Annual Report • Feb 27, 2024
Annual Report
Open in ViewerOpens in native device viewer
| Hallituksen toimintakertomus | 3 |
|---|---|
| Tunnuslukuja Osakkeet ja osakepääoma |
17 |
| 22 |
| Konsernin tuloslaskelma | 24 |
|---|---|
| Konsernin laaja tuloslaskelma | 24 |
| Konsernitase | 25 |
| Konsernin rahavirtalaskelma | 27 |
| Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista | 28 |
| Konsernitilinpäätöksen liitetiedot | 29 |
| Emoyhtiön tuloslaskelma | 74 |
|---|---|
| Emoyhtiön tase | 75 |
| Emoyhtiön rahoituslaskelma | 77 |
| Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot | 78 |
| Hallituksen ehdotus tilikauden tuloksen käytöstä | 88 |
| Tilintarkastuskertomus | 89 |
| Tilintarkastajan ESEF-varmennusraportti | 93 |

Stockmann-konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 951,7 (981,7) miljoonaa euroa. Liikevaihto laski 3,1 % mutta kasvoi 1,6 % paikallisissa valuutoissa. Suhteellinen myyntikate oli 58,2 % (57,9). Oikaistu liiketulos oli 80,0 (79,8) miljoonaa euroa ja parani merkittävästi paikallisissa valuutoissa. Liiketulos oli 76,5 (154,9) miljoonaa euroa. Helsingin keskustan ja Riian-kiinteistöjen myynnistä saatu 95,4 miljoonan euron myyntivoitto ja LähiTapiola Keskustakiinteistöt Ky:tä koskevaan välimiesoikeuden päätökseen liittyvä 15,9 miljoonan euron kuluvaraus vaikuttivat vertailuvuoden tulokseen. Osakekohtainen tulos oli 0,33 (0,65) euroa. Oikaistu osakekohtainen tulos oli 0,16 (0,24) euroa. Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2023 ei makseta osinkoa.
Stockmann-konserni odottaa liikevaihdon kasvavan vuonna 2024 paikallisissa valuutoissa 1–3 % verrattuna vuoteen 2023. Konsernin oikaistun liiketuloksen arvioidaan olevan 70–90 miljoonaa euroa. Valuuttakurssivaihteluilla voi olla merkittävä vaikutus oikaistuun liiketulokseen.
Markkinaympäristön odotetaan pysyvän haastavana vuonna 2024. Euroopan makrotaloudellisen tilanteen epävarmuus jatkuu geopoliittisen epävakauden takia. Korkeat korot ja inflaatio jarruttavat talouskasvua, ja kuluttajakysynnän väheneminen voi vaikuttaa kaupan toimialaan. Ennusteet viittaavat BKT:n (bruttokansantuotteen) kasvun pysähtymiseen tai hitaaseen kasvuun yhtiön keskeisillä markkinoilla. Inflaation ennustetaan jatkavan laskuaan korkealta tasolta tavoitetasolle. Tilanne voi vaihdella konsernin eri markkinoilla. Häiriöitä toimitusketjuissa ja kansainvälisessä logistiikassa ei voida sulkea pois vuoden aikana.
Stockmann-konsernin kahdella divisioonalla eli Lindexillä ja Stockmannilla on omat strategiansa. Asiakaskeskeisyys, kaikkikanavaisuus ja vahvat brändit ovat strategisia avaintekijöitä tulevaisuuden kasvun rakentamisessa molemmille divisioonille. Stockmann-konserni julkaisi 13.11.2023 päivitetyt strategiat ja uudet taloudelliset tavoitteet Lindex- ja Stockmann-divisioonille.
Lindex-divisioonan strategia perustuu Lindexin tarkoitukseen, joka on voimaannuttaa ja inspiroida naisia kaikkialla, ja tähtää kestävän ja kannattavan kasvun saavuttamiseen. Divisioonan kolme keskeisintä strategista tavoitetta ovat kasvun vauhdittaminen, kestävään liiketoimintaan siirtyminen sekä kustannusten ja kasvun erottaminen toisistaan. Lindexdivisioonan taloudelliset tavoitteet ja niiden toteumat vuosina 2023 ja 2022 esitetään alla olevassa taulukossa.
| Lindex-divisioonan taloudelliset tavoitteet | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Vuotuinen liikevaihdon kasvu 3–5 % paikallisissa valuutoissa mitattuna keskipitkällä | 2,7 | 10,9 |
| aikavälillä, ja 10 miljardin Ruotsin kruunun vuosiliikevaihto vuoteen 2030 mennessä, % | ||
| Digitaalisen myynnin osuus 30 % liikevaihdosta keskipitkällä aikavälillä, % | 19,0 | 18,5 |
| Oikaistu liikevoittomarginaali 15 % pitkällä aikavälillä, % | 14,3 | 13,6 |
Stockmann-divisioonan asiakaskeskeinen strategia perustuu Stockmannin tarkoitukseen, joka on luoda hyvän elämän markkinapaikka, ja tähtää kannattavan ja kestävän kasvun saavuttamiseen. Divisioonan kolme strategisesti keskeisintä tavoitetta ovat tarjooman kehittäminen, uskollisen kanta-asiakaskunnan kasvattaminen ja hyödyntäminen sekä saumattoman kaikkikanavaisen asiakaskokemuksen varmistaminen. Stockmann-divisioonan taloudelliset tavoitteet ja niiden toteumat vuosina 2023 ja 2022 esitetään alla olevassa taulukossa.
| Stockmann-divisioonan taloudelliset tavoitteet | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Liikevaihdon kasvu markkinakasvun*) mukaisesti keskipitkällä aikavälillä, % | -0,6 **) | 10,0 |
| Positiivinen vapaa kassavirta keskipitkällä aikavälillä, milj. euroa ***) | -12,0 | -20,9 |
| Oikaistu liikevoittomarginaali 5 % keskipitkällä aikavälillä, % | -2,0 | -1,7 |
*) Stockmannin kohdemarkkina Suomessa, Latviassa ja Virossa sisältäen muodin, kauneuden ja kodin kategoriat. Markkinan kasvu oli 2,7 % vuonna 2023 ja 7,0 % vuonna 2022.
**) Stockmann-divisioonan liikevaihtoon vaikutti negatiivisesti Stockmann Itis -tavaratalon pinta-alan pienentäminen. ***) Vapaa kassavirta lasketaan seuraavasti: EBITDA - oikaisut - leasingmaksut +/- nettokäyttöpääoman muutokset investoinnit.
Stockmann-konserni on laatinut tieteeseen perustuvan ilmastosuunnitelman ja -tavoitteen koko konsernille ja sen arvoketjulle. Konsernin tavoitteena on vähentää oman toimintansa ja arvoketjunsa ilmastopäästöjä 42 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2022 tasosta. Stockmann allekirjoitti Science Based Targets -aloitteen (SBTi) syksyllä 2021 ja toimitti ilmastotavoitteensa SBTi:lle lokakuussa 2023. Konserni odottaa SBTi:n vahvistavan konsernin ilmastotavoitteet vuoden 2024 aikana.
Stockmann Oyj Abp:n hallitus päätti 25.9.2023 käynnistää strategisen arvioinnin, jonka tarkoituksena on vahvistaa omistaja-arvoa nostamalla Lindex konsernin liiketoiminnan keskiöön. Osana strategista arviointia Stockmann Oyj Abp harkitsee nimensä muuttamista Lindex Groupiksi ja selvittää strategisia vaihtoehtoja Stockmannin tavarataloliiketoiminnalle.
Mahdollinen nimenmuutos kuvastaisi paremmin Lindex-divisioonan roolia konsernin liiketoiminnassa. Lindexin osuus Stockmann-konsernin liikevaihdosta on yli kaksi kolmasosaa, ja viime vuosina Lindex on ollut Stockmann-konsernin tärkein tuloksen tekijä. Mahdollinen nimenmuutos ei vaikuttaisi Stockmann-tavarataloihin, jotka jatkaisivat toimintaansa Stockmann-brändin alla.
Osana Stockmannin tavarataloliiketoiminnan strategisten vaihtoehtojen selvitystyötä yhtiö tulee arvioimaan, mikä vaihtoehdoista tarjoaisi parhaat edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen tulevaisuudessa. Vaihtoehtoihin lukeutuvat tavarataloliiketoiminnan itsenäisyyden lisääminen konsernissa, mahdolliset omistusmuutokset tai strategiset kumppanuudet tai nykyisen rakenteen säilyttäminen. Strategisella arvioinnilla ei ole välitöntä vaikutusta Stockmanntavaratalojen brändiin tai päivittäiseen toimintaan, joka jatkuu ennallaan.
Päätökset mahdollisesta nimenmuutosta koskevasta ehdotuksesta tehdään myöhemmin, ja ehdotus vaatisi viime kädessä Stockmannin Oyj Abp:n yhtiökokouksen päätöksen. Stockmann odottaa strategisen arvioinnin valmistuvan vuoden 2024 aikana. Stockmann tiedottaa lisää strategisesta arvioinnista, jos ja kun se on ajankohtaista.
Stockmann-konsernin toimintaympäristö pysyi haastavana koko vuoden 2023. Geopoliittiset jännitteet, korkea inflaatio ja korkojen nousu heikensivät kuluttajien luottamusta ja ostovoimaa. Tämä näkyi kaikilla Stockmann-konsernin markkinoilla. Vuoden loppupuolella inflaatio kuitenkin hidastui, ja joillakin markkinoilla se lähestyi tavoitetasoa. Toimitusketjuihin liittyvien haasteiden maailmanlaajuinen helpottuminen, tuotantopanoskustannusten aleneminen joillakin aloilla ja energian halpeneminen auttoivat kansantalouksia hidastamaan inflaatiota.
EU:n komission tuoreen yritys- ja kuluttajatutkimuksen (Business and Consumer Survey, BCS) mukaan suuntaus vuoden loppua kohti oli aavistuksen myönteinen. Talouden suhdanneindikaattori (Economic Sentiment Indicator, ESI) ja työllisyysodotusten indikaattori (Employment Expectations Indicator, EEI) paranivat EU:n alueella. Vähittäiskaupan luottamuksen laskeva trendi tasoittui joulukuussa. Myös kuluttajien luottamusindikaattori vahvistui kotitalouksien paremman arvioidun taloudellisen tilanteen, yleistä taloustilannetta koskevan optimismin ja isompien hankintojen ostoaikomusten vuoksi. Taloudelliset tilanteet ja kuluttajien mielialat vaihtelevat kuitenkin eri maiden välillä. (Lähde: EU:n komission yritys- ja kuluttajatutkimus, BCS.)
Muotimarkkinoilla myynti Ruotsissa kasvoi 1,1 % tammi–joulukuussa. Vaikka markkinat eivät juuri kasvaneet ja osin jopa supistuivat viime vuonna, erityisesti kesäkuukausina tapahtui jonkin verran parannusta. (Lähde: Swedbank Pay & Swedbank Makroanalys.) Muodin myynti laski Suomessa tammi–joulukuussa 0,4 %. Vaikka myynti kasvoi vuoden alkupuolella, se laski vuoden toisella puoliskolla. (Lähde: Muoti- ja urheilukauppa ry.)
Korkea inflaatio koetteli konsernia koko vuoden ajan, mikä vaikutti negatiivisesti toiminnan kuluihin. Vaikutusta kyettiin kuitenkin lieventämään kustannussäästöillä. Valuuttakurssivaihteluilla oli merkittävä rooli, sillä Yhdysvaltain dollarin ennätyskorkea kurssi suhteessa Ruotsin kruunuun vaikutti kielteisesti Lindexin raaka-aineiden ja rahtikuljetusten ostohintoihin. Lisäksi Ruotsin ja Norjan kruunujen heikentyminen euroon nähden vaikutti merkittävästi konsernin taloudelliseen kokonaistilanteeseen.
Stockmann-konsernin liikevaihto laski 951,7 (981,7) miljoonaan euroon tammi–joulukuussa, mutta kasvoi paikallisissa valuutoissa 1,6 %. Lindex-divisioonan liikevaihto laski 4,2 %, mutta paikallisissa valuutoissa se kasvoi 2,7 %. Stockmann-divisioonan liikevaihto laski hieman eli 0,6 %.
Konsernin myyntikate laski 554,2 (568,3) miljoonaan euroon, mikä johtui valuuttakurssien vaikutuksesta Lindexdivisioonan myyntikatteeseen, myynnin laskusta ja Stockmann-divisioonan heikommasta suhteellisesta myyntikatteesta.
Konsernin suhteellinen myyntikate parani 58,2 %:iin (57,9). Lindex vaikutti myyntikatteen paranemiseen vahvistamalla suhteellista myyntikatettaan parantamalla hankinnan ja toimitusketjun kustannustehokkuutta sekä tekemällä strategisia hinnantarkistuksia, mikä auttoi vähentämään vahvistuneen Yhdysvaltain dollarin vaikutusta. Stockmann-divisioonan suhteellinen myyntikate pieneni, koska hintapainotteisten kampanjoiden ja alennusmyyntien osuus kasvoi.
Liiketoiminnan muut tuotot laskivat 2,6 (99,6) miljoonaan euroon. Vertailuluku sisältää Riian- ja Helsingin-kiinteistöjen myyntivoiton, joka oli 95,4 miljoonaa euroa. Myyntivoitto on kirjattu vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä. Vertailukauteen sisältyi myös takautuvaa valtion tukea Lindexille 3,1 miljoonaa euroa ja Stockmann-divisioonalle 0,7 miljoonaa euroa.
Toiminnan kulut laskivat 380,1 (409,8) miljoonaan euroon. Vertailukauden kuluihin sisältyi 15,9 miljoonan euron kuluvaraus, joka liittyi LähiTapiolaa koskevaan välimiesoikeuden päätökseen. Inflaatio vaikutti molempien divisioonien kustannuksiin yhdessä strategisten digitalisaatioon ja tulevaisuuden kasvuun liittyvien investointien kustannusten kanssa. Onnistuneet kustannussäästötoimet ja prosessien jatkuva automatisointi auttoivat kuitenkin lieventämään kustannusten nousua. Lisäksi valuuttakurssien positiivinen vaikutus Lindex-divisioonan kuluihin vähensi inflaation vaikutuksia.
Oikaistu liiketulos vahvistui hieman 80,0 (79,8) miljoonaan euroon ja parani merkittävästi paikallisissa valuutoissa. Lindex-divisioonan oikaistu liiketulos vahvistui merkittävästi paikallisissa valuutoissa myynnin kasvun, parantuneen suhteellisen myyntikatteen ja kustannustehokkuuden ansiosta. Valuuttakurssien negatiivinen vaikutus vähensi kuitenkin myönteistä kehitystä. Stockmann-divisioonan oikaistu liiketulos heikkeni Stockmann Itis -tavaratalon pienentyneen pintaalan, hintapainotteisten kampanjoiden ja alennusmyynnin suuremman osuuden sekä vuokrasopimusten korkeampien poistojen vuoksi. Stockmann-divisioona toteutti kustannustehokkuustoimia, jotka lievensivät oikaistun liiketuloksen laskua.
Liiketulos laski 76,5 (154,9) miljoonaan euroon. Vertailukauden liiketulokseen sisältyy 95,4 miljoonan euron myyntivoitto Riian- ja Helsingin-kiinteistöjen myynnistä sekä 15,9 miljoonan euron kuluvaraus, joka liittyy LähiTapiolaa koskevaan välimiesoikeuden päätökseen.
| Miljoonaa euroa | 1–12/ 2023 |
1–12/ 2022 |
|---|---|---|
| Liiketulos (EBIT) | 76,5 | 154,9 |
| Oikaisut liiketulokseen (EBIT) | ||
| Kiinteistöjen myyntivoitto | -95,4 | |
| Myynti- ja takaisinvuokrauserien vuokrasopimusmuutoksiin liittyvä voitto | -2,1 | |
| Kiistanalaisesta, ehdollisesta ja enimmäismääräisestä saneerausvelasta aiheutuneet kustannukset |
1,1 | 18,1 |
| Yrityssaneerauskulut | 1,6 | 1,6 |
| Organisaation muutokseen liittyvät kustannukset Tappio tytäryhtiöiden osakkeiden myynnistä |
2,3 0,6 |
0,4 |
| Ukrainan sotaan liittyvät kustannukset | 0,5 | |
| Työntekijän vakuutusmaksun palautukset | -0,3 | |
| Oikaistu liiketulos (EBIT) | 80,0 | 79,8 |
Rahavarat olivat joulukuun lopussa 137,5 (167,9) miljoonaa euroa.
Stockmann-konsernin liiketoiminnan koko vuoden vapaa kassavirta ilman investointia Lindexin kaikkikanavaiseen jakelukeskukseen vahvistui merkittävästi 70,8 (39,6) miljoonaan euroon molempien divisioonien kassavirtojen vahvistuttua. Lindex-divisioonan vapaa kassavirta oli 86,7 (65,3) miljoonaa euroa, pois lukien kaikkikanavaisen jakelukeskuksen investoinnit. Parannus selittyi paikallisissa valuutoissa mitatun myynnin vahvistumisella, suhteellisen myyntikatteen paranemisella ja varastojen pienentymisellä. Stockmann-divisioona paransi myös liiketoiminnan vapaata kassavirtaansa huomattavasti -12,0 (-20,9) miljoonaan euroon, mikä johtui pääasiassa alhaisemmasta nettokäyttöpääomasta.
Koko vuoden kassavirta oli -30,3 (-45,8) miljoonaa euroa. Kassavirtaan vaikuttivat myönteisesti liiketoiminnan parantunut kannattavuus ja varastojen pienentyminen, mutta negatiivisesti korkeammat veromaksut. Vertailukauteen vaikutti Lindexin 40 miljoonan euron arvonlisäverolainojen takaisinmaksu sekä Stockmann Oyj Abp:n saneerausohjelma.
Investointien vaikutus koko vuoden kassavirtaan oli 65,8 (62,7) miljoonaa euroa. Keskeisimmät investoinnit olivat Lindexdivisioonan kaikkikanavaisen jakelukeskuksen 43,0 (38,4) miljoonaa euroa sekä investoinnit Lindex- ja Stockmanndivisioonien digitalisaatioon.
Varastot olivat yhteensä 162,9 (174,2) miljoonaa euroa joulukuun lopussa. Lindex-divisioonan varastot pienenivät, mikä johtui hyvästä varastonhallinnasta ja kuljetettavana olevien tavaroiden pienemmästä määrästä. Stockmann-divisioonan varastot pysyivät vertailuvuoden tasolla.
Joulukuun lopussa konsernilla oli 71,9 (67,5) miljoonaa euroa korollista velkaa, joka koostui pitkäaikaisesta seniorivakuudellisesta velkakirjasta. Velan kasvu selittyy sillä, että jotkut velkojat päättivät käyttää velkakirjaa riidattomien yrityssaneerausvelkojen maksamiseen. IFRS 16 -raportointistandardista johtuvat vuokrasopimusvelat olivat yhteensä 587,2 (554,8) miljoonaa euroa. Stockmann-divisioonaa koskevat vuokrasopimusvelat olivat 329,5 (287,7) miljoonaa euroa, ja Lindex-divisioonaa koskevat vuokrasopimusvelat olivat 257,6 (267,1) miljoonaa euroa. Korollinen nettovelka ilman IFRS 16 -vuokrasopimusvelkoja oli positiivinen, 65,6 (100,4) miljoonaa euroa. Kolmannella neljänneksellä konserni allekirjoitti 40 miljoonan euron luottolimiittisopimuksen, jota ei ole käytetty.
Omavaraisuusaste oli joulukuun lopussa 29,9 % (26,2) ja nettovelkaantumisaste oli 133,2 % (135,4). IFRS 16 vuokrasopimusveloilla on merkittävä vaikutus omavaraisuusasteeseen ja nettovelkaantumisasteeseen. Ilman IFRS 16 vuokrasopimusvelkoja omavaraisuusaste oli 60,6 % (53,4) ja nettovelkaantumisaste -12,8 % (-22,3).
Konsernin sitoutunut pääoma oli joulukuun lopussa 1 050,7 (957,9) miljoonaa euroa ja 587,6 (517,1) miljoonaa euroa ilman IFRS 16 -vuokrasopimusvelkoja.
Investoinnit olivat yhteensä 65,1 (62,5) miljoonaa euroa tammi–joulukuussa. Investoinneista suurin osa käytettiin Lindexdivisioonan uuteen kaikkikanavaiseen jakelukeskukseen (43,3 miljoonaa euroa), ja lisäksi investoitiin Lindex- ja Stockmann-divisioonien digitalisaatiohankkeisiin ja kaikkikanavaisuuden kehittämiseen (21,8 miljoonaa euroa).
Lindex-divisioonan uusi kaikkikanavainen jakelukeskus on tärkeä edellytys jatkuvalle kasvulle ja tehokkuuden parantamiselle. Uudesta kaikkikanavaisesta varastosta hallitaan tavarantoimituksia kaikkiin muotimyymälöihin, vahvasti kasvavaan digitaaliseen myyntiin sekä kolmansien osapuolten globaaleille verkkokauppa-alustoille. Noin 110 miljoonan euron investointi on Lindex-divisioonan historian suurin, ja se toteutetaan vuosina 2022–2025. Vuoden 2023 neljänteen neljännekseen mennessä hankkeeseen oli käytetty 82 miljoonaa euroa investoinnin kokonaismäärästä.
Stockmann-konsernin raportoivat segmentit ovat Lindex- ja Stockmann-divisioonat. Segmentit on raportoitu IFRS 8 standardin mukaisesti. Jakamattomat erät sisältävät konsernijohdon, konsernin taloushallinnon ja rahoituksen, sisäisen tarkastuksen ja sijoittajasuhteet.
| 1–12/ | 1–12/ | |
|---|---|---|
| 2023 | 2022 | |
| Liikevaihto, milj. euroa | 633,1 | 661,1 |
| Myyntikate, milj. euroa | 414,4 | 423,7 |
| Suhteellinen myyntikate, % | 65,4 | 64,1 |
| Oikaistu liiketulos, milj. euroa | 90,3 | 90,0 |
| Liiketulos, milj. euroa | 89,1 | 90,3 |
| Investoinnit, milj. euroa | 57,9 | 55,3 |
Lindex-divisioonan liikevaihto laski 633,1 (661,1) miljoonaan euroon mutta kasvoi paikallisissa valuutoissa 2,7 %. Liikevaihto kasvoi sekä kivijalkamyymälöissä että verkkokaupassa paikallisissa valuutoissa. Digitaalisen myynnin osuus oli 19,0 % (18,5) kokonaismyynnistä. Myynti parani kaikilla päämarkkinoilla haasteellisesta markkinatilanteesta huolimatta. Naisten alusvaatteet menestyivät kategorioista parhaiten.
Myyntikate laski 414,4 (423,7) miljoonaan euroon, mutta paikallisissa valuutoissa myyntikate parani myynnin kasvun ja vahvemman suhteellisen myyntikatteen ansiosta. Suhteellinen myyntikate parani 65,4 %:iin (64,1) hankinnan ja toimitusketjun kustannustehokkuuden paranemisen ansiosta. Hinnoitteluun on tehty tarkistuksia, joilla on reagoitu Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta johtuvaan hankintakustannusten nousuun.
Toiminnan kulut laskivat 253,6 (260,1) miljoonaan euroon valuuttakurssivaikutusten vuoksi. Paikallisissa valuutoissa mitattuna inflaatio ja strategiset investoinnit digitalisaatioon ja tulevaisuuden kasvuun lisäsivät kustannuksia, mutta onnistuneet säästötoimet lievensivät osittain kustannusten nousua.
Lindex-divisioonan oikaistu liiketulos vahvistui hieman 90,3 (90,0) miljoonaan euroon ja parani paikallisissa valuutoissa merkittävästi 6,3 %. Keskeiset syyt tuloksen paranemiseen olivat myynnin kasvu, suhteellisen myyntikatteen vahvistuminen ja vahva kulujen hallinta. Lindexin liiketulos oli 89,1 (90,3) miljoonaa euroa. Liiketuloksen pieni lasku johtui organisaatiomuutoksiin liittyvistä kuluista.
Tilikauden investoinnit olivat 57,9 (55,3) miljoonaa euroa. Investoinnit liittyivät pääasiassa uuden kaikkikanavaisen jakelukeskuksen rakentamiseen. Uusi jakelukeskus on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2024.
Lindex avasi 8 uutta myymälää ja sulki 5 myymälää vuonna 2023.
| 1–12/ | 1–12/ | |
|---|---|---|
| 2023 | 2022 | |
| Liikevaihto, milj. euroa | 318,5 | 320,6 |
| Myyntikate, milj. euroa | 139,8 | 144,6 |
| Suhteellinen myyntikate, % | 43,9 | 45,1 |
| Oikaistu liiketulos, milj. euroa | -6,3 | -5,4 |
| Liiketulos, milj. euroa | -5,6 | 71,2 |
| Investoinnit, milj. euroa | 7,2 | 7,2 |
Stockmann-divisioonan liikevaihto oli 318,5 (320,6) miljoonaa euroa. Liikevaihto Suomessa oli 242,8 (245,5) miljoonaa euroa ja Baltiassa 75,8 (75,1) miljoonaa euroa. Digitaalisen myynnin osuus oli 12,4 % (12,6) kokonaismyynnistä. Ilman Stockmann Itis -tavaratalon pinta-alan pienentymisen negatiivista vaikutusta divisioonan liikevaihto olisi kasvanut. Parhaiten menestyneet kategoriat olivat kosmetiikka ja elintarvikkeet, kun taas muodin myynti pysyi vertailuvuoden tasolla.
Myyntikate laski 139,8 (144,6) miljoonaan euroon alhaisemman suhteellisen myyntikatteen seurauksena. Suhteellinen myyntikate laski 43,9 %:iin (45,1), mikä johtui alennusmyyntien ja hintavetoisten kampanjoiden suuremmasta osuudesta.
Stockmann-divisioonan toiminnan kulut ilman poistoja laskivat 119,5 (143,1) miljoonaan euroon. Divisioonan kustannussäästöt laskivat kuluja 7,7 miljoonaa euroa, ja loppuosa kulujen laskusta selittyy vertailukauden 15,9 miljoonan euron kuluvarauksesta, joka liittyi LähiTapiola Keskustakiinteistöt Ky:tä koskevaan välimiesoikeuden päätökseen.
Oikaistu liiketulos laski -6,3 (-5,4) miljoonaan euroon myynnin laskun sekä hintavetoisten kampanjoiden ja alennusmyyntien suuremman osuuden sekä vuokrien kasvaneiden poistojen vuoksi. Divisioona toteutti kuitenkin kustannustehokkuustoimia, jotka lievensivät oikaistun liiketuloksen laskua. Liiketulos heikkeni -5,6 (71,2) miljoonaan euroon. Vertailukauden tulokseen sisältyy Helsingin- ja Riian-kiinteistöjen myynnistä viime vuonna saatu 95,4 miljoonan euron voitto ja LähiTapiolaan liittyvä kuluvaraus.
Investoinnit olivat 7,2 (7,2) miljoonaa euroa, mistä suurin osa liittyi Helsingin ja Turun tavaratalojen uudistushankkeisiin, konseptiuudistukseen Itiksessä sekä digitaaliseen kasvun ja kaikkikanavaisuuden kehittämiseen tehtyihin investointeihin.
Joulukuun lopussa Stockmannilla oli yhteensä 158 715 555 osaketta.
Saneerausohjelman ehtojen mukaan yhtiö ei saa jakaa yhtiön varoja osakkeenomistajille saneerausohjelman mukaisen maksuohjelman toteuttamisen aikana.
Osakepääoma oli joulukuun lopussa 77,6 miljoonaa euroa, ja osakekannan markkina-arvo oli 460,3 (307,1) miljoonaa euroa. Joulukuun 2023 lopussa STOCKA-osakkeen kurssi oli 2,90 (1,97) euroa. Tammi–joulukuussa STOCKA-osakkeen ylin kurssi oli 3,03 (3,26) euroa ja alin kurssi 1,68 (1,46) euroa. Tammi-joulukuun aikana Nasdaq Helsingissä vaihdettiin yhteensä 47,4 miljoonaa osaketta. Tämä on 30,1 % keskimääräisestä osakkeiden määrästä.
Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita, eikä hallituksella ole voimassa olevia valtuutuksia yhtiön osakkeiden ostamiseen. Stockmannilla oli joulukuun lopussa 42 328 (44 289) osakkeenomistajaa. Ulkomainen omistus oli 24,1 % (23,8).
Stockmann-konserniin kohdistuu toimintaympäristöstä, yhtiön omasta toiminnasta ja toimitusketjusta sekä taloudellisista tekijöistä aiheutuvia riskejä.
Korkea inflaatio ja korkotaso vaikuttavat kielteisesti Stockmann-konsernin kustannusrakenteeseen ja asiakkaiden ostovoimaan. Ne voivat myös muuttaa asiakkaiden käyttäytymistä ja kysyntää eri tuoteryhmissä. Tuleva makrotaloudellinen tilanne voi vaikuttaa omaisuuserien arvostukseen. Myös korkotason vaihtelut voivat vaikuttaa liikearvon arvonalentumisen testaamiseen diskonttauskoron kautta.
Konsernin liikevaihtoon, tulokseen ja taseeseen vaikuttavat valuuttakurssien muutokset konsernin raportointivaluutan euron, Ruotsin kruunun, Norjan kruunun, Yhdysvaltojen dollarin ja eräiden muiden valuuttojen välillä. Valuuttakurssien vaihtelut voivat vaikuttaa konsernin taloudelliseen tulokseen. Konserni suojautuu tällä hetkellä transaktioriskeiltä vain osittain saneerausmenettelyn takia.
Normaali vuosittainen kausivaihtelu vaikuttaa Stockmann-konsernin liiketoimintaan. Ensimmäinen vuosineljännes on tyypillisesti liikevaihdoltaan matala, ja toinen sekä neljäs vuosineljännes ovat tyypillisesti korkeampia. Muoti muodostaa noin 80 % konsernin liikevaihdosta, ja trendit sekä sääolosuhteet vaikuttavat muodin myyntiin. Lisäksi Stockmanndivisioonan Hullut Päivät -kampanjan ajoituksella on merkittävä vaikutus liikevaihtoon ja liiketulokseen niillä vuosineljänneksillä, jolloin se järjestetään.
Kaupan toimialalla tuotteiden arvoketjuun sisältyy useita eri vaiheita, ja ketjuun liittyy riskejä, jotka koskevat ihmisoikeuksia, työelämän oikeuksia, ympäristöasioita ja liiketoiminnan eettisyyttä. Myös toimitusketjun odottamattomat ongelmat voivat lisätä kustannuksia. Koska konsernin toimitusketju on maailmanlaajuinen, odottamattomat logistiikkaongelmat voivat lisätä rahtikustannuksia ja pidentää toimitusaikoja.
Ammattimainen kyberrikollisuus on lisännyt kyberhyökkäysten riskiä, mikä voi aiheuttaa häiriöitä tietojärjestelmissä ja vaikuttaa yksityisyyteen tai asiakas- tai henkilöstötietoihin.
Saneerausohjelma etenee suunnitelman mukaisesti. Stockmannin kaikki tavaratalokiinteistöt on myyty ja korollinen velka on maksettu 71,9 miljoonan euron joukkovelkakirjalainaa lukuun ottamatta. Vuokrasopimusten irtisanomiseen liittyy vielä kiistanalaisia vaatimuksia, jotka on selvitettävä ennen kuin saneerausprosessi voidaan viedä päätökseen.
Kaikki vahvistetut riidattomat velat on maksettu asianmukaisesti. Joulukuun lopussa oli vielä jäljellä kolme kiistanalaista vaatimusta, yhteensä 43,7 miljoonaa euroa. Joulukuun 2022 lopussa vertailukelpoinen kiistanalainen summa oli 61,3 miljoonaa euroa. Jäljellä olevat kiistanalaiset vaatimukset liittyvät toimitilojen pitkäaikaisten vuokrasopimusten irtisanomiseen, ja velkojat vaativat maksua kaikilta irtisanottujen vuokrasopimusten jäljellä olevilta vuosilta. Saneerausohjelman valvoja on kiistänyt vaatimukset ja pitää perusteltuna maksaa korvausta vuokrasopimuksista 18 kuukauden ajalta.
Stockmann on tehnyt 18,0 miljoonan euron kuluvarauksen kiistanalaisia vaatimuksia varten ja käy keskusteluja velkojien ja saneerausohjelman valvojan kanssa kiistojen ratkaisemiseksi. Jos kiistoja ei saada ratkaistua velkojien ja selvittäjän kanssa, ne ratkaistaan käräjäoikeudessa. Saneerausmenettelyn velkojilla on oikeus muuntaa saataviaan osakkeiksi ja joukkovelkakirjoiksi sen jälkeen, kun niitä koskevat vaatimukset on ratkaistu tai selvitetty.
Stockmannin Tapiolan tavaratalon vuokranantaja LähiTapiola Keskustakiinteistöt Ky on aloittanut Stockmannia vastaan välimiesmenettelyn, jossa yhtiö vaatii Stockmannilta enintään 43,4 miljoonan euron suuruista yrityssaneerauslain 27 §:n 1 momentin mukaista vahingonkorvausta. Saneerausmenettelyn valvoja on kiistänyt saneerausohjelmassa LähiTapiola Keskustakiinteistöt Ky:n vaatimuksen sen 3,5 miljoonaa euroa ylittävältä osalta. Samassa asiassa LähiTapiola Keskustakiinteistöt Ky on pannut Helsingin käräjäoikeudessa vireille kanteen myös Stockmannia, Stockmann AS:ää sekä valvojaa vastaan ja vaatinut asian jättämistä lepäämään. Välimiesoikeuden päätös saatiin 31.8.2022. Välimiesoikeus hylkäsi osittain LähiTapiolan Keskustakiinteistöt Ky:n vaatimukset ja vahvisti, että LähiTapiolan Keskustakiinteistöt Ky:lle maksettava korvaus on 19,3 miljoonaa euroa, josta aiemmin sovittu riidaton määrä (3,4 miljoonaa euroa) on muutettu osakkeiksi ja maksettu. Stockmann on nostanut käräjäoikeudessa kanteen LähiTapiola Keskustakiinteistöt Ky:n ja Stockmannin välisessä välimiesmenettelyssä annettua päätöstä koskevan pätemättömyys- ja kumoamisvaatimuksen. Näin ollen 15,9 miljoonaa euroa katsotaan jälleen kiistanalaiseksi tapaukseksi. Jäljelle jäävä maksettava korvaus kirjataan kuluvaraukseksi ja luokitellaan tuomioistuimen vahvistuksen jälkeen uudelleen saneerausvelaksi. LähiTapiolan ja Stockmann AS:n välillä on vireillä Stockmann Oyj Abp:n välimiesmenettelystä erillinen samaa LähiTapiolan korvaussaatavan määrää saneerausmenettelyssä koskeva välimiesmenettely ja erillinen riita-asia Helsingin käräjäoikeudessa. Samaa korvaussaatavan määrää koskien on lisäksi vireillä riita-asia valvojan ja LähiTapiolan välillä. Valvoja katsoo, että LähiTapiolan saatava on riitainen siihen saakka, kunnes edellä mainitut vaatimusasiat on lainvoimaisesti ratkaistu. Valvoja on ilmoittanut yhtiölle ja Helsingin käräjäoikeudelle, että valvoja ei pyydä käräjäoikeutta muuttamaan saneerausohjelmaa välitystuomion perusteella saatavan ollessa riitainen, eikä valvojan käsityksen mukaan LähiTapiolalle siten tule tehdä yhtiön, valvojan ja Stockmann AS:n virheellisenä pitämän välitystuomion mukaista maksusuoritusta saatavan määrän ollessa riitainen. LähiTapiola on hakenut Helsingin käräjäoikeudelta Stockmannin saneerausohjelman muuttamista siten, että saneerausvelan määräksi vahvistettaisiin välimiesoikeuden päätöksen perusteella 19,3 miljoonaa euroa. Stockmann, Stockmann AS ja valvoja vastustivat hakemusta, koska vaadittu summa on edelleen kiistanalainen. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hylänneet LähiTapiolan hakemuksen. LähiTapiola on hakenut muutoksenhakulupaa korkeimmasta oikeudesta.
Stockmannin entisten Takomotien toimistotilojen vuokranantaja Nordika II SHQ Oy on jättänyt Helsingin käräjäoikeuteen haastehakemuksen, jossa yhtiö vaatii Stockmannilta yrityssaneerauslain 27 §:n 1 momentin perusteella enintään 14,5 miljoonan euron suuruista vahingonkorvausta. Valvoja on saneerausohjelmassa kiistänyt tämän vaatimuksen sen 1,3 miljoonaa euroa ylittävältä osalta. 1,3 miljoonaa euroa muutettiin osakkeiksi ja maksettiin maaliskuussa 2022, mutta erotus on edelleen vaatimus. Samassa haastehakemuksessa Nordika II SHQ Oy on nimennyt vastaajiksi myös valvojan ja Stockmannin.
Toinen Tampereen tavaratalon vuokranantajista, Tampereen Seudun Osuuspankki, on pannut Pirkanmaan käräjäoikeudessa vireille kanteen, jossa se vaatii Stockmannilta enintään 14,5 miljoonan euron suuruista yrityssaneerauslain 27 §:n 1 momentin mukaista vahingonkorvausta. Valvoja on saneerausohjelmassa kiistänyt Tampereen Seudun Osuuspankin saneerausmenettelyn aikana esittämän (tuolloin enimmäismäärältään 17,7 miljoonan euron) korvausvaatimuksen sen 2,0 miljoonaa euroa ylittävältä osalta. Tilikauden jälkeen Stockmann ja Tampereen Seudun Osuuspankki ovat sopineet kokonaisratkaisusta, joka päättää osapuolten väliset saneerausohjelmaan liittyvät riidat. Lisätietoja Tilikauden jälkeiset tapahtumat -kappaleessa.
Yhtiön hallitus päätti 21.6.2023 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 2 835 349 yhtiön uutta osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaisille yhtiön velkojille, joiden saneerausohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saneerausvelat oli vahvistettu lopulliselta määrältään 24.5.2023 mennessä. Uudet osakkeet rekisteröitiin Suomen kaupparekisteriin 22.6.2023.
Stockmann-konserni on kansainvälinen vähittäiskaupan konserni, jolla on kaksi divisioonaa: Lindex ja Stockmann. Lindex on maailmanlaajuinen muotiyritys, jonka tarkoitus on voimaannuttaa ja inspiroida naisia kaikkialla. Lindex on alusvaatteiden markkinajohtaja Pohjoismaissa, ja sen strategisena painopisteenä on vastuullisuus. Stockmann on laadukkaiden brändien tavaratalo Suomessa, Virossa ja Latviassa. Stockmannin tarkoitus on olla hyvän elämän markkinapaikka. Muoti muodostaa noin 80 % konsernin liikevaihdosta. Muihin kategorioihin kuuluvat muun muassa kosmetiikka, kodintuotteet ja elintarvikkeet. Konsernilla on kahdeksan Stockmann-tavarataloa ja 439 Lindexmuotimyymälää, franchising-myymälät mukaan lukien, yli 18 maassa. Molemmilla divisioonilla on omat verkkokaupat, ja Lindexin tuotteita myydään myös kolmansien osapuolten verkkokaupoissa. Stockmann Oyj Abp:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä Suomessa.
