Interim / Quarterly Report • Jul 22, 2022
Interim / Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer

Lassila & Tikanoja Oyj Pörssitiedote 22.7.2022 klo 8.00
Suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan jaksoon vuotta aiemmin, ellei toisin mainita.
Vuoden 2022 liikevaihdon ja oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna.
1.7.2022 alkaen Uusiutuvat energialähteet -liiketoimintaa ei enää yhdistellä konsernin liikevaihtoon. Liiketoiminta yhdistettiin Neovan vastaavan liiketoiminnan kanssa Laania Oy:ksi. Liiketoiminnan liikevaihto oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 35,4 miljoonaa euroa.
"Toisella vuosineljänneksellä liikevaihto kasvoi 10,3 prosenttia vertailukaudesta, mistä orgaanisen kasvun osuus oli 5,6 prosenttiyksikköä.
Kiertotalousliiketoiminnat tekivät hyvän operatiivisen tuloksen. Ympäristöpalveluissa tilaus- ja jätevolyymit jatkoivat kasvua toisella vuosineljänneksellä. Yritysasiakkaiden määrä kasvoi ja kierrätysraaka-aineiden hintataso ja kysyntä olivat hyvällä tasolla. Teollisuuspalveluissa kysyntä oli toisella vuosineljänneksellä vahvaa vaarallisissa jätteissä, ja vaarallisten jätteiden kierrätysaste ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli korkea, lähes 70 prosenttia. Ympäristörakentamisessa käynnistyi useita vaativia teollisuuden kunnostus- ja pilaantuneiden maa-alueiden puhdistusprojekteja.
Polttoaineiden hinnat nousivat voimakkaasti helmikuussa Ukrainan sodan vaikutuksesta, ja korkeampi kustannustaso vietiin Ympäristöpalveluissa ja Teollisuuspalveluissa onnistuneesti asiakashintoihin helmi-huhtikuussa toteutetuilla hinnankorotuksilla. Kiinteistöpalveluissa Suomessa ja Ruotsissa yleinen kustannustason nousu painoi toimialojen tulosta. Koronaviruspandemia nosti henkilöstön sairauspoissaolojen määrää ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana kaikilla toimialoilla. Sairauspoissaolojen määrä kääntyi laskuun toukokuussa, mutta rasitti vielä Kiinteistöpalvelut Suomen tulosta toisella vuosineljänneksellä.
Laskimme toukokuussa liikkeeseen 75 miljoonan euron suuruisen vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainan, joka erääntyy toukokuussa 2028. Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlasku pidentää lainasalkkumme keskimääräistä maturiteettia ja kannustaa kunnianhimoisten vastuullisuustavoitteidemme saavuttamiseen."
Lassila & Tikanojan toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 219,1 miljoonaa euroa (198,7), jossa kasvua vertailukaudesta oli 10,3 %. Orgaaninen kasvu oli 5,6 %. Oikaistu liikevoitto oli 11,0 miljoonaa euroa (10,2), joka oli 5,0 % (5,1) liikevaihdosta. Liikevoitto oli 10,1 miljoonaa euroa (10,6), joka oli 4,6 % (5,3) liikevaihdosta. Osakekohtainen tulos oli 0,17 euroa (0,21).
Liikevaihto kasvoi Ympäristöpalveluissa, Teollisuuspalveluissa ja Kiinteistöpalvelut Suomessa. Liikevaihto laski Kiinteistöpalvelut Ruotsissa. Liikevoitto parani Ympäristöpalveluissa ja heikkeni Kiinteistöpalvelut Suomessa ja Ruotsissa. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla Teollisuuspalveluissa.
Konsernin oikaistuun liikevoittoon vaikuttivat edelleen negatiivisesti polttoainehintojen nousu, kohonnut yleinen kustannustaso sekä koronaviruspandemian aiheuttamien sairauspoissaolojen korkea määrä. Katsauskauden tulokseen vaikutti negatiivisesti nettorahoituskulujen kasvu -1,7 miljoonaan euroon (-1,1).
Tammi-kesäkuun liikevaihto oli 429,5 miljoonaa euroa (390,7), jossa kasvua vertailukaudesta oli 9,9 %. Orgaaninen kasvu oli 5,4 %. Oikaistu liikevoitto oli 11,0 miljoonaa euroa (13,8), joka oli 2,6 % (3,5) liikevaihdosta. Liikevoitto oli 9,8 miljoonaa euroa (14,3), joka oli 2,3 % (3,7) liikevaihdosta. Osakekohtainen tulos oli 0,15 euroa (0,27).
Liikevaihto kasvoi Ympäristöpalveluissa, Teollisuuspalveluissa ja Kiinteistöpalvelut Suomessa. Liikevaihto laski Kiinteistöpalvelut Ruotsissa. Liikevoitto parani Ympäristöpalveluissa ja heikkeni Kiinteistöpalvelut Suomessa ja Ruotsissa. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla Teollisuuspalveluissa.
Konsernin oikaistuun liikevoittoon vaikuttivat koko katsauskauden negatiivisesti polttoainehintojen nousu, kohonnut yleinen kustannustaso sekä koronaviruspandemian aiheuttamien sairauspoissaolojen korkea määrä. Katsauskauden tulokseen vaikutti negatiivisesti nettorahoituskulujen kasvu -2,7 miljoonaan euroon (-1,6).
| 4-6/2022 | 4-6/2021 | Muutos% | 1-6/2022 | 1-6/2021 | Muutos% | 1-12/2021 | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto, MEUR | 219,1 | 198,7 | 10,3 | 429,5 | 390,7 | 9,9 | 812,5 |
| Oikaistu liikevoitto, MEUR | 11,0 | 10,2 | 8,1 | 11,0 | 13,8 | -20,1 | 42,4 |
| Oikaistu liikevoitto, % | 5,0 | 5,1 | 2,6 | 3,5 | 5,2 | ||
| Liikevoitto, MEUR | 10,1 | 10,6 | -4,3 | 9,8 | 14,3 | -31,2 | 42,2 |
| Liikevoitto, % | 4,6 | 5,3 | 2,3 | 3,7 | 5,2 | ||
| EBITDA, MEUR | 24,2 | 24,1 | 0,4 | 37,7 | 40,5 | -6,9 | 95,1 |
| EBITDA, % | 11,0 | 12,1 | 8,8 | 10,4 | 11,7 | ||
| Tulos ennen veroja, MEUR | 8,4 | 9,5 | -11,6 | 7,2 | 12,7 | -43,4 | 39,0 |
| Osakekohtainen tulos, EUR | 0,17 | 0,21 | -17,8 | 0,15 | 0,27 | -45,4 | 0,90 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | |||||||
| investointien jälkeen/osake, EUR | 0,03 | -0,66 | 104,2 | -0,13 | -0,55 | 76,8 | 0,05 |
| Oman pääoman tuotto, % | 5,6 | 11,0 | 17,1 | ||||
| Sijoitettu pääoma, MEUR | 431,3 | 386,1 | 11,7 | 406,0 | |||
| Sijoitetun pääoma tuotto, % | 4,7 | 7,5 | 10,8 | ||||
| Omavaraisuusaste, % | 30,1 | 31,8 | 33,7 | ||||
| Nettovelkaantumisaste, % | 102,4 | 97,9 | 79,4 |
Ympäristöpalveluiden toisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 87,8 miljoonaan euroon (77,2). Liikevoitto nousi 10,0 miljoonaan euroon (7,8).
Ympäristöpalveluiden alkuvuoden liikevaihto kasvoi 175,1 miljoonaan euroon (153,4). Liikevoitto oli 12,9 miljoonaa euroa (12,4).
Ympäristöpalveluissa tilattujen palveluiden määrä ja jätevolyymit jatkoivat kasvua toisella vuosineljänneksellä. Myös yritysasiakkaiden määrä kasvoi, ja Seinäjoelle avattiin uusi toimipiste. Kierrätysraaka-aineiden hintataso ja kysyntä säilyivät hyvällä tasolla.
Polttoaineiden hinnat nousivat voimakkaasti helmikuun lopulla Ukrainan sodan seurauksena. Polttoaineiden korkeampi kustannus siirrettiin asiakashintoihin helmi-huhtikuussa toteutetuilla hinnankorotuksilla. Koronaviruspandemia nosti henkilöstön sairauspoissaolojen määrää ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Sairauspoissaolojen määrä palasi lähes normaalille tasolle toukokuussa.
Ympäristöpalveluiden uusiutuvat energialähteet -liiketoiminnan yhdistyminen Neova Oy:n vastaavan liiketoiminnan kanssa sai kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän huhtikuussa 2022. Lassila & Tikanojan ja Neovan yhteisyritys Laania Oy aloitti toimintansa 1.7.2022.
Uusiutuvat energialähteet -liiketoiminnan liikevaihto oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 35,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 0,3 miljoonaa euroa. Tilikaudella 2021 uusiutuvien energialähteiden liikevaihto oli 56,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 0,9 miljoonaa euroa. Liiketoimintaa ei raportoida osana Ympäristöpalvelut-toimialaa vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen jälkeen. Yhteisyrityksen nettotulos yhdistellään konserniin jatkossa yhdellä rivillä.
Teollisuuspalveluiden toisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 33,7 miljoonaan euroon (26,9). Liikevoitto oli 3,3 miljoonaa euroa (3,2).
Teollisuuspalveluiden alkuvuoden liikevaihto kasvoi 56,8 miljoonaan euroon (46,5). Liikevoitto oli 3,5 miljoonaa euroa (3,4).
Teollisuuspalvelut vahvisti asemaansa vaarallisten ja tavanomaisten jätteiden kierrätyspalveluissa ostamalla Fortumin Suomen vaarallisten jätteiden pienten ja keskisuurten yritysasiakkaiden liiketoiminnan helmikuun alussa. Fortumilta hankitun liiketoiminnan haltuunotto eteni suunnitellusti ja kysyntä oli vahvaa vaarallisissa jätteissä toisella vuosineljänneksellä.
Ympäristörakentamisen palvelulinjassa käynnistyi useita vaativia teollisuuden kunnostus- ja pilaantuneiden maa-alueiden puhdistusprojekteja toisella vuosineljänneksellä.
