon harkintaan perustuvien menetelmien perusteella. Sijoitusten voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmassa liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin, koska sijoitusten hankinta- ja luovutuspäätökset tehdään liiketoiminnallisin perustein. Seuraavassa laskelmassa on esitetty tason 3 käypään arvoon arvostettujen rahoitusvarojen muutos raportointikauden aikana.
| Muiden sijoitusten käyvän arvon muutos, milj. euroa |
2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0,3 | 0,3 |
| Muuntoero +/- | 0,0 | 0,0 |
| Yhteensä | 0,3 | 0,3 |
Konsernilla on johdannaissopimuksia, joihin sisältyy master netting -järjestely. Sopimukset määräävät, että tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi maksujen laiminlyöntitilanteessa, kaikki sopimuksen mukaiset avoimet tapahtumat irtisanotaan, ja ne selvitetään maksamalla yksittäinen nettosumma.
Netotussopimusten nojalla avoimia johdannaissopimuksia ei voida esittää taseessa netotettuna.
Seuraavassa taulukossa esitetään yllämainittujen sopimusten mukaisesti kirjatut rahoitusinstrumentit.
| Netotusjärjestelyn | |||
|---|---|---|---|
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Kirjanpitoarvo | piirissä olevat erät | Netto |
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Valuuttajohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | 0,3 | 0,0 | 0,3 |
| Sähköjohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | 0,1 | 0,1 | |
| Rahoitusvarat yhteensä | 0,4 | 0,0 | 0,4 |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | |||
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | -9,3 | 0,0 | -9,3 |
| Valuuttajohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Sähköjohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | |||
| Rahoitusvelat yhteensä | -9,3 | 0,0 | -9,3 |
| Netotusjärjestelyn | |||
|---|---|---|---|
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Kirjanpitoarvo | piirissä olevat erät | Netto |
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | 0,6 | -0,1 | 0,5 |
| Valuuttajohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | 0,2 | 0,0 | 0,2 |
| Sähköjohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | 0,6 | 0,6 | |
| Rahoitusvarat yhteensä | 1,4 | -0,1 | 1,3 |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | |||
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | -3,0 | 0,1 | -2,9 |
| Valuuttajohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Sähköjohdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa | |||
| Rahoitusvelat yhteensä | -3,0 | 0,1 | -2,9 |
| Sijoitetun vapaan |
|||||
|---|---|---|---|---|---|
| Osakkeiden lukumäärä |
oman pääoman |
||||
| milj. euroa | (kpl) | Osakepääoma | Ylikurssirahasto | rahasto | Yhteensä |
| 31.12.2017 | 72 048 683 | 144,1 | 186,1 | 250,4 | 580,6 |
| - | |||||
| 31.12.2018 | 72 048 683 | 144,1 | 186,1 | 250,4 | 580,6 |
| - | |||||
| 31.12.2019 | 72 048 683 | 144,1 | 186,1 | 250,4 | 580,6 |
Stockmann Oyj Abp:n osakepääoma jakautuu A- ja B-osakkeisiin. A-osakkeita on vähintään 18 000 000 kappaletta ja enintään 80 000 000 kappaletta ja B-osakkeita vähintään 18 000 000 kappaletta ja enintään 100 000 000 kappaletta.
Yhtiöjärjestyksen mukainen vähimmäisosakepääoma on 75 000 000,00 euroa ja enimmäisosakepääoma on 300 000 000,00 euroa. Osakkeiden nimellisarvo on 2,00 euroa per osake. Kaikki liikkeeseen lasketut osakkeet on maksettu täysimääräisesti.
| kpl | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| A-osakkeet | 30 530 868 | 30 530 868 |
| B-osakkeet | 41 517 815 | 41 517 815 |
| Yhteensä | 72 048 683 | 72 048 683 |
Jokainen A-osake oikeuttaa yhtiökokouksessa äänestämään kymmenellä (10) äänellä ja B-osake yhdellä (1) äänellä.
A-osake voidaan muuntaa B-osakkeeksi osakkeenomistajan vaatimuksesta, mikäli muuntaminen voi tapahtua osakelajien vähimmäis- ja enimmäismäärien puitteissa. Yhtiön osakkeiden muuntamista koskeva kirjallinen vaatimus on osoitettava yhtiön hallitukselle yhtiöjärjestyksessä määritellyllä tavalla.
Osakkeenomistaja, jonka osuus yhtiön kaikista osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä joko yksin tai yhdessä toisten osakkeenomistajien kanssa saavuttaa tai ylittää 33 1/3 prosenttia tai 50 prosenttia on velvollinen lunastamaan muiden osakkeenomistajien vaatimuksesta näiden osakkeet yhtiöjärjestyksessä määritellyllä tavalla.
Ylikurssirahasto sisältää osakemerkinnöistä saadut, nimellisarvon ylittävät rahasuoritukset transaktiomenoilla vähennettynä.
Stockmann soveltaa omistamiinsa kiinteistöihin IAS 16 -standardin mukaista uudelleenarvostusmallia. Uudelleenarvostuksesta johtuva lisäys, laskennallisella verovelalla vähennettynä, esitetään oman pääoman uudelleenarvostusrahastossa.
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto sisältää muut oman pääoman luonteiset sijoitukset ja osakkeiden merkintähinnan transaktiomenoilla vähennettynä siltä osin, kun sitä ei nimenomaisen päätöksen mukaisesti merkitä osakepääomaan.
Muuntoerot sisältävät ulkomaisten tytäryhtiöiden tilinpäätösten konsolidoinnissa syntyneet oman pääoman muuntoerot ja valuuttamääräisten nettosijoitusten konsolidoinnista syntyneet muuntoerot.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Vararahasto | 0,1 | 0,1 |
| Suojausinstrumenttien rahasto | -1,3 | 0,4 |
| Muut rahastot | 43,7 | 43,7 |
| Yhteensä | 42,5 | 44,2 |
Muut rahastot sisältävät
Oma pääoma sisältää 105,8 milj. euron hybridilainan. Joulukuussa 2015 laskettiin liikkeelle 85 milj. euron hybridilaina ja marraskuussa 2019 laskettiin lisää uusia velkakirjoja 21 milj. euron arvosta. Lainan vuotuinen korko on 7,75 prosenttia 31.1.2020 asti. Stockmannilla on oikeus lykätä hybridilainan koronmaksu, mikäli se ei maksa osinkoa tai muuta hyvitystä osakkeenomistajille. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä oli oikeus lunastaa se takaisin aikaisintaan 31.1.2020. Marraskuussa 2019 eräitä lainan lausekkeita muutettiin. Lainan ensimmäistä First Reset Date-päivää siirrettiin 30.7.2021 asti, lisättiin lauseke lainan lunastamisesta Lindexin mahdollisen myynnin yhteydessä ja vuotuinen korko muutettiin 10,75 prosenttiin 31.1.2020
alkaen. Hybridilaina on vakuudeton ja muita velkasitoumuksia heikommassa asemassa. Hybridilainan haltijalla ei ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia. Lainan kertynyt, kirjaamaton korko vuoden 2019 lopussa oli 7,5 milj. euroa (6,0 milj. euroa vuonna 2018). Kertynyt korko 8,2 milj. euroa maksettiin tammikuussa 2020.
Hallituksen ehdotusta osingonjaosta ei ole kirjattu tilinpäätökseen. Osingot vähennetään voitonjakokelpoisesta omasta pääomasta ja kirjataan yhtiökokouksen päätöksen perusteella.
Tilinpäätöspäivän jälkeen hallitus on 12.2.2020 ehdottanut, että vuodelta 2019 ei jaeta varoja.