Vastuullisuus on olennainen osa Stockmann-konsernin liiketoimintasuunnitelmia ja strategioita. Lindex- ja Stockmanndivisioonilla on omat vastuullisuusstrategiansa, joiden yhteisiä teemoja ovat ilmasto, kiertotalous ja ihmisoikeudet. Lindex-divisioonan vastuullisuuslupaus on toimia tulevien sukupolvien hyväksi, ja Stockmannin tavoitteena on resurssiviisas vähittäiskauppa. Divisioonien vastuullisuuden painopistealueet määritetään olennaisuusarvioiden ja sidosryhmien kanssa käytävän vuoropuhelun perusteella. Vastuullisuuden tavoitteet ja mittarit ovat osa liiketoimintaa, ja niiden kehitystä seurataan säännöllisesti.
Tämän muita kuin taloudellisia tietoja koskevan selvityksen ohella Stockmann-konserni julkaisee Global Reporting Initiative (GRI) -standardien mukaisen vastuullisuuskatsauksen. Vastuullisuuskatsaus julkaistaan viikolla 9 konsernin verkkosivustolla vuosi2023.stockmanngroup.com. Lindexin vastuullisuusraportti julkaistaan maaliskuussa osoitteissa lindex.com ja stockmanngroup.com.
Stockmann-konsernin toimintaperiaatteet (Code of Conduct) ovat konsernin toimintatapojen perusta. Toimintaperiaatteet koskevat lainsäädännön ja eettisten käytäntöjen noudattamista, vapaata kilpailua ja kuluttajien oikeuksia, työntekijöitä ja työoloja, ympäristöä sekä korruptiota ja eturistiriitoja. Toimintaperiaatteita täydennetään yksityiskohtaisemmilla ohjeilla ja periaatteilla, kuten konsernin korruption vastaisella politiikalla ja divisioonien ympäristöä, ihmisoikeuksia ja syrjintää koskevilla politiikoilla. Stockmann-konserni edellyttää myös, että sen tavarantoimittajat ja muut yhteistyökumppanit noudattavat divisioonien tavarantoimittajien toimintaperiaatteita (Supplier Code of Conducts).
Toimintaperiaatteita koskevan verkkokoulutuksen oli vuoden 2023 loppuun mennessä suorittanut 93 % (93) Stockmanndivisioonan henkilöstöstä. Konsernin tavoitteena on, että 100 % kaikkien maiden työntekijöistä suorittaa koulutuksen.
Konserni noudattaa toiminnassaan kansainvälisiä sekä toimintamaiden kansallisia lakeja ja säädöksiä. Konsernin toimintaa ohjaavat myös kansainväliset sopimukset ja suositukset, kuten YK:n ihmisoikeuksien julistus ja lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, ILO:n perussopimus työelämän perusoikeuksista, OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille, YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet sekä vaate- ja tekstiiliteollisuuden terveyttä ja turvallisuutta koskeva kansainvälinen International Accord for Health and Safety in the Textile and Garment Industry (aiemmin Bangladeshin sopimus palo- ja rakennusturvallisuudesta).
Lisäksi Stockmann-konserni on sitoutunut YK:n Global Compact -aloitteeseen, ja divisiooniensa vastuullisuusstrategioiden avulla konserni edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Konserni on myös sitoutunut Science Based Targets initiative -aloitteeseen (SBTi), joka määrittelee selkeän polun ilmastopäästöjen vähentämiseen Pariisin sopimuksen mukaisesti.
Ympäristön kunnioittaminen on Stockmann-konsernin tärkeimpiä vastuullisuuslupauksia. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja kiertotalouden edistämistä koskevat tavoitteet sisältyvät molempien divisioonien vastuullisuusstrategioihin. Vuonna 2023 konserni jatkoi työtä ilmastovaikutustensa vähentämiseksi koko arvoketjussa ja tuki siirtymistä kohti kiertotaloutta toteuttamalla kiertotalouden suunnitteluperiaatteita sekä testaamalla ja skaalaamalla kiertotalouden liiketoimintamalleja.
Konserni on sitoutunut Science Based Targets initiative -aloitteeseen (SBTi) ja toimitti sen mukaisesti ilmastotavoitteensa SBTi:lle hyväksyttäväksi lokakuussa 2023. Konserni arvioi, että tavoite vahvistetaan vuoden 2024 aikana. Stockmannkonserni on sitoutunut vähentämään oman toimintansa ja arvoketjunsa kasvihuonekaasupäästöjä 42 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2022 tasosta. Tavoite kattaa metsä-, maa- ja maatalouspäästöt (FLAG-päästöt), jotka ovat konsernin raaka-aineisiin liittyvästä maankäytöstä ja maanhoidosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä.
Stockmann-konserni kehittää jatkuvasti ilmastoa koskevaa etenemissuunnitelmaansa tavoitteensa saavuttamiseksi. Vuonna 2023 tärkeimpiä toimenpiteitä olivat koko arvoketjua koskevat energiatehokkuustoimet, uusiutuvan energian käytön lisääminen ja ilmastovaikutuksiltaan pienempien liikenneratkaisujen priorisointi. Konsernin kasvihuonekaasupäästöt luokissa (Scopes) 1–3 olivat 261 (296) ktCO2e, joista 21 (12) ktCO2e oli peräisin konsernin omista toiminnoista (luokat/Scopes 1–2). FLAG-päästöjen osuus konsernin kokonaispäästöistä on 15 %.
Stockmann-konserni osallistuu vuosittain CDP:n ilmastonmuutoskyselyyn. Vuonna 2023 Stockmannin CDP-tulos oli B- (B-), eli sama kuin kolmena edellisenä vuonna. Stockmannin luokitus on maailmanlaajuista keskiarvoa (C) parempi ja hieman alle Euroopan alueellisen keskiarvon (B).
Liiketoiminnan siirtymä kohti kiertotaloutta on Stockmann-konsernin keskeinen vastuullisuusteema. Vuonna 2023 konserni jatkoi siirtymää molemmissa divisioonissa ohjaamalla asiakkaita vastuullisempaan kulutuskäyttäytymiseen sekä optimoimalla omaa suunnittelua ja hankintaketjua kiertotalouden periaatteiden mukaisesti.
Lindex-divisioona on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet kierrätetyille ja kestävistä lähteistä hankituille materiaaleille: vuoteen 2025 mennessä Lindexin tuotteiden materiaaleista 100 % on kierrätettyjä tai kestävistä lähteistä hankittuja, ja 70 % kaikista tuotteista sisältää vähintään 15 % kierrätysmateriaalia. Vuoden 2023 lopussa 78 % tuotteiden materiaaleista oli kierrätettyjä tai kestävistä lähteistä hankittuja, ja 42 % tuotteista sisälsi vähintään 15 % kierrätysmateriaalia. Lisäksi Lindex tekee yhteistyötä Södra Skogsägarnan, Infinited Fiberin ja Resterin kaltaisten kumppaneiden kanssa kuluttajilta kerätyn tekstiilijätteen kierrätyksen lisäämiseksi.
Stockmann-divisioona osallistui Circular Design -koulutusohjelmaan, jossa syvennyttiin kiertotalouden mukaisen suunnittelun periaatteisiin ja käytännön ratkaisuihin. Stockmann-divisioonan omien tuotemerkkien vaatteiden materiaaleista 33 % oli kierrätettyjä tai vastuullisesti hankittuja. Aktiivinen yhteistyö ja vuoropuhelu tavarantoimittajien kanssa jatkui hankintaketjun läpinäkyvyyden ja materiaalien jäljitettävyyden parantamiseksi sekä omien että kumppaneiden tuotemerkkien osalta.
Stockmann-konsernin ympäristöasioiden johtaminen perustuu jatkuvaan parantamiseen. Stockmann-divisioonan Suomen toiminnoilla on ISO 14001 -ympäristöjohtamissertifikaatti, ja sen periaatteet on otettu käyttöön myös Baltian tavarataloissa.
Stockmann-konserni takaa terveellisen ja voimaannuttavan työympäristön, edistää yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta sekä tukee työntekijöidensä ammatillista kasvua ja hyvinvointia. Konserni myös vahvistaa eettisiä työkäytäntöjä hankintaketjussaan.
Ihmisten ja kulttuurin johtaminen perustuu Lindex- ja Stockmann-divisioonien henkilöstöpolitiikkoihin, arvoihin, strategioihin ja konsernin toimintaperiaatteisiin. Konsernin henkilöstöhallintoa seurataan henkilöstötutkimusten, kehityskeskusteluiden ja muiden palautekanavien avulla. Yhteistyötä tehdään myös paikallisissa henkilöstötyöryhmissä ja konsernin yhtymälautakunnassa.
Molemmat divisioonat jatkoivat monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden (diversity, equity and inclusion, DEI) edistämistä työpaikoilla tietoisuuskoulutusten avulla. Stockmann-divisioona toteutti myös henkilöstön DEI-kyselyn, jotta nykytilanteesta ja tarvittavista toimenpiteistä saatiin parempi käsitys. Lindex-divisioonassa johtajuutta kehitettiin edelleen toteuttamalla Lindexin itseohjautuvuutta ja johtajuutta koskevia periaatteita. Työntekijöiden osallistamista vahvistettiin verkossa toimivan osallistamisfoorumin avulla.
Stockmann-divisioona jatkoi aloitteiden toteuttamista useilla alueilla toiminnan ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Samaan aikaan divisioona jatkoi päivitetyn asiakaskeskeisen kasvustrategiansa toteuttamista ja siihen liittyvää osaamisen kehittämistä. Divisioona jatkoi Merchant Mindset -oppimisohjelmaansa ja kehitti oppimisalustansa sisältöä.
Divisioonan työnantajabrändiä vahvistettiin lanseeraamalla uusi urasivusto ja ottamalla käyttöön hakijoiden kuuntelu- ja palauteprosessit. Myös uudet toimipaikkakohtaiset hyvinvointiryhmät aloittivat työnsä.
| 2023 | 2022 | ||
|---|---|---|---|
| Henkilöstö keskimäärin * | 5 801 | 5 802 | |
| Henkilöstö kokoaikaiseksi muutettuna, keskimäärin | 4 283 | 4 332 | |
| Henkilöstö 31.12. | 6 062 | 6 008 | |
| Suomessa | 1 547 | 1 619 | |
| Ruotsissa | 2 071 | 2 185 | |
| muissa maissa | 2 444 | 2 204 | |
| Naiset / miehet, % | 91 / 9 | 91 / 9 | |
| Palkat ja palkkiot, milj. euroa | 163,5 | 165,7 | |
| Työsuhde-etuudet yhteensä, milj. euroa. | 212,5 | 212,1 |
Stockmann-konserni kunnioittaa ja edistää ihmisoikeuksia toimintaperiaatteidensa mukaisesti. Lisäksi Lindexillä on yksityiskohtaisempi ihmisoikeuspolitiikka. Konserni on sitoutunut varmistamaan perusoikeuksien kunnioittamisen sekä ihmisten arvokkaan ja kunnioittavan kohtelun. Konserni toteuttaa huolellisuusperiaatetta (due diligence) YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaisesti, jotta se voi tunnistaa ja estää toimintansa aiheuttamia tai siitä johtuvia kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia. Lindex-divisioona tekee due diligence -tarkastuksen tuotantomaissaan joka toinen vuosi tai useammin ajankohtaisten tapahtumien ja sidosryhmien suositusten perusteella.
Stockmann-konsernin liiketoiminnan merkittävimmät ihmisoikeusriskit liittyvät tuotteiden hankintaketjuun ja työoloihin. Stockmann-konserni on tietoinen siitä, että sen tuotantomaihin liittyy riski toimintaperiaatteiden rikkomuksista, ja pyrkii siksi aktiivisesti varmistamaan, että periaatteita noudatetaan. Konserni tukee ja edesauttaa työolojen parantamista vastuullisilla hankintakäytännöillä ja pyrkii rakentamaan pitkäaikaisia suhteita tärkeimpien toimittajien kanssa.
Stockmann-konsernin paikallinen henkilöstö tekee säännöllisiä auditointeja, ja kolmannet osapuolet tekevät amfori BSCI- , Sedex- ja SA8000-auditointeja kaikissa korkean riskin maissa sijaitsevissa tehtaissa, jotka valmistavat omien tuotemerkkien tuotteita. Kaikkiin poikkeamiin puututaan välittömästi ja puutteet korjataan. Konsernin ostokonttoreilla on paikallista henkilöstöä viidessä päätuotantomaassa, ja he valvovat tuotannon laatua ja toimintaperiaatteiden noudattamista. Läpinäkyvyyden ja jäljitettävyyden edistämiseksi sekä LIndex- että Stockmann-divisioona julkaisevat kattavan omien tuotemerkkiensä toimittaja- ja tehdaslistan omilla verkkosivuillaan.
Lindex-divisioona on asettanut tavoitteet oikeudenmukaisen ja ihmisarvoisen työn edistämiseksi hankintaketjussa. Vuoteen 2025 mennessä Lindexin tavarantoimittajien, joiden osuus divisioonan tuotannosta on 80 %, hankintaketjujen on oltava täysin läpinäkyviä, ja toimittajien on sitouduttava työolojen parantamiseen ja osallistuttava aktiivisesti elämiseen riittävän palkan takaavaan ohjelmaan. Vuonna 2023 kaikki Lindexin 30 tärkeintä tavarantoimittajaa laski, millainen palkka riittää elämiseen ja toteutti itsearvioinnin. Lisäksi Lindex otti käyttöön digitaalisen palkanmaksun kaikille näille tavarantoimittajille.
Kaikkien toimittajien ja liikekumppanien, jotka toimittavat tuotteita Lindexille on allekirjoitettava Lindexin vastuullisuussitoumus, eettiset säännöt ja toimintaperiaatteet. Yhdessä ne määrittävät Lindexin odotukset toimittajia ja liikekumppaneita kohtaan. Vuonna 2023 Lindex teki yhteistyötä 104 toimittajan ja yhteensä 159 tuotantolaitoksen kanssa, ja ne kaikki olivat sitoutuneita toimintaperiaatteisiin. Lindex on Sedexin jäsen ja käyttää SMETAauditointimenetelmää. Lindex valitsi SMETAn (Sedex Members Ethical Trade Audit), koska se ottaa huomioon sukupuolten tasa-arvon.
Kaikki Stockmann-divisioonan omien tuotemerkkien valmistajat ovat allekirjoittaneet Stockmannin tavarantoimittajan toimintaperiaatteet (Stockmann Supplier Code of Conduct), amfori BSCI:n toimintaperiaatteet tai muun vastaavan sitoumuksen. Stockmann-divisioona on amfori BSCI:n jäsen ja sen myötä sitoutunut parantamaan pitkäjänteisesti tuotantolaitostensa työoloja.
Stockmann-konsernin lahjonnan- ja kilpailunrajoittamisen vastaiseen toimintaan liittyvät menettelytavat sisältyvät konsernin toimintaperiaatteisiin ja niitä tarkennetaan sen korruptionvastaisissa periaatteissa. Stockmann-konsernilla on nollatoleranssi lahjonnan ja korruption kaikkia muotoja kohtaan. Stockmann-konsernin työntekijöiden ja johdon odotetaan aina suorittavan työtehtävänsä rehellisesti ja lahjomattomasti yhtiön parhaan edun mukaisesti, välttämällä eturistiriitoja ja noudattamalla paikallista lainsäädäntöä.
Stockmann-konsernilla on koko konsernin kattava ilmoituskanava, jota ylläpitää ulkopuolinen toimittaja. Kanavan avulla henkilöstö, yhteistyökumppanit ja muut sidosryhmät voivat raportoida anonyymisti toimintaperiaatteiden tai konsernin muiden ohjeiden vastaisista rikkomuksista tai niitä koskevista epäilyksistä. Ilmoituskanavan osoite on https://report.whistleb.com/fi/Stockmann. Stockmann-konsernin henkilöstöllä on mahdollisuus ilmoittaa epäilyksistään myös lähijohtajalleen, yksikkönsä turvallisuuspäällikölle, konsernin johtajille, lakiasiainosastolle tai sisäiselle tarkastukselle. Kaikkiin ilmoituksiin suhtaudutaan vakavasti ja ne käsitellään luottamuksellisina. Kaikki tapaukset raportoidaan sisäiselle tarkastukselle sekä lakiasiainjohtajalle. Vuonna 2023, kanavan kautta ilmoitettiin 1 (1)
tapauksesta. Se tutkittiin ja ryhdyttiin asianmukaisiin toimenpiteisiin. Vuonna 2023 Stockmannin tietoon ei tullut yhtään korruptiota tai kilpailunrajoittamista koskevaa oikeustapausta, eikä vastaavia oikeustoimia tai päätöksiä.
Vastuullisuusriskien arviointi sisältyy Stockmann-konsernin strategiaprosessiin. Stockmann-konsernin hallitus ja johtoryhmä arvioivat säännöllisesti liiketoimintaan liittyviä riskitekijöitä ja riskienhallintatoimien riittävyyttä. Riskienhallintaa tukevat sisäisen valvonnan järjestelmät ja ohjeet.
Stockmann-konsernin keskeisimmät vastuullisuusriskit liittyvät hankintaketjuihin ja koskevat jäljitettävyyttä ja läpinäkyvyyttä, ihmisoikeuksien ja työelämän oikeuksien toteutumisen varmistamista sekä tuotannon ja raaka-aineiden ympäristövaikutuksia. Tunnistettuja riskejä hallitaan divisioonien vastuullisuusstrategioiden avulla. Stockmann-konsernin omaan toimintaan liittyviä korruptio- ja lahjontariskejä ehkäistään ja hallitaan selkeästi määritellyillä hyväksymisprosesseilla, muilla sisäisen valvonnan prosesseilla ja henkilöstön koulutuksella. Nämä riskit liittyvät erityisesti hankintaketjuun ja hankintaan.
Ilmastonmuutos voi aiheuttaa konsernille riskejä, jotka liittyvät kuluttajien tarpeiden ja kulutustottumusten muuttumiseen sekä raaka-aineiden kustannuksiin ja saatavuuteen. Ilmastonmuutos voi myös nostaa energia- ja kuljetuskustannuksia. Ilmastoa koskevan etenemissuunnitelmansa mukaisesti Stockmann-konserni vähentää ilmastovaikutuksiaan koko arvoketjussaan.
Stockmann-konsernin henkilöstöriskit liittyvät ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilöstön saatavuuteen, työturvallisuuteen ja konsernin houkuttelevuuteen työnantajana. Lisäksi lailliset tai laittomat lakot konsernin arvoketjussa ja toiminnassa voivat aiheuttaa liiketoimintariskejä. Riskejä hallitaan parantamalla yhteistyötä sekä työntekijöiden osaamista ja hyvinvointia.
EU-taksonomia on vastuullisen rahoituksen luokittelujärjestelmä, joka määrittelee ympäristön kannalta vastuullista taloudellista toimintaa. Taksonomia-asetuksen käyttöönotto etenee vaiheittain, alkaen ilmastonmuutoksen lieventämistä ja siihen sopeutumista koskevista teknisistä kriteereistä niillä aloilla, joilla ilmastovaikutukset ovat suurimmat. Stockmann-konserni on raportoinut EU:n taksonomia-asetuksen mukaisesti vuodesta 2021 lähtien, vaikka taksonomiassa ei määritellä erityisesti konsernin vähittäiskauppaa koskevia kriteerejä. Stockmann-konserni seuraa EUtaksonomian kehitystä ja raportoi tiedot EU:n komission ohjeiden mukaisesti.
Tätä raporttia laadittaessa Stockmann-konsernin vähittäiskauppa ei kuulunut EU-taksonomian toimialoihin. Vähittäiskaupalla voi kuitenkin olla merkittävä vaikutus taksonomian muihin ympäristötavoitteisiin kuten kiertotalouteen, mutta soveltuvia kriteereitä ei ole vielä julkaistu. Stockmann-konserni jatkoi ilmastovaikutustensa vähentämistä ja julkisti kasvihuonekaasupäästönsä koko arvoketjun osalta.
EU-taksonomiassa on määritelty vastuullisen taloudellisen toiminnan kriteerit kiinteistöliiketoiminnalle (Toiminta 7.7 Rakennusten hankinta ja omistaminen). Stockmann-konsernin tavaratalojen vuokrasopimuksia käsitellään konsernin kirjanpidossa käyttöoikeusomaisuutena IFRS 16:n mukaisesti. Konsernin käyttöoikeusomaisuuserät kirjataan investointeihin, joten ne sisältyvät EU-taksonomian arviointiin taksonomiakelpoisina.
Toinen EU-taksonomialuokka, jossa Stockmann-konsernin toimintaa voitaisiin arvioida, on moottoripyörillä, henkilöautoilla ja kevyillä hyötyajoneuvoilla tapahtuva liikenne (Toiminta 6.5 moottoripyörä-, henkilöauto- ja hyötyajoneuvoliikenne). Tällä hetkellä omien ja leasingautojen vaikutus on Stockmann-konsernin määrittelemän taloudellisen olennaisuusrajan alapuolella.
Stockmann-konserni on arvioinut kiinteistöalan liiketoimintansa taksonomiakelpoisuutta ja taksonomian mukaisuutta liikevaihdon, investointien ja liiketoiminnan kulujen osalta seuraavasti:
| Tilikausi 2023 | 2023 | DNSH-kriteerit: Merkittävän edistämisen kriteerit Ei merkittävää haittaa |
|||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Taloudelliset toiminnot (1) | Koodi (a) (2) | (5) Liikevaihto |
Osuus liikevaihdosta, vuosi 2023 (4) | S mastonmuutoksen hillintä |
(6) Ilmastonmuutokseen sopeutuminen |
Vesi (7) | Ympäristön pilaantuminen (8) | (6 ous Kiertotal |
Biologinen monimuotoisuus (10) | Ilmastonmuutoksen hillintä (11) | Ilmastonmuutokseen sopeutuminen (12) | Vesi (13) | Ympäristön pilaantuminen (14) | Kiertotalous (15) | Biologinen monimuotoisuus (16) | Vähimmäistason suojatoimet (17) | luokitusjärjestelmäkelpoisten (A.2.) osuus Luokitusjärjestelmän mukaisten (A.1 tai pääomamenoista, vuosi 2023 (18) |
Luokka mahdollistava toiminta (19) | Luokka siirtymätoiminta (20) |
| Milj. euroa |
% | K; E; E/S |
K; E; EVS |
K; E; E/S |
K; E; E/S |
K; E; E/S |
K; E; E/S |
K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | %1 | M | T | ||
| A. TAKSONOMIAN MUKAINEN TOIMINTA | |||||||||||||||||||
| A.1. Ympäristön kannalta kestävä toiminta (taksonomian mukainen) Rakennusten hankinta ja omis- taminen (Omien tai leasing- kiinteistöjen vuokraus ja hallinta) |
CCM 7.7 |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | |||||||||||||||
| Ympäristön kannalta kestävän toiminnan liike- vaihto (taksono- mian mukainen) (A.1.) |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | ||||||||||||||||
| Josta mahdollista- vat toiminnat |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | M | |||||||||||||||
| Josta siirtymä- toiminnat |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | T | |||||||||||||||
| A.2. Taksonomiakelpoinen mutta ympäristön kannalta kestämätön toiminta, joka ei ole taksonomian mukaista) | |||||||||||||||||||
| KEL: E/KEL |
KEL: E/KEL |
KEL: E/KEL |
KEL: E/KEL |
KEL: E/KEL |
KEL: E/KEL |
||||||||||||||
| Rakennusten hankinta ja omis- taminen (Omien tai leas- ing-kiinteistöjen vuokraus ja hal- linta) |
CCM 7.7 |
18,3 | 1,9% | KEL | E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
1,8 % | |||||||||
| Taksonomiakel- poisen mutta ympäristön kan- nalta kestämät- tömän toimin- nan liikevaihto (toiminta, joka ei ole taksonomian mukaista) (A.2.) |
18,3 | 1,9% 100 % | E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
1,8 % | |||||||||||
| A. Luokitus- | 18,3 | 1,9% | 100 % | E/ | E/ | E/ | E/ | E/ | 1,8 % |
| Tilikausi 2023 | 2023 | Merkittävän edistämisen kriteerit | DNSH-kriteerit: Ei merkittävää haittaa |
||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| oudelliset toiminnot (1) Tal |
Koodi (a) (2) | (1) Liikevaihto |
suus liikevaihdosta, vuosi 2023 (4) O |
(S) lmastonmuutoksen hillintä |
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen (6) | (7) Vesi |
Ympäristön pilaantuminen (8) | Kiertotalous (9) | oginen monimuotoisuus (10) o ದ |
lmastonmuutoksen hillintä (11) | llmastonmuutokseen sopeutuminen (12) | Vesi (13) | Ympäristön pilaantuminen (14) | Kiertotalous (15) | loginen monimuotoisuus (16) Biol |
Vähimmäistason suojatoimet (17) | uokitusjärjestelmäkelpoisten (A.2.) osuus Luokitusjärjestelmän mukaisten (A.1 tai pääomamenoista, vuosi 2023 (18) |
Luokka mahdollistava toiminta (19 | Luokka siirtymätoiminta (20) |
| Milj. euroa |
% | K; E; ES |
K; E; EVS |
K; E; E/S |
K; E; EIS |
K; E; E/S |
K; E; ES |
K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | ని | M | T | ||
| A. TAKSONOMIAN MUKAINEN TOIMINTA | |||||||||||||||||||
| A.1. Ympäristön kannalta kestävä toiminta (taksonomian mukainen) | |||||||||||||||||||
| Rakennusten hankinta ja omis- taminen (Omien tai leasing- kiinteistöjen vuokraus ja hallinta) |
CCM 7.7 |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | |||||||||||||||
| Ympäristön kan- nalta kestävän toiminnan inves- toinnit (taksono- mian mukainen) (A.1.) |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | ||||||||||||||||
| Josta mahdollista- | 0,0 | 0,0 % | 0,0 % | M | |||||||||||||||
| vat toiminnat | |||||||||||||||||||
| Josta siirtymä- toiminnat |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | T | |||||||||||||||
| A.2. Taksonomiakelpoinen mutta ympäristön koiminta (toiminta, joka ei ole taksonomian mukaista) | |||||||||||||||||||
| KEL; E/KEL |
KEL; E/KEL |
KEL; E/KEL |
KEL; E/KEL |
KEL; E/KEL |
KEL; E/KEL |
||||||||||||||
| Rakennusten hankinta ja omis- taminen (Omien tai leas- ing-kiinteistöjen vuokraus ja hal- linta) |
CCM 7.7 |
152,7 | 87,6 % | KEL | KEL | E/ KEI |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
92,0 % | |||||||||
| Taksonomiakel- poisen mutta ympäristön kan- nalta kestämät- tömän toiminnan investoinnit (toiminta, joka ei ole taksonomian mukaista) (A.2.) |
152.7 | 87,6 % 100 % | 0% | E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
92,0 % | |||||||||||
| A. Investoinnit luokitusjärjest- elmäkelpoi- cicta taiminnaict |
152.7 | 87,6 % 100 % | 0 % | E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
92,0 % |
| B. TOIMINTA, JOKA EI OLE | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| TAKSONOMIAKELPOISTA | |||||||||||
| Investoinnit toimin- | 21,6 | 12.4 % | |||||||||
| noista, jotka eivät ole | |||||||||||
| taksonomiakelpoisia (B) | |||||||||||
| Yhteensä (A + B) | 174,4 100,0 % |
| Tilikausi 2023 | 2023 | Merkittävän edistämisen kriteerit | DNSH-kriteerit: Ei merkittävää haittaa |
||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Taloudelliset toiminnot (1) | Koodi (a) (2) | (3) Liikevaihto |
(4) Osuus liikevaihdosta, vuosi 2023 |
S hillintä mastonmuutoksen |
(6) Ilmastonmuutokseen sopeutuminen |
Vesi (7) | (8) Ympäristön pilaantuminen |
(9) Kiertotalous |
Biologinen monimuotoisuus (10) | Ilmastonmuutoksen hillintä (11) | Ilmastonmuutokseen sopeutuminen (12) | Vesi (13) | Ympäristön pilaantuminen (14) | Kiertotalous (15) | Biologinen monimuotoisuus (16) | Vähimmäistason suojatoimet (17) | uokitusjärjestelmäkelpoisten (A.2.) osuus Luokitusjärjestelmän mukaisten (A.1 tai pääomamenoista, vuosi 2023 (18) |
Luokka mahdollistava toiminta (19) | Luokka siirtymätoiminta (20) |
| A. TAKSONOMIAN MUKAINEN TOIMINTA | Mili. euroa |
%1 | K: E: E/S |
K: E: EVS |
K: E: E/S |
K; E; E/S |
K: E. É/S |
K: E: E/S |
K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | K/E | ಜಿ | M | T | |
| A.1. Ympäristön kannalta kestävä toiminta (taksonomian mukainen) Rakennusten hankinta ja omis- taminen (Omien tai leasing- kiinteistöjen vuokraus ja hallinta) |
CCM 7.7 |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | |||||||||||||||
| Ympäristön kan- nalta kestävän toiminnan kulut (taksonomian mukainen) (A.1.) |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | ||||||||||||||||
| Josta mahdollista- vat toiminnat |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | M | |||||||||||||||
| Josta siirtymä- toiminnat |
0,0 | 0,0 % | 0,0 % | T | |||||||||||||||
| A.2. Taksonomiakelpoinen mutta ympäristön kannalta kestämätön toiminta, joka ei ole taksonomian mukaista) | |||||||||||||||||||
| KEL; E/KEL |
KEL E/KEL |
KEL; E/KEL |
KEL E/KEL |
KEL; E/KEL |
KEL; E/KEI |
||||||||||||||
| Rakennusten hankinta ja omis- taminen (Omien tai leas- ing-kiinteistöjen vuokraus ja hal- linta) |
CCM 7.7 |
3,7 | 8,7 % | KEL | E/ KEL |
F/ KEL |
E/ KEL |
F/ KEL |
E/ KEL |
10,1 % | |||||||||
| Taksonomiakel- poisen mutta ympäristön kan- nalta kestämät- tömän toiminnan kulut (toiminta, joka ei ole takso- nomian mukaista) (A.2.) |
3,7 | 8,7 % 100 % | 0% | E/ KEI |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
10,1 % | |||||||||||
| A. Kulut luokitus- järjestelmäkelpoi- sista toiminnoista (A.1+A.2) |
3,7 | 8,7 % 100 % | 0 % | E/ KEI |
E/ KEL |
E/ KEL |
E/ KEL |
10,1 % |
| TAKSONOMIAKELPOISTA | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Kulut toiminnoista, jotka eivät ole taksonomiakel- |
38,4 91,3 % | ||||||
| poisia (B) | |||||||
| Yhteensä (A + B) | 42.1 100,0 % |
Yhtiön hallitus päätti 25.1.2024 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 307 489 yhtiön uutta osaketta, jotka annetaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaiselle yhtiön velkojalle, jonka saneerausohjelman mukainen aikaisemmin ehdollinen tai riidanalainen saneerausvelka on vahvistettu lopulliselta määrältään 9.11.2023 mennessä, ja on hyväksynyt osakeannissa tehdyn merkinnän.
Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka on maksettu kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti.
Osakeannissa merkityt yhteensä 307 489 Konversio-osaketta rekisteröitiin Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin 26.1.2024. Konversio-osakkeiden rekisteröinnin seurauksena yhtiön liikkeeseen laskemien osakkeiden kokonaislukumäärä on 159 023 044.
Yhtiö tiedotti 25.1.2024 vastaanottaneensa ja vahvistaneensa yhden merkintäilmoituksen yhtiön yllä mainitulta velkojalta, jonka saneerausohjelman maksuohjelman mukainen aikaisemmin ehdollinen tai riidanalainen saatava on selvitetty ja vahvistettu lopulliselta määrältään. Yhtiön velkojan pätevästi merkitsemät lisävelkakirjat ovat nimellisarvoltaan yhteensä 1 120 000 euroa. Lisävelkakirjoja merkinneen yhtiön velkojan saatava konvertoidaan kuittaamalla lisävelkakirjoihin. Lisävelkakirjojen merkinnät toteutetaan Euroclear Finland Oy:n selvitysjärjestelmän kautta ja velkakirjat kirjataan Euroclear Finland Oy:n ylläpitämille arvo-osuustileille niin pian, kuin se on käytännössä mahdollista.
Stockmann jätti myös hakemuksen liikkeeseen laskettujen lisävelkakirjojen ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n listalla saman lajisten velkakirjojen kanssa kaupankäyntitunnuksella "STCJ001026".
Tilikauden jälkeen helmikuussa Stockmann ja saneerausohjelman velkoja Tampereen Seudun Osuuspankki ovat sopineet kokonaisratkaisusta, joka päättää osapuolten väliset saneerausohjelmaan liittyvät riidat. Sovintoratkaisun toimeenpano edellyttää, että tuomioistuin vahvistaa saneerausohjelman mukaisen maksuohjelman muutoksen. Muutoshakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeuteen. Tämän sopimuksen jälkeen jäljellä on vielä kaksi kiistanalaista vaatimusta, yhteensä 29,1 miljoonaa euroa.
Stockmann-konsernin liiketoimintakatsaus, palkitsemisraportti, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä vastuullisuuskatsaus vuodelta 2023 julkaistaan erillisinä tiedostoina yhtä aikaa hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen kanssa. Kaikki raportit ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla www.stockmanngroup.com.
Stockmann-konserni raportoi taloudesta seuraavasti vuonna 2024:
Helsingissä 22.2.2024
STOCKMANN Oyj Abp Hallitus
| 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | milj. euroa | 951,7 | 981,7 | 899,0 | 790,7 | 960,4 |
| Myyntikate | milj. euroa | 554,2 | 568,3 | 527,0 | 443,7 | 540,9 |
| Suhteellinen myyntikate | % | 58,2 | 57,9 | 58,6 | 56,1 | 56,3 |
| Käyttökate (EBITDA) | milj. euroa | 176,7 | 258,0 | 184,9 | 109,6 | 153,0 |
| Oikaisut käyttökatteeseen( EBITDA) | milj. euroa | -3,5 | 75,1 | 13,8 | -7,3 | -15,6 |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) | milj. euroa | 180,2 | 183,0 | 171,1 | 116,9 | 168,6 |
| Liiketulos | milj. euroa | 76,5 | 154,9 | 82,1 | -269,6 | 24,1 |
| Osuus liikevaihdosta | % | 8,0 | 15,8 | 9,1 | -34,1 | 2,5 |
| Oikaisut liiketulokseen | milj. euroa | -3,5 | 75,1 | 13,8 | -257,3 | -15,6 |
| Oikaistu liiketulos (EBIT) | milj. euroa | 80,0 | 79,8 | 68,3 | -12,3 | 39,8 |
| Tilikauden tulos | milj. euroa | 51,7 | 101,6 | 47,9 | -291,8 | -45,6 |
| Oikaisut tilikauden tulokseen *) | milj. euroa | 26,6 | 64,0 | 7,9 | -255,8 | -12,5 |
| Oikaistu tilikauden tulos *) | milj. euroa | 25,1 | 37,6 | 40,0 | -36,0 | -33,1 |
| Osakepääoma | milj. euroa | 77,6 | 77,6 | 77,6 | 144,1 | 144,1 |
| A-osakkeet | milj. euroa | 61,1 | 61,1 | |||
| B-osakkeet | milj. euroa | 77,6 | 77,6 | 77,6 | 83,0 | 83,0 |
| Oman pääoman tuotto | % | 14,2 | 33,7 | 20,2 | -86,7 | -9,3 |
| Sijoitetun pääoman tuotto | % | 8,1 | 15,7 | 8,0 | -20,1 | 1,6 |
| Sijoitettu pääoma | milj. euroa | 1 004,3 | 1 005,4 | 1 059,2 | 1 237,4 | 1 529,1 |
| Pääoman kiertonopeus | 0,9 | 1,0 | 0,8 | 0,6 | 0,6 | |
| Vaihto-omaisuuden kiertonopeus | 2,4 | 2,4 | 2,4 | 2,6 | 2,9 | |
| Omavaraisuusaste | % | 29,9 | 26,2 | 18,9 | 14,5 | 27,8 |
| Nettovelkaantumisaste | % | 133,2 | 135,4 | 212,8 | 340,7 | 191,7 |
| Investoinnit **) | milj. euroa | 65,1 | 62,5 | 16,9 | 18,5 | 33,8 |
| Osuus liikevaihdosta | % | 6,8 | 6,4 | 1,9 | 2,3 | 3,5 |
| Korollinen nettovelka ***) | milj. euroa | 521,6 | 454,4 | 570,8 | 702,5 | 900,2 |
| Korollinen nettovelka / käyttökate | milj. euroa | 3,0 | 1,8 | 3,1 | 6,4 | 5,9 |
| Taseen loppusumma | milj. euroa | 1 310,2 | 1 282,9 | 1 416,5 | 1 425,3 | 1 690,3 |
| Henkilöstökulut | milj. euroa | 212,5 | 212,1 | 194,6 | 181,9 | 211,1 |
| Henkilöstö keskimäärin | hlöä | 5 801 | 5 802 | 5 649 | 5 991 | 7 002 |
| Henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi | hlöä | |||||
| muutettuna | 4 283 | 4 332 | 3 886 | 3 973 | 4 891 | |
| Liikevaihto/henkilö | tuhatta euroa | 164,1 | 169,2 | 159,1 | 132,0 | 137,2 |
*) 2022 oikaistu vero-oikaisujen määritelmän muutoksesta johtuen.
**) luvut eivät sisällä käyttöoikeusomaisuuseriä
***) 2022 korjattu korollisilla varoilla.
Oikaisut tilikauden tulokseen -erän määritelmää on tarkistettu vuonna 2023 sisällyttäen siihen laskennallisten verojen muutokset. Vuoden 2022 luvut on oikaistu vastaavasti.
Stockmann-konserni on muuttanut pilvipalveluiden konfigurointi- ja räätälöintikulujen laskentaperiaatetta IFRICtulkintakomitean julkaisemien IAS 38-standardia koskevan agendapäätösten mukaisesti tilinpäätökseen 2021. Lisäksi vuonna 2020 irtisanottuihin vuokrasopimuksiin liittyvistä riidanalaisista vuokranantajien vaatimuksista kirjatut kustannukset on esitetty liiketoiminnan muina kuluina.
