Quarterly Report • Jul 22, 2022
Quarterly Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
Vaisala Oyj Puolivuosikatsaus 22.7.2022 klo 9.00
Vahva kysyntä ja toimitusvarmuus jatkuivat
Teollisten instrumenttien, life science -, sähkönsiirto- ja nestemittausmarkkinoiden odotetaan edelleen kasvavan.
Meteorologiamarkkinan ja tiesäämarkkinan odotetaan olevan vakaat. Lentosäämarkkinan odotetaan elpyvän kohti pandemiaa edeltävää tasoa. Uusiutuvan energian markkinan odotetaan edelleen kasvavan.
Ukrainassa käytävällä sodalla ja Venäjää vastaan asetetuilla pakotteilla ei odoteta olevan suoraa merkittävää vaikutusta Vaisalan toimintaan, taloudelliseen asemaan tai rahavirtaan. Inflaatio, heikkenevä talouskehitys sekä pandemian jatkuminen ja siihen liittyvät sulkutoimet erityisesti Kiinassa luovat epävarmuutta taloudelliseen toimintaympäristöön. Heikon näkyvyyden komponenttien saatavuuteen ja komponenttipulan arvioidaan jatkuvan koko vuoden 2022 ajan. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisämateriaalikustannusten arvioidaan näin ollen pysyvän korkealla tasolla vuoden 2022 toisella puoliskolla.
Vaisala arvioi edelleen vuoden 2022 liikevaihdon olevan 465–495 miljoonaa euroa ja liiketuloksen (EBIT) 55–70 miljoonaa euroa.
Vaisala Oyj puolivuosikatsaus tammi–kesäkuu 2022
| Avainluvut | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |||
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | Muutos | 2022 | 2021 | Muutos | 2021 |
| Saadut tilaukset | 131,9 | 120,1 | 10 % | 256,9 | 226,3 | 14 % | 455,2 |
| Tilauskanta | 182,9 | 165,3 | 11 % | 182,9 | 165,3 | 11 % | 160,0 |
| Liikevaihto | 120,5 | 109,5 | 10 % | 239,3 | 201,5 | 19 % | 437,9 |
| Bruttokate | 66,6 | 60,6 | 10 % | 133,4 | 110,9 | 20 % | 241,8 |
| Bruttokateprosentti | 55,3 | 55,3 | 55,7 | 55,1 | 55,2 | ||
| Kiinteät kulut | 56,3 | 47,4 | 19 % | 105,7 | 89,8 | 18 % | 186,5 |
| Liiketulos | 10,3 | 10,9 | 27,9 | 19,0 | 50,1 | ||
| Liiketulosprosentti | 8,6 | 10,0 | 11,7 | 9,5 | 11,5 | ||
| Tulos ennen veroja | 9,3 | 10,1 | 26,7 | 18,0 | 48,3 | ||
| Kauden tulos | 6,2 | 9,4 | 20,0 | 15,7 | 39,5 | ||
| Osakekohtainen tulos | 0,18 | 0,25 | -30 % | 0,55 | 0,43 | 30 % | 1,08 |
| Oman pääoman tuotto, % | 17,5 | 15,5 | 18,1 | ||||
| Tutkimus- ja kehityskulut | 16,7 | 14,0 | 20 % | 31,4 | 27,2 | 15 % | 55,3 |
| Investoinnit aineettomiin ja | |||||||
| aineellisiin hyödykkeisiin | 2,8 | 4,8 | -41 % | 6,3 | 9,3 | -32 % | 19,2 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 5,8 | 5,3 | 9 % | 11,4 | 10,5 | 8 % | 21,6 |
| Liiketoiminnan rahavirta | -9,8 | 11,1 | -188 % | -0,2 | 29,4 | -101 % | 80,0 |
| Rahavarat | 48,4 | 52,3 | -7 % | 77,9 | |||
| Korolliset velat | 74,5 | 66,1 | 13 % | 50,2 | |||
| Nettovelkaantumisaste, % | 11,5 | 6,9 | -12,0 |
"Vaisalalla oli jälleen erinomainen neljännes haastavasta markkinaympäristöstä huolimatta. Vahva kysyntä jatkui toisella neljänneksellä ja tilauskantamme saavutti uuden 183 miljoonan euron ennätystason. Onnistuimme säilyttämään hyvän toimitusvarmuuden, minkä ansioista liikevaihtomme kasvoi erinomaiset 10 %.
Toisen neljänneksen tilauskertymämme kasvoi vahvasti Teollisten mittausten liiketoiminta-alueella. Teollisten instrumenttien markkina oli vahvin, ja myös life science -markkina ja sähkönsiirtomarkkina kasvoivat hyvin. Tiesäämarkkinalla neljänneksen saadut tilaukset palautuivat normaalimmalle tasolle, ja lentosäämarkkinalla elpyminen jatkui kohti pandemiaa edeltävää tasoa. Meteorologiamarkkina jäi edellisvuoden vahvasta toisesta neljänneksestä. Yleensäkin Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alue on kärsinyt isojen projektitilausten puutteesta.
Teollisten mittausten liiketoiminta-alue jatkoi toisellakin neljänneksellä kasvu-uralla 24 %:n liikevaihdon kasvulla. Sekä teollisten instrumenttien markkina, life science -markkina että sähkönsiirtomarkkina jatkoivat vahvaa kasvua. Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla osin kausivaihtelun takia. Lentosäämarkkinan liikevaihdon kasvu heijasti edellisten neljännesten vahvaa tilauskertymää.
Bruttokatemarginaalimme säilyi yli 55 %:ssa, vaikka spottimarkkinoilta tehdyillä komponenttiostoilla oli siihen kolmen prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus. Olen erittäin tyytyväinen, että pystyimme kompensoimaan lisäkustannusten vaikutuksen hinnoittelulla ja kannattavammalla myyntimiksillä. Jatkoimme suunnitelmiemme mukaisia panostuksia IT-järjestelmien uusimiseen, myyntiin ja markkinointiin sekä
tutkimukseen ja kehitykseen kasvun varmistamiseksi, ja näiden seurauksena kiinteät kulut kasvoivat. Siten toisen neljänneksen liiketulosmarginaali laski edellisestä vuodesta.
Strategiamme toteuttaminen eteni suunnitellusti. Lippulaivamarkkinamme suoriutuivat vakaasti ja kasvumarkkinat, kuten life science ja uusiutuvat energia, jatkoivat erinomaista kasvuaan. Uusilla markkinoilla tilauspohjainen ohjelmistoliiketoiminta kasvoi hyvin alkuvuonna tekemämme AerisWeatheryritysoston tukemana.
