Annual Report • Mar 8, 2023
Annual Report
Open in ViewerOpens in native device viewer


| Martela lyhyesti 3 |
|
|---|---|
| Martela 20224 | |
| Vuoden 2022 kohokohdat5 | |
| 6 Toimitusjohtajan katsaus |
|
| Toimintaympäristö 7 |
|
| Martela Lifecycle9 | |
| Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös10 | |
| Hallinto- ja ohjausjärjestelmä 2022 | 62 |
| Tietoja osakkeenomistajille | 71 |

Martela on yksi Pohjoismaiden johtavista käyttäjälähtöisten työ- ja oppimisympäristöjen kehittäjistä. Luomme parhaita paikkoja työn tekemiselle ja tarjoamme asiakkaillemme Martela Lifecycle -ratkaisujen avulla kalusteet ja niihin liittyvät palvelut saumattomana kokonaisuutena. Martela on vuonna 1945 perustettu perheyritys, jonka osakkeet on listattu OMX:n Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä. Päämarkkina-alueitamme ovat Suomi, Ruotsi ja Norja, minkä lisäksi myymme ratkaisuja maailmanlaajuisesti jälleenmyyjäverkostomme kautta. Tuotantomme sijaitsee Suomessa ja Puolassa. Vuonna 2022 Martela-konsernin liikevaihto oli 106,7 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskenteli keskimäärin 403 henkilöä.

Vuosi 2022 oli Martelalle myönteisen kehityksen vuosi globaalista epävarmasta talous- ja geopoliittisesta tilanteesta huolimatta. Myyntimme kasvoi, ja saavutimme voitollisen tuloksen.
Hybridityön yleistyminen kasvatti työympäristöjen joustavuuden tarvetta. Muunneltavuus, kestävyys ja kiertotalousajattelu korostuivat tilasuunnittelussa.
Hintapaineiden vuoksi alan kilpailutilanne kiristyi, mutta tästä huolimatta vahvistimme asemaamme Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Laatu ja vastuullisuus olivat asiakkaillemme yhä tärkeämpiä hankintakriteerejä.
Kehitimme prosessejamme, minkä ansiosta muun muassa toimitusvarmuutemme parani. Optimoimme tuotevalikoimaa palvelemaan entistä laajempaa asiakaskuntaa. Toimme markkinoille lukuisia uusia tuotteita ja päivitimme olemassa olevaa mallistoamme vastaamaan hybridityön tarpeita.
106,7 Liikevaihto (milj. euroa)
2,5 Liiketulos (milj. euroa)
403
30


Martelalle myönnettiin EcoVadis-kultamitali. Pistemäärämme oli parhaan 5% joukossa kaikista EcoVadisin arvioimista yrityksistä maailmanlaajuisesti. Saimme kultamitalin jo toisena vuonna peräkkäin.
EcoVadis on maailman suurin kestävän kehityksen luokituslaitos. Sen arviointi sisältää 21 kriteeriä, jotka on ryhmitelty neljään teemaan: ympäristö, työ ja ihmisoikeudet, etiikka sekä kestävä hankinta. Luokituskriteerit perustuvat kansainvälisiin kestävän kehityksen standardeihin.

Helsingin seudun joukkoliikennejärjestelmästä vastaavan HSL:n päätoimipiste muutti uudistettuihin toimitiloihin Helsingin Pasilassa. Toimitilan ylläpito perustuu Martelan Työympäristö palveluna -malliin. Se on joustava toimitilan suunnittelun ja ylläpidon palvelu, jossa kalusteet ostamisen sijaan vuokrataan ja kiertotalous huomioidaan.
"Toimistomme toiminta on tärkeä osa vastuullisuuttamme. Uusi palvelumalli istuu siihen hyvin", kertoo HS-L:n vt. tulosalueen johtaja Antti-Pekka Röntynen.
Martela toi markkinoille useita tuotteita, jotka on pääosin kehitetty asiakkaiden toiveiden perusteella.
Sono-puhelinkoppi tuo työrauhaa hybridiajan työympäristöön. Suunnittelun lähtökohtana oli kompakti ja tehokkaasti ääntä eristävä puhelinkoppi, joka on helposti uudelleenasennettava ja pieneen tilaan menevä. Noora Work Box -nojatuoli yhdistää työtuolin ja pöydän suojaisaksi työskentelypisteeksi. Selkeän ryhdikkäältä ulkoasultaan se sopii monenlaiseen aula- ja kohtaamistilaan.

Martela Partner Days 2022 kokosi jälleenmyyjiämme tapaamiseen Espoon Keilaniemeen. Paikalla oli Alankomaiden, Espanjan, Italian, Sveitsin, Tanskan, Tšekin ja Viron jälleenmyyjiä. Keskustelimme muuttuneiden työtapojen vaikutuksista toimitilojen sisustustrendeihin ja tuotemallistokehitykseemme. Saimme hyödyllistä palautetta ja kiitosta toimitusvarmuudesta haasteellisina aikoina.
Martelalla on Euroopan laajuinen jälleenmyyntiverkosto ja omat myyntitoimistot Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa.

Martela saavutti yleisarvosanassa jälleen ensimmäisen sijan Taloustutkimuksen Työelämän Päättäjät (TEP) -tutkimuksessa, jossa vertailtiin toimistokalustevalmistajia. Martela keräsi peräti 7 ykköstilaa 11:sta tutkitusta osa-alueesta. Alan parhaimmiksi arviotiin tuotteiden laatu, ulkonäkö, ergonomia, tuotteiden toimivuus/ yhdistettävyys, kokonaistarjooman kattavuus, toimitusvarmuus ja ammattitaitoinen asiakaspalvelu. Muun muassa tuotteiden laatu, ulkonäkö ja toimivuus sekä tarjooman kattavuus arvioitiin alan parhaimmiksi.


Vuosi 2022 oli Martelalle kaksijakoinen. Alkuvuonna tuotanto ja myynti olivat vahvassa kasvussa. Toisella vuosipuoliskolla energiakriisistä aiheutunut voimakas inflaatio ja korkojen nousu hidastivat kasvua. Haasteista huolimatta menestyimme hyvin ja käänsimme kuluneen vuoden tuloksen voitolliseksi neljän tappiollisen vuoden jälkeen.
Liikevaihtomme kasvoi 16,10 prosenttia ja liiketuloksemme oli 2,5 miljoonaa euroa. Paransimme merkittävästi rahoitusasemaamme Nummelan tehtaamme myynti- ja takaisinvuokraussopimuksella. Tämä antaa meille vapautta suhteuttaa käyttöpääomaamme vallitseviin olosuhteisiin ja tarvittaessa tehdä lisäpanostuksia toimintamme edelleen kehittämiseen.
Asiakasmäärämme kasvoivat Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Myös kysyntä Työympäristö palveluna -malliamme (WaaS) kohtaan kasvoi. Samoin viennin osuus liikevaihdosta nousi, minkä uskon olevan suuntaus tulevinakin vuosina.
Vaikka maailma oli epävarma logistiikkahaasteiden ja hintojen nousun vuoksi, pystyimme pitämään kannattavuuden kohtuullisen hyvällä tasolla ja parantamaan samalla toimitusvarmuuttamme kehittämällä toimitusketjumme prosesseja entistä tehokkaammiksi.
Vuosi mullisti toimialaamme, kun hybridityöstä tuli asiakaskunnassamme pysyvää ja uudenlaisten, nopeasti muunneltavien työtilojen tarve kasvoi. Työympäristö palveluna -mallimme on siihen uniikki ratkaisu, jolla asiakas saa yhdestä palvelupisteestä koko työympäristöratkaisun suunnittelusta kalusteisiin, kuljetuksiin, asentamiseen ja kierrätykseen saakka.
Malli ei vaadi pääomien sitomista kalusteisiin, vaan palvelu joustaa kuukausittain asiakkaan tarpeiden mukaan. Se sopii täydellisesti nopeasti muuttuvaan maailmaan, jossa halutaan välttää tarpeetonta kulutusta ja hukkaa. Kestävyyden ja kiertotalouden periaatteemme tukevat asiakkaidemme hankintakriteereissä yhä vaikuttavammaksi nousevaa vastuullisuusajattelua.
Martela on tehnyt vastuullisuustyötä pitkään. Oman toimintamme hiilijalanjäljen pienentämisessä olemme jo alan edelläkävijä, mutta haluamme ajatella laajemmin: saavutimme EcoVadis-arvioinnissa kultamitalin. Se on vahva viesti vastuullisesta yhtiöstä, sillä vain neljä prosenttia arvioiduista yrityksistä maailmassa saavutti yhtä suuren tai suuremman pistemäärän.
Asiakastyytyväisyytemme on pysynyt erittäin hyvänä. Taloustutkimuksen TEP-kyselyssä saavutimme yleisarvosanassa toimialan ykkössijan. Kuuntelemme tarkasti asiakastoiveita, joista ennätysajassa kehitetty ja lanseerattu uutuus, Sono-puhelinkoppi, on yksi esimerkki. Vuonna 2022 toimme markkinoille useita uusia tuotteita ja uudistimme olemassa olevaa valikoimaa vastaamaan entistä paremmin asiakastarpeita.
Pääkonttorimme muutti keväällä Espoon Keilaniemeen. Elämme kuten opetamme: hyödynsimme käytettyä muuntamalla vanhan rakennuksen uuteen käyttöön ja teimme siitä hybridityöskentelyyn
sopivan toimitilan. sitoutumista.
Henkilöstötyytyväisyysmittauksessa ylsimme parhaisiin tuloksiin neljään vuoteen. Se kertoo mielestäni siitä, että tyytyväisyys ja tuloksentekokyky kulkevat käsi kädessä. Tuotteiden ja toimintamallien kehittäminen näkyy käytännössä onnistumisina, jotka puolestaan kasvattavat martelalaisten
Vuonna 2023 keskitymme strategiamme fokusalueisiin varmistaaksemme kasvun ja kannattavuu-

den myös tulevaisuudessa. Teemme entistä tiiviimpää asiakasyhteistyötä ja tehostamme tutkimusta ajantasaisista tarpeista. Jatkamme digitalisaation ja verkkokaupan kehittämistä, vauhditamme WaaS-mallin etenemistä, ylläpidämme kustannuskilpailukykyä ja kasvatamme skaalautuvuutta niin tuotteissa kuin palveluissakin. Olemme valmiita hybridityöskentelyn entistä laajempaan käyttöönottoon yhteiskunnassa, minkä uskon tekevän lopullisen läpimurron vuonna 2023.
Kiitän Martelan henkilöstöä työntäyteisestä ja menestyksellisestä vuodesta. Ilman vahvaa osaamista ja sitoutumista kasvu ei olisi onnistunut. Viime vuosien kriisien selättäminen kertoo, että meillä on kyky jatkaa menestyksen tiellä.
Ville Taipale toimitusjohtaja
Hybridityö kasvatti joustavuuden tarvetta työtiloissa. Muunneltavuus, kestävyys ja kiertotalousnäkökohtien huomioiminen korostuivat työtilojen suunnittelussa, mikä vauhditti Martelaa. Yleinen hintojen nousu vaikutti toimintaympäristöön, mutta pystyimme tästä huolimatta parantamaan asemaamme.
Vuosi 2022 oli Martelalle myönteisen kehityksen vuosi globaalista epävarmasta talous- ja geopoliittisesta tilanteesta huolimatta. Myyntimme kasvoi, ja saavutimme voitollisen tuloksen.
Sota Ukrainassa aiheutti inflaation ja talouden heikkenemisen energiakriisin myötä. Asiakkaat tekivät ostopäätöksiä entistä harkitummin. Materiaalien ja energian hintojen noususta huolimatta kannattavuutemme pysyi kohtuullisena. Pystyimme parantamaan toimitusvarmuutta prosesseja tehostamalla.
Hintapaineet vaikuttivat koko toimialaan, mutta markkinaosuutemme kasvoi kaikilla päämarkkina-alueilla. Viennin osuus myynnistä kasvoi muuta kasvua enemmän.
Tuotteemme ja palvelumallimme ovat herättäneet kiinnostusta myös Keski-Euroopassa. Suomalaista laatua arvostetaan, ja uskomme vientimme kasvavan myös tunnettuuden kasvattamisen myötä. Verkkokauppaamme kehittämällä parannamme kansainvälistä saavutettavuuttamme entisestään.
Paikkariippumaton työskentely vakiintui toimintamalliksi yritysmaailmassa. Asiakkaamme kasvattavat tilatehokkuuttaan, ja tilantarve mietitään paitsi säästöjen myös vastuullisuuden kannalta, esimerkiksi lämmityskuluja sopeuttamalla.
Toimisto on usein entistä pienempi, mutta työn ekosysteemi on laajentunut. Hybridimallissa työskennellään myös kotona tai esimerkiksi coworking-tiloissa. Työympäristöltä haetaan toimivuutta, muunneltavuutta ja viihtyisyyttä. Keskittymistä vaativaan työhön, tiimityöhön ja kohtaamisiin on löydyttävä omat tilansa.
Kalusteiden laatu ja kiertotalousajattelun huomioiminen ovat yhä tärkeämpiä hankintakriteerejä. Martelan tuotteet ja palvelut sijoittuvat luontevasti osaksi uutta ekosysteemiä, mikä näkyi vuonna 2022 myynnin kasvuna. Yritykset edellyttävät ympäristön ja eettisten kysymysten huomioimista hankinnoissaan. Myös säädökset ja standardit muuttuvat kohti ajattelumalliamme, jossa vastuullisuus huomioidaan tuotteen koko elinkaaren ajalta. Koska tuotteemme on kehitetty pitkäikäisiksi ja valmistettu vastuullisesti, ne vastaavat kestävyyden ja kierrätettävyyden vaatimuksiin, mitä yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää omassa vastuullisuustyössään.
Uskomme myös Työympäristö palveluna -mallimme (Workplace as a Service, WaaS) suosion kasvavan. Vastaavaa, yhtä kattavaa palvelua ei markkinoilla ole. WaaS-malli on asiakkaalle vaivaton tapa huolehtia toimistotilojensa vastuullisuudesta ja ajantasaisuudesta ilman suuria kertainvestointeja.
Käytettyjen kalusteiden kunnostusvolyymimme on tasaisessa kasvussa sekä yritys- että kotitalousasiakkaiden piirissä. Martela Outlet -ketjun myynti kuluttajille kasvoi. Myös moni yritys päätyi uusien sijaan kunnostettuihin kalusteisiin.
Vuoden aikana panostimme tulevaan kasvuun kehittämällä prosesseja, kuten toimitusketjumme toimintaa, sekä uudistamalla tuotevalikoimaamme. Optimoimme tuotevalikoimaa, minkä ansiosta voimme palvella pienemmällä nimikemäärällä entistä laajempaa asiakaskuntaa. Tuotteidemme modulaarisuus edistää niiden materiaali- ja kustannustehokkuutta.
Asiakkaat haluavat kehittää työympäristöjään vastuullisesti ja hybridityötä tukien. Toimistojen kodinomaisuus kasvaa; ne ovat kohtaamispaikkoja, joiden mukavuus ja ergonomisuus houkuttelevat työntekijöitä. Joustavuuden tarve on suuri.
Oman mallistomme toimitusketjussa voimme reagoida nopeasti ulkoisiin tilanteisiin, kuten vuosi 2022 osoitti. Investoimme tuotteiden ja prosessien kehitykseen, digitaalisten kanavien vahvistamiseen ja henkilöstön osaamiseen. Kehitämme asiakaslähtöistä palvelumalliamme jatkuvasti keräämällä tutkimustietoa ja asiakkaiden näkemyksiä siitä, millaisia tuotteita ja palveluja tulevaisuudessa tarvitaan.
Digian Future of Work -hankkeessa on varustauduttu koronan jälkeiseen arkeen ja kehitetty Digian monipaikkaista,
joustavaa työarkea seuraavalle tasolle. "Yhtenä hankkeen tavoitteista on ollut, että Digia-kampus on toimistojen, kotitoimistojen ja muiden etäpisteiden verkosto, jossa on vapautta valita kuhunkin tilanteeseen ja työtehtävään sopiva työn tekemisen paikka", hankkeesta vastaava Jussi Piispanen, Head
of Next Level Office, kertoo.
Digia on uudistanut työtilojaan laajasti vuosina 2021–2022, tavoitteenaan houkutella ihmisiä toimistolle pitkän etätyöjakson jälkeen. Digialla päätettiin myös varmistaa kotitoimiston toimivuus, ja henkilöstöllä on mahdollisuus valita mieluisa työpöytä ja -tuoli kotiinsa. Sujuvan ja joustavan työarjen toivotaan sitouttavan ja tukevan henkilöstön hyvinvointia. Kehitystyö jatkuu, ja työntekijäkokemusta mittaavan kyselyn tulosten seurannan ja henkilöstön osallistamisen kautta tulevaisuuden työ kehittyy ketterästi.
Lue lisää:
www.martela.com/fi/referenssit/digia-jyvaskyla
CASE

Työelämän muutoksen seurauksena ihmisillä on vapaus valita, missä ja milloin työskennellä. Työympäristö palveluna -mallin ansiosta henkilöstöllä on aina käytössään paras mahdollinen työympäristö. Organisaatio saa koko toimiston elinkaaren kattavana kokonaisratkaisuna, joka pitää jatkuvaa huolta tiloista, kalusteista – ja ihmisistä. Palveluun kuuluu olennaisena osana työympäristön jatkuva optimointi käyttäjien muuttuvien tarpeiden mukaisesti. Palvelumallin ansiosta organisaatio maksaa kuukausimaksuna vain siitä, mitä aidosti tarvitsee, ja kalusteiden omistamiseen liittyvät ongelmat poistuvat. Palvelu soveltuu yrityksen toimitilojen lisäksi etätyöpisteiden, joustavien coworking-tilojen ja oppimisympäristöjen kehittämiseen.
Työympäristö palveluna -malli pohjautuu elinkaariajatteluun, jossa yksittäisten hankintojen sijaan pyritään varmistamaan työympäristön joustavuus ja vastuullisuus tarpeiden määrittelystä tilan optimointiin. Elinkaariajattelun ytimessä on Waste Nothing -kiertotalousperiaate, joka pyrkii minimoimaan ympäristökuormitusta. Tarpeettomiksi jääneet hyväkuntoiset kalusteet myydään vastuullisesti Martela Outlet -myymälän tai verkkokaupan kautta ja osa kalusteista huolletaan ja/tai verhoillaan uudelleen ennen myyntiä. Tiensä päähän tulleet kalusteet hyödynnetään energiantuotannossa tai uusioraaka-aineena.

Toimistomme toiminta on tärkeä osa vastuullisuuttamme. Uusi palvelumalli istuu siihen hyvin."
Antti-Pekka Röntynen HSL:N VT. TULOSALUEEN JOHTAJA
| Hallituksen toimintakertomus11 | |
|---|---|
| Konsernitilinpäätös, IFRS19 | |
| Emoyhtiön tilinpäätös, FAS | 48 |
| Tilintarkastuskertomus59 |

Konsernin tilikauden liikevaihto oli 106,7 milj. euroa (91,9). Liiketulos vastaavalta ajalta oli 2,5 milj. euroa (-1,3). Liiketulos sisältää 1,5 milj. euron kertaluonteisen voiton Nummelan tuotanto- ja logistiikkakeskuksen myynti- ja takaisinvuokraussopimuksesta, myyntikustannukset huomioiden. Tulos osaketta kohden oli 0,57 (-0,53). Liiketoiminnan rahavirta 2,1 milj. euroa (-3,4). Omavaraisuusaste 24,7 prosenttia (22,2) ja nettovelkaantumisaste 58,6 prosenttia (74,8). Sijoitetun pääoman tuotoksi tilikaudelta muodostui 9,1 prosenttia (-4,7).
Martela on yksi Pohjoismaiden johtavia työympäristöihin keskittyneitä yrityksiä. Martela suunnittelee ja toteuttaa parhaita työ- ja oppimisympäristöjä. Tarjoamme käyttäjälähtöisiä ratkaisuja tämän päivän työympäristöön - liikkuvaan työhön ja monitilatoimistoihin. Martela tarjoaa myös alan laajimman valikoiman sisustusratkaisujen muutoksia ja ylläpitoa tukevia palveluja. Kokonaispalvelumme kattaa tarvittaessa koko toimitilan muutoksen työympäristötarpeen määrittelystä ja suunnittelusta muuttoon ja ylläpitoon saakka.
Martela tarjoaa Lifecycle-strategiansa mukaisesti laadukkaita työ- ja oppimisympäristöjä niiden koko elinkaaren kattavina palveluina. Tarjontaan sisältyvät työ- ja oppimisympäristöjen määrittely ja suunnittelu, toteutus ja kalustaminen sekä jatkuva mittaaminen ja kehittäminen.
Perinteisen hankintatavan vaihtoehdoksi Martela on tuonut markkinoille uudenlaisen palvelumallin työympäristöihin (Workplace as a Service) Palvelukokonaisuuden kuukausimaksu voi sisältää joko kaikki tai valitut elinkaaren vaiheet.
Vuoden 2022 aikana Martela toi markkinoille 15 uutta tuotetta,kuten esimerkiksi hybridityöskentelyyn sopivan Sono-puhelinkopin, Noora-sarjaan lyhytaikaiseen työskentelyyn soveltuvan istuimen ja työtason yhdistelmän, Oona-tuoteperhe laajeni raheilla, nopeasti säädettävien pöytien joukko lisääntyi Bobby ja Trailer- malleilla ja Combo-sarja täydentyi koulumaailmaan soveltuvilla piirteillä.
Konsernin tuloslaskelmaan sisältyy kuluksi kirjattuja tutkimus- ja kehittämismenoja -2.5 milj. euroa
(-2,2 milj. euroa).
Koronaviruspandemian aiheuttamien rajoitusten asteittainen poistuminen on vaikuttanut positiivisesti koko Martelan toimintaympäristöön niin Skandinaviassa kuin muissakin maissa. Samanaikaisesti sota Ukrainassa on tuonut markkinoille epävarmuutta ja aiheuttanut merkittäviä hinnankorotuksia ja saatavuushaasteita raaka-aineissa. Näiden lisäksi markkinatilanteeseen tulee vaikuttamaan voimakas inflaation kasvu ja korkojen nousu. Tässä vaiheessa on vielä vaikea arvioida edellä mainittujen tekijöiden vaikutuksia yleiseen markkinatilanteeseen keskipitkällä aikavälillä.
Konsernirakenne Martela Oyj:n konsernirakenteessa ei tapahtunut muutoksia vuoden 2022 aikana.
Tammi-joulukuun liikevaihto oli 106,7 milj. euroa (91,9) ja oli 16,1 % edellisvuotista parempi. Edellisvuoteen verrattuna Ruotsin liikevaihto parani 28,7 %, Suomen 6,9 %, Norjan 30,0 % ja ryhmän Muut 75,6 %. Konsernin liiketulos tammi-joulukuussa oli 2,5 milj. euroa (-1,3). Tammi-joulukuun tulos ennen veroja oli 1,3 milj. euroa (-2,3). Tammi-joulukuun tulos oli 2,6 (-2,4).
Liiketoiminnan rahavirta tammi-joulukuulta oli 2,1 milj. euroa (-3,4).
Korolliset velat olivat kauden lopussa 19,4 milj. euroa sisältäen 17,6 milj. euroa IFRS 16 mukaista vuokrasopimusvelkaa. Edellisvuonna vastaavana ajakohtana korolliset velat olivat 13,0 milj. euroa sisältäen 4,3 milj. euroa IFRS 16 mukaista vuokrasopimusvelkaa. Nettovelka oli 8,1 milj. euroa (8,1). Kauden lopussa lyhytaikaisia limiittejä oli käytössä 0,0 milj. euroa (4,0).
Nummelan tuotanto- ja logistiikkakeskuksen myynti- ja takaisinvuokraussopimuksen vaikutus IFRS 16 velkaan oli kirjaamishetkellä 13,0 miljoona euroa. Transaktion kauppahinta oli 15 miljoonaa euroa.
Nettovelkaantumisaste katsauskauden lopussa oli 58,6 prosenttia (74,8) ja omavaraisuusaste oli 24,7 prosenttia (22,2). Tunnuslukuja heikensi IFRS 16 mukainen vuokrasopimusvelka 17,6 milj. euroa (4,3 milj. euroa). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -1,1 milj. euroa (-1,0).
Taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 62,3 milj. euroa (51,1).

LIIKETULOS (MILJ. EUROA)

INVESTOINNIT JA POISTOT (MILJ. EUROA)
TULOS/OSAKE JA MAKSETUT OSINGOT
Konsernin bruttoinvestoinnit tammi-joulukuussa olivat 0,9 milj. euroa (0,4).
Maaliskuun 1. päivä 2022 Kalle Sulkanen nimitettiin Martelan johtoryhmään operatiiviseksi johtajaksi. Hän aloitti tehtävässään 1.5.2022. Konsernin johtoryhmään tämän jälkeen kuuluvat toimitusjohtaja Ville Taipale, talousjohtaja Kalle Lehtonen, myynti- ja markkinointijohtaja Johan Westerlund, operatiivinen johtaja Kalle Sulkanen, Brand & Design yksikön johtaja Kari Leino sekä Design Studio yksikön johtaja Eeva Terävä.
Konsernissa työskentelevien henkilöiden määrä oli keskimäärin 403 henkilöä (419), jossa oli vähennystä 16 henkilöä eli 3,8 %. Suomessa työskenteli keskimäärin 328 (346) henkilöä, Ruotsissa 27 (23), Norjassa 14 (14) ja ryhmässä Muut 34 (36).
Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstömäärä oli 400 (400). Henkilöstökulut tammi-joulukuussa olivat yhteensä 23,6 milj. euroa (22,7).
Vastuullisuus on tärkeä osa Martelan strategiaa ja toimintaa. Konsernin vastuullisuudesta, laatu- ja ympäristöhallinta- sekä työterveys ja -turvallisuusjärjestelmästä vastaa Operations-yksikön johtaja. Toiminnan vastuullisuutta ohjaa vastuullisuusohjausryhmä, johon kuuluu johtoryhmän jäseniä ja sihteerinä toimii vastuullisuusjohtaja.
Yksityiskohtaisempaa tietoa konsernin toiminnan vastuullisuusnäkökohdista, tavoitteista ja saavutuksista löytyy vuosittain julkistettavasta erillisessä vastuullisuusraportissa. Vuoden 2022 vastuullisuusraportti julkaistaan vuosikertomuksen jälkeen.
Martelan vastuullisuutta on ohjannut hallituksen hyväksymät ja vuosittain katselmoimat vastuullisen liiketavan periaatteet jo vuodesta 2011 alkaen. Periaatteet sisältävät viittaukset kansainvälisiin vastuullisuussitoumuksiin. Yritys on sitoutunut YK:n Global Compact -haasteeseen, jonka tavoitteena on edistää ihmisoikeuksia, työelämän oikeuksia, ympäristönsuojelua sekä korruption ja lahjonnan kitkemistä. Koska Martela toimii kansainvälisillä markkinoilla, se ottaa työssään huomioon myös sitä koskevat kansainväliset sopimukset, sitoumukset ja suositukset. Näistä tärkeimpiä ovat:
• OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille
Yrityksen käytännön toimintaa on ohjannut vuodesta 2011 alkaen myös johtoryhmän hyväksymät yritysvastuupolitiikat niin henkilöstön, ympäristön kuin hankintatoiminnan hallintaan liittyvissä asioissa. Martelan verkkosivulla, https://www.martela.com/fi/yritysvastuu julkaistut periaatteet ja politiikat katselmoidaan ja tarvittaessa päivitetään vuosittain vastuullisuusohjausryhmän koordinoimana. Periaatteet ja politiikat sisältävät sosiaaliset ja työntekijöihin liittyvät seikat, ihmisoikeuksien kunnioittamisen sekä korruption ja lahjonnan torjuntaan liittyvät seikat.
Martela Lifecycle -malli huomioi työympäristön koko elinkaaren. Martela tukee asiakasyritystensä vastuullisuutta tarjoamalla kiertotalousperiaatteiden mukaisia työympäristöratkaisuja.
Konsernin yksiköillä on riippumattoman osapuolen sertifioima, ISO 9001 laatu-, ISO 14001 ympäristösekä ISO 45001 työterveys ja -turvallisuushallintajärjestelmä toiminnan jatkuvan parantamisen, asiakasodotusten täyttämisen, ympäristöasioiden ja työturvallisuusnäkökohtien varmistamiseksi.
Tuotteiden valmistus painottuu vahvaan toimittajaketjuun. Oma valmistus keskittyy uusien tuotteiden loppukokoonpanoon ja kalustekunnostustuotantoon Nummelan logistiikkakeskuksessa Suomessa, jossa on myös pääosa tuotekehityksestä ja hankintatoimesta. Verhoilukomponenttien kokoonpano tapahtuu Martelan omalla tehtaalla Puolassa. Kansi- ja säilytinkomponenttien valmistus tapahtuu pääasiassa Martelan tytäryhtiössä Kidex Oy:ssä Kiteellä Suomessa.
Martelan pääkonttorissa Espoon Otaniemessä on konsernihallinnon lisäksi myynti- ja tukitoimintoja. Martelalla on useita myyntikonttoreita Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Muissa maissa Martela-tuotteiden myynti tapahtuu lähinnä jälleenmyyjäverkoston kautta.