Prosessipuhdistuksessa kysyntä oli vertailukauden tasolla siitä huolimatta, että keväälle suunniteltuja vuosihuoltoja siirtyi loppuvuoteen koronaviruspandemian ja työtaistelujen takia. Muutokset vuosihuoltojen aikatauluissa vaikeuttivat resurssointia. Prosessipuhdistuksessa jatkettiin tarjooman kehittämistä teollisuus- ja energiasegmenttiin, missä räjäytyspuhdistuksen rinnalla tarjotaan nyt myös uusia päälaitteiden puhdistusmenetelmiä.
Teollisuuspalvelut laajeni helmikuussa Ruotsin prosessipuhdistuspalveluiden markkinalle ostamalla 70 % osuuden Ruotsissa prosessipuhdistuspalveluita tarjoavan Sand & Vattenbläst i Tyringe AB:n ("SVB") osakekannasta. Ruotsin liiketoiminnan integrointi eteni suunnitellusti toisella vuosineljänneksellä.
Polttoaineiden hinnat nousivat voimakkaasti helmikuun lopulla Ukrainan sodan seurauksena. Polttoaineiden korkeampi kustannus siirrettiin asiakashintoihin helmi-huhtikuussa toteutetuilla hinnankorotuksilla. Koronaviruspandemia nosti henkilöstön sairauspoissaolojen määrää ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Sairauspoissaolojen määrä palasi lähes normaalille tasolle toukokuussa.
Kiinteistöpalvelut Suomen toisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 63,2 miljoonaan euroon (59,0). Liikevoitto heikkeni -1,0 miljoonaan euroon (-0,4).
Kiinteistöpalvelut Suomen alkuvuoden liikevaihto kasvoi 131,4 miljoonaan euroon (120,2). Liikevoitto heikkeni -3,3 miljoonaan euroon (-1,7).
Erityisesti siivousliiketoiminnassa työvoiman saatavuus heikkeni ja vaihtuvuus kasvoi toisen vuosineljänneksen aikana. Kiinteistöhuollossa polttoaineiden kohonnut hinta ja yleinen kustannusinflaatio nostivat tuotantokustannuksia. Kohonneita tuotantokustannuksia ei saatu vielä viedyksi täysimääräisesti asiakashintoihin Toimenpiteet sekä hintojen nostamiseksi että kustannusten nousun hillitsemiseksi jatkuvat loppuvuoden.
Työvoiman saatavuuden parantamiseksi aloitettiin useita uusia hankkeita. Yhteistyötä kaupunkien työvoimapalvelujen ja valtion toimijoiden kanssa tiivistettiin. L&T tarjosi yhteistyössä Staffpointin kanssa työpaikkoja Ukrainasta saapuneille pakolaisille. Huhti-kesäkuussa noin 30 ukrainalaista työntekijää aloitti työnsä L&T:n kohteissa. Työhaastattelut filippiiniläisen työntekijäryhmän rekrytoimiseksi kokoaikaiseen ja toistaiseksi voimassa olevaan siivoustyöhön
saatiin päätökseen. Henkilöt aloittavat työsuhteensa L&T:llä vuoden 2022 viimeisen vuosineljänneksen aikana. Jokaiselle Suomeen rekrytoitavalle henkilölle järjestetään asianmukainen asunto ja tarvittavat henkilökohtaiset lupa- ja muut dokumentit.
Kiinteistöhuollon viherrakentamisessa luonnon monimuotoisuuden tukemiseen liittyvien asiakasprojektien, kuten niityttämisten, määrä kasvoi. Energianhallintaprojektien määrä kasvoi.
Kiinteistöpalvelut Ruotsin toisen vuosineljänneksen liikevaihto laski 35,9 miljoonaan euroon (37,1). Liikevoitto heikkeni -0,2 miljoonaan euroon (0,6). Liikevoitto ennen yrityskauppojen hankintamenon kohdistusten poistoja oli 0,4 miljoonaa euroa (1,2).
Kiinteistöpalvelut Ruotsin alkuvuoden liikevaihto laski 68,8 miljoonaan euroon (73,3). Liikevoitto heikkeni -0,4 miljoonaan euroon (1,1). Liikevoitto ennen yrityskauppojen hankintamenon kohdistusten poistoja oli 0,7 miljoonaa euroa (2,1).
Polttoaineiden kohonnut hintataso ja inflaatio nostivat tuotantokustannuksia Kiinteistöpalvelut Ruotsissa huhti-kesäkuussa. Asiakassopimukset ovat Ruotsin liiketoiminnassa pääsääntöisesti kiinteähintaisia, joten kohonneita tuotantokustannuksia ei saatu siirretyksi hinnankorotuksina asiakkaille ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Sopeutustoimenpiteet liiketoiminnassa käynnistettiin toisen vuosineljänneksen aikana ja ne jatkuvat toisella vuosipuoliskolla.
Alkuvuoden liiketoiminnan nettorahavirta oli 22,5 miljoonaa euroa (20,4). Liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen oli -4,9 miljoonaa euroa (-21,0). Nettorahavirtaa investointien jälkeen pienensivät yritysostot, joiden vaikutus oli noin 13 miljoonaa euroa (noin 18). Käyttöpääomaa sitoutui 8,7 miljoonaa euroa (sitoutui 11,6).
Korollista vierasta pääomaa oli kauden lopussa 234,8 miljoonaa euroa (198,6). Korolliset nettovelat olivat 201,2 miljoonaa euroa (183,6). Pitkäaikaisten lainojen keskikorko ilman IFRS 16 -velkoja korkosuojaukset huomioiden oli 2,4 % (1,3).
100,0 miljoonan euron yritystodistusohjelmasta oli kauden lopussa käytössä 20,0 miljoonaa euroa (25,0). 40,0 miljoonan euron komittoitu luottolimiitti oli vertailukauden tapaan käyttämättä. Yhtiö solmi vastuullisuustavoitteisiin sidotun luottolimiitin katsauskaudella ja se erääntyy vuoden 2025 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yhtiö laski liikkeeseen 75 miljoonan euron suuruisen vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkovelkakirjalainan toukokuussa. Uusi joukkovelkakirjalaina erääntyy vuoden 2028 toisella vuosineljänneksellä. Lainan kiinteä vuotuinen kuponkikorko on 3,375 prosenttia.
Nettorahoituskulut olivat -2,7 miljoonaa euroa (-1,6). Nettorahoituskulut kasvoivat yrityskauppojen seurauksena kasvaneiden korollisten velkojen, joukkovelkakirjan takaisinlunastuksen 0,3 miljoonan euron kustannuksen sekä yleisen korkotason nousun johdosta. Valuuttakurssimuutosten vaikutus nettorahoituskuluihin oli -0,1 miljoonaa euroa (0,0). Nettorahoituskulut olivat 0,6 % (0,4) liikevaihdosta.
Omavaraisuusaste oli 30,1 % (31,8) ja nettovelkaantumisaste 102,4 % (97,9). Rahavarat olivat kauden lopussa 33,6 miljoonaa euroa (14,9). Erääntyneet myyntisaamiset tai luottotappiot eivät ole kasvaneet koronaviruspandemian tai Ukrainan sodan seurauksena.
17.3.2022 pidetty yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2021 vahvistetun taseen perusteella maksetaan osinkoa 0,46 euroa osakkeelta, eli yhteensä 17,5 miljoonaa euroa. Osinko maksettiin osakkeenomistajille 28.3.2022.
Alkuvuonna bruttoinvestoinnit olivat 35,7 miljoonaa euroa (40,2). Yrityskauppojen osuus investoinneista oli noin 21 miljoonaa euroa (noin 21 miljoonaa euroa). Muut investoinnit koostuivat pääasiassa kone- ja kalustohankinnoista sekä investoinneista tietojärjestelmiin ja rakennuksiin.
L&T:n tuottamat ilmastohyödyt asiakkaalle
| H1/2022 | H1/2021 | 2021 | Tavoite | Tavoite saavutettava |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Hiilikädenjälki (tCO2-ekv.) | 604 000 | 579 000 | 1 100 000 | liikevaihtoa nopeampi kasvu |
Hiilikädenjälki kuvaa tuotteen, prosessin tai palvelun ilmastohyötyjä eli päästövähennyspotentiaalia käyttäjälle. L&T:n hiilikädenjälki pienentää asiakkaan hiilijalanjälkeä. Palvelumme tuottivat asiakkaille päästövähennyksiä, jotka muodostuivat mm. asiakkaiden korvattua neitseellisiä raaka-aineita kierrätysraaka-aineilla ja fossiilisia polttoaineita bio- ja kierrätyspolttoaineilla.
Kierrätysaste ja materiaalien hyödyntäminen
| H2/2022 | H1/2021 | 2021 | Tavoite | Tavoite saavutettava |
|
|---|---|---|---|---|---|
| L&T:n hallussa olevien materiaalivirtojen kierrätysaste |
57,4% | 59,0 % | 58,4 % | 60 % | 2024 |
Kierrätysaste on asiakkaidemme kierrätysasteiden painotettu keskiarvo. Se pitää sisällään myös sellaiset materiaalit, joiden kierrättäminen ei ole vielä mahdollista. Etsimme aktiivisesti uusia materiaalivirtoja, joiden jalostusarvoa pystymme kasvattamaan uudelleenkäyttö- ja kierrätysasteen nostamiseksi. Raportointi kattaa yritysasiakkailta kerätyt yhdyskuntajätteet, vaaralliset jätteet, teollisuuden jätteet ja rakennusjätteet Suomessa. Raportoinnin ulkopuolelle on rajattu lietteet, pilaantuneet maa-ainekset ja tuhkat.
