AI assistant
Nixu Oyj — Earnings Release 2018
Oct 15, 2018
3327_rns_2018-10-15_b2e037e5-2db2-4552-8417-3e03fd8403a7.html
Earnings Release
Open in viewerOpens in your device viewer
Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto
Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto
Nixu Oyj pörssitiedote 15.10.2018 kello 9.00
Kyberturvayhtiö Nixu Oyj raportoi tiedonantopolitiikkansa mukaisesti
puolivuosikatsauksen ja tilinpäätöstiedotteen lisäksi liikevaihtotiedon vuoden
ensimmäiseltä ja kolmannelta vuosineljännekseltä.
Nixu Oyj:n heinä-syyskuun 2018 tilintarkastamaton liikevaihto oli 8,4 miljoonaa
euroa.
Yhtiö toistaa taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2018: Nixu pyrkii edelleen
kasvamaan kannattavasti ja toimintamarkkinoitaan nopeammin. Keskipitkän
aikavälin tavoitteena on yli 15 %:n vuotuinen liikevaihdon kasvu ja yli 10 %
käyttökatetaso. Voimakkaan orgaanisen kasvun ja yrityskauppojen siivittämänä
yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan noin 25 % tilikaudella 2018. Erityisesti
ensimmäisen vuosipuoliskon voimakkaista kasvupanostuksista ja kertaluonteisista
pörssilistasiirron valmisteluun liittyvistä kuluista johtuen koko vuoden
käyttökatteen arvioidaan jäävän alhaiseksi, mutta olevan lievästi positiivinen.
Nixu Oyj
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Kairinen, Nixu Oyj
puhelin +358 40 832 1832, sähköposti: [email protected]
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nixu.com/fi
Nixu lyhyesti:
Nixu tarjoaa kyberturvapalveluita, missiona pitää digitaalinen yhteiskunta
toiminnassa. Intohimomme on auttaa organisaatioita hyödyntämään digitalisaatiota
turvallisesti. Tuotamme yhdessä asiakkaidemme kanssa käytännönläheisiä
ratkaisuja liiketoiminnan jatkuvuuden, digitaalisten palvelujen helpon
saatavuuden ja tietosuojan varmistamiseksi. Haluamme olla paras työpaikka yli
300 kyberturva-ammattilaisen tiimillemme, joka tekee työtä käytännönläheisten
ratkaisujen löytämiseksi. Nixun juuret ovat Pohjois-Euroopassa ja nykyään
sijaitsemme neljällä mantereella, palvellen asiakkaita ympäri maailman. Nixu
Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalla.
www.nixu.com