OMAVARAISUUSASTE

Martela taloudellisesta arvosta yli 70 prosenttia jakautuu tuotteiden ja palvelujen tuottajille. Luotettava sadan kumppanin verkosto toimittaa materiaaleja ja komponentteja sellaisiin tuotteisiin, joihin Martelalla on tuoteoikeudet.
Työntekijöiden palkkoihin ja sosiaaliturvaan kuluu noin neljännes konsernin liikevaihdosta. Paikallinen tuotanto ja työllisyys on Martelalle tärkeää. Palveluliiketoiminnan osuuden kasvaessa yritys luo yhä enemmän työllisyyttä sinne, missä sen markkinat ovat. Taloudellisen arvon jakaumaa esitellään tarkemmin tulevassa vastuullisuusraportissa.
Johtoryhmän hyväksymä ympäristöpolitiikka ottaa kantaa yrityksen ympäristövaikutusten vähentämiseen ja kierrätyksen edistämiseen. Politiikka antaa ohjeita ympäristönäkökulman huomioonottamiseen tarjooman kehittämisessä, jonka kautta yritys vaikuttaa välillisesti myös asiakkaidensa ympäristövaikutuksiin.
Martelan toiminnan olennaisimmat ympäristönäkökulmat esitellään vastuullisuusraportin olennaisuusarvioinnissa. Parhaat mahdollisuudet vaikuttaa markkina-alueellaan kasvihuonepäästöjen ja energian käytön vähentämiseen Martelalla on asiakkaidensa tilojen kautta. Martela työskentelee jatkuvasti auttaakseen asiakkaitaan tietotyön tekemistä tukevien tilojen luomisessa ja tilatehokkuuden parantamisessa. Martelan tärkein ympäristötavoite onkin asiakkaiden tilatehokkuutta tukevan Martela Lifecycle -mallin tarjoaminen asiakkailleen.
Vastuullisuusraportoinnissa keskitytään oman toiminnan suoriin ja epäsuoriin vaikutuksiin, koska Martelalla ei ole mahdollisuuksia mitata asiakkaidensa tilatehokkuuden paranemisen ja energian käytön vähenemisen vaikutuksia.
Martelan selvästi merkittävin ilmastovaikutus syntyy asiakkaille tarjottaviin tuotteisiin ja palveluihin liittyvästä materiaalinkäytöstä. Martelan laskemat kasvihuonekaasupäästöt vuoden 2022 aikana oli 10.6 miljoonaa kiloa, mikä on noin lähes sama kuin edellisenä vuonna. Kasvihuonekaasupäästöistä 80 prosenttia syntyi asiakkaille toimitettuihin tuotteisiin hankituista materiaaleista (scope 3), viisi prosenttia epäsuorasta energiankäytöstä (scope 2) ja kahdeksan prosenttia valmiiden tuotteiden jakelusta asiakkaille (scope 1).
Martelan kiinteistöjen lämmitykseen, valaistukseen sekä ilmanvaihtoon käytetyn epäsuoran energian kokonaismäärä oli 33 200 GJ vuonna 2021. Kokonaisenergiankäytöstä 88 prosenttia oli uusiutuvaa ja 10 prosenttia fossiilista alkuperää sekä kaksi prosenttia ydinvoimaa. Martelan scope 2 mukaisten epäsuorien kasvihuonepäästöjen määrä on laskenut 84 prosenttia vuosikymmenen aikana samalla, kun epäsuoran energian kulutus on laskenut 30 prosenttia. Suurin kasvihuonepäästön aleneminen on saavutettu osta-
malla päästötöntä sähköenergiaa. Vuonna 2021 tuotannon materiaalikäyttö laski 10 prosenttia edellisen vuoden tasosta noin 8,2 miljoonaan kiloon. Lähes 50 prosenttia käytetyistä materiaaleista oli puupohjaisia ja noin 22 prosenttia metallipohjaisia. Vuoden 2021 aikana koko konsernin tuotantojätteiden määrä oli 1,7 miljoonaa kiloa, joista 99,7 prosenttia hyödynnettiin materiaalina tai energiana. Lähinnä laitteiden ja rakennusten kunnossapidosta tullutta vaarallista jätettä oli vain 0,3 prosenttia.
Kalusteiden kestävyys, kierrätettävyys ja kierrätys on Martelan toiminnan ytimessä. Kalusteet on suunniteltu kunnostettaviksi ja uudistettaviksi, ja niissä käytetyt materiaalit voidaan lopulta kierrättää tai hyödyntää energiana. Toimitilasisustusten kierrätyspalvelua tarjotaan asiakasyrityksille osana Martelan kokonaispalvelua. Asiakkailta vastaanotetun, käytetyn tavaran määrä pieneni hiukan edellisestä vuodesta 2,6 miljoonaan kiloon. Uusien tilaratkaisujen suunnittelun yhteydessä asiakkaalla jo käytössä olevia kalusteita voidaan sisällyttää uuteen tilasuunnitelmaan tai vanhat kalusteet on mahdollista kierrättää vastuullisesti Martelan kierrätyspalvelun kautta. Hyväkuntoiset, käytetyt kalusteet puhdistetaan ja huolletaan Nummelan kalustekunnostustuotannossa. Kunnostetut kalusteet ovat yritys- ja yksityisasiakkaiden saatavilla Martela Outlet -verkkokaupan ja -myymälöiden kautta. Vuonna 2021 niiden kautta noin 22 000 käytettyä kalustetta löysi uuden kodin.