Ukrainassa käytävällä sodalla ja Venäjää vastaan asetetuilla pakotteilla ei ole ollut eikä odoteta olevan suoraa merkittävää vaikutusta Vaisalaan, vaikka päätimmekin maaliskuussa lopettaa kaiken liiketoimintamme Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Vaisalan keskimääräinen vuotuinen liikevaihto Venäjälle, Valko-Venäjälle ja Ukrainaan on ollut vain 1–2 % vuotuisesta liikevaihdostamme. Inflaatio, heikkenevä talouskehitys sekä pandemian jatkuminen ja siihen liittyvät sulkutoimet erityisesti Kiinassa luovat epävarmuutta taloudelliseen toimintaympäristöön. Heikon näkyvyyden komponenttien saatavuuteen ja komponenttipulan arvioidaan jatkuvan koko vuoden 2022 ajan. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisämateriaalikustannusten arvioidaan näin ollen pysyvän korkealla tasolla vuoden 2022 toisella puoliskolla. Näistä hidasteista huolimatta arvioimme edelleen vuoden 2022 liikevaihdon olevan 465– 495 miljoonaa euroa ja liiketuloksen (EBIT) 55–70 miljoonaa euroa."
| 4-6/ | 4-6/ | 1-12/ | |||
|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | Muutos | FX* | 2021 |
| Saadut tilaukset | 131,9 | 120,1 | 10 % | 5 % | 455,2 |
| Tilauskanta kauden lopussa | 182,9 | 165,3 | 11 % | 160,0 |
* Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Vuoden 2022 toisen neljänneksen saadut tilaukset kasvoivat 10 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 131,9 (120,1) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli erittäin vahva Teollisten mittausten liiketoimintaalueella. Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen saadut tilaukset olivat edellisen vuoden tasolla. Saadut tilaukset kasvoivat voimakkaasti teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla, tiesäämarkkinalla ja lentosäämarkkinalla. Meteorologiamarkkinan saadut tilaukset laskivat, koska vertailukausi sisälsi 13 miljoonan euron sääinfrastruktuuriprojektin Etiopiaan.
Kesäkuun 2022 lopussa tilauskanta oli 182,9 (165,3) miljoonaa euroa ja se kasvoi 11 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tilauskanta kasvoi molemmilla liiketoiminta-alueilla. Tilauskannasta 124,9 (96,2) miljoonaa euroa on aikataulutettu toimitettavaksi vuonna 2022.
| 4-6/ | 4-6/ | 1-12/ | |||
|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | Muutos | FX** | 2021 |
| Liikevaihto | 120,5 | 109,5 | 10 % | 5 % | 437,9 |
| Tuotteet | 88,1 | 79,3 | 11 % | 320,3 | |
| Projektit | 17,6 | 17,4 | 1 % | 63,6 | |
| Palvelut | 14,5 | 12,3 | 18 % | 51,8 | |
| Vuokratuotot | 0,4 | 0,4 | -11 % | 2,1 | |
| Bruttokateprosentti | 55,3 | 55,3 | 55,2 | ||
| Liiketulos | 10,3 | 10,9 | 50,1 | ||
| % liikevaihdosta | 8,6 | 10,0 | 11,5 | ||
| T&K-kulut | 16,7 | 14,0 | 20 % | 55,3 | |
| Poistot* | 2,1 | 1,8 | 7,6 |
* Yritysostoihin liittyvät aineettomien hyödykkeiden poistot
** Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Vuoden 2022 toisen neljänneksen liikevaihto kasvoi 10 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 120,5 (109,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 5 %. Liikevaihdon kasvu oli erittäin vahva Teollisten mittausten liiketoiminta-alueella, kun taas Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla. Liikevaihto kasvoi voimakkaasti teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla ja lentosäämarkkinalla.
Bruttokateprosentti oli edellisen vuoden tasolla 55,3 (55,3) %. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisäkustannuksilla oli lähes kolmen prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus bruttokateprosenttiin. Kannattavamman tuoteliiketoiminnan korkeampi osuus ja hinnoittelu kompensoivat tämän negatiivisen vaikutuksen.
Vuoden 2022 toisen neljänneksen liiketulos laski edellisestä vuodesta liikevaihdon kasvusta huolimatta ja oli 10,3 (10,9) miljoonaa euroa eli 8,6 (10,0) % liikevaihdosta. Panostukset IT-järjestelmien uusimiseen, myyntiin ja markkinointiin sekä tutkimukseen ja kehitykseen kasvattivat kiinteitä kuluja.
Vuoden 2022 toisen neljänneksen rahoitustuotot ja -kulut olivat -1,0 (-0,8) miljoonaa euroa. Nämä tulivat pääasiassa Yhdysvaltain dollarimääräisten saamisten arvostuksista, Yhdysvaltain dollarimääräisistä valuuttasuojauksista sekä korkokuluista. Tuloverot nousivat 3,1 (0,7) miljoonaan euron ja koko vuoden arvioitu efektiivinen veroaste oli 24,9 (13,0) %. Vertailukauden arvioitu efektiivinen veroaste oli poikkeuksellisen matala johtuen vertailukaudella tehdystä arviosta hyödynnettävissä olevien verotuksellisten tappioiden korkeammasta määrästä. Tulos ennen veroja oli 9,3 (10,1) miljoonaa euroa ja kauden tulos 6,2 (9,4) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,18 (0,25) euroa.
| 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |||
|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | Muutos | FX* | 2021 |
| Saadut tilaukset | 256,9 | 226,3 | 14 % | 9 % | 455,2 |
| Tilauskanta kauden lopussa | 182,9 | 165,3 | 11 % | 160,0 |
* Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Vuoden 2022 tammi–kesäkuun saadut tilaukset kasvoivat 14 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 256,9 (226,3) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli erittäin vahva Teollisten mittausten liiketoimintaalueella ja hyvä Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueella. Saadut tilaukset kasvoivat voimakkaasti teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla, uusiutuvan energian markkinalla, lentosäämarkkinalla ja tiesäämarkkinalla. Meteorologiamarkkinan saadut tilaukset laskivat osin vahvan vertailukauden takia.
| 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |||
|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | Muutos | FX** | 2021 |
| Liikevaihto | 239,3 | 201,5 | 19 % | 14 % | 437,9 |
| Tuotteet | 176,2 | 145,4 | 21 % | 320,3 | |
| Projektit | 33,4 | 30,6 | 9 % | 63,6 | |
| Palvelut | 28,9 | 24,9 | 16 % | 51,8 | |
| Vuokratuotot | 0,8 | 0,6 | 36 % | 2,1 | |
| Bruttokateprosentti | 55,7 | 55,1 | 55,2 | ||
| Liiketulos | 27,9 | 19,0 | 50,1 | ||
| % liikevaihdosta | 11,7 | 9,5 | 11,5 | ||
| T&K-kulut | 31,4 | 27,2 | 15 % | 55,3 | |
| Poistot* | 4,1 | 3,8 | 7,6 |
* Yritysostoihin liittyvät aineettomien hyödykkeiden poistot
** Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Vuoden 2022 tammi–kesäkuun liikevaihto kasvoi 19 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 239,3 (201,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 14 %. Liikevaihdon kasvu oli vahva molemmilla liiketoiminta-alueilla. Liikevaihto kasvoi kaikilla markkinoilla ja voimakkaasti teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla ja uusiutuvan energian markkinalla.
Bruttokateprosentti parani edellisestä vuodesta ja oli 55,7 (55,1) %. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisäkustannuksilla oli lähes kahden prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus bruttokateprosenttiin. Kannattavamman tuoteliiketoiminnan korkeampi osuus, hinnoittelu ja volyymin kasvun myötä saavutetut skaalaedut kompensoivat täysin tämän negatiivisen vaikutuksen.
