Annual / Quarterly Financial Statement • Mar 3, 2023
Annual / Quarterly Financial Statement
Open in ViewerOpens in native device viewer
• Emoyhtiö Boreo Oyj:n jakokelpoiset varat 31.12.2022 olivat 13,9 milj. euroa, josta tilikauden tulos on 4,6 milj. euroa. Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,22 euroa/osake varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä, ja lisäksi varsinainen yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään myöhemmin harkintansa mukaan toisen yhteensä enintään 0,22 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta myöhemmin 2023 aikana.
Boreo tiedotti 9.8.2022 myyneensä 90 % omistusosuutensa elektroniikan komponenttien jakeluliiketoiminnoistaan Venäjällä (YE Venäjä). Jollei toisin mainittu, kaikki luvut tässä tilinpäätöstiedotteessa koskevat jatkuvia toimintoja. Tuloslaskelman osalta vertailukaudet on oikaistu jatkuville toiminnoille, kun taas rahavirtalaskelman tietoja ei ole oikaistu ja ne sisältävät lopetetut toiminnot. 31.12.2022 tase ei enää sisällä lopetettuja toimintoja. Lopetetut toiminnot sisältävät myös Venäjän liiketoimintojen Turkissa sijaitsevan tytäryhtiön.
Boreo julkisti 27.9.2022 päivitetyn strategiansa ja strategiset taloudelliset tavoitteensa ja esitteli ne samana päivänä pidetyssä pääomamarkkinapäivässään. Boreon liiketoimintamallina on omistaa, hankkia ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopassa. Boreo keskittyy arvonluontiin pitkällä aikavälillä, ja sen tavoitteena on olla paras koti sen yhtiöille ja henkilöstölle. Strategian pääpainopistealueet ovat: Yritysostot, Kehittäminen ja Ihmiset & Kulttuuri.
Boreo keskittyy tuloskasvuun ja pääoman tuottoon. Yhtiön pitkän aikavälin strategiset taloudelliset tavoitteet ovat:
Boreon osingonjakopolitiikkana on maksaa vuosittain kasvavaa osakekohtaista osinkoa ottaen huomioon pääoman allokoinnin prioriteetit.
Edellä mainitut strategiset taloudelliset tavoitteet toimivat edelleen yhtiön taloudellisena ohjeistuksena. Boreon ohjeistuskäytännön mukaisesti yhtiö ei anna erillistä lyhyen aikavälin taloudellista ohjeistusta.
Boreo on muuttanut Q1 2022 osavuosikatsauksesta alkaen operatiivisen liikevoiton laskentaperiaatetta niin, ettei operatiivisessa liikevoitossa enää huomioida hankintamenojen kohdistamisesta syntyvää vaikutusta. Hankintamenojen kohdistamisen vaikutukset syntyvät, kun IFRS-standardeihin perustuvia hankintahetken käyvän arvon kohdistuksia poistetaan näiden vaikutusaikana. Yhtiö on katsonut, että operatiivinen liikevoitto ennen hankintamenojen kohdistuksia kuvaa paremmin operatiivisen liiketoiminnan kannattavuutta. Muutoksella on vaikutus operatiiviseen liikevoittoon sekä operatiiviseen osakekohtaiseen tulokseen. Vertailukauden luvut on muutettu vastaamaan samaa periaatetta, jotta vertailukelpoisuus säilyy. Muilta osin tämän katsauksen laadintaperiaatteissa ei ole vertailukelpoisuuteen vaikuttavia muutoksia ja sen perustana olevat tilinpäätöksen luvut on tilintarkastettu. Suluissa olevat vertailuluvut viittaavat edellisen vuoden vastaavaan jaksoon, jollei toisin mainita.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 45,0 | 39,2 | 15 % | 160,4 | 122,0 | 31 % |
| Operatiivinen liikevoitto* | 2,2 | 1,9 | 15 % | 8,7 | 7,2 | 21 % |
| suhteessa liikevaihtoon, % | 4,9 % | 5,0 % | - | 5,4 % | 5,9 % | - |
| Liikevoitto | 1,7 | 1,0 | 68 % | 6,5 | 5,8 | 12 % |
| Tulos ennen veroja | 1,2 | 0,7 | 63 % | 5,5 | 4,6 | 19 % |
| Katsauskauden tulos, jatkuvat toiminnot | 0,9 | 0,6 | 47 % | 4,4 | 3,9 | 14 % |
| Katsauskauden tulos, lopetetut toiminnot | 0,5 | 0,5 | -2 % | -4,7 | 1,6 | - |
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE %), R12 | 10,4% | 13,4% | - | 10,4 % | 13,4 % | - |
| Vapaa rahavirta** | 3,2 | 0,2 | 1490 % | 2,2 | 1,1 | 102 % |
*Hankintamenojen kohdistamisesta johtuvan laskentamuutoksen vaikutus huomioitu Q4 2022, Q1-Q4 2022, Q4 2021 ja Q1-Q4 2021. Vaikutusten eliminointi paransi Q4 2022 operatiivista liikevoittoa 0,5 milj. euroa, Q1-Q4 2022 operatiivista liikevoittoa 1,7 milj. euroa, Q4 2021 operativiista liikevoittoa 0,2 milj. euroa ja Q1-Q4 2021 operatiivista liikevoittoa 0,8 milj. euroa.
** Rahavirta sisältää lopetut toiminnot.
Boreon vuosi 2022 jää historiankirjoihin vuotena, jolloin yhtiö otti merkittäviä askeleita sen toimintamallin kehittämisessä ja pitkän aikavälin arvonluontipelikirjan kurinalaisessa toteuttamisessa. Maailmanlaajuisessa toimintaympäristössä 2022 tapahtuneet muutokset johtivat yhtiön vetäytymiseen Venäjän markkinoilta.
Päivitimme syyskuussa 2022 strategiamme ja strategiset taloudelliset tavoitteemme keskittymään vahvemmin omistaja-arvonluonnin keskeisimpiin tekijöihin, tuloskasvuun ja pääoman tuottoon. Strategiapäivitys perustui vuosien 2020-2022 aikana saamiimme kokemuksiin sarjayhdistelijänä toimimisesta, mikä loi vahvan perustan tulevaisuuden arvonluontityöllemme.
Otimme vuoden aikana merkittäviä askeleita strategiamme pääpainopistealueilla, joiden myötä edellytyksemme tuottaa houkuttelevaa pääoman tuottoa paranivat merkittävästi:
Vuoden 2022 viimeisen kvartaalin tulos oli vakaa operatiivisen liikevoiton kasvaessa 25 % 2,5 milj. euroon (5,6 % liikevaihdosta) ilman SANY-liiketoimintoihin liittyvää 0,3 milj. euron suuruista alaskirjausta. Kvartaalin aikana aloimme nähdä konkreettisia tuloksia pääoman tuottoon keskittymisestä. Käyttöpääomien vapautumisen tukemana liiketoiminnan rahavirta ennen veroja ja rahoituskustannuksia, vähennettynä investoinneilla vahvistui, ja oli 3,8 milj. euroa. Vahva rahavirta tuki konsernin rahoitusaseman kehitystä ja nettovelka suhteessa 12 kuukauden operatiiviseen käyttökatteeseen laski tasolle 2,2 (vrt. 2,5 Q3/22 ja strateginen tavoite 2-3).
Konsernitason pääoman tuoton indikaattorit olivat odotetun vaatimattomalla tasolla ja sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 10,4 % ja oman pääoman tuotto (ROE) 12,1 %. Helmikuussa 2022 nostettu 20 milj. euron suuruinen hybridilaina vaikutti kasvattavasti viimeisen 12 kuukauden sijoitettuun pääomaan ja vuoden 2022 viimeisellä kvartaalilla nähty käyttöpääomien vapautuminen vaikuttaa tunnuslukuihin viiveellä seuraavien kvartaalien aikana.
Vuonna 2022 saavutimme 160,4 milj. euron liikevaihdon (+31 %), 8,7 milj. euron operatiivisen liikevoiton (+21 %) ja 5,7 milj. euron liiketoiminnan rahavirran ennen veroja ja rahoituskustannuksia, vähennettynä investoinneilla (ilman lopetettujen toimintojen vaikutusta). Operatiivinen osakekohtainen tulos oli 1,82 euroa. Pääoman tehokkuus ja konsernin suhteellinen kannattavuus olivat selkeästi tavoitetasoamme alhaisemmalla tasolla ja jatkamme työtä konsernin ohjaamiseksi kohti sen pitkän aikavälin tavoitteita.
Vuoden 2022 viimeisen kvartaalin tulosta tukivat Elektroniikka- ja Tekninen kauppa -liiketoiminta-alueiden vahva kehitys. Molemmissa liiketoiminta-alueissa yhtiöidemme tuotteiden ja palveluiden kysyntä jatkui hyvänä ja tilauskirjat vakaina huolimatta yleisen taloustilanteen epävarmuudesta.
Raskas kalusto -liiketoiminta-alueellemme viimeinen kvartaali ja koko vuosi 2022 olivat haastavat johtuen jatkuneista toimitusketjun häiriöistä sekä epäonnistuneesta SANY-liiketoimintojen ylösajosta Suomessa ja Ruotsissa. Päätös luopua SANY-kaivinkoneliiketoiminnoista on linjassa strategisten tavoitteidemme kanssa ja odotamme kykenevämme saavuttamaan vapautettaville pääomille houkuttelevamman tuoton muissa liiketoiminnoissa. Odotamme päätöksen lisäksi mahdollistavan paremman keskittymisen ja panostukset muihin Raskas kalusto -liiketoiminta-alueen liiketoimintoihin. Vahvat tilauskirjat Putzmeisterliiketoiminnoissa ja FNB:ssa antavat hyvän lähtökohdan tavoitteelle ohjata liiketoiminta-alue takaisin kohti sen historiallista kannattavuustasoa.
Toteutimme vuoden viimeisellä kvartaalilla kolme yritysostoa ja toivotimme Filteritin, J-Maticin ja Bastin osaksi konsernia. Filterit ja J-Matic -yritysostot avaavat meille uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia kasvuun ja laajentavat mahdollisuuksiamme pääomien allokointiin. Yhtiöt toimivat toimialoilla, jotka näemme kiinnostavina Boreolle tulevaisuudessa. Näiden liiketoimintojen taloudellisten profiilien, loppuasiakassegmenttien ja asemoitumisten kautta nämä hankinnat edesauttavat tavoitteessamme lisätä tasaisen ja ennustettavan kassavirran osuutta yhtiöissämme.