Martelan omassa toiminnassa ei ole olennaisia ympäristöriskejä, mutta yleismaailmalliset muutokset esim. energialähteissä ja hinnoittelussa, materiaalien saatavuudessa sekä muutokset työn tekemisen muodoissa saattavat vaikuttaa Martelan toimintaan tulevaisuudessa.
Ympäristötavoitteet, niiden toteumat ja tarkemmat ympäristömittarit julkaistaan vuosittain vastuullisuusraportissa.
Martelan visiona on luoda parhaita paikkoja työn tekemiselle. Tämän tavoitteen mahdollistajana on osaava, sitoutunut ja hyvinvoiva henkilöstö. Martelan henkilöstöjohtamisen perustana ovat arvojen mukainen toiminta sekä vastuulliset toiminta- ja johtamisperiaatteet.
Henkilöstön osaamisen kehittämisen keskeisinä tavoitteina ovat erinomaisen asiakasosaamisen ja asiakaskokemuksen kehittäminen kaikissa kohtaamisissa sekä operatiivisen suorituskyvyn lisääminen. Vuoden 2022 aikana myyntiosaamista ja asiakkuudenhoitomallia kehitettiin systemaattisesti Martelan Lifecycle-mallin mukaisesti. Lisäksi keskityttiin funktioiden välisen yhteistyön parantamiseen ja niitä tukevien prosessien kehittämiseen toimitusketjun tehokkuuden näkökulmasta.
Hybridityö jatkaa organisaatioissa vielä muotoutumistaan. Niin myös Martelassa. Hybridityön pelisääntöjä täsmennettiin tukemaan paremmin eri työnteon muotoja huomioiden niin yksilön kuin tiimityöskentelyn tarpeet. Joustavan työskentelyn periaatteena on tasapainoinen läsnä- ja etätyön välinen suhde ja henkilöstöä kannustetaan tekemään työtä eri työskentelypaikoissa sen mukaisesti kuin mitä työn tekemisen kannalta on tarkoituksenmukaista. Myös toimitiloja uudistettiin vastaamaan hybridityön tarpeita ja tukemaan yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä sekä keskittymistä vaativaa työskentelyä jakamalla tilat eri työskentelytarpeita tukeviin vyöhykkeisiin. Tästä tuoreimpana esimerkkinä on Martelan pääkonttorin uudet toimitilat.
Turvallinen työympäristö ja työolosuhteet ovat henkilöstön hyvinvoinnin kannalta ensisijaisen tärkeitä. Turvallisen työympäristön perustana on riittävä perehdytys työtehtäviin, ajantasaiset ohjeistukset ja tarvittava turvallisuuskoulutus. Martela järjestää työntekijöilleen kunkin tehtävän kannalta tarvittavaa turvallisuuskoulutusta, mikä mahdollistaa ammattimaisen ja turvallisen työskentelyn. Turvallinen työskentely on tärkeää kaikissa tehtävissä ja sen merkitys korostuu erityisesti tuotannossa sekä muuttopalveluun ja asennukseen liittyvissä tehtävissä. Työntekijöitä kannustetaan aktiivisesti raportoimaan kaikista läheltä piti -tilanteista, sillä ne antavat arvokasta tietoa työturvallisuuden parantamiseksi. Vuoden 2022 aikana henkilöstön hyvinvointia, toimintakykyä ja jaksamista tuettiin laajentamalla työterveyshuollon palveluita sekä tarjoamalla pilottina mielen hyvinvointia tukevia palveluita arjen haasteisiin.
Henkilöstön työtyytyväisyyttä ja sen parantamiseksi valittujen toimenpiteiden vaikuttavuutta mitataan vuosittain tehtävällä People Spirit -kyselyllä. Kysely mittaa muun muassa henkilöstön motivaatiota, sitoutuneisuutta, johtamis- ja toimintakulttuuria sekä työnantajakuvaa. Haasteellisesta ja epävarmasta toimintaympäristöstä huolimatta, henkilöstön työtyytyväisyys ja sitoutuneisuus paranivat edelliseen tutkimustulokseen verrattuna. Selkeitä vahvuuksia ovat oman työn merkityksellisyys, palautteenanto sekä ylpeys Martelan tuotteista ja palveluista. Johtamis- ja toimintakulttuuri sekä työnantajakuva kehittyivät positiiviseen suuntaan. Vaikka henkilöstön mahdollisuudet vaikuttaa toimintojen kehittämiseen ja työssä tarvittavien tietojen saatavuus ovat parantuneet edelliseen kyselyyn verrattuna, on niissä vielä kehitettävää suhteessa vertailunormiin. Kokonaisuudessaan tulokset kertovat siitä, että toimenpiteet henkilöstön työtyytyväisyyden lisäämiseksi sekä johtamis- ja toimintakulttuurin vahvistamiseksi, ovat oikean suuntaisia. Martelan vastuullisuusraportista löytyy kattava kuvaus sosiaalisista näkökohdista ja henkilöstöasioista.
Ihmisoikeuksien kunnioittamiseen liittyviä asioita käsitellään mm. yrityksen henkilöstöpolitiikassa ja vastuullisuuspolitiikassa hankintaketjulle. Pääperiaatteena on tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille työntekijöille ja kohdella kaikkia työntekijöitä oikeudenmukaisesti. Vaatimukset toimittajille keskittyvät kansallisen lainsäädännön tai ILO:n sopimusten noudattamiseen, riippuen siitä kumpi on työntekijän oikeuksien kannalta vaativampi. Martelan toiminnassa tai toimitusketjussa ei ole havaittu rikkomuksia ihmisoikeuksien kunnioittamisessa.
Martelan tuotteiden valmistus tapahtuu asiakastilausten pohjalta, jolloin toimitusketjut ovat lyhyitä ja hankinnat tapahtuvat pääasiassa lähialueilta ja muualta Euroopasta. Riskit ihmisoikeuksien kunnioittamisessa ovat pienemmät Euroopan alueella, jossa on pitkät perinteet työolosuhteiden seurannasta ja työlainsäädännöstä. Martelan toimittajakunnan sosiaaliset riskit on kattavasti kartoitettu ja niitä arvioidaan aina uusia toimittajia valittaessa ja toimittaja-arviointien yhteydessä. Vastuullisuusnäkökohtien läpikäynti on tärkeä osa jatkuvaa kanssakäymistä toimittajien kanssa. Vuon-
na 2018 päivitetyssä vastuullisuuspolitiikassa hankintaketjulle korostetaan sosiaalista vastuuta myös toimittajien omassa alihankintaketjussa. Politiikka viestitään jokaisen ostotilauksen yhteydessä ja tärkeimmille toimittajille lähetetään ajoittain vastuullisuuskysely, jonka kautta Martela on kerännyt materiaali-, komponentti- ja tuotetoimittajalta sitoumuksia hankintaketjun vastuullisuuspolitiikan sisältämien vaatimusten noudattamisesta. Möbelfakta-merkittyihin tuotteisiin ja niiden hankintaketjuihin liittyy lisäksi erityinen vastuullisuusnäkökohtien dokumentointi. Martela arvioi vuosittain sosiaalisen vastuun riskit toimitusketjuissa maakohtaisten vastuullisuusindikaattorien kautta ja suunnittelee niiden pohjalta toimittajakohtaisesti tarvittavat toimenpiteet sosiaalisen vastuun varmentamiseksi.
Vuonna 2022 Martelalle myönnettiin EcoVadis-kultamitali. Pistemäärämme oli korkeampi tai yhtä suuri kuin 96 prosenttia kaikista EcoVadiksen arvioimista yrityksistä maailmanlaajuisesti. Saimme kultamitalin jo toisena vuonna peräkkäin. EcoVadis on maailman suurin kestävän kehityksen luokituslaitos. Sen arviointi sisältää 21 kestävän kehityksen kriteeriä, jotka on ryhmitelty neljään teemaan: ympäristö, työ ja ihmisoikeudet, etiikka sekä kestävä hankinta. Luokituskriteerit perustuvat kansainvälisiin kestävän kehityksen standardeihin, kuten UN Global Compactin kymmenen periaatetta, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimukset ja Global Reporting Initiativen (GRI) standardit ja ISO 26000.
Vuoden 2022 vastuullisuuskoulutus toteutettiin syksyllä ja siihen osallistui 86 prosenttia henkilöstöstä. Koulutuksen avulla selvitettiin Martelan työntekijöiden sitoutumista vastuullisen liiketavan periaatteisiin ja ovatko he tietoisia toimintatavoista, mikäli huomaavat niiden vastaista toimintaa. Selvitys osoitti 99 prosenttia vastaajista on sitoutunut periaatteisiin samalla, kuin 98 prosenttia vastaajista koki olevan selvää mitä korruption ja lahjonnan ehdoton kielto tai työyhteisössä tapahtuvan epäasiallisen käytöksen ehdoton kielto tarkoittaa. 97 prosenttia vastaajista koki olevan selvää mitä yhdenvertainen kohtelu käytännössä tarkoittaa. Lähes 80 prosenttia vastaajista oli myös tietoisia miten mahdollisesti havaitsemistaan epäkohdista voi tehdä ilmoituksen nimettömänä. Vuoden 2022 aikana Martelan Whistleblowing-järjestelmän mihinkään käytettävissä olevaan kanavaan ei ole kuitenkaan vastaanotettu ilmoitusta epäkohdista tai väärinkäytöksistä.
Korruption ja lahjonnan torjumiseen liittyviä asioita käsitellään mm. vastuullisen liiketoiminnan periaatteissa ja vastuullisuuspolitiikassa hankintaketjulle. Martela ei hyväksy lahjontaa missään muodossa liiketoiminnassaan millään markkina-alueella. Lahjonnan antaminen tai vastaanottaminen ei ole sallittua missään olosuhteissa.
Kaikki rahaliikenne tallentuu kunkin tytäryrityksen taloushallinnon/kirjanpidon kautta. Martelan ja kaikkien sen tytäryhtiöiden kirjanpito ja rahaliikenne on vuosittain lakisääteisen tilintarkastuksen kohteena. Kirjanpito on läpinäkyvää konsernin talousjohtajalle.
Martelalla on kaksi osakesarjaa, joista jokainen K-osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa kahdellakymmenellä äänellä ja jokainen A-osake yhdellä äänellä. K-osakkeen henkilöomistajilla on voimassa oleva osakassopimus, joka rajoittaa K-osakkeiden myyntiä nykyisten K-osakkeenomistajien piirin ulkopuolelle. K-osakkeita on yhteensä 604 800 kappaletta, A-osakkeita on yhteensä 3 914 814 kappaletta ja molempia on yhteensä 4 519 614 kappaletta.
Tammi-joulukuussa yhtiön A-osakkeita vaihtui Nasdaq Helsinki Oy:ssä 2 286 583 kappaletta (2 490 862), mikä vastaa 58,4 prosenttia (63,8) A-osakkeiden kokonaismäärästä. Vaihdon arvo oli 6,5 milj. euroa (6,7) ja katsauskauden lopussa osakkeen arvo oli 2,45 euroa (2,29). Tammi-joulukuun aikana osakkeen kurssi on ollut ylimmillään 3,81 euroa ja alimmillaan 2,12 euroa. Joulukuun lopussa oma pääoma/osake
Vuoden 2022 aikana Martela on vastaanottanut yhden arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mu-
oli 3,07 euroa (2,39). kaista liputusilmoitusta.
Martela Oyj on 10.3.2022 vastaanottanut liputusilmoituksen, jonka mukaan Isku-Yhtymä Oy:n omistusosuus Martela Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä nousi yli 10 prosentin liputusrajan 10.3.2022 tehtyjen osakekauppojen seurauksena.
Tilinpäätöksen liitetiedoissa kohdassa 27 on lisätietoja Martela Oyj:n osakkeista ja osakkeenomistajista.
OMAT OSAKKEET Tammi-joulukuun aikana yhtiö ei ole ostanut omia osakkeitaan. Martela Oyj on luovuttanut 23.5.2022 yhteensä 11 657 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta vastikkeetta yhtiön 23.3.2021 julkistaman Suoriteperusteinen lisäosakejärjestelmän 2021–2023, ansaintajakson 2021 perusteella 34 avainhenkilöille. Omia A-osakkeita omistetaan 31.12.2022 yhteensä 1 425 kappaletta, joka vastaa 0,03 prosenttia kaikista osakkeista ja 0,01 prosenttia kaikista äänistä. Omista osakkeista 379 kappaletta on ostettu 10,65 euron keskihintaan ja 1 046 kappaletta on siirretty yhtiökokouksen 13.3.2018 tekemällä päätöksellä yhteistiltä yhtiön omalle arvo-osuustilille.
Hallituksen jäsenillä, toimitusjohtajalla ja muulla ylimmällä johdolla oli 31.12.2022 hallussaan yhteensä 149 720 A -osaketta ja 2 540 K osaketta, joiden yhteenlaskettu määrä vastaa 3,4 % yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 1,3 % osakkeiden äänimäärästä.
Maaliskuun 18. päivänä 2021 Martela Oyj:n hallitus päätti uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen henkilökohtaiseen sijoitukseen sekä yhtiön osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen perustuva kannustinjärjestelmä.
Uudessa suoriteperusteisessa lisäosakejärjestelmässä 2021—2023 on kolme ansaintajaksoa, tilikaudet 2021, 2022 ja 2023. Järjestelmässä kohderyhmällä on mahdollista ansaita Martela Oyj:n A-osakkeita suoriutumisen ja Martela Oyj:n A-osakkeisiin kohdistuvan henkilökohtaisen sijoituksen perusteella. Hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin ansaintakriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdolliset palkkiot maksetaan kunkin ansaintajakson päättymisen jälkeen. Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat arviolta yhteensä enintään 718 000 Martela Oyj:n A-osakkeen arvoa, mukaan lukien myös rahana maksettava osuus. Noin 40 henkilöä mukaan lukien toimitusjohtaja ja muut Martelan johtoryhmän jäsenet kuuluvat järjestelmän kohderyhmään. Palkkiot maksetaan osittain Martela Oyj:n A-osakkeina ja osittain rahana. Palkkioiden rahaosuuksilla pyritään kattamaan palkkioista osallistujille aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Jos osallistujan työ- tai johtajasopimus päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta. Järjestelmän perusteella maksettavaa palkkiota voidaan pienentää, jos hallituksen osakekurssille asettama raja-arvo saavutetaan. Ansaintajaksolla 2021 palkkiot perustuvat konsernin liikevoittoon (EBIT).
Suoritusperusteisen lisäosake-järjestelmän 2021—2023 toteuttamiseksi järjestelmään osallistuville avainhenkilöille hallitus päätti suunnatusta osakeannista ohjelmaan osallistuville avainhenkilöille. Päätös suunnatusta maksullisesta osakeannista perustui varsinaisen yhtiökokouksen 18.3.2021 antamaan valtuutukseen. Suunnatussa osakeannissa merkittiin yhteensä 305 700 A sarjan osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 2,73 euroa osakkeelta. Hallitus päätti uudesta suunnatusta osakeannista jossa merkittiin yhteensä 11 574 A sarjan osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 2,88 euroa osakkeelta. Päätös osakeannista perustui varsinaisen yhtiökokouksen 17.3.2022 antamaan valtuutukseen.
Osana suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän toteutusta hallitus on päättänyt myöntää ohjelmaan osallistuville henkilöille yhteismäärältään enintään 686 000 euron suuruiset korolliset lainat yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Lainan enimmäismäärä on 70 prosenttia osallistujan osakesijoituksesta. Lainat erääntyvät maksettaviksi viimeistään 31.12.2025.
Ohjelmaan perustuvia lisäosakkeita maksettiin vuonna 2022 11 657 kappaletta.
Martela Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina 17.3.2022. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2021, myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä käsitteli toimielinten palkitsemisraportin vuodelta 2021. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti olla jakamatta osinkoa.
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi ja hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Jan Mattsson, Eero Martela, Katarina Mellström, Johan Mild ja Anni Vepsäläinen, sekä uudeksi jäseneksi Han-
na Mattila. Yhtiökokous päätti maksaa palkkiona hallituksen puheenjohtajalle 3 400 euroa kuukaudessa ja hallituksen jäsenille 1 700 euroa kuukaudessa, sekä lisäksi valiokuntajäsenyydestä 1 600 euroa vuodessa. Yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, jolle maksetaan palkkio tarkastusvaliokunnan hyväksymän laskun mukaan.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 450 000 yhtiön A-sarjan osakkeen hankkimisesta Yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai markkinoilla muutoin muodostuvaan hintaan. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 450 000 uuden A-sarjan osakkeen antamisesta ja/tai Yhtiön hallussa olevien yhtiön A-sarjan osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä joko maksua vastaan tai maksutta. Molemmat valtuutukset vastaavat noin 10 % yhtiön osakepääomasta ja 2,8 % äänimäärästä. Valtuutukset ovat voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2023 saakka.
Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi keskuudestaan hallituksen puheenjohtajaksi Johan Mildin ja varapuheenjohtajaksi Katarina Mellströmin.
Martela Oyj on suomalainen osakeyhtiö, jonka päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä, erityisesti osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Martela Oyj:n yhtiöjärjestystä. Yhtiö noudattaa Nasdaq OMX:n ohjeita sekä Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia 2020. Yhtiö on julkistanut hallinointi- ja ohjausjärjestelmän erillisenä dokumenttina yhtiön kotisivuilla. Lisätietoa Martelan hallinnosta löytyy yhtiön kotisivuilta. Martelan vastuullisuusraportti sisältää kattavasti kirjanpitolainsäädännön uudistusten vaatimia muita kuin taloudellisia tietoja (NFI, non financial information) ja raportteja on julkaistu vuodesta 2010 alkaen. Vuoden 2022 vastuullisuusraportti julkaistaan vuosikertomuksen jälkeen.
Suurin riski tuloskehitykselle liittyy yleiseen talouden epävarmuuteen ja sen myötä Martelan liiketoimintaympäristön kokonaiskysynnän kehittymiseen. Toimialan projektiluonteisuudesta johtuen lähiajan ennustettavuus on haasteellista. Martelan riskienhallintamallin mukaisesti riskit luokitellaan ja niihin
varaudutaan eri tavoin.
Konsernissa pyritään jatkuvasti arvioimaan ja seuraamaan liiketoiminnan vaatiman rahoituksen määrää, jotta konsernilla olisi tarpeeksi likvidejä varoja toiminnan rahoittamiseksi ja erääntyvien lainojen takai-
sinmaksuun. Äkilliset kysynnän muutokset tai muutokset rahoitusmarkkinoilla voivat kuitenkin aiheuttaa sen että konserni likvidit varat eivät riitä toiminnan rahoittamiseen.
Martelan tuotteiden valmistus tapahtuu asiakastilausten pohjalta, jolloin toimitusketjut ovat lyhyitä ja hankinnat tapahtuvat pääasiassa lähialueilta ja muualta Euroopasta. Laaja varastointi ei ole tarpeellista. Tuotteiden kokoonpano on automatisoitu ja se perustuu komponenttien alihankintaan sekä omaan kokoonpanoon.
Vahinkoriskit on katettu asianmukaisilla vakuutuksilla ja ne kattavat omaisuus-, keskeytys-, toimittajakeskeytys- ja vahingonvastuuriskit. Vakuutusasioiden hoidossa käytetään ulkopuolista kumppania. Myös juridisten asioiden hoidossa käytetään ulkopuolista kumppania. Rahoitusriskejä käsitellään vuosikertomuksen liitetiedossa kohdassa 22.
Suurin riski tuloskehitykselle liittyy yleiseen talouden epävarmuuteen ja sen myötä Martelan liiketoimintaympäristön kokonaiskysynnän kehittymiseen. Ukrainan sota ja sen mukanaan tuoma epävarmuus ovat vaikuttaneet negatiivisesti markkinatilanteeseen sekä materiaalien saatavuuteen ja hintatasoon. Näiden lisäksi markkinatilanteeseen tulee vaikuttamaan voimakas inflaation kasvu ja korkojen nousu. Toimialan projektiluonteisuudesta johtuen lähiajan ennustettavuus on haasteellista normaaliolosuhteissa. Tämä haasteellisuus korostuu entisestään Ukrainan sodan ja taloudellisen epävarmuuden lisääntymisen johdosta.
Tammikuun 16, 2023 yhtiö tiedotti että Kimmo Hakkala on nimitetty Sales and Marketing -liiketoiminnan vetäjäksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.2.2023. Samalla yhtiö tiedotti että nykyinen Sales -yksikön vetäjä Johan Westerlund jättää tehtävänsä tammikuun 2023 lopussa.
Tammi-joulukuun jälkeisiin tapahtumiin ei liity muita olennaisia tiedotettavia asioita ja toiminta on jatkunut suunnitelmien mukaisesti.
Martela-konsernin koko vuoden 2023 liikevaihdon arvioidaan pysyvän edellisen vuoden tasolla ja liiketuloksen olevan postiivinen.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2022 maksetaan osinkoa 0,10 eur/osake.
Martela Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettävän maaliskuussa 2023. Martelan hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle erillisellä pörssitiedotteella myöhemmin.
| (1 000 eur) | Liite | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 | (1 000 eur) | Liitetieto | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 1 | 106 710 | 91 889 | VARAT | |||
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2 | 2 293 | 637 | Pitkäaikaiset varat | |||
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos | 3 516 | 3 839 | Aineettomat hyödykkeet | 10 | 4 278 | 4 588 | |
| Materiaalit ja palvelut | -69 548 | -58 459 | Aineelliset hyödykkeet | 11 | 13 312 | 8 965 | |
| Valmistus omaan käytöön | 2 506 | 328 | Pitkäaikaiset rahoitusvarat | 12 | 553 | 542 | |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 3 | -23 557 | -22 684 | Laskennalliset verosaamiset | 13 | 2 860 | 204 |
| Muut liiketoiminnan kulut | 4 | -13 639 | -11 431 | Pitkäaikaiset varat yhteensä | 21 003 | 14 299 | |
| Poistot ja arvonalentumiset | 5 | -5 790 | -5 428 | ||||
| Liikevoitto (-tappio) | 2 491 | -1 309 | Lyhytaikaiset varat | ||||
| Rahoitustuotot | 7 | 126 | 100 | Vaihto-omaisuus | 14 | 11 781 | 12 119 |
| Rahoituskulut | 7 | -1 268 | -1 114 | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 12,15 | 18 248 | 19 712 |
| Voitto (-tappio) ennen veroja | 1 349 | -2 323 | Rahavarat | 11 295 | 4 926 | ||
| Tuloverot | 8 | 1 205 | -61 | Lyhytaikaiset varat yhteensä | 41 324 | 36 756 | |
| Tilikauden voitto (-tappio) | 2 554 | -2 385 | |||||
| VARAT YHTEENSÄ | 62 327 | 51 055 | |||||
| Muut laajan tuloksen erät: | |||||||
| Erät, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteiseksi | |||||||
| Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen määrittämisestä johtuvat erät | 103 | 267 | |||||
| Verot eristä, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteisiksi | -22 | -43 | |||||
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi | |||||||
| Muuntoerot | 190 | 214 | |||||
| Laajan tuloksen erät yhteensä | 270 | 438 | |||||
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 2 824 | -1 946 | |||||
| Kauden tuloksen jakautuminen: | |||||||
| Emoyhtiön omistajille | 2 554 | -2 385 | |||||
| Laajan tuloksen jakautuminen: | |||||||
| Emoyhtiön omistajille | 2 824 | -1 946 | |||||
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos: | |||||||
| Laimentamaton tulos/osake, € | 9 | 0,57 | -0,53 | ||||
| Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos/osake, € | 9 | 0,57 | -0,53 |
| (1 000 eur) | Liite | 31.12.2022 | 31.12.2021 | (1 000 eur) | Liite | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | Liiketoiminnan rahavirta | ||||||
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | 16 | Myynnistä saadut maksut | 113 434 | 84 749 | |||
| Osakepääoma | 7 000 | 7 000 | Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut | 282 | 595 | ||
| Ylikurssirahasto | 1 116 | 1 116 | Maksut liiketoiminnan kuluista | -110 881 | -88 030 | ||
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 995 | 962 | Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | 2 835 | -2 686 | ||
| Muut rahastot | -9 | -9 | |||||
| Omat osakkeet* | -4 | -128 | Maksetut korot | -472 | -425 | ||
| Muuntoerot | -655 | -846 | Saadut korot | 23 | 20 | ||
| Kertyneet voittovarat | 5 406 | 2 665 | Muut rahoituserät | 4 | -353 | ||
| Oma pääoma yhteensä | 13 850 | 10 761 | Saadut osingot | 0 | |||
| Maksetut verot | -319 | 45 | |||||
| Pitkäaikaiset velat | Liiketoiminnan rahavirta (A) | 2 072 | -3 399 | ||||
| Eläkevelvoitteet | 19 | 115 | 235 | ||||
| Rahoitusvelat | 12, 18 | 14 686 | 1 791 | Investointien rahavirta | |||
| Varaukset | 20 | 229 | 236 | ||||
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 15 030 | 2 263 | Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -902 | -357 | ||
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 11 124 | 40 | |||||
| Lyhytaikaiset velat | Investointien rahavirta (B) | 10 222 | -317 | ||||
| Rahoitusvelat | 12, 18 | 4 612 | 10 952 | ||||
| Saadut ennakot | 21 | 6 278 | 2 625 | Rahoituksen rahavirta | |||
| Ostovelat | 12, 21 | 9 569 | 13 099 | ||||
| Siirtovelat | 12, 21 | 7 893 | 8 402 | Lyhytaikaisten lainojen nostot | 33 | 1 591 | |
| Kauden verotettavaan tuloon perustuva verovelka | 1 213 | 0 | Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | 18 | -5 000 | -2 000 | |
| Muut lyhytaikaiset velat | 12, 21 | 3 824 | 2 894 | Vuokrasopimusvelkojen takaisinmaksu | -2 728 | -2 543 | |
| Varaukset | 20 | 57 | 59 | Pitkäaikaisten vuokrasopimusvelkojen nostot | 4 000 | ||
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 33 447 | 38 032 | Pitkäaikaisten lainojen takasinmaksut | 18 | -1 900 | ||
| Maksullinen osakeanti | 10 | 421 | |||||
| VELAT YHTEENSÄ | 48 477 | 40 294 | Rahoituksen rahavirta (C) | -5 586 | -2 530 | ||
| OMA PÄÄOMA, VARAUKSET JA VELAT YHTEENSÄ | 62 327 | 51 055 | Rahavarojen muutos (A+B+C), lisäys +, vähennys - | 6 708 | -6 246 | ||
| * Osakepalkkiojärjestelmään hankitut ja luovutetut omat osakkeet näytetään kirjanpidollisesti omissa osakkeissa. | Rahavarat tilikauden alussa | 4 926 | 11 172 | ||||
| Katso liitetiedot, kohta 16. | Rahavarojen muuntoero | -339 | |||||
| Rahavarat tilikauden lopussa | 11 295 | 4 926 |
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma (1 000 eur) | Osakepääoma | Ylikurssirahasto | Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Muut rahastot | Omat osakkeet | Muuntoerot | Kertyneet voittovarat |
Oma pääoma yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma 1.1.2021 | 7 000 | 1 116 | -9 | -128 | -1 060 | 4 719 | 11 639 | |
| Laaja tulos | ||||||||
| Tilikauden tulos | -2 385 | -2 385 | ||||||
| Muut laajan tuloksen erät (verovaikutuksella oikaistuna) | ||||||||
| Muuntoerot | 214 | 214 | ||||||
| Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen määrittämisestä johtuvat erät (sis. laskennalliset verot) | 225 | 225 | ||||||
| Laajan tuloksen erät yhteensä | 214 | 225 | 438 | |||||
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 214 | -2 160 | -1 946 | |||||
| Osakeanti | 962 | 962 | ||||||
| Osakeperusteinen palkitseminen | 106 | 106 | ||||||
| Oma pääoma 31.12.2021 | 7 000 | 1 116 | 962 | -9 | -128 | -846 | 2 665 | 10 761 |
| Oma pääoma 1.1.2022 | 7 000 | 1 116 | 962 | -9 | -128 | -846 | 2 665 | 10 761 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Laaja tulos | ||||||||
| Tilikauden tulos | 2 554 | 2 554 | ||||||
| Muut laajan tuloksen erät (verovaikutuksella oikaistuna) | ||||||||
| Muuntoerot | 190 | 190 | ||||||
| Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen määrittämisestä johtuvat erät (sis. laskennalliset verot) | 80 | 80 | ||||||
| Laajan tuloksen erät yhteensä | 190 | 80 | 270 | |||||
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 190 | 2 634 | 2 824 | |||||
| Osakeanti | 33 | 33 | ||||||
| Osakeperusteinen palkitseminen | 124 | 107 | 231 | |||||
| Oma pääoma 31.12.2022 | 7 000 | 1 116 | 995 | -9 | -4 | -655 | 5 406 | 13 850 |
Lisäinformaatiota on esitetty liitetiedoissa 16 Omaa pääomaa koskevat liitetiedot ja 17 Osakeperusteiset maksut.
Martela toteuttaa käyttäjälähtöisiä työ- ja oppimisympäristöjä, tarjoten asiakkaille yhden kontaktipisteen koko työympäristön elinkaaren ajaksi – tarpeen määrittelystä työympäristön optimoituun ylläpitoon. Martela on perustettu 1945, ja se on alallaan Pohjoismaiden suurimpia.
Konsernin emoyhtiö on Martela Oyj. Emoyhtiö on suomalainen julkinen osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Helsinki, osoite Miestentie 1, 02150 Espoo. Yhtiön A-sarjan osakkeet on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Konsernin tilinpäätös on saatavissa sähköisenä versiona kotisivuilta www.martela.fi.
Martela Oyj:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 9.2.2023 tämän tilinpäätöksen julkistettavaksi. Suomen osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tilinpäätös sen julkistamisen jälkeen pidettävässä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksella on myös mahdollisuus tehdä päätös tilinpäätöksen muuttamisesta.
Martelan konsernitilinpäätös on laadittu 31.12.2022 voimassa olleiden kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön täydentävien vaatimusten mukaiset.
Tilinpäätöstiedot esitetään tuhansina euroina ja ne perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin, ellei laatimisperiaatteissa ole muuta kerrottu. Kaikki esitetyt luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. Tunnusluvut on laskettu käyttäen tarkkoja arvoja. Konsernitilinpäätös laaditaan kalenterivuodelta, joka on myös emoyhtiön ja konserniyhtiöiden tilikausi.
Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää konsernin johdolta tiettyjen arvioiden tekemistä, samoin kuin harkintaa laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Tietoa johdon tekemistä harkintaan perustuvista ratkaisuista tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sovellettaessa sekä arvioista, joilla on eniten vaikutusta tilinpäätöksessä esitettäviin lukuihin, on esitetty kohdassa 'Johdon tekemät harkintaan perustuvat ratkaisut ja arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät'.
Konsernitilinpäätös sisältää emoyhtiön, Martela Oyj:n, sekä kaikki tytäryhtiöt, joissa emoyhtiöllä on suoraan tai välillisesti yli 50 %:n osuus osakkeiden äänivallasta tai muuten määräysvalta. Määräysvallan katsotaan syntyvän, kun Martela olemalla osallisena yhteisössä altistuu yhteisön muuttuvalle tuotolle tai Martela on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja konserni pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä yhteisöä koskevaa valtaansa. Tytäryhtiöt sisällytetään konsernitilinpäätökseen hankintamenetelmää käyttäen. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, sisäisten toimitusten realisoitumattomat katteet, sisäiset saamiset ja velat samoin kuin sisäinen voitonjako on eliminoitu.
Valuuttamääräiset liiketapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin: käytännössä kuukauden aikaisiin liiketapahtumiin käytetään kurssia, joka vastaa likimain tapahtumapäivän kurssia. Tilinpäätöstä laadittaessa monetaariset omaisuuserät ja velat muunnetaan toimintavaluutaksi raportointikauden päättymispäivän kurssin mukaan. Varsinaiseen liiketoimintaan liittyvät kurssivoitot ja -tappiot kirjataan myynnin ja ostojen oikaisuerinä. Rahoituksen kurssivoitot ja -tappiot kirjataan rahoituksen tuottoihin ja kuluihin. Ulkomaisten tytäryhtiöiden kauden laajat tuloslaskelmat sekä rahavirrat on muunnettu euroiksi tilikauden keskikurssia ja taseet raportointikauden päättymispäivän Euroopan keskuspankin keskikurssia
käyttäen. Kauden tuloksen ja laajan tuloksen muuntaminen eri kursseilla laajassa tuloslaskelmassa sekä taseessa aiheuttaa muuntoeron, joka kirjataan muihin laajan tuloksen eriin. Ulkomaisten tytäryritysten hankintamenon eliminoinneista syntyvät muuntoerot ja hankinnan jälkeisistä omista pääomista syntyvät muuntoerot kirjataan myös muihin laajan tuloksen eriin. Samalla tavalla on käsitelty konsernin sisäisiä pitkäaikaisia lainoja, jotka tosiasialliselta sisällöltään ovat rinnastettavissa omaan pääomaan ja katsotaan osaksi nettosijoitusta kyseiseen yksikköön. Kun tytäryhtiöstä luovutaan kokonaan tai osittain, kertyneet muuntoerot siirretään tulosvaikutteisiksi osana luovutusvoittoa tai -tappiota.
Valtioilta tai muilta vastaavilta tahoilta saadut julkiset avustukset tuloutetaan ja esitetään liiketoiminnan muissa tuotoissa, kun ne ovat tuotoiksi kirjattavissa. Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintaan liittyvät avustukset kirjataan kyseisten hyödykkeiden hankintamenojen vähennyksiksi. Avustukset tuloutuvat pienempien poistojen muodossa hyödykkeen vaikutusaikana. Tilikauden 2021 aikana saadut julkiset avustukset koostuvat Business Finlandin ja Valtiokonttorin myöntämistä avustuksista konserniyhtiöille.
Kalusteet toimitetaan asiakkaille pääsääntöisesti asennettuina. Määräysvalta kalusteisiin siirtyy asiakkaalle kun suoritevelvoite on täytetty, eli kun kalusteet on asennettu ja/tai toimitettu asiakkaan tiloihin sekä asiakas on hyväksynyt toimituksen. Asiakkaan hyväksynnän myötä myös omaisuuserän omistukseen liittyvät riskit siirtyvät asiakkaalle. Tavaroiden myyntituotot tuloutetaan, kun myytyjen tuotteiden määräysvalta on siirtynyt ostajille sopimusehtojen mukaisesti. Martelan valmistamien vakiotuotteiden takuuaika normaaleissa käyttöolosuhteissa on viisi vuotta ja muiden kuin vakiotuotteiden osalta takuu on kaksi vuotta.
Konsultatiiviset palvelut koostuvat työpajoista ja haastatteluista, joilla kartoitetaan asiakkaan työympäristölle asetettuja vaatimuksia sekä sisustussuunnittelusta. Suoritevelvoitteen täyttyminen ja määräysvallan siirtyminen asiakkaalle tapahtuu, kun palvelun tuotos luovutetaan asiakkaalle. Konsultatiiviset palvelut tuloutetaan kun suoritevelvoite on täytetty.
Martelan toimittaessa muuttopalveluita kuluttaa asiakas välittömästi palveluiden tuomat hyödyt, joten tuloutus tapahtuu ajan kuluessa. Martelan myymät palvelut ovat pääosin lyhtykestoisia muuttoprojekteja. Mikäli muuttopalvelu on niin laaja, että toimitus jatkuu useamman kuukauden, toteutetaan ajan kuluessa tulouttaminen joko sopimuksessa määritettyjen saavutettujen vaiheiden mukaisen laskutuksen perusteella tai tehtyjen työtuntien perusteella.
Myytävien palveluiden tai tuotteiden transaktiohinta määritetään myyntitilaukselle suoritevelvoitteittain eikä muuttuvia vastikkeita ei ole käytössä. Martelassa ei ole asiakassopimuksen saamiseen liittyviä aktivoitavia menoja eikä asiakassopimuksiin liity aktivoitavia asiakassopimuksen täyttämisestä aiheutuvia menoja. Myyntisaatavat erääntyy maksuun tyypillisesti viimeistään kahden kuukauden kuluttua laskutuksesta. Asiakassopimuksiin ei sisälly merkittäviä rahoituskomponentteja.
Liikevaihto koostuu IFRS 15:n mukaisesti kirjatuista tuotoista asiakassopimuksista sekä tuotoista, jotka on sopimuksen sisällön perusteella luokiteltu vuokratuotoiksi ja käsitelty IFRS 16-standardin mukaisesti. Kalusteiden vuokrasopimukset, joissa omistamiselle ominaiset riskit ja edut jäävät vuokranantajalle luokitellaan operatiivisiksi vuokrasopimuksiksi ja tuloutetaan tasaerinä kuukausittain vuokrakauden aikana.
Konsernilla on maksu- ja etuuspohjaisia eläkejärjestelyjä. Maksupohjaisissa järjestelyissä konserni suorittaa kiinteitä maksuja erilliselle yksikölle. Konsernilla ei ole oikeudellista eikä tosiasiallista velvoitetta lisämaksujen suorittamiseen, mikäli maksujen saajataho ei pysty suoriutumaan kyseisten eläke-etuuksien maksamisesta. Kaikki sellaiset järjestelyt, jotka eivät täytä näitä ehtoja, ovat etuuspohjaisia eläkejärjestelyjä. Maksupohjaisiin eläkejärjestelyihin tehdyt suoritukset kirjataan tulosvaikutteisesti sillä kaudella, jota veloitus koskee.
Etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen velvoitteet on laskettu kustakin järjestelystä erikseen. Laskenta on suoritettu ennakoituun etuusoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää käyttäen. Eläkemenot kirjataan kuluksi henkilökunnan palvelusajalle auktorisoitujen vakuutusmatemaatikkojen suorittamien laskelmien perusteella. Eläkevelvoitteen nykyarvoa laskettaessa käytetään diskonttauskorkona yritysten liikkeeseen laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen markkinatuottoa tai valtion velkasitoumusten korkoa. Näiden maturiteetti vastaa olennaisilta osin laskettavan eläkevelvoitteen maturiteettia.
Eläkemeno (kauden työsuoritukseen perustuva meno) ja etuuspohjaisen järjestelyn nettovelan nettokorko kirjataan tulosvaikutteisesti. Eläkemeno sisältyy työsuhde-etuuksista aiheutuviin kuluihin. Etuuspohjaisen nettovelan (tai -omaisuuserän) uudelleen määrittämisestä aiheutuvat erät kirjataan muihin laajan tuloksen eriin sillä tilikaudella, jona ne syntyvät. Näitä ovat esimerkiksi vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot sekä järjestelyyn kuuluvien varojen tuotto. Aiempaan työsuoritukseen perustuvat menot kirjataan kuluiksi tulosvaikutteisesti aikaisempana seuraavista ajankohdista: joko kun järjestelyn muuttaminen tai supistaminen tapahtuu tai kun yhteisö kirjaa tähän liittyvät uudelleenjärjestelymenot tai työsuhteen päättämiseen liittyvät etuudet.
Konsernin osakeperusteisessa kannustejärjestelmässä, jossa ansaintajaksoina ovat kalenterivuodet 2021, 2022 ja 2023, maksut suoritetaan osakkeiden ja rahan yhdistelmänä. Tästä järjestelmästä johtuvat osakepalkkiot arvostetaan käypään arvoon niiden myöntämishetkellä ja kirjataan kuluksi oikeuden syntymisajanjakson kuluessa. Oikeuden syntymisehdot otetaan huomioon osakkeiden lukumäärissä, joihin oletetaan syntyvän oikeus sitovuusajan lopussa. Arvioita oikaistaan jokaisena raportointikauden päättymispäivänä ja palkkio kirjataan omaan pääomaan. Osakepalkkioiden myöntämishetkellä määritetty kulu perustuu konsernin arvioon niiden osakkeiden lukumäärästä, joihin oletetaan syntyvän oikeus oikeuden syntymisjakson lopussa. Oletetun etuuden määrittämisessä on huomioitu osakepalkkion maksimimäärä, oletettu muiden kuin markkinaperusteisten tavoitteiden toteutuminen ja kyseiseen järjestelyyn kuuluvien henkilöiden vähentymä. Konserni päivittää oletuksen lopullisesta osakkeiden määrästä jokaisena raportointikauden päättymispäivänä. Näiden tulosvaikutus esitetään laajassa tuloslaskelmassa työsuhde-etuuksista aiheutuvissa kuluissa.
Liikevoitto on konsernin toiminnan tulos ennen rahoituseriä ja veroja. Ulkomaan valuutan määräisten myyntisaamisten ja ostovelkojen muuntamisesta syntyneet kurssierot sisältyvät liikevoittoon.
Konsernin laajan tuloslaskelman veroihin kirjataan konserniyhtiöiden tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verot sekä aikaisempien tilikausien verojen oikaisut samoin kuin laskennallisten verojen muutokset. Tulosvaikutteisesti kirjattaviin liiketoimiin ja muihin tapahtumiin liittyvät verovaikutukset kirjataan myös tulosvaikutteisesti. Muuten kuin tulosvaikutteisesti, eli joko muihin laajan tuloksen eriin tai suoraan omaan pääomaan kirjattaviin liiketoimiin tai muihin tapahtumiin liittyvät verovaikutukset kirjataan myös vastaavasti joko muihin laajan tuloksen eriin tai suoraan omaan pääomaan.
Laskennalliset verosaamiset ja -velat kirjataan omaisuus- ja velkaerien verotuksellisten arvojen sekä kirjanpitoarvojen välisistä väliaikaisista eroista. Laskennallinen verosaaminen kirjataan vain siihen määrään asti kun on todennäköistä, että se voidaan hyödyntää tulevaisuudessa verotettavaa tuloa vastaan. Laskennalliset verovelat kirjataan taseeseen täysimääräisinä. Laskennalliset verot arvostetaan perustuen niihin verokantoihin, joista on säädetty tai jotka on käytännössä hyväksytty raportointikauden päättymispäivään mennessä.
Liiketoimintojen yhdistämisissä syntyvä liikearvo kirjataan määrään, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteessa ja mahdollinen aiemmin omistettu osuus yhteen laskettuina ylittävät hankitun nettovarallisuuden käyvän arvon.
Liikearvoa ei poisteta, vaan siitä kerrytettävissä oleva rahamäärä ja mahdollinen arvonalentuminen arvioidaan vuosittain tai useammin, jos muuttuneet olosuhteet viittaavat siihen, että sen arvo on saattanut alentua. Tällainen arviointi suoritetaan vähintään jokaisena raportointikauden päättymispäivänä. Liikearvo kohdistetaan tätä tarkoitusta varten rahavirtaa tuottaville yksiköille. Konsernin laajaan tuloslaskelmaan kirjataan liikearvon arvonalentumistappio, jos arvonalentumistestaus osoittaa, että liikearvon kirjanpitoarvo ylittää siitä kerrytettävissä olevan rahamäärän. Liikearvon arvonalentumistappioita ei voida peruuttaa.
Tutkimus- ja kehitystoiminta konsernissa on aktiivista ja jatkuvaa ja olennaisten kehitysprojektien menot aktivoidaan silloin kun niiden aktivointikriteerit täyttyvät. Tutkimusmenot kirjataan kuluksi, kun ne ovat toteutuneet. Tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyvät laitteet on aktivoitu koneisiin ja laitteisiin. Tilikaudella ei ole ollut aktivointikriteerejä täyttäneitä kehitysmenoja.
Aineeton hyödyke merkitään taseeseen alun perin hankintamenoon siinä tapauksessa, että hankintameno on määritettävissä luotettavasti ja on todennäköistä, että omaisuuserästä johtuva odotettavissa oleva taloudellinen hyöty koituu konsernin hyväksi. Muita aineettomia hyödykkeitä ovat ohjelmistolisenssit, IT-ohjelmat, patentit ja muut vastaavat oikeudet. Patentit, lisenssit ja muut oikeudet on arvostettu poistoilla ja mahdollisilla arvonalentumisilla vähennettyyn alkuperäiseen hankintamenoon.
Aineettomien hyödykkeiden poistoajat ovat:
| Lisenssit___3–5 vuotta | |
|---|---|
| IT-ohjelmat_______3–10 vuotta | |
| Asiakkuudet________ 4 vuotta | |
| Tuotemerkit ________ 6 vuotta | |
| Patentit ja muut vastaavat oikeudet___10 vuotta |
Poistot kirjataan tasapoistoina.
Maa-alueet, rakennukset, koneet ja kalusto muodostavat suurimman osan aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä. Ne on merkitty taseeseen alkuperäiseen hankintamenoon. Tämän jälkeen ne on arvostettu kertyneillä poistoilla sekä mahdollisilla arvonalentumisilla vähennettynä.
Kun aineellisen hyödykkeen erillisenä hyödykkeenä käsitelty osa uusitaan, uuteen osaan liittyvät kulut aktivoidaan ja mahdollinen jäljellä oleva kirjanpitoarvo kirjataan pois taseesta. Muut myöhemmin syntyvät menot aktivoidaan vain silloin, kun ne lisäävät hyödykkeestä konsernille koituvaa taloudellista hyötyä. Muut korjaus- ja ylläpitomenot kirjataan tulosvaikutteisesti, kun ne ovat toteutuneet. Ehdot täyttävän omaisuuserän hankintamenoon sisällytetään välittömästi kyseisen omaisuuserän hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta johtuvat vieraan pääoman menot.