Osakekohtainen tulos lasketaan jakamalla emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden voitto vähennettynä verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko ulkona olevien osakkeiden lukumäärän painotetulla keskiarvolla tilikauden aikana. Ulkona olevat osakkeet eivät sisällä konsernin hallussa olevia omia osakkeita. Kun laimennusvaikutuksella oikaistua osakekohtaista tulosta lasketaan, osakkeiden lukumäärän painotetussa keskiarvossa otetaan huomioon kaikkien optioiden osakkeiksi muunnosta aiheutuva laimentava vaikutus. Optioilla on laimentava vaikutus, kun optioiden merkintähinta on alempi kuin osakkeen käypä arvo. 31.12.2019 ei ollut ulkona optioita joilla olisi ollut laimentavaa vaikutusta. Osakkeen käypä arvo perustuu osakkeiden kauden keskimääräiseen hintaan.
| eur | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos | -54 254 788 | -45 153 113 |
| Hybridilainan kertynyt korko | -8 081 233 | -6 587 500 |
| Verovaikutus | 1 616 247 | 1 317 500 |
| Nettovaikutus | -6 464 986 | -5 270 000 |
| -60 719 774 | -50 423 113 | |
| Ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä, painotettu keskiarvo / 1000 kpl |
72 048 683 | 72 048 683 |
| Jatkuvista toiminnoista (laimentamaton ja laimennettu) | -0,84 | -0,68 |
| Lopetetuista toiminnoista (laimentamaton ja laimennettu) | -0,02 | |
| Tilikauden tuloksesta (laimentamaton ja laimennettu) | -0,84 | -0,70 |
Konsernin tavoitteena pääomarakenteen hallinnassa on tehokas pääomarakenne, joka varmistaa konsernin toimintaedellytykset pääomamarkkinoilla kaikissa olosuhteissa toimialan volatilisuudesta riippumatta. Vaikka konsernilla ei ole luottolaitoksen antamaa julkista luottoluokitusta, konsernin tavoitteena on ylläpitää samantapainen pääomarakenne kuin muilla hyvän luottoluokituksen omaavilla vähittäiskauppaa harjoittavilla yhtiöillä. Konserni seuraa pääomarakenteensa kehitystä oman pääoman osuudella kokonaispääomasta (equity ratio). Lindex-konsernin hankinnan jälkeen on Stockmannkonsernilla ollut merkittävästi Ruotsin kruunumääräisiä varoja, jotka konserni on osittain suojannut kruunumääräisellä ulkoisilla valuuttajohdannaisilla.
Strategisena tavoitteena on vähintään 40 prosentin omavaraisuusaste, ilman IFRS 16:sta vaikutusta. Oman pääoman osuus kokonaispääomasta 31.12.2019 oli 50,8 %, ilman IFRS 16:sta vaikutusta (46,2 % 31.12.2018).
Nettovarat
Myytävänä olevat pitkääkaiset omaisuuserät ja lopetettuihin liittyvät omaisuuserät arvostetaan IFRS 5 -standardin mukaisesti kirjanpitoarvoon tai sitä alempaan vähennettynä menoilla, joiden arvioidaan syntyvän hyödykkeen myynnistä. Kun omaisuuserä on luokinä olevaksi pitkääkaiseksi omaisuuseräksi tai luovutettavien erien yhmäksi, siitä ei tehdä poistoja. Myytävänä olevaksi luokiteltu pitkääkainen omaisuuserä sekä luovutettavien erien ryhmään kuuluvat omaisuuserät esitetään taseessa omana eränään. Myös velat, jotka liittyvät luovutettavina olevien erien yhmään esitetään taseessa omana eränään.
Stockmann Oyj Abp allekirjoitti 16.10.2018 sopimuksen Nevsky Centre -kauppakeskuskiinteistönsä myymisestä PPF Real Estate -yhtiölle. Stockmann saattoi päätöksen kauppakeskuksen myynnin uudelle omistajalle, PPF Real Estate -yhtiölle 24.1.2019. Kauppaan sisältyi Stockmannin kokonaan omistama venäläinen tytäryhtiö, 000 Stockmann Nevsky Centre, joka omistaa 100 % Nevsky Centren kiinteistöstä. Nevsky Centre on luokiteltu myytävänä olevaksi konsernitilinpäätöksessä 2018.
Lopetettu toiminto on konsernin osa, josta on luokiteltu myytävänä olevaksi ja joka täyttää IFRS 5:n mukaiset lopetetun toiminnon luokittelit. Lopetettujen toimintojen tulos esitetään omana eränään konsernin laajassa tuloslaskelmassa.
Stockmann myi Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan 31.12.2017 S-ryhmän kolmelle ja SOK:lle. Stockmann Herkun Suomen liiketoiminta on raportoitu lopetettuna toimintona vuoden 2018 konsernitilinpäätöksessä.
Konsernilla ei ole tilinpäätöshetkellä 31.12.2019 lopetettuja toimintoja eikä myytävänä olevia pitkäaikaisia omaisuuseriä.
| Myytävänä olevat omaisuuserät ja lopetetut toiminnot | ||
|---|---|---|
| Milj. euroa | ||
| Lopetetut toiminnot | ||
| Tilikauden tulos lonetetuista toiminnoista |
| . Tuotot |
0,0 |
|---|---|
| Kulut | -1,5 |
| Tulos ennen ja jälkeen verojen | -1,4 |
| Lopetettujen toimintojen rahavirrat | |
| Investointien rahavirrat | 14,3 |
| Rahavirrat yhteensä | 14,3 |
| Muut myytäväksi luokitellut varat ja velat | |
| Aineettomat ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 172,8 |
| Muut saamiset | 0,5 |
| Rahavarat | 2,4 |
| Muut velat mukaan luettuna laskennallinen verovelka | 34,6 |
2019
2018
141,1
Konserni omistaa 37,8 % Kiinteistö Oy Tapiolan Säästötammi Fastighets Ab:n osakkeista. Kiinteistöosakeyhtiö sijaitsee Espoossa. Yhteinen toiminto ei ole Stockmannille olennainen.
Konserni omistaa 67 % kiinteistöyhtiö SIA Stockmann Centrsin osakkeista, joka oikeuttaa 63 %:n hallintaan kiinteistöosakeyhtiön tiloista, minkä takia konsemi osallistuu yhteiseen toimintoon 63 %.lla. SIA Stockmann Centrs omistaa kauppakeskuskiinteistön Latviassa. Stockmannin osuus yhteisistä Stockmannin Latvian tavaratalon liiketilat. Yhteinen toiminto on Stockmannille olennainen.
Konsernitilinpäätökseen on sisällytetty konsernin omistusosuutta vastaava osuus sekä yhteisten toimintojen varoista ja veloista että tuotoista ja kuluista.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varat ilman arvostuksia | 14,2 | 14,7 |
| käypään arvoon | ||
| Lyhytaikaiset varat | 1,8 | 0,8 |
| Pitkäaikaiset velat | 0,5 | |
| Lyhytaikaiset velat | 0.1 | 0,6 |
Kiinteistöjen käypä arvo 31.12.2019 oli 48,4 (46,2) miljoonaa euroa.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Tuotot | 7 5,2 |
3,2 |
| Kulut | 1 7 ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ |
1,8 |
Varaus kirjataan, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissi. Tappiollinen sopimus on sopimus, josta konsernille aiheutuvat kustamukset ovat suuremmat kuin siitä saatavat hyödyt. Uudelleenjärjestelyvarauksena kirjataan kustannukset, jotka syrtyvät kun konsemi on sitoutunut myymään tai lopettamaan merkittävän liiketoiminta-alueen tai toiminnan jollain maantieteellisellä alueella.
