AI assistant
F-Secure Oyj — Interim / Quarterly Report 2016
Apr 29, 2016
3268_10-q_2016-04-29_c4c019a5-edd4-4ce3-bfe2-f9beda3dc6d0.pdf
Interim / Quarterly Report
Open in viewerOpens in your device viewer
Etusivu Näkymät Toimitusjohtajan katsaus Taloudellinen tulos Liiketoiminta Taulukot
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2016
VAHVAA KYSYNTÄÄ YRITYSTIETOTURVALLE
KESKEISET TAPAHTUMAT TAMMI–MAALISKUUSSA
- Liikevaihto jatkuvien toimintojen osalta kasvoi 5% edellisestä vuodesta ja oli 37,8 miljoonaa euroa (35,9 milj. eur).
- Liikevaihto yritystietoturvasta kasvoi 27% ja oli 14,6 miljoonaa euroa (11,6 milj. eur). Kasvun taustalla oli hyvä kehitys jälleenmyyjäkanavassa sekä kyberturvallisuuspalveluiden kasvava osuus liikevaihdosta.
- Liikevaihto kuluttajien tietoturvasta laski 5% ja oli 23,2 miljoonaa euroa (24,4, milj. eur). Liikevaihdon aleneminen liittyi suurelta osin operaattoriliiketoimintaan Latinalaisessa Amerikassa, ja vaikutuksen arvioidaan koskettavan pääosin vain vuoden ensimmäistä neljännestä.
-
Liikevoitto (IFRS) oli 3,2 miljoonaa euroa ja 8% liikevaihdosta (5,0 milj. eur, 14%). Liikevoiton alenemiseen vaikuttivat investoinnit myynnin kasvattamiseen sekä tuotekehitykseen.
-
Osakekohtainen tulos jatkuvien toimintojen osalta oli 0,01 euroa (0,04 eur) ja osakekohtainen tulos koko konsernin osalta sisältäen lopetetut toiminnot oli 0,02 euroa (0,11 eur).
- F-Securen arvio koko vuoden kannattavuudesta säilyy ennallaan huolimatta ensimmäisellä neljänneksellä tapahtuneesta liikevoiton alenemisesta.
- Ennakkomaksuiksi kirjattu myynti kasvoi 11% ja oli 49,7 miljoonaa euroa (44,9 milj. eur) neljänneksen lopussa. Taustalla oli lisenssi- ja uusintamyynnin kasvu.
- Liiketoiminnan kassavirta oli -1,1 miljoonaa euroa (4,6 milj. eur). Laskun taustalla olivat vuosina 2009–2011 saadut lähdeverojen hyvitykset, jotka maksettiin verohallinnon päätöksestä johtuen takaisin ensimmäisen neljänneksen aikana. F-Secure on valittanut päätöksestä verotuksen oikaisulautakuntaan.
SISÄLTÖ
- 02 Keskeiset tapahtumat
- 02 Näkymät vuodelle 2016
- 03 Avainluvut
- 04 Toimitusjohtajalta
- 05 Taloudellinen tulos
- 07 Liiketoiminta
- 12 Taulukot
NÄKYMÄT VUODELLE 2016
Yhtiön arvio näkymistä vuodelle 2016 on ennallaan.
- F-Secure odottaa yhtiön liikevaihdon kasvavan vuonna 2016 edelliseen vuoteen verrattuna (2015: 148 milj. eur).
- Liikevoiton (IFRS) odotetaan jatkuvien toimintojen osalta olevan 17–21 miljoonaa euroa ( 2015: 20 milj. eur).
Raportointivaluutta on euro. Tätä osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.
Kesäkuussa 2015 F-Secure osti nSensen, jonka liiketoiminta on vuoden 2015 toisesta neljänneksestä alkaen yhdistetty F-Securen konsernitulokseen. Helmikuussa 2015 Synchronoss Technologiesille myyty pilvitallennusliiketoiminta (younited) raportoidaan lopettuina toimintoina.
AVAINLUVUT
| 2016 | 2015 | Muutos | 2015 | |
|---|---|---|---|---|
| (milj. eur) | 1–3 | 1–3 | % | 1–12 |
| Liikevaihto | 37,8 | 35,9 | +5 | 147,6 |
| Liikevoitto (IFRS) | 3,2 | 5,0 | –36 | 20,0 |
| % liikevaihdosta (IFRS) | 8 | 14 | 14 | |
| Voitto ennen veroja | 2,9 | 7,1 | 20,7 | |
| Tulos per osake (eur)* | 0,02 | 0,11 | 0,14 | |
| Tulos per osake, jatkuvat toiminnot (eur)* | 0,01 | 0,04 | 0,08 | |
| Poistot | 1,3 | 1,6 | 5,9 | |
| Kauden lopussa: | ||||
| Ennakot | 49,7 | 44,9 | 48,1 | |
| Likvidit varat, yhteensä | 93,0 | 110,2 | 94,3 | |
| ROI % | 18,6 | 56,4 | 52,1 | |
| Omavaraisuusaste, % | 68,9 | 73,5 | 64,1 | |
| Velkaantumisaste, % | –116,2 | –112,4 | –122,4 | |
| Henkilöstö | 950 | 841 | 926 |
* Perustuen tilikauden keskimääräiseen, osakeantioikaistuun osakkeiden lukumäärään 155 802 690.
TOIMITUSJOHTAJALTA
Vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä jatkoimme investointeja kasvuun tukeaksemme F-Securen tavoitetta tulla johtavaksi eurooppalaiseksi kyberturvallisuusyhtiöksi. Kyberhyökkäykset ovat jatkuva uhka yrityksille, ja sen myötä tarve kokonaisvaltaisille yritysten tietoturvaratkaisuille markkinoilla kasvaa. F-Secure on hyvässä asemassa näihin tarpeisiin vastaamiseksi ja toisaalta kyberuhkien luomien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Voidaksemme vastata markkinoilla olevaan kysyntään kehitämme edelleen myyntiorganisaatiotamme ja kykyämme tuoda tuotteita markkinoille. Samalla laajennamme tuote- ja palveluvalikoimaamme yritysasiakkaille.
F-Securen liikevaihto kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 5% verrattuna edelliseen vuoteen ja oli yhteensä 37,8 miljoonaa euroa. Kasvun taustalla oli ennen kaikkea yritystietoturvan liikevaihdon kasvu, mikä näkyi jälleenmyyjäkanavan myynnin voimakkaana orgaanisena kasvuna sekä kyberturvallisuuspalvelujen liikevaihdon nopeana kasvuna. Vaikka ensimmäisellä neljänneksellä orgaaninen liikevaihto ei kokonaisuudessaan kasvanut viime vuodesta, oli ennakkomyynti kuitenkin terveessä kasvussa.