Poistot lasketaan todennäköisen vaikutusajan perusteella tasapoistoina. Aineellisen käyttöomaisuushyödykkeen poistojen kirjaaminen lopetetaan silloin, kun se luokitellaan myytävänä olevaksi. Maa-alueista ei tehdä poistoja. Arvioidut vaikutusajat ovat seuraavat:
| Rakennukset______15–30 vuotta | |
|---|---|
| Koneet ja kalusto____ 3–8 vuotta |
Aineellisten hyödykkeiden jäännösarvo ja taloudellinen vaikutusaika tarkistetaan vähintään jokaisen tilikauden lopussa ja tarvittaessa oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myynnistä tai luovutuksesta syntyvät voitot ja tappiot kirjataan tulosvaikutteisesti ja esitetään liiketoiminnan muissa tuotoissa tai liiketoiminnan muissa kuluissa.
Omaisuuserien kirjanpitoarvoja arvioidaan jokaisena raportointikauden päättymispäivänä mahdollisten arvonalentumisten viitteiden havaitsemiseksi. Jos viitteitä havaitaan, arvio omaisuuserästä kerrytettävissä olevasta rahamäärästä määritetään perustuen käypään arvoon vähennettynä luovutuksesta aiheutuvilla menoilla tai käyttöarvoon sen mukaan, kumpi näistä on suurempi. Arvonalentumistappio kirjataan, jos omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön tasearvo ylittää siitä kerrytettävissä olevan rahamäärän. Arvonalentumistappiot kirjataan laajaan tuloslaskelmaan.
Kun on olemassa viitteitä siitä, että arvonalentumistappioita ei mahdollisesti enää ole tai ne saattavat olla pienentyneet, arvioidaan kerrytettävissä oleva rahamäärä. Aiemmin laajaan tuloslaskelmaan kirjattu arvonalentumistappio peruutetaan, mikäli kerrytettävissä olevan rahamäärän määrittämisessä käytetyt arviot muuttuvat. Arvonalentumistappiota ei kuitenkaan peruta enempää kuin mikä omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön kirjanpitoarvo olisi ilman arvonalentumistappion kirjaamista.
Martelan vuokrasopimukset koostuvat lähinnä toimitilojen, autojen ja IT-laitteiden vuokrasopimuksista. Vuokrasopimukset ovat autojen ja IT-laitteiden osalta määräaikaisia ja toimitilojen osalta sekä määräaikaisia että toistaiseksi voimassaolevia. Vuokrasopimuksiin ei sisälly muuttuvia vuokria.
Vuokrasopimukset, joiden vuokra-aika on yli kaksitoista kuukautta, käsitellään IFRS 16 säädöksen mukaisesti käyttöoikeusomaisuuserinä ja vuokrasopimusvelkana. Käyttöoikeusomaisuuserät vähennettynä kertyneillä poistoilla on merkitty aineellisiin hyödykkeisiin. Käyttöoikeusomaisuuserät poistetaan vuokra-ajan kuluessa tai sitä pitempänä arvioituna sopimusaikana. Toistaiseksi voimassa olevien vuokrasopimusten osalta on sopimuksen kestoiksi arvioitu myymälä- ja toimistotilojen osalta 2 vuotta ja varastotilojen osalta 1 vuosi. Martela soveltaa IFRS 16 standardin sallimia helpotuksia, eikä sovella laskentatapaa alle kaksitoista kuukautta voimassa oleviin sopimuksiin eikä sopimuksiin, joiden arvo on vähäinen, poislukien Martelan käytössä olevia toimitiloja. Näihin liittyvät maksut kirjataan laajaan tuloslaskelmaan tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.
Vuokrasopimusvelat on diskontattu nykyarvoon käyttäen lisäluoton korkoa.
Yhtiö toimii myös kalusteiden vuokranantajana. Näiden laskentaperiaatteet on kuvattu tuloutusperi-
aatteiden alla.
Yhtiö on tilikaudella tehnyt myynti- ja takaisinvuokraus -sopimuksen koskien Nummelassa sijaitsevaa tuotanto- ja logistiikkakeskusta. Myynti ja takaisinvuokraustransaktio on tapatuma, jossa konserni myy omaisuuserän, ja tekee samanaikaisesti ostaja-vuokralle antajan kanssa vuokrasopimuksen rakennuksen käyttöoikeudesta. Jos ostaja-vuokralle antaja on saanut määräysvallan sopimukseen kohteensa olevaan omaisuuserään ja luovutus luokitellaan IFRS 15 myynniksi, konserni arvostaa takasin vuokrauksesta syntyvän käyttöomaisuuserän määrään, joka on sillä säilyneisiin käyttöoikeuksiin liittyvä suhteellinen osuus omaisuuserän aiemmasta kirjanpitoarvosta. Voitto rajoittuu siihen osuuteen kokonaisvoitosta, joka liittyy ostaja-vuokralle antajalle siirtyneisiin oikeuksiin.
Martelalla on myös yhden kiinteistön osalta vuokrasopimus jossa Martela toimii vuokranantajana. Yllä mainitussa myynti- ja takaisinvuokraussopimuksessa mainitaan, että tämä vuokrasopimus loppuu 28.2.2023. Kyseinen vuokrasopimus käsitellään tilinpäätöksessä operatiivisena vuokrasopimuksena ja tuloutetaan laajaan tuloslaskelmaan tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.
Vaihto-omaisuus on arvostettu hankintamenoon tai nettorealisointiarvoon sen mukaan, kumpi näistä on alempi. Vaihto-omaisuuden arvo määritetään painotettua keskihintaa käyttäen, ja se sisältää kaikki hankinnasta aiheutuneet välittömät menot sekä osuuden hankinnan ja valmistuksen yleismenoista. Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta, josta on vähennetty arvioidut valmiiksi saattamisesta johtuvat menot sekä arvioidut myynnin toteutumiseksi välttämättömät menot.
Vaihto-omaisuuden arvossa huomioidaan epäkuranttiudesta johtuva arvonalentuminen.
Konsernin rahoitusvarat on luokiteltu seuraaviin ryhmiin: käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostettavat rahoitusvarat, käypään arvoon laajan tuloksen erien kautta arvostettavat rahoitusvarat ja jaksotettuun hankintamenoon arvostettavat rahoitusvarat. Luokittelu tapahtuu rahoitusvarojen hankinnan tarkoituksen perusteella ja ne luokitellaan alkuperäisen hankinnan yhteydessä. Kaikki rahoitusvarojen ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivänä. Konserni kirjaa rahoitusvarat pois taseesta silloin, kun konserni on menettänyt oikeuden rahavirtoihin tai kun se on siirtänyt merkittäviltä osin riskit ja hyödyt konsernin ulkopuolelle.
Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvarat -ryhmään luokitellaan rahoitusvarat, joiden liiketoimintamallin tavoitteena on pitää hallussa rahoitusvarat eräpäivään asti sopimukseen perustuvien rahavirtojen keräämiseksi. Näiden erien rahavirrat koostuvat pelkästään pääomasta ja jäljellä olevaan pääomaan liittyvistä koroista. Ne kirjataan alun perin käypään arvoon ja arvostetaan tämän jälkeen jaksotettuun hankintamenoon. Konserni kirjaa odotettavissa olevia luottotappioita koskevan vähennyserän rahoitusvaroihin kuuluvasta omaisuuserästä, joka on kirjattu jaksotettuun hankintamenoon. Nämä varat sisältyvät lyhyt- ja pitkäaikaisiin rahoitusvaroihin; viimeksi mainittuihin, mikäli ne erääntyvät yli 12 kuukauden kuluttua. Ryhmään luokitellaan lainasaamiset, myyntisaamiset ja muut saamiset, jotka ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia varoja.
Rahavarat koostuvat käteisestä rahasta, vaadittaessa nostettavissa olevista pankkitalletuksista ja muista lyhytaikaisista, erittäin likvideistä sijoituksista. Rahavaroihin luokitelluilla erillä on enintään kolmen kuukauden maturiteetti hankinta-ajankohdasta lukien.
Konserni arvioi jokaisena raportointikauden päättymispäivänä, onko olemassa objektiivista näyttöä yksittäisen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvarojen ryhmän arvon alentumisesta. Arvonalentumiset kirjataan tulosvaikutteisesti.
Myyntisaamisten osalta odotettavissa olevien luottotappioiden arvioimiseen käytetään IFRS 9:n mukaista ns. yksinkertaistettua menettelyä, jossa luottotappiot kirjataan määrään, joka vastaa koko voimassaoloajalta odotettavissa olevia luottotappioita. Odotettavissa olevia luottotappioita arvioidaan perustuen historiatietoon aikaisemmin toteutuneista luottotappioista ja mallissa huomioidaan myös tarkasteluhetkellä saatavissa oleva informaatio tulevaisuuden taloudellisista olosuhteista.
Konsernin rahoitusvelat luokitellaan jaksotettuun hankintamenoon arvostettaviin rahoitusvelkoihin (lähinnä rahoituslaitoksilta otetut lainat, IFRS 16 vuokrasopimusvelat sekä ostovelat).
Rahoitusvelat merkitään alun perin kirjanpitoon käypään arvoon ja ne arvostetaan myöhemmin jaksotettuun hankintamenoon. Luottolimiitit sisältyvät korollisiin lyhytaikaisiin velkoihin. Rahoitusvelka luokitellaan lyhytaikaiseksi, ellei konsernilla ole ehdotonta oikeutta siirtää velan maksua vähintään 12 kuukauden päähän raportointikauden päättymispäivästä. Rahoitusvelka (tai sen osa) kirjataan pois taseesta vasta silloin, kun velka on lakannut olemasta olemassa, eli kun sopimuksessa yksilöity velvoite on täytetty tai kumottu tai sen voimassaolo on lakannut.
Konserni käyttää johdannaisinstrumentteja sähköhintaan liittyvään riskin hallintaan. Konserni ei sovella suojauslaskentaa, vaan johdannaiset kirjataan käypään arvoon tulosvaikutteisesti raportointikauden päättymispäivän kurssin mukaan. Johdannaiset kirjataan rahoitusvaroiksi kun niiden käypä arvo on positiivinen ja rahoitusvelkoina, kun käypä arvo on negatiivinen. Käyvän arvon muutos sisältyy ryhmään
materiaali ja palveluihin.
Ulkona olevat kantaosakkeet esitetään osakepääomana. Osakepääoma jakautuu K- ja A-osakkeisiin. Molemmilla osakesarjoilla on samat osinko-oikeudet, mutta K-osakkeella on yhtiökokouksessa 20 ääntä ja A-osakkeella 1 ääni. Menot, jotka liittyvät omien oman pääoman ehtoisten instrumenttien liikkeeseen laskuun ja hankintaan, esitetään oman pääoman vähennyseränä. Jos Martela Oyj hankkii takaisin omia oman pääoman ehtoisia instrumenttejaan, näiden hankintameno vähennetään omasta pääomasta.
Hallituksen yhtiökokoukselle ehdottamasta osingosta ei tehdä kirjausta tilinpäätökseen, vaan osingot kirjataan osingonjakovelkoihin vasta yhtiökokouksen päätöksen perusteella.
Varaus kirjataan, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus arvioitavissa luotettavasti. Varauksena kirjattava määrä vastaa parasta arviota menoista, joita olemassa olevan velvoitteen täyttäminen edellyttää raportointikauden päättymispäivänä.
Tilinpäätöstä laadittaessa joudutaan tekemään tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia, joiden lopputulemat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Merkittävimmät arviot liittyvät laskennallisten verosaamisten hyödyntämiseen tulevaisuudessa sekä arvonalentumistestauksessa käytettäviin oletuksiin. Muut johdon harkintaa edellyttävät arviot liittyvät pääosin epäkurantin vaihto-omaisuuden määrään, myyntisaamisten arvonalentumiseen, takuuvarauksen määrään sekä IFRS 16 mukaisen vuokra-ajan määrittämiseen toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa. Arviot ja oletukset perustuvat johdon parhaaseen näkemykseen raportointikauden päättymispäivänä. Niiden taustalla ovat aikaisemmat kokemukset ja muut perusteltavissa olevat oletukset.
Pitkäaikaiset omaisuuserät arvioidaan mahdollisten arvonalentumiseen viittaavien merkkien havaitsemiseksi, jotka viittaavat siihen, että kirjanpitoarvoa vastaava rahamäärä ei olisi kerrytettävissä.
Poistojen kohteena olevien omaisuuserien osalta arvioidaan, onko sellaisia tapahtumia tai muutoksia olosuhteissa, jotka viittaisivat, että kirjanpitoarvoa vastaava määrä ei olisi kerrytettävissä. Arvonalentumistappiona kirjataan määrä, jolla omaisuuserän kirjanpitoarvo ylittää siitä kerrytettävissä olevan määrän. Kerrytettävissä oleva rahamäärä on omaisuuserän luovutuksesta johtuvilla menoilla vähennetty käypä arvo tai käyttöarvo sen mukaan, kumpi näistä on suurempi. Käyttöarvo määritetään diskonttaamalla omaisuuserän tuottama arvioitu vastainen nettorahavirta.
Jos omaisuuserän kirjanpitoarvo on korkeampi kuin siitä kerrytettävissä oleva rahamäärä, kirjataan arvonalentumistappio. Arvonalentumistappiot kirjataan tulosvaikutteisesti.
Kirjattu arvonalentumistappio peruutetaan ainoastaan, jos olosuhteet muuttuvat tavalla, joka lisää kerrytettävissä olevaa rahamäärää tappion kirjaushetkellä kerrytettävissä olleeseen rahamäärään nähden. Arvonalentumistappioita ei kuitenkaan voida peruuttaa yli sen arvon, joka omaisuuserälle olisi määritetty, jos siitä ei olisi kirjattu arvonalentumistappiota.
Liikearvo testataan vuosittain arvonalentumisen varalta huolimatta siitä, onko arvonalentumisesta
viitteitä. Liikearvon arvonalentumistappiota ei voida peruuttaa. (Liitetieto 10) Rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävissä oleva rahamäärä perustuu arvonalennustestauksessa käyttöarvolaskelmiin. Näissä laskelmissa ennakoidut rahavirrat perustuvat johdon hyväksymiin taloudellisiin suunnitelmiin, jotka kattavat viiden vuoden ajanjakson. Suunnitelmien keskeiset olettamukset ovat yksiköiden kasvu- ja kannattavuuskehitykset. Tämän ajanjakson jälkeiset rahavirrat on arvioitu 1,5 % kasvuennusteen mukaan.
Laskennallisen verosaamisen kirjaamisedellytykset arvioidaan jokaisen raportointikauden päättymispäivänä. Laskennallisten verosaamisten määrää arvioitaessa on otettu huomioon johdon tekemät konserniyhtiöiden tulevien tilikausien verotettavaa tuloa koskevat oletukset. Erilaiset sisäiset ja ulkoiset tekijät voivat vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti laskennallisiin verosaamisiin. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi konsernin rakennejärjestelyt, verolainsäädännön muutokset (esim. verokantojen muutos tai vähennyskelpoisten vahvistettujen verotuksellisten tappioiden hyödyntämisajan muutos) ja verotussäännösten tulkintojen muutokset. Aiemmalla raportointikaudella kirjattu laskennallinen verosaaminen kirjataan laajaan tuloslaskelmaan kuluksi, mikäli kyseisen yksikön ei arvioida kerryttävän riittävästi verotettavaa tuloa, jotta laskennallisen verosaamisen perusteena olevat väliaikaiset erot, kuten vahvistetut verotukselliset tappiot, voidaan hyödyntää. Laskennallisia verosaamisia ei ole kirjattu konserniyhtiöiden verotuksellisista tappioista.
Vuosikertomuksen tilinpäätös laaditaan ESEF muodossa, jolloin se merkitään XBRL merkinnöillä ESEF-taksonomian mukaisilla merkintöillä. Konekielistä aineistoa ei ole tilintarkastettu.
Uudet tai muutetut IFRS-standardit ja -tulkinnat vuodesta 2023 alkaen Konserni ottaa vuonna 2023 ja sen jälkeen käyttöön seuraavat IASB:n julkistamat uudet ja uudistetut standardit sekä tulkinnat. Muutoksilla ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta Martela Oyj:n raportointiin.
Muutokset standardiin IAS 1, Tilinpäätöksen esittäminen: Standardimuutos tarkentaa, kuinka velat tulisi luokitella lyhyt- tai pitkäaikaiseksi, kun yhtiöllä on oikeus lykätä velan maksua vähintään 12 kuukauden ajan. Standardimuutoksen mukaisesti velka, joka erääntyy maksettavaksi 12 kuukauden kuluessa raportointipäivästä on esitettävä pitkäaikaisena, jos yhteisöllä on oikeus jatkaa velkaa vähintään 12 kuukaudella raportointipäivän jälkeen. Tällöin velka esitetään raportointipäivänä pitkäaikaisena riippumatta todennäköisyydestä tai johdon aikomuksesta maksaa velka seuraavan 12 kuukauden aikana.
Muutokset standardiin IAS 12, Tuloverot: Yhdestä liiketoimesta syntyviin varoihin ja velkoihin liittyvät laskennalliset verot. Muutos selventää, kuinka laskennalliset verot kirjataan yksittäisessä liiketoimessa, kuten vuokrasopimuksessa.
Muutokset standardiin IAS 1, Tilinpäätöksen esittäminen: Muutos selventää, missä tilanteissa tilinpäätöksen laatimisperiaatteen muutos on olennainen ja se tulee esittää.
Vuodesta 2017 lähtien Martela raportoi konsernin konsolidoidut luvut yhtenä segmenttinä prosessien, organisaation, raportoinnin ja järjestelmien yhtenäistämisen ja yhdistämisen seurauksena. Liikevaihto jaotellaan maittain asiakkaan sijainnin mukaan seuraaviin maihin: Suomi, Ruotsi, Norja ja Muut.
| Liikevaihto (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 | |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto maittain | |||
| Suomi | 74 501 | 69 717 | |
| Ruotsi | 11 155 | 8 667 | |
| Norja | 7 575 | 5 827 | |
| Muut | 13 479 | 7 678 | |
| Liikevaihto yhteensä ulkoinen | 106 710 | 91 889 | |
| Saadut tuotot tavaroiden myynnistä | 91 615 | 78 452 | |
| Saadut tuotot palveluiden myynnistä | 15 095 | 13 437 | |
| Yhteensä | 106 710 | 91 889 | |
Varat
| Maantieteellisiä alueita koskevat tiedot Pitkäaikaiset varat (1 000 eur) |
Aineettomat hyödykkeet 31.12.2022 |
Aineelliset hyödykkeet 31.12.2022 |
|---|---|---|
| Suomi | 4 278 | 13 025 |
| Ruotsi | 0 | 150 |
| Muut alueet | 0 | 138 |
| Yhteensä | 4 278 | 13 312 |
| Pitkäaikaiset varat | Aineettomat hyödykkeet 31.12.2021 |
Aineelliset hyödykkeet 31.12.2021 |
|---|---|---|
| Suomi | 4 588 | 8 744 |
| Ruotsi | 0 | 112,7 |
| Muut alueet | 0 | 108 |
| Yhteensä | 4 588 | 8 965 |
| (1 000 eur) | 31.12.2022 | 31.12.2021 | |
|---|---|---|---|
| Asiakasopimuksiin perustuvat omaisuuserät ja velat | |||
| Myyntisaatavat | 15 810 | 17 597 | |
| Asiakassopimuksiin perustuvat saatavat siirtosaamisissa | 933 | 1 082 | |
| Asiakassopimuksiin perustuvat saadut ennakkomaksut | 6 278 | 2 625 |
Liikevaihto sisältää myytyjen kalusteiden asiakassopimuksen sisällön perusteella vuokratuotoiksi luokiteltua liikevaihtoa 1 327 teur (669 teur).
| (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|---|
| Aineellisten hyödykkeiden myyntivoitot | 69 | 25 |
| Myynti ja takaisinvuokraussopimusten myyntivoitot | 1 930 | |
| Vuokratuotot | 239 | 243 |
| Julkiset avustukset | 13 | 253 |
| Muut liiketoiminnan tuotot | 43 | 115 |
| Yhteensä | 2 293 | 637 |
| (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|---|
| Palkat ja palkkiot | -18 933 | -18 560 |
| Eläkekulut, maksupohjaiset | -2 949 | -2 536 |
| Eläkekulut, etuuspohjaiset | -105 | -184 |
| Lisäosakejärjestelmän kulut | -297 | -106 |
| Muut henkilösivukulut | -1 273 | -1 298 |
| Henkilöstökulut tuloslaskelmassa | -23 557 | -22 684 |
| Luontoisedut | -381 | -380 |
| Yhteensä | -23 938 | -23 064 |
| 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|
| -1 465 | -1 019 |
| -561 | -275 |
| -2 582 | -2 003 |
| -2 768 | -2 645 |
| -862 | -812 |
| -311 | -383 |
| -78 | |
| -1 053 | -837 |
| -850 | -610 |
| -3 107 | -2 847 |
| -13 639 | -11 431 |
| 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
| -129 | -125 |
| -15 | -12 |
| -144 | -137 |
| (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|---|
| Poistot | ||
| Aineettomat hyödykkeet | -1 005 | -1 056 |
| Aineelliset hyödykkeet | ||
| Rakennukset ja rakennelmat | -324 | -462 |
| Koneet ja kalusto | -936 | -729 |
| Poistot yhteensä | -2 265 | -2 248 |
| IFRS 16 mukaisten käyttöoikeushyödykkeiden poistot | ||
| Rakennukset ja rakennelmat | -2 157 | -2 216 |
| Koneet ja kalusto | -1 369 | -964 |
| Poistot yhteensä | -3 526 | -3 180 |
| Henkilökunta | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Henkilökunta keskimäärin; työntekijät | 200 | 216 |
| Henkilökunta keskimäärin; toimihenkilöt | 203 | 203 |
| Henkilökunta keskimäärin, yhteensä | 403 | 419 |
| Henkilökunta vuoden lopussa | 400 | 400 |
| Henkilökunta Suomessa keskimäärin | 328 | 346 |
| Henkilökunta Ruotsissa keskimäärin | 27 | 23 |
| Henkilökunta Norjassa keskimäärin | 14 | 14 |
| Henkilökunta Puolassa keskimäärin | 34 | 36 |
| Yhteensä | 403 | 419 |
Kannustinjärjestelmiin liittyviä palkkioita sivukuluineen on kirjattu tulokseen yhteensä 1 142 teur vuonna 2022 ja 671 teur vuonna 2021. Johdon palkat ja palkkiot sekä osakeperusteiset maksut esitetään tarkemmin liitetietokohdassa 24 Lähipiiritapahtumat. Osakepalkkiojärjestelmästä on kerrottu tarkemmin liitetietokohdassa 17 Osakeperusteiset maksut.
Tilinpäätöksessä eritellyt tilintarkastajan palkkiot sisältyvät liikekulut erään.
Liiketoiminnan muut kulut esitetään kululajeittain.
Tuloslaskelmaan sisältyy kuluksi kirjattuja tutkimus- ja kehittämismenoja -2 477 teur (-2 159 teur 2021).
Yrityksellä ei ole laimentavia instrumenttejä 31.12.2022 tai 31.12.2021. Lisätietoja osakkeiden lukumäästä voi katsoa liitetiedosta 16.
| (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 | |
|---|---|---|---|
| Rahoitustuotot | |||
| Korkotuotot lainoista ja muista saamisista | 23 | 20 | |
| Valuuttakurssivoitot lainoista ja muista saamisista | 103 | 37 | |
| Muut rahoitustuotot | 0 | 43 | |
| Yhteensä | 126 | 100 | |
| Rahoituskulut | |||
| Korkokulut jaksotettuun hankintamenoon arvostettavista rahoitusveloista | -166 | -326 | |
| Valuuttakurssitappiot lainoista ja muista saamisista | -327 | -340 | |
| IFRS 16 mukaisten vuokrasopimusvelkojen korkokulut | -387 | -143 | |
| Muut rahoituskulut | -389 | -306 | |
| Yhteensä | -1 268 | -1 114 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | -1 142 | -1 014 | |
| Tulosvaikutteisia kurssieroja kirjattu yhteensä seuraavasti: | |||
| Myynnin kurssierot (sis. liikevaihtoon) | -347 | -26 | |
| Oston kurssierot (sis. ostojen oikaisueriin) | 23 | -36 | |
| Rahoituserien kurssiero | -224 | -303 | |
| Kurssierot yhteensä | -548 | -365 |
| (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|---|
| Tilikauden tulovero | -1 385 | -162 |
| Edellisten tilikausien verot | -116 | -46 |
| Laskennallisten verojen muutos | 2 705 | 147 |
| Yhteensä | 1 205 | -61 |
| Edellisten tilikausien verot | -116 | -46 |
|---|---|---|
| Laskennallisten verojen muutos | 2 705 | 147 |
| Yhteensä | 1 205 | -61 |
| Tuloslaskelman verokulun ja konsernin kotimaan verokannalla 20,0 % laskettujen verojen välinen täsmäytyslaskelma. | ||
| (1 000 eur) | ||
| Tulos ennen veroja | 1 349 | -2 324 |
| Verot laskettuna kotimaan verokannalla | 270 | -465 |
| Laskennallisia veroja | -2 705 | -147 |
| Ulkomaisten tytäryritysten poikkeavat verokannat | -36 | -39 |
| Edellisten tilikausien verot | 116 | -46 |
| Verohyöty aiemmista tappioista, joista ei ole kirjattu aiemmin laskennallista verosaamista |
1 089 | 100 |
| Verovapaat tulot | 3 | 12 |
| Vähennyskelvottomat kulut | -504 | -164 |
| Kirjaamattomat laskennalliset verosaamiset verotuksellisista tappioista | 356 | 799 |
| Muut erät | 207 | 10 |
| 61 |
Laimentamaton osakekohtainen tulos lasketaan jakamalla emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvan kauden voitto kauden aikana ulkona olevien osakkeiden lukumäärän painotetulla keskiarvolla.
| (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|---|
| Emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden voitto | 2 554 | -2 385 |
| Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo (1 000) | 4 518 | 4 495 |
| Laimentamaton osakekohtainen tulos (eur/osake) | 0,57 | -0,53 |
laskennallista verosaatava, sekä tilikaudella toteutunut myynti- ja takaisinvuokraus-tapahtumasta josta on kirjattu laskennallinen
| (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 Aineettomat oikeudet |
Liikearvo | Keskeneräiset hankinnat | Yhteensä | 1.1.–31.12.2021 Aineettomat oikeudet |
Liikearvo | Keskeneräiset hankinnat | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 15 360 | 883 | 159 | 16 402 | 15 360 | 883 | 317 | 16 560 |
| Lisäykset | 227 | 2 424 | 2 652 | 217 | 217 | |||
| Vähennykset | -108 | -1 860 | -1 968 | -375 | -375 | |||
| Hankintameno 31.12. | 15 479 | 883 | 724 | 17 086 | 15 360 | 883 | 159 | 16 402 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -11 814 | 0 | 0 | -11 814 | -10 769 | 0 | 0 | -10 769 |
| Tilikauden poistot 1.1.-31.12. | -994 | -994 | -1 045 | -1 045 | ||||
| Kurssierot | ||||||||
| Kertyneet poistot 31.12. | -12 808 | 0 | 0 | -12 808 | -11 814 | 0 | 0 | -11 814 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 3 546 | 883 | 159 | 4 588 | 4 591 | 883 | 317 | 5 792 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 2 671 | 883 | 724 | 4 278 | 3 546 | 883 | 159 | 4 588 |
Konsernin liikearvo 883 teur (883 teur vuonna 2021) liittyy Grundell-yrityskauppaan, jonka Martela teki 31. joulukuuta 2011. Ennakoidut rahavirrat saavutetaan entistä kattavammilla, palveluista ja tuotteista koostuvilla ratkaisuilla sekä jo toteutettujen kannattavuutta kohentavien toimenpiteiden vaikutuksesta. Liikevaihdon kasvua tukee lisäksi Martelan strategia, joka nostaa palvelut entistä merkittävämpään rooliin konsernin liiketoiminnassa.
Liikearvo testataan arvonalentumisen osalta vuosittain tai useammin jos on viitteitä mahdollisesta arvonalentumisesta. Liikearvon arvonalentumistestauksessa rahavirtaa tuottavan yksikön tasearvoa verrataan kerrytettävissä olevaan rahamäärään. Liiketoiminnasta kerrytettävissä oleva rahamäärä on arvonalentumistestauksessa määritetty käyttöarvon avulla. Käyttöarvo määritetään diskonttaamalla ennakoidut rahavirrat, jotka perustuvat johdon hyväksymiin suunnitelmiin kasvuun ja kannattavuuteen liittyen. Suunnitelmat kattavat viiden vuoden ajanjakson, huomioiden liiketoiminnan viimeaikaisen kehityksen. Liikearvon testauksessa kasvuksi on arvioitu keskimäärin 1,5 % ja liikevoitoksi 9,7 %. Testimallin käyttö vaatii arvioita ja olettamia liittyen markkinoiden kasvuun ja yleiseen korkotasoon. Käytetty, verojen jälkeen määritelty diskonttauskorko on 9,6 %, (7,4%), joka vastaa keskimääräistä painotettua pääomakustannusta. Viiden vuoden ennustejakson jälkeiset rahavirrat on ennakoitu käyttämällä 1,5 % myynnin kasvua. Suoritetun testauksen perusteella liikearvon alentamiselle ei ole tarvetta.
Liikearvon alentumistestauksen perusteella liiketoiminnan kerrytettävissä olevan rahamäärän arvo on 15,9 miljoonaa euroa yli tasearvon. Millään ennakoitavissa olevilla oletusten muutoksilla ei ole merkitystä arvonalenemistestauksen lopputulokselle.
| 1.1.2022 - 31.12.2022 | Maa-alueet | Rakennukset | Rakennukset IFRS 16 | Koneet ja kalusto | Koneet ja kalusto IFRS 16 |
Koneet ja kalusto IFRS 16 WAAS* |
Muut aineelliset | Keskeneräiset hankinnat |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 83 | 24 046 | 9 099 | 33 645 | 2 814 | 2 421 | 35 | 77 | 72 220 |
| Lisäykset | 103 | 3 565 | 475 | 162 | 6 070 | 10 375 | |||
| Vähennykset | -80 | -533 | -257 | -45 | -285 | -653 | -11 | -76 | -1 940 |
| Kurssierot | 0 | ||||||||
| Hankintameno 31.12. | 4 | 23 616 | 12 407 | 34 075 | 2 691 | 7 839 | 24 | 1 | 80 656 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 0 | -22 670 | -6 212 | -32 251 | -1 563 | -558 | 0 | 0 | -63 253 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 0 | 176 | 24 | 261 | 236 | 0 | 0 | 698 | |
| Tilikauden poistot 1.1.-31.12. | 0 | -332 | -2 178 | -639 | -550 | -1 086 | 0 | 0 | -4 787 |
| Kurssierot | 0 | 0 | 0 | ||||||
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | -23 003 | -8 214 | -32 865 | -1 853 | -1 407 | 0 | 0 | -67 343 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 83 | 1 376 | 2 887 | 1 395 | 1 250 | 1 863 | 35 | 77 | 8 967 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 4 | 614 | 4 193 | 1 210 | 838 | 6 430 | 23 | 0 | 13 312 |
| 1.1.2021 - 31.12.2021 | Maa-alueet | Rakennukset | Rakennukset IFRS 16 | Koneet ja kalusto | Koneet ja kalusto IFRS 16 |
Koneet ja kalusto IFRS 16 WAAS* |
Muut aineelliset | Keskeneräiset hankinnat |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 83 | 23 953 | 9 537 | 33 123 | 2 637 | 1 670 | 34 | 153 | 71 191 |
| Lisäykset | 93 | 841 | 533 | 316 | 1 381 | 3 165 | |||
| Vähennykset | -1 280 | -11 | -140 | -631 | -76 | -2 137 | |||
| Kurssierot | 1 | 1 | |||||||
| Hankintameno 31.12. | 83 | 24 046 | 9 099 | 33 645 | 2 814 | 2 421 | 34 | 77 | 72 220 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 0 | -22 217 | -5 203 | -31 499 | -1 054 | -403 | 0 | 0 | -60 377 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 0 | 1 207 | 1 | 101 | 212 | 0 | 0 | 1 522 | |
| Tilikauden poistot 1.1.-31.12. | 0 | -468 | -2 216 | -726 | -611 | -366 | 0 | 0 | -4 389 |
| Kurssierot | 15,413 | -27 | 0 | 0 | -12 | ||||
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | -22 670 | -6 212 | -32 251 | -1 564 | -558 | 0 | 0 | -63 255 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 83 | 1 736 | 4 334 | 1 624 | 1 583 | 1 266 | 34 | 153 | 10 814 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 83 | 1 376 | 2 887 | 1 395 | 1 250 | 1 863 | 34 | 77 | 8 965 |
* WAAS, Workplace as a Service -liiketoiminnan omaisuuserät, jotka on IFRS 16 mukaan luokiteltu operatiivisiksi vuokrasopimuksiksi, ja joissa yhtiö standardin määritelmän mukaan toimii vuokralleantajana.
* WAAS, Workplace as a Service -liiketoiminnan omaisuuserät, jotka on IFRS 16 mukaan luokiteltu operatiivisiksi vuokrasopimuksiksi, ja joissa yhtiö standardin määritelmän mukaan toimii vuokralleantajana.
| (1 000 eur) | Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvarat |
Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvelat |
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat |
Tase-erien kirjanpitoarvot |
Käypä arvo |
Hierarkia taso |
Liite |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2022 TASE-ERÄT | |||||||
| Pitkäaikaiset rahoitusvarat | |||||||
| Muut rahoitusvarat | 7 | 7 | 2 | ||||
| Lainasaamiset | 546 | 546 | 546 | 2 | |||
| Lyhytaikaiset rahoitusvarat | |||||||
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 15 810 | 15 810 | 15 810 | 2 | 15 | ||
| Kirjanpitoarvo arvostusryhmittäin | 16 356 | 16 363 | 16 363 | ||||
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat | |||||||
| Korolliset velat | 14 678 | 14 678 | 14 678 | 2 | 18 | ||
| Johdannaiset | 8 | 8 | 8 | 1 | 18 | ||
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | |||||||
| Korolliset velat | 4 542 | 4 542 | 4 542 | 2 | 18 | ||
| Johdannaiset | 70 | 70 | 70 | 1 | 18 | ||
| Ostovelat ja muut velat | 13 393 | 13 393 | 13 393 | 2 | 21 | ||
| Kirjanpitoarvo arvostusryhmittäin | 32 613 | 78 | 32 691 | 32 691 |
| (1 000 eur) | Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvarat |
Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvelat |
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat |
Tase-erien kirjanpitoarvot |
Käypä arvo |
Hierarkia taso |
Liite |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2021 TASE-ERÄT | |||||||
| Pitkäaikaiset rahoitusvarat | |||||||
| Muut rahoitusvarat | 7 | 7 | 2 | ||||
| Lainasaamiset | 535 | 535 | 535 | 2 | |||
| Lyhytaikaiset rahoitusvarat | |||||||
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 17 597 | 17 597 | 17 597 | 2 | 15 | ||
| Kirjanpitoarvo arvostusryhmittäin | 18 132 | 18 139 | 18 139 | ||||
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat | |||||||
| Korolliset velat | 1 791 | 1 791 | 1 791 | 2 | 18 | ||
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | |||||||
| Korolliset velat | 10 952 | 10 952 | 10 952 | 2 | 18 | ||
| Ostovelat ja muut velat | 16 146 | 16 146 | 16 146 | 2 | 21 | ||
| Kirjanpitoarvo arvostusryhmittäin | 28 890 | 28 890 | 28 890 | ||||
Suojausinstrumenteiksi määriteltyjä johdannaisia ovat johdannaiset, jotka ovat ostettu suojamaan sähköhintaan liittyvään riskin hallintaan. Muut rahoitusvarat sisältää noteeraamattomia osakesijoituksia. Ne on arvostettu hankintamenoon, koska niiden käypää arvoa ei voi luotettavasti arvioida.
Myyntisaamisten ja muiden kuin johdannaisiin perustuvien saamisten kirjanpitoarvojen arvioidaan vastaavan olennaisilta osin niiden käypää arvoa näiden saamisten lyhyen maturiteetin vuoksi. Velkojen kirjanpitoarvojen arvioidaan vastaavan käypää arvoa. Ostovelkojen ja muiden korottomien velkojen kirjanpitoarvojen arvioidaan vastaavan myös käypää arvoa. Diskonttauksen vaikutus ei ole olennainen. Jokaisesta rahoitusvarojen ja -velkojen luokasta on esitetty lisätietoja taulukossa ilmoitetun liitenumeron mukaisessa kohdassa.
Käypään arvoon arvostettavat omaisuuserät ja velat sekä erät, joista esitetään tilinpäätöksessä käypä arvo, jaetaan kolmeen tasoon käypien arvojen hierarkiassa. Käypien arvojen hierarkiatasot perustuvat arvostamisessa käytettyjen tietojen lähteeseen seuraavasti:
Taso 1: käyvät arvot perustuvat täysin samanlaisten omaisuuserien tai velkojen noteerattuihin (oikaisemattomiin) hintoihin, eli julkisiin noteerauksiin toimivilla markkinoilla.
Taso 2: käyvät arvot perustuvat merkittäviltä osin muihin syöttötietoihin kuin tason 1 noteerattuihin hintoihin, eli esim. rahavirtojen diskonttaukseen sekä arvonmääritysmalleihin, joiden syöttötiedot kuitenkin perustuvat merkittäviltä osin havainnoitavissa oleviin markkinatietoihin.
Taso 3: tälle tasolle luokitelluille omaisuus- ja velkaerille ei ole saatavilla luotettavaa markkinalähdettä ja näin ollen käyvät arvot eivät perustu markkinatietoihin, vaan merkittäviltä osin johdon arvioihin ja niiden käyttöön yleisesti hyväksytyissä arvostusmalleissa.
| Laskennallisten verojen muutokset vuoden 2022 aikana (1 000 eur) | 1.1.2022 | Kirjattu tuloslaskelmaan |
Kirjattu muihin laajan tuloksen eriin |
Kirjattu kertyneisiin voittovaroihin |
31.12.2022 |
|---|---|---|---|---|---|
| Laskennalliset verosaamiset | |||||
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 28 | 2 426 | 2 454 | ||
| Eläkevelvoitteet | 26 | 0 | -22 | 0 | 3 |
| Muut väliaikaiset erot | 287 | 165 | 0 | -27 | 425 |
| Yhteensä | 340 | 2 591 | -22 | -27 | 2 883 |
| Laskennalliset verovelat | |||||
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 5 | 2 | 7 | ||
| Siirtymähetkellä käypään arvoon arvostetuista rakennuksista | 132 | -116 | 0 | 0 | 16 |
| Yhteensä | 137 | -116 | 0 | 0 | 23 |
| Laskennalliset verosaamiset ja -velat yhteensä | 204 | 2 707 | -22 | -27 | 2 860 |
| Laskennallisten verojen muutokset vuoden 2021 aikana (1 000 eur) | 1.1.2021 | Kirjattu tuloslaskelmaan |
Kirjattu muihin laajan tuloksen eriin |
Kirjattu kertyneisiin voittovaroihin |
31.12.2021 |
|---|---|---|---|---|---|
| Laskennalliset verosaamiset | |||||
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 24 | 4 | 28 | ||
| Eläkevelvoitteet | 68 | 0 | -43 | 0 | 26 |
| Muut väliaikaiset erot | 221 | 82 | 0 | -16 | 287 |
| Yhteensä | 314 | 85 | -43 | -16 | 340 |
| Laskennalliset verovelat | |||||
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 0 | 4 | 0 | 0 | 5 |
| Siirtymähetkellä käypään arvoon arvostetuista rakennuksista | 198 | -66 | 0 | 0 | 132 |
| Yhteensä | 198 | -62 | 0 | 0 | 137 |
| Laskennalliset verosaamiset ja -velat yhteensä | 115 | 147 | -43 | -16 | 204 |
Laskennallisia verosaamisia ei ole kirjattu verotuksellisista tappioista, joita ei todennäköisesti voida hyödyntää tulevaisuudessa verotettavaa tuloa vastaan. Tällaisia tappioita oli 2022 tulokset huomioon otettuna n. 21,8 meur (27,1 v. 2021).
Näillä tappioilla ei tämän hetkisen tiedon mukaan ole vanhentumisaikaa. Tappiot kohdistuvat pääsiassa ulkomaisiin tytäryhtiöihin.
| (1 000 eur) | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|
| Aineet ja tarvikkeet | 10 060 | 9 309 |
| Keskeneräiset tuotteet | 1 281 | 1 247 |
| Valmiit tuotteet | 440 | 1 563 |
| Yhteensä | 11 781 | 12 119 |
| (1 000 eur) | 31.12.2022 | 31.12.2021 | |
|---|---|---|---|
| Myyntisaamiset | 15 810 | 17 597 | |
| Siirtosaamiset | |||
| Henkilöstökuluista | 99 | 107 | |
| Laskuttamaton myynti | 2 123 | 2 007 | |
| Kulujaksotukset | 215 | ||
| Siirtosaamiset yhteensä | 2 438 | 2 114 | |
| Saamiset yhteensä | 18 248 | 19 712 |
| Myyntisaamisten maantieteellinen aluejakauma (teur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Suomi | 9 827 | 11 600 |
| Skandinavia | 4 689 | 3 348 |
| Euroopan maat | 1 241 | 2 566 |
| Muut alueet | 53 | 84 |
| Yhteensä | 15 810 | 17 597 |
Vaihto-omaisuuden arvoa on alennettu epäkurantin omaisuuden osalta -430 teur (-282 teur 2021).
| Konsernin myyntisaamisten ikäjakauma tilinpäätöspäivänä 31.12. on esitetty seuraavassa taulukossa: | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Myyntisaamisten ikäjakauma (1 000 eur) | 2022 | Sis. luotto tappiovaraus |
2021 | Sis. luotto tappiovaraus |
||
| Erääntymättömät | 12 608 | 101 | 13 220 | 51 | ||
| Erääntynyt 0-6 kk | 2 877 | 17 | 3 804 | 58 | ||
| Erääntynyt 6-12 kk | 142 | 2 | 510 | 424 | ||
| Erääntynyt 12-24 kk | 89 | 5 | 44 | 43 | ||
| Erääntynyt yli 24 kk | 94 | 5 | 20 | 74 | ||
| Yhteensä | 15 810 | 129 | 17 597 | 650 |
Vaihto-omaisuuden arvostuksessa tarkastellaan hyödykkeiden kurantiutta sekä niiden käytettävyyttä voimassa olevan myynnin tuoteportfolion tuotteisiin. Mikäli myynnin tuoteportfolio ei enää sisällä tuotteita, joihin hyödykettä käytetään kirjataan niiden osalta arvonalentumistappio. Mikäli tuote on vielä myytävissä, mutta sille on tehty päätös myynnin lopettamista, kirjataan sen osalta arvonalentumistappio, joka on suuruudeltaan puolet hyödykkeen arvosta.
Myyntisaatavien arvoon tehdään luottotappiovaraus seuraavasti, ellei suoritus saatavista ole erittäin todennäköistä: erääntymättömät saatavat 0,5 %, 0-6 kk erääntyneet 2 %, 6-12 kk erääntyneet 10 %, 12-24 kk erääntyneet 50 % ja yli 24 kk erääntyneet 100 %. Vertailuvuoden luottotappiovaraus sisältää myös 65 % konkurssiin menneen rahoittajan saatavien määrän, yhteensä 411 teur. Myyntilaskut ovat korottomia ja yleisin maksuehto on 7 päivää, kun suurimmissa myyntilaskuissa maksuehto on 30 päivää.
Myyntisaamisten luottoriskin maksimimäärä tilinpäätöspäivänä 31.12. niiden maantieteellisen sijainnin mukaan.
Myyntisaamisten luottoriskikeskittymät ovat vähäisiä.
Luottotappioita on kirjattu 2022 kuluksi -192 teur (-508 teur 2021), ja ne on esitetty muissa liiketoiminnan kuluissa.
Maksettu kaupparekisteriin merkitty osakepääoma on 7 000 000 eur. Osakkeen kirjanpidollinen vasta-arvo on 1,55 eur (1,55). K-osakkeilla on yhtiökokouksessa 20 ääntä ja A-osakkeilla 1 ääni. Molemmilla osakesarjoilla on samat osinko-oikeudet.
| Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä kpl |
|||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osakepääoman muutokset (1 000 eur) | A-osakkeet | K-osakkeet | Osake pääoma |
Ylikurssi rahasto |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Omat osakkeet |
Yhteensä |
| 1.1.2021 | 3 537 718 | 604 800 | 7 000 | 1 116 | -128 | 7 988 | |
| Palautuneet osakkeet | |||||||
| Sunnatun osakeannin osakkeet | 352 440 | 962 | |||||
| 31.12.2021 | 3 890 158 | 604 800 | 7 000 | 1 116 | 962 | -128 | 8 950 |
| Sunnatun osakeannin osakkeet | 11 574 | 33 | 124 | 157 | |||
| 31.12.2022 | 3 901 732 | 604 800 | 7 000 | 1 116 | 995 | -4 | 9 108 |
Martela Oyj omistaa 1 425 (13 082) kpl A-sarjan osaketta, ja ne on ostettu 10,65 euron keskihintaan. Omien osakkeiden määrä on 0,03 % (0,29) kaikista osakkeista ja 0,01 % (0,08) kaikista äänistä. Martela Oyj on luovuttanut yhteensä 11 657 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta vastikkeetta yhtiön 23.3.2021 julkistaman suoriteperusteinen lisäosakejärjestelmän 2021–2023, ansaintajakson 2021 perusteella 34 avainhenkilöille.
Sijoitetun vaapaan oman pääomaan rahastoon on merkitty suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän suunnatun osakennin merkintähinta. Yhtiö on (17.3.2022) päättänyt maksullisesta osakeannista jossa on merkitty uusia A sarjan osakkeita 11 574 kpl. Uusien osakkeiden merkintähinta, yhteensä 33 teur on merkitty yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Osakepalkkiojärjestelmään liittyvien osakkeiden hankinta ja järjestelmän hallinnointi on ulkoistettu ulkopuoliselle palveluntuottajalle.
Oman pääoman muuntoerot sisältää ulkomaisten yksikköjen tilinpäätösten muuntamisesta syntyneet muuntoerot ja ulkomaisiin yksikköihin tehtyjen sijoitusten muuntoerot. Muut rahastot koostuvat vararahastoista.
Ylikurssirahasto on aiemman osakeyhtiölain mukainen rahasto. Voimassa olevan osakeyhtiölain mukaan (1.9.2006 alkaen) se kuuluu sidottuun omaan pääomaan eikä ylikurssirahastoa ole mahdollista enää kerryttää. Ylikurssirahastoa voidaan alentaa osakepääoman alentamista koskevien säännösten mukaisesti ja ylikurssirahastoa voidaan käyttää rahastokorotuksena osakepääoman korottamiseen. Omien osakkeiden hankintameno vähennetään omasta pääomasta. (ml. ao. transaktiomenot).
Konsernin emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat 31.12.2022 ovat yhteensä 22 294 teur.
| Tilikauden tapahtumat 2022 | Ansaintajakso 2021 | Ansaintajakso 2022 | Ansaintajakso 2023 |
|---|---|---|---|
| 1.1.2022 | |||
| Kauden alussa ulkona olevat | 153 014 | 153 010 | 152 994 |
| Muutokset kauden aikana | |||
| Kaudella myönnetyt | 5 144 | 7 716 | |
| Kaudella vapautuneet | 3 668 | 3 664 | |
| Toimitetut | 23 305 | ||
| Kaudella menetetyt | 129 709 | ||