Olen ylpeä useista vuoden 2022 aikana tekemistämme saavutuksista. Olen myös luottavainen kyvystämme jatkaa yhtiön transformoimista parantaaksemme entisestään operatiivista kannattavuutta ja pääoman tuottoa sekä vahvistuaksemme edelleen pitkän aikavälin arvonluojana. Vuonna 2023 tulemme jalkauttamaan tuloskasvu ja pääoman tuotto -mentaliteettia organisaatiossamme, lisäämään pääoman allokointimahdollisuuksia ja kehittämään Boreon tapaa toimia.
Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (European Securities and Markets Authority, ESMA) ohjeet määrittelevät vaihtoehtoiset tunnusluvut sellaisiksi historiallista tai tulevaa taloudellista suorituskykyä, taloudellista asemaa tai rahavirtoja koskeviksi tunnusluvuiksi, jotka eivät ole yrityksen soveltaman taloudellisen raportointiviitekehyksen määrittelemiä. Boreon tapauksessa tällaisen raportointiviitekehyksen muodostavat IFRS-standardit siinä muodossa, kuin ne on omaksuttu käyttöön EU:ssa asetuksen (EC) No 1606/2002 mukaisesti.
Boreo esittää tiettyjä taloudellisia tunnuslukuja, jotka eivät perustu IFRS:ään (vaihtoehtoiset tunnusluvut). Vaihtoehtoiset tunnusluvut eivät sisällä tiettyjä kertaluonteisia vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä, ja niiden tarkoituksena on kuvata liiketoiminnan taloudellista kehitystä ja parantaa vertailukelpoisuutta raportointikausien välillä. Vaihtoehtoisia tunnuslukuja ei tule pitää korvaavina mittareina verrattuna IFRStilinpäätösnormistossa määriteltyihin tunnuslukuihin.
Boreo katsoo vertailukelpoisten tunnuslukujen heijastavan paremmin yhtiön operatiivista suorituskykyä poistamalla normaalin liiketoiminnan ulkopuolelta lähtöisin olevien erien ja liiketapahtumien tulosvaikutuksen.
Täsmäytyslaskelmat ja keskeisten IFRS-tunnuslukujen sekä vaihtoehtoisten tunnuslukujen laskentakaavat esitetään myöhemmin tässä raportissa.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 45,0 | 39,2 | 15 % | 160,4 | 122,0 | 31 % |
| Operatiivinen liikevoitto | 2,2 | 1,9 | 15 % | 8,7 | 7,2 | 21 % |
| suhteessa liikevaihtoon, % | 4,9 % | 5,0 % | - | 5,4 % | 5,9 % | - |
| Liikevoitto | 1,7 | 1,0 | 68 % | 6,5 | 5,8 | 12 % |
| Tulos ennen veroja | 1,1 | 0,7 | 61 % | 5,5 | 4,6 | 19 % |
| Katsauskauden tulos, jatkuvat toiminnot | 0,9 | 0,6 | 47 % | 4,4 | 3,9 | 14 % |
| Katsauskauden tulos, lopetetut toiminnot | 0,5 | 0,5 | -2 % | -4,7 | 1,6 | - |
| Vapaa rahavirta*** | 3,2 | 0,2 | 1490 % | 2,2 | 1,1 | 102 % |
| Omavaraisuusaste, % | 35,4% | 23,8% | - | 35,4% | 23,8% | - |
| Nettovelka | 30,9 | 41,0 | -25 % | 30,9 | 41,0 | -25 % |
| Nettovelan suhde edeltävän 12 kuukauden operatiiviseen käyttökatteeseen* |
2,2 | 3,8 | - | 2,2 | 3,8 | - |
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE %), R12 | 10,4% | 13,4% | - | 10,4 % | 13,4 % | - |
| ROE %, R12 | 12,1% | 28,6% | - | 12,1 % | 28,6 % | - |
| Henkilöstö kauden lopussa | 327 | 271 | 21 % | 327 | 271 | 21 % |
| Operatiivinen osakekohtainen tulos, euroa | 0,32 | 0,45 | -29 % | 1,82 | 1,86 | -2 % |
| Osakekohtainen tulos, euroa** | 0,16 | 0,14 | 14 % | 1,12 | 1,40 | -20 % |
| Osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot | 0,18 | 0,26 | -31 % | -1,56 | 0,59 | - |
| Osakekohtainen vapaa rahavirta, euroa | 1,21 | 0,08 | 1414 % | 0,82 | 0,42 | 98 % |
*Laskettu rahoittajien kanssa vahvistettujen laskentaperiaatteiden mukaisesti. Tunnusluvun laskentakaava on esitetty myöhemmin tässä raportissa. Tunnusluku vertailukaudelta oikaistu.
**Q1 2022 alkaen osakekohtaisten tulosten laskennassa huomioitu omaan pääomaan kirjattavan hybrdilainan koron vaikutus verovaikutuksella oikaistuna. Q4:llä tämä nettovaikutus oli 0,13 euroa/osake ja Q1-Q4:llä 0,44 euroa/osake.
*** Rahavirta sisältää lopetetut toiminnot.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä konsernin liikevaihto kasvoi 45,0 milj. euroon (2021: 39,2). Vuoden 2022 aikana hankittujen yhtiöiden osuus konsernin liikevaihdon kasvusta (epäorgaaninen) oli 7,9 milj. euroa. Pääosin Raskas kalusto -liiketoiminta-alueen koneiden toimitusten siirtymistä ja vahvasta vertailukaudesta johtuen, liiketoiminnan orgaaninen kasvu oli -2,1 milj. euroa. Vertailukelpoisin valuuttakurssein liikevaihto olisi ollut noin 45,5 milj. euroa johtuen pääasiassa Ruotsin kruunun heikkenemisestä. Elektroniikkaliiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi 5,3 milj. euroa (40 %) edellisvuodesta 18,6 milj. euroon. Tekninen kauppa -liiketoiminta-alueen neljännen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 2,4 milj. euroa (18 %) ja oli 15,8 milj. euroa. Raskas kalusto -liiketoiminta-alueen liikevaihto laski neljännellä vuosineljänneksellä 2,0 milj euroa (-18 %) ja oli 9,4 milj. euroa. Muiden toimintojen liikevaihto kasvoi hieman edellisvuodesta 1,2 milj. euroon.
Vuoden 2022 lopussa sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 10,4 % (2021: 13,4% ja Q3/22: 10,8 %) ja oman pääoman tuotto (ROE) oli 12,1 % (2021: 28,6 % ja Q3/22: 13,1 %). Pääoman tuottoihin vaikutti heikentävästi
vuoden 2022 helmikuussa liikkeeseenlasketun hybridilainan täysimääräinen vaikutus sijoitettuun ja omaan pääomaan. Konsernin rahoitusasema vahvistui ja nettovelka suhteessa 12 kuukauden operatiiviseen käyttökatteeseen laski operatiivisen tuloksen ja vahvan kassavirran tukemana tasolle 2,2x kolmannen vuosineljänneksen 2,5 tasolta.
Vuoden 2022 aikana konsernin liikevaihto kasvoi 31 % 160,4 milj. euroon. (2021: 122,0). Vuosien 2021 ja 2022 aikana toteutetuista yritysostoista syntynyt liikevaihdon epäorgaaninen kasvu oli 26,5 milj. euroa ja orgaaninen kasvu 11,9 milj euroa. Vertailukelpoisin valuuttakurssein liikevaihto olisi ollut noin 161,5 milj. euroa. Liiketoiminta-alueista Elektroniikan liikevaihto kasvoi 18,2 milj. euroa (42 %) ja Teknisen kaupan liikevaihto kasvoi vertailukaudesta 7,2 milj. euroa (16 %). Molempien liiketoiminta-alueiden kasvua vauhdittivat pääosin yrityshankinnat. Raskas kalusto -liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi 11,8 milj. euroa (40 %) ja Muiden toimintojen liikevaihto kasvoi 1,2 milj (36 %) vertailukaudesta.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Elektroniikka | 18,6 | 13,3 | 40 % | 61,5 | 43,3 | 42 % |
| Tekninen kauppa | 15,8 | 13,4 | 18 % | 52,8 | 45,6 | 16 % |
| Raskas kalusto | 9,4 | 11,4 | -18 % | 41,4 | 29,7 | 40 % |
| Muut toiminnot | 1,2 | 1,1 | 8 % | 4,6 | 3,4 | 36 % |
| Yhteensä | 45,0 | 39,2 | 15 % | 160,4 | 122,0 | 31 % |
Konsernin liikevaihto jakaantui vuoden viimeisellä neljänneksellä maantieteellisesti seuraavasti: liikevaihto Suomessa kasvoi 16 % pääosin SSN - , Pronius ja Infradex -yritysostojen seurauksena ja oli 31,0 milj. euroa. Tammi-joulukuussa Suomen liikevaihto oli 110,6 milj. euroa, jossa kasvua 20,2 milj. euroa (22 %). Ruotsin liikevaihto oli viimeisellä neljänneksellä 6,2 milj. euroa, jossa laskua edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon oli 1,6 milj. euroa. Tammi-joulukuussa Ruotsin liikevaihto oli 22,6 milj. euroa, jossa kasvua edellisvuodesta oli 7,0 milj. euroa (45 %). Baltian liiketoimintojen liikevaihto viimeisellä vuosineljänneksellä kasvoi elektroniikan komponenttien jakeluliiketoimintojen sekä SANY- ja Putzmeister-liiketoimintojen orgaanisen kasvun (2,9 milj. euroa) seurauksena 61 % 7,5 milj. euroon. Koko vuoden aikana kasvua oli 10,4 milj. euroa (65 %). Liikevaihto Yhdysvaltoihin koostuu toisen vuosineljänneksen aikana toteutun Signal Solutions -yrityskaupan yhteydestä hankitusta yhtiöistä Yhdysvalloissa.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Suomi | 31,0 | 26,8 | 16 % | 110,6 | 90,4 | 22 % |
| Ruotsi | 6,2 | 7,8 | -21 % | 22,6 | 15,6 | 45 % |
| Baltia | 7,5 | 4,6 | 61 % | 26,4 | 16,0 | 65 % |
| Yhdysvallat | 0,3 | 0,0 | - | 0,7 | 0,0 | - |
| Yhteensä | 45,0 | 39,2 | 15 % | 160,4 | 122,0 | 31 % |
Vuoden viimeisellä neljänneksellä konsernin operatiivinen liikevoitto kasvoi 15 % ja oli 2,2 milj. euroa (2021: 1,9). Operatiivinen liikevoittoprosentti oli 4,9 % (2021: 5,0 %). Operatiiviseen liikevoittoon vaikutti heikentävästi Suomen ja Ruotsin SANY-liiketoiminnoista irtautumisen johdosta tehty 0,3 milj. euron alaskirjaus. Operatiivinen liikevoitto ilman alaskirjausta oli 2.5 milj. euroa (5,6 %). Vuoden 2022 aikana hankittujen yhtiöiden osuus liikevoitosta oli noin 1,1 milj. euroa. Konsernin raportoitu liikevoitto nousi ja oli 1,7 milj. euroa (2021: 1,0). Raportoitu liikevoitto sisälsi kertaluonteisia yritys- ja rakennejärjestelyihin liittyviä vertailukelpoisuuteen vaikuttavia kustannuksia 0,6 milj. euroa, jotka liittyivät pääosin toteutettuihin yritysjärjestelyihin ja niihin liittyviin hankintamenojen allokointien poistoihin. Valuuttakurssien muutoksilla ei ollut merkittävää vaikutusta konsernin liikevoittoon. Elektroniikka-liiketoiminta-alueen operatiivinen liikevoitto vuoden viimeisellä neljänneksellä oli 1,5 milj. euroa (2021: 0,7). Tekninen kauppa -liiketoimintaalueen operatiivinen liikevoitto oli 1,4 milj. euroa (2021: 1,2). Liikevoittoa kasvatti erityisesti Proniuksen hankinta. Raskas kalusto -liiketoiminta-alueen operatiivinen liikevoitto laski -0,1 milj. euroon (2021: 0,7). Liikevoiton laskuun vaikutti sekä 0,3 milj.euron alaskirjaus Sany-liiketoimintoihin että toimitusten siirtymät. Muiden toimintojen operatiivinen liikevoitto oli -0,6 milj. euroa (2021: -0,5) koostuen ESKP:n ja Vesterbacka Transportin 0,0 milj. euron liikevoitosta ja 0,6 milj. euron (2021: 0,6) suuruisista konsernihallintoon liittyvistä kustannuksista.