Yritystietoturvan osalta olin erityisen tyytyväinen siihen, että jälleenmyyjäkanavassa liikevaihtomme oli nyt korkeammalla kuin se on ollut koskaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Kanavan liikevaihto on kasvanut tasaisesti jo kaksi vuotta, ja kasvu näkyy nyt kaikkialla
Euroopassa. Samalla myyntimme Japanissa on myös jatkanut hyvää kehitystään. Investoimme jälleenmyyjäkanavaan nyt aiempaa laajemmalla alueella Euroopassa, ja lisäksi laajennamme tuotevalikoimaamme valituille jälleenmyyjille aloittamalla haavoittuvuuksien hallintatyökalumme, F-Secure Radarin (entinen Karhu), myynnin tässä kanavassa.
Kyberturvallisuuspalvelut ovat prosentuaalisesti vahvassa kaksinumeroisessa kasvussa, ja kysyntä palveluille on erittäin kovaa. Olemme saaneet useita uusia merkittäviä asiakkaita, osin uusilla markkina-aluilla, ja kovasta kilpailusta huolimatta onnistumme houkuttelemaan riveihimme uusia kyberturvallisuusasiantuntijoita. Jatkamme panostustamme myös tuotekehitykseen. Kuluvan neljänneksen aikana tuomme markkinoille uuden Rapid Detection Service -palvelun, joka auttaa yrityksiä havaitsemaan tietomurtoja ja muita kehittyneitä tietoturvauhkia sekä reagoimaan niihin nopeasti. Palvelun asiakaspilotit ovat sujuneet hyvin. Saatuamme nyt myös tuotetta tukevan uuden palvelukeskuksemme onnistuneesti perustetuksi, olemme hyvin lähellä tätä jännittävää lanseerausta.
Kuluttajatietoturvan liikevaihto laski ensimmäisellä neljänneksellä johtuen operaattoriliikevaihdon alenemisesta. Ennakoimme tämän paljolti Latinalaisen Amerikan liiketoimintaamme liittyvän laskun olevan luonteeltaan väliaikaista, ja arvioimme yhä operaattorikanavan liikevaihdon pysyvän suunnilleen ennallaan vuonna 2016. Liikevaihtomme suorasta kuluttajamyynnistä jatkoi kasvuaan, osin F-Secure Freedomen tasaisesti lisääntyvän myynnin ansiosta. Jatkamme tiivistä yhteistyötä operaattori- ja jälleenmyyjäkumppaneidemme kanssa kuluttajille suunnatun tuotemyynnin monipuolistamiseksi ja tuotteiden käyttöönottoasteen parantamiseksi.
Lisääntyneet investoinnit rekrytointiin ja tuotekehitykseen sekä operaattoriliikevaihdon aleneminen heijastuivat ensimmäisellä neljänneksellä kannattavuuteemme, joka laski viime vuoteen verrattuna. Odotamme kuitenkin operaattoriliikevaihdon elpyvän, ja luotan vahvempien konsultointi- ja myyntiresurssiemme sekä uusien tuotteidemme auttavan meitä saavuttamaan aiemmin kerrotut tavoitteemme loppuvuodelle.
Christian Fredrikson
"F-SECURE ON HYVÄSSÄ ASEMASSA HYÖDYNTÄÄKSEEN TIETOTURVAN UUDET LIIKETOIMINTA- MAHDOLLISUUDET."
TALOUDELLINEN TULOS
Vuoden 2015 viimeisestä neljänneksestä alkaen F-Secure on raportoinut liikevaihdon jakauman yritysten tietoturvamyynnin ( jälleenmyyjäkanava sekä kyberturvallisuuspalvelut) sekä kuluttajien tietoturvamyynnin (operaattorikanava ja suoramyynti) välillä.
Vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen aikana tehtiin pieni muutos tapaan, jolla liikevaihtoa kirjataan kuluttaja- tai yritystietoturvaliiketoiminnaksi. Vertailuluvut (Q1, 2015) on päivitetty vastaamaan uutta kirjauskäytäntöä.
Tammi–maaliskuu
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä F-Securen liikevaihto kasvoi kokonaisuudessaan 5% verrattuna viime vuoteen ja oli 37,8 miljoonaa euroa (35,9 milj. eur). Orgaanisesti liikevaihto säilyi viime vuoden tasolla, mutta ennakkomyynti oli lupaavassa kasvussa.
Yritysten tietoturvamyynnin liikevaihto kasvoi 27% ja oli 14,6 miljoonaa euroa (11,6 miljoonaa). Tämä vastaa 39% (32%) F-Securen kokonaisliikevaihdosta. Kasvun taustalla oli jälleenmyyjäkanavan myynnin vahva kasvu. Tämän lisäksi aiemmin ostettu kyberturvallisuuspalveluliiketoiminta vaikutti merkittävästi yritysten tietoturvamyynnin kasvuun. Kyberturvallisuuspalvelut olivat myös prosentuaalisesti vahvassa kaksinumeroisessa orgaanisessa kasvussa (pro forma) edelliseen vuoteen verrattuna.
Kuluttajien tietoturvan liikevaihto laski 5% ja oli 23,2 miljoonaa euroa (24,4 milj. eur). Tämä vastaa 61% (68%) kokonaisliikevaihdosta. Laskun taustalla oli operaattoriliikevaihdon aleneminen, johon vaikutti osaltaan Brasilian realin huomattava arvonalentuminen. Liikevaihdon alenemiseen edelliseen vuoteen verrattuna vaikutti myös se, että vertailukaudella (Q1, 2015) yhdeltä asiakkaalta Latinalaisessa Amerikassa oli kirjattu merkittävä määrä liikevaihtoa, jota vastaan on sittemmin vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä kohdistettu 100 prosentin luottotappiovaraus. Vuoden 2015 toiselta ja kolmannelta neljännekseltä samalta asiakkaalta on kirjattu vain vähäistä liikevaihtoa, mistä johtuen tämän yksittäistapauksen vaikutus vertailulukuihin rajoittuu pääosin vuoden 2016 ensimmäiseen neljännekseen. Kokonaisuudessaan operaattorikanavan liikevaihdon arvellaan pysyvän paljolti ennallaan
vuonna 2016 edelliseen vuoteen verrattuna. Suoramyynti kuluttajille jatkoi markkinaa nopeampaa kasvuaan tammi–maaliskuussa, mihin vaikutti positiivisesti F-Secure Freedomen tasaisesti lisääntyvä myynti.
Ennakkomaksuiksi kirjattu myynti kasvoi 11% ja oli 49,7 miljoonaa euroa (44,9 milj. eur) neljänneksen lopussa. Taustalla oli lisenssi- ja uusintamyynnin kasvu.
Kiinteät kokonaiskulut olivat 33,9 miljoonaa euroa (30,7 milj. eur) ja kasvoivat 10% edellisestä vuodesta. Kasvu liittyi pääosin henkilöstökuluihin, ostettuihin alihankintapalveluihin sekä ostettuun nSense liiketoimintaan liittyviin kuluihin (ehdolliset ja viivästetyt erät). Poistot (tuotekehitysmenot, ohjelmistot, laitteistot) laskivat 1,3 miljoonaan euroon (1,6 milj. eur). Kehityskulujen aktivoinnit olivat 0,4 miljoonaa euroa (0,5 milj. eur).