Tieteellisten päästövähennystavoitteiden edistyminen vuoden 2018 lähtötasosta
| H1/2022 | H1/2021 | 2021 | Tavoite | Tavoite saavutettava |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Hiilijalanjälki (tCO2-ekv.) | 16 400 | 18 500 | 37 800 | ||
| Hiilijalanjälki-intensiteetti (gCO2- ekv./km) |
670 | 780 | 767 | 476 | 2030 |
L&T:n strategisena tavoitteena on puolittaa oman toimintansa hiilijalanjälki vuoteen 2030 mennessä ja vähentää toimitusketjustaan aiheutuvia epäsuoria päästöjä. Asetettu päästövähennystavoite on saanut Science Based Target -aloitteen validoinnin. Tavoitteen toteutumista edistetään siirtymällä liikenteessä päästöttömiin teknologioihin ja polttoaineisiin sekä suosimalla kiinteistöissä uusiutuvaa energiaa. Hiilijalanjälkitoteumaan katsauskaudella vaikutti muiden toimien ohella polttonesteiden jakeluvelvoitteen muutos, mikä laski erityisesti dieselin päästöjä.
Kokonaistapaturmataajuus
| H1/2022 | H1/2021 | 2021 | Tavoite | Tavoite saavutettava |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Kokonaistapaturmataajuus (TRIF) | 24 | 24 | 24 | 20 | 2024 |
L&T poistaa vaaratekijöitä ja parantaa omaa, asiakkaidensa ja muiden sidosryhmiensä turvallisuutta tehokkailla ennakoivilla toimenpiteillä, kuten riskinarvioinneilla ja turvallisuushavainnoilla sekä turvallisuuskävelyillä ja -tuokioilla.
Työhyvinvointi
| H1/2022 | H1/2021 | 2021 | Tavoite | Tavoite saavutettava |
|
|---|---|---|---|---|---|
| Terveysprosentti (osuus henkilöstöstä vailla sairauslomapäiviä) |
51 | 66 | 45 | 45 | 2024 |
| Sairauspoissaolot (%) FI | 5,8 | 4,6 | 5,0 | 4,5 | 2024 |
L&T:n henkilöstöpolitiikkojen ja -suunnitelmien tavoitteena on varmistaa, että henkilöstön määrä, osaaminen ja pysyvyys ovat tuloksekkaan toiminnan edellyttämällä tasolla. Työvoimavaltaiselle yritykselle henkilöstön työ- ja toimintakyky ja niiden säilyminen koko työuran ajan vanhuuseläkeikään asti ovat tärkeitä. Koronaviruspandemia nosti henkilöstön sairauspoissaolojen määrää ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kaikilla toimialoilla. Sairauspoissaolojen määrä kääntyi laskuun toukokuussa, mutta oli edelleen normaalia korkeampi.
Lassila & Tikanoja otti toukokuussa käyttöön vastuullisuustavoitteisiin sidotun rahoituksellisen viitekehyksen, jonka puitteissa laskettiin liikkeelle uusi kiinteäkorkoinen joukkovelkakirjalaina. Viitekehyksessä joukkovelkakirjalainojen taloudelliset ominaisuudet ovat sidoksissa kahden vastuullisuustavoitteen saavuttamiseen. Nämä tavoitteet ovat yhtiön oman toiminnan kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen (Scope 1 ja 2) ja alihankkijoiden polttoaineen käytön vähentäminen kuljetuksessa (Scope 3).
Vastuullisuustavoitteisiin sidotun joukkolainakehyksen arvioi Sustainalytics vahvistaen, että dokumentti noudattaa asianmukaisesti ICMA:n vastuullisuustavoitteisiin sidottuja joukkovelkakirjalainoja hallinnoivia vapaaehtoisia periaatteita (Sustainability-Linked Bond Principles, SLBP). Sustainalytics katsoi, että kehyksen vastuullisuustavoitteet ovat kunnianhimoisia ja että siihen liittyvät keskeiset suorituskykymittarit (Key Performance Indicators, KPI) ovat vahvoja. Tämä johtuu osittain myös siitä, että suorat päästötavoitteet on vahvistettu Science Based Targets -aloitteen (SBTi) toimesta.
Lassila & Tikanoja on yksi kymmenestä suomalaisesta yrityksestä, joka valittiin FIBSin ja Sitran pilottiohjelmaan testaamaan Science Based Targets Network -verkoston tiedeperusteisten
luontotavoitteiden ohjeistoa. Kehitteillä oleva uusi ohjeisto vastaa yritysten tarpeeseen saada käytännön työkaluja aidosti vaikuttavan ja vertailukelpoisen luontotyön tueksi. Pilottiin valitut yritykset pääsevät kokeilemaan luontotavoitteidensa asettamista ohjeiston avulla sekä myös vaikuttamaan lopullisen ohjeistoon antamalla palautetta kokemuksistaan pilotoinnin aikana.
L&T liittyi Rakentamisen muovit Green deal -sopimukseen. Sopimuksen tavoitteena on vauhdittaa rakentamisen muovien kiertotaloutta konkreettisilla toimenpiteillä. L&T sitoutui kasvattamaan kalvomuovien erilliskeräystä sekä kehittämään muoviin liittyviä käsittelyteknologioita uudelleenkäytön ja suljettujen kiertojen edistämiseksi.
Henkilöstömäärä oli alkuvuonna kokoaikaiseksi muutettuna keskimäärin 7 098 (6 846). Kauden lopussa palveluksessa oli koko- ja osa-aikaisia yhteensä 9 099 (8 737) henkilöä. Heistä työskenteli Suomessa 7 680 (7 314) ja Ruotsissa 1 419 (1 423) henkilöä.
Yhtiön osakkeita vaihdettiin tammi-kesäkuussa 7,0 miljoonaa kappaletta, mikä on 18,3 % (16,2) ulkona olevien osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä. Vaihdon arvo oli 79,3 miljoonaa euroa (89,6). Osakkeen ylin kurssi oli 13,62 euroa ja alin 9,75 euroa. Päätöskurssi oli 10,74 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli kauden lopussa 409,7 miljoonaa euroa (539,7).
Yhtiön hallussa oli katsauskauden lopussa 653 256 omaa osaketta, jotka edustavat 1,7 % kaikista osakkeista ja äänistä.
Yhtiön rekisteröity osakepääoma on 19 399 437 euroa ja ulkona olevien osakkeiden lukumäärä katsauskauden lopussa 38 145 618 osaketta. Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä ilman yhtiön hallussa olevia osakkeita oli 38 135 705 osaketta.
Yhtiöllä oli kauden lopussa 23 894 (23 533) osakkeenomistajaa. Hallintarekisteröidyn omistuksen osuus oli 8,1 % (9,3) osakekannasta.
Lassila & Tikanoja Oyj:n 17.3.2022 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankkimiseen yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Lisäksi yhtiökokous päätti hallituksen valtuuttamisesta päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.
Hallitus on valtuutettu hankkimaan enintään 2 000 000 kappaletta (5,2 % koko osakemäärästä) yhtiön omia osakkeita. Hankkimisvaltuutus on voimassa 18 kuukautta.
Hallitus on valtuutettu päättämään uusien tai yhtiön hallussa mahdollisesti olevien osakkeiden annista osakeannilla ja/tai optio-oikeuksien tai muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että valtuutuksen nojalla voidaan antaa ja/tai luovuttaa yhteensä enintään 2 000 000 osaketta, joka on 5,2 % koko osakemäärästä. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta.
Lassila & Tikanojan varsinainen yhtiökokous pidettiin 17.3.2022. Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksistä on kerrottu tarkemmin pörssitiedotteella 17.3.2022.
Lassila & Tikanoja Oyj:n hallituksen jäsenet ovat Teemu Kangas-Kärki, Laura Lares, Sakari Lassila, Jukka Leinonen, Laura Tarkka ja Pasi Tolppanen. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Jukka Leinosen ja varapuheenjohtajaksi Sakari Lassilan.
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Sakari Lassila ja jäseniksi Teemu Kangas-Kärki ja Laura Lares. Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jukka Leinonen ja jäseniksi Laura Tarkka ja Pasi Tolppanen.
Ympäristöpalveluiden uusiutuvat energialähteet -liiketoiminnan yhdistyminen Neova Oy:n vastaavan liiketoiminnan kanssa sai kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän huhtikuussa 2022. Lassila & Tikanojan ja Neovan yhteisyritys Laania Oy aloitti toimintansa 1.7.2022.
Koronaviruksen rajoittamiseksi annettujen viranomaismääräysten ja -suositusten sekä niiden aiheuttamien asiakaskohtaisten tuotannonrajoitus- ja sopeutustoimenpiteiden ennakoidaan aiheuttavan häiriöitä palveluiden tuottamiseen myös vuoden 2022 aikana. Koronaviruksen aiempia herkemmin tarttuvat muunnokset voivat jatkossa lisätä sairauspoissaoloja, mikä voi aiheuttaa häiriöitä L&T:n palvelutuotantoon sekä kasvattaa kustannuksia.
Yhtiöllä ei ole toimintaa tai omistuksia Venäjällä, Valko-Venäjällä tai Ukrainassa, eikä asiakaskunnassa ole merkittävästi venäläisomisteisia yrityksiä, joten Ukrainassa alkaneen sodan välittömät vaikutukset jäävät pieniksi. Välilliset vaikutukset yleiseen taloudelliseen toimeliaisuuteen Suomessa ja Ruotsissa voivat kuitenkin vaikuttaa liikevaihtoa ja tulosta heikentävästi.
Kustannusten, etenkin polttoaineiden, hintojen nousu voi vaikuttaa yhtiön tulokseen negatiivisesti. Öljyn hinnanmuutokset vaikuttavat sekä polttoainekustannuksiin että öljypohjaisten uusioraaka-aineiden, kuten uusiomuovin sekä regeneroitavan voiteluöljyn hintaan.
Korkotason mahdollinen nousu voi lisätä yhtiön korkokustannuksia.
Yhtiössä on käynnissä useita toiminnanohjausjärjestelmien uudistushankkeita. Järjestelmien käyttöönottoon ja toimintamallin vakiinnuttamiseen liittyvät väliaikaiset ylimääräiset kustannukset voivat heikentää yhtiön tulosta.
Työvoiman saatavuushaasteet voivat nostaa tuotantokustannuksia.
Lisätietoja Lassila & Tikanojan riskeistä ja riskienhallinnasta esitetään vuoden 2021 vuosikertomuksessa sekä hallituksen toimintakertomuksessa ja konsernitilinpäätöksessä.