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varaukset | ||
| Varaus tappiollisista sopimuksista | ||
| Varaus tappiollisista sopimuksista, kauden alussa | 14,6 | 17,1 |
| Käytetty tilikauden aikana | -1,8 | |
| Käyttämättömien varausten peruutus | -0,4 | |
| Muutos diskonttauskoron uudelleenarvioinnista | -0,3 | |
| IFRS 16 Siirto käyttöoikeusomaisuuseriin | -14,6 | |
| Varaus tappiollisista sopimuksista, kauden lopussa | 14,6 | |
| Muut varaukset | ||
| Muut varaukset, kauden alussa | 0,1 | 0,2 |
| Käytetty tilikauden aikana | -0,1 | -0,1 |
| Muut varaukset, kauden lopussa | 0,0 | 0,1 |
| Pitkäaikaiset varaukset yhteensä | 0,0 | 14,7 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Lyhytaikaiset varaukset | ||
| Uudelleenjärjestelyvaraus | ||
| Uudelleenjärjestelyvaraus, kauden alussa | 1,1 | 2,6 |
| Muuntoero + / - | 0,0 | -0,1 |
| Varausten lisäykset | 1,1 | 0,3 |
| Käytetty tilikauden aikana | -1,1 | -1,7 |
| Uudelleenjärjestelyvaraus, kauden lopussa | 1,1 | 1,1 |
| Varaus tappiollisista sopimuksista | ||
| Varaus tappiollisista sopimuksista, kauden alussa | 2,9 | 3,0 |
| Varausten lisäykset | 0,2 | |
| Käytetty tilikauden aikana | -0,1 | |
| Muutos diskonttauskoron uudelleenarvioinnista | -0,4 | |
| IFRS 16 Siirto käyttöoikeusomaisuuseriin | -2,7 | |
| Varaus tappiollisista sopimuksista, kauden lopussa | 0,0 | 2,9 |
| Muut varaukset | ||
| Muut varaukset, kauden alussa | 1,0 | 0,0 |
| Varausten lisäykset | 1,0 | |
| Käytetty tilikauden aikana | -0,1 | 0,0 |
| Käyttämättömien varausten peruutukset | -0,8 | |
| Muut varaukset, kauden lopussa | 0,1 | 1,0 |
| Lyhytaikaiset varaukset yhteensä | 1,1 | 5,0 |
Varaukset sisältävät lopetettuihin ja muihin konsernin strategian mukaisiin rakennejärjestelyihin liittyviä kuluja.
| 2019 Velka vuoden |
Omaisuuden | 2018 Velka vuoden |
()maisuuden | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mili. euroa | lopussa | Kiinnitykset | kaypa arvo | lopussa | Kiinnitykset | kaypa arvo |
| Lainat | ||||||
| rahoituslaitoksilta | 367,7 | 1 670,0 | 511,0 | 1 670,0 | ||
| Muut vastuut | 0,0 | 1.1 | 0.0 | 1. | ||
| Yhteensä | 367.7 | 1 671,7 | 668,3 | 511,0 | 1671.7 | 852.5 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Takaukset | 1,7 | 1,9 |
| Sähkösopimusvastuut | 1,2 | 1,3 |
| Kiinteistöinvestointien arvonlisäveron | 4,0 | 5,7 |
| tarkistusvastuu | ||
| Yhteensä | 6.9 | 9.0 |
| Milj. euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Kiinnitykset | 1 671,7 | 1 671,7 |
| Takaukset | 1,7 | 1,9 |
| Sähkösopimusvastuut | 1,2 | 1,3 |
| Kiinteistöinvestointien arvonlisäveron | 4,0 | 5,7 |
| tarkistusvastuu | ||
| Yhteensä | 1 678,6 | 1 680.6 |
| Toimitusjohtajan ja johtoryhmän työsuhde- etuudet, euroa 2019 |
Toimitusjohtaja Muut johtoryhmän jäsenet | Yhteensä | |
|---|---|---|---|
| Lyhytaikaiset työsuhde- etuudet |
862 817 | 1 760 949 | 2 623 766 |
| Muut pitkäaikaiset etuudet | 85 972 | 85 972 | |
| Työsuhde-etuudet yhteensä | 862 817 | 1 846 921 | 2 709 738 |
| Hallituksen palkkiot, euroa 2019 |
Kiinteät vuosipalkkiot * | Osallistumisen perusteella maksettavat palkkiot |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Ratia Lauri | 80 000 | 14 300 | 94 300 |
| Bergh Kaj-Gustaf ** | റോറ | 600 | |
| Björkman Stefan | 40 000 | 7 800 | 47 800 |
| Hamilton Eva | 40 000 | 7 800 | 47 800 |
| Hienonen Jukka ** | 1 100 | 1 100 | |
| Lager Esa | 40 000 | 15 000 | 55 000 |
| Niemistö Leena | 50 000 | 8 400 | 58 400 |
| Rosenlew Michael ** | 1 400 | 1 400 | |
| Stone Tracy | 40 000 | 7 200 | 47 200 |
| Therman Peter | 40 000 | 11 800 | 51 800 |
| Wallgren Dag | 40 000 | 12 000 | 52 000 |
| Hallituksen palkkiot | 370 000 | 87 400 | 457 400 |
yhteensä
3 167 138
** eronnut hallituksesta 21.3.2019
| Toimitusjohtajan ja johtoryhmän työsuhde- etuudet, euroa 2018 |
Toimitusjohtaja Muut johtoryhmän jäsenet | Yhteensä | |
|---|---|---|---|
| Lyhytaikaiset työsuhde- etuudet |
556 278 | 2 120 429 | 2 676 707 |
| Muut pitkäaikaiset etuudet | 56 556 | 56 556 | |
| Työsuhde-etuudet yhteensä | 556 278 | 2 176 985 | 2 733 263 |
| Hallituksen palkkiot, euroa 2018 |
Kiinteät vuosipalkkiot * | Osallistumisen perusteella maksettavat palkkiot |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Hienonen lukka | 80 000 | 13 800 | 93 800 |
| Bergh Kaj-Gustaf | 40 000 | 7 700 | 47 700 |
| Hamilton Eva | 40 000 | 5 400 | 45 400 |
| Lager Esa | 40 000 | 12 700 | 52 700 |
| Najafi Susanne ** | 1 000 | 1 000 | |
| Niemistö Leena | 50 000 | 8 300 | 58 300 |
| Rosenlew Michael | 40 000 | 11 200 | 51 200 |
| Sjödell Per ** | 1 000 | 1 000 | |
| Stone Tracy | 40 000 | 6 000 | 46 000 |
| Wallgren Dag | 40 000 | 11 500 | 51 500 |
| Hallituksen palkkiot | 370 000 | 78 600 | 448 600 |
| yhteensä |
palkkiot yhteensä, euroa
* rahana ja yhtiön osakkeina maksettu 36 586 kpl
** eronnut hallituksesta 22.3.2018
Toimitusjohtaja Jari Latvasen eläkeikä määräytyy Suomen työeläkelainsäädännön mukaisesti. Eläkelain mukaisesti. Erillistä vapaaehtoista eläkettä ei makseta.
3 181 863
Johtoryhmän jäsenten eläkeikä on kunkin johtajasopimuksesta riippuen 63 tai 65 vuotta. Yhdellä johtoryhmän jäsenellä oli vuonna 2019 yhtiön ottama erillinen maksuperusteinen eläkevakuutusten kustannukset vuonna 2019 olivat 85 972 euroa (2018: 56 556 euroa).
Hallituksen jäsenille ei ole maksettu muita korvauksia vuonna 2019 (21 933 euroa vuonna 2018).