Liikevoitto (IFRS) sisältäen nSensen yritysostoon liittyvät kulut (ehdolliset ja viivästetyt erät) oli 3,2 miljoonaa euroa ja 8% liikevaihdosta (5,0 milj. eur, 14%).
Osakekohtainen tulos jatkuvien toimintojen osalta oli 0,01 euroa (0,04 eur) ja osakekohtainen tulos koko konsernin osalta sisältäen lopetetut toiminnot oli 0,02 euroa (0,11 eur).
Liiketoiminnan kassavirta oli –1,1 miljoonaa euroa (4,6 milj. eur). Heikentyneen kassavirran taustalla olivat vuosina 2009–2011 saadut lähdeverojen hyvitykset, jotka neljänneksen aikana maksettiin takaisin verohallinnon päätöksestä johtuen. F-Secure on valittanut päätöksestä verotuksen oikaisulautakuntaan.
Tammi–maaliskuun liikevaihdon alueellinen jakauma oli seuraava: Suomi ja Pohjoismaat 13,9 miljoonaa euroa (11,5 milj. eur), muu Eurooppa 15,4 miljoonaa euroa (16,2 milj. eur), Pohjois-Amerikka 3,6 miljoonaa euroa (3,0 milj. eur) ja muu maailma 4,9 miljoonaa (5,2 milj. eur).
Kulut, milj. eur
Liikevoitto (IFRS), milj. eur
Rahoitus ja pääomarakenne
Maaliskuun 31. päivänä F-Securen likvidien varojen markkina-arvo oli 93,0 milj. eur (31.12.2015: 94,3 milj. eur).
Tammi–maaliskuussa yhtiön investoinnit käyttöomaisuuteen olivat 0,6 milj. eur (1,1 milj. eur). Aktivoidut kehitysmenot olivat 0,4 milj. eur (0,5 milj. eur).
F-Securen rahoitusasema pysyi vahvana. Omavaraisuusaste oli maaliskuun 31. päivänä 69% (74%) ja velkaantumisaste oli 116% negatiivinen (112% negatiivinen).
Osakkeet, osakepääoma ja omat osakkeet
F-Securen osakkeiden kokonaismäärä on tällä hetkellä 158 798 739. Yhtiön rekisteröity osakepääoma on 1 551 311,18 euroa. Yhtiön hallussa on tällä hetkellä 2 996 049 omaa osaketta.
Yrityskaupat
Kesäkuussa 2015 F-Secure osti yksityisesti omistetun tanskalaisyhtiö nSensen, joka tarjoaa suuryrityksille tietoturvakonsultointia- ja haavoittuvuusarviointipalveluita sekä -tuotteita. Yhtiön liiketoiminta on vuoden 2015 toisesta neljänneksestä alkaen yhdistetty F-Securen konsernitulokseen. Lisätietoa löytyy osavuosikatsauksen taulukko-osasta, kohdasta 3.
Helmikuussa 2015 F-Secure myi pilvitallennusliiketoimintansa (younited) Synchronoss Technologiesille. Vuoden 2015 alusta alkaen tämä liiketoiminta on raportoitu lopettuina toimintoina. Lisätietoa löytyy osavuosikatsauksen taulukko-osasta, kohdasta 2.
Markkinakatsaus
Kasvava ja monimuotoistuva laitekanta sekä erilaiset toisiinsa kytköksissä olevat verkkopalvelut tekevät tietoturvan hallinnasta entistä haasteellisempaa niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Nämä yhdessä yhä monimutkaisempien IT-järjestelmien kanssa kasvattavat kysyntää tietoturvapalveluille.
Yrityksiin ja valtiollisiin organisaatioihin kohdennetuista hyökkäyksistä on tulossa aiempaa kehittyneempiä ja yleisempiä. Raportoitujen tietomurtojen määrä on kasvanut nopeammin kuin koskaan (2015: +38%, PwC). Yritykset etsivät entistä enemmän ulkoistettuja tietoturvapalveluita ja pilvipohjaisia ratkaisuja auttamaan niitä hallitsemaan tietoturvaansa. Suuret organisaatiot ovat kiinnostuneita myös mobiililaitteidensa turvaamisesta, ja tarve tietomurtojen havaitsemiseen sekä niihin vastaamiseen pysyy korkeana.
Kuluttajien tietoturvatuotteiden markkinoihin vaikuttaa yhä merkittävästi laitekannan muuttuminen. PC-myynti laski 9,6% vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä (Gartner, maaliskuu 2016), minkä ennakoidaan heijastuvan tietoturvaohjelmistojen markkinaan. Markkinaosuuksien valtaaminen kilpailijoilta on kuitenkin yhä mahdollista. Samaan aikaan verkkoon kytkettyjen laitteiden määrä kodeissa kasvaa nopeasti. On arvioitu, että kodeissa on maailmanlaajuisesti yli miljardi verkkoon kytkettyä laitetta vuoteen 2018 mennessä (Gartner, marraskuu 2015), mikä avaa uusia mahdollisuuksia innovatiivisille tietoturvatuotteille.
Maailmanlaajuisesti tietoturvaohjelmistojen markkinan koko vuonna 2015 oli 22,1 miljardia dollaria (Gartner, maaliskuu 2016). Kuluttajien tietoturvatuotteiden markkinan koko vuonna 2015 oli 4,6 miljardia dollaria ja sen odotetaan kasvavan 3,1%:lla vuosittain 2016–2019 (Gartner, helmikuu 2016). Yritysten osalta tietoturvapalveluiden markkinan koko vuonna 2015 oli 50,9 miljardia dollaria ja sen odotetaan kasvavan 8,1%:lla vuosittain 2016–2019 (Gartner, helmikuu 2016). IT-ulkoistuksen osalta (sisältäen ulkoistetut tietoturvapalvelut) markkinan koko vuonna 2015 oli 15,7 miljardia dollaria ja kasvuvauhdin odotetaan olevan 14,7% vuosittain 2016–2019 (Gartner, helmikuu 2016). Kaikki arvioidut kasvuvauhdit on laskettu dollarin kurssi vakioituna.
Likvidit varat, milj. eur
Liiketoiminta tammi–maaliskuussa
Yritysten tietoturva
Yritystietoturvassa suurin osa liikevaihdosta tulee päätelaitteiden tieturvaratkaisujen myynnistä jälleenmyyjien kautta. Protection Service for Business (PSB, tietoturvapalvelutuote) kasvatti jälleen nopeimmin myyntiään ja vastasi lähes kolmanneksesta jälleenmyyjäkanavan kokonaisliikevaihdosta. Neljänneksen aikana jälleenmyyjäkanavan myynti kasvoi kaikilla yhtiön merkittävillä markkina-alueilla monien maiden ollessa prosentuaalisesti voimakkaassa kaksinumeroisessa kasvussa. Kokonaisuudessaan tammi–maaliskuun liikevaihto jälleenmyyjäkanavassa oli korkeampi kuin koskaan aiemmin ensimmäisellä neljänneksellä.