Vuoden 2022 tammi–kesäkuun liiketulos kasvoi edellisestä vuodesta ja oli 27,9 (19,0) miljoonaa euroa eli 11,7 (9,5) % liikevaihdosta. Liiketulos kasvoi liikevaihdon kasvun ja bruttokateprosentin paranemisen myötä. Panostukset IT-järjestelmien uusimiseen, myyntiin ja markkinointiin sekä tutkimukseen ja kehitykseen kasvattivat kiinteitä kuluja.
Vuoden 2022 tammi–kesäkuussa rahoitustuotot ja -kulut olivat -1,2 (-1,0) miljoonaa euroa. Nämä tulivat pääasiassa Yhdysvaltain dollarimääräisten saamisten arvostuksista, Yhdysvaltain dollarimääräisistä valuuttasuojauksista sekä korkokuluista. Tuloverot kasvoivat 6,6 (2,3) miljoonaan euroon ja arvioitu efektiivinen veroaste oli 24,9 (13,0) %. Vertailukauden arvioitu efektiivinen veroaste oli poikkeuksellisen matala johtuen vertailukaudella tehdystä arviosta hyödynnettävissä olevien verotuksellisten tappioiden korkeammasta määrästä. Tulos ennen veroja oli 26,7 (18,0) miljoonaa euroa ja kauden tulos 20,0 (15,7) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,55 (0,43) euroa.
Vaisalan tase säilyi vahvana tammi–kesäkuussa 2022. Taseen loppusumma oli kesäkuun lopussa 418,0 (31.12.2021: 408,0) miljoonaa euroa. Rahavarat olivat 48,4 (31.12.2021: 77,9) miljoonaa euroa. Tammikuussa 2022 Vaisala osti Whether or Knot, LCC:n (toimii nimellä AerisWeather), mikä kasvatti nettovaroja 23,1 miljoonalla eurolla. Yhtiökokouksen 29.3.2022 tekemän päätöksen mukainen osingonmaksu oli 24,6 miljoonaa euroa.
Tammi–kesäkuussa 2022 liiketoiminnan rahavirta laski -0,2 (29,4) miljoonaan euroon. Katsauskauden tulos kasvatti rahavirtaa, kun taas nettokäyttöpääoman kasvulla oli negatiivinen vaikutus rahavirtaan. Vaihtoomaisuus ja velat kasvattivat nettokäyttöpääomaa.
Vaisalalla oli 30.6.2022 korollisia velkoja 65,0 (31.12.2021: 40,1) miljoonaa euroa, josta 40,0 miljoonaa euroa oli lainaa rahoituslaitokselta. Tällä lainalla on yksi taloudellinen kovenantti (nettovelkaantumisaste), jota testataan puolivuosittain. Vaisala täytti kovenanttiehdon 30.6.2022. Vaisala oli nostanut 30.6.2022 yhteensä 25 (31.12.2021: 0) miljoonaa euroa kotimaisilta yritystodistusmarkkinoilta lyhyen aikavälin likviditeettitarpeisiin. Vaisalalla on myös 50 miljoonan euron valmiusluottolimiitti, joka ei ollut käytössä 30.6.2022 (31.12.2021: 0 miljoonaa euroa). Näiden lisäksi korollisia vuokrasopimusvelkoja oli yhteensä 9,4 (31.12.2021: 10,1) miljoonaa euroa.
Tammi–kesäkuussa 2022 investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin olivat 6,3 (9,3) miljoonaa euroa. Investoinnit liittyivät pääosin koneisiin ja kalustoon, joilla kehitetään ja ylläpidetään Vaisalan tuotanto-, tutkimus- ja kehitys- sekä palvelutoimintoja, sekä toimitiloihin.
Poistot ja arvonalentumiset olivat 11,4 (10,5) miljoonaa euroa. Tämä sisälsi 4,1 (3,8) miljoonaa euroa yritysostojen yhteydessä tunnistettujen aineettomien hyödykkeiden poistoja.
Vaisala ilmoitti tammikuussa 2022 ostavansa yhdysvaltalaisen ohjelmistoyrityksen Whether or Knot, LLC:n (toimii nimellä AerisWeather), joka toimittaa sää- ja ympäristödataa tilauspohjaisena pilvipalveluna. Kaupan velaton hinta oli 26 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (23 miljoonaa euroa), ja se rahoitettiin käteisvaroin. Yrityskauppa edistää tilauspohjaisen ohjelmistoliiketoiminnan kasvua osana Vaisalan Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen strategiaa. Yrityskauppa saatiin päätökseen ensimmäisellä neljänneksellä ja kaupan myötä Vaisalaan siirtyi 17 työntekijää Yhdysvalloissa. Vaisala on raportoinut AerisWeatherin tuloksen osana Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen tulosta helmikuusta 2022 alkaen.
Tammi–kesäkuussa 2022 Vaisalassa työskenteli keskimäärin 2 077 (1 955) henkilöä. Kesäkuun 2022 lopussa henkilöstön määrä oli 2 187 (31.12.2021: 1 979). Henkilöstöstä 77 (77) % työskenteli EMEAalueella, 15 (15) % Americas-alueella ja 8 (8) % APAC-alueella. Henkilöstöstä 66 (66) % työskenteli Suomessa.
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | Muutos | FX** | 2022 | 2021 | Muutos | FX** | 2021 |
| Saadut tilaukset | 56,2 | 45,2 | 24 % | 17 % | 111,0 | 91,1 | 22 % | 16 % | 194,4 |
| Tilauskanta kauden lopussa | 37,2 | 26,0 | 43 % | 37,2 | 26,0 | 43 % | 32,9 | ||
| Liikevaihto | 54,7 | 44,1 | 24 % | 17 % | 107,8 | 83,9 | 29 % | 22 % | 181,0 |
| Tuotteet | 50,4 | 40,3 | 25 % | 99,4 | 76,4 | 30 % | 165,9 | ||
| Palvelut | 4,3 | 3,8 | 12 % | 8,4 | 7,5 | 12 % | 15,1 | ||
| Bruttokateprosentti | 63,2 | 63,7 | 63,7 | 63,6 | 62,8 | ||||
| Liiketulos | 11,5 | 10,5 | 26,1 | 19,9 | 43,9 | ||||
| % liikevaihdosta | 21,0 | 23,7 | 24,2 | 23,7 | 24,3 | ||||
| T&K-kulut | 6,9 | 5,4 | 29 % | 12,8 | 10,2 | 26 % | 21,1 | ||
| Poistot* | 0,4 | 0,4 | 0,8 | 0,8 | 1,7 |
* Yritysostoihin liittyvät aineettomien hyödykkeiden poistot
** Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen vuoden 2022 toisen neljänneksen saadut tilaukset kasvoivat 24 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 56,2 (45,2) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli vahva teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla ja sähkönsiirtomarkkinalla, kun taas nestemittausmarkkinalla saadut tilaukset olivat edellisen vuoden tasolla.
Kesäkuun 2022 lopussa Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen tilauskanta oli 37,2 (26,0) miljoonaa euroa ja se kasvoi 43 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tilauskannasta 32,8 (23,1) miljoonaa euroa on aikataulutettu toimitettavaksi vuonna 2022. Tilauskanta kasvoi teollisten instrumenttien markkinalla ja life science -markkinalla, ja oli edellisen vuoden tasolla sähkönsiirtomarkkinalla ja nestemittausmarkkinalla.