Yhtiön johdolla ei ole tiedossa sellaisia tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia, jotka olisivat vaikuttaneet tilinpäätöksen laadintaan.
| Liitetieto | 1.1.-31.12.2019 | % | 1.1.-31.12.2018 | % | |
|---|---|---|---|---|---|
| euroa | Lv | euroa | Lv | ||
| LIIKEVAIHTO | 304 985 802.50 | 100.0 | 320 790 101.55 | 100.0 | |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2 | 7 237 225.69 | 2.4 | 96 418 953.27 | 30.1 |
| Materiaalit ja palvelut | |||||
| Aineet, tarvikkeet ja tavarat: | |||||
| Ostot tilikauden aikana | -145 801 784.42 | -149 738 974.81 | |||
| Varastojen muutos, lisäys (+), vähennys (-) | -5 807 585.54 | -5 950 178.63 | |||
| Materiaalit ja palvelut yhteensä | -151 609 369.96 | 49.7 | -155 689 153.44 | 48.5 | |
| Henkilöstökulut | 3 | -57 311 858.12 | 18.8 | -63 590 521.65 | 19.8 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 4 | -23 693 871.68 | 7.8 | -23 660 214.58 | 7.4 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 5 | -102 740 141.56 | 33.7 | -99 972 425.15 | 31.2 |
| -335 355 241.32 | 110.0 | -342 912 314.82 | 106.9 | ||
| LIIKEVOITTO (-TAPPIO) | -23 132 213.13 | -7.6 | 74 296 740.00 | 23.2 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 6 | -12 752 638.90 | -4.2 | -21 158 648.64 | -6.6 |
| VOITTO (TAPPIO) ENNEN | |||||
| TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA | -35 884 852.03 | -11.8 | 53 138 091.36 | 16.6 | |
| Tilinpäätössiirrot | 7 | 35 596 776.49 | 11.7 | 17 751 333.26 | 5.5 |
| Tuloverot yhteensä | 0.00 | 0.0 | 0.00 | 0.0 | |
| TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) | -288 075.54 | -0.1 | 70 889 424.62 | 22.1 |
| VASTAAVAA | Liitetieto | 31.12.2019 | 31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| euroa | euroa | ||
| PYSYVÄT VASTAAVAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 8 | ||
| Aineettomat oikeudet | 19 998 618.43 | 23 153 574.89 | |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 282 614.64 | 353 191.56 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 2 553 117.35 | 812 960.08 | |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 22 834 350.42 | 24 319 726.53 | |
| Aineelliset hyödykkeet | 9 | ||
| Maa- ja vesialueet | 12 232 609.70 | 12 232 609.70 | |
| Rakennukset ja rakennelmat | 247 313 359.28 | 253 686 523.36 | |
| Koneet ja kalusto | 25 962 548.33 | 30 395 667.10 | |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot | 3 664 047.38 | 4 295 837.28 | |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 54 601.65 | 54 601.65 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 988 861.16 | 742 388.24 | |
| Aineelliset hyödykkeet yhteensä | 290 216 027.50 | 301 407 627.33 | |
| Sijoitukset | 10 | ||
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | 292 533 477.95 | 254 205 718.11 | |
| Muut osakkeet ja osuudet | 760 443.74 | 760 443.74 | |
| Sijoitukset yhteensä | 293 293 921.69 | 254 966 161.85 | |
| PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ | 606 344 299.61 | 580 693 515.71 | |
| VAIHTUVAT VASTAAVAT | |||
| Vaihto-omaisuus | |||
| Aineet, tarvikkeet ja tavarat | 42 836 834.53 | 48 644 420.07 | |
| Vaihto-omaisuus yhteensä | 42 836 834.53 | 48 644 420.07 | |
| Pitkäaikaiset saamiset | |||
| Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä | 755 775 071.55 | 743 759 379.83 | |
| Pitkäaikaiset saamiset yhteensä | 755 775 071.55 | 743 759 379.83 | |
| Lyhytaikaiset saamiset | 11 | ||
| Myyntisaamiset | 2 285 180.11 | 4 356 907.93 | |
| Saamiset saman konsernin yrityksiltä | 24 466 768.88 | 32 198 329.46 | |
| Muut saamiset | 10 270.07 | 1 925.20 | |
| Siirtosaamiset | 8 057 906.77 | 14 454 320.97 | |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 34 820 125.83 | 51 011 483.56 | |
| Rahat ja pankkisaamiset | 12 | 6 460 561.98 | 15 776 843.70 |
| VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ | 839 892 593.89 | 859 192 127.16 | |
| VASTAAVAA YHTEENSÄ | 1 446 236 893.50 | 1 439 885 642.87 | |
| VASTATTAVAA | Liitetieto | 31.12.2019 | 31.12.2018 |
|---|---|---|---|
| euroa | euroa | ||
| OMA PÄÄOMA | 13-14 | ||
| Osakepääoma | 144 097 366.00 | 144 097 366.00 | |
| Ylikurssirahasto | 186 346 445.72 | 186 346 445.72 | |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 255 735 789.28 | 255 735 789.28 | |
| Muut rahastot | 43 728 921.17 | 43 728 921.17 | |
| Edellisten tilikausien voitto (tappio) | -229 492 937.74 | -300 382 362.36 | |
| Tilikauden voitto (tappio) | -288 075.54 | 70 889 424.62 | |
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 400 127 508.89 | 400 415 584.43 | |
| TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ | 15 | 73 962 926.49 | 87 409 702.98 |
| PAKOLLISET VARAUKSET | 16 | 15 664 402.24 | 18 424 698.81 |
| VIERAS PÄÄOMA | |||
| Pitkäaikainen vieras pääoma | |||
| Hybridilaina | 106 000 000.00 | 85 000 000.00 | |
| Joukkovelkakirjalainat | 250 000 000.00 | 250 000 000.00 | |
| Lainat rahoituslaitoksilta | 116 000 000.00 | 114 000 000.00 | |
| Siirtovelat | 17 | 1 315 954.00 | 2 770 516.00 |
| Velat saman konsernin yrityksille | 170 289 977.60 | ||
| Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä | 473 315 954.00 | 622 060 493.60 | |
| Lyhytaikainen vieras pääoma | 18 | ||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 142 730.78 | 147 032 109.11 | |
| Saadut ennakot | 961 755.64 | 607 915.52 | |
| Ostovelat | 25 391 126.98 | 25 785 256.16 | |
| Velat saman konsernin yrityksille | 352 911 886.10 | 7 211 634.47 | |
| Muut velat | 58 825 286.48 | 96 412 760.80 | |
| Siirtovelat | 19 | 43 933 315.90 | 34 525 486.99 |
| Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä | 483 166 101.88 | 311 575 163.05 | |
| VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ | 956 482 055.88 | 933 635 656.65 | |
| VASTATTAVAA YHTEENSÄ | 1 446 236 893.50 | 1 439 885 642.87 |
| 2019 | 2018 | |
|---|---|---|
| euroa | euroa | |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | ||
| Tilikauden voitto (tappio) | -288 075.54 | 70 889 424.62 |
| Oikaisut: | ||
| Suunnitelman mukaiset poistot | 23 693 871.68 | 23 660 214.58 |
| Pysyvien vastaavien arvonalentumiset | ||
| Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua | -4 185 577.14 | -89 999 009.73 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 10 476 808.72 | 21 158 649.12 |
| Tilinpäätössiirrot | -35 596 776.49 | -17 751 333.26 |
| Käyttöpääoman muutos: | ||
| Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys (-) / vähennys (+) | 8 062 076.34 | 9 369 896.61 |
| Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) | 5 807 585.54 | 5 950 178.63 |
| Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) | 1 691 778.78 | -7 973 015.72 |
| Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista | -30 851 781.77 | -30 309 453.00 |
| Saadut korot liiketoiminnasta | 139 681.36 | 593 709.05 |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | -21 050 408.52 | -14 410 739.10 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | ||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -11 150 501.18 | -7 594 257.46 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 122 530 957.50 | |
| Lainasaamisten lisäys (-)/vähennys (+) | 38 327 759.84 | 58 519 457.72 |
| Sijoitukset tytäryhtiöihin | -38 327 759.84 | -58 519 457.72 |
| Nettosijoitukseen liittyvän suojauksen realisoitunut kurssiero * | 11 055 342.00 | 31 644 682.42 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | -95 159.18 | 146 581 382.46 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | ||
| Lainasaamisten lisäys (-)/vähennys (+) | 8 064 074.87 | 7 708 802.11 |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot (+)/ takaisinmaksut (-) | -145 607 916.43 | -172 108 863.43 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 529 101 322.62 | 311 475 315.14 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -379 728 195.08 | -271 681 713.26 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | 11 829 285.98 | -124 606 459.44 |
| Rahavarojen muutos, lisäys (+) / vähennys (-) | -9 316 281.72 | 7 564 183.92 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 15 776 843.70 | 8 212 659.78 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 6 460 561.98 | 15 776 843.70 |
* Tytäryhtiöosakkeiden hankintaan kohdistuvasta valuuttasuojauksesta realisoitunut kurssiero.
Stockmann Oyj:n tilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolain mukaisesti (FAS).
