AGM Information • Apr 23, 2020
AGM Information
Open in ViewerOpens in native device viewer
Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 23.4.2020 Espoossa. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2019.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että 31.12.2019 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 1,10 euroa osaketta kohti, mikä vastaa yhteensä 977 123 911,50 euroa, ja että jäljellä oleva osuus voitonjakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 27.4.2020 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 5.5.2020.
Yhtiökokous päätti myöntää vastuuvapauden vuodelta 2019 kaikille hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle.
Yhtiökokous päätti hyväksyä yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikan.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ei päässyt yksimielisyyteen hallituksen jäsenille tulevalla toimikaudella maksettavista palkkioista, eikä täten tehnyt ehdotusta palkkioista. Yhtiökokous päätti Suomen valtion ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen jäsenille maksetaan palkkioita tulevalla toimikaudella seuraavasti:
Lisäksi maksetaan kokouspalkkiota sekä hallituksen että valiokuntien kokouksista 600 euroa kokoukselta. Kokouspalkkio maksetaan kaksinkertaisena Suomen ulkopuolella Euroopassa asuville hallituksen jäsenille ja kolminkertaisena Euroopan ulkopuolella asuville jäsenille. Suomessa asuville hallituksen jäsenille kokouspalkkio sekä hallituksen että valiokuntien kokouksista maksetaan Suomen ulkopuolella pidettävistä kokouksista kaksinkertaisena ja Euroopan ulkopuolella pidettävistä kokouksista kolminkertaisena. Puhelinkokouksista maksetaan kaikille sekä hallituksen että valiokuntien jäsenille yksinkertainen palkkio.
Yhtiökokous päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, että hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja mukaan lukien yhteensä yhdeksän jäsentä.
Yhtiökokous päätti nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti valita hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, seuraavat henkilöt: puheenjohtajaksi Matti Lievonen, varapuheenjohtajaksi Veli-Matti Reinikkala ja jäseniksi Eva Hamilton, Essimari Kairisto, Klaus-Dieter Maubach, Anja McAlister, Philipp Rösler, Teppo Paavola ja Annette Stube.
Hallituksen jäsenet on esitelty tarkemmin Fortumin internetsivuilla osoitteessa www.fortum.fi/hallinnointi.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun perusteella.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valita uudelleen yhtiön tilintarkastajaksi toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, Deloitte Oy:n, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajakseen KHT Reeta Virolaisen.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja samalla kumota vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen päättämän hankintavaltuutuksen seuraavasti:
Lisäksi yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta ja samalla kumota vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen päättämän luovutusvaltuutuksen seuraavasti:
omia osakkeita luovutetaan. Omien osakkeiden luovuttaminen voi tapahtua myös osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen.
Valtuutus kumoaa vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen päättämän valtuutuksen päättää yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta ja on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 500 000 euron suuruisista lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin, sekä päättämään lahjoitusten saajista, käyttötarkoituksista ja muista lahjoitusten ehdoista.
Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hylätä osakkeenomistaja Maailman Luonnon Säätiö – World Wide Fund for Nature, Suomen Rahasto, sr:n tekemän ehdotuksen yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön internetsivuilla viimeistään 7.5.2020 alkaen.
Fortum Oyj
Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja
Sirpa-Helena Sormunen, lakiasiainjohtaja, Fortum Oyj, puh. 010 452 5350
Jakelu: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.fortum.fi
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on yli 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 5,4 miljardia euroa ja 59 % sähköntuotannostamme oli CO2-päästötöntä. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.www.fortum.fi
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.