Vuoden 2022 toisen neljänneksen liikevaihto oli 54,7 (44,1) miljoonaa euroa ja se kasvoi 24 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 17 %. Liikevaihdon kasvu oli vahva teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla ja sähkönsiirtomarkkinalla. Nestemittausmarkkinan liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla.
Bruttokateprosentti laski edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 63,2 (63,7) %. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisäkustannuksilla oli kolmen prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus bruttokateprosenttiin. Hinnoittelu ja volyymin kasvulla saavutetut skaalaedut kompensoivat lähes kokonaan tämän negatiivisen vaikutuksen.
Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen vuoden 2022 toisen neljänneksen liiketulos kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 11,5 (10,5) miljoonaa euroa eli 21,0 (23,7) % liikevaihdosta. Panostukset ITjärjestelmien uusimiseen, myyntiin ja markkinointiin sekä tutkimukseen ja kehitykseen kasvattivat kiinteitä kuluja.
Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen vuoden 2022 tammi–kesäkuun saadut tilaukset kasvoivat 22 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 111,0 (91,1) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli vahva teollisten instrumenttien markkinalla ja life science -markkinalla, kun taas sähkönsiirtomarkkinalla ja nestemittausmarkkinalla saadut tilaukset olivat edellisen vuoden tasolla.
Vuoden 2022 tammi–kesäkuun liikevaihto oli 107,8 (83,9) miljoonaa euroa ja se kasvoi 29 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 22 %. Liikevaihdon kasvu oli vahva kaikilla markkinoilla.
Bruttokateprosentti oli edellisen vuoden tasolla 63,7 (63,6) %. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisäkustannuksilla oli kahden prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus bruttokateprosenttiin. Hinnoittelu ja volyymin kasvulla saavutetut skaalaedut kompensoivat tämän negatiivisen vaikutuksen.
Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen vuoden 2022 tammi–kesäkuun liiketulos parani edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 26,1 (19,9) miljoonaa euroa eli 24,2 (23,7) % liikevaihdosta. Liikevaihdon vahva kasvu kasvatti liiketulosta. Panostukset IT-järjestelmien uusimiseen, myyntiin ja markkinointiin sekä tutkimukseen ja kehitykseen kasvattivat kiinteitä kuluja.
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | Muutos | FX** | 2022 | 2021 | Muutos | FX** | 2021 |
| Saadut tilaukset | 75,7 | 74,9 | 1 % | -3 % | 146,0 | 135,1 | 8 % | 4 % | 260,8 |
| Tilauskanta kauden lopussa | 145,6 | 139,4 | 4 % | 145,6 | 139,4 | 4 % | 127,1 | ||
| Liikevaihto | 65,9 | 65,4 | 1 % | -3 % | 131,6 | 117,6 | 12 % | 9 % | 256,9 |
| Tuotteet | 37,7 | 39,0 | -3 % | 76,8 | 69,0 | 11 % | 154,4 | ||
| Projektit | 17,6 | 17,4 | 1 % | 33,4 | 30,6 | 9 % | 63,6 | ||
| Palvelut | 10,2 | 8,5 | 20 % | 20,5 | 17,5 | 17 % | 36,7 | ||
| Vuokratuotot | 0,4 | 0,4 | -11 % | 0,8 | 0,6 | 36 % | 2,1 | ||
| Bruttokateprosentti | 48,8 | 49,6 | 49,2 | 49,0 | 49,9 | ||||
| Liiketulos | -1,1 | 1,0 | 1,8 | 0,1 | 7,6 | ||||
| % liikevaihdosta | -1,6 | 1,5 | 1,4 | 0,1 | 3,0 | ||||
| T&K-kulut | 9,8 | 8,6 | 14 % | 18,6 | 17,0 | 9 % | 34,2 | ||
| Poistot* | 1,7 | 1,4 | 3,2 | 2,9 | 5,9 |
* Yritysostoihin liittyvät aineettomien hyödykkeiden poistot
** Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen vuoden 2022 toisen neljänneksen saadut tilaukset kasvoivat 1 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 75,7 (74,9) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli vahva tiesäämarkkinalla ja lentosäämarkkinalla. Uusiutuvan energian markkinalla saadut tilaukset olivat edellisen vuoden tasolla ja meteorologiamarkkinalla saadut tilaukset laskivat, koska vertailukausi sisälsi 13 miljoonan euron sääinfrastruktuuriprojektin Etiopiaan.
Kesäkuun 2022 lopussa Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen tilauskanta oli 145,6 (139,4) miljoonaa euroa ja se kasvoi 4 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tilauskannasta 92,1 (73,1) miljoonaa euroa on aikataulutettu toimitettavaksi vuonna 2022. Tilauskanta kasvoi tiesäämarkkinalla, lentosäämarkkinalla, ja uusiutuvan energian markkinalla, kun taas meteorologiamarkkinalla tilauskanta laski.
Vuoden 2022 toisen neljänneksen liikevaihto oli 65,9 (65,4) miljoonaa euroa ja se kasvoi 1 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihto laski 3 %. Liikevaihto kasvoi lentosäämarkkinalla ja oli edellisen vuoden tasolla tiesäämarkkinalla ja uusiutuvan energian markkinalla. Meteorologiamarkkinalla liikevaihto laski.
Bruttokateprosentti laski 48,8 (49,6) %:iin. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisäkustannuksilla oli lähes kolmen prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus bruttokateprosenttiin. Projektitoimitusten parempi bruttokateprosentti sekä kannattavamman digitaalisen palveluliiketoiminnan korkeampi osuus kompensoivat lähes kokonaan tämän negatiivisen vaikutuksen.
Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen vuoden 2022 toisen neljänneksen liiketulos laski edelliseen vuoteen verrattuna ja oli -1,1 (1,0) miljoonaa euroa eli -1,6 (1,5) % liikevaihdosta. Panostukset IT-järjestelmien uusimiseen, myyntiin ja markkinointiin sekä tutkimukseen ja kehitykseen kasvattivat kiinteitä kuluja.
Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen vuoden 2022 tammi–kesäkuun saadut tilaukset kasvoivat 8 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 146,0 (135,1) miljoonaa euroa. Saadut tilaukset kasvoivat voimakkaasti uusiutuvan energian markkinalla, lentosäämarkkinalla ja tiesäämarkkinalla. Meteorologiamarkkinan saadut tilaukset laskivat vahvan vertailukauden takia.
Vuoden 2022 tammi–kesäkuun liikevaihto oli 131,6 (117,6) miljoonaa euroa ja se kasvoi 12 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 9 %. Liikevaihdon kasvu oli vahva uusiutuvan energian markkinalla ja hyvä lentosäämarkkinalla, meteorologiamarkkinalla ja tiesäämarkkinalla.
Bruttokateprosentti oli edellisen vuoden tasolla 49,2 (49,0) %. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisäkustannuksilla oli reilun yhden prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus bruttokateprosenttiin. Projektitoimitusten parempi bruttokateprosentti sekä kannattavamman digitaalisen palveluliiketoiminnan korkeampi osuus kompensoivat tämän negatiivisen vaikutuksen.
Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen vuoden 2022 tammi–kesäkuun liiketulos parani edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 1,8 (0,1) miljoonaa euroa eli 1,4 (0,1) % liikevaihdosta. Liikevaihdon kasvu kasvatti liiketulosta. Panostukset IT-järjestelmien uusimiseen, myyntiin ja markkinointiin sekä tutkimukseen ja kehitykseen kasvattivat kiinteitä kuluja.
Maaliskuussa 2022 Vaisala sitoutui asettamaan tieteeseen pohjautuvan päästövähennystavoitteen, joka on linjassa Science-Based Targets -aloitteen (SBTi) vaatimusten kanssa. Tarkempi tavoite ja keinot sen saavuttamiseksi tulevat perustumaan vuoden 2022 laskelmiin. Tämän jälkeen tavoite lähetetään vahvistettavaksi SBTi:lle vuonna 2023.
Vaisala Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 29.3.2022. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2021.
Osingoksi vahvistettiin 0,68 euroa osakkeelta. Osingonmaksun täsmäytyspäivä oli 31.3.2022 ja maksupäivä 11.4.2022.
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallituksen jäseninä jatkavat Petri Castrén, Antti Jääskeläinen, Petra Lundström, Jukka Rinnevaara, Kaarina Ståhlberg, Tuomas Syrjänen, Raimo Voipio ja Ville Voipio.
Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioksi vahvistettiin 55 000 euroa ja jäsenten palkkioksi 40 000 euroa. Vuosipalkkiosta noin 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Vaisala Oyj:n A-sarjan osakkeina ja loput rahana. Lisäksi yhtiökokous päätti, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 500 euroa per osallistuttu kokous, ja että kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle, henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan tai muun hallituksen perustaman valiokunnan puheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle maksetaan 1 000 euroa per osallistuttu kokous toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2023 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kokouspalkkiot maksetaan rahana. Mahdolliset matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy, jonka päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Reeta Virolainen. Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaisesti.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 800 000 yhtiön oman A-sarjan osakkeen suunnatusta hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 29.9.2023 saakka.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 1 008 487 oman A-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Omien osakkeiden luovuttaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Osakkeita voidaan luovuttaa suunnatusti maksutta osana yhtiön osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä. Osakkeiden merkintähinta voidaan maksaa rahan sijasta myös kokonaan tai osittain apporttiomaisuudella. Valtuutus on voimassa 29.9.2023 saakka. Valtuutus kannustinjärjestelmiä varten on kuitenkin voimassa 29.3.2026 saakka.
Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi Ville Voipion ja varapuheenjohtajaksi Raimo Voipion.
Kaarina Ståhlberg valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petri Castrén, Antti Jääskeläinen ja Raimo Voipio jäseniksi. Ville Voipio valittiin henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petra Lundström, Jukka Rinnevaara ja Tuomas Syrjänen jäseniksi. Tarkastusvaliokunnan sekä henkilöstöja vastuullisuusvaliokunnan puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia.
Vaisalan osakepääoma 30.6.2022 oli 7 660 808 euroa. Vaisalalla on 36 436 728 osaketta, joista 6 731 092 kuuluu sarjaan K ja 29 705 636 sarjaan A. K- ja A-sarjan osakkeet eroavat toisistaan siten, että jokainen Ksarjan osake tuottaa oikeuden äänestää yhtiökokouksessa 20 äänellä ja jokainen A-sarjan osake 1 äänellä. A-sarjan osakkeet edustivat 81,5 % kaikista osakkeista ja 18,1 % äänimäärästä. K-sarjan osakkeet puolestaan edustivat 18,5 % kaikista osakkeista ja 81,9 % äänimäärästä.
Vaisalan A-sarjan osakkeita vaihdettiin Nasdaq Helsinki Oy:ssä tammi–kesäkuussa 2022 yhteensä 1 448 807 kappaletta 65,0 miljoonan euron kokonaishintaan. A-sarjan osakkeen viimeinen kauppa tehtiin Nasdaq Helsingissä hintaan 40,90 euroa. Osakkeen ylin kurssi oli 54,40 euroa ja alin 38,00 euroa. Osakkeen volyymilla painotettu keskikurssi oli 44,90 euroa.
A-sarjan osakkeiden markkina-arvo 30.6.2022 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 1 206,4 miljoonaa euroa. Kaikkien osakkeiden markkina-arvo, jossa pörssissä noteeraamattomat K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen kesäkuun viimeisen kaupankäyntipäivän päätöskurssiin, oli 1 481,7 miljoonaa euroa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.
Maaliskuussa 2022 Vaisala luovutti yhteensä 125 950 yhtiön hallussa ollutta Vaisalan A-sarjan osaketta vastikkeetta yhtiön osakepalkkiojärjestelmään 2019–2021 kuuluneille 42 avainhenkilölle osakepalkkiojärjestelmän ehtojen mukaisesti. Näistä osakkeista 2 000 luovutettiin toimitusjohtaja Kai Öistämölle. Lisäksi Vaisala luovutti yhteensä 1 218 yhtiön hallussa ollutta Vaisalan A-sarjan osaketta vastikkeetta yhtiön osakepalkkiojärjestelmiin 2020–2022 ja 2021–2023 kuuluneelle henkilölle osakepalkkiojärjestelmien ehtojen mukaisesti. Osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla perustui Vaisalan yhtiökokouksen 30.3.2021 hallitukselle antamaan valtuutukseen.
Tämän luovutuksen jälkeen 30.6.2022 yhtiön hallussa oli 208 487 omaa A-sarjan osaketta, mikä vastaa 0,7 % A-sarjan osakkeista ja 0,6 % kaikista osakkeista.
Kesäkuun 2022 lopussa Vaisalalla oli 13 450 (11 841) rekisteröityä osakkeenomistajaa. Suomen ulkopuolella olevat omistajat ja hallintarekisteröidyt omistajat omistivat osakkeista 21,0 (19,1) %. Kotitaloudet omistivat osakkeista 40,4 (40,6) %, yksityiset yritykset 12,9 (13,1) %, rahoitus- ja vakuutuslaitokset 11,7 (13,2) %, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 10,4 (10,6) % ja julkisyhteisöt 3,5 (3,4) %.
Lisää tietoa Vaisalan osakkeista ja osakkeenomistajista on yhtiön verkkosivuilla osoitteessa vaisala.fi/sijoittajat.
COVID-19-pandemian vaikutukset Vaisalan liiketoimintaan riippuvat alueellisista vaikutuksista sekä sulkutoimenpiteistä erityisesti Kiinassa ja mahdollisten uusien virusvarianttien kehittymisestä. Komponenttipula voi viivästyttää tai keskeyttää toimituksia tai aiheuttaa lisämateriaalikustannuksia. Vaisalan toimituskyky voi heikentyä johtuen tavarantoimittajien tuotantokatkoksista, häiriöistä Vaisalan tuotannossa tai projektiorganisaatiossa tai häiriöistä sisääntulevassa ja/tai ulosmenevässä logistiikassa. Kysyntä voi vaihdella merkittävästi maittain tai markkinasegmenteittäin.