| Kauden lopussa ulkona olevat | 0 | 154 486 | 157 046 |
| Osakekannustinjärjestelmän vaikutus tilikauden tulokseen ja taloudelliseen asemaan |
2022 | 2021 | |
| Tilikauden kulut, osakeperusteiset maksut | |||
| Tilikauden kulut, osakeperusteiset maksut, osakkeina toteutettavat | 231 460 | 106 239 |
IFRS 2:n mukaan osakeperusteiset kannustinjärjestelmät tulee arvostaa käypään arvoon myöntämishetkellä ja kirjataan kuluksi oikeuden syntymisajanjakson kuluessa. Osakepalkkio kirjataan kokonaisuudessaan omaan pääomaan. Osakeperusteisen maksun käypä arvo palkkion myöntämishetkellä oli yhtiön osakkeen kurssi.
Järjestelmään osallistuminen edellyttää, että osallistuja hankkii yhtiön A-osakkeita enintään hallituksen päättämän määrän. Järjestelmän toteuttamiseksi hallitus päätti järjestelmän kohderyhmälle suunnatusta maksullisesta osakeannista. Noin 40 henkilöä mukaan lukien toimitusjohtaja ja muut Martelan johtoryhmän jäsenet kuuluvat järjestelmän kohderyhmään. Suoriteperusteisessa lisäosakejärjestelmässä 2021—2023 on kolme ansaintajaksoa, tilikaudet 2021, 2022 ja 2023.
Järjestelmässä kohderyhmällä on mahdollista ansaita Martela Oyj:n A-osakkeita suoriutumisen ja Martela Oyj:n A-osakkeisiin kohdistuvan henkilökohtaisen sijoituksen perusteella.
Hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin ansaintakriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Ansaintajaksolla 2022 palkkiot perustuvat konsernin liikevoittoon (EBIT). Järjestelmän mahdolliset palkkiot maksetaan kunkin ansaintajakson päättymisen jälkeen.
Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat arviolta yhteensä enintään 718 000 Martela Oyj:n A-osakkeen arvoa, mukaan lukien myös rahana maksettava osuus. Palkkiot maksetaan osittain Martela Oyj:n A-osakkeina ja osittain rahana. Palkkioiden rahaosuuksilla pyritään kattamaan palkkioista osallistujille aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja.
| Ohjelma Osakekannustinjärjestelmä 2021—2023 |
|||
|---|---|---|---|
| Tyyppi | Osake | ||
| Instrumentti | Ansaintajakso 2021 | Ansaintajakso 2022 | Ansaintajakso 2023 |
| Liikkeeseenlaskupäivä | 6.5.2021 | 6.5.2021 | 6.5.2021 |
| Osakkeiden maksimimäärä, kpl | 718 000 | 718 000 | 718 000 |
| Osinko-oikaisu | Ei | Ei | Ei |
| Alkuperäinen allokaatiopäivä | 18.3.2021 | 18.3.2021 | 18.3.2021 |
| Ansaintajakso alkaa, pvm | 1.1.2021 | 1.1.2022 | 1.1.2023 |
| Ansaintajakso päättyy, pvm | 31.12.2021 | 31.12.2022 | 31.12.2023 |
| Osakkeiden vapautuminen, pvm | 31.5.2022 | 31.5.2023 | 31.5.2024 |
| Oikeuden syntymäehdot | Liiketulos, osakeomistus ja työsuhde osakkeiden vapautumiseen asti |
Liiketulos, osakeomistus ja työsuhde osakkeiden vapautumiseen asti |
|
| Enimmäisvoimassaoloaika, vuotta | 1,4 | 1,4 | 1,4 |
| Jäljellä oleva juoksuaika, vuotta | 0,0 | 0,4 | 1,4 |
| Henkilöitä tilikauden päättyessä | 0 | 34 | 34 |
| Toteutustapa | Käteinen ja osake | Käteinen ja osake | Käteinen ja osake |
| (1 000 eur) | 31.12.2022 | 31.12.2021 | |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikainen | |||
| Johdannaiset | 8 | ||
| Vuokrasopimusvelat, IFRS 16 | 14 678 | 1 791 | |
| Yhteensä | 14 686 | 1 791 | |
| Lyhytaikainen | |||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 624 | 8 491 | |
| Johdannaiset | 70 | ||
| Vuokrasopimusvelat, IFRS 16 | 2 918 | 2 461 | |
| Yhteensä | 4 612 | 10 952 |
| Vuokrasopimusvelkojen erääntymisajat | 31.12.2022 Vuorkrasopimusvelat, IFRS 16 |
31.12.2021 Vuorkrasopimusvelat, IFRS 16 |
|---|---|---|
| Vuokrasopimusvelat - vähimmäisvuokrien kokonaismäärä | ||
| Yhden vuoden kuluessa | 3 756 | 2 543 |
| Yli vuoden kuluessa ja enintään viiden vuoden kuluttua | 8 771 | 1 898 |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 9 637 | |
| Yhteensä | 22 165 | 4 440 |
| Vuokrasopimusvelat - vähimmäisvuokrien nykyarvo | ||
| Yhden vuoden kuluessa | 2 896 | 2 461 |
| Yli vuoden kuluessa ja enintään viiden vuoden kuluttua | 6 882 | 1 792 |
| Yli viiden vuoden kuluttua | 7 818 | |
| Yhteensä | 17 596 | 4 254 |
| Kertymätön rahoituskulu | 4 569 | 187 |
| Vuokrasopimusvelkojen tuloslaskelmaerät | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|
| Korkokulut | 387 | 132 |
| Lyhytaikaisten sekä arvoltaan vähäisten vuokrasopimusten vuokrakulut | -1 063 | -1 052 |
| Ei rahavirtavaikutteiset muutokset | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nettovelkojen muutos 2022 | 1.1.2022 | Rahavirrat | Johdannaisten käypä arvo |
Siirto ryhmien välillä |
IFRS 16 lisäys |
IFRS 16 lyhennys |
31.12.2022 |
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 1 790 | -1 900 | 8 | 1 900 | 12 886 | 14 685 | |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 10 952 | -4 967 | 70 | -1 900 | 3 467 | -3 011 | 4 612 |
| Kokonaisvelat rahoitustoiminnoista | 12 743 | -6 867 | 78 | 0 | 16 354 | -3 011 | 19 297 |
| Ei rahavirtavaikutteiset muutokset | ||||
|---|---|---|---|---|
| -- | -- | -- | -- | ------------------------------------ |
| Nettovelkojen muutos 2021 | 1.1.2021 | Rahavirrat | Johdannaisten käypä arvo |
Siirto ryhmien välillä |
IFRS 16 lisäys |
IFRS 16 lyhennys |
31.12.2021 |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset velat yhteensä | 6 277 | 0 | -2 900 | 764 | -2 351 | 1 790 | |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 8 656 | -409 | 2 900 | 2 765 | -2 960 | 10 952 | |
| Kokonaisvelat rahoitustoiminnoista | 14 933 | -409 | 0 | 3 528 | -5 310 | 12 742 |
Vertailuvuoden konsernin pankkilainat olivat vaihtuva- ja kiinteäkorkoisia ja lainojen keskimääräinen korkoprosentti oli 4,0%. Niiden lyhennysosuudet esitetään tarkemmin liitetietokohdassa 22 Rahoitusriskien hallinta.
Vertailuvuonna yhtiön käytössä oleviin pankkiluottoihin liittyi nettovelkojen ja EBITDA:n (käyttökate) suhteeseen sidottu kovenantti. Kyseiset lainat on maksettu pois tilikauden aikana. Lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta koostuu vuonna 2022 factoring lainasta.
Vertailuvuoden pankkilainojen vakuutena oli kiinteistökiinnityksiä ja rahoituslaitosten antamia takauksia sekä vähäiseltä osin pantattuja osakkeita, jotka kohdistuvat yhtiön omistamiin asunto-osakkeisiin.
Katso liitetiedosta 23 lisätietoja annetuista panteista ja vastuusitoumuksista. Johdannaisista kerrotaan lisää liitetiedossa 12 ja 22.
Martelan etuuspohjaiset eläkejärjestelyt koskevat Suomen toimintoja. Järjestelyt on hoidettu vakuutusyhtiöiden kautta. Järjestelyt ovat osittain rahastoituja.
Eläkevelvoitteena esitetään vakuutetuille annettu lupaus ja omaisuuseränä vakuutusyhtiöiden vastuulla oleva osuus tästä velvoitteesta. Koska järjestelyihin liittyvät varat ovat osa kyseisten vakuutusyhtiöiden varoja, ne eivät ole eriteltävissä Martelan konsernitilinpäätöksessä.
Etuuspohjainen nettovelka ja sen osatekijät ovat muuttuneet tilikauden aikana seuraavasti: Etuuspohjaisen velvoitteen nykyarvo Järjestelyyn kuuluvien varojen käypä arvo Etuuspohjainen nettovelka (1 000 eur) 2022 2021 2022 2021 2022 2021 1.1. 2 597 3 513 -2 469 -3 172 128 342 Kirjattu tulosvaikutteisesti Kauden työsuoritukseen perustuva meno 79 158 79 158 Aiempaan työsuoritukseen perustuva meno 0 0 0 0 Korkokulu tai -tuotto 26 23 -25 -21 1 2 Velvoitteen täyttäminen -613 -719 613 719 Kirjattu muihin laajan tuloksen eriin Uudelleen määrittämisestä johtuvat erät: Väestötilastollisten oletusten muutoksista johtuva voitto (–) tai tappio (+) 0 0 0 0 Taloudellisten oletusten muutoksista johtuvat vakuutusmatemaattiset voitot (–) ja tappiot (+) -717 -123 -717 -123 Kokemusperusteiset voitot (–) tai tappiot (+) 8 -255 8 -255 Järjestelyyn kuuluvien varojen tuotto lukuun ottamatta korkokuluun tai -tuottoon sisältyviä eriä (+/–) 607 111 607 111 Muut erät Työnantajan maksusuoritukset (+) 0 0 -89 -107 -89 -107 31.12. 1 380 2 597 -1 364 -2 469 16 128
| -508 | -538 | 588 | 698 | 80 | 160 | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| -709 | -378 | 607 | 111 | -102 | -266 | |
| Etuuspohjainen velvoite | Järjestelyihin kuuluvien varojen käypä arvo | |
|---|---|---|
| Käytetyn oletuksen muutoksen vaikutus | oletus kasvaa | oletus kasvaa |
| Diskonttauskorko (0,5 prosenttiyksikön muutos) | -6,7 % | -6,2 % |
| Palkkojen nousu (0,5 prosenttiyksikön muutos) | N/A | N/A |
| Kuolevuus (5 prosenttiyksikön muutos) | -0,9 % | -0,8 % |
Vakuutusjärjestelyissä varojen määrä lasketaan käyttäen samaa diskonttauskorkoa kuin eläkevelvoitetta määritettäessä, jolloin diskonttauskoron muutos ei aiheuta merkittävää riskiä. Myöskään elinikäodotteen kasvu ei aiheuta merkittävää riskiä Martelalle, sillä vakuutusyhtiöt kantavat suurimman osan elinikäodotteen kasvun vaikutuksesta.
Eläkkeet on kiinnitetty vuoden 2017 tasoon ja tämä on otettu huomioon laskelmissa.
Konserni ennakoi maksavansa etuuspohjaisiin järjestelyihin tilikaudella 2023 yhteensä 40 tuhatta euroa
Seuraava taulukko kuvaa merkittävimpien vakuutusmatemaattisten oletusten muutosten vaikutuksia etuuspohjaiseen eläke-velvoitteeseen ja järjestelyihin liittyviin varoihin.
Järjestelyjen duraation painotettu keskiarvo on 14,6 vuotta.
| (1 000 eur) | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|
| Pitkäaikaiset varaukset | 229 | 236 |
| Lyhytaikaiset varaukset | 57 | 59 |
| Yhteensä | 286 | 295 |
| Varaukset 1.1. | 295 | 352 |
| Nettomuutos varauksiin | -9 | -57 |
| Varaukset 31.12 | 286 | 295 |
| (1 000 eur) | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|
| Rahoitusvelat | 4 612 | 10 952 |
| Saadut ennakot | 6 278 | 2 625 |
| Ostovelat | 9 569 | 13 099 |
| Yhteensä | 20 459 | 26 677 |
| Siirtovelat | ||
| Henkilöstökulujen siirtovelat | 4 431 | 4 611 |
| Korot | 0 | 153 |
| Rojaltit | 205 | 256 |
| Menojäämät | 4 465 | 3 380 |
| Muu siirtovelat | 6 | 2 |
| Siirtovelat yhteensä | 9 106 | 8 402 |
| Muut lyhytaikaiset velat | 3 824 | 2 894 |
| Muut velat | 3 824 | 2 894 |
| Varaukset* | 57 | 59 |
| Lyhytaikaiset velat yhteensä | 33 447 | 38 032 |
Martela antaa 5 vuoden takuun omista tuotteistaan. Takuuvaraus on laskettu arviona Martela-tuotteiden 5 vuoden annetuista takuista ja Martela-tuotteiden myynnistä.
* Lisätietoja varauksesta voi katsoa liitetiedosta 20.
Rahoitusriskeillä tarkoitetaan odottamattomia poikkeamia yhtiön tuloksessa ja rahavirroissa, jotka johtuvat valuuttakursseista, maksuvalmiudesta, asiakkaan maksukyvystä, sijoituksista sekä koroista. Rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on varmistaa yhtiölle riittävä rahoitus kustannustehokkaasti ja vähentää rahoitusmarkkinoiden muutosten haitallisia vaikutuksia konsernin tulokseen ja varallisuuteen. Riskienhallinnan yleiset periaatteet hyväksyy hallitus ja rahoitusriskien käytännön toteutuksesta vastaa konsernin emoyhtiön taloushallinto.
Markkinariski koostuu seuraavista kolmesta riskistä: valuuttariski, korkoriski ja hintariski. Niistä johtuvat valuuttakurssien, markkinakorkojen tai markkinahintojen vaihtelut voivat aiheuttaa muutoksen rahoitusinstrumenttien käyvissä arvoissa ja tulevissa rahavirroissa ja siten näillä muutoksilla voi olla vaikutusta konsernin tulokseen ja taseeseen. Lisääntynyt epävakaisuus sähkömarkkinoilla on johtanut päätökseen solmia sopimuksia sähköjohdannaisista.
Konsernilla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, ja Puolassa, ja se altistuu valuuttariskeille, joita syntyy konsernin sisäisestä kaupasta, viennistä ja tuonnista, ulkomaisten tytäryhtiöiden rahoituksesta ja valuuttamääräisistä omista pääomista. Transaktioriski syntyy ulkomaan rahan määräisistä tulevista kassavirroista. Translaatioriski toteutuu, kun emoyhtiön ulkomaisiin tytäryhtiöihin sijoittamien pääomien, vuositulosten ja lainojen arvot muuttuvat valuuttakurssivaihtelujen seurauksena.
| Transaktioriski | |
|---|---|
| I Tel Kittaviiiiiiidi |
|---|
| pääsääntöisesti |
| jälkeen jäljelle jä |
| tilikausien 2021 |
Merkittävimmät kaupalliset valuutat ovat EUR, SEK, NOK ja PLN. Valuuttojen SEK, NOK ja PLN valuuttapositioita tarkastellaan pääsääntöisesti puolen vuoden tähtäimellä. Konsernin politiikkana on suojata ennakoitujen tulojen ja menojen yhteensovittamisen jälkeen jäljelle jäävää nettopositiota tarvittaessa. Konserni ei sovella suojauslaskentaa. Konserni ei ole suojannut transaktioriskiä tilikausien 2021 ja 2022 aikana.
Seuraavassa taulukossa on esitetty rahoitusinstrumenttiryhmittäin ja valuutoittain altistuminen valuuttariskille.
| EUR | SEK | NOK | |
|---|---|---|---|
| Myyntisaamiset | 0 | 2 398 | 2 437 |
| Ostovelat | 0 | 216 | 57 |
| Yhteensä | 0 | 2 613 | 2 494 |
| EUR | SEK | NOK | |
|---|---|---|---|
| Myyntisaamiset | 0 | 3 323 | 1 590 |
| Ostovelat | 74 | 430 | 55 |
| Yhteensä | 74 | 3 753 | 1 645 |
Muiden valuuttojen vaikutus on vähäinen.
Seuraavassa taulukossa on esitetty, miten 10 % valuuttakurssimuutos myyntisaamisissa ja ostoveloissa 31.12. vaikuttaisi keskimäärin konsernin tulokseen ennen veroja ja pääomaan 2022 (2021). Laskelma perustuu oletuksiin, että kaikki muut muuttujat pysyvät samoina.
Rahoitusvaroihin kuuluviin myytävissä oleviin osakkeisiin ei arvioida liittyvän hintariskiä jälleenmyynnistä.
Luottoriski
Luottoriski syntyy siitä mahdollisuudesta, että vastapuoli jättää sopimuksen mukaiset maksuvelvoitteensa täyttämättä. Riskin suuruus määräytyy näin ollen vastapuolen luottokelpoisuuden mukaan. Luottoriskin hallinnan tavoitteena on minimoida tappiot, jotka syntyvät vastapuolen jättäessä velvoitteensa suorittamatta. Konserniyhtiöiden myyntisaatavien kierto ja ikärakenne raportoidaan kuukausittain ja sitä seurataan muun muassa emoyhtiön
taloushallinnon toimesta. Martelan hallitus vahvistaa luottoriskien hallinnan periaatteet. Riskienhallinta toimii organisaatiolle myönnettyjen valtuuksien kautta.
Yhtiön myynti- ja muihin saamisiin liittyviä luottoriskejä minimoidaan lyhyillä maksuehdoilla, tehokkailla perintätoimilla ja huomioimalla vastapuolen luottokelpoisuus. Hankintasopimusta käytetään silloin, kun asiakasyritys on tuntematon ja siitä saatavat luottotiedot eivät ole riittävät. Hankintasopimuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä sopimusta, jolla varmistetaan tilauksesta syntyvät saatavat pidättämällä omistusoikeus Martelalla, kunnes asiakas on maksanut kauppahinnan kokonaisuudessaan.
Hankintasopimusta käytetään vain kotimaan kaupassa. Asiakkaalta voidaan myös vaatia ennakkomaksu ennen myytyjen tuotteiden luovuttamista, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi asiakkaaseen liittyvä potentiaalinen luottoriski huomioon ottaen. Vastapuolelle voidaan myös myöntää luottolimiittejä. Vanhojen asiakkaiden luottokelpoisuutta seurataan säännöllisesti maksukäyttäytymishistoriaa sekä luottoluokituksia avuksi käyttäen.
Asiakkaan luottokelpoisuuden perusteella voidaan joiltakin asiakkailta vaatia vakuuksia ja esimerkiksi viennissä voi tulla kysymykseen vahvistettu peruuttamaton remburssi. Rahoitusvarojen kirjanpitoarvo vastaa luottoriskin maksimimäärää.
Seuraavassa taulukossa esitetään konsernin rahoitusinstrumenttien jako kiinteäkorkoiseen ja vaihtuvakorkoiseen tilinpäätöspäivänä.
| Herkkyysanalyysi transaktioriskille (teur) | Vaikutus tulokseen |
|---|---|
| 31.12.2022 | |
| EUR | +/- 0 |
| SEK | +/- 261 |
| NOK | +/- 249 |
| Herkkyysanalyysi transaktioriskille (teur) | Vaikutus tulokseen |
|---|---|
| 31.12.2021 | |
| EUR | +/- 7 |
| SEK | +/- 375 |
| NOK | +/- 165 |
| Rahoitusinstrumentit (teur) | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|
| Kiinteäkorkoinen | ||
| IFRS 16 leasingvelat | 17 596 | 4 253 |
| Rahoitusvelat ml johdannaiset | 1 702 | 1 591 |
| Vaihtuvakorkoinen | ||
| Rahoitusvelat | 6 900 | |
| Yhteensä | 19 297 | 12 744 |
| Rahoitusvarojen luottoriskin maksimimäärä (teur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahavarat | 7 | 7 |
| Pitkäaikaiset lainasaamiset | 546 | 535 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 18 248 | 19 712 |
| Rahavarat | 11 295 | 4 926 |
| Yhteensä | 30 096 | 25 180 |
Ks. Liitetieto 15 myyntisaatavien jakaumasta sekä niihin sisältyvästä luottotappiovarauksesta.
Konsernissa pyritään jatkuvasti arvioimaan ja seuraamaan liiketoiminnan vaatiman rahoituksen määrää, jotta konsernilla olisi tarpeeksi likvidejä varoja toiminnan rahoittamiseksi ja erääntyvien lainojen takaisinmaksuun. Lisäksi konsernissa pyritään ylläpitämään jatkuvasti riittävät likvidit varat tehokkaiden kassanhallintaratkaisujen, kuten kassareservin ja luottotililimiittien, avulla. Jälleenrahoitusriskiä pyritään hallitsemaan hajauttamalla lainojen ja luottolimiittien maturiteettia sekä käyttämällä rahoitustoi-
Konsernin tavoitteena pääomarakenteen hallinnassa on varmistaa tehokas pääomarakenne, joka varmistaa konsernin toimintaedellytykset pääomamarkkinoilla kaikissa olosuhteissa volatilisuudesta riippumatta. Yhtiön hallitus arvioi konsernin pääomarakennetta säännöllisesti. Konserni seuraa pääomarakenteensa kehitystä omavaraisuusasteella.
Omavaraisuusasteen laskentakaava on esitetty seuraavassa taulukossa.
minnassa useita pankkeja. Äkilliset muutokset rahoitusmarkkinoilla tai Martelan toimintaympäristössä saattavat vaikuttaa negatiivisesti konsernin maksuvalmiuteen ja siihen, miten yhtiö pystyy suoriutumaan maksuvelvoitteistaan. Rahavarat kauden 2022 lopussa olivat 11 295 teur.
Rahavarat kauden 2021 lopussa olivat 4 926 teur ja käyttämättömät luottolimiitit 218 teur.
| Sopimukseen perustuvat rahavirrat erääntyvät seuraavasti (1000 eur): | 2023 | 2024 | 2025 | 2026 | 2027 | Myöhemmin | Yhteensä | Tasearvo |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Pankkilainat | ||||||||
| IFRS 16 velat | 2 896 | 2 308 | 1 633 | 1 468 | 1 472 | 7 818 | 17 596 | 17 596 |
| Ostovelat | 9 569 | 9 569 | 9 569 | |||||
| Lainojen korko- ja takausmaksut | ||||||||
| Yhteensä | 12 466 | 2 308 | 1 633 | 1 468 | 1 472 | 7 818 | 27 165 |
| Sopimukseen perustuvat rahavirrat erääntyvät seuraavasti (1000 eur): | 2022 | 2023 | 2024 | 2025 | 2026 | Myöhemmin | Yhteensä | Tasearvo |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Pankkilainat | 6 900 | 6 900 | 6 900 | |||||
| IFRS 16 velat | 2 461 | 1 056 | 534 | 162 | 41 | 0 | 4 254 | 4 254 |
| Ostovelat | 13 099 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 13 099 | 13 099 |
| Lainojen korko- ja takausmaksut | 266 | 38 | 0 | 304 | ||||
| Yhteensä | 22 727 | 1 094 | 534 | 162 | 41 | 0 | 24 557 |
| Omavaraisuusaste | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|
| Oma pääoma | 13 850 | 10 761 |
| Taseen loppusumma - saadut ennakot | 56 049 | 48 430 |
| Omavaraisuusaste % | 24,7 | 22,2 |
| (1 000 eur) | 31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|
| Velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä | ||
| Pankkilainat ja eläkelainat | 0 | 6 900 |
| Annetut kiinteistökiinnitykset | 0 | 7 565 |
| Annetut yrityskiinnitykset | 9 888 | 13 286 |
| Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä | 9 888 | 20 851 |
| Muut annetut vakuudet | ||
| Takaukset vuokran vakuudeksi | 892 | 527 |
| Vastuut | ||
| Vuokravastuut | 527 | 677 |
| 2022 | 2021 |
|---|---|
| -1 209 | -1 182 |
| -36 | 0 |
| -1 245 | -1 182 |
| -152 | -158 |
| -357 | -292 |
| -736 | -732 |
| -1 245 | -1 182 |
| Hallituksen jäsenille on maksettu palkkioita seuraavasti: | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Andersson Minna* | -5,5 | -21,6 |
| Martela Eero | -22 | -22 |
| Martela Heikki** | -10,6 | |
| Mattson Jan | -22 | -22 |
| Mellström Katarina | -22 | -22 |
| Mild Johan*** | -42,4 | -37,3 |
| Vepsäläinen Anni | -22 | -22 |
| Mattila Hanna**** | -16,5 | |
| Yhteensä | -152,4 | -157,5 |
| Konsernin rakenne | Kotimaa | Omistus- osuus (%) 31.12.2022 |
Osuus äänivallasta (%) 31.12.2022 |
Myyntiyhtiö | Tuotantoyhtiö |
|---|---|---|---|---|---|
| Emoyhtiö | |||||
| Martela Oyj | Suomi | x | x | ||
| Tytäryhtiöt | |||||
| Kidex Oy | Suomi | 100 | 100 | x | x |
| Grundell Muuttopalvelut | Suomi | 100 | 100 | x | |
| Martela AB, Nässjö | Ruotsi | 100 | 100 | x | |
| Aski Avvecklingsbolag AB, Malmö | Ruotsi | 100 | 100 | ||
| Martela AS, Oslo | Norja | 100 | 100 | x | |
| Martela Sp. z o.o., Varsova | Puola | 100 | 100 | x | x |
| Tehokaluste Oy | Suomi | 100 | 100 | x |
Martela-konsernin lähipiiriin kuuluvat toimitusjohtaja, hallituksen jäsenet ja konsernin johtoryhmä, sekä näiden avainhekilöiden perheenjäsenet. Martela-konsernin lähipiiriin kuuluu myös osakkeenomistaja, jolla on vähintään 20% Yhtiön yhteenlasketusta äänimäristä. Yhtiön hallitus omistaa yhteensä 0,4 % osakkeista ja 0,4 % äänivallasta. Johdossa olevilla henkilöillä on yhteensä 134 251 kpl (132 564) Martela Oyj:n osakkeita 31.12.2022. Osana suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän toteutusta, joka kuvataan liitetiedossa 17, hallitus on päättänyt myöntää ohjelmaan osallistuville henkilöille korolliset lainat yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Lainan enimmäismäärä on 70 prosenttia osallistujan osakesijoituksesta. Lainat maksetaan kokonaisuudessaan takaisin viimeistään 31.12.2025 ja korko on 12 kuukauden euribor, ei kuitenkaan alle 0 %. Johdolle on myönnetty yhteensä 256 107,95 (222 774,83) euroa, josta toimitusjohtajalle on myönnetty EUR 69 999,93 ja muulle johdolle EUR 186 108,02 (152 774,90).
* hallituksessa Q1 2022 asti ** hallituksessa Q1 2021 asti *** hallituksen jäsen Q1 2021 asti, hallituksen puheenjohtaja Q2 2021 lähtien **** hallituksen jäsen Q2 2022 lähtien
Hallituksen jäsenyyteen perustuvia palkkioita ei makseta yhtiön palveluksessa oleville jäsenille.
Konsernissa on määritetty johtoon kuuluviksi avainhenkilöiksi:
• Emoyhtiön hallituksen jäsenet
• Toimitusjohtaja
• Konsernin johtoryhmä
Alla olevassa taulukossa esitetään johtoon kuuluvien avainhenkilöiden saamat työsuhde-etuudet. Työsuhde-etuuksista esitetyt tiedot ovat suoriteperusteisia. Työsuhteen päättymisen jälkeisinä etuuksina käsitellään vapaaehtoiset eläkejärjestelyt, jotka sisältävät sekä maksupohjaisia että etuuspohjaisia eläkejärjestelyitä.
| Toimitusjohtajan palkat ja palkkiot ja eläkesitoumukset | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Palkat ja palkkiot | -288 | -235 |
| Lakisääteinen TyEL palkoista ja palkkioista | -49 | -57 |
Palkat ja palkkiot sisältävät myös osakepalkkiot.
Nykyisellä toimitusjohtajalla irtisanomisaika on puolin ja toisin 6 kuukautta ja yhtiön puolesta tapahtuvan irtisanomisen johdosta toimitusjohtajalla on irtisanomisajan lisäksi oikeus 6 kuukauden palkkaa vastaavaan kertakorvaukseen. Irtisanomisajan lisäksi oikeus kuuden kuukauden palkkaa vastaavaan kertakorvaukseen.
Toimitusjohtajalla ja konsernin johdolla on käytössään pitkän aikavälin osakepohjaisia kannustinärjestelmä.
Liitetietoja näistä palkitsemisjärjestelyistä on esitetty liitetiedossa 17 Osakeperäiset maksut.
| Martela-konserni 2018–2022 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | meur | 106,7 | 91,9 | 88,4 | 106,2 | 103,1 |
| Liikevaihdon muutos | % | 16,1 | 4,0 | -16,8 | 3,0 | -5,9 |
| Vienti ja ulkomaan toiminnot | meur | 34,5 | 22,1 | 16,3 | 23,1 | 17,0 |
| Suhteessa liikevaihtoon | % | 32,3 | 24,1 | 18,5 | 21,7 | 16,5 |
| Vienti Suomesta | meur | 34,2 | 21,9 | 16,1 | 22,7 | 16,3 |
| Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen | meur | 0,9 | 0,4 | 1,2 | 2,3 | 1,7 |
| Suhteessa liikevaihtoon | % | 0,8 | 0,4 | 1,4 | 2,1 | 1,6 |
| Poistot | meur | 5,8 | 5,4 | 6,5 | 4,9 | 2,6 |
| Tutkimus ja kehitys | meur | 2,5 | 2,2 | 2,0 | 2,2 | 1,9 |
| Suhteessa liikevaihtoon | % | 2,3 | 2,3 | 2,2 | 2,1 | 1,8 |
| Henkilöstö keskimäärin | 403 | 419 | 451 | 494 | 510 | |
| Henkilöstön muutos | % | -3,9 | -7,1 | -8,7 | -3,1 | 0,4 |
| Henkilöstö tilikauden lopussa | 400 | 400 | 435 | 464 | 501 | |
| josta Suomessa | 324 | 326 | 362 | 385 | 425 | |
| Kannattavuus | ||||||
| Liikevoitto | meur | 2,5 | -1,3 | -4,0 | -2,0 | -2,1 |
| Suhteessa liikevaihtoon | % | 2,3 | -1,4 | -4,5 | -1,9 | -2,0 |
| Voitto ennen veroja | meur | 1,3 | -2,3 | -4,8 | -2,7 | -2,5 |
| Suhteessa liikevaihtoon | % | 1,3 | -2,5 | -5,4 | -2,5 | -2,4 |
| Tilikauden tulos* | meur | 2,6 | -2,4 | -4,8 | -2,5 | -2,4 |
| Suhteessa liikevaihtoon | % | 2,4 | -2,6 | -5,4 | -2,4 | -2,3 |
| Liikevaihto/henkilö | teur | 265 | 219 | 196 | 215 | 202 |
| Oman pääoman tuotto (ROE) | % | 20,8 | -21,3 | -34,7 | -14,7 | -11,4 |
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) | % | 9,1 | -4,7 | -13,2 | -6,4 | -4,9 |
| Rahoitus ja taloudellinen asema | ||||||
| Taseen loppusumma | meur | 62,3 | 51,1 | 52,1 | 55,9 | 50,0 |
| Oma pääoma | meur | 13,8 | 10,8 | 11,6 | 16,1 | 18,8 |
| Korolliset nettovelat | meur | 8,1 | 8,1 | 4,3 | 5,0 | 0,1 |
| Suhteessa liikevaihtoon | % | 7,5 | 8,8 | 4,9 | 4,7 | 0,1 |
| Omavaraisuusaste | % | 24,7 | 22,2 | 23,3 | 28,8 | 39,2 |
| Nettovelkaantumisaste | % | 58,6 | 74,8 | 36,5 | 31,5 | 0,7 |
| Liiketoiminnan rahavirta | meur | 2,1 | -3,4 | 5,7 | 6,3 | 7,4 |
| Maksetut osingot | meur | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,4 | 1,3 |
* Tilikauden tuloksessa huomioitu laskennallisen verovelan muutos
| 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | |||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tulos osaketta kohti | EUR | 0,57 | -0,53 | -1,16 | -0,61 | -0,57 | |
| Tulos osaketta kohti (laimennettu) | EUR | 0,57 | -0,53 | -1,16 | -0,61 | -0,57 | |
| Osakkeen vasta-arvo | EUR | 1,55 | 1,55 | 1,68 | 1,68 | 1,68 | |
| Osinko osaketta kohti* | EUR | 0,10* | 0 | 0 | 0,00 | 0,10 | |
| Osinko/tulos osaketta kohti | % | 17,7* | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -17,5 | |
| Efektiivinen osinkotuotto | % | 0,04 | 0,00 | 0,00 | 0,00 | 3,38 | |
| Oma pääoma osaketta kohti | EUR | 3,07 | 2,39 | 2,81 | 3,80 | 4,54 | |
| A-osakkeen kurssi 31.12. | EUR | 2,45 | 2,29 | 3,09 | 3,36 | 2,96 | |
| Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä | tkpl | 4 519,61 | 4 508,04 | 4 155,60 | 4 155,60 | 4 155,60 | |
| Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu luku määrä |
tkpl | 4 519,61 | 4 508,04 | 4 155,60 | 4 155,60 | 4 155,60 | |
| Hinta/voittosuhde, P/E luku | 4,34 | -4,32 | -2,66 | -5,48 | -5,18 | ||
| Osakkeiden markkina-arvo** | meur | 11,07 | 10,29 | 12,80 | 13,92 | 12,26 |
* Hallituksen ehdotus vuodeksi 2022
** K-osakkeiden arvona käytetty A-osakkeiden kurssia
| Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tulos / osake | = | Osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen kappalemäärä | |||||
| Hinta / voittosuhde (P/E) | Osakeantikorjattu kurssi tilikauden lopussa | ||||||
| Tulos / osake | |||||||
| = | Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | ||||||
| Oma pääoma / osake, eur | Osakkeiden osakeantikorjattu kappalemäärä tilikauden päättyessä | ||||||
| = | Tilikaudelta jaettu osinko | ||||||
| Osinko / osake, eur | Osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä tilikauden päättyessä | ||||||
| = | Osinko / osake x 100 | ||||||
| Osinko / tulos, % | Tulos / osake | ||||||
| Efektiivinen osinkotuotto, % | Osakeantikorjattu osinko / osake x 100 | ||||||
| Osakeantikorjattu kurssi tilikauden päättyessä | |||||||
| Osakekannan markkina-arvo, eur | |||||||
| Kaikkien osakkeiden lukumäärä tilikauden päättyessä x osakkeen kurssi tilinpäätöspäivänä | |||||||
| Oman pääoman tuotto-% | Tilikauden tulos x 100 | ||||||
| Oma pääoma (keskimäärin) | |||||||
| = | (Tilikauden tulos ennen veroja + korkokulut + muut rahoituskulut) x 100 | ||||||
| Sijoitetun pääoman tuotto-% | Taseen loppusumma - korottomat velat (keskimäärin) | ||||||
| = | Oma pääoma x 100 | ||||||
| Omavaraisuusaste, % | Taseen loppusumma - saadut ennakot | ||||||
| Korolliset velat-rahat, pankkisaamiset ja rahoitusarvopaperit x 100 | |||||||
| Nettovelkaantumisaste, % | Oma pääoma | ||||||
| Henkilöstö keskimäärin | = | Keskiarvo kuukausien lopussa työssäolevan henkilöstön lukumääristä | |||||
| Korolliset nettovelat | = | Korolliset velat - rahavarat ja muu likvidi rahoitusomaisuus |
| luokittain 31.12.2022 | Omistajia, | Omistajia, | Osakkeita, | Ääniä, | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Osakkeita kpl | kpl | % | kpl | % | kpl | % äänimäärästä |
| 1 - 500 | 2 428 | 78,3 | 311 594 | 6,9 | 326 794 | 2,0 |
| 501 - 1 000 | 291 | 9,4 | 233 025 | 5,2 | 236 825 | 1,5 |
| 1 001 - 5 000 | 273 | 8,8 | 626 160 | 13,9 | 859 100 | 5,4 |
| Yli 5 000 | 110 | 3,5 | 3 337 435 | 73,8 | 14 360 095 | 89,7 |
| Yhteensä | 3 102 | 100,0 | 4 508 214 | 99,7 | 15 782 814 | 98,6 |
| joista hallintarekisteröityjä | 8 | 66 857 | 1,5 | 66 857 | 0,4 | |
| Odotusluettelolla ja yhteistilillä | 4 | 11 400 | 0,3 | 228 000 | 1,4 | |
| Yhteensä | 4 519 614 | 100,0 | 16 010 814 | 100,0 |
| kohtaisen luokituksen perusteella 31.12.2022 |
Omistajia, kpl |
% | Osakkeita, kpl |
% | Ääniä, kpl |
% |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Yritykset | 106 | 3,4 | 1 427 163 | 31,6 | 6 975 163 | 43,6 |
| Rahoitus- ja vakuutuslaitokset | 11 | 0,4 | 119 887 | 2,7 | 157 800 | 1,0 |
| Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt | 5 | 0,2 | 3 161 | 0,1 | 3 161 | 0,0 |
| Kotitaloudet | 2 969 | 95,7 | 2 880 765 | 63,7 | 8 607 365 | 53,8 |
| Ulkomaiset sijoittajat | 11 | 0,4 | 10 381 | 0,2 | 39 325 | 0,2 |
| Yhteensä | 3 102 | 100,0 | 4 441 357 | 98,3 | 15 782 814 | 98,6 |
| Hallintarekisteröityjä | 8 | 66 857 | 1,5 | 66 857 | ||
| Odotusluettelolla ja yhteistilillä | 4 | 11 400 | 0,3 | 228 000 | 1,4 | |
| Yhteensä | 4 519 614 | 100,0 | 16 010 814 | 100,0 |
| Osakekannan jakautuminen 31.12.2022 | Lukumäärä, kpl |
Yhteensä, | Osuus osake eur pääomasta, % |
Ääniä | Osuus äänistä, % |
||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| K-osakkeet | 604 800 | 936 717 | 13 | 12 096 000 | 76 | Osakkeita kpl | |
| A-osakkeet | 3 914 814 | 6 063 283 | 87 | 3 914 814 | 24 | ||
| Yhteensä | 4 519 614 | 7 000 000 | 100 | 16 010 814 | 100 | ||
| Suurimmat osakkeenomistajat | |||||||
| osakemäärän mukaan 31.12.2022 | K-sarja, kpl | A-sarja, kpl | Yhteensä, kpl | % Ääniä, kpl | % äänimäärästä | ||
| Marfort Oy | 292 000 | 232 574 | 524 574 | 11,6 | 6 072 574 | 37,9 | |
| Isku-yhtymä | 0 | 452 900 | 452 900 | 10,0 | 452 900 | 2,8 | |
| Martela Heikki Juhani | 52 122 | 130 942 | 183 064 | 4,1 | 1 173 382 | 7,3 | |
| Kelhu Markku Juhani | 0 | 145 000 | 145 000 | 3,2 | 145 000 | 0,9 | |
| Palsanen Leena Maire Sinikka | 6 785 | 131 148 | 137 933 | 3,1 | 266 848 | 1,7 | |
| Palsanen Jaakko Antero | 1 600 | 132 140 | 133 740 | 3,0 | 164 140 | 1,0 | 31.12.2022 |
| Aurasmaa Artti Eljas Henrikki | 0 | 114 223 | 114 223 | 2,5 | 114 223 | 0,7 | |
| Seflo Ab | 0 | 91 760 | 91 760 | 2,0 | 91 760 | 0,6 | |
| Meissa-Capital Oy | 0 | 86 487 | 86 487 | 1,9 | 86 487 | 0,5 | |
| Sr Nordea Nordic Small Cap | 0 | 76 286 | 76 286 | 1,7 | 76 286 | 0,5 | |
| Väätäjä Kaj Tapani | 0 | 74 011 | 74 011 | 1,6 | 74 011 | 0,5 | |
| Lindholm Tuija Elli Annikki | 43 122 | 28 221 | 71 343 | 1,6 | 890 661 | 5,6 | |
| Martela Pekka Kalevi | 69 274 | 8 | 69 282 | 1,5 | 1 385 488 | 8,7 | |
| Andersson Minna Sinikka | 49 200 | 0 | 49 200 | 1,1 | 984 000 | 6,1 | |
| Muut osakkeenomistajat | 90 697 | 2 219 114 | 2 309 811 | 51,1 | 4 033 054 | 25,2 | |
| Yhteensä | 604 800 | 3 914 814 | 4 519 614 | 100 | 16 010 814 | 100 |
Martela Oyj:n osakkeiden rekisteröity lukumäärä 31.12.2022 oli 4 519 614. Osakkeet jakautuvat A- ja K-osakkeisiin. A-osakkeella on 1 ääni ja K-osakkeella on 20 ääntä yhtiökokouksessa. Molemmilla osakesarjoilla on samat osinko-oikeudet.
Martela Oyj:n osakkeet on liitetty arvo-osuusrekisteriin 10.2.1995. Osakkeiden vasta-arvo on 1,55 eur (1,55). A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä Pienet yhtiöt-listalla.
Luettelo sisältää kaikki yli 1 % osakkeista tai äänivallasta omistavat osakkeenomistajat. Yhtiön hallitus omistaa yhteensä 0,4 % osakkeista ja 0,4 % äänivallasta.
Martela Oyj omistaa 1 425 kpl A-sarjan osaketta. Omista osakkeista 379 kappaletta on ostettu 10,65 euron keskihintaan ja 1 046 kappaletta on siirretty yhtiökokouksen 13.3.2018 tekemällä päätöksellä yhteistiltä yhtiön omalle arvo-osuustilille. Omien osakkeiden määrä on 0,03 % kaikista osakkeista ja 0,01 % kaikista äänistä.
Yhtiökokous on myöntänyt 2022 hallitukselle vuodeksi eteenpäin valtuudet päättämään osakeannista, omien osakkeiden hankinnasta ja/tai niiden luovuttamisesta osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen.
Yhtiökokous hyväksyi kokouskutsussa mainitut hallituksen ehdotukset koskien valtuuksien antamista hallitukselle omien osakkeiden hankinnasta ja/tai niiden luovuttamisesta. Valtuutuksen kohteena on enintään 450 000 kappaletta yhtiön A-sarjan osakkeita.
| (1 000 eur) | Viite | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 1 | 107 311 | 89 392 |
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos | 3 | -1 525 | 740 |
| Valmistus omaan käyttöön | 2 382 | 328 | |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2 | 14 078 | 1 254 |
| Materiaalit ja palvelut | 3 | -82 878 | -66 795 |
| Henkilöstökulut | 4 | -12 944 | -12 680 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 5 | -11 974 | -9 843 |
| Poistot ja arvonalennukset | 6 | -6 640 | -2 473 |
| Liikevoitto (-tappio) | 7 809 | -78 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 7 | -595 | -1 233 |
| Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja | 7 214 | -1 311 | |
| Konserniavustukset | 8 | -3 135 | 360 |
| Tilinpäätössiirot | -3 135 | 360 | |
| Tuloverot | 9 | -179 | 0 |
| Tilikauden voitto (tappio) | 3 900 | -951 |
| (1 000 eur) Viite |
31.12.2022 | 31.12.2021 | (1 000 eur) Viite |
31.12.2022 | 31.12.2021 |
|---|---|---|---|---|---|
| PYSYVÄT VASTAAVAT | VASTATTAVAA | ||||
| Aineettomat hyödykkeet 10 |
OMA PÄÄOMA | ||||
| Aineettomat oikeudet | 925 | 1 363 | Oma pääoma 14 |
||
| Liikearvo | 650 | 5 520 | Osakepääoma | 7 000 | 7 000 |
| Muut pitkävaikutteiset menot | 1 597 | 2 224 | Ylikurssirahasto | 1 116 | 1 116 |
| Ennakkomaksut | 724 | 159 | Vararahasto | 11 | 11 |
| 3 896 | 9 266 | SVOP-rahasto | 995 | 962 | |
| Aineelliset hyödykkeet 11 |
Edellisten tilikausien tulokset | 17 398 | 18 350 | ||
| Maa- ja vesialueet | 0 | 80 | Tilikauden tulos | 3 900 | -952 |
| Rakennukset ja rakennelmat | 0 | 1 864 | Yhteensä | 30 421 | 26 487 |
| Koneet ja kalusto | 2 868 | 1 107 | |||
| Muut aineelliset hyödykkeet | 23 | 23 | Pakolliset varaukset | ||
| 2 892 | 3 073 | Muut pakolliset varaukset | 229 | 236 | |
| Sijoitukset 12 |
VIERAS PÄÄOMA | ||||
| Tytäryhtiöosakkeet | 10 907 | 7 405 | Pitkäaikainen vieras pääoma 15 |
||
| Saamiset tytäryrityksiltä | 3 895 | 4 395 | Siirtovelat | 108 | 107 |
| Muut osakkeet ja osuudet | 7 | 7 | 108 | 107 | |
| 14 809 | 11 808 | Lyhytaikainen vieras pääoma 16 |
|||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 624 | 8 491 | |||
| VAIHTUVAT VASTAAVAT | 1 624 | 8 491 | |||
| Vaihto-omaisuus | Saadut ennakot | 369 | 405 | ||
| Aineet ja tarvikkeet | 8 459 | 8 006 | Ostovelat | 17 834 | 18 190 |
| Keskeneräiset tuotteet | 923 | 1 097 | Siirtovelat | 10 039 | 5 550 |
| Valmiit tuotteet/tavarat | 760 | 2 111 | Muut lyhytaikaiset velat | 3 448 | 3 269 |
| Ennakot toimittajille | 35 | 16 | 31 689 | 27 414 | |
| 10 177 | 11 230 | Vieras pääoma yhteensä | 33 420 | 36 012 | |
| Pitkäaikaiset saamiset 13 |
64 071 | 62 735 | |||
| Lainasaamiset | 546 | 535 | |||
| Lyhytaikaiset saamiset 13 |
|||||
| Myyntisaamiset | 17 880 | 19 931 | |||
| Lainasaamiset | 0 | 360 | |||
| Ennakkomaksut | 1 013 | 0 | |||
| Siirtosaamiset | 2 071 | 1 831 | |||
| 20 964 | 22 123 | ||||
| Rahat ja pankkisaamiset | 10 787 | 4 700 | |||
| 64 071 | 62 735 |
| 1 | ||
|---|---|---|
| 1 |
| (1 000 eur) | 1.1.–31.12.2022 | 1.1.–31.12.2021 |
|---|---|---|
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | ||
| Myynnistä saadut maksut | 108 725 | 81 986 |
| Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut | 1 158 | 1 254 |
| Maksut liiketoiminnan kuluista | -107 988 | -87 670 |
| Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | 1 895 | -4 430 |
| Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista | -611 | -623 |
| Liiketoiminnan rahavirta (A) | 1 284 | -5 053 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | ||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -422 | -209 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 15 117 | 0 |
| Investoinnit tytäryhtiöosakkeisiin | -3 002 | 0 |
| Myönnetyt lainat | 0 | -443 |
| Investointien rahavirta (B) | 11 693 | -652 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | ||
| Maksullinen osakeanti | 10 | 421 |
| Lyhytaikaisten lainojen nostot | 0 | 1 591 |
| Lyhtyaikaisten lainojen takaisinmaksut | -6 900 | -2 000 |
| Rahoituksen rahavirta (C) | -6 890 | 12 |
| RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C) (+ lisäys, - vähennys) | 6 087 | -5 692 |
| Rahavarat tilikauden alussa 1) | 4 700 | 10 393 |
| Rahavarat tilikauden lopussa 1) | 10 787 | 4 700 |
1) Likvidit varat sisältävät rahat ja pankkisaamiset.
Martela Oyj:n tilinpäätös on laadittu Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laadintaa koskevien lakien ja säännösten mukaisesti (FAS, Finnish Accounting Standards). Tilinpäätösten erät on arvostettu alkuperäisen hankintamenon perusteella, ellei laatimisperiaatteissa ole muuta todettu. Niissä ei ole otettu huomioon arvonkorotuksia, ellei niistä ole erikseen mainittu.
Valuuttamääräiset liiketapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin ja tilinpäätöshetkellä taseessa olevat saamiset ja velat muunnetaan tilinpäätöspäivän keskikurssiin. Myyntisaamisten arvostamisesta syntyneet kurssierot kirjataan liikevaihtoon ja ostovelkojen kurssierot kirjataan ostojen oikaisueriin. Taseen rahoituserien, kuten lainojen arvostamisesta syntyneet kurssierot, kirjataan rahoituksen kurssieroihin. Tytäryhtiöille myönnetyt valuuttamääräiset pääomalainat käsitellään tytäryhtiösijoituksina eikä niistä kirjata kurssieroa emoyhtiön tilinpäätökseen. Pääomalainoista aiheutuneet kurssierot huomioidaan konsernitilinpäätöksessä.
Aineettomat hyödykkeet on arvostettu hankintamenoonsa vähennettyna suunnitelman mukaisilla poistoilla. Aineettomat hyödykkeet poistetaan arvioidun taloudellisen käyttöiän mukaan 3 - 10 vuoden aikana. Liikearvot poistetaan tasapoistoina 10 vuoden aikana. Martela AB:n liikearvon poistoaikaa on muutettu kymmenestä vuodesta viiteen vuoteen liikearvostestauksen perusteella jonka jälkeen liikearvo tuli kokonaan poistetuksi.
Rakennukset, koneet ja kalusto ja muut aineelliset hyödykkeet on esitetty taseessa hankintamenoon. Rakennuksiin tehdyistä arvonkorotuksista ei tehdä poistoja. Poistoja ei tehdä myöskään maa-alueista. Muuten poistot on laskettu tasa-poistoina arvioidun taloudellisen käyttöiän mukaan. Emoyhtiön erillistilinpäätöksessä poistoeron muutos esitetään tuloslaskelmassa omana eränään ja kertynyt poistoero erillisenä eränä taseessa.
| Rakennukset ja rakennelmat____20–30 vuotta | |
|---|---|
| Koneet ja kalusto__4–8 vuotta | |
| Muut aineelliset hyödykkeet______3–5 vuotta |
Liikearvo ja sijoitukset tytäryhtiöihin testataan vuosittain arvonalentumisen varalta huolimatta siitä, onko arvonalentumisesta viitteitä. Tytäryhtiöiden yksiköiden kerrytettävissä oleva rahamäärä perustuu arvonalennustestauksessa käyttöarvolaskelmiin. Näissä laskelmissa ennakoidut rahavirrat perustuvat johdon hyväksymiin taloudellisiin suunnitelmiin, jotka kattavat viiden vuoden ajanjakson. Suunnitelmien keskeiset olettamukset ovat yksiköiden kasvu- ja kannattavuuskehitykset. Tämän ajanjakson jälkeiset rahavirrat on arvioitu 1,5 % kasvuennusteen mukaan.
Vaihto-omaisuus on arvostettu hankintamenoon painotettua keskihintaa käyttäen. Vaihto-omaisuuden arvoa on alennettu epäkurantin omaisuuden osalta. Valmistetun vaihto-omaisuuden hankintamenoon luetaan välittömien kustannusten lisäksi osuus tuotannon yleiskustannuksista.
Yhtiön veroihin kirjataan tulosta vastaava suoriteperusteinen vero, perustuen paikallisen verosäännöstön mukaisesti laskettavaan veroon. Emoyhtiö ei kirjaa tilinpäätökseensä laskennallisia verosaamisia tai
-velkoja.