Ulkomaanrahan määräiset tapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin.
Rahoituksen kurssivoitot ja kurssitappiot on kirjattu nettomääräisinä muihin rahoitustuottoihin tai muihin rahoituskuluihin.
Liikevaihtoa laskettaessa myyntituotoista on vähennetty välilliset verot, myönnetyt alennukset ja valuuttakurssierot.
l iiketoiminnan muina tuottoina esitetään liiketoimintaan liittyvien pysyvien vastaavien myyntivoitot, liiketoimintojen myynnistä saadut korvaukset sekä palveluveloitukset tytäryhtiöiltä.
Tuloslaskelmaan on välittöminä veroina kirjattu tilikauden tulosta vastaavat verot sekä aikaisemmilta tilikausilta maksuunpannut tai palautetut verot. Laskennallisia veroja ei sisällytetä emoyhtiön tuloslaskelmaan ja taseeseen.
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet on arvostettu alkuperäiseen hankintamenoon, josta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Tasearvoihin sisältyy lisäksi maa-alueiden ja rakennusten arvonkorotuksia. Arvonkorotukset on tehty vuosien 1950 ja 1984 välisenä aikana, ja ne perustuvat kiinteistöarvioijien silloisiin arvioihin. Arvonkorotuksista ei tehdä poistoja.
Suunnitelman mukaiset poistot perustuvat aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden alkuperäiseen hankintamenoon ja arvioituun taloudelliseen kävttöaikaan seuraavasti
| ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ( ) ( ) ( ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( | |
|---|---|
| Aineettomat hyödykkeet | 3 – 10 vuotta |
| Rakennukset | 20 – 50 vuotta |
| Koneet ja kalusto | 3 – 10 vuotta |
| Vuokratilojen muutos- ja | |
| perusparannusmenot | 5 – 10 vuotta |
Yhtiön pysyvien vastaavien sijoitukset on arvostettu hankintamenoon tai, mikäli niiden käypä arvo on pysyvästi alentunut, tähän alempaan arvoon.
Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen luovutushinnan mukaiseen alimpaan arvoon. Vaihto-omaisuuden arvo on määritelty painotetun keskihankintahinnan menetelmää käyttäen ja se sisältää kaikki hankinnasta aiheutuneet muuttuvat menot
Rahoituslainat kirjataan nimellisarvoon. Transaktiomenot kirjataan siirtosaamisiin ja jaksotetaan tuloslaskelmaan instrumentin pitoaikana. Transaktiomenot ja lainan korot kirjataan tuloslaskelmassa rahoituskuluihin instrumentin pitoaikana.
Oman pääoman ehtoinen joukkovelkakirjalaina on hybridilaina, joka esitetään vieraana pääomana. Hybridilaina on heikommassa etusija-asemassa kuin konsernin muut velkasitoumukset. Sen etusija-asema on kuitenkin muita omaan pääomaan luettavia eriä parempi. Hybridilainan korot maksetaan, jos konserni jakaa osinkoa. Jos osinkoa ei jaeta, päättää konserni mahdollisesta koron maksusta erikseen. Maksamattomat korot kumuloituvat siirtovelkoihin. Hybridilainan haltijoilla ei ole osakkeenomistajille kuuluvia oikeuksia, määräysvaltaa tai äänestysoikeutta yhtiökokouksessa.
Tilinpäätöksissä tehtyjen ja suunnitelman mukaisten poistojen kertynyt erotus, poistoero, esitetään taseen erässä tilinpäätössiirtojen kertymä ja sen muutos tuloslaskelmassa erässä tilinpäätössiirrot. Tilinpäätössiirrot sisältävät myös annetut ja saadut konserniavustukset.
Pakollinen varaus kirjataan, kun yhtiöllä on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissa luotettavasti.
Valuuttariskien suojaamiseksi tehdyt johdannaissopimukset on arvostettu käypään arvoon. Johdannaissopimuksiin liittyvät kurssi- ja korkoerot on jaksotettu suoriteperiaatteen mukaisesti rahoitustuotoiksi ja -kuluiksi.
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Konserniyrityksiltä laskutetut palvelut | 7 234 490.30 | 7 080 160.51 |
| Muut luovutusvoitot | 3 600.00 | 89 336 389.77 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | -864.61 | 2 402.99 |
| Yhteensä | 7 237 225.69 | 96 418 953.27 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Toimitusjohtajan ja hänen sijaisensa palkat ja palkkiot | 862 817.00 | 556 278.00 |
| Hallituksen jäsenten palkat ja palkkiot | 457 400.00 | 448 600.00 |
| Muun henkilökunnan palkat | 45 901 425.31 | 50 965 129.05 |
| Sairasajan palkat | 1 440 772.87 | 1 533 807.72 |
| Eläkekulut | 7 397 165.55 | 8 007 349.32 |
| Muut henkilösivukulut | 1 252 277.39 | 2 079 357.56 |
| Yhteensä | 57 311 858.12 | 63 590 521.65 |
Henkilöstö keskimäärin 1422 1608
Toimitusjohtaja Jari Latvasen eläkeikä määräytyy Suomen työeläkelainsäädännön mukaisesti. Eläke kertyy työntekijäin eläkelain mukaisesti. Erillistä vapaaehtoista eläkettä ei makseta.
Johtoryhmän jäsenten eläkeikä on kunkin johtajasopimuksesta riippuen 63 tai 65 vuotta. Yhdellä johtoryhmän jäsenellä oli vuonna 2019 yhtiön ottama erillinen maksuperusteinen eläkevakuutus.
Eläkevakuutusten kustannukset vuonna 2019 olivat 85 972 euroa (2018: 56 556 euroa)
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Aineettomat oikeudet | 8 999 205.33 | 7 145 776.53 |
| Rakennukset ja rakennelmat | 9 063 106.77 | 9 262 048.31 |
| Koneet ja kalusto | 4 926 723.89 | 6 581 564.80 |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot | 704 835.69 | 670 824.94 |
| Yhteensä | 23 693 871.68 | 23 660 214.58 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Liikepaikkakulut | 49 734 615.18 | 49 985 063.87 |
| Markkinointikulut | 13 626 701.93 | 15 746 848.29 |
| Asiantuntijakulut | 12 645 425.00 | 1 834 854.34 |
| IT- ja tietoliikennekulut | 10 977 123.72 | 11 743 280.93 |
| Työvoiman vuokrauskulut | 4 113 665.47 | 5 055 056.40 |
| Tavarankäsittelykulut | 4 183 684.02 | 4 293 689.40 |
| Vuokrakulut | 2 259 873.96 | 2 584 263.80 |
| Vapaaehtoiset henkilösivukulut | 1 219 051.07 | 837 114.51 |
| Luottotappiot | 29 281.43 | 504 150.20 |
| Muut kulut | 3 950 719.78 | 7 388 103.41 |
| Yhteensä | 102 740 141.56 | 99 972 425.15 |
| Tilintarkastajien palkkiot | ||
|---|---|---|
| euroa | 2019 | 2018 |
| Tilintarkastus | 141 000.00 | 130 000.00 |
| Veroneuvonta | 107 785.00 | 115 000.00 |
| Muut neuvontapalvelut | 251 900.00 | 22 000.00 |
| Yhteensä | 500 685.00 | 267 000.00 |
| 6. Rahoitustuotot ja -kulut | ||
| euroa | 2019 | 2018 |
| Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä | 41 515 104.45 | 39 367 391.52 |
| Korko- ja muut rahoitustuotot konsernin ulkopuolisilta | 139 667.83 | 473 493.97 |
| Korkokulut saman konsernin yrityksille | -14 589 517.67 | -8 035 788.48 |
| Korko- ja muut rahoituskulut konsernin ulkopuolisille | -32 473 252.05 | -38 764 443.58 |
| Lainasaamisten ja sijoitusten arvonalentumiset | -21 667 362.43 | |
| Kurssivoitot ja -tappiot (netto) | -7 344 641.46 | 7 468 060.36 |
| Yhteensä | -12 752 638.90 | -21 158 648.64 |
| 7. Tilinpäätössiirrot | ||
| euroa | 2019 | 2018 |
| Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa tehtyjen poistojen erotus | 13 446 776.49 | -8 258 666.74 |
| Saadut konserniavustukset | 22 150 000.00 | 30 250 000.00 |
| Annetut konserniavustukset | -4 240 000.00 | |
| Yhteensä | 35 596 776.49 | 17 751 333.26 |