Tammi-joulukuussa konsernin operatiivinen liikevoitto oli 8,7 milj. euroa (2021: 7,2), jossa kasvua oli 21 % edellisvuodesta. Vuoden 2022 aikana hankittujen yhtiöiden osuus liikevoitosta oli noin 3,3 milj. euroa. Konsernin raportoitu liikevoitto oli 6,5 milj. euroa (2021: 5,8). Edellisvuoden raportoituun liikevoittoon vaikutti kertaluontoinen 0,8 milj. euron myyntivoitto. Raportoitu liikevoitto sisältää vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä nettomääräisesti yhteensä 2,2 milj. euroa koostuen pääasiassa yrityshankintoihin liittyvistä kustannuksista ja allokoinneista. Elektroniikan ja Teknisen kaupan liikevoitot 4,2 milj. euroa (2021: 2,7) ja 5,3 milj. euroa (2021: 4,2) kasvoivat edellisvuodesta. Raskas kalusto -liiketoiminta-alueen operatiivinen liikevoitto laski 1,0 milj. euroon edellisvuoden 1,7 milj. eurosta. Muiden toimintojen operatiivinen liikevoitto oli -1,8 milj. euroa, josta ESKP:n ja Vesterbackan operatiivinen liikevoitto oli 0,5 milj. euroa (2021: 0,5) ja konsernihallintoon liittyvät kustannukset -2,3 milj. euroa (2021: -1,8).
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Elektroniikka | 1,5 | 0,7 | 137 % | 4,2 | 2,7 | 58 % |
| Tekninen kauppa | 1,4 | 1,2 | 21 % | 5,3 | 4,2 | 27 % |
| Raskas kalusto | -0,1 | 0,7 | - | 1,0 | 1,7 | -43 % |
| Muut toiminnot | -0,6 | -0,5 | -24 % | -1,8 | -1,3 | -36 % |
| Yhteensä | 2,2 | 1,9 | 15 % | 8,7 | 7,2 | 21 % |
Vuoden 2022 lopussa konsernin korollinen nettovelka oli 30,9 milj. euroa (2021: 41,0). IFRS 16 -vastuiden osuus nettovelasta oli 6,5 milj. euroa (2021: 5,1). Nettovelan suhde edellisen kahdentoista kuukauden operatiiviseen käyttökatteeseen laski tasolle 2,2 kolmannen vuosineljänneksen lopun tasolta 2,5 (2021: 3,8) pääosin vahvan kassavirran seurauksena.
Vuoden 2022 lopussa emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma oli 40,4 milj. euroa (2021: 21,4), josta katsauskauden aikana toteutettujen suunnattujen osakeantien vaikutus oli noin 3,1 milj. euroa. Omavaraisuusaste oli 35,4 % (2021: 23,8 %) ja konsernitaseen loppusumma 121,4 milj. euroa (2021: 97,4).
Liiketoiminnan nettorahavirta eli rahavirta ennen investointeja aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin vahvistui selvästi neljännellä vuosineljänneksellä ja oli 3,7 milj. euroa (2021: 0,6). Liiketoiminnan nettorahavirtaa vahvisti käyttöpääoman vapautuminen 1,0 milj. eurolla erityisesti vaihto-omaisuudesta. Myös vapaa rahavirta eli liiketoiminnan nettorahavirta, josta on vähennetty investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin, vahvistui selvästi ja oli 3,2 milj. euroa (2021: 0,2). Osakekohtainen vapaa rahavirta kasvoi ja oli 1,21 euroa (2021: 0,08). Rahavirta investointien jälkeen oli 2,6 milj. euroa (2021: 0,8) sisältäen 1,1 milj. euroa Venäjän liiketoimintojen myynnistä saatua maksua. Vertailukauden rahavirtaluvut sisältävät lopetetut toiminnot.
Tammi-joulukuussa liiketoiminnan nettorahavirta kasvoi ja oli 4,1 milj. euroa (2021: 2,0). Vapaa rahavirta oli 2,2 milj. euroa (2021: 1,1) ja osakekohtainen vapaa rahavirta 0,82 euroa (2021: 0,42). Rahavirta investointien jälkeen oli -8,9 milj. euroa (2021: -9,9), josta yrityshankintojen ja -myyntien vaikutus oli nettomääräisesti oli -11,4 milj. euroa. Koko vuoden rahavirtaluvut sisältävät lopetetut toiminnot.
Konsernin rahavarat olivat raportointikauden lopussa 13,2 milj. euroa (2021: 2,7).
Boreo Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 19.4.2022 yhtiön pääkonttorissa, osoitteessa Ansatie 5, Vantaa. Yhtiökokous vahvisti Boreo Oyj:n konsernitilinpäätöksen ja emoyhtiön tilinpäätöksen vuodelta 2022. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta 2021.
Hallituksen esityksen mukaisesti päätettiin jakaa osinkoa tilikaudelta 2021 0,21 euroa/osake. Osinko maksettiin osakkeenomistajalle, joka oli osingonmaksun täsmäytyspäivänä 21.4.2022 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingon maksupäivä oli 29.4.2022. Lisäksi päätettiin valtuuttaa hallitus päättämään toisesta, enintään 0,21 euroa/osake osinkoerästä vuoden 2022 aikana. Hallitus valtuutettiin päättämään myös muista osingonmaksuun liittyvistä ehdoista, kuten osingonmaksun täsmäytyspäivästä. Boreo Oyj:n hallitus päätti 2.11.2022 pidetyssä kokouksessaan varsinaisen yhtiökokouksen 19.4.2022 sille antaman valtuutuksen perusteella osingon toisen erän määrästä ja täsmäytys- ja maksupäivistä. Osingon toinen erä oli suuruudeltaan 0,21 euroa osakkeelta ja se maksettiin osakkeenomistajille, jotka olivat täsmäytyspäivänä 9.11.2022 merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingon maksupäiväksi päätettiin 17.11.2022.
Lisäksi yhtiökokouksessa käsiteltiin toimielinten palkitsemispolitiikka ja palkitsemisraportti. Päätettiin kannattaa palkitsemispolitiikkaa ja hyväksyä palkitsemisraportti.
Hallitukseen päätettiin valita kuusi jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Simon Hallqvist, Ralf Holmlund, Jouni Grönroos, Camilla Grönholm ja Michaela von Wendt. Hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Juhani Mykkänen. Hallituksesta poistui Martti Yrjö-Koskinen.
Hallituksen puheenjohtajalle päätettiin maksaa hallituspalkkiona 4 000 euroa kuukaudessa ja hallituksen jäsenille päätettiin maksaa hallituspalkkiona 2 000 euroa kuukaudessa. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenelle ja valiokunnan jäsenelle maksetaan 500 euron suuruinen kokouspalkkio kustakin hallituksen ja valiokunnan kokouksesta. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan hallituspalkkion lisäksi puheenjohtajapalkkiota 1 000 euroa kuukaudessa ja palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan hallituspalkkion lisäksi puheenjohtajapalkkiota 500 euroa kuukaudessa. Päätettiin, että hallituspalkkiosta 60 %:a maksetaan rahana ja 40 %:a yhtiön osakkeina. Simon Hallqvistille maksettava hallituspalkkio maksetaan kuitenkin kokonaan rahana, koska Simon Hallqvistin omistusosuuden kasvattaminen hallituspalkkiolla ei ole yhtiön edun mukaista.
Tilintarkastajaksi valittiin Moore Rewinet Oy päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT-tilintarkastaja Jari Paloniemi. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkio kohtuullisen laskun mukaan.
Hallitus valtuutettiin päättämään yhdessä tai useamassa erässä osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisista seuraavasti:
Valtuutus sisältää oikeuden päättää antaa joko uusia osakkeita tai Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita joko maksua vastaan tai maksutta. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 525 000 osaketta, mikä vastaa noin 20 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista kokouskutsun päivämääränä. Uudet osakkeet samoin kuin optio-oikeudet ja muut osakkeisiin oikeuttavat erityiset oikeudet voidaan antaa ja Yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnatusti, jos
siihen on Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy tai maksuttoman osakeannin kyseessä ollessa yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Hallitus valtuutettiin päättämään kaikista muista osakeantiin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen ja osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä ehdoista ja seikoista. Osakeantivaltuutusta voidaan käyttää muun muassa henkilöstön sitouttamiseen, osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen, liiketoiminnan kehittämiseen, pääomarakenteen kehittämiseen, omistuspohjan laajentamiseen, yrityskauppojen tai järjestelyjen toteuttamiseen tai rahoitukseen, Yhtiön hankkiessa liiketoimintaansa liittyvää omaisuutta tai muihin hankkeisiin. Optio-oikeuksien ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen liittyvää valtuutusta voidaan käyttää samassa laajuudessa kuin osakeantivaltuutusta pois lukien valtuutuksen käyttö henkilöstön sitouttamiseen ja osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen. Hallituksen valtuutus osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta sekä omien osakkeiden luovuttamisesta on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti, kuitenkin enintään 30.6.2023 saakka.