Helsinki 21.7.2022
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus Eero Hautaniemi toimitusjohtaja
Tunnusluvut Vaihtoehtoisten tunnuslukujen täsmäytys Tunnuslukujen laskentaperusteet
Konsernin tuloslaskelma Konsernin laaja tuloslaskelma Konsernitase Konsernin rahavirtalaskelma Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
| 4-6/2022 | 4-6/2021 | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | ||
|---|---|---|---|---|---|
| Osakekohtainen tulos, EUR | 0,17 | 0,21 | 0,15 | 0,27 | 0,90 |
| Laimennettu osakekohtainen tulos, EUR | 0,17 | 0,21 | 0,15 | 0,27 | 0,90 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen/osake, EUR | 0,03 | -0,66 | -0,13 | -0,55 | 0,05 |
| EVA, MEUR | 3,1 | 4,2 | -3,9 | 1,7 | 15,9 |
| Oikaistu liikevoitto, MEUR | 11,0 | 10,2 | 11,0 | 13,8 | 42,4 |
| Liikevoitto, MEUR | 10,1 | 10,6 | 9,8 | 14,3 | 42,2 |
| Bruttoinvestoinnit, MEUR | 7,2 | 30,8 | 35,7 | 40,2 | 72,3 |
| Oma pääoma/osake, EUR | 5,15 | 4,92 | 5,52 | ||
| Oman pääoman tuotto, % | 5,6 | 11,0 | 17,1 | ||
| Sijoitettu pääoma, MEUR | 431,3 | 386,1 | 406,0 | ||
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 4,7 | 7,5 | 10,8 | ||
| Omavaraisuusaste, % | 30,1 | 31,8 | 33,7 | ||
| Nettovelkaantumisaste, % | 102,4 | 97,9 | 79,4 | ||
| Korolliset nettovelat, MEUR | 201,2 | 183,6 | 167,1 | ||
| Henkilöstö kokoaikaiseksi muutettuna keskimäärin | 7 098 | 6 846 | 7 319 | ||
| Henkilöstö, koko- ja osa-aikaiset yhteensä kauden lopussa | 9 099 | 8 737 | 8 171 | ||
| Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä, 1000 kpl | |||||
| keskimäärin kauden aikana | 38 136 | 38 108 | 38 111 | ||
| kauden lopussa | 38 146 | 38 112 | 38 112 | ||
| keskimäärin kauden aikana, laimennettu | 38 168 | 38 123 | 38 127 |
| MEUR | 4-6/2022 | 4-6/2021 | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevoitto | 10,1 | 10,6 | 9,8 | 14,3 | 42,2 |
| Sijoitettu pääoma (rullaava 12 kk vuosineljänneksen keskiarvo) | 415,1 | 375,3 | 415,1 | 375,3 | 391,4 |
| Sijoitetulle pääomalle laskettu kustannus | -7,1 | -6,4 | -13,7 | -12,6 | -26,3 |
| EVA | 3,1 | 4,2 | -3,9 | 1,7 | 15,9 |
| MEUR | 4-6/2022 | 4-6/2021 | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevoitto | 10,1 | 10,6 | 9,8 | 14,3 | 42,2 |
| Vertailtavuuteen vaikuttavat erät: | |||||
| - liiketoiminnan lopettamisesta aiheutuneet kulut* | 0,0 | -1,0 | -0,2 | -1,7 | -2,1 |
| - liiketoimintojen uudelleenjärjestelyistä aiheutuneet kulut | - | 0,1 | - | 0,6 | 0,6 |
| - liiketoimintojen hankintoihin liittyvät kulut | 0,9 | 0,6 | 1,4 | 0,6 | 1,7 |
| Oikaistu liikevoitto | 11,0 | 10,2 | 11,0 | 13,8 | 42,4 |
* Lassila & Tikanoja päätti vuonna 2020 lakkauttaa Venäjän liiketoimintansa ja myi omistuksensa Venäläisissä tytäryhtiöissään vuoden 2021 aikana. Alasajon vaikutuksia oikaistiin tulosvaikutteisesti vuonna 2021 +2,1 miljoonaa euroa, ja vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen aikana yhteensä +0,2 miljoonaa euroa.
| MEUR | 4-6/2022 | 4-6/2021 | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Hankittujen liiketoimintojen aineettomat ja aineelliset | |||||
| hyödykkeet | -0,7 | 25,7 | 21,9 | 25,7 | 31,4 |
| - käyttöoikeusomaisuuserien lisäykset pl. raskas vuokrakalusto | |||||
| hankituista liiketoiminnoista | -0,0 | -4,4 | -1,4 | -4,4 | -0,3 |
| Muut lisäykset aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | 10,9 | 12,9 | 24,9 | 30,1 | 64,4 |
| - käyttöoikeusomaisuuserien lisäykset pl. raskas vuokrakalusto | -2,1 | -2,9 | -8,0 | -10,0 | -19,1 |
| - muut oikaisut | -0,9 | -0,6 | -1,7 | -1,2 | -3,9 |
| Bruttoinvestoinnit | 7,2 | 30,8 | 35,7 | 40,2 | 72,3 |
Osakekohtainen tulos: emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos / osakkeiden laimentamaton lukumäärä keskimäärin
Laimennettu osakekohtainen tulos: emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos / osakkeiden laimennettu lukumäärä keskimäärin
Liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen/osake: Liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen/ osakkeiden laimentamaton lukumäärä keskimäärin
EVA: liikevoitto - sijoitetulle pääomalle (vuosineljännesten keskiarvo) laskettu kustannus WACC 2022: 6,62 % ja WACC 2021: 6,72 %
Oikaistu liikevoitto: liikevoitto +/- vertailtavuuteen vaikuttavat erät
Vertailtavuuteen vaikuttavat erät: olennaiset liiketoimintojen uudelleenjärjestelyistä tai ostoista aiheutuneet kulut, liiketoimintojen myynneistä syntyneet myyntivoitot tai -tappiot ja liiketoimintojen lopettamisista aiheutuneet kulut
EBITDA: liikevoitto + poistot + arvonalentumiset
Oma pääoma / osake: emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma / osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilinpäätöspäivänä
Oman pääoman tuotto, %: (tilikauden tulos / oma pääoma (tilikauden alun ja tilikauden lopun keskiarvo)) x 100
Sijoitettu pääoma: oma pääoma + korolliset rahoitusvelat
Sijoitetun pääoman tuotto, %: (tulos ennen veroja + rahoituskulut + valuuttakurssierot rahoituseristä, netto) / Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (tilikauden alun ja tilikauden lopun keskiarvo) x 100
Omavaraisuusaste, %: oma pääoma / (taseen loppusumma - saadut ennakot) x 100
Nettovelkaantumisaste, %: korolliset nettovelat / oma pääoma x 100
Korolliset nettovelat: korollinen vieras pääoma - rahavarat
Bruttoinvestoinnit: Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin ilman käyttöoikeusomaisuuseriä ja muita oikaisuja ml. raskaan vuokrakaluston hankinnat ja yrityskaupat.