| 8. Aineettomat hyödykkeet | ||
| Aineettomat oikeudet | ||
| euroa | 2019 | 2018 |
| Hankintameno 1.1. | 46 244 759.07 | 52 931 636.43 |
| Lisäykset | 45 635.00 | 576 945.28 |
| Siirrot erien välillä | 5 798 613.87 | 3 679 593.60 |
| Vähennykset | -5 636 536.26 | -10 943 416.24 |
| Hankintameno 31.12. | 46 452 471.68 | 46 244 759.07 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 23 091 184.18 | 26 888 823.89 |
| Vähennysten poistot | -5 636 536.26 | -10 943 416.24 |
| Tilikauden poisto | 8 999 205.33 | 7 145 776.53 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 26 453 853.25 | 23 091 184.18 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 19 998 618.43 | 23 153 574.89 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | ||
| euroa | 2019 | 2018 |
| Hankintameno 1.1. | 705 768.85 | 705 768.85 |
| Hankintameno 31.12. | 705 768.85 | 705 768.85 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 352 577.29 | 282 000.42 |
| Tilikauden poisto | 70 576.92 | 70 576.87 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 423 154.21 | 352 577.29 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 282 614.64 | 353 191.56 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 812 960.08 | 502 033.23 |
| Lisäykset | 7 538 771.14 | 3 990 520.45 |
| Siirrot erien välillä | -5 798 613.87 | -3 679 593.60 |
| Hankintameno 31.12. | 2 553 117.35 | 812 960.08 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 2 553 117.35 | 812 960.08 |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 22 834 350.42 | 24 319 726.53 |
| Maa- ja vesialueet |
|---|
| -------------------- |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 6 334 259.12 | 7 536 683.01 |
| Vähennykset | -1 202 423.89 | |
| Hankintameno 31.12. | 6 334 259.12 | 6 334 259.12 |
| Arvonkorotukset 1.1. ja 31.12. | 5 898 350.58 | 5 898 350.58 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 12 232 609.70 | 12 232 609.70 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 336 056 368.11 | 358 913 176.31 |
| Lisäykset | 181 378.71 | 59 022.84 |
| Siirrot erien välillä | 2 508 563.98 | 2 039 601.10 |
| Vähennykset | -891 868.06 | -24 955 432.14 |
| Hankintameno 31.12. | 337 854 442.74 | 336 056 368.11 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 107 218 675.09 | 106 475 056.93 |
| Vähennysten kertyneet poistot | -891 868.06 | -8 518 430.15 |
| Tilikauden poisto | 9 063 106.77 | 9 262 048.31 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 115 389 913.80 | 107 218 675.09 |
| Arvonkorotukset 1.1. | 24 848 830.34 | 26 530 709.60 |
| Arvonkorotusten vähennys pysyvien vastaavien myynnin yhteydessä | -1 681 879.26 | |
| Arvonkorotukset 31.12. | 24 848 830.34 | 24 848 830.34 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 247 313 359.28 | 253 686 523.36 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 44 635 547.34 | 53 329 946.41 |
| Lisäykset | 101 615.00 | 696 888.09 |
| Siirrot erien välillä | 391 990.12 | 74 460.00 |
| Vähennykset | -3 446 051.40 | -9 465 747.16 |
| Hankintameno 31.12. | 41 683 101.06 | 44 635 547.34 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 14 239 880.24 | 16 244 014.22 |
| Vähennysten kertyneet poistot | -3 446 051.40 | -8 585 698.78 |
| Tilikauden poisto | 4 926 723.89 | 6 581 564.80 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 15 720 552.73 | 14 239 880.24 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 25 962 548.33 | 30 395 667.10 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 6 411 019.82 | 4 996 849.18 |
| Lisäykset | 1 519.77 | 53 562.43 |
| Siirrot erien välillä | 949.10 | 1 360 921.11 |
| Vähennykset | -178 163.47 | -312.90 |
| Hankintameno 31.12. | 6 235 325.22 | 6 411 019.82 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 2 115 182.54 | 1 515 247.39 |
| Vähennysten kertyneet poistot | -178 163.47 | -312.90 |
| Tilikauden poisto | 634 258.77 | 600 248.05 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 2 571 277.84 | 2 115 182.54 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 3 664 047.38 | 4 295 837.28 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 54 601.65 | 54 601.65 |
| Hankintameno 31.12. | 54 601.65 | 54 601.65 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 54 601.65 | 54 601.65 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 742 388.24 | 964 432.87 |
| Lisäykset | 3 147 976.12 | 3 259 721.85 |
| Siirrot erien välillä | -2 901 503.20 | -3 474 982.21 |
| Vähennykset | -6 784.27 | |
| Hankintameno 31.12. | 988 861.16 | 742 388.24 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 988 861.16 | 742 388.24 |
| Aineelliset hyödykkeet yhteensä | 290 216 027.50 | 301 407 627.33 |
| Tasearvoihin sisältyvät arvonkorotukset | ||
| euroa | 2019 | 2018 |
| Maa- ja vesialueet | 5 898 350.58 | 5 898 350.58 |
| Rakennukset | 24 848 830.34 | 24 848 830.34 |
| Yhteensä | 30 747 180.92 | 30 747 180.92 |
Kiinteistöjen arvonkorotukset on tehty vuosien 1950 ja 1984 välisenä aikana ja ne perustuvat kiinteistöarvioijien silloisiin arvioihin.
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 254 205 718.11 | 215 686 260.39 |
| Lisäykset | 38 327 759.84 | 58 519 457.72 |
| Arvonalentumiset * | -20 000 000.00 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 292 533 477.95 | 254 205 718.11 |
* Lindex- arvonalentuminen
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 760 443.74 | 760 443.74 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 760 443.74 | 760 443.74 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Korolliset myyntisaamiset | 67 273.30 | 750 254.30 |
| Korottomat myyntisaamiset | 2 217 906.81 | 3 606 653.63 |
| Yhteensä | 2 285 180.11 | 4 356 907.93 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Konserniavustussaamiset | 22 150 000.00 | 30 250 000.00 |
| Myyntisaamiset | 2 308 130.88 | 1 939 691.47 |
| Siirtosaamiset | 8 638.00 | 8 637.99 |
| Yhteensä | 24 466 768.88 | 32 198 329.46 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Muut saamiset | 10 270.07 | 1 925.20 |
| Yhteensä | 10 270.07 | 1 925.20 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Saaminen luottokorttiyhteistyöstä | 2 489 306.60 | 2 680 357.98 |
| Jaksotetut lainanjärjestelykulut | 2 184 665.72 | 4 265 315.26 |
| Saamiset tavaramerkkiyhteistyöstä | 1 000 000.00 | 750 000.00 |
| Jaksotetut ICT-kulut | 933 678.61 | 1 528 732.45 |
| Saamiset tavarantoimittajilta | 475 139.39 | 400 126.13 |
| Jaksotetut henkilösivukulut | 353 138.04 | 2 270 983.95 |
| Johdannaissaamiset | 263 736.96 | 218 758.34 |
| Vero- ja tullisaamiset | 200 000.00 | 200 000.00 |
| Jaksotetut vuokra- ja leasingkulut | 32 483.00 | 190 985.84 |
| Muut siirtosaamiset | 125 758.45 | 1 949 061.02 |
| Yhteensä | 8 057 906.77 | 14 454 320.97 |
Rahat ja pankkisaamiset sisältävät pankkitalletuksia ja käteisvaroja.