Valtuutus ei vaikuta yhtiön muihin osakeanti-, optio- tai muihin osakkeisiin oikeuttaviin erityisiin oikeuksiin liittyviin päätöksiin tai valtuutuksiin.
Lisäksi yhtiökokouksessa päätettiin valtuuttaa hallitus päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta vapaalla omalla pääomalla seuraavasti:
Valtuutuksen nojalla hankittavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 262 000 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista yhtiökokouskutsun päivämääränä. Päätöstä omien osakkeiden hankkimisesta ei kuitenkaan saa tehdä siten, että yhtiöllä hallussaan tai panttina olevien omien osakkeiden yhteenlaskettu määrä olisi yli yksi kymmenesosa yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, yrityskauppojen tai muiden järjestelyiden rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi, hallituspalkkioiden maksamiseksi tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi.
Hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen vähimmäismäärä on osakkeen alin julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta ja enimmäismäärä on osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Omien osakkeiden hankinta voidaan tehdä yhtiön osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnatusti, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Hallituksen valtuutus päättää yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti, kuitenkin enintään 30.6.2023 saakka.
Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Simon Hallqvistin. Hallitus valitsi myös jäsenet valiokuntiinsa. Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Jouni Grönroos (puheenjohtaja), Camilla Grönholm ja Ralf Holmlund. Palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan jäseniksi valittiin Camilla Grönholm (puheenjohtaja), Simon Hallqvist ja Michaela von Wendt.
27.1.2022 Boreo tiedotti vahvistavansa Teknisen Kaupan -liiketoimintaansa ostamalla Pronius Oy:n ja järjestävänsä osana yritysostoa suunnatun osakeannin yhtiön omistaja Kari Lehtomaalle. Kauppa toteutui 1.3.2022.
28.1.2022 Boreo tiedotti harkitsevansa laskevansa liikkeeseen 20 miljoonan euron hybridilainan ja lisäksi sopineensa alustavasti 55 miljoonan euron rahoitusjärjestelystä OP Yrityspankki Oyj:n kanssa.
2.2.2022 Boreo tiedotti laskevansa liikkeelle 20 miljoonan euron määräisen hybridilainan.
25.2.2022 Boreo tiedotti allekirjoittaneensa 55 miljoonan euron määräisen rahoituslimiitti- ja lainasopimuksen OP Yrityspankki Oyj:n kanssa, joka korvaa Yhtiön aiemmat arvoltaan yhteensä 39,5 miljoonan euron rahoituslimiitti- ja lainasopimukset.
1.3.2022 Boreo tiedotti saaneensa päätökseen Pronius Oy:n yritysoston ja toteuttavansa kaupan yhteydessä suunnitellun suunnatun osakeannin yhtiön omistaja Kari Lehtomaalle. Samana päivänä yhtiö tiedotti myös toteuttavansa kaksi strategiansa mukaista add-on yritysostoa hankkimalla Infradex Oy:n ja Vesterbacka Transport Oy:n. Osana Vesterbacka Transport Oy:n yritysostoa Boreo Oyj järjesti suunnatun osakeannin yhtiön omistaja Jari Vesterbackalle.
19.4.2022 Boreo tiedotti hallituksen hyväksyneen yhtiön päivitetyn tiedonantopolitiikan, jonka mukaisesti jatkossa yhtiö julkistaa taloudelliset raportit ja muun säännellyn informaation suomen lisäksi englanniksi. Päivitetty tiedonantopolitiikka tuli voimaan 5.5.2022.
3.5.2022 Boreo tiedotti ostaneensa Signal Solutions Nordic Oy:n koko osakekannan yhtiön toimitusjohtaja Tony Aaltoselta ja Lassi Kuosmasen omistamalta yhtiöltä ja järjestävänsä suunnatun osakeannin yhtiön myyjille osana kauppahinnan maksua.
1.6.2022 Boreo Oyj tiedotti saaneensa päätökseen Signal Solutions Nordic Oy:n yritysoston ja toteuttaneensa kaupan yhteydessä suunnitellun suunnatun osakeannin.
10.6.2022 Boreo tiedotti yhtiön hallituksen päättäneen henkilöstöannin ja lisäosakejärjestelmän perustamisesta. Henkilöstöannissa tarjotaan yhteensä enintään 35 000 yhtiön uutta osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen yhtiön ja sen tytäryhtiöiden henkilöstön merkittäväksi, pois lukien henkilöstö, jolle henkilöstöantia ei voida tarjota EU:n Venäjälle asettamista talouspakotteista johtuen. Mahdollisessa ylikysyntätilanteessa hallitus voi päättää korottaa tarjottavien osakkeiden määrää yhteensä enintään 40 000 osakkeeseen. Osakkeen merkintähinta on 37,56 euroa osakkeelta. Lisäksi Boreon hallitus on päättänyt perustaa myös avainhenkilöiden lisäosakejärjestelmän, jossa merkitsijällä on mahdollisuus saada vastikkeetta lisäosakkeita kolmen (3) vuoden sitouttamisjakson päättymisen jälkeen. Järjestelmästä maksettavat bruttopalkkiot vastaavat enintään 15 000 Boreo Oyj:n osakkeen arvoa, sisältäen myös verojen maksamista varten tarkoitetun palkkion käteisosuuden sekä lisäosakkeet erikseen valituille uusille avainhenkilöille, jotka ovat täyttäneet osakeomistusedellytyksen henkilöstöannin merkintäajan jälkeen.
30.6.2022 Boreo tiedotti henkilöstöannin tuloksista. Hallitus hyväksyi henkilöstöannissa yhteensä 40 000 uuden osakkeen merkinnän. Osakkeiden merkintähinta on yhteensä 1 502 400 euroa. Henkilöstöannissa merkityt osakkeet vastaavat yhteensä noin 1,5 % prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä. Merkinnän teki yhteensä 41 konsernin työntekijää.
9.8.2022 Boreo tiedotti myyneensä 90 % omistusosuutensa elektroniikan komponenttien jakeluliiketoiminnoistaan Venäjällä (YE Venäjä). Ostajina olivat YE Venäjän johtajan ja 10 %:n vähemmistöomistajan Yrjö Pönnin omistamat yhtiöt.
19.9.2022 Boreo tiedotti sen tytäryhtiön Floby Nya Bilverkstadin ostaneen Lackmästar'n i Håkantorp AB:n osakekannan.
Boreo julkisti 27.9.2022 päivitetyn strategiansa ja strategiset taloudelliset tavoitteensa ja esitteli ne samana päivänä pidetyssä pääomamarkkinapäivässään.
3.10.2022 Boreo tiedotti sen tytäryhtiö Floby Nya Bilverkstad AB:n saaneen päätökseen Lackmästar'n i Håkantorp AB:n yritysoston yhtiön omistajalta Anders Karlssonilta.
7.11.2022 Boreo tiedotti SEB:n aloittaneen Boreon seurannan.
22.11.2022 Boreo tiedotti Nordean aloittaneen Boreon seurannan.
1.12.2022 Boreo tiedotti vahvistavansa Tekninen kauppa -liiketoimintaansa ostamalla J-Matic Oy:n ja J-Matic Rent Oy:n.
15.12.2022 Boreo tiedotti sen tytäryhtiö ESKP:n vahvistavan asemaansa erikoistuneiden kuljetuspalveluiden tarjoajana ostamalla Basti Oy:n liiketoiminnan.
20.12.2022 Boreo tiedotti vahvistavansa Tekninen kauppa -liiketoimintaansa ostamalla Filterit Oy:n.
Boreon liiketoiminnot on organisoitu kolmeen liiketoiminta-alueeseen.
Elektroniikka-liiketoiminta-alue koostuu ammattilaiselektroniikan komponenttien jakelua ja kokoonpanoa harjoittavista liiketoiminnoista. Sen yhtiöt toimivat maailman johtavien päämiesten edustajina Pohjois-Euroopassa, Puolassa ja Yhdysvalloissa. Päämiehille ja asiakkaille yhtiöt tarjoavat varastointi- ja logistiikkapalveluita sekä teknisen myynnin palveluita. Liiketoiminta-alueen brändit ovat Yleiselektroniikka, YE International, Noretron Komponentit, Milcon, Infradex sekä Signal Solutions Nordic (SSN). Elektroniikkaliiketoiminta-alueen luvut eivät sisällä 9.8.2022 myytyjä Venäjän liiketoimintoja.
Tekninen kauppa -liiketoiminta-alue koostuu teknistä kauppaa harjoittavista liiketoiminnoista, jotka edustavat tunnettuja päämiehiä voimantuoton, metallintyöstön, rakentamisen sekä hitsaustekniikan tuotteiden ja järjestelmäratkaisujen alalla Suomessa. Liiketoiminta-alueen brändit ovat Machinery, Muottikolmio, Pronius, J-Matic sekä vuoden 2023 alussa hankittu Filterit.
Raskas kalusto -liiketoiminta-alue koostui 2022 lopussa Putzmeister- ja Sany-edustuksista Suomessa, Ruotsissa (yhtiö tiedotti 16.1.2023 luopuvansa Sany-edustuksista Suomessa, Ruotsissa) ja Virossa sekä puutavara-autojen päällerakentamisen suunnittelusta, varustelusta, maalaamisesta ja rakentamisesta Ruotsissa. Liiketoiminnat palvelevat betoniteollisuuden, rakentamisen sekä metsäteollisuuden asiakkaita Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Liiketoiminta-alueen brändit ovat PM Nordic, Tornokone, Sany Nordic, Floby Nya Bilverkstad (FNB) sekä lokakuun 2022 alusta Lackmästarn.
Edellä mainittujen liiketoiminta-alueiden lisäksi Boreon organisaatioon kuuluu Muissa toiminnoissa logistiikka- ja kuriiripalveluja tuottava ESKP ja Vesterbacka Transport Oy. Yhtiöt toimivat Suomen ja Baltian markkina-alueella.
Vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä Elektroniikka-liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi 40 % ja oli 18,6 milj. euroa (2021: 13,3). Elektroniikka-liiketoiminta-alueen liiketoimintojen liikevaihdon kasvuun vaikuttivat Infradex- ja SSN-yritysostot sekä muiden yhtiöiden vakaa kehitys. Yleiselektroniikan ja Milconin liikevaihdot laskivat hieman vertailukauteen nähden, kun taas Noretronin ja kaikkien Baltian liiketoimintojen liikevaihdot kasvoivat suhteessa vertailukauteen. SSN:n liikevaihto oli selvästi odotuksia parempi ja Infradex suoriutui odotusten mukaisesti vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Liiketoiminta-alueen neljännen vuosineljänneksen operatiivinen liikevoitto oli 1,5 milj. euroa (2021: 0,7) ja operatiivinen liikevoittoprosentti 8,3 % ylittäen selvästi vertailukauden. Operatiivista liikevoittoa vertailukauteen nähden kasvattivat erityisesti Baltian liiketoimintojen ja Noretronin parantuneet tulokset sekä SSN:n ja Infradexin tuoma tulosvaikutus. Yleiselektroniikan liikevoitto heikentyi hieman viime vuoden vastaavasta ajankohdasta ja myös Milconin liikevoitto jäi alle vertailukauden.
Yhtiöiden tilauskertymä on edelleen vahva johtuen vakaana säilyneestä kysynnästä ja normaalia pidemmistä toimitusajoista. Merkkejä toimitusaikojen lyhentymisestä on näkynyt, mutta näillä ei ole vielä ollut merkittävää vaikutusta yhtiöiden tilauskantoihin. Liiketoiminta-alueen yhtiöiden näkymät ovat tällä hetkellä vakaat, vaikka yleisen taloudellisen aktiviteetin odotetaan yleisesti heikkenevän. Viimeisellä vuosineljänneksellä aloitetut toimenpiteet käyttöpääomatehokkuuden parantamiseksi antoivat lupaavia tuloksia ensimmäisien kuukausien aikana.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 18,6 | 13,3 | 40 % | 61,5 | 43,3 | 42 % |
| Operatiivinen liikevoitto | 1,5 | 0,7 | 137 % | 4,2 | 2,7 | 58 % |
| suhteessa liikevaihtoon, % | 8,3 % | 4,9 % | - | 6,9 % | 6,2 % | - |
| Liikevoitto | 1,4 | 0,5 | 175 % | 3,7 | 2,5 | 50 % |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | 0,1 | 0,0 | - | 0,5 | 0,1 | 437 % |
| Henkilöstö kauden lopussa | 120 | 110 | 9 % | 120 | 110 | 9 % |
Tekninen kauppa -liiketoiminta-alueen liikevaihto vuoden viimeisellä neljänneksellä oli 15,8 milj. euroa (2021: 13,4). Liikevaihdon kasvu oli seurausta Proniuksen hankinnasta maaliskuussa, J-Maticin hankinnasta joulukuussa sekä muiden liiketoimintojen vakaasta kehityksestä. Liiketoiminta-alueen suurimman yhtiön Machineryn katsauskauden suoritus oli kaksijakoinen. Metallintyöstöä koko vuoden rasittanut investointiepävarmuus jatkui ja liikevaihto jäi selvästi vertailukaudesta, kun taas Voimantuoton ja Rakentamisen kaluston liikevaihdot ylittivät vertailukaudet. Muottikolmion liikevaihto kehittyi hieman ja Proniuksen hitsausliiketoiminta vastaavasti selvästi odotuksiamme paremmin. J-Maticin ensimmäinen kuukausi osana Teknistä kauppaa sujui suunnitellusti.
Liiketoiminta-alueen viimeisen vuosineljänneksen operatiivinen liikevoitto oli 1,4 milj. euroa (2021: 1,2) ja operatiivinen liikevoittoprosentti 8,8 %. Operatiivista liikevoittoa vahvistivat etenkin Proniuksen tuoma tulosvaikutus sekä Machineryn Voimantuoton erinomainen suoritus. Rakennusteollisuutta palvelevien liiketoimintojen tulostaso pysyi vakaana Metallintyöstön jäädessä odotetusti edellisvuodesta. Liiketoimintaalueen yhtiöiden tuloksentekokyky on edelleen hyvä, mutta normaalia korkeampi käyttöpääoma rasitti sekä pääoman tuottoa että kassavirtaa.
Liiketoiminta-alueen yhtiöiden näkymät ovat tällä hetkellä varovaisen positiiviset. Konepajateollisuuden toimintojen tilauskanta on vakaa ja asemoitumisen odotetaan takaavan kohtuullisia mahdollisuuksia rakennusteollisuudenkin puolella markkinan laskevasta aktiviteetista huolimatta. Tammikuussa tehty Filterittransaktio laajensi toimintaa uusille ja luonteiltaan suhdannekestäville toimialoille, prosessisuodattamiseen ja vedenkäsittelyyn, jossa suhteellinen asema ja markkinanäkymät ovat suotuisat.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 15,8 | 13,4 | 18 % | 52,8 | 45,6 | 16 % |
| Operatiivinen liikevoitto | 1,4 | 1,2 | 21 % | 5,3 | 4,2 | 27 % |
| suhteessa liikevaihtoon, % | 8,8 % | 8,6 % | - | 10,1 % | 9,2 % | - |
| Liikevoitto | 1,2 | 1,1 | 8 % | 4,6 | 4,0 | 14 % |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | 0,1 | 0,1 | 25 % | 0,5 | 0,2 | 173 % |
| Henkilöstö kauden lopussa | 108 | 80 | 34 % | 108 | 80 | 34 % |
Raskas kalusto -liiketoiminta-alueen neljännen vuosineljänneksen liikevaihto oli 9,4 milj. euroa laskien vertailukaudesta (2021: 11,4). Liikevaihdon laskuun vaikutti erityisesti Putzmeister-liiketoimintojen toimitusten siirtymät Suomessa ja Ruotsissa. Sen sijaan Virossa Putzmeister-liiketoiminnan liikevaihto kasvoi vertailukaudesta. Ruotsin kruunun heikkeneminen vaikutti liikevaihtoon -0,5 milj. euroa. FNB:n suoritus oli vaatimattomalla tasolla toimitusketjun haasteiden rajoittaessa edelleen toimituskykyä. FNB:n vuoden viimeisellä neljänneksellä hankkiman Lackmästarnin ensimmäinen kvartaali osana konsernia oli odotusten mukainen. SANY-liiketoiminta puolestaan jäi odotuksista Viroa lukuunottamatta. 16.1.2023 Boreo tiedotti sopineensa SANY Europe GmbH kanssa Suomen ja Ruotsin maanrakennuskoneiden jakelusopimusten päättämisestä. Sopimuksen päättämisellä ei ole vaikutusta SANY-maanrakennuskoneiden jakelijana Virossa toimivan Boreon konserniyhtiön HM Nordic Oü:n toimintaan. Päätös Suomen ja Ruotsin jakelutoiminnoista luopumisesta on seurausta SANY:n suunnitelmista uudelleenorganisoida Pohjoismaiden toiminnot ja Boreon syyskuussa 2022 julkaistusta strategiapäivityksestä sekä asetetuista uusista strategisista taloudellisista tavoitteista.
Yleisesti liiketoiminnan kehitykseen viimeisellä vuosineljänneksellä vaikuttivat edelleen betoniteollisuuden koneiden alustatoimitusten, maanrakennuskoneiden varustelussa käytettävien komponenttien ja nostureiden (FNB) merkittävästi pidentyneet toimitusajat ja toimitusten siirtymät. Putzmeisterliiketoimintojen tilauskirjat ovat hyvällä tasolla kaikissa maissa.
Vuoden viimeisen neljänneksen operatiivinen liikevoitto jäi selvästi vertailukaudesta (0,7 milj. euroa) ja oli - 0,1 milj. euroa. Kannattavuuteen vaikuttivat heikentävästi Putzmeister-liiketoiminnan toimitusten siirtymät, SANY-liiketoiminnan huono kannattavuus sekä 0,3 milj. euron alaskirjaus SANY-liiketoimintoihin. Putzmeister-liiketoiminnan ja Viron SANY-liiketoiminnan tuloksentekokyvyn edellytysten säilyvän vakaina lähitulevaisuudessa vahvojen tilauskirjojen tukemana, joskin pitkät toimitusajat tulevat edelleen vaikuttamaan toimitusten ajoituksiin. Lisäksi hintojen nousu ja inflaatio aiheuttavat paineita yhtiöiden kannattavuudelle. Neljännellä vuosineljänneksellä tehty Lackmästarn hankinta tukee FNB:n kasvusuunnitelmia ja mahdollistaa entistä laajemman ja tehokkaamman tarjonnan yhtiön asiakkaille.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 9,4 | 11,4 | -18 % | 41,4 | 29,7 | 40 % |
| Operatiivinen liikevoitto | -0,1 | 0,7 | - | 1,0 | 1,7 | -43 % |
| suhteessa liikevaihtoon, % | -0,8 % | 5,7 % | - | 2,4 % | 5,8 % | - |
| Liikevoitto | -0,2 | 0,6 | - | 0,6 | 1,2 | -51 % |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | 0,0 | 0,1 | -57 % | 0,2 | 0,1 | 104 % |
| Henkilöstö kauden lopussa | 63 | 49 | 29 % | 63 | 49 | 29 % |
Muissa toiminnoissa raportoitavien kuljetuspalveluihin erikoistuneiden ESKP:n ja Vesterbacka Transportin neljännen vuosineljänneksen liikevaihto oli 1,2 milj. euroa kasvaen hieman vertailukaudesta (2021: 1,1). Liikevaihtoon vaikutti positiivisesti Vesterbacka Transportin yritysosto maaliskuussa 2022. Vuoden viimeisellä neljänneksellä ESKP:n ja Vesterbacka Transportin palveluiden kysyntä pysyi kohtuullisella tasolla, mutta kasvaneet kustannuspaineet vaikuttivat liikevoittoon negatiivisesti. Yhtiöiden operatiivinen liikevoitto oli 0,0 milj. euroa ja liikevoittoprosentti 4 %. Muiden toimintojen operatiivinen liikevoitto oli vuoden neljännellä neljänneksellä -0,6 milj. euroa (2021: -0,5). Muiden toimintojen operatiiviseen liikevoittoon sisältyi ESKP:n ja Vesterbackan operatiivisen liikevoiton lisäksi 0,6 milj. euroa konsernihallintoon liittyviä kustannuksia (2021: 0,6).