Stockmann-konserni vaihtoi aiemmin käyttämästään kiinteistöjen uudelleenarvostusmallista hankintamenomalliin taseerässä aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet tilinpäätöksessä 2020. Laatimisperiaatteen muutos toteutettiin takautuvasti vertailukauden avaavassa taseessa 1.1.2019 IAS 8 -standardin mukaisesti.
| 2023 | 2022 | 2021 | 2020*) | 2019*) | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | euroa | 0,33 | 0,65 | 0,42 | -3,89 | -0,69 |
| laimennettu | ||||||
| Oikaistu osakekohtainen tulos, laimentamaton ja laimennettu **) |
euroa | 0,16 | 0,24 | 0,35 | -0,48 | -0,53 |
| Liiketoiminnan rahavirta/osake | euroa | 0,65 | 0,35 | 1,32 | 2,03 | 1,42 |
| Oma pääoma/osake | euroa | 2,47 | 2,15 | 1,74 | 2,86 | 6,52 |
| Osakkeiden P/E luku | ||||||
| A-osake | -0,3 | -3,1 | ||||
| B-osake | 8,8 | 3,0 | 5,1 | -0,3 | -2,9 | |
| Osakkeen päätöskurssi 31.12. | euroa | |||||
| A-osake | 1,27 | 2,26 | ||||
| B-osake | 2,90 | 1,97 | 2,16 | 1,16 | 2,06 | |
| Tilikauden ylin kurssi | euroa | |||||
| A-osake | 3,59 | 3,16 | ||||
| B-osake | 3,03 | 3,26 | 2,44 | 3,22 | 2,74 | |
| Tilikauden alin kurssi | euroa | |||||
| A-osake | 0,88 | 1,90 | ||||
| B-osake | 1,68 | 1,46 | 1,07 | 0,65 | 1,78 | |
| Tilikauden keskikurssi | euroa | |||||
| A-osake | 1,87 | 2,41 | ||||
| B-osake | 2,13 | 2,19 | 1,61 | 1,45 | 2,12 | |
| Osakkeiden vaihto | 1000 kpl | |||||
| A-osake | 576 | 2 102 | 1 281 | |||
| B-osake | 47 442 | 94 830 | 90 210 | 30 258 | 13 127 | |
| Osakkeiden vaihto | % | |||||
| A-osake | 0,5 | 6,9 | 4,2 | |||
| B-osake | 29,9 | 60,8 | 79,1 | 72,9 | 31,6 | |
| Osakekannan markkina-arvo 31.12. | milj. euroa | 460,3 | 307,1 | 333,6 | 86,9 | 154,5 |
| Osakkeiden lukumäärä 31.12. | 1000 kpl | 158 716 | 155 880 | 154 437 | 72 049 | 72 049 |
| A-osake | 30 531 | 30 531 | ||||
| B-osake | 158 716 | 155 880 | 154 437 | 41 518 | 41 518 | |
| Osakkeiden lukumäärä, laimentamaton painotettu keskiarvo |
1000 kpl | 157 379 | 155 189 | 114 009 | 75 102 | 75 102 |
| Osakkeenomistajien lukumäärä 31.12. | 42 328 | 44 289 | 45 054 | 43 656 | 43 394 |
*) Osakekohtaiset tunnusluvut vuosille 2019-2020 on aiemmin muutettu vertailukelpoisiksi.
**) 2022 oikaistu vero-oikaisujen määritelmän muutoksesta johtuen.
Stockmann käyttää raportoinnissaan Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) antamien ohjeiden mukaisesti vaihtoehtoisia tunnuslukuja, jotka kuvaavat paremmin toiminnallista tulosta ja helpottavat tilikausien välistä vertailua.
Oikaistu liiketulos (EBIT) lasketaan liiketuloksesta, jota oikaistaan hankittuun ja myytyyn omaisuuteen, yrityssaneeraukseen, uudelleenjärjestelyihin, arvonalentumisiin, oikeudenkäynteihin ja niihin liittyviin sopimuksiin, varojen arvostusten muutoksiin, eläkerahastoilta saatuihin hyvityksiin, Ukrainan sotaan liittyviin tappioihin sekä kiistanalaisiin, ehdollisiin ja enimmäismääräisiin saneerausvelkoihin liittyvillä erillä.
Oikaistu tilikauden tulos lasketaan tilikauden tuloksesta, jota oikaistaan hankittuun ja myytyyn omaisuuteen, yrityssaneeraukseen, uudelleenjärjestelyihin, arvonalentumisiin, oikeudenkäynteihin ja niihin liittyviin sopimuksiin, varojen arvostusten muutoksiin, eläkerahastoilta saatuihin hyvityksiin, Ukrainan sotaan liittyviin tappioihin sekä kiistanalaisiin, ehdollisiin ja enimmäismääräisiin saneerausvelkoihin liittyvillä erillä verojen jälkeen. Verovaikutus lasketaan tapahtumakohtaisesti sisältäen laskennallisten verojen muutokset. Lisäksi tilikauden tulosta oikaistaan veroriidoista saatuihin päätöksiin liittyvillä verotuotoilla ja -kuluilla.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 |
|---|---|---|---|---|---|
| Käyttökate (EBITDA) | 176,7 | 258,0 | 184,9 | 109,6 | 153,0 |
| Oikaisut käyttökatteeseen (EBITDA) | |||||
| Kiinteistöjen myyntivoitto | -95,4 | -21,7 | 0,4 | ||
| Myynti- ja takaisinvuokrauserien vuokrasopimusmuutoksiin liittyvä voitto Kiistanalaisesta, ehdollisesta ja |
-2,1 | ||||
| enimmäismääräisestä saneerausvelasta aiheutuneet kustannukset |
1,1 | 18,1 | |||
| Yrityssaneerauskulut | 1,6 | 1,6 | 2,0 | 5,3 | |
| Organisaation muutokseen liittyvät kustannukset | 2,3 | 0,4 | 0,2 | 2,0 | 14,2 |
| Vuokrasopimusten päättämiseen liittyvät tuotot ja kustannukset |
8,7 | 1,0 | |||
| Tappio tytäryhtiöiden osakkeiden myynnistä | 0,6 | ||||
| Ukrainan sotaan liittyvät kustannukset | 0,5 | ||||
| Työntekijän vakuutusmaksun palautukset | -0,3 | -3,0 | |||
| Oikaisut yhteensä | 3,5 | -75,1 | -13,8 | 7,3 | 15,6 |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) | 180,2 | 183,0 | 171,1 | 116,9 | 168,6 |
| Liiketulos (EBIT) | 76,5 | 154,9 | 82,1 | -269,6 | 24,1 |
| Oikaisut liiketulokseen (EBIT) | |||||
| Liikearvon arvonalentuminen | 250,0 | ||||
| Kiinteistöjen myyntivoitto | -95,4 | -21,7 | 0,4 | ||
| Myynti- ja takaisinvuokrauserien vuokrasopimusmuutoksiin liittyvä voitto Kiistanalaisesta, ehdollisesta ja |
-2,1 | ||||
| enimmäismääräisestä saneerausvelasta aiheutuneet kustannukset |
1,1 | 18,1 | |||
| Yrityssaneerauskulut | 1,6 | 1,6 | 2,0 | 5,3 | |
| Organisaation muutokseen liittyvät kustannukset | 2,3 | 0,4 | 0,2 | 2,0 | 14,2 |
| Vuokrasopimusten päättämiseen liittyvät tuotot ja kustannukset |
8,7 | 1,0 | |||
| Tappio tytäryhtiöiden osakkeiden myynnistä | 0,6 | ||||
| Ukrainan sotaan liittyvät kustannukset | 0,5 | ||||
| Työntekijän vakuutusmaksun palautukset | -0,3 | -3,0 | |||
| Oikaisut yhteensä | 3,5 | -75,1 | -13,8 | 257,3 | 15,6 |
| Oikaistu liiketulos (EBIT) | 80,0 | 79,8 | 68,3 | -12,3 | 39,8 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 |
|---|---|---|---|---|---|
| Tilikauden tulos | 51,7 | 101,6 | 47,9 | -291,8 | -45,6 |
| Oikaisut tilikauden tulokseen | |||||
| Liikearvon arvonalentuminen | 250,0 | ||||
| Kiinteistöjen myyntivoitto | -95,4 | -21,7 | 0,4 | ||
| Myynti- ja takaisinvuokrauserien vuokrasopimusmuutoksiin liittyvä voitto Kiistanalaisesta, ehdollisesta ja |
-2,1 | ||||
| enimmäismääräisestä saneerausvelasta aiheutuneet kustannukset |
1,1 | 18,1 | |||
| Yrityssaneerauskulut | 1,6 | 1,6 | 2,0 | 5,3 | |
| Organisaation muutokseen liittyvät kustannukset | 2,3 | 0,4 | 0,2 | 2,0 | 14,2 |
| Vuokrasopimusten päättämiseen liittyvät tuotot ja kustannukset |
8,7 | 1,0 | |||
| Tappio tytäryhtiöiden osakkeiden myynnistä | 0,6 | ||||
| Ukrainan sotaan liittyvät kustannukset | 0,5 | ||||
| Työntekijän vakuutusmaksun palautukset | -0,3 | -3,0 | |||
| Tuloverot | -30,1 | 23,6 | 5,9 | -1,5 | -3,2 |
| Oikaisut yhteensä | -26,6 | -51,5 | -7,9 | 255,8 | 12,4 |
| Oikaistu tilikauden tulos | 25,1 | 50,2 | 40,0 | -36,0 | -33,1 |
| Tulos/osake, laimentamaton ja | (Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos – verovaikutuksella |
|---|---|
| laimennettu | oikaistu hybridilainan korko) / osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen |
| lukumäärä |
| Myyntikate | Liikevaihto – materiaalit ja palvelut | |||
|---|---|---|---|---|
| Suhteellinen myyntikate | Myyntikate / liikevaihto x 100 | |||
| Käyttökate (EBITDA) | Liiketulos + poistot ja arvonalentumiset | |||
| Oikaistu käyttökate (EBITDA) | Käyttökate (EBITDA) – oikaisuerät, katso vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | |||
| Oikaistu liiketulos | Liiketulos - oikaisuerät, katso vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | |||
| Oikaistu tilikauden tulos | Tilikauden tulos – oikaisuerät verovaikutuksen jälkeen, katso | |||
| vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | ||||
| Oikaistu tulos/osake | (Oikaistu emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos – | |||
| verovaikutuksella oikaistu hybridilainan korko) / osakkeiden osakeantikorjattu | ||||
| keskimääräinen lukumäärä | ||||
| Oman pääoman tuotto, % | Tilikauden tulos / oma pääoma yhteensä (keskimäärin vuoden aikana) x 100 | |||
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | (Tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut) / sijoitettu pääoma x 100 | |||
| Sijoitettu pääoma | Taseen loppusumma - laskennallinen verovelka ja muut korottomat velat | |||
| (keskimäärin vuoden aikana) | ||||
| Pääoman kiertonopeus | Liikevaihto / ((taseen loppusumma - laskennallinen verovelka ja muut korottomat | |||
| velat (keskimäärin vuoden aikana)) | ||||
| Vaihto-omaisuuden kiertonopeus | 365 / vaihto-omaisuuden kiertoaika | |||
| Omavaraisuusaste, % | Oma pääoma yhteensä / (taseen loppusumma - saadut ennakot) x 100 | |||
| Nettovelkaantumisaste, % | (Korollinen vieras pääoma - rahavarat - korolliset saamiset) / oma pääoma | |||
| yhteensä x 100 | ||||
| Korollinen nettovelka | Korollinen vieras pääoma - rahavarat - korolliset saamiset | |||
| Vapaa kassavirta | Käyttökate (EBITDA) – vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät – leasingmaksut +/- | |||
| nettokäyttöpääoman muutokset - investoinnit |
| Oma pääoma/osake | Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma / osakkeiden lukumäärä |
|---|---|
| tilinpäätöspäivänä | |
| Liiketoiminnan rahavirta/osake | Liiketoiminnan rahavirta / osakkeiden keskimääräinen lukumäärä ilman yhtiön |
| omistamia omia osakkeita | |
| Osakkeiden P/E luku | Pörssikurssi tilinpäätöspäivänä / osakekohtainen tulos |
| Osakkeiden vaihto | Osakkeiden kappalemääräinen vaihto tilikauden aikana |
| Osakekannan markkina-arvo | Osakkeiden lukumäärä kerrottuna tilinpäätöspäivän pörssikurssilla osakelajeittain |
Stockmann Oyj Abp:lla on yksi osakelaji, jonka kaikilla osakkeilla on yksi (1) ääni ja muutoinkin samanlaiset oikeudet. Yhtiön osake noteerataan Helsingin pörssissä ja sen kaupankäyntitunnus on STOCKA ja ISIN-tunnus FI0009000251.
Yhtiön osakepääoma 31.12.2023 oli 77 556 538 euroa ja osakemäärä 158 715 555 osaketta.
Rekisteröityjä osakkeenomistajia yhtiöllä oli 42 328 (44 289 osakkeenomistajaa 31.12.2022).
Stockmannin osakekannan markkina-arvo 31.12.2023 oli 460,3 miljoonaa euroa (307,1 miljoonaa euroa 31.12.2022).
| Kpl Osakkeenomistajat % | Osuus osakkeista % | Osuus äänistä % | ||
|---|---|---|---|---|
| 1-100 | 26 465 | 62,5 | 0,6 | 0,6 |
| 101-1000 | 11 979 | 28,3 | 2,7 | 2,7 |
| 1001-10000 | 3 366 | 8,0 | 6,1 | 6,1 |
| 10001-100000 | 442 | 1,0 | 8,0 | 8,0 |
| 100001-1000000 | 62 | 0,1 | 10,2 | 10,2 |
| 1000001- | 14 | 0,0 | 72,3 | 72,3 |
| Yhteensä | 42 328 | 100 | 100 | 100 |
| Kpl Osakkeenomistajat % | Osuus osakkeista % | Osuus äänistä % | ||
|---|---|---|---|---|
| Yksityishenkilöt | 41 158 | 97,2 | 19,0 | 19,0 |
| Yritykset | 778 | 1,8 | 31,4 | 31,4 |
| Hallintarekisteröidyt (sis. ulkomaiset omistajat) |
187 | 0,4 | 24,1 | 24,1 |
| Säätiöt ja yhdistykset | 173 | 0,4 | 21,9 | 21,9 |
| Rahoitus- ja vakuutuslaitokset |
32 | 0,1 | 3,6 | 3,6 |
| Yhteensä | 42 328 | 100 | 100 | 100 |
| Osuus osakkeista % | Osuus äänistä % | |
|---|---|---|
| 1 Nordic Retail Partners Jv Ky | 15,1 | 15,1 |
| 2 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma | 8,4 | 8,4 |
| 3 Svenska Litteratursällskapet i Finland | 7,3 | 7,3 |
| 4 Etola-yhtiöt | 5,0 | 5,0 |
| 5 Hc Holding Oy Ab | 4,1 | 4,1 |
| 6 Niemistö Kari Pertti Henrik | 3,2 | 3,2 |
| 7 Folkhälsan Samfundet i Svenska Finland | 1,7 | 1,7 |
| 8 Sr eQ Pohjoismaat Pienyhtiö | 1,6 | 1,6 |
| 9 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen | 1,2 | 1,2 |
| 10 Jenny ja Antti Wihurin rahasto | 0,9 | 0,9 |
| 11 Sijoitusrahasto Eq Eurooppa Pienyhtiö | 0,8 | 0,8 |
| 12 Kaloniemi Markku Petteri | 0,5 | 0,5 |
| 13 Lahitapiola Keskustakiinteistot Ky | 0,5 | 0,5 |
| 14 LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö | 0,5 | 0,5 |
| 15 Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö | 0,5 | 0,5 |
| 16 Wilhelm och Else Stockmanns Stiftelse | 0,4 | 0,4 |
| 17 Sr Säästöpankki Pienyhtiöt | 0,4 | 0,4 |
| 18 Anmiil Oy | 0,3 | 0,3 |
| 19 Helene och Walter Grönqvists Stiftelse | 0,3 | 0,3 |
| 20 Proprius Partners Micro Finland (non-Ucits) | 0,3 | 0,3 |
| Muut | 47,0 | 47,0 |
| joista hallintarekisteröityjä | 23,8 | 23,8 |
| Yhteensä | 100,0 | 100,0 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.-31.12.2023 | 1.1.-31.12.2022 |
|---|---|---|---|
| LIIKEVAIHTO | 2.2 | 951,7 | 981,7 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2.2 | 2,6 | 99,6 |
| Materiaalit ja palvelut | 2.3 | -397,5 | -413,4 |
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | 2.5, 5.5, 5.6 |
-212,5 | -212,1 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 3.1 | -100,2 | -103,2 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 2.6 | -167,6 | -197,7 |
| Kulut yhteensä | -877,8 | -926,4 | |
| LIIKEVOITTO/-TAPPIO | 2.1 | 76,5 | 154,9 |
| Rahoitustuotot | 4.1 | 5,1 | 2,6 |
| Rahoituskulut | 4.1 | -35,0 | -28,3 |
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | -29,9 | -25,7 | |
| VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | 46,6 | 129,2 | |
| Tuloverot | 2.7 | 5,0 | -27,5 |
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 51,7 | 101,6 | |
| Tilikauden voiton/tappion jakautuminen: | |||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille | 51,7 | 101,6 | |
| Osakekohtainen tulos, euroa: | 4.13 | ||
| Tilikauden tuloksesta, laimentamaton ja laimennettu | 0,33 | 0,65 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.-31.12.2023 | 1.1.-31.12.2022 |
|---|---|---|---|
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 51,7 | 101,6 | |
| Muut laajan tuloksen erät: | |||
| Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi | |||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä ennen veroja | 1,6 | -33,3 | |
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä verojen jälkeen | 2.7, 4.12 | 1,6 | -33,3 |
| Rahavirran suojaus ennen veroja | -0,8 | -2,2 | |
| Rahavirran suojaus verojen jälkeen | 2.7, 4.12 | -0,8 | -2,2 |
| Muut laajan tuloksen erät, netto | 0,9 | -35,6 | |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 52,6 | 66,1 | |
| Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: | |||
| Emoyhtiön osakkeenomistajille | 52,6 | 66,1 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 31.12.2023 | 31.12.2022 |
|---|---|---|---|
| VARAT | |||
| PITKÄAIKAISET VARAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | |||
| Liikearvo | 250,6 | 250,9 | |
| Tavaramerkki | 81,9 | 81,8 | |
| Aineettomat oikeudet | 32,4 | 26,8 | |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 0,4 | 0,7 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 0,7 | 4,2 | |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 3.2 | 366,0 | 364,4 |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | |||
| Maa- ja vesialueet | 0,2 | 0,0 | |
| Koneet ja kalusto | 39,3 | 37,6 | |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot | 4,2 | 4,4 | |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 3.5 | 440,5 | 419,2 |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 77,9 | 37,1 | |
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet yhteensä | 3.3 | 562,1 | 498,2 |
| Sijoituskiinteistöt | 3.4 | 0,5 | 0,5 |
| Pitkäaikaiset saamiset | 4.10, 4.11 | 3,2 | 3,1 |
| Muut sijoitukset | 4.10 | 0,4 | 0,2 |
| Laskennalliset verosaamiset | 2.8 | 30,3 | 31,0 |
| PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 962,4 | 897,4 | |
| LYHYTAIKAISET VARAT | |||
| Vaihto-omaisuus | 2.4 | 162,9 | 174,2 |
| Lyhytaikaiset saamiset | |||
| Tuloverosaamiset | 5,3 | 0,2 | |
| Korottomat saamiset | 42,0 | 43,2 | |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 4.3 | 47,3 | 43,5 |
| Rahavarat | 4.4 | 137,5 | 167,9 |
| LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 347,7 | 385,5 | |
| VARAT YHTEENSÄ | 1 310,2 | 1 282,9 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 31.12.2023 | 31.12.2022 |
|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| OMA PÄÄOMA | |||
| Osakepääoma | 77,6 | 77,6 | |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 75,9 | 73,3 | |
| Muut rahastot | -1,6 | -1,0 | |
| Muuntoerot | -17,3 | -18,9 | |
| Kertyneet voittovarat | 256,9 | 204,6 | |
| Emoyhtiön omistajien oman pääoman osuus | 4.12 | 391,5 | 335,6 |
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 391,5 | 335,6 | |
| PITKÄAIKAISET VELAT | |||
| Laskennalliset verovelat | 2.8 | 51,0 | 40,3 |
| Pitkäaikaiset korolliset rahoitusvelat | 4.5 | 71,9 | 67,5 |
| Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat | 4.5 | 505,6 | 477,5 |
| Pitkäaikainen koroton vieras pääoma ja pitkäaikaiset varaukset | 4.5, 4.9, 4.10, 5.3 |
0,3 | 0,7 |
| PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 628,9 | 585,9 | |
| LYHYTAIKAISET VELAT | |||
| Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelat | 4.6 | 81,6 | 77,3 |
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | 4.6, 4.9 | 178,4 | 179,1 |
| Tuloverovelat | 4.6 | 11,7 | 73,7 |
| Lyhytaikaiset varaukset | 5.3 | 18,0 | 31,2 |
| Lyhytaikaiset korottomat velat yhteensä | 208,2 | 284,0 | |
| LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 289,8 | 361,3 | |
| VELAT YHTEENSÄ | 918,6 | 947,3 | |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 1 310,2 | 1 282,9 |
| Milj. euroa | Liitetieto | 1.1.-31.12.2023 | 1.1.-31.12.2022 |
|---|---|---|---|
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||
| Tilikauden voitto/tappio | 51,7 | 101,6 | |
| Oikaisut: | |||
| Poistot ja arvonalentumiset | 100,2 | 103,2 | |
| Pysyvien vastaavien myyntivoitot (-) ja -tappiot (+) | -1,3 | -95,2 | |
| Korkokulut ja muut rahoituskulut | 34,9 | 28,3 | |
| Korkotuotot | -5,1 | -2,6 | |
| Tuloverot | -5,0 | 27,5 | |
| Muut oikaisut | 0,6 | 17,7 | |
| Käyttöpääoman muutokset: | |||
| Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) | 11,2 | -28,3 | |
| Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys (-) / vähennys (+) | 1,6 | -1,2 | |
| Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) | -7,1 | -50,5 | |
| Maksetut korot | -33,3 | -29,0 | |
| Saadut korot liiketoiminnasta | 3,5 | 1,3 | |
| Maksetut verot liiketoiminnasta | -49,7 | -17,9 | |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 102,2 | 55,1 | |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | |||
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 0,0 | 429,1 | |
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -65,4 | -62,7 | |
| Talletusvakuus | -0,1 | -0,1 | |
| Investoinnit tytäryhtiöosakkeisiin | -0,2 | 0,0 | |
| Muut sijoitukset | -0,2 | 0,0 | |
| Investointien nettorahavirta | -65,9 | 366,3 | |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | |||
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | 0,0 | -381,5 | |
| Vuokarasopimusvelkojen takaisinmaksut | -66,3 | -73,8 | |
| Rahoituksen nettorahavirta | -66,3 | -455,2 | |
| RAHAVAROJEN MUUTOS | -30,0 | -33,9 | |
| Rahavarat tilikauden alussa | 167,9 | 213,7 | |
| Rahavarojen muutos | -30,0 | -33,9 | |
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | -0,3 | -11,9 | |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 4.4 | 137,5 | 167,9 |
Vuonna 2022 kiinteistöjen myynnistä saadut varat maksettiin suoraan saneerausohjelman vakuudellisille velkojille. Transaktiot esitetään aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden luovutustuloissa ja lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksuna.
| Milj. euroa | Osakepääoma | Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Suojausinstrumenttien rahasto |
Muut rahastot | Muuntoero | Kertyneet voittovarat | Osakkeenomistajien oma pääoma yhteensä |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| OMA PÄÄOMA 1.1.2023 | 77,6 | 73,3 | -1,1 | 0,1 | -18,9 | 204,6 | 335,6 | 335,6 |
| Tilikauden voitto/tappio | 51,7 | 51,7 | 51,7 | |||||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä *) | 1,6 | 1,6 | 1,6 | |||||
| Rahavirran suojaus *) | -0,8 | -0,8 | -0,8 | |||||
| Laaja tulos yhteensä, netto | 0,0 | 0,0 | -0,8 | 0,0 | 1,6 | 51,7 | 52,6 | 52,6 |
| Osakeanti vakuudettomille saneerausvelkojille | 2,6 | 2,6 | 2,6 | |||||
| Osakeperusteiset maksut **) | 0,8 | 0,8 | 0,8 | |||||
| Muut muutokset | 0,1 | -0,1 | 0,0 | 0,0 | ||||
| Muut oman pääoman muutokset yhteensä | 0,0 | 2,6 | 0,0 | 0,1 | 0,0 | 0,6 | 3,3 | 3,3 |
| OMA PÄÄOMA 31.12.2023 | 77,6 | 75,9 | -1,8 | 0,2 | -17,3 | 256,9 | 391,5 | 391,5 |
| ) Liitetiedot 2.7, 4.12 *) Liitetieto 5.6 |
||||||||
| Milj. euroa | Osakepääoma | Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto |
Suojausinstrumenttien rahasto |
Muut rahastot | Muuntoero | Kertyneet voittovarat | oma pääoma yhteensä Osakkeenomistajien |
Yhteensä |
| OMA PÄÄOMA 1.1.2022 | 77,6 | 72,0 | 1,1 | 0,1 | 14,4 | 102,9 | 268,2 | 268,2 |
| Tilikauden voitto/tappio | 101,6 | 101,6 | 101,6 | |||||
| Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä *) | -33,3 | -33,3 | -33,3 | |||||
| Rahavirran suojaus *) | -2,2 | -2,2 | -2,2 | |||||
| Laaja tulos yhteensä, netto | 0,0 | 0,0 | -2,2 | 0,0 | -33,3 | 101,6 | 66,1 | 66,1 |
| Osakeanti vakuudettomille saneerausvelkojille | 1,3 | 1,3 | 1,3 | |||||
| Osakeperusteiset maksut **) | 0,1 | 0,1 | 0,1 | |||||
| Muut oman pääoman muutokset yhteensä | 0,0 | 1,3 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | 1,4 | 1,4 |
| OMA PÄÄOMA 31.12.2022 | 77,6 | 73,3 | -1,1 | 0,1 | -18,9 | 204,6 | 335,6 | 335,6 |
*) Liitetiedot 2.7, 4.12
**) Liitetieto 5.6
| 1 | Laatimisperusta 31 | ||
|---|---|---|---|
| 1.1 | Yrityksen perustiedot31 | ||
| 1.2 | Yleistä31 | ||
| 1.3 | Uudet ja muuttuneet standardit ja tulkinnat 31 | ||
| 1.4 | Yrityssaneerausohjelma31 | ||
| 1.5 | Yrityssaneerausmenettelyn seurauksena toteutuneet tapahtumat32 | ||
| 1.6 | Johdon harkintaa edellyttävät laatimisperiaatteet ja arvioihin liittyvät keskeiset | ||
| epävarmuustekijät32 | |||
| 1.7 | Ukrainan sota33 | ||
| 1.8 | Toiminnan jatkuvuus 33 | ||
| 1.9 | Yhdistelyperiaatteet 33 | ||
| 1.10 | Ulkomaanvaluutan määräiset erät 33 | ||
| 2 | Avainluvut35 | ||
| 2.1 | Segmenttiraportointi 35 | ||
| 2.2 | Liiketoiminnan tuotot 36 | ||
| 2.3 | Liiketoiminnan myyntikate 38 | ||
| 2.4 | Vaihto-omaisuus38 | ||
| 2.5 | Työsuhde-etuudet 39 | ||
| 2.6 | Liiketoiminnan muut kulut39 | ||
| 2.7 | Tuloverot 40 | ||
| 2.8 | Laskennalliset verosaamiset ja -velat 42 | ||
| 3 | Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet sekä vuokrasopimukset 44 | ||
| 3.1 | Poistot ja arvonalentumiset44 | ||
| 3.2 | Liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet44 | ||
| 3.3 | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 47 | ||
| 3.4 | Sijoituskiinteistö 49 | ||
| 3.5 | Vuokrasopimukset 49 | ||
| 4 | Pääomarakenne52 | ||
| 4.1 | Rahoitustuotot ja -kulut52 | ||
| 4.2 | Rahoitusinstrumentit52 | ||
| 4.3 | Lyhytaikaiset saamiset53 | ||
| 4.4 | Rahavarat53 | ||
| 4.5 | Pitkäaikaiset velat 54 | ||
| 4.6 | Lyhytaikaiset velat 54 | ||
| 4.7 | Täsmäytyslaskelma veloista rahoituksen rahavirrassa 55 | ||
| 4.8 | Rahoitusriskien hallinta 56 |
| 4.9 | Johdannaissopimukset61 | ||
|---|---|---|---|
| 4.10 | Rahoitusvarat ja -velat arvostusryhmittäin sekä käypien arvojen ja hierarkkinen luokittelu62 | ||
| 4.11 | Netotusjärjestelyn piirissä olevat rahoitusinstrumentit 63 | ||
| 4.12 | Oma pääoma 63 | ||
| 4.13 | Osakekohtainen tulos 65 | ||
| 5 | Muut liitetiedot 66 | ||
| 5.1 | Konserniyhtiöt 66 | ||
| 5.2 | Yhteisjärjestelyt 66 | ||
| 5.3 | Varaukset67 | ||
| 5.4 | Vastuusitoumukset 68 | ||
| 5.5 | Lähipiiritiedot68 | ||
| 5.6 | Osakepohjaiset kannustimet 70 | ||
| 5.7 | Ilmastoon liittyvät asiat 71 | ||
| 5.8 | EU taksonomian keskeiset tunnusluvut72 | ||
| 5.9 | Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat73 |
| Yhtiön nimi | Stockmann Oyj Abp |
|---|---|
| Emoyhtiö | Stockmann Oyj Abp |
| Konsernin emoyhtiö | Stockmann Oyj Abp |
| Yhtiön nimen muutokset | - |
| Yhtiömuoto | Julkinen osakeyhtiö |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Kotimaa | Suomi |
| Rekisteröity osoite | Aleksanterinkatu 52, 00100 Helsinki |
| Konsernin päätoimiala | Vähittäiskauppa |
| Pääasiallinen liiketoimipaikka | Suomi |
Emoyhtiön osakkeet on listattu Helsingin pörssissä (Nasdaq Helsinki Oy). Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa www.stockmanngroup.com tai emoyhtiöstä.
Stockmann-konsernin tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti, ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2023 voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä IFRIC- ja SIC-tulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen, IFRS-säännöksiä täydentävän kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset. Tilinpäätöstiedot perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin, jollei laatimisperiaatteissa ole muuta kerrottu. Tilinpäätös esitetään miljoonina euroina.
Stockmann-konserni julkaisee ESEF-vaatimusten mukaisen talouskatsauksen verkkosivuillaan. Lisäksi Stockmannkonserni julkaisee vapaaehtoisesti talouskatsauksen pdf-muotoisena, joka ei täytä Suomen arvopaperimarkkinalain 7. luvun 5. pykälän mukaisia julkistamisvaatimuksia.
Stockmannin hallitus on hyväksynyt tämän tilinpäätöksen julkaistavaksi 22. helmikuuta 2024.
Stockmann-konserni otti 1.1.2023 käyttöön seuraavat muutokset IASB:n julkaisemiin ja EU:n hyväksymiin tilinpäätösstandardeihin:
Muutoksilla ei ollut olennaista vaikutusta Stockmann-konsernin tulokseen, taloudelliseen asemaan tai tilinpäätöksen esittämiseen.
Stockmann ei ole soveltanut ennenaikaisesti sellaisia uusia tai muuttuneita standardeja tai tulkintoja, jotka on julkaistu, mutta jotka eivät ole tulleet voimaan. Uusilla ja muuttuneilla standardeilla ja tulkinnoilla, jotka IASB on julkaissut, mutta jotka tulevat voimaan myöhemmillä raportointikausilla, ei odoteta olevan olennaista vaikutusta konsernin tilinpäätökseen niitä sovellettaessa. Stockmann aikoo ottaa nämä uudet ja muuttuneet standardit ja tulkinnat käyttöön, mikäli ne koskevat Stockmannia, kun ne tulevat voimaan ja hyväksytään sovellettavaksi EU:ssa.
Helsingin käräjäoikeus hyväksyi 9.2.2021 tekemällään päätöksellä Stockmann Oyj Abp:n yrityssaneerausohjelman, ja saneerausmenettely saatiin päätökseen. Saneerausohjelma perustuu Stockmannin tavaratalotoiminnan jatkumiseen, Helsingissä, Tallinnassa ja Riiassa sijaitsevien tavaratalokiinteistöjen myyntiin ja takaisin vuokraamiseen sekä Lindexin liiketoiminnan jatkumiseen kiinteänä osana Stockmann-konsernia.
Saneerausohjelma etenee suunnitelman mukaisesti. Stockmannin kaikki tavaratalokiinteistöt on myyty ja korollinen velka on maksettu 71,9 miljoonan euron joukkovelkakirjalainaa lukuun ottamatta. Vuokrasopimusten irtisanomiseen liittyy vielä kiistanalaisia vaatimuksia, jotka on selvitettävä ennen kuin saneerausprosessi voidaan viedä päätökseen.
Yhtiön hallitus päätti 21.6.2023 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 2 835 349 Yhtiön uutta osaketta, jotka annettiin osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaisille Yhtiön velkojille, joiden saneerausohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saneerausvelat oli vahvistettu lopulliselta määrältään 24.5.2023 mennessä, ja hyväksyi osakeannissa
tehdyt merkinnät. Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka maksettiin kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti. Osakeannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousi 2 835 349 osakkeella yhteensä 158 715 555 osakkeeseen.
Yhtiö tiedotti 21.6.2023 vastaanottaneensa ja vahvistaneensa kaksi merkintäilmoitusta konversioon oikeutetuilta, joiden saneerausohjelman maksuohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saatavat oli selvitetty ja vahvistettu lopulliselta määrältään. Konversioon oikeutettujen pätevästi merkitsemät lisävelkakirjat olivat nimellisarvoltaan yhteensä 4 393 381 euroa. Lisävelkakirjoja merkinneiden konversioon oikeutettujen saatavat konvertoitiin kuittaamalla lisävelkakirjoihin.
Stockmann Oyj Abp:lla on saneerausohjelmaan kuuluvaa ehdollista, enimmäismääräistä tai riidanalaista saneerausvelkaa, jonka maksuohjelman alainen määrä vahvistetaan myöhemmin ja jonka velkojat tulevat saataviensa vahvistuttua olemaan oikeutettuja konvertoimaan saatavansa osakkeisiin ja velkakirjoihin. Osakekonversio tapahtuu saneerausohjelman kappaleen 14.5.2. mukaisesti 0,9106 euron merkintähintaan osakkeelta. Joukkovelkakirjakonversio tapahtuu saneerausohjelman kappaleen 14.5.4. mukaisesti euro eurosta -periaatteella.
Liitetiedossa 4.6 on esitetty erittely saneerausveloista sekä liitetiedossa 4.8 konsernin kaikkien velkojen erääntymisaikataulu 31.12.2023.
Stockmann on maksanut kaikki riidattomat ulkoiset saneerausvelat, mutta yhtiöön kohdistuu edelleen kiistanalaisia vaatimuksia sekä riidatonta ehdollista tai enimmäismääräistä saneerausvelkaa. Tilikauden aikana vahvistettua riidatonta saneerausvelkaa konvertoitiin osakkeiksi (2,6 miljoonaa euroa) konvertoitiin joukkovelkakirjalainaksi (4,4 miljoonaa euroa) ja maksettiin 5,7 miljoonaa euroa.
Tilinpäätöshetkellä kiistanalaisten vaatimusten määrä oli 43,7 miljoonaa euroa, joka liittyi pääasiassa toimitilojen pitkäaikaisten vuokrasopimusten irtisanomisiin. Saneerausmenettelyn selvittäjä on kiistänyt vaatimukset ja pitää perusteltuna maksaa vuokrat 18 kuukaudelta eikä kaikilta vuokrasopimuksen jäljellä olevilta vuosilta. Vaatimukset ratkaistaan käräjäoikeudessa. Vahvistetun riidattoman saneerausvelan määrä oli 1,4 miljoonaa euroa. Stockmann on alentanut kiistanalaisia vaatimuksia koskevan varauksen määrää 30,8 miljoonasta eurosta 18,0 miljoonaan euroon, joka vastaa yhtiön arviota sekä kiistanalaisten vaatimusten että riidattoman ehdollisen tai enimmäismääräisen saneerausvelan todennäköisestä määrästä. Kiistanalaisten vaatimusten toteutumisajankohta ja -määräovat epävarmoja. Varauksen ylittävä määrä, 25,8 miljoonaa euroa, esitetään siten tilinpäätöksessä ehdollisena velkana.
Konsernin tilinpäätöksessä ei kuvata eikä oteta huomioon saneerausmenettelyn seurauksia, kuten konsernin varojen realisointiarvoa tai niiden riittävyyttä velkojen kattamiseen, saneerauksen kohteena olevien lainojen ja muiden velkojen määriä ja etuoikeusjärjestystä tai konsernin tuloslaskelmaan aiheutuvia vaikutuksia muutoksista, joita konsernin liiketoimintaan mahdollisesti tehdään saneerausohjelman seurauksena.
Tämänhetkinen geopoliittinen tilanne aiheuttaa inflaatiota, joka saattaa vaikuttaa negatiivisesti myyntiin kuluttajien luottamustason vuoksi, ja se myös nostaa ostohintoja ja käyttökustannuksia. Lisäksi se saattaa aiheuttaa viivästyksiä toimitusketjuissa tuotannon ja rahdin haasteiden vuoksi. Johto ja hallitus arvioivat säännöllisesti nykytilanteeseen liittyvät operatiiviset ja strategiset riskit.
Johto ottaa tarvittaessa huomioon ilmastoon liittyvät asiat. Arvioinnissa otetaan huomioon fyysisten riskien ja siirtymäriskien mahdolliset vaikutukset konserniin. Johto uskoo, että sen liiketoimintamalli ja tuotteet ovat elinkelpoisia myös tulevassa vähähiilisessä taloudessa, mutta ilmastoon liittyvät asiat lisäävät epävarmuutta arvioihin ja oletuksiin, jotka koskevat joitakin tilinpäätöksen eriä. Vaikka ilmastoon liittyvillä riskeillä ei ehkä ole tällä hetkellä merkittävää vaikutusta mittaamiseen, konserni seuraa tiiviisti esimerkiksi ilmastolainsäädäntöä ja muutoksia asiakkaiden käyttäytymisessä ja muiden merkittävien asioiden muutoksia ja kehitystä.