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| A-osakkeet 1.1. | 61 061 736.00 | 61 061 736.00 |
| A-osakkeet 31.12. | 61 061 736.00 | 61 061 736.00 |
| B-osakkeet 1.1. | 83 035 630.00 | 83 035 630.00 |
| B-osakkeet 31.12. | 83 035 630.00 | 83 035 630.00 |
| Osakepääoma yhteensä | 144 097 366.00 | 144 097 366.00 |
| Ylikurssirahasto 1.1. ja 31.12. | 186 346 445.72 | 186 346 445.72 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1. ja 31.12. | 255 735 789.28 | 255 735 789.28 |
| Muut rahastot 1.1. ja 31.12. | 43 728 921.17 | 43 728 921.17 |
| Edellisten tilikausien voitto/tappio 1.1. | -229 492 937.74 | -298 700 483.10 |
| Arvonkorotusten vähennys pysyvien vastaavien myynnin yhteydessä | -1 681 879.26 | |
| Edellisten tilikausien voitto/tappio 31.12. | -229 492 937.74 | -300 382 362.36 |
| Tilikauden voitto/tappio | -288 075.54 | 70 889 424.62 |
| Oma pääoma yhteensä | 400 127 508.89 | 400 415 584.43 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Rahastot | 299 464 710.45 | 299 464 710.45 |
| Voitto/tappio edellisiltä tilikausilta | -229 492 937.74 | -300 382 362.36 |
| Tilikauden voitto/tappio | -288 075.54 | 70 889 424.62 |
| Yhteensä | 69 683 697.17 | 69 971 772.71 |
| Nimellisarvo 2,00 euroa | kpl | kpl |
|---|---|---|
| A-osakkeita (à 10 ääntä) | 30 530 868 | 30 530 868 |
| B-osakkeita (à 1 ääni) | 41 517 815 | 41 517 815 |
| Yhteensä | 72 048 683 | 72 048 683 |
Tilinpäätössiirtojen kertymä yhtiössä muodostuu kertyneestä poistoerosta.
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Liiketoiminnan uudelleenjärjestelyjen kustannukset | 15 664 402.74 | 18 424 698.81 |
| Yhteensä | 15 664 402.74 | 18 424 698.81 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Jaksotetut liikepaikkakulut | 1 065 900.00 | 1 770 300.00 |
| Jaksotetut it-kulut | 250 054.00 | 1 000 216.00 |
| Yhteensä | 1 315 954.00 | 2 770 516.00 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Korolliset velat | 398 871 099.55 | 229 336 216.65 |
| Korottomat velat | 84 295 002.33 | 82 238 946.40 |
| Yhteensä | 483 166 101.88 | 311 575 163.05 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Ostovelat | 407 341.61 | 367 652.37 |
| Muut velat, korolliset* | 352 161 929.10 | 2 263 370.59 |
| Muut velat, korottomat | 339 776.56 | 339 776.56 |
| Siirtovelat | 2 838.83 | 4 240 834.95 |
| Yhteensä | 352 911 886.10 | 7 211 634.47 |
* Lyhytaikaisena velkana esitetyt konsernilainasopimukset tullaan neuvottelemaan uudelleen vuoden 2020 aikana.
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Jaksotetut korko- ja rahoituskulut | 13 702 843.99 | 12 400 669.30 |
| Jaksotetut henkilöstökulut | 11 364 315.99 | 11 499 571.82 |
| Johdannaisvelat | 8 017 283.77 | 3 076 722.36 |
| Jaksotetut asiantuntijakulut | 4 078 970.80 | 196 632.00 |
| Velat vaihto-omaisuusostoista | 2 935 613.92 | 4 493 819.96 |
| Jaksotetut liikepaikkakulut | 1 136 382.09 | 1 101 670.82 |
| Palautusvaraus | 707 900.00 | 660 000.00 |
| Muut siirtovelat | 1 990 005.34 | 1 096 400.73 |
| Yhteensä | 43 933 315.90 | 34 525 486.99 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Rahalaitoslainat | 367 142 730.78 | 511 032 109.11 |
| Kiinnitykset kiinteistöön | 1 671 681 800.00 | 1 671 681 800.00 |
| Kiinnitettyjen kiinteistöjen ja pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo | 367 220 938.93 | 373 594 103.01 |
| Takaukset | 150 000.00 | 210 000.00 |
| Omasta puolesta annetut vakuudet yhteensä | 1 671 831 800.00 | 1 671 891 800.00 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Vuokratakaukset | 5 564 051.92 | 6 984 036.70 |
| Muut takaukset | 32 199 271.58 | 33 016 815.40 |
| Yhteensä | 37 763 323.50 | 40 000 852.10 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Kiinnitykset | 1 671 681 800.00 | 1 671 681 800.00 |
| Takaukset | 37 913 323.50 | 40 210 852.10 |
| Yhteensä | 1 709 595 123.50 | 1 711 892 652.10 |
| euroa | 2019 | 2018 |
|---|---|---|
| Vuokravastuut | 306 834 710.00 | 321 492 815.94 |
| Sähkösopimusvastuut | 1 205 734.00 | 1 323 047.00 |
| Leasingvastuut | 1 158 467.92 | 1 252 768.39 |
| Yhteensä | 309 198 911.92 | 324 068 631.33 |
Vuoden 2018 vuokravastuiden laskentaa on tarkennettu jättämällä hoito- ja markkinointikulut laskennan ulkopuolelle. Vertailuvuoden lukuja ei ole muutettu. Vaikutus on noin 28,3 miljoonaa euroa.
Yhtiö on velvollinen tarkistamaan vuosia 2010-2019 valmistuneista kiinteistöinvestoinneista tekemiään vähennyksiä, jos kiinteistön arvonlisäverovelvollinen käyttö vähenee tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on 2029. Vastuun enimmäismäärä on 3.998.482 euroa. Vuonna 2018 vastuun enimmäismäärä oli 5.741.298 euroa.
Yhtiön eläkevastuut on vakuutettu ulkopuolisissa eläkevakuutusyhtiössä. Eläkevastuut on kokonaan katettu.
| Osuus | Osuus | |
|---|---|---|
| osakkeista | äänivallasta | |
| Emoyhtiön omistamat | % | % |
| Stockmann AS, Tallinna | 100 | 100 |
| SIA Stockmann, Riika | 100 | 100 |
| SIA Stockmann Centrs, Riika | 63 | 63 |
| Stockmann Security Services Oy Ab, Helsinki | 100 | 100 |
| Oy Suomen Pääomarahoitus - Finlands Kapitalfinans Ab, Helsinki | 100 | 100 |
| Stockmann Sverige AB, Tukholma | 100 | 100 |
| Oy Hullut Päivät-Galna Dagar Ab, Helsinki | 100 | 100 |
| Osuus | Osuus | |
| osakkeista | äänivallasta | |
| Tytäryhtiöiden omistamat | % | % |
| Stockmann Security Oy, Helsinki | 100 | 100 |
| OOO Stockmann Stp Centre, Pietari | 100 | 100 |
| TOV Stockmann, Kiova | 100 | 100 |
| AB Lindex, Göteborg | 100 | 100 |
| AB Lindexin omistamat tytäryhtiöt | ||
| Lindex Sverige AB, Göteborg | 100 | 100 |
| Lindex AS, Oslo | 100 | 100 |
| Lindex Oy, Helsinki | 100 | 100 |
| Lindex Oü Eesti, Tallinna | 100 | 100 |
| SIA Lindex Latvia, Riika | 100 | 100 |
| UAB Lindex Lithuania, Vilna | 100 | 100 |
| Lindex s.r.o, Praha | 100 | 100 |
| AB Espevik, Alingsås | 100 | 100 |
| Lindex H.K. Ltd, Hong Kong | 99 | 99 |
| Shanghai Lindex Consulting Company Ltd, Shanghai | 100 | 100 |
| Lindex Financial Services AB, Göteborg | 100 | 100 |
| Lindex India Private Ltd, New Delhi | 100 | 100 |
| It will fit AB, Göteborg | 100 | 100 |
| Lindex GmbH, Düsseldorf | 100 | 100 |
| Lindex Slovakia s.r.o., Bratislava | 100 | 100 |
| Lindex PL Sp.z.o.o., Varsova | 100 | 100 |
| Lindex UK Fashion Ltd, Lontoo | 100 | 100 |
| Lindex Commercial (Shanghai) Co.Ltd., Shanghai | 100 | 100 |
| Closely AB, Göteborg | 75 | 100 |
| Osuus | ||
| osakkeista | ||
| Yhteiset toiminnot | % | |
| Kiinteistö Oy Tapiolan Säästötammi Fastighets Ab, Espoo | 37.8 | |
| SIA Stockmann Centrs, Riika | 63 |
Yhteisten toimintojen osakkeet esitetään konsernissa siten, että osakkeiden sijaan konsernin omistusosuutta vastaava osuus yhteisten toimintojen varoista ja veloista yhdistellään konsernitaseeseen.