Vuonna 2022 konsernikustannusten kokonaismäärä oli 2,3 milj. euroa (2021: 1,8 milj. euroa). Kustannusten kasvu oli seurausta suunnitelman mukaisista konsernialustaa vahvistavista rekrytoinneista ja henkilöstöannin kustannusjaksotuksesta. Vuoden 2023 osalta kustannusten odotetaan edelleen kasvavan johtuen strategisista lisärekrytoinneista ja panostuksista muun muassa ESG-asioiden kehittämiseen. Kustannusten kasvun odotetaan kuitenkin hidastuvan merkittävästi vuosista 2020-2022 ja tämä osaltaan tulee tukemaan konsernin kannattavuuskehitystä tulevina vuosina.
| Avainluvut Muut toiminnot | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Muutos | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | Muutos |
| Liikevaihto | 1,2 | 1,1 | 8 % | 4,6 | 3,4 | 35 % |
| Operatiivinen liikevoitto | -0,6 | -0,5 | -24 % | -1,8 | -1,3 | -36 % |
| suhteessa liikevaihtoon, % | -53,2 % | -46,1 % | - | -39,7 % | -39,4 % | - |
| Liikevoitto | -0,7 | -1,2 | 39 % | -2,4 | -1,9 | -28 % |
| Käyttöomaisuusinvestoinnit | 0,2 | 0,0 | - | 0,6 | 0,2 | 214 % |
| Henkilöstö kauden lopussa | 36 | 32 | 13 % | 36 | 32 | 13 % |
Boreo-konsernin henkilöstömäärä oli vuode 2022 lopussa 327 (2021: 271) ja jakaantui eri liiketoimintaalueisiin seuraavasti: Elektroniikka 120 (2021: 110), Tekninen kauppa 108 (2021: 80), Raskas kalusto 63 (2021: 49), Muut toiminnot 36 (2021: 32), josta ESKP:n ja Vesterbackan henkilöstömäärä oli 27 (2021: 22) ja konsernihallinnon 9 (2021: 8).
Neljännen vuosineljänneksen työsuhdekulut olivat 5,7 milj. euroa (2021: 5,0).
Vuoden 2022 viimeisen vuosineljänneksen aikana Boreo Oyj ei vastaanottanut yhtään MAR 19 artiklan mukaista Johdon liiketoimet -ilmoitusta.
Boreo Oyj:n osakepääoma oli vuoden 2022 lopussa 2 483 836 euroa ja osakkeiden lukumäärä 2 691 708 kappaletta. Yhtiön omistuksessa oli vuoden lopussa 15 236 osaketta (0,6 % osakkeiden lukumäärästä).
Boreo-konserni on alttiina erilaisille sen omasta liiketoiminnasta tai muuttuvasta liiketoimintaympäristöstä nouseville riskeille ja mahdollisuuksille. Seuraavassa on esitetty merkittävimmät riskit, joilla voisi toteutuessaan olla kielteinen vaikutus konsernin liiketoimintaan, tulokseen tai taloudelliseen asemaan. Tulevaisuudessa voi kuitenkin ilmaantua tällä hetkellä tunnistamattomia riskejä tai nykyisin vähäisiksi arvioidut riskit voivat muuttua merkittäviksi.
Yleiset markkinariskit: Keskeisimmät markkinariskit liittyvät Ukrainan kriisiin ja sen myötä yleiseen epävarmuuteen markkinoilla ja taloudessa. Tämä heijastuu muun muassa tuotteiden ja palvelujen kysyntään, tuotteiden ja komponenttien toimitusketjuihin, toimitusvarmuuteen ja toimitusaikoihin sekä hintoihin. Yleinen inflaatioympäristön kiristyminen luo puolestaan paineita mm. henkilöstökustannuksiin ja polttoaineiden hintoihin heijastuen suoraan logistiikkakustannuksiin.
Kasvu yritysostojen kautta: konsernin strategisena tavoitteena on kasvaa yritysostojen kautta. Yritysostoihin liittyvät merkittävimmät riskit voivat koskea potentiaalisten ostokohteiden saatavuutta, sopivaa ajoitusta, yrityskauppaprosessia, ostetun liiketoiminnan integrointia, avainhenkilöiden sitouttamista tai asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
Asiakkaiden kysyntävaihtelu ja syklisyys: konsernin liikevaihdosta merkittävä osa tulee asiakkailta, joiden liiketoiminnat ovat luonteeltaan syklisiä ja projektiluonteisia sekä usein myös alttiita suhdannemuutoksille. Konsernin kannalta kysynnän vaihtelua ja syklisyyttä korostaa lisäksi se, että konsernin liiketoimintojen tilauskanta on usein varsin lyhyt.
Päämiessuhteet: konsernin kilpailukyky on sen ansaintalogiikasta johtuen vahvasti korreloitunut ja riippuvainen päämiesportfoliosta ja näin ollen merkittävän päämiehen menettäminen heikentää liikevaihdon kehitystä ja tulostasoa. Lisäksi on riski, että keskeisen päämiehen oma kilpailu- ja suorituskyky heikentyy, mikä voi heijastua myös konsernin tarjoaman kiinnostavuuteen.
Asema arvoketjussa: konsernilla voi esiintyä asteittaisia vaikeuksia puolustaa myyntikatteitaan tilanteissa, joissa lopputuotteiden myyntihinnat kohtaavat selvää laskupainetta ja/tai hankintahinnat nousupainetta.
Henkilöstövaihtuvuus: henkilöstö on konsernin keskeinen voimavara. Henkilöstöriskeistä aiheutuva inhimillisen tiedon ja taidon korvaaminen on hankalaa, kallista ja hidasta. Lisäksi henkilöriskejä on hankala ennakoida ja määrittää rahamääräisesti.
Kauppasopimusriskit: Boreo-konsernin liiketoiminta on altis muutoksille maanosien ja maiden välisissä kauppasopimuksissa. Toteutuessaan muutokset kauppasopimuksissa voivat vaikuttaa negatiivisesti konsernin liiketoimintaan toimitusketjussa aiheutuvien häiriöiden ja lisääntyvien kustannusten myötä.
Rahoitusriskit: Konsernin rahoitusriskejä ovat korko-, valuutta-, maksuvalmius- ja luottoriskit. Muita riskejä ovat omaan pääomaan ja arvonalentumisiin liittyvät riskit. Konsernilla on jatkuvia toimintoja seitsemässä maassa, ja se on siten alttiina valuuttariskeille, joita syntyy konsernin sisäisestä kaupasta, viennistä ja tuonnista sekä ulkomaisten tytäryhtiöiden rahoituksesta. Konsernin merkittävimmät valuuttapositiot muodostuvat Yhdysvaltain dollari- ja Ruotsin kruunumääräisistä eristä. Valuuttakurssiriskit syntyvät pääosin muuntoeroista (nettosijoitukset ulkomaisiin tytäryhtiöihin ja niiden omat pääomat) sekä valuuttamääräisistä transaktioista. Markkinakorkojen muutoksilla on vaikutuksia konsernin nettokorkoihin. Suurin osa konsernin korollisista veloista on emoyhtiön euromääräisiä velkoja.
2.1.2023 Boreo tiedotti saaneensa päätökseen Filterit Oy:n yritysoston ja toteuttavansa kaupan yhteydessä suunnitellun suunnatun osakeannin yhtiön myyjille Olli Säynevirralle ja Jouni Maavuorelle.
16.1.2023 Boreo tiedotti toteuttavansa pääoman tehokkuuteen tähtäävää strategiaansa luopumalla SANYkaivinkoneliiketoiminnasta Suomessa ja Ruotsissa.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | |
|---|---|---|---|---|---|
| LIIKEVOITTO | 1,7 | 1,0 | 6,5 | 5,8 | |
| VERTAILUKELPOISUUTEEN VAIKUTTAVAT ERÄT | |||||
| Elektroniikka | |||||
| Rakennejärjestelyt | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,1 | |
| Yrityshankintaan liittyvät kulut | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Rakennuksen myynti | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Hankintamenojen allokointeihin liittyvät poistot | -0,2 | 0,0 | -0,5 | -0,1 | |
| Tekninen kauppa | |||||
| Rakennejärjestelyt | 0,0 | -0,1 | -0,1 | -0,1 | |
| Yrityshankintaan liittyvät kulut | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Hankintamenojen allokointeihin liittyvät poistot | -0,2 | 0,0 | -0,7 | -0,2 | |
| Raskas kalusto | |||||
| Rakennejärjestelyt | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Yrityshankintaan liittyvät kulut | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Hankintamenojen allokointeihin liittyvät poistot | -0,1 | -0,1 | -0,4 | -0,4 | |
| Muut toiminnot | |||||
| Rakennejärjestelyt | 0,0 | 0,0 | -0,1 | 0,0 | |
| Yrityshankintaan liittyvät kulut | -0,1 | -0,7 | -0,3 | -1,2 | |
| Rakennuksen myynti | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,8 | |
| Hankintamenojen allokointeihin liittyvät poistot | 0,0 | 0,0 | -0,1 | -0,1 | |
| VERTAILUKELPOISUUTEEN VAIKUTTAVAT ERÄT YHTEENSÄ | -0,6 | -0,9 | -2,2 | -1,4 | |
| OPERATIIVINEN LIIKEVOITTO | 2,2 | 1,9 | 8,7 | 7,2 | |
| Operatiivinen osakekohtainen tulos | |||||
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 | |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva katsauskauden tulos | 0,4 | 0,4 | 3,0 | 3,7 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva katsauskauden tulos | 0,4 | 0,4 | 3,0 | 3,7 |
|---|---|---|---|---|
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | 0,4 | 0,7 | 1,8 | 1,1 |
| Operatiivinen emoyhtiön omistajille kuuluva katsauskauden tulos |
0,9 | 1,2 | 4,8 | 4,8 |
| Ulkona oleva osakemäärä keskimäärin tkpl | 2 673 | 2 609 | 2 644 | 2 590 |
| Operatiivinen osakekohtainen tulos | 0,32 | 0,45 | 1,82 | 1,86 |
*Operatiivista osakekohtaista tulosta laskettaessa on vähennetty verovaikutus sekä määräysvallattomien omistajien osuus vertailukelpoisuuteen vaikuttavista eristä.