Ukrainassa käytävä sota vaikuttaa taloustilanteeseen erityisesti Euroopassa ja lisää riskejä Vaisalan taloudellisten tavoitteiden saavuttamiselle. Uudet ja muuttuvat tuotteiden markkinahyväksyntään liittyvät lainsäännölliset vaatimukset, toimintojen kyky sopeutua muuttuvien säännösten vaatimuksiin, sekä muuttuvat kansainväliset kauppapolitiikat voivat aiheuttaa viivästyksiä tai keskeytyksiä toimitusketjuihin. Kyberriski ja tietojärjestelmien häiriöt voivat vaikuttaa tuotantoon ja digitaalisten ratkaisujen toimittamiseen.
Paikallisen tuotannon suosiminen voi heikentää Vaisalan tuotteiden ja palveluiden kysyntää. Asiakkaiden budjettirajoitukset, monimutkaiset päätöksentekoprosessit ja puuttuvat rahoitusratkaisut voivat viivästyttää infrastruktuurisopimusten solmimista Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueella.
Lisää tietoa riskienhallinnasta ja riskeistä on Vuosiraportin osiossa Hallinnointi/Riskienhallinta ja yhtiön verkkosivuilla osoitteessa vaisala.fi.
28.10.2022: Osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2022
Vantaa, 21.7.2022
Vaisala Oyj Hallitus
Tämän katsauksen sisältämät tulevaisuuteen suuntautuneet lausumat perustuvat tällä hetkellä johdon tiedossa oleviin oletuksiin ja tekijöihin sekä tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin. Vaikka johto uskoo näiden oletusten olevan perusteltuja, ei ole varmuutta, että ne osoittautuvat oikeiksi. Tämän vuoksi tulokset voivat erota merkittävästi tulevaisuuteen suuntautuneisiin lausumiin sisältyneistä oletuksista. Syynä voivat olla mm. talouden, markkinoiden, kilpailuolosuhteiden, lakien, säännöksien ja valuuttakurssien muutokset.
Tämä puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti, käyttäen samoja menettelytapoja ja laadintaperiaatteita kuin vuoden 2021 vuositilinpäätöksessä. Kaikki puolivuosikatsauksen luvut ovat konsernilukuja. Kaikki esitetyt luvut on pyöristetty, mistä johtuen yksittäisten lukujen summa voi poiketa tilinpäätöstiedotteessa esitetystä. Tämä puolivuosikatsaus on tilintarkastamaton.
IFRS-standardin mukaisen puolivuosikatsauksen valmistelu vaatii Vaisalan johdolta arvioiden ja oletusten tekemistä, jotka vaikuttavat raportoidun omaisuuden ja velkojen arvoon sekä tulojen ja menojen kirjaamiseen tuloslaskelmassa. Vaikka arviot perustuvat johdon parhaaseen tietämykseen puolivuosikatsauksen päiväyksenä, toteutunut tulos voi erota arvioista.
IFRS 3, IAS 16, IAS 37 ja IFRS 9-standardeihin tehdyt muutokset on otettu käyttöön 1.1.2022 alkaen. Muutoksien käyttöönotolla voi olla vaikutusta konsernitilinpäätökseen tulevilla tilikausilla, mikäli tällaisia liiketoimia tapahtuu.
| Konsernituloslaskelma | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Liikevaihto | 120,5 | 109,5 | 239,3 | 201,5 | 437,9 |
| Myytyjä suoritteita vastaavat kulut | -53,9 | -48,9 | -106,0 | -90,5 | -196,0 |
| Bruttokate | 66,6 | 60,6 | 133,4 | 110,9 | 241,8 |
| Myynnin, markkinoinnin ja hallinnon kulut | -39,6 | -33,5 | -74,3 | -62,7 | -131,2 |
| Tutkimus- ja kehityskulut | -16,7 | -14,0 | -31,4 | -27,2 | -55,3 |
| Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut | 0,1 | -2,2 | 0,2 | -2,1 | -5,2 |
| Liiketulos | 10,3 | 10,9 | 27,9 | 19,0 | 50,1 |
| Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta | - | - | - | - | 0,2 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | -1,0 | -0,8 | -1,2 | -1,0 | -2,1 |
| Tulos ennen veroja | 9,3 | 10,1 | 26,7 | 18,0 | 48,3 |
| Tuloverot | -3,1 | -0,7 | -6,6 | -2,3 | -8,9 |
| Kauden tulos | 6,2 | 9,4 | 20,0 | 15,7 | 39,5 |
| Kauden tuloksen jakautuminen | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 6,4 | 9,2 | 20,0 | 15,4 | 39,0 |
| Määräysvallattomille omistajille | -0,2 | 0,2 | 0,0 | 0,3 | 0,5 |
| Kauden tulos | 6,2 | 9,4 | 20,0 | 15,7 | 39,5 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos |
|||||
| Osakekohtainen tulos, euroa | 0,18 | 0,25 | 0,55 | 0,43 | 1,08 |
| Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen | |||||
| tulos, euroa | 0,18 | 0,25 | 0,55 | 0,42 | 1,07 |
Vaisala Oyj puolivuosikatsaus tammi–kesäkuu 2022
| Konsernin laaja tuloslaskelma | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi (verojen jälkeen) |
|||||
| Etuuspohjaiset vakuutusmatemaattiset tuotot | |||||
| ja kulut | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,1 |
| Yhteensä | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,1 |
| Erät, jotka saatetaan siirtää myöhemmin tulosvaikutteisiksi |
|||||
| Muuntoerot | 4,2 | -0,9 | 5,6 | 1,6 | 4,5 |
| Yhteensä | 4,2 | -0,9 | 5,6 | 1,6 | 4,5 |
| Muut laajan tuloksen erät yhteensä | 4,2 | -0,9 | 5,6 | 1,6 | 4,3 |
| Kauden laaja tulos | 10,4 | 8,5 | 25,6 | 17,3 | 43,8 |
| Kauden laajan tuloksen jakautuminen | |||||
| Emoyhtiön omistajille | 10,6 | 8,3 | 25,6 | 17,0 | 43,4 |
| Määräysvallattomille omistajille | -0,2 | 0,2 | 0,0 | 0,3 | 0,5 |
| Kauden laaja tulos | 10,4 | 8,5 | 25,6 | 17,3 | 43,8 |
| Konsernitase | |||
|---|---|---|---|
| Milj. euroa | |||
| Varat | 30.6.2022 | 30.6.2021 | 31.12.2021 |
| Pitkäaikaiset varat | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 77,2 | 60,1 | 56,9 |
| Aineelliset hyödykkeet | 95,8 | 89,7 | 94,1 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 10,5 | 11,8 | 11,1 |
| Osakesijoitukset | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
| Osuus osakkuusyhtiössä | 1,3 | 1,2 | 1,3 |
| Pitkäaikaiset saamiset | 0,9 | 0,9 | 0,9 |
| Laskennalliset verosaamiset | 9,2 | 9,1 | 9,2 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 195,0 | 172,8 | 173,5 |
| Lyhytaikaiset varat | |||