F-Secure kasvaa tällä hetkellä markkinaa nopeammin yhtiön valitsemilla painopistealueilla Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Japanissa. F-Secure jatkaa investointeja jälleenmyyjäkanavan kehittämiseen ja laajentaa maantieteellistä kattavuuttaan. Jälleenmyyjäkanavan liikevaihto on kasvanut kaksi vuotta peräkkäin ja uusasiakashankinta on samassa ajassa lähes kaksinkertaistunut. Jotta kasvua voidaan nopeuttaa edelleen, investoinnit kattavat nyt Euroopan entistä laajemmin.
Kyberturvallisuuspalveluiden kysyntä säilyi vahvana ensimmäisen neljänneksen aikana, ja näistä palveluista saatu liikevaihto jatkoi voimakasta kasvuaan (pro forma). F-Secure on saanut useita merkittäviä uusia asiakkaita, osin uusilta markkinoilta, sekä onnistuneesti rekrytoinut uusia kyberturvallisuusasiantuntijoita. Aktiivista rekrytointia jatketaan edelleen. Alan työvoimamarkkina on silti yhä erittäin kilpailtu, ja parhaiden asiantuntijoiden rajoitettu saatavuus hidastaa näin jatkossakin kyberturvallisuuspalveluliiketoiminnan kasvua.
F-Secure jatkaa kyberturvallisuuteen liittyvän tuote- ja palveluvalikoimansa kehittämistä. Yhtiö valmistautuu toisen neljänneksen aikana tuomaan markkinoille uuden Rapid Detection Service -palvelun, joka auttaa yrityksiä havaitsemaan tietomurtoja ja muita kehittyneitä tietoturvauhkia sekä reagoimaan niihin nopeasti. Tuotetta tukeva palvelukeskus on perustettu, ja asiakaspilotit ovat sujuneet hyvin.
Liikevaihto yhtiön haavoittuvuuksien hallintatyökalu F-Secure Radarin (entinen Karhu) myynnistä jatkoi suotuisaa kehitystään.
Raportointijakson jälkeen yhtiö solmi merkittävän sopimuksen Fujitsu Finlandin kanssa F-Secure Radarin myymiseksi suuryritysasiakkaille kaikissa Pohjoismaissa. Radar on ensimmäinen kyberturvallisuustuote, jota myydään jälleenmyyjäkanavan kautta.
Kuluttajien tietoturva
Operaattorikanavassa suurin osa liikevaihdosta tulee F-Secure SAFE:n (PC- ja mobiilitietoturvaratkaisu) myynnistä, mutta myös muita tuotteita (F-Secure KEY, F-Secure Freedome) tarjotaan koko ajan enemmän niin nykyisille kuin uusillekin operaattorikumppaneille. F-Secure SAFE:n markkinoille tuonti operaattoreiden kanssa jatkui ensimmäisellä neljänneksellä TEO Lithuanian (osa TeliaSonera Groupia) sekä Telefonica Chilen kanssa. F-Secure jatkaa muutenkin tiivistä yhteistyötä operaattoreiden kanssa tuotemyynnin monipuolistamiseksi, tuotteiden käyttöönottoasteen parantamiseksi ja myyntiprosessien kehittämiseksi loppuasiakkaille.
Tietoturvatuotteiden suoramyynti kuluttajille kasvoi jälleen markkinaa nopeammin. Suurin osa suoramyynnin liikevaihtosta tulee F-Secure SAFE:sta, mutta F-Secure Freedomen (yksityisyydensuoja- ja tietoturvatuote) osuus liikevaihdon kasvusta oli suoramyynnissä merkittävä.
Freedome-myynnin jatkaessa hyvää kehitystään, yhtiö parantaa entisestään tuotteen kaupallista saatavuutta. Ensimmäisen neljänneksen aikana F-Secure SAFE:ssa otettiin käyttöön uusia toiminnallisuuksia, jotka mahdollistavat operaattorikumppaneille Freedomen entistä helpomman ristiinmyynnin. Aiemmin julkaistuissa uusissa kumppanuuksissa globaalisti merkittävien laitevalmistajien kanssa ACER, Alcatel/TCL) puolestaan edettiin toimeenpanovaiheeseen ja ensimmäiset Freedomen esiasennuksen sisältävät mobiililaitteet toimitettiin neljänneksen aikana. Kumppanuuksien konkreettinen vaikutus liikevaihtoon selviää loppuvuoden aikana. Vaikutus riippuu siitä, missä määrin esiasennukset johtavat maksullisen tuotteen käyttöönottoon.
Yhtiö valmistautui F-Secure Sensen (uusi kodin kaikkien laitteiden tietoturvaratkaisu) ensimmäisiin toimituksiin jatkamalla tuotteen ohjelmiston ja laitteiston kehittämistä sekä asiakaspalautteen keräämistä. Tähän mennessä tuotteen saama ennakkopalaute on ollut positiivista, ja parhaillaan arvioidaan eri vaihtoehtoja tuotteen markkinoille tuontiin. Tuotekehitystä jatketaan, jotta voidaan varmistaa tuotteen korkea laatu ja käytettävyys. Tämän vuoksi ensimmäisiä asiakastoimituksia lykätään, ja ensimmäisten toimitusten odotetaan nyt tapahtuvan vuoden loppuun mennessä.
Liikevaihdon jakauma, MEUR
Liikevaihto alueittain, %
| 14% | 14% | 13% | 15% | 13% | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 9% | 9% | 9% | 9% | 10% | ||
| 45% | 44% | 43% | 40% | 41% | ||
| 32% | 33% | 35% | 36% | 37% | ||
| Q1 | Q2 | Q3 | Q4 | Q1 | ||
| 2015 | 2015 | 2015 | 2015 | 2016 | ||
| Pohjoismaat Muu Eurooppa |
||||||
| Pohjois-Amerikka | Muut |
Keskeiset tuote- ja palvelujulkistukset
Vuosineljänneksen aikana F-Secure jatkoi panostuksia tietoturvateknologiaan, myyntiaktiviteetteihin sekä tuotteiden käyttäjäystävällisyyden parantamiseen niin kuluttaja- kuin yritystarjoomankin osalta.
Yritystuotteisiin ja palveluihin julkaistut päivitykset:
- Yhtiön haavoittuvuuksien hallintatyökalu tuli virallisesti osaksi F-Securen yritystuotteiden valikoimaan. Samalla tuote nimettiin uudelleen F-Secure Radariksi (entinen Karhu). Katsantokauden jälkeen Fujitsu Finlandin kanssa solmitun sopimuksen myötä Radarista tuli ensimmäinen kyberturvallisuustuote, jota myydään jälleenmyyjäkanavassa.