Kun tilinpäätös on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteiden mukaisesti, on jouduttu tekemään tulevaisuutta koskevia arvioita ja oletuksia. Tilinpäätöksen sisältämät arviot perustuvat johdon parhaaseen näkemykseen tilinpäätöshetkellä. Oletukset liittyvät tilinpäätöshetkellä erityisesti toiminnan jatkuvuuden perusteisiin, omaisuuserien arvostuksiin, vuokrasopimusten optioiden käyttöön, ehdollisiin velkoihin ja kirjattuihin varauksiin. Keskeiset tulevaisuuden odotukset ja ennusteisiin liittyvät epävarmuustekijät, jotka aiheuttavat merkittävimmät riskit konsernin varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen muuttumisesta olennaisesti seuraavan tilikauden aikana, koskevat käyttöoikeusomaisuuserien arvostusta ja niihin liittyvien vuokrasopimusvelkojen arvoja, poisto- ja vuokra-aikoja, vaihto-omaisuuden kysyntää ja kiertonopeutta sekä Lindex liikearvon ja tavaramerkin arvonalentumistestausta. Näistä on annettu tarkemmat selvitykset liitetiedoissa 2.4, 3 ja 5.3.
Ukrainan sodan vuoksi Stockmann poisti venäläistä ja valkovenäläistä alkuperää olevat tuotteet myynnistä helmikuussa 2022. Lisäksi Stockmann keskeytti tuotteiden myynnin venäläiselle yhteistyökumppanille Debrussille. Sodalla on rajallinen vaikutus Stockmann-konserniin.
Stockmann-konsernin tilinpäätös on laadittu perustuen toiminnan jatkuvuuteen. Konsernin kyky jatkaa toimintaansa riippuu liiketoiminnan kannattavuudesta sekä siitä, että Stockmann Oyj Abp:lle hyväksytty saneerausohjelma toteutetaan. Tulevaisuuden markkinaolosuhteet ja konsernin kyky toteuttaa liiketoimintasuunnitelmansa menestyksellisesti vaikuttavat konsernin liiketoiminnan kannattavuuteen.
Helsingin käräjäoikeus hyväksyi Stockmann Oyj Abp:n yrityssaneerausohjelman helmikuussa 2021. Saneerausohjelma kestää kahdeksan vuotta ja se perustuu yhtiön tavaratalotoiminnan jatkumiseen, Helsingissä, Tallinnassa ja Riiassa sijaitsevien tavaratalokiinteistöjen myyntiin ja takaisin vuokraamiseen sekä Lindexin liiketoiminnan jatkumiseen Stockmann-konsernin omistuksessa. Saneerausprosessi etenee suunnitelman mukaisesti. Stockmannin kaikki tavaratalokiinteistöt on myyty, ja sekä vakuudellinen saneerausvelka että riidaton vakuudeton saneerausvelka on maksettu. Vuokrasopimusten irtisanomiseen liittyy vielä kiistanalaisia vaatimuksia, jotka on selvitettävä ennen kuin saneerausprosessi voidaan viedä päätökseen.
Tämänhetkinen geopoliittinen tilanne aiheuttaa inflaatiota, joka voi vaikuttaa negatiivisesti myyntiin kuluttajien luottamustason vuoksi, ja se myös nostaa ostohintoja ja käyttökustannuksia. Lisäksi se voi aiheuttaa viivästyksiä toimitusketjuissa tuotannon ja rahdin haasteiden vuoksi. Johto ja hallitus arvioivat säännöllisesti nykytilanteeseen liittyvät operatiiviset ja strategiset riskit.
Stockmann-konsernilla ei tällä hetkellä ole oikeudellisia riitoja tai korvausvaatimuksia, joita ei ole vielä raportoitu tilinpäätöksessä, eikä muita viitteitä toiminnan jatkuvuuteen tai yhtiön kassavirtaan vaikuttavista merkittävistä uhista.
Liiketoiminnan luonteen takia Stockmann-konsernin tuotot jakautuvat suurelle määrälle asiakkaita, eikä kukaan yksittäinen asiakas ole merkittävä uhka yhtiön kassavirroille.
Stockmannin hallitus on arvioinut huolellisesti yhtiön kokonaistilannetta yrityssaneeraustilanteessa ja liittyen yleisestä taloudellisesta tilanteesta seuranneeseen epävarmuuteen. Tehty analyysi tukee likviditeetin ja rahoituksen riittävyyttä seuraavien 12 kuukauden aikana ja näin ollen tämän konsernitilinpäätöksen laatimista toiminnan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti.
Konsernitilipäätös sisältää emoyhtiön, Stockmann Oyj Abp:n, sekä kaikki tytäryhtiöt, joissa emo-yhtiöllä on suoraan tai välillisesti yli 50 prosentin osuus osakkeiden äänimäärästä tai joissa emoyhtiöllä on muutoin määräysvalta. Määräysvalta syntyy, kun konserni olemalla osallisena yhteisössä altistuu yhteisön muuttuvalle tuotolle tai on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja se pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä yhteisöä koskevaa valtaansa.
Konsernin keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenetelmällä, jonka mukaan luovutettu vastike ja hankitun yrityksen yksilöitävissä olevat varat ja velat arvostetaan hankintahetkellä käypään arvoon. Liikearvo kirjataan määrään, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteessa ja aiemmin omistettu osuus yhteenlaskettuina ylittävät hankitun nettovarallisuuden käyvän arvon. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, saamiset, velat, realisoitumattomat katteet ja sisäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilipäätöksessä. Tilikauden voitto tai tappio sekä tilikauden laaja tulos jaetaan emoyhtiön omistajille ja määräysvallattomille omistajille. Määräysvallattomien omistajien osuus esitetään omana eränä konsernin omassa pääomassa. Hankitut tytäryhtiöt yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan, ja luovutetut tytäryhtiöt siihen saakka, jolloin määräysvalta lakkaa. Emoyhtiöllä tytäryhtiössä olevan omistusosuuden muutokset, jotka eivät johda määräysvallan menettämiseen, käsitellään omaa pääomaa koskevina liiketoimina.
Yhteiset järjestelyt, joissa Stockmannilla ja toisella osapuolella on sopimuksen tai yhtiöjärjestyksen perusteella järjestelyyn liittyviä varoja koskevia oikeuksia ja velkoja koskevia velvoitteita, käsitellään yhteisinä toimintoina. Konsernitilinpäätös sisältää Stockmannin osuuden yhteisten toimintojen tuotoista, kuluista ja muun laajan tuloksen eristä sekä varoista ja veloista, siitä päivästä lähtien, jona yhteinen määräysvalta on syntynyt, siihen päivään saakka, kun se päättyy.
Stockmann-konsernilla ei ole yhteisyrityksiä eikä osakkuusyrityksiä.
Konsernitilinpäätös on esitetty euroina, joka on konsernin emoyhtiön toiminta- ja esittämisvaluutta.
Ulkomaanvaluutan määräiset liiketapahtumat kirjataan kunkin yrityksen toimintavaluutan määräisinä käyttämällä tapahtumapäivän kurssia. Tilinpäätöshetkellä saamiset ja velat muunnetaan tilinpäätöspäivän kurssiin. Muuntamisen aiheuttamat kurssierot kirjataan tulosvaikutteisesti.
Ulkomaisten konserniyhtiöiden tuloslaskelmat ja muut laajan tuloksen erät on muunnettu euroiksi tilikauden keskikurssin mukaan ja taseet tilinpäätöspäivän kurssin mukaan. Kurssiero, joka johtuu tilikauden tuloksen ja muiden laajan tuloksen erien muuntamisesta tuloslaskelmassa keskikurssin mukaan ja taseessa tilinpäätöspäivän kurssin mukaan, on kirjattu omana eränään muihin laajan tuloksen eriin. Ulkomaisen yksikön hankinnasta syntyvä liikearvo ja ulkomaalaisen yksikön varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen käypien arvojen oikaisut, joita tehdään ulkomaalaisen yksikön hankinnan yhteydessä, on käsitelty ulkomaisten yksikköjen varoina ja velkoina sekä muunnettu euroiksi tilinpäätöspäivän kurssiin. Kun ulkomainen tytäryhtiö tai yhteisyritys myydään kokonaan tai osittain tai yhteisjärjestelystä luovutaan, kertynyt muuntoero kirjataan tuloslaskelmaan myyntivoiton tai -tappion osaksi.
Stockmann-konsernin raportoitavat segmentit ovat muotikauppaa harjoittava Lindex ja tavarataloliiketoimintaa harjoittava Stockmann. Segmentit ovat konsernin liiketoimintayksiköitä, joita johdetaan ja seurataan erillisinä yksiköinä ja jotka myyvät erilaisia tuotteita ja palveluita.
Konsernin esittämä segmentti-informaatio perustuu johdon sisäiseen raportointiin, jossa johdon arvio segmenttien tuloksellisuudesta perustuu segmenttien liikevoiton seurantaan ja jossa varojen ja velkojen arvostusperiaatteet ovat IFRS-säännösten mukaiset. Ylin operatiivinen päätöksentekijä, joka säännöllisesti tarkastelee toimintasegmenttien toiminnan tulosta, on konsernin toimitusjohtaja.
Lindex on Euroopan johtavia muotiyhtiöitä, jolla on 439 myymälää 18 maassa ja ulkopuolisten yhteistyökumppanien kautta maailmanlaajuinen verkkokauppa. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa muotia sopivaan hintaan. Naistenvaatteiden, lastenvaatteiden, alusvaatteiden ja kosmetiikan tuotevalikoimassa on useita eri konsepteja.
Stockmannin kahdeksan tavarataloa kolmessa maassa ja Stockmannin verkkokauppa tarjoavat korkealaatuisen valikoiman merkkituotteita sekä ensiluokkaista asiakaspalvelua ja asiakaskokemuksia. Stockmannin tuotevalikoima keskittyy muodin, kosmetiikan ja kodin tuotteisiin sekä Baltian maissa myös Stockmann Herkkuun. Valikoimaa täydentävät yhteistyökumppanien korkealaatuiset tuotteet ja palvelut.
| Milj. euroa | ||
|---|---|---|
| Liikevaihto | 2023 | 2022 |
| Lindex | 633,1 | 661,1 |
| Stockmann | 318,5 | 320,6 |
| Konserni yhteensä | 951,7 | 981,7 |
| Liikevoitto/-tappio | 2023 | 2022 |
| Lindex | 89,1 | 90,3 |
| Stockmann | -5,6 | 71,2 |
| Jakamaton | -7,0 | -6,7 |
| Konserni yhteensä | 76,5 | 154,9 |
| Rahoitustuotot | 5,1 | 2,6 |
| Rahoituskulut | -35,0 | -28,3 |
| Voitto/tappio ennen veroja, konserni yhteensä | 46,6 | 129,2 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 2023 | 2022 |
| Lindex | -72,2 | -76,8 |
| Stockmann | -28,0 | -26,4 |
| Konserni yhteensä | -100,2 | -103,2 |
| Sisältää poistot käyttöoikeusomaisuuseristä | ||
| Investoinnit | 2023 | 2022 |
| Lindex | 113,4 | 154,6 |
| Stockmann | 61,6 | 129,9 |
| Konserni yhteensä | 175,0 | 284,5 |
| Sisältää investoinnit käyttöoikeusomaisuuseriin | ||
| Varat | 2023 | 2022 |
| Lindex | 935,7 | 935,0 |
| Stockmann | 374,1 | 344,8 |
| Jakamaton | 0,4 | 3,1 |
| Konserni yhteensä | 1 310,2 | 1 282,9 |
Konserni toimii Suomen lisäksi kolmella maantieteellisellä alueella, jotka ovat Ruotsi, Norja sekä Baltia ja muut maat.
| Milj. euroa | ||
|---|---|---|
| Liikevaihto | 2023 | 2022 |
| Suomi | 322,0 | 321,1 |
| Ruotsi*) | 332,1 | 354,3 |
| Norja | 126,7 | 139,1 |
| Baltia ja muut maat | 170,8 | 167,3 |
| Konserni yhteensä | 951,7 | 981,7 |
| Suomi, % | 33,8 % | 32,7 % |
| Ulkomaat, % | 66,2 % | 67,3 % |
| Liikevoitto/-tappio | 2023 | 2022 |
| Suomi | -14,0 | 50,9 |
| Ruotsi*) | 75,7 | 66,6 |
| Norja | 4,7 | 4,5 |
| Baltia ja muut maat | 10,2 | 32,8 |
| Konserni yhteensä | 76,5 | 154,9 |
| Pitkäaikaiset varat | 2023 | 2022 |
| Suomi | 252,2 | 219,1 |
| Ruotsi*) | 587,8 | 556,5 |
| Norja | 43,7 | 46,5 |
| Baltia ja muut maat | 48,4 | 44,3 |
| Konserni yhteensä | 932,1 | 866,4 |
| Suomi, % | 27,1 % | 25,3 % |
| Ulkomaat, % | 72,9 % | 74,7 % |
*) Sisältää tavara- ja palvelumyynnin franchising-kumppaneille ja kolmansille osapuolille.
Myyntituotot kirjataan, kun tavaraan tai palveluun liittyvä suoritevelvoite täytetään luovuttamalla luvattu tuote tai palvelu asiakkaalle ja asiakas saa luovutettuun tavaraan tai palveluun määräysvallan. Pääosa konsernin liiketoiminnan tuotoista muodostuu tavaroiden tai palveluiden vähittäismyynnistä, jossa maksuvälineenä käytetään joko käteistä tai luottokorttia jolloin tuotot kirjataan myyntihetkellä.
Verkkokaupan myynnistä ja myynnistä franchising-kumppaneille myyntituotot kirjataan, kun kaikki tilaukseen liittyvät tuotteet tai palvelut on toimitettu asiakkaalle tai franchising-kumppanille, jolloin määräysvalta tavaroihin tai palveluihin siirtyy ostajalle.
Liikevaihtoa laskettaessa myynnistä vähennetään välilliset verot ja myönnetyt alennukset.
Asiakkailla on oikeus tietyn ajan kuluessa palauttaa myymälästä tai verkkokaupasta ostamansa tuotteet. Palautuksiin varaudutaan tekemällä tilinpäätökseen kokemusperäisesti määritelty palautusjaksotus prosenttiosuutena myynnistä. Palautusjaksotuksella vähennetään myyntiä ja se kirjataan siirtovelaksi taseeseen. Vaihto-omaisuuteen palautetaan palautusjaksotusta vastaavien tavaroiden hankintahinnan suuruinen omaisuuserä ja sillä oikaistaan tuloslaskelman erää materiaalit ja palvelut.
Luottokorttiyhteistyöhön liittyvät tuotot kirjataan liikevaihdoksi. Kanta-asiakasohjelman kerryttämät bonuspisteet sisältyvät myynnin oikaisueriin. Käyttämättömien asiakkaille kertyneiden bonuspisteiden arvioitua erillismyyntihintaa vastaava määrä kirjataan myyntiä vähentäen lyhytaikaiseksi korottomaksi asiakassopimuksiin perustuvaksi velaksi asiakkaille. Velka kirjataan samalle tilikaudelle kuin myynti, jota se koskee. Kun asiakas käyttää ansaitsemiaan pisteitä maksuvälineenä myymälässä, kirjataan käytettyjen pisteiden arvo myynniksi ja lyhytaikaisen asiakassopimukseen
perustuvan velan vähennykseksi. Jos bonuspisteitä ei ole käytetty niiden päättymispäivään mennessä, käyttämättömien pisteiden käypä arvo kirjataan myynniksi ja lyhytaikaisen asiakassopimukseen perustuvan velan vähennykseksi.
Operatiivisiksi vuokrasopimuksiksi luokiteltujen vuokrasopimusten mukaiset vuokratuotot kirjataan tulosvaikutteisesti liikevaihtoon tasaerinä vuokra-ajan kuluessa. Vuokralaisen liikevaihtoon sidotut vuokrattuotot kirjataan vuokralaisen toteutuneen liikevaihdon perusteella.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Tuotot tavaroiden myynnistä | 922,9 | 952,8 |
| Vuokra- ja palvelutuotot | 28,8 | 28,9 |
| Yhteensä | 951,7 | 981,7 |
| 1.1.-31.12.2023, Milj. euroa | Lindex | Stockmann | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Myyntituotot | |||
| Tuotot tavaroiden myynnistä | 633,1 | 289,7 | 922,9 |
| Vuokra- ja palvelutuotot | 28,8 | 28,8 | |
| Yhteensä | 633,1 | 318,5 | 951,7 |
| Markkina-alueet | |||
| Suomi | 79,3 | 242,8 | 322,0 |
| Ruotsi | 332,1 | 332,1 | |
| Norja | 126,7 | 126,7 | |
| Baltia ja muut maat | 95,1 | 75,8 | 170,8 |
| Yhteensä | 633,1 | 318,5 | 951,7 |
| 1.1.-31.12.2022, Milj. euroa | Lindex | Stockmann | Yhteensä |
| Myyntituotot | |||
| Tuotot tavaroiden myynnistä | 661,0 | 291,8 | 952,8 |
| Vuokra- ja palvelutuotot | 0,1 | 28,8 | 28,9 |
| Yhteensä | 661,1 | 320,6 | 981,7 |
| Markkina-alueet | |||
| Suomi | 75,5 | 245,5 | 321,1 |
| Ruotsi | 354,3 | 354,3 | |
| Norja | 139,1 | 139,1 | |
| Baltia ja muut maat | 92,2 | 75,1 | 167,3 |
| Yhteensä | 661,1 | 320,6 | 981,7 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Asiakassopimuksiin perustuvat omaisuuserät | 0,7 | 0,7 |
| Asiakassopimuksiin perustuvat velat | 6,2 | 5,6 |
Suoritevelvoitteista ei ole annettu tietoja IFRS 15:n salliman helpotuksen johdosta, koska asiakassopimusten odotettavissa oleva kestoaika on enintään yksi vuosi.
Liiketoiminnan muina tuottoina esitetään muun muassa sekä myytyjen että myytyjen ja takaisinvuokrattujen käyttöomaisuushyödykkeiden myyntivoitot ja liiketoiminnan luovutuksista saatavat tuotot. Edellisen tilikauden aikana tavaratalokiinteistöjen myynnistä ja takaisinvuokrauksesta saadut tuotot vähennettynä myynnin kuluilla kirjattiin liiketoiminnan muiksi tuotoiksi.
Valtion viranomaisilta tai muilta vastaavilta julkisilta tahoilta saadut avustukset, jotka on saatu korvaukseksi jo toteutuneista kuluista, kirjataan tulosvaikutteisesti liiketoiminnan muihin tuottoihin sillä tilikaudella, jonka aikana oikeus avustuksen saamiseen syntyy. Edellisen tilikauden aikana Stockmann-konserni sai eri toimintamaissaan COVID-19 tilanteeseen liittyviä julkisia avustuksia.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Käyttöomaisuuden myyntivoitot | 2,1 | 95,5 |
| Saadut COVID-19 tuet | 0,0 | 3,8 |
| Sairausvakuutusmaksujen palautukset vuosilta 2004-2008 Ruotsissa | 0,3 | |
| Sähkötuet yrityksille | 0,5 | |
| Yhteensä | 2,6 | 99,6 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Liikevaihto | 951,7 | 981,7 |
| Materiaalit ja palvelut | 397,5 | 413,4 |
| Myyntikate | 554,2 | 568,3 |
| Myyntikateprosentti liikevaihdosta | 58,2% | 57,9% |
Vaihto-omaisuus on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan nettorealisointiarvoon. Nettorealisointiarvo on vaihtoomaisuuden arvioitu myyntihinta, joka saadaan tavanomaisessa liiketoiminnassa ja josta on vähennetty arvioidut valmiiksi saattamisesta johtuvat menot sekä arvioidut myynnin toteutumiseksi välttämättömät menot.
Vaihto-omaisuuden kiertonopeutta ja nettorealisointiarvon mahdollista pienentymistä alle hankintamenon arvioidaan säännöllisesti ja tarvittaessa kirjataan vaihto-omaisuuden arvonalentuminen. Lindex kirjaa epäkuranttiusvarauksen, joka perustuu harkintaan yli vuoden vanhan varaston osalta sekä varastotasoihin ja toimintaympäristön epävarmuuteen liittyviin parametreihin. Stockmann kirjaa epäkuranttiusvarauksen, joka on prosenttiosuus keskusvarastossa ja tavarataloissa olevien hitaasti kiertäneiden tavaroiden hankintahinnasta.
Vaihto-omaisuuden arvo on määritetty painotetun keskihinnan menetelmää käyttämällä, ja se sisältää hankinnasta aiheutuneet välittömät menot.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Aineet ja tarvikkeet | 162,9 | 174,2 |
| Yhteensä | 162,9 | 174,2 |
Vaihto-omaisuuden arvoa on alennettu epäkurantin omaisuuden osalta 7,6 (7,2) miljoonalla eurolla.
Eläkejärjestelyt luokitellaan etuusperusteisiksi ja maksuperusteisiksi järjestelyiksi. Stockmann-konsernin toimintamaissa lakisääteiset ja vapaaehtoiset eläkejärjestelmät ovat maksuperusteisia.
Maksuperusteisista eläkejärjestelyistä eläkemaksut suoritetaan eläkevakuutusyhtiölle. Suoritukset maksuperusteisiin järjestelyihin kirjataan kuluiksi sen tilikauden tuloslaskelmaan, johon ne kohdistuvat.
Etuusperusteiset eläkejärjestelyt perustuvat auktorisoitujen vakuutusmatemaatikkojen laatimiin laskelmiin. Kauden työsuoritukseen perustuva eläkemeno ja etuusperusteisen järjestelyn nettovelan nettokorko kirjataan tulosvaikutteisesti ja esitetään työsuhde-etuuksista aiheutuvissa kuluissa. Taseeseen merkitään etuusperusteisen eläkejärjestelyn nettovelka. Konsernissa ei ollut tilikauden aikana etuusperusteisia eläkejärjestelyjä.
Stockmann-konsernissa on käytössä palvelusvuosipalkitsemisjärjestelmä, joka on luonteeltaan muu pitkäaikainen työsuhde-etuus. Järjestelmässä sovittujen palvelusvuosien täyttyessä työntekijä on oikeutettu ylimääräiseen palkalliseen lomaan. Pitkäaikaisesta työsuhde-etuudesta merkitään velaksi taseeseen järjestelystä johtuvan velvoitteen nykyarvo raportointikauden päättymispäivänä. Velan uudelleen määrittämisestä johtuvat erät kirjataan tulosvaikutteisesti.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Palkat | 163,5 | 165,7 |
| Osakeperusteiset maksut | 0,8 | 0,1 |
| Eläkekulut, maksuperusteiset järjestelyt | 14,5 | 13,4 |
| Muut henkilösivukulut | 33,8 | 32,9 |
| Yhteensä | 212,5 | 212,1 |
Tiedot johdon työsuhde-etuuksista esitetään liitetiedoissa 5.5 Lähipiiritapahtumat ja 5.6 Osakeperusteinen kannustinjärjestelmä.
Liiketoiminnan muut kulut muodostuvat kuluista, jotka eivät suoraan liity varsinaiseen tavaroiden ja palvelujen myyntiin. Ne sisältävät esimerkiksi liikepaikka-, markkinointi-, tavarankäsittely- ja ICT-kulut sekä kulut asiantuntijapalveluista ja vuokratyövoimasta. Myös lyhytaikaisiin vuokrasopimuksiin liittyvät kulut, arvoltaan vähäisiä omaisuuseriä koskeviin vuokrasopimuksiin liittyvät kulut ja sellaisiin muuttuviin vuokriin liittyvät kulut, joita ei ole sisällytetty vuokrasopimusvelkoihin kirjataan liiketoiminnan muiksi kuluiksi. Lisäksi liiketoiminnan muihin kuluihin kirjataan käyttöomaisuushyödykkeiden myyntitappiot ja myytävänä olevien varojen arvostustappiot.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Liikepaikkakulut | 55,6 | 59,9 |
| Markkinointikulut | 32,6 | 36,6 |
| Tavarankäsittelykulut | 24,7 | 27,0 |
| ICT-kulut | 20,1 | 20,8 |
| Asiantuntijapalvelut | 8,3 | 9,2 |
| Vuokratyövoima | 6,5 | 6,9 |
| Pankki- ja rahanlaskentakulut | 5,3 | 5,0 |
| Vapaaehtoiset henkilöstösivukulut | 3,5 | 4,3 |
| Luottotappiot | 0,1 | 0,8 |
| Muut kulut *) | 11,0 | 27,1 |
| Yhteensä | 167,6 | 197,7 |
*) 2022 yrityssaneeraukseen liityvät kulut 18,1 milj. euroa.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Tilintarkastus/EY | 0,6 | 0,5 |
| Tilintarkastus/muut | 0,1 | 0,0 |
| Veroneuvonta/EY | 0,0 | 0,1 |
| Muut palvelut/EY | 0,1 | 0,1 |
| Yhteensä | 0,7 | 0,7 |
Tuloslaskelman verokulut muodostuvat kauden verotettavaan tuloon perustuvista veroista ja laskennallisista veroista. Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verot lasketaan verotettavasta tulosta kunkin konserniyhtiön sijaintimaan voimassa olevalla verokannalla. Veroa oikaistaan mahdollisilla edellisiin kausiin kohdistuvilla veroilla. Tuloverot esitetään tuloslaskelmassa, jollei verot aiheuttavaa liiketapahtumaa esitetä suoraan omassa pääomassa tai muissa laajan tuloksen erissä, minkä seurauksena myös verovaikutus esitetään omassa pääomassa tai muissa laajan tuloksen erissä.
Laskennalliset verot lasketaan väliaikaisista eroista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä. Suurimmat väliaikaiset erot syntyvät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpidon ja verotuksellisten arvojen välisistä eroista, käyttämättömistä verotuksellisista tappioista sekä johdannaissopimusten käypään arvoon arvostamisesta.
Verotuksessa vähennyskelvottomasta liikearvon arvonalentumisesta ei kirjata laskennallista veroa. Laskennalliset verot on laskettu käyttämällä verokantoja, jotka on säädetty, tai jotka on käytännössä hyväksytty tilinpäätöspäivään mennessä.
Laskennalliset verovelat kirjataan täysimääräisesti, paitsi Viron ja Latvian tytäryritysten voitoista, koska konserni pystyy määräämään väliaikaisen eron purkautumisajankohdan, eikä tämä eron odoteta purkautuvan ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Laskennalliset verosaamiset kirjataan siihen määrään asti kun on todennäköistä, että tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan laskennallinen verosaamisen voi hyödyntää.
Konserni vähentää laskennalliset verosaamiset ja -velat toisistaan siinä tapauksessa, että konsernilla on laillisesti toimeenpantavissa oleva oikeus kuitata kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset ja -velat keskenään. Lisäksi laskennallisten verosaamisten ja -velkojen tulee liittyä saman veronsaajan perimiin tuloveroihin joko samalta tai eri verovelvolliselta, jotka aikovat kuitata kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset ja -velat keskenään tai realisoida saamiset ja suorittaa velat samanaikaisesti.
Stockmann-konserni on ottanut käyttöön kansainvälisen verouudistuksen – pilari 2:n mallisäännöt (muutokset IAS 12:een), kun ne julkaistiin 23.5.2023. Muutoksilla säädettiin tilapäisestä pakollisesta poikkeuksesta IAS 12:n vaatimuksiin, joiden mukaan yritys ei kirjaa tai esitä tilinpäätöksessä tietoja laskennallisista verosaamisista ja -veloista, jotka liittyvät ehdotettuihin OECD/G20 BEPS pilari 2 -mallisääntöihin. Muutokset tulivat voimaan välittömästi. Lisäksi muutoksilla säädettiin uusista vaatimuksista, jotka koskevat pilari 2:n mukaisten vastuiden esittämistä. Tätä pakollista poikkeusta sovelletaan takautuvasti.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Tuloverot tilikaudelta | -12,9 | -50,5 |
| Tuloverot edellisiltä tilikausilta | 29,1 | 2,1 |
| Laskennallisen verovelan /-saamisen muutos | -11,1 | 20,9 |
| Yhteensä | 5,0 | -27,5 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Voitto ennen veroja | 46,6 | 129,2 |
| Tuloverot voimassaolevalla verokannalla | -9,3 | -25,8 |
| Tuloverot edellisiltä tilikausilta | 29,1 | 2,1 |
| Aikaisempien tilikausien vahvistetut tappiot | 0,0 | 18,4 |
| Verovapaat tulot | 0,2 | 1,0 |
| Ulkomaisten tytäryhtiöiden poikkeavat verokannat | -0,2 | -0,5 |
| Vähennyskelvottomat kulut | -6,8 | -3,2 |
| Aikaisempien tilikausien vahvistetut tappiot, joista on kirjattu laskennallinen verosaaminen |
-12,4 | |
| Kirjaamattomien laskennallisten verosaamisten vaikutus | -1,0 | -4,2 |
| Verokannan muutokset | -1,0 | |
| Aikaisempien tilikausien tuloksista kirjattu laskennallinen vero | -5,9 | |
| Muut verot *) | -2,8 | |
| Verot tuloslaskelmassa | 5,0 | -27,5 |
*) Muut verot koostuvat muista kuin suoraan verotettavaan tuloon perustuvista veroista.
Ruotsin verohallinto otti kielteisen kannan verotuksessa Stockmannin tytäryhtiö Stockmann Sverige AB:n AB Lindexin osakkeiden kauppaa varten nostaman lainan korkomenojen vähennysoikeuteen vuosina 2013–2019. Kamarioikeus antoi päätöksen syyskuussa 2022, jossa se kumosi aiemmat tuomioistuimen päätökset ja hyväksyi Stockmannin valituksen. Stockmann Sverige AB oli oikeutettu korkomenojen vähennykseen vuosina 2013–2016. Lokakuussa 2022 saadun päätöksen mukaan Göteborgin hallinto-oikeus hyväksyi Stockmannin valituksen ja vahvisti, että Stockmann Sverige AB on oikeutettu korkomenojen vähennykseen vuosina 2017–2019. Päätökset tulivat lainvoimaisiksi 27.1.2023, kun Ruotsin korkein hallinto-oikeus päätti olla myöntämättä Ruotsin verohallinnolle valituslupaa kamarioikeuden päätöksestä. Lainvoimaisten päätösten seurauksena Stockmann Sverige AB:n verovelka ja tuloverot pienenivät kauden aikana noin 30 miljoonalla eurolla, eikä vuosilta 2013–2019 jää jäljelle verovelkaa.
Pilari 2:n mukainen lainsäädäntö on jo voimassa tai olennaisilta osin voimassa tietyillä lainkäyttöalueilla, joilla konserni toimii. Lainsäädäntö on voimassa konsernin 1.1.2024 alkavalla tilikaudella. Konserni on voimassa olevan tai olennaisilta osin voimassa olevan lainsäädännön piirissä, ja se on arvioinut mahdollisen altistumisensa pilari 2:n tuloveroille. Arviointi perustuu viimeisimpiin veroilmoituksiin, maakohtaiseen raportointiin ja tilinpäätöksiin konserniin kuuluvien yhteisöjen osalta. Arvioinnin perusteella pilari 2:n mukaiset efektiiviset verokannat useimmissa maissa, joissa konserni toimii, ovat yli 15 %. On kuitenkin olemassa rajallinen määrä lainkäyttöalueita, joilla siirtymäkauden safe harbour -helpotusta ei sovelleta. Konserni ei odota altistuvansa olennaisesti pilari 2:n mukaisille tuloveroille näillä lainkäyttöalueilla.
| Laskennallisten verosaamisten muutos, Milj. euroa | 1.1.2023 | Kirjattu tulos laskelmaan |
Kurssierot | 31.12.2023 |
|---|---|---|---|---|
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot | 1,4 | 0,0 | 1,4 | |
| Vuokrasopimusvelat | 105,4 | 5,8 | 0,0 | 111,1 |
| Muut väliaikaiset erot | 7,9 | -2,7 | -0,2 | 5,1 |
| Yhteensä | 114,7 | 3,1 | -0,2 | 117,6 |
| Laskennalisten verojen netotus | -83,7 | -87,3 | ||
| Laskennalliset verosaamiset netto | 31,0 | 30,3 | ||
| Laskennallisten verosaamisten muutos, Milj. euroa | 1.1.2022 | Kirjattu tulos laskelmaan |
Kurssierot | 31.12.2022 |
| Vahvistetut tappiot | 12,4 | -12,4 | 0,0 | |
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot | 1,5 | -0,1 | 1,4 | |
| Vuokrasopimusvelat | 64,7 | 45,1 | -4,4 | 105,4 |
| Muut väliaikaiset erot | 5,2 | 2,9 | -0,1 | 7,9 |
| Yhteensä | 83,8 | 35,5 | -4,6 | 114,7 |
| Laskennalisten verojen netotus | -60,0 | -83,7 | ||
| Laskennalliset verosaamiset netto | 23,8 | 31,0 |
| Laskennallisten verovelkojen muutos, Milj. euroa | 1.1.2023 | tuloslaskelmaan Kirjattu |
Kurssierot | varoihin liittyvät velat Myytävänä oleviin |
31.12.2023 |
|---|---|---|---|---|---|
| Kertyneet poistoerot | 14,7 | 3,6 | 0,2 | 18,4 | |
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot | 4,3 | -0,0 | 0,0 | 4,3 | |
| Sijoituskiinteistöjen kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden arvostaminen käypään arvoon Sijoituskiinteistöjen arvostaminen käypään arvoon |
13,6 | 0,0 | 13,7 | ||
| Pitkäaikaisen valuuttalainan realisoitumaton kurssiero | |||||
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 83,7 | 3,8 | -0,2 | 87,4 | |
| Muut väliaikaiset erot | 7,7 | 6,9 | -0,0 | 14,6 | |
| Yhteensä | 124,0 | 14,3 | 0,0 | 138,3 | |
| Laskennalisten verojen netotus | -83,7 | -87,3 | |||
| Laskennalliset verovelat netto | 40,3 | 51,0 |
| Laskennallisten verovelkojen muutos, Milj. euroa | 1.1.2022 | tuloslaskelmaan Kirjattu |
Kurssierot | varoihin liittyvät velat Myytävänä oleviin |
31.12.2022 |
|---|---|---|---|---|---|
| Kertyneet poistoerot | 13,1 | -10,0 | -0,8 | 12,4 | 14,7 |
| Käyttöomaisuuden kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot | 4,9 | -0,3 | -0,4 | 4,3 | |
| Sijoituskiinteistöjen kirjanpidon ja verotuksen arvojen erot Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden arvostaminen käypään arvoon Sijoituskiinteistöjen arvostaminen käypään arvoon |
14,8 | -1,2 | 13,6 | ||
| Pitkäaikaisen valuuttalainan realisoitumaton kurssiero | |||||
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 60,0 | 27,9 | -4,1 | 83,7 | |
| Muut väliaikaiset erot | 7,7 | -2,9 | 0,0 | 2,9 | 7,7 |
| Yhteensä | 100,6 | 14,6 | -6,5 | 15,3 | 124,0 |
| Laskennalisten verojen netotus | -60,0 | -83,7 | |||
| Laskennalliset verovelat netto | 40,6 | 40,3 |
Konserniin kuuluvilla yhtiöillä on verotuksellisia tappioita 77,7 miljoonaa euroa, jotka voidaan vähentää, mikäli tulevina vuosina syntyy verotettavaa tulosta. Verotappioista 30,1 miljoonaa euroa on käytettävissä vuoteen 2033 asti ja 47,6 miljoonan euron osalta käyttöaikaa ei ole rajoitettu.
Tappioista ei ole kirjattu laskennallista verosaamista. Konserni kirjaa laskennallisen verosaamisen siltä osin kuin on todennäköistä, että tulevina vuosina syntyy tappioita vastaavaa verotettavaa tulosta tai niiden käyttäminen muualla konsernissa on mahdollista.
Viron ja Latvian tytäryhtiöiden kertyneet jakokelpoiset varat, josta ei IAS 12 -standardin 52 A -kohdan mukaan ole kirjattu laskennallista verovelkaa, olivat 20,3 miljoonaa euroa (18,1).
Stockmann-konserni kirjasi raportointikauden lopussa 5,9 miljoonan euron laskennallisen verovelan Stockmann Oyj Abp:n Viron sivuliikkeen jakamattomista kertyneistä jakokelpoisista voittovaroista. Tällä hetkellä sivuliikkeen mahdollisesta tulevasta voitonjaosta Virossa maksettavat verot eivät olisi vähennyskelpoisia Suomessa maksettavista veroista.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Aineettomat hyödykkeet | 10,5 | 11,3 |
| Koneet ja kalusto | 10,5 | 12,0 |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannustyöt | 1,2 | 1,2 |
| Käyttöoikeusomaisuuserät | 78,0 | 78,7 |
| Poistot yhteensä | 100,2 | 103,2 |
| Poistot ja arvonalentumiset yhteensä | 100,2 | 103,2 |
Konsernin liikearvo on käypään arvoon arvostetun luovutetun vastikkeen sekä hankittujen käypiin arvoihin arvostettujen yksilöitävissä olevien nettovarojen erotus. Liikearvosta ja Lindex-tavaramerkistä ei tehdä poistoja. Tavaramerkillä katsotaan olevan rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika sen tunnettuuden vuoksi. Liikearvo ja tavaramerkki arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla.
Muita aineettomia hyödykkeitä ovat aineettomat oikeudet ja ohjelmistot, jotka arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon. Muut aineettomat hyödykkeet poistetaan tasapoistoina niiden arvioituna taloudellisena vaikutusaikana.
Aineettomien hyödykkeiden poistoajat:
ohjelmistot 3–10 vuotta
muut aineettomat oikeudet 5 vuotta
Aineettomiin hyödykkeisiin liittyvät, myöhemmin toteutuvat menot aktivoidaan vain siinä tapauksessa, että ne kasvattavat hyödykkeen taloudellista hyötyä. Muussa tapauksessa menot kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi niiden syntymishetkellä.