| Vaihto-omaisuus | 64,0 | 46,1 | 49,9 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 86,1 | 71,6 | 73,5 |
| Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät ja muut myynnin | |||
| jaksotukset | 21,0 | 25,8 | 28,1 |
| Tuloverosaamiset | 3,6 | 3,9 | 5,1 |
| Rahavarat | 48,4 | 52,3 | 77,9 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 223,0 | 199,7 | 234,5 |
| Varat yhteensä | 418,0 | 372,5 | 408,0 |
| Oma pääoma ja velat | 30.6.2022 | 30.6.2021 | 31.12.2021 |
|---|---|---|---|
| Oma pääoma | |||
| Osakepääoma | 7,7 | 7,7 | 7,7 |
| Muut rahastot | 1,3 | 2,9 | 7,0 |
| Muuntoerot | 7,2 | -1,2 | 1,7 |
| Omat osakkeet | -3,3 | -4,6 | -4,6 |
| Kertyneet voittovarat | 213,9 | 194,4 | 218,0 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma, yhteensä | 226,8 | 199,1 | 229,6 |
| Määräysvallattomien omistajien osuus | 0,0 | 0,5 | 0,7 |
| Oma pääoma yhteensä | 226,8 | 199,6 | 230,3 |
| Pitkäaikaiset velat | |||
| Korolliset velat | *0,0 | 40,0 | 40,0 |
| Korolliset vuokrasopimusvelat | 7,0 | 8,4 | 7,7 |
| Eläkevelvoitteet | 2,5 | 2,3 | 2,7 |
| Laskennalliset verovelat | 6,8 | 7,0 | 6,7 |
| Varaukset | 0,3 | 0,3 | 0,3 |
| Muut pitkäaikaiset velat | 0,7 | 1,0 | 1,3 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 17,3 | 59,0 | 58,6 |
| Lyhytaikaiset velat | |||
| Korolliset velat | *65,0 | 15,1 | 0,1 |
| Korolliset vuokrasopimusvelat | 2,4 | 2,6 | 2,4 |
| Ostovelat ja muut velat | 70,3 | 64,2 | 83,9 |
| Sopimuksiin perustuvat velat ja muut myynnin jaksotukset | 32,6 | 29,3 | 29,0 |
| Tuloverovelat | 1,0 | 0,9 | 1,8 |
| Varaukset | 2,6 | 1,7 | 2,0 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 173,9 | 113,9 | 119,1 |
| Velat yhteensä | 191,2 | 172,9 | 177,7 |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 418,0 | 372,5 | 408,0 |
*40 miljoonan euron vakuudeton laina on luokiteltu pitkäaikaisista lyhytaikaisiin velkoihin, koska laina erääntyy 25.5.2023. Lainalla on taloudellinen kovenantti (nettovelkaantumisaste) ja Vaisala täytti kovenanttiehdon 30.6.2022.
| Konsernin rahavirtalaskelma | |||
|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 1-6/ 2022 |
1-6/ 2021 |
1-12/ 2021 |
| Kauden tulos | 20,0 | 15,7 | 39,5 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 11,4 | 10,5 | 21,6 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 1,2 | 1,0 | 2,1 |
| Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntivoitot ja -tappiot | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta | - | - | -0,2 |
| Tuloverot | 6,6 | 2,3 | 8,9 |
| Muut oikaisut | -2,4 | -0,9 | 3,1 |
| Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) | -13,9 | -2,6 | -6,7 |
| Korottomien saamisten lisäys (-) / vähennys (+) | -2,9 | -9,2 | -11,5 |
| Korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) | -13,4 | 17,4 | 34,7 |
| Käyttöpääoman muutos | -30,2 | 5,6 | 16,6 |
| Maksetut/Saadut rahoituserät | -1,4 | 0,3 | -0,2 |
| Maksetut tuloverot | -5,5 | -5,3 | -11,2 |
| Liiketoiminnan rahavirta | -0,2 | 29,4 | 80,0 |
| Tytäryhtiöiden hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla | -23,1 | - | - |
| Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | -6,3 | -9,3 | -19,2 |
| Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden luovutustulot | 0,3 | 0,0 | 0,1 |
| Investointien rahavirta | -29,1 | -9,3 | -19,1 |
| Maksetut osingot | -24,6 | -22,0 | -22,0 |
| Lainasaamisten muutos | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Korollisten velkojen nostot | 42,5 | 30,0 | 45,0 |
| Korollisten velkojen takaisinmaksut | -17,5 | -20,2 | -49,9 |
| Vuokrasopimusvelan pääoman maksut | -1,4 | -1,5 | -3,1 |
| Rahoituksen rahavirta | -1,1 | -13,8 | -30,0 |
| Rahavarojen muutos lisäys ( + ) / vähennys ( - ) | -30,4 | 6,3 | 30,8 |
| Rahavarat kauden alussa | 77,9 | 45,4 | 45,4 |
| Rahavarojen muutos | -30,4 | 6,3 | 30,8 |
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | 0,9 | 0,6 | 1,7 |
| Rahavarat kauden lopussa | 48,4 | 52,3 | 77,9 |
| Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista | ||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Milj. euroa | Osakepääoma | Muut rahastot | Muuntoerot | Omat osakkeet | Kertyneet voittovarat | moyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä E |
Määräysvallattomien omistajien osuus |
Yhteensä |
| Oma pääoma 31.12.2020 | 7,7 | 5,6 | -2,8 | -6,3 | 200,8 | 205,1 | 0,4 | 205,5 |
| Kauden tulos | 15,4 | 15,4 | 0,3 | 15,7 | ||||
| Muut laajan tuloksen erät | 0,0 | 1,6 | 1,6 | 1,6 | ||||
| Osingonjako | -22,0 | -22,0 | -22,0 | |||||
| Osakeperusteiset maksut | -2,8 | 1,7 | -1,1 | -1,1 | ||||
| Siirrot erien välillä | 0,0 | -0,0 | ||||||
| Määräysvallattomien omistajien osuuksien | ||||||||
| muutokset, jotka eivät johtaneet | ||||||||
| muutokseen määräysvallassa | 0,2 | 0,2 | -0,2 | |||||
| Oma pääoma 30.6.2021 | 7,7 | 2,9 | -1,2 | -4,6 | 194,4 | 199,1 | 0,5 | 199,6 |
| Milj. euroa | Osakepääoma | Muut rahastot | Muuntoerot | Omat osakkeet | Kertyneet voittovarat | moyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä E |
Määräysvallattomien omistajien osuus |
Yhteensä |
| Oma pääoma 31.12.2021 | 7,7 | 7,0 | 1,7 | -4,6 | 218,0 | 229,6 | 0,7 | 230,3 |
| Kauden tulos | 20,0 | 20,0 | 0,0 | 20,0 | ||||
| Muut laajan tuloksen erät | 0,0 | 5,6 | 5,6 | 5,6 | ||||
| Osingonjako | -24,6 | -24,6 | -24,6 | |||||
| Osakeperusteiset maksut | -5,7 | 1,4 | -4,3 | -4,3 | ||||
| Määräysvallattomien omistajien osuuksien | ||||||||
| muutokset, jotka eivät johtaneet | ||||||||
| muutokseen määräysvallassa | 0,7 | 0,7 | -0,7 | |||||
| Oma pääoma 30.6.2022 | 7,7 | 1,3 | 7,2 | -3,3 | 213,9 | 226,8 | 0,0 | 226,8 |