- Protection Service for Business tukee nyt myös Windows 10- ja El Capitan-käyttöjärjestelmiä (OS X) sisältäen uudet toiminnallisuudet, jotka estävät pääsyn työnantajan määrittämille sivustoille sekä tuntemattomat yhteydet liiketoimintakriittisten toimintojen aikana. Lisäksi tuotteen hallintaportaali uudistettiin täysin, mikä tekee tietoturvan hallinnasta nopeampaa ja intuiivisempaa. Uudistus otettiin hyvin vastaan jälleenmyyjien ja loppuasiakkaiden keskuudessa.
Kuluttajatuotteisiin julkaistut päivitykset:
- F-Secure SAFE (PC- ja mobiiliturvaratkaisu) sai uusia toiminnallisuuksia, jotka antavat operaattori- ja jälleenmyyjäkumppaneille mahdollisuuden ristiinmyydä helposti F-Secure Freedomea sekä F-Secure Key:tä tietoturva-asiakkailleen. Yhteistyössä operaattorikumppaneiden kanssa yhtiön palveluiden saatavuutta parannettiin, tuotteiden aktivointia helpotettiin ja käyttökokemusta parannettiin.
- F-Secure Freedomen (yksityisyydensuoja- ja tietoturvatuote) uusi Tracker Mapper -työkalu verkkoseurannan havainnallistamiseen tuli käyttöön myös mobiililaitteille.
- F-Secure KEY (salasanojen hallintatuote) sai uuden erityisesti tableteille suunnitellun käyttöliittymän. Lisäksi sormenjälkitunnistautuminen tuli mahdolliseksi myös Android- ja iOS-laitteilla.
Henkilöstö ja yhtiön johto
F-Securen henkilöstömäärä on kasvanut 24 henkilöllä (+3%) sitten joulukuun, mikä on linjassa sen kanssa, että yhtiön tavoitteena on palkata yli sata uutta työntekijää vuoden 2016 aikana. Yhteensä F-Securen palveluksessa oli neljänneksen lopussa 950 työntekijää (31.12.2015: 926; 31.3.2015: 841).
Tämän osavuosikatsauksen julkaisuhetkellä yhtiön johtoryhmän kokoonpano vastuualueittain oli seuraava:
Christian Fredrikson (toimitusjohtaja), Mari Heusala (henkilöstö ja tilapalvelut), Kristian Järnefelt (kuluttajien tietoturva), Samu Konttinen (yritysten tietoturva), Saila Miettinen-Lähde (talous ja hallinto), Jari Still (tietohallinto), Mika Ståhlberg (tutkimus ja teknologia), Jens Thonke (kyberturvallisuuspalvelut) ja Jyrki Tulokas (strategia ja liiketoiminnan kehittäminen).
Hallinnointiperiaatteet
F-Securen hallinnointiperiaatteet noudattavat Suomen lainsäädäntöä, F-Securen yhtiöjärjestystä, Nasdaq Helsinki Oy:n sääntöjä sekä Suomen Arvopaperimarkkinayhdistyksen vuonna 2015 julkistamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia kuten on kuvattu yhtiön verkkosivuilla. Koodi on julkisesti saatavilla osoitteessa www.cgfinland.fi. Yhtiön verkkosivuilta löytyy ajantasainen tieto hallinnointiperiaatteista sekä selvitys yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015.
Riskit ja epävarmuudet
F-Securen merkittävimmät riskit liittyvät seuraaviin tekijöihin:
- markkinasuhdanteiden epävakaisuus ja sen heijastuminen liiketoiminnan volyymeihin
- päätelaitteiden tietoturvamarkkinoiden muuttuminen sekä muutokset tuotteiden asiakaskysynnässä
- muutokset kilpailuympäristössä
- avainasiakkaiden ja -kumppanuuksien mahdollinen menettäminen
- tuotevalikoiman kilpailukyky muuttuvassa markkinatilanteessa
- yhtiön immateriaalioikeuksiin (IPR) kohdistuvat vaateet
- altistuminen riskeille, jotka syntyvät sopimuksellisen vastuun kasvattamisesta
- yrityskauppojen loppuunviennin epäonnistuminen
- uusien tuotteiden markkinoille tuonnin epäonnistuminen
- yhtiön tuotteisiin ja palveluihin liittyvät tietoturvauhat
- alueelliset polittiiseen tai taloudelliseen ilmapiiriin tai säätelyyn liittyvät luottoriskit
- laki- ja sääntömuutoksiin ja niiden tulkintaan liittyvät veroriskit
Strategia 2016–18
F-Securen tavoitteena on parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää fyysisen maailman ja internetin kytkeytymisestä entistä tiiviimmin yhteen. Yhtiön strategiassa heijastuvat niin verkkoon kytkettyjen laitteiden määrän nopea kasvuvauhti, liiketoiminnan digitalisaation myötä muuttuneet toimintatavat kuin kyberrikollisuuden lisääntyminen. Strategian toimeenpanon myötä F-Securen muuntautuminen päätelaitekeskeisestä virustorjuntayhtiöstä kyberturvallisuustuotteiden ja -palveluiden monipuoliseksi tarjoajaksi nopeutuu entisestään.
Strategiamuutoksen taustalla on yhtiön halu kasvaa. F-Secure jatkaa investointejaan nopeimmin kasvaville yritystietoturvamarkkinoille. Näitä ovat muun muassa jälleenmyyjäkanavan kautta myytävät päätelaitteiden tietoturvapalvelut sekä kyberturvallisuuspalvelut. Kuluttajaliiketoiminnassa investointeja jatketaan tavoitteena kannattava kasvu.
F-Secure pyrkii parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään kaupallisesti yhtiön teknisen osaamisen ja lukuisat myyntikanavat sekä kasvamaan valituilla kohdemarkkinoillaan. Näitä ovat kyberturvallisuustarjooma suuryrityksille Pohjois-Euroopassa ja valituilla toimialoilla (ml. finanssiala, peli- ja vedonlyöntiala, ilmailuala, poliisi- ja puolustusvoimat sekä tietyt suuret globaalit brändit) sekä yrityksille jälleenmyyjäkanavan kautta myytävät tietoturvaratkaisut Euroopassa ja Japanissa. Kuluttajaliiketoiminnassa F-Secure jatketaan liiketoimintaa olemassa olevien kanaviensa kautta. Näitä ovat operaattorit, perinteiset vähittäiskaupan jälleenmyyjät sekä verkkokaupan kumppanit.
Kasvustrategian toteuttamiseksi F-Secure rekrytoi aktiivisesti kokeneita tietoturva-ammattilaisia, nousevia kyberturvallisuuskykyjä ja hyviä myyjiä. Yhtiö tavoittelee kasvua myös yritysostoilla.
Yhtiön strategisena päätavoitteena on tulla Euroopan johtavaksi kyberturvallisuusyhtiöksi.