Orgaaninen kasvu: (Katsauskauden liikevaihto - edellisen 12 kuukauden aikana hankittujen liiketoimintojen liikevaihto - vertailukauden liikevaihto + edellisen 12 kuukauden aikana myytyjen ja lopetettujen liiketoimintojen liikevaihto) / (vertailukauden liikevaihto - edellisen 12 kuukauden aikana myytyjen ja lopetettujen liiketoimintojen liikevaihto)
| MEUR | 4-6/2022 | 4-6/2021 | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 219,1 | 198,7 | 429,5 | 390,7 | 812,5 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,9 | 1,2 | 1,4 | 1,8 | 3,8 |
| Materiaalit ja palvelut | -72,5 | -64,9 | -153,8 | -136,5 | -282,5 |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | -92,4 | -88,2 | -181,1 | -171,1 | -342,6 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -30,9 | -22,6 | -58,4 | -44,3 | -95,9 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -14,1 | -13,5 | -27,9 | -26,2 | -52,9 |
| Liikevoitto | 10,1 | 10,6 | 9,8 | 14,3 | 42,2 |
| Rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | 0,3 |
| Rahoituskulut | -1,6 | -0,9 | -2,6 | -1,7 | -3,8 |
| Kurssierot (netto) | -0,1 | -0,2 | -0,1 | 0,0 | 0,3 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | -1,7 | -1,1 | -2,7 | -1,6 | -3,3 |
| Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Tulos ennen veroja | 8,4 | 9,5 | 7,2 | 12,7 | 39,0 |
| Tuloverot | -2,0 | -1,7 | -1,5 | -2,3 | -4,6 |
| Tilikauden tulos | 6,4 | 7,8 | 5,7 | 10,4 | 34,4 |
| Tilikauden tuloksen jakautuminen: | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 6,4 | 7,8 | 5,7 | 10,4 | 34,4 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos: |
|||||
| Osakekohtainen tulos, EUR | 0,17 | 0,21 | 0,15 | 0,27 | 0,90 |
| Laimennettu osakekohtainen tulos, EUR | 0,17 | 0,21 | 0,15 | 0,27 | 0,90 |
| MEUR | 4-6/2022 | 4-6/2021 | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Tilikauden tulos | 6,4 | 7,8 | 5,7 | 10,4 | 34,4 |
| Erät, joita ei siirretä myöhemmin tulosvaikutteiseksi | |||||
| Etuuspohjaisten eläkejärjestelyiden uudelleen määrittämisestä johtuvat erät |
- | -0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,0 |
| Erät, joita ei siirretä myöhemmin tulosvaikutteiseksi, yhteensä |
- | -0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,0 |
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi |
|||||
| Suojausrahasto, käyvän arvon muutos | 0,3 | 0,0 | 0,7 | 0,1 | 0,3 |
| Muuntoerot | -2,5 | 0,9 | -3,0 | -0,5 | -1,6 |
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi, yhteensä |
-2,2 | 1,0 | -2,3 | -0,4 | -1,3 |
| Muut laajan tuloksen erät yhteensä | -2,2 | 0,9 | -2,3 | -0,4 | -1,4 |
| Tilikauden laaja tulos, verojen jälkeen | 4,2 | 8,7 | 3,4 | 10,1 | 33,0 |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 4,2 | 8,7 | 3,4 | 10,1 | 33,0 |
| MEUR | 6/2022 | 6/2021 | 12/2021 |
|---|---|---|---|
| VARAT | |||
| Pitkäaikaiset varat | |||
| Aineettomat hyödykkeet | |||
| Liikearvo | 180,7 | 169,1 | 172,1 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 36,5 | 32,6 | 32,5 |
| 217,2 | 201,7 | 204,6 | |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 156,5 | 145,0 | 153,0 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 69,0 | 73,9 | 69,8 |
| 225,5 | 218,9 | 222,8 | |
| Muut pitkäaikaiset varat | |||
| Laskennalliset verosaamiset | 6,5 | 5,7 | 5,6 |
| Muut saamiset | 2,1 | 1,4 | 2,2 |
| 8,7 | 7,1 | 7,8 | |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 451,3 | 427,7 | 435,2 |
| Lyhytaikaiset varat | |||
| Vaihto-omaisuus | 6,6 | 31,5 | 5,9 |
| Myyntisaamiset | 89,8 | 78,0 | 86,8 |
| Sopimukseen perustuvat omaisuuserät | 33,4 | 29,2 | 22,8 |
| Tuloverosaamiset | 5,8 | 3,7 | 7,3 |
| Muut saamiset | 11,1 | 16,1 | 10,4 |
| Rahavarat | 33,6 | 14,9 | 28,6 |
| 180,4 | 173,4 | 161,8 | |
| Myytäväksi luokitellut omaisuuserät | 31,7 | - | 38,3 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 212,1 | 173,4 | 200,0 |
| Varat yhteensä | 663,5 | 601,1 | 635,3 |
| MEUR | 6/2022 | 6/2021 | 12/2021 |
|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| Oma pääoma | |||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | |||
| Osakepääoma | 19,4 | 19,4 | 19,4 |
| Muut rahastot | -8,6 | -5,3 | -6,3 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 0,6 | 0,6 | 0,6 |
| Kertyneet voittovarat | 185,0 | 172,8 | 196,7 |
| Oma pääoma yhteensä | 196,5 | 187,5 | 210,4 |
| Velat | |||
| Pitkäaikaiset velat | |||
| Laskennalliset verovelat | 30,8 | 28,3 | 30,2 |
| Eläkevelvoitteet | 1,5 | 1,3 | 1,4 |
| Varaukset | 8,1 | 7,0 | 8,1 |
| Rahoitusvelat | 194,2 | 155,3 | 175,8 |
| Muut velat | 3,6 | 0,1 | 0,1 |
| 238,2 | 192,1 | 215,5 | |
| Lyhytaikaiset velat | |||
| Rahoitusvelat | 40,6 | 43,3 | 19,9 |
| Ostovelat ja muut velat | 176,2 | 175,1 | 172,3 |
| Tuloverovelat | 1,1 | - | 3,3 |
| Varaukset | 2,3 | 3,0 | 2,7 |
| 220,3 | 221,4 | 198,1 | |
| Myytäväksi luokiteltuihin omaisuuseriin liittyvät velat | 8,5 | - | 11,2 |
| Velat yhteensä | 466,9 | 413,6 | 424,9 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 663,5 | 601,1 | 635,3 |
| MEUR | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | |
|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirta | |||
| Tilikauden tulos | 5,7 | 10,4 | 34,4 |
| Oikaisut | |||
| Verot | 1,5 | 2,3 | 4,6 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 27,9 | 26,2 | 52,9 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 2,7 | 1,6 | 3,3 |
| Venäjän toimintojen alasajon vaikutus | -0,2 | -1,7 | -2,1 |
| Muut | -0,4 | -0,2 | -2,2 |
| Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta | 37,1 | 38,6 | 90,9 |
| Käyttöpääoman muutos | |||
| Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -8,6 | -1,4 | -12,1 |
| Vaihto-omaisuuden muutos | 0,3 | -0,8 | -1,9 |
| Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | -0,4 | -9,4 | -1,0 |
| Käyttöpääoman muutos | -8,7 | -11,6 | -15,1 |
| Maksetut korot | -2,3 | -1,4 | -3,7 |
| Saadut korot | 0,0 | 0,1 | 0,3 |
| Maksetut verot | -3,7 | -5,3 | -6,7 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 22,5 | 20,4 | 65,6 |
| Investointien rahavirta | |||
| Hankitut tytäryritykset ja liiketoiminnat vähennettynä hankintahetken rahavaroilla | -13,2 | -18,3 | -23,2 |
| Ennakkomaksut konserniyrityksistä ja liiketoiminnoista | - | -3,7 | - |
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin käyttöomaisuushyödykkeisiin | -14,8 | -19,9 | -42,3 |
| Aineellisten ja aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden myynnit | 0,3 | 0,5 | 1,7 |
| Muiden pitkäaikaisten saamisten ja sijoitusten muutos | 0,3 | - | -0,1 |
| Investointien nettorahavirta | -27,4 | -41,4 | -63,9 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen | -4,9 | -21,0 | 1,7 |
| Rahoituksen rahavirta | |||
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 20,0 | 25,0 | 40,0 |
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | - | -15,0 | -55,0 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 75,0 | - | 25,0 |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -57,6 | 0,1 | - |
| Vuokrasopimusvelkojen lyhennys | -9,9 | -9,1 | -18,1 |
| Maksetut osingot | -17,5 | -15,2 | -15,2 |
| Rahoituksen nettorahavirta | 9,9 | -14,3 | -23,4 |
| Rahavarojen nettomuutos | 5,0 | -35,3 | -21,7 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 28,6 | 50,2 | 50,2 |
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | 0,0 | -0,0 | -0,0 |
| Rahavarat taseessa tilikauden lopussa | 33,6 | 14,9 | 28,6 |
| Sijoitetun | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Osake | Muunto | Suojaus | vapaan pääoman |
Kertyneet voitto |
Oma pääoma |
|
| MEUR | pääoma | erot | rahasto | rahasto | varat | yhteensä |
| Oma pääoma 1.1.2022 | 19,4 | -5,9 | -0,4 | 0,6 | 196,7 | 210,4 |
| Laaja tulos | ||||||
| Tilikauden tulos | 5,7 | 5,7 | ||||
| Muut laajan tuloksen erät | -3,0 | 0,7 | 0,0 | -2,3 | ||
| Laaja tulos yhteensä | - | -3,0 | 0,7 | - | 5,7 | 3,4 |
| Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||
| Osakeperusteiset etuudet | 0,2 | 0,2 | ||||
| Maksetut osingot | -17,5 | -17,5 | ||||
| Palautuneet osingot | 0,0 | 0,0 | ||||
| Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | - | - | - | - | -17,3 | -17,3 |
| Oma pääoma 30.6.2022 | 19,4 | -8,9 | 0,3 | 0,6 | 185,0 | 196,5 |
| Oma pääoma 1.1.2021 | 19,4 | -4,3 | -0,7 | 0,6 | 177,5 | 192,6 |
| Laaja tulos | ||||||
| Tilikauden tulos | 10,4 | 10,4 | ||||
| Muut laajan tuloksen erät | -0,5 | 0,1 | 0,0 | -0,4 | ||
| Laaja tulos yhteensä | - | -0,5 | 0,1 | - | 10,4 | 10,1 |
| Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||
| Osakeperusteiset etuudet | 0,0 | 0,0 | ||||
| Maksetut osingot | -15,2 | -15,2 | ||||
| Palautuneet osingot | 0,0 | 0,0 | ||||
| Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | - | - | - | - | -15,2 | -15,2 |
| Muut muutokset | 0,2 | 0,2 | ||||
| Oma pääoma 30.6.2021 | 19,4 | -4,8 | -0,5 | 0,6 | 172,8 | 187,5 |
Tämä puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34, Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Puolivuosikatsauksen laatimisessa on noudatettu 31.12.2021 voimassa olleita IFRS-standardeja ja -tulkintoja sekä 1.1.2022 voimaan tulleita uusia ja muutettuja standardeja ja tulkintoja. Vuoden 2022 alusta alkaen varaston muutosta ei esitetä oman rivinään konsernin tuloslaskelmalla, vaan se sisältyy tuloslaskelman Materiaalit ja palvelut -riviin. Tässä puolivuosikatsauksessa esitettäviä tietoja ei ole tilintarkastettu.
Raportoitavat vaihtoehtoiset tunnusluvut ovat EVA, liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen/osake, Bruttoinvestoinnit, EBITDA ja oikaistu liikevoitto. Tunnusluvut ja niiden laskentaperusteet on esitetty Konsernin tunnusluvut -osiossa.
Tarkempaa tietoa laatimisperiaatteista löytyy Lassila & Tikanoja Oyj:n konsernitilinpäätöksestä 31.12.2021.