| Muut yritykset | Osuus | |
|---|---|---|
| osakkeista | ||
| Emoyhtiön omistamat | % | |
| Kiinteistö Oy Tapiolan Säästötammi Fastighets Ab, Espoo | 37.8 | |
| Tuko Logistics Osuuskunta, Kerava | 10 | |
| Muut osakkeet | n/a |
Emoyhtiön taseen 31.12.2019 mukaiset jakokelpoiset varat olivat 69,7 miljoonaa euroa.
Emoyhtiön taseen 31.12.2019 mukaan yhtiökokouksen käytettävissä olevat jakokelpoiset varat koostuvat:
| sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 255 735 789,28 |
|---|---|
| käyttörahasto | 43 728 921,17 |
| edellisten tilikausien voitto/tappio | -229 492 937,74 |
| tilikauden voitto | -288 075,54 |
| 69 683 697,17 |
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikauden 2019 tulos jätetään edellisten tilikausien voitto/tappio –tilille ja että varoja ei tulla jakamaan.
Helsingissä helmikuun 12. päivänä 2020
Hallituksen ja toimitusjohtajan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset:
HALLITUS
Lauri Ratia
Stefan Björkman
Eva Hamilton
Esa Lager
Leena Niemistö
Tracy Stone
Peter Therman
Dag Wallgren
TOIMITUSJOHTAJA
Jari Latvanen
Suoritetusta tilinpäätöksen tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä helmikuun 17. päivänä 2020
Henrik Holmbom KHT
Marcus Tötterman KHT
Olemme tilintarkastaneet Stockmann Oyj Abp:n (y-tunnus 0114162-2) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.– 31.12.2019. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, tuloslaskelman, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot, mukaan lukien yhteenveto merkittävimmistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista, sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Lausuntonamme esitämme, että
Lausuntomme on ristiriidaton tarkastusvaliokunnalle annetun lisäraportin kanssa.
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa.
Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konserniyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme.
Emoyhtiölle ja konserniyrityksille suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut ovat parhaan tietomme ja käsityksemme mukaan olleet Suomessa noudatettavien, näitä palveluja koskevien säännösten mukaisia, emmekä ole suorittaneet EU-asetuksen 537/2014 5. artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kiellettyjä palveluja. Suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut on esitetty konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 2.6.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Tarkastuksemme laajuuteen on vaikuttanut soveltamamme olennaisuus. Olennaisuus on määritetty perustuen ammatilliseen harkintaamme ja se ohjaa tarkastustoimenpiteiden luonteen, ajoituksen ja laajuuden määrittämisessä, sekä todettujen virheellisyyksien vaikutusten arvioimisessa suhteessa tilinpäätökseen kokonaisuutena. Olennaisuuden taso perustuu arvioomme sellaisten virheellisyyksien suuruudesta, joilla yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa olevan vaikutusta tilinpäätöksen käyttäjien tekemiin taloudellisiin päätöksiin. Olemme ottaneet huomioon myös sellaiset virheellisyydet, jotka laadullisten seikkojen vuoksi ovat mielestämme olennaisia tilinpäätöksen käyttäjille.
Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat ovat seikkoja, jotka ammatillisen harkintamme mukaan ovat olleet merkittävimpiä tarkastuksen kohteena olevan tilikauden tilintarkastuksessa. Nämä seikat on otettu huomioon tilinpäätökseen kokonaisuutena kohdistuneessa tilintarkastuksessamme sekä laatiessamme siitä annettavaa lausuntoa, emmekä anna näistä seikoista erillistä lausuntoa. EU-asetuksen 537/2014 10 artiklan 2 c -kohdan mukaiset merkittävät olennaisen virheellisyyden riskit sisältyvät alla kuvattuihin tilintarkastuksen kannalta keskeisiin seikkoihin.
Olemme ottaneet tilintarkastuksessamme huomioon riskin siitä, että johto sivuuttaa kontrolleja. Tähän on sisältynyt arviointi siitä, onko viitteitä sellaisesta johdon tarkoitushakuisesta suhtautumisesta, josta aiheutuu väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riski.
diskonttaamisesta johtuvia epävarmuustekijöitä ja johdon subjektiivisia arvioita.
Tarkastustoimenpiteemme ovat sisältäneet muun muassa:
(konsernitilinpäätöksen liitetiedot 1.1, 1.2, 3.5. ja 4.8)
konsernitilinpäätöksessä esitettyjen liitetietojen asianmukaisuutta.
IFRS 16 -standardin soveltamisen osalta olemme:
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että konsernitilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja siten, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä.
Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai konserni aiotaan purkaa tai toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin.
Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella.
Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi:
tarkoituksessa, että pystyisimme antamaan lausunnon emoyhtiön tai konsernin sisäisen valvonnan tehokkuudesta.
Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunnistamme tilintarkastuksen aikana.
Lisäksi annamme hallintoelimille vahvistuksen siitä, että olemme noudattaneet riippumattomuutta koskevia relevantteja eettisiä vaatimuksia, ja kommunikoimme niiden kanssa kaikista suhteista ja muista seikoista, joiden voi kohtuudella ajatella vaikuttavan riippumattomuuteemme, ja soveltuvissa tapauksissa niihin liittyvistä varotoimista.
Päätämme, mitkä hallintoelinten kanssa kommunikoiduista seikoista olivat merkittävimpiä tarkasteltavana olevan tilikauden tilintarkastuksessa ja näin ollen ovat tilintarkastuksen kannalta keskeisiä. Kuvaamme kyseiset seikat tilintarkastuskertomuksessa, paitsi jos säädös tai määräys estää kyseisen seikan julkistamisen tai kun äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa toteamme, ettei kyseisestä seikasta viestitä tilintarkastuskertomuksessa, koska siitä aiheutuvien epäedullisten vaikutusten voisi kohtuudella odottaa olevan suuremmat kuin tällaisesta viestinnästä koituva yleinen etu.
Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab tai tilintarkastusyhteisöä edustavat henkilöt ovat toimineet yhtiökokouksen valitsemina tilintarkastajina yhtäjaksoisesti vähintään 30 vuotta. Allekirjoittaneet ovat toimineet yhtiön tilintarkastajina kevään 2015 varsinaisesta yhtiökokouksesta alkaen yhtäjaksoisesti viisi vuotta.
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää toimintakertomuksen ja vuosikertomukseen sisältyvän informaation, mutta se ei sisällä tilinpäätöstä eikä sitä koskevaa tilintarkastuskertomustamme. Olemme saaneet toimintakertomuksen käyttöömme ennen tämän tilintarkastuskertomuksen antamispäivää, ja odotamme saavamme vuosikertomuksen käyttöömme kyseisen päivän jälkeen. Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota.
Velvollisuutenamme on lukea edellä yksilöity muu informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko muu informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suoritettaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Toimintakertomuksen osalta velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu sen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti.
Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti.
Jos teemme ennen tilintarkastuskertomuksen antamispäivää käyttöömme saamaamme muuhun informaatioon kohdistamamme työn perusteella johtopäätöksen, että kyseisessä muussa informaatiossa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa.
Helsingissä 17. helmikuuta 2020
KHT KHT
Henrik Holmbom Marcus Tötterman
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.