Tuloutus tapahtuu luovutettaessa suorite. Liikevaihtoa laskettaessa myyntitulosta on vähennetty mm. välilliset verot ja alennukset sekä myynnin valuuttakurssierot.
Tutkimus ja tuotekehitysmenot kirjataan pääsääntöisesti tulosvaikutteisesti niiden syntymisvuonna. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen liittyvät laitteet on aktivoitu koneisiin ja kalustoon.
Liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjataan omaisuuden myyntivoitot, julkiset avustukset ja muut kuin varsinaiseen toimintaan liittyvät tuotot mm. vuokratuotot. Liiketoiminnan muihin kuluihin kirjataan omaisuuden myyntitappiot ja muut kuin varsinaiseen suoritteeseen liittyvät kulut.
Kaikki leasingmaksut käsitellään vuokrakuluina.
Konsernin osakeperusteisessa kannustejärjestelmässä, jossa ansaintajaksoina ovat kalenterivuodet 2021, 2022 ja 2023, maksut suoritetaan osakkeiden ja rahan yhdistelmänä. Ansaintajaksolta ei makseta osakepalkkioita.
Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden hankintameno on vähennetty vapaasta omasta pääomasta.
Martela antaa 5 vuoden takuun Martelan omista tuotteista. Takuuvaraus (286 teur) on laskettu arviona Martela-tuotteiden 5 vuoden annetuista takuista ja Martela-tuotteiden myynnistä.
| % liikevaihdosta | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Suomi | 69 | 76 |
| Skandinavia | 19 | 16 |
| Muut | 12 | 8 |
| Yhteensä | 100 | 100 |
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Toimitusjohtajan palkat ja palkkiot | -288 | -236 |
| Eläkekulut | -49 | -57 |
| Hallituksen palkat ja palkkiot | -152 | -158 |
| Hallituksen ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot yhteensä | -489 | -451 |
| Muut palkat ja palkkiot | -10 295 | -10 236 |
| Eläkekulut | -1 791 | -1 546 |
| Muut henkilösivukulut | -369 | -447 |
| Henkilöstökulut tuloslaskelmassa | -12 944 | -12 680 |
| Luontaisedut | -184 | -184 |
| Yhteensä | -13 128 | -12 864 |
| Henkilökunta | ||
| Henkilökunta keskimäärin; työntekijät | 49 | 54 |
| Henkilökunta keskimäärin; toimihenkilöt | 146 | 152 |
| Henkilökunta keskimäärin yhteensä | 196 | 206 |
| Henkilökunta vuoden lopussa | 194 | 189 |
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Vuokratuotot | 233 | 238 |
| Julkiset avustukset | 0 | 30 |
| Muut liiketoiminnan tuotot | 360 | 118 |
| Nummelan kiinteistön myyntivoitto | 12 870 | |
| Muut liiketoiminnan tuotot konserni | 615 | 867 |
| Yhteensä | 14 078 | 1 254 |
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 | |
|---|---|---|---|
| Ostot tilikauden aikana | -67 384 | -52 772 | |
| Aine- ja tarvikevaraston muutos | 453 | 1 521 | |
| Ulkopuoliset palvelut | -17 473 | -14 805 | |
| Materiaalit ja palvelut yhteensä | -84 404 | -66 056 |
Tilintarkastajan palkkiot
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Tilintarkastajan palkkiot | ||
| Tilintarkastuksesta | -113 | -90 |
| Muista palveluista | -14 | -8 |
| Tilintarkastajan palkkiot yhteensä | -127 | -98 |
Hallituksen palkkiot eivät ole eläkkeen alaista tuloa.
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Rahoitustuotot ja -kulut | ||
| Korkotuotot lyhytaikaisista sijoituksista | 21 | 18 |
| Korkotuotot lyhytaikaisista sijoituksista konserniyhtiöiltä | 23 | 38 |
| Valuuttakurssivoitot | 22 | 3 |
| Korkokulut | -351 | -425 |
| Valuuttakurssitappiot | -166 | -230 |
| Muut rahoituskulut | -145 | -110 |
| Arvonalentumiset | 0 | -527 |
| Yhteensä | -595 | -1 233 |
| (1 000 eur) 1.1.2022 - 31.12.2022 |
Aineettomat oikeudet |
Liikearvo | Muut pitkävaik. menot |
Keskeneräiset hankinnat |
Aineettomat hyödykkeet yht. |
|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 5 404 | 9 200 | 12 535 | 158 | 27 297 |
| Lisäykset | 128 | 0 | 104 | 2 633 | 2 865 |
| Vähennykset | -108 | 0 | -167 | -2 068 | -2 343 |
| Hankintameno 31.12. | 5 425 | 9 200 | 12 471 | 724 | 27 820 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -4 043 | -3 680 | -10 309 | 0 | -18 033 |
| Tilikauden poistot 1.1.-31.12. | -458 | -4 870 | -564 | 0 | -5 891 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -4 501 | -8 550 | -10 872 | 0 | -23 924 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 1 362 | 5 520 | 2 224 | 158 | 9 266 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 925 | 650 | 1 597 | 724 | 3 896 |
| 1.1.2021 - 31.12.2021 | Aineettomat oikeudet |
Liikearvo | Muut pitkävaik. menot |
Keskeneräiset hankinnat |
Aineettomat hyödykkeet yht. |
|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 5 404 | 9 200 | 12 466 | 317 | 27 387 |
| Lisäykset | 0 | 0 | 68 | 217 | 285 |
| Vähennykset | 0 | 0 | 0 | -375 | -375 |
| Hankintameno 31.12. | 5 404 | 9 200 | 12 535 | 158 | 27 297 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -3 625 | -2 760 | -9 618 | 0 | -16 004 |
| Tilikauden poistot 1.1.-31.12. | -419 | -920 | -692 | 0 | -2 030 |
| Kertyneet poistot 31.12. | -4 043 | -3 680 | -10 309 | 0 | -18 033 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 1 781 | 6 440 | 2 847 | 317 | 11 384 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 1 362 | 5 520 | 2 224 | 158 | 9 266 |
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Tilinpäätössiirtojen kertymä | ||
| Konserniavustus, saadut | 0 | 360 |
| Konserniavustus, annetut - /saadut + | -3 135 | 0 |
| Konserniavustus yhteensä | -3 135 | 360 |
| Tilinpäätössiirrot yhteensä | -3 135 | 360 |
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Tuloverot varsinaisesta toiminnasta | -179 | 0 |
| Edellisten tilikausien verot | 0 | 0 |
| Yhteensä | -179 | 0 |
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Suunnitelman mukaiset poistot | ||
| Aineettomat hyödykkeet | -5 893 | -2 035 |
| Aineelliset hyödykkeet | ||
| Rakennukset ja rakennelmat | -2 | -12 |
| Koneet ja kalusto | -744 | -427 |
| Suunnitelman mukaiset poistot yhteensä | -6 640 | -2 473 |
| Poistot ja arvonalentumiset yhteensä | -6 640 | -2 473 |
Martela AB:n liikearvon poistoaikaa on muutettu kymmenestä vuodesta viiteen vuoteen liikearvotestauksen perusteella, jonka jälkeen liikearvo tuli kokonaan poistetuksi.
| (1 000 eur) 1.1.2022 - 31.12.2022 |
Maa-alueet | Rakennukset | Koneet ja kalusto |
Muut aineelliset hyödykkeet |
Yhteensä | (1 000 eur) |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 80 | 10 632 | 13 435 | 23 | 24 170 | |
| Lisäykset | 0 | 0 | 2 508 | 0 | 2 508 | |
| Vähennykset | -80 | -1 862 | 0 | 0 | -1 941 | |
| Hankintameno 31.12. | 0 | 8 770 | 15 943 | 23 | 24 737 | |
| Kertyneet poistot 1.1. | 0 | -8 769 | -12 328 | 0 | -21 096 | |
| Tilikauden poistot 1.1.-31.12. | 0 | -2 | -746 | 0 | -748 | |
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | -8 770 | -13 074 | 0 | -21 845 | |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 80 | 1 864 | 1 107 | 23 | 3 074 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0 | 0 | 2 869 | 23 | 2 892 | |
Rakennusten sisältämät rakennusten arvonkorotukset 2022 ovat 0 teur (1 850 teur 2021). Tuotannollisten koneiden ja laitteiden kirjanpitoarvo 2022 oli 58 teur (53 teur 2021). Nummelan kiinteistö on myyty 3.8.2022.
Pääomalaina saamiset Martela AB 3 760 teur
Pääomalaina saamiset Martela SP 135 teur. Lainan korko on 3%. Laina maksetaan viimeistään 31.12.2023.
| 1.1.2021 - 31.12.2021 | Maa-alueet | Rakennukset | Koneet ja kalusto |
Muut aineelliset hyödykkeet |
Yhteensä | Tytäryhtiöosakkeet: | Emoyhtiön osuus % |
Osuus äänival lasta % |
Osakkeiden kpl |
Osakkeiden nimellisarvo |
Osakkeiden kirjanpitoarvo |
|
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 80 | 10 623 | 12 812 | 23 | 23 538 | Kidex Oy | Suomi | 100 | 100 | 200 | 2.208 teur | 2 208 |
| Lisäykset | 0 | 9 | 623 | 0 | 632 | Muuttopalvelu Grundell Oy | Suomi | 100 | 100 | 100 | 8 teur | 4 440 |
| Hankintameno 31.12. | 80 | 10 632 | 13 435 | 23 | 24 170 | Martela AB, Nässjö | Ruotsi | 100 | 100 | 50 000 | 5.000 tsek | 2 141 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 0 | -8 757 | -11 891 | 0 | -20 648 | Aski avvecklingsbolag AB, Malmö | Ruotsi | 100 | 100 | 12 500 | 1.250 tsek | 48 |
| Vähennysten kertyneet poistot | 0 | 0 | -5 | 0 | -5 | Martela AS, Oslo | Norja | 100 | 100 | 200 | 200 tnok | 1 934 |
| Tilikauden poistot 1.1.-31.12. | 0 | -12 | -431 | 0 | -443 | Martela Sp.z o.o., Varsova | Puola | 100 | 100 | 3 483 | 3.483 tpln | 135 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 0 | -8 769 | -12 328 | 0 | -21 096 | Tehokaluste Oy | Suomi | 100 | 100 | 1 | 0 teur | 0 |
| Yhteensä | 10 907 | |||||||||||
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 80 | 1 866 | 921 | 23 | 2 890 | |||||||
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 80 | 1 864 | 1 107 | 23 | 3 073 | Muut osakkeet ja osuudet: | 7 |
| (1 000 eur) 1.1.2022 - 31.12.2022 |
Tytäryhtiö osakkeet | Muut osakkeet ja osuudet |
Pääomalaina saamiset |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Tasearvo kauden alussa | 7 405 | 7 | 4 396 | 11 808 |
| Lisäykset | 3 501 | 0 | 500 | 4 001 |
| Vähennykset / Arvonalentumiset | 0 | 0 | -1 001 | -1 001 |
| Tasearvo kauden lopussa | 10 907 | 7 | 3 895 | 14 809 |
| 1.1.2021 - 31.12.2021 | Tytäryhtiö osakkeet | Muut osakkeet ja osuudet |
Pääomalaina saamiset |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Tasearvo kauden alussa | 7 489 | 7 | 4 973 | 12 470 |
| Lisäykset | 0 | 0 | 0 | 0 |
| Vähennykset / Arvonalentumiset | -84 | 0 | -577 | -661 |
| Tasearvo kauden lopussa | 7 405 | 7 | 4 396 | 11 808 |
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 | |
|---|---|---|---|
| Pitkäaikaiset saamiset | |||
| Lainasaamiset | 546 | 535 | |
| Lyhytaikaiset saamiset | |||
| Saamiset samaan konserniin kuuluvilta yhtiöiltä | |||
| Myyntisaamiset | 2 665 | 2 908 | |
| Lainasaamiset | 0 | 360 | |
| Ennakkomaksut | 1 013 | 0 | Oma pääoma |
| Saamiset muilta | |||
| Myyntisaamiset | 15 215 | 17 023 | |
| Siirtosaamiset | 2 071 | 1 831 | |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 20 964 | 22 123 | |
| Siirtosaamisten olennaiset erät | 2022 | 2021 | |
| Henkilöstökulujen siirtosaamiset | 99 | 107 | |
| Menoennakot | 613 | 366 | |
| Muut siirtosaamiset | 280 | 222 | |
| Liikevaihtojaksotus | 1 079 | 1 136 | |
| Siirtosaamiset yhteensä | 2 071 | 1 831 | |
| Lähipiirille myönnetyt lainat | 2022 | 2021 | |
| Laina 1.1 | 223 | 0 | |
| Lisäys | 33 | 223 | |
| Laina 31.12 | 256 | 223 |
| Osakekannan jakautuminen 31.12.2022 | Lukumäärä kpl | Yhteensä € | Osuus osake pääomasta % |
Ääniä | Osuus äänistä % |
|---|---|---|---|---|---|
| K-osakkeet (20 ääntä/osake) | 604 800 | 936 717 | 13 | 12 096 000 | 76 |
| A-osakkeet (1 ääni/osake) | 3 914 814 | 6 063 283 | 87 | 3 914 814 | 24 |
| Yhteensä | 4 519 614 | 7 000 000 | 100 | 16 010 814 | 100 |
| Omat osakkeet | 1 425 | ||||
| Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä | 4 518 189 |
| Sidottu oma pääoma | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Osakepääoma 1.1. ja 31.12. | 7 000 | 7 000 |
| Ylikurssirahasto 1.1. ja 31.12. | 1 116 | 1 116 |
| Vapaa oma pääoma | ||
| Vararahasto 1.1. ja 31.12. | 11 | 11 |
| SVOP-rahasto 1.1. | 962 | 0 |
| Osakeanti | 33 | 962 |
| SVOP-rahasto 31.12. | 995 | 962 |
| Voittovarat 1.1. | 17 398 | 18 349 |
| Tilikauden voitto | 3 900 | -951 |
| Voittovarat 31.12. | 21 298 | 17 398 |
| Oma pääoma yhteensä | 30 421 | 26 487 |
| USAKEDIII |
|---|
| SVOP-rahasto 3 |
| Voittovarat 1.1. |
| Tilikauden voitto |
| Voittovarat 31.12 |
| Oma pääoma yh |
| Emoyhtiön voiton |
| Martela Oyj on |
| suoriteperusteine |
| 23.5.2022 tapahtı |
| Martela Oyj:n ha |
| 2021) A-sarjan os |
| kouksen 13.3.2018 |
| Omien osakkeid |
| Yhtiö on toteut |
| Uusien osakkeide |
| Yhtiö on toteuti |
| Uusien osakkeide |
Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 22.293 teur vuonna 2022.
Osana suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän toteutusta hallitus on päättänyt myöntää ohjelmaan osallistuville henkilöille korolliset lainat yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Lainan enimmäismäärä on 70 prosenttia osallistujan osakesijoituksesta. Lainat maksetaan kokonaisuudessaan takaisin viimeistään 31.12.2025 ja korko on 12 kuukauden euribor, ei kuitenkaan alle 0%.
Johdolle on myönnetty yhteensä 256 teur (223 teur), josta toimitusjohtajalle on myönnetty 70 teur ja muulle johdolle 186 teur (153 teur).
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Siirtovelat | 108 | 107 |
| Yhteensä | 108 | 107 |
| Siirtovelat | ||
| Henkilöstökulujen siirtovelat | 100 | 107 |
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Lyhytaikainen vieras pääoma | ||
| Velat samaan konserniin kuuluville yrityksille | ||
| Ostovelat konserniyhtiöille | 10 219 | 7 435 |
| Siirtovelat konserniyhtiöille | 1 622 | 1 046 |
| Muut velat konserniyhtiöille | 3 635 | 0 |
| Yhteensä | 15 476 | 8 481 |
| Muu vieras pääoma | ||
| Lainat rahoituslaitoksilta | 1 624 | 8 491 |
| Saadut ennakot | 369 | 405 |
| Ostovelat | 7 614 | 10 755 |
| Muut lyhytaikaiset velat | 3 448 | 3 269 |
| Siirtovelat | 4 782 | 4 504 |
| Yhteensä | 17 837 | 27 424 |
| Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä | 33 313 | 35 905 |
| Siirtovelkojen olennaiset erät | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Henkilöstökulujen siirtovelat | 1 871 | 1 870 |
| Korko- ja rahoitusjaksotukset | 0 | 153 |
| Rojaltit | 176 | 224 |
| Siirtyvä tulovero | 182 | 0 |
| Menojäämät | 2 553 | 2 257 |
| Siirtovelat yhteensä | 4 782 | 4 504 |
Lyhytaikainen vieras pääoma on eritelty liitetiedoissa, koska erät on yhdistelty taseessa.
Hankittu sähköjohdannaisia vuonna 2022, josta pitkä-aikaista velkaa 8 teur ja lyhytaikaista 69,5 teur.
| (1 000 eur) | 2022 | 2021 |
|---|---|---|
| Velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä | ||
| Pankkilainat | 0 | 6 900 |
| Factoring laina | 1 624 | 1 591 |
| Annetut kiinteistökiinnitykset | 0 | 7 565 |
| Annetut yrityskiinnitykset | 7 191 | 10 359 |
| Yllämainittuihin velkoihin vakuudeksi annettu kiinnityksiä yhteensä | 7 191 | 17 924 |
| Muut annetut vakuudet | ||
| Takaukset vuokran vakuudeksi | 892 | 527 |
| Samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta annetut takaukset | 0 | 1 566 |
| Yhteensä | 892 | 2 093 |
| Muut vastuut | ||
| Palveluliiketoimintaan liittyvät jäännösarvovastuut | 1 809 | 779 |
| Yhteensä | 1 809 | 779 |
| Leasing-sopimukset | ||
| Alkavalle tilikaudelle kuuluvat | 692 | 742 |
| Myöhemmin maksettavat | 642 | 813 |
| Yhteensä | 1 334 | 1 556 |
| Vuokravastuut | 17 927 | 1 859 |
Yhtiö on 24.5.2021 allekirjoittanut uusien toimitilojen vuokrasopimuksen, jonka arvioitu aloituspäivä on 1.4.2022. Sopimus on voimassa vähintään 31.3.2029 asti, ja kuukausivuokra on 30 754 euroa.
Yhtiö on 3.8.2022 allekirjoittanut Nummelan kiinteistön myynti- ja takaisinvuokraussopimuksen. Sopimus on voimassa 31.8.2033 asti ja kuukausivuokra on 121 500 euroa.
Martela Oyj:n yhtiökokoukselle
Olemme tilintarkastaneet Martela Oyj:n (y-tunnus 0114891-2) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2022. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot, mukaan lukien yhteenveto merkittävimmistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista, sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Lausuntonamme esitämme, että
Lausuntomme on ristiriidaton tarkastusvaliokunnalle annetun lisäraportin kanssa.
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa.
Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konserniyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme.
Emoyhtiölle ja konserniyrityksille suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut ovat parhaan tietomme ja käsityksemme mukaan olleet Suomessa noudatettavien, näitä palveluja koskevien säännösten mukaisia, emmekä ole suorittaneet EU-asetuksen 537/2014 5. artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kiellettyjä palveluja. Suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut on esitetty konsernitilinpäätöksen liite-
tiedossa 4.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat ovat seikkoja, jotka ammatillisen harkintamme mukaan ovat olleet merkittävimpiä tarkastuksen kohteena olevan tilikauden tilintarkastuksessa. Nämä seikat on otettu huomioon tilinpäätökseen kokonaisuutena kohdistuneessa tilintarkastuksessamme sekä laatiessamme siitä annettavaa lausuntoa, emmekä anna näistä seikoista erillistä lausuntoa.
Olemme täyttäneet kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa kuvatut velvollisuutemme tilinpäätöksen tilintarkastuksessa mukaan lukien näihin seikkoihin liittyvät velvoitteemme. Tämän mukaisesti suoritimme suunnittelemamme tilintarkastustoimenpiteet, jotka kohdistuivat arviomme mukaisesti riskeihin, jotka voivat johtaa tilinpäätöksen olennaiseen virheellisyyteen. Suorittamamme tilintarkastustoimenpiteet, jotka kohdistuivat myös alla mainittuihin seikkoihin, ovat olleet perustana oheista tilinpäätöstä koskevalle lausunnollemme.
Olemme ottaneet tilintarkastuksessamme huomioon riskin siitä, että johto sivuuttaa kontrolleja. Tähän on sisältynyt arviointi siitä, onko viitteitä sellaisesta johdon tarkoitushakuisesta suhtautumisesta, josta aiheutuu väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riski.
Viittaamme konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin ja liitetietoon 1
Konsernin liikevaihto koostuu pääasiallisesti kalusteiden myynnistä sekä vähäisemmässä määrin palveluiden myynnistä ja kalusteiden vuokrauksesta. Kalustetoimituksissa konserni täyttää sopimuksiin perustuvat suoritevelvoitteensa yhtenä ajankohtana ja kirjaa myynnin, kun määräysvalta on siirtynyt asiakkaalle.
Myynnin tuloutus on katsottu tilintarkastuksen kannalta keskeiseksi seikaksi, koska liikevaihto on keskeinen suorituskyvyn mittari, mikä saattaa kannustaa myyntituottojen ennenaikaiseen tuloutukseen. Myyntituottojen tuloutus on tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka sekä EU asetuksen 537/2014 10. artiklan 2c kohdassa tarkoitettu merkittävä olennaisen virheellisyyden riski.
Tuottojen kirjaamiseen liittyvän olennaisen virheellisyyden riskin huomioon ottamiseksi suoritimme muun muassa seuraavat tilintarkastustoimenpiteet:
Tilinpäätöshetkellä 31.12.2022 emoyhtiön taseessa tytäryhtiösijoitusten ja -saamisten määrä oli 14,8 miljoonaa euroa ja liikearvon määrä 0,7 miljoonaa euroa. Yhdessä nämä ovat 24 % emoyhtiön kokonaisvaroista ja 51 % emoyhtiön omasta pääomasta.
Emoyhtiön johto laatii vuosittain sijoitusten ja liikearvon tasearvoihin liittyen käyttöarvoon perustuvat arvonalentumistestauslaskelmat. Näihin laskelmiin sisältyy merkittävä määrä johdon arvioita, kuten esimerkiksi ennustettu liikevaihdon kasvu, käyttökate ja rahavirtojen diskonttauksessa käytetty diskonttokorko. Laskelman perusteella avaavaan taseeseen sisältynyt Ruotsin liiketoimintaan kohdistuva liikearvo 4,7 M€ kirjattiin kuluksi tilinpäätökseen 2022.
Tämä seikka oli myös EU asetuksen 537/2014 10. artiklan 2c -kohdassa tarkoitettu merkittävä olennaisen virheellisyyden riski.
Tytäryhtiösijoitusten ja -saamisten sekä liikearvojen arvostamiseen liittyvän olennaisen virheellisyyden riskin huomioon ottamiseksi suoritimme muun muassa seuraavat tilintarkastustoimenpiteet:
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että konsernitilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja siten, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä. Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai konserni aiotaan purkaa tai toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin.
Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voitaisiin kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella.
Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi:
• tunnistamme ja arvioimme väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvat tilinpäätöksen olennaisen virheellisyyden riskit, suunnittelemme ja suoritamme näihin riskeihin vastaavia tilintarkastustoimenpiteitä ja hankimme lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Riski siitä, että väärinkäytöksestä johtuva olennainen virheellisyys jää havaitsematta, on suurempi kuin riski siitä, että virheestä johtuva olennainen virheellisyys jää havaitsematta, sillä väärinkäytökseen voi liittyä yhteistoimintaa, väärentämistä, tietojen tahallista esittämättä jättämistä tai virheellisten tietojen esittämistä taikka sisäisen valvonnan sivuuttamista. • muodostamme käsityksen tilintarkastuksen kannalta relevantista sisäisestä valvonnasta pystyäksemme suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta
emme siinä tarkoituksessa, että pystyisimme antamaan lausunnon emoyhtiön tai konsernin sisäisen valvonnan tehokkuudesta.
Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunnistamme tilintarkastuksen aikana.
Lisäksi annamme hallintoelimille vahvistuksen siitä, että olemme noudattaneet riippumattomuutta koskevia relevantteja eettisiä vaatimuksia, ja kommunikoimme niiden kanssa kaikista suhteista ja muista seikoista, joiden voi kohtuudella ajatella vaikuttavan riippumattomuuteemme, ja soveltuvissa tapauksissa niihin liittyvistä varotoimista.
Päätämme, mitkä hallintoelinten kanssa kommunikoiduista seikoista olivat merkittävimpiä tarkasteltavana olevan tilikauden tilintarkastuksessa ja näin ollen ovat tilintarkastuksen kannalta keskeisiä. Kuvaamme kyseiset seikat tilintarkastuskertomuksessa, paitsi jos säädös tai määräys estää kyseisen seikan julkistamisen tai kun äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa toteamme, ettei kyseisestä seikasta viestitä tilintarkastuskertomuksessa, koska siitä aiheutuvien epäedullisten vaikutusten voitaisiin kohtuudella odottaa olevan suuremmat kuin tällaisesta viestinnästä koituva yleinen etu.
Olemme toimineet yhtiökokouksen valitsemana tilintarkastajana 12.3.2020 alkaen yhtäjaksoisesti kolme vuotta.
MUU INFORMAATIO
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää toimintakertomuksen ja vuosikertomukseen sisältyvän informaation, mutta se ei sisällä tilinpäätöstä eikä sitä koskevaa tilintarkastuskertomustamme. Olemme saaneet toimintakertomuksen käyttöömme ennen tämän tilintarkastuskertomuksen antamispäivää, ja odotamme saavamme vuosikertomuksen käyttöömme kyseisen
päivän jälkeen.
Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota.
Velvollisuutenamme on lukea edellä yksilöity muu informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko muu informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suorittaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Toimintakertomuksen osalta velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu sen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti.
Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti. Jos teemme ennen tilintarkastuskertomuksen antamispäivää käyttöömme saamaamme muuhun informaatioon kohdistamamme työn perusteella johtopäätöksen, että kyseisessä muussa informaatiossa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen ra-
portoitavaa.
Helsingissä 9.2.2023
Ernst & Young Oy tilintarkastusyhteisö Osmo Valovirta
KHT
Martela Oyj on suomalainen osakeyhtiö, jonka päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä, erityisesti osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Martela Oyj:n yhtiöjärjestystä.
Yhtiö noudattaa NASDAQ OMX:n sisäpiiriohjetta sekä Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2020. Hallinnointikoodi on saatavilla osoitteesta https://cgfinland.fi/hallinnointikoodit/. Martela noudattaa kaikkia koodin suosituksia.
Konsernin hallinnointi tapahtuu sekä operatiivisen että juridisen konserniorganisaation mukaan. Johtaminen perustuu ensisijaisesti operatiiviseen matriisiorganisaatioon.
Yhtiön organisaatio vuonna 2022 koostui seuraavista yksiköistä:
Yhtiökokous on yhtiön ylin päättävä elin. Varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Yhtiökokouksessa esitetään tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus. Kokouksessa päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta, taseen osoittavan voiton käyttämisestä, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, hallituksen ja tilintarkastajien palkkiosta sekä hallituksen jäsenmäärästä. Yhtiökokouksessa valitaan myös hallituksen jäsenet sekä tilintarkastaja. Muut kokouksessa käsiteltävät asiat mainitaan kokouskutsussa.
Martelalla on kaksi osakesarjaa, joista jokainen K-osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa kahdellakymmenellä äänellä ja jokainen A-osake yhdellä äänellä. Yhtiöjärjestyksessä on määritelty K-sarjan osakkeiden lunastamisesta. K-osakkeen henkilöomistajilla on voimassa oleva osakassopimus joka rajoittaa K-osakkeiden myyntiä nykyisten K-osakkeenomistajien piirin ulkopuolelle. Yhtiön osakepääoma 31.12.2022 oli 7 milj. euroa.
Hallinnosta ja yhtiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä vastaa osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiökokouksen vuosittain valitsema hallitus.
Hallituskokoonpanoa koskevan valmistelun toteuttavat merkittävät osakkeenomistajat, jotka ehdottavat tekemänsä valmistelun perusteella yhtiökokoukselle valittavaksi hallituksen jäseniä. Hallituksen jäseniä tulee yhtiöjärjestyksen mukaan olla vähintään viisi ja enintään yhdeksän. Varajäseniä voi olla enintään kaksi. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Hallituksen monimuotoisuuden periaatteiden mukaan Hallituksen jäsenillä tulee olla riittävä ja toisiaan täydentävä kokemus ja osaaminen Martelan liiketoiminnan kannalta tärkeimmiltä toimialoilta ja mark-
kinoilta, Hallituksessa on oltava molempia sukupuolia ja monipuolinen ikäjakauma, Hallituksen jäsenillä tulee yhdessä olla riittävän monipuolinen ammatti- ja koulutustausta, strategian kehitys- ja implementointitaito, talousalan asiantuntemus, kokemus yhtiöiden johtamisesta eri kehitysvaiheissa; innovointi-, päätöksenteko- ja kyseenalaistamiskyky sekä riittävä aika hallitustyölle. Monimuotoisuuden toteutumista ja kehitystä tavoitteiden saavuttamiseksi arvioidaan hallituksen itsearviointikeskustelussa.
Hallitus on vahvistanut itselleen työjärjestyksen, jossa määritellään hallituksen tehtävät, kokouskäytäntö, kokouksissa käsiteltävät asiat, hallituksen toiminnalleen asettamat tavoitteet, toiminnan itse arviointi sekä hallituksen valiokunnat.
Osakeyhtiölaissa ja yhtiöjärjestyksessä mainittujen tehtävien ohella hallituksen teh¬tävänä on muun muassa:
Hallitukseen kuuluvat seuraava henkilöt:
• Johan Mild, hallituksen puheenjohtaja, syntynyt 1974, .M.Sc. Accounting, Remeo Oy toimitusjohtaja. Ei omista yhtiön osakkeita
• Hanna Mattila, syntynyt 1972, TkT, Professori Aalborgin yliopisto, omistaa 1 600 Martela Oyj:n K
• Eero Martela, syntynyt 1984, DI, GM Suomi Columbia Road Oy, omistaa 6 710 Martela Oyj:n A -osaketta ja 940 K -osaketta
• Jan Mattsson, syntynyt 1966 M.Sc, Arkkitehtuuri, Toimitusjohtaja ja osakas Tengbom Ab,
omistaa 6 759 Martela Oyj:n A -osaketta
• Katariina Mellström, syntynyt 1962, M. Sc,Laskentatoimi, omistaja IMM Consulting Ab,
ei oimista yhtiön osakkeita
• Anni Vepsäläinen, syntynyt 1963, DI, Suomen Messut Osuuskunta toimitusjohtaja,
omistaa 2 000 Martela Oyj:n A -osaketta
Tilikauden aikana hallitus kokoontui 12 kertaa. Jäsenten läsnäoloprosentti oli 99.
Hallitus arvioi toimintaansa vuosittain joko itsearviointina tai ulkopuolisen asiantuntijan toteuttamana arviointina. Molemmissa vaihtoehdoissa yhteenveto arvioinneista käsitellään yhteisesti hallituksen
Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuutta ja todennut, että yhtiöstä riippumattomia hallituksen jäseniä ovat Hanna Mattila, Eero Martela Jan Mattsson, Katarina Mellström, Johan Mild ja Anni Vepsäläinen. Suurimmista osakkeenomistajista riippumattomia hallituksen jäseniä ovat Jan Mattsson, Katarina Mellström, Johan Mild ja Anni Vepsäläinen.
Hallitus on muodostanut keskuudestaan palkitsemisvaliokunnan ja tarkastusvaliokunnan, joilla molemmilla on kirjallinen työjärjestys.
Palkitsemisvaliokunnan työjärjestyksen mukaan sen keskeisiä tehtäviä ovat:
• päättää hallituksen valtuuttamana toimitusjohtajan sekä konsernin johtoryhmän jäsenten palkkausasioista ja vuosittaisista tulospalkkioista sekä konsernin koko henkilöstön tulospalkkiojärjestelmän yleisperiaatteista.
• valmistella hallitukselle avainhenkilöiden pitkän aikavälin kannustejärjestelmien rakenteen, perusteet ja tavoitetasot.
• käsitellä toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten nimitysasioita, varamiesjärjestelyjä ja seuraajakysymyksiä. Palkitsemisvaliokunta käsittelee myös palkka- ja palkkioselvityksen tilinpäätöksen yhteydessä.
Hallituksen palkitsemisvaliokuntaan kuuluvat Johan Mild, Jan Mattsson ja Katarina Mellström. Valiokunta kokoontui tilikauden aikana 2 kertaa. Jäsenten läsnäoloprosentti oli 100.
Tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen mukaan sen keskeisiä tehtäviä ovat:
Hallituksen tarkastusvaliokuntaan kuuluvat Anni Vepsäläinen, Eero Martela ja Hanna Mattila.
Tilikauden aikana valiokunta kokoontui 4 kertaa. Jäsenten läsnäoloprosentti oli 100.
Hallituksen sihteerinä toimii lakimies samasta yrityksestä mistä pääsääntöisesti muutkin lakipalvelut hankintaan. Hallituksen puheenjohtaja on suorassa yhteydessä talousjohtajaan tarpeen vaatiessa ja säännöllisessä yhteydessä tilintarkastajaan.
Hallitus nimittää Martela Oyj:n toimitusjohtajan ja päättää tämän palvelussuhteen ehdoista, jotka määritellään kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Toimitusjohtajan tehtävänä on emoyhtiön ja konsernin operatiivinen johtaminen ja valvominen hallituksen antamien suuntaviivojen mukaisesti.Yhtiön toimitusjohtajana toimii Ville Taipale, syntynyt 1971, DI, omistaa 38 532 Martela Oyj:n A -osaketta.
Hallitus ja toimitusjohtaja nimittävät konsernin johtoryhmän jäsenet. Konsernin johtoryhmän puheenjohtajana toimii Martela Oyj:n toimitusjohtaja. Johtoryhmässä ovat edustettuina eri yksiköistä ja prosesseista vastaavat johtajat. Konsernin johtoryhmän tehtävänä on valmistella ja käsitellä strategioita, budjetteja ja investointiehdotuksia sekä valvoa konsernin ja sen yksiköiden ja prosessien tilaa sekä tavoitteiden ja suunnitelmien toteutumista. Konsernin johtoryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa.
Konsernin johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtajan lisäksi seuraavat henkilöt:
• Kalle Lehtonen vastuualueena Business Support -yksikkö (omistaa yhteensä 39 532 Martela Oyj:n
• Johan Westerlund vastuualueena Sales -yksikkö (omistaa yhteensä 21 038 Martela Oyj:n A -osaketta) • Kalle Sulkanen vastuualueena Operations -yksikkö (omistaa yhteensä 11 574 Martela Oyj:n A -osaketta) • Kari Leino vastuualueena Brand & Design -yksikkö (omistaa yhteensä 5 260 Martela Oyj:n A -osaketta) • Eeva Terävä vastuualueena Design Studio -yksikkö (omistaa yhteensä 18 315 Martela Oyj:n A -osaketta)
Martela Oyj:n hallitukselle toimitetaan kuukausittain raportti konsernin taloudellisesta kehityksestä ja ennusteesta. Raportti ja ennuste käydään lisäksi läpi hallituksen kokouksissa toimitusjohtajan esittämänä. Konsernin johtoryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa arvioimaan konsernin taloudellista kehitystä, näkymiä ja riskejä.
Konsernin yhtiöiden tilintarkastus toteutetaan maakohtaisten ja asianomaisten lakien sekä yhtiöjärjestysten mukaan. Emoyhtiön päävastuullinen tilintarkastaja koordinoi konsernin tytäryhtiöiden tilintarkastusta yhdessä konsernin toimitusjohtajan sekä talousjohtajan kanssa. Martela Oyj:n ja konsernin tilintarkastajana toimii tilintarkastusyhteisö Ernst & Young ja vastuullisena tilintarkastajana KHT Osmo Valovirta. Konsernin kaikkien yhtiöiden tilintarkastajat kuuluvat Ernst & Young-ketjuun.
Taloudellisen raportoinnin luotettavuus on yksi Martela Oyj:n sisäisen valvonnan päätavoitteista.
Martelan toimitusjohtajan tehtävänä on konsernin operatiivinen johtaminen ja valvominen hallituksen antamien suuntaviivojen mukaisesti.
Martelan strategia päivitetään ja tavoitteet määritetään vuosittain. Strateginen suunnittelu on Martelan suunnittelun perusta, ja se toteutetaan rullaavana toimintona tarkastellen tulevaa 2-3 vuoden ajanjaksoa. Tavoitteiden asettaminen on edellytys sisäiselle valvonnalle, sillä yhtiöiden, liiketoiminta-alueiden, toimintojen sekä esimiesten tavoitteet johdetaan konsernitason tavoitteista. Liiketoiminnan eri osa-alueille asetetaan liiketoimintasuunnitelman mukaiset taloudelliset ja ei-taloudelliset tavoitteet ja niiden toteutumista valvotaan säännöllisesti mm. kattavan johdon raportoinnin kautta.
Talousjohtajalla on kokonaisvastuu konsernin taloudellisesta raportoinnista. Johdon raportointi tuotetaan liiketoiminnasta erillään ja riippumattomasti.
Controllerit ja talouspäälliköt (controller toiminto) vastaavat konserni-, yhtiö- ja muusta taloudellisesta raportoinnista. Taloudellinen raportointi toteutetaan Martelassa ohjeistuksien mukaisesti sekä lakeja ja säädöksiä noudattaen yhtenäisesti koko konsernissa. Talous- ja raportointiprosessien tarkoituksenmukainen ja luotettava toiminta sekä tämän varmistaminen valvontatoimenpiteillä on edellytys taloudellisen raportoinnin luotettavuudelle. Vuonna 2022 sisäisen valvonnan keskeisinä painopistealueina ovat olleet tarjouksesta toimitukseen liittyvät prosessit sekä käyttöpääoman hallintaan liittyvät prosessit.
Talousjohtaja vastaa raportointiprosessien ylläpitämisestä ja kehittämisestä sekä valvontatoimenpiteiden määrittämisestä ja jalkauttamisesta. Valvontatoimenpiteet kattavat mm. ohjeistuksia, täsmäytyksiä, johdon katselmuksia sekä poikkeamaraportointia. Talousjohtaja monitoroi, että määritettyjä prosesseja ja kontrolleja noudatetaan. Hän myös monitoroi taloudellisen raportoinnin luotettavuutta.
Hallitus hyväksyy Martelan strategian ja vuosittaiset toimintasuunnitelmat. Se hyväksyy riskienhallinnan periaatteet ja pelisäännöt sekä säännöllisesti valvoo sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehokkuutta ja riittävyyttä. Hallitus myös vastaa, että sisäinen valvonta toteutuu taloudellisen raportointiprosessin suhteen.
Tilintarkastajat ja muut ulkopuoliset tarkastajat arvioivat valvontatoimenpiteitä taloudellisen raportoinnin luotettavuuden suhteen.
Martelan hallitus on vahvistanut riskienhallinnan periaatteet. Riskienhallinnan tavoitteena on tunnistaa, seurata ja hallita riskejä, jotka voivat olla uhkana liiketoiminnalle ja sen tavoitteisiin pääsemiselle. Konsernijohdolla on ylin operatiivinen vastuu riskienhallintapolitiikasta.
Konsernissa analysoidaan riskejä ja tehdään päätöksiä niiden hallitsemiseksi osana edellä kuvattua hallituksen ja johtoryhmien säännöllistä seurantaa. Lisäksi riskejä arvioidaan suunniteltaessa ja päätettäessä merkittävistä hankkeista ja investoinneista. Riskienhallinta on myös kytketty erilliseksi analyysivaiheeksi osana strategiaprosessia. Riskienhallinnassa ei ole erillistä organisaatiota, vaan sen vastuut noudattavat muun liiketoiminnan ja organisaation mukaista vastuunjakoa. Yhtiön hallitus on sisällyttänyt vuosittaiseen työohjelmaansa riskienhallinnan läpikäynnin.
Martelan liiketoiminnan luonne ja laajuus huomioon ottaen, yhtiö ei ole toistaiseksi katsonut tarkoituksenmukaiseksi järjestää erillistä sisäisen tarkastuksen toimintoa. Sisäistä seurantaa toteutetaan liiketoimintaprosesseissa olevien kontrollien muodossa sekä yhtiö tekee tarvittaessa joko omia tai teettää erillisiä sisäisen tarkastuksen selvityksiä ulkopuolisilla asiantuntijoilla.
Martelan riskienhallintamallin mukaisesti riskit luokitellaan ja niihin varaudutaan eri tavoin. Martelan tuotteiden valmistus perustuu pääosin omaan loppukokoonpanoon ja komponenttien alihankintaan. Tuotannon ohjaus tapahtuu asiakastilausten mukaisesti, jolloin laaja varastointi ei ole tarpeellinen. Vahinkoriskit on katettu asianmukaisilla vakuutuksilla ja ne kattavat laajasti omaisuus-, keskeytys-, toimittajakeskeytysja vahingonvastuuriskit. Vakuutusasioiden hoidossa käytetään ulkopuolisen vakuutusmeklarin palveluita. Myös juridisten asioiden hoidossa käytetään ulkopuolista kumppania. Toimitusketjun vastuullisuusnäkökohdat käsitellään vuosittain tehtävässä vastuullisuusraportissa. Rahoitusriskejä käsitellään vuosikertomuksen liitetiedoissa.
Tietoa johdon palkitsemisesta ja vaikutuksesta tilikauden tulokseen löytyy tilinpäätöksen liitetiedoista sekä palkka- ja palkkioselvityksestä, joka löytyy yhtiön kotisivuilta.
Martela Oyj noudattaa toiminnassaan Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n laatimaa listayhtiöiden hallinnointikoodia 2020. Hallinnointikoodin suosituksen numero 27 mukaan Yhtiön hallituksen on määriteltävä lähipiiritoimien seurannan ja arvioinnin periaatteet.
Yhtiö huolehtii siitä, että lähipiiritoimille asetettuja vaatimuksia noudatetaan. Yhtiön lähipiiripolitiikka hyväksytään Yhtiön hallituksessa. Lähipiiritoimien seuranta ja arviointivastuu ovat Yhtiön hallituksella.
Yhtiö ylläpitää ajantasaisesti lähipiiriläisten luetteloa lähipiiriin kuuluvista henkilöistä ja oikeushenkilöistä, jotta lähipiiritoimet voidaan tunnistaa. Lähipiiriluettelon ajantasaisuutta seurataan vähintään vuosittain. Yhtiön talousjohtaja vastaa lähipiirin määrittelystä ja lähipiiriluettelon ylläpidosta.
Martela noudattaa Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta. Lisäksi Martelan hallitus on vahvistanut yhtiölle oman sisäpiiriohjeen, joka täydentää Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta.
Yhtiö on määrittänyt pysyviksi sisäpiiriläisiksi Martela-konsernissa työskentelevät henkilöt, joilla on asemansa tai tehtäviensä johdosta pääsy kaikkeen Martelaa koskevaan sisäpiiritietoon. Pysyvän sisäpiiriluettelon tiedot eivät ole julkisia. Pysyvän sisäpiiriluettelon lisäksi perustetaan tarvittaessa myös Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjeen mukaisesti hankekohtaisia, ei julkisia sisäpiiriluetteloita. Pysyviä sisäpiiriläisiä ei merkitä hankekohtaisiin sisäpiiriluetteloihin.
Yhtiön johtohenkilöt ja muut pysyvät sisäpiiriläiset sekä taloudellisten raporttien valmisteluun osallistuvat henkilöt eivät saa käydä kauppaa Martelan rahoitusvälineillä ennen Martelan osavuosikatsauksen ja tilinpäätöstiedotteen julkistamista. Suljetun ikkunan pituus on Martelassa 30 päivää.
Martela julkistaa mahdollisimman pian sisäpiiritiedon, joka koskee suoraan Martelaa tai sen rahoitusvälinettä, ellei vallitsevista olosuhteista seuraa, että kyseisen sisäpiiritiedon julkistamisen lykkäämisen edellytykset täyttyvät. Martelalla on käytössä sisäinen prosessi sisäpiiritiedon arviointiin ja julkistamiseen sekä julkistamisen lykkäämisedellytysten ja keston arviointiin ja seurantaan. Martela huolehtii lykkäämisedellytysten täyttymisen jatkuvasta seurannasta ja valmiudesta julkistaa tiedot välittömästi mahdollisessa tietovuototilanteessa.
Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen mukaan Martelalla on velvollisuus julkistaa yhtiön johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimia Martelan rahoitusvälineillä.
Martelan ilmoitusvelvolliset johtohenkilöt ovat:
• Martelan hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja; ja • Martela-konsernin johtoryhmän jäsenet.
Yhtiön johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimia Martela-konserniin kuuluvien yhtiöiden välillä seurataan. Vuoden 2022 aikana ei ole ollut olennaisia lähipiiriliiketoimia.
Eero Martela HALLITUKSEN JÄSEN s. 1984, DI (Informaatioverkostot) Hallituksen jäsen vuodesta 2015.
Muut roolit: General Manager, Suomi, Columbia Road Oy
Omistaa 6 710 kpl Martelan Oyj:n A-sarjan osaketta ja 940 kpl K-sarjan osaketta.
Hanna Mattila HALLITUKSEN JÄSEN s. 1972, TkT Hallituksen jäsen vuodesta 2022.
Muut roolit: Professori (associate professor), Aalborgin yliopisto, Tanska Vieraileva professori, Aalto-yliopisto
Omistaa 1 600 Martela Oyj:n K-osaketta.
Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2021. Hallituksen jäsen vuodesta 2020.
Toimitusjohtaja, Remeo Oy Hallituksen jäsen, Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry



HALLITUKSEN JÄSEN s. 1963, DI Hallituksen jäsen vuodesta 2016.
Hallituksen jäsen, Cinia Oy Toimitusjohtaja, Suomen Messut Osuuskunta Hallituksen puheenjohtaja, Helsingin seudun kauppakamari Hallituksen jäsen, Keskuskauppakamari
Omistaa 2 000 kpl Martela Oyj:n A-sarjan osaketta.

HALLITUKSEN JÄSEN
s. 1966, M.Sc. (Architecture), KHT Royal Institute of Technology Hallituksen jäsen vuodesta 2019.
Toimitusjohtaja ja osakas, Tengbomgruppen AB Hallituksen puheenjohtaja, Tengbom Oy Hallituksen puheenjohtaja, MAF Arkitektkontor AB
Omistaa 6 759 kpl Martela Oyj:n A-sarjan osaketta.

s. 1962, M.Sc. (Business and Economics) Hallituksen jäsen vuodesta 2018.
Omistaja, IMM Consulting AB Hallituksen puheenjohtaja, Sizes Hallituksen jäsen, Vectura AB

s. 1974, KTM
Vastuualue: Konsernin talous, laki- ja sijoittajasuhdeasiat sekä henkilöstöhallinto ja IT. Martelan palveluksessa ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2018 lähtien.
Tantalus Rare Earths AG, talousjohtaja, 2013–2018 Ruukki Group Oyj, talousjohtaja 2012–2013 Ruukki Group Oyj, Puunjalostusdivisioona, talousjohtaja, 2009–2012 Aldata Solution Oyj, Group Controller, 2003–2008 ABB Oy, useita taloushallinnon esimiestehtäviä, 1998–2003
Omistaa 39 532 kpl Martela Oyj:n A-sarjan osaketta.