Konsernissa on puolivuosikatsausta laadittaessa huomioitu koronaviruspandemia ja Ukrainan sota. Pandemian jatkumisen ja Ukrainan sodan mahdolliset vaikutukset on huomioitu johdon parhaan käsityksen mukaan esimerkiksi arvioitaessa omaisuuserien arvostusta. Johdon seurannan ja arvioiden perusteella näillä ei ole ollut olennaista vaikutusta puolivuosikatsauksen laadintaan.
| MEUR | 4-6/2022 4-6/2021 Muutos % | 1-6/2022 | 1-6/2021 Muutos % 1-12/2021 | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | |||||||
| Ympäristöpalvelut | 87,8 | 77,2 | 13,7 | 175,1 | 153,4 | 14,2 | 320,5 |
| Teollisuuspalvelut | 33,7 | 26,9 | 25,4 | 56,8 | 46,5 | 22,0 | 105,1 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 63,2 | 59,0 | 7,0 | 131,4 | 120,2 | 9,4 | 243,1 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 35,9 | 37,1 | -3,2 | 68,8 | 73,3 | -6,1 | 149,8 |
| Toimialojen välinen liikevaihto | -1,5 | -1,5 | -2,6 | -2,8 | -6,1 | ||
| Yhteensä | 219,1 | 198,7 | 10,3 | 429,5 | 390,7 | 9,9 | 812,5 |
| Liikevoitto | |||||||
| Ympäristöpalvelut | 10,0 | 7,8 | 28,0 | 12,9 | 12,4 | 4,5 | 29,8 |
| Teollisuuspalvelut | 3,3 | 3,2 | 2,5 | 3,5 | 3,4 | 1,9 | 9,2 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | -1,0 | -0,4 | -150,2 | -3,3 | -1,7 | -94,2 | 1,8 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | -0,2 | 0,6 | -125,5 | -0,4 | 1,1 | -133,7 | 3,9 |
| Konsernihallinto ja muut | -2,0 | -0,7 | -2,9 | -0,8 | -2,4 | ||
| Yhteensä | 10,1 | 10,6 | -4,3 | 9,8 | 14,3 | -31,2 | 42,2 |
| EBITDA | |||||||
| Ympäristöpalvelut | 16,8 | 14,8 | 14,0 | 26,5 | 25,7 | 3,2 | 56,5 |
| Teollisuuspalvelut | 6,3 | 5,4 | 16,9 | 9,3 | 7,9 | 17,2 | 18,6 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 1,2 | 1,9 | -36,5 | 1,2 | 3,0 | -59,5 | 11,0 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 1,5 | 2,3 | -35,4 | 3,0 | 4,1 | -26,3 | 10,4 |
| Konsernihallinto ja muut | -1,7 | -0,3 | -2,3 | -0,2 | -1,2 | ||
| Yhteensä | 24,2 | 24,1 | 0,4 | 37,7 | 40,5 | -6,9 | 95,1 |
| % | 4-6/2022 4-6/2021 | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | ||
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevoittoprosentti | |||||
| Ympäristöpalvelut | 11,4 | 10,2 | 7,4 | 8,1 | 9,3 |
| Teollisuuspalvelut | 9,7 | 11,9 | 6,1 | 7,3 | 8,7 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | -1,7 | -0,7 | -2,5 | -1,4 | 0,7 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | -0,5 | 1,7 | -0,5 | 1,4 | 2,6 |
| Yhteensä | 4,6 | 5,3 | 2,3 | 3,7 | 5,2 |
| EBITDA prosentti | |||||
| Ympäristöpalvelut | 19,2 | 19,1 | 15,1 | 16,8 | 17,6 |
| Teollisuuspalvelut | 18,7 | 20,1 | 16,3 | 17,0 | 17,7 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 1,9 | 3,3 | 0,9 | 2,5 | 4,5 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 4,2 | 6,3 | 4,4 | 5,5 | 6,9 |
| Yhteensä | 11,0 | 12,1 | 8,8 | 10,4 | 11,7 |
| MEUR | 4-6/2022 4-6/2021 | 1-6/2022 | 1-6/2021 1-12/2021 | ||
|---|---|---|---|---|---|
| Bruttoinvestoinnit | |||||
| Ympäristöpalvelut | 4,2 | 23,2 | 8,0 | 29,5 | 41,7 |
| Teollisuuspalvelut | 2,0 | 2,2 | 26,1 | 4,4 | 14,5 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 0,6 | 4,7 | 0,9 | 5,1 | 13,6 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 0,1 | 0,4 | 0,3 | 0,9 | 1,8 |
| Konsernihallinto ja muut | 0,3 | 0,2 | 0,5 | 0,4 | 0,6 |
| Yhteensä | 7,2 | 30,8 | 35,7 | 40,2 | 72,3 |
| Poistot | |||||
| Ympäristöpalvelut | 6,8 | 6,9 | 13,6 | 13,3 | 26,7 |
| Teollisuuspalvelut | 3,0 | 2,2 | 5,8 | 4,5 | 9,4 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 2,3 | 2,3 | 4,6 | 4,7 | 9,1 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 1,7 | 1,7 | 3,4 | 3,0 | 6,5 |
| Konsernihallinto ja muut | 0,3 | 0,3 | 0,6 | 0,7 | 1,2 |
| Yhteensä | 14,1 | 13,5 | 27,9 | 26,2 | 52,9 |
| MEUR | 6/2022 | 6/2021 | 12/2021 |
|---|---|---|---|
| Varat | |||
| Ympäristöpalvelut | 307,8 | 302,8 | 314,5 |
| Teollisuuspalvelut | 138,7 | 101,3 | 110,5 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 87,6 | 87,2 | 83,9 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 91,8 | 85,5 | 94,5 |
| Konsernihallinto ja muut | 37,6 | 24,3 | 32,0 |
| Yhteensä | 663,5 | 601,1 | 635,3 |
| Velat | |||
| Ympäristöpalvelut | 91,8 | 87,5 | 89,1 |
| Teollisuuspalvelut | 49,9 | 38,5 | 42,3 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 55,3 | 54,9 | 55,4 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 25,2 | 22,9 | 27,4 |
| Konsernihallinto ja muut | 244,8 | 209,8 | 210,7 |
| Yhteensä | 466,9 | 413,6 | 424,9 |
| Sijoitettu pääoma | |||
| Ympäristöpalvelut | 216,0 | 215,5 | 225,3 |
| Teollisuuspalvelut | 91,3 | 62,8 | 68,2 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 32,3 | 32,3 | 28,4 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 66,6 | 62,6 | 67,1 |
| Konsernihallinto ja muut | 25,1 | 12,9 | 17,0 |
| Yhteensä | 431,3 | 386,1 | 406,0 |
| MEUR | 4-6/2022 | 1-3/2022 | 10-12/2021 | 7-9/2021 | 4-6/2021 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | |||||
| Ympäristöpalvelut | 87,8 | 87,3 | 89,9 | 77,2 | 77,2 |
| Teollisuuspalvelut | 33,7 | 23,1 | 28,7 | 29,8 | 26,9 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 63,2 | 68,3 | 63,0 | 59,9 | 59,0 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 35,9 | 32,9 | 43,8 | 32,7 | 37,1 |
| Toimialojen välinen liikevaihto | -1,5 | -1,2 | -2,0 | -1,3 | -1,5 |
| Yhteensä | 219,1 | 210,4 | 223,5 | 198,4 | 198,7 |
| Liikevoitto | |||||
| Ympäristöpalvelut | 10,0 | 2,9 | 7,1 | 10,3 | 7,8 |
| Teollisuuspalvelut | 3,3 | 0,2 | 1,7 | 4,1 | 3,2 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | -1,0 | -2,3 | 0,6 | 2,9 | -0,4 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | -0,2 | -0,2 | 1,3 | 1,5 | 0,6 |
| Konsernihallinto ja muut | -2,0 | -0,9 | -0,8 | -0,8 | -0,7 |
| Yhteensä | 10,1 | -0,3 | 9,9 | 18,0 | 10,6 |
| EBITDA | |||||
| Ympäristöpalvelut | 16,8 | 9,7 | 13,6 | 17,2 | 14,8 |
| Teollisuuspalvelut | 6,3 | 3,0 | 4,3 | 6,4 | 5,4 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 1,2 | -0,0 | 2,7 | 5,2 | 1,9 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 1,5 | 1,5 | 3,2 | 3,1 | 2,3 |
| Konsernihallinto ja muut | -1,7 | -0,6 | -0,6 | -0,4 | -0,4 |
| Yhteensä | 24,2 | 13,5 | 23,2 | 31,4 | 24,1 |
| Liikevoitto, % | |||||
| Ympäristöpalvelut | 11,4 | 3,3 | 7,9 | 13,4 | 10,2 |
| Teollisuuspalvelut | 9,7 | 0,9 | 5,9 | 13,6 | 11,9 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | -1,7 | -3,4 | 1,0 | 4,9 | -0,7 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | -0,5 | -0,6 | 3,1 | 4,5 | 1,7 |
| Yhteensä | 4,6 | -0,1 | 4,4 | 9,1 | 5,3 |
| EBITDA, % | |||||
| Ympäristöpalvelut | 19,2 | 11,1 | 15,2 | 22,2 | 19,1 |
| Teollisuuspalvelut | 18,7 | 12,8 | 14,8 | 21,4 | 20,1 |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 1,9 | -0,0 | 4,3 | 8,7 | 3,3 |
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 4,2 | 4,5 | 7,4 | 9,3 | 6,3 |
| Yhteensä | 11,0 | 6,4 | 10,4 | 15,8 | 12,1 |
Liikevaihto jakautuu ajan kuluessa tuloutettaviin palveluihin, yhtenä ajankohtana tuloutettaviin tuotteisiin sekä vuokratuottoihin. Ajan kuluessa tuloutetut palvelut sisältää myyntituotot pitkäkestoisista palvelusopimuksista, erikseen tilattavista palveluista sekä projektiliiketoiminnasta. Yhtenä ajanhetkenä tuloutettavat palvelut pitää sisällään myyntituotot laitteiden ja materiaalien myynnistä.