Pilvipalvelut ovat palvelusopimuksia, jotka antavat konsernille oikeuden päästä pilvipalvelun toimittajan järjestelmään sopimuskauden aikana. Järjestelmän käyttöönottokustannukset sisältäen konfiguroinnin ja räätälöinnin kirjataan liiketoiminnan kuluiksi palveluiden vastaanottohetkellä. Kun pilvipalvelun toimittaja tarjoaa sekä konfigurointi- että räätälöintipalveluja, on arvioitava, onko kukin näistä palveluista erotettavissa pilvipalvelusta. Pilvipalveluista erotettavissa olevat konfigurointi- ja räätälöintikustannukset kirjataan kuluksi, kun palvelu vastaanotetaan. Jos konfigurointi- ja räätälöintikulut eivät ole erotettavissa pilvipalvelusta, ne kirjataan kuluksi pilvipalvelun sopimusaikana.
| Aineettomat hyödykkeet, Milj. euroa 2023 | Liikearvo | Tavaramerkki | Aineettomat oikeudet | Muut aineettomat hyödykkeet |
keskeneräiset hankinnat Ennakkomaksut ja |
Aineettomat oikeudet yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 632,7 | 82,0 | 94,2 | 4,1 | 4,2 | 817,2 |
| Muuntoero +/- | 1,4 | 0,2 | 0,4 | -0,1 | -0,0 | 2,0 |
| Lisäykset kauden aikana | 10,3 | 0,1 | 1,8 | 12,2 | ||
| Vähennykset kauden aikana | -0,9 | -6,7 | -0,7 | -0,0 | -8,3 | |
| Siirrot erien välillä kauden aikana | 5,3 | -5,3 | 0,0 | |||
| Hankintameno 31.12. | 633,3 | 82,2 | 103,5 | 3,3 | 0,7 | 823,1 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -381,8 | -0,3 | -67,4 | -3,4 | -452,8 | |
| Muuntoero +/- | -0,9 | -0,0 | -0,3 | 0,0 | -1,1 | |
| Vähennysten poistot kauden aikana | 6,7 | 0,7 | 7,4 | |||
| Poistot ja arvonalentumiset kauden aikana | -10,2 | -0,3 | -10,5 | |||
| Kertyneet poistot 31.12. | -382,7 | -0,3 | -71,2 | -3,0 | -457,1 | |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 250,9 | 81,8 | 26,8 | 0,7 | 4,2 | 364,4 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 250,6 | 81,9 | 32,4 | 0,4 | 0,7 | 366,0 |
| Aineettomat hyödykkeet, Milj. euroa 2022 | ||||||
| Hankintameno 1.1. | 685,5 | 89,0 | 98,2 | 4,8 | 2,1 | 879,6 |
| Muuntoero +/- | -53,8 | -7,0 | -5,1 | -0,0 | -65,9 | |
| Lisäykset kauden aikana | 0,9 | 9,3 | 0,0 | 3,9 | 14,1 | |
| Vähennykset kauden aikana | -9,9 | -0,8 | -10,7 | |||
| Siirrot erien välillä kauden aikana | 1,8 | 0,0 | -1,8 | -0,0 | ||
| Hankintameno 31.12. | 632,7 | 82,0 | 94,2 | 4,1 | 4,2 | 817,2 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -414,0 | -0,3 | -70,6 | -3,7 | -488,5 | |
| Muuntoero +/- | 32,2 | 0,0 | 4,1 | -0,0 | 36,3 | |
| Vähennysten poistot kauden aikana | 9,9 | 0,8 | 10,7 | |||
| Poistot ja arvonalentumiset kauden aikana | -10,8 | -0,5 | -11,3 | |||
| Kertyneet poistot 31.12. | -381,8 | -0,3 | -67,4 | -3,4 | -452,8 | |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 271,5 | 88,7 | 27,6 | 1,1 | 2,1 | 391,1 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 250,9 | 81,8 | 26,8 | 0,7 | 4,2 | 364,4 |
Omaisuuserien kirjanpitoarvoja arvioidaan säännöllisesti mahdollisten arvonalentumiseen viittaavien indikaatioiden tunnistamiseksi. Jos viitteitä arvonalentumisesta havaitaan, määritetään omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Liikearvo ja tavaramerkki on kohdistettu rahavirtaa tuottaville yksiköille, ja ne testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Jos omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön taseeseen merkitty arvo ylittää sen kerrytettävissä olevan rahamäärän, kirjataan arvonalentumistappio, joka näkyy tuloslaskelmassa.
Rahavirtaa tuottavan yksikön arvonalentumistappioiden osalta alentuminen kohdistetaan ensin yksikön liikearvoon. Jäljelle jäävä arvonalentumistappio kohdistetaan suhteellisesti vähentämään yksikön muita omaisuuseriä.
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden kerrytettävissä oleva rahamäärä määritetään niin, että se on joko käypä arvo vähennettynä hyödykkeen myynnistä aiheutuvilla menoilla tai tätä korkeampi käyttöarvo. Käyttöarvoa määritettäessä arvioidut vastaiset rahavirrat diskontataan nykyarvoonsa sellaisten diskonttauskorkojen perusteella, jotka kuvastavat kyseisen rahavirtaa tuottavan yksikön keskimääräistä pääomakustannusta ennen veroja. Ilmastoon liittyviä sekä fyysisiä että siirtymävaiheen riskejä seurataan jatkuvasti kerrytettävissä olevaa rahamäärää määritettäessä. Vaikka konserni uskoo, että sen toiminnot eivät tällä hetkellä ole merkittävästi alttiita fyysisille riskeille, käyttöarvoon voivat vaikuttaa siirtymäriskit, kuten ilmastoon liittyvä lainsäädäntö, sääntely ja muutokset konsernin tuotteiden kysynnässä.
Aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin sekä muihin aineettomiin hyödykkeisiin (paitsi liikearvoon) liittyvä arvonalentumistappio peruutetaan, jos kerrytettävissä olevaa rahamäärää määritettäessä käytetyt arviot ovat muuttuneet. Arvonalentumistappio peruutetaan korkeintaan siihen määrään asti, joka omaisuuserälle olisi määritetty kirjanpitoarvoksi, jos aikaisempina vuosina ei olisi kirjattu arvonalentumistappiota.
Stockmann-konsernin IFRS 8:n mukaiset raportoitavat segmentit ovat muotiketju Lindex ja tavarataloliiketoimintaa harjoittava Stockmann, joita molempia pidetään rahavirtaa tuottavina yksikköinä. Näiden segmenttien omaisuuserät testataan arvonalentumisen varalta joko tilinpäätöstä laadittaessa tai kun on viitteitä siitä, että omaisuuserien arvo saattaa olla alentunut.
Vuodesta 2019 lähtien Lindexin liikevaihto on johdonmukaisesti kasvanut noin 4% prosenttia vuodessa, mikä johtuu pääasiassa sen digitaalista laajentumista edistävistä toimista. Strateginen suunnitelma on ylläpitää samaa kasvuvauhtia tulevina vuosina, ja taloudellinen tavoite on asetettu 3–5% vuotuiseen keskipitkän aikavälin kasvuun ja saavuttaa 10 miljardin Ruotsin kruunun liikevaihto pitkällä aikavälillä. Lisäksi digitaalisen osuuden ennustetaan kasvavan vuoden 2023 19%:sta 30%:iin keskipitkällä aikavälillä, mikä on osoitus merkittävästä panostuksesta digitaaliseen kehitykseen.
Kasvun ja kannattavuuden parantamiseksi Lindex ottaa käyttöön uuden täysin automatisoidun logistiikkakeskuksen vuonna 2024. Tämän strategisen siirron tarkoituksena on vahvistaa digitaalista myyntiä ja tutkia uusia myyntikanavia.
Taloudellisen tuloksen osalta oikaistun liikevoiton odotetaan saavuttavan 15% pitkällä aikavälillä ja säilyvän suunnilleen nykyisellä tasolla keskipitkällä aikavälillä. Kaksitahoinen panostus kestävään kasvuun ja kannattavuuteen kuvastaa Lindexin sitoutumista tasapainoiseen ja kestävään liiketoimintastrategiaan. Uuden logistiikkakeskuksen käyttöönotolla odotetaan olevan keskeinen merkitys tavoitteiden saavuttamisessa, sillä se tarjoaa vankan infrastruktuurin sekä digitaaliselle että uudet kanavat käsittävälle laajentumiselle.
Vaikka inflaatio on viime vuosina vaikuttanut kuluttajien luottamukseen, Lindex on kasvanut pääasiassa kansainvälisesti hankkimalla uusia asiakkaita ja liikevaihtoa. Kuluttajien luottamuksen heikkenemisen odotetaan vaikuttavan vähittäiskauppaan tulevina vuosina, mutta Lindex pyrkii lieventämään tätä vaikutusta hyödyntämällä aiempaa kokemustaan vastaavista haasteista.
Konserni on tullut siihen tulokseen, ettei mikään yksittäinen ilmastoon liittyvä oletus ole keskeinen vuoden 2023 liikearvotestissä. Käyttöarvon määrityksissään Lindex on sisällyttänyt rahavirtaennusteisiinsa odotukset kuluttajien muuttuvista tarpeista ja tottumuksista, odotetut kustannusten nousut, jotka johtuvat tiukemmista kierrätysvaatimuksista ja kestävämmin hankituista materiaaleista, sekä ilmastonmuutoksesta johtuvat korkeammat energia- ja rahtikustannukset.
Arvonalentumisesta ei ollut viitteitä 31.12.2023. Liikearvo, joka on 250,6 miljoonaa euroa, on kohdistettu Lindexsegmentille, ja Lindex-tavaramerkin koko 81,9 miljoonan euron arvo on kohdistettu kokonaisuudessaan Lindexsegmentille. Lindex-tavaramerkillä katsotaan olevan rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika sen tunnettuuden vuoksi. Jo 70-vuotta sitten perustettu Lindex aikoo jatkaa brändin hyödyntämistä sekä nykyisillä markkinoilla että viemällä sitä uusille markkinoille sekä verkkokaupan että kivijalkakonseptien avulla.
Arvonalentumistestauksen kassavirtaennusteet perustuvat organisaation strategiaan ja taloudellisiin tavoitteisiin huomioiden myös mahdolliset ilmastoon liittyvät riskit sekä varovaiseen lähestymistapaan. Johtoryhmä on hyväksynyt ennusteet. Varovaisella menetelmällä varmistetaan, että taloudelliset ennusteet perustuvat realistiseen arvioon, jossa otetaan huomioon mahdolliset haasteet ja epävarmuustekijät. Johdon hyväksyntä tukee ennusteiden pätevyyttä ja niihin sisältyvää huolellista harkintaa organisaation navigoidessa dynaamisessa liiketoimintaympäristössä.
Käyttöarvon laskennassa käytetyt keskeiset muuttujat ovat:
Varovaista arviota antaessaan johto ennakoi, että esimerkiksi raaka-aineiden hintojen nousu, siirtymä kohti kestävää hankintaa ja muutokset myyntivalikoimassa voivat ennustekauden aikana vähitellen laskea kannattavuutta ennustekauden aikana nykytasolta jonkin verran alhaisemmaksi terminaalikaudella. Katteen alhaisemman lähtötason ja kiihtyvän inflaation vaikutusta laimennetaan jatkuvalla liiketoimintojen virtaviivaistamisella automatisoinnin ja digitalisoinnin avulla. Näin varmistetaan, että 15% oikaistu liikevoitto pysyy muuttumattomana pitkän aikavälin tavoitteena.
Johto on määrittänyt diskonttauskoron osatekijät siten, että markkinakohtainen riskitön korko, markkinariskipreemio, toimialakohtainen beta, maariskipreemio sekä yrityksen kokoluokkaan liittyvä riskipreemio ovat yhdenmukaisia ulkoisista informaatiolähteistä saatujen tietojen kanssa ja vieraan pääoman kustannus kuvastaa toimialan keskimääräistä vieraan pääoman kustannusta.
Diskonttauskorko on määritetty ennen veroja. Lindexin diskonttauskorko perustuu Ruotsin ja Suomen markkinakorkoihin ja maariskiin. Diskonttauskorkona Lindexillä on käytetty 11,9% (11,2% vuonna 2022).
Arvonalentumistestauksessa Lindexin kerrytettävissä olevat rahavirrat ovat merkittävästi suuremmat kuin Lindexin pitkäaikaisten varojen ja käyttöpääoman arvo taseessa. Koska kilpailutilanne ja yleinen taloudellinen tilanne vaikuttavat kuluttajakäyttäytymiseen ja ostovoimaan, jonkin käytetyn muuttujan muutos voi johtaa tilanteeseen, jossa Lindexin kerrytettävissä oleva rahamäärät alittaisivat sen tasearvon, mikä johtaisi arvonalentumistappion kirjaamiseen.
Lindexille on tehty herkkyysanalyysi käyttämällä downside-skenaarioita. Käytetyissä skenaarioissa:
Oletuksen muutos, joka aiheuttaisi tasearvon olevan yhtä suuri kuin kerrytettävissä oleva rahamäärä, on esitetty alla olevassa taulukossa.
| Muutos, prosenttiyksikköä | 2023 |
|---|---|
| Diskonttokoron korotus | 5,6% |
| Myynnin kasvun pieneneminen | 8,9% |
| Suhteellisen myyntikatteen pieneneminen | 5,2% |
Arvonalentumistestauksen perusteella puskuri on yli 300 miljoonaa euroa.
Koneet ja kalusto muodostaa suurimman osan aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet sisältävät myös vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot, jotka muodostuvat mm. vuokratiloissa sijaitsevien liikehuoneistojen sisätilojen viimeistelytöistä.
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet on arvostettu taseessa alkuperäiseen hankintamenoon, josta on vähennetty kertyneet poistot sekä mahdolliset arvonalentumiset. Itse valmistettujen hyödykkeiden hankintameno sisältää materiaalit ja välittömän työn. Jos käyttöomaisuushyödyke koostuu useista osista, joilla on eripituiset taloudelliset vaikutusajat, osat käsitellään erillisinä hyödykkeinä. Myöhemmin hyödykkeeseen kohdistuvat menot aktivoidaan silloin, kun ne lisäävät vastaista taloudellista hyötyä. Muut kulut, kuten normaalit huolto- ja korjaustoimenpiteet, kirjataan tuloslaskelmaan liiketoiminnan kuluiksi niiden syntyhetkellä.
Aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä tehdään tasapoistot taloudellisen vaikutusajan mukaisesti.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden poistoajat ovat:
Konserni tarkastelee aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden arvioituja jäännösarvoja ja odotettuja taloudellisia vaikutusaikoja vuosittain ja oikaisee niitä tarvittaessa tulevaisuutta silmällä pitäen. Tarkastelussa otetaan huomioon ilmastoon liittyvät näkökohdat, mukaan lukien fyysiset riskit ja siirtymäriskit. Konserni selvittää erityisesti, voivatko ilmastoon liittyvät lait ja sääntely vaikuttaa omaisuuserien taloudelliseen vaikutusaikaan tai jäännösarvoon. Tilinpäätöshetkellä ilmastoon liittyvillä näkökohdilla ei ollut vaikutusta varojen taloudelliseen vaikutusaikaan tai arvostukseen.
| Aineelliset hyödykkeet, Milj. euroa 2023 | Maa- ja vesialueet | Koneet ja kalusto | Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot |
Käyttöoikeusomaisuuserät | keskeneräiset hankinnat Ennakkomaksut ja |
Aineelliset hyödykkeet yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 244,0 | 9,4 | 636,7 | 37,1 | 927,1 | |
| Muuntoero +/- | 0,0 | -2,9 | 1,8 | 1,5 | 0,4 | |
| Lisäykset kauden aikana | 0,2 | 8,5 | 0,0 | 109,9 | 44,1 | 162,6 |
| Vähennykset kauden aikana | -4,0 | -1,5 | -32,6 | -38,2 | ||
| Siirrot erien välillä kauden aikana | 3,8 | 0,9 | -4,8 | -0,0 | ||
| Hankintameno 31.12. | 0,2 | 249,3 | 8,8 | 715,7 | 77,9 | 1 051,9 |
| Kertyneet poistot 1.1. | -206,4 | -5,0 | -217,5 | -428,9 | ||
| Muuntoero +/- | 2,9 | -1,8 | 1,2 | |||
| Vähennysten poistot kauden aikana | 4,0 | 1,5 | 22,1 | 27,5 | ||
| Poistot ja arvonalentumiset kauden aikana | -10,5 | -1,2 | -78,0 | -89,7 | ||
| Kertyneet poistot 31.12. | -210,0 | -4,6 | -275,2 | -489,8 | ||
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 37,6 | 4,4 | 419,2 | 37,1 | 498,2 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,2 | 39,3 | 4,2 | 440,5 | 77,9 | 562,1 |
| Aineelliset hyödykkeet, Milj. euroa 2022 | ||||||
| Hankintameno 1.1. | 252,4 | 9,2 | 468,6 | 1,2 | 731,3 | |
| Muuntoero +/- | -12,5 | -34,5 | -1,7 | -48,6 | ||
| Lisäykset kauden aikana | 8,1 | 0,0 | 222,0 | 40,3 | 270,4 | |
| Vähennykset kauden aikana | -5,9 | -0,7 | -19,5 | -26,0 | ||
| Siirrot erien välillä kauden aikana | 1,9 | 0,8 | -2,7 | -0,0 | ||
| Hankintameno 31.12. | 244,0 | 9,4 | 636,7 | 37,1 | 927,1 | |
| Kertyneet poistot 1.1. | -211,8 | -4,4 | -172,0 | -388,2 | ||
| Muuntoero +/- | 11,6 | 14,4 | 26,0 | |||
| Vähennysten poistot kauden aikana | 5,7 | 0,7 | 18,9 | 25,3 | ||
| Poistot ja arvonalentumiset kauden aikana | -12,0 | -1,2 | -78,7 | -91,9 | ||
| Kertyneet poistot 31.12. | -206,4 | -5,0 | -217,5 | -428,9 | ||
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 40,6 | 4,8 | 296,6 | 1,2 | 343,2 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 37,6 | 4,4 | 419,2 | 37,1 | 498,2 |
Vuonna 2023 ja 2022 aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat liittyvät pääosin Lindexin uuden kaikkikanavaisen jakelukeskuksen rakentamiseen.
Kun konserni pitää hallussaan maa-aluetta tai rakennusta vuokratuottoa tai omaisuuden arvonnousua hankkiakseen ennemmin kuin käyttääkseen sitä omassa vähittäiskauppa- tai hallinnollisessa toiminnassaan, luokitellaan kiinteistö IAS 40 -standardin mukaiseksi sijoituskiinteistöksi.
Sijoituskiinteistö arvostetaan alun perin hankintamenoon. Ostetun sijoituskiinteistön hankintameno sisältää ostohinnan sekä hankinnasta välittömästi johtuvat menot. Sijoituskiinteistöstä ei kirjata poistoa vaan sijoituskiinteistön käyvän arvon muutoksesta johtuva voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti sillä kaudella, jonka aikana se syntyy. Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutoksesta johtuva voitto ja tappio esitetään omana eränään tuloslaskelmassa.
Konserni on 31.12.2023 luokitellut Espoossa sijaitsevan Tapiolan Säästötammi-nimisen kiinteistön, josta Stockmann omistaa 37,8 prosenttia, IAS 40 mukaiseksi sijoituskiinteistöksi.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Käypä arvo 1.1. | 0,5 | 0,5 |
| Käypä arvo 31.12. | 0,5 | 0,5 |
Käyttöoikeusomaisuuserä ja vuokrasopimusvelka kirjataan vuokrasopimuksen alkamisajankohtana. Käyttöoikeusomaisuuserä arvostetaan alun perin hankintamenoon, joka sisältää vuokrasopimusvelan alkuperäisen arvostuksen mukaisen määrän oikaistuna alkamisajankohtaan mennessä maksetuilla vuokrilla ja mahdollisilla alkuvaiheen välittömillä kustannuksilla sekä arviolla kohdeomaisuuserän purkamisesta ja poistamisesta tai sen palauttamisesta vuokrasopimuksen ehdoissa vaadittavaan kuntoon vähennettynä saaduilla vuokrasopimukseen liittyvillä kannusteilla. Stockmann-konsernin käyttöoikeusomaisuus koostuu vuokratuista toimitiloista, varastoista, autoista ja muista koneista ja laitteista.
Käyttöoikeusomaisuuserä poistetaan tasapoistoin alkamisajankohdasta vuokrasopimuskauden loppuun. Jos vuokrasopimus siirtää kohdeomaisuuserän omistuksen konsernille vuokra-ajan päättymiseen mennessä tai jos käyttöoikeusomaisuuserän hankintamenossa on otettu huomioon, että konserni käyttää osto-optiota, käyttöoikeusomaisuuserä poistetaan kohdeomaisuuserän taloudellisena vaikutusaikana. Lisäksi käyttöoikeusomaisuuserästä vähennetään mahdolliset arvonalentumistappiot ja sitä oikaistaan vuokrasopimusvelan uudelleen määrittämisestä johtuvalla määrällä.
Alkamisajankohtana vuokrasopimusvelka arvostetaan vuokrasopimuksen perusteella maksettavien vuokrien nykyarvoon. Vuokramaksut diskontataan vuokrasopimuksen sisäisellä korolla, jos korko on helposti määritettävissä. Jos tätä korkoa ei voida helposti määrittää, käytetään vuokralleottajan lisäluoton korkoa. Lisäluoton korko on keskimääräinen korko, jonka konsernin joutuisi maksamaan lainatessaan vastaavaksi ajaksi ja vastaavanlaisin vakuuksin rahat, jotka tarvitaan omaisuuserän hankkimiseksi vastaavanlaisessa taloudellisessa ympäristössä.
Vuokravelan arvoon sisällytettävät vuokrat koostuvat seuraavista maksuista:
kiinteät vuokramaksut
muuttuvat vuokramaksut, jotka riippuvat indeksistä ja jotka alun perin määritetään sopimuksen alkamisajankohdan indeksin perusteella
määrät, jotka vuokralle ottajan odotetaan maksavan jäännösarvotakuiden perusteella
osto-option toteutushinta, jos on kohtuullisen varmaa, että optio tullaan käyttämään
maksut vuokrasopimuksen päättämisestä aiheutuvista sanktioista, jos on kohtuullisen varmaa, että optio tullaan käyttämään
Vuokrasopimusvelka arvostetaan myöhemmin jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmää käyttäen. Vuokrasopimusvelka määritetään uudelleen, kun tulevissa vuokramaksuissa tapahtuu muutoksia, jotka johtuvat indeksin muutoksesta, tai tapahtuu muutoksia arviossa määrästä, jonka odotetaan maksettavan jäännösarvotakuun perusteella, tai tapahtuu muutos arviossa jatko- tai päättämisoptioiden käytöstä. Kun vuokrasopimusvelka määritetään uudelleen, käyttöoikeusomaisuuserän kirjanpitoarvoon tehdään vastaava oikaisu tai se kirjataan tulosvaikutteisesti, jos käyttöoikeusomaisuuserän kirjanpitoarvo on alennettu nollaan.
Vuokra-ajaksi on määritetty ajanjakso, jona vuokrasopimus ei ole purettavissa mukaan lukien vuokrasopimuksen jatkamisoption kattama ajanjakso, jos on kohtuullisen varmaa, että kyseinen optio tullaan käyttämään. Stockmannkonsernissa Lindex käyttää pisteytysjärjestelmää, joka perustuu liikevoittoon, määrittäessään sisällytetäänkö
alkuperäisen vuokrajakson pidennys vuokra-aikaan. Liikevoiton osuus liikevaihdosta määritetään ja mitä suurempi osuus on, sitä todennäköisemmin jatkamisoptio tullaan käyttämään.
Konserni esittää taseessa käyttöoikeusomaisuuserät, jotka eivät täytä sijoituskiinteistön määritelmää aineellisissa käyttöomaisuushyödykkeissä ja vuokrasopimusvelat veloissa. Kun käyttöoikeusomaisuuserä siirretään vuokralle ottajalle alivuokrasopimuksella ja luokitellaan rahoitusleasingsopimukseksi, käyttöoikeusomaisuuserä kirjataan pois käyttöomaisuudesta ja esitetään taseessa vuokrasaamisena.
IFRS 16 sallimaan helpotukseen perustuen konserni on päättänyt olla kirjaamatta käyttöoikeusomaisuuserää ja vuokrasopimusvelkaa lyhytaikaisista vuokrasopimuksista ja sopimuksista, joissa kohdeomaisuuserä on arvoltaan vähäinen, sisältäen esimerkiksi IT-järjestelmiä ja toimistolaitteita. Konserni kirjaa näihin vuokrasopimuksiin liittyvät vuokramaksut kuluksi tasaerinä vuokra-ajan kuluessa.
Stockmannin Riian tavaratalokiinteistön myynti- ja takaisinvuokraussopimus allekirjoitettiin 29.12.2021 ja pantiin täytäntöön tammikuussa 2022. Stockmann sopi 21.3.2022 Helsingin keskustan tavaratalokiinteistönsä myynnistä, jonka täytäntöönpano oli huhtikuussa 2022. Tavaratalokiinteistö Tallinnassa myytiin 29.12.2021. Tavaratalotoiminta jatkuu uusien omistajien kanssa tehdyillä pitkillä takaisinvuokraussopimuksilla.
Konserni katsoo, että liiketoimi ostaja-vuokralleantajan kanssa täyttää IFRS 15:n mukaiset vaatimukset. Näin ollen IFRS 16:n myynti- ja takaisinvuokraussääntöjä sovelletaan. Myynti- ja takaisinvuokrauksessa omaisuus arvostetaan suhteessa omaisuuserän aikaisempaan kirjanpitoarvoon, joka liittyy Stockmannin säilyttämään käyttöoikeuteen. Näin ollen Stockmann kirjaa vain sen voiton tai tappion määrän, joka liittyy ostaja-vuokranantajalle siirrettyihin oikeuksiin.
| 2023, Milj. euroa | Rakennukset Koneet ja kalusto | Yhteensä | |
|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 635,4 | 1,3 | 636,7 |
| Muuntoero +/- | 1,8 | 0,0 | 1,8 |
| Lisäykset kauden aikana | 109,0 | 0,8 | 109,9 |
| Vähennykset kauden aikana | -31,9 | -0,7 | -32,6 |
| Hankintameno 31.12. | 714,3 | 1,4 | 715,7 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1. | -216,7 | -0,8 | -217,5 |
| Muuntoero +/- | -1,8 | 0,0 | -1,8 |
| Vähennysten poistot kauden aikana | 21,4 | 0,7 | 22,1 |
| Poistot ja arvonalentumiset kauden aikana | -77,6 | -0,4 | -78,0 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12. | -274,6 | -0,6 | -275,2 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 418,7 | 0,5 | 419,2 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 439,7 | 0,9 | 440,5 |
| 2022, Milj. euroa | Rakennukset Koneet ja kalusto | Yhteensä | |
|---|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 466,7 | 1,8 | 468,6 |
| Muuntoero +/- | -34,4 | 0,0 | -34,5 |
| Lisäykset kauden aikana | 104,8 | 0,3 | 105,1 |
| Lisäys liittyen myynti- ja takaisinvuokrausjärjestelyihin | 116,9 | 116,9 | |
| Vähennykset kauden aikana | -18,7 | -0,8 | -19,5 |
| Hankintameno 31.12. | 635,4 | 1,3 | 636,7 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1. | -170,9 | -1,0 | -172,0 |
| Muuntoero +/- | 14,3 | 0,0 | 14,4 |
| Vähennysten poistot kauden aikana | 18,2 | 0,6 | 18,9 |
| Poistot ja arvonalentumiset kauden aikana | -78,3 | -0,5 | -78,7 |
| Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12. | -216,7 | -0,8 | -217,5 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 295,8 | 0,8 | 296,6 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 418,7 | 0,5 | 419,2 |
Käyttöoikeusomaisuuserän lisäykset johtuvat pääosin vuokra-aikojen pidennyksestä ja vuokrankorotuksista. Vähennykset liittyvät pääosin liiketilojen vuokrasopimusten ehtojen muutoksiin.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Lindex | 236,4 | 252,0 |
| Stockmann | 204,1 | 167,2 |
| Yhteensä | 440,5 | 419,2 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Vuokrasopimusvelkojen korkokulut | -32,1 | -24,7 |
| Arvoltaan vähäisiä omaisuuseriä koskeviin vuokrasopimuksiin liittyvät kulut |
-0,6 | -0,1 |
| Vuokrasopimusvelkoihin sisältymättömät muuttuviin vuokriin liittyvät kulut | -4,8 | -5,7 |
| Yhteensä | -37,6 | -30,5 |
Vuokrasopimuksista aiheutuva lähtevä rahavirta 2023 oli yhteensä 98,4 miljoonaa euroa (98,4).
Kun konserni toimii vuokralleantajana, luokitellaan jokaisen vuokrasopimus vuokrasopimuksenkauden alkaessa joko rahoitusleasingsopimukseksi tai operatiiviseksi vuokrasopimukseksi. Vuokrasopimus luokitellaan rahoitusleasingsopimukseksi, jos kohdeomaisuuserän omistamiseen liittyvät riskit ja edut olennaisilta osiltaan siirtyvät vuokralleottajalle. Muussa tapauksessa kyseessä on operatiivinen vuokrasopimus. Kaikki vuokrasopimukset, joissa Stockmann on vuokralleantajana 31.12.2023 ja 31.12.2022, ovat operatiivisia vuokrasopimuksia. Konserni kirjaa operatiivisista vuokrasopimuksista saadut vuokramaksut tuottoina vuokra-ajan kuluessa liikevaihtoon.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Korkotuotot pankkitalletuksista ja muista sijoituksista | 3,5 | 1,3 |
| Muut rahoitustuotot | 1,6 | 1,3 |
| Yhteensä | 5,1 | 2,6 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Korkokulut jaksotettuun hankintamenoon arvostetuista rahoitusveloista | -1,5 | -2,8 |
| Korkokulut vuokrasopimuksista | -32,1 | -24,7 |
| Valuuttakurssierot | -1,4 | -0,7 |
| Yhteensä | -35,0 | -28,3 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
| Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä | -29,9 | -25,7 |
Rahoitusinstrumentit on luokiteltu IFRS 9:n mukaisesti seuraaviin ryhmiin: jaksotettuun hankintamenoon, käypään arvoon laajan tuloksen erien kautta ja käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ja -velat. Luokittelu tehdään alkuperäisenä hankinta-ajankohtana ja se perustuu liiketoimintamallin tavoitteeseen ja sijoituksen sopimusperusteisiin rahavirtoihin. Raportointiajankohtana Stockmann-konsernilla ei ollut käypään arvoon laajan tuloksen kautta kirjattavia rahoitusvaroja.
Myyntisaamiset ja muut saamiset, lukuun ottamatta johdannaisiin liittyviä saamisia, arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon. Ne sisältyvät taseessa luonteensa mukaisesti lyhyt- tai pitkäaikaisiin varoihin. Saaminen on pitkäaikainen, jos se erääntyy yli 12 kuukauden kuluttua. Myyntisaamiset kirjataan taseeseen alun perin käypään arvoon. Stockmann-konserni soveltaa odotettavissa olevien luottotappioiden kirjaamiseen IFRS 9:ssä määrättyä yksinkertaistettua menettelyä, jonka mukaan kaikista myyntisaamista ja asiakassopimuksiin perustuvista omaisuuseristä ja vuokrasaamisista kirjataan koko niiden voimassaoloajalta odotettavissa olevat luottotappiot. Tulevien luottotappioiden määrä arvioidaan kokemusperäisen kertymän perusteella ja kirjataan tulosvaikutteisesti prosenttiosuutena kaikista avoimista myynti- ja vuokrasaamisista.
Muihin sijoituksiin sisältyvät konsernin osakesijoitukset, jotka arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Julkisesti noteerattujen osakkeiden käypä arvo on tilinpäätöspäivän markkinahinta. Noteeraamattomat osakkeet esitetään hankintahintaisena mahdollisella arvonalentumistappiolla vähennettynä, mikäli niiden käypiä arvoja ei ole luotettavasti määritettävissä.
Rahoitusvarojen ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivänä eli päivänä, jona yhtiö sitoutuu ostamaan tai myymään omaisuuserän. Rahoitusvaroihin kuuluva erä kirjataan pois taseesta silloin, kun yhtiö luopuu erän sopimusperusteisista oikeuksista, oikeudet raukeavat tai kun yhtiö menettää erän määräysvallan.
Velat, lukuun ottamatta johdannaisvelkoja, luokitellaan jaksotettuun hankintamenoon ja merkitään alun perin taseeseen käypään arvoon. Transaktiokustannukset sisällytetään korollisten velkojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon. Myöhemmin korolliset velat arvostetaan efektiivisen koron menetelmällä jaksotettuun hankintamenoon. Pitkäaikaiset velat erääntyvät vähintään 12 kuukauden kuluttua, ja lyhytaikaisten velkojen maturiteetti on alle 12 kuukautta.
Johdannaissopimukset on luokiteltu käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin tai -velkoihin. Niiden käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti lukuun ottamatta johdannaisia, joihin sovelletaan rahavirran tai nettosijoitusten suojauslaskentaa ja jotka täyttävät IFRS 9:ssä määritellyt suojauslaskennan ehdot.
Suojauslaskentaa sovelletaan valuuttajohdannaisiin, joilla suojataan ennakoituja valuuttamääräisiä myyntejä ja ostoja ja jotka täyttävät IFRS 9:ssä määritellyt suojauslaskennan ehdot. Suojatun rahavirran täytyy olla erittäin todennäköinen, ja sillä täytyy viime kädessä olla tulosvaikutus. Rahavirtojen suojausta varten tehtyjen johdannaissopimusten käyvän arvon muutokset kirjataan muihin laajan tuloksen eriin ja esitetään käyvän arvon rahastossa omassa pääomassa, ja mahdollinen tehoton osa kirjataan tulosvaikutteisesti. Omaan pääomaan kertyneet käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti myynnin tai ostojen oikaisueriin samalla kaudella kun suojauslaskennan kohteena olevat ennakoidut tapahtumat kirjataan tuloslaskelmaan. Mikäli suojatun rahavirran ei enää odoteta toteutuvan, siihen liittyvä suojausinstrumentista omaan pääomaan kertynyt käyvän arvon muutos siirretään tuloslaskelmaan.
Suojauslaskentaa sovelletaan myös tiettyihin valuuttajohdannaisiin, jotka suojaavat ulkomaisiin yksiköihin tehtyjä valuuttamääräisiä nettosijoituksia. Suojausinstrumentin käyvän arvon muutokset kirjataan muihin laajan tuloksen eriin ja esitetään oman pääoman muuntoeroissa. Nettosijoituksen suojauksesta muuntoeroihin kirjatut voitot ja tappiot siirretään tuloslaskelmaan silloin, kun nettosijoituksesta luovutaan kokonaan tai osittain. Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen ja sisäisen lainan suojaukseen liittyvä realisoitunut kurssivoitto sisältyy investointien rahavirtaan konsernin rahavirtalaskelmassa.
Suojattavan kohteen ja suojausinstrumentin välinen suojaussuhde dokumentoidaan suojaukseen ryhdyttäessä. Dokumentointi sisältää tiedot suojausinstrumentista ja suojattavasta erästä, suojattavan riskin luonteen, riskienhallinnan tavoitteet ja tehokkuuslaskelmat. Suojaussuhteen tulee olla tehokas, ja tehokkuutta tarkastellaan sekä etu- että jälkikäteen. Tehokkuuden testaus tehdään jokaisella tilinpäätöshetkellä.
Koronvaihtosopimusten käypä arvo määritellään tulevien kassavirtojen nykyarvon perusteella käyttämällä raportointipäivän markkinahintoja. Koronvaihtosopimusten käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti rahoituseriin. Konsernissa ei tilinpäätöshetkellä ole ollut ulkona olevia koronvaihtosopimuksia.
Valuuttatermiinien ja valuutanvaihtosopimusten käypä arvo lasketaan arvostamalla ne raportointihetken markkinahintoihin. Valuuttaoptioiden käypä arvo lasketaan käyttämällä Black & Scholes -mallia. Valuuttajohdannaisten arvostustulokset kirjataan tulosvaikutteisesti lukuun ottamatta niitä johdannaisia, joihin sovelletaan IFRS 9:ssä määriteltyä rahavirran tai nettosijoitusten suojauslaskentaa.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Korottomat myyntisaamiset | 14,5 | 15,1 |
| Johdannaissopimuksiin perustuvat saamiset | 0,0 | 0,1 |
| Muut saamiset | 1,2 | 0,7 |
| Siirtosaamiset | 26,3 | 27,3 |
| Tuloverosaamiset | 5,3 | 0,2 |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 47,3 | 43,5 |
Myyntisaamisten kirjanpitoarvo vastaa niiden käypää arvoa. Myyntisaamisiin ja muihin lyhytaikaisiin saamisiin liittyvän luottoriskin enimmäismäärä on niiden kirjanpitoarvo.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Vuokraennakot | 13,8 | 15,0 |
| Ennakkomaksut tavaraostoista | 4,6 | 5,2 |
| Jaksotetut ICT-kulut | 2,9 | 2,5 |
| Saaminen luottokorttiyhteistyöstä | 1,8 | 1,9 |
| Jaksotetut henkilösivukulut | 1,2 | 1,3 |
| Jaksotetut saneerauskulut | 0,1 | |
| Muut siirtosaamiset | 1,9 | 1,4 |
| Yhteensä | 26,3 | 27,3 |
Rahavarat koostuvat käteisvaroista, lyhytaikaisista pankkitalletuksista sekä muista lyhytaikaisista, erittäin likvideistä sijoituksista, joiden maturiteetti on korkeintaan kolme kuukautta hankinta-ajankohdan jälkeen. Rahavarojen käyvän arvon oletetaan vastaavan kirjanpitoarvoa niiden lyhyen maturiteetin johdosta.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Rahavarat | 137,5 | 167,9 |
| Yhteensä | 137,5 | 167,9 |
Rahavarat 31.12.2023, joihin liittyy rajoituksia 0,6 milj. euroa (0,6).
| Milj. euroa | Kirjanpitoarvo 2023 | Kirjanpitoarvo 2022 |
|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalaina | 72,0 | 67,6 |
| Jaksotetut lainanjärjestelykulut | -0,1 | -0,1 |
| Vuokrasopimusvelat | 505,6 | 477,5 |
| Muut korottomat velat | 0,3 | 0,7 |
| Yhteensä | 577,9 | 545,7 |
| joista korollisia | 577,6 | 545,0 |
Joukkovelkakirjalainojen ja muiden lainojen kirjanpitoarvo on laskettu käyttämällä efektiivisen koron menetelmää ja käypä arvo on määritelty diskontatun kassavirran menetelmällä diskonttaamalla tilinpäätöshetken markkinakorolla.
Stockmann Oyj Abp julkisti toukokuussa 2021 vakuudellisten joukkovelkakirjojen tarjouksen tietyille saneerausohjelman mukaisille vakuudettomille velkojilleen. Vakuudettomat velkojat olivat saneerausohjelman mukaisesti oikeutettuja konvertoimaan saneerausohjelman alaisen vakuudettomalle velalle vahvistetun maksuohjelman mukaiset saatavansa kuittaamalla vakuudellisiksi joukkovelkakirjoiksi euro eurosta. Saatavien määrä, joka oli 31.12.2022 mennessä konvertoitu lisävelkakirjoiksi, oli 67,5 miljoonaa euroa.
Yhtiö tiedotti kesäkuussa 2023 vastaanottaneensa ja vahvistaneensa kaksi merkintäilmoitusta konversioon oikeutetuilta, joiden saneerausohjelman maksuohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saatavat oli selvitetty ja vahvistettu lopulliselta määrältään. Konversioon oikeutettujen pätevästi merkitsemät lisävelkakirjat olivat nimellisarvoltaan yhteensä 4,4 miljoonaa euroa. Lisävelkakirjoja merkinneiden konversioon oikeutettujen saatavat konvertoitiin kuittaamalla lisävelkakirjoihin. Konversion jälkeen lisävelkakirjat ovat määrältään yhteensä 71,9 miljoonaa euroa.
Tilikauden aikana yhtiö allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan 1,1 miljoonaa euroa sen saneerausvelasta kuitataan konvertoimalla se lisävelkakirjoiksi. Katso liitetieto 5.9.