| milj. euroa | Q4 2022 | Q4 2021 | Q4 2022 | Q4 2021 |
|---|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat | 34,1 | 34,3 | 34,1 | 34,3 |
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | 10,0 | 9,4 | 10,0 | 9,4 |
| Rahavarat | 13,2 | 2,7 | 13,2 | 2,7 |
| Korollinen nettovelka | 30,9 | 41,0 | 30,9 | 41,0 |
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät |
Kertaluonteiset rakennejärjestelykulut, yrityshankintaan liittyvät = kulut, hankintamenojen allokointeihin liittyvät poistot ja myyntivoitot/-tappiot |
||||
|---|---|---|---|---|---|
| Operatiivinen liikevoitto | = Liikevoitto -/+ vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät |
||||
| Operatiivinen käyttökate | = Operatiivinen liikevoitto + poistot ja arvonalentumiset |
||||
| Korollisen nettovelan suhde | Korollinen nettovelka | ||||
| operatiivisen käyttökatteeseen edelliseltä 12 kuukaudelta (sisältäen hankitut liiketoiminnot kuin ne olisi omistettu 12 kuukautta raportointihetkellä) |
Operatiivinen käyttökate edelliseltä 12 kuukaudelta = |
||||
| Oma pääoma + vähemmistöosuus yhteensä | |||||
| Omavaraisuusaste, % | = Taseen loppusumma – saadut ennakot |
x 100 |
|||
| Vapaa rahavirta | = Liiketoiminnan nettorahavirta - käyttöomaisuusinvestoinnit |
||||
| Vapaa rahavirta | |||||
| Osakekohtainen vapaa rahavirta | = Ulkona oleva osakemäärä keskimäärin |
||||
| Korollinen nettovelka | = Korolliset velat – rahavarat |
||||
| Osakekohtainen tulos (EPS) | Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva katsauskauden tulos – omaan pääomaan kirjattu hybridilainan korko verovaikutuksella vähennettynä = |
||||
| Ulkona oleva osakemäärä keskimäärin | |||||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva katsastuskauden tulos – omaan pääomaan kirjattu hybridilainan korko verovaikutuksella vähennettynä -/+ vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät |
|||||
| Operatiivinen osakekohtainen tulos | = Ulkona oleva osakemäärä keskimäärin |
||||
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE %) | Operatiivinen liikevoitto edelliseltä 12 kuukaudelta Keskimääräinen taseen loppusumma edelliseltä 12 kuukaudelta - = korottomat velat edelliseltä 12 kuukaudelta |
||||
| Oman pääoman tuotto (ROE %) | Katsauskauden tulos edelliseltä 12 kuukaudelta = Keskimääräinen oma pääoma edelliseltä 12 kuukaudelta |
Tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Tilinpäätöstiedotteessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin 31.12.2021 laaditussa tilinpäätöksessä. Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastettuja.
| KONSERNIN TULOSLASKELMA (MEUR) | Q4 2022 | Q4 2021 | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 |
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 45,0 | 39,2 | 160,4 | 122,0 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,0 | 0,5 | 1,5 |
| Materiaalit ja palvelut | -34,2 | -29,3 | -120,9 | -91,5 |
| Työsuhdekulut | -5,7 | -5,0 | -20,2 | -15,5 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -1,0 | -0,8 | -4,0 | -2,9 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -2,7 | -3,0 | -9,5 | -7,8 |
| Osakkuusyhtiöiden tulos | 0,1 | 0,0 | 0,2 | 0,0 |
| Liikevoitto | 1,7 | 1,0 | 6,5 | 5,8 |
| Rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | 0,7 | 0,0 |
| Rahoituskulut | -0,5 | -0,4 | -1,6 | -1,2 |
| Voitto ennen veroja | 1,2 | 0,7 | 5,5 | 4,6 |
| Tuloverot | -0,3 | -0,1 | -1,1 | -0,7 |
| Katsauskauden tulos, jatkuvat toiminnot | 0,9 | 0,6 | 4,4 | 3,9 |
| Katsauskauden tulos, lopetetut toiminnot | 0,5 | 0,5 | -4,7 | 1,6 |
| Katsauskauden tulos | 1,4 | 1,2 | -0,3 | 5,5 |
| Katsauskauden tuloksen jakautuminen | ||||
| Emoyhtiön omistajille | 1,2 | 2,3 | 0,0 | 5,2 |
| Vähemmistölle | 0,1 | 0,2 | -0,3 | 0,3 |
| Tulos/osake (laimentamaton) EUR, jatkuvat toiminnot | 0,16 | 0,14 | 1,12 | 1,40 |
| Tulos/osake (laimennettu) EUR, jatkuvat toiminnot | 0,16 | 0,14 | 1,12 | 1,40 |
| Tulos/osake (laimentamaton) EUR, lopetetut toiminnot | 0,18 | 0,33 | -1,56 | 0,59 |
| Tulos/osake (laimennettu) EUR, lopetetut toiminnot | 0,18 | 0,33 | -1,56 | 0,59 |
| Laajan tuloslaskelman erät (MEUR) | ||||
| Erät jotka saatetaan myöhemmin siirtää | ||||
| tulosvaikutteiseksi: | ||||
| Ulkomaiseen yksikköön liittyvät | ||||
| muuntoerot | -0,5 | -0,3 | -1,1 | 0,3 |
| Katsauskauden muut laajan tuloksen | ||||
| erät verojen jälkeen | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Katsauskauden laaja tulos yhteensä | 0,9 | 0,8 | -1,4 | 5,7 |
| Katsauskauden laajan tuloksen jakautuminen | ||||
| Emoyhtiön omistajille | 0,9 | 0,8 | -1,1 | 5,5 |
| Vähemmistölle | 0,1 | 0,1 | -0,3 | 0,3 |
| Ulkonaolevien osakkeiden lkm ka (tkpl) | 2 673 | 2 609 | 2 644 | 2 590 |
| Ulkonaolevat osakkeet kauden lopussa | 2 676 | 2 608 | 2 676 | 2 608 |
| Osakkeiden lkm (tkpl) | 2 692 | 2 617 | 2 692 | 2 617 |
| KONSERNIN TASE (MEUR) | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|
| VARAT | ||
| Pitkäaikaiset varat | ||
| Aineettomat käyttöom. hyödykkeet | 7,0 | 3,2 |
| Liikearvo | 35,5 | 29,0 |
| Aineelliset käyttöom. hyödykkeet | 9,2 | 6,3 |
| Muut rahoitusvarat | 0,3 | 0,3 |
| Sijoitukset osakkuusyhtiöihin | 0,9 | 0,0 |
| Laskennallinen verosaaminen | 0,1 | 0,1 |
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 53,0 | 38,9 |
| Lyhytaikaiset varat | ||
| Vaihto-omaisuus | 32,0 | 24,5 |
| Myynti- ja muut saamiset | 23,2 | 20,0 |
| Rahavarat | 13,2 | 2,7 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 68,3 | 47,1 |
| Lopetettujen toimintojen varat | 0,0 | 11,4 |
| VARAT YHTEENSÄ | 121,4 | 97,4 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | ||
| OMA PÄÄOMA | ||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva | ||
| oma pääoma | ||
| Osakepääoma | 2,5 | 2,5 |
| Muu sidottu pääoma | 0,1 | 0,1 |
| Hybridilaina | 20,0 | 0,0 |
| Sijoitetun vapaan pääoman rahasto | 4,7 | 2,0 |
| Edellisten tilikausien voitto | 13,1 | 11,7 |
| Tilikauden voitto | 0,0 | 5,2 |
| Yhteensä | 40,4 | 21,4 |
| Vähemmistöosuus | 1,4 | 1,0 |
| Pitkäaikaiset velat | ||
| Rahoitusvelat | 34,1 | 34,3 |
| Laskennalliset verovelat | 1,8 | 1,0 |
| Varaukset | 0,0 | 0,0 |
| Ostovelat ja muut velat | 1,7 | 0,0 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 37,6 | 35,3 |
| Lyhytaikaiset velat | ||
| Ostovelat ja muut velat | 31,9 | 26,6 |
| Varaukset | 0,0 | 0,1 |
| Rahoitusvelat | 10,0 | 9,4 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 42,0 | 36,1 |
| Lopetettujen toimintojen velat | 0,0 | 3,6 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 121,4 | 97,4 |
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (MEUR) | 1.1.-31.12.2022 | 1.1.-31.12.2021 |
|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirta | ||
| Voitto ennen veroja | 1,0 | 6,8 |
| Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa | ||
| Poistot ja arvonalentumiset | 4,2 | 3,4 |
| Rahoituserät, netto | 1,7 | 1,3 |
| Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta | 0,0 | 0,0 |
| Vaihto-omaisuuden lisäys (-)/vähennys (+) | -5,7 | -4,1 |
| Lyhytaikaisten varojen lisäys (-)/vähennys (+) | -0,3 | -8,3 |
| Lyhytaikaisten velkojen lisäys (+)/vähennys (-) | 1,3 | 6,0 |
| Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | 2,1 | 5,1 |
| Rahoituserät, netto | -2,3 | -1,3 |
| Maksetut verot | -1,2 | -0,9 |
| Muut oikaisut | 5,5 | -0,9 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 4,1 | 2,0 |
| Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | -1,9 | -0,9 |
| Yrityshankinta | -9,7 | -13,2 |
| Yritysmyynnit | -1,6 | 0,0 |
| Luovutushinnat | 0,3 | 2,2 |
| Investointien nettorahavirta | -13,0 | -11,9 |
| Rahavirta investointien jälkeen | -8,9 | -9,9 |
| Osakeanti | 1,4 | 0,0 |
| Lainojen lyhennykset | -40,1 | -6,4 |
| Lainojen nostot | 36,4 | 15,0 |
| Osakeannin transaktiokulut | -0,1 | 0,0 |
| Hybridilainan nosto | 20,0 | 0,0 |
| Hybridilainan korot ja kulut | -0,4 | 0,0 |
| Maksetut osingot | -1,5 | -1,2 |
| Rahoituksen nettorahavirta | 15,8 | 7,3 |
| Rahavarojen muutos | 6,9 | -2,6 |
| Rahavarat 1.1. | 6,2 | 8,6 |
| Valuuttakurssimuutosten ja konsolidoinnin vaikutus | 0,0 | 0,1 |
| Rahavarat 31.12 | 13,2 | 6,2 |
| 2022 | Osake- pääoma |
Vara- rahasto |
SVOP- rahasto |
Muunto- ero |
Hybridi- laina |
Kert. voitto varat |
Vähem- mistö osuus |
Yht. |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma | ||||||||