| Saadut tilaukset liiketoiminta-alueittain | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Teolliset mittaukset | 56,2 | 45,2 | 111,0 | 91,1 | 194,4 |
| Sää ja ympäristö | 75,7 | 74,9 | 146,0 | 135,1 | 260,8 |
| Yhteensä | 131,9 | 120,1 | 256,9 | 226,3 | 455,2 |
| Tilauskanta liiketoiminta-alueittain | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Teolliset mittaukset | 37,2 | 26,0 | 37,2 | 26,0 | 32,9 |
| Sää ja ympäristö | 145,6 | 139,4 | 145,6 | 139,4 | 127,1 |
| Yhteensä | 182,9 | 165,3 | 182,9 | 165,3 | 160,0 |
| Liikevaihto liiketoiminta-alueittain | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Teolliset mittaukset | |||||
| Tuotteet | 50,4 | 40,3 | 99,4 | 76,4 | 165,9 |
| Palvelut | 4,3 | 3,8 | 8,4 | 7,5 | 15,1 |
| Yhteensä | 54,7 | 44,1 | 107,8 | 83,9 | 181,0 |
| Sää ja ympäristö | |||||
| Tuotteet | 37,7 | 39,0 | 76,8 | 69,0 | 154,4 |
| Projektit | 17,6 | 17,4 | 33,4 | 30,6 | 63,6 |
| Palvelut | 10,2 | 8,5 | 20,5 | 17,5 | 36,7 |
| Vuokratuotot | 0,4 | 0,4 | 0,8 | 0,6 | 2,1 |
| Yhteensä | 65,9 | 65,4 | 131,6 | 117,6 | 256,9 |
| Liikevaihto yhteensä | 120,5 | 109,5 | 239,3 | 201,5 | 437,9 |
| Liiketulos liiketoiminta-alueittain | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Teolliset mittaukset | 11,5 | 10,5 | 26,1 | 19,9 | 43,9 |
| Sää ja ympäristö | -1,1 | 1,0 | 1,8 | 0,1 | 7,6 |
| Muu toiminta | -0,1 | -0,5 | 0,0 | -0,9 | -1,4 |
| Yhteensä | 10,3 | 10,9 | 27,9 | 19,0 | 50,1 |
| Liikevaihto regioonittain | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Milj. euroa | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Americas | 44,4 | 36,5 | 81,7 | 68,6 | 150,2 |
| APAC | 38,1 | 36,7 | 79,8 | 67,0 | 144,7 |
| EMEA | 38,0 | 36,3 | 77,8 | 65,9 | 143,0 |
| Yhteensä | 120,5 | 109,5 | 239,3 | 201,5 | 437,9 |
| Myyntituottojen kirjaamisen ajoitus | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |||
| 2021 | |||||||
| 95,8 | 86,0 | 191,1 | 158,1 | 346,6 | |||
| 24,4 | 23,1 | 47,4 | 42,7 | 89,2 | |||
| 0,4 | 0,4 | 0,8 | 0,6 | 2,1 | |||
| 120,5 | 109,5 | 239,3 | 201,5 | 437,9 | |||
| 2022 | 2021 | 2022 | 2021 |
| Henkilöstö | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ 2022 |
4-6/ 2021 |
1-6/ 2022 |
1-6/ 2021 |
1-12/ 2021 |
|
| Henkilöstö, keskimäärin | 2 132 | 1 980 | 2 077 | 1 955 | 1 967 |
| Henkilöstö, kauden lopussa | 2 187 | 2 016 | 2 187 | 2 016 | 1 979 |
| Johdannaisinstrumentit | |||
|---|---|---|---|
| Milj. euroa | 30.6.2022 | 30.6.2021 | 31.12.2021 |
| Johdannaissopimuksien nimellisarvot | 36,7 | 36,3 | 35,2 |
| Johdannaissopimuksien käyvät arvot, varat | 0,2 | 0,1 | 0,0 |
| Johdannaissopimuksien käyvät arvot, velat | 1,7 | 0,7 | 1,3 |
Johdannaisinstrumentit koostuvat valuuttatermiinisopimuksista. Käyvät arvot lasketaan johtamalla ne aktiivisilta markkinoilta saaduista hintatiedoista ja käyttämällä yleisesti tunnettuja arvostusmalleja (käypien arvojen taso 2). Johdannaissopimuksia solmitaan vain vastapuolten kanssa, joilla on korkea luottoluokitus.
| Osaketiedot | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Euroa/tuhatta | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä | 36 228 | 36 101 | 36 228 | 36 101 | 36 101 |
| Omien osakkeiden lukumäärä | 208 | 336 | 208 | 336 | 336 |
| Osakkeiden painotettu keskimääräinen | |||||
| lukumäärä laimennusvaikutuksella | 36 391 | 36 294 | 36 337 | 36 254 | 36 354 |
| Osakkeiden painotettu keskimääräinen | |||||
| lukumäärä | 36 228 | 36 101 | 36 185 | 36 062 | 36 082 |
| Vaihdettujen osakkeiden lukumäärä | 432 | 787 | 1 449 | 1 639 | 2 939 |
| Osakekurssi, ylin | 45,50 | 37,25 | 54,40 | 43,15 | 55,80 |
| Osakekurssi, alin | 38,00 | 31,20 | 38,00 | 30,00 | 30,00 |
| Tunnusluvut | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 4-6/ | 4-6/ | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ | |
| Euroa | 2022 | 2021 | 2022 | 2021 | 2021 |
| Osakekohtainen tulos | 0,18 | 0,25 | 0,55 | 0,43 | 1,08 |
| Laimennusvaikutuksella oikaistu | 0,18 | 0,25 | 0,55 | 0,42 | 1,07 |
| osakekohtainen tulos | |||||
| Osakekohtainen oma pääoma | 6,26 | 5,51 | 6,36 | ||
| Oman pääoman tuotto, % | 17,5 | 15,5 | 18,1 | ||
| Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta | -0,27 | 0,31 | -0,00 | 0,81 | 2,21 |
| Omavaraisuusaste, % | 55,3 | 54,3 | 57,2 | ||
| Nettovelkaantumisaste, % | 11,5 | 6,9 | -12,0 |
| Keskeiset valuuttakurssit | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Keskikurssit | Päätöskurssit | ||||||
| 1-6/ | 1-6/ | ||||||
| 2022 | 2021 | 30.6.2022 | 30.6.2021 | 31.12.2021 | |||
| USD | 1,1006 | 1,2089 | 1,0387 | 1,1884 | 1,1326 | ||
| CNY | 7,0804 | 7,8221 | 6,9624 | 7,6742 | 7,1947 | ||
| JPY | 133,00 | 129,62 | 141,54 | 131,43 | 130,38 | ||
| GBP | 0,8406 | 0,8724 | 0,8582 | 0,8581 | 0,8403 |
Talousjohtaja Kaarina Muurinen Puh. 040 577 5066 Vaisala Oyj
Englanninkielinen audiocast ja puhelinkonferenssi analyytikoille, sijoittajille ja medialle järjestetään 22.7.2022 klo 13.00 alkaen. Puhelinkonferenssiin, jonka aikana voi esittää kysymyksiä, voi osallistua soittamalla numeroon 09 8171 0310, rekisteröintitunnus 25951253#.
Linkki suoraan verkkolähetykseen (audiocast) julkaistaan osoitteessa vaisala.fi/sijoittajat. Tilaisuuden tallenne on saatavilla kyseisellä sivulla myöhemmin samana päivänä.
Jakelu Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet vaisala.fi
Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 85 vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 2 000 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi linkedin.com
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.