Ville Taipale TOIMITUSJOHTAJA (CEO) s. 1971, DI Martelan palveluksessa ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2018, toimitusjohtajana vuodesta 2021.
Keskeinen työkokemus: Martela Oyj, Vice President, Operations, 2018–2021 Patria Land Systems Oy, Vice President, Sourcing and Logistics 2015–2018 Componenta Oyj, Vice President, Sourcing and Procurement 2010–2015 Fiskars Oyj, Director, Sourcing Unit, 2007–2010 Nokia Oyj, toimitusketjun hallinnan johto- ja kehitystehtäviä, 1998–2007 VTT, tutkija, 1997–1998
Omistaa 38 532 kpl Martela Oyj:n A-sarjan osaketta.

s. 1983, FM (aluetiede) & Muotoilija AMK (sisustusarkkitehti) Vastuualue: Työ- ja oppimisympäristöjen suunnittelu- ja kehittämispalvelut. Martelan palveluksessa vuodesta 2016 ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2021.
Martela Oyj, Head of Workplace Development, 2018–2021 Martela Oyj, Workplace Specialist, 2016–2018 Ramboll Management Consulting Oy, eri rooleja tutkimus- ja kehittämishankkeissa sekä projektinjohtamisessa, 2009–2016
Omistaa 18 315 kpl Martela Oyj:n A-osaketta.

s. 1978, DI
Vastuualue: Konsernin hankinta, tuotanto, muuttopalvelut, tuotekehitys, vastuullisuus, logistiikka ja laadunhallinta. Martelan palveluksessa ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2022.
Peab AB, hankintajohtaja, 2020–2022 YIT Oyj, hankintajohtaja, 2019–2020 AB Enzymes GmbH / Roal Oy, hankintajohtaja, 2017–2019 Componenta Oyj, hankintajohtaja ja päällikkötason tehtäviä, 2011–2017 Nokia Oyj, kehityspäällikön tehtäviä toimitusketjun hallinnassa, 2001–2011
Omistaa 11 574 kpl Martela Oyj:n A-osaketta.
s. 1965, IDBMpro Vastuualue: Konsernin markkinointi, muotoilu ja tuotemallisto. Martelan palveluksessa vuodesta 1987 ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2021.
Martela Oyj, muotoilujohtaja, 2016–2021 Martela Oyj, tuotepäällikkö, 2002–2016 P.O. Korhonen Oy, myynti- ja markkinointitehtäviä, 1997–2002 Martela Oyj, myyntitehtäviä, 1987–1997
Omistaa 5 260 kpl Martela Oyj:n A-osaketta.


VP, SALES s. 1975, KTM Vastuualue: Konsernin asiakkuudet, markkinointi ja myynti Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sekä kansainvälinen jälleenmyyjäverkosto. Martelan palveluksessa ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2017.
Keskeinen työkokemus: Ricchetti Group S.p.a, Managing Director Nordics, 2015–2017 Pukkila Oy, toimitusjohtaja, 2012–2015 Newtop Oy, talousjohtaja, 2010–2012 BearingPoint Oy, liikkeenjohdon konsultti, 2003–2010 Kraft Foods, talouden ja liiketoiminnan controller-tehtäviä, 2000–2003
Omistaa 21 038 kpl Martela Oyj:n A-osaketta.

Martela Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 29.3.2023 klo 15.00 osoitteessa Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki.
Osakkeenomistaja, jolla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, voi osallistua kokoukseen myös etäyhteyden välityksellä. Etäyhteyden välityksellä osallistuvalla osakkeenomistajalla on kokouksen aikana ääni- ja kyselyoikeudet. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät yhtiökokouskutsusta osasta C. (Ohjeita kokoukseen osallistujille) sekä Yhtiön verkkosivuilta
www.martela.com/fi/tietoa-meista/martela-yrityksena/sijoittajille.
Osakkaiden, jotka haluavat osallistua yhtiökokoukseen, on oltava merkittyinä Euroclear Finland Oy:ssä pidettävään osakasluetteloon viimeistään 17.3.2023 ja ilmoittauduttava viimeistään 22.3.2023 klo 16.00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen [email protected], postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Martela Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai yhtiön verkkosivujen kautta osoitteessa www.martela.com/fi/tietoa-meista/martela-yrityksena/sijoittajille.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1.2022–31.12.2022 maksetaan osinkoa 0,10 euroa/ osake.
Martela julkistaa vuoden 2023 aikana seuraavat taloudelliset katsaukset: • Tammi–maaliskuu (Q1) osavuosikatsaus perjantaina 5.5.2023 • Tammi–kesäkuu (H1) puolivuosikatsaus perjantaina 11.8.2023 • Tammi–syyskuu (Q3) osavuosikatsaus perjantaina 10.11.2023
Katsaukset julkaistaan konsernin verkkosivuilla suomen- ja englanninkielisinä (www.martela.com/fi ja www.martela.com). Vuosikertomukset julkaistaan yhtiön verkkosivuilla, mistä ne ovat ladattavissa myös pdf-muotoisena. Pörssitiedotteet ovat heti julkistamisen jälkeen luettavissa konsernin verkkosivuilta, josta myös löytyvät kaikki vuoden aikana julkistetut pörssitiedotteet aikajärjestyksessä.
SUOMI Martela Oyj Miestentie 1 02150 Espoo puh. +358 10 345 50 www.martela.com/fi
Kidex Oy Savikontie 25 82500 Kitee puh. +358 10 345 7211 www.kidex.fi
Muuttopalvelu Grundell Oy Tikkurilantie 146 01530 Vantaa puh. +358 10 480 4200 www.martela.com/fi/palvelut/ toteutuspalvelut/muuttopalvelut RUOTSI Martela AB Storgatan 49A 57132 Nässjö puh. +46 380 37 19 00 www.martela.com/sv
NORWAY Martela AS Drammensveien 130 0277 Oslo puh. +47 23 28 38 50 www.martela.com/no
POLAND Martela Sp. z o.o. ul Geodetów 156 05-500 Józefosław www.martela.com
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.