| 31.12.21 | 2,5 | 0,1 | 2,0 | 0,0 | 0,0 | 16,9 | 1,0 | 22,4 |
| Tilikauden tulos | 0,0 | -0,3 | -0,3 | |||||
| Muuntoerot | -0,9 | -0,2 | 0,0 | -1,1 | ||||
| Osakeanti | 3,1 | 3,1 | ||||||
| Osakeantiin liittyvät kulut | -0,1 | -0,1 | ||||||
| Omien osakkeiden osto | -0,3 | 0,0 | 0,0 | -0,3 | ||||
| Hybridilainan nosto | 20,0 | 20,0 | ||||||
| Osakepalkitseminen | 0,1 | 0,1 | ||||||
| Hybridilainan korko ja nostokulut | -1,6 | -1,6 | ||||||
| Osingonjako | -1,2 | -0,3 | -1,5 | |||||
| Käyvän arvon kohdistus | 0,0 | 1,1 | 1,1 | |||||
| Oma pääoma | 0,0 | |||||||
| 31.12.2022 | 2,5 | 0,1 | 4,7 | -0,9 | 20,0 | 14,1 | 1,4 | 41,8 |
| 2021 | Osake- pääoma |
Vara- rahasto |
SVOP- rahasto |
Muunto- ero |
Hybridi- laina |
Kert. voitto |
Vähem- mistö |
Yht. |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| varat | osuus | |||||||
| Oma pääoma | ||||||||
| 31.12.20 | 2,5 | 0,1 | 0,0 | -0,1 | 13,2 | 1,0 | 16,6 | |
| Tilikauden tulos | 5,2 | 0,3 | 5,5 | |||||
| Muuntoerot | 0,1 | 0,1 | 0,0 | 0,3 | ||||
| Osakeanti | 2,0 | 2,0 | ||||||
| Vähemmistön lunastus | -0,1 | -0,1 | -0,2 | |||||
| Osingonjako | -1,0 | -0,2 | -1,2 | |||||
| Muu muutos | 0,0 | -0,4 | -0,4 | |||||
| Oma pääoma | 0,0 | |||||||
| 31.12.2021 | 2,5 | 0,1 | 2,0 | 0,0 | 16,9 | 1,0 | 22,4 |
| Tekninen | Raskas | Muut | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1-12/2022 | Elektroniikka | kauppa | kalusto | toiminnot | Segm. | Yhteensä |
| väliset | ||||||
| Tulos | ||||||
| Liikevaihto | 62,7 | 53,0 | 42,4 | 4,7 | -2,4 | 160,4 |
| Poistot | -1,4 | -0,9 | -1,2 | -0,5 | -4,0 | |
| Osuus osakkuusyhtiöiden | ||||||
| tuloksesta | 0,2 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Liikevoitto | 3,7 | 4,6 | 0,6 | -2,4 | 6,5 | |
| Rahoitustuotot | 0,7 | 0,0 | 0,0 | 0,4 | -0,4 | 0,7 |
| Rahoituskulut | -1,5 | -0,5 | 0,0 | -0,1 | 0,4 | -1,6 |
| Tulos ennen veroja | 2,9 | 4,5 | 0,5 | -2,5 | 5,5 | |
| Tase varat | 51,3 | 45,7 | 32,0 | 5,0 | -12,6 | 121,4 |
| Tase velat | 54,5 | 22,1 | 13,6 | 2,0 | -12,6 | 79,7 |
| Investoinnit* | 0,5 | 0,5 | 0,2 | 0,6 | 1,9 | |
| Henkilöstö kauden lopussa | 120 | 108 | 63 | 36 | 327 |
*Sisältää lopetetut toiminnot
| Tekninen | Raskas | Muut | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1-12/2021 | Elektroniikka | kauppa | kalusto | toiminnot | Segm. | Yhteensä |
| väliset | ||||||
| Liikevaihto | 44,2 | 46,9 | 29,2 | 3,4 | -1,6 | 122,0 |
| Poistot | -0,9 | -0,7 | -1,0 | -0,3 | -2,9 | |
| Osuus osakkuusyhtiöiden | ||||||
| tuloksesta | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |
| Liikevoitto | 2,5 | 4,0 | 1,2 | -1,9 | 5,8 | |
| Rahoitustuotot | 0,3 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,3 | 0,0 |
| Rahoituskulut | -1,1 | -0,3 | 0,0 | 0,0 | 0,3 | -1,2 |
| Tulos ennen veroja | 1,7 | 3,7 | 1,2 | -1,9 | 4,6 | |
| Tase varat | 26,6 | 30,1 | 33,0 | 4,1 | -7,9 | 85,9 |
| Tase velat | 48,2 | 16,7 | 13,8 | 0,6 | -7,9 | 71,4 |
| Investoinnit* | 0,3 | 0,1 | 0,1 | 0,3 | 0,9 | |
| Henkilöstö kauden lopussa | 110 | 80 | 49 | 32 | 271 |
*Sisältää lopetetut toiminnot
Boreo tiedotti 9.8.2022 myyneensä Venäjän liiketoimintonsa Venäjän yhtiöiden operatiiviselle johdolle. Lopetettuihin toimintoihin kuului Venäjän yhtiöiden lisäksi AO International YE:n 100 % omistama tytäryhtiö YE International Elektrik Turkey Turkissa. Boreo oli aiemmin Q2 2022 puolivuosikatsauksesta lähtien luokitellut Venäjän ja Turkin liiketoiminnot lopettuiksi toiminnoiksi IFRS 5 -standardin mukaisesti. Alla esitetyissä taulukoissa on lopetettujen toimintojen tuloslaskelma ajanjaksolta 1.1-9.8.2022 sekä 9.8.2022 päättävä tase.
| TULOSLASKELMA (MEUR) | Q1-Q4 2022 | Q1-Q4 2021 |
|---|---|---|
| Liikevaihto | 12,2 | 24,6 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,0 | 0,0 |
| Materiaalit ja palvelut | -11,7 | -18,0 |
| Työsuhdekulut | -2,1 | -3,1 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -0,2 | -0,5 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -3,3 | -0,5 |
| Liikevoitto | -5,2 | 2,5 |
| Rahoitustuotot | 0,0 | 0,9 |
| Rahoituskulut | -0,7 | -1,1 |
| Voitto ennen veroja | -5,9 | 2,3 |
| Tuloverot | -0,2 | -0,6 |
| Tulos verojen jälkeen | -6,0 | 1,7 |
| Myyntivoitto lopetetuista toiminnoista | 0,7 | |
| Tuloslaskelmaan siirretyt muuntoerot | 0,3 | |
| Muut kauppaan liittyvät erät | 0,2 | |
| VARAT | ||
| Pitkäaikaiset varat | ||
| Aineettomat käyttöom. hyödykkeet | 0,1 | 0,1 |
| Liikearvo | 0,0 | 0,0 |
| Aineelliset käyttöom. hyödykkeet | 0,6 | 0,6 |
| Muut rahoitusvarat | 0,0 | 0,0 |
| Sijoitukset osakkuusyhtiöihin | 0,0 | 0,0 |
| Laskennallinen verosaaminen Pitkäaikaiset varat yhteensä |
0,0 0,7 |
0,1 0,8 |
| Lyhytaikaiset varat | ||
| Vaihto-omaisuus | 0,2 | 3,7 |
| Myynti- ja muut saamiset | 0,8 | 3,3 |
| Rahavarat | 3,5 | 3,6 |
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 4,5 | 10,6 |
| VARAT YHTEENSÄ | 5,1 | 11,4 |
| Pitkäaikaiset velat | ||
| Rahoitusvelat | 0,2 | 0,3 |
| Laskennalliset verovelat | 0,0 | 0,0 |
| Varaukset | 0,0 | 0,0 |
| Ostovelat ja muut velat | 0,0 | 0,0 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 0,2 | 0,3 |
| Lyhytaikaiset velat | ||
| Ostovelat ja muut velat | 3,0 | 3,2 |
| Varaukset | 0,0 | 0,0 |
| Rahoitusvelat | 0,2 | 0,2 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 3,3 | 3,4 |
| VELAT YHTEENSÄ | 3,5 | 3,6 |
| LOPETETTUJEN TOIMINTOJEN RAHAVIRRAT | ||
| Liiketoiminnan nettorahavirrat | 0,2 | 1,7 |
| Investointien nettorahavirrat | -0,1 | -0,1 |
| Rahoituksen nettorahavirrat | -0,9 | -1,0 |
| Rahavastike | 2,6 |
|---|---|
| Myydyt nettovarat | -1,6 |
| Muut kauppaan liittyvät erät | -0,3 |
| MYYNTIVOITTO | 0,7 |
| TASEEN ULKOPUOLISET VASTUUSITOUMUKSET | ||||
|---|---|---|---|---|
| (MEUR) | 31.12.2022 | 31.12.2021 | ||
| Vastuut | ||||
| Shekkitililimiitti | 6,3 | 4,4 | ||
| Vastuut yhteensä | 6,3 | 4,4 | ||
| Annetut vakuudet | ||||
| Kiinteistökiinnitykset | 0,0 | 0,0 | ||
| Yrityskiinnitykset | 71,5 | 38,5 | ||
| Pantatut arvopaperit | 0,0 | 0,0 | ||
| Takaukset | 1,5 | 1,9 | ||
| Annetut vakuudet yhteensä | 73,0 | 40,4 |
Yhtiöllä on korkosuojauksesta johtuva johdannaisvastuu, jonka käypä arvo 31.12.2022 hetkellä oli 0,7 milj. euroa. Käyvän arvon muutos on kirjattu tulosvaikutteisesti rahoituseriin.
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2022: 3.3.2023 klo 09.00. Tilinpäätöstiedote on saatavilla yhtiön kotisivuilla julkistamisen jälkeen osoitteessa: www.boreo.com/investors.
Webcast-lähetys, jossa yhtiön toimitusjohtaja Kari Nerg ja talous- ja rahoitusjohtaja Aku Rumpunen esittelevät tilinpäätöstiedotetta, järjestetään samana päivänä klo 11.00. Tilaisuus on englanninkielinen ja kysymyksiä voi esittää esityksen jälkeen. Esitysmateriaali on saatavilla ennen lähetyksen alkua Boreon kotisivuilla osoitteessa: www.boreo.com/investors.
Webcast-lähetystä voi seurata osoitteessa: https://boreo.videosync.fi/2022-q4-results. Tilaisuus nauhoitetaan ja tallenne on tilaisuuden jälkeen katsottavissa osoitteessa: www.boreo.com/investors.
Osavuosikatsaus 1-3/2023: 5.5.2023 Puolivuosikatsaus 1-6/2023: 10.8.2023 Osavuosikatsaus 1-9/2023: 2.11.2023
Toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1-31.12.2022 julkaistaan viikolla 10.
Vantaalla 3.3.2023
BOREO OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
Kari Nerg Toimitusjohtaja puh +358 44 341 8514 Aku Rumpunen Talous- ja rahoitusjohtaja puh +358 40 556 3546
Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy Finanssivalvonta Keskeiset tiedotusvälineet
www.boreo.com
Boreo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, joka luo arvoa omistamalla, hankkimalla ja kehittämällä liiketoimintoja Pohjois-Euroopassa. Boreon liiketoiminnot on organisoitu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Elektroniikka, Tekninen kauppa ja Raskas kalusto.
Boreon päätavoite on omistaja-arvon luominen pitkällä aikavälillä. Tämän se pyrkii saavuttamaan yritysostovetoisella strategialla, luomalla optimaaliset olosuhteet sen yhtiöille myynnin kasvattamiseen ja kannattavuuden parantamiseen sekä olemalla paras mahdollinen koti sen yhtiöille ja henkilöstölle.
Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 160,4 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 300 henkilöä seitsemässä maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Vantaalla.
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.