Yhtiö on julkaissut päivitetyn strategiansa vuoden 2015 viimeisen neljänneksen osavuosikatsauksen osana (pörssitiedote 5.2.2016). Lisätietoa yhtiön strategiasta löytyy osoitteesta: https://www.f-secure. com/fi\_FI/web/investors\_fi/management/strategy-and-vision
Näkymät vuodelle 2016
Yhtiön näkymät vuodelle 2016 ovat ennallaan:
- F-Secure odottaa yhtiön liikevaihdon kasvavan vuonna 2016 edelliseen vuoteen verrattuna (2015: 148 milj. eur).
- Liikevoiton (IFRS) odotetaan jatkuvien toimintojen osalta olevan 17–21 miljoonaa euroa (2015: 20 milj. eur).
Vuonna 2015 F-Secure antoi kannattavuutta koskevan ohjeistuksen muodossa liikevoitto (ei-IFRS). Tuolloin liikevoittoarvio ei sisältänyt nSense-kauppaan liittyvien viivästettyjen ja ehdollisten erien kuluvaikutuksia. Vuoden 2016 osalta annettu arvio liikevoitosta sisältää nämä erät, joiden kokonaismääräksi yhtiö arvioi noin 3 miljoonaa euroa. Näin ollen uusi liikevoittoennuste ei ole suoraan vertailukelpoinen edellisen vuoden ennusteeseen.
Yhtiö arvioi, että liikevaihdon kasvu jatkuu erityisesti kyberturvallisuuspalveluissa, jälleenmyyjien kautta myytävissä yritystietoturvatuotteissa (erityisesti Protection Service for Business) sekä kuluttajapuolella SAFE:n (PC- ja mobiiliturvaratkaisu) ja Freedomen (yksityisyydensuojatuote) suoramyynnissä kuluttajille. Operaattoreiden kautta kuluttajille myytävän tietoturvan liikevaihdon odotetaan jäävän suunnilleen viime vuoden tasolle. Liikevaihtoennuste perustuu tämän raportin julkaisuhetkellä tiedossa oleviin myyntinäkymiin, olemassa oleviin tilauksiin ja sopimuksiin sekä nykyisiin valuuttakursseihin.
F-Secure investoi aktiivisesti useiden uusien tuotteiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen. Näiden tuotteiden kaupallistamiseen ja tuotekehitykseen liittyy kuluja, jotka todennäköisesti vaikuttavat yhtiön kannattavuuteen lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Samoin uusien tuotteiden (ml. kotien verkkoon kytkettyjä laitteita suojaava F-Secure Sense sekä Rapid Detection Service -palvelu suuryrityksille) synnyttämää liikevaihtoa on vaikea arvioida ja se saattaa jäädä alhaiseksi. Näiden tuotteiden kehittämiskulut on huomioitu yhtiön liikevoittoennusteessa. Panostukset ovat linjassa sen kanssa, että yhtiön periatteena on priorisoida kasvua yli lyhyen aikavälin kannattavuuden.
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Yhtiökokous
F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 7.4.2016. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vuodelta 2015 sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.
Varsinaisiksi jäseniksi valittiin uudelleen Jussi Arovaara, Pertti Ervi, Matti Heikkonen, Anu Nissinen ja Risto Siilasmaa. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Bruce Oreck ja Janne Pirttilahti. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Risto Siilasmaan. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi nimettiin Risto Siilasmaa ja jäseniksi Matti Heikkonen ja Anu Nissinen. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi nimettiin Pertti Ervi ja jäseniksi Jussi Arovaara, Bruce Oreck ja Janne Pirttilahti.
Päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,06 euroa osakkeelta sekä lisäosinkoa 0,06 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin osakkeenomistajille, jotka olivat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 11.4.2016 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä oli 19.4.2016.
Yhtiökokous myös hyväksyi kaikki 10.3.2016 lähetetyssä kokouskutsussa olleet hallituksen ehdotukset. Tietoa yhtiökokouksessa tehdyistä päätöksistä löytyy 7.4.2016 julkaistusta pörssitiedotteesta ja yhtiön verkkosivuilta.
LISÄTIETOA
Tiedotustilaisuus ja webcast
Suomenkielinen tiedotustilaisuus analyytikoille ja lehdistölle pidetään 29.4.2016 klo 11.00–12.00 Suomen aikaa yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Tammasaarenkatu 7, 00180 Helsinki (Ruoholahti).
Englanninkielinen webcast kansainvälisille sijoittajille ja analyytikoille järjestetään samana päivänä kello 14.30 paikallista aikaa.
Linkki webcastiin: https://meet.f-secure.com/tapio.pesola/SQKVN74K
Webcastiin voi osallistua myös puhelimitse soittamalla numeroon +358975110100. Puhelinkonferenssin tunnus on 5228027. Webcastin esitysmateriaalia ja suoraa videolähetystä voi seurata vain internetin välityksellä.
Esitysmateriaali on saatavilla ennen tilaisuuden alkua yhtiön verkkosivuilla: http://www.f-secure.fi/sijoittajat
Taloudellinen kalenteri
F-Secure Oyj julkistaa osavuosikatsauksensa vuonna 2016 seuraavasti.
- Vuoden 2016 toiselta neljännekseltä 4. elokuuta 2016
- Vuoden 2016 kolmannelta neljännekseltä 3. marraskuuta 2016
Yhteystiedot
Christian Fredrikson, toimitusjohtaja, F-Secure Oyj +358 9 2520 0700
Saila Miettinen-Lähde, talousjohtaja, F-Secure Oyj +358 9 2520 0700
Tapio Pesola, sijoittajasuhdepäällikkö, F-Secure Oyj +358 44 3734693
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 standardin Osavuosikatsaukset mukaisesti ja tässä katsauksessa on noudatettu samoja laatimisperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2015. Tätä osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.
Ensimmäisestä neljänneksestä 2015 lähtien yhtiön pilvitallennusliiketoiminta on raportoitu lopetettuina toimintoina. Tästä johtuen tuloslaskelmaan liittyvät vertailuluvut on oikaistu.