| 1-6/2022, MEUR | Pitkäkestoi set palvelu sopimukset |
Erikseen tilattavat palvelut |
Projekti liiketoiminta |
Laite- ja materiaali myynti |
Vuokra tuotot |
Liikevaihto yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Ympäristöpalvelut | 109,1 | 64,3 | 1,7 | 175,1 | ||
| Teollisuuspalvelut | 25,9 | 26,2 | 2,1 | 2,7 | 56,8 | |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 91,4 | 37,4 | 2,7 | 131,4 | ||
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 31,0 | 35,7 | 2,1 | 68,8 | ||
| Yhteensä | 257,4 | 99,2 | 6,9 | 67,0 | 1,7 | 432,2 |
| Toimialojen välinen liikevaihto | -2,6 | |||||
| Ulkoinen liikevaihto yhteensä | 429,5 |
| 1-6/2021, MEUR | Pitkäkestoi set palvelu sopimukset |
Erikseen tilattavat palvelut |
Projekti liiketoiminta |
Laite- ja materiaali myynti |
Vuokra tuotot |
Liikevaihto yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Ympäristöpalvelut | 96,9 | 54,9 | 1,6 | 153,4 | ||
| Teollisuuspalvelut | 21,9 | 21,8 | 0,8 | 2,0 | 46,5 | |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 82,8 | 33,2 | 4,2 | 120,2 | ||
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 33,0 | 38,1 | 2,3 | 73,3 | ||
| Yhteensä | 234,6 | 93,1 | 7,3 | 56,9 | 1,6 | 393,4 |
| Toimialojen välinen liikevaihto | -2,8 | |||||
| Ulkoinen liikevaihto yhteensä | 390,7 |
| 1-12/2021, MEUR | Pitkäkestoi set palvelu sopimukset |
Erikseen tilattavat palvelut |
Projekti liiketoiminta |
Laite- ja materiaali myynti |
Vuokra tuotot |
Liikevaihto yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Ympäristöpalvelut | 207,8 | 109,5 | 3,2 | 320,5 | ||
| Teollisuuspalvelut | 47,5 | 49,7 | 3,5 | 4,4 | 105,1 | |
| Kiinteistöpalvelut Suomi | 170,6 | 66,3 | 6,3 | 243,1 | ||
| Kiinteistöpalvelut Ruotsi | 64,5 | 80,4 | 4,9 | 149,8 | ||
| Yhteensä | 490,4 | 196,4 | 14,6 | 113,9 | 3,2 | 818,6 |
| Toimialojen välinen liikevaihto | -6,1 | |||||
| Ulkoinen liikevaihto yhteensä | 812,5 |
1.2.2022 Lassila & Tikanojan Teollisuuspalvelut-toimiala osti 70 prosentin osuuden Ruotsissa prosessipuhdistuspalveluita tarjoavan Sand & Vattenbläst i Tyringe AB:n ("SVB") osakekannasta. Kauppaan sisältyy myös SVB:n omistama Cisternservice i Hässleholm AB. Järjestelyn avulla L&T:n Teollisuuspalvelut laajentuu Ruotsin prosessipuhdistuspalveluiden markkinalle. SVB yhdistellään 100 prosentin osuudella L&T konserniin ja järjestelyyn liittyen L&T on kirjannut rahoitusvelkoihin arvion siirtyvästä vastikkeesta. Siirtyvä vastike arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti.
L&T osti Fortum Waste Solutions Oy:n vaarallisten sekä tavanomaisten jätteiden pien- ja keskisuuren yritysasiakassegmentin liiketoiminnan 1.2.2022. Kaupan myötä L&T:lle tulee uusia asiakkaita ympäri Suomea.
IFRS:n mukaiset hankintamenolaskelmat ovat vielä alustavia.
Vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä Sihvarin varojen käypiä arvoja oikaistiin 0,4 miljoonaa euroa. Oikaisu sisältyy taulukon kohtaan Hankitut liiketoiminnot 1-6/2022.
31.3.2021 Lassila & Tikanoja osti Someron Kiinteistöhuolto Järvinen Ky:n jätehuolto- ja kierrätysliiketoiminnan.
30.4.2021 Lassila & Tikanoja osti Serveco Oy:n osakekannan.
1.6.2021 Lassila & Tikanoja osti Sihvari Oy:n osakekannan. Kauppaan sisältyi Sihvarin omistama Turun Seudun Hyötykuljetus Oy.
1.7.2021 Lassila & Tikanoja osti kaupan tukipalveluja tarjoavan Spectra Oy:n koko osakekannan.
| Käypä arvo yhteensä, MEUR | Hankitut liiketoiminnot 1-6/2022 |
Sihvari Oy 1-6/2021 |
Muut hankitut liiketoiminnot 1-6/2021 |
Sihvari Oy 1-12/2021 |
Muut hankitut liiketoiminnot 1-12/2021 |
|---|---|---|---|---|---|
| Aineettomat hyödykkeet | 5,6 | 3,3 | 0,9 | 6,0 | 1,4 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 4,9 | 1,7 | 0,1 | 1,7 | 0,3 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 1,4 | 4,4 | - | 3,1 | - |
| Vaihto-omaisuus | 0,1 | 0,5 | - | 0,5 | - |
| Saamiset | 1,8 | 2,2 | 1,0 | 2,2 | 1,4 |
| Rahavarat | 1,2 | 0,2 | 0,8 | 0,2 | 2,4 |
| Varat yhteensä | 15,0 | 12,3 | 2,8 | 13,8 | 5,4 |
| Muut velat | 6,4 | 8,6 | 1,2 | 8,3 | 2,5 |
| Laskennallinen verovelka | 1,0 | 0,7 | 0,2 | 1,2 | 0,2 |
| Velat yhteensä | 7,4 | 9,2 | 1,3 | 9,6 | 2,7 |
| Hankittu nettovarallisuus | 7,6 | 3,0 | 1,5 | 4,2 | 2,7 |
| Kokonaisvastike | 18,0 | 15,0 | 4,9 | 17,0 | 8,8 |
| Liikearvo | 10,4 | 12,0 | 3,4 | 12,8 | 6,1 |
| Vaikutus rahavirtaan | |||||
| Kokonaisvastike | -18,0 | -15,0 | -4,9 | -17,0 | -8,8 |
| Siirtyvä vastike | 3,6 | - | - | - | - |
| Rahana maksettu vastike | -14,4 | -15,0 | -4,9 | -17,0 | -8,8 |
| Maksamatta oleva vastike | - | - | 0,6 | - | - |
| Hankitun yrityksen rahavarat | 1,2 | 0,2 | 0,8 | 0,2 | 2,4 |
| Rahavirtavaikutus yhteensä | -13,2 | -14,8 | -3,5 | -16,8 | -6,4 |
Tiedot sellaisista hankituista yrityksistä ja liiketoiminnoista, jotka eivät ole erikseen tarkasteltuna olennaisia, esitetään yhteenlaskettuna.
Lassila & Tikanoja Oyj ja Neova Oy allekirjoittivat 17.12.2021 sopimuksen yhtiöiden puuenergialiiketoimintojen yhdistämisestä. Sopimuksen mukaan Neovan puuenergialiiketoiminta siirtyy osaksi L&T Biowatti Oy:tä. L&T:n omistusosuus yhteisyrityksestä on 55 prosenttia ja Neova Oy:n 45 prosenttia, mutta sopimuksen perusteella omistajilla on yhteinen määräysvalta yritykseen. Yhteisyrityksen perustamisen edellyttämä kilpailuviranomaisen hyväksyntä saatiin 29.4.2022. L&T luokittelee L&T Biowatti Oy:n omaisuuserät ja velat myytävänä olevaksi yhdistymishetkeen asti. Erät on arvostettu todennäköiseen myyntihintaan vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla tai sitä alempaan kirjanpitoarvoon. Katsaukauden jälkeen 1.7.2022 Neovan puuenergialiiketoiminta siirtyi osaksi L&T Biowatti Oy:tä ja yhdistymisen jälkeen yhtiö jatkoi itsenäisenä osakeyhtiönä nimeltään Laania Oy. L&T Biowatti Oy on esitetty osana Ympäristöpalvelut -segmenttiä yhdistymishetkeen asti. 1.7.2022 alkaen L&T käsittelee sijoituksensa yhteisyritykseen pääomaosuusmenelmällä ja esittää osuutensa yhteisyrityksen tuloksesta omalla rivillään tuloslaskelmassa.
| MEUR | 1-6/2022 | 1-6/2021 | 1-12/2021 |
|---|---|---|---|
| Aineettomat ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 0,3 | - | 0,4 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 0,6 | - | 0,5 |
| Muut pitkäaikaiset varat | 0,3 | - | 0,4 |
| Vaihto-omaisuus | 24,7 | - | 25,7 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 5,9 | - | 11,3 |
| Varat yhteensä | 31,7 | - | 38,3 |
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat | 0,4 | - | 0,4 |
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | 0,1 | - | 0,1 |
| Ostovelat ja saadut ennakot | 6,6 | - | 7,1 |
| Muut lyhytaikaiset velat | 1,3 | - | 3,6 |
| Velat yhteensä | 8,5 | - | 11,2 |
| MEUR | 1-6/2022 | 1-6/2021 | 1-12/2021 |
|---|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo kauden alussa | 204,6 | 182,9 | 182,9 |
| Hankitut liiketoiminnat | 15,8 | 19,6 | 26,3 |
| Muut investoinnit | 2,9 | 3,4 | 5,7 |
| Vähennykset | -0,0 | -0,1 | -2,2 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -4,0 | -3,8 | -7,1 |
| Siirrot erien välillä | -0,0 | 0,2 | 0,2 |
| Kurssierot | -2,1 | -0,4 | -1,0 |
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 217,2 | 201,7 | 204,6 |
| MEUR | 1-6/2022 | 1-6/2021 | 1-12/2021 |
|---|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo kauden alussa | 222,8 | 210,7 | 210,7 |
| Hankitut liiketoiminnat | 6,1 | 6,1 | 5,1 |
| Muut investoinnit | 22,0 | 26,7 | 58,7 |
| Vähennykset | -1,2 | -2,0 | -5,6 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -23,8 | -22,4 | -45,9 |
| Siirrot erien välillä | -0,1 | -0,2 | -0,2 |
| Kurssierot | -0,3 | -0,0 | -0,0 |
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 225,5 | 218,9 | 222,8 |
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvo sisältää käyttöoikeusomaisuuseriä katsauskauden lopussa 69,0 (73,9) miljoonaa euroa ja niihin kohdistuvat poistot ovat 9,9 (9,1) miljoonaa euroa.
| MEUR | 6/2022 | 6/2021 | 12/2021 |
|---|---|---|---|
| Aineettomien hyödykkeiden ostositoumukset | 0,2 | 9,2 | 0,0 |
| Aineellisten hyödykkeiden ostositoumukset | 20,8 | 8,3 | 17,2 |
| Yhteensä | 20,9 | 17,5 | 17,2 |
Konsernin varaukset koostuvat ympäristövarauksista ja muista varauksista. Taseessa euromääräisesti suurimmat varaukset ovat kaatopaikkojen ja pilaantuneiden maiden käsittelyalueen peittokustannusvaraukset. Muut varaukset ovat pääsääntöisesti uudelleenjärjestelykulu- ja tapaturmamaksuvarauksia.