Joukkovelkakirjat sisältyvät konsernitaseessa pitkäaikaisiin korollisiin velkoihin.
| Milj. euroa | Kirjanpitoarvo 2023 | Kirjanpitoarvo 2022 |
|---|---|---|
| Vuokrasopimusvelat | 81,6 | 77,3 |
| Ostovelat | 63,9 | 67,0 |
| Muut lyhytaikaiset velat | 33,2 | 32,5 |
| Siirtovelat | 79,4 | 78,5 |
| Johdannaisvelat | 1,9 | 1,2 |
| Tuloverovelka | 11,7 | 73,7 |
| Lyhytaikaiset varaukset | 18,0 | 31,2 |
| Yhteensä | 289,8 | 361,3 |
| joista korollisia | 81,6 | 77,3 |
| Milj. euroa | 31.12.2023 | 31.12.2022 |
|---|---|---|
| Lyhytaikaiset korottomat saneerausvelat, vakuudettomat | 1,4 | 0,2 |
| Lyhytaikaiset saneerausvelat yhteensä | 1,4 | 0,2 |
| Lyhytaikaisiin varauksiin sisältyvät saneerausvelat | 18,0 | 31,2 |
| Varauksiin liittyvät saneerausvelat *) | 18,0 | 31,2 |
| Yhteensä | 19,4 | 31,3 |
Lisäksi Stockmann Oyj Abp:n konsernin sisäisten saneerausvelkojen määrä on 63.9 milj. euroa.
*) Sisältää ehdolliset, enimmäismääräiset saneerausvelat sekä vuokranantajien kiistanalaiset
vahingonkorvausvaateet liittyen irtisanottuihin vuokrasopimuksiin.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Henkilöstökulut | 40,7 | 41,4 |
| Jaksotetut ostot | 16,0 | 11,7 |
| Kanta-asiakasohjelma MORE | 6,2 | 5,6 |
| Palautusvaraus ja myynnin jaksotukset | 4,3 | 2,9 |
| Johdannaisvelat | 1,9 | 1,2 |
| Muut siirtovelat | 10,4 | 15,5 |
| Yhteensä | 79,4 | 78,5 |
| Milj. euroa | 1.1.2023 | Velkojen rahavirrat |
joihin ei liity muutokset, Velkojen rahavirtaa |
joihin ei liity muutokset, Lainojen rahavirtaa |
31.12.2023 | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| muutokset sopimus Vuokra |
Valuuttakurssi muutokset |
|||||
| Pitkäaikaiset velat, korolliset | 67,5 | 4,4 | 71,9 | |||
| Vuokrasopimusvelat | 554,8 | -66,3 | 98,4 | 0,3 | 587,2 | |
| Velat rahoituksen rahavirrassa yhteensä |
622,3 | -66,3 | 98,4 | 0,3 | 4,4 | 659,1 |
| Milj. euroa | 1.1.2022 | Velkojen rahavirrat |
joihin ei liity muutokset, Velkojen rahavirtaa |
joihin ei liity muutokset, Lainojen rahavirtaa |
31.12.2022 | |
| muutokset sopimus Vuokra |
Valuuttakurssi muutokset |
|||||
| Pitkäaikaiset velat, korolliset | 66,0 | 1,5 | 67,5 | |||
| Lyhytaikaiset velat, korolliset | 381,5 | -381,5 | 0,0 | |||
| Vuokrasopimusvelat | 337,2 | -73,8 | 312,7 | -21,3 | 554,8 | |
| Velat rahoituksen rahavirrassa yhteensä |
784,7 | -455,2 | 312,7 | -21,3 | 1,5 | 622,3 |
Konsernin rahoitus ja rahoitusriskien hallinta on keskitetty Stockmann Oyj Abp:n rahoitustoimintoon hallituksen hyväksymän toimintapolitiikan mukaisesti.
Stockmannin hallitus jätti 6.4.2020 emoyhtiö Stockmann Oyj Abp:n osalta yrityssaneeraushakemuksen ja Stockmannin yrityssaneerausmenettely aloitettiin 8.4.2020. Saneeraushakemuksen seurauksena käräjäoikeus määräsi väliaikaisen perintäkiellon Stockmannille ja yrityksen ulkoiset velat olivat saneerausjärjestelyn kohteena. Pankit sulkivat kaikki johdannaispositiot 6.4.2020 ja peruivat kaikki suojaussopimukset. Helsingin käräjäoikeus hyväksyi 9.2.2021 antamallaan päätöksellä Stockmann Oyj Abp:n saneerausohjelman ja saneerausmenettely päättyi. Saneerausmenettelyn aloittamisesta lähtien Stockmannilla on kuitenkin ollut rajalliset mahdollisuudet hallita rahoitusriskejä rahoituspolitiikkansa mukaisesti. Tässä liitetiedossa kuvataan pääosin rahoitusriskien hallintaa tilanteessa, jossa Stockmannin käytettävissä on tavanomaiset suojausinstrumentit. Saneerausohjelman vaikutuksia rahoitusriskien hallintaa kuvataan tarkemmin alla.
Rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on varmistaa konsernille kohtuuhintainen rahoitus kaikissa olosuhteissa sekä vähentää markkinariskien vaikutuksia konsernin tulokseen ja taseeseen. Stockmann Oyj:n talousjohtajan alaisuudessa toimiva rahoitusosasto huolehtii konsernin rahoitusriskien hallinnasta ja suojaustoimenpiteistä. Rahoitustoiminnolle on määritetty yksityiskohtaiset toimintaohjeet, jotka sisältävät rahoitusriskien hallinnan periaatteet sekä likviditeetin ja rahoituksen hallinnan. Lisäksi liiketoimintaryhmillä voi olla erillinen ohje valuuttaposition suojauksesta.
Konsernin pääasialliset rahoitusriskit ovat valuuttariski, korkoriski, rahoitus- ja maksuvalmiusriski, luotto- ja vastapuoliriski sekä sähkön hintariski.
Konsernin valuuttariski muodostuu ulkomaan valuuttamääräisistä myynneistä ja ostoista sekä tase-eristä ja ulkomaan yksiköihin tehdyistä valuuttamääräisistä nettoinvestoinneista.
Stockmannin transaktioriski muodostuu konsernin liiketoimintayksiköiden myyntiin ja ostoihin liittyvistä valuuttavirroista sekä ulkomaan valuuttamääräisistä veloista ja saamisista. Tärkeimmät myyntivaluutat vuonna 2023 olivat euro, Ruotsin kruunu ja Norjan kruunu. Tärkeimmät ostovaluutat olivat Yhdysvaltain dollari, euro ja Ruotsin kruunu. Vuonna 2023 muun kuin euromääräisen myynnin osuus konsernin koko myynnistä oli 52 %. (2022: 54 %). Transaktioriskin sisältäviä valuuttamääräisiä ostoja oli 48 % konsernin ostoista. (2022: 56 %). Lisäksi konsernilla on pääosin Ruotsissa paikallisia valuuttamääräisiä ostoja, joihin ei sisälly transaktioriskiä. Vuonna 2023 näiden ostojen osuus oli 4 % (2022: 4 %) konsernin kokonaisostoista.
Liiketoimintayksiköt vastaavat tulevien valuuttamääräisten nettokassavirtojen ennustamisesta ja niihin liittyvän valuuttariskin hallinnasta. Liiketoiminnan kassavirtoihin liittyvän valuuttariskin hallinta perustuu kuuden kuukauden ennakoituihin kassavirtoihin. Suojausaika on yleensä enintään kuusi kuukautta, ja yksittäisten valuuttojen suojausaste voi vaihdella välillä 0–100 %. Sopimuksiin perustuvia kassavirtoja voidaan suojata pidemmiksi ajoiksi. Saneerausmenettelyn aikana konsernilla ei ole ollut mahdollisuuksia suojata valuuttapositioitaan. Syyskuussa 2021 Lindex hankki suojauslimiittejä ja suojaa nyt transaktionriskiään rahoituspolitiikan mukaisesti. Stockmann Oyj Abp:lla ei ole tällä hetkellä suojausmahdollisuutta.
Ennakoitujen kassavirtojen suojaamiseen käytetyt valuuttajohdannaiset luokitellaan kassavirtasuojauksiksi. Suurimmat transaktioriskit syntyvät Lindexissä. Stockmann-divisioona toimii pääosin paikallisessa valuutassa ja sen transaktioriski on rajallinen. Voimassa olevat kassavirransuojaukset suojaavat Lindexin ostoja Yhdysvaltain dollareissa sekä myyntiä Ruotsin kruunuissa, Norjan kruunuissa ja euroissa ja ne erääntyvät vuoden 2024 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. Näiden suojausinstrumenttien voitto/tappio vaikuttaa konsernin liikevoittoon samalla ajanjaksolla, jonka aikana ennustetut suojatut erät vaikuttavat tulokseen, joka on yleensä 4-6 kuukautta erääntymisen jälkeen. Tietoa näiden suojausten käyvästä arvosta on esitetty liitetiedossa 4.9. Alla oleva taulukko näyttää valuuttajakauman kassavirtoja suojaavien johdannaisten osalta. Jokaisen johdannaisen osalta esitetään sekä ostetun että myydyn valuutan määrät. Kassavirran suojauksissa ei ilmennyt tehottomuutta vuoden 2023 aikana.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| USD | 45,2 | 45,9 |
| SEK | -29,3 | -18,1 |
| NOK | -12,1 | -16,2 |
| EUR | -5,5 | -12,5 |
| 2023 Milj. euroa | USD | SEK | NOK |
|---|---|---|---|
| Muutos + 10 % | -3,3 | -0,4 | 0,9 |
| Muutos - 10 % | 4,0 | 0,5 | -1,1 |
| 2022 Milj. euroa | USD | SEK | NOK |
| Muutos + 10 % | -3,3 | -0,9 | 1,2 |
| Muutos - 10 % | 4,1 | 1,1 | -1,4 |
Kaikki voimassa olevat kassavirtojen suojaukset liittyvät Lindexiin, jonka toimintavaluutta on Ruotsin kruunu. Vuoden lopussa voimassa olevat Yhdysvaltain dollareissa lasketut kassavirran suojaukset kattoivat 72 %:ia Stockmannkonsernin seuraavan kuuden kuukauden arvioiduista USD-nettovirroista.
Ulkomaiset tytäryhtiöt rahoitetaan ensisijaisesti paikallisessa valuutassa, joten ulkomaisille tytäryhtiöille ei synny merkittävää transaktioriskiä muista kuin valuuttamääräisistä ostoista sekä myynneistä. Stockmannin taseessa oleviin valuuttamääräisiin saamisiin ja velkoihin liittyvän valuuttariskin hallinnasta vastaa konsernin rahoitustoiminto. Suojausaste voi vaihdella välillä 0–100 %.
Seuraavassa taulukossa on esitetty konsernin transaktiopositio, joka koostuu valuuttamääräisistä saamisista ja veloista sekä näitä eriä suojaavista johdannaisista. Tulevia ennustettuja kassavirtoja ja ennakoituja kassavirtoja suojaavia johdannaisia ei ole huomioitu taulukossa.
| 2023, Milj. euroa | SEK | GBP | NOK | CZK | USD |
|---|---|---|---|---|---|
| Saamiset | 5,2 | 1,2 | 30,5 | 14,2 | 4,2 |
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | -29,2 | -17,2 | -18,8 | ||
| Valuuttapositio taseessa | -24,0 | 1,2 | 13,3 | 14,2 | -14,6 |
| Tase-eriä suojaavat val.johdannaiset | 14,7 | ||||
| Nettosijoitusta suojaavat valuuttalainat | |||||
| Nettopositio taseessa | -24,0 | 1,2 | 13,3 | 14,2 | 0,1 |
| 2022, Milj. euroa | SEK | GBP | NOK | CZK | USD |
| Saamiset | 8,5 | 3,9 | 24,7 | 12,1 | 18,7 |
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | -10,0 | -14,1 | -20,6 | ||
| Valuuttapositio taseessa | -1,5 | 3,9 | 10,6 | 12,1 | -1,9 |
| Tase-eriä suojaavat val.johdannaiset | 12,0 | ||||
| Nettopositio taseessa | -1,5 | 3,9 | 10,6 | 12,1 | 10,1 |
Euron 10 %:n vahvistumisella tai heikentymisellä muita valuuttoja vastaan olisi seuraavan taulukon osoittama vaikutus tulokseen verojen jälkeen. Herkkyysanalyysi perustuu yläpuolella olevan taulukon positioihin.
| 2023 Milj. euroa | SEK | GBP | NOK | CZK | USD |
|---|---|---|---|---|---|
| Muutos + 10 % | 1,8 | -0,1 | -1,0 | -1,0 | -0,3 |
| Muutos - 10 % | -2,1 | 0,1 | 1,2 | 1,2 | 0,3 |
| 2022 Milj. euroa | SEK | GBP | NOK | CZK | USD |
| Muutos + 10 % | 0,1 | -0,3 | -0,8 | -0,9 | -0,7 |
| Muutos - 10 % | -0,1 | 0,3 | 0,9 | 1,1 | 0,9 |
Stockmann-konsernille aiheutuu translaatioriskiä, kun ulkomaisten tytäryhtiöiden tilinpäätökset muunnetaan euromääräisiksi konsernitilinpäätöksessä.
Valuuttakurssimuutosten vaikutukset näkyvät valuuttamääräisten nettoinvestointien osalta konsernin oman pääoman muuntoeroina. Normaaleissa olosuhteissa Stockmann suojautuu oman pääoman translaatioriskiltä nettoinvestointeihin valikoidusti valuuttamääräisillä lainoilla tai johdannaisilla. Suojauspäätöksiä tehtäessä huomioidaan mahdollisen suojaustoimen vaikutus konsernin tulokseen, taseeseen ja kassavirtoihin sekä suojauskustannukset.
Vuoden 2018 aikana Stockmann luokitteli pääosan Ruotsin kruunumääräisestä konsernin sisäisestä lainasta, joka on myönnetty Lindexin osakkeiden hankintaan, osaksi nettosijoitustaan ulkomaiselle tytäryhtiölle. Nettoinvestointi on määritetty nettosijoitusten suojaukseksi ja oli suojattu 50 % valuuttajohdannaisilla 6.4.2020 asti, jolloin pankit sulkivat avoinna olevat johdannaiset. Suojausaste voi vaihdella nollan ja 100 % välillä hallituksen hyväksymän politiikan mukaisesti. Suojauksen tavoitteena on pienentää EUR / SEK-valuuttakurssimuutosten vaikutusta muuntoeroon. Vuoden 2023 lopussa translaatioriskiä ei suojattu, koska Stockmann Oyj Abp:lla ei ollut suojausmahdollisuutta.
Seuraavassa taulukossa on esitetty millainen vaikutus euron 10 %:n muutoksella on omaan pääomaan suhteessa konsernin toimintavaluuttoihin. Herkkyysanalyysissä on huomioitu valuuttamääräisten nettoinvestointien muutos euroiksi.
| 2023 Milj. euroa | SEK |
|---|---|
| Muutos + 10 % | -57,6 |
| Muutos - 10 % | 70,4 |
| 2022 Milj. euroa | SEK |
| Muutos + 10 % | -52,7 |
| Muutos - 10 % | 64,4 |
Korkotason vaihtelut vaikuttavat konsernin korkokuluihin ja -tuottoihin. Konsernin korkoriskin hallinnan tavoitteena on vähentää korkotason muutosten aiheuttamaa epävarmuutta Stockmannin tulokseen. Laina- ja sijoitussalkun koronmääritysjakson keskimääräinen pituus on enintään viisi vuotta. Korkoriskin hallinnassa voidaan käyttää korkojohdannaisia mutta niitä ei ollut käytössä vuoden 2023 lopussa.
Korollinen velka koostuu viiden vuoden pituisesta joukkovelkakirjalainasta (pois lukien IFRS16-leasingsopimukset) jonka Stockmann laski liikkeelle tietyille vakuudettomille velkojille, joilla oli oikeus konvertoida saneerausohjelman mukaiset saatavansa joukkovelkakirjoiksi. Joukkovelkakirjalaina erääntyy heinäkuussa 2026 ja sen vuotuinen korko on 0,10 %.
Korolliset saamiset koostuvat pääosin eri valuutoissa olevista pankkisaamisista, joiden maturiteetti on alle kuukausi.
| Ajankohta, jona koronmuutos tapahtuu, milj. euroa |
< 12 kuukautta | 1–3 vuotta | 3–5 vuotta | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalainat | 72,0 | 72,0 | ||
| Yhteensä | 0,0 | 72,0 | 0,0 | 72,0 |
| Rahat ja pankkisaamiset | -137,5 | -137,5 | ||
| Yhteensä | -137,5 | 72,0 | 0,0 | -65,5 |
Seuraavassa taulukossa on yhteenveto konsernin korollisen velan ja pankkisaamisten koronmuutoksen ajankohdasta tilinpäätöshetkellä 31.12.2022:
| Ajankohta, jona koronmuutos tapahtuu, milj. euroa |
< 12 kuukautta | 1–3 vuotta | 3–5 vuotta | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalainat | 67,6 | 67,6 | ||
| Yhteensä | 0,0 | 0,0 | 67,6 | 67,6 |
| Rahat ja pankkisaamiset | -167,9 | -167,9 | ||
| Yhteensä | -167,9 | 0,0 | 67,6 | -100,2 |
Stockmann-konserni käyttää yleensä sähkösopimusvastuita pienentääkseen tuleviin sähköhankintoihinsa liittyvää hintariskiä. Rahoituspolitiikan mukaan vuosina 2024-2025 sähkösopimusvastuilla katetaan 50% sähkönhankinnoista. Koska molemmilla divisioonilla sähkösopimusvastuut kattavat suurimman osan niiden sähkönkulutuksesta, Stockmannkonserni ei odota sähkökustannusten nousevan vuonna 2024, joten niillä ei odoteta olevan samanlaista suurta vaikutusta konsernin tilikauden tulokseen vuonna 2024 kuten aiempina vuosina.
Rahoitusriskillä tarkoitetaan yrityksen riskiä joutua maksukyvyttömäksi likvidien varojen riittämättömyyden, lainaehtojen rikkomisen tai rahoituksen hankkimisvaikeuksien seurauksena. Rahoitusriskin minimoimiseksi konsernin lähivuosien rahoitustarpeet tulisi kattaa pitkäaikaisilla luottolimiiteillä. Lisäksi konsernilla on oltava riittävän suuri maksuvaranto. Maksuvarannon tulee olla vähintään keskimäärin kuukauden liiketoiminnan kassasta maksuja vastaava määrä. Maksuvarantoon lasketaan kassavarat sekä käyttämättömät sitovat ja ei-sitovat rahoitusresurssit.
Stockmann Oyj Abp:n saneerausohjelma vahvistettiin käräjäoikeudessa 9.2.2021. Saneerausohjelmassa yhtiön vahvistetut velat luokiteltiin vakuudellisiin ja vakuudettomiin velkoihin. Vakuudettomista veloista 20 % joko leikattiin tai konvertoitiin Stockmann Oyj Abp:n osakkeiksi. Loput 80 % joko vaihdettiin vakuudelliseen 5 vuoden bulletjoukkovelkakirjalainaan tai maksetaan maksuohjelman mukaisesti vuosien 2022-2028 aikana. Saneerausohjelman mukaisesti Stockmann myi ja vuokrasi takaisin Helsingin, Tallinnan ja Riian tavaratalojen kiinteistöt vuosina 2021-2022. Myynneistä saadut varat käytettiin ensisijaisesti vakuudellisten saneerausvelkojen takaisinmaksuun sekä riidattoman vakuudettoman saneerausvelan maksuun.
Vuokrasopimusten irtisanomiseen liittyy vielä kiistanalaisia vaatimuksia, jotka on selvitettävä ennen kuin saneerausprosessi voidaan viedä päätökseen. Näistä vaatimuksista on lisätietoja liitetiedoissa 1.4 ja 1.5.
Heinäkuussa 2023 Stockmann allekirjoitti sopimuksen 40 miljoonan euron vakuudellisesta luottolimiitistä, joka erääntyy heinäkuussa 2028. Luottolimiitti ei ole ollut käytössä 31.12.2023 mennessä.
Stockmann-konserni ei odota tarvitsevansa uutta omaa pääomaa tai korollista velkaa saneerausohjelman aikana lukuun ottamatta mahdollista tarvetta ottaa kausiluonteista käyttöpääomaa tai tarvetta varmistaa rahoitus merkittävään investointiin Lindexin uuteen monikanavaiseen jakelukeskukseen. Investoinnin määrä on 110 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuonna 2024.
Stockmann Oyj Abp on kattanut kaikki saneerausmenettelyn alkamisen jälkeen syntyneet uudet maksuvelvoitteet. Positiivista rahavirtaa liiketoiminnasta ja kiinteistöjen myynneistä on käytetty investointeihin ja velkojen maksuun.
Stockmann-konsernilla oli vuoden lopussa kassavaroja 137,5 miljoonaa euroa (167,9 miljoonaa euroa).
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Rahat ja pankkisaamiset | 137,5 | 167,9 |
| Luottolimiitti | 40,0 | |
| Yhteensä | 177,5 | 167,9 |
| Milj. euroa | Tasearvo | 2024 | 2025 | 2026 | 2027 | 2028- | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Lyhytaikaiset saneerausvelat | 1,4 | -1,4 | -1,4 | ||||
| Saneerausvelat, yhteensä | 1,4 | -1,4 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -1,4 |
| Pitkäaikainen joukkovelkakirjalaina |
71,9 | -0,1 | -0,1 | -72,1 | -72,2 | ||
| Ostovelat ja muut velat | 95,7 | -95,7 | -95,7 | ||||
| Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat | 505,6 | -96,1 | -86,2 | -77,5 | -419,3 | -679,1 | |
| Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelka | 81,6 | -100,1 | -100,1 | ||||
| Vuokrasopimusvelat, yhteensä | 587,2 | -100,1 | -96,1 | -86,2 | -77,5 | -419,3 | -779,2 |
| Yhteensä | 756,3 | -197,3 | -96,2 | -158,3 | -77,5 | -419,3 | -948,6 |
| Valuuttajohdannaiset | 1,9 | ||||||
| Saamiset | 41,6 | 41,6 | |||||
| Velat | -43,4 | -43,4 | |||||
| Yhteensä | 1,9 | -1,8 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -1,8 |
Esitetyt rahavirrat perustuvat 9.2.2021 hyväksyttyyn saneerausohjelmaan ja ne sisältävät rahoituskulut.
Heinäkuussa 2021 saneerausvelasta konvertoitiin 66,1 milj. euroa uudeksi joukkovelkakirjalainaksi, joka maksetaan vuonna 2026 ja jolle maksetaan 0,1 milj. euroa vuosittaista korkoa. Vuoden 2022 aikana joukkovelkakirjalainaa konvertoitiin lisää 1,5 mil. euroa ja kesäkuussa 2023 4,4 milj. euroa. Vuokranantajien vahingonkorvausvaateisiin liittyvät varaukset eivät sisälly rahavirtoihin. Vuokrasopimusvelkojen tasearvo on diskontattu IFRS 16:n mukaisesti. Rahavirrat esitetään nimellisarvoonsa.
| Milj. euroa | Tasearvo | 2023 | 2024 | 2025 | 2026 | 2027- | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Lyhytaikaiset saneerausvelat | 0,2 | -0,2 | -0,2 | ||||
| Saneerausvelat, yhteensä | 0,2 | -0,2 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -0,2 |
| Pitkäaikainen joukkovelkakirjalaina |
67,5 | -0,1 | -0,1 | -0,1 | -67,7 | -67,9 | |
| Ostovelat ja muut velat | 99,3 | -99,3 | -99,3 | ||||
| Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat | 477,5 | -92,8 | -85,3 | -77,3 | -406,4 | -661,8 | |
| Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelka | 77,3 | -96,8 | -96,8 | ||||
| Vuokrasopimusvelat, yhteensä | 554,8 | -96,8 | -92,8 | -85,3 | -77,3 | -406,4 | -758,7 |
| Yhteensä | 721,8 | -196,4 | -92,9 | -85,4 | -145,0 | -406,4 | -926,0 |
| Valuuttajohdannaiset | 1,2 | ||||||
| Saamiset | 36,6 | 36,6 | |||||
| Velat | -37,6 | -37,6 | |||||
| Yhteensä | 1,2 | -1,1 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,0 | -1,1 |
Esitetyt rahavirrat perustuvat 9.2.2021 hyväksyttyyn saneerausohjelmaan ja ne sisältävät rahoituskulut.
Heinäkuussa 2021 saneerausvelasta konvertoitiin 66,1 milj. euroa uudeksi joukkovelkakirjalainaksi, joka maksetaan vuonna 2026 ja jolle maksetaan 0,1 milj. euroa vuosittaista korkoa. Vuoden 2022 aikana joukkovelkakirjalainaa on konvertoitu lisää 1,5 mil. euroa. Jäjellä oleva saneerausvelka 0,2 milj. euroa maksetaan saneerausohjelman mukaisesti. Jäljellä oleva saneerausvelka 0,2 milj. maksetaan saneerausohjelman mukaan. Vuokranantajien vahingonkorvausvaateisiin liittyvät varaukset eivät sisälly rahavirtoihin.
Myyntisaamiset sekä sijoituksiin ja johdannaissopimuksiin perustuvat saamiset altistavat konsernin luottoriskille. Sijoituksiin liittyvää vastapuoliriskiä hallitaan hallituksen hyväksymien vastapuolilimiittien avulla. Johdannaissopimuksia tehdään vain vakavaraisiksi ja luottokelpoisuudeltaan hyviksi arvioitujen vastapuolten kanssa. Kassavarojen sijoituksia tehdään rahoitusinstrumentteihin, joiden arvioidaan olevan likvidejä ja joihin liittyvän riskin katsotaan olevan alhainen. Tilinpäätöshetkellä 31.12.2023 konsernin likvidit varat koostuivat pääasiassa pankeissa olevista talletuksista, joiden maturiteetti on erittäin lyhyt. Konsernilla ei ole merkittävää kaupallisiin myyntisaataviin liittyvää luottoriskiä, koska saatavakannat koostuvat suuresta määrästä pieniä saatavia ja asiakkaat ovat pääosin yksityishenkilöitä, joiden luottokelpoisuus on tarkistettu.
Ukrainan sodan vuoksi Stockmann lopetti tuotteiden myynnin venäläiselle kumppanilleen Debrukselle ja alaskirjasi kaikki saamisensa.
| Milj. euroa | Bruttomääräinen kirjanpitoarvo | Luottotappiovaraus | |
|---|---|---|---|
| Erääntymättömät myyntisaamiset | 12,6 | 0,0 | |
| 1-30 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,8 | -0,0 | |
| 31-60 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,2 | 0,0 | |
| 61-90 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,2 | 0,0 | |
| 91-120 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,2 | 0,0 | |
| Yli 120 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 1,2 | 0,7 | |
| Yhteensä | 15,3 | 0,7 |
| Milj. euroa | Bruttomääräinen kirjanpitoarvo | Luottotappiovaraus |
|---|---|---|
| Erääntymättömät myyntisaamiset | 13,9 | 0,1 |
| 1-30 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,9 | 0,0 |
| 31-60 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,1 | -0,0 |
| 61-90 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,2 | 0,1 |
| 91-120 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,1 | 0,0 |
| Yli 120 päivää erääntyneet myyntisaamiset | 0,8 | 0,7 |
| Yhteensä | 16,0 | 0,8 |
Stockmann-konsernin luottotappiovarauksen arvioiminen perustuu myynti- ja vuokrasopimussaamisten koko voimassaoloajalta odotettavissa oleviin luottotappioihin IFRS 9 -standardin mukaisesti. Konserni soveltaa myynti- ja vuokrasopimussaamisten luottoriskin kirjaamiseen yksinkertaistettua varausmatriisia. Näin ollen luottotappiovarauksen arvioiminen perustuu koko voimassaoloajalta odotettavissa oleviin luottotappioihin. Odotettuihin luottotappioihin perustuva malli on ennakoiva, ja odotettu tappio-osuus perustuu historiallisten tappioiden määriin. Koko voimassaoloajalta odotettavissa olevat luottotappiot lasketaan kertomalla maksamattomien myyntisaamisten bruttomääräinen kirjanpitoarvo odotetulla tappio-osuudella jokaisella ikäluokassa. Odotettavissa olevien luottotappioiden muutokset kirjataan liiketoiminnan muihin kuluihin.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Kassavirtojen suojaukset, valuuttatermiinit | 47,0 | 46,9 |
| Yhteensä | 47,0 | 46,9 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Kassavirtojen suojaukset, valuuttatermiinit | 0,0 | -1,9 | -1,8 |
| Yhteensä | 0,0 | -1,9 | -1,8 |
| Milj. euroa | Positiivinen | Negatiivinen | Netto |
|---|---|---|---|
| Kassavirtojen suojaukset, valuuttatermiinit | 0,1 | -1,2 | -1,1 |
| Yhteensä | 0,1 | -1,2 | -1,1 |
Valuutanvaihtosopimukset ja termiinit on arvostettu käypään arvoon käyttäen tilinpäätöspäivän markkinahintoja. Valuuttajohdannaisten käypien arvojen muutokset on kirjattu joko omaan pääomaan tai tuloslaskelmaan sen mukaan, onko niihin sovellettu suojauslaskentaa. Valuuttajohdannaissopimuksista ei aiheutunut tulosvaikutteisesti kirjattavaa tehottomuutta vuonna 2023 suojauslaskentaan liittyen.
Konserni käyttää seuraavaa arvostusmenetelmien hierarkiaa käyvän arvon määrittämisessä ja esittämisessä:
Taso 1: Vastaavien omaisuuserien tai velkojen noteeratut (oikaisemattomat) hinnat toimivilla markkinoilla.
Taso 2: Menetelmät, joissa käytetään syöttötietona markkinahintanoteerauksia, jotka ovat säännöllisesti saatavissa pörssistä, välittäjältä tai markkinahinnoittelun palveluntuottajalta. Tason 2 rahoitusinstrumentit ovat: Ei-pörssinoteerattuja (OTC) johdannaisia, jotka on luokiteltu joko käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi tai suojauslaskettaviksi.
Taso 3: Menetelmät, jotka vaativat johdon harkintaa.
Tilikauden aikana ei ole ollut siirtoja tasojen välillä.
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Taso | Kirjanpito arvo 2023 |
arvo 2023 Käypä |
Kirjanpito arvo 2022 |
Käypä arvo 2022 |
|---|---|---|---|---|---|
| Johdannaissopimukset, joihin sovelletaan | 2 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | 0,1 |
| suojauslaskentaa | |||||
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat | |||||
| rahoitusvarat | |||||
| Johdannaissopimukset, joihin ei sovelleta | |||||
| suojauslaskentaa | |||||
| Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut | |||||
| rahoitusvarat | |||||
| Pitkäaikaiset saamiset | 3,2 | 3,2 | 3,1 | 3,1 | |
| Lyhytaikaiset saamiset, korottomat | 42,0 | 42,0 | 43,1 | 43,1 | |
| Rahavarat | 137,5 | 137,5 | 167,9 | 167,9 | |
| Muut sijoitukset | 3 | 0,4 | 0,4 | 0,2 | 0,2 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 183,2 | 183,2 | 214,4 | 214,4 | |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | Taso | Kirjanpito arvo 2023 |
arvo 2023 Käypä |
Kirjanpito arvo 2022 |
Käypä arvo 2022 |
| Johdannaissopimukset, joihin sovelletaan | 2 | ||||
| suojauslaskentaa | 1,9 | 1,9 | 1,2 | 1,2 | |
| Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut | |||||
| rahoitusvelat | |||||
| Pitkäaikaiset velat, korolliset | 2 | 71,9 | 62,5 | 67,5 | 55,8 |
| Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat | 505,6 | 505,6 | 477,5 | 477,5 | |
| Pitkäaikaiset velat, korottomat | 0,3 | 0,3 | 0,7 | 0,7 | |
| Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelat | 81,6 | 81,6 | 77,3 | 77,3 | |
| Lyhytaikaiset velat, korottomat | 176,6 | 176,6 | 177,9 | 177,9 | |
| Rahoitusvelat yhteensä | 837,9 | 828,5 | 802,1 | 790,4 |
Taseessa johdannaissopimukset sisältyvät seuraaviin ryhmiin: pitkä- ja lyhytaikaiset saamiset, korottomat sekä pitkä- ja lyhytaikaiset velat, korottomat.
Tason 3 rahoitusvarat ovat sijoituksia listaamattomien yhtiöiden osakkeisiin, joiden käypä arvo määritellään johdon harkintaan perustuvien menetelmien perusteella. Sijoitusten voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmassa liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin, koska sijoitusten hankinta- ja luovutuspäätökset tehdään liiketoiminnallisin perustein. Seuraavassa laskelmassa on esitetty tason 3 käypään arvoon arvostettujen rahoitusvarojen muutos raportointikauden aikana.
| Muiden sijoitusten käyvän arvon muutos, milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0,2 | 0,2 |
| Lisäykset kauden aikana | 0,2 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,4 | 0,2 |
Konsernilla on johdannaissopimuksia, joihin sisältyy master netting -järjestely. Sopimukset määräävät, että tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi maksujen laiminlyöntitilanteessa, kaikki sopimuksen mukaiset avoimet tapahtumat irtisanotaan, ja ne selvitetään maksamalla yksittäinen nettosumma.
Netotussopimusten nojalla avoimia johdannaissopimuksia ei voida esittää taseessa netotettuna.
Seuraavassa taulukossa esitetään yllä mainittujen sopimusten mukaisesti kirjatut rahoitusinstrumentit.
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Kirjanpitoarvo | Netotusjärjestelyn piirissä olevat erät |
Netto |
|---|---|---|---|
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | |||
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | -1,9 | 0,0 | -1,8 |
| Rahoitusvelat yhteensä | -1,9 | 0,0 | -1,8 |
| Rahoitusvarat, milj. euroa | Kirjanpitoarvo | Netotusjärjestelyn piirissä olevat erät |
Netto |
|---|---|---|---|
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | 0,1 | -0,1 | 0,0 |
| Rahoitusvarat yhteensä | 0,1 | -0,1 | 0,0 |
| Rahoitusvelat, milj. euroa | |||
| Valuuttajohdannaiset, joihin sovelletaan suojauslaskentaa | -1,2 | 0,1 | -1,1 |
| Rahoitusvelat yhteensä | -1,2 | 0,1 | -1,1 |
| Milj. euroa | Merkitty kauppa rekisteriin |
Osakkeiden lukumäärä (kpl), B |
Yhteensä | Osake pääoma |
Sijoitetun vapaan pääoman rahasto |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 31.12.2021 | 154 436 944 | 154 436 944 | 77,6 | 72,0 | 149,6 | |
| Osakeanti | 27.1.2022 | 28 139 | 28 139 | |||
| Osakeanti | 23.3.2022 | 284 337 | 284 337 | |||
| Osakeanti | 22.7.2022 | 1 130 786 | 1 130 786 | |||
| 31.12.2022 | 155 880 206 | 155 880 206 | 77,6 | 73,3 | 150,9 | |
| Osakeanti | 22.6.2023 | 2 835 349 | 2 835 349 | |||
| 31.12.2023 | 158 715 555 | 158 715 555 | 77,6 | 75,9 | 153,5 |
Stockmann Oyj Abp:n hallitus päätti toukokuussa 2021 varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella enintään 100 000 000 yhtiön uuden osakkeen osakeannista, joka suunnattiin vakuudettoman saneerausvelan ja hybridilainan haltijoille osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. Osakeannissa oli merkitty 31.12.2022
mennessä yhteensä 80 778 437 konversio-osaketta ja Stockmannin osakkeiden lukumäärä oli noussut yhteensä 155 880 206 osakkeeseen.
Yhtiön hallitus päätti 21.6.2023 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 2 835 349 Yhtiön uutta osaketta, jotka annettiin osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaisille Yhtiön velkojille, joiden saneerausohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saneerausvelat oli vahvistettu lopulliselta määrältään 24.5.2023 mennessä, ja hyväksyi osakeannissa tehdyt merkinnät. Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka maksettiin kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti. Osakeannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousi yhteensä 158 715 555 osakkeeseen.
Tilikauden aikana Yhtiö allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan Yhtiön saneerausvelkaa maksetaan lisäksi 280 000 euroa kuittaamalla sitä osakemerkinnöillä. Merkintähinta osakeannissa on 0,9106 euroa osakkeelta. Osakeannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 307 489 osakkeella. Katso liitetieto 5.9.
Stockmann Oyj Abp:n osakepääoma oli 77,6 miljoonaa euroa 31.12.2023. Kaikki liikkeeseen lasketut osakkeet on maksettu täysimääräisesti.
Osakkeenomistaja, jonka osuus yhtiön kaikista osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä joko yksin tai yhdessä toisten osakkeenomistajien kanssa saavuttaa tai ylittää 33 1/3% tai 50%, on velvollinen lunastamaan muiden osakkeenomistajien vaatimuksesta näiden osakkeet yhtiöjärjestyksessä määritellyllä tavalla.
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto sisältää muut oman pääoman luonteiset sijoitukset ja osakkeiden merkintähinnan transaktiomenoilla vähennettynä siltä osin, kun sitä ei nimenomaisen päätöksen mukaisesti merkitä osakepääomaan. Edellä mainitut osakeannit vuonna 2021-2023 on kirjattu sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Muuntoerot sisältävät ulkomaisten tytäryhtiöiden tilinpäätösten konsolidoinnissa syntyneet oman pääoman muuntoerot ja valuuttamääräisten nettosijoitusten konsolidoinnista syntyneet muuntoerot.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Suojausinstrumenttien rahasto | -1,8 | -1,1 |
| Vararahasto | 0,2 | 0,1 |
| Yhteensä | -1,6 | -1,0 |
Muut rahastot sisältävät:
Hallituksen ehdotusta osingonjaosta ei ole kirjattu tilinpäätökseen. Osingot kirjataan yhtiökokouksen päätöksen perusteella.
Kaupparekisteri rekisteröi 9.4.2021 Yhtiön osakepääoman alennuksen kertyneiden tappioiden kattamiseksi. Suomen osakeyhtiölain mukaan tappion kattamiseksi toteutetun osakepääoman alentamisen rekisteröimistä seuraavien kolmen vuoden aikana yhtiön vapaata omaa pääomaa voidaan jakaa osakkeenomistajille vain noudattaen velkojiensuojamenettelyä. Stockmann Oyj Abp ei saa myöskään saneerausohjelman aikana jakaa varoja omistajille.