TULOSLASKELMA
| Jatkuvat toiminnot | 1–3/2016 | 1–3/2015 | Muutos % | 1–12/2015 |
|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 37,8 | 35,9 | 5 | 147,6 |
| Myytyjä suoritteita vastaavat kulut | 1,6 | 1,4 | 17 | 5,6 |
| Bruttokate | 36,2 | 34,6 | 5 | 142,0 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,9 | 1,1 | –19 | 4,0 |
| Myynnin ja markkinoinnin kulut | 23,5 | 20,8 | 13 | 86,3 |
| Tutkimuksen ja tuotekehityksen kulut | 7,4 | 7,4 | 1 | 26,9 |
| Hallinnon kulut | 3,0 | 2,5 | 18 | 12,7 |
| Liiketulos | 3,2 | 5,0 | –36 | 20,0 |
| Rahoitustuotot (netto) | –0,3 | 2,1 | 0,7 | |
| Tulos ennen veroja, jatkuvat toiminnot | 2,9 | 7,1 | 20,7 | |
| Tuloverot | –0,6 | –1,5 | –8,6 | |
| Tilikauden tulos, jatkuvat toiminnot | 2,3 | 5,6 | 12,1 | |
| Tilikauden tulos verojen jälkeen, lopetut toiminnot | 0,2 | 11,0 | 10,0 | |
| Tilikauden tulos yhteensä | 2,5 | 16,6 | 22,1 | |
| Muut laajan tuloksen erät: | ||||
| Ulkomaisiin yksikköihin liittyvät muuntoerot | –0,1 | 0,6 | 0,3 | |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat | 0,4 | 1,1 | –0,2 | |
| Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot | –0,1 | –0,2 | 0,0 | |
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 2,8 | 18,1 | 22,2 | |
| Osakekohtainen tulos | 1–3/2016 | 1–3/2015 | Muutos % | 1–12/2015 |
| Osakekohtainen tulos, EUR | 0,02 | 0,11 | 0,14 | |
| – ml. laimennusvaik., EUR | 0,02 | 0,11 | 0,14 | |
| Osakekohtainen tulos, EUR, jatkuvat toiminnot | 0,01 | 0,04 | 0,08 | |
| – ml. laimennusvaik., EUR, jatkuvat toiminnot | 0,01 | 0,04 | 0,08 |
TASE
| Varat | 31.3.2016 | 31.3.2015 | 31.12.2015 |
|---|---|---|---|
| Aineettomat hyödykkeet | 11,6 | 8,6 | 12,2 |
| Aineelliset hyödykkeet | 3,1 | 0,0 | 3,4 |
| Liikearvo | 7,6 | 6,5 | 7,6 |
| Muut saamiset | 1,3 | 1,6 | 1,3 |
| Pitkäaikaiset varat yht. | 23,6 | 16,7 | 24,5 |
| Varasto | 0,5 | 0,1 | 0,1 |
| Muut saamiset | 45,3 | 43,0 | 42,7 |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat | 64,9 | 58,6 | 64,4 |
| Rahat ja pankkisaamiset | 28,2 | 51,7 | 29,9 |
| Lyhytaikaiset varat yht. | 138,9 | 153,4 | 137,2 |
| Lopetetut toiminnot | 3,2 | 8,2 | 6,4 |
| Yhteensä | 165,7 | 178,4 | 168,1 |
| Oma pääoma ja velat | 31.3.2016 | 31.3.2015 | 31.12.2015 |
| Oma pääoma | 80,0 | 98,1 | 77,1 |
| Muut velat | 1,0 | 0,6 | 0,9 |
| Ennakkomaksut | 11,6 | 11,3 | 12,1 |
| Pitkäaikaiset velat yht. | 12,6 | 11,9 | 13,0 |
| Muut velat | 26,3 | 23,6 | 32,4 |
Ennakkomaksut 38,2 33,5 36,0 Lyhytaikaiset velat yht. 64,5 57,1 68,4 Lopetetut toiminnot 8,6 11,3 9,6 Yhteensä 165,7 178,4 168,1
RAHAVIRTALASKELMA
| RAHAVIRTALASKELMA | 31.3.2016 | 31.3.2015 | 31.12.2015 |
|---|---|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirta | –1,1 | 4,6 | 28,9 |
| Investointien rahavirta 1) | –0,6 | 42,7 | 29,1 |
| Rahoituksen rahavirta 2) | 0,0 | 0,0 | –24,9 |
| Rahavarojen muutos | –1,7 | 47,3 | 33,1 |
| Rahavarat tilikauden alussa | 94,3 | 61,8 | 61,4 |
| Käyvän arvon muutos | 0,4 | 1,1 | –0,2 |
| Rahavarat tilikauden lopussa | 93,0 | 110,2 | 94,3 |
1) Investointien rahavirta
Lisätietoa liitetiedoissa 2 ja 3
2) Rahoituksen rahavirta
Vuonna 2015 maksettu osinko oli 24 928 430,40 euroa.
OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET
| Osakepää- oma |
Ylikurssi- rahasto |
SVOP | Omat osakkeet |
Kertyneet voittovarat |
Myyt. olevat rahavarat |
Muuntoerot | Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma: 31.12.2014 | 1,6 | 0,2 | 5,1 | –7,0 | 79,3 | 0,5 | 0,3 | 79,9 |
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 16,6 | 0,9 | 0,6 | 18,1 | ||||
| Osakeperusteisten maksujen kustannus | 0,1 | 0,1 | ||||||
| Oma pääoma: 31.3.2015 | 1,6 | 0,2 | 5,1 | –7,0 | 95,9 | 1,4 | 0,9 | 98,1 |
| Osakepää- oma |
Ylikurssi- rahasto |
SVOP | Omat osakkeet |
Kertyneet voittovarat |
Myyt. olevat rahavarat |
Muuntoerot | Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Oma pääoma: 31.12.2015 | 1,6 | 0,2 | 5,1 | –7,0 | 76,2 | 0,4 | 0,6 | 77,1 |
| Tilikauden laaja tulos yhteensä | 2,5 | 0,4 | –0,1 | 2,8 | ||||
| Osakeperusteisten maksujen kustannus | 0,1 | 0,1 | ||||||
| Oma pääoma: 31.3.2016 | 1,6 | 0,2 | 5,1 | –7,0 | 78,9 | 0,7 | 0,6 | 80,0 |
1 SEGMENTIT
Konsernissa seurataan yhtä segmenttiä; tietoturvaa
| Kehitys neljännesvuosittain | Q1/2016 | Q4/2015 | Q3/2015 | Q2/2015 | Q1/2015 |
|---|---|---|---|---|---|
| Liikevaihto | 37,8 | 38,9 | 37,2 | 35,5 | 35,9 |
| Myytyjä suoritteita vastaavat kulut | 1,6 | 1,4 | 1,1 | 1,8 | 1,4 |
| Bruttokate | 36,2 | 37,6 | 36,2 | 33,7 | 34,6 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,9 | 1,2 | 0,4 | 1,2 | 1,1 |
| Myynnin ja markkinoinnin kulut | 23,5 | 22,6 | 20,9 | 22,0 | 20,8 |
| Tutkimuksen ja tuotekehityksen kulut | 7,4 | 6,8 | 6,5 | 6,2 | 7,4 |
| Hallinnon kulut | 3,0 | 4,3 | 3,2 | 2,8 | 2,5 |
| Liiketulos | 3,2 | 5,0 | 6,0 | 4,0 | 5,0 |
| Rahoitustuotot | –0,3 | –0,6 | –0,8 | –0,1 | 2,1 |
| Tulos ennen veroja | 2,9 | 4,4 | 5,2 | 3,9 | 7,1 |
Maantieteelliset tiedot
| Liikevaihto | 1–3/2016 | 1–3/2015 | 1–12/2015 |
|---|---|---|---|
| Suomi ja Skandinavia | 13,9 | 11,5 | 49,9 |
| Muu Eurooppa | 15,4 | 16,2 | 63,7 |
| Pohjois-Amerikka | 3,6 | 3,0 | 13,1 |
| Muu maailma | 4,9 | 5,2 | 20,9 |
| Yhteensä | 37,8 | 35,9 | 147,6 |
2 LOPETETUT TOIMINNOT
F-Secure Oyj allekirjoitti 4.2.2015 sopimuksen, jonka mukaan yhtiön pilvitallennuspalveluihin liittyvä liiketoiminta myydään Synchronoss Technologies -yhtiölle (NASDAQ: SNCR). Kauppahinta oli 60 miljoona dollaria. Osana kauppaa yhtiöt sopivat tietyistä immateriaalioikeuksista ja patenteista. Kauppa saatiin päätökseen 24. helmikuuta 2015. Konserni on luokitellut IFRS 5 -standardin mukaisesti pilvitallennuspavelut lopetetuksi toiminnoiksi. Nettovoitto ennen veroja lopetetuissa toiminnoissa oli 18,6 miljoonaa euroa.