Ympäristöön liittyvät varaukset kirjataan silloin, kun on syntynyt olemassa oleva velvoite, jonka seurauksena maksuvelvoitteen syntyminen on todennäköistä ja sen määrä on luotettavasti arvioitavissa. Ympäristön ennalleen palauttamiseen liittyvät ympäristövaraukset tehdään projektin alkaessa. Varauksena aktivoidut kustannukset ja omaisuuden alkuperäinen hankintameno poistetaan omaisuuden taloudellisen vaikutusajan kuluessa ja varaukset diskontataan nykyarvoonsa.
Konserni on vuokrannut Kotkan kaupungilta maa-alueen, jolla on kaatopaikka. Lisäksi konsernilla on käytössään Varkaudessa maa-alue pilaantuneen maa-aineksen välivarastointia, puhdistustoimintaa ja loppusijoitusta varten. Konsernilla on velvoite hoitaa vuokrasopimusten tai toiminnan päättyessä alueiden jälkihoitotyöt eli maisemointi ja seurantatutkimukset ympäristölupien ehtojen mukaisesti.
Konserni omistaa Munaistenmetsän kaatopaikan ja siihen liittyvän maa-alueen Uudessakaupungissa. Munaistenmetsän kaatopaikka toimii yhdyskuntajätteiden, pilaantuneiden maa-ainesten sekä teollisuuden sivutuotteiden loppusijoitusalueena.
Oulun kaatopaikka-alueen materiaalinkäsittelykeskus vastaanottaa, käsittelee sekä hyötykäyttää monia erilaisia jätteitä ja sivuvirtoja, kuten teollisuusjätteitä, pilaantuneita maita, rakennus- ja purkujätteitä sekä yhdyskuntajätteitä.
Poriin hankittiin uusi kaatopaikkamaa-alue joulukuussa 2021. Kaatopaikalle otetaan alkuun vastaan myyjäyrityksen jätteitä sisältäen kipsi-, rakennus- ja purkujätteet sekä pilaantuneita maa-aineksia ja muita pieneriä. Ympäristöluvan päivityksen jälkeen vuoden 2022 toisella vuosipuoliskolla vastaanotto laajenee myös muihin jätteen toimittajiin samoista jätejakeista. Alue luvitetaan tässä yhteydessä myös vaarallisen jätteen vastaanotto- ja käsittelytoimintaa varten.
| MEUR | 6/2022 | 6/2021 | 12/2021 |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varaukset | 8,1 | 7,0 | 8,1 |
| Lyhytaikaiset varaukset | 2,3 | 3,0 | 2,7 |
| Yhteensä | 10,4 | 10,1 | 10,8 |
| MEUR | Ympäristö varaukset |
Muut varaukset |
Yhteensä |
| Varaukset 1.1.2022 | 8,1 | 2,7 | 10,8 |
| Varausten lisäykset | 0,1 | 0,7 | 0,8 |
| Käytetyt varaukset | -0,1 | -1,0 | -1,0 |
| Käyttämättömien varausten peruutukset | - | -0,2 | -0,2 |
| Diskonttauksen vaikutus | 0,1 | - | 0,1 |
| Varaukset 30.6.2022 | 8,1 | 2,3 | 10,4 |
| MEUR | Ympäristö varaukset |
Muut varaukset |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Varaukset 1.1.2021 | 7,0 | 2,4 | 9,5 |
| Varausten lisäykset | 0,1 | 0,9 | 0,9 |
| Käytetyt varaukset | -0,4 | -0,1 | -0,4 |
| Diskonttauksen vaikutus | 0,1 | 0,0 | 0,1 |
| Varaukset 30.6.2021 | 6,8 | 3,2 | 10,1 |
| MEUR | 6/2022 | Jaksotettuun hankinta menoon |
Suojaus laskennan alaiset johdannaiset |
Käypään arvoon tulos vaikutteisesti |
Tase-erien kirjanpitoarvot |
Käyvän arvon hierarkia taso |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset rahoitusvarat | ||||||
| Muut saamiset | 1,5 | 1,5 | ||||
| Lyhytaikaiset rahoitusvarat | ||||||
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 123,5 | 123,5 | ||||
| Johdannaissaamiset | 0,4 | 0,4 | 2 | |||
| Rahavarat | 33,6 | 33,6 | ||||
| Rahoitusvarat yhteensä | 158,6 | 0,4 | - | 159,0 | ||
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat | ||||||
| Lainat | 143,9 | 143,9 | 2 | |||
| Vuokrasopimusvelat | 50,2 | 50,2 | ||||
| Siirtyvä vastike* | 3,5 | 3,5 | 3 | |||
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | ||||||
| Lainat | 20,8 | 20,8 | 2 | |||
| Vuokrasopimusvelat | 19,9 | 19,9 | ||||
| Ostovelat ja muut velat | 77,9 | 77,9 | ||||
| Rahoitusvelat yhteensä | 312,7 | - | 3,5 | 316,2 |
* Siirtyvä vastike liittyy Ruotsissa prosessipuhdistuspalveluita tarjoavan Sand & Vattenbläst i Tyringe AB:n ("SVB") osakekannan ostoon 1.2.2022. SVB yhdistellään 100 prosentin osuudella L&T konserniin ja järjestelyyn liittyen Lassila & Tikanoja on kirjannut rahoitusvelkoihin arvion siirtyvästä vastikkeesta. Siirtyvä vastike arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti ja se erääntyy maksettavaksi aikaisintaan 1.2.2026.
| Suojaus | Käyvän | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Jaksotettuun | laskennan | Käypään arvoon | arvon | |||
| hankinta | alaiset | tulos | Tase-erien | hierarkia | ||
| MEUR | 6/2021 | menoon | johdannaiset | vaikutteisesti | kirjanpitoarvot | taso |
| Pitkäaikaiset rahoitusvarat | ||||||
| Muut saamiset | 1,3 | 1,3 | ||||
| Lyhytaikaiset rahoitusvarat | ||||||
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 107,8 | 107,8 | ||||
| Rahavarat | 14,9 | 14,9 | ||||
| Rahoitusvarat yhteensä | 124,1 | - | - | 124,1 | ||
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat | ||||||
| Lainat | 99,8 | 99,8 | 2 | |||
| Vuokrasopimusvelat | 55,4 | 55,4 | ||||
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | ||||||
| Lainat | 25,1 | 25,1 | 2 | |||
| Vuokrasopimusvelat | 18,2 | 18,2 | ||||
| Ostovelat ja muut velat | 76,1 | 76,1 | ||||
| Johdannaisvelat | 0,7 | 0,7 | 2 | |||
| Rahoitusvelat yhteensä | 274,6 | 0,7 | - | 275,3 |
Jaksotettuun hankintamenoon arvostettujen tase-erien käyvät arvot eivät eroa merkittävästi kirjanpitoarvoista.
| MEUR | 6/2022 | 6/2021 | 12/2021 |
|---|---|---|---|
| Omista sitoumuksista annetut vakuudet | |||
| Kiinnitykset maanvuokraoikeuteen* | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
| Yrityskiinnitykset* | 2,2 | 1,7 | 1,8 |
| Muut vakuudet | 0,0 | 0,0 | 0,1 |
| Ympäristölupien edellyttämät pankkitakaukset | 18,2 | 14,0 | 16,7 |
| Muut pankkitakaukset* | 14,8 | 12,0 | 11,0 |
| Omassa hallussa olevat kiinnitykset | |||
| Yrityskiinnitykset* | 6,4 | 6,3 | 6,3 |
Muut vakuudet ovat vakuustalletuksia.
*Vertailuvuoden lukuja on oikaistu.
| MEUR | 6/2022 | 6/2021 | 12/2021 |
|---|---|---|---|
| Koronvaihtosopimusten nimellisarvot | |||
| Erääntyy 1 vuoden kuluessa | - | - | - |
| Erääntyy 1-5 vuoden kuluessa | 30,0 | 30,0 | 30,0 |
| Erääntyy yli 5 vuoden kuluttua | - | - | - |
| Yhteensä | 30,0 | 30,0 | 30,0 |
| Käypä arvo | 0,4 | -0,8 | -0,5 |
Koronvaihtosopimukset, jotka on tehty vaihtuvakorkoisiin lainoihin liittyvien rahavirtojen suojauksiksi, ovat olleet tehokkaita ja niiden käyvän arvon muutokset on esitetty kauden laajassa tuloslaskelmassa. Koronvaihtosopimusten käyvät arvot perustuvat katsauskauden päätöspäivän markkinatietoihin.
Lassila & Tikanoja -konsernin lähipiiriin kuuluvat konsernin johtoon kuuluvat avainhenkilöt (hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet) ja heidän läheiset perheenjäsenensä ja näiden määräysvaltayhteisöt, tytäryhtiöt, osakkuusyritys (Suomen Keräystuote Oy) sekä L&Tsairauskassa.
Konserniyhtiöiden maksamat tukimaksut L&T-sairauskassalle katsauskaudella olivat 0,5 miljoonaa euroa (0,4). Konsernilla on tavanomaisia liiketoimia konserniyhtiöiden välillä. Konsernilla ei ole merkittäviä liiketapahtumia muun lähipiirin kanssa.
Helsinki 21.7.2022
LASSILA & TIKANOJA OYJ Hallitus
Eero Hautaniemi toimitusjohtaja
toimitusjohtaja Eero Hautaniemi, puh. 010 636 2810 talousjohtaja Valtteri Palin, puh. 040 734 7749
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Näin toimien luomme enemmän arvoa kiertotaloudella sekä asiakkaillemme, henkilöstöllemme että yhteiskunnalle laajemmin. Kun onnistumme tässä, myös omistajillemme tuotettu arvo kasvaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti kasvattaa toimintamme hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta. Sosiaalista vastuuta kannamme muun muassa huolehtimalla oman henkilöstön työkyvystä sekä tarjoamalla töitä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. L&T toimii Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli 812,5 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 171 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.
Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.lt.fi
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.