Laimentamaton osakekohtainen tulos lasketaan jakamalla emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden voitto ulkona olevien osakkeiden lukumäärän painotetulla keskiarvolla tilikauden aikana. Ulkona olevat osakkeet eivät sisällä konsernin hallussa olevia omia osakkeita. Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos lasketaan oikaisemalla keskimääräistä painotettua osakemäärää osakkeiden, kuten osakeperusteisten maksujen osakkeiden, potentiaalisella laimennusvaikutuksella. 31.12.2023 ja 31.12.2022 ei ollut laimennusvaikutusta.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden tulos | 51,7 | 101,6 |
| Ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä, painotettu keskiarvo |
157 379 445 | 155 189 297 |
| Tilikauden tuloksesta (laimentamaton ja laimennettu) | 0,33 | 0,65 |
| 31.12.2023 | Osuus osakkeista % |
Osuus äänivallasta % |
|---|---|---|
| Emoyhtiön omistamat | ||
| Stockmann AS, Tallinna | 100 | 100 |
| SIA Stockmann, Riika | 100 | 100 |
| Stockmann Security Services Oy Ab, Helsinki | 100 | 100 |
| Stockmann Sverige AB, Tukholma | 100 | 100 |
| Tytäryhtiöiden omistamat | ||
| TOV Stockmann, Kiova *) | 100 | 100 |
| AB Lindex, Göteborg | 100 | 100 |
| Lindex Sverige AB, Göteborg | 100 | 100 |
| Lindex AS, Oslo | 100 | 100 |
| Lindex Oy, Helsinki | 100 | 100 |
| Oü Lindex Eesti, Tallinna | 100 | 100 |
| SIA Lindex Latvia, Riika | 100 | 100 |
| UAB Lindex Lithuania, Vilna | 100 | 100 |
| Lindex s.r.o., Praha | 100 | 100 |
| AB Espevik, Göteborg *) | 100 | 100 |
| Lindex H.K. Ltd, Hong Kong | 100 | 100 |
| Shanghai Lindex Consulting Company Ltd, Shanghai | 100 | 100 |
| Lindex India Private Ltd, New Delhi | 100 | 100 |
| Lindex GmbH, Düsseldorf *) | 100 | 100 |
| Lindex Slovakia s.r.o., Bratislava | 100 | 100 |
| Lindex UK Fashion Ltd, Lontoo | 100 | 100 |
| Lindex Commercial (Shanghai) Co.Ltd., Shanghai | 100 | 100 |
| Lindex Fastighets AB, Göteborg | 100 | 100 |
| Closely AB, Göteborg | 100 | 100 |
*) toimimattomat yhtiöt
Toukokuussa 2023 konserni myi koko osakekantansa Spacerpad AB:sta, josta AB Lindex omisti aiemmin 50,1%. Myynnin jälkeen Lindexillä on edelleen lisenssi käyttää Spacerpad-innovaatiota, johon liittyy tulevaisuuden tuottoodotuksia.
Spacerpad AB:n osakkeiden myyntiin liittyvä liikearvo arvostetaan luovutetun toiminnan ja jäljelle jäävän osan suhteellisten arvojen perusteella.
Myynnin vaikutus tilikauden tulokseen on -0,7 miljoonaa euroa.
Stockmann-konserni omistaa 37,8 % Kiinteistö Oy Tapiolan Säästötammi Fastighets Ab:n osakkeista. Kiinteistöosakeyhtiö sijaitsee Espoossa. Yhteinen toiminto ei ole Stockmannille olennainen.
Konserni kirjaa osuutensa yhteisestä toiminnosta konsernitaseen sijoituskiinteistöihin (lisätietoa liitetiedossa 3.4). Konserni ei kirjaa osuuttaan yhteisen toiminnon tuotoista ja kuluista, koska yhteinen toiminto ei ole Stockmannkonsernille olennainen.
| 2023 | 2022 |
|---|---|
| 1,3 | 1,3 |
| 0,5 | 0,6 |
| 0,0 | 0,1 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Tuotot | 0,0 | 2,6 |
| Kulut | 0,1 | 1,4 |
Varaus kirjataan, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissa luotettavasti. Varaus tappiollisesta sopimuksesta kirjataan, kun sopimuksesta konsernille aiheutuvat kustannukset ovat suuremmat kuin siitä saatavat hyödyt. Uudelleenjärjestelyvaraus kirjataan, jos konserni on sitoutunut myymään tai lopettamaan merkittävän liiketoiminta-alueen tai toiminnan jollain maantieteellisellä alueella. Varausten määrät tarkistetaan tilinpäätöspäivänä ja ne oikaistaan johdon silloisen arvion mukaisiksi. Varausten muutokset kirjataan tuloslaskelmassa samaan erään, johon ne oli kirjattu alun perin tehdyn varauksen osalta.
| Muut varaukset | ||
|---|---|---|
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0,0 | 17,5 |
| Siirto erien välillä | -17,5 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,0 | 0,0 |
| Pitkäaikaiset varaukset yhteensä | 0,0 | 0,0 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 0,1 | |
| Varausten lisäykset | 0,1 | |
| Käytetty tilikauden aikana | -0,1 | -0,0 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,0 | 0,1 |
| Muut varaukset | ||
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
| Kirjanpitoarvo 1.1. | 31,2 | 0,0 |
| Siirto erien välillä | 17,5 | |
| Varausten lisäykset | 19,0 | |
| Käytetty tilikauden aikana | -12,8 | -4,5 |
| Käyttämättömien varausten peruutus | -0,4 | -0,7 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 18,0 | 31,2 |
Lyhytaikaiset varaukset yhteensä 18,0 31,2
Kuluvaraus liittyen vuokranantajien esittämiin vaatimuksiin irtisanotuista vuokrasopimuksista oli 18,0 miljoonaa euroa (30,8 miljoonaa euroa vuonna 2022).
| 2023 | 2022 0,1 2,7 |
|---|---|
| 0,1 1,5 |
|
| Milj. euroa Pantatut tytäryhtiöosakkeet ) Pantatut lainasaamiset *) Takaukset |
2023 | 2022 303,4 373,5 0,1 |
|---|---|---|
| 303,4 | ||
| 378,6 0,1 |
||
| Yhteensä | 683,5 | 679,8 |
*)Pantattujen tytäryhtiöosakkeiden kirjanpitoarvo
**) Pantattujen tytäryhtiölainasaamisten kirjanpitoarvo
Sähkösopimusvastuu liittyy sähkön ostoon kiinteään hintaan vuosina 2024–2026.
Jotkut vuokranantajat ovat esittäneet Stockmann Oyj Abp:lle vahingonkorvausvaatimuksia irtisanotuista pitkäaikaisista vuokrasopimuksista. Stockmann on kirjannut vaatimuksista saneerausohjelman mukaisen varauksen, joka vastaa 18 kuukauden vuokraa. Vaatimuksiin liittyvä varauksen ylittävä osuus, 25,8 miljoonaa euroa (40,7 miljoonaa euroa vuonna 2022), esitetään ehdollisena velkana. Liitetiedossa 1.4 on lisätietoa vuokranantajien vaatimuksista.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 3,1 |
|---|---|---|
| Yhden vuoden kuluessa | 4,8 | |
| Yli vuoden kuluessa | 15,3 | 9,3 |
| Yhteensä | 20,1 | 12,4 |
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Yhden vuoden kuluessa | 0,1 | 0,2 |
| Yli vuoden kuluessa | 0,3 | 0,3 |
| Yhteensä | 0,4 | 0,4 |
Konsernin lähipiiriin kuuluvat konsernin johto (hallitus, toimitusjohtaja ja konsernin johtoryhmä) ja heidän määräysvallassaan olevat yhtiöt, heidän perheenjäsenensä ja perheenjäsenten määräysvallassa olevat yhtiöt, Stockmannin tytäryhtiöt ja yhteiset toiminnot.
Emoyhtiön ja tytäryhtiöiden väliset suhteet on esitetty liitetiedossa 5.1.
| Toimitusjohtajan ja konsernin johtoryhmän työsuhde-etuudet 2023, euroa |
Toimitusjohtaja *) | Muut konsernin johtoryhmän jäsenet |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Lyhytaikaiset työsuhde-etuudet | 984 466 | 1 138 787 | 2 123 254 |
| Muut pitkäaikaiset etuudet | 68 268 | 214 945 | 283 213 |
| Irtisanomiskorvaus | 360 000 | 360 000 | |
| Osakeperusteiset maksut | 156 988 | 252 887 | 409 876 |
| Työsuhde-etuudet yhteensä | 1 569 723 | 1 606 620 | 3 176 343 |
| Hallituksen palkkiot 2023, euroa | Kiinteät vuosipalkkiot **) |
Osallistumisen perusteella maksettavat palkkiot |
Total |
|---|---|---|---|
| Pohjonen Sari | 90 000 | 24 200 | 114 200 |
| Neuwald Roland | 65 000 | 18 300 | 83 300 |
| Björkman Stefan | 42 500 | 12 800 | 55 300 |
| Karppinen Timo | 52 500 | 16 700 | 69 200 |
| Kuittinen Anne ***) | 600 | 600 | |
| Stone Tracy | 42 500 | 13 200 | 55 700 |
| Williams Harriet | 42 500 | 12 600 | 55 100 |
| Hallituksen palkkiot yhteensä | 335 000 | 98 400 | 433 400 |
*) Toimitusjohtaja Jari Latvanen 12.5.2023 asti ja toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge 12.5.2023 alkaen.
**) maksettu yhtiön osakkeina 60 088 kpl ja rahana
***) 22. maaliskuuta 2023 asti
| Muut konsernin | |||
|---|---|---|---|
| Toimitusjohtajan ja konsernin johtoryhmän työsuhde-etuudet 2022, euroa |
Toimitusjohtaja | johtoryhmän jäsenet |
Yhteensä |
| Lyhytaikaiset työsuhde-etuudet | 604 315 | 1 935 140 | 2 539 455 |
| Muut pitkäaikaiset etuudet | 303 670 | 303 670 | |
| Osakeperusteiset maksut | 11 067 | 23 909 | 34 976 |
| Työsuhde-etuudet yhteensä | 615 382 | 2 262 719 | 2 878 101 |
| Hallituksen palkkiot 2022, euroa | Kiinteät vuosipalkkiot *) |
Osallistumisen perusteella maksettavat palkkiot |
Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Neuwald Roland | 80 000 | 16 000 | 96 000 |
| Björkman Stefan | 50 000 | 12 200 | 62 200 |
| Karppinen Timo **) | 40 000 | 10 400 | 50 400 |
| Kuittinen Anne | 40 000 | 7 800 | 47 800 |
| Lager Esa***) | 2 900 | 2 900 | |
| Niemistö Leena ***) | 3 800 | 3 800 | |
| Pohjonen Sari **) | 40 000 | 11 000 | 51 000 |
| Stone Tracy | 40 000 | 7 200 | 47 200 |
| Williams Harriet | 40 000 | 9 000 | 49 000 |
| Hallituksen palkkiot yhteensä | 330 000 | 80 300 | 410 300 |
Avainhenkilöiden palkat ja palkkiot yhteensä, euroa 3 288 401
*) maksettu yhtiön osakkeina 60 134 kpl ja rahana
**) 23. maaliskuuta 2022 alkaen
***) 23. maaliskuuta 2022 asti
Johdon osakeperusteisesta kannustinjärjestelmästä annetaan liitetiedossa 5.6.
Toimitusjohtaja Susanne Ehnbågella on oikeus jäädä eläkkeelle täytettyään 65 vuotta. Toimitusjohtajan eläke karttuu yksilöllisen eläkesopimuksen perusteella paikallisen käytännön mukaisesti.
Johtoryhmän jäsenten eläkeikä on joko 65 vuotta tai yksilöllinen lakisääteisen eläkeiän mukaisesti.
Vuonna 2023 toimitusjohtaja Susanne Ehnbågen eläke määräytyi maksuperusteisen järjestelmän mukaisesti, osittain paikallisen ITP1 suunnitelman mukaan ja osittain ylimääräisestä eläkevarauksesta 30%:lle tulosta siltä osin, kun se ylittää ITP1:n mukaisen tulokaton. Eläkekustannus hänen ollessaan toimitusjohtajana oli 68 268 euroa. Kokonaiskustannukset yhtiön konsernin johtoryhmän jäsenille ottamasta maksuperusteisesta työeläkevakuutuksesta olivat 283 213 euroa (303 670 euroa vuonna 2022).
Hallituksen jäsenille ei ole maksettu muita korvauksia vuonna 2023.
Stockmann-konserni tarjoaa avainhenkilöille omana pääomana maksettavaa pitkän aikavälin osakepohjaista kannustinjärjestelmää, joka perustuu suoriteperusteisiin palkkio-osakkeisiin.
Saadut työsuoritukset ja vastaava oman pääoman lisäys arvostetaan oman pääoman ehtoisten instrumenttien käyvän arvon perusteella myöntämispäivänä, pois lukien mahdollisten ei-markkinaehtoisten ansaintaehtojen vaikutus. Suoriteperusteisiin osakkeisiin liittyvät ei-markkinaehtoiset ansaintaehdot sisältyvät oletuksiin, jotka koskevat työntekijän saamien osakkeiden lopullista lukumäärää.
Stockmann tarkastelee tehtyjä oletuksia säännöllisesti ja tarvittaessa tarkistaa arviotaan myönnettävien suoriteperusteisten osakkeiden määrästä. Osakepohjaiset palkkiot kirjataan kuluksi konsernin tuloslaskelmaan ohjelman ansainta- ja sitouttamisjakson kuluessa ja kulua vastaava määrä kirjataan omaan pääomaan. Osakepohjaisiin palkkioihin liittyvät henkilösivukulut kirjataan kuluksi konsernin tuloslaskelmaan ohjelman ansainta- ja sitouttamisjakson aikana raportointikauden päättymispäivän todellisen osakekurssin perusteella ja kuluja vastaava lisäys kirjataan velaksi konsernin taseeseen.
Tilikauden 2022 aikana Stockmann Oyj Abp:n hallitus päätti osakepohjaisen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän perustamisesta yhtiön johdolle ja avainhenkilöille. Suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma (Performance Share Plan, PSP) koostuu kolmesta yksittäisestä ansaintajaksosta. Yhtiön hallitus päättää suorituskriteereistä, osakepalkkiojärjestelmään osallistumaan oikeutetusta henkilömäärästä sekä kynnys-, tavoite- ja enimmäispalkkion määrästä kunkin suoritusjakson osalta erikseen. Suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän tavoitteena on tukea yhtiön strategian toteuttamista, yhdenmukaistaa avainhenkilöiden ja yhtiön osakkeenomistajien edut sekä pitää johto ja avainhenkilöt yhtiön palveluksessa.
Hallitus hyväksyi ensimmäisen suoritusjakson (PSP 2022–2024) aloittamisen ja päätti tuloskriteereistä vuonna 2022. Tuloskriteereihin kuuluvat osakkeen kokonaistuotto, liikevaihto, liikevoitto ja ilmastoneutraalius. Mahdollinen palkkio maksetaan vuoden 2025 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana riippuen tuloskriteerien ja palvelusehdon täyttymisestä. PSP 2022–2024 -ohjelmasta mahdollisesti ansaittu palkkio maksetaan yhtiön osakkeina. Osakepalkkioista aiheutuvien verojen ja veroluonteisten maksujen osuus maksetaan käteisvaroina.
Hallitus hyväksyi toisen suoritusjakson (PSP 2023–2025) aloittamisen ja päätti tuloskriteereistä tammikuussa 2023. Tuloskriteereihin kuuluvat osakkeen kokonaistuotto, liikevaihto, liikevoitto ja ilmastoneutraalius. Mahdollinen palkkio maksetaan vuoden 2026 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana riippuen tuloskriteerien ja palvelusehdon täyttymisestä. PSP 2023–2025 -ohjelmasta mahdollisesti ansaittu palkkio maksetaan yhtiön osakkeina. Osakepalkkioista aiheutuvien verojen ja veroluonteisten maksujen osuus maksetaan käteisvaroina.
| Ansaintajakso | 2023-2025 | 2022-2024 |
|---|---|---|
| Alkuperäinen lukumäärä, kpl *) | 2 000 000 | 2 000 000 |
| Alkuperäinen myöntämispäivä | 6.7.2023 | 23.11.2022 |
| Oikeuksien syntymispäivä | 30.4.2026 | 30.4.2025 |
| Enimmäisvoimassaoloaika, vuotta | 2,8 | 2,4 |
| Jäljellä oleva voimassaoloaika, vuotta | 2,3 | 1,3 |
| Järjestelmän piirissä henkilöitä raportointivuoden lopussa | 18 | 18 |
| Omana pääomana ja | Omana pääomana ja | |
| Maksutapa | käteisvaroina, | käteisvaroina, |
| nettomääräinen | nettomääräinen | |
*) Määrät on esitetty bruttomääräisinä, eli osakepalkkio sisältää sekä osakkeina maksetun palkkion että käteisenä maksetun palkkion määrää vastaavan määrän osakkeita.
| Ansaintajakso | 2023-2025 | 2022-2024 | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Palkkio-osakkeet 1.1. | 0 | 1 478 000 | 1 478 000 |
| Kaudella myönnetyt | 1 238 000 | 18 000 | 1 256 000 |
| Kaudella menetetyt | 53 000 | 318 000 | 371 000 |
| Palkkio-osakkeet 31.12. | 1 185 000 | 1 178 000 | 2 363 000 |
Osakeperusteisten kannustimien käypä arvo on määritetty myöntämispäivänä ja kirjataan kuluna siihen asti, kunnes oikeus osakkeisiin syntyy. Markkinatilanne, eli tässä tapauksessa osakkeen kokonaistuotto, on otettu huomioon määritettäessä käypää arvoa myöntämishetkellä, eikä sitä muuteta ohjelman aikana. Ohjelman aikana myönnettävien osakepohjaisten kannustimien hinnoittelu määritettiin seuraavien tietojen perusteella, ja sillä oli seuraava vaikutus:
| Kauden 2023 aikana myönnettyjen instrumenttien arvostusparametrit |
Ansaintajakso 2023-2025 | Ansaintajakso 2022-2024 |
|---|---|---|
| Osakekurssi myöntämispäivänä, euroa | 2,07 | 2,07 |
| Osakekurssi kauden lopussa, euroa | 2,90 | 2,90 |
| Oletettu volatiliteetti, %*) | 41,52% | 46,12% |
| Maturiteetti, vuotta | 2,5 | 1,5 |
| Riskitön korko, % | 3,24% | 3,39% |
| Odotettavissa olevat osingot, euroa | 0,08 | 0,00 |
| Arvostusmalli | Monte Carlo | Monte Carlo |
| Käypä arvo/osake, € | 0,9357 | 0,8156 |
*) Odotettavissa oleva volatiliteetti perustuu toteutuneeseen volatiliteettiin, joka on laskettu Stockmannin osakkeen kuukausihinnoilla vastaavalta maturiteettiajalta.
| Milj. euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Tilikauden aikana kuluksi kirjattu | 1,0 | 0,1 |
| Tilikauden aikana kuluksi kirjattu, omana pääomana maksettavat | 0,8 | 0,1 |
| Osakeperusteisiin maksuihin liittyvät velat 31.12. | 0,3 | 0,0 |
| Ennakonpidätysvelvoitteiden maksun arvioitu rahavirtavaikutus | 2,1 | 0,6 |
Stockmann-konserni ottaa ilmastoon liittyvät asiat huomioon arvioissa ja oletuksissa, kun se on tarkoituksenmukaista. Arvioinnissa otetaan huomioon fyysisten riskien ja siirtymäriskien mahdolliset vaikutukset konserniin. Konserni uskoo, että sen liiketoimintamalli ja tuotteet ovat edelleen elinkelpoisia tulevassa vähähiilisessä taloudessa, mutta ilmastoon
liittyvät asiat lisäävät epävarmuutta joitakin tilinpäätöksen eriä koskeviin arvioihin ja oletuksiin. Vaikka ilmastoon liittyvillä riskeillä ei ehkä ole tällä hetkellä merkittävää vaikutusta mittaamiseen, konserni seuraa tiiviisti esimerkiksi ilmastolainsäädäntöä ja muutoksia asiakkaiden käyttäytymisessä. Ilmastoon liittyvien asioiden katsotaan vaikuttavan suorimmin seuraaviin eriin ja näkökohtiin:
Stockmann-konsernin tilinpäätöksen taksonomiakelpoisuuden ja taksonomiamukaisuuden laskemista koskevat periaatteet perustuvat parhaaseen tulkintaamme EU:n taksonomia-asetuksesta ja delegoiduista säädöksistä sekä Euroopan komission tällä hetkellä saatavilla olevista ohjeista.
Stockmann-konsernin kannalta tällä hetkellä merkityksellistä ensisijaista toimintaa, joka on tunnistettu taksonomiakelpoiseksi, on toiminta 7.7 Rakennusten hankinta ja omistaminen (Omien tai leasing-kiinteistöjen vuokraus ja käyttö). Taksonomian alaista toimintaa 6.5 Moottoripyörä-, henkilöauto- ja hyötyajoneuvoliikenne koskevat taloudelliset luvut alittavat tällä hetkellä Stockmann-konsernin määrittelemät olennaisuusrajat, minkä vuoksi toiminta on luokiteltu ei-kelpoiseksi. Stockmann -konserni on arvioinut myös komission delegoidun asetuksen 2023/2486 uudet taloudelliset toiminnot. Vaikka toiminta 3.2 Olemassa olevien rakennusten korjaus koskee Stockmann-konsernia, siihen liittyvät taloudelliset luvut alittavat tällä hetkellä konsernin ennalta määrittelemät olennaisuusrajat. Toiminta 5.4 Käytettyjen tavaroiden myynti ei ole konsernille oleellinen, koska yhteistyökumppanit hoitavat käytettyjen tavaroiden myynnin.
EU:n taksonomia-asetuksessa luodaan perusta EU:n taksonomialle asettamalla edellytykset, jotka taloudellisen toiminnan on täytettävä, jotta se voidaan luokitella ympäristön kannalta kestäväksi.
Stockmann-konserni on arvioinut, miten ja missä määrin sen toiminta liittyy Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/852 artiklojen 3 ja 9 mukaisesti ympäristön kannalta kestävään taloudelliseen toimintaan. Arvioinnissa Stockmann-konserni on määritellyt, täyttääkö sen taksonomiakelpoinen taloudellinen toiminta EU:n taksonomia-asetuksessa säädetyt merkittävän vaikutuksen kriteerit, ei merkittävää haittaa -kriteerit ja sosiaaliset vähimmäistason suojatoimet. Kaikki kriteerit täyttävä taksonomiakelpoinen taloudellinen toiminta tunnustetaan ympäristön kannalta kestäväksi ja taksonomian mukaiseksi.
Stockmann-konsernin taksonomian mukainen liikevaihto-osuus on ympäristön kannalta kestävään taloudelliseen toimintaan liittyvien alivuokraus- ja käyttöoikeussopimusten liikevaihdon osuus Stockmann-konsernin kokonaisliikevaihdosta, ks. liitetieto 2.2.1.1.
Stockmann-konsernin taksonomian mukaisten investointien osuus on ympäristön kannalta kestävään taloudelliseen toimintaan liittyvää omaisuutta koskevien investointien osuus Stockmann-konsernin kokonaisinvestoinneista, joka lasketaan IFRS 16:n (53: 8h)) ja IAS 16:n (73: (e) (i)) mukaisesti ja sisältyy näin kohtaan Lisäys kauden aikana, ks. liitetiedot 3.3 ja 3.5.
Stockmann-konsernin taksonomian mukaisten liiketoiminnan kulujen osuus on ympäristön kannalta kestävään taloudelliseen liiketoimintaan liittyvää omaisuutta koskevien liiketoiminnan kulujen osuus Stockmann-konsernin liiketoiminnan kokonaiskuluista, joka sisältyy kohtaan Liiketoiminnan muut kulut, ks. liitetieto 2.6. EU:n taksonomian liiketoiminnan kulujen tunnusluvun määritelmän mukaan liiketoiminnan kokonaiskulut sisältävät rakennusten peruskorjaustoimenpiteet, lyhytaikaiset vuokrasopimukset, kunnossapidon ja korjaukset sekä kaikki muut aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden päivittäiseen huoltoon välittömästi liittyvät kulut. Stockmann-konsernin liiketoiminnan kulut eivät sisällä ICT-kuluja, koska ylläpitoon liittyviä ICT-kuluja ei ole mahdollista erottaa muista ICT-kuluista.
EU:n taksonomian mukaiset keskeiset tunnusluvut esitetään luvussa Selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista, joka sisältyy Stockmannin talouskatsaukseen.
Stockmannin hallitus päätti 25.1.2024 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 307 489 yhtiön uutta osaketta, jotka annetaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaiselle yhtiön velkojalle, jonka saneerausohjelman mukainen aikaisemmin ehdollinen tai riidanalainen saneerausvelka oli vahvistettu lopulliselta määrältään 9.11.2023 mennessä, ja hyväksyi osakeannissa tehdyn merkinnän. Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka on maksettu kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti. Osakeannin seurauksena yhtiön osakkeiden lukumäärä kasvoi 307 489 osakkeella ja on yhteensä 159 023 044 osaketta.
Stockmann tiedotti 25.1.2024 vastaanottaneensa ja vahvistaneensa yhden merkintäilmoituksen konversioon oikeutetulta, jonka saneerausohjelman maksuohjelman mukainen aikaisemmin ehdollinen tai riidanalainen saatava oli selvitetty ja vahvistettu lopulliselta määrältään. Yhtiön velkojan pätevästi merkitsemät lisävelkakirjat olivat nimellisarvoltaan yhteensä 1 120 000 euroa. Lisävelkakirjoja merkinneen yhtiön velkojan saatava on konvertoitu kuittaamalla lisävelkakirjoihin.
Katsauskauden jälkeen helmikuussa Stockmann ja saneerausohjelman velkoja Tampereen Seudun Osuuspankki ovat sopineet kokonaisratkaisusta, joka päättää osapuolten väliset saneerausohjelmaan liittyvät riidat. Sovintoratkaisun toimeenpano edellyttää, että tuomioistuin vahvistaa saneerausohjelman mukaisen maksuohjelman muutoksen. Muutoshakemus jätetään Helsingin käräjäoikeuteen. Tämän sopimuksen jälkeen jäljellä on vielä kaksi kiistanalaista vaatimusta, yhteensä 29,1 miljoonaa euroa.
| euroa | Liitetieto | 1.1.-31.12.2023 | % Lv | 1.1.-31.12.2022 | % Lv |
|---|---|---|---|---|---|
| LIIKEVAIHTO | 242 282 545,39 | 100,0 | 245 095 279,40 | 100,0 | |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 2 | 6 954 344,40 | 2,9 | 192 697 041,91 | 78,6 |
| Materiaalit ja palvelut | |||||
| Aineet, tarvikkeet ja tavarat: | |||||
| Ostot tilikauden aikana | -132 003 315,53 | -139 508 885,07 | |||
| Varastojen muutos, lisäys (+), vähennys (-) | 737 389,38 | 9 593 840,51 | |||
| Materiaalit ja palvelut yhteensä | -131 265 926,15 | 54,2 | -129 915 044,56 | 53,0 | |
| Henkilöstökulut | 3 | -45 349 176,68 | 18,7 | -45 178 701,91 | 18,4 |
| Poistot ja arvonalentumiset | 4 | -9 420 195,21 | 3,9 | -12 100 924,31 | 4,9 |
| Liiketoiminnan muut kulut | 5 | -90 580 357,65 | 37,4 | -107 449 439,60 | 43,8 |
| -276 615 655,69 | 114,2 | -294 644 110,38 | 120,2 | ||
| LIIKEVOITTO (-TAPPIO) | -27 378 765,90 | -11,3 | 143 148 210,93 | 58,4 | |
| Rahoitustuotot ja -kulut | 6 | 49 897 331,61 | 20,6 | 42 275 552,43 | 17,2 |
| VOITTO (TAPPIO) ENNEN | |||||
| TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA | 22 518 565,71 | 9,3 | 185 423 763,36 | 75,7 | |
| Tilinpäätössiirrot | 7 | 3 827 929,29 | 1,6 | 35 255 625,83 | 14,4 |
| Tuloverot | 8 | -8 350 053,11 | -3,4 | -46 842 369,66 | -19,1 |
| TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) | 17 996 441,89 | 7,4 | 173 837 019,53 | 70,9 |
| euroa | Liitetieto | 31.12.2023 | 31.12.2022 |
|---|---|---|---|
| VASTAAVAA | |||
| PYSYVÄT VASTAAVAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 9 | ||
| Aineettomat oikeudet | 7 344 061,20 | 5 827 390,87 | |
| Muut aineettomat hyödykkeet | 70 884,14 | ||
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 700 346,73 | 3 945 813,28 | |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 8 044 407,93 | 9 844 088,29 | |
| Aineelliset hyödykkeet | 10 | ||
| Koneet ja kalusto | 18 686 683,43 | 18 717 395,94 | |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot | 2 960 902,71 | 3 027 478,91 | |
| Muut aineelliset hyödykkeet | 54 601,65 | 54 601,65 | |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | 300 227,73 | 1 192 370,67 | |
| Aineelliset hyödykkeet yhteensä | 22 002 415,52 | 22 991 847,17 | |
| Sijoitukset | 11 | ||
| Osuudet saman konsernin yrityksissä | 311 436 627,98 | 309 936 627,98 | |
| Muut osakkeet ja osuudet | 748 761,86 | 748 761,86 | |
| Sijoitukset yhteensä | 312 185 389,84 | 310 685 389,84 | |
| PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ | 342 232 213,29 | 343 521 325,30 | |
| VAIHTUVAT VASTAAVAT | |||
| Vaihto-omaisuus | |||
| Aineet, tarvikkeet ja tavarat | 53 400 438,96 | 52 663 049,58 | |
| Vaihto-omaisuus yhteensä | 53 400 438,96 | 52 663 049,58 | |
| Pitkäaikaiset saamiset | |||
| Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä | 210 707 596,22 | 208 567 698,92 | |
| Muut saamiset | 4 099 608,31 | 6 718 529,28 | |
| Pitkäaikaiset saamiset yhteensä | 214 807 204,53 | 215 286 228,20 | |
| Lyhytaikaiset saamiset | 12 | ||
| Myyntisaamiset | 4 044 287,40 | 2 495 382,50 | |
| Saamiset saman konsernin yrityksiltä | 9 360 003,70 | 8 805 716,71 | |
| Muut saamiset | 317 478,13 | 507 318,28 | |
| Siirtosaamiset | 12 732 884,33 | 9 577 997,87 | |
| Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 26 454 653,56 | 21 386 415,36 | |
| Rahat ja pankkisaamiset | 13 | 23 393 007,01 | 35 084 492,56 |
| VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ | 318 055 304,06 | 324 420 185,70 | |
| VASTAAVAA YHTEENSÄ | 660 287 517,35 | 667 941 511,00 |
| euroa | Liitetieto | 31.12.2023 | 31.12.2022 |
|---|---|---|---|
| VASTATTAVAA | |||
| OMA PÄÄOMA | |||
| Osakepääoma | 14-15 | 77 556 538,26 | 77 556 538,26 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 76 138 713,65 | 73 556 844,86 | |
| Edellisten tilikausien voitto (tappio) | 219 326 940,89 | 45 489 921,36 | |
| Tilikauden voitto (tappio) | 17 996 441,89 | 173 837 019,53 | |
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 391 018 634,69 | 370 440 324,01 | |
| TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ | 16 | 19 131 454,66 | 21 019 383,95 |
| PAKOLLISET VARAUKSET | 17 | 18 033 041,57 | 31 225 567,27 |
| VIERAS PÄÄOMA | |||
| Pitkäaikainen vieras pääoma | 18 | ||
| Joukkovelkakirjalainat | 72 022 624,00 | 67 629 243,00 | |
| Muut velat | 9 097 953,00 | ||
| Velat saman konsernin yrityksille | 96 316 419,01 | 66 674 746,33 | |
| Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä | 177 436 996,01 | 134 303 989,33 | |
| Lyhytaikainen vieras pääoma | 19 | ||
| Saadut ennakot | 818 584,06 | 807 740,31 | |
| Ostovelat | 16 998 516,29 | 16 717 966,13 | |
| Velat saman konsernin yrityksille | 1 995 278,90 | 27 959 627,24 | |
| Muut velat | 14 533 430,28 | 12 025 930,75 | |
| Siirtovelat | 20 | 20 321 580,89 | 53 440 982,01 |
| Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä | 54 667 390,42 | 110 952 246,44 | |
| VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ | 232 104 386,43 | 245 256 235,77 | |
| VASTATTAVAA YHTEENSÄ | 660 287 517,35 | 667 941 511,00 |
| euroa | 1.1.-31.12.2023 | 1.1.-31.12.2022 |
|---|---|---|
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | ||
| Tilikauden voitto (tappio) | 17 996 441,89 | 173 837 019,53 |
| Oikaisut: | ||
| Suunnitelman mukaiset poistot | 9 420 195,21 | 12 100 924,31 |
| Pysyvien vastaavien myyntivoitot | -11 653,21 | -185 437 307,11 |
| Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua | -8 455 895,22 | 14 392 734,19 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | -49 897 332,11 | -42 252 335,98 |
| Tilinpäätössiirrot | -3 827 929,29 | -35 255 625,83 |
| Verot | -166 820,86 | 37 174 545,93 |
| Laskennalliset verot | 8 516 873,97 | 9 667 823,73 |
| Käyttöpääoman muutos: | ||
| Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys (-) / vähennys (+) | 3 143 057,15 | -1 790 504,94 |
| Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) | -737 389,38 | -9 593 840,51 |
| Korottomien velkojen lisäys (+) / vähennys (-) | 11 454 484,89 | -16 165 579,23 |
| Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista | -2 071 754,13 | -4 339 424,28 |
| Saadut korot liiketoiminnasta | 505 977,16 | 2 939 031,70 |
| Välittömät verot | -39 789 191,33 | -1 165 363,47 |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | -53 920 935,26 | -45 887 901,96 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | ||
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -6 917 323,51 | -6 923 098,07 |
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 11 653,21 | 390 632 479,61 |
| Tytäryhtiöosakkeiden luovutustulot | 38 419 875,94 | |
| Lainasaamisten lisäys (-)/vähennys (+) | -92 855,98 | |
| Sijoitukset tytäryhtiöihin | -1 500 000,00 | |
| Saadut osingot/pääoman palautukset | 3 514 999,06 | 90,00 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | -4 890 671,24 | 422 036 491,50 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | ||
| Lyhytaikaisten lainojen nostot (+)/ takaisinmaksut (-) | -381 490 180,00 | |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 48 120 120,95 | |
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -1 000 000,00 | |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | 47 120 120,95 | -381 490 180,00 |
| Rahavarojen muutos, lisäys (+) / vähennys (-) | -11 691 485,55 | -5 341 590,46 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 35 084 492,56 | 40 426 083,02 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 23 393 007,01 | 35 084 492,56 |
Vuonna 2022 kiinteistöjen ja tytäryhtiöosakkeiden myynnistä saadut varat maksettiin suoraan saneerausohjelman mukaisille vakuudellisille velkojille. Tapahtuma on esitetty aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden ja tytäryhtiöosakkeiden luovutustuottona sekä lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksuna.
Stockmann Oyj:n tilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolain mukaisesti (FAS).
Helsingin käräjäoikeus on hyväksynyt Stockmann Oyj:n saneerausohjelman 9.2.2021. Saneerausohjelman keskeiset kohdat ja sen vaikutukset tilinpäätökseen on kuvattu konsernin liitetietoina kohdissa 1.4., 1.5. ja 4.6.
Ulkomaanrahan määräiset tapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin.
Rahoituksen kurssivoitot ja kurssitappiot on kirjattu nettomääräisinä muihin rahoitustuottoihin tai muihin rahoituskuluihin.
Liikevaihtoa laskettaessa myyntituotoista on vähennetty välilliset verot, myönnetyt alennukset ja valuuttakurssierot.
Liiketoiminnan muina tuottoina esitetään liiketoimintaan liittyvien pysyvien vastaavien myyntivoitot, liiketoimintojen myynnistä saadut korvaukset sekä palveluveloitukset tytäryhtiöiltä.
Tuloslaskelmaan on välittöminä veroina kirjattu tilikauden tulosta vastaavat verot sekä aikaisemmilta tilikausilta maksuunpannut tai palautetut verot. Laskennallinen verosaaminen on kirjattu verotuksessa tulevina vuosina vähennyskelpoisista kuluista.
Stockmann Oyj Abp:n Viron sivuliikkeen tuotot ovat sisältyneet Suomen pääliikkeen verotettavaan tuloon. Sivuliikkeen tuotot ovat Virossa verotettavaa tuloa silloin, kun se jakaa voittoa Suomen pääliikkeelle. Viron ja Suomen välisen verosopimuksen mukaan Virossa maksettava tulovero on vähennyskelpoinen Suomeen maksettavasta tuloverosta tietyin edellytyksin. Virossa verottamattomien kertyneiden voittovarojen määrä sisältäen tilikauden tuloksen on 26,8 miljoonaa euroa. Viroon maksettava tulovero olisi 5,9 miljoonaa euroa, joka on esitetty laskennallisena verovelkana. Tämä summa ei todennäköisesti tule olemaan Suomen tuloverotuksessa vähennyskelpoinen erä.
Tilikauden 2022 aikana päätettiin 52,4 miljoonan euron voitonjaosta Viron sivuliikkeeltä Suomen pääliikkeelle. Voitonjaon seurauksena Viroon maksettava vero oli määrältään 13,1 miljoonaa euroa. Suomen verohallinnon mukaan Viroon maksettavasta verosta 2,8 miljoonaa euroa ei ollut vähennyskelpoista Suomeen maksettavasta verosta, koska Stockmann Oyj Abp:n Suomessa verotettava tulo verovuosilta 2010-2016 ei ole vähennykseen riittävä. Näin ollen mainittu summa oli kahdenkertaista veronmaksua.
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet on arvostettu alkuperäiseen hankintamenoon, josta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot.
Suunnitelman mukaiset poistot perustuvat aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden alkuperäiseen hankintamenoon ja arvioituun taloudelliseen käyttöaikaan seuraavasti:
| Aineettomat hyödykkeet | 3 – 10 vuotta |
|---|---|
| Rakennukset | 20 – 50 vuotta |
| Koneet ja kalusto | 3 – 10 vuotta |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot | 5 – 10 vuotta |
Yhtiön pysyvien vastaavien sijoitukset on arvostettu hankintamenoon tai, mikäli niiden käypä arvo on pysyvästi alentunut, tähän alempaan arvoon.
Lindexin kirjanpitoarvoon ei arvonalentumistestauksen perusteella ole aihetta alaskirjauksille. Arvonalentumistestauksen periaatteet on esitetty konsernin liitetietoina.
Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen luovutushinnan mukaiseen alimpaan arvoon. Vaihto-omaisuuden arvo on määritelty painotetun keskihankintahinnan menetelmää käyttäen ja se sisältää kaikki hankinnasta aiheutuneet muuttuvat menot.
Rahoituslainat kirjataan nimellisarvoon. Transaktiomenot kirjataan siirtosaamisiin ja jaksotetaan tuloslaskelmaan instrumentin pitoaikana. Transaktiomenot ja lainan korot kirjataan tuloslaskelmassa rahoituskuluihin instrumentin pitoaikana.