F-Securen ranskalainen palveluntoimittaja on esittänyt vaateita F-Securea vastaan perustuen palvelujen hankintaan liittyvään sopimukseen. F-Secure on ilmoittanut valittavansa esimmäisen oikeusistuimen päätöksestä ja asian käsittely on kesken ranskalaisessa oikeusistuimessa. Meneillään olevaan prosessiin liittyen F-Secure on tehnyt 1,2 miljoonan euron varauksen lopetetuissa toiminnoissa. F-Secure ei ennakoi esitetyillä vaatimuksilla ja kiistan lopullisella ratkaisulla olevan olennaista vaikutusta konsernin taloudelliseen asemaan.
| 1–3/2016 | 1–3/2015 | 1–12/2015 |
|---|---|---|
| 1,5 | 2,8 | 8,5 |
| –1,2 | –2,8 | –9,7 |
| 0,3 | 0,0 | –1,2 |
| –0,1 | 0,0 | 0,2 |
| 0,2 | 0,0 | –1,0 |
| 0,0 | 18,6 | 18,6 |
| 0,0 | –7,6 | –7,6 |
| 0,2 | 11,0 | 10,0 |
| Osakekohtainen tulos | 1–3/2016 | 1–3/2015 | 1–12/2015 |
|---|---|---|---|
| Osakekohtainen tulos, EUR, lopetetut toiminnot | 0,01 | 0,07 | 0,06 |
| -ml.laimennusvaik., EUR, lopetetut toiminnot | 0,01 | 0,07 | 0,06 |
| Rahavirtalaskelma | 1–3/2016 |
|---|---|
| Liiketoiminnan rahavirta | –2,4 |
| Investointien rahavirta | |
| Rahavarojen muutos | –2,4 |
3 YRITYSHANKINTA
2.6.2015 F-Secure hankki 100% omistusoikeudet nSense Group Aps -nimiseen yhtiöön, joka on tanskalainen listaamaton konserniyhtiö, joka tarjoaa suuryrityksille tietoturvakonsultointia- ja haavoittuvuusarvointipalvelu sekä -tuotteita. nSense on vakiinnuttanut asemansa korkean tason kybertietoturvallisuuspalveluiden tarjoajana suuryrityksille. Yrityskauppa vahvistaa edelleen F-Securen keskittymistä tietoturvaan ja kokonaisvaltaisten kehittyneiden tietoturvaratkaisujen rakentamista.
Kauppahinta muodostui 11 milj. euron käteismaksusta, viivästetystä 4 milj. euron osakkeina maksettavasta erästä sekä enintään 3 milj. euron ehdollisesta käteismaksusta, joka maksetaan tiettyjen tulostavoitteiden täyttyessä seuraavien kahden vuoden aikana.
Osakkeina maksettava erä ja ehdollinen käteismaksu kirjataan konsernin tuloslaskelmaan IFRS 3 säännön mukaisesti kuluksi seuraavasti; 1,8 milj. eur vuonna 2015, 3,3 milj. eur vuonna 2016, 1,3 milj. eur vuonna 2017 ja 0,6 milj. eur vuonna 2018. Kulut kirjataan hallinnollisina kuluina.
4 KÄYVÄT ARVOT
Rahoituserien kirjanpitoarvo vastaa käypää arvoa.
| Käypään arvoon arvostetut varat | Yhteensä | Taso 1 | Taso 2 | Taso 3 |
|---|---|---|---|---|
| Myytävissä olevat rahoitusvarat 31.3.2016 | 64,9 | 64,8 | 0,1 | |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat 31.3.2015 | 58,6 | 58,5 | 0,1 | |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat 31.12.2015 | 64,5 | 64,4 | 0,1 |
5 AVAINLUVUT
Tämän kohdan tunnusluvut on laskettu konsernin tuloksesta sisältäen jatkuvat ja lopetut toiminnot. Vain jatkuvista toiminnoista lasketut tunnusluvut on merkitty erikseen.
| 2016 3 kk |
2015 3 kk |
2015 12 kk |
|
|---|---|---|---|
| Liiketulos | 8,4 | 13,9 | 13,6 |
| ROI, % | 18,6 | 56,4 | 52,1 |
| ROE, % | 12,8 | 11,8 | 28,1 |
| Omavaraisuusaste, % | 68,9 | 73,5 | 64,1 |
| Nettovelkaantumisaste, % | –116,2 | –112,4 | –122,4 |
| Osakekohtainen tulos, EUR | 0,02 | 0,11 | 0,14 |
| Osakekohtainen tulos laimennusvaikutus huomioiden, EUR | 0,02 | 0,11 | 0,14 |
| Osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot, EUR | 0,01 | 0,04 | 0,08 |
| Osakekohtainen tulos laimennusvaikutus huomioiden jatkuvat toiminnot, EUR | 0,01 | 0,04 | 0,08 |
| Oma pääoma/osake, EUR | 0,50 | 0,62 | 0,49 |
| P/E luku | 40,7 | 25,3 | 18,2 |
| Investoinnit, MEUR | 0,6 | 1,1 | 14,6 |
| Vastuut, MEUR | 17,2 | 8,6 | 8,5 |
| Poistot | 1,3 | 1,6 | 5,9 |
| Henkilöstö keskimäärin | 940 | 895 | 894 |
| Henkilöstön lkm kauden lopussa | 950 | 841 | 926 |
Etusivu Näkymät Toimitusjohtajan katsaus Taloudellinen tulos Liiketoiminta Taulukot
CYBER SECURITY LIVES HERE
F-Secure Oyj Tammasaarenkatu 7 PL 24, 00181 Helsinki Puh. +358 9 2520 0700 [email protected] www.f-secure.com/sijoittajat