Vakuudettomat velkojat olivat saneerausohjelman mukaisesti oikeutettuja konvertoimaan saneerausohjelman alaisen vakuudettomalle velalle vahvistetun maksuohjelman mukaiset saatavansa kuittaamalla tämän osuuden vakuudellisiin joukkovelkakirjoihin euro eurosta. Vakuudettomien velkojien merkitsemät velkakirjat olivat nimellisarvoltaan yhteensä 72 022 624 euroa.
Tilinpäätöksissä tehtyjen ja suunnitelman mukaisten poistojen kertynyt erotus, poistoero, esitetään taseen erässä tilinpäätössiirtojen kertymä ja sen muutos tuloslaskelmassa erässä tilinpäätössiirrot. Tilinpäätössiirrot sisältävät myös annetut ja saadut konserniavustukset.
Pakollinen varaus kirjataan, kun yhtiöllä on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissa luotettavasti.
Pakollisena varauksena on esitetty saneerausohjelman mukaisia ehdollisia velkoja, joiden perusteena on pääsääntöisesti vuokrasopimusten ennenaikainen irtisanominen. Vuokrasopimusten ennenaikaisesta irtisanomisesta johtuvat vahingonkorvausvaatimukset ovat määrältään huomattavia.
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Kiinteistöjen ja osakkeiden myyntivoitot | 185 584 784,11 | |
| Konserniyrityksiltä laskutetut palvelut | 6 903 384,00 | 7 222 583,43 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 50 960,40 | 37 151,37 |
| Yhteensä | 6 954 344,40 | 192 844 518,91 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Toimitusjohtajan palkat ja palkkiot | 1 403 828,00 | 604 315,00 |
| Hallituksen jäsenten palkat ja palkkiot | 433 400,00 | 410 300,00 |
| Muun henkilökunnan palkat | 35 145 502,13 | 36 046 866,24 |
| Sairasajan palkat | 1 539 297,69 | 1 754 352,28 |
| Eläkekulut | 5 351 129,72 | 4 422 366,02 |
| Muut henkilösivukulut | 1 476 019,14 | 1 940 502,37 |
| Yhteensä | 45 349 176,68 | 45 178 701,91 |
| Henkilöstö keskimäärin | 1 001 | 1 048 |
*)Toimitusjohtajana Jari Latvanen 12.05.2023 asti ja Susanne Ehnbåge alkaen 12.5.2023
Johtoryhmän jäsenten eläkeikä on 65 vuotta tai yksilöllinen virallinen eläkeikä. Toimitusjohtaja Susanne Ehnbågella on oikeus jäädä eläkkeelle täytettyään 65 vuotta. Toimitusjohtajan eläke karttuu yksilöllisen eläkesopimuksen perusteella paikallisen käytännön mukaisesti. Eläkevakuutusten kustannukset on kirjattu kuluksi AB Lindex:ssä.
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Aineettomat oikeudet | 4 740 194,32 | 5 497 574,18 |
| Rakennukset ja rakennelmat | 2 029 393,14 | |
| Koneet ja kalusto | 3 629 410,83 | 3 490 110,12 |
| Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot | 1 050 590,06 | 1 083 846,87 |
| Yhteensä | 9 420 195,21 | 12 100 924,31 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Liikepaikkakulut | 44 451 512,80 | 41 559 290,89 |
| IT- ja tietoliikennekulut | 12 957 121,36 | 14 417 157,88 |
| Markkinointikulut | 8 267 447,70 | 8 170 983,53 |
| Asiantuntijakulut | 4 947 784,85 | 4 353 232,17 |
| Työvoiman vuokrauskulut | 4 758 976,25 | 5 109 060,33 |
| Tavarankäsittelykulut | 3 796 669,45 | 4 583 260,51 |
| Vapaaehtoiset henkilösivukulut | 1 102 798,23 | 1 616 227,06 |
| Vuokrakulut | 624 311,49 | 683 674,94 |
| Luottotappiot | 137 222,70 | 654 721,48 |
| Muut kulut *) | 9 536 512,82 | 26 301 830,81 |
| Yhteensä | 90 580 357,65 | 107 449 439,60 |
*) 2023 yrityssaneeraukseen liittyvät kulut 1,4 milj. euroa (2022 18,1 milj. euroa).
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Tilintarkastus | 319 813,00 | 272 613,10 |
| Todistukset ja lausunnot *) | 4 580,00 | |
| Veroneuvonta | 21 987,00 | 17 576,00 |
| Muut neuvontapalvelut | 27 165,76 | 19 726,00 |
| Yhteensä | 368 965,76 | 314 495,10 |
*) Tilintarkastuslaki 1:1.2§
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Osakkeiden myyntivoitto, saman konsernin yritykset | 38 304 298,16 | |
| Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä | 31 226 758,96 | 24 947 961,16 |
| Osingot saman konsernin yrityksiltä | 21 967 400,38 | |
| Muut osinkotuotot | 215,00 | 90,00 |
| Korko- ja muut rahoitustuotot konsernin ulkopuolisilta | 215 365,05 | 29 417,09 |
| Korkokulut saman konsernin yrityksille | -1 023 780,14 | -2 950 418,96 |
| Korko- ja muut rahoituskulut konsernin ulkopuolisille | -1 182 513,54 | -1 429 657,65 |
| Kurssivoitot ja -tappiot (netto) | -1 306 114,10 | -16 626 137,37 |
| Yhteensä | 49 897 331,61 | 42 275 552,43 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa tehtyjen poistojen erotus |
1 887 929,29 | 61 455 625,83 |
| Saadut konserniavustukset | 1 940 000,00 | |
| Annetut konserniavustukset | -26 200 000,00 | |
| Yhteensä | 3 827 929,29 | 35 255 625,83 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Tuloverot tilikaudelta | -37 174 545,93 | |
| Verot edellisiltä tilikausilta | 166 820,86 | |
| Laskennallisten verojen muutos *) | -8 516 873,97 | -9 667 823,73 |
| Yhteensä | -8 350 053,11 | -46 842 369,66 |
*) 2023 sisältää Viron filiaalin laskennallisen verovelan lisäystä EUR 5.897.953,00
Arvonkorotukset 31.12.
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 30 024 007,60 | 38 127 692,35 |
| Lisäykset | 1 338 698,50 | 40 800,00 |
| Siirrot erien välillä | 4 918 166,15 | 1 725 786,00 |
| Vähennykset | -6 380 649,24 | -9 870 270,75 |
| Hankintameno 31.12. | 29 900 223,01 | 30 024 007,60 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 24 196 616,73 | 28 569 313,30 |
| Vähennysten poistot | -6 380 649,24 | -9 870 270,75 |
| Tilikauden poisto | 4 740 194,32 | 5 497 574,18 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 22 556 161,81 | 24 196 616,73 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 7 344 061,20 | 5 827 390,87 |
| Muut aineettomat hyödykkeet | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Hankintameno 1.1. | 705 768,85 | 705 768,85 |
| Hankintameno 31.12. | 12 287,00 | 705 768,85 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 634 884,71 | 564 307,94 |
| Tilikauden poisto | 70 884,14 | 70 576,77 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 12 287,00 | 634 884,71 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,00 | 70 884,14 |
| Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Hankintameno 1.1. | 3 945 813,28 | 1 896 103,53 |
| Lisäykset | 1 672 699,60 | 3 775 495,75 |
| Siirrot erien välillä | -4 918 166,15 | -1 725 786,00 |
| Hankintameno 31.12. | 700 346,73 | 3 945 813,28 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 700 346,73 | 3 945 813,28 |
| Aineettomat hyödykkeet yhteensä | 8 044 407,93 | 9 844 088,29 |
| 10. Aineelliset hyödykkeet | ||
| Maa- ja vesialueet | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Hankintameno 1.1. | 3 316 108,01 | |
| Vähennykset | -3 316 108,01 | |
| Hankintameno 31.12. | ||
| Arvonkorotukset 1.1. | 5 898 350,58 | |
| Arvonkorotusten vähennys pysyvien vastaavien myynnin |
Kirjanpitoarvo 31.12. 1,00 0,00
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 322 568 904,82 | |
| Siirrot erien välillä | 53 946,00 | |
| Vähennykset | -322 622 850,82 | |
| Hankintameno 31.12. | ||
| Kertyneet poistot 1.1. | 120 621 113,98 | |
| Vähennysten kertyneet poistot | -122 650 507,12 | |
| Tilikauden poisto | 2 029 393,14 | |
| Arvonkorotukset 1.1. | 24 848 830,34 | |
| Arvonkorotusten vähennys pysyvien vastaavien myynnin | -24 848 830,34 | |
| yhteydessä Arvonkorotukset 31.12. |
||
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 0,00 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 35 142 841,09 | 36 539 814,61 |
| Lisäykset | 276 983,14 | 63 463,00 |
| Siirrot erien välillä | 3 321 715,18 | 593 010,16 |
| Vähennykset | -1 520 365,81 | -2 053 446,68 |
| Hankintameno 31.12. | 37 221 173,60 | 35 142 841,09 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 16 425 445,15 | 14 546 030,21 |
| Vähennysten kertyneet poistot | -1 520 365,81 | -1 610 695,18 |
| Tilikauden poisto | 3 629 410,83 | 3 490 110,12 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 18 534 490,17 | 16 425 445,15 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 18 686 683,43 | 18 717 395,94 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 7 010 580,01 | 7 239 266,30 |
| Siirrot erien välillä | 913 129,72 | 438 076,75 |
| Vähennykset | -1 527 047,68 | -666 763,04 |
| Hankintameno 31.12. | 6 396 662,05 | 7 010 580,01 |
| Kertyneet poistot 1.1. | 3 983 101,10 | 3 636 594,04 |
| Vähennysten kertyneet poistot | -1 527 047,68 | -666 763,04 |
| Tilikauden poisto | 979 705,92 | 1 013 270,10 |
| Kertyneet poistot 31.12. | 3 435 759,34 | 3 983 101,10 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 2 960 902,71 | 3 027 478,91 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 54 601,65 | 54 601,65 |
| Hankintameno 31.12. | 54 601,65 | 54 601,65 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 54 601,65 | 54 601,65 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 1 192 370,67 | 138 155,89 |
| Lisäykset | 3 342 701,96 | 2 139 247,69 |
| Siirrot erien välillä | -4 234 844,90 | -1 085 032,91 |
| Hankintameno 31.12. | 300 227,73 | 1 192 370,67 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 300 227,73 | 1 192 370,67 |
| Aineelliset hyödykkeet yhteensä | 22 002 415,52 | 22 991 847,17 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Hankintameno 1.1. | 309 936 627,98 | 286 641 335,62 |
| Lisäykset *) | 1 500 000,00 | 23 410 870,14 |
| Arvonalentumiset **) | -115 577,78 | |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 311 436 627,98 | 309 936 627,98 |
*) 2023: SIA Stockmann oman pääoman korotus, 2022: Stockmann Sverige AB:n oman pääoman korotus velkakonversiona liittyen AB Lindexin hankintaan otettuun lainaan
**) 2022: SIA Centrs osakkeiden myynti
| Muut osakkeet ja osuudet | ||
|---|---|---|
| euroa | 2023 | 2022 |
| Hankintameno 1.1. | 748 761,86 | 748 761,86 |
| Kirjanpitoarvo 31.12. | 748 761,86 | 748 761,86 |
| Sijoitukset yhteensä | 312 185 389,84 | 310 685 389,84 |
| 12. Lyhytaikaiset saamiset | ||
| Myyntisaamiset | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Korolliset myyntisaamiset | 40 845,69 | |
| Korottomat myyntisaamiset | 4 044 287,40 | 2 454 536,81 |
| Yhteensä | 4 044 287,40 | 2 495 382,50 |
| Saamiset saman konsernin yrityksiltä | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Konserniavustussaamiset | 3 650 000,00 | 1 710 000,00 |
| Myyntisaamiset | 5 708 423,71 | 5 888 919,71 |
| Siirtosaamiset | 1 579,99 | 206 797,00 |
| Muut lyhytaikaiset saamiset | 1 000 000,00 | |
| Yhteensä | 9 360 003,70 | 8 805 716,71 |
| Muut saamiset | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Muut saamiset | 317 478,13 | 507 318,28 |
| Yhteensä | 317 478,13 | 507 318,28 |
| Siirtosaamiset | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Vero- ja tullisaamiset | 4 127 179,73 | 180 350,00 |
| Jaksotetut ICT-kulut | 2 903 066,88 | 2 463 208,25 |
| Saaminen luottokorttiyhteistyöstä | 1 849 128,00 | 1 900 627,84 |
| Jaksotetut henkilösivukulut | 1 227 285,00 | 1 339 098,00 |
| Saamiset tavarantoimittajilta | 1 096 698,49 | 2 003 984,56 |
| Muut siirtosaamiset | 1 529 526,23 | 1 690 729,22 |
| Yhteensä | 12 732 884,33 | 9 577 997,87 |
Rahat ja pankkisaamiset sisältävät pankkitalletuksia ja käteisvaroja.
Yhtiön hallitus päätti tammikuussa 2022 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 28 139 Yhtiön uutta osaketta, jotka annettiin osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaisille yhtiön velkojille, joiden saneerausohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saneerausvelat oli vahvistettu lopulliselta määrältään 1.12.2021 mennessä, ja hyväksyi osakeannissa tehdyt merkinnät. Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka on maksettu kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti.
Yhtiön hallitus päätti maaliskuussa 2022 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 284 337 Yhtiön uutta osaketta, jotka annettiin osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaisille yhtiön velkojalle, joiden saneerausohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saneerausvelat on vahvistettu lopulliselta määrältään 21.1.2022 mennessä, ja hyväksyi osakeannissa tehdyn merkinnän. Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka maksettiin kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti.
Yhtiön hallitus päätti heinäkuussa 2022 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 1 130 786 yhtiön uutta osaketta, jotka annettiin osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaisille yhtiön velkojille, joiden saneerausohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saneerausvelat oli vahvistettu lopulliselta määrältään 14.7.2022 mennessä, ja hyväksyi osakeannissa tehdyt merkinnät. Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka maksettiin kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti.
Yhtiön hallitus päätti 21.6.2023 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 2 835 349 Yhtiön uutta osaketta, jotka annettiin osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaisille Yhtiön velkojille, joiden saneerausohjelman mukaiset aikaisemmin ehdolliset tai riidanalaiset saneerausvelat oli vahvistettu lopulliselta määrältään 24.5.2023 mennessä, ja hyväksyi osakeannissa tehdyt merkinnät. Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka maksettiin kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti. Osakeannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousi yhteensä 158 715 555 osakkeeseen.
Stockmann Oyj Abp:n osakepääoma oli 77,6 miljoonaa euroa 31.12.2023. Kaikki liikkeeseen lasketut osakkeet on maksettu täysimääräisesti.
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Osakkeet 1.1. ja 31.12. | 77 556 538,26 | 77 556 538,26 |
| Osakepääoma yhteensä | 77 556 538,26 | 77 556 538,26 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1. | 73 556 844,86 | 72 242 609,96 |
| Osakekonversio saneerausvelasta | 2 581 868,79 | 1 314 234,90 |
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12. | 76 138 713,65 | 73 556 844,86 |
| Edellisten tilikausien voitto/tappio 1.1. | 219 326 940,89 | 76 237 102,28 |
| Arvonkorotusten vähennys pysyvien vastaavien myynnistä | -30 747 180,92 | |
| Edellisten tilikausien voitto/tappio 31.12. | 219 326 940,89 | 45 489 921,36 |
| Tilikauden voitto/tappio | 17 996 441,89 | 173 837 019,53 |
| Oma pääoma yhteensä | 391 018 634,69 | 370 440 324,01 |
| Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12. | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Rahastot | 76 138 713,65 | 73 556 844,86 |
| Voitto/tappio edellisiltä tilikausilta | 219 326 940,89 | 45 489 921,36 |
| Tilikauden voitto/tappio | 17 996 441,89 | 173 837 019,53 |
| Yhteensä | 313 462 096,43 | 292 883 785,75 |
Saneerausohjelman aikana Stockmann Oyj:n voitonjako ei ole mahdollista.
| kpl | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Osakkeita (à 1 ääni) | 158 715 555 | 155 880 206 |
| Yhteensä | 158 715 555 | 155 880 206 |
Tilinpäätössiirtojen kertymä yhtiössä muodostuu kertyneestä poistoerosta.
| Muut pakolliset varaukset | ||
|---|---|---|
| euroa | 2023 | 2022 |
| Liiketoiminnan uudelleenjärjestelyjen kustannukset | 69 000,00 | |
| Kuluvaraus vuokrasopimuksiin liittyvistä vaatimuksista | 18 033 041,57 | 31 156 567,27 |
| josta saneerausvelkaa | 18 033 041,57 | 31 156 567,27 |
| Yhteensä | 18 033 041,57 | 31 225 567,27 |
Saneerausohjelmassa Stockmannille kuuluu saneerausvelkoja, jotka ovat ehdollisia, enimmäismääräisiä tai joiden riidanalainen suuruus maksuohjelmassa tullaan vahvistamaan myöhemmin.
Saneerausohjelman selvittäjä on kiistänyt vaatimukset ja pitää perusteltuna maksaa vuokrat 18 kuukaudelta eikä kaikilta irtisanottujen vuokrasopimusten jäljellä olevilta vuosilta. Mikäli riidanalaiset vaatimukset toteutuisivat enimmäismääräisinä, yhtiön vakuudettoman vuokravelan määrä nousisi yhteensä 43,7 miljoonaan euroon.
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Joukkovelkakirjalainat | 72 022 624,00 | 67 629 243,00 |
| Laskennallinen verovelka | 5 897 953,00 | |
| Muut velat | 3 200 000,00 | |
| Velat saman konsernin yrityksille | 96 316 419,01 | 66 674 746,33 |
| josta saneerausvelkaa | 63 900 534,46 | 63 900 534,46 |
| Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä | 177 436 996,01 | 134 303 989,33 |
| 19. Lyhytaikainen vieras pääoma euroa |
2023 | 2022 |
| Korottomat velat | 52 973 310,75 | 110 952 246,44 |
| josta saneerausvelkaa | 1 415 338,30 | 154 535,27 |
| Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä | 54 667 390,42 | 110 952 246,44 |
| Saneerausvelat | ||
| euroa | 2023 | 2022 |
| Lyhytaikaiset korottomat saneerausvelat | ||
| Vakuudettomat | 1 415 338,30 | 154 535,27 |
|---|---|---|
| Lyhytaikaiset korottomat saneerausvelat yhteensä | 1 415 338,30 | 154 535,27 |
| Varauksiin sisältyvät saneerausvelat | 18 033 041,57 | 31 156 567,27 |
| Saneerausvelka konserniyrityksille | ||
| Ostovelat konserniyrityksille | 17 398,07 | 17 398,07 |
| Velat konserniyrityksille | 63 883 136,39 | 63 883 136,39 |
| Saneerausvelka konserniyrityksille yhteensä | 63 900 534,46 | 63 900 534,46 |
| Saneerausvelat yhteensä | 83 348 914,33 | 95 211 637,00 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Ostovelat | 1 736 801,00 | 1 688 539,54 |
| Siirtovelat | 258 477,90 | 71 087,70 |
| Yhteensä | 1 995 278,90 | 27 959 627,24 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Jaksotetut tuloverot | 36 009 182,46 | |
| Jaksotetut henkilöstökulut | 10 000 613,41 | 10 660 935,38 |
| Velat vaihto-omaisuusostoista | 7 796 107,02 | 4 022 813,28 |
| Palautusvaraus ja myynnin jaksotukset | 1 279 578,00 | 1 294 447,00 |
| Muut siirtovelat | 1 245 282,46 | 1 453 603,92 |
| Yhteensä | 20 321 580,89 | 53 440 982,04 |
| Samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta annetut vakuudet | ||
|---|---|---|
| euroa | 2023 | 2022 |
| Vuokratakaukset | 1 248 447,46 | 1 604 617,91 |
| Muut takaukset | 69 040,91 | 67 690,29 |
| Yhteensä | 1 317 488,37 | 1 672 308,20 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Takaukset | 1 317 488,37 | 1 672 308,20 |
| Yhteensä | 1 317 488,37 | 1 672 308,20 |
| euroa | 2023 | 2022 |
|---|---|---|
| Vuokravastuut | 448 696 183,00 | 402 134 487,00 |
| Sähkösopimusvastuut | 1 129 609,80 | 944 904,00 |
| Leasingvastuut | 406 198,05 | 316 122,55 |
| Yhteensä | 450 231 990,85 | 403 395 513,55 |
Yhtiön eläkevastuut on vakuutettu ulkopuolisissa eläkevakuutusyhtiössä. Eläkevastuut on kokonaan katettu.
| Konserniyritykset | ||
|---|---|---|
| Emoyhtiön omistamat | Osuus osakkeista % | Osuus äänivallasta % |
| Stockmann AS, Tallinna | 100 | 100 |
| SIA Stockmann, Riika | 100 | 100 |
| Stockmann Security Services Oy Ab, Helsinki | 100 | 100 |
| Stockmann Sverige AB, Tukholma | 100 | 100 |
| Emoyhtiön omistamat | Osuus osakkeista % |
|---|---|
| Kiinteistö Oy Tapiolan Säästötammi Fastighets Ab, Espoo | 37,8 |
Stockmannin hallitus päätti 25.1.2024 saneerausohjelman mukaisesti ja varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen 307 489 yhtiön uutta osaketta, jotka annetaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen sellaiselle yhtiön velkojalle, jonka saneerausohjelman mukainen aikaisemmin ehdollinen tai riidanalainen saneerausvelka oli vahvistettu lopulliselta määrältään 9.11.2023 mennessä, ja hyväksyi osakeannissa tehdyn merkinnän. Merkintähinta osakeannissa oli 0,9106 euroa osakkeelta, joka on maksettu kuittaamalla saneerausvelkaa saneerausohjelman mukaisesti. Osakeannin seurauksena yhtiön osakkeiden lukumäärä kasvoi 307 489 osakkeella ja on yhteensä 159 023 044 osaketta.
Stockmann tiedotti 25.1.2024 vastaanottaneensa ja vahvistaneensa yhden merkintäilmoituksen konversioon oikeutetulta, jonka saneerausohjelman maksuohjelman mukainen aikaisemmin ehdollinen tai riidanalainen saatava oli selvitetty ja vahvistettu lopulliselta määrältään. Yhtiön velkojan pätevästi merkitsemät lisävelkakirjat olivat nimellisarvoltaan yhteensä 1 120 000 euroa. Lisävelkakirjoja merkinneen yhtiön velkojan saatava on konvertoitu kuittaamalla lisävelkakirjoihin.
Katsauskauden jälkeen helmikuussa Stockmann ja saneerausohjelman velkoja Tampereen Seudun Osuuspankki ovat sopineet kokonaisratkaisusta, joka päättää osapuolten väliset saneerausohjelmaan liittyvät riidat. Sovintoratkaisun toimeenpano edellyttää, että tuomioistuin vahvistaa saneerausohjelman mukaisen maksuohjelman muutoksen. Muutoshakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeuteen. Tämän sopimuksen jälkeen jäljellä on vielä kaksi kiistanalaista vaatimusta, yhteensä 29,1 miljoonaa euroa.
Emoyhtiö ei voi saneerausohjelman aikana jakaa varoja.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikauden 2023 tulos jätetään edellisten tilikausien voitto/tappio -tilille.
Helsingissä, helmikuun 22. päivänä 2024
Hallituksen ja toimitusjohtajan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset:
HALLITUS
Sari Pohjonen
Stefan Björkman Timo Karppinen Roland Neuwald
Tracy Stone Harriet Williams
TOIMITUSJOHTAJA
Susanne Ehnbåge
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Helsingissä, helmikuun 22. päivänä 2024
Ernst & Young Oy Tilintarkastusyhteisö
Terhi Mäkinen KHT
88
Stockmann Oyj Abp:n yhtiökokoukselle
Olemme tilintarkastaneet Stockmann Oyj Abp:n (y-tunnus 0114162-2) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2023. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, tuloslaskelman, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot, mukaan lukien olennainen tilinpäätöksen laatimisperiaatteita koskeva informaatio, sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Lausuntonamme esitämme, että
Lausuntomme on ristiriidaton tarkastusvaliokunnalle annetun lisäraportin kanssa.
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa.
Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konserniyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme.
Emoyhtiölle ja konserniyrityksille suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut ovat parhaan tietomme ja käsityksemme mukaan olleet Suomessa noudatettavien, näitä palveluja koskevien säännösten mukaisia, emmekä ole suorittaneet EU-asetuksen 537/2014 5. artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kiellettyjä palveluja. Suorittamamme muut kuin tilintarkastuspalvelut on esitetty konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 2.6 ja emoyhtiön liitetiedossa 5.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat ovat seikkoja, jotka ammatillisen harkintamme mukaan ovat olleet merkittävimpiä tarkastuksen kohteena olevan tilikauden tilintarkastuksessa. Nämä seikat on otettu huomioon tilinpäätökseen kokonaisuutena kohdistuneessa tilintarkastuksessamme sekä laatiessamme siitä annettavaa lausuntoa, emmekä anna näistä seikoista erillistä lausuntoa.
Olemme täyttäneet kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa kuvatut velvollisuutemme tilinpäätöksen tilintarkastuksessa mukaan lukien näihin seikkoihin liittyvät velvoitteemme. Tämän mukaisesti suoritimme suunnittelemamme tilintarkastustoimenpiteet, jotka kohdistuivat arviomme mukaisesti riskeihin, jotka voivat johtaa tilinpäätöksen olennaiseen virheellisyyteen. Suorittamamme tilintarkastustoimenpiteet, jotka kohdistuivat myös alla mainittuihin seikkoihin, ovat olleet perustana oheista tilinpäätöstä koskevalle lausunnollemme. Olemme ottaneet tilintarkastuksessamme huomioon riskin siitä, että johto sivuuttaa kontrolleja. Tähän on sisältynyt arviointi siitä, onko viitteitä sellaisesta johdon tarkoitushakuisesta suhtautumisesta, josta aiheutuu väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riski.
| Tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka | Miten seikkaa käsiteltiin tilintarkastuksessa |
|---|---|
| Liikearvon ja tavaramerkin arvostus Viittaamme konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin ja liitetietoon 3.2 Tilinpäätöshetkellä 31.12.2023 Lindexin hankinnasta syntyneen liikearvon määrä oli 250,6 miljoonaa euroa ja tavaramerkin 81,9 miljoonaa euroa, mikä on 25 % kokonaisvaroista ja 85 % omasta pääomasta (2022: liikearvo 250,9 miljoonaa euroa ja tavaramerkki 81,8 miljoonaa euroa, 26 % kokonaisvaroista ja 99 % omasta pääomasta). Liikearvon ja tavaramerkin arvostus oli tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka, koska • vuosittain suoritettavaan arvonalentumistestaukseen liittyy johdon harkintaa, arviointiprosessi on monimutkainen ja sisältää arvionmääräisiä eriä; • arvonalentumistestaus perustuu markkinoita ja taloutta koskeville oletuksille; ja • liikearvo ja tavaramerkki ovat olennaiset tilinpäätöksen kannalta. Konsernin rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävissä oleva rahamäärä on määritetty perustuen käyttöarvolaskelmaan, jonka tulos voi vaihdella merkittävästi laskelmaan sisältyvien oletusten muuttuessa. Käyttöarvon määritykseen vaikuttavat useat oletukset, kuten esimerkiksi liikevaihdon kasvu ja rahavirtojen diskonttauksessa käytetty diskonttokorko. Muutokset näissä oletuksissa voivat johtaa liikearvon tai tavaramerkin arvon alentumiseen. |
Tilintarkastustoimenpiteemme koostuivat muun muassa seuraavista toimenpiteistä: • Arvonmääritysasiantuntijamme avustivat meitä johdon tekemien oletusten ja menetelmien arvioinnissa erityisesti liittyen seuraaviin oletuksiin: ennustettu liikevaihdon kasvu ja rahavirtojen diskonttaamisessa käytetty pääoman keskimääräinen kustannus. • Arvioimme herkkyysanalyysien asianmukaisuutta sekä sitä, voiko jokin jokseenkin mahdollinen muutos keskeisessä oletuksessa johtaa siihen, että yksikön kirjanpitoarvo ylittää sen kerrytettävissä olevan rahamäärän. • Vertasimme konsernin historiallisia ennusteita toteutuneisiin lukuihin ja tulevaisuuden ennusteita hallituksen hyväksymään budjettiin. • Testasimme johdon laatimien arvonalentumislaskelmien täsmällisyyttä sekä vertasimme Lindexin käyttöarvoa verrokkiyhtiöiden tietoihin. • Vertasimme konsernin arvonalentumistestin liitetietoa 3.2 sovellettavan standardin vaatimuksiin tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista ja kävimme läpi herkkyysanalyysista annettuja tietoja. |
| Myyntituottojen tuloutus Viittaamme konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin ja liitetietoon 2.2 Myyntituotot koostuvat tavaroiden ja palveluiden vähittäismyynnistä myymälöissä ja verkkokaupoissa, sekä myynnistä franchise-myymälöille. Tuotot myynnistä kirjataan tavaran myyntihetkellä tai kun palvelu on suoritettu. Myynnin tuloutus oli konsernissa käytetty keskeinen suorituskyvyn mittari, mikä saattaa luoda kannustimen myyntituottojen ennenaikaiselle tuloutukselle. Myyntituottojen tuloutus oli tilintarkastuksen kannalta keskeinen seikka myyntitapahtumien suuren määrän ja erilaisten toimitustapojen, kanta-asiakasbonuksiin sekä palautusoikeuksiin liittyvän johdon harkinnan takia. Myyntituottojen tuloutus oli EU-asetuksen 537/2014 10. artiklan 2c -kohdassa tarkoitettu merkittävä olennaisen virheellisyyden riski. |
Tilintarkastustoimenpiteemme, joissa on huomioitu riski olennaisesta virheellisyydestä myyntituottojen tuloutuksessa, sisälsivät muun muassa: • konsernin myynnin tuloutuksen laskentaperiaatteiden asianmukaisuuden arviointi, sisältäen palautusoikeudet sekä kanta asiakasbonukset, ja vertailu sovellettaviin laskentastandardeihin; • myyntituottojen määrien täsmäyttäminen maksuihin; • myyntituottoihin liittyvät analyyttiset aineistotarkastustoimenpiteet koskien myyntituottoja, palautuksia ja katteita; • myymälöiden myyntirutiinien kartoitus; • verkkokauppamyynnin jaksottumisen arviointi oikealle tilikaudelle tuotteiden toimitusaikoihin perustuen; ja • liitetietojen arviointi myyntituottojen osalta. |
| Vaihto-omaisuuden arvostaminen Viittaamme konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin ja liitetietoon 2.4 |
Tilintarkastustoimenpiteisiin kuuluivat mm. seuraavat toimenpiteet: |
|---|---|
| Tilinpäätöshetkellä 31.12.2023 vaihto-omaisuuden määrä oli 162,9 miljoonaa euroa, joka on 12 % kokonaisvaroista ja 42 % omasta pääomasta (2022: 174,2 miljoonaa euroa, 14 % kokonaisvaroista ja 52 % omasta pääomasta). |
• Arvioimme konsernin käyttämiä vaihto omaisuuden laskentaperiaatteita sovellettaviin laskentastandardeihin nähden. • Vertasimme valittujen varastonimikkeiden yksikköhintoja viimeisimpiin ostolaskuihin sekä myyntihintoihin. |
| Tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden mukaan vaihto omaisuus arvostetaan hankintamenoon tai sitä alempaan nettorealisointiarvoon. Vaihto-omaisuus esitetään epäkuranttiudesta ja hitaasti kiertävästä vaihto-omaisuudesta johtuvalla |
• Arvioimme johdon laatimia analyyseja ja laskelmia, jotka liittyivät hitaasti kiertävään tai vanhentuneeseen varastoon ja varastossa olevien tuotteiden odotettuun kysyntään ja nettorealisointiarvoon. |
| arvonalentumiskirjauksella vähennettynä. | • Analysoimme vaihto-omaisuuden poikkeuksellisia arvoja varastokirjanpidossa data-analyysien |
| Vaihto-omaisuus oli tilintarkastuksen kannalta | avulla. |
| keskeinen seikka vaihto-omaisuuden ollessa olennainen tilinpäätöksen kannalta ja vaihto omaisuuden epäkuranttiusvarauksen sisältämien |
• Arvioimme myös konsernin vaihto-omaisuuteen liittyvien liitetietojen asianmukaisuutta. |
johdon arvioiden takia.
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että konsernitilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten IFRS-tilinpäätösstandardien mukaisesti ja siten, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä.
Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai konserni aiotaan purkaa tai toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin.
Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voitaisiin kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella.
Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säilytämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi:
johtopäätöksen siitä, esiintyykö sellaista tapahtumiin tai olosuhteisiin liittyvää olennaista epävarmuutta, joka voi antaa merkittävää aihetta epäillä emoyhtiön tai konsernin kykyä jatkaa toimintaansa. Jos johtopäätöksemme on, että olennaista epävarmuutta esiintyy, meidän täytyy kiinnittää tilintarkastuskertomuksessamme lukijan huomiota epävarmuutta koskeviin tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin tai, jos epävarmuutta koskevat tiedot eivät ole riittäviä, mukauttaa lausuntomme. Johtopäätöksemme perustuvat tilintarkastuskertomuksen antamispäivään mennessä hankittuun tilintarkastusevidenssiin. Vastaiset tapahtumat tai olosuhteet voivat kuitenkin johtaa siihen, ettei emoyhtiö tai konserni pysty jatkamaan toimintaansa.
Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunnistamme tilintarkastuksen aikana.
Lisäksi annamme hallintoelimille vahvistuksen siitä, että olemme noudattaneet riippumattomuutta koskevia relevantteja eettisiä vaatimuksia, ja kommunikoimme niiden kanssa kaikista suhteista ja muista seikoista, joiden voi kohtuudella ajatella vaikuttavan riippumattomuuteemme, ja soveltuvissa tapauksissa niihin liittyvistä varotoimista.
Päätämme, mitkä hallintoelinten kanssa kommunikoiduista seikoista olivat merkittävimpiä tarkasteltavana olevan tilikauden tilintarkastuksessa ja näin ollen ovat tilintarkastuksen kannalta keskeisiä. Kuvaamme kyseiset seikat tilintarkastuskertomuksessa, paitsi jos säädös tai määräys estää kyseisen seikan julkistamisen tai kun äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa toteamme, ettei kyseisestä seikasta viestitä tilintarkastuskertomuksessa, koska siitä aiheutuvien epäedullisten vaikutusten voitaisiin kohtuudella odottaa olevan suuremmat kuin tällaisesta viestinnästä koituva yleinen etu.
Olemme toimineet yhtiökokouksen valitsemana tilintarkastajana 7.4.2021 alkaen yhtäjaksoisesti 3 vuotta.
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää toimintakertomuksen ja vuosikertomukseen sisältyvän informaation, mutta se ei sisällä tilinpäätöstä eikä sitä koskevaa tilintarkastuskertomustamme. Olemme saaneet toimintakertomuksen käyttöömme ennen tämän tilintarkastuskertomuksen antamispäivää, ja odotamme saavamme vuosikertomuksen käyttöömme kyseisen päivän jälkeen.
Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota.
Velvollisuutenamme on lukea edellä yksilöity muu informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko muu informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suorittaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Toimintakertomuksen osalta velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu sen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti.
Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti.
Jos teemme ennen tilintarkastuskertomuksen antamispäivää käyttöömme saamaamme muuhun informaatioon kohdistamamme työn perusteella johtopäätöksen, että kyseisessä muussa informaatiossa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa.
Helsingissä 22.2.2024
Ernst & Young Oy tilintarkastusyhteisö
Terhi Mäkinen KHT
Olemme suorittaneet kohtuullisen varmuuden antavan toimeksiannon, joka koskee sitä, onko Stockmann Oyj Abp:n (ytunnus: 0114162-2) sähköiseen tilinpäätökseen 743700IFQI6W89M1IY95-2023-12-31-fi.zip tilikaudella 1.1.-31.12.2023 sisältyvä konsernitilinpäätös merkitty iXBRL-merkinnöin EU-komission delegoidun asetuksen 2018/815 (ESEF RTS) 4. artiklan vaatimusten mukaisesti.
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat yhtiön toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen (ESEF-tilinpäätös) laatimisesta siten, että ne täyttävät ESEF RTS:n vaatimukset. Tähän vastuuseen kuuluu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia ESEF-tilinpäätöksen ESEF RTS:n vaatimusten mukaisesti.
Olemme riippumattomia yhtiöstä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme toimeksiantoa ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimusten mukaiset eettiset velvollisuutemme.
Tilintarkastusyhteisömme soveltaa kansainvälistä laadunhallintastandardia ISQM 1, jonka mukaan tilintarkastusyhteisön on suunniteltava, otettava käyttöön ja pidettävä toiminnassa laadunhallintajärjestelmä, mukaan lukien eettisten vaatimusten, ammatillisten standardien sekä sovellettavien säädöksiin ja määräyksiin perustuvien vaatimusten noudattamista koskevat toimintaperiaatteet tai menettelytavat.
Toimeksiantosopimuksen mukaisesti annamme lausunnon siitä, onko ESEF-tilinpäätökseen sisältyvä konsernitilinpäätös merkitty olennaisilta osin ESEF RTS:n 4. artiklan vaatimusten mukaisesti. Olemme suorittaneet kohtuullisen varmuuden antavan toimeksiannon kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3000 mukaisesti.
Tarkastukseen kuuluu toimenpiteitä evidenssin hankkimiseksi siitä,
Valittujen tarkastustoimenpiteiden luonne, ajoitus ja laajuus riippuu tilintarkastajan harkinnasta. Tähän sisältyy sen riskin arvioiminen, onko virheestä tai väärinkäytöksestä johtuvaa olennaista poikkeamaa ESEF RTS:n vaatimuksista.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä.
Lausuntonamme esitämme, että Stockmann Oyj Abp:n ESEF-tilinpäätökseen 743700IFQI6W89M1IY95-2023-12-31 fi.zip sisältyvät konsernitilinpäätöksen päälaskelmat ja liitetiedot sekä yhtiön tunnistetiedot tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 on olennaisilta osin merkitty ESEF RTS:n vaatimusten mukaisesti.
Lausuntomme Stockmann Oyj Abp:n konsernitilinpäätöksen tilintarkastuksesta tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 on annettu 22.2.2024 päivätyllä tilintarkastuskertomuksellamme. Tällä raportilla emme anna konsernitilinpäätöksen tilintarkastuksesta lausuntoa tai muuta varmennusjohtopäätöstä.
Helsingissä 26.2.2024
Ernst & Young Oy tilintarkastusyhteisö
Terhi Mäkinen KHT
Building tools?
Free accounts include 100 API calls/year for testing.
Have a question? We'll